The Project Gutenberg eBook of Iphigeneia Tauriissa: Viisinäytöksinen näytelmä
    
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Iphigeneia Tauriissa: Viisinäytöksinen näytelmä

Author: Johann Wolfgang von Goethe

Translator: Eino Leino

Release date: April 23, 2014 [eBook #45459]

Language: Finnish

Credits: Produced by Tapio Riikonen


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK IPHIGENEIA TAURIISSA: VIISINÄYTÖKSINEN NÄYTELMÄ ***




Produced by Tapio Riikonen






IPHIGENEIA TAURIISSA

Viisinäytöksinen näytelmä


Kirj.

J. W. von Goethe


SKS, Helsinki 1910.

SKS Kirjapainon Oy.






HENKILÖT:

 IPHIGKNEIA.
 THOAS, Tauriin kuningas.
 ORESTES.
 PYLADES.
 ARKAS.

Näyttämö: lehto Artemiin temppelin edustalla.




ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.


ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

    Iphigeneia.

IPHIGENEIA.
Varjoihin tämän pyhän, vanhan puiston,
tään lehdon latvain alle hiljaisien
kuin pyhäkköhön jumalattaren
ma astun vielä tuntein säikkyväisin,
en ensikertalaista tutumpana;
jää täällä oudoks aina sieluni.
Niin monet vuodet kätkenyt on täällä
mua tahto ylhä, jolle altistun,
mut vieras oon kuin tänne tullessani.
Erottaa meri, ah, mun armahista,
ja rannalla ma päivät pitkät seison
hakien hengelläni maata Hellaan;
mun huokauksiini vain aalto vastaa
ja kuohut mulle kumeasti soivat.
Voi häntä, joka ypö yksin elää
etäällä vanhemmistaan, siskoistansa!
Lähimmän hältä onnen kaiho kalvaa.
Häneltä aatos aina taapäin karkaa
pihoille taaton, missä ensi kerran
hänelle aamu aukas taivaan, missä
kauniisti leikki kasvinkumppanit,
suloisin sitein liittyi sisko siskoon.
Jumalten kanssa kiistä en; mut naisen
on elon-arpa valitettava.
Mies sodan herra on ja kodin, maalla
myös vierahalla voi hän toimeen tulla,
hänt' taisto hurmaa, häntä voitto kruunaa,
on kunniakas hälle kuolema.
Kuink' ahdas onkaan naisen onni! Miestä
totella tuimaa velvoitus ja lohtu
jo on; mut kuinka kurja, koska hänet
etäälle ajaa karsas kohtalo!
Niin täällä Thoas, jalo mies, mua kiintää,
pyhin ja vakain orjankahlehin.
Oi, kuinka julkean ma, jumalatar,
mykällä palvella sua kapinalla,
sua, auttajaani! Vapahasti tulis
eloni sulle omistettu olla.
Myös olen aina turvannut ja turvaan
sinuhun nytkin, Artemis, sa, joka
kätesi vienon, pyhän annoit apuun
kuninkaan kuulun hylkytyttärelle.
Niin, tytär Zeun, jos mies tuo korkea,
min tuta annoit tytär-uhrin tuskaa,
jos hän, jos jumalainen Agamemnon,
ken alttarilles antoi kalleimpansa,
on Troijan raunioilta armostasi
palannut mainittuna maahan isäin,
jos vaimonsa Elektran, ja Oresteen,
nuo armaat aarteet, hälle säilytit:
minutkin vie jo viimein heimolleni.
Mua auta, auttajani kuolemasta,
elosta täällä, jok' on toinen kuolo!


TOINEN KOHTAUS.

    Iphigeneia. Arkas.

ARKAS.
Kuninkaan airueena tervehdän
ma hältä papitarta Artemiin.
Jumalatartaan Tauris kiittää tänään
uusista ihmevoitoistansa. Riennän
edellä kuninkaan ja sotajoukon
jo heidän tulostansa viestin tuomaan.

IPHIGENEIA.
On valmis vastaan-otto arvokas.
Näkevä suopeasti jumalatar
kädestä Thoaksen on uhrin hurskaan.

ARKAS.
Oi, jospa suopea myös papittaren
ois silmä, kalliin, kunnioitetun,
oi, pyhä impi, jospa enne hyvä
kaikille meille siitä hymyis! Vielä
salainen kaiho kattaa sisimpäsi;
varromme turhaan vuodet pitkät sanaa
sun povestasi tuttavallista.
Niin kauan kuin sun tuntenut oon täällä,
tuon katsees eessä olen kammostunut;
jää sielusi kuin rautakahlein kiinni
taotuks sydämesi synkimpään.

IPHIGENEIA.
Niin orvon, niin maanpakolaisen sopii.

ARKAS.
Oletko orpo, pakolainen täällä?

IPHIGENEIA.
Maa vieras voiko isänmaaksi tulla?

ARKAS.
Ja sulle vieraaks isänmaa on tullut.

IPHIGENEIA.
Siks sydämeni yhä verta vuotaa.
Ens nuoruudessani, kun tuskin sielu
isään ja äitiin, sisaruksiin liittyi,
kun vesat uudet, armaat kumppanuksin
juuresta vanhain puitten taivahille
kohota mielivät, ah, silloin kiro
minuhun outo tarttui, rakkahista
erotti minut, katkoi kauniit siteet
kädellä rautaisella. Nuoruuden
parahin riemu, elon ensi vuotten
menestys meni pois. Vain varjo olen
ma, vaikka pelastuinkin, itselleni,
ei mulle koskaan elon kukka aukee.

ARKAS.
Niin onnettomaks itsesi jos sanot,
sanoa voin sun kiittämättömäksi.

IPHIGENEIA.
Teit' aina kiitän.

ARKAS.
                   Vaan et aulihisti,
mi kiitos hyväntyön on palkka paras,
et ilosilmin, jotka mielen alttiin
ja elon tyytyväisen merkki ovat.
Kun tähän templiin vuotta monta sitten
syvästi-sala sallimus sun kantoi,
kuin jumal-lahjan vastaan otti Thoas
sun täällä suopeudella, hartaudella.
Ja hertas oli sulle ranta tämä,
mi muuten kolkko muukalaiselle:
näät ei sua ennen outo noussut maalle,
ken martaana ei lehdoss' Artemiin
ois kaatunut, kuin tapa vanha vaatii.

IPHIGENEIA.
Vapaasti viel' ei hengitä, ken elää.
Tää elämääkö, paikkaa pyhää kaita
kuin kaitsee varjo hautaansa, ja suruun
näin nääntyä? Tää elämääkö oisi
iloista, itsetietoista, kun päivä
jokainen haipuu turhin haavein, noihin
mua valmistaen päiviin harmajiin,
rannalla Lethen joita vainaat viettää
unhossa itsensä, yön kansa kolkko.
Ken hyödytönnä elää, kuolee varhain;
mun, muita ennen, lie tuo naisten osa.

ARKAS.
Ylpeytes jalon, ettet itsees tyydy,
suon anteeks sulle, vaikka valittaen:
se sulta ryöstää elon nautinnon.
Tääll' ollut onko hyödytön sun olos?
Ken keventänyt kuninkaan on mielen?
Ken sanoin lempein tääll' on lientänyt
vuodesta vuoteen tavan vanhan, julman,
ett' uhriks alttarille Artemiin
jokainen vieras joutui, ken on vangit
varmasta kuolemasta lähettänyt
takaisin synnyinmaahansa niin usein?
Sun hyvää rukoustas Artemis
runsaasti eikö kuule, suuttumatta,
vaikk' uhrit veren hältä vanhat puuttuu?
Suhise eikö voiton riemusiipi
yl' urhojemme? ennä eellä heidän?
Jokainen eikö onnekkaampi ole,
kun kuningas, jonk' uljuus, viisaus
niin kauan meit' on johtanut, nyt mieltyy
myös lempeyteen sun lähelläs ja meiltä
keventää mykän kuuliaisuuden?
Se eikö hyötyä, kun tuhansille
sun olennostas tiukkuu palsami?
Kun kansalle, min luo sun saattoi taivas,
ikuinen lähde onnen uuden olet
ja oudolle suot elämän ja paluun
rannalta muinen tylyltä kuin kuolo?

IPHIGENEIA.
Vähäinen haihtuu eespäin-katsovalta,
kun näkee, kuink' on tekemättä paljon.

ARKAS.
Lie oikeata työnsä arvo tietää.

IPHIGENEIA.
Mut moitittavaa niitä laskea.

ARKAS.
Myös halveksua tosi-arvollista
kuin valhe-arvoin suotta suurennella!
Mua usko, kuule sanaa miehen, joka
sinulle uskollinen, altis on:
jos kuningas sun kanssas tänään haastaa,
tee helpoks hälle sana aikomansa.

IPHIGENEIA.
Jokaista säikyn sanaas hyvää; usein
sen vaatimukset vaivoin vältin vaan.

ARKAS.
Sa mieti, mitä teet, mik' on sun hyötys
On kuninkaalta poika kuollut. Hän
harvoille enää huoliansa haastaa
eik' enempää kuin ennen heillekään.
Jokaisen ylimyksen poikaa katsoo
kateena valtansa hän seuraajaksi;
hän pelkää ikää avutonta tai
varhaista kuolemaa ja kapinaakin.
Puheess' ei ole ponsi Skyytin miehen,
vähimmin valtiaamme. Hän, mi tekoon
ja käskyvaltaan vain on tottunut,
ei taida kaukaa eikä vitkaan johtaa
sanoja, hienosti päämäärän mukaan.
Hänt' älä vaikeuta pitkin kielloin
tai tahallisin väärin-ymmärryksin.
Alttiisti hälle puolitiehen tule!

IPHIGENEIA.
Pitäiskö jouduttaa mun vaaraa omaa?

ARKAS.
Sa vaaraksesko kosintansa sanot?

IPHIGENEIA.
Se mulle kaikista on hirmuisin.

ARKAS.
Suo hänen lemmelleen vaiti luottamus!

IPHIGENEIA.
Kun sieluni hän pelvost' ensin päästää.

ARKAS.
Miks syntyäs et hälle ilmoita?

IPHIGENEIA.
Papittarelle sopii salaisuus.

ARKAS.
Sais olla salaisuutt' ei kuninkaalle;
hän vaikk'ei vaadi sitä, tuntee hän,
syvästi tuntee suuress' sielussansa,
sen että hältä huolekkaasti kätket.

IPHIGENEIA.
Hän mulle karsas onko, nurjamieli?

ARKAS.
Niin näyttää melkein. Sinustakaan puhu
hän ei, mut sana, joskus päässyt hältä,
on ilmi tuonut sydämensä toivon
omata sinut. Varaan itsensä
hänt' ällös jätä! ettei karsas poltto
povessaan kypsyisi ja kauhistusta
sinulle tuottais, ettet myöhään liian
katuen muistais hyvää neuvoani.

IPHIGENEIA.
Kuin? Kuningasko miettis, mit' ei kukaan
mies jalo mieti, nimestänsä arka,
tai jolle taivahisten kunnioitus
on himon suitsi? Minut alttarilta
hän ryöstää aikooko häävuoteesensa?
Jumalat kaikki avuks huudan, varmaan
on suojan suopa mulle Artemis,
tuo jyrkkä jumalatar, itse neitsyt,
hän neittä turvannee ja papitartaan!

ARKAS.
Tyyn' ollos! Veri nuori, myrskyinen
ei kuningasta moiseen uhkatyöhön
ajane ainakaan. Ma toista pelkään
häneltä päätöstä, min järkkymättä
hän täyttää, kuinka kova liekin se:
tahtonsa näät on luja, taipumaton.
Siks anon, muuta ellet myöntää voi,
suo hälle kiitokses ja ystävyytes!

IPHIGENEIA.
Mit' enemmän sa tietänet, oi lausu!

ARKAS.
Häneltä kysy! Tuossa saapuu hän;
sa häntä kunnioitat, poves oma
avointa hälle vaatii luottamusta.
Mies jalo kuulee naisen hyvää sanaa
ja loitos seuraa sitä.

IPHIGENEIA (yksin).
                       Kuinka noutaa
tuon uskollisen neuvoa, en tiedä.
Mut mielelläni kuninkaalle suon
hyvästä teostansa sanan hyvän,
ja toivon, että totuudessa voin
sanoa, mik' on mieleen mahtavalle.


KOLMAS KOHTAUS.

    Iphigeneia. Thoas.

IPHIGENEIA.
Siunatkoon lahjoin kuninkaallisin
sua jumalatar, suokoon voiton, maineen
ja onnen runsaan omaisilles, sulle
myös joka hurskaan toivon täyttymisen!
Kun monta hallitset sa huolehtien,
sun olkoon onnesikin eellä monen!

THOAS.
Ma tyytyisin, jos kansa kiittäis mua:
muut enemmän kuin minä nauttivat
muu työni heelmistä. On onnellisin,
hän olkoon kuningas tai köyhä, jolla
omassa onni asuu huoneessansa.
Sa otit osaa syvään tuskahani,
kun vihollisten miekka poian multa
viimeisen, parhaan tempasi. Niin kauan
kuin kosto täytti mun, en tyhjyyttä
taloni tuntenut, vaan nyt kun palaan
ma tyydytettynä, kun heidän maansa
tuhottu on ja kostettu on poika,
kotona mull' ei tyydytystä mitään.
Iloinen kuuliaisuus, jonka muuten
jokaisen silmistä näin loistavan,
sulanut nyt on suruun, ikävähän.
Jokainen miettii, mit' on aika tuova,
ja seuraa lapsetonta, kun on pakko.
Nyt tähän saavun templiin, usein johon
anoen voittoa ma astuin taikka
voitosta kiittäen. On vanha toivo
povessa mulla, sullekaan ei outo,
ei odottamaton: ma toivon, sinut
omaksi onneksein, ja kansan myöskin,
talooni tyhjään saattaa morsiona.

IPHIGENEIA.
Liiaksi tarjoot tuntemattomalle,
kuningas oi! Sun eessäs pakolainen
häveten seisoo; rauhaa vain ja suojaa
rannaltas etsin, sitä saanut olen.

