Title: Rakkautta ja politiikkaa: Huvinäytelmä 1:ssä näytöksessä
Author: Armas E. Turunen
Release date: September 17, 2016 [eBook #53068]
Language: Finnish
Credits: Produced by Tapio Riikonen
Produced by Tapio Riikonen
Huvinäytelmä 1:ssä näytöksessä
Kirj.
A. T. [Armas E. Turunen]
Seuranäytelmiä N:o 30.
Hämeenlinnassa, Boman & Karlssonin kustannuksella, 1906.
Hämeenlinnan Uudessa Kirjapainossa.
Ketonen, varakas suutarimestari, leski.
Hilja, hänen tyttärensä.
Peltola, puuseppämestari, vanhapoika.
Einar Salmela, nuori konttoristi.
Heta, Ketosen taloudenhoitajatar.
Ananias, Ketosen sälli.
Posteljooni.
Tapahtuu eräässä pikkukaupungissa.
Varakkaasti kalustettu huone Ketosella. Ovet perällä ja oikealla.
Vasemmalla ikkuna ja sen vieressä sohva. Sohvan edessä pieni pöytä.
Ketonen.
Ketonen (Yksin; istuu sohvalla aamutakki päällään ja myssy päässä, poltellen pitkää piippua ja katsellen pöydällä olevaa valokuvaa). Niin aivan tuollainen olit eläessäsi, Briittamuoriseni… tuollainen vähän kaareva nenä… hieman ryppyjä suun ympärillä… ne ovat ankaruuden merkkejä… Olithan joskus minulle vähän ankara, mutta en minä sentään mikään tohvelisankari ollut, vaikka pahat ihmiset niin sanoivat… sentään noudatin aina tahtoasi. Aina säilytän sinut rakkaassa muistossa… aina muistoasi kunnioitan, en voi Hiljaltanikaan kieltää mitään, kun hän on aivan samannäköinen kuin sinä olit nuorena… Sinä olet ollut poissa jo lähes 8 vuotta… Hilja on kasvanut sill'aikaa suureksi tytöksi… kohta hän menee naimisiinkin, miehen olen hänelle valinnut… niinhän se on tämän maailman meno… (Vetelee savuja), Hoh, hoi… eiköhän Hetalla jo olisi kahvi valmiina? (Huutaa) Tuoppas, Heta, kahvini! (Heta ulkopuolella: Antaahan tuon nyt vähän selvitä!) Briittavainajalla oli aina kahvi valmiina heti ylös noustuani… Niinhän se on, ei saa ajoissa kahviaankaan, kun pitää laiskoja piikoja. (Katsoo kelloaan) Kah, johan kello on 9. Kohta tulee postikin ja saan taas lukea rakkaan Suomettareni. Se on epäilemättä paras lehti, vaikka sitä niin paljon parjataan.
Ketonen. Heta.
Heta (Tulee perältä tuoden kahvitarjottimen). Jo tuo lienee selvää ja ei se niin vaarallista ole, jos vähän olisi poroakin… siitähän se rahakin maksetaan.
Ketonen. Vieläköhän Hilja maannee, kun ei tule kahville…?
Heta (Ivallisesti). No kuinkas muuten, kellohan on vasta 9. Väsyttäähän se tietysti, kun yökaudet juostaan kaikissa maailman seuroissa ja harjoituksissa ja tiaattereissa. Ei maar minun nuoruuteni aikana olisi sellaista sallittu ja ristin siitä tämänkin talon neidistä saa vielä ajanpitkään — sen minä sanon.
Ketonen. Mutta eihän se niin vaarallista ole kuri…
Heta. Vai ei ole vaarallista! vähäkö häntä alussa koetitte kieltää, mutta ettepäs saaneet tottelemaan.
Ketonen. Enhän minä ainoalta lapseltani voi kieltää niin vähäpätöistä huvia… hän muistuttaa niin paljon äitivainajastaan ja…
Heta. Kyllä minä opettaisin tytön, jos minulla olisi valta. Kun hänelle antaa perään vähäisissä asioissa, niin sitten ei saa suuremmissakaan asioissa tottelemaan ja noudattamaan tahtoaan.
Ketonen (Hieman suuttuen). No en tarvitse tässä nyt sinun neuvojasi… parasta on, että pidät huolen omista askareistasi.
