The Project Gutenberg eBook of Kaksi
    
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Kaksi

Author: Theodolinda Hahnsson

Release date: November 26, 2004 [eBook #14164]
                Most recently updated: December 18, 2020

Language: Finnish

Credits: Produced by Matti Järvinen and PG Distributed Proofreaders


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KAKSI ***




Produced by Matti Järvinen and PG Distributed Proofreaders.





Kaksi


Kirjoittanut

Th. Hahnsson


Ensimmäisen kerran julkaissut
G. W. Edlund 1893




I.


"Mitä Valva tuolta kaukaa salolta etsii? Katsopppas, Maila, tuossa hän
on istunut akkunalla ja katsellut metsään päin siitä asti, kuin saunasta
tulimme."

"Kukapa tietää; ehkä odottaa, että joku tulee metsäpolkua pitkin tänne."

"Kentiesi vartoo Tuomelan Mauria?"

"Älä taas rätitä, Kerttu", sanoi Valva, nuori kaksikymmen-vuotias tyttö,
joka auki olevasta akkunasta oli katsellut ulos avaruuteen.

Salovaaran rusthollin uhkean rakennuksen ylikerrasta, jossa
talontyttärien kammari sijaitsi, oli avara, synkän-ihana näkö-ala.
Saarikas Salojärvi mutkaili korkeitten äyräitten välissä, jotka paikoin
kohosivat vuoriksi, paikoin petäjiköiksi ja muutamin kohdin hymyileviksi
lehdiköiksi. Siellä ja täällä näkyi muutamia yksinäisiä torppia, mutta
taloja ei ollut likimaillakaan.

Valva ihaili luontoa, kun hänellä vain oli siihen aikaa, mutta talon
vanhimpana tyttärenä täytyi hänen pitää huolta emännän toimista, sillä
äiti oli 16 vuotta ollut maan povessa; hän oli kuollut heti nuoremman
tyttärensä, Kertun, syntymisen jälkeen. Poikia oli talossa ainoastaan
yksi; hän oli tyttäriä vanhempi ja toimi isänsä apuna kotona.

Oli lauantai-ilta. Kello kuusi oli lakattu työtä tekemästä ja koko väki
oli päässyt kylpemästä. Maila ja Kerttu suorivat hiuksiansa
ylikammarissa, mutta Valva katseli, miten laskeva aurinko loi
kultaliepeitä taivaanrannalla hiljaa liiteleviin pilviin.

"Rätitä, sanot sinä; tottapa sieltä jotakin odotat, kun niin tarkkaan
katselet, ettet muista päätäsi kammata."

"Kyllä siihen on vielä aikaa, ei se kauankaan kestä. Tule vain
katsomaan, eikö luonto täällä ole niin ihmeen kaunis, että sitä voisi
ihailla niin kauan, että nälkä tulisi. -- Katso, minkälainen tyyni rauha
kaikkialla! Oikein on kuin luontokin pyhää viettäisi. Ja tuo
metsäpolkukin -- näetkö miten sujuvasti se polveilee?"

"Sepä se polku onkin viehättävin, sitä pitkin tänne on usein tullut
hartaasti odotettuja vieraitakin --." Kerttu nyhäsi Mailaan ja molemmat
rupesivat nauramaan.

"Kun tuossa viitsitte virnistellä," sanoi Valva ja astui alas lattialle,
aukasi sitten uhkean palmikkonsa ja rupesi hiuksiansa suorimaan.

Valva ei ollut mikään kaunotar, mutta hänen vartalonsa oli soma,
olentonsa erinomaisen sievä ja miellyttävä, ja jotakin arvokasta oli
koko hänen käytöksessään.

Kammattuaan ja puettuaan päällensä meni hän alakertaan asettamaan
illallista pöytään. Tässä talossa isäntäväki ei atrioinnut
palvelusväkensä kanssa yhdessä, vaan heille katettiin pöytä isoon
ruokasaliin ja palvelusväelle kyökkiin. Mutta yht'aikaa piti ruoan olla
pöydällä sekä ruokasalissa että kyökissä, ja yht'aikaa soitettiin
kaikkia aterialle.

Kun talonväki oli kokoontunut illalliselle, kysyi isäntä, kutka kirkkoon
aikoivat.

"Minä olen aikonut", vastasi Valva, "mutta ketä muita tulee?"

"Tässä kun tuonaan kävin kunnan kokouksessa kirkolla, niin tapasin
Tuomelan Maurin, ja hän pyysi meitä huomenna tulemaan heille. Sanoi
vanhan isännän pyytäneen, että ne, jotka kirkolle menevät, tulisivat jo
päivälliselle."

Valva punastui, vaan nousi äkkiä pöydästä, otti vadin ja meni kyökistä
ottamaan lisää ruokaa.

"Minäkin lähtisin kirkolle, että pääsisin Tuomelaan aikaisemmin", sanoi
Kerttu.

"Jaakko, lähde sinä Valvan ja Kertun mukana; minä ja Maila tulemme sitte
iltapäivällä."

"Minä jätän sitte ison mustan ja ruskean tamman vesijätölle; renki-Kallu
saa viedä muut hevoset hakaan."

"Niin, paras se."

Valva tuli sisälle ja laski ruokavatinsa pöydälle.

"Vanha Tuomela on jo tehnyt talonkirjat Maurille, sen vuoksi kai Mauri
sinne huomenna käski", sanoi isäntä.

"Maurinkin tulee kiire naimaan, kun talon saa", virkkoi Jaakko.

"Kyllä Helena ja Anna talon toimet hoitavat ja tätikin heitä vielä
neuvoa jaksaa", vakuutti Valva.

"Kuinka kauan luulet heidän siinä olevan, naima-iässä kun ovat. Kai maar
he pian viedään", sanoi Maila.

"Kukapa heistä, köyhän talon tytöistä, huolisi", tokasi Salovaara.

"Onnipa on, että ovat köyhiä", sanoi Valva.

"Kuinka niin?"

"No eipä heidän sitte tarvitse perinnöstään myydä itseänsä. En minä
ainakaan aio mennä sellaiselle miehelle, joka minua tahtoo rahojeni
takia."

"Ei, paras onkin. Minä otankin sinulle miehen sellaisen, jolla on
ainakin yhtä suuri omaisuus kuin sinulla. Sellaisen, joka ei rahoja
tarvitse."

"Jolla paljo on, se vielä enempi pyytää. Ja sitä paitsi, jos minä miehen
otan, valitsen hänen itse."

"No niin, tässä meitä on kaksi lujaa, mutta kyllä minun tahtoni, luulen,
kuitenkin loppupäätöksen tekee."

"Ei tuollaisista tulevaisuuden asioista ole tarvis puhua nyt vielä."

"Isä kulta, ota minulle hyvin rikas, hyvä ja sievä poika sulhaseksi",
sanoi Kerttu nauraen, "saat varmaan valita mielesi mukaan, jos sellaisen
löydät. Ja iloinen täytyy hänen myöskin olla."

"Ole vaiti, sinä olet lapsi vielä."

Seuraavana päivänä Salovaaran nuoret läksivät kirkolle. Aurinko loisti
lempeästi, kastehelmet kimaltelivat kuusikossa, pieni tuulen leyhkä
levitti tuoreen, pihkaisen tuoksun metsään. Kesä oli luonnossa, mutta
kevättä Valvan sydämmessä, ja hän virkkoi sisarelleen:

"Tämä ilma tuntuu minusta niin ihmeen kevätmäiseltä."

"Mitenkä niin?" sanoi Jaakko, "kesältä se minusta tuntuu ja kesähän nyt
onkin."

Jaakko ei vielä tietänyt, että ihmis-sydämmessä joskus saattaa tuntua
keväältä, vaikka olisikin synkkä syksy ympärillään.

"Minusta kuitenkin tuntuu siltä", vastasi Valva, "vaikka en tiedä, mistä
se tulee."

"Soh, Musta, lähdeppäs nyt laukkaamaan, että kirkolle ennätetään."
Jaakko nytkäsi ohjista; ruoskaa hän ei käyttänyt. Musta kohotti päätään
ja läksi juoksemaan, kun huomasi, ettei nyt ollut aikaa kulkea
tavallisen kuormahevosen tavoin.

Kirkolle ennätettiin hyvään aikaan.

"Pappi näkyy olevan ruumiita siunaamassa par'aikaa", sanoi Kerttu.
"Menemmekö mekin katsomaan?"

"Ei. Tuolla ovat Tuomelan tytöt, mennään heitä tapaamaan."

Tuomelan tyttärien vieressä seisoi nuorukainen, joka oli erittäin
miellyttävä. Hänen ihonsa oli kaunis kuin naisen, mutta koko hänen
olentonsa oli miehuullinen ja arvokas. Tämä nuori mies oli Tuomelan
Mauri, pitäjän tyttöjen lemmikki.

Salovaaran ja Tuomelan perheet olivat aina olleet ystävykset keskenään,
ja pitäjässä kuiskattiin kaikkialla, että Salovaaran Valvasta varmaankin
tulisi emäntä Tuomelaan. Pitäjän nuorilla tytöillä erittäinkin oli
asiasta paljon tekemistä, he kun salaa toivoivat, että joku tietäisi
tuon kuiskeen perättömäksi. Mutta eipä kukaan tietänyt tehdä asiasta
selkoa, ja niin kauan kuin ei mitään varmasti tiedetty, oli Tuomelan
Mauri kaikkien tyttöjen erinomaisessa suosiossa. Mutta kun heidän
naisellinen kainoutensa esti heitä suorastaan osottamasta Maurille
suosiotaan, saivat Maurin sisaret sitä suuremmassa määrässä kokea heidän
ystävyyttään.

Tuomelan Helenan ja Annan ympärillä oli koko tyttöparvi, kun Salovaaran
neitoset vielä lisäksi tulivat. Valva kätteli Tuomelaisia ja noikkasi
toisille. Kerttu sekaantui tyttöparveen, mutta ikäänkuin ehdottomasti
jäivät Mauri ja Valva juttelemaan toistensa kanssa. Pitäjän tytöt
katselivat heitä uteliaina, mutta mitäpä he siitä viisastuivat, sillä
eivät he noissa kahdessa nuoressa siinä kirkonmäellä ainakaan mitään
erityistä huomanneet. Puhuivat vain, että ilma oli kaunis ja keväinen,
_erinomaisen_ herttainen! Oli ollut kovin hauska ajaa kirkolle. -- Valva
kysyi, oliko viimeiset tuulet ravistaneet raakilat Tuomelan omenapuista,
ja Mauri vastasi, ettei sentään aivan pahoin --.

"Vai niin, olipa hyvä etteivät rapisseet. Teillä onkin aina tullut
paljon omenia. -- Jopa tuolla pappi näkyy tulevan ruumiita siunaamasta."

"Niin näkyy. -- Tulette kai sitte päivälliselle?"

"Kiitoksia vain, kyllä tulemme." Toiset myöskin lupasivat iltapuolella
tulla. "Lieneekö kirkossa paljon kuulutuksia tänään?"

"Ei kuulu olevan; kysyin lukkarilta, kun tapasin hänet tuossa ennenkuin
laulamaan meni."

No eihän tuosta puheesta mitään selvinnyt. Pitäjän tytöt jäivät yhtä
tietämättömiin Maurin ja Valvan suhteesta toisiinsa, kuin ennenkin, ja
heidän toiveensa olivat ollet huonommat eikä paremmat.

Jaakko oli pannut hevosensa kiinni ja yhtyi nyt myöskin joukkoon, mutta
samassa kirkonkellot rupesivat yhteen soimaan, ja Valva sanoi:

"Lähdetäänpä mekin jo kirkkoon."

He kävelivät kaikin hiljakseen Herran huonetta kohti. Kirkon porstuassa
vielä vähän vedettiin silkinsolmua kireämmälle ja lykättiin pois joku
vallaton hius-suortuva, jonka tuuli oli silmille tuonut.

Kirkonmenojen loputtua riensi kansa kukin eri haarallensa, muutamat
jalkasin, toiset veneellä ja toiset hevosella. Tuomelaiset ja heidän
vieraansa läksivät hevosella. Kahden-istuttavissa kääseissä ajaa
heilutettiin siihen aikaan; vasta kymmenen vuotta myöhemmin
nappularattaat tulivat käytäntöön.

Matka kirkolta ei ollut pitkä, ja pian oltiin perillä. Mauri otti
hevoset hoimiinsa ja vieraat menivät talon tyttärien muassa sisään.

Lattialle ripotetut tuoreet katajat tuoksuivat vastaan kaikkialla, ja
tuvan suuressa, valkoiseksi kalkitussa tiili-uunissa oli kauniita
kuusenoksia. Huoneessa tuntui raittiilta ja vilpoiselta.

Vanha isäntä ja emäntä sanoivat vieraillensa ystävälliset tervetuliaiset
ja vähän päästä Maurikin tuli sisälle.

Höyryävää kahvia tarjottiin, ja kotona leivottuja hyviä vehnäsiä oli
mukana. Näin ensin hyvin alustettuina syötiin sitte vankka päivällinen.
Siinä oli juurilaatikkoa ja perunalaatikkoa, paistia ja sianlihaa,
muikkuja ja kuhia, rusinakeittoa, pannukaakkua ja kermakaakkua
jälkiruoan muassa.

Päivällisen jälkeen läksivät nuoret pihalle keinulavitsalle suuren
pihlajan alle istumaan. Siinä sitten juteltiin vähän aikaa ja sitte
lähdettiin puutarhaan katsomaan omenapuita ja marjapensaita. Viinamarjat
jo punottivat ja omenapuissa oli paljon raakiloita.

Mauri ja Valva joutuivat vähän muista erilleen.

"Olen ostanut Tuomelan alitalon myöskin", sanoi Mauri, "minulla on nyt
koko talo hallussani. Luuletko isäsi suostuvan liittoomme?"

"En tiedä; minä en kuitenkaan kenellekkään muulle mene. Sinusta olen
pitänyt lapsuuden ajoista asti. Mutta isäni tahtoa vastaan en mitään voi
-- --."

"Mauri, Salovaarasta tultiin", huusi Helena ja Valvan vastaus keskeytyi;
Maurin täytyi rientää vastaan.

Kohteliaasti hän pyysi Salovaaran mahtavaa isäntää astumaan tupaan ja
toi esiin polttoneuvoja sekä tupakkaa mitä parasta, oikein vaakunaa.

Kylästä tuli enemmän vieraita. Koko joukko nuoria talontyttäriä ja
poikia sekä muutamia vanhoja ukkoja. Tuomelan tyttäret pyysivät
vieraitaan sisälle kahvia juomaan.

Kahvia tarjottiin ja juotiin ja sillä välin ukot pistivät piippuunsa ja
rupesivat tupakoitsemaan. He juttelivat Maurin talonkaupasta,
vuodentulon toiveista y. m. Ja nuoret puhuivat ompeluseuran
toimeenpanemisesta. Valva ja Maila olivat erittäinkin innostuneet asiaan
ja sanoivat, että jos toimeen ryhdyttäisiin ja ommeltaisiin
arpajaisvoittoja, saataisiin pian alkukassa, ja sitte jatkettaisiin
tointa aina eteenpäin, jotakin hyvää tarkoitusta varten; tarpeita oli
pitäjässä kyllin. Ja kuin alkuvarat kerran olisivat koossa, menisi asia
kyllä itsestään.

Kaikki tytöt innostuivat puuhaan ja päätettiin aluksi ainakin ottaa
markka jäsenmaksuksi. Talontyttäret lupasivat ensi kerraksi kukin tuoda
vähän sukkalankaa, jotta sukista aljettaisiin ja jäsenmaksuilla
ostettaisiin sitte hienoimpia aineita. Salovaaran tytöt puhuivat niin
vilkkaasti asiasta, että miehetkin jo rupesivat kuuntelemaan heitä, ja
Jaakko sanoi:

"Totta miehetkin saavat tulla mukaan, ellei muuta tekemään niin ainakin
kahvia juomaan."

"Otammeko miehiä?" kysyi Tuomelan Anna.

"Tietysti", sanoi Maila, "saadaanhan enemmän jäsenmaksuja."

"Niin", virkkoi Valva, "eikä heitä toimettomina pidetä. Saavat keriä
sukkalankaa tahi pitää vyhtiä, kun me kerimme langan."

