The Project Gutenberg eBook of Leonarda: Näytelmä neljässä tapauksessa, by Bjørnstjerne Bjørnson

PIISPA.
CORNELIA, hänen sisarensa.
HAGBART, hänen veljensä poika.
ISOÄITI.
ROUVA FALK.
OGOOT, hänen sisarensa tytär.
KENRAALI ROSEN.
ASESSORI RÖST.
ROUVA RÖST.
PEDERSEN, rouva Falkin talonhoitaja.
HANNUS.
ERÄS TYTTÖ.

ENSIMÄINEN TAPAUS.

Suuri huone, jonka peräovet ovat avoimina. Vasemmalla puolella pöytä; vanhan-aikaiset huonokalut; oikealla puolella pulpetti, jonka vieressä rouva Falk seisoo.

ROUVA FALK. Hukassa joka hiukka. En minä myy hoki palaneita tiiliä. Paljonko tämä tekee? Kaksi täyttä uunillista, se on 24,000 tiiltä. Nykyisen hinnan mukaan 576 kruunua. Mikä teitä vaivaa, mies? Tahdotteko, että erotan teidät?

ROUVA FALK. Ei, eipä olekaan, — niin, on muka kyllä ensi kerta, kun tiilet ovat hoki poltetut, mutta laskunne ovat useasti olleet virheelliset, niin että olette saanut minut lähettämään väärän fakturan. — Mikä teitä vaivaakaan?

HANNUS (tulee).
Hevonen on valmis, rouva, — ja kenraali tulee pitkin lehtokujaa.

ROUVA FALK.
Hyvä. — (Hannus menee.) — Oletteko ruvennut ryyppäämään, Pedersen?

ROUVA FALK. Ei olisikaan se teidän tapaanne. Mutta mikä siis teidän on? Te näytättekin aivan muuttuneelta. — Pedersen! Nyt minä tiedän sen! Minä näin teidän eilen tulevan toiselta puolen jokea — metsätalosta. Oletteko rakastunut?

ROUVA FALK. Vai niin. Eikä hyvällä onnella? (Menee ja laskee kätensä hänen olallensa ja seisoo poispäin kääntyneenä niinkuin hänkin.) Onko hän antanut lupauksensa teille?

ROUVA FALK. Mutta eihän se ole mikään hyvä tyttö! Hän ei ole teille uskollinen. (Kumartuu alemmaksi hänen kasvojansa kohden.) Ja kuitenkin rakastatte häntä? (Poistuu hänestä.) Olette siis heikko mies, Pedersen. Sitä on meidän mahdoton kauemmin rakastaa, joka on meidät pettänyt. (Panee toisen ratsashansikkaan käteensä.) Siitä voi hirveästi kärsiä jonkun ajan; mutta rakastaa —! ei!

PEDERSEN (poispäin kääntyneenä).
Kyllä sen on helppo sanoa, joka ei ole koettanut.

ROUVA FALK.
Koettanut?… Sitä ette tiedä. — Tulkaa luokseni illalla kello 7.

ROUVA FALK. Luulen taitavani auttaa teitä tästä, Pedersen. Ja kun noin on laita, — älkää enää ajatelko tiiliä, eikä sitä, mitä teille sanoin. Suokaa anteeksi!

KENRAALI (ovessa).
Hyvää huomenta! (Pedersen menee ylöspäin.) Saakeli soikoon, Pedersen!
Näytätte kuin olisitte suin siirapissa. (Pedersen menee. Rouvalle.)
Oletteko sielunpaimenena näin varhain aamulla — ja näin kauniina
päivänä? Sepä oivaa. — No, oletteko saanut kirjettä Ogootilta?

ROUVA FALK (hattuansa kiinni sitoessaan).
En, en tiedä, mikä tytön on. Nyt on jo pian kaksi viikkoa —

KENRAALI. Hän huvittelee. Minä muistan, kun minä huvittelin, en kirjottanut koskaan.

KENRAALI. Voi, saatatteko nähdä sen? — Minä luulin, että kylvettyäni ja ratsastettuani —

KENRAALI. Sen tiedätte hyvin, rouvani, että, kun en täällä saa olla, olen klubissa.

KENRAALI. Tiesi hänet, hitto vie, kuinka se tapahtuu. Mutta minun eteeni pannaan aina yksi lasi liiaksi.

KENRAALI.
Mielelläni. Tiedättehän, etten koskaan ole ollut luja luvunlaskussa.

ROUVA FALK. Niin, en minä tule tänään ratsastamaan semmoisen miehen kanssa, joka eilen oli juopuneena. (Ottaa hatun jälleen päästänsä.) Hannus! (Hän kuuluu vastaavan.) Vie hevoseni sisään!

KENRAALI. Rouva, te ette rankaise ainoasti minua, vaan itseännekin, kun ette saa nähdä luontoa päivänä tämmöisenä, — ja luontoakin, joka ei saa nähdä teitä! —

KENRAALI. Saa kyllä. — Sinä päivänä, jona teiltä jotakin puuttuu, tulen minä totiseksi.

ROUVA FALK. Te käytte siis täällä odottamassa minun onnettomuuttani? Saatte odottaa, toivon ma. (Menee pulpetin viereen.)

KENRAALI. Niin minäkin toivon! Sillä siten saan minä kuitenkin käydä täällä niin kauan.

ROUVA FALK. Tämä näyttää epäiltävältä. Kauanko siitä on, kuin sain teidät kirjottamaan?

ROUVA FALK. Te kouritte suurta huovinpartaanne, — ja silloin on aina jotain koirankuria mielessänne…

KENRAALI.
Muistatteko noita venäläisiä pikkusikareita, joita usein olen kehunut?
Nyt olen saanut niitä. Otin muutamia mukaani näytteeksi: saanko luvan
— (Tarjoo.)

ROUVA FALK. Te odotutatte minua kolmatta kuukautta verukkeilla … täydellisellä ilveilemisellä! Euroopan upseeri, joka suuressa amerikalais-sodassa on saavuttanut kunniaa, virka-arvoa ja vakinaisen viran … tuhlaa aikansa tuommoisiin — ja muihin, nyt on koko vuosi —

ROUVA FALK.
Olenko minä pyytänyt teitä tänne? Te luulette saavanne minut väsymään?

ROUVA FALK.
Nyt kirjotatte täällä tuon kirjeenne, jossa tarjoutte virkaan kohta.

KENRAALI.
Minäkö? — Täälläkö minun pitää kirjottaa? (Menee pulpetin viereen.)

ROUVA FALK. Täällä. (Kenraali ottaa kynän.) — Haa, nyt huomaan. Kotiin tultuanne kirjotatte toisen kirjeen, jolla peräytätte tämän.

KENRAALI. Minä rohkenen siis tulla kuulemaan —. Toivotan teille hyvää päivää, rouva!

KENRAALI. Kuinka? (Kääntäytyy.) Tohtiiko hän tulla tänne? (Sattuu luomaan silmänsä ulos avonaisesta akkunasta.) Ptruu! Ptruu! Mutta, Hannus, etkös näe, että hevoseni on päässyt irti? (Menee kiireesti ylöspäin tuon herran ohitse, joka kumartaa tervehtien, ja sitte ulos.) Ptruu! Ptruu!

ROUVA FALK. Te olette siis se, joka astuitte esiin Filharmoniassa, kun minä pyysin päästä siihen jäseneksi kasvattityttäreineni, — ja sanoitte minua "epäilyttäväksi naiseksi"? Tekö se olette?

ROUVA FALK (yhtähaavaa ja lujemmin).
Teidän täytyy täältä pois! Hannus! (Tämä vastaa avoimen akkunan takaa.)

ROUVA FALK. Ogootia! — Onko Ogootin mitään tapahtunut? En ole saanut mitään kirjettä! —

HAGBART. Ei ole helppo välttää toinen toistansa kylpypaikassa, hyvä rouva. Muutoin saatan vakuuttaa, että neiti siinä kohden teki parastaan. Hän osotti minulle mitä suurinta halveksimista — ja vähän enemmänkin. Mutta eihän hän saattanut kieltää minua puhuttelemasta niitä, joita hän itse puhutteli, eikä olemasta siellä, missä hän itsekin oli — ja niinpä tapahtui, kuin aivan itsestään, että — niin, että neiti kuuli minusta puhuttavan ja minun puhuvan … ja vihdoin vielä puhuttelikin minua.

HAGBART. Niin, hyvä rouva, — ei hyödytä sitä kieltää; tosiaankin puhutteli hän minua, ja useita kertojakin.

ROUVA FALK.
Minä halaan kuulla asianne, lyhyeltä, suoraan, eikä rahtuakaan muuta.

ROUVA FALK. Joko saatte taikka ei, niin muuta en tahdo; sillä sitä ette saa sanoa, että minunkin kanssani olette joutunut pakinoihin.

HAGBART. Koska ei muuta neuvoa ole: minä olen rakastunut kasvattityttäreenne, hyvä rouva! —

ROUVA FALK. Hah hah ha! Niin, mene! No? Entäs sitte? Oletteko ilmottanut Ogootille sitä?

ROUVA FALK.
Ja mitä saitte kokea? — Olette vaiti; tuntuu tukalalta sanoa sitä?

ROUVA FALK. Niin, lystikästä tuo on. No, mitä Ogoot vastasi? Ei häneltä sanoja puutu.

HAGBART. Hyvä rouva, teidän on mahdoton tajuta mitään, ennenkuin annatte minulle luvan —

ROUVA FALK. Minä halaan kuulla lopun sisareni tyttäreltä, joka siis pian saapuu tänne.

ROUVA FALK. Tuota ei käy täällä jatkaminen! Jos mielitte vainota kasvattitytärtäni rakkaudellanne, kuten olette minua vihallanne vainonnut, niin onhan se vallassanne. Mutta tänne ette saa tulla. Täällä minä voin estää sitä.

ROUVA FALK. Tosiaankin rupee kärsivällisyyteni loppumaan, taikka oikeammin, se on jo loppunut. Mitä täältä tahdotte?

HAGBART. Koska ei mikään muu auta — ei, minä sanon sen suoraan, vaikka se tulee päätähavin — minä olen tässä anomassa kasvattityttärenne kättä.

