The Project Gutenberg eBook of Kirot: Yhdeksan-katkelmainen unelma, by Johannes Linnankoski

URMAS, Mervien johtaja
ORPA, hänen äitinsä
HELJÄ, Urmaan vaimo
MERTSI, veeni-valio
EILA, veeni-neito
URDIS, veeni-neito
SÄTENE, Urmaan orjatar
TAAKANKANTAJA
ROUKA, mervi-vanhin
HALLO, mervi-vanhin
HORMA, mervi-vanhin
HÄMERI, mervi-vanhin
KOVAS, mervi
KURKIA, mervi
HORHOJA, mervi
TAARO, mervi
LYYLY, mervi
IMARI, mervi
TOSISININEN
FLÖIDE, veeni-runoniekka
TIETÄJÄ
PUISMA, nuori mervi
RIPSÄ, mervi-neito
ILVI, mervi-neito
VUORI-MERVI
LAAKSO-MERVI
VANHA MERVI
NIITTY-MERVI
VANHIMMAINEN
VANHA UKKO
VIERASMAJAN ISÄNTÄ
VIERASMAJAN EMÄNTÄ
VEITAAN SANANTUOJA
JOLMA, orja
JÖNKÄ, orja
UVAS, orja
VERONHALTIJA
KAKSI MUUKALAISTA
KAKSI TORVIMIESTÄ
VEENI-VALLAKSIA
VEENEJÄ
MERVEJÄ
KIIRIKKA-POIKIA
NUORUKAISIA
NEITOJA
TIETÄJIÄ
ORJIA
KANSAA

1. VALA.

_Kansan kokoontumispaikka Mervian valta-uhrilehdossa Laakso-Merviassa. Lehtoalanne, jonka oikealla reunalla on suurehko kivi, sen juuressa lähde ja takana puistikkoa—vasemmalla liepeellä kunnas, jolla kasvaa tammia, tuomia ja pihlajoita. Taustalla maankenkä kohoaa loivaksi mäenrinteeksi punervankeltaisine petäjineen ja solakoine kuusineen. Rinteen molemmitse sivuitse johtaa tiet, jotka yhtyvät lehdossa ja jatkuvat leveämpänä valtatienä etualan läpi vasemmalle. Siellä, kunnaan takana, on uhrilehto ja käräjämäki. Vasemmalla etualalla pieniä kiemurtelevia lehtopolkuja.

On kevät. Puut keinuvat hiljaisessa tuulenvireessä, tuomet ja pihlajat ovat valkosissaan.

Lehdossa vallitsee hiljaisuus. Sitten ääniä, huudahduksia ja iskujen mäjähdyksiä vasemmanpuoleisella tiellä. Tietä pitkin vierii lehtoon vinhasti visainen kiirikka. Sen jälessä juoksee neljä 16-17 vuoden ikäistä nuorukaista, päähineettömin päin, liehuvin hiuksin, kurikat kädessä. Muuan on täysikuntoisen miehen puvussa, toisilla vain lähelle polvia ulottuva paidantapainen mekko—vyö uumenilla, rinnukset avoinna. Juoksua, huutoja: Ohi vilahti! Iskekää, iskekää!

Saavat kiirikan pysäytetyksi teiden yhtymäkohdassa. Mäen laella näkyy toisen joukon päät._

JORRI Heiluttelee kiirikkaa: Panenpa, taatto avita, yhdeksän miehen voimat! Viskaa: Niin lentää kuin siipiorava!

Mäen takaa kuuluu kova mäjähdys, kiirikka lentää ilmassa takaisin ja putoaa rinteen kohdalle tielle.

MÄELLÄ Kuulitteko? Metsä kimahti kun iskin! Juoksevat kiirikan luo: Niin mervit huhkivat! Veenit järveen! Ei armoa yhtään!

MÄELLÄ Kiirikanheittäjä: Veenit järveen! Alta lutoa, päältä putoaa! Nyt varokaa kinttujanne! Kuuristuu viskatakseen.

TORVIMIES Juoksee toverinsa kera alhaalta uhrilehdosta, kohottaa molemmat kätensä: Seis, tulimaisen vekarat! Vai kiirikkatalkoolla pyhään juhlapuistoon, juukelit! Kyllä minä opetan! Pojat keskeyttävät kiirikanlyönnin ja kokoontuvat tienristeykseen.

Kurikat pois, kurikat pois, taikka lempo perii! Pojat heittävät kurikat puitten väliin.

Ja minkäs olette näköisiä, kaskitontut? Tukka torholla, sarvet otsassa, mustat vaot poskilla—ne on juhlaväkeä!

JORRI Mutta voimaa on että hartioita pakottaa! Sylkäsee kouraansa: Tules, mies, painimaan!

ENSIM. TORVIMIES Kyllä sinut painitan! Pojat syöksähtävät pakoon. No, no… Mutta lähteelle naamanne pesemään, mustat kyöpelit! Ja sitten syrjään, kun ihmiset tulevat. Menevät kiireesti taustarinnettä kohti.

ENSIM. POIKA

TOINEN POIKA
Ja housut pois joka mies että välähtää! Menevät lähteelle päin.

TORVIMIEHET _Ovat nousseet rinteen laelle. He kääntyvät toinen itään, toinen länteen, kohottavat torvensa ja puhaltavat kaksijaksoisen toitauksen. Hiljaisuus.

Sitten kuuluu jalankapsetta ja puheensorinaa—kumpaisellakin tiellä näkyy ryhmä lehtoon laskeutuvia mervejä_.

[Miehillä on leveäreunuksiset liinamekot, lyhytvartiset paulakurpposet, valtoimilla hiuksilla matala, pyöreähkö lakki. Vyössä veitsi, tulustuhnio ja tulirauta. Naisilla liivi, naineilla naisilla lyhyt hihallinen vaippa. Tytöillä on tukka valtoimena tai leteillä, naineilla naisilla sykeröllä, hunnulla peitetty—kaulassa helmi- tai helynauhat. Olkasolkien vitjoissa tai vyössä riippuu kampa, pienet keritsimet, neulakotelo ja veitsi. Reunustuksissa, pauloissa, nauhoissa y.m. sininen väri vallitsevana.]

LAAKSO-MERVI Vasemmaisessa ryhmässä katselee oikealta tulevia vuori-mervejä, pysähtyy: Kas!? Heilauttaa iloisesti kättään: Hei!

VUORI-MERVI Hilpeästi: Ka, vuorilta tuulee, vuorilta!—Terve kättä! Kattelevat, käyvät yhdessä alaspäin.

VUORI-MERVI Synkistyen: Harmaata! Rajariitaa ja veripäistä painia metsä-mervien kanssa, karhunmörinää, kaskensauhua—sylkäsee—ja kaarnanmaku aina suussa!

LAAKSO-MERVI Huokaa: Jumalat eivät totisesti suoneet meille lihavata asuinsijaa.

VUORI-MERVI Jumalainko syy vai ihmisten. Kaikki nousee ja paisuu kuin sienet sateella, mervan suku yksin kasvaa alaspäin kuin jäärän häntä.

VUORI-MERVI
Alaspäin. Niin koikumme kuin nälkäiset kaarneenpojat suon ympärillä.
Mutta ne teidän keltaiset kotikärppänne—ne lihoovat ja pesivät joka
loukkoon.

TOINEN LAAKSO-MERVI Nauraen: Onpa, lempo vie, pihkanmakua puheessasi! Ei ymmärrä laakson mies tuollaista.

VUORI-MERVI Pysähtyy, tuikeasti: Ei ymmärrä? Niin, sen olen kyllä matkallani havainnut. Osottaa erästä ohikulkevaa veeniryhmää: Täällä Kreekan silkit huiskaa ja Aravian helmet paistaa, täällä ylpeä hymy huulilla heiskataan. Millä heiskataan? Meidän taljoillamme, sarvillamme ja linnuillamme, meidän kaskiemme ydelmällä! Lähtevät eteenpäin: Ja mitä me täällä juhlilla? Torkkuvaa karhuvaakunaamme näyttämässä, että sokeakin näkisi kuinka mervankarhu nukkuu! Jumalat varjelkoot kaarnanmaun nousemasta kesken juhlan suuhuni, silloin en——_Katoavat oikealle puiden väliin—teiden risteyksestä kuuluu naurua.

Kansaa on yhä karttunut. Muuan ryhmä veeni-vallaksia hitain, rauhallisin askelin._

[Puku samantapainen kuin merveilläkin, mutta paljoa loistavampi, jopa hopealla ja kullalla kirjailtu. Useilla miehillä hopeavartainen tai metallikiskoinen kaularengas, naisilla samoin tai helminauha. Naisilla sitäpaitsi rannerenkaat, eräillä kultaiset tai hopeaiset ohimorenkaat, hameiden helmuksissa pieniä kellohelyjä, runsaasti vitjoja y.m. koristeita. Somisteissa y.m. päävärinä keltainen.]

ENSIM. VEENI Nauraa ylhäistä, hillittyä naurua: Hah-hah-hah-hah-hah-hah! Etelän vesiltä, valtakansojen vilinästä tänne kotoisten kaskinärhiemme ja suokurppiemme juhlaan … hah-hah-hah. Katsellaksemme kuinka he kerta vuodessa tuulettavat noita isiltä perimiään mekkoja ja sinisiä hetaleitaan—hah-hah-hah!

TOINEN VEENI Naurahtaen: Eipä hullummasti! Mutta yksi asia, hyvät ystävät, meidän on aina myöntäminen. Pysähtyy, osottaa eräitä ohikulkevia mervejä: Katsokaas noita hartioita, tuonkin äijän-karilaan ja tuon toisen! Niillä totisesti on oma tehtävänsä tässä maassa.

ENSIM. VEENI Niin, no niin. Mutta nämä yhteiset juhlat ja narrinkulkueet! Kevätuhrin voisi yhtä hyvin toimittaa paikallisissa lehdoissa ja vaalin toimittavat joka tapauksessa vanhimmat.—Vaikka se nyt on samantekevä!

KOLMAS VEENI Minustakin … jotain hupia heilläkin pitää olla. Kun lapsi on tyytyväinen lastu kädessä, älä virka mitään—voisihan se potkiakin.

ENSIM. VEENI Nekö potkia, hah-hah-haa! Silloin ne varmaan potkivat toisiaan; hah-hah-haa!

VANHA MERVI Nilkuttaa kainalosauvan varassa: Miehestä se riippuu, veljet! Kansa on kuin seisova vesi, jonka pinnalle pitkällä tyynellä jopa nousee haiseva keltainen kanajas. Mutta annas tulee tuulispää—pois on kanajas, vedet kuohussa pohjia myöten. Sellainen on mies, kansan tuulispää!

VANHA MERVI Ei se ajattelemalla löydy, veljet. Se on syntymästä ja iskee kuin haukka, kun hetkensä tulee. Kuka tietää—vaikka vielä tänään ilmestyisi!

VANHA MERVI Loukas, joka liittualaiset löi ja sukumme nosti, lähti uhrilehdosta—niin on isäni kertonut.

VANHA MERVI Turhaa aprikoimme—kun hetki tulee, se ilmestyy! Ja sinnes minä äijän-käkkyrä elän—elän ukko-avita kuin kuiva oravannahka orrella ja nilkutan tänne jok'ainoa——Torventoitaus.

Torvimiehet rinteen laella soittavat lehtoon päin kääntyneinä ilmotustoitauksen. Kansa pysähtyy.

Oikeanpuoleiselta tieltä kuuluu rivakkaa, nopeatahtista astuntaa. Näkyviin sukeltautuu veeni-nuoriso, etunenässä tummakutrinen Mertsi-valio, kantaen varren nenään köynnöksistä punottua, keltaisin nauhoin somistettua veenien vaakunaa, joka esittää ilvestä. Tulijat astuvat 4-henkisissä riveissä, joka toinen nuorukaisia, joka toinen neitoja. Useiden hiuksia kiertää keltaisista kukista solmittu seppel. He tulevat iloisesti huudahtellen ja pysähtyvät tienristeykseen oikealle, jääden hilpeästi puhellen odottamaan.

MUUAN MERVI Vastapäätä veeni-nuorisoa tovereilleen: Missä viipynevät meidän nuoret?

MUUAN VEENI-NUORUKAINEN Murtaen: Minkä sille mahtaa, ystävä, jos viivähtää puuropurtilon ääressä! Naurua veenien joukossa.

VEENI-NUORUKAINEN Ei mitään, ystävä kulta.. Puuro on hyvä ruoka, vallan hyvä! Osa veeni-nuorisoa tirskahtaa hillittyyn nauruun.

TOINEN TORVIMIES
Ken…? Katselee tietä pitkin: Urmas karhuvaakunan varressa!

_Vasemmaiselta tieltä kuuluu harvatahtista astuntaa ja keinuvaa verkkaista laulua. Joukon etupäässä kulkee Urmas, kantaen mervien karhuvaakunaa, jossa liehuu sinisiä nauhoja. Tytöt oikealla 2-henkisenä pitkänärivinä, nuorukaiset rinnalla vasemmalla. Useilla sinikukkainen seppel.

Pysähtyvät vasemmalle, veeni-nuorisoa vastapäätä. Mertsi ja Urmas astuvat keskelle._

MERTSI Tervehtii vaakunalla: Veenien ilves tervehtii mervien karhua! Niinkuin kevättaivas on tummia hattaroita paitsi, niin olkoon elämämme, Valdun harjanteilta aina Peipen rannoille! Terve!

URMAS Mervian uudeksi onneksi kohotan mervien karhun! Värähtäen: Ehompi entistään olkoon elämämme, ei niinkuin isännän ja orjan, käskijän ja käskettävän, vaan niinkuin kahden vapaan liittoveljen. Mitä tänään on vajaa, se huomenna täyttyköön—sen jumalat meille suokoot! Terve!

_Mertsi ja Urmas vaihtavat vaakunoita ja vievät ne yhdessä lähdekivelle, jota vasten asettavat ne vastakkain. Kansa hajoaa vilkkaasti, paikoin kiivaasti keskustellen.

URMAS Älä siitä enää, Mertsi! Tuskin tiesin itsekään mitä sanoin, mutta minun täytyi se sanoa.

MERTSI Tiedän, muuten et olisi sanonutkaan. Ja kukapa ei mervi-kansalle hyvää soisi—mutta sinun vertauksesi, Urmas… Pudistaa päätään.

URMAS Minun vertaukseni! Oliko se niin outo? Miettii hetkisen: Täytyykö olla mervi tuon kaiken tunteakseen? Olla nähnyt nuo äänettömät suot ja korvet, joissa suku suvun perään hiipuu yksinäisenä ja unhotettuna hautaansa? Ymmärtäisittekö paremmin erään toisen——_Häipyvät uhrilehdon tielle.

KOLMAS Varsinkaan kun nuorukainen joko tavotti poikamaista mahtipontta, taikka se oli noita tunnettuja mietelmä-käenpoikasia, joita ne niin mielellään hautovat—tunnemmehan kansan luonnonlaadun.

ENSIM. VEENI Se ei ollut sillä äänelläkään! Ja tuollaiset huuhkaimenpoikaset ovat nytistettävät heti paikkaansa. Annas tyhmän kansan kuullen——

VANHA MERVI Poika iski kuin vanha mies. Minne hävisi hän—kättä tahtoisin kaapaista, minä vanha tervaskanto. Kas, Kiiro! Viittaa vastaantulevalle mervi-ryhmälle: Kiiro! _Puhuvat alennetulla äänellä, vetäytyvät syrjemmälle.

MERTSI Lämpimästi: Nyt alan ymmärtää! Pysähtyy, miettivästi: Ei toinen alla, toinen päällä, vaan rinnakkain, lomakkain kuin sormet kahdessa yhteen liittyvässä kädessä—se oli kaunis ajatus! Kuin itsekseen haaveillen: Se oli todella kaunis.. Elää tuollaiselle ajatukselle..

MERTSI Mieleenjohtuman äkkivälke silmissä: Mutta jos se ei olekkaan niin, Urmas! Eikö voi toisinkin syntyä lujaa kokonaisuutta? Riemuisesti: Voipi, voipas! Olen katsellut, kun isäni laivoja rakennetaan. Raskas tammipölkky anturaksi alle—niin aina pannaan. Vankat tervaksiset honkalaudat pohjaksi ja laidoiksi—alle. Mutta uljas, kevyt kuusi mastoksi päälle. Valkoisin purjein, huippu korkeuksissa … se se on, joka näkyy, kulettaa, etäisille ulapoille johtaa!

URMAS Hymyillen: Mutta kumpi riistan kantaa, mihin mastot nojaavat——Torventoitaus rinteen laelta.

_Mertsi ja Urmas hakevat vaakunansa, kansa kokoontuu tienristeyksen molemmin puolin.

Vasemmanpuoleista tietä saapuu hitain, juhlallisin askelin 9 tietäjää. He ovat puetut pitkiin, punaisella reunustettuihin valkoisiin viittoihin, rinnassa 6-säteinen kultatähti, päässä pienet, turkiksella reunustetut lakit. Ensimäisenä kulkee tietäjäin vanhin, kantaen hopeista maljakkoa. Häntä seuraa kaksi tietäjää taluttaen keskellään valkoista uhri-orhitta. Muut jälessä parittain, eräällä pitkä veitsi, toisella kirves vyöllä, kolmannella jousi olalla.—Kansa kahden puolen tervehtii kättä sydämelle painamalla ja liittyy jatkona kulkueeksi, nuoriso vaakunoineen edellä, muut jälessä. Menevät uhrilehtoon. Lehto hetken tyhjänä.

TOINEN NEITO
Saas nähdä, pojat, kummatko tänä vuonna keihäsveikassa voittavat?

KOLMAS NUORUK. Lujille? Se ei ole totta! Ei mervi anna koskaan veenille perää, ei vaikka taittuis!

TOINEN NUORUK. Nauraen: Pistospa pistos. Ne olivat niitä Urmaan ja Mertsin välisiä pistoksia! Komia tyttö!

ENSIM. NUORUK. Lyö näppiä: Nyt sanoit! Juhlallisesti: Mitä meidän välillämme tänään on vajaata, se huomenna täyttyköön—se on yhtä paljon kuin häitä vailla, hah hah hah! Räjähtävät kaikin pitkälliseen nauruun.

ENSIM. NUORUK. Kierrämme tuolta sillaikaa. _Menevät oikealle puistikkoon.—Uhrilehdosta palaa muutamia vanhuksia, mennen esilehdon läpi pois.

Mertsi, Eila ja eräs kolmas veeni-neito Urdis tulevat kiireisesti uhrilehdosta ja poikeevat kunnaan rinteelle vasemmalle._

EILA Mertsille, joka rientää edellä: Miksi tänne, Mertsi? Lähempänä olisi ollut parempi.

MERTSI Kääntyy—omituisessa, jännittyneessä mielenvireessä: Kuuleehan tännekkin … ja näkee … yhtä hyvin… Tulkaa, Eila ja Urdis!

Saapuvat kunnaan laelle muutamien puitten alle. Ihastuneena: Katsokaa, paremmin näkee! Kuinka kauniilta käräjämäki tänne näyttää! Eikö näytäkkin, Eila?

EILA Mertsi on oikeassa! Kuinka juhlallisina vanhimmat istuvat puolipyörössä paasillaan.

URDIS Ja kansa alempana kahden puolen kuin leveät hokkaimet. Onko mervejä noin paljon enemmän kuin meikäläisiä…?

EILA
Hiljaa! Vanhimmainen nousee puhumaan. Kuuristautuvat kuuntelemaan.
Neljän vanhimman on vuoro erota… Kiltje … ja Anno … ja—Mertsi,
sinun isäsi on yksi!

EILA Käskevät vanhimpain ehdottaa… Hst! Varottaa kädellään. Jötra ja sinun isäsi uudestaan … ja Nordvi ja Serker—

URDIS Katselee: Mervit ovat levottomia… Joku puhuu… Kukahan se mahtaa olla?

MERTSI Kuuntelee jännittyneenä, toistaa itsekseen: Kaksi merviä. Ei ole vanhimpainpirtissä yhtään merviä… Se on oikeus ja kohtuus—

EILA Kiivaasti: Karjahattu! Nyt veenit suuttuvat. Näittekö kuinka päät kohoutuivat?

EILA Kuinka ylhäisenä hän seisoo! Nyt hän nostaa kätensä päätökseen: koska kukaan ei ole Kiiron ehdotusta puolustanut—

EILA
Se on Leijet! Kuuntelevat: Noin veeni puhuu! loistaa:
»Tyytymättömyyttä on» … mutta ei häpyä… Maailman takaperäisin
heimo… Raaka metsäläis-kieli … teidän joutsenlaulunne, unilaulunne—

EILA Naulankantaan joka sana! Kuuntelee, toistaa painokkaasti: Kukaan ei estä… Missä kokeneet miehenne? Astukaa nokisilta pankoiltanne alas. Riemastuneena: Hyvä, hyvä! Jokos häpeätte!

EILA
Katsokaa kuinka äkäisesti hänen silmänsä mulkoilevat kulmapehkojen alta!
Kuin vihainen vuoritonttu, hah hah! Veenit nauravat … ja mervit
seisovat noloina… Äänettömyys.

EILA Veenit vaativat hänet kivelle. »Poikanen kivelle!» … ja nauravat. Jäävät jännittyneinä odottamaan.

EILA
Urmas, hah hah!… Katsokaa, katsokaa kuinka neuvottomana hän seisoo…
Kaikki nauravat. Mertsi vetäytyy hämillään puunrungon taa.

