The Project Gutenberg eBook of Ulos ikkunasta This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. Title: Ulos ikkunasta Huvinäytelmä 1:ssä näytöksessä Author: Eugène Scribe Gustave Lemoine Translator: C. Edv. Törmänen Release date: September 23, 2024 [eBook #74464] Language: Finnish Original publication: Hämeenlinna: A. W. Lindgrenin kirjapaino Credits: Tapio Riikonen *** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ULOS IKKUNASTA *** ULOS IKKUNASTA Huvinäytelmä l:ssä näytöksessä. Kirj. AUGUSTIN SCRIBE Tanskalaisesta käännöksestä suomentanut Edvard Törmänen Hämeenlinnassa, A. W. Lindgrenin kirjapainossa ja kustannuksella, 1878. Jäsenet: _d'Havrecourt_, tehtaan-omistaja. _Raoul_, hänen sisarensa-poika. _Gabrielle_, Raoul'in vaimo. _Markiisitar de Lesparre_, Gabrielien äiti. _Jeanne Shoppen_, arentimiehen vaimo. Vasemmalla, aivan etu-alalla, muhkea huvihuone ovineen ja balkonkineen, jota kannattaa kaksi pylvästä. Taaempana huvihuoneesta puutarhan muuri. Oikealla ajoportti vuokra-tilan pihaan. Perällä maantie. Kaukaa näkyypi kylä. Oikealla vuokra-tilan pihan lähellä turvepenkki. Puutarhan muurista ajo-porttiin aita, jonka veräjä on auki. Ensimmäinen kohtaus. d'Havrecourt. _d'Havrecourt_ (tulee maantieltä päin oikealta, puhuu kulissiin). Ää, sinä hölmö! Ajat nurin pari askelta linnasta, ja tiellä, joka on tasainen, kuin laattia. (Kuultelee) Siinä oli kuoppa, sanot. No, vaikkapa niinkin, mutta sinun olisi pitänyt katsoa eteesi eikä töllistellä pilviin. (Tulee esiin). Ei, nyky-ajan kyyditsiät eivät ole muinoisten vertaiset, rautatiet ovat ne tykkänään pilanneet. Ne eivät enää tutkistele ammattiaan. (Katsellen kulissiin). Mitähän tuo nyt jälleen tuumaillee? Hän aikoo, tottavie, yksinään nostaa vaunut maantienojasta. (Viittaa vuokra-taloon). No, menehän toki tuonne Shoppen'iile pyytämään apua. — Saatanhan minä jalkaisinkin linnaan mennä. Ellen liiaksi erehdy, on tämä huvihuone linnan puiston perällä, ja kun muuria seuraten astuskelen, on linnaan ainoastaan neljännestunnin matka. (Huvihuoneen ovi aukenee). Tai jos menisin puiston läpitse, joka olisi suorin tie. Ovi aukeaa, näen mä. Sepä erinomaisen kohteliasta. Toinen kohtaus. Jeanne Shoppen (tulee huvihuoneesta kirje kädessä). d'Havrecourt. _Jeanne_ (puhuen kulissiin'). Olkaa aivan huoletta vain. Kirje tulee perille, niinkuin sanottu oli, eikä ainoankaan ihmissielun pidä aavistaman, kenen kädestä se on lähtenyt. Jeanne Shoppen ei ole mikään Hölö-Maija, hän. _d'Havrecourt_. Saanko kysyä, neitsyt Shoppen — — —? _Jeanne_ (Its.). Mikähän mokoma tuokin lienee? _d'Havrecourt_. Eikö tämä ole Lesparre'n linna, jonka omistaja hra Raoul d'Havrecourt on? _Jeanne_. Onpa kyllä, mutta Raoul-herra ei asukkaan linnassa. _d'Havrecourt_. Mitä se merkitsee? _Jeanne_. Se merkitsee, ett'ei hän asu siellä enää. _d'Havrecourt_. Koska hän sieltä muutti? _Jeanne_. Noin kuukausi sitten. _d'Havrecourt_. No, missä hän nyt asuu? _Jeanne_. Tuossa huvihuoneessa. _d'Havrecourt_. Mitä sanot? Kolmas kohtaus. Entiset. Raoul (tulee huvihuoneesta). _Raoul_. Mutta herran-päivät, Jeanne, mitä sinä nyt jälleen lörpöttelet? (Ilo-huudahduksella d'Havrecourt'in syliin). Eno! Armas eno. _Jeanne_. Vai on tuo hänen enonsa. _Raoul_. Minä olen sanomattoman iloinen, nähdessäni teidät jälleen, armas eno! (Jeannelle). Viehän nyt tuo kirje perille vihdoin! _Jeanne_. Kyllä, minä menen, (itä.) Vaikkapa oikein erinomaisen hauskaa olisi nyt jäädä tänne uutisia kuulemaan. _Raoul_ (kärsimätönnä). No, mutta menehän toki, Jeanne! Johan minä olen kaukana täältä (Kiitää perältä vasemmalle). Neljäs kohtani. Raoul. d'Havrecourt. _Raoul_. Voi, ettepä saata aavistaa, kuinka minä olen kaivannut teitä näinä kolmena kuukautena, kun en ole teitä nähnyt. _d'Havrecourt_. Todellakin? Kiitos siitä. Oikeastaan olisi sulla jo syytä suuttua minuun. _Raoul_. Suuttua? _d'Havrecourt_. Niin, luonnollisuuden mukaan olisi minun pitänyt olla sinun häissäsi; vaan — minä olen tosin eno, mutta minä olen myöskin tehtaanomistaja; ja juuri silloin oli minun tuiki mahdoton jättää työmiehiäni, jotka nostivat metelin, melkeinpä olivat tehdä strike'n, — ei senvuoksi, että niillä olisi ollut mitään minua vastaan, vaan ne tekivät sen i pahojen ihmisten viettelyksestä. _Raoul_. Ja eno oli pakoitettu myöntymään? _d'Havrecourt_. Minäkö? En koskaan! Sinä ajattelet, kuulen ma, aivan kuin moni muukin? Sin et tunne minua. — Minua on yhä luultu pöyhkeäksi synnystäni, suvustani ja kreivin-arvonimestäni, ja kuitenkin olen minä huoletonna luopunut kaikista noista herttaisuuksista, ruvetakseni tehtaan-omistajaksi. Perheessänikin pidetään minua — ellei juuri Lepu-Lassena, niin toki hurskaan kilttinä olentona, jolla ei ole omaa tahtoa ja jota helposti voipi vetää — — _Raoul_ (tekee liikkeen). _d'Havrecourt_. Kyllä sen voipi helposti tehdäkkin, mutta ainoastaan silloin, kuin minä sallin, ja niinkauvan, kuin minä sallin. Sen näytin työväellenikin. Minä olisin antanut vaikka kaikkien tehtaitteni seisoa toimettomina, ennenkuin olisin myöntynyt. Mutta kun ne palasivat, katuivat käytöstään ja tyytyivät entisiin ehtoihinsa, annoin minä heille anteeksi — ja olin sama, kuin ennenkin. _Raoul_ (vilkkaasti). Niin, sen mä tiesin. _d'Havrecourt_. Ja nyt nautin vapauttani, käyn tervehtimässä nuorta Gabrielle'äni. Hän kuuluu olevan oikein suloisen herttainen. _Raoul_ (hämillään). Erinomaisen — — — _d'Havrecourt_. Niin, se on suvun-ansio. Hänen äitinsä, markiisitar de Lesparre, oli aikoinaan Flanderimme kaunotar. Jalot kasvot, samoin luonne. _Raoul_. Vai niin, — te tunnette siis rouva de Lesparre'n? _d'Havrecourt_. No, en enempää, kuin että kerran olin täpärällä mennä hänen kanssaan naimisiin; mutta hänen erinomainen taipumuksensa vallitsemaan ja komentamaan — — — _Raoul_. Niin, se on varma tosi, se. _d'Havrecourt_. No, mutta ethän sinä häntä ole nainutkaan, ja hänen tyttärensä kuuluu, kaikkien kertomuksien mukaan, olevan itse lempeys ja viehättäväisyys. _Raoul_ (hämillään). Niin, enokulta, minä rakastan, minä jumaloitsen häntä. _d'Havrecourt_. Niin, sitä sinun ei tarvitse noin vakuuttaa. Sainhan minä joka päivä sinulta kirjeen, jossa neljä täpösen täyttä sivua sisälsi pelkkää lempeä ja herttaisuutta. Minun ei pitäisi sanoa sitä, mutta minä toden totia pelkäsin niitä. _Raoul_. Minkätähden? _d'Havrecourt_. Sentähden että minä aina pelkään ylellisyyttä. _Raoul_. Saattaakohan vaimoansa liiaksi rakastaa? _d'Havrecourt_. Luonnollistahan se. Taloudessa pitää säästää kaikkea, vieläpä rakkauttakin. Muuten tulee loppu kouraan — ajan pitkään. _Raoul_. Niin, te puhutte aina vanhan-pojan kieltä, enokulta. _d'Havrecourt_. En millään muotoa. Minä puhun varovaisen miehen kieltä, miehen, joka ajattelee tulevaisuuttaan. Aivan kuherruskauden ensipäivästä saakka pitää osoittaa vakavuutta, ja jos vain olet liian lempeä, liian myöntyväinen, liian tottelevainen — niin voi sinua! Se otetaan ad notam, sitä pidetään varsin välttämättömänä, ja jos joskus sattuisit olemaan vähän veltto, tai (salaisesti) pikkuruikkusen huolimaton, huudetaan heti paikalla (naisen äänellä): "Sin'et enää ole sama, kuin ennen, sin'et rakasta minua enää!" _Raoul_. Luuletteko todellakin? _d'Havrecourt_. Se on aivan kuin kädessä. Vaan jos kokemus on sinun käytöstapasi onnella kruunannut, niin älkäämme siitä sen enempää haastelko. Minä toivotan vain onnea ja pyydän sinun esittelemään minut vaimollesi. (Pari askelta paviljonkiin päin). Luulempa todella pyyntöni saattavan sinut hämille. Enkö saa vaimoasi nähdä? Ehkä on rajaton rakkautesi saanut sinut mustasukkaiseksi, — mustasukkaiseksi minua kohtaan? _Raoul_ (hämillään). Ei, ei millään muotoa, enokulta, — Mutta