Title: Nuori mylläri: 4-näytöksinen huvinäytelmä
Author: Maiju Lassila
Release date: February 7, 2005 [eBook #14956]
Most recently updated: December 19, 2020
Language: Finnish
Credits: Produced by Matti Järvinen and PG Distributed Proofreaders
Produced by Matti Järvinen and PG Distributed Proofreaders.
Kirjottanut
Maiju Lassila
Ensimmäisen kerran julkaissut
Suomalainen kustannus-o.-y. Kansa
Pentti Akkimus, nuori mylläri. Hilkka, Pentin morsian. Luukas Filemon Koikale, Hilkan isä, kyläkoulumestari, räätäli y. m. Mooses Jeremias Myrkky, vanhahko leskimies. Pekka Malakias Junnus, keski-ikäinen seppä. Lihava Sohvi. Raita, Kaisu, Kerttu, Anna, Sirkka, Laila y. m. tyttöjä. Siltavouti. Lautamies. Jaska } y. m. nuoria miehiä. Aku } Sallisen Maija. Iisakki Simpson Hirmu. Hirmun Liisa. Joukko kylän miehiä.
Tämän näytelmän esittämisoikeus seuranäytelmänä annetaan 5 mk:lla, joka määrä on lähetettävä kustantajalle näyttelemislupaa pyydettäessä.
Ensimäinen näytös.
Metsikkö, kylän kisapaikka. Koivun juurella penkki. Pieni kiikkulaudan alushepo syrjään nostettuna, kiikkulauta maassa.
(Käärii, kivellä istuen, hattaraa jalkaansa)
Vai jo sinulla Pentti on semmoiset vehkeet… Jotta akka pitäisi saada!
(Raapii kainaloansa)
Ka jopa tää nyt on ikäkin! Neljäs vuosi jo on rippikoulusta lähtien… Vanhemmalle ijälle jos jää, niin ei sitä ole sitte enää niin helppo saadakaan!
Ka onpa se niinkin! (Vetää kengän jalkaansa)
Niin jos sinä sitte milloin joutaisit puhemieheksi, niin käytäisi häntä kysäsemässä!
(Jatkaa omaansa)
Aikanaan, aikanaan se on akka otettava!
(Omaansa jatkaen)
Vai mitä sinä, Junnus, arvelet?
(Puhaltaa ensin puppuunsa)
Niin siitä sinun akan otostako?
Niin… Sattuisiko sinulta sitä aikaa liikenemään?
No kennes tyttöä sinä sitte arveleisit?
(Tapaillen)
No enpä häntä tiedä … kuka heistä olisi luonnolle mukavin…
(Täyttää piippuaan)
Ota vaikka tämä Pekurisen nuorin tyttö… Etkös sinä jo ole sitä kährännytkin?
Olenhan minä, vaan… (Pysähtyy)
Tahi se Soikkelin Pekan tyttö… Etkös sinä jo sitäkin tahkonnut?
Tahkosin… (Puolustautuen) Mutta olenhan minä niin monta muutakin tyttöä jo … mutta eivätpä ne ole olleet naimalupauksella kukaan … mutta vain semmoisena … kuin nyt nuorella miehellä yleensä pitää olla!
Mhyy… No ota sitte se Pekka Soikkelin tyttö… Kun isä kuolee, niin se saa talon!
Ka hyvähän se on sekin … mutta kunpa minä jo ennätin vähän ajatella tätä mestari Koikaleen tyttöä … sitä Hilkkaa… Niin sittenpähän kun kysyy, ja jos ei suostu, niin tietää kääntyä jonkun muun tytön puoleen.
Vai sitä sinä (Sytyttää piippunsa) Hilkkaa!
Sitä… Jo lapsesta pitäin olen sitä arvellut… Ja mikäs minun on häntäkin ajatellessa nyt, kun onnistuin ostamaan tämän myllyn ihan omaksi… Muutama osa hinnasta vain on velkana, mutta senkin maksaa sitten kun saa tässä eukon taloon… Sillä tottapa se nyt eukkokin jotain siinä apuna tienaa.
(Puhaltaa savua sieramistaan)
Mhyy!… Vai sitä Koikaleen tyttöä sinä.
Niin … jos se sinulle sopii… Vai sopisiko se Soikkelin tyttö sinulle paremmin?
Ka mitäpäs väliä sillä puhemiehelle on!… (Miettii) Entäs joko sinä itse olet sitä asiaa alottanut … Hilkan kanssa nimittäin?
No olenhan minä nyt sen verran, jotta olen kiikuttanut ja syöttänyt rinkeliä … mutta en kumminkaan ole mennyt niin pitkälle kuin muiden tyttöjen kanssa… (Syyhyttää reittään) En tiedä mikä hitto siinä lie, kun minua sen Hilkan kanssa ujostuttaa … enemmän kuin toisten tyttöjen… Tottapa se silloin on kai se oikea… Tänä iltana nyt olisi taas aikomus kiikuttaa, jos sattuisi yksinään tänne kiikulle tulemaan.
(Lähtien)
No… Mitäpä, mitäpä siinä sitte on… Käydään Hilkalta kysäsemässä.
(Lähtee mukaan)
Ka tottapahan sitten ajatuksensa sanoo. (Käki alkaa kukkua)
(Tulee hattu kallellaan Akua vastaan)
Hei… Terve! (Lyö kättä) Minne sinä menet?
Minäkö?… Arvelin tulla tänne, kun täällä kuuluu olevan tänä iltana tanssit.
Heitä hitolle tään kylän tytöt! (Tekee riuskan liikkeen) Anna mylly-Pentin pitää ne kaikki yksinään ja tule tappelemaan Ruisselän tytöistä sen kylän poikia vastaan! (Viheltelee jotain säveltä) Kuule Aku! Tiedätkö sinä, minkä kurin me päätimme tehdä tyttö-myllärille?
No?
Se kun pujottaa tytöt aina ratashuoneen kautta pois, jos kuka sattuu myllyyn tulemaan, niin me päätimme yhtenä oikein kiirennä päivänä salaa pistää ratashuoneen oven pönkä päälle, että koko ratashuone on iltasilla tyttöjä täynnä, ja sitten mennään koko joukolla hurraamaan! (Nauravat)
Entäs tiedätkö minkä kurin me jo Jusun kanssa sille teimme?
No anna tulla!
Ärsytimme Pekka Soikkelin ison pässin äkäiseksi, ja vuotimme veräjän luona, kun Pentti meni ohi, ja sitten veräjä auki (Innostuu) ja silloin kun Soikkelin pässi antoi Pentille paukun takapuoleen, niin meidänkin silmät olivat tulta iskeä. (Nauravat)
Ilmankos se pässin pakana yritti minuakin jo päkätä!
Kyllä se nyt antaa… Entäs tiedätkö, jotta se mylly-Pentti kuuluu nyt jo aikovan ruveta Hilkkaa jauhamaan?
(Keskeyttää ylenkatseellisesti)
Ottakoon kaikki koko tään kylän tytöt … mokomat kanat, kun senkin Hilkan… Tule sinä vain pois Ruisselän tyttöjä tanssittamaan. (Vie käsipuolesta pitäen) Hih!
(Hoilaa mennessään)
Tään kylän tytöt ne kehuvat … jotta…
(Tulee, pieni ompelus kädessä)
Hilkka… Hilkka hoi!
(Tulee)
Hoi, hoi!… Kuulitko sinä Raita, kun käki kukkui?
Kuulin. (Istahtaa penkille, ja alkaa ommella)
Mitä sinä ompelet?
(Kainostellen)
Ompelempahan vain…
(Istahtaa viereen)
Minäpä arvaan… Tupakkakukkaroa! (Raita kainostuu. Äänettömyys)
Kellekä sinä ompelet?
(Salaperäisesti)
Yhdelle pojalle vain!
Onko se Esalle? (Äänettömyys) Entäs Aapolle? (Raita nostaa kirjavan kukkaronsa näyttääksensä sitä) Ai miten se on kaunis!… Nyt minä jo tiedän: se on Pentille… Onko se?
(Ommellen)
En minä sano. (Nyrpistyen) Ja eikä Pentti huolikaan kenestäkään … vaikka toiset pojat vain sanovat. (Hilkka kuorii ajatuksissa hampaillaan koivun varpua ja vilkaisee Raitaan. Äänettömyys) Pekurisenkin Iidaa vain turhaa puhuvat, mutta se ei ole Pentistä totta…
(Vastaan tenäten)
Vai ei!… Mitäs vasten se Iida sitten on neulonut Pentille sukat?
Niin … no… Mistäs minä tiedän … ja minkäs se Pentti sille osaa, jos kuka väkisin neuloo.
(Hyräilee, puoli-laulaen, lyöden ajatuksissaan varvulla hameeseen ikäänkuin tahtia)
Suotta ma ompelen kullalleni, voi mua onnetonta, kun minun kultani, kun oma armaani lempivä tyttöä monta. (Huokaa)
Hilkka! Menetkös sinä sille Mooses Myrkylle?… Äiti sanoi!
Enkä toki… Saan minä nyt nuorempiakin kuin tuon lapsiniekan lesken…
Silläpä on iso karja ja talo.
Vähättelen minä hänen lehmistään ja muusta talostaan … mokomankin
Mooseksen! (Kuorii hampain varpua. Äänettömyys) Voi… Isä tulee…
Ole kuin ei olisi puhuttu mistään!
(Saapuu iso kirja kainalossa. Pysähtyy, katsoo juhlallisesti)
Kah… Sieltäpä se Myrkkykin näkyy tulevan! (Myrkky saapuu) Terve sinulle, Mooses Jeremias Myrkky. (Antaa kättä) Terve ja etsikäämme puuta painaaksemme. (Hilkalle) Hilkka! Vieppäs tämä kirja kotiin ja ole siellä kuten isäsi käskee ja hänen opettajasäätynsä vaatii. (Tytöt lähtevät. Istuutuu penkille) No istukaamme tähän… Kävin veisaamassa Hakkaraisen emännän maan poveen ja… Mitä sinulle kuuluu, Myrkky?
(Jalkaansa hieroksien)
Ka eipä sitä mitään… Tuota jalkaa vain kolottaa… Kuppuutus olisi taas poikaa.
No ja… Mitä muuta kuuluu?
Ka onpa sitä jo siinäkin kerrakseen… Siitä tästä Hilkan asiasta vain olisi sovittava lopullisesti. (Äänettömyys)
(Nuuskailee tyhjiä näppiään)
Niin jotta siitäkö tästä Hilkasta.
Ka mitäpäs se pitkittämisellä paranee… Kun saa ennen kiirettä työaikaa selväksi senkin asian, niin vähempihän on sitten enää heinäaikana riesana… (Hieroo säärtään) As tuota jalan paholaista… Vai mitä sinä siitä arvelet.
(Panee silmälasit päähänsä. Juhlallisesti)
Niinkö mitä minä arvelen. (Miettii)
Ka, niin kun tiedät, on siinä minulla vankka talo: Viisitoista täyspoikivaa, ja yksi maho, mutta sekin lypsää vielä.
(Raapii korvallistaan)
Viisitoista lypsävää ja yksi maho…
Ka niin… Ja kun tää asia jo viime pyhänä jo kolmanteen kertaan sovittiin, niin mitäpäs siinä enää muuta onkaan kuin sanot vain Hilkalle itselleen… Sano, jotta hän saa minusta rikkaan ja hyväluontoisen miehen!
(Raapii polveaan)
Rikkaan, rikkaan miehen saa… Entäs, Myrkky… (Nykäisee merkitsevästi) Asiassa on aina niksi… suuri ja tarpeellinen niksi.
(Arvaten)
Ka onhan sitä vielä pullon pohjassa … sitä markkinoilta tuotua kahdesti puhdistettua.
No… Mikäs siinä on sitten… Lähdetään puhumaan asiasta.
Ka mikäs siinä on… Kun se vain ei tämä Pentti mylläri heittäytyisi siihen väliin sotkemaan…
Penttikö… Sekö tyttö-mylläri se tahtoisi ruveta jauhamaan minun tyttöäni, häntä jota minä olen kasvattanut seurakunnallisessa hengessä ja kurituksessa!… Ei, Myrkky. Kun Luukas vetää tään otsansa vain kureeseen näin (vetää otsansa kureeseen), niin koko minun huoneeni tietää siitä, että minä olen perheen pää … ankara ja kiivas perheen pää, jonka ryppyinen otsakin jo julistaa perheen lakia ja oikeutta. Ja kaikkea muuta voi vielä Luukas Filemon Koikale sietää, vaan ei eukkohuijaria… (Nousee) Ei… Tule pois, Myrkky! (Lähtee)
(Poistuessaan)
Ka … no… Sitähän sitä minäkin jo arvelin.
(Tulee juosten, sieppaa takkavihdan)
Pahan hengen Soikkelin pässi … kun ei anna ihmisten rauhassa kulkea… Mutta kunhan nyt tulisit, niin näkisit kun tuosta takkavitsasta saisit. (Sallisen Maija tulee) Ka, siinähän se Sallisen Maijakin on… Ajoiko sinua se Soikkelin pässi?
Ei… Päkkäsikös se sinua, Liisa?
Yritti, paha henki … mutta sain toki ajoissa tään patukan ja annoin lähdön häjylle… Entäs mitäs sinä täältä haet?
Sitä vain meidän tyttöä … Sirkkaa… Arvelin, jotta jos olisi tänne lentänyt, niin ajaisin hänet lapsirukan kotiin kirjan ääreen. (Hartaammin) Pois täältä pahuuden ja synnin kiikkumäeltä.
No siinä nyt teetkin oikein, jotta et anna tyttösi juosta enää irti, kun on kylässä kerran semmoinen viettelijä kuin tää Pentti mylläri. Ei näet pahaltahengeltä kuulu enää säilyvän lukon takanakaan. (Pöyhöttelee hamettaan) Nytkin kun jo kuuluu saaneen sen Lehikoisen tytön, sen Lailan verkkoonsa, jotta tyttö kuuluu ihan hulluna jo sen jälestä lentävän… Ptyhui … mokomaa elämää.
(Hartaasti)
Tottapa se kerran rangaistus tulee hänellekin, sillä ei se anna itseään pilkata se asia… Itku siitä lopultakin on tuleva, itku ja ikuinen häpeä.
(Kuin itsekseen)
Pahanhengen tyttöjunkkari … koko mokoma mylläri!
Hyvä toki, että Sirkka ei ole tänne lentänyt… Pelkäsinkin jo sen paulaan joutuvan kokemattoman lapsirukan!
No olikinpa tuo sitten hyvä, jotta tulit, niin päästään yhdessä sen pässi ruojan ohi… Tule, niin mennään yhtä matkaa, niin saapi, jos yrittää muksujaan antaa. (Lähtevät)
(Saapuu, katselee ympärilleen)
Menivät toki siitä! (Huomaa Raidalta jääneen tilkun, katselee sitä) Se on se kukkaro ihan varmaan Pentille… Hyi! (Viskaa mustasukkaisena tilkun pois) Mokomaakin! (Potkaisee tilkkua) Ja sitte vielä sanoo, jotta ei hän Penttiä… Ikäänkuin sitä ei näkisi.
(Saapuu viulu kainalossa)
Ka!
(Nykii röijynsä helmaa)
(Jatkaa)
Täälläkö sinä olet, Hilkka?
(Ujona)
Mitäs sitte?
Ei mitään sen enempää… Olin vain kotiin menossa, niin arvelin tänne poiketa… Oletko sinä jo lehmiin menossa?
En.
No eikö ruveta sitten kiikkumaan, kun tässä on kerran tää hepo ja kiikkulauta. (Nostaa hevon paikoilleen ja laudan sen päälle). Minä vain nostan tämän lankun paikoilleen… Näin… Nyt se jo on… Tule nyt kiikkumaan … tuonne laudan toiseen päähän… Tule, tule!
(Istahtaa kiikkumaan)
No.
(Kiikkuvat verkkaan)
Tää onkin hyvä kiikkulauta.
Onhan tämä.
On tää… Ja nyt se on minullakin jo se oma mylly… Josta on niin paljon touhua ollut tähän asti.
(Katsahtaa häneen)
Mhyy!
Kyllä siinä nyt jauhoa tulee, kun vain on viljaa mitä jauhattaa… Paitsi jauhokiviä on vielä ryynikivi ja kaurasurvin… Onko tässä hyvä kiikkua?
On.
Ja vaikkapa siitä nyt meneekin vähän sitä myllyveroa, niin jää siitä toki niin paljon, jotta sillä hyvästi leivässä ja särpimessä pysyy… Ja mitäpä sitä muuta tarvitsee … kun on kerta oma tupa ja siihen vielä potaattimaa ja lehmä, niin ei tarvitse enää muuta kuin ulkohuoneet ja saunan, niin sitten on jo koko eläminen valmis, kun liikekin käy myllyssä niin jotta se vain hurisee… Oletkos sinä Hilkka jo nähnyt sen myllyn?
Olen.
Vai olet toki. No eikö se ole hyvä mylly?
Onhan tuo.
On se tuottava mylly… Tule nyt toisenkin kerran katsomaan, silloin kun ei ole jauhattajia, niin minä näytän sinulle, miten se käy ja miten se vesiratas panee kaikki rattaat pyörimään … niin jotta se hyrrää kuin hyvä rukki. Tuletko sinä?
Tulen… Jos isä päästää!
Tule isältä salaa… Tule niin, jotta se ei näe koko ukko, niin eihän se sitte mistä tiedä… En minä mene sitä hänelle sanomaan … elä sitä yhtään pelkää.
En minä pelkääkään. (Myrkky näkyy puiden välistä, vakoilemassa)
Niin… Mitäs siinä onkaan pelkäämistä. Eihän se mylly ketään syö. (Leikillä) Vai pelkäätkö sinä sitä, että mylly syö?
En.
(Leikillä)
Etkö mitään pelkää?
En.
No sitten minä kiikutan näin ylös istumaan. (Painaa oman puolensa maahan asti, niin että Hilkka jääpi korkealle laudan päähän istumaan) Tuolla tavalla.
(Tekeytyy hyvillään)
Voi … voi… Et saa … et saa … tahi minä putoan.
(Leikittelee)
Etpäs putoa!… Ethän Hilkka putoa? (Myrkky tuo Luukasta)
(Ilakoiten)
Putoan … putoan … putoan… Uhallakin putoan… Hi-hii … kun minä putoan!