THOAS.
Sa että syntyperäs salaisuuteen
verhoudut multa niinkuin muilta, minkään
ei kansan kesken hyvä ois, ei oikein.
Tää ranta vierasten on kauhu: laki
niin vaatii ynnä pakko. Yksin sulta,
joll' oikeudet on täällä hurskaat kaikki,
vieraamme hyvin vastaan-ottamamme,
mi mieles mukaan nautit päivistäsi,
sult' yksin toivoin luottamusta, jota
isäntä vartoa voi uskollinen.

IPHIGENEIA.
Oi valtias, jos vanhempaini nimen
ja heimon salasin, ei epäluulo,
vaan arkuus syynä oli. Tietäisitkö,
ken eessäs seisoo, kenen suojaat päätä
kirotun, ah, sun suuren sydämesi
väristys kauhun oudon ehkä valtais,
et mua valta-istuimelle veisi,
vaan ajaisit mun ennen aikojani
maas ääriltä, mun sysäisit kentiesi --
iloinen ennenkuin on suotu paluu
omaini luo ja vaelluksen loppu --
kurjuuteen, jonka kylmä, vieras käsi
jokaista uhkaa karkoitettua
ja kodistansa kauas harhaunutta.

THOAS.
Mi liekin tahto taivaisten sun suhtees,
mi sulle ynnä heimolles lie suotu,
ei puutu multa siunaus jumalien
siit' asti kuin sa asut luonamme
ja nautit oikeutta vieraan hurskaan.
Vakuuttaa vaikea ois mulle, että
sua suojaten ma rikollista suojaan.

IPHIGENEIA.
Sua siunaa hyvätyös, ei vierahasi.

THOAS.
Ei siunata, mit' tehdään kirotuille.
Siis päätä vaitiolos, estelysi!
se vaatimus ei miehen väärän ole.
Käsiini sinut uskoi jumalatar;
kuin pyhä hälle, mulle olit pyhä.
Myös vasta seuraan hänen viittaustaan:
jos koittaa sulle kotimatkan toivo,
sa olet vapaa vaatimuksestani.
Mut ijäks suljettu jos tie on sulta
ja heimos karkoitettu taikka turman
kautt' äärettömän sammunut, mun olet
lain mukaan useammankin kuin yhden.
Sanani pidän, tiedät sen. Siis puhu!

IPHIGENEIA.
Siteitään vanhoja vain vastahakaan
käy kieli katkomaan ja ilmoittamaan
vait'olon pitkän salaisuutta. Sillä,
sanottu kerran, ei se palaa, jättää
sydämen varmat suojat, vahingoittaa,
jos niin suo jumalat, tai hyödyttää.
Siis kuule! Juurta olen Tantaloksen.

THOAS.
Sa tyynnä lausut sanan suuren. Tuoko
sun peritaattos oli maitten kuulu
ja kerran armoittama jumalien?
Tuo Tantalosko, pöytävieras Zeun,
tää jolta usein opin otti, mieltä
min kokenutta, sanaa sattuvaista
jumalat itse iloksensa kuuli
kuin tietolauseita oraakelin?

IPHIGENEIA.
Hän on se. Vaeltaa ei taivaan vallat
kanss' ihmisten kuin vertaistensa saisi;
on liian heikko heimo kuolevain,
sen päätä huimaa huiput oudot. Ei
hän ollut petturi, ei epäjalo,
mut orjaks suuri liian, kumppaniksi
Jyrinän-jumalan vain ihminen.
Myös oli syynsä ihmisen; sen palkka
ol' ankara, ja runoniekat laulaa:
Zeun pöytävieraan syöksi patto korska
häpeäll' alas vanhaan Tartaroon.
Ah! koko heimo kiron tuosta kantaa!

THOAS.
Kantaako peritaaton syy vai omat?

IPHIGENEIA.
Perivät kyllä hänen poikansa
titaanein rinnan vankan, luuston lujan;
mut vaski-siteen heidän otsallensa
jumala takoi, teki synkäks silmän,
karsaaksi, kaihtoi neuvon, viisauden
ja kohtuuden ja kärsivällisyyden.
Jokainen halu heillä raivoon syttyi
ja rajatonna riehui raivonsa.
Jo Pelops, valta-tahto, Tantaloksen
lemmitty poika, petosmurhall' immen
valion voitti, Oinomaos-taaton
tapolla, tyttären Hippodameian.
Kaks kantoi poikaa miehellensä tää,
Thyesteen, Atreuksen. Katein katsoo
he taaton rakkautta esikoiseen,
toisesta vuotehesta varttuvaan.
He vihaan yhtyvät ja salaa kaksin
tekevät ensi työnsä: veljesmurhan.
Epäilee isä murhaajaksi silloin
Hippodameiaa, vaatii julmana
häneltä poikaa takaisin, tää surmaa
itsensä --

THOAS.
           Miksi vaikenet sa? Jatka!
Äl' luottamustas kadu! Kerro eespäin!

IPHIGENEIA.
Miekkoinen, kuka muistaa mielellään
isäinsä töitä, heidän suuruuttansa
ilolla kertoo kuulijalle, hiljaa
riemuiten liittyvi niin kuuluun riviin!
Ei siitä heimo heti hirviötä,
ei puoli-jumalaa, vaan vasta sarja
pahojen taikka hyväin saattaa ilmi
maailman kauhun taikka riemun. Jälkeen
isänsä kuolon Atreus ja Thyestes
yhdessä hallitsivat kaupunkia.
Ei kauan kestää sopu voinut. Pian
Thyestes häväisi jo veljen vuoteen.
Pois hänet maasta Atreun kosto ajoi.
Mut kauan miettien jo rikostöitä
Thyestes oli, pahansuopa, pojan
veljestä vieroittanut, kasvattanut
sen omanansa imarrellen. Tämän
hän täyttää raivon sekä koston tuntein,
kuningaskaupunkihin lähettää
surmaamaan setänänsä isän oman.
Tulevi ilmi tuuma nuorukaisen;
kuningas murhamiehen rankaisee,
veljensä lapsen tappavansa luulee;
saa tietää liian myöhään, kuka kuoli
kivulla silmäins' eessä juopuneitten.
Himoiten kostoa työn hirmuisen
hän hiljaa miettii. Tyyn' on, valmis sopuun
olevinansa, viekoitelluks veljen
saa maahan molempine poikinensa
takaisin, lapset tempaa, teurastaa
ja tarjoo ruo'an ruman, kauhistavan
isälle heidän ensi atriallaan.
Thyestes kyllin syötyänsä lihaa
omaansa, käypi murhemieliseksi,
kysyvi lapsiansa, luulee poikain
jo askeleet ja äänet kuulevansa
ovella salin. Atreus irvistäin
päät, jalat surmattujen hälle heittää. --
Kuningas, kasvos käännät kauhistuen:
niin käänsi kasvonsa myös aurinko
ja vaununsakin iki-valtatieltään.
Nää ovat papittares kanta-isät;
ja monta miesten kovaa kohtaloa,
tekoa monta mielenvikaista
yö kattaa synkin siivin, sallii meidän
hämyhyn hirvittävään nähdä vain.

THOAS.
Ne vaieten myös peitä! Kyllin olkoon
jo kauhuja. Kautt' ihmeen minkä, sano,
sa puhkesit tään hurjan heimon puusta?

IPHIGENEIA.
Ol' Agamemnon Atreun poika vanhin;
hän oli taattoni. Mut virkkaa tohdin:
hänessä elämäni aamust' asti
näin miehen täydellisen perikuvan.
Lempensä esikoisna Klytaimnestra
mun hälle kantoi, ja Elektran. Tyynnä
kuningas vallitsi; ja varjos rauha
kaivattu kauan Tantaloksen talon.
Onnelta vanhempain vain puuttui poika.
Tuo tuskin toivo oli täyttynyt
ja sisarusten keskeen nyt Orestes,
lemmikki, syntynyt, kun turma uusi
talolle varmalle jo valmis oli.
On käynyt tänne saakka maine sodan,
mi koko Hellaan ruhtinaitten voiman
sai Troijan muurein luokse leiriin; oli
kauneimman naisen ryöstö kostettava.
En kuullut ole, voittivatko Troijan,
päämäärään koston pääsivätkö. Johti
isäni Hellaan joukkoja. He turhaan
Auliissa odottivat purjetuulta.
Näät suuttuneena suureen johtajahan
pidätti kiireisiä Artemis
ja kuninkaalta, suulla Kalkhaan, vaati
tytärtä vanhinta. Mun äitineni
he leiriin houkuttivat, tempasivat
mun alttarille, jumalattaren
uhriksi pääni vihkien. -- Hän leppyi,
ei vertani hän tahtonut, vaan verhos
mun pilveen pelastavaan; kuolemasta
templissä tässä vasta virkosin.
Iphigeneia oon, hän itse, verta
Atreun, ja tytär Agamemnonin,
omaisuus Artemiin, hän kanssas puhuu.

THOAS.
Etua enempää ja luottamusta
en tyttärelle kuninkaan ma suo
kuin oudolle. Ma toistan tarjouksen:
mua seuraa, ja'a, mik' on mun omaani!

IPHIGENEIA.
Kuningas, kuinka tohtisin sen tehdä?
Jumalatar mun pelasti, häll' yksin
on oikeus elämääni vihittyyn.
Tyyssijan mulle etsi hän, mua täällä
isälle säilyttää, kautt' erheen kyllin
jo rangaistulle, ehkä vanhuutensa
iloksi ihanimmaks. Ehkä riemu
paluun jo lähell' on; ja minä, luopuin
tahdosta, tiestä jumalattaren,
sitoisin tänne itseni? Hält' anoin
ma merkin, jos hän jäämään vaatis mua.

THOAS.
Se merkki on, ett' olet täällä vielä.
Äl' etsi verukkeita uusia!
Ken kieltää, turhaan paljon puhuu; toinen
kaikesta kuulevi vain sanan: ei.

IPHIGENEIA.
Sanoja turhia ne eivät ole,
syvimmän sydämeni auki näit.
Itselles etkö tunnusta, kuink' isää,
emoa, sisaruksia mun täytyy
tääll' ikävöidä tuntein tuskallisin?
Saleissa jospa vanhoissa, miss' suru
viel' usein nimeäni kuiskii hiljaa,
kuin jälleen syntynehen vuoksi riemu
kauniisti pylväät, seinät seppelöisi!
Mun sinne jospa laivoin laittaisit!
Uus elo ois se mulle ynnä muille.

THOAS.
Palaja siis! Tee, mitä mieles käskee,
älyä ällös kuule, neuvon hyvän
äl' ääntä! Ole nainen yksinomaan
ja valtaan vaiston heity, suitsitonna
mi tempaa sun ja sinne tänne ajaa.
Naisrinnassa jos halu hehkuu, mikään
hänt' estä petturilt' ei side pyhä,
hän syöksyy taaton taikka puolison
vakaasta, suojaavasta syleilystä;
mut naisen jos ei syty hehku nopsa,
niin turhaan häntä tahtoo vakuuttaa
valtaisin, puhtain puheen kultakieli.

IPHIGENEIA.
Jaloa muista sanaas, valtias!
Vastaatko näin mun luottamukselleni?
Valmiilta näytit kuulemaan sa kaikki.

THOAS.
Odottamattomaan en ollut valmis,
mut odottaa mun vaikk' ois tullut sitä,
en tiennyt, että naisen kanssa puhuin.

IPHIGENEIA.
Miks sukupuoltamme sa raukkaa soimaat?
Upeat eivät niinkuin teidän, eivät
myös epäjalot ole naisen aseet.
Sua viisaamp' olen siinä, usko, että
enemmän onnes tunnen kuin sa itse.
Mua, itseäskin tuntematta luulet
lähemmän siteen liittävän meit' onneen.
Sa rohkeana, hyvää-tahtovana
mua vaadit taipumaan; ja jumaloita
ma tässä kiitän, että suoneet mulle
lujuuden ovat liiton torjua,
mi heidän mieltään vasten on.

THOAS.
                              Ei haasta
jumalat, haastaa sydämes nyt oma.

IPHIGENEIA.
Sydänten kautta vaan he meille vastaa.

THOAS.
Ja mulla eikö oikeus kuulla heitä?

IPHIGENEIA.
Soi myrskyn pauhu yli äänen hennon.

THOAS.
Tuon äänen kuuleeko vain papitar?

IPHIGENEIA.
Muit' ennen varmaan kuningas sen kuulkoon!

THOAS.
Perintö-oikeutesi pöytään Zeun
ja pyhä virkas jumaliin sun nostaa:
maa-syntyinen ma oon, barbaari.

IPHIGENEIA.
                                Näin
saan maksaa luottamuksen vaatimasi.

THOAS.
Inehmo oon; on paras päättää juttu!
Sanani seisoo: ollos papitar
tääll' Artemiin, mi valinnut on sinut.
Mut mulle anteeks suokoon hän, ett' olen
häneltä uhrit vanhat estänyt;
tein väärin siinä, vastoin tuntoani.
Rantaamme outo onnekseen ei laske;
on varma ollut hälle aina kuolo.
Vain sinä, hempeydellä herttaisella,
ma missä hennon tyttären näin tunteet
tai morsiamen lemmen vienon, minut
niin iki-ilahdutit, taoit tenhon,
ma että unhotin tuon velvoituksen.
Älyni olit uneen uuvuttanut,
en kuullut murinaa ma kansan oman.
Nyt ääneen syyttävät he poikani
kuolosta ennen-aikaisesta mua.
Sun tähtes enää hillitse en laumaa,
mi vaatimalla vaatii uhria.

IPHIGENEIA.
Vuoks itseni sit' anonut en koskaan.
Se väärin tajuu taivaiset, ken heitä
kuvailee verenhimoisiks'; hän siirtää
vain heihin omat julmat pyytehensä.
Papilta eikö Artemis mua vienyt?
Mua kuoloon ei, vain palvelukseen vaati.

THOAS.
Ei sovi meidän tapaa pyhää tuota
älyllä, vaihtuvalla keveästi,
mielemme mukaan selittää tai muuttaa.
Tee tehtäväsi, teen ma omani.
Kaks outoa on ranta-rotkoistamme
tavattu, mitään eivät tuone hyvää
he maalleni; he ovat vallassani.
Nää ensi uhriks, oikeaksi, kauan
jo puuttuneeksi, saakoon Artemis!
Lähetän tänne heidät; tiedät työsi.