min'en oikein tiedä, mitenkä sanani sovittaisin. Kuulkaahan, — min'en asu enää linnassamme. Minä asun tätä nykyä tuossa huvihuoneessa — aivan yksinäni. _d'Havrecourt_ (kummastellen). Yksinäni? Niin, tietysti päivittäin. Se lienee työhuoneesi? _Raoul_. Ei, kyllä minä asun siellä öisin myöskin. _d'Havrecourt_. Mitä sanot? _Raoul_ (äkkiä). Hyödytöntähän on salata teiltä onnettomuuttani? — Niin, enokulta! Minua on pidetty onnellisen aviomiehen esikuvana, — mutta minä olen onnettomin ihminen maailmassa. Minun avioelämäni on manalan mallin mukaista; voi, minä olen sanomattoman onneton! _d'Havrecourt_. Mutta kerrohan toki, usko minulle elämäsi salaiset vaiheet, usko ne tälle vanhalle—pojalle. Vaikka itse olen onnellisesti säästynyt avio-elämän myrskyistä ja vaarallisista kareista, niin (syleillen Raoulia) säälin toki haaksirikkoon joutunutta ja tarjoan sille kernaasti pelastavan käteni. (Istuu ruohopenkille). Tuleppas nyt, poikaseni, istu tänne viereeni, ja kerro minulle koko hirmuinen historiasi. _Raoul_ (istuu). Tiedättehän, enokulta, että minä miellyttelin Gabrielle'ä vuoden aikaa ennen naimistamme. Hän oli epäjumalani, ja siksipä olinkin sanomattoman onnellinen saadessani omata hänet ja kutsua häntä vaimokseni, niin onnellinen, ett'en luullut millään uhraavaisuudella voivani maksaa moista autuutta. _d'Havrecourt_ (kylmästi nuuskaten). Ensimmäinen tuhmuus! _Raoul_. Ei, ei suinkaan. Kaikki hänen oikkunsakin olivat minusta niin viehättävät, aivan umpimähkään seurasin hänen tahtoaan, hänen vallitsemisessaan oli omituinen, käsittämätön tenho-voima, joka minut tykkänään lumosi, minä olin onnellinen, saadessani tottelevaisesti täyttää hänen toivojansa, saadessani olla hänen orjansa, saadessani viettää elämäni hänen jalkojensa juuressa. _d'Havrecourt_. Toinen tuhmuus! _Raoul_. Mahdollista kyllä, mutta Gabrielle oli niin kaunis, niin hurmaava, hänen kiekailunsa niin suloiset, hänen pienet itsepäisyytensä niin lumoavat, että — — — oi, te ette tiedä, enokulta, miltä tuntuu, kun nuori, suloinen vaimo nojautuu rintaa vastaan, lausuen — puoleksi hymyillen, puoleksi rukoillen: (naisen äänellä) "Jos minua lemmit — — —" _d'Havrecourt_ (samoin naisen äänellä). Niin olet narri, tyhmikkö. (Omalla äänellään) — Kolmas tuhmuus! _Raoul_. Tarpeetonta on sitä kertoakaan, enokulta; siitä tulisi liian pitkä kertoelma. Jo toisen kuukauden kuluessa huomasin Gabrielle'ssä, jota siihen saakka olin pitänyt täydellisyyden esikuvana, kuitenkin löytyvän (etsien sanaa) joitakuita vähäpätöisiä — — — heikkouksia. _d'Havrecourt_. Aivan oikein, kaikki ne heikkoudet, jotka kiihko-rakkaudellasi olit häneen kasvattanut. _Raoul_. Ja ensi päivänä, kun uskalsin antaa tahtoni erota hänen tahdostaan, kuulin äsken lausumanne sanat, jotka saivat jäseneni jähmettymään, nuo kauheat sanat: "Voi, Raoul! Sin'et rakasta minua enää! — Minäkö, huudahdin, minäkö en rakasta sinua? — Tee sitte mitä ikinä tahdot, sano, käske — — —" _d'Havrecourt_. Niin, siis on kaikki mennyttä, täydellinen anarkia, laittomuus voimassaan, hallitus ei pääse jaloilleen enää milloinkaan. _Raoul_. Anoppini, joka yhä kallisti vääryyden minun puolelleni, saapui juuri silloin taloomme, vieraillakseen meillä moniaita päiviä. _d'Havrecourt_ (pelästyen). Anoppisi?! (Nousevat). _Raoul_. Sitä oli mahdoton estää, vaimoni tahtoi välttämättömästi äitiänsä onnellisuutemme todistajaksi. Mutta juuri siitä hetkestä saakka on rauha paennut perheestämme; ja häveten heikkouttani, päätin käyttää hyväkseni ensimmäistä sopivaa tilaisuutta, näyttääkseni mieleni vakavuutta, ja jälleen perustaakseni kadotetun valtani. _d'Havrecourt_. Sepä viisaasti! _Raoul_. Eipähän; kovin tyhmästi, enokulta. Me olimme kutsutut pitoihin naapurimme luoksi, jonne tuli eräs rouva Nanteuil, kaunis nainen, jota kohtaan vaimoni, kiitos anopilleni, oli mustasukkainen; sillä minä puolestani en ollut häntä edes nähnytkään. Gabrielle kielsi kutsumukseen ja kielsi myöskin minua menemästä sinne. _d'Havrecourt_. Aivan asianmukaisesti. _Raoul_. Mutta minä olin jäykkä. _d'Havrecourt_ (elävästi). Bravo! _Raoul_ (samoin). Minä sanoin, että näyttäisi liian epäkohteliaalta, jos me kumpikin jäisimme pois pidoista, että vaimoni kernaasti saisi jäädä, jos se häntä niin erinomaisesti huvittaisi, vaan minä puolestani sanoin suoraan, mistään huolimatta, lähteväni sinne, vaikkapa aivan yksinäni. _d'Havrecourt_ (myöntävällä liikkeellä), Yhä paremmin! _Raoul_. Markiisitar huusi hurjana, väittäin minua hirmuvaltiaaksi, joka syöksi hänen tyttärensä maan mustaan multaan. _d'Havrecourt_. Noo! Tavallisia vaimon-veisuja vain! _Raoul_ (kiihoissaan). Minä käskin markiisittaren, siivosti sanoen, menemään hiiden pisaan. _d'Havrecourt_. Aivan niin olisin minäkin tehnyt. _Raoul_. Ja illan tultua (painolla) minä pukeuduin — _d'Havrecourt_. Hyvä!' _Raoul_. Gabrielle ei sanonut sanaakaan enää, ja ehdotta, tahdottani vallan kävin minä pikkuisen rauhattomaksi mokomasta vait' olevaisuudesta. _d'Havrecourt_ (kääntyy häneen selin). No, jopa heti horjahduit. _Raoul_ (innolla). En millään muotoa; huomaattehan sen siitä, että minä aivan täsmälleen kahdeksan lyömällä valmistauduin sanomaan jäähyväiseni. Samassa syöksyi Gabrielle ikkunan ääreen, aukasl sen selki selälleen, vakuutti hartaasti, että samassa kuin minä ottaisin ainoankaan askeleen — — _d'Havrecourt_ (hymyillen). Hyppäisi hän ulos ikkunasta. _Raoul_. Niin, enokulta, siten juuri; ennenkuin minä sain hänestä kiini (d'Havrecourt tekee liikkeen) syöksyi hän ikkunasta ulos — ja ellei sattumalta, taivahan tahdon sallimasta, olisi ollut heinähäkki, joka aiottiin ajaa latoon, ellei se olisi ollut aivan tuon ikkunan alla (osoittaen balkonkiin). — — _d'Havrecourt_ (hymyilee pilkallisesti). Heinähäkki? Wai — niin, vai oli siinä heinähäkki, — johon hän putosi — — _Raoul_. Niin, taivaalle kiitos, ja vähintäkään satuttamatta itseään. _d'Havrecourt_. Niin, se on ero asiassa, sepä suuresti suhteet muuttaa. _Raoul_. Ei suinkaan, ei ollenkaan — eihän se vähintäkään asiaan kuulu. _d'Havrecourt_. Mahdollista kyllä. Minulle vain pisti päähäni sellainen aatos. _Raoul_. Millainen aatos? _d'Havrecourt_. Mahdollista kyllä, että olen erehtynyt; eiköhän siitä puhettakaan. Pää-asia on vain mitä sinä teit. _Raoul_. Markiisitar oli vienyt tyttärensä linnaan, minä riensin sinne, mutta turhaan. Anoppini julisti minulle juhlallisemmin ja ylpeämmin kuin milloinkaan ennen, että hän, varjellen perheen kunniaa, muka salaisi tapahtuneet seikat maailmalta; mutta lisäsi, että minun yksi ainoa silmäykseni saattaisi murhata vaimoni, ja hän, siihen katsoen, kielsi minun pienimmälläkään keinolla koettamasta saada nähdä Gabrielien, ellen (painolla) kahdenkertaisesti tahtoisi olla hänen murhaajansa. _d'Havrecourt_ (kylmästi). Ja sitten? _Raoul_. Niin, sitten, enokulta, siitä päivästä saakka, s.o., melkein koko kuukauteen — (huokaa) en ole nähnyt vaimoani. _d'Havrecourt_. Eihän se mitään kauhistavaa liene — vai? _Raoul_. Onpahan toki, sillä minä kuolen kaipauksesta saada nähdä hänet jälleen. _d'Havrecourt_ (kuin ed.). Noo! _Raoul_. Ja langeta polvilleni hänen eteensä, rukoilemaan anteeksi vääryyttäni. _d'Havrecourt_ (elävästi). Seis, poikaseni! Siihen pistän minäkin sanasen sekaan. Koko vääryys on vaimosi puolella. Jos hän todellakin aikoi ryhtyä itsemurhaan, jos hän turhanpäiväisen kemu-kutsumuksen lähden tahtoi hyljätä miehensä, joka häntä jumaloitsee, aikoi heittää hänet epätoivon ja ikuisen tuskan valtaan, — siinä katsannossa hän ei ansaitse anteeksiantamista; mutta jos tämä, kuten toivon, on vain pelkkää ilveilyä — — — _Raoul_. Mitä, voitteko hetkeäkään epäillä — — —? _d'Havrecourt_. Minun i'ässäni epäillään kaikkea, ystäväiseni, niinkuin sinun i'ässäsi ollaan kaikesta varmat. Wiides kohtaus. Jeanne. Raoul. d'Havrecourt. _Raoul_ (hämillään. Its.). Kas niin, tuoss'on jälleen Jeanne. _Jeanne_. Uuh, kuinka kauheasti minä olen lentänyt, mutta minua viivytettiin tiellä, sillä minä lapasin, sanonkohan ma Teille — —? _Raoul_ (viittaa häntä vaikenemaan). Niin, niin — hyvä, hyvä, sano joskus toisten. _d'Havrecourt_. Mun aamuinen sulo flamlannittareni, — neitsyt Jeanne, eikö niin? _Jeanne_ (iloisesti). Neitsyt, — hui hai! Ee-e', — matami, jos suvaitsette, matami Shoppen. Juuri tänään on täsmälleen vuosi siitä, kuin menin naimisiin. Siitäpä syystä juuri aioimmekin pitää pikku kekkerit, ja olimme jo kutsuneetkin kaikki tuttavamme lähitienoilta — — _d'Havrecourt_. Teniers'in taulu! Bravo! Minä pidän paljon siitä, että ihmiset huvitteleivat. _Jeanne_. Niin, mutta semmoinen ei, totfamari, ole suinkaan sisarennepoika. Kun hän itse on synkkämielinen ja karttaa seuroja, emme muka mekään saa juoda, tanssia, emmekä mitään. Kaikki ne pullakkaat suorsat, jotka juhla-atriaksi valmistin, ne elukkaparat saavat vartoa — Herra tiesi kuinka kauvan! _d'Havrecourt_. Mitä tämä? Kiellätkö sinä näitä kelpo ihmisiä, omaa vuokraväkeäsi, huvitteleimasta, — mitä? _Raoul_. En, en suinkaan, eno! Mutta niiden tanssi ja hälinä kiusoittaa minua, — se kuuluu aivan selvästi tänne. Ja paitsi sitä on Jeanne aina miehensä ympärillä, hän suutelee ja taputtelee häntä ihan päivät pääksytysten — — _Jeanne_. No, sepä jotakin! Onhan hän minun mieheni. Pappi on antanut minulle täydellisen luvan, tiedän mä. _d'Havrecourt_ (Raoulille). Vaimo on oikeassa, ja ellet sinä itse kykene huvitteleimaan, älä toki häiritse muiden iloa. Minä vastaan kaikesta, matami Shoppen, ja kutsun itseni sekä juhla-atrialle että tanssiin. _Jeanne_ (hyppii ilosta). Ei mutta tuopas nyt reima ukko! Kas, nytpä vasta lystiä saadaan. Seura on jo matkalla; ne oli juuri ne, jotka minä tapasin, viedessäni kirjeen kartanoon. _Raoul_ (kärsimätönnä). Sanoinhan jo kerran: Ole vaiti! _d'Havrecourt_ (ryppyjä otsaan). Kirjeen — sisarenipojalta? _Jeanne_ (Raoulille). Noo, älkää ollenkaan tehkö krimaasseja, eihän siinä mitään pahaa — päin vastoin; (d'Havrecourl'ille) eihän se ollut muuta kuin kirje rouvalle, mun hyvälle rouvalleni. _d'Havrecourt_ (läheten Raoulia). Vai niin, sinä olet kirjoittanut vaimollesi? _Raoul_ (luoden silmänsä maahan). Olen. _d'Havrecourt_ (kiivaasti). Ja pyytänyt häneltä anteeksi, tietysti. _Raoul_ (vakaalla äänellä). Niin, teidän, eno, teidän on helppo puhua noin, mutta minä, minä rakastan vaimoani, hän on nuori, suloinen, hurmaava — niin, kysykääpä Jeanne'lta, ja siitä päivästä kuin olemme olleet epä-sovussa, siitä kuin olen ollut hänestä erilläni, siitä saakka olen tuntenut rakastavani häntä kahdenkertaisella innolla. Niin, tämä kuukausi on ollut minulle vuosisadan pituinen, ja senvuoksi toivon rauhaa, rauhaa ehdolla, millä hyvänsä. Toki, tätä te ette koskaan älyä. _d'Havrecourt_. Ehk'en. Minä en ymmärrä paljon rakkautta, sen myönnän, mutta sitä tarkemmin tunnen minä torat ja selkkaukset; muistathan mitä taannoin kerroin sinulle työväestäni? _Raoul_. Mutta sehän on vallan toista, se. _d'Havrecourt_. Eikä, vaan aivan samaa. Minä en pitänyt sodasta, minäkään, sillä pelkäsin sen hävittävän minut, mutta jos vain olisin antanut myöten, olisi sama sota syttynyt seuraavana päivänä uudestaan; jos minä olisin rukoillut rauhaa, olisi nyt jokainen isäntänä vaaprikassani — paitsi minä itse, (kylmästi) niinkuin täällä nyt on laita. (Jeannelle) No, ja mitä vastasi rouva? _Jeanne_. Ei mitään, hän ei ollut yksinään, hänen äitinsä oli myöskin lässä ja rouva markiisitar nappasi heti kirjeen kädestäni. _Raoul_. Hävytön! _d'Havrecourt_. Mitä mä sanoin? _Jeanne_. Erehdys, rouvaseni, sanoin minä; se on herralta, herralta itse, ja kirje on hänen vaimolleen, eikä kellekkään toisille. _d'Havrecourt_. Oikein, matami Shoppen. _Jeanne_. Mutta vastauksen sijaan, heitti hän minuun tuommoisen silmäyksen, tuommoisen, noin puolenseitsemättä jalan korkuisen, avasi ilman metkuitta kirjeen, nosteli olkapäitään — näin — ja virnuili, (hiljemmin) niin, jos minä vain rohkeudessani virnuilisin siten Shoppen'ille, niin pelkään pahoin, että kauvan aikaa saisin muistella sitä, sillä Shoppen on vahva, sanomattoman vahva. _Raoul_. Sitten, sitten. _Jeanne_. Sitten asettihe anoppi istumaan kirjoitus-pöydän ääreen ja tokeloi jotakin paperilapulle, jonka hän suurimman majesteetillisunden ylevyydellä antoi minulle, näin sanoen: "Tuossa, siinä on minun mullinautani". Niin hän sanoi, totta tosiaan sanoikin: Mullinautani. Se lie varmaankin jotain pirullista, se. Minä pistin sen poveeni, ja tässä se on (Antaa sen Raoulille). _d'Havrecourt_. No, otahan se toki vastaan. Vai pelkäätkö hänen käsialaansakin? _Raoul_. En, vaan minusta tuntuu aivan kuin sisältäisi tuo kirje minun kuolematuomioni. _d'Havrecourt_ (ottaa kirjeen). Minua suuresti miellyttäisi — anteeksi — tulla tuntemaan rouva markiisittaren käsi-alan ja sen, mitä matami Shoppen nimittää hänen mullinaudakseen. _Jeanne_. Tuo ukko ei suinkaan ole mieltä vailla, hän! _d'Havrecourt_ (lukee). "Tämä on viimeinen sanani minun _ultimatumini_. Tyttäreni suostuu sovintoon sillä ehdolla, että Te tulette linnaan ja (painolla) minun läsnä-ollessani pyydätte vaimollanne rikostanne anteeksi." _Raoul_. Anteeksi — — _Jeanne_. Vaimoltaan? _d'Havrecourt_ (lystimäisesti). "Sillä ehdolla me ehkä suomme Teille armoa. — Markiisitar Athenais de Lesparre". _Raoul_. En, tuota en voi uskoa, (ottaa kirjeen). _Jeanne_ (vihoissaan). Hävytöntä! _d'Havrecourt_ (Raoulille, joka tuijottaa kirjeesen). Näetkös nyt, mitä liikanainen myöntyväisyys vaikuttaa, — nöyryytyksen, josta saat kiittää kirjettäsi. _Jeanne_. Totta! _d'Havrecourt_. Mitä myöntyväisempi olet, sitä enemmän sulta vaaditaan. _Jeanne_. Aivan totta! _d'Havrecourt_. Tästä huomannet nyt, että miehen tulee olla herra talossaan. _Jeanne_, Se on selvää! _d'Havrecourt_. Ja toisien tulee totella. _Jeanne_ (yhä kovemmin). Luonnollisesti! (d'Haorecourt'ille). Anteeksi! _Raoul_ (istuu ruoho-istuimelle). _d'Havrecourt_ (hymyillen). Vai tekin olette samaa ajatusta, matami Shoppen. _Jeanne_. Niin kaiketi. Nähkääs, ensi aikoina, kun olin naimisissa, en ollenkaan ajatellut muuta, kuin lystäillä ja pyntätä itseäni koreaksi, jotta pian oli kaikki "mennyt kuin Mänttälän kaivoon", sillä Shoppen oli, kehumatta itseäni, niin syvälle iskenyt silmänsä minuun, ett'en kuuna kulloin valkeana luullut hänen hennovan kieltää minulta mitään. Vaan vielä mitä, — tiedättekö mitä hän sanoi? "Jeanne", sanoi hän, "sen sanon sinulle", sanoi hän, "koko talon väen pitää totella sinua, sillä sinä olet minun vaimoni, mutta sinun pitää totella minua, sillä minä olen sinun miehesi." Ja mies on aina vahvempi; Shoppen, hän onkin nyt niin tavattoman vahva. Silloin otin minä lusikan lilli-käteen ja sanoin: Olkoon menneeks'! (Hilpeästi). Ja siitä hetkestä olemme kumpikin hoitaneet omia asioitamme, eikä poikkipuoliaista sanaa ole välillämme ollut. _Raoul_ (huomio kiintyy Jeanne'en). _Jeanne_. Shoppen onkin nyt niin mainio mies, alati iloinen ja alati työssään, hänen mielessään on ainoastaan hänen tilansa ja vaimonsa, ja hän rakastaa maailmassa ainoastaan minua ja — hyvää kaljaa; mutta toisaalta, kun hän on jotain sanonut, niin se on sanottu — siin'ei ole väitös-valtaa vähääkään, siksipä kaikki häntä kunnioittavatkin, ja minä itse, minä rakastan häntä paljon hellemminkin kuin ennen, sillä jos mies aina hyppii meidän pillimme mukaan, niin me käytämme sitä hyväksemme tietysti ja lisäksi