The Project Gutenberg eBook of Viimeinen ponnistus Näytelmä neljässä näytöksessä, by Matti Kurikka

Suomalaisen teatterin nerokkaalle johtajalle, tohtori KAARLO BERGBOMille syvän kiitollisuuden osoitteeksi

JÄSENET:

Kosmin, aatelismies. Ivan Petrovitsch, vouti. Roponen, varakas talonpoika. } Juhana, } hänen lapsensa. } Anni, } } Andrei, hänen kasvattinsa. } Juvakka, } } Huttunen, } talonpoikia. } Kosminin alustalaisia. Kipuna, } } Susi, } } Matti, Juvakan poika. } Liisa, Kosminin palvelustyttö. } Mari, Roposen sisar. } Pekko. } Audotja. Wasjka, } kasakoita. Mischka, } Sotaväkeä, kansaa.

(Tupa, jossa peräseinän keskellä on ovi, oikealla kiuas, jonka suu on ovelle päin; sen vieressä lesankka ja lesankan päässä kiukaan kulmassa kaappi; vasemmalla suuri pöytä, jonka ympärillä jakkaroita; pitkin seiniä lavitsat ja laen rajassa parvet).

1:NEN KOHTAUS.

(Pöydän ympärillä istuu tyttöjä ompelemassa mikä mitäkin. Poikia istuu lavitsoilla pitkin seiniä tupakkaa polteskellen. Kiukaalla makaa yksi pojista, ja Mari istuu lesankan vieressä kehräten. Pienet pojat vetävät väkikarttua lattialla).

Matti. Mitä te, nulikat, täällä teette? Menkää tuonne turulle kuperkeikkaa lyömään!

      Yykel, taakel, tammenlikka,
      Viikel, vaakel, vammenkoukku,
      Koukku metsähän kolahti,
      Jäsähti jänistä päähän;
      Mäne metsän kenkkeriks'.

(Se, jonka kohdalle sana »mäne» tulee, pääsee arvanlyönnistä pois, kunnes kahdesta viimeisestä toinen jää ajelijaksi).

Liisa. (Sillä välin). Nyt, tytöt, työnne pois! Jo on aika käydä leikkimään.

Mari. Mitä vielä. Sitä vartenko luulette minun antaneen luvan täällä pitää illanistujaisia, että heti illan suussa mellastamaan rupeaisitte?

Matti. Mutta jos Roponen pian tulee kotiin, niin emme saa leikkiä laisinkaan.

Andrei. Ei hän kotiin tule ennenkuin puoliyön aikaan. Antaa tyttöjen vielä ommella. (Pojat juoksevat ulos).

Matti. Niin, no ommelkoot sitten. Mutta näin ei tässä istumaan ruveta. Laulakaa, tytöt!

Matti. Sinulla justiin! No, aiota pian tahi … tahdotko pamppua? (Ottaa pyyheliinan kaapin kulmasta ja rupeaa sitä punomaan).

      Mansikkani, Mustikkani, tulkaa tänne!
      Haluna ja Kirjo, tulkaa tänne!
      Omena ja Karjo, tulkaa tänne!
      Tule tänne, karjani kaunis,
      Viidakosta, varvikosta
      Lehdikön läpi, ahojen alta,
      Metsolan maista luokseni nyt;
      Armahani, ainoani, tule tänne,
      Rinnoilleni riennä, kultani, tänne,
      Ikävöiden ootan sinua tänne;
      Tule tänne kultani kaunis,
      Päivän noustess', muitten maatess'.
      Peräti pellon, alati aidan,
      Niin, ett'ei kukaan sinua nää.

2:NEN KOHTAUS.

      Täss' on poika pikkarainen,
      Iloinen ja huoleton,
      Laulamaan kuin kottarainen
      Valmis vaikka milloin on.

      En mä ole pienen pieni,
      Vaikk'en suuren suurikaan,
      Olenhan kuin haapasieni,
      Moinen pulska tatti vaan.

      Vanha en mä ole vielä,
      Enpä juuri lapsikaan—
      Tunnustan sen ilomiellä:
      Ikän' ompi paraillaan.

      Ei oo kultaa vielä mulla,
      Eikä ole tarviskaan.
      Ehkä joku mielis tulla,
      Mutta min' en tahdo vaan.

Mitä tämä on? Niinhän täällä ollaan hiljaa kuin nauriita varkaissa. Kas Andreitakin! Istuu kuin kirkon penkissä. Kun Anni vaan on hänen vieressään, on hän ääneti kuin sika ruispellossa. Kukkokin kanan viereen tullessaan panee »kokoko» ja vetää siipeään maata pitkin, mutta sinä… Ahaa, sinä luulet varmaankin luhdissa olevasi ja pelkäät tulevan anoppisi heräävän.

Mari. Mitä sinä Andreita pilkkaat aina! Parempi on olla vaiti kuin puhua joutavia, niinkuin sinä. Andrei on kelpo poika.

Liisa. Totta tosiaan! Joll'ei Juhanaa olisi joukossamme, ei meillä olisi puoleksikaan näin hauskaa. Hän se aina nauramaan saa.

Mari. Ei se ole ollenkaan kiitettävää, että aina nauraa hahattelee kaikille tyhmyyksille, niinkuin sinä,—jos tahdot tietää.

Liisa. Minä vähät siitä, onko se teidän vanhojen mielestä kiitettävää tahi ei; minä laulan, nauran ja olen iloinen, enkä koskaan aio tulla tuollaiseksi tuppisuuksi kuin meidän rikkaimpien talojemme tyttäret ovat.

Liisa. Minä tarkoitan, ett'en koskaan aio tulla tuollaiseksi suuttomaksi kanaksi, joka pelkäisin puhutellakin poikia—vanhempieni näkyvissä.

Liisa. Vaikkei olekaan! Sanoppas oikein todella mitä sekin on olevinaan, että vieraan tupaan tullessa juostaan kiukaan koloon piiloon?

Liisa. Häveliäisyyttäkö sekin on, ett'et sinä, Anni, tohdi juoda vettä, avata suutasi miesten näkyvissä?

Matti. Kyllä se on totta, mitä Liisa sanoo. Ei minunkaan mielestäni tuo ole oikeata häveliäisyyttä, että päivällä vanhempien ihmisten näkyvissä melkein pelätään poikia, mutta—annas olla, kun ei päivän valo ole todistamassa…

Mari. Mitä! Sinäkin, aina järkevä ja älykäs poika, yhdyt tuon liehakon väitteeseen.

Andrei. Pidä puoliasi, Mari! Sinä olet oikeassa. Häveliäisyys on immen parahin koristus. Parempi on, että pelkää miehiä, kuin että jokaiselle kaulaan kapsahtaa, joka vain vastaan sattuu tulemaan.

Juhana. Oho. Oikeinhan sinä, Andrei, olet viisas mies! (Muille). Hän olisikin jo papiksi päässyt, mutt'ei otettu, olisi saanut 5,000 palkkaakin, mutt'ei annettu.

Juhana. Heittäkää jo tämä puhe! Jo riittää tuota lörpötystä. Hyviä olette, kaikki olette siivoja ja sävyisiä, kuin kaalivadista nostettu torakka.

3:S KOHTAUS.

Audotja. Näin valkean ikkunasta, niin luulin paraaksi pistäytyä tänne yösijaa etsimään.

Audotja. Etäältä, poikaseni, etäältä! Pietarista——ja paljoa kauempaakin.

Audotja. Minä olen kadottanut, mikä minulle on kalliinta, ja etsin nyt sitä.

Audotja. Paljon, paljon, poikaseni, enemmän kuin te kaikki yhteensä. (Astuu lähemmäs pöytää). Täälläkös nuoria paljon! Olen minäkin ollut nuori, kaunis ja iloinen—mutta siitä on jo pitkä, pitkä aika.

Audotja. En suinkaan. Tässä tuvassakin olen ennen muinoin ollut… Kenenkä tupa tämä nyt on?

Audotja. Vai niin!——Eikö Jaakko-äijä ole enää elossa?… Niin se aika muuttuu.

Audotja. En minä enää olekaan se, mikä olin viime kerran täällä ollessani.

Audotja. Aika, huolet, kärsimykset ovat minussa muuttaneet sen, mistä te minut tuntea voisitte. »Aika muuttuvi moneksi, ihmiset ajan keralla.»

Audotja. Siitä on niin pitkä aika, kun viimeksi oikean nimeni kuulin, että tuskin sitä enää muistankaan.

Mari. Jegor Kosmin! Hän on maannut haudassaan jo viisi ajast'aikaa. Hänen nuorempi veljensä Nikolai nyt tätä tilaa hallitsee.

Audotja. (Mielenliikutuksella). Hänkö siis! Sinä Kolja, olet siis viisi vuotta täällä isäntänä ollut, etkä ole etsinyt sitä, joka tähtesi niin paljon kärsiä on saanut.

Mari. Johan sanoin, ett'ei hän ole ollutkaan naimisissa.—Tämä vaimo taitaa olla takaraivolleen tärähtänyt.

Audotja. Siis on hän muualla. Kuollut hän ei voi olla, sen sanoo ääni rinnassani… Voi, poikani, poikani! Mistä, miten sinut löydän? Jospa se, joka askeleeni on tänne johtanut, ohjaisi minut päämaaliini asti!

Mari. Onneton vaimo! Aivosi näkyvät olevan sekaisin, jonkun suuren murheen tähden. Käy tänne levähtämään! (Herättää uunilla nukkujaa). Paavo, nouse pois sieltä, Paavo! (Paavo kämpii haukotellen kiukaalta alas).

Audotja. (Katselee pöydän ääressä istuvia). Voi, te onnelliset, jotka saatte kotikaton alla nuoruutenne päivät viettää! Minulle ei sallittu sitä onnea. (Nousee kiukaalle).

Andrei. Minä näen sinussa yhden tuollaisen onnenhylkäämän, jollaisia niin paljon maailmassa löytyy. Rupean osaa ottamaan kohtaloosi. Lienetkö paennut orja vai vapauden kirjalla varustettu maankiertäjä; minä pyydän sinua kertomaan tarkemmin meille elämänvaiheesi.

Audotja. Pitkäksi kävisi minun kertoa, kuinka minä kukoistavimmalla ijällä näiltä seuduin jouduin kauas Etelä-Venäjälle, kuinka siellä neljätoista pitkää kamalaa vuotta tein työtä julman herran hovissa, ja kuinka sitten viime kesänä jouduin Pietariin. Herrani kuoli, ja isännäkseni tuli hänen nuorin tyttärensä. Kun tämä sai kuulla, että oli päätetty päästää kaikkialla orjat vapaiksi, vapautti hän minut jo ennen manifestin julistusta, ja niin olen nyt kulettanut luuni tänne.

Juhana. Kyllä olen kuullut isäni siitä puhuvan, mutta ei hänkään luullut sen niin pian käyvän.

Matti. Vai päätetty! Voi kumminkin sitä riemun päivää, jolloin vapaiksi herran vallan alta pääsemme!

Andrei. Silloin ei herra saisi meiltä veroa kiskoa eikä päivätöitä vaatia.

Matti. Veroa me kyllä silloinkin maksaa saamme, mutta eikö ole kymmenen kertaa suloisempaa maksaa veronsa rakkaan hallitsijamme omaan kukkaroon, kuin mokomille nälkäkurjille, jotka aarteensa aitoissaan homehtua antavat. Voi, voi, kuinka suloiselta se tulee tuntumaan!

Juhana. Erittäin nyt, kun olemme tämän uuden inhottavan voudin saaneet. Hän tulee olemaan meille oikeana vitsauksena.

Matti. Silloin saisimme naimisiinkin mennä kenen kanssa vain tahtoisimme. Ei tarvitsisi enää herralta lupaa pokkuroida.

Liisa. En minä tohdi illalla liikkua ulkonakaan yksin. Jos hänen kynsiinsä joutuisin, niin…

4:S KOHTAUS.

      Donin mailta ma oon,
      Kasakoilta nyt tuon
      Tervehyisiä näin
      Aromailtamme päin.

      Hei! Kotimaani on Don,
      Ilokas, suruton;
      Sulonurmia sen
      Min' en unhota, en!

      Hei! Kotimaanipa tuon
      Minä muistoja juon;
      Läpi maailmojen
      Sodin sen etehen.

      Tuo syntymämaa
      Ikilempeni saa;
      Sitä ain' ikävöin
      Minä päivin ja öin.

Matti. Tytöt ovat kokoontuneet tänne morsiamelle myötäjäisvaatteita ompelemaan ja me, pojat, teemme heille seuraa.

Juhana. Niin se on kuin sanotaan: »suomeks' on susi reessä, venäjäks' ikenet irvellään.»

Wasjka. (Lähestyy Liisaa). No, sinäkin täällä, pikku sirkku! (Aikoo taputtaa poskelle).

Wasjka. Ohhoh, kuinka äkäisiä teillä tytöt ovatkin! Näin somia lintusia olen minä ennenkin polvellani körötellyt. (Käy istumaan Liisan viereen). Jos meillä näin käyt tytön viereen istumaan, niin kaulaan ne heti kätösensä kiertävät, vieläpä… (Tavoittaa Liisaa).

Wasjka. No, miksi pakenit? Enhän minä mitään pahaa tee. Jospa näkisitte meidän impiämme. Ne, ne poikia hyvästi pitelevät. (Laulaa).

      Kyllä, suomalainen impi,
      Olet kaunis tosiaan,
      Mutta vielä kaunihimpi
      On kasakan morsian.

      Jospa meidän impiämme
      Nähdä saisitte te vaan,
      Kylläp' ette enää tänne
      Tahtois' tulla laisinkaan.

      Donille jos tulisitten
      Heitä kerran katsomaan,
      Saisittepa nähdä sitten,
      Että totta laulan vaan.

      Siell' on impyemme, joitten
      Sulous on verraton?
      Laisia ei löydä noitten
      Täältä; se se varma on.

Wasjka. Vai sinä olet morsian. No, onko sulhasesi kaunis, hä? Onko niin pulska kuin minä edes?

Juhana. Onhan se jotakuinkin kaunis: nenä on silmien välissä kuin koiralla, suu nenän alla kuin apinalla.

Juhana. Mistä sen tiedät? Tiedätkö sinä, minkä näköinen hän on? Vaikka olisi nenä suun alla.

Matti. Ei se täällä mitään ihmeellistä ole. Hyvin usein käy niin, että morsian vasta vihkimisen jälkeen tohtii katsoa sulhastaan kasvoihin.

