E-text prepared by Tapio Riikonen

PATRUUNAN PALVELUKSESSA

Näytelmä 3:ssa näytöksessä

Kirj.

A. T. [Armas E. Turunen]

Hämeenlinnassa Boman & Karlsson'in kustannuksella. 1906.

Hämeenlinnan Uudessa Kirjapainossa.

HENKILÖT:

 Patruuna.
 Rouva.
 Kantola, torppari.
 Leena, hänen vaimonsa.
 Eetu, heidän poikansa.
 Hilma, heidän kasvattinsa.
 Työnjohtaja.
 Virtala, kauppias.
 Vilppulan Kustaa.
 Mäkelän Jaska.
 Paavo, | Patruunan palvelijoita.
 Liisa, |
 Lääkäri.

Pitempi aika ensimäisen ja toisen näytöksen välillä, samoin toisen ja kolmannen.

ENSIMÄINEN NÄYTÖS.

Huone Kantolan torpassa. Leena laittaa ruokaa pöytään ja Hilma istuu ikkunan luona kutoen sukkaa. Syksyinen iltapuhde.

Leena. Laitanpahan ruuan valmiiksi, kohta kai miehetkin pellolta palannevat… eihän siitä viljanleikkuusta kumminkaan mitään tule, kun noin satamaan rupesi.

Hilma (Katsoo ikkunasta). Tuossahan ne tulevat veräjällä… Kas, kun Eetu hyppäsi notkeasti veräjän yli!

Leena. Mikäs pojan nyt hyppimään panee; hänhän on ollut niin miettiväinen viime aikoina, mikä lie poikaan tullutkin? Jokin hänen mieltään näkyy painavan, sen olen selvästi huomannut. Ei Eetu kai sinulle ole mitään maininnut?

Hilma. Eipä hän erityisempää… joskus vaan on valitellut, että hänellä ei ole halua maantyöhön ja että hän haluaisi maailmalle…

Leena. Olisikohan Ameriikan houreet nousseet pojan päähän?

Hilma. Sitä en usko… jotain muuta hänellä mielessä lienee.

(Kantola ja Eetu tulevat).

Kantola (Pudistellen vaatteitaan). Huh, huh sitä vedentuloa! Ei tuommoisessa jumalan ilmassa työ sujusta. Kah, johan ruoka on valmiina, sepä on hyvä… onkin niin nälkä, että oikein näköä haittaa. (Heittää nutun päältään, istahtaa pöytään.) Käy pois, Eetu syömään!

Eetu. Eipä tässä ruoka maistu.

Kantola. Sepä on ihme, että ei työmiehelle ruoka maistu työn jälkeen! No, eihän siitä vahinkoa ole… vai eikö enää kelvanne isän ruoka?

Eetu (Erikseen). Voih, kun ei oikein uskaltaisi sanoa…

Hilma. Mikä sinua vaivaa, Eetu? Olet niin kipeän näköinen etkä syö…?

Eetu. Ei mikään, ei mikään!

(Syö vastahakoisesti).

Leena. Rasittaa ehkä tuo alituinen raskas työ. Eetu voisikin aivan hyvin jonkun päivän levätä…

Kantola. Tokkopa tuo niin rasittanee…?

Leena. Kyllä se alituinen raataminen tuntuu nuoressa ruumiissa… johan minä olen aina sanonut, että kouluun poika olisi pitänyt panna, kun on niin teräväpäinenkin… olisi saattanut tulla vaikka pappi.

Kantola. Milläpä sitä köyhä torppari poikaansa kouluuttaa, rahaa siihen tarvitaan, paljon rahaa…

Leena. Niinhän se on, niinhän se on… Mutta voisihan hän saada jonkun kelpo toimen ilman koulun käyntiäkin… hänellä on niin kaunis käsialakin.

Kantola. Älä turhia hupsuttele! Kelpo maanmies tulkoon pojastani… siinä kyllä!

Eetu (Hereten syömästä). Mutta minulla ei ole vähääkään halua… voimanikin ovat niin heikot…

Kantola. Kaikkia tässä vielä kuulee… Vai heikko! Kyllä tuommoisella ruumiilla työhön kykenee… halun puute kyllä poistuu…

Eetu. Mutta maantyö on minuusta vastenmielistä sen sanon suoraan… eikä leipäkään aina ole taattua.

Kantola. Mikäpäs tässäkin olisi elellessä… uudistat vaan kartanon isännän kanssa kontrahdin minun kuoltuani… Hilmasta saat kelpo emännän. Heh-hei, teillä ei olisi hätäpäiviä, kun vaan olisitte ahkeria.

Eetu. Jospa sattuisi hallavuosia tai muita vastuksia, mistäpä sitten leivän ottaa? Kyllä se on epävarmaa… maailmalle tahtoisin päästä onneani koettelemaan!

Kantola. Mitä vielä! Eihän tähän aikaan ole edes tukkitöitäkään… eikä ole sekään helpompaa…

Eetu. Siihen minulla on kaikkein vähimmän halua.

Kantola. Ameriikaanko sitten aijot? Ei sinnekään pennittömänä pääse, rahaa tarvitaan…

Eetu. Minulla ei ole rahaa…

Kantola. Siispä on parasta pysyä kotona.

Eetu. Ei, sekään ei käy enään pitemmälle päinsä! Ja voinhan ensin muualla ansaita… ja sitten!

Leena. Lähde sinä Heikki, kanssani kaivolta vettä kantamaan, Eetukin näyttää niin väsyneeltä, ettei jaksa…

Kantola. Kyllä Eetukin jaksaa… mutta voinhan lähteä.

(Kantola ja Leena menevät).

Eetu. Vai torppariksi minun pitäisi jäädä! Ei… ei… pois ahtaista kotinurkista laveaan maailmaan vapaata ilmaa hengittämään!

Hilma. Sinulla on jotain mielessäsi, Eetu. Sano minulle mihin aijot.

Eetu. En viihdy täällä kauempaa.

Hilma. Ameriikaanko todellakin aijot…?

Eetu. En… Piloillanihan minä vaan…

Hilma. Mihinkäs sitten?

Eetu. Mihin vaan sattuu pääsemään.

Hilma. Mutta olisiko sinulla sydäntä lähteä maailmalle ja jättää ijäkkäät vamhempasi ja minut?

Eetu. Enhän tässä aluksi kovinkaan etäälle menisi… pääsisi sitä kai lähiseudulle johonkin toimeen.

Hilma. Eiköhän sentään ole parempi, että jäät kotiin. Täällä olisimme aina yhdessä…

Eetu. Jos suunnitelmani onnistuu, niin tapaamme toisiamme usein. Sanon suoraan, että aijon mennä kirkonkylän tehtaalle… olen jo puhunut patruunan kanssa… hän on hyvä mies. Pääsen kukaties työnjohtajan apulaiseksi…

Hilma. Mitä! Oluttehtaalleko sinä menisit?