pidämme häntä pikkuisen narrinakin. _Raoul_. Kiusa ja kadotus! _d'Havrecourt_. Bravo! Matami Shoppen, teillä on mainio moraali ja erinomainen äly. Sallikaa minun syleillä teitä. _Jeanne_ (estää häntä). Mutta mitäs Shoppen siitä sanoo? _d'Havrecourt_. Ensiksikin: Hän ei ole sitä näkemässä ja toiseksi: Minun kauttani hän ei mitään vahinkoa kärsi (suutelee häntä otsalle). _Jeanne_ (pyyhkien otsaansa). Minä pidän tuosta äijästä. _d'Havrecourt_ (läheten Raoulia). Ja jos sinä vain vähäksi aikaa siirrät minulle oikeutesi, jota et itse käytä hyväksesi, annat minun toimia, ja joka tapauksessa seuraat minun neuvojani, vakuutan minä olosi ja talosi vähän ajan kuluttua olevan aivan samalla pohjalla kuin Shoppen'inkin. _Jeanne_ (niiaa). _Raoul_. Tehkää mitä tahdotte, kun vain saan Gabrielle'ni jälleen. _d'Havrecourt_. Sinä saat hänet jälleen, lempeänä, viehättävänä, niin — ja mikä tärkeämpää — kuuliaisena. Sinä, Jeanne — — _Jeanne_ (äkkiä). Mitä minun pitää — — —? _d'Havrecourt_ (samoin). Mennä suorsia paistamaan. _Jeanne_. Niinkuin tuulessa! _d'Havrecourt_. Laita sinä ruo'at reilaan ja kemut toimeen, minä maksan koko riemun. _Jeanne_. Sepä sana kuin kelpo miehen suusta! Minä pistäyn vain pikkuisen tupaan katsomaan lapsiani. _d'Havrecourt_ (hymyillen). Lapsiasi? Ja olet ollut ainoastaan vuoden aikaa naimisissa? _Jeanne_. Niin, mutta — kaksoiset. _d'Havrecourt_ (tulisesti). Kaksoiset? Pahaksi onneksi en tunne arvoisata miestäsi, mutta ole sinä hyvä sano hälle terveiseni, että minä häntä suuresti kunnioitan... _Jeanne_ (niiaa). Suurkiitos. (Kiiruusti ulos). Kuudes kohtaus. Raoul. d'Havrecourt. _d'Havrecourt_. Ja nyt tahdon pakinoita sinun kanssasi vähän. Sanoppahan, mitä sinä oikeastaan olet toimittanut tämän kuukauden kuluessa. _Raoul_. Minä olen tuskitellut itsekseni, en ole käynyt kenenkään luona, ja viimeksi tänään jäin pois metsästys-seurasta. _d'Havrecourt_. Ja mintähden? _Raoul_. Sentähden, että se on rouva de Nanteuil'in toimittama. _d'Havrecourt_. Entäs sitten? Sinun pitää mennä mukaan. _Raoul_. Niin, mutta siellä on niin ikävä. _d'Havrecourt_. Vaikka vain. Ja ennenkuin menet metsästämään, pistäyt vähäks' aikaa Shoppen'ille. _Raoul_. Mutta siellähän on pidot, tanssijaiset. _d'Havrecourt_. Niin juuri. _Raoul_. Paljon nuoria neitosia. _d'Havrecourt_. Sitä parempi. _Raoul_. Mutta kun Gabrielle saapi sen tietää _d'Havrecourt_. Sehän kaikkein paras. _Raoul_. Mutta minun anoppini! _d'Havrecourt_. No, luotahan toki sanoihini, minä vastaan kaikesta. _Raoul_. Todentotta, eno, sinun rohkeamielisyytesi alkaa jo tarttua minuunkin. _d'Havrecourt_ (katsoen vuokratalon pihaan). Vihdoinkin. Soittajat asettuvat jo paikoilleen. _Raoul_. Te olette oikeassa, min'en koko elinkauttani kidu anoppini talutus-nuorassa, minä tahdon ystävieni seuraan, minä tahdon huvittaida; tuossa käteni: Minä seuraan neuvojanne. _d'Havrecourt_. Sitä et koskaan kadukkaan. _Raoul_. Ja minä huvitteluin, hulluttelun, ja metsästys-retkellämme juon champanjaa, niin että — jos vain saatan. _d'Havrecourt_. Noo — cbampanja kyllä luistaa entistä tietään, ole huoletta vain. (Lykkää hänet vuokra-tilan pihaan). Seitsemäs kohtaus. d'Havrecourt, sitten Markiisitar ja Gabrielle. _d'Havrecourt_. Vihdoinkin sain hänet liikkeelle, vaikka kovalle koski; ja nyt linnaan, armollisen rouva markiisittaren luoksi; todellinen nautintoni on voittaa vastustajaltareni, joka on minun arvoiseni. Voi kauhun kuvaa, tuoltapa hän jo tuleekin! Vihollinen astuu vastaani. (Yhä katsoen vasemmalle). Niin, ihan varmaan hän, vähän rumempi, vaan aivan yhtä ylevän uljas, kuin ennenkin. Nuori nainen, joka seuraa häntä, on epäilemättä Gabrielle; se on hyvin kaunis. Nyt käsitän Raoul'in epätoivon tuskat. Poika parka! Sakkosi on ollut liian ankara. (Menee heitä vastaan ). (Markiisitar tulee perällä, vasemmalta, Gabrielle; palvelia seuraa heitä, kantaen kirjaa). _d'Havrecourt_. Rouva markiisitar! _Markiisitar_ (teeskennellen lempeyttä). Hra markiisi d'Havrecourt. _d'Havrecourt_ (tervehtii). Mikä onnen sattuma! _Markiisitar_ (astuen esiin). Me ai'emme juuri mennä kirkkoon. (Viittaa, palvelia oikealla). Saanko esitellä tyttäreni Gabriellen. Saammehan kunnian nähdä teidät luonamme? Olettehan hyvä, jäätte meille pariksi päivää? _d'Havrecourt_ (huokaa). Nöyrimmästi kiitän, vaan se on tuiki mahdotonta. Ei pidä ystäväänsä hädässä heittämän, minun täytyy kantaa puolet veljenipojan kohtalosta. _Gabrielle_. Vai — te olette nähnyt hänet?! _Markiisitar_ (ylevyydellä). Ja hän on sanonut teille — — _d'Havrecourt_. Hän kertoi minulle kaikki, armollinen rouvani! Hän ilmoitti minulle Teidän _ultimatum'innekin_. _Markiisitar_ (ylpeästi). Hän on suuresti väärässä. _Gabrielle_ (painolla). Niin, erinomaisen suuresti. _d'Havrecourt_. Oi, sanomattoman suuresti. _Markiisitar_. Vaan _enfin_, kun hän pyytää anteeksi — _d'Havrecourt_. Hän ei ansaitse anteeksi-saamista; ei, hän ei ansaitse sitä; hän huomaa itsekin olevansa kelvoton nauttimaan Teidän jalomielistä armoittelemistanne, ja siksipä hän luopuukin siitä. _Gabrielle_. Mitä? _d'Havrecourt_.. Hän luopuu siitä. _Markiisitar_. Mutta kun me, äsken mainituilla ehdoilla, annamme armon tulla oikeuden sijaan? _Gabrielle_. Niin, kun me annamme armon tulla oikeuden sijaan? _d'Havrecourt_ (ulkokullatusti). Ei, rouva markiisitar, ei! '_te_ olette liian hyvä, liian lempeä. Se tulee siitä, että olette nainen, mutta me olemme kauheasti syntiä tehneet, meidän pitää kärsiä rangaistuksemmekin. _Gabrielle_. Mutta onhan hän kärsinyt jo kokonaisen kuukauden. _d'Havrecourt_. Mitä on yksi kuukaus? _Gabrielle_ (kärsimätönnä). Se on hyvin pitkä aika. _Markiisitar_ (hiljaa). Vait! _d'Havrecourt_. Mutta ei kuitenkaan kylliksi pitkä. Koko elinaika on liian lyhyt katumukseen semmoisesta rikoksesta. _Gabrielle_. Koko elinaika? (Metsästystorvi). Mitä se? _d'Havrecourt_. Ei mitään! Ainoastaan merkki Raoulille, että häntä odotetaan metsästysretkelle, — jonka, mitä minä tiedän, rouva de Nanteuil on toimeen pannut. _Gabrielle_. Minä toivon toki hänen ei ottavan osaa siihen. _d'Havrecourt_. Hän on jo satuloittanut hevosensa ja, kun kaikki tarkoin punnitaan, yhdentekevähän on, missä hän rangaistustaan kärsii. (Soitantoa vuokra-tilan pihasta). _Jeanne_ (ulkona). Kaikki paikoilleen! _Raoul_ (samoin). Herrat figureeraa! _d'Havrecourt_. Niin, tiedättehän, että tänään on Shoppen'in häiden vuosi-päivä. Raoul ei tietysti muuta saattanut, kuin aloittaa tanssijaiset juhlan kuningattaren kanssa. _Gabrielle_. Hän saattaa siis todellakin tanssia? _d'Havrecourt_. Niin, lieventääkseen suruansa. _Markiisitar_. Ja lisäksi talonpoikien seurassa. Se on liian siivotonta. _Raoul_ (ulkona). Minä juon Shoppen'in perheen maljan. _d'Havrecourt_ (viitaten oikeanpuoliseen kulissiin). Se oli hän, — Raoul! _Raoul_ (ulkona). Kaikkien onnellisten avioliittojen malja! (Talonpojat huutavat: "Kauvan eläköön Raoul herra, eläköön!") _d'Havrecourt_. Kas, tuolla hän seisoo ihan noiden kunnon ihmisten keskellä. _Markiisitar_. Hän kilistää lasia Shoppen'in kanssa! _Gabrielle_. Ja suutelee Jeanne'a. (Askel vuokratilan pihaan päin). _Markiisitar_ (estää häntä). Gabrielle, mitä ai'ot? Minä olen vihasta menehtymäisilläni, aivan kuin sinäkin, vaan sitä ei kukaan aavistakkaan. (Ään.). Tule lapseni! Miehesi on tänään kruunannut häpeällisen käytöksensä, mutta turvaudu sinä vain äitiisi, joka häntä kyllä tarpeeksi rankaisee, kostaa sinun puolestasi. (Menee Gabrielien kanssa perältä oikealle). _d'Havrecourt_ (tervehtii, seuraa heitä vähän matkaa; aituuksen viereen hän seisahtaa ja tervehtii vähän ajan kuluttua vieläkin kerran, kääntyy takaisin). Kahdeksaa kohtaus. d'Havrecourt (yksin). _d'Havrecourt_. Mitä kummia hän nyt aikonee? Sit'en ymmärrä, mutta jotain ylimääräisen erinomaista se lienee, sillä tuo eukko ei helpolla anna myöten. Onneksemme on Gabrielle yhä vielä rakastunut, hänen äitinsä haluaa ainoastaan sotaa. Hyvä! Hänen tahtonsa täyttyköön, ja koska hän on lähettänyt meille _ultmaatum'insa_, on aivan kohtuullista, että mekin lähetämme hänelle meidän _ultimatum'imme_. Ja minä takaan, että se joka katsannossa vetää vertoja hänen laatimallensa. (Istuu ruoho-istuimelle, repäisee lehden muistikirjastaan, kirjoittaa lyijykynällä). Yhdeksäs kohtaus. Raoul (tulee vuokra-tilan pihasta). d'Havrecourt. _Raoul_ (hyvin iloisena). Mainiota! Taivaallista huvia! Pierre on jo satuloinnut hevoseni ja hetken päästä lähden metsästys-retkelle; mutta minun piti toki ensin sanoa teille, enokulta: Te olitte aivan oikeassa. Minä vallan hurmaannuin noiden kunnon ihmisten iloisuuteen. Ne joivat minun maljani semmoisella innostuksella, ja semmoisella oluella (sylkäsee), pirullisella oluella, mutta — sen sijaan kiehui se aivan kuin champanja, ja — kiehuupa jo pikkuisen päässänikin. Ja sitten matami Shoppen ja ne toiset suloiset nais-nypäkät, jotka juoksivat ja tanssivat ja hymyilivät kaiken aikaa, — se oli vallan mainiota! — Minä tanssitin niitä jok'ainoaa, ja — yksi seikka minua vain kiusoittaa: Hiis', kun ei anoppini nähnyt äskeistä elämääni tuolla! _d'Havrecourt_ (on lopettanut kirjoituksensa). Toivoitko sitä? _Raoul_ (naurahtaa). Minä antaisin 1,000 Louisdoria, jos hän olisi ollut täällä. _d'Havrecourt_ (hymyilee). Sinä pääset halvemmalla. _Raoul_ (keskeyttää pelästyen). Mitä? _d'Havrecourt_. Hän oli täällä ilmaiseksi. _Raoul_. Minun anoppini! _d'Havrecourt_. Ja vaimosi. _Raoul_. Sitten olen minä hukassa. _d'Havrecourt_. Päinvastoin; — ne lähtivät täältä julmistuneina, se on hyvä merkki, ja päättääkseni, minkä sinä niin hyvin olet aloittanut, olen tähän suunnitellut — — _Raoul_. Minkä? _d'Havrecourt_ (kuivasti). Meidän _ultimatnm'imme!_ Kohtuullista on, että täällä jokaisella on omansa. Minä olen tähän piirtänyt moniaita pikkuaatoksia, joita et sinä luultavasti ole joutunut ajattelemaan. Sinä saatat kirjoittaa tämän puhtaaksi ja pistää nimesi alle. (Nousee, antaa paperin Raoulille, joka kiireesti lukee sen). _Raoul_. En koskaan! _d'Havrecourt_. Sinun pitää! _Raoul_. En koskaan, sanon minä. Aiotteko kaikin voimin pakoittaa häntä vihaamaan minua, aiotteko iäksi eroittaa meidät? _d'Havrecourt_ (on katsellut vuokra-tilan pihaan). Tuolta tulee vaimosi. Pian paviljonkiin! _Raoul_. Niin, mutta — — — _d'Havrecourt_. Pian, sanon ma, muuten matkustan minä paikalla pois (painolla) ja jätän sinut anoppisi valtaan. _Raoul_. Taivas varjelkoon! Minä menen. Anopillani voitte ajaa minut vaikka neulan-silmän läpitse. _d'Havrecourt_ (lykkää hänet ulos vasemmalle). Kunhan nyt vain ensin saisin sinut tuon oven läpitse. _Raoul_. Minä menen. Mutta (pitäen paperia ilmassa) min'en kirjoita alle. _d'Havrecourt_. Siitä puhumme sittemmin. No, mene nyt vain! (Gabrielle tulee). Kylläpä olikin jo aika. (Menee Raoulin kanssa). Kymmenes kohtaus. Gabrielle, Jeanne, sitten d'Havrecourt. _Gabrielle_. Minkätähden tanssit sinä hänen kanssaan, jos saan kysyä? _Jeanne_. Minä kielsinkin ensin, mutta Shoppen sanoi: Tanssi! _Gabrielle_. Mutta minkätähden annoit sinä suudella itseäsi? _Jeanne_. Sentähden, että Shoppen sanoi — — _Gabrielle_ (keskeyttää). No Shoppen, Shoppen! Olisithan saattanut sanoa: Min'en tahdo, — sehän olisi ollut suoraa puhetta, se. _Jeanne_. Hohoo! Ei, tietäkääs, meillä ei menetelläkkään sillä kurin; sittehän Shoppen olisi tullut hurjapäiseksi — — — _Gabrielle_. Sepä suuri onnettomuus! _Jeanne_. Niin, 'avita, olisikin. Sillä kun hän tulee hurjapäiseksi, niin — — _Gabrielle_. Mitä sitten? _Jeanne_. Minun aina pitää rukouskirjaan tarttua, ja se nyt on ilkeätä, se semmoinen. _Gabrielle_. Mutta ellet sitä tekisi? _Jeanne_. Niin olisi kaikki mennyttä. _Gabrielle_. Kaikki mennyltä? _Jeanne_. Niin, minä sanoin: Niin olisi kaikki mennyttä. Ja se on minun mielestäni jotenkin paljon, se. _Gabrielle_. Luuletko —? _Jeanne_. Ettekös te luule? _Gabrielle_. No, minä — — — (d'Havrecourt tulee). _Gabrielle_. Taivas! Tuoss' on eno! _d'Havrecourt_. Suloinen niece'ni! Te täällä? Ja teidän äiti-rouvanne? (Jeanne vuokratilan pihaan). _Gabrielle_. Hän matkusti kaupunkiin, kysymään neuvoa eräältä lakimieheltä; siellä ei minua tarvittu. _d'Havrecourt_. Vai niin! _Gabrielle_ (katselee ympärilleen, kuni etsisi hän jotakuta). Ja minä menen kotiin vuokra-tilan pihan poikki. _d'Havrecourt_. Te yhä päilyilette ympärillenne. Saanko kysyä, etsittekö te ketään? _Gabrielle_. En, minä vain pelkään tavata miestäni. _d'Havrecourt_. Siinä tapauksessa saatte olla aivan huolelta. Miehenne lähti pois. _Gabrielle_. Lähti pois? No, sitte jään minä teidän luoksenne, enokulta! — Hän lähti luultavasti metsästys-retkelle? _d'Havrecourt_. Mahdollista kyllä. _Gabrielle_. Luultavasti tapaamaan rouva de Nanteuil'iä. _d'Havrecourt_. Luultavasti. _Gabrielle_. Niin, se on ihan varma. Pitihän tuon näppärän rouva Nanteuil'in matkustaman Italiaan, — miksikäs hän nyt ei matkustakkaan, — sanokaapa? _d'Havrecourt_ (ylen kohteliaasti). Sitä en parhaalla tahdolla saata sanoa. _Gabrielle_. Muutoin on tämä kaikki luonnollisesti yhdentekevä. Silloin, kun olin niin hupsu, että rakastin miestäni, olisi ehkä — — mutta päättäin siitä mitä tänään olen nähnyt, hänen sanomattoman huolimattomuutensa, — en sanokkaan minua kohti — vaan hänen ajattelemattomuutensa sopivaisuudesta — — — _d'Havrecourt_. Niin, min'en uskalla vastustella teitä — — _Gabrielle_. Mutta kirje, jonka hän aamulla lähetti minulle, on toki — — _d'Havrecourt_. Aivan mitätön. Minä sanelin hänelle kirjeen sanat. _Gabrielle_. Tekö, enokulta? _d'Havrecourt_. Hän katui sitä aivan samassa, kuin oli sen lähettänyt, ja äitinne vastaus on, hänen ajatuksensa mukaan, vapauttanut hänet kaikista velvollisuuksista. _Gabrielle_ (pelästyen). Voi, taivas! (Mielistellen). Mutta, Herralle kiitos, te olette toki vielä täällä, enokulta! Ja te olette niin hyvä, te pidätte minusta, siitä olen varma; sillä minä — minä pidän myöskin niin erinomaisen paljon teistä — — _d'Havrecourt_ (sivulle). Lapsi-rukka! _Gabrielle_. Annattehan te minulle mieheni takaisin. Neuvottehan te häntä, niinkuin aamullakin, — myöntymään. _d'Havrecourt_. Myöntymään — — — _Gabrielle_. Niin, minä tarkoitan, ainoastaan alkamaan, tekemään jonkinlaisen anteeksi-pyynnön (äkkiä) niin pienen, kuin hän itse tahtoo, kun vain näyttää siltä, että hän ottaa ensimmäisen askeleen sovintoon, — siinä kaikki, mitä me pyydämme, emme mitään muuta. _d'Havrecourt_ (ivaten). Ettekö muuta? _Gabrielle_. Emme, jotta asia vihdoinkin päättyisi. — Vaan ettehän te vastaa mitään, enokulta! _d'Havrecourt_. Niin, kun en tiedä, mitä mun oikeastaan pitäisi vastata. Minun on vaikea sanoa, vaan te ette tunne miestänne. _Gabrielle_. Raoul'ia! Oi, hän on sanomattoman hyvä, armas, myöntyväinen — — — _d'Havrecourt_ (keskeyttää). Niin, ennen muinoin oli hän ehkä. Mutta te ette voi aavistaa, kuinka yksinäisyys saattaa ihmisluonnon muuttaa. Tuokin asia, tuo (osoittaen balkonkiin) — oli kova pisto hänen sydämeensä — — — _Gabrielle_. Kuinka — minähän sieltä — — _d'Havrecourt_. Ei, älkää väärin käsittäkö; minä tarkoitan, se on vaikuttanut hänen luonteesensa, ja tätä nykyä on hänellä kummallinen halu itsehaltiaksi — hän tahtoo olla herra talossaan — ja aluksi — tahtoo hän — vaatii hän — — _Gabrielle_ (pelästyy). Mitä? _d'Havrecourt_. Teidän kirjoittamaan hänelle lempi-kirjeen — — — _Gabrielle_ (iloissaan). Lempi-kirjeen? Sen kyllä luulen