Ja niin tuli päätökseksi, että ompeluseura oli toimeenpantava ja miehet
saivat olla mukana. Tämän selville saatuaan eivät nuoret enään
malttaneet sisällä venyä, vaan riensivät ulos kesä-ilmaa nauttimaan,
jättäen ukot tupaan tupakoitsemaan ja suloisesti hikoilemaan.

Ulos päästyään he menivät parisille, sitten kätkivät sormusta, ja
vihdoin rupesivat piirisille. Oli jo laulettu monta laulua ja Mauri ja
Valva olivat useasti olleet piirissä, ja ottaneet kumppaniksensa piirin
sisälle kenen kulloinkin, mutta sitten, kun vihdoinkin laulettiin:

      "Niityn pintaan, mäen rintaan
      Majani minä rakennan.
      Sinä olet kuin ruusunkukka,
      Sinua minä rakastan."

niin silloin, ikään kuin komentoa totellen he katsoivat toisiinsa, ja
Mauri pyysi Valvaa piiriin.

Ilta kului. Jo laulurastas raksutteli iltalauluaan ja käki kukahteli
metsässä, vaan yhä vielä kuului nuorten iloinen laulun ääni Tuomelan
pihasta. Mutta vihdoin tuli Salovaara portaille ja sanoi:

"Soh, lopettakaa nyt tuo leikki, meidän on jo aika lähteä kotia."

Hevoset valjastettiin ja Salovaaralaiset pukivat päällysnutut ylleen.
Jäähyväiset ja lämpimät kiitokset lausuttiin molemmin puolin; ilta oli
ollut _erittäin_ hauska!




II.


Salovaaran emäntä, nuori Valva, pyyhkieli tomua huoneissa, meni sitte
puutarhasta ottamaan kukkasia, jotka hän asetti pöydälle vesimaljakkoon,
katseli huonetta ja näkyi olevan tyytyväinen. Talon lähellä olevaan
metsään hän vielä riensi ottamaan kuusenhakoja portaitten eteen ja
juoksi sitten yläkertaan pukemaan itseään. Omakutoisen uuden
pumpulihameen hän otti yllensä, ja sievän esiliinan.

Kaikki muu väki paitsi Valva ja hänen isänsä oli lehtiä taittamassa.
Valva riensi alas, kun oli valmiiksi puettu, aukaisi akkunan ja katseli
etsivästi ulos maantielle päin, ikään kuin se, joka odottaa jotakuta
tulevaksi. Hän katseli kohti metsäpolkua ja maantietä, vaan ei mitään
näkynyt. Harakka siellä aidalla hyppiskeli -- nauraa kikottikin. --
Valva veti akkunan kiinni jälleen, mutta katsahti vielä kerran
maantielle päin, ja sielläpä näkyi tomupilvi -- oliko se _hän_, joka
siellä tuli? -- Nytpä täytyi kiirehtiä panemaan kahvia pannuun -- olihan
vesi jo kiehumassa -- pian se tulisi valmiiksi.

Valva meni ruokasaliin. Siellä Salovaara seisoi akkunan ääressä ja
sanoi: "Tuolla tulee joku vieras, kuka lienee? Hevonen on juuri kuin
Tuomelan Maurin rautio. Katsoppas!"

Valva katsoi ulos -- "On se Maurin rautio ja on siinä Mauri itsekkin."

"Mitä asiaa hänellä lienee?"

Mauri ei riisunut hevostansa, sitoi sen vain portintolppaan ja rupesi
astumaan taloa kohti.

Ukko meni porstuaan vastaan ja käski Mauria tulemaan sisälle.

"Mitä nyt teidän kylästä kuuluu?" kysyi ukko.

"Ei juuri mitään erinomaisia, oli vähän asiaa."

"Valva, laita kahvia meille."

"Kiitos vain, ei sillä väliä olisi ollut."

"Totta kai, eihän sinun niin kiirettä liene, ettei tässä kahvia jouduta
juomaan?"

"Eipä erittäin. Pysyis tuo rautio alallaan tuolla." Mauri kurkisti
akkunasta pihalle päin ja pyyhkieli nenäliinallaan hikistä otsaansa.
"Kyllä tästä sentään näkee, jos rupeaisi reuhtoamaan."

"Kaunis hevonen tuo, oma kasvattamasi. Onko sillä hyvät tavat?"

"Kyllä. On se vähän irstas, kuten nuoret hevoset ainakin, mutta kyllä se
ohjia tottelee."

"Meidän on väki kerpoja tekemässä."

"Vain niin, meillä on jo oltu lehdessä, mutta täytyi kesken jättää, kun
heinä rupesi kiirehtimään."

Valva tuli sisälle ja toi tarjottimella kahvia vieraalle.

Mauri katseli ihastunein silmin tuota somaa tyttöä, jota hän niin kauan
oli lempinyt. Hän otti kahvikupin, mutta sanoi kuitenkin: "Tämä nyt on
kuumaa kuuman lisäksi."

"Sanotaanhan kahvin kuumassa jäähdyttävän", virkkoi Valva, ja laski
sitten tarjottimen pöydälle, kun Mauri ja Salovaara olivat kuppinsa
ottaneet.

Kahvinsa juotuaan sanoi Salovaara: "Olihan sinulla asiaakin; ehkä
tarvitset rahoja lainaksi, koska talon puolikkaan olet ostanut?"

"En tarvitse, enkä tahdo mitään lainata. -- Omakseni haluan sitä, mitä
pyytämään tulin. En ottanut puhemiestäkään, kun hyvin minun sekä oloni
tunnette, ja..."

"Mitä joutavia sinun päähäsi on pistänyt, jopa nyt kuuseen kurotitkin.
-- Kyllä meidän Valva jo kartanoihinkin olisi viety, mutta eipä ole
huolinut. -- Vai niin vaan -- parhaassa vievän mieli. -- Siitä ei veli
kulta tule mitään."

"Isä, Mauri ja minä olemme jo viisi vuotta olleet salakihloissa, enkä
minä ketään muuta ota, turhaan saatte sitä odottaa."

"Salakihloissa! -- Kukapa olisi saattanut aavistaakkaan tuollaisia
tuhmuuksia. Noh, lapset tekevät lasten töitä --. Mutta nyt te olette
aika-ihmisiä molemmat, ja nyt tehdään asiasta loppu."

"Mitäpä teillä on minua vastaan? En ole milloinkaan tietääkseni teitä
loukannut. Omaa mainettani en myöskään ole koskaan häväissyt..."

"Noh, soh, eihän tässä mitään puolustuksia tarvita. Minä tahdon
tyttäreni suurempaan ja rikkaampaan taloon. Siinä se on koko asia. Älä
nyt enään turhia puhu, vaan ollaan ystävät kuten ennenkin. Eihän
_naiset_ omaa parastaan ymmärrä -- holhouksen alaisiapa he ovatkin --
ja minun täytyy lapseni etua valvoa."

Mauri huokasi ja nousi, lähteäksensä pois, mutta Salovaara sanoi hyvin
ystävällisesti:

"Älä nyt kiirehdi, juo toinen kuppi kahvia ensin."

"Kiitos ei minua maita."

Mauri sanoi jäähyväiset ja läksi. Valva seurasi häntä vielä portille ja
vakuutti, ettei hän kuitenkaan koskaan unhottaisi Mauria. "Ehkäpä isän
mielipiteet vielä muuttuvat", sanoi hän.

Salovaara kulki kammarissaan edes takaisin ja ajatteli itsekseen:
"Kummallista, pienen talon poika -- velkahinen tietysti. -- Mikä pitää
päähän pälkähtämänkin, kun tulee meidän Valvaa kosimaan. -- Tyttö tulee
toimeen vaikka minkälaisessa kartanossa. -- Valvasta pienen Tuomelan
talon emäntä! Hui hai! Ei, ei siitä, poika, mitään tule. Tytöt pilanneet
pojan niin itserakkaaksi, että punaisien poskiensa vuoksi luulee
saavansa kenen hyvään. Ei siitä mitään tule, ei!"

Ukko istui pitkään, valkoiseksi maalattuun ja mustalla nahalla
päällystettyyn sohvaansa, sytytti piippunsa ja rupesi polttelemaan. --
"Viisi vuotta salakihloissa -- sellaisia lasten kujeita, eikä ole
minulla ollut asiasta aavistustakaan!"

Pitäjällä tuosta kaikki kuiskasivat, mutta mahtava Salovaara yksin oli
sokea. Hän piti asiaa niin mahdottomana, ett'ei hän milloinkaan tullut
sitä ajatelleeksikaan.

Ukko poltteli vähän aikaa, vaan asetti jälleen piippunsa paikalleen
hyllylle, sitte kun hän ensin oli koputtanut tuhan uunin pesään. Hän
kurkisti kyökkiin, jossa Valva silmät punasina valmisti ruokaa.

"Täytyy tästä lähteä maitani katsomaan", sanoi ukko ja otti kepin
käteensä sekä lähti menemään. Hän kulki, katsellen uhkeakasvuista,
aaltoilevaa laihoa pelloillansa ja vehmaita heinämaitansa. Lähellä taloa
oli pienehkö niittymaa, jota koti-aroksi nimitettiin. Siinä oli
heinänkasvi huonomaista, enimmäkseen pelkkiä harakankukkia, puna- ja
sinikelloja sekä suolaruohoja, mutta tämän niityn loistavuus miellytti
ukkoa. Kun Jaakko kerran sanoi, että se olisi kynnettävä ja kylvettävä,
vastasi ukko, että hänellä oli vara pitää tuollainen niitynpätkä
silmäinsä ihastuksenakin. Siinä hän sitä nytkin kauan katseli. Näistä
kukista hänen mieleensä muistuivat lapsuuden ajat, miten vanha Kaisa,
joka jo kymmeniä vuosia oli turpeen alla maannut, oli hänelle laittanut
kissoja harakankukista. Nuot vanhat muistot tekivät ukon sydämmen niin
kumman helläksi; silloin hän ei olisi tahtonut olla kova kenellekkään,
mutta nyt oli hänen kuitenkin täytynyt olla kova omalle lapselleen. Se
vaivasi häntä. Hän olisi tahtonut poistaa mielestään nuot ajatukset,
mutta Maurin ja Valvan rakkaus kuvautui hänen eteensä hänen lapsuuden
muistoissaan, nuoren laihon nuokkuvissa tähkäpäissä, käen kukunnassa ja
aaltojen surullisessa loiskinassa. Hän palasi hiljakseen kotiinsa
jälleen, lohdutellen itseänsä näin: "Olenhan valvonut lapseni parasta!"




III.


Pari viikkoa edellisen tapahtuman jälkeen oli ompeluseura koossa
kunnian-arvoisan lautamiehen, Rantalan luona. Puitten siimekseen oli
sinne tänne asetettu pöytiä, joitten ympärillä nyt istui joukko sekä
nuorta että vanhempaa väkeä. Täällä ommeltiin, naurettiin ja puhuttiin,
ja välimmiten tarjottiin virvoituksia.

Siinä istuttiin vähän eri ryhmissä, ja ne, jotka keskenään olivat
läheisimmät tuttavat, asettuivat saman pöydän luo.

Muutamien pöytien ääressä oli puhe iloista, toisien vähän meluavaakin,
muutamassa kävi puhe melkein kuiskeeksi.

Lautamies Rantala oli komea mies ja hyvin iloinen ja leikkisä. Hän oli
nainut kaupungista porvarin tyttären, ja tämä hänen vaimonsa oli hyvin
hiljainen ja kivulloinen, mutta molemmat, sekä isäntä että emäntä,
olivat pitäjäläistensä suuressa suosiossa.

"On erittäin hauskaa ja oikein virkistävää kerran taas olla iloisessa
seurassa, kun olen monta viikkoa perätysten istunut kotona, ettei kukaan
ole käynyt katsomassa", sanoi Rantalan emäntä.

"Noh, vieläkö Tuomelan tyttäret ompeluseuraan ennättävät?" virkkoi
Rantala.

"Mitenkä niin?" kysyi Helena.

"Huhu kertoo, että molemmat olette kihloissa, ja sittehän pitäisi oleman
kiire kopioita valmistamaan."

"Ei siinä huhussa perää ole", sanoi Anna, "ja jos oikein arvaan, on se
juttu lautamiehen oma keksimä vain."

"Mitä vielä! ja kyllä siinä perää on, koska Anna noin punastuu. Sitä
paitsi lautamies on tottunut asioita tarkalleen arvaamaan. Katso vain,
Mauri, sinäkin eteesi, että kaikki kolme vietätte häitä yht'aikaa."

"Ei ole kiirettä, siitä syntyisi liikaa puuhaa, varsinkin, jos kaikki
tässä yht'aikaa häitä viettäisimme", sanoi Mauri ja raappasi tikulla
tulta piippuunsa.

Erään pöydän ääressä, jossa puhe kävi ihan hiljaa, istui Mattilan Taava
ja virkkoi: "Kumma, että Salovaaralaiset ja Tuomelaiset ovat noin hyviä
ystäviä, vaikka sanotaan Valvan antaneen rukkaset Maurille. En minä
sentään tiedä, onko se totta."

"On se totta", sanoi suntion Maiju, joka istui saman pöydän ääressä,
kuin Taavakin. "Mäkipään torpan Tilta, joka on ompelia-Hannan hyvä
tuttava ja usein siellä käy ompelemassakin, kun Hannalla on kova kiire,
sanoi, että ihan samana päivänä kuin Mauri oli käynyt kosimassa, oli
Valva ollut Hannan luona valittamassa surujansa. Hän näes puhuu kaikki
asiansa Hannalle. Valva kun on vanhin tyttö ja jo aivan nuoresta on
ollut sisariensa kasvattajana, ei voi pitää heitä niin kumppaneinaan,
että uskoisi heille salaisuuksiaan. En minä ole tahtonut asiasta mitään
puhua, mutta kun nyt tässä kuulin, että sen jo muutkin tietävät, niin
eihän se haittaa, vaikka minäkin tuosta puhun. Nähkääs, se oli niin,
että Salovaara oli kovasti häväissyt Mauria, kun hän, joka muka oli
köyhä poika, tuli Valvaa kosimaan, ja siinä oli syntynyt sellaiset
kiistat, että Mauri sanoi Salovaaran häväisseen hänen maineensa ja tiesi
mitä Mauri vielä oli sanonut, mutta ukko oli niin suuttunut, että ajoi
Maurin ulos, ja Valva oli sitte mennyt portille vielä isänsä puolesta
Maurilta anteeksi pyytämään, ja tottapa sitte sopivat, koska noin
hyvältä väli näyttää."

"Onkohan se oikein totta?"

"Kyllä, tästä puhui laveammin heidän oma palvelustyttönsäkin. Mutta
enhän minä sentään näkemässä ollut, jos muut valehtelevat niin minäkin
valehtelen."

"Ihmettelen minä vain sitä sopua. Eiköhän tuuli mahtane kääntyä; ehkäpä
Salovaara vielä mielensä muuttaa."

"En usko, hän on luja ukko."

Miesten kesken tuumattiin, ketä lukkariksi valittaisiin niistä kolmesta,
jotka vaalissa olivat olleet. Tuommoinen asia on aina vaikea päättää,
sillä yhdellä on yksi etu, toisella toinen, ja kun ei miehiä sitte
tunnekkaan, niin ihmekkös on, että aiasta tuumata saa. Muutamat
arvelivat, että Peltosen ääni oli kaikkein paras, mutta toiset sanoivat
että Mantellillakin oli moitteeton ääni ja sitä paitsi hyvä muoto.
Peltosen silmissä oli kireä katse.

Tuomelan Mauri piti Siirosesta. Siironen oli Tuomelassa ollut yötä,
joten Maurin oli tilaisuus tutustua mieheen, ja hän tuntui heveliltä
puheissaan ja oikein kaikin puolin tasaiselta mieheltä.

Naiset olivat Maurin kanssa samaa mieltä ja vakuuttivat, että Siirosen
ääni oli vielä sulavampi kuin Peltosen, vaikka yhtä väkevä.

Rantalan emäntä katkaisi puheen, ehdottamalla, että mentäisiin vähän
kävelemään, koska kaikki olivat istuneet ylen ahkerasti työssään.
"Metsäpolku rantaan päin on viileä ja kaunis, menkää nyt vähän
virkistämään itseänne, nuoret."

Melkein koko seura läksi nyt kävelemään metsäpolkua rantaan päin, mutta
Valva sanoi: "Kyllä minä jään tänne tädin kumppaniksi."