Eetu. Mitäs pahaa siinä sitten olisi… Sinne kuuluu otettavan useampiakin miehiä.

Hilma. Älä mene sinne! Onhan täällä kotona kyllä hyvä…

Eetu. Äsh, aina sinäkin vastustelet… se tekee minut levottomaksi. Ajattelehan nyt tarkemmin jos minulla olisi hyvät ansiot, niin saisin tietysti säästetyksi ja me pääsisimme paljon helpommille päiville. Sinäkin saisit pitää palvelijan apunasi…

Hilma. Minut saattaisit maailman hyörinässä unhottaa… siellä voisit löytää paljon parempia ja et enää välittäisi mitään minusta, orpotytöstä.

Eetu. Sinutko unhottaisin! Ei, älä sano niin, Hilma! En koskaan tule pitämään ketään sinua parempana, ei koskaan kukaan toinen tule saamaan sijaasi sydämessäni.

Hilma. Mutta siellä saattaisit oppia juomaan…

Eetu. Eihän minun silti tarvitse juomaan oppia, vaikkakin oluttehtaassa olen toimessa.

Hilma. Onhan siellä viettelijöitä…

Eetu. Ole huoleti! Enhän minä ole niin heikko luonteeltani, etten voisi kestää kiusauksia… en tule millään tavoin mieltäsi pahoittamaan. Kohta rahaa saatuani ostan sinulle komeat kihlat ja vuoden tai parin perästä voimme viettää häämme.

Hilma. Minä luotan sinuun, Eetu… Nyt olen vakuutettu, että et unhota minua, vaikka menetkin pois.

Eetu. En koskaan, en koskaan!

(Syleilee Hilmaa).

Hilma. Mutta ajatteles, mitä isäsi ja äitisi sanovat… jospa he eivät laskekaan sinua?

Eetu. Pyh, olenhan siksi suuri mies, että voin toimia oman mieleni mukaan. Ei koske minuun heidän kieltonsa.

(Kantola ja Leena tulevat).

Kantola. Näyttääkin tulevan huomiseksi hyvä ilma… Se onkin tarpeen näin leikkuuaikana. Herkesi jo kerrassaan satamasta.

Eetu. Sepä on hyvä… onhan poudalla parempi kulkea kuin sateella… tiekin on niin huono…

Kantola. Ainahan tästä pellolle päästään, tämän vertainen matka.

Eetu. Arvelinkin kulkea huomenna etemmäksi.

Kantola. Mitä! Etemmäksi? Minne sitten aijot mennä?

Eetu. Kirkonkylään vaan… puhuin viime viikolla patruunan kanssa ja hän jo puoliksi lupasi. Kuuluu panevan entisiä miehiä pois juoppouden tähden.

Kantola. Sinnekö sinun nyt sitten pitäisi työhön mennä! Vai sinne turmion lähteelle mielesi tekee? Parasta on pysyä poissa sen hovin lähettyviltä.

Leena. Mutta sielläkin saattaa olla kova työ… ethän sinä paremmin sielläkään viihtyisi…

Eetu. Ei siellä työ liiaksi rasittaisi… pääsen ehkä työnjohtajan apulaiseksi.

Leena. Työnjohtajan apulaiseksi! Jaa'a sehän olisikin oikein herrastoimi, siitä varmaan rahaa ansaitsee…

Kantola. Kyllä siellä on viettelyksiä, joissa rahat hupenevat…

Leena. Mutta eihän Eetu mikään tuhlari ole, annetaan hänen vaan mennä. Saamme rahaa ukkoseni, ymmärrätkös, rahaa. Antaisithan tietysti meille osan palkastasi?

Eetu. Se on tietty! Mitä vaan suinkin yli jäisi omista menoistani…

Kantola. Eihän tuo ehkä olisi hullumpaa, kun tietäisi, ettei siellä huonoille jäljille joutuisi… Mutta ei nyt ainakaan kohta sopisi mennä. Leikkuukin olisi lopetettava…

Eetu. Siitä olen pitänyt huolen. Mäkelän Jaska tulee jo tänä iltana… hän saa auttaa töissä, kyllä minä maksan.

Leena (Hyvillään). Sitten voit aivan hyvin mennä jo huomenna. Tulethan sinä usein käymään kotona, eihän tästä pitkä matka ole.

Eetu. Kyllä, kyllä! Vilppulan Kustaa tulee tänne yöksi ja aamulla yhdessä lähdemme.

Kantola. Vai menee Vilppulan Kustaakin, vanha tukkijätkä? Sepäs on vähän… En ole ollenkaan hyvilläni, että hänet seuraasi saat.

Leena. Mutta onhan Eetu siksi ymmärtäväinen, ettei hän anna itseään pahuuteen vietellä. Saatte maata tuvassa, me menemme kamariin…

Kantola. No, toivotaan… toivotaan… Ja minkäpäs minä sille mahdan… koettakoon nyt Eetu olla maailmallakin, sittenpähän näkee, sielläkö on parempi, vai kotona.

Eetu (Erikseen). Varmasti siellä on parempi!

(Vilppulan Kustaa ja Mäkelän Jaska tulevat).

Kustaa. Hyvää iltaa taloon!

Kantola. Hyvää iltaa! Töihinkös miehet on matkalla?

Jaska. Eetu pyysi minua tulemaan, sanoi itse pois menevänsä.

Kustaa. Niin, me lähdemme Eetun kanssa kirkonkylään.

Kantola. No eikös Kustaallekin olisi kotona leipää riittänyt?

Kustaa. Ka, olishan tuota ollut leipää, mutta tarvitseehan sitä särvintäkin… ja rahaa kotona ei välistä näekään pitkiin aikoihin… ja eihän se muutenkaan vanhaa tukkilaista maamyyrän ammatti miellytä.

Eetu. Käykäähän istumaan pojat. Kohta tästä päästään makuullekin…

Leena. Mutta nyt pitää panna kokoon sinun vaatteesi, paremmat tietysti? Ja evästäkin kai tarvitset mukaasi?

Kustaa. Mitäpä sitä eväällä… en minäkään evästä ottanut.

Eetu. Saahan sitä kirkonkylästä rahalla ruokaa.

Kustaa. Saa kyllä.

Eetu. Vaatteet ehditte kyllä aamulla laittaa, menkää vaan nukkumaan.

Leena. No, laitetaan sitten aamulla.

Kantola. Ei ole minusta mieleen koko lähtöhommat.

Kustaa. Mikäs meillä on tehtaalla hätänä, rahaa tienataan kuin roskaa!

Leena. Niin, siellä saattaa ansaita paljonkin. Mennään nyt kamariin, että pojat saavat käydä levolle. Aamulla kyllä sitten ajamme ylös. Tule, Hilma.