tohtivani, — niin, sen tohdin ihan varmaan. _d'Havrecourt_ (ottaa häntä kädestä). Jossa valitatte, minä tarkoitan, pyydätte anteeksi — — _Gabrielle_ (muuttaa äkkiä äänensä). Minäkö? _d'Havrecourt_. Sitä, mikä tapahtunut on. _Gabrielle_. Minä? Pyytäisin anteeksi, myöntäisin olleeni väärässä? En koskaan! Äitini on tuhannesti vakuuttanut, että mokoma alennus olisi minun arvoani loukkaava, ja kun vain kerran myöntyy, on ikipäiviksi kadottanut valtansa. d'Havrecourt. Entäs tottelevaisuus miestänsä kohtaan? _Gabrielle_. Tottelevaisuus? Sitä sanaa min'en tunne. (Malttaa). Ei, ei, enokulta! Minä en tahdo olla epä-sovussa teidän kanssanne, ja teidän tähtenne minä — myönnyn — — _d'Havrecourt_. Mihin? _Gabrielle_. Kaikkeen, mitä mieheni pyytää — paitsi ottamaan ensi askelta — kuinka, te menette pois? (Jeanne tulee vuokratilan pihasta, jääpi, kunnes d'Havrecourt poistuu). _d'Havrecourt_ (tervehtii). Kuni lähettiläs, joka on saanut passinsa, sillä minä olen varma siitä, ett'ei Raoul suostu teidän ehdoituksiinne. _Gabrielle_. Mutta, enokulta! _d'Havrecourt_ (Menee paviijonkiin). Hän peräytyy, hän pakenee! Yhdestoista kohtaus. Gabrielle. Jeanne. _Gabrielle_ (vihoissaan). Niin, koettakoon vain, jos uskaltaa. _Jeanne_. Mitä nyt, rouvakulta? _Gabrielle_. Onko koskaan kuultu mokomata itsenäisyyttä? Mutta se näkyy olevan suku-virhe, eno on sisarenpojan ja sisarenpoika on enon lainen. Minä olen ainoa älykäs, sillä minä myönnän toki jotakin. _Jeanne_. Mutta kuinka te saatatte noin kovin suuttua, mokomastakin seikasta? _Gabrielle_. Kun minua pidetään pikku-lapsena, vaaditaan myöntymään, — tottelemaan — — _Jeanne_, (tutusti). Miestänne! Mitä pahaa siinä on? Ei, se ei todentotta ole ollenkaan häpeällistä, päinvastoin erinomaisen kaunista, minun mielestäni; se on, kun te rakastatte miestänne. _Gabrielle_. Oi, enemmän kuin milloinkaan ennen, luulen ma. Sepä juuri saapikin minut toivottomaksi. _Jeanne_. Mikäs sitten enää esteenä on? _Gabrielle_. Minä en ota ensimmäistä askelta sovintoon, minä en nöyryytä itseäni. _Jeanne_. Nöyryytä itseänne? Minun täytyy suoraan sanoa, te kummittelette mieleenne niin hirmuisen kuvan vaimon nöyryydestä; se ei merkitse mitään. _Gabrielle_. Eikö? Vai ei sinun mielestäsi vankeus merkitse mitään? _Jeanne_. No, nyt tulimme siihen. Shoppen'illa ei ole pienintäkään toivoa, jota en minä silmänräpäyksessä täytä. Mutta hän ei voi vähintäkään aavistaa, että hänen toivonsa aina ovat minun toivoni. _Gabrielle_ (tarkkaa). Selitäppäs tuo vähän tarkemmin. _Jeanne_ (katsottuaan varovasti ympärilleen). Ensiksikin, näettekös, minä en koskaan sano: Minä tahdon! Vaan minä noin vain kierittelen, kaarittelen, jotta hän aina käskee, mitä minä toivon, ja (sukkelaan) sitte tottelen minä häntä sukkeluudella, joka miellyttää sekä häntä että minua, ja siitä on seuraus se: Että me molemmat olemme tyytyväiset. _Gabrielle_. Mutta sehän on toki, minun mielestäni, tavallansa petosta. _Jeanne_. Siinä, Herran tieten, ei ole mitään pahaa, että miestä, jota rakastetaan, välin vedetään varjoon pikkusen — ainoastaan hänen oman onnellisuutensa tähden. _Gabrielle_. Vait! Tuoss' on äitini! (Jeanne vuokra-tilan pihaan). Kahdestoista kohtaus. Gabrielle. Markiisitar (tulee perältä). Sitten Raoul. _Markiisitar_. Minä tulen nyt kaupungista, suoraan prokuraattorin luota. Minä selitin hänelle koko asian, ja hän vakuuttaa meidän ihan varmaan voittavan. Meidän pitää vain käyttää — — — _Gabrielle_. Prokuraattoria, niin, sen kyllä uskon, mutta luultavasti emme ollenkaan tarvitsekkaan prokuraattoria. Teidän poissa-ollessanne puhuttelin minä hra d'Havrecourt'ia, joka sisarensa-pojan nimessä ehdoitteli — — — — _Markiisitar_ (voitonriemulla). Näetkös, mitä mä sanoin: Aikaa ja jäykkyyttä vain! — Ne vihdoin tulevat itsestään. _Raoul_ (tulee paviljongista). Sanokaa, eno, mitä tahdotte, vaan minä en kirjoita alle. Vaimoni! (tulee Gabriellea kohti). Ja hänen äitinsä! Oi! (Peräytyy sukkelaan, piileikse balkongia kannattavan pylvään taakse). _Gabrielle_. Niin, äitikulta! Hän neuvoi minua kirjoittamaan miehelleni, — ainoastaan pienen pikkuruisen — lempi-kirjeen — _Markiisitar_. Mahdotonta! _Gabrielle_. Sitähän minäkin sanoin — jossa — ainoastaan näön vuoksi — olisi — pari sanaa siitä, että — että minä valittaisin — noin jollain tavoin pyytäisin anteeksi — — — _Markiisitar_. Anteeksi! Ja sitä sinä kuultelit! Sinä sallit hänen lausua mokomia sanoja — — _Gabrielle_ (sukkelaan). En, en, minä kielsin, minä kielsin sen. heti paikalla. _Markiisitar_ (syleilee häntä, ratkeaa puhumaan juhlallisesti). Mun rakas, armas lapseni! Pidä alati äidin rakkaus ja kunnioitus parahimpana palkintonasi. _Raoul_. Sepä suloinen aate! _Markiisitar_. Mutta kuinka on mahdollista, että hän luulee meitä niin heikoiksi, kun koko vääryys on miehesi puolella. _Gabrielle_. Niin, niin on. _Markiisitar_. Hänhän oli vähällä syöstä sinut kuolemaan. _Gabrielle_. Niin, mitä siihen tulee, äitikulta, — täytyy minun sanoa — minun henkeni ei koskaan ole vaarassa ollut. _Raoul_. Mitä kummia! _Markiisitar_. Eikö vaarassa? Ellei tuo heinähäkki sattumalla olisi ollut ikkunan alla, olisithan sinä pudonnut kuoliaaksi, lapsi-parka! — _Gabrielle_. Niin — mutta — minä tiesin sen olevan siinä, kun ikkunasta hyppäsin. _Raoul_. Mitä kuulen? _Markiisitar_ (katselee tytärtään ihmetellen). Vai tiesit sinä? Oi, nyt tunnen ylpeydellä, että sinä olet minun tyttäreni. (Puristaa häntä rintaansa). _Raoul_. Hän tiesi! Ja kokonaisen kuukauden on hän saattanut antaa minun — hän ei rakasta minua, nyt kirjoitan minä vaikka minkä alle, (Kiireesti paviljonkiin). Kolmastoista kohtaus. Gabrielle. Markiisitar. _Gabrielle_. Kiitoksia, äitikulta! Kiitoksia tyytyväisyydestänne; mutta huomaattehan toki, ettei hän olekkaan syypää juuri mihinkään. _Markiisitar_. Mutta hän luulee olevansa, ja se on pää-asia! Ja meidän velvollisuutemme on käyttää hyväksemme tuota luuloa, ikipäiviksi perustaaksemme sinun valtasi. Kuten aina olen sanonut: Miehet ovat joko tyranneja tahi orjia; ja sentähden pitää niiden — (liike, joka merkitsee: polvistua). _Gabrielle_. Niin, hyvä kyllä, mutta kun Raoul ei tahdo. Eno d'Havrecourt sanoi — — — _Markiisitar_. Niin, hänen kanssaan pitää minun myöskin pakinoida. Minä vain epäilen, että juuri hän on saanut sisarensapojan siihen päähän. _Gabrielle_. Hänkö? Ei, ei koskaan! _Markiisitar_ (saarnaten). Ja se, lapseni, joka sekaantuu avioparin keskinäisiin asioihin, antaen pahoja neuvoja, se on henkilö, joka — — — vait, tuoltapa hän tuleekin. (Menee Gabrielle'n kanssa peremmälle). Neljästoista kohtaus. Entiset. d'Havrecourt (paviljongista). Sitten Jeanne. _d'Havrecourt_ (kääntyen paviljonkiin päin, kovalla äänellä). Ole sinä aivan huoletta vain. Illaksi on jo kaikki kunnossa, tai viimeistään huomis-aamuksi. Vaunujen parantaminen ei vie pitkiä aikoja, ja nyt menen minä itse sitä kiiruhtamaan. (Huomaa Jeanne'in tulevan vuokratilan pihasta). Ahaa! Kuulkaapa, matami Shoppen, joko minun matkavaununi on valmiit? _Jeanne_. Aikoja sitte. Shoppen kävi itse työhön käsin, ja hänellä on terveet voimat — — — — _d'Havrecourt_ (keskeyttää). Niin, minä tiedän, minä tiedän. _Jeanne_. Eihän niissä ollut mitään poikki. _d'Havrecourt_. Sepä hyvä! Siis saatamme matkustaa milloin tahansa. _Jeanne_. Ai'otteko matkustaa? _d'Havrecourt_. Ai'on. Minä, ja sisarenipoika. _Markiisitar_ ja _Gabrielle_. Kuinka? Teidän sisarennepoika?! _d'Havrecourt_. Anteeksi, hyvät naiset, minä en huomannut Teitä. _Gabrielle_. Te ai'olte matkustaa, sanoitte? _d'Havrecourt_. Niin, niin! Se on ainoa keino huvittaakseni Raoul-parkaa. Me aiomme tehdä pienen huvimatkan moniaiden hänen hyvien ystäviensä