Heta (Kiivastuen). Enkö sitten ole tehnyt tehtäviäni!… Kyllähän minä tästä pois pääsen, jos ei työni kelpaa… Olen minä ollut paremmissakin paikoissa, eikä ole liikoja moitittu.
(Nyyhkyttää).
Ketonen. No, no, elähän nyt kiivastu, Heta! Enhän minä mitään pahaa tarkoittanut… Mene ja aja Hilja kahville. Kyllä on jo aika nousta.
(Heta menee perälle. Ketonen juo kahvin).
Ketonen.
Ketonen (Yksin). Saattaa tuo Heta sentään olla oikeassa… Olen kenties antanut Hiljalle liiaksi vapautta… Voi olla vaarallista, että on liiaksi myöntyväinen… Ei, en voi uskoa, ettei hän tottelisi isäänsä. Hän on kelpo tyttö ja Peltola veliseni tulee saamaan hänestä kelpo puolison… Onhan Peltola jo tosin vanhanpojan ijässä ja vähän änkyttää, mutta eihän ne niin suuria vikoja ole, ettei Hilja hänestä huolisi, kun minä vielä tahdon.
(Posteljooni tulee perältä).
Ketonen. Posteljooni.
Posteljooni. Hyvää päivää mestari Ketonen! Tässä olisi "Suometar" (Antaa lehden) ja… ja… (Etsii laukusta) pari kirjettäkin on täällä. "Herra mestari K. Ketonen" ja "Neiti Hilja Ketonen". (Antaa kirjeet).
Ketonen. Kiitoksia vaan…
Posteljooni. Ai tosiaankin! Eikös Ananias Hytönen ole teillä sällinä?
Ketonen. On kyllä. Onkos hänellekin jotain?
Posteljooni. On tässä "Työmies", lienee sen tilannut ja nyt se tulee ensikertaa…
Ketonen. "Työmies"! Kuka hänelle on antanut luvan sitä tilata?
Posteljooni. Saahan sen jokainen omalla luvallaan…
Ketonen (Ankarasti). Mutta minä sanon, että hän ei saa sitä tilata ja te ette saa sitä tänne tuoda…
Posteljooni. Jaa, minun virkaani kuuluu kantaa jokaisen kotiin, mitä konttorista annetaan ja sitä mestari Ketonen ei voi kieltää… Hyvästi!
(Menee).
Ketonen. Mutta minä sanon, että ei!
Ketonen. Sitten Hilja.
Ketonen (Panee kirjeet pöydälle). "Työmies!" En voi kärsiä silmieni edessä tuota roskaista kiihoittajalehteä… se ei saa minun talooni tulla… ei! Ja Ananias, paras työmieheni, ainoa johon voin poikkeuksetta luottaa on tilannut tuon… se on kiihoittajain työtä… mutta kyllä minä hänestä perkaan sosialistiset ajatukset niin totta kuin nimeni on Ketonen. (Hilja tulee perältä) Kah, siinähän sinä jo oletkin tyttöseni.
Hilja (Iloisena). Hyvää huomenta, isäkulta. (Syleilee häntä) Tiedätkös, minä tulen esiintymään Työväenyhdistyksen iltamassa näyttämöllä. Sinun pitää välttämättömästi tulla sitä katsomaan.
Ketonen (Kummastuen). Mi-mitä! Minäkö rehellinen mies työväenyhdistyksen iltamaan? Se ei tule koskaan tapahtumaan. Sillä minä en voi kärsiä sosialistien vehkeitä. Sielläkös sinä olet käynytkin, tyttöseni?
Hilja. Niin! Onko siinä sitte mitään pahaa? Sinunkin pitäisi kerran käydä siellä… saisit heistä toisen…
Ketonen. Voi tyttöparkani, vai ovat he jo villinneet sinutkin.
Hilja. Ei, isäni, ei siellä ketään villitä. Jospa kerran kuulisit Einarin puhuvan…
Ketonen. Einarin??
Hilja. Niin, tarkoitan Einar Salmelaa…
Ketonen. Hän juuri on pääkiihoittaja… itse piru ihmisen haamussa.
