The Project Gutenberg eBook of Yhdistysjuhla, by O. von Moser

Tohtori Bruno Scheffler, asianajaja. Bertha, hänen vaimonsa. Bolzau, kauppaneuvos. Vilhelmina, hänen vaimonsa. Ludmilla, edellisen veljentytär. Tohtori Steinkirsch. Tohtori Hartwig. Brimborius, juhlatoimitsija. Schnake, vahtimestari. Frans, Bolzaun palvelija. Henrik, Schefflerin palvelija.

Ensimäinen näytös tohtori Schefflerin asunnossa, toinen ja kolmas kauppaneuvos Bolzaun huvilassa.

ENSIMÄINEN NÄYTÖS.

(Tohtori Schefflerin asunto, muodinmukaisesti sisustettu. Oikealla katsojista ikkuna, sen vieressä työpöytä. Vasemmalla, enemmin perällä, kirjoituspöytä, siinä kirjoja, asiakirjoja y.m.s. Pöydän edessä istuin. Keskellä ovi, samoin oikealla ja vasemmalla.)

1:NEN KOHTAUS.

Bertha. Kas niin, nytpä saan aikaa siivota tuon kirjoituspöydän tuolla, (astuen pöydän luo) mutta miltä se taas näyttää — onpa kuin Jerusalemin hävitys. Asetus-kokoelma on hajalla — Valtakunnan Laki on ihan homehtua pölystä. (Järjestelee ja pyyhkielee pölyä pois.) Tekisipä mieleni tietää, kuinkahan pitkälle nuo miehet pääsisivät, jollemme me naiset taas saattaisi kaikkea järjestykseen. Ja yhtähyvin he muistavat varsin harvoin edes sanoa »paljon kiitoksia». — Huh — oikein säpsähdän, kun vaan kosketan tuota rasiaa — (raottaa rasian kantta) ja kuitenkin soisin tomun sinua peittävän — ihan näkymättömäksi.

2:NEN KOHTAUS.

Schnake; (pistää päänsä ovesta). Herra Scheffler ei taida olla kotona? Ah, hyvää huomenta rouva.

Bertha. Mieheni on raastuvassa, mutta jos teillä on jotakin hänelle sanomista —

Schnake (avaten salkkunsa). Josko minulla on jotakin sanomista? Hirveän paljon — koko salkku täynnä — katsokaapas vaan — tässä on ensinnäkin juhlajärjestys — tässä on juhla-ohjelma — tässä luettelo juhlaan osaa-ottajista y.m., y.m., y.m. Ja kaikki meidän juhlaa varten.

Schnake. Ah, rouva kulta — ikäänkuin te sitä ette tietäisi — yhdistysjuhlaa varten.

Schnake. Ja siinä olette aivan oikeassa, armollinen rouva; suvaitkaa vaan huomata se eroitus, mikä on eri laulujuhlain välillä. — Tätä nykyä laulaa pajattaa koko maailma ja koko maailmassa vietetään laulujuhlia. Mutta hoilotelkoot vaan, heidän juhlillaan ei ole oikeata syvällisempää merkitystä, mutta meidän yhdistysjuhlamme se vasta juhla on.

Bertha. Niin muka. Mutta minä en voi käsittää, mitä hyötyä niistä oikeastaan on.

Schnake. Vai niin — no sallikaa minun se sitten selittää. Meidän kaupungissamme oli tätä ennen useampia mieslaulukuntia — oli Konkordia, oli Polyhymnia, oli Euterpe. Kukin näistä oli olevinaan parahin kaikista, mitä toinen teki, sitä toinen moitti — ei ollut mitään keskinäistä sopua. Silloin juolahti teidän puolisonne, herra tohtorin päähän ylevä aate — yhdistää kaikki nuo eri laulukunnat yhdeksi — ja niin syntyi viime vuonna lauluseura — siitä syystä vietetään nyt tänä vuonna muistojuhlaa sen perustamisesta — suuret laulajaiset — komeat iltakemut. Tuon juhlan tähden saa meikäläinen juosta jolkuttaa ihan tuhostuksiin asti, mutta eipä herra tohtorillakaan ole mikään päreenkiskontapäivä tänään.

Bertha. Minun miehellänikö? Mutta se ei ole vielä varmaa, meneekö hän ollenkaan yhdistysjuhlaan.

Schnake. Ah, armollinen rouva — suvaitsette laskea leikkiä — kyllä minä tiedän että hän tulee — tuleepa varmaan — ja ilman hänettä ei tultaisikaan toimeen — mutta hän onkin niin harras —

Schnake. Niin; hänhän se melkein johtaakin kaikki seuran asiat. Hän on oikein hyvä mies, oikein kelpo mies tuo herra tohtori.

Schnake. Vallan kernaasti, jos se vaan miellyttää teitä, armollinen rouva. — Niin tänään tulee jo vieraita — tänä iltana on tosin vaan valiokunnan kokous — mutta huomenna on ensimmäinen varsinainen kokous maistraatin salissa ja silloin pidetään suuri aamiainen.

Bertha. Niin vai — juhla alkaa siis aamiaisilla, niinhän? Juodaanko näillä aamiaisilla myös?

Schnake. Niin on, armollinen rouva, otetaanhan vaan pienet aamuryypyt kaulan kostukkeeksi — toinen ottaa vähän enemmänkin, niin että ääni tosin käy vähän jäykäksi laulaessa. Mutta kyllähän te tiedätte, kuinka tuo käy.

Schnake. Sitten lauletaan — sitten taas lauletaan — ja kun kulkut rupeavat sähisemään, niin —

Schnake. Ja kun — sitten solmitaan tuo yhteishenki vielä lujemmaksi. Mutta pääseikat tapahtuvat vasta illalla — yhteinen illallinen — sen kuluessa lauletaan — pidetään puheita —

Schnake. Niin — no, armollinen rouva, se kestää yöhön asti — ja on oikein herttaisen iloista. Seuraavana aamuna, kun kaikki jäsenet taas yhtyvät, niin syödään rääpiäisaamiainen — parsastaan jotakin hapanta — tuota jälkijuhlaa sanotaan sillitalkoiksi, ha, ha, ha!

Schnake. Silloin päätetään milloinka seuraava yhdistysjuhla vietetään — sen pituinen se! Kaiketihan on herra tohtori jo teille kertonut sen paljoa paremmin ja kauniimmin kuin mitä minä voisinkaan tehdä.

Bertha. Sitä hauskempi on kuulla samaa asiaa kerrottavan useammalla tavalla — kiitoksia Schnake, teidän kertomuksestanne.

Schnake. Kiitoksia — mitä joutavia — suokaa anteeksi, minun täytyy lähteä, minulla on vielä pitkä tie edessä? Niin tosiaan, vielä sananen juhlapuheen johdosta — jos herra tohtori olisi sen unohtanut, niin olkaa hyvä, muistuttakaa häntä siitä!

Schnake. Tulee, armollinen rouva! Viime vuonna hän piti myöskin puheen ja millaisen puheen sitten! Ennen muinoin piti postimestari puheita ja siitäkös hän nyt vimmastui — ajatelkaapas vaan — hän arveli, ettei herra tohtori muka itse puhunut, vaan viini puhui hänessä — paljasta kadehtimista, paljasta kadehtimista, kyllähän me tuon yskän ymmärrämme. Herra tohtori oli tosin ryypännyt pari lasia —

Schnake. Mutta ne eivät jääneet kuin tähän ja tähän (näyttää aivoihin ja sydämmeen) niinkuin te, armollinen rouva, sen tiedätte paremmin kuin minä. Vaan nyt — teidän palvelijanne, armollinen rouva. (Menee keski-ovesta.)

3:MAS KOHTAUS.

Bertha. Vai sellainen se on tuo yhdistysjuhla — niinpä jo arvelinkin — ja minun mieheni on ensimmäisiä — rupeavatpa viimein muutkin ihmiset kertomaan hänen toimistansa, niinkuin Schnake — niin tuollainen maine on vaarallinen hänelle. Minä olen velvollinen pelastamaan hänet, pidättämään häntä. Olisipa tuo ihan minun oma syyni, jos tänään kävisi samoin kuin viime vuonna. Ei — ei, mutta kuinka? — Maltappas — tuossa lippaassa on juhlamerkkejä, nauhoja, joita hän juhlaan mennessään tarvitsee — tietysti hän tiedustelee missä lipas on — ja niin tulee asia puheeksi (ottaa lippaan) ja ettei oma tahtoni joutuisi kiusaukseen, niin poltanpa sillan jäljestäni ja heitän lippaan sisällyksineen päivineen tuleen. (Menee ulos vasemmanpuoleisesta ovesta).

4:S KOHTAUS.

Scheffler (Keskiovesta, asiakirjoja kainalossa). Kas niin — päivätyöni on nyt päättynyt (katsoo kelloansa). Minulla on vielä yksi tunti aikaa miettiä puhettani. (Panee asiakirjat käsistään ja istahtaa pöydän ääreen). Katsoppas vaan kuinka täällä kaikki on järjestyksessä, näkee heti emännän käden täällä liikkuneen (ottaa paperia ja kynän). Nyt ryhdyn puheesen. (Kirjoittaa). »Hyvät herrat» (puhuu) alku on hyvä — »tänään on tuon tapauksen vuosipäivä» —

Scheffler (nousten ylös kynä kädessä). Terve, oma Berthani, terve! Tänä aamuna virkatoimiini mennessäni sinä uinailit vielä, armas unikekoni.

Scheffler. Minä toruisin — ikäänkuin minä milloinkaan voisin sitä tehdä.

Scheffler. Eipä toki, Berthaseni; minulta sinä et kuule koskaan kovaa sanaa.

Scheffler. Nuoko ihanat silmäsi — eipä toki, nuo silmät eivät saa koskaan itkeä — minun tähteni ei koskaan — (suutelee Berthaa).

Bertha. Rakas mieheni — mutta näenpä kädessäsi taasen tuon kynän, tuon ilkeän kynän.

Scheffler. Vielä hetkinen vaan käpyseni — (menee kirjoituspöydän luo) juuri näinä päivinä on minulla tavallista enemmän työtä. Sillä ajalla saisit tehdä minulle mieliksi ja — — (hakee pöydältä) mutta missä se nyt onkaan —

Bertha (syrjään). Hän hakee lipastansa. (Ääneen). Enpä tahdo häiritä sinua —

Bertha. Luultavastihan emme näe toisiamme ennen päivällistä (on lähdössä).

Scheffler. Täällä pöydällä oli pieni lipas ja siinä kaikellaisia muistonauhoja ylioppilasajoiltani sekä muutamia muita viime yhdistysjuhlasta — lipas oli aina tässä näin — (hakee). Sehän on ihmeellistä (on istahtanut).

Bertha (syrjään). Kas niin, nyt sitä seistään tykin suun edessä — mutt' rohkeutta vaan!

Bertha. Niin, mihinkä se täältä joutui — sillä minä — minä heitin tuon lippaan uuniin. (Syrjään). Hyvä juttu, nyt se on sanottu.

Scheffler. Tietystihän vahingossa, Bertha kulta — (nousee ylös) varomattomuudessa.

Scheffler. Sepä on toki vähän liikaa, se — kaikki nuo muistonauhat, jotka johdattivat mieleeni niin monta kelpo miestä, niin monta ihanaa hetkeä? Saanko luvan kysyä, miksikä sen teit, Bertha?

Scheffler. Niin muka, mutta minä tarvitsenkin niitä juuri huomenna yhdistysjuhlassa.

Bertha. Niin, mutta ethän sinä mene sinne, minä pyydän, minä rukoilen sinua: ole menemättä.

Scheffler. Ensin poltat sinä lippaan, — ja sitten — minä sanon sinulle: huomenna menen minä uhallakin yhdistysjuhlaan — ja siitä saamme puhua jälestäpäin.

Bertha (voimistuneena, vakavasti). En, enpä aiokaan sinua kyynelillä pehmittää, en; minulla on vaan puolustuksekseni sanottava muutama sana — me olemme kahden kesken — sinun ei tarvitse siis olla milläsikään. (Istuikse oikealle.) Ole hyvä, istahda hetkiseksi minun viereeni. (Osoittaa vieressä olevaa tuolia).

Scheffler (menee kirjoituspöydän luo ja istuikse kauemmaksi Berthaa). Minä istun jo!

Bertha. Muistathan tätä samaa päivää juuri vuosi sitten, jolloin niinikään vietettiin tuota teidän yhdistysjuhlaanne?

Scheffler. Kas niin (puoliääneen) sitäkö virttä nyt? (Katsahtaa ympärillensä). Emmekö jätä tuota historiaa toiseksi kerraksi.

Bertha. Eipä jätetä — sinun ei tarvitse siitä olla milläsikään — eihän ketään ole täällä kuuntelemassa.

Scheffler. No, puhu sitten — mutta hiukkasen hiljemmin vaan. (Vetää tuolinsa lähemmäksi Berthaa).

Bertha. Päivää ennen lähetit sinä minulle sanan, ettet tule muka päivällisille kotiin.

Bertha. Me olimme vasta naineet, siihen asti en minä ollut vielä yhtenäkään iltana yksin. Sinä sanoit tulevasi kotiin vähää myöhemmin. Minä odotin sinua kello yhteentoista.

Scheffler. Mutta eihän sinun olisi tarvinnut odottaa, sinun olisi pitänyt mennä levolle.

Bertha. Voiko niin tehdä, kun tietää miehensä olevan ulkona — synkkänä yönä — alttiina kaikille vaaroille? Minä odotin kello kahteentoista — sinun ei kuulunut — päähäni lensi kolkkoja ajatuksia — minä arvelin sinulle jo ties mitä tapahtuneen, luulin sinun ehkä joutuneen riitaan — toisten karanneen päällesi — sinun jo makaavan haavoitettuna kadulla — verissä — kello löi yksi.

Bertha. Pelkoni suureni suurenemistaan — kello loi kaksi — minä tahdoin mennä ulos sinua hakemaan — kello oli jo kolme — minua värisytti — minä olin ihan tuhostuksissa — silloin kuulin askeleita — koko komppania miehiä marssi hohottaen pitkin katua niiden joukossa minun aviomieheni — karjuen huutavat nuo hänelle hyvää yötä! — ja minun mieheni tulee kotiin — näkee murheeni ja nauraa katkattaa — minun kalpea katsantoni naurattaa häntä — minun kyyneleeni saattavat hänet nauramaan! Minä riensin ovelle, suljin sen kiinni ja vietin lopun yötä nyyhkien — seuraavana aamuna tapaan minä minun mieheni juuri tuolla samalla tuolilla nukkumassa. (Nousee ylös.)

Scheffler (nousee ylös). Ihan niin — minäkin muistelen jotain sellaista — taisinpa kyllä olla vähän iloisella tuulella, mutta minun, näet täytyi juoda niin monta maljaa sinun terveydeksesi, Bertha kulta' (Hemmottelee).

Bertha (poistuen hänen luotansa). Minä en sanonut silloin ainoatakaan nuhdesanaa, enkä ole sittemminkään siitä koskaan puhunut, mutta sen lupauksen minä silloin tein, etten enää milloinkaan tahdo kuulla tuota kamalaa naurua ja sentähden toivon minä — uskon minä, ettet sinä mene yhdistysjuhlaan. Jääthän sinä kotiin, Bruno — jääthän?

Scheffler. Sitäpä minä en voi tehdä. Kuka pitäisi minun puolestani juhlapuheen?

Bertha. Mene sitten, mutta minäkin pysyn päätöksessäni. Minä olen sinun vaimosi — mutta en sinun alamaisesi. — Minä olen nyt oikeassa ja aion nyt tätä oikeuttani puolustaa. — Ethän sinä mene yhdistysjuhlaan?

