The Project Gutenberg eBook of Salaminin kuninkaat: Murhe-näytelmä viidessä näytöksessä, by Johan Ludvig Runeberg

    Jo kankea on kieleni,
    Ei suju se kuin nuorien,
    Mut riemahtaapi vieläkin
    Mun vanha sydämmen'.

    Vaikk' en mä ole runoja,
    Mä runohengen siivillä
    Oon laulun avaruudessa
    Tok' saanut lennellä.

    Ja suloisia ääniä
    Mä siellä olen kuunnellut
    Ja joskus suomen kielellä
    Myös niitä laulellut.

    Kuin sulo ääni joutsenen
    Soi runoilijan mainion,
    Mut vaivainen kuin varpusen
    Mun lauluäänen' on.

    Tok' aattelen: tää lahjani,
    Tää halpa ehkä sopisi
    Kuin lesken ropo, Suomeni,
    Sun uhriarkkuusi.

K. K.

SALAMININ KUNINKAAT.

HENKILÖT:

LEIOKRITOS, Salaminin kuningas.
LEONTES, hänen poikansa.
TEKMESSA, Aiaan leski.
EURYSAKES, Aiaan ja Tekmessan poika.
RHAISTES, Kuninkaan uskottu.
ADAMASTOR, | Kuninkaan lähettiläät.
MEDON, |
EUBULOS, vanha kalastaja.
HYLLOS, hänen poikansa.
Tekmessan saattaja.
Saansaattajoita, Sotamiehiä. Kansaa.

ENSIMÄINEN NÄYTÖS.

(Meren ranta. Vähä loitompana maja louhisalla niemekkeellä.
Kaukana mantereen ranta.)

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

HYLLOS.
Kas, Rhaistes lähestyy; ken julma jumala
On rauhan sortajan nyt tänne saattanut?

TOINEN KOHTAUS.

EUBULOS.
Kas, Rhaistes, minkä runsaan saaliin saavutin!
Mureenan suuren, sardelia kauniita,
Jollaisia ei ennen ole pyydetty.
Valitse suurimpia, koska saatavaks
Lajista kustakin sä vaadit suurinta.
Kotiisi mene, tuota niitä orjallas.

EUBULOS.
Se tosi, nälkäni, jok' ankarasti nyt
Mua tuohon louhiniemen kotiin kiiruhtaa.

RHAISTES (Äkisti tarttuen hänen poveensa.)
Sä syytät nälkää. Siihenkö mä tartuin nyt?
En sitä ennen nähnyt käsin pidellyks'.

RHAISTES.
Kas, Zeus!
Kas purppurainen simpukka, jok' arvosta
On lammaslauman! Tuota tahdot salata?
Nyt tiedän, ukko, millä keinoin hankit sä
Nuo uhriviinisi ja paistit, joita ain'
Sä poltat rukoillessas, jotta palajais
Tuo Aiaan suku; nyt mä kaikki ymmärrän.
Mut tiedä: toinen suku täällä vallitsee.
Se kuningas, jok' ystävistä eroittaa
Voi viholliset, osans' antaa kullenkin,
Pahoille pahan, hyvän uskotuillensa.
Ei suvaitse hän, että vihamiehenä
Sä ryöstät aarteet ystäväinsä vesistä,
Ja niinkuin mänty, louhen lomaan kätketty,
Hyvästi höystyt, kasvat päivä päivältä.
Sen sanon ettet toiste pitäis voittonas
Jos joskus onnistuisit kavaluudella
Varastamahan multa omaisuuttani.
Ei rikkaana, se tiedä, kerjäläisnä vaan
Sun olla täällä, saarell' isäis, sallitaan.

EUBULOS.
Oi onnettoman kohtaloa! Jumalat,
Kosk' ompi väkivallan tulva paisuva
Salpansa löytävä? Vai ettekö te nää
Kuink' aina paha paisuu, hyvää poljetaan?
Vaan siitä kyllin. Kielet kieltäin paremmat
Valittaneet sit' ovat, jalot ruhtinaat,
Sukua Zeusin, siitä turhaan huokailleet.
Tok' kysyn sulta, joka röyhkeästi noin
Mua petoksesta muka kehtaat syytellä,
Ken meist' on pettäjä? Sä, joka yhtenään,
Kuin kaarna lainehilla, muutat valtiaa,
Vai minä, joka Bakkosvesan tavalla
Samalla varrell' ylennyn ja vaivun myös?
Ei kauan sitten Telamoni kuninkaan
Edessä ryömit, hänen poikaans' Aiasta,
Jaloa sankaria teko-nöyrästi
Kumarsit. Silloin olit köyhä, rikas ma.
Mun oli pelto, jota nyt sä viljelet,
Mun karja, jota syötät Xuthos vuorella,
Mun oli huoneet, joita nyt sä omistat.
Mist' on tuo muutos?

RHAISTES.
Mitä? Tuota kyselet
Sä, jok' et mitään huoli sallimuksesta,
Et jumalien säännöistä; ne syöksevät
Ja ylentävät kuningaita.

EUBULOS.
Troiassa
Ol' Aias tuskin kuollut kautta miekkansa,
Ja Telamoni suruhunsa sortunut
Kun sinä, heidän hyvyytensä unhottain
Ja Aiaan pojan kotimaastaan hyljätyn,
Kuin orja ryömit uuden herran jaloissa
Niin saadaksesi osan hänen saaliistaan.
Nyt louhikolla asun mä, sä laaksossa.
Mun rikkahaksi sanoit; eikö kätesi
Mun manttelini alla äsken tuntenut
Kuin karkea on rintain suolavedestä?
Vilussa, helteessä mä aaltoin selillä
Öin päivin puuhailen jo vanha, väsynyt
Halvassa työssä halvimmasta palkasta.
Partaalla lähteen venyt sinä varjossa
Miedoilta tuulosilta jäähdytettynä,
Ja seppeleissä maljaa seppelöittyä
Sä tyhjennät. Ken meist' on kadehdittava?
Mut tiedä: verkon saaliilla niin kauan kuin
Voin lampaan lunastaa ja viinipisaran,
Oot uhritulen niemeltäni näkevä.
Ja voimani jos pettää, jos mä merestä
En antimia pyytää voi, niin uhriksi
Mä hakkaan poikki tämän heikon käteni
Ja jumalille lahjaksi mä poltan sen,
Edestä kuninkaani, onnen entisen,
Ja että nähdä saisin pojanpoikansa
Ja sukunsa myös täällä vielä loistavan.
Nyt ota saalis, mene, kuulit lauseeni.

RHAISTES.
Sä hurja, uskallatko ylpeydessäs
Sun valtiasi uskottua vastustaa,
Ja etkö pelkää rangaistusta hirmuista
Sua odottavaa?

HYLLOS.
Oi isäni,
En meidän tähden vastusta. Kyll' oppineet
Olemme kaikki kärsimähän helposti,
Mut kaikkea mä uskallan tuon surevan,
Sokean vaimon tähden, joka tottunut
On eloon parempaan ja meille turvaton
Nyt paennut. Ei meidän ruokiin tottunut
Hän ole, eikä ennen ole kantanut
Niin halpaa pukua kuin nyt on hänellä.
Hänt' auttaaksensa antoi tänään jumalat
Tuon lahjan. Pelvostako rosvon käsihin
Sun jättäisimme?

KOLMAS KOHTAUS.

RHAISTES.
En syyttä. Aikaan sopivaan nyt jouduitte,
Tuon miehen väkivaltaa hillitsemähän.

RHAISTES.
Tuon nuoren hurjan, jonka kourat soudussa,
Työss' orjan kovettuneet, kunnes tappeluun
Ne airojensa kovuudella käytetään.

RHAISTES.
Viel' enemmän. Kas kädessänsä simpukka!
Sen on hän multa ryöstänynnä.

RHAISTES.
Nyt Salaminin miehet, kuulkaa, tiedätte
Ken minä olen, kuka ompi ukko tuo,
Ja kuinka hän siit' asti, kuin Leiokritos
Sai vallan täällä, vastustanut häntä on,
Mut minä puolustanut. Teukros Kyyprosta,
Tuon vanhan Telamonin poika hyljätty,
Kun äsken tuli tätä saarta valtaamaan,
Ol' ukko tämä vihollisten vakooja,
Mut minä seisoin kuninkaani puolella.
Siit' ompi mulle maine, hälle häpeä,
Ja mulla maansa, hällä mökki niemellä.
Mä kysyn: vääryydelläkö nyt omistan
Mit' omisti hän ennen?

KANSA.
Jumalat, ne vaan
Sit' asiata tutkikoot. Sun kertomaa
Me todeks tiedämme.

RHAISTES.
Siis vielä kuunnelkaa!
Mä tulin tähän rantaan. Kaukaa näin jo kuin
Tuo vanhus kätki povellensa simpukan
Mua pettääksensä, siten juuri näyttäen
Ett' omakseni itsekin hän katsoi sen.
Ja kenen jollei mun se oisi oleva?
Jos mun on ranta, niin on vesi myöskin mun
Ja mit' on vedessä. Siin' oli simpukka.
Se siis on mun. Sen otin; vanhus tunnusti
Sen omakseni niinkuin kohtuullistakin.
Tuo nuorukainen hävytön ja parraton
Sekautui silloin asiaan ja sieppasi
Tuon kalun, isänsä jo mulle antaman.
Sellaista tapaa jos nyt täällä suositaan
Ett' eivät isiänsä pojat tottele,
Ett' omaisuus on väkivallan käsissä,
On paras meille, jotka harmaaks muutumme.
Pois muille maille mennä, taikka etsiä
Lain vanhan turvaa tuonen haamuin seurassa.
Siis päättäkää te maamme miehet vapahat,
Te, joiden tulee järjestystä valvoa.

EUBULOS.
Sä herja hävytöin, oi mistä sanoja
Varustetuita vaskinuolilla mä saan
Nyt lävistämään haarniskatas, tehtyä
Valheesta, väkivallasta? Ma olenko
Maan vihollista puoltanut? Vai vihamies
Ol' Teukros, Telamonin poika ylevä?
Hän tuli tänne muutamilla miehillä
Veljensä pojan valtikkaa vaan hoitamaan
Siks kun hän saapuis itse saareen isäinsä.
Mä silloin käskin hänen, tosin varottain,
Omalle maalleen varovasti astumaan,
Kun tiesin sun ja kuninkaasi nykyisen
Hänt' aikovanne väijymällä murhata.
Mut sen nää miehet tietää niinkuin kaikki muut,
Äl' usko näiden ilkityötäs puoltavan
Vait'olollaan. Jos pelko heit' ei hillitseis,
He vastaisivat kivillä, ei sanoilla.
Mill' oikeudella, sen he kyllä tietävät,
Sä maani veit ja kuinka väärin sysättiin
Ma niemekkeelle, jossa kasvaa tuskalla
Vaan orjantappuroita louhen lomissa.
Sä väittää rohkenet, ett' olen simpukan
Omakses tunnustanut, että poikan' on
Sen vasten käskyäni sulta ryöstänyt,
Niin häntä syyttömästi tässä soimaten.
Mit' otit multa väkisin, sen otti hän
Pois väkisin. Mä hänen työnsä hyväksyn,
Jos koht' ois paremp' ollut väkivallatta.
Se kuule nyt ja kosta kuinka taidat, voit:
Mut liukkaan kieles lausehita säästä vaan.

KANSA.
Kun ihmis-raukkaa kohtaa viha jumalten
Ei ole kyllin että riemut raukeaa,
Ett' astuu köyhyys rikkauden asuntoon,
Ja vaipuu voima, terveys ja kauneus,
Mut kärsivällisyyskin katoo, joka aina
On nöyrä kohtaloiden myrskyissä ja ei
Rupea mahtavampaa vastaan ryntäämään.
Eubulos, olet loukkaavilla sanoilla
Vihoittanunna tämän miehen, jota et
Sä onnen päivinäskään voinut vastustaa.
Mut poika Paonin, sä ole laupias!
Se ihminen, jok' unhottaa, ja anteeksi
Voi antaa, on kuin päivän valkeus, jok' ei
Valitse eikä arvele mut loistaa vaan.
Suo hänen pitää simpukka, jonk' antanut
On hälle onnensa. Sull' on se kuitenkin
Vaan aivan halpa lisä rikkauteesi.
Se hälle kaikki on. Hän sillä lievittää
Voi kauvan puutettansa. Suosii jumalat
Ain' antavata kättä, eikä ottavaa.

RHAISTES.
Siis todeks nään nyt mitä itse aavistin
Ja puheest' äsken kalastajan käsitin,
Ett' aina kovempata ruoskaa tarvitsee
Uus kuninkaamme kesyttääkseen kansaansa.
Ei saa hän luottaa nöyryytehen liukkaasen,
Jok' ilmestyypi kasvoissa ja puheessa.
Nuo vanhat muistot väijyy niiden takana
Työn, tuhon tekoon tilaisuutta odottain.
Hyv' on ett' olen päässyt teitä tuntemaan
Ja mitä salailette sydämmissänne;
On vaarallisin tuntematon vihamies.

KANSA.
Noin älä meistä päätä, Rhaistes, vihamies
Ei neuvois sua laupiuteen jumalten.

RHAISTES.
Se onko ystävä, ken kieltää apunsa,
Kun toinen, ahdistettu, sitä anelee?

KANSA.
Tuoll' apu näkyy, apuamme suurempi.
Hän, kuninkaasi poika, nuori sankari,
Jok' äsken rannallamme Teukron kohtasi
Ja voittajana hänet laivaan pakotti
Pakenemahan särjetyllä kilvellä,
Hän lähestyy. Nyt hälle valita. Hän voi
Sinulle antaa avun paremman kuin me;
Uskollisuuttas palkita myös taitanee.

NELJÄS KOHTAUS.

RHAISTES.
Sä jalon kuninkaani poika ylevä,
Sua tervehdän mä iloisella mielellä,
Mä olen onnellinen, kun nyt nähdä saan
Sun rannallani juuri tänä hetkenä.
On onnellinen tulosi niin mulle kuin
Myös itselles, kun taidat näyttää, ruhtinas,
Ett' ystäviäs ymmärrät sä suojella
Ja siten heidän joukkoansa lisätä,
Jok' ompi hallitsijan lahja arvoisin.
En asiassa suuressa sun päätöstäs
Mä pyydä, on vaan purppurainen simpukka;
Mut kysymys on saako rangaistuksetta
Nyt väkivalta vallita; tuo simpukka
On mun, nyt näet kenen kädessä se on.

LEONTES.
Pois heitä pisto-puhees, vastaa selvästi,
Oliko Rhaisteen simpukka, sen otitko?

EUBULOS.
Sen salli mulle vihdoin armo Jumalten
Kun kalastanut olin päivän työlähän.

LEONTES.
Vesilläs ensikertaako hän kalastaa,
Vai onko hän jo ennen täällä näkynyt?

RHAISTES.
On joka päivä, koska tämä ruohokko
On antavampi kuin on oma rantansa.

LEONTES.
Siis ihmettelen että ukko päivittäin
Edessä silmäis puuhaa työssä ahkeraan
Ja vuovaa orjan lailla, jos on kaikki sun
Mit' ansaitsee ja pyytää hän sun vesilläs.

RHAISTES.
Että jokaisesta laadusta,
Jot' antaa pyynti, suurin mun on oleva;
Muu saalis hälle vaivastaan on tuleva.

LEONTES.
En suurempia nää, tuon yhden vaan, en siis
Voi muihin verraten sen tietää arvoa.

LEONTES.
Niin tosin, mutta ainoana pienin myös
Ja semmoisena tämän ukon omaisuus.

RHAISTES.
Jos päätät niin, siis salli meidän jakaa se,
Ma otan osan suuremman, hän pienemmän.

LEONTES.
Niin olkoon. Laadustansa mikä suurin on,
Sun olkoon se. Mut sisällystä suurempi
On sisältävä, siis nyt ota suurempi;
Sun osas kuori on, sen sisus hänen siis.

RHAISTES.
Jos ystäviä tuomitset kuin mua nyt,
Mä pelkään monen viholliseks muuttuvan.

LEONTES.
Mä oikeuden vihamiehilleni suon,
Vaan miekkaa näytän röyhkeill' ystävilleni.

VIIDES KOHTAUS.

EUBULOS.
Oi, jospa toisen kannan oksa olisit,
Ja jumalaisten kuninkaitten heimoa,
Jotk' ennen olivat mun isäin valtiaat,
Ett' oikein voisin riemuita, kun edessäin
Sun nään noin jalona ja suurna seisovan,
Nään kuink' on oikeus ja lempi, ihmisyys,
Nää sankar-avut, nuoreen sieluus kasvaneet.
Vaikk' ennen soisin toisen kätehen kuin sun
Mun kotimaani valtikan, mä riemulla
Voin kunnioittaa, kiittää jalouttasi.
Ei kaukaan ole mulle suotu riemua
Kiitollisuutta tuta kohden ketäkään.

LEONTES,
Eubulos, mieles laatu entuudesta on
Jo mulle tuttu. Että mua vihasit
Ja isääni, sen tiedän mä niin varmaan kuin
Ett' olet Aiaan suvun lujin ystävä.
En semmoista, se tiedä, kosta vihalla,
Uskollisuuttasi mä kunnioitan vaan.
Rukoilen Zeusiä, jos kerran valtikan
Mä saan, sunlaista kansaa mulle antamaan.
Mut koska lupasit, et rakkautta, vaan
Kiitollisuutta mua kohtaan, osoita
Se seuraamalla neuvoani, jonka mä
Sinulle annan omaks hyväksein ja sun:
Äl' aina soimaa katkerilla sanoillas
Isäni hallitusta. Kadehdittava
Ei ole, niinkuin luulet, osa valtiaan.
Ja huolissa ei viihdy aina lempeys.
Niin helpost' ystävänsä voivat viekkahat
Myös vihan tulen nostaa hänen mieleensä
Ja hänet saattaa kurjuuttasi lisäämään,
Ei tosin omaks hyödykseen ja vähin mun.
Siis kätke varovasti muistos surkeat
Etteivät ne ja vihapuhees yhdessä
Niin synnyttäisi surkeempia muistoja.
Nyt mene askareilles, kansa, sinä myös
Saat mennä! Jos ei petä silmäni, niin on
Sokea vaimo saattajoineen tulossa;
Mä häntä yksinäni tahdon kohdata.

KANSA.
Me käymme, kanssa sokean et yksin jää,
Jo Rhaistes tänne palajavan näkyypi.

KUUDES KOHTAUS.

RHAISTES.
Mä takaisin nyt kiiruhdin kun havaitsin
Sokean, vieraan vaimon; täällä kohdata
Mä tahdon häntä, kodikseen kun ottanut
On kalastajan mökin, jota karttelen.
Sun jalo isäsi on itse käskenyt
Mun tiedustella salaisuutta, joka on
Tuon vaimon muodossa, hän mistä on ja ken?
Ja missä asioissa hän on täältä, miks
Hän asuu luona meidän vihollisemme?
Käy puhe että isäntänsä perheineen
Enemmän häntä kunnioittavat kuin ois
Hän ansaitseva ulkomuodon puolesta,
Ei muukalainen luultavasti ole hän
Eik' entiselle vieras hallitukselle,
Ja ehkä hältä tietoja sais tärkeitä.
Noit' olen käsketty mä tiedustelemaan,
Mut jos niin tahdot, ruhtinas, mä olen vait,
Ja tämän toimen jätän sulle mielellään.

LEONTES.
Kun kuninkaasi käskyä sä toimitat,
Ei mulla, mutta sulla puheenvalta on.