NELJÄS KOHTAUS.

    Iphigeneia.

IPHIGENEIA (yksin).
Auttajatar jalo, sull' on pilvet
verhota syyttömästi vainotut,
kantaa kohtalon vaskisen alta
tuulen-siivin poikki merten,
poikki maitten ja mannerten laajain,
kunne hyväksi katsot sinä.
Viisas olet, näät ajat vastaiset;
menneet mennehiä ei ole sulle,
omaisi yllä silmäsi lepää
niinkuin valosi, öitten elo,
maan yli lepää ja hallitsee.
Oi, estä hurmeesta käteni! Koskaan
tuo ei se siunausta, ei rauhaa;
ja haamu surmatun-sattumalta
väijyy murhaajan suru-sumean
pahoja hetkiä peljätellen.
Näät taivaiset katsovat lempein silmin
heimoja laajoja ihmisten hyväin,
sallivat elon haihtuvan riemun
kernaasti kuolevaiselle, suovat
oman ikuisen taivaansa onnea
hänen havaita, myötä-nauttia
hetken hilpeän, lyhven.




TOINEN NÄYTÖS.


ENSIMMÄINEN KOHTAUS.


    Orestes. Pylades.

ORESTES.
Kuljemme kuolon tietä: sydämeni
jokaisell' askeleella hiljenee.
Apolloa kun anoin ottamahan
pois multa kostotarten hirmuseuran,
varmoin ja toivorikkain jumal-sanoin
lupaavan pelastusta näytti hän
templissä siskon, paljon lempimänsä,
mi Tauriin valtiatar on; nyt täyttyy
lupaus, katoo hätä kaikki, koska
elämä multa katoo. Kuink' on helppo
mun olla vailla päivän armautta,
mun jolta käsi jumalainen rinnan
kovasti kouristaa ja järjen huumaa!
Ja jos ei Atreun lapset taistelossa
saa surmaa voiton-seppelöimää, jos
kuin kanta-isäni, kuin taatto oma
kurjasti uhriteuraana ma kuolen:
niin olkoon! Paremp' alttarin tään eessä
kuin sukulaisten salamurhaan kuolla
sopessa syrjäisessä. Sallikaa
se aika mulle, Manalaiset, jotka
jo verta, askelistain tippuvaista
ja tieni tänne viittovaa, kuin koirat
irralle päässeet, näytte vainuavan!
Pian saavun luoksenne, nyt hetki suokaa;
ei valo päivän teitä nää, ei mua.
Vihanta, kaunis verho maan ei ole
kuolleiden kisakenttä. Teidät etsin
alhaalta: siellä sitoo kaikki yöhön
ikuiseen, valjuun sama sallimus.
Sua vain, oi Pylades, mun syyni sekä
kironi viatonta kumppania,
en liian varhain maahan tummaan tuonne
veis kerallain! Sun elos, kuolos yksin
on enää toivoni tai pelkoni.

PYLADES.
En vielä valmis ole niinkuin sinä
ma varjoin valtakuntaan astumaan.
Viel' aion, kautta teiden sokkeloisten,
jotk' yöhön mustaan vievän näyttävät,
elohon jälleen johtaa askeleemme.
En tuumi kuolemaa; ma kuuntelen,
jumalat eikö keinoja jo keksi
ja tietä meille pakoon iloiseen.
Peläten taikka pelkäämättä, kuolo
tulevi torjumaton. Papitar
jos vihkein leikkaamahan suortuvamme
jo käden nostaa, ainoo aatteheni
oleva on vain pelastuksemme.
Äl' epätoivoon antaudu! Näin vaaraa
vain kiirehdit. Apollo antoi sanan:
sisaren pyhäkössä sulle lohtu,
apu ja palaus on valmistettu.
Kaksmieliset ei jumal-lauseet ole
kuin luulee kurja epätoivossaan.

ORESTES.
Elämän synkän hunnun heitti jo
emoni ympärille pääni hennon.
Näin kasvoin; kuva olin taaton oman,
katseeni mykkä oli nuhde karsas
emolle ynnä hänen lempijälleen.
Ah, usein, kun Elektra, siskoni,
huoneessa himmeässä luona lieden
vait istui, hiivin pelokkaana hänen
syliinsä, katsoin suurin silmin, kuinka
hän itki katkerasti. Silloin kertoi
hän taatostamme korkeasta; kuinka
halasin häntä nähdä, olla luonaan!
Ma milloin toivoin Troijaan, milloin hänet
kotihin. Koitti päivä --

PYLADES.
                         Salli siitä
hetkestä Manan henkein öisin haastaa!
Mut meille muisto ajan kauniin suokoon
uralle urhon uutta voimaa. Monta
jumalat miestä hyvää käyttävät
maan laajan päällä palveluksellensa.
Sinusta aikovat he jotain; eivät
isäsi seuraksi sua antaneet,
kun vasten tahtoaan hän kuoloon kulki.

ORESTES.
Josp' oisin, liepeesensä tarttuen,
seurannut häntä!

PYLADES.
                 Mua muistivat
ne, jotka sinut säilyttivät. Minä
mit' oisin, ellet sinä eläisi!
Vain sinun tähtes, sinun kanssas elän,
elänyt olen saakka lapsuudesta.

ORESTES.
Armasta aikaa ällös muistuta,
kun talossasi sain ma turvan vapaan,
ja isäs jalo, viisas, rakkaudella
vilustunutta nuorta vesaa hoiti;
kun sinä, aina kirkas kasvin-veli,
laill' liedon kirjosiipi-perhon, joka
kukkaista tummaa kiertää, ympärilläin
jok' aamu iloin uusin ilvehdit
ja soitit sieluhuni riemus oman,
ma että murheen unhoitin ja kanssas
kisailin nopsat nuoruuspäivät.

PYLADES.
                               Alkoi
eloni kera kiintymyksen sinuun.

ORESTES.
Jos sanot: murhe alkoi, totta haastat.
Se tuska kohtaloni on, ma että
saastaisen pakolaisen lailla kannan
salaista povessani huolta, surmaa;
jos paikkahan ma terveimpäänkin tulen,
pian siellä kasvot kukkivaiset näyttää
vitkaisen kuolon valjun ilmeen.

PYLADES.
                                Lähin
olisin kuolemaan siis minä silloin,
jos henkäykses myrkyttäisi. Enkö
iloinen aina ole, uljas yhä?
Ja ilo ynnä rakkaus siivet ovat
tekoihin suuriin.

ORESTES.
                  Niin, ma muistan ajan,
kun teot suuret suihki silmissämme!
Yhdessä usein koska kautta vuorten
ja laaksoin riistaa ajettiin, ja toivo
meill' oli miekoin, nuijin hirviötä
tai ryövärejä ajaa, kantataaton
kaltaisna kouralta ja ryntähiltä;
ja sitten illoin, meren äärell' aavan
nojaten toisiimme kuu istuttiin,
ja aallot jalkoihimme asti läikkyi,
maailma eessämme niin laaja lepäs:
kai silloin usein käsi kalpaa etsi,
työt tulevaiset tunkivat kuin tähdet
yön taivahalle lukemattomat.

PYLADES.
Rajaton toimi on, min täyttää tahtoo
inehmon sielu. Tahtoo joka teon
niin suureks heti kuin sen kasvattaa
suu runoniekan, vyörytellen vuodet
polvesta polveen, maasta maahan sitä.
Kauniilta kaikuu taattojemme työ,
kun nuorukainen varjoss' illan tyynen
sen ahmii kera harpun äänen heljän.
Mit' itse teemme, on kuin heille oli
vain vaivaa turhaa, pikku-palasia!
Jälestä juoksemme näin haihtuvaisen,
välitä emme tiestä, jota käymme,
näe emme kanta-isäin askeleita,
elonsa maisen jälkiäkään tuskin.
Ajamme aina heidän varjoansa,
mi jumalaisna etäisyydessä
kuin kultapilvi vuorten huiput kruunaa.
En pidä siitä, joka tuumii, kuinka
kentiesi kerran hänet kansa nostaa.
Mut, nuorukainen, jumaloita kiitä,
niin varhain että tekivät niin paljon
sun kauttas he.

ORESTES.
                On hetki kiittää heitä,
työn iloisen jos ihmiselle suovat,
hän että turman omistaan pois kääntää,
valtansa varmentaa, sen rajat siirtää,
vihollisensa sortaa, pakoon ajaa.
Elämän ensi, viime riemu hälle
on suotu. Teurastajaks säätty minä,
murhaajaks oman kalliin äidin olen,
työn katalan nyt katalasti kostain
mun viittauksellaan he tuhoo. Usko:
on kiron alla Tantaloksen talo,
ja minä, heimon viimeinen, en kuole
syytönnä, kunnialla.

PYLADES.
                     Isäin töitä
pojalle jumalat ei kosta. Ottaa
jokainen, hyvä taikka paha, palkan
teostaan omasta vain myötä tuonne.
Suvussa siirtyy siunaus vanhempain,
ei kiro.

ORESTES.
         Siunaus meit' ei tänne tuone.

PYTLADES.
Vaan varmaan tahto valtain korkeain.

ORESTES.
Hukumme siis nyt heidän tahdostansa.

PYLADES.
Tee, mitä sulle käskevät, ja varro!
Apollon luokse sisaren jos saatat
Delphoissa kaksin asumaan, ja kansa
ylistää heitä jalo-aattehinen,
niin työstäs sulle pari korkea
suo palkan, Manalaisten vainon alta
sun varmaan päästäen. Ei tulla ykskään
heist' enää tohdi tähän lehtoon pyhään.

ORESTES.
Niin ainakin ma tyynen surman saan.

PYLADES.
Ma aivan toisin tuumin. Taidoll' olen
tuleviin liittänyt jo tapahtuneet
ja seikat kaikki hiljaa selvitellyt.
Neuvossa jumalten kenties jo kauan
työ suuri kypsyy. Kaipaa Artemis
rannalta täältä raakalaisten ynnä
veristen ihmis-uhrein pois. Me työhön
olemme jaloon määrätyt, se meidän
on tehtävä, ja oudon onnen pakko
jo meidät johti tälle portille.

ORESTES.
Jumalten neuvot ynnä toivees omat
sa punot yhteen viisahasti.

PYLADES.
                            Mitä
on ihmisviisaus, se ellei heidän
ylhäistä tahtoansa tarkkaan kuule?
Jumala kutsuu tekoon suureen miehen
jalon ja paljon rikkoneen, ja täyttää
suo hänen, mik' on mahdotonta meistä.
Hän voittaa, syynsä korvaa jumalille
ja maailmalle, joka häntä kiittää.

ORESTES.
Jos elämään ja toimeen luotu lienen,
jumala otsaltani raskahalta
huimauksen poistakoon, mi liukkaalla
polulla, kastamalla äidin hurmeen,
mua kuoloon ajaa; laupiaana lähteen
tuon kuivatkoon, mi äidin haavoista
mua vastaan virtaa, saastuttaa mun iki!

PYLADES.
Sa hiljaa varro! Turmaas enennät,
viet raivotarten viran. Tyynnä pysy,
suo minun miettiä! Jos tarvis toimeen
lopulta yhteiset on voimat, silloin
sun huudan, mietityllä miehuudella
molemmat työn sen täytämme.

ORESTES.
                            Ma kuulen
Odysseun haastavan.

PYLADES.
                    Äl' ivaa! Kukin
valitkoon sankarinsa, tietä jonka
Olympohon hän työssä seuraa. Salli
mun tunnustaa: ei viekkaus, ei viisaus
minusta näytä miestä häpäisevän,
mi töihin suuriin vihkii itsensä.

ORESTES.
Ma kiitän miestä suoraa, urhoollista.

PYLADES.
Siks neuvoa en sulta kysynytkään.
Otettu ensi askel on. Jo paljon
sain vartioilta tähän saakka ilmi.
Ma tiedän, outo, jumalainen vaimo
lakia veristä tääll' estää tuota;
hän jumalille tarjoo mielen puhtaan,
rukouksen vain ja uhrisauhun. Paljon
hänt' ylistetään, suenneeksi luullaan
suvusta amazonein, paenneeksi
jotakin suurta turmaa.

ORESTES.
                       Menneen hänen
valoisan valtansa jo voima näyttää,
kun lähestyy mies syyllinen, min päätä
yön laajan lailla kirous peittää, vainoo.
Nyt turmaksemme tavan vanhan irti
siteistään päästää himo hurskas hurmeen.
Kuninkaan hurja mieli meidät tuhoo;
jos suuttuu hän, ei meitä nainen auta!

PYLADES.
Hyväpä meille, ett' on nainen hän!
Mies parhain tottuu julmuuteen, ja siitä,
mit' ensin inhosi hän, itsellensä
lain vihdoin laatii, muuttuu kovaksi
ja tuskin tunnettavaks enää. Nainen
samana aina pysyy kuin hän on.
Hyvässä varmemmin kuin pahassa
voit häneen luottaa. -- Vait! Hän saapuu. Jätä
nyt yksin meidät! Tohdi hälle heti
en nimiämme virkkaa, empimättä
en vaiheitamme uskoa. Sa menet,
sun tapaan ennen kuin hän kanssas puhuu.


TOINEN KOHTAUS.

    Iphigeneia. Pylades.

IPHIGENEIA.
Mist' olet, mistä saavut, vieras, sano?
Minusta näyttää, helleeniksi ennen
kuin Skyythin mieheksi sun luulla voisin.
    (Päästää hänen kahleensa.)
Vapaus, min sulle suon, on vaarallinen;
turmansa taivas kääntäköön pois teistä!

PYLADES.
Oi, sulo ääni! Sävel äidinkielen
niin tervetullut maassa vierahassa!
Siniset vuoret isäin valkaman
ma, vangittu, taas silmäin eessä näen
kuin ennen. Tämän todistaa suo riemun,
ma että myöskin olen helleeni!
Unohdin hetkeksi, ma kuinka sua
kipeesti tarvitsen, ja sielu multa
sun haihtui ilmestyksees ihanaan.
Oi, sano, ellei sulje kohtalo
sun suutas, mistä Hellaan heimosta
sa luet syntys jumal-kaltahisen.

IPHIGENEIA.
Papitar, jonk' on itse jumalatar
valinnut, pyhittänyt, kanssas puhuu.
Se riittäköön. Nyt virka, kuka olet,
ja mikä turman-tuima sallimus
sun kera kumppanis on tänne tuonut.