Bertha Hyvä, minäkin pysyn sitten päätöksessäni — minä en aio enää viettää toista sentapaista yötä — minä lähden myöskin ulos.

Bertha. Samahan se minusta on, minne — minun sisareni luo Emsiin, veljeni luo Rosendorffiin sama se — vaikka Hamburgiin — mutta pois kotoa — etten saisi taas nähdä sinua tuolla iloisella tuulella. (Menee vasemmanpuolisesta ovesta).

5:DES KOHTAUS.

Scheffler. Bertha — Bertha — hän ei kuule! Tuollaisella tuulella en minä ole vielä häntä nähnyt — mutta eihän minun käy antaminen myöten — erittäinkin juuri nyt — kun hän on uhkaillut. Ja kylläpä hän vielä aprikoipi asiaa ja huomaa olevansa väärässä — niin kyllä — mutta tuo seikkailu sai toki mieleni vallan sekavaksi — ja tällä päällä tulee minun nyt kyhätä tuo puhe. (Istuiksc). Hyvät herrat — tänään on vuosipäivä. (Lakkaa.) Entäs jos hän yhtä hyvin menee? Mitä joutavia — sitä hän nyt ei kuitenkaan tee — tänään on juuri vuosi siitä, kuu — ja mitähän hänen veljensä sanonee?

6:S KOHTAUS.

Schnake. Käskettekö, herra, asettaa puhujalava salin perälle vai sivuseinälle?

Schnake. Ei herra tohtori — siinä on julman suuri eroitus. Sillä kun te puhutte perällä, niin kuuluu se näin. (Ottaa Schefflerin katuu ja puhelee siihen.) »Hyvät herrat, j.n.e.» — Mutta kun te puhutte sivuseinällä, niin kuuluu se näin. (Kovalla äänellä.) Hyvät herrat! Tänään on juuri vuosi siitä, j.n.e., j.n.e.

Scheffler. Mutta mistä te tunnette minun juhlapuheeni — juuri noin aionkin minä aloittaa.

Schnake. Oh, armollinen herra tohtori, tarttuuhan sana viimein kovaankin päähän — minä olen jo kuullut monen monta juhlapuhetta — ja noilla sanoilla ne alkavat kaikki tyyni. Ja mistäpäs sitä aina uutta ja uutta saisikaan — sentähden puhuukin toinen juuri sitä samaa kuin toinenkin.

Schnake. Niin juuri, sillä eroituksella vaan, että toinen puhuu paremmin kuin toinen — ottakaa vaan sivuseinä herra tohtori — ja kun minä asetan tuon lavan ympärille vielä kauniita kuusia, niin näyttääpä se hyvin muhkealta. Ja kun minä noin hengessäni ajattelen, niin näenpä teidän jo seisovan noiden kuusien välissä ja lausuvan: hyvät herrat, j.n.e. Siitä tulee hyvin juhlallista.

Schnake. Puhujalava asetetaan siis sivuseinälle? Saan kunnian sanoa nöyrimmästi: hyvästi herra tohtori. (Menee, kääntyy uudelleen.) Niin vieläkin muutama seikka — ajatelkaapas vaan — muuan Polyhymnian jäsen on rohjennut nostaa valituksen siitä, ettei heidän seurastansa ole määrätty yhtään puhujaa — katsokaapas vaan ja Polyhymniahan se viimeisenä tuli yhdistykseen — eihän heidän joukostansa voi vielä nyt määrätä juhlamenojenohjaajia — niinhän se on selvä kuin päivä. — Mutta nuo herrat tahtoisivat ehkä kaikkikin puhua — heitä vaivaa oikein puhujakuume, — mutta jos nyt kaikki rupeavat puhumaan, niin kuka sitten rupeaa kuuntelemaan — vai mitä te, herra tohtori, arvelette?

Schnake. Saan kunnian sanoa nöyrimmästi: hyvästi, herra tohtori. (Kääntyy jälleen.) Niin, onpa vieläkin asia.

Schnake. Vieraiden luettelossa on myös nimitetty tohtori Hartwig, joka juhlan ajalla majailee teillä —

Schnake. Ei ole luultavasti tullut vielä kaupunkiin — minä saan siis kunnian jättää kutsumakortin tänne.

Schnake. Se olisi hyvin ikävätä — mutta minä pistäydyn vielä paluumatkallani tänne. Saan kunnian sanoa: hyvästi, herra tohtori! (Pois keskiovesta.)

7:S KOHTAUS.

Scheffler. Senkin sirkka — tuon Hartwigin olin vallan unohtanut. — Minä tosin kutsuin hänet tänne, mutta nyt kun vaimoni ei ole ennoillaan, niin Hartwig voisi sen huomata ja — kielipalttu kun hän on — soittaa hän pitkin kaupunkia. — Ei, se ei käy laatuun — minun tulee se jollakin tavalla estää.

8:S KOHTAUS.

Hartwig. Scheffler — Bruno — vanha ystäväni. (Astuu nopeasti Schefflerin luo ja syleilee häntä).

Hartwig. Mitä sanotkaan — ja tuo lämpöinen kädenpuristus osoittaa minulle meidän vielä olevan yhtä hyvät ystävykset kuin ennenkin. Mitäpä tässä sanoista — ne ovat ihan liikoja ja tiedäthän, etten minä vihaa mitäkään niin paljon, kuin pitkiä juttuja. Oikeastaan pitäisi puhe kokonaan lakkauttaa — koska kerran voi tulla toimeen yhdellä sanalla — ja silloinpa ei laskettaisikaan niin paljon roskaa.

Hartwig (keskeyttäen). Tuokin on taas liika kysymys — tietysti; kyllähän minullakin tahtoa on ja olen sinulle selittävä, mikä se minun tahtoni on.

Hartwig (niinkuin edellä). Vieras, tahdoit sanoa. Niin, minä toin hänet mukaani ja kyllä sinä saat vielä tutustua hänen kanssaan, ole huoleti. Mutta ei kahta asiaa samalla kertaa: toinen ensin, toinen sitten. Kaikessa pitää olla järjestys. Siis — sinä voit hyvin, niinhän.

Hartwig. Se ilahuttaa minua — ja ettei sinun tarvitseisi vaivata itseäsi kysymällä sitä samaa minusta niin sanon jo ennalta, että minä voin myöskin hyvin, paitsi pientä naarmua vasemmalla olallani — mutta se ei ole mitään vaarallista, kyllä siitä vielä hyvä tulee. — Toiseksi on huomenna yhdistysjuhla.

Hartwig. Hyvä, hyvä, kyllä minä jo ymmärrän. Niin yksinään olisi jo riittänyt — eikä sinun olisi tarvinnut edes suutasikaan avata — olisit vaan nyökäyttänyt päätäsi. Sinä kutsuit minut juhlaan — valmistit huoneetkin minua varten —

Hartwig. Minä jään, enkä kuitenkaan jää — se on: minä jään vähäksi aikaa, mutta lähden sitten pois.

Hartwig. Minä tiedän, ettei se ole sinulle mieleen, mutta älä pane pahaksi, oma ystäväni; minun täytyy väkisinkin majailla tätini luona.

Hartwig. Tuo täti kultani sai tietää minun tulevan kaupunkiin ja kutsui minua luoksensa — tuleehan minun olla kohtelias, melkeinpä viisaskin — tätini on, näet, pohatta eukko. Tiellä tapasin minä erään ystävän, jolla ei vielä ollut mihin päätänsä kallistaa. — Sepäs sopii, sanoin minä — ja niin toin minä sinulle toisen vieraan, ettei tuon minulle valmistamasi huoneen tarvitseisi seista kylmillä.

Hartwig. Hyvä, hyvä, kyllä minä jo ymmärrän. Nyt seuraa esitys: herra tohtori Steinkirsch, nuori tohtori, mutta viisas, erään taiteellisen lehden toimittaja — kumartakaa — kas niin — kumarra sinäkin — kas niin, — nyt te tunnette jo toisianne ja asia on selvillä — eikö niin?

Hartwig. Vieläkin suurempi ilo, jos te molemmat tahtoisitte jäädä tänne, arvelit kai sanoa — niin, kyllähän minä jo ymmärrän — mutta älä pane pahaksi, minä en saata jäädä tänne, sillä tuo tätini —

Hartwig. Lapsukaiset! Jos teitä ei pitäisi ohjaksissa, vaan antaisi teidän mielin määrin puhua, — niin, mistäpäs saataisiin sellaisia korvia, jotka voisivat kaikkia teidän puheitanne kuulla. Muistanpa vielä tuota oppiaikaamme — sinulla oli oikea vimma pitää puheita; ei ollut sitä iltaa, jolloin olisit ollut ääneti. Olenpa varma siitä, että sinä huomenna yhdistysjuhlassakin pidät puheen.

Hartwig. Hyvä, hyvä — kyllä minä jo ymmärrän. Luonnollistahan, että sinua pyydetään — onhan selvä, että tuosta Euterpestä pitää juhlapuhuja valittaman. Onhan Euterpe tietysti muita seuroja parempi — harjoitteleehan se filosoofillista musiikkia — onhan sillä kaikkein paraimmat äänet, (Steinkirschille) joita ei maalaislukkarinkaan korva sietäisi — tuleehan siis juhlapuhujankin olla seuran jäsen — muut seurat ovat ikäänkuin varjossa, jos kohta heidän joukossaan olisikin joku, jolla — niin sanoakseni — olisi neroa, vilkkautta — ynnä muuta sellaista. Mutta mitäpä tästä; pääasia on selvillä; te olette nyt saaneet katon päällenne — ja sinulla on hauska vieras — illalla me tapaamme toisiamme Otavassa — hyvästi. (Kättelee kumpaakin ja lähtee — mutta palajaa uudelleen.)

Hartwig. Niin — todella — vieläkin asia — sinä olet viisitoista kuukautta sitten nainut. Viime juhlassa minä join tosin montakin maljaa sinun vaimosi terveydeksi, mutta enpä ole vielä tähän asti häntä nähnytkään. Eläthän onnellisena, hä?

Hartwig. Hyvä, hyvä, kyllä minä jo ymmärrän. Tuo »tietysti» yksinään olisi jo riittänyt. Nuo pitkät harankisi nostavat epäluuloa — niissä on sellainen vinkkura, joka panee arveluttamaan. Ja muutoinkin näytät sinä niin kalpealta — laihtuneelta — niin, siinä ne naimisen seuraukset ovat, niin — kyllä minä ymmärrän, mutta katsoppas miltä minä näytän — minulla ei olekaan vaimoa — enkä minä koskaan otakaan itselleni vaimoa —

Steinkirsch. Mitenkä olikaan tuon ihanan lesken laita kolme kuukautta sitten?

Steinkirsch (Schefflerille). Kyllähän olisi huolinut, mutta leski ei huolinut hänestä.

Hartwig. Kas niin — enkö minä jo taannoin sanonut — annas vaan teidän saada suunvuoroa — niin siitäkös tulee sitten viisasta puhetta. Jos minä en olekaan mikään Adonis, niin onpahan minulla toki neroa, ettepä sitä voi kieltää, ja nerolla ainoastaan me vaimoja ongimme. Jos minä siis kerrankin oikein tahtoisin, niin enpä ryömisi, en — yhdellä silmänluonnilla minä ne valloittaisin. Mutta nytpä panen korvani lumpeen, enkä huoli enää teidän kaskujanne kuunnella. Voikaa hyvin. (Menee keskiovesta).

Steinkirsch. Suokaa anteeksi, herra tohtori, että minä, vento vieras, tulen tällä lailla huoneeseenne. Jos teillä on minusta joku hankaluus, niin —

Scheffler. Eikö mitä — jos vaan kattoni alla täällä kotiudutte. (Sivulle). Onpa vallan sopimatonta kieltää häneltä vieraanvaraisuutta.

Steinkirsch. Kiitoksia hyväntahtoisuudestanne. Vaan jos sallitte, niin tahtoisinpa vähän puhdistautua matkatomusta.

Scheffler. Tietysti — (hieman nolona). Olkaa hyvä, astukaa kauvaksi tuonne. (Osoittaa oikeanpuolista ovea).

Steinkirsch. Kiitoksia — tuokion kuluttua tulen takaisin. (Menee. Matkasäkki jää ovensuuhun).

Scheffler (hyvin kohteliaasti). Olkaa hyvä — (toisella äänellä). Tuopa on vasta peijakkaan juttu. — Ventovieras ja juuri tällä tuokiolla! Mitähän minun vaimoni tästä sanonee — maltappas, tuolla ylhäällä kolmannessa kerroksessa on huone hyyrättävänä — jos minä sen ottaisin ja sanoisin: tämä minun vierashuoneeni on — sillä lailla pääsisin uudesta kahakasta. — Se sopii, ja nyt toimeen. (On menossa.)

9:S KOHTAUS.

Bertha. Että tulen sinun huoneeseesi — minä unohdin tänne jotakin. (Hakee jotakin vasemman puolisella pöydältä.)

Scheffler. Tuollainen tuuli tietää pahaa — (tarkastellen Berthaa) ja kuitenkin on hän niin sorea. Tekisipä mieli langeta hänelle kaulaan.

Bertha (itsekseen). Minä luulin hänen jo pehmenneen, mutta hän on yhä vielä jäykkä ja itsepäinen.

Scheffler (itsekseen). Ja tuo taivaan vuohi on viereisessä huoneessa — jos hän nyt sattuisi tulemaan tänne, niin kiehahtaisipa vaimoni vieläkin enemmän.

Bertha. Hän ei edes lähenekään minua — hyvä — osaanpa minäkin pysyä kaukana (huomaa Steinkirschin matkasäkin). Mikä tuo on?

Scheffler. En — mutta — (erikseen) mitähän minä sanoisinkaan — (ääneen) se on — täällä on — tuolla huoneessa on —

Scheffler. Olenhan minä kertonut sinulle, että aion ottaa sihteerin itselleni — nyt on tuo sihteeri tullut.

Scheffler. Talon isäntä lupasi minulle hyyrätä tuota sihteeriä varten huoneen kolmannessa kerroksessa — ja minä olin juuri lähdössä katsomaan, josko se on reilassa.

Scheffler. En — siihen menee vaan muutama minuutti. (Erikseen.) Saanpa nyt edes huo'ata. (Menee keskiovesta).

Bertha. Onkohan nähty mokomaa? Minun murheestani, tuskastani hän ei ole millänsäkään, mutta tuosta sihteerin huoneesta pitää hän kyllä huolen. Eivätpä nuo miehet todellakaan ansaitse meidän rakkauttamme, heille kun heidän sihteerinsä ovat omia vaimojaan rakkaammat.

10:S KOHTAUS.

Steinkirsch (oikealla). Kas nainen! Minulla on kenties kunnia tervehtiä rouvaa —

Steinkirsch. Suokaa anteeksi, rouva, että minun tuloni saattaa teille hankaluuksia…

Steinkirsch (konversatsioniäänellä). Taivaan tarha näkyy jälleen koettavan korvata vääryyttänsä.

Steinkirsch. Niin — pitkän, kylmän kevään perästä suopi se meille taas mitä ihanimman kesän.

Bertha (vähän pistellen). Te näytätte olevan säiden tarkastaja, herra — minun mieheni ei sanonut teidän nimeänne —

Steinkirsch (katselee ympärillensä). Kirjoituspöytäkö? Todella — hyvin soma kirjoituspöytä. Onpa huonekalujen valmistus edistynyt viime aikoina oikein ihmeellisesti, erittäinkin mitä muinaisiin —

Steinkirsch. Asiakirjoja? Kaiketi hyvin hauskoja. Mutta enpä kuitenkaan teidän läsnä ollessanne.