(Ankarana)
Hilk-ka! (Hilkka hyppää alas)
(Hämillään)
Se tuo kiikkulauta kun reistaileksi! (Raapii niskaansa)
(Panee silmälasit päähän. Katsoo juhlallisesti)
Hilkka!… Katsoppas minun silmiini! (Ottaa kädestä ja taluttaa katsomaan) Katsoppas nyt isäsi Luukas Koikaleen silmiin. (Äänettömyys) No mitäs näet?… Mitäs näet minun tyttäreni?
(Hämillään, puolustautuen)
Niin, no … en suinkaan minä miten päässyt pois, kun olin niin ylläällä!
(Juhlallisesti)
Mutta kuinkas sinä ensin pääsit niin korkealle?
(Puolustaa, sotkeutuen)
Ka kun se tuo lauta solahti kiikkuessa enemmän tänne, minun puolelle, niin täytyihän hänen nousta … kun jäi lyhempään vipuun.
(Panee kätensä Hilkan olalle, otsa juhlallisesti kureessa)
Nyt sinä menet kotiin, otat virsikirjan ja veisaat virsistä: Haureutta ja hekumaa vastaan, virren 384 toisen kolmannen ja viimeisen värsyn! (Hilkka lähtee)
(Asiaa sotkien)
Mitäs sitä muuta mestarille kuuluu?
(Nuuskaa näppejään)
Syntiä ja pahuutta kuuluu… Haureutta ja hekkumaa etsii nykyaika.
Ka niinpä ne sanovat… Kun tulisi mestari näistä asioista milloin puhumaan, niin siellä olisi vähä niin kuin sitä pulloon vangittuakin…
(Ilostuu)
Onko sinulla… (Keskeytyy merkistevästi)
Ka pitäähän sitä nyt mestaria varten pitää… Ja ainahan sitä niistä myllyn tienesteistä toki sen verran liikenee, jotta näin vanhaa miestä varten.
(Päättävästi)
No hyvä. (Keikistäytyy) Mestari tulee, sillä sinä olet ymmärtäväinen ja toimelias mylläri. (Poistuen) Minä tulen … minä tulen sitten.
(Yksin)
Pahan hengen ukko … kun sen nyt siihen viskasi ihan kesken kaikista parasta kohtaa. (Poistuu)
(Saapuu Myrkyn kanssa)
No … joko nyt uskot? (Puristaa nenäänsä)
(Korvallistaan raapien)
No katso tuota pakanaa … tuota pahennuksen hyväkästä… Ja tämäkin jumalisen Koikaleen tyttö vielä heittäytyy hylyn kelkkaan!… Tämän köyhän myllärin rekeen.
Taas sinä et älyä … taas sinä Myrkky et asiaa älyä. (Käy sylkäsemässä koivun juureen) Hyi kun sylettää. (Pyyhkii huivin kulmalla suunsa)
Mitä et älyä?
Jotta eihän se kana valitse yöpuuta eikä naiset miestä… Jokainen ottaa ensimäisen. (Vetää huiviaan tiukempaan solmuun)
Mutta siitä ei tule mitään, jos kerran tämä Myrkky on Myrkky. Mylly on Hirmun maalla ja Myrkyllä on rahaa enemmän kuin paholaisen taivaassa lämmintä. (Kopistaa ja panee piipun perät suuhun) Kuule Sohvi: Mene nyt kohta sano Hirmulle, jotta olkoon kotosalla, niin Myrkky tulee ostamaan häneltä koko sen rannan… Ja kun kerran mylly on hajallaan, niin menköönpäs sitten vielä kurottamaan Koikaleen tyttöön … kerjäläismies!… Menetkö sinä?
Menen … käyn vain vähä tuota selkääni raapasemassa mennessä … sille
Sallisen leskelle kun on asiaa.
Ja sitten niin kuin puhuttu: kun Hilkan kanssa on kauppa valmis, niin lehmä sinulle vaivoista. (Sohvi vetää nenäänsä) Ja kun on kerran sinullakin lehmä, niin paremmin tääkin Luukas itse taipuu sinuun… Ja hyvän anoppimuorinhan minä sinusta sitten saankin.
Ka enhän minä pahaluontoinen ole aviopuolisoksikaan. (Syyhyttää hieman kuvettaan)
Et … et ole… Ja eikös se Luukas jo rupeakin taipumaan?
Ei siitä vielä saa selvää, kun se on niin jumalinen mies… (Huokaa) Vaikka johan minä olen hänelle neljättä vuotta toimittanut kylältä räätälin työtä ja toisinaan on tullut muutakin tuoduksi hänelle…
No kyllä se nai sinut sitten kun saat lehmän … ja tiedätkö sinä
Luukkaalle kielitellä kaikki sen tyttö-myllärin viettelemät?
(Luettelee)
Tiedän: Nyt viime joulustakin lähtien on: Haverisen Kaisu tammikuussa … sitte laskiaisen aikana jo Pirisen tyttö … kynttelin korvissa jo Anni … Marian pyhinä Reposen tyttö … pääsiäisenä Kaikkosen … helluntaina Havukan Liisa … ja…
(Kiirehtien)
No … luettele ne aina ukko Luukkaalle … ja jos ketä uusia kuulet … ja käy nyt raapasemassa sitä selkääsi ja sitten mene Hirmulle sanomaan!… (Lähtevät) Kyllä minäkin sitten hieron sinua itselleen ukko Luukkaalle.
(Palaa)
Jäi tuo viulu, niin piti tulla hakemaan… Mitähän se Myrkky sen Sohvin kansaa puuhailee, kun se näkyi täältä lähtevän.
(Saapuu hiilivasu selässä. Viskaa vasun maahan)
Kävin vasun hiiliä valmiiksi. Huomenna on kallittava Pekurisen viikatteet… No joko sinä aloit?
Jo… Mutta eihän siitä mitä tullut, kun se ukko hyväkäs tuli siihen ihan keskellä parasta paikkaa… Tuskin ennätin vielä myllystäkään puhua, kun jo viskasi ukon.
Vai sattui se ukko!
Sattui… Ja on vielä äkäinen.
Sinun pitää sitä ukkoa juottaa. Ei siitä muuten kauppoja tule.
No sitä minä jo olen arvellut. Ja jos hänelle lupaisi vaikka muutaman tynnörin ruistakin.
Ka eipä se pahaa tekisi… Onko sinulla antaa tupakkaa?
(Kaivaa taskuistaan tyhjiä tupakkakukkaroita)
Ei taida olla … jäiköhän se kukkaro kotiin.
Onhan siinä kukkaro…
Nää ovat tyhjiä… Täysinäistä ei taida olla.
(Ottaa erään kukkaron)
Näytäppäs. (Katselee) Kenenkä tytön antamia nämä ovat?
Nämä ovat jokainen eri tytön… Pidän taskussa, jotta eivät ihmiset näe ja leviä väärät puheet. (Kaivaa lisää) Mutta mitäs minä näistä sinulta enää salaan, kun olet puhemies…
Onpa niitä… Moneltako tytöltä on?
Onhan näitä kaksitoista kukkaroa ja yhdet hyvät sukat… Mutta niin kuin sanoin, niin elä vain puhu … jotta ei leviä juoru.
(Panee mällin suuhunsa)
On siinä!… Sitähän ne ihmettelevät, jotta mikä paholainen sinussa viehättää, vai ovatko ne tytöt hulluja, kun ne kaikki ovat niin sinun perään.
Sitäpä minä itsekin joskus mietin… Mutta kun ne rakastuvat ja itse tulevat, niin eihän sitä malta näin nuori mies olla vastaan rakastamatta… Toisinaan, minä olenkin ajatellut, jotta onkohan se tuo viulu, joka niitä tyttöjä niin minuun vetää … tahi sitten mylly.
Jokuhan siinä on… Et suinkaan se sinä itse vedä.
Ei… Mutta kyllä minä sen liian rakastelun heitänkin pois nyt, kun vaan saa vähänkään varmuutta tästä Hilkasta.
Paras se onkin, jotta heität ne ajoissa.
Paras… Ei niistä ole muuta kuin ajan kulukkia … koko liioista tytöistä… Ja sitten nää kylän pojat vielä kun kadehtivat, niin tekevät yhtenään koiruutta.
(Toistelee)
Oon … on siinä tyttöä … niin jotta ei tätä Hilkkaa enää paljon tarvitseisikaan.
Ka olisi… Mutta yksipä se pitää toki olla … se lopullisesti ainoa … jota sitten ijäisesti rakastaa.
(Nostaa hiilivasun selkäänsä)
No… Sittepähän vaikka arkena mennään itsensä Luukkaan puheille. (Lähtevät)
(Saapuu)
Ei ole vielä toki ketään… Annahan kun minä harjottelen tanssia, jotta sitten iltasilla osaa Pentin kanssa. (Harjottelee, rallattaen samalla) Ensin tätä tanssia… (Muuttaa) No nyt vaikka tippaa. (Harjoittelee tippaa) Tippa-tap-pa … tip-pa-ta-pa … tippa … tip-pa … tip-pa! j. n. e.
(Saapuu. Hartaasti)
No voi hyvä lapsi!… (Sirkka hämmästyy ja lakkaa) Tuolla tavallako sinä tottelet äitisi neuvoja!… Enkö minä sinulle sanonut, jotta et saa mennä tänne kiikkumäelle… Tule nyt paikalla pois Sirkka rukka… (Odottaa) No, tule nyt Sirkka!
(Nyreissään)
Enkä.
No joko sinä nyt rupeat!… Eihän täällä ole mitään tekemistä… Tule pois kotiin!
(Nenäkkäästi)
Enkä tule… Muutkin saavat tanssia, niin minun sitä pitäisi vain istua kököttää kotona … eikä saisi liikahtaa enää!
No eipä sitä tällä tanssimisellakaan taivaasen pääse.
(Nenäkkäänä)
No olkoon sitten pääsemättä.
(Koveten)
Mutta sinun pitää tulla, kun äiti käskee … täältä kaikkien Penttien pelistä.
Enkä tule!
(Tarttuu Sirkan vasempaan käteen ja alkaa väkisin vetää)
Vai et tule… Tule sukkelaan pois täältä!
(Haraa vastaan ja lyödä läpyttää oikealla kädellään äitiänsä käteen)
Voi voi … äiti … heittäkää… Heittäkää äiti… No! (Häviävät)
(Palaa)
Vieläkin minua harmittaa se ukon juukeli… Kun tuli ja sotki koko asian. (Ottaa viulunsa ja virittelee) Kun olisi tuntiakaan myöhemmin tullut, niin se olisi jo ollut valmis… (Raita tulee) Kah… Raitako se on?
Niin … yksinäsikö sinä olet?
Yksin… Seppä Junnus vain oli tässä äsken… Kiikkumaanko sinä tulit?
En… Minä menen lehmiin.
No kiiku nyt kumminkin tuossa mennessäsi… Kun kerran paikalle osuit. (Laittaa kiikun kuntoon) No… Istuhan nyt siihen toiseen päähän!
No… Hyvä on. (Istuvat syrjätysten, kasvot näyttämölle päin.
Kiikkuvat. Pentti soittelee viuluaan)
Minä en olekaan muita tyttöjä kiikuttanut kuin nyt tässä sinua.
Etkö Hilkkaakaan?
Hilkkaako… Sen isäkin jo olisi siitä vihainen… (Muuttaa puhetta)
Nyt onkin tänä iltana hyvä ilma. (Kiikkuvat)
No. (Varustautuu viskaamaan tupakkakukkaroa)
Mitä?
(Viskaa)
No ota kiinni!
Suurkiitosta… Onpa tämä hyvä kukkaro. Itsekö sinä tämän ompelit?
Itse.
No nyt on toki minullakin jo missä tupakkaa pitää… (Soluttautuu lautaa myöten likemmä) Hiihdähän likemmä, jotta minä en nouse pystyyn.
(Muutaikse likemmä)
No … nyt!
Kun nyt vain muuten saisi elämisen niin reilaan, jotta uskaltaisi jo naimisiin mennä, niin sitte ei olisi enää estettä… Mutta nyt ei vielä uskalla. (Soluttautuvat taas lähemmä toisiaan)
Minkätähden?
Ka eipä ole vielä sekään myllyn velka kaikki maksettu… Ja sitte kuka sitä tietää minkälaiset nää lähivuodet tulevat: tokko maamiehellä on mitään jauhattamistakaan… Soluttauduhan likemmä pukkia, jotta ei keikkoa. (Soluttautuvat)
No … näin!
Mutta toivossahan sitä kumminkin eletään… Eikähän meillä nyt vielä niin kiirettä ole senkään puolesta, kun sinäkin olet vielä nuori… Vai mitä, Raita?
Ei mitään. (Soluttautuvat aivan rinnatusten, hevon kohdalle)
Oli siinä hyvä kiikkua… Vai mitä, Raita.
Oli.
Oli se. (Kiertää kätensä vyötäiselle)
(Näön vuoksi)
Ei saa…
No. (Ei hellitä)
Jos kuka näkee!
Ei täällä näe kukaan… Ja mitä sitten jos nyt näkeekin istumassa. (Äänettömyys) Kuule Raita.
(Kainosti)
Mitä?
Rakastatko sinä minua ihan toden perästä?
(Tunteellisena)
Ka tiedäthän sinä sen… Johan minä sen olen sanonut.
Ka minäpä tämmöisessä vakavassa tapauksessa aina pelkään, jotta ei niiden tyttöjen sanaan ole luottamista… Ne ovat aina enemmän taipuvaisia kuin miehet.
Kuka on, kuka ei…
Etkös sinä ole?
En.
Se onkin oikein… Semmoisesta minäkin juuri pidän, sillä mitä se maksaa olla koko kylän helluna.
(Tulee takaa)
No … johan sinä löy… (Raita säikähtää ja hyppää toisaanne) Kah,
Raitapa tämä onkin…
(Raitaa rauhottaen)
Ei tästä seppä Junnuksesta tarvitse välittää… Tämä jo tietää kuitenkin, mutta ei tämä puhu.
(Kuin itsekseen)
Minä luulin takaapäin, jotta se on sen Luukas Koikaleen tyttö.
(Puhdistautuen)
O-hoh!… Ei toki!… (Sotkien) Joko sinä veit hiilet pajaan? (Raidalle, joka poistuu) No… Poisko sinä lähdet, Raita?… Elä nyt vielä, hitolla.
(Häpeillen)
Kumpa on päästettävä lehmät veräjästä kotiin.
No tule sitte uudestaan… Tulethan?
Ka saapihan tuota tulla. (Menee)
(Junnukselle)
Minä vain ilman kuriillessani sen kanssa… Mutta elä sinä siitä kylällä turhia puhu!
Ka mikäpäs tuolla on vikana silläkään tytöllä… Punakka tyttö. (Lähtee) Pistäännyn vain hevosen päästämään nuorasta, niin sitte tulen.
Sekö juutas nyt taas tuon sepän… Ennen on aina saanut olla rauhassa. (Sirkka tulee takaa ja lyö huivilla) No… Sirkka! (Lähtee kiini ottamaan) Vai huivilla sinä tässä ropsit!
(Paeten)
Et saa … et saa … et saa … kuule. (Kiinni saatuna) Et saa-aaa!
Vai et saa… (Ottaa molemmista käsistä kiinni) Saapas! (Kulkevat jäletysten, Sirkka takaperin, käsikädessä vehkeillen) Minkätähden sitä ei saisi…
Muuten vain … kun ei saa, niin ei saa!
(Leikillä matkien)
Kun ei saa!
(Vallattomana heittäytyen takakenoon rennokseen)
Pyöritäänpäs villikissana… No!
No … tahi myllyn rattaana. (Pyörivät)
Oikein kovasti … oikein … oikein … oikein … oi-iii-kein (Junnus palaa, katselee ja raapii päätään) Junnus … voi… Et saa… Heitä! (Pääsee irti, lyö huivilla) Kun tuolla tavalla rupeaa … jotta ei kysy lupaakaan!
(Tapaillen sanoja)
No Sirkka! Eihän tässä mitä…
(Saapuu)
Tytöt tulevat tänne tanssimaan… Kuulehan Sirkka, kun minä supatan. (Supattaa)
(Leikillä)
Mitä se supattaa?
No… Ei sitä sinulle sanota… (Eri suunnilta saapuu iso joukko tyttöjä)
Onpa nyt tyttöjä!… Ja toista vain tulee… Mitäs sitä Raidalle kuuluu.
Ei mitään.
(Väliin pistäen)
Mitä vaan itsellesi?
Eipä minulle kuulu milloinkaan mitään… Kun en käy erityisesti seuroissakaan.
Missäs pojat ovat … kun ei ole ketään?
Ka ne menivät tässä Ruisselän tanssijaisiin tappelemaan!
Hyi!
Siitä Simo Eerolaisen tytöstä on tullut kina jo viime pyhänä.
Hyi niitä poikia!
Niinpä todellakin!… Kun kehtaavat nyt tapella eto tavarasta … kuin yhdestä tytöstä!
(Nyreissään)
Nyt ei tule tanssistakaan mitään!… Voi, voi..
No… Minkätähden… Tanssivat tytöt keskenään… Ja olenhan minä tässä yhtenä poikana … miehen asemasta.
(Terhakkana, kuin närkästyen)
Tytöt! Tanssitaan ilman poikia… No … piiriin!
No…
Tule, Raita, minun kanssa!
Ja minä sitte vaikka Hilkan kanssa… Eihän tässä mitä pahaa ole…
Viattomassa tanssissa!
Nyt pyörimään!… Mitä tanssitaan?
Mylläriä… Mylläriä!… Mylläriä!
No vaikka sitä! (Tanssivat piirissä)
Jauhaa, pyörii, mylly kauniisti pyörii, mutta myllyn pyöriessä kulta kotona hyörii.
Pyörii, jauhaa, oma myllyni jauhaa, mutta mulla ilman sua ei oo koskaan rauhaa.
Toinen näytös.
Tupa. Luukas Koikale pitää kiertokoulua ja räätälöi samalla housuja, istuen pöydällä, silmälasit otsalla. Seinällä riippuvat vanhat paikka-housut naulassa. Siellä täällä lapsia kirjat käsissä, ja nurkassa häpeämässä eräs iso poika, peitellen väliin osan kasvojaan kirjalla.