ROUVA FALK (joka taas on ottanut hansikkaansa osille). Jos olisin mies, viskaisin minä, ettei vastaus olisi "epäiltävä", tämän hansikkaani vasten silmiänne.

OGOOT. Täti! — Voi tuota ilkeätä Hannusta! Minä viittasin hänelle; olisin äkkiarvaamatta —

ROUVA FALK.
Tiesin mä sen! (Syleilee häntä.) Anna anteeksi! Minulla oli tuokion
aikaa hirveä luulo, — mutta kohta kuin näen sinut, on se poissa! —
Terve, tervetultuas! Kuinka kaunis sinä olet! Tervetultua!

OGOOT.
Hs! — Ei, hän on poissa! — Oletko ollut epäkohtelias häntä vastaan?

OGOOT. Kuinka pikainen sinä saatat olla! — Olitko tosiaankin ilkeä häntä vastaan?

OGOOT. Säälittel —? — Mutta, hyvä Jumala! eikö hän siis ole sanonut sinulle —?

OGOOT. Että hän? Että minä? Että me? Ei, täti, älä katso minuun noin hirveästi! Sinä et tiedä siitä.

ROUVA FALK. — hänen kanssansa, joka —? — Sinä olet siis kuitenkin —! Mene pois luotani!

OGOOT (ylös noustessaan). Voi, herra varjelkoon, eikö hän ole edes kaunis?! Sitte sinä olet ollut ihan suunnaton —!

ROUVA FALK. Minusta nähden on hän se mies, joka kaikkein riemuitessa tuossa ylpeässä pikkukaupungissa on sanonut minua "epäiltäväksi". Kun hän jonakin päivänä esittää itsensä täällä kasvattityttäreni sulhoksi, niin minä en joutuisi pois tavallisilta suunniltani? Kiittämätön lapsi —

ROUVA FALK. — jonka tähden minä tässä sopessa olen pannut alttiiksi 8 — kahdeksan vuotta elämästäni, luopuen kaikista, mitä ajatella voi! — Hän on tuskin kasvanut suureksi, ennenkuin hän kaikkein ensimmäisellä matkallaan heittäytyy sen syliin, joka on luonut häpeää päälleni. Minun tulisi kai pitää sitä aivan luonnollisena asiana? Tulisi vaan katsoa häntä kauniiksi? — Minä en tahdo nähdä sinua! Mene! —

OGOOT (itkien). Etkö luule, täti, minun itse sanoneen kaikkia noita? Oi, sanoin tuhannesti. Senpätähden en kirjottanut; olen ollut mitä hirveimmässä tuskassa.

ROUVA FALK. Jo hiukankin tuommoista havaittuasi, olisi sinun pitänyt turvata tänne, minuun, … jos sinussa olisi ollut vähänkin uskollisuutta.

OGOOT. Täti! — Senpätähden, että hän katui, mitä hän oli sinua vastaan tehnyt, minä ensin —

OGOOT. Ei muut, mutta hän! Armas täti, niin alkoi hän minuakin puhutella; todellakin nauroi hän aivan tyhmästi, ja on sittemmin sanonut sen tulleen pelosta.

ROUVA FALK. Jos hänellä olisi ollut paha omatunto, niinkuin luulet, olisi hän kai ollut edes joutuisa pyytämään anteeksi.

OGOOT. — Sitte sinä olet säikähyttänyt järjen hänestä; katsos, hän on kömpelö, tätiseni; hän on teologi.

OGOOT. On, tiedäthän sinä sen, täti. Onhan hän piispan veljenpoika ja itse myös teologi; senpätähden hän ennen oli niin raivokas. Mutta juuri se, mitä hän silloin teki, herätti hänet, sillä hänellä on hyvä sydän. Armas, hyvä täti —?

ROUVA FALK.
Nouse ylös! Aivan hupsumaista on maata noin. Missä sitä olet oppinut?

OGOOT (nousee ylös).
En todellakaan tiedä. Mutta kovin sinä säikähytät minua. (Itkee.)

ROUVA FALK. Niin, mitä minä sen teen! Sillä sinähän, lapsi, minua ensin olet säikähyttänyt.

OGOOT. Mutta eihän laita ole niin, kuin sinä luulet, täti! ei hän nyt enää ole vihamiehemme; hän on käytöksestään sinua kohtaan puhunut kovin paheksivalla, ankaralla — se on ihan totta! — Me olemme kaikki kuulleet sen. Ensin puhui hän siitä muille, joilta sain tietää sen, sitte puhui hän minun kuulteni ja vihdoin suorastansa minulle.

OGOOT. Siksi, ettet sinä, täti, ole muitten ihmisten kaltainen. Jos vaan olisin maininnut hänen olevan siellä, olisit heti käskenyt minua kotiin. Ethän sinä ole muitten kaltainen.

OGOOT. Armas täti, onhan se, joka sinua kiittää, kohta minun ystäväni, tiedäthän sen. Ja kun päälle päätteeksi hän sinua kiitti, hän, joka oli niin väärin sinua vastaan tehnyt, niin ymmärräthän sinä, että olin kaiken päivää riemuissani. Se oli alku —

OGOOT.
Ei, se on ihan mahdotonta, täti! Sillä sitä kestäisi monta päivää!
Mutta sen vaan kerron, täti, ettei minua aavistanutkaan, mikä se oli,
joka saattoi minut niin heikkohermoiseksi.

OGOOT.
Niinpähän juuri teinkin! Mutta sepä se olikin, joka on syynä kaikkiin.

ROUVA FALK. Miten? Pidä nyt vähän järjestystä, malta mieltäs vähän — ja kerro minulle!

OGOOT.
Kiitoksia, tätiseni! Kiitoksia, ettäs tahdot kuunnella minua! Oi
Jumala, kuinka minä — (Itkee.)

OGOOT. Niin … minä olin viikon päivät kuumeessa … luulin itseni sairaaksi… Muut kysyivät, mikä minua vaivasi. Sitä en todellakaan tietänyt. Tuhat asiaa olisi kerrottavaa siltä ajalta; mutta sinä et ymmärtäisi niitä.

OGOOT. Ei, mahdotonta! Enkä minä taidakaan… Kovin vaikea oli minun silloin olla … ja nyt on aivan suloinen…

OGOOT. Minä kirkaisin, kirkaisin oikein aika lailla, ja juoksin — juoksin kotiin, sulloin kaikki arkkuuni ja sitä päätä höyrylaivaan.

OGOOT. Kun se tuli noin hirveän odottamatta. En eläissäni ole peljästynyt niin. Enkä perästäpäin niin hävennyt. En tehnyt höyrylaivalla, koko matkalla muuta kuin itkin.

OGOOT. Ajatteleppas, hän oli maitse matkustanut poikki niemekkeen ja toisella puolella noussut laivaan. Niin, sitä minä en tiennyt, ennen kuin hän istui ihan vastapäätä minua. Minä luulin vajoovani läpi kannen. Minä aioin nytkin juosta, mutta — voi, täti, en saattanut. Hän katsoi minuun kovin kummallisesti ja tarttui molempiin käsiini. Hän puhui; mutta en tiedä, mitä; päätäni oikein huimasi. Mutta nuot silmät, täti! Niin, et sinä ole nähnyt niitä — sentähden on sinun tunteminen niin — juuri niin…

OGOOT. Hänessä on jotain, kun hän noin istuu hiljaan toisen vieressä — se on aivan todellista. Ja kun hän silloin katselee minua ja sanoo … minä en tarkota juuri sanoilla, näetkö … mutta sanoo kuitenkin: kuinka rakas olet minulle! … niin, minun käy väreet, — voi, täti! — Suutele minua, täti kulta! — Noin! Jumalan kiitos! Tiedätkös, mitä hän tänään sanoi?

OGOOT. Se, joka on holhonut — hän käytti tuota, noin juhlallista sanaa; mutta hän onkin teologi — se, joka on holhonut tuommoista tyttöä … tämä olen muka minä, tää, huomaappas; minä muistelin kaikkia virheitäni; hän saa kyllä aikanansa tuntea ne —

OGOOT. Päinvastoin! Se oli silloin, kuin hän kaiken mokomin tahtoi tulla tänne ensin — ennen minua; hän oli velvollinen, sanoi hän, ottamaan vastaan ensi törmäyksen. Älä Jumalan tähden, minä sanoin; et sinä tunne häntä; hän murskaa sinut!

OGOOT. Silloin se oli, kuin hän sanoi: ei, se, joka on holhonut semmoista jne., jne. — Haa, nyt huomaan, ettäs olet ollut ilkeä.

OGOOT. Tästälähin et saa koskaan enää harmia, sillä tiedäppäs, ihmiset ovat hyvin hyviä, ja nyt sinun pitää tulla heidän seuraansa jälleen. Sinä, joka itse olet niin hyvä —

OGOOT. Sinäkö? Sinun mieltäsi vaan on kovin vaikea arvata, täti! — Hei, mikähän nyt taas on?

ROUVA FALK. Sinä olet elämäni päivänsäde; sinä kaunistat, lämmität, pyyhit pois —; mutta juuri sentähden —!

ROUVA FALK. Minä olen törkeä, olen kova, epäluuloinen, paha. Olen tuima, maltiton kuin ennen — kuten ainakin. Minkämoinen lienenkään hänen silmissään — ja sinun? Sanoppas! Enkö ole törkeä, paha, — mitä?

OGOOT. Sinä olet ihanin koko maailmassa! Olet vaan hillitsemätön voimasi, urheutesi tähden, nuoruutesi…

ROUVA FALK. Ei, ei, ei, totuutta! Sitä ansaitsen! Sillä sinunpa tähtesi toki olen kahdeksan vuotta ollut ainoasti työväen parissa. Kaikki minun omani on tuleva sinun omaksesi. Ogoot, pidä siis minua arvossa! Sano minulle totuus! Enkö minä ole … miksi sitä sanoisin —? sano se suoraan, sinä?