Liisa. Se on olevinaan myös häveliäisyyttä. Anni varmaankin niin tekisi, jos häntä muualta kosimaan tultaisiin.

Wasjka. Todellako? Eikö ole vielä nähnyt sen miehen kasvoja, jonka vaimoksi hän aikoo ruveta? Tuo on todellakin kummallista?—Voisihan sulhanen nyt edes olla täällä, niin silloinhan morsiamella olisi edes tilaisuus häntä nähdä. Meillä on tämmöisessä ilossa sulhanen ensimäinen ——Miks' ei hän ole täällä?

Wasjka. Kyll' olet viisas olevinasi. Vähän sulla sentään näkyy älyä olevan, sekin vetelää.

Juhana. Ei hätiä mitiä, pannaan heiniä etiä; kyllä hevonen vetiä, jos maa pitiä.

Matti (Wasjkalle). Kuinka hän tänne olisi voinut tulla? (Muihin kääntyen). Hän on kotoisin toisesta seurakunnasta. Mistä kylästä se taas olikaan?

Juhana. Kintaan kyläst, peukalon talost, sielt tulless, täält mennes, oikeall puolell, vasemmall käell, keskikyläst reunimmainen talo, äyrämöis-ikkunat, savakon salvamet.

Matti. Etkö sitä tiedä? Meillä on täällä kaksi heimoa: äyrämöiset ja savakot. Äyrämöiset…

Juhana. Minä vaan täällä sanon, että viimeiset äyrämöiset »pannaan virstanpatsaiksi».

Mari. Poika! Kuinka tohdit sillä tavalla puhua! Etkö muista, että itse olet puhdas äyrämöinen?

Juhana. Vaikka olenkin sukuani äyrämöinen, miellyttävät minua savakot paljon enemmän. Heidän ryhtinsä, pukunsa, kaikki on paljon miellyttävämpää, hauskempaa.

Juhana. Mitä syytä olisi minulla äyrämöisiä ylistellä? Sentähdenkö ainoastaan, että olen sukuani äyrämöinen?

Mari. Äyrämöiset ovat aina huolimatta venäläisten pilkasta pitäneet kaikki pyhänä, mitä esi-isiltään ovat perineet; yksinkertaiset tapansa, kielensä, pukunsa, kun sitä vastoin savakot ovat aina olleet valmiit niistä luopumaan. Katso savakoita! He koettavat matkia kaikessa venäläisiä; puku alkaa tulla yhä enemmän venäläisten mukaiseksi, heidän joukossaan on löytynyt semmoisia tyttöjä, jotka ovat menneet venäläisille vaimoiksikin. Joll'ei vakaat, järkähtämättömät äyrämöiset olisi olleet estämässä, olisi, Herra ties, kuinka käynyt meidän pienen kansakuntamme.

Juhana. Ohhoh, kuinka viisas se Mari täti onkin! Ei se ole sanottu, että kaikki, mikä on esi-isiltä perittyä, on hyvää. Maailmassa käy usein niin, että kun vanha huomataan kelvottomaksi, keksitään uutta ajanmukaisempaa. Että äyrämöisten puku on selvästi epämukava ja epäterveellinenkin, sitä ei kukaan voi kieltää. Ja heidän itsepintaisuutensa on ollut monen uuden, hyödyllisen asian edistymiselle vahingoksi.

Mari. Puhukaa mitä tahansa! Sen minä vaan sanon, ett'eivät savakot vedä missään vertoja äyrämöisille. Sadan vuoden päästä ovat kaikki savakot muuttuneet venakoiksi, mutta äyrämöiset ovat ja pysyvät suomalaisina.

Wasjka. No, olisiko siitä vahinkoa, jos te muuttuisitte venäläisiksi? Olisihan se paljon parempi.

Juhana. Sinä et ymmärrä sitä asiata. Jos tuopillisen maitoa, joka voisi olla hyödyksi, kaadat lampeen, niin joutuu se ehdottomasti hukkaan. Samoin kävisi meidän pienen kansakuntamme, jos se venäläisiin sulaisi.

Matti. Heitetään tämä riita äyrämösistä ja savakoista! Se on kumminkin surkuteltavaa, että kaksi suomalaista heimoa, jotka rinnatusten ovat kaikki elämänvaiheet kokea saaneet, että ne yhäti jatkavat riitaa, minkä alku varmaankin olisi etsittävä satojen vuosien takaa.

Andrei. Sovitaan, kuulkaa, ystävät, siihen, ettei koskaan enää aloteta kinaa tästä asiasta!

Mari. Se on eräs, niinkuin luullaan, isättömänä syntynyt, jo lapsena äidittä jäänyt nuorukainen, kasvatettu tässä talossa. Viisitoista vuotta takaperin löydettiin hän läävästämme.

Audotja. Viisitoista vuotta sitten, läävästä! Se on hän! Voi, jospa olisi!

      Tule meille tanssimaan!
      Kenen kanssa tanssimaan?—
      Meillä vanha akka on,
      Vanha akka hampaaton.
      Enpä tanssi, enkä taida,
      Enkä huoli, enkä voi,
      Vilu käsi, vilu jalka.
      Vilu kaikki katsanto.

      Tule meille tanssimaan!
      Kenen kanssa tanssimaan?—
      Meill' on nuori neitonen,
      Nuori neito suloinen,
      Sekä tanssin, jotta taidan,
      Kyllä huolin, kyllä voin,
      Lämmin käsi, lämmin jalka,
      Lämmin kaikki katsanto.

      Hyvä ilta, lintuseni,
      Hyvä ilta, armahain,
      Hyvä ilta, kultaseni,
      Hyvä ilta, sanon vain.
      Anna kättä, lintuseni,
      Anna kättä, armahain,
      Anna kättä, kultaseni,
      Anna kättä mulle vain!
      Tanssi, tanssi, lintuseni,
      Tanssi, tanssi, armahain,
      Tanssi, tanssi, kultaseni,
      Tanssi kanssani nyt vain!
      Suuta, suuta, lintuseni,
      Suuta, suuta, armahain,
      Suuta, suuta, kultaseni!
      Anna suuta mulle vain!
      Halausta, lintuseni,
      Halausta, armahain,
      Halausta, kultaseni,
      Halausta anna vain!
      Käsi kaulaan, lintuseni,
      Käsi kaulaan, armahain,
      Käsi kaulaan, kultaseni,
      Käsi kaulaan pane vain!
      Hyvästi jää, lintuseni,
      Hyvästi jää, armahain,
      Hyvästi jää, kultaseni,
      Hyvästi nyt sanon vain!

Anni. Enpä rupeakaan. (Andreille). Laula sinä, Andrei, se surullinen laulusi! (Hiljempaa). Minä kuuntelen sitä niin mielelläni.

      Voi, voi, kuinka elämäni jylhä on,
      Kylmä, kolkko ompi tieni, lohduton.
      Olenhan ma halpa orja, mitätön.
      Yksinäinen orpo raukka, äiditön.

Audotja. (On laskeunut alas kiukaalta, tarkasti seuraten laulua)._ Se on hän! Se on hän! Taivaan Jumala! Minä tunnen tämän säveleen! Mistä olet sinä tuon laulun oppinut?

Juhana. Äidiltäsi! Oletko sinäkin jotain äidiltäsi oppinut? Sitä en olisi uskonut!

Audotja. Jumalan kiitos! Nyt minä löysin sen, ketä tulin etsimään. (Laskeutuu polvilleen). Laupias Luojani! Minä kiitän sinua johdatuksestasi! Näin pian en olisi luullut perille pääseväni. (Kaikki tuijottavat häneen kummastuneina). Älkää luulko, että minä hourailen, minä…

Liisa. (Juhanalle). Kunhan ei huomaisi, että minä olen täällä. Minun ei olisi hyvä joutua yhteen nyt hänen kanssaan, sillä herra ei ole kotona.

5:S KOHTAUS.

Vouti. Hiljaa täällä! (Menee pöydän ääreen istumaan). Tuokaa olutta juodakseni! (Anni menee ulos).

Juhana. Hän tuli äsken tänne pois mennäkseen, mutta läksi taasen pois takaisin tullakseen.

Vouti. Tämmöisessä astiassako sinä minulle juotavaa tuot? (Heittää haarikan taakseen, josta säikähtyen tytöt väistyvät Liisan edestä).

Vouti. (Huomaa Liisan). Ahaa! Täälläkö sinä västäräkki oletkin. Mitä on sinulla täällä tekemistä? Tule kanssani hoviin!

Juhana. Älä luule luuta lihaksi, pässin päätä paistikkaaksi! Tämä tässä, (näyttää Mattia) tämä on Juvakan poika.

Vouti. Vai rupeat tässä viisastelemaan! Kasakat hoi!! Viekääpäs tuo arestiin muutamaksi vuorokaudeksi! Kyllä minä teitä opetan! (Kasakat eivät liiku paikaltaan). No, mitä ällistelette! Heti paikalla!

Vouti. (Lähestyy sivulta Mattia). Kyllä minä! (Samassa ojentaa Matti oikean kätensä ja iskee huomaamattaan voutia vasten kasvoja). Ai, saatana!

6:S KOHTAUS.

Vouti. Teidän ylhäisyytenne! Oli erittäin hyvä, että satuitte tulemaan juuri nyt. Nyt saitte itse omin silmin nähdä kuinka hävyttömiä nuo koirat ovat. Kun minä tulin tänne, rupesi yksi joukosta ensin irvistelemään minulle, ja kun minä häntä kielsin, rupesi hän, ajatelkaas, pilkkaamaan ja haukkumaan vasten silmiä.

Kosmin. (Mulauttaa silmiänsä Juhanalle, sitten voutiin kääntyen). Jatka!

Vouti. Minä käskin viedä hänet arestiin, mutta silloinkos tuo tuossa antaa minulle aika läimäyksen vasten nenää—niinkuin näette.

Kosmin. (Matille). Kuinka tohditkaan olla niin hävytön? Kyllä saat sitä katua. (Kasakoille). Viekää hänet arestiin!

Kosmin. (Polkien jalkaa). Vait, sanon minä! (Kasakoille). Viekää heidät molemmat arestiin!

Juhana. Herra! Mitäs pahaa siinä oli, että kotonani vähän leikkiä laskin?

Kosmin. Niin no! Sinä pääset nyt tällä kertaa. Mutta muista olla varovampi vast'edes. Menkää! (Kasakat vievät Matin ja muut seuraavat häntä, paitsi Audotja, joka kiukaalle jää).

7:S KOHTAUS.

Audotja. Tuoko siis on Kolja Kosmin! Kuinka suuresti olet muuttunut! Vieläkö minua muistat? Vieläkö muistat orjaraukkaa, jonka tähden itsekin niin paljon kärsiä sait?—Voi, jospa tietäisit kuka olen, jospa tietäisit, mitä minä tiedän!

Kosmin. (Voudille). Nyt saat tilaisuuden näyttää, kykenetkö siihen virkaan, jonka sinulle uskoin.

Vouti. Kaikki voimani tahdon panna liikkeelle, voidakseni vaatimuksianne täyttää. Mitä käskette?

Kosmin. Niinkuin tiedät, käypi huhu siitä, että hallitsija aikoo julistaa talonpojat vapaiksi.

Kosmin. (Ottaa kirjeen povitaskustaan). Tämä kirje todistaa, ettei se enää ole pelkkä huhu, vaan täysi tosi. Kuule, mitä eräs korkea ystäväni Pietarista kirjoittaa. (Lukee).

»Ei ole epäilemistä enää. Luotettavasta lähteestä olen saanut tietää, että orjain vapauttaminen on tosiasia »fait accompli». Jonakuna päivänä on tuo onneton manifesti ilmestyvä, joka tekee häpeäpilkun Venäjän historiaan ja juuriltaan hävittää meiltä omaisuuden aatteenkin. Täydellinen vallankumous! Kiire on käsissä! Kaikkien aatelismiesten täytyy tehdä yksimielinen ponnistus. Täällä on arveltu seuraava keino paraaksi: Talonpoikain nimessä ja vielä paremmin talonpojilta pitää saada anomuksia »en masse» keisarille, joissa he itse pyytävät, että kaikki jäisi vanhoilleen. Tiedätte kuinka taipuvainen Hänen Majesteettinsa on kallistamaan rahvaalle korvansa. Varmaan saamme siis tällä tavalla koko vapautusjutun tyhjäksi taikka ainakin lykätyksi toistaiseksi. Cher ami! Ryhtykää tekin toimeen! Suomalaiset ovat tunnetut hyviksi kansalaisiksi, tarkoiksi lainkuulijoiksi! Erittäin tärkeätä on sentähden, että teidän seuduiltakin saadaan semmoisia anomuksia.»

Kosmin. Olen saattanut tästä tiedon kaikille naapureilleni. Uutteraan toimeen on ryhdyttävä.

Vouti. Kaikki hyvä! Mutta luuletteko myöskin saavanne talonpojat suostumaan semmoista anomusta kirjoittamaan?

Kosmin. Kyllä keinoja saamme. Kauniita sanoja on ensin käytettävä, rahaa, lupauksia, ja jos ne eivät auta, sitten uhkauksia ja ankaria toimia.

Vouti. Semmoisiin toimiin olen ennestään tottunut. Luottakaa vaan minuun, tulette näkemään, että olette minusta saanut kelpo apulaisen.

Kosmin. Aikeeni on ensin saada Roponen suostumaan. Siksi tulinkin tänne. Jos hän vaan suostuu, kyllä muut sitten seuraavat.

Vouti. Pyydän anteeksi! Ehkä kaikessa alamaisuudessa uskallan antaa paremman neuvon. Olkaa puhumatta asiasta erikseen Roposelle. Hän on jäykkä, itsepintainen jörö. Pahoin pelkään, ett'ette häntä saa taipumaan. Ja vielä—asia on arkaa laatua. Paha meteli voi syntyä, jos se tulee ilmi. Eiköhän ole viisaampaa käyttää varovampia keinoja, esimerkiksi jollakin sukkelalla tempulla saada talonpojat kirjoittamaan anomuksen alle tietämättä sen sisältöä?

Kosmin. Taidatpa olla oikeassa. Roponen ei näykään olevan kotona. Ei sitä nyt ainakaan tarvitse päättää. Käytä viekkautta tai ankaruutta, minusta yhden tekevä, kunhan toimemme vaan saadaan onnistumaan. (Menee).

Vouti. Mikä minusta tulee, jos talonpojat vapaiksi pääsevät? Ei! Se ei saa tapahtua! Kaikki voimani panen alttiiksi sitä estääkseni… Ja nyt heti ryhdyn Liisaan ankarammin kiinni. Kohta olet sinä, pikku lintunen, vallassani. (Menee).