URDIS Jo puhuu! Toistaa: Meillä on oikeus puolellamme. Jokaisen heimon pää on valitsematta oikeutettu… Niin oli ennen… Kuka muutti?… Kuka polki isäin säännön?

MERTSI Hän puhuu niin vakuuttavasti! Kuuntelee, toistaa: Mitä te olette?… Sirpale … kauppiaita, laivanrakentajia, ammatintaitajia … itse kutsuimme… Ei hallitsemaan, vallitsemaan, polkemaan, pilkkaamaan, nauramaan… Tämä on Mervia … mervit ovat perisuku—

EILA Intoutuneena: Nyt aikovat vetää hänet alas! Oikein, suurisuinen kaarneenpoika!

MERTSI Kuinka varmana hän seisoo! Toistaa: Se on kerran sanottava! Kirous … veeniläisyyden kirous… Valta, rikkaus, oman heimon etu, suuret orjajoukot, kauppareitit, kalavedet, tämän poljetun suvun polkeminen… Ovatko orjat elämänaatos? Ovatko—Mertsi nojautuu kiihkeästi liikutettuna puuhun. Äänettömyys.

Toistaa taas hiljaa: Muronnien veronalaisuus painaa… Jos vaino-ajat tulisivat… Kuka iskisi?… Tekö? Olette kuin kaarna laineilla!… Mekö? Teidän rikkautenne hyväksi, teidän vallanhalunne hyväksi?… Kiitos! Mäeltä kuuluu hälinäisiä ääniä. Mertsi painaa molemmin käsin ohauksiaan. Eila on vetäytynyt syrjemmäksi, heristää kiivaasti nyrkkiä.

Mertsi toistaa jännittyneenä: Heimojen kuopus… Mutta emme aina… Tänäpänä jännitämme mieskuntoisuutemme jousen! Kaksi miestä! Odotamme vastausta.

URDIS Hätääntyneenä: Veeni ja mervi käyvät toisiinsa käsiksi … kansa juoksee… Voi jumalat ja kaikki hyvät haltijat, nyt tulee tappelu!

MERTSI Tyyntyen: Ne jo erotettiin… Vanhimmainen vaati hiljaisuutta… Kuuntelevat.

EILA Toistaa värähtävällä äänellä: Semmoisiin käsiinkö kansakunnan kohtalo?… Ei, raakuuden edestä emme väisty… Julistan vanhimpain ehdotuksen päätökseksi.

Mertsi on kääntynyt erilleen, silmät kyyneleissä. Veenit tulevat vinhasti uhrilehdon tietä ja kulkevat esilehdon läpi oikealle. Useat repivät seppeleet hiuksistaan ja heittävät ne maahan. Huudahduksia: Raakalaiset—Juhlan häpäisijät—Urmas hirtehinen—Nulikka—Kyllä vielä opetamme!

MERTSI Yhä tuskaisempana—kääntyy, astuu pari askelta, pysähtyy: Ei ei … menemme jälemmin.

URDIS On kääntynyt taas käräjämäelle katselemaan: Mervit ovat siellä vielä… Urmas seisoo yksin… Nyt tulee muita… Puhuvat kiivaasti… Urmas… huudahtaa: mitä hän tännepäin tulee…?

EILA Osottaa aivan lähelle, käräjämäen puoleiselle kunnaan rinteelle: Tuo… Kuinka pelottavan näköinen!

MERTSI Ah, kuin metsän peikko! Kuinka hänen silmänsä palavat. Vetäytyvät takaperin, mutta kurkistavat kuitenkin uteliaina.

TUNTEMATON ÄÄNI. Kunnaan takaa, kireän vihlovasti: Minä olen … minä olen … minä olen korven yksinäisyydessä teidän kiroustanne kantanut. Sinä valehtelit, sinä valehtelit Urmas! Oman sukunne kirot teitä painaa. Teidän kanta-isänne näki Oudan järvellä veljensä vedenhädässä. Selän käänsi, sinne heitti, sillä hänen mieltänsä poltti veljen riista ja vaimo. Sieltä, sieltä tulee kirot! Kukin tonkii oman kärsänsä mukaan. Olette kuin nälkäiset kurjet kaiken maailman soilla. Missä ovat Majatrit, missä mahtava Röydön heimo? Huuda hulluja jälestä! Nokkivat, missä nokkivat, samoja kirojen marjoja kuin te. Nokitte, nokitte maailman loppuun saakka… Kulette, kulette suolta suolle, kunnes tulee maailman-äären meri vastaan, te kirotut!

Tuliko nyt meri vastaan, te mervien kissat ja koirat? Joko teille nyt kasvaa hampaat? Jo—toisianne repiä, te sudenpenikat! Katsokaa! Tämän iski kirveellä minun rakas veljeni—sulasta rakkaudesta hah hah hah! Minulla oli viisi poikaa—ne vierasta syöttävät, minä olen saanut korvessa juuria järsiä ja lutikkain punaamilla pahnoilla viereksiä.

Urmas! Sinä seisot siellä. Jauha, jauha näitä kirouksen kuopuksia—luuletkohan sinä, pätö mies, jauhavasi hyvinkin tasaisia jauhoja, kun kivien välissä kiljuu kirot, kirot, kirot!

Mertsi tovereineen peräytyy kauhuissaan. Kunnaan laella näkyy takaperin nouseva, pienikokoinen, kyömyhartiainen Tuntematon—nyrkkiin puristetut kädet koholla, hampaitaan kiristäen:

Kuuletteko! Mervian soissa makaa kirot—ja sieltä ne sumuna nousee, nousee, nousee! Tulee kiivaasti kunnaalta alas, menee oikeanpuoleiselle tielle.

MERTSI Tyyntyen: Hän puhuu—merveille. Toistaa: Kirot, kirot kaikkialla… Sukumme perintökirot … eriheimoisuuden verikirot… Tahdomme kirot suistaa … sirpaleet liittää.. suureksi, kokonaiseksi Mervan kansaksi… Arpa on heitetty… Kirkasee: Jumalat, hän tempasi puukkonsa!

MERTSI
Nyt hän iski käsivar… Peittää käsillään silmänsä. Urdis itkee.

MERTSI
Nyt hän kohottaa kätensä… Kaikki mervit kohottavat. Toistaa:
Liittää mervan hajanaiset heimot lujaksi, kokonaiseksi Mervan
kansaksi—vannomme!

Toistaa, lämpimästi: Nostaa Mervan päivän.. merviläisyyden hengen.. tämän halveksitun suvun mielen ja ponnen—vannomme!

Yhä lämpimämmin: Sille maalle, joka tämän veren imee … suvulle, joka sille nimen antoi … kaiken työmme, varamme, voimamme—vannomme!

2. NIMETÖN SUORTUVA.

_Urmaan pirtti. Keskellä pirtinpatsas: kasvava honka, jonka latva on katkaistu katon yläpuolelta. Patsaan rungon molemmin puolin, vankkojen oksien haarukoissa ylhäällä lepää kaksi pitkin pirttiä juoksevaa ortta, pirtin emosta, joiden päihin seinärakenteen ristikkokehys tukeutuu. Itse seinämä on paksua olkipannikkoa, katto emosten kantama.

Pirtin vasemmassa ylänurkassa on koristelaudoin vyötetty kivikiuvas. Sen edessä kahden juurakon puitokseen punottu matala liesiverho. Vasemmalla ulko-ovi. Ovenpuolella on polettu maalattia, patsaasta oikealle sekä perällä kiukaan etureunaan saakka puinen korokesilta kaksine askelmalautoineen. Korokesillalla, oikealla seinällä, on pitkä pöytä, jota kantaa kaksi laajajuurista juurakkojalkaa. Pöydän takana seluksellinen seinärahi, molemmissa päissä raskaat, käyristä puunrungoista muodostetut nojaistuimet. Oikeassa ylänurkassa samoin muodostettu avokaappi. Kaapin ja uunin välillä perällä uutimilla varustettu vuode, kaapin ja pöydän välillä oikealla ovi kylkeissuojaan. Pirtinpatsaaseen lyödyissä vaarnoissa riippuvat Urmaan aseet, torvi y.m. Oviseinällä on rahvaanrahi, uunin luona pari juurakko-istuinta._

Valo lankeaa osaksi vasemmalla olevasta, rakolla verhotusta leveänmatalasta ikkunasta, osaksi suuresta lakeisaukosta pirtinpatsaan vieressä.

URMAS Istuu kahden toverinsa Rouan ja Horhojan kanssa pöydän ääressä, iskee kätensä pöytään: Heidän täytyy! Jokaisen mervin täytyy taipua yhteisyyden alle!

URMAS Lujasti: Te kysytte eivätkö he vielä ole kuulleet mitä täällä neljän viimeisen kuun kuluessa on tapahtunut.

ROUKA Vastauksen tiedämme: mitä laakso heitä liikuttaa, heillä on omat asiansa!

URMAS Yhä lujemmin: Te sanotte ettei ole yhtään kiveä eikä kantoa koko Merviassa, joka ei nyt liikuta jokaista! Sinä, Rouka, kerrot kuinka Niitty-Mervian ja Järvi-Mervian miehet miekan iskutta sopivat kuumaksi tulistuneen kiistansa. Te kerrotte mitä täällä on uhrattu, mitä tehty ja toimeen saatu. Te vannotte että ne, jotka näin tekevät, eivät voi sallia heidän siellä toisiaan veristävän! Nousee: Niin, itse tiedätte.

URMAS En tällä kertaa, Horhoja. He ovat asuneet liian kauvan liittualaisten kanssa vieri vierin mitään tajutakseen. Mutta minä isken ensi loven tuohon kovaan kamaraan. Usko, toverit! Kun itse uskoo, uskovat muut.

URMAS Joka on saattanut heitä ovelle, palaa jälleen korokesillalle. Käy etualalle päin: Nyt vasta tunnen eläväni! Mervia on kuin käypä olut-allas, pohjia myöten kuohuksissa.

Seisoo hetkisen mietteissään: Kuinka kireäntäpärä tämä aika ja tehtävä on! Olemme kuin hajainen heinäsuova nälkäisten laumojen keskellä. Liittua ei koskaan unohda että olemme kerran sille veroa maksaneet. Veenia on pieni, mutta vahvuu vuosi vuodelta kuin matalajalkainen jäärä. Muronnian verot tosin eivät meitä maahan lyyhistä, mutta Muronnia vasta kokoo laajoja liepeitään.—Katsahtaa ovelle, josta joku tulee, ja huudahtaa iloisen hämmästyneenä: Orpa! Sinä, äiti…? _Rientää nopeasti vastaan.

Sisään on orjatytön saattamana astunut vanha vaimo. Hänellä on lempeä katse ja hopeata hiuksissa._

ORPA
Jumalat taloon, lapseni! Puristavat pitkään toistensa molempia käsiä.

URMAS Hartaasti olen sinua kaivannut näinä ihmeellisinä aikoina.—Onko enoni nyt tervehtynyt?

ORPA Hän on … vihdoinkin. Hymyilee lämpimästi: Ja minä olen taas kotona. Käyvät sillannetta kohti.

URMAS Osottaa verhottomia seiniä: Tällaiset ovat nyt seinäni! Kaikki riistin: verhot, taljat, omat ja isänikin kaatamat.

URMAS Auttaa hänet askelmista ylös: Vain yksin karvasteli sydäntäni… Asettaa pöydän päässä olevan istuimen mukavasti Orvalle… Sinun heleät antisi, äiti! Niitä riisuessani epäröin.

URMAS Arvasin mielesi—sinustahan se kaikki on minussakin. Ja niin se alkoi. Kymmenet tempasi sama into, ja nyt—niin, sinähän et vielä tiedäkkään!

URMAS Kuohuvan riemuisena: »Mervan karhu», sukumme ensimäinen kauppahaaksi, lähti eilen etelään ja »Mervan havukka» lepää Uiron rannassa teloillaan, odottaen vain päiväänsä. Siellä, niiden mastoina ja laitoina, on kaikki mitä Mervan köyhästä suvusta irti saatiin.

ORPA Painaa hiljaisen riemuisesti kätensä rintaa vasten: Suvussamme siis on vielä voimaa nousta!

URMAS On, jokainen päivä tuo jotain uutta. Se on kuin uusi usko, äiti! Sitten käräjämäenpäivän se on kulkenut kuin arpakapula kylästä kylään, kutsuen miehiä taisteluun.

ORPA Jumalat siunatkoot hehkuvan intosi! Ja oikea asia aina menestyy. Hiljaisen kiinteästi: Mutta omat asiasi, Urmas…? Sinä niistä ilmotit lyhyesti orjamme kautta.

URMAS Raskaasti: Niin … ne asiat. Ne ovat minulta riistäneet monen yön unen. Mutta siinä oli niin tehtävä eikä toisin.

URMAS Olen. Sekin oli lopulta kansan asia ja liittyi erottamattomasti heimojemme onneen.

URMAS
Kuuluu. Mertsi on sen heimon tytär, jonka kanssa taistelu käy. Minä ja
Mertsi—ei äiti, se olisi saanut monen pudistamaan päätänsä.

URMAS Ei, ei minua. Mutta veeni-naiset mervien pirteissä ovat syöneet merviläisyyttä niinkuin salainen kotivarkaus. On pantava heikoille sulku, on nostettava yhteisyyden henki! Urmas ja kaukaisten vuorimervien mahtavimman miehen tytär on liitto, joka tempaa vuorelaiset mukaan, ja tuon suvun monet haarat ovat kuin syttyvät tervaslastut siellä täällä muualla. Urmas ja ylevä Heljä on kuin kerän pohja, jonka ympärillä merviläisyyden langat yhtyvät.

ORPA Totta poikani. Ja sentään on kysymys jostain muusta, joka kuuluu ainoastaan sinuun! Katsoo kiinteästi: Ketä rakastat…?

URMAS Tuskaisena: Äiti! Mertsi oli minun nuoruuteni unelma. Mutta sen unelman täytyi särkyä.

URMAS On hetken vaiti: Voin. Meidän välillämme ei ole siitä asiasta koskaan sanaa vaihdettu.

URMAS Puhutaan, puhutaan—ja meidän välillämme on puhuttu. Siksi olen ystävämme Mannon kautta saattanut tekoni syyt hänen tietoonsa.

ORPA Kuin itsekseen: Moni ei vastaa koskaan… Äänettömyys. Entä Heljä? Mitä hän on sinulle?

URMAS Lämpimästi: Hän on jalo, äiti! Olen häneen mieltynyt ja sukumme asia liittää meitä päivä päivältä lujittuvin sitein.

ORPA Sukumme asia, taas…? Niin niin… Hiljaisen värähtävästi: Ennen meitä raastettiin väkisin miehen taljoille, sitten meitä myytiin suurista lunnaista. Tuleeko nyt asiat, kaikkinaiset asiat … ei koskaan se yksi? Sekin olisi ollut uusi usko, poikani. Hiljaa: Täytyykö minun nyt jäädä minun uskoineni?

URMAS Lyhyen äänettömyyden jälkeen: Sinun täytynee, äiti—ellet tyydy siihen, ettei meidänkään välimme ole kokonaan sitä uskoa vailla. Heljä se on oleva! Hän, kirkas mervi-nainen, minun pirtissäni paistaa ja kotini hiiloksessa merviläisyyden lieskaa kanssani vaalii.

ORPA Hiljaa: Niin, sinun pirttisi, teidän hiiloksenne—vaan Mertsi…? Tiedätkö sinä miten syvästi hän on tästä asiasta unelmoinut? Pettyneen sydämen polut … pettyneen sydämen kirot, poikani——Katkeaa äänettömäksi.

URMAS On pitkän aikaa vaiti, ankara mielenliikutus kasvoillaan: Minä olen taisteluni taistellut ja päätökseni tehnyt. Kohtaako minua sen vuoksi onni vai onnettomuus, sitä en kysy. Enkä sitäkään, kärsiikö ehkä joku toinenkin sydän. Olen uhrikivellä leikannut itseni irti kaikesta muusta paitsi kansani asiasta. Jos minua sen vuoksi kirot kohtaavat, ne kohdatkoot—ne ovat kansani onnen kirot!

ORJA Isäntäni Orhas tervehtii sinua! On saapunut Metsä-Merviasta miehiä iloisin uutisin, tärkein asioin. He odottavat sinua.

Iloisia uutisia, tärkeitä asioita—kuulitko sinä, äiti? Niin, se kasvaa kuin vyöryvä lumipallo! Miehiä menee, miehiä tulee, kirot suistuu, kiistat talttuu. Ja vaikka se nyt on veeniläisyyttä vastaan, niin se kuitenkin sulkee ja lopulta itseensä sulattaa kaikki, veenit ja mervit. Ja niin nousee vapaa, voimakas Mervian kansakunta, jonka ei tarvitse kumartaa itään eikä länteen, vaan joka on kerran näyttävä mikä on Mervian miehuus ja ponsi!

ORPA Hiljaa: Taivas suokoon, että niin kävisi! Pyyhkäsee kyyneleen silmänurkastaan: Nyt minä menen omaan pirttiini, lapseni. Nousee.

URMAS Nytkö jo…? _Tarttuu heltyneenä hänen käsiinsä, katsovat hetkisen ääneti toistensa silmiin. Menevät sillanteelta alas.

Orjattarelle, joka on seisonut sen aikaa oven luona:_ Sätene! Saata Orpa-valtijatar ja tule sitten tänne—pirttini jää sinun vastuullesi. Hiljemmin: Jos Heljä-valio sillaikaa tulee, pyydä istumaan—sano että viivyn tuskin hetkeä.

Huone on hetkisen tyhjänä. Sitten ovi avautuu hiljan-hiljaa raolleen ja aukeamassa näkyy hunnuntapaisella pääliinalla suojaavasti verhotut naisen kasvot. Hän kurkistaa varovasti ympäri huonetta, vetäytyy sitten sisään, huoahtaa vapautuneesti ja työntää pääliinansa syrjemmä._

MERTSI Kalpeana, jännittynyt ilme kasvoillaan. Katsahtaa tarkastellen ympärilleen, hämmästyneenä: Näinkö köyhää ja autiota Urmaan kotona…? Peittämätön olki seinänä…? Missä ovat sarvet, taljat, uutimet ja peitot? Missä Orpa-äidin kirjoverhot, joista jo lapsena kuulin puhuttavan? _Äänettömyys.

Muistaa äkkiä_: »Mervan karhu», »Mervan havukka»! Näinkö alastomaksi, näinkö kaikki…? Äänettömyys. Liikutettuna: Mikä ihana voima, mikä säälimätön ankaruus! Nyt ymmärrän senkin… Sinun seinäsi ovat puhuneet, Urmas!

Astuu nopeasti sillannetta kohti, mutta kääntyy säikähtyneenä ympäri kuullessaan oven avautuvan: Ken…? Talon orjatarko?

MERTSI Tiedän. Pieni äänettömyys. Minulla on isännällesi viesti—heitän tänne pöydälle—jätä minut hetkiseksi!

SÄTENE En. Pienen äänettömyyden jälkeen: Mutta tahdon olla niinkuin minua ei olisi. Kääntyy kiukaaseen päin.

MERTSI Iloisesti liikutettuna: Niin … ole niin!—Mikä onkaan nimesi, tyttö?

MERTSI Nousee sillanteelle ja pysähtyy pöydän päähän. Ottaa povestaan pienen hopealangoilla somistetun tuohilippaan, jonka ympäriltä irrottaa silkkisen siteen. Laskee lippaan pöydälle, side kädessä tuskaisena: Kuinka vaikeata, kun hetki lähenee… Nojaa pöydän päässä olevan istuimen käsinojaan, hämmästyy: Tämä on hänen paikkansa…? Heltyen: Niin, tässä hän istuu… Ja tuolla on… Menee lapsellisen innostuneena pöydän taa, istuutuu rahille: Näin…? Ei, lähempänä! _Siirtyy, hymyilee, nyökäyttää päätään—niinkuin istuisi toisen kanssa pöydässä.

Nousee, käy nopeasti peräalaa kohti_: Tuolla liesi! Kuinka suuri… Puut räiskyvät… Loimon punerrus askelmissa, hongan kylessä … ehkä aina täällä saakka?

_Katse siirtyy vuoteeseen, sitten kaappiin. Käy sen luo ja sivelee kädellään kuin pölyä koetellen: Kas! Pyyhkäsee tulusturmiollaan kepeästi.

Käy patsashongan luo, katselee. Ottaa säilän vaarnasta, ojentaa kuin tarjoten_: Tässä, Urmas!… Onpa se painava. _Panee pois.

Astuu kylkeissuojan ovelle, seisoo hetkisen. Kääntyy pää koholla, kasvot säteilevinä. Astuu ripein askelin sillanteen reunalle. Käskevän kutsuvasti_: Sätene!

MERTSI Kuin havahtuen, painaa kädet ohimoilleen: Ah!! Ei mitään, ei mitään, istu rauhassa. Kääntyy äkkiä pöydän ääreen ja purskahtaa hiljaiseen itkuun. Kohottaa sitten päättävästi päänsä: Nytkö itkisin? _Astuu pari askelta eteenpäin.

Samassa ulko-ovi avautuu—sisään astuu nuori vaalea nainen orjattaren saattamana._

SÄTENE Kumartaa syvään: Ei … mutta saapuu hetken päästä. Isäntäni— _Keskeyttää havaitessaan hänen kasvonilmeensä muutoksen.

Tulija on huomannut Merisin. Molemmat naiset katsovat toisiinsa kalpeina ja jäykistyneen jännittyneinä. Sitten leimahtava välähdys silmissä, sitten katseitten nopeata puhelua._

MERTSI Voittaa kuohuntansa, käy päättävästi sillanteelta alas ja ojentaa kätensä: Terve!

