The Project Gutenberg eBook of Ruukin jaloissa, by August Bernhard Mäkelä

Antero Vallas, tehtaanomistaja.
Elsa, hänen rouvansa.
Aino, Elsan sisar.
Vilho Palokas, insinööri, Anteron sisarenpoika.
Alpo Leiniö, konttoristi.
Martta Sikiö, emännöitsijä, hänen äitinsä.
Vallinkorva, Jaakko Matinpoika, talollinen.
Kaisa Antintytär, hänen vaimonsa.
Lyyli, | heidän lapsiaan.
Iikka, |
Ijäs, |
Puhos, |
Huuhka, | tehtaan miehiä.
Jäntti, |
Ilves, |
Leena, Jäntin vaimo.
Anni, |
Kerttu, | tehtaan tyttöjä.
Lillukka, |
Eric Illberg, nimismies.
Semen Ivaska, metsänkauppias.
Työmiehiä.
Naisia.
Juoksupoika.

Tupa Vallinkorvan talossa. Perällä pihanpuolinen sivuseinä, jolla on kaksi pienenlaista akkunaa. Vasemman akkunan alla pitkä pöytä ja sen ympärillä rahia. Vasen seinä akkunaton; sitä pitkin avonainen vuode. Oikealla seinällä iso uuni, suu katsojiin päin. Uunin edustalla korkeampi rahi astiain pesemistä varten, vesisaavi y.m. astioita sekä seinällä astiahylly. Vuoteen kohdalla vasemmalla seinällä vaatteita nauloissa. Niitten joukossa huomataan naisen hattu, kevättakki ja päivänvarjo, yksinkertaiset, vaan somat. Muuten köyhän näköistä. Käynti oikealle, uunin taitse, joten ovensuu ei näy katsojille eikä uunin edustalla työskenteleville.

Uuniin virittelee tulta vanhempi nainen, päässä Karjalan vaimojen "natsiira", huolimattomasti ja köyhästi puettu: Kaisa.

Kaunis nuori vaaleaverinen nainen askaroi astiain pesussa.
Kellertävä, varsin runsas tukka riippuu paksulla palmikolla. Kirkkaat
vaaleansiniset silmät. Yksinkertaisesti, vaikka herrasmaisesti puettu:
Lyyli.

Vuoteella loikoo keskenkasvuinen poika paitahihasillaan, mutta lakki päässä. Opettelee puremaan tupakkaa ja sylkemään suupielestä, vaikka huononlaisella menestyksellä. Sittemmin kun miehiä on tullut tupaan, seuraa tarkkuudella heidän toimiaan. Milloin on jotain sanonut, koettaa saada sylkästyksi sen päälle: Iikka.

Heti esiripun noustua astuu tupaan neljä talonpoikaismiestä, kaikilla
Karjalassa tavalliset venäläismalliset lakit päässä.

Edellä tulee vanhanpuolinen, ryhdikäs talonpoika. Pitkä, ruskea, alhaalta kihara tukka on harmaan sekainen; samoin lyhyeksi leikattu sakea partansa. Tuuheitten kulmakarvojen varjostamat synkät silmät leimahtelevat omituisesti. Hän on tämän talon isäntä, Vallinkorva.

Nuori, hyvänlaisesti puettu, voimakkaan näköinen mies, jolla on pitkävartiset saappaat jalassa ja loistava kaulahuivi kaulassa, on nimeltään Ijäs. Hänen vilkkuva katseensa pysähtyy usein Lyyliin. Ottaa hetken kuluttua lakin päästään, jolloin tulee näkyviin kellertävä, sankka tukkansa, niskasta hieman kihara.

Kaksi vanhempaa miestä, toisella päälaki paljas ja parta ajettu paitse kaulasta leuvan alta: Puhos. Toisella vahva leukaparta, vaan viiksetkin ajettu: Huuhka, ahkera tupakan purija, sylkäsee aina lauseittensa vahvistukseksi.

PUHOS. Ainaks emäntä on vihass siint meijä vierasmiehinn käynnist?
Pakkoha mein ol käyvä.

VALLINKORVA (Kaisalle). Kukas siu on käskent myyvä miu viinojain? (Ottaa pullon taskustaan, ryyppää ja tarjoo Huuhkalle.) Männööt nää täss ominnki tarpeinn. A vuottaiss, Huuhka!

KAISA (vie pöydälle kahvikupit ja täyttää ne). A sieks sen kakskymment markkaa tienasit?

VALLINKORVA. A rahast siell ruukiss myyvää' vaikk vapahtaja. Mitä sie
Kaisa … kärsi nahkassais! Viel tulloo päivä toine.

VALLINKORVA. Naisill o naisii' luonto! Nahkaas' ku painat, enemmä kertyy. (Kilistää.) "Tuikku murheese", sano' setä vainaa!

IIKKA (vie tupakkapuruksensa uuniin. Sivu mennessään Lyylille). Siu pappiis on tullt jo, Lyyli!

PUHOS (ottaa esille pullonsa ja kaataa kuppeihin). Miull täss o oikee koljaattii. Jos siint panta's terä?

IJÄS (kilistää Vallinkorvalle). Terveiks', Vallinkorva! — Näkkyyhä siull mait oleva, mut kovi ovat huonoss hoijoss.

VALLINKORVA. Kasvaat ne rikkaruohoo ilmanki viljelemät'. Muistat sie senki ajan, ku mie raaoin — miu maallain olless. — Sie siitt "viissit": kyllää käyvä, kahvii juuva!

KAISA. Viel viisastelet … vetelet vanho'llais! Sano'sit, kui täst päässää kesä' yl?

HUUHKA (ottaa esille pullonsa). A miull o rommii. (Kaisalle.) Saahaks toiset kupit? Mie paan.

Esiin astuu nuori herrasmies. Hänellä on lyhyt, tiuha, kihara musta tukka, saman väriset viikset ja lyhyt leveähkö leukaparta. Kasvot ahavoituneet. Katse kiinteä kuin lyhytnäköisillä. Jättää rahille vesimittaukseen tarvittavia kapineita. Hän on tehtaan insinööri, nimeltä:

VILHO (tervehtää miehiä). Vanhoja tuttuja! Ja Te taidatte olla
Vallinkorvan isäntä? — Vielä vaan Puhoskin elää ja naureskelee…
Niin, eilen tulin. Huuhkalla yhä vielä tupakkipuruksensa kesken… No,
mutta Ijäskö se noin on herrastunut?

VILHO. Mulla onkin kiire. (Tarkastaa pulloja.) Mitäs teillä kaikkea on siinä?

    Harmaja ravaa ja kiessit ne heiluu,
    Ja maantien santa se tuiskaa,
    Kun tällainen poika lauleskelee
    Ja pullon suuta muiskaa. (On maistavinaan.)
    Tyttöjä viedään kupparin oppiin,
    Vaan poikia sotakouluun —

LYYLI (tuo kahvikupin talrikilla pöydälle, sivulta, melkein takaa).
Tehkää hyvin!

VILHO (säpsähtää, huomaa vaatteet seinällä, katsoo häntä hyvin pitkään). Anteeksi! En huomannutkaan… Talon tytär vai —?

(Palaa entisille toimilleen. Eräitä kertoja vielä heidän katseensa kohtaavat.)

VILHO (Lyyliin katsoen, kuin hämillään). Vielä näkyy pysyvän hammas karkeana.

IJÄS. A raakiutuu siell. Lihanki syövät raakann. (Vallinkorvalle.)
Muista sie kuppiais, Vallinkorva!

VALLINKORVA. Iikka saap' tulla soutajaks': — Huonollaine venekki meill' o, vuotava.

HUUHKA. Ja sie et oo yht-vähhää … pelkäät pimiäll!
(Vallinkorvalle.) Et sie taho rommii, Vallinkorva?

VALLINKORVA (ojentaa kuppinsa). Enne' mie oon isse ilman ku pian suun' tyhjänn.

VALLINKORVA. Mitä sie täst ostelet? Lyylinkää kanss teill ei tullt mittää.

IJÄS. Ei täss mitä halunkkii olla. (Vallinkorvalle.) Siehä isäntä oot,
Jaakko!

PUHOS. Myö pois, ku hää on halukas! Mitä sie täll roskapaikall? Paremp' maa miult o männt.

IJÄS. A mut jos maksaakki lissää? (Kuiskuttaa korvaan.) Ja se maksaa hyväst' järkiää.

VALLINKORVA. Ei märkääkä! Joutaa männ avissuonii', määtiiä jääp' viel minullki tähett.

VALLINKORVA. Mie en ookka vas'ka lihast! Miut ku täst ajjaa pois maaltain, kassokoo kinttujaa! Mie siell en selkä vääränn seisokkaa… (Katsoo tiukasti heitä silmiin itsekutakin.) Enkä —

IJÄS. Ka suoraan ku puhutaa, ni saatas' vähä parissaa myöki… Käyp'kös se siull katteiks', jos sie saat ommais ja hiuka enemp'?

HUUHKA. Ka eiks se enne' vanhaa' pitänt silmää tähän Kaisaa', tyttönn olless?

PUHOS. Tää ol'ki nuorenn kaunis ja rikkaa' nimess. Tyhjäst se patruunki alko'.

VALLINKORVA. Kuuluut miullki vähä. Mitäs sie oot kiistänt valleeks'? (Kuin itsekseen.) Voiti mie sillo hänet, (tarttuu pulloon) mut isse tään sain hentuksein.

IJÄS (Vallinkorvalle). Siehä isäntä oot! (Kuiskuttaa korvaan.) Kyll myö hinnall voitas' soppii.

KAISA. Tarvitaa maakaupass vaimoltki myönytys. Mut velast ku mänenöö, sill ei mitä maha.

IJÄS (lähestyy Lyyliä, joka askaroidessaan seisoo häneen selin). Sie et sillo huolint minnuu, Lyyli.

IJÄS. Sano tarjotuks'! Jyvät herroill, työmiehell akanat: se o ruukin taksa. — Siust ei käy hyvät puhheet!

IJÄS. Mikä petos — tälla'ne talo! Täys' hinta tarjotaa, ja lisän kanss. Jos siitt lähtiski lehmännahka miehee —

IJÄS. On, tuntuu, ollt ilosetki päivät lommaa. No, miull ei kuulu! Mut ainn mie kakskymment markkaa saan täst reisust, jos eletää ja tervenn ollaa.

IJÄS. Et sie nähnt? Äskön-ikkää' makso'n kaks' markkaa. Kahvist ei männt viittkymment pennii. Vierasmiehet elläät.

KAISA (tulee, tuoden esiliinassaan potaattia, joita hän ja Lyyli alkavat kuoria). Oikeinko se on totta, että äiti on myynyt viinaa?

KAISA. Ka oom mie, salaisi' puolin. Mistäs mie oisi' siullki sinn
Helssinkii' rahhaa saant?

LYYLI (vilkasee vaatteihinsa seinälle). Jos minä sen olisin tiennyt!
Isältä salaa?

KAISA. A sallaa häneltki … ja häne viinojaa. Ois hää ne kuitenki juont kuivii' ja juottant tover'loillaa.

KAISA. Olkoo jos! Omiain mie siinn oon varastant. Miu kanss hää on tään talonki saant … issellää ollt ku se uuvispaikka, joutava — kaikk' hävittänt. Nälkääks mie täss käin näkemää'?

KAISA. Nii mieki enne' lakituppaa pelkäsin. Mut ei tuoll päätä viety.
Ei siell maha kuolla linnasskaa.

Tupaan tulee kumarrellen nuori, huolellisesti puettu herrasmies, sinertävät rillit nenällä. Sekoittaa puhuessaan usein d:n ja t:n. Hän on tehtaan konttoristi.

KAISA (pyyhittyään kätensä esiliinaan, tervehtää). O hänell syy vuottaaki. Kai pastuor' tietää —?

ALPO (keskeyttää). Puhudelkaa minua täst'etes vaan nimeltäni! Konttorissa minä nyt työskentelen, kuden tietätte. — Niin, juhannusaaton olen valinnut hääpäiväksemme.

LYYLI (vie Alpon päällystakin naulaan), — että se vihdoin on päätetty.
(Istuvat pöydän taa.)

ALPO. Mikäs nyt enää olisi esteenä, kun olen saavuttanut vakaan aseman? Opetustointa harjoitan siinä sivussa vaan omasta sisällisestä halustani. Ainoastaan kolehti jää siitä minulle, vapaaehdoinen.

ALPO. Konttorikartanossa vielä, äidini kamarissa. Olen ajatellut, että jos saisin ostaa pienen tilan —

LYYLI. Mutta … äiti kuulkaas! Eikös Alpo … eikö meidän sopisi ostaa tätä tilaa? Isä ja äiti tietysti jäisivät eteenkinpäin.

ALPO (mietteissään). Kyllähän se muuden sopisi kaikin puolin, mutta tämä tila taitaisi olla liijan kallis minulle.

KAISA. Puolet tulis' niiku Lyylin perintönn. Ilka osast vaa jäis' maksettavvaa … taikka jos antas' maast puole hänell?

ALPO. Te siis suostuisitte luovuttamaan oikeudenne eläkettä ja työtä vastaan?

ALPO. Voipihan tuota miettiä. Ei suinkaan teitän puolestanne asialla ole mitään kiirettä?

ALPO. Taisit mainida. No, hän kait antaisi velan seista, kun siirtyisi minulle… Mitä isäntä itsekin sanonee?

ALPO. Vai jo sinä minua olet otottanut? Eihän tulostani vielä ole kuin viikon päivät.