Hilja (Kiivaasti). Isä! Kuinka te voitte hänestä sanoa sellaista, hän on paras miehistä…
Ketonen (Vakavasti). Kuuleppas tyttöseni! Sinun ei sovi millään tavalla olla tekemisissä sosialistien kanssa… se on vakava sanani… ja sitten älä puhu mitään tuosta Salmelasta, hän on vaarallinen henkilö.
Hilja. Kyllä sinä vielä muutat mielesi, kunhan opit lähemmin tuntemaan Einarin.
Ketonen. Mutta mitäs Peltola… (Erikseen) ah, ei vielä! (Ääneen) Mutta minä en tahdo sinun olevan missään tekemisissä hänen kanssaan.
Hilja (Erikseen) Mitähän isä Peltolalla tarkoitti? (Ääneen) Pöydällä näkyy olevan kirjeitä.
(Katsoo päällekirj.)
Ketonen. Ai tosiaankin! En ollut muistaakaan… Anna minun kirjeeni.
(Hilja antaa kirjeen).
Hilja. Tämä on minulle, mutta en tunne käsialaa. Keltähän tämä mahtanee olla?
Ketonen (Erikseen). Se on Peltolalta! (Ääneen) En minäkään ole ennen tämän kirjoittajalta kirjettä saanut…
Hilja (Iloisesti). Minäpä tiedän keltä se on!… Se on… se on…
Ketonen. Keneltä?
Hilja. Se on… enpäs sanokaan, lukekaa niin näette!
Ketonen. Kohtahan siitä selvä saadaan… Menen huoneeseeni saadakseni sen rauhassa lukea… Juohan sinäkin kahvisi ja lue kirjeesi. (Riisuu aamutakin ja myssyn päältään ja panee ne tuolille; pukee tavallisen takin päälleen ja aikoo mennä). Ai, "Työmies" minun pitää…
Hilja. Mitä! Työmies! Oletko tilannut "Työmiehen?"
Ketonen. Sen on tilannut Ananias, mutta minä pistän sen uuniin.
Hilja (Kiivaasti) Anna lehti tänne, isä. Sehän ei ole sinun!
Ketonen (Pelästyen). Tuossa on, tuossa on, vaan…
(Menee).
Hilja.
Hilja. (Yksin, avaa kirjeensä). Keneltäs tämä nyt on? Katsotaanpas lopusta. "Henrik Hilarius Peltola, puuseppämestari". (Nauraa) Tämäpä vasta juhlalliselta kuuluu! Mitähän tuolla vanhanpojan hupelolla lienee minulle asiaa? (Lukee) "Lähestyn teitä tällä kirjeellä ja pyydän saada tunnustaa palavan rakkauteni teitä kohtaan". No jopas nyt jotakin!… "Enhän ole vielä liian vanhakaan, ainoastaan 48 vuotta. Isänne kanssa olen asiasta keskustellut ja hän on luvannut teidät minulle. Ajatelkaa tarkoin asiaa. Tulen tänään käymään teillä".
Teitä aina muistava
Henrik Hilarius Peltola, puuseppämestari.
(Purskahtaa kovasti nauramaan). Kaikkea sitä pistääkin vanhan pojan päähän ha, ha, ha! Kylläpä on Peltola parka erehtynyt… Ikää on hänellä vaan 48 vuotta! Jopa olisi ennen pitänyt pitää huolta kosimisesta… Mitähän Einar sanoo, kun näkee tämän kirjeen?… Hän varmaankin nauraa katketakseen… No enpä olisi uskonut!…
(Nauraa).
Hilja. Heta.
Heta (Tulee). No onpas nyt imeläsäkki leuan alla. Ei ole edes malttanut juoda kahviaankaan. (Hilja nauraa) Mikäs se nyt noin tirskuttaa?
Hilja. Ihan kyyneleet tulevat silmiini… Et uskoisi Heta, hih-hih-hih… Et uskoisi!
Heta. Kyllä minäkin jotain uskon!
Hilja. Katsoppas tätä! (Antaa hänelle kirjeen).
Heta. En minä hänestä ymmärrä tuon taivaallista! En osaa lukea kirjoitusta.
(Antaa kirjeen takaisin).
Hilja. Se on… (Nauraa) kosimakirje!
