The Project Gutenberg eBook of Omalla konnulla This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. Title: Omalla konnulla Huvinäytelmä kolmessa näytöksessä Author: Aapo Pärmänen Release date: July 2, 2025 [eBook #76431] Language: Finnish Original publication: Porvoo: Werner Söderström, 1901 Credits: Tapio Riikonen *** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK OMALLA KONNULLA *** language: Finnish OMALLA KONNULLA Huvinäytelmä kolmessa näytöksessä Kirj. AAPO PÄRNÄNEN Porvoossa, Werner Söderström, 901. HENKILÖT: KIVIAHO, torppari. LIISA, hänen tyttärensä. NIEMINEN, talokas. ANNA, hänen vaimonsa. SAARIMÄKI, nuori torpanmies. PEKKA, | palvelijoita. KATRI, | HAKALA, itsellinen. LIMBERG, kuleksiva asiamies. LEENA, hieroja. NIMISMIES. KAKSI KYLÄNMIESTÄ. ENSIMMÄINEN NÄYTÖS. Kiviahon asunto. Yksinkertaisesti sisustettu torpan tupa. KIVIAHO (käy ikkunaan). Ei vieläkään näy Leenaa. Käskitköhän sinä varmaan tänä iltana tulemaan? LIISA. Johan minä sanoin, että Leena lupasi tulla. Olisi taitanut tulla mukaanikin, mutta sattui juuri panemaan sarvia Tiensivun Jaakon selkään, eikä toki käynyt kesken jättäminen. KIVIAHO. Niinhän minäkin luulen, että hän saapuu. Mielelläänhän Leena on meillä oleskellut. LIISA (pisteliäästi). Hätäkös tuon viihtyessä täällä. Kestitsettehän muoria kuin parasta pappia. KIVIAHO. No, no, eihän tuolla usein taida herkkupalat edessä olla. Ja työstäänhän Leenakin saa ruoan ja kahvikupposen. LIISA. On sekin työtä, panna sarvia ihmisen selkään. KIVIAHO. Hyvähän sinun on niin sanoa, kun olet nuori ja terve. Mutta kun tulet minun ijälleni, niin toista taitanet tuumailla. (Oikaisee hartioitaan.) Voih, kun noita harteita ei lakkaa pakottamasta! LIISA. Imettäisitte edes vähemmän verta selästänne. Ei tuommoista nuoremmankaan ruumis kestäisi. Toisella viikolla oli Leena kuppaamassa ja nyt taasen häntä tarvitsette. KIVIAHO. Elä tuossa viisastele, vaan laita sauna hyvin lämpimäksi. Hanki myös vastat ja vedet valmiiksi, ettei Leenan tarvitseisi kauan odottaa. LIISA. Johan olen saunan lämmittänyt, ja osaa kai Leena itsekin saunavedet saada. KIVIAHO. Mistä se vieras tietäisi — LIISA (pilkaten). Näkyypä tietävän isommatkin asiat niin meillä kuin muuallakin. Ette te isä liene kuullutkaan muorin viimeisiä tietoja. KIVIAHO. Mitä ihmeellisiä ne olisivat? LIISA. Ne kuuluvat olevan sellaisia, että te kohta menette naimisiin (rientää pois). KIVIAHO (its.) Mitä! Minäkö naimisiin ja kenen kanssa? Mitä ihmettä tämä merkitsee? (Raottaa ovea ja huutaa Liisan jälkeen.) Liisa hoi, mikä sinulla oli sellainen hätä! Sanoiko Leena, että minä menen naimisiin? (Its.) Ei tainnut enää kuullakaan. Mutta mitä ihmettä sillä oli mielessä? HAKALA (tulee pirttiin). Päivää, Kiviaho! Aiotko naimahommiin, koska sattumalta sinun sellaista haastavan kuulin lähestyessäni tupasi ovea? KIVIAHO. Ilman aikojaanhan tässä vain Liisan kanssa oli puhetta kylän akkain jutuista. Liian vanha ja vaivainen minä jo olenkin aviosäätyyn. Olisi aika, jolloin parempia asioita ajateltaman pitäisi. HAKALA. Hui hai, ei vielä hätää! Vanhanahan varaa ja tukea tarvitaan. Onhan vainio luotu miehelle avuksi. KIVIAHO. Kyllähän sanassa niin sanotaan. HAKALA. Ja näetkös, sitävarten kai vaimo tehtiinkin miehen kylkiluusta. KIVIAHO. No onhan se niinkin, ja semminkin se pitää paikkansa, jos sattuu hyvä ja sovelias apu olemaan, niin kuin oli vaimovainajani — rauhassa maatkoon hän tuonelan turpeen alla. — Mutta huonostikin käydä voi, jos tämä toran ja riidan tullessansa tuo, niin että rähinä ja tiuske naapurin veräjälle asti illoin ja aamuin kaikuu. HAKALA. Ei pidä ajatella juuri niitä pahimpia puolia. Eivät ne pikku riidat kovin vaarallisia ole, tuovat vain pirteämpää mieltä. Ja tokkopa Leena vielä varsin tasaantumaton hulivili lie. KIVIAHO. Leenako! Mitä sinä hänestä? — Vai satuitko tullessasi näkemään Leenaa? Hänen pitäisi tulla meille tänä iltana panemaan muutamia sarvia selkääni. Alan tulla jo niin raihnaiseksi. — HAKALA. Sitähän Leenakin huusi minulle Tiensivun tuvan ikkunasta — KIVIAHO (keskeyttäen). Ettäkö minä olen tullut raihnaiseksi. — HAKALA. Ei, vain että muistaisin ohi kulkeissani pistäyä täällä sanomassa, että laitettaisiin sauna lämpimäksi. Ja kerkesi tuo paljon muutakin haastaa, vaikka en kaikkea kuunnella viitsinyt. KIVIAHO. Vai puhui muutakin. No oliko erinomaisempaa haastettavaa? HAKALA. Muori puhui tytöistä ja pojista. — Mitähän tuosta kuunteleisi. Mutta se minun korviini kiinni sävähti, kun sanoi Saarimäen Juhon aikovan tähän Kiviahon torppaan isännäksi. KIVIAHO. Mitä! Saarimäen Juhoko pyrkisi minun torppaani? Mitä sinä oikeastaan tarkoitat? HAKALA. Tarkoitan sitä mitä sanoin. Ja minusta tuntuu, ettei puhe aivan perätöntä liene. Kuulin itsekin Juhon puhuvan Niemisen kanssa torpankirjoista. KIVIAHO. Mutta onko tämä järjen puhetta? Saarimäkikö ajaisi minut pois omalta maaltani? HAKALA. Näyt unohtavan, että olet Niemisen torpassa. KIVIAHO. Tämä torppa on laillisesti kirjoitettu minulle kahdeksikymmeneksi viideksi vuodeksi. HAKALA. Mutta vuokra-aika on jo loppuun kulunut, sanoi Nieminen, eikä uusia kontrahtikirjoja liene vielä tehty. KIVIAHO. Tosiaankin! Sen olen ihan unohtanut. Onko siis jo niin paljon aikaa kulunut siitä, kun tänne mökkiä hommasin. Kaksikymmentäviisi vuotta! — Maltahan. Siitä on nyt seitsemän vuotta kun vaimovainajani kuoli, ja me elimme yhdessä yhdeksäntoista vuotta. Vuosi jälkeen häittemme muutimme tähän uudistorppaan. Siis olen raatanut tässä ja raivaillut Kiviahon kontua kaksikymmentäviisi vuotta. Miten ihmeen tavalla minä olen koko ajan kulun unohtanut. — Mutta nytkö pitäisi minun vanhoilla päivilläni ottaa keppi käteen ja lähteä pois? Ei, se on mahdotonta. HAKALA. Mutta minkä vuoksi mahdotonta. Kun kontrahti-aika on loppuun kulunut, niin on Niemisellä valta ottaa torppaansa kenen hän tahtoo. KIVIAHO. Minun on vaikea uskoa, että Nieminen käyttäytyisi niin armottomasti. Hän on aina kunnon miehenä pysynyt, ja luulen hänen olleen minuun tyytyväisen. HAKALA. Niin näytti. KIVIAHO. Kaksikymmentäviisi vuotta sitte oli tämän tuvan ympärillä vain viljelemätöntä metsää ja kivikkokangasta, missä ketut ja jänikset viettivät häiritsemätöntä elämää. Nyt on tässä peltoa enemmänkin kuin yhden torpan tarpeeksi, ja pellon takana aukenee vihanta niitty, jonka omin käsin raivasin. Mutta on tällä paikalla kysyttykin työtä ja voimia. Muistan vielä selvästi, kuinka vaimovainajanikin raatoi nuoruutensa päivinä aamusta varhain iltaan myöhään. Ehkä hän lienee tehnyt enemmänkin kuin voimansa sallivat. HAKALA. Hän oli tosiaankin ahkera ihminen. Ja helläluonteiseksi häntä sanottiin. Huomasin minäkin, kuinka rakkaasti hän kohteli ainoata tytärtään. KIVIAHO. Eihän se huoli ja vaiva ole sentään hukkaan mennyt, sillä parempi on nähdä asuttua kuin autiota maata. Kuitenkin kävisi mieleni katkeraksi, jos toinen tulisi ja riistäisi työn hedelmät pois. Toivoin, että saan tämän konnun perinnöksi jättää tyttärelleni. HAKALA. Tyttärellesi kai Saarimäkikin torppaasi hommaa. KIVIAHO. Mitä sinä tarkoitat? HAKALA. Tarkoitan vain, että taitavat olla yksistä tuumin. KIVIAHO. Häh! Mitä minun tyttärelläni on tässä asiassa tekemistä? HAKALA. Hyvinpä vähän olet tehnyt havaintoja, kun et tiedä, että Saarimäki on jo kauan Liisaa silmäillyt. Ja tokkopa Liisa lieneekään vastahakoinen. KIVIAHO. Mitä! Minunko tyttäreni menisi miehelle, joka vehkeilee saadaksensa minulta torpan ryöstetyksi. Mutta siitä aikomuksesta täytyy tulla loppu. — Missähän Liisa viipynee. Minun täytyy tästä asiasta saada heti selvä. (Menee ulos.) HAKALA. Niin vain! Minä saanen kyllä asiat oikealle tolalle. Ukko tyhmeliini näkyy uskovan minua kuin parasta pappia. Mutta nyt pitäisi tavata Leenaa. (Leena tulee nyyttineen.) Tuossa tuleekin kuin käsketty. LEENA. Hyvää päivää! Eikö täällä isäntä olekaan kotona? Minua pian saapumaan käskettiin, ja läksinkin heti, kun Tiensyrjän Jaakon selästä sarvet pois otin. Juoksin katketakseni, koska Kiviahon hartaasti odottavan luulin. Täällä ei kumminkaan näy olevan hätäpäiviä. Liekö saunakaan lämmitetty, koska ei talonväkeä ole kotona yhtään ristinsielua. HAKALA. Eikö Leena jo ala kuulua talonväkeen? LEENA. Mitä Hakala meinaa? HAKALA. Leenastahan kuuluu tulevan emäntä tähän taloon. LEENA. Siunaa ja varjele! Johan Hakala oikein hulluja pakisee. Minustako oikein tämmöisen torpan emäntä? HAKALA. Eikö olisi mieleen? Suottako Kiviaho niin rakkaana vieraana pitää. LEENA. Hyvästi on kyllä minua täällä pidetty, ja olenkin sanonut monta kertaa, että Kiviaho on niitä kylän parhaita. En ole vaivaloisen elämäni aikana koskaan tavannut niin hurskasta. — HAKALA. Ja yksinkertaista. LEENA. Kyllä hän on ymmärtävä ihminen, sen tiedän. Eipä hän tarvitsekaan rovastin viisautta kyntääkseen