(Ommellessaan)
Nyt me alamme alusta. Mistä alkaa kaikki viisaus?… Kuka tietää, mistä alkaa viisaus?… Eikö kukaan tiedä, mistä viisaus alkaa? (Katselee. Jotkut viittaavat)
(Viittaa)
Minä tiedän!
Noo… Sano sinä Pekurisen tyttö, mistä viisaus alkaa!
Pokstaavista.
Se on oikein… Kaikki viisaus alkaa bokstaavista. (Ompelee) Kuka tietää nyt sanoa, mikä on bokstaavi?…
Minä… Mestari… Minä tiedän. Mestari.
(Katselee)
Noo… Paljonpa niitä on, jotka tietävät… Sano sinä Kasurisen poika, mikä on bokstaavi!
Se on kirjan puustain!
(Toistaa jankaten)
Se on kirjan puustain. (Juhlallisesti) Bokstaavi on kirjan puustain, niin kuin teidän mestarinne Luukas Koikale on Luukas Filemon Koikale.
(Älähtäen)
Elä näpistä!
Kuka älähti? Tuleppas tänne sinä älähtäjä … ja sinä näpistäjä. (Kaksi poikaa tulee, Luukas laskee lasit otsaltaan silmillensä ja kurpistaa otsansa) Lueppas nyt sinä, montako ryppyä on mestarin otsassa.
Kaksitoista!
Se merkitsee sinulle nurkkaa. Ala mennä. (Poika menee nurkkaan) Ja lueppas nyt sinä toinen poika, montako on ryppyä.
Kymmenen!
Pane siis tämä tuohitötterö päähäsi ja seiso keskellä lattiaa. (Poika tottelee) Niin kuin näette, lapset, on mestari Koikaleen otsaan kirjoitettu aina oikea tuomio. Luukkaan otsa ei erehdy eikä väärin tuomitse, ja jos ette vasta ole siivolla, niin mestari mittaa tällä kyynärällä nutun selkää. Sillä muistakaa, että teidän mestarinne Luukas Filemon Koikale on ankara bokstaavin mies … kova ja ankara bokstaavin seuraaja… Ja nyt kaikki kirjoinensa kampsuinensa kotiin, mars! (Lapset syöksyvät yhdessä rysyssä ulos. Itsekseen) No nyt on taas päästy viisauden alkuun: puustaimesta on otettu viisautta kiini… (Katselee ompelustaan. Veisaa samalla)
Siis lepää rauhassa:
Täällä murheen laaksossa
ma aina suren sua.
Et voi siis unehtua.
(Sallisen Maija saapuu)
Ka… Entisen Pekka Sallisen leski… Mitä kuuluu Maijalle?
(Nöyrästi)
Rauha vain… Mitä vain mestarille?
(Toistellen)
Rauha … rauha vain ja hyvä tahto kuuluu… No millä asioilla sinä
Pekka Sallisen leski nyt kulet?
Ka olisihan sitä asiaakin sen verran, jotta… (Ujommin) Ilenneekö hänet sanoa. (Rykii)
Sano … sano pois!… Millä asioilla sinä Maija vaellat?
Ka kun se tää mylly-Pentti villitsee kohta kaikkien päät, niin arvelin pyytää, jos mestari pitäisi pyhänä saarnan sitä syntiä ja pahuutta vastaan… Tässä ei muuten enää osaa kohta mennä omastakaan lapsestaan takuuseen. (Rykii ujosti)
(Merkitsevästi)
Että siis… Niinkö?
Ka mitäpäs hänestä peittelee… Lehikoisenkin Laila-rukka kuuluu olevan hulluna sen perään.
Soo… Vai jo Lehikoisenkin tyttö… Vai jo juoksee Lehikoisenkin Laila! (Ruopii kurkkuaan) Ja mestarinko siis pitäisi saarnata pyhänä Pentti mylläriä vastaan niin kuin profeetta Joonas saarnasi siinä suuressa Niiniven kaupungissa?
Ka, jos se hyvinkin auttaisi.
Noo … hyvä… Mestari Luukas saarnaa ensi pyhänä, jotta koko kylä on pukeutuva säkkiin ja istuva tuhassa. (Äkkiä) Ja entäs sitte?
(Ei ole ymmärtävinään)
Ka sitte … jos tuo auttaisi…
Mutta entäs se, jotta: joka evankeliumia opettaa, hänen pitää evankeliumista elatuksensa saaman?… Mitenkä se se kohta sanasta on?
(Hurskaasti)
Ka onhan siinä meilläkin vielä vaikka voita … laittaa häntä vaikka sitä mestarille.
No herran rauhaan sitte ensi pyhään asti.
(Niiaa)
Samaten vain mestarikin. (Lähtee)
(Yksin)
Mestari se vain saarnaa parannusta … parannusta, ojennusta vain saa saarnata mestari Luukas. (Huutaa) Hilkka… Hilkka! (Hilkka tulee kamarista) Panepas tuo vellikattila tuohon liedelle varistumaan. (Hilkka ryhtyy käskyä täyttämään, toistelee) Pane … pane vellikattila tulelle ja mene sitten pane sauna lämpiämään. (Pitelee sivujaan ja venytteleikse) O-ooh näitä sivuja … näitä sivuja, kun ne vaivautuvat ja vanhenevat yhdessä ihmisen kanssa… (Ryhtyy työhön) No … ja mitenkäs se on Hilkka sen Myrkyn asian kanssa?
(Nyreänä)
Ei mitenkään…
(Katsahtaa)
Hilkk-ka… Lapsen pitää kunnioittaa isäänsä ja äitiänsä, muutoin eivät he menesty eivätkä vanhoiksi elä.
No enkä huoli Myrkystä!… Ennen menen vaikka kelle!
Sinä kuulet mitä sinun isäsi sanoo! Myrkylläkin on hyvät puolensa, jos lienee huonotkin, sillä hyvä ja huono on aina maailmassa sekaisin kuin Pekurisen emännän autuuden asiat… Toisekseen — Kas kun tuohonkin on vielä paikka pantava — toisekseen minä sanonkin, jotta ei sinun tarvitse Myrkylle vielä ihan tinkimättä mennä … ei tarvitse eikä sovikaan niin tehdä. Sillä viisas neitsyt pitää vain vireillä rakkautta ja ymmärtäväinen vaimo hyvää sopua. (Leikkaa paikkaa) Tinkiä … tinkiä joka ennen vihillemenoa osaa, hän tuo iloa isällensä, eikä itse kauppaansa kadu.
(Toistaen)
No enkä huoli… Johan minä sen sanoin!
(Katsahtaa)
Hilk-ka! Myrkyllä on pitäjän isoin kontu ja isot aitan salvot ovat eloa täynnä.
Vaikka olisi vielä isompi… Ennen menen, vaikka Soikkelilaan piiaksi, ennenkun huolin hänestä.
Kun Luukas käskee, niin (vetää säiettä huuliensa läpi) Kun Luukas käskee, niin tytär tottelee. (Huomaa) Kah… Terve tulemaan, Myrkky!
(Pyyhkäsee kämmensyrjällä nenänsä alustaa)
Ka terve… Housujako se tää mestari vain paikkaa. (Hilkka poistuu ynseänä)
Housuja paikkaa Luukas … housuja… Lapsille opettaa Luukas bokstaavia ja aikuisille paikkaa housuja… Mitä sinulle kuuluu, Myrkky?
Ka näitä vain tavallisia ilmoja … väliin on poutaa ja väliin taas sataa tihuuttaa.
Niinhän se on… Ja mikä on, niin se on.
Ka niinpä se on… Kuuluukos sitä tälle mestarille mitä?
Ei… Mestarille ei kuulu koskaan muuta kuin jumalan rauha … rauha ja hyvä omatunto ihmisten edessä. (Lipasee neulan silmää kielellään, pujottaakseen siihen rihman) No eikö kaupunkiinkaan mitään erikoista kuulu?
Eipä sinne… Minkä vähän hevoskauppoja. (Kaivaa pullon taskustaan) Ja tätä (kilkuttelee) tätä vedestä valmistettua laittoivat sieltä mestarille. (Vie pullon pöydälle) Se on sitä kahdesti puhdistettua… Ja eihän tää vesi sen pahempaa matkaan saata.
Ei … ei vesi yksinänsä mitään tee … vaan se joka veden kanssa ja tykönä on…
Sehän se.
Se se tekee minkä tekee. (Avaa pullon ja haistelee) Se se tekee jos tekee. (Ryyppää, sulkee pullon ja jatkaa sitte työtään) Ja mitä muuta sitä sitten kuuluu?
(Nostaa jalkansa polven päälle)
Ka eipä sitä muuta kuin se entinen asia… Se tämän Hilkan… Niin jotta tietysti se mestari on isäntä talossaan siinäkin asiassa.
(Katsoo ensin juhlallisesti)
Sinä siis aiot naida minun tyttäreni Hilkka Josefiina Karoliinan?
Ka … niin kuin on puhuttu… Mitäpäs siinä muuta on!
(Kuin itsekseen)
Mitäpäs siinä muuta on… (Myrkylle) Kuule, pistäpäs tuo pullo tuonne seinäkaappiin, niin ei potkase miestä pöydältä pois. (Myrkky tottelee. Katselee ompelustaan. Kuin itsekseen) Mitäpäs … mitäpäs siinä muuta on.
Ka eihän siinä mitä … selvässä asiassa.
(Juhlallisesti)
No siinä tapauksessa, että sinä vakavasti aiot naida mestari Koikaleen tyttären, niin pidä sinä asiaa vireillä… Pidä vireillä siksi että kauppa on selvä kuin aamen. Itse Koikale seisoo sinun puolellasi.
(Raapasee korvallistaan)
Ka seisoohan se mestari… Mutta olisi tässä jo tarpeen vähän kipakampi meno.
Ei, Myrkky!… Kuka hiljaa kulkee, hän kauvimmin kestää. Luukas, joka on viisas ja ymmärtäväinen mies, sanoo sinulle, että naima-asioissa ei pinkaisemalla juosten pitkälle potkita. Kahdeksan vuotta, kolme kuukautta ja neljätoista päivää valmisti Luukas Filemon Koikale itsekin vaimovainaajaansa Eeva Saara Magdaleenaa ennen kuin katsoi, sen olevan soveliaan rovastin eteen viedä. Mutta silloin tulikin niin hellä avioliitto, jotta vaimo oli ihan sanan mukaan kuuliainen hänen miehellensä, niinkuin Saara oli Abrahamille kuuliainen. Ja vielä nytkin käy Luukas joka pyhä veisaamassa vaimonsa haudalla kolme värssyä vanhasta virsikirjasta… (Ommella suhauttelee) Kahdeksan … kahdeksan vuotta ja kolme kuukautta ja neljätoista päivää rakasti Luukas etukäteen.
Kylläpä rakasti… Vaikka välttäisipä tää tavallinen talonpoika vähemmälläkin valmistuksella! (Imeä laputtelee piippuaan) Ja saisihan siitä Luukaskin niitä liikeneviä rukiita muutaman säkillisen.
(Laskee silmälasit nenälleen ja katsoo)
Niin jotta Luukasko saisi laittaa hakemaan syömäeloja?
Ka onhan niitä meillä siinä liikeneviä!… viime vuosilta.
(Laskeutuu pöydältä ja vie silitysraudan liedelle)
Vai on sinulla vielä viimevuotista eloa… Tuokin rauta on ennättänyt jäähtyä … mutta tottapahan tuossa varistuu…… Vai vielä sinulla on vanhavuotista ruista jälellä. (Ottaa kaapista pullon)
Ka onhan sitä.
No tuleppas tänne peräpuolelle, niin sovitaan asiasta, niin jotta eivät syrjäiset kuule. (Menevät kamariin)
(Palaa)
Jo se toki on mennyt… Mokomakin rähjä. (Katselee kukkaron-ompelustaan) On se nyt toki yhtä kaunis kuin Raidankin ompelema. (Suruissaan) Mutta mitäpä noista sitten on minun kukkaroistani… Ei se minusta kumminkaan huoli… Kun hänelle on rikkaiden talojen tyttöjä kerran tarjolla!
(Saapuu, pyyhkii luudalla kenkänsä)
Niin näet ovat nuo tiet ravassa, jotta hukkuu niihin ihan. (Katsoo vellikattilaan) Velliäkö sinä Hilkka keität? (Nuuhkasee vellikattilaa) Velliä siinä on. (Korjailee huiviaan. Tarkotuksella) Sallisen Sirkka kuuluu nyt jo pääsevän mylly-Pentille … ja johan nuo Sirkankin asiat lienevätkin semmoiset, jotta hyvä kun Pentti hänet kuitenkin korjaa!
(Närkästyneenä)
Korjatkoon… Mitäs minä hänestä välitän … koko Pentistä (Poistuu)
(Hommailee)
Missähän se Luukas-rukka itse on! (Katselee ompelusta) Siinä Luukas vain ompelee… Päivät hän vain siinä istuu ja vieraita housuja paikkaa. (Panee paikattavien housujen taskuun vehnästä) Joutaapa hän toki löytää sieltä Sohvinsa tuomia lämpimiä. (Tarkastelee Luukkaan vanhoja kenkärajoja) Sietäisi Luukkaalle jo uudet kengätkin saada… (Katsoo kengänvarresta sisään) Sisältäkin ovat jo vanhat ja kuluneet!
(Palaa Luukaksen kanssa)
Kah!… Tässäpä tää on Sohvikin!… Kenkäänkö sinä katsot?
Kenkään…
(Luukakselle. Kosiomiehenä)
Ja tästä Sohvistahan sen kanssa saisi tarkan ja hyvän emännän … jos kuka olisi sen tarpeessa. (Sohvi hymyilee kainostellen)
(Varustautuu työhönsä pöydälle. Puhelee kuin itsekseen, sotkeakseen Myrkyn kosimista)
Housuihin on siinä vielä paikka lisättävä (nuuskaa) … paikka lisättävä ja … (aivastaa) ja (aivastaa) ja housut käännettävä.
(Jatkaa omaansa)
Saisi … saisihan tästä kelvollisen emännän taloon.
(Ujostelee)
Mitä se Myrkky nyt vielä minusta puhuu!… Ikäänkuin nyt ei Luukas ilman emäntääkin toimeen tulisi.
Tää on hyvä hieroja ja lempeä siltä luonnoltaankin … tää Sohvi.
(Nostaa toisen polvensa pystyyn ja raapii lahkeensuun alta)
Menepäs sinä, Sohvi, kuule ja kysy siltä Sallisen leskeltä jos häneltä on jäänyt mitä liikenevää miehen perua. Kysy ja sano jotta mestari Luukas ottaa ne… (Syventyy työhön) Tuo samalla tiellä perut tänne.
No… Ka… Tule, niin mennään yhtä matkaa. (Lähtevät, Sohvi vilkaisee
Luukakseen hymyillen)
(Yksinään)
No nyt, Luukas Filemon, työhön… Paikka tuohon, ja… (Hämmästyy) Kas… Katsohan, Luukas Filemon, eikö tämä ole vehnästä. (Haistelee) Totisesti tämä on vehnästä… Mistähän se Sohvi nyt älysi semmoiset herkut panna housun taskuun!… Mutta olkoonpahan tuossa pöydällä valmiina siihen asti kuin velli on valmis.
(Saapuu Pentin kanssa viinalasku kädessä. Istahtaa housujen luo, katsahtaa taaksensa muka)
Mestarin housutko ne ovat tässä naulassa?
Ei … ei ole mestarin… Mestarin housut ovat aina jalassa… Ne ovat Simo Abraham Pesosen paikattavaksi tuodut housut… Mitä sinulle kuuluu, seppä Junnus, ja sinullekin, Pentti Mylläri?
Eipä sitä liikoja… Niitä Soikkelin kärrinpyöriä raudoitin, niin läksin sitten tämän Pentin matkaan.
Vai sen verran sinulle vain kuuluu.
Sen.
Eikäpä sitä minullekaan kuulu muuta kuin se vanha rauha ja mikä jo kuului hänellekin.
Kuulumiset vain vähenevät, maa köyhtyy ja merkit ilmestyvät, niin kuin sanassa sanottu on.
Ka niinhän ne… (Sylkäsee ruikaten) Ja eikä taida tääkään mestari enää viljellä tätä joka voittaa vahvankin miehen. (Ottaa laskun) Tällä Pentillä olisi tätä mestaria varten varattua… Vai mitä se mestari itse siitä arvelee … tästä viinasta?
(Katsoo silmälasien takaa, otsa kureessa)
Mestariko arvelee?… Kuinka monesti puhdistettua se on?
No on se nyt ainakin kahdesti … jos ei lie kolmestikin.
Kolmesti puhdistettua… Vie, Junnus, lasku tuonne seinäkaappiin sen virsikirjan viereen. (Junnus tottelee) Kolmesti … kolmesti kirkastettua on… Ja onko sitä vierailla mitä asiaakin?
Ka mitäpäs sitä erikoista.
Se tää Pentti vain muuten tuli puhumaan… Tällä kun nyt on jo se oma mylly.
Mhyy!
Vaikka toisen maallahan se vielä on… Mutta tottapa hänen rannankin jaksaa silloin lunastaa, kun on kerran myllyn saanut.
Mhyy.
Omahan tällä on mylly. (Panee tupakkaa)
Oo-ma… Ja on siinä luojan kiitos sitä jauhatustakin, niin jotta eivät tarvitse kivet jouten seistä.
Ka minkäs takia tässä näin isossa kylässä ei olisi jauhatusta yhteen myllyyn… Vai mitä se tää mestari siitä asiasta arvelee?
(Kuin itsekseen)
Mestariko mitä arvelee?
Niin.
Ja mistä asiasta mestarin pitäisi puhua ja arvella?
Ka siitä tämän Pentin naimiskaupasta… Jotta sopisikohan tuo tälle mestarin tytölle? (Luukas raapii kainalon alustaansa. Äänettömyys) Onhan tällä hyvä mylly.
Eihän siinä tarvitse leivättä syödä, kun vain asioistaan huolen pitää, eikä kaikkia rahojaan turhaan hurvittele.