Heta. Eihän sille pidä noin nauraa! Pitää ajatella asiaa tarkemmin.
Hilja. En saata olla nauramatta. Kosija on, näes, puuseppämestari Henrik Hilarius Peltola.
(Nauraa).
Heta. Henrik Hilarius Peltola. Kuka se on?
Hilja (Nauraen). No etkö nyt häntä tunne…? Se änkyttävä mestari, joka usein käy meillä ja on minulle aina niin tavattoman kohtelias.
Heta (Kummastuen). Hänkö! voi taivahan talikynttilät… Kyllähän minä änkyttävän mestarin tunnen… Ja hänkö nyt kosii neitiä? En uskoisi korviani… no, mitäs neiti nyt arvelee asiasta?
Hilja. Aionpa vaan antaa hänelle pitkät… pitkät, pitkät rukkaset… Enhän minä ukosta huoli — en kohtakaan.
Heta. Neidillä lienee toinen sulhanen?
Hilja (Veikeästi). On!
Heta. Kukahan tuo mahtanee olla?
Hilja. Einar Salmela.
Heta. Se anttikristuksen apostoli! Kuinka neitikin voi semmoisen miehen kanssa olla edes tuttavakaan?
Hilja. Tulisitpas Heta, sinäkin kerran kuuntelemaan hänen puheitaan…
Heta (Hämmästyneenä). Herra varjelkoon minua sinne menemästä! Ne ovat niitä maailman lopun enteitä ne "solisti" kokoukset… Minun kotipitäjässäni kuuluisa saarna-Heikki varoitti sellaisista viettelijöistä… ne joutuvat armotta kadotukseen.
Hilja (Nauraen). Heta parka, sinulla on aivan väärät luulot koko asiasta… tule kerran työväenyhdistykseen, jotta pääset selville…
Heta (Menee kiireesti, vieden tarjottimen; itsekseen). Pakene kiusaajaa.
Hilja. Ketonen.
Hilja. Eihän se mikään ihme ole, jos Heta ei työväenliikettä ja sen tarkotuksia ymmärrä, niitähän on paljon… paljon semmoisia ihmisiä…
Ketonen (Pauhaten). Mestari Ketosen tyttö tuolle villitsijälle! viitsii tulla sellaista esittämäänkään!
Hilja (Tietämättömyyttä teeskennellen): Mitä sinä nyt puhut?… Villitsijä?…
Ketonen (Vihaisena). Olen saanut kirjeen Salmelalta, tuolta suurelta roistolta ja villitsijältä… hän pyytää sinua vaimokseen… sanoo sinun luvanneesi mennä hänelle.
Hilja. Se on totta… Olen luvannut…
Ketonen. Sinäkö olet luvannut? Etkö ole vielä lukenut kirjettäsi?
Hilja. Kyllä jo luin…
Ketonen. Ja keneltä se oli?
Hilja (Nauraen). Henrik Hilarius Peltolalta.
Ketonen (Hyvillään). No siinä sitä nyt ollaan… hänelle sinun täytyy mennä, sehän on jotain, kun pääsee arvossa pidetyn mestarin rouvaksi…
Hilja. Mutta minä en voi… rakastan Einaria ja…
Ketonen. Hän on sosialisti… ja pitäisihän sinun sen verran ymmärtää…
Hilja. Eikö teillä muuta syytä ole häntä vastaan?
Ketonen. No, saattaahan hän muuten olla mies paikallaan mutta hän on sosialisti ja sinun ei mitenkään sovi…
Hilja (Veikeästi). Minäpä olen itsekin sosialisti ja sitäpaitsi ei rakkauteen saa sekoittaa politiikkaa!
Ketonen (Epätoivoisena). Niinkö pitkälle on tultu! He ovat villinneet ainoan lapsenikin… Heta oli oikeassa sanoessaan, että ei pitäisi lapselleen antaa niin suurta vapautta… Mutta ei vaikeroiminen enää auta… täytyy toimia pontevasti…
Hilja. Mutta Peltolasta en huoli, en, en, vaikka mikä olkoon!
Ketonen (Ankarana). Sinun täytyy! Minä olen se mies…
Hilja. Isä! Mitähän äiti sanoisi jos olisi elossa.