Steinkirsch. Suokaa anteeksi — onhan se minun velvollisuuteni. — Täänvuotinen yhdistysjuhla tulee kaiketikin hyvin loistavaksi.

Bertha (erikseen). Kas niin — sitä tuo sihteeri mitä muutkin. (Ääneen.) Tuolla on minun mieheni kirjoituspöytä!

Steinkirsch (katsellen ympärilleen). Mitä kummaa hän tarkoittaneekaan tuolla kirjoituspöydällä! (Ääneensä.) Vahinko vaan, etteivät naiset saa ottaa tuohon juhlaan osaa.

Steinkirsch. Mutta valitettavasti on liian monta vastustajaa — mieslaulukunnalla, he arvelevat — tulee ollakin miesjuhla —

Bertha (itsekseen). Mokoma takiainen! (Ääneen.) Tuolla on minun mieheni kirjoituspöytä! (Erikseen.) Tottahan hän jo nyt ymmärtää asemansa. (Pois vasemmanpuolisesta ovesta.)

Steinkirsch (katsoo kummastellen hänen jälkeensä). Tuolla rouvalla on kaiketikin iili päässä. »Tuolla on minun mieheni kirjoituspöytä — kirjoituspöytä!» Vai enkö olekkaan tervetullut vieras? Hartwig vakuutti talonväen hoitavan minua kuin silmäterää — Schefflerikin näytti minusta jo kovin tosipuheiselta ja rouvansa — miehensä kirjoituspöydän kanssa — oli kaikkea muuta kuin kohtelias. Ei — parasta lie mennä tipotieheen — matkasäkkikään ei ole vielä avattu — »eespäin», eespäin siis astukaamme, me kestikievarimme luo. (On lähdössä.)

11:TA KOHTAUS.

Palvelija (keskiovesta.) Minä ilmoitan rouvalle teidän tulostanne. (Menee vasemmanpuolisesta ovesta.)

Steinkirsch. Valitettavasti ainoastaan teidän suloisen ristimänimenne vaan — mutta se onkin lakkaamatta soinut korvissani.

Steinkirsch. Kun ette sanonut teidän sukunimeänne ja minä en tiedä, missä olette, asutte, enkä voinut siis löytää teitä.

Ludmilla. Ja miksi te tahdoitte löytää tyttöpahasta, jonka vaan sattumalta kerran kohtasitte?

Steinkirsch. Niin — sattumalta kyllä — mutta olipa se onnellinen sattuma. Kävellessäni Baden-Badenissa minä huomasin nuoren tyttösen seisovan nolona erään puron reunalla. Minä riensin hänen luokseen ja autoin hänet puron yli —

Steinkirsch. Taisin seista. Tyttönen antaa minulle luvan saattaa häntä muutaman askeleen —

Steinkirsch.. Ei suinkaan, korkeintaan parikymmentä syltä. Tyttönen sanoo kulkevansa joka päivä tätä tietä — seuraavana päivänä olen minä taas paikalla. Tyttönen tuli — matka joutui liiankin sukkelasti; minä toivoin saavani uudelleen tavata häntä seuraavana päivänä — mutta hän ei tullut — ei seuraavanakaan päivänä — ei edes kolmantenakaan — hän ei tullut enää milloinkaan.

Steinkirsch. Ja minulla olisi vielä ollut niin paljon sanomista, kyselemistä.

Steinkirsch. Mutta kun minä nyt taas näen teidät, niin sanokaahan missä minä löydän teidät.

Steinkirsch. Kauppaneuvos Bolzaun — tässä kaupungissa, hyvä. — Ja milloin saan luvan tavata teitä.

Ludmilla. Sepä ei olekaan varmaa, jos saatte ollenkaan. Minun tätini pidättää minua kaikesta kanssakäymisestä — olenpa melkein tuollainen lumottu prinsessa, joista saduissa luetaan.

12:TA KOHTAUS.

Palvelija (aukaisee vasemmanpuoliset ovet ja jää niiden suulle seisomaan). Rouva pyytää teitä, neiti.

Ludmilla. Saattaa olla, mutta ne ovat ritarin keksittävät, ne. Hyvästi, herraseni! (Lähtee nopeasti vasemmanpuolisesta ovesta.)

Steinkirsch. Sepäs oli etelätuuli — ei — se — se oli sitäkin lämpöisempi.

13:TA KOHTAUS.

Hartwig (keskiovesta). Kah — Steinkirsch — hyvä juttu, että tapasin sinut — (hyvin liikutettuna).

Hartwig (tarttuen innoissaan Sleinkirschin käsivarteen). Ihminen hoi — hän on itse sulous, armaus, ihanuus —

Hartwig. Eikö? Sitten en saa viipyä täällä hetkeäkään. (On lähdössä.)

Hartwig. Etpähän sinä kuitenkaan sitä käsitä —. Katsoppas, minä olin matkalla tätini luo, kun äkkiä tuli minulle vastaan nuori neitonen, — mitä, — tulee vastaan — kelvoton, kylmä sana — liihoittelee — liihoittelee minulle vastaan —

Hartwig. Neitoko? — niinkö minä sanoin? Kelvoton, kylmä sana! Sulotar itse — sanalla sanoen — joku yläilmojen olento — enkeli —

Hartwig. Minä seisoin kuin suolapatsas — hän liihoittelee lähemmäs. Illan tuuli leyhyttelee hänen kiharoitaan — hänen kullankirmailevia keltakiharoitaan — kädessään on hänellä pieni päivänvarjo — ja niin käy helkyttelee hän kuin ruusujen ruhtinatar valtikka kädessä, luoden silmänsä maahan — mutta äkkiä (tarttuu ankarasti Steinkirschin käsivarteen) — ihminen hoi!

Hartwig. Hän luo silmänsä ylös — ja minä näen nuo sinen siintävät silmät — mitä silmät! Kelvoton, kylmä sana — laaja-laineisen sinimeren — minä vaivun sen maininkiin.

Hartwig. Johan minä taannoin sanoin, ettet käsitä minua. Ja kun minä toinnuin — oli hän jo poissa — minä riensin hänen jälestään — hän pyörähti tähän taloon.

Hartwig. Ja nyt tulee minun löytää hänet uudestaan ja se on helppo — minä asetun portin pieleen.

Steinkirsch. Vielä vai. (Ääneen.) Kaiketikin on hän kolmannessa kerroksessa. Niin, todellakin, kuulinhan minä äsken siellä kellonkin soivan. Jos seisot rapuilla kolmannessa kerroksessa, niin tapaat hänet.

Hartwig. Niin kyllä — kunnon ystäväni — tee se minulle mieliksi — meidän täytyy hänet löytää.

14:TA KOHTAUS.

Bertha. Tänäänhän sinulla vasta kiire on. Tuskin ennätit tulla, kun jo olet lähdössä pois.

Ludmilla (katsoen kelloansa). Tunnethan tätini — minä sain luvan ainoastaan tunnin ajaksi — enkä tahtoisi nähdä häntä nureissaan.

Ludmilla. Muttet sinäkään näy tänään olevan entiselläsi — olet niin totinen — alakuloinen —

Bertha. Minäkö — alakuloinen — eikö mitä (naurellen) pieniä talon huolia vaan — ei muuta.

Ludmilla. Nepä kyllä selviävät — voi hyvin, Bertha. (Kättelee Berthaa ja menee keskiovesta ulos.)

Bertha. Voi hyvin! (Hyvin totisena.) Pieniä talon huolia — ja sen sanon minä naurussa suin, vaikka olen valmis itkemään — ja nuo pienet huolet koskevat koko elämäni onnea, kenties vielä koko tulevaisuuttanikin.

15:TA KOHTAUS.

Brimborius (keskiovesta). Suokaa anteeksi! Palvelija sanoi herra tohtorin olevan kotona — minun niineni on Brimborius, lauluseuran juhlajärjestäjä. Te olette kenties kuullutkin nimeni.

Brimborius. Minä tulin vaan kysymään herra tohtorilta, mikä on noin ylipäänsä hänen juhlapuheensa sisällys — ja tahtooko hän, että painavimmilla kohdilla lauaistaisiin puutarhassa muutama pyssy tahi vaikka tykkikin — se tekisi sellaisen mahtavan vaikutuksen. Kentiesi voitte te minulle sanoa, mitä hän ylipäänsä noin niinkuin arvelee asiasta?

Brimborius. Ja-ha, te soisitte siis että tykit noin niinkuin (käsiviite) se riittää. Minun ei tarvitse siis enää odottaa herra tohtoria. Luottakaa vaan minuun, rouva, parhaillaan kuin teidän miehenne pitää puhetta, niin pitää kuuluman sellainen tykkein pauke, ettei linnassa sen parempaa. Te saatte ihan levollisesti luottaa minuun — saatte nähdä: ikkunalasien pitää tärisemän. Teidän nöyrin palvelijanne, arvoisa rouva. (Pois keskiovesta.)

16:TA KOHTAUS.

Bertha. Koko kaupunki näkyy olevan ilmitulessa tuon mokoman yhdistysjuhlan tähden — miksikä pitäneekään sen olla niin epäsuotuisan minulle, mutta samassa suhteessa, kuin vaara enenee, kasvaa minun rohkeuteni ja minä teen kuin teenkin vastarintaa (polkee jalkaa). Minun mieheni ei saa mennä juhlaan.

Scheffler. Tuo huone kolmannessa kerroksessa on vuokrattavana vasta kolmen päivän kuluttua.

Scheffler. Ravintolassako — niin, tietysti — mutta juuri juhla-aikana lie ravintolatkin täpösen täynnä ja — muutoinkin minä tahtoisin, että hän majailisi meidän luonamme.

Bertha. Vai niin! Minä ymmärrän. — Älähän minua kursaile — minun puolestani on asunto tyhjänä juhlan aikana —

Bertha (Lykäten Schefflerin pois luotaan, kylmästi). Älä vaivaa itseäsi turhaan — minä en luovu päätöksestäni, minä — minä lähden veljeni luo Rosendorffiin. Elä terveenä! (Menee vasemmanpuolisesta ovesta.)

Scheffler. Kas niin — vaimo menee pois — jättää koko talon ja miehensäkin! — Sehän on todella sitä viimeistä — mutta ei, ei — hän ei tee sitä, ei!

17:TA KOHTAUS.

Steinkirsch (keskiovesta). Ludmilla on jo kotonaan ja Hartwig parka seisoo vielä yhä rapuilla kolmannessa kerroksessa (ottaa matkasäkkinsä, joka on ollut yhä paikallaan oven suussa.) Kas herra tohtori — johan te olette palannut.

Scheffler. Suokaa anteeksi, jos minä viivyin niin kauan. — Mutta mihinkä teillä matka?

Steinkirsch. (Panee malkasäkin paikoilleen, tulee etualalle.) Suoraan sanoen — minulla oli kunnia tavata teidän vaimonne — ja hänelle ei näyttänyt olevan mieleen —

Steinkirsch (itsekseen). Enpä saa itsekään selville, mitä hän lie tuolla »kirjoituspöydällä» tarkoittanut!

Scheffler (erikseen). Löysinpä solmun. (Ääneen.) Minun tulee teille sanoa, että minun vaimoni on saanut äskettäin ikäviä kuulumisia veljeltään.

Steinkirsch. Niin — minä olen myös lähdössä — kestikievariin. (On lähdössä.)

Scheffler (pidättäen hänet). Ei millään muotoa, — sitäpä minä en salli. Te olette minun vieraani, minun velvollisuuteni on pitää huolta teistä.

Scheffler. Mutta kun, vaimoni poissa ollessa, minä en voi tarjota teille sellaista mukavuutta kuin pitäisi, niin sijoitan minä teidät minun setäni luo.

Steinkirsch. Setännekö luo? Entäs jos hänenkin vaimonsa on juuri matkaan lähtemäisillään?

Steinkirsch. (Päättäväisesti, innostuneena). Minä suostun — kiitoksia -— mennään vaan teidän setänne luo. — Mutta mennään nyt pian!

Scheffler (kuunnellen). Mitä se on? Vaunut (katsoo ikkunasta). Minun vaimoni matkasäkki kädessä — hän lähtee todellakin.

Scheffler (matalalla äänellä). Katsokaa herra Steinkirsch — hän lähtee todellakin.

Scheffler (sekaantuneena). Niin — se on hyvä, että te näette, kuinka hän lähtee. (Erikseen.) Bertha ei luonut edes silmäystäkään jäähyväisiksi! — (Äänessä). Katsokaas nyt — (hyvin alakuloisesti.) hän on mennyt!

Steinkirsch. Oikein — hän on mennyt — mutta miksikä te sanoitte sen niin vinkumalla?

Scheffler. Vinkumallako? (Elpyneenä ja pakollisen iloisena.) Sitä minä en todellakaan huomannut. (Erikseen.) Ja mitäpä tässä on enää vinkumistakaan — mitähän nyt tulee tehdä?

Scheffler (piristyneenä). Niin todellakin — vie sinut virta — lähdetään sitten sedän luo! (Molemmat kääntyvät lähteäkseen).

TOINEN NÄYTÖS.

Komeasti sisustettu sali kauppaneuvos Bolzaun huvilassa. Keskellä suuret avonaiset ovet, jotka vievät puutarhaan. Ovia oikealla ja vasemmalla. Oikealla, etualalla, ikkuna ja shakkilautapöytä, vasemmalla sohva, sen takana kukkalava ruiskukannuineen. Tuolia y.m.

1:NEN KOHTAUS.

Bolzau (Istuu sohvalla, sanomalehti kädessä). Kaikki kylpypaikat ovat taasenkin täynnä! Enpä käsitä tuota ihmisten vimmaa matkustamaan kylpylaitoksiin, silloin kun on niin hyvä istua huoletonna kaikessa mukavuudessa kotona. Sehän vasta oikeata elämän nautintoa onkin.

Vilhelmina (Oikealla, ikkunan luona, silmäillen milloin millekin puolen kadulle). Mitähän nyt jo kello lienee?

Bolzau. Tahdotko tietää ajan minun vatsani vaiko minun kelloni horisontin mukaan?

Bolzau. Niin tekee. Ja jos tuo poika paha ei saa määrätyllä ajalla tarvettansa, niin rupeaa se murisemaan. (Katsoo kelloaan.) Kello on niin paljon kuin — minun vatsani mukaan juuri ruokahetki — minun kelloni mukaan vielä kymmenen minuuttia vailla.

Bolzau. Niin muka mammaseni. Eihän Ludmilla ole enää mikään lapsi, joka voi vaunuista pudota.

Bolzau. Niin vai. Mitä muita vaaroja on sitten noille heikoille ihmislapsille tarjona?

Vilhelmina. Sinun pitäisi se parhaiten tietää. Kerran maailmassa olit sinä itsekin tuollainen vaara.

Bolzau. Niin muka. Merkillistä vaan, että tytöt itse lentävät päistikkaan noiden vaarojen syliin.

Vilhelmina. Älä ylvästele siinä — meillä vaimoparoilla on jo niinkin kylläksi suuri taakka kannettavana.

Bolzau. Suuri taakka kannettavana? Oikein, mammaseni, — kilometrin pitkiä helmuksia, chignoneja — (hyvänluontoisesti.) Onko minullakin oikkuja, mammaseni?

Bolzau. Miinaseni! Oikkuja? Onko sinulla koskaan ollut syytä valitella minusta?

Vilhelmina. Ja sen hän sanoo niin viattomana kuin lapsi — ja kuitenkin olen alinomaa turhaan pyytänyt häntä ostamaan minulle uudet vaunut. — Oletko ne kokonaan unhottanut?