LYYLI. Miks'et lähtöni jälkeen mitään kirjoittanut, vaikka lupasit? En tiennyt mitään aikeistasi.

ALPO. Käsitäthän, että minua joskus huoletti tulevaisuudemme? Tämä paikka ei vielä ollut tietossani.

ALPO. Ihminen on heikko. Mutta nyt ei maksa vaivaa niitä muistella enää. Olethan tyydyväinen: olet kärsinyt ja voittanut?

LYYLI. Niin … oli sulla muitakin: kaikenlaisia, joille tuhlasit rahaa ja "teeskentelit lempeä", niinkuin itse sanoit. Kauhistuttaa vieläkin se elämä!

ALPO. Jaa, pyhä Cecilia! Noilla siveyssaarnoilla et ketään vetä puoleesi, vaan pikemmin karkoitat.

VALLINKORVA. Jo mie kuulin äijiltäis. (Alpoon kääntyen.) Mieheks' ku herennet, hyvä kaikk'! Teit' ruukkilaisii mie paljo en oo osannt uskoo.

ALPO. Sepä ikävä! Ja tässä kun vielä tuli puheeksi emäntäväen kanssa —

VALLINKORVA. Ka em mie vasten oo. Mut eihä tää pastuor' … "Alpo" mikä sie oot nimeltäis, viel oo niit kasselltkaa.

ALPO. En ole tottunut maita arvostelemaan. Luodan siihen, ettette tahto saattaa minua vahinkoon … minua ja tytärtänne.

VALLINKORVA. "Ei märkääkä", sano' turkulaine! — A myö siitt saatas' täss ellää ainn iellkipäi?

VALLINKORVA. Ka siitt vaikk paikall tehtäs' kaupat! Mie täss vähä oon tuuless, mut oha nää toiset selvii.

ALPO. Kuinka korkeaksi laskette tilanne arvon, näin meitän välisessä kaupassa?

VALLINKORVA. Tää ois neljä-, vlijetoist tuhane tila joka päivä, vaikk ei ois tuohokaa koskee' ossaa. Erräät o pienistki osistaa saaneet tuhansii, mut mie sitä en täss mei kaupass reknaa mihikää.

KAISA. Nyt tää' ruuki jaloiss on kalaves'ki pillautunt. Eikä koskest pelloks' oo, josha nuo ei hyvin kasvane nykyjää mei pellotkaa.

VALLINKORVA. A tää jos oikee oiski viljelyksess, ni tää tila maksas' paljo. (Miettii.) Kahteetoist tuhantee mie heitän, ku täss siitt isse saahaa ellää niiku viljelijänn. Siint alle miu tuntoin ei anna männä. Vähä paremp' kuitenki ku jos patruun veis' velastaa.

ALPO (ottaa muistikirjansa). Sitä velkaa näyttää olevan yhteksän tuhatta viisisataa markkaa, ilman korkoja.

VALLINKORVA. Koroist ei ookka mittaa. Ne sovittii hyyryst, ku ruuki rakenuksii o miu maallain.

ALPO. Tehdään kirjoista. (Laskee.) Kaksitoista tuhatta, siitä puoli
Lyylin osinkoa … siis kuusi tuhatta?

ALPO. Siinä kuutessa tuhannessa on toinen puoli velasta, joka tekee 4,750 markkaa. Ei muita velkoja ole.

ALPO. Lyylin osaan kuuluva puoli patruunan velkaa lankeaa itsestään minun suoridettavakseni.

ALPO. Ja kun otan vastatakseni siitäkin vieraan puoliskon velasta, jää teille maksettavaksi 1,250 markkaa.

Alpo (kirjoittaessaan). Pitän ne usein kerallani. Voi milloin hyvänsä tundea kutsumusta … tavallisesti ulkona, yksinäisyytessä. (Vallinkorvalle.) Kauppakirja tehtään siis sen mukaan kuin tässä on puhuttu?

KAISA. Jäntin täss assuut likimpänn. Käy sie, Lyyli, jos joutasiit:
Jäntti isse ja Liena.

ALPO. Ettei se vaan ole se vaimoihminen, joka tekeytyy hulluksikin, saatakseen kerjätä?

ALPO (Lyylille). Älä heille viitsi puhua koko kaupasta! Asunnon vuokraaminen tai —

ALPO. Parasta olisi yleensä, että tämä kauppa toistaiseksi pitettäisiin vaan meitän kesken.

ALPO. Tämä tuli niin tiedämättömästi, etten nyt kauppatilaisuutessa voisi antaa käsirahoja enempää kuin viisikymmentä markkaa.

ALPO. Jos pantaisiin kaksisataa maksettavaksi silloin hääpäivänä, juhannusaattona, ja sitte loppusumma tuhat markkaa tämän vuoten kuluessa?

ALPO. Kauppakirja pidää olla kuitattu, laillisuuten vuoksi. Niistä maksuista minä annan eri velkakirjan.

ALPO. Siitä taas eri sitoumuksen, paitse Lyylin velkaosasta, joka siirtyy itsestään, niinkuin jo puhuttiin.

VALLINKORVA. No, kun lie! — Er' kirjanks' tiet siintki' jott myö jäähää viljelijäks'?

ALPO. Niin, eri välikirjan. Mutta siinä on muistettava niin monta seikkaa, laillisuuten vuoksi … enkä ole sitä ensinkään miettinyt — niin ehkä jätämme sen toiseen päivään?

VALLINKORVA. Jos ois männt täss yhell tiell… A mite se kauppakirja tul'? Essi sie Kaisa miu silmälassiin'!

VALLINKORVA (tavailee). "Ämmä ee — mee, aa — sano' aa — ällä", kaks'ha siinn o hitoss ällii — "alle: myö allekirjuttajat."

ALPO (lukee). "Me allekirjoittaneet myymme ja luovudamme Vallinkorvan perintötilan numero yksi Vallinkosken kylässä Jääsken pidäjää, veroltaan neljäsosa manttaalia, end. jumaluusopin ylioppilaalle herra Alpo Leiniölle, kaikkine —"

ALPO. "— kaikkine siihen kuuluvine eduineen ja oikeuksineen, joista tässä erittäin mainitaan viisi kuutestoista-osaa Vallinkoski nimiseen koskeen ja sen vesivoimaan, —"

ALPO. "— välillämme sovitusta kuuten tuhannen markan kauppahinnasta, joka eri välikirjoja vastaan maksettuna kuitataan." (Kuuluu kolinaa porstuasta.) Maksuajat ja määrät näissä velkakirjoissa ovat sitte sillä lailla kuin suostuttiin.

(Lyyli tulee, riisuu päällysvaatteensa. Kohta hänen jälkeensä tulee keski-ikäinen pariskunta, mies työpuvussa, vaimon vaatteet koreat, vaan rikkinäiset, päässä "natsiira". He ovat Jäntti ja hänen vaimonsa Leena, joka ensin sieppaa lakin miehensä päästä, sitte käy Alpon eteen ja niijailee.)

LEENA. A työks ootta mei uus' opettaja? Ni nuor' viel nävöltää ja kaunis ku yks' marja justii! Parikkalass olitta saarnannt: hyvi tykkäsiit. (Matkivinaan.) "Ei oo mein kirkiss niin synkiitä soarnamiestä näht", sannoit.

VALLINKORVA (sill'aikaa Lyylille). Kasso sie Lyyli, onks nää kirjat kaikk' paikallaa!

ALPO. Kaunis nimi. (Antaa Lyylille toisen paperin.) Tähän vielä samalla tavalla. Näitä pidää olla kaksi kappaletta.

ALPO (panee ensimmäisen kauppakirjan taskuunsa). Tämä jää minulle, ja nämät jäävät teille, sekä viisikolmatta markkaa käsirahaksi.

ALPO (antaa lisää tahaa). Niin, oikein, viisikymmentä! Sanoinko ajatuksissani "viisikolmatta"?

VALLINKORVA. Onks niiss paper'loiss, jott se männöö mitättömäks', jos siint ei tule tolkkuu —?

VALLINKORVA. Mitä sie tiijät! (Erikseen Alpolle.) Näät siint Lyyli' assiist?

LYYLI. Johan minun asiastani nyt pitäisi tulla valmis (Kuin itsekseen.)
Pian aika rientää ja joutuu juhannusaatto.

Tupaan astuu lyhyenläntä vanha herra, virkalakki päässä ja laukku kainalossa. Hän on piirin nimismies Eric Illberg. Puhuu suomea huonosti.

Hänellä on pulska ruskea täysparta; valkoisilla liiveillä näkyvät paksut kultaiset kellonvitjat. Hän on Vallinkosken tehtaan omistaja, patruuna Antero Vallas.

ALPO (korjaa joutuun kirjoitusneuvot). Kirjoitin heille asunnon vuokrasopimuksen.

ANTERO. Syrjään tämä tulee sinun asua. (Jäntti ja Leena sill'aikaa menevät. Leena kuitenkin hetken kuluttua kuuntelee ja kurkistaa akkunan takaa.)

ALPO (Katsoo kysyvästi Lyyliin, joka koettaa kuiskuttaa hänelle, vaan
Alpo pudistaa päätään).

VALLINKORVA. Mitäs mie häne sakkojaa? Ei hää miu tahostain oo myönt.
Totta yks' pää vastaa, minkä kaks' kättä tekköö.

ANTERO. Voisin minä sen nyt maksaa, jos sinä rupeisit mihinkään lopulliseen —

VALLINKORVA. Ka kun lie nii halu, em mie kiellä maksamast. Miehä täss oon luullt issiäin likisimmäks', mut miu tilliin' sitä vaa ei panna!

VALLINKORVA (uhkaavasti). O miusski muru miest! Joutavast täss sakot ja linnat!

VALLINKORVA. Mut ku Vallinkorva ei puutu, ei tartu! Saap' patruun miu maan' avissuonistki.

(Ryyppää, sitte istuu vuoteen laidalle, käsi leuvan alla.)
(Kaisa, Illberg ja Antero menevät.)

LYYLI. Olenhan kaikin voimin koettanut selittää sinulle, että äiti oli sen tehnyt vaan minua auttaakseen.

ALPO. On isälläsikin rahaa aluksi. Hän tundee asianlaatun paremmin kuin minä.

VALLINKORVA (nousee, oikaseksen. Lyylille). Ei se ni siukaa tauttas' ollt. Aina'set kestinpiot ruuki akkoin kanss.

ALPO. Missään tapauksessa ei minun asemaani sovellu tässä julkisesti esiindyä viinanmyyjän suojelijana. Etkö käsitä sitä?

ALPO. Eikö jätetä sitä toiseen päivään? Isäntä taitaa vähä olla väsyksissä.

VALLINKORVA. Et enne' sanont! O siinn nyt vuottamist! Tokko pysytkää puhheessais?

ALPO. Miks'en pysyisi, vaikka en vielä ole selvillä kaikista yksityiskohtista.

ALPO. Minun täytyy ottaa lukuun ulkonaisia seikkoja: miltä asiat näyttävät ihmisten silmissä.

VALLINKORVA (asettuu hajasäärin Alpon eteen). A sie taijatki oll niit yksit ruukkilaise halunkkii?

VALLINKORVA. Mut mie puhunki siull! En koko siu kauppois' mie en käy, em märkääkä!

VALLINKORVA (ei sitä kuulevinaan). Mut viekki sie kihlais kaikk' männessäis! Viel mie siulla'set kutukalat jaksan ruotii!

ALPO (ottaa päällystakkinsa). Näyttää siltä, ettemme kaikista kontista tällä haavaa pääse yksimielisyydeen. Voimme nyt tyydyä vaan kauppakirjaan. Siinä on alla minun nimeni sekä Teitän ja Teitän vaimonne nimikirjoitus (panee hatun päähänsä ja kääntyy ovelle) ynnä puumerkit!

VALLINKORVA (tarttuu hänen olkapäähänsä). Vai patruuna' neuvost sie
Lyylinki narrasit! Eik hää ennää pysty isse?

VALLINKORVA. A siunkos? Oispa miu näkyvissäin tarjonnt! Ei! (Ottaa rahat taskuistaan kouraansa.) Sinn astikka ei männä! Vuota ruukki: viel ei olla mieron varass! Vaikk isse käisin linnaa', jos nää ei riitä!

(Menee kiivaasti. Alpo pujahtaa hänen jälestään. Kaisa riisuu päällysvaatteensa. Lyyli raottaa akkunaa, josta katsoo mietiskellen.)

Sali tehtaan konttorikartanossa. Perällä kaksoisovi ja kaksi akkunaa verannalle, jolla on reheviä huonekasveja. Oikealla ovi salin ja tehtaan konttorin välillä olevaan konttoriin. Vasemmalla ovi naisten huoneihin. Sisustus komeaa. — Lasien edessä uutimet. Seinillä maalauksia kullatuissa puitteissa. Sohva, jonka edessä on soikea pöytä ja tuoliryhmä, etualalla oikealla.

Vasemmalta tulee keski-ikäinen rouva, kävelee edestakaisin, selaillen käsinkirjoitettua vihkoa: patruunan rouva Elsa.

Samassa astuu pitkin verantaa vasemmalta jonkun verran häntä vanhempi vaimoihminen, kantaen kahviastioita tarjottimella. Elsa avaa hänelle ovet, jotka silloin jäävät auki. Vaimo asettaa kahvivehkeet pöydälle: patruunan emännöitsijä Martta Sikiö.