näitä kivisiä ahoja. Riittäähän meille syntisille ihmisille paljon vähempikin. Mutta etkö näe, kuinka Kiviaho on hyvä hoksaamaan miten talo on reilassa pidettävä. HAKALA. Mutta eipä älyä vuosikausiin kuinka ainoa tytär kuhertelee ihan nenän edessä. LEENA. Mistä sinä tiedät, vai oletko itse ollut kuhertelemassa? HAKALA. Kaspa vaan. Näytänpä tietävän enemmän kuin Leena, joka muuten tavallisesti kylän asiat pohtii ja seuloo. Et liene käynyt Saarimäessä sarviasi näyttämässä, koska olet noin tietämätön. (Saarimäki ja Liisa tulevat.) LEENA. Elä lörpöttele, irvihammas! Ei Saarimäen Juho tähän vävyksi tule, ei vain. LIISA. Vai niin. Leenako sen asian niin varmasti tietää? SAARIMÄKI. Taisi nähdä sarvipussista ennustusmerkkejä. LEENA. Elä räyhää vanhemmille ihmisille. Saisit olla hieman siivommalla toisten ihmisten huoneissa. LIISA. Leena kaiketi kuuluu talonväkeen, vai kuinka? HAKALA. Totta kai, kun kerran emännäksi aikoo ruveta. LIISA. Minä tässä olen tähän saakka emännän virkaa hoitanut. HAKALA. Elä pöyhkeile kalkkunanlapsena, kun oletkin vain pieni kananpoika. LIISA. Ja sinä kukonpoikana aioit tulla kananpoikaa katsomaan, vai millä retkillä kuljet? HAKALA. Tulin tienoppaaksi vanhalle kukolle, joka vielä kanatarhaan aikoo. LIISA (Itsekseen). Mitä se tarkoittaa oikeastaan? SAARIMÄKI. Hauska virka aikaihmisellä olla kukkojen puhemiehenä. No miksi et mene jo näyttämään herrallesi kanalan veräjätä? HAKALA. Ylkämiestä tässä olen odotellut. Se taisi mennä höyheniänsä sukimaan ja partaansa ajamaan. LIISA. Nytkö vasta hupsuksi tulet, vai oletko jo ollut ennenkin? HAKALA. Siltäkö näyttää? No enhän minä koskaan ole viisas ollut sinun mielestäsi. Mutta eipä tiedä, kummalla meistä tällä kertaa lienee tyhmyyden naamari silmillä. (Menee ulos.) SAARIMÄKI. Mitä se tarkoittaa tuo Hakalan Jaakko ja millä retkillä se kulkee? LEENA. Eikö liene tullut tietämään, miten ovat ne vanhat rakkaussuhteet. LIISA. Vai sinua se tuli helssaamaan! No juokse täältä mielitiettysi perään, niin että sarvet nyytissä kalisee. LEENA. Kutsumattasi olen tullut ja käskemättäsi lähden. Mutta sinä kai paremmin tiedät, kuta kyyhkyä Hakala katsoa tahtoi, kun vaan muistelet muinaisia kuherruksiasi. LIISA. Häpeä jo ja aseta kerrankin myrkyllinen kielesi! Elä unohda, että olet nyt meidän tuvassa. LEENA. Teidän tuvassa — — SAARIMÄKI. Kyllä tuollaisen suun saa vähemmälläkin vaivalla tukituksi. (Leenalle.) Ulos, suunsoittaja, tuossa on ovi! (Ajaa ulos.) Ja tuossa on sarvipussisi. Nyt ei sitä täällä tarvita. LIISA. En minä ymmärrä, mikä tuolle akalle on tullut. Se käy yhä hävittömämmäksi mitä paremmin isä on sitä kestittänyt, SAARIMÄKI. Mutta minä ymmärrän. Etkö ala uskoa, mitä sillä on mielessä? LIISA. Ihanko todellakin se aikoo saada narratuksi vanhan isäni päästäkseen tähän emännäksi? Minun on vaikea uskoa, että isäni sellaista ajatteleisi, ja kumminkin pelkään. SAARIMÄKI. Pelkään minäkin. Tiedäthän, että isäsi on muutamissa suhteissa hieman yksinkertainen, vaikka perin rehellinen ja uuttera työntekijä. Ei tiedä, vaikka Leena saisi hänen ajatuksensa sotketuksi. LIISA. Sitte täällä elämä alkaisi, jos isä menisi naimisiin tuon kanssa. Minä en silloin tulisi viikkoakaan kotona toimeen. Mihinkä silloin joutuisin? SAARIMÄKI. Elä ole pahoillasi. Ehkä me löydämme jonkun kolkan asuaksemme ja myös maan turvetta kuokkiaksemme. Olen puhunut Niemisen kanssa, että hän antaisi minulle Takakorven maan viljeltäväksi. Kun saamme sen kohtuullista vuokraa vastaan ja oikeudella viljellä kolme- tai neljäkymmentä vuotta, niin voimme iloisella mielellä voimiamme uhrata uudismökin hyväksi. LIISA. Mutta kuinka sitte käy, jos ei Nieminen suostu? SAARIMÄKI. Suostuu kyllä. Onhan hän jo puoleksi luvannut. LIISA. Säälittäisi minua jättää isän koti ja kontu. Tässä olisi asumista kyllä, ja työmiestä tarvittaisiin. Ja niinhän olen aina toivonut, että sinä tulisit meille taloudesta huolta pitämään, jotta kivulloinen isäni saisi levollisemmin viettää vanhuutensa päiviä. Mutta nyt näyttää se ajatus mahdottomalta. SAARIMÄKI. Mahdotonta se on siinä tapauksessa, jos isäsi Leenan tähän emännäksi ottaa. LIISA. Surkuttelen isä parkaani, jos hän todellakin semmoista ajattelee. Hänelle tulisi paljon kärsimyksiä, ja pian kai olisi molemmilla tie edessä ja keppi kädessä. SAARIMÄKI. Se voi olla hyvin mahdollista. LIISA. Kyllä se niin kävisi, jos sellainen kuin Leena tulisi tänne talouden hoitajaksi. Eihän isässäkään ole enää työntekijää niinkuin ennen. Minä en ymmärrä, kuinka saisin sen estetyksi. SAARIMÄKI. Vaikeata ja ilkeätäkin olisi ruveta esteitä tekemään, jos Kiviaholla on varma aikomus mennä vielä naimisiin. Mutta kun ajattelemme, että tuo naimiskauppa tuottaisi hänelle onnettomuutta, niin olisi jotakin tehtävä sen estämiseksi. LIISA. Etkö voisi keksiä mitään keinoa? SAARIMÄKI. Maltahan. Niemisen kanssa tuli sattumalta puheeksi isäsi torpankirjat, ja hän mainitsi, että vuokra-aika on jo umpeen kulunut. Luulen, ettei kirjoja ole sen jälkeen uudistettu. Mitähän jos puhuisimme Niemiselle minne päin asiat näkyvät kääntyvän, ja pyytäisimme Niemistä vähän peloittelemaan isääsi sillä, ettei muka uudistaisikaan torpankirjoja, jos tämä Leenan aikoisi emännäksi ottaa. Ehkä tuo keino tepsisi. LIISA. Mutta sehän olisi pelkkää narraamista. SAARIMÄKI. Niinpä kyllä olisi. Mutta en minä sellaiseen keinoon kehoittaisi, ellei se tapahtuisi hänen itsensä tähden. LIISA. Ja mahtaisiko Nieminen taipua tuolla tavoin konstailemaan? SAARIMÄKI. Nieminen on ymmärtäväinen ihminen, kyllä hän hoksaa asian oikean puolen. LIISA. No eihän tuo pikku petos mahtaisi kovin suuri synti olla, jos vain isärukka tuosta hulluudestansa vapautuisi. Mutta entä jos Nieminen muuttaisi leikin todeksi ja ajaisi isän pois tästä torpasta? SAARIMÄKI. Ei suinkaan hän sitä tee. LIISA. Kuka sen voi varmasti tietää. — Kun vain ei mitään vehkeilyjä tapahtuisi. Ei voi arvata mitkä asiat ovat Hakalallakin ajettavana. Hänellä näyttää olevan meille vanhaa vihaa, ja kun hän oleskelee paljon Niemisessä, niin voisi siellä juoruja jutella. SAARIMÄKI. Mutta mitä välityksiä teillä on tuon Hakalan kanssa? Muistathan, että Leenakin äsken puhui jotain semmoista. LIISA. Ja sinä uskot Leenan puheita! Rupeatko minua epäilemään? SAARIMÄKI. Enhän minä ole sanonut epäileväni. Mutta tuollaiset puheet — LIISA (keskeyttäen). Ovat tuulesta temmattuja. Leenakin hyvin tietää, että Hakala on turhaan odottanut ystävyyttäni, tai oikeammin sanoen isäni kontua, päästäksensä tänne isännäksi. SAARIMÄKI. Sillä tavallako asiat ovatkin? LIISA. Isäni ei siitä mitään tietänyt, eikä havainnut sitäkään, että Hakala monet yöt kävi vaanimassa huoneeni oven takana. Jos en olisi ollut kyllin älykäs suojelemaan itseäni, niin olisin isäni silmäin edessä saanut menetellä miten hyvänsä. SAARIMÄKI. Etkö ole isällesi mitään kertonut? LIISA. En minä sellaista viitsi ruveta hänelle juttelemaan. Harvoinhan naiset mieshenkilöille omista asioistansa haastavat. SAARIMÄKI. Eivätkö yhdellekään mieshenkilölle? LIISA. No enhän minä kaikkia naisia tiedä. SAARIMÄKI. Mutta itsesi tiedät. Juttelithan sinä minulle. LIISA. Niin — sinulle. SAARIMÄKI. Enkös minä olekaan mieshenkilö mielestäsi? LIISA. Kaspa vaan kun olet lystikäs! Mutta entäs jos olisi pahin asia kertomatta? SAARIMÄKI. Sitä en usko. LIISA. Minkätähden et? SAARIMÄKI. Sen vuoksi, että sinulla ei ole mitään pahempaa kerrottavaa. LIISA. Ei olekaan. En minä tahdo sinua narrata. SAARIMÄKI. Niin minäkin ajattelen. (Sieppaa Liisan polvelleen.) Mehän aiomme yhdessä maailman tanteria taivaltaa, niin ei meillä ole mitään salattavaa toisiltamme. — Ajatteles että meillä on kohta oma mökki päiväpaisteisella mäkirinteellä. Siellä hommaa ja häärää tuommoinen sievä emäntä, ja onpa ehkä hepo tallissa ja oma lehmä navetassa. KIVIAHO (tulee pirttiin). Mitä tämä merkitsee? Ja sinäkin Liisa haet lymypaikkoja tuommoisille vehkeilyille. Minä olen sinua jo kauan turhaan etsinyt. SAARIMÄKI. Ei hae lymypaikkoja Liisa, enkä minäkään piilosilla kulje. Ihan olemme rehellisesti aikoneet mennä naimisiin, ja pyydämme teidän suostumustanne. KIVIAHO. Mutta minä en koskaan siihen suostu. Tämmöisistä vehkeilyistä pitää tulla kerrassaan loppu. LIISA. Mutta isä, mitä te oikeastaan ajattelette? LEENA (on raottanut ovea ja huomattuaan Kiviahon, käy sisään). Jopa vihdoin on isäntä saapunut. Nyt kai uskaltanee sisällekin tulla. KIVIAHO (Leenalle). No johan toki Leenakin on tullut. Minä olen saanut kauan odottaa. (Oikaisee selkäänsä.) Voih, kun noita harteita yhä pakottaa! Auttaisikohan nyt hierominen vai kuppaaminen? LEENA. Ehkä koetetaan molempia. Tullee kai vähemmälläkin harteet kipeiksi, saatikka tuommoisen joukon keskellä. Jo minä olen monta kertaa sanonut, että on sillä Kiviaholla kärsimistä, kun