Bolzau. Vai niin — nuo vaunut! (Pyörähtää ympäri ja ottaa sanomalehden käteensä.)

Vilhelmina. Minua oikein hävettää, kun näen paronitar Hirschbergin tahi presidentin rouvan ajavan uusissa vaunuissaan ja minulla ei ole kuin vanhat.

Bolzau (Panee lehden pois, nousee ylös). Mitä saadaan tänään päivälliseksi, Miinaseni?

Bolzau (ystävällisesti). Pyitä — hm! Tänään onkin minulla oikein erinomainen ruokahalu. (Katsoo kelloaan.) Emmekö lähde jo pian ruualle?

Bolzau. Kuuleppas, mammaseni — tuota tyttöä kohtelet sinä hieman tylysti — niinhän? Sinä pidätät häntä kaikesta kanssakäymisestä, ja se on jo vähän liikaa — tuskinpa pitäisit omaa tytärtäsikään enemmän silmällä.

Vilhelmina. Siinäpä juuri temppu onkin. Kun minun veljeni lähti Ameriikaan, niin hän jätti tyttärensä minun haltuuni —

Bolzau. Hän jätti tyttärensä meidän haltuumme. Siinä on näet pieni eroitus —

Vilhelmina. Olkoon niin — hän jätti tyttärensä meidän haltuumme ja käski minun häntä huolellisesti kasvattamaan — senpä tähden olenkin aina tuosta Ludmillasta niin pelossani — uskottu tavara on kymmenen kertaa suuremmalla huolella hoidettava.

Bolzau. Ja tänään tai huomenna tapaa hän kuitenkin miehen, — vaaran, piti sanoa.

Vilhelmina. Sitähän juuri pelkäänkin. Minä oikein vapisen muistellessani, kuinka viime vuonna Baden-Badenissa näin hänet kävelemässä erään herran kanssa ja kuuntelevan tuon jaarituksia. Mutta seuraavana päivänä läksinkin pois, vaikka kylpyaikani ei vielä ollut loppunut.

Bolzau. Vai niin? Mutta mikä sitten sinun tarkoituksesi on, mammaseni? Aiotko tehdä tytöstä nunnan?

Vilhelmina. Mitä joutavia! Minä tahdon ainoastaan hoitaa häntä huolellisesti siihen asti, kunnes minun veljeni palaa Amerikasta. Hän saakoon tytön sellaisena kuin lähtiessään minulle uskoi.

Bolzau. Meille — meille uskoi. — Ja minä olen myöskin luvannut katsoa Ludmillan parasta ja jos hän rakastuu johonkin kelpo mieheen, niin minä teen heistä parin, sillä kelpo mies on toki paras tavara tytölle.

Bolzau. Ja samalla tosia! Sanopas, mammaani, enkö minä ole sinun paras tavarasi?

2:N KOHTAUS.

Ludmilla (Keskiovesta). Tässä minä nyt olen, täti! — hyvää huomenta, setä!

Ludmilla. Minulla kun oli niin paljon ostamista — mallikaavoja — helmiä — villalankoja ja joka paikassa minua viivyteltiin.

Vilhelmina. Ja sinun silmäsi loistavat niin kummallisesti — onko sinua mikä kohdannut?

Bolzau. Niin ja pudota vaunuista — niin on, niin on, — maailma on täynnä vaaroja, lapsikulta. Mutta kuule, mammaseni, nyt sanovat sekä minun vatsani että minun kelloni ruuan ajan olevan käsissä.

Vilhelmina (hääräillen Ludmillan ympärillä). Ole aina varoillasi, Ludmilla — muista mitä täti sanoo!

Bolzau. Muistahan, mammaseni, mitä minäkin sanon — onpa jo aika syödä päivällistä. (On astumassa Vilhelminan kanssa käsitysten pois.)

3:S KOHTAUS.

Vilhelmina. Eihän hänellä ole kuin muutama sana sinulle sanottavaa — älähän vaivaa miesparkaa turhaan kaksi kertaa.

Schnake. Pyydän nöyrimmästi anteeksi, jos häiritsen teidän päivällisuntanne, herra kauppaneuvos.

Bolzau (jyrkästi). Minä en ole vielä syönytkään. Mutta olen juuri lähdössä päivälliselle, Schnake — sanokaa sentähden minulle vaan lyhyesti, mitä on asiaa.

Schnake. Pyytäisin teitä vain kirjoittamaan nimenne tähän listaan, herra kauppaneuvos.

Schnake. Luettelo juhlaan osaa-ottajista ja vieraista — suvaitkaa vaan kirjoittaa tänne nimenne ja kuinka monta vierasta tuotte mukananne — tänne näin — herra kauppaneuvos.

Schnake. Suvaitsette laskea leikkiä, herra kauppaneuvos, — olisipa jo rikos epäillä teidän tuloanne. Te, joka olette monta vuotta olleet Konkordian jäsen, sen kunniajäsen, esimies — ja entinen soolo-baritooni. — Voi kuinka te lauloitte koreasti tuota Richardiin chanzonetteä hyräilyköörin kanssa. Kun minä ajattelen sitä —

Schnake. Meidän kaupunkimme maine ja kunnia — ja hänkö olisi poissa yhdistysjuhlasta — ei, se ei käy laatuun! Ja kuinka tällä kertaa käy kaikki komeasti — saliin astutaan juhlamarssissa — kaksi soittokuntaa soittaa — herra Brimborius on kaikki niin ihmeellisesti järjestänyt — suuret laulajaiset — päivälliset! Kaikki hyvin komeasti, herra kauppaneuvos.

Vilhelmina. (Schnakelle, rauhoittaen häntä). Tulkaa toiste, Schnake. Kauppaneuvos aikoo ensin miettiä asiaa ja nyt on juuri ruoka-aika.

Schnake. Kiitoksia, armollinen rouva, minä tulen päivällisen jälkeen. Jos herra kauppaneuvos ei tule, niin mikä juhla se sitten on. Hyvää ruokahalua, armollinen rouva, — herra, — neiti. (Pois keskiovesta.)

Bolzau. Jos tuo mies syö yhtä ahkeraan kuin puhuu, niin pitäisipä hänen lihoman.

Bolzau. Niin, mutta nyt kaipaan minä enemmän lepoa ja mukavuutta, kuin huvia. (Ottaa myös Ludmillan käsipuolesta.)

Vilhelmina. Ja minä olin jo itseäni ja Ludmillaa varten tilannut tuon pienen ensi rivin aition kuullaksemme, vaikka salavihkaakin, teidän konserttianne.

Bolzau. Vai niin, mutta puhutaanhan näistä kaikista pöydässä — tulkaahan viimeinkin. (On taluttamaisillaan molempia käsipuolesta.)

4:S KOHTAUS.

Brimborius (keskiovesta.) Terve, herra kauppaneuvos. Teidän palvelijanne, hyvät naiset —

Brimborius. Enpä tahdo suinkaan viivytellä — pari sanaa vaan. — Herra Bolzau, teidän tulee olla isäntänä seuran juhla-päivällisillä.

Bolzau (erikseen). Sehän vielä puuttui! (Ääneen.) Antakaa anteeksi, mutta minä en tule juhlaan ollenkaan.

Vilhelmina. Mutta kuulehan — sehän on kunniavirka — eihän sitä käy kieltäminen.

Bolzau. Olkoon sitten menneeksi — hyvä, hyvä, hyvä — minä otan, minä suostun — muuten en saa tänään syödäkseni. (Vilhelminalle ja Ludmillalle.) Menkää vaan ja alkakaa jo — minä tulen heti paikalla. (Sivulle.) Nyt ovat pyyt jo kaiketi ihan ruskeat.

Brimborius. Asia on siis niinkuin päätetty — te tulette. — Kas se oli (kättelee Bolzauta) oikein.

Bolzau (pitäen häntä kädestä ja talutellen oveen päin). Niin — minä — minä kiitän — kiitoksia paljon teidän vaivoistanne.

Brimborius. Ajatelkaapas vaan, minä keräsin kokoon melkein kaikki kaupungin pyssyt.

Bolzau (ajatellen jotain muuta). Minä kiitän teitä teidän hyväntahtoisuudestanne.

Brimborius. Ja kun juhlaseurue astuu tarhaan, niin otetaan se vastaan pyssyn laukauksilla.

Bolzau. Ja tämä syöttelee minulle pyssyn laukauksia. — Minä tulen heti paikalla. (Ludmilla pois.)

Brimborius. Niin — muuta ei minulla enää tainnutkaan olla sanomista. Vieläkin kerran voikaa hyvin. (Kättelee Bolzauta).

Bolzau (erikseen). Ja nyt en minä enää häntä laske. (Taluttelee Brimboriusta ovelle päin.)

Brimborius. Kuinkahan luulette, kestääkö nuo tussarit kaksinkertaista latinkia? (Seisahtuu.)

Bolzau. Jopahan nyt viimein meni matkoihinsa. Pahoin pelkään etten saa tänä päivänä ollenkaan syödäkseni. Kaikessa tapauksessa ovat pyyt nyt jo ihan mustia. (On menossa oikealle.)

5:S KOHTAUS.

Frans (tulee oikeanpuolisesta ovesta, soppamalja kädessä ja on menossa keskiovelle).

Bolzau. Frans — jos nyt vieläkin joku tulee minua puhuttelemaan, niin sano minun olevan poissa kotoa, olevani laudalla — sano mitä hyvänsä, elä vaan laske ketään sisään. Ymmärrätkö?

Bertha (hattu päässä, mantteli niskoilla, pieni matkasäkki kädessä — keskiovesta.) Rakas setäni!

Bolzau (kääntyen oven suulla ympäri). Mitä nyt? Kah, Bertha! (Frans menee pois keskiovesta).

Bolzau. Vaan mistäs tulet? — tai kuhunka menet — näytätpä kovin matkaan lähtijältä.

Bertha (matalalla äänellä). Minä tulin sinun luoksesi pyytämään, etkö ottaisi minua muutamaksi päiväksi luoksesi?

Bertha. Sinä tahdot kai tietää miksikä niin — meidän kyökin uunia laitetaan parhaillaan.

Bertha. Ja senpätähden katsoin parhaaksi viettää nämä pari päivää —

Bertha. Minun mieheni — hän on — hän on kutsuttu jonnekin päivälliselle — (Purskahtaa itkemään.) Setä kulta.

Bolzau (erikseen). Niin muka, — ei, siinä on jotain merrassa, mutta minun pyitäni, minun pyitäni! (Ääneen.) Kuuleppas lapseni — pyyhi ensin pois kyyneleesi ja sitten mennään ruualle. Kas niin — ja päivällisen perästä puhelemme sitten tuosta kyökin uunista. (Syleilee).

Bertha. Niin, setä kulta, puhu minulle jotain tuosta kyökin uunista. (Syleilee nyyhkien Bolzauta.)

Bolzau. Mutta lakkaahan jo, lapseni — rauhoitu — kas niin — ettei toiset voisi mitään huomata — mitä heidän tarvitsee tietää kyökkimasinoista, eikö niin?

Bolzau. Ja nyt — jos pyyt eivät ole vielä palaneet, niin saat sinäkin niistä osan, mutta taata en voi. (Molemmat pois oikealle.)

6:S KOHTAUS.

Frans (vati kädessä). Kauppaneuvos on vielä ruualla. Ettekö suvaitse astua ruokasaliin, herra tohtori?

Scheffler (keskiovesta.) Pyydä kauppaneuvosta tulemaan tänne — hetkeksi vaan!

Scheffler. Lienee parasta ettet mainitse nimeäni — muutoin ne kutsuvat minut sisään. Sano vaan: siellä on muuan herra.

Scheffler. Saanenko tänään hetkeäkään aikaa jatkaakseni juhlapuhettani. (Vetää taskusta käsikirjoituksen.) Enpä todellakaan tiedä, mitä siitä vielä tulee. (Lukee lausumalla ja koroittaen sanoja.) »Niinkuin eri äänet vasta kaikki yhdessä synnyttävät sopusoinnun — harmonian — niin on myös inhimillisten yhteiskuntien laita.» — (Puhuu.) Tämä on nyt vähän niin ja näin, mutta se kuuluu hyvältä. (Niinkuin edellä.) — »Yksityinen ei tuota kuin vaillinaista» — tämä on nyt myöskin niin ja näin, mutta se kuuluu hyvältä, — (Niinkuin edellä ) »Mutta soitto vasta silloin soitolle tuntuu, kun siinä on sopusointu, — on harmonia. Ja harmonia — kunnioitettavat kuulijani — se on juuri harmonia.» (Puhuu.) Joka kerta kun puhun harmoniasta, niin muistuu mieleeni Bertha, ja minä en saa oikein sopivata jatkoa. (Tirkistää käsikirjoitukseen.)

7:S KOHTAUS.

Bolzau (oikealta servietti kaulassa). Ketähän nyt taas Jumala antaa? Kah — sinähän se olet — tulitko lukemaan minulle juhlapuhettasi.

Bolzau. Pari sanaa — nuo pari sanaa kestävät kauemmin kuin koko ruoka-aikani.

Scheffler. Minulla on muuan vieras, tohtori Steinkirsch, joka ennen tässä kaupungissa asuessaan oli Polyhymnian jäseniä.

Scheffler. Hän on tullut yhdistysjuhlaan — hänen piti oikeastaan asuman minun luonani.

Bolzau. Arvelin noin vaan, ettei teillä enää keitetä — vaan entäs sitten?…

Scheffler. Mitä kummaa sinä keittämisestä puhut? Ei, näetkös setä, — minun vaimoni on matkustanut äskettäin pois.

Scheffler. Vaimoni poissaollessa minä en tietysti voi pitää vierasta niinkuin pitäisi ja — sentähden tulin pyytämään sinua —

Bolzau. Ottamaan hänet minun luokseni, tahdot sanoa. Kernaasti minun puolestani.

Scheffler. Kiitos, setä! Päivällistä syön minä kumminkin vielä hänen kanssaan yhdessä, mutta sitten tuon minä hänet tänne.

Scheffler. Kiitoksia, setä; mutta minun pitäisi kirjoittaa vielä huomiseksi juhlapuhe.

Bolzau. Minulla on hyvin tärkeä asia sinulle. Minä aion kysyä sinulta neuvoa eräässä riita-asiassa.

Bolzau. Niin, — ole siis hyvä ja tule — nyt ei ole minulla aikaa selittää tuota asiaa lähemmin, mutta vallan merkillinen sekasotko se on tuo uunijuttu. Nyt täytyy minun mennä pyiden kimppuun. Voi hyvin! (Erikseen.) Malta, malta, veikkoseni — kyllä minä sinulle pätsin kuumennan. (Pois oikealle.)

Scheffler. Pääsinpä nyt tuosta Steinkirschistä ja nyt saanen ehkä hieman aikaa jatkaa puhettani. (Vetää käsikirjoituksen taskustaan.)

8:S KOHTAUS.

Hartwig. Missä se minun vanha, kunnon kauppaneuvokseni on? Kah — Scheffler.

Hartwig. Ei sanaakaan enemmän — kyllä niinä jo ymmärrän. »On päivällisellä», se riittää — Ei ole mikään niin vaarallista terveydelle, kun tulla häirityksi juuri päivällistä syödessä — ja sitten on se myös kaikkia hienoja tapoja vastaan. Annetaan sentähden tuon kelpo ystävämme syödä rauhassa ja me sillä aikaa keskustelemme.

Hartwig. Kun minä kerran panen oman talouteni toimeen, niin teenpä kovan lain ruokarauhasta.