Vähä jälemmä näkyy verannalla nuori nainen polkupyöräilijän puvussa, jättää polkupyöränsä ulkopuolelle ovenpieleen. Salissa hän ei ollenkaan pysähdy, vaan heti tultuaan menee vasemmalta. Hän on Elsan sisar Aino.

ELSA (kuin itsekseen). Kansatieteellinen osa melkein valmis, samoin sivistyshistoriallinen. Mutta nämä toiset vielä heikot: "yhteiskunnallinen asema" ja "siveyskanta", arin kaikista. Jos siinä ei onnistu! (Ääneen.) Kuulkaapas Martta, ettekö Tekin tahtoisi auttaa Ainoa hänen tutkimuksessaan kansan naisesta? Antaa aineksia? Olettehan itse —

MARTTA. Ka oom mie pyykiss ollt, mieki. Määtiiä syntys' minkälaine kirja, jos kaikk' kirjutta'sin.

ELSA. Sen voin uskoa. Meille se sittenkin on vieras ala, vaikka sen luulisi olevan niin lähellä.

ELSA. Naisyhdistyksen julkaisuihin … tai jos pääsee ylioppilaaksi, niin vaikka väitöskirjaa varten.

MARTTA. Väittämää' viel käisiit täss, nuoret ihmiset! Mittää tiijä mailmast!

(Menee perältä. Hetken kuluttua palaa verannalle pesemään
kasveja. Usein pysähtyy kuuntelemaan keskustelua.)

(Antero ja Vilho tulevat perältä, innokkaasti puhuen,
sitte istuvat kahvia juomaan.)

ANTERO. Hm — sakkoa tuhat markkaa kappaleelta joka päivä, minkä viipyvät yli määrästä.

ANTERO. Palkat ovat kohtuulliset, työväki ei kärsi mitään kurjuutta.
Kiihotus silloin on keinotekoista, lakko yllyttäjäin varassa.

ANTERO (miettii). En sittenkään tehnyt viisaasti, että otin sen
Vallinkorvan pajaan. Onko hän nyt sen paremmin vallassani?

ANTERO. Hm — jos hän onnistuu. Siinä on näet "jos" välillä. Kaikissa tapauksissa on hänestä päästävä ensi tilassa. Mutta mitään työväenkysymystä meillä itse asiassa vielä ei ole.

VILHO. Vasta aika sitte, kun se oikein tulee! — Meillä on jo nyt eräs toinen kysymys. Anteeksi, että sanon suoraan mielipiteeni: tällä tehtaalla on heikkous perusmuurissa.

ANTERO. Suittaa olla, vaikka — (Elsalle.) Tahtoisitko tehdä hyvin ja jättää meidät hetkeksi kahden!

ELSA. Uusi piirre työväen naisessa! — Kyllä minä kohta taas tulen. Se aine huvittaa minua nykyjään erityisesti.

ANTERO. Muuta, muutakin vielä. Menin liijan pitkälle … tarpeettomasti. En kumminkaan sitä tilaa saanut irti. Jatkui sivu häitten ja —

ANTERO. Sanoppa muuta! Miten mulla on ollut vastuksellista suojella veli-vainaankin muistoa.

ANTERO. Täytyy olla, vaikka niin vaatimaton, ahkera kirjatoukka kuin hän oli —

ANTERO. Tervassa, Herra nähköön. En kärsisi silmäini eteen enemmän äitiä kuin poikaa, vaan — (Pysähtyy) … kun —

ANTERO (silmää kirjeitä). "Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta!" Onko tämä täysjärkisen ihmisen tekoa? Bochumiin, Vinternhuriin! Kiusallasiko sinä semmoista teet?

ALPO (hymyillen). Koetteeksi, ei muuta varden. Näkevät vakavan kantamme. Luottamuksemme Jumalaan tulee palkituksi sillä, että itse saavutamme ihmisiltä luottoa.

VILHO. Taivaallisen isän luottoa on jo liijan moni käyttänyt.
(Miettii.) Kuinkas se olikaan —?

ANTERO (sill'aikaa Alpolle, antaen kirjeet). Ei muuta kuin tilaus: kolme terässorvia ja kymmenen veturin akselia! Käännä saksaksi, jos osaat. (Vilholle.) Mitä?

VILHO. Johtui mieleeni soma juttu, jota kertoivat talvella Helsingissä. Hyvin kuvaava. Jumaluusopillisen tiedekunnan kassan oli kassanhoitaja hävittänyt —

VILHO. Niin kait. Oli sitte lohduttanut tiedekuntaa sillä että Jumala kyllä palkitsee vahingon.

VILHO. Oli sitoutunut vähitellen täyttämään vajauksen, ja kun hankki takuut, ei häntä annettu lain kouriin. Ero kumminkin oli tullut yliopistosta.

VILHO. En minä varmaan tiedä, enkä muista tuon perineron nimeä, jos lienen kuullutkaan.

ALPO. Olin kyllä, mutta vaan menneen vuoten. Ja tuo oli tapahdunut useita vuosia sitten. Oli ollut joku Hyydiäinen tai Hyypeläinen… Joel Hyyteläinen muistaakseni.

ALPO. Ei tule ivata uutenaikaisia suomalaisia sukunimiä. Kansallinen harrastus. "Sikiö" minusta tuntui loukkaavalta, jonka tähten muutin. Eihän sielunpaimenena, niinkuin aijoin, vaikka mielipideitteni vuoksi —

ANTERO. Niin, Vallinkorvaan? Siinä seikkailussa ovat jo parin kymmenen talven lumet peittona. "Ylimuistoinen nautinto", sanotaan lakikielellä; pitäisi jo olla jäljetkin nurmettuneet.

VILHO. Enpä minä oikeastaan tarkoittanut sitä puolta asiassa, vaikk'ei sekään hyvä ole.

VILHO. Lakon virittäjänä ei luullakseni itse asiassa olekkaan palkkakysymys, vaan —

VILHO. Palkkavaatimukset ovat vaan näön vuoksi. Pohjalla kytee kosto maananastuksista.

ANTERO. Mitä … mitä sanoja sinä käytät? Onko minulla tässä ollut englantilaiset, saksalaiset tai venäläiset pääomat upotettavana Vallinkoskeen, niinkuin monessa tehdasliikkeessä meillä? Ovatko muut maksaneet maista semmoisiakaan hintoja kuin minä?

ANTERO (ei kuulevinaan). Yksiraaminen saha mulla oli, konkurssin alainen, ja kaksi tyhjää kättä, kun läksin maailmaa vastaan. Nyt tuoss' on tuhansien henkien elantosuoni, siunaus paikkakunnalle.

VILHO. Niin, eihän tänne näy tehtävän pyhiinvaelluksia, vaikka on täälläkin marttyyrinsa.

VILHO. Ja liikkeen alle sortuneita … liikkeen uhreja, joitten haudoilla kannattaisi rukoilla.

ANTERO. Oikein, Vilho! Ei kenenkään yksityisen, ei minkään yhteiskuntaluokan, vaan liikkeen. Afeeria ei voi tehdä katkismus kädessä. Meikäläiset pääomat täytyy ottaa lukuun, että saa huokealla vesivoiman ja —

ANTERO. Rajansa! Jos minulla ei itselläni olisi ollut rajaa, tiedättekö mitä olisin voinut tehdä täällä karjalan talonpoikain parissa — ja mitä olen tehnyt? Kaikki maaostoni kestävät päivän valon — ja sitä ei voi sanoa joka mies minun paikallani, uskokaa jos tahdotte.

ANTERO. Huolettomampi heillä nyt on elanto, paljoa paremmat tulot tehtaan palveluksessa. Kovempi työ ehkä, vaan lyhempi päivä.

ELSA. Mutta niin eri asema. Sen minäkin käsitän. Ei entistä perhe-elämää: sielullinen häiriö, hyppäys — Uusi piirre!

VILHO. Ja se on juuri heikkous tällä tehtaalla, että vanhimmat, vaikuttavimmat miehet ovat entisiä maanomistajia, salaisia vihamiehiä kaikelle liikkeelle … joko tieten tai tietämättään.

ANTERO. No, Vallinkorva esimerkiksi? Enhän saa häntä kauppaan, vaikka kuinka koettaisin.

ANTERO. — ja tahtoo kiskoa, ei muuta. Tuskin itse ymmärtäisikään oikeuksiensa arvoa: suurin vedenomistaja täällä, neljäsosa … ylikin, kosken voimasta. Ja aikoinaan olisin sen saanut kohtuhinnalla. Mutta nyt —! Sillä on joku neuvonantaja.

ANTERO. Kukas muu kuin se meidän "Hyytelö" … mikä se nyt oli: "Joel
Hyyteläinen"?

ANTERO. Hänellä on asioimisia sillä taholla. Tyttärenkin kanssa jotain väliä.

ANTERO. Siin' on koira heinäkuorman päällä: itse ei huoli eikä anna muille.

ANTERO. Miksi niin "joutaa"? Kaksisataa tuhatta Saarela aina vastaa.
Käyt mulle yhtiömieheksi.

ANTERO. Totta puhuen, minä olen helisemässä, jos kurssi yhä laskee. Nyt jo on työ ja tuska suorittaissa sitoumuksia.

ELSA. Etkö saattaisi jättää koko pörssikeinottelua, kun sinulla siitä on niin paljo huolta … näin etäällä?

ANTERO. Mielelläni jättäisin, mutta mitä ajattelisi Pietarin liikemaailma? Kaikki afeeriystäväni siellä, melkein. Vielä en ole saanut tappioita, mutta aina silloin on vaara tarjona, kun täytyy toimia silmät ummessa, onnenkaupalla.

AINO. Tehkää setä kulta, mikä suinkin on mahdollista! Heillä on niin raskas työ.

ANTERO. Ja sinulla niin hyvä sydän, pääskyseni. (Silittää hänen hiuksiaan.) Ei, tehdasta on pakko laajentaa, ennenkuin voitto tuntuu missään.

ANTERO. Niin .. taikka Saarelan Hilja. Kiinnityslainaa näet en voi saada, jos tehdas osaksi on vieraalla maalla, ja toisella sananvaltaa koskessa. Oletko perillä asiasta?

ANTERO. Mitä voin sillä nyt? Haenko hänen tilansa vasaran alle — tulee joku rahamies, joku kilpailija … ostaa sen hinnalla millä tahansa.

VILHO. Omituinen pulma. Ja enon ei juuri kannattaisi … olen minä sen nyt niin tarkkaan mitannut ja laskenut, ei kannattaisi mennä yli sadan tuhannen, vaikka kyllä siinä on hyvät ryöpyt.

ANTERO (epäluuloisesti kuunnellen). Niistä älä puhu näillä tienoin! Ehkä hänelle kelpaisi enemmänkin. Mutta nyt siellä on köyhyys ylimmillään. Ilman hän ei olisi tuolla takomassa.

VILHO. Niin, toivoakseni Että työmies ei aina vaan olisi vaativalla puolella, että liikkeen etu olisi myös työmiehen etu, että kumpikin puoli niin kantaisi kuin maksaisi palkkansa —

VILHO. On paikoin käytännössä muuallakin. Ei tietääkseni ole keksitty parempaa, pysyväisesti vaikuttavaa varokeinoa.

VILHO. Sen kun toteuttaa, ovat vanhimmat ja parhaat työmiehet uskollisimpana tukenamme kaikkea kiihoitusta vastaan.

ANTERO. Suuri asia se olisi. Mutta niin laajassa liikkeessä kuin minun, ei ole hyvä ryhtyä kokeilemaan. (Miettii.) Maltahan aikaa! Uskaltaisitko sinä?

ANTERO. Niimpä osta sinä Vallinkorvan paikka ja laita omantakeinen liike sinne ylemmä!

ANTERO. Kyllä sitte rahoja lähtee. Toimitaan yhdessä! Minulta saat aluksi ja autan nimelläni. Näytä, kestääkö aatteesi käytännössä! Ja tiukan tullessa, löytyyhän Saarelan Hilja.

ELSA. Että parhaatkin teistä voivat puhua naisesta kuin olisi hän mikä kauppatavara miesten käsissä!

VILHO. (lyö hänelle kättä). Minä koetan. — Mutta nyt on ensi työnä saada lakon hanke asettumaan.

VILHO. Nyt siellä ei mieliala ole soveliain. Vasta sitte, kun ensi kiihtymys on ohi.

ELSA. Minä taas ajattelin päinvastoin, ettei olisi ensinkään menetettävä aikaa.

ELSA. Mitä naurat? Minusta se oli sekä sattuvasti sanottu että terävästi huomattu. Kansan ajatustapa on jotakin niin alkuperäistä, niinkuin lastenkin. Todella sattuvasti sanottu!

AINO. En minä sillä tarkoittanut, että he olisivat lapsia kuitenkaan.
Heissä on paljon syvää, yksinkertaisen kuoren alla.

VILHO. Niin … salalaatikoita. Ajattelet: "tuossa on pohja". Mutta siellä on vielä toinen pohja alla.

ELSA. Ajattelen näin: ketkä olivat vaikeammat lähestyä kuin aseelliset plebeijit pyhällä vuorella? Yksi sattuva vertaus sai heidät palaamaan.

AINO. Sinä taidat ottaa asian pilaksi? Menenius Agrippan vertaus on kuitenkin jo kestänyt tulikoetuksensa ihmiskunnan historiassa.

ANTERO. Minä en totisesti saa päähäni, kuinka meidän talous voi maksaa niin paljo kuin näillä viime kuukausilla?