(Laskeutuu pöydältä)
Soo… (Kuin itsekseen) Nyt sen kun housut silittää suhautetaan, niin paikka on kiini kussakin reiässä. (Menee kaapille ryyppäämään laskusta) Paikka … paikka on kussakin reiässä kiini silloin…
Ja lujatekoinen myllyhän se on… Siinäkin peukalorattaassa on vasta ihan paksusta rautapuntista pantu vanne.
(Kuin itsekseen)
Vai on peukalorattaassa rautavanne … vai on peukalorattaassa. (Avaa laskun runtia)
O-on … ja muutenkin on luja, visakoivusta tehty, se ratas … ja eläähän sillä myllyllä tää yksi mies perheellisenäkin ollen. (Vetää pieksun vartta suoraksi) Nytkin kun jauhetaan talkkunaa ja myllyjyviä lähtee niistä kappa säkiltä ja kukkapää kappa suuremmalta, niin on siinä jo talkkunaa köyhällekin antaa.
(Tulee ja pyyhkii suunsa kaulassa riippuvien housujen lahkeeseen. Muikistaa)
Ah-hah! Kyllä oli pakana oikeaa kolmesti kirkastettua! (Hakee silitysraudan liedeltä) Oli tuo kerrankin voimallista ja väkevää vettä!
Oli… Mutta sittepä tämä asia rupeaakin luistamaan… Koska tämä mestari ei järkiään vastaan pane.
Ka… Minun puolestani kyllä saa olla menneeksi.
(Sylkäsee silitysrautaan)
Mutta kussakin asiassa on ensiksi niksi.
(Tokaisten)
Ka onhan se.
O-on… (Hämillään) Niin mikä niksi?
Se niksi on tässä asiassa, jotta syntiä on kahdenlaista: a) perisyntiä ja b) tekosyntiä, ja tekosynnistä on kaikista kauhein helmasynti, sillä sanassa sanotaan, että joka katsoo vaimon päälle himoitaksensa häntä, hänellä on jo piru mielessä.
Ka eipä tämä Pentti ole sitä helmasyntiä toki muita erikoisemmin tehnyt…
O-hoh!… Tuskin toki senkään vertaa kuin muut!
(Entistä juhlallisemmin)
Se ei ole totta… Kun kylä puhuu, niin silloin on aina kipinä totta valeen alla… Ja kylä puhuu sinusta, Pentti!
Ne valehtelevat!… Tietäähän tää Junnuskin.
Valehtelevathan ne.
(Pyörittää päätään ja katsoo sitte otsa kurtussa)
Mhyy!
(Puolustautuen)
No jos lie mitä sattunut vähä ketä kiikuttamaan, niin eihän siinä vielä mitään helmasyntiä ole… Mutta se tää kylän rahvas suurentelee sen sitte ja tuhmat uskovat … ihan perättömiä puheita…
Ka niinpä ne…
Soo!… Mhyy.
(Koettaen pulasta selviytyä)
Niin… Ja johan minä olen sitä paitsi saanut kyllänikin koko tytöistä … siinäkin viattomassa kiikuttamisessa, ja kiitän onneani, kun pääsin niistä vain eroon.
Mutta… (Ryyppää vettä ja puhaltaa sen housuille) Mutta akkimus mies on pahempi kuin huonosti kasvatettu porsas… Sille et pane hankoa kaulaan niin kuin porsaalle panet ja siten estät pahan teosta… Akkimus mies on vielä naimisiin menonsakin jälkeen (merkitsevästi) akkimus mies on, kuule, aviossakin yksi vaarallinen … vaarallinen ja aina epäiltävä kuin aitimus hevonen.
(Hämmästyneenä, puolustautuen)
O-hoh!
Ja tääpä Pentti sitä paitsi tasaantuu, kun kerran naimisiin pääsee… Olenpahan minäkin naimisiin mentyä tasaantunut, vaikka enpä sitä minäkään poikamiehenä ollut tavallista Penttiä parempi.
Mikäs siinä auttaa!… Siinä kun koko päivät myllyä hoitelet ja pidät perheestäsi huolta, niin ei siinä tule joutavat ajatukset mieleenkään!
Mhyy!… Mhyy!… Ja onko sinulla nyt talkkunajauhoja säästössä asti?…
Jos vaikka tuo Sohvi kävisi hakemassa.
On toki… Kun vain Sohvi tuo säkin, niin kyllä sieltä talkkunaa tulee… Eikä ole rahasta kysymystäkään.
Kovahan se on jauhamaan tään Pentin mylly.
(Kuin itsekseen)
Kova on mylly jauhamaan. (Äänettömyys)
No sittenpä tää asia näkyykin olevan päätetty… Sohvi vain käy hakemassa talkkunajauhot ja Luukas sanoo sitten asian tytölleen.
Niin ettäkö asia on päättynyt!… Ei. Asiassa on aina kaksi niksiä … kaksi suurta ja kovaa niksiä.
(Hölmistyen)
No mikä niksi siinä nyt vielä on?
Tulehan Junnus tänne peräpuolelle, niin supatetaan vähä kahden kesken. (Menee kamariin)
Ka saapihan tässä. (Seuraa)
(Yksinään)
Eipä tämä sentään niinkään huonosti tainnut onnistua… Minä luulin sen pahempaakin sanovan … ainakin ensi aluksi… Ka… Kaisu!
(Saapuu ujona)
Eikös se mestari ole kotona?
Ei… Mitäs Kaisulle kuuluu?
(Isahtaa penkille)
Ei mitään.
Eikö mitään. (Hiivittäytyy likemmä, penkkiä myöten luistaen)
Ei… Missäs se mestari on?
Mestariko?… Se meni vähän asialle. (Lähestyy taas) Mutta tottapahan se tulee, kun joutuu. (Lähestyy)
Tuleekohan se kohta?
Niinkö mestari? (Lähestyy) Eikö tuo tulle … kun nyt saa asiansa toimitetuksi. (Hiihtäytyy ihan rinnalle) Se läksikin tästä ihan äsken… Minne hän lienee mennyt… (Tarttuu Kaisun esiliinaan) Uusi esiliinako tämä on?
(Vetää hiljaa esiliinansa pois)
Ei saa!
(Leikillä)
Minkätähden ei saa? Saahan? (Vetävät hiljakseen esiliinaa)
Eikä saa… Kun minä menen jo naimisiin…
Kenenkä kanssa?
Kahilaisen Jukan.
Vai Jukan!… Olisinhan minäkin sinut ottanut, kun olisin tiennyt, jotta sinulla on niin kiire. (Vetää esiliinaa)
No … ei saa!… toisen omaa!
No saapi… Menenhän minäkin naimisiin … enkä kuitenkaan rupea jo näin aikaiseen jurottamaan. (Yrittää syleillä) On sitä sittenkin vielä aikaa!
Ei saa! (Hyppää irti. Esiliina pääsee irti ja jää Pentille käteen) Kun ei anna rauhaa. (Pakenee pois tuvasta)
(Palaa Junnuksen kanssa. Katselee)
Missäs se nyt se Pentti on?
(Työntää esiliinan taskuunsa)
Ka tässä!… Joko se nyt sitten on asia päätetty … niin jotta se pitää?
Sano sinä seppä Pekka Malakias Junnus asian päätös.
Ka se tämä mestari päätti, jotta tottapahan sitten nähdään … jos sinusta ei nimittäin enää tämän perästä mitään kylällä kuulu.
No siitä nyt saa olla mestari varma…
No sittenpä tämä asia selvisikin vähällä vaivalla. (Hilkka saapuu)
Ka tässäpä tämä itse Hilkkakin tulee … niin jotta saa kuulla.
(Varottaa sormi pystyssä)
Pentti… Kuule sinä Pentti… Mestari Luukas tietää itse aikansa!
(Kaivaa ajatuksissaan sormellaan nenäänsä)
Ka sepä tulisi sitä myöten jo valmiiksi!… jos sanoisi Hilkalle itselleenkin.
Mestari Koikaleen talossa ei pidetä kiirettä tulipalossakaan, sillä mestari itse on tirppanut ja odottanut omaa vaimoansa kahdeksan vuotta, kolme kuukautta ja neljätoista vuorokautta… Hilkka, kohenna tulta vellikattilan alle ja pane suolaa vahvasti velliin! (Hilkka tottelee)
(Pentille)
Ka mikäpäs tässä on sitte… Kyllähän tämän mestarin sana pitää … niin jotta voithan sinä jonkun aikaa tirppaa.
Ka voihan tuota.
Voi… (Tekee lähtöä) Niin että jos sitten lähdetäänkin. (Ottaa hiilen piippuunsa)
Ka mitäpäs tässä enää istumassa tekee. (Lähtevät) No … mestari…
Hyvästi sitte vaan!
Herran halttuun. (Kaivaa luudasta otetulla varvulla korvaansa) Ja nyt
Hilkka… Hilk-ka!
(Nyreänä)
Mitä?
(Viisaasti)
Kun viisaalla neitsyellä on kaksi, tai monta rikasta ylkää, niin hän täyttää lamppunsa niiden öljyllä … itse-kunkin öljyllä, ja valitsee … valitsee vain siksi kuin öljyä ylkien astioissa riittää, ja pitää huoneensa oven visusti lukossa. Ja silloin ei häntä voida tyhmäksi neitsyeeksi sanoa.
No enkä valitse Myrkkyä, en yhtään päivää … vaikka siinä miten houkutelkaa!
(Koveten)
Hilkka!
(Suuttuu)
No enkä huoli Myrkystä!
(Ankarana)
Hilk-ka! (Hilkka tottelee ja jää kuuliaisena, nyreänä lieden luo seisomaan. Lempeämmin) Minä sanon sinulle, Hilkka, että sinä et tarvitsekaan vielä kestään huolia… Sinä vain valitset ja odotat, mitä sinun vanha ja viisas isäsi sinulle sanoo. (Hilkka lähtee, kuin suuttua tupsahtaen, pois tuvasta) Hilk… Hi (Muuttuen) Tytöstä on tullut äitiinsä juonikas … juonikas ja ankara valitsemaan… Mutta Pentillähän on mylly ja Luukas Filemonille ei herra ole suonut liikoja talkkunajauhoja… Ainoastaan vatsan ja suun ja su-uuren syömähalun on Herra palvelijallensa Koikaleelle antanut! (Käy kattilasta lusikalla suolaa koettamassa) Onkohan siinä vellissä oikea suola. (Maistaa) On… Kohtuus vallitsee kaikessa sinun talossasi, mestari Luukas Filemon Koikale.
(Tulee kuohuksissaan)
No tämähän nyt vasta peliä on, kun ei enää saa rauhassa tätä myllytietä ihmiset kulkea, kun se Soikkelin Heikin pässi pahennus siinä pukittaa ja päkittää, jotta silmät pitäisi olla edessä ja takana!
(Arvokkaasti)
Soo… Päkkääkö Heikki Soikkelin pässi tätä Hirmun Liisaakin?
No minuahan se ruoja pakkaakin … ja hyökkää vielä niin kavalasti takaa päin kuin paha henki vanhurskaan kimppuun … en paremmin ajattele… Ja kun minä Soikkelille itselleen huusin siitä pellolle, niin mitä luulet sen tehneen: Haukkumaan hyväkäs rupesi. Mutta silloin minä julmistuin ja uhkasin tulla sinulle, Luukas, sanomaan… Ja nyt sinä pidä sille Heikki Soikkelin ruojalle siitä pässistä semmoinen rippisaarna, jotta sen korvat soivat, niin korjaa pässinsä pois tahi opettaa sen ihmisiksi olemaan… Ripitäthän, mestari, sen Soikkelin?
Siis … mestarin siis on pidettävä nyt parannussaarna pässille että…
(Keskeyttäen)
No kukas muu juutas täällä saarnaisi ja pitäisi kylän asioita reilassa, jos et sinä!
No-oo … no … no! (Aikoo sanoa)
No sitten ei mitään. (Kiirehtii pois) Hyvästi nyt vain ja nyt anna
Soikkelille rippi, joka tuntuu. (Poistuu)
(Viisaasti)
Hän … hän saarnauttaisi mestari Luukkaalla ilman voita ja vehnästä … sitä varten hän pakoon livahti… Mutta maltahan!… Maltahan sinä Hirmun akka! Pässin pitää saada rauhassa sinulle opettaa, jotta pappi ei pytyssä leivättä paukuta!
(Saapuu iso korvo selässä. Hymyilee)
Tässä on ukko Sallisen peruja… Ei sanonut leski muuta joutavan. (Pyyhkäsee nenäänsä huivin kulmalla)
Korvo… Vanha korvoko jäi vain Sallis-ukolta. (Pyörittelee korvoa tarkastellen) vanha … vanha maitokorvoko vain ukolta jäi… Vannekin on tuosta jo aukeamassa … ja uurteessa on rako… Mutta laudat ovat lujat… No mitäpäs siinä. Vie korvo eteiseen ja pane veteen turpoamaan. (Menee kamariin. Sohvi alkaa pyörittää korvoa ovea kohti)
(Saapuu, tulee vastaan)
Kah… Korvoako sinä pyörität?
Ko-orvoa. (Pysäyttää) Luukkaalle toin korvon.
(Kaputtaa korvoa)
Lujalautainen korvo… Mutta heitä nyt se ja mene asialle. Sano Jaskalle ja muille kylän pojille, jotta Myrkky laittaa vehnäskahvit ja tanssit, jos vain saavat sen tyttömyllärin ratashuoneen kootuksi sen viettelemiä tyttöjä ihan täyteen ja sitten laittavat kylälle sanan… Mutta sano jotta sinä sovittuna päivänä, kun minä Hirmun kanssa tulen sinne kauppoja päättämään. Sittenpähän Luukas itsekin näkee… No … mene nyt.
Onkos se lehmä sitte jo ihan varma?
No niin kuin sanottu, niin jos onnistuu, niin lehmä ja paras on sinun…
Mutta nyt vaan ei hellitä Myrkky!
(Hyvillään)
Hyvä isä kuitenkin … sitäkin Myrkkyä!
Ka … no niin!… Luota vain Myrkyn sanaan… Vaikka rahan voimalla panee tää poika Luukkaan sinut naimaan.
(Tulee säkki kädessä)
Meneppäs Sohvi… (Käy karistamassa kurkkunsa pankon luona) Meneppäs,
Sohvi, sitten kun olet muut työt tehnyt ja käy hakemassa tällä säkillä
Pentti mylläriltä talkkunajauhoja… (Antaa säkin) Sano vain, jotta
mestari Koikale käski… No mitäs nyt kuuluu, Myrkky?
Eipä sitä hyvää … erikoista… Tässä vain arvelen ostaa sen tään Pentin myllypaikan… Niin vaikka hänen sitten rakennuttaa oman myllyn, kun on ensin sen entisen pois revittänyt.
Sooo! (Sohvi puhdistelee korvoa)
Niin tulin tässä arvelleeksi… Ja mitäpä hän köyhä mies myllyllä tekeekään. (Koputtaa porot piipustaan pankolle) Velkoja jo on ennestäänkin suusta ihan sieramiin asti … niin jotta joutaapa hän aikanaan hävitä mylly.
Soo-o!… Vai on miehen mylly jo niin menossa!… Sitä se syntinen elämä tekee!
Sitä…
Sitä … sitä se tekee syntinen elämä… Sodoma ja Gomorra hukkuu ja myllyt miehiltä menevät!
Mennyt … mennyt on kohta mieheltä mylly… Pääsevätkin sitten tämänkin kylän tytöt rauhaan. (Sohville) Mitenkäs, Sohvi… Kukas se sanoi, jotta eikö se jo sitä Sallisenkin leskeä kitkuta … tää Pentti?
Eipä sitä ilkeä semmoista kertoa… (Alkaa lakasta lattiaa)
Niin jotta ei sille kunnon isä ja hyvä kristitty tyttöään antaisi…
Tälle Pentille.
(Kuin itsekseen)
Ei… Ei antaisi isä lastansa hänelle.
No ei…
(Jyrkästi)
Ei.
Ei… Pentti Akkimukseksihan ne nyt sen jo ristivätkin … sen entisen sukunimen sijasta!
(Laskee silmälasit nenälleen kuin oudoksuen)
Akkimukseksi?
Akki… Pentti Akkimukseksi haukkuvat … ja mestari Luukkaan antama nimipähän tuo onkin!
Soo!… Siis soo!… Vai Pentti Akkimus siis!
(Lähtöä tehden)
Ka niin… Ja sittempä tässä ei taas enää sen kummempia ole kuin että lähtee sinne kotia kohti latmistamaan ja vahvistaa myllyn kauppakirjat… Tottapahan on sitten sinullekin aina joku liikenevä jauhopussi, kun milloin oma mylly jauhaa. (Jäähyväisiksi) No … tottapahan sitten taivaassa tavataan! (Poistuu)
Tavataan! (Itsekseen, vellikattilaa liedeltä pöydälle hakien) Tavataan sitä taivaassa kerran… Luukaskin siellä vain veisaa enkelien parissa … ja enkelit kuuntelevat silloin ja kyselevät toisiltaan, jotta onkohan tuo se hurskas ja jumalaa pelkääväinen Luukas Filemon Koikale, joka noin korkialla äänellä veisaa, niin jotta muiden ääntä ei kuulukaan. (Ottaa lusikan seinän raosta ja ryhtyy kattilasta syömään) Onkin nyt oikea jouluvelli, kun vaan olisi … ja onkinhan sitä sitäkin… Sohvi!… Tuopas sieltä kaapista se puulasku! (Sohvi riennättää laskun. Luukas nuuhkasee ja ryyppää) Äh-häh! (Syö)
(Työntää vehnäsen likemmä)
Arvaatko sinä keneltä se on…
No-oo?
(Ujosti)
Ka Sohvilta!
Ka keneltäkäs se muulta. (Haukkaa vehnästä)
(Kainosti)
Ei keneltäkään… (Hymyilee) Mutta Sohvi se toki muistaa vehnäselläkin… (Luukas ryyppää) … Luukastaan. (Niiskuttelee maireasti)
Mutta nyt tulee Luukkaan olemuksessa yksi suuri sekasorto… Sillä nämä vellit ja viinat ja vehnäset eivät sovi yhteen, ne eivät ennusta hyvää säätä.