Hartwig. Hyvä, hyvä — kyllä minä jo ymmärrän, mitä tahdot sanoa. — Tosin olen minä vänrikkiajoillani ollut vähän vallaton, mutta siitä saakka olen kehittänyt järkeäni — olen tutkinut naisten sydämet.

Hartwig. Ei sanaakaan enää, kyllä minä jo ymmärrän. Kun minä sain tietää maailmassa olevan enemmän kuin 6,000 eri tautia, mutta ainoastaan 248 en parannuskeinoa — niin ihanpa musteni silmissä. — Mitähän voi tässä nerokaan auttaa? Ja tiedäthän että minulla on neroa.

Hartwig. Hyvä, hyvä — kyllä minä jo ymmärrän. Niin — minulla on neroa ja minulla on sellainen keino miellyttää kaikki maailman naiset, joka ei petä. Kuuleppas vaan —

Hartwig (hyvin sukkelaan). Ensin teen minä pienen analyysin naisen sydämestä, hänen mielen- ja luonnonlaadustaan. Vaimoväki jaetaan — jakautuu neljään pääheimoon: haaveksijoihin, synkkämielisiin, vilkkaisiin ja romanttisiin noin ylipäänsä sanoen. Haaveksijoita lääkitsen minä runollisuudella, synkkämielisille tarjoan musiikkia ja laulua — tiedäthän millainen tenoorisoolo minulla on; vilkkaiden joukossa laskettelen taas sukkeluuksia ja muita lystiä asioita ja romanttisille — heille on minulla universaalikeino: minä lankean polvilleni ja tuokos vasta heitä miellyttää. Näethän siis, etten voi ampua harhaan.

9:S KOHTAUS.

(Seuraavassa tulee Schnaken puhua Hartwigin ihan niinkuin sanotaan »kuoliaaksi».)

Schnake. Kah — herra Hartwig — ihan omassa persoonassaan! Minua ilahuttaa tavata teidät niin terveenä ja iloisena. Näytättepä kuin terveys ja rotevuus itse.

Schnake. Yhtä lystikäs kuin ennenkin; yliopistossa ollessanne — se oli vasta onnen ja ilon aika — minä olin silloin samalla Konkordian ja Euterpen vahtimestari —

Schnake. Ja samalla olin myös teidän saappaitten kiillottaja ja vaatteiden puhdistaja — se on niin paljon kuin teidän sisäasiain ministerinne, herra Hartwig. Ja se tulee minun kuin tuleekin sanoa, ettei minulla sitä ennen eikä sen jälkeenkään ole niin rikasta ja hyvää herraa ollut —

Schnake. Mutta oletteko jo nainut mies, herra Hartwig? Muistattehan ennen muinoin — kun vaan näitte jonkun sievän tyttölapsen, — niin oli teillä heti kohta naimiskauppa mielessä? Ja silloinkos sain viedä kukkakimppuja ja kirjeitä — mutta eipä koskaan tahtonut teille oikein onnistua —

Schnake. Sääli ettei minulla ole nyt aikaa muistutella teitä enemmin noista hupaisista ajoista — tänä iltana on valiokunnan kokous, (Schefflerille) tottahan te herra tohtori tulette sinne?…

Schnake. Mutta nyt ei ole minulla aikaa enempää odottaa. — Olisitteko te hyvä ja sanoisitte herra kauppaneuvokselle, että häntäkin odotetaan kaikin mokomin sinne.

Schnake. Suokaa anteeksi, herra Hartwig. — Minä en saata todellakaan viipyä: maa oikein polttaa jalkojeni alla. Soittokunta kieltäytyi — nyt pitää saada toinen vaikka ilmasta. Te ette usko, herra Hartwig, kuinka suloista on tavata vanhaa tuttavaa noin raittiina ja iloisena. — Teidän nöyrin palvelijanne, hyvät herrat! (Pois keskiovesta.)

Hartwig. Tuopas vasta lörpöttäjä on! Mutta tuo vika on ollut hänellä ammoisista ajoista: hän ei voi milloinkaan pitää suulaukkuansa kiinni. Nytkin hän lauloi korvani ihan lumpeen.

Hartwig. Scheffler, kuulehan. — Olenko minä mikään lörppö! Mutta kun hänellä itsellään on vimma pitää puheita, niin eipähän malta kuulla edes toisen vastausta, vaikka se olisi »jaa»-ta lyhyempi. Minä en puhu koskaan enempää kuin minkä tarvis vaatii, mutta nuo protokolla-herrat luulevat, että heillä vaan on oikeus puhua.

10:S KOHTAUS.

Bolzau (Taluttaa Vilhelminaa käsipuolesta). Pyyt olivat kovat kuin kivi, mutta se ei ollut sinun syysi, mammaseni. (Lyö Vilhelminalle kättä.)

Bolzau. Luultavasti myöskin juhlavieras. Terve tulemasta. (Kättelee Hartwigia).

Hartwig. Tiedättehän, hyvä rouva, minun olevan taiteen ystävä — mutta ensimäisen visiittini minä tein tähän taloon, jossa minua on aina mitä ystävällisimmästi kohdeltu. Minua ilahuttaa tavata teitä terveenä ja iloisena.

Ludmilla ja Bertha (oikealta, yhtaikaa Bolzaulle). Paljon kiitoksia, setä! (Kättelevät häntä.)

Bolzau. Terveydeksenne, lapsikullat! (Esittäen.) Herra Hartwig — minun veljeni tytär Bertha.

Hartwig. Minulla on kunnia. (Sivulle.) Tuohan se juuri onkin minun kultakähäräiseni.

Vilhelmina (huomaten Hartwigin kummastelemista, astuu hänen ja Ludmillan väliin). Tunnetkos sinä tuota herraa?

Vilhelmina. Minusta näytti vähän sinnepäin — käskepäs tuoda kahvia verannalle!.

Bertha (on antanut Bolzaulle sanomalehden). Tässä on tämänpäiväinen lehti, setä. (Kumartaa Hartwigille.)

Vilhelmina. Varjele, varjele itseäs, ukkoseni. — Muista nyt, sinä et saa nukkua.

(Seuraavan kohtauksen aikana käyskentelevät Vilhelmina, Bertha ja
Ludmilla edestakaisin puutarhassa.)

Bolzau (Istuikse sohvan soppeen, Hartwig sohvan viereiselle tuolille). Kas niin, herra Hartwig.

Hartwig. Olettepa te oikein kadehdittava setä, (vilkaisee naisten jälkeen) kun teillä on kaksi noin sievää veljen tytärtä.

Bolzau (haukotellen). Niin — hyvin sievää, herttaista olentoa. (Sivulle.) Kunpa saisin nyt noin neljännestunniksi ummistaa silmäni.

Frans (kahvitarjotin kädessä; tarjoaa ensin Hartwigille, joka ottaa kupin; Bolzau kiittää pään Hyökkäyksellä.)

Hartwig. Mutta juhlasta puhuaksemme — niin on minulla teille asiaa, herra kauppaneuvos.

Hartwig. Te olette puheenjohtaja täänpäiväisessä komitean istunnossa — ja minun tulee teille suoraan sanoa Konkordian olevan nureillansa —

Hartwig. Juhlatoimitsijat ovat pyyhkineet pois tenoorisoolon hyräilykuoron kanssa. Minä en mainitse asiaa suinkaan siitä syystä, että tämä soolo oli minun osanani — en — mutta kun tuo Euterpe pyyhkielee ihan mielivaltaisesti pois kaikki meidän parhaat numeromme — ja sehän koskee tietysti Konkordian arvoa — eikö niin?

Hartwig. Ja sentähden vaatii Konkordian maine kaikin mokomin tuota numeroa ohjelmaan. Tämä ensiksi ja siksi toiseksi tuo juhlapuhe myöskin. Viime vuonna piti Scheffler juhlapuheen, — mutta eihän tuosta seuraa vielä, että hänellä on yksinomainen oikeus pitää puhetta tänäkin vuonna. Minua ei nuo puheen pitämiset juuri liikuta, vaikka minä kyllä luulen itselläni olevan sellaisiin toimiin vähän taipumusta ja lahjojakin, mutta Konkordia itse tahtoo, että täänvuotiset puhujat valittaisiin sen keskuudesta. Ja minä luulen Konkordian närkästyvänkin siitä, jos tuota kohteliaisuutta ei sille osoiteta, ja sentähden päätin minä ilmoittaa tämän teille jo ennalta. Ja mitä te asiasta arvelette, herra kauppaneuvos? (Katsoo Bolzau'iin.) Mitä kummia — hän nukkuu kuin nukkuukin — ja minä kun puhuin oikein hauskasti. (Nousee ylös. Vilhelminalle, joka astuu sisään Berthan ja Ludmillan kanssa.) Pst! — Pst! — arvoisa rouva — hän nukkuu. (Astuu Berthan ja Ludmillan luo.)

Vilhelmina (astuu esille). Nukkuuko? (Katsoo Bolzau'iin.) Todellakin. Voi noiden miesten heikkoutta — hän tietää varsin hyvästi unen olevan hänelle vaarallista ja kuitenkin — (Lähenee Bolzauta, liikuttaa häntä hiljaa.) Bolzau.

Bolzau. Hm! (tekee käsillään viitteen, juuri kuin tahtoisi kärpäsiä karkoittaa.)

Bolzau (heräten). Niin — tenoorisoolo hyräilykuoron kanssa — (Katsoo Vilhelminaan.) Kah, sinäkö se olit?

Bolzau. Min' en nukkunut, en — minä puhelin Hartwigin kanssa. — (Nousee ylös.)

Vilhelmina. Kyllähän sinä olit puhelevinasi — kyllä minä sinut tunnen. Lähdetään puutarhaan kävelemään — se on sinulle paljoa terveellisempää — se!

Bolzau. Noh! — Mennään sitten kultaseni! (Ottaa Vilhelminaa käsipuolesta ja menee keskiovelle päin.) Me menemme vähän kävelemään. (Naisille.) Ja te, huvitelkaa sillaikaa herra Hartwigia. (Bolzau ja Vilhelmina pois keskiovesta.)

Hartwig (itsekseen). Numero 3 — julman vilkas mielen laatu! (Ääneen.) Te, neitiseni, ahdistatte minua molemmin puolin, ja vastustusvoimat ovat epäsuhteellisia, sillä teidän kauneutenne ja arvokkaisuutenne ihan sokaisevat minut. Kun tuontapaisten silmäin säihke saa sydämen sykkimään, niin joutuupa järki aina alakynteen.

Hartwig. Te mainitsitte taannoin Herkuleksen, neitiseni. Tiedättehän hänen aina voittaneen —

Ludmilla. Niin, mutta hirviöitä ja lohikäärmeitä. — Nyt ette ollut kohtelias, hyvä herra, — olemmeko mitään hirviöitä?

Hartwig. Minä olen entinen Konkordian jäsen ja minua pyydettiin ottamaan osaa juhlaan — minulla on nimittäin tenoori — muutoin tapaa samalla vanhoja tuttujaan — oikeastaan pitikin minun asuman erään ystäväni Schefflerin luona —

Hartwig. Minun ystäväni oli hyvin levoton — hajamielinen — ja näytti niin surkean kalpealta.

Hartwig. Ennen muinoin hän oli rattoisa, hauska mies. — Hänen naimisensa lienee syynä tuohon muutokseen.

Hartwig. Minulla on haukan silmät sellaisissa asioissa. Jos mies muutaman kuukautisen avioelämän jälkeen kuihtuu Schefflerin lailla, niin onpa se epäiltävä merkki hänen vaimostaan. Vaimo on silloin joko vallanhimoinen, itsepäinen tai torapussi.

Hartwig. Ja tuota tuollaista ei miesraukka voi kärsiä — senpätähden n minun ystäväni Schefflerkin ihan jolkahtanut kasvoiltansa — nureillansa — miel' ei tervoa parempi. Hän on jo ihan mennyt mies, minun ystäväparkani.

Bertha (Ludmillalle). Tuosta hän ansaitsee aika rangaistuksen. Jätä minut yksinäni, Ludmilla.

Bertha. Hänen pitää maata polvillaan minun edessäni. (Molemmat kulkevat ovelle päin.)

Hartwig (seuraten molempia silmillään). Minä taisin liikuttaa heitä. Mutta kumpaiseenko nyt oikein tähtäisin?

Ludmilla (ovella Berthalle). Ole huoletta — kyllä minä pidän sedät ja tädit kaukana näiltä ilmoilta. (Pois keskiovesta.)

Bertha. Te olitte liian ankara arveluissanne, herra Hartwig. Ludmilla on Schefflerin rouvan ystävä — ja te loukkasitte häntä.

Hartwig (innokkaammin). Enpä toki, neitiseni. Ei sääntöä, jolla ei poikkeusta. Se onnen lapsi, joka saisi teidät puolisoksensa, kukoistaisi kuin kukkanen kedolla — eikä surkastuisi suinkaan Schefflerin lailla.

Bertha. Minusta nähden on aviovaimon kohtalo mitä armaimpaa. Hän silmää miestään hänen työhön mennessä ja hänen kotiin palatessaan suo vaimo hänellä yhtä lämpimällä sydämmellä sitä mukavuutta, minkä heidän talonsa ja vaimon oma uutteruus voi tarjota. Hennolla kädellään tasoittaa vaimo nuo rypyt miehen otsalta, joita elontaistelu on hänelle saattanut — ja yksi ainoa lempivä silmänluonti miehensä silmistä on vainion parhain palkinto.

Bertha. Muuan kunnioitettava vanhus sanoi minulle kerran näin: rakas lapsi, sinulla ei ole tässä maailmassa mitään muuta kutsumusta tai tehtävää kuin rakastaa, ja jos sen teet, niin olet onnellinen.

Hartwig. Neitiseni — teidät tulisi asettaa oikein malliksi nykyajan naisväelle. Tuntisitteko, rakastaisitteko niin —?

Bertha. Rakastaisin kyllä, jos löytäisin sellaisen miehen, jota sydämeni on minulle kuvitellut.

Hartwig (sivulle). »Hyvä herra Hartwig». sanoi hän. (Ääneen.) Minä rukoilen teitä — puhukaa!

Bertha. Minusta on, ikäänkuin en voisi kieltää teiltä mitään. Olkoon siis menneeksi — ensinnäkin tulisi hänen olla sievännäköinen ulkomuodoltaan.

Hartwig (sivulle). Numero 4 — hän on romanttinen. (Tunteiden vallassa.) Sen hän tekee! Sen teen minä, armas neitiseni. Sallikaa minun teille sanoa, että heti teidät nähtyäni sykähti sydämeni — ja nyt on teidän taivaallinen hyvyytenne ihan sitonut minut — ja minä olisin oikein onnellinen, jos te suvaitsisitte kuunnella minua. Neroa on minulla melkein liiaksikin ja laulaa osaan minä myöskin: minulla on oikein suloinen tenoori! Mutta teidän tapaista taivaallista olentoa ei ole puhutteleminen pelkillä sanoilla, — ei, maan mullassa pitää matosen mateleman. (Lankee polvilleen.) — Armas neiti — minä rukoilen teitä — armahtakaa minua ja tehkää minut teidän orjaksenne.

Bertha (loisella äänellä). Kas niin, herraseni. Nyt minä annan teille mietintöaikaa. (Kääntyy lähteäksensä pois, sivulle.) Koston hetki on suloinen. (Pois keskiovesta.)

Hartwig (jääpi nolona polvilleen). Hän antaa minulle mietintöaikaa! Mitä se merkitsee, mitä kummaa se merkitsee? Ka, mikä se hänen nimensä taas olikaan, en nyt muista.

11:TA KOHTAUS.

Hartwig (nousten seisaalleen). Niin — kyllä minä taisin hävittää jotakin.