ROUVA FALK. Ei, ei! En milloinkaan ole tuntenut niinkuin nyt, että olen nämät kahdeksan vuotta ollut vuoristossa. Kaikki kirjat maailman suurista liikkeistä tuolla ulkona eivät ole tuottaneet kylliksi valoa. Ne himmenevät ihmishyörinän ensimmäisestä elonsäteen vilkauksesta. Ja sinun uusi pukusi, muotikas hattusikin … nuot värit, niitten yhdistykset osottavat kehittynyttä kauneuden aistia, jota ei minulla enää ole; niissä ilakoi tuhansittain mielijohteita, joita en minä ole pitänyt silmällä. Sinun olentosi levittää tänne tuoksun jostakin ikiraikkaasta, joka ei enää ole olemassa minua varten. Sinä olet ihan kevyt, vilkas, mielittelevä ympärilläni; kaikki täällä muuttuu vanhaksi, katkonaiseksi, … mutta minä kaikkein enimmän!

OGOOT. Ei, nyt minun täytyy puhua sinulle, mitä hän sanoi, koska et tahdo uskoa minua itseä.

OGOOT. Ei, se onkin vaan välillisesti sinusta; sillä hän sanoi, ettei hän milloinkaan ollut niin halannut tuntea ketäkään ihmistä, kuin hän nyt halasi tuntea sinua. Sillä minun kanssani seurustellen oli hän saanut ilmi sinut — hän käytti aina tuota lausetta! — ja se on välttämättömästi oleva —

ROUVA FALK. Ei, ei enempää! Minä en kestä sitä! — Että se juuri oli hän, jota me —

OGOOT. Mutta kenelle tulee siitä kunnia, täti, jos ei sinulle, sinulle, joka olet "holhonut" minua — puhuaksemme teologein tapaan. Ja sinä vaikeroitset, ettäs täällä kotona istuessas olet muuttunut törkeäksi ja pahaksi — ja tiesi mitä kaikkia, sinä, joka tehtaastasi saatat laskea ulos semmoisen voitonjumalattaren.

ROUVA FALK. Ei, en vaikeroitse, kun minä näen, kuulen — kun omaan sinut! Semmoisesta hyvästä joutaa jotain maksaakin. Olenhan ollut itsekäs, kun olen luullut siinä olleen liiaksi! — Tämä on kevät sinulle —! Ja minulle —?

OGOOT. Sinunko —? Sinä, joka —? Hei, nyt sinä huolestutat minua tuommoisella.

ROUVA FALK. Se olisi suurin synti! Minä olen iloinen, — iloinen! Sen vakuutan; mutta sinä tunnet —

OGOOT. Oi taivas, kuinka se soi: tuo hän tänne! (Menee, seisahtuu.) Kiitoksia, hyvä, kaunis, herttainen täti!

ROUVA FALK (nousee ylös, pyyhkii silmiänsä ja menee hymyillen heitä vastaan).

HAGBART. Mitähän? — Ei, antakaa te minulle anteeksi, hyvä rouva! En minä saanut sitä sanoneeksi. Minä —

ROUVA FALK. Niin, rakastakaa toisianne! Saattakaa ihanuutta, lämmintä, vilkkautta näihin kylmiin suojuksiin.

OGOOT (juoksee Hagbartin luota tädin luokse).
Oi Jumala, itketkö sinä, täti —?

ROUVA FALK. Älä minusta huoli! — Oletteko puhunut tästä kasvatus-isällenne, piispalle?

HAGBART.
Ei; kun olen näin kauas päässyt, ei mikään enää voi minua estää!

TOINEN TAPAUS.

Huone piispan luona. Perällä ovi, josta mennään toiseen suureen huoneesen; paitsi sitä ovi oikealla puolella katsojista päin. Akkunoita vasemmalla puolella. Eteisimmän akkunan kohdalla nojatuoli. Sen takana kirjotuspöytä tuolinensa. Oikealla puolella oven vieressä sohva, ja tuoleja asetettu sen eteen ja sivuille sekä peräpuolelle.

PIISPA (sohvassa). Sanot aina, ettäs olet tehnyt vakuutuksesi mukaan, Hagbartini! No niin; kiellätkö minua tekemästä samoin?

HAGBART. Pyydänhän vaan, setä, ettäs tahtoisit ensin nähdä häntä, puhutella häntä.

PIISPA. Mutta, kunhan en tahdo? Se jo on ikävää, ettäs olet valinnut elämän seuratoverin itsellesi meidän keskuutemme ulkopuolelta; — kuitenkin on hän päivästä päivään tullut meille rakkaammaksi. Hänen hyväksensä teemme kaikki. Mutta sen enempää ei. — Tahdotko lukea kirjettä?

HAGBART. Tunnenhan minä sinun lempeän tapasi. Mutta asian tähden, setä, — asian!

HAGBART.
Etkö kuitenkaan saattaisi lykätä kirjeen lähettämistä toistaiseksi?

PIISPA. Kuinka saatat sanoa niin, Hagbart? En puhu siitä mitään, ettäs heität teologisen tien. Yksi sen tietää, kuinka sitä suren. (Nousee ylös.) Mutta siitä en ole puhumatta, ettäs minun keskuuteeni vedät semmoisen ihmisen, joka ei kanna edes miehensä nimeä. Tiedämmekö, ken hänen miehensä oli? Hän sekä joutui naimisiin, että erosi ulkomailla. Emmekä tunne hänen myöhäisempääkään elämäänsä; se on tuskin ollut moitteetonta. Tänne muutettuansa ei hän ole kertaakaan käynyt kirkossa. Hän on elänyt kovin kummallisella tavalla, ja viime aikoina sallinut erään miehen, jolla on huono maine, käyskellä luonansa.

PIISPA. Niin, kenraali Rosen'in; joka on melkein juomari. Irstainenkin on hän varmaan.

PIISPA. Kenraali tuli sotatanterella mainioksi; hänellä on monta seuruuselämän lahjaa, arvokkaita tuttavia. Semmoistapahan elämä on.

PIISPA. Kas, kas; jouduttiinko siihenkin? — Monta tietoa oletkin hankkinut itsellesi viime aikoina?

PIISPA. Kuules, minä puhun sinulle jotain, Hagbart! Asessori Röst, joka asuu siellä maalla, on usein nähnyt kenraalin tulevan rouva Falkin luota perin sopimattomalla ajalla. — Sen laatuisia naisia minä en puhuttele.

HAGBART. Vai niin. — Rouva Falkin kohta kenraalin suhteen ei ole mikään muu kuin säälin.

HAGBART.
Arvattavasti. Oli kuinka oli, pitää hän totista huolta kenraalista.
Sitä ei tee kukaan muu.

HAGBART. Sanonko minä syyn? Hänellä on enemmän sydäntä, kuin meillä muilla; enemmän voimaa altistua, kuin meillä. Hän on paljon jaloluontoisempi, on edistynyt perinpohjaisemmaksi, tiedollisesti niinkuin siveellisestikin, kuin kukaan meistä.

PIISPA.
Vai on hänellä sentään niitä! — Minulla on eräs vakava pyyntö sinulle,
Hagbart. Matkusta pois ajaksi.

PIISPA.
Setäsi, professorin luoksi, esimerkiksi. Viikoksi tai pariksi vaan.
Sinun tarvitsee päästä selville — sekä yhdessä että toisessa asiassa.
Sinä olet kovasti kiihdyksissä.

HAGBART. Olen ollut kiihdyksissä kauemmin kuin luuletkaan. Nimittäin siitä päivästä asti talvella, jolloin puhuin niin väärin rouva Falkista.

HAGBART. Väärin aivan! Se oli elämäni kohtalon käännin. Tuommoiseen vimmaan oli minun joutuminen. Nyt vihdoin kauhistuin itseäni, — niin, en tahdo vaivata sinua kaikella pitkällä taistelullani; sitä et nähnyt; sillä minä en ollut täällä. Mutta kun lopulta sairastuin ja oli tuohon kylpypaikkaan lähteminen ja siellä sain nähdä Ogootin, — siinä oli enemmän kuin ikinä olin aavistanutkaan, oli terveys itse, oli uudenmoinen ihminen, oli elon oma ääni ja liikunto ylen viehättävässä ihanuudessa! Et taida arvatakaan, kuinka jo kohta silloin halasin saada nähdä sitäkin henkilöä, joka oli kasvattanut hänet. Sen sydämessä asui varmaan jotain semmoista, jota minä olin kaivannut, — aina kaivannut! Sillä kaikki täällä — nyt sen sanon! — oli tosiaankin ollut minusta luonnotonta; ja tukehuttaakseni tuota kaipausta itsessäni, sen vuoksi rupesin noin vimmatun ankaraksi muita kohtaan. — Nöyryttävä on tunnustaa tuommoista. Mutta se on totta. Olen aina ollut kömpelö ja tuima. — Mutta mitäpä aioin sanoa?

HAGBART. Niin. — Setä armas, älä nyt ajattele pahaa. Mutta en ole voinut olla yhtäkään näistä päivistä erinänsä hänestä.

HAGBART. Totta kai! — Niin, niin, myös Ogootin kanssa. Sinä kehotat minua lähtemään pois. En saata! Jos taitaisin tehdä itseni taikka ajan kaksinkertaiseksi, — tuolla, hänen luonansa, se ei riittäisi. Ei, nyt olen osannut perille! Nyt en saata lähteä minnekään.

HAGBART. Niin, en minä osaa puhua kanssasi. Sinä et ymmärrä minua paremmin, kuin silloin, kuin panit isoäidin kirjaston ylös ullakkoon.

PIISPA. Niin, minä näen, ettäs olet vetänyt sen esille jälleen. No; sinulla on oma ehtosi yhdessä niinkuin toisessakin. Et saata sanoa minun käyttäneen väkivaltaa.

PIISPA. Mutta tässä on jotain uutta tullut lisää. Olen huomannut sen jo ennen tätä päivää.

PIISPA.
Sinä olet tässä keskustelussa maininnut korkeintaan kaksi kertaa
Ogootin nimeä.

HAGBART. Josko rakastan Ogootia? (Hymyilee.) Saatatko kysyä? — Sinä tarkotat —?

PIISPA. Minä sanon vielä: lähde pois viikoksi tai pariksi, Hagbart! Katsele kaukaa — itseäsi ja muita!