ANTERO. Vaikka! Mutta meillä on oma maanviljelys, oma karja — ja sittenkin kolmatta tuhatta kuukaudessa! Onko se laitaa?

ANTERO (Martalle). Maltahan vielä! Milläs rahoilla poikasi kassavaillinkia maksetaan?

ANTERO. Alatko näyttää hampaitasi jo? Muutaman kuukauden ollut. Millä täyttelet teoloogien kassaa?

MARTTA. Ei mahittelemist selväss assiiss. Saam mie sannoo papill ja kaikill, jos niiks' tulloo… Patruun isseki myöntänt.

ANTERO. Jos olikin, niin minä sen olen perinyt, eikä tuo käärme. Olisi edes toista laatua mies! Tämän perästä et kassakaappiani aukase, paitse minun silmäini alla. Avaimen otan paikalla pois ovesta.

ALPO (näyttää Martalle rahoja). Ehtin kuitenkin paraiksi kaapada ne kaksi sataa, jotka lupasin juhannusaattona, (nauraen) "hääpäivänä" —

ALPO. Vielä midä. Otan vaan Vallinkorvalta vanhat talonpaperit pois.
Unohtin silloin … kiinnekirjankin.

ALPO. Reparatsuuni- … korjaustöitten tiliin, paikkausten hi — hi, en taloustilille. (Martta aikoo mennä). Kuulkaapas, äidi! Ettekö saisi tämän talon rouvaa ottamaan Lyylin lasta kasvatikseen?

ANTERO (tulee oikealta, kassakaapin avain kädessä). Vielä sana, Alpo!
Mitä sinä asioit Vallinkorvalla?

ALPO. Vallinkorvan tilan osto on minun toimestani siirtynyt afeerialalle … puhtas rahakysymys nyt enää.

ALPO. Hyvin arkaluondoinen, hämärä. Ette olisi voinut esiindyä etullisimmassa valossanne —

ALPO. Kukas minun puoltani pidää, ellen minä itse? On minullakin oikeus elää.

ANTERO. Sinä et saa minun lähettyvilläni harjoittaa omankäden oikeutta, minä kiellän sen. Tee selko asioimisistasi siellä, taikka —!

ANTERO (keskeyttää). — Omatuntoko? Joko taas on omatunto vedettävänä esiin: kaikkien roistojen ensimmäinen ja viimmeinen valtti?

ALPO. Aijoin totella sanoa "omatundo", mutta täällä, näissä oloissa, ei näy käsitettävän muuta kuin oma edu. Parempi tosin olisi sen sijalla omatundo —

MARTTA. Oisiks siitt vääri? Ni paljo mieki saant ijässäin häpiää. Sie olit ainuva toivontähti; siell Helssingiss ku juopottelit, pilvess' ol' sekki.

Tehtaan valssipaja. Vasemmalla: etualalla valssi, sen takana hitsiuunit. Perällä putlausuunit. Oikealla pimeä, josta kuuluu toisinaan takomisen jyskettä ja rautojen räminää. Näkyvissä vaan etualalla pieni sepän-ahjo palkeineen ja alasimineen. Keskellä höyryvasara, höyrynjohtoputkineen ja käyttötankoineen. Valssin sivulla kasa enemmän ja vähemmän jäähtyneitä rautatankoja. Kunkin putlausuunin edessä penkki, jolla on juoma-astia ja pyyhinliina. Ahjon luona karkaisuastia. Höyryvasaran ja uunien välillä kuljetetaan hehkuvia rautaharkkoja pienillä kaksipyöräisillä rautakärryillä.

Yö. Ainoastaan ahjon ja höyryvasaran välillä katossa pieni sähköliekki. Mutta uuneista tulvaa voimakas, hiukan punertava valo, milloin niitä avataan. Alussa ovat ne kiinni, silloin valaistus etupäässä lähtee hehkuvista raudoista: höyryvasaran alla olevasta harkosta ja valssissa valmistuvasta hoikasta rautatangosta, joka sähisten luikertaa pimeällä lattialla kuin tulikäärme. Putlaajat eivät keskeytä työtään muulloin kuin harkkoja ulos otettaessa. Kulku ahjon taitse oikealle, pimeään.

Sepän-alasimella Vallinkorva viimeistelee pihtiä ja sihtailee niiden suoruutta. Iikka on hänellä lietsojana. Ijäs täyttää höyryvasaraa. Puhos ja Huuhka valssaavat. Jäntti ja eräs nuorempi työmies, nimeltä Ilves, "syöttävät" höyryvasaraa. Heille tuo harkkoja putlausuuneista Leena. Kun harkko on taottu särmikkääksi möhkäleeksi, vie sen hitsiuuniin nuori tyttö Anni. Kaksi nuorta tyttöä, Kerttu ja Lillukka, tuovat ulkoa takkia paareilla putlausuunien edustalle.

Putlaajia on kaksi kullakin putlausuunilla. Toinen pitkällä rautatangolla uunin luukussa olevasta reijästä liikuttelee rautakeittoa, toinen sill'aikaa istuu, juo ja pyyhkii hikeä, ollakseen heti valmis tarttumaan työhön, kun toinen väsyy. Aina muutaman minuutin kuluttua miehet vaihtuvat. Putlausuuneista nostetaan harkot rautakoukuilla ja laajaleukaisilla pihdeillä. Valssaajat itse ottavat möhkäleet hitsiuuneista pihdeillään. Miehet, paitse Ijäs, ovat kaikki noessa, yllä työpuserot, vaan putlaajilla ainoastaan liinahousut ja kärventyneet paidat, rinta paljas. Jotkut ovat avopäin, toisilla pieni lakin rähjä takaraivalla. Kaikilla puukengät jalassa.

VALLINKORVA (iskee vasaransa alasimeen ja lähtee kävelemään, pihdit kädessä). Siinn o miu vasarain. Tartutaa siitt parema palka aikann.

PUHOS. Mie sitä lakkoo rupian pelkäämää'. Jääp' täss viel hampaat naulaa'.

VALLINKORVA. Pitkääks hää siitt kestää? Vahinkoo saap', jot vinkuu korviss.

VALLINKORVA. Kaikk' o ruukki syönt ja ryövännt: maat ja mantereet, vaimot ja lapset … miu perehein.

VALLINKORVA. Eiks nyt hyöki vähä jaksas' kärsii, ku siitt tulloo pehmiämp' peräst.

KERTTU ja LILLUKKA (heittävät paarinsa avattuun putlausuuniin palamaan). Mut ei tytöt.

JÄNTTI (huutaa putlaajille). Eiks oo nii, jott ensi' valitaa miehet ja pyyvetää muite?

VALLINKORVA (kääntyy päin, heitettyään pihdit ahjolle). Ei jaksa miu vasarain.

ANTERO. Eikös jano? — Teill' on täällä tavalliset palkat, niin että siivolla — Seisottakaa siksi aikaa, kun minä puhun!

(Ijäs seisauttaa höyryvasaran. Valssaajat heittävät
tangon kasaan, että rämähtää.)

ANTERO. Sinulle puhun jälestä. (Muille.) Palkat olen pitänyt siksi korkeina, että säästäväisellä elannolla hyvin tulette toimeen.

ANTERO (avatessaan, Vilholle). Uhkaavalta näyttää tosiaan! — Kurssitelegrammi tietysti. (Vilkastuaan sähkösanomaan.) Laskenut kolme penniä! Peruutettava myyntikäsky vieläkin.

ELSA (astuu esiin, korottaa äänensä). Kunnioitettavat, rehelliset työmiehet!

ELSA (laskien kätensä Vallinkorvan olalle). Niitten katkeruutta uhkuvain lauseitten johdosta, jotka äsken kuulimme tämän arvonmiehen huulilta —

ELSA. — sen johdosta tuli mieleeni eräs kertomus vanhalta ajalta, jolle pyydän teitä hetkeksi kallistamaan korvanne —

PUTLAAJAT (keskeyttämättä työtään). Vastaat sie, jos mei keitokset pallaat pohjaa'?

ELSA. — kuinka kerran ruumiin jäsenet vihastuivat vatsaan, joka ei mitään vaivaa nähnyt, vaan nautti hedelmän toisten työstä —

ELSA. — kaikki jäsenet päättivät kieltäytyä vatsaa palvelemasta: käsi ei vienyt ruokaa suuhun —

ELSA. Tämän vertauksen keksi ikivanhassa Rooman kaupungissa, joka paavistansa lienee täälläkin pohjoismaissa yleisesti tunnettu, tasavallan ensi aikoina —

Eiköstä tämä kitastansa liekkiä syöksevä ahjo, tämä suitsuvainen pätsi … minä kysyn teildä, niin ylhäisiltä kuin alhaisilta, eiköstä se johtata ajatustanne siihen mereen, joka tulesta ja tulikivestä palaa?

Jo lapsuutesta on kansassamme syvälle juurtunut ijankaikkisen katotuksen kammo. Siitä tulee se hurskaus, semminkin vanhemman kansan hurskas luondo —

VALLINKORVA (samalla nuotilla). — ja repäsevä meinink'. Mut käy sie konrahi tekkoo', halunkki! (Sulkee lähimmän uunin suun. Tavallisella äänellä.) Vähäll sie täst helvetist pääset.

(Paljastaa päänsä ja alottaa virren, johon työmiehet sekä naiset yhtyvät.)

    Ruomi röykkiä, kuink kättees' käynyt?
    Kuin olet elänn tuiki tuimann,
    Kaikkii' ylits korkiast korottanut
    Sen pahan paavin, julki julman,
    Alas tallann
    Kanss väkivallan
    Asujat maan piirin päällä.

PUHOS. Ois viel rustannt meill toise ruuki. Millo' puuttunt, saant vaihtaa isäntii.

JÄNTTI. Siint ei mies paljon korjau, mie sanon. Mut inssinyörill vois' paremi riittää rahat.

PUHOS. Sill om patruunall liijan paljo syrjämänekkii. Nää liikkeet miu tuntiiksein tuop' sissää' rumast'.

ILVES (matkii). "Ele sine purppata, ei se passa ene purkkata, kun yks kertta ole vikitty: sine saa tyytty sinu Magdaleena Mansikka kanss."

VILHO. Ei patruunalla siinä asiassa ole aivan sitä laatua syyt, vaan pätevät sittenkin.

VILHO. Viepi se mukanaan kuin virran nielu. (Lyö häntä olalle.) Vie
Vallinkorvankin vielä.

VALLINKORVA (hänen jälkeensä). Kaikk' se nielis', ruukki. (Muille.)
Näittäks työ nyt? Jokos korotti palkat? Ei märkääkä.

IJÄS. Kääntynt! Mut poikamies, yksinäine, siks'ki palkkaa … sannoo: "et sie häpiä, viel tulet lissää —"

Puisto kosken rannalla, uhkea koivikko. Etualalla avoin ruohokenttä. Vasemmalla koski; sen toisella rannalla tehdasrakennuksia. Kosken poikki silta, johon sulkulaitos yläpuolella nojaa. Kosken takana kallio; kauvempana takalikolla korkeat maisemat, joitten lomasta näkyy tyyni virran polvi. Oikealla huvimaja. Tie johtaa oikealta huvimajan etupuolitse sillalle, jonka toisessa päässä jakautuu kahtia: tehtaalle ja kallion taa.

Lyyli on tulossa vasemmalta. Huomaa Elsan menevän huvimajaan ja Ainon samassa saavuttavan hänet polkupyörällä, pysähtyy, mutta sitte astuu edelleen, nähdessään että:

ALPO (rientää huvimajan ohi häntä vastaan sillankorvaan). Mitä sinä tänne tunkeut?

LYYLI. Siitä päivin kun sait kauppakirjan, et ole minulle silmiäsi näyttänyt. On minulla nyt tarkoituksesi selvillä.

ALPO. Totellakin? Oikeinko olet siitä iloinnut ja tätä päivää ikävöinyt?

ALPO. Veisinkö ketään vihille väkisin! Ja vielä se äidisi viinajuttu, likainen —. Salama kirkkaalta taivaalta!

LYYLI. Senkin voisit tuomita toisin, jos sulla olisi sydäntä. Kamala tulla sinun vaimoksesi enää.

LYYLI (hiljaa). Isän! Kunniaani on jo myöhä pelastaa, mutta pitääkö minun kärsiä puutettakin?

LYYLI. Kotini kavalsit ruukin alle. Isäni ei voi, jos tahtoisikin, kun joutui työstä pois.

LYYLI. Keneen minä käännyn, jos en sinuun? Kenen on syy, että olen joutunut näin —?

LYYLI (kovemmin). Tiedät kyllä itse, hävytön! Auta edes tämän ajan yli! Muuta en sinulta vaadikkaan. Perintö-osanikin veit.

LYYLI (ottaa esille kirjeitä). Niimpä en tahdo säilyttää näitäkään muistoja.

LYYLI (naurahtaa). Ei ne talonkirjoja ole, vaan kirjeitäsi — aina siltä ensimmäiseltä kesältä. Velkakirjoja tavallaan.

(Elsa ja vähä jälemmä Aino ovat astuneet huvimajasta.
Vilho silloin kätkeytyy Alpolta huvimajan suojaan.)

ELSA. Alpo! Me olemme nähneet, kuinka sinä käyttäyt. Sinulla … sinulla ei ole siihen oikeutta.

LYYLI (kääntyy mennäkseen vasemmalle, mutta pysähtyy sillalla, tuijottaen koskeen hetkisen. Sitte poistuu kuin paeten).