SEITSEMÄS KOHTAUS,

TEKMESSA.
Siis lähestymme, poika, niitä seutuja,
Joill' Aias, niinkuin usein kuulin, nuorena
Uhrinsa antimia kantoi Areelle,
Ja joilla hän, kun tuuli eteläinen löi
Karia vasten kuohuisia aaltoja,
Hymyillen katsoi taisteluja myrskyjen,
Ja kotirannan vuorilta sai oppinsa
Väkeä Troian vastustamaan vuorena.
Ja eikö lähellä oo kumpu Krantorin
Ja laakso Amfidemos tämän juurella,
Ja loitompana metsän takan' Attika?
Oi mulle tutut paikat, varsin rakkahat!
Mik' ilo teitä mainita, vaikk' en mä nää!
Kuin jumaloille nektar ja ambrosia
Niin ovat rakkaat nimet ihmiskielelle.

TEKMESSA.
Ken lienet, kysyjä, on ääni uhkaava,
Ei juuri sanoissa, vaan niiden takana.

RHAISTES.
Ei kurjuus yksin laupeutta ansaitse,
Myös totuuttakin siihen lisäks tarvitaan.

TEKMESSA.
Puheeni totuuden jo olet havainnut,
En muuten laupeuttas tarvitsisikaan.

RHAISTES.
Kai toista, huomannet, on toden tunnustus
Kuin sitä tunnustaa, jot ei voi salata.

RHAISTES.
Täys tilinteko siitä, kuka olet sä,
Ken olet ollut, kusta tänne saapunut,
Ja mistä syystä outona tääll' oleksit.
Kun näihin olet suorasti sä vastannut,
Niin en mä salaa miksi sua kyselen.

TEKMESSA.
Mä olen köyhä vaimo, puutteenalainen
Ja yksinäinen, joka vavistuksella
Nyt kuulen armottoman äänen kovuutta.
Se olen. Ken mä ollut? Olen kokenut
Sit' ihmis-osaa, jossa lailla ruokosen
Välistä kylmän tuulen, toiste lämpimän
Käsissä heilumme. Miks täällä viivyn mä?
Se kuule: syystä että täällä tuntuu maa
Pehmoisemmalta jaloilleni, ilma myös
Suloisemmalta hengittää kuin muualla,
Ja syystä että kieli kauniin kaikista,
Hellenein kieli täällä suloisimmin soi.

RHAISTES.
Sun vastaukses kiertää kysymystäni,
Ja sokeanakin sä osaat varoa.
Mut tiedä: itse luikertava käärmekin
Se astiahan pyytäjänsä kiusataan
Ja hänen viittaustaan tottelemahan;
Sen saat myös nähdä ettei mua vastahan
Sun viekkautesi voi mitään toimittaa.

TEKMESSA.
Sä mitä tahdot? Sinut kuka lähetti
Mun tielleni? Ja minkä vallan käskystä
Sä, julma, vaadit multa tuota tiliä?
On sulla silmäin näkö, minä sokea,
Sä minun näät, vaan sua en mä nähdä voi.
Jos toisen tulee kysyä ken toinen on,
Ei sinun suinkaan oo se ensin tehtävä.

RHAISTES.
Jos niin sä mietit, syyt' ei ole minulla
Kuin sulla piillä, siis ken olen ilmoitan.
Eurysakes mä olen, Aiaan mainion
Ja vaimonsa Tekmessan poika ylevä.

RHAISTES.
Haa, tuota tulen leimausta odotin
Sun silmäparis harmahasta usmasta,
Mä tahdoin sitä nähdä, näin myös. — Sano nyt
Sä mistä tiesit valheeks puheeni.

TEKMESSA.
Koska mä,
Tää vaimo parka, jonka murtaa tässä voit.
Rannalla Xanthon synnytin Eurysakeen.

RHAISTES,
No hyvä, kuninkaani äiti, koska nyt
Sä täytit ehtoni ja itses ilmaisit,
En salaa miksi sua olen tutkinut.
Mä yhden seikan vaan nyt tietää tahtoisin:
Miss' ompi tänä hetkenä Eurysakes?

TEKMESSA.
Sun läheisyyttäs pelkään, kuinka loukkasi
Mua julmuutesi armotoin, sen äsken näit,
Kun suuttumuksesta mä itsen' ilmaisin;
Mä tahdon anteeks antaa, kaikki unhottaa,
Sun jalkais juureen polvilleni langeta
Ja kiitollisna käsiäsi suudella,
Jos kysymyksees itse voisit vastata
Ja mulle ilmoittaa miss' on Eurysakes.

RHAISTES.
Sä varmaan äsken pojastasi erosit
Ja tänne tulit, etkä tiedä miss' on hän.
Sun on hän tänne lähettänyt edeltä
Miel'alaa kansan voittamaan ja tutkimaan,
Mik' oisi parhain hetki maalle noustakseen.
Nyt kaikki tunnusta, se suorin neuvon' on.

TEKMESSA.
Hän tosin viisahast' ois puoltaan valvonut,
Jos vakoojakseen sokean ois valinnut.

RHAISTES.
Juur siinä äly näytäksen. Ei sokeaa —
Niin mietti hän — voi kenkään vaaralliseksi
Tai häntä vakoojaksi koskaan arvata.
Mä keksin että, vaikka olet sokea,
Näät paljon enemmän kuin moni näkevä.
Siis tiedä että mahtavamman kohdannut
Nyt olet, joka voi sun läpi-katsoa
Ja voittaa pahalla mit' ei voi hyvällä.

RHAISTES.
Mä keinon tiedän, vaimo, voimallisemman
Kuin lääketaiteen juoma-aineet parhaimmat
Herättämähän haihtuneita tietoja
Ja unohdukseen nukkuneita muistoja.
Nyt kätes anna vaan, mä sua johdatan
Mun asuntooni keinoani kokemaan.

RHAISTES.
Jo toisen kerran nouset, nuori ruhtinas,
Asiatani vastahan, ei yksin mun
Mut jalon isäs myös.

LEONTES.
Sen teit sä jo.
Ei taida isäni, ei taida eikä saa
Hän väkivaltaa käyttää naista vastahan.

RHAISTES.
Mä tehnyt olen minkä taisin, puolittain
Jos isäs käsky täytettiin, sun ompi syy.

KAHDEKSAS KOHTAUS.

TEKMESSA.
Mä miten kiittänen
Sua auttajaani, nuorukainen ylevä,
Suloinen muistutus Eurysakeestani?
Sull' onko äitiä, jonk' olet iloksi,
Jok' onnellisemp' on kuin minä onneton,
Jonk' ilo suuri muuttui suruks suurimmaks?

LEONTES.
Siis pelkäämättä ilmoita nyt, eläväin
Vai haamuin maassa asuuko Eurysakes?

TEKMESSA.
Sä tunnet taistelun Akilleen aseista
Odysseun ja Aiaan välillä, ja myös
Mitenkä Hellaan uljin uros vainottu
Vihaisna kaatui kautta oman miekkansa.
Murheeni jätän kertomatta. Kenkään ei
Mun yksin jääneen kyyneleitä nähnynnä.
Mä niitä kätkin yön ja teltan suojaan vaan.
Ei valitusta huuliltani lähtenyt.
Näin usein ylpeyden riemun loistavan
Odysseun ja Atreun poikain silmistä,
Kun kaatunehen poikaa sekä vaimoa
He silmäilivät. Ääneti mä kärsin vaan.
Ei kyllin siinä. Minua ja jokaista,
Jok' oli Aiaan läheisiä, vihasi
Nuo ylimykset; ehkä heidän vihassaan
Ei paljas viha ollut mutta pelko myös,
Kosk' vielä muisti Salaminin urhoa
Ne miehet, jotk' ol' nähneet hänen voittonsa,
Ja siitä kuningaita vielä moittivat
Ett' urhon palkan hältä väärin kielsivät.
Mä kerran riensin rannalta. Eurysakes
Ol' mukanani. Sotaväki palasi
Nyt voitto-rikkahana päivän pauhusta.
Me ääntämättä joukon kesken astuimme.
Mä usein kuulin riemuhuminan ja näin
Mitenkä moni silmänsä loi poikaseen.
Rivistä silloin syöksi vanha soturi
Ja huutain: veikot, Aiaan poikaa katsokaa!
Samassa nosti pojan käsivarsilleen
Ja hänet heti ylös ilmaan kohotti.
Nyt kuului tuhansittain riemuhuutoja:
Tuo tänne, tänne hänet! Mieheen miehestä
Hän näkyi leijailevan päällä kilpien,
Mä kunnes peloissani hänet jälleen sain.
Atridit saivat juuri tuosta kuitenkin
Syyn hyvän jouduttaakseen ilki-työtänsä,
Jot' ehkä kauvan olivat jo aikoneet.
Samana yönä töytäsi mun telttaani
Miesjoukko Atridein, mi oitis miekoillaan
Mun seuraamahan pakotti.

TEKMESSA.
Ei, laivaan rannalla jo valmistettuhun.
Me siihen astuimme ja kauvan merellä
Me purjehdimme, minne, emme tietäneet.
Perille viimein päästiin. Maalle saatettiin.
Mut mikä maa? Oi kuule! Saari autio,
Foboina nimeltään, joss' ihmisjälkiä
Ei näkynyt, ei savu noussut, kantava
Vaan metsä-marjoja, ja louhirantainen
ja satamaton, purjehtijan kauhistus.
Se kodiksemme joutui.

LEONTES.
Suuret jumalat!
Noin kauhistava julmuus onko miehillä,
Joidenka maine maailmassa loistaa nyt?

TEKMESSA.
Sä alun kuulit vaan, on paljon jäljellä.
Elimme tällä surkealla saarella.
Kuut pitkät täyttyi vähitellen päivistä,
Ja kuukausista vuodet, hiljaa vierivät.
Ol' eloni mun kurja; lohdutukseni,
Eurysakes, ol' luonani; niin muotoa
Isänsä sain mä vielä nähdä hänessä,
Ja kuinka kaunihiks hän kasvoi päivittäin.
Ei ase-taiteen oppia hän nauttinut,
Peritty miehuus oli parhain oppinsa.
Ol' ase-harjoituksensa ja huvinsa
Sylihin meren heittäytyä vuorelta
Ja aaltoin kanssa taistella ja musertaa
Maan petoin päitä nuijallaan, ja nuolellaan
Pysäyttää sievän linnun lennon ilmassa.
Se oli harjoituksensa ja huvinsa.
Oi jos noin tyynesti, vaikk' ikävissämme,
Ois saatu elää!

TEKMESSA.
Jo vuotta yhdeksää niin mennyt, ihmistä
Ei yhtään nähty, silloin laiva ilmestyi
Ja rantaan laski. Ruhtinas, jos aurinko
Nyt silmäin yötä hälventäisi säteillään
Ja meren, maan ja taivaan taas mä näkisin,
Sulompi ei se näky ois, kuin laivan tuon.
Eurysakesta huusin mä ja rantahan
Me ehätimme; Hellaan kieli helähti
Nyt korvihimme; monin kerroin autuas
Mä polvillani laivan vierus-vuorella
Rukoilin meille molemmille apua.
Se luvattiin. Ja nuorukainen hyppäsi
Jo laivan kannelle ja mua auttamaan
Sylinsä avas' — silloin, aivan äkkiä
Juur silloin laivan päämies laivan lykkäsi
Ja laski rannalta. Oi kuin Eurysakes
Nyt voitettuna raivosi, mä raivosin
Myös itse turhaan. Huusin aivan hurjana
Mä sekä taivaan armoa ett' ihmisten.
Ei vihdoin muu mun silmihini näkynyt
Kuin purje valkoinen vaan taivaan rannalla.
Kun sekin katosi, mä vaivuin vuorelle,
Ja tainnuksihin mennen kaikki unhotin.
En tiedä kuinka kauvan, hetken, päivänkö
Vai monta päivää viivyin tuossa tilassa.
Kun viimein toinnuin, sieluni kun selveni,
Ol' silmäin valo kyyneleihin sammunut
Ja kaiku vaan mun huutohoni vastasi.

TEKMESSA.
Kun kylmään, nälkään nääntymässä olin jo,
Mun pelasti Faiakit saareen saapuneet.

LEONTES.
Se kummaa; sinne, jossa vuoteen yhdeksään
Ei kenkään käynyt, hätääsi he joutuivat.

TEKMESSA.
He kertoilivat Paros-salmen välillä
Ja Hellesponton kohdanneensa etelään
Menevän laivan. Sivutessa olivat
He äänen kuulleet laivasta näin huutavan:
Oi tähden jumalten, Foboinaan laskekaa.

LEONTES.
Et siitä asti ole kuullut pojastas,
Et ryöstäjistään, etkä syystä ilkityön?

TEKMESSA.
En varmaan, mutta ellei petä luuloni,
On Menelaos matkaan saattanut sen työn.

TEKMESSA.
Hän pelkäs että autiossa saaressa
Ois kasvanunna Aiaan suvun kostaja.

LEONTES.
En tiedä onko luulos tosi; ainakaan
Ei ollut ystävä sun poikas ryöstäjä.

TEKMESSA.
Eurysakes, oi poika, murhe äitisi,
Oi jos se lohdutus ois mulla, että nyt
Sun kuollut ruumiis heiluis meren aalloilla,
Tai märkäneisi jollakulla rannalla.
Mä haudan sulle tähän saareen kaivaisin
Ja haahmos siihen lepäämähän kutsuisin.
Mut ehkä elät nyt ja kaipaat kaikkea
Mik' elolle on arvoisaa; ehk' orjana
Sä julmain vihollisten pilkan alaisna,
Sidottu kahleisiin ja päivän puutteessa
Noin nuorna, toivotonna kuoloon ikävöit.

LEONTES.
Tekmessa, monet murheen muistot kätket sä
Sun olentosi yöhön; suru suurempi
Sun surujasi mua kohtais hetkenä,
Jon' oisi sylissäsi taas Eurysakes.

LEONTES.
Ei vaimo, ei! Mut jumaloilta rukoile
Sä äidinsydämmesi ahkeruudella
Pojalles pelastusta, hänen paluutaan;
Se on sun jalo, kaunis kutsumuksesi.
Jos pyyntös toteutuu, jos sulle sallimus
Eurysakeesi jälleen antaa hengissä,
Iloitse onnellisna, mulle murheet suo.
Nyt mene! nousee tuolla ilma ukkosen:
On myrsky läsnä.

YHDEKSÄS KOHTAUS.

LEONTES (Yksin.)
Hän menee. Säälisin vai kadehtisinko
Mä häntä. Ehk' on kumma tämä kysymys,
Kun kohtalonsa tunnen. Kysyn kuitenkin.
Hän murheita on määränsä jo kärsinyt,
On häneen käyneet kaikki nuolet kurjuuden,
Hän, elon katkeruuden pohjaan vajonnut,
Ei syvempään voi upota, vaan nousta voi.
Mut minä? No, ei huolta nyt! Eurysakes
Ei ole Salaminissa, ei saavukkaan
Hän tänne, jos hän vallassa on Atridin.
Mut vapisen ja tunnen veren' jäätyvän,
Kun mietin tehtävääni, jos mun isäni
Ja hänen kesken valtariita syttyisi.
Sä Diike, jonka alttarilla monesti
Mä olen uhrannut! Nyt ota uhrini.
Sen sulle pyhitän mä tällä rannalla,
Jonk' ovat vuoret vahvat niinkuin sääntösi.
Kaikk' ompi vaiheenalaista ja pettävää,
Vaan oikeus on muuttumaton ainiaan.

TOINEN NÄYTÖS.

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

LEIOKRITOS.
Nään tuossa äsken valmistetun alttarin,
Ja tulen sytytetyn, uhriteuraan myös
Jo sidotun, kaikk' ompi varustettuna,
Poiss' on vaan uhraaja. Sä taannoin tähänkö
Leonteen jätit ynnä vaimon vierahan?

LEIOKRITOS.
Varmaankin se ompi poikani,
Jok' aikoo jumalalle jollekulle nyt
Taas uhrata. Hän outomainen, miettivä
Ja ylen hurskas näihin aikoin ollut on.
En tiedä mistä syystä, senpä tiedän vaan
Ett' enemmän kuin muu tää mua huolettaa.
Mut missä lie hän nyt?

RHAISTES.
Hän ehkä pelkäs nuhteita ja ääneti
Pois täältä hiipi hiljaa niitä välttääkseen.

LEIOKRITOS.
Sä, Rhaistes, viisas olet kaikki keksimään,
Et yhtä ymmärrä, miel'alaa jaloa.

LEIOKRITOS.
No kyllin. Mene etsimään Leontesta;
Hän lienee lähellä, mä täällä odotan.

RHAISTES.
Jos oikein arvaan, kohta kohdattava on
Hän tämän laakson kukka-lehtoin suojassa.

TOINEN KOHTAUS.

LEIOKRITOS (Yksin.)
Sä halpa, viekas konna, onko järjelläs
Niin kierot silmät että oman itses vaan
Ne näkevät, kun kehnoutes mukahan
Sä kaikki arvaat? Hän, Leontes, pelkäisi?
Ja ketä? Isäänsäkö? Nuorukainen tuo,
Kuin aurinko, hän suoraan kulkee rataansa
Kaikk' unhottaen paitsi omaa tuntoaan;
Hän pelkäisikö mitään, minut nähdessään
Hän kiertäin karttaisiko? Enkö monesti
Mä töissän' ollut epäilevä, peljäten
Jaloa, hairahtamatonta älyään?
Mut osa valtiaan on usein suosia
Mik' enin hänen mieltään inhottaa, ja taas
Tylysti kaikkein rakkahintaan kohdella. —
Mä päivän nähnenkö, jon' ompi valtani
Niin vakaantunut täällä että hyljätä
Saan hylkyjä! Ja suotaneeko minulle
Se riemu että, pitkäin sotain jäljestä.
Tään kukistetun kansan tunnustamana
Ja pelkäämättä entis-vallan sukua,
Mä saisin sydämmeni antaa vallita?
Niin kauvan kuin on toinen vallan perijä
Viel' ehkä hengissä ja ensitilassa
Jo valmis oikeuttaan valvomaan, ei saa
Sydämmeheni kenkään nähdä, johtava
On kylmä järki vaan mun askeleitani.
Se huoleni on nykyinen, mut siitä juur
Voi kerran riemu syntyä, niin kirkas kuin
Synkästä yöstä syntyy päivän valkeus.
Leontes lähestyy.

KOLMAS KOHTAUS.

LEONTES.
Hyllos, mulle tuo
Nuo pyhitetyt jauhot, kunnes juurelta
Sä Xuthos-vuoren, kirkkahasta lähteestä
Tuot vettä.

LEIOKTITOS.
Ja varmahan
Taas Diikelle. Sä aina häntä yksinään
Näyt palvelevan.

LEONTES.
En mä häntä yksinään,
Vaan tosin ensimmäisnä taivaallisista
Hän juohtuu mieleen kun se heihin ylenee.

LEONTES.
On Zeusin valta suurin, meitä lähinnä
On se, jonk' apua me enin kaivataan.

