The Project Gutenberg eBook of Puhe kunniaseppeleestä, by Demosthenes

      Esipuhe.
   I. Historiallinen johdanto y.m.
  II. Puhe kunniaseppeleestä.
III. Suomentajan selityksiä.

Kuunnellessani Tübingenin yliopistossa talvikautena 1909/10 professori tri Wilhelm Smidin luentoja, jotka m.m. koskettelivat Demostheneen pitämää puhetta kunniaseppeleestä ("Erklärung v. Demosthenes' Kranzrede"), heräsi minussa ajatus, että tämä merkkiteos olisi liitettävä myöskin suomalaiseen kirjallisuuteen. Sillä tietääkseni tuota puhetta suomeksi ei ole muuta ilmestynyt, kuin muutamia tri K.S. Laurilan julkaisemia pieniä otteita: §§ 8-17; 297-324 ("Kuuluisia puhujia ja puheita" II s. 27-38, 1914). Ajatustani toteuttamaan ryhdyin jo Tübingenissä, mutta tämä työni on keskeytynyt monien muiden tehtävien tähden.

Työssäni on minulla ollut käytettävinäni seuraavat painokset johdantoineen, selityksineen: Friedrich Blassin toimittama v. 1890, Anton Stitzin, 1898 sekä Anton Westermann—Emil Rosenbergin, 1903, mitä viimeksi ilmestynyttä painosta tekstiin nähden olen suomennoksessani seurannut. Myöskin on ollut välttämätöntä tutustua Aiskhineen puheeseen Ktesiphonia vastaan, mikä aiheutti Demostheneen kyseenalaisen puheen. A. Weidnerin v. 1878 toimittama painos johdantoineen, selityksineen on minulla tässä suhteessa ollut oppaanani.

Paitsi ylläolevia lähteitä sekä omia mainituissa luentotilaisuuksissa tekemiäni muistoonpanoja ja saamiani vaikutelmia, ovat apuneuvojani olleet Jacobs—Oberbreyerin ("Universal-Bibliothek") ja Westermann—Uhlen ("Langenscheidsche Bibliothek") tunnetut saksankiel. käännökset johdantoineen, selityksineen, muuta mainitsematta.

Tehdäkseni tämän julkaisun niin yleistajuiseksi kuin mahdollista, olen johdannossani koettanut lukijaa tutustuttaa niihin historiallisiin oloihin ja yleiseen tilanteeseen, jotka edellyttivät ja aiheuttivat Demostheneen esiintymisen. Useimmat hänen mainitsemansa palkkain ja henkilöiden nimet tulevat esityksessäni jo esille. Tuo murroskausi Kreikan historiassa sekä perehtyminen silloin vallitseviin puolueisiin ja niiden edustajiin on meillekin monessa suhteessa opettavaista. Myöskin alustava yleissilmäys Demostheneen kyseenalaisen puheen sisällykseen sekä vertaileva katsaus hänen ja hänen kilpailijansa puhujaluonteeseen ynnä muu selostus, mikä tuota aikanaan niin kuuluisaa "turnausta" jotenkuten valaisee, lienee paikallaan. Itse tekstiin liittyvät asiaselitykset, jotka tavataan yhdessä jaksossa kirjan lopussa, olen koettanut supistaa mitä vähimpään, välttämättömimpään. Paikallaan olevat numerot viittaavat niihin. Suomennoksessa on niin paljon kuin mahdollista tahdottu säilyttää Demostheneelle ominaista puhesävyä, tarkkaa yhdenmukaisuutta alkukielen kanssa ynnä selvyyttä. Tämän ohessa myöskin suomenkielen vaatimuksia, sujuvaa, luontaista kielenkäyttöä on tarkasti koetettu aina silmällä pitää.

Noin puolitoista vuosisataa oli siitä kulunut, kun Kreikan pieni kansa ihmeellisellä voittoisalla taistellullaan oli torjunut Persian jättiläisvallan hyökkäykset ja samalla pelastanut itselleen vapauden ja uudet kehitysmahdollisuudet tulevaan sivistyselämäänsä. Vuosituhansien takaa tuo taistelu vielä tänäänkin herättää samaa ihailua, ja me näemme siinä rohkaisevan ihanteen, mitä kansa heikoillakin voimilla voi saada aikaan, kun sitä elähyttää uhrautuva, palava isänmaanrakkaus, korkealle kohonneen, monipuolisen sivistyksen valveuttama tietoisuus kansalaisvelvollisuuksista sekä ennen muuta elävä vapaudentunne, jonka vaikutuksesta kansalaisten elpynyt itsetajunta, urhoollisuus, sitkeys ja tarmo saavat ennen aavistamattoman voiman.

Mutta toiselta puolen tarkastaessamme Kreikan kansan historiallisia vaiheita tämän valtavan voimainponnistuksen jälkeen tunnemme mielessämme monessa suhteessa pettymystä. Tosin meidän edelleen täytyy ihmetellä niitä lukuisia unhottumattomia saavutuksia, jotka kansan luova nero sisäisestä olemuksestaan kaikilla sivistyselämän eri aloilla toi ilmi, siinä määrässä, että on ollut syytä tunnustaa muinaiskreikkalaisten määränneen "totuuden ja kauneuden lait kaikille ajoille ja kaikille kansoille". Mutta näiden loistavien ominaisuuksien ohella on huomattavissa heikkouksia, jotka ratkaisevasti vaikuttivat onnettomalla tavalla kansan tulevaisuuteen. Kreikkalaisten yhteiskansallinen tietoisuus ei koskaan päässyt selvään tajuntaan, vaan pysyi heikkona, mistä sitten ajan pitkään koitui turmio: kansallisen itsenäisyyden häviö. Nuo eri heimojen muodostamat pienet kaupunki-yhteiskunnat olivat kyllä omiaan huippuunsa itsenäisesti kehittämään erikoisia yksilöllisiä taipumuksia, mutta samalla ne myöskin hajoittivat kaiken yhteistunteen: kukin ahersi ja toimi vain omien tarkoitusperiensä toteuttamiseksi. Tämä taas lakkaamatta johti sisäisiin eripuraisuuksiin ja riitoihin, valta-aseman tavoitteluun ja kansalaissotiin, jolloin omanvoitonpyynti sekä keskinäinen kateus ja viha tekivät ihmiset sokeiksi yhteishyvän vaatimuksille. Näin tietysti muodostui otollinen maaperä ulkoa tulevan vallanpyytäjän heidän asioihinsa sekautua. Tällainen oli yleinen tilanne, kun Makedonian kuningas Philippos II (382-336) astui kreikkalaisten heimojen muodostamalle näyttämölle.

Tämä mies, Makedonian suuruuden perustaja, oli nuorena ollessaan panttivankina Theebassa perehtynyt kreikkalaiseen sivistykseen ja sitä hän kaikin tavoin hallitsijaksi tultuaan koetti istuttaa myöskin kansaansa. Samalla hän itsekin läheltä oli nähnyt kreikkalaisen elämän varjopuolet, ja niin hänessä vähitellen heräsivät nuo suurensuuntaiset tulevaisuuden suunnitelmat, liittää yhteen kaikki kreikkalaiset heimot ja näiden avulla sitten ryhtyä mahtavaan kostoretkeen Persian suurkuningasta vastaan. Saatuansa valtakuntansa sisällisen järjestyksen ja rajat turvatuiksi sekä "makedonialaisen falanginsa" kuntoon, Philippos aluksi valloitti Makedonian ja Thraakian rantamailla olevia kreikkalaisia kaupunkeja ja siirtokuntia. Pian hän sai aiheen sekautua myöskin varsinaisen Kreikan asioihin. Thessalian aleuadit näet kutsuivat hänet avukseen phokilaisia vastaan. Voitettuaan heidät Philippos oli valmis tunkeutumaan Keski-Kreikkaan, mutta ateenalaiset, jotka jo ennen olivat hänen kanssaan sotatilassa, estivät hänet siitä.

Philippoksen valloituspuuhat olivat täten välttämättä johtaneet siihen, että hänen ja ateenalaisten välit rikkoutuivat. Kuningas, joka ei tahtonut Kreikan valtioita perinpohjin kukistaa, eikä heidän kansallistuntoaan kipeästi loukata, oli valmis, päästäkseen tarkoitustensa perille, suuriinkin myönnytyksiin. Kun lähetystöt molemmin puolin olivat keskusteluja välittäneet, saatiin rauha hänen ja ateenalaisten kesken toimeen joksikin aikaa. Mutta tämä ei kuitenkaan ollut pitkällinen Philippoksen jatkuvien valloituspuuhien tähden. Hän sai uudestaan theebalaisten kutsusta aiheen ryhtyä phokilaisia vastaan n.s. "pyhään sotaan", koska heitä syytettiin siitä, että olivat anastaneet Delphoin temppelin pyhää maata. Lyötyään nämät Philippos pääsi heidän sijalleen amphiktyonineuvoston jäseneksi (346) ja siis voi tehokkaasti siitä lähtien ottaa osaa kreikkalaisten heimojen välisiä asioita koskeviin neuvotteluihin. Niinpä häntä piankin taas kehoitettiin rankaisemaan Lokris-maakunnassa olevan Amphissan asukkaita samasta syystä kuin muka phokilaisia. Philippos hävitti mainitun kaupungin, mutta ei tyytynyt vielä tähän, vaan otti haltuunsa myöskin Elateian, Keski-Kreikan avaimen. Tämä aiheutti uudestaan sodan ateenalaisten kanssa. Näiden onnistui silloin liittoonsa yhdyttää myöskin theebalaiset, torjuakseen hänen kreikkalaisten — eikä suinkaan vähimmässä määrässä ateenalaisten — vapautta uhkaavia hankkeitaan. Mutta onni ei ollut suotuisa. Philippos voitti liittolaiset ratkaisevasti Khaironeian luona (338), missä tuhansien kaatuneiden kera myöskin Kreikan vapaus ainaiseksi kätkettiin hautaansa. Kaksituhatta ateenalaista sotavankia kuningas jalomielisesti päästi menemään kotiin.

Tämän jälkeen Kreikan valtiot sopivat Philippoksen kanssa ja valitsivat hänet ylipäällikökseen Persiaa vastaan aloitettavaan sotaan, mutta kesken varustustöitään Philippos kaatui murhaajan kädestä.

Sen vaaran lähetessä, minkä Philippoksen puolelta olemme nähneet uhkaavan ateenalaisten vapautta ja itsenäisyyttä, Ateenan johtavien miesten mielestä erilaiset toisistaan poikkeavat menettelytavat olivat mahdollisia. Nämä pukeutuivat varsinkin seuraavaan kahteen periaatteiltaan jyrkästi eroavaan muotoon: joko tuli tyyneesti tunnustaa Makedonian kasvava valta-asema ja toiselta puolen oikein oivaltaa kaikkien silloisten Kreikan valtioiden sisäinen ja keskinäinen rikkinäisyys sekä käyttää kaikki tarjona olevat voimat Ateenan sisäiseksi kehittämiseksi ja kohottamiseksi sekä lopullisesti yhdessä Philippoksen kanssa ryhtyä taisteluun persialaisia vastaan; taikka tuli tinkimättä huolehtia ateenalaisten kaikkia helleenein heimoja käsittävästä valta-asemasta, ryhtyä kostosotaan Makedoniaa vastaan ja ensi sijassa tehdä tyhjäksi se eri valtioita koskeva liittosopimus, jossa Philippoksella oli päätösvalta, ja vahvistaa muista eristetyn Ateenan vastustuskykyä, tekemällä uusia liittoja, sekä vihdoin uskaltaa ratkaiseva taistelu ylivoimaisen vihollisen kanssa.

Edellistä mukautumispuoluetta edustivat Eubulos, Phokion, Philokrates ja ennen muita Aiskhines; jälkimmäisen, vastustuspuolueen johtajat taas olivat Hypereides, Lykurgos sekä kaikista innokkain Demosthenes.

Demosthenes (384-322) oli tulisella intohimolla ja horjumattomalla vakaumuksella antautunut puolustamaan isänmaansa itsenäisyyttä ja vapautta, käyttäen tässä apunaan verrattoman puhekykynsä teräviä, vastustamattomia aseita. Voitettuaan uskomattomalla sitkeydellä luontaiset heikosta ruumiinrakennuksesta johtuvat esteet, hän perinpohjaisten harjoitusten ja ahkerain opintojensa kautta vihdoin oli kehittynyt sellaiseksi, että jälkimaailma syystä pitää häntä ei ainoastaan kreikkalaisten, vaan melkeinpä koko vanhan ajan etevimpänä puhujana.

Puhetaito olikin tähän aikaan välttämätön, jos mieli menestyksellä jossakin julkisessa toimessa esiintyä. Laki- ja valtiomiehiltä sekä sotapäälliköiltä tuota kykyä ehdottomasti vaadittiin. Niinpä Demostheneella siis oli täydelliset edellytykset siihen, että hänen sanansa paljon painaisivat kansalaisten neuvotteluissa ja että hän voisi näiden uskottuna luottamusmiehenä isänmaan vapauden ja menestyksen asiaa parhaiten kaikista ajaa.

Isänmaallisen, Kreikan itsenäisyyttä valvovan puolueen johtomiehet olivat jo kauan huomanneet Philippoksen todelliset hankkeet, että ne tarkoittivat helleenein ikivanhan vapauden sortamista. Varmasti tietoisena tästä Demosthenes piti eri tilaisuuksissa kuuluisat valtiolliset, n s. philippiläiset puheensa.

Valtiollisten puheitten sarjassa on kuitenkin hänen kunniaseppelettä koskevalla puheellaan tärkein sija. Se oivallisesti paljastaa Demostheneen koko valtiollisen toiminnan, valaisee silloisia historiallisia oloja puolueriitoineen ja intohimoineen, puhe, joka aina on ollut jälkimaailman ihailun esineenä ja selvänä todistuksena m.m. siitä, ettei rehellisestä vakaumuksesta kovina koettelemustenkaan aikoina koskaan saa luopua.

Mainitusta puheesta toimittamansa painoksen johdannossa H. Blass aluksi lausuu seuraavasti: "Demostheneen pitämä puhe kunniaseppeleestä ei ole ainoastaan suurenmoisimman puhetaidon häviämätön muistopatsas, vaan se on myöskin mitä oivallisin historiallinen muistomerkki".

Edellisessä on jo huomautettu niistä kahdesta eri valtiollisesta suunnasta, jotka Ateenassa Philippoksen toimintaan nähden olivat edustetut. Kaikella voimallaan Demosthenes oli esiintynyt tuota vallanpyytäjää vastaan. Sitä enemmän on ymmärrettävissä hänen katkera, säälimätön, kaikkia kaunopuheisuuden keinoja hyväkseen käyttävä tuomionsa ja vihansa tuli niitä omia kansalaisia kohtaan, jotka Philippoksen toimenpiteitä uskalsivat puolustaa. Demostheneen etevin valtiollinen vastustaja oli Aiskhines, hänkin kuuluisa puhuja. Kyseenalaisesta puheesta ja niistä oloista, jotka sen välittömästi aiheuttivat, selostettakoon tarkemmin seuraavaa.

V. 337, kesäkuussa t. toisten laskujen mukaan toukokuussa, Demosthenes teki kansankokouksessa ehdotuksen, että Ateenan kaupungin ja sataman varustukset olisivat perinpohjin uudistettavat, ja että tämä tehtävä olisi jaettava kymmenen phyleen l. paikka- ja heimokunnallisen yhdyskunnan kesken, mitkä kukin alueellaan heti kokoaisivat tarvittavat rahavarat sekä valitsisivat keskuudestaan rakennusmestarin ja rahavarainvartijan. Demosthenes valittiin näihin toimiin oman kuntansa puolesta. Hän sai käytettäväkseen melkein 10 talenttia (noin 60,000 Smkk.) ja lisäksi omista varoistaan hän lahjoitti 3 talenttia. Täten D. suoritti paljoa enemmän, kuin mitä kansanpäätös oli määrännyt. Hänen isänmaallinen uhrautuvaisuutensa sai pian julkisen tunnustuksen. Eräs puolueystävä Ktesiphon ehdotti neuvostossa, että Demostheneelle myönnettäisiin kultainen seppele ja tämä julkikuulutettaisiin lähinnä seuraavissa suurissa Dionysoksen juhlanäytelmissä, kiitollisuuden osoitteeksi hänen hyödyllisestä toiminnastaan valtion hyväksi.

Tämä ei miellyttänyt makedonialaista puoluetta. Sen etevin edustaja Aiskhines (synt. 389 e.Kr. alhaisesta suvusta, otti osaa valtiolliseen toimintaan v:sta 347, karkoitettiin maanpakoon 330, kuoli Rhodoksessa 314) syytti esityksentekijää kansankokouksessa lainvastaisesta menettelystä. Lain mukaan näet tilivelvolliselle virkamiehelle ei saanut myöntää kunniaseppelettä. Demosthenes oli tähän aikaan näyttämörahaston hoitaja eikä hän vielä ollut tiliä tehnyt varustustöitäkään koskevasta toiminnastaan. Kun Aiskhines suoritti lainmukaisen, asian lykkäyspyyntöä koskevan valansa, että hän tulisi valittamaan neuvoston päätöksen ja sen esittäjän toimenpiteen johdosta, ei kansa voinut tuota päätöstä vahvistaa, ja siten seppelöiminen toistaiseksi raukeni sikseen. Tuntemattomista syistä jutun seuraava käsittely kuitenkin tapahtui vasta v. 330. Ehkäpä monessa suhteessa ulkonaiset suotuisat olot, jotka voivat taata asian menestyksen, rohkaisivat makedonialaista puoluetta, että heistä silloinen hetki näytti olevan otollinen asiansa ajamiselle. Aleksanteri suuri oli suorittanut kuuluisan voittokulkunsa ja Kreikan siellä täällä, viimeksi Spartassa, elpyneet itsenäisyyspyrinnöt oli tukahdutettu, joten makedonialainen vaikutus siis näytti olevan ylimmillään.

Elokuussa v. 330 tuo kuuluisa oikeudenkäynti vihdoin alkoi. Tavaton kansanjoukko sekä kansalaisia että muukalaisia oli keräytynyt seuraamaan asiain menoa. Olivathan molemmat vastustajat aikansa kuuluisimpia puhujia sekä mahtavain puolueiden vaikutusvaltaisimpia johtajia ja vastakkaisten valtiollisten suuntien edustajia, joiden perusteluja puoleen ja toiseen kaikki olivat halukkaat kuulemaan.

Ensin Aiskhines esiintyi syyttäjänä. Oli selvää, että Ktesiphonia asia ei paljon koskenut, vaan Demosthenes oli tuo varsinainen vastustaja, jonka kimppuun tuli käydä. Tämähän oli niin pitkät ajat erinomaisella tarmolla ollut hänen kaikkien suunnitelmiensa tiellä ja puolustanut yhteisen isänmaan itsenäisyyttä Makedoniasta päin tulevia hyökkäyksiä vastaan. Myöskin sen jälkeen, kun Ateena, samoin kuin muut Kreikan valtiot, jota ei oltu voitu välttää, oli tullut Makedonian valta-asemasta riippuvaksi, Demosthenes oli vähentymättömällä voimalla antautunut yhteishyvän palvelukseen. Kun viimeinen vapaudentaistelu onnettomasti oli päättynyt, ja isänmaanystäväin voima lamautunut, näytti Aiskhineen mielestä otollinen hetki tulleen, kukistaakseen tuon vihatun vastustajansa ja täydellisesti tyhjäksi tehdäkseen hänen valtiollisen vaikutuksensa. Tässä mielessä hän esiintyi. Aiskhineen meidän päiviimme saakka säilynyt puhe Ktesiphonia vastaan sekin taiteelliseen sommitteluunsa nähden on antiikisen puhetaidon mestarinäyte, mutta toiselta puolen usein hillitsemättömän intohimon sokaisema. Katkeamatta virtaa hänen katkeran puoluevihansa myrkyttämä sanatulva vastustajaansa vastaan, ja kaikki keinot olivat luvallisia kostonhimon tyydyttämiseksi. Eivät mitkään Demostheneen valtiollisista toimenpiteistä saaneet armoa hänen edessään: Philippoksen edessä D. oli muka madellut, oli kaikilta ottanut vastaan lahjuksia, häpeällinen rauha oli ollut hänen tekonsa, phokilaisten ja theebalaisten onneton kohtalo hänen omallatunnollaan, s.s. kaikesta onnettomuudesta, joka Kreikkaa oli kohdannut, hän oli vastuunalainen. Tämä oli irvikuva, mikä liioittelunsa kautta, ensinkään oivaltamatta Demostheneen ihanteellista historiallista käsitystä, jo semmoisenaan tuomitsi itsensä.

Saatuaan tällaisen taisteluvaatimuksen, Demosthenes ei hetkeäkään empinyt ryhtyä siihen käsiksi. Sillä lukuunottamatta sitä, että hän oli Ktesiphonin luonnollinen puolustaja, ja että ateenalaisten perinnäistapana oli rangaista pienimmätkin mieskohtaiset solvaukset, Demostheneelle ei mikään tilaisuus voinut olla toivotumpi kuin se, missä hän sai puolustaa koko valtiollista toimintaansa alusta loppuun saakka. Kaikkien valheiden lointen katkontaan tuskin olisi tarvittu D:n puhevoimaa, mutta toiselta puolen taas ainoastaan hänen kaltaisensa puhdas ja siveellisesti arvokas luonne, joka varmasti uskoi ajamansa asian oikeuteen, voi päästä päämaalinsa perille, huolimatta herkkäuskoisesta, horjuvasta ja kiihoitetusta kuulijakunnasta. Puhujana Demosthenes oli verrattomasti suurempi ja etevämpi Aiskhineesta. Sattuvasti häntä on verrattu jättiläiseen, joka taistelee kääpiön kanssa. Mitäpä voikaan syyttäjän heleästisointuva mahtipontinen puheääni vaikuttaa puolustajan ristiin rastiin salamoivien ukkoseniskujen rinnalla, varsinkin kun jälkimmäinen viimeksi sai käyttää puhevuoroaan. Aiskhines oli kyllä, kuten Weidner vertaillessaan molempia puhujia toisiinsa huomauttaa, hyvän opetuksen saanut ja lahjakas, mutta ei kuitenkaan hyvin kouluutettu nerokas puhuja. Hänen puheensa oli vaatimatonta ja yksinkertaista, aina hillittyä ja lauseopillisesti täsmällistä. Se ei ollut rikasta eikä kyllin monipuolista, päinvastoin yksitoikkoisuuskin sekä sanavarastoon että lauseiden ja lausejaksojen rakenteeseen nähden ikävystytti toisinaan kuulijaa. Kun Aiskhineelta puuttui luontainen, helposti sujuva ja helposti liukuva kieli — ainoastaan hänen heleästisointuvaa ääntänsä kiitetään — niin puhe usein sai joko liian laajan, aiheesta kauas poikkeavan opettavaisen sävyn, taikka oli juhlallisen mahtipontista. Ajatuksen ja puhetavan rikkautta, jossa Demosthenes oli mestari, Aiskhines ei voinut hyväkseen käyttää eikä sanasukkeluuksiakaan, missä edellinen voi kilpailla itse Aristophaneen kanssa. Taidekeinot, joita Aiskhines hallitsee, ovat vähäiset ja Demostheneen rinnalla mitättömät. Kertomaan ja kuvailemaan hän on taitava, mutta Demosthenes on tässäkin etevämpi, koska hänen esityksensä on elävämpää ja henkevämpää. D. voi aineistonsa jakaa ja järjestää niin, että se palvelee hänen tarkoitusperiään, hän tuntee psykoloogiset lait, hän paloittelee ja kertaa samoja asioita, miten milloinkin hänen tarkoituksiinsa soveltuu. Hyvin vaikuttavasta perusteesta Demosthenes ei helposti luovu, vaan esittää tilaisuuden sattuessa tämän yhä uudestaan ja uudestaan aina vereksessä muodossa. Aiskhineelta puuttui kyky uudistaa saavuttamiansa hyviä vaikutelmia, kehittämänsä näkökohdat hän liian pian jättää, niin että ne joutuvat unhotuksiin.

Myöskin se, että Demosthenes täydellisesti hallitsee aihettaan, suuresti vaikuttaa, että hän jo alusta pitäen on varma voitostaan ja puhuu mukaansatempaavalla voimalla. Aiskhines hänkin on mahtipontinen, mutta vain opettavaisessa tarkoituksessa. Demosthenes hallitsee ajatuksiaan, kuten sotapäällikkö eri aselajeja, Aiskhines marssii esiin raskasaseisena ja painokkaana kuin mikäkin hopliitta. Demostheneen puheet olivat tosin huolellisesti valmistettuja, mutta, hänen käyttäessään hyväkseen kaikkia taidekeinoja, ne ovat ikäänkuin välittömiä, keinoteottomia, hetken synnyttämiä luomia. Aiskhines varmaan opiskeli vähemmän, mutta siitä huolimatta hänen puheissaan näkyy paljoa enemmän vaivaloisen opiskelun jälkiä. Jokainen hänen ajatuksensa ja käyttämänsä sanakuva painuu helposti mieleen. Demosthenes kuohuu kuin koski ajatuksia, johtopäätöksiä ja sanontatavan sukkeluuksia, kaikki juoksee häneltä keveästi ja runsaasti, jota vastoin Aiskhines, kehittääkseen jotakin aihetta, tekee pitkiä kiertoteitä ja tarvitsee apunaan, perustellakseen jotakin asiaa, kaavamaista oppineisuutta, jotta tunnettujen oppilauseitten turvin voisi kehittää ajatuskulkuaan. Milloin hän perustelullensa saa tukea asiakirjoista tai jostakin kertomuksesta, se on usein epäonnistunutta; milloin taas perustuksia puuttuu, esitys on vähän vakuuttavaa, koska mieskohtainen arvostelu silloin liian peittelemättä käy ilmi.

Myöskin Demostheneen puheella, niin muodollisesti täydellistä kuin se onkin, on varjopuolensa. Näihin kuuluvat hänen persoonalliset hyökkäyksensä Aiskhinesta vastaan (vars. §§ 129 seur., 258 seur.), jotka ovat vielä törkeämmät jälkimmäisen D:ta koskevia kuvauksia. Tosin tämä jotenkuten on puolustettavissa, koska Aiskhines ensin itse oli D:ta solvaissut, ja toiselta puolen silloisissa ateenalaisissa siveellinen tunne jo oli niin tylsistynyt, ettei ilman räikeitä keinoja toivottava tulos ollut mahdollinen. Myöskään Demosthenes, paljastaakseen vastustamansa valtiollisen suunnan heikkoja puolia taikka omia peitelläkseen, ei aina rajoitu pelkkiin tosiseikkoihin, vaan muodostelee niitä omien tarkoitusperiensä mukaan. Kuitenkin hän täten yleensä on samoin menetellyt kuin muutkin kreikkalaiset puhujat, eivätkä hänen viisastelunsa, ne kun palvelevat hyvää asiaa, ole sitä laatua, että ne mitenkään heikentäisivät sitä totuuden vaikutusta, minkä hänen puheensa kauttaaltaan tekee. Myöskään Demostheneen puheella kaiken tarmon ohella ei aina ole ylen suurta ehdotonta todistusvoimaa, ja monta oikeaa huomautusta ei olisi tarvinnut niin monesti kerrata, kuten esim. sitä tosiseikkaa, että Aiskhines nyt vasta esiintyi Demosthenesta vastaan eikä varemmin, mikä hänen velvollisuutensa olisi ollut (72 kertaa!). Varsin heikko Demostheneen kannalta oli myöskin se oikeusperuste, johon Ktesiphonia vastaan kohdistuva syyte nojautui, arvelee Rosenberg. Jos Aiskhines olisi pelkästään tuohon kohtaan syytöksensä rajoittanut, niin olisi todennäköisesti Ktesiphon tuomittu, ja Demosthenes seppeleensä menettänyt. Mutta tämä ei tyydyttänyt Aiskhineen vihaa. Intohimonsa sokaisemana hän syytti Ktesiphonia, paitsi ensimmäisestä hänen muka lainvastaisesta ehdotuksesta, vielä toisestakin laittomuudesta (vert. § 121), joka oli etsitty ja vähäpätöinen, sekä vahingoitti asiaansa, kohdistaessaan koko puheensa kärjen vastustajansa valtiollisen toiminnan tarkastamiseen, jotta siten voisi todistaa, miten Demosthenes joka suhteessa oli arvoton osakseen saamaan puheenalaista kunnianosoitusta. Niinpä oikeusperuste samassa jäi syrjään eikä asia enää koskenut Ktesiphonia, vaan Demosthenesta, joka puolestaan ei suinkaan jättänyt sopivaa tilaisuutta hyväkseen käyttämättä. Kuten taitava sotapäällikkö hän oikeusperusteen käsittelyn, voimansa heikon puolen, sijoitti keskustaan (§§ 111-121) ja melkein yksinomaan rajoittui torjumaan itseään vastaan tehtyjä hyökkäyksiä.

Näin ollen asian lopullinen päätös ei voinut olla epävarma. Olihan Demosthenes, kuten Weidner huomauttaa, kansansa ylpeys, isiltä perityn, kauniin ihanteen marttyyri, helleenisen vapauden esitaistelija, vihatun kansallisvihollisen vastustaja. Tosin hänen politiikkansa ei vienyt toivottuun päämäärään, vaan kansa oivalsi kuitenkin sen ihanteellisen tarkoitusperän ja tämän elähyttämänä se tahtoi olla kiitollinen johtajalleen siitä, että hän oli valtion kunnian pelastanut.