HAGBART. Se on mahdotonta! Ihan mahdotonta, setä! Se on, kuin sanoisit minulle: pane maata ja nuku, Hagbart, viikko tai kaksi; se olisi hyödyksesi! — Ei, nyt ovat vihdoin, niin, vihdoin kaikki voimani liikkeellä; ja niitten liike on välisti niin väkevä, että tuskin voin sitä hillitä.

HAGBART.
Juuri sentähden olkoon sillänsä, setä. Kerran elämässäni sillänsä. —
Ei, nyt minun täytyy jäädä tänne! Niin, hyvää huomenta, setä. Minun
tarvitsee mennä hetkeksi kävelemään.

HAGBART (hymyilee). Paha kyllä, etten rohkene mennä sinne ennen kuin iltapuolella; sillä eilen olin siellä koko päivän. — Mutta kaikki ajatukseni ovat tästä puheestamme tulleet liikkeelle jälleen, ja kun ei ole ketään, jonka kanssa niitä tyydyttäisin, täytyy minun mennä ulos kävelemään. Kiitoksia, setä! sinä olet tosiaankin kärsivällinen minun suhteeni!

HAGBART. Se on totta, — kirjettä! Luohan se koko asian epätoivoisuuteen taas; kuinka sitä saatoin unhottaa?

PIISPA. Niin, huomaas nyt itse, kuinka epäselväksi ja löyhäksi kaikki sinussa on käynyt. Sinun tarvitsee tointua jälleen. Matkusta pois!

CORNELIA (joka taluttaa häntä).
On todellakin nukkunut hyvän kappaleen päivääkin.

ISOÄITI.
Ei sinun tarvitse puhua niin lujaan. Selkeä päivä tänään. Kuulen hyvin.
(Hagbartille.) Et sinä tullut minun luokseni eilen illalla?

ISOÄITI (on tällä aikaa viety akkunan vieriseen isoon tuoliin).
Tämä on hyvä paikka…

HAGBART. Eikö se ole hirveää, kun ei hän tahdo nähdä häntä, ennen kuin hän tuomitsee.

ISOÄITI.
Mutta ole kärsivällinen, Hagbart! Sinä olit tuonain samankaltainen.

ISOÄITI. Minä olen nähnyt monta polvea … monta tapaa. Minun aikanani oltiin suvaitsevaisia.

ISOÄITI.
Minä olen oikein rakastunut sinun morsiameesi, Hagbart.
Hän on niinkuin tytöt minun aikanani.

ISOÄITI. Vapaa, itsenäinen. — Nyt on joku aika oltu toisin. — — Olemmeko kahden?

ROUVA RÖST. Paljon kiitoksia! Suokaa anteeksi, että tulemme näin varhain. Mutta tulimme eilen maalta. Ja mieheni menee tänään hetkeksi oikeustoon.

ROUVA RÖST.
Suokaa anteeksi, että tulemme näin varhain. Mutta tulimme eilen maalta.
Ja mieheni menee tänään oikeustoon.

ISOÄITI. Teidän ei tarvitse vaivata itseänne noin. — Minä kuulen hyvin. (Toiset iskevät silmää keskenänsä.)

ASESSORI RÖST. Sanoin juuri eilen illalla neidelle; me tapasimme pikimmältä toinen toisemme rukouksissa: —

ASESSORI RÖST. "En ole ikinä nähnyt ketään kymmenennellä kymmenellä, joka olisi niin kaikinpuolin täysimielinen —

ROUVA RÖST. — niin täysimielinen." Ja tuommoinen terveys sitte! Minun miestäni on näinä aikoina vaivannut kova hengen-ahdistus.

ROUVA RÖST. Kuinka hän on suloinen; hän ei muista, että hänen aikanansa sairastettiin.

ASESSORI RÖST. Oikein ihana ilma! Enkä käsitäkään, että juuri nyt — Ei, älkää vaivatko itseänne, korkea-arvoinen —! Minä —

ROUVA RÖST. Me istuimme perimmäisessä sopessa. Se esti meitä tervehtimästä teidän korkea-arvoisuuttanne.

ROUVA RÖST. Siinä miehessä olette, teidän korkea-arvoisuutenne, saanut hyvän apulaisen.

PIISPA.
Jospa vaan hän olisi niin sanoakseni käytännöllinen. Nyt on pahat ajat.

ROUVA RÖST. Kuulimme juuri eilen, — niin, en saattanut kysyä neideltä siitä; tuli niin paljon väkeä tervehtimään meitä, — kuulimme juuri —

ASESSORI RÖST. — ja siinä on syy, minkätähden tänään tulimme tänne; — me käymme aina suoraan.

ASESSORI RÖST.
Vai niin. Tuntuneehan se teistä raskaalta, teidän korkea-arvoisuutenne!

PIISPA. Tämän aikaisia nuoria ihmisiä, hyvä rouva, ei saa siinä kohden tuomita liian ankarasti.

PIISPA. Muuten täytyy minun sanoa, ettei tuo tyttö ole juuri vastenmielinen minulle.

CORNELIA. Veljeni pitää hänestä sangen paljon, vaikka tytön käytös hänen mielestänsä on jokseenkin rohkea ja ajattelematon.

ASESSORI RÖST. Sitähän juuri halasimme tietää! Kaikki ihmiset, jotka eilen tulivat vastaamme, olivat levottomat siitä.

ROUVA RÖST. Rouvasihminen? — Oi jumala, eihän se kuitenkaan —? (On noussut seisoalle.)

CORNELIA.
Ei, ei se hän ole. — Nyt on hän jo sisällä; mitä meidän on —?

PIISPA. Kenties juuri sen vuoksi. Hm! — Sinun, Cornelia, on meneminen ottamaan —

ROUVA RÖST (miehellensä).
Tule, ystäväni! Lähdetään joutuin! (Etsii parasolliansa.) Parasollini?

ROUVA RÖST.
No, niinpä pidän! Kas kuinka olen säikähtynyt. — Tule joutuin!
Saatammeko mennä tämän kautta?

ROUVA RÖST. Voi! — Mutta kun sinä olet muassa, Röst? Muutenhan tulemme häntä vastaan? Sinä seisot paikassasi! Ethän toki aikone —?

ROUVA RÖST. Odotetaan? Ettäs saat puhutella häntä? Voi noita miehiä, kaikki ne ovat yhtäläisiä!

PIISPA. Sillä olet oikeassa! (Menee perällepäin; samassa naputetaan ulkopuolella.) Tehkää niin hyvin!

PIISPA. Saanko esittää sisareni? — Herra asessori Röst; — rouva Röst, — ja tässä — (Tulevat edemmäksi.)

ISOÄITI. Suvun vanhimpana — ainoa ansio, joka minulla on — sanon teille: tervetultuanne!

PIISPA. Hartain kiitos käynnistänne ja että niin suoraan käännyitte minuun itseen.

ROUVA RÖST.
Se on meidän tapamme, teidän korkea-arvoisuutenne. Hyvää huomenta!

ROUVA RÖST. Voikaa hyvin, rouva! Ei, älkää vaivatko itseänne. Vaivaannuittepa vastikään liiaksi.

MOLEMMAT.
No niin muodoin! (Nauravat. Sen jälkeen mitä totisin kumarrus rouva
Falkille. Cornelia ja piispa saattaa heitä; jälkimäinen palaa
puolimatkalta.)

ROUVA FALK. Olette tänään lähettänyt minulle kirjeen. (Odottaa turhaan vastausta piispalta.) Siinä viittaatte kohteliaasti, ettei perheenne saata seurustella minun kanssani.

PIISPA. Luulin, hyvä rouva, ettette halajaisi mitään seurustelua nyt enemmän, kuin ennenkään.

ROUVA FALK. Joka todenperäisesti on sama, kuin, että antaisin noille kahdelle nuorelle omaisuuteni ja minä itse ajettaisiin pois.

ROUVA FALK. Veljenne poika on kai sanonut teille, ettei omaisuuteni riitä elättämään perhettä täällä ja minua muualla.

ROUVA FALK. — Ja meidän kaikin lähteä pois, tarkotatteko sitä, teidän korkea-arvoisuutenne? Sopii kyllä; mutta vasta nyt tuosta omaisuudesta jotain tulee; nytpähän saadaan rautatiekin. — Ja ompa se jo vanha suvussakin.

ROUVA FALK. Kenties se siis vaikuttaa vähän päätökseenne, teidän korkea-arvoisuutenne?

PIISPA.
Minun päätökseni, hyvä rouva, ei saa riippua teidän omaisuudestanne.

ROUVA FALK.
Olenko näinä kahdeksana vuotena loukannut teitä? Taikka ketään täällä?

ROUVA FALK. Taikka lienenkö ehkä kasvattanut sisareni tytärtä niin, että siitä syystä —?

ROUVA FALK. Ehkä on siis väkeni valittanut minua vastaan? taikka joku väkeäni vastaan?

PIISPA. Ei, rouva kulta, kukaan, ei ankarinkaan, saata muuta sanoa, kuin että siinä suhteessa olette ollut oikeana esikuvana.

ROUVA FALK. Eiköhän mikään saata sovittaa entisyyttä — semmoista, jota ette paitsi sitä tunne?

ROUVA FALK.
Tarkotatte sitä, ettette ole nähnyt minua ripillä eikä kirkossa?

PIISPA. Sanoin: ainoa varma tie, hyvä rouva. — Teidän tienne ei varjele kiusauksista.

ROUVA FALK.
Tarkotatte siis jotain erinäistä? — Autanko teitä kerran vielä?
Kenraali Rosen.

ROUVA FALK.
Mutta niinpä joutuisikin hän hukkaan. Ja paljon kelvollista on kenraali
Rosenissa.

PIISPA.
Minun ei sovi, enkä minä tahdo sekaantua asioihin, joita en tunne;
mutta ainoastaan joku maineeltansa taattu saattaa ryhtyä kenraali
Rosenin kaltaisen miehen pelastamiseen.

PIISPA. Liian paljon panette alttiiksi, hyvä rouva, ettekä kuitenkaan ole varma perille pääsemisestä.

PIISPA. Vai niin. — Niin. — Kun katsotte asiaa siltä kannalta, eihän minulla ole mitään sanomista.

PIISPA. Mielelläni soisin asian riippuvan siitä, mitä minä tässä luulen. Niin ei ole laita, hyvä rouva.