8:S KOHTAUS.

Audotja. Vai sellaiset tuumat teillä on! (Laskeutuu alas kiukaalta). Siinä tapauksessa tiedän minä tehtäväni.——Mutta Andreihan on Kosminin poika! Hänkö nousisi muitten mukana isäänsä vastaan? Se ei saa tapahtua!—Jos Kosmin pysyy mahtavuudessaan, voipi poikansa ehkä nousta—hänen perillisenään samaan mahtavuuteen—ja minä sitten myöskin onnen kukkuloille.—Ei, ei!—Kuinka voinkaan tuollaista ajatella?—Minäkö, katkerin orjuuden uhri, rupeaisin sitä puolustamaan? En koskaan! Olkoon Andrei Kosminin poika—hän on myöskin minun poikani, orjan poika.

9:S KOHTAUS.

Juhana. Paljonko sille tarvitaan? Minä rupesin vähän pilaa tekemään; hän tuosta suuttui ja käski minut viedä arestiin. Mutta kun Matti rupesi sitä estämään, tarttuivatkin häneen.

Roponen. Hänen kanssaan pitää olla varovainen. Nuo tuollaiset tapaukset vain pilaavat asiatamme. Olkaamme alallamme! Kohta koittaa uusi aika. Pian vapautus-asia ratkaistaan.

Andrei. (Huomaa Audotjan). Tuo vaimo on tullut Pietarista ja sanoo sen tietävänsä.

Audotja. Joll'ei se todistus riitä, niin voin sinulle ilmoittaa paljoa luotettavamman.

Audotja. Kun he olivat jääneet, kuten luulivat, kahden kesken tupaan, rupesivat he keskustelemaan.

Audotja. Herra luki erään kirjeen, jossa hänelle ilmoitettiin, että vapautus-asia oli päätetty.

Audotja. Hänelle ilmoitettiin siinä myöskin, että herrat aikovat joka taholta lähettää hallitsijalle anomuksia talonpoikain puolesta…

Audotja.… että talonpojat muka eivät tahdo millään muotoa vapautta —vaan haluavat olla entisten herrojensa vallan alla.

Roponen. Vai semmoisia he tuumivat!—Hyvä!—Vai kirjoittavat talonpoikien nimessä anomuksia! Nyt alkaa minulle selvitä, mitä meidän on tehtävä.

Roponen. Jos me rupeamme ummessa silmin katselemaan heidän vehkeitään, voi todellakin käydä niin, ettei koko vapautus-asiasta tule mitään. Toimeen on ryhdyttävä, uutteraan ja järkähtämättömään toimeen. Nyt syrjään odotus ja kärsivällisyys! Koko kansani huutaa apuani, ja minä tahdon sitä auttaa. Yksimieliseen vastarintaan ovat talonpojat nostettavat. Minä lähden Pietariin hallitsijan omaan käteen antamaan anomusta, jossa paljastan heidän vehkeensä. Minä kyllä tiedän, että he ponnistavat kaikki voimansa meitä vastaan. Mutta turhaan raukeaa heidän ponnistuksensa! Meidän tulee voitto olemaan. Ja tämä on oleva viimeinen ponnistus.

1:NEN KOHTAUS.

Anni. (Istuu pöydän ääressä, pää käden nojassa). Hän ei anna rauhaa minulle hetkeksikään enää. Mitä pitää minun tekemän? Hän on kyllä sukuaan venäläinen, mutta enhän voi kieltää, kun hän minua vaimokseen pyytää. Se on tosin vasten kaikkia kansan tapoja. Sillä ei koskaan ole kuultu suomalaisen äyrämöistytön ja venäläisen pojan suostuvan keskenään avioliitosta. Mutta tiedänhän, että joll'ei hän minua saa, on hän valmis vaikka surmaamaan itsensä.—Ja isäni, hän ei siihen milloinkaan suostu! Mitä, mitä pitää minun tehdä, kun hän minua rakastaa, ja minä kaikesta sydämestäni lemmin häntä?—Oi, mitä voin minä? Rakastaa vaan, mutta en muuta mitään. Onko onnettomampaa ihmistä koko maailmassa? (Laulaa).

      Oi, sinä maailman mahtava luoja,
      Onnen ja riemujen laupias tuoja,
      Eikö sun voimasi keinoja sois,
      Jotka mun rintahan' lohtua lois!
      Luoksesi käännyn ma, onneton impi,
      Ollos sä mulle jo armollisempi!
      Oi, jos sun miel' alas heltyä vois,
      Kylläpä toivoni täyttyvä ois!

2:NEN KOHTAUS.

Andrei. (Tulee). Anni! Miksi itket sinä, miksi antaut epätoivoon? Luuletko asian siten paranevan? Ei suinkaan? Koettaa meidän pitää. Minä tiedän, mikä meidät uhkaa eroittaa, mutta me voimme senkin esteen poistaa, jos molemmat tahdomme. Sano, Anni, suostutko minuun, jos isäsi siihen suostuu; sano suoraan! Jos sinä kerrankin suoraan puhut, voin minä päästää sinut tästä tukalasta tilasta, sekä päästä siitä itse. Annatko minun puhua asiasta isällesi?

      Eipä minun tahton' vain
      Onnea voi tuoda,
      Eikä ole vallassain
      Onneamme luoda.

      Mitä isä tahtoo vaan.
      Kaikki riippuu siitä.
      Saada häntä suostumaan
      Voimamme ei riitä.

      Lempi vastuksist' ei huoli,
      Rintaan rohkeutta luo.
      Suorahan kuin nopsa nuoli
      Perille vain pyrkii tuo.

Mari. (Tulee). Kas vaan tuota tyttöä! Täällä jouten on juttelemassa pojan kanssa, sillä aikaa kun talon askareet jäävät toimittamatta. Tule heti auttamaan minua! Lehmät ovat vielä ruokkimatta, astiat pesemättä, vesi kantamatta… Katso, minkä näköinen pöytäkin on! Tuollaisenako rikkaassa talossa pöytää pidetään? Olisit sen edes jouten ollessasi pessyt… Ja lattia sitten,—sekin lakaisematta! Voi sentään! Joll'en minä olisi hyörimässä ja pyörimässä alinomaa, niin menisi koko talo kumoon. No niin menisikin! Eihän ilman minutta työväki saisi syödäkseenkään, muista puhumattakaan. Tule! Pitäisikö sinustakin vielä talonminiä tuleman! (Vie Annin mukanaan).

3:S KOHTAUS.

Andrei. Niin, nyt isännän puheille. (Aikoo mennä; Juhana tulee vastaan). Ehkäpä puhun hänelle ensin asiasta. (Ääneen). Kuule, Juhana!

Andrei. Sinä olet kyllä huomannut, että minun käytökseni Annia kohtaan on aivan erilainen, kuin muita tyttöjä kohtaan.

Andrei. … pilkannut. Niin oletkin. Mutta minä tiedän, ett'et sitä tee pahassa tarkoituksessa, enkä suutu, vaikka se välistä menee yli rajojenkin. Vaan vähät siitä. Annistahan minun piti puhuman.— Luuletko, että minä muuten vaan suosin sisartasi, ajattelematta sen enempää?

Juhana. Niin no! Miks' ei hän sinua rakastaisi! Olethan sinä pulska poika… Sinä ajattelet siis, että kun sait peukalon, niin otat koko rukkasen.

Juhana. No, silloin sanon sinulle suoraan ajatukseni.—Muistatko sinä laisinkaan, kuka mikä sinä olet? Muistatko enää, ett'et kuulu meidän luterilaiseen kirkkoommekaan? Muistatko, että olet pienenä poikana otettu meille ainoastaan kasvatettavaksi, ja että mieheksi tultuasi saat mennä avaraan maailmaan, mihin mielesi tekee ja jalkasi vie?

Andrei. Tuota en olisi luullut sinun sanovan. Olenhan tehnyt työtä isällesi palkatta siitä saakka, kun hiukankin kykenin. Mitä olisi tämä talo ilman minutta? Kuka silloin talon toimista huolta piti, kun isäsi sairaana koko vuoden loikoi? Sinäkö… Ja muuten se ei sinusta riipu laisinkaan. Isäsi on monta kertaa sanonut, että hän naituani antaa minulle osan talosta.

Andrei. Joko taasen pilkkaamaan? Sydämelleni oikein käy sinun häijy käytöksesi.

Andrei. Minä sanon sinulle, että kärsivällisyyteni rupeaa loppumaan. Heitä nyt jo nuo pistosanasi, tahi minä todella suutun—ja silloin, varo itseäsi!

Juhana. Mihin se meri ei menisi, joll'ei penkereet pidättäisi! (Menee loilotellen).

Andrei. Tekee vaan pilkkaa.—Poika nulikka! Mutta vähät minä hänen laverruksistaan. Ukolle itselleen on ilmoitettava suoraan; hän ratkaiskoon! (Kävelee edestakaisin). Kyllä se on harmittavaa kumminkin, etten minä kuulu luterilaiseen uskontoon, vaikka olen ikäni suomalaisissa elänyt ja puhtaaksi suomalaiseksi kasvanut. Joll'ei sitä estettä olisi, silloin ei minun tarvitsisi epäillä asian menestymistä.

4:S KOHTAUS.

Roponen. (Astuu tupaan kämmeniään hykertäen). Kaikki hyvin, kaikki hyvin! (Huomaa Andrein). No, Andrei! Sanon sinulle peittelemättä, että pidän suuresti sinusta. Poissaollessani olet Juhanan kanssa pitänyt oivallisesti huolta talon askareista. (Taputtaa olkapäälle). Tyhjin kourin en lähetä sinua talosta. Olet kelpo poika.

Andrei. (Itsekseen). Nyt pitää käyttää tilaisuutta. (Ääneen). Isäntä, minä tahtoisin kysyä sinulta jotakin.

Roponen. No kysy, mutta pian! Tänne tulee heti paikalla kylän ukkoja keskustelemaan tärkeistä asioista.

Roponen. Voi, veikkonen! Ei nyt ole aikaa sellaisiin. Toisen kerran, toisen kerran juttelet sitten. Mene nyt sanoinaan Marille, että hän tuokoon tänne pullon viinaa ja vähän »sakuskaa».

Andrei. (Itsekseen). Harmillista! Ei anneta edes loppuun puhua asiasta. (Menee).

5:S KOHTAUS.

*Roponen, Juvakka, Huttunen, Susi, Kipuna ja Juhana*, sitten *Andrei* ja
*Audotja*.

Susi. Eikä se pahaa teekkään, kaiken päivää työssä oltuamme, saamatta viinan tippaa vahvikkeeksi.

Kipuna. No, ei suinkaan Roponen ole viinan ja sanan vaikutuksesta meitä juttelemaan kutsunut. Kyllä kai sinulla on tärkeämpääkin. Mitä kuuluu Pietariin?

Mari. (Tuo pullon viinaa, leipäkannikan, suolakontin ja jalattoman pikarin). Tässä on. (Menee).

Roponen. (Juopi). Ohhoh, kuinka hyvää se olikin! Passipo suulleni, kun oli kerälläni! (Tarjoaa Huttuselle). No!

Roponen. No, mitä turhia! Ota nyt ryyppy! Ei se pahaa vanhoille luillesi tee.

      Ah, viina viisaan villitsee,
      Ei juomarita hillitse,
      Vaan saattaa hänet ansaan.
      Helvetin alhon lansaan.

Kipuna. Minä juon sinun onneksesi! Toivon, että vastakin ohjaat meitä viisailla neuvoillasi. (Juopi). Kiitoksia!

Roponen. Oma vaivasi. (Sudelle). No, veli veikkonen, otappas virvoitusta väsyneelle ruumiillesi!

Susi. Saas tästä, suuparka, kosk'oot kanssan' kulkenunna! (Juopi). Passipo, paa toinen! (Roponen valaa). Ensimmäinen ryyppy se menee edellä ja huutaa: pois tieltä, nyt tullaan! Toinen se on oikein se pääpukari. (Juopi ja kaataa itse vielä pari ryyppyä). Kolmas ja seuraavat sitten ovat saattoväkeä… No, eikö Juhanalle annetakaan?

Huttunen. (On katsellut nolona muitten juontia). No, eihän teistä mihin pääse.

Huttunen. Kun oikein ajattelin, niin eihän tuo yksi ryyppy pahaa tee. Saanhan paremmin unta yöllä (Juopi).

Roponen. Kuulkaa sitten! (Juhanalle). Pane ovi lukkoon! (Juhana tottelee). Niin! Tulin minä Pietariin. Aloin kysellä, milloin ja missä kuningas liikkui, ja mitenkä häntä saisi nähdä. Sattui siellä vosikka tämänpuoleisia. Hän tuntee minut ja, mitä varten olen kaupunkiin saapunut, kysyy. Minä, ties', kerroin, jotta niin ja niin siellä meidän herrat—niinkuin ymmärrätte itsekin.

Roponen. No, hän niinkuin suomalainen ainakin neuvoi, jotta silloin ja silloin on mentävä Nevskille odottamaan siihen ja siihen paikkaan. »Ja kun kuningas tulee», sanoi, »juokse», sanoi, »häntä vastaan ja lankea polvillesi», sanoi. No, minä tein, niinkuin hän neuvoi. Odotin tunnin, ja odotin kaksi, ja sitten vielä hyvän aikaa odotin ja——jo, jo tulee niin että maa tömisee. Voi, ystäväiseni, kuinka kovasti tunsin sydämmeni läpättävän, kun huomasin, että hän ajoi rouvansa kanssa ihka avonaisissa vaunuissa, kaksi harmaata korskuvaa hevosta edessä… Minä siunasin itseni, hyppäsin esiin, heittäysin polvilleni—tuskin muistan kuinka lakin päästäni tempasin—ja katso: hän seisahdutti vaununsa, kutsui minua lähemmäksi ja sanoi: »Mitä sinä tahdot?»—Mitä osasin enää vastata? »Armollinen tsaari! Onnettomien talonpoikain puolesta lähestyn. Teidän Majesteettianne», tahi jotakin sellaista vastasin ja ojensin anomuksen.

Roponen. Hän otti anomuksen omaan käteensä ja sanoi: »Kyllä muistan teitä. Olkaa huoletta, olkaa kärsivällisiä!»

Kipuna. Minun Matti lankoni Tuutarista kertoi, että kuninkaan ajutantti oli hänelle puhunut selvää suomea. Miks'ei kuningas itse sitten suomea osaisi? Onhan kuningas viisaampi kuin kaikki hänen ajutanttinsa yhteensä.

Huttunen. Vai niin hän sanoi! Jumala häntä siunatkoon, antakoon hänelle pitkän ijän! Oikein minun tekisi mieleni laulamaan yksi virren värssy.

Roponen. Se on jo päätetty asia, että talonpojat pääsevät kaikkialla vapaiksi; julistusta vaan puuttuu.

Roponen. Herrat kyllä koettavat saada hallitsijaa lykkäämään manifestin julistusta, mutta se on turhaa! Nyt ei hätää enää, kun kerran sain anomukseni suoraan kuninkaan käteen annetuksi. Me voimme pelvotta vastustaa heidän vehkeitään, sillä muutaman päivän päästä olemme vapaat. Viisautta ja malttia on kumminkin tarvis.

Juvakka. Mutta, ystävät, mitä ajattelette pojastani Matista? Hän on yhä vielä vankeudessa.

Juhana. Kuulkaa, isäni ja te muut! Hän on joutunut vankeuteen minun tähteni. Sentähden pidän minä velvollisuutenani pelastaa hänet myöskin. Olisin siihen jo ryhtynyt, ennen, mutta en tahtonut sitä ennen tehdä, ennenkuin sinä, isäni, olisit siihen luvan antanut.

Juvakka. Sinä olet kelpo poika! Jos minä olisin nuorempi, olisin sen jo itse tehnyt.

Roponen. (Tuumiskellen). Niin!——Tietysti hän on pelastettava— mutta… (Ovelle naputetaan). Kuka siellä?

Roponen. Juhana, laske hänet sisään. Andrein pitää ottaa osaa tähän neuvotteluun.

Juhana. Miks'et ollut kuulemassa? Harakalle räystäälle ruokaa kannetaan. (Kääntyen Roposeen). No, isä, mitä sanot?

Roponen. Niin no—jos sinulla on sellainen keino, että vaaratta voit pelastaa hänet, niin tee se!

Huttunen. Meidän pitää muistaa, että hän on meidän esivaltaamme. Ei saa nostaa kättä esivaltaa vastaan.

Juvakka. Jos hän tekee meille vääryyttä, niin on meillä oikeus vaikka häneen itseensä tarttua.

Roponen. Mitä sinä, veikkonen juttelet? Onko tuo kansan sortaja Herran voideltu! Älä sinä vaivu taasen noihin Raamatun lauseisiin. Tässä on tarvis miehuullista toimintaa, eikä tyhjiä puheita. Meidän täytyy pelastaa Matti millä tavalla hyvänsä.

Roponen. Sinä, Huttunen, olet ollut aina semmoinen jänispöksy! Sinua emme pyydäkään. Mutta te, ystäväni! Tässä on minulla kaksi reipasta apulaista. (Osoittaa Juhanaa ja Andreita). Yhdyttekö te liittoon.

Huttunen. Minä sanon vielä kerran: ajatelkaa, mitä teette! Hyvästi nyt, Roponen!

Roponen. (Kättelee). Sinulta pyydän ainoastaan, ett'et puhu kellekään liitostamme. Lupaatko!

Juhana. Jättäkää se minun salaisuudekseni! Pitäkää te vain huolta siitä, kuinka saamme hänet hyvään piiloon.

Juvakka. Mihinkä muualle kuin kotiinsa. Kyllä meillä sopiva paikka löydetään.

Roponen. Ei hän kotiinsa piiloutua saa. Sieltä häntä ensimmäiseksi etsimään tullaan.

Juvakka. Kyllä se on totta, sekin! Mutta—minnekkä muualle voimme hänet piiloittaa?

Roponen. Kyllähän hänet yhdeksi yöksi ainakin tänne meidän aittaan peittoon saamme. Kunhan Juhana saa ensin pois kellaristakin.—Mutta ole kumminkin varovainen; muista sananlasku: »kerran tee, kahdesti katso!» Andrei voipi mennä kanssasi, niin voit olla varma——mutta mikä sitä Andreita tänään vaivaa? Olethan totinen kuin…

Roponen. Mi… mitä tämä merkitsee? Siitäkö sinä äsken aioitkin minulle puhua?

Andrei. Jos sinä rupeat minua samalla tapaa pilkkaamaan kuin poikasi, siitä en enempää pidä lukua, vaan tahdon puhua suuni puhtaaksi, koska kerran asia näin pitkälle on mennyt.

Juhana. Kuulkaa nyt mitä hän aikoo puhua! Tietäkää, ett'ei se ole »lörpön, lörpön veräjäst' pelloll'».

Juhana. Suo anteeks, luulin lampaaks; se olikin vaan meijän muorin mustapää pässi!

Andrei. Kuule sitten! Niinkuin Juhanan liukas kieli jo ennätti ilmoittaa, minulla on kosintatuumat, vaikk'ei sellaiset kuin hän vakuuttaa. Minä todellakin rakastan tytärtäsi Annia.

Roponen. Todellako? Kylläpä sinulle juolahti mieleen! Joko sinä olet unohtanut, mikä juopa on sinun ja Annin välillä? Eikä Anni suostu koskaan sinulle menemään.

Roponen. Mitä tuhmuuksia! Oletteko te jo keskenänne sopineet? Kyllä minä opetan teitä! Minä antaisin tyttäreni sinulle! Tosin olet ollut kelpo työmies ja hyvä poika, sitä en kiellä. Olen aikonutkin antaa sinulle osan, sittenkuin olet vaimon itsellesi saanut, mutta tytärtäni —häntä et ikinä maailmassa saa.

Juvakka. Muista, poika, sananlasku: »Jokainen sirkka pysyköön omassa nurkassaan!»

Susi. Sinulle Roponen antaisi tyttärensä, ainoan tyttärensä! Olethan ventovieras talossa ja voit saada matkapassin milloin hyvänsä.

Andrei. Isäntä! Näistä muista en pidä suuresti lukua, mutta sinun en luule puhuneen täyttä totta. Niin huonona et toki minua pitäne, ett'en tytärtäsi ansaitsisi.

Roponen. Vieläkö luulet tässä leikin sijaa olevan? Mitä olen sanonut, sen olen sanonut. Eikä sanaakaan enää tästä asiasta!

Susi. Tuo on minusta suoraa hävyttömyyttä, että hän rohkenee edes ajatella, sitä vähemmin julki lausua tuollaista ajatusta. Koko paikkakunnan rikkain tyttö menisi hänelle, keppikerjäläiselle!

Roponen. No, älkäähän häntä niin ankarasti tuomitko! Jos tahdotte tietää, mikä on pääsyynä kieltooni, niin kuulkaa!

Roponen. Hän ei kuulu meidän luterilaiseen kirkkoomme, enkä minä koskaan aio sallia sitä, että sukuuni yhdistetään vieraaseen kirkkoon kuuluva henkilö.———Siis se asia on päätetty.

Andrei. Lähden, vaan ensin puhun suuni puhtaaksi! Nyt et ole isäntäni enää, etkä liioin käskijäni. Sanon suoraan, että olet raukka, sanasi syöjä…

Andrei. … joka kadut lupaustasi antaa minulle osan talosta. Sentähden pidit tätä sopivana tilaisuutena minusta irtipäästäksesi. Olen palvellut sinua uskollisuudella ja ahkeruudella, jommoista et koskaan ole palvelijoissasi löytävä… Sentähden että olen venäläis-uskolainen, en muka kelpaa teidän joukkoonne. Hyvä! Kyllä luulen Venäjän valtakunnassa sellaisia ihmisiä löytäväni, joitten joukkoon minä kelpaan… Nyt lähden——mutta varokaa itseänne! (Aikoo mennä).

Juhana. (Ovelta hänen jälkeensä). Susi sinua hännällään häilyttäköön, kukko harteillas huutakoon: kikkiriirii! (Muut nauravat paitsi Roponen).

Roponen. Minun käypi sääliksi häntä. Onhan Andrei kelpo poika. Mutta mitä minä sille voin? En minä hänelle tytärtäni ainakaan anna.

Roponen. Jollei meidän suomalaiset pysyisi naimiskaupoissaan vellasista erillään, ei kauan kestäisi, ennenkuin ei olisi pienestä kansakunnastamme rahtuakaan jälellä.

Juvakka. Hyvästi, Juhana! Koeta parastasi! Jos Matin pelastat, olen koko elinaikani sinulle kiitollinen.

6:S KOHTAUS.

Audotja. Vai niin! Sillä tavallako he poikaani kohtelevat! Vai ei hän kelpaa Roposen vävyksi! Niin! Ei hän kelpaakaan! Hän on liian hyvä siksi. Hän ei ole orja niinkuin he, hänessä liikkuu vapaata aatelisverta. Kuinka mahtavasti hän puisteli päältään heidän soimauksensa, luottaen omaan itseensä, luopui koko tuosta laumasta, jossa ei hänen jaloa sydäntään ymmärretä! Jumalan kiitos, että olen juuri tähän aikaan tänne saapunut. Nyt hän on kypsynyt saamaan tietää, kuka hän on; nyt on äidin hellyys hänen katkeroitetulle sydämmelleen tervetullein lääke. Nyt, nyt tahdon häntä puhutella, nyt tulvailee rinnastani kaikki se, mikä sinne on kahdenkymmenen vuoden kuluessa kokoontunut. (Andrei tulee). Tuossapa hän onkin.

7:S KOHTAUS.

Andrei. Sinä tahdot minua puhutella, vaimo. Mutta pian, sillä en tahdo nyt tavata tämän talon väkeä.

Audotja. Niin! Minä tahdon sinua puhutella… Nähdessäni kuinka nuo talonpojat sinua äsken pilkkasivat ja kuullessani heidän katkeroita soimaussanojaan kävi minun sääliksi sinua.

Andrei. Isästäni en tiedä mitään, äidistäni on minulla hämärä muisto jälellä.

Andrei. Muistan erään illan, jolloinka istuin äitini sylissä, ja hän lauloi minulle tuon laulun, mitä en elämässäni unohda… Äkkiä astui huoneeseen musta, hirmuisen näköinen mies. Hän puhuu jotakin, ja jokainen sana tuntuu minusta ukkosen jyrinältä… Mies menee pois… Äitini rupeaa itkemään … ja vielä par'aikaa muistan kuinka katkeralta minusta tuntui, nähdessäni hänen silmistään suurten, kirkkaitten kyynelhelmien vierivän hänen vaaleille poskilleen… Muuta en muista…

Audotja. Mitä ajattelet sinä äidistäsi? Tunnetko sinä ikävää, onko sinussa helliä tunteita häntä kohtaan, vai oletko välinpitämätön tuon vaimon kohtalosta, joka sinut niin armottomasti hylkäsi?

Andrei. Äitiänikö, tuota ihanaa, kaukaisessa, saavuttamattomassa hämärässä olevaa olentoako minä en ikävöisi?… Voi, vaimo! Ei se voi rakkahintaan unohtaa, joka on syösty tänne maailmaan vieraitten ihmisten sekaan hyljättynä, yksinäisenä kulkemaan. Äitini kuva on kuni suojelusenkeli minua aina seurannut. Sentähden luulenkin hänen jo aikaa sitten tämän kurjan maailman vaivoista päässeen ja nyt seuraavan minun askeleitani.

Andrei. Onko? Sano, mistä hänet löydän? Vaikkapa hän olisi Venäjän äärimmäisestä sopukasta etsittävä, linnun siivillä hänen luokseen liitäisin. Näiltä käsivarsillani tekisin työtä hänen vaivojaan lieventääkseni. Niin, häntä palvelisin, kunnes hän väsyneenä päivän vaivoista, siunaten minua, laskeutuisi levolle. Enkä hänestä luopuisi, ennenkuin olisin hänet hautaan laskenut ja hautakumpunsa kukilla koristanut!——Mutta minulle kurjalle ei ole sallittu sitä onnea, minulla ei ole äitiä.

Andrei. Aina hänen kuvansa edessäni hämärtää. Ensi silmäyksellä minä armaan äitini tuntisin: ääni vieno, silmät kyyneleisiin tottuneet, mutta samassa niin kirkkaat, kasvot ihanat kuin Jumalan äidillä kirkkomme alttarilla!

Audotja. Voi, kuinka suuresti, rakas poikani erehdyt! Tämmöiseksi on sinun kaivattu äitisi muuttunut, tämmöiseksi sinun ihana kuvasi rumentunut.

Audotja. Minä se olen sinulle tuon rakkaan laulusi opettanut, minun syliini sinä, poikaseni, nukuit silloin, kun epätoivossani tähtesi kyyneleitä vuodatin.

Audotja. Eikö sinulle ole jäänyt mitään muistoa jostakin pimeästä, kylmästä yöstä, jolloin sinä unestasi havahtaen sanoit: »äiti, minulla on kylmä!»

Andrei. Muistan, minä muistan!—Tuntien kylmän väristyksen käyvän läpi ruumiini heräsin unestani. Luulin olevani vuoteella ja pyysin sentähden peitettä enemmän. Äitini syleili minua, vastaten: »Ole ääneti! Musta mies tulee!» Minä vaikenin pelosta … enkä sen enempää, en sen enempää muista… Sinun sylissäsi, armas äitini, silloin makasin.

Audotja. Oma poikani! (Syleilevät). Nyt saan sinua taasen syleillä. Siitä on jo 15 vuotta, kun sen viimeksi tein, ja se oli juuri silloin yöllä maantietä pitkin kulkiessamme, joka sinunkin muistiisi on jäänyt. Sinä kamalana yönä juuri sinut hylkäsin. Rakkaudesta sinut hylkäsin!

Audotja. Ensin on sinun tiedettävä paljoa tärkeämpää… (Käyvät istumaan, äiti lesankalle, poika penkille sen viereen). Viisi vuotta ennen tuota tapausta oli haltijanamme vanha, virasta eronnut kenraali. Hänellä oli kaksi poikaa, Jegor ja Nikolai, niin erilaiset kuin päivä ja yö. Kasvoin orjana heidän talossaan Kolja-herran kanssa, joka oli vaan paria vuotta minua vanhempi. Jo lapsina olimme toinen toisillemme rakkaammat kuin koko muu maailma. Mutta vanhemman veljen himot yltyivät myöskin samassa kuin minä lapsesta ihanaksi neitoseksi vartuin. Mutta nuoremman, Kolja-herran, tunteet minua kohtaan olivat rehellisiä. Saatoinko minä olla hänen jaloon rakkauteensa vastaamatta?—Minä rupesin häntä lempimään kaikesta sydämmestäni. Silloin tapasi meidät kerran Jegor-herra istuessamme hovin puutarhan lehtimajassa. Hän ilmoitti salaisuutemme vanhukselle, joka siitä julmistui. Kolja sanoi isällensä, ettei hän tunnustaisi ketään toista vaimokseen kuin minut, ja että sinä, äsken syntynyt, olit hänen laillinen poikansa. Isänsä silloin kirosi ja lähetti hänet kauas, kauas Kaukaasiaan. Kun nyt jäin turvattomaksi, rupesi Jegor-herra minua häijyllä rakkaudellaan ahdistamaan, mutta minä pysyin Koljalleni uskollisena. Niinkauan kuin vanha herra eli, ei hän kuitenkaan uskaltanut pahinta. Mutta tämä kuoli viisi vuotta senjälkeen, ja nyt koitti onnettomuuteni päivä. Muutama päivä vasta oli kulunut ukon hautajaisista, kun tapahtui se, mikä sinunkin muistiisi on tarttunut. Minä istuin kanssasi, ajatellen onnetonta Kolja-herraa, joka niin kauan oli maanpaossa saanut olla. Toivoessani hänen nyt isänsä kuoltua pääsevän kotiin, hyrisin tuota hänen lempilauluaan. Silloin astui sisään Jegor, tuo musta mies, ja uhkasi pieksättää sinut kuoliaaksi, joll'en myöntyisi hänen oikkuihinsa. Hän meni pois—mitä oli minun tehtävä? Suostua häneen, tulla Koljalle uskottomaksi, sitä en voinut, mutta antaa hänet julmasti sinut surmata … ei, ei, en sitäkään. Parempi oli sinusta erota. Minua saisivat sitten rääkätä kuinka tahtoisivat. Tein päätökseni. Kun olit vaipunut uneen, läksin yön pimeydessä tänne kylään liitämään. Sinä heräsit matkalla, niinkuin muistat, mutta nukuit taasen uudestaan… Minä tunsin Roposen Jaakon ja hänen vaimonsa lempeän luonteen ja vein sinut heidän lämpimään lääväänsä. Sinne ruumenpuruun sinut jätin ja menin matkoihini. ——Sinut pelastin siten, mutta itseni… Voi, voi, kumminkin!—— Mitä hirmuja minulle tapahtui, sitä en sinulle tahdo enkä voikaan kertoa. Kun Jegor-herra näki, ett'ei mikään auttanut lujuuttani vastaan, möi hän minut kauas Etelä-Venäjälle, jossa sain mitä kauheimmassa ikävässä, tuskallisimmassa epätoivossa neljätoista vuotta kovaa työtä tehdä.

Andrei. Äiti parka! Paljon olet sinä kärsinyt. Sen todistaa kuihtunut ulkomuotosi.

Andrei. Nyt loppuvat vaivasi, äiti kulta! Minä pidän kyllä huolta sinusta. Mutta sano, missä, kuka on syypää kärsimyksiisi? Minä voin kostaa puolestasi. Onko hän nykyinen herramme?

Audotja. Se mies lepää jo haudassa… Nykyinen herrasi on juuri se, joka minun tähteni Kaukaasiaan ajettiin.

Audotja. Hän luulee minun varmaan kuolleeksi, eikä tiedä, mistä sinua etsiä.

Andrei. Mutta luuletko hänen pitävän lukua meistä, jos ilmoitamme itsemme hänelle?

Audotja. Siihenkin on minulla keino. Lähtiessään Kaukaasiaan antoi isäsi minulle muistoksi pienen hopearistin, johon hänen nimensä »Nikolai Kosmin» oli piirretty. Kun minulla sitten oli odotettavissa kaikkein pahinta Jegor-herralta, kätkin tuon ristin varmaan piilopaikkaan.— Tule sydän-yön aikana Kosminin hovin puutarhaan, tuon vanhan kivikellarin viereen, niin näytän sinulle paikan.

Andrei. Ja hän luonnollisesti myöskin… Minä olen siis puhdas venäläinen. Eikä pisaratakaan noitten pilkkaajoitten verta juokse suonissani…

(Vasemmalla herrastalo, oikealla puutarha, perällä vanha kivinen kellari, jossa on suuri rautaovi).

1:NEN KOHTAUS.

Kipuna. Olkoon mitä tahansa, se vaan muistakaa, miehet, että kun Roponen kerran mitä sanoo, siihen me muut yhdymme.

Roponen. Kuulkaa, naapurit, minua! Tuo rautaovi muistuttaa teitä siitä, kuinka on meneteltävä. Joll'emme käy ankarasti häntä vastustamaan, istuu pian joka toinen meistä lukon takana. Yksimielisinä voimme hänen vääryyksiään vastustaa, sen sijaan kuin se yksityiselle on mahdotonta. Minä arvaan, mitä varten hän on meidät tänne kutsunut. Pietarista tulleitten tietojen mukaan on jo päätetty päästää kaikki talonpojat vapaiksi. Nyt ovat talonpoikain haltiat suostuneet antamaan kaikkialta meidän nimessämme anomuksia hallitsijalle, ett'emme me muka tahdo laisinkaan vapaiksi tulla.

Roponen Aivan varma on, että hän nyt viekkaudella tahtoo saada meitä allekirjoittamaan nimemme. Muistakaa, että jos sen teemme, syöksemme itsemme ja lapsemme ikuiseen auttamattomaan turmioon.

2:NEN KOHTAUS.

Kosmin. (Tulee ulos. Talonpojat ottavat lakit päästään ja kumartavat nöyrästi). Joko kaikki ovat täällä! Tulkaa tänne lähemmäs! (Talonpojat tottelevat). Ivan Petrovitsch! Laske vanki kellarista! (Vouti menee kellariin). Minä olen aina pitänyt tärkeimpänä silmämääränäni sitä, että te, alustalaiseni, voisitte niin hyvin kuin mahdollista. Te tiedätte itse, ett'ei koko paikkakunnalla ole niin varakkaita talonpoikia kuin moni teistä. En ole koskaan liikoja veroja teiltä ottanut, enkä liikoja päivätöitä vaatinut. Vääryyttä en ole koskaan tehnyt. Jos olenkin ollut ankara, olette minua siihen aina te itse pakoittaneet. Tuolla rautaoven takana istuu teistä yksi, mutta hän onkin rangaistuksensa täydellä syyllä ansainnut. Aioin lähettää hänet oikeuden käsiin kaupunkiin, mutta nyt olen kumminkin päättänyt lieventää ankaruuttani.

Kosmin. (Matille). Tule tänne lähemmäs! (Matti lähestyy). Vaikka oletkin tuittupäinen ja uppiniskainen, olen kuullut voivasi olla järkeväkin, kun vaan tahdot. Tässä tulee käsiteltäväksi hyvin tärkeä asia, joka koskee sekä minua että teitä. Jos sinä ja nämä muut käyttäytte ymmärtäväisesti, pääset sinä vapaaksi.

Kosmin. No, kuulkaa sitten! Hallitus aikoo rakentaa uuden rautatien, joka tulisi kulkemaan tämän piirikunnan läpi. Te ymmärrätte itse, mikä ääretön hyöty on paikkakunnalle läpikulkevasta rautatiestä. Minä olen nyt päättänyt antaa anomuksen hänen keisarilliselle Majesteetilleen siitä, että tie, jos mahdollista, tulisi menemään minun tiluksieni lävitse, jolloin tähän aivan lähelle johonkin tulisi pieni pysäkki rakennettavaksi. Mutta asian edistämistä varten pitää meidän luvata omasta puolestamme apurahaa hankkeeseen, ja olen minä ajatellut, että voisimme viisi ruplaa mieheltä luvata, jota paitsi minä itse aion 5000 ruplaa siihen uhrata. Ymmärrättekö!

Kosmin. Tämä anomus on nyt valmiiksi kirjoitettu. Jos siis olette siihen suostuvaiset, jota en laisinkaan epäile, kirjoittakaa nimenne ja puumerkkinne alle. (Ottaa paperin povitaskustaan).

Kosmin. No! Sitten ei muuta kuin yksitellen tulette tänne nimenne kirjoittamaan. (Aikoo lähteä sisään).

Roponen. Kyllä, kyllä! Mutta emme me saata nimeämme minkään paperin alle kirjoittaa, ennenkuin olemme sen sisällön lukeneet.

Kosmin. (Tuumailtuaan hiukan). No, kas tuossa, lukekaa! Ettehän te sitä kumminkaan ymmärrä.

Kosmin. (Käärii paperin kokoon). Ei minulla ole aikaa odottaa, kunnes te sen tavaatte. Kirjoittakaa vaan nyt heti! Mitä juonia tämä on?

Kosmin. Hyvä! Kuten itse tahdotte, mutta kärsikää myös seuraukset! (Voudille). Sulje hänet takaisin lukon taakse!

Matti. Isä, älä ole minusta huolissasi! Minun tähteni ei teidän tarvitse oikeutta vaatimasta luopua. (Vouti sulkee Matin kellariin).

Roponen. (Juvakalle). Älä ole milläsikään! Muista, mitä Juhana on luvannut!

Huttunen. (Mennessään). Ties mitä hän nyt meille tekee, kun tällä tavoin suututimme.

3:S KOHTAUS.

Vouti. Enkö minä sanonut, että te pidätte heitä liian höllällä. Jos he eivät olisi jo tottuneet ennestään uppiniskaisuuteen, eivät he nytkään olisi tohtineet vastaan sanoa.

Kosmin. No, no! Ei se asia siltä rauennut ole! Kylläpä saan heidät pakoitetuksi. Minulla on kyllä keinoja!

Vouti. Luonnollisesti! Jos kovalle panette, niin kyllä taipuvat. Onhan yksi oiva keino heti paikalla tarjona. Nyt on juuri rekryytin otto-aika. Pahimmat pankaa sotamiehiksi, niinkuin tuo tuolta lukon takaa ja muita samanlaisia.

Kosmin. Hyvä neuvo! Sitäkin tahdon käyttää. Saat mennä! (Vouti menee). Voi, kuinka vastenmielistä tämä toimi minulle kumminkin on! Ja mitä varten minä puuhaan——ketä varten? Eihän minulla ole vaimoa, ei lapsia—(Huokaa). Tokko lienee toista näin yksinäistä, näin kolkkoa miestä koko maailmassa!—Mutta mikä on alotettu—se loppuun saatettakoon!——Hän sanoi minua armottomaksi. Armottomat ovat ihmiset olleet minua vastaan. Kun muistan isäni kovuutta, veljeni verivainoa, nuorta rakkauttani, joka niin säälimättömästi sorrettiin— kun muistan, että nuoruuteni morsian kuoli noiden julmain rääkkäyksien kautta, kun muistan, että ainoa poikani nyt tuntemattomana orpona, kerjäläisenä, ehkä orjanakin kuihtuu jossain sopessa—niin arvelen itselläni olevan syytä armottomuuteen!

4:S KOHTAUS.

Andrei. (Tulee oikealta, ottaa lakin päästään, huomattuaan Kosminin). Herra!

Andrei. Olen kuullut asioita, jotka niin läheisesti koskevat teitä, etten voi olla niitä teille ilmaisematta.

Kosmin. (Katsellen häntä epäilevästi). Kuinka tulet sinä sitä minulle ilmoittamaan?

Andrei. Minä en ole suomalainen, vaikka olen suomalaisissa kasvanut. En ole voinut heidän liittoonsa yhtyä, vaikka he kyllä pyysivät. Sentähden ajoikin Roponen nyt minut pois talostaan.

Andrei. Voin! Ottakaa minut palvelukseenne! Saatte nähdä sanoissani olevan enemmän totta, kuin voitte arvatakaan.

Kosmin. No hyvä! Minä otan sinut palvelukseeni. Jos puheessasi on perää, niin et jää palkatta, ja se kasvaa sen mukaan kuin ansiosikin.

Andrei. Ensimäiseksi asiaksi ilmoitan nyt, että he ovat päättäneet tänä yönä pelastaa tuon pojan, joka tuossa vankeudessa on.

Kosmin. Todellako? Kuinka luulet heidän sinne pääsevän? Eivät he rautaovea rikki saa.

Andrei. Keinosta en saanut selvää. Mutta kaikessa tapauksessa pankaa vartia ovelle täksi yöksi!

Kosmin. (Lyöpi olkapäälle). Silmistäsi päättäen olet rehellinen poika. Muistutat joitakuita tuttuja kasvoja, jotka ennen muinoin luulen nähneeni. Jatka tointasi uutterasti! (Ottaa kukkarostaan rahaa). Tuossa ensi aluksi!

Andrei. Tuhannen kiitosta! En minä rahan tähden teitä palvella tahdo, vaan sen tähden, että pidän sen velvollisuutenani.

Kosmin. (Ihmeissään). Oho! Oletpa sinä harvinainen olento! Tuossa on, kyllä se sinulle kelpaa!

Kosmin. No, yhden tekevä. Mene nyt toimeesi: ota selvä kaikista heidän hankkeistaan ja tule heti uuden tiedon saatuasi minulle ilmoittamaan. (Menee).

5:S KOHTAUS.

Andrei. (Yksin). Näin on siis hyvä alku tehty———Tuo komea mieskö minun isäni? Onko se mahdollista!—Ja kumminkin on hän isäni? Kuinka tunnen itseni onnelliseksi, saadessani palvella häntä ja yht'aikaa kostaa noille. Tekisinkö väärin ilmoittaessani hänelle sen miehen hankkeita, joka isällisesti on minua lapsuudesta asti kasvattanut?——En! Minulla on oikeus siihen! Minä tahdon isääni palvella. (Menee).

      Kodissansa muut ne hyörii,
      Linnut pesän luona pyörii;
      Minä vainen ilman alla
      Kuljen kaikkialla.

      Pääskyn pesä räystähässä,
      Oravaisen petäjässä:
      Mulla vain on ilman alla
      Koti kaikkialla.

      Kukko kiekuu orrellansa,
      Sirkka laulaa loukossansa:
      Minun laulun' ilman alla
      Kaikuu kaikkialla.

      Muilla ompi yksi kulta,
      Silt' ei puutu lemmen tulta:
      Mulla vain on ilman alla
      Kulta kaikkialla.

      Älä, pikku lintuseni, kummastele lainkaan,
      Jos mä tulin luoksesi näin tavattomaan aikaan!
      Tokko ikävä on sulla edes mua ollut,
      Kun en koko viikossa ma luokses ole tullut?