Aiskhineen poliittinen maine oli epäilyksenalainen, samoin kuin myös hänen pyrintöjensä rehellisyys. Rauhanvälittäjänä hän oli tehnyt useita palveluksia valtiolle, mutta hänen ansiotyönsä muistuttivat Ateenan heikkoudesta ja onnettomuudesta. Ainoastaan se, joka kieltäymystä ja itsensähillitsemistä osasi arvostaa, voi ymmärtää Aiskhinesta. Mutta nuohan tosioloisesti eivät ole kansan syvien rivien hyveitä. Pahinta oli myöskin se, että häneltä puuttui vakaumuksellista rohkeutta pelkäämättä ja empimättä tunnustaa ja puolustaa ajamaansa kieltäytymisen asiaa; hänen puheissaan piilee jotakin salaperäistä ja hillittyä, melkeinpä ihmispelkoa, josta syystä hänen periaatteensa eivät ole olleet hänen oman kansansa eivätkä liioin historian suosimia.

Myöskin Demostheneen puolue oli suurempi ja mahtavampi kuin Aiskhineen. Edellisellä oli ollut pitkät ajat valta käsissään, ja moni, joka D:n menettelyä ei ennen ollut hyväksynyt, tahtoi nyt, ateenalaisen itsetietoisuuden elähyttämänä, hänen periaatteitaan kannattaa, kun valtion kunnia näytti olevan vaaranalainen.

Oikeusasiassaan Aiskhines, kuten arvatakin sopi, hävisi. Hän ei saavuttanut edes lainmääräämää viidettä osaa annetuista äänistä ja menetti sentähden oikeuden vastedes syyttäjänä esiintyä. Lisäksi hän sai maksaa 1,000 drakmaa sakkoa. Aiskhineen valtiomiesura oli silloin ainaiseksi päättynyt. Hän lähti vapaaehtoisesti maanpakoon ja asettui loppuiäkseen Rhodos-saarelle, tyydyttääkseen siellä retoorisia harrastuksiaan.

Blassin ja Stitzin mukaan selostamme vielä Demostheneen kyseenalaisen puheen sisällystä, mikä suunnitelmansa, kokoonpanonsa ja muodon puolesta voittaa kaikki muut hänen tuotteensa, tarkemmin seuraavasti.

Puheeseen sisältyy kaikkiaan neljä osaa: johdanto, valmistava osa, pääosa sekä loppulause. Tämä ei täydelleen vastaa oikeuspuheen suunnittelua, koskapa sen mukaan toisena osana pitäisi olla kertomus. Lainvastaista esitystä koskevissa valitusasioissa tuo osa kuitenkin voi jäädä pois, syystä että se pääasiallisesti jo sisältyy sekä "pääosaan" että sitä "valmistavaan osaan".

Johdanto (§§ 1-9) alkulauseineen (§§ 1-8) vastaa laveudeltaan suuren puheen vaatimuksia ja on rakenteeltaan erittäin sopusuhtainen, alku ja loppu ovat keskenään, vieläpä samoja sanojakin kertaamalla, tarkoin yhdenmukaiset, samoin kuin myöskin molemmat keskustan muodostamat kohdat lähentelevät toisiaan sekä laajuudeltaan että sisällykseltään. Demosthenes on tässä puheensa osassa osoittanut erinomaista taitoa. Kaikissa jaksoissa on sama lopputarkoitus, että kuulijat olisivat hyvänsuopeita ja puolueettomia häntä kohtaan. Puhe on sävyltään milloin juhlallista, esim. rukouksissa, jotka aloittavat ja lopettavat tämän osan, milloin siveellistä laatua, vedoten ihmisluontoon ja sen heikkouksiin, milloin vaikuttavaa ja harrasta, mutta aina sävyisää ja hillittyä, kuten puolustuspuheen johdannon tuli olla. Tämän ja seuraavan jakson liittää toisiinsa selostava esitys (§ 9), mikä viittaa seuraavaan, kuitenkaan yksityiskohtiin kajoomatta.

Perinpohjaisempi ja tarkempi selostus tapahtuu myöhemmin pääosan edellä, nytkin paloittain, ja muut osat seuraavat edelleen aina tarpeen mukaan, kuten Demostheneen tapa kauttaaltaan on. Sen johdosta, että valmistava osa pistäytyy väliin ja pääosalla on oma jäsentelynsä, oikeusperusteen käsittely ikäänkuin häviää keskelle pääosaa, ollessaan valtiollisten kertomusten ja muiden niihin liittyvien asianhaarain puitteissa. Toistaiseksi oikeusperusteesta yleensä ei ole puhetta, kun toisia seikkoja tuli kosketella ennen varsinaisen aiheen käsittelyä. On selvää, että vastustaja itse oli syypää, että se näin myöhään tulee esille, koska hän oli oheenliittänyt niin paljoni omaan valitukseensa kuulumattomia vieraita aineksia, joista puolustajan ensin tuli selviytyä. Puhuja koskettelee aluksi yksityiselämäänsä (§§ 10-11) aivan lyhyesti, kajoomatta yksityisseikkoihin; toiseksi hän moittii yleensä sitä kieroa menettelyä, joka ilmenee Aiskhineen tekemissä valtiollisissa syytöksissä (§§ 12-16); lopuksi puhuja kajoo yksityisiin syytöksiin, jotka ulottuvat hänen valtiollisen toimintansa alkuaikaan ja varsinkin Philokrateen rauhaan saakka (§§ 17-52). Viimeisen jakson aloittaa erityinen selostus (§ 17) Hellaan valtiollisesta asemasta ateenalaisten ja Philippoksen välisen sodan ensi aikoina. Helposti näkee, että tällöin valtiomies kelvottomien syyttäjäin jälkeen on saanut puheenvuoron. Mutta samalla voi huomata, ettei ole puhe pelkästään puolustuksesta, vaan kahden puolueen toiminnan arvostelemisesta, johon liittyy yhtä paljon hyökkäystä ja syytöstä. Onpa juuri rauhantekoa ja heti senjälkeistä aikaa koskevassa puheen osassa syytöksillä sijansa siinä määrässä, että Demosthenes itse lopullisesti (§ 50) niistä pidättäytyy, huomauttaen uudestaan, että kaikki on ollut vain itsepuolustusta.

Demosthenes luettaa syytöskirjelmän ja sommittelee sitte jäsentelynsä: ensin hän koskettelee syytöskirjelmässä noudatetun järjestyksen mukaan valtiollisia ansioitaan, joiden kimppuun on käyty, sitten lakisäännöksiä (§§ 53-59). Näin hän heti voi jatkaa siitä, missä hän on keskeyttänyt, ensimmäisen ja toisen sodan välisestä rauhasta lähtien. Eri ajanvaiheita koskeva jako on likimailleen sama kuin Aiskhineella. Mutta samalla kuin Demostheneen tulee puolustaa toisella ajanvaiheella noudattamaansa vastustuspolitiikkaa, joka vei uuteen sotaan, hän ryhtyy aivan uusiin yleisiin ja yleiskatsauksellisiin selostuksiin, jotka hän suorittaa mitä suurenmoisimmalla ja mukaansatempaavimmalla tavalla, kunnes vihdoin kajoo yksityiskohtiin ja varsinkin yksityisiin saavutuksiinsa, jotka oikeuttavat seppelöimisen. Myöskin tällöin sivumennen hän ahdistaa Aiskhinesta (§ 82). Sensijaan hän huolellisesti ja uudestaan erittäin pontevasti tekee selkoa siitä valtiollisesta suunnastaan, joka on näyttäytynyt olevan jatkona ateenalaisten aina seuraamaan politiikkaan (§§ 95-101). Sitten kosketellaan myöskin trierarkista lakia, jonka puhuja sisäpolitiikan alalla on saanut aikaan (§§ 102-109), ja nytpä, välittömästi ennen kolmatta ajanvaihetta, hän odottamatta sen keskeyttää, viitaten samalla jo tarpeeksi ansioihinsa (§ 110). Puhuja itse painostaa, että hänellä on vielä muita ja suurempia ansioita; kuitenkin neuvostonpäätöksen laillisuus on järjestään todistettava, eikä noiden tarpeeksi tunnettujen ansioiden esittämisellä ole mitään kiirettä. On päivänselvää, että kaiken sen jälkeen, mikä jo oli esitetty, ja mikä vielä toivottavasti oli tulossa, kuulijat eivät vallan suurta huomiota kiinnittäneet asian lailliseen puoleen, johon Demosthenes nyt kajoo. Hän itse käsitteleekin asiaa pintapuolisesti, enemmän oikeus- kuin lakiasiana; sillä siitä, mitä syyttäjä laista on puhunut, ei kukaan ihminen mitään ole voinut ymmärtää, hän arvelee. Eipä todellakaan paremmin olisi voinut peitellä heikkoa kohtaa. Puhuja tosioloisesti koskettelee kaikkea ja kuitenkin sellaisessa paikassa ja sellaisessa yhteydessä, ettei kukaan ollut taipuvainen häneltä vaatimaan enempää syventymistä asiaan. Niin paljon riippui suunnittelusta, ja siitä Aiskhineskin oli hyvin tietoinen. — Toista, seppeleen julkaisemista koskevaa kohtaa käsitellessään, hän vain on katsonut tarpeelliseksi luettaa sitä koskevan säädöksen täydellisesti (§ 120), ja niinpä hän koko todistuksestaan jo on suoriutunut ja voi ryhtyä ahdistamaan vastustajaansa ja hänelle solvauksista maksaa omaksi oikeutetuksi hyvityksekseen, ikäänkuin hän jo olisi puheensa lopussa. Todellakin olisi yksinkertaista kuulijaa tuo ulkonainen muoto hetkisen voinut pettää. Vakavuus saa vähäksi aikaa antaa sijaa liialliselle pilanteolle, jolloin Demosthenes puhuu Aiskhineen perheestä (§§ 129-130); mutta pianpa vakavuus palaa takaisin. Edelleen rauhanajalta tehdään syytöksiä Aiskhinesta vastaan hänen valtiollisesta toiminnastaan ja joudutaan uuden sodan aikoihin. Silloin puhuja äkkiä taas on hirveän vakava ja juhlallinen, kun hän tulee tuon rikollisiin vehkeisiin, joiden kautta sota puhkesi Amphissaa vastaan (§ 140). Täten samalla pääkertomusta jatketaan, ja nyt on huomattavissa, miten vastustajan persoona jo tätä ennen oli astunut etualalle. Nytpä tämä on toimivana henkilönä ja pitkät ajat tapahtumia määräämässä, aivan samoin kuin ennen toisen ajanvaiheen kuluessa Demosthenes. Kertomus lokrilaisen sodan synnystä, mikä saattoi Philippoksen, amphiktyonein sotapäällikkönä, Hellaaseen, on johdannolla, asiakirjoilla sekä melkoisen pitkällä (§§ 141-159) jälkilauseella varustettu. Jokaisen piti olla selvillä siitä, ettei puhuja vielä ollut päässyt loppuun ja ettei hän theebalaisen liiton suhteen tulisi vaikenemaan. Niin hän taas jättää Aiskhineen, kun asiat siten vaativat, käydäkseen käsiksi omiin tekoihinsa. Myöskin Theeban kanssa solmittu liitto oli Demostheneen esityksen mukaan perinnäistä politiikkaa, mutta todellinen suhde molempain valtioiden välillä aina tähän saakka oli ollut perin nurinkurista ja melkein parantumatonta (§§ 160-168). Sitte seuraa tuo kuuluisa kuvaus, minkä hämmästyksen Ateenassa Elateian miehittäminen aiheutti, miten yleensä oltiin neuvottomia, mitä Demosthenes silloin neuvoi, mikä aiheutti liiton Theeban kanssa. Tämä kuvaus siihen kuuluvine liitteineen muodostaa koko puheen tärkeimmän kohdan, ja juuri sen tähden tuohon kertomukseen yhtyy niin seikkaperäisiä selostuksia (§§ 188-210). Kun palauttaa mieleen, että tuota liittoa lopullisesti seurasi tappio, vaikkapa se toiselta puolen voimallisesti hidastuttikin Philippoksen hyökkäystä ja pitkät ajat pysäytti sodan, sen tähden Demosthenes huolimatta tuosta onnettomuudesta kaikin tavoin koettaa säilyttää ansionsa tahraamattomana. Hän huomauttaa, ettei silloin mikään muu neuvo ollut mahdollinen (— § 191), että seuraukset, joista hän ei ollut vastuunalainen, kuitenkin aina olivat olleet jossakin määrin suotuisammat (— § 195), ettei varsinkaan syyttäjän, joka silloin oli hiljaa ja toimetonna, olisi nyt pitänyt syytöksineen esiintyä, jotka ainoastaan osoittivat hänen epäisänmaallista mielenlaatuansa (— § 198). Edelleen, vaikka edeltäpäin lopputulos olisi tiedettykin, Ateena ei olisi toisin voinut toimia menneisyytensä sekä jälkimaailman kunnian tähden (— § 205), eikä tämä oikeusjuttu koske niin paljon Demosthenesta kuin kaupungin kunniaa (— § 210). Nyt taas on kertomukselle tilaa: miten Demostheneella Theebassa oli hyvä onni, miten tuo solmittu liitto saatiin aikaan, ja mitä se vaikutti, ja miten Demosthenes väsymättömien ponnistustensa tähden ansaitsee seppeleen. Kertomus ei voinut pitemmälle jatkua; mutta puhe ei ole vielä läheskään lopussa. Sitten Demosthenes luo yleissilmäyksen ja tekee tiliä, nojautuen taitavasti erääseen Aiskhineen käyttämään vertaukseen, mistä onnettomuuksista kaupunki tuon sodan aikana on varjeltu hänen toimestaan. Edelleen D. laveammalti tarkastelee, miten hän tuon poikkeuksellisesti epäedullisen aseman, missä Ateena suhteissaan Philippokseen jo ennestään oli, sai muuttumaan oleellisesti parempaan päin, huolimatta omien varojensa mitä suurimmasta niukkuudesta, ja huomauttaa lopuksi, ettei hän suinkaan mitenkään ole vastuunalainen tappioista, eikä häntä itseäkään voida pitää lyötynä (— § 247). Sitten hän tekee lopputilin: hänen ansionsa, jotka oikeuttavat Ktesiphonin esityksen, on täten toteennäytetty; myöskin se tapa, miten kansa taistelun jälkeen käyttäytyi, osoittaa, kuinka se arvosteli hänen ansioitaan. Sekin oikeuttaa tehdyn ehdotuksen; kansa edelleen seurasi hänen johtoaan ja vapautti hänet monilukuisissa oikeusjutuissa (— § 250, tai pienine liitteineen, 251).

Tästä lähtien puheen viimeinen neljännes soveltuu hyvin loppulauseeksi. Aristoteleen mukaan (Rhet. III, 19) tämän puheenosan tarkoitus on neljää laatua: herättää suosiollista mielialaa puhujaa kohtaan, epäsuosiollista mielialaa vastustajaa kohtaan; edelleen kohottaa tunteita ja intohimoja; kolmanneksi korostaa tai halventaa asioita; neljänneksi luoda jälkikatsaus pääkohdittain. Ensimmäistä ja neljättä tarkoitusperää kyseenalainen puhekin tässä osassa noudattaa, varsinkin ensimmäistä. Sitä varten molempain vastustajain elämä otetaan huomioon. Aiskhines oli pitänyt kaupungin ja helleenein kaiken onnettomuuden syynä sitä kovaa kohtaloa, joka Demosthenesta seurasi. D. sitävastoin, puhuttuaan ensin ylimalkaan onnesta ja kohtalosta, kajoo omiin persoonallisiin elämänvaiheisiinsa ja vielä enemmän vastustajansa. Hyvin perusteellisesti hän tuo esiin, mitä vielä tuon suuren näyttelijän häväisemiseksi oli jäänyt sanomatta. Myöskin omat ansionsa, miten hän oli edistänyt yhteishyvän harrastuksia, y.m. tuontapaista hän tämän ohella paljastaa. Koko tässä puheensa jaksossa, kuten loppulauseen tapaiselle yleiskatsaukselliselle ja kokoovalle osalle sopiikin, hän yleensä asettaa miehen miestä vastaan. Palatessaan sitten takaisin valtiollisiin asioihin, hän selvästi viittaa kohta lopettavansa puheen (§ 270) ja kajoo vielä kerran siihen, miten hänen oma kohtalonsa on vaikuttanut yleiseen tilanteeseen (— § 275). Seuraa sitten vertailu molempain valtiomiesten ja puhujain välillä. Demosthenes käyttää puhelahjansa valtion eduksi, Aiskhines itsekkäisiin tarkoituksiin; edellisellä ei ole mitään muita pelastuksen toiveita kuin kansalaisillakaan, jälkimmäisellä on turvapaikkansa Ateenan ulkopuolella. Tämän tähden kansalaiset ovatkin valinneet Demostheneen puhumaan kaatuneiden muistoksi, eivätkä Aiskhinesta, kun he tunsivat molempain mielenlaadun. Jälkimmäinen on taas selvästi paljastanut kaupungista vieraantuneen mielialansa myöskin nykyisessä puheessaan, mainitessaan taistelusta ja muutenkin (— § 293). Seuraa sitten eri saavutusten keskinäinen vertailu. Toisella taholla Aiskhines hengenheimolaisineen, tuo kavaltajain joukko, joiden nimiä Demosthenes tässä luettelee suuret joukot häpeälle alttiina, on Hellaan orjuuden aiheuttanut. Demosthenes sitävastoin ja hänen toimestaan Ateena ovat tuosta kavalluksesta pysyneet erillään, ja juuri se on hänen suurin ansionsa, jonka johdosta hän vaatii seppelöimistä. Mutta onpa hänellä todellisia tuloksiakin osoitettavissa: kaupunki ja maa varustettiin sotavoimilla ja liittolaisjoukoilla, eikä muureilla; hän on täyttänyt kaikki tehtävät, joiden suorittamista silloinen tilanne vaati ateenalaiselta valtiomieheltä. Aiskhines sitävastoin ei ole sallinut kaupungin vähääkään hyötyä puhetaidostaan eikä lopullisesti rahastansakaan (— § 313). Seuraa sitten viimeinen vertailu Demostheneen ja ennen eläneiden suurten ateenalaisten valtiomiesten välillä. Puhuja aluksi tahtoo esiintyä vaatimattomana, mutta toivoo itselleen kuitenkin lopullisesti tavallaan paikan noiden rinnalla, samalla kuin hänen vastustajallaan on sopiva paikka vanhain vääräin ilmiantajain luona. Sitten hän jälleen vertaa itseään silloin eläviin henkilöihin, Aiskhineeseen ja hänen tovereihinsa, varsinkin ottamalla huomioon, miten molemmin puolin on käyttäydytty, jonka pohtimista hän tähän saakka varovaisesti on välttänyt. Myöskään nyt hän ei paljon eikä kovin julkisesti siitä puhu. Vihdoin D. rukoilee jumalia kaupungin puolesta, välittämättä paljon omasta menestyksestään.

II.

(1 §) Ensin, oi Ateenan miehet,[1] minä rukoilen kaikkia jumalia ja kaikkia jumalattaria, että minun osakseni tulisi tässä riita-asiassa teidän puoleltanne niin paljon hyväntahtoisuutta, kuin minä puolestani kaupungille ja teille kaikille lakkaamatta osoitan, toiseksi, että jumalat herättäisivät teissä semmoisen mielialan, mikä ennen kaikkea teille itsellenne sekä teidän velvollisuudentunnollenne ja maineellenne on tärkeätä: ettette vastustajaani pitäisi neuvonantajana siinä, miten teidän minun esitykseni tulee ottaa korviinne (sillä sehän olisi hirveätä), vaan lakeja ja valaanne, jossa kaikkien muiden säädösten ohessa myöskin on määrätty: samalla tapaa tulee kuunnella molempia riitapuolia. Näin ei pelkästään vapauduta ennakkoluuloista, eikä ainoastaan osoiteta yhtäläistä hyvänsuopeutta, vaan samalla sallitaan kunkin asianomaisen käyttää hänen haluamaansa ja valitsemaansa oikeudenkäyntijärjestystä sekä puolustustapaa.

Yleensä minä tässä riita-asiassa monessa suhteessa olen huonommassa asemassa kuin Aiskhines, mutta varsinkin, Ateenan miehet, kahteen ja mitä tärkeimpään näkökohtaan katsoen; ensiksikin, etten riitele (hänen kanssaan) meille molemmille samanveroisista asioista. Sillä minulle teidän suosionne menetys ja tuolle häviäminen valitusasiassaan ei ole yhtä tärkeätä, sillä minullehan[2] — en huoli kuitenkaan puheeni alussa lausua mitään vastenmielistä, tuo taas syyttää minua tarpeettomasti. Toiseksi, mikä kaikille ihmisille on luonteenomaista, panetteluja ja syytöksiä kuunnellaan mielellään, itseään ylistäviä taas vastenmielisesti; senpä tähden tuolle on suotu se, mikä herättää mielihyvää, minun osakseni taas se, suoraan sanoakseni, mikä kaikista tuntuu tukalalta. Mutta jos, tässä suhteessa varovaisesti menetelläkseni, en puhu omista toimistani, näyttäisi siltä, etten olisi voinut torjua syytöksiä enkä osoittaa, minkä perustuksella vaadin kunnioitusta. Jos taas käyn käsiksi siihen, mitä olen tehnyt ja valtiomiehenä toimittanut, on minun pakko usein puhua itsestäni. Koetan kuitenkin suorittaa tämän niin maltillisesti kuin mahdollista. Mihin itse aihe (minut) pakottaneekin, siihen oikeuden mukaisesti tuo on syypää, joka tämmöisen riita-asian on aloittanut.

Arvelenpa, että kaikki te, Ateenan miehet, ehkä myönnätte tämän riita-asian koskevan minua ja Ktesiphonia yhteisesti sekä ansaitsevan yhtä suurta mielenkiintoa minun puoleltani. Sillä työlästä ja ikävää, varsinkin jos vihamies sen jollekin aiheuttaa, on kaikenlainen ryöstö, mutta ikävintä olisi kadottaa teidän hyväntahtoisuutenne ja ihmisystävyytenne, koskapa niiden omistus on kaikista tärkeintä. Kun siis juuri tämä riita-asia koskee tätä, minä pyydän ja rukoilen teitä kaikkia samalla tapaa kuuntelemaan puolustustani syytöksiä vastaan puolueettomasti, niinkuin lait säätävät, joiden, kuten tuo teitä kohtaan hyvänsuopa ja kansanystävä lainsäätäjä Solon alusta pitäen arveli, tuli olla voimassaan teitä tuomareita velvoittavan valan eikä pelkästään kirjoitetun kirjaimen tähden. (Näin hän teki) ei epäluottamuksesta teitä kohtaan, mikäli ainakin minusta näyttää, vaan nähdessään, että vastaajan olisi mahdoton torjua niitä syytöksiä ja soimauksia, joiden kautta kantaja saadessaan ensimmäisenä käyttää puhevuoroa pääsee voittopuolelle, ellei teistä tuomareista jokainen tunnollisesti noudata, mitä hurskaus jumalia kohtaan vaatii, ja hyväntahtoisesti kuuntele myöskin viimeksi puhuvan oikeusperusteita, sekä esiintyessään kummankin riitapuolen suopeana ja puolueettomana kuuntelijana, sikäli tee kaikesta johtopäätöstä.

Kun minun siis tulee tänään, kuten näyttää, (8 §) tehdä tili sekä koko yksityiselämästäni että siitä, mitä valtiomiehenä yhteiskunnan hyväksi olen toiminut, tahdon taas rukoilla jumalia sekä uudestaan anoa teiltä, ensiksi, että suotte minulle tässä riita-asiassa niin paljon hyväntahtoisuutta, kuin mitä minä lakkaamatta kaupunkia ja teitä kaikkia kohtaan olen osoittanut, toiseksi, että (jumalat) auttaisivat teitä kaikkia tässä oikeusjutussa tekemään semmoisen päätöksen, mikä olisi omiansa sekä edistämään yhteiskunnan arvoa että tyydyttämään jokaisen yksityisen omaatuntoa.

(9 §) Jos Aiskhines olisi syytöksensä kohdistanut vain siihen, mitä hänen oikeushaasteensa tarkoitti, niin minäkin puolestani ryhtyisin heti itse (neuvoston) ennakkopäätöstä[3] puolustamaan. Mutta kun hän muuhun yksityiskohtaisesti kajotessaan ainakin yhtä paljon on käyttänyt sanoja ja enimmäkseen valheellisesti on minua soimannut, on mielestäni välttämätöntä ja samalla oikeuden mukaista, oi Ateenan miehet, ensin lyhyesti puhua tästä, ettei kukaan teistä asiaankuulumattomien puheiden tähden epäsuopeasti kuuntelisi minua haastetta koskeviin oikeusperusteisiin nähden.

Kaiken sen suhteen, mitä hän minua yksityiselämässäni on koettanut panetellen halventaa, tarkatkaa, kuinka yksinkertainen ja oikeuteen perustuva puolustuspuheeni on. Jos minä teidän mielestänne olen sellainen mies, jollaiseksi tuo syytöksissään minut on kuvannut (enhän missään muualla ole elänyt kuin teidän parissanne), älkää kärsikö puhettani, älkää siinäkään tapauksessa, että valtiomiehenä olisinkin suorittanut perin hyvin kaiken julkisen toimintani, vaan nouskaa ja tuomitkaa minut heti! Mutta jos te arvelette ja päätätte, että minä olen paljoa kelvollisempi tuota ja polveudun paremmista ihmisistä, enkä itse omaisineni ole huonompi ketään kunnon kansalaista, ollakseni puhumatta mitään loukkaavata, niin älkää uskoko tuota muissakaan asioissa, sillä onhan selvää, että hän kaikkea samalla tavalla on valehdellut, vaan suokaa minulle nytkin samaa hyväntahtoisuutta, jota aina useissa oikeusjutuissa tätä ennen olette osoittaneet. Niin pahansuopa kuin oletkin, Aiskhines, olit kuitenkin liian yksinkertainen olettaessasi, etten puheessani sitä koskettelisi, mitä hallinnon alalla olen suorittanut ja valtiomiehenä toimittanut, vaan kääntyisin suoraan panetteluihisi. Näin kuitenkaan en menettele; niin typerä en ole. Päinvastoin tulen lähemmin tarkastamaan julkista elämääni koskevia valheitasi ja panettelujasi; tuota sinun hillitöntä häväistyspuhettasi taas käsittelen myöhemmin, jos nämä läsnäolevat toivovat kuulla sitä.

Syytökset epäilemättä ovat lukuisat, ja muutamista lait säätävät kovia, vieläpä ankarimpia rangaistuksia; vireillä olevan jutun pelkkä tarkoitus onkin vihamiehen tavoin röyhkeästi panetella sekä loukata että häväistä ja samalla tahrata, y.m. kaikkea tuontapaista. Jos nuo syytökset ja tehdyt kanteet todellakin olisivat oikeat, ei valtiolla olisi niitä vastaavaa rangaistuskeinoa käytettävissä, ei likimainkaan. Sillä ei keltään saa riistää oikeutta esiintyä kansan edessä ja käyttää puhevaltaansa, eikä sitä sovi tehdä häpäisevässä ja vihamielisessä tarkoituksessa, sillä se olisi jumalien nimessä väärin sekä vastoin valtiosääntöä ja oikeutta, oi Ateenan miehet. Päinvastoin hänen olisi pitänyt heti minuun sovelluttaa lakien mukaiset rangaistukset niistä rikoksista, joita hän muka näki minun tekevän valtiota vastaan, varsinkin jos ne olisivat olleet niin raskauttavat, kuin mitä hän nyt surkean mahtipontisesti on näytellyt ja seikkaperäisesti paljastanut; jos hän huomasi toimintani aiheuttavan syytteen tekemistä, olisi hänen pitänyt ilmiantaa minut ja sillä tapaa saattaa teidän tutkittavaksenne; jos taas olin jotakin lainvastaista esittänyt, syyttää minua lainvastaisista toimenpiteistäni. Sillä eihän mitenkään ole mahdollista, että hän minun sijastani mieluummin olisi tahtonut syyttää Ktesiphonia, mutta olisi jättänyt minut itseni oikeuteen haastamatta, jos hän kerran olisi arvellut voivansa toteennäyttää syytöksensä minua vastaan. Ja jos hän jossakin muussa suhteessa, kuin mitä hän nyt on vastaani kantanut ja paljastanut, taikka ylimalkaan miten hyvänsä olisi huomannut minun väärin menettelevän teitä vastaan, olisihan joka tapauksessa ollut lakeja ja rangaistuksia ja tilaisuutta haastaa oikeuteen ja tätähän kaikkea olisi sopinut käyttää minua vastaan; ja kun hän kerran julkisesti olisi näin menetellyt ja siten edellämainittuja keinoja kohtaani sovelluttanut, olisi hänen syytöksensä ollut sopusoinnussa hänen toimenpiteittensä kanssa. Sen sijaan poikettuaan suoralta ja oikealta tieltä ja vältettyään itse tosioloihin liittyviä todistusperusteita, hän näyttelijän tavoin esittää kuluneilta ajoilta niin monet kokoon haalimansa syytökset, häväistykset ja panettelut. Edelleen hän kyllä syyttää minua, mutta haastaa tämän täällä oikeuteen, ja samalla kuin vihamielisyys minua kohtaan on hänellä todellisena perusaineena koko oikeusjuttuun, hän toiselta puolen ei koskaan siihen julkisesti minua vastaan ole ryhtynyt, vaan koettaa nähtävästi toiselta riistää kunnian. Mutta, oi Ateenan miehet, kaiken muun lisäksi, jota voitaisiin esittää Ktesiphonin puolustukseksi, on myöskin mielestäni, vieläpä mitä pätevimmillä syillä, mainittava se, että oikeuden mukaisesti meidän itse tulisi keskenämme suoriutua välillämme vallitsevasta vihamielisyydestä eikä jättää keskinäistä taisteluamme, vahingoittaaksemme sen sijaan jotakin toista henkilöä ketä tahansa. Sehän olisi jo ylenmääräistä vääryyttä.