(Kantola, Leena ja Hilma menevät).

Kustaa. Eikös sinulla Eetu ole sääli jättää noin kaunista henttua? En minä vaan raahtisi lähteä, jos minulla…

Eetu. Eihän miehen sovi olla niin helläsydäminen. Ja kun ei minua, enemmän kuin sinuakaan, maankyntö miellytä, niin lähteä täytyy.

Kustaa. Niinhän se kyllä on… Eikä suinkaan minuakaan henttu taitaisi pidättää… ei ole minusta paikallaan olijaksi. Reisata maailmalla, kas se on huvini; ehtiihän sitä olla yhdessä kohden, kun maahan kuopataan… Mutta otetaanhan sentään ryypyt, sen asian kunniaksi.

(Ottaa pullon poveltaan).

Eetu. Oikeinko sinä ryypyt varustit!

Kustaa. No se on tuttua, että ei tää poika ilman evästä matkalle lähde. Ei tule suru seuralaiseksi, kun tämä on mukana. (Ryyppää ja antaa pullon Eetulle). Ryyppää pois, ethän sinäkään enää mikään mamman maitosuu ole.

Eetu. Eiköhän tuo mene minultakin? (Ryyppää ja virnistelee suutaan). Ohhoh, olipa se voimakasta, aivan kielen vetää vääräksi.

Kustaa. Niinhän se käy… tottumaton vielä olet. (Jaskalle). Sinulle ei anneta ryyppyä, olet liian nuori.

Jaska. Onkos pyydetty?

Kustaa. Etkä saa, vaikka pyytäisitkin. Parempaan tarpeeseen se tuolla on. (Ryyppää). Toista se sentään on tehtaalla. Siellä on olutta, vaikka aina joisi! Muista sinä, Eetu, että jos pääset vähä niinkun pomoksi, niin elä Kustaata ahdistele, jos hän vähän laskeekin olutta sisäänsä… eläkä liialla työllä kiusaa…

Eetu. Enhän toki, älä pelkää… helpolla sinä saat olla minun puolestani.

Kustaa. Siellä ei tarvitse muuta, kuin tynnyristä vaan valuttaa suuhunsa, kunnes mahanahka on kuin rummunkalvo, hahhahhahaa! Sielläpä tulee olemaan hauskaa! Hih vaan!

Eetu. Mutta ruvetaanpas jo makuulle pojat, aamulla pitää olla varhain pystyssä.

(Nousee ja hankkiutuu, samoin Jaska.)

Kustaa (hankkiutuu levolle hänkin; heittää takkinsa ja laulaa):

        Ja pappa se sanoi, että ostetaan talo
        vaan minä sanoin milläs juodaan
        Ja milläs rahoilla se rengaskorva
        Lamminkoskelta tuodaan.

Laulua kerrattaessa laskee esirippu.

TOINEN NÄYTÖS.

Komeasti kalustettu huone patruunan kotona. Perä- ja sivuovia. Oikealla kirjoituspöytä, jossa on kirjoja: papereita y.m. Paavo ja Liisa siistivät huonetta.

Paavo. Ne vasta oli kestit!.. Oli totta maar! En ole vielä eläessäni niiden vertaista nähnyt. Mahtoi ne maksaa satoja?

Liisa. Vai satoja vaan! Sano toki tuhansia! Niin äärettömän hienot päivälliset ja sitten suuret juomingit samppanjoineen… ilotulitukset ja muut… ne vasta maksaa!

Paavo. Sanos muuta! Mutta kyllä mahtaakin nuori rouva olla tyytyväinen kaikkeen siihen komeuteen, vaikka oliskin kuinka vaativainen… Liekköhän tuo suomalainen, minusta hän on niin ulkolaisen näköinen?

Liisa. Senköverran sinä tiedätkin! Johan kaikki kylän ämmätkin tietävät, että patruuna toi rouvansa Helsingistä.

Paavo. Mutta voihan hän silti olla ulkolainen, onhan Helsingissä…

Liisa. Ei, kyllä hän on suomalainen, olenhan minä hänen kanssaan jo ollut puheissa.

Paavo. Oli mitä oli, mutta suloinen hän on ja ihana, että… sellaista ei moni etsimälläkään löytäisi.

Liisa. Kumma, kuu huoli tuommoisen miehen kuin patruuna…

Paavo. Mikäpäs hänellä olisi vikana…?

Liisa. Hm, tuommoinen sairaloinen vanhan pojan tupukka, tuskin tervettä päivää näkee.

Paavo. Mutta tiedäppäs sinä, Liisa, että raha se on, joka veivaa… sen voimaa ei voi vastustaa. Mikäpä on nuoren rouvan nyt elellessä? Hän on kuin jumalan kukkarossa… ei tarvitse panna niin tikkua ristiin… komentaa vaan toisia… syö, makaa ja huvittelee. Eikös sellainen elämä kelpaa…?

Liisa. Niinpä taitaa olla. Vaan sellaiset ihmiset eivät muusta pitänekään väliä, kunhan vaan on rahaa…

Paavo. Minkälaiset ihmiset? Mitä sinä sillä tarkoitat?

Liisa. Minä olen vaan kuullut vähän kummallisia huhuja nuoresta rouvasta…

Paavo. Huhuja…

Liisa. Niin… olen kuullut kerrottavan, että hän ollut kapakkalaulajattarena Helsingissä. Sellainen ammatti ei ole kunniallista naiselle…

Paavo. Mitäpäs siitä, mutta nyt hän on rouva… ja oikein patronessa.

Liisa. Ja minä olen patronessan kamarineiti.

Paavo. Kamarineiti! Vieläpä mitä… sisäpiika olet — et muuta.

Liisa. Silloin olet sinä renki…

Paavo. Minäpä olen parempi… olen "pitsentti" eli lakeija… se on jotain se!

Patruuna (tulee; hän on vanhahko, kivuloisen näköinen mies). Jaha, onko kukaan käynyt tapaamassa minua tänään, Paavo?

Paavo. Ei, herra patruuna.

Patruuna. Jaha, vai ei ole. Jaha… saatte molemmat mennä. Ei, mene sinä, Liisa, auttamaan rouvaa hänen pukeutuessaan. (Paavo ja Liisa menevät). Jaha, mitäs minulla olikaan tehtävää? Jaha, tosiaankin! (Istuutuu kirjoituspöydän ääreen ja selailee papereita). Jaha, nämä saa työnjohtaja selvitellä, en nyt jaksa… ja eihän se ole ihmekään sellaisten kestien jälestä. Mitähän ystäväni arvelevat? He lienevät tyytyväisiä, sillä parempaa he eivät olisi voineet vaatia… Ja mitähän pitävät he nuoresta rouvastani… oh, hän on kerrassaan hurmaava ja hänellä on niin suloinen ääni… aivan enkelin ääni! Kunhan hänelle vaan ei tulisi ikävä täällä maalla. (Soittaa. Paavo tulee). Jaha, käskeppäs työnjohtaja puheilleni!

Paavo. Hetipaikalla, herra patruuna!

(Menee).

Patruuna. En ole pitkään aikaan joutanut pitämään huolta liikkeestäni… hääpuuhissa kului paljon aikaa ja paljon on sill'aikaa asioita karttunut. Tänne on luultavasti ostettu viljaa… ja sekin on kuulemma viime aikoina kallistunut… Talonpojat tahtoisivat nylkeä aivan tavattomia hintoja ja työnjohtaja ei osaa heidän kanssaan kunnolleen tinkiä… tarvitsisin apulaisen, joka osaisi tehdä kauppoja ja hoitaa liikettä… terveyteni ei salli minun itseni ryhtyä työhön. (Työnjohtaja tulee). Jaha, kas niin, tarvitsee vähän puhella kanssanne.

Työnjohtaja. Pyydän toivotta onni härra patruunalle hään johdosta!

(Kumartaa).

Patruuna. Kiitos! — Tänne oli tuloksemme järjestetty kaunis vastaanotto… kenen toimesta se oli ja kuka oli laittanut kunniaportit?

Työnjohtaja. Kaikki töömeehet laitta… naiset teki köynnös.

Patruuna. Jaha, Jaha… Viekää työväestölle lämpimät kiitokseni omasta ja etenkin rouvani puolesta… hän oli hyvin tyytyväinen vastaanottoon.

Työnjohtaja. Mine ole onnellinen… kaikki töömeehet kiittä…

Patruuna. Onko työväkeä kestitty määräykseni mukaan?

Työnjohtaja. Juu… aivan kuin herra patruuna käske.

Patruuna. Jaha, jaha… Kestittäköön heitä vielä tänään. Saatte antaa lomaa puolelta päivältä ja varastosta saatte ottaa olutta niinpaljon kuin haluatte… tässä on rahaa muihin virvokkeihin. (Antaa lompakostaan setelin). Pitäkää iloa ja laulakaa!

Työnjohtaja. Kaikki töömeehet kiittä härra patruuna. Mutta mine pyytä anteeksi, mine pite anta joku papperi härra patruunalle, anteeksi, kun mine vaiva.

(Antaa papereita patruunalle.)

Patruuna (Silmäilee papereita jonkun aikaa). Jaha, jaha… Kuka nämä on kirjoittanut?

Työnjohtaja. Mine apulainen, Eettu Kanttola…

Patruuna. Jaha, jaha… Erittäin hieno käsiala!… Ja tekö olette tehneet nämä kaupat?

Työnjohtaja. Hän teke kauppa möös… hän osa hyvästi tinkki talonpoika kans…

Patruuna. Jaha, jaha… tämähän on vallan mainiota! Tynnyri rukiita kolmella korilla olutta… ja entäs nämä muut vielä! Sellaisia kauppoja ei tee joka mies. Hän kelpaisi vaikka työnjohtajaksi.

Työnjohtaja. Mutt' hän ei ossa prykkätä olvi…

Patruuna. Tosiaankin niin taitaa olla, mutta hän on tehnyt edullisia kauppoja… hän on nerokas poika. Mikä hänen nimensä taas olikaan?

Työnjohtaja. Eettu Kanttola…

Patruuna. Jaha, jaha… Kantola!… Käskekää tänne tuo Kantola, minä tahdon hänet palkita.

Työnjohtaja. Meinako patruuna teke Kanttola töönjohtaja, mutt' mine sano, ett hän ei ossa prykkätä olvi…

Patruuna. Teidän ei tarvitse pelätä… voinhan minä hänet muutenkin palkita.

Työnjohtaja. Kuten härra patruuna käske.

(Menee).

Patruuna. Minä tarvitsen apulaisen… ja hän on siihen sopiva… olen kiitollinen hänelle ja sen tahdon vielä osoittaa… hänet otan konttoristikseni. (Rouva ja Liisa tulevat; Liisa menee ulos toisesta ovesta. Iloisesti.) Jaha, jaha… No hyvää huomenta, pikku rouvani! Kuinka vietit ensimäisen yösi täällä, Ellen?

Rouva. Erinomaisesti! Nukuin erittäin hyvin.

Patruuna. Jaha, jaha… Se on sangen hauskaa! Toivon, että viihdyt täällä hyvin.

Rouva. Kyllä luulen viihtyväni… onhan täällä kauniit seudut. Tuo tehdas ehkä alussa häiritsee, mutta siihenkin ajan pitkään tottuu… Mutta emmehän me kauan täällä olekaan, vai kuinka, Alfred? Matkustamme ulkomaille, sinunhan täytyy hoitaa terveyttäsi… Ulkomailla on paljon kuuluisia kylpypaikkoja ja siellä kyllä tulet terveeksi…

Patruuna. Niin, niin, mutta emme nyt ainakaan kohta voi matkustaa, emme voi…

Rouva. Miksi emme voisi jo heti? Parempi olisi kuta pikemmin… voithan esimerkiksi myödä tehtaan.

Patruuna. Jaha, jaha… Niin, niin, älähän nyt hermostuta minua…

Rouva (Erikseen). Hermostuuko hän niin vähästä?

Patruuna. Tänne tulee nyt työnjohtajan apulainen, jos et tahdo olla läsnä, niin mene huoneeseesi siksi aikaa.

Rouva. Miksikä niin? Minä tahdon myöskin oppia tuntemaan työväkeä, voinhan minä olla täällä.

Patruuna. Jaha, jaha… No se on tavallaan hyvä… hän on nerokas poika. Otan hänet ehkä konttoristikseni, jos sinä suostut. Kun hänen nyt aluksi pitäisi työskennellä tässä huoneessa ja hän siis tulisi usein olemaan sinun näkyvissäsi, niin en tahdo ottaa häntä, jos hän on sinusta vastenmielinen.

(Eetu tulee sisään.)

Eetu (Kumartaa; kainosti). Patruuna kutsui minua…

Patruuna (Katselee pitkään Eetua). Jaha, jaha… Tekö olette Eetu Kantola?

Eetu. Niin, herra patruuna.

Patruuna. Jaha, jaha… Tahdon esittää teidät rouvalleni! (Rouva kättelee Eetua, joka on aivan hämillään). No, ei pidä kainostella, herra Kantola! Käykää istumaan, tahdon vähän puhua kanssanne.

Rouva (Patruunalle). Minä suostun, voit ottaa tämän nuoren miehen apulaiseksesi. (Erikseen). Tuo sama miellyttävä poika tarjosi minulle kukkavihkon, kun tulimme.

(Istuutuvat).

Patruuna. Te olette tehneet hyviä kauppoja herra Kantola, eikö totta?

Eetu. Niin, olen ostanut jonkunverran viljaa…

Patruuna. Jaha, jaha… Sellainen kaupanteko on minulle hyvin edullista… te olette saaneet viljaa erittäin halvalla, se todistaa teillä olevan kykyä kauppa-asioihin… ja teillä on mainio käsialakin. Minulla on nykyään liian paljon työtä yksinäni ja sitäpaitsi olen jo vanha ja…

Rouva (Erikseen). Liiankin vanha.

Patruuna. … hermostunut. Olen päättänyt nyt ottaa itselleni apulaisen, te lienette siihen toimeen sopiva. Siis otan teidät… saatte tehdä kaupat oman mielenne mukaan ja hoitaa kaikkia muitakin liikeasioitani.

Eetu. Mutta se olisi liian suuri kunnia…

Patruuna. Te sen ansaitsette, jos nimittäin itse haluatte… Enhän minä tietysti voi pakoittaa. Miettikää asiaa… kykyä teillä kyllä on.

Eetu (Iloisena). Minä otan vastaan tarjoomanne toimen ja koetan toimia parhaani mukaan… kiitän samalla luottamuksestanne, herra patruuna.

Patruuna. Jaha, jaha… Ei mitään kiittämistä, ansionne vaan täten palkitsen. Nyt aluksi saatte työskennellä tässä huoneessa, kunnes saamme rakennetuksi erityisen konttorihuoneuston.

Rouva. Mutta sehän on tarpeetonta… uuden rakentaminen tuottaisi sinulle vaan turhaa huolta… onhan meillä kylliksi huoneita, tämä huone voi aivan hyvin olla konttoorihuoneena.

Patruuna. Minusta on aivan yhdentekevää, kuten vaan tahdot… ja mitä te siihen sanotte, herra Kantola?

Eetu. Kuten vaan herra patruuna tahtoo.

Rouva. Toivotan teille onnea alkavassa toimessanne ja toivon, että hyvin siinä viihdytte.

(Patruuna soittaa, Paavo tulee).

Eetu. Nyt saan ehkä mennä…?

Patruuna. Ei, ei, istukaa, että saamme juoda onneksenne. Tuo kaksi pulloa parasta viiniä, Paavo, ja lasit!

Paavo. Kuten käskette, herra patruuna.

(Menee).

Patruuna. Viinivarastoni on oivallinen, vai mitä arvelet, Ellen?

Rouva. Kyllä todellakin! Eilen illalla join tokaieria, se oli parasta, mitä koskaan olen maistanut… kyllä tekin pidätte siitä, herra Kantola.

Eetu. En ole koskaan maistanut viiniä…

Rouva. Mitä! Ettekö ole koskaan maistaneet viiniä?

Patruuna. Se ei ole ihme, täällä maalla on paljon sellaisia.

Rouva (Erikseen). Siis vielä aivan viaton! (Ääneen). Silloin ette vielä ole nauttineet elämästä… Mitä olisi minun elämäni ilman viiniä?

(Paavo tuo tarjottimella kaksi pulloa ja lasit).

Paavo. Täällä on herra Virtala, hän tahtoisi tavata herra patruunaa.

Patruuna. Jaha, jaha… Siis lisää seuraa. Käske hänet sisään.

(Paavo menee).

Rouva. Kuka hän on? Tunnenko minä hänet?

Patruuna. Kauppias Virtala, etkö muista? Hän oli täällä eilen illalla.

(Virtala tulee).

Virtala. Anteeksi, taisin tulla sopimattomaan aikaan?

Patruuna. Jaha, jaha… Ei suinkaan, ei suinkaan… olkaa hyvä ja käykää istumaan… tämä nuori herra on konttoristini Kantola ja rouvani te jo tunnette.

Virtala. Minulla oli onni tulla esitellyksi rouvalle eilen illalla. Vielä kerran kiitän hauskasta illasta…

Patruuna (Kaataa lasiin). Juokaamme malja apulaiseni onneksi! Toivon, että aina voisin olla teihin tyytyväinen. (Toiset ottaa lasinsa, paitsi Eetu). No, ettekö tahdo kilistää?

Eetu (Epäröiden). Mutta…

Rouva (Houkuttelevasti). Mutta tämähän on vaan viatonta viiniä, ottakaa minä pyydän.

Virtala. Niin, eihän tämä vaarallista ole.

(Eetu ottaa lasinsa).

Rouva. Tämä on erinomaista! (Kaikki kilistävät Eetun kanssa ja juovat). Kas niin, nyt teitte mielikseni, herra Kantola. Mutta juokaamme vielä meidänkin onneksemme!

(Täyttää uudelleen lasit, juovat).

Virtala. Sinä olet onnistunut saamaan mainiota tokaieria, olet luultavasti suoraan tuottanut ulkomailta?

Patruuna. Jaha, jaha… Juu minulla on hyvin varustettu viinikellari.

Virtala. Kieltämättä oivallinen. Mutta minulla olisi eräs tärkeä asia, voisinko saada puhua kahdenkesken?

Patruuna. Jaha, jaha… Voimmehan siirtyä toiseen huoneeseen.

(Menee Virtalan kanssa).

Rouva: No miltäs viini tuntuu ensikerralla?

Eetu. Kyllä tämä on hyvää. (Rouva täyttää taas lasit).

Rouva. Teidän pitää saada enemmän viiniä… se on terveellistä. Maljanne, herra Kantola! (Juovat). Olkaamme ystäviä… jos minulle tulee täällä ikävä, niin keksikää te jotain huvia, niinhän, herra Kantola!

Eetu. Kyllähän maallakin huvia löytyy, metsästysretkiä, veneretkiä…

Rouva Niin tosiaankin, te saatte järjestää jonkun retken… ehdotan heti herroille jotain huvia…

(Menee samasta ovesta kuin edellisetkin).

Eetu. Isä oli oikeassa! Täällä on viettelyksiä… Noin kaunista viettelijää ei voi vastustaa… eikähän minun olisi sopinutkaan kieltää… Olen nyt heidän palveluksessaan.

Esirippu laskee.

KOLMAS NÄYTÖS.

Näyttämö sama kuin edellisessä. Patruuna istuu lepotuolissa aamutakkiin pukeutuneena.

Patruuna (Surullisena). Voi minua onnetonta miesparkaa… hän ei rakasta minua, sen olen monesti huomannut. Hän tuli puolisokseni vaan rahojen tähden, luuli pääsevänsä ulkomaille… Mutta lääkäri kielsi minua matkustamasta, sanoi matkan vaan enemmän rasittavan pilaantuneita hermojani… silloin hän rupesi julkeasti minua soimaan, hän, josta alussa uskoin ainoastaan hyvää! Minun olisi pitänyt noudattaa tuon uskomattoman naisen oikkuja, mutta minä rakastin enemmän henkeäni… ja siitä hän ei pitänyt… nyt hän halveksii minua… ei välitä vähääkään minusta! Olihan se erehdys minultakin, miksi menin vanhana naimisiin. Mutta myöhäistä on nyt katuminen… olen mennyttä miestä!

(Eetu tulee; on muodinmukaisesi puettu).

Eetu. Hyvää huomenta, herra patruuna!

Patruuna. Jaha, jaha… huomenta, huomenta, poikaseni!

Eetu. Te olette niin sairaannäköinen, ettekö ole nukkunut?

Patruuna. En poikaseni, minä en saa unta. Hermoni ovat liiaksi rasittuneet… suurimman osan yötä istuin tuossa lepotuolissa… minulla on raskaita suruja poikani.

(Nousee tuolista).

Eetu. Teidän pitäisi koettaa unhottaa surut ja olla iloisempi…

Patruuna (Katkerasti). Niin, jos voisin. Ette tiedä, poikani, mikä mieltäni painaa. (Painaa kädellään rintaansa). Ah, taas tuntuu tuossa niin pahalta, voih!

(Alkaa horjua).

Eetu. Mikä teille tuli, herra patruuna? Minä kutsun rouvan…

(Saattaa patruunan tuolille).

Patruuna. Ei, antakaa olla! Hän vielä makaa… ah tätä tuskaa…

Eetu. Ehkä on parasta, että menette vuoteeseenne, minä saatan.

Patruuna. Jaha, jaha… Niin ehkä on parasta, että menen lepäämään… kyllä minä jaksan mennä yksinäni, ryhtykää vaan työhönne, poikani! (Erikseen). Minulla on sentään uskollinen palvelija, ainoa, johon voin luottaa.

(Menee hiljalleen).

Eetu (Istuutuu kirjoituspöydän ääreen). Ei ole ukosta enää eläjäksi, vaan mitäpäs minä siitä! Mitäs tässä turhaa surkuttelee… (Rupeaa kirjoittamaan). On tämä sentään toista, kuin maankyntö, en enää kotiin lähtisi mistään hinnasta. Patruuna on minulle hyvä mies ja rouva onkin kuin itse enkeli… minulla on kerrassaan herraspäivät! Se oli onnen potkaus se ensimäinen viljakauppa, patruuna ihastui siitä ikihyväksi. Nyt on jo tehty sellaisia kauppoja paljon ja aikatavalla petetty talonpojantolvanoita… onhan patruuna tosin viimeaikoina käskenyt maksaa vähän paremmin, sanoi liian petoksen tuntoaan vaivaavan… Mutta minun tuntoani ei vähääkään vaivaa, vaikka maksankin vähemmän ja pistän loput omaan taskuuni… hyvä palkka vielä lisäksi, mikäs tässä on rikkaaksi tullessa! Viiniä saa kellarista ja olutta, mutta eihän sitä viitsi enää juodakaan…

(Liisa tulee).

Liisa. Oliko patruuna täällä istumassa, kun herra tuli?

Eetu. Eihän se sinulle kuulu!

Liisa. Mutta minun pitää mennä auttamaan rouvaa hänen pukeutuessaan…

Eetu. No se ei taas minulle kuulu.

Liisa (Erikseen). Mokomakin tässä vielä ylpeilee! Entinen torpanpoika!

Eetu. Mitä sinä vielä mutiset?

Liisa. Enpähän juuri mitään. (Menee rouvan huoneen ovelle). Ah, johan rouva onkin pukeutunut! (Rouva tulee). Rouvan olisi pitänyt soittaa, olisinhan minä tullut auttamaan.

Rouva (Nauraen). Olenko minä sitten mikä nukke, etten milloinkaan saa itse päälleni?

Liisa. Ei, mutta…

Rouva. Menehän nyt, en tarvitse tällä kertaa apuasi.

(Liisa menee).

Rouva (Menee Eetun luo). Hyvää huomenta, herra Kantola! (Tervehtii). Tiedättekö, että minulla on niin hirveän ikävä… pian kuolen täällä maaelämän hiljaisuudessa… En päässyt ulkomaillekaan, vaikka mieheni ensin lupasi.

Eetu. Mutta hänhän on sairas… hän ei saa matkustaa…

Rouva. Hän vaan teeskentelee, ilkiö… hän ei tahdo kuulla pyyntöjäni…

Eetu. Lääkärihän on kieltänyt…

Rouva. Olisihan hän yhtähyvin voinut käskeäkin. En minä vaan viihdy täälläkään… Toista olisi jossain suuressa kylpypaikassa ulkomailla… siellä olisi elämää… Ja tekin kerran lupasitte minulle, herra Kantola, tehdä täällä oloni hauskaksi, lupasitte toimittaa huvia.

Eetu. Olenhan minä koettanut parhaani mukaan, olen puuhannut monta huvitilaisuutta.

Rouva. Sitä en todellakaan voi kieltää, mutta mitä seuraa niissä on? En voi kärsiä noita vakavia maanviljelijöitä ja kauppioita, aina vaan ovat samallaisia nahjuksia… ja sairas mieheni…

Eetu. Enhän minä sille voi mitään. Ja jos heitä ei olisi, niin silloin ei olisi sitäkään seuraa.

Rouva. Mutta voisimmehan me huvitella — kahden. Se olisi minusta paljon hauskempaa.

Eetu. Eihän se olisi sopivaa…

Rouva. Te olette yhä vieläkin niin hirveän kaino, te ette vielä tiedä miten suuressa maailmassa eletään.

Eetu. Enhän minä luule enää niin kainokaan olevani…

Rouva. Kyllä olette, mutta teidän pitää nauttia enemmän viiniä… Oletteko tänä aamuna saaneet ollenkaan?

Eetu. En, tulin vast'ikään.

Rouva. Mutta teidän täytyy saada, se tekee rohkeammaksi, se poistaa kokonaan kainouden… Viiniin tahdon minäkin unhottaa ikäväni… unhottaa kaikki! (Soittaa; Paavo tulee). Tuo viiniä Paavo, kaksi putelia ja parasta, ymmärrätkö? (Paavo epäröi). Etkö aijo totella minua!

(Paavo menee.)

Eetu. Mutta jos patruuna tulee?

Rouva. Patruuna! Hänestä emme välitä vähääkään! Juomme kahden… ja pois kainous!

Eetu. Tyyntykää, tyyntykää hyvä rouva!

(Paavo tuo tarjottimella kaksi pulloa ja kaksi lasia).

Rouva. Entäs kolmas lasi?

Paavo. Kenelle?

Rouva. Patruunalle tietysti!

Paavo. Tuon hetipaikalla.

(Menee).

Rouva (Erikseen). En tahdo, että palvelijat vielä tietäisivät. (Ääneen). Miehenihän vielä makaa…

Eetu. Hän oli lepotuolissa istumassa, kun tulin, sanoi menevänsä lepäämään… hän oli hyvin sairaannäköinen.

(Paavo tuo lasin.)

Rouva. Nyt saat olla rauhassa. (Paavo menee). Kas niin! nyt on meillä viiniä. (Istuutuu Eetun viereen ja täyttää lasit). Katsokaas, kuinka kirkkaasti se helmeilee! Aivan kuin kristalli… maljanne, herra Kantola! (Juovat). Tämä rohkaisee, lämmittää ja innostaa!

(Täyttää uudelleen lasit).

Eetu. Minulla on vielä paljon tärkeitä töitä… minun ei nyt…

Rouva. Mutta minä pyydän, minä käsken! Juokaa, antakaa töiden olla!

(Antaa lasin Eetun käteen, juovat).

Eetu. Mutta nyt pitää minun kirjoittaa.

(Yrittää kirjottaa).

Rouva. Te ette saa nyt kirjoittaa! (Ottaa kynän pois hänen kädestään). Teidän täytyy pitää minulle seuraa.

(Antaa taas viiniä Eetulle).

Eetu. Te olette niin äärettömän hyvä, rouva! (Kuuluu askelia). Ah, joku tulee, poistukaa rouva, poistukaa, ettei mitään epäiltäisi!

(Rouva menee huoneeseensa; Kantola tulee).

Eetu (Erikseen). Peijakas!

Kantola. Hyvää päivää, poikani!

Eetu (Ynseästi). Päivää.

Kantola. Oletko kokonaan unhottanut meidät, kun et ole tullut käymään kotona? Kohta on puoli vuotta kulunut, kun viimeksi kävit… äitisi on heikkona sairaana, ja Hilma… hänen laitansa on surkuteltava…

Eetu. Eihän minulla ole aikaa.

Kantola. Hilma on tullut niin kummalliseksi… hän istuu tuntikaudet ja tuijottaa vaan eteensä… luulen, että hän on vähän mielenviassa. Ja se on sinun syysi…

Eetu. Kuinka niin?

Kantola. Vieläkö kysyt… etkä ole tietävinäsi, mitä olet tehnyt hänelle… Tyttöraukka unissaankin puhelee lapsesta.

Eetu. Lapsesta? Mitäs se minulle kuuluu!

Eetu. Se kuuluu sinulle! Sinä olet hänet vietellyt. Tule heti kotiin… hän voisi pelastua hulluksi tulemasta…

Eetu. Se on vale! Minä en ole missään tekemisissä hänen kanssaan, enkä voi nyt tulla kotiin sillä minulla on paljon työtä…

Kantola. Poikani, sinä olet väärällä tiellä… olen kuullut sinusta huonoja uutisia… sinä olet ruvennut juomaan ja nytkin on pöydälläsi pulloja…

Eetu. Juon ainoastaan viiniä, sitä tarvitsee virkistykseksi näin rasittavassa työssä.

Kantola. Onhan sinulla ollut seuraakin..

Eetu. Niin, juomme tavallisesti patruunan kanssa.

Kantola. Palaja väärältä tieltä poikani ennenkuin se on myöhäistä… kuule isäsi varoittavaa ääntä…

Eetu (Suuttuneena). Eikö teillä ole muuta asiaa?

Kantola. Tee parannus poikani, muista velvollisuutesi Hilmaa kohtaan, tule kanssani kotiin…

Eetu. Se on mahdotonta! Ja sitäpaitsi minulla on nyt kiire, patruuna voi tulla minä hetkenä hyvänsä; hän ei pidä siitä, että täällä käy vieraita…

Kantola. Älä hylkää, poikani, isäraukkasi varoittavaa ääntä…

Eetu (Vihaisesti). Ah, te kiusaatte minua ja häiritsette työtäni… poistukaa!

Kantola. Onko sinulla sydäntä ajaa pois isäsi, kun hän tahtoo neuvoa sinua?

Eetu (Kiihtyneenä). Menkää, menkää!

Kantola. Minä menen… tuskin tulen enää toiste sinua varoittamaan. Mutta muista, poikani, kerran joudut tilille sydämettömyydestäsi! Hyvästi, poikani…

(Menee).

Eetu. Kaikkiin tässä vielä pitää joutua! Olisikohan todellakin niin hullusti Hilman kanssa?… Mutta mitäpäs minä siitä… häntä ei kumminkaan uskota. Voihan Vilppulan Kustaa ottaa hänet… sille pojalle kyllä kelpaa, kun vielä vähän maksan. (Soittaa. Paavo tulee). Muista Paavo, että pidät huolen sisääntulijoista, muista, että tuollaisia ei saa laskea.

Paavo. Mutta hänhän oli herran…

Eetu. Vaiti! Sellaisia ei saa laskea! Mene! (Paavo menee). En tahdo enää olla heidän kanssaan missään tekemisissä. Miltä se nyt näyttäisi, jos minä, herra, ottaisin Hilman? Ei, siitä ei tule mitään… täytyy antaa suora tieto hänelle. Saakeli kumminkin!…

(Rouva tulee).

Rouva. Joko se meni?

Eetu. Jo.

Rouva. Kuka se oli?

Eetu. Eräs kylänukko… olisi myynyt viljaa…

Rouva. He vähän häiritsivät meitä, nyt juomme uudelleen… Miksi te olette niin hämillänne herra Kantola?

Eetu. Minäkö? En ollenkaan…

Rouva. Olette levoton, sen huomaan… mutta viini poistaa levottomuuden!

(Kaataa lasiin).

Eetu (Erikseen). Nyt on viini hyvään tarpeeseen, se todellakin poistaa levottomuuden.

(Juovat).

Rouva. On sentään hyvä, että mieheni viinikellari on niin hyvin varustettu, vaikka hän itse ei siitä paljonkaan välitä… Mutta voimmehan me sensijaan nauttia siitä, kyllä hän toista hankkii, kun entinen loppuu…

Eetu (Innostuneena). Te olette niin hyvä minua kohtaan, rouva…

Rouva. Miksi rouva! Sanokaa minua Elleniksi, sinutelkaa minua!

Eetu. Mutta minähän olen palvelijanne…

Rouva. Se ei tee mitään; minun silmissäni ette ole palvelija… siis "sinunmaljat"! (Juovat). Sinä olet niin kaunis, Eetu!

Eetu. Ja sinä olet aivan hurmaava, Ellen!

Rouva. Minä rakastan… minä jumaloin sinua, suutele minua, Eetu! (Painaa päätään Eetun rintaa vastaan). Sinä olet niin kaunis! Suutele minua!

(Eetu suutelee; samassa näkyy patruuna huoneensa ovella, hän yrittää mennä heidän luokseen, mutta alkaa horjua.)

Patruuna (hurjasti). Jaha, jaha… Hänkin! Oo, te olette kaikki kurjia pettureita! (Pitelee kädellään rintaansa). Oh, minä en jaksa… voi teitä, petturit!

(Horjuu tuolille; rouva ja Eetu hypähtävät pelästyneinä ylös).

Eetu. Patruuna!

Rouva. Herra Jumala! Mieheni!

Patruuna. Te konnat, tahdotte murhata minut! Ai, kun koskee tuohon…

Rouva. Minä saatan sinut vuoteeseesi… tarvitset lepoa.

(Menee patruunan luo).

Patruuna. Älä koske minuun kurjilla käsilläsi, sinä uskoton nainen… oh, tuntuu niin pahalta, minä kuolen…

Eetu. Teidän täytyy mennä vuoteeseen!

(Taluttaa patruunan pois).

Rouva. Herra Jumala! Hänellä on vaarallinen kohtaus! Paavo, Paavo! (Paavo tulee). Juokse pian hakemaan lääkäriä, patruuna on vaarallisesti sairastunut, mene pian!

(Paavo menee).

Eetu (Tulee patruunan huoneesta). Hän on aivan tunnoton, täytyy saada lääkäri!

Paavo (Tulee). Herra tohtori tulee juuri… hän oli tulossa patruunaa katsomaan.

(Lääkäri tulee).

Rouva. Pian, pian, herra tohtori! Mieheni on vaarallisesti sairaana…

Lääkäri. Onko hän taaskin saanut kohtauksen?

Rouva. On… erittäin vaikea kohtaus.

(Menevät patruunan huoneeseen).

Paavo. Sattuipa tohtori parhaiksi joutumaan… patruuna joi ehkä liiaksi…

(Katsoo viinilaseja; Liisa tulee).

Liisa. Mitä sinä niitä tutkit…

Paavo. Patruuna on vaarallisesti sairaana… arvasinhan minä… kolmatta lasia ei käytetty!

Liisa. Mitä sinä nyt höpiset?

Paavo. Rouva on juonut konttoristin kanssa…

Liisa. No jo nyt jotain! On siinäkin rouva! (Kuuntelee patruunan oven takana). Sieltä kuuluu korinaa!

Paavo. Tule pois, jos avaavat oven, niin huomaavat että kuuntelet.

(Lääkäri, rouva ja Eetu tulevat, Liisa ja Paavo menevät.)

Lääkäri. Tämän kyllä tiesin jo edeltäpäin, mutta en aavistanut, että se niin pian tapahtuisi… (Rouva on itkevinään). Niin, halvaus on tapahtunut, sille ei voi enää mitään. Minun täytyy mennä toisen sairaan luo. Hyvästi, koettakaa lohduttaa itseänne!

(Menee).

Rouva. Hän on kuollut!

(Menee huoneeseensa).

Eetu (Istuu kirjoituspöydän ääreen, soittaa. Paavo tulee). Käske tänne Kustaa Vilppula, ilmoita samalla työmiehille että patruuna on kuollut. (Paavo menee). Minun täytyy esittää Kustaalle tärkeä asia, jos hän suostuisi ottamaan Hilman, niin saisin hänestä olla rauhassa… Tässä pääsee vielä kukaties patruunaksi… eihän minun mitenkään sovi häntä ottaa… Patruuna on nyt poissa… mutta mitäpäs minä sitä surkeilen…

(Kustaa tulee, on hiukan humalassa).

Kustaa (Hyräilee). Ja pappa se sanoi, että ostetaan talo…

Eetu. Älä nyt turhia renkuta, minulla on sinulle tärkeätä asiaa…

Kustaa. Mikäs hälinä täällä talossa nousi niin äkkiä?

Eetu. Patruuna on kuollut.

Kustaa. Vai kuollut… älähän peijakas… no, johan tuo joutikin. Sinä olet siis herra tässä talossa.

Eetu. En nyt jouda pilapuheisiin… tahdon esittää sinulle erään asian.

Kustaa. Anna kuulua…

Eetu. Sinähän haluaisit akan itsellesi.

Kustaa: Kyllä se mukiin menisi…

Eetu. Voisit ottaa meidän Hilman'… hänen laitansa on vähän pahoin päin, mutta ethän sinä siitä välitä… ymmärräthän… kyllä minä maksan.

Kustaa. Älä sinä saakeli minua sentään niin hupsuna pidä…

Eetu. Mitä sinä tarkoitat?

Kustaa. Enhän minä sentään hullua tyttöä huoli… en peijakas, en huoli.

Eetu. Eihän Hilma mikään hullu ole…

Kustaa. Kuului tulleen hulluksi, niin puhuivat… Ja pappa se sanoi, että ostetaan…

Eetu. Mene hiiteen siitä renkuttelemasta!

Kustaa. Kyllähän tästä päästään! (Mennessään). Ja pappa se sanoi, että…

Eetu. Oliskohan Hilma todellakin mielenviassa? Olkoon! Minkäpäs minä sille mahdan. En tahdo olla missään tekemisissä heidän kanssaan… parasta on matkustaa etemmäksi maailmalle, ettei joudu mihinkään selkkauksiin.

(Rouva tulee huoneestaan).

Rouva. Nyt ei ole miehestäni enää vastusta! Nyt voimme matkustaa kahden kesken ulkomaille, Eetu! Järjestämme pian asiat… miehelläni ei ole sukulaisia, eikä muita perillisiä, minä saan kaikki… Lähdethän kanssani, Eetu?

Eetu. Mielelläni, rakas Ellen, en minäkään viihdy enää täällä kolkossa Suomessa. (Erikseen). Ja minulla on syytä matkustaa.

Rouva. Siis pois täältä hiljaisuudesta suureen maailmaan… nauttimaan elämästä.

(Hilma tulee sisään mielipuolen tavoin Paavon vastuksista huolimatta; hänen hiuksensa on hajallaan ja pukunsa epäjärjestyksessä).

Hilma. Missä on patruuna? Hän on ryöstänyt Eetuni… antakaa hänet pois… antakaa!

Eetu. Vie pois, Paavo, tuo hullu nainen! Mitä hänellä on täällä tekemistä!

    (Paavo kulettaa Hilman pois, joka mennessään yhä
    toistaa sanojaan ja vaikeroi.)

Rouva. Huh, tuota kauheaa! Pelästyin hirveästi! Kuka hän oli? Tunsitko hänet?

Eetu. En tuntenut. Hän oli kai joku mielipuoli… (Erikseen, tuskaisena). Hän oli niin hirveän näköinen. Uh! En tahdo toiste häntä nähdä… Pois täältä… pois… pois…

Loppu.