LEIOKRITOS.
Mies nuori, kuninkaaksi olet syntynyt,
Sun osas tuleva on laumaa ylevää
Ja kansojasi nerollasi hallita.
Olympon jumalista ketä semmoisna
Sun ensin tulis etsiä ja palvella,
Ellei juur kaikkinäkevätä Zeusiä
Ja kaikkivaltiasta, jonka valtikkaa
Maailman kansat, jumalatkin kumartaa?
Hän antaa voiman, neron, itse kuningas,
Hän havaitsee ja tietää huolet kuninkaan.
Ei tee ain' oikein valtias, jos katsoo hän
Vaan lähimmäistä oikeata, unhottain
Sen tähden kaiken muun. Kai toisin käytäksen
Se viisas, joka pyrkii määrään aivottuun.
Hän varovasti kiertäin karttaa estehet
Ja laivaansa ei laske luotoon syystä vaan
Ett' oisi suorin tie sen yli kulkeva.
Hän keinot valitsee kuin lääkäri, jok'ei
Suloa kukan katso mut sen hyötyä,
Ja hylkää tuoksuavan käyttäin myrkkyisen.
Ja kaikkialla, mitä näät ja havaitset?
Et oikeutta, mutta järjestystä vaan,
Jok' ompi tuimaa oikeutta jalompi
Ja korkiampi. Oikeus jos korkein ois,
Vois muurahainen, jonka tiellä tallailet
Sinua syyttää siitä loukkauksesta.
Mut ei se ole järjestyksen tarkoitus.
Pienemmän täytyy aina väistää suurempaa.
Se kaiken laki on. Kas tuota teurasta!
Se raiskaa pensaan, johon on se sidottu.
Ja kohta itse tapetaan sun tarpeekses.
Niin heikko vahvan elättää, niin jalompi
Ain' ottaa veron halvemmalta, edistyy
Ja riemuitsee ja niin vaan kasvaa, voimistuu.
Leontes, koska Teukros tällä rannalla
Väkemme äsken karkotti ja surmasi,
Sä nousit häntä vastaan, rohkeutensa
Kukistit, voitonsankarinkin pakotit
Pakohon voitettuna kiirein rientämään.
Sun sopineeko, haltiaksi syntyneen
Ja järjestäjäks kansan sekä isäin maan,
Sun osas siten menettää, ett' epäilet
Sä tappaa muurahaisen hyödyks tuhanten?
Iloni ole, niinkuin muussa kaikessa,
Myös siinä että katsot kaikki suuresti.

LEONTES.
Ei ollut, isä, koska vasten nuhdettas
Mun täytyy itsen' puolustaa, ei ollutkaan
Niin ahdas katseeni kuin luulevan sä näyt.
Mä pientä näin, näin suurta myös, vaikk' en
Ain' ihmisjoukossa, joss' usein käskyjä
Jumalten peittää mutkat mielten sokeain.
Mä näin, mit' itse näkisit, jos silmäsi
Sä loisit avaruuteen, maihin, merihin
Ja päivän sulouteen, tyyneyteen yön
Ja tähtiin ijänikuisiin, tai kukkaisiin,
Jotk' aamuin syntyvät ja illoin kuihtuvat.
Mä järjestyksen pyhän ynnä lujan lain
Näin kaikessa, niin pienessä kuin suuressa.
Ratansa tunsi tähti, taivaan vahvuus ei
Se murtain maahan laskeunut, ei janoissaan
Maa niellyt merta eikä meri näljissään
Oo syönyt maata; kukkanen sen rannalla
Rauhallisesti kasvoi aaltoin kuohussa.
Niin Zeuskin järjestää, niin oikeudella
Hän heikkoin kohtalotkin aina perustaa
Ja tyttärensä ain' on hänen rinnallaan,
Tuo Diike-jumalatar, kova, totinen;
Ja häneenpä Zeus luopi tarkan silmänsä.
Jos kasvons' ovat kirkkaat, Zeuskin hymyilee
Ja loistaa laupeasti niinkuin aurinko.
Jos silmät Diiken synkiks käy, niin vihoissaan
Zeus murtaa kansat, kaupungit, joiss' ompi vaan
Rikottu Diiken laki, vääryys vallitsee.
Mit' ihmislapsi kerskaa tarkoituksestaan,
Jos halveksii niin tielleen tulleit' esteitä?
Hän taitaneeko jumaloiden vaa'alla
Jokaista punnit' asiaa, hän tietääkö,
Kun kouran santaa koskemahan sattuu hän,
Ett' estänyt ehk' on se vierimistä maan?
Jos kohta on hän jalointakin aikonut
Ja vilpitönnä päässyt päähän toivonsa,
Ain' oliko se onneksensa? Eikö hän
Monasti pettynyt kuin unen näössä;
Samoin kuin lapsi, joka juoksee vuorelle
Syleilemähän ruskoa, mi usm' on vaan?
Ja tuohon tuntemattomahan määrähän,
Jok' ompi aivan toista saavutettuna,
Myös vääryydenkin tietä rientää ihminen
Ja päähän päästä koittaa vaikka syyllisnä!

LEONTES.
Niin munkin luulon' on.
Jos hallitsijan kaikkeen tulee käskeä,
Mut kuninkaan vaan siihen mik' on jaloa.

LEIOKRITOS.
Mua rohkenet sä, nuorukainen, oikaista
Ja nuhdella, vaikk' en mä pyydä neuvoas.

LEONTES,
Suo minun suoraan puhua ja kuuntele
Sanoja kerran, joit' ei sotke myrkyllään
Ei pelko, eikä vilppi, eikä imarrus,
Sä mitä pyydät? Valtaa, hallitusta vaan
Ja tahtos täyttämistä, se on tarkoitus,
Jot' arvaat suureks, johon pyrit, katsoen
Jokaista siihen viepää tietä oikeaks.
Mut mitä suurta tarkoitat? Sun hyötyäs
Vai kansanko? Mä sua tarkastanut oon:
On rauhas rauennut, on päiväs huolinen,
Yös levoton, ja otsas, ennen selkiä,
Nyt vihan, pelvon pilvihin on peittynyt.
Se onko onnes? Kansaas olen katsonut
Ja miten jalomielisiä poljetaan,
Uskollisuus ja totuus kauas kätketään
Valosta päivän niinkuin suuret rikostyöt;
Hävyttömyys ja väkivalta ylpeilee
Ja nielee saaliinsa ja pyytää lisää vaan.
Se onko kansan hyöty? Vaiko toivonet
Sä aikaa parempaa, jon' oisit vapaana
Avusta oston-alaisien ystäväin?
Se milloin tullee. Sama pelko aina vaan
Sun mieltäs karvastaa ja sua pakottaa
Niin hallitustas aina käyttämään kuin nyt.
On kuningasten entisten kaikk' ystävät
Pois häädettävät ennen kuin sä huoletta
Saat vallita. Mut mahdollista onko se?
Voit vainuella villipetoin jälkiä,
Mut miten rakkautta vainuta, jok' on
Salattu suoniin, sydämmihin ihmisten?
Ei auta siinä vainu koiran tarkimman.
Ja jos sä vuosisatojakin kokisit
Et koskaan voisi varmasti sä sanoa:
Ei elä ykskään Aiaan suvun ystävä.

LEONTES.
No, varo ett'et myöhään vaan
Saa todeks nähdä mitä sanoit hulluudeks.

LEIOKRITOS.
Siis tahdotko ja vaadit, että pitäis mun
Pois heittää valtikkani, jonka ostanut
Kalliisti olen, lunastanut kaikella
Mun ruumiin' voimilla ja järjen nerolla
Ja murheettoman elonikin onnella?
Sen heittäisinkö joukkoon kenen hyvänsä
Otettavaks, ja käskijästä kuulijaks
Mä aleneisin? Oisko siinä järkeä?

LEONTES.
Ei niin, on valtikka myös hyvä, itse Zeus
Omansa kantaa, sentään ylimmäisenä
Jumalana hän pidetään ja palvellaan.
Ei kallis hinta ole vaivat, valvonta
Onnesta saada olla turva kansojen
Ja maiden riemu. Suureks sitä katson vaan,
Jok' uhrataan sen edestä mik' oikea
On jumalten ja ihmisien mielestä,
Jos Zeusin valtikkakin ois sen lunastus.
Siis kanna valtikkaas, jos sen sä käyttää voit
Niin ett'et lonkkaa Diiken pyhää käskyä;
Jos et, niin sitä kammoa kuin käärmettä;
Ann' ylhäisyyden, vallan mennä, säilytä
Mik' etevämpi valtaa ompi: tahratta
Elämän kunnia ja sielu viatoin.

LEIOKRITOS.
On helppo sille, jok' ei suurta tarkoita,
Vähintä loukkausta välttää, hän on juur
Kuin kilpakentän ulkopuolla seisova,
Jok' osaa naapurinsa hyvin varoa.
Mut joka nelivetoisilla vaunuillaan
On mennyt kilpa-ajoon, voiton kruunua
Omistamaan, on toinen laki hänellä.
Ei saa hän arastaa, jos joskus vitsansa
Käy hänen kilpakumppalinsa kasvoihin,
Jos vaununsakin ahtahassa käänteessä
Lyö kumoon eli särkee toisen vaunuja.
Mut tuommoista mä turhaan sulle selitän;
Se on kuin mereen hukkuneelle puhuisin;
Et käsitä sä mitään muuta aatosta
Kuin mikä omassa on päässäs kehinnyt,
Mut yhtä vaadin, sinun täytyy ymmärtää
Ett'et mun päätöksiini sotke omias
Ja ett'et pyydä muuttaa hallitustani.

LEIOKRITOS.
Jos niin
Sä mietit, päästä mua tästä murheesta!
Leontes, kauvan ei tää tila pysyne,
Jok' eroittaapi meidät.

NELJÄS KOHTAUS.

RHAISTES.
Kuule! Laaksossa
Kun olin turhaan etsinyt Leontesta,
Katsastamahan nousen Xuthos-vuorelle.
Ei myrskystä juur paljo tunnu laaksossa
Mut vuorella se raivoaapi hurjasti,
Se taittaa, kaataa puut ja rannan karille
Luop' etelästä vaahtopäitä aaltoja.
Mä katson merelle ja kaksi laivaa nään
Sodassa aaltoin kanssa; toinen tunnettu
Tuo tänne sanansaattajias Spartasta,
Ja myötätuuleen pääsee suojaan sataman.
Mut toinen tuntematoin, tullen idästä,
Päin Pelopsia laskee, kiertäin Kreitonin
Salaista karia ja pyrkii sivuitse
Galastor-luodon päästä; silloin repaleiks
Lyö myrskytuuli purjeen, vasten luotoa
Nyt laiva, syösten niinkuin kaarna, särkeytyy.
Samassa kalastajan poika rohkea
Maamiesten joukon kanssa rantaan kiiruhtaa
Ja aluksista vedetyistä rannalle
Kahdeksan-hankaisen he valitsevat jo
Ja vesille sen työntävät. Nyt riennän mä
Ja auttamasta heitä kiellän nimessäs.
Mua toiset nurkuin tottelevat, Hyllos vaan
Hän käskee, uhkaa, rukoilee, ja viimein kun
Ei kenkään häntä kuule, ottaa raivossa
Hän venheen, kaataa minut, joka estää koin.
Ja lähtee yksinään.

LEIOKRITOS;
En salli vieraan saarellemme saapua.
On mereltä, niin tietäjä mull' ennusti,
Mun turmioni kerran vielä tuleva.
Jos joku vieras jumaloiden vihaama
Siis ajautuisi saareemme, ei kenkään saa
Jumalten tahtoon tarttua, se käskyn' on.
Jos tahtoo toiset lepytetyt jumalat
Hädässä olevalle antaa apunsa,
Hän ihmisavuttakin pelastua voi.
Niin mietin.

LEONTES.
Suuri Diike, älä vihastu
Ett' uhritules pyhän nyt mä sammutan.
Kun ihmisrakkautta, vieraan hoitoa,
Sun pyhimpiä sääntöjäsi poljetaan,
On itse maa ja ilma täällä saastainen,
Ja uhri, sulle säätty, oisi pilkka vaan.

VIIDES KOHTAUS.

LEIOKRITOS.
Rhaistes, poikaani
Sä älä jätä silmistäs, ja tarkasta
Jos joku vaara uhkaa, mutta varo vaan
Ett'et sä häntä suututa. Ei kovasti
Saa jousta jännittää. Mä rakkauteensa
Ain' turvaudun. Sä ole katsoja, ei muu.
Ja kaikki tehtävä sä jätä minulle.
Siis käy ja tänne saata sanansaattajat.

KUUDES KOHTAUS.

LEIOKRITOS (Yksin.)
Zeus, kaikkivaltias!
Tää tahdon ynnä täytymisen taistelu,
Näin tuskainen ja tyhjä, kolkko, riemutoin
Ja tuima orjantappurainen elämä,
Jonk' okaat kauhistuttavina kasvavat,
Kun täytyminen, talvi-ilmaa kylmempi,
Se lehden idun, kukan hengen kuolettaa:
Tää riemutoin ja korpikylmä elämä,
Niin vähän kiitettävä kuin on kiitetty,
Tää onko kuninkaana olla? Miksi en
Mä ennen päässyt arvoasi tuntemaan,
Sä valta kuninkaan, sä patsas korkea
Mun autuuteni haudan päälle nostettu?
Mut mik' on autuus? Olemusta onkohan
Niin paljo sillä että tuhkaks muuttua
Se vois, jos sitä poltettaisiin? Autuus kai
On olematoin, on vaan uni unelman,
On uni uneksitun onnen saannista,
On päivän koite aamuruskon pilvillä,
Joit' ajaa tuuli. Kun se katoo, mikä siis?
Mut kuningas mä olen.

SEITSEMÄS KOHTAUS.

SANANSAATTAJA
Lähettilääs, kuningas,
Nyt äsken tulleet, mua luokses käskivät.
Jos täällä heitä odotat, he tulossa
Jo ovat tänne, kohta saapuvat; jos taas
Sä toisen paikan määräät puhutellakses
Mä käskylläsi heidän tykö palajan.

LEIOKRITOS.
Näit heidät. Näetkö kun katsot ihmiseen
Hänellä onko riemuja vai huolia?

LEIOKRITOS.
Sanomia siis
He hyviä nyt tuovat. Tulkoot tänne vaan!
Mut mikä sua huvittaa kun kasvoillas
On päivä myös? Kai äsken lienet saanunna
Sä jonkun toivees täytetyksi.

KAHDEKSAS KOHTAUS.

LEIOKRITOS (Yksin.)
Siis hetki tullut ompi, jona kohtalon'
On mulle ilmestyvä, sitä tervehdin
Mä halulla, jos tois se turmionikin.
Ei mikään tieto, vaikka kuinkin surkea,
Voi sydäntä niin murtaa, voimaa särkeä
Kuin tämä tuskan heiluminen, heittävä
Mun vuoroin toivon, vuoroin pelvon povehen.
Jos kuninkuuskin multa kielletään, mi siis?
Viel' alamainen olla voin kuin ennenkin,
Mut pois tuo epäilys! Mun täytyy hallita
Itsenkin tähden mut Leonteen enemmän.
Voin hälle kerran jättää lujaks perinnöks
Vakaisen valtikan, se oiv' on kehoitus!
Hän rikoksitta on sen kantava, hän on
Sen riemuja vaan tunteva, ei huolia.
Mä hänen kunniansa tähden taistelen;
Mä kuorman kannan, palkan hän on kantava.
Mut katso, lähettiläät lähestyvät jo.

YHDEKSÄS KOHTAUS.

LEIOKRITOS.
No, terve tultuasi, Adamastor sä,
Ja poika Likhaan, sinä Medon! Sanoman
Nyt hyvän vaiko pahan tuotte myötänne?
Te toimituksistanne suoraan kertokaa,
Ei peittäin pahaa säälistä, ei lisäten
Mun mielikseni, hyvä jos on sanoma.

ADAMASTOR.
Iloa kyllin paljas totuus, kuningas,
On kaunistelematta sulle antava.

LEIOKRITOS.
Sua kiitän tuosta ilosanomastasi,
Sen vakuutukseks ilmoita nyt onneni.

ADAMASTOR.
Mitenkä myötä-, miten vastatuulessa
Sun asioissas purjehdimme merellä,
Se koskee meitä vaan. Nyt täällä olemme.
Mä tulen Menelaon luota Spartasta,
Tää Medon Delphosta. Niin erimatkoilla
Sun käskyjäsi kävimme ja yhdyimme
Taas aluksessa, joka meitä odotti.
Nyt ota ensin Menelaon terveiset.
Hän valta-oikeutes täällä tunnustaa
Ja tarjoomaasi liittoon suostuu mielellään.
Mä ilokseni sanojansa kuuntelin,
Kun urhoa tuot' uljasta mä katselin,
Jaloa, Hellaan häväistyksen kostajaa.

ADAMASTOR.
Kohtauksemme
Tällainen oli: Kohta esihuoneesta
Ma vietiin saliin, jossa ystävinensä
Hän istui, äsken retkiltänsä tultuaan,
Nyt surutonna atrioiden pöydässään.
Mun nähtyänsä heti kohta istuimen
Minulle vierellensä käski asettaa,
Ja minut syöttää, juottaa ylen runsaasti.
Kun olin syömä-, juomahalun täyttänyt,
Hän silloin vasta kysyi: ken ja kusta on
Tää vieras, mistä syystä on hän saapunut?
Kun nimen ilmoitin ja että kotimaan'
On Salamis ja että sieltä tulin mä,
Pimeni kasvot kuninkaan kuin pyhä yö
Ja mua kohtaan silmästään lens' salama.
Mä vapisin mut asiani toimitin.
Mä lausuin että olin lähetettynä
Tään saaren haltijalta, että yhteinen
On teillä viha vasten Aiaan sukua,
Ja että pyydät hänen kanssaan liittoa.
Kirkastui silloin kasvonsa ja silmistä
Pois lensi uhkauksen varjo, leppyen
Hän antoi vastauksen ystävällisen.

LEIOKRITOS.
Hän pimeni kun sanoit täältä tulevas,
Viel' eläneekö joku, jota pelkää hän?

ADAMASTOR.
Oi kuninkaani, kuule! Kun hän leppyi taas,
Mä varovasti sovitellen puheeni
Eurysakeesen kysymyksen johdatin;
Ja sivumennen huolistasi mainiten,
Ett' ehkä joku voisi pyytää valtaasi,
Sun riitaveljestäsi suoraan kysäsin,
Hänestä oisko mitään kuullut kuningas.
Atridi silloin hymyellen maljansa
Ain' ääriin asti täytti. Katso, sanoi hän,
Niin huoletonna vihamiehen' pojasta
Kuin maljani mä tyhjennän, niin voipi myös
Omansa kuninkaasi tyhjentää. Vaikk' on
Mont' epävarmaa, varmahan ei tarvitse
Kenenkään peljät' enää Aiaan sukua.

LEIOKRITOS.
Oi mik' on voima teillä sanat, kepeät
Kuin tuulonen, mun sielun' avaruudesta
Nyt siihen kootut huolten pilvet poistamaan!
Mut suo mun kuulla, mitä vastas jumala
Ja palvelija temppelinsä ennusti,
Sill' ihmissana ompi ihmissana vaan,
Ja sallimus voi oikealla kädellään
Hyväillä, vasemmallaan surmaa tarjoten.

ADAMASTOK.
Niin käypi. Tok' ei tällä kertaa taitane
Jumalan lause sallimusta syytellä
Kaksmielisyydestä. Nyt, Medon, lausu sä.

MEDON.
Siis kuningas, mä kerron nyt,
Mit' olen matkallani tarkoin tutkinut,
Ja tiedän toivees tulleen hyvin täytetyks,
Mä tulin Delphoon, saavuin pyhään luolahan
Parnasson juureen, temppeliin; naispappi sen
Siell' istui, tietäjä tuo tulevaisuuden!
Siin' unelmissaan tullessani istui hän
Niin lempeä, käs' otsan alla valkean.
Mut antimesi kun mä juureen jalkansa
Sain lasketuks ja esittelin asias,
Kas, muuttui muoto pyhän neitsyen. Hän nous
Nyt istuimeltaan, lausuin: vaiheitanne miks
Te heikot kuolevaiset tiedustatte, vaikk'
Iloineen, huolineen on lyhyt elonne?

MEDON.
No kuule! Lähtehelle nyt Kastaalian
Hän meni, palasi ja, puhdistettuna
Edellisen ja nykyajan tiedoista,
Hän taitti lehvän laaker-puusta pyhästä
Ja söi sen saadaksensa hengen jumalan.
Hän kohta liikutetuks' luolan höyrystä
Ja vavistukseen joutui, huulet vapisi
Ja tukka pystyyn nousi, pyhä houraus
Se kauheana loisti hänen silmistään,
Niin aivan kuin ois noussut sydämmestä maan
Kaikk' ilot, kauhut, tuskat tulevaisuuden,
Naispapin hengen kautta ilmi tunkien.
Hän virkkoi viimein vavisten: sun kuninkuus
Siis tahtoo tietää kohtalonsa kauttani;
Siis kuule, tiedä, päätä: siks kun kaatunut
Isänsä miekan kautta on Leontes, siks
Leiokritos on Salaminin kuningas.