Kaikki syytökset poikkeuksetta on tehty siis, kuten jo tästä voidaan huomata, sekä laittomasti että vastoin kaikkea totuutta; kuitenkin tahdon niitä jokaista erikseen tarkastaa, varsinkin mitä hän rauhaan ja lähetystöön nähden on minua vastaan valehdellut, esittäen syykseni sen,[4] mitä hän itse yhdessä Philokrateen kanssa on toiminut. On, Ateenan miehet, välttämätöntä ja samalla asianmukaista mieleen palauttaa, miten tapahtumat noihin aikoihin kehittyivät, voidaksenne itsekutakin arvostella vallitsevien olosuhteiden valossa.

Phokiinsodan syttyessä, johon minä en ollut syypää (sillä enhän silloin vielä ottanut osaa valtiolliseen elämään), te ensin olitte sitä mieltä, että toivoitte phokilaisten pelastuvan, vaikka huomasittekin, etteivät he oikein menetelleet, theebalaisten kärsimyksistä taas, olivatpa ne mitä laatua tahansa, te iloitsitte, teillä kun oli pätevä syy ja täysi oikeus heitä vihata; sillä Leuktran luona saavuttamansa menestyksen jälkeen he olivat kohtuuttomasti käyttäytyneet.[5] Tämän lisäksi koko Peloponneesos oli hajaantunut eri puolueisiin, eivätkä ne, jotka vihasivat lakedaimonilaisia, olleet kyllin mahtavia tuhotakseen heidät, eivätkä ne, jotka heidän avullaan ennen hallitsivat, enää olleet vaikutusvaltaisia kaupungeissaan, vaan sekä näiden että kaikkien muiden kesken vallitsi ääretön eripuraisuus ja sekasorto. Nähdessään tämän (sillä se oli yleensä tunnettua) Philippos lahjoi kaikkialla kavaltajat sekä saattoi kaikki pois suunniltaan ja kiihoitti toisiansa vastaan. Sitten käyttäen hyväkseen teidän erehdyksiänne ja ymmärtämättömyyttänne hän itse varustautui ja varttui kaikkien vahingoksi. Kun kaikille oli selvää, että theebalaisten, jotka ennen olivat niin kopeat, pitkällisen sodan näännyttäminä silloin pulassaan pakostakin täytyi turvautua teihin, tarjosi Philippos, ettei tämä tapahtuisi eivätkä kaupungit liittyisi toisiinsa, teille rauhaa sekä noille apuaan. Mikä oli häntä siihen avustamassa, että hän oli saamaisillaan teidät saaliikseen, kun te melkein vapaaehtoisesti annoitte pettää itsenne? Entä muiden helleenein menettelytapa, aiheutuiko se kelvottomuudesta vai tietämättömyydestä, vai oliko se molempaa, kun he eivät aineellisesti, eivät persoonallisesti eivätkä millään muullakaan tapaa avustaneet teitä, käydessänne keskeytymätöntä ja pitkää sotaa, vieläpä kaikkien eduksi, kuten tositapahtumat ovat osoittaneet? Tämän tähden te täydellä syyllä luonnollisesti olitte suutuksissanne ja valmiit kuuntelemaan Philipposta. Niinpä silloin solmittu rauha saatiin aikaan siten, eikä minun välitykselläni, kuten tuo valheellisesti syyttää. Puolueeton tarkastaja on huomaava, että noiden rikoksellisuus ja siinä sivussa lahjain vastaanotto ovat syynä nykyiseen pulaan. (21 §) Ja tämän kaiken minä tahdon totuuden nimessä tarkasti tutkia ja läpikäydä. Tulkoonpa tässä sitten vääryyttä päivänvaloon kuinka paljon tahansa, se kuitenkaan ei minua koske. Näyttelijä Aristodemoshan se oli,[6] joka ensimmäisenä puhui ja mainitsi rauhasta; agnusilainen.[7] Philokrates taas, sinun hyvä ystäväsi eikä minun, oi Aiskhines, vaikkapa valheesta halkeaisitkin, kannatti asiaa, laati ehdotuksen sekä myi itsensä yhdessä edellisen kanssa sitä tarkoitusta varten; asian puolesta esiintyivät sitten Eubulos ja Kephisophon,[8] jumala ties mistä syystä (en kajoa siihen tällä kertaa); minä en puuttunut enkä sekaantunut asiaan. Mutta kuitenkin, vaikka asianlaita oli tämä ja on tosioloisestikin semmoiseksi näyttäytynyt, hän oli niin häikäilemättömän hävitön, että uskalsi väittää juuri minun olleen syypään rauhaan, vieläpä olin muka estänyt valtiota yhteistoiminnassa helleenein liittokokouksen kanssa sitä solmiamasta.[9] Mutta tottatosiaan — miksi sinua puheessani oikein nimittäisinkään? — milloin sinä tämän johdosta ilmaisit mielipahaasi, vaikka olitkin saapuvilla ja näit minun valtiolta muka riistävän sellaisen edun ja sotaliiton, kuin nyt esität, taikka milloin sinä astuit esiin selittääksesi ja julistaaksesi sitä, mistä minua nyt syytät? Ja jos minä olisin myönyt itseni Philippokselle, estääkseni helleenein yhdistymistä, eihän sinun olisi tarvinnut olla vaikenematta, vaan huutaa, todistaa ja ilmaista se näille. Tätäpä sinä et koskaan tehnyt, eikä kukaan kuullut sinun siitä sanaakaan hiiskuvan. Eihän silloin lähetystöä mihinkään helleeniläiseen valtioon toimitettu, vaan kaikkien suhteen oltiin jo vanhastaan selvillä, eikä hän näistä oloista ole sanaakaan totta puhunut. Paitsi tätä hän vaiheittensa kautta vielä solvaisee valtiota mitä suurimmassa määrässä. Sillä jos te itse, samalla kun kehoititte helleenejä sotaan, toimititte lähettiläitä Philippoksen luo rauhasta keskustelemaan, silloin te, kuten Eurybatos,[10] ette menetelleet valtion hyväksi ettekä myöskään kelvollisten kansalaisten tavalla. Mutta näin ei ole asianlaita, ei ensinkään. Sillä missä tarkoituksessa te tuohon aikaan olisitte kutsuneet heidät (helleenit) luoksenne? Rauhanko tähden? Mutta sehän kaikilla jo oli. Vai sodanko tähden? Mutta tehän itse neuvottelitte rauhasta. Siispä alusta pitäen minä en ollut opastajana enkä syypäänä rauhaan, eikä muussakaan, mitä hän on päälleni valehdellut, selvästi ole vähääkään totta.

Tarkatkaa sitten edelleen, mihin toimenpiteisiin kumpikin meistä päätti ryhtyä, kun valtio oli solminnut rauhan. Sillä siitä myöskin tulette näkemään, kuka Philipposta kaikessa avusti, kuka taas teidän hyväksenne toimi ja koetti valtion etua valvoa. Minähän neuvostossa tein ehdotuksen, että lähettiläiden pitäisi mitä pikimmin purjehtia niihin seutuihin, missä he kuulisivat Philippoksen oleskelevan, ja saada häneltä valallinen vakuutus; mutta nuo esityksestäni huolimatta eivät pitäneet sitä suotavana. Mitä se merkitsi, oi Ateenan miehet? Sitä tulen kohta selostamaan. Philippokselle oli edullista pitkittää aikaa valantekoon niin paljon kuin mahdollista, teille taas sitä jouduttaa mitä pikimmin. Minkä tähden? Sen tähden, että te ette ainoastaan siitä päivästä, jolloin vannoitte, vaan vieläpä siitä, jolloin toivoitte rauhan syntyvän, olitte keskeyttäneet kaikki sotavarustukset, Philippos taas erittäin ajoi tätä asiaa jo kauan sitten, arvellen, kuten totta olikin, saavansa varmasti pitää hallussaan kaiken sen, mitä valtiolta ehtisi riistää ennen valantekoa; sillä eihän kukaan hänen mielestään sen takia tulisi rauhaa rikkomaan. (27 §) Kun minä siis, Ateenan miehet, tätä aavistin ja edellytin, tein minä kirjallisen esitykseni (purjehtia sinne, missä Philippos oleskeli, ja saada häneltä vala mitä pikimmin), jotta se tapahtuisi vielä silloin, kun thraakialaisilla, teidän sotatovereillanne, oli hallussaan Serreionin, Myrtenonin ja Ergiskeen seudut,[11] joista tuo nyt vasta pilaa teki,[12] ja ettei Philippos anastettuaan tärkeimmät paikat pääsisi Thraakian vallitsijaksi eikä voisi hankittuaan paljon varoja ja sotamiehiä tämän jälkeen helposti toteuttaa muitakaan hankkeitaan. Tästäpä ehdotuksesta hän ei puhu mitään eikä liioin sitä luetuta; kun minä neuvostossa olin sitä mieltä, että lähettiläiden tuli päästä kansan puheille, tuo minua siitä nyt soimaa.[13] Mutta mitä minun olisi pitänyt tehdä? Olisiko pitänyt ehdottaa, ettei päästettäisi puheille heitä, jotka olivat saapuneet, keskustellakseen teidän kanssanne, vai kieltää teatterin urakoitsijaa heille osoittamasta kunniapaikkaa? Mutta he olisivat istuneet kahden obolin paikalle, jos päätöstä ei olisi tehty.[14] Olisiko minun siis pitänyt suojella valtion pieniä etuja, mutta uhrata sen koko olemassaolo, kuten nuo ovat tehneet? Ei suinkaan. Otapa siis ja lue minulle se päätös, jonka tuo on kokonaan sivuuttanut, vaikka hyvin tiesi siitä.

Päätös. (29 §) (Mnesipholoksen ollessa arkonttina hekatombaión-kuun[15] 30 p:nä Pandionis-phyyleen päällikkyyden aikana esitti Paiania-kuntaan[16] kuuluva Demosthenes, Demostheneenp., seuraavaa: Kun Philippos oli lähettiläitä lähettänyt rauhasta keskustelemaan ja saanut aikaan yhteisesti hyväksytyn sopimuksen, päätti neuvosto ja Ateenan kansa heti kaikista ateenalaisista valita viisi lähettilästä, jotta ensimmäisessä kansankokouksessa päätetty rauha tulisi lopullisesti voimaansa, valittujen taas tuli viipymättä matkustaa sinne, missä kuulisivat Philippoksen oleskelevan, sekä mitä pikimmin häneltä saada valallinen vakuutus ja myöskin puolestaan antaa se hänelle hänen Ateenan kansan kanssa tekemiensä rauhansopimusten mukaan, ottamalla huomioon myöskin molempien liittolaiset. Lähettiläiksi valittiin Anaflystos-kuntaan kuuluva Eubulos, Kothokidai-kuntaan kuuluva Aiskhines, Ramnus-kuntaan kuuluva Kephisophon, Phlya-kuntaan kuuluva Demokrates sekä Kothokidai-kuntaan kuuluva Kleon.)[17]

Kun silloin tein tämän ehdotuksen ja pidin silmällä valtion enkä Philippoksen etua, nuo oivalliset[18] lähettiläät taas edellisestä eivät paljon välittäneet, vaan viipyivät Makedoniassa kokonaista kolme kuukautta, kunnes Philippos tuli Thraakiasta, kukistettuaan kaikki, vaikka he kymmenessä, vieläpä kolmessa, neljässä päivässä olisivat voineet saapua Hellespontoon sekä pelastaa seudut, otettuaan valan, ennenkuin hän olisi ehtinyt anastaa ne. Sillä meidän läsnäollessamme hän joko ei olisi niihin kajonnut, taikka me emme olisi päästäneet häntä valalle, ja niinpä hän olisi menettänyt rauhan eikä olisi voinut saavuttaa molempia etuja, ei rauhaa eikä maa-alueita.

Tämä siis oli ensimmäinen lähetystöä koskeva Philippoksen salajuoni, noiden vääryyttä harrastavien ihmisten lahjonta, jonka johdosta minä sekä silloin että nyt ja aina edelleen myönnän olevani noiden sekä vihamies että vastustaja. Mutta tarkatkaapa toista heti välittömästi seuraavaa, tätä suurempaa ilkityötä. Kun näet Philippos oli rauhan vannonut, vallattuaan sitä ennen Thraakian noiden avustaessa, koska eivät noudattaneet ehdottamaani kansanpäätöstä, osti hän taas nuo puolelleen, ettemme[19] ennen lähtisi Makedoniasta, kuin hän oli valmiiksi varustautunut phokilaisia vastaan aikomaansa sotaretkeä varten, jotta te, meidän ilmoittaessamme tänne hänen matkahankkeistaan ja varustuksistaan, ette lähtisi liikkeelle ja kolmisoutulaivoillanne purjehtisi Pylaihin,[20] sulkeaksenne, kuten ennenkin, vuorensolan, vaan että hän, teidän kuullessanne tästä meidän ilmoittaessamme, jo olisi solan toisella puolen, eikä teillä siis enää olisi mitään tekemistä. Vaikka Philippos oli ennättänyt saavuttaa tällaisia etuja, hän kuitenkin niin levottomasti pelkäsi yrityksissään epäonnistuvansa, jos te päättäisitte auttaa phokilaisia ennen heidän häviötään, että hän palkkaa tuon hylkiön itselleen, ei yhdessä toisten lähettiläiden kanssa, vaan yksinään hänet omasta puolestaan, sellaista teille sanomaan ja ilmoittamaan, jonka kautta kaikki menetettiin. Minä vaadin ja pyydän, oi Ateenan miehet, teitä koko oikeudenkäynnin aikana muistamaan, että jos Aiskhines syytöksissään ei ensinkään olisi poikennut alkuperäisestä haasteesta, en minäkään puhuisi mistään muusta, mutta kun hän sen ohella on tehnyt kaikkia mahdollisia syytöksiä ja soimauksia, täytyy minunkin jokaista syytöstä erikseen puolustuspuheessani lyhyesti kosketella. Mitä puheita hän sitten piti, joiden kautta kaikki menetettiin? Hänen mielestään muka ei saanut hätäillä sen johdosta, että Philippos oli kulkenut Pylain vuorensolan läpi; kaikki näet tapahtuisi toiveittenne mukaan, jos pysyisitte rauhallisina, ja kahden kolmen päivän perästä te muka kuulisitte hänen muuttuneen niiden ystäväksi, joiden luo hän vihollisena oli tullut, niiden viholliseksi taas, joiden luo hän ystävänä oli tullut. Sillä sanat eivät, hän virkkoi, vahvista ystävyydensiteitä — hän puhui näet sangen ylevästi — vaan yhteiset edut. Philippokselle ja phokilaisille sekä samoin teille kaikille olisi muka hyödyllistä vapautua noista tunnottomista ja tukalista theebalaisista. Tätä hänen puhettaan muutamat mielihyvällä kuuntelivat silloisen theebalais-vihan tähden. Mitä seurasi sitten tämän jälkeen heti siinä tuokiossa? Phokilaiset hävisivät ja heidän kaupunkinsa kukistettiin, te taas, vaikka olitte pysyneet alallanne sekä noudattaneet tuon neuvoja, heti tämän jälkeen pakenitte kaikkine kampsuinenne maaseudulta,[21] Aiskhines sai rahaa, ja tämän lisäksi theebalaisiin ja thessalialaisiin kohdistunut viha kääntyi Ateenaa vastaan, mutta kaikesta, mitä tapahtunut oli, Philippos sai niittää kiitosta. Tämän vakuudeksi lue minulle Kallisteneen esitys sekä (37 §) Philippoksen kirje. Näistä molemmista selviää teille kaikki. Lue!

Päätösehdotus. (Kun Mnesiphiloksen ollessa arkonttina strategit ja neuvoston valiokunta olivat kokoontuneet neuvoston suostumuksesta maimakterion-kuun 21 p:nä,[22] teki Eteonikoksenp. Phaleronin kuntaan kuuluva Kallisthenes[23] seuraavan esityksen: Älköön kukaan ateenalainen minkään tekosyyn varjolla viettäkö yötään maaseudulla, vaan kaupungissa ja Peiraieuksessa, paitsi niitä, jotka on määrätty varustuksissa vartijoina olemaan. Jokaisen näistä tulee lakkaamatta vartioida hänelle uskottua asemaa, eikä tule poistua päivin eikä öin. Ken tätä esitystä ei noudata, hän tulee syylliseksi valtionkavalluksesta määrättyihin rangaistuksiin, jos jotakin voittamatonta estettä puolestaan ei voi toteennäyttää. Esteen pätevyyden ratkaiskoon komentava sotapäällikkö, valtiontaloudenhoitaja sekä neuvoston sihteeri. Myöskin maaseudulta kaikki tavara on mitä pikimmin pois vietävä, (120 §) stadion päästä kaupunkiin ja Peiraieukseen, 120 stadiota etäämmältä Eleusikseen ja Phyleseen sekä Aphidnaan ja Ramnusiin[24] ja Sunioniin).[25]

Näilläkö toiveilla te rauhan teitte vai tätäkö teille tuo palkkalainen lupasi?

Kirje. (Makedonian kuningas Philippos tervehtii Ateenan neuvostoa ja kansaa. Te tiedätte meidän kulkeneen Pylain läpi, kukistaneen Phokiin ja sijoittaneen vartiostoja niihin kaupunkeihin, jotka vapaaehtoisesti meihin liittyivät; ne taas, jotka eivät alistuneet, olemme väkivallalla valloitettuamme hävittäneet ja asukkaat myyneet orjiksi. Kuullessani teidän varustautuvan auttamaan heitä, kirjoitan teille, ettette enemmän näkisi vaivaa noiden tähden; sillä mielestäni se on varsin kohtuutonta menettelyä, jos te rauhan tehtyänne kuitenkin johdatte sotavoimanne minua vastaan, ja näin te toimitte, vaikka phokilaisia ei otettu huomioon meidän yhteisissä sopimuksissamme. Niinpä, jos ette pysy sopimuksissamme, te ette muuta voita kuin etusijan vääryydenteossa.)[26]

Te kuulette, kuinka selvästi hän teille lähettämässään kirjeessä esittää ja määrittelee liittolaisilleen:[27] "Tämän olen tehnyt vastoin ateenalaisten tahtoa ja heidän mielipahakseen, niin että, jos te, theebalaiset ja thessalialaiset, viisaasti menettelette, te viimeksimainittuja pidätte vihollisinanne, minuun taas luotatte". Tosin hän ei käyttänyt näitä sanoja, vaan hänen tarkoituksensa oli kuitenkin siitä huomauttaa. Täten hän siis tämän jälkeen äkkipikaa riisti nuo puolelleen, etteivät he ensinkään edeltäpäin nähneet eivätkä aavistaneet, mitä seurauksia siitä oli, vaan sallivat hänen saada kaikki valtaansa; tämän johdosta nuo kurjat saavat kärsiä nykyisiä onnettomuuksia. (41 §) Se mies, joka tämän luottamuksen saavuttamiseen oli hänen avustajansa ja taistelutoverinansa ja joka tänne ilmoitti valheita ja petti teidät, se mies nyt valittaa theebalaisten kärsimyksiä ja esittää ne surkeina tapahtumina, hän, joka on syypää sekä noihin että phokilaisten onnettomuuksiin ja kaikkeen muuhun, mitä helleenit ovat kärsineet. Onhan luonnollista, että sinä, Aiskhines, tapahtumain johdosta olet pahoillasi ja säälit theebalaisia, kun sinulla on kiinteimistöjä Boiotiassa sekä viljelet heidän maatansa, mutta minä puolestani olen hyvilläni, että näiden onnettomuuksien toimeenpanija niin pian vaati minut itselleen luovutettavaksi.

Niinpä olen kajonnut asioihin, joista todennäköisesti parhaiten heti sopii puhua. Palaan takaisin siis todistamaan, miten noiden vääryydet ovat aiheuttaneet nykyiset olot.

Kun Philippos oli pettänyt teidät noiden avustaessa, jotka lähetystön jäseninä olivat myyneet itsensä ja teille valheellisesti kaikki ilmoittaneet, ja edelleen myöskin nuo onnettomat phokilaiset oli petetty ja heidän kaupunkinsa hävitetty, mitäpä sitten tapahtuikaan? Nuo ilettävät thessalialaiset ja lyhytnäköiset theebalaiset pitivät Philipposta ystävänään, hyväntekijänään sekä pelastajanaan. Hän oli heille kaikki kaikessa; eivätkä he ensinkään ottaneet kuullaksensa mitään, jos ken jotakin muuta tahtoi heille neuvoa. Te taas olitte harmissanne tapahtumien johdosta ja vastenmielisesti säilytitte kuitenkin rauhan; sillä ettehän olisi voineet toisin menetellä. Myöskään muut helleenit, jotka oli harhaan vedetty ja toiveissaan petetty, samoin kuin tekin, eivät rikkoneet rauhaa, ja näin he menettelivät, vaikka heitä vastaan tavallaan jo kauan sitten oli sotaa käyty. Kun näet Philippos kiertomatkallaan kukisti illyrilaiset ja triballilaiset vieläpä muutamia helleeneinkin valtioita ja sai haltuunsa paljon ja suuria sotavoimia, ja kun jotkut eri valtioiden kansalaisista, joista tuo on muudan, rauhan suojassa menivät hänen luokseen ja lahjottiin, silloin hän oli sotajalalla kaikkien kanssa, joita vastaan tuolla tapaa vehkeili. (45 §) Jos te sitä ette huomanneet, se on toinen asia eikä koske minua. Minäpä sen edeltäpäin sanoin ja varmasti vakuutin aina sekä teille että siellä, minne minut lähetettiin. Valtiot kärsivät siitä, että muutamat valtiollisessa toiminnassaan ja palveluksessaan ottivat vastaan lahjuksia ja olivat rahalla vieteltävissä, yksityiset taas sekä suuri yleisö osaksi eivät aavistaneet tätä, osaksi viehättyivät hetkellisesti suotuisasta asemasta ja levollisuudesta, ja kaikki potivat sellaista sairaalloista mielikuvitusta, ettei kukaan luullut onnettomuuden ainakaan häntä itseään kohtaavan, vaan että muiden ollessa vaarassa oma asema tulisi olemaan turvallinen aivan heidän oman mielensä mukaan. Niinpä tapahtui, kuten luulen, että yhteinen kansa suuren ja sopimattoman kevytmielisyytensä tähden menetti vapautensa, johtajat taas, jotka arvelivat myyvänsä kaikki, paitsi itseänsä, huomasivatkin ensimmäisinä myyneen itsensä. Sillä lahjoja vastaanottaessaan nimitettiin heitä ystäviksi ja tuttaviksi, nyt he sitä vastoin saivat kuulla olevansa imartelijoita, jumalien vihollisia sekä kaikkea muuta, mikä heihin soveltui. Ei näet kukaan, Ateenan miehet, menetä rahojaan, samalla pitäen silmällä myöskin pettäjän etuja, eikä enää muissa asioissa käytä kavaltajaa neuvonantajanaan, saavutettuaan sen, minkä vuoksi hän hänet osti, sillä eihän kukaan siinä tapauksessa olisi petturia onnellisempi. Niinpä ei ole asianlaita. Ei ensinkään. Miten sitten? Kun se, joka tavoittelee valta-asemaa, on tullut olojen valtijaaksi, hän on myöskin niiden herra, jotka häntä siihen ovat avustaneet, ja huomattuaan silloin näiden kelvottomuuden hän nyt vihaa, epäilee ja häpeällisesti kohtelee heitä. Harkitkaa seuraavaa. Sillä vaikka näiden tilanteiden aika onkin ohitse, järkevillä kuitenkin aina on tilaisuutta tarkata tosiseikkoja. Niin kauan Lasthenella[28] oli ystävän nimi, kunnes hän oli kavaltanut Olynthoksen; niin kauan Timolalla, kunnes oli syössyt theebalaiset turmioon; niinikään larissalaisilla Eudikoksella ja Simoksella,[29] kunnes olivat saattaneet Thessalian Philippoksen valtaan. Sitten on koko maa tullut täyteen karkoitettuja ja häväistyjä sekä kaikkea pahaa kärsiviä. Miten on käynyt sikyonilaisen Aristratoksen, miten megaralaisen Perilaan? Onhan heidät syrjäytetty? Tästä myöskin mitä selvimmin ilmenee, että ken suurimmassa määrässä koettaa isänmaataan suojella sekä enimmän tuollaisia ihmisiä vastustaa, hänpä, Aiskhines, saa aikaan, että teikäläisillä kavaltajilla ja palkkapalvelijoilla on tilaisuus lahjojen vastaanottamiseen, ja että te olette hyvinvoipia ja palkattuja näiden monilukuisten täällä läsnäolevien ja teidän pyrintöjänne vastustavien avulla, sillä omasta puolestanne te jo kauan sitte olisitte syösseet itsenne turmioon.[30] Vaikka minulla olisikin vielä paljon sanottavaa silloisista toimenpiteistä, arvelen kuitenkin jo puhuneeni enemmän, kuin tarpeellista olisi ollut. Siihen tuo on syypää, joka päälleni on tahrannut ikäänkuin pohjasakan omasta kelvottomuudestaan sekä vääryyksistään, joista minun välttämättä tulee puhdistautua niiden edessä, jotka ovat noiden tapahtumain jälkeen eläneet. Tämä on ehkä jo ikävystyttänyt teitä, jotka hänen lahjottavuudestaan tiesitte, ennenkuin minä siitä sanaakaan virkkoin. Hän tosin kutsuu sitä ystävyydeksi ja tuttavuudeksi, sanoopa hän vielä jossakin kohdassa puhettaan näin: "hän joka moittii minua Aleksanterin tuttavuudesta". Sinuako Aleksanterin tuttavuudesta? Mistä sen olisit hankkinut taikka miten ansainnut? En Philippoksen tuttavaksi enkä Aleksanterin ystäväksi voi sinua kutsua — niin pois järjiltäni toki en ole, siinä tapauksessa viljanleikkaajia ja ketä muuta palkkalaista tahansa tulisi kutsua palkanmaksajain ystäviksi ja tuttaviksi. (Mutta niin ei ole asianlaita; ei ensinkään; mitenkä sitten?) Päin vastoin minä nimitän sinua, samoin kuin kaikki nämä täällä, ensin Philippoksen, sitten Aleksanterin palkkalaiseksi. Jos et sitä usko, kysy heiltä; minäpä kuitenkin mieluummin sen teen puolestasi. Onko Aiskhines mielestänne, oi Ateenan miehet, Aleksanterin palkkalainen vai tuttava? Sinä kuulet, mitä he sanovat.

Tahdonpa puolustautua myöskin itse haastetta vastaan sekä tehdä selkoa toimenpiteistäni, jotta Aiskhines, vaikkapa hän sen tietääkin, kuitenkin kuulisi, minkä tähden sanon olevani ansiokas saamaan en ainoastaan minulle jo ennakkopäätöksestä myönnettyjä kunnialahjoja, vaan vielä paljoa suurempiakin kuin ne. Ota haaste esille ja lue se.