kaikki kylän heittiöt pyrkivät hänen asunnolleen rauhattomuutta tekemään. Tässä äsken tulin jo tänne isännän käskyn mukaan, mutta nuo koirankuonolaiset ajoivat minut ulos paljaan taivaan alle. (Nyyhkien.) Semmoistahan se on, kun ihminen joutuu näin köyhäksi ja halvaksi syntiseksi kuin minäkin olen. KIVIAHO. Kuka sellaista on uskaltanut tehdä minun kotonani? Olisiko Liisa? LEENA. Saarimäkihän se sellainen. Rehentelee toisen asunnossa. Vai aikoneeko tähän haltijaksi kohota, koska jo alkaa isännän mahtia näyttää. SAARIMÄKI. Se on totta, että ajoin äsken Leenan ulos. Mutta Kiviaho ei sitä pahaksi panne, sillä puolustin tyttärenne kunniaa ilkeäsisuista parjaajaa vastaan. LEENA. Sinäkö olisit Kiviahon tyttären kunnian puolustusniekka! Katsokoon vaan Kiviaho tytärtään, ettei joudu häpeään sellaisten puolustajoitten tähden. LIISA. Eiköhän olisi parasta, että Leena jättäisi minun kunniastani huolehtimisen sikseen. SAARIMÄKI. Ja te Kiviaho, elkää pahaksi panko, jos minäkin syrjäisenä sanon teille muutaman sanan. Te pidätte kotirauhasta, ettekä suvaitse riitaa talossanne. Mutta tuollaisia maineen pahentajoita ja valhekielisiä juorukelloja te suositte ja suojelette. Katsokaa, ettei siitä johdu ikävyyksiä omaan huoneeseenne. LEENA. Itse olet valhekielinen konstinnäyttäjä, ja vielä tulet muita neuvomaan, mokomakin maitoparta ja piimäsuu kapustan nuolija. (Surkutellen.) Voi sinua syntisparka, kuinka osaat haukkua. Kiviahokin, vanha mies, sallii tuollaisten husaarien häväistä rehellisiä ihmisiä. KIVIAHO. Sinä tiedät, Saarimäki, ettei sinulla ole mitään tekemistä täällä. Ja kun ajattelet kieroja aikeitasi minua kohtaan, niin et viitsisi tulla kasvojasi näyttämään, vielä vähemmin minua neuvomaan. Jos olisin nuorempi mies, niin näyttäisin sinulle, mistä on viisi hirttä poikki, niinkuin olit äsken tehnyt Leenalle. LEENA. Siinä sen nyt kuulit oikein isännän suusta! SAARIMÄKI. Mutta Kiviaho, minä en tahdo olla loukkauksena teille enkä muille tämän talon asukkaille. Kyllä minä lähden ilman riidatta. (Aikoo lähteä.) LIISA. Elä mene, Juho, on minullakin vähän sanomista. Te isä tahdotte ajaa Juhon ovesta ulos, ja te tiedätte, että hän on minun parhain ystäväni, jolle kerran olen ijäistä uskollisuutta vannova. Te tahdotte siis samalla hyljätä minutkin. Nähtävästi olisitte tyytyväinen erään vieraan ja vanhemman hoitoon, jossa tapauksessa minä olisin liikaa. On siis parempi, että minä aikanansa lähden. Hyvästi, isä! (Menee Saarimäen kanssa.) KIVIAHO. Mitä! Mikä tuolla puheella oli tarkoituksena? Aikoiko Liisa lähteä pois, vai mitä tämä tietää? LEENA. Ei se uhkaus taida kovin vaarallista olla. Kyllä routa porsaan kotiin ajaa. KIVIAHO (aukaisee oven). Liisa, elä mene, Liisa! Esirippu alas. TOINEN NÄYTÖS. Niemisen tuvassa. KATRI (Pekalle). Elä koko iltapäivää ole tuvassa tuon piippunysäsi kanssa, vaan mene jo laittamaan pihan veräjä kuntoon niinkuin käsketty oli. PEKKA (loikoen penkillä). No ei niin kiirettä, ettei tehdä ennätä. KATRI. Mutta näethän, että ilta alkaa olla jo käsissä, eikä isäntä ole tyytyväinen, ellei se aikanansa tule laitetuksi. PEKKA. Ei hätä hyväksi ole eikä kiirettä ole luotukaan. KATRI. Mutta on käsketty joutumaan. PEKKA. Isäntä tietää, etten minä usein laiskan jalkineissa kulje. KATRI. Mutta minkätähden juuri nyt on tarvis laiskotella? PEKKA. Vielä kai isäntäväkikin on tuolla kamarissa univirsiä vetelemässä. Eikä hyvä pahaa tee rengillekään. Näethän, että näin on mukava olla köllötellä ja miettiä. KATRI. Miettiä! No sitä ei liene ennen tapahtunut. Mikä ihme nyt sai meidän Pekan miettivälle tuulelle? Aiotko papiksi pyrkiä vaiko kirjanpainajaksi? PEKKA (nousee istumaan). Luulet kai, ettei minun aivoihini ole ajatuksia annettukaan. Ole huoletta! Kyllä ne ovat siellä tallella, vaikka ei aina tarvita. KATRI. No mihinkäs niitä nyt tarvitaan? PEKKA. Kas, kas, olisitpa utelias tietämään. KATRI. En taitaisi viisastua siitä, jos tietäisinkin. PEKKA. Elä ole noin sukkela päättämään. Et tiedä, vaikka koskisivat sinua. KATRI. Minua! Olisipa hauska tietää, mitä minussa on ajattelemista. PEKKA. Tuumailin vain, että olisi sinunkin parempi hommata ja häärätä omalla mökillä kuin kuluttaa kaikki voimasi toisen työn ääressä. KATRI. Niin olen minäkin jo ehtinyt ajatella. PEKKA. Oletko? No sepä vetelee! Olen aikonut pyytää isännältä Palolahden autiotorppaa Kiviahon takalistolta viljeltäväkseni. KATRI. Luulisitko siellä parempia etuja löytäväsi? Pois siitä nälkä ajoi entisenkin torpparin. PEKKA. Mitäs siitä. Eihän mies uskaltanutkaan reippaasti turpeeseen tarttua, vaan kulki alakuloisena hurskasten seuraa hakemassa. KATRI (totisena). Elä pilkkaa pyhää asiaa. Jospa sinäkin yhtä hartaasti siitä paremmasta huolta pitäisit! Sillä Herran siunaus on uskovaisen huoneessa. PEKKA. On kyllä, mutta Herran siunaus ei kynnä eikä kylvä, ei kaiva ojia tai lannoita maata, ellei ihminen niitä aikanansa toimita. Ja häneltä ne jäivät, hän heitti ne sallimuksen huostaan. KATRI. Ja sinäkö luulet muka hurskaampi olevasi. PEKKA. En maar, vaan turpeen kuokkimisessa olisin uskollisempi. KATRI. Tokko siinäkään. PEKKA. No sen saat nähdä, kun tästä omalle mökille lähden. KATRI. Isot sinulla on aikeet, mutta luuletko niistä koskaan totta tulevan. PEKKA. Mitenkä niin mielestäsi? KATRI. Siltä minusta vain näyttää. PEKKA. Sinä et tunne minua, Katri. Mutta sen olet kyllä nähnyt, että tavalliseen maamiehen työhön minulla kyllä voimia riittää. KATRI. Mutta mitä noilla aikeilla on yhteyttä minun ajatusteni kanssa? PEKKA. No ei kai tästä yksin lähdetä ahoja kuokkimaan, totta kai jonkun toisen kanssa. KATRI. Kenenkä toisen? Vai arveletko että minä sinun kanssasi lähden. PEKKA. Olisiko se ihme ja kumma? Kuule, Katri, sehän minulla on monta aikaa ollut mielessä, että emmekö lähde yhteen mökkiin. Ikäväksi alkaa käydä tämä toisen talossa palveleminen. KATRI. Mutta olenkos minä sanonut samalla tavalla ajattelevani? PEKKA. Et juuri, mutta minä luulin — KATRI. Mutta eihän sinulla ole vielä tietoakaan torpan saamisesta, ja nyt olet jo asuintoveria ajatellut. PEKKA. Mutta sehän tässä onkin se ensimmäinen asia. KATRI. Hommaahan se toinen ensisti ja ajattele sitte ensimmäistä. NIEMINEN (tulee kamarista haukotellen). Hohoi, kauanpa satuinkin nukahtamaan. EMÄNTÄ (tulee isännän jälestä suorien hiuksiaan ja hamettaan korjaten). Täälläpä kaikessa rauhassa pyhälepoa pidetään, vaikka on vasta perjantai. Nyt on jo ilta käsissä, eikä vieläkään ole pihan veräjä kuntoon laitettu. PEKKA. En minä nyt luullut niin kiirettä olevan. Kyllä tämä aika vielä tulee korvatuksi, kun työn ääreen pääsen. Sattui tulemaan torpan asiat puheeksi, ja siinä suljahti aika huomaamatta. EMÄNTÄ. Kuka käski joutavia jaarittelemaan. KATRI. Minä en ole arvannut minnekään mennä, kun emäntä ei ole ulkotyötä määrännyt. EMÄNTÄ (Katrille). Menehän nyt ensin laittamaan kyökin uuniin valkeata, ja laita iltakahvit valmiiksi. (Katri menee.) NIEMINEN (Pekalle). Aikooko Pekka torppariksi ruveta, vai mitä sinä äsken sanoit tuumailleesi? PEKKA. Niin, siitähän minulla olisi aikomus teille haastaa, että ettekö te antaisi sitä Palolahden autiotorppaa minulle viljeltäväksi? Siellä tosin ovat jo pellot nurmena ja kartano ränsistynyt, mutta eikö tuosta vielä hyvä tulisi. Kyllähän minä kohtuullisen vuokran maksan, kun saan häiritsemättä ja häätämättä sitä viljellä. Suostutteko, isäntä, sellaiseen esitykseen? NIEMINEN. Jos olisit ennemmin asiasta puhunut, niin ehkä olisin suostunut ja tehnyt kaupat. Mutta nyt olen tullut toisille tuumille. PEKKA. Mutta tietäähän isäntä, että maa siellä on joutilasna. Olisi kai se asuttuna ja viljeltynä parempi. Vai aiotteko itse ruveta siellä viljelyksiä pitämään? NIEMINEN. Enhän minä itse. — Mitenkäs minä vanha mies joutaisin enää niin laajoja hommia pitämään vierailla työvoimilla. Mutta minä aion myydä kaikki ne Kiviahon takalistolla olevat maat tukkiherra Pölkkyliinille. PEKKA. Ettehän toki sellaista tehne. Tukkiherra veisi sieltä metsän puti puhtaaksi ja jättäisi koko maan autioksi. Kuka siellä metsättömällä palstalla voisi torppaa pitää. EMÄNTÄ. Mutta kyllä näkyvät torpparitkin metsää kuluttavan. Kiviahon ympäristökin on jo hirsipuista paljas, eikä puitten hinnaksi ole saatu rahan penniäkään. Kyllä kai siellä olisi nyt hyvä tukkimetsä, ellei torppaa olisi tehty, ja saataisiin siitä nyt hyvät hinnat. PEKKA. Ei Kiviahokaan puita turhuuteen ole käyttänyt. Torppanne on rakentanut asuttavaan kuntoon ja raivatuille niityille tehnyt heinälatoja. Eikä metsä ole autiona missään, vaan on jokapaikassa säilynyt puolikuntoisena, josta pian voi hirsimetsäksi varttua. NIEMINEN. Voihan se niinkin olla. Ja ei sillä ole tähän saakka ollut väliäkään, kun on ollut parempi raha-aika. Mutta nyt on huono aika. Palvelijain