PYLADES.
Helposti virkkaa voin, mik' onnettuus
työläällä seurallansa meitä vainoo.
Ah, jumal-impi, jospa toivon heljän
niin helposti sa meissä syttää voisit!
Kreetasta, lapsia Adrasteen oomme:
ma nuorin, nimeltäni Kephalos,
hän vanhin on, Laodamas. Mut meidän
välillä veli keskimmäinen, raaka
ja hurja, seisoi, ilon ynnä sovun
leikeistä ensi nuoruuden jo hääti.
Niin kauan tottelimme äidin sanaa
kuin taaton voima eessä Troijan soti;
mut kun hän saaliinensa saapui sekä
sen jälkeen kohta kuoli, veljekset
erotti riita maasta, perinnöstä.
Ma pidin puolta vanhimman. Hän veljen
löi kuoliaaksi. Verisyyn tuon tähden
hänt' ankara nyt ajaa kostotar.
Mut tähän rantaan kolkkoon lähettää
Apollo Delphoin meidät toivon kera.
Templissä siskonsa hän käski avun
siunaavan kättä meidän vartoa.
Olemme vangit, tänne tuotu meidät
on uhriteuraiksesi, tiedät sen.

IPHIGENEIA.
Sortuiko Troija? Kerro, kallis mies!

PYLADES.
Se sortui. Takaa meille pelastus,
apua jouduta, niin meille lupas
Apollo! Veljeäni armahda,
suo hälle pian hyvä, hellä sana!
Mut säästä häntä, jos sa haastat hälle,
ma pyydän, anon: sillä helposti
sydämen hältä ilo, tuska, muisto
valtaa ja järkyttää. Näät kuumehinen
käy hulluus hänen päähänsä ja jättää
tuon sielun kauniin, vapaan kostotarten
saaliiksi julmien.

IPHIGENEIA.
                   Kuin liekin suuri
sun onnettuutes, unhota se, pyydän,
siks kuin oot kertonut, min kuulla mielin.

PYLADES.
Kaupunki korkea, mi Hellaan voimaa
vastusti vuotta pitkää kymmenen,
nyt tuhkana on, nouse siit' ei enää.
Mut monet haudat parhaittemme meitä
barbaarein rantaa vaatii muistamaan.
Siell' lepää kanssa kauniin ystävänsä
Akilles.

IPHIGENEIA.
         Tuhkaa siis te jumal-kuvat!

PYLADES.
Myös Palamedes, Aias Telamonin
ei nähneet päivää isänmaansa jälleen.

IPHIGENEIA.
Hän vait on isästäin, ei virka häntä
keralla vainajain. Hän elää! Niin!
Saan hänet nähdä. Sydän, toivoon syty!

PYLADES.
Miekkoiset, jotka miekka kaasi! Saivat
tuhannet surman sulokatkeran.
Mut kauhut kolkot, lopun kurjan laittoi
jumala vihastunut palaaville
sijasta voittosaaton. Tänne eikö
käy ääni inehmon? Niin kauas kuin
se kantaa, kulkee maailmassa maine
mies-kohtaloista kuulumattomista.
Valitus outo siis on sulle, joka
Mykeenan linnat täyttää huokauksin
ain uusin? -- Avulla Aigistheen on
murhannut puolisonsa Klytaimnestra
samana päivänä, kun palas hän! --
Tuon kuninkaan on huone kallis sulle,
nään poves turhaan kamppailevan kanssa
sanani kauhun, jot' et vartonut.
Oletko hänen ystävänsä tytär
vai naapurinsa kaupungista tuosta?
Sit' älä salaa, mulle anteeks anna,
ett' ensimmäisnä hirmuviestin toin.

IPHIGENEIA.
Työ synkkä kuinka tehtiin, kerro mulle!

PYLADES.
Paluunsa päivänä kun kuningas
kylvystä nousi tyynnä, virkeänä,
pukunsa pyysi puolisolta, heitti
tuo turmahinen hänen hartioilleen
kudoksen poimukkahan, taidokkaasti
pään jalon ympärille kiertyväisen;
ja kun hän turhaan pyrki tuosta irti
kuin verkosta, löi hänet kuoliaaksi
Aigisthes petturi, ja verhottuna
kuningas suuri kuoloon kulki näin.

IPHIGENEIA.
Mik' oli palkka miehen syypään?

PYLADES.
                                Valta
ja vuode, min jo ennaltaan hän omas.

IPHIGENEIA.
Näin himo häijy johti konnantyöhön?

PYLADES.
Ja syvä tunne koston vanhan.

IPHIGENEIA.
                             Kuinka
kuningas heitä oli loukannut?

PYLADES.
Teolla raskaalla, mi puolustaa
vois murhan, jos ois puolustusta sillä.
Kun jumal-valta joku tuulin rajuin
helleenein matkaa esti, houkutteli
Auliihin tyttärensä vanhimman,
Iphigeneian hän, ja uhrina
verisnä eestä Hellaan onnen, sortui
tää alttarilla Artemiin. Käy puhe:
tuost' äidin sydämeen niin syvä syntyi
viha ja kammo, että antautui
Aigistheen lemmelle ja itse kiersi
hän puolisonsa surman verkkohon.

IPHIGENEIA (peittäen kasvonsa).
Jo riittää. Pian jälleen näät sä minut.

PYLADES.
Syvästi näyttää häntä liikuttavan
kuningashuoneen kohtalo. Ken liekin,
hän kuninkaan on hyvin tuntenut.
Talosta ylhäisestä, onneksemme,
on tänne myöty hän. Nyt hiljaa, sydän!
Jo toivon tähti meille vilkkuu, mielin
iloisin, viisain sitä kohti käymme.




KOLMAS NÄYTÖS.


ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

    Iphigeneia. Orestes.

IPHIGENEIA.
Mies onneton, sun sitees irti päästän
merkiksi kolkomman nyt kohtalon.
Vapaus, min templi suo, on surmanviesti
kuin elon viime, kirkas katse on
sairaalle, tuonen-tuskaiselle. Vielä
en voi, en saata sanoa, ett' ootte
hukassa! Kuinka voisin vihkiä
kädellä murhaajan ma kuoloon teidät?
Kajota päähänne ei tohdi kukaan,
niin kauan kuin ma olen papitar
tään templin. Mutta jos ma kieltäyn työstä,
min vihastunut vaatii valtias,
hän jonkun neidoistani määrää siihen
ja seuraajakseni. Teit' auttaa silloin
palavin voin ma toivotuksin vaan.
Oi kallis maamies! Alin orjakin,
ken liettä kotijumalaimme koski,
vieraalla maali' on meille tervetullut:
kuin teitä riemuin, siunauksin on
mun vastaan-ottaminen! Tuotte mulle
urosten kuvan, joita vanhemmilta
jo opin kunnioittamaan, ja mieleen
ihanan, uuden toivon virvoituksen!

ORESTES.
Salaatko nimes, syntys päätöksestä
viisaasta? Vaiko tietää saanen, ken
mua, taivahisten kaltainen, näin kohtaa?

IPHIGENEIA.
Mun olet tunteva. Nyt virka mulle,
min puoliksi vain veljeltäs ma kuulin,
Troijasta palaavien loppu kerro,
kuin kova, outo, mykkä kohtalo
tervehti heitä kodin kynnyksellä.
Ma nuorna tosin tänne tuotu lienen,
mut hyvin muistan katseen aran, jonka
pelolla heitin, hämmästyksellä
uroihin noihin. Nousivat he sotaan
kuin ois Olympo itse noussut, haamut
muinaisen ajan hohtavaisen alas
kauhuksi Ilionin astuneet.
Ja kaikist' uljain Agamemnon oli!
Nyt lausu: kaatuiko hän kotiin tullen
juonista vaimonsa ja Aigistheen?

ORESTES.
Sinä sen sanoit!

IPHIGENEIA.
                 Voi Mykeenaa kurjaa!
Siis kylvi Tantaloksen heimo herja
kiroa kiron päälle täysin käsin!
Kuin rikkaruoho, terää pahaa tehden,
siementä tuhantista siroittaen,
lastensa lasten sukumurhaajia
ikuiseen vuororaivoon siitti! -- Kerro,
mink' äsken multa kauhun äkki-yö
puheesta veljes peitti! Kuinka pääsi
tuon suvun suuren poika viimeinen,
laps armas, isän kostajaksi säätty,
kuink' alta veripäivän pääs Orestes?
Samako sallimus Avernus-verkoin
hänetkin kiersi? Pelastuiko? Onko
elossa vielä hän? Elektra vielä?

ORESTES.
He ovat.

IPHIGENEIA.
         Anna, kulta-aurinko,
säteesi mulle kauneimmat, ne laske
Zeun eteen kiitokseksi! köyhä olen
ja mykkä minä.

ORESTES.
               Ystävä jos lienet
tuon valtahuoneen, siihen liitetty
lähemmin, niinkuin ilos ilmaisee,
hillitse, vahvista nyt sydämesi!
Näät sietämätön iloisalle lie
taas suruun suistuminen? Tiedät vasta,
ma huomaan, ett' on Agamemnon kuollut.

IPHIGENEIA.
Tää tieto eikö mulle riitä siis?

ORESTES.
Vain puolet kauhusta sa kuullut olet.

IPHIGENEIA.
Mitä ma pelkäisin? Orestes elää,
Elektra myös.

ORESTES.
              Et Klytaimnestraa muista.

IPHIGENEIA.
Pelastu ei hän, toivon taikka pelkään.

ORESTES.
Erosi myös hän mailta toivon.

IPHIGENEIA.
                              Itse
verensä raivoten hän vuodattiko?

ORESTES.
Ei, vaikka surman antoi veri oma.

IPHIGENEIA.
Selvemmin haasta, ett'en miettis enää!
Tuhannet tunnen päällä pääni ankeen
ma epätiedon tummain siipein iskut.

ORESTES.
Jumalat valinneet siis ovat minut
viestiksi teon, jonka mielelläni
salaisin soinnuttomaan, kumeaan
yön valtakuntaan. Vastoin tahtoani
mua pakottaa sun suusi armas; mutta
myös tuskallista pyytää voi se, saakin.
Pelasti isän kuolinpäivänä
Elektra piiloon veljensä: tään luokseen
Strophios, taaton lanko, otti. Kanssa
kasvatti oman poikansa, min nimi
Pylades oli; saapuneen tää sulki
siteillä ystävyyden ihanilla.
He kasvoivat, ja kasvoi sieluissansa
palava halu kostaa kuolema
kuninkaan. Huomaamatta, valepuvuin
Mykeenaan saapuvat he saattamahan
Oresteen tuhkaa, kuolonsanaa muka
suruista. Hyvin vastaan ottaa heidät
nyt valtiatar, linnahan he käyvät.
Orestes ilmoittaikse siskollensa:
hänessä sisko lietsoo koston tulta,
mi eessä äidin pyhän läsnäolon
jo oli sammunut. Hän hiljaa johtaa
veljensä paikkaan, kussa taatto kuoli,
ja missä vanha, kevyt jälki veren,
riettaasti vuodatetun, juovat valjut,
kamalat painoi palkkiin usein pestyyn.
Kuvasi tulikielin kaikki seikat
tuon konnantyön, ja elämänsä kurjan,
eletyn orjaellen, onnellisten
myös petturien ylimielen, vaarat
ne, jotka vartoi veljeä ja häntä
taholta äidin, äitipuoleks käyneen.
Täss' antoi veljelle hän veitsen vanhan,
tuon Tantaloksen talon kauhun: kaatui
poikansa käden kautta Klytaimnestra.

IPHIGENEIA.
Taivaiset, joiden päivät puhtaat vierii
pääll' aina uutten pilvein autuaasti,
mun ihmisistä erotitteko
vain siks niin monta vuotta, lähellänne
piditte minut, mulle lapsellisen
tuon toimen, pyhän tulen hoidon, soitte,
mun sieluni kuin liekin luoksenne
hurskaassa kirkkaudessa kirvoititte,
vain siksi, että herjat heimoni
syvemmin tuntisin? -- Ah, kerro mulle
Oresteen kohtalot, tuon onnettoman!

ORESTES.
Oi, jospa virkkaa vois, ett' on hän kuollut!
Kuin synkkä-huuruin kuolleen hurmehesta
nous äidin ääni,
yön ikivanhan tyttärille huutain:
"Saa äidinmurhaaja ei pakoon päästä!
Syypäätä vainotkaa! Hän teidän on!"
He kuulevat, kuin kotkat ahnaat luovat
jo ympärilleen ontot katsehensa,
pimeissä luolissaan he liikahtavat,
jo hiljaa hiipii seuralaiset heidän,
katumus ynnä epätoivo, esiin.
Käy heidän eellään usma kuolon virran;
jälestä pitkin pilvikaartein vyöryy
työn tapahtuneen ikikatselmus,
sekoittain päätä rikollista. Luvan
kun saivat turmaa tuomaan, maalle käyvät
kauniille, kylvämälle jumalien,
jost' ammoin ajoi heidät vanha kiro.
Nuo nopsin jaloin pakolaista vainoo:
he väistyvät vain jälleen vaivatakseen.

IPHIGENEIA.
Mies onneton, on kärsimykses sama,
sa tunnet tuskat pakolaisen kurjan!

ORESTES.
Sa mitä lausut? Samaa kärsinkö?

IPHIGENEIA.
Kuin häntä, sua sukumurha painaa.
Sen nuorin veljes mulle uskoi jo.

ORESTES.
En sietää voi, sun että, suuri sielu,
näin sana väärä pettää. Vieras vieraan
verkolla valheisella kiertäköön
ja, vilppiin tottuneena, paulan pankoon
hänelle; meidän välillämme on
oleva totuus!
Orestes olen! Pääni rikollinen
jo painuu, hakee hautaa, kuolemaa;
se joka muodossaan on tervetullut!
Ken lietkin, toivon pelastusta sulle
ja kumppanilleni, en itselleni.
Sa vasten mieltäs täällä viivyt, arvaan;
te keino pakoon keksikää, ma jään.
Ruumiini kuollut kalliolta syösköön,
vereni mereen saakka sauhutkoon,
kiroksi tulkoon raakalaisten rannan!
Te maahan Hellaan menkää ihanaan
eloa uutta auvoin alkamahan.