Haaste. (Kairondoksen arkonttina ollessa elaphebolion-kuun 6 p;nä[31] Kotokidai-kuntaan kuuluva Aiskhines, Atrometoksenp., syytti arkontin luona Anaphlystos-kuntaan kuuluvaa Ktesiphonia Leostheneenp., lainvastaisesta menettelystä, koska hän oli tehnyt lainvastaisen esityksen, että Paiania-kuntaan kuuluva Demosthenes, Demostheneenp., olisi kultaisella kunniaseppeleellä seppelöitävä, ja ilmoitus siitä julistettava teatterissa Dionysoksen suurissa juhlanäytelmissä, uutta murhenäytelmää esitettäessä, että kansa tahtoi kultaisella seppeleellä seppelöidä Paiania-kuntaan kuuluvan Demostheneen, Demostheneenp., hänen oikeamielisyytensä ja hyväntahtoisuutensa tähden, jota hän aina on osoittanut kaikkia helleenejä sekä Ateenan kansaa kohtaan, kuin myöskin hänen kuntonsa tähden, ja sen tähden että hän aina työssä ja puheessa on tarkoittanut kansan parasta sekä ollut altis tekemään hyvää kaikin voimin, (55 §) minkä kaiken tuo valheellisesti sekä lainvastaisesti on esittänyt, ensiksikin, koska lait eivät salli valtionarkistoon sijoittaa vääriä esityksiä koskevia asiakirjoja, eivätkä toiseksi salli seppelöidä sellaista henkilöä, joka on tilivelvollinen (Demosthenes näet on muurin rakennustyön johtaja sekä teatterirahaston hoitaja), eikä seppelöimistä saisi julistaa teatterissa Dionysoksen juhlanäytelmissä uutta murhenäytelmää esitettäessä, vaan siitä on ilmoitettava neuvoston kokoushuoneessa, jos neuvosto määrää seppelöimisen, jos taas valtio, Pnyksin kukkulalla[32] kansankokouksessa. Rangaistus viisikymmentä talenttia. Haasteen todistajat: Ramnos-kuntaan kuuluva Kephisophon, Kephisophoninp., sekä Kothokidai-kuntaan kuuluva Kleon, Kleoninp.)[33]

Nämä siis hänen syytöksensä ovat esitystä vastaan. Niinpä minä alun pitäen, ottaessani lähtökohdakseni juuri tämän, luulen teille tekeväni selväksi, että puolustukseni kauttaaltaan on oikea; sillä noudattamalla tällöin juuri valituskirjelmässä käytettyä järjestystä, minä puhun kaikissa kohdissa jokaisesta seikasta erikseen vuorollaan enkä jätä mitään tahallani mainitsematta. Sen seikan ratkaisu, mikä haasteeseen sisältyy, että minä näet työssä ja puheessa aina valvon kansan parasta ja olen altis kykyni mukaan tekemään hyvää, jonka johdosta saavutan kiitosta, mielestäni riippuu julkisesta valtiollisesta toiminnastani. Sillä tätä tutkittaessa tulee ilmi, onko tuo Ktesiphonin minua koskeva esitys ollut todenmukainen ja perusteltu vai silkkaa valhetta. (58 §) Sekin, ettei hän esittänyt seppelöimistä, "sitten kuin olisin tilin tehnyt", ja että hän määräsi seppelöimisen teatterissa julistettavaksi, sekin arveluni mukaan kuuluu julkiseen toimintaani, katsoen siihen, ansaitsenko seppelettä ja siitä johtuvaa julkista tiedonantoa kansan edessä vai en. Vieläpä mielestäni on viitattava myöskin niihin lakeihin, joiden mukaan hän oli oikeutettu tätä esittämään. Siten, oi Ateenan miehet, olen päättänyt totuuden mukaisesti ja suoraan pitää puolustuspuheeni ja käynpä siis käsiksi siihen, mitä olen toimittanut. Älköön kukaan olettako puheeni syrjäyttävän varsinaista syytöstä, jos kajoan helleenien ulkoasioihin ja niiden selostukseen. Sillä ken moittii puheenalaisessa esityksessä sitä, että minä sanoin ja töin olen parasta tarkoittanut, ja väittää, ettei se ole totta, hänpä on aiheuttanut sen, että kaikki julkista toimintaani koskevat esitykset välttämättä oleellisesti kuuluvat tähän oikeusjuttuun. Edelleen kun valtionhallinnossa on useita eri suuntia, valitsin minä helleenein ulkoasioita koskevan alan, joten olen oikeutettu todistusperusteenikin sieltä ottamaan.

Mitä Philippos ehti itselleen anastaa ja saavuttaa, ennenkuin minä esiinnyin valtiomiehenä ja kansanpuhujana, jätän mainitsematta; arvelen näet, ettei tuo ensinkään koske minua. Mutta mitä esteitä hänelle koitui siitä päivästä lähtien, jolloin minä ryhdyin asiain johtoon, sitä tulen muistelemaan ja selvittelemään, valaisemalla asiaa sen verran, mikä johdatukseksi on tarpeen. (61 §) Suuria etuja, oi Ateenan miehet, Philippoksella oli tarjona. Sillä ei ainoastaan muutamien, vaan yleensä kaikkien helleenein kesken oli ilmestynyt niin runsaasti pettureita sekä lahjottavissa olevia ja jumalain vihaamia ihmisiä, ettei kukaan koskaan varemmin semmoista muista tapahtuneen. Saatuaan näistä itselleen avustajia ja kätyreitä, hän menetteli siten, että nuo jo ennestäänkin keskenään huonoissa väleissä olevat eripuraiset helleenit joutuivat yhä ikävämpään asemaan, toiset hän petti, toiset lahjoi, toiset taas kaikin tavoin turmeli sekä hajoitti useihin puolueisiin, vaikka kaikille olisi ollut vain edullista estää häntä[34] tulemasta mahtavammaksi. Kun tilanne oli tällainen, ja kaikki helleenit vielä lisäksi eivät mitään tietäneet tuosta uhkaavasta ja kasvavasta onnettomuudesta, tulee teidän, Ateenan miehet, harkita, mikä toiminta- ja menettelytapa valtiolla silloin oli valittavana, sekä vaatia minulta tilintekoa siitä; sillä minä asetuin silloin valtiohallinnon etunenään. Olisiko valtion pitänyt, oi Aiskhines, itseluottamuksestaan ja arvostaan välittämättä yhdessä rintamassa thessalialaisten ja dolopilaisten[35] kanssa avustaa Philipposta saamaan helleenit valtaansa sekä näiltä riistämään heidän esi-isiltä perimänsä edut ja oikeudet? Vai pitikö sen olla tätä tekemättä (sillä olisihan se todellakin ollut kauheata), mutta toiselta puolen välinpitämättömästi nähdä sen tapahtuvan, mitä se huomasi tulossa olevan, jos ei kukaan estäisi, ja luonnollisesti aavisti jo kauan sitten? Minäpä muuten mielelläni kysyisin siltä, joka kiivaimmin moittii silloisia valtiollisia tapahtumia, mihinkä puolueeseen hän olisi tahtonut valtion liittyvän, siihenkö, joka oli syypää helleenein onnettomuuksiin ja häpeään, mihin thessalialaiset liittolaisineen mahtoivat kuulua, vai siihenkö, joka rauhallisesti salli tämän kaiken tapahtua oman yksityisen etunsa toivossa, mihin puolueeseen arkadialaiset, messeenialaiset sekä argolaiset saattaisi lukea. Mutta näistäpä useat tai oikeammin kaikki ovat huonommin suoriutuneet kuin me. Sillä jos Philippos heti voittonsa jälkeen olisi mennyt tiehensä ja sitten pysynyt alallaan, ensinkään loukkaamatta ketään sekä omista liittolaisistaan että muista helleeneistä, olisi moite ja syytös ollut paikallaan niitä vastaan, jotka vastustivat hänen toimiaan. Mutta jos hän kaikilta samalla tavalla on riistänyt heidän arvonsa, valtamahtinsa sekä vapautensa, vieläpä heidän valtiosääntönsä, mikäli se hänen vallassaan oli, olettehan te silloin tehneet kaikista kunniakkaimman päätöksen, seurattuanne minun neuvojani?

Mutta palaanpa tuohon takaisin. Mitä olisi, Aiskhines, valtion pitänyt tehdä, nähdessään Philippoksen tapaisen miehen yrittävän itselleen hankkia helleenein herruuden ja yksinvallan? Tai mitä minun olisi valtiomiehenä pitänyt puhua eli esittää Ateenassa (sillä tästähän sangen paljon riippuu), minun, joka tiesin, että isänmaa joka hetki siihen päivään saakka, jolloin minä astuin puhujalavalle, aina taisteli maineen ja kunnian ensimmäisistä palkinnoista ja oli enemmän uhrannut omaisuutta ja miehiä maineenhalun ja yhteishyvän harrastuksen tähden, kuin kaikki muut helleenit omien etujensa tähden, minun, joka toiselta puolen näin, että Philippos itse, jota vastaan taistelimme, vallan ja herruuden saavuttamiseksi oli menettänyt silmänsä, murtanut solisluunsa sekä ruhjonut kätensä ja jalkansa[36] ja vielä lisäksi oli valmis uhraamaan ruumiistaan minkä jäsenen tahansa, jonka kohtalo vain tahtoisi häneltä riistää, elääkseen jäljellä olevine ruumiinosineen kunnialla ja mainehikkaasti. Eikä varmaan kukaan olisi rohjennut väittää, että hänessä, joka oli kasvatettu Pellassa,[37] tuolla siihen aikaan niin vähän tunnetulla, mitättömällä paikkakunnalla, niin suuri mielenlujuus olisi syntyperäistä, että hänessä heräisi halu ja harrastus tavoittelemaan helleenein yliherruutta, yhtä vähän kuin että toiselta puolen tekään, kaikesta siitä huolimatta, mitä joka päivä kuulitte ja näitte esi-isienne mainetekojen muistoja, olisitte niin kelvottomia, että vapaaehtoisesti itse tarjoaisitte ja luovuttaisitte vapautenne Philippokselle. Ei kukaan olisi sitä väittänyt. Ainoa välttämätön menettely oli siis se, että te oikeuden mukaisesti ryhdyitte vastustamaan kaikkea, mitä hän vääryydellä oli saanut aikaan. Tämän te alussa teitte, kuten oikein ja kohtuullista oli, minä taas tuota kirjallisesti esitin ja neuvoin siitä ajasta lähtien, jolloin ryhdyin valtiolliseen toimintaani. Myönnän sen. Vai mitä minun olisi pitänyt tehdä? Sinultapa tätä kysyn syrjäyttäen kaiken muun, Amphipoliin, Pydnan, Potidaian,[38] Halonnesoksen;[39] näitä en muistele yhtäkään. Niinikään Serrionin ja Doriskoksen[40] suhteen (70 §) sekä Peparethoksen[41] hävityksestä ja kaikesta muusta vääryydestä, mitä valtio sai kärsiä, en tahdo mitään tietää. Kuitenkin sinä olet väittänyt, että minä tätä puhuessani herätin vihaa ateenalaisia vastaan, vaikka tätä koskevat päätökset olivat Eubuloksen, Aristophonin ja Diopeitheen[42] aiheuttamat eivätkä minun, mikä sinun pitäisi tietää, sinun, joka niin kevytmielisesti puhut, mitä vain mielesi tekee. Näistä seikoista minä en nyt puhu. Mutta kun Philippos anasti Euboian ja tahtoi käyttää sitä suojavarustuksena Attikaa vastaan, hätyytti Megaraa sekä valloitti lisäksi Oreoksen ja hävitti Porthmoksen,[43] ja kun hän määräsi Philistideen Oreoksen, Kleitarkhoksen Eretrian yksinvaltiaaksi, kukisti Hellespontoksen, piiritti Byzantionia ja hävitti toisia helleenein kaupunkeja, toisiin sijoitti maanpakolaisia, menettelikö hän väärin, tehdessään kaikkea tätä, rikkoiko sopimukset ja riistikö vapauden vai ei? Pitikö jonkun helleeneistä esiintyä vastustamaan häntä hänen tätä tehdessään vai ei? Mutta jos tämä ei olisi ollut tarpeen, vaan Hellas nähtävästi olisi joutunut, kuten sanotaan, mysialaisten saaliiksi,[44] siitä huolimatta, että ateenalaiset vielä elivät ja olivat olemassa, minun puheeni tämän johdosta olisi ollut turha, turha myöskin se menettely, jota kaupunki minun kehoituksestani noudatti, ja kaikki tehdyt vääryydet ja erehdykset tulkoot silloin minun syykseni. Jos taas jonkun piti esiintyä tätä vastustamaan, kelläpä muulla kuin Ateenan kansalla se velvollisuus oli, ja silloinhan minä ryhdyin valtiolliseen toimintaani ja häntä ehkäisemään, nähdessäni hänen tahtovan tehdä orjikseen kaikki ihmiset, sekä lakkaamatta huomautin ja varoitin, ettei hänen sallittaisi tätä toteuttaa.

Hän taas, oi Aiskhines, anastettuaan kauppalaivoja[45] varmaan rikkoi rauhan eikä kaupunki. Ota esille päätökset sekä Philippoksen kirje ja lue järjestään. Sillä niistä käy selville, mihin kukin on syypää.

Päätös. (Neokleen ollessa arkonttina, boedromion-kuulla,[46] pidettiin strategein[47] kutsusta kansankokous, ja silloin kyprolainen Eubulos, Mnesitheoksenp., esitti seuraavaa: Koska strategit kansankokouksessa ovat ilmoittaneet, että Philippoksen sotapäällikkö Amyntas oli Makedoniaan vienyt maihin ja siellä vartioituna pidätti laivanpäällikön Leodamaan sekä kaksikymmentä hänen mukanaan seurannutta laivaa, joiden tuli olla Hellespontokseen toimitettavan viljalähetyksen turvasaattona, piti prytanein ja strategein huolehtia, että neuvosto kutsuttaisiin kokoon ja valittaisiin lähettiläitä, jotka menisivät Philippoksen luo ja neuvottelisivat hänen kanssaan laivanpäällikön ja laivojen sekä sotamiesten luovuttamisesta. Jos Amyntas oli tehnyt sen tietämättömyydestä, kansa ei syyttäisi häntä mistään. Jos hän taas oli tavannut Leodamaan rikkovan hänelle määrättyjä ohjeita, niin ateenalaiset, tutkittuaan asiaa, tulisivat rankaisemaan häntä rikoksen laadun mukaan. Mutta jos kummassakaan tapauksessa ei mitään vääryyttä ole ollut, vaan joko lähettäjä t. lähetetty omasta aloitteestaan on ymmärtämättömästi menetellyt, tulee siitäkin ilmoittaa, jotta kansa saatuaan tiedon asiasta neuvottelisi, mitä olisi tehtävä.)[48]

(75 §) Tämän päätöksenhän Eubulos aiheutti, enkä minä, sitä seuraavan Aristophon, seuraavan Hegesippos, Aristophon, Philokrates, edelleen muut päätökset Kephisophon ynnä kaikki muut.[49] Minä näiden suhteen en toiminut mitään. Lue!

Päätös. (Neokleen arkonttina ollessa, boedromion-kuun viime päivänä kun prytanit ja strategit neuvoston suostumuksesta olivat itselleen esityttäneet kansankokouksen päätökset, he tulivat neuvotteluissaan siihen tulokseen, että kansa oli päättänyt valita lähettiläitä Philippoksen luo toimittamaan takaisin laivat ja antaa heille kansankokouksen päätöksen mukaisia ohjeita. Valittiin seuraavat henkilöt: Anaphlystos-kuntaan kuuluva Kephisophon, Kleoninp., Anagyros-kuntaan kuuluva Demokritos, Demophoninp., Kothokidai-kuntaan kuuluva Polykritos, Apemantoksenp. Prytanit kuuluivat Hippothontis-phyleeseen. Kollytos-kuntaan kuuluva Aristophon esimiehenä johti puhetta.)[50]

(76 §) Kuten minä nyt vetoan näihin päätöksiin, osoita sinäkin, Aiskhines, minkä esittämäni päätöksen nojalla minä olen syypää sotaan. Mutta sitäpä sinä et voi tehdä; sillä jos sinulla siihen olisi ollut tilaisuutta, olisit sellaisen päätöksen ennen muuta esiin tuonut. Eipä edes Philipposkaan minua ensinkään syytä sodasta, vaan siitä hän soimaa muita. Lue Philippoksen oma kirje!

Kirje. (Makedonialaisten kuningas Philippos tervehtii ateenalaisten neuvostoa ja kansaa. Teidän lähettiläänne Kephisophon ja Demokritos sekä Polykritos saavuttuaan luokseni ovat neuvotelleet niiden laivain luovuttamisesta, joita johti Laomedon. Kauttaaltaan näytätte minusta olevan erittäin herkkäuskoisia, jos arvelette minulta jääneen huomaamatta, että nuo laivat vain tekosyyn varjolla lähetettiin turvasaatoksi viljalähetykselle Hellespontoksesta Lemnokseen, mutta tosioloisesti avustamaan minun piirittämiäni selymbrianilaisia,[51] vaikka niitä ei oltu otettu huomioon meidän välillämme yhteisesti solmitussa ystävällisessä liittosopimuksessa. Ja tämän olivat ilman Ateenan kansan myötävaikutusta laivanpäällikölle antaneet toimeksi muutamat arkontit ja muut yksityiset henkilöt, jotka kaikella tavalla tahtoivat, että kansa lakkaisi osoittamasta minulle ystävyyttä ja ryhtyisi sotaan, sekä paljoa mieluummin pitivät tämän toteutumista kunnianasianaan kuin selymbrianilaisten auttamista. He myöskin olettavat, että tämmöinen menettely tuottaisi heille etuja. Mutta minusta tämä ei näytä hyödyttävän teitä eikä minua. Sen tähden lähetän teille takaisin luokseni saapuneet laivat, ja vastaisen varalta, jos ette salli päälliköittenne ilkeämielisesti politikoida, vaan rankaisette heitä, koetan minäkin tunnollisesti säilyttää rauhan. Jääkää hyvästi.)[52]

Tässä hän ei missään ole Demosthenesta maininnut eikä mitään syytöstä minun suhteeni tehnyt. Minkä tähden hän sitten moittiessaan muita ei muistellut minun toimiani? Sen tähden, että hän olisi mieleen palauttanut omat pahat tekonsa, jos olisi jotakin minusta maininnut. Sillä niihin minä kävin käsiksi ja kohdistin vastustukseni. Niinpä ensiksi ehdotin lähetystön toimitettavaksi Peloponneesokseen, niin pian kuin hän oli ohi pujahtanut Peloponneesokseen, ja Euboiaan, kun hän Euboiaa hätyytti, samoin Oreokseen, ja niinikään ehdotin Eretriaan sotaretkeä enkä lähetystöä, kun hän oli yksinvaltiaita määrännyt niihin kaupunkeihin. Tämän jälkeen toimitin kaikki ne sotaväenlähetykset, joiden avulla Kherronesos ja Byzantion sekä kaikki liittolaiset vapautettiin. Sen tähden teidän osaksenne tuli mitä ihanimpia palkintoja, ylistystä, kunniaa, mainetta, seppeleitä ja kiitosta niiden puolelta, jotka olivat hyvää saaneet nauttia. Ne loukatuista, jotka silloin teihin luottivat, pelastuivat, ne taas, jotka eivät välittäneet siitä, mitä te niin usein edeltäpäin kehoititte heitä tarkkaamaan, tulivat vakuutetuiksi siitä, että te ette ainoastaan olleet hyvänsuopeita heitä kohtaan, vaan myöskin ymmärtäväisiä ja kaukonäköisiä ihmisiä. Kaikki näet tapahtui, mitä te ennustitte. Ei kukaan ole tietämättä, kaikista vähimmin sinä, että Philistides jakeli paljon rahaakin, omistaakseen Oreoksen, paljon Kleitarkhos, omistaakseen Eretrian, paljonpa itse Philipposkin, jotta hän saisi pitää hallussaan nuo tukikohdat teitä vastaan ja ettei häntä mitenkään muista toimistaan syytettäisi eikä kukaan tarkastelisi, mitä vääryyttä hän teki. (82 §) Nuo Kleitarkhoksen ja Philistideen lähettiläät, jotka silloin tänne saapuivat, vierailivat sinun luonasi, Aiskhines, ja sinä kestitsit heitä. Ne, jotka valtio karkoitti pois, koska he olivat vihollisia eivätkä puhuneet sitä, mikä oli oikein ja sopivaa, olivat ystäviäsi. Niinpä ei mitään tällaista (minun lahjomistani) tapahtunut, vaikka sinä minua parjaat ja sanot minun olevan ääneti saadessani rahaa, huutavan taas menettäessäni sitä. Sinä kylläkään et niin menettele, vaan huudat omistaessasi rahaa etkä lakkaa koskaan, jos eivät nämä sinua saa vaikenemaan tuomittuaan tänään sinut menettäneeksi kansalaisoikeutesi. (83 §) Kun te silloin olitte seppelöineet minut ja Aristonikos oli sen ehdottanut sanasta sanaan, kuten Ktesiphon nyt, ja seppelöiminen oli teatterissa julki kuulutettu, ja minun osakseni siis tulee nyt jo toistamiseen tällainen kuuluttaminen, sinä, Aiskhines, et mitään vastaan väittänyt, vaikka olit saapuvilla, etkä ehdotuksen tekijään nähden mitään valittanut. Otapa ja lue minulle tämäkin päätös!

(84 §) Päätös. (Khairondoksen, Hegemoninp., ollessa arkonttina, gamelion-kuun[53] 24 p:nä, jolloin Leontis-phylee johti valtionhallitusta, Phrearroi-kuntaan kuuluva Aristonikos esitti seuraavaa: Koska Paiania-kuntaan kuuluva Demosthenes, Demostheneenp., Ateenan kansalle ja useille liittolaisille jo ennen on osoittanut paljon ja suuria hyviätöitä ja myöskin tätä nykyä heitä auttanut ehdottamillaan päätöksillä sekä vapauttanut muutamia Euboian kaupunkeja ja lakkaamatta on osoittanut hyväntahtoisuuttaan Ateenan kansalle sekä puhuu ja toimii kaikin voimin niin hyvin itse ateenalaisten kuin muiden helleenein hyväksi, Ateenan neuvosto ja kansa on päättänyt jakaa erityisen kunnianosoituksen Paiania-kuntaan kuuluvalle Demostheneelle, Demostheneenp.:lle, seppelöidä hänet kultaisella kunniaseppeleellä ja sen julki kuuluttaa teatterissa, uutta murhenäytelmää esitettäessä, ja seppelöimisen kuuluttaminen on annettu toimeksi hallintoa pitävälle phyleelle sekä kilpatuomarille. Esitti Phrearroi-kuntaan kuuluva Aristonikos.)[54]

Onko teissä ketään, joka tietäisi valtion kärsineen häpeää tuon päätöksen johdosta tai joutuneen ivan esineeksi, minkä tuo nyt välttämättä sanoo tapahtuvan, jos minut seppelöidään? Jokainen toimenpide, kun se vielä tuoreeltaan on kaikkein nähtävissä, saa ansaitun palkkionsa: yleisen tunnustuksen, jos se on oivallinen, rangaistuksen taas päinvastaisessa tapauksessa. Kaikki tietävät, että minä silloin sain osakseni kiitosta, en moitetta enkä rangaistusta.

Siis aina noihin aikoihin saakka minun vaikutukseni valtion hyväksi joka suhteessa on ollut mitä parhain, kuten yksimielisesti myönnettiin, koska suullisesti ja kirjallisesti ajamani asia neuvotteluissanne voitti sekä ehdotukseni toteutuivat, ja koska näistä edelleen valtiolle, minulle ja teille kaikille aiheutui kunniaseppeleitä, jumalille taas uhrimenoja ja juhlakulkueita teidän puoleltanne, tunnustukseksi nauttimistanne hyvistä töistä.

Kun te siis Philippoksen Euboiasta karkoititte laivoillanne, minä — vaikkapa joku tästä pakahtuisikin — valtiotaidolla ja päätöksilläni, etsi hän toisen keinon hätyyttääkseen kaupunkiamme. Nähdessään, että me kaikista kansoista enimmän olimme riippuvaiset viljavarain tuonnista, hän tahtoi päästä vallitsemaan viljankuljetusta. Niinpä purjehdittuaan Thraakiaan hän vaati ensin byzantionilaisia, jotka olivat hänen liittolaisiaan, yhtymään sotaan teitä vastaan, mutta kun he eivät siihen suostuneet, vaan kielsivät, kuten totta olikin, sellaisilla ehdoilla ryhtyneensä aseliittoon, hän alkoi piirittää kaupunkia luotuaan suojavarustuksia ja sijoitettuaan sotakoneitaan sitä vastaan. Mitä teidän näissä oloissa olisi pitänyt tehdä, jätän kysymättä (sillä se on kaikille selvä). Mutta kuka silloin auttoi byzantionilaisia ja pelasti heidät? Kuka esti Hellespontoksen menettämistä noina aikoina? Te, Ateenan miehet. Kun mainitsen teidät, tarkoitan valtiota. Kuka puhui, kirjoitti ja toimi valtion hyväksi sekä perin säästämättä itseään antautui ajamaan näitä asioita? Se olin minä. Kuinka suurta hyötyä tästä taas oli kaikille, sitä minun suullisesti ei enää tarvitse selvittää, vaan tosioloisesti olette sen saaneet kokea. Sillä silloin puhjennut sota, puhumatta siitä kunniasta ja maineesta, minkä se tuotti, salli teidän elää elintarpeisiin nähden paljoa rikkaammissa ja helppohintaisemmissa oloissa kuin rauhan vallitessa, jota nuo kunnon miehet vastoin isänmaan etuja säilyttivät tulevaisten toiveittensa tähden. Pettäkööt nämä heidät ja saakoot he osansa siitä, mitä te, jotka parasta toivoitte, jumalilta rukoilitte, mutta älkööt puolestaan saattako teitä siihen tilanteeseen, mikä heidän tarkoituksensa oli. Lue noille sekä byzantionilaisten että perinthiläisten[55] päätökset kunniaseppeleistä, joilla he näiden tapahtumain johdosta kaupunkimme kaunistivat.

Byzantionilaisten päätös. (Hieromneemooni[56] Bosporikhoksen ollessa esimiehenä Damagetos, saatuaan neuvostolta puhevuoron, lausui kansankokouksessa seuraavaa: Kun Ateenan kansa kuluneina aikoina aina on ollut hyväntahtoinen ja tehnyt suuria palveluksia byzantionilaisille ja heidän liittolaisilleen sekä heimolaisilleen perinthilaisille, ja myöskin nykyisenä aikana, kun makedonialainen Philippos sodalla ahdisti maata ja kaupunkia, karkoittaakseen byzantionilaiset ja perinthiläiset heidän asuinpaikoiltaan sekä polttaakseen ja hävittääkseen sen, on tullut heidän avukseen 120 laivalla, mukanaan viljavaroja, sota-aseita ja raskasaseista sotaväkeä, ja siten pelastanut heidät suurista vaaroista sekä entiselleen palauttanut isänmaan valtiosäännön ja lait sekä haudat, byzantionilaisten ja perinthiläisten kansalaiset ovat päättäneet myöntää ateenalaisille naima- ja kansalaisoikeuden, maanomistus- ja asumaoikeuden, kunniasijan julkisissa kilpailuissa, pääsyn neuvostoon ja kansankokoukseen, toimitettuaan sitä ennen uhrimenot, sekä niille, jotka tahtovat kaupungissa asua, täyden vapauden valtion rasituksista. Sitä paitsi on päätetty pystyttää Bosporoksen rannalle kolme 16 jalan korkuista patsasta, mitkä esittävät byzantionilaisten ja perinthiläisten kansan seppelöivän Ateenan kansaa; edelleen, että lähetettäisiin juhlalähetystöjä Hellaan juhlakokouksiin, isthmialaisiin, nemealaisiin, olympialaisiin ja pythialaisiin, sekä julki kuuluttaa miten me seppelöimme Ateenan kansan, jotta kaikki helleenit saisivat tietää ateenalaisten mielenjalouden sekä byzantionilaisten ja perinthiläisten kiitollisuuden.)[57]

Kherroneesolaisten päätös. (Ne kherroneesolaiset, joiden kotipaikkana on Sestos, Eleus, Madytos, Alopekonnesos,[58] seppelöivät Ateenan neuvoston ja kansan kultaisella seppeleellä, joka on 60 talentin arvoinen, sekä perustavat templin kiitollisuuden jumalattarelle ja Ateenan kansalle, joka kherroneesolaisille on tehnyt kaikkein suurimpia hyviä töitä, vapauttamalla heidät Philippoksen vallasta ja antamalla heille takaisin isänmaansa, lakinsa, vapautensa, pyhättönsä. Myöskin tämän jälkeen he lakkaamatta ovat kiitollisia ja tekevät hyvää voimiensa mukaan. Tämä päätettiin yhteisessä neuvostossa.)[59]

Niinpä minun huolenpitoni ja valtiotaitoni avulla ei ainoastaan Kherroneesos ja Byzantion pelastunut, Hellespontos estetty joutumasta Philippoksen valtaan, ja kaupunkimme tämän johdosta niittänyt kunniaa, vaan myöskin kaikille ihmisille tuli selväksi valtiomme jalomielisyys sekä Philippoksen kelvottomuus. Sillä kaikki näkivät, että hän piiritti byzantionilaisia, vaikka oli heidän asetoverinsa. Mikäpä voi olla tätä häpeällisempää ja törkeämpää? Te taas, joilla nähtävästi olisi ollut paljon ja oikeutettua aihetta moittia heitä, siihen nähden miten he entisinä aikoina olivat teitä kohtaan ymmärtämättömästi menetelleet, ette ainoastaan olleet muistelematta entisiä pahoja tekoja ettekä hylänneet vääryyttä kärsiviä, vaan esiinnyitte pelastajinakin, josta kunniaa ja hyväntahtoisuutta saitte kaikilta. Myöskin kaikki tietävät, että te olette seppelöineet useita valtiomiehiä. Mutta tuskinpa kukaan voisi mainita toista valtiomiestä ja puhujaa, paitsi minua, jonka toimesta valtio on seppelöity.

(95 §) Puhuakseni edelleen myöskin siitä, miten Aiskhines on soimannut euboialaisia ja byzantionilaisia, palauttaessaan teidän muistoonne, mitä ikävää he mahdollisesti olivat teille aiheuttaneet, tahdon huomauttaa, että tuo oli väärää ilmiantoa ei ainoastaan sen tähden, että se oli valetta, sillä siitähän itse varmaan olette vakuutettuja, vaan myöskin sen tähden, että siinäkin tapauksessa, jos tuo olisi ollut tottakin, ainoastaan minun valtiollinen toimintani olisi ollut hyödyllinen.