MERTSI Tarttuu Heljän käsivarteen, vie hänet etualalle: Heljä! Me voisimme vihata toisiamme!

MERTSI Kiihtyen: Me voisimme otella elämästä ja kuolemasta! Me voisimme murskata toisemme sen onnen tähden, jota emme voi jakaa!—Etkö tunne vihaavasi minua? Äänettömyys.

MERTSI Kuohuen: Niin, ellen olisi veeni, niin!! Mutta jos sinä olisit veeni etkä mervi, niinkuin olet, niin sinä et olisi … niin me emme olisi koskaan joutuneet toistemme tielle!

HELJÄ Hiljaa, kyyneltyvästi kuohahtaen: Miksi solvaat minua, Mertsi! Mistä sinä tiedät mitä minä olen … olenko minä tahtonut, olenko minä pyrkinyt? Mistä sinä tiedät kumpi meistä on enemmän kärsinyt, ennenkun olen tämän tehnyt? Mervi olen ja kohtaloni tietä astun, mutta sinun kanssasi en ole vihoin.

MERTSI Katselee häntä pitkän aikaa vaijeten, ojentaa sitten liikutettuna molemmat kätensä: Anna minulle anteeksi, Heljä! Totta: me emme ole vihoin. Minulla oli rakkaus, sinulla merviläisyys, kohtalo ratkaisi meitä kumpaakaan kysymättä… Taas hiljaa kiihtyen: Yhden asian tahdon sinulle kuitenkin sanoa. Vetää hänet oviseinän rahille istumaan. Se on minua loukannut, se on minua kuohuttanut! Hiljaisen kiinteästi: Olen veeni, vaan tuskinpa minä olisin tässä tapauksessa ollut huonompi mervi kuin sinä tai kuka muu tahansa! Äänettömyys.

HELJÄ Minäkin tahtoisin sanoa sinulle—se on minua loukannut. Minäkin rakastan, ja tuskinpa minun rakkauteni on pienempi kuin sinun … ehkä myöhempi, ehkä hiljaisempi.

MERTSI Pienen jännittävän äänettömyyden jälkeen, värähtäen: Uskon … emme pääse niitä koskaan vertailemaan.

Nousee: Nyt hyvästi, Heljä—tahdon olla hetken yksin. Katselee häntä pitkään, sulkee sitten omituisesti liikutettuna hiljaa syliinsä ja katsoo syvälle silmiin: Meidän tiemme nyt eroovat … ole onnellinen!

MERTSI Sanoin. Puristaa hänen käsiään: Ole onnellinen! _Kääntyy kiireesti etualalle päin. Heljä menee.

Mertsi seisoo pitkän aikaa liikahtamatta. Käy sitten päättävästi sillanteelle, pysähtyen pöydän ääreen_: Näin nuorena kuolla…? Lapsena aina aattelin: kun kasvaisin, kun kasvaisin, tekisin tekemätöntä! Sitten tulit sinä … sitten sinun aatteesi kuin leiskuva uhrituli. Siinä se on, ajattelin! Se on sinun työsi, mutta siihen liittyy minunkin työni, veenitytön—teen tekemättömiä: liityn, heimoni liitän! Käy mietteissään eteenpäin: Tähänkö se nyt päätyikin…? Valui kuin leikatut rihmat käsistäni…

Avaa hiussiteen ja irrottaa erään suortuvan esiin: Kuinka olenkaan teitä vaalinut… Aattelin aina: hänelle, hänelle ne hoidan! Hän kerran armain käsin niitä hellii, väsyneen päänsä niille nojaa, sanoo: kauniit ovat! Saattaisin itkeä… Äänettömyys.

Hupsu olen—sinähän ne saat! Tarttuu rintavitjoissa riippuviin keritsimiin. Syvästi tuskaisena: Urmas! Lähelläsi olen nyt. Kun morsian äidilleen leikkaa suortuvan, niin emo tietää eron hetken tulleen—kun

neito armaalleen tämän nimettömän viestin lähettää, armas tietää mitä vain tuonelaiset tietävät. Työntää suortuvan keritsinten väliin.

SÄTENE Joka on seurannut jännittyneenä, sitten tuskaisena: Valio! Minä rukoilen—

MERTSI Keritsimet ja suortuva vaipuvat. Tuijottaa hetken vaiti eteensä. Yhä tuskaisempana: Elämä on rakas! Miksi minulle suotiin tämä kohtalon kovuus, etten voi elää enkä kuolla… Minä—tunsin tehtävän … minäkin tahdoin nousta uhrikivelle… Synnyinkö minä liian aikaiseen…? Kädet rinnoilla ristissä, rukoillen: Jumalat, kuinka minä olen avuton!… Eikö ole … sitä elämän ja kuoleman välistä saarta … jossa voisi piillä elämää … kun se ei meidän uhristamme huoli…? Jäykistyy pää taaksepäin sanattomaksi, eleettömäksi, verettömäksi, Niin, niin se on oleva! Kietoo kuin unissaan suortuvan kätensä ympäri, tapaa toisella keritsimet, leikkaa huudahtaen hiljaisen »ah»—suoristautuu, hengittää syvään.

MERTSI _Peräytyy pöydän päähän ja panee suortuvan lippaaseen, sitoo lippaan nauhalla ja laskee sen pöydälle. Käy sitten sillanteelta ovelle.

Oudolla, muuttuneella äänellä Sätenelle, joka yhä itkee:_ Jää hyvästi! Vetää liinan kasvojensa suojaksi ja lähtee, mutta kääntyy vielä ovella ja luo pikaisen, harhailevan katseen huoneeseen. Nyökäyttää hiljaa Sätenelle, menee.

SÄTENE Painaa alas kyyneleiset kasvonsa. Hetkisen päästä: Kaikki lienemme orjia—elämän orjia. Istuutuu. Äänettömyys.

URMAS Nyökäyttää hymyillen päätään, nousee sillanteelle ja vie päähineensä patsaaseen: Eikö muita ole käynyt?

SÄTENE Neuvottomana: On… viesti … pöydällä. Purskahtaa itkuun, menee kiireesti ulos.

URMAS Katsoo hämmästyneenä hänen jälkeensä—rientää pöydän luo—ottaa lippaan käteensä—irrottaa siteen—

3. SOIHTUJEN VALOSSA.

_Vanhimpainpirtin edusta. Avoin tanhua—oikealla muutamia mataloita rakennuksia, vasemmalla harvaltaan puita kasvavan kunnaan reuna. Taustalla häämöttää vanhimpainpirtti, jonka harjalla pirtinpatsaan nenässä kohoaa lakeisaukkoa suojaava pikku katoke. Pirtin molemmissa päissä kasvaa suuret pirttikuuset. Keskellä on leveät portaat ja suurehko valta-ovi—molemmin puolin ikkunoista tuikottaa tuli.

Edusta on valaistu sinne tänne pistetyin soihduin, taivaalla kiitävät raskaat pilvet. Tanhualla paljon kansaa vilkkaassa liikkeessä ja keskustelussa.

ENSIM. MERVI Ja me, lempo soi, tässä yhä tepsutamme! Iltas-eineestä pitäin olemme samoja jälkiä hioneet.

TOINEN MERVI Osottaa pirttiin päin: Ja ne ovat istuneet puoliltapäiviltä. Kaikki vanhimmat ovat koolla, aina Vuori-Merviasta saakka.

ENSIM. MERVI Muronni on kavala mies! En ole koskaan uskonut että meidän ikämme menisi kolinoitta.

NELJÄS MERVI Olkaas nyt! Pirtin puolelta kuuluu hälinäisiä ääniä, kaikki kääntyvät jännittyneinä. Ei mitään, kiinni pysyy ovi. Kireät on paikat!

KOLMAS MERVI Hitto kans! Asia on selvä kuin otrainen leipä: tämä on minun, tuo sinun —istu ja ime omaasi!

KOLMAS MERVI
On. Rajat ovat olleet sillaan hamasta Liittuan suuresta taistelusta.
Muronnien kanssa ryskiessämme emme mitään menettäneet, ainoastaan
verollisiksi häädyimme—niin haastavat vanhat.

KOLMAS MERVI Muka kalaa, lintua pyytääkseen, niinkuin mekin. Ketunhäntä koipien välissä, sanon minä! Siin' on metku!

SEITSEMÄS MERVI No, pelkoon toki ei ole syytä. Mutta sen sanon minäkin, että jos keltaiset olisivat yksin valtijaina, niinkuin olivat kaksikymmentä vuotta takaperin, niin jumal-avita Rajakorpi menisi vielä tänä yönä!

SEITSEMÄS MERVI
Rajakorpi menisi! Mitä korvet heitä liikuttaa, ei siellä rikastuta.

KOLMAS MERVI Juuri niin. Mutta ei hätää.—Osottaa pirttiin päin: Meidän miehiä on nyt tuolla enempi puoli.

SEITSEMÄS MERVI Niin, kyllä meidän Urmas tietää mitä tekee! Hytistelee: Mennään—vilu tässä tulee!

TOINEN MERVI Ja minä arvelen että taitaisi olla kaikkein viisainta, kun menisi tästä eukon viereen, heh-heh—ei ainakaan kurpposet kuluisi, heh-heh-heh! Räjähtävä kaikin hiljalleen nauramaan, menevät. Eräs veeni-ryhmä kiivaasti keskustellen.

ENSIM. VEENI En luota, en taar-avita! He vaikka itsensä myyvät, kun vaan kauppa tehdään mervaksi.

ENSIM. VEENI Mikä on liikaa? Eivätkö he valtaan päästäkseen ole ryskänneet ja rynnänneet kuin metsäläiset.

ENSIM. VEENI Ja tässä sitä ollaan! Kun olivat meidän miehet ohjaksissa, siivolla oli muronni—nyt likakärpäset loikkivat silmillemme.

TOINEN VEENI Liika on liikaa! Tosin Urmas on iskenyt ja keskinäiset kiistamme lienevät muronneja rohkaisseet, mutta olen minä tänä iltana nähnyt muutakin.

TOINEN VEENI Että olemme tässä asiassa yhtä ja että kansakin ymmärtää mistä on kysymys. Ilman Urmasta, luulen, se makaisi kiukaillaan, tänä iltana niinkuin kaksikymmentä vuotta takaperin.

TOINEN VEENI Jos tästä tulisi jotain enempää, niin onkohan yhdentekevää maataanko täällä vai valvotaan?

ENSIM. VEENI Ja minä sanon: Jos tulee, silloin he kyllä makaavat tai pakoilevat metsissä. Myrkyllisesti: Ja mitä Urmaaseen tulee—no, perästä kuuluu mikä tuolla tänä iltanakin pitelee. Sanon vaan: koira on ketun sukua!

ENSIM. VEENI Kiivaasti: Sanon vaan että jos tuolla tänä iltana tehdään joku tyhmyys, niin se on teidän jumalanne Urmas, joka antaa Rajakorven muronneille!

Käyvät toisiinsa käsiksi, muitakin sekaantuu temmellykseen. Hälinää, huutoja: hiljaa, hiljaa, erotkaa! Kansaa juoksee joka taholta paikalle: mitä, mitä täällä? Riitelijät erotetaan.

MUUAN MERVI Mitä tahansa, hävetkää sanon minäkin! Tänä iltana ei olla veenejä eikä mervejä, vaan olemme kaikki Mervian miehiä.

KANSA Alkaa pysähtyä ja kertyä kunnaan luo: Kuka se?—Havohan tuo!—Eikä, Kovas on!—Hiljaa, kuunnellaan!

KOVAS Asian jokainen tuntee. Eri mieliä ei myöskään ole siitä, mikä vastaus tässä on annettava—

KOVAS Seikka on selvä kuin päivä. Tämä mekko on minun, tämä vyö ja puukko on minun. Jos joku teidän joukostanne kuitenkin julkeaisi tulla niitä minulta vaatimaan, niin tiedättehän mitä hänelle vastaisin?

KOVAS Nyt sanovat naapurimme: meillä on kalan ja metsänriistan puute. Saattaa olla. Niinpä koettakaamme heitä auttaa. Antakaamme osa vuotuisesta verosta kalana ja metsänviljana, mutta Rajakorvesta emme luovu!—Mitäs sanotte, Mervian miehet?

KOVAS Jos heillä on mielessä mitä kielellä, niin tämä kelpaa. Jos ei, minä sanon: siellä punotaan juonien rihmaa! Mutta meidän vanhimpamme yhä istuvat ja harkitsevat. Mitä tämä merkitsee? Mitä he epäilevät? Ja niin on tässä miesten kesken tuumailtu, että lähettäisimme tuonne sisään muutamia tällä sanomalla: sanokaa suorat sanat suorassa asiassa, koko kansa on takana!—Kelpaako?

KANSA Juuri niin!—Kovas menköön!—Ja Havo mukana! Hyvä, hyvä!—Ja veenejä samoin! Herjöö ja Karkils! Hyvä, hyvä!

KOVAS Että jos siksi kääntyy, tahdomme miekan terällä ja keihään tutkaimella omaisuuttamme puolustaa?

_Kovas kumppaneineen menee valtaovesta sisään. Kansa kokoontuu pirtin edustalle, jääden hiljaa puhellen odottamaan.

Kaksi muukalaista hiipii varovin askelin erään huoneen nurkkauksen takaa oikealta. Heillä on päällään pitkät tummat viitat ja päähuput alaslaskettuina, niin että vain osa kasvoja näkyy._

ENSIM. MUUKAL. Peräytyy hiukan: O' varon, varon!—Hukka matka. Voimme heti kavuta ratsuille ja lähteä.

ENSIM. MUUKAL. Kiila, hyvä veli, kiila! Astumme esiin: vastaus? Miksi viipyy vastaus? Onko Muronnian ruhtinas koira? Ratsumme satuloidut—siellä tuhannet ratsut satuloidut, odottavat… No, itse ymmärrätte jos mitään ymmärrätte…

TOINEN MUUKAL. Ah sukkela pää, sukkela! Mutta kustas kulet? Et noista portaista tänä iltana.

KANSA Pirtin luona: Jo tulevat, jo tulevat! Tulijat laskeutuvat portaita alas, kansa tungeksii kysellen ja soristen ympärillä.

KOVAS Kunnaan rinteeltä: Hiljaisuutta!—Varmaa vastausta ei meille annettu. Siltä toki näytti, että useimmat ovat samaa mieltä kuin kansa.

JOUKOSTA Rajusti: Ja jos on, niin puretaan, jumal-avita! Käräjämäelle, ja puretaan! Ja vanhimmat eroon!

KANSA Myrskyten: Oikein! Kansa vastaa! Hajautuvat ympäri tanhuaa kiivaasti keskustellen.

KOVAS Seuralaisilleen: Totta puhuen ne tuskin olivat hyvillään että siellä kävimme.

KOVAS Useat tosin nyökäyttivät meille päätä, mutta toiset istuivat muoto mustana niinkuin olisivat karpion karstaa syöneet. Ja Varsti, ovenvartija, kertoi että—

Lyhyt torventoitaus vanhimpainpirtin portailta. Kansa rientää pirtin edustalle. Valtaovi avautuu ja portaille astuu joukko vanhimpia, kahden soihdunkantajan seuraamana. Syvä hiljaisuus.

VANHIMMAINEN Mervian miehet! Raskas on tämä päivä ollut niin meille kuin teille. Ja raskas on päätös, johonka olemme tulleet. Rauhallinen elo on kansalle rakas ja ystävälliset välit mahtavan naapurimme kanssa tuiki tähdelliset, niinkuin sen jokainen hyvin ymmärtää. Ja niin olemme me, tuntomme mukaan harkiten, tulleet siihen päätökseen että ruhtinaan vaatimukseen on tällä kertaa suostuminen. Ottakaa asia tyynesti, niinkuin me, jotka seikat tunnemme, olemme sen ottaneet. Ja nyt menköön kukin rauhassa kotiinsa. _Vanhimmat poistuvat, ovi sulkeutuu.

Haudan hiljaisuus, kansa seisoo kuin iskun tapaama. Hiljaisuutta yhä jatkuu, ihmiset katsovat neuvottomasti toistensa silmiin._

KOKO KANSA Myrskyten: Syyt! Kuuletteko: syyt, syyt! Äänetön hiljaisuus. Odottavat.

URMAS Hän on noin 50 ikäinen, mutta näyttää laihanterävine kasvoineen ja harvahkoine partoineen vanhemmalta. Alussa hiukan ärsyytyneesti, sitten lujan painokkaasti:

Huudatte syitä, vaikka olisi teidän sopinut huutamattakin uskoa että vanhimpain päätös seisoo vakavan harkinnan pohjalla!

Mistä on kysymys? Kansan jokapäiväisestä toimeentulosta ja elämäntarpeistako? Ei, sillä jokainen tietää että Rajakorvesta riittää riistaa sekä meille että heille.

Onko kysymys Mervian sisällisestä olemuksesta, sen vastaisen elämän pohjasta? Ei, sillä Rajakorpi on syrjäinen eräalue, jota emme aijo koskaan asua.

Mutta, sanotte, on kysymys omistuksesta, ja se on kunniassa pidettävä! Niin on… Miettii silmänräpäyksen: Mutta mikä on omaa? Rajakorpi on meidän, mutta järvet ja metsät riistoinensa siellä ovat jumalain kuohuttamat—emme ole niiden tähden virsua hajalle astuneet. Näin voi myös ajatella, näin voi naapuri ajatella. Todella omaa, sanon minä, on ainoastaan se, minkä kansa omin käsin raataa—kaikki täällä: pellot, kasket, niityt, pirtit … kaikki. Se on asian ydin. Siksi antakaamme syrjäseikoissa myöten, voidaksemme sitä lujemmin pitää pääasiasta kiinni, ja Mervia on seisova entistä kokonaisempana todella omansa pohjalla. Mutta niiden rajojen yli jos kuka kurkottaa, silloin sanomme: seis!

Tämä on vanhimpain ajatus. Täällä on puhuttu miekoista ja keihäistä. Täytynee siis huomauttaa, vaikka sen lapsikin ymmärtää, että meidän miekkamme ja keihäämme hukkuvat kuin näre muronnien asemetsän varjoon. Älkää kutsuko niitä tänne—sanon, ja ymmärtäkää puolesta sanasta—viittaa kädellään etäisyyteen:—voisivathan ne olla jo ojennetut! Poistuu pirttiin.—Kansa seisoo hetken ääneti.

KUUDES Tukkaansa repien, itkunkiehuttamalla äänellä: Aukasitte veräjät, aukasitte veräjät, pelkurit!

Kansa on lähtenyt liikkeelle. Kutka repivät tukkaansa tai vaatteitaan, kutka polkevat raivoissaan päähineitään maahan, jotkut harmissaan itkevätkin. Yleistä sekasortoa ja huutoja kaikkialla.

VANHA UKKO Kummun reunalla, pui nyrkkiä pirttiä kohti, raivoisasti: Petitte, petitte, petitte, kurjat! Suku huononee! Isät tappelivat Liittuan rajalla—pirtinpituinen hirsi veressä ui—voittivat, miehiä olivat! Me tappelimme muronnien kanssa—veressä uimme, hävisimme, mutta miehiä olimme! Nyt pojat pelkäävät ongenpahlaa, ongenpahlaa, ongenpahlaa!

JOUKOSTA Ristiin rastiin huutoja: Kun Urmas sen kerran sanoo, niin se on niin! —Urmas hornaan!—Hiljaa!—Mervit pettivät! Koira on koira!—Suus kiinni! Veenit pettivät!—Hiljaa, kansa on yhtä!—Urmas-konna! Konnalla on konnan koukut!—Hiljaa!—Jumal-avita!—Taar-avita!

KOVAS Kunnaan rinteeltä: Hiljaa, hiljaa hurjat! Kansa on yhtä. Huomenna käräjämäelle joka mies—päätös kumoon!

4. RUUMISARKKU.

Urmaan pirtti. Muuten entisellään, paitsi että seinät ovat verhotut taljoilla sekä erilaatuisilla ryijy- ja punontakudoksilla. Kiukaan edessä on suuri talja, jonka päällä muutamia matalia istuimia. Korokesillalla perällä vuoteen sijalla valtava raudotettu arkku, pöydän edessä matala rahi.

URMAS Joka harmahtavine partoineen ja hiuksineen näyttää vanhettuneelta ja rasittuneelta, puhelee kahden oven luona seisovan matkapukuisen miehen kanssa. Omituisesti liikutettuna:

Kiitän tiedonannoistanne. Ikävätkin viestit ovat tätä nykyä maalle tärkeät. Me ehkä taas pian teitä tarvitsemme—jääkää hyvästi! _Miehet kumartavat ja poistuvat.

Urmas nousee sillanteelle ja kävelee kuohuvan kiihottuneena edestakaisin. Pysähtyy_: Se vielä puuttui! Olen niellyt tyynenä kaikki ne sapet ja oksennukset, mitä he ovat päälleni syytäneet. Sillä ne koskivat ainoastaan minua, mutta nyt—polkee jalkaa—nyt!

Käy kiivaasti kerran edestakaisin: Millaista ihmeitten aikaa nämä kaksikymmentä vuotta ovatkaan olleet! Kaksikymmentä vuotta lisää, ja Mervia olisi seisonut lujana liitoksiltaan—pakosta, kutka eivät halusta! Kaksikymmentä vuotta lisää, ja nämä katalat salajuonet olisivat olleet mahdottomat. Jää synkästi eteensä tuijottamaan.