palkat kallistuvat, verot kasvavat, eikä rahoja tahdo saada mistään. EMÄNTÄ. Niin, ja kahvit ja sokerit maksavat kovin paljon. PEKKA. Ei siis taida tulla mitään tästä minun ehdotuksestani? NIEMINEN. Silleen se kai jäänee. PEKKA (itsekseen). Enpä olisi uskonut näin käyvän. Mutta lienee samantekevä, koska ei Katrikaan tunnu välittävän. (Menee ulos.) NIEMINEN. Kauan viipyy tukkiherra Pölkkyliin. Tulleeko tänä päivänä, vaikka niin varmasti lupasi. EMÄNTÄ. Tuomosen emäntä sanoi matkustaneen kaupunkiin eilen illalla. Tokko ehtinee sieltä niin pian takaisin. LIISA (tulee). Päivää! Onko isä jo ehtinyt käydä täällä puhumassa torpan kirjoista? NIEMINEN. Ei ole käynyt vielä. EMÄNTÄ. Istuhan nyt, Kiviahon Liisa! Mitä sinulle on tapahtunut, koska olet noin huolekkaan näköinen? LIISA. Olen lähtenyt kotoa pois. EMÄNTÄ. Kotoa pois! Siunaa ja varjele! No minkä tähden? LIISA. Aion ruveta palvelukseen ainakin vähäksi aikaa. EMÄNTÄ. Johan sinä outoja ajattelet. Eikö Kiviahossa enää emäntää tarvita? Kuinka voit jättää vanhan isäsi? LIISA. Kyllä niitä on, jotka isästä huolta pitävät, En minä olisi häntä jättänyt, ja ikävää oli vanhasta isästä luopuminen. Mutta asianhaarat pakottivat. EMÄNTÄ. Mitkä ne sellaiset asianhaarat ovat? Leipää ja vaatetta oli kyllä. Ei Kiviahon torpassa puutteen kanssa eletä, eikä isäsi liene liian ankara ollut ainoalle tyttärelleen. LIISA. Mutta hyvä emäntä, nyt sinne varmaan tulee toinen komento. Isä nähtävästi aikoo naimisiin. EMÄNTÄ. Vai naimisiin! No kaikkea se ajatteleekin vanhana miehenä. NIEMINEN. Tulevaa äitiäkö sinä rupesit niin pelkäämään, että pakoon lähdit? LIISA. En minä pelkäisi, jos olisi joku toinen ihminen. Mutta sellaisen kuin Leenan kanssa en minä voi yhdessä asua. Tunnettehan muorin, joka kulkee talosta taloon suutansa soittamassa ja parjaamassa muita ihmisiä. Jo kerkesi minunkin mainettani häväistä isäni silmäin edessä. EMÄNTÄ. Vaikkapa niinkin olisi, niin ajattele kuitenkin tarkemmin ja nöyryytä itsesi. Niinhän sanassakin neuvotaan. NIEMINEN. Vai aikoo isäsi naida Leenan. Mutta miten sitte käy torpan hoitamisen kanssa? LIISA. Sitä en tiedä. Mutta onnettomuutta siitä naimiskaupasta koituu kaikissa tapauksissa, siitä olen varma. Jos isäni mielen saisi jollakin lailla muutetuksi, niin se olisi oikein hyvä. NIEMINEN. Taitaa olla vaikea saada häntä päätöksestänsä luopumaan. LIISA. Mutta jotakin olisi koetettava. Ja siinä suhteessa minä pyydän teidän apuanne. Isäni tulee tänne puhumaan torpan kirjain uusimisesta. Silloin voisitte peloitukseksi sanoa hänelle, ettette uudistakaan enää niitä kirjoja, vaan otatte toisen torpparin, ellei luovu onnettomasta naimahommastaan. Te ette tietysti totta tarkoita. EMÄNTÄ. Mutta tyttöparka, kehoitatko sinä meitä narraamaan omaa isääsi? LIISA. Mikä keino tässä sitte auttaa? NIEMINEN. No sittepähän nähdään, kuinka sen asian kanssa käy. LIISA. Mutta vielä on minulla toinenkin esitys. Eikö Nieminen ottaisi minua palvelijaksi vähäksi aikaa? En minä suuria palkkoja vaadi. EMÄNTÄ. Nyt ovat ajat niin kalliit, ettei kannattaisi pitää paljon vierasta työväkeä. NIEMINEN. Ei meidän sopine tällä kertaa lisätä palvelijain lukua. EMÄNTÄ. Eiköhän olisi parasta, että alentaisit vähän mieltäsi ja menisit takaisin kotiisi. (Menee.) SAARIMÄKI (tulee). Päivää! Minulla olisi isännälle vähän asiaa. Tulin keskustelemaan siitä torpan laitosta, josta jo ennenkin oli vähän puhetta. NIEMINEN. Vai niin. Mitä sinulla olisi siitä esittämistä? SAARIMÄKI. Isäntä muistanee, että olen pyytänyt vuokrata pientä maapalstaa Kiviahon takalistolta. Nyt tulin sitä varten, että päättäisimme kaupat. NIEMINEN. En varmaan muista, oliko siitä jo lupausta annettu. SAARIMÄKI. Kyllä puheet olivat jo sinnepäin. NIEMINEN. Kyllähän sekin esitys hyvä on, mutta minä jo äsken tässä puhuin, että kun on niin huonot ajat, niin aion myydä takalistolla olevat metsäpalstat, enkä siis voi sinne torppareja ottaa. SAARIMÄKI. Oletteko sen jo ihan varmasti päättänyt? NIEMINEN. Tänä iltana pitäisi tulla jo ostaja, tukkiherra Pölkkyliin. — Ikävä on, etten voi auttaa, mutta meidän talollistenkin täytyy katsoa eteemme ja ottaa silloin puhdasta rahaa kuin on saatavissa. (Menee.) SAARIMÄKI (Liisalle). Niinhän nyt kävi, etteivät entiset lupaukset pitäneetkään paikkaansa. Ja kun minä luotin niin varmasti. — — LIISA. Mutta eikö täällä muiden maalla ole sopivia paikkoja? Koettaisit tiedustaa. SAARIMÄKI. Ei taitane saada lähiseudulta. Talolliset ovat tukkikaupoissa kiinni ja säästelevät maitansa metsän tähden. — Mutta kuinka sinun aikeesi onnistuivat? LIISA. Mitäpä niistä, jos eivät tarkoin täyttyneetkään. Ei kuulu tarvittavan palvelijoita Niemisessä. Huolittaneeko muuallekaan näin huonona raha-aikana. SAARIMÄKI. Ettäkö tuollaisen tytön ottajia ei olisi! Mutta oli se ikävä juttu, etten minä saanut torpanmaata. Kohta pirtinpuut metsässä kaatuisivat, ja ennen ensi kevättä olisi tupa saatu salvokselle ja saunan seinät pystyyn. Keväällä hakkaisin kaskea ja raivailisin niittyä, syksyllä navetan tekisin, jotta siihen hankkisimme hotasarvisen lehmän. Siellä rakentaisimme pesää ahokoivujen huminoidessa ja tuulen soittaessa riemumarssia salolammen rannalla. LIISA. Mutta yksin siellä aluksi saisit käkeä kukuttaa ahokivellä istuessasi. Kuulithan, ettei isäni anna lupakirjaa minulle kuulutusta varten, ja vasta kahden vuoden perästä olen laillisessa ijässä. SAARIMÄKI. Niin nuorikos tämä linnunpoika vielä onkin. Silloin voisi odottaakin, kun ei pelkää liiaksi vanhettuvansa. LIISA. Mutta mitäs nyt sanot, kun nuo äskeiset ihanat haavekuvat tyhjiin raukesivat? SAARIMÄKI. Ehkä aika tuo uusia neuvoja. Sinun kanssasi on pahemminkin. Mutta etkö voisi tulla meille äitini toveriksi? LIISA. Elä ajattelekaan sellaista. Ymmärräthän, että se on minulle mahdotonta. Koetan saada palvelusta siksi kun tulen lailliseen ikään, jolloin ei mikään estä meitä yhteen menemästä. PEKKA (tulee ulkoa). Ei tunnu miellyttävän tänä iltana mikään yritys. Miltei kesken jätin veräjänkin laittamisen. SAARIMÄKI. Kyllästytkö jo renkinä rehuamiseen? PEKKA. Eipä paljon muutenkaan. Ikäväksi tämä ajan pitkään käy, kun saa raataa ja repiä hartian väellä toisen työssä, ja emännän torasanoja kiitokseksi kannetaan. LIMBERG (tulee). Terve taloon! Tässäpä näyttää olevan nuorta ja reipasta väkeä. Oletteko isäntiä vai isännäksi pyrkiviä? SAARIMÄKI. Ei olla, vaan siksi aiotaan. LIMBERG. Oletteko tämän talon isännyyden perillisiä? SAARIMÄKI. Ei maar siksi otettane, kun ei isännällä ole tytärtäkään, jolle vävyksi pääsisi. LIMBERG. Ette siis kuulukaan talonväkeen? SAARIMÄKI. Emme. PEKKA. Olenhan minä tässä talossa renkinä olla nahjustellut, mutta kyllä se niin on, että renki on renki ja talonväki on talonväkeä. LIMBERG (Pekalle). No etkö ole itsenäiseksi pyrkiä aikonut? PEKKA. Kyllä minä äsken tiedustelin isännältä torppaa päästäkseni oikein omalle konnulle, mutta en saanut. SAARIMÄKI. Samaten minullekin kävi. LIMBERG. Ettäkö te nuoret ja reippaat miehet rupeisitte täällä kivisillä ahoilla kantoja vääntämään ja suotta voimianne kuluttamaan! Tulisitte jo vanhoiksi ja harmaapäiksi, ennenkuin sellaisista viljelyksistä hyötyisitte. SAARIMÄKI. Mutta minkäs sille Jumalan luomalle maalle taitaa, kun ei sitä ole paremmaksi tehty? LIMBERG. Voi veikkoset! On maata muuallakin ja ilmaa edempänäkin. Minä olen käynyt sellaisessa maassa, joka rieskaa ja hunajata vuotaa enemmän kuin Kaanaan maa Aaprahamin tyttärille. Siellä kasvaa ruista ja ohraa enemmän kuin mannaa korvessa, ja viinit sekä oluet virtana puista vuotavat. SAARIMÄKI. Sepä vasta leipämaa oli! PEKKA. Ihanko siellä viiniäkin puista saa? LIMBERG. No sitä tulee kuin sadetta taivaasta. Kun ämpärinsä asettaa iltasella puun juurelle, niin aamulla on se täynnä parahinta nestettä, mitä maa päällänsä kantaa. Niin veikkonen, ei täällä pohjolassa saa kuninkaatkaan aamuryypyikseen sellaista juomaa. PEKKA. Sen maan ihmiset mahtanevat kunnon kekkereitä pitää. SAARIMÄKI. Siellä vasta asua kelpaisi! LIMBERG. Ja lypsäviä lehmiä vilisee laitumet täynnä. Parhaimpia juoksijahevosia on tuhatlukuisin laumoin. Niistä saa ottaa parasta. PEKKA. Ihanko intikseen? LIMBERG. Ilman rahatta ja hinnatta. Eikä niille tarvitse navettaakaan tehdä, kun ei ole kylmää talvea eikä muitakaan pahoja säitä. — Sellaisia maita annetaan noin nuorille kelpo miehille ilmaiseksi. Eikö haluttaisi lähteä ja viedä tuommoinen tytönmansikka mukaan? PEKKA. Kyllä kai siellä herroiksi elettäisiin. Sinne minä lähden ja jätän nämä rengin työt isännän omille niskoille. SAARIMÄKI. Kuinka kaukana sellainen ihmeellinen maa on, ja mikä se on nimeltään? LIMBERG. Ei niin kaukana, ettei mennä ennätä. Austraaliaksi sitä kutsutaan. Lienetkö ennen kuullut siitä puhuttavan? SAARIMÄKI. En ole kuullut