Vielä tahdon mainita jonkun esimerkin teidän oivallisista töistänne valtion hyväksi ja teen sen aivan lyhyesti. Sillä niin hyvin yksityisen henkilön kuin valtion tulee kauttaaltaan koettaa suunnitella tehtävänsä aina parhaimpien tarjona olevien esikuvien mukaan. Niinpä te, Ateenan miehet, silloin kun lakedaimonilaiset maalla ja merellä vallitsivat ja pitivät hallussaan käskynhaltijoineen ja varusväkineen Attikan ympäristöä, Euboiaa, Tanagraa, koko Boiotiaa, Megaraa, Aiginaa, Keosta sekä muita saaria, marssitte Haliartokseen, vaikka kaupungilla ei ollut laivoja eikä muureja, ja palasitte muutamia päiviä myöhemmin takaisin Korinthokseen,[60] vaikka silloisilla ateenalaisilla olisi ollut paljon aihetta muistella, miten korinthilaiset ja theebalaiset Dekeleian sodassa heitä loukkasivat.[61] Mutta tätäpä he eivät tehneet, eivät suinkaan. Molemmissa tapauksissa he silloin eivät kuitenkaan toimineet hyvien tekojen vaikutuksesta eivätkä toiselta puolen olleet huomaamatta vaaroja. Tämänpä tähden he eivät hylänneet niitä, jotka pakenivat heidän turviinsa, vaan kunnian ja maineen vuoksi tahtoivat antautua vaaroihin, neuvotellen keskenään oikein ja jalomielisesti. Sillä kuolema on jokaisen ihmisen elämän loppu, koettakoonpa hän sitte miten tahansa kammioonsa sulkeutua ja itseään suojella. Kunnon miesten tulee aina tavoitella kaikkea kaunista ja, hyvä toivo kilpenään, ylevästi kärsiä, mitä jumala suoneekin. Näin tekivät teidän esi-isänne, näin vanhemmat teistä, vaikka lakedaimonilaiset eivät olleetkaan heidän ystäviään eivätkä hyväntekijöitään, vaan olivat paljon ja suuresti heidän kaupungilleen vääryyttä tehneet. Siitä huolimatta ateenalaiset tahtoivat estää theebalaisia, pelkäämättä heidän silloista mahtavuuttaan ja mainettaan, kun nämä Leuktran[62] voittonsa jälkeen yrittivät surmata heidät. Ateenalaiset eivät tahtoneet harkita, mitä ne ihmiset olivat tehneet, joiden puolesta he antautuivat vaaraan. Juuri tällä te kaikille helleeneille osoititte, että te siirrätte toiseen tilaisuuteen vaikka mistä rikoksesta tahansa teille tulevan hyvityksen, ja että jos taas joku vaara uhkaa muiden menestystä ja vapautta, te ette muistele näiden pahoja töitä ettekä kaunaa mielessänne kanna. Eikä tämä ole ainoa tilaisuus, jolloin näin olette käyttäytyneet. Kun theebalaiset uudestaan tahtoivat anastaa Euboian, te, muistelematta mitä vääryyttä Themison ja Theodoros teille olivat tehneet Oropokseen nähden, ette sitä sallineet, vaan autoitte näitäkin,[63] silloin ensi kerran kolmen hierarkin tehdessä kaupungille palvelustaan vapaaehtoisesti, joiden joukossa minäkin olin.[64] Mutta näistä asioista puhun myöhemmin. Tosin käyttäydyitte oivallisesti pelastaessanne saaren, mutta paljoa oivallisempaa oli, että te luovutitte noille, jotka olivat teitä vastaan rikkoneet, rehellisesti kaikki takaisin, vaikka olitte päässeet vallitsemaan sekä heitä itseänsä että heidän kaupunkiansa, ensinkään välittämättä kärsimistänne vääryyksistä, milloin vain teidän apuanne luottamuksella oli pyydetty. Lukemattomat toiset tapaukset, jotka voisin luetella, jätän mainitsematta, meritaistelut ja muut sekä entiset että teidän omat sotaretkenne, mitkä kaikki helleenein vapauden ja pelastuksen tähden valtio on suorittanut.

(101 §) Kun olen nähnyt kaupungin näin monessa ja tärkeässä tapauksessa tahtovan taistella toisten kansain etujen puolesta, mitäpä olisikaan minun pitänyt kehoittaa tai neuvoa silloin tekemään, kun neuvottelu tavallaan koski kansalaisia itseään? Tietysti minun, jumalan nimessä, olisi pitänyt muistella niiden pahoja tekoja, jotka tahtoivat pelastua, ja etsiä tekosyitä, joiden perustuksella me jättäisimme heidät kaikki tuhottaviksi. Olisihan jokainen voinut täydellä syyllä surmata minut, jos olisin yrittänyt puheellani edes vähänkään tahraamaan kaupungin silloin nauttimaa hyvää mainetta. Sillä te ette olisi semmoiseen tekoon ryhtyneet, sen tiedän tarkoin. Jos näet olisitte tahtoneet, mikäpä olisi ollut esteenä? Olihan teillä vapaat kädet? Olisivathan nämä olleet valmiit teitä neuvomaan siihen?

(102 §) Tahdonpa palata uudestaan siihen, mitä minä heti tämän jälkeen valtiollisella alalla toimin. Samalla tarkatkaa tässä jälleen, mikä valtiolle oli edullisinta. Kun näet huomasin, oi Ateenan miehet, että meidän meriasiamme olivat joutuneet hunningolle, ja rikkaat olivat melkein jättäneet suorittamatta pienetkin maksunsa, jotavastoin keskisäätyyn kuuluvat ja köyhät kansalaiset taas olivat menettäneet senkin mitä omistivat, ja vielä lisäksi valtio tämän johdosta oli ollut hyväkseen käyttämättä edullisia tilaisuuksia, esitin lakiehdotuksen, jonka mukaan pakotin edelliset noudattamaan oikeutta, jälkimmäiset taas vapautin kärsimästä vääryyttä, sekä sain aikaan, että valtio oikealla ajalla oli varustautunut, mikä oli tärkeintä. Tämän johdosta syytettynä minä esiinnyin oikeudessa teidän edessänne ja vapautettiin kanteesta, eikä syyttäjä saanut vaadittua äänimäärää.[65] Kuinkahan paljon arvelette summoriain esimiesten[66] taikka toisen ja kolmannen varallisuusluokan minulle halunneen maksaa, jotta en ensinkään olisi tätä lakiehdotusta tehnyt, taikka että ainakin syytevalaa vannottaessa[67] olisin sallinut sen raueta? Niin paljon, että minua hävettää siitä teille, oi Ateenan miehet, puhua. Tämän he täydellä syyllä tekivätkin. Sillä entisten lakien mukaan he suorittivat maksunsa aina osuuskunnittain, johon kuului 16 henkeä ja silloin heillä itsellään oli pieniä taikka ei minkäänlaisia kustannuksia, mutta köyhiä kansalaisia sitävastoin he nylkivät. Minun lakiesitykseni mukaan taas jokaisen tuli suorittaa maksunsa omaisuutensa mukaan, ja niinpä silloin esiintyi kahden laivan trierarkkina se, joka tätä ennen 16:nnella osalla oli ottanut osaa yhden kustannukseen. Eivätkä he enää nimittäneet itseänsä trierarkeiksi, vaan veroamaksaviksi. Jotta tämä olisi rauennut siksensä, eikä heidän olisi tarvinnut täyttää velvollisuuttaan, olisivat he olleet valmiit antamaan mitä tahansa. Luepa ensin minulle tuo päätös, jonka tähden jouduin syytteenalaiseksi, sitte luettelot, toinen edellisen lain, toinen minun ehdottamani lain mukaan. Lue!

Päätös. (Polykleoksen ollessa arkonttina, boedromion-kuun[68] 16:na p:nä Hippothontis-phyleen pitäessä valtion hallintoa, Paiania-kuntaan kuuluva Demosthenes, Demostheneenp., esitti uuden trierarkkeja koskevan lakiehdotuksen entisen lain asemesta, joka määräsi trierarkkein suoritettavat verot. Neuvosto ja kansa hyväksyivät sen noudatettavaksi. Phylen-kuntaan kuuluva Patrokles nosti kanteen Demosthenesta vastaan lainvastaisesta menettelystä, ja kun hän ei saavuttanut laillista äänimäärää, hän maksoi 500[69] drakmaa.)[70]

Luettelo. (Trierarkeiksi määrätään joka 16:s henkilö veroamaksavista yhdyskunnista, 25:stä 40:een ikävuoteen saakka, varustamaan yhtä kolmisoutulaivaa, kukin suorittaen yhtä suuren osan menoista.)[71]

Luettelo. (Trierarkeiksi valitaan jokainen, jonka omaisuus on arvioitu 10:ksi talentiksi,[72] varustamaan yhtä kolmisoutulaivaa. Jos omaisuus on arvioitu suuremmaksi, olkoon suoritus suhteellinen korkeintaan kolmea laivaa ja yhtä varalaivaa varten. Saman laskuperusteen mukaan muodostakoot 10 talentin veroyhdyskuntia ne, joiden omaisuus ei nouse tähän määrään.)[73]

Arveletteko todellakin minun vähän auttaneen köyhiä, tai rikkaiden päässeen pienellä maksulla, tarvitsematta täyttää velvollisuuttaan? Enkä ole ylpeä ainoastaan sen tähden, etten sallinut tämän asian raueta sikseen, ja että syytettynä pääsin vapaaksi, vaan siitäkin, että esitin hyödyllisen lain, joka myöskin käytännössä on koetuksen kestänyt. Koko sodan aikana, jolloin minun lakini mukaan laivaretkiä pantiin toimeen, ei yksikään trierarkki rukoillut suojelustanne kärsimänsä vääryyden tähden, ei yksikään etsinyt turvapaikkaa Munikhiassa,[74] eivät ketään laivavarustuksen esimiehet[75] vanginneet, ei yhtään merellä anastettua kolmisoutulaivaa mennyt valtiolta hukkaan, eikä jäänyt tänne yhtään, joka ei olisi voinut lähteä purjehtimaan. Mutta entisten lakien voimassa ollessa kaikkea tätä tapahtui. Syynä siihen oli se, että köyhien piti suorittaa yleisiä maksuja. Tämä taas usein heille oli mahdotonta. Minä sen sijaan laivavarustuksen siirsin köyhiltä varallisille. Kaikki silloin tapahtui, kuten pitikin. Myöskin juuri siitä ansaitsen kiitosta, että koko suunnittelemani valtiollinen toiminta valtiolle on tuottanut kunniaa, mainetta ja mahtavuutta. Vihamielistä, katkeraa ja pahansuopaa toimintani ei koskaan ole ollut eikä liioin kelvotonta eikä valtiolle arvotonta.

(109 §) Sekä kaupunkia erittäin että kreikkalaisia yleensä koskevassa politiikassani olen noudattanut samaa periaatetta, kuten seuraavasta ilmenee. Sillä sisäisissä asioissa en ole pitänyt rikkaiden suosiota tärkeämpänä yleisen kansan oikeuksia enkä taas Kreikan ulkoasioissa mieltynyt enemmän Philippoksen lahjoihin ja ystävyyteen kuin siihen, mikä yhteisesti kaikille helleeneille oli edullista.

(110 §) Mutta arvelenpa, että minun vielä on puhuminen julkisesta tiedonannosta sekä tilivelvollisuudesta. Sillä edellisestä esityksestä luulen käyneen selville, että olen parasta koettanut saada aikaan ja että olen ollut teille hyväntahtoinen sekä valmis hyvää tekemään. Kuitenkin vielä jätän mainitsematta pääkohdat valtiollisesta toiminnastani ja vaikutuksestani, koska oletan, että minun ensin järjestään tulee puolustautua itse lainvastaisuuden syytteestä, ja kun edelleen olen vakuutettu siitä että jokainen teistä muutenkin on tietoinen valtiollisista toimistani, vaikka niistä en mitään puhuisikaan.

(111 §) Niitä puheita, joita tämä piti, aivan sekoittaen kaikki, mikä koski oheenliitettyjä lakimääräyksiä, en totta tosiaan luule teidän ymmärtävän, yhtä vähän kuin minäkään useita niistä voin käsittää. Lyhyesti ja suoraan tulen selvittämään oikeusperusteet. Kaukana siitä, että väittäisin olevani vapaa tilivelvollisuudesta, jota tuo äsken panetellen koetti minua vastaan todistaa, myönnän päinvastoin koko elämäni ajan olevani vastuunalainen siitä, mitä olen teidän hyväksenne joko yrittänyt tahi valtiomiehenä toimittanut. Mutta siitä, mitä omista varoistani vapaaehtoisesti olen kansalle antanut, en päivääkään myönnä olevani tilivelvollinen (kuuletko, Aiskhines?), samoin kuin ei kukaan muukaan siinä asemassa olisi, kuulukoonpa sitten vaikka arkonttein 9-miehiseen virkakuntaan.[76] Onko olemassa lakia, joka olisi niin vääryyttä puoltava ja epäinhimillinen, että, puhumattakaan kaiken kiitoksen riistämisestä siltä, joka omilla varoillaan on tehnyt ihmisystävällisen ja anteliaan teon, se tämän jättäisi ilmiantajain huostaan ja määräisi näiden tarkastamaan tiliä siitä, mitä hän on antanut? Ei sellaista lakia ole ainoatakaan. Mutta jos tuo väittää olevan, osoittakoon sen, minä puolestani tyydyn kohtalooni ja vaikenen. Sepä kuitenkaan ei ole mahdollista, Ateenan miehet, vaan väärin hän ilmiantoi minun jaelleen rahoja näytelmärahaston esimiehenä, väittäessään: "hän on ylistänyt tuota tilivelvollista". Eipä ensinkään siitä, mistä olin tilivelvollinen, vaan siitä, mitä lahjoitin, sinä väärä ilmiantaja! "Mutta johdithan myöskin muurien rakentamista." Siitäpä juuri minua oikein kiitettiinkin, että tein kustannuksia, laskua esittämättä. Sillä laskuhan vaatii tiliä ja tarkastusta, lahja taas syystä ansaitsee kiitosta ja ylistystä. Sen tähden tämä on tehnytkin esityksensä minuun nähden. Helposti voin monella esimerkillä todistaa, että tätä eivät ainoastaan lait näin ole säätäneet, vaan onpa se ollut myöskin teidän perinnäistapanne. Ensinnäkin te usein kunniaseppeleellä palkitsitte strategi Nausiklesta[77] siitä, mitä hän omista varoistaan oli uhrannut. Toiseksi Diotimos[78] seppelöitiin, kun hän oli kilpiä lahjoittanut, niinikään edelleen Kharidemos.[79] Viimeksi on kunnioitettu avustuksistaan tätä Neoptelemosta,[80] joka on saapuvilla, ollessaan useiden yleisten töiden johtajana. Kummallista olisikin, jos jonkun hallintovirkamiehen ei sallittaisi valtiolle omia varojaan lahjoittaa tuon virkansa tähden, taikka että hän lahjoistaan, saamatta osakseen mitään kiitollisuutta, olisi tilivelvollinen. Jotta minä tässä puhun totta, ota ja lue minulle näitä asioita koskevat päätökset.

Päätöksiä. Phlya-kuntaan kuuluvan Demonikoksen ollessa arkonttina Boedromion-kuun[81] 26:na päivänä Phrearroi-kuntaan kuuluva Kallias esitti neuvoston ja kansan suostumuksella, että neuvosto ja kansa päättäisi seppelöidä Nausikleen, raskasaseisten päällikön, koska hän, silloin kun ateenalaisten 2000 miestä käsittävä raskasaseisten joukko oli Imbros-saarella avustamassa siellä asuvia ateenalaisia, omista varoistaan suoritti palkan raskasaseisille eikä perinyt sitä kansalta takaisin, syystä että Philon, joka oli valittu taloudenhoitajaksi, myrskyn vuoksi ei voinut purjehtia ja maksaa heille. Seppelöiminen oli myöskin julki kuulutettava Dionysoksen juhlanäytelmissä uutta murhenäytelmää esitettäessä.

(116 §) Toinen päätös. Phrearroi-kuntaan kuuluva Kallias esitti prytanein ehdotuksesta neuvoston suostumuksella seuraavaa. Koska raskasaseisten päällikkö Kharidemos, joka oli lähetetty Salamikseen, sekä ratsujoukon päällikkö Diotimos omalla kustannuksellaan varustivat nuoret miehet 800:lla kilvellä, kun viholliset olivat aseista riisuneet joukon sotamiehiä joen rannalla tapahtuneessa taistelussa, niin neuvosto ja kansa on päättänyt seppelöidä Kharidemoksen ja Diotimoksen kultaisella seppeleellä sekä tämän julki kuuluttaa suurissa panateenalaisissa juhlissa[82] kilpakisojen aikana ja Dionysoksen juhlanäytelmissä uutta murhenäytelmää esitettäessä. Kuuluttamisesta tulee tuomarein, prytanein sekä kilpatuomarein huolehtia.[83]

Näistä jokainen, Aiskhines, oli tilivelvollinen hoitamastaan hallintovirasta eikä siitä, mistä heitä seppelöitiin. Samoin oli minunkin laitani. Sillä epäilemättä minullakin tässä suhteessa on samat oikeudet kuin muilla samanlaisissa asioissa. Kun minä lahjoitin, kiitetään minua siitä, enkä lahjoistani ole tilivelvollinen. Kun minä virkaa hoidin, tein myöskin siitä tiliä enkä lahjoistani. Mutta, jumalan tähden, minä olen virkani väärin hoitanut! Miksi et silloin heti syyttänyt, vaikka olit läsnä, kun logistat[84] minut saattoivat oikeusviranomaisten luo?

Jotta te siis näkisitte, tämän itsensä minun hyväkseni todistavan, että seppelöimiseni on ehdotettu sen johdosta, mistä en ole tilivelvollinen, ota ja lue ääneen koko minua koskeva päätös. Sillä niistä kohdista, mihin hän neuvoston ennakkopäätökseen nähden[85] ei kajonnut, ilmenee muussakin suhteessa hänen väärän ilmiannon tapainen syytöksensä.

Päätös. (Euthykleen ollessa arkonttina, pyanepsion-kuun[86] 21:nä p:nä, Oineis-phyleen hallintokautena, anaphlystios-kuntaan kuuluva Kesiphon, Leostheneenp., esitti seuraavaa. Koska Paiania-kuntaan kuuluva Demosthenes, Demostheneenp., tultuaan muurien rakennuksen esimieheksi, myöskin omista varoistaan on kustantanut töitä varten kolme talenttia ja lahjoittanut ne kansalle sekä myöskin teatterirahaston hoitajana on lahjoittanut kaikkien phylain teatterirahastoihin sata minaa uhrimenoja varten, Ateenan neuvosto ja kansa on päättänyt ylistää Paiania-kuntaan kuuluvaa Demosthenesta, Demostheneenp., kuntoisuudestaan ja jalomielisyydestään, jota hän aina on osoittanut Ateenan kansaa kohtaan, sekä seppelöidä hänet kultaisella kunniaseppeleellä ja julki kuuluttaa seppelöimisen Dionysoksen juhlanäytelmissä uutta murhenäytelmää esitettäessä. Kuuluttamisesta tulee palkintotuomarin huolehtia.)[87]

Täten sinä et ensinkään minua ole syyttänyt siitä, mitä olen lahjoittanut, vaan siitä sinä päälleni kannat, mitä neuvosto on tahtonut minulle jakaa. Siis lahjain vastaanottoa pidät laillisena, vaan kiitollisuuden osoittamista sen johdosta lainvastaisena, johon syytöksesi kohdistuu. Onko, jumalain nimessä, ketään toista ihmistä niin perin kelvotonta ja jumalia vihaava sekä niin parjaushaluista? Sellainen tämä mies on, vai mitä?

Puhuakseni taas teatterissa tapahtuvasta kuuluttamisesta, sivuutan sen seikan, että tuhansista jo tuhannesti on samaa julistettu, ja että minut itsekin usein tätä ennen on seppelöity.[88] Mutta, jumalain nimessä, oletko, Aiskhines, niin typerä ja tylsäpäinen, ettet voi sitä ymmärtää, että seppele seppelöitävälle tuottaa saman kunnian, missä tahansa siitä ilmoitetaankin, ja että seppelöivien vuoksi taas olisi hyödyllistä, että kuuluttaminen tapahtuisi teatterissa? Sillä kaikki tämän kuullessaan saavat aihetta hekin tekemään hyvää valtiolle ja ylistävät kiitollisuutta osoittavia enemmän kuin seppelöitävää. Sen tähden valtio on säätänyt sellaisen lain. Ota ja lue minulle itse laki.

Laki. (Jokaisen maalaiskuntaan kuuluvan henkilön seppelöimisestä on aina kuulutettava juuri hänen omassa kotikunnassaan, mutta jos Ateenan kansa tai neuvosto seppelöi jonkun, tulee siitä kuuluttaa teatterissa Dionysoksen näytelmän aikana.)[89]

Kuuletko, Aiskhines, lain selvästi määräävän (121 §) "paitsi jos kansa tai neuvosto päättää joitakin seppelöidä, niistä se julistakoon?" Mitä, sinä viheliäinen, siis väärin ilmiannat? Miksi puheissasi saivartelet? Miksi et niin ollen niele aivastusjuurta? Etkö häpeä tehdä kannetta kateuden tähden, vaikka et ole mitään vääryyttä kärsinyt, ja muutella lakeja, poistamalla osia niistä? Nehän on julkiluettava täydellisinä tuomareille, jotka ovat vannoneet tuomitsevansa lakien mukaan. Edelleen, huolimatta siitä, että näin toimit, puhut kuitenkin kansanystävälle sopivista ominaisuuksista, kuten se, joka kirjallisella sopimuksella on tilannut miehen kuvapatsaan ja sitten saa vastaanottaa sen toisenlaisena, kuin ehdoissa oli määrätty, taikka ikäänkuin kansanystävät tunnettaisiin heidän puheistaan eikä heidän töistään ja valtiollisesta toiminnastaan. Sinä näet huutaa paapatat kuin vaunusta[90] ja laskettelet hävittömyyksiä, jotka soveltuvat sinulle ja sinunlaisille ihmisille, mutta eivät minulle. Kajoonpa tähänkin sivu mennen, Ateenan miehet. Mielestäni parjaus poikkeaa syytöksestä siinä, että jälkimmäinen perustuu rikkomuksiin, joille lakien mukaan on määrätty rangaistuksia, parjaus taas sisältää solvauksia, joita niiden laatuun katsoen vihollisten on tapana keskenänsä käyttää. Minä oletan, että esi-isämme eivät ole perustaneet näitä tuomioistuimia sitä varten että, teidän kokoonnuttua tänne, syytäisimme toisiamme vastaan yksityiselämäämme koskevia törkeitä ruokottomuuksia, vaan jotta saisimme selville, onko joku tehnyt vääryyttä valtiota vastaan.

Vaikka sinä tämän tiedät, Aiskhines, herjaat minua kuitenkin mieluummin, kuin syytät. Toden totta hän liian pian ei saa tästä selviytyä. Kajoonpa siihen nyt jo ja kyselen häneltä vähäsen. Kummanko viholliseksi, Aiskhines, sinua ehkä sanotaan, valtionko vai minun? Tietysti minun? Mutta kuitenkin sinä vetäydyit syrjään niissä tilaisuuksissa, jolloin olisit voinut minulle lakien mukaan kansalaistesi vuoksi vaatia rangaistusta, jos olin rikkonut, nim. tilinteossa, rikoskanteissa ja muissa syytöksissä. Siinä sitä vastoin missä minä joka suhteessa olin turvattu, lakien, kuluneen ajan ja asian vanhentumisen sekä entisten monilukuisten eri seikkoja koskevain tuomioitten nojalla ja siitä syytä, ettei koskaan ole todistettu minun tehneen teitä kohtaan vääryyttä, mutta jossa välttämättä yhteiskunnallista toimintaani koskevan arvostelun piti enemmän tai vähemmän kohdata valtiota itseään — siinä sinä silloin astuit tielleni? Varo, ettet ole vain Ateenan vihollinen tositeossa, minun vain näennäisesti.

Koska kaikki ovat selvillä siitä, miten tässä asiassa tunnollisesti ja oikein on tuomittava, minun täytyy, kuten kohtuullista on, vaikka minua parjaukset eivät miellytä, solvausten johdosta puhua hänestä itsestään, kuitenkin ainoastaan sitä, mitä ei voi välttää, torjuakseni hänen monet valheensa, sekä osoittaa, kuka hän on ja mistä hän polveutuu, hän kun niin helposti ryhtyy parjaamaan ja pilkkaa muutamia sanontatapojani, vaikka hän itse on puhunut sellaista, jota jokainen kunnon ihminen vieroisi julkilausua. Sillä jos Aiakos tai Radamanthys tai Minos[91] olisivat syyttäjänä eikä tuo kielenpieksäjä, torirähisijä tai konnamainen kirjuri, luulenpa, ettei hän silloin tätä puhuisi eikä sepittelisi sellaisia voimasanoja, kuin jos hän murhenäytelmässä huutaisi: "oi maa ja aurinko ja hyve",[92] taikka muuta sentapaista, eikä toiselta puolen taas vetoaisi taitoon ja sivistykseen, josta hyvä ja paha tunnetaan. Sillä näin kait olette kuulleet hänen puhuvan. Mutta mitäpä sinua hylkiötä ja sinuntapaisia ihmisiä hyve koskee? Mitä käsitystä sinulla on hyvästä ja pahasta? Mistä tai miten olisit sen saanut? Mitä oikeutta sinulla on puhua sivistyksestä, sillä ei yksikään, joka sitä todellakin omistaa, lausuisi tuollaista itsestään, vieläpä hän toisenkin puhuessa häpeästä punehtuisi. Ne taas, jotka, kuten sinäkin ovat sivistystä vailla, mutta tylsämielisinä luulevat sitä omistavansa, voivat kyllä puheellaan kuulijain korvia loukata, mutta heidän vakaumukseensa he eivät voi vaikuttaa.

(129 §) Vaikka en suinkaan epäröi, mitä minun sinusta ja sinun puoluelaisistasi tulee sanoa, olen kuitenkin kahdella päällä, mitä ensiksi mainitsisin, sitäkö, miten isäsi Tromes palveli orjana Elpidaan luona, joka oli alkeisopettajana Theseuksen temppelin viereisessä koulussa, paksut kahleet jaloissa ja kaularauta yllään, vai miten äitisi keskellä päivää eräässä hökkelissä ruoko-uroon pyhätön vieressä vietti tuottavia häämenojaan ja kasvatti sinut, tuon kelpo nuorukaisen ja oivan kolmannen luokan näyttelijän? Kaikkihan tämän tietävät sanomattanikin. Entä edelleen, (puhunko siitä) miten laivuri-soittoniekka Phormion, Phrearroi-kuntaan kuuluvan Dionin orja, häneltä tuon kauniin elinkeinon riisti pois.[93] Mutta, Zeuksen ja muiden jumalain nimessä, pelkään, etten vain puhuessani sinusta, kuten sinusta puhua sopii, itse käyttäisi (130 §) sanoja, jotka minulle eivät sovi. Jätänkin siis ne seikat siksensä ja alan kertoa hänen elämänvaiheistaan. Hän näet ei polveutunut niistä, joiden luona hän oli, vaan niistä, joita kansa kammoksuu.[94] Sillä vasta myöhään — myöhäänkö, sanon? Vasta eilen tai toissapäivänä hänestä on tullut ateenalainen ja puhuja, ja lisäämällä kaksi tavua hän Trometoksen sijasta sai isäkseen Atrometoksen, äidikseen taas upealta sointuvan Glaukothean, jonka nimenä yleensä tiedetään olleen Empusa,[95] mikä nimitys nähtävästi johtui siitä, että hän voi tehdä ja suvaita mitä tahansa. Mistäpä muualta? (131 §) Mutta siitä huolimatta olet niin kiittämätön ja luonteeltasi kelvoton, että vaikka näiden avulla orjasta olet päässyt vapaaksi ja kerjäläisestä rikkaaksi, sinä kuitenkaan et ainoastaan ollut osoittamatta heille kiitollisuuttasi, vaan möit itsesi ja toimit julkisesti heitä vastaan. Kuitenkin jätän mainitsematta, mitä hän mahdollisesti kumminkin on puhunut valtion hyväksi ja ainoastaan palautan muistiinne, missä hän sen vihollisille selvästi on tehnyt palveluksia.

Ken teistä on tietämättä, että kansalaisoikeus riistettiin Antiphonilta, joka saapui kaupunkiin luvattuaan Philippokselle polttaa laivaveistämöt? Kun minä hänet olin tavannut lymyilevän Peiraieuksessa ja vienyt kansankokoukseen, tuo panettelija sai aikaan hänen vapautuksensa huutaen ja rähisten, että minä kansanvaltaisessa yhteiskunnassa tein kauheata (väkivaltaa), kun muka rääkkäsin onnettomia kansalaisia ja ilman valtuutusta tunkeuduin heidän koteihinsa. Ja jos Areiopagoksen[96] neuvosto huomatessaan tämän ja nähdessään teidän niin sopimattomaan aikaan sattuneen erehdyksenne ei olisi päässyt tuon miehen jäljille ja vangittuna tuonut häntä jälleen teidän luoksenne, tämä suurenmoinen puhuja olisi hänet riistänyt teidän käsistänne ja päästänyt menemään, ja siten tuo olisi salaa pois pujahtanut ja välttänyt rangaistuksen. Silloin te kidutettuanne häntä surmasitte hänet, kuten hän ansaitsikin. Senpä tähden ryhdyttyänne yhteistoimintaan Areiopagoksen neuvoston kanssa ja myönnettyänne sille päätösvallan, tämä tunsi Aiskhineen silloiset vehkeet ja hylkäsi hänet heti kuin kavaltajan sekä määräsi Hypereideen puhumaan puolestanne, silloin kun te olitte ymmärtämättömiä, josta syystä juuri niin paljon olette laiminlyöneet yhteishyvää koskevia etuja — ja olitte valinneet edellisen edustajaksenne Delos-saarella olevaan pyhättöön. Äänestyskin toimitettiin alttarilta,[97] eikä tuo hylkiö saanut yhtään ääntä. Että tämän oikein kerron, kutsu esiin asianomaiset todistajat.