"Älä minun tähteni jää, mene sinä vain muitten nuorten joukkoon."

"Ei minua haluta", sanoi Valva.

Toiset läksivät kaikin, jättäen emännän ja Valvan kahden kesken.

"Kuules Valva, onko totta, mitä puhutaan", kysyi emäntä, kun toiset
olivat menneet. "Sanovat että Salovaara on pakottanut sinua antamaan
rukkaset Maurille?"

Tälle vanhemmalle ystävällensä ei Valva saattanut puhua toisin kuin
asian laita oli. Hän siis kertoi kaikki niin kuin tosi oli.

"Kyllä arvasin, että tähän oli pantu siivet ja saparat lisää. Hyvä että
sain kuulla asian oikean laidan. Älä toki liikaa sure, kyllä isäsi
_tavallaan_ tarkoitti parastasi. Itsekkäisyytemme tekee meitä usein
sokeiksi, ja niin on se ukonkin tehnyt tällä kertaa. Luota kuitenkin
siihen, että taivaallinen ystäväsi tämänkin voi parhaaksesi kääntää."

Valvan silmistä vieri muutama kyynel ja hän vastasi:

"Sanotaanhan, että vuosien kuluessa pahimmatkin haavat arpeen menevät,
mutta mahdottomalta se minusta tuntuu. Olen mieleltäni parissa viikossa
käynyt niin välinpitämättömäksi kaikesta, etten tunne itseäni."

"Sinulla on paljon työtä kodissasi, ja työ sekä Jumalan sanan tutkiminen
antaa parahiten lohdutusta."

Seura, joka oli ollut kävelemässä, palasi nyt ja siten emännän ja Valvan
keskustelu loppui.

Ompelua jatkettiin vielä vähän aikaa, mutta ilta rupesi käymään
kosteaksi, joten seuraa kutsuttiin sisälle teetä juomaan, ja sitte
koottiin ompelukset kokoon ja kukin läksi kotia eri haarallensa.




IV.


Kolme vuotta oli kulunut siitä, kuin Rautalan ompeluseurassa viimeksi
tapasimme tuttavamme. Tuomelan tyttäret ovat jo molemmat joutuneet
naimisiin, vaikka Salovaara oli ennustanut, ettei heistä kukaan huolisi,
kun olivat köyhiä. Salovaarassa sitä vastoin on kaikki entisellään.
Sulhaset saavat palata takaisin. Päästä pinokin aljetaan, ja Valvaa
kaikki mielivät, mutta turhaan. Mäkipään torpan muija ennusti, että:
"vanhapiika siitä Valvastakin pian tulee, kun siinä sulhasia suotta
kiusaa. -- Maasta ei oteta eikä taivaasta anneta, niin tulee kun
tuleekin, vanhapiika."

Mutta Valva ei heidän puheestaan huolinut, jos niitä joskus sattuikin
hänen kuuluviinsa. Hän oli rakkaudellensa uskollinen ja se häntä esti
miehelään menemästä.

Mauri oli myöskin vielä nuorimies, mutta hän kuitenkin tuumi, että hänen
ehkä täytyisi lähteä naimaan, sillä äiti valitti vanhuuttaan ja sanoi,
ettei hän enään mitenkään jaksanut talon toimia hoitaa.

Tuomelassa oli elukoilla yleensä kuiva laidun, ja keskikesällä, kun oli
kuuma, kuivuivat lammikot niin, että lehmille täytyi illoin antaa
juomaa, kun metsästä kotia palasivat. Mutta eräänä pyhänä, Elokuun
alkupuolella, kun Mauri oli lähtenyt kävelylle maitansa katselemaan,
olivat palvelustytöt hätimiten lypsäneet lehmät, mutta jättäneet ne
juottamatta, ja lähteneet kylään tanssiaisiin. Karja ammui tarhassa ja
nuuski kuivia ruuhiaan. Vanha emäntä oudoksui tuota ammuntaa ja läksi
katsomaan, mikä elukoita vaivasi. Hän tarkasteli ruuhia ja havaitsi
niiden olevan ihan kuivia.

"Mitä äiti täällä tyystii?" kysyi Mauri, joka lukkari Piirosen seurassa
palasi kävelymatkaltaan.

"No hyvä, että tulit. -- Hyvää iltaa kanttori! -- Täytyyhän tässä tyystiä
ja tarkastella, kun ei ole muitakaan tyystiöitä. -- Lehmät ammuvat
janoissaan, kun tytönräppänät ovat tanssiin pötkineet ja jättäneet
lehmät juottamatta. Ruuhet ovat ihan kuivana, niissä ei tänä iltana ole
veden tilkkaa ollut. Saisit sinäkin vain emännän taloon toimittaa."

"Tuo on se vanha veisu, jota äiti aina veisaa minulle, kun hätääntyy.
Menkää nyt, äiti hyvä, Siirosen kanssa tupaan, kyllä minä lehmistä
huolen pidän."

Emäntä läksi vieraansa parissa, ja Mauri jäi itse lehmiä juottamaan.

"Istukaa, kanttori hyvä", kehotti emäntä. "On niin vastus, kun ei se
poika lähde naimaan. Ei noista nuorista palkollisista ole muuta kuin
harmia vain, kun ei oikeata emäntää ole."

"No onhan emäntä itse täällä vielä käskiänä."

"Mitä minusta; olen jo kuten lahonnut kanto. Kun olemme jo antaneet
talomme pois ja olemme, niin sanoakseni, talon takana, niin eivät he
enään minun sanastani välitä, ja kyllä he minun silmäni piankin
pettävät, enkä minä enään mitään jaksa. Mutta Mauri vain riippuu tuossa
nuoruuden rakkaudessaan, josta ei kuitenkaan ikänä mitään tule."

Mauri astui sisälle.

"Nyt olen juottanut kaikki lehmät, ja äiti saa olla niistä huoleti."

"No, se hyvä. Tässä juuri olen kanttorille puhunut, että kyllä sinun
vain täytyy toimittaa emäntä taloon."

"Mistäpä sen emännän tässä nyt otan. Olenhan sitäkin jo koettanut saada,
mutta eipä onni ole suotuisa ollut."

"Hyvänen aika, ei suinkaan maailma niin tyhjä tytöistä ole, ettei
sinuakin varten joku ole luotu. Kyllä vain niitä on. Kanttori, ettekö te
tunne siellä teidän pitäjäässä sopivaa kelvollista tyttöä, joka meidän
Maurille sopisi?"

"Jahka minä tuumaan --"

"Suotta se vaiva on."

"Ei maar, kuules, on siellä todellakin Ruoholan talossa kaksi tyttöä. Se
on varakas talo ja tyttäret tekevät ankarasti työtä. Miina on
valkoverinen ja vähän häiläkkämäinen, mutta Reeta on tasaista luontoa ja
ahkera. Hän on tummanverinen ja paremmin herrassäätyistä muotoa. Pitkä
ja sorja, kauniit silmät, käynti melkein sama kuin Salovaaran Valvan. Ei
talo ole aivan suuri, mutta se on lihava, ja Ruoholalla on hyvästi rahaa
lainassa. Se tosiaankin sopisi. Reeta on hyvänluontoinen tyttö."

"No mutta kanttori rupeaa nyt oikein toden teolla puhemieheksi."

"Minun täytyykin pian lähteä K-veden pitäjään. Siellä on vähän saatavia
minulla vielä muutamin paikoin, ja sen vuoksi sinne on meneminen. Tule,
Mauri, mukaani, saatathan sitte katsoa tyttöä, jotta tiedät, voitko
häneen mieltyä."

"Sama se, vaikka näkemättänikin rupeaisit puhemieheksi. Minä tarvitsen
emäntää ja hän pääsee emännäksi."

"No, älä noin katkerasti puhu", sanoi lukkari, "kukapa sinua sellaiseen
naimiseen kehottaisi. Täytyyhän sinun ne nähdä, kentiesi sinä enemmän
pitäisit Miinasta --"

"En minä pitäisi heistä enkä muista."

"Mene edes kerran katsomaan", ehdotti äiti. "Paras vain, että lähdet,
vaikka et heistä huolisikaan. Tulet täällä kotinurkissa ihan
alakuloiseksi."

Seuraavana päivänä tuli lukkari Tuomelaan ja Maurin rautio asetettiin
uusien kääsien eteen. Muori siunasi poikansa matkalle ja toivotti onnea.
Sitte miehet lähtivät.

Vähän ennen auringonlaskua he lähenivät Ruoholaa, johon isosta
maantiestä poikkesi tie vähän sivulle päin.

"Katsoppas näitä maita", sanoi Siironen, "nämät ovat kaikki Ruoholaan
kuuluvia. Niistä huomaa heti, että talossa työtä tehdään, muuten ei
kaikki olisi noin hyvässä kunnossa."

"Olisivathan maat hyvät, mutta kun on tyttökin vielä kaupanpäällisiksi.
En minä sitä paitsi näitä maita saisikkaan, emännän minä vain saisin ja
sitäpä en haluaisi."

"Niin, mutta näes, kun saat toimekkaan emännän ja vielä kolmekymmentä
tuhatta kohta kouraasi."

"Tokkohan?"

"Saat varmaan."

"Mutta ellei huolikkaan minusta --"

"Kaikki tytöthän sinusta huolivat, vanhat ukot sinulle vaan rukkasia
antavat."

Jo nyt oltiin punaiseksi maalatun Ruoholan talon kohdalla, joka
valkoisine nurkkineen paistoi puitten välistä oikein somalta.

Mauri sitoi hevosensa; hänestä tuntui ikään kuin raskas taakka olisi
pantu hänen kannettavakseen, kun hän astui ylös portaita. Mutta samassa
hänen mieleensä johtuivat kaikki harmit, joita hänen täytyi emännän
puutteessa kärsiä, ja hän astui taas tyytyväisemmällä mielellä lukkarin
jäljessä tupaan.

Tuvan perässä oli kaksi kammaria, toinen oli vierashuone ja toinen
tyttärien kammari, ja siinä istui talon nuorempi tytär kangasta kutoen.
Vierashuoneen akkunat olivat pihaan päin, mutta tyttöjen kammarin olivat
puutarhan puolella, joten Reetan ei sopinut nähdä vieraita, kun pihaan
ajoivat. Kammarin ovi oli auki ja tyttö kutoi, että jyskyi. Röijynsä
hihat oli hän käärinyt kyynärpäänsä taakse, jotta sukkulan viskaaminen
paremmin sujuisi. Hänen tummat, uhkeat hiuksensa olivat mustan nuolen
ympäri kiedottuina, ja ahkera työ oli tuottanut punaa hänen poskiinsa.

Näin Mauri hänen näki astuessaan tuvan ovesta sisälle.

"Terveeksi! Kas vain, miten vikkelästi sukkula täällä lentää", virkkoi
lukkari.

Reeta kiirehti kangaspuista pois, veti hihansa alas ja sivalsi äkkiä
kädellään vähän tomunhöytyjä röijystään, sekä tuli sitte tervehtimään
vieraita.

"Tämä matkakumppanini tässä on meidän pitäjään Tuomelan talon nuori
isäntä. Minulla oli tänne pitäjälle vielä vähän asioita ja pyysin
Tuomelaa mukaani matkakumppanikseni; hän näet on meidän pitäjässä
ensimmäisiä ja parhaita ystäviäni ja toivon, että täällä molemmat saamme
kortteerin."

"Kyllä tietysti! Tehkää hyvin ja käykää istumaan. Isä on ulkona, mutta
minä juoksen hänelle sanaa viemään."

"Ei ole tarpeellista, kai hän jo muutenkin pian tulee. Kello jo näkyy
olevan puoli kahdeksan."

"Kyllä minä sentään lähden, ei hän ole kaukana."

Reeta meni ja lukkari kuiskasi Maurille:

"Noh, miltä näyttää tyttö?"

"En minä häntä niin tarkoin katsellut", vastasi Mauri hymyillen.

Hetken perästä tuli emäntä sisälle. Hän oli lihavanläntä nainen ja
näytti hyvin voivalta, kuten äidit usein ovat silloin, kun lapsiparvensa
ovat saaneet kasvatettua siihen ikään, että voivat olla apuna kodissa,
jossa äidin yksin ennen täytyi toimeen tulla.

Tervetuliaiset lausuttuaan sanoi emäntä: "Mitä teidän pitäjästä kuuluu?
Kuinka kanttori on uudessa paikassa viihtynyt?"

"Aivan hyvin, kyllä olen hyvin tullut toimeen sekä ihmisten kanssa että
tulojeni puolesta."

"Ovatko hekin sieltä teidän pitäjästänne, tämä vieras?" kysyi emäntä,
osottaen pään nyökähdyksellä Mauria.

"Kah, en muistanut ilmoittaakkaan, että tämä Tuomelan isäntä, joka on
matkakumppaninani, on meidän pitäjän nuoria talonmiehiä --"

Ruoholan isäntä ja Reeta astuivat samassa sisälle ja nyt syntyi lukkarin
ja isännän välillä oikein iloinen tervehdys ja sitte lukkari esitti
Maurin, ilmoittaen, että hän oli pitäjän talonomistajista miltei paras
nuori mies, ja sitte lisäsi hän vielä: "Minä sain hänen
matkakumppanikseni -- nähkääs, onhan aivan tarpeellista, että nuori mies
saa vähän katsella muitakin ihmisiä eikä ainoastaan niitä, jotka
kotinurkissa kasvavat."

"No niin, terve tultuanne vain. Onko tuo rautio isännän vai kanttorin?"

"Tuomelan on, en minä enään tarvitse sulhas-hepoa."

"No kanttori nyt aina on kekseliäs. Pannaan se talliin, taikka, ehk'ei
se ole aituri?"

"Ei, ei sillä mitään pahoja tapoja ole. Kyllä se sen puolesta saattaa
ulkonakin olla."

"Paras on, ettei pannakkaan talliin kärpästen kanssa taistelemaan.
Reeta, meneppä viemään se niittyhakaan."

"Ei suinkaan", sanoi Mauri, "kyllä sen itsekkin vien, kun vain näytätte
missä päin haka on."

"Kyllä Reeta on monta monituista kertaa hevoset hakaan vienyt, kai hän
sen nytkin tekee."

"Tokkohan uskallan käydä käsiksi vieraan hevoseen?"

"Näkyyhän sillä olevan siinä apetta, saattaisi se olla siksi, kuin
miehet tulevat ruoalle, mutta käske Miinaa menemään, hän kyllä ottaa
oikein miehen tavalla kiinni; hän ei pelkää ensinkään."

Reeta meni ulos ja hetken perästä näkyi pihassa pitkävartaloinen, pulska
tyttö, joka tottunein käsin päästi riimunvarren irti pihan aitauksesta,
talutti hevosen tikapuitten eteen, nousi parin askeleen tikapuille ja
hyppäsi hevosen selkään sekä ajoi hyvää vauhtia pois niittyhakaan.

Miehet katsoivat akkunasta ja Mauri aikoi mennä auttamaan, mutta jäi
siihen ensin ihmettelemään, ja sitte kuin ennätti ulos, oli Miina jo
lähtemässä, niin että Mauri vain näki, miten miehekkäästi hän istui
hevosen selässä.

Mauri palasi takaisin tupaan. Emäntä ja Reeta menivät illallista pöytään
asettamaan, ja samassa jo näkyivät talon rengit tulevan työstä kotia.
Isäntä läksi toimittamaan kääsit suojaan ja niin jäivät Mauri ja lukkari
kahden tupaan.

"No mitä tuumaat? Eivätkö näytä reippailta tytöiltä?"

"En minä vain tuosta husaarista huolisi, joka hakaan hevoseni vei,
vaikka hän kullasta kiiltäisi."

"Ohoh! No entä toisesta sitten?"

"Hän minua enemmän miellyttää. Jos minun täytyy joku ottaa, niin --
miksikä en häntä ottaisi yhtä hyvin kuin jotakuta muuta."

"Katsele nyt tänään ja puhutaan huomenna asiat puhtaaksi. Isännän sopii
sitte tulla Tuomelaan taloa katsomaan."

"Kiirettä pidätkin, -- mutta eihän se juuri vitkastelemisestakaan
parane."

Isäntä tuli sisälle ja sanoi: "Olen jo pannut kääsit suojaan. Pistetään
tässä nyt tupakkaa illallista odottaessamme."

Lukkari ja Mauri sytyttivät piippunsa ja istuivat sitte savuja
vetelemään.