HELJÄ On tullut omasta suojastaan ja seisoo avoimen sivuoven luona. Hiljaa: Urmas!

URMAS Säpsähtää, koettaa tyyntyä: Sinäkö, Heljä…? Käy häntä kohti: Olin niin ajatuksissani…

HELJÄ Käy vastaan, hiljaisen värähtävästi: Sinä olet nykyään niin paljon poissa… Ja kun olet kotona, niin täällä on aina muita … miehiä, asioita—minun pirttini sinua turhaan odottaa.

HELJÄ Lämpimästi: Minä niin sydämestäni toivon, että tänään pääsisitte yksimielisiksi. Tuo onneton Rajakorven yö! Me emme tätä enää kestä, Urmas. Ja sinä olet ainoa mies koko Merviassa, joka voit kaikki liittää—

URMAS Katkeran naurahtavasti: Niin, oli, oli, oli, mutta… Niellen kiihtymystään: Sinun sydämesi voittaa järkesi, Heljä. Uskotko sinä että niitä, jotka ovat yksinpä sinua häväisseet ja »petturin-vaimoa» huudelleet, että niitä voisi yhdistää, vaikka itse Ukko pilvistä astuisi keskellemme? Kääntyy närkästyneenä syrjin.

HELJÄ Älä kiivastu, Urmas! Juuri sen vuoksi, että kaikki on niin… Katsoo pitkään: Mutta miksi sinä olet noin…? Onko jotain tapahtunut…?

URMAS Astuu kiivasti muutamia askeleita edestakaisin: Ei—ei mitään! Pieni viesti—

HELJÄ Kuin itsekseen: Kun palaisivat taas ne entiset ajat! Sinä taas istuisit minun lieteni ääressä, minä taas ymmärtäisin … eläisin. Urmaaseen kääntyen, hiljaa: Minä toivoin tästä päivästä niin paljon, Urmas. Minä aamulla kävin uhraamassa—

URMAS Hyvä! Heljälle, liikutettuna: Niinkö…? Niin, Heljä—tahdon olla niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Kun vaan mervit pitävät yhtä, silloin … niin, he tulevat.

HELJÄ Nyökäyttää lämpimästi: Niin, yksimielisyyttä … kaikkien kesken. Menee.

URMAS Oh, mielialat ovat tätä nykyä monet, mutta asiat samat! Nousevat sillanteelle: Ja uusia karttuu…

USEAT Orjainko…? Urmas kääntyy uusia tulijoita tervehyttämään, miehet jäävät hiljalleen puhelemaan. Urmas palaa Hallon, Horhojan y.m. kanssa.

ROUKA Tulijoille: Kovas täällä tietää kummia, miehet! Vuori-Merviassa kuuluu olevan jotain orjain kesken.

HORHOJA
On laaksossakin.—Terve!—Kuisketta, supinaa ja salaisia silmäniskuja.

HORMA Outoja miehiä hiipii öisin heidän luonaan. Asiasta en vielä ole päässyt selville.

KURKIA Änetsän orjilla oli toissa yönä salainen kokous. Niissä haudotaan meille pahoja pajuja. Siksi olisi sinun ajatuksesi, Urmas, nyt toteutettava ja Mervian orjat vapautettava.

TAARO Hätäilette pojat, sanon minä. Orjat ovat maailman ajan supisseet omia supinoitaan. Minulla on kolmekymmentä ostettua orjaa—kysynpä kuka ne minulle maksaa?

HALLO Hiukan pistävästi: Tahdon sitä pait huomauttaa, että puhe meikäläisistä orjista tuskin on paikallaan—moni ei enää edes polta heihin merkkiään.

KURKIA Nuorekkaan tulisesti: Se on heillä polttamatta! Sitä häpeällisempi että se poltetaan satojen omien veljiemme ja sisariemme otsaan, vaikka orjattarilla synnytettyjen!—Mutta mitä sanoo Urmas? Tämä on sinun ajatuksesi.

URMAS Joka on seisonut mietteissään: Hm, taas yksi asia.—Mutta istukaa, miehet! Tulijat istuutuvat pöydän molemmin puolin raheille. Urmas yhä seisoo noja-istuimen vieressä: Se oli minun nuoruuteni ajatus, mutta elämä usein tinkii rakkaimpiakin ajatuksiamme. Mervi ei saa tehdä mitään, ei vihasta eikä rakkaudesta, aina kysymättä mitenkä se vaikuttaa sukumme asiaan. Mikäli näinä taistelun vuosina aloimme orjia hankkia, sikäli varallisuutemme karttui ja asiamme voitti. Emme ole vielä kyllin varakkaita, ei ole taistelumme loppuun suoritettu. Asia olisi siis lykättävä tuonnemmaksi ja tyytymättömyyden aiheet mieskohtaisesti poistettava.

USEIMMAT Innostuneesti: Oikein! Hyvä! Urmas istuutuu. Kovas ja Kurkia puhuvat hiljaa keskenään, Hallo tarkastaa heitä vaanivin katsein toiselta puolen pöytää.

URMAS Olemme joutuneet jatkuvien ahdistusten kiiraisiin. Siksi kutsuin teidät neuvottelemaan, ennenkun asia joutuu vanhimpain pirttiin. Mikä on, miehet, mielenne muronnien uusien vaatimusten suhteen?

TAARO Huokaa: Verojen korottaminen kolmannella osalla on aivan liian ankara köyhälle maalle—aivan liian ankara.

KOVAS Meidän mielestämme—puhun muidenkin vuori-mervien puolesta, sillä olemme asiasta tuumailleet—

KOVAS Oi-kein … ja se onkin hyödyllisempää kuin muutamanlaiset ihmettelemiset ja kyselemiset!—Meidän mielestämme on annettava jyrkkä epuu kumpaankin kohtaan. Emme halua veronlisäystä, ja vielä vähemmin voimme myöntää ahdistajillemme lupaa hankkia täällä maaomaisuutta, sillä mikä sen juonen takana on, arvaa helposti. Tämä on kantamme. Mutta ellei täyttä yksimielisyyttä muuten saavutettaisi, voisimme veroasiaa toki harkita, eri mieliä kun on omassakin keskuudessamme ja veenien jyrkän kannan tiedämme vanhastaan.

KOVAS Sovittavasti: Unohda, Urmas, nuo veenien häpeämättömyydet! Nehän ovat enimmästään olleet ajattelemattomien poikasten tekoja.

HALLO Pistävän ivallisesti: Mielestäni se »veeni» puhui liiaksi hyvää mervaa, joka vaati käräjämäelle vanhimpia erottamaan—kuka »poikanen» lie ollutkaan!

KOVAS Nousee kiivaasti: Hallo! Miksi pistelet peitetyin sanoin? Jokainen tietää että se olin minä. Enkä sitä häpeä—päinvastoin: jos silloin käräjämäellä kävimme, meidän ei nyt tarvitsisi tässä istua! Istahtaa. Tyyntyneenä: Äläkä sinä, Urmas, välitä tuommoisista—et ole ennenkään.

URMAS Enkä välitä nytkään. Iskee nyrkkinsä pöytään: Mutta siitä minä välitän, että he itse tahtovat kulkea omia polkujaan—meidän selkämme takana!

URMAS Nousee tulistuneena: Minä kysyn: tietääkö kukaan, onko kukaan osallinen niissä salaisissa sopimuksissa, joita paraikaa hierotaan Veenian kanssa?

MUUT Ei! Sopimuksia Veenian kanssa…? Useat nousevat kiihkeästi liikutettuina.

URMAS On. Puoli hetkeä sitten sain tarkat viestit. He aikovat vielä kerran tehdä tässä maassa hyvät kaupat! Veenia auttaa meitä muronneja vastaan —Veenia saa korvaukseksi pienen veron—ja vuosikymmenen päästä veenit ovat tämän maan ainaisia isäntiä. Manala! Lähtee kiihtyneenä astumaan. Monet muutkin nousevat liikkeelle.

KOVAS Huoahtaen: Se ei ollut heidän ensimäinen, tokko viimeinenkään kolttosensa!—Urmaalle: Mutta kutka ovat puuhan takana? Nuo samaiset nulikatko?

KOVAS Sanoisinpa: muutamien hullujen puuhia, joista ei tule mitään—kun vaan me olemme yhtä. Käydään rauhassa tuumimaan!

URMAS Pienen, jännittävän äänettömyyden jälkeen: Hyvä! Tahdon olla niinkuin heitä ei olisi olemassa. Istuutuu, samoin muut.

KURKIA Ja minä voisin sinulle, Urmas, kertoa että siellä on monta kelpo miestä, jotka ymmärtävät työsi ja tajuavat nykyisen ajan.

HALLO Minusta tuntuu niinkuin täällä olisi eräitä, joilla on hyvin ikävä noiden »kelpo miesten» seuraa!

ROUKA Harmistuneena: Ei kelpaa tämä, käykäämme asiaan!—Kovas on esittänyt vuori-mervien kannan.

TAARO Kovas on, ja komiasti—kaikki vuori-mervit ovat komioita. Mutta minä, vanha mies, tahtoisin sanoa kaikille komioille: karhua ei ole äimällä pistelemistä!

URMAS Kovaksen kanta on miehen kanta. Mutta voimmeko me veronalaiset asettua sille kannalle—nyt on siitä kysymys?

KOVAS Seuraukset! Rajakorven asiassa meitä petettiin pelottamalla. Niin tässäkin. Tänään maata, huomenna mekko, ylihuomenna miekka. Ei!

KOVAS Se ei ole niinkään tiettyä! Linnota sinä, Urmas, salaa Valdun rotkot—siellä on kiviä. Päästä sinä orjat vapaiksi—

KOVAS Päästä sinä orjat vapaiksi, anna ase käteen, ja me emme ole mikään kourallinen mekään!

LYYLY
Ei aseita, ei aseita, nuoret miehet! Kaikki on jumalien sallimuksesta.
Kärsimyksien ja kovien koettelemusten kautta he sallivat meidän näille
onnen maille kulkea. Kuinka nyt voisivat meidät hyljätä.

URMAS Väkevä on aseiden voima, mutta on toinen väkevämpi. Se on kansan sisällisen yhteistunnon voima. Siihen ainoaan olen nuoruudestani luottanut. Lietsokaamme se voima niin väkeväksi, että jos todella joku muronni tänne pyrkii, kukaan mervi ei myy hänelle maata, ja jos joku myy, niin ne tulokkaat me sulatamme itseemme niinkuin raudan tulisessa ahjossa.

KOVAS Samaa voimaa mekin tarkotamme. Ojentaa nyrkkinsä: Mutta tuolla, jo käsivarren päässä, eikä vasta sitten kun polkevat jo ryntäitämme. Usko minua, Urmas: kansa, joka ei mitään uskalla, menettää lopulta uskon itseensä.

URMAS Ei, juuri sitä uskoa me tahdomme hiljaisuudessa lietsoa! Mutta kun tunnen käsivarteni liian heikoksi, silloin on minun tieni varovaisen viisauden tie.

HALLO Näppiä lyöden, välähdys silmissä: Se oli johtajan sana, Urmas! Hiisi on väkevä, mutta hiittä voi vetää nenästä. Kumartaen: Tehkää hyvin!—mutta selän takana huolehdimme ettei kukaan myy tilkkuakaan, sieppaamme saaliin aivan nenän edestä. Ja niin me, pieni orava, painiskelemme älyn voimilla metsien suurimman korpikarhun kanssa, hypellen ehjinä oksalta oksalle. Useat nyökäyttävät ihastuneina päätään.

KOVAS Kääntyy syrjin Halloon, Urmaaseen päin. Liikutuksesta värähtäen: Viisaus, Urmas, niinkuin edessämme nähdään, vie … »oravanpoluille»! Urmas! Sinä tämän suvun nostit ja kokosit, älä nyt päästä painumaan ja hajoamaan. Tahdon muistuttaa mitä kerran käräjämäellä lausuit—olin silloin lapsi, mutta sieluuni se jäi. Tahdon muistuttaa mitä vanhimpainpirtin portailla lausuit siitä, koska sanoisimme »seis». Se aika on nyt tullut. Sano »seis», ja kansa seisoo ympärilläsi! Jotkut osottavat hyväksymistään.

KURKIA Ja jos omia voimiamme epäilemme, voimme aina selkämme tueksi tehdä aseliiton läntisten naapuriemme Liittuan ja Kasarrian kanssa.

URMAS Nousee liikutettuna: Ette näy vieläkään minua käsittävän, ja vaaran suuruuden te liiottelette. Minä sanon »seis», vaikka toisella äänellä kuin te haluaisitte. Kaiken vieraan tuen minä hylkään, sillä lännen ystävyys on meille vaarallisempi kuin idän kavaluus! Kaiken kunnian kiillon ja aseiden kalistuksen minä jätän veeneille, sillä he voivat mennä samaa tietä kuin ovat tulleetkin, mutta meille tämä maa on ainoa paikka maailmassa. Kaiken varomattoman uhmailun minä hylkään, sillä me emme enää tahdo työntyä verisinä ja revittyinä uusia soita ja korpia kohti. Lyhyesti: alistumme välttämättömyyteen, kunnes onnellisempi päivä koittaa!

KOVAS Nousee, raskaasti: Sillä tiellä emme voi sinua seurata! Eräitä muitakin nousee.

HORHOJA Värisevällä äänellä: Täytyykö meidän nyt erota, Urmas? Me olemme liian kauvan rinnan vetäneet… Äänettömyys.

KOVAS Käy Urmaan luo, lämpimästi: Ei, näin ei saa tapahtua, tämä ei saa olla viimeinen sana! Mutta olemme liian kiihtyneitä, jatkakaamme huomenna. Te tuumitte täällä, me muualla, ja me ehkä puhumme joidenkuiden malttavien veenienkin kanssa.

KOVAS Tuskaisen kuohuvasti: Jumalain armo meitä suojelkoon, Urmas—täytyyhän meidän koettaa yksimielisyyttä rakentaa! Hyvästi huomiseen!

URMAS Mietteissään, katsettaan kohottamatta: Hyvästi! _Kovas, Horhoja, Kurkia ja kolme muuta menee. Jälelle jääneet ovat nousseet ja seisovat äänettöminä.

Urmas, joka on seisonut syvän mielenliikutuksen valtaamana, katsahtaa etsien jälellejääneihin_: Menikö Horhojakin…?

HALLO Ilkkuvasti: He menivät, eivätkä koskaan palaa, sillä heitä on jo kauvan odottanut veenien avattu syli!

URMAS Käy muutamia kertoja kiivaasti sillanteen poikki, pysähtyy: Ei, se ei ole mahdollista! He palaavat ja me tahdomme olla yksimielisiä! Miehille: Totta, jätämme nyt kaikki huomiseen, tuumimme kukin tyynesti kotonamme.

Neljä nuorukaista kantaa suurehkoa, upeaan kirjovaippaan käärittyä esinettä.

URMAS Iloisesti hämmästyneenä: Lahja! Osottaa korokesiltaa: Tänne nostakaa. Hilpeätä hiljaista puhelua. Miehet nostavat.

TUOJAIN JOHTAJA Joukko Mervian miehiä tahtoo näin ilmaista mitä he elämäntyöstäsi ajattelevat!

HALLO Nyt, Urmas, näet mitä ne ajattelevat, joiden puolesta olet ikäsi taistellut!—Saammehan avata?

Kaikki jäävät kivettyneinä tuijottamaan: edessä on leveä, puunrungosta veistetty ruumisarkku, jommoisia varakkaiden hautaamisessa käytetään—arkun kannella irvistävä pääkallo. Seisovat pitkän aikaa sanattomina._

URMAS Syöksyy patsaan luo ja kumauttaa kurikalla kiivaasti siellä riippuvaan metallikilpeen. Sisääntulevalle Sätenelle: Huuda kantajat takaisin!

URMAS Kasvot mustanpuhuvina, kamalan raivon kuohuttamana: Hyvä, te veenien kyykäärmeet! Teidän myrkkynne on virrannut kuin hornan tyhjentymätön lähde. Te tiedätte tarkalleen mistä hinnasta minä Mervian muronneille möin, vaikka teidän omat vanhimpanne istuivat saman pöydän ääressä. Minä veljeni myrkytin, vaikkei minulla ole veljeä ollutkaan—minä Mertsin surmautin—isäni minut kuolinvuoteellaan kirosi—äitini sortui surusta hautaan—ei ole sitä konnantekoa, jossa en olisi päämiehenä ollut. Sekään ei riittänyt. Mutta te valmistitte liian aikaiset hautajaiset—minä vielä elän, vielä elää merviläisyys!

URMAS Kammottavasti naurahtaen: Ei, ei lahjaa niin—nostakaa se tuonne kunniapaikalle! Polkee jalkaa: Se joka hetki siellä muistuttakoon minkä jo olimme unohtaa, että niin kauvan kun sen lähettäjillä on pasman vertaa sanansijaa tässä maassa, he veistävät tämän kansan tulevaisuuden ruumisarkkua. Minä kerran vannoin: mervit ovat nostettavat isänniksi omassa pirtissään! Kohottaa kätensä: Minä tänä hetkenä vannon: veeneillä ei pidä tässä maassa oleman orjankaan osaa!—Osottaa arkkua: Niin, se on ruumisarkku, mutta siitä tuli—teidän ruumisarkkunne!

Astuu kiivaasti sillanteen reunalle, viittaa kädellään: Ja menkää, menkää te Kovakset ja Kurkiat, te äitinnepettäjät äpärämielet! Rientäkää kilvan sen vanhan tuliporton pehmeälle vuoteelle, joka on ennenkin mervan miesten miehuuden vienyt. Me vannomme teitä vastaan saman taistelun kuin heitä, me tästä päivästä nimitämme teitä sillä nimellä, mikä teille kuuluu—te salaveenit!

ROUKA Mutta, vanha ystävä, eiväthän he veenejä ole, vaikka ovatkin tuossa asiassa eri mieltä.

URMAS Porton kiharat ovat porttoa! Joka ei ole meidän kanssamme, hän on meitä vastaan—muuta jakoa ei tässä maassa ole ollut eikä ole!

HALLO Riemuiten: Nyt, Urmas, olet entisesi! Olemme taas merviläisyyden selvällä polulla.

URMAS Ja nyt, ystävät! Osottaa arkkua: Saattakaa tämä teko kansan tietoon, saattakaa heidän tietoonsa mistä lopullisesti on kysymys. Huomenna päätämme tarkemmin mitä tietä astumme—me astumme nyt omaa tietämme!

5. TAAKANKANTAJAT.

_Vuorhaaran vierasmaja Vuori-Merviassa, kauppavaltareittien risteyksessä. Hirsipirtti, oikealla ulko-ovi, oikeassa ylänurkassa kiuvas. Kiukaan ja vasemman seinän välillä perällä korokesillanne, siellä suuri kaappi, hylly, kaksi altaantapaista juomansäilytysastiata ja pieni pöytä. Pirtinpatsas lakeisaukkoineen korokesillan reunassa keskellä. Keskellä pirttiä maalattialla pitkä pöytä, molemmin puolin rahit. Seinävierellä pitkät rahit; ylempänä, lähellä kattoa makuulavalaudat. Vasemmalla ovi kylkeissuojaan.

Kiukaassa, jonka luona hyörii majan emäntä, palaa tuli—lakeisaukon lähistöllä leijailee vieno savu. On ilta, huonetta valaisevat muutamat soihdut._

VIERASMAJAN ISÄNTÄ Korjaa haarikoita pöydältä: Nyt saa pitää silmänsä auki!

ISÄNTÄ Jaa-a—tarkotanpa että sinä puhut liian paljo, muoriseni, ja liian ykssukaan.

ISÄNTÄ Tyynnytellen: No no! Ei hyvässä laittoa, mutta Vuorhaaran vierasmajan väellä ei tätä nykyä saa olla mitään luonnonlaatua—taikka oikeammin: täytyy olla vähän joka laatua…

EMÄNTÄ
Häpiä! Mervian puolesta minä olen—ja kun on jotain, niin on jotain!

ISÄNTÄ Lähtee kiivaasti astumaan: On jotain! Hitto ollen; jos minä ymmärrän mitä nuo kaikki keltaiset, siniset ja senkin seitsemän karvalliset ovat näinä vuosina olleet ja mitä ne nyt ovat. Nyt ne alkavat miekoista. Pysähtyy: Yksi hosuu: täytyy antaa; toinen: jos annat, olet konna! Ota sitten selvä, ole nyt jotain! Siihen likoon minä en pane mekkoani, en! Käy lähemmäksi, hiljemmin: Kuules! Minä olen kaiken varmuudeksi tänään ostanut toisenkin. Jos vaativat, niin annan sen huonomman, toisen piilotan. Mutta jos se toinen puoli voittaa, niin voin aina näyttää että minulla on miekka—

Ulkoa kuuluu ääniä ja oven haparoimista. Rientää ovea kohti: Hoi hoi! Täälläpäin se on ovi—käydään sisään vaan.

Kolme matkustajaa: Imari, veeni-runoniekka Flöide ja eräs kolmas tulee—viittoihin puettuina, märkinä, miekka vyöllä.

ISÄNTÄ Vai satamaan rupesi. Antaapas nyt tänne päällysvaatteet… Ja tuolla on tuli—panes, muori, istuimia!

IMARI
Antaa olla, emäntä, ei meidän ole vilu.—Mutta kuules, isäntä!
Asuuhan täällä muuan Puonnin Keltti niminen?