VILHO (hilpeästi kuin ei olisi nähnyt kohtausta). No Alpo! Mitäs iloa saadaan toimeen täksi illaksi? Onhan nyt juhannusaatto.

ALPO. Eivätkö siitä nuoret pidäne huolta? Minä en ole sopiva mies niissä asioissa —.

VILHO. Se suuri pyhyyskö painaa, vai murheet ja huolet niin nuorella ijällä jo?

ELSA (keskeyttää). Rukoushuoneelle! Voiko ajatella katalampaa? Juuri murtanut ihmiselämän.

ELSA. Tosin täällä paljon tapahtuu, ruukin jaloissa — Mutta jotakin niin hienoa kuin hänessä — (Vaikenee.)

ELSA. Harvinainen esiintyminen heikäläiseksi … ja semmoinen sydän särjetään, kylmäverisesti vaan tallataan jalkoihin —

AINO (lukee vihkostaan). "Älä katso kansaa halujesi leikkikaluksi: se on aviorakkaudenkin arvoinen".

ELSA. Naista, naisen puhtautta täällä ei pidetä minään. Ken tahansa katsoo oikeudekseen ryöstää — (Vaikenee.) Ja mikä on suurin kurjuus: nainen itse alentuu.

AINO. Mutta uuden polven eteen vielä voimme työskennellä. Elsa, minä rupean opettamaan tehtaan lapsia!

ALPO. Enkö siis ole tehnyt enemmänkin kuin minulta voitaisiin vaadia?
Turhaa tässä minulle saarnataan.

VILHO (lyö häntä olalle). "Kaikki on turhuus ja hengen vaiva", sanoo viisas Salomo.

ELSA (hänen jälkeensä). Tekopyhä! (Vilholle.) Eikö sinua hänen käytöksensä loukannut?

AINO (kuin itsekseen). Että lapsista tulisi valistuneempia ja parempia kuin —

VILHO. Rehellisen työmiehen vilpitön kädenpuristus, kirkas kyynel kiitollisesta sydämmestä on oleva —

VILHO. — ainoa palkintosi kaikesta siitä vaivasta, minkä näet tämän kansan hyväksi, kaunis sirkkuseni!

PUHOS. Ka lohist en tiijä, (veitikkamaisesti katsoen Ainoon) mut särkii pyytää … kirkassilmii, supukkasuit.

PUHOS. Ka (matkii, nenäänsä puhuen) "toisinaa syöp', ja toisinaa ei syö", sano' Joensuu' rikas.

ELSA. Mutta teillähän on työtä ympäri vuoden, varma tulo kesänsä, talvensa.

AINO. Entäpä jos ette sitte talveksi pääsekkään takaisin tehtaasen?
Kerronko pienen sadun, hyvin lyhyen?

(Huuhka, Jäntti, Ijäs y.m. työmiehiä tulee vasemmalta.
Pysähtyvät kuuntelemaan, Ijäs koko ajan toisten selän takana.)

AINO. Oli kerran koira, jonka oli onnistunut siepata suuri lihapala suuhunsa. Käveli porraspuuta myöten virran yli. Katsoi veteen: luuli näkevänsä toisen koiran, jolla oli vielä isompi lihapala.

AINO. Ahneus petti viisauden: koira hyppäsi virtaan, ryöstääkseen tuolta toiselta hänen saaliinsa. Sitä haukatakseen aukasi suunsa: pudotti oman lihakappaleensa, jonka virta vei. Samalla kuvakin katosi. Sai kylmän kylvyn päällepäätteeksi. Sen pituinen se.

AINO. Ei millään lailla! Tahdoin vaan kehoittaa ajattelemaan pitemmälle, tulevaisuuteen.

PUHOS (ottaa lakin päästään, kumartaa kömpelösti). Myö täss ollaa tultu ni kumppaniloihi ku issemmökki puolest anomaa' patruunalt lissää nykyisii' työpalkkoin.

ANTERO. Olen sitä omasta ehdostanikin ajatellut, mutta ei näyttäisi kannattavan —

ANTERO. Kellä on nureksimista niissä? Puhos: etkö saanut täyden hinnan?
Huuhka, Jäntti —?

ANTERO. "Huokealla" se on totta! Muuten minun varoillani ei olisi tehdasta tuossa. Mutta pilkkahinnalla en ole —

ANTERO. Aivan pilkkahinnalla en ole ottanut keltään, vaikka joku olisi antanutkin.

ANTERO (keskeyttäen). Vallinkorvan kanssa minulla ei enää ole mitään tekoa, eikä saa olla teilläkään.

ANTERO. Vaikka ajattelisikin työmiesten kiinnittämistä tehtaasen, osalle … että heilläkin olisi sananvaltaa, niin aina tässä täytyy jonkun olla isäntänä.

ANTERO. Mikä isäntä se on, joka ei saa itse päättää, kenen pitää työssään, kenen ei? — Ei, hyvät miehet! Jos minulta kerran isännyys otetaan, menköön tehdas myös! Seiskoon … tai kävelköön, yhdentekevä siinä tapauksessa.

ANTERO. Riittää jo niistä! — Niin suuri korotus kävisi yli voimieni, vaikka kuinka tahtoisin.

ANTERO. Siellä pajassa oli viime yönä sellaiset puheet, joita en ole täällä ennen kuullut.

ANTERO. Minulle se asia ei ole sama: korotanko palkat omasta halustani vai uhkausten pakosta.

ANTERO. Saadaanpas nähdä taas tulevana keväänä. — Yli kymmenen prosentin en voi —

ANTERO. Muistakaa myös muuan seikka: jos minut ajatte kumoon, saatte pian isännäksenne ulkolaisen.

ANTERO. Silloin olisi toinen nuotti. Ihmettelisitte itsekin, minne on kadonnut suomalaisen säveys.

ANTERO. Ajatelkaa päänne ympäri, ennenkuin ryhdytte mihinkään! Isännän häviö: työmiehen nälkä. (Huomaa Ijäksen, vaikka tämä on koettanut piillä.) Onko Ijäkselläkin syytä?

VILHO. Jos hänet sitte kerron. — Kun palvelin kaartissa ja olin Turkin sodassa —

VALLINKORVA. Turki soass…! Olit sie viel miss! Oisit osannt syntyy aikasempaa'.

VILHO. Sivuasia. — Oli tapeltu monta viikkoa Plevnan luona, mutta linna ei antautunut. Miestä kaatui kuin heinää —

VILHO. — yhtenäkin aamuna kuleksin pitkin leiriä, niin miehet istuvat telttainsa edessä ja imeksivät saappaitaan —

VILHO. — kulen siinä keisarin teltan ohi, niin keisari huutaa minut luokseen —

VILHO. — keisari on aamukahvilla. "Täss' on viimmeinen voileipä mullakin", sanoo. "Kahvia saisit kupin, mutta kermaa ei ole. Taitaa tässä päivemmällä vielä tulla naisvieraita minulle: Englannin kuningatar aikoi tulla, vanha ihminen. Kaikkiakin! Etkö lähde Vilho", sanoo minulle, "etkö lähde yhteen matkaan vähä kävelemään —"

VILHO. — mitäs, läksinhän minä. Astutaan ulos leiristä, niin jopas tulee metsän laidassa musta lehmä vastaan —

VILHO. — maanitellaan lehmä luoksemme, ja minä senkun käyn lypsämään —

VILHO (vähä hämillään). Lakkiini lypsin. — Keisari piti kiinni, että lehmä pysyi paikallaan —

VILHO. — siinä pidellessään juttelee, että "ei se ole mikään ilo keisarinakaan olla: paljo suita syötettävänä". — "Eikö vaihdeta virkoja", kysyn minä. — "Vaihdetaan jos", sanoo keisari.

VILHO. Ei penniä vaatinut. — "Lypsävät valtakunnan rahastoa", sanoi, — "Jokainenhan sitä lypsää, niinkuin sinä siinä lehmää: minun ei auta muuta kuin pidä sarvista kiinni vaan", sanoi —

VALLINKORVA (hiljaa Vilholle), Meinaat sie miust viijä voito? No, ei siint vihhaa.

VILHO. Eikö tässä nyt saada mitään juhannusiloa toimeen? Laulakaa edes, tytöt, jotakin!

VILHO. No, mutta Vallinkorva … ettekös Te ole vanha laulaja? Siellä valssipajassa kyllä vetelitte "Ruomi röykkiää".

VALLINKORVA (vastahakoisena, sitte oikaseksen). Se o "hävinnee muisto" nimeltää. (Laulaa.)

    Usjast' tulloop' miull aika ettee,
    Ku pirttii' uutee mie kullan toi',
    Anno'n avvaimet kullan kättee,
    Ja huilut iloisest' vastaan' soi:
    "Siljä mailman tie!"

    Takkavalkia se loimuel',
    Ja kulta puuhas' nauruss sui'.
    Silt se tuntu', siinn ku silmäel',
    Jott kaikk' miu kottiin' kaunistui:
    "Siljä mailman tie!"

    Katoss orretki uuvet kiilsiit,
    Ku tulomaljoi myö maistettii,
    Seinät puhtaat vaa silmiss vilskiit,
    Ku syämet kirkkainn myö tanssittii:
    "Silja mailman tie!"

    Päivä laskoo ja länteen siirtyy,
    A ruskon hetkeks' vaa heittelöö,
    Takkavalkia hiljaa hiiltyy,
    Kaikk' siitt pimiään peittelöö:
    Synkkä mailman tie!

    Lemme liekki kanss usjast' sammuu,
    Rakkaus kauniski kattoo pois.
    Syäme sisuspuol' sillo tummuu —
    A ken ei rintaisa riemuks' jois'?
    Liukas mailman tie!

    Syämest huuhtelen mailman pilkat —
    Mut orret päälläin om mustuneet —
    Kunnes tanssin ja laulan illat:
    "Jos ois miu orteni viel uuvet!"
    Liukas mailman tie!

ILVES (lyö häntä olalle). Paljo siull on tehty vääryyttä. (Muille.)
Eiks siitt oo?

TYÖMIEHET (liikutettuina). Nii o! — Iess se on kuitenki! (Kokko syttyy kalliolla.)

KAIKKI (paitse Vallinkorva). Kokko! Eläköön! (Muut menevät sinne; Vallinkorva, nyrkkejään puiden, tehtaalle päin.)(Antero, Elsa ja Aino, tulevat keskustellen oikealta.)

ANTERO. Antakaa edes hiukan ajatella! (Huomaa Vallinkorvan.) Taisipas se vaikuttaa, että selitin Ijäkselle.

ANTERO. Niistä ei tiedä, aviottomista. Niin vaaran alaista: vielä tulee elättämään käärmettä povellaan.

Pesuranta Vallinkorvalla. Oikealla talo, porstuan ovi auki; oven oikealla puolella kaksi akkunaa. Vasemmalla ulkohuonerakennuksia, vanhoja ja rappeutuneita. Perällä kosken ranta. Etualalla pata tulella, pesinpunkka ja pari vesisaavia, kaikki täynnä pyykkivaatteita. Seutu alastonta kivikkoa, joka takalikolla oikealla kohoaa mäeksi. Yksinäinen kataja kasvaa mäellä, muuten orjantappuroita y.m. rikkaruohoa.

Esiripun noustessa kuuluu talosta lapsen itkua, joka heti taukoo. Lyyli tulee ovesta, avopäin ja paljasjaloin, hihat ja liepeet ylös käärittyinä, samoin kuin Kaisallakin.

ILVES. Eikä, sielt mie tulenki. Inssinyör' kaikk' velloop' mieleseksee! (Aikoo palata, mutta pyörähtää ympäri. Osanottavasti.) A nii se nyt käi, Lyyli! Ku kuusee' kurkottaa, ni katajaa' kapsahtaa. Nyt se Lyylin jätti ku ammutu varikse. (Menee vasemmalta.)

LYYLI. Hyljätty … muka! Niin pimeältä kuin näyttääkin, äiti, tuntuu nyt kepeämmältä, kun välimme tuli selväksi. (Tuijottaa koskeen.)

LYYLI. Miten se soittaa —? "Tule Lyyli … tule pois … pian!"
Niinkuin äiti mun pienenä ollessani.

KAISA. Mitä sie hupsuttelet? Ois' siitt miullki olit koskee' mänemist: ku sie synny't … ja enne' ja jälkee'.

(Vallinkorva tulee oikealta, muassaan vanhanpuolinen pitkätukkainen ja -partainen mies, venäläisten tavoin paidan lieve housujen päällä. Puhuu itäisempää murretta, jossa m.m. s on eräänlainen suhuääni. Hän on metsäkauppias Semen Ivaska.)

KAISA. Mitäs sie kaikill tiijoill? (Katsoo tulijoihin.) Ka Ivaskan matkoiss! Taas juopotelleet.

IVASKA. Shiu mutshuis, Jakoff Matveitsh, da tytär shinun? Kak staroova? — "Ivashkan matkoish'" hyvä: matkoa tehnyt ijässhäin ylen äijy, Shuomet, Ruotshit, Venähet shamonnut — (Yht'äkkiä tarttuu jalkoihinsa.) Piesshahiset, nää jallaat! (Lyylille.) Ylen oot lempo shoma! Tässh tauvin kera da ishon ijän kera gävelet: yhtäkaikk kuteloittaa.

VALLINKORVA. A miull o assiit huonost', Semen Pavlovits. Männyt tuo huuhkaimen pesä. Puol' velast viel siittenki maksamatt.

IVASKA. Ruotshin laki, koira laki: verost, velast ryövätään. A Venähen laki moshna — (Tarttuu jalkoihinsa.) Shieglahiset, nää —!