"Onko Tuomelan isännällä talo hallussaan jo?" kysyi Ruohola.

"On. Isäni ja äitini ovat vanhoja, joten eivät enään tahdo talon ohjissa
olla, vaan tekivät minulle talonkirjat."

"Sitä paitsi tämä osti ali-Tuomelan vielä lisäksi, joten hänellä nyt on
koko talo hallussaan."

"Hm, vai niin. Poikamiehenä vielä ollaan?"

"Niin. Ei ole ollut kiirettä naimaan, kun ei ole paljo ikääkään vielä."

"Onko paljokin teitä sisaruksia?"

"Kolme meitä on. Minä ja kaksi sisarta."

"Niin, mutta sisaret ovat molemmat naimisissa", selitti lukkari.

"No tämä on sitte yksin kotona hallinnossa?"

"On ihan", vastasi lukkari taas. "Sepä se juuri vaikeuttaa isännän
toimia, kun ei ole kumppania; emäntää tarvittaisiin."

Ruoholan emäntä tuli illalliselle käskemään, ja tätä kutsumusta meidän
matkustajamme halusta noudattivat. Selitykset talon oloista saivat jäädä
toiseksi päiväksi.

Illalla, kun tytöt maata panivat, sanoi Reeta sisarelleen: "Miina, mitä
meidän nuoresta vieraastamme pidät?"

"En minä tiedä hänestä mitään, enemmän pidän hänen hevosestaan."

"Hyi, kuinka tuhmasti puhut!"

"No totta se on. Hänen rautionsa on kaunis ja juoksee niin tasaisesti,
että selässäkin istuin kuin tuolissa vain. Jos tuo rautio olisi minun
hevoseni, niin en maar minä sitä Tuomelaan vaihettaisi."

"Älä hulluttele, puhu nyt säällisesti."

"Mitäpäs kysyt, kun et vastaukseen tyydy."

"Minun mielestäni hän on erinomaisen kaunis, ja muodossaan on jotakin
niin kelvollista, vakavaa, melkeinpä vähän surumielistä. Mutta ihmekkös
se on, kun ihan yksin on täytynyt olla sekä isäntänä että emäntänä."

"Eläväthän vanhemmat vielä."

"Niin, mutta he eivät enään kuulu jaksavan talontoimia hoitaa."

"Oikeinhan taidat olla mieltynyt nuoreen isäntään."

"Niin, kun minä miehen otan, niin sellaisen sen oleman pitää."

"No uneksi sitten Tuomelasta, minä panen maata enkä uneksi mitään."

Seuraavana päivänä käytiin talon maita katselemassa, ja kun jälleen oli
kotiin tultu, tarjosi Reeta kahvia. Mauri uskalsi nyt ensi kerran oikein
katsahtaa tyttöä silmiin. Reeta punastui ja näytti niin suloiselta, että
Maurikin tunsi jonkunlaista lämpöä, joka ei suorastaan kahvista
syntynyt.

Kun Reeta oli poistunut, kysyi lukkari hiljaa Maurilta, rupeisiko hän
jo puhumaan, ja Mauri suostui.

"Niin, tuota noin", alkoi lukkari. "Eikö sopisi, että teidän tämä nuorin
tyttärenne tulisi Tuomelaan emännäksi? Tämä nuori isäntä on, niin, hän
on, suoraan sanoen, mieltynyt Reetaan -- ja hyvään taloon tyttö
pääsisi."

"Onko sellaiset tuumat isännällä?"

"Kyllä", vastasi Mauri melkein alakuloisesti.

"Saattaahan asiaa sitte ajatella. Onko montakin nautaa talossa!"

"Kaksitoista lypsävää ja sitte vielä nuorta karjaa. Laidun on vähän
kuivanlainen, mutta maata on viljalti, jota aion muokata heinämaaksi.
Vanhat ovat antaneet kaiken olla vanhoillaan, mutta vähitellen täytyy
parannuksia tehdä, sen mukaan kuin varat riittävät."

"Oikein, siitä minä pidän, tuosta puheesta: sen mukaan kuin varat
riittävät. Niin juuri sitä tehtämän pitää." Sitten täytyi Maurin vielä
tehdä selkoa kylvöstä ja Ruohola puolestaan ilmoitti, että hänen
tyttärensä molemmat saisivat 30,000 myötäjäisiksi.

Kun Reeta toi toisen kupin kahvia, sanoi hänen isänsä: "Kuules Reeta,
tämä isäntä tässä pyytää sinua Tuomelaan emännäksi, mitä sinä asiasta
ajattelet? Minun täytyy itse lähteä talonkatsojaisiin jo ehkä tulevalla
viikolla, jos sinä suostut hänen pyyntöönsä". Lukkarin ja Maurin puoleen
kääntyen lisäsi hän: "Olen sitä mieltä, että lasten tulee saada itse
tällaisissa asioissa päättää, jos suhteet muuten ovat mieleni mukaiset.
Minä en heitä pakoita naimisiin."

"Sopiihan asiaa tuumata", virkkoi Reeta, jonka sydän oikein riemuitsi.
Hän ei niin oitis tahtonut suostuvaa vastausta antaa.

Kun nyt asiat näin oli hyvään alkuun saatu, päättivät lukkari ja Mauri
lähteä pois.

Hyvästijättäissä sanoi Reeta: "Kai maar isä sitte tulevalla viikolla
tulee talonkatsojaisiin."

"Kiitos", sanoi Mauri, ja loi tyttöön lempeän katseen.

Puhemies ja sulhaspoika astuivat kääseihin ja läksivät ajamaan kotia
päin.




V.


Tuomelan vanhukset olivat erittäin tyytyväisiä Maurin matkaan, mutta
Mauri itse ei ollut oikein hyvillä mielin, eli hän ei tyytynyt itseensä.
Hänen omatuntonsa ei ollut oikein rauhallinen. "Mitä sanoisi Valva",
ajatteli hän, "kun tämän tietäisi. -- Mutta entäpä, hän on antanut
rukkaset, pitäisikö minun sen vuoksi olla naimatta, emännättä? -- Mutta
mitä sanoisi Reeta, jos tietäisi, etten vieläkään ole Valvaa unhottanut?
-- että vain täytymyksestä menen naimisiin? -- Niin, täytymyksestä sen
teen. Vaan kentiesi -- kentiesi voin vähitellen unhottaa -- kentiesi
voisin vastedes pitää Reetasta --?"

Tuomelan vanha emäntä tuli huoneeseen.

"Kuules, Mauri, minä päivänä ne tulevat sieltä Ruoholasta
talonkatsojaisiin?"

"En tiedä, tulevalla viikolla vain lupasivat tulla."

Suntion Maiju kurkisti ovesta sisälle.

"Hyvää päivää, Maiju, käy tupaan."

"Päivää, luulin täällä vieraita olevan."

"Ei, Maurin kanssa tässä vaan juttelimme. Mitäs Maijulle kuuluu?"

"Kiitoksia kysymästänne, ei mitään erinomaista. Olen matkalla
Salovaaraan. Tytöt ovat aina kutsuneet minua sinne, mutta ei ole tullut
mentyä, kun on sitä kiirettäkin kestänyt, vaan päätin, että kerran
täytyy ottaa joutu kiireestäkin, ja lähdin matkalle. Kuumassa tässä
rupesi niin janottamaan, että päätin poiketa vähän juomaan, kun
muutenkin oikaisen tästä metsäpolkua pitkin."

"On tässä kaljaakin tuopissa, kyllä se on juuri kellarista tuotua, mutta
näin kuumilla se on ehkä liikaa päässyt happanemaan."

"Kiitos, kyllä se vain oli hyvää; olikin niin kovin jano. Hyvästi."

Maiju meni. Tuomelan palkolliset olivat kertoneet, että isäntä lukkarin
parissa oli lähtenyt naima-matkalle, ja Maiju päätti mennä Salovaaraan
uutisia viemään, mutta poikkesi, kuten näimme, Tuomelaan juomaan.
Silloin sattui hän juuri kuulemaan, kun emäntä kysyi, minä päivänä
Ruoholasta tullaan talonkatsojaisiin.

Maiju kulki metsätietä pitkin oikein rivakkaasti ja tuumi vain, mitä
Valva sanoisi -- hän, joka Maurin tähden kaikki sulhaset hylkäsi. Matkaa
kesti yksin kulkea, joutui siinä tuumata jos jotakin. Neljä virstaa
pitkä se metsätiekin oli, vaikka paljon oikaisi. Maantietä pitkin olisi
kestänyt kulkea paljon enemmän. Mutta olihan hauska olla ensimmäisenä
uutisten tuojana. -- "Eiköhän Valvakin nyt miestä ota, kun ei Mauria
enään toivoa voi --" ajatteli Maiju itsekseen. Hän kulki yhä kiireemmin
ja pyyhkieli otsaansa hiestä, mutta jopa hän nyt ennättikin perille.

Maiju astui tupaan, jossa tytöt par'aikaa kaikin olivat. Valva leikkeli
kankaasta lakanoita, joita Maila ja Kerttu ompelivat.

"Päivää, täälläpä ollaan ahkerassa työssä!"

"Terve tultuasi! Onhan tässä työt leveillään. Kiiruhdamme ompelemaan
lakanoita valmiiksi, kun pian ruvetaan pyykille."

"No sittehän tulin hyvään aikaan; minäkin rupean tässä talkooseen osaa
ottamaan."

"Kiitos vain. Mutta mitä sinä nyt rupeaisit ompelemaan, kun juuri
vierailemaan tulit."

"Sehän on hauskaa vain, anna tänne yksi lakana, niin rupean
ylenluomaan."

"No tuossa on sitten. Onhan teillä nyt kaikilla tarpeeksi työtä, minä
menen suun-avausta toimittamaan."

"Laita meille hyvää kahvia", maukui Maila.

"Ei, paista lättyjä", kehotti Kerttu.

"Ei toinen hyvä toista pahenna", vastasi Valva, ja läksi toimeen.

Valvan mentyä kysyi Maila Maijulta:

"Mitä teidän puolelta kuuluu?"

"Ei juuri erinomaisempaa. Jaa niin, ehkä sentään jotakin, ellei se jo
ole vanha uutinen -- Tuomelan Mauri on käynyt naimaretkellä."

"Mitäs sanot! Emme ollenkaan ole kuulleet. Missä hän on käynyt?"

"Lukkarin kanssa hän oli lähtenyt, ja olivat yötäkin olleet matkalla.
Piiat sitä ensin kertoivat, vaan eivät tietäneet, missä asti Mauri oli
ollut; mutta kyllä minä sen nyt jo varmalta taholta olen kuullut, että
hän on käynyt K-veden pitäjässä Ruoholan talossa, josta isäntä tulevalla
viikolla tulee talonkatsojaisiin. Nähkääs, se on sieltä, josta
lukkarikin tänne tuli, samasta pitäjästä."

"Vai niin, vai aikoo Mauri nyt naimisiin mennä."

Valva tuli sisälle; tytöt olivat hetken ääneti, tuntui siltä, kun ei
kukaan olisi ensiksi tahtonut ruveta tuota uutista kertomaan. Valva teki
sijaa kahvitarjottimelle ja laski sen pöydälle sekä käski tyttöjä
ottamaan, mitä tarjolla oli.

"Neulotte niin ahkeraan, että ette joudu puhumaankaan", sanoi Valva.

"Tässä juuri lakkasimme puhumasta", virkkoi Maiju.

"Niin, Maiju kertoi meille uutisia."

"Semmoisia uutisia", sanoi Kerttu, "että meidän on toivo päästä
häihinkin."

"Vai niin, kenenkä häihin?"

"Tuomelan Maurin. Hän kuuluu käyneen naimaretkellä."

Valva kävi ensin punaiseksi, vaan pian katosi puna ja hän muuttui aivan
kalpeaksi, mutta vastasi kuitenkin aivan tyynesti, ikään kuin asia ei
ensinkään olisi häntä koskenut:

"Kylläpä Maurin jo oli aikakin lähteä naimaan, eivät vanhukset siellä
enään jaksa toimia."

Kun asia nyt kerran oli puheeksi otettu, rupesi Kerttu jälleen
kyselemään, joko Maiju tiesi, koska häitä vietettäisiin.

"Kun nyt ensin kuulutetaankin", sanoi Maila, "kysy ensin, koska
kihlajaisia vietetään."

Voi miten tämä puhe vaivasi Valvaa, mutta hän koetti toki olla sitä
näyttämättä. Hän ompeli oikein kuumeentapaisesti. Illan tultua, kun
kahvi oli juotu ja lätyt syöty ja Maiju rupesi hankkimaan pois, tuntui
Valvasta ikään kuin hän jostakin kidutuksesta olisi päässyt. Hän läksi
vähän matkaa Maijua saattamaan ja palasi nyt yksin verkalleen kotia
päin. Hän kulki vähän matkaa metsätietä, kunnes Salojärvi näkyi. Siinä
poikkesi polku rannalle ja Valva seurasi polkua. Salojärven laineet
loiskivat hiljaa, surullisesti rantaa kohden. Valvan mielestä ne
itkivät, ja hänkin purskahti itkuun. Hän itki katkerasti,
hillitsemättömästi, kunnes kyyneleet olivat huojentaneet hänen rintansa
ahdistusta. Olihan Maurin oikeus rakastaa toista, mutta sentään, hän ei
olisi uskonut, että Mauri olisi voinut unhottaa. Olisiko hän unhottanut?
-- Oli kuinka hyvään, toisen oma hän kuitenkin oli. Valva ei enään
saattanut häntä muistella, hän ei enään vapaasti saanut ajatella Mauria
maata pannessaan, kunnes nukkui hänestä uneksimaan. Sitä oli hän tähän
asti saanut tehdä, nyt ei ollut oikeutta siihenkään --

Kesä oli loppupuolella, laulurastas oli lakannut raksuttamasta,
yksinäisen pikkulinnun ääni kuului kuusikosta, se kuului niin surullisen
yksinäiseltä -- kevättä se varmaankin kaipasi, koko luonto tuntui niin
kaipaavalta -- -- --

"Oi, miten tyhjältä kaikki tuntui! Nyt on siis kaikki auttamattomasti
lopussa Maurin ja minun välillä", huokasi Valva. "Miksi riistettiin
minulta kaikki? -- 'Taivaallinen ystäväsi voi tämänkin parhaaksesi
kääntää', sanoi Rantalan emäntä. -- Tuleehan uskoa niin."

Valva läksi hiljakseen kulkemaan kotia.

Kerttu siellä vielä iloitsi häistä, jotka tulossa olivat, mutta Valva
käski häntä toimittamaan illallista pöytään.

"Päätäni kivistää, minä en jaksa syödä ollenkaan tänä iltana", sanoi
Valva, "vaan menen kammariini."

Tultuaan ylikammariin, kohensi hän ensiksi makuuvuoteet kuntoon ja istui
sitte raamattua lukemaan. Hän luki Psaltarista 23 psalmin: Herra on
minun paimeneni, ei minulta mitään puutu...

Ja vaikka minä vaeltaisin pimiässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään
pahuutta, ettäs olet kanssani: sinun vitsas ja sauvas minun tukevat.

"Niin, Herra, tule olemaan minun kanssani, Herra, ole minun
väkevyyteni!"

Näin rukoili Valva ja rupesi sitte hankkimaan levolle.

Vähän ajan kuluttua tulivat sisaret iloisesti juosten ylikammariin,
mutta kun Valva jo oli levolla, riisuivat he hiljaa yltään ja panivat
maata.

Hetken perästä olivat he kaikin unessa. Valvakin nukkui levollisesti;
hän oli tullut lohdutetuksi.




VI.


Talonkatsojaiset ja kihlajaiset olivat Tuomelassa tapahtuneet
säännöllisessä järjestyksessä, ja niitä seurasi sitten seuraavana
vuotena Juhannuksen aikaan kaksipuoliset häät. Ensin niitä vietettiin
morsiamen kodissa ja seuraavana päivänä myöhäisten aamiaisten jälkeen
vietiin morsian täydessä morsiushankinnassaan suuren saattojoukon
seuraamana uuteen kotiinsa. Sinne oli kutsuttu Tuomelaisten tuttavia.
Salovaarastakin olivat kaikki muut, paitsi Valva; jonkun täytyi olla
kotonakin.