kanssa — hra Nanteuil — — _Gabrielle_ (äkkiä). Ja hänen vaimonsa? _d'Havrecourt_ (kylmästi). Luonnollisesti. Me matkustamme ensin Italiaan ja sitten Konstantinopoliin. _Gabrielle_. Konstantinopoliin? Maahan, jossa mieheltä saapi olla monta vaimoa! _Markiisitar_ (liike). _Gabrielle_. Ja sen te olette sallinut! Te ette ole estänyt häntä siitä matkasta? _d'Havrecourt_. Mitä minä voin? Te olisitte ennemmin saattanut sen tehdä, vaan silloin te ette tahtonut, ja nyt — hänellä on, kuten jo aavistinkin, vaatimuksia, niin liikamaisia, — ehtoja, niin järjettömiä — — _Markiisitar_ (askel häntä kohti). Ehtoja! Minulle, markiisitar de Lesparre'lle. _d'Havrecourt_. Luonnottomia, mahdottomia ehtoja, sen myönnän minäkin. Hän pyysi minun ilmoittamaan nuo ehdot, mutta minä sanoin, ett'en millään muotoa tohdi sitä. _Markiisitar_. Siinä teitte aivan oikein. _Gabrielle_. Mutta eihän toki olisi vahingoksi kuulla mitä hän pyytää. _d'Havrecourt_. Ei, rouvaseni, — suoraan sanoen — minä neuvon teitä olemaan niitä kuulematta. _Gabrielle_. Ja minkätähden? _d'Havrecourt_ (ottaa kirjeen taskustaan, pitää sen niin, ett'ei Gabrielle ylety sitä tavoittamaan). Rouva Markiisittaren ultimatum oli ainoastaan ankara, mutta tämä, teidän miehenne antama, on niin suunnaton, että sitä tuskin voipi ajatellakkaan. _Gabrielle_ (tavoittaa vihdoin kirjeen). Yhdentekevä, minä luen sen kuitenkin. _Markiisitar_ (ottaa sen häneltä). Et. sinä — vaan minä — — — _Gabrielle_ (hiljaa d'Havrecourt'ille). Vai on se niin kauhea? Mitä? _d'Havrecourt_. On. Ja paitsi sitä ainoa tie sovintoon. _Gabrielle_ (lempeästi). Siis hän toki ajattelee sovintoa vielä. _Markiisitar_ (huudahtaa). Ei, — minä voin pahoin! _Jeanne_. No, mikäs tuota vaivaa! _Gabrielle_. Mikä teidän on, äitikulta? _Markiisitar_ (istuttuaan istuimelle). Mahdotonta — pelkkää hulluutta! _d'Havrecourt_. Enkös minä sanonut. _Markiisitar_ (lukee kirjeen ylenkatseella). "Onneni palajaisi jälleen, jos sinut näkisin, jos saisin puristaa sinun sydäntäni vastaan." _Gabrielle_ (liikutettuna). Siitä kyllä olisimme yksimieliset. _Markiisitar_. "Minä otan sinut vastaan tässä huoneessa, jossa ennen yhdessä asuimme". _Gabrielle_. Oi! _Markiisitar_. "Ja jossa nyt niin pitkän ajan olen asunut yksin." _Gabrielle_. Raoul-parka! _Markiisitar_. "Mutta kun jätit minut, te kuljitte ikkunan kautta." _Gabrielle_ (kärsimätönnä). Mitä nyt? _Markiisitar_ (puoleksi tukahdutetulla äänellä). "Kohtuullista on, että palajattekin" — — _d'Havrecourt_ (nuuskaten). Samaa tietä. _Gabrielle_. Taivas! _Jeanne_ (nauraa). Mitä hän tahtoo? Tahtooko hän rouvan menemään ikkunasta huoneesensa? Sepä naurattava aatos. Vai kuinka, rouva markiisitar? _Markiisitar_ (ylpeästi kohottaen päätään), Quoi? _Jeanne_ (peräytyy kiireesti kaikkein suurimmalla kunnioituksella). _Markiisitar_ (nousee). Hävytöntä, — ja te voitte uskoa? _d'Havrecourt_. En silmänräpäystäkään. Mutta kun olen varma siitä, ett'ei sisarenipoika muuta pilkkuakaan ultimatum'istaan, ja toisaalta katsoen, olin yhtä varma siitä, että te ja niéce'ni hylkäätte sen, olen kaikin voimin kiiruhtanut matkaamme, ja sanon nyt jäähyväiseni, mennäkseni laittamaan kapineitamme kuntoon. _Markiisitar_. Kaikki hyvin, minä äänestän myöskin eroa. _Gabrielle_. Mutta, äitikulta! _Markiisitar_. Minä ymmärrän ajatuksesi, lapseni. Minä kyllä päätän asian hra d'Havrecourt'in kanssa. Mene sinä sill'aikaa kotiin. Nyt et enää saata epäillä, kuinka sinun pitää tuomita miehesi aviorakkautta. _Gabrielle_. En, selvän selväähän on, hän ei rakasta minua enää, koska hän vaatii sellaista, joka (katsellen balkonkiin) on sula mahdottomuus. _Markiisitar_ ja _d'Havrecourt_. Vallan totta. _Jeanne_ (seisoo puun vieressä, hiljaa Gabrielle'lle, joka seisoo toisella puolla). Mahdottomuus, — miksi niin? _Gabrielle_ (samoin). Mitä tarkoitat? _Jeanne_ (vetää hänet muassaan). Tulkaa, tulkaa vain minun kanssani ja olkaa hiljaa. (Menevät vuokra-tilan pihaan, alkaa pimetä). Wiidestoista kohtaus. d'Havrecourt. Markiisitar. _Markiisitar_ (on hiljaa puhellut d'Havrecourt'in kanssa). Ei, herrani! Te ette voi peittää minun silmiäni. Te olette ihan varmaan näiden pommien valaja. (Näyttää kirjettä). _d'Havrecourt_. Minäkö? luuletteko minun todellakin voivan — — _Markiisitar_. Kaikki. _d'Havrecourt_. Oo, rouva markiisitar, Te mairittelette minua. _Markiisitar_. No, minä tiedän vallan hyvin! Te ette ole voinut unohtaa sitä, että minä kerran katsoin markiisi de Lesparre'n paremmaksi teitä. _d'Havrecourt_. Väärä luulo, rouvani. Herra Lesparre oli todella tuo onnellinen, mutta hän oli myöskin niin onnellinen, ett'ei kukaan saattanut kadehtia sitä. _Markiisitar_. Mitä sillä tarkoitatte? _d'Havrecourt_. Minä tarkoitan: Minä matkustan sisarenipojan kanssa. _Markiisitar_. Niinkuin tahdotte, vaan ette ennen, kuin ero on julaistu. _d'Havrecourt_. Mitä se hyödyttää? Hän matkustaa, onhan siinä jo eroa kylliksi. _Markiisitar_. Mutta eron pitää olla laillinen. _d'Havrecourt_. Mutta kuinka ai'otte saada kelvollisia syitä lailliseen naima-eroon? _Markiisitar_. Aivan helposti. Minulla on jo prokuraattori. _d'Havrecourt_. Minulla on kaksi. _Markiisitar_. On tapahtunut häväistys, meitä on pahoin menetelty. (Painolla) Te olette heittänyt meidät ulos ikkunasta. _d'Havrecourt_. Kielletään. Te itse hyppäsitte. _Markiisitar_. Me olisimme voineet pudota kuoliaaksi. _d'Havrecourt_. Älkää unohtako heinähäkkiä. _Markiisitar_. Lyhyesti lausuen, Te ette matkusta, (Muuttaa äkkiä äänensä). Kunnioituksella sulkeudun Teidän suosioonne. (Menee perälle). _d'Havrecourt_. Nöyrin palvelianne! Kuudestoista kohtaus. Raoul (tulee paviljongista). d'Havrecourt. _d'Havrecourt_ (nauraa täyttä kurkkua). Hahaha!! _Raoul_. Taivahan ihme, enokulta, mitä täällä tapahtuu? _d'Havrecourt_. Ei mitään. Minä täällä vain suurimmassa ystävyydessä pakisin anoppisi kanssa — _mater dolorosa'n_ — hän on raivosa. _Raoul_. Sen teki minun _ultimatum'ini_ tai oikeammin teidän. _d'Havrecourt_. Se on tehnyt täydellisen mullistuksen, aivan minun toivoni mukaan. _Raoul_. Me olemme Varmaankin joutuneet liian loitos, enokulta. Herra tietää, miten tämä päättynee. _d'Havrecourt_. Päättynee? (Katsoo vuokra-tilan pihaan). Näetkö kuka tuolla tulee? _Raoul_. Jeanne — ja vaimoni! _d'Havrecourt_. Hiljaa! (Peräytyvät. On jo aivan pimeä). Seitsemästoista kohtaus. Entiset. Jeanne ja Gabrielle. (Tulevat vuokra-tilan pihasta kantaen pitkiä tikapuita). _Jeanne_ (pälyilee ympärilleen). Olkaa huoletta aivan, tääll' ei ole kristin sielua. _Gabrielle_ (heittää tikapuut maahan). Ohho, kuinka ne on raskaat! _Jeanne_ (laskee kantamansa puolen myöskin maahan). No, levätkäämme sitte hieman. _Gabrielle_ (hieroen käsivarttaan). Olisithan sinä saattanut ottaa pienemmätkin. _Jeanne_. Nää on meidän palo-tikkaat. Ne toiset oli liian lyhyet kaikkityyni. Miks'ette antanut minun kuiskata Shoppen'ille, hän olisi tuonut nämät niinkuin ilman mitään. _Gabrielle_. Etpä usko, kuinka minä olen peloissani. _Jeanne_. Miksi niin? Teidän miehennehän tuolla on. Oma asianne, menettekö ovesta vai ikkunasta. Niin jos jotakuta toisia tätä tietä kävisitte tervehtimässä. (Viepi tikkaat balkonkia kohti). _Gabrielle_. Autanko mä sua? _Jeanne_. Ei tarvita, kyllä minä sen paikoilleen asetan. _Gabrielle_. Ole varoillasi. _Jeanne_. Olkaa aivan huoletta, kyllä minä laivani tyyrään. _Gabrielle_. Mutta puhu toki hiljemmin. _Jeanne_ (hiljaa). Kyllä minä laivani tyyrään. _Gabriielle_ (osoittaen ikkunaan). Siell' on valkea. — Raoul on kotona, hän saattaa pian kuulla. _Jeanne_. Kas niin, nyt on kaikki hyvin, nyt huikeasti! _Gabrielle_ (koettelee tikkaita). En, — min'en uskalla — ne huiskuvat! _Jeanne_. Kyllä