puhuttavan. Mutta eikö sellaiseen maahan tule asukkaita niinkuin muurahaisia keolle? Tokko siellä enää on kenellekään tilaa? LIMBERG. Ole huoletta, kyllä siellä tilaa on. Maa on avarampi kuin yhdeksän Amerikan valtakuntaa, ja sitä paitsi harvat vielä tietävät sen ihmeistä ja tunnusmerkeistä. PEKKA. Mutta kuinka te itse raaskitte lähteä pois sieltä onnen tanterilta? LIMBERG. Tuota noin. — Niin tuota, nähkääs. Seikka on ihan sillä tavalla, että minä olisin siellä pysynytkin ainaisesti olemassa. Mutta sattumalta tulin tutuksi Austraalian keisarin kanssa. Hän kun tiesi minun olevan Suomesta kotoisin, niin kutsutti kerta luoksensa ja sanoi: hyvää päivää, Suomen Siimeoni! Kuinka ne iloiset Suonien pojat jaksavat? — Hyvinhän ne muuten jaksavat, sanoin, mutta leivästä ja särpimestä tahtoo usein olla puutetta, kun maat ovat kivisiä, suot vesisiä ja kesää ei ole kuin Eskon päivästä Mikkeliin. — Se on suuri synti, sanoi keisari, että Suomen pojat laihtuvat laihan leivän ääressä, kutsu heitä tänne, sanoi, minä annan heille paremman ja lihavamman maan. Minä paljon tykkään niistä Suomen miehistä. — Niin sanoi keisari ja paiskasi kättä kuten vanhalle tutulleen ainakin. Minä astuin keisarin laivaan ja seilasin Suomen rannalle. Ja nyt olen täällä tuomassa iloisia sanomia luvatusta maasta. SAARIMÄKI (itseks.). Jospa vain puoletkin noissa pulleissa olisi totta, niin olisimme ihmemaan löytäneet. (Ääneen.) Kuinka kalliiksi kyydit sinne tulevat? LIMBERG. Kyllä Austraalian keisari maksaa matkat ja antaa mennessä vielä vapaan ylöspidon viinan ja konjakin kanssa. Onhan hänellä rahaa. Kultaa ja hopeaa kasvaa siellä maassa niinkuin täällä pieniä kiviä. SAARIMÄKI (itsekseen). Mitähän jos lähtisi suureen maailmaan. Ei näy onnistuvan kotoisetkaan hommat. (Liisalle.) Mitäs sanot, Liisa? LIISA. Jos lähdet, niin lähden minäkin. Ei kai siellä elämä huonommaksi voine tulla, jos ei paremmaksikaan. LIMBERG. Niin vain. Se on reippaan tytön puhetta. Tuollaisen immen kanssa on hauska lähteä kultamaahan. PEKKA (itsekseen). Merkillisiä puhuu mies. Ja miellyttää, totta maar, sellaiset ihmeet. (Ääneen.) Jos asiat niin on, niin kyllä minä lähden. SAARTMÄKI. Ehkäpä mekin Liisan kanssa lähdemme. LIMBERG. Se on oikein! Teistä tulee kelpo asukkaita Austraalian valtakuntaan. Ehkäpä kohootte siellä sotaherroiksi tai ministereiksi. No mitäs sitten muuta kuin minä teen kirjat ja te näytätte niitä Austraalian pääasiamiehelle kaupungissa, niin on laivat kohta valmiit ja tie auki onneen. (Kirjoittaa.) PEKKA (itseks.). Mutta tämä alkaa kuulua toisenlaiselta kuin Niemisen emännän torapuheet. LIMBERG (Pekalle). Mikäs sinun nimesi on? PEKKA. Nimeni on Pekka? LIMBERG. Mikä Pekka? PEKKA. Olen vain renki Pekka ja palvelen nyt Niemisessä. LIMBERG (kirjoittaa. Saarimäelle). Mikäs sinun nimesi on? SAARIMÄKI. Minä olen Juho Saarimäki, ja tämä toinen on Liisa. Mutta meidät saa panna yhteen kirjaan. LIMBERG. Hyvä! (Kirjoittaa.) Liisa (itseks.). Kyllä minua sentään pelottaa. SAARIMÄKI (itseks.). Tästäpä taitaa ihan uusi ura aueta. LIMBERG. Kas niin. Nyt ovat kirjat valmiit. Nyt kun suoritatte niistä minulle asiamiespalkkaa 25 markkaa kappaleelta, niin on heti matka vapaa ja onnen pyörä liikkeessä. SAARIMÄKI. Maksaako se niin paljon? Eikö rikas Austraalian keisari anna teille palkkaanne? LIMBERG. Tiedättehän, että hänelläkin on paljon menoja, kun teille vapaan matkankin kustantaa. Mutta oma vahinkonne on, jos ette maksa, ja sitä kyllä katua saisitte. Ilman minun suosituskirjaani ei yksikään suomalainen voi päästä Austraalian keisarillisen riikin valtakuntaan. PEKKA. No kun reilusti ruvetaan elämään, niin reilusti maksetaankin. Tuossa on rahat. LIMBERG. Se puhe kelpaa. Kiitoksia! Tätä et tule katumaan. SAARIMÄKI. Emmekö me Liisan kanssa pääsisi kumminkin yhteisellä maksulla? LIMBERG. Kyllä se on vastoin sääntöjä ja parakraahveja, mutta sama se, teidän suhteenne teen poikkeuksen. SAARIMÄKI. Tässä olisi. LIMBERG. Kiitoksia! — Nyt onnea matkallenne! Jos kuukauden perästä tämän talon isäntä tietäisi, minkälaisen lykyn löysitte, niin kadehtisipa totta maar enemmän kuin kuningasta. Hyvästi, hyvästi! (Menee.) PEKKA. Tämä taisi olla aika elämän käänne. SAARIMÄKI (Liisalle). Oli miten oli, mutta nyt me yhdessä lähdemme isäni mökille ja alamme sitte valmistautua matkalle. (Saarimäki ja Liisa menevät.) PEKKA. Ja minä saan jo viskata rukkaset nurkkaan. Näitä en enää tässä talossa tarvitse. KATRI (tulee). Mitä sinä Pekka sillä meinaat? PEKKA. Sitä, että aion lähteä suureen maailmaan tanssimaan onnen ja riemun polskaa. KATRI. Mitä tarkoitat? PEKKA. Olen myynyt itseni kahdestakymmenestä viidestä Suomen markasta Austraalian keisarille. Kuulitko, etten aiokaan enää ruveta pientä herraa palvelemaan. KATRI. Mutta mitä sinä hupsuttelet? PEKKA. Minä puhun selvällä järjellä. Annan palttua rengin viralle, ja lähden Saarimäen sekä Liisan kanssa Austraaliaan. Tuossa on passi ja pääsylippu, jonka äsken ostin Austraalian herralta. Sillä saan maatakin ilmaiseksi, enkä mitään vaivaista torpanmaata. KATRI. Maatakin ilmaiseksi? PEKKA. Niin kyllä. Alkaako tehdä mielesi mukaan lähtemään? KATRI. Elä luulo luuta lihaksi, pässinpäätä paistikkaaksi. Mutta kyllä sinua Pekka lienee narrattu hyvästi. Ei minua vain haluttaisi lähteä tuommoisille urille. PEKKA. Mutta minua tuntuu haluttavan. Ole sinä vain ikäsi Niemisen emännän kasakkana, jos se haluttaa. (Menee.) KATRI (itseks.). Kyllä Pekalla sittenkin taisi olla tosi mielessä. Mutta olkoon. En suinkaan minä lähde hänen perästään juoksemaan. (Menee.) NIEMINEN (tulee kamarista). On se merkillistä, ettei Pölkkyliiniä vielä kuulu tulevaksi. Tuleneeko ollenkaan, vaikka niin varmasti lupasi antaa tänä iltana jo käsirahoja. Kumma kun ihmiset tarvitsevat yhäti rahoja, niinkuin esimerkiksi minäkin. Ja sehän on vielä pahempi asia, ettei niitä tämmöisenä aikana tahdo saada riittävästi. HAKALA (tulee ulkoa). Päivää, isäntä! Nyt tehdään ne mökin kaupat, vai kuinka, Nieminen? NIEMINEN. Mitkä mökin kaupat? HAKALA. Kiviaho ei kai enää kontrahtiajan loputtua aio mökkiään hallita. Minä annan teille kahdeksan sataa markkaa puhdasta rahaa, jos annatte sen minulle kahdeksikymmeneksi viideksi vuodeksi samoilla vuokramaksuilla kuin tähän asti. NIEMINEN (itseks.). Kahdeksansataa markkaa puhdasta rahaa! Se ei olekaan aivan joutava tarjous näin huonona raha-aikana. (Ääneen.) Mistä olet nyt rahoja haalinut? HAKALA. Keräilin vain entisiä säästöjäni. Tukkijoella ollessani ansaitsin rahoja. NIEMINEN. Vai niin. Mutta Kiviaho kai itse aikoisi torppaansa pitää. HAKALA. Tuskin se siitä välittänee, koska on ajanut pois Liisankin, ainoan nykyisin työhön kykenevän koko torpassa. Ja jos Leena muorin siihen emännäkseen ottaa, niin käy kahta hullummasti. Ei Kiviaho uskone, että te sellaisissa oloissa annatte hänen torppaa hallita. NIEMINEN. Täällä oli Kiviahon Liisa ja pyrki palvelukseen. Leenan emännäksi tuloa pelkäsi myös. HAKALA. Minulla olisi rahat mukana. Suostutteko tarjoukseen? NIEMINEN (itsekseen). Kahdeksansataa markkaa puhdasta rahaa näin huonona aikana, ja lisäksi tulee joka vuosi tavalliset vuokramaksut! Kiviaho ei missään tapauksessa sellaisia ehtoja suorittaisi, kun pitää mökkiä melkein perintötalonaan. Jaa, kyllä se niin on, että ihmisen pitää katsoa eteensä tässä maailmassa. HAKALA. Mitä Nieminen tuumaa tästä asiasta? NIEMINEN. Käyhän tänne kamariin, niin keskustellaan. Ehkä minä suostun. (Menevät.) PEKKA (tulee ulkoa). Kuinkahan sen asian kanssa mahtanee olla. Kunhan en liene ollut liian herkkä uskomaan sitä vierasta herraa. Jos minun vaivalla ansaitut rahani joutuivat veijarin kynsiin, niin se vasta olisi ikävä juttu. (Katselee paperiaan.) Mitähän tässä mahtanee olla kirjoitettuna. — Ei noista variksenvarpaista saa selvää hullu eikä hurskas. On se merkillistä, että nuo herrasmiehet kirjoittavat sellaisia sorkkaviivoja, joita ei tavallinen talonpoika ymmärrä iiksi eikä aaksi. KATRI (tulee). Mitäs meidän Pekka tavailee niin tosissaan? Vai aapiskirjan kukkolehteäkö tunnustelet? PEKKA. Ohoh, toista maata tykkänään! Näetkös, tässä on pojalle passi Austraalian valtakuntaan. — Mutta lueppas, Katri, mitä tässä oikeastaan on. Sinä olet vähän nokkelampi saamaan noista koukeroista selvää. KATRI (lukee). 