ISÄNTÄ
Saapi, saa. Huutaa ovesta ulos: Hoi, pojat, hoi! Tuleppas Uvas tänne
ja joutuun! Vieraille: Ei sinne pitkältä ole, ei. Sisään tulevalle
Uvaalle: Vie tämä vieras Puonnin Keltin luo, kylläs tiedät?

ISÄNTÄ Vieraat käyvät istumaan. Ja milläs minä saan palvella? Ollaanhan sitä yötä?

IMARI Ei ole aikaa! Mutta haarikka olutta ei olisi hullummaksi, ja hiukan palasta.

IMARI Nauraen: Tämä, näes, on runoniekka—ne juovat ainoastaan linnunpiimää!

ISÄNTÄ Ahaa—heti, heti! Rientää sillanteelle ja ottaa kaksi haarikkaa: Muori hoi, pötyä pöytään! Vieraille: Nyt on paljo matkantekijöitä…

IMARI
Ai! Käy sillanteen luo, alennetulla äänellä: Onkos tästä mennyt
äskettäin … kuinka sanoisin … muutamia pitkän matkan tekijöitä?
Sen näköisiä?

ISÄNTÄ Vilkuttaa silmää: Rajalle päin?—On, pari hetkeä sitten. Tuo haarikat.

IMARI Ei päivää, ettei uutta. Jokos olette kuulleet että vanhimpainpirtti poltettiin?

ISÄNTÄ Jaa minäkö, jaa? Hm … jaa… Olen, niinkuin näet, vierasmajan pitäjä…

ISÄNTÄ Käsiään hykertäen: No nyt sattui … että satuttiin samaa mieltä! Mervian puolesta seison, lujasti, molemmin jaloin, ja vaikka juoksenkin —siitä oli juuri tässä eukon kanssa puhe…

IMARI Hyvä on!—Vanhimpainpirtti poltettiin, selvällä mervankielellä haastaen, koska se oli kettujen pesä!

IMARI Rajusti: Mitä muuta sellaiset ovat! Antavat riistametsät, kalavedet, maat mannut ja lopuksi sen viimeisenkin miehuuden merkin, mikä kansalla vielä on—miekat. Toiset eivät suostuneet, mutta Urmas miehineen! Kerskuivat etteivät mitään pelkää—silloin se pistettiin pesä tuleen!

FLÖIDE Purevan ivallisesti: Koskas sinä, hyvä mies, olet kuullut ketun omia häntäkarvojaan polttaneen!

IMARI Kun olisivatkin, jumal-avita, palaneet! Muronni, oikein meitä pilkatakseen, vaatii miekat—veronalainen ei muka tarvitse miekkoja, he muka suojelevat. Ja nämä harmaapartaiset jänissielut pääpättävät— marisevan matkivasti: se on väärin, se on väärin, mutta kun väkisin, niin … ottakaa. Surma!

EMÄNTÄ Tuoden ruokia pöytään: No sitä samaa minä olen aina sanonut, että kun kerran on mies, niin käyköön housut jalassa!—Ottakaas, hyvät vieraat, nyt olisi!

FLÖIDE Siin' on emäntää, taar-avita! Sellaisia eukkoja kun olisikin vanhimpainpirtissä ollut, ei meidän nyt tarvitsisi tässä hävetä!

ISÄNTÄ Hymähtäen: No no!—Mutta minkäs luulette tästä lopuksi tulevan?

IMARI Tulisesti: Tulee tulenkiukkunen taistelu! Ja se on jo käymässä—me olemme nyt niillä asioilla. Kansa on nostettava, emme anna ainoata miekan kahvaa!—-Milläs mielellä tämän puolen miehet ovat?

ISÄNTÄ Salaperäisesti: No niin luulen että vastaan—vaikka puhutaan hiljaa…

IMARI Ei, kovasti nyt pitää puhua! Ja niin pitää sinunkin, joka miehelle joka täällä käy. Sillä ketut ovat myös liikkeellä.

FLÖIDE Katkeran ivallisesti: Oikein jumalien nimissä ja valkoisissa tietäjänviitoissa—horna!

IMARI Totta. Urmas panee jumalat ja manalat liikkeelle, saadakseen miehet käymään—hameissa!

FLÖIDE Ylenkatseellisesti: Koiralla on koiran polku! Lemmittynsä surmaamisella alotti, kansansa murhaamisella lopettaa—hyi!

IMARI Älä viitsi, Flöide … siitä kerrotaan niin monella tavalla! Isännälle: Katsos Mertsi, Urinaan ensimäinen lemmitty, katosi tietämättömiin, niinkuin luullaan: hukutti itsensä rakkaudesta. Nyt kerrotaan Urmaan surmauttaneen hänet orjillaan ja sitten omin käsin—

FLÖIDE Iskee nyrkkinsä pöytään: Lopeta, taar-avita! Joka ei Mertsistä taida sen soreammin kertoa, ei saa puhua samana päivänäkään! Siitä on monta surunihanaa runoa laulettu.

IMARI Minähän, veliseni, en ole runoniekka ja minusta tuommoinen vanha naisjuttu—

FLÖIDE Nousee kuohahtaen: Tietysti, tietysti—vanhoja juttujahan ne kaikki ovat, jotka meitä koskevat! Joko merveillä nyt on tarpeeksi laivoja—vanha juttu! Joko te maanmyyrät nyt osaatte kauppareiteillä kulkea—vanha juttu! Joko täällä nyt on järjestystä ja ihmistapoja— vanha juttu! Mutta on, taar-avita, sentään yksi uusikin juttu, joka meidän täytyy teidän päähänne ajaa—miehuus ja kunniantunto!

IMARI Isännälle: Runoniekka, niinkuin näet! Käy Flöiden luo ja lyö häntä olalle: Heitä hornaan nuo vanhat, niistä emme koskaan sovi! Ja voisinpa muistuttaa, että se teidän ruumisarkkujuttunne oli jokseenkin tyhmä juttu. Mutta menneistä ei sanaakaan. Nykyisestä olemme yksimielisiä ja urhokkaita olette miehiä!

IMARI Karskia miehiä, ja veljiä ollaan! Ne sateessa ja myrskyssä täällä ponnistelevat Mervian vapauden puolesta, kun nämä hirtehisen tosimervit makaavat taljojensa alla ja myyvät maansa muronneille.—Terve, runoniekka! Juo.

ISÄNTÄ Uteliaasti: Mutta mitäs sinä, hyvä vieras, siitä myymisestä puhuit?

IMARI Niin siitä? Kuinkas sanottiin: kukaan ei myy murenneille maata. Katso nyt ympärillesi kutka myyvät—Urmaan miehet suurista rahoista! Ymmärrätkös yskän…? Ja miksi ne nyt taas miekat antavat? Siksi että saavat jokainoasta miekasta—muronneilta maksun!

IMARI Sellainen on tämän kurjuuden pohja. Muuan noita jo silloin uhrikivellä oli tämän kaiken Urmaasta ennustanut. Tekee ensin paljon hyvää, niin oli sanonut—mutta varokaa: sitten hänestä tulee tämän maan kirous! Ja tuli—

KOLMAS MATKUSTAJA Palaa. Luoksensa rientävälle Imarille ja Flöidelle: Kunnossa on! Oiva mies—vaikka kyventä konnien nurkan alle, jos tarvitaan!

IMARI
Hyvä!—No niin isäntä, nyt lähdemme! Maksaa: Olkaa avullinen Puonnin
Keltille ja muistakaa mistä on kysymys: Mervian tulevaisuuden taakka on
nyt meidän hartioillamme. Jos ne pettävät, silloin on kaikki hukassa.
Kansan kunnian ja vapauden edestä kaikki!—Näkemiin. Lähtevät.

Kaksi matkustajaa, muuan mervi ja eräs tietäjä, tulee. Sattuvat ovessa lähtijäin kanssa vastakkain.

TULIJA Touhukkaasti: Sinäkö se oletkin, veli hopia? No se sattui—terve, terve! Kättelevät. Samoilla asioilla tietysti—katsos minäkin jo jätin sen kirotun veenijoukon ja olen nyt tosi-sininen Urmaan mies!

IMARI Tuiki hämmästyneenä: Vai niin…? Purevasti: Minäkin jo jätin— maansamyyjät! Menevät.

TOSISININEN Ällistyneenä: Vai niin…? Katsoo pitkään heidän jälkeensä. Sylkäsee: Hyi horna! Ryökäleen veeniheittiö!—Hyvät illat, hyvä isäntäväki! Koiran ilma ulkona—ja koirat juoksevat ovissa vastaan. Hieroo käsiään: Hei, emännällä on lämmintä, hyvä juttu!—Mutta kuules, isäntä! Tämän minun toverini pitäisi saada muuttaa kuivaa. Minä kyllä kestän, minä tuulenpurema tervaskanto, mutta—

ISÄNTÄ Ehättäen: Ja meillä kun sattuu olemaan juuri niinkuin teitä varten tämä toinen suoja. Niin että jos suvaitset, arvon tietäjä… Vie tietäjän tavaroineen kylkeissuojaan.

TOSISININEN
Katsos, emäntä, se riippuu mielialasta! Kaikki riippuu mielialasta.
Housut märkinä, mutta aina iloinen mieli! oli minun isävainajani sana.
Ja niin on nyt näissä suurissakin asioissa. Kas, isäntä jo palaa! Panes
nyt, taatto, pöytä koreaksi—nyt ollaan isänmaan asioilla!

ISÄNTÄ Vai niillä, minä juuri arvasin.—Hei eukko, joudutappas ruokaa tälle isänmaan miehelle!

TOSISININEN Oikein, sinulla on isänmaallinen mieli! Nyt on kovat ajat, hiton kovat! Katsos, muronni ahdistaa, ja veeni-lurjuksia ja tuommoisia noin isännättömiä koiria juoksee joka nurkassa. Tuokin roisto! Isänmaan mies oli ennen, nyt möi itsensä veeneille.

TOSISININEN Isänmaan ja merviläisyyden tosi onneksi! Juo pitkään. Myyvät, myyvät koko maan Veenialle että roikaa, siksi ne täällä yhdessä juoksevat.— Kas, emäntä … kiitos vaan! Istuu syömään. Ja myyvät toisellekin taholle—saavat murenneiltakin rahaa!

TOSISININEN Totta joka sana! Katsos, se on tyhmyyttä. Siellä on muka ystäviä, antavat rahaa, hokevat: pankaa lujasti vastaan—että saisivat, juukelit, lähettää tänne sotamiestä niinkuin salkoa. Mutta meidän Urmas sanoi: ei pojat! Meitä ei pistetä veenien ruumisarkkuun, eikä meitä pistetä muronnien. Odotetaan pojat—henki ja merviläisyys se on pääasia. Kun se säilyy, niin aina sitä—Hei, heilautappas lisää!

ISÄNTÄ Totisesti, kun oikein aattelee, niin eihän henkeä paitsi tule ensinkään toimeen!

TOSISININEN Ei ei.—No, tämän hölmökin ymmärtää, mutta ymmärrätkös sinä mies— älytikkaa?

TOSISININEN Ohhoh miesparka, et sitten paljo ymmärrä! No, minä selitän. Katsos, kun joku ahdistaa, niinkuin nyt muronni meitä, niin pannaan suu edessä makeaksi, että joo-joo-joo. Mutta takana onkin semmoinen hienokärkinen älyn tikka että: älä nokkase ennenkun tipahtaa!

TOSISININEN Heittää syöntinsä, nousee innostuneena: Et veikkonen vielä mitään ymmärrä! Katsos nyt, tulee muronni, sanoo: anna miekat! No, nämä yks-oikeat pässinpäät heti: ei, kunnia, miehuus! Mutta meidän Urmas sanoo: joo pojat, kunniata ne ovat sonnin suuret sarvet, mutta kun niistä peijakkaista tarttuu kiinni! Vaan nupopää, pojat, se puikahtaa vaikka aidanraosta. Antaa sarvien mennä, keihäät jääpi, ja jos me joskus nostamme jymyn, niin jumal-avita me hutkimme muronneja keihäillä niin vietävästi!

ISÄNTÄ Käsiään hykertäen: Mutta tottatotisesti, siinä Urmaassa on poikaa!

TOSISININEN Siin' on. Katsos, me ollaan sen kanssa hyvät tutut. Sanoo kerran: karhu on suuri ja vahva, Veitas … ei ole äimällä pistelemistä. Mutta peijakkaan tyhmä—nenä näppien väliin, ymmärrätkös? Ymmärrän, sanon minä —ja me vedetään nenästä niin vietävästi!

TOSISININEN Ei sinulla, ystävä, ole älytikasta vielä kuin pikkusen hajua. Alennetulla äänellä: Katsos, siihen tarvitaan salatietoja. Siell' on kummat jutkut, sadat paulat. Nämä urhoolliset sarvipäät vapisevat kuin haavanlehti, mutta meidän Urmas, joka kaikki tietää, se poika vaan sipasee noinikään pehmeällä kädellä, ja taas on vaara ohitse.—Ai, kuules! Kenenkäs me saamme tähän kylään semmoisen tosi-isänmaanmiehen, joka rupeaa toimimaan ja lähettämään tietoja?

TOSISININEN Ihan kaikkia: kutka ovat vastaan, mitä tekevät, mitä aikovat tehdä —se on älytikkaa! Katsos, ei sitä kaikki ymmärrä. Alennetulla äänellä: Tuokin tietäjä tuolla, se poika vaan paukuttaa sitä suoraa köyttä. No no, hyvä mies, mutta ilman älytikkaa on niinkuin olisi aina märät housut jalassa ja täytyisi niitä kuivatella toisessa huoneessa, kun älytikkamies sillaikaa toimittaa paljon asioita.—No, mihinkäs me jääriinkään? Ai niin, Urmas sanoi että koeta nyt, Veitas, saada sinne Vuori-Mervian kulmalle sopivat miehet. Niin että kyllä kai sinä, hyvä ystävä, rupeat?

ISÄNTÄ Hätääntyneenä: Jaa minäkö…? Ei, ei—kun en minä oikein ymmärrä sitä älytikkaakaan—

ISÄNTÄ Mutta sittenkin … ei, ei minulle sovellu. Hiljemmin: Vaan minä hankin jonkun toisen, sillä asiaa minä kyllä kannatan … näin hissuksiin.

TOSISININEN No, hyvä sekin. Katsos, meill' on sadat raudat tulessa, sillä Mervian tulevaisuuden raskas taakka painaa nyt meidän hartioitamme. Hätäisenä: Mutta tulen turkanen, ne koirathan ennättävät ennen meitä! Minnekkäspäin ne menivätkään?

ISÄNTÄ Salaperäisesti myhäillen: No taisivat.—Mutta ettekös te yöksi—

TOSISININEN Vai makailemaan tämmöisenä aikana! Huomaa tietäjän, joka on tullut sisään: No niinkuin suuhun ja käteen! Meidän täytyy heti lähteä, muuten ne veenilurjukset… Odottelehan, kun laitan hevoset kuntoon. Menee kiireisesti ulos.

ISÄNTÄ Tietäjälle, joka kävelee mietteissään: Nyt on vaikeat ajat. Mitäs sinä tästä ajattelet, jumalien mies?

TIETÄJÄ Pysähtyy: Vaikeat ovat ajat, ystävä. Minäkin kauvan tutkistelin ja jumalien neuvoa tiedustelin. Nyt olen varma. Vilja arvostellaan jyväinsä laadusta. Toisella puolella murhapoltot ja omankäden oikeus, miekanusko, röyhkeys ja kansan villitseminen johtomiehiä vastaan, jotka ovat jumalilta. Toisella totinen nöyryys ja usko korkeampien voimien sallimukseen. Helppo on valita.

TOSISININEN Tulee: No nyt on kaikki kunnossa! Tarttuu haarikkaan, hartaan innostuneesti: Olkoon toimillamme menestys, vahvistukoon isänmaa ja tosimerviläisyys! Juo. Hei, päin tuulta isänmaan puolesta! Eletään tervennä!

TOSISININEN Katsos peijakasta! Siinä nyt näet kuinka isänmaana ajatus viepi kaikki muut ajatukset.—Tässä… No terveppä terve! Menevät.

EMÄNTÄ Sen minä vaan sanon, etteivät tuommoiset miehet minua miellytä, olkoot ne älytikkoja taikka mitä hälyhippoja!

ISÄNTÄ Hy, pitäisikö sinun sitten kaiken maailman miehiin mielistyä—hy, sanon vieläkin!

_Oven takaa kuuluu vienoa tiukujen helinää—joku haparoi ovea. Tulija avaa, mutta ei pääse sisään, sillä hänellä on selässä jotain, joka ei mahdu. Pääsee vihdoin kylittäin—sisään astuu käräjämäen Tuntematon. Hän on kovin vanha ja laiha, tukka ja parta valkosissaan. Kymäräisillä hartioillaan hän kantaa tuohiköysin kiinnitettyä, pölkystä veistettyä raskasta taakkaa. Taakan tasaisella laella on turpeessa kasvava kuusennäre, sen vieressä toisella puolella altaantapainen, toisella kasa turkisnahkoja ja puusta kyhätty pieni talo. Taakan sivuilla riippuu kaksi pitkää miekkaa, jotka liikkuessa hiljaa narisevat rautahahloissaan. Hatun reunassa on kauttaaltaan pieniä tiukuja, jotka liikkuessa vienosti soivat._

TAAKANKANTAJA Läähättäen, värjyvän kuiskaavasti: Taakankantaja! Ihmisten auttaja! Mikäs emäntää painaa? Nauraa outoa, äänetöntä, ihmishengen yöpuolen mailla harhailevaa naurua.

TAAKANKANTAJA Taakkaa! Ihmisillä on niin paljon taakkaa. Kun kuun sarvet ovat näin ja Otavan häntä noin … silloin on aina taakkaa. Osottaa taakkaansa: Rajakorven metsä putosi alas, eikä ihmiset jaksa kantaa. Tuolla on se suuri kalajärvi, joka juoksi ylös. Ja tuolla istuu Mervian veronahat. Näetkös tuota Hiiden taloa? Hiisi ostaa nyt taloja ja muuttaa hornan Merviaan. Ja nämä miekat täytyy viedä Hiiden linnaan. Hiisi pelkää miekkoja … nyt ne ovat kahleissa … kuulkaas kuinka ne itkevät, Mervian miekat… Ah, painaa, painaa, painaa… Lyyhistyy läähättäen, tuskanhiki otsalla.

TAAKANKANTAJA Ei ole aikaa… Täytyy auttaa … kaikki muut kiroovat poloisia. Ah, painaa… Katsos, tuolla toisella puolella on enemmän, mutta kyllä taas kohta tulee toiselle lisää … nauraa outoa naurua.—Istuu sitten pöydän ääreen. Lempeästi: Mikäs teitä nyt painaa, ystävät?

ISÄNTÄ
Laske, hyvä mies, taakkasi siksi aikaa alas, kun levähdät—minä autan.

TAAKANKANTAJA Torjuen: Ei, ei … silloin se painaa ihmisiä. Valittaen: Minun täytyy näin nukkuakin…

EMÄNTÄ Tarjoo oluthaarikan: Juo, vierasparka, juo! Koettaa sillävälin nostaa taakkaa molemmin käsin, mutta ei saa hievahtamaankaan: Kaikki hyvät haltiat armahtakaa! Kääntyy poispäin.

TAAKANKANTAJA Keskeyttää äkkiä juontinsa, kuuntelee: Äh … äh … äh! Kuuletteko, kuuletteko kuinka ne ulvovat ja huutavat apua? Minä kuulen kaikki ihmisten äänet koko Merviassa. Pudottaa haarikan, ryntää ylös: Apuun, apuun! Menee kiireisesti, miekat narisevat, tiuvut soivat.—Pitkä äänettömyys.

Heliheli, heliheli, heliheli hei! Vuorilla nuoria kuusia suoria, heliheli, heliheli hei!

ISÄNTÄ No, kun siivolla istutte. Menee laskemaan. Nuoret miehet istuvat pöydän ympärille.

ENSIMÄINEN Osottaa toiselle puolelle pöytää: Ja nuo raukat aikovat antaa miekkansa! Jumal-avita, tästä puoleen ei vuorilla enää tarvita housuntekijää!

TOINEN Vastakkaisella puolella pöytää: Ja nuo raukat aikovat kaivaa miekkansa maahan—ne, jumal-avita, miehiä ovat! Mutta me pojat, me uskalletaan lyödä miekka pöytään ja sanoa: siin' on rauta, mutta—mies on täällä!

KOLMAS Hei, terveeks pojat! Oli mitä oli, mutta meistä se nyt riippuu Mervian tulevaisuus! Juovat innostuneesti. Laulavat:

Heliheli, heliheli, heliheli hei! Vuorilla nuoria poikia suoria, heliheli, heliheli hei!

Ulkoa kuuluu meluisia ääniä ja askeleita—ovi reväistään auki. Sisään ryntää mies, jonka pään ympärillä on verinen side. Hänen jälessään kaksi miestä kantaa verta valuvaa kolmatta, jälessä tulee vielä yksi mies. Vievät haavotetun penkille.

ENSIMÄINEN TULIJA Näin nyt kävi, isäntä! Tulkaas apuun, että saadaan sidotuksi. Vettä emäntä, joutuun! Urmaan miehet hirtehiset! Väijyivät metsässä juuri kun rajan yli ajettiin. Sillä ne koiransielut ovat vannoneet, että Merviä on nyt Manan hurtille myytävä!

6. KUOHILAITTEN TANSSI.

Urmaan pirtti.—Urmas ovenpuolella tervehtää Roukaa, Halloa ja erästä kolmatta vanhinta Hämeriä.

HÄMERI Minun kuulumiseni ovat vielä huonommat. Viiron kulmalta ei ole saatu sitäkään.

URMAS Polkee jalkaa: Mutta sen täytyy onnistua! Kuin anteeksi pyytäen: Istukaa, ystävät!—Minä en tätä ymmärrä…?

ROUKA Monet pienet seikat vaikuttavat. Jo vanhimpainpirtin polttaminen heitä suuresti rohkaisi. Sitten parjaus—

HALLO Olkapäitään kohauttaen: Parjaus ei paljon paina—toimekkaat miehet tässä kolttoset tekevät! Imari-heittiö Änetsässä on villinnyt kokonaisen kulmakunnan.

HORMA Malttakaa, malttakaa! Tervehtii Urmasta. Riemukkaasti: Veenit lähtevät tästä maasta, ja ainiaaksi!

HALLO Nauraa myrkyllisesti: Hyh hyh hyh hy-hy-hy… Vai sankarit käpälämäkeen, hy-hy-hy-hy-hy-hy-hy.

URMAS Joka on seisonut mietteissään, Hormalle tiukasti: Leikkiäkö lasket, mies?

HORMA Kaukana siitä! Muuttavat aina Itariaan saakka. Ensimäistä alusta jo varustetaan ja tietoa levitetään kansaan.

URMAS Vai Itariaan…? Raivostuneena: Kun menisivät,—mutta he eivät mene! Sillä aluksissa ei kule ne maat, ne pirtit, kaikki se hyvyys, minkä he täällä ovat koonneet. Mutta: tietoa levitetään kansaan! Niin juuri, te maineensairaat suupaltit, se oli oiva temppu! Taas röyhkeys nousee, taas muutamia kymmeniä-satoja miekkoja maahan kaivetaan—koska sankarit pääsevät meren taa turviin. Horna!

SANANTUOJA Tulee pölyisenä ja hengästyneenä: Olen Veitaan sanantuoja. Meidät yllätti onnettomuus—

SANANTUOJA Meiltä kaikki ryöstettiin Siiranteen ahteessa. Päällemme hyökkäsi aseellinen joukko—

SANANTUOJA Isäntäni makaa haavottuneena. Yksi kuoli, kaikki muut ovat haavottuneet pait minä.—Minkä tiedon saan viedä isännälleni?

URMAS Hurjistuneena: Sen tiedon että hän on… Malttuu: Mene lepäämään, saat myöhemmin tietosi. Sanantuoja lähtee.

URMAS Huutaen: Kahdeksatta sataa? Koko Vuori-Merviasta? Mitä te olette tehneet, miehet?

Nousee korokesillalle, kiihtyneenä: Tietysti, tietysti heidänkin pitää Hiittä palvella, kun maa on vaarassa!

URMAS He eivät saa olla koskemattomat! Riistämme niskottelevilta uhrintoimituksen!

URMAS Rajusti: Sen oikeuden otamme, Mervian nimessä! Vastustus on murrettava—miekkoja, miekkoja, vaikka maan alta!

URMAS Orjia…? Katsoo kysyvästi toisiin. No, anna tulla. _Käy sillanteelta alas.

TOINEN ORJA Minä olen Jolma, Horhojan isäntäorja ja niinkuin orjain johtomiehiä … tämä kumppani on Jönkä. Me tultiin puhumaan siitä, että asiat nyt ovat hullusti—

JOLMA Meidän mielestämme se on nyt juuri kaikkein sopivin. Katsos, se vapauden ja vastaaniskemisen henki, joka nyt on maassa, on meissäkin—

JOLMA Välttelevästi: Tarkotin että meidän keskuudessamme asiat ovat nyt niinpäin … kuinka sanoisin … että me emme tiedä mitä tuleva on…

URMAS Nousee sillanteelle toisten luo. Neuvottelevat hiljaa keskenään, josta kuuluu ainoastaan katkonaiset: ei koskaan—täytyy, täytyy!

Palaa orjain luo: Me otamme asian harkittavaksi. Ehdotamme että kaksikymmentäviisi täyttäneet pääsevät heti vapaiksi ja muut sitä mukaa kuin tämän ijän täyttävät. Siis kahdenkymmenenviiden vuoden päästä ovat kaikki vapaat.

JOLMA Korvallistaan raapien: Se on joteskin pitkä aika. Me kuolemme ennen sitä me…

URMAS Kiusaantuneena: Mutta itsehän te pääsette heti! Hyvä jos saamme tähänkään suostumaan. Menkää, menkää, ja selittäkää tämä kaikille!

JOLMA Kumartaa, hätäisesti: Kyliähän me… Jöngälle: Niin, kyllä kai me … hiljemmin: ei me muronnien kautta kuitenkaan…—Niin, kyllähän me koetetaan. Mutta ilmottakaa nyt pian, sillä me … emme tiedä mitä tuleva on… Menevät.

URMAS Kaikki yhtaikaa, sakeana ja sekaisena kuin kevättulva! Vaikka minulla ei ole mitään vastaan, se vain vahvistaa sukumme voimaa.

HALLO Olkapäätään kohauttaen: Haaveilet, kuin runonruikuttaja kanteleen ääressä! Joukot ovat joukkoja ja pysyvät joukkoina. Osottaa maahan: Tuolla on niiden paikka, kansan varallisuuden maaperänä, josta se itse kohoaa korkeana ja kauvas näkyvänä!

HALLO Lyhyesti: On etsittävä kätköpaikat, on annettava palkkio niille, jotka ovat avullisia!

URMAS Oh jumalat tätä kurjuutta! Lauhtuen: Niin niin—onhan parempi että me etsimme, kuin että muronnit tulevat etsimään.

URMAS Kiivaasti: Ei, siihen en suostu!—Mutta meidän täytyy vielä tänään kokoontua. Kutsukaa vanhimmat koolle, käyn itse tietäjäin vanhimman luona.—Näkemiin! Toiset menevät.

Urmas yksikseen: Jumalat varjelkoot pientä joutumasta suuren jalkoihin! Se on kuin painajainen—ei saa edes huudetuksi.

Nousee sillanteelle: Kuinka pahuus on voimakas, kun se on kokonainen! Katkerasti: Te luopiot, te luopiot! Miksi te säritte minun aatteeni, miksi te tämän suvun uudelleen pirstasitte!

VANHA NIITTY-MERVI Niin että sinä se sitten olet se Urmas. Emme ole koskaan nähneet, mutta kuultu on. Tulimme nyt näkemään ja puhumaan, kun emme ole enää elämästä selvillä.

URMAS Kättelee: Raskasta, raskasta on elämä. Istukaa! Viittaa istumaan rahvaanpenkille, tuo itselleen istuimen kiukaan luota.

NIITTY-MERVI Puhumme sinulle niinkuin isälle. Luonnon järjestys on vierähtänyt, rajutuulet puhaltaa ja rankkasateet lankee, kuun ympärillä säärii kuuma sappi! Eilisvuotena poltti kuivuus, tänä vuonna vesi viepi. Jo keväällä tulvi Auree, nyt itse Ilmoka nousi ryntäilleen, kaikki niityt peitti—

NIITTY-MERVI Ei se hätä olisi pahin, toinen on pahempi. Sopu on hävinnyt, kiistan ja vainon henki sijalla. Tämä miekkajuttu oli pahin.

NIITTY-MERVI On annettu ja on pidetty—kahakäteen on. Ja siinä se juuri on. Veli antaa, toinen pitää, naapuri luovuttaa, toinen kaivaa, vaimo on eri mieltä kuin mies. Osa poikiamme piileksii metsissä, pirttejä poltetaan —ja on huonoja miehiä joukossamme, käyvät vieraan asioita. Jumalat meitä armahtakoot!

NIITTY-MERVI
Ei ole veenejä nähty ei kuultu, vaan tämä eri mieli on meidän kesken.
Sanottiin taas olevan jotain tulossa, niin käytiin kysymään että mitenkä
ne asiat oikein ovat.

URMAS Tehän viivytte huomiseen?—Nousee: Niin, minä selitän illalla kaikki. Sanon nyt vaan, että mitään uutta ei ole tulossa—kun saamme tämän miekka-jutun loppuun, on rauha maassa. Mutta miekat on annettava! Ja teidän täytyy luottaa, sillä omat miehenne ovat nyt ohjaksissa.

NIITTY-MERVI Nousevat: Kyllähän me… Ja hyvä on, että on omat miehet.
Mutta kun me emme tiedä mitä nämä omat miehet—

URMAS Niin niin, selitän kaikki illalla. Levätkää terveydeksenne! _Miehet menevät.

Urmas nousee sillanteelle_: Kaikki sekasorrossa! Voisin tehdä rikoksen, voisin takoa noita kirottuja miekkoja yöt päivät, voisin niitä varastaa ja ryöstää. Sen täytyy perille! Kärsimystä on, mutta pohja säilyy. Miltei riemukkaasti: Kauppareitit ovat nyt hallussamme, vanhimpainpirtissä ei ole enää yhtään veeniä—pohja säilyy, pohja säilyy! Käy patsaan luo ottaakseen vyönsä ja päähineensä.

ULKOA Kentältä kuuluu meluista puhelua ja hihkuvia huutoja, jotka yltyvät hurjaksi lauluksi ja tanssin töminäksi:

    Hah hah hah, hih hih hih,
    hauskoja poikia ollaan!
    Heh heh heh, hih hih hih,
    Mervian poikia ollaan—hih!

HELJÄ Tulee suojansa ovelle, hätäisenä: Mitä ääniä ne? Ketä siellä, Urmas?

URMAS En tiedä. Lähetin juuri Sätenen poiskäskemään. Ulkoa kuuluu hälinää, puheen sorinaa.

SÄTENE Palaa: Eivät lähde. Ne ovat miekanviejiä, ovat kauhean päihdyksissä.

ULKOA
Hurjasti: Hah hah hah, hih hih hih,
            Mervian poikia ollaan!
            Heh heh heh, hih hih hih,
            Mervian puolesta ollaan—hih!

URMAS Tuskaisena: Mene, Heljä, omaan suojaasi! Sulkee ikkunan juoksulaudan —huone käy hämäräksi. Käy korokesillalle ja laskee lakeisaukon sulkulaudan—huone käy miltei pimeäksi, vain lakeisaukon ja ikkunan seuduilla kumottaa heikot valovirrat. Ulkoiset äänet himmenevät, sorinan keskeltä kuuluu kuitenkin:

MIESTEN ÄÄNIÄ!
Se oli oikein!—Veenien koina!—Me ollaan Mervian miehiä, me ollaan
Urmaan poikia—hih!

Hurjasti: Hah hah hah, hih hih hih, urheita poikia ollaan! heh heh heh, hih hih hih, miekkojen viennistä tullaan—hih!

HELJÄ Joka on hämyssä katsellut kuinka Urmas kävelee etualalla ja väänteleksen tuskissaan, menee kiireisesti ulos. Laulu ja tanssi taukoo. Kuuluu hetkisen puheen sorinaa, sitten kaikki vaimenee hiljaiseksi. Heljä palaa ja työntää ikkunan juoksulaudan syrjään: heikko valo virtaa huoneeseen. Astuu sitten Urmasta kohti, joka istuu pää käsien varassa sillanteen reunalla:

URMAS Kuin itsekseen: Ja sittenkin on parempi että he hyppivät, kuin että täällä hyppisivät muronnien asestetut pedot.

HELJÄ Liikutettuna: Niin, sairaita me olemme. Ystävämme Lyylykin——Keskeyttää pelästyneenä.

HELJÄ Välttäen: On .. sairastunut… Luultavasti sentään paranee.—Minun täytyy nyt lähteä, Urmas…

HELJÄ Tulee vitkaan ja istuutuu hänen luokseen alimmalle korokeaskelmalle. Hiljaa: Ystävämme Lyyly on … surmannut itsensä mielenhäiriössä…

URMAS Lyyly…? Manalla? Omin käsin?—Jumalat, millaisia uhreja tämä aika vaatii!

HELJÄ Silittää hiljaa hänen kättään, katselee pitkään: Me olemme kaikki ajan uhreja. Kuinka sinä olet vanhettunut, Urmas! Kuinka kansasi kohtalo on sinut harmaaksi purrut.

URMAS Mutta mihinkä meidän nuoruutemme on mennyt? Milloinka me olemme itsellemme eläneet?

ROUKA Hiljaisen kiivastuneesti: Taas! Tahtovat lähettää eri veronhaltijan, joka kerää verot. Nahat ja taljat muka alamittoja. Mutta se on ilmetty vale! Tarkastin jok'ainoan omin käsin, ennenkun ne laitettiin. Kavaluus, kavaluus takana! Tästä täytyy tulla loppu!

7. ALASTOMAT VETÄJÄT.

_Ilmoka-järven ranta—sillä kohti missä Namangan kannas erottaa sen Lautu-järvestä. Paikka on aukea, molemmin puolin harvahkoa metsää. Oikealla metsän laidassa järveen juokseva kuivunut puron-uoma, jonka aukeanpuoleisella reunalla etualalla kasvaa muutamia puita ja pensaita. Itse lahdelma aukeaa takana tyynenä ja rauhallisena, oikea ranta loivasti yleten, vasemmalla kuusikkoa kasvavan vaaran korkea rinne. Jonkun matkaa selälle päin keskellä lahdelmaa on pieni saari, jonka oikeanpuoleista kuvetta kulkee kiireisesti kaksi soutuvenettä, eellimäisessä paitsi soutajia myös pieni keulapurje.

Aurinko juuri laskee, palaen keltaisena vaaran puitten takana ja valaen niiden lomitse kultavirtaansa maiseman hiljaiseen tyveneen._

VIESTINVIEJÄ Juoksee järven rannalta, niemekkeen takaa vasemmalta vinosti aukean poikki etualaa kohti oikealle: Voi turman päivää!

ENSIM. ÄÄNI Uoma näkyy—joutukaa! Puiden välissä vilahtaa juoksevia asestettuja miehiä.

VIESTINTUOJA Teidän metsällä ollessanne tulivat, vaativat tytöt veroriistoja kannaksen poikki kantamaan. Sitten—

VIESTINTUOJA
Sitten veronhaltijan venettä vetämään kannaksen yli Laudusta Ilmokaan—

VIESTINTUOJA Vetohihnoista vetivät—konna itse taljoilla veneessä—pitkä vaateruoska kädessä. Sillä viskoi alastomia—nyki—nauroi—

JOKU Uoman pohjaa tarkastellen: Tästä ovat kulkeneet, anturan jälki näkyy!

JOUKKO Yhtaikaa: Hornansusi! Maksa maalle! Vielä näkyy veneet! Jousenne, jousenne, joutukaa! Lähtevät juoksemaan järvelle päin.

Siellä kolme miestä, joiden vaatteet valuvat vettä, kantaa järveltäpäin kuollutta tyttöä. Tytön alastoman ruumiin yli on levitetty pieni vaate—märät hiukset lepäävät epäjärjestyksessä rinnoilla. Kantajain jälessä kulkee toinen tyttö, ainoastaan hame ja paita verhona. Hän peittää käsillään kasvojaan ja itkeä tyrskyttää hiljalleen.

TOINEN KANTAJA Järveen syöksyi. Juuri saavuimme paikalle, kun tämä toinen juoksi hulluna rannalla. Ei ollut venettä—kahlaamalla etsimme—henki poissa.

PUISMA Juoksee erään seuralaisen kera oikealta, huutaa kaukaa: Missä on Ilvi? Onko kukaan Ilviä nähnyt?

PUISMA Saapuu luo, naulautuu kauhistuneena paikkaansa: Siis totta!? Heittää jousensa maahan, syöksyy ruumiin ääreen: Ilvi, Ilvi! Parkasee: Kylmä! Minä tulen hulluksi! Ilvi, Ilvi! Hypähtää ylös: Missä konna? Läpi maksan ammun, miekkaan seivästän! Tempaa jousensa: Ääh—siellä vielä näkyvät! Kosto! Lähtee juoksemaan rantaan päin.

PUISMA Laskee jousensa, hurjana: Niin, hullu, hullu, ja hulluksi minä tulen! Vene vesille! Lähtee juoksemaan rantaan.

JOUKKO Joutuun, joutuun! Heittävät aseensa sikin sokin kentälle, juoksevat uoman vartta oikealle. Kantajat ja eräitä vanhempia miehiä jääpi.

MUUAN JÄÄNYT Huutaa: Ottakaa Jousseron seitsenhankainen! Toisille: Jo tuli elämästä loppu!

ENSIM. KANTAJA Loppu. Toisille kantajille: Lähtään, ilta joutuu! Nostavat Ilvin, lähtevät oikealle.

TOINEN JÄÄNYT Tyynny, Ripsä—ei se itkusta parane, tyttöparka! Jälelle jääneille raivostuneena: Nyt hornan verisusi temmeltää keskellämme! Veroja riistää kaksin verroin, uusilla uhkaa, tyttäremme raiskaa..

ENSIMÄINEN JÄÄNYT Entäs Imari, uljas poika? Niin telotti kuin koiran. Entä Kovas, Kurkia ja Herjöö? Siellä viruvat Muronnian tyrmissä parhaat miehet!

MUUAN VANHUS On istahtanut kivelle, syvän värähtävästi: Kyllä olemme nyt alasti riisuttuja joka mies. Osottaa kädellään: Katsokaa noita vesiä ja vaaroja!.. Mikäs olisi eläessä täällä.. Mutta kuinka elämme?.. Niinkuin hornan tulisen lammen partaalla!

ENSIMÄINEN Kiivaasti: Ainakaan tuo konnien konna ei enää puolen hetken päästä ole elävien ilmoilla!

KOLMAS Tarkotan että hirmu on muronnien päämiehiä ja ruhtinaan lähettämä—että voimmeko me Laudun miehet noin vaan käydä kaulukseen?

ENSIMÄINEN
Jospa sentään olisi ensin mentävä Urmaan ja vanhimpain puheille?

KOLMAS
Niin on tehtävä—pojille on puhuttava järkeä.—Kas, taitavat jo tulla!

Nuoret miehet tulevat rajusti uomaa pitkin, vetäen miltei juoksujalassa suurta venettä molemmin puolin hangoista.

MUUAN VETÄJISTÄ Ei nyt ole aikaa! Kiidättävät veneen vinhasti rantaan. Vanhemmat miehet rientävät jälessä.

ENSIM. MIES
On harkittu niin, että tämä tuuma onkin jätettävä toiseen kertaan.
Olisi ensin mentävä Urmaan ja vanhimpain puheille.

MUUAN VETÄJÄ Malttakaa, malttakaa! Aatelkaas sentään, pojat, tämä on arka paikka. Kiistelijät asettuvat.

MUUAN VANHA MIES Eikä äkkipikaista tekoa saa takaisin. Käydään ensin vanhimpain puheilla; ellei sieltä apua, sitten nytistetään.

PUISMA Joka on tällä välin hakenut jousensa, tulee juosten ja tarttuu rajusti veneeseen.

PUISMA Tempaa miekan huotrastaan: Niin tulkoon lihaa! Huitoo miekallaan hurjana. Jotkut tarttuvat häneen takaapäin ja vääntävät miekan pois.

VANHA MIES Poika on vietävä kotiin rauhottumaan. Kiertävät tuppivyön Puisman käsien ympäri. Kaksi miestä lähtee viemään. Osa jääneitä seisoo alakuloisena, toiset synkkinä, kolmannet ovat kääntyneet voimattoman harmistuneina selin.

PUISMA Raivona metsänlaidassa: Jumalat kirotkoot, Tuonen mustat kaarneet nokkikoot!

ÄLYTIKKA Joka on sillaikaa saapunut veneellä niemen taitse vasemmalta rantaan, hilpeästi: Hei pojat, hei! Mikäs nyt on hätänä? Hypähtää ketterästi rannalle.

VANHA MIES Kirous ja hulluus on hätänä! Verohurtta miesten poissaollessa tuli kylään, tyttäremme valjasti alasti venettään vetämään, yhden tärväsi, että raukka järveen juoksi—pojat tahtoivat kostaa.

ÄLYTIKKA Ei tuhmuuksia pojat, ei tuhmuuksia!—Hm, tytöt, hm… Katsokaas, se oli omaa tyhmyyttänne kaikki tyyni. Annas lähettää nuoria hempukoita ihraista roikaletta vetämään—katsokaas, äly, äly joka asiassa! Huomaa miesten vyöllä miekkoja: Aah, noin paljon miekkoja! Tästähän tulee oikein sievä saalis..

MUUAN KESKI-IKÄINEN MIES
Taitaa tulla! Tarttuu häntä kaulukseen rajusti: Mikä olet miehiäsi?

ÄLYTIKKA Noh noh, ystävä!—Ettekös te Veitaasta ole kuulleet? Tosisininen isänmaan mies, neuvoo tyhmälle kansalle älyä, kerää miekkoja enemmän kuin kukaan koko Merviassa—

KESKI-IKÄINEN Tarttuu molemmin käsin: Hyvä on, jo riittää keruusi! Toisille: Tämä »Älytikka» on yksi niitä hirtehisiä, jotka tämän hornan ovat meille valmistaneet. Minun sanani on: hirteen!

JOUKKO Vapautuneen hurjana: Hirteen! Joku: Veroista ja miekoista! Toinen: Imarista ja Ilvistä! Kolmas: Kaikesta kurjuudesta! Neljäs: Puunkylkeen kaikki lemmon tikat! Käyvät raivostuneina käsiksi.

TOINEN Tuo rannalta pitkän hihnan: Tässä on naru, veronhaltijan vetohihnoja!

ÄLYTIKKA Silmät pyöreinä, rukoilee hätääntyneenä: Oikeinko te tosissanne? Tyhmyyttä, tyhmyyttä! Mervian hyväksi olen kaikki tehnyt, yöt päivät kulkenut! Jos toisinpäin on älykkäämpää, tehdään toisin—

KESKI-IKÄINEN Karjasee kauheasti: Ei mitään porutikkaa! Vievät kiireisesti metsään vasemmalle.

ÄLYTIKKA Itkien ja hätäisesti rukoillen: Väärin, väärin… Viaton olen… En kellekkään pahaa tehnyt… Puhutaan vielä—huutaa: niistä isommista ja viisaammista! Äänettömyys.

VANHA MIES Nyt Urmaan puheille! Kutka tulevat mukaan? Työntävät veneen vesille, useita miehiä hyppää veneeseen.

8. KANSAN SINETTI

URMAS Seisoo kalpeana ja tuskaisena pöydän luona: Kun pääsisi taas tämänkin päivän! Käy mietteissään eteenpäin: Jos ne, jotka tämän meille tuottivat, omin silmin näkisivät mihinkä kärsimysten kuiluun he kokonaisen kansan syöksivät, totisesti: he kauhistuisivat astua Tuonen maille!

HELJÄ Tulee, katsahtaa hänen liikutettuihin kasvoihinsa: Sinulla on taas vaikea päivä, Urmas.

URMAS Vaikein kaikista—sen inhotuksen tähden, mitä tunnen! Voisin melkein uskoa jonkun äkki-ihmeen tapahtuvan, joka meidät tästä kurjuudesta pelastaisi.

HELJÄ Elävästi: Sinäkin…? Minulla se on jokapäiväisenä palavana rukouksena. Joku suuri, leimahtava ilmestys, joka taas kohottaisi ja puhdistaisi!

URMAS Keventyvästi: Niin, jumalain sallimukset ovat monet. Hänhän voisi sairastua… Tai voisi sattua vielä ratkaisevampaa: nousta myrsky järvellä—nyt tuulee, on tuullut kaiken yötä…

HELJÄ Katsoo häneen hämmästyneenä. Masentuneesti: Niin … niin… Lämpimämmin: Niin, voisihan niinkin sattua.

URMAS Tai ruhtinas äkkiä kuolla… Uusi ruhtinas, uudet toivot… Tuskaisena: Mutta tästä päivästä ei sekään pelastaisi! Miltei rukoilevasti: Tulethan kuitenkin häntä tervehyttämään…?

HELJÄ Värähtävin äänin: En voi—kansani häpäisijää—kodissamme—en!

Oven takaa kuuluu puheen ääntä, reutomista ja tiukujen helinää. Sisään tunkeutuu Taakankantaja Sätenen koettaessa häntä pidättää.

HELJÄ Anna onnettoman tulla.—Minä olen kuullut hänestä, Urmas. Sätene poistuu. Urmas käy korokesillalta alas.

TAAKANKANTAJA Joka on muuten entisellään, paitsi taakassa entisen lisäksi molemmissa päissä riippuvat kahleenkappaleet ja laella pieni vetohihnoilla varustettu vene, läähättää hiljaa taakkansa alla, vilkasee hätäisesti ympäri huonetta, salaperäisen kiihkeästi:

Siis tämä se on se paikka… Kas äänet, äänet!… Kääntyy Urmaaseen:
Ja sinä olet Urmas?

TAAKANKANTAJA Häntä kuulematta, sillanteen reunalla seisovaa Heljää osottaen: Ja tuo tuolla on Mertsi!

URMAS Hätkähtää, vaihtaa silmäyksen Heljän kanssa: Ei—Mertsi on kuollut.

TAAKANKANTAJA Varjostaa kädellä silmiään, ihmetellen: Kuinkas minä väärin näin…? Vai on Mertsi kuollut … nauraa outoa naurua.—Astuu sitten Urmaan luo, kiivaan läähättävästi: Taakka, Urmas, taakka? Sinulla sanotaan olevan niin paljon … en ole ennen ennättänyt. Osottaa taakkaansa: Katsos: tunnethan sinä nämät…? Ah, painaa, painaa…

TAAKANKANTAJA Kiivaasti, outo palo silmissä: Urmas! Tarttuu hänen mekkonsa hihaan ja vetää kiireesti muutamia askeleita etualalle päin. Kiinteästi silmiin tuijottaen: Urmas! Kissat syövät ruohoa!

TAAKANKANTAJA Kissat syövät ruohoa—sähähtäen: tulee sade! Jää takanojoon vetäytyneenä tuijottamaan kammottavasti avoimin silmin.—Hätkähtää äkkiä, kuuntelee: Kuulitteko, kuulitteko!? Kiire, kiire, kiire… Ryntää ulos, tiuvut rajusti soivat.

HELJÄ Kalpeana: Se oli tavatonta! Minä vähällä pelkäsin, vähällä säälistä itkin.

URMAS Raskaasti: Ja kuitenkin—kuka tietää vaikka hän olisi tätä nykyä onnellisin ihminen koko Merviassa!

URMAS Odottakoon hetkisen.. Ei, anna tulla heti.—Puhumme siitä sitten, Heljä. Heljä menee.

VAIMO Tulee. Hän on vanhanpuoleinen, niukan kumarainen rahvaannainen, päässä täyshuntu, joka varjostaa jossain määrin kasvojakin. Katse maahan luotuna, syvä mielenliikutus äänessä:

URMAS Sinä…? Tyyntyy, käy luo ja ottaa häntä kädestä, jonka vaimo ojentaa suuresti hämillään: Se tapaus on minuun koskenut.—Istu, äiti parka!

VAIMO Hievahtamatta: Kuulin että tyttöni turmioon saattaja aikoo käydä luonasi. Että aijot ottaa hänet täällä vastaan niinkuin ystävän ja vieraan—

URMAS Tietäisit, vaimo, kuinka se itseänikin inhottaa! Ja kuitenkin—enhän voi sulkea oveani ruhtinaan edusmieheltä.

VAIMO Värähtäen: Rukoilen tyttäreni ruumiin kautta.—Kuulin muidenkin käyneen siitä puhumassa.—Elleivät miehemme olisi luottaneet, ei olisi mitään vastaan otettavaa.

URMAS Ymmärrän—koettakaa tekin minua ymmärtää. Lupasin miehillenne että sanon tästä asiasta ankarat sanat. Mutta voidakseni niin tehdä, saattamatta maata vaaraan, minun täytyy ottaa hänet vastaan, koska hän on ilmottanut tänne tulevansa.

URMAS Liikutettuna: Kun tämä on ainoastaan minun kotini, eihän kellään pitäisi olla valittamista.

VAIMO Hiljaa kuohahtaen: Sinun kotisi, vanhimmainen, on Mervian ensimäinen! —Miltei tukahtuneesti: Sinä siis et tahdo…?

VAIMO Työntää huntunsa niskaan, jolloin mustat suortuvat tulevat näkyviin, astuu askeleen, suoristautuu täyteen mittaansa. Muuttuneella äänellä: Urmas!

URMAS Peräytyy kauhistuneena taapäin, kohottaa torjuvasti kätensä: Mitä…? Nousevatko kuolleet haudoistaan…?

MERTSI Hiljaisen läpitunkevasti: Ei, vaan elävät, jotka ovat yksinäisyydessä odottaneet hetkeänsä.

MERTSI Tahdon sinut siirtää puoli ihmis-ikää takaperin. Minä, elämästä irtileikattu, jäin eloon, koska Mervian tulevaisuus oli minulle liian rakas. Tahdon sinua muistuttaa siitä nuoresta miehestä, joka kerran lupasi tämän Mervian liittää lujaksi ja kokonaiseksi, mutta joka nyt seisoo sekasorron ja hajaannuksen keskellä, horjuen oman itsensäkin edessä.

URMAS Tyytyneempänä, mutta syvästi liikutettuna: Silloin myöskin tiedät miksi minun nuoruuteni unelma särkyi.

MERTSI Tiedän. Siksi, että hylkäsit nuoruutesi uskon ja eksyit laskelmien poluille. Siksi että horjahdit vihaan, silloin kun olisi enin rakkautta kaivattu.

URMAS Sisäisestä kuohunnasta vavisten: Mertsi! Jos tämä oli minun hairahdukseni, mikä silloin on sinun heimosi osa tässä hajaannuksessa?

MERTSI Minun heimoni…? Pienen äänettömyyden jälkeen: Olin jo unohtanut kuuluneeni johonkin heimoon… Niin, »minun» heimoni syyt ovat monet ja raskaat. Mutta pitikö sinun, jolle jumalat olivat uskoneet suuren ajatuksen, painua niiden tasalle, joilla oli vain sirpaleajatus? Pitikö sinun, joka rakensit kansakunnan suurta tulevaisuuden pirttiä, kompastua … matalaan arkkuun? Ja oletko sinä, joka nousit kiroja poistamaan, koskaan ymmärtänyt minun heimoni kiroja?

URMAS Kuin itsekseen: Niitä kiroja minä totisesti en ole tullut ajatelleeksi… Äänettömyys.

MERTSI Menneet menneinä. Astuu askeleen lähemmäksi: Urmas! Sirpaleet huutavat ympärilläsi. Se rakennus, jonka rakkaudellesi kohotit, on sortumaisillaan. Se kansa, jonka korpien hajanaisista joukoista liitit ja nostit, on epätoivoon painumaisillaan. Anna sille tänään uskonsa takaisin, anna sille merkki!

MERTSI Kuohahtaen: Miksi kysyt? Kyselitkö silloin, kun uhrikivellä annoit merkin?

MERTSI Ajat ovat samat! Minä tulen suoraan uhrikiveltä, uhrikiven usko sielussani!

URMAS Tuskaisena: Mutta etkö ymmärrä että hänellä voi olla ruhtinaan asia?

MERTSI Hän käyköön vanhimpain pirttiin. Mutta Mervian kodeissa, sinun kodissasi ei sen tytärten raastajalla ja miesten telottajalla pidä oleman jalan sijaa!

URMAS Käy käsiään väännellen edestakaisin: Miksi kiusaatte minua? Miksi vaaditte tekoa, josta ei ole maalle mitään hyötyä, vaan varmasti turmiota?

MERTSI Astuu aivan hänen eteensä. Hiljaa: Minä tulen uhrikiveltä … minäkin kohotin silloin käteni. Kansan häpeällä ja alennuksella on joku raja, josta se joko painuu ainiaaksi taikka alkaa taas nousta. Se raja on nyt meillä. Anna merkki!

MERTSI Mitään muuta ei ole. Äänettömyys.—Rukoillen: Urmas! Sinä tiedät mitä Laudussa oli vähällä tapahtua… Tämä on viimeinen säije, josta pidämme yhteisesti kiinni—älä anna sen katketa! Jää eteenpäin kurottuneena, jännittyneenä odottamaan.

URMAS Lyhyen ankaran mielenliikutuksen jälkeen: Minä rukoilen jumalilta sitä armoa, ettei minun tarvitsisi häntä koskaan nähdä. Mutta jos hän tulee— minä en ole oikeutettu saattamaan maata vaaraan.

MERTSI Lyyhistyy takaperin, kalpeana: Onko se sinun viimeinen sanasi, Urmas…?

MERTSI Suoristautuu ja katsoo häneen hetkisen ääneti. Jäykistyy sitten kalmankarvaiseksi, silmät sulkeutuvat.

MERTSI Avaa silmänsä, tuskin kuuluvasti: Ei .,. mikään. Kohottaa hunnun päähänsä, nyökäyttää vitkaan—poistuu sanaa sanomatta.

URMAS Joka on seisonut hetkisen paikkaansa jähmettyneenä, rientää muutamia askeleita hänen jälkeensä: Mertsi, Mertsi! Miksi sinä noin menit…? Pysähtyy, kääntyy takaisin: Sinä tulet kuin haudan takaa, etkä minua ymmärrä… Mutta sinun pitää vielä kuuleman ja ymmärtämän!

_Rientää jäntevästi korokesillalle kylkeissuojan oven luo ja huutaa. Sisääntulevalle Heljälle: _En vaadi sinua enää, Heljä. Jos hänellä on siitä jotain sanomista, hän on saapa vastauksen!

HELJÄ Katsoo ihmeissään hänen silmiinsä, sitten riemuisesti: Niinkö…? Ja sinä olet sanova hänelle rohkeasti totuuden?

HELJÄ Yhä riemuisemmin: Ja minä riennän koko tanhualta kuin pahaa unta pakoon!

URMAS Joko? Pyydä sisään!—Juuri niin, Heljä! On kyllin, kun minun täytyy olla hänen kanssaan samojen ortten alla.

_Heljä ojentaa hänelle molemmat kätensä, nyökäyttää kevein mielin, menee.

URMAS
Kunpa pian tulisikin, että hänestä pääsisimme! Nousevat sillanteelle.

Minä olen päättänyt tänä päivänä sanoa vakavat sanat. Tästä on kerran tehtävä loppu!

HALLO Olkapäätään kohauttaen: No, tapaus oli ikävä. Mutta enpä totisesti tiedä kannattaako muutamien tyttösten tähden panna koko neuvottelua alttiiksi—ja soveltuuko se ylipäätään meidän asemassamme olevien miesten puheitten pasmoihin. Naisjuttu … yksityisluontoinen asia—

HALLO Katsoo pitkään kylmäntutkivin silmäyksin: Neuvon sinua joka tapauksessa punnitsemaan mitä sanot.

VERONHALTIJA Tulee. Hän on kookas, miltei hyllyvän lihava mies, turkisreunaisessa viitassa, miekka veltosti vyöllä riippuen. Murtavalla soinnulla: Tervehdän ruhtinaan nimessä! Hupa tavata, nimi tuttu, mieli tuttu, vaikkei mies nähty. Kaikki ruhtinaani tiedossa, muistossa—hyvä muisto! Kättelee Urmasta, joka on karahtanut ohauksiltaan punaiseksi. Sitten Roukaa ja Halloa.

VERONHALTIJA Istuutuu mukavaan noja-asentoon pöydänpään noja-istuimeen: Istukaa, ystävät, myös! Toiset istuutuvat, paitsi Urmas, joka jää omituisen jännittyneenä lähelle seisomaan.

Minä olen paljo kulkenut. Minä olen hyvin mielistynyt teidän maahan. Hyvä maa, rikas maa, paljo nahkaa, paljo kalaa, paljo viljaa, oikein hyvä maa—ihana matka!

URMAS Toivon ettette pidä outona, että minun heti tämän yhteydessä täytyy koskettaa asiaan, joka on meitä syvästi loukannut. Ehkä ette tunne tapojamme, ehkä teidän maassanne kohdellaan naista toisin—

VERONHALTIJA Ah se—ah tytöt, Mervian tytöt! Sangen sievät, oikein sievät! Huomaa Urmaan silmissä harmin välkähdyksen, kääntyy puoleen: Eikö ymmärrä Mervian mies vaimon, raton päälle…? Luulin minä. Tyttö-ihminen ovenvartijana—hyvä maku, aattelin, oikein hyvä maku! Nyt näen: ei ymmärrä. Liian vakava, liian vakava—elämä ikävä. No, me jätetään se asia.

VERONHALTIJA Heilauttaa huolettomasti kättään, ilkkuvan painokkaasti: Me jätetään se, hyvä ystävä! Ei ymmärrä raton päälle, ei kannata haastella.

URMAS Katsahtaa neuvotonna Roukaan. Lujasti: Meillä on itse veronkannonkin suhteen vakavan muistutuksen syytä. Veromme ruhtinaalle on tarkoin määrätty. Nyt kuitenkin kuuluu joka taholta että kannetaan isot erät liikoja, niinkuin ei—

VERONHALTIJA Naurahtaen: Eikö ymmärrä sitäkään…? Määrävero ruhtinaalle, oma vaivanpalkka päälle. Ei ymmärrä? No, saapi oppia ymmärtämään! Nauraen: Kansa ymmärtää. Tuopi enempi, aina enempi—rikas kansa. Ei kelpaa tämä! Muronnia köyhä maa, suuri vero. Tämä rikas maa, lämmin pirtti, hyvä ruoka, vähä työ, vähä vero—ei kelpaa, ei kelpaa! Ei tarvis miekkaa kantaa, ei maata puolustaa—tarvis maksaa, paljon maksaa. Puhun ruhtinaalle, ruhtinas käskee. Puhun teille: itse tarjota—olis somempi itsellenne—

KIRJEENTUOJA Vaaleatukkainen, sorjavartinen nuorukainen tulee. Kumartaa syvään oven luona.

VERONHALTIJA Viittaa kädellään luokseen. Urmaalle, joka seisoo syrjempänä: Uljaat nuorukaiset teillä—minä kaikesta kauniista pidän!

VERONHALTIJA Murtaa sinetit ja avaa siteet, lukee. Kohoutuu äkkiä lepoasennostaan: Mitä…? Mitä tämä…?

_Iskee povestaan tempaamansa tikarin kahvaa myöten veronhaltijan rintaan. Tämä vetää muutamia kertoja kiivaasti ilmaa, vaipuu hengetönnä taapäin.

Nuorukainen peräytyy kiireesti pari askelta, suoristautuu, syvän värähtävästi_: Urmas! Kansalla on taas uskonsa! Urmas, joka tuntee nuorukaisen Mertsiksi, huudahtaa tukahtuneen »ah», Hallo aikoo rynnätä ovea kohti. Nuorukainen astuu tielle: Säästä vaivasi, kurja! Osottaa tikarin kärellä rintaansa: Olen oma tuomitsijani, niinkuin tuon toisenkin. Astuu Urmaaseen päin, kohottaa tikarin rintaansa kohti: Urmas! Elämän polut yhtyvät ja eroovat… Kuuristautuu hämmästyneenä ja katsoo syvälle Urmaan pelokkaisiin silmiin, tikari vaipuu: Mitä…? Etkö vieläkään ymmärrä, etkö vieläkään usko? Kohoutuu vitkalleen suoraksi: Minun tehtäväni siis ei ole vielä lopussa… Työntää tikarin poveensa, lähtee kiireisesti sillanteelta ovea kohti.

HALLO On hiipinyt patsaan luo, lyö rajusti kurikalla kilpeen ja huutaa: Apua! Apua! Murha!

Urmas rientää hätääntyneenä Halloa kohti, sitten sillanteen reunalle. Ovesta ryntää sisään veronhaltijan asestettuja sotamiehiä. Nuorukainen katsahtaa neuvotonna ympärilleen. Hallo osottaa, huutaa: Murhaaja kiinni! Urmas vääntelee tuskaisena käsiään, syöksyy kuin apuun rientääkseen sillanteen askelmille. Nuorukainen ryntää ikkunaa kohti, survasee kätensä rakkoruutujen läpi—sotamiehet tointuvat, syöksähtävät päin—nuorukainen riuhtasee ikkunan puitteet ja heittää ne lattialle—hyppää ikkunasta ulos.

9. KIROJEN KUMPU.

_Urmaan pirtti.—Patsaan luona on matala, uutimeton juurakkovuode, jolta Urmas on vastikään noussut. Vuoteen vieressä matala istuin, jonka päällä pari maljaa. Pöydän etupäässä olevalla noja-istuimella lepää Urmas, nojaten päätään istuimen selukseen kiinnitettyyn pielukseen, jalat pienelle jakkaralle kohotettuina. Hänellä on päällään ainoastaan pitkä, valkoinen yöviitta ja peurannahkavirsut jalassa. Hän on hyvin vanhettunut ja riutunut—tukka ja parta lähes valkoiset. Vastapäätä, pöydänedusrahilla, istuu Rouka.

On varhainen aamuhetki. Ulkona vielä hämärtää, huonetta valaisee kaksi soihtua._

URMAS Ylös kattoon tuijottaen, painokkaasti: Tämä matka meidän olisi pitänyt jo aikoja sitten tehdä!

URMAS Kiihtyen: Ei myöhäistä? Kuka sen tietää! Raivona: Miksi? Miksi minua estitte? Mikä salajuoni se oli? Vastatkaa, taikka murskaan teidät!

ROUKA Rauhottaen: Se oli erehdys, ystävä, paha erehdys. Mutta kaikki tulee vielä hyväksi … mehän juuri valmistaudum—

URMAS Keskeyttää kiivaasti: Vanha? Minä liian vanha? Se on vale! Se on niitä teidän ainaisia parjauksianne. Niin juuri. Vale, vale! Istun satulassa yhtä hyvin kuin kukaan. Nostaa molemmat kätensä, huutaa: Miksi hevosia pidätätte, antakaa laukata! On tempaavinaan suitsista: Hei, Purmo, täyttä neliä! Ratsastaa, jännitettyjä käsiään nelistyksen tahdissa liikuttaen, niin että koko ruumis väräjää, kiivaasti läähättäen: Hih-hih-hih-hih-hih … kovemmin! … hih-hih-hih-hih-hih-hiiii. Painuu hiljaiseksi. Rouka, joka on noussut häntä rauhottaakseen, istuutuu.

Urmas kohoutuu lepoasennosta istualleen ja kumartaa syvään. Puhuu miehekkäällä, väliin värähtävällä äänellä: Niin, Merviasta olemme, ruhtinas—siitä maasta, joka on niin paljon kärsinyt. Puhumme nyt suoraan. Kansa ei voi tätä kauvemmin kestää … kauppareitit ovat Mervian viimeinen valtasuoni!

Me olemme sen arvanneet… Aivan niin… Jos olisit tämän kaiken tietänyt, et olisi koskaan voinut sallia … sellaisen kurjuuden kirouksen … et koskaan! Äänettömyys. Kiitämme! Kumartaa, vaipuu lepoasentoon, silmät sulkeutuvat. Alkaa vääntelehtiä tuskissaan, tukehtuneesti: Ei ei! Väärä syytös! En minä armoa pyytänyt, en minä palkintoa määrännyt! Huutaa: Hallo, Hallo, Hallo, se jääsilmä se oli!… Ei sinne, ei sinne! Käärmeitä, Rajakorven käärmeitä! Nyt ne tarttuvat … auttakaa! Niinkuin vääntäisi jotain rinnoiltaan irti: Puristaa, puristaa … irrottakaa pää … minä tukehdun… Räytyy hiljaiseksi.

Ponnahtaa äkkiä istualleen: Parjausta, parjausta! Kaksikymmentäviisi vuotta…? Se on vale! Kuka uskaltaa minun työni särkeä? Pui nyrkkiä: Veenit, veenit, te Mervian kirous! Mutta tänään se on tapahtuva… Mervian päivän koittoa ei kukaan voi sumentaa! Vaipuu taaksepäin, kuin haaveillen: Ja merviläisyyden ihana puu kohoaa suurena ja mahtavana Rajakorven väkevästä mullasta… Äänettömyys. Rouka, joka on ollut hänen istuimensa ääressä, palaa paikalleen.

Urmas avaa silmänsä ja katselee ympärilleen, tuntee Rouan. Nousee pontevasti seisoalleen: Joko hevoset ovat satuloidut?

ROUKA Painaa hänet hiljaa takaisin: Orjat juuri sukivat—kyllä pian joutuu. Huokaa raskaasti.

URMAS Raukeasti: Levähdämme vielä sillaikaa… Pitkä on meillä matka… Vaipuu horros-uneen.

HELJÄ Kurkistaa oman huoneensa ovesta, tule varpasillaan, kuiskaa: Nukkuuko hän? Kuinka on nyt?

ROUKA Huonosti, valtijatar, huonosti. On raivonnut melkein koko aamuhetken, juuri rauhottui.

HELJÄ Tulee Urmaan luo, katselee häntä: Voi jumalat, kuinka syvästi meitä koettelette!

ROUKA Ei sinun, valtijatar, pidä olla noin toivoton. Minä luulen että se on ohimenevää.

ROUKA
Samoin minä. Siinä asiassa hänen ajunsa on nytkin selvä ja kirkas.
Juuri kysyi ovatko hevoset jo satuloidut.

HELJÄ Voi, ystävä, ei hänestä enää ole matkan tekijäksi. Tämä hänen sielunsa mursi. Hyväilee hiljaa hänen päänojapielustaansa, pyyhkäsee kyyneleen.

ROUKA Tuo onneton armonpyyntö, johon hänetkin saatiin yhtymään, sitten Hallon katalat puuhat nuorukaisen kiinniottamiseksi—

ROUKA Ei, eikä saavutettanekkaan… Alennetulla äänellä: Kansalla on siitä asiasta oma uskonsa…

ROUKA Hiljaa: Ettei se ollut ihminen—niin uskovat. Katsos, kukaan ei nähnyt ikkunasta hyppäävän eikä pakoon juoksevan, vaikka sotamiehiä seisoi aivan ääressä ja tiet vilisi väkeä.

HELJÄ Niinkö…? Katsoo ylös, nyökäyttää päätään: Niin … ihme, ilmestys! —Hän nukkuu niin rauhallisesti. Tule, Rouka, saamaan virvoketta, pitkän yön valvottuasi! Lähtee, kääntyy: Ulkona jo sarastaa, täällä vielä soihdut palaa. Avaa lakeisaukon sulkulaudan, sammuttaa soihdut. Kirkas aamuvalo tunkeutuu pirttiin.—Ovella: Jätämme raolleen, niin kuulemme milloin herää. Menevät. Lyhyt äänettömyys.

URMAS Unissaan: Mertsi! Mertsi! Sinäkö se olitkin, Mertsi…? Äänettömyys.

Tuskissaan: Joka nuoruutensa uskon hylkää … joka itsensä pettää … ah painaa, painaa! Vääntelehtii: Mervian soitten sumut … tukehtaa, tukehtaa, tukehtaaa…

Kuuluu vienoa tiukujen helinää: pöydän toiseen päähän on ilmestynyt Taakankantaja. Hänellä ei ole enää taakkaansa. Hän nyökäyttää ystävällisesti ja hymyilee.

URMAS Kohottaa päätään, kuuntelee—raukeaa takaisin: Väsyttää … painaa…

URMAS Liikuttelee silmäluomiaan, mutta jaksaa ainoastaan hiukan raottaa. Kauhistuneena, käsillään torjuen: Pois, pois! Mitä sinä tahdot? On paremmin tuntevinaan: Sinäkö se oletkin…? Hivelee otsaansa: Olenhan minä sinut jossain nähnyt?

URMAS Lämpimästi muistellen: Sinä kävit meillä … ja äiti antoi sinulle ruokaa… Sinä istuit pankolla … ja kerroit Mervan suvun muinaisista… Hivelee taas otsaansa: Olenko minä sinut joskus muulloinkin nähnyt?

URMAS Kuin haaveillen: Nyt minä muistan! Sinä ihanana keväänä, jolloin minä näin sen kauniin unen uhrikivestä ja Mervan suvun suuresta valasta…

URMAS
Mutta siitä on jo pitkä aika! Tuskaisena: Nyt on toiset ajat, taatto!
Kirot, kirot! Torjuu molemmin käsin ylöspäin: Etkö näe tuota kirojen
kalliota? Nyt se putoo … ah, ah, aah… Lyyhistyy istuimeen.

TAAKANKANTAJA Käy istuimen taa ja sivelee lempeästi hymyillen hiljaa hänen tuskan-helmeilevää otsaansa.

TAAKANKANTAJA Poistuu hiljaa takaperin, nyökäyttää päätään, tiuvut vienosti soivat: Olet väsynyt, Urmas. Näe hyviä unia! Viittaa kädellään: Rauha! Katoo.

URMAS Hymyilee unissaan, kasvoilla vilkas jännitys: Katsokaa, katsokaa! Noin mervit ryntäävät! Kas kuinka orjat hyökkäävät! Jo murtuu, murtuu sortajain rivit! Kohoutuu lepoasennostaan, heilauttaa kättään ja huutaa kovasti: Voitto—voitto—Mervian päivä on noussut!

HELJÄ ja ROUKA Juoksevat kiireisesti sisään ja painavat hänet hiljaa lepoasentoon.

URMAS Innostuneesti: Se oli kuuma ottelu, ystävät! Mutta yksikään ei horjunut, joka mies oli sankari!

ROUKA ja HELJÄ Nyökäyttävät myönnyttäen. Heljä kostuttaa rahilla olevassa kulhossa liinan ja käärii sen Urmaan pään ympäri.

URMAS Kohoaa virkeänä istualleen, koettelee käärettä, hymyilee onnellisena: Se oli liikaa, aivan liikaa! Nyökäyttää Heljälle: Mutta kiitos, kiitos—te Mervian nuoret neitoset! On ihanata puhua seppel päässä, on ihanata puhua Mervian vapauden juhlassa!

Katselee, kädellä silmiään varjostaen, ovelle päin, viittaa riemuisesti: Katsokaa tuota kansanpaljoutta, kaikki kukkulat ja rinteet täynnä! Sellaista juhlaa ei ole ennen Merviassa vietetty. Kas … yhä uusia joukkoja…

URMAS Nousee seisoalleen: Nyt minun täytyy—kuulittehan, torvi jo kutsuu puhujakivelle. Painaa Rouan ja Heljän itsestään irti: Minun täytyy, ystävät—kansa odottaa——Lähtee perällepäin.

Pysähtyy, silmissä outo loiste: Niinkuin seisoisin ijäisyyden niityn veräjällä!—Suokaa, jumalat, minun lausua julki mitä nämä tuhannet tänä hetkenä tuntevat. Astuu pöydän takapäähän, jonka kuvittelee puhujapaikaksi. Rouka ja Heljä katsovat toisiinsa neuvottomina, jäävät lähelle.

Mervian lapset! Matala olen minä tänä hetkenä puhumaan, matala jokainen ihmisestä syntynyt. Onko tämä unta? Katsokaa Mervian vapaudenpäivän aamunkoittoa! Syleilkää toisianne te uudestaan syntyneen Mervian lapset!

_Oven takaa kuuluu pieni kahakan temmellys, sitten ovi riuhtaistaan voimakkaasti auki ja sisään ryntää: Vaalea nuorukainen, Kovas, Kurkia, Horhoja ja kolme muuta. He ovat miekkavyöllä, eräällä köysikäärö olalla. Heljä on nopeasti rientänyt pirtinpatsaan luo ja temmannut viritetyn jousen, johon työntää nuolen ja ojentaa jousen uhaten tulijoita kohti. Rouka on tarttunut Urmaaseen, koettaen vetää häntä taapäin. Vaalea nuorukainen astuu Urmasta kohti.

Urmas irrottaa itsensä pontevasti Rouasta ja ojentaa riemuisesti kätensä tulijoita kohti_: Terve teille, Mervian aamunkoiton miehet! Vaalea nuorukainen ja muut jäävät hämmästyneinä seisomaan.

Eikö niin, ystävät: olemme nähneet pahaa unta? Mistä on ollut kysymys? Jokainen Mervian lapsikin voi tänäpänä vastata: siitä että kansan täytyy olla uskollinen itselleen! Emmekö sitä ennen tietäneet? Tiesimme, emmekä kuitenkaan tietäneet. Ei se niin vaarallista ole, sanoimme, jos vähän myöstääkin. Ja me myöstimme—myöstimme tämän, tuon säilyttääksemme—myöstimme tuonkin, vielä jotain säilyttääksemme. Sitten tuli tyhjyys eteen, hulluus käteen. Silloin vasta ymmärsimme ne kansan elämänehdoiksi ja otimme ne yksimielisellä ryntäyksellä takaisin.

_Kaukaa kuuluu toinen torventoitotus. Oven luona olevat katsahtavat merkitsevästi toisiinsa, Rouka ja Heljä ihmetellen.

Urmas riemuisesti_: Noin vapaudenaamun torvet pauhaavat! Varjostaa kädellä silmiään: Kas, Vuori-Mervian miehet! Terve, te asiamme uskollisimmat!

Hivelee miettien otsaansa: Mutta miksi olemme olleet niinkuin mielipuolet ja hullut miehet, miksi olemme toisiamme repineet niinkuin nälkäiset sudet paukkuvana pakkasyönä? Siksi, että meitä ovat painaneet keskeneräisyyden raskaat kirot. Olimme vasta kansakunnan raakale. Me, jotka olemme seisoneet lujin rinnoin muronnien juonia vastaan, kysymme ihmetellen miksi osa veljiämme poikkesi toisille teille? Mutta katsokaas: kansalla on itsensä suojelemisen vaisto myös sisäänpäin eikä ainoastaan ulospäin. Ulospäin! sanoimme me, ja se oli totinen tosi. Mutta veeniläisyyden kirous oli meitä painanut niin kauvan, ettei toinen osa tuntenut itseään sisäänpäin turvatuksi. Sisäänpäin! huusivat he ja erkanivat omille mutkaisille poluilleen. Vaalea nuorukainen kääntyy liikutettuna, toiset vaihtavat hiljaa jonkun sanan.

Nyt sen ymmärrämme. Kansa, joka ei ole sisältä kokonainen, ei ole ehjä ulospäinkään. Siksi ovat nämät karkeat jauhinkivet olleet tarpeen. Jumalat, kuinka karkeat ja raskaat ne ovat olleet! On silmänräpäyksen liikutuksesta vaiti.

Olemmeko jo tarpeeksi jauhetut? Minä vannotan teitä, Mervian miehet, että ymmärtäisitte tämän hetken tärkeyden, jolloin sydämemme taas kerran sulana läikkyvät. Jos te kiellätte niiltä, jotka heikkoudesta olivat toista mieltä, ihmisarvon ja teette heistä heittiöitä, niin te yritätte leikata heidät kansakunnan ruumiista irti—ja katso, he tekevät heikkoudesta hyveen, jonka puolesta ottelevat kuin pedot pentujensa. Ja heidän jatkokseen hiipivät kaikki onnenonkijat, kaikki kehnouden ruoppa ja sakka—kaikki he kulkevat päät pystyssä ja julistavat etteivät he mitään häpeä! Äänettömyys.

Katsoo ylöspäin kohottaen hiljaa kätensä, silmät syttyvät: Kuinka ihmeellistä! Nyt uskon olevan hetkiä, jolloin kohoamme kirkkauden vuoren tutkaimille ja näemme sumujen läpi. Kuuluu taas voimakas torventoitotus. Urmas katsoo kauvas etäisyyteen: Ah orjat, terve työn raatajat! Me epäilimme, me puhuimme kahdestakymmenestä viidestä vuodesta. Sumua, sumua! Kuinka kaikki näyttää toiselta, kun jumalat meitä jauhavat. Kuinka raskaasti veenit huokailivat niin kauvan, kun he yhä käänsivät kasvonsa Veeniaan päin ja tahtoivat eri joukkona elää. Kuinka nyt on selvää ettei pensas voi metsää hallita, eikä taas mitään hävittämällä hävittää, mikä elämään luotu on. Katsokaa kuinka kansan uusi elämänusko kulkee kohotetuin otsin päämääräänsä. Sillä sen otsaan on poltettu kansakunnan kokonaisuuden elämänmerkki. Äänettömyys.

Kansakunnan kokonaisuus, yksimielinen kansa! Siitä isät huokailivat, sen vuoksi me lapset vihasimme ja rakastimme. Nyt se on saavutettu.—Me vaikeroimme suuresta onnettomuudesta, raskaista kohtalon kiroista. Oliko tämä onnettomuus ja kirous, vai oliko se siunaus? Siunaus, sanon minä! Mikä muu kuin tämä aika olisi avannut korvamme orjien huokauksia kuulemaan? Mikä muu veeniemme silmät näkemään että kourallinen on vain kourallinen? Mikä muu meihin niin väkevästi kokonaisuuden tuntoa iskenyt ja luontomme syvät perintökirot paljastanut?…

Tämä, Mervian miehet, on tarina siitä kuinka sirpaleita kansaksi jauhetaan. Paljon on meissä ollut harhaa, mutta me painumme näiden kirovuosien hiljaiseen hautakumpuun. Siellä me lepäämme: veenit ja mervit, orjat ja vapaat, vihamme ja rakkautemme, harhamme ja kirkkaat tekomme. Mutta sen yli kulkee kansan uusi tulevaisuuden tie, sen vainaittenpuun oksalla kukahtelee kevään käki.

Osottaa, silmät intomielisesti säteillen, kauvas etäisyyteen: Katsokaa kuinka kirkkaana taivaanranta aukeaa! Sen huikaisevassa valossa viha sammuu, taistelu raukee, kaikki kehno karisee—kansa elää!

Kuuletteko, kuuletteko Mervian tulevaisuuden ääniä! Niinpä huutakaa, en tahdo kauemmin pidättää. Eläköön Mervia, uutena, lujana, kirkkaana—eläköön!

Kohottaa kätensä ja huutaa, mutta kaatuu äkkiä suulleen, kirkas verisuihku ruiskahtaa suusta lattialle.—Toiset seisovat silmänräpäyksen kivettyneinä, rientävät sitten luo.

Nostavat kuolleen vuoteelle. Heljä viereen polvistuneena pyyhkii veren hänen suunsa ympäriltä.

VAALEA NUORUKAINEN On siirtynyt pöydän luo ja purskahtanut hiljaiseen nyyhkytykseen. Kääntyy kasvoiltaan lumivalkoisena vainajaan päin: Tulimme sinua vangitsemaan—sinut vangitsi toinen voima. Kiitän teitä siitä, jumalat—kiitän teitä siitä armon langasta, jonka minulle itselleni soitte…

Mervian päivä nousee!… Minun tehtäväni on loppuun suoritettu… Kaikki painuu kumpuun—kansa elää! Huudahtaa äkkiä hiljaisen »ah» ja painaa kädellä rintaansa, tarttuu toisella istuimen nojaan, vaipuu hervotonna istuimeen. Raukeana, vienosti hymyillen: Ja ihminen itse oli … vain nimetön suortuva! Painuu hengetönnä taapäin.

Toiset rientävät hämmästyneinä luo. Nuorukaisen pään vaipuessa alas putoaa hänen vaalea peitetukkansa lattiaan ja mustat suortuvat valahtavat esiin.

ROUKA Liikutuksesta vavisten: Tikari-nuorukainen!—Tunsin hänet heti kun ovesta sisään astui.

TOINEN Yhä enemmän hämmästyneinä: Tikari-nuorukainen…? Äänettömyys. Katselevat toistensa silmiin.

HORHOJA
Niin kaihtelematta keskellämme liikkui, ettei kukaan mitään aavistanut!

Ulkoa pirtin takaa kuuluu häliseviä ääniä, puheensorinaa ja jalankapsetta. Sisällä olevat nostavat Heljän viittauksesta pöydänedus-rahin Urmaan vuoteen viereen ja kantavat Mertsin sille.

ULKOA Raivoisia huutoja: Petturi! Konna! Vielä on Merviassa miekkoja! Repikää! Tilinteon päivä on tullut!

Samassa kuuluu valtava räsähdys: koko pirtin takaseinä reväistään maahan, niin että jälelle jää vain kehys- ja kiinnikepuut. Aamuauringon häikäisevässä valossa näkyy ääretön asestettu kansanpaljous, joka huitoo käsiään ja huutaa vimmatusti: Noin petturin käy! Surma armonpyytäjille!

KOVAS Rientää peräsillanteelle: Mitä tämä, te hullut? Käräjämäelle teidän piti!

KOVAS Osottaa Urmaan ruumista: Kuolleet eivät tee eläville tiliä! Paljastaa päänsä: Kunniata kuolemalle!

JOUKKO Kuollut…? Hän kuollut…? Paljastavat päänsä, paitsi Flöide ja eräät muut.

KOVAS Kiivaasti: Vaikene!—Kansalle: Meillä on hänen tervehdyksensä. Ja erään toisenkin. Käräjämäelle!

_Käy joukon etunenään. Toiset huoneessa olevat, paitsi Heljä ja Rouka, seuraavat. Kansanjoukko kulkee paljastetuin päin ohitse, oikeaan kaartuvalle rinnetielle. Käräjämäeltä kuuluu pitkällistä torventoitotustä.

Heljä ja Rouka vaihtavat muutamia sanoja, jonka jälkeen Rouka menee ulos. Sisään tulee Sätene, jonka Heljä viittaa luokseen._

SÄTENE Pysähtyy Mertsin ruumiin nähdessään hämmästyneenä ja kauhistuneena, katsoo epätietoisena Heljään.

SÄTENE Huudahtaa tukehtuneen »Mertsi-valio!» ja vaipuu kuolleen viereen hyväillen liikutettuna hänen suortuviaan.

TIEN KÄÄNTEESTÄ Vasemmalta kuuluu raskasta askeleitten töminää ja häliseviä ääniä, joiden joukosta erottaa selvästi: Pois sortajat! Pois tietäjät! Pois jumalat! Rautainen nyrkki lakaisee kuin myrsky!

Tiellä näkyy orjain joukko. He ovat asestetut: millä miekat, millä keihäät tai nuijat, useilla ainoastaan kanget olalla. He tulevat vinhaa vauhtia rinnettä alas, laulaen uhmaavaa, kiihdyttävää laulua, jonka loppupoljennot jymähtävät kuin nuijan iskut.

Ei-ei, ei! Ei-ei, ei! Ei-ei auta ei jumalaiset, ei manalaiset! Ei-ei auta ei jumal-auta muu kuin rauta, orjan nyrkin, orjan nyrkin raudanraskas paino!

JOUKOSTA Huutoja: Hei, Urmas! Kakskymmentäviis vuotta, Urmas! Pysähtyvät ja jäävät hälisten ällistyneinä katsomaan.

JOKU Hiukan päihtyneesti: Se oli oikein pojat! Pois seinät, pois katot, nyt on vapaus—helee!

HELJÄ Kuohuvan värähtävästi: Kuolemalle kunniata! Eikä hän ollut teidän vastustajanne.

JOUKOSTA Huutoja: Entäs kakskymmentviis vuotta!—Mitäs se ämmä nääköttää?—Kun ottais ja panis pakaroille että paukkuis!

JOLMA Rajusti: Huutia, pojat! Astuu esiin: Älä pane pahaksi, valtijatar! He ovat nyt vähän hurjalla päällä—tänään, ja ehkä vielä huomennakin. Osottaa orjien otsia: Katsos, nuo arvet kutkuavat yhden ihmisijän.— Mutta nyt on vapaus Merviassa!

JOLMA Nyt mennään käräjämäelle, nyt ajetaan sortaja maasta. Hei, pojat, eteenpäin! Maahan sortajat!

Ei-ei, ei! Ei-ei, ei! Ei nyt estä sorron pahlat, Hornan hahlat! Ei-ei estä, ei hiis kestä, kun nyt vestää orjan nyrkin, orjan nyrkin raudanraskas paino!

HELJÄ _Seisoo Urmaan ja Mertsin ruumiitten ääressä katsellen orjain jälkeen, jotka katoavat näkyvistä.

Käräjämäeltä kuuluu valtava torvien pauhu ja sen lomitse orjien uhmalaulun jymähtelevät poljennot._

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KIROT: YHDEKSAN-KATKELMAINEN UNELMA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.