Nyt oltiin syyskuun alussa. Nuori Reeta emäntä oli jo aivan tutustunut
talonsa toimiin. Ja hauskasti toimi kävi Maurin ja hänen yhteisessä
talossa. Reeta oli niin ihastunut Mauriinsa. Kaunis ja kelpo mies hän
olikin. Vähän enemmän hän olisi saanut näyttää rakkauttaan, mutta
kullakin on omat tapansa, ja Maurin tunteet olivat kyllä lämpimät,
arveli Reeta. Lukkarikin oli sanonut, että Mauri oli sellainen, että
olisi tyttöjä saanut vaikka joka sormelle; mutta kaikista oli hän
valinnut juuri Reetan, -- ei siis epäilemistäkään, ettei hän ollut
rakastunut. Ja nuori emäntä hyöri kyökissä patojensa luona ja
maitokammarissa maitoa mittaamassa ja kermomassa. Voita hän kirnusi ja
osasi asettaa sitä lautaselle niin kauniisti, että Maurikin vähän
naurahti, sanoen: "Joko nyt voikin rupeaa ruusuja kukkimaan --."

Riihellekkin Reeta olisi tahtonut mennä, mutta Mauri ei antanut. "Olet
liika hento riihen tomuja nielasemaan, kyllä tässä talossa on emännällä
tarpeeksi työtä muutenkin."

Reeta katsoi kauniilla katseella mieheensä. Hän oli niin erittäin
kiitollinen noista sanoista, ei siitä syystä, että hän riihityötä olisi
pelännyt, vaan sen vuoksi, että Maurin sanat osottivat rakkautta;
tahtoipa hän varjella hentoa vaimoansa riihen tomusta.

Nuori emäntä oli kuten valtaansa päässyt kevät-puronen, joka rientäen
eteenpäin kostuttaa äyräitänsä, saattaen ne rehevää kasvullisuutta
kantamaan. Joka paikassa, missä hän liikkui, näkyi hänen kätensä
järjestäviä jälkiä. Ja tämä toimi oli niin hauskaa, hänen lempensä
miestänsä kohtaan teki kaikki niin kevyeksi. Eiköhän rakkauden voima,
joka on niin suuri, vihdoin olisi sytyttänyt vastarakkautta Maurinkin
sydämmessä? -- Varmaankin! --

Mutta ihmis-onni on kuin heikko viljankorsi, jos se kokonaan riippuu
jostakin maallisesta olennosta. Vähimmätkin myrskyt sen kaatavat --.

Eräänä päivänä oli Mauri käynyt kirkolla kunnan kokouksessa ja tavannut
siellä Rantalan sekä Salovaaran Jaakon, ja Jaakko oli silloin kutsunut
Rantalaa ja Mauria tulemaan emäntineen heille.

Mauri kertoi Reetalle asiasta, ja sanoi: "Kai sinne mennään, vai mitä
arvelet?"

"Tietysti, onhan hyvin hauska tutustua naapureihimme."

"No ei heitä juuri naapureiksi saata sanoa, onhan sinne lähes penikulma
ajettavana."

"Niinkö pitkä matka? Suntion Maiju sanoi sinne olevan noin neljä virstaa
oikotietä metsän läpi. Sanoipa vielä, että sinä sisariesi seurassa usein
kävelit sitä tietä Salovaaraan."

"Niin, kyllä kävimmekin, mutta kukapa sen tien niin mitannut on --
Maijuko? Hänen silmänsä ei ainakaan ole juuri luotettavaa laatua. Mutta
siellä on märkää tähän aikaan. Lähdetään hevosella vain."

"Onhan se hauskaakin ajella rautiolla taas, en olekkaan pitkään aikaan
saanut sillä ajella. Miina varmaankin nyt tahtoisi olla minun sijassani,
kun Salovaaraan lähdetään. Hän oli niin kovin ihastunut rautioon.
Hullutteli, kun minä oitis sinuun mielistyin, ja sanoi: "enemmän minä
hänen rautiostaan pidän."

Mauri istui miettiväisenä. Hän olisi halusta tahtonut sanoa Reetalle,
että hän ennen oli pitänyt Valvasta, ennen -- niin, olihan se toista nyt
kuin ennen -- mutta mikä häntä esti? Hän oli monta kertaa aikonut sen
tehdä, mutta ei rohjennut milloinkaan. Hän pelkäsi vaistomaisesti, että
jotakin särkyisi, murtuisi, jos hän nyt näin perästä päin puhuisi. Hän
oli vaiti, mutta kuitenkin se olisi ollut parempi, että hän olisi kaikki
puhunut. Sillä olisi hän jo osottanut, että vaimo nyt oli hänen lähin
ystävänsä.

Iltapäivällä lähdettiin, ja nuori emäntä oli iloinen ja sievä. Mauri vei
oikein tyytyväisenä hänet näytteille.

Salovaarassa heitä otettiin kohteliaasti vastaan. Valva oli muitten
muassa portailla vastaan ottamassa. Hän ei ollut vielä ennen tavannut
Tuomelan nuorta emäntää.

Vieraat vietiin sisälle ja Mauri katosi pian ukko Salovaaran
huoneeseen. Hän oli ensi kerran häittensä jälkeen Valvan seurassa, ja
tämä tuntui hänestä rasittavalta. Jotakin kankeata oli ilmassa ensin,
mutta sitten tuli Rantalan väki, ja kun he olivat jo tuttuja Reetan
kanssa, päästiin pian oikein puheen alkuun.

Rantalan emäntä tuumi, että keli oli kovin huonoa; oli kulunut paljo
aikaa tiellä.

"Meidän rautio ei joutanut loasta välittämään," sanoi Reeta, "se juoksi
vain tavallista vauhtiaan. Kun pihaan pääsimme, niin minä oikein
ihmettelin, että jo perillä olimme, sillä Mauri sanoi tänne olevan koko
penikulman matkan."

"Ei sitä varsin penikulmaa tule," väitti Maila.

"Tulee hyvinkin," intti Jaakko. "Vähän tuolla puolen Tuomelan tienhaaraa
on virstantolppa ja Tuomelasta ainakin on yhtä pitkä matka tienhaaraan
kuin tolpasta."

"On niin," kuului vastaus moniaalta; ja kun tämä tärkeä kysymys oli
selvitetty, alettiin toisia samanlaisia.

Sitte mentiin puutarhaan. Salovaarassa asui vanha entinen puutarhuri, ja
hän hoiti huvikseen kukkasia, joten ne olivat erinomaisen hyvässä
kunnossa ja helottivat mitä loistavimmissa värinvivahduksissa.

"No onhan täällä kukkia jos jonkinlaisia," sanoi Reeta. "Ja niin
kauniita! Ei huomaa ensinkään, että kesä on loppunut. Kun vielä lisäksi
näkee nuot oras-pellot, niin pikemmin luulisi kevään olevan. Minusta
ainakin tuntuu aivan kuin olisi kevät." Valvan puoleen kääntyen, lisäsi
hän: "Eikö olekkin hyvin kevätmäistä teidänkin mielestänne?"

Valva ei vastannut kysymykseen suorastaan, vaan sanoi: "Usein tapahtuu,
että luonto kuvautuu eteemme sellaisena, kuin mielentilamme kulloinkin
on."

Reeta ei oikein käsittänyt, mitä Valva tarkoitti, mutta hän ei joutanut
tuollaista asiaa sen enempää ajattelemaan, sillä lehmät tulivat kotia
metsästä ja ne nyt kokonaan anastivat Reetan huomion.

"Koreita, lihavia lehmiä täällä on! Onko niissä ulkomaanrotuisia?"

"Ei, ne ovat kaikki oman maan rotua, mutta hyvin ne antavat maitoa."

"Meillä ei myöskään ollut muuta kuin suomalaisia elikoita, mutta minä
toin kodistani pari lehmää, ja kyllä ne hyvin erottuvat toisista. Käykää
nyt pian meillä, niin saatte nähdä ne. Omenatkin meillä ovat juuri
parhaallaan; täytyy tulla, ennenkuin loppuvat. Kylästä käyvät
lakkaamatta niitä ostamassa; tuopittain vain vievät. Niin ne ovat
menneet kaupaksi, etten enään tahtoisi myydäkkään, mutta paha on
kieltääkkin, kun rukoilevat antamaan, eivätkä ilmaiseksi pyydäkkään."

Reeta ei aavistanut, miten hänen kertomuksensa rasitti Valvaa --. Noita
omenapuita, joista Reeta puhui, oli Valva monesti katsellut Maurin
kanssa, ja yhden, jossa oli erittäin hyviä, keltaisia omenoita, oli
Mauri nimittänyt Valvan puuksi. Nyt olivat ne kaikki _toisen_ omat --
hänellä ei ollut mitään niiden kanssa tekemistä -- Reeta sai hänelle
antaa niistä omenan tahi olla antamatta. Tämä tuntui hänestä katkeralta,
ja hän kulki ääneti Reetan rinnalla.

"Ptruu, soh!" kuului ääni huutavan tallin luota.

"Hyvänen aika, Rantalan hevostahan jo valjastetaan. Minunkin täytyy
mennä sisälle katsomaan, eikö meidän Maurikin jo aio lähteä."

Sisälle mentiin ja siellä tosiaankin Mauri jo oli jättänyt hyvästi.

"Kas, jopa aioit jättää minun tänne," sanoi Reeta nauraen.

Mauri ei vastannut mitään, vaan läksi, käteltyään Valvaa, ulos hevosensa
luo, jonka Salovaaran renki ajoi pihaan. Reeta katsoi hänen jälkeensä.
Mauri näytti niin kumman vakaalta, mutta se oli kaiketi sattumus, hän
vain näytti siltä -- mikäpä häntä täällä olisi surettanut --.

Reeta noikkasi vielä Salovaaran tytöille ja läksi. Rautio hyppeli vähän
levottomana, mutta Mauri piteli sitä suupielistä, ja Reeta pääsi
onnellisesti kääseihin. Mauri hyppäsi hänen viereensä ja sitte ajettiin
kotia.




VII.


Oli lauantaipäivä. Reeta hyöri taas talouden toimissaan. Kyökissä hän
kirnusi, että posket punottivat. Pian kerma voiksi muuttui, ja Reeta
kokosi voin nulikkaan, jossa rupesi sitä sotkemaan pienellä,
puukauhalla, siksi että joka piimän pisara oli pois herunut. Sitte hän
sen suolasi ja pani kylmään maitokammariin. Hetken perästä hän sitä
uudestaan rupesi sotkemmaan ja kaatoi pois sen veden, minkä suola oli
irti saanut, ja nyt oli voi niin sitkeätä ja keltaista, ettei mitään
värin lisäystä tarvinnut. Hän otti häikäisevän valkoiseksi huuhdotun
pytyn ja kaatoi siihen vähän kylmää vettä, häilähytti pytyn sisustan
marjaksi ja kaatoi jälleen veden pois sekä sotki sitten voinsa astiaan.
Kun hän juuri oli saanut sen sotketuksi ja tasoitetuksi, tuli suntion
Maiju sisälle.

"Päivää, Reeta, oletko kirnunnut?"

"Olen, tuleppas maistamaan voitani. On vasta leivottua uutisleipääkin.
Mennään tupaan istumaan, niin maistetaan tämän vuotista viljaa. Se on
mielestäni hyvin valkoista."

Reeta saattoi tupaan Maijun ja meni sitte leikkaamaan leivänpytkyjä,
joita hän asetti sievään koppaseen. Sitte hän otti vasta kirnuamaansa
voita lautaselle ja toi tarjottavansa tuvan pöydälle.

Siinä nyt rupesivat hyvällä ruokahalulla maistelemaan voileipiä, eikä
kehumisia Maijun puolelta säästetty. Näin kotoisessa olossa, kun kahden
kesken ollaan, tulee usein puhutuksi paljon, josta toiste ajatellaan:
olisi se saanut olla puhumattakin.

Maiju kysyi, kuinka emäntä oli yleensä viihtynyt, ja mitä hän piti
tuttavistaan, joita pitäjässä oli saanut.

Reeta sanoi viihtyvänsä oikein hyvin. "Rantalan emäntä ja isäntä ovat
erinomaisen ystävällisiä ihmisiä. Vaikka ovat jo vanhanpuolisia, niin
heidän seurassaan kuitenkin on erinomaisen hauskaa. -- Ja eilen olimme
Salovaarassa. Siellä vasta sopivia ihmisiä on. Kerttu on vielä vähän
lapsekas, mutta Maila ja varsinkin Valva minua miellyttävät. Valva on
erittäinkin tasainen ja vakava ja kaikin puolin taitava."

"Hm, on niin, kyllä hän on."

"Kumma, ettei hän jo ole naimisiin joutunut. Ei hän enään ole kovin
nuori, täydet ihmiset ne jo molemmat ovat, sekä Maila että Valva."

"Vanhaksi piiaksi pian taitaa jäädä Valvakin. Kas se on niin, että
maasta ei oteta ja taivaasta ei anneta."

"Kummallista, ei hän minusta ensinkään ylpeältä näytä."

"Mutta rukkasia kuuluu antavan vain lakkaamatta. En tiedä, kylläpä hän
on hauska ja kelvollinen, mutta en minä hänessä mitään erinomaista näe.
On niitä muitakin talontyttäriä kelvollisia ja kauniita, kauniimpiakin
kuin Valva. Mitä sitä yhtä kaikkien tarvitsee hapotella, koska hän ei
tahdo naimisiin mennä."

"Kun se oma tulee, kyllä sitte menee."

"Niin, mutta kun se on tullut jo, eikä käynyt päinsä, niin hän ei huoli
kenestäkään."

"Mikä siinä oli, ettei se päinsä käynyt?"

"Se oli sillä tapaa kuin minä sen jo sanoin, että maasta ei oteta eikä
taivaasta anneta. Kyllä Valva olisi ottanut, mutta isä pani vastaan."

"Vai niin, no sitte minä sen hyvin käsitän. Jos minun isäni ei olisi
antanut minun ottaa Mauria, niin sitte minä en myöskään olisi
kenestäkään huolinut, se on aivan varma. Valva raukka! Mistä hänen
sulhasensa oli?"

"Äh, äh, en tiedä, mikä kurkkuuni meni, leivän-murenia varmaankin. Tässä
minäkin kaikkia tuhmuuksia juttelen. Täytyy tästä mennä kotiakkin."

"Mikä kiire sinulla on? Enhän vielä saanut kuulla Valvan sulhasen
nimeäkään."

"Niin no, ne ovat vanhoja asioita, olleita ja menneitä, mitäpä niistä."

Reeta kalpeni, hän rupesi jotakin aavistamaan, ja sanoi nyt:

"Koska ne ovat vanhoja asioita, niin mitäpä siitä, vaikka niistä
puhuukin."

"En minä tiedä, miten tähän puheeseen tulin; enhän minä olisi mitään
tahtonut asiasta mainita, koska et siitä ennen ole tietänyt. Tämä
isäntähän oli Valvan sulhanen, mutta Salovaara ei antanut tytärtään. No
siinä se nyt sitte on sanottuna. En minä olisi tahtonut olla tuon asian
ilmoittajana, vaan en tiedä, miten se puheeksi tuli. Mutta ovathan ne
asiat olleita ja menneitä. Sanottiin Valvan kovin surreen, kun Mauri
meni naimisiin."

"Mitäpä Mauri sitten häntä olisi viitsinyt muistella, olihan niitä
toisiakin maailmassa. Kyllähän käskisi kaikkien niitten, jotka häntä
ovat kosineet, iäksi sen vuoksi naimattomiksi jäädä. Harvoin
tuollaisista lapsuuden tuumista mitään tulee, kun järkevälle mielelle
joudutaan."

"Niin, mutta näes, Mauri oli viisi vuotta salakihloissa Valvan kanssa;
sepä se sitten mahtoi koskea Valvaan, joka ei vieläkään ole saattanut
ottaa toista. Ei maar tässä auta puhua, kyllä minun nyt jo täytyy
lähteä. Älä nyt pahastu, Reeta hyvä, että tulin noista asioista
puhuneeksi. En minä olisi tahtonut sitä tehdä, mutta tiedäthän sen itse,
että sana antoi aihetta toiseen ja niin tuli puhutuksi koko juttu. Mutta
nehän ovat vanhoja asioita. Hyvästi nyt!"