    (Etääntyy.)

IPHIGENEIA.
Ihanin tytär isän suurimman,
oi, Täyttymys, siis vihdoin astut alas!
Kuin suunnatonna eessäin seisot! Katse
käsiisi tuskin tapaa, jotka täynnään
hedelmiä ja siunaus-seppeleitä
Olympon aartehet maan päälle tuovat.
Kuningas lahjain laajuudesta tutaan --
vähältä hälle täytyy näyttää, näät,
mi tuhanten jo rikkaus oisi; -- tutaan
näin jumalaiset kauan säästetyistä,
viisaasti valituista antimistaan.
Te yksin tiedätte, mik' onneks meille,
näette vastaisuuden maahan aavaan,
kun joka ilta yön ja tähtein huntu
sen meiltä peittää. Tyynnä kuulette
te pyyntöämme lapsellista, jolla
on kiire ain; ei epäkypsänä
kätenne taita taivaan kultaheelmää.
Ja häntä voi, ken kärsimättömänä
heit' uhmaa, ruoan karvaan kuolemakseen
ken nauttii! Älkää kauan varrotun,
tuon tuskin ajatellun, onnen suoko
ohitse mennä turhaa vaivaa tuoden,
kuin kulkee varjo kuolleen ystävän.

ORESTES (jälleen häntä lähestyen).
Jos jumaloita avuks Pyladeen
ja itses anot, minut unhoon peitä!
Syypäätä auta et, jos yhdyt häneen,
jaat kiron vaan ja hädän.

IPHIGENEIA.
                          Kohtaloni
lujasti liitetty on sinuun.

ORESTES.
                            Ei!
Mun yksin ynnä ilman seuraa mennä
suo maahan kuolon! Vaikka huntuhusi
kattaisit rikollisen, kata et
katseilta häntä Iki-valvovien,
ja läsnäolos, jumal-impi, tunkee
vain heidät syrjään, karkoita ei heitä.
Maaperää lehdon pyhän eivät tohdi
he vaskijaloin julkein saastuttaa;
mut kaukaa sieltä täältä kuulen sentään
naurunsa hirmuisen. Niin puuta, johon
pelastui matkamiesi, sudet väijyy.
He tuonne ulos lepoon leiriytyivät;
jos jätän lehdon tään, he nousevat,
pudistain käärmepäitään, pöllyttäen
tomua kaikkialta, saalistaan
ajavat eellään.

IPHIGENEIA.
                Ystävällisen,
Orestes, voitko sanan kuulla?

ORESTES.
                              Säästä
jumalten ystävälle se!

IPHIGENEIA.
                       He suovat
sinulle toivon uuden valon.

ORESTES.
                            Puhki
savun ja paahteen kuolon virran kajo
hämärä mulle tietä hornaan viittaa.

IPHIGENEIA.
Oliko siskos ainoa Elektra?

ORESTES.
Tuon ainoon tunsin; hyvä kohtalo,
julmalta joskin näytti, otti varhain
vanhemman kurjuudesta huonehemme.
Kysyntäs jätä, ah! Äl' liity itse
sa seuraan kostotarten! Puhaltavat
vahingon riemulla he tuhkaa sielun,
ja siedä eivät, että viime hiilet
heimomme kauhupalon hiljaa sammuis
minussa pois. Siis ikuisesti onko,
tahalla lietsottuna, hornan lieskoin
tää hehku sieluani kiduttava?

IPHIGENEIA.
Tulehes tuon ma suitsutusta hyvää.
Suo rakkauden puhtaan hengen hiljaa
povesi polttoa sa jäähdyttää!
Orestes, kallehin, sit' etkö tunne?
Sult' onko saatto kauhu-jumalien
niin veren suonissasi kuivattanut?
Hiipiikö kuin Gorgonin julman päästä
ruumiisi kautta lumous kivettävä?
Ah, tuonelaan jos kiroin kumein kutsuu
sua ääni äidinveren vuodatetun,
avuksi eikö valtoja Olympon
kutsuisi siskon puhtaan siunaus?

ORESTES.
Se kutsuu! kutsuu! Turmaani siis tahdot?
Sinussa piileekö siis kostotar?
Ken olet sa, min ääni hirmuisena
sisimmät syvyyteni myllertää?

IPHIGENEIA.
Sydämes syvin todistaa: Orestes,
se olen minä! Nää Iphigeneia!
Ma elän!

ORESTES.
         Sinä!

IPHIGENEIA.
              Veljeni!

ORESTES.
                      Pois! Pois!
Sua neuvon, älä suortuviini koske!
Kuin morsiusvaatteesta Kreusan syttyy
minusta tuli sammumaton. Mene!
Kuin Herakles niin tahdon, arvoton,
ma itsekseni kuolon kurjan kuolla.

IPHIGENEIA.
Et ole sortuva! Oi, että kuulla
ma sulta saisin sanan tyynen vaan!
Mun poista epäilyni, varma olla
suo onnesta mun kauan-kaivatusta!
Ilon ja tuskan pyörä vierii kautta
mun sydämeni. Miestä outoa
väristen säikyn; mutta valtavasti
mua sisimpäni tempaa veljeen päin.

ORESTES.
Dionyson onko templi tää? ja raivoon
papitar hurmauuko hurjan-pyhään?

IPHIGENEIA.
Mua kuule! Katso mua, kuinka mulla
taas sydän aukee ajan pitkän takaa
auvolle armaimmalle, minkä kantaa
maa mulle vielä voi: sun päätäs tahdon
suudella, syleillä sua käsivarsin,
jotk' ennen ojentuivat tyhjään tuuleen.
Äl' estä mua! Äl' estä! Heljempänä
ei Parnassolta ikilähde virtaa
portaita paatten laaksoon kultaiseen,
kuin kumpuaa mun rinnastani riemu,
merenä autuaana saartaa minut.
Orestes! Veikko! Veli!

ORESTES.
                       Kaunis impi,
sua usko en, en imarrustasi.
Tää paikka Artemiin on; ankarat
hän neitseet vaatii, kostaa templin herjan.
Käsvartes poveltani poista! Miehen
jos nuoren pelastaa sun lempes tahtoo,
hänelle onnen vienon tarjota,
sa mieles käännä mieheen arvokkaampaan,
mun kumppaniini! Tuolla vuoritiellä
hän harhailee; sa hänet etsi, ohjaa
hänt' oikeaan ja mua säästä!

IPHIGENEIA.
                             Veli,
tajuusi tule, tunne löydettysi!
Iloa siskon puhtaan taivahista
haluksi hetken irstahan äl' luule!
Pois siirry hältä, harha silmän jäykän,
ett' ilon ylhäisimmän tuokio
ei oisi kurjuus suurin! Tässä on hän,
sun siskos kauan-kadotettu. Tempas
mun alttarilta Artemis ja tänne
templiinsä omaan auttoi. Vanki olet,
teuraana tulet, löydät siskon täältä
sijasta papittaren.

ORESTES.
                    Onneton!
Niin nähköön aurinko siis viime hirmut
huoneemme! Eikö tääll' Elektra ole?
hän että kanssamme myös perikatoon
menisi eikä elämäänsä säästäis
kovempaan kohtaloon ja kärsimykseen.
Papitar! Hyvä, seuraan alttarille:
peritty tapa veljen-murha on
sukumme vanhan; jumaloita kiitän,
maast' että lapsetonna juurittaa
mun ovat päättäneet. Sa neuvo ota:
äl' lemmi päivää, älä tähtiä,
mua seuraa mustaan valtakuntaan! Kuin
tulisen lammen lohikäärmeet vertaan
vainoovat, niellen toisiansa, niin
hävittää itseään tää hurja heimo;
syytönnä, lapsetonna myötä tule!
Mua säälisilmin katsot? Lakkaa! Silmin
sellaisin etsi Klytaimnestra tietä
poikansa sydämeen; mut sattui isku
hänelle rintaan kouran kohotetun.
Ja äiti kuoli! -- Esiin, nurja haamu!
Te piiri tehkää, koston hengettäret,
ja nähkää näytelmä tää tervetullut,
viimeinen, hirvein, minkä valmistitte!
Ei hijo veistään viha, kosto; siskon
on armaan pakko tehdä surmatyö.
Äl' itke! Sull' ei syytä. Lapsest' asti
en mitään lempinyt ma liene niin
kuin sua rakastaa ma voisin, sisar.
Niin, nosta veitsi, avaa auki tie
virroille täällä kiehuville!

    (Vaipuu maahan taintuneena.)

IPHIGENEIA.
                             Yksin
en kantaa jaksa tätä onnea,
en onnetuutta. Pylades, sua kaipaan!
Apusi mistä löydän, kallis mies?

    (Etääntyy etsien.)


TOINEN KOHTAUS.

    Orestes.

ORESTES (herää horroksistaan ja nousee).
Viel' yksi! tarjoo Lethen veestä mulle
sa virvoituksen viime kylmä malja!
Huuhdottu povestani pois on pian
elämän kouristus, ja vitkaan vierii,
unessa unhon lähteen, henkeni
luo varjovaltain, usmiin ikuisihin.
Levätä levossanne viileässä
maan pojan suokaa, paljon-harhailleen! --
Min kuiskeen kumman kuulen puista? Mikä
hälinä hämäryyttä halkoo? Uutta
tulevat katsomaan he vierastansa!
Mik' on tuo parvi, uljas niinkuin koottu
kuningasheimo, iloinen ja kirkas?
Rauhaisna käyvät nuoret, vanhat, miehet
ja vaimot; jumal-kaltaisilta varjot
vaeltavaiset näyttävät. He ovat
sukuni kanta-isät! -- Atreus kulkee
Thyesteen kera, tyynnä haastain, pojat
hypellen leikkii heidän ympärillään.
Tääll' eikö vihan mieltä enää ole?
Sammuiko kosto niinkuin taivaan päivä?
Siis olen tervetullut minäkin
ja tohdin käydä jonoon juhlalliseen.
Oi terve, taatot! Ma oon Orestes,
sukunne mies olen viimeinen!
te minkä kylvitte, niitti hän:
kiroa kantaen kulki kuoloon.
Mut keveämmät tääll' ovat kuormat:
oi, ottakaa hänet piirihinne! --
Sa kunnon Atreus, sa Thyestes:
tääll' irti ollahan vainostamme. --
Miss' olet taatto, min kerran vain
näin elämässä? -- Sa ootko isä?
Emoa saatatko ystävänä?
Kätensä tarjota Klytaimnestra
sinulle voiko? Orestes silloin
myös tohtii lausua: Katso poikaasi --
On tullut poikanne! Tervehtikää!
Maan päällä tervehdys murhan varman
meill' oli merkkinä heimossamme;
yön tuolla puolenpa iloa pitää
nyt vanhan Tantalon suuri suku.
Te mulle huudatte: tervetullut!
Otatte seuraanne minut! Viekää
luo minut harmajan kantataaton!
Miss' on hän, että ma näkisin hänet,
pään kalliin, kunnian-arvoisan,
mi jumalain kera neuvotteli.
Te näytte empivän? pois te käännytte?
Mit' on tää? Kärsiikö jumal-uhmaaja?
Voi mua! Vaskisin kahlein kiinni
nuo takoneet ovat Ylivoimaiset
sankar-rintahan tuskat tuimat.


KOLMAS KOHTAUS.

    Orestes. Iphigeneia. Pylades.

ORESTES.
Te täällä myöskin? Siis terve sulle,
oi sisko! Viel' on Elektra poissa.
Jumala laupias nuolin vienoin
pian lähettää hänet myöskin kuoloon.
Sua säälin, ystävä raukka, vain!
Käy myötä, käy Manan valtiasta,
me, uudet vierahat, tervehdimme.

IPHIGENEIA.
Te sisarukset taivaan laajan, jotka
valoa yön ja päivän saatatte
luo ihmislasten, jotka ette tohdi
tuonelle loistaa, meitä auttakaa!
Ylitse kaiken, min maa, taivas tarjoo,
rakastat veljeäsi, Artemis,
ja kasvos neitseelliset käännät kaihoin
hiljaisin puoleen ikivalkeutensa.
Ah, ainoaa, ah, myöhään-löytämääni
äl' yöhön, raivoon hulluuden sa jätä!
Ja täytetty jos tahtos on, mi tänne
salasi mun, jos hänen kauttaan mulle,
hänelle kautta mun, sa avun aioit,
kironsa kirvoittaos, ettei meiltä
menisi pelastuksen aika kallis!

PYLADES.
Tunnetko meidät ynnä lehdon pyhän
ja valon, jok' ei vainajille loista?
Käsvarsi ystävän ja siskon pitää
lujasti sun viel' elämässä. Tartu
vankasti meihin! Emme varjoja
me ole. Huomaa, mitä haastan! Toinnu,
kokoa voimas! Hetket kalliit ovat,
pakomme määrää langat hennot, joita
kutovan näyttää hyvä kohtalotar.

ORESTES (Iphigeneialle).
Vapaalla suo mun sydämellä noutaa
sylistäs ilo puhdas ensi kerta!
Jumalat, jotka valta-valkeassa
pimeät pilvet käytte murtamahan,
ja armon-ankaroina suotte sateen,
anotun kauan, kanssa ukkosen
ja myrskyn maalle hurjin virroin vuotaa;
mut kohta siunaukseksi muutatte
maan lasten pelon, jähmetyksen jäisen
riemuksi, kiitokseksi äänekkääksi,
kun pisaroissa lehtipuun taas tuoreen
uus päivä tuhatvärein välkähtää
ja Iris kirjokaunis käsin kevein
viimeisten pilvein hunnun harmaan poistaa
sylissä siskoni myös suokaa minun,
povella ystäväni, nauttia
lahjoista taivaan mielin kiitollisin!
Jo kiro kirpoo, sydän tää sen sanoo.
Katoovat kostottaret, kuulen sen,
taas Tartaroon ja taakseen kiinni lyövät
he vaskiportit kaukojylinällä.
Maa tuoksuu henkeä jo heilimöivää,
mua kutsuu kummuiltansa etsimään
elämän riemua ja urhotöitä.

PYLADES.
Kallista aikaa älkää laiminlyökö!
Ilomme täys Olympoon nouskoon vasta
purjeita pullistavan tuulen kera.
Tulkaatte! Tarpeen täss' on neuvot nopsat.




NELJÄS NAYTOS.


ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

    Iphigeneia.

IPHIGENEIA.
Jos jumalaiset
miettivät lapselle maan
paljon pulmia ynnä
aikovat hälle
riemusta tuskaan
ja tuskasta riemuun
syvästi-järkyttävän ylimenon:
he kasvattavat
liki kaupunkia
tai kaukorannalla
ystävän vakaan,
että hetkinä hädän
hällä myös apu oisi.
Jumalat Pyladesta siunatkaa,
ja kaikkea, mit' aikoneekin milloin!
Sodassa on hän käsivarsi miehen
ja neuvostossa vanhan kirkas silmä.
Näät hänen sielunsa on tyyni; säilyy
ainainen pyhä rauhan aarre siinä,
ja ajelehtivalle tarjoaa
sen syvyyksistä lohdun hän ja neuvon.
Erotti veljestä hän mun; näät tuohon
ma yhä tuijotin, enk' onneheni
omaani voinut uskoa, en häntä
sylistäin päästänyt, en tuntenut
myös liki liikkuvaisen vaaran uhkaa.
Tuumaansa täyttääkseen nyt rantaan meren
he käyvät, missä laiva miehinensä,
salattu lahteen, merkkiä vain vartoo.
Antoivat suuhun sanan viisaan mulle
ja opettivat, kuinka kuninkaalle
ma vastaan, kun hän viestin laittaa, vaatii
mun jouduttamaan uhria. Ah! huomaan,
mun täytyy johdettavaks alistua
kuin lapsen. Tottunut en liene vilppiin,
en viekkaudella mitään saamaan. Voi!
voi valhetta! Ei vapauta se rintaa
kuin sana totuudessa lausuttu;
ei lohduta se, tuskan tuottaa sille,
ken salaa takoo sen, ja taapäin kimpoo
kuin nuoli, kääntämättä jumal-käden,
ja viuhahtaen ampujaansa iskee.
Murhetta murhe ajaa rinnassani.
Kentiesi tempaa julma kostotar
taas veljen maalla vihkimättömällä
tään rannan? Kenties heidät keksitähän?
Minusta tuntuu, aseellisten kuulen
jo astuntaa! -- Kas, nopein askelin
kuninkahalta viesti saapuu. Lyö
mun sydämeni, sielu sekoo multa,
kun kasvot miehen nään, jot' täytyy minun
nyt sanoin valheellisin kohdata.


TOINEN KOHTAUS.

    Iphigeneia. Arkas.

ARKAS.
Papitar, uhriasi kiirehtäös!
Kuningas vartoo, odottaa myös kansa.

IPHIGENEIA.
Virkaani seuraisin ja viittaustas,
jos este arvaamaton astuis ei
välille mun ja työni täyttämisen.

ARKAS.
Mik' estää käskyä voi valtiaan?

IPHIGENEIA.
Vain sattuma, min yli meill' ei valtaa.

ARKAS.
Se lausu, että viestin nopsan vien:
hän päättänyt on kumpaisenkin kuolon.

IPHIGENEIA.
Jumalat sit' ei vielä päättänehet.
Vanhempi näistä miehistä on syypää
sukunsa vereen vuodatettuhun.
Siks häntä vainoo kostotarten seura,
niin, itse sisätemppelissä tarttui
hänehen turma, läsnäolollaan
saastutti paikan puhtaan hän. Nyt riennän
ma neitoineni, kuvaa Artemiin
meressä vilppahassa huuhtoen,
salaisen toimittamaan vihki-uhrin.
Hiljainen olkoon, häiritsemätön
se saatto.

ARKAS.
           Riennän, kuninkaalle esteen
tään uuden kerron; sinä työtäs pyhää
äl' ennen ala kuin hän sallii sen.

IPHIGENEIA.
Tää koskee papitarta vain.

ARKAS.
                           Myös tietää
tulevi kuninkaan näin kumma seikka.

IPHIGENEIA.
Neuvonsa, käskynsä ei muuta mitään.

ARKAS.
Näön vuoksi usein tiedustellaan mieltä
maan mahtavain.

IPHIGENEIA.
                Sit' ällös vaadi, mikä
ois pakko kieltää mun.

ARKAS.
                       Äl' epää, mikä
on hyvää, hyödyllistä.

IPHIGENEIA.
                       Myönnyn, jos
et viivy.

ARKAS.
          Leiriin sanan saatan pian
ja yhtä pian vastauksen tuon.
Oi, jospa viestin vielä saisin viedä,
mi kaikki päästäis pulmat meille pahat:
totellut neuvoa et ystävän.

IPHIGENEIA.
Min voin, sen mielelläni tein.

ARKAS.
                               Sa muutat
viel' aikaan oikeahan mielesi.

IPHIGENEIA.
Se ei nyt kerran ole vallassamme.

ARKAS.
Sa katsot mahdottomaks vaivaloista.

IPHIGENEIA.
Ja toivomaasi mahdolliseks sinä.

ARKAS.
Niin tyynnä kaikki uskaltaa siis aiot?

IPHIGENEIA.
Jumalten käteen jättänyt sen olen.

ARKAS.
Ihmistä auttaa inhimillisesti
on tapa heidän.

IPHIGENEIA.
                Heitä tottelen.

ARKAS.
Omassa kädessäs on kaikki. Vaatii
vain valtiaamme sydän suuttunut
vieraille noille kolkon kuoleman.
Menoista julmista jo ammoin kansa
ja veren uhreista on vierautunut.
Niin, moni, jonka nurja kohtalo
maan oudon rantaan ajoi, tunsi itse,
kuin jumal-kaltaisina ihmiskasvot
herttaiset kohtaa raukkaa eksyväistä,
mi harhaelee muukalaista merta.
Ah, meistä voimaasi pois älä käännä!
Helposti täytät täällä alkamasi:
näät missään majaa itselleen ei tee
nopeemmin lempeys, mi ihmismuodoin
taivaasta astuvi, kuin siellä, missä
uus kansa, synkkä, kesytön, täys voimaa,
uljuutta, arkaa aavistusta, yksin
yleten kantaa kuormaa ihmis-elon.

IPHIGENEIA.
Mun älä sieluani järkytä,
et liikuttaa voi sitä mieles mukaan.

ARKAS.
Niin kauan kuin on aika, säästetä
ei sanan hyvän kerrantaa, ei vaivaa.

IPHIGENEIA.
Näet vaivaa itse, tuskaa tuotat mulle,
molemmat turhaan: siispä jätä minut!

ARKAS.
Avuksi juuri anon tuskiasi:
ne ystävinä hyvää neuvovat.

IPHIGENEIA.
Voimalla sieluuni ne käyvät käsin,
karkoita eivät vastenmielisyyttä.

ARKAS.
Tunteeko sielu kaunis mieltä nurjaa,
kun hyvän työnsä jalo tarjoo mies?

IPHIGENEIA.
Niin käy, jos jalo kiitokseen ei tyydy,
vaan multa vaatii sopimattomia.

ARKAS.
Ken lempeä ei tunne, puutu hältä
ei koskaan sana puolustuksen. Kerron,
mit' tääll' on tapahtunut, ruhtinaalle.
Oi, jospa toistaisit sa sielussasi,
sua kohtaan kuinka jalo on hän ollut
tulostas asti tähän päivähän!


KOLMAS KOHTAUS.

    Iphigeneia.

IPHIGENEIA (yksin).
Ma tunnen povessain: tuon miehen puhe
minulta mielen käänsi äkkiä
toiseksi aivan. Kauhistun! -- Kuin nousee
nopea vuoksi, yltään kalliot
jo huuhtoo, kuivat rannan hiekall' äsken,
niin riemun virta multa äsken kattoi
sydämen kaiken. Käsivarsin kannoin
ma mahdotonta. Tuntui taas kuin pilvi
ois vieno ympäri mun piirittänyt,
ja maasta nostanut mun tuudittaakseen
unehen tuohon, jonka kulmilleni
kevyen seuloi Artemis, kun käsin
hän pelastavin kauas kantoi mun.
Veljeeni äsken voimall' ainoalla
tää sydän tarttui; hänen ystävänsä
vain neuvot kuulin; paisui eespäin sielu
vain heitä auttaakseen. Kuin pursimies
kernaasti kallioille saaren karun
selkänsä kääntää, niin mun taakseni
jäi Tauris. Nyt mun jälleen herättänyt
tuon miehen uskollisen ääni on;
ma muistan, että jätän ihmisiä
myös tänne. Kaksinkerroin vilppiä
vihata alan. Sydän, tyynnä pysy!
Nyt horjutko? Nyt epäiletkö? Jättää
sun tulee yksinäisen vankka pohja!
Taas laivassa, taas lainehilla, kantaa
sua kuohut keinuvat: et maailmaa,
et itseäsi tunne tummaa, arkaa.


NELJÄS KOHTAUS.

    Iphigeneia. Pylades.

PYLADES.
Miss' on hän, että sanoin nopsin hälle
ma pelastuksen riemuviestin veisin?

IPHIGENEIA.
Täss' seison suruisana, vartovana
varmuutta lohdun, mulle lupaamasi.

PYLADES.
On terve veljesi! Me paasipohjaa
tuon rannan vihkimättömän ja hiekkaa
kuljimme reippahasti keskustellen;
jäi taakse huomaamatta lehto pyhä.
Ja aina iki-ihanampana
nuoruuden kaunis, liekki kutripään
tuon ympärillä paloi; hehkui silmä
uljuutta, toivoa, ja sydän vapaa
ilohon aivan antautui ja haluun
sua auttaa, auttajaansa, ynnä mua.

IPHIGENEIA.
Siunattu ollos, ja sun huuliltasi,
niin hyvää haastaneilta, älköön soiko
ikinä ääni kärsimyksen, tuskan!

PYLADES.
Enemmän tuon; näät tapa onnen tulla
kuin ruhtinaan on runsas-saattoisen.
Myös toverit me löysimme. He laivaa
lahdessa piiloittivat, vartovina
ja surren istuivat. He veljesi
näkivät, nousivat ja riemuin kaikki
he palavasti häntä pyysivät
aluksen lähtöä jo jouduttamaan.
Jokainen koura kaipaa airoa;
maatuuli itse, kaikkein havaitsema,
samalla nosti siiven hennon suihkeen.
Siks joutukaamme, templiin johda minut,
sen pyhäkköön, suo toivojemme määrään
mun käydä käsin kunnioittavin!
Pois yksin kantaa kuvan Artemiin
mun voivat hartiani harjoitetut;
ma kuinka kaipaan taakkaa toivottua!

    (Käy kohti temppeliä viimeisten sanain aikana eikä huomaa,
    että Iphigeneia ei seuraa häntä; kääntyy vihdoin.)

Sa seisot, emmit -- virka! -- vaikenet.
Näyt hämmentyvän. Uusko turma uhkaa
taas onneamme? Lausu! Kuninkaalle
sovitun, viisahan liet sanan viedä
sa antanut?

IPHIGENEIA.
            Niin olen, ystäväni.
Kuitenkin olet suuttuva. Jo oli
näkösi mulle mykkä soima! Saapui
kuninkahalta airut, sanoin hälle,
mink' olit mulle suuhun pannut. Näytti
hän hämmästyvän, vaati, ensin että
ois kuningasta kuultava ja hälle
tää uhri outo ilmoitettava;
nyt tässä varron häntä palaavaksi.

PYLADES.
Voi meitä! Uusi vaara päämme päällä
siis häilyy! Pappis-oikeutees miks et
viisaasti verhoutunut?

IPHIGENEIA.
                       Verhona
en sitä koskaan käyttänyt ma ole.

PYLADES.
Näin perikatoon, kaunis sielu, saatat
sa meidät kaikki. Miks en miettinyt
tätäkin pulmaa eeltäpäin ja sua
myös siitä opettanut suoriamaan!

IPHIGENEIA.
Mua yksin soimaa, syy on mun, sen tunnen
Mut kohdella en toisin voinut miestä,
ken järkevästi, vakavasti vaati,
mik' oikeaksi myöntää täytyi mun.

PYLADES.
Nyt seikat synkistyvät; silti emme
saa viivytellä, emme hätiköiden
myös itseämme ilmi antaa. Tyynnä
sa varro viestin palaamista, seiso
lujana, tuokoon, mitä tuoneekin!
Näät moisen uhrin toimi kuuluu yksin
neitseelle templin eikä kuninkaalle.
Ja jos hän vaatii miehen nähdä vieraan,
mi kantaa kuormaa hulluuden, se epää,
kuin säilyttäisit meitä molempia
kätkössä templin. Aikaa voita, että
paeta voimme, viedä aarteen pyhän
käsistä kansan raa'an, arvottoman.
Apollo merkit parhaat meille antaa,
ja ennen kuin me ehdon täytämme,
hän jumalaisen täyttää lupauksensa.
Orestes vapaa, terve on! -- Oi viekää,
suotuisat tuulet, hänen myötään meidät
te vuorisaareen, missä jumalan
on paikka; sitten Mykeenaan, se että
eläisi, liedestä taas sammuneesta
iloiten nousis isäin-jumalat,
ja tuli kaunis heidän kartanoissaan
palaisi! Sun on kätes ensin heille
uhraava yrtit kultamaljakoista.
Sa jälleen onnen saatat taloon tuohon,
sovitat kiron, seppelöitset uusin
elämän-kukin kurjat omaisesi.

IPHIGENEIA.
Kun sua kuulen, kallehin, niin kääntyy
kuin kukka aurinkoa kohti mieli
minulta, koskettama sanas säteen,
suloista lohdutusta päin. Kuink' armas
on puhe varma vakaan ystävän!
Sen voimaa taivahaista yksinäinen
vait ikävöi ja hiljaa riutuu. Kypsyy
näät vitkaan hälle ajatus ja päätös
sopessa sydämen; ne kellittäisi
keveesti läsnäolo ystävän.

PYLADES.
Hyvästi! Kumppaneita vartovia
nyt nopeasti rauhoittamaan käyn.
Palajan pian; täällä salaa tarkkaan
sun viittaustas takaa kallioiden. --
Sa mitä mietit? Yli otsas vapaan
sumea kulkee surusaatto juuri.