ROUVA FALK. Mutta teidän on myöntäminen, että hyvää tulee tehdä — vaikkapa oman maineensa uhalla.

ROUVA FALK. Kas, tuon minä käännän teitä vastaan, teidän korkea-arvoisuutenne! Mahdollista on, että aluksi menettäisitte jonkun osan seurakuntanne varmasta luottamuksesta, jos kävisitte minua tervehtimässä; mutta nyt tiedätte minun omasta suustani tuon huhun olevan perättömän ja että päinvastoin teidän tulee tukea minua tässä yrityksessäni. Ja niinpä teette hyvän työn noille kahdelle nuorelle ja minulle, kun ette työnnä minua pois luotanne. Olen nyt muutamia vuosia elänyt muitten hyväksi. Sitä ei saata tehdä ilman uhrauksitta, teidän korkea-arvoisuutenne, varsinkaan kun ei, niinkuin minäkin, vielä ole suinkaan elänyt ikäänsä loppuun.

ROUVA FALK. Ei aivan; mutta ilman taistelutta se ei ole tapahtunut. Ja nyt soisin saavani siitä vähän palkkaa. Ken ei sitä halajaisi! Tahtoisin saada elää yhdessä niitten kanssa, joitten hyväksi olen altistunut; tahtoisin nähdä heidän onnensa ja saattaa sen omakseni. Älkää riistäkö sitä minulta, teidän korkea-arvoisuutenne. Sillä se riippuu teistä!

ROUVA FALK. Se riippuu teistä; sillä sillä hintaa, että minä suljettaisiin pois, ei kasvattityttäreni milloinkaan ota veljenne poikaa.

ROUVA FALK. Minä riensin tänne, ennenkuin hän sai tietää mitään. Kirjeen otin mukaani. Ottakaa se takaisin, teidän korkea-arvoisuutenne! (Hakee sitä.)

Minä laskin sen pulpetille, siitä ottaakseni sitä, kun olin pukenut itseni, … ja kiireessäni ja pikaisuudessani — unhotin sen! Nyt kirjottaa Ogoot rätinkejä samalla pulpetilla. Jos hän näkee teidän käsialanne? Kohta hän aavistaa jotain. Sillä olemmehan joka päivä vartoneet teitä.

ROUVA FALK. Voipi. Kun hän tulee tänne — sillä hän ymmärtää kaikki ja tulee heti — ettekö, teidän korkea-arvoisuutenne, itse menisi kohta häntä vastaan, ja sanoisi: — (Keskeytyy.)

ROUVA FALK. Olen hairahtunut. Ihminen on tuomittava — ei erhetyksensä, vaan saavuttamansa mukaan; ei uskonsa mukaan, vaan halunsa suhteen hyvyyteen ja totuuteen. Sitä tahdon opettaa seurakunnalleni sillä tavoin, että ensi sunnuntaina tulen tervehtimään kasvatus-äitiänne. (Näkee isoäidin myötätuntoisuuden, tarttuu hänen käteensä ja kääntyy.) Hänkin, tämä kunnian-arvoinen, anoo puolestani! Hän on siltä ajalta, joka oli kärsivällisempi, kuin meidän aikamme, ainakin enemmän, kuin me vähässä sopessamme. Hänen pitkän ikänsä viisaus yhdistyy tuohon sanaan: ole kärsivällinen!

PIISPA. Se on sellaista kärsivällisyyttä, hyvä rouva, jota meidän ei suvaita osottaa; sitä kärsivällisyyttä, joka hävittää erotuksen hyvän ja pahan välillä. Sen kärsivällisyyden tunsi isoäidin aikakausi; mutta sitä ei käy noudattaminen.

ROUVA FALK (menee pois isoäidin luota). Jos olen erhettynyt, jos olen halpa teidän korkean elämän-katsantonne mukaan, niin muistakaa, että palvelette sitä, joka oli syntisen ystävä.

PIISPA. Niin minäkin olen, kun tulette etsimään sielunne pelastusta; silloin teen kaikki.

ROUVA FALK. Auttakaa minua entisyyteni sovittamisessa! Se on minun suhteeni kaikki. Teidän suhteenne se ei ole paljon. Minä pyydän vaan vähän kohteliaisuutta, ei mitään solvausta! Minä asetan niin, että harvoin näemme toisiamme. Mutta älkää sulkeko minua pois; sillä se on yhtä, kuin heittää minut halveksittavaksi. Uskokaa minua: teille ei tule mitään häpeää minusta, ja noitten kahden kiitollisuus palkitsee hyvyytenne.

PIISPA. Minua pahottaa kovin seisoa semmoisena edessänne. Sillä älkää luulko minua kovaksi. Päinvastoin. Minun sydämelläni lepää tuhanten tuskallinen omatunto. Minä en uskalla rakkaan veljeni pojan tähden loukata noitten kunnioitettavaa luottamusta eikä yhteistä lakiamme. Siinä on jo paljon, että näin suuren kirkollisliikkeen aikana, kuin meidän nyt on — avaan piispan asunnon sisarenne tyttärelle; minä en voi, en saa avata sitä myös sille naiselle, jota koko seurakunta, vaikkapa väärinkin, … niin, hyvä rouva, en tahdo loukata teitä.

PIISPA. Olkaa varma siitä, että se pahottaa mieltäni. Te olette minuun itseen vaikuttanut erittäin hyvin.

ISOÄITI. Niin, — olen liian vanha riitaan. — Eikä olekaan, sen mukaan, mitä nyt olen kuullut — minulla mitään oikeutta istua täällä.

(Cornelia tulee, ottaa vastaan hänet ja menee hänen kanssaan ulos peräovesta.)

ROUVA FALK (esillä). Nyt saatan sanoa sen: teidän korkea-arvoisuutenne, te ette ole miehuullinen. Kasvoista kasvoihin minun kanssani tiedätte, mitä teidän tulee tehdä; mutta ette uskalla.

ROUVA FALK. Sentähden, että olen nainen, olette te tänään sanonut minulle semmoisia asioita, joita ette olisi sanonut — esimerkiksi kenraali Rosenille, miehelle, joka, olipa hänen entisyytensä mikä tahansa — ja nykyisyytensä — käy herra piispan huoneessa.

PIISPA. Hän ei ole vast'edes täällä käyvä. Paitsi sitä täytyy myöntää, että tässä on erotus.

ROUVA FALK. Tosin on tässä erotus; mutta en luullut sen käyvän sitä suuntaa. Eikä myöskään, että teitä, herra piispa, oli pantu suojelemaan väkevämpää, vaan heikompaa, ei ilmeistä pahetta, vaan suotta syytettyä.

OGOOT. Oh, kuinka kuohuu ja humisee! Vai silläkö hintaa olin pääsevä tähän perheesen, kasvatus-äitini myymällä, hänen, jota rakastan ja kunnioitan korkeammin, kuin ketään maailmassa.

OGOOT. Jatkatteko? Mitä? Keskustelua kasvatus-äitini myymisestäkö? Ei, vaikka taivaan valtakuntaan pääsisin, en menisi sinne ilman häntä.

OGOOT. Niin, minun täytyy puhua; sieluni täytyy hengähtää. Mutta se on sieluni, että kaikin voimin, henkeni perästä pysyn kiinni siinä, mitä rakastan.

PIISPA. Te olette nuori ja käytätte nuoren liiallisia lauseita. Mutta minusta on paras, että katkaisemme tämän keskustelun; se ei kuitenkaan johdata mihinkään.

OGOOT.
Hagbart! (Hän näki Hagbartin oikeanpuolisessa ovessa ennenkuin toiset.)

OGOOT. Hagbart! (Rientää ylöspäin; mutta kun Hagbart kiiruhtaa häntä vastaan, peräytyy hän.) Ei, älä koske minuun!

OGOOT. Semmoiset tietää, vaikk'ei sanaa sanottaisi. Mutta ei se ole ollut sydämelläsi! — Etkö tietänyt siitä nyt?

OGOOT. Sinä olet ihan muissa asioissa. Ja minä, joka olen elänyt ainoasti tätä varten, saadakseni kaikki sovitetuksi! Sen luulin tehdyksi sinun kauttasi.

OGOOT. Ei, sinä elät unelmissa. Mutta sehän pitäisi sinun tietää, että minun kunniani ei saa muuttua tätini häpeäksi, — että se on mahdottominta maan päällä.

OGOOT. Niin, sieluni on loukattu, petetty, solvaistu. Minun täytyy huutaa se julki! Sillä ei se ole vasta tänään, ei yksistään tämä.

ROUVA FALK.
Ei, sen ymmärrän. Mutta mikä se on? Sinä loukkaat hänen rakkauttansa.

ROUVA FALK (menee hänen luokseen; hiljaan). Vihaisia sanoja! Sinä, joka olet vaihtanut sielua hänen kanssaan rauhaisina ja hiljaisina hetkinä; sinä, joka olet tuntenut hänen uskollisen, puhtaan tahtonsa! Eihän hänen vertaistansa olekaan, Ogoot! —

ROUVA FALK.
Sinä olet ihan hurja, lapsi! Käytöksesi rupee käymään häpeäksi.

OGOOT. Ei, sitte on hänen käytöksensä suurempi häpeä. Sillä minuapa hän ei rakastakaan.

PIISPA (Hagbartille, hiljaan).
Nyt toivon, että lähdet pois muutamaksi päiväksi.

OGOOT. Mutta salli minun lähteä pois muutamaksi päiväksi, — salli minun tointua! (itkee.) Oi Jumala, täti! rakastatko häntä? (Rouva Falk koettaa irtaantua hänestä.) Minä en enää rakasta häntä! Jumalan tähden, täti, jos rakastat häntä, niin ota hän!

ROUVA FALK. Mutta ole nyt vaiti edes täällä vieraassa paikkaa! — Jos et tahdo tulla, lähden yksinäni kotiin.

OGOOT. Niin; jos ei sinun äänesi ole lempeä ja katseesi hyvä, en voi minä elää. Jumala siunatkoon sinua, täti, nyt ja kaikkina aikoina!

KOLMAS TAPAUS

Rouva Falkin puutarhassa. Vasemmalla puolella lystihuone pöytineen tuoleineen. Suurenmoinen kori, puolillansa omenia, on pöydällä.