IVASKA. Venähen laki moshna: vilussh huoneessh pietääh, da shelgääh luimitaah — a ei ryövätä.

VALLINKORVA. Nää sen mänettiit, miu talloin. Jos mie mitä yritin oijast, het' ol': "häpäset isseis … mitä sie määt häpäsemmää' issiäis". Yksii ruukkilaise halunkkii!

VALLINKORVA (Kaisalle). Siinn o siu kiertokouluis ja kansakouluis, siinn o Helssingi huushollikoulut ja keittokoulut. Nyt onki miu vuoroin. (Menee tupaan, palaa heti, Lyylin hattu ja päivänvarjo kädessä.)

IVASKA (sill'aikaa). Tyttö ylen shomah: ei hyvä mushikall olla moinen shoma. Ruukin ääressh brihat turmeloot, shieglahiset —.

KAISA (herkiää työstä, järjestää pukuaan). Katumoiks' kauneuski toisinaa.

VALLINKORVA (pannen päähänsä Lyylin hatun, sitte matkivinaan naisten liikkeitä). Hatull häpiät peitetää. Näättäks fröökynää? — Näi, näi sitä sipsutettaa, heilutellaa purstoo ku västäräkit. Tulloo herran ketale vastaa': (kävelee Ivaskan ohi) kas sillo silmii muljautellaa, eivät taho pääss kestää. Oom mie siks' vähä mailmaa nähnt, Ivaska, — mieki. (Jättää kapineet nurmelle).

KAISA. Vanhemp sie oot. Menee tupaan, josta pukeutuneena kohta lähtee nurkan taitse.

MARTTA (sillä välin tullut vasemmalta, korjaa tulta padan alle.) Viel tosiaa viissiip'. Siut heittää yksinäis pesemää'.

VALLINKORVA (Ivaskalle). Sie voitki yöpyy meill, Semen Pavlovits: ylihuomenn sie vast pääset tillii'. Kontuor' o kiin.

LYYLI (innostuneesti). Jos kuitenkin pitäisin lapsen luonani? Muuttaisin kauvas, kauvas pois näiltä mailta ja alottaisin uuden elämän siellä?

ELSA. Se on vaikeampi kuin luuletkaan. Niin harvoin sellaiset aikomukset ovat toteutuneet. Tunnetko tilastoa siltä alalta?

ELSA. Mitä sinuun tulee, en sitä tahdo enkä saata epäillä. Mutta paremmassa turvassa olisi lapsesi —

ELSA. Mutta yksi seikka: lapsesi ei koskaan saa tietää, ketkä ovat hänen oikeat vanhempansa.

ELSA. Maailma on niin kova. Lapsesi onnelle se on välttämätöntä; muuten voi onnettoman syntyperän tieto katkeroittaa koko hänen elämänsä.

MARTTA (yht'aikaa, liikutettuna). A rouva haastaa ku enkel'. Mie sen oon nähnt käyvä' tottee omass kohassain. Usko Lyyli: siinn assiiss rouva tapas' paikallee.

LYYLI. Enemmän tämä on huolimattoman työtä: pyhää vasten. — Insinööri kait isääni —?

VILHO. Niinkuin minäkin. Se kuuluu hauskemmalta ja lyhentää puhetta, säästää aikaa.

LYYLI. Miksi kyselet? (Kuin itsekseen.) Olin lapsi vielä silloin, kaikkea kuvittelin. Väkisin piti päästä pois näistä oloista, ylemmäksi muka tätä ympäristöä.

VILHO. Niin luonnollinen pyrintö! Mutta päinvastainen kuin minun haluni päästä takaisin näihin oloihin, kansaan.

VILHO. Niimpä kyllä. Ja vastaantulijat tervehtävät, pysähtyvät pakinoimaan. (Ottaa Lyylin käden. Istuvat rantakiville.)

LYYLI. Silloin näytti niin toiselta kuin todellisuus on ollut: kaikki niin suurta ja kirkasta kuin unessa.

VILHO. Viha vielä voisikin kääntyä rakkaudeksi. (Nousee kävelemään. Itsekseen.) Tekeekö sääli tietä rakkaudelle? (Ääneen, pysähtyen Lyylin eteen.) Se roisto: pilannut kelpo tytön!

LYYLI. Miksi Te … sinä … herra … Vilho ollenkaan puhut minulle — tällaiselle?

LYYLI. Kuinka sen selittäisin? En ole kellenkään näitä puhunut. Olen jo alkanut kotiutua hautaani, melkein kuin nauttinut siitä, ettei minusta kukaan välitä enkä itse ole kenellekään rakkauden velassa. Pelkään, että syntyisi joku tunne … joku toivo, joka — (vaikenee.)

LYYLI. Niin: että taas täytyisi alkaa elämään. En tahtoisi … en jaksaisi. Pelkään —

VILHO. Toivoa pelkäät. Älä jätä toivoa! (Kuin itsekseen.) Voiko tulla niinkin pitkälle, että toivoa pelkää?

LYYLI (innokkaasti). Äidintoivo! — Niin se on! Mikä muu enää tekisi särjetyn sydämmen eheäksi?

VILHO (katsoo häntä silmiin). Rakkaus! (Lähtee kävelemään. Sytyttää paperossin, mutta vedettyään muutamia savuja, yrittää pistää palavan pään suuhunsa.) Pystyisikö se kerran minuunkin? Kuinka laulussa sanotaan! (Hyräilee.)

    Vaikka me oomme niin hurjia,
    Niin meill' on luonto hellä:
    Sydän on kuin kyyhkysen,
    Ja pää kuin pääskysellä.

LEENA (tulee hiljaa vasemmalta ja hiipii Vilhon taa. Makeasti hymyillen tarttuu hänen käsivarteensa). Tulit ehkes' kassomaa' käs'alojais. Hyvi onki sorjat.

LEENA (silmää iskien). Ka anna laulu' soija vaa, kulkun auk' olless: valtoi on kuulemass.

LEENA. Kipa silläki. Mie kanss aattelin, oisiks sinn männä vai pysy'skö kotonaa, ikä-ihmine. Mut kerra männt Eeroki. Mikä mie oon Tuhkimus kotonn istumaa'? (Rientää vasemmalta.)

VILHO. Enemmän avomielisyyttä, lähestymistä molemmin puolin, niin moni solmu aukeneisi.

ELSA. Hyvästi Lyyli! Luota minuun: kasvattaessa lastasi käytän uudenaikaisimmat kasvatusopilliset —

ALPO (tulee oikealta. Katsoo Vilhoon ja Lyyliin). Jos en häirinne herrasväkeä?

VILHO. Vapaassa lännessä sellaiset miehet kastetaan tervaan ja vieritellään höyhenissä.

VILHO. Herra Leiniö! En kehoita Teitä monasti astumaan tielleni. (Menee kiivaasti tupaan.)

ALPO. Ainahan minä pitän sinusta, Lyyli, vaikka siellä täytyi — Käsitäthän sinä? Oli myös vähä epäilyksiä vanhempiesi suhdeen. Olenhan tavallani vastuunalainen siitä, minkälaisia henkilöitä suojelen talossani.

ALPO. Miksi? Ei se sinunkaan häpeäsi ole. "Ihmisen vihamiehet ovat hänen perheensä", sanoo raamattu. Nyt olen voittanut epäilykseni ja —

ALPO (ottaa asiakirjan ja kirjoitusneuvot taskustaan). Sen varalta otin myödäni ehtotuksen kirjalliseksi —

ALPO. Puuttuu vaan nimikirjoitustasi, Lyyli. Niin, Lyyli raiska: "sekin, joka ei viadoin ole, autetaan ja pelastetaan hänen kättensä puhtauten —"

VALLINKORVA (tulee tuvasta, näkee Alpolla asiakirjan). Jokos siull o konraht', halunkki? Härkä jänikse tavottaa, jos ei enne' ni kattilass.

ALPO. Teitä juuri tahtoinkin tavata. (Antaa rahoja.) Tässä ne kaksisadaa, tänään maksettavat. Ja sitte —

VALLINKORVA. Ainaks sie oot niit kiinnekirjoi vajjaann? Tiet konrahi, täyven maksat, Lyylin viet vaimokseis — ka saat.

VALLINKORVA (ihastuneena). — ku tuolla'sell … halunkill? Vot: siull onki sissuu, Lyyli.

ALPO. Pyytän hetkeksi lainata huomiodanne — setä. Meitänhän oikeastaan tulisi olla yhtä puolta — —

VALLINKORVA. Siitt sie maksatki patruuna' velan kuitiks' ja minkä
Lyyli tahtoo siint! yli osallaa.

ALPO. Hyvä! (Miettii, tekee päätöksen. Itsekseen.) Hätätilassa laina isäni perindöä vastaan: ei varkaus, vaan oikotie. (Menee oikealla.)

VALLINKORVA (katsoo hänen jälkeensä). "Kassotais kanss', sano' piru ku tahkoo vääns'."

VILHO; (tulee tuvasta, Vallinkorvalle). Niinkuin sanottu: kuusikymmentä tuhatta.

VILHO. Niin. Ettekö saa päähänne? Yksistään koskesta ja rannasta: kaksi sataa syltä maata, ei enempää.

VALLINKORVA. Mitäs siinn o ennää tekemist? Myöty kum myöty. Saap' kärsii nahkassaa.

VILHO. Mutta kauppa ei ole pitävä, kun ette ole antanut hänelle kiinnekirjaanne.

VALLINKORVA. Miepä oon luvannt, siitt ku täyve maksaa ja patruuna' velan laittaa suoraks'.

VILHO. Vaikka hän saisikin maksetuksi, niin oletteko antanut hänelle mitään kirjallista lupausta?

VALLINKORVA. Miu matko'ssain onki sana riittänt. Kerra sana ei pitäne, siitt ei kirjatkaa.

VILHO. Olkoon niin. Mutta ei hänellä kuitenkaan ole lainhuudatusta. On siis vielä tilaisuus sukulunastukseen.

VILHO. Ei vielä olekkaan aika ymmärtää, vaan vast'edes. — Näkemään asti! (Menee oikealta,)

VALLINKORVA (vimmoissaan toisille). Kuulittaks työ nyt? — Kuuskymment tuhatt, ja ei ku koski. Nyt vietii kuuvell kaikk', maat ja mantereet, talot ja tantereet.

VALLINKORVA. Ei sitä laki vient, Ruossi' ei Venähe; ruukin koirat ja patruuna' halunkit.

IVASKA. Patruuna viishas herru ylen: kai mailman gashetat luki da opit gävih. A herru mi herru — yhtäkaikk mie likviidissh rengahan shilmääh pannen. (Menee tupaan.)

ILVES. Ka veiterämp' on tää viel vetämää' nenäst ku muut kukkaa' … senki "keisar'".

VALLINKORVA. Aa — ymmärrä' mie nyt senki "sukulunastukse". Minnuu vaa koetta'siit lepytellä, ni heittäsin valtaan kaikk' assiit: työlakon heittä'sin valtaan. E-ei! Minnuu hyö on ilmanki jo pettäneet sivu hyvän.

VALLINKORVA (katkerasti). Ruuki viisti' villiytyyt omat lapsetki.
(Malttaa mielensä.) Voit männä: tiijot tuot. (Antaa rahaa Ilvekselle.)
Käy, viinaa, Ilves! Nyt tul'ki joulu, juhannuksenn.

VALLINKORVA. Pois ajjoit ruukist miut ku koiran. Ensi' ryövätää paljaaks'. (Lyylille.) Siunki lapseis niihi viel pittää saaha … muun kaike vieneet, miu perehein.

VALLINKORVA. Kiljukoot, Iikka sie! — Mie sen viel poltan, sen ryövärii' luolan! Usko pois, poltan: yhtenn syks-yönn se "hohta ku helvetti", sano' turkuiaine.

IIKKA. A palorahan saavat. — Mut mie siitt vast tiijänki hyvän konsti': sulun vaa särköö koskest, on koko ruukki tiessää.

VALLINKORVA (säikähtää). — näi tulva' aikann? (Miettii.) Sill neuvoll pääsis' suorimmittai. (Ihastuksella.) Se ol' miehe tuuma! Nyt sie taas oot issäis poika, Iikka.

IIKKA. Vähä alkuu tekköö, kyll koski isse puhkasoo lopu'… Mie siint oon kassont yhe nii kipiän paika.

VALLINKORVA. Aa! Se myö tehhää … ei, tänn yönnä ei voi, mut tulevann. (Lyylille.) Ja sitä sie Lyyli älä virka, vaikk sinnuu siell syöttäsiit siirapill!

LYYLI. Sisästäpäin puhdistus: ensin hillittävä omat himot, lakaistava oma sielu, sitte esimerkillä, hyvyydellä —!

VALLINKORVA (katsoo saaviin, jossa pesemättömät vaatteet ovat). A näi paljo viel likasii? Lyyli, kuulet sie: Jos muite tuletki äitiis', mut oo sie, kuule, ainn reheline, niiku tähän ast'! Et kavu: muista issäis sanonee'!

VALLINKORVA. Tahottaks työ nähhä, kui mie pesen pyykkii? (Heittää saavin täysineen koskeen.) Tullooks puhas vai—?

Sorjii ne o siitt olevinnaa kaikk' herrasriehkineet, mut piru niiss o sisäss. (Heittää nekin koskeen.) Variksii' pelätit! — Tuoll viisii mie viel laitan ruukit ja patruunat ja kaikk'.