IPHIGENEIA.
Se anteeks suo! Kuin pilvi päivän tiessä,
niin ohi sieluni käy murhe kevyt
ja arkuus.

PYLADES.
           Älä pelkää! Paulaksemme
löi liiton lujan pelko vaaran kanssa;
toistensa on ne tovereita.

IPHIGENEIA.
                           Jalo
on murhe tää, mua varoittaa se, että
en pettäis vilpistellen valtiasta;
hän toinen taattoni on ollut.

PYLADES.
                              Miestä
pakenet, joka veljes tappaa tahtoo.

IPHIGENEIA.
Mies sama mulle hyvää teki.

PYLADES.
                            Hädän
ei käsky liene kiittämättömyyttä.

IPHIGENEIA.
Se sitä lie; sen puolustaa vain hätä.

PYLADES.
Jumalten eessä, ihmistenkin varmaan.

IPHIGENEIA.
Ei eessä sydämeni.

PYLADES.
                   Ylpeyttä
salaista liian tuima tunto on.

IPHIGENEIA.
En tutki, tunnen vain.

PYLADES.
                       Jos itses tunnet
sa oikein, kunnioitat itseäsi.

IPHIGENEIA.
Vain puhdas sydän ilo itselleen
voi olla.

PYLADES.
          Hyvin temppelissä säilyit.
Elämä muovaa meidät lempeämmiks
itselle, muille; sinäkin sen opit.
Niin oudosti on ihmisheimo tehty,
punottu niin on monipuoliseksi,
puhtaana, kirkkahana että kukaan
ei itsekseen, ei kera muiden pysy.
Mut itseänsä tuomita on turhaa.
Inehmon lähin, ensi velvoitus
on tietään käydä, tarkata; näät harvoin
hän oikein arvioi, mit' on hän tehnyt,
ja mitä tekee, tuskin koskaan oikein.

IPHIGENEIA.
Mun miltei taivutat.

PYLADES.
                     Ei tarpeen tässä
lie taivutus, kun vaalinvaltaa ei.
Tie yks on vain, mi auttaa veljes, sinut
ja minut; epäiletkö käydä sitä?

IPHIGENEIA.
Oi, suo mun empiä! Et itse tyynnä
niin väärin tekis vastaan miestä ketään,
min hyvyys sitoi kiitosvelkaan sun.

PYLADES.
Jos sorrumme, sua epätoivon soima
kovempi vartoo. Näkyy, ett'et ole
sa turmaan tottunut, kun päästäksesi
pahasta suuresta et sanaa vilpin
ees pientä tahdo uhrata.

IPHIGENEIA.
                         Josp' oisi
minulla miehen sydän! Aikeen uljaan
kun kätkee se, on kuuro kaikille
äänille muille.

PYLADES.
                Turhaan mieles vaappuu.
Nyt käskee hädän vaskikoura; sen
vakava viittaus on laki ylin,
jot' itse taivaan vallat tottelevat.
Vait hallitsevi ikikohtalon
pimeä sisar. Minkä kuorman sulle
hän määrää, kanna! Mitä käskee, tee!
Muun tiedät. Pian palajan ma tänne
pyhästä kädestäsi ottamaan
onnemme kauniin otsalehden.


VIIDES KOHTAUS.

    Iphigeneia.

IPHIGENEIA (yksin).
                            Pakko
mun hänt' on seurata: nyt omaiseni
vaarassa ovat, vaan ain aremmaksi,
ah, oma kohtalo mun saa. Oi eikö
tuo toivo pelastaa mun kaunis tule,
min täällä yksin, hiljaa kasvatin?
Oleva onko ikuinen tää kiro?
Kohoova eikö koskaan heimo tää
kanss' ole uuden siunauksen? Kaikki
katoohan: kuihtuu elon voima kaunein,
parahin onni sammuu. Miks ei kiro?
Siis turhaan toivoin, tänne kätkettynä
sukuni kohtalosta kauas, kerran
kädellä, sydämellä puhtahalla
pois pestä taattolani tahrat raskaat!
Vaivasta ankarast' on tuskin veikko
parannut sylissäni oudon-nopsaan,
on tuskin lähestynyt laiva, kauan
kaivattu, viemään isänmaahan minut,
niin kuorman mulle kaksinkertaisen
jo hätä mykkä vaskikourin painaa:
pois kuva ryöstää kunnioitettu,
minulle uskottu, mies pettää, jota
elosta, olostani täällä kiitän.
Oi, ettei heräis vastatahto vihdoin
mun rinnassani! Viha titaanein,
jumalten vanhain vaino teitä vastaan,
olympolaiset, korppikotkan-kynsin
poveeni hentoon tarttuis! Auttakaa,
kuvanne sielussani pelastakaa!

Soi korvissani laulu vanha -- olin
sen unhottanut, halust' unhotinkin --
vavisten neiet salliman sen lauloi,
kun jumalista syöstiin Tantalos.
He kera kärsi urhon ylvään; öinen
povensa oli, villi virtensä.
Sit' imettäjä lasna lauloi mulle
ja sisaruksillein, sen muistan vielä.

    Pelkää jumalia,
    ihmisten suku!
    He kantavat valtaa
    ikuisin käsin
    ja käyttävät sitä
    mielensä mukaan.

    Pelkää enin,
    sa, jonka he nostavat!
    Vuorilla, pilvissä
    tuolit on valmiit
    ja kultaiset pöydät.

    Syntyvi riita:
    syöstähän vieraat,
    herjatut, häväistyt
    kuiluihin synkkiin,
    ja vartovat turhaan,
    vankeina, tuloa
    tuomarin hurskaan.

    Vaan ikijuhliin
    jumalat jäävät
    ympäri pöytäin.
    He vuorelta vuorelle
    kulkevat, huuruu
    rotkoista henki
    titaani-rintain
    tukahtuneitten
    kuin lemu uhrein
    tai kevyt pilvi.

    Kääntävät silmän
    siunaavan jumalat
    pois koko heimoista;
    välttävät pojassa
    armaita kerran,
    vait puhuvaisia
    piirteitä taaton.

    Soi salliman virsi;
    kuulevi kirottu
    kuilujen yössä,
    tuo harmaja, miettii
    heimoa, lastaan,
    ja päätänsä puistaa.




VIIDES NÄYTÖS.


ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

    Thoas. Arkas.

ARKAS.
Mun hämmentyen myöntää täytyy, tiedä
en kunne suuntaan suuttumukseni.
Vangitko pakomatkaa valmistavat
salassa? Papitarko auttaa heitä?
Tuo huhu kasvaa, karttuu: laiva, joka
molemmat heidät tänne kantoi, piilee
johonkin lahdenpoukamaan. Ja hulluus
tuon miehen, uhri tää, min tekosyynä
pyhänä olla piti viipymyksen,
ne vihaa nostaa, varokeinon vaatii.

THOAS.
Nopeesti tänne tulkoon papitar!
Te sitten tarkkaan tutkikaatte ranta
kärjestä vuorten pyhään lehtoon saakka;
sen syvyyksiä säästäkää, ja heidät
viisaasti väijyen te vangitkaa;
miss' ovatkin he, heidät kiinni saakaa!


TOINEN KOHTAUS.

THOAS (yksin).
Hirmuisna vaihtuu viha rinnassani:
ensiksi häntä vastaan, jonka katsoin
pyhäksi niin, ja sitten itseäni,
min hyvyys, höllyys hänet vilppiin johti.
Orjuuteen tottuu ihminen ja oppii
helposti muita kuulemaan, kun hältä
vain vapaus kaikki viedään. Joutunut
isäini käteen raakaan jos hän oisi
ja hänet säästänyt ois pyhä viha:
iloinen ois hän ollut, oma vain
jos elo säilyi, kiitollisna oisi
osaansa taipunut ja veren vieraan
uhrannut, nähnyt velvoituksen siinä,
mik' oli pakko. Tuumaan julkeaan
nyt hyvyyteni hänet houkuttelee.
Itseeni liittää häntä toivoin turhaan;
osaansa omaa vain hän valikoi.
Hän mairitellen voitti sydämeni;
nyt torjun sen: hän petoksella tiensä
viekkaalla hakee, katsoo hyvyyteni
vain omaisuudeks ylimuistoiseksi.


KOLMAS KOHTAUS.

    Iphigeneia. Thoas.

IPHIGENEIA.
Mua kutsut, kuningas! Mi tuo sun tänne?

THOAS.
Sa uhrin lykkäät; sano, miksi?

IPHIGENEIA.
                               Olen
Arkaalle kaikki selvään selittänyt.

THOAS.
Sinulta kuulla halaisin sen vielä.

IPHIGENEIA.
Suo jumalatar sulle aatos-ajan.

THOAS.
Tää aika itsellesi tärkki lie.

IPHIGENEIA.
Jos paatunut on julmaan päätökseen
sun sydämes, niin ei sun tulla pitäis!
Kuningas, joka ihmisyyttä loukkaa,
saa kyllin orjia työn huonon tekoon
ja kiroon puolehen vuoks armon, palkan.
Mut tahra hänt' ei tapaa itseään.
Pilvessä raskaassa hän turmaa tuumii,
ja hänen airuensa kylvävät
pään päälle kurjain salamoita kuolon;
hän taivas-tietään tyynnä käy kuin valta
ikuinen, yltämätön, myrskyssä.

THOAS.
Pyhiltä huulilta soi laulu hurja.

IPHIGENEIA.
Papitar ei, vaan Agamemnonin
nyt tytär haastaa. Kunnioitit sanaa
sa oudon; käskeä nyt ruhtinaan
tytärtä tahdot? Ei! Ma tottelemaan
jo nuorna opin, ensin vanhemmilta
ja sitten Artemiilta. Kuuliaisna
on vapain sieluni; mut taipumaan
sanahan miehen kovaan, käskyyn raakaan,
en siellä oppinut ma enkä täällä.

THOAS.
Sua laki vanha käskee, minä en.

IPHIGENEIA.
Ahnaasti lakiin tartumme, jos aseen
me siitä saamme intohimollemme.
Lain toisen tunnen, vanhemman, tuon käskyn,
jokainen vieras jolle pyhä on;
se nyt mun vaatii sua vastustamaan.

THOAS.
Lähellä sydäntäs nuo vangit näyttää
olevan: unhottaa sun mieles myrsky
ja sääli viisauden ensi käskyn,
ett' ärsyttää ei pidä mahtavaa.

IPHIGENEIA.
Puhunko, vaikenenko, aina tietää
voit mitä mielessäni on ja pysyy.
Sydäntä suljettua sääliin eikö
saa muisto samallaisen kohtalon?
Enempi eikö mieltä mun! Ma heissä
nään itseni. Eess' alttarin ma itse
vavissut olen, kuolo varhainen
jo juhlallisna kaarsi polvistujan:
jo välkkyi veitsi, poven puhkaista
elävän tahtoi, silmä sammui, sydän
kauhusta kiertyi -- pelastuin. Min meille
soi jumalat, sen suomaan velkapäät
me emmekö lie kurjille? Sen tiedät,
mun tunnet, pakottaa mua tahdot sentään!

THOAS.
Työs pyhä vaatii sen, ei valtias.

IPHIGENEIA.
Somistamasta väkivaltaa lakkaa,
mi naisen heikkoudesta iloitsee.
Kuin mies ma olen vapaa synnyltäni.
Jos poika Agamemnonin ois tässä
ja hältä vaatisit sa kohtuutonta,
ois hällä myöskin käsivarsi, miekka,
povensa oikeutta puoltaa. Sanat
aseeni mun on vain, ja miehen jalon
sanoja naisen kuulla sopii.

THOAS.
                            Kuulen
enemmän niitä kuin sun veljes miekkaa.

IPHIGENEIA.
Aseiden arpa vaihtuu sinne tänne;
vähäksy vihollist' ei viisas mies.
Avuttomaksi vastaan voimaa kovaa
ei heikkoakaan luonto heittänyt:
loi vilpin halun, keksi keinot hälle,
hän väistyy, myöhästyttää, kiertää. Niin,
on oikein, että vilppi voittaa voiman.

THOAS.
Mies viisas varailee ja torjuu vilpin.

IPHIGENEIA.
Ja sitä käytä sielu puhdas ei.

THOAS.
Sa malta, lausut oman tuomiosi!

IPHIGENEIA.
Näkisit, kuinka taistelee tää sydän
ens rynnäkköä pahan kohtalon,
sen kouraa uljahasti torjuakseen.
Siis suojatonna seison vastaan sua?
Rukouksen kauniin, lehvän lempeän,
naiskädessä mi väkevämp' on miekkaa,
aseita miesten, hylkäät siis. Nyt millä
siis puollan sisintäni? Ihmettäkö
anelen Artemiilta? Voimaa eikö
siis mitään syvyyksissä sydämeni?

THOAS.
Vieraiden kohtalo sua surettavan
liiaksi näyttää. Virka, keitä ovat
ne, joiden vuoksi sielus rauha järkkyy?

IPHIGENEIA.
He ovat -- luulen -- Hellaan maasta ovat.

THOAS.
Maamiehiäs? He varmaan herättivät
palauksen kauniin kuvan sielussasi?

IPHIGENEIA (hetken vaitiolon jälkeen).
Miehellä yksin tekoon suunnattomaan
siis onko oikeus? Hän vainko painaa
povelle valtavalle mahdottoman?
Mikä on suurta? Mikä kertojalta
alati toistavalta sielun huimaa?
Työ eikö rohkein, minkä menestys
ol' epävarmin? Leiriin vihollisen
ken yöllä yksin hiipii, arvaamatta
laill' liekin syöksyy, surmaa nukkuvat
ja valvahtavat, vihdoin saaliin kanssa,
vihollis-orhein, alta koston karkaa,
hänt' yksin kiitetäänkö? Häntä yksin,
mi tietä varmaa ylenkatsoo, käy
uljaana kautta vuorten, metsäin, tahtoo
vapauttaa seudun ryöväreistä? Meille
siis eikö mitään jäänyt? Pakko onko
nais-oikeutensa vieno jättää, olla
kuin amazoni, raaka vasten raakaa,
teilt' ottaa miekan oikeus ja kostaa
verellä sorto? Nousee, laskee mulla
nyt rinnassani tuuma rohkea.
Jos pettää se, en soimausta suurta,
en turmaa raskasta ma vältä. Sentään
sen lasken polvillenne! Totuus jos
teill' ohje mielen on, kuin kiitetään,
se näyttäkää, mun kauttain kirkastakaa
totuuden voitto! -- Kuningas, oi kuule:
taottu salainen on petos, turhaan
sa kysyt vankeja, he poissa ovat,
hakevat kumppaneitaan, joiden laiva
rannassa vartoo. Heistä vanhempi,
jonk' äsken täällä tauti kohtas ynnä
taas jätti -- on Orestes, veljeni,
ja toinen hänen nuoruus-ystävänsä
ja uskottunsa, Pylades. Apollo
Delphoista heidät käskyin jumalaisin
lähetti tänne kuvaa Artemiin
pois ryöstämään ja hälle siskon tuomaan.
Hän siitä kostotarten vainoomalle
ja äidin vereen vikapäälle lupaa
vapauden jälleen. Meidät, viime vesat
suvusta Tantaloksen, kumpaisenkin
käteesi nyt ma lasken: surmaa meidät --
jos tohdit, tahdot.