ROUVA FALK.
Niin, milloin hevosia ei tarvita, Pedersen, mennään neittä noutamaan.
Saattaako se tapahtua tänään?

ROUVA FALK. Lähettäkää siis vaikka heti Hannus kahdella hevosella vuoristoon tuomaan häntä. Hänen onkin siellä liian kylmä nyt.

ROUVA FALK.
Tulkaa luokseni illalla, niin koetamme jälleen jatkaa keskusteluitamme.

(Pedersen odottaa; mutta kun rouva edellensä varovasti poimii omenia eräästä nuoresta puusta ja panee ne vähäiseen kantamaansa koriin, menee hän vasemmalle.)

HAGBART (oikealta puolelta, seisoo hetken, ennenkuin häntä huomataan).
Rouva Falk!

HAGBART. Pyydän anteeksi! Hain teitä kaikkialta. Hyvää päivää! Olen juuri palannut.

ROUVA FALK.
Minä lähetän tänäpänä hevoset ylös. Niin lienee hän ylihuomenna täällä.

HAGBART.
Minä tulen höyrylaivasta suorastaan tänne. Ja ymmärrätte siis itse —

HAGBART. Ogootista olen pian puhunut: hän oli oikeassa; — minä en vaan tietänyt siitä silloin —

HAGBART. Hän osotti viimein, ettei hän sitä tee. Teille on hän varmaankin sanonut sen ihan suoraan.

ROUVA FALK. Ogoot oli — kuinka sitä sanoisin — liian kiihdyksissään, ettei voinut hänen sanaansa luottaa.

HAGBART. Hän on siis sanonut. Sen arvasin. Niin, olin varma siitä. — Ogoot ei rakasta minua; mutta teitä hän rakastaa, hyvä rouva. Hän tahtoo teitä onnelliseksi.

ROUVA FALK. Jos ette rakasta Ogootia, näyttää minusta siltä, kuin ei teidän olisi pitänyt tulla tänne.

HAGBART. Olette ehkä oikeassa. Mutta minä en tule samana miehenä tänne, kuin ennen; eikä myöskään samassa asiassa.

ROUVA FALK. Jos ette rakasta Ogootia, ei sovi teidän olla täällä; se minun täytyy vielä sanoa. Sen verran väliä tulee teidän pitää hänen suhteensa niinkuin minunkin.

HAGBART. Minä vakuutan, että juuri suurin välinpito on saattanut minut sinne, jossa nyt olen.

ROUVA FALK (joka tähän asti on koettanut seisoa paikallansa puun
vieressä).
Siis menen minä.

HAGBART. Jumalalle kiitos! Sillä entistä itseäni en paljon kunnioita. Moni saattaa tehdä tuon hätäpikaa; mutta minä olen tarvinnut aikaa saadakseni kaikki purjeeni järjestykseen.

HAGBART. "Älä herätä haltioita!" sanotaan. Se on turhaa puhetta. Sillä haltioita ovat elinvoimamme.

ROUVA FALK. Mutta niitä pitää ohjata. Se on minun elämäni kallis oppi, enkä luovu siitä.

HAGBART. Ellen uskoisi, että totuuden oma voima on ohjannut minua tänne, en seisoisi tässä. Minulla on ollut pitkällinen työ. Side toisensa perästä on minun täytynyt avata, niin että voimat ovat saaneet paisua, kokoontua ja syöstä esiin. Tässä ne ovat, — ja nyt menemme yhdessä edemmäksi.

HAGBART. Minä rakastan teitä! Te se olette, jota olen rakastanut hänessä — ensi päivästä alkaen. Minä rakastan teitä.

HAGBART. Askel askelelta on se tullut. Vastarinta, tuo tuima ystävä, on pakottanut meitä. Oi, tule onnelliseksi, niinkuin minä nyt olen!

HAGBART. Minä en tiedä, mitä kaikkia olette saanut kokea, tullaksenne semmoiseksi, kuin nyt olette — niin ihanaksi, hyväksi, niin todelliseksi.

Mutta sen tiedän, että jolleivät muut olisi tuominneet teitä hairauksistanne, minä en olisi rakastanut teitä siitä, mitä olette saanut aikaan. Ja se, ma ajattelin, tuottaa minulle teidän kunnioitustanne.

ROUVA FALK. Ikuinen kiitos! — Mutta ihmiset vastustavat semmoista. He ovat sitä vastaan, että nuori mies kosii vanhanpuolista naista, ja milloin —

HAGBART. Ihmisten mieltä en ole milloinkaan kysynyt, en edes silloin, kuin olin lujimmissa siteissä. Ja nyt kysyn teitä, ainoastaan teitä!

ROUVA FALK. Ja minä vastaan: yksityinen saattaa menestyä ilman ihmisten myötätuntoisuutta, mutta ei kahdenkeskinen olo. Kylmä tuuli, joka puhaltaa, tunkee pian väliin.

HAGBART. Teidän vastatessanne tunnen sen, mitä itse sanon, aivan kankeaksi, juhlalliseksi, — aivan jähmäkkääksi. Mutta minun täytyy jatkaa, semmoisena kuin nyt kerran olen. Hyvä, armas, siitä hetkestä, kuin täysiksi tunsin, että minä teitä rakastin, on vaan yksi suuri asia ollut olemassa; — kaikki muut katosivat. Sentähden en tajua, mitä sanotte. Luuletteko, että tehdään työtä minun väsyttämisekseni? Ja että onnistuvat siinä?

HAGBART. — niin työn ja edistymisen aika! Onhan se jo tullut. Senpätähden tässä olen. Ehkä tulee taistelunkin aika, — Jumala sen suokoon! — Silloinko välinpito on vallitseva? Ei! Te olette vapaa, minä vapaa; tulevaisuus on omassa tahdossamme.

ROUVA FALK. — ja luulevaksi ja vaivaloiseksi, — mutta te olette nuori nuorten, iloinen iloisten joukossa! —

HAGBART. Teissä on enemmän nuoruutta, kuin minussa. Monimuutteinen! Semmoisena, kuin nyt olette, pysytte elämässä, — aina uutena. Kukin ikäkausi on teihin valava uutta ihanuutta, elosampaa voimaa. Luuletteko minun käsittäneen teitä puoliksi, tai rakastavan teitä puoliksi? Ensinnäkin tahdon sinun sielusi liekin ääressä minä istua. Totuuden voima on vetänyt minua luoksesi. Sinä käsittämätön, koko elinkautena en saata tulla valmiiksi sinun suhteesi.

ROUVA FALK. Tämä on kuin välisti keväällä. Ilma viettelee ulos ja hurmaa; mutta se saattaa kuolettaa.

HAGBART. Sinä rakastat minua! Sen tiesin ennen tänne tuloani. Näin sen heti tultuani. Rakkaus on sinun elosi henkenä; en ole milloinkaan nähnyt sitä kenessäkään muussa ihmisessä niin. Sentähden ovat ne mielenkuvaukset, joita olet nähnyt, ne kaipaukset, joita olet tuntenut, varmaan olleet suunnattomat. Ja kun sitte tarjotaan sinulle rakkautta todellisena, eheänä, vapiset sa —!

ROUVA FALK. Ei, tuommoista käsittäväisyyttä en luullut mahdolliseksi! Se tulistuttaa kaikki hengen voimat; se —

HAGBART. — Mutta enkö ole niin käsittänyt sinua alati, jolloin olemme yhdessä puhuneet?

HAGBART. Mutta se, josta mainitsit, ei ole mitään. Se saattaa sopia muille, mutta ei meille, muitten suhteen, mutta ei meidän.

ROUVA FALK.
Tuskissani ja paon aikeissani sitä mainitsin. Minä viskoin, mitä
ensiksi tapasin, seisauttaakseni sinua. Mutta se se ei ole, — oi
Jumala!

HAGBART. — Siinä tavassa, millä se on tullut? Että Ogoot ohjasi minut huoneesesi? Ajatteleppas, niin huomaat, ettei saattanut muulla tavoin olla.

ROUVA FALK. Semmoisia ei sanat ratkaise. Minun täytyy tavata Ogootia; täytyy puhutella Ogootia.

HAGBART. Olethan puhutellut häntä! Sinä tiedät, että sinä se olet, joka rakastat, eikä hän; sinua minä rakastan, eikä häntä. Mitä muuta tahdot?

ROUVA FALK. Tahdon aikaa. En tahdo menettää valtaani itseni suhteen. Minä olen taistelemalla, vuosikausien itsekieltämisellä ja altistumisella saavuttanut sen. Se oli ylpeyteni. Mutta se ei tottele minua sinun puhuessas. Joka sana sinun sielustasi imee minun sieluni itseensä. Onnea jos maailmassa löytyy, on se omistettava ajatus ajatukselta loppumattomalla ymmärtämisellä. Mutta tässä on tuska myötä — ainakin minussa. Ei, älä vastaa minua! Sinulla on liian suuri voima; sillä minä rakastan sinua, rakastan niinkuin se, joka on luullut, ettei tuota korkeinta ole olemassa, eikä minun mahdollinen saada, — ja nyt se ryntää päälleni sikeimmän rauhan aikana, ikään kuin kavallus lastani kohtaan.

Minulla on tuskaa. Menneet ajat astuvat esiin tässä tuskassa. Ja siinä on enemmän. Minua surettaa tuo rakkauteni äärettömyys sinua kohtaan. Minä saattaisin vetää sinut myötäni pyörteesen! — Ei, älä vastaa minua! Älä koske minuun! — Hagbart, rakastatko minua?

ROUVA FALK.
No, auta minua! — Mene! — Ole ihana! Salli minun tuntea tätä voittoa
sielussani ja nähdä sinua sen valossa! Muut kenties ei tarvitse sitä.
Mutta minä tarvitsen. — Mene!

ROUVA FALK. Varro, kunnes sana tulee. Sitä ei kestäne kauan. Ota hiljaa vastaan, mitä tulee, muista: minä rakastan sinua! — Ei, älä sano mitään! Minulta puuttuu uskallusta ja voimaa enempään. (Kuiskaa.) Mene! (Hän menee.) Hagbart! (Hän pysää.) Mitä tänään olet minulle sanonut, on korkeinta, mitä olen elänyt. Mutta ettäs vaiti nyt menet pois, on enemmän kuin kaikki, mitä olet sanonut.