'Tämän kautta todistan minä, joka olen Austraalian keisarillinen asiamies Suomessa, että tämä mies, renki Pekka, joka palvelee Niemisessä, on minulle maksanut puhtaassa rahassa yhden summan kuin seuraa, nimittäin suuren kaksikymmentä viisi, sanoo kaksikymmentä viisi Suomen markkaa, päästäksensä Austraalian keisarillisen riikin valtakuntaan. Se 25 päivä tätä kuuta sisällä olevana vuotena. Siimeon Limberg keisarillinen Austraalian asiamies.' PEKKA. Mitäs sanot tällaisesta kirjasta? Uskotko, että lähden Austraaliaan? KATRI. Lähdet sinä sillä hupsujen valtakuntaan, mutta et muuanne. PEKKA. Elä sinä pilkkaa minua, Katri, sillä onpa kohta meidän eronpäivät käsissä, ja en soisi, että mielikarvaudella muisteleisin sinua vieraalla maalla, siellä kaukana merten takana. Ajattelen silloin käyskenteleväni siellä niinkuin Aatami paradiisin nurmikolla ennenkuin Eevan puolisoksensa sai. Silloin muisteleisin myös Suomen maata ja Niemisen rusthollia, jossa äkäinen emäntä komentelee yhtä sinisilmäistä palvelijatarta. Silloin mielisin tulla rikkaaksi ja ostaa laivan, joka kullalta ja hopealta hohtaisi. Sillä purjehtisin Suomen rannoille jälleen ja ottaisin sinut mukaani. Lähtisitkö, Katri? KATRI. Mutta mikä sinulle on tullut? Johan sinä olet järkesi kadottanut. Mene nyt sukkelaan ulos hakkaamaan keittopuita, jotta hieman viisastuisit raittiissa tuulessa. (Menee takaisin sisälle.) PEKKA (itseks.). Vai kadottanut järkensä! En olisi uskonut tuollaista vastausta antavan. Nauraa parhaimmillekin unelmilleni. Olipa sekin jotakin. HAKALA (tulee). Niinpä kävi kuin toivoinkin. Onnen potkaus tuli ja kohotti omalle konnulle. PEKKA. Mitenkä niin? HAKALA. Tuossa ovat torpankirjat. Kiviahon torppa on minun. Eikö se ole onnen potkaus? PEKKA. Ei kannata kiittää kivisiä turpeita. HAKALA. Mitä! Eikö kelpaa ruveta elämään sellaisessa torpassa, jossa on viljelykset kuin rusthollissa? (Menee.) PEKKA. Mitähän peliä sekin mies pelannee toisen vaivannäöistä hyötyäkseen. EMÄNTÄ (tulee). Joko taas Pekka jäi koko illaksi maailman toilauksia aprikoimaan! Eihän sinun töistäsi tule tänä iltana mitään. Ei sellaiset laiskan kujeet kelpaa toisen leivän ääressä. PEKKA. Elkää toruko! En minä kauan enää teidän kannikkaanne kuluta. (Menee.) EMÄNTÄ. Ei noista nykyajan palvelijoista ole enää mihinkään. Ei niihin vaikuta edes hyvät varoitukset. Poissa on vanhan ajan nöyryys ja yksinkertaisuus. KIVIAHO (tulee). Päivää! Onko meidän Liisa ollut täällä? EMÄNTÄ. Kyllä hän oli meillä tänä päivänä palvelukseen pyrkimässä. Oletko ajanut hänet pois kotoa? KIVIAHO. En minä ole ajanut, enkä olisi sallinut sellaista. Mutta minä en ymmärrä, kuinka Liisa sillä tavalla saattoi menetellä minua kohtaan. EMÄNTÄ. Semmoisia ne ovat nykyajan nuoret. Ei minun nuorena ollessani olisi tuommoista saanut tapahtua. KIVIAHO. Kyllä Liisa on ennen ollut kiltti tyttö. EMÄNTÄ. Mutta kurituksen puutteessa hän aina on ollut, se on varma. Liian helläluonteinen oli vaimovainajasi, ja itsekin nähtävästi olet säästellyt vitsanvarpuja. KIVIAHO. En ole ollut ankara. Mutta Liisa on ollutkin tottelevainen ja nöyrä. EMÄNTÄ. Eivät nämä nykyajan ihmiset enää osaa lapsiansakaan kasvattaa. Olisipa minulla lapsia ollut, niin joka päivä antaisin heille kuritusta ja nuhdetta. (Huoaten.) Tämä maailma turmeltuu ja pahenee yhtämittaa, ja suurella vauhdilla se kulkee kohden hirmuista loppua, jolloin tulet ja tiilikivet palaman pitää. KIVIAHO. Mutta tuota, minulla olisi isännälle vähän asiaa. EMÄNTÄ. Minä käsken isännän tänne. (Menee.) KIVIAHO (yksin). Mitähän tällä elämällä nyt enää lienee virkaa torpallisena tai torpattomana. Joutaviin selkkauksiin olen takertunut minäkin, vanha mies. NIEMINEN (tulee). Päivää, Kiviaho! Joko aiot kuulutuksille pappilaan mennä, vai mitä varten näille maille astelemaan läksit? KIVIAHO. Mitäs se isäntä nyt joutavia vanhasta miehestä leikkiä laskettelee. NIEMINEN. Mitäs joutavaa se olisi. Vanhanahan elämää jatkettaman pitää. KIVIAHO. Minä läksin kysymään, uudistaisitteko te vielä niitä torpankirjoja. Sattui johtumaan mieleeni, että vuokra-aika on jo umpeen kulunut. NIEMINEN. Kaikki ihmisethän tänä päivänä puhuvat torpista ja torpankirjoista. KIVIAHO. Onko ollut muitakin samalla asialla? NIEMINEN. Oli täällä äsken Saarimäki teidän loukolta, ja olihan niitä muitakin. KIVIAHO. Oliko Liisakin samaan aikaan täällä? NIEMINEN. Oli sekin. KIVIAHO (itseks.). Jopa aavistan, että tässä todellakin ovat vehkeilyt käymässä. En olisi uskonut Liisankin olevan osallisena sellaisessa. (Ääneen.) Mitäs on isäntä tuumannut sen torpan suhteen? NIEMINEN. Ettäkö sinäkin olisit halunnut viljellä vielä sitä kontua? KIVIAHO. Olisiko se ihme, etten omia vaivannäköjäni raaskisi jättää. Isäntä hyvin tietää, että siinä kaksikymmentäviisi vuotta sitte oli ainoastaan autio korpi. Se on minun ja vaimovainajani ansiota, että siinä nyt on viljeltyjä ja perattuja maita. Ja onhan siitä isäntäkin hyötynyt, jos minäkin. NIEMINEN. Kyllä sinä hyvin olet torpan hoitanut ja vuokran säännöllisesti maksanut. Mutta minä luulin, että aiot hyljätä koko konnun pitämisen, kun et ennemmin ole käynyt kirjoja uusimassa, ja kun olit ajanut Liisankin, nuoremman työntekijän, pois. Minä senvuoksi äsken lupasin torppasi toiselle miehelle. KIVIAHO. Mutta isäntä, ettehän tietysti totta puhu, vaan tahdotte narrata. NIEMINEN. Kyllä se on aivan totta. Kirjat tehtiin äsken kahden todistajan läsnäollessa. KIVIAHO. Aiotteko siis ajaa minut pois? NIEMINEN. Säälittää minua kyllä, vaan minkäs sille enää taitaa. KIVIAHO. Mutta minä en lähde torpastani kenenkään käskyllä. Valitan asiasta vaikka keisariin (menee.) NIMISMIES (tulee). Onko torpparille nuhteita annettu, koska vihoissaan näkyi talosta lähtevän. NIEMINEN. Ei, vaan taisi suuttua, kun vuokra-ajan loputtua en hänelle uudistanut torpankirjoja. NIMISMIES. Vai niin. Tehän kuulutte hänen tilalleen ottaneen jo toisen torpparin. NIEMINEN. Jo tänään tehtiin kirjat. NIMISMIES. Ja uusi torpparinne Hakala antoi teille hinnaksi 800 markkaa 20 markan seteleissä, eikö niin? NIEMINEN. Mistä te sen tiedätte? NIMISMIES. Todistajat kertoivat. Siis nämä asianhaarat vielä vahvistavat syntynyttä epäluuloa. Sanokaa minulle, onko Hakala vielä täällä, vai onko hän jo ehtinyt mennä? NIEMINEN. Kyllä hän on jo mennyt. Mutta mitä tahdotte hänestä? NIMISMIES. Aion toimittaa hänet vähäksi aikaa kruunun huostaan. Pönttösen kauppamieheltä on toissa yönä varastettu rahoja 800 markkaa, ja Hakala, joka niinä aikoina oli oleskellut Pönttösessä, on kaikista merkeistä päättäen ne ottanut. NIEMINEN. Tämäpä juttu oli! Ja minäkin olen tullut petetyksi sen miehen kautta. NIMISMIES. Niin, kyllä minun täytyy vaatia Hakalan antamia rahoja haltuuni siksi kun asia tulee täysin selvitetyksi. NIEMINEN. Tietysti minä ne annan. (Antaa rahat. Nimismies tarkastaa niitä.) KATRI (tulee, ja hänen jälessään Pekka. Its.). Mitä ihmettä tuo Pekka yhäti minun jälestäni juoksee kirjoinensa. Luulisi vähemmälläkin uskovan. PEKKA (itseks.). Kas, nimismies täällä! Mitähän jos näyttäisin hänelle tätä passia. NIMISMIES. Aivan nämät ovat samallaisia rahoja kuin ne mitkä Pönttönen kertoi hävinneen. Näyttää siltä, että Hakala on nämät varastanut. KATRI (itseks.). Mitä! Hakalako varastanut rahoja! PEKKA (itseks.). Vai sillä tavalla se Kiviahon rustholli hankittiin? NIEMINEN (Nimismiehelle). Kuka olisi uskonut miehestä sellaista. NIMISMIES. Kyllä näkyy olevan heittiöitä yhtä jos toistakin lajia. Olen ajanut takaa myös erästä Limberg nimistä kuleksivaa petkuttajata, joka salomaan tietämättömiltä ihmisiltä narrailee rahoja myymällä muka passeja Austraaliaan. Eikö liene sattunut täälläpäin liikkumaan? PEKKA (itseks.). Voi turkasen tupakka, minkä kepposen teki mies! KATRI. Eikö tuo meidän Pekka jotakin tietäne miehestä, sillä näkyy hänellä vieläkin olevan kädessään paperilappu, jota sanoo Austraalian passiksi. PEKKA (Katrille). Mitä tuostakin piti kaikille ilmoittaa, kielikello. NIMISMIES. Minä vaadin, että Pekka antaa minulle paperinsa nähtäväksi ja ilmoittaa, jos tietää jotakin mainitusta miehestä. PEKKA (antaa vastahakoisesti paperin). Kyllä täällä kävi tänä päivänä eräs herrasmies, joka sanoi olevansa Austraalian keisarikunnasta kotoisin. Uskoimme hänen koreata puhettaan ja päätimme mennä Austraaliaan, koska ei täälläkään satuttu saamaan torpanmaata. NIMISMIES. Tämän tytön kanssako sinä aioit lähteä? PEKKA. Eihän tämä Katri ruvennut suostumaan, mutta Saarimäen Juho Kiviahon Liisan kanssa lunasti passin. NIEMINEN. Vai aikoi Saarimäki ja Kiviahon Liisakin. Mutta miksi juuri yhdessä? PEKKA. No kun yhtä leipää aiotaan syömään ruveta, niin kai samaa matkaakin kuljettaisiin. NIMISMIES. Kylläpä näkyy, että se kuleksija on aika lailla petkuttanut, mutta nyt pitää lähteä se köysiin panemaan. NIEMINEN. Mutta eikö nimismies kulkiessaan ole sattunut näkemään tukkiherra Pölkkyliiniä? Hänen pitäisi saapua tänne rahojen kanssa päättämään metsänkauppoja. NIMISMIES. Tuskin tuleekaan, sillä hänen liikkeensä on nyt heikolla pohjalla. Eilispäivänä kuuluu jättäneen oikeudelle konkurssihakemuksen. NIEMINEN. En olisi uskonut aikoja niin huonoiksi. NIMISMIES. Kyllä se niin on, että maamiehen ei auta muu kuin kahta lujemmin kiintyä maan kamaraan, ja jos ei jaksa itse muokata ja viljellä, niin antakoon turvetta toiselle, jolla on halua ja voimia maatyöhön. Vaikka koko maailma muuten olisi konkurssitilassa, niin maa antaa kuitenkin jokavuotiset antimensa, joskin toiste niukemmin, niin toiste sitä runsaammin. (Menee.) PEKKA. Eikö siis isäntä teekään metsänkauppoja? NIEMINEN. Ei siitä nykyisin mitään taida tulla. — No vieläkö sinulla olisi halua pyrkiä torpanmieheksi? PEKKA. Kyllä minä niin olen ajatellut, että parempi olisi uurastaa omilla mailla kuin mennä etsimään tuntemattomia aarteita. NIEMINEN. No saat sen Palolaliden autiotorpan edullisilla ehdoilla. PEKKA. Kiitoksia, isäntä! NIEMINEN. Teemme vaikka huomenna välikirjat. Tänään minun täytyi' vielä kiiruhtaa Saarimäen ja Kiviahon torpille. (Menee.) PEKKA. Tämmöistä on tämä maailman myllerrys, kieroa ja konstillista. Petti kuin peijakas se Austraalian herra. Niin meni minun vaivalla ansaitut rahani kuin Kankkulan kaivoon. KATRI (leikillisesti). Mutta nimismieshän sinulle petoksen teki, kun otti pois Austraalian passin. Milläs nyt pääset luvattuun maahan. PEKKA. Elä ilvehdi, Katri, tänä petturien ja narrien päivänä! KATRI. Kiitä onneasi, ettet enemmältä joutunut narrina juoksemaan. PEKKA. Välittäisitkö sinä siitä, Katri? KATRI. Välitänhän minä — — PEKKA. Ihanko totta? Kuule, nyt on minulla se toinen asia toteutunut, saako jo ajatella ensimmäistä? KATRI. Mitä ensimmäistä? PEKKA. No asuintoveria sinne Palolahden torppaan. KATRI (leikillä). Ketä sinä olet jo ajatellut asuintoveriksi? PEKKA. Ketäs muita kuin sinua, Katri. KATRI. Tokkohan sinä minusta huolisit? PEKKA. Johan minä sanoin, että sinun kanssasi lähden vaikka autioon korpeen kiviä ja kantoja vääntämään. KATRI (liikutettuna). Pekka hyvä, minä kadun entistä pahaa käytöstäni sinua kohtaan. PEKKA. Siis se on päätetty. Ja kohta leimuaa onnen valkea omalla liedellä, jonka ympärillä uurastamme kotoisessa työssä siihen asti kuin iltarusko valkaisee elämämme ehtoota. Tosin on siellä viljelemätöntä pelto, ja sitkeässä lienee leipä juuren alla, mutta siitä emme hämmästy, kun on neljä tervettä kättä työn tekoon. Eikö niin Katri? KATRI. Aivan niin, Pekka. Esirippu alas. KOLMAS NÄYTÖS. Kiviahon tuvassa. Näyttämö sama kuin ensimmäisessä näytöksessä. KIVIAHO (tulee sisälle). Voi näitä päiviä ja matkan vaivoja! LEENA. Johan isäntä vihdoinkin saapuu. Minä olen hyvin kauan odottanut. Vähän väliä olen katsonut ikkunasta pihalle ja ajatellut, että on sillä Kiviaholla paljon tuskaa ja huolta. Vähän on niitä, jotka säälivät ja auttavat. KIVIAHO. Kukapas enää säälisi, kun ei oma lapsikaan. Vanhaksi ja huonoksi olen joutunut. LEENA (kantaa ruokaa pöydälle). Minä olen keittänyt puurot ja perunat sekä varistanut kahvipannuakin, jotta isännällä olisi jotakin lämmintä suuhun pantavaksi kylän kylmiltä tultua. Liekö tuolla tarjottu edes kahvikuppia. KIVIAHO (käy ruoalle). Olipa hyvä, että meille sattui Leena, joka ruokaa laittaa. LEENA. Minä tässä äsken sanoinkin Lampolan Kaisalle, joka hierojaksi pyysi, että saavat nyt sarvipussit levätä vähän aikaa, sillä en minä henno jättää Kiviahoa oman onnensa nojaan. Tarvitaanhan tässä vaimoihmistä, joka lehmät lypsää ja isännälle ruokaa laittaa. KIVIAHO. Tarvitaanhan tässä. — Ei kuulu Liisaa tulevaksi. Luulin, että äkkipikaisuudessaan uhkauksen teki, jota myöhemmin katuisi ja anteeksi pyytäen kotiinsa saapuisi niinkuin kadotettu ja jälleen löydetty karitsa. Mutta ei näy tulevaksi, ei. LEENA. Ei taivu ylpeä ja pahanelkinen sisu. KIVIAHO. Luulin, että olisin Saarimäkeä sekä Liisaa väärin tuominnut ja syyttömästi epäillyt. Taisi olla turhaa sekin luulo. LEENA. Jo minä olen monta kertaa sanonut, että kuritusta sietäisivät molemmat. Aika saunan ansaitseisivatkin elkeittensä tähden. (Nyyhkien.) Säälin niin paljon teitä vastoinkäymistenne vuoksi. Usein itkien ajattelen ja toivon, että jos minä jollakin tavalla voisin lieventää Kiviahon isännän murheita, te kun olette aina niin rakastavainen ja rehellinen ihminen. KIVIAHO. Minkäs sitten toinen voi. Jokaisen oma ristinsä kantaman pitää. LEENA. Mutta onhan se edes hyvä, jos on toveri ja ystävä, joka kokee auttaa. Sitä vartenhan minäkin jäin tänne teidän asunnolle. KIVIAHO. Niinhän minä olen sanonut jo ennenkin Leenalle, että olehan sinä edes täällä emännän töitä toimittamassa. LEENA. Mutta maailma on niin paha ja ilkeä. Ihmiset koettavat kaikki asiat kääntää oman väärän mielensä mukaan. Voi, Kiviaho hyvä, kuinka ne alkavat jo puhua meistäkin, viattomista ihmisistä! (Liikutettuna.) Minä olen aina rehellisesti vaeltanut, enkä kenenkään kunniata polkenut, sen Kiviahokin hyvin tietää. KIVIAHO. Mitä juttuja nyt on liikkeellä? LEENA. Aivan olen pakahtumaisillani, kun niitä ajattelen. Sanotaan, että me luvattomasti yhdessä eläisimme. (Itkien.) Ja me olemme molemmat siviästi ikävuotemme täyttäneet. Emme koskaan ole hempeitä ajatuksia sydämeemme laskeneet, vaan aina koettaneet pitää Jumalan silmäimme edessä. KIVIAHO. Kaikkia kuuleman pitää! Kuinka sellaiset solvaukset meidän rehellisestä majasta syntyä voivat? LEENA. Minä melkein arvaan, mistä ne ovat alkaneet, mutta en tahtoisi puhua pahaa Saarimäestä, joka vävyksenne pyrkii. KIVIAHO. Olisiko Saarimäki sellaisia juttuja liikkeelle laskenut? (Itseks.) Jopa arvaan, mitä Nieminenkin tarkoitti leikkipuheillansa. LEENA. Saarimäki sitä varmaankin on puhunut Niemisessä, koska Niemisen emäntä on kertonut nostajan emännälle, nostajan emäntä kirkonisännän emännälle, kirkonisännän emäntä rovastinnalle ja rovastinna itse rovastille. Rovasti oli kuulemma sanonut, että hän pakottaa meidät kuulutuksille ja vihille tai muuten manuuttaa kirkkoraadin eteen tutkittavaksi ja nuhdeltavaksi. Voi, minkä häpeän tekevät meille. (Itkee.) KIVIAHO. Ettäkö rovastikin uskoisi sellaista! Tämäpä vasta ikävä juttu! (Itseks.) Melkein luulen, että tämä on Saarimäen aikaan saama, sillä vihoin erkani hän meistä. LEENA. Olisi siitä häpeätä ja mieliharmia elämänijäksi, jos rovasti vielä kirkkoraadin eteen vie. Ainoastaan yhdellä tavalla voimme molemmat vielä kunniamme ja hyvän nimemme pelastaa. KIVIAHO. Millä keinoin? LEENA. Voi, uskaltanenko minä semmoista isännälle ehdottaa. Ai sentään, eihän minun pitäisi sillä tavalla ruveta isännälle puhumaan. Isäntä varmaan ajattelee — — KIVIAHO. Tarkoitatko ehkä, että meidän pitäisi mielisuosiolla mennä kuulutusta ottamaan? LEENA. Voi, enhän minä, vaan johtui mieleeni, kun nostajan emäntäkin oli sillä tavalla sanonut. KIVIAHO (itseks.). Mitä tekisi? Liisakin on poissa. Eikä Leena sentään taida sen huonompi ihminen olla kuin joku toinenkaan. (Ääneen.) Kyllähän meillä tosin talouden pitäjätä tarvittaisiin — — LEENA. Jottako isäntäkin meinaa niin? Sen minä olen aina sanonut, että Kiviaho on viisas ihminen. Se hoksaa aina, miten on tehtävä. HAKALA (tulee). Läksinpä katsomaan, joko tämä torppa pian on tyhjä uuden omistajan asuttavaksi. KIVIAHO. Uuden omistajan! LEENA. Ei Kiviaho vielä ole torppaansa myynyt. HAKALA. Mutta Nieminen on myynyt minulle omistusoikeuden tähän torppaan. KIVIAHO. Sinulleko? HAKALA. Onko se mikä ihme? KIVIAHO. Mutta sinähän itse sanoit, että Saarimäki aikoisi tätä haltuunsa saada. HAKALA. Kenties olisi halunnutkin, mutta ei ollut rahoja. Minä annoin ukolle puhtaat setelit kouraan. LEENA. Mutta Kiviaholla on selvillä puumerkeillä varustetut torpankirjat. HAKALA. Mitähän noilla yli-ikäisillä papereilla on virkaa? KIVIAHO. Mutta minä olen tämän torpan tehnyt ja pellot raivannut. Ja mitä minä olen tehnyt, se on minun, olkootpa paperit vanhat tai nuoret. LEENA. Niin on Kiviaho tehnyt ja korkea oikeus on siis hänen puolellaan. HAKALA. Oikeus kysyy vain torpankirjoja ja todistajia. Kiviahon torpankirjat ovat jo vanhuutensa tähden lain voiman menettäneet. Mutta tuossa on uudet ja lujat paperit, joilla minä käyn tämän paikan isännäksi. KIVIAHO. Mutta sinä et tule tämän paikan isännäksi niin kauan kuin minä elän. Minä en tiedä mitä oikeus kysyy, mitä ei, mutta sen tiedän, että tämä torppa on minun. HAKALA. Ihan muutaman viikon perästä saat jo muuttaa täältä pois tai muuten nimismies tulee häätämään. LEENA. Tuleeko nimismies häätämään? (Itseks.) Voi ukkoparkaa! Eikö kohta tulle Kiviaholle kulkijan sauva käteen. KIVIAHO. Elä sinä suututa minua, mies. Sillä johan sanoin sinulle, etten lähde pois tästä torpasta. HAKALA. Mutta se on täytyminen, sillä kruunu antaa oikeuden itsekullekin. LEENA. En minä luullut, että — HAKALA (keskeyttäen). Että Kiviaho joutuu torpattomaksi. Nyt näet, että se on totta. Ala siis sinä jo pötkiä tiehesi. LEENA. Kyllä minä lähdenkin tästä variksenpesästä. Mikä turva minulle on tuosta torpattomasta ukkorahjuksesta. (Menee nyyttineen.) KIVIAHO. Joko Leenakin jättää. HAKALA (itseks.). Eikö olisi Kiviahon ylpeän Liisan tässä emännöidä kelvannut, jos olisi minuun suostunut. Mutta ei isosti rukoilla. Toinen pulska ja sorea tänne kerran tuleman pitää. KIVIAHO. Ja minä toivon että sinäkin jätät nyt minut rauhaan. HAKALA. Ja sinulta on käskijä valta jo mennyt, sillä kuulithan, että minä nyt olen isäntä. KIVIAHO. Mitä! Ulos minun tuvastani, vehkeilijä, ulos! (Aikoo ajaa ovesta.) NIMISMIES (tulee kahden kylänmiehen kanssa). Täällähän se on, jota haetaankin. Me olemme lähteneet sinua, Hakala kiinni panemaan, sillä on saatu jo todisteita siihen, että sinä olet varastanut Pönttösen kauppamieheltä 800 markkaa rahaa. KIVIAHO. Nyt minäkin uskon, että kruunu tekee oikeutta itsekullekin. HAKALA. Mutta tämä on kaikki valhetta ja petosta, sillä minulla ei ole rahoja yhtään penniä. NIMISMIES. Sen minäkin uskon, sillä olethan rahoilla torpan ostanut. HAKALA. Mutta minä en ollut enää Pönttäsessä, kun varkaus sanotaan tapahtuneen. Luomansillan Jaakko todistaa, että olin heillä koko yön. NIMISMIES. Meillä on vielä varmempia todistajia siihen, että olit sanottuna yönä hiiviskellyt Pönttäsen pihalla. 