THOAS.
                    Uskot, että kuulee
totuuden ääntä sekä ihmisyyden
barbaari, raaka Skyythi, kun ei Atreus,
helleeni, kuullut sitä?

IPHIGENEIA.
                        Jokainen,
jokaisen taivaan alla syntynyt,
min rinnassa on elon lähde kirkas,
sen kuulee varmaan. -- Mitä mietit mulle,
kuningas, mykkä sielun kuiluun saakka?
Turmaako? Niinpä tapa ensin minut!
Näät nyt ma tunnen, kun ei pelastusta
meill' ole enää, hirmuvaaran, johon
nuo rakkaat hätiköiden syössyt lien
ma ehdoin tahdoin. Voi, ma nähdä heidät
saan sidottuina! Millä katsehilla
hyvästit sanoa voin veljelleni,
ma jonka murhaan? Koskaan voi en enää
armaihin silmihinsä katsoa!

THOAS.
Näin petturit nuo kauan-kaivanneelle,
helposti heitä uskovalle, hunnun
kudotun taitavasti heittäneet
pään yli ovat!

IPHIGENEIA.
               Ei! Ei, kuningas!
Mua pettää voitais; mutta nämä ovat
vakaat ja uskolliset. Muuksi heidät
jos huomaat, surmaa heidät, hylkää minut,
karkoita, rangaisten mun hulluuttani,
rannalle synkän vuorisaaren minut!
Mut jos tää mies on rakas veljeni,
tuo kauan-ikävöity, päästä meidät,
kuin siskon ollos veljen ystävä!
Isäni kaatui kautta vaimon oman,
tää kautta poikansa. Nyt toivo ainoo
hän Atreun heimon on. Sa mennä salli
mun mielin puhtain ynnä käsin puhtain
syyt sovittamaan sukukunnan kurjan.
Sanasi pidä! -- Päästäväs mun vannoit,
jos koskaan mahdollinen mulle paluu
luo omaisteni ois; ja nyt se on.
Kuningas ei, kuin halpojen on tapa,
nolona myönny, että pääsis eroon
vain anojasta, lupaa ei, min luottaa
hän mahdottomaks. Silloin vasta tuntee
arvonsa koko korkeuden, kun antaa
hän anovalle onnen voi.

THOAS.
                        Kuin tuli
taistossa vettä torjuu, vihollistaan
kihisten tahtoo kukistaa, niin torjuu
mun rinnassani synkkä suuttumus
sun sanojas.

IPHIGENEIA.
             Oi, salli armon kuin
hiljaisen uhriliekin pyhän valon
nyt nousta riemun seppelöimänä
ja kiitoksen ja hymnilaulun hyvän!

THOAS.
Kuink' usein hellytti mun ääni tuo!

IPHIGENEIA.
Oi, kätes mulle rauhan merkiks anna!

THOAS.
Ajassa lyhyessä paljon vaadit.

IPHIGENEIA.
Ei tarvis miettiä, kun tekee hyvää.

THOAS.
Paljonkin! Näät myös hyvää seuraa paha.

IPHIGENEIA.
Pahaksi hyvän kääntää epäily.
Äl' enää arvele; min tunnet, myönnä!


NELJÄS KOHTAUS.

    Orestes, asestettuna. Edelliset.

ORESTES (näyttämön taakse puhuen).
Voimanne tehkää kaksinkertaisiksi!
Vain hetki vielä! Heidät torjukaa!
Tie mun ja siskon laivaan suojatkaatte
viholliselta!
    (Iphigeneialle, huomaamatta kuningasta.)
              Tule! Joutuin! Vähän
on aikaa pakoon. Oomme ilmi tulleet.
    (Huomaa kuninkaan.)

THOAS (tarttuen miekkaansa).
Mun läsnäollen kukaan kostamatta
ei miekkaa paljasta.

IPHIGENEIA.
                     Ei murhan kautta
saa saastua tää templi Artemiin.
Lepohon joukot käskekää ja kuulkaa
sisarta, papitarta!

ORESTES.
                    Lausu, ken
meit' uhkaa?

IPHIGENEIA.
             Kuningasta kunnioittaa
hänessä voit ja toista isääni.
Anteeksi, veli; mut on lapsellinen
tää sydän pannut koko kohtalomme
käteensä hänen. Tunnustin ma tuuman,
pelastin petoksesta sieluni.

ORESTES.
Hän suoko meille paluun rauhallisen?

IPHIGENEIA.
Mun vastata ei miekkas välke salli.

ORESTES (pistäen miekkansa huotraan).
Siis haasta! Huomaat, kuulen sanojasi.


VIIDES KOHTAUS.

    Edelliset. Pylades. Pian hänen jälestään Arkas.
    Molemmat paljastetuin miekoin.

PYLADES.
Ei viivytystä! Viime voimin sotii
jo meikäläiset; vitkaan tungetaan
päin merta heidät. Minkä löydän täältä
ma ruhtinasten neuvottelun! Tämä
pää kuninkaan on kunnioitettu!

ARKAS.
Kuningas, tyynnä, niinkuin sulle sopii,
päin seisot vainolaista. Rangaistu
on pian uhkarohkeus; jo väistyy,
jo sortuu joukkonsa, on laiva meidän.
Vain sana lausu, ja se liekeiss' on.

THOAS.
Käy, käske aselepo! Ykskään älköön
ajalla haastelumme miekka nousko.

    (Arkas pois.)

ORESTES.
Sen hyväksyn. Käy, kallis veikko, jätteet
väkeni kerää! Hiljaa vartokaa,
min lopun töillemme suo vallat taivaan.

    (Pylades pois.)


KUUDES KOHTAUS.

    Iphigeneia. Thoas. Orestes.

IPHIGENEIA.
Suruni poistakaa, te ennen kuin
puhua alatte. Ma pelkään riitaa,
jos kohtuuden et ääntä vienoa,
kuningas, kuule, etkä pikaisuutta
nuoruutes suistaa tahdo, veljeni.

THOAS.
Vihaani hillitsen, kuin vanhemmalle
sopiikin. Vastaa! Millä todistat
olevas poika Agamemnonin
ja veli immen tään?

ORESTES.
                    On tässä miekka,
hän jolla Troijan uljaat urhot löi.
Tään otin hänen murhaajaltaan, anoin
valloilta taivaan, että suotais mulle
kuninkaan suuren miehuus, onni, käsi,
mut kuolo kauniimpi kuin hänen. Paras
valitse sotajoukkos parhaimmista
mun kanssain kaksintaisteluun. Niin kauas
kuin sankar-rintoja maa kasvattaa,
evätty sit' ei vielä vierahalta.

THOAS.
Ei tapa vanha koskaan myöntänyt
oudolle täällä sitä.

ORESTES.
                     Alkakoon
sinusta siis ja minusta uus tapa!
Työn jalon, jäljitellen valtiaita,
on laiksi pyhittävä kansa kaikki.
Sotia, ei vain eestä vapautemme,
vaan eestä vieraiden mun, vieraan, salli!
Jos kaadun, lausun oman tuomioni
ja heidän; mut jos mua onni suosii
ja voiton suo, niin koskaan rannallesi
mies älköön nousko, jot' ei ystävyyden
ja avun nopsa katse kohtais; kukin
näin maalleen menköön lohdutettuna.

THOAS.
Et arvottomalta, mies nuori, näytä
vesaksi kantataattos kuuluisan.
Mun saatossain on luku suuri miesten
jalojen, uljasten; mut itse seista
voin vielä vastaan vainolaista, olen
aseiden arpaan valmis kanssasi.

IPHIGENEIA.
Ei! Ei! Tää veren todistus ei tarpeen,
oi kuningas! Miks käsi miekan kahvaan?
Mua muistakaa, mun myöskin kohtaloa.
Pikainen taisto miehen ikuistaa:
ylistää laulu varhain-vaipunutta.
Mut kyyneleitä lakkaamattomia
tuon jälkeen-jääneen, orvon vaimon laske
ei jälkimaailma; ei kerro runo
päivistä, öistä puhki-itketyistä,
joiss' sielu hiljainen huus hukkaan miestä
äkisti eronnutta, huutoansa
jo itse kammoksui ja kaihoon riutui.
Mua myös on samoin murhe varoittanut,
ett' tempais varmasta ei turvastani
mua petos ryövärin, ja orjuuteen
mua saattais. Usein udellut oon siltä,
jokaisen seikan tiedustellut, merkit
myös vaatinut: nyt sydän tää on varma.
Näät hänen kädessänsä oikeassa
kuin kolme tähteä, ne näyttäytyivät
jo hänen synnyinpäivänään, ne pappi
selitti enteeksi työn raskaan, jonka
tekevä oli koura tuo. Mun vielä
vakuuttaa naarmu, joka silmäkulman
häneltä halkaisee: Elektra lasna
pudotti hänet, varomattoman
tapansa mukaan, sylistään. Löi päänsä
hän kolmijalkaan. -- Hän se on! -- Mun sulle
pitääkö isän yhden-näköisyys
ja sydämeni sisin riemu vielä
takeeksi ilmi tuoda varman uskon?

THOAS.
Jokainen joskin poistuis epäilyni,
vihani joskin hillitä ma voisin,
aseiden sentään pakko ratkaista
on välillämme; rauhaa en ma näe.
He tulleet ovat, tunnustat sen itse,
pois viemään pyhää kuvaa Artemiin.
Sen tyynnä sallivan mun uskotteko?
Helleeni usein kääntää silmän ahnaan
päin kauko-aarteita barbaarein, taljaan
kultaiseen, orhiin, impiin ihaniin;
mut ain ei väkivalta, viekkaus vienyt
kotiinsa häntä aartein autuain.

ORESTES.
Kuvasta, kuningas, ei meille kiistaa!
Nyt erheen huomaamme, min päämme yli
jumala niinkuin hunnun heitti, tietä
kun tänne käymään käski. Neuvoa
ja vapautusta hältä vainosta
rukoilin kostotarten. Näin hän puhui:
"Jos siskon, joka Tauriin rannalla
templissä vasten tahtoansa elää,
tuot maahan Hellaan, kirpoaa sun kiros."
Apollon sisarta me aattelimme,
sua tarkoitti hän! Siteet ankarat
nyt auki ovat; suotu jälleen olet
omilles, pyhä, oi! Kun koskit minuun,
paranin; tarttui tauti sylissäsi
minuhun viime kerran kynsin kaikin
ja kamalasti rintaa raateli;
pakeni sitten pois kuin käärme luolaan.
Sun kauttasi taas uunna nautin laajaa
valoa päivän. Ihanaisna, suurna
jumalten neuvo mulle julistuu.
Kuin kuvan pyhän, johon kiintyy, kautta
salaisen jumal-sanan, kohtalo
kaupungin järkkymätön, tempasivat
he sinut pois, sa heimon suojahenki;
pyhässä säilyit hiljaisuudessasi
sukusi, veljes siunaukseksi.
Kun kaikki pelastus maan laajan päällä
menneeltä näytti, kaikki annat meille
sa jälleen. Kuningas, suo sielus rauhaan
taas kääntyä! Sa ällös täyttymästä
isäini huoneen estä vihkipäivää,
mi vie mun ääreen lieden puhdistetun
ja kruunun vanhan mulle päähän painaa!
Se korvaa siunaus, min toi hän sulle,
lähempi myönnä mulle oikeuteni!
Viekkaus ja väkivalta, miesten maine,
häpeevät eessä tämän ylvään sielun
totuuden; usko puhdas, lapsellinen
jalohon mieheen palkitaan.

IPHIGENEIA.
                           Sa muista
sanaasi, salli puheen suoran suusta
urohon uskollisen mielees käydä!
Sa meitä katso! Tilaisuutta sulla
suurtyöhön sellaiseen ei usein. Kieltää
et sitä voi; siis pian myönny.

THOAS.
                               Menkää!

IPHIGENEIA.
Ei niin, oi kuningas! En riidassa,
en ilman siunausta luotas lähde.
Meit' älä karkoita! Ain yhdistäköön
sun meihin kesti-ystävyys: näin emme
erossa iki ole. Kallis, rakas
kuin oli taatto mulle, olet sinä
ja tämä tunto jää mun sieluuni.
Jos halvin kansastasi joskus saattaa
korvaani äänen, jota kuulemaan
tääll' olen tottunut, ja köyhimmällä
jos huomaan maasi vaateparren: hänet
ma otan vastaan niinkuin jumalan,
ma itse tahdon hälle tehdä vuoteen,
rahille viedä hänet lieden luokse,
kysellä sua vaan ja kohtaloas.
Jumalat suokoot palkan ansaitun
sinulle töittesi ja lempeytesi!
Hyvästi jää! Oi, meihin käänny, vieno
jäähyväis-sana vastalahjaks anna!
Vienommin silloin tuulin purje paisuu,
helpommin kyynel silmää lohduttaa
eroovan. Hyvästi! ja kätes anna
pantiksi mulle vanhan ystävyyden.

THOAS.
Hyvästi!








End of Project Gutenberg's Iphigeneia Tauriissa, by Johann Wolfgang von Goethe



*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK IPHIGENEIA TAURIISSA: VIISINÄYTÖKSINEN NÄYTELMÄ ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.