ROUVA FALK (seisoo tuokion suuresti ihastuneena, kävelee, seisahtuu.
Äkkiä huudahtaa hän):
Ogoot!

ROUVA FALK.
Mutta, lapsi! (Ulos, palaa jälleen Ogoot sylissään.) Tulitko jalkaisin?

OGOOT. Koko matkan! (Pitää hattuansa kädessään, on päivettynyt ja palavoissaan, ja muutamat merkit osottavat hänen jalkaisin käyneen pitkän matkan; hänen seljässään on laukku, jonka hän riisuu pois.) Olen tänäpänä pessyt itseni eräässä purossa ja muutoinkin siivonnut itseni.

OGOOT. En; lepäsin hetken Opsal'issa; mutta olin liikkeellä auringon noustessa. Oi taivahinen, kuinka kaunista oli! —

OGOOT. Erinomaisen, täti kulta! Sillä nyt on kaikki tyyni ohitse. — Olen saanut kirjeen isoäidiltä.

ROUVA FALK. Häneltäkö se oli, tuo kirje, jonka lähetin? En saattanut käsittää, keneltä se oli.

En ole kirjottanut moneen vuoteen, niin että kirjotus on sen mukaan. Mutta Hagbart on poissa, jotta minun on itse sanominen. Älä ole kauemmin huolissasi. Kun menette naimisiin, muutan minä teille."

— Eikö se ole oivallista, täti? (Vapisee ilosta ja heittäyy hänen kaulaansa.)

OGOOT.
Mutta? Ei ole mitään muttaa enää, katsos! Sillä koskeepahan se sinua.

ROUVA FALK. Minua? — Niin, mutta … sinun? Kuinkas sinun on? — Hagbartin kanssa?

OGOOT. No, se asia? — Niin, minä kerron nyt, kuinka sen oikein kävi. Sillä nyt saatan sen sanoa. — Ei, älähän tuosta noin tosissasi ole, täti! Eihän se mitään ole. Mutta istutaan nyt! (Asettaa tuolia paikallensa, puhuessansa.) Niin, minun onkin oikein tarvis istua vähän. — Kas, se tuli niinkuin odottamaton hyökkäys, — ikäänkuin takaa. Ei, täti kulta, älä ole noin huoleisena! Ei tässä ole mitään nyt enää. Se tuli todellakin eräästä komediasta.

OGOOT. Me näimme yhdessä niinä päivinä, me kaksi, niinkuin muistat: "Kun naiset sotivat" Scribe'ltä.

OGOOT. Ja minä ajattelin, niin, minä varmaan sanoinkin: hän on tosiaankin sentään tyhmä, tuo Henri. Hänen on valitseminen erään voimallisen, ihanan, innokkaan naisen välillä, joka saattaisi antaa henkensä hänen edestänsä, — ja lapsen, joka todellakin on tyhmä, sillä niin hän on, sitä ei käy kieltäminen, täti, — ja niinpä valitsee hän tuon pikkuisen, vähäpätöisen olennon. Se tulee vaan siitä, että hän itse on vähäpätöinen. — Ei, minä istun alemmaksi, siten lepään mukavammin. (Liu'uttaa itsensä aivan alas, käsivarrellansa nojaten rouva Falkin syliin.) Ah, näin on hyvin! Ja nyt pääset katsomasta silmiini useammin, kuin itse tahdon, sillä sinä kuuntelet tuota niin kovin juhlallisesti, ja nyt tulee jotain hupsumaista. — Yht'äkkiä johtui, näet, mieleeni: oi Jumala! rouva, se on —, ja hän, tuo vähäinen olento kiharinensa, on —, ja hän? Mutta Hagbart ei ole vähäpätöinen, hän olisi valinnut toisin! Enkä tiedä; mutta samassa pöllähti muistiini, että Hagbart aina ensipäivästä asti oli puhellut sinun kanssasi, ja ainoasti sinun, eikä juuri ollenkaan minun kanssani, ja jos hän puhui minun kanssani, puhui hän silloin sinusta. Minä kävin niin kovin murheelliseksi, että tuntui kuin joku olisi pistänyt sydämeeni, ja sitte — minä ihan häpeen sitä nyt — ei minulla ollut kauemmin rauhaa; suuri tuska valtasi minut, valveilla ja unissani, ja minua ikäänkuin puristi ympäri rintaani, kun hän vaan puhutteli sinua taikka sinä häntä. Minä häpeen; sillä mikä oli luonnollisempi, kuin se, ettei hän milloinkaan väsynyt sinua puhuttelemasta! Enpähän itsekään väsy.

OGOOT. Herra siunatkoon, varroppas! Oletpa sinä, täti, vielä kärsimättömämpi, kuin minä itse. Minä tahtoisin, ettet luulisi minua pahemmaksi, kuin olen. Ja sentähden täytyy minun ensin kertoa, että minä taistelin. Itkemällä itkin minä öisin, sillä enpähän saattanut sinulle siitä puhua; päivisin olin olevinani hurja, ilostunut ja onnellinen, ja sitte, täti, sitte sanoin eräänä päivänä oikein toden takaa itselleni: Saattaako se sinua surettaa, että hän rakastaa tätiä korkeammin kuin sinua? Mikä sinä hänen rinnallansa olet? Ja kuinka oivallista, jos täti tapaisi jonkun, jota hän voisi suuresti rakastaa, ja jonka minä olisin johdattanut hänen luoksensa!

OGOOT. Niin, nyt en tee itseäni paremmaksikaan sentään, kuin olen. Sillä aina en olisi saattanut sanoa niin. Oli jotakin, joka yhäti kohosi ylös jälleen, kuten — niin, kuten itku. Mutta sitte reipastutin itseni oikein todella ja sanoin: Vaikkapa oman onnesi uhraisit tädille? Olisiko siinä kenties liikaa? Ei, ja taasen ja ikuisesti ei! Ja kun ei hän enää rakasta minua! Enkö siis voisi pakottaa tuota alas? Olisihan se huonoa, jos en sitä voisi! Minä halveksin sitä, joka ei rakasta minua!

OGOOT. Ah, täti, en milloinkaan ollut tuntenut sitä niin, kuin silloin, mikä sinä minulle olit! Jos minä taitaisin tehdä jotakin suurta elämässä, jotakin, joka olisi oikein hyvää tai oikein kaunista, niin sinä sen olet minuun kylvänyt; sillä minä käyskelin silloin haaveksien kaikkia, keksiäkseni jotain, millä saattaisin tuon perille; olisin asettunut mitä nöyrimpään tilaan, ilman ettette olisi kuulleet hiiskausta, ei huokausta … ja silloin olit sinä yhä silmäini edessä! Sillä sen tiesin, että sinä voisit tehdä tämän minun puolestani! Niin, oletpahan todellakin jo tehnyt sen. Sinä oikein loistit edessäni, täti!

OGOOT. Mutta et sinä näytä niin iloiselta, kuin minä nyt olen! Etkö huomaa vielä, kuinka se tapahtui?

OGOOT. Täti kulta, tiedäthän sinä sen! Ei, se on totta! Sitä en saa unhottaa kertomasta, sillä muuten et käsitä, miksi käytin itseni niin tyhmästi piispan luona.

OGOOT. Ylpeissä haaveksimisissani, kuinka kieltäisin itseni, teitä onnellisiksi tehdäkseni — tapahtui, näet, välisti, että oikein raivostuin Hagbartiin, sentähden, ettei hän sanonut minulle mitään, … taikka oikeammin, ei mitään ymmärtänyt, … hän oli kuin unissaan. Eikö se ole kummallista, että asiat noin saattavat sekaantua toisiinsa? Ja se oli voimakkaampi, kuin itse luulinkaan; — sillä kun piispa tahtoi hylkiä sinua — tuokin tuli ikäänkuin takaa! — silloin minä tuiki kadotin malttini, koska ei Hagbart ollut estänyt tuota, vaan käyskeli unissaan; en tiedä — mutta — niin, näitpä itse, kuinka kävi; se puhkesi ilmi kaikki tyyni sikin sokin, minä olin kerran taas oikein häijy ja sinä vihainen, — ja sitte sovimme jälleen, ja minä matkustin pois, — ja sitte, täti —

OGOOT. Niin, sitte minä mietin! Kaikki nuot kauniit sanat hänestä, joita annoit mukaani matkalle, ne kasvoivat ja kasvoivat. Sinä itse tulit jälleen ihan suureksi, ihan lempeäksi. Tuolla tuntureilla olikin ihmeen kummallista! Oi, sitä ilmaa, sitä kirkkautta, sitä ääretöntä suuruutta, kuules! Ja vesi melkein aina tyvennä, niin alhaalla se oli; ja sielläpä oli, erittäinkin iltaisin, oi, kuinka hiljaista! Ja sitte se ummistui kuin haava.

OGOOT. Suru, täti. Ei ollut enää mitään estettä. Onhan Hagbart, niinkuin sanoit, hyvin jalo, todellinen. Ja sinä itse, täti! Te ette olisi tehneet minulle mitään pahaa, kumpikaan, ei vasten tahtoannekaan. Oi, kuinka se tieto tuntui hyvältä. Siinä levähdin minä monesti, kunnes nukuin, istuessani, — ihan onnellisena. Oi Jumala, kuinka ma rakastan häntä! — ja sitte tuli kirje isoäidiltä. —

HANNUS (tulee niin, ettei hän kohta näe Ogootia).
Neiden sanotaan — Tuossapahan neiti onkin!

ROUVA FALK.
Ei, ei! — Mutta sinä, Ogoot, jos menisit — — Oi Jumala! —
Juokse … sisään —

ROUVA FALK. Niin. (Ogoot menee.) Hannus, riennä kenraalin luoksi, — pyydä häntä tulemaan tänne! Kohta!

ROUVA FALK. Se on, lapseni, — se on jotain, joka välisti kohtaa, kun suvi muuttuu syksyksi.

Kolmannen ja neljännen tapauksen välillä vaan muutaman minutin aika, jona musiki soi. Musiki alkaa ennenkuin esirippu on ehtinyt lankeemaan alas.