      Tervetullut olet sinä aina luokseni,
      Ikävöinyt olen sua, Juhani!
      Miksi viipynyt sä olet multa poissa näin?
      Ainoahan sinä olet ystäväin.

      Tiedän, kaikki mun soisivat sortuvan,
      Soisit minusta sun luopuvan,
      Mutta ystävääs et sinä unhoita,
      Vaikka sulta on hän kaukana.

      Syystä viivyin, armahani; asioit' ol' mulla,
      Mutta nytpä olikin sen kiiruhumpi tulla.
      Luokses' riensin, Liisaseni, apuas mä pyydän,
      Jalon työn mä aion tehdä, jalon tuuman tiedän.

      Tuuma tuo jo lausu mulle, auttaa koittelen,
      Mielelläni sua aina auttelen.
      Ken ei auttaisikaan ystäväänsä ainoaa,
      Jota oikein sydämestä rakastaa.
      Se on totta: mun voimani heikko on,
      Vaan sun rinnallas' oon pelvoton.
      Eikä suurikaan vaara nyt pelkoa tuo,
      Rakkaus kun apuaan vain suo.

Liisa. Mutta, Jussi, mitä tämä merkitsee? Mitä varten olet itsesi tuollaiseksi pukenut? Olethan niin hassun näköinen, ettei isäsikään sinua tuntisi.

Juhana. Kuule sitten! Me olemme päättäneet pelastaa Juvakan Matin tuolta lukon takaa.

Juhana. Sinä sanoit kerran minulle tietäväsi, missä avainta säilytetään.

Liisa. Kyllä minä sen tiedän, mutta ei sitä sieltä voi mitenkään saada.

Juhana. Älähän toki! Ja minä kun annoin ukoille varman lupauksen pelastavani hänet.

Liisa. Annoitko varman lupauksen? Miksikä sen teit?—Niin no, ei lupaus taloa hävitä!

Juhana. Mutta sanasta miestä, sarvesta härkää. Etköhän sinä koittaisi kumminkin jollakin tavalla kaapaista? Minä pyydän!

Liisa. Kyllä mielelläni sinulle sen hyvän työn tekisin, jos se olisi mahdollista?

Juhana. Mutta minun tähteni sinä tohdit enemmän kuin jonkun toisen takia. Eikö niin?

Liisa. No, sinun tähtesi koetan. Ihmisiä kuuluu tulevan. Ei minun sovi tässä sinun kanssasi kahden kesken jutella. Tule tänne syrjään piiloon! (Menevät).

6:S KOHTAUS.

(Vouti tulee Wasjkan kanssa; he keskustelevat ja Wasjka jää kellarin suulle vahtiin; vouti menee pois).

Liisa. Minä tiedän keinon. Minä viekoittelen tuon kasakan siitä pois, ja sinä sill'aikaa pelastat Matin.

Liisa. Minä lähden avainta ottamaan. Ole sinä täällä piilossa! (Menee Wasjkaan päin).

Wasjka. Kas, sinähän se olet, lintuseni, sinä, joka neulalla minua pistit; luuletko, ett'en minä tunne sinua!

Wasjka. Voi, lintuseni, kuinka ikävältä se tuntuu, kun tässä seistä saa toisten iloitessa viinapöydän ääressä!

Wasjka. Perhana heitä tiesi! Pistäähän niille joutaville kaikenlaista päähän. Eikö sekin ole hävytöntä, että tuo kelpo poika, Matti, tämän oven takana viikon päivät on istua saanut!

Wasjka. Vouti, se on suoraan sanoen aika lurjus! Enkä minä sinä iltana olisikaan Mattiin tarttunut, vaikka olin tarttuvinani, joll'ei herra itse olisi tullut.——Mutta mitäs tehdä! Kun käsketään, niin tottele, se on sotamiehen asia.

7:S KOHTAUS.

Vouti. (Tulee oikealta). Mitä siinä lörpöttelette? Sinä, sotamies, varo itseäsi! (Liisalle). Tule tännemmäksi! (Vetää kädestä näyttämön suulle päin). Kuinka kauan luulet minun kärsivän tätä vastahakoisuuttasi? Etkö tiedä, että herra voipi tehdä kanssasi mitä tahtoo? Minä olen häneltä saanut täyden vallan. Sanon sinulle nyt viimeisen kerran: tähän asti olen sinua mielistellyt, nyt ai'on käyttää ankarampia keinoja.

Liisa. Käytä vaikka mitä keinoja tahansa, kiusaa, vaivaa, toimita minut johonkin kaukaiseen Venäjän maakuntaan, taikka surmaa minut, mutta raiskata et minua saa.

Vouti. Vai en saa, vai en saa! Kylläpä nähdään! Huomiseen asti annan ajatus-aikaa, huomis-illalla saat olla varoillasi.

8:S KOHTAUS.

Vouti. Ne ovat tuolla Repolassa. Minä lähetin sinne sanan. Kello on nyt 11. He ovat täällä tunnin kuluttua.

Kosmin. Noniin! Kun kello tulee 12, tulkoon kuusi tänne väijyksiin. Vuorotellen kuusi ja kuusi vartioikoon tätä paikkaa läpi yön! Jos joku tahtoo tunkeutua kellariin, ottakaa kiinni!

Vouti. Eikö voisi viedä tuota poikaa jonnekin muualle varmempaan paikkaan, sillä hän on vaarallinen mies?

Vouti. Tukalaksi kävisi, jos häntä istuessaan rautaoven takana vielä pitäisi kuuden miehen vartioimana pitää. Hän olisi minun mielestäni mitä pikemmin pois vietävä. Voisihan hänet lähettää jo huomenna rekryytiksi, ja muita sitten perässä.

Kosmin. Niin! Se on päätetty!—Huomenna hän vietäköön kaupunkiin! Sinä saat pitää huolta siitä!

Vouti. Aha! Nyt saan kellarin tyhjäksi. Sinne pitää tuo lintunen panna istumaan. Silloin ei hän ainakaan voi vastustaa. (Menee oikealle).

9:S KOHTAUS.

Wasjka. Perhana vieköön! Kyllä tämä sotamiehen elämä on kiusallisin, mitä maailmassa on. Mitäs voipi meikäläinen? Kun pannaan jonnekin seisomaan, niin vaikka homehtumaan rupeisit, et saa sittenkään paikaltasi liikkua. Tahdon edes laulaa, niin kuluuhan aika nopeammin.

      »Äiti armas, heitä työsi!
      Mitä sillä teet?
      Turhaan häiritset sä yösi,
      Silmäs vanhenneet».
      »Tyttö, kultaseni, tule tänne näin,
      Kuule mitä sulle puhun syömmestäin!
      Nyt sä olet nuori, kaunis, huoleton,
      Mutta pian kaikki tuo jo poissa on.
      Nuoruuteni päivät vierivät jo pois.
      Yksinkö ne sulla loppumatta ois?
      Minäkin oon ennen juossut, leikkinyt,
      Ollut reipas, iloinen, niinkuin sinä nyt;
      Tähtes' johtuu mielen' eloon entiseen,
      Siksi muistoks' sulle punasarafaanin teen».

      Minne, pikku lintuseni,
      Ompi sulla moinen hätä?
      Kuule, älä mua jätä,
      Viivy, jää mun luokseni!
      Ikävä mun ompi tässä
      Yksin seistä töllöttää,
      Aivan niinkuin pataässä;—
      Eipä hauskaa ole tää.

      Voi, sä pikku armahani!
      Mielelläni siellä oisin,
      Jos vaan lähteä mä voisin
      Vahdista, mun kultani!
      Ikävä mun ompi tässä
      Yksin seista töllöttää,
      Aivan niinkuin pata-ässä;—
      Eipä hauskaa ole tää.

      Valmis oisin leikkimähän!
      Missä soitto, tanssi kiihtyy,
      Kasakkakin siellä viihtyy,
      Siellä kotona on hän.
      Aina hän on ensimmäinen,
      Lemmessä ja tanssissa.

Wasjka. Odotahan! Juttelehan hetkinen minun kanssani! Näethän kuinka ikävä minulla on!

Liisa. Tule sinne mukaan! Tytötkin sanoivat, että jos se kasakka, joka suomea puhuu, tulisi sinne, olisi paljon hauskempi.

Liisa. Kuka tänne yöllä tulee katsomaan oletko sinä paikallasi vai et? Tule mukaan!

Wasjka. Hitto vie, kuinka mielelläni tulisin, erittäin kun sinä pyydät, lintuseni! (Taputtaa poskelle).

Liisa. Pyydän häntä tähän vähäksi aikaa sijaasi! Minä maksan hänelle yhden riunan.

Liisa. No, ota 20! Nyt heti saat yhden riunan ja sitten takaisin tultuamme toisen.

Wasjka. Ota yllesi tämä minun sinelini ja hattuni päähäsi ja miekka vyöllesi. (Vaihtavat pukuja).

10:S KOHTAUS.

Juhana. (Nauraen). Sepä kävi mainiosti! Äijä piti asiaa täytenä totena. Kun se Liisa vaan pääsisi pian takaisin! Ennenkuin Wasjka sieltä palaa, on Matti jo vapaa.

Vouti. (Tarkastaa ovea). Samalla kun vartioit kellaria, katso myöskin, ettei kukaan pääse taloon pujahtamaan. Ymmärrätkö?

Juhana. Ymmärrän! (Itsekseen). Hitto vie, kuinka säikähdin——— (Huttunen tulee).

Huttunen. (Tulee läähättäen oikealta). Minä se vaan olen, Ivan Petrovitsch!

Huttunen. Minä … minä tuokki, tuokkiroisiani! Mitä mä kävinkään sanomaan?

Huttunen. Minua tuota noin pelottaa se asia, ett'emme kirjoittaneet sen paperin alle.

Huttunen. Minä tahtoisin pyytää teitä pitämään minun puoliani, jos herran viha sattuisi minuun kääntymään.

Vouti. En minä voi ainakaan sinulle rauhaa hankkia, jos herra kerran ärtyy; ja että hän on ärtynyt, siitä voit olla varma.

Huttunen. (Kaivaa taskustaan). Mutta jos minä tuota noin (painaa setelin voudin käteen) pyytäisin teitä.

Vouti. No, no! Kyllä minä koetan pitää puoliasi. Ja kylläpä sinä tarvitsetkin, sillä——

Huttunen. (Säikähtäen). Todellako? Voi, voi minun päiviäni! Mitä minä polonen vaan käyn tekemään! Mutta ettekö te voisi poikaani pelastaa?

Vouti. Parastani tahdon koettaa. Kyllähän minä tiedän, että sinä olet kelpo ukko.

11:S KOHTAUS.

Liisa. (Avatessaan ovea). Minä lähetin hänet edeltä. Sanoin unohtaneeni työni kotiin ja läksin takaisin.

Liisa. Voi, voi, kuinka minua peloittaa… Kunhan ei kukaan tulisi… Missä he viipyvät? (Juhana ja Matti töytäävät ulos). Vihdoin viimeinkin! (Panee oven lukkoon).

12:S KOHTAUS.

Andrei. Mitä! Matti vapaana! Vahti poissa, mutta vaatteet tässä! Mitä tämä merkitsee? (Menee koputtamaan Kosminin ikkunaan). Herra hoi! Kuulkaa!

Vouti. (Tulee vasemmalta). Mitä tämä on? Missä vartia on? (Lähestyy Andreita). Mitä sinulla on täällä tekemistä?

Andrei. Herra! Minä tulin teille ilmoittamaan, että näin karanneen vangin tuolla maantiellä.

Vouti. En minä voi käsittää, minne hän on mennyt. Hänen päällysvaatteensa ovat ainakin tuossa.

Vouti. (Tulee ovesta). Teidän ylhäisyytenne! Minä kohtasin piikatytön Liisan samassa huoneessa, jossa avainta säilytetään. Hän on oven avannut ja päästänyt vangin karkuun tahi ainakin auttanut toisia siinä toimessa.

Vouti. Uskokaa minulle se toimi! Minä lupaan karsia pois hänestä sellaiset tavat.

Kosmin. Olkoon niin, mutta meneppäs katsomaan, onko vanki todellakin karannut.

Kosmin. Kummallista! Ei siitä ole kuin neljännestunti, kun vartia oli vielä tuossa, ja sillä aikaa hän on ennättänyt karata!

Vouti. Ei siitä ole vielä kuin viisi minuuttia aikaa, kun minä näin hänen vielä paikallaan seisovan.

Kosmin. No, mitä tässä töllistelet? Mene karkulaista kaikkialta etsimään!

13:S KOHTAUS.

Andrei. Kenenkä muun, kuin Roposen pojan, Juhanan, joka on salaliiton vaarallisimpia jäseniä.

Kosmin. Roposen aittaan! (Itsekseen). Hyvä! Kun nyt saan nämä kaksi poikaa tieltä, ryhdyn Roposen kimppuun. Hän on saatava joko hyvällä tai pahalla suostumaan, nyt on pakoituskeinoja minulla oivallisia. (Menee).

Andrei. (Yksin). Kaikki käypi hyvin! Olen päässyt isäni suosioon! Ja kun sitten aika tulee, ilmoitan itseni hänen pojakseen. Mikä tulevaisuus! Rikkaus, mahtavuus, suuri nimi on oleva perintönäni! Päätäni huimaa! (Kello lyö 12). Vaan äitini viipyy! Sydänyön aika on käsissä, ja tässä on määrätty paikka, jossa minun on odottaminen.

14:S KOHTAUS.

Audotja. Jumalan kiitos! Anna se tänne! Tässä on se aarre, joka todistaa sinut Kosminin pojaksi. (Avaa sen ja ottaa sieltä ristin). Kun tämän ristin hänelle näytät, tietää hän, kuka olen minä, kuka sinä. Mutta ennenkuin tämän ristin taikavoimaa aion käyttää, tahdon sinusta saada pojan, joka ansaitsee arvonkoroituksen.

Audotja. Minä näen sinussa piilevän jotakin ja tahdon saada selvän sinusta. Sano, mitä sinä vehkeilet? Mitä puhuit sinä Kosminille?

Andrei. Liika aikaista on vielä ruveta sinulle kertomaan. Antaa puuron kypsyä ja jäähtyä, sitten vasta sitä nauttia saa.

Andrei. No, etkö luule minun ymmärtävän velvollisuuksiani isääni kohtaan?

Audotja. Sinä siis vehkeilet talonpoikia vastaan. Etkö muista, että orjuuden ies on meidän kaikkein yhteinen kirous, sinun, minun, heidän!?