(Mairitellen)
Tuohan se Sohvi aina Luukkaalle… Onko se kystä vehnästä? (Istahtaa rinnalle)
Vehnänen on aina vehnästä … mutta… (Ryyppää)
(Kaikerrellen)
Niin… Sohvin vehnänen se on vehnästä.
(Muikistaa suutaan, jatkaa)
Mutta Luukkaan valmistusaika on nytkin kahdeksan vuotta ja kolme kuukautta ja neljätoista päivää. Sohvi… Pidä sinä muistissa, ja sano koska se aika on täytetty, niin silloin vie Luukas sinut rovastin eteen ja ottaa sinulta valan, että sinä olet kuuliainen niinkuin herralle ja niinkuin Saara. (Ryyppää. Juopuu. Hilkka menee nopeasti, ynseänä tuvan läpi kamariin)
(Lähestyy aivan kiini)
No olenhan minä niin kuin Saara Abrahaamilleni.
(Nousee)
Ei… Nyt näkee Luukas jo enkelien kuorot ja oman vaimovainaajansa taivaan astinlaudalla istumassa (Menee keskelle tupaa) … istumassa ja sormellaan Luukkaalle linkuttamassa ja hoputtamassa enkeleille, jotta nyt ottakaa harppunne ja pankaa puhdas paita päällenne, sillä mestari Koikale tulee … tietä pitkin juuri juhlallisesti astellen ja veisata hojottaen saapuu mest… mestari…
(Taputtelee poskelle)
Luukas… Sohvin oma Luukas…
(Pyörittää sormeaan otsansa edessä, juopuneena)
Nyt se pyörii jo kuin mylly … niin kuin mylly.
Mikä se pyörii?
Luukkaan päässä pyörii äly … korkea äly ja viisaus pyörii … niin kuin Pentti Akkimuksen mylly. (Lankeaa maahan ja nukkuu) Nyt mestari!… mes… mes…
(Tukee kaatuessa)
Sohvin oma kulta…
(Jatkaa)
Mestari nukkuu Aab… Aabrahaamin helmaan… Se pyörii … pyörii… Äly pyörii… (Kuorsaa) Krohoo!… Kro-hoo!… Kro-hoo!
(Tuo peitteen ja peittää sillä. Tyynyä pään alle pannen)
Niin… Nuku pois, Sohvin Luukas.
(Unissa)
Aabrahaamin helmaan. (Kuorsaa)
(Riisuu nukkuvan jaloista kengät, asettaa ne pankolle kuivamaan, tulee ja taputtelee Luukasta poskelle)
Niin… Sohvin … Sohvin oma Luukas. (Hyräilee Kalevalan sävelellä)
Nuku, nuku nurmilintu, väsy, väsy västäräkki —
(Pyörittää korvoa ulos ovesta, jatkaen)
Väsyppä, väsyppä västäräkki,
väsy, väsy västäräkki!
(Pentti kurkistaa ovesta, menee nopeasti tuvan läpi, kurkistaa kiireellä kamarin ovesta ja pistäytyy sitte Hilkan luo kamariin)
Kolmas näytös.
Myllyn yläkerta. Perällä notkuva lauta penkkinä. Viulu seinällä. Pentti istuu laarin juurella säkin päällä ja soittelee huuliharppua. Ovi oikealla. Vasemmalta vievät raput alas myllyn ratashuoneesen. Myllyn peräosa korkeampi, ja sinne vievät portaat.
(Tulee, säkkiä selässään kantaen)
Siinä olisi sitä jauhattamistakin. (Pyyhkii hihallaan otsastaan hikeä) Saakelin jykeitä ovatkin nää tämän vuotiset elot… Tuossa puolen tynnörin säkissä jo on kantamista. (Istahtaa säkin päälle) Kovastiko sitä vain jauhattamista riittää?
Onpa sitä ihan riittämään asti… Kun nyt vain se muu asia selviäisi hyvästi, niin johan tässä eläisi akallisenakin ollessaan.
(Kaivelee piipun periä)
No eikös se jo sen siitään rupea selkenemään … vai yhäkö se vain ennallaan olla jötköttää?
No johan se nyt on kumminkin paremmalle puolelle kallistumassa… Ukko Luukas kun makasi humalassa keskellä tuvan lattiaa, niin Hilkka sai olla rauhassa ja silloin satuin minä poikkeamaan tupaan ja sain toki siinä ukon nukkuessa rauhassa puhutella.
(Panee porot suuhunsa)
Mhyy… Ja eikö ukko herännyt?
(Mättää salvosta jauhoja säkkiin)
Ei… Mutta ei siitä vielä sen pitemmälle päässyt, kun Hilkka kainosteli… Mutta sanoi se toki jo jotta: ei hän tiedä… Niin jotta ei se ollut järkiään kielto.
Ka niinhän ne kaikki tytöt sen myöntymisensä alottavat… Sillä tavallahan se tääkin minun nykyinen akka sanoi sen suostumisensa.
Niinhän ne minullekin muutkin tytöt aina ensin sanoivat … jotta eivät tiedä… (Puistelee säkkiä) Ja nyt minä pyysinkin Sohvin tulemaan ja yritän sen kautta suostuttaa ukkoa.
Ka ainahan se akkakin tarvitaan näin naima-asiassa.
Ta-arvitaan… Mutta tuleppas niin otat sieltä ne myllyraudat pajassa korjataksesi… Vasarakin on jo niin tylsä, jotta ei ole enää millä kiveä teräväksi hakata. (Poistuvat)
(Saapuu Akun kanssa, molemmilla jyväpussit kannettavina)
Missäs se Pentti Akkimus nyt itse on, kun ei näy.
Jos lie alakerrassa. (Maistaa salvosta jauhoja)
Ei se siellä ole… Siellä on sillä tyttöjä nyt vähä tulisesti!
Jokos te pöngititte oven?
Jo… Salvan takana istuvat tään kylän tytöt. Nyt sen kun kylälle sana,
niin silloin on Myrkyltä kahvi- ja muutkin kekkerit pojille ja rapsut
Akkimuksen niskaan. (Riuskauttaa jalkaansa korkealle) Tiedätkö sinä
Aku, kun me toissayönä tappelimme Leppälahden poikien kanssa Jäppisen
Katrista, niin siinä vuoti vain yksi veri.
(Kenkänsä korkoa tarkastaen)
Kukas voitti?
(Kerskuen)
Ei oikeastaan vielä kukaan… Kaikki saivat selkäänsä niin jotta seipäät ryskivät. Ja ensi pyhänä annetaan tälle Pentti Akkimukselle, jos vain tavataan missä yöjalassa.
Eipä se hyväkäs tule semmoiseen paikkaan. (Hoilaa rehennellen, huonosti)
Tai, tai, tai, tai Taipalen ämmä!
Katkasi vasikalta vaivaisen hännän.
(Kädet housun taskuissa teikaroiden ja hieman kellistellen)
Mutta on sille tehty toinenkin jutku: Esa löysi sen tytöiltä saamat tupakkakukkarot ratashuoneen komerosta ja peräseinään riviin naulasi vehkeet Esa. Ja ei Akkimus tiedä mitään asiasta.
Se tulee… Mennään pois. (Poistuvat kaulatusten, hoilaa)
Martin Vappu hyvä tyttö…
(Jatkaa hoilausta ovessa mennessään)
vaan en häntä huoli ma…
(Palaa)
Siihen on taas tuotu jauhatusta. (Ryhtyy seulomaan) Malisen Pekka kun toi tuulettamatta ja selvittämättä nuo ryyniotrat… Vaikka heistä seulomalla erottaa nuo enimmät vihneet pois. (Seuloo laulaen)
Kaunihisti se mylly pyörii, itse mylläri seuloo, mutta kotona kammarissa oma kultani neuloo.
(Hilkka on tullut takaapäin, pysähtyy, ujostelee)
Voi kun koskee mun sydämeeni, kun on kaukana kulta, Sammuttaa ei ole voimaa mulla lempeni tulta.
(Hilkka pistää takaapäin tupakkakukkaron seulaan)
Hi… Hilkka!… Myllyäkö sinä tulet katsomaan?
(Ujona)
Myllyä… Ota siitä seulasta se!
(Tarkastelee kukkaroa, on iloinen)
Kylläpä tämä on korea… Tässähän on … yksi … kaksi … kuusi… yhdeksän … kaksitoista eriväristä tilkkua… Ei noin kaunisväristä kukkaroa ole vielä saanut kukaan poika… Tule nyt, istutaan vaikka tähän ison jyväsäkin päälle ja katsotaan tätä myllyä… No istuhan tähän.
No. (Istahtaa Pentin rinnalle)
Niin… Katsohan nyt tätä myllyä… Eikö tää ole hyvä mylly?
On.
O-on tämä… Tuolla alaalla on vielä ratashuone, mutta tämä yläpuoli se on myllyssä tärkeämpi, sillä tämä se jauhaa… Vai mitä sinä arvelet, Hilkka?
En mitään. (Nyppii esiliinaansa)
En minäkään… Entäs joko sinä nyt tiedät sen asian … josta silloin sanoit jotta et tiedä?
(Ujostellen)
Niin minkä?
Ka tään meidän naimisiin menon… Niin jotta joko se nyt päätetään kauppa?
(Kuiskaa, nostaen esiliinan suunsa eteen)
En minä tiedä.
No… Sittenhän se onkin selvä… (Lähenee) Kun sinulla ei kerran ole mitään sitä vastaan (Kietaisee kätensä vyötäisille)… Ota nyt pois tämä esiliina tästä tään suun edestä, jotta… (Vetää esiliinan suun edestä pois. Suutelee. Hilkka pyyhkii esiliinalla suunsa) Vaikka malttaisin minä toki olla sinua suutelemattakin vaikka miten pitkään… Niin kovasti minä sinua rakastan.
(Varovasti)
Mutta jospa sinä rakastat muitakin.
(Topakkana)
O-hoh!… Kuka sitä nyt monta rakastaisi yhtä aikaa!… tahi yleensä ketään, kun on kerran oma hellu niin kuin nyt sinä minulla… Eikö suudella vielä?
Väittääpä se jo…
Ka onpa tätä tavaraa… Mitä tästä säästää. (Suutelee)
(Vastustellen)
Jos kuka vielä sattuu tulemaan!
No nytpä tää elämä alkaakin sitten jo vakiintua, kun nyt on tämä pääasia selvä…
(Ovelta)
Sanoi se Sohvi joutuvansa nyt… Se on jo tulossa. (Poistuu)
(Hätäytyen)
Sohviko… Nyt jos se näkee… Mistä minä menen!
Ka mene!… (Jouduttaa) Käänny siitä sen halkopinon taitse ja sitten siitä aitoviertä myöten, niin se ei satu. (Yksin) No nythän tämä elämä jo alkaa luistaa kuin tuo puhtaan viljan seulominen… Kun vain ukon lupa saadaan, niin kaikki on voita ja vehnäistä… Ka!… Sohviko se on?… Mitä sitä kuuluu? (Sohvi nyppii nenäänsä epäluuloisena ja rykii) Niin jotta kuuluuko sitä Sohville oikein mitä parempaakin?
Ka mitäpäs sitä kuuluisi… Luukas käski kysyä, jos hän saisi tähän säkkiin huttujauhoja.
No tokihan niitä saa!… Kun sitä muuta olisikin niin paljon antaa kuin huttujauhoja, niin ei sitä köyhyyttä maailmassa enää olisikaan… Tästä saat valmiin pussillisen ihan parasta ruishuttujauhoa… Tulehan nosta tätä säkkiä peräpuolesta apuna tuonne ylös. (Kantavat säkkiä) Ja saisithan sitä sinäkin tästä muutaman tynnörin näitä liikoja eloja, jos vain olisit viisas ja pitäisit vähän minunkin puolta sen ukko Luukkaan edessä … etkä yksin omaan sitä Myrkkyä avittaisi… No olkoon siinä säkki… Vai mitä sinä arvelet Sohvi?
(Istahtaa säkille. Yskii)
Tuo yskäkin kun vaivaa!… vaikka on keskikesä.
(Istahtaa viereen)
Eikö niin, Sohvi?
Mitä?
Jotta rupeat avittamaan minua siinä Hilkan asiassa, niin saat palkaksi ruista.
Enpä minä häntä vielä tiedä … enkä osaa sanoa.
(Tarttuu varovasti esiliinaan)
No minkätähden sitä nyt ei tiedä, Sohvi. (Vetää hiljaa esiliinasta) Tietäähän? (Leikkiä puhuen) Sohvista saisikin niin mukavan emännän, kun kellä olisi talo.
Elä revi esiliinaa! (Vetää takaisin)
No mitä se nyt Sohvi leikittelee joutavia (Vetävät leikillä) Rupea vain pois minua auttelemaan, niin minä annan ruista minkä vain ilkeät ottaa… No, Sohvi.
No … esiliina repeytyy…
(Leikillä)
Eikä repeenny… Eihän?
(Nousee)
No… Jos otria annat kanssa tynnörin, niin…
(Ihastuen)
No vaikka kaurojakin toki saat… En minä turhilla tingi… Kunhan vain saat ukon suostumapäälle.
No… Kunhan minä nyt ajattelen … niin vaikka tuota nyt auttaisikin…
Missä se on se huttujauhosäkki?
Tässä… Minä nostan valmiiksi selkään… No… Mene siitä pihan kautta, niin ei ole aita noustavana. (Sohvi poistuu säkki selässä. Pentti yksinään) Saa nähdä minkä käänteen asiaa nyt saa, kun on akka asialla. (Hankaa oikealla jalallaan vasenta säärtään) Säärtäkin kutkuttaa… Merkinneeköhän mitä hyvää. (Junnus tulee) No mitäs sinulle nyt?
Eipä tässä entistä enempää… Soikkelin pässi vaivattu kun äkkiarvaamatta päkätä muksautti, niin ihanpa oli ottaa noihin istumalihaksiin. (Maistaa jauhoja) Hyviä jauhoja… No mitäs se Sohvi?
Ka mitäs se!… Paljasta hyvää. Sanoi miettivänsä asiaa.
No sittenpä se olisikin alulla, kun ei olisi ruvennut pelaamaan tää myllypaikan omistaja … Simpson Hirmu.
Hirmuko?
Niin… Vaikka eikö tuossa oikeastaan lie itse Myrkky takana vänkäämässä.
Niin jotta mitä?
(Ottaa mällin poskestaan)
Ka sitä vain, jotta se aikoo myödä tämän jokirannan Myrkylle ja Myrkky on uhannut revityttää tään myllyn. (Viskaa mällin ulos) Ne kyläläiset tässä juuri tiesivät jututa.
Elä nyt, paholainen!… Vaikka johan minä siitä kuulin ja arvasin. (Raapii niskaansa)
Se olisi sinulle koko rapsu, se myllyn repiminen.
No mutta onpa minulla siinä toki jo puntti varustettuna, jotta jos tiukka tulee, niin antaa vain huhkia!
(Istahtaa ja ojentautuu, että saisi piipun taskustaan)
Mhyy… Vai on sinulla toki sitä vastaan puntti.
On… Ensiksi se Hirmu, jonka tämä ranta on, on onneksi toki akkansa hame-vallan alla, niin jotta minä voin sen eukon kanssa puhua. (Lakasee myllyä) Ja siksi toisekseen on sillä Pekka Sallisen leskellä rahoja sen verran, jotta voi siltä viime tingassa pyytää lainaksi… Se leski tuleekin tänne kohta jauhatustaan tuomaan, niin sitten ottaa asian puheeksi.
Mhyy!… Vai on sillä entisen Sallisen akalla rahoja. (Ottaa tulitikun)
O-on… Ja vaikka nyt menisit varalta sanomaan sille Hirmun eukolle, jotta kävisi täällä myllyssä… Sano jotta täällä on asiaa.
(Sytyttää piippunsa)
Ka pistääntyy häntä akan puheilla käväsemässä. (Lähtee)
(Yksin)
Pahan hengen Myrkystä minkä riesan heitti … vanhasta puolivaivaisesta ukosta!… (Kohentaa housujaan kauluksesta nostaen) Mutta tulipa vaikka mikä, niin Hilkasta minä en luovu, kun olen kerran rakastunut… Menkööt vaikka kaikki myllyt ja jokirannat, niin kyllä minä sittenkin akkani elätän. (Laila saapuu takaa, lyö huivilla) Ka… Laila!
Onko se jo valmis … se meidän otraryynipussi.
Oo-on… Sitäkö sinä tulit hakemaan?
(Hämmentelee jauhosalvoa jauholapiolla) Sitä… Miten valkeita jauhoja.
(Menee viereen oikealle puolen seisomaan. Alkaa vehkeilynsä)
Oo-on ne hyviä jauhoja… Maistappas miten ovat makeitakin suoraan kiven välistä tulleina. (Tarjoo kädestä jauhoja. Laila lipasee niitä kielellään ja pureksii) Eikö ole hyviä?
O-on… Kenenkä ne ovat?
Ka Samulisen Pekan. (Hiivittää kättään vyötäisille. Puhuu yhä leikkisämmin, vehkeillen) Hyviä ja valkeita jauhojahan ne ovat… Vai mitä, Laila?
(Uhkaa leikillä jauholapiolla)
No!… Tuosta minä annan!
(Likistää lujemmin)
Ka sepä on jauhoäyskäri. (Leikillä) Onko teillä, Laila, jauhoäyskäri?… Laila! (Laila hankailee kuin ajatuksissaan lapiolla salvon kulmaa) Kuulehan, Laila … kun minä sanon.
Etpä sinä rakasta kuitenkaan…
Minäkö!… No kukas se sitten rakastaa, jos en minä!…
(Hyräilee kuin itsekseen, ajatuksissaan)
Enkä minä rakasta uskotonta, jolla on helluja monta.
(Pentti yhtyy)
En toki voi olla lempimättä.
Voi mua onnetonta.
Prtuu!… Mihinkä sinä ajat?
Ka tähän myllyyn!
(Hätäillen)
Voi… Kuka se on. (Katselee pakotietä) Jos se näkee kun tulee!
Myllyyn piru tulee. (Kiirehtien) Mene vaikka tästä alas ratashuoneesen ja sieltä alaoven kautta ulos… Tästä… Siitä portaita myöten… Ja sitten avonaisesta ovesta ulos. (Sulkee luukun)
Joko ne kauran survonnaiset ovat hienot?