Ketonen (Hämmästyen). Taisin vähän kiivastua… mutta asioiden täytyy muuttua… menen heti Peltolan luo. (Erikseen mennessään) Kun minä annoinkin hänelle niin paljon vapautta!
(Menee).
Hilja. Einar Salmela.
Hilja. Kyllä tästä vielä hyvä tulee… heti, kun mainitsin äidistä, niin masentui isä… luulenpa tästä selvittävän ilman muita mutkia… isä pitäisi vaan saada ymmärtämään, että rakkauteen ei saa sekoittaa politiikkaa. (Ovelle koputetaan) No, Peltola taitaa jo tulla… (Taas koputus) Sisään! (Salmela tulee perältä) Kas! Einarihan se olikin!
(Tervehtivät).
Einar. Kenenkä luulit tulevan, kultanuppuseni?
Hilja (Nauraen). Sulhasen vaan!
Einar. Sulhanenhan tulikin…
Hilja. Niin, mutta…
Einar. Mitä mutta…?
Hilja. Luulin tulevan toisen sulhasen…
(Istuutuvat sohvalle).
Einar. Onko sinulla tyttöveitikalla useampiakin sulhasia?
Hilja. Onpa kyllä… ja vielä oikein arvossa pidetty mestari.
Einar. En voi arvata… kukahan tuo mahtaisi olla?
Hilja. Et voi olla nauramatta, jos sanon… Katsoppas tätä! (Antaa hänelle kirjeen; Einar lukee sen). No mitäs poika tuumii?
Einar. Mitä ihmettä! Peltola — vanhapoika on ruvennut kosimapuuhiin!
(Nauraa).
Hilja. Hupsujahan ne vanhat pojat ovat!… Mutta mitäs siitä sanot, kun isäni kivenkovaan vaatii minua menemään naimisiin hänen kanssaan… sinä, kun olet sosialisti, niin hän ei salli minun mennä sinulle…
Einar. Senkötähden? Eikö ole muuta syytä?
Hilja. Ei minun tietääkseni.
Einar. Siis rakkautta ja politiikkaa!
Hilja. Älä sentään ole pahoillasi poikaseni, kyllä minä muutan isäni mielen.
Einar (Syleillen Hiljaa). Kyllä sinä olet aika veitikka pikku enkelini… annathan suukkosen?…
(Katsoo häntä hellästi silmiin).
Hilja. Kaikkia vielä! (Einar suutelee. Hilja näppää häntä poskelle) Kas tuossa rangaistus, senkin huimapää! (Käytävässä kuuluu askelia) Ai! joku tulee! Mene piiloon!… Ei, pue päällesi isän aamutakki… nyt sukkelaan. (Auttaa Einaria hänen pukiessaan päälleen aamutakkia ja panee myssyn hänen päähänsä) Kas noin! Nyt ikkunan luo… muuta ääntäsi… se on kai joku sälli. (Einar asettuu ikkunan luo ja katselee ulos.) Nyt!
Edelliset. Ananias.
Ananias (Tulee oikealta suutarin työpuvussa, hihat käärittynä ylös). Herra mestari! Täällä olisi mestari Peltola ja hän tahtoisi tavata mestaria…
Einar (Seisoen selin Ananiakseen, muuttaen ääntään). Mitä hänellä on asiaa?
Ananias. En minä kysynyt hänen asioitaan…
Hilja. En tahdo, että hän nyt tulee tänne, sano, että isä ei ole kotona…
Ananias. Minä en koskaan valehtele… ja onhan mestari kotona… menen sanomaan.
(Menee).
Einar (Yrittää mennä Ananiaan jälestä). Mutta enhän minä mikään mestari ole… ah hän ehti jo mennä.
Hilja. Ja nyt tulee Peltola tänne! Parempi olisi ollut, jos olisit piiloittautunut, silloin olisin voinut sanoa, että en ota vastaan.
Hilja, Einar ja Peltola.
Peltola (Tulee oikealta. Einar kääntyy taas katselemaan ikkunasta). Hy-hy-hyvää päivää, neiti Ke-Ketonen! (Tervehtii kohteliaasti) Kuinkas vo-voitte?
Hilja. Kiitos kysymästänne, oikein hyvin!