NELJÄS TAPAUS.

Piispa ja rouva Falk, jälkimäinen matkapuvussa, shaali käsivarrella, ja laukku kädessä, astuvat sisään. Piispa tahtoo päästää häntä hänen kantamastansa. Mutta hän laskee sen itse pois.

ROUVA FALK. Suokaa anteeksi, herra piispa, että vaivaan teitä, ja näin myöhään; se tapahtui eräästä syystä, johon en voi mitään. — Onko veljenne poika kotona?

PIISPA. Ei. Mutta minä odotan häntä; hän on kahdesti hakenut minua iltapuolella minua tapaamatta.

PIISPA (soittaa). Isoäiti sanoi hänen käyneen teidän luonanne tänäpänä kohta kotiin tultuansa.

PIISPA (sisään tulevalle tytölle). Tee hyvin ja ota vaari, koska kandidati tulee kotiin ja anna minulle tieto siitä.

PIISPA. Hänen mielensä oli kovin liikutettu. Mutta minä en ole kysynyt isoäidiltä sen enempää. Minä nimittäin arvaan; — hän on puhutellut teitä?

ROUVA FALK.
Matkustaakseni pois. Nyt käy teidän mielenne mukaan, herra piispa.

ROUVA FALK. Ei kukaan — paitsi se, joka seuraa minua. Minä astun illalla tuohon englantilaiseen höyrylaivaan.

ROUVA FALK. Minä tahtoisinkin vaan uskoa teidän käsiinne, herra piispa, lahjotuskirjan omaisuudestani täällä.

ROUVA FALK.
Matkaa varten on minulla kyllä tarpeeksi. Sen jälkeen en kaipaa mitään.
Voin elättää itseni.

ROUVA FALK. Ogoot tuli kotiin tänään. Hän lepää nyt. Mutta vaununi lähetin takaisin noutamaan häntä tänne kohta. — Oletteko siis niin hyvä ja otatte vastaan häntä … en tietänyt ketään muuta … ja lohdutatte häntä —!

ROUVA FALK.
Ja tahdotteko koettaa … saada noitten kahden välin jälleen hyväksi?

ROUVA FALK. Ogoot rakastaa Hagbartia. Ja kun he molemmat rakastavat minua, — niin ajattelin, että kun minä vaan olen poissa, — ja he tietäisivät minun suovan sen, ajattelin, että he löytäisivät toinen toisensa yhteisessä rakkaudessansa minuhun. — Toivon niin. He ovat nuoret molemmat.

ROUVA FALK. Kiitoksia! Vielä pyytäisin, että ystävällisesti sallisitte isoäidin muuttaa maalle Ogootin luoksi, — taikka Ogootin tänne, kuinka kumpikin parhain tahtoo, jotta Ogoot saisi huvin hoitaa isoäitiä; sillä hän pitää isoäitiä hyvänä.

ROUVA FALK. Ja missä isoäiti olisi, sinne kai tulisi Hagbartkin. Vanhus ehkä sitte auttaisi heitä.

PIISPA. Minusta on ehdotuksenne oivallinen, ja minä ihmettelen vaan, että teillä on aikaa ja voimaa ajatella näitä kaikkia.

PIISPA. On; minä tulen juuri nyt hänen luotansa. Hagbart on saattanut hänet levottomaksi. Hän ei kestä paljon.

ROUVA FALK. Ehkä on siis paras, etten sano hänelle jäähyväisiä. Olisin muuten mielelläni sanonut.

ROUVA FALK. Suokaa minulle anteeksi, teidän korkea-arvoisuutenne, se rauhanhäiriö, jonka saatin tänne. Se tapahtui vasten tahtoani.

PIISPA.
Minua pahottaa, hyvä rouva, etten ole ennen oppinut tuntemaan teitä.
Niin olisi paljon nyt saattanut olla toisin.

ROUVA FALK. Olen rohjennut pyytää häntä täältä noutamaan itseäni, kun höyrylaiva viheltää.

PIISPA.
Pyydä kenraalia tulemaan sisään! (Tyttö menee.) Se on siis kenraali
Rosen, joka — (Keskeyttää.)

PIISPA. Siinä tapauksessa olen minä tehnyt kovin väärin teitä kohtaan, hyvä rouva.

KENRAALI (tulee. Hän on soreassa matkapuvussa ja näyttää erittäin
kauniilta).
Pyydän anteeksi, teidän korkea-arvoisuutenne, mutta aika on käsissä. —
Hyvä rouva, tämä on teidän?

ROUVA FALK.
Niin. — Antaisitteko, herra piispa, tämän Ogootille, kun hän tulee? —
Ja autatteko häntä?

ROUVA FALK.
Se riippuu vaan siitä, kuinka suuresti kukin rakastaa. — Kiitoksia!
Hyvästi!

(Kenraali tarjoo kunnioituksella käsivartensa rouvalle;
tämä tarttuu siihen; he menevät. Piispa saattaa heitä.)

HAGBART (tulee oikealta puolelta, katsoo ympärillensä, kummastuu, menee peräpuoleen, mutta piispa tulee ovessa häntä vastaan).

HAGBART (kovassa mielenliikutuksessa, mutta pidättäen itseänsä).
Minä kuulen äänestäsi, — ja näen päältäsi, — että tiedät siitä.

PIISPA.
Niin olenkin. Hän ei ole sanonut juuri mitään. Mutta näenhän minä sen.
Sinä tiedät, että näin sen ennemmin kuin sinä itse.

HAGBART. Niin, sinä et luule niin; sen tiedän. Mutta minä sanon sitä elämäni ratkaisevaksi voitoksi. Minä rakastan rouva Falkia. Ja hän rakastaa minua.

HAGBART. Se ei ole vimmaa, se on onnea. Mutta täällä, sinun luonasi, — niin, en ole tullut pyytämään sinun siunaustasi; menköön menoansa ilman sitä! Mutta minä olen tullut sanomaan sitä sinulle; sillä se on velvollisuuteni. — Onko se sinusta paha?

HAGBART. Se loukkaa minua hänen tähtensä ja itseni tähden. Sinä et tunne meitä kumpaakaan.

PIISPA. Ole huoleti! Minä pidän tunteesi arvossa. Ja minä tiedän nyt, että hän on sen ansainnut.

PIISPA. Hyvä Hagbartini, suo minun kohta tunnustaa, että minäkin olen kokenut jotain viime tapausten jälkeen. Ja siitä olen oppinut tietämään, etten ollut oikeassa rouva Falkin suhteen.

PIISPA. Minä olen päättänyt hänestä sekä liian aikaisin, että liian ankarasti. Se on yksi helmasyntejämme. Ja olen liian paljon noudattanut ihmisten mieliä, liian vähän tuntenut sitä rakkautta, joka antaisi rohkeutta tehdä hyvää. Hänestä, jota katsoin vähemmän-arvoiseksi, olen oppinut tietämään sen.

HAGBART. Sinä et tiedä, kuinka kiitolliseksi teet minut noilla sanoilla — ja onnelliseksi!

PIISPA. Minä sanon vielä. Sen kautta, että teimme väärin häntä vastaan, viettelimme sinutkin, joka silloin vielä uskoit meitä, tekemään väärin häntä vastaan, ja nuorison tapaan vielä ankarammin, kuin me itse. Tämä synnytti sinussa vasta-vaikutuksen, joka johdatti rakkauteen. Jos rakkaus oli synti, olimme me syypäät siihen.

PIISPA. Ei. Mutta sinun tietosi siitä, että me katsoisimme sitä synniksi, kiivastutti sinun oikeuden tuntoasi ja enensi rakkauttasi. Sinä olet jaloluontoinen.

PIISPA. Sentähden olen istahtanut kanssasi, Hagbart, pyytääkseni anteeksi sinulta. Ja häneltä! Ja siltä kansaltakin, jota minun tulee johdattaa, mutta johon en tarpeeksi luottanut. Sillä siinäkin ovat useimmat hyviä; he olisivat seuranneet, jos minulla olisi ollut miehuutta mennä edellä.

HAGBART (polvillaan). Minä kunnioitan sinua enemmän, kuin milloinkaan, ja enemmän, kuin kukaan sinua koskaan on kunnioittanut!

HAGBART.
Mummu! (Sekä hän että piispa menevät häntä vastaan.) Mummu! Oi taivaan
Jumala, kuinka olen onnellinen!

ISOÄITI. Kuulin Hagbartin äänen; — se oli ihan luja, ja niinpä arvelin: nyt on jotakin tekeillä.

HAGBART. Eikäpä olekaan mitään muuta kuin hyvää! Setä suostuu, setä on jalo, setä tekee kaikki, kaikki hyväksi jälleen — ja enemmänkin! Oi Jumala — mummu, ettäs olet noin vanha! Mieleni tekisi kantaa sinua käsivarsillani ja juosta ympäri.

ISOÄITI.
Ei, sitä saat olla tekemättä. (Talutetaan paikallensa.) — No —?
Mitähän muuta?

HAGBART. Sanot sitä kovin totisesti? Sinä olet aivan totinen — jopa liikutettukin —? Setä!

ISOÄITI.
Että setäsi oli minun luonani, kun rouva Falk ilmotettiin tulleeksi.

HAGBART. On siis jotain tekeillä! Kenties se oli hän, jota setä. — (Syöksee ylöspäin; ovi avataan; piispa astuu sisään Ogootia taluttaen.) Ogoot!

PIISPA. Ogoot kulta! Kasvatus-äitisi pyysi minut antamaan tämän kirjeen sinulle.

Kun saat tämän kirjeen olen minä — lähtenyt pois. Minä rakastan sitä, jota sinä —"

PIISPA.
Cornelia! (Tämä rientää piispan luoksi; he laskevat alas Ogootin.
Cornelia seisoo hänen vieressänsä. Piispa kääntyy.) Hagbart! (Tämä
syöksee hänen syliinsä.) Miehuutta, poikani! miehuutta!

ISOÄITI (nousee seisoalle).
On siis taas noitten suurten tunteiden aika palannut!

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LEONARDA: NÄYTELMÄ NELJÄSSÄ TAPAUKSESSA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.