1:NEN KYLÄLÄINEN. Nyt on parasta, ettäs koreasti tunnustat, mies. 2:NEN KYLÄLÄINEN. Niin kyllä, sillä näethän, että pimeydenkin töitä päivä valkaisee. NIEMINEN (tulee). No johan tämä petturi näyttää olevan pihdissä. Oikein minä arvasin, että Hakala on tänne ehättänyt. Tulin vaatimaan takaisin antamiani torpankirjoja. Anna tänne paperit! NIMISMIES. Minä käsken, että Hakala antaa heti kirjat isännälle. HAKALA (antaa vastahakoisesti). Mutta tästä nousee ankara juttu, sillä minulla on todistajat, että olen torpan hinnan maksanut. NIEMINEN. Olet maksanut varastetuilla rahoilla, jotka annoin kruunun huostaan. NIMISMIES. Ja siellä ne ovat varmassa tallessa siksi kun oikeus langettaa tuomionsa. (Hakalalle.) Sinä seuraat nyt meitä sinne mihin saattelimme äsken erästä toistakin. NIEMINEN. Ketä toista? Vai joko se Austraalian asiamies löydettiin. NIMISMIES. Talteen tuli mies, eikä ainakaan muutamaan kuukauteen pääse ihmisiä pettämään. (Nimismies, Hakala ja kylän miehet menevät.) NIEMINEN. Sinulta Kiviaho minä pyydän anteeksi menettelyäni. Sillä havaitsin, että väärin tein, kun tahdoin ajaa sinut pois tästä torpasta, jonka paljolla vaivalla olet viljelyskuntoon saattanut. Tekoni sovittamiseksi lupaan, että saat viljelysoikeuden tähän torppaan 25 vuodeksi eteenkinpäin entisillä ehdoilla. KIVIAHO. Nyt minä teidät taas entiseksi tunnen. Kiitoksia paljon, isäntä! — Ja nyt ei minulla olisi huolta eikä harmia, jos vain Liisa tulisi takaisin. NIEMINEN. Teidän Liisahan on Saarimäen kanssa aikonut lähteä Austraaliaan. KIVIAHO. Mitä! Onko hän mennyt? Joko minä olen hänet ijäksi kadottanut? NIEMINEN. Ole huoletta, ei siitä matkasta tule mitään. Eräs maankulkija on saanut houkutelluksi ja narratuksi niihin aikeisiin. Nyt hän on jo petoksen perillä ja pettäjä on myös saanut palkkansa. — Mutta minkä vuoksi olit Liisalle ja Saarimäelle niin tyly, että saatoit heidät sellaista askelta ottamaan. KIVIAHO. Minä kun luulin, että Saarimäki aikoo kavaluudella houkutella torppaani. NIEMINEN. Siinä olet erehtynyt. Saarimäki ei ole siitä hiiskunut sanaakaan, vaan pyysi ainoastaan palstaa takamailta uudisviljelystä alkaaksensa. KIVIAHO. Hakala minut sellaista sai uskomaan. NIEMINEN. Kaspa vaan. Monet koukut on ollutkin miehellä. KIVIAHO. Eikö Saarimäki ole mitään loukkaavaa sanonut minusta? NIEMINEN. Ei sinnepäinkään. Elä arvele joutavia. KIVIAHO. Leenahan sellaista kertoi. NIEMINEN. Leena on kertonut omasta päästänsä, elä usko turhia. LIISA (tulee Saarimäen kanssa). Isä, onko se totta, että te nyt olette torpatonna ja koditonna? KIVIAHO (itseks.). Mitä tämä tietää? SAARIMÄKI. Arvelin, että saan jostakin maan tilkaretta, johon torpan laitan, kun ei noista muistakaan hommista ole mihinkään. Niin arvelin, että jos te suotte Liisan vaimokseni, niin muutamme kolmisin sinne. KIVIAHO. Kiitoksia paljon ehdotuksestasi. Teet kuin kunnon mies, vaikka olen sinua syyttömästi loukannut. SAARIMÄKI. Ei siinä ole kiittämistä. KIVIAHO. Kuitenkaan en ole vielä joutunut torpattomaksi, vaan saan edelleenkin elää ja hallita vanhalla konnulla. Minä ehdotan, että ensi tilassa menet Liisan kanssa kuulutusta ottamaan ja muutatte tänne. Kyllä tässä työmiehiä tarvitaan. LIISA ja SAARIMÄKI. Paljon kiitoksia! NIEMINEN. Se oli oikea ehdotus. Ja kun hyvin menestytte ja vähän rahoja säästelette, niin saatte ostaa nämät torpan maat oikein perintömaaksi. SAARIMÄKI. No sitte me olisimme todellakin omalla konnulla. NIEMINEN. Kaikki näyttää kääntyvän oikealle tolalle jälleen. Ja te Kiviaho saatte nyt jo pitkän raatamisen perästä levähtää, ja vastedes vanhuuden rauhassa tuuditella lastenlapsia. Te olette laskenut perustuksen viljelyksille täällä syrjäisillä loukoilla. Nuorempain on velvollisuus jatkaa. Eikö niin Kiviaho? KIVIAHO. Kyllä se oikein on. NIEMINEN. Ja te nuoret, olkaa onnellisia ja nauttikaa salomaan rauhaa! Seiskaa tukevina ja terveinä kuin tervaskannot korven vastuksia vastaan! Ja jos vastedes vielä niin tapahtuisi, että joku väärinkäsitys tai eripuraisuuden kasvi pyrkisi häiritsemään kotoista onnea, niin synnyttäköön keskinäinen rakkaus jälleen hiljaisen rauhan. LIISA. Kiitoksia isäntä! (Kiviaholle.) Ja te isä, antakaa minulle anteeksi nurjan käytökseni. Olen teitä väärin ymmärtänyt. KIVIAHO. Minäkin olen sinua Liisa väärin tuominnut. Mutta Jumalan kiitos, että vielä kaikki erehdykset korjata taidetaan ja minä olen saanut tyttäreni takaisin..- Käyhän nyt Liisa emännän virkaa toimittamaan jälleen ja keitä kihlajaiskahvit. NIEMINEN (leikillä). Eihän sitä Liisan pelkäämää uutta emäntää näy lähimaillakaan. LIISA. Taisi kyllästyä jo kuppaamiseen, koska niin nyrpeänä näkyi äsken pois kiiruhtavan, ettei joutanut hyvää päivää sanomaan vastaan tullessa. NIEMINEN. Omat elkeensä hänellekin taakkaa ja ristiä lisää. KIVIAHO. Jaa-a, kyllä minä olen sen niin tuuminut, että me ihmisparat olemme narreja jokainen järestään. SAARIMÄKI. Ainakin narrin veljenpoikia ja sisarentyttäriä. NIEMINEN. Vaivaisia syntisiä olemme, ja usein lankeemme loukkauskiviin sekä pahennuksen kallioihin. Mutta meidän pitää kohota jälleen, rukoillen Jumalalta apua ja voimaa. Kaikki lankeevat, vaan kaikki eivät nouse. Se on hyvä, että tunnustamme erehdyksemme ja vikamme, mutta sitä ei jokainen tee. Esirippu alas. *** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK OMALLA KONNULLA *** Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed. Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution. START: FULL LICENSE THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license. Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works 1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. 1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below. 1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others. 1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States. 1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: 1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed: This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. 1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work. 1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™. 1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License. 1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1. 1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that: • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.” • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works. • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work. • You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works. 1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. 1.F. 1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment. 1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE. 1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem. 1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. 1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions. 1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause. Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™ Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life. Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org. Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws. The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS. The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate. While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate. International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate. Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support. Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition. Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org. This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.