Peltola. Se-sepä on ha-hauskaa! Te-terve ve-veli Ke-Ketonen, vielähän si-sinä olet a-aamupuvussasi.
(Menee tervehtimään).
Einar (Kääntyy iloisesti ympäri). Terve, terve!
Peltola (Hämmästyneenä). Mi-mitä tä-tämä on? Sa-salmela!
Hilja. Minä vaan pyysin hänen panemaan päälleen isäni aamutakin… hän on niin hauskan näköinen sen sisällä…
Peltola. Siis pi-pieniä ku-kujeita. Mu-mutta le-leikki sikseen…
Hilja. Pyydän anteeksi, että poistun. Käsken vaan Hetan laittamaan kahvia. Olkaa hyvä ja istukaa!
(Peltola ja Salmela istuutuvat sohvaan, Hilja menee perälle).
Peltola. Salmela.
Einar. Teillä kai olisi ollut asiaa mestarille?
Peltola. Ei e-erittäin me-mestarille. Ne-neidin ka-kanssa minun pi-pitäisi pu-puhua. O-olen, näes, aikonut me-mennä na-naimisiin.
Einar. Soo! Isä-vainajalleni aina vakuutitte pysyvänne vanhanapoikana.
Peltola. Eihän si-sille mitään ma-mahda, jos ra-rakastuu…
Einar. Olette siis rakastunut?
Peltola. Tä-tämän ta-talon, neiti on vo-voittanut sy-sy-dämmeni. Ki-kirjotin hänelle, ja nyt tu-tulin py-pyytämään va-vastausta. E-etkö sinä ru-rupeaisi puhe-puhemiehekseni?
Einar. Enhän minä… enhän minä voi, kun…
Edelliset. Hilja (Tulee).
Peltola (Einarille). A-autahan nyt vä-vähä. (Hiljalle) Jo-joko ne-neiti on lu-lukenut ki-kirjeeni?
Hilja. Jo luin.
Peltola. No, o-onko mi-minulla siis to-toivoa?
Hilja. Anteeksi, minun täytyy kieltää, olen luvannut mennä toiselle.
Peltola. To-toiselle! Ku-kuka o-on tu-tuo to-toinen?
Hilja. Einar Salmela.
Peltola. Ta-tahdotko sinä E-Einar riistää mi-mi-nulta mo-morsiamen?
Einar. Me olemme jo rakastaneet toisiamme kauan…
Hilja. En voi enään ketään toista rakastaa…
Peltola (Erikseen). Mi-mi-minä en siis saa häntä! (Ääneen) I-isä-vainajasi oli pa-ras ystäväni… en ta-tahdo pa-pahoitttaa hänen po-poikansa mi-mieltä… mi-minäkin sen ve-verran ymmärrän, e-että sinä olet so-sopivampi Hi-hiljalle. O-ottakaa mi-minun pu-puolestani toisenne ja o-olkaa o-onnelliset.
Einar. Kiitos, setä Peltola. Te olette jalomielinen!
(Pudistaa Peltolan kättä).
Hilja. Kiitos minunkin puolestani! Mutta vielä pyytäisin teiltä yhden palveluksen…
Peltola Mi-mikä se o-olisi?
Hilja. Pyytäisin teitä puhumaan puolestamme isälleni… tehän tunnette Einarin…
Peltola. Ky-kyllä! Pa-parempaa mi-miestä ei Hi-Hilja voi sa-saada. Teen vo-voitavani.
Hilja (On katsonut ikkunasta). Isä tulee!
Peltola. Jo-joko hän tulee, ky-kyllä minä pu-puhun…
Einar. Ja minä olen täällä!
(Riisuu kiireesti aamutakin ja myssyn ja panee ne tuolille.)
Hilja. Mene sinä minun huoneeseeni, Einar! (Peltolalle) Ymmärrättehän!
(Työntää Einarin edellään ulos perältä).
Peltola (Nauraa). Ha-hauskoja ve-ve-veitikoita, mu-mutta mi-minun tä-täytyy jä-jäädä vanhaksi pojaksi.
(Hilja tulee).
Hilja. Älkää sanoko isälle mitään! Hän ei saa tietää Einarin olevan täällä.
Peltola. Ky-kyllä y-ymmärrän!
Hilja. Peltola. Ketonen.