Maiju meni, mutta Reeta jäi pitkäksi aikaa paikalleen tuvan pöydän
ääreen. Monta asiaa selveni hänelle nyt. Juuri eilen oli Mauri ollut
tavallista vakavampi, hän oli näyttänyt oikein kylmältä. Ja nyt muisti
hän, ettei Valva ollut häissäkään. -- Tietysti Maiju tiesi asiat oikein,
mutta miksikä ei Mauri itse saattanut puhua hänelle tuosta. Ne olivat
kai niin arkoja asioita --. Ja hän siis oli täällä vaan täyttämässä
talon tarpeita.

"Olen täällä välttämättömänä kaluna, joka talossa tarvitaan," ajatteli
Reeta. -- "Vai niin. Viisi vuotta kihloissa -- ja hän oli liika hyvä
Maurille! Minä olisin voinut rakastaa Mauria niin, niin, ja olisin
tahtonut tehdä hänet onnelliseksi -- mutta nyt! Oi, kuinka täällä on
tukehuttavaa."

Hän lähti ulos. Luonto tuntui hänestä niin oudon synkältä, ja hän itse
oli ikään kuin yksinäinen erämaan vaeltaja. Kaikki oli kolkkoa.
Kesälinnut olivat muuttaneet pois. "Ollutta ja mennyttä --" sanoi Reeta
itsekseen, "niin, kaikki on mennyttä! Oi, kuinka vanhaksi olen tullut
mielestäni, ja minä olen kuitenkin vasta 19-vuotias. Kaikki iloni on
mennyttä!"

Hän katseli omenapuita, lehdet olivat karisseet pois. Joku omena pudota
pompahteli alas puusta, tiaiset tikittivät, nokkiessaan puunrunkoa,
kylmä tuulenviima kulki puitten välissä, ja pellolla nuori oras
värähteli. Koko luonto oli muuttunut niin kolkoksi Reetan mielestä. "Nyt
käsitän Valvan sanat," ajatteli hän. "Valva sanoi: 'luonto kuvautuu
eteemme sellaisena, kuin mielentilamme kulloinkin on,' ja se on kyllä
totta."

Emäntää huudettiin. Reeta läksi koneentapaisesti kulkemaan sinne päin,
mistä huuto kuului. Kyökkipiika sanoi:

"Ei puurovesi ole päällä vielä ja väki tulee kohta illalliselle. En
tietänyt tulla työstä kotia ennen, kun emäntä lupasi itse keittää
puuron."

"Tee hyvä valkea padan alle, ehkä se vielä ehtii. Oli vieraita ja
unhotin koko keittämisen."

Palvelustyttö puhalsi valkeata kyökissä, niin että posket olivat
pullollaan, mutta kello riensi eteenpäin, ja kun väki ruualle tuli, niin
uutispuuro kyllä kiehua popotti padassa, mutta työväen vatsassa se vasta
paisumaan ennätti, ja kyökkipiika ihmetteli, mikä emäntään tuli, hän kun
aina oli toimittanut asiansa taitavasti ja säntillisestä.

Tuomelan emännän talouden toimi kävi tästä lähtein aina
koneentapaisesti. Se ei enään häntä huvittanut, ja ruoka tuli sitten
usein huolimattomasti tehtyä. Väki murisi, ja isäntä, joka oli luullut
saavansa toimekkaan emännän taloonsa, oli pettynyt. Hän kävi synkäksi ja
umpimieliseksi.

       *       *       *       *       *

Kirkkoväki palasi kotia kirkolta. Emäntä oli kotona ja asetti
kahvikuppeja tarjottimelle par'aikaa, kun isäntä tuli tupaan.

"Terveisiä kirkolta," sanoi isäntä.

"Kiitos, kiitos," vastasi vanha isäntä. "Mitä kirkolta kuuluu?"

"Salovaaran Maila kuulutettiin. Sulhanen on aina V--lahden pitäjästä.
Kuuluu hänellä olevan aimo talo."

"Oohoo, vai niin."

"Valva siis jäi sian-nahkaa kantamaan," virkkoi emäntä vähän
ivallisesti. "Mutta eipä ole kummakaan, kukapa sitä juuri _tietensä_
toisten loppua hapottelisi."

Isäntä hätkähti. Hän ymmärsi nyt, että Reeta tiesi kaikki. Mutta
harmistuneena Reetan äänestä, vastasi hän:

"Kyllä Valva miehiä olisi saanut yhden joka sormelle, mutta hän ei ole
huolinut."

"Niin, kai maar hänen isänsä rahat kelpaisivat, mutta tyttö on kai siksi
järkevä, ettei myy itseänsä."

"Luulen minä hänen kelpaavan rahattakin, sillä osaapa hän pitää niin
hyvän talon komennon, että hän jo silläkin talonsa rikastuttaa."

"Niin no, eihän minun sovi kinata, kai sinä hänen parahiten tunnet, joka
viisi vuotta olet hänen kanssaan niin läheisessä tuttavuudessa ollut."

"Kyllä olenkin hänen hyvin tuntenut," vastasi Mauri levollisesti, "eikä
minulla ole syytä otaksua, että hänen luontonsa olisi muuttunut, vaikka
sitte on jo useita vuosia kulunut, kun minä olin lähemmässä
tuttavuudessa siinä talossa."

Nyt tuo asia oli selvillä. Maurin mielestä oli hyvä vain, ettei hänen ja
Valvan entinen väli enään ollut Reetalle tuntematon. Hän vaan ihmetteli,
kuka tuosta oli saattanut puhua. Mutta tultuaan kahden kesken, eivät
kumpikaan asiasta enempää keskustelleet. Jotakin vierasta, jotakin
särkynyttä oli syntynyt heidän välilleen. Mauri oli kylmempi ja Reeta
kärsi itsekseen. Hän kärsi niin, ettei hänellä ollut voimaa täyttämään
velvollisuuksiaan. Jos hän olisi voinut tehdä sen, kuten alussa, olisi
hän luultavasti vihdoin päässyt voitolle. Hän olisi voittanut miehensä
kunnioituksen ja sitte myöskin varmasti hänen rakkautensa.




VIII.


Viisi vuotta on kulunut. Tuomelassakin on sillä aikaa muutoksia
tapahtunut. Vanhukset ovat kuolleet, mutta kaksi nuorta vesaa on heidän
sijassaan kasvamassa, tyttö ja poika. "Oikein mielilapset," sanovat
imarteliat. Mutta Reetan poskista ovat kukat kuihtuneet, hän toimittaa
työnsä väsyneesti ja alakuloisella mielellä.

Lapsillensa hän kuitenkin joskus hymyilee, mutta kummallista, nekin
ennemmin leikkivät isän polvella kuin äidin. Onko se tuo synkkä, kalpea
muoto, joka sen vaikuttaa? Isä näkyykin heitä hellästi hoitavan. Nytkin
hän juuri palaa saunasta, pitäen sylissään Tahvoa ja taluttaen Eeviä.
Hän on itse kylpenyt ja pessyt lapsukaisensa.

Reeta katseli miestänsä ja lapsiansa, ajatellen itsekseen: "Onnellinen
olisin saattanut olla, jos hän olisi _minua_ rakastanut! Kuinka
toisenlainen olisi elämäni. Rantalan emäntä sanoi, että minussakin on
syy, kun olen välinpitämätön. -- Eivätkö luule, että minulla on tunteita
-- oi, kuinka minä toivoisin, että hän osottaisi minulle luottamusta
edes, mutta hän ei luule minun kykenevän lapsianikaan hoitamaan. Olin
ehkä liian huolimaton silloin, kun halla vei sydämmeni kevään -- ja
silloin katosi hänen luottamuksensa minuun, enkä sitä nyt enään voi
takaisin saada. -- Jos koettaisin... Lapsetkin minusta vieraantuvat ...
mutta ei -- ne eivät saa vieraantua!"

Hän kiirehti tavallista nopeammin lastensa luo ja otti miehensä sylistä
Tahvon, sanoen: "Mennään velliä syömään, poikaseni," mutta hän sieppasi
pojan semmoisella kiireellä, että tämä pelästyen huusi: "Isä, isä!" ja
kurkotti kätensä Maurille.

"Soh, soh, äiti antaa velliä, äiti antaa sokeria omalle pikku
kullallensa," ja nyt hän antoi, mitä parasta tiesi, hyväili ja
lellitteli poikaansa ja kyseli tavan takaa: "pidätkö äidistä, onko äiti
hyvä?"

"On", vastasi poika, "annatko vielä tokuria?"

Reeta antoi vielä, vaan rupesi sitten nukuttamaan lasta. Mutta tämä
pieni veitikka alkoi nyt komentaa äitiä antamaan enemmän sokeria ja
rupesi huutamaan, kun ei saanut. Isä tuli sisälle ja sanoi:

"Ole heti kiltti ja ääneti, muuten isä ei huoli pojasta ollenkaan.
Hyvästi, jo menen."

"Poju on kiltti jo," sanoi lapsi ja oli heti ääneti, ja hetken perästä
hän jo vaipui unen helmoihin.

Seuraavana päivänä läksi isäntä kaupunkiin varahin aamulla. Tuomelassa
asui pari ylioppilasta, jotka tahtoivat viettää kesäkaudet maalla suuren
vesirikkaan järven rannalla. He olivat talon ruoassa ja isäntä läksi
kaupungista tuomaan Juhannukseksi vähän muonaa. Menihän sitä enemmän
särvintä, kun oli vierasta väkeä.

Reeta koetti siistiä huoneita. Isäntä oli monta kertaa sanonut: "ei
tässä kodissa viihdy, kun et osaa pitää edes huoneita siivossa
järjestyksessä ja vielä vähemmän lasten neniä puhtaina." -- Mutta hänen
piti nyt näkemän, että Reeta osasi sekä huoneet siivota että lapset
asettaa puhtaaseen pukuun, Rantalan emäntä oli puhunut samasta asiasta,
ja sanonut, että Reeta oli tullut toisellaiseksi, kuin mitä alussa oli.
'Olet vielä nuori ja voit parantaa itseäsi, koeta vain, niin saat nähdä,
että olosi kaikin puolin tulee paremmaksi.' "Niin hän sanoi, tahdonpa
koettaa."

Kun kaikki oli kunnossa, kurkisti Reeta ulos ikkunasta nähdäksensä, joko
Mauri kaupungista tulisi, mutta ei näkynyt ketään. Ylioppilaat siellä
oikoilivat puitten varjossa, kirjat pään alla. Omituinen tapa -- sisällä
oli niin kuuma, etteivät saattaneet lukea, ja ulkona kirjat olivat pään
alla, siellä ei sopinut lukea, kun hyönteiset kiusasivat. Reeta tuota
omituista seikkaa juuri tuumaili, kun portti narahti.

"Salovaaran Valva! Kah, mistäpä hän nyt tulee? On niin vakavan
näköinenkin."

Reeta läksi Valvaa vastaan.

"Hyvää päivää! Terveisiä Rantalasta. Siellä on emäntä majaa muuttanut."

"Mitä, onko hän kuollut?"

"On. Eilen lähettivät hevosella minua noutamaan; sanoivat emännän kovin
huonontuneen. Minä lähdin ja jäin sinne sitte yöksikin, kun pyysivät.
Kyllä siinä jo heti hänen muodostaan saattoi arvata, että loppu oli
tulossa. Vielä hän sentään vähän puhui illalla, mutta aamupuoleen yötä
hän sitte loppui."

"Vai on hän kuollut; kyllä hän on sairastanutkin jo kauan, mutta en
sentään luullut hänen loppunsa olevan niin lähellä. Oi, kuinka hyvä hän
on ollut minullekkin! Aina hän niin lempeästi ja viisaasti neuvoi, että
kyllä hänen neuvojaan mielellään muistaa."

"Kyllä, ja aina siinä talossa oli hauskaa. Siellä oli kaikki niin
sopusointuista. Eerosta on kasvanut oikein ajatteleva ja viisas poika.
Nyt tässä tilaisuudessakin hän oli minusta niin järkevä, ettei noin
nuoresta pojasta olisi sitä saattanut odottaakkaan."

"Sopusointuista" -- sanoi Reeta ikäänkuin itseksensä. "Niin, kyllä he
kaikki olivat miellyttäviä, ja hauskalta tuntui heidän seuransa. Mutta
mennään nyt sisälle. Olen odottanut Mauria kaupungista; hänen pitäisi
tuoman pehmeätä nisuleipää, ei minulla ole tällä haavaa muuta kuin kovaa
kotona."

"No eihän sitä aina saata pehmeätä pitää, enkä minä sitä paitsi kahville
tullutkaan."

"Totta maar sinun kahvia pitää juoman. -- Tulee taas ne Rantalaiset
mieleeni. Mitenkä ne nyt saattavat siellä toimeen tulla?"

"Siellä on isännän vanha sisar, ja sitä paitsi, kyllä monen on täytynyt
toimeen tulla samallaisissa tilaisuuksissa."

Reeta katsoi ulos ikkunasta. Hän oli käskenyt palvelustytön kahvia
keittämään ja odotti Mauria, jonka piti kaupungin leipää tuomaan. Mutta
ei Mauria näkynyt. Reeta tuli levottomaksi. Viimeisinä aikoina oli
joskus tapahtunut, että Mauri kaupungista palatessaan oli ollut liika
iloisella päällä. -- Mitäpä, jos nytkin olisi tullut liikoja
maistelleeksi, ja Valvakin oli näkemässä. Paras vain, kun kiirehtii
kahvia antamaan, että hän ennättäisi pois, ennenkuin Mauri kotia
palaisi. Reeta kiirehti asettamaan kahvikupit tarjottimelle ja otti
pannun, kaataaksensa kahvia, kun jo kuului ratasten jyrinää.
Levottomana kiirehti hän akkunan luo ja näki jo tavasta, millä isäntä
ohjia piteli, ettei mies ollut säntillään.

Reeta lähetti kahvia tupaan ja meni itsekkin, mutta sanoi vieraallensa:
"Suo nyt anteeksi, minun täytyy vähän mennä ulos, ottamaan kapineita
vastaan, joita Mauri on kaupungista tuonut."

Reeta meni nostamaan kaupungin tuomiset sisälle ja ilmoitti miehellensä,
että Valva oli tuvassa. "Ehkä tulet kammariin."

"Minäkö. Vaikka vain. En ainakaan Valvan näkyviin mene."

"Minä lähden tupaan Valvan luo ja käsken Liisan tuomaan sinulle kahvia."

"En minä huoli, panen maata."

"Juo nyt sentään, kun olet syömättä ollut, ja pane sitten maata."

Lapset juoksivat isän tykö, mutta Reeta vei heidät pois, sanoen: "Isä on
väsynyt matkasta, hän panee maata; tulkaa äidin kanssa tupaan, niin
saatte kahvia."

Valva oli nähnyt Maurin, kun hän ajoi pihaan. Hän oli kuullut
kerrottavan, että Mauri oli ruvennut väkeviä maistelemaan, mutta kun
suntion Maiju sitä etenkin oli puhunut, niin ei Valva oikein ollut
asiasta varma. Maijuhan tiesi usein sellaisiakin jutella, joissa ei
ollut mitään perää. Mutta nyt hän näki omin silmin asian todeksi. Oikein
hänen olisi tehnyt mieli kahden kesken varottaa ja neuvoa Mauria, mutta
koskapa hän pääsisi siihen tilaisuuteen? --

Reeta tuli tupaan ja hänen muassaan palvelustyttö, joka tarjosi toisen
kupillisen kahvia. "Nyt on pehmeätä leipääkin, tee hyvin ja ota nyt!"

Valva ei olisi jaksanut, vaan otti kuitenkin Reetan mieliksi, mutta
juotuaan sanoi hän:

"Suo nyt anteeksi, että minun heti täytyy lähteä, on jo kiire kotia.
Aioin vain poiketa Rantalan emännän kuolemasta ilmoittamaan, kun Rantala
pyysi, mutta nyt olenkin näin kauan viipynyt."

Valva läksi, ja Reeta saattoi hänet portille. Kun hän saattamasta
palasi, kysyi toinen ylioppilaista: "Kuka se emäntä oli?"

"Ei se mikään emäntä ollut, se oli vain Salovaaran vanhapiika."

"Vai niin, luulin häntä nuoreksi emännäksi; hän näytti hyvin
miellyttävältä."

"Vanha piika hän on ja kai hän siksi jo jääkin."

Reeta meni jälleen sisälle, mutta Valva kulki metsäpolkua kotia päin, ja
tuumasi, että turhaan Tuomelan emäntää oli moitittu. Siellähän oli
kaikki siistiä ja lapset puhtaissa vaatteissa, eikä Reeta edes tietänyt
vieraita odottaakkaan. Oikein hän surkeili Reeta parkaa. Mutta hän
surkeili molempia; oli syy kenen hyvään, niin onni ei ainakaan siinä
talossa asunut.