Todistajat. (Demostheneen hyväksi todistavat kaikkein puolesta Sunion-kuntaan kuuluva Kallias, Phlya-kuntaan kuuluva Zenon, Phaleron-kuntaan kuuluva Kleon, Marathon-kylään kuuluva Demonikos seuraavaa: Kun kansa kerran oli valinnut Aiskhineen edustajakseen amphiktyonein kokoukseen Delos-saaren pyhättöä[98] koskevissa asioissa, me neuvoteltuamme pidimme Hypereidestä arvokkaampana puhumaan kaupungin puolesta, ja Hypereides lähetettiin sinne.)[99]

Kun siis neuvosto erotti Aiskhineen edustajantoimesta ja määräsi toisen hänen sijalleen, se samalla osoitti tuon olevan kavaltajan ja pahansuovan teitä kohtaan.

Siinä siis eräs tämän nuoren miehen tuontapaisia valtiollisia toimenpiteitä, aivan samoja — onhan totta? — joista hän minua syyttää. Muistelkaapa vielä toista. Kun Philippos lähetti byzantionilaisen Pythonin ja yhdessä hänen kanssaan kaikkien liittolaisten lähettiläät häpäisemään kaupunkia ja osoittamaan sen tehneen vääryyttä, silloin minä en väistynyt tuota uhmailevaa Pythonia, joka teitä niin paljon moitti, vaan nousin vastustamaan häntä enkä pettänyt kaupungin oikeuksia, vaan näytin toteen Philippoksen vääryyden niin selvästi, että hänen asetoverinsakin esiintyivät kannattaen minua. Mutta tämä[100] yhtyikin häneen ja todisti isänmaataan vastaan, vieläpä laverteli pelkkiä valheita.

Sekään ei riittänyt, vaan myöhemmin hän jälleen tavattiin seurustelevan vakoilija Anaksinoksen kanssa Thrasonin talossa. Mutta ken kahden kesken seurusteli ja neuvotteli vihollisten lähetin kanssa, hänpä itse oikeastaan oli vakoilija ja isänmaan vihollinen. Että myöskin tämän puhun totuuden mukaisesti, kutsu esiin avukseni asianomaiset todistajat.

Todistajat. (Teledemos, Kleoninp., Hypereides, Kallaiskhroksenp., sekä Nikomakhos, Diaphantoksenp., todistivat Demostheneen hyväksi ja vannoivat strategein edessä tietävänsä Kothokidai-kuntaan kuuluvan Aiskhineen, Atrometoksenp., tulleen yöllä Thrasonin taloon ja neuvotelleen yhdessä Anaksinoksen kanssa, joka todistettiin olevan Philippoksen vakoilija. Itse todistukset annettiin Nikioksen läsnäollessa ekatombaion-kuun[101] 3:na p:nä.)[102]

Tuhansia muita esimerkkejä, joita hänen toiminnastaan voisin luetella, syrjäytän. Sillä näin on asianlaita. Paljon voisin sitä paitsi vielä toteennäyttää, miten tuo noina aikoina vihollisia selvästi avusti, minua vastaan taas vehkeili. Mutta tämä ei juurru tarkoin teidän muistiinne eikä herätä ansaittua suuttumusta, vaan te olette niin sanoakseni luontaisen välinpitämättömyytenne mukaan täydellisesti sallineet jokaisen mielin määrin runnella ja muuten panetella sitä, joka puhuu teidän etujenne puolesta, uhraten sen, mikä olisi kaupungille parasta, solvausten herättämän nautinnon ja viehätyksen tähden. Sen tähden onkin aina helpompi ja turvallisempi palkan edestä vihollisia avustaa kuin asettua niiden rintamaan, jotka teidän hyväksenne toimivat valtiollisella alalla.

(139 §) Mutta onhan toki kauheata, että hän ennen sodan julkista puhkeamista on avustanut Philipposta isänmaata vastaan, oi maa ja jumalat,[103] onhan toki? Sallikaa vain, jos tahdotte, sallikaa se hänelle. Mutta kun laivoja kieltämättä jo riistettiin, Kherronesosta hävitettiin, ja tuo mies marssi Attikaan, eikä tilanne enää ollut ensinkään epäilyksen alainen, vaan ilmi sota oli puhjennut, on vaikea osoittaa, mitä tuo herjaava runoseppä silloin teidän parhaaksenne toimi, eikä liioin tavata yhtään vähäpätöistä tai tärkeämpää Aiskhineen tekemää lakiehdotusta valtion hyväksi. Jos hän sitä väittää, näyttäköön tämän toteen, niin kauan kuin tiimalasissani[104] vielä vettä on. Mutta eipä ole yhtään ehdotusta. Kuitenkin piti välttämättä tapahtua toinen näistä kahdesta seikasta: joko hänellä ei ollut mitään muistuttamista ehdotuksiani vastaan eikä sen tähden tehnyt mitään toista vastaehdotusta, taikka harrastaen vihollisten etuja hän ei tahtonut julkisesti esittää parempia ehdotuksia, kuin mitä nuo olivat.

(140 §) Mutta kun hän hautoi mielessään valtion vahingoittamista, oliko hän silloinkin mitään puhumatta tai esittämättä? Päinvastoin, silloin ei kukaan muu esiintynyt. Kaikkea muuta onkin valtio, kuten näyttää, voinut sietää, ja tuo on saattanut salaperäisesti vehkeillä; mutta kerranpa hän menetteli tavalla, joka vei voiton kaikelta entiseltä. Silloin hänen sanatulvansa oli loppumaton, kun hän puhui amphissalaisia (lokreja) koskevien päätösten puolesta vääristelläkseen totuuden. Mutta tuo hänelle sentään ei onnistunut. Mitenpä se olisi ollutkaan mahdollista? Et koskaan voi puhdistautua silloisista konnantöistäsi, puhupa sitten kuinka paljon tahansa.

(141 §) Manaan teidän eteenne, Ateenan miehet, kaikki jumalat ja jumalattaret, jotka suojelevat tätä Attikan maata, sekä pythiläisen Apollonin, joka esi-isien ajoilta on kaupungin suojelusjumalana, ja rukoilen kaikkia näitä suomaan minulle onnea ja menestystä, jos nyt teille puhun ja myöskin silloin kansalle puhuin totta, heti kun näin tämän hylkiön tuohon toimeensa ryhtyvän (minä huomasin sen, huomasin paikalla); mutta riistäkööt ne minulta kaiken elämänilon nauttimisoikeuden, jos vihasta tai omanvoitonpyynnöstä häntä petollisesti syytän.

Minkä tähden siis tätä niin vannon ja vakuuttamalla vakuutan? Sen tähden että minä kuitenkin pelkään teidän pitävän häntä liian vähäpätöisenä suorittamaan niin paljon pahaa, huolimatta valtionarkistossa minulle tarjona olevista asiakirjoista, joiden perustuksella tämän selvästi voisin todistaa, ja vaikka teidän muistossanne tiedän säilyvän tuon ilkityön. Tämähän jo varemminkin tapahtui, silloin kun hän kerrottuaan tänne valheellisia juttuja syöksi onnettomat phokilaiset perikatoon. Sillä hän se puolestaan myöskin avusti amphissalaisen sodan puhkeamista, jonka johdosta Philippos tuli Elateiaan ja valittiin amphiktyonein johtajaksi,[105] tuon sodan, joka mullisti kaikki helleenein olot, ja Aiskhinespa yksin on kaikille aiheuttanut mitä suurinta kurjuutta. Kun minä myöskin silloin heti otin jumalat todistajiksi ja huusin kansankokouksessa: "sinä, Aiskhines, saatat sodan Attikaan, amphiktyonein sodan", niin toiset, jotka keskenään olivat sopineet häntä kannattavansa, eivät sallineet minun puhua, toiset taas ihmettelivät ja olettivat minun aiheettomasti häntä syyttävän mieskohtaisesta vihasta. Kuulkaa nyt, Ateenan miehet, koska silloin minua estitte, mitä luonnetta nuo tapahtumat olivat, mitä varten niitä yhdessä puuhattiin ja miten ne suoritettiin. Samalla tulette myöskin huomaamaan, kuinka hyvin olot oli järjestetty, ja tulette suuresti perehtymään yhteisten asiain menoon sekä näkemään, kuinka taitava Philippos oli.

Philippoksen mielestä sodalla ei ollut mitään päämäärää eikä loppua, jos hän theebalaisia ja thessalialaisia ei saisi kaupunkimme vihollisiksi. Mutta vaikka meidän sotapäällikkömme surkeasti ja huonosti kävivätkin sotaa häntä vastaan, kuitenki sota- ja vapaajoukkomme hänelle tuottivat sanomattoman paljon kärsimyksiä. Maan tuotteista näet ei mitään voitu viedä ulos eikä mitään tarpeita ulkoa tuoda. Silloin hän ei vielä ollut merellä meitä voimakkaampi eikä hän voinut tulla Attikaan, kun thessalialaiset eivät yhtyneet häneen eivätkä theebalaiset sallineet hänen marssia maansa läpi. Tosin hänen onnistui taistelussa voittaa kaikki meidän häntä vastaan lähettämämme päälliköt, yhdentekevää keitä he olivat — siitä ei sen enempää — mutta sotanäyttämön luontoon ja meille molemmille tarjona oleviin apuneuvoihin nähden hän oli alakynnessä. Jos hän pelkästään oman vihansa tähden thessalialaisia tai theebalaisia olisi kehoittanut marssimaan meitä vastaan, hän hyvin ymmärsi, ettei kukaan silloin siitä olisi välittänyt; mutta jos hän näyttäisi puoltavan heidän yhteisiä etujaan ja valittaisiin päälliköksi, hän toivoi helposti toisia pettävänsä, toisia taivuttavansa. Entä edelleen? Hän koetti — katsokaa, kuinka taitavasti — kaikin tavoin vetää amphiktyonit sotaan ja saada aikaan ikävää häiriötä heidän kokouksessaan. Sillä hän oletti näiden heti noissa selkkauksissa tarvitsevan hänen apuansa. Jos taas joku hänen omista lähettämistään hieromneemooneista[106] tai hänen liittolaisistaan sekasortoa aiheuttaisi, hän arveli sen herättävän epäluuloa, ja theebalaiset sekä thessalialaiset ynnä kaikki muut olisivat varuillaan, mutta jos joku ateenalainen tai joku teistä hänen vastustajistaan sen tekisi, hän itse helposti pysyisi salassa. Niin tapahtuikin. Miten hän nyt toimi? Hän lahjoo tämän miehen. Kun tätä luuloni mukaan ei kukaan edeltäpäin tietänyt eikä aavistanut, kuten tuollaista teillä tavallisesti tapahtuu, hän ehdotettiin pylagorokseksi,[107] ja kun kolme tai neljä häntä oli äänestänyt, hän julistettiin valituksi.[108] Saatuaan kaupungilta tällaisen luottamustoimen hän saapui amphiktyonein luo ja laiminlyötyään ja syrjäytettyään kaikki muut asiat hän koetti toteuttaa ainoastaan sitä, jota varten hän oli ostettu. Hän sepitteli ja esitti sulosointuisia puheitaan ja vanhoja juttuja siitä, mistä Kirran alueen pyhittäminen oli johtunut, sekä sai helposti nuo oppimattomat ja lyhytnäköiset ihmiset, hieromneemoonit, päättämään, että se seutu olisi tarkastettava, jota amphissalaiset omanaan väittivät viljelevänsä, mutta jota tuo taas sanoi pyhäksi alueeksi, eivätkä lokrilaiset esittäneet rangaistusehdotusta[109] meitä vastaan eivätkä muutakaan, mitä hän totuudesta poiketen teille sepittelee. Tämän tulette seuraavasta huomaamaan. Lokrilaisten ei suinkaan ollut sallittu, meitä oikeuteen haastamatta, toteuttaa kaupunkiamme koskevaa rangaistusehdotustansa. Kuka meidät sitte on haastanut? Minkä viranomaisen luona? Mainitse, kuka sen tietää, osoita se! Mutta sitäpä sinä et voi, vaan kaikki on turhanpäiväisiä verukkeitasi[110] Kun amphiktyonit siis tarkastelivat maata tuon miehen opastuksen mukaan, lokrilaiset hyökkäsivät heidän kimppuunsa ja olivat vähällä heittokeihäillään kaikki surmata, muutamia hieromneemooneista he vangitsivatkin. Kun täten syytös ja sota amphissalaisia vastaan kerran oli saatu aikaan, Kottyphos[111] ensiksi johti amphiktyonein sotajoukkoa, mutta kun toiset eivät ensinkään saapuneet, toiset saapuivat taas mitään toimittamatta, niin seuraavassa amphiktyonein kokouksessa muutamat sitä varten hankitut, jo ennestään kelvottomat ihmiset Thessaliasta ja muista valtioista saivat Philippoksen päällikönvaalin hyväksytyksi. Myöskin he olivat keksineet kauniita verukkeita. Sillä he sanoivat, että heidän joko itse piti verottaa itseään, varustaa palkkasotureita ja rangaista niitä, jotka eivät tuolla tapaa menetelleet, taikka valita hänet. Mitäpä pitkistä puheista? Hän valittiin näin päälliköksi. Koottuaan sitten heti tämän jälkeen sotavoimansa ja marssittuaan Kirran alueelle, hän kirralaisille ja lokrilaisille pian sanoi jäähyväiset ja miehitti Elateian. Jos theebalaiset tämän nähtyänsä eivät heti olisi muuttaneet mieltänsä ja tulleet meidän puolellemme, koko tuo puuha olisi tulvavirtana vyörynyt kaupunkimme päälle. Niinpä ainakin sillä hetkellä he pidättivät hänet, ja siitä teidän, oi Ateenan miehet, tulee ensi sijassa kiittää jonkun teitä kohtaan hyvänsuopean jumalan armollista suojelusta, toiseksi myöskin minua, mikäli tapahtumat riippuvat yhden miehen voimista. Anna minulle nuo päätökset ja silloisia aikoja koskevat tiedot, milloin mikin suoritettiin, jotta tietäisitte, kuinka suuria hankkeita tuo hylkiö päässään hautoi saaden aikaan häiriötä, kärsimättä itse kuitenkaan rangaistusta. Lue minulle päätökset.

Amphiktyonein päätökset. (Pappi Kleinagoroksen ollessa esimiehenä pylagorokset ja amphiktyonein valtuutetut päättivät kevätkokouksessa seuraavaa: koska amphissalaiset astuvat pyhälle maalle, kylvävät ja käyttävät sitä laidunmaanaan, niin tulee pylagorosten ja valtuutettujen tarkastaa se, erottaa pylväillä sen rajat sekä kieltää amphissalaisia vastedes menemästä sille alueelle.)[112]

Toinen päätös. (Pappi Kleinagoroksen ollessa esimiehenä pylagorokset ja amphiktyonein valtuutetut sekä amphiktyonein yhteiskunta päättivät kevätkokouksessa seuraavaa: koska amphissalaiset jaettuaan keskenään pyhän alueen viljelevät ja käyttävät sitä laidunmaanaan, ja koska he, kun heidät oli estetty sitä tekemästä, aseellisina saapuivat paikalle sekä väkivallalla estivät helleenit yhteisesti neuvottelemasta vieläpä haavoittivatkin muutamia, niin tulee arkadialaisen Kottyphoksen lähettiläänä mennä makedonialaisen Philippoksen luo ja pyytää, että hän tulisi Apollonille ja amphiktyoneille avuksi eikä sallisi jumalattomien amphissalaisten loukata jumalaa. Tämän johdosta amphiktyonein neuvottelukokoukseen osaaottaneet helleenit valitsevat hänet täysivaltaiseksi päällikökseen.)[113]

Lue myöskin silloisia aikoja koskevat tiedot, milloin tämä tapahtui. Se oli näet juuri siihen aikaan, jolloin tuo toimi pylagoroksena. Lue.

Aikamääritelmä. (Mnesitheideen ollessa arkonttina, anthesterion-kuun[114] 16:na p:nä.)[115]

Annapa kirje, jonka Philippos lähetti Peloponneesoksessa oleville liittolaisille, kun theebalaiset eivät totelleet häntä, jotta selvästi siitäkin näkisitte, että hän salasi hankkeittensa todellisen tarkoituksen, hyökkäyksensä Hellasta, theebalaisia ja teitä vastaan, vaikka olikin harrastavinaan yhteistä parasta ja toimivinaan ampbiktyonein päätösten mukaan. Se, joka hänelle tarjosi tällaisia tilaisuuksia ja tekosyitä, oli tuo. Lue.

Kirje. (Philippos, makedonialaisten kuningas, tervehtii aseliitossa olevain peloponneesolaisten demiurgeja[116] ja valtuutettuja sekä kaikkia muita liittolaisia. Koska ne lokrilaiset, n.s. otsolit, jotka asuvat Amphissassa, loukkaavat delphoilaisen Apollonin pyhättöä ja ase kädessä samoillen hävittävät pyhää maa-aluetta, niin tahdon teidän kanssanne avustaa jumalaa ja torjua pois ne, jotka rikkovat ihmisiä velvoittavia jumalallisia säädöksiä. Sen tähden kokoontukaa aseellisina Phokikseen, mukana ruokavaroja neljäksitoista päiväksi, meidän ajanlaskumme mukaan loos-kuun[117] kuluessa, ateenalaisten ajanlaskun mukaan boedromion-kuun[118] kuluessa, korinttolaisten panemos-kuun.[119] Ne, jotka eivät koko sotavoimallaan tule saapuville, pidämme keskinäisten liittosopimustemme perustuksella rangaistukseen syyllisinä. Jääkää hyvästi!)[120]

Te näette, miten hän salasi omat vaikuttimensa ja pakeni amphiktyoneja koskevain verukkeiden suojaan. Kuka häntä nyt avusti näissä hänen hankkeissaan? Kuka hänelle tarjosi tilaisuutta tuollaisiin perusteluihin? Kuka on eniten syypää kaikkiin onnettomuuksiin? Kaiketi tämä? Älkää kuitenkaan väittäkö, oi Ateenan miehet, kylämatkoillanne, että Hellas tällaista on kärsinyt yhden ihmisen tähden. Ei yhden, vaan useiden kelvottomain tähden, joita on joka paikassa, maa ja jumalat paratkoon! Näistä on eräs tämä tässä, (159 §) jota minä puolestani, jos totuuden suoraan saa lausua, empimättä pitäisin yhteisenä ruttona, mikä tämän jälkeen kaiken häviön on aiheuttanut, koskipa se sitten ihmisiä tai maita ja kaupunkeja. Se, joka kylvön on tehnyt, on syypää siitä kehittyneeseen pahaan. Minä ihmettelen, miten te, nähtyänne hänet, ette heti inholla käännä pois katseitanne. Mutta paljon on vielä teissä, kuten näyttää, pimeyttä peittämässä totuutta.

Kosketeltuani tuon toimenpiteitä isänmaata vastaan, (160 §) osuin nyt siihen, mitä minä itse vastustaessani noita ihmisiä valtiollisella alalla olen toimittanut. Monesta syystä sopisi teidän, kuten kohtuullista on, minua kuunnella, mutta varsinkin olisi häpeällistä, jos te, Ateenan miehet, minun niin paljon vaivaa nähdessäni ja puuhatessani teidän hyväksenne, ette sietäisi kuulla puhuttavankaan siitä. Sillä minä näin, että theebalaiset ja melkeinpä tekin Philippoksen kannattajien vaikutuksesta, jotka kummallakin taholla erittäin olivat hänen turmelemiaan, sallitte hänen valtansa kasvaa, mikä yleensä molemmille oli vaaranalaista ja vaati suurta tarkkaavaisuutta, minä näin, että te ette ensinkään kiinnittäneet siihen huomiotanne ettekä olleet varuillanne, vaan valmiit toisianne[121] vihaamaan ja loukkaamaan. Silloinpa lakkaamatta koetin tarkoin valvoa, ettei tuo tapahtuisi. Enkä minä yksin vain omasta päästäni olettanut, että se menettely oli hyödyllistä, vaan minä tiesin, että Aristophon ja edelleen Eubulos[122] kaiken aikaa tahtoivat solmita ateenalaisten ja theebalaisten kesken ystävyysliiton, ja vaikka he muissa asioissa usein vastustivatkin toisiaan, he siinä kuitenkin olivat yksimielisiä. Näiden ympärillä sinä heidän eläessään liehakoitsit kuin kettu imarrellen, nyt taas kuoleman jälkeen heitä tietämättäsi syytät. Sillä siitä, mistä minua theebalaisiin nähden moitit, sinä enemmän kuin minua syytät noita miehiä, jotka ennen minua tuon aseliiton hyväksyivät.

Palaanpa tuohon takaisin. Kun tämä oli aiheuttanut amphissalaissodan, ja hänen muut avustajansa yhteistoimin olivat herättäneet vihan theebalaisia kohtaan, Philippos marssi silloin meitä vastaan, ja juuri siitä syystä nuo hylkiöt yllyttivät puheenalaiset kaupungit vihaamaan toisiaan, ja jos me emme ennen olisi vähän kavahtaneet, emme koskaan olisi voineet toipua. Näin pitkälle nuo olivat johtaneet asiat. Mikä teidän suhteenne silloin toisiinne oli, tulette huomaamaan, kuultuanne seuraavat päätökset ja vastaukset.

Päätökset. (Heropythoksen ollessa arkonttina elaphobolion-kuun[123] 24 p:nä p:nä Erekhtheis-phyleen johtaessa hallintoa päätettiin neuvoston ja strategein suostumuksella seuraavaa: Koska Philippos toisia naapurein kaupunkeja on valloittanut, toisia paraikaa piirittää ja varsinkin valmistautuu hyökkäämään Attikaan, ensinkään välittämättä meidän liittosopimuksistamme, aikoen rikkoa valansa ja rauhan sekä keskinäiset valalliset vakuutuksemme, neuvosto ja kansa on päättänyt lähettää lähettiläitä hänen luokseen neuvottelemaan hänen kanssaan sekä kehoittamaan häntä ensiksikin säilyttämään meidän kanssamme hyvän sovun ja liittosopimukset; päinvastaisessa tapauksessa taas kehoitamme häntä myöntämään kaupungille aikaa neuvotteluun sekä tekemään aselevon thargelion-kuuhun[124] saakka. Neuvoston jäsenistä valittiin lähetystöön Anagyrus-kuntaan kuuluva Simos, phyleeläinen[125] Euthydemos ja Alopeke-kuntaan kuuluva Bulagoras.)

Toinen päätös. (Heropythoksen ollessa arkonttina munykhion-kuun[126] viime päivänä päätettiin ylipäällikön suostumuksella seuraavaa: Koska Philippos koettaa vieroittaa theebalaiset meistä ja toiselta puolen on varustautunut koko sotajoukollaan hyökkäämään Attikaa lähinnä oleviin seutuihin, välittämättä meidän ja hänen välillämme voimassa olevista sopimuksista, neuvosto ja kansa on päättänyt lähettää hänen luokseen airueen ja lähettiläitä, vaatimaan ja kehoittamaan häntä tekemään aselevon, jotta kansa voisi neuvotella olosuhteiden mukaan. Sillä tätä nykyä se vielä ei ole päättänyt ottaa osaa sotaan, jos sille vain suodaan kohtuullisia ehtoja. Neuvoston jäsenistä valittiin lähetystöön Nearkhos, Sosinomoksenp., Polykrates, Epiphroninp., sekä airueeksi Anaphlystos-kuntaan kuuluva Eunomos.)[127]

Vastaus Ateenalaisille. Makedonialaisten kuningas Philippos tervehtii ateenalaisten neuvostoa ja kansaa. Minä hyvin tiedän, mikä teidän kantanne alusta pitäen minua kohtaan on ollut ja kuinka innokkaasti te olette tahtoneet saada puolellenne thessalialaiset ja theebalaiset, vieläpä boiotialaisetkin. Mutta kun nämä eivät ole niin ajattelemattomia, että sallisivat teidän määrätä heidän kantaansa, vaan menettelevät omien etujensa mukaan, niin te äkillisen mielenmuutoksen jälkeen olette lähettäneet minun luokseni lähettiläitä ja airueen ja muistutatte sopimuksista sekä pyydätte aselepoa, vaikka minä en mitenkään ole teitä loukannut. Kuitenkin kuultuani teidän lähettiläitänne minä suostun vaatimuksiinne ja olen valmis tekemään aselevon, jos te syrjäytätte väärät neuvonantajanne ja osoitatte heille ansaittua ylönkatsetta. Jääkää hyvästi!

Vastaus theebalaisille. Philippos, makedonialaisten kuningas, tervehtii Theeban neuvostoa ja kansaa. Olen saanut teidän kirjeenne, jossa te olette todellakin vakuuttaneet minulle sovintoa ja rauhaa. Minä kuitenkin tiedän, että ateenalaiset kohdistavat teihin kaiken harrastuksensa, tahtoessaan saada teidät suostumaan vaatimuksiinsa. Ennen minä epäilin, että te tahtoisitte noudattaa heidän toiveitansa ja yhtyä heitä kannattamaan. Mutta nähtyäni, että te olette tahtoneet säilyttää rauhan minun kanssani mieluummin kuin seurata toisten mielipiteitä, olen tästä iloinnut ja kiitän teitä sitä enemmän monesta syystä, mutta erittäinkin sen tähden, että te näissä asioissa olette paraiten valvoneet turvallisuuttanne ja osoitatte suosiotanne minun asiaani kohtaan. Tämän toivon teille paljon merkitsevän, jos vain edelleen noudatatte tuota periaatetta. Voikaa hyvin![128]

(168 §) Muodostettuaan täten kaupunkien välisen suhteen semmoiseksi sekä kattaen hyväkseen tällaisia päätöksiä ja vastauksia Philippos saapui sotavoimineen ja valloitti Elateian,[129] ikäänkuin me ja theebalaiset emme koskaan voisi enää olla keskenämme yhteistoiminnassa, tapahtuipa sitte mitä hyvänsä. Tiedätte tosin kaikki, mikä melu silloin kaupungissa syntyi. Mutta sallikaa minun sentään lyhyesti teille esittää ainoastaan pääkohdat.