LEIOKRITOS.
Siis oikein, Adamastor, onnelliseksi
Sä lausuit lähetystänne, ja ilolla
Mä teitä kuninkaallisesti palkitsen.
Mut ensin toinen työ on mulla tehtävä,
Juur äsken haaksirikko liki rantaamme
On tapahtunut, kaikk' on pelastettava.
Siis Xuthos vuoren rantaan joutuun rientäkää
Ja nimessäni mun nyt kansaa käskekää
Vesille kiirein venheet kaikki laskemaan.
Rukoilkaa kansaa, pyytäkää sit' auttamaan.
Jos saatte jonkun noista onnettomista
Pelastetuksi maalle, älkää epäilkö
Jos oiskin henkensä jo sammumaisillaan,
Niin häntä henkiin jälleen saada pyytäkää.

KYMMENES KOHTAUS.

LEIOKRITOS (Yksin.)
Mit' onnessani, ylpeintä mi toivoan'
On suurempi, mun ensin tehdä tulisi,
Ellei nyt kiittää teitä, kuolemattomat,
Jotk' ihmis-onnen keskenänne päätätte.
On helpot ehtonne. On varma valtani,
Ellei Leontes kaadu kautta miekkani.
Mun miekkani? Leontes poikani? Jos en
Mä surmaa lastani, on varma valtani.
Jos hänen kuoloons' onneni mun perustuis,
Jos mulle säätty oisi hänet surmata
Tai itse hukkua, mä onnen, valtikan
Ja hengestänsä henkeni ain' antaisin.
Ja nyt, nyt saan mä kaikki nämät omistaa,
Jos vaan mä tahdon säästää hänen henkeään.
Mut kenen edest' olen vaivaa kärsinyt,
Ja vallastani kovat sodat kestänyt?
Juur hänen edestään. Mä itse tuonelaan
Koht' olen lähtevä, sen ikän' ilmoittaa.
Mut hän on nuori, häness' elän uudestaan
Ja vallitsen, ja työni, kunniani taas
On hänen kauttaan jääpä suvun perinnöks.
Mä häntä kohtaan nostaisinko miekkani?
Jos elää hän, ei kuolo ole loppuni,
Mut hänettä jo elo ompi kuolemaa.
Mä kiitän teitä myöskin siitä että saan
Nyt olla kuningas, en hallitsija vaan,
Ja täyttää oman sydämmeni toivoja.
Mut katso, kalastaja lähestyypi. Hän
Mua väistää. Niin on tapahtunut ennenkin.
Ei enää niin saa olla. Joudu luokseni,
Eubulos, sua kutsuu kuninkaas.

YHDESTOISTA KOHTAUS.

LEIOKRITOS.
Lausu, riennätkö sä rannalta,
Kuss' alus tuntematoin hukkui äskettäin?

EUBULOS.
On suunsa suljettu ja niin myös silmänsä,
Ja hiukan henkeä vaan enää häness' on.

LEIOKRITOS.
Oi kova onni! Miks' en ennen tietänyt,
Nyt minkä tiedän? Tok' on pelastettu yks.
Ken hoitaa nuorukaista? Koetellaanko
Taas hengen kipunata häneen herättää?

EUBULOS.
Siis sano, koska ihmisyyttä ilmoitat
Nyt puheessas ja muodossasi, valheko
Vaan oli puhe Rhaistehen tuon heittiön,
Kun nimessäs hän kielsi avun rannalla?

LEIOKRITOS.
Voi kaikki muuttaa silmänräpäys; en se,
Mik' olin ennen, enää olla tarvitse.

LEIOKRITOS.
Its', ukko, olet myös sen tunteva.
Jo ohitse on aika, jona rannalla
Sun täytyi ylenkatsottuna, köyhänä
Ja peljäten kuin lokki aaltoin kuohusta
Töin tuskin niukkaa saalistasi pyydellä,
On ohitse se aika, vanhus, eikä taas
Se palaja, niin voipi kaikki muuttua.

LEIOKRITOS.
Maasi entisen saat kohta takaisin,
Omilla juhdillas saat kyntää peltosi,
Ja omat laihos leikata.

LEIOKRITOS.
Sä vihaat Rhaistesta ja pelkäät että hän
On sulta ryöstävä, mit' olet saanut taas;
Saat olla huoleti, nyt olen turvasi,
Ja suurempi lie valtani kuin hänen on.

LEIOKRITOS.
Mä tiedän ettei sua oma kohtalos
Niin huoleta kuin hänen, jok' on turvissas.
Tekmessan tähden pelkäät, jätä pelko pois!
Hän kadotettunsa on saapa minussa.
Vaikk' onkin Aias kuollut, jos hän huolehtii
Eurysakesta, kuningas mä olen myös
Ja voin ja tahdon häntä hoitaa hellästi
Ja kohtalonsa keventää.

EUBULOS.
Mä äsken näin
Lähettilääs kun palasivat luotasi.
Oi onneni, oi toivoni, jää hyvästi!

LEIOKRITOS.
En, vanhus, ymmärrä sun turhaa puhettas.
Sä vaikeasti valitat ja huudat "voi"
Kun sulle hyvää muutosta mä ennustan.
Sinua turmiollako mä uhkailen?
Siis onko paha rikastua köyhästä
Ja kurjuudesta päästä armoon kuninkaan
Ja nähdä kohtalonsa kukoistavan taas?
Vai luuletko sä että asuu viekkaus
Mun lupauksissan' ja että valheilla
Mä turvatonta tilaas tahdon pilkata?
Oi Zeusin kautta! Onnetonta polkemaan
En syntynyt. Jos olin kova kohtaasi
Mä ennen, olin pakosta, en halusta.
Mua ymmärrä.

EUBULOS.
Jo liiaks sua ymmärrän.
Se juuri että suoraan totta puhut nyt,
Se mua huolettaapi, sillä, kuningas;
Se näyttää ettet pelkää enää ketäkään.

LEIOKRITOS.
Siis onneani pelvotonta kadehdit?
Sä peität itses syviin arvoituksihin.

EUBULOS.
Ne, kuullen kysymykseni, ehk' ymmärrät:
Viel' onko elossa Eurysakes, vai ei?

LEIOKRITOS.
Ei ole. Perusta siis toivos toisehen,
Eurysakeessa turvaa etsit turhaa vaan.

EUBULOS.
Oi ilkityötä! Eikö kosto jumalten
Noit' ole kukistava, jotka murhaavat
Mit' isäin maa on synnyttänyt jalointa?
Ei löytyne siis sallimuksen johtajaa?
Mä elän, Telamon on kuollut, kuollut on
Myös Aias, ompi murhattu Eurysakes.
Mä mato ryömin vielä päivän valossa
Ja heitä peittää yö! No, äsken lupasit
Sä onneani edistää; nyt miekkasi
Mun sydämmeeni pistä. Se on ainoa
Työ hyvä, josta tahdon kiittää sinua.
Mä eläisinkö nähdäkseni valtaasi,
ja maineen kuullaksen' Atridin voitoista,
Kun olen kaiken rakkauden puutteessa,
Ja tulevaisuus kieltää koston nautinnon.
Mun vereni nyt jalkais juureen vuodata.
Mä soisin että Nesson myrkyn lailla se
Sun päälles vuodattaisi kaiken vihansa
Ja sinut korventais.

LEIOKRITOS.
Sä olet katkera,
Mut murhe katkeroittaa, itse katkera.
Jos oikein tahi väärin vihaat minua,
Sen päättäköhön Zeus, mä annan anteeksi.
En onneani ansaitseva ois, jos en
Mä tuntisi myös ett' on parhain lahjansa
Ett' armias ja suopea nyt olla saan.
Mua vihaat. Viha, ei se pysy ainiaan,
Ei enemmän kuin talven lumi vuorilla:
Se sulaa kun vaan hyvyys kevät-ilmallaan
Sit' uupumatta päiväkaudet hautelee.
On aika tuleva, sä jolloin ymmärrät
Ett' Aiaan suku yksinään ei ansaitse
Sun rakkauttas, eikä yksinänsä myös
Sit' omista. Siks pane jääsi vastaani,
Sen lempeyden auringolla sulatan.

KAHDESTOISTA KOHTAUS.

LEIOKRITOS (Yksin.)
Hän menee pois, ei viitsi edes vastata.
Vaan en voi vihastua. Milloin, jumalat,
Noin rakkaana mun sukuani pidetään?
Jos saarellan' ois joku tunne, jossa ois
Noin jalo itu höystyvä, mä siemeneks
Mun sydämmeni kappaleiksi hakkaisin
Ja kostuttaisin verelläin. Oi rakkaus,
Uskollisuus! Oi teidät vielä löydän mä,
On mulla tahto, eikä löydy ketäkään
Nyt enää, jota pelkään, olen kuningas.

KOLMAS NÄYTÖS.

(Aukea ranta. Kaukana merellä luotoja ja karia. Rannalla venheitä ja laivan kappaleita. Hiekalla, lähellä tuuheata, väärää puuta makaa hengetönnä haaksirikkoon joutunut nuorukainen.)

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

LEONTES.
On tämän nuorukaisen hengen kipuna
Kai syvään nukkunut, jos ei sit' aalto lie
Jo sammuttanut. Mene, vuode valmista
Puun suojaan tuohon, jossa hän saa levätä
Siks kunnes hänen herättävät jumalat,
Me turhaan koemme.

HYLLOS.
Nyt kuule, ruhtinas,
Mun ajatukseni, vaikk' et sä tahtone
Sun isästäsi kuulla mitään. Vihattu
Leiokritos on täällä. Eipä yksikään
Hänelle sydämmestään soisi onnea;
Toist' ahneus ja toista pelko pakottaa.
Ei rakkauskaan kuninkaihin entisiin
Vihamme syynä häneen ole; isät vaan
He Aiaan ynnä Telamonin muistavat.
Me nuoret hänen tekojansa vihaamme,
Juur' julmaa, väärää väkivaltaisuuttansa.
Myös sinun täytyy varmaan niitä vihata.
Mut sano sana vaan, me sua seuraamme
Jos minne käsket; tule kuninkaaksemme.
Sua rakastamme, suosimme ja tunnemme
Myös mitä sydammessäs kätket. Tekosi
On todistanut jalouttas ylevää.
Siis ota valtikka ja poista häpeä.
Jok' isäin maata painaa: väkivalta vaan
Se täällä vallitsee, ja ihmisapua
Nyt täällä hädänalaiselta kielletään.
Me sinuun turvaamme.

LEONTES.
Eubulos onpiko
Sun isäs, kalastaja, jonka puolesta
Sä äsken vasten väkivaltaa taistelit?

HYLLOS.
Miks' kysyt, ruhtinas? Ei tuntematonta
Lie sullo ett' Eubulon poika olen mä.

HYLLOS.

Maan oman pojiks' itsemme me katsomme,
Me nuoret, niin myös sunkin tehdä tulisi.
On Salaminin käsky meille kallihin;
Ja jos se huutaa ankaralla äänellä:
Kukista hirmu-haltia, maan sortaja;
Ei silloin kenkään meistä viivy epäillen,
Mut meitä johtaa tulee sinun.

LEONTES.
Hurja mies!
Mua etkö ymmärrä, vai halveksitko sä
Mun hellää varoitustani, kun rohkenet
Kapinan huutoa nyt vielä uudistaa?
Jos vielä tuota kieltä käyttää uskallat,
Mä tällä kaksiteräisellä miekallani
Sun pääsi häijyn kieles juureen halkaisen.
Sä ymmärrätkö nyt mun mielipiteeni?

HYLLOS.
On selvä puheesi, mä sua tottelen,
Sen teen mä rakkaudesta, en pelosta.

LEONTES.
Oi eikö täällä lääkäriä parempaa
Meit' ole? Eikö taito ruohoin voimalla
Vois tuottaa apua?

HYLLOS.
Suo tänne kutsua
Sokea vaimo; vaikka onkin sokea
Hän tietää, näkee enemmän kuin näkevä.

HYLLOS.
Häntä tänne johdattaa
Voi ehkä saattajansa. Jos hän saapuu, pois
Mä mennä saanen.

LEONTES.
Kas, mun isän' lähestyy.
Nähnenkö unta, onko tuo Leiokritos,
Niin muuttunut, niin tyyni nyt ja iloinen
Kuin äsken synkkä, suruinen. Oi jumalat!
Mit' on nyt tapahtunut? Muuttaneetko on
Lähettiläät, vast'ikään tänne saapuneet,
Hyvillä sanomilla hänen mielensä.
Mä heiltä ihmetellen kuulin, ett' ois hän
Pelastamahan käskenynnä kaikkia.
Nyt ihme suurin kun nään hänen tuommoisna.

TOINEN KOHTAUS.

LEIOKRITOS.
Leontes, jalo poikani! Kuink' edistyy
Sun jalo työsi ihmis-avun annossa?

LEIOKRITOS.
Hän näkyy syvään nukkuneen,
Ja paha ol' ett' apuamme viivytti
Nuo asiat ja pahin niitten suhtehen,
Jotk' aallot nieli. Ehkä kansalaisia,
Helleniläisiä ne oli. Orja vaan
On tää ja jos vaan katsoo hänen vaatteitaan,
On muukalainen, ostettu tai ryöstetty.

LEONTES.
Pukunsa, pedon pikemmin kuin ihmisen,
Sen luulon todistaa; mut katse kasvojaan,
Oi isä, liekkö Hellaan maassa syntynyt
Tuon valjun nuorukaisen kuvaa kauniimpaa?

LEONTES.
Nuo huulet, uhkaavaiset vielä kuolossa,
Ja kuinka hellät kuitenkin! Hän varmaan on
Helleniläinen, vaikk' on kova onnensa
Hänt' asettanut halpaan tilaan.

LEIOKRITOS.
Olit laps
Kun Trojaan riensi sankarimme. Muistatko
Sä kilpiurost' Aiasta?

LEONTES.
On silmissäin,
Kuin öinen näky, laivasto ja sankarit;
Mä muistan lähdön riemut, valitukset myös;
Jaloa sankaria, joukon johtajaa
En muista.

LEIOKRITOS.
Tuohon nuorukaiseen silniäs luo.
Juur semmoinen ol' Aias, vähän vanhempi
Ehk' oli hän, mut kasvoiltansa pulskempi
Ja loistavampi voimissansa nuoruuden,
Vaan muuten kaikin puolin yhden näköinen,
Niin että hämmästyin kun hoidettavas näin.

LEONTES.
Voi, isä, meitä, voi, jos oisi sallimus
Eurysakeen nyt rantahamme saattanut.

LEIOKRITOS.
En tiedä minkä turmion hän meille tois,
Kun makais kuolleena kuin nuorukainen tää.

LEONTES.
Hän näyttää kuolleelta, mut elpyis uudestaan
Jos häntä taitavasti hoidettaisiin vaan.

LEIOKRITOS.
Huoletta ole, auta häntä minkä voit.
Ken ikään lienee hän, ei vaan Eurysakes
Hän ole, syvään nukkuu Aiaan suku jo
Eik' ihmistaito sitä enää herätä.

LEIOKRITOS.
Aika surkea
On kadonnunna, jona pelvon orjana
Mun täytyi poveen peittää parhaat toiveeni.
Nyt kuninkaana olla saan, saan tahtoni
Ja työni yhteen sovittaa. Ei horju, ei,
Mun valtikkan', on kuollut kilpailijani.

LEIOKRITOS.
Sen Spartan kuninkaalta, Menelaolta,
Toi lähettini äsken. Missä, mitenkä
Eurysakes on kuollut, en mä tutkinut,
Ja tutkia en huoli; todeks kuolonsa
On ilmoitettu minulle, se kyllin on.

LEONTES.
Oi suuret jumalat! nyt loppui huoleni,
Jok' ilopäivää nuoruuteni pimitti
Ja sorti elon innon. Nyt se loppui siis.
Nyt kirkas tulevaisuus mua odottaa
Ja pitkä ikä, Moirain langan lupaama.

LEIOKRITOS.
Nyt vasta valtikkani mulle iloks on,
Kun saan sen jättää perinnöksi miehelle,
Jok' ymmärtää sen arvoa, kun havaitsen
Miten jo miellyttää se sua toivossa.
Sä ennen olit kylmä; valtaa, kunniaa,
Noit' elon kultalahjoja, sä halveksit.
Nyt onnellinen olen, täys' on toivoni,
Kun onneni myös sinä tunnet, tahdot myös
Siin' osaa ottaa.

LEONTES.
Nyt siis olet kuningas;
Ja oikeutta Salaminin hallintoon
Ei kellään ole suurempaa kuin sulla on.

LEIOKRITOS.
Viel' elää Teukros entis-suvun sukua,
Mut hältä puuttuu ystäviä, voimia.

LEONTES.
Jos tuliskin hän sotajoukkoineen, mi siis?
Miekalla oikeutta miekan vastataan,
Muut' oikeutta ei oo hällä. Telamon,
Isänsä, hänet hylkäs jo ja vihassaan
Pois ajoi kodistansa, Salaminista.
Hän miekkaan vaan ei oikeuteen luottaa voi.
Ken häntä pelkää?

LEONTES.
En isä. Kuninkaana jos Eurysakes
Ja tunnustettuna ois tänne tullut, sä
Häll' oisit kieltämättä vallan antanut.
Mut jos hän ois vaan valtaoikeudellaan
Ja yksin ystävittä tullut vaatimaan
Taas valtikkaa, jok' oli ollut isänsä,
Oi silloin.

LEONTES.
Mä sitä, isä, pelkäsin, mut ensin ois
Tuo miekkas meidän välillämme päättänyt.

LEIOKRITOS.
Isääs vastaan myös
Sua ryntäämähän vaatinunna puolesta
Tuon muukalaisen?

LEONTES.
Kuule, mitä aina oon
Ma kauhistunut tulevaista miettien
Ja muistaissani mikä tapahtua vois;
Mun alakuloisuuteni nyt ymmärrä.
Mä vaivoissani aattelin, ja nukkuen,
Kun joskus sylihinsä armas unetar
Mun sulki säälivästi, aina uneksin,
Ett' Aiaan poika ehkä tänne saapuisi
Ja valtikkansa anastetun vaatisi.
Mä silloin välillänne oisin seisonut
Ja nähden isän tuossa, tuossa ruhtinaan,
Mun oisi tullut valita.

LEONTES.
Eipä juur niin vaikea
Kuin raskas sekä sydäntäni särkevä,
Kun päätökseni tein jo.

LEONTES.
Mua rakkaus sun avuksesi vaatii, mut
Velvollisuus mun kuningastan' auttamaan.
Jos semmoisna hän vaatii turvaa käteni,
Sen nostan sua vastaan, vasten kaikkia.

LEIOKRITOS.
Kuin miettiväinen tieto-viisas unhotat
Sä aatteen tyhjän tähden luonnon kaikki lait
Ja tosi-olot. Suuttunenko, poikani,
Vai nauranenko? Hyv' on, ettei sallimus
Suo houreillesi tilaa työhön ryhtymään.
Unohtukoon se. Aika uusi alkaa nyt.

KOLMAS KOHTAUS.

SANANSAATTAJA.
Hyv' ompi että löysin sinut, kuningas,
Sua kauvan turhaan etsin.

SANANSAATTAJA.
Sun linnas, kuningas,
On rahvas piirittänyt. Yhä lisäytyy
Väkeä. Huhu kertoo Aiaan suvun nyt
Eurysakeessa ikipäiviks sammuneen,
Ja kansa tahtoo tietää kussa, kuinka on
Hän, Aiaan poika, kuollut. Vasten toisiaan
Kaks puoluetta seisoo. Rhaistes puolellaan
Hän kiljuu kovasti, ja rahvas toisella
Niin huutaa ettei eri ääntä kuulla voi.
Mut sua kaikki nimittää ja sulta vaan
He vaatii, toiset turvaa, toiset selkoa.
Siis joudu. Kiviä jo heitetään, ehk' on
Jo kohta miekat paljastetut.

LEONTES.
Isäni,
Jää tänne, minä riennän, pian miekkani
On rauhaan asettava kansan kapinan.

LEIOKRITOS.
Sä jää, mä riennän, olen itse kansani
Mä hillitsevä. Levätköhön miekkasi;
Miekalla tehty rauha on kuin hiljaisuus
Välillä ukon salaman ja jyrinän.

LEIOKRITOS.
Ei, yksin menen nyt,
Mä sinut tunnen, sinä vihaan vimmastut.
On varmin rauhan rakentaja laupeus.

LEONTES.
Oi kummaa eri-mieltä! Mitä suhteita
Mä säälin, niitä poljet sä, ja rikoksiin,
Mä joita rangaisisin, et sä vihastu.
Ken antaa vallan sokealle rahvaalle
Sua vastaukseen vaatimahan kuolosta
Eurysakeen? Hän kuollut on, se kyllin on.
Sä olet kuningas.

LEONTES.
Käyt yksin, enkö saa
Mä olla apunas jos rahvaan vimmassa
Mua tarvitsisit?

LEIOKRITOS.
Vertasi ei tippaakaan
Näy miekallan', ei huolta siis, jää hyvästi!

NELJÄS KOHTAUS.

LEONTES.
Hän äitiänsä mainitsee, hän lieneekö
Myös hädässä, vai hyvästikö äidilleen
Hän huutanee? Oi kuink' on sulo äänensä!
Hän nuori on; ja nimi kallein kaikista
Ei vielä ole kuollut hänen huulillaan.

LEONTES.
Hän mielessänsä taistelee,
Vaikk' ei nyt toimeen pysty kuollut kätensä.
Mä tahdon häntä puhutella. Nuori mies,
Sä pelastettu olet, lepää.

HAAKSIRIKKOINEN.
Jumalat!
Hän luodolla on yksin, turvaton. Oi kuin
Hän huutaa: armoa!

HAAKSIRIKKOINEN.
Maa, syöksy Hadeen hautaan, ettei löytäisi
Zeus ketään, jota salamansa peljättäis,
Kun sen hän tänä hetkenä on säästänyt.

LEONTES.
Mies nuori, silmäs aukaise ja toinnu taas.
Oi mitkä näöt kauheat nyt herättää
Näin suuren raivon?

HAAKSIRIKKOINEN.
Surmaa minut koska et
Suo mulle voimaa kukistamaan kaikkea.
Voi äiti, äiti, en voi sua pelastaa.

LEONTES.
On suuri tuskansa, kun mereen hukkuvan
Hän näkee kalliimpansa, eikä auttaa voi.

HAAKSIRIKKOINEN.
Sä kuningas, noin ihmisien kiittämä
Ja kuitenkin noin rietas; eikö milloinkaan
Sua kosto kohdanne?

HAAKSIRIKKOINEN.
Sua kansain ylikuninkaaksi kutsutaan,
Sua kuulee rahvas, kavala kuin sinäkin.
Edestäs, konna, vuoti Hellaan veri siis.

HAAKSIRIKKOINEN.
Te rosvot, laskekaa!
En syntynyt mä orjankahleen kantajaks,
Mut pojaks kuninkaan.

HAAKSIRIKKOINEN.
Kas, purje näkyy, hiljaa, jo se lähestyy
Ja laskee sinne, minne hänet jätettiin,
Nyt kaiu ääneni kuin jyry ukkoisen!
Oi tähden jumalten, Foboinaan laskekaa!

LEONTES.
Nuo sanat kertoi äsken vaimo sokea.
Mies nuori, kenen suusta olet saanut ne?
Ma sinuun tartun, herää, seikka selvitä!
Ken olet?

HAAKSIRIKKOINEN.
Haa, sä yksin olet, silmäni
Mua pettäneekö? Orja, miss' on kumppalis?
Sun yksin nään.

LEONTES.
Sua kiittämätöintä
Mä rangaisisin ellen katsois käytöstäs
Jumalten suomaks, tähden järkes puutteisen.

HAAKSIRIKKOINEN.
Oletko muita, etkä noita rasvoja?
Mun silmän' aukenee ja muisti heräjää.
Mä enkö äsken aaltoin kanssa taistellut?
Miss' ovat toiset saman hädän alaiset?
En ketään huomaa.

HAAKSIRIKKOINEN.
Ei jäänyt ketään? Kerro kerran vieläkin
Tuo sulo sana: kaikki.

HAAKSIRIKKOINEN.
Zeus, ota kiitos sydämmeni vastahan.
On päivän valo silmilleni suloinen,
Ja vihatulla elollan' on arvonsa
Niin kauan kun vaan ajatus tuo tyydyttää,
Ett' ovat kovat vaivani nyt kostetut.

LEONTES.
Käy kohtalosi mulle aina oudommaks
Ja synkeämmäks, uhkaavammaks. Lausu siis
Ken olet?

HAAKSIRIKKOINEN.
Olen vieras haaksirikkoinen,
Pyhällä oikeudellansa kysyvä:
Maan minkä rantaan olen pelastettuna?

LEONTES.
Sä jouduit maahan, jonka maine kauaksi
On kuulunut, tää Salamis on mainio.

LEONTES.
Hän kasvoillensa lankeaa
Ja huulillansa vaaleilla hän suutelee
Maan multaa hellemmin kuin sulho neitoaan,
Ja joka kerta kun hän päänsä kohottaa
Nään kyyneleitä kasvoiltansa valuvan.
Mit' ajatella tästä?

HAAKSIRIKKOINEN.
Terve isäin maa!
Mun kotimaani, Telamonin, Aiaan maa!
Sun näänkö, koskeeko nyt sua huuleni?

HAAKSIRIKKOINEN.
Mun aatosteni ikävöimä satama,
Sä, jonne toivoni on aina lentänyt,
Mun autuuteni koti olet Salamis,
Sä saari, jonka nimeä mun kieleni
Samahan aikaan lausumahan oppi kuin
Isän ja äidin nimeä. Nyt löysin sun,
Mä nään, mä kosken sinun pyhää maatasi,
Mä sitä syleilen ja nyt sen omistan.
Sä olet mun, ei kenkään meitä eroita.

HAAKSIRIKKOINEN.
Maan tämän lapsi, nuorukainen, olet myös,
Siis polves notkista ja kiitä armoa
Zeus jumalan, kun pelastajakseni on
Sun valinnut ja ensimmäiseks kaikista
Sun kuningastas tervehtimään maassansa.

LEONTES.
Mahdollisuus nyt liekkö rajans' au'aissut,
Mahdottomuuden vallan vienyt, koska nyt
Voi tapahtua mik' ei ennen saattanut?
Vai valtikkansa kadottanut tuoni lie,
Ja haamunsa taas päässeet ruumiillisesti
Vaeltamahan elävinä kuoltuaan?

HAAKSIRIKKOINEN.
Puhettan' etkö ymmärtänyt koska noin
Sä vaivut aatoksiin, ja etkä riemuitse,
Vaikk' olet jälleen saanut oman kuninkaas?

LEONTES.
Hän Aiaan näköinen on, sanoi isäni,
Ja oma kielensä, kun taannoin tunnoton
Hän uneksien näki äiti raukkansa
Luodolla seisovan, ja vihanvimmansa
Ja avunhuutonsa, ne kaikki yhtehen
Tekmessan kertomuksen kanssa sopivat.
Ei! mahdotonta! Kuollut on Eurysakes,
Ei kuolo heitä saalistaan. Jos miekkani
Juur heti huolet päättäisi ja pettäjän
Nyt rangaisisi rohkeasta valheestaan!
(ääneen)
Maan tämän kuningas siis olet, sanot sä,
Mik' ompi nimes.

HAAKSIRIKKOINEN.
Vieras tahi orja vaan
Sä lienet tässä maassa, joll'et tietäne
Mut kysyt, kuinka Aiaan poikaa kutsutaan.

HAAKSIRIKKOINEN.
Sen todistavat kasvoni. Ei unhota
Zeus hallitsija-sinettiään istuttaa
Otsalle kuninkaaksi syntyneen.

LEONTES.
Ei vaan
Se otsan merkki aina riitä, jos niin ois,
Mun myöskin kuninkahan pojaks tuntisit.

HAAKSIRIKKOISEN.
Siis olet vieras täällä niin kuin arvasin.
Jos totta puhut sä, jos juoksee suonissas
Niin jalo veri, terve, terve meille siis!
Kuin tuntee nuori kotka, vuoren kasvatti,
Veikkonsa luonnon, lento-tavan rohkean,
Niin toisiamme tuntekaamme, auttakoon
Siis toinen toistaan. Työhön kiinni käykäämme!
Mult' ihmiset ja aallot vaatteet ryöstivät
Ja alastonna seison valtakunnassani.
Se sopimatont' on. Siis linnaan kiiruhda
Nyt pian Aiaan entisehen asuntoon,
Ja käske linnan ja sen aarteen hoitajaa
Lähettämähän mulle kaikkein kauniimman
Ja kallihimman asepuvun isäni.
Myös tulkoot orjattaret mua huuhtomaan
Ja voitamahan, että suolavedestä
Noin jähmettynyt ruumiini taas virkistyis.
Mua sitten seuraa kansan kokouksehen,
Ja katso silloin, ainoastaan sanoissa
Olenko Aiaan poika, täällä kuningas.
Sä katso saaren harmaapäitä urhoja,
Jotk' ovat nähneet isäni. Jos eivät he
Mun nähden riemukyyneleitä vuodattais,
Ois pettääksensä maininnut mun äitini
Nimeä Aiaan, Salaminin urhot ois
Mua suotta muinoin kilvillänsä kantaneet.

LEONTES.
Nyt kaikki yhdistyy sen todeks näyttämään,
Jot' olen peljännyt ja jot'en kuitenkaan
Voi estää. Mutta vielä keinon käyttänen,
Ennenkuin kokonaan mä jätän toivoni.
Sokea vaimo tulee tuolla.

HAAKSIRIKKOINEN.
Mietitkö
Pitäiskö antaa apu anottu vai ei.
Jos niin, oot työstäs palkkaa saamaan tottunut
Ja väärin kutsut itses pojaks kuninkaan.

LEONTES.
Odota joku hetki vielä tyynenä.
Käy selväks kaikki, kun vaan ennätän
Mä puhutella sokeata vaimoa.

HAAKSIRIKKOINEN.
Mi pilkkaava on näkö yhtäläisyyden!
Pois käännän kasvoni ja tammen tuuhean
Mä taakse kätkeyn ja suljen silmäni
Jott'ei se kuva, jonka, etääll' ollen, hän
Mun nähdä suopi, muuttuisi ja hälveneis,
Kun lähemmä hän lähestyy. Oi äitini!
Sua saanenko ma koskaan nähdä hengissä
Niinkuin nyt näen haamusi?

VIIDES KOHTAUS.

LEONTES.
Kuink' alttiisti,
Jalosti astut, itse huolen alainen,
Lievittämähän muitten huolia! Mist' on
Se suuri taito sulla, muitten haavoja
Omilla kärsimisilläsi parantaa,
Sen kukan lailla, joka taitettunakin
Suloisen tuoksun vielä meille lahjoittaa?

TEKMESSA.
Mun murheistani ällös puhu, ruhtinas;
Nyt olen onnellisempi kuin ennen, ei
Mua murheet paina, kuollut on Eurysakes.

LEONTES.
Käy puhe hänen kuolostaan, se kuitenkin
On epäiltävä. Mutta tuota vierasta
Nyt itse puhuttele, äsken tointui hän;
Hän ehkä tietää enemmän.

TEKMESSA.
Sydämmesi sykkii, lapseni!
Mä tunnen sinun hengitykses lämpimän
Mun kasvoillani.

LEONTES.
Hän se ompi. Outo tää
On kuolon kolkko rauha, jonka tunnen nyt,
Kun kovan kohtaloni mitta täysi on.

EURYSAKES.
Valoksi silmäs muinoin mua mainitsit;
Nyt sit' et kaipaa, olen luonasi.

EURYSAKES.
Oi kosto, kosto, toivossa jo suloinen,
Kun todeks tulet, kuinka lienet makea!
Iloitse äiti, kohta kova onnemme
On vainoojaimme päälle lankeava; nyt
On hetki minun, nyt on minun kosto myös.

EURYSAKES.
Ja miksi? Kuningas
Mä enkö ole maassa esi-isien,
Jot' ai'on mä, kuin hekin ennen, hallita?
Sopiiko hallitsijan ketään rukoilla?

TEKMESSA.
Sua kohtaan, jalo ruhtinas, mä rukoillen
Mun käteni nyt nostan; sulje korvasi,
Ett'ei ne kuulis hänen rohkeutensa
Lapsellisesti vilpitöntä puhetta.
Hän kalttaisensa isän, Aiaan poika on.
Noin Aias vapaana ja rohkeana myös
Ain' astui tietään, kunnes joutui turmioon.
Sä ole poikaa kohtaan laupiaampi kuin
Ol' Aias-isällensä Hellaan ruhtinaat,
Ja vaatimuksiansa älä turmioks
Hänelle käännä. Hälle suo, jos valtaa et,
Tok' ilmaa, päivää, metsän vehreyttä ees
Isäinsä maassa: täällä elää kanssani
Suo hänen, jonka hengen äsken pelastit.

LEONTES.
Hän kuninkaani on; sä hänen henkeään
Et paremmin voi varjella kuin mä; vahv' on
Velvollisuuden side niin kuin lemmenkin.
Velvollisuus, tuo pyhä, vaatii minua
Ei ainoastaan hänet rauhaan jättämään,
Vaan häntä puoltamaan ja hältä poistamaan
Jokaisen vaaran, joka häntä uhkailee.
Mä tiedän kyllä uhraavani onneni
Ja enemmänkin Diiken alttarille nyt.
Mut mitä painaa kaikki mitä mulla on,
Mit' ollut on, ja mitä voisin kadottaa,
Kun Diiken käskyn rinnalla ne punnitaan?
Siis, Aiaan poika, vaikka onkin turmios
Mun pelastuksen' ainoa, mä varoittaa
Sua tahdon syöksymästä omaan turmioos.
Siis tiedä ett' on sulla tällä saarella
Enemmän mahtavia vihollisia
Kuin niitä, jotka ystävikses yhtyvät.
Jos joku vihollisistasi aavistais
Sun sukuperääs, oisi turhaan säälinyt
Sua meri, eihän sääli nämät ihmiset.
Siis sulje suusi ettei sanaa yhtäkään
Varomatonta pääsisi sen sulusta
Sua ilmaisemaan. Näytäte vaan semmoisiin
Kuin olet, haaksirikkoisena kurjana,
Ja hiljaa seuraa äitiäsi kotiinsa.
Ehk' aika muuttuu pareinmaks, sit' odota.
Sä nuori olet, vanhuus häntä painaa jo,
Jot' enin on sun peljättävä. Odota
Siks kunnes luonto kohta vaatii velkansa;
Kun astut sitten esiin Aiaan poikana,
Saat kieltämättä valtikan.

TEKMESSA,
Ei vihollinen varoittaisi noin kuin hän.
Hänt' opi tuntemaan. Vaikk' on hän poika sen,
Jok' isäs valtikkaa nyt pitää täällä, ei
Hän tahdo sua turmella vaan varjella.
Sä vaadit hänen isältänsä valtikkaa,
Hält' itseltänsä vastaisuuden loistehen;
Ei ole hällä vihollista pahempaa
Kuin olet sä, ja kuitenkin hän sinua
Nyt tahtoo pelastaa, ei katsoin itseensä
Mut siihen mik' on jumalten ja ihmisten
Edessä oikea. Siis seuraa neuvoaan.
Ei voisi hän, jok' edestäs nyt vapisee,
Ei voisi äitis parempaa nyt antaa neuvoa.
Nyt mennään!

EURYSAKES.
Jumalat, siis onko semmoinen
Tää suku maailmassa, teidän johtama,
Ett' avosilmin julki tietään astua
Ei kenkään saa, mut salaisesti hiipiä
Vaan sinne, minne viepi häntä sallimus.
Mä luulin viekkauden, valheen löytyvän
Vaan Iiliossa, luulin yksin Odysseun
Ja Atreun pojat ilkitöihin tottuneiks.
No, valmis olen kaikkiin, mull' on tarkoitus,
Johon mä pyrin, jota vielä tavoitan,
Jos niinkuin jalopeura julki astunen
Tai maassa matelen kuin käärme myrkkyinen.
Sen tarkoituksen tähden, tähden kostoni,
En henkeni, mä aaltoin kanssa taistelin.
Mut äiti, äiti, täytynenkö polkuja,
Joit' Aias sankar-aseissaan on astunut,
Mä, hänen poikans', aseetonna hiipiä,
Ja ryysypukuun peittää kuninkuuteni!
Mut olkoon! kaikki tahdon kantaa, kärsiä.
On työni tehtävä, mun täytyy elää. Pois
Nyt menkäämm', äiti!

TEKMESSA (Saattopojalleen.)
Poika, mennään kotiini,
Ja muista, jos on sulle kallis henkemme,
Ett'et sä julkaise mit' olet nähnyt nyt.

NELJÄS NÄYTÖS.

(Maisema saaren sisemmäsaä. Laaksoja ja viljeltyjä maita. Lähempänä syrjässä louhinen kallioseinä. Taajempana Eubulon maja lehtojen suojassa. Samalta puolelta siintää meri.)

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

EUBULOS.
Luo lapiolla vielä, poika. Syvemmäks
On hauta tehtävä, niin syväks että se
Kuin tuonen yö sen kätkee mitä saanut on.

HYLLOS.
Tää kenen rakkaan luille, isä, kaivetaan?
On rakkahasi täällä pian luetut,
Ja nekin harvat, vielähän ne elävät.

EUBULOS.
Kun poistetaan mit' elossa on rakkainta
Ja rakkaudelle jää kaihon tyhjyys vaan,
Kun olennoss' on yö ja päivä sydämmen
On laskenut ja aamun toivo hukkunut.
Ei silloin eletä, jos kohta hengitään.

EUBULOS.
Kuin kuori simpukan, jost' ompi matanut
Jo henki, tyhjä olen, ihmisraunio.

HYLLOS.
En voi sun kummaa puhettasi ymmärtää.
Äl' aatteitasi kääri tummiin kuvihin;
Mik' on näin kovin sydämmeesi koskenut
Ett' ompi, vaikka elät, halu elämän,
Sen toivo tuiki sammunut?

EUBULOS.
Mik' eloni
Ja vanhuuteni toivo oli ainoa?
Mik' oli päivän työssä ajatukseni,
Yön helmoissa mun maatessani uneni?
Sit' etkö muista, etkö kuullut?

HYLLOS.
Oli se
Ett' Aiaan suku täällä vielä kukoistais,
Ja kuninkaana vallitseis Eurysakes.

HYLLOS.
Hän milloin, miten kuoli? Hänet surmasi
Apollon nuoliko, vai käsi ihmisen?

EUBULOS.
Voi, kuollut on hän. Sen vaan tiedän. Kuninkaan
Nyt äsken tulleet lähetit sen kertoivat.

HYLLOS.
Siis nöyrry alle tahdon suurten jumalten;
Tee hälle hauta, kutsu lepoon haamunsa
Jos hautaamaton ois hän maassa vieraassa.
Et enää muuten taida häntä palvella.

EUBULOS.
Noin kylmä olet, järkevä, ja kuitenkin
Noin nuori vielä. Lämpimillä huulillas
Jokainen sana on kuin järven jää, kuin ois
Se harmaapäisen suussa ammoin jäätynyt.
Voi nuorukaisen osaa, joka niinkuin sä
On nykyisehen Salaminiin syntynyt.
Oi talvitaimi raukat synnyinmaassanne!
Ei leuto kesäns' ole teille loistanut,
Se katos Aiaan kanssa, eikä palaja.
Te tänne synnyitte, mut ette kukkimaan,
Vaan tutaksenne väkivallan myrskyjä,
Petoksen pimeyttä, vihan kylmyyttä.
Mi jumaloille, ihmisille armaint' on:
Ilo ja rauha, hurskaus ja vapaus
Ja tahto yhteinen; et niitä ole sä
Eik' ikäkumppalisi täällä nauttineet,
Me vanhat vaan.

EUBULOS.
Hourin! En, mä näytän vaan
Syys-perhoselle synkän syksyn, sanoen:
Myös täällä kesä kukoisti.

HYLLOS.
Nyt saanen mennä tiedustamaan onkohan
Tekmessa vieraan herättänyt kuolosta?

HYLLOS.
Oi isä, Aiaan pojalle jos teetit sen,
On tyhjä haamu oleva sen rikkaus.

EUBULOS.
Näät, Hyllos, kallion tuon jyrkän, korkean,
Jok' ompi mustiin kappaleihin haljennut.
Nyt lapiosi heitä, sieppaa kirveesi.
Tuon louhen reunalla näät pensaan tuuhean.
Se pois on raivattava.

HYLLOS.
Miksi, isäni?
Ja mitä varten ai'ot sitä hävittää?
Se lapsuudestani on saanut höystyä.

EUBULOS.
En salli muiden eteheni ennättää.
Mut joudu ettei kenkään työtäs keksisi.

TOINEN KOHTAUS.

EUBULOS (Yksin.)
Nyt päivään nostetaan mi muinoin kätkettiin
Ja taas on kätkettävä ajaks ikuiseks.
Jos hauta synkkä on, on loiste saaliinsa
Sen kirkkahampi ollut, nyt se sammukoon.
Siis kätke, maa, se kallis lahja poveesi,
Jok', ennen laina, nyt jää omaisuudekses.
Se kätke, varjele niin huolellisesti
Yö-vuoteessansa alla kukka-katoksen,
Ett' ihmis-silmä ei sit' enää nähdä saa.
Mut katso, Rhaistes saapuu.

KOLMAS KOHTAUS.

RHAISTES.
Hyvä että mä
Sun täällä tapasin. Et niiden joukossa
Siis ollut, jotka sorti rauhaa kuninkaan.
En niitä uskonunna, jotka vannoivat
Ett'et sä ollut siellä, omin silmin siis
Mä tahdoin nähdä.

RHAISTES.
Viel' on mun kysyttävä; miss' on poikasi?
Ett' oli hän, sun opettamas kapinaan,
Myös siellä, todistaapi rahvaan rohkeus,
Kun sitä kuninkaamme koki hillitä.

EUBULOS.
Hän äsken kaivoi tämän haudan, sitten hän
Läks kotihimme tuonne, jossa nyt hän on.

RHAISTES.
Siis mä viivyn nähdäksen'
Ett' olet, niinkuin luulen, valhetellut sä.

RHAISTES.
On ylpeyteen, pilkkaan kieles tottunut.
Mut jos mä sulta kysyn, kelle hautaa teet,
Niin kyllä osaat kiertää kysymykseni;
Et tunnustaisi todeks että olet sen
Sä tehnyt kuninkaasi pojan haamulle.

EUBULOS.
Ken muu siis hälle haudan suojan suonut ois?
Kas, tuoss' on Hyllos. Oonko totta puhunut?

RHAISTES.
Oi Zeus! hän tulee, mutta kirves kädessä.
Mua aikoneeko murhata tuo hurja mies?
Hänt' estä siitä, niin mä rauhaan jätän sun.

NELJÄS KOHTAUS.

EUBULOS.
Ei tuota miestä kavalampi maatamme
Lie polkenut, ei pelkuria arempaa.
Ei palaja hän kohta tänne takaisin,
Se tästä käynnistään on hyvä voittoni.

EUBULOS.
Hän kävi tutkimassa oisimmeko me
Myös olleet kapinassa, jota äskettäin
Leiokritoa vastaan kansa yritti.

HYLLOS.
Herääkö viimein into, viha syttyykö
Tulehen, joka monen sydämmessä on
Jo kuohunut? Josp' oisin ollut siellä myös!

EUBULOS.
On kaikki loppunut ja turhaan rauennut.
On sama kuka Aiaan vallan perii nyt,
Kun sukuns ompi sammunut. Käy työhösi.

HYLLOS.
Raosta louhen synkkä syvyys näytäksen,
Pimeä luola. Mutta mitä keksin mä?
Metallin loiste, isä, sieltä välkkyvi.

HYLLOS.
Kas, vaski-kypäri, ja sfinksi kultainen
Sen harjalla, oi taide-työtä kaunista!

EUBULOS.
Se anna tänne, poika. Vanha silmäni,
Sä ällös synkisty, vaan kyynel pidätä,
Mi nousta tahtovi nyt sydämmestäni,
Ett'ei se sua näkemästä estäisi.
Oi kypäri, on kirkkautes tummennut,
Ja vaskes homehtunut, kultas kiiltää vaan,
Uskollisuuden kuva, jota murtaa ei
Voi mitkään vaihtelevan onnen kohtalot.

HYLLOS.
Isäni, ota haarniska tää mainio
Ja kilpi, miekka. Ihmettelen kuvaillen
Tuon ase-puvun väkevätä kantajaa.

EUBULOS.
Jo heikontunut olen paljon sitten kuin
Tuon haarniskan mä nostin, huolet heikontaa.
Se tuntuu raskahalta vaikka tyhjä on,
Ehk' enin tyhjyytensä tähden. Muinoin se
Sisälsi sydämmen, joss' oli yhteinen
Kotinsa koko Salaminin kansalla.
Oi kilpi, miekka, todistajat arvokkaat
Tuhosta monen miehen, loppui aikanne.
Nyt ketään koskematta maassa ruostukaa.
Pois tule, poika, luola ompi tyhjä jo.

HYLLOS.
Noin kaunihita aseita, joit' ihminen
Ei tehdä taida, haudan helmaan hävität.
Ne mulle anna taikka myö ne kultahan.

EUBULOS.
Niit' ompi kuninkaamme Aias kantanut,
Tuo poika Telamonin. Tältä saarelta
Kun purjehti hän Troian sotaan, huostaani
Hän antoi ne. Niit' ai'on myöskin varjella.
Siis upota ne hautaan.

HYLLOS.
Sua tottelen,
Vaikk' ensi kerran murhemielin tottelen.
Siis maineetonna lepää tuossa haarniska,
Ja ruostukaa te, kilpi, miekka, kypäri!
Oi ett' ois mulle suotu teihin puetun
Tään kurjan kansan pelastajan nähdäksein.
Mut kas, Tekmessa saattajoineen lähestyy,
Ja vieras myös; oi jumalat, hän henkiin taas
On herätetty ihmeen kautta.

EUBULOS.
Joudu vaan!
Ja taita lehdon oksia ja hautahan
Ne syydä päälle aseitten niin kosolta,
Ett'ei vois nähdä silmä jonkun kavalan
Mit' ompi niiden alla.

VIIDES KOHTAUS.

TEKMESSA.
Nyt katso vielä tarkemmin, Eurysakes,
On silmäs tottuneempi, katso, mitä näät?

EURYSAKES.
Kaks miestä näen, toinen niistä nuori on
Ja toinen vanha, köyhänlaiset kumpikin
Ja aseettomat molemmat.

EUBULOS.
Oi kuningattareni, terve tultuas,
Tuolt' avunteostasi! Jos oikein arvannen,
On tämän vieraan pelastus sun palkkasi.

TEKMESSA.
Sä kysyt. Oi kun muinoin silmilläni mun
Viel' oli näköns', oli suurin riemuni
Tuot' yhdennäköisyyttä katsella.

EUBULOS.
Mua kummastutat. En mä hänen vaatteistaan
Voi päättää muuta kuin ett' on hän syntyään
Niin köyhä, kurja ett'et hänt' ois huomannut.

TEKMESSA.
Kas tuota muotoansa, eikö ole se
Sen näköinen, jonk' ennen onnen päivinä
Sä näit ja etkä unhota?

EUBULOS.
Niin, muoto tuo
Pitemmän ajan huolia se ilmoittaa
Kuin ikävuosia lie tällä vieraalla,
Se kaunis ollut on, mut tuska kauhea
Sen lienee sortanut.

EUBULOS.
Ellei ois hänen uhkuvia huuliaan
Jo kalma kalventanut, oisko kasvoillaan
Viel' elon karva, tulen kiilto silmissään
Mä ehkä näkisin — — —

EUBULOS.
Ma katsoisin tään vierahan, oi ihmettä,
Sen näköiseks', jok' ennen ol' — — — en rohkene
Niin suurta nimeä, jok' oli hänellä,
Nyt mainita ja häntä tähän verrata.

EUBULOS.
No niin, hän totta ompi Aiaan näköä,
Mut niinkuin aamupuhde päivän rinnalla.

TEKMESSA.
Täst' aamupuhteesta voi päivä syntyä,
Siis riemuitse, tää kuninkaasi poika on.

EUBULOS.
Ei mahdollista, kuningatar; erehdyt.
Sun kovan onnes täyteläiseen maljahan
Sä ällös lisää pettäväistä riemua.

TEKMESSA.
Mä enkö tuntis ääntä oman lapseni?
Sokea vaikk' on silmäin, kuulee korvani.

TEKMESSA.
Mä pian hänet tunsin, minut tunsi hän
Myös samassa, ja sydäntemme todistus
Tuhannet epäilykset ompi voittava.

EUBULOS.
Oi ihmeellistä! Kuollut on Eurysakes,
Ja tuoni, kuningatar, pitää saaliinsa,
Se haamuja vaan päästää, tuo ei haamu oo.

EURYSAKES.
Nyt onko häijy suusi kyllin puhunut?
Oon kyllin kärsinyt. Nyt saanko puhua?
Siis kuule, epäilijä kurja, hävytön,
Sä mato maan, sä kunniaton orja vaan,
Sä koiran silmä!

EURYSAKES.
Sä tylsä ihmiskuva, epäluuloinen,
Jos mull' ois miekka halkaisisin otsasi
Ett' älyisit mun olevan Eurysakeen.

TEKMESSA.
Sä valo silmäni, sä jälleen löydetty
Mun sydämmeni turva, ällös raivoa,
Vihasi hillitse! Sä uskollisinta
Harvoista ystävistämme nyt uhkailet.

EUBULOS.
Vait' ole, kuningatar! Pauhaa, vieras, vaan!
On kauniin näky mulle, kun mä sinut nään
Noin vihaan syttyvän. Mun vielä katsella
Suo silmäs säteitä ja muotos hohtoa!
Siis pauhaa!

EURYSAKES.
Hullu olet, surkuteltava
Pikemmin kuni rangaistuksen alainen,
Kun minun vihaani et pelkää ensinkään.

EUBULOS.
Sun polviesi eteen, nuori ruhtinas,
Mä lankean ja suutelen sun jalkojas.
Sä olet Aiaan poika, aivan tuommoinen
Hän oli, vihasta kun muuttui muotonsa,
Kun silmäns' otsan pilven alla säteili,
Juur tuommoisna hän usein seisoi eessäni.
Mun kuninkaani poika, olet kuningas,
Mun jalo kuninkaani, kauan kaivattu,
Nyt terve tultuasi, suoma jumalten!

EUBOLOS.
Epäillä! Oi kun
Hän tuli puolikuolleena, ken kummeksii
Ett' en mä Aiaan poikaa heti tuntenut?
Nyt on hän elpynyt ja intoon syttynyt,
Nyt tunnen Aias kuninkaani hänessä.

TEKMESSA.
Oi tulinen ja kiivas oli mainio
Isänsä myös ja siksi joutui turmioon.
Rukoilen kaikkivaltiasta Zeusiä
Ja tytärtään Athenea ett' antaisi
He pojallein mit' Aiaalta he kielsivät:
Tasaisen mielen, viisauden malttavan.
Oi poika, äsken sylihini saapunut,
Niin alaston, niin aseeton ja avuton
Kuin olit synnyttyäs siihen tullessas,
Sä vihastua rohkenetko? Pakene
Nyt ihmisiä, piile äitis turvihin
Ett'ei hän sua ainiaksi kadottais.

EUBULOS.
Sä, Hyllos, nyt
Talosta taloon saarellamme kiiruhda,
Ja julistain ett' Aiaan poika, kaivattu,
On täällä, kutsu ystävämme kokohon
Tään nuoren kuninkaamme puolta valvomaan.
Nyt kiiruhda vaan!

HYLLOS.
Ei nyt enään epäilys
Saa heitä masentaa, nyt väkivallalla
On väkivalta kumottava. Pois!

TEKMESSA.
Oi ukko onneton,
Miks tuhotyöhön nuorukaista kehoitit?
Me hukkaan joudumme nyt. Oi Eurysakes,
Sun äitis syliin riennä, että syleillä
Sua saisin vielä kerran. Ennen ehtoota
On aamusi jo muuttunut taas illaksi
Ja iltas päivätönnä yöksi synkäksi;
Ken meitä suojelee?

EURYSAKES.
Oi mistä miekan saan?
Vasemman käten' annan maksuks kun vaan saan
Mä miekan oikeaan.

EUBULOS.
Viel' Aias elääpi
Ja rohkeana, uhkaavaisna vielä nyt
Tuo jalo Telamonin vesa seisovi.
Oi kuningatar, onnellisin äidistä,
Kun jalon miehen synnyinmaalle synnytit
Pelastajan.

EURYSAKES.
Oi liekkö kurjuutta
Mun kurjuuttani kovempaa. On aseita
Kaikilla eläimillä, pienimmilläkin,
On hammas taikka kynsi; mä oon aseeton.
Ja mulla, kuninkaaksi syntyneellä, vaan
On tyhjä kämmen.

EUBULOS.
Terve ruhtinaani, pois
Nyt huolet, rikas olet, ota perintös,
Se ompi täällä.

EURYSAKES.
Ma mitä kuulen? Oksille
Kun hyppäät, kuuluu niinkuin kalske aseitten.

EURYSAKES.
Haarniska, kypärä! Oi jos nää täynnä ois
Timanttia ja kultaa, vanhus uskottu,
Sä kuninkaita rikkaammaksi pääsisit,
Ne lunnaaks saisit kätketyistä aarteista,
Nous' ylös haudasta, ja lisää ansios,
Mun päälleni nyt auta tämä haarniska.
Kas, kilpeä jo kannan.

EUBULOS.
Tää haarniska, se on
Niin sulle sopiva kuin ylles tehty ois.
Kuink' olet isäs näköinen nyt! Silmäni
Se kyynelöittyy vaikka sydän riemuitsee.

EURYSAKES.
Kas äitini, sun suljen rautaan, teräkseen,
Kun riemuiten nyt sinua mä syleilen.

TEKMESSA.
Oi syli, oi! Oi Aias! Aika entinen,
Iloinen Xanthon rannalla! Nyt, poikani,
Mua paina rauta-rintaas vastaan! Isäsi
Noin muinoin mua syleili kun palasi
Hän voittajana taisteluistaan. Haarniska
On pehmiä, kun rakkaan rinnan kätkee se.

EUBULOS.
Painaako pukus, kuningas? Viel' Aiasta
Sä olet nuorempi, eik' ole voimasi
Nyt vielä palanneet.

TEKMESSA.
On kylmät kasvosi,
Mun poikani, ja kätes meren kylmästä
On kohmeessa.

TEKMESSA.
Kotiini
Mua seuraa että saisin hoitaa sinua,
Ja puhdistaa sun jäseniäs suolasta,
Jok' ompi niihin hyytynyt. Mun armaani,
Mua seuraa!

EUBULOS.
Seuraa äitiäs ja neuvoaan;
On hänen hoidollansa jäykkyys sulava,
Ja voimas jälleen vahvistavat jumalat.

EURYSAKES.
Siis menkäämm' äiti. Työläs, tuima taistelun'
Ol' äsken aaltoin kanssa, sen mä tunnen nyt.
On ruumis rauennut ja häpeäkseni
Nyt tarvittavat voimani on vaipuneet.

KUUDES KOHTAUS.

EUBULOS (Yksinään.)
He astuvat, mut heikko pojan kulku on,
Mun nuoren, kalliin kuninkaani. Ankara
Kai oli taistelunsa kanssa aaltojen,
Julmimman jättiläisen. Suokoon jumalat
Ett' äidin hellän hoidon alla kostuisi
Hän kohta. Oi kun viha äsken punasi
Hetkeksi hänen kasvojansa kalpeita,
Kuink' ihana hän oli! Jospa semmoisna
Tuo armas poika näyttäytyis, kun kokoontuu
Koht' ystävämme; oi jos heidän intonsa
Hän levättyään nostaa voisi! Muuten hän
Ja kaikki ystävänsä hukkaan joudumme.
Mut mitä. Asehissa joukko lähestyy,
En tiedä liekkö vihamies vai ystävä.
Mut katso! Rhaistes joukossa. Voi, pelastust'
Ei meillä ole. Meillä? Vähät meistä, jos
Me hukkuisimme. Mutta, nuori kuningas,
Sua kohtaa sama kohtalo.

SEITSEMÄS KOHTAUS.

RHAISTES.
Siis viimeinkin
Sun julkisessa ilkityössä tapasin,
Sä viekas kettu, salaa olet hiipinyt
Ja kansan sydämmiä kuninkaaltamme
Varastanut. Nyt kiinni olet; valmis on
Sun rangaistukses. Miehet, hänet sitokaa;
Hän on se jok' on lähettänyt poikansa,
Tuon hurjan, saarnailemaan julki kapinaa
Nyt Salaminissamme, Hänen lorunsa
Se on ett' Aiaan poika oisi palannut.
Oi hävytöntä valhetta! Haa, kuninkaan
Hän luopi veden ajamasta orjasta.
Miss' on hän? Näytä esiin Aiaan poika tuo;
Me häntä katsoisimme, missä piilee hän?
Välehen vastaa henkes uhalla. Meill' on
Nyt kiire.

EUBULOS.
Tähtesi en tuhlaa sanoja,
Niit' olen turhaan tuhlannut sun koiruutees.
Mut teille, maamme pojat, jotka pakosta
Nyt väkivaltaa puolustatte, ilmoitan:
On tosiaankin palannut Eurysakes.
Siis ketä kuninkaaks ja ketä haltijaks
On meidän katsottava, sitäkö
Jok' oli vertaisemme vaan, vai häntäkö,
Jok' ompi sukuperää jumalallista,
Ja perillinen haltijaimme muinaisten?
Siis älkää epäilkö, pois pankaa päältänne
Nyt valloittajan ies sitä palvelkaa,
Jok' on jo syntyänsä kuningas.

KANSA.
Se on,
Sä vanhus, kuninkaamme, jonka vallassa
On rangaista ja palkita. Jos sinä myös
Niin aattelisit, vangittu et olisi,
Et surman teillä.

EUBULOS.
Kurja ihmismahtavuus!
Niin itse kerjäläisen koira, nälkäinen
Kuin isäntänsä, häntä seuraa, karttaen
Hovien herkku-pöytiä, ja iloisna
Uskollisuudessansa kärsii kaikkia,
Vaan yksin rakkauden nälkää kammoen.
Ei muut kuin ihmiset voi nuolla käsiä
Vihollisensa, teeskennellä nöyryyttä.
Ja isäntiä vaihtaa.

RHAISTES.
Älkää hullusta nyt huoliko.
On täysi määränsä, jo veressänsä hän
Ois tuossa, ellei kuolleena hän mykkä ois,
Meit' on nyt hyödyttävä häijy kielensä.
Siis katso, tyhmä, tätä miekkaa paljasta,
Ja valitse nyt, tahdotko tuon sydämmees,
Vai julkaisetko miss' on vale-kuninkaas.

EUBULOS.
Siis kuule: kuninkaani, hän on povessain;
En estä, häntä etsi sieltä miekallas.

RHAISTES.
Niin olkoon, mutta puhua ja ilmaista
Sun täytyy, mihin kätketty on kuninkaas.
Jos uhkausta miekan et sä tottele,
Sun voinee ruoska vähitellen lannistaa:
Siis työhön miehet, tänne ruoska tuokaatte.

KAHDEKSAS KOHTAUS,

RHAISTES.
Oi häpeää, kas joukkoa, sen johtaja
On kalastajan hurja poika! Minua
Hän ensin etsii, ystäväni, suojelkaa
Mua, kuninkaanne uskottua. Torjukaa
Lujasti ryntäystä verkkaan väistyen.

YHDEKSÄS KOHTAUS.

EUBULOS (Yksinään.)
Nää alkajaiset surkeat
Vaan ovat tappeluihin vielä surkeempiin!
Se sallimust' on. Rhaistes tosin pakenee,
Mut kuninkaansa joukoilla taas palajaa,
Ja mikä lopuks? Suojelkaa, te jumalat,
Nyt häntä, jonka nuori henki kallis on.
Mä vanhus, surun sortama ja vuosien,
Tapella puolestaan en voi, voin kuolla vaan,
Mut kuolen iloisna kun hänet nähdä sain.
Vaan kas, Leontes näkyy tänne tulevan.

KYMMENES KOHTAUS.

LEONTES.
Oot, vanhus, varomattomasti toiminut,
Kun päästit irti myrskyn, poikas lähetit
Herättämähän nukkuvaista rahvasta
Nyt kapinaan. Ken voi sen enään hillitä,
Sen turmelusta estää? Missä vieras on?
Välehen vastaa. Hän on pelastettava.

EUBULOS.
Mä luotan varmaan sinuun, nuori ruhtinas,
Ja sinulle siis uskon salaisuuteni.
Siis kuule, majassamme kuninkaamme on.
Äitinsä hoidossa hän, suoma jumalten,
On kohta, puhtahana suola-hyyteestä,
Aseissaan, voimissansa tänne tuleva.

LEONTES.
Turhaan kerskailet!
Voit ehkä sauvan taikka airon katkaistun
Hänelle antaa.

EUBULOS.
Ruhtinas, ei aseitas,
Vaikk' oivalliset, sovi niihin verrata,
Joit' Aias muinoin kantoi.

EUBULOS.
Sä odota,
Jos tahdot nähdä ne; jo nuori kuningas
Ehk' ompi puhdistettu, niihin puettu
Ja valmis sua kohtaamaan; mä kiiruhdan
Nyt häntä kutsumaan.

YHDESTOISTA KOHTAUS.

LEONTES (Yksin)
Oi valta rautainen,
Sä sallimus, ken käsivartes kääntää voi
Kun tahdot kaataa? Olisko Leiokritos
Tyranni? Ei niin lempeätä sydäntä
Lie Salaminissa. Mut kova sallimus
Kun tahtoo sortaa hänen lastaan, vihaksi
On muuttununna hänen lempeytensä.
Samassa kun tuo nuorukainen rohkea
Sai puheen käymään tulosta Eurysakeen,
Mä tälle oikealle haltiallemme
Isältän' olen rukoillunna armoa.
Vaan turhaan! Ei nyt rukous, ei uhkaus
Vihalla jumalten voi häntä pehmittää.
Hän, ennen aina lempiä, on kova nyt.
Siis arpani on langennut. En muuta voi
Kuin miekkaa vastaan miekan terän asettaa
Ja väkivallan väkivaltaa vastahan,
Ja pantava on vasten sallimusta se,
Jok' ompi sallimusta suuremp', oikeus.
Mut nuoruuteni hilpeä, jää hyvästi!
Nyt voittonani pidän tuonen talvehen
Sun meluavan kukoistukses kätkeä.
Mut tyhjät aatteet pois! Nyt tointa tarvitaan.
Mä eri haaroilta ja eri aseissa
Nään joukon tulvaavan. Kas, tänne näkyvät
He, ukot, miehet, pojat, kaikki rientävän;
Nyt kapina ja sota nousee.

KAHDESTOISTA KOHTAUS.

HYLLOS.
Rhaistes, hän
On paennut kuin säikytetty hirvi, mut
Ei kauas pääse hän.

LÄHESTYVÄ KAKSAJOTJKKO.
Tään, Hyllos, määräsit
Kokouspaikaksi. Miss' on Eurysakes?

VANHA MIES.
Kas, Aias, Aias! valhetta vaan puhe on
Ett' ois hän kaatunut, kas, vielä elää hän.

JOUKKO NUORUKAISIA.
Ken hän lienee, Aiasko
Vai lie Eurysakes, nyt tappeluhun vaan,
Ja sortajaamme vastaan häntä seuratkaa!

VANHA SOTURI.
Se oikein, nuoret! Valta Salaminissa
On sillä oleva, jok' on sen perijä;
Mut väkivalta kumottava on. Kyll' on
Jo Aias kuollut, sen me vanhat tiedämme';
Olemme surreet häntä Troian kentällä,
Mut vaimon, joka tulee tänne, tunnemme,
Hän on Tekmessa, sama vaikka vanhennut;
Ja nuorukainen hänen rinnallaan — — —

TOINEN SOTURI.
Hän on
Isänsä kuva; veikko, muistatko sä kun
Me häntä kiivillämme muinoin kannoimme?

TOINEN SOTURI.
Laps
Hän oli vaan, nyt täyttää mitan isänsä,
Hän on, kuin isä, sankari. Mut varokaa!
Leontes läsn' on, vihollinen ehk' on hän?

KOLMASTOISTA KOHTAUS.

EURYSAKES (Leonteelle).
Jalo nuori mies,
Pelastajani kylmän kuolon kourista,
Sua kiitän; lahjas, henkeni on kallis nyt,
Kun miekka kädessä saan sitä suojella.

EURYSAKES.
Tuo tervehdys mun sydämmeeni tunkeutuu,
Ma näyttää mielin, kansa, että ansaitsen
Kuninkaananne olla.

EURYSAKES.
Nyt, Leontes, nyt
Kun kuulet huudot, vastaa vielä lienenkö
Mä turvaton ja täytynenkö peljätä
Isäsi valtaa?

LEONTES.
Oi Salaminin miehet, teihin käännän mä
Puheeni ennen kuin te ette taistelun
Pauhulta kuule ääntäni. Siis huomatkaa.
En huoliani mainitse, en ankaraa
Sydämmen taistelua tänne tullessain
Mun rakkaintani vastaan kapinoitsemaan.
Sen sanon: täytymyksen voima minutkin
Voi murtaa, mut ei oikeasta eroittaa.
Siis työhön käsin koska vielä aika on.
Kas, harvat joukot teitä kokoontunut on
Tään nuoren turvaks, moni aivan aseeton.
Mut ympärillä isäni, Leiokriton,
On suuri joukko, varustettu paremmin,
Jonk' onni riippuu tieten hänen onnestaan.
Jos nyt se tuntee (mikä varmaan tapahtuu)
Aseista Aiaan hänen poikansa, ja siis
Juur hänen, yksin hänen päällens' karkaapi,
Hän turmiotaan kuinka silloin karttaa voi?
Hän äsken henkiin virkistynyt, väsynyt
Viel' ollen, välttämättä kukistuva on.
Ei saa se tapahtua, sotapukunsa
Hän tänään vaihtakohon minun pukuuni
Niin vihollista eksyttäen.

LEONTES.
On kypäreissämme
Molempain Kaarilainen silmävarjostin.
Jos päähän syvään painetaan nää varusteet,
Ken meidät eroittaa?

EURYSAKES.
Lie niin, mut kuulkaa munkin mieltäin. Kuningas
Olenko tunteekseni vaivojansa vaan,
En riemujansa? Tuleeko mun suojella
Maatanne ilman tuota palkkaa ylevää
Ett' ensimmäisnä saan ma vaarat kokea?
Sen suuren palkan omistan; enk' odota
Siks' kunnes voiton neitseellinen kunnia
On toisen lemmitty.

TEKMESSA.
Sä kansa, kuuntele!
Oi hetki suloinen, oi hetki katkera!
Oi äidin riemu, äidin pelko, tuntehet
Mitk' ovat teidän kalttaiset? Mä vapisen
Sun tähtes, laps, mut riemuitsen kun rakastat
Noin vaaran kunniaa. Siis mieltäs noudata,
Ei petä se.

KANSA.
Oi kuningatar, hillitse
Sä hänen rohkeuttaan. Hänen hengestään
Henkemme riippuupi.

EUBULOS.
Oi kuninkaani, kansan ääntä kuuntele.
Sun jalo isäs usein sitä tiedusti,
Ja jyrkän tahtonsa sen jälkeen taivutti.
Et yksin seiso, et myös yksin laukea;
Sun kanssas seisoo tuhannet ja kaatuvat,
Siis muista myöskin meitä.

EURYSAKES.
Mitä pyydätte
Ja tahdotte? Mun pukuni, niin lausuitte,
Mua vastaan vihollisten joukon yllyttää.
Leonteen päälle heidät saattaisinko siis?
Mun senkö tähden pelasti hän että hän
Hyvästä työstään saisi surman palkakseen?

LEONTES.
Se palkka, kuningas, ois parhain, jonka nyt
Sä voisit antaa. Luuletko sä että on
Minulle elo kuolemata rakkaampi?
Mua velvoittavat käymään suuret jumalat
Isääni vastaan kukatonta polkua.
Kiitollisuutta jos mä hiukan ansaitsen,
Suo mulle tämä keino, jolla yksin vaan
Voin puolustustas parhaimmiten toimittaa:
Tuo sotapukus anna mulle! Suo ett' en
Mä turhaan uhrais uhriani. Kaatuen
Mun kuolla iloisella tuntehella suo.
Ett' aina koin täyttää käskyt jumalain.
Siis anna pukus, kuningas!

KANSA.
Kuningatar, taivuta
Nyt hänet tuohon suostumaan, niin totta kuin
Hän toivonee meilt' apua, Me tunnemme
Leonteen voiman, poikas tuntematon on.

EURYSAKES.
Haa, koska hänet voimakkaammaks katsotte,
Hän koetelkoon, etsiköön myös paikan sen
Miss' enin loistaa voi. Ei vaaran tarvitse
Minua etsiä, mä kyllä löydän sen.
Leontes, kilpailkaamme! Kansa, käskyäs
Mä tottelen. Jos olen sulle vieras nyt,
Mun opit tuntemaan. Mut tiedä, kuninkaas
Nyt tottelee, mut aikoo toiste käskeä.

VIIDES NÄYTÖS.

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

TEKMESSA.
Jo onko päivä metsän taakse laskenut,
Vai ruskottaako taivas vielä? Sano se.
Mun kasvoillani tuntuu illan viileys,
Vaikk' ilma tyyni on. Jo eikö joudu yö?

SAATTAJA.
On hämärtävä päivä vielä valveilla.
Viel' ehtii veri tulvaella ennen kuin
Pelottamasta katsojata lakkaa se.

TEKMESSA.
Siis kauan vielä tappelu on kestävä.
Oi Zeus! Myös luonto tyyntyy, myrskyt nukkuvat
Povehen iltapäivän; myrskyt ihmisten
Ne vaan ei huoli levätä, ei yölläkään;
YÖ kuoleman vaan voi ne asettaa.

SAATTAJA.
Oi, noin
Sä ällös sure, kuningatar, kestäköön
Vaan tappelu, on voitto puolellamme nyt.

SAATTAJA.
Alku tappelun
Lähellä oli, ensin melske aseitten
Ja huudot kuului niinkuin jyry ukkosen.
Ne hälvenivät verkalleen; se todistaa
Ett' on nyt vihollinen poispäin paennut.

TEKMESSA.
Sä näitkö nuoret ruhtinaat, mun poikani
Ja hänen sotakumppalinsa, molemmat
Puvuissa vaihdetuissa? Loistivatko he
Muun joukon ylitse?

TEKMESSA.
Etkö heidän välillään,
Sä lapsi, jotain eroitusta huomannut?
Vai eikö mitään etevämpää toisessa
Kuin toisessakaan ollut? Eikö toisen pää
Ylemmä toisen kohonnut ja eikö hän
Myös kauniimmalta, jalommalta näyttänyt
Ja eikö silmäin loiste häntä syntyneeks
Hallitsijaksi todistanut?

TEKMESSA.
Sydämmein!
Oi kuinka heikko, kuinka läpikuultava
On äidin sydän! Saattajani, vastaus
Mun vaatimani olkoon todenmukainen.

SAATTAJA.
Siis vastaan ett'ei kenkään voinut huomata
Välillä ruhtinasten erotusta, ei
Jalossa käytöksessä eikä voimassa.
Kuin kaksi kotkaa vuoren päällä kiitävää,
Niin yhdenlaiset olivat; heit' eroitti
Paljaastaan kypärät ja puvut toisistaan.

SAATTAJA.
Kyllä erosivat ennen kuin
He kypärinsä varjostimet laskivat
Ja niiden taakse otsat, silmät kätkivät.
Mut sittemmin kun sotatorvi särähti
Ja päivä loisti heidän poskillensa vaan
Ja huulillensa hilpeille, sä itsekään,
Jos oisit nähnyt, tuskin heitä muusta kuin
Aseista oisit eroittanut toisistaan.

TEKMESSA.
Oi sinä neitseellinen kilven kantaja,
Sä turva sotajoukkojen ja tuho myös,
Sä vaihteleva jumalatar voittojen!
Mua kuule, äitinä en nyt mä rukoile,
Mä tiedän äidin rukouksen olevan
Sun kuullaksesi halvan, tuntemattoman,
Kun et sä tunne, mit' on ihmisheikkous.
Mun rukoukseni nyt lähtee lähteestä,
Jok' on niin puhdas inhimillisyydestä
Kuin vuotais se sun mielestäs, se tulvailee
Kiitollisuuden lähtehestä kirkkaasta.
Siis kuule! Sodan tappeluissa varjele
Sä auttajaamme, nuorukaista jaloa.
Aseta kilpes vasten niitä nuolia,
Jotk' etsii hänen sydäntänsä, hajoita
Vihollisjoukot, jotka häntä piirittää,
Ettei hän kaatuis. Lisää hänen voimiaan
Jalosti miekkaa käyttämään, siks kunnes hän
Saa voittorikkaana sen hälle tarjota,
Jonk' on hän vallan perustanut. Rukoilla
Mun suo myös toisen, toverinsa edestä!
En rohkene ma kunniata rukoilla,
En edes turvaakaan, mut säälimistä vaan.
Armahda, sääli häntä, ällös rangaise
Sä vainottua poikaa tähden isänsä.
Ja unhot' Aiaan pahat työt, sä kostaja.
Ne säätämääsi hulluutta vaan olivat.
Mut hiljaa! Leppymätön, onko pyyntöni
Sua vihoittanut? Kuule, sota lähestyy!

TEKMESSA.
Poikasein,
Mä kuulen kaukaa aivan selvän huminan.
Athenen viha nousee taas, voi mua, voi!
Nyt meikäläiset peräytyvät. Kuuntele!

SAATTAJA.
Se aallon kuolonhuokaus on, kuuluva
Tuon niemen kaukaiselta ulkorannalta.
Siis malta vaan ja ällös korvaas kiihota;
Koht' ompi kaikki hiljaa; nyt mä huomaan kuin
Jo aallot alkaa tyyntyä ja nukkua
Yö-vuoteillensa.

TEKMESSA.
Kuule miekkain melskettä;
Vaikk' on se aivan kaukana, se kuitenkin
Jo kuuluu.

SAATTAJA.
Erehdyt. On laakson takana
Tuon vuoren huipun seeterpuihin kyyhkyjä
Asettunut, ja haukka niitä ajelee;
Nyt kuulet siipein suhinan.

TEKMESSA.
Ei vierahat
Nuo äänet ole, ovat Areen terveiset
Kun verisiä retkiään hän matkustaa.
Nyt ensi kerranko mä niitä kuuntelen,
Ett' en mä niitä kyyhkyin siipi-humusta
Vois eroittaa? Oi, monet vuodet sotaiset
Tekmessa muinoin, istuin Xanthon rannalla
Ja Siimoin, päiväkaudet kuuli pauhinaa.
Kuin nyt, niin olen ennen vavissut, kuin nyt,
Niin kuunnellunna tietääkseni minne päin
Ol' onni sodan vaihetellen kääntyvä.
Mua silloin Aias neuvoi kuulo-taidossa,
Eurysakes nyt siitä mua muistuttaa.

TEKMESSA.
Hyvä! Kilvet kun
Jo kumisevat keihään, miekan iskuista
Ja torvein vaskiäänist' ilma vapisee,
Sä silloin vasta kuulet. Neitsy vihainen
Ei salli mainita mun Aiaan nimeä;
Nyt sortaa hänen poikansa.

SAATTAJA.
On tappelu,
Oi kuningatar, kaukana, ja verkalleen
Sen mieto jyry, jota kuulet, lähestyy.
Se ehkä katoo jälleen.

TEKMESSA.
Nyt tarkkaa; kuului tuolta selvä kahina,
Mä askeleita kiiruhtavan eroitan.
Ken tulee?

SAATTAJA.
Kumma aavistus, kas, metsässä
Mä monen nuolenlennon matkan päästä nään
Nyt miehen tänne kiirehtivän.

SAATTAJA.
Niin näyttää, juurkuin oikeassa kädessään
Ois miekka taikka joku kirves kiiltävä.

TEKMESSA.
Oi millä sanomilla? Ole varoillas.
Ei ilosanomaa hän tuone, kosk' on hän,
Tuo urhoollisin, sotakentän jättänyt.
Mut nyt hän saapuu. Hyllos, astu tänne päin
Ja kiiruhda!

TOINEN KOHTAUS.

TEKMESSA.
Zeus, kaikkein varjelija olkoon siunattu,
Ja Ares, turva sankarin ja muinoin myös
Mun Aiaan' auttaja. Oi kuule, sydämmein,
Eurysakes viel' äsken eli, muisti myös
Mua. Lausu oliko hän haavoitettuna
Vai terve, jalo, urhokas? Ah, vastaa jo!

HYLLOS.
Ei haavoitettu ollut hän, mut pukunsa
Ol' päästä jalkapohjiin saakka verinen,
Ja miehuullisna, jalona hän johdatti.

HYLLOS.
Sua näiltä rannoilta nyt pian saattamaan
Pois johonkuhun saareen, jossa piilossa
Sa voisit olla.

HYLLOS.
Kuningatar, joudu pois!
Mun venheeni on valmis. Ehkä ennätän
Mä vielä tappeluhun ennen loppuaan.

TEKMESSA.
Kas tuonne, siellä hengittää Eurysakes;
Miss' elää hän, siell' elän mä, en muualla.
Mua vie, jos tahdot, häntä vielä lähemmä,
Mä seuraan, mutta hänestä en luovu, en.

HYLLOS.
Siis mitä tehnen? Kuningatar, onni on
Nyt kauheasti kääntynyt; Leiokritos
On saanut oivat lisä-joukot avukseen,
Ja rivimme jo harvenee. Kun aikaa on.
Suo sinut pelastan.

TEKMESSA.
Mä mitä vainoa
Sokea vaimo raukka voisin peljätä?
Mut jospa joku syntynynnä vaimosta
Niin säälimätön ois, tät' että kurjuutta
Hän tahtois enentääkin, mitä voisi hän?
Ei sais se enentyä jos Eurysakes
Ois hengissä, jos kuollut, ei se taitaisi.

TEKMESSA.
Sä viivy, haavas sidon; onhan käteni
Mun taitava, vaikk' onkin silmäin sokeat.
Käy, saattajani, nouda vettä lähteestä
Majamme luota.

HYLLOS.
Vettä! Kylmä juotava
On polttavalle janolleni virvoitus,
Mä viivyn hetken.

TEKMESSA.
Näytä käsivartesi!
Mä tutkin haavas. Sillä aikaa kertoile
Sä tappelusta, kuinka nuori kuningas
Itsensä käyttää.

TEKMESSA.
Kärki syvähän
On keihään mennyt, suonen poikki katkaissut.
Nyt side aluks, kunnes vesi joutuupi. — —
Mut kuinka soti kuninkaasi?

HYLLOS.
Ain' ensihetkestä
Pakeni häntä nähtävästi joka mies.
Myös itse vallan riistäjä Leiokritos,
Vaikk' ikämies, nyt riehuin nuorten innolla,
Sun poikaas kartti niinkuin ruttotautista,
Ja väellensä huusi että karttaisi
Se häntä.

HYLLOS.
Häntä etsivät
Ja ahdistavat kaikki joukot, uhaten
Kuin myrskyt vuorta.

HYLLOS.
Hän rynnäköitä horjumatta vastusti
Siks kunnes saapui päivä pilvet poistaen.

HYLLOS.
Niin teki hän, mut ei vaan vuorostaan, hän myös
Tuhansin kerroin toisen avun korvasi.
Leonteen ympäriltä joukot poistumaan
Kun saanut oli hän ja tämän jättänyt,
Niin jälleen nähden ystävänsä hädässä
Taas avuksi hän ehätti. Niin tarkasti
Ei kotka, kiitäin ilman avaruudessa,
Voi silmäellä pesää poikainsa, kuin hän
Tarkasti paikkaa, jossa veikko tappeli.
Hän aina oli siellä, missä vaarakin,
Ja kun se poistui, kiiti hänkin kaukana.
Niin kävi tappelu.

HYLLOS.
Kun Rhaistes joukon suuren, voittamattoman
Vihollistemme avuks toi, niin raukesi
Jo meikäläisten voitonsaannin luottamus
Ja luottamuksen kanssa heidän intonsa;
He vainottuina, hajonneina kaatuvat
Nyt tänne peräytyen.

HYLLOS.
He tappelevat, kuningatar, rinnakkain
Ja toinen toista suojeleepi juuri niin
Kuin nähdään kahden ison varsan sotivan
Parissa hukkaparven nälkään nääntyvän.
He vitkaan peräytyvät, myövät vereen vaan
Jok' askeleensa.

HYLLOS.
Kaukaa näkyy vaan
Hän katselevan tappelua huutaen
Tuskallisesti: poikaan' älkää tappako,
Mut toinen, tuo, jok' ompi Aiaan puvussa.

TEKMESSA.
Oi raukkaa! Mikä outo, synkkä erehdys
Nyt hänen mieltään pimittää! Hän suojelee
Juur vihamiestään, jolle soisi kuoleman,
Ja tahtoo pelastettavansa surmattaa.
Hän lienee ahne vallalle, ei syömmetöin
Hän varmaan ole. Isän sydän hällä on,
Jok' anteeks' antaa, vapisee ja rakastaa.
Oi onnetonta!

HYLLOS.
Kuule, meteli
Ja huuto lähestyy! Suo sinut pelastan! — — —
Et tahdo, kuningatar. Jää siis! Juoma on
Mua vahvistanut, virkistänyt intoni.
On helppo haavani, siis riennän taisteluun!

KOLMAS KOHTAUS.

TEKMESSA.
Into nuoruuden!
Zeus häntä suojelkoon, nyt apu jumalten
Vaan hänet voipi pelastaa; jo lähellä
On tuhon tuova tappelu.

SAATTAJA.
Nään hajonneita joukkoja,
Oi kuningatar, vuorilla ja metsissä
Ja kaikkialla hurjimmassa vauhdissa.
Yks tänne rientää.

NELJÄS KOHTAUS.

PAKOLAINEN.
Auttakaa, oi auttakaa!
Oi missä löydän suojan, turvan, puoltajan?
Nyt meikäläiset kaatuu. Itse ruhtinaat
Molemmat, jotka virtaa vasten vierekkäin
Jalosti seisoivat, nyt eri haaroille
Vei kuohuvainen virran koski mukanaan.
Jo loppuu kaikki.

VIIDES KOHTAUS.

LEONTES.
Sä turhaan kartat kostoa, kas, miekkani
On ylitsesi, konna, tilis pian tee.

RHAISTES.
Oi kasvot, ääni! Ruhtinaaniko se on?
Mun kuninkaani jalo poika? Armahda,
Jos tosin olet hän, jok' olevan sä näyt!
Rukoilemaan mä lankean sun eteesi:
Äl' ota henkeäni, ota lunnahat.
On mulla maita, kultaa, kalleuksia.
Niist' ota minkä tahdot, minut säästä vaan,
Mut älä tapa!

LEONTES.
Nöyrä olet nyt, mut et
Niin ollut kun sä äsken joukon ärsytit
Mun miehiäni vastaan.

EHAISTES.
Älä rangaise
Mua, paljaast' erehdyksestä vaan rikkonutta!
Sun ken ois tuossa puvussasi tuntenut?
Mä hämärässä siksi vihamieheksi
Sun luulin, joka isäs valtaa uhkailee.
Mä kuninkaani käskyä vaan tottelin
Kun tappelin. Mut kas, nyt heitän aseeni
Ja aseetonna makaan tässä kerjäten
Sult' armoa.

LEONTES
Pois! Kovin kallis miekkan' on
Sun rangaistukseen käyttää, mene aseitta
Ja häpeätäs todista.

RHAISTES (kuolemaisillaan.)
Koston jumalattaret!
Oi syy on teidän että petti teräksein.
Elossa teidän, teidän kuolossakin oon.

LEONTES (istuen kivelle.)
On haavoitettu rintain, silmät hämärtää,
Yön pitkän ennustava vieras ilmestyy.
Nyt Diike valmis uhris on ja veressään
Se alttarillas lepää kohta vaivoistaan.
Oi kuolon suloisuutta koska viimenkin
Se oikeuden kilvoittajan palkitsee!
Mit' oisi mulle valtikka, mi nuoruuden
Ja rakkauden riemu tiedon rinnalla,
Ett' yhteyteen pääsen jumalattaren,
Sen, jolle henken' olen alttiiks antanut?

TEKMESSA.
Mä kuulen äänes, kalliini, ja tunnen sen,
Ja huudan tuhatkerroin voi, kun puheestas
Mä huomaan että olet haavoitettuna.
Oletko pelastumaton, mä enkö voi
Sua auttaa?

TEKMESSA.
Sä älä hylkää huolta vaimon sokean,
Hän näkee sydämmen ja sormen avulla.
Siis tule tänne jos sä voit, tai tulen mä
Sun luokses, miten tahdot.

LEONTES.
Suo mun levätä
Nyt rauhassa. Mun elon' oli murheeni,
On kuolo ilon' oleva, se mulle suo.
Mut kosk' on mulla ystävä nyt, jolle ma
Saan uskoa jäähyväiseni ainoat,
Leiokritolle isälleni vietäväks.
Sä lausu että huokauksen viimeisen
Omistin hänen isän-rakkaudelleen.
Se häntä lohduttaa, ja lohdutusta kai
Hän tarvitsee kun kuolostani tiedon saa.
Ja viimein lausu että vahva toivoni
On häneen yhtyä kun yössä tuonelan
Ei kuninkuuden loiste häntä sokaise.
Velvollisuus meit erotti vaan, viha ei — — —
Mut — — — sodan aalto kuohuu tänne. Voimani,
Nyt kestä vielä!

KUUDES KOHTAUS.

LEIOKRITOS.
Onnellinen näky, haa!
Sun, kansan häiritsijä, viimein tapasin.
(Lyö Leonteen kuoliaaksi).
Tää ota valtikasta, jota minulta
Sun häijy kätes pyysi ryöstää. Loppukoon
Noin kukin kurja, maansa rauhan rikkoja.

LEIOKRITOS.
Se siis on tehty, ilomielin käännyn nyt
Pois hänestä, pois verestä ja vihasta
Luo hänen ensin, joka voiton mulle soi,
Ja vahvisti mun valtani tuon kuololla.
Zeus, kaikkivoipa, kuningasten kuningas,
Mua kuule kun mä polvillani ollen nyt
Sua kiitän varjeluksestas ja armostas,
Ja lupaan hekatombin alttarillesi.
Mut yhden uhrin tunnen paljo kalliimman
Noit' eläimien verisiä paistia,
Sen poltto-uhrin, jossa polttaa ihminen,
Sun lepyttämäs, vihansa ja kostonsa.
Sen uhrin nyt mä tahdon sulle pyhittää.
Siis tänne, kansa, sua kutsuu kuninkaas!
(Kansalle, joka on kokoutunut hänen ympärillensä.)
Kas, tuossa makaa valtikkani pyytäjä;
Mua pelko ei nyt enää sotaan pakota.
Siis menkää kaikkialle, rauhaa, armoa
Kaikille huutakaa, jotk' ovat rikkoneet,
Ja sovintoa, rakkautta kullenkin.
On verta kyliin juossut, nyt se tauotkoon.
Julistakaa se ensiksi Leonteelle,
Julistakaa ett' isänsä hänt' odottaa
Nyt avoin sylin. Joutukaa!

TEKMESSA.
Mies onneton!
Jos tosin olet se, jok' olevan sä näyt,
Leiokritos, voi sua, tuhatkerroin voi!

LEIOKRITOS.
Ken riemuani estää voivotuksillaan?
Sä onneton! Siks sua nimitän, vaikk' ei
Sun nimes ole vieras, olet varmahan
Tekmessa, jonka tulost' olen kuullunna.

LEIOKRITOS.
Mut armo, rauha vaan
Suu osas olkoon, äiti parka, niillä jos
Voit sydäntäsi lohduttaa. Mä ymmärrän
Sun katkeruutes; suo sen toki leppyä.
Jos sallimus sai minun sulta ryöstämään
Ilosi suurimman, sä tiedä että se
On tapahtunut pakosta, ei tahdosta.
Voit luottaa että tahdon antaa pojastas
Mit' antaa taidan: lemmen, turvan, kunnian
Mä täällä sulle suon jos tänne asetut.
Jos tahdot muille maille kaukaisille, tai
Jos läheisille, laiva varustettu on
Varoilla runsailla ja kunnon väellä
Sua saattamaan: vaan vihasi nyt aseta,
Se polttaa mieltäni.

TEKMESSA.
Kuin hellä puheesi
Mun mieltäin polttaa. Saattajani, kaatuneen
Luo mua johda.

TEKMESSA (irroittaen Leonteen kypärän ja kohottaen hänen päätänsä).
Kun näät sä kasvot nuo, mua silloin uskot kai!

TEKMESSA.
On miekkaa syvään leikannut
Ja hengen majan murtanut, hän kuollut on.

LEIOKRITOS.
Hän kuollut kautta miekkani! Oi ihminen
Kuink' on hän halpa jumaloiden edessä;
Vaikk' onkin jalo, on hän heille leikki vaan,
Siis heidän tahtoansa yksin noutakoon.
Jos omast' edestään, ei heidän edestä,
Hän jotain tekee, turrnioks se hälle on — — —
Hän kuoli kautta miekkani! Se, jumalat,
Ol' päätöksenne, kuoli ehkä vihaten,
Oi katkeruutta, sitä miestä, joka ois
Tuhansin kerroin kuollut hänen edestään.

TEKMESSA.
Jos lohdutuksen lause huoles helpottaa,
Se kuule: kuoloon saakka rakasti hän sua!

LEIOKRITOS.
Oi kallis lapsen sydän, senkö palkan sait?
Mut vaikka rakkautes lisää tuskaani,
Se lohdutukseni on myös. Leontes, oot
Mun omaisuuten' ainoa myös kuoltuas.
Josp' oisin sua rakastanut vähemmin
Ja neuvoasi seurannut kun varoitit
Mua usein vallan pettävästä loistosta!
Mut rakastinko valtaa itse tähteni?
En, sun vaan tähtesi. Mä sulle perinnöks
Sen jättääkseni sodin vasten sinua
Ja jumaloita, ihmisiä, itseäin.
Sä unelmaini Salaminin kuningas,
Nyt nuku kruunutta, mut myöskin huolitta
Helmoissa jumaloiden, joiden asiaa
Maan päällä valvoit. Ma en voi noin nukkua.
Valittamatta tuskan tään oon kärsivä
Kun taivaallisien sen tiedän sallimaks,
Ett' oisin mä myös todistaja voimainsa.
Niin, raskas muuttuu helpoks heidän tahtoissaan
Ja mahdolliseks mahdoton, sen todistan.

TEKMESSA.
Oi herkeä, sä olit vihamiehemme,
Viel' olet se, mut puhees särkee syömmein.

LEIOKRITOS.
Miks mua kutsut vihamieheks? Viha on
Maan päällä vaan; en maahan kuulu, kotini
On tyyni tuonela, Leontes siellä on.

SEITSEMÄS KOHTAUS.

SOTURI.
Mä tänne juoksin, mua seuraa vihamies.
Nyt joudu, kuningas, sun valtaas uhataan.

SOTURI.
Mua usko, ihmettele sodan menoa,
Miten se syystä vähästä voi vaihtua.
Näit voittomme, se näkyi meille varmaks jo.
Me sotureille ilmoitimme käskysi
Rauhasta, armosta ja laupeudesta,
Ett' oli miekkas surmannut Eurysakeen.
Hän silloin, jonka me Leonteeks luulimme,
Paljasti päänsä, kasvoillaan ja lauseillaan
Valheeksi näytti luulomme. Oi kuningas,
Jos oisit meidät silloin nähnyt! Miekkaa ei,
Ei keihästä nyt kohotettu: hämmästyi
Jokainen kuin ois nähnyt kuolleen nousevan
Ja valittaen ennusti ett' ehkä ois
Isänsä miekan kautta poikas kaatunut.

SOTURI.
Kuningas, pois joukko läks
Uhalla lausuin sotaan tullehensa vaan
Leonteen edestä ja hänen valtansa.

SOTURI.
Nyt kokoontuneet viholliset ryntäävät
Taas päällemme. Ei auta heitä vastustaa.
He tulee, kuule, joudu, itses pelasta!

KAHDEKSAS KOHTAUS.

EURYSAKES (kohottaen miekkansa Leiokritoa kohtaan).
Sua etsin. Kuole! täm' on kosto jumalten!

LEIOKRITOS (lyöden miekan hänen kädestään).
Pois, nuorukainen! älä koske kuololle
Vihittyä, hän kaatuu kautta valtojen
Ylhäisempien, mut ei sinun kauttasi.
Kas verta kärjellä tään kalvan kirkkahan,
Se vuotaa sydämmestäin, sinne pyrkii taas.
Sä pidä, jonka luulet kalliiks, valtikka
Ja nimi kuninkaan: kuin ne, niin tyhjät ei,
Mut rauhaisemmat ovat haamut tuonelan.
Elolle kavalalle lausun: hyvästi!

TEKMESSA.
Ilosi ylpeä nyt ensin hillitse.
Velvollisuudet voittajan on lempeys
Ja laupeus ja kiitollisuus, muista se.

EURYSAKES.
Ja oikeus, se lisää. Kiitollisuus kai
Siis olkoon työni alku. Sulle kuolleelle,
Lujalle ystävälleni sen omistan,
Sen jumaloita lähinnä oot ansainnut.
Oi jos sä eläisit, jos oisin korottaa
Sinut ma saanut rinnalleni kunniaan
Siks että meitä oisi Salaminissa
Niin palveltu kuin taivaan kaksoistähtiä!
Mut kaaduit, muistossani kohta loistat vaan.
Eubulos, Hyllos, ystäväni, teille nyt
Mä uskon hänen ruumihinsa siksi kun
Mä kuninkaallisella hautapatsaalla
Saan sitä kunnioittaa; saatte palkkanne.
Myös teitä kaikkia, jotk' alttiiks annoitte
Mun edestäni henkenne, mä kiitän myös,
Ja lupaan palkita, enk' ole pettävä,
Vaikk' itsevaltiaan en käytä keinoja.
En ystäväni hyödyks vihollisia
Mä mieli ryöstää, niinkuin hän. Nyt olenko
Kiitollisuuden, laupeuden velkani,
Oi äiti, maksanut?

EURYSAKES.
On vielä velvollisuus mulla tehtävä
Ja viimeisehen ropoon vaatimuksensa
Saa multa oikeus. Kas tänne, kansani!
Näät tuossa verenvuodattajan makaavan
Ja vieressänsä kumppalinsa kaikessa
Vääryydessänsä. Miehet, tulkaa, hilatkaa
Nuo molemmat, tuo valtias ja veikkonsa
Pois Xuthos-vuoren kukkulalle paljaalle.
Ja sinne tullen heiltä vaatteet riistäkää,
Alastomiksi ruumihinsa jättäen,
Ett' taivaan haukat nälissänsä helpommin
Sais vainun heistä, päästäksensä ruoalle.

TEKMESSA.
Ei vaadi Diike että noin sä rangaiset
Jaloimman ystäväsi isän rikoksen.

TEKMESSA.
Mainitsit Diikeä, hän onko käskenyt
Sua manalaisten oikeutta rikkomaan,
Kun haukoille, et heille, jätät ruumiin tään?

EURYSAKES.
En tiedä kuinka jumaloita loukataan,
Jos haudatta tää haukkain ruoaks jätetään.

TEKMESSA.
On lyhyt lapsen mieli, se kuink' erehtyy!
Ellei lie jumaloiden, kenen kuollut on
Tilinsä päätettyään kanssa ihmisten?
Kas iltapilviä, niilt' ota oppia.
Ne hetken loistaa taivahalla, kohta taas
Ne sätehissä hiljaisissa laskevat
Emonsa poveen, maahan. Käsittänet kai?
Kuin ne, niin nousee tuonelasta jumalten
Lähettämiä haamuja; ne liikkuvat
Valossa päivän hetken ihmisnimellä.
Näät tänään niiden vuorotellen loistavan
Ja vaalenevan, huomenna jo katoovat.
Mut jumalat, ne vaatii jälleen lahjansa,
Ja voi, voi ihmistä, jos sen hän pidättää.
Oi armahani, ällös heitä suututa;
Suo sijaa sydämmeesi varoituksellein,
Ja hauta hälle salli! Vaikka rikkoi hän,
Sä ällös riko!

EURYSAKES.
En pelkää tuonen jumaloita, taivahan
Jos kunnioitan tuolla rangaistuksella;
Mut, äiti armas, sua tahdon totella,
Ja sinun tähtes kunnialla haudata
Mun vihamieheni kuin ois hän ystävä.
Ei vihan yötä mieleni voi kärsiä
Kun mieles päivänloiste sitä valaisee,
Sä kirkas, loppumaton lähde sovinnon!
Leiokritolle myös on hauta tehtävä,
Niin vierekkäin saa maata isä poikineen,
Ja maahan kätkettäkööt kaikki kalut myös
Jotk' ovat rakkaat sankareille haudassa,
Nuo sotapuvut miekat, kilvet, kypärät.
Ja sitten taitavasti tehdyn patsahan
Mä nostan haudoille ja heidän nimensä
Ja mainehensa hakkaan patsaan marmoriin.
Mut koska vieras saapuu tähän saareemme
Ja näkee nämä nimet sekä kyselee:
Tuo eikö ollut kuninkaanne vihamies?
Ken rohjennut on nostaa muistopatsaan tuon
Viel' eläessä hallitsijan? Vastataan:
Äl' ihmettele, hyvä vieras, valtaa kaks
Hallitsijata väkevämpää nosti sen:
Rukous äidin ynnä lapsen rakkaus.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SALAMININ KUNINKAAT: MURHE-NÄYTELMÄ VIIDESSÄ NÄYTÖKSESSÄ ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.