IX.


Viisi kertaa on keväinen aurinko sulattanut järvistä jäät ja laskenut
aallot vapaasti liikkumaan, sitte kuin viimeksi olimme Tuomelassa.
Omenapuitten kukat ovat puhkeamaisillaan, tuomet vaahtasevat, käki
luikahtelee ja pääskyset visertelevät viirin päässä ja katonharjalla.
Kevättä on kaikkialla!

Reeta kävelee tuvan ja maitokammarin väliä, mutta hänen askeleensa ovat
kovin väsyneet. Hitaasti hän kulkee, vaan jonkunlaisessa toimessa hän
kuitenkin on; mutta hänen laihtuneet ja kellastuneet poskensa
ilmaisevat, että jokin hivuttava tauti on päässyt hänessä valtaan.
Hänellä on ainainen yskä, joka varsinkin näin keväisin häntä vaivaa.

Pienestä Eevistä on kasvanut kansakoulutyttö. Tuolla hän juuri tulee
isänsä rinnalla koulusta, jossa tänään on ollut tutkinto.

"Äiti, katsokaa todistustani!" huutaa tyttö.

Reeta otti todistuksen ja luki sen. Pari kyyneltä vieri hiljaa hänen
poskillensa; todistus oli hyvä.

"Minä kanssa tahdon kouluun", sanoi Tahvo.

Isäntä naurahti. Hän näytti niin tyytyväiseltä. Lasten menestys on
vanhempien suurin ilo. Oli ikään kuin juhla tällä hetkellä. Perheen
jäsenet olivat kaikin hyvällä mielellä. Kun lapsi oli tehnyt tehtävänsä
hyvin, niin tuntui vanhemmista, ikään kuin hekin olisivat siihen
jossakin määrin olleet osallisia.

Juuri kun siinä pihalla vielä seisoivat, tuli lukkari Siironen
Tuomelaan, ja sitte läksivät kaikin sisälle.

Siinä nyt ruvettiin puhumaan kansakoulututkinnosta. Lukkari kiitti
opettajaa ja sanoi:

"Kyllä hän on harvinaisen kelpo opettaja, mutta kylläpä hänestä
pidetäänkin. Muistaako emäntä K-veden kansakoulua? Ei sinne ihmiset
viitsineet mennä kuulemaan tutkintoakaan, mutta täällä oli aivan toista.
Väkeä oli joka suunnalta ja juhlalliselta ja hauskalta tuntui. Oli
siellä Rantalakin morsiamineen."

"Rantala! Onko hänellä morsian?"

"Jaa niin, en muistanut sinulle puhuakkaan", sanoi Mauri, "että Rantala
ja Salovaaran Valva ovat kihloissa."

"Vai niin, hm, vai joutuu Valva nyt vielä naimisiin." Emäntä tunsi
erinomaisen rauhan sydämmessään. Nyt vasta oli Mauri oikein hänen
omansa. Nyt katosi katkeruus hänen sydämmestään -- hän olisi tahtonut
alkaa uudestaan avioliittonsa menneet vuodet --. Hän olisi niin monessa
kohden tahtonut olla toisellainen kuin ennen, mutta nyt oli se jo ehkä
myöhäistä --.

"Syyskuussa vietetään Valvan ja Rantalan häät", sanoi Siironen. "Valva
pääsee vielä mukaan Helsinkiin, kun ukko valtiopäiville lähtee."

Mauri oli kovin vakava, mutta koetti kuitenkin ystävällisesti jutella
jonkun sanan Siirosen kanssa, joka oli hänen ystävänsä. Mutta lukkari ei
kauan joutunut viipymään tällä kertaa, vaan läksi pois.

Tänä iltana emäntä hyväili lapsiansa niin erittäin hellästi, kun maata
panivat. Sitte meni hän ulos kävelemään ja katseli tuomenkukkia; oi,
miten monta vuotta oli kulunut siitä, kuin hän ne noin kauniina oli
nähnyt!

Eivät ne tosiaankaan moneen vuoteen noin ihanasti kukkineet kuin nyt --.
Myöhään hän meni levolle, mutta tänä iltana hän saikin tavallista
pikemmin unta.

Toisin oli Maurin laita. Hän valvoi, oli niin kumman tyhjää hänen
sydämmessään. Nyt vasta hän tunsi, että häneltä oli jotakin riistetty,
nyt, kun Valva meni toiselle. Hän ei käsittänyt itseään. Oliko
mahdollista, että Valvalla oli ollut erityinen sija hänen sydämmessään?
-- Oliko hänen sydämmessään kaikki nämät vuodet asunut _kaksi_? --

Oli varmaankin! -- Se oli väärin!

Näin tutki Mauri itseään ja hämmästyi. Kevätyön hämärässä valossa
selveni hänelle moni hänen omassa sydämmessään oleva hämärä kohta.

Seuraavana päivänä läksi Mauri katsomaan ajokalujansa. Uusista
nappularattaista oli vieteri vikaantunut ja hän tyysti ja tarkasteli
niitä. Vanhemmat sahrat olivat myöskin viassa. Juho renki tuli
ajokaluhuoneeseen ja alkoi katsella lapioita.

"Täytyy, tuota noin, lähteä ojia luomaan", sanoi Juho.

"Kyllä se on aivan tarpeellista, mutta minä katselen tässä ajokaluja;
täällä tarvitaan seppää."

"Kyllä. Ison Mustan kengät ovat aivan huonot ja täytyy nekin laittaa
kuntoon, siksi kuin maantien työhön mennään. -- Lähdenkö seppää
tuomaan?"

"Ei, mene sinä vain ojia luomaan, minä lähden itse seppää hakemaan."

Juho läksi työhönsä ja Mauri meni tupaan.

Reeta teki par'aikaa voileipiä Tahvolle.

"Jahka minäkin syön vähäsen. Tuoppa piimää; voita ja leipää tässä näkyy
jo olevan entiseltään. Täytyy lähteä seppää hakemaan."

Reeta asetti ruokaa pöytään. "Eikö täältä nyt joku joutilaampi saattaisi
lähteä tuollaista asiaa toimittamaan?"

Reeta pelkäsi vähän, että Mauri jälleen, kuten monta kertaa ennenkin,
jäisi sepän pariin väkeviä maistelemaan, mutta Mauri vastasi:

"Itse minä sentään paremmin asiani toimitan ja olen sitä paitsi jo
asettanut jokaiselle työnsä."

Hän läksi Salovaaralle päin vievää tietä myöden kulkemaan. Lähempänä
kartanoa haaraantui tie, joka vei aivan lähelle maantietä, missä seppä
asui.

Mauri oli kävellyt vähän toista virstaa, kun näki naishenkilön kulkevan
tiellä. Sehän oli juuri kuin Valva. Hän kiirehti askeleitaan, hän tahtoi
toivottaa onnea Valvalle ... ei, hän tahtoi häntä varoittaa.

Pian saavutti hän naisen, joka todellakin oli Salovaaran Valva.

"Hyvää päivää, mistä sinä tulet?"

"Kävin Karpalon torpassa; siellä kudotaan minulle kangasta, olin sitä
katsomassa."

"Minä lähden seppää noutamaan. Ajokaluja täytyy vähän parantaa."

He kulkivat ääneti vähän aikaa. Mauri tuumasi, että hänen olisi pitänyt
onnitella Valvaa, mutta ei saanut sanoja suustaan. Valva myöskin näytti
miettiväiseltä. Vihdoin hän kuitenkin katkaisi äänettömyyden.

"Kuules Mauri, minä olen usein toivonut saavani tavata sinua kahden
kesken, jotta sinulle saattaisin puhua eräästä asiasta, joka mieltäni on
surettanut jo kauan aikaa. Älä suutu minulle, sillä ystävyydestä sinuun
minä siitä puhun. Olen kuullut, ja omin silmin nähnytkin, että olet
ruvennut väkeviä nauttimaan, ja se on kovin koskenut minuun. Sinun
vaimosi kärsii nähtävästi, ja lapsillesi et myöskään voi olla hyvänä
esimerkkinä."

"Enhän minä niin pahasti sitä viljele, että siitä niin melua tarvitsee
pitää. Ja jotakin sitä tekee, kun kotona kaikki käy nurin."

"En luule ollenkaan, että Reeta olisi huoleton, jos sinäkin vähän
enemmän hänestä välittäisit."

"Sinä, Valva, neuvot minua, mutta annappas kun minäkin annan sinulle
neuvon. Sinä aiot mennä naimisiin, mutta minä sanon sinulle: elä tee
sitä! Joka ilman rakkautta naimisiin menee, saa sitä katkerasti katua.
Hän tekee väärin sekä itseänsä, että kumppaniansa kohtaan. Minä puhun
omasta kokemuksesta."

"En ilman rakkautta menekkään. Kylläpä on haavojen jo ollut aikaa arpeen
mennä. Minä kyllä myönnän, että minun haavani kerran olivat niin syvät
ja kovat, etten luullut niitten milloinkaan paranevan, mutta vuosikausia
ovat ne jo ummessa olleet."

"Sinä erehdyt! Etpä olisi välittänyt juomisestanikaan, ellet minusta
vielä pitäisi."

"En erehdykkään. Tietysti en sinusta milloinkaan voi olla niin
välinpitämätön, ettei se minuun koskisi, jos näen sinun joutuvan jonkun
paheen vaaraan, mutta vaikka minä nyt saisin tällä hetkellä vapaasti
valita kumppanikseni teistä kummanka tahtoisin, niin kyllä minä Rantalan
valitsisin. Minä kunnioitan häntä ja kuljen turvallisena, kun hän on
tukenani rinnallani. Meidän entisyyttämme muistan, kuten
lapsuuden-aikaa ja niin kuin Juhannus-aikaa muistetaan..."

"Se on kuitenkin ihanin aika, Valva!"

"Mutta meidän ei auta muistoissa elää, ne estävät meitä
velvollisuuksiamme täyttämästä. Ja Mauri, ennen kuin nyt erkanemme,
pyydän jotakin, joka tulee omaksi hyväksesi, jos sen teet. Mene, Mauri,
raittius-seuraan! Älä sinä koeta vähitellen lakata juomasta; siitä ei
tule mitään. Päätä ettet maista tippaakaan! Sen saatat parahiten tehdä,
jos menet raittius-seuraan. Sinä kyllä voit päättää, jos tahdot. Veltot
ihmiset tarvitsevat jotakin erinomaista ulkonaista vaikutusta,
saadaksensa sellaista voimaa, mutta sinulla on sitä kyllä ilmankin, kun
vain kerran päätät. Tässä nyt tiemme erkanevat. Hyvästi, Mauri, muista
todellisen ystävän neuvoa!"

Valva läksi, Mauri katsoi hänen jälkeensä.

"Onnellinen hän, joka tuollaisen naisen kumppanikseen saa!"... ajatteli
Mauri, kulkiessaan sepälle päin.




X.


Reetan katkera mieli oli vuosien kuluessa talttunut. Hän etsi nyt
mielellään Rantalan Valvan seuraa ja oli yleensä tyytyväinen, vaikka
terveytensä yhä oli huono. Ei hän enään paljon jaksanut työssä olla,
mutta liikkui kuitenkin hiljakseen talossaan, pitäen silmällä kaikkia
toimia.

Oli Juhannus-aatto. Tuomelan väki oli ollut kylpemässä ja syönyt
illallisensa. Piha oli limoja täynnä ja juhlallinen hiljaisuus vallitsi
talossa. Rippilapset piti Juhannuspäivänä laskettaman
Herran-ehtoolliselle ja heidän joukossaan oli myöskin Tuomelan Eevi.

Tyttö tuli vanhempiensa kammariin sanomaan heille hyvää yötä. Hän
syleili hellästi isäänsä ja äitiänsä, pyytäen heiltä anteeksi kaikkia,
mitä mahdollisesti olisi rikkonut heitä vastaan, ja vanhemmat sulkivat
hänet hellään syliinsä.

Reeta katseli hoikkaa, kukoistavaa tytärtänsä, jonka nyt piti astuman
maailmaan. Monen monet ajatukset syntyivät hänen mieleensä. Hän olisi
neuvoillansa tahtonut tukea tätä hentoa ruokoa, mutta ei voinut pukea
ajatuksiansa sanoiksi. Hän vain puristi syliinsä lapsen, joka tunsi,
kuinka hänen äitinsä liikutuksesta vapisi.

Hetken kuluttua nukkui Tuomelan perhe syvässä unessa, mutta ulkona käki
kukkui ja nuorisoa kuljeskeli laulaen ja rallittaen talon ohitse. He
seisahtuivat katselemaan, saisivatko lisää seuraa, mutta se toivo oli
turha, sillä isäntä ei pitänyt Juhannus-öitten usein kyllä irstaisista
huveista. Hän oli sitä paitsi tullut raittius-seuralaiseksi.

Seuraavana päivänä läksi melkein koko väki kirkolle. Kyökki-Liisa, eräs
vanhempi ihminen, jäi yksin talonvartiaksi ja ruoanlaittajaksi.

Tunti kului tunnin perästä. Liisa ihmetteli, kun ei väkeä kotiin
kuulunut. Kissa pesi silmiänsä auringonpaisteessa, venytteli itseänsä
vähän ja asettui naukumaan oven eteen.

"Sinäkin siellä naukumaan rupeat, että täytyy laskea ulos; entä jos
vellini vielä pohjaan palaa."

Laskettuaan kissan ulos, riensi Liisa jälleen velliä sekoittamaan. Mutta
tuskin oli hän patansa ääreen ennättänyt, ennenkuin lattialla loikoileva
Halli aika jytinällä syöksi haukkuen ovea kohti.

"No kas se nyt on kiire sinulla, ikään kuin et tästä vähemmällä
jytinällä ennättäisi kotiväkeä vastaan. Elävät ovat varsin hassuina",
mötisi Liisa. Mutta ovea avatessaan näki hän suntion Maijun, joka tuli
portailla.

"Päivää, miten emännän laita on?" kysyi Maiju.

"Mitä? Kuinka?... Emäntä on kirkossa."

"Eikö hän vielä ole kotona?"

"Ei ketään kirkkoväestä vielä ole kotona."

"Hyvänen aika! Kas se oli niin, että emäntä pyörtyi kirkossa juuri kuin
lapset oikeudelle menivät, ja isäntä sekä Salovaaran Jaakko kantoivat
hänen pois kirkosta. Minä menin sitte hetken perästä myöskin ulos,
katsoakseni häntä; ajattelin, että ehkä olisivat vieneet hänet
lukkarille. Mutta silloin olivat jo poissa kaikki, isäntä oli vain
käskenyt sanomaan Eeville, että hän tulisi jalkaisin kotia. Minä lähdin
heti tänne oikotietä, mutta luulin että he jo olisivat ennättäneet
hevosella ennen minua."

"Vai niin, -- voi, voi, se emäntä onkin niin kovin huono ja heikko;
ihminen parhaassa iässään, 35 vuoden vanha vasta. Oih, minäkin tässä
puhun ja vellini varmaankin palaa pohjaan! Tulkaapas auttamaan,
nostetaan pata jaloilleen. Onneksi ei vielä ole pohjaanpalaneen makua.
En uskalla sekoittaa enään ollenkaan, antaa sen nyt olla sinään. Vaikka
valmistahan se jo onkin."

"Kas tuolla jo tulevat kirkosta. Jaksaa se emäntä istua, mutta kovin
kalpea hän on."

Maiju ja Liisa juoksivat pihalle ja taluttivat sitte emäntää hänen
kammariinsa. Vuode valmistettiin. Reeta riisui vaatteet yltään ja pani
levolle.

"Kuinka nyt jaksat?" kysyi Maiju. "Ja mikä sinuun tuli, koskeeko
jostakin?"

"Koskee, pistää kyljestä ja ahdistaa kovin rinnasta."

"Kun olet ihan keltainen, silmänvalkuaisetkin ovat keltaiset."

Mauri tuli sisälle ja katseli levottomasti vaimoansa. "Minä lähden
lääkäriä noutamaan, sinä näytät kovin sairaalta", virkkoi hän.

Reeta loi kiitollisen katseen mieheensä, sanoen: "Ehkä olisi paras,
kentiesi tulisi lievitystä."