Andrei. Minä en enää kuulu tuon kurjan rahvaan piiriin. (Ottaa ristin). Tämä risti vihkii minut Kosminin pojaksi, aatelismieheksi, herraksi! Nyt voin sortaa sortajoitani, pilkata pilkkaajoitani. Nyt tahdon Roposelle näyttää, minäkö en kelpaa hänen vävykseen, vai hänkö ei minun apekseni.

Audotja. Oi, poikaseni! Älkäämme pahaa pahalla palkitko! Ole kiitollinen Herralle, jonka armo tänään niin runsaasti on meitä siunannut! Hän kyllä muistaa niitä, jotka ovat sinua pilkanneet.

Andrei. Jos tietäisit, kuinka he minua polkivat! Venäläinen! Keppi-kerjäläinen! Äpärä… Katalat orjat! Tämä kerjäläinen on kerran oleva teidän herranne! Ja silloin eri teitä sääli! Minun on kosto, ja sitä tahdon harjoittaa.

Audotja. Kosto—viha—sorto—siinä siis ainoat sanat, joilla vastaat äitisi rukouksiin!

Andrei. Oi, äiti! Tahtoisithan sinäkin kostaa niille, jotka ovat sinun antaneet niin kovasti kärsiä!

Audotja. En, elävän Jumalan kautta, en! Samana hetkenä, jona taas sinut syliini suljin, olivat kaikki kärsimykseni pyyhityt pois muistostani. Olisin voinut ojentaa sovinnon kättä pahimmalle verivainoojallenikin.

Andrei. Niin! Sinä olet hyvä! Minä en voi olla hyvä! Sydämmeni on liian loukattu! En, en tahdo enää tomussa ryömiä! Nöyrtyä, anteeksi antaa, se sopii orjaraukalle! Nyt olen mahtavan ylimyksen poika!

Audotja. (Tempaa häneltä ristin). No niin! Mene nyt, ilmoita itsesi Kosminille! Tule aatelismieheksi, herraksi, sortajaksi! Tätä ristiä vaan et saa! Se on ja pysyy minun omaisuutenani! Se annettiin rakkauden pantiksi, sitä ei saa käyttää vihan välikappaleena! Oi orjuuden kirousta! Sorretun orjan ensimmäinen sana on: sorto! Äsken väkivallan uhrina, hän ei halua parempaa kuin väkivaltaa! Mene, jatka kavaltamistointasi! Vaan jos sen teet, niin älä minua milloinkaan äidiksesi nimitä! (Menee).

(Oikealla tupa, vasemmalla muutamia ulkohuoneita; näitten välissä avara, taaksepäin ulottuva lakeus. Perällä muutamia puita, joitten väliin on tehty liekku. Tuvan edessä penkki ja pöytä).

1:NEN KOHTAUS.

Liisa. Kun minä yöllä menin avainta takaisin paikalleen viemään, tapasi minut siellä vouti!

Liisa. Herra arvasi tietysti, että minä olin osallisena Mattia pelastamassa, ja määräsi minut palvelijaksi voudille, jolle hän antoi luvan kohdella minua aivan, kuinka hän vaan tahtoo.

Liisa. Minä olen aivan epätoivoissani,——vouti, hän riemuitsee. Äsken juuri otti hän minua kädestä kiini ja talutti kotiinsa, uhkasipa panna kellariinkin lukon taakse.

Liisa. (Pyrskähtää itkuun). Arvaatte, mitenkä minun olisi käynyt, joll'en olisi päässyt karkuun.

Liisa. Mikä minut perii nyt? Miten voin välttää hänen kostoaan? En sitä mitenkään välttää voi. Ja tiedätte, kuinka minun silloin käy… Minulla ei ole muuta jälellä kuin hukuttaa itseni!

Matti. Muista, että kun hätä on suurin, on apu lähinnä. Kanna kohtalosi yhtä kärsivällisesti kuin minä.

Juhana. Todellakin! Käy sinä piiloon myöskin! Ei sinun kauan tarvitse siellä olla.

Juhana. Ainakin ensi aluksi voit tänne piiloutua, sitten etsimme sopivamman paikan.

Matti. Ei ole hyvä tässä ulkona ollakaan. Tule tänne heti paikalla. (Menee aittaan).

Wasjka. Jopa tapasin teidät———Sinä, tyttö typykkä, peijasit minut eilen… Olisin saanut, Jumala ties', kuinka kauan arestissa istua, joll'ei vouti olisi minua sieltä omin luvin pois laskenut.—Nyt saatte te mennä kaikki kolme sinne istumaan.

Liisa. (Rukoillen). Mutta Wasilij! Enhän minä sitä tehnyt sinua vahingoittaakseni.

Matti. Joll'et puhu kellekään, että olemme täällä piilossa, saat hyvän palkkion, sittenkun vapaaksi pääsen.

Matti. Muutaman päivän päästä, viimeistään vapautus-manifestin julistettua.

Wasjka. En, en! Minä vain tahdoin peloittaa teitä. Jos olisitte minulle aikomuksenne ilmoittaneet, olisin ollut valmis teitä auttamaan ———Olkaa huoletta! Kyllä minä laitan niin, että saatte olla rauhassa.

Wasjka. Onko tullut ilmi jo, kuka hänet sieltä päästi?———No, olkaa rauhassa!

Wasjka. Vaikk'en rahan edestä sitä tee, ei sekään haitaksi meikäläisille liene. Hyvästi nyt taas! (Menee).

Juhana. No, nyt piiloon vaan, ettei kukaan vaarallisempi satu näkemään. Tännehän alkaa kohta nuorisoakin kokoontua leikkimään, niinkuin tapana on pyhinä.

Liisa. Niin! Ja minä saan täällä lukon takana piilossa olla! (Menevät).

2:NEN KOHTAUS.

Andrei. (Tulee oikealta). Mitä on minun tekeminen? Toisella puolen on isäni, toisella äitini———Joll'en olisi jo näin pitkälle mennyt, silloin ei olisi epäilemistä. Mutta kun kerran heidät jo pettänyt olen, kuinka voin enää peräytyä heidän piiriinsä? En, sitä en voi! Mutta seisahtua—se ei ole mahdotonta!—

Roponen. Saa nähdä, mitä hän nyt käy tekemään. Huttusesta puhumatta luottavat muut nähtävästi minuun ja pysyvät lujina.————Kas, Andrei, sinäkö se olet? Tuleppas tänne!

Roponen. Sinä näyt olevan pahoillasi eilispäiväisestä. Ukot olivat iloisella päällä ja loukkasivat sinua, sen minä myönnän. Taisinpa minäkin olla liian ankara sinua kohtaan. Mutta unohtakaamme se! Sinä pyysit tytärtäni vaimoksesi.—Hm! Siinä on tosin vaikeuksia! Mutta heitetään se asia ratkaisematta tuonnemmaksi! Meillä on nyt paljon tärkeämpiä asioita. Niinkuin tiedät, olemme joutuneet ankaraan taisteluun Kosminin kanssa… Kaikki meidän yhteiset voimamme ovat nyt tarpeen. Et sinäkään saa antaa epätoivon miehuuttasi lannistaa. (Lyöpi olkapäälle). Sovitaan pois turhat riidat! Yhdy sinä liittoon!

Andrei. Kas, kuinka makeasti sinä nyt puhut, kun apuani tarvitset! Pianpa se ääni kellossa muuttuikin! En minä ole mikään koiran penikka, jonka saa potkaista ulos milloin vaan tahtoo ja taasen kutsua takaisin, kun kaalivadista lusikkaan luu sattuu. Ei, Roponen. (Anni astuu rappusille). Muuten voin sinulle ilmoittaa, päästääkseni sinut huolistasi, ett'en aiokkaan enää kosia tytärtäsi. Tosin olen häntä rakastanut—ja rakastan vieläkin, mutta kaikessa tapauksessa olen päättänyt hänestä luopua.

Andrei. Minua on täällä kohdeltu tavalla, jota en voi anteeksi antaa. Isäsi käytös minua kohtaan on ollut sellainen, ett'en hänen kanssaan saata sukulaisuutta tehdä. Minun täytyy sinusta erota, niin raskasta kuin se minusta onkin. (Aikoo mennä).

Anni. Älä mene, Andrei! Odota hetkinen! (Roposelle). Isä, onko se totta, mitä hän sanoo?

Roponen. Jos hän on ottanut loukkaantuakseen tosiasiasta, ei se ole minun vikani. Hän on venäläinen. Sentähden en voi suostua hänen pyyntöönsä.

Anni. Sinä hylkäät hänet! No, hylkää sitten minutkin, sillä häntä en jätä.

Anni. Armas isä! Älä ihmettele, että minä, oikea äyrämöistyttö, näin suoraan sinulle näytän, kuinka syvälle sydämmessäni lempi tuohon venäläiseen nuorukaiseen on juurtunut. Armas isä, anna minut hänelle— ilman häntä en voi elää!

Roponen. Tämä asia on todellakin niin tavatonta, niin outoa, mutta niinkuin näyttää, niin vakavaa laatua, että minä rupean jo horjumaan siinä päätöksessäni, jonka eilis-iltana tein.

Anni. Mitä voit sinä muuta kuin suostua siihen, että Andrei ottaa minut; olenhan ainoa tyttäresi, jonka et mielelläsi antane suruun surkastua.

Roponen. Oma tyttäreni! Voitkos sinä luulla, että minä pahassa tarkoituksessa kielsin teidän aikeenne? En suinkaan! Kyllä minulla oli syitä siihen ja päteviäkin … mutta koska minä näen, että sinuun asia kipeästi koskee, en minä voi olla suostumatta. Tehkää, niinkuin itse tahdotte! (Menee).

Andrei. Ei, Anniseni! Isäsi suostumuksen kautta ei asia tule paremmaksi. Jos tämä olisi tapahtunut muutamia päiviä ennen, olisin onnellisin ihminen maailmassa, mutta nyt se on myöhäistä. Minä olen sinusta jo niin kauaksi vieraantunut, ett'en enää voi, en saata sinua, Roposen tytärtä, vaimokseni ottaa. En ansaitse sua enää. (Menee sukkelaan pois).

      Viimeinenkin toivoni
      Sammui multa nyt!
      Kun mun jätti sulhoni,
      Kaikk' on päättynyt.
      Hyvästi nyt, eloni,
      Ilot, leikit, nuo
      Lapsuuden unelmani!
      Kaikk' on mennyt tuo.
      Jälellä mull' ompi vain
      Kuolon kolkko tie,
      Sinne haava rinnassaan
      Nyt jo minut vie!
      Yksin hauta enää voi
      Mua lohduttaa;
      Kohta kello kalman soi,
      kuolo kolkuttaa. (Menee).

3:S KOHTAUS.

      Tulkaatte, tytöt, kokohon!
      Aamusta jo alkakaamme.
      Leikkimähän, laulamahan,
      Virittämään virsiämme.

(Näkyviin tulee jono tyttöjä. Kaksi reunimmaista nostaa kätensä ylös, tehden ikäänkuin portin, josta ensin menee toisessa päässä reunimmaisena oleva, joka sitten taas tekee portin viereisensä kanssa. Näin jatketaan vielä näyttämöllä, johon toisaalta alkaa poikia kokoontua).

      Voi te, tytöt tylleröiset,
      Mamman piiat makjasuiset!
      Ken käis kanssamme kisahan,
      Karkeloonne kajoaisi,

      Ääni se kaikuu,
      Helinä se raikuu,
      Kylästä se kuuluu tästä.

Vouti. (Tulee mahtavasti kahdentoista sotamiehen kanssa). Ottakaa tuo tuosta! (Näyttää Juhanaa).

Vouti. Hän on määrätty sotaväkeen. (Ääniä kuuluu »Voi poloista». »Hirveätä» y. m.).

Kosmin. (Tulee vasemmalta. Talonpojat ottavat lakit päästään). Te muut saatte mennä, Roponen jää tänne!

Vouti. (Katselee mennessään tyttöparveen). Minun peipposeni ei näy olevan joukossa. Minnepä lie se nyt mennyt? (Pekolle). Onko Liisaa näkynyt täällä?

4:S KOHTAUS.

Kosmin. Ymmärtämättä omaa etuanne ette suostu asiaan, mikä tulee siunausta antamaan kaikille, sekä teille että minulle.

Roponen. Jos se anomus sisältää, mitä sanotte, miksi ette anna minun lukea sitä?

Kosmin. Kun olette allekirjoittaneet, saat sinä sen yksinkertaisen syyn tietää, mutta ei nuo muut.

Roponen. Sitten vasta, kun olemme allekirjoittaneet! Mitäpä hyötyä siitä sitten enää on? Siitä voitte olla varma, ett'emme aio allekirjoittaa, ennenkuin sisällön tunnemme.

Kosmin. Hyvä, kylläpä saadaan nähdä, kellä tässä on käskyn valta. Luuletko sinä, ett'en minä voi teitä pakoittaa?

Kosmin. Vai en voi! Enkö voi! Nyt ensiksikin toimitan poikasi kauas Keski-Venäjälle sotapalvelukseen.

Kosmin. Minä? Oikeudessa vastata—sinulle! Kuinka tohdit sellaista vasten silmiä minulle puhua?

Kosmin. Minä hajoitan koko perheesi! Lähetän yhden tuonne, toisen tänne. Luuletko, ett'en voi?

Roponen. Ettekö te todellakaan tiedä, että valtanne loppu voipi tulla minä päivänä hyvänsä? Vai ettekö luule minun sitä tietävän?

Kosmin. Sinä olet siis toivossa, että manifesti pian julistetaan, ryhtynyt tähän vastarintaan?

Kosmin. Ja luulet anomukseni sisältävän jotakin, joka koskee teidän vapauttanne.

Kosmin. Kuule, Roponen! Minä näen että sinä olet järkevä mies ja ymmärrät paremmin kuin nuo muut hyötysi siitä, jos pääset minusta riippumattomaksi. Mutta älä luule vielä, että manifesti heti julistetaan, vaikka se päätetty on. Sen toimeenpanossa tulisi olemaan niin suuria vaikeuksia, että vielä kuluu aikaa, ennenkuin hallitsija sen julistaa, eikä ole mahdotonta sekään, että hän sen kokonaan lykkää epämääräiseen tulevaisuuteen. Minä, niinkuin huomaat, ennätän vielä tehdä, mitä mieleni tekee. Mutta minä kunnioitan sinua ja tahdon sentähden sinun kanssasi solmia ystävyyttä. Jos lupaat tuon anomuksen alle kirjoittaa, pääset veroista vapaaksi ja saat poikasikin takaisin.

Kosmin. Luuletko sinä todellakin, että vapaus tulee olemaan tälle rahvaalle hyödyksi?

Kosmin. Jos tarkemmin ajattelet, kuinka hyödyllistä on, että kaikkeen itsenäiseen toimintaan kykenemättömällä kansajoukolla on johtaja, isä, joka heistä huolta pitää, heitä neuvoo, opettaa ja samalla kurittaa, jos sen huomaat, kuinka suurta siunausta teille minun isällinen huolenpitoni on antanut, niin näet, että talonpojat tarkan isännän huostassa ovat päinvastoin paljon onnellisempia, kuin jos kenestäkään riippumattomia olisivat.

Roponen. Parempi on ankarin laki, kuin löyhin itsevaltaisuus. Nykyinen voutinne on jo alussa näyttänyt, ett'ei hyvää ole ainakaan odotettavissa.—Ja muuten me emme ole sellaisia raukkoja, jotka virkamiesten sorron alle alistuisimme. Me kyllä tiedämme, mistä on oikeutta etsittävä.

Kosmin. No, olkoon menneeksi! Sinä ja muutamat muut, joista sitten voimme sopia, pääsette perheinenne vapaiksi, jopa saatte maatilkkunnekin omaksenne, mutta sitten autat sinä minua pysyttämään valtaani muitten yli. (Talonpoikia tulee näkyviin). Tuossa tulee muita! Keskustelkaa nyt vielä hetkinen? Kymmenen minuutin päästä vaadin viimeisen vastauksenne. Ja voi teitä, jos vielä uppiniskaisuudessanne pysytte! (Menee).

5:S KOHTAUS.

Roponen. Jos taistelun alussa masennutte, mitenkä voin teihin luottaa, kun tiukempi tulee?

Roponen. Jäykästi pysykäämme vastuksessa. Vaikka hän uhkailee, se ei merkitse mitään. Tänään, huomenna, ylihuomenna tulee manifesti. Ainoastaan lujuutta ja kärsivällisyyttä on tarpeen.

Huttunen. Roponen! Minä pyydän, heitä tuo uhkarohkeutesi! Jos sinä et taivu, saamme me syyttömätkin kärsiä.

6:S KOHTAUS.

Kosmin. (Tulee kymmenen sotamiehen kanssa. Kansaa tulee). No, tahdotteko kirjoittaa paperin alle?

Kosmin. Se, joka tietää, missä karannut vanki on, ja sen heti ilmoittaa, hän pääsee kaikesta siitä edesvastauksesta, minkä alle muut joutuvat.

Kosmin. Vai et tiedä vain! No, ehkä minä tiedän. (Sotamiehille). Sotilaat! Katsokaa tuonne aitan sisään!

Kosmin. (Wasjkalle). Kaksihan sieltä löytyi, ja sinä et nähnyt yhtään!

Vouti. (Liisalle). Ahaa, sinä västäräkki! Vai menit sinä piiloon! Nytpä et enää pakoon pääse.

Kosmin. Säälimisen aika on nyt mennyt. (Roposelle). No, Roponen, sinä laintuntija, älyniekka! Pidätkö sinä talossasi pahantekijää?

Kosmin. Ja sitten vielä minun orjani olet taloosi piiloittanut! Tiedätkö, että se on varkautta? Kuulkaa nyt, te muut! Minä näen, että koko tähän meteliin on syypää ainoastaan Roponen, tuo ylpeä naapurinne. Kun hän on poissa teitä yllyttämästä, tiedän minä teidän muitten pysyvän alallanne. Sentähden on ensimmäinen asia rauhaa saadakseni keskellänne, että Roponen toimitetaan kauas täältä. (Sotamiehille). Sitokaa hänet! (Sotamiehet tarttuvat Roposeen).

Roponen. Ystävät! Kansalaiset! Auttakaa minua! Älkää antako hänen tehdä tämmöistä vääryyttä syyttömiä ihmisiä kohtaan! Tämä on vasten lakia! Auttakaa! (Sortuneena). Ette tohdi————Voi teitä raukkoja!

Anni. (Hyökkää oikealta esiin). Isäni, isäni! Voi, voi, auttakaa, hyvät, rakkaat ystävät! Armoa! Armoa!

Kosmin. Kuulkaa, te muut! Te olette nyt nähneet, mihin vastarinta vie! Jos nyt te luovutte uppiniskaisuudestanne, annan teille kaikille anteeksi, vaikka tiedän teidätkin syyllisiksi. Lupaatteko olla kuuliaisia?

Kosmin. No niin! Ensimmäiseksi todistukseksi kuuliaisuudestanne vaadin nyt, että kirjoitatte tämän rautatietä koskevan anomuksen alle.

Kosmin. Niin no! Sinä Andrei kirjoitatkin ensimmäiseksi. (Ottaa paperin taskustaan). Tule kirjoittamaan tämän anomuksen alle nimesi!

Andrei. Ennen en kirjoita nimeäni sen alle, ennenkuin siihen on se mies nimensä piirtänyt, joka minua on kirjoittamaan opettanut, ja se on Roponen!

Andrei. Niin, Roponen, joka lapsuuttani hoiti ja antoi minulle suojan ja kodin! Antoi vielä enemmän! Opetti minut ymmärtämään, että ainoastaan vapaina olemme tosi-ihmisiä! Jos hän nyt sanoo minulle: »Kaikki, mitä sinulle opetin, on valhetta! Orja jääköön orjaksi! Parempi orjuus, joka antaa leipää, kuin vapaus, joka vaan antaa vaivoja.—» Jos hän sen sanoo, silloin kirjoitan alle, muuten en!

Andrei. Sen tein toisessa tarkoituksessa kuin luulitte. Minähän juuri päästin eilen illalla vangin karkuun, vaikka koetin teitä sillä tavalla pettää, että tekeysin kavaltajaksi. Jos joku on syyllisenä rangaistava, niin rangaiskaa minut yksin.

Kosmin. Sinä siis petit minut ja tohdit vielä siitä kerskailla! Voi sua onnetonta! Kyllä sen tulet kalliisti maksamaan.

Kosmin. Te luotatte lempeäluontoisuuteeni, uskotte ett'en aio ryhtyä ankarimpaan. Siinä olette pettyneet, sen tahdon osoittaa. Ruoskikaa häntä! (Sotamiehet käyvät Andreihin kiinni).

Audotja. (Hyökkää esille). Antakaa hänen olla! Kosmin, älä satuta kättäsi häneen———sillä—hän—on——oma poikasi!

Kosmin. (Viittaa sotamiehille). Kuka sinä olet? En ole sinua koskaan täällä nähnyt.

Kosmin. (Hämmästyen). Mitä tämä on? Kasvoja en tunne, mutta ääni on tuttu!

Audotja. Niin vähänkö Kolja-herra muistaa enää ihanaa, armasta Audotjaansa? Sinä et luule hänen voineen tällaiseksi muuttua.

Kosmin. (Itsekseen). Mitä? Tuoko olisi ihana, kaivattu Audotjani, tuo repaleinen vaimo?

Audotja. Ja tämä on poikasi, se on lapsi, joka minut Jegor-veljesi kynsistä pelasti. Tämä nuorukainen se on, joka meidät kahdeksi vuosikymmeneksi eroitti toisistamme. Tämä risti haihduttaa epäilykset. Muistatko, Kolja, sitä yötä, jolloin kuunvalossa, istuessamme hovin puutarhan lehtimajassa, annoit minulle tämän ristin?

Vouti. Älkää, herra, kuulko hänen lorujaan! Hän toivoo tietysti valheillaan saavansa muutaman kopekan pojalta, kun on hänet raippojen alta pelastanut!

Kansa. Tehkää tietä! Sanansaattaja tulee, kirje kädessänsä. (Sanansaattaja antaa Kosminille kirjeen, jota hän rupeaa lukemaan).

Vouti. Teidän ylhäisyytenne! Asemanne on vaarallinen! Jos annatte heidän valheittensa vaikuttaa itseenne, niin joudutte hukkaan. Rangaiskaa, ja rangaiskaa verisesti, muuten ette voi hillitä tuota kapinoitsevaa roistokansaa. Minä rukoilen teitä ainakin tämän kerran kallistamaan korvanne neuvoilleni.

Kosmin. Olen jo liiaksi teikäläisille korvani kallistanut. Jos sitä en olisi tehnyt, en olisi turhaan rääkännyt rehellisiä ihmisiä.—Niin, turhaan, sillä vapautusmanifesti on tullut.—Laskekaa heidät irti! (Lukee).

Me Aleksanteri II, Jumalan armosta koko Wenäjän Keisari ja Itsevaltias y. m. y. m. teemme kaikille uskollisille alamaisillemme tiettäväksi: Jumalan sallimuksen ja perintöoikeuden pyhän lain kautta kutsuttuna esi-isiemme valtaistuimelle, olemme Me, tätä kutsumusta noudattaaksemme, sydämmessämme luvanneet Keisarilliseen suosioomme ja huolenpitoon sulkea kaikki Meidän uskolliset alamaisemme, olkoot he mitä säätyä eli luokkaa hyvänsä. Katsellessamme valtakunnan eri säätyjä ja luokkia, olemme tulleet siihen vakuutukseen, että Keisarikunnan laki, joka kyllä katsoo korkeampien ja keskisäätyjen parasta sekä pitää heidän velvollisuuksiaan, oikeuksiaan ja etujaan silmänsä alla, ei ole samalla tarkkuudella ottanut suojelukseensa maatiloihin sidottuja talonpoikia, jotka joko vanhempien lakien tai vanhan tavan jälkeen perinnön kautta tilanhaltioitten vallan alla ovat.

Tämän havaittuansa, rupesivat jo meitä ennen olleet, muistossamme suuresti kunnioitettavat Keisarit parantamaan talonpoikain tilaa—— ——mutta niitä asetuksia vapaista maanviljelijöistä ja kontrahtikirjalla sidotuista talonpojista otettiin toki vaan pienemmissä osissa maata noudatettaviksi.——Niin on se vakuutus Meihin lujaksi tullut, että talonpoikain tilan totinen parannustoimi on meille Esi-isiltämme annettu ja pyhänä pidettävä perintö, toimi, jota tekemään Jumala on aikoja myöten meitä kutsunut … ja Jumalan apua rukoillen olemme päättänyt panna asian toimeen.—————Koska tunnemme, että vastuksia on monta tämän aiotun uuden järjestyksen tiellä, niin ennen kaikkea turvaudumme Wenäjän maata kaitsevaan Jumalaan.

Me luotamme myös uskollisen aatelistomme jalomielisiin uhrauksiin, hyvillä mielin ja ansion mukaan kiittäen tätä säätyä sekä meidän omasta että isänmaan puolesta, Meidän toimillemme tehdyn avun tähden. Wenäjä ei koskaan ole unohtava, että aatelisto ainoastaan ihmisarvon tunnosta ja rakkaudesta lähimmäistä kohtaan vapaalla tahdolla on luopunut niistä oikeuksista, joita nyt lakkautettava orjuus sille tarjosi, ja siten on laskenut perustuksen uudelle tulevaisuudelle talonpoikain hyödyksi—— ——

Ja vakavasti toivomme nyt, että vapautetut orjat, nähden mikä tulevaisuus heillä nyt on odotettavana, myös ymmärtävät oikein arvostella ja tunnustaa, mitä kaikkea aatelisto niitten hyväksi on uhrannut. Totta he ymmärtävät sen totuuden, että vakavammalle omistusoikeudelle perustettu tila, niin myös suurempi vapaus omaisuuden hallinnossa velvoittaa, paitsi mitä valtakunnalle ja itsellensä tulevat velkaa olemaan, myöskin näyttämään oikeiksi lain suojelemat aikeet, käyttämällä laillisesti ja järjellisesti äsken heille suotuja oikeuksia. Sillä joll'eivät ihmiset itse koeta turvata heille onneansa, niin ei paraskaan laki voi sitä tehdä… Ja nyt, sinä hurskas, uskollinen kansa, tee pyhä ristinmerkki otsallesi, yhdistä rukouksesi meidän rukoukseemme anoaksesi taivaasta Korkeimman siunausta ensimmäisen vapaan työsi ylitse; siinä on vakava perustus itsekunkin yksityiselle niin hyvin kuin koko kansan yhteiselle menestykselle————

ALEKSANDER».

Roponen. Kiitetty olkoon Herra taivaassa, ylistetty jalo hallitsijamme Aleksanteri II. Sinä teit teon, josta sinua koko Venäjän kansa on ikuisesti kiittävä, josta koko maailma on nimeäsi ylistävä. Rakkaat kansalaiseni! Nyt olemme kumminkin saavuttaneet sen, mitä varten ponnistelimme, nyt kun kaikki olimme joutua epätoivoon. Kiittäkäämme Herraa siitä, että hän on jalon hallitsijamme kättä armotyöhön johtanut.

      Sun puolees käännymme me nyt,
      Kun taistelu on päättynyt;
      Sun etees, Herra taivahan,
      Tään onnen päivän antajan,
      Nyt notkistamme polvemme
      Ja sua yksin kiitämme.

Audotja. Kosmin! Sinä sait nyt suuren aineellisen tappion, mutta älä sure! Palkkioksi antoi Jumala sinulle lohdutuksen kolkolle, lemmettömälle elämällesi, antoi sinulle takaisin poikasi. (Osoittaa Andreita).

Andrei. Pettäjä en ole ollut. Ajattele vaan, mikä taistelu oli minulla! Toisella puolen isäni, toisella he kaikki. Ja sitten loukattu sydämmeni, joka huusi kostoa. Horjahdin, se on totta, mutta olinhan valmis vaikka kahleilla sovittamaan hetken hairahdusta.

Kosmin. Olet ollut orja, mutta, kiitos Luojan, sinulla ei ole orjan mieli! Tule pojakseni!

Andrei. Isäni! (Syleilevät). Ja sinä, Roponen! Voinko sinulta toivoa anteeksi saavani?

Roponen. Vielä enemmän! Paraan aarteeni maailmassa, tyttäreni! (Kosminille). Olkoon hän sovinnon merkki teidän ja meidän välillämme! (Antavat kättä).

      Oi armon lähde autuas,
      Elämän suuri ruhtinas,
      Sä taivaan valo, aamun koi,
      Sinulle virtemme nyt soi!
      Yön synkeys jo mennyt on,
      Sun, Herra, kiitos olkohon!

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VIIMEINEN PONNISTUS ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.