Ketonen (Tulee perältä). Kas täällähän sinä oletkin veliseni ja minä kun kävin sinua etsimässä kotoasi. Olikin hyvä, että tulit. Hilja, meneppäs puuhaamaan kahvia!
Hilja. Käskin jo Hetan keittää, kyllä se kohta joutuu.
Ketonen. No mitenkäs ne asiat hurisevat, mitä sinulle kuuluu, veliseni.
Peltola. E-eihän tä-tässä mitään e-erinäisiä, tu-tulin vaan ta-tapaamaan ty-tytärtäsi, kosimapuuhissa o-olen.
Ketonen (Hyvillään). Ja tyttäreni suostuu?… Johan sen sanoin…
Peltola. E-ei su-suostu.
Ketonen. Mitä? Paneeko hän vastaan.
Hilja. Emmehän me sovi toisillemme ja minä kun…
Peltola. Me pä-pä-päätimmekin, e-ettemme me-menekään na-naimisiin.
Hilja. En voi, sillä rakastan toista. Olen, kuten jo sanoin, luvannut mennä Salmelalle.
Ketonen. Hiljaa, tyttö! En kärsi kuulla puhuttavan tuosta Salmelasta…
Peltola. Mi mi-mitäs sinulla o-on oikeastaan si-sitä mi-miestä vastaan. Minä hu-huomasin, vaikka my-myöhään, e-että e-ei minun so-sovi mennä na-naimisiin nuoren ty-tytön kanssa…
Ketonen. Mutta ei sittenkään hän mene Salmelalle…
Peltola. Mu-mutta ky-kyllähän se mies ja-jaksaa vaimonsa e-elättää on hä-hänellä siksi hy-hyvät tu-tulot. Hänet o-olen tu-tuntenut ka-kauvan, hän on hy-hyvä mies… mitäs sinulla si-sitten o-on hä-häntä vastaan.
Ketonen. Hän on sosialisti… hän villitsee ihmisiä koettaa kiihoittaa ihmisiä laiskureiksi… sanalla sanoen en kärsi sosialisteja…
Peltola. Minäkin ku-kuulun ty-työväen yhdistykseen…
Hilja. Minä myös!
Ketonen. Mitä? Oletteko tulleet hulluiksi… onko Salmela saanut kaikki villityksi?…
Edelliset. Heta. Salmela. Ananias.
Heta (Juoksee hengästyneenä perältä). Auttakaa, auttakaa! varkaita!
Ketonen. Varkaita! Missä?
Peltola. Va-varkaita?
Heta. Hiljan huoneessa on varkaita!…
Ketonen (Huutaa oikeanp. ovesta). Ananias! Tule sukkelaan!
Peltola (Hiljalle). Nyt hän jo-joutui ki-kiikkiin.
(Ananias tulee oikealta).
Ketonen. Tule kanssani Ananias, otetaan varas kiinni.
(Menevät).
Hilja. Kyllä nyt täytyy saada isän suostumus!
(Ananias ja Ketonen kulettavat Einarin sisään).
Ketonen (Hämillään). Mitäs teillä täällä on tekemistä? Aijotteko minunkin talossani ruveta kiihoittamaan ja villitsemään rauhallisia ihmisiä. Se on varma, että tästä talosta ette saa ketään villityksi, joskin tytärtäni olette narranneet. Ole varoillasi, Ananias, tämän miehen vehkeitä vastaan.
Ananias. En ole ollut hänen kanssaan muussa tekemisessä, kun vaan "Työmies" lehden tilasin hänen kauttaan…
Hilja (Ottaa pöydältä lehden ja antaa sen Ananiaalle). Tässä on lehtesi!
Ketonen (Ankarana). Mutta minä en salli…
Hilja. Isä!
(Ananias menee oikealle).
Ketonen. Vai hänenkin olette narranneet… paras työmieheni!…
Einar. En ole ketään narrannut, se on vaan totta, että olen työväenyhdistyksen johtavia henkilöitä ja olen siellä pitänyt puheita ja koettanut parhaan kykyni mukaan selittää lähimmäisilleni sosialismin suurta aatetta, vaan se ei ole mitään villitsemistä, sen voivat nämä läsnäolevat todistaa, sillä he ovat olleet kuulemassa.