Hartwig. Suokaa anteeksi, armollinen rouva, mikä se teidän toinen veljenne tytär on?

Hartwig. Oikein — Bertha! Se on mitä kauniimpia nimiä — oikeastaan on Ludmilla vieläkin kauniimpi. Jos sallitte, niin menen naisien puheille. Teidän palvelijanne! (Pois keskiovesta.)

Vilhelmina. Hän on merkillisen tunteellinen — eikö niin, Bolzau? Mitähän se merkinnee? Eiköhän ne vaan olleet Ludmillan kanssa kahden —

Vilhelmina. Niin -— ja sinä ummistat silmäsi, kun joku vaara on lähellä. Bertha valittaa päänkipua ja on sulkeutunut huoneesen — minä en saata jättää häntä yksikseen. — Muista nyt vaan, ettet saa nukkua, kuuletko, ukkoseni? (Luoden silmäyksen Bolzau'iin.) Onpa noiden lapsipahojen kanssa tekemistä. (Pois keskiovesta.)

Bolzau. Hyvä juttu, että jättävät minut viimeinkin yksikseni. Eipä usko, mikä tuska se on, kun tahtoisi noin hetkiseksi nukahtaa ja äkkiä häiritään — se tekee oikein pahaa. Tuohan oli vasta hulluutta ruveta juomaan Marienbaaderia, mutta sittenkin (katsahtaa ympärillensä) haha — olen jo neljätoista päivää peräkanaa nukkunut päivällisuntani. (Istuikse sohvalle.) Tuntuupa niin autuaallisen suloiselta, kun on noin puoleksi hereillä, puoleksi unentoreessa — (haukottelee) se on oikein taivaallista! Ah — ja — ja — ja! (On nukkua.)

12:TA KOHTAUS.

Scheffler (tulee aika vauhtia keskiovesta). Missä hän on sitten — kas siinähän sinä oletkin, setä. Enhän vaan häirinne sinua? (Panee pois hattunsa.)

Bolzau. Minua — (hieroo silmiään) et — (syrjään.) Soisinpa sinut sinne, missä pippurit kasvaa.

Scheffler. Eikä — mutta tohtori Steinkirschin, jonka piti majailla sinun tykönäsi — minä esitin hänet jo tädille — hän on puutarhassa.

Bolzau. Niin vai — hänet minä olin kokonaan unohtaa. No — hyvä ettäs toit hänet, kiitoksia! (Kättelee Scheffleriä.) Voi hyvin!

Scheffler. Ja minun puheenikin on nyt jo valmis — juolahti, näet, äkkiä mieleeni oikein soma käänne — jos sallit, niin minä luen sen sinulle?

Bolzau. Nytkö juuri? (Arvellen.) No — annahan kuulla — onko se pitkäkin?

Scheffler. Alun sinä jo tunnet. (On vetänyt käsikirjoituksen taskustaan ja selailee sen lehtiä.) »Kunnioitettavat kuulijat» — tahi myös »Hyvät herrat» j.n.e. (Haeskelee.)

Scheffler. Nyt seuraa uutta: »Niin, rakkaat lauluveljet, musiikki on temppeli ja siinä temppelissä olemme me pappeja.» (Sivulle.) »Ylimmäisiä pappeja» olisi ehkä vieläkin parempi.

13:TA KOHTAUS.

Brimborius (keskiovesta). Tulinpa oikein kreivin aikana — hän lukee puhettaan. (Ottaa taskustaan muistikirjan.) Minä merkitsen ne paikat, missä pitää kuulua tykin laukaus. (Hiipii hiljaa etualalle Bolzaun ja Schefflerin väliin.)

Scheffler. »Ja niinkuin patsaat kannattavat koko rakennusta, niin kannattaa laulukin suuria aatteita.»

Brimborius (merkitsee kirjaansa). Suuria aatteita. (Matkien kovalla äänellä kanoonan laukauksia.) bum! bum!

Scheffler (pathoksella). »Taide ei ainoastaan kaunista, vaan se sivistyttää myös — ja laulu — laulu ei ainoastaan kaiu, vaan se on myös voima.»

Scheffler. (Pistää käsikirjoituksensa poveensa). Te pilaatte koko minun puheeni. — Voi hyvin, setä. (Pois keskiovesta.)

Brimborius. Mutta kuulkaahan, herra tohtori — ne ovat tykin laukauksia — ne antavat puheelle noin niinkuin vahvistusta — kuulkaahan — (Pois keskiovesta.)

Bolzau. Tänne minä en nyt enää jää millään ehdolla — (Nousee ylös.) Niinhän tämä on kuin mikä markkinapaikka. Mutta kun menen omaan huoneeseeni, niin saas nähdä enkö saa nukahtaa. (On lähdössä.)

14:TA KOHTAUS.

Vilhelmina (tulee hyvin liikutettuna keskiovesta). Mutta kuuleppas, ukko, mitä sinä olet taas tehnyt?

Vilhelmina. Etkö sinä sitten ollenkaan muistanut Ludmillaa. — Ei, se ei käy laatuun.

Vilhelmina. Minä varjelen Ludmillaa kuin omaa silmäterääni, en laske häntä edes seuroihinkaan — ja nyt tämä kutsuu nuoren miehen meidän taloomme, meidän luoksemme asumaan.

Bolzau. Mutta niinhän sinä pauhaat, mammaseni, kuin minä olisin päästänyt suden lammaslaumaan.

Bolzau. Mutta eihän tässä enää voivotukset auta, muoriseni, — ja pitihän minun tehdä Schefflerille mieliksi.

Vilhelmina. Minä en saa hetkeksikään lepoa! Mutta sen minä teen kuin teenkin: minä en laske tuota herraa hetkeksikään silmistäni. Tänään olen minä pyydetty everstinna Sporneelle — lapasin kaikin mokomin — mutta nyt minä riennän sinne kieltäytymään. Vaan ties mitä kaikkea voi neljännestunnissa tapahtua.

Vilhelmina. Minä riennän niin nopeasti kuin suinkin voin — mutta ole nyt, ukkoseni, hyvä — minä pyydän sinua — pidä ankara vaari heistä.

Vilhelmina. Ottaa nuoren miehen taloon — sehän on oikein hirveätä! (Pois oikeanpuolisesta ovesta.)

Bolzau. Mutta missähän tuo vaarallinen mies lieneekään — kas tuollapa hän jo tuleekin.

15:TA KOHTAUS.

Steinkirsch. Olipa — herra kauppaneuvos — onnellinen sattuma, joka saattoi minut teidän taloonne. Mutta yhtä hyvin tulee minun pyytää anteeksi, että —

Ludmilla. Setä — täti käski minua pelaamaan shakkia sinun kanssasi. Tiedäthän — minkätähden niin — jos siis suvaitsette, niin käy tänne. (Järjestelee shakkilautaa.)

Bolzau. Jos ette usko, niin pelatkaapas vaan minun puolestani: saatte nähdä!

Steinkirsch. Kernaasti, jos vaan sallitte. (Ludmillalle.) Se on, jos teillä ei ole mitään sitä vastaan.

Ludmilla. Ei mitään — olkaa hyvä! (Molemmat istahtavat shakkipöydän luo, joka on näyttämön oikealla puolella.)

Bolzau. Hyvä juttu — pääsinpä taas tuostakin. (Istuiksc sohvaan vasemmalle.)

16:TA KOHTAUS.

Vilhelmina (oikealta, hattu päässä, mantteli hartioillaan.) Neljännestunnin kuluttua tulen takaisin. (Steinkirschille, joka on nousemassa ylös.) Olkaa hyvä!

Bolzau (hyvänsävyisästi ja mielissään). Katsopas nyt. — Nuo istuvat tuolla noin — kauniisti — ja minä istun tässä näin. Mitähän tässä voisi tapahtua? Sinä saat mennä ihan rauhassa.

Vilhelmina (ottaa ruiskukannun kukkalavalta ja antaa sen Bolzaun käteen). Pidä tämä kuitenkin varalta kädessä! Kuulethan sen edes putoavan, jos satut nukkumaan.

Vilhelmina. Kas niin — ole nyt siivolla — (Silittelee hänen poskipartoja.) Ja sinä myös, Ludmilla, — voikaa hyvin, herra tohtori! (Pois keskiovesta.)

Bolzau. Onpa hyvin noloa istua täällä ruiskukannu kourassa. (Nostaa kätensä sohvan karmille, jotta ruiskukannu putoaisi vähän kuuluvammin.) No. Ludmilla — kuinka on sinun laitasi?

Ludmilla (katsoo Bolzau'iin). Luulenpa setäni nukkuvan! Te pelaatte paremmin kuin hän.

Steinkirsch (entistä hiljemmin). Olkaa nyt varoillanne — tässä on kysymys elämästä — ja kuolemasta — voitto ratkaisee tämän tärkeän kysymyksen.

Steinkirsch. Jos voitan, niin merkitsee se minun voittavan jotain muutakin. Ettehän pane pahaksi sitä?

Steinkirsch (ojentaa kätensä Ludmillalle, Ludmilla hänelle). Minä kiitän teitä. (Suutelee Ludmillan kättä, kannu putoaa, molemmat erilleen.)

Bolzau (katsoo kannun pudottua oikealle — pelästyneenä). He ovat kokonaan pelin hommassa. (Nostaa kannun ylös, asettuu entiseen asemaansa.)

Steinkirsch. Mitä vaikeampi voitto, sitä parempi palkinto. (Paussi; katsoo Bolzau'iin.) Minä sanon: shack!

Steinkirsch. Uskokaa minua — siitä hetkestä asti en ole voinut unhottaa teitä. (Nousee ylös.) Ja oletteko te muistelleet noita aikoja?

Bolzau (pudottaa kannun; Steinkirsch ja Ludmilla erilleen ja paikoilleen). Noh, kumpiko teistä on tappiolla?

Bolzau (nostaa kannun ylös ja vaipuu taas entiseen asemaansa). Sehän on leikkiä tuon kannun kanssa!

Steinkirsch. Niin monta kertaa kuin vaan tahdotte — sen hauskempaa peliä en ole vielä pelannut — mutta mitä te nyt teette?

Ludmilla (nousee ylös ja menee Bolzaun luo). Setä parka — mikä vastus on hänellä tuosta kannusta — hän ei edes voi liikkuakaan — (Ottaa varovasti kannun hänen kädestään ja panee sen hiljaa maahan.) Kas niin.

Steinkirsch (liikutettuna). Nappulat pyörivät minun silmissäni — minä en voi pelata.

Steinkirsch. Minua ei vaivaa mikään — minua vaivaa kaikki — minua vaivaa. Mitä tässä puheista. Ludmilla, — te tiedätte, tunnette minun rakastavani teitä, saanko toivoa teitä omakseni? (On lähennyt Ludmillaa ja ojentaa hänelle kätensä.)

Ludmilla (panee kätensä hänen käteensä, kainona). Herranen aika, mitähän täti sanonee?

Steinkirsch (innoissaan). Minun oma Ludmillani! (Hypähtää ylös ja kaataa shakkipöydän kumoon.)

Bolzau (kapsahtaa pelästyneenä ylös). Mi—mitä nyt? (Hakee kannua — huomaa Steinkirschin ja Ludmillan — lyö kätensä yhteen. Ludmilla erilleen Steinkirschistä — juoksee keskiovea kohden. Steinkirsch seisoo nuolen iskemänä paikallaan.) Niin vai — kaunis juttu! Hiivatin kannu!

KOLMAS NÄYTÖS.

1:NEN KOHTAUS.

Steinkirsch (istuu Bolzaun vieressä sohvalla). Nyt olen jo sanonut teille kaikki, herra kauppaneuvos. Minun asemani te tunnette ja minun rehellisyydestäni saatte olla vakuutettu.

Bolzau (pörryttäen nolona tukkaansa). Niin — te olette kertonut kaikki, hyvä Steinkirsch.

Bolzau (nolona). Se ei ole niin sanalla sanottu. Minulla, näettekös, ei ole tällaisissa asioissa oikein täysi valta, — minulla on vaimo.

Steinkirsch. Niin todella — (Nousee ylös.) Minä menen puhumaan asiasta myös teidän rouvallenne, jos sallitte —

Bolzau (nousee ylös ja pidättää Steinkirschiä). Ei — ei millään muotoa — siitähän vasta leikki syntyisi. (Sivulle.) Niin ovat nuo rakastuneet kuin jäniksen selässä. (Ääneen.) Minä otan itse tuon asian ajaakseni — teidän ei pidä puhua sanaakaan vaimolleni, ei edes antaa hänen mitään huomatakaan — hänellä on haukan silmät sellaisissa asioissa — a-hah!

Steinkirsch (naivina). Sen olen jo huomannut, eipä hän heittänyt minua hetkeksikään silmistään —

Bolzau (pitää kätensä hänen suullaan). Pst! Ei sanaakaan siitä — jos vainioni saisi sen kuulla —

Steinkirsch. Kaikessa tapauksessa sallikaa minun toki kiittää teitä siitä.

Steinkirsch. Niinkuin käskette — minä käyskentelen sill'aikaa seuran puutarhassa.

Steinkirsch. Mutta antakaa sitten hyvä tuomio. — Voikaa hyvin, herra kauppaneuvos. (Pois keskiovesta.)

Bolzau. Hyvästi, hyvästi. — Tämähän vasta päivä on: hiiltyneet pyyt, päivällisunta ei, nyt vielä tuo rakastunut, josta Vilhelminani varmaankin tulistuu; sitten on vielä tuo Bertha hyvä ripitettävä hänen kyökinuuniasiassaan, aika nuhde pidettävä Schefflerille ja päälle päätteeksi on tänään vielä valiokunnan kokous! Mitenkä saankaan kaikki nuo asiat selville? Ja tämän ohessa on niin herttaisen hyvä istua huoletonna kaikessa mukavuudessa.

2:NEN KOHTAUS.

Ludmilla (tulee nopeasti keskiovesta). Nythän olet viimeinkin yksinäsi — oletko saanut olla rauhassa, setä kulta?

Bolzau. Niin — rauhassa muka. — (Uhkailee sormellaan) Sinä se rauhanrakentaja; saanpa minä sinun tähtesi tänään vielä aika ukkosen!

Bolzau. Niin — hm — suutelollahan se muka kaikki suoriaa! Sinä simasuu! Mutta tulehan nyt ja kerro, mitenkä tuo kaikki oikeastaan tapahtui. (Huomaa Berthan ja Vilhelminan astuvan sisään.) — Kerro minulle yksin! (Vilhelminalle.) Me menemme vähän kävelemään. (Bolzau ja Ludmilla pois keskiovesta.)

Vilhelmina (kuiskaamalla). Älähän nyt tuosta ole niin pahoillasi — eihän kyökin uunia iankaikkisesti korjata.

Vilhelmina (katsottuaan ensin ympärilleen). Kuuleppas lapseni! Me olemme tässä kahden kesken, sinä olet myöskin vaimo ja meidän vaimojen tulee olla yksistä puolin.

Vilhelmina. Minun ukollani ei näy vielä olevan oikeata halua mennä yhdistysjuhlaan — jos siis asia tulee puheeksi, niin kehoita sinä häntä vaan menemään —

Bertha. Ja minä kuu luulin sinun olevan päinvastoin iloissasi siitä, ettei hän mene sinne.

Vilhelmina. Katsopas vaan — ensiksi on tuo juhla itsessänsä mitä viattomimpia huvituksia —

Vilhelmina. Tosin hiukkasen — niin että miehet tulevat kotiin vähän iloisemmalla tuulella —

Vilhelmina. Mutta seuraavana päivänä he ovat sitä hennommat — silloin on heillä hieman eleeginen mielenlaatu ja ovat myöntyväisemmät. Tätäpä tilaisuutta käytän minä aina omaksi edukseni— kun on jotakin perille ajettavana. Lyönpä vetoa, että ylihuomenna on minulla uudet vaunut.