Tehtaan konttorikartanon pihamaa. Oikealla konttorihuoneen iso akkuna sekä ovi konttoriin ja peremmällä ovi saliin y.m. asuinhuoneihin. Vasemmalla ulkohuonerakennus, jonka yhteydessä on palvelusväen huoneet. Ulkohuonerakennuksesta pistää esiin kellarin suu. Perällä kosken ranta, joka kasvaa tiheää vesakkoa.

Kesäyön hämärä. Asuinhuoneista hiipii Lyyli kosken rannalle. Tuskissaan huokailee itsekseen.

LYYLI. Kaikki ovat unen helmoissa, aavistamatta uhkaavata vaaraa.
Jokohan isä on liikkeellä? — Vielä voisi pelastus olla mahdollinen.
Mutta kohta ei ole Vallinkosken tehdasta enää.

Mikä vangitsi kieleni eilen, että varoituksen sana jäi sanomatta? Puhdistuuko minun häpeäni sillä, että vielä tulen osalliseksi tähän rikokseen? Voi kostonhimoa, kuinka viekas se on anastamaan vallan ihmisessä! Vaikka ensi hetkestä olen ymmärtänyt, että tämä koston yritys vie väärään… Alpo yksin on syyllinen. Nyt tulevat kärsimään työmiehet ja patruunan perhe. Niin hyviä kuin he ovat minulle. Ja Vilho! Siinäkö mun kiitollisuuteni? Tiedän että yön pimeydessä vihamies väijyy, mielessä hirveät aikeet, mutta en ilmoita, en saa suutani auki. Se ei ole rehellistä.

Vilholle voisin puhua, jos hänet löytäisin. Nyt vasta kun vaara on niin lähellä, voisin. Mutta uskaltaisinko herättää patruunan, uskoa salaisuuteni hänelle —? (Kiireesti vetäytyy syrjään, kun Vilho ja Ijäs tulevat, kalastusneuvot käsissä, keskustellen, oikealta).

IJÄS. Voin mie viel koettaa. Täst aamust yl' ku sais' lykkäytymmää', kyll se siitt lauhtu's koko lakkohomma, mie luulen.

VILHO. Ehkä olisi parasta patruunankin saapua kokoukseen, vaikka myöhemmällä? Herättäisimmekö hänet? (Aikoo sisälle.)

IJÄS. Ratkiaaha ehkes assii, män'pä syttee taikk savvee'. (Menee vasemmalta. Vilho aikoo seurata, mutta)

VILHO (pyörähtää takaisin). Mitä? (Ijäksen jälkeen.) Odottele siellä hiukan, Ijäs, heti tulen. (Lyylille.) Valveilla sinäkin ja jalkeilla?

LYYLI. Jospa tekijällä olisi syytä, oikeutettua hänen kannaltaan? Ja sitte … sitte kun minä pyydän.

LYYLI. Niin, isäni: monessa hairahtunut, mutta kuinka kovasti hänen oikeudentuntoaan myös on koeteltu!

VILHO; (tarttuu hänen käteensä). Kiitos, Lyyli! Sinä olet … sanoinhan, että sinä olet kelpo tyttö. Olet voittanut itsesi: sinä olet jalo —

LYYLI (katsoo häntä silmiin. Sitte onnellisena nojaa häneen). Sinä pelastit toivon —

VILHO. Nyt sinä pelastat tehtaan, koko seudun. Luota minuun: teen isäsi puolesta, mitä voin … niinkuin olisi hän oma isäni.

LYYLI. Oi Vilho! Vieläkö minullekin päivä valkeneisi? (Irtautuu.) Mutta nyt ei ole aikaa tuhlata. Niin lyhyt juhannuksena yö. Kosto ei saa kohdata viattomia työmiesperheitä —

VILHO. Eikä enoani, patruunaa. Niin kunnon mies, vaikka lienee hänelläkin ollut nuoruutensa, kuten meillä kaikilla. Enemmästä sinun isäsi häntä kuitenkin epäilee kuin syytä olisi, vaikka sitä ei saa hänen päähänsä. (Aikoo mennä sisälle.)

VILHO. Tietysti! Kukas olisi likisempi kuin hän torjumaan vaaraa!
(Menee sisälle.)

LYYLI (katsoo koskelle). Niin. Pitihän minun se arvata. Mikä häpeä taas meille kaikille!

IJÄS (palaa vasemmalta). Siu kanssko se inssinyör' jäi suustaa kii? Niiks tääll o tyttölöist puutos, jott akanatki jo alkaat kelvata herroill?

LYYLI. Aina sinä olet myrkyllinen. Enkö mielestäsi jo ole kärsinyt kylliksi?

ANTERO ja VILHO (tulevat keskustellen salista. Anterolla revolveri kädessä. Ijäs peräytyy vasemmalle. Lyyli katsoo koskelle, vetäytyen syrjään oikealle).

ANTERO. Vallinkorva ei enää ole vaarallinen. Mutta mitä sinä puhuit sukulunastuksesta? Vielähän Vallinkorvan poika on alaikäinen.

ANTERO (hämmästyneenä). Niinkö? Sinä … sinä ajat läpi maailmassa.
Uuden ajan mies! No, sillä lailla!

ANTERO (nauraa). Arvattavasti. Mutta vähä afeeria rakkaudessa, sehän vaikuttaa vaan kuin suolan maku keitossa. Alpoa minun pitää sillä uutisella kiusoittaa. Vaikka eihän minunkaan onnistunut naimisella saada noita samoja koskiosia.

Olethan minulle kuin oma poika, ja Vallinkorva sinun tuleva appiukkosi, niin —

VILHO (täyttää lauseen). — niin ei muuta kuin pelotellaan miestä.
Onhan siitä sovittu?

ANTERO. Olkoon sitte, jos se vaan jää yritykseen. Minullakin niitä vanhoja syntejä.

VILHO. Ja vielä senlaatuisia, joita sellainen mies kuin Vallinkorva ei ikänään unhoita.

ANTERO. Missään tapauksessa hän ei enää ole meille vaarallinen.
Vallinkorva on myyty mies: pahimmalla aikaa ryhtyi tuohon tuumaan.

ANTERO. Läksi rynnistelemään silloin kun hänen piti olla hiljaa, ennen aikojaan läksi. Työlakko on lopussa nyt, saat kirjoittaa ylös.

ANTERO. Nyt vaan varovasti ja viisaasti! Ijäksellekään ei vielä pidä virkkaa asian oikeata laitaa. Vasta sitte lyötävä lautaan tämä valtti, kun työmiehillä on lakkopäätös valmiina.

VILHO. Hyvin Te tunnette nämä karjalaiset, eno. Niin ne ovat alttiita hetken vaikutuksille. Pikku seikka vaan otolliseen aikaan, ja heti kääntyy tuuli.

ANTERO. Onko tämä "pikku seikka"? — Ei, mutta joutukaamme! Viheltäkää, kun näette hänen lähestyvän sulkua! Minä kierrän vastaan. (Menee oikealta.)

VILHO. "Kierretään" — sehän se on nykyajan sotataito, joka tosin ei kasvata sankareita. (Menee vasemmalta.)

MARTTA. Jo männiit viho'nki viimme kaikk'. Tuoki Lyyli' harakka, yht-vähhää kestä pesässää.

MARTTA. A kokkous on työmiehill siint lakost, ja Vallinkorva mitä puuhannoo. Jos polttaa viel koko ruuki.

ALPO. Oikeastaan pidäisi Vallinkorvan olla minun liittolaiseni patruunaa vastaan. Kaikki minunkin tekoni hän syyttää patruunan päähän, vanhasta vihasta — hi — hi.

MARTTA. Kaikk'ha ne o työmiehetki siinn uskoss, jott sie oot ostant
Vallinkorva' maan patruuna' konttoo'.

ALPO. Paha vaan, että minun ja Vallinkorvan etut käyvät ristiin. Minun ei auta muuta kuin kiertää häntä vieläkin.

ALPO. Maksan sen tuhannen markkaa, jos nyt onnistun. Mutta velkakirjoilla vaan eksytän hänet.

ALPO. Niillä, jotka Vallinkorva on antanut velastaan patruunalle ja joita patruuna säilyttää rahakaapissaan. Kun naimiskaupasta ei tullut mitään, vaadii Vallinkorva minun nyt maksamaan patruunan velan kokonaan, myös Lyylin osuuteen kuuluvan puolen, josta minä silloin en antanut sidoumusta, vaan sanoin siirtyvän itsestään minun maksettavakseni.

ALPO. Niin, uskottelin. No, kun hän ei anna kiinnekirjaansa muulla ehtolla, otan velkakirjat mukaani ja näytän Vallinkorvalle, että nyt on patruunan saaminen kuitti, ja sitte paperit kauniisti takaisin — hi — hi. Oma hänen on syynsä. Miksi kiusaa minua? Se keksintö maksaa rahaa, se oikotie.

MARTTA. Paljon tok' maksaakki — No, kyll mie pian vahtii. (Kurkistaa joka haaralle.)

ALPO (menee konttoriin, josta kuuluu raskaan rahakaapin avaaminen ja vähä siellä askaroitua sulkeminen).

MARTTA (sill'aikaa). Viekas hää o, liijanki viekas. — Mite minnuu nii pelo'ttaa? Aavistuttaa, jotta täst ei hyvä tule perästpäi.

ALPO. Mitä tässä on pelkäämistä? Laina tää on, ei varkaus. (Ottaa esille papereita ja rahoja, jotka lukee.) Totta ne nyt tulivat —? Kahteksan, yhteksän, kymmenen "nahkaa" — oikein! Velkakirjat olivatkin yhtessä nipussa.

ALPO. Ei ole niin kiirettä. Jos Vallinkorva kerran on kodona, ei hän vuoteeltansa karkaa. (Katselee rahakaapin avainta.) Romandillista! Tämä rahakaapin avain on Vallinkorvan oman pojan viilaama; kauppakirjassa Lyylin allekirjoitukset. Luondeeni kallistuu —

(Alpo pakenee konttorin nurkan taitse oikealle. Martta palvelusväen ovelle, josta kurkistelee.)

Vallinkorva ja Iikka tulevat vasemmalta pitkin kosken rantaa,
Vallinkorvalla rautakanki, Iikalla kirves aseena.

ANTERO (astuu esiin oikealta, kosken rannalta, revolveri ojona). Aseet pois, taikka minä lasken lävitse! (Päivä valkiaa.)

VILHO ja IJÄS (hyökkäävät vasemmalta Vallinkorvan kimppuun, vääntävät rautakangen pois).

VALLINKORVA (hengähtää). — ku puujumala Piikkiön kirkoss. (Koettaa taas rimpuilla).

VILHO (yhdessä Ijäksen kanssa raastavat Vallinkorvaa vasemmalle).
Kellariinko hänet sitte pannaan?

VALLINKORVA (masentuneena, Vilholle). Taas sie veit voito. Viel koetellaa kolmais kerta.

LYYLI (on tullut jonkun aikaa Anteron jälestä oikealta ja syrjästä seurannut tapausta. Nyt hädissään). Mitä aijot, Vilho? Lupasithan —?

VALLINKORVA (ryntää häntä kohden). Vai siinn sie oot kukkumass! Malta sie, naisen hylky?

VALLINKORVA (säpsähtää, lauhtuu). "Et kavu". — Muista vastaki! Muista issäis sana!

VILHO. Älä ole hädissäsi! Pidän sanani Lyyli. (On Ijäksen avulla vienyt
Vallinkorvan kellariin. Lyyli menee sisälle.)

ANTERO. Ei päästetty tekemään. Huh, tuollaista pahantekijää! Pyssyn kanssa vahdattava.

ANTERO. Luulin sinussa vielä olevan jonkun pehmeän paikan, johon hyvä sana pystyisi.

IJÄS (työntää Iikan kellariin, jonka oven Antero kiertää lukkoon ja ottaa avaimen mukaansa).

ANTERO. Turha sinne työmiesten kokoukseen on mennä meidän kenenkään. Istumme vaan rauhassa täällä. Samalla voit, Vilho, laittaa nimismiehelle tiedon tästä jupakasta, että Vallinkorva kerrankin vähä säikähtää.

(Vilho ja Ijäs menevät konttoriin, vaan Antero pysähtyy ovella, kun samassa Alpo ja Ivaska tulevat oikealta).

IVASKA. Da, daa, vähä djengoa. Ei ylen äijeä, pienet tshotat, pienet tshotat.

ALPO (itsekseen). Mitä hän tarkoittaa? — (Ääneen.) Sen ainakin tietän, että minun omatundoni on puhtas.

ALPO (itsekseen). Ei suinkaan Antero vielä ole selvillä tästä kepposestani? Aikonee vaan ahtistaa kauppakirjaa minulta. (Ottaa kauppakirjan esille.) Mutta siinäpä se onkin paperi, joka ei hevillä heldiä tään pojan näpistä. Antero saa nähtä, mitä on olla tekemisissä "äpärän" kanssa. Mutta: ahdailla vesillä on nyt purteni.

JUOKSUPOIKA (tulee kirje kädessä konttorista, lukee osoitetta).
"Eri — Eris" — hy, hy —

ALPO. Vallinkorva ei kuulunut olleen yöllä kodona. Muija vaan oli ja halkoryssä. Salama kirkkaalta taivaalta. Mikä senkin ryssän toi tänne näin varhain? En ehdinyt itse ensin järjestää kassakaappia. Nyt voi asia tulla huomatuksi liijan aikaseen.