Jo… Ne ovat siellä survinhuoneessa… Mennään sieltä ottamaan. (Menevät)
(Saapuu Hirmun kanssa)
No niin kuin sanon, niin tuhat markkaa lyön pöytään paikalla tästä koskirannasta ja hyvät viinaharjakkaiset juotan kaupan päälle… Se on iso raha kuule, Hirmu.
(Kehuskelevan eleillä)
Mutta iso on koskikin… Siinä koskessa sitä tuota vettä menee vähä toinenkin tippa vuoden pitkään. Kevättulvillakin kun menee paholaisen hyväkästä, niin se vain silmissä vilisee; niin jotta on yksi veden vilinä.
No kymmenen markkaa lisää … oli menneeksi, kun sinä niin tingit!… Ja nyt lyö kättä. (Äänettömyys. Ärsyttääkseen) Vai pelkäätkö sinä tässä yhdessä kosken kaupassa akkaasi?… Kun et uskalla päättää.
Akkaako?… Hirmun talossa ei pelätä akkaa, sillä siinä talossa (innostuu) siinä talossa, kuule Myrkky, on tällä miehellä semmoinen valta jotta siinä eivät akan sormen kynnetkään uskalla kasvaa miehen luvatta … eikä akka uskalla vanhetakaan, ennen kun pyytää mieheltään luvan.
No mitäpäs siinä sitten muuta kun että lyödään nyt akkavalta nurin. (Tarttuu käteen) Lyödään kättä noin jotta rojahtaa!… (Lyö kättä) No joko tuo nyt ottaa ja pitää.
No jos vain hinnoilla sovitaan, niin akka ei ole esteenä tään pojan tiellä… (Rehennellen) Niin Myrkky… Jos sitä vain hinnalla sovitaan, niin lähdetään vain sen miestä väkevämmän kanssa puoliamme pitämään ja siinäpähän sitten kauppojakin hieroo.
(Lähtee)
No … täss' on poika vaikka mihin peliin!
No nyt on nekin jauhot annettu… (Tarkastaa laaria) Vieläköhän siellä on miten paljon jälellä. (Asettelee laskinta) Joutaapa heitä valua vähä huntturimmalta, niin loppuvat välemmin ja pääsevät toisten elot vuoroonsa. (Sirkka tulee pussi selässä) No siinähän se Sirkkakin on!… Myllytystäkö sinä tuot?
(Heittää pussin maahan)
Mylly… (Iloisesti, vehkeillen) Mutta ne pitää joutua vielä niin jotta minä saan samalla tiellä viedä ne kotiin.
(Puuttuu leikkiin)
Niinkö ne nyt pitää sukkelaan… (Puistelee housun lohetta) Onko se nyt hutturyynistä niin kiire!
(Ilakoiden)
No on se… Ja ne pitääkin tulla hyviä ne ryynit, niin jotta niitä voi syödä. (Ottaa erään nuoran)
(Alkaen yhä leikkisämmin puhua)
No pitääkö ne nyt tulla niin hyviä, jotta ei niistä keitetty huttukaan pohjaan pala? (Lähestyy)
No pitää kyllä!…
(Jatkaa leikkiä)
Pitää kyllä!… Mikäs se se on?… Se joka on Sirkan kädessä.
Nuora… (Mutkistaa leikillä) Ikään kuin ei nyt näkisi!
Nuoraa. (Tarttuu nuoraan) Onko tää nyt mikä nuora… Paljas köysihän tämä on. (Vetää hiljaa)
Eipäs… Nuorapas on. (Vetää peräytyen)
(Seuraa mukana)
Köysipäs on. (Vetää)
Ei saa vetää.
Tätäkö nuoraa? (Vetää)
Tätä kyllä… (Vetävät kovasti) Ei saa vetää nuoraa … ei saa … ei saa … ei saa. (Nauraa)
(Matkien)
Ei saa … ei saa … ei saa. (Kietasee äkkiä hellittäen nuoran Sirkan ympäri) Vai ei saa. (Kietoo itsensä yhteen köyteen) Vai ei sitä saa!… Vai!…
(Näön vuoksi)
No ei… tahi minä huudan… Minä huudan. (Nauraa)
(Matkii)
Hi-hi-hi-hi-hi-hi!
(Tulee piippu hampaissa)
Nuoraako te leikitte?
(Säikähtää)
Voi!… Junnus! (Koettaa selviytyä nuorasta) Päästä pois!… Päästä sukkelaan … tahi … voi.
(Selvitellen)
No… Ka… (Junnukselle) Nuoraa… (Sirkalle) Ka… Eipä tässä mitä… Junnuspa tämä vain oli. (Selviytyvät) No nyt.
(Uhkaa ikään kuin suuttuneena lyödä)
Mokomakin!… Kun nuorittaa!
Ka! (Raapasee ohimoaan)
(Suuttuvinaan ollen)
Hyi!…
Se Hirmun eukko tulee… (Ottaa lapion) Tulin tuota lapiota hakemaan. (Poistuu)
(Etsii hätäillen piilopaikkaa)
Minne minä menen… (Hätäytyy) Mitäs sinä nuoritit!
Sirkka… Sirkk…
(Lyö huivilla, jatkaa)
Ja etkä aikanaan päästänyt.
Sirk…
Suutun kyllä.
(Kiireellä touhuten)
Mene … mene … tästä tänne ratashuoneeseen … ja sieltä sitten ala-oven kautta pihalle ja sitten tulet takaisin kuin ei mitään olisi. (Yksin) No kaikenlaista kiirettä sitä pitää tässä myllytyössä sattua.
(Saapuu, pyyhkii kengänpohjiaan lattiaan)
Tämäkö se nyt on se sinun myllysi?
Ka tämähän se.
No en minä pahempaa vielä ole nähnyt! Kun seipään kanssa näet sai hosua, jotta sai sen Soikkelin pässijurikan pois takapuoltaan vahtimasta… Ei tiennyt milloin se olisi muksauttanut… (Silmäilee) Onhan tämä hyvä mylly!
Onhan tämä… Kyllä tämä rannanomistajallekin rantavuokrat maksaa… Ja olisihan täällä peremmällä tätä lautaakin niinkuin penkkinä painaa.
(Menee istumaan)
No onhan sitä tästä myllystä kylällä sitä puhetta jauhettu. Sitä nyt on jauhettu jauhamasta päästyäkin ja ei siinä vaan jauhaminen ole sittenkään kesken loppunut. (Istuissaan lautaa notkutellen) Onpa tässä retkuva penkki.
(Istahtaa viereen)
Onhan tämä … jotta saa näin vaikka kiikkuakin … jos niiksi sattuu. (Kiikuttaa)
(Kiikunnan tahdissa lekkuessaan, kädet ikäänkuin koholla)
Sepä … sepä … sepä!
Kiikuttaahan tämä… Ja varmemmassa tallessahan ne olisivat teidänkin isännän rahat, jos olisivat tässä maassa kiini, kuin jos möisi maan Myrkylle… Irtonaiset rahat tahtovat aina olla kärkkäämmät menemään.
(Oudostuu)
Myöpikö?… Täänkö maan?
Ka niin… Eikö se ole vielä lupaakaan emännältään kysynyt?
(Lyö reiteensä)
Tuo ukon paholainen, kun rupeaa omin neninsä seläntakana jo juonittelemaan!… Vaikka minä olen hänelle sanonut, jotta: sinä Hirmu et saa ilman minun lupaani yrittää tulla autuaaksikaan!…
Semmoisiahan ne naimisissa olevat miehet ovat … vehnäsiä!… Niin kuin nyt tämäkin Simpson!
(Nousee)
Mutta siitä pitää tulla tenä. Siitä kaupasta ei tule mitään ennen kun kirjat ja rotokollit ovat käyneet minun käsieni läpi ja joka paikassa on minun puumerkkini. (Puistaltaa hamettaan) Hamekin kun jauhottuu tuommoisessa jauhontomussa!
(Kumartuu hametta puistelemaan)
Ka joudanpa minä tässä puistelemaan. (Puistelee edestä) Niin jotta paras se olisikin, jos emäntä nostaisi siinä asiassa tenän, kun on kerran emännälle valta uskottu, niin olisivathan nekin rahat kuin pankissa. (Puistelee takaa) Ja jos niikseen tulisi, niin voisihan tästä ajan kanssa maksaa isännälle täänkin vesioikeusvuokran, kun tässä tulot lisääntyvät ja pääsee oikein jaloilleen… Onkohan se alushamekin jauhossa!
(Silmät suurina)
Mitä? (Tukistaa leikillä)
Ka … muutenhan minä vain kysyin. (Vetelee hametta helmasta alas, oikoen sitä muka) Tää mylly kun on niin tuhoton pöllyyttämään, jotta se tupruttaa kaikki alushameetkin täyteen!
(Syyhyttää kupeitaan, jatkaen omaa puhettansa) Jos vielä Hirmu saisi tietää semmoiset puheet… Joka on akastaan niin äkäinen kuin mörkö.
No senpä vuoksi sitä emännän sopisi vuorostaan pitää häntä tiukalla nyt tässä kosken myöntiasiassa, eikä antaa joutua Myrkyn petkutettavaksi. Ja kyllähän minä sitten aina emäntää muistaisin näissäkin myllytysasioissa, jos estäisi sen Myrkyn metkut.
Paljonkos se Myrkky antaisi?
Ka ei kun tuhat markkaa…
(Hinnan suuruudesta oudostuen)
Antaisiko se tuhat markkaa? Tästäkö paljaasta rannasta?
Mutta voinhan minäkin ottaa lisämaksua niskaani, niin jotta lyö yhteen … ja vielä hyvässä lykyssä menee Myrkystä ylikin.
(Itsekseen)
Ihan tässä on koko pää ihan sekaisin. (Pentille) Minäpä juosta pinkasen sen ukon etsimässä kynsiini ja otan sitä niskakarvoista kiini, koko mokomaa Simpsonia, ja sitten laitan sitä myöten sanan miten on asia reilattu. (Ovessa) Jauhattaa sipaise nyt sillä aikaa ne ryynin paholaiset. (Menee nopeasti. Junnus tulee ovessa vastaan, tuoden lapion takaisin)
No?… Mitens se veteli?
Ka ei mitään… Se jäi vielä vähä avonaiseksi, mutta en minä nyt vielä tähän ensi hätään kuole. Onhan se vielä toki Sallisen leski jälellä.
Ka onhan se. (Poistuu. Hilkka tulee ovessa vastaan) Ka tässähän tää on
Hilkkakin.
Hi-ilkka (Katsoo pitkään, seisoo vastatusten hymyillen, Hilkka ujostelee, Pentti raapii korvallistaan) Saakin tässä yksinään istua töröttää pitkät päivät. No on tää toki ilo, jotta tulit. (Hilkka nostaa kainostellessa röijynhelmaa, ikään kuin suutaan pyyhkiäkseen) Istutaan vaikka tähän rappusille.
Ka istutaan. (Istuvat)
Rakastatko sinä Hilkka minua?
Ka rakastan.
No niin se pitääkin … niin on toki joku, joka minua rakastaa ja muistissaan pitää… Vai mitä, Hilkka?
Ka ei mitään.
No otappas täältä nutun taskusta sitten… No ota, ota… Sinua vartenhan ne ovat kuitenkin.
(Ottaa taskusta rinkeliä)
Suur kiitosta! (Haukkaa rinkeliä)
(Ottaa toisesta taskustaan)
No syödäänpäs nyt sitten tässä yhdessä tätä rinkeliä. (Purasee)
No syödään. (Syövät)
Eikö tämä ole hyvää rinkeliä?
On.
Onhan tämä… Ota vain kaikki mitä siellä taskussa on… No… Ota ota!
(Ottaa)
No!
No… Ota vain kaikki
Jopa tää välttäisi.
Ota, ota vain… No!
No. (Vetää taskusta esiliinan) Esiliina!
(Hämmästyy)
Katsoppas todellakin … kun löysit. (Itsekseen) No nyt tuli perhana.
Onko tämä Kaisun?
(Topakasti)
Kaisunko? O-hoh… Sinua vasten ostin … niin annoin itsesi ottaa… Mitä minä nyt Kaisun esiliinoista pitäisin… Eikö tämä ole hyvä esiliina?… vaikka siitä on tuo nauha katkennut … uusihan se silti on. (Syleilee vyötäisiltä) No, Hilkka!
(Ujosti)
Mutta jospa sinä rakastat muita!
No … hyvänen aika! Ketä muita minä nyt voisinkaan rakastaa!… Eihän nyt toki niin tuhmaa tyttöä olisikaan, joka minusta huolisi. Uskotko nyt?
Niin … jos et rakasta muita, niin sitten uskon.
No en rakasta. Se on varma.
(Ulkona myllyn takana)
Vai tässä se sitte on se mylly.
(Juoksee pois)
Voi… Isä… Jos kysyy niin elä sano, jotta minä olin täällä.
En … en… Kuule … kuule… Tuo esiliina. (Työntää esiliinamytyn Hilkalle) Ja tule sitten! (Yksinään puuhaillen työssään) No nyt se tulee itse pää-ukko, ja Kaisun esiliinan pahennus kun oli sotkea jo koko asian ja älyn!… Mikä hänet uneuttikin taskuun! (Vetää jyväsäkkiä takaperin kulkien) Mutta eipähän niistä tytön hylyistä näy vaan malttavan pitää kynsiään erossa … nyt jo kun ei ole vielä häitäkään pidetty. (Luukas saapuu, pysähtyy ovensuuhun juhlallisesti nuuskaamaan) Ka… Mestarihan se toki tuli!
(Silmäilee myllyä)
On tämä iso ja korkia mylly … iso ja korkia mylly.
Onhan tämä… Ja hyvää ryyniäkin jauhaa… Tässäkin kun on pussissa tätä ryyniä, niin se on kuin olisi joka ryyni erikseen sorvattu.
(Työntää ryyniä täysin kourin taskuihinsa)
Hyvää … hyvää ryyniä jauhaa mylly… Mylly jauhaa ja me ihmiset syömme, mutta viljan kasvu tulee korkeudesta.
Ka sieltä … ei suinkaan se muualta.
(Lyö olalle merkitsevästi)
Noo … ja… Onkos sinulla muuta?
On toki … mestarin varalta. (Hakee viinalaskun) Ihan on erityisesti mestaria varten keitetty ruunun omassa viinarännissä. (Antaa laskun) Ja moneen kertaan puhdistettua on.
(Nuuhkasee ja ryyppää sekä pyyhkii suunsa nutun hihalla)
Ja sitten?
No sittenpä siinä ei ole muuta, kun jotta mestari vaan pysyy siinä entisessä sanassaan, niin pitää räväytetään ne häät.
(Nuuskaa näppiään)
Mestari Luukas on kyllä sanassa pysyvä ja sanaan kiintynyt mies, mutta sinun myllysi horjuu…
(Topakasti)
O-hoh!
(Juhlallisemmin)
Mylly horjuu, sillä kun Myrkky hieroo kauppaa Hirmun kanssa, niin silloin horjuu mylly.
(Topakasti)
Mutta entäs Hirmun emäntä! Ja siksi toisekseen jos tiukka tulee, on se minullakin vielä lujempikin puntti… Niin jotta myllyn pitää pysyä!
(Päättävästi)
No… No… Niinkuin sanottu, on Luukas Koikale sanan mies: Jos siis mylly horjuu, niin on (nuuskaa) silloin on miehen aviollisuus lykätty herran käteen, eikä hän saa enää kurottaa katsettaankaan mestari Koikaleen ainoaan tyttäreen… Ja mikä on puhuttu, se pitää. (Lähtee nopeaan nuuskaillen)
(Yksin)
No jokohan tuosta Myrkystä lykkäsi semmoisen vastuksen, että ei enää selviä. (Kaivaa sormellaan korvaansa) Ja mikä lempo siinä on, jotta noita toisia tyttöjä saadessa ei ole ollut mitään vastuksia, mutta tästä Hilkasta, jota rakastan, on… (Pyyhkii sormensa housuihinsa) Mutta tottapa se silloin onkin se oikea … kun se jo ottaessa niin tiukalla pitää. (Katsoo oveen) Ka sieltäpä se toki Sallisen leski jo tulee säkkineen. (Järjestelee myllyä) Mutta vähättelen minä kaikesta muusta, jos en vaan Hilkkaa saa.
(Tulee iso säkki hartioilla. Viskaa säkin maahan ja ähkii)
Ihan oli näet tuo … tuo … tuo selkä katketa tuon säkin alla…
Selkäkö katketa?… Mutta kylläpä onkin iso säkki… Tynnörin säkki ihan!… Olisihan täällä perempänä puutakin, jotta istua.
(Lähtee kohoamaan huohottaen)
On … on sitä kantamista, kun ei ole miestä … miestä talossa… Ihan näet tuohon sydänalaan otti! (Istahtaa painellen sydänalaansa) Meneeköhän tuo enää ohikaan … tää rinnan ahdistus.
(Istahtaa viuluinensa viereen)
Meneehän se toki näin nuorella leskellä kuin Maija, yksi rinnan ahdistus… (Soittelee) Vaikka kyllähän siinä semmoisessa talossa menisi sekin isäntä, jos olisi … kun kerran emäntäkin on. (Lähenee soittaen hiljaa)
(Ujostuu)
Ja tuotakin polvea näet syyhyttää!
(Toistaen)
Menisi siinä isäntä emännän lisänä; niin sitten olisi kokonainen pere.
Mhyh!… (Hartaasti) Kukapas se enää tästä vanhasta huolisi!… Kun niitä on nuoriakin.
Onhan sitä aina huolijaa… Ja eikös siltä Sallis-vainaajalta jäänyt puhtaita rahojakin! (Soittaa hiljaa)
(Hurskaammin, tunteellisena)
Jäihän niitä Pekka vainaalta… Kunpa vain olisi hänen sielulleen sitten armollinen.
Ka minkäs tähden se ei ole… Ja olisihan tässä minullakin jo tuo varma elämisen alku, kun sattuisi semmoinen rakastava leski, joka vaikka lainaisi sen verran, jotta saisi ostaa tämänkin rannan ja vesivoiman ominaisekseen… Mikä hätä tässä silloin olisi eläessä.
(Hartaasti, nyökyttäen)
Ka ainahan se herra lähettää ystävän joka tuo avun.