Vilhelmina. Niin kyllä ja usko minua, etteivät nämä niitä pahimpia huveja ole. Tällaisissa tilapäissä voi kylläkin höllittää ohjaksia, vetääksensä niitä jälestäpäin taas tiukemmalle.

Vilhelmina. Ole hyvä, sano hänelle, että hän ottaisi minunkin vaarini mukaansa.

3:S KOHTAUS.

Vilhelmina (Berthalle, joka menee Ludmillan kanssa puutarhaan). Älä jätä Ludmillaa yksin, kuuletko?

Vilhelmina. Mene sinä vaan juhlaan, ukkoseni — en minä sinua estä. (Silittelee hänen poskipartaansa).

Bolzau. Sinähän olet oikein hyvä, Miinaseni! (Taputtelee Vilhelminan poskia.) Tuntuupa niin suloisen hyvältä, kun ollaan samaa mieltä.

Bolzau. Juuri siitä syystä, että me olemme aina samaa mieltä — niin minä tahtoisin sanoa sinulle erään asian, joka kalvaa minua jo aamusta alkaen.

Bolzau. Meillä oli puhe Ludmillasta — minä sanoin — voisipa sattua, että joku nuori kunnon mies —

Vilhelmina. Nuori mies ja kunnon mies ja hyvä mies — älä nyt puhu siitä sanaakaan enää. Mitä minä olen kerran päättänyt, sen minä olen päättänyt — minä varjelen Ludmillaa kaikesta pahasta, kunnes hänen isänsä tulee Amerikasta takaisin.

Vilhelmina. Ei ollenkaan — mutta eivät kaikki aviot ole kuitenkaan niin onnellisia kuin esimerkiksi Schefflerin ja Berthan.

Vilhelmina. Heidän avionsa se vasta oikein esikuva on — he ovat nyt olleet jo melkein kaksi vuotta naimisissa, eikä vielä kertaakaan ole heidän välillään ollut epäsopua.

Bolzau. Sanoppas, mammaseni, oliko Berthalla tänne tullessaan kyyneleet silmissä?

Bolzau. Niin — oikein häkäsavua. Kuuleppas vaan — Scheffler oli taannoin täällä — hän oli hyvin nolon näköinen ja kertoi Berthan lähteneen Rosendorffiin veljensä luo. Hän ei tiennyt ollenkaan Berthan olevan täällä.

Bolzau (pidättäen häntä). Älä nyt — usko se huoli minulle, mammaseni — joka aviossahan sotia on — hyvässä vähän, huonossa enemmän — tähän saakka ovat nuo nuorikot eläneet rauhassa.

Vilhelmina. Jättää oman miehensä — niin pitkälle en ole minä vielä koskaan mennyt!

Bolzau. Vaarallista se ei olisi ollut — olisithan tullut takaisin — tuollaisista sotamanöövereistä ei pidä olla millänsäkään —

Bolzau. Mutta rauha on kuitenkin sotaa parempi. (Ottaa Vilhelminaa kädestä.) Miina kulta?

Vilhelmina (Nopeasti erilleen Bolzausta, vähän äkäisesti). Jätä minut rauhaan tuosta sinun miehestäsi —

Vilhelmina. Tuo olisi mitä suurin onnettomuus ja minun suostumustani hän ei saa koskaan — kuuletkos Bolzau — ei koskaan — ei kuuna kullan valkeana — ei milloinkaan! Minä en huoli nuorta, kunnon miestä. (Pois vasemmalta.)

4:S KOHTAUS.

Steinkirsch (tulee nopeasti keskiovesta). Mitenkäs on nyt asian laita, herra kauppaneuvos?

Bolzau. Mielikarvauttako saamaan? Tehkää minulle mieliksi ja menkää taas kävelemään — malttia ystäväni — minä pyydän teitä. (Aikoo saattaa hänet ulos.)

Steinkirsch. Mutta tuolla valiokunnan kokouksessa on niin armottoman ikävä — he eivät tee siellä muuta kuin kiistävät.

Bolzau. Hyvästi, hyvästi! Siitähän vasta leikki syntyisi, jos minun vaimoni vielä tämän tietäisi. — Mutta mistä päästä sitä nyt alottaisi?

5:S KOHTAUS.

Hartwig (keskeyttäen). Asia ei ole sen pienempi — herra kauppaneuvos — kuin —

Hartwig. Hyräilykuoron kanssa. Minä olin pyytänyt tuota numeroa ohjelmaan —

Bolzau. Mutta malttakaahan hyvät herrat, minä en käsitä mitä te oikein tarkoitatte. — Tehkää hyvin, puhukaa ensin toinen, toinen sitten. —

Hartwig. Sallikaapas — herra kauppaneuvos sanoi itse: ensin toinen, toinen sitten — antakaa siis te toisen ensin puhua —

Hartwig. Minun tenoorisooloni oli jo pantu ohjelmaan, kun äkkiä musiikkitirehtöri Paukensegen, Polyhymnian jäsen, esittää sen sijaan tuollaista »valtiopäivämiesten marssia». — Minun tenoorisooloni pyyhitään pois ja sen sijaan otetaan tuo marssi, jonka mokoma Polyhymnia —

Brimborius. Minä olen Polyhymnian jäsen. — »Valtiopäivämiesten marssi» on oikein oivallinen, symfoonillinen — ja eräissä paikoissa voi lauaista tykkiäkin —

Brimborius. Ja parissa paikassa, niinkuin esimerkiksi siinä, missä valtiopäivämiehet astuvat senaatin rappuja ylös, voi sytyttää myös bengaalivalkeita —

Bolzau. Mutta hyvät herrat, jättäkää asia edes valiokunnan ratkaistavaksi — siellä me tuumimme rauhallisesti kaikki yhdessä — nyt minä en voi sanoa en sitä, enkä tätä. (Sivulle.) »Tule rauha suloinen.»

Hartwig. Saas nähdä kumpiko voittaa, mutta se tulee minun sanoa, että Konkordia —

Bolzau (ottaa Hartwigia kädestä). Konkordia merkitsee yksimielisyyttä — »sopua» —

Hartwig. Suokaa anteeksi, minä tarkoitin: me emme huoli huonoa sopua marssin tähden.

Bolzau. Asia on siis selvä (kättelee molempia). Näiden kanssahan tekeminen oli! (Pyyhkii hikeä otsastaan.)

6:S KOHTAUS.

Schnake (Oven suulla. Fransille). Päästäkää minut vaan sisälle, Frans — herra kauppaneuvos ei pane sitä pahakseen — minulla on hyvin tärkeitä asioita — Hyvää iltaa, armolliset herrat!

Schnake. Niin — nyt jo, herra kauppaneuvos, sillä näkyypä meidän juhlataivaallamme tummia pilviä?

Schnake. Minä olen nyt juossut jo varpaani käsnille hakiessa uutta soittokuntaa — kun entinen kieltäytyi — mutta eihän tyhjästä mitään tule. Näin kauniilla ilmalla on nyt joka paikassa konsertteja, — ja vaikka katsotte meidän päivälehteenkin, niin siinäkin on koko viime sivu täynnä: »Konsertteja» — konsertteja — konsertteja — konsertteja — konsertteja.

Schnake. Yksi soittokunta näyttäisi vähän köyhältä; aterian aikana olisi tarpeen ainakin kaksi, jotka soittaisivat vuorotellen. Sen lisäksi on myös harpun soittaja sairastunut.

Schnake. Erinomaisen paha, herra kauppaneuvos. Meidän tirehtöörimme Paukensegenin sepittämässä valtiopäivämiesten marssissa on harppu ihan välttämätön — sen sanoi tirehtööri minulle itse — ja koko kaupungissa ei ole ketään muuta, joka osaisi soittaa harppua —

Schnake. Silloinpa ampuu tirehtööri itsensä, tahi hän hirttää itsensä tai heittäytyy veteen — tiedättehän, herra kauppaneuvos, mitä lajia nuo sävelniekat ovat — jos he ovat onnistuneet saamaan jotakin mustaa paperille — niin kas, silloin ei saa heitä pyyhkimään siitä edes yhtä pistettäkään pois.

Bolzau. Mutta enhän minä osaa soittaa harppua — se on jo liian paljon vaadittu, se.

Schnake. Mutta te voitte keksiä jonkun keinon, herra kauppaneuvos, jolla saataisiin asiat taas säntillensä? Te ette usko, kuinka nuo herrat Konkordian jäsenet —

Schnake. Hyvä herra Hartwig, tulkaa mitä pikimmin valiokunnan kokoukseen — te puhutte niin juurta jaksain ja kovasti —

Hartwig. Vai veisaat sinä taaskin tuota viisuasi — maltappas — minä olen sinulle vielä entisestäkin velkaa —

Hartwig. Minä en salli sinun ikinäs mitään. Sinun tulee tietää olevan vallan sopimatonta lörpötellä niin hirveän paljon, etteivät toiset saa edes suunvuoroakaan —

Hartwig. Kokouksessa on toinen asia — siellä on jokaisella äänivalta ja jokainen saapi puhua —

Hartwig. Kuinka sinä uskallat vastustaa minua, joka tiedän nämä asiat sinua paremmin. Kaikissa järjestetyissä kokouksissa on yksi puheenjohtaja ja kaikki muut puhuvat sen mukaan, kun he saavat äänenvuoroa.

Schnake. Ei — siellä he puhuvat kaikki yhtaikaa — ja huutavat, etteivät he tahdo teidän tenoorisooloanne.

Hartwig. Se on julman suuri loukkaus — erittäinkin kun minä tahdon tehdä heille sen kunnian ja kaunistaa juhlaa minun tenoorisoolollani.

Hartwig. Joka narri voi kuorossa laulaa, mutta jos joukossa on joku, jolle luonto on lahjoittanut erinomaisen hyvän äänen, mikä tekee hänet taideniekaksi, niin tulee sellaista miestä pitää arvossa ja antaa hänelle se kunnia, mikä hänelle tulee — sanokaa se herroille jäsenille —

Hartwig. Viis minä Polyhymniasta, minä olen Konkordian jäsen. Ymmärrättekö sen, Schnake?

Hartwig. Mene järveen. Euterpe on myös osa laulukunnasta ja sen tulee mukautua enemmistön mukaan ja enemmistö on minun puolellani, sillä se rakastaa kaunista. Mene siis Schnake ja sano, että minä laulan kaikissa tapauksissa minun tenoorisooloni, enkä huoli koko maailman koukuista niin mitään —ja se on nyt sanottu se. Eikä siinä ole enää mitään inttailemista, eikä sinulla ole tähän mitään sanomista — mene vaan ja toimita minun asiani — (On ahdistanut Schnaken ihan oven suuhun) — mene — mene — mene!

Schnake (koomillisella epätoivolla). Nöyrin palvelijanne, hyvät herrat. (Pois keskiovesta.)

Hartwig (voitonvarmana). Kas tällä lailla lörppöjä ajetaan, hyvät herrat! (Bolzau ja Brimborius, jotka ovat kaiken aikaa osoittaneet viitteillään ja käytöksellään kummastusta moisesta jaarituksesta, ovat lopulta tulleet ihan oven suuhun.)

Bolzau (Luoden silmäyksen Hartwigiin). Varvastetaan, Brimborius — muuten käy ohrasesti! (Brimboriuksen kanssa pois oikealle.)

Hartwig. Ja nuo herrat kokouksessa eivät salli minunlaiseni neron pitää edes juhlapuhettakaan — käsittämätöntä!

7:S KOHTAUS.

Hartwig. Ka — Scheffler — minulla on sinulle sana sanottavana. (Lähenee Scheffleriä.)

Hartwig (tarttuu Scheffleriin ja raastaen hänet näyttämölle). Ei — tällä kertaa on minulla ihan yksityinen asia.

Hartwig. Kuuleppas ystäväni — tässä talossa on pikku ihana veljentytär.

Hartwig. Minä tunnustan sinulle, että hän on tehnyt minuun oikein erinomaisen vaikutuksen.

Hartwig. Mutta minun arveluni mukaan olen minäkin tehnyt mahtavan vaikutuksen häneen.

Hartwig. Minulla on oikein vakaa aikomus — älähän naura — oikein vakaa aikomus — oikein totta.

Hartwig. Ja vielä enemmänkin kuin puhellut — minä olen ollut polvillani hänen edessään.

Hartwig. Hm — hän oli tietysti hyvin kaino — niinkuin naiset ylipäänsä näyttävät, ikäänkuin he eivät sellaisista asioista tietäisi tään taivaallista — hän puhui jotakin miettimisestä — tiedäthän itsekin millaiset nuo tyttölapset ovat.

Hartwig. Minä en ole häntä sen koommin nähnyt — ensin olin valiokunnan kokouksessa ja nyt en näe häntä missään.

Hartwig. Kuuleppas, ystäväni, sinä olet täällä kuin kotonasi — hae — löydä hänet — anna hänen ymmärtää, ettei hänen suinkaan minun tähteni tarvitse pelailla.

Hartwig. Vakuutan kunniasanallani, että olin — tuossa noin — olin minä — noin hyvin juhlallisesti — tässä oli hän — Oikeastaan me olemme jo puhuneet kaikki asiat selville — kauppa on niinkuin tehty — mutta noin näön vuoksi vaan puhu hänelle minun puolestani — kuuletko?

Hartwig. Kentiesi me tapaamme hänet puutarhassa. (Molemmat pois keskiovesta).

8:S KOHTAUS.

Brimborius. Tietäkääpäs — meillä on vielä viiniäkin maistettavana ja päätettävänä mitä lajia otetaan — Hochheimeria vai Liebfrauenmilchiä.

Brimborius. Niin — ja sitten on vielä maljain esitys jaettavana — (seisahtuu). Niitä on kaksi, jotka tahtovat esittää maljan isänmaalle — kolme maljaa laulutaiteelle, viisi vieraille ja kokonaista puoli tusinaa, jotka ovat pyytäneet esittää maljan naisille. — Asia on teidän ratkaistavana.

Bolzau (melkein työntäen hänet ulos). Niin — niin — minä tulen jälestä.

Bolzau. Onpa sitä mylläkkää noiden lauluveljien kanssa! Soita harppua — maista viinit — ja sen ohessa on ihan tuhannesti omiakin asioita. Aluksi pitää saada tuo Schefflerin ja Berthan asia selville — he voivat sitten ruveta minun liittolaisikseni.

9:S KOHTAUS.

Steinkirsch (keskiovella, aralla äänellä). Herra kauppaneuvos saanko luvan kysyä

10:S KOHTAUS.

Bertha (vasemmalta). Levottomuuteni enenee enenemistään — kun minä voisin edes keventää sydäntäni.

Bolzau. Kah — Bertha — tuletpa kuin kutsuttu — selitäppäs minulle tuo arvoitus, mitä yhteyttä on nimihistorialla sen seikan kanssa, että sinun miehesi on lähtenyt äskettäin Rosendorffiin.

Bolzau. Hän oli sattumalta kuullut, että sinun veljelläsi on tänään pidot — luullakseni husaariupseereille — ja meni tapaamaan sinua siellä!

Bolzau. Niin vai — mutta kun Scheffler tulee nyt perille ja rupeaa etsimään sinua — kyselemään sinusta — ja sinua ei ole siellä kuultu eikä nähty — niin mitähän ihmiset siitä ajattelevat? He nauravat hänelle — pilkkaavat häntä — hän tulistuu.