"Olethan sinä Maiju täällä siksi kuin Eevi tulee? Jos jotakin
tarvittaisiin, niin onhan hyvä, että ihmisiä on auttamassa. Hyvästi,
Reeta, minä palajan pian takaisin."

Reeta kurkotti laihan kätensä hyvästijätöksi miehelleen, ja Mauri läksi
lääkäriä noutamaan kaupungista.

Hetken kuluttua tuli Eevi kotia. Tyttö parka oli aivan pelästyksissään
ja parkaisi itkemään, kun näki äitinsä. Mutta kuultuansa, että isä oli
lähtenyt lääkäriä noutamaan, rauhoittui hän jälleen.

Iltapuolella tuli lääkäri. Hän tutki tarkasti sairasta ja meni sitte
toiseen huoneeseen, sekä pyysi paperia, mustetta ja kynää,
kirjoittaaksensa sairasta varten määräyksensä apteekiin.

"Mitä tautia Reetassa on?" kysyi isäntä.

"Hm -- On hänessä keltatautiakin, vaan se nyt ei ole vaarallista. Mutta
tässä on paljon muutakin." -- Hän kuiskasi isännälle jotakin, isännän
pää vaipui alaspäin, hän näytti kovin murtuneelta. Tohtori otti tuolin
ja istui kirjoittamaan, ja Mauri läksi vaimonsa kammariin.

Eevi oli seisonut ovensuussa ja kuullut, kun tohtori sanoi: "mutta tässä
on paljon muutakin". Kuisketta hän ei kuitenkaan kuullut. Hän meni
pöydän lähelle tohtorin luo ja katsoi häneen kauniilla, rehellisillä
silmillään, kysyen:

"Mikä muu äitiä vaivaa, kuin keltatauti? Sanokaa suoraan, että tiedän,
kauanko voimme toivoa saavamme hänet pitää."

Tohtori katseli tyttöä, joka näytti hänestä liian nuorelta kovaa sanomaa
kuulemaan, ja ravisti päätään.

"En minä itke, sanokaa rohkeasti vain", sanoi tyttö, mutta kyyneleitä
vieri kuitenkin hiljaa hänen silmistään. "Sanokaa, kyllä minä tiedän,
että äitini näen tuolla ylhäällä taas vähän ajan perästä."

Tänään, oltuaan ensi kerran Herran pöydän ääressä, oli Eevin usko vakaa
ja luottamus luja, vaan tulisiko se aina sellaisena pysymään?...

Tohtori katsoi tytön vakavaa muotoa ja vastasi: "Hänen keuhkonsa ovat
loppuun kuluneet, ikänsä ei ole pitkä; mutta päivä ja hetki, jolloin
elonlanka katkeaa, on meille kuitenkin tietämätön."

Eevi kalpeni, vaan meni vakaana, sanaakaan sanomatta jälleen äitinsä
kammariin ja istahti äidin vuoteen ääreen.

Tohtori läksi pois, mutta lupasi jälleen muutaman päivän päästä tulla
katsomaan sairasta.

Päiviä ja viikkoja kului, lääkäri tuli ja meni, Reeta nautti rohtoja,
mutta voimat vähenivät yhä.

Naapurit kävivät ystävällisesti häntä katsomassa, ehkä liiankin usein.
Suntion Maiju ja Mattilan Taava tulivat eräänä päivänä, ja kun sairaan
luo pääsivät, kysyi Taava:

"Kuinka nyt jaksat, etkö ole parempi?"

"En. Ahdistaa niin kovasti, etten oikein voi hengittää."

"Niin aina näkyy", sanoi Taava, "ei ne lääkärit sitä niin ymmärrä.
Pietilän vaari-vainaata kanssa ahdisti kovin, mutta hänelle keitettiin
suopursuista vettä ja sitä hän vain joi, ei hän yhtään muita rohtoja
nauttinut."

"Paraniko hän?" kysyi Eevi.

"Ei, kuoli, kuoli hän, mutta hän olikin vanha jo; eihän sitä kuolemaa
estää voi, kun se tulee, -- mutta hyvää ne sentään tekivät."

"Leininruohoista keitettyä vettä myöskin paljo käytetään", sanoi
suntion Maiju, "minun isäni sitä usein juo. Kas se leini on sellaista,
että välistä se viskautuu yhteen, välistä toiseen paikkaan, ja kun se on
rinnassa, niin sitä sitten ahdistaa. -- Mutta mikä nyt varmaan olisi
hyvää, niin se on muurahaispesästä tehty kylpy. Se on niin mainion
hyvää. Sitä voi käyttää kaikkiin, se on hyvää leiniin ja pistokseen."

"Enhän minä kylpyyn jaksaisi mennäkkään", sanoi Reeta.

Hyviä neuvoja annettiin hyvästä sydämmestä, mutta ei niitä kuitenkaan
seurattu, kun kerran lääkäriä käytettiin, ja turhaa se kai olisi
ollutkin.

Eräänä päivänä toivoi Reeta, että Rantalan Valva tulisi häntä katsomaan,
ja mitä Reeta toivoi, sitä hänelle nyt heti toimitettiin. Tahvo läksi
hevosella emäntää noutamaan, ja hän tuli.

Reeta kurotti hänelle kätensä ja sanoi: "Hyvä, että tulit, Valva. Minä
olen niin väsynyt. Se on nyt niin, että elämänlanka on loppuun kulunut.
En minä toivokkaan, että se pitempi olisi; olen väsynyt, niin väsynyt...
Mielelläni lähden täältä, mutta minä pyydän, että sinä, niin paljon,
kuin sinulle mahdollista on, antaisit hyviä neuvoja lapsilleni. Minä
tiedän, että sinä paremmin kuin kukaan muu osaat heitä neuvoa. Ja te,
lapset, menkää Rantalan tädin luo, kun äidin neuvoa kaipaatte; kyllä hän
teitä auttaa."

Valva lupasi tehdä, mitä saattoi, heidän hyväkseen. Lapset itkivät ja
Maurinkin silmistä kyyneleet hiljaa vierivät. Oli niin paljon, jota hän
nyt olisi tahtonut muuttaa entisestä elämästään, jos sitä olisi voinut
uudestaan elää; mutta nyt oli se myöhäistä, ainakin Reetan suhteen.

Valva jäi lasten kanssa valvomaan, sillä Reeta oli kovin heikko.

Aamupuoleen yötä Reeta nukkui viimeiseen uneensa. Hän sammui kuten
kukkanen, joka päivän valoa kaivaten kuihtuu ja vihdoin kuolee.




XI.


Iltakellojen kajahdus kuului kirkonmenoissa, juuri kuin kolme henkeä
nappularattaissa istuen läheni hautausmaata. He astuivat alas, ja kolmas
heistä, joka oli noin pari vuotta sitten lailliseen ikään tullut nuori
mies, sitoi hevosen kiinni ja läksi sitten astumaan kumppaniensa, kahden
naisen seurassa hautausmaalle.

Naisilla oli molemmilla kukkaseppeleet kädessä. Toisella, joka näytti
olevan keski-ikäinen, oli kaksi, mutta nuoremmalla, joka oli elämänsä
keväimessä, oli ainoastaan yksi, lemmenkukista sidottu seppele.

He lähenivät hautaa, jonka päälle mustaan kiveen oli piirretty Rantalan
isännän ja hänen ensimmäisen vaimonsa nimet.

Haudankaivaja lähestyi heitä.

"Hyvää iltaa, Rantalan emäntä!"

"Jumal'antakoon", vastasi Valva. Hän laski molemmat seppeleensä
haudalle.

"Kah, jopa akranoomikin on Mustialasta kotia palannut!"

Rantalan Eero oli käynyt Mustialan maanviljelys-opiston läpi ja sen
vuoksi häntä nyt nimitettiin "akranoomiksi."

"Jo olen, kylläpä äiti apua tarvitsikin."

"Hm, niin kyllä. Kolme vuotta kai siitä tulee Mikkona, kun
Rantala-vainaja haudattiin?"

"Niin tulee."

"Niin se oli minunkin muistaakseni. Entäs Tuomelan emäntä -- siitä on jo
ehkä viisi vuottakin! -- --"

"Juhannuksen jälkeen tulee viisi vuotta", sanoi Eevi.

He läksivät toisen haudan luo; se oli Tuomelan Reetan. Eevi rupesi
perkaamaan pois rikkaruohoja, ja laski sitte seppeleensä
posliinilautaselle, johon hän pullosta kaatoi vettä. Lautasen hän sitte
asetti kummulle.

Valva katseli vielä vähän aikaa hautoja, mutta Eevi rupesi kiirehtimään
kuolleitten majojen luota pois. Elohon elävän mieli...

"Täti, emmekö jo lähde?" kysyi hän.

"Lähdetään vain."

He läksivät pois hautausmaalta. Eero ajoi hevosen esiin ja sitte
lähdettiin. Kun ennättivät Tuomelan tienhaaralle, seisauttivat he
hevosensa, ja Eevi hyppäsi rattahilta, mennäksensä jalkaisin siitä
kotia. Mutta hyvästijättäessään sanoi hän vielä:

"Maanantaina on meillä sitte ompeluseura. Täti tekee niin hyvin, että
tulee vähän aikaisemmin kuin muut vieraat. On paljo hauskempi, jos täti
tulee ennen kuin muut."

"Kyllä tullaan."

"Tervetuloa, Eero, sitte äitisi kanssa."

"Kiitos vain. Hyvästi!"

"Hyvästi!"

He lähtivät ajamaan. Pieni tomunpilvi ainoastaan näkyi maantiellä, kun
rattaat vierivät pois.

Eevi läksi kiirein askelin kotia päin, ja pian oli hänkin perillä.

       *       *       *       *       *

Maanantaina iltapäivällä rupesi vieraita kokoontumaan Tuomelaan. Valva
oli ikäänkuin emäntänä heitä vastaan ottamassa. Hänen käytöksensä oli
arvokas ja miellyttävä, kuten ainakin. Salovaaran Kerttu ja Jaakko,
jotka molemmat vielä elivät naimattomina vanhan isänsä turvana, olivat
myöskin tänä päivänä kuten kotoväkeä Tuomelassa.

Pieniä pöytiä oli vanhan tavan mukaan asetettu omenapuitten alle,
joitten oksat raskaina riippuivat täynnä punakylkisiä omenoita.

Nuoret asettuivat heti omenapuitten alle ja pian sieltä kuului vilkasta
keskustelua ja aina välillä naurua, joka osotti, että oltiin hilpeällä
tuulella.

"Kummallista", sanoi Valva sisarelleen, he kun istuivat talon portailla;
"eräs päivä 25 vuotta sitten muistuu niin selvästi mieleeni -- se oli
pyhäpäivä -- että tavan takaa nytkin mielestäni tuntuu ikään kuin olisi
sunnuntai."

Lukkari Siironen ja kansakoulun-opettaja tulivat myöskin siihen
portaille tupakoimaan, sekä Mauri ja suntio.

"Mitä emännät täällä tuumaavat? Ei teitä ole haluttanut nuorten
joukkoon lähteä."

"Ei, nuoret ovat vapaammat ja iloisemmat, kun saavat siellä vain
keskenään liverrellä. Muistaahan sen omasta nuoruuden ajastaan," sanoi
Valva.

"Paljoko sitä ompeluseuran kassaa jo on karttunut?" kysyi Siironen.

"Onhan sitä jo muutama sata kolmatta tuhatta, en muista niin varmaan
kuinka paljo," vastasi Valva.

"Kukapa uskoisi", virkkoi kansakoulun-opettaja. "Paljo on seura
lahjoittanut vaatteita köyhille kansakoulu-oppilaille joka vuosi, ja
sentään on jäänyt niin paljo kassaan."

"Muistan minä sen päivän ihan kuin se olisi ollut eilen", sanoi suntio,
sylkiessään sivulle päin, "kun tämä Rantalan emäntä, joka silloin oli
tuommoinen Eevin ikäinen, ehdotti, että piti pantaman toimeen
ompeluseura. Silloin me vähän nauroimme teidän vehkeitänne, mutta
toimeen se seura saatiin vain ja hyötyä siitä on ollut ja hauskuutta
myöskin."

Nuoret tytöt tulivat tavan takaa kysymään jotakin Valvalta. Joku tahtoi
tietää, tehtäisiinkö enemmän miehen sukkia, ja toinen kysyi,
pantaisiinko pitsiä vyöliinan liepeisiin, y. m.

"Emännältä vain aina kysytään kaikkia, olette vielä siinä seurassa
päänä."

"Olen, onhan se hauskempi nuorten, kun on joku vanhempi ohjaamassa.
Sisareni ja minä tavallisesti kaikki ainekset ostamme, ja sitte sovitaan
ja tuumitaan nuorten kanssa yhdessä, mitä sopivinta olisi laittaa."

"Mennään mekin katsomaan heitä tuonne puitten alle! Siellä näyttää
oikein hauskalta, omenatkin ovat aivan punaisinaan", sanoi suntio,
"vaikka en minä niistä sentään huoli, en saa rikkikään."

He menivät pihalle nuorten joukkoon ja rupesivat heidän kanssaan leikkiä
laskemaan.

Erään pöydän ääressä istui suntion Maiju. Hän ei nyt enään ollut nuori,
mutta nuorena hän vielä piti itseään. Hänellä oli vielä vanha tapansa
puhua ja arvella ihmisistä jos jotakin, ja nyt hän puoli-ääneensä sanoi
Mattilan Taavalle:

"Eiköhän Tuomelasta ja Valvasta vielä paria tule?"

"Ei ikään", vastasi Taava, "kyllä heillä jo siihen aikaa olisi ollut.
Minä kuulin kerran, kun lukkari laski leikkiä ja sanoi: "nyt emännän
sopii ottaa vanha sulhasensa." Mutta silloin emäntä oikein suuttui ja
sanoi: "Älkää tuollaisia leikillännekään puhuko; ne ajat ovat olleet ja
menneet. Mitä rikkunut on, ei sitä enään eheäksi saa. Antakaa vanhojen
kunniallisten ihmisten olla rauhassa." Enkä luule, että lukkarin on
tehnyt mieli toista kertaa asiasta puhua, kyllä Valva turhat puheet
luotaan torjuu."

"Kai Mauri oli lähettänyt lukkarin puhumaan --."

"Ei ikään, omia aikojaan hän vain löperteli, hän on niin hyvä leikkiä
laskemaan."

"Hm, usko pois vain, kyllä siinä vain oli muutakin kun leikkiä."

Ilta joutui. Elokuun hämärä levitti huntunsa seutuihin, ja nuoret
laskivat työnsä pois sekä rupesivat leikkimään. Taivaan rannalta nousi
kuu kumottamaan, ja sen lumoavassa valossa nuoriso leikki ja tanssi.
Lehmänkellon kalkahdus kuului silloin tällöin laulujen välissä, kun
kellokas tarhassa kääntyi toisella kyljelleen.

Ilta rupesi kulumaan loppuun ja innokkaammin kuin ennen kuuluivat
piiritanssin sävelet. Se oli vanha, tuttu laulu, jota laulettiin:

      "Niityn pintaan, mäen rintaan
      Majani minä rakennan,
      Sinä olet kuin ruusunkukka,
      Sinua minä rakastan."

Mauri naurahti. "Kuka siellä nyt piirissä on?" kysyi hän Valvalta.

"Eero ja Eevi näkyvät olevan."

"Hm, on noissa oltu -- mekin aikonamme. Vielähän niitä samoja lauluja
aina laulavat. Muistatko, siitä on hyvin monta vuotta kulunut, kun mekin
noita lauloimme --"

"Kaksikymmentäviisi vuotta! On se pitkä aika, ja jotakin sillä aikaa on
saanut koetella, mutta Jumalan kiitos vain joka päivästä, mikä ollut
on."

Nuoriso lauloi vanhoja ja uusia lauluja, mutta vaikka laulunsanat
vaihtelevat ja ihmispolvet vaihtelevat, niin tunteet, jotka nuorison
sydämmessä uhkuvat, ovat aina samat, ja vanhat katselevat nuorisoa
mielellään, sillä he näkevät heissä jälleen keväimensä ajat elävästi
kuvattuina.

Leikki lakkasi, tanssi taukosi, ompeluseura läksi kotia. Mutta heidän
mentyään Mauri ja Valva vielä kauan istuivat kuutamossa, jutellen
menneistä ajoista, muistellen niitä, "kuten Juhannusaikaa
muistetaan"....







*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KAKSI ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.