(Panee pois viulunsa)
Ka lähettäähän tuo muille… Miten hän sitten ruvennee minusta huolehtimaan. (Siirtyy likemmä) Tää on hyvä lauta kiikkumaan. (Kiikuttaa)
(Ujona)
Mitäpä tästä vanhasta enää kiikuttelee … ei se siitä enää nuorru.
(Pujottaa käsivartensa vyötäisille)
Eihän se… Mutta joutaapa tässä joutessaan.
(Kumartuu syrjälleen Pentin syliin)
Niin… Mitä hänestä nyt enää … vanhasta raadosta.
(Kiikuttaa, Maijan pää polvella)
Niin jotta kun nyt on sinullakin niitä liikeneviä rahoja, niin lunastetaan tämä ranta pois, ja tottapahan sitten mylly aikanaan rantansa maksaa. (Silittelee päätä) Sillä rehellinen mieshän minä olen maksamaan näissä raha-asioissa… Vai mitä?
(Kohottautuu, pyyhkii esiliinallaan silmiään)
Kuka sitä nyt osasi kotoa lähteissään arvata, jotta tästä tämmöinen tulee… Kun on vielä lesken sängynkin makuu kahta viikkoa vailla. (Itkee)
(Lohduttaa)
No mitäs tuosta nyt suree!… Onhan sitä vielä aikaa maata loppuun, kun saa tämän myllyn ensin veloista vapaaksi.
Ka onhan niitä siellä muutama tuhat… Luoja häntä Pekka rukkaa vaan armahtakoon, kun osasi puuhata ja säästää!
Prtuu!… Myllyynkö sinä menet!
Myllyyn…
(Säikähtäneenä)
Herra isä siunatkoon… Ihmisiä tulee… (hätäilee) ja minulla kun on vielä lesken sänky kesken makuun!
(Touhuten)
Mene … mene … mene tästä portaita alas … ja sieltä ratashuoneen ovesta… No… No! (Maija laskeutuu. Yksin) No nyt se asia jo menee kuin voi kuumilla kivillä… Juoksen avaamassa vesiluukun enemmän auki. (Poistuu juosten)
(Kirves olalla)
Eipä sitä Pentti Akkimusta näykään täällä… Kaikki kylän akat ovat tänä päivänä kateessa, kun pojat ovat salvanneet ne tuonne ratashuoneeseen ja nyt Myrkky juoksuttaa miehillä sanaa talosta taloon, jotta tietävät miehet tulla selkään antamaan… (Niistää nenänsä) Arvelin varottaa Penttiä, jotta päästäisi akat pois ennenkun purkuilma tulee.
(Myös kirves olalla)
Vai siellä ne ovat kylän akat.
Siellä… Mutta tottapahan päästää itse…
Tottapahan. (Lähtevät)
(Mennessään)
Totta … tottapahan päästää akat, kun tiukka tulee.
(Palaa, puistelee housujaan)
Olisi tässä jo vähän tätä itseäänkin putsattava ainakin näistä enimmistä pölyistä, kun nyt jo asia alkaa reilautua.
(Tulee lyhkäistä penkkiä kantaen)
Toin tuon jakun, jotta saa istua ja huoahtaa. (Pyyhkii helmallaan penkin) Nuo enimmät liat vain pyyhin siitä pois. (Istahtaa) Kun tulikin vari. (Pyyhkii kämmensyrjällä suunsa) Eivät nuo ilmatkaan jo kylmene.
(Istahtaa rinnalle)
No?
No se on ennallaan asia… Myrkky juonittelee, mutta sinun puolellasihan minä yhä olen.
Eipä siinä sitten Myrkky enää pitkältä potki… (Tarttuu esiliinaan) Ja ole sinä vain minun puolellani, niin kyllä minä aina muistan. (Nykäsee esiliinasta) Sohvi… (Sohvi pyyhkäsee suunsa toisella kädellään) Sohvi hoi… Vai mitä? (Tarttuu sormikoukkua vetämään)
(Ikäänkuin hyvillään)
Ei saa vetää … tahi minä sanon Luukkaalle…
Saa sitä nyt toki tätä sormikoukkua. (Vetää)
(Huutaa myllyn takana)
Kuka jumalaton se pitää irti vihaista pässiä, joka tämmöisellä salakavaluudella hyökkää.
Herra siunaa… Jos Luukas nyt näkee. (Hätäytyy)
(Jouduttaa)
No… Tästä ratashuoneen kautta… (Sohvi laskeutuu) Ja sitten aitoviertä myöten. (Menee keskelle myllyä) Yhä tämä vain paranee.
(Tulevat juosten, kukkia käsissä, huivit toisissa)
Pentti… Pentti! (Hälisevät) Nyt, Pentti…
(Hokien, tapaillen sanoja)
No … no … no… Tämäpä nyt vasta… Tämäpä nyt.
Nyt Pentti! (Panee kukan napin läpeen)
(Yrittelee)
No!.. Mitä ihm…
Ja minä! (Kukittavat)
Ja minä!
Ja minä kanssa!
(Tapaillen)
No … eihän tässä nyt… (Raapasee päätään) Kun kukittavat koko nutun … ja kaikki ryntäät.
Nyt tanssitaan!
Tanssitetaan Penttiä.
Tanssitetaan … tanssitetaan!
(Hökerrellen)
Enpä minä … kun minä jo…
No mitä siinä… (Matkien) Kun minä jo…
No kun minun ei enää kävisi laatuun niinkuin ennen … nimittäin rakastaa…
(Lyövät huivillaan)
Voi, voi! (Nauravat)
Ihan totta.
(Lyövät taas)
Vai ei kävisi! (Ilvehtivät)
(Yrittää)
No … kun!
No… Suu kiini jo. (Tarttuu käteen) Tanssimaan… Nyt… Tanssitaan. (Tanssivat laulaen)
Mylly seiskoon, kun ma armasta hetken tanssitan. Heippa rallaa! Nautin onnesta, aina varmasta, jalka tanssissa kun nyt tallaa.
(2 säettä kerrataan. Pentti nostelee tyttöjä)
Kun sa hoitelet lemmen tultani, ei oo talvea, eikä hallaa, vaan kun saan minä oman kultani toist' en lemmi ma. Heippa rallaa!
(Kertaavat. Aisakello soi)
(Säikähtävät)
Voi… Posti!
Jos se tulee tänne!
(Huudahtaen)
Ratashuoneen kautta.
Ai todellakin! (Syöksyvät alas ratashuoneeseen)
(Raapii päätään)
No… Eiköhän tämä ollut se viimeinen elikkä maailman lopun tanssi! (Riemastuu. Hilkan nähden) No… Hii-iilka!… Oma kulta. Mennään perälle istumaan.
Mennään. (Menevät. Istahtavat)
No mitenkäs sinä pääsit?… Niin jotta eikö se vihainen pässi päkännyt?
Ei… Minä pääsin postin kärrissä.
No se oli hyvä… Se on niin julma päkkäämään se pässi. (Riisuu toista kenkäänsä) Ruistakohan lie mennyt kenkään, kun se painaa jalkaa… Karistan heidät sieltä pois. (Karistelee) Rukiin jyviäpähän on! (Panee uudelleen jalkaansa) No puhutaan nyt Hilkka siitä rakkaudesta… Minä vain vetäsen tämän kengän jalkaan… No.
(Kierrellen)
Ka ei mitään…
(Leikkisänä)
Eikö mitään?… Minkä tähden ei mitään?
Ka jospa sinä hyvinkin rakastat muita!
(Kuin hämmästyen)
No … hyvänen aika… Miten sinä nyt semmoista, kun minä kerran sinua tässä näin totuudessa kosin! Ja näethän sinä itsekin, että eihän täällä ole koko myllyssä ketään muuta kuin minä ja sitten sinä.
Niin … mutta kun ne puhuvat.
Niin mitä?
Jotta ratashuoneessakin on…
(Varmana)
No se nyt on hiton vale… Ratashuoneessa ei ole muuta kuin paljaat rattaat ja ovet on auki. Enkä ole nytkään koko ratashuoneen oveakaan avannut, en koko pitkään päivään. (Leikiksi pannen, kiikuttaa) Annahan kun minä kiikutan… Kiikun … kiikun … kiikun … kiikun!
Voi … isä!
(Luukas saapuu, panee silmälasit päähän, rykii)
(Riennättää Luukkaalle viinalaskun)
No nytpä se tää mylly ei enää horju… Se tää Sallisen leski lupaa uskoa sen verran rahoja lainaksi, jotta voi ostaa omaksi koko kosken… Ka tässä olisi niinkuin tätä…
(Ottaa laskun)
Vai lupaa Sallisen leski … vai lupaa se!
Lupaa.
Mutta nyt ilmestyvät Luukkaan otsalle entistä ankarammat rypyt, sillä (nuuhkasee laskun suusta) sillä kylä kertoo että sinulla on ratashuone täynnä niitä, joiden kanssa olet sanaa ylenkatsonnut ja pahuudessa vaeltanut… Onko se totta?
(Topakasti)
Sekö?… Se on hiton vale!
(Varottavasti)
Pent-ti.
No vaikka mentäisiin katsomaan, niin en ole nenääni pistänyt koko alakertaan!
(Jyrkästi)
No hyvä!… Me menemme katsomaan. Ja kukali me sieltä löydämme yhdenkään naissielun, sikäli on avioliiton aikomuskin mestari Koikaleen tyttären kanssa lopussa.
No mennään vain!
(Ryyppää laskusta)
Siis… Siis Hilkka, käy matkaan! Me laskeudumme ratashuoneeseen! (Laskeutuvat) Sillä mestari tahtoo kaikesta selvyyden.
(Laskeutuessaan)
No nythän nähdään kuka se valehtelee, minäkö vai kylä!
Neljäs näytös.
Ratashuone. Perällä pyörii vesiratas. Oikealla ovi. Vasemmalta tulevat portaat. Mahdollisesti muitakin rattaita. Ylös ratasaltaan lautaan on naulattu riviin Pentin tupakkakukkarot ja pari sukkia. Kaikki sinne laskeutuneet naiset ja joukko edellisiä on koolla istuen tai seisoksien naamat happamina, mikä missäkin. Jotkut tytöt supattelevat keskenään.
(Itsekseen)
Hyvä isä sentään… Mihin ihmisen piti joutua. (Äänettömyys)
(Haukottelee)
Tuokin sukkanauha pääsee. (Korjaa sukkanauhaa. Äänettömyys)
(Peitellen häpeäänsä)
Mitenkäs se tää Sohvi jaksaa.
Ka luojan kiitos! (Äänettömyys)
(Itkee)
Kun vielä koko päiväksi salpasivat. (Äänettömyys)
Vai luojan kiitos toki jaksaa… Jokohan lie Aatu Närhin lammas vuoninut! (Huokaa. Äänettömyys)
(Itsekseen, harmissaan)
Eikä kukaan päästä.
(Sysää kupeellaan ovea)
Pirut! (Äänettömyys)
(Menee ovea sysäämään)
Koetetaanpas joukolla … jos hyvinkin avaantuisi. (Alkaa lanteellaan sysäillä ovea. Toisia tulee yksitellen avuksi ja nyt jo iso joukko jyskyttää kupeillaan ovea, toiset avittavat, työntäen kepillä)
(Laskeutuu, nostaa lasit otsallensa, hämmästyy kuten Penttikin. Hilkka häpeilee)
Vaimot… (Vaimot huomaavat, lakkaavat ja häpeilevät) Vaimot jyskyttävät ratashuoneen ovea kupeillansa… Vaimot (Vetää otsansa kureeseen)
(Itsekseen, hämmästyneenä)
No tämähän nyt on vasta pahan hengen ansa!
(Itsekseen)
Kun vielä pelastuisi! (Itkee esiliinaansa)
(Itsekseen)
En paremmin sano! (Nykäsee kyynäspäitään vihoissaan)
(Sormi pystyssä)
Pentti… Nyt se nähdään kuka valehtelee, mestari Koikaleko vaiko Pentti
Mylläri.
(Sekottuen)
No … mistäs minä sen tiesin ja arvasin!…
(Itsekseen)
Äs. (Sysää ovea)
(Juhlallisesti)
Pentti… Kuule Pentti… Luukas Filemon Koikale on synnin ja haureuden edessä ankara kiivauden ja tuomion mies … kova ja ankara tuomion julistaja.
(Puolustautuen)
Mutta tässä on pitänyt olla metkuilemassa suurempi herra kuin minä…
Tämä on itsensä pahan hengen eikä minun työtä koko tää peli!
(Varottaa käsisyrjällään)
Pent-ti!
(Puolustautumista hämillään jatkaen)
No olisinkos minä uskaltanut itse teidät tänne tuoda, jos tää olisi ollut minun omia vehkeitä … niin jotta olisinhan minä silloin tämän tiennyt.
(Lukee tupakkakukkarot)
Yksi … kolm … kuusi … yhdeksän, kaksitoista ja sukat… Kolmetoista synnin ja pahuuden todistajaa… Se on onneton luku… Se on pahaa ennustava luku!
(Syyhyttelee hämillään reittään. Itsekseen)
Perhana … mikä nyt tuli!
Kolmetoista on pahan hengen pääapostolien luku, sillä heitäkin oli kolmetoista. (Silmäilee naisia, lukien) Ja naisia yksi … kaksi … neljä … kahdeksan… Roivaan tyttö yhdeksäs … kymmenes Raita … kaksitoista ja… (Nuuskaa ilkeästi) Pekka Sallisen leski kolmastoista… Kolmetoista kuten pimeyden ruhtinaan apostolia!
(Huokailee)
Hoh-hoi! Hoh-hoi!… Tätä ihmisen elämää.
Se tahtoo sanoa että Pekka Sallisen vanha leskikin, vaikka lesken sänkyä on vasta kuitannut neljäkymmentä yhdeksän viikkoa ja kolme päivää! (Nuuskaa ilkeästi)
(Pentille)
Korvillesi siinä ansaitseisit … kun sulet oven!
Mutta tämä on kylän poikien kuria koko metku… Arvaahan sen mestari jo siitäkin, kun ne pojat minua kadehtivat.
(Oven takaa)
Ka avatkaa vain ovi järkiään, niin sittenpähän nähdään! (Ovi avautuu ja miesjoukko työntyy sisään)
(Voitokkaana)
No.
(Merkitsevästi)
Ka niinpähän on kuin näkyy.
(Itsekseen)
Kun luoja vielä auttaisi.
(Ilkeästi)
Niin on … niin on kuin kerrottiin!
Niinpähän … niinpähän on kuin kylä kertoi.
(Pisteliäästi)
Onhan tää oikea ratashuone.
(Samoin)
Oo-on … on tää.
On… Ei sitä olisi uskonut … näin ristillisenä aikana.
(Ilkeästi)
Ei… Ja kaikista vähimmin, jotta tääkin vanha mestari Koikale on niinkuin semmoisella myllymatkalla … vaikka on jumalinen olevinaan.
(Kauhistuneen hämmästyneenä)
Häh… Mestariko?
(Pisteliäästi)
Ka täältäpähän tuo löytyi mestarikin.
Ka täältä!
(Kauhistuneen ankarana)
Huut hiivatissa!… Mestari on omaa vaimovainajaansakin odottanut yli kahdeksan ajast'aikaa ja joka sunnuntai veisaa sen haudalla kolme värssyä vanhan virsikirjan mukaan… Kuka siis voi nousta ja sanoa, jotta mestarin otsa ei ole puhdas! Sillä mestari Koikale vaeltaa hengen ja vanhurskauden töissä ja tutkii sanaa ja kirjaa ihan bokstaavin mukaan… (Juhlallisesti, vakuuttavasti) ihan bokstaavillensa ja oman säätynsä mukaan.
(Itsekseen, harmistuneena)
No en minä parempaan ole vielä sattunut!
(Päättäen asian)
Ka mitäpäs tää tämän enemmällä riitelemisellä paranee… Salvataan akkaväki edelleenkin tänne, sillä tästä pitää tehdä rotokolli.
Rotokollihan tästä pitää.
Roto-…
Joutaa se uusi siltavouti tulla asiaa tutkimaan ja lain mukaan paperille panemaan.
Ka joutaa. (Hilkka pujahtaa portaita myöten ylös. Pentti pysäyttää vesirattaan ja lähtee Hilkan jälestä)
(Jatkaa omaa asiaansa ankarana)
Ja koko kylän pitää olla todistajana, jotta mestari Koikale on vaeltanut puhtaudessa ja elänyt sanan mukaan. (Lähtee) Tästä pitää kirjoittaa semmoinen rotokolli, jotta Luukkaan kilpeen ei jää rasvapilkkuakaan.
No … pistetään sitte ovet kiinni, kunnes siltavouti tulee! (Miehet poistuvat sulkien oven. Äänettömyys)
(Kuin itsekseen)
Kun hyppään tuonne vesirattaan alle, niin ei jää mitään… Saavat sitten tyhjää haroa!
(Itsekseen)
Mihin … mihin paulaan herra punoi vielä vanhoilla päivillänsä. (Huokaa)
(Suuttuneena)
Senkin mylläri! (Äänettömyys)
(Äkkiä)
Tytöt hoi! Sanotaan jotta se pahuuksen mylläri salpasi meidät tänne… Tahi jos muuten sanotaan, niin silloin tulee häpeä… Mutta näin ei tule häpeää!
Eipä ne usko. (Äänettömyys) Kun ei ole sanoa asiaa mitä varten tänne tulimme. (Äänettömyys)
(Hoksaa. Ilostuen)
Nytpä minä tiedän asian: sanotaan jotta juostiin Soikkelin äkäistä pässiä pakoon, kun se päkkäsi!
No… Sanotaan. (Tytöt ilostuvat)
(Riemuiten)
No tytöt… Pyöritään piirissä kuin ei olisi mitään…
No. (Pyörivät, laulaen)
En ma hyppää vielä koskeen, sillä sinne hukkuu. Otan toisen myllärin ja petän että kukkuu
Tule Sohvikin tanssimaan. (Vetää) Tule … tule … eläkä mukise!…
No! Tanssitaan jotta heilahtaa!
Rinkelit ja namuset oon mylläriltä vienyt. Itse tuhma mylläri ei viisauttain tiennyt!
(On saapunut miesten kanssa. Hämmästyy)
Ka… Täällähän onkin paljas tanssi ja ilo ja pelkät myllyn rattaat.