Ketonen. Siitä sen nyt kuulee, olet vietellyt heidät seuraasi. Mutta minun omaisuuttani ette tule jakamaan… olen minä vaan se mies…
Einar. Omaisuutta jakamaan!…
Ketonen. Sehän se teidän sosialistien päätarkoitus juuri on! Mutta ei se vaan niin käy…
Einar. Se on turhaa puhetta, jota aatteemme vastustajat ovat levittäneet ja jota jotkut ymmärtämättömyydessään uskovat.
Peltola. Ei mi-minunkaan o-omaisuuttani ku-kukaan ruvennut jakamaan…
Einar. Se on kerrassaan aivan väärä luulo, sillä meillä on paljon jalompi tarkoitus… Tarkoituksemme on kohottaa köyhälistö siitä alennuksen ja sorron tilasta, jossa se tähän asti on ollut. Toivon teidän nyt ymmärtävän… Mutta tarkoitukseni ei ollut tulla teille mitään esitelmiä pitämään… tahdoin pyytää teiltä tytärtänne vaimokseni… me rakastamme toisiamme… älkää kieltäkö!
(Ottaa Hiljan kädestä kiinni).
Ketonen. Minäkö, mestari Ketonen, antaisin tyttäreni, sosialistille… ei, siitä ei tule mitään…
Peltola. E-e-eihän sinulla ole mi-mitään mu-muuta häntä va-vastaan ja eihän ra-rakkauteen pi-pidä se-sekoittaa po-politiikkaa. Su-suostu va-vaan heidän py-pyyntöönsä!
Ketonen. Se on mahdotonta!… parasta on siis että poistutte, herra Salmela.
Hilja. Siis et suostu, isä?
Ketonen. En!
Hilja (Kiivaasti). Silloin poistun minä myös. Lähdetään Einar, kyllä me tulemme maailmalla toimeen…
Heta (Erikseen). Kyllä nämä ovat maailman lopun enteitä!
(Menee perälle).
Hilja. Lähtekäämme; mutta sen minä tiedän, että tätä ei olisi tapahtunut, jos äiti olisi elossa.
Peltola. Vo-voitko la-laskea ty-tyttäresi me-menemään. A-anna vaan su-suostumuksesi. Mi-minä ta-takaan, että Hilja saa kelpo mi-miehen…
(Hilja ja Einar yrittävät lähteä.)
Ketonen (Neuvotonna). Mitähän Briitta olisi tehnyt tässä asiassa?
Hilja. Ei hän vaan näin olisi antanut tapahtua.
Peltola. Ei Briitta o-olisi sa-sallinut sekoittaa ra-rakkautta po-politiikkaan.
Hilja (Avaa oven). Siis meidän täytyy lähteä…
Peltola. Ve-veli Ke-Ketonen!
Ketonen (Heltyneenä). Ei, älkää menkö. Olenpa kummallisessa asemassa. Mitä tehdä? (Ajattelee hetken) Hmh… hmh… No niin, eihän sille mitään mahda! Ottakaa lapset toisenne ja olkaa onnelliset!
Einar. Kiitos! (Sulkee Hiljan syliinsä) Nyt olet minun!
Peltola. Py-pyydän saada to-toivottaa onnea!
(Kättelee).
Hilja. Kiitos, kiitos jalomielisyydestänne, setä Peltola.
(Keskustelevat hiljaa keskenään.)
Ketonen (Erikseen). Luulenpa melkein, että Briittakin olisi suostunut, jos hän olisi elossa, eikä hän olisi, kukaties, antanut sekoittaa rakkauteen politiikkaa. (Ääneen) Mutta sinulle minä sanon, veli Peltola, että sinä et tuolla tavoin toimien saa eukkoa kuuna päivänä.
Peltola. Minä pä-päätinkin py-pysyä loppuikänikin va-vanhana po-poikana. Mutta vä-vähät si-siitä! Hy-hyvilläni o-olen ku-kun a-asiat nä-näin kä-kääntyivät, si-sillä va-vaarallista o-on se sekottaa ra-rakkauteen po-politiikkaa!
(Esirippu alas.)
End of Project Gutenberg's Rakkautta ja politiikkaa, by Armas E. Turunen