minä pidän kiini. _Gabrielle_ (astuu muutaman askeleen). Pidätkö sinä kiini? _Jeanne_. Tottakai minä pidän. (Raoul ja d'Havrecourt esiin). _Gabrielle_. Voi voi! _Jeanne_. Mikä nyt? _Gabrielle_. Minä tallaan hameeni helmuksille. _Jeanne_. Nostakaa ne ylös. _Raoul_ (hiljaa). Mutta hän putoaa, eno! _d'Havrecourt_ (samoin). Eikö mitä! lempivien retkiä tarkkaapi Jumalan silmä. _Gabrielle_. Oi, taivas! _Jeanne_. Mitä nyt taas? _Gabrielle_. Minun sääreni näkyvät varmaankin. _Jeanne_. No kaikkia nyt vielä. _Gabrielle_. Näkyvätpä! _Jeanne_. Onhan täällä pilkkosen pimeä, jott'ei näe kättään nenänsä edessä, ja olkoonpa nyt, että ne näkyvätkin — noita sääriä ei tarvitse hävetä, kyllä niitä kernaasti katseleekin. — Kas niin, nyt olette jo puoli-tiessä. _Gabrielle_. Huu! (kapuaa kiireesti peloissaan alas). En, min'en tohdi, vaikka mikä olkoon. _Jeanne_. Voivoi, kuinka nuo fiinit rouvat ovat kömpelöitä. (Viepi tikkaat toisaalle). _Gabrielle_. Mitä ai'ol? _Jeanne_. Minä muutan ne tälle puolelle, jotta voitto pitää muurista kiini. _Gabrielle_. Nyt on parempi. _Jeanne_. Kas niin, onko nyt hyvin? _Raoul_ (hiljaa). Nyt en näe häntä enää! _d'Havrecourt_. Ole vaiti _Gabrielle_. Minä kuulin jonkun puhuvan. _Jeanne_. Eikö vähät, tarhapöllöt ovat vain tuulettelemassa. _d'Havrecourt_. Erinomaisen mairittelevaa. Kiitos kunniasta! _Gabrielle_. Jeanne! Nyt olen täällä ylhäällä. (d'Havreccourt on lähestynyt, rykii). _Gabrielle_. Herrainen aika, tuoll'on joku! _d'Havrecourt_ (ottaa Jeanne'a kädestä). Minä. _Jeanne_. Tuo vanha äijä. _d'Havrecourt_ (yhä hiljaa ja hyvin reippaasti). Tuossa! (Antaa kukkaron). Tuo on sinun, kun vain kiireesti juokset linnaan sanomaan rouva markiisittarelle, että juuri tällä hetkellä eräs nuori nainen on sisarenipojan makuukamarissa. _Jeanne_. Tää ei ole hullumpaa! (Säntää ulos). _d'Havrecourt_. Varmuuden vuoksi tukkikaamme paluutie. (Muuttaa pois tikkaat). Kahdestoista kohtaus. Gabrielle. d'Havrecourt (hiipii salaa) Raoul'in luo. _Gabrielle_. Minusta on aivan, kuin olisin kuullut jonkun äänen. Se oli toki varmaankin luulottelua. Jeanne! Jeanne! Kas niin! Nyt hänkin on juossut tiehensä; mitäs nyt on tehtävä? _d'Havrecourt_ (estää Raoul'ia). Olehan toki aloillasi. Ei olo aika vielä. _Gabrielle_ (koputtaa ikkunaan). Minä täällä olen — Gabrielle. _Raoul_. Päästäkäähän minut toki. _d'Havrecourt_. Tahdotko anastaa itsellesi onnen, nähdä kuinka syvästi hän sua rakastaa. _Gabrielle_ (koputtaa jälleen). Minä olen tahtosi täyttänyt, sanomalla mitään äidilleni. Täällä minä olen — olethan hyvä, laske minut sisään! _Raoul_. Gabrielle! _d'Havrecourt_. Vaiti! _Gabrielle_. Sin' et vastaa. Raoul, oletko minulle suutuksissa vielä? _d'Havrecourt_. Ei vielä, sanon minä. _Raoul_. Nyt hän on jo odottanut koko neljännestunnin. _d'Havrecourt_. Hän antoi sinun odottaa kokonaisen kuukauden. _Gabrielle_. Raoul! Minun on vilu — minä vilustun. (Polkee jalkaansa). Mutta aukaisehan toki, minä jo pian tuskastun. _d'Havrecourt_. Näetkös! _Gabrielle_. En, en, en minä tuskastu. _Raoul_. Näettekös! _Gabrielle_. Me emme koskaan enään ole epäsopuisat, se on saattanut minut niin onnettomaksi. Ystäväni, puolisoni, armahani! Minä kadun vikojani ja pyydän sinulta anteeksi. Voitko vaatia enempää? _Raoul_ (irroittaa itsensä, huutaa). Gabrielle! _Gabrielle_. Taivas! Raoul! Kuinka sinä olet sinne tulin!? _Raoul_. Entäs sinä, sulo-Gahrielle'ni! Kuinka sinä olet sinne tullut? _Gabrielle_. Sit'en tiedä, minä tulin nousseeksi tänne. (Äkkiä). En, en, miksi teeskentelen? (Nöyrästi). Sinä pyysit sitä, ja minä tottelin — se oli velvollisuuteni. _Raoul_ (syöksyy paviljonkiin). Yhdeksästoista kohtaus. Entiset. Markiisitar. Jeanne. _Markiisitar_. Siellä on nuori nainen, sanoit sinä, vävyni luona — tähän aikaan vuorokautta — — _Gabrielle_. Taivas, äitini! _Jeanne_. Niin, Teidän armonne. _Markiisitar_ (katsoo balkongille). Niinpä, todentotta, sinä olet, oikeassa. (Ikkuna aukeaa, Gabrielle astuu sisään). Ahaa, hra d'Havrecourt! Te sanoitte minulta puuttuvan todistuksia, nyt minulla niitä on, nyt puuttuu ainoastaan — — d'Havreoourt. Todistajia. _Markiisitar_. Niitäkin minulla on. _d'Havrecourt_ (Jeannelle). Mitä hän sillä tarkoittaa? _Jeanne_. Tuossa tuokiossa tulee pari palveliata soihtuineen. _d'Havrecourt_ (Hieroo käsiään). Mainiota! Verratonta! (Palveliat soihtuineen; näyttämö valoisa). _Markiisitar_ (Menee paviljongin luo, aukasee oven). Tulkaahan vain ulos, rouva Nanteuil, tai ken te lienettekään; kylläpä kohta saamme tietää, ken te olette. (Raoul, pitäen Gabriellea kädestä). Taivas, mitä näen? Tyttäreni? _d'Havrecourt_. Ja hänen miehensä, joka ei koskaan ajatellutkaan eroa. _Markiisitar_. Tyttäreni? Ja kuinka sinä pääsit tuonne ylös? _Jeanne_ (on ottanut tikkaat, kurkistelee puolien valitse). Tikapuita myöten. _Markiisitar_ (ylpeästi). Ja sinun arvosi? _Jeanne_ (markiisittaren äänellä). Kapusi aivan samaa tietä. _d'Havrecourt_ (markiisittarelle). Antaa noiden olla olollaan, armollinen rouva! Ja me, älkäämme enää milloinkaan sekaantuko heidän asioihinsa. Uskokaa minua, joka talossa, joka on niinkuin sen oleman pitää, on mies isäntänä. _Jeanne_ (hiljaa Gabriellelle). Ja vaimo miehenä, — vaan sit' ei saa kukaan huomata! *** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ULOS IKKUNASTA *** Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed. Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution. START: FULL LICENSE THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license. Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works 1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. 1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below. 1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others. 1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States. 1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: 1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed: This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. 1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work. 1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™. 1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License. 1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1. 1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that: • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.” • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works. • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work. • You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works. 1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. 1.F. 1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment. 1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE. 1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem. 1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. 1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions. 1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause. Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™ Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life. Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org. Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws. The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS. The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate. While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate. International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate. Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support. Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition. Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org. This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.