(Nenäkkäänä)
No mitäs täällä pitäisi olla!
(Hämillään, tapaillen)
Ka … ka… Ka!
(Kuin nenä pystyssä, ynseästi)
Pitäisikö sitä nyt yhden pässin päkkyytä surra!.. Pyh!… Eivät ne tämän kylän tytöt ole ennenkään surreet!
Mutta nyt minä jo kovenen… Minä olen korkian esivallan mies ja enkä kärsi nenittelevää akkaväkeä, kun on virasta kysymys.
(Halveksivasti, kuin pikkuherralle)
O-hoh!
(Halveksien)
Kun on virasta kysymys… Entäs miten on virka hoidettu, kun annetaan äkäisten pässien olla valloillaan ja ajaa ihmisiä, niin jotta kiittävät kauppojaan jos onnistuvat toki johonkin ratashuoneeseen henkensä pelastamaan!
(Voitokkaana, syyttäen)
Niin… Eikö pässin valvominen kuulu siltavoudin virkaan, jotta ruunun tie saisi olla reilassa, eikä ihmiset tarvitseisi henkensä kaupalla juosta!… Sanoppas nyt!
(Sekottuen)
Per… per… en paremmin sano!
Mutta kunhan me vallesmannille viemme sanan, niin näet… Niin menee virka jotta naukuu. (Tytöt nauravat)
(Suuttuen)
Perhana… Mistä tässä on kysymys.
(Äkäisesti)
No Soikkelin pässistä… On semmoinen laiska siltavouti, joka ei sakota
Soikkelia, vaikka pässi on kaikkien tiellä kulkijoiden kauhuna!
Mutta nähdäänhän, kun virka menee, etkö korjaa tapojasi!
(Palaa kuohuksissaan)
Nyt on mestari Koikale jo pakotettu lankeamaan vihan ja äkkipikaisuuden kauheaan syntiin, sillä muuten ei parane järjestys ja oorninki enää tämän seurakunnan ruunun teille. (Kovenee) Siltavouti!
(Hämillään)
Ka … no!
(Kovana)
Minä kysyn sinulta, siltavouti, saako Antti Soikkelin vihainen pässi sakottamatta ja salakavalasti muksautella tämän kylän arvoista koulumestaria keskellä ruunun tietä ja vaikka miten monta kertaa päivässä?… Minä vain kysyn sinulta, saako se sakottamatta ja ilman että ruunun virkamies sekaantuu asiaan, muksautella minua tänne? (Kaapasee takapuoltaan)
(Siltavoudille ilkkuen)
Ähäh!
No siinä nyt sen kuulet muiltakin!
Ka … no … per…
(Kovana)
Elä kiroa!… Se sotii toista lain käskyä vastaan!… Mutta pidä sinä virastasi vaari, niin kuin mestari Koikale pitää omastansa. Valvo ja kaitse, jotta ruunun tiellä vallitsee rauha ja jotta Soikkeli saa pässistänsä sakkoa!
(Saapuu takapuoltaan pidellen)
Toisen kerran näes tuo Soikkelin pässi paholainen muksautti… Arvelin jo hyväkkään niskat nurin vääntää!… Onpa täällä tätä väkeä!
(Kuin itsekseen)
Tässä taitaa olla rikosasia.
(Ynseästi)
Nytkös vasta älyät!… Muut ovat jo saaneet kärsiä, jotta ei ole enää kohta tervettä istujaa koko kylässä!
(Tutkinnonpitäjän tavoin)
Mikä sitä Soikkelin pässiä sitten vaivaa?
(Ynseästi)
No ota itse selvä… Sitä vartenhan sinä olet virkamies ja saat kapat!
Niin… Pidä sinä virastasi vaari tahi mestari Koikale lähettää paperit kuvernööriin ja maaherralle asti. (Hilkka palaa)
Ka onhan se vihainen se pässi!
Se halvattu on vielä niin salavihainen, jotta sitä ei osaa pitää varaansakaan, kun se jo antaa takaapäin jumpsun.
Riesakas pässihän se on.
Riesakas. (Pentti palaa)
No … ja tämä akkaväkikö on oikeastaan täällä yksinomaan sitä pässiä piilossa.
(Varmasti)
No sitä kyllä.
(Suuttuen)
Etkö sitä jo kuullut … kun vielä utelet!
(Hämillään)
Kenenkä pässiä?
Tään Antti Soikkelin… Onko se niin äksy pässi pakana!
(Nenäkkäästi)
Mene itse koeta… Anna vain sen päästä taaksesi, niin uskot… Hyvä kun toki oli tämä ratashuone, jotta pääsi tänne pakoon juoksemaan!
(Kuin hoksaten asian)
Sitä Soikkelin pässiä pakoonkos ne nää tytöt tänne?
No mitäs me… Sitä kyllä.
(Ilostuu)
No… Johan minä, Luukas, sanoin että tässä on metkuillut vähän suurempi herra kuin minä … yksi köyhä mylläri!
(Nuuskaa hyvin pitkään, syvään näppejään)
Se-e on… Se on … jotta siis Soikkelin pässi on päkännyt koko tätä koolla olevaa seurakuntaa!
No on kyllä… Ja antoi vielä niin jotta silmät tulta iskivät!
(Hartaasti, kuin yksin)
Ka eipähän tässä seurakunnassa ruunun palvelijat valvokaan tään köyhän kansan parasta. Hoh-hoi.
No onpa sitten kipeitä lihaksia tässä kylässä!
On niitä sitten.
On.
(Kuin itsekseen)
Nyt alkaa valkeus valistaa Luukkaankin älyä… Koko tämä seurakunta on siis saanut kuritusta ikäänkuin viattoman mutta juuri julman ja vihaisen karitsan kautta!
(Voitokkaana)
No joko nyt mestari uskoo, jotta kuka se valehtelee, minäkö vai kylä!
(Oudostellen)
Ja kun nämä miehet sanoivat, jotta täällä ovat naiset harjoittamassa laitonta rakkautta.
(Kauhistuen)
Kuka!
(Uhkaavana)
Kuka se sitä uskalsi sanoa! Astukoonpas nyt esille!
(Tapaillen)
Ka sanoihan se… Etkös sinä, Jussi, sanonut tästä Raidasta.
(Tokaisten)
Ka arvelinhan minä!
(Topakasti)
No silloin paikalla… Lautamies: Manaa Jussi käräjiin viattoman ihmisen kunnian loukkauksesta!
(Kuin epäröiden)
Ka… Jos sitten, Jussi, tulet asiasta tuomarin edessä puhumaan!
(Hölmistyy)
Ei … perhana!
(Kovana, tutkien)
Entäs vieläkö muut?
Ka se tää Antti sinusta…
Silloin anna rapsu yhdellä tiellä, lautamies.
Ka … samallapahan sinäkin Antti pistäännyt.
Ja oikeastaanhan tämä koko miesroikka sanoi samaa asiaa kaikista näistä läsnäolevista … akkaväestä tarkotan erittäin.
(Loukkaantuneena)
Mutta minähän jo suutun… Kun kunniallista naista tuolla tavalla häväistään ja pilkataan, niin se on synti ja häpeä koko kylälle…
(Kuin asiaa itsekseen punniten)
Se on suuri synti ja ankara häpeä koko kylälle.
On se.
(Päättävästi)
Tytöt!… Manuutetaan kaikki miehet käräjiin, niin näkevät … kun ovat kuitenkin kaikki olleet yhdessä köydessä kujeilemassa.
Manuutetaan!
No… Ala manata rapsia, lautamies!
Ja minunkin puolestani…
Ja minun!… Joutavat saada toki siitä sakkoa!
(Korvallistaan raapien)
Tää on ikävä asia … paisuu niin, jotta jos ei vielä hyvässä lykyssä vie kaikkia … niin kun tätä kylän kunniaa!
(Kovana)
No mitä siinä vielä tingit!… Ala manata ja annakin semmoiset rapsut jotta tuntuu!
(Tyhjennettyään suunsa mällistä ja sylästyään ratasaltaaseen)
Ka mikäpäs tässä minun auttaa … kun kerran virka vaatii, niin jos sitten tulisitte koko roikalla vastaamaan… Tottapahan sitten tuomari sanoo, miten asia päättyy!
(Juhlallisesti, kuin itsekseen, yhä punniten asiaa)
Tästä tulee kova ja ankara juttu … kova ja ankara juttu nousee nyt seurakunnassa… Kyllä siinä monen talot menevät nurin! (Nuuskaa)
(Kuin oudostellen)
Ja kaikki tuon yhden ainoan pässin takia!
(Viisaasti)
Yhden … yhden pässin takia nousee nyt ankara juttu maailmaan ja rapiasti saavat syylliset sakkoja niskaansa!
(Masentuneena)
Eiköhän tätä sentään voisi vähemmällä sopia… Jos niin kuin peruuttaisi puheensa.
(Ylpeästi)
O-hoh!
(Ynseänä)
Ensin uskallat perättömiä päästää ja sitten livistäisit… Elä luule.
(Ynseästi, kutitellen)
Ä-häh… Vieläkö vasta puhut!
(Sovitellen)
Jos vaikka pienet sovinnaiset maksaisi… Jotta eivät herrat joutavista hyötyisi.
(Itsekseen)
Tämähän nyt asia pyörähtikin hyvälle tolalle.
Ka vaikka tuota maksaisi … sovinnaiset.
(Halveksivasti)
Yhyh!… Joko pelkäät!
(Kuin kutitellen)
Vieläkö vasta puhut…
Mutta nyt korottaa Luukas äänensä ja sanoo jotta huonokin sopu ja rauha on aina voimallistakin toraa ja riitaa lihavampi ja otollisempi. Kuolettakoon siis itse kukin sen vanhan Aataminsa ja koettakoon synnyttää sitä uutta ihmistä, joka ei vielä riidellä ja käräjöidä osaakaan.
(Sovintoa hieroen)
Niin… Jos tää akkaväki nyt ristiinnaulitseisi sen vanhan aatamin, joka nyt pakkaa käräjöimään ja reistailemaan.
(Reilusti)
No jos hyvät tanssit laitatte ihan paikalla tänne ratashuoneesen, niin oli menneeksi tämän tytön puolesta!
Ja minun!
Ja minun!
Ja minun kanssa… Ja tään Sallisen lesken!
No.
Ka mitäpäs se käräjöiden paranee.
Ka eihän se mitä.
Ei.
Ka mene sinä, Jussi, siitä käy hoihkase tuosta tuota Soikkelin talkooväkeä ja sitä Viulu-Mattia tänne… Minä pistäännyn viemässä sanan, jotta tuovat muutakin särvintä, niin selviää koko tää pässijuttu. (Jussi ja Antti lähtevät)
(Saapuu Hirmun kanssa)
No tässäpä tää on itsekin … tää Pentti Akkimus, ja tää siltavouti joutaa tehdä kauppakirjat…
Ka joutaa!… Nyt saa siis tämä jokiranta mennä jotta heilahtaa! Pane siltavouti mustaa valkean päälle jotta minä Iisakki Simpson Hirmu ja vaimoni Liisa myömme tämän jokirannan tälle Myrkylle tuhannesta ja sadasta markasta … ja jotta siis (kaivaa paperin taskustaan) ja jotta siis tämä tuon Pentin kanssa tehty vuokrakirjakin menee siinä yhdessä mylläkässä tälle Myrkylle! Kirjoita jotta tuhatyksisata markkaa hintaa ja Myrkyn harjakkaat.
(Itsekseen)
Perhana… Nyt taitaa taas ottaa olkileipä!
(Lukee vuokrakirjaa)
Luovutan … vuokraan ranta-alueen Pentti Anna Liisan pojalle Myllärille. (Pentille) Onkos se sinun nimesi Pentti Mylläri?… Eikös se ole Pentti Akkimus?
Eikä ole… Papinkirjojen ja muiden oikeiden paperien mukaan se on Mylläri, se sukunimi, mutta ne nämä tään kylän pojat ovat turhasta kateudesta panneet minulle haukkumanimeksi sen Akkimuksen…
Mhyy!
Niin… Ja kun sitä haukkumanimeäkin pitkän aikaa kantaa, niin se tarttuu ja jää oikeaksi nimeksi niin kuin tää Akkimus näkyy minulle jääneen… Mutta eipähän tuo nimi miestä pilanne.
Syötävä kun minä en ennen sitä tiennyt, jotta sinä olet sen entisen Anna
Liisan isätön poika Mylläri.
Sehän minä olen… Se on se isä ollut vähä semmoinen vekkuli niissä naisasioissa, niin että minä jäin sen johdosta niinkuin lehtolapseksi.
Sehän se tää vallesmanni on sitä tiedustanut, kun sillä ovat ruunun miehet laittaneet kolmetuhatta sen Anna Liisan viettelijän … sen, tarkotan, sinun laittoman isäsi peruja ja käskeneet etsiä sinut ja antaa perut pois.
(Oudostuen)
Elä nyt!
Ja minä kun olen ympäri pitäjää juossut sillä asialla vallesmannin puolesta, mutta ei sitä sen nimellistä miehen paholaista tuntenut kukaan … en paremmin jo sano näitä juoksujani… Niin jotta tässä on nyt (kaivaa paperia) on nyt paperi jossa seisoo: (Lukee) "Kun minä nuoruudessa ja hulluudessa viettelin … viettelin neitsyt Anna Liisa Myllärin… Ja kun nyt omantunnon … omantunnon vai … vaivoja, niin kuolemani jälkeen jätettäköön kaikki peruni … koo… kolmetuhatta hänestä syntyneelle leht… lehtolapselleni Pentti Myllärille ja toivottakoon, että hä… hänestä ei tulisi isäänsä … isäänsä…" (Pentille, yht'äkkiä) Ka tottapa se tarkoittaa sitä akkimusta: jotta ei tulisi isäänsä akkimus!
(Kuin erehtyen)
Ka tottapa se sitä… Mitäs se muuta!
Ja tässä ovat sitte rahat … ja että elköön nyt ainakaan isäänsä pahempi akkimus tulko!
(Oudostellen)
Oikeinkohan tämä on totta? (Selailee rahoja) O-on… Oikeaa ruunun rahaa nää ovat… No sittenpä tässä ei olekaan enää mitään hätää eläessä… Jos sinä, Hirmu, nimittäin suostut myömään tään rannan minulle, niin minä maksan sata markkaa enemmän…
Satako?
Sata… Eikä se ole myllärinkään raha hiiriä syönyt, niin jotta kelpaa sitä taskussaan pitää.
No olkoon menneeksi vielä kymppi senkin yli.
Ja sata sen!
(Rehkisti)
Myrkky… Vieläkö lisäät?… Kuka enemmän… Ensimäinen … toinen…
Lyö siltavouti ruununmiehen puolesta.
Ja kolmas kerta…
Aa-men!
No aamen… Tuoss' on rahat… Senkun ota! (Antaa rahat)
(Toistellen)
Aamen… Aamen on aina kaiken lopussa niin kuin solmu on aina säikeen päässä!
(Uhitellen)
Ka onhan se nyt aamen… Mutta katsohan eikö vielä vävysi saunan katolla vieras haikara kohta pesi… (Poistuu)
Hän meni… Aamen on siis senkin niinkuin kaiken muunkin asian lopussa.
Aamenhan se on… Taikka oikeastaan se olisi tämän asian lopussa tämä
Hilkka… Vai mitä se mestari nyt arvelee.
Mestari Luukas Filemon Koikale arvelee että … että… (Hiljaa) Onko sinulla vielä?
No on toki… Tässä on. (Antaa laskun) Tämä on mestaria varten, tää ratashuoneen lasku.
(Nostaa laskun ryypätäkseen)
Mestari Luukas arvelee että (ryyppää) että (ryyppää) että sinussa on vielä yksi paha perisynti: se helmasynti.
(Topakasti)
Mutta se nyt on vale… Johan sen nyt näkee siitäkin kun miesten pitää tytöille sovinnaiset maksaa!
Mutta olkoon… Luukas on nyt pitkämielinen ja ymmärtäväinen syntistä kohtaan… Jos sinä lupaat itsesi parantaa.
No ihan paikalla lupaan!
Että siis, jos Luukas Filemon Koikale suostuu, niin sinä et naimisiin mentyäsi enää koskaan päästä pässiä pakenevia naiseläjiä ratashuoneesen?
No en… Vaikka pässi tappaisi!
Onko se varma ja luja kuin aamen papin saarnan lopussa?
No on se!… Kuka sitä nyt naimisiin mentyään tohtisikaan enää semmoista tehdä… O-hoh (Kaivaa sormella korvaansa) Sattuisi vielä eukko saamaan vihiä ja voisi nostaa talossa pahan elämän. (Soittaja ja tanssiväkeä saapuu)
(Juhlallisesti)
Sii-iis … koska hän akkimuudestansa luopuu ja takaisin miehen säätyyn palaa, niin (yhdistää Hilkan ja Pentin kädet) niin koska hän aviottoman isänsä huonon menon hylkää, niin … niin… (äkkiä) No ei muuta kuin aamen siinäkin kohti.
Ka se… Ja sittekö niin kuin tästä viulusta painaus sen amenen päälle?
Soita… Soita.
Soita. Soita liihotusta!
Ei… Mylläriä… Mylläriä!
No… Tulkoon sitten mylläriä!
Noo … ja minä sanon että tanssittakoon. (Ryyppää) Nyt kirkastuu Luukkaan äly ja hän huomaa (viisaan eleillä) Luukas huomaa ja siksi tanssittakoon! Tanssittakoon, sillä Luukas älyää jo että tässä onkin ajettu karsinaan kesyttämään yksi vihainen ja juuri vaarallinen pässi. (Ryyppää. Naurua. Hälinää)
(Hilkalle)
No nyt sen, Hilkka, sinäkin näet, että ei täällä ratashuoneessakaan ole ollut sen kummempaa, kuin mitä näin myllytyössä yleensä on tapa. (Muille) No nyt vaan tää tanssi … niin sitten on ukkomies ihan valmis.
(Tanssi)
(Tanssin lopussa, ikäänkuin itsekseen mietiskellen, reittään ajatuksissaan syyhytellen)
No tämäpä asia vasta hyvästi loppui!… Kun olisi nyt tää ukkomiehenäkin olo vain yhtä lystiä!