Oli ilta. Sanansaattaja tuli prytaneille kertomaan, että Elateia oli valloitettu. Siinä tuokiossa nämä kavahtivat ylös kesken syöntiään, ajoivat väen myymälöistä torille ja sytyttivät palamaan heidän pajusta nivotut kojunsa, toiset lähtivät kutsumaan strategit saapuville, hälyyttivät kaikkialla, ja kaupungissa meluttiin. Seuraavana päivänä prytanit kutsuivat neuvoston raatihuoneeseen, te taas marssitte kansankokoukseen, ja ennenkuin edellinen oli loppuun neuvotellut ja tehnyt ennakkopäätöksensä,[130] kaikki kansa oli jo asettunut istumaan ylhäällä oleville paikoilleen.[131] Kun sitten neuvosto saapui sinne ja prytanit esittivät, mitä heille oli kerrottu, sekä johtivat esiin sanansaattajan puhumaan, kuuluttaja tämän jälkeen kysyi: kuka pyytää puhevuoroa? Ei kukaan astunut esiin. Kun kuuluttaja useita kertoja uudisti kysymyksensä, ei sittenkään kukaan esiintynyt, vaikka kaikki strategit sekä kaikki puhujat olivat saapuvilla, ja yhteinen isänmaa äänekkäästi kutsui puhumaan menestyksensä puolesta. Sillä se ääni, minkä kuuluttaja lakien mukaan kajahutti, on syystä pidettävä isänmaan yhteisenä äänenä. Kuitenkin jos niiden, jotka tahtoivat pelastaa kaupungin, olisi pitänyt esiintyä, niin kaikki te ja muut ateenalaiset olisitte nousseet ja astuneet puhujalavalle. Sillä minä tiedän, että te kaikki tahdoitte pelastaa kaupungin. Jos rikkaimpien olisi pitänyt esiintyä, heitä olisi ollut kolme sataa. Jos taas niiden, jotka samalla olivat sekä hyvänsuopeita kaupungille että rikkaita, niin ne olisivat astuneet esiin, jotka tämän jälkeen suorittivat valtiolle suurimmat maksut; he näet sen tekivät isänmaanrakkaudestaan ja koska heillä oli varoja siihen. Mutta tuo hetki ja tuo päivä luonnollisesti vaati ei ainoastaan hyvänsuopaa ja varakasta, vaan myöskin sellaista miestä, joka alusta pitäen oli seurannut tapahtumia ja oikein voi arvostella, mistä syystä ja missä tarkoituksessa Philippos noin toimi. Sillä joka tätä ei tiennyt eikä kauan ennen tarkoin ollut tutkinut, olipa sitten miten hyvänsuopa tai rikas tahansa, hän kaikesta tästä huolimatta kuitenkaan ei voinut ymmärtää eikä neuvoa teitä, mitä oli tehtävä. Sellaisena miehenä, jota tilanne vaati, minä tuona päivänä näyttäydyin ja astuin esiin sanoen teille sen, mitä teidän vielä tänään tarkkaavaisesti tulisi kuunnella kahdesta syystä: ensiksikin, jotta tietäisitte, että minä kaikista puhujista ja valtiomiehistä olin ainoa, joka kovissa koettelemuksissa en jättänyt asemaani, johon isänmaanrakkauteni minut oli sijoittanut, vaan keskellä yleistä pelkoa puhuin ja kirjallisesti esitin sekä tarkoin tutkin, mitä teidän etunne vaati; toiseksi, jotta te uhrattuanne nyt vähäsen ajastanne saavuttaisitte paljoa enemmän kokemusta koko vastaiseen valtiolliseen menettelyynne nähden. Minäpä siis esitin seuraavaa: "Minusta ne, jotka kovin parkuvat, ikäänkuin jos theebalaiset kokonaan olisivat Philippoksen käytettävissä, eivät tunne nykyistä tilannetta. Sillä jos asianlaita olisi niin, minä hyvin tiedän, että me siinä tapauksessa emme kuulisi hänen olevan Elateiassa, vaan rajoillamme. Kuitenkin olen vakuutettu siitä, että hän on tullut, valmistaakseen Theeban olot itselleen suopeiksi. Miten tämä on ymmärrettävissä", jatkoin minä, "sen saatte minulta kuulla. Ne theebalaiset, jotka olivat joko rahalla houkuteltavissa tai muuten petettävissä, hän kaikki on saanut pauloihinsa. Niitä taas, jotka alusta pitäen olivat häntä vastustaneet ja vieläkin ovat toisella kannalla, hän ei koskaan voi taivuttaa. Mitä hän siis tarkoittaa ja minkä tähden hän on valloittanut Elateian? Kehoittaakseen ja rohkaistakseen ystäviään, osoittamalla lähellä olevan sotavoimansa ja järjestämällä lähistölle aseelliset miehensä ja säikähdyttääkseen taas vastustajiaan, jotta he joko pelosta saataisiin taipumaan vastoin tahtoansa taikka väkivallalla siihen pakotettaisiin. Jos me siis tällä hetkellä", jatkoin minä, "pidämme parempana muistella sitä, mitä ikävyyksiä theebalaiset mahdollisesti meille ovat aiheuttaneet, ja epäilemme heidän pitävän vihollisten puolta, silloin ensiksikin me tulemme tekemään sen, mitä Philippos toivoisi, toiseksi pelkään, että nekin, jotka nyt ovat vastustavalla kannalla, yhtyisivät häneen, ja kaikki sitten yksimielisesti olisivat Philippoksen puolella ja yhdessä ryntäisivät Attikaan. Mutta jos te kuitenkin noudatatte mieltäni ja tahdotte esitystäni tarkata ettekä vain puoluesyistä vastustaa mitä minä puhun, toivon teidän olevan vakuutettuja puheeni tarkoituksenmukaisuudesta ja torjuvan pois kaupunkia uhkaavan vaaran. Mikä siis minun neuvoni on? Ensiksikin, että tällä hetkellä pelko tykkänään on heitettävä pois, toiseksi, että mielenmuutos on tarpeen ja että kaikki huolenpito on kohdistettava theebalaisiin. Sillä nämä ovat onnettomuuksia paljoa lähempänä kuin te, ja vaara uhkaa heitä ensi sijassa. Sitten tulee kaiken asekuntoisen väestön, sekä jalka- että ratsumiesten, mennä Eleuksikseen ja kaikille osoittaa teidän itsenne olevan aseilla varustettuja, jotta teidän kanssanne samanmieliset theebalaiset voisivat samalla tapaa vapaasti puhua oikeuden puolesta, nähdessään että myöskin te olette valmiit hyökkäyksen varalta avustamaan niitä, jotka ovat päättäneet taistella vapauden puolesta, samoin kuin Elateiassa oleva sotavoima on niiden tukena, jotka Philippokselle myyvät isänmaansa. Tämän jälkeen käsken valita kymmenen lähettilästä, joilla yhdessä strategein kanssa tulisi olla täydellinen määräysvalta sekä ajasta, milloin retkelle on lähdettävä, että myöskin muussa, mikä matkaa koskee. Miten lähettiläiden sitten Theebaan saavuttuaan tulee käyttäytyä (kehoitukseni mukaan)? Kiinnittäkää nyt tarkoin koko huomionne puheeseeni. Teidän ei sovi theebalaisilta mitään pyytää (sehän olisi tilanteeseen nähden häpeällistä), vaan teidän tulee luvata heille apuanne, jos he suurimman vaaran uhatessa sitä vaatisivat, me taas voimme paremmin kuin nuo olla varuillamme. Jos he tämän hyväksyvät ja noudattavat ehdotustamme, me olemme saavuttaneet, mitä tahdomme, ja näin toimimme valtion arvoa vastaavalla tavalla; mutta jos tämä ei sattuisi onnistumaan, he voisivat erehtyessään syyttää itseään, me sitävastoin emme olisi tehneet mitään häpeällistä tai alentavaa". Puhuttuani näin ynnä muuta sen tapaista istuuduin. Kun kaikki sen hyväksyivät eikä kukaan väittänyt mitään vastaan, minä en ainoastaan puhunut tätä, vaan myöskin ehdotin päätettäväksi, enkä ainoastaan ehdottanut päätettäväksi, vaan myöskin vastaanotin lähetystoimen, enkä ainoastaan vastaanottanut lähetystointa, vaan myöskin taivutin theebalaiset; sanalla sanoen minä olen asian vienyt perille alusta loppuun saakka ja olen tykkänään teidän hyväksenne uhrautunut valtiota uhkaavien vaarojen aikana. Tuo minulle silloin tehty päätös.

Minkä henkilön osan sinä, Aiskhines, tahdot minun sinulle antavan, minkä itselleni tuona päivänä? Tahdotko, että minulla olisi Bataloksen[132] osa, kuten sinä minua herjaten ja pilkaten kutsut, sinulla taas jonkun uroon, joka ei olisi tavallinen ihminen, vaan joku näyttämön sankareista, Kresphontes tai Kreon tai Oinomaos,[133] jota sinä Kollytoksessa[134] niin pahoin pitelit? Niinpä minä, Paiania-kuntaan kuuluva Battalos, silloin tuotin isänmaalle paljoa enemmän kunniaa kuin sinä, Kothokidai-kuntaan[135] kuuluva Oinomaos. Sinustapa ei missään ollut hyötyä, minä taas täytin kaikki kunnon kansalaisen velvollisuudet. Lue minulle tuo päätös!

Päätös (Demostheneen. Nausikleen ollessa arkonttina Aiantis-phyleen pitäessä hallintoa skirophorion-kuun[136] 16 p:nä Paiania-kuntaan kuuluva Demosthenes, Demostheneenp., esitti päätettäväksi seuraavaa: Koska makedonialaisten kuningas Philippos kuluneena aikana selvästi näyttää rikkovan Ateenan kansan kanssa tekemänsä rauhan sopimukset, välittämättä ensinkään valoista ja siitä, mitä kaikki helleenit pitävät oikeana, ja koska hän anastaa kaupunkeja, jotka eivät mitenkään hänelle kuulu, vieläpä asevoimalla on kukistanut muutamia ateenalaistenkin kaupunkeja, vaikka Ateenan kansa puolestaan hänelle ei ollenkaan ole tehnyt vääryyttä, ja koska hän tätä nykyä yhä enemmän vain menettelee väkivaltaisesti ja raa'asti: sillä myöskin muutamiin helleeniläisiin kaupunkeihin hän asettaa vartiostoja ja kumoaa heidän valtiosääntönsä, toisia hävittää myytyänsä asukkaat orjiksi, toisiin sijoittaa helleenein asemesta muukalaisia asumaan, johtaen nämä heidän pyhätöilleen ja haudoilleen; kuitenkin tämä kaikki on sekä hänen syntyperänsä että oman luonteensa kanssa aivan sopusoinnussa, hänen, joka siten käyttää ylenmäärin hyväkseen nykyistä suotuisaa onneaan ja on unohtanut, miten hän itse pienestä ja mitättömästä odottamatta on mahtavaksi paisunut. Niin kauan kuin Ateenan kansa näki hänen ahdistavan ainoastaan muukalaisia ja hänen oman käskyvaltansa alaisia kaupunkeja, se tuota loukkausta piti omakohtaisesti jotenkin vähäpätöisenä. Mutta nyt nähdessään, että toisia helleenein kaupunkeja ylpeästi kohdellaan, toisia kukistetaan, sen mielestä on hirveätä ja esi-isäin maineelle arvotonta välinpitämättömästi katsella, miten helleenit joutuvat orjiksi. Sen tähden Ateenan neuvosto ja kansa on päättänyt toimeen panna rukous- ja uhrimenoja ateenalaisten kaupungin ja maan suojelusjumalille ja -sankareille ja tarkoin säilyttäen muistossaan miehuulliset esi-isät, jotka helleenein vapauden turvaamista pitivät suuriarvoisempana omaa isänmaataan, työntää vesille kaksisataa laivaa ja määrätä laivanpäällikön purjehtimaan aina Pylaihin saakka ulottuville ulapoille ja jalka- ja ratsuväenpäällikön johtamaan jalkaväen ja ratsuväen muodostamat sotavoimat Eleusikseen, niinikään se on päättänyt lähettää lähettiläitä muihin helleenein valtioihin, varsinkin theebalaisten luo, sen tähden että Philippos on lähinnä heidän maataan, ja kehoittaa heitä huolehtimaan omasta ja muiden helleenein vapaudesta, Philipposta ensinkään pelkäämättä. Ateenan kansa näet ei tulisi muistelemaan entisiä pahoja tekoja, jos kaupungeilla on ollut keskinäisiä vihamielisiä suhteita, vaan se tulisi avustamaan sotavoimalla, varoillaan sekä ampuma- ja muilla aseillaan, tietoisena siitä, että helleeneille itselleen on mainehikasta keskenään taistella valta-asemasta mutta että esi-isien sekä maineelle että miehuudelle olisi arvotonta, jos vierassyntyinen mies heitä hallitsisi ja riistäisi valta-aseman. Sillä Ateenan kansa ei pidä Theeban kansaa vieraana sukulaisuuden eikä heimolaisuuden puolesta. Se muistelee myöskin omien isiensä hyviä töitä theebalaisten esi-isiä kohtaan. Sillä Herakleen pojathan,[137] joilta peloponneesolaiset olivat riistäneet heidän isiltäperityn valtakuntansa, he palauttivat takaisin, voitettuaan taistelussa ne, jotka koettivat vastustaa Herakleen jälkeläisiä. Myöskin Oidipus[138] ja muut hänen kanssaan karkoitetut ovat luonamme saaneet suojan ja paljon muita mainehikkaita ystävyyden osoituksia on meidän puoleltamme theebalaisten ja muiden helleenein osaksi tullut. Sen tähden Ateenan kansa ei nytkään tule alttiiksi jättämään theebalaisten ja muiden helleenein etuja. Se näet on päättänyt heidän kanssaan solmita sekä asetoveruuden että avioliittoa koskevan liittosopimuksen sekä itse antaa ja vastaanottaa valallisia vakuutuksia. Lähettiläät olivat: Paiania-kuntaan kuuluva Demosthenes, Demostheneenp., Sphettos-kuntaan kuuluva Hypereides, Kleareroksenp., Phrearroi-kuntaan kuuluva Mnesitheides, Antiphanoksenp., Phlya-kuntaan kuuluva Demokrates, Sophiloksenp., sekä Kothokidai-kuntaan kuuluva Kallaiskhros, Diotimoksenp.)[139]

(188 §) Tämä oli Theebaa koskevan sovinnollisen suhteemme ensi alku ja järjestäminen, kun sitä ennen nuo olivat saaneet aikaan molempien kaupunkien välisen vihan, vihollisuuden ja epäluulon. Kaupunkia uhkaavan vaaran tuo päätös haihdutti kuin pilven. Oikeamielisen kansalaisen velvollisuus olisi ollut silloin kaikille huomauttaa siitä, jos hän jotakin parempaa olisi voinut esittää, eikä nyt moittia. Sillä valtiomies ja väärä ilmiantaja, jotka ylimalkaan eivät mitenkään ole toisiinsa verrattavissa, eroavat keskenään varsinkin seuraavasti. Toinen ilmaisee ajatuksensa ennen tapahtumia ja on sekä onneen että olotilaan nähden vastuunalainen ei ainoastaan niille, jotka hän puolelleen on taivuttanut, vaan vieläpä jokaiselle, joka tiliä vaatii. Toinen taas on ääneti silloin, kun pitäisi puhua; jos taas jotakin onnettomuutta tapahtuu, hän saattaa sen pahaan huutoon.

Silloin siis hetki oli, kuten sanoin, otollinen sen miehen esiintyä, joka rehellisesti huolehtii valtiosta, se oli rehellisten puheiden hetki. Minä menen niinkin pitkälle, että myönnän olleeni väärässä, jos joku vielä nytkin jotakin parempaa voi neuvoa, taikka jos ylimalkaan joku muu menettely kuin minun valitsemani olisi ollut mahdollinen. Sillä jos vielä tätä nykyäkin joku on huomannut jonkun toimenpiteen, jonka toteuttaminen silloin olisi ollut hyödyksi, niin myönnän, ettei se olisi saanut jäädä minulta huomaamatta. Mutta jos ei ketään nyt ole eikä silloin ollut eikä vielä tänä päivänäkään kukaan voi mitään muuta esiintuoda, niin mitä olisi valtiomiehen silloin pitänyt tehdä? Kaiketi valita paras, mitä silloin oli nähtävissä ja toimeen pantavissa. (191 §) Tämänpä, Aiskhines, juuri tein, kuuluttajan kysyessä: "kuka tahtoo julkisesti puhua", ei: "kuka tahtoo entisten tapahtumain johdosta syyttää", eikä: "kuka voi tulevaisuudesta mennä takaukseen?" Kun sinä kansankokouksessa tuona hetkenä istuit äänetönnä, silloin minä esiinnyin ja puhuin. Koska et silloin mitään esittänyt, osoita ainakin nyt ja sano, mikä neuvo, jota minun olisi pitänyt hyväkseni käyttää, tai mikä valtiolle otollinen hetki on jäänyt minulta huomaamatta? Mihin aseliittoon, mihin yritykseen minun paremmin olisi pitänyt saattaa kansalaiset osallisiksi?

Mutta entisyys aina kaikkialla saa mennä menoaan eikä siitä suinkaan enää kukaan neuvottele. Tulevaisuus tai nykyisyys sitävastoin vaatii valtiomiestä olemaan asemellaan. Silloinhan onnettomuudet näyttivät osaksi olevan odotettavissa, osaksi jo tapahtuneen, ja niiden valossa tarkastele valtiollisen toimintani suuntaa äläkä panetellen minua syytä entisten tapahtumain johdosta. Sillä kaikki päättyy niin kuin jumala on tahtonut, valtiomiehen toiminnan suunta juuri paljastaa hänen tarkoituksensa. Älä siis syytä minua siitä, jos Philippos sattui voittamaan taistelussa, sillä jumalan kädessähän asian loppupäätös oli eikä minun. Mutta osoita minulle ensin, milloin en kaikkea, mikä inhimillisesti ajatellen oli tarjona, käyttänyt hyväkseni enkä oikein, huolellisesti ja innokkaasti voimieni mukaan sitä toimittanut, tai etten ryhtynyt kunniallisiin ja valtion arvoa vastaaviin välttämättömiin toimenpiteisiin — vasta sitten syytä minua. (194 §) Mutta jos puhjennut myrsky tuli ylivoimaiseksi ei ainoastaan meille, vaan myöskin kaikille muille helleeneille, mitäpä silloin olikaan tehtävissä? Asianlaita oli sama, kuin jos joku tahtoisi haaksirikosta syyttää laivan isäntää, joka turvallisuuden varalta oli kaikki tehnyt ja laivansa varustanut kaikella, mistä pelastuksen luuli riippuvan, mutta jonka laivan myrsky sittenkin yllätti, niin että varustuksetkin vahingoittuivat, vieläpä kokonaan ruhjottiin. "Mutta enhän minä johtanut laivaa", hän voisi sanoa; samoin minäkään en ollut sotapäällikkönä enkä kohtalon herra, vaan tuo vallitsi kaikkea. Harkitsepa ja tarkastele seuraavaa. (195 §) Jos sallimus siitä huolimatta, että taistelimme yhdessä theebalaisten kanssa, meille oli suonut tuollaisen tuloksen, mitäpä olisikaan silloin ollut odotettavissa, jos nuo eivät olisi olleet sotatovereinamme, vaan menneet Philippoksen puolelle, jonka hyväksi tuo silloin kaiken äänensä korotti! Ja jos taistelun riehuessa kolmen päivämatkan päässä Attikasta kaupungissa niin suuri vaara ja pelko syntyi, mitähän olisikaan ollut odotettavissa, jos tuo sama onnettomuus olisi kohdannut itse maata? Tiedäthän, että yhden t. parin, kolmen päivän aika kansalaisille runsaasti antoi tilaisuutta järjestyä, kokoontua ja huoahtaa kaupungin pelastuksen puolesta. Muuten silloin — ei ole tarvis huomauttaa, miltä kaikelta koettelemukselta me säästyimme jonkun jumalan hyväntahtoisuudesta ja siitä syystä, että kaupunki oli ikäänkuin suojattu tuolla aseliitolla, jota sinä syytät.

Tämän kaiken esitän teille, tuomarit, ja ulkopuolella seisoville kuuntelijoille näin seikkaperäisesti, kun taas tuolle hylkiölle olisi riittänyt lyhyt ja selvä esitys. Sillä jos sinulle yksin tulevaisuus oli aivan selvä, niin olisihan sinun silloin pitänyt puhua, kun valtio neuvotteli näistä asioista. Jos taas edeltäpäin et voinut mitään aavistaa, olet vastuunalainen, kuten kaikki muutkin, tuosta tietämättömyydestäsi. Miksi siis sinä minua tästä enemmän ahdistat kuin minä sinua? Sen tähden puheestani selviää, että minä olin paljoa sinua parempi kansalainen (muuhun en vielä kajoa), minä kun uhrauduin sen puolesta, mikä kaikille näyttäytyi edulliselta, enkä huolehtinut enkä välittänyt omasta vaarastani, sinä taas et mitään muuta parempaa neuvoa esittänyt (sillä muuten kehoitustani ei olisi noudatettu), etkä itsekään tarjoutunut mitenkään puheenalaista asiaa edistämään, vaan menettelit, kuten kelvoton ja valtiolle vihamielisin ihminen, ja vaikka näin olit toiminut, olet vielä tahtonut seurauksia arvostella. Samaan aikaan kuin nuo valtion periviholliset, Aristratos Naxos-saarella ja Aristoleos Thasoksessa,[140] tuomitsevat Ateenan ystäviä, Aiskhineskin Ateenassa syyttää Demosthenesta. (198 §) Kuitenkin se, joka helleenein onnettomuuksista vain mainetta ja etuja itselleen tahtoo niittää, on paremmin ansainnut kuolla kuin syyttää toista. Se, jolle samat olosuhteet ovat edulliset kuin valtion vihollisille, ei voi olla suopea isänmaataan kohtaan. Tämän sinä selvästi olet osoittanut niin hyvin elämälläsi ja teoillasi kuin valtiollisella toiminnallasi ja toiselta puolen myöskin toimettomuudellasi. Jos jotakin suoritetaan, mikä teistä näyttää hyödylliseltä, silloin Aiskhines on ääneti. Mutta jos jotakin epäonnistuu tai ei tapahdu, kuten olisi pitänyt, silloin Aiskhines ilmestyy, aivan niinkuin suonenkatkelmat ja kouristukset silloin kiihtyvät, kun ruumista joku onnettomuus on kohdannut.

Koska hän niin suuresti tapahtumain lopputulosta painostaa, tahdon puolestani huomauttaa eräästä seikasta, niin oudolta kuin se näyttääkin. Älköön kukaan Zeuksen ja muiden jumalain nimessä rohkeuttani ihmetelkö, vaan harkitkoon myötätuntoisesti mitä puhun. Jos näet tulevaisuus kaikille olisi ollut vallan selvä ja kaikki sen edeltäpäin olisivat tienneet, ja sinä, Aiskhines, olisit sitä huutaen ja kirkuen julkikuuluttanut ja vakuuttanut, sinä, joka et kuitenkaan sanaakaan suustasi päästänyt, niin ei silloinkaan kaupunki olisi saattanut toisin menetellä, jos se isien tai tulevan sukupolven maineesta tahtoi välittää. Meistä näyttää yrityksissään siltä puuttuneen onnea, mikä on yhteistä kaikille ihmisille, kun jumala sen sallii. Jos taas valtio vaatiessaan kaiken johdon silloin käsiinsä tuosta valta-asemastaan olisi luopunut, olisi sitä syytetty siitä, että oli jättänyt kaikki Philippokselle alttiiksi. Sillä jos taistelutta se olisi hylätty, minkä puolesta esi-isämme olivat antautuneet mihinkä vaaraan tahansa, silloin jokainen olisi kironnut sinua, mutta ei valtiota eikä minua. Millä silmillä olisimmekaan silloin jumalan nimessä katselleet kaupunkiin saapuneita ihmisiä, jos olot olisivat muodostuneet nykyiseen tilanteeseensa, Philippos olisi valittu johtamaan ja määräämään kaikkea, mutta toiset, estääksen sen toteutumista, ilman meitä olisivat yhtyneet vapaustaisteluun, sen sijasta että kaupunki entisinä aikoina toki ei koskaan pitänyt maineetonta turvallisuutta mainehikkaista taisteluista johtuvia vaaroja parempana? Tietäköön jokainen helleeni ja muukalainen, että niin hyvin theebalaiset kuin ennen heitä mahtaviksi paisuneet lakedaimonilaiset, vieläpä itse persialaisten kuningaskin sangen mielellään ja suopeasti sallivat kaupungin ryhtyä mihin yrityksiin tahansa ja säilyttää mitä se omisti, kunhan se vain noudatti määräyksiä ja myönsi jollekin toiselle helleeneistä valta-aseman? Mutta tämä ateenalaisille luonnollisesti ei ollut esi-isien perinnäistavan mukaista, ei siedettävää eikä luonteenomaista. Ikimuistoisista ajoista ei kukaan ole voinut koskaan taivuttaa kaupunkia liittymään niihin, jotka mahtavuudestaan huolimatta tekivät vääryyttä, ja alistumaan orjana palvelemaan turvallisessa asemassa, vaan se on aina lakkaamatta antautunut vaaroihin ja taistellut valta-aseman, kunnian ja maineen puolesta. Tätäpä juuri te pidätte niin kunniakkaana ja luonteenne mukaisena, että esi-isistänne eniten ylistätte niitä, jotka siten ovat toimineet. Syystäpä kyllä. Sillä jokaisen täytyy ihmetellä kuntoa niiden miesten, jotka kärsivällisesti jättivät kaupungin ja astuivat laivoihin, ollakseen noudattamatta toisten käskyjä, ja valitsivat päällikökseen Themistokleen, joka neuvoi niin tekemään, mutta Kyrsiloksen, joka oli kehoittanut mahtikäskyjä tottelemaan, he taas kivittivät, (205 §) samoin kuin hänen vaimonsakin meidän vaimomme.[141] Sillä ateenalaiset eivät silloin kaivanneet neuvonantajaa tai sotapäällikköä, joka heidät saattaisi orjuuteen, olkoonpa sitten heidän asemansa muuten ollut kuinka onnellinen tahansa, eivätkä he tahtoneet elääkään, jos eivät vapaina saaneet elää. Jokainen heistä arveli syntyneensä ei ainoastaan isäänsä ja äitiänsä, vaan myöskin isänmaataan varten. Mikä eroitus on olemassa näiden välillä? Se, joka luulee syntyneensä ainoastaan vanhempiansa varten, odottaa kuolemaa sallimuksen määräämänä ja luonnollisena olotilana. Ken taas myöskin isänmaalleen on syntynyt, hän on valmis vaikkapa kuolemaan, jotta ei tarvitsisi nähdä sen orjuudessa elävän, ja hän pitää niitä röyhkeyden ja häpeän ilmauksia, joita orjailevassa valtiossa täytyy kärsiä, kuolemaakin kauheampina.

Jos minä nyt yrittäisin väittää, että minun onnistui johtaa teidän ajatuksenne oikeaan suuntaan esi-isäin arvoa vastaavalla tavalla, jokainen voisi syystä minua moittia. Julkisesti näet tahdon vakuuttaa, että juuri tuo valtiollinen suunta oli teidän oma valitsemanne, ja osoitan, että valtiolla jo ennen minua oli tuo mielenlaatu, mutta toiselta puolen myöskin sanon itse ottaneeni osaa kaikkien yritystenne suoritukseen. Kun tuo taas syyttää minua kaikesta ja käskee teidän ankarasti kohdella minua, ikäänkuin olisin syypää valtiota kohdanneisiin kauhuihin ja vaaroihin, hän koettaa tällä hetkellä minulta poistaa kunnian, mutta tosioloisesti hän ainaiseksi teiltä riistää jälkimaineen. Sillä jos te tulette tuomitsemaan tuon, sen tähden ettei minun valtiollinen toimintani ole parhaaksemme koitunut, osoittaudutte te erehtyneenne ettekä kärsivän onnettomuuksia epäsuopean kohtalon kolhimina. Mutta te, Ateenan miehet, ette suinkaan erehtyneet, antauduttuanne vaaroihin kaikkien vapauden ja menestyksen puolesta, ette totta tosiaan, sen vannon niiden esi-isiemme nimessä, jotka Marathonin luona eivät vaaroja pelänneet, jotka Plataian luona taistelivat ja Salamiksen ja Artemisionin luona ryhtyivät meritaisteluun, vannon useiden muiden sankarein nimessä, jotka lepäävät julkisissa haudoissaan, sankarien, jotka valtio hautasi katsoen täydellä syyllä heidän kaikkien yhtä hyvin ansainneen saman kunnian, Aiskhines, eikä ainoastaan niiden, jotka onnen suosimina voittivat. Sillä kaikki täyttivät urhoollisten miesten tavalla velvollisuutensa, jokaisen osaksi taas tuli jumalan suoma kohtalo. Edelleen sinä, kirottu asiakirjain kaupustelija, tahdot näiden luopuvan kunnioituksestaan ja ystävyydestään minua kohtaan sekä puhut voitonmerkeistä, taisteluista ja entisistä urotöistä, ikäänkuin tällä nykyisellä riitakysymyksellä olisi mitään tekemistä noiden asiain kanssa. Mutta missä mielessä minun sitten, sinä kuulu näyttämösankari,[142] olisi pitänyt astua puhujalavalle esiintyessäni valtion neuvonantajana asiassa, joka koski sen korkeimpia etuja? Puhumaanko jotakin, joka olisi ollut omiansa alentamaan esi-isien arvoa? (210 §) Syystä olisin silloin ansainnut kuoleman. Sillä ei teidänkään, Ateenan miehet, sovi yksityisiä ja valtiollisia oikeusasioita tuomita saman periaatteen mukaan, vaan jokapäiväiseen elämään kuuluvissa yksityisasioissa teidän tulee ottaa huomioon erityiset niitä koskevat lait ja tosiseikat, valtiollisten asiain käsittelyssä taas tarkata, mitä esi-isien kunnia vaatii. Myöskin saadessanne virkasauvanne ja -merkkinne,[148] jokaisen teistä tulee samalla muistaa, että tarvitsette valtiolle sopivan mielenlaadun astuessanne tuomitsemaan valtiollisissa oikeusasioissa, jos te muuten arvelette, että teidän tulee toimia esi-isien arvoa vastaavalla tavalla.

Mutta kajottuani esi-isien mainetöihin olen poikennut kyseenalaisista päätöksistä ja toimenpiteistä. Tahdon näin ollen palata takaisin siihen, minkä silloin jätin.

Kun me tulimme Theebaan, tapasimme Philippoksen ja thessalialaisten sekä muiden liittolaisten lähettiläät saapuvilla, meidän ystävämme olivat pelonalaisia, tuon taas rohkeita. Että minä tätä en oman hyötyni vuoksi puhu, lue kirje, jonka me lähettiläät silloin heti lähetimme. Kuitenkin tuo panetteluissaan niin liioittelee, että jos jotakin edullista tapahtuu, hän väittää olosuhteiden vaikuttaneen sen, eikä minulla siinä muka ollut mitään ansiota; sitävastoin olin kohtaloineni syypää kaikkeen, mikä toisin päättyi. Niinpä minä valtiomiehenä ja puhujana hänen mielestään en mitään näyttänyt vaikuttavan puheista ja neuvotteluista aiheutuneisiin toimenpiteisiin, jotavastoin aseiden ja sotaretken tuottamiin onnettomuuksiin olen yksin syyllinen. Onkohan häikäilemättömämpää tai ilkeämpää panettelijaa tavattavissa? Lue kirje!

Kun theebalaiset olivat kutsuneet kokoon kansankokouksen, he johtivat nuo[144] ensin esiin, nämä kun olivat liittolaisia. Tultuansa sitte esille he pitkissä puheissaan suuresti ylistivät Philipposta, meitä taas ankarasti syyttivät muistellen kaikkea sitä, mitä te joskus olitte toimineet theebalaisia vastaan. Sanalla sanoen, he vaativat heitä olemaan Philippokselle kiitollisia hänen tekemistään hyvistä töistä ja rankaisemaan meitä heidän kärsimästään vääryydestä. Heidän tuli vaihtoehtosesti joko sallia noiden (makedonialaisten) marssia heidän alueensa läpi teitä vastaan tai yhdessä heidän kanssaan hyökätä Attikaan; samalla he myöskin huomauttivat, että heidän neuvojensa seurauksena todennäköisesti Attikan sekä eläimet että ihmiset ja muu omaisuus tulisi kuulumaan Boiotialle, meidän puheistamme taas johtuisi, että Boiotiaa sodalla hävitettäisiin. Myöskin he tämän lisäksi paljon muuta puhuivat, mikä kauttaaltaan tuohon kohdistui. Mitä me sitten tähän vastasimme, sen kertomista sanasta sanaan pitäisin kunnianasianani, syrjäyttäen kaiken muun koko elämässäni. Mutta pelkään kuitenkin, että näiden seikkain esitys tuntuisi turhanpäiväisesti teitä rasittavan, mielestänne nuo ajat jo ovat olleet ja menneet ja niiden mukana silloiset tapahtumatkin hukkuneet ikäänkuin vedenpaisumukseen. Kuulkaa sentään, mitä me neuvoimme heille ja mitä he vastasivat meille. Otapa ja lue se!