Bertha (teeskentelemättä, pelästyneenä). Sinä säikytät minua kuoliaaksi — hän on todellakin hyvin tulinen!

Bertha. On setä kulta, — minä pyysin häntä pysymään juhlasta pois — hän ei suostunut.

Bertha. Setä kulta, auta minua — minä tunnen olevani väärässä — neuvo minulle — mitä nyt tulee tehdä.

Bolzau. Hm — sellaista se on — lähde sitten heti Rosendorffiin, sinä tapaat hänet ehkä tiellä.

Bertha. Hyvä — Oi, setä — kun minä läksin hänen luotaan pois, niin tykytti sydämeni — että oli karskahtaa ja nyt, kun minun tulee lähteä taas hänen luokseen, niin sykkii se yhtä kovasti.

Bolzau (innokkaasti kehotellen). Joudu nyt vaan matkalle — minä käsken valjastaa parhaimmat juoksijani. (On lähdössä keskiovesta, mutta kääntyy ovesta.) Tuolla tulee taas tuo Steinkirsch. (Huutaen) Bertha!

Bolzau. Tuolla tulee muuan mies, joka tahtoo minua puhutella — minulla ei ole nyt aikaa — sano hänelle, että hän menisi minun huoneeseeni — lukisi — kirjoittaisi — tekisi mitä hyvänsä — kunnes minä hänet kutsutan — sano se hänelle! (Pois nopeasti keskiovesta, sieltä vasemmalle)

11:TA KOHTAUS.

Bertha (pyyhkien kyyneleitänsä). Tuolla on minun setäni kirjoituspöytä! (Osoittaa oikeanpuoleiselle ovelle).

Steinkirsch (ottaa hämmästyneenä askeleen taaksepäin, sivulle). Aamulla se oli hänen miehensä, nyt on se hänen setänsä kirjoituspöytä!

Steinkirsch. Aina vaan tuo kirjoituspöytä. Enpä todellakaan käsitä, mitä hän sillä tarkoittanee.

Bertha. Setä käski teidän mennä tuonne huoneesen — lukemaan — kirjoittamaan — tekemään niitä hyvänsä, kunnes hän kutsuu teitä — tuolla on sedän kirjoituspöytä. (Pois vasemmalle.)

Steinkirsch. Hänen sanoistaan ei tule hullua viisaammaksi — pitäneehän sinne yhtähyvin mennä, koska kerran kauppaneuvos on niin käskenyt. (Pois oikealle.)

12:TA KOHTAUS.

Bolzau. Niin vaan — esimerkiksi silloin, kun tietää oman vaimonsa olevan jossakin hyvässä seurassa.

Bolzau. Tänä iltana pitää sinun lankosi husaariupseereille komeat kemut — tietysti herroja vaan — luulenpa siellä olevan oikein hauskaa.

Scheffler. Mutta minun Berthani ihan yksin pelkkien miesten — husaarien — joukossa!

Bolzau. Husaarit ovat sävyisätä väkeä — sävyisiä ja hiljaisia — erittäinkin sodassa — ja myös sellaisia sydämen taisteluissa.

Bolzau. Tosin tulee jälestäpäin pieniä puheita — pahoja kieliä on, näet, kaikkialla — mutta mitäs niistä!

Scheffler. Niin — mutta — (sivulle). Bertha oli suutuksissaan — jos hän kiusallaan antaa noiden husaarien viekastella? (Ääneen.) Setä hoi — minä lähden Rosendorffiin.

Bolzau. Maltahan toki siksi, kunnes kokous loppuu — lähdetään sitten yhdessä.

Bolzau. Niin ja pyssy myös — mutta tiedätkös mitä — laitetaanpas sentään varalta sinne sana — sitä parempihan, mitä pikemmin hän kääntyy.

Bolzau. Hän voi tulla vaikka meille vastaan. Istuhan tuonne — mutta kirjoita nyt hyvin jyrkästi, ettei hän pitäisi sitä minään leikkinä.

13:TA KOHTAUS.

Bolzau. Se on täytetty, se! Mutta mitähän tuo lienee kirjoittanut? (Ottaa Schefflerin kirjoittaman kirjeen.) Ja tämä on hänen mielestänsä jyrkkää: »Aina armas Berthaseni!»

Bertha. Minun tulee sinulle sanoa — minulla on niin paljon sinulle sanomista — minä olen kovin itsepäinen.

Steinkirsch (aukasee oikeanpuolisen oven). Herra kauppaneuvos, saisinko minä kysyä —

14:TA KOHTAUS.

Vilhelmina (keskiovesta). Scheffler ja Bertha käsi kädessä — mikä se on?

Vilhelmina (astuen lähemmäksi). Ludmilla — pysy paikallasi — äläkä mene mihinkään!

Bolzau. Tahtoisinpa minä viettää tänään vielä toistakin yhdistysjuhlaa, eukkoseni — minulla ei ole nyt paljon aikaa — niin kuuleppas Miinaseni (syleilee Vilhelminaa) minä olen jo löytänyt Ludmillalle nuoren kunnon miehen, ja, suoraan sanoen, minä olen jo luvannutkin hänelle Ludmillan.

Bolzau. Hän tulee piakkoin tänne — ja mikä on jo kerran tehty, sitä ei enää tekemättömäksi tee. — Ja ethän sinä tee minua naurunalaiseksi.

Bolzau (harmissaan). Mikä se nyt hänetkin tänne lennättää? (Menee keskiovesta, niin että seuraavan kohtauksen aikana näkee Bolzaun ja Schnaken puhelevan oven suussa; Schnake tekee vilkkaita käsiviittauksia.)

Vilhelmina. Rupeaapa jo todellakin arveluttamaan — mutta minä en suostu, en — Ludmilla!

Vilhelmina. Tiedäthän, lapsiparka, kuinka minä rakastan sinua — kuinka minä suojelen sinua!

Vilhelmina (kiihkossaan). Mitä ikinäs minä teenkin, niin tapahtuu se kaikki sinun omaksi hyväksesi; sentähden älä pelkää lapseni! (Silittelee Ludmillan poskea.)

Ludmilla. Mutta te peloitatte minua, täti — mitä te nyt tahdottakaan tehdä?

Vilhelmina (ottaen Lndmillaa kädestä). — Minun tulee suojella sinua — minä suljen sinut lukon taa —

Vilhelmina. Se tapahtuu kaikki sinun omaksi hyväksesi (taluttelee Ludmillaa oikeanpuoliselle ovelle). Mene nyt tuohon huoneesen — minä suljen sinut —

Vilhelmina. Mene nyt lapsirukka vaan, — mene (aukasee oven ja laskee Ludmillan huoneeseen).

Vilhelmina. (Sulkee oven Ludmillan jälestä, ottaa avaimen pois). Sillä lailla niin — ja nyt saadaan nähdä kuka on kukko linnassa.

Bolzau (ovensuulla Schnakelle). Minä tulen heti paikalla. (Tulee näyttämölle, näkee Vilhelminan.) Mitä sinulla siinä on, mammaseni:'

Vilhelmina (näyttää avainta). Katsos tätä — minä olen ryhtynyt toimiin, minäkin! Ludmilla on säilössä lukon takana —

Bolzau Tiedä, tiedä — mutta minä pesen käteni ja sinä itse saat vastata asiastasi. Ja nyt minä saan mennä kokoukseen, koska sinä olet tehnyt kerran kaikki niin hyvästi.

Vilhelmina. Mene rauhassa — mene ihan rauhassa — kyllä minä jään vartioimaan.

Bolzau. Frans! (Syrjään.) Tästäpä vasta veikeätä tulee. — Minun frakkini, Frans. (Pois vasemmalle).

Vilhelmina. Voi — noita raukkoja miehiä — kun he näkevät toisenkin ryhtyvän toimiin, niin pianpa hellittävät — niinkuin tuo minunkin Simsonini. Mutta mitäpähän siitä tulisikaan, jollemme me vaimot olisi yhtä viisaita kuin vanhojakin.

15:TA KOHTAUS.

Hartwig (keskiovesta). Tuolla on täti — minä puhelen nyt hänen kanssaan. Armollinen rouva — onpa erittäin suotuisaa, että saan puhella teidän kanssanne yksin.

Hartwig. Teidän veljenne tytär on tehnyt minuun hirveän — sammumattoman vaikutuksen.

Hartwig. Sellaisen sammumattoman vaikutuksen, etten minä tiedä, voisinko elää enää hetkeäkään ilman häntä — olkaa armelias.

Vilhelmina. Mutta, herra Hartwig — tekö se sitten olette tuo nuori, kunnon mies, josta Bolzau yhä puhelee?

Hartwig. Onko hän puhellut nuoresta kunnon miehestä? — Niin - kyllä kai — tietysti minä se olen.

Vilhelmina (tunteissaan). Siinä tapauksessa tulee minun teille, herra Hartwig, sanoa — etten minä suvaitse tuollaista leikkiä. Moinen mies, joka ei osaa pitää kieltänsä hampaiden takana, vaan jopa sydän on aina suussa — sellainen mies ei ole minun Ludmillalleni sovelias.

Hartwig. Ludmillalle? Suokaa anteeksi, minä en tarkoitakaan Ludmilla-neitiä.

Vilhelmina. Berthaako? Ha, ha, ha. (Sivulle.) Sehän on somaa! (Ääneen.) Siinä tarkoituksessa tulee teidän kääntyä Schefflerin puoleen, siinä asiassa on hänellä enemmän valtaa kuin minulla. Tuollahan hän jo onkin.

16:TA KOHTAUS.

Samat. Scheffler sitten Bertha. S Hartwig. Suokaa anteeksi — kah Scheffler, kunnon ystäväni — vai tässä sinä nyt oletkin — kuuleppas, tapasitko hänet?

Hartwig. Entäs hän — mitä hän noin niinkuin arveli — rakastaako hän minua?

Scheffler. Hän puhui minulle sinun tekemästäsi tunnustuksesta ja kertoi minulle kaikki tyyni.

Scheffler. Hän sanoi sinun puhuneen hyvin surkeasti hänen miehensä vaimosta.

Scheffler. On kyllä — sillä hän on minun vaimoni — kysy vaikka häneltä itseltään!

Bertha. No, herra Hartwig, näyttääkö Scheffler teistä vieläkin niin surullisen kalpealta? Minusta nähden on hän nyt yhtä iloinen kuin ennenkin. (Puhelee Schefflerin kanssa.)

Hartwig (nuolen iskemänä). Tällainen hölmöliini en ole vielä tässä maailmassa ollut.

Scheffler (ojentaa Hartwigille kätensä). Kiitos, Hartwig, sinulla on samanlainen maku kuin minullakin.

17:TA KOHTAUS.

Bolzau (frakissa, hattu kädessä, vasemmalta). Olenpa nyt viimeinkin jo näin pitkällä.

Schnake. Herra kauppaneuvos. (Tulee aika vauhtia esille.) Eikö herra tohtori Steinkirsch ole täällä? Hyvät herrat — missä tohtori Steinkirsch on? Minä haen tohtori Steinkirschiä kuin silmäneulaa — jollei hän tule heti paikalla, niin menee Polyhymnia pois. Majaileehan tohtori Steinkirsch teidän luonanne, herra kauppaneuvos?

Bolzau. Majailee kyllä. Mutta minun rouvani sulkee tänään kaikki tyyni lukon taa, hän on sulkenut myös tohtori Steinkirschinkin.

Vilhelmina. Jätä leikkisi toistaiseksi, Bolzau, minä en ole nyt sillä tuulella —

Bolzau. Minä en puhukaan leikkiä, vaan ihan totisia tosia. Sinä olet sulkenut nuoren kunnon miehen lukon taa, tuonne noin!

Vilhelmina. Niinkö luulet? (Astuu oikeanpuolisen oven luo.) Ludmilla — oletko siellä?

Bolzau. No — sällihän minunkin — (astuu oikeanpuolisen oven luo.) Kuinka voitte, herra Steinkirsch?

Vilhelmina. Sinä peto — tämä on minulle surmaksi! (Vaipuu istuimelle, antaa Bolzaulle avaimen.)

Vilhelmina. Huomenna minä matkustan Ludmillan kanssa Lyypekkiin, sieltä hän saa lähteä Amerikaan pyytämään lupaa isältänsä.

Luomilla. Jos se on ainoana ehtona, täti, niin minun ei tarvitse mennä sinne ollenkaan. Noin puoli vuotta sitten lähetti isäni minulle kirjeen häiden varalta.

Luomilla. Eihän tähän saakka ole vielä ollut häistä ajatustakaan. Mutta minusta oli tuo kirje niin tärkeä, että kannoin sen aina povellani siltä varalta. (Ojentaen kirjettä.) Tässä se on —

Bolzau. Salli, mammaseni. (Ottaa kirjeen.) Minä luen sen äänessä. {Lukee.) »Ylipäänsä ei ole miehiä juuri kehuminen.»

Bolzau (lukee). »Sen ohessa ovat kuitenkin naiset niin heikkoa sukua, etteivät he voi elää ilman miesten tukea.» (Puhuu erittäinkin Vilhelminalle.) Suuri ihmistuntija tuo sinun veljesi!

Bolzau (lukee). »Tuleepa sinunkin hetkesi, lapsi.» (Puhuu.) Se on jo tullut! (Lukee.) »Tutki tarkoin mies, jota rakastat — sillä silloin kun miehet ovat rakastuneet, osaavat he parhaiten peittää vikojansa.»

Bolzau. »Ihan niinkuin vaimoväkikin on häiden edellä oikeata kyyhkyssukua, kissan kynnet sisään vedettynä.» (Puhuu.) Hänellä on oikein.

Bolzau (lukee vähän pikemmin, ettei kävisi pitkäpiimäiseksi). »Oma sydämmes on paras opas asiassa, mutta kaikessa tapauksessa kysy sedältäsi Bolzauilta neuvoa.» (Puhuu.) Aha! (Lukee.) »Minun sisareni, niinkuin naiset yleensä, menee tässä asiassa kenties liiallisuudesta toiseen.»

Bolzau (sukkelaan). Hm — hm — Minun sisareni — hm — hm — hm (Lukee.) Jos Bolzau antaa suostumuksensa, niin annan minä sinulle jo edeltäpäin isällisen siunaukseni.»

Bolzau. Asianhaarat ovat siis nämät: Ludmilla rakastaa, nuori kunnon mies on tässä näin, minä sanon »suostun». — No, Miinaseni. (Sydämmellisesti ottaen Vilhelminaa kädestä) Me suostumme molemmat, niinhän?

18:TA KOHTAUS.

Schnake (keskiovesta; epätoivossa). Ei tule mitään. Siitä ei tule mitään, hyvät herrat.

Schnake. Miksikä te ette tulleet? Kinasta nousi riita — riidasta tappelu. Konkordia meni pois, Polyhymnia meni pois, yhteinen laulukunta hajosi ja yhdistysjuhlasta ei tule mitään.

Schnake. Yhdistysjuhlasta ei tule mitään — kaikki valot ja kynttilätkin sammutettiin.

Bolzau. No sytyttäkää sitten kynttilät ja liekit täällä. Täällä perheen keskuudessa me vietämme (Berthalle ja Schefflerille) näiden yhdistysjuhlaa ja — (Ludmillalle ja Steinkirschille) näiden yhdistysjuhlaa.

Hartwig. Ja minä saan siis tänään vielä pitää puhetta. (Alkaa pathoksella.) Kunnioitettavat naiset ja herrat. - — Tänään on —

Kaikki (ympäröiden Hartwigia sulkeakseen hänen suutaan). — Yhdistysjuhla.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK YHDISTYSJUHLA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.