ALPO. Aavistuksista minä vähättelen, mutta näitä velkakirjoja on vaarallinen pidää kauvan hallussaan. (Pyörittää rahakaapin avainta sormessaan.)

ALPO (miettii). Kuulkaapas äidi! Tässä lähitienoillako Vallinkorva lienee liikkunut yöllä?

ALPO. Sitte ei auta muu kuin työndää Vallinkorvan syyksi koko varkaus, jos se tulee ilmi sopimattomaan aikaan. Hänen velkakirjansa poissa, Iikan viilaama avain — hi hi: se reitti vedää.

MARTTA. Kehe sie oot tullt noin kavala? Mieki jo alan sinnuu pelkäämää', ommaa lastain.

ALPO. Minä olen yksin heitä kaikkia vastaan. Vallinkorvankin kanssa edumme aina käyvät ristiin. Koko ikäni saanut turvata vaan omaan nerooni.

MARTTA. Voit olla oikiass. Vääräks' käkkyräks'hä se kasvaa kataja kivvii' koloss. — Tie, mite hyvä tulloo!

ALPO. Jos varon jouduvani tiukalle, pistän paperit ja rahat Teille. Silloin lennättäkää ne Vallinkorvan kodiin, että aikanaan löydyvät sieltä. Muuta neuvoa ei ole. Se on uusi oikotie. Yht'äkkiä se vie meität perille —

ALPO. Perille — taikka perikatoon —. Missään tapauksessa minulla oikeastaan ei ole syytä pelkoon. Otin lainan isäni perindöä vastaan, tällä kertaa vähä tuntuvamman. Endä sitte? Olisivat ne velkakirjat sieltä kuitenkin katonneet vähitellen. Miks'ei yhtessä nipussa? Kun se on kerran tehty, ei siitä toiste ole huolta. Ja Vallinkorva? Parempi, että tulee pois näiltä seutuilta. Olenko minä joka näkemässä haukuttava "halunkki"?

ILLBERG (tulee, tervehtää, pyyhkien otsaansa). Kuuma peive, kuuma peive! (Menee konttoriin.)

ILVES (tulee vasemmalta). Nyt se tul'ki Vallinkorva' maakauppa purettavaks' yhell tiell, — vaatiit.

ALPO. Endäpä, jos se kauppa ei olekkaan purettavissa enemmän teitän kuin patruunan voimilla?

ILVES. Ketä täss viel kunnioittaa? "Kärsää vajjaa —" Koht sielt kuuluu ruuki ään' ja se sannoo: Vallinkorva' kauppa om purettava, ja palkat o nostettava, ja Vallinkorva otettava takasii pajjaa'. Nii se sannoo. Nyt onki mei pojall ohjakset.

MARTTA (on sillä välin tuonut pöydän, tuolin ja kirjoitusneuvot pihamaalle).

VILHO. Vallinkorvako tuotava? (Ottaa avaimen konttorin oven takaa ja avaa kellarin, josta kohta Vallinkorva ja Iikka tulevat ulos).

VILHO (sillä välin Ilvekselle). Niin, uskokaa minua: Vallinkorvan asiassa tehdään mitä suinkin voidaan.

ILVES. Enne' ois jo ollt tehtävä. — — Vai tääll työ piättä
Vallinkorvaa kii —! Varttokais!

(Kuuluu tehtaan vihellys, pitkä ja valittava. Puhos,
Huuhka, Jäntti y.m. työmiehiä ja Leena tulevat vasemmalta.)

TYÖMIEHET. Seisoo ruukki. (Puhuvat sitte hiljaa keskenään ja Vilhon kanssa.)

ILLBERG (ottanut laukustaan papereita, joihin tekee muistiinpanoja pitkin matkaa tutkinnon kestäessä. Vallinkorvalle). Taloline?

PUHOS. Niisthä se ois palkoist. Ja siitt o Vallinkorva maaosto purettava. Ilman eivät tyyvy.

JÄNTTI. Mie taas siihe voisi' heittää puolestain, jos patruun ottas' tään Vallinkorvan takas' työhöö: hänellki nii köyhyys.

VALLINKORVA (Jäntille). Em mie siint viinajutust oo siull, Jäntti, vihhaa pitänt. Köyhäll o raha kallis… Etkä sie — Ako'st pahhuus tulloo kaikk'.

ANTERO (nostaa Vallinkorvalta jääneen rautakangen seinää vasten).
Kuulkaa ensin, mitä hyvää Vallinkorva on aikonut teille!

ILLBERG (tavoittaa tukistaakseen Iikkaa, joka väistyy). Njaa, sine peeni mees. Sine saa test site kipie paika.

ANTERO. Herra nimismies tekee hyvin ja jatkaa tutkintoa. Meillä jäi halkotili vähä kesken. (Palaa konttoriin.)

(Elsa, Aino ja Lyyli tulevat asuinhuoneista, Elsa ja Aino
jäävät ovelle, mutta)

LYYLI (lähestyy Illberg'iä). Älkää saattako isääni onnettomuuteen: ette tiedä hänen syitään. Eihän vielä ole tullut vahinkoa.

ILLBERG. Mite? Mite? Te takto — Te heiritte esivalda? Mine yks kappala esivaldast.

ALPO. Helppo arvata! (Itsekseen, mennessään konttoriin.) Nyt alkaa se toinen oikotie.

VALLINKORVA (Illberg'ille). Mie täst taijan jo joutaa? Tänn astikka pietty kellariss, ruuki rotat toverinnain.

ALPO (menee Martan luo ja antaa hänelle paperikäärön, kuiskaten). Nyt kiireesti nämä Vallinkorvan kodiin!

VILHO (pitänyt silmällä Alpoa, rientää vasemmalta vastaan). Hiljaa: saadaan jänis!

Kojissh et yötä ollut, Jakoff Matveitsh — A nji midänä en virgah koirill … njet, njet … rengahan shilmääh, da!

ILLBERG. Eiks te on hilja? Mine fangitse joka kyns, jos te praakka siinn. (Anteron tullessa, Vallinkorvalle.) Höm, Välikorva, miks Te on meinas serkki se sul — sul —?

ANTERO (vähä hämillään). Se sulkujuttu saa minun puolestani olla sinään —

ANTERO. Mutta nyt on tullut ilmi uusi, suuri rikos, jota en millään muotoa voi jättää.

ANTERO. Minun kassakaapistani on viime yönä viety tuhannen markkaa rahaa sekä yhdeksän ja puoli tuhatta velkakirjoissa.

LEENA (yht'aikaa). Siunakkoo! Tuhane markkaa! Kaikellaisii ihmsii! —
Kymmäneks se ol'ki vai sata tuhatt?

ILLBERG (yht'aikaa, koettaen saada äänensä kuuluville). Sisse murtto?
Sisse murtto? Sisse murtto?

ANTERO. "Murto" kyllä, lain mukaan, vaikka avaimella kaappi näyttää otetun auki: joko sitte oikealla tai väärällä.

ILLBERG (ravistaen päätään). Tjaa: tusinaverkki simmost patenttilukko.
(Tarkoittaa Vallinkorvaa.) Te luule —?

ANTERO (miettien). Ken tietää? Eilen vielä en olisi sitä ottanut uskoakseni. Mutta: muut paperit liikuttamatta, hänen velkakirjansa vain —

VILHO (tulee vasemmalta, pitäen käsivarresta Marttaa. Huutaa sangen kovaa). Seis!

ILLBERG (hypähtänyt tuolilta). Oh, se huutta ku yks feltveebel. Oikke urhuline mees.

VALLINKORVA (tuohuksissaan Anterolle). En elämässäin oo varastant, sen tiijätki. Viel oot sen pannt kokkoo' miu surmaksein. (Seisoo hetken vielä uhkaavassa asennossaan.)

ANTERO. Yökauden täällä hiipinyt nurkissa —. Niin vihamies kuin oletkin, en ilman täyttä syytä — —

IJÄS. Jos mie saan virkkaa? — Tää Iikka toiss-yönn — täytyyhä miu tottuus sannoo —

IIKKA. Mie painant? — Mäne! (Osoittaa Alpoa, joka on kiihkeästi kuiskaillut Martan kanssa.) Tuo papi sälli käsk' laittaa issellee sella'se.

ALPO. — yhdellä haavaa. Siis paperit Vilholla … totistuskappaleet! Mutta vielä on yksi reitti. (Astuu esiin kumarrellen.) Vaikka en tahtoisi olla epäkohdelias, täytyy minun muitten nyt ilmitulleitten seikkojen lisäksi huomauttaa, että Lyyli neidi … Vallinkorvan tytär … on ollut sisällä rakennuksessa.

ALPO. En suinkaan minä voi tiedää, kellä katonnut omaisuus nyt on: morsiamellako vai sulhasella tai muilla epäluulon alaisilla —. Minä vaan en ole täälläpäin liikkunut yöllä.

IVASKA. Da, daa: shiell gävih, Vallinkorvall. Kyshyi, kussh ollaa
Jakoff Matvejeff — daa. Rengahan aikoi shieglahine —

VILHO (laskee pöydälle paperikäärön ja avaimen). Nyt sun omatuntosi nähdään: kas tämän näköinen! Tässä ovat varastetut Vallinkorvan velkakirjat, tässä kadonneet rahat ja tässä se Iikan viilaama avain.

ILLBERG (merkitsee velkakirjoista summat, lukee rahat ja tarkastelee avainta). Aj jeevel! Viel lykkete toista peell, vijatont ihmiset. Fyi heppi! Te ei on yhtikes ihmine … te on yks — yks ffrokodiil.

ILLBERG. Lakitupass nekette. (Järjestää paperit ja todistuskappaleet laukkuunsa. Antaa kauppakirjan Anterolle.) Teme yks kauppakirja Valikorvalt, ei kuulu teme asja tygö.

ALPO (ensin Anteroon, sitte Vallinkorvaan, Vilhoon ja Lyylin kääntyen, hädissään). Oikeastaan se asiakirja kuuluisi minulle. Mutta olen valmis uhraamaan senkin, tehtaalle niin tärkeän kauppakirjani, jos nyt autatte minua. Teille kyllä voin puhtistaa puoleni, vaan lain etessä se on hankalampi. Asian ulkomuodo on minulle epäetullisempi kuin itse asia.

ANTERO (Alpolle, viitaten poistumaan). Herra Leiniö! Suomenmaa on avara, nurkkasaarnaajan paikkoja paljo.

ALPO. On myös sanomalehdiä, joissa voisin paljastaa tämän tehdaan olot, jos tahtotte asettua minua vastaan sotakannalle. Ylhäällä on se, joka kostaa vääryyten niin yhtelle kuin toisellekin. (Kääntyy mennäkseen oikealta.)

ILLBERG (rientää hänen jälkeensä). Ej, ej; teme ej olla niiku patruun takto. Mine teytty fangitse, köytte kii. Kruunull ole pitke käsit, kova käsit.

MARTTA (itkien menee oikealta). Tätä viel uupu'ki miu elämästäni. —
Miust vällii, vanhast akast! Mut sie, Alpo polo'ne —!

ELSA (astuu työmiesten eteen). Näitte nyt omin silmin, te kelpo miehet, kuinka sille käy, joka toiselle pahaa suo. Jos meitä säätyhenkilöitä usein ennakkoluulot pidättävät avaamasta sydäntämme työmiehille; jos sentähden vastoin tahtoamme näytämme tylyiltä ja välinpitämättömiltä, — niin johtaa taas teidän toimianne monasti vallan aiheeton epäluulo.

AINO (kuin itsekseen). "Enemmän avomielisyyttä, lähestymistä molemmin puolin —"

ELSA. "— niin moni solmu aukeneisi". Nuo sanat kuulin aivan äsken henkilöltä, jonka vilpitön työväen etujen harrastus —

ANTERO (sill'aikaa tarkastanut kauppakirjaa. Vallinkorvalle).
Kuustuhatta markkaa! Mutta tämähän on … tämähän on ilmeistä —

VALLINKORVA (tuskin saaden sanaa suustaan). Eiks patruun oo tuot kirjaa enne' nähnt?

ANTERO (vastaamatta repäsee kauppakirjan ja antaa palaset
Vallinkorvalle. Kääntyy työmiehiin).

PUHOS (ottaa lakin päästään, kumartaa). Kaikell ahkeruuvell koetetaa tästiespäinki —

ANTERO. Sen johdosta, että taas on minun valtani täällä, korotan palkat. Korotan omasta ehdostani, kymmenen prosenttia.

VALLINKORVA (sill'aikan Vilholle). A nyt sie käy kaupa tekkoo', saat huokiall: puolell siint ku tarjosit, vähemällki. Mie viljelen.

VILHO. Ja minä laitan tehtaan uusille pohjille — sellaisen, johon
Tekin mielistytte, appiukko.

ANTERO (lyö kättä hänelle). Kenen tässä vaan lie ensin pyydettävä? —
Harhaan tähtäsimme molemmat.

VILHO (lyö kättä Vallinkorvalle). Tepäs sittenkin voititte viime lopuksi, Vallinkorva. Nyt Teillä on vapaat kädet varjella kotianne ruukin jaloista.

VALLINKORVA (liikutettuna). Ni oon olltki ku koira kahleiss. (Näyttää kauppakirjan kappaletta.) Tuoss o se "vuu" puustain. (Repii palaset vielä pienemmiksi ja heittää maahan).

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK RUUKIN JALOISSA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

The Project Gutenberg eBook of Ruukin jaloissa

RUUKIN JALOISSA

HENKILÖT:

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE