Produced by Matti Järvinen.

Juutalaisten puolustukseksi.

Kirjoitti

Emile Zola.

Suomentanut

E[vert]. H[uttunen].

Ensimmäisen kerran julkaissut
Viipurin Työväen Sanomalehti- ja Kirjapaino-Osuuskunta r. l. 1909.

Lukijalle.

Kuten kaikissa n. s. sivistyneissä maissa, samoin Ranskassakin ovat kansalliskiihkoiset ainekset koettaneet — vaikkakin huonolla menestyksellä — järjestää juutalaisvastaista liikettä juutalaisajometsästyksineen ja verilöylyineen. Siellä tämä kiihoitus ja liike kehittyi huippuunsa, suomalaisellekin yleisölle tunnetun, Dreyfys-jutun yhteydessä, jossa katolinen kirkko antisemistisen liikkeen ohella kaivoi tasavaltalaisen hallitusmuodon perustuksia. Emile Zola, joka loistavalla menestyksellä ajoi syyttömän ja sittemmin vallan syyttömästi tuomitun Dreyfussen asiaa, kirjoitti myös tämän lentokirjasen "Juutalaisten puolustukseksi" joka, ollen tähdätty etupäässä katolilaisia antisemiittejä vastaan, kauttaaltaan sisältää purevaa ivaa yleensä kaikkea antisemiläisyyttä (juutalaisvasta liikettä) vastaan. Ja koska tämä lentokirjanen puolestaan sopii meikäläisiinkin oloihin, — se näet osoittaa lukijalle, miten paljon järjettömyyttä onkaan siinä raivoisassa vihassa juutalaisia vastaan, jota täällä erittäinkin n. s. suomettarelaisten taholta levitetään kansan valistumattomampain kerrosten keskuuteen, — niin lienee tämä puolestaan tervetullut lisä tätä kysymystä käsittelevään niukkaan suomenkieliseen ainehistoon.

Suomentaja.

Juutalaisten puolustukseksi.

Useitten vuosien, kuluessa olen minä yhä kasvavalla hämmästyksellä ja inholla seurannut sitä liikettä, jota koetetaan Ranskassa järjestää juutalaisia vastaan. Minusta tämä näyttää joltakin kauhealta, joltakin terveen järjen, totuuden ja oikeuden täydelliseltä yli äyräittensä menolta, joltakin sokealta ja järjettömältä, joka heittää meidät useita vuosisatoja taapäin kauhistuksen hirveimpään aikakauteen, uskonnollisiin vainoihin, joka saattoi kastella armaan maan verellä… Ja minä tahdon tämän sanoa. Mistä oikeastaan nuhdellaan juutalaisia, mikä on itsessään syy tähän loppumattomaan riitaan?

Useat, jopa minun erityiset ystäväni, ilmaisevat, etteivät he voi sietää juutalaisia ja etteivät he ilman inhon tuntoa asemassaan voi koskettaa käteenkään juutalaista. Tämä fyysillinen vastenmielisyys, tämä rotuviha on valkoisten puolesta ruskeaihoisia ja punaisien puolesta mustaihoisia vastaan. Minä en tahdo tutkia miten paljon tässä tunteessa tässä vuosisataisessa ylenkatseessa ja kostossa on vaikuttavana tekijänä kristityn viha juutalaisia vastaan siitä, että tämä ristiinnaulitsi hänen Jumalansa. Fyysillinen inho loppujen lopussa on varsinainen syy, paljon mahdollista, myös erityinen varsinainen syy, siihen nähden, mitä ihmiset lausuvat meille ilmaistessaan ajatustaan: "minä vihaan heitä sen tähden, että minä heitä vihaan, sen tähden, että heidän nenänsä muoto karkoittaa minua heistä, sen tähden, että yksi ainoa ajatus heistä saattaa vereni kuohuksiin, sillä siinä määrässä olemme me kaikessa eroavia ja vastakkaisia toisillemme"…

Eikä siis sitä vähemmän rotuvihaa voida pitää kostonhaluisten ihmisten vihan syynä ja puolustuksena. Jos tämä on siis niin, niin minkätähden emme sitten palaisi takaisin metsän syvyyksiin ja ryhtyisi uudelleen raakalaissotaan yhden rodun puolelta toista vastaan! Alkakaamme syödä toinen toisiamme sen tähden, ettemme samalla tavalla huuda, sen tähden, että naapurimme tukka ei kasva samoin kuin meidän. Mitä varten sitten sivistyksen ponnistuksia, jos me emme kerran voi hillitä metsäläisen vaistoa, joka yllyttää hyökkäämään meitä lähimpämme kimppuun, jos tämä lähimmäisemme ei ole kaikin puolin meidän mieleemme. Kansojen historia vuosisatojen kuluessa on opetusta molemminpuolisesta suvaitsevaisuudesta ja lopullinen ihmisyyden päämäärä on yleismaailmallinen veljeys, joka liittää kansat yhteen ja rakkaus, joka ponnistelee pelastaakseen ihmisiä. Vihata, pureksia … sen tähden, että tuon pääkallo ei ole vallan samallainen kuin minun… Ja tämä nyt!… Meidän aikanamme!… Mutta eikö tämä ole hirveätä järjettömyyttä?

Tulen nyt pääsyytteeseen niin sanoen sen sosialiseen luonteeseen. Valaisen pääkohdissaan syytöksien sisältöä. Juutalaiset muodostavat kansallisuuden kansallisuuksien kesken; he elävät erityisenä uskonnollisena luokkana ja tällä tavoin, ollen vailla maantieteellisiä ja politisia rajoja, omistamatta isänmaata, muodostavat jotain kansainvälisen lahkon tapaista, joka jonain kauniina päivänä laskee koko maailman valtansa alle. Juutalaiset menevät avioliittoon omiensa kanssa, suojelevat nykyisen irstailun aikana lujan perhe-siteen, tukevat ja rohkaisevat toinen toisiaan, sekä ilmaisevat eristetyssä tilassaan suuremmoista vastustuskykyä ja voimaa ja hitaasti, mutta kuitenkin varmasti valloittavat kaiken ja laskevat sen valtansa alaiseksi.

Juutalaisten suku on erinomaisesti käytännöllinen ja järkevä. Voiton halu ja himo rahan perään on heillä veressä; heidän hämmästyttävä toimelias älynsä auttoi heitä vähemmän, kuin sadan vuoden kuluessa käsiinsä keskittämät suunnattomat rikkaudet toimien niitten kanssa aikanamme, jolloin rahat ovat kuninkuus ja valta.

Myöntäkäämme, että tämä kaikki on oikein. Mutta vakuuttaakseen tosiasioita, tulee niitä vähän vielä selittää.

On tarpeellista lisätä, että juutalaiset, sellaisina millaisina heitä kuvaavat syyttäjänsä — ovat ainoastaan tulos meidän käsistämme, hedelmä 18-vuosisadan järjettömästä vainosta. Ihmisiä ajettiin inhottaviin kaupungin osiin, kuten spitaalitautisia… Mitä ihmettelemistä siis siinä, että he alkoivat elää erikseen, säilyttäen perittyjä tapojaan, vahvistaen perhesuhteitaan ja jääden voitetuiksi keskellä voittajia. Heitä lyötiin ja solvaistiin kaikkialla ja he huokasivat oikeudettomuudesta ja väkivallasta. Mitä ihmeellistä siinä on, että he, myöskin ymmärtämättömästi säilyttävät sydämessään toivoa kaukaiseen kostoon, päätökseen seista vihollisiaan vastassa ja voittaa heidät. Heille halveksivasti annettiin rahan yhteiskunnassa kaikki ylenkatse ja yhteiskunnassa asetettiin heidät kauppiaan ja koronkiskurien asemaan. Mutta kun raan voiman aikakausi vaihtui järjen ja työn aikakaudeksi ja juutalaiset vuosisatain kuluessa tapahtuneen aivojensa perinnöllisen hienostumisen ja karaistumisen kautta osottautuivat täydellisesti valmiiksi ja kypsyneiksi pääoman herroiksi ja valtijoiksi, niin — kaikki suuttuivat ja kirkuivat.

Te vapisette pelosta nähdessänne, että teitte juutalaisesta keskiaikaisen uskonlahkolaisen, mutta omassa sokeassa vihassanne, te ette ymmärtäneet ajatella mitään parempaa kuin palata tuhannen vuotta taapäin, teille mieluisesti vastaan otettuun uskonnollisten vainojen kauteen. Te aloitte kehoittaa pyhään sotaan: juutalaisia tulee metsästää, ryöstää, heitä tulee kuten ennenkin tunkea yhteen kuoppaan, todennäköisesti sitä varten, että he henkensä raivolla uudelleen tuntisivat, että he ovat ahdistettu kansa, keskellä ahdistajia! Ei mitään sanomista, te olette mainioita poikia, järkeviä ja tärkein, te erinomaisesti ymmärrätte mistä on kysymys säännöllisissä yhteiskunnallisissa oloissa….

Ja itse asiassa! teitä katolilaisia on enemmän kuin kaksisataamiljoonaa ja juutalaisia tuskin viittä miljoonaa, — ja te vapisette, te kutsutte santarmeja, te kohotatte vaikeroimisen ja painitte aivan kuin suuri ryövärisotajoukko olisi hyökännyt teidän isänmaahanne. Millainen merkillinen rohkeus ja urhoollisuus! Minun käsittääkseni taistelu juutalaisten kanssa on aivan, aivan mahdollista. Tätä varten on yksi täydellisesti varma keino. Olkaa yhtä järkeviä ja toimeliaita, kuin hekin. Muistan miten minun täytyi kokonainen kuukausi kuljeskella pörssissä, päästäkseni jollakin tavoin selville tästä minulle niin kummallisesta alasta. Eräs katolilainen pankkiiri usein minulle puhui: "ah, he ovat meitä voimakkaammat, he aina meitä lyövät." Jos tämä on oikein, niin totta eikö tämä ole alentavaa. Mutta onko se niin? Luontaiset taipumukset epäilemättä merkitsevät paljon, mutta järki ja työ voittaa kaikki. Minä itse tunnen kristittyjä, joita voi pitää erinomaisina juutalaisina. Kenttä on vapaa. Jos he vuosisatojen kuluessa ovat opetelleet rakastamaan ja toimimaan rahoineen, seuratkaa heitä tällä tiellä, koettakaa omata heidän luonnettaan, niin voitatte heidät heidän omalla etevyydellään sen sijaan, että hyödyttömästi aina solvata heitä. Muuta ei ole, — tämä on elämän laki.

Kuinka heillä onkaan syytä ylpeillä, kun he kuulevat teidän epätoivoiset huutonne! Olla merkitsemättömänä vähemmistönä ja kuitenkin aiheuttaa sellaista pelkoa! Kourallista ihmisiä vastaan kaivataan miltei kokonainen varasto kaikkein hirmuisimpia sota-aseita. Joka aamu te suuntaatte heitä vastaan huutonne ja lyötte hätäkelloa, aivan kuin kaupunki olisi vihollisten piirittämä! Kuullessa teitä pitäisi muodostaa rajoitettu ala, rakentaa uudelleen juutalaisten katu, joka yöksi suljettaisiin ketjuilla. Sangen kauniin näyn muodostaisi tällainen kuva, meidän avonaisissa, vapaissa kaupungeissamme. Minä ymmärrän, että juutalaiset eivät kiihottuisi vaan jatkaisivat rauhallisesti juhlaansa meidän finanssimarkkinoillamme. Haukkuminenhan on se pyhimystaruinen nuoli, joka aina kilpistyy takasin ja lävistää metsästäjän silmän. Ahdistakaa heitä enemmän, niin he voimakkaammin tulevat teitä kurittamaan.

Niin vainoaminen! sanokaapa olkaa hyvä! pidättekö te kaikki vielä tästä nautinnosta? Te vielä yksinkertaisesti uskotte, että ihmisiä voidaan hävittää vainoamalla? Mutta tämähän juuri johtaa päinvastaiseen. Jokainen suuri asia ainoastaan on lisääntynyt ja kasvanut kun se on kostutettu marttyyrien verellä. Jos juutalaiset ovat olemassa on se teidän vikanne. He olisivat jo aikoja sitten hävinneet, sulaneet suureen ihmispaljouteen, jos teidän ajometsästyksenne ei olisi pakoittanut heitä taipumaan ja itsepäisesti jäämään rotukokonaisuudeksi, kuin erityiseksi vakuudeksi ominaisesta olemassaolostaan. Ja nykyisin, kaikki heidän voimansa lähtee teistä, te sitä lisäätte ja he vasten tahtoaan näyttävät niin voimakkailta. Tarvitsee vain huutaa vaarasta joka päivä, niin vaara ilmenee. Näyttäen kansalle vain pelotinta voi siitä muodostaa hirviön. Kun juutalainen tulee meille olemaan samasta merkityksestä kuin me itse, niin hän on silloin veljemme. Tämä on erinomaisen järkevä menettelytapa. Meidän täytyy laajaksi avata sylimme ja toteuttaa teossa sosialinen laissa julistettu yhdenarvoisuus. Tuntea juutalaisia omikseen, rikastua heidän luonteenominaisuuksillaan — ne ovat heillä — pysäyttää ja ehkäistä rotutaistelu ja suosia seka-avioliittoja… Siinä suuremmoinen ihmisyyden, yhdistymisen ja vapautuksen tehtävä.

Juutalaisvaino niissä valtioissa, joissa se näyttelee huomattavaa osaa, aina ilmenee, joko politisen puolueen taisteluaseena tai tuloksena raskaasta taloudellisesta asemasta.

Mutta Ranskassa, jossa juutalaiset eivät ollenkaan ole rajattomasti pääomaa hallitsevia, kuten siitä tahdotaan meitä uskotella, juutalaisvihamielisen liikkeen ilmeneminen on täydellisesti perusteetonta, omaamatta minkäänlaisia juuria kansan keskuudessa. Tämä ei ole edes liike, vaan surullinen räiske muutamista, katolisen lahkolaisuuden arveluttavista tyhjistä fraaseista. Uskotella vakavasti, että nykyiset juutalaiset Rotschildiin asti ovat sen Judaan rintaperillisiä, joka antoi ylön ja ristiinnaulitsi meidän Jumalamme, tämä on jo sanomalehdistöltä suoranaista väärinkäyttöä. Ja minä uudistan välttämättömyydestä meluisalla areenalla, että halu herättää huomiota, ja saada itselleen yleisöä — siinä pääsyy meidän juutalaisvihamielisen liikkeemme sytyttäjiin, tämän kansan kiihotukseen, jonka liekki, onneksi, olikin liioteltua.

Mutta siitä huolimatta millainen kauhea vieremä romahdus! Useitten kuukausien aikana, joka päivä purkaa herjauksia, teroittaa syytöksiä ja kirkua: juutalaiset ovat varkaita, juutalaiset ovat murhaajia — syytää juutalaisille kristittyjen vikoja, joihin sitten halusta heitetään varjo — kuinka te uskallatte vastustaa?! Siis te olette juutalainen! Kaikki juutalaiset, kaikki täytyy metsästää, kaikkia solvaista ja mestata!.. Ja mitä oli tämän raivon seurauksena? Vähäpätöinen hälinä, rivoja sanoja, asetettuna alhaisten intohimojen nähtäviin, ja … vaikkapa edes yksi päättävä "toimenpide" — vaikkapa edes joukkio "raivoavaa yleisöä". Ei mitään! ei yhtään halkaistua pääkalloa, ei yhtään rikottua akkunaa. Täytyy joka tapauksessa olla tällaisen hyvän, kunniallisen ja järkevän kansan, kuin meidän herttainen Ranskan kansa on, jotta pidättäytyy antautumasta tähän joka päivä kutsuttuun kansalaissotaan ja säilyttääkseen terveen järjen keskellä alituisesti hämmästeleviä ihmissyöjiä, jotka ahnehtivat juutalaisten verta! Ei kauvan sitten kuin eräille lehdille mieluisena palana oli pappi. Nyt he aamuruuakseen valitsevat juutalaisen. Oleellisesti tämä niin viheliäinen ruokalaji, kuten edellinenkin, mutta pienemmässä mitassa, niin perin tyhmä. Kaikesta tästä jää jäljille tuskin likaista, hävettävää ja järjetöntä teon tuntomerkkiä. Eipä edes katuliike palaa katsella töllistelemään näihin pirun riivaamiin, saattaen heidät kiistelemään, kuten pirut pyhässä vesiastiassa. Kummallisinta kaikista on tämä heidän valittelunsa. He uskottelevat, että tekevät jotakin välttämätöntä ja terveellistä. Onnettomat ihmiset! Kuinka minun on sääli heitä, jos he ovat vilpittömiä. Hirmuista ajatella, millaisia asiakirjoja he pidättävät itselleen! Joka päivä, vapaaehtoisesti erityisine käsineen kasata valheitten joukkoa, erehdyksiä, raivoisaa vihaa ja rajua järjettömyyttä! Mikä voisi olla surullisempaa? Kun aikojen kuluessa tutkiva tieteilijä ajattelee laskeutua tähän suohon, hän tulee liikutetuksi saadessaan varmuuden siitä, että siellä pimeydessä ei ollut muuta, kuin uskonnollisia intohimoja ja rikkiväännettyjä aivoja. Historia lyö häpeäpaaluun näitten raivoisain huutajien, näitten sosialisten rikoksentekijäin nimet, joitten ilkityöt eivät onnistuneet sen tähden, että he koettivat sovelluttaa niitä täydelliseen järjen pimittämiseen.

Minä en lakkaa ihmettelemästä, että tällainen palaaminen kiihkoiluun, tällainen yritys kehoittaa uskonnolliseen sotaan, saattoi ilmetä meidän aikakaudellamme, meidän suuressa Parisissa, keskellä hyväntahtoista kansaamme. Tämä on erityisesti käsittämätöntä nyt yleisen suvaitsevaisuuden kansanvaltaisena aikana, jolloin kaikkialla huomataan pyrkimystä tasa-arvoisuuteen, veljeyteen ja oikeuteen.

Ei koskaan luultavasti niin kiihkeästi haaveiltu siitä, että rajat häviäisivät ja kaikki kansat yhdistyisivät. Me näemme, miten eri uskontunnustuksiin kuuluvat hengelliset käyvät yhdessä uskonnollisissa kongresseissa; paremmat ajatukset opettavat meille, että kaikki ihmiset ovat taisteluveljiä toisilleen, että meidän velvollisuutemme on auttaa toinen toisiamme kantamaan elämän koetuksia ja että korkein alttari on se, johon kannetaan ihmisten sääliväisyyden rukouksia. Mutta äkkiä kourallinen tylsämielisiä, järjettömiä eli keinottelijoita alkavat raivoisasti parkua: kuolema juutalaisille, lyökää juutalaisia, kuristakaa niitä, hävittäkää ne sukupuuttoon, sytyttäkää polttoroviot ja palatkaa ihmiskunnan alkuvaiheisiin. Siinä on, josta voidaan sanoa, että se on hyvin valittu seikka. Ah, kaikki, tämä olisi tyhmää, ellei se olisi niin kauheata.

Että muutamien juutalaisten käsiin on kerääntynyt liian paljon pääomia, se on tosiasia. Juuri samanlainen kokoontuminenhan on ominaista myös katolilaisilla ja protestanteilla. Mutta lisätä kansan harmia, tehdä se uskonnollisten intohimojen aseeksi, heittää juutalainen pulaan joutuneitten onnettomien ihmisten vihan sovitusuhriksi, sillä tekosyyllä, että jokainen juutalainen on kapitalisti — millaista väärää ja ulkokullattua sosialismia tämä on. Sitä ei saa kruunata, vaan se täytyy paljastaa. Jos tulee päivä, jolloin työnlaki järjestyy muotoihinsa eli luo oikeutta ja onnea, — se päivä toteuttaa ihmisyyden. Silloin katoaa eroitus juutalaisen ja kristityn välillä, silloin vaaditaan kaikilta samanlaista tilinvelvollisuutta, mutta senpä tähden oikeudet ja velvollisuudet tulevatkin olemaan kaikille samanlaiset.

Ihmisten yhteisyys! Oi, kuinka välttämätöntä on tähän uskoa, jotta omata rohkeutta elää, jotta suojella edes jonkinlaista toivoa taistelussa. Ihmisten yhteisyys! Nämät sanat kaikuvat tuskin kuuluvalla äänellä, mutta vähäkerrassaan se tulee voimakkaammaksi ja kuten voittoisa huuto, kaikuu kaikille kansoille, jotka janoavat totuutta, oikeutta ja rauhaa.

Pois viha, ryhtykäämme rakastamaan toinen toisiamme kaupungeissa, kylissä ja rajojen ulkopuolellakin; ryhtykäämme työskentelemään saattaaksemme kaikki rodut yhdeksi onnelliseksi perheeksi. Vaatikoon tämä vaikka tuhatta vuotta, me kuitenkin tahdomme uskoa lopulliseen rakkauden voittoon, me myöskin uskomme, että myös meidänkin aikanamme täydelleen voimme alkaa rakastaa lähimpiämme. Mutta ne vähämieliset hullut, jotka uskovat, että oikeutta voidaan jakaa veitsen iskuilla, — antaa niitten palata takaisin keskiajan raakalaiskauden synkkään metsään. Ja sanokoon Jesus intoileville oppinsa seuraajille, että hän on antanut juutalaisille anteeksi ja että hekin ovat ihmisiä…

End of Project Gutenberg's Juutalaisten puolustukseksi, by Emile Zola