Tämän jälkeen he kutsuivat ja lähettivät hakemaan teidät. Te lähditte liikkeelle ja tulitte avuksi. Jättääkseni välillä olevat seikat siksensä, he ottivat teidät niin ystävällisesti vastaan, että, raskasaseisten ja ratsumiesten majaillessa ensin kaupungin ulkopuolella, päästivät tuon sotajoukon kaupunkiin ja koteihinsa lastensa sekä puolisoittensa luo, mikä kalleinta heille oli. Tuona päivänä theebalaiset antoivat kaikille ihmisille mitä mainehikkaimman kolminkertaisen todistuksen teidän miehuudestanne, oikeamielisyydestänne ja itsennehillitsemisestä. Myöskin tahtoessaan mieluummin taistella yhdessä teidän kanssanne kuin teitä vastaan, te heidän mielestään olitte Philipposta urhoollisemmat ja teidän asianne paremmin oikeutettu. Niinikään jättäessään teidän käsiinne mitä he ja kaikki paraiten tahtovat suojella, lapsensa ja vaimonsa, he ovat osoittaneet luottavansa teidän itsehillintäänne. Kaikessa tässä he teitä, Ateenan miehet, näyttivät oikein arvostelleen. Eikä kellään ollut edes perusteetontakaan aihetta mistään teitä moittia, kun sotajoukkonne oli marssinut kaupungin sisään. Niin maltillisesti käyttäydyitte. Otettuanne osaa ensimmäisiin taisteluihin, te, ensin joella[145] ja myöhemmin talvisessa kahakassa[146] kahdesti olitte ette ainoastaan nuhteettomia, vaan myöskin ihmeteltäviä järjestyksessänne, varustuksissanne ja innossanne. Tämän johdosta muut teitä ylistivät, itse taas toimititte jumalille uhri- ja juhlamenoja. Mielellänipä kysyisin Aiskhineelta, oliko hän silloin mukana ottamassa osaa uhreihin ja iloitsemassa kansan kanssa, kun tämä tapahtui ja koko kaupungissa kaikkialla oli harrasta intoa, riemua ja ylistystä, vai istuiko hän kotonaan alakuloisena vaikerrellen ja suutuksissa yleisen onnen johdosta. Sillä jos hän silloin oli saapuvilla ja yhtyi toisten iloon, kaiketi hän nyt käyttäytyy kauheasti tai oikeammin jumalattomasti, vaatiessaan teitä päättämään, että se ei olekaan parasta, mitä hän itse, pyytäen jumalat todistajiksi, piti sellaisena, teidän, jotka jumalien nimessä olette valanne vannoneet. Jos hän taas ei ollut saapuvilla, totta totisesti hän moninkerroin on ansainnut kuolla, jos hän suri nähdessään sen, minkä johdosta muut iloitsivat? Lue minulle myöskin nämä päätökset.

Näin te silloin toimititte uhrimenoja, theebalaiset taas arvelivat pelastuksestaan saavansa kiittää teitä, ja tilanne oli muuttunut niin, että ne, jotka arvelivat, että apua oli pyydettävä noiden ihmisten toimenpiteiden tähden, itse nyt voivat muita auttaa seuraamalla minua. Mutta millaista ääntä Philippos silloin piti ja miten hän sen johdosta oli levoton, näette hänen Peloponneesokseen lähettämistään kirjeistä. Ota ja lue ne minulle, jotta huomaisitte, saivatko mitään aikaan minun mielenlujuuteni, harhaiskuni ja vaivannäköni sekä monet ehdottamani päätökset, joita tuo nyt ivaa.

(219 §) Tosin teillä, Ateenan miehet, ennen minua on ollut mainioita ja eteviä puhujia, tuo tunnettu Kallistratos,[147] Aristophon,[148] Kephalos, Thrasybulos[149] y.m. lukemattomia. Mutta kuitenkaan ei kukaan noista ole koskaan kokonaan antautunut mihinkään valtion parasta tarkoittavaan toimenpiteeseen, vaan toinen teki päätösehdotuksen ja valittiin lähettilääksi, toinen valittiin lähettilääksi, mutta ei ehdottanut mitään päätöstä. Sillä jokainen noista tahtoi rauhassa elää ja vielä lisäksi myöskin turvapaikan, mihin vetäytyä, jos jotakin onnettomuutta tapahtuisi. Miten siis sinulla, joku ehkä sanonee, oli niin paljo voimaa ja uskallusta ennen muita, että voit yksin suorittaa kaiken? Tätä en tahdo väittää, vaan minä olin niin vakuutettu valtiota uhkaavan vaaran suuruudesta, ettei se näyttänyt minulle antavan ensinkään tilaisuutta ajattelemaan omaa turvallisuuttani, vaan siinä oli yltä kyllin, jos ei mitään jäänyt suorittamatta, mikä oli tehtävä. Itse puolestani olin vakuutettu siitä, mahdollisesti lyhytnäköisesti, mutta olin kuin olinkin vakuutettu, ettei kukaan olisi omiansa paremmin ehdotuksia tekemään ja niitä perille viemään kuin minä, ja ettei kukaan lähettiläänä innokkaammin ja tunnollisemmin toimisi kuin minä. Sen tähden olin valmis kaikkeen. Lue Philippoksen kirjeet.

(222 §) Tämmöiseen asemaan minun valtiotaitoni saattoi Philippoksen, Aiskhines. Sellaista ääntä hän nyt piti, hän, joka tätä ennen ylpeästi oli valtiolle niin monta korskeata puhetta suustaan päästänyt. Tämän tähden nuo ansiosta ovat minut seppelöineet, ja sinäkään, vaikka olitkin läsnä, et sitä vastustanut, Diondas[150] taas, joka teki vastaehdotuksen, ei saavuttanut vaadittavaa äänimäärää. Otapa minulle esille nuo päätösehdotukset, jotka silloin hyväksyttiin, Aiskhineen tekemättä vastaehdotusta.

Nämä päätökset, Ateenan miehet, sisälsivät sanasta sanaan samaa, mitä ennen Aristonikos,[151] nyt taas Ktesiphon täällä ehdotti. Eikä Aiskhines myöskään itse vastustajana esiintynyt eikä kannattanut vastaesitystä. Silloin hän kuitenkin olisi voinut syyttää Demomelesta, joka tuota ehdotti, sekä Hypereidesta[152] paljoa suuremmalla syyllä kuin tätä (Ktesiphonia), jos hän muuten täyttä totta nyt minua syyttää. Minkä tähden? Sen tähden, että tuo voi vedota noihin ja oikeuksien päätöksiin sekä siihen, ettei hän syyttänyt heitä, vaikka he tekivät saman ehdotuksen kuin hän, eivätkä lait salli valittaa asiain johdosta, jotka laillista tietä ovat loppuun suoritetut, ja lisäksi vielä monesta syystä. Silloin olisi itse asia semmoisenaan päätetty, eikä edellämainittuja ennakkopäätöksiä olisi ollut sen hyväksi olemassa. Mutta silloin hän luuloni mukaan ei voinut niin toimia, kuten nyt, että hän syytää esiin vanhoilta ajoilta ja useista päätöksistä kokoon haalimiansa häväistysjuttuja, joita ei kukaan tänään tuntisi eikä voisi edeltäpäin aavistaa esitettävän, ja että hän on puhuvinaan jotakin tärkeää saatettuaan sekaisin asiain kehityskulun ja sovitettuaan tapahtumiin vääriä vaikuttimia oikeitten sijasta. Tämä ei silloin olisi ollut mahdollista, vaan kaikkien puheiden olisi pitänyt olla todenmukaisia, kun tositapahtumat olivat niin lähellä, joista jokainen teillä vielä oli hyvässä muistissa ja melkein tavoiteltavissa. Sen tähden hän on välttänyt tosiasioihin perustuvia tutkimuksia ja tullut tänne muka pannakseen toimeen, kuten minusta näyttää, puhekilpailun eikä minun valtiollisia toimiani koskevaa tarkastusta, ja niinpä asia koskeekin vain sanoja eikä valtion hyötyä.

Sitten hän viisastelee ja sanoo, ettei teidän tule ottaa huomioon tuota kotiperäistä mielipidettänne, joka teillä oli tänne tullessanne, vaan, niinkuin te tilinlaskua pitäessänne, vaikka luulettekin tilintekijällä rahoja olevan jäljellä, kuitenkin olette tyytyväisiä, jos laskut tasan päättyisivätkin tekemättä mitään ylijäämää, samoin tulee teidän nyt yhtyä siihen, mitä hänen puheestaan käy ilmi. Tarkatkaa edelleen, kuinka löyhää perusteiltaan kaikki näyttää olevan, mikä ei totuuden kanssa ole yhtäpitävää. Sillä juuri tuolla sukkelalla esimerkillään hän on myöntänyt, että teidän käsityksenne mukaan minä puhun isänmaan, hän Philippoksen puolesta. Hän näet ei koettaisi saada mielenmuutosta teissä aikaan, jos meistä ei olisi olemassa tuollaista käsitystä. Myöskin tulen helposti osoittamaan, että hän ajaa väärää asiaa vaatiessaan teidän muuttamaan mielipiteenne, en rahatilejä esittämällä (sillä tuollainen laskutapa ei voi tosiasioita ensinkään valaista), vaan lyhyesti muistoonne palauttamalla jokaisen seikan ja käyttämällä teitä, jotka itse kuulette asian, samalla sekä tuomareina että todistajina. Sillä minun valtiotaitonihan, jota tuo syyttää, on saanut aikaan, että theebalaiset, kuten kaikki luulivat, eivät hyökänneet maahamme Philippoksen kanssa, vaan yhdessä meidän kanssamme taistelivat, torjuakseen pois hänet; edelleen että sota ei raivonnut Attikassa, vaan viisisataa stadionia kaupungista Boiotian rajamailla, että merirosvot Euboian taholta meitä eivät ryöstäneet ja raastaneet, vaan Attika koko sota-ajan meren puolelta sai olla rauhassa; että Philippos ei anastanut Bysantionia eikä saanut valtaansa Hellespontosta, vaan bysantionilaiset taistelivat meidän kanssamme häntä vastaan. Onko tämä tosiolojen selostus sinusta siis verrattava laskutileihin? Vai onko se päinvastoin tarkastamatta kuitattava, ettei ikuisiksi ajoiksi pysyisi muistissa? Tämän ohessa en vielä sitä ota huomioon, että toiset saivat tutustua Philippoksen julmuuteen, joka kaikkialla oli nähtävissä, missä hän vain pääsi valtiaaksi, ja että te kaikeksi onneksenne olette saaneet nauttia Philippoksen ystävyydestä, jonka varjossa hän koetti toteuttaa myöskin muut vallanhimoiset hankkeensa. Mutta tämän syrjäytän.

Sitävastoin arkailematta julistan, että oikea ja parjaushaluton puhujan arvostelija ei tee tuollaisia syytöksiä, kuin mitä sinä nyt latelet, keksiessäsi kaikenlaisia esimerkkejä ja matkiessasi erityisiä puhetapoja ja ruumiinliikkeitä (sillä siitä tietysti, huomaathan, helleenein kohtalo suuresti riippuu, käytänkö tätä vai tuota sananpartta ja ojennanko käteni sinne vai tänne), vaan oikea arvostelija tahtoo tosiolojen mukaan päättää itse, mitä apukeinoja ja sotavoimia valtiolla silloin oli, kun minä ryhdyin asioihin käsiksi, ja mitä minä tultuani johtoasemaan sille lisäsin, ja mikä asema vastustajillamme silloin oli. Jos sotavoimia olisin vähentänyt, hän olisi voinut osoittaa vian olevan minun puolellani, jos taas niitä olisin lisännyt, hän ei olisi voinut parjata. Kun sinä olet tällaista selostusta karttanut, minä puolestani tulen asiaa valaisemaan. Te saatte myöskin nähdä, puhunko todenmukaisesti.

Kaupungin voimanlähteinä olivat silloin saaret, tosin eivät kaikki, vaan pienimmät. Sillä ei Khios eikä Rhodos eikä Kerkyra ollut puolellamme. Verotulot tekivät neljäkymmentäviisi talenttia ja nämä oli jo edeltäpäin kerätty. Raskasaseisia ja ratsumiehiä oli ainoastaan kotimaisia. Mutta se taas oli kaikista peloittavinta ja vihollisille erittäin suotuisaa, että noiden toimesta (Aiskhineen ja hänen kannattajainsa) kaikki naapurimme, megaralaiset, theebalaiset, euboialaiset, olivat tulleet pikemminkin vihollisiksemme kuin ystäviksemme. Tässä asemassa kaupunki silloin oli, eikä kukaan voi tätä perättömäksi väittää. Tarkastakaa toiselta puolen, miten Philippos, jota vastaan meidän piti taistella, oli asiansa järjestänyt. Ensiksikin hän itsevaltiaasti hallitsi asetovereitaan, mikä sota-asioissa on kaikista tärkeintä. Edelleen nuo olivat aina asestettuina. Toiseksi hänellä oli rahaa yltä kyllin ja hän voi vapaasti mielitekojaan tyydyttää, tarvitsematta edeltäpäin tehdä päätösehdotuksia ja julkisesti neuvotella sekä alistua panettelijain tuomittavaksi ja joutua syytteenalaiseksi lainvastaisesta menettelystä, eikä hän ollut tilivelvollinen kellekään toiselle, vaan oli kuin olikin itsevaltias johtaja ja herra kaikin puolin. Mitä sitten minulla oli, minulla, joka olin hänen vastustajansa (sitäkin sietää oikeudenmukaisesti harkita)? Ei mitään. Sillä ensiksikin te myönsitte noille hänen palkkalaisilleen vapaan puhevallan samoin kuin minullekin, mikä oli ainoa oikeuteni, ja aina kun nuo rähinällään minut voittivat (se tapahtui usein milloin mistäkin syystä), silloin tekin siis olitte toimineet vihollisten hyväksi. Mutta kaikesta tästä epäkohdasta huolimatta taivutin kuitenkin teidän liittolaisiksenne euboialaiset, akaialaiset, korinthilaiset, theebalaiset, megaralaiset, leukadilaiset sekä kerkyralaiset, joilta saatiin yhteensä 15,000 palkkasoturia ja 2,000 ratsumiestä omien sotavoimain lisäksi. Suoritettavan veroerän kohotin mitä suurimpaan määrään. Jos sinä, Aiskhines, taas puhut joko theebalaisten tai byzantionilaisten tai euboialaisten oikeutetuista vaatimuksista ja nyt väität, että kaikkien olisi pitänyt suorittaa samat maksut, niin ensiksikään et näy tietävän, että jo tätä ennen kaupunkimme varusti niistä helleenien puolesta taistelevista kolmisoutulaivoista, joita yhteensä oli 300, eikä se sen tähden luullut olevansa huonommassa asemassa kuin muutkaan eikä tahtonut tuomita neuvonantajiaan, ollen paheksumatta sitä, mikä oli tapahtunut (se olisikin ollut häpeällistä.) Päinvastoin se kiitti jumalaa siitä, että oli voinut suorittaa toista vertaa enemmän kuin muut kaikkien pelastukseksi, silloin kun yhteinen vaara uhkasi helleenejä. Edelleen teet näille huonon palveluksen parjatessasi minua. Sillä mitä varten siitä nyt puhut, mitä silloin olisi pitänyt tehdä, kuin itse puolestasi, vaikka olitkin kaupungissa ja neuvotteluissa läsnä, et mitään tuonsuuntaista ehdotusta tehnyt, jos se muuten olikaan mahdollista silloisissa oloissa, jolloin meidän vähemmän tuli noudattaa tahtoamme kuin yleisen tilanteen vaatimuksia. Sillä olihan tuo jo valmiina tekemään vastatarjouksia ja viipymättä vastaan ottamaan luotamme karkoitetut ja vielä lisäksi antamaan heille rahapalkintoja.

Mutta jos minua syytetään hyvin suoritetuista toimenpiteistäni, mitä arvelunne mukaan nuo jumalattomat ihmiset silloin olisivat tehneet taikka sanoneet, jos minä kultavaa'alla olisin punninnut menoerät, ja kaupungit olisivat luopuneet ja menneet Philippoksen puolelle, ja tämä samalla olisi päässyt Euboian, Theeban ja Byzantionin valtiaaksi? Tietysti väitettäisiin, että heidät oli jätetty oman onnensa nojaan ja pois karkoitettu, vaikka ne olisivat tahtoneet meihin liittyä. Edelleen, että "Philippos byzantionilaisten avulla on päässyt Hellespontoksen hallitsijaksi ja samalla yksin määräämään helleenein viljan tuonnista, theebalaisten aiheuttama ankara, rajaseuduilla yltynyt sota on siirtynyt Attikaan, ja Euboian puolelta hyökkäävät merirosvot ovat tehneet meriliikkeen mahdottomaksi". Näin todellakin he puhuisivat ja paljon muuta tämän lisäksi. Oi, Ateenan miehet, väärä ilmiantaja on kelvoton, kelvoton aina sekä kauttaaltaan parjaus- ja moitteenhaluinen. Tuo hylkiö on luonteeltaan aivan kuin kettu, joka alusta pitäen ei koskaan ole tehnyt mitään kunniallista eikä jaloa, tuo perin surkuteltava apina ja maaseudun kiertelevä Oinomaos,[153] köykäiseksi punnittu puhuja. Sillä mitä hyötyä sinun hirveästä puhetaidostasi on ollut isänmaalle? Nytkö menneistä asioista tahdot meille puhua? Ikäänkuin lääkäri, käytyään sairaiden potilaidensa luona, ei ensinkään puhuttelisi heitä eikä neuvoisi, miten he taudistaan voisivat päästä, vaan seuraisi mukana, kun jollekulle vainajalle osoitettaisiin viimeistä kunniaa, ja hautakummulla lausuisi: "jos tuo ihminen olisi toisin menetellyt, hän ei olisi kuollut". Mieletön, vieläkö tahdot puhua? Niinpä tulette huomaamaan, etten minä ensinkään ollut syypää myöskään valtion onnettomuuteen, jonka johdosta sinun, katalan, pitäisi vaikeroida eikä rehennellä. Tarkatkaa seuraavaa. Mihin tahansa minut lähettilääksi valitsittekin, en missään joutunut alakynteen väitellessäni Philippoksen lähettiläiden kanssa enkä voitettuna lähtenyt tieheni, en Thessaliasta, en Ambrakiasta, en Illyriasta, en thraakialaisten kuninkaiden luota, enkä sanalla sanoen mistään muualtakaan, en lopuksi Theebastakaan, vaan siellä, missä hänen lähettiläänsä puheellani lyötiin, hän asevoimallaan hyökäten jälleen pääsi voitolle. (245 §) Tästä nyt syytät minua etkä häpeä pilkata muka tarmon puutetta sen miehen, jonka, kuten sinä vaadit, olisi pitänyt olla Philippoksen sotavoimiakin väkevämpi? Ja pelkästään sanojeni vaikutuksesta tämän tuli tapahtua? Enhän voinut hallita mitään muuta? En sotamiesten sydämiä, en taistelevien onnea enkä sotapäällikkyyttä, josta sinä vaadit minun tiliä tekemään. Niin nurjamielinen olet. Mutta puhujan tilivelvollisuutta tutkikaa tarkoin. Siitä en tahdo kieltäytyä. Mitä se sitten on? Tapahtumain alkusyyt ja seuraukset tulee tuntea, niitä edeltäpäin aavistaa ja muille edeltäpäin ilmoittaa. Juuri niin minä olen tehnyt. Edelleen myöskin jokaisen toimettomuus, vitkallisuus, tietämättömyys ja riidanhalu, mitkä kansalaisten väliset epäkohdat eivät ainoassakaan vapaassa valtiossa ole vältettävissä, on mitä vähimpään poistettava ja sen sijaan intoa viritettävä yksimielisyyteen, ystävyyteen ja velvollisuuden täyttämiseen. Tämänhän kaiken olen suorittanut, eikä siinä kukaan koskaan ole havaitseva mitään laiminlyöntiä puoleltani. (247 §) Jos siis joltakin kysyttäisiin, miten Philippos pääasiallisesti pääsi päämääränsä perille, kaikki vastaisivat: "sotajoukollaan sekä palkitsemalla ja lahjomalla valtiomiehiä". Minä puolestani en ole ollut sotavoimiemme komentaja enkä johtaja, joten siis en ensinkään ole tilivelvollinen tuohon alaan kuuluvista toimenpiteistä. Mutta milloin lahjain vastaanotto tai siitä kieltäyminen oli kyseessä, silloin minä Philippoksen olen voittanut. Sillä samoin kuin ostaja on voittanut sen, joka rahoja vastaanottaessaan hänen tarjouksensa on hyväksynyt, niin sekin, joka kauppaan ei ole suostunut eikä lahjoista välittänyt, on ostajan voittanut. Niinpä valtio, mikä minua koskee, on ollut voittamaton.

Tämän siis olin saanut aikaan ja lisäksi muuta samantapaista paljon muun ohella, jonka vuoksi tuo (Ktesiphon) oli oikeutettu tekemään minuun nähden puheenalaisen ehdotuksensa. Mitä aihetta te kaikki puolestanne olitte hänelle siihen antaneet, tulen heti sanomaan. Heti taistelun jälkeen keskellä kauhuja ja vaaroja kansa ensiksikin hyväksyi kaupungin pelastusta koskevat ehdotukseni, vaikka se oli nähnyt ja kuullut kaikki toimenpiteeni, kun taas toiselta puolen ei olisi ollut ihmeteltävää, jos rahvas ei olisi ymmärtänyt menettelyäni, ja kaikki, mitä kaupungin suojelukseksi olin tehnyt, vartiostojen sijoitus, suojakaivokset, muureihin myönnetyt varat, toteutui päätösehdotusteni mukaan. Toiseksi (249 §) kansa valitsi minut ennen muita hankkimaan viljaa. Kun sitten liittoutuneet, jotka tahtoivat minua vahingoittaa, olivat minua vastaan tehneet kanteensa, tilintekoa koskevat syytöksensä ja ilmiantonsa ynnä kaikkea muuta tuontapaista, alussa tosin eivät persoonallisesti, vaan toisten välityksellä, joten he itse siten luulivat pysyvänsä salassa, minä syystä kyllä pelastuin kaikista noista vaaroista ensiksikin jumalain avulla, toiseksi teidän ja muiden ateenalaisten avulla. (Tehän epäilemättä tiedätte ja muistatte, kuinka minut ensi aikoina joka päivä haastettiin oikeuteen ja miten he eivät jättäneet hyväkseen käyttämättä Sosikleen[154] ymmärtämättömyyttä, Philokrateen[155] panettelua, Diondaksen[156] ja Melantoksen[157] raivoa eivätkä mitään muutakaan keinoa.) (250 §) Tämä on totuus ja se on omiansa todistamaan valantehneiden tuomarein eduksi, jotka olivat valanvelvoituksesta tietoisia. Kun te siis vapautitte minut vastaani tehdyistä kanteista ettekä suoneet syyttäjille täyttä äänimäärää, päätitte samalla minun parhaiten toimivan valtion hyväksi. Suoriutuessani taas lainvastaisen menettelyn syytöksistä, olen osoittanut, että ehdotukseni ja puheeni ovat olleet lainmukaisia. Kun te hyväksyitte minun tilintekoni, olette myöntäneet minun oikein ja lahjomattomasti suorittaneen kaikki. Kun siis asianlaita oli tämä, millä nimellä Ktesiphonin sopii toimenpiteitäni todenmukaisesti mainita? Tietysti sillä nimellä, mitä niistä hänen huomionsa mukaan kansa, valantehneet tuomarit sekä järkähtämätön totuus käyttivät.

(251 §) "Niin tosiaankin", hän myöntää, "mutta onhan Kephalokselle se mainehikasta, ettei häntä koskaan ole syytetty valtiollisesta rikoksesta".[158] Se onkin jumalan tähden suuri onni! Mutta tokkopa sitä oikeastaan vikana on pidettävä, että minua usein on syytetty, mutta ei koskaan todistettu syypääksi vääryyteen? Kuitenkin, Ateenan miehet, mitä tuohon (Aiskhineeseen) tulee, voisi minun osakseni tulla sama maine kuin Kephaloksenkin. Sillä kirjallisesti hän ei koskaan minua ole syyttänyt eikä jatkanut syytöstään oikeudessa, joten sinunkin tulee myöntää, etten ole Kephalosta huonompi kansalainen.

(252 §) Kaikkialla täten hänen ymmärtämättömyytensä ja parjailunsa tulevat näkyviin, erittäin selvästi siinäkin, mitä hän onnesta on lausunut. Minä puolestani ylimalkaan pidän sitä ihmistä mielettömänä, joka toista soimaa hänen kohtalostaan. Sillä jos se, joka ennen muuta kehuu omia saavutuksiaan ja luulee olevansa onnellisimmassa asemassa, on tietämätön, kestääkö hänen onnensa iltaan saakka, miten siitä sitten voikaan puhua tai toista syyttää? Kun hän monen muun ohella myöskin tästä kerskailee, niin tarkatkaa, Ateenan miehet, ja harkitkaa, kuinka paljoa oikeammin ja inhimillisemmin minä puhun onnesta. Minä puolestani pidän valtion onnea oivallisena, ja huomaan myöskin dodonalaisen Zeuksen[159] sitä meille ennustavan; se kohtalo taas, joka nyt kaikkein ihmisten osaksi tulee, on kova ja kauhea. Sillä onhan jokainen helleeneistä tai barbaareista tähän aikaan saanut kärsiä suuria onnettomuuksia? Mutta minä pidän valtion hyvänä onnena sitä, että me olemme valinneet mainehikkaimman osan ja olemme niitä helleenejä paremmassa asemassa, jotka ovat arvelleet lakkaamatta voivansa onnellisina elää, jättäessään meidät kohtalollemme alttiiksi. Että meitäkin onnettomuudet ovat kohdanneet, eikä kaikki ole tapahtunut tahtomme mukaan, siinä arvelen kaupunkimme saaneen kokea kaikkien ihmisten kohtaloa, joka meidänkin päällemme on tullut. Mitä taas omakohtaisesti minun ja kaikkien meidän muiden onneen tulee, on mielestäni oikein, että sitä arvostellaan yksityisolojen puitteissa. Näin minä omasta mielestäni oikein ja todenmukaisesti arvostelen onnea koskevia olosuhteita ja, kuten luulen, teidänkin mielestänne. Hän taas puolestaan väittää, että minun yksityinen kohtaloni on enemmän vaikuttanut kuin valtion yhteinen onni, pieni ja vähäpätöinen enemmän kuin hyvä ja suuri. Miten tämä voisi olla mahdollista?

Jos sinä, Aiskhines, kuitenkin olet päättänyt kauttaaltaan tutkistella onneani, niin tarkastele ensin omaa osaasi, ja jos huomaat minun asemani olleen edullisemman, niin lakkaa parjaamasta sitä. Silmäilepä siis onneasi heti alusta pitäen. Älköön, jumalan nimessä, minua kukaan syyttäkö tylyydestä. Sillä minä pidän sitä mielettömänä, jos joku toista häpäisee hänen köyhyytensä takia, taikka ylpeilee sen johdosta että on rikkaudessa kasvatettu. Mutta tuon hylkiön häväistyksen ja panettelun tähden minun täytyy kajota myöskin sellaisiin seikkoihin; kuitenkin tulen niitä koskettelemaan, mikäli olosuhteet myöntävät, niin lieveästi kuin mahdollista.

Minulle, Aiskhines, pojasta pitäen oli mahdollista saada tarvittavaa kouluopetusta ja päästä sellaiseen taloudelliseen asemaan, ettei ollut pakko köyhyyden tähden ryhtyä mihinkään häpeälliseen tekoon. Jätettyäni taakseni poika-iän voin omaisuuteni mukaan toimia: kustantaa kuoroja, varustaa sotalaivan, suorittaa varallisuusasteikkoni määräämiä veroja, eikä minun tarvinnut jättää sikseen yksityistä eikä yleistä anteliaisuutta, vaan saatoin hyödyttää sekä valtiota että ystäviäni. Kun olin päättänyt antautua valtion palvelukseen, menettelin siten, että sain usein kunniaseppeleitä isänmaaltani ja useilta muilta helleeneiltä, ettekä tekään, minun vihamieheni, yrittäneet väittää, ettei valitsemani valtiollinen suunta olisi ollut kunniakas. (258 §) Tämmöinen kohtalo tuli minun osakseni eläessäni, ja vaikka voisin paljon muutakin sanoa siitä, en tuohon tahdo kajota, vaan koetan olla varuillani, etten loukkaisi ketään, jos ylpeilisin onnestani. Sinä taas, kunnianarvoinen mies, joka muita halveksit, silmäile sinäkin, millaista oma kohtalosi on ollut. Poikasena kasvoit suuressa köyhyydessä, lakkaamatta työskennellessäsi isäsi kanssa kouluhuoneustossa, hämmentäessäsi mustetta, pestessäsi sienellä penkkejä ja lakaistessasi luokkahuonetta, etkä ollut vapaa poika, (259 §) vaan palvelija. Mieheksi vartuttuasi sinä luit ääneen rukouslauselmia äitisi loihtimistoimituksissa sekä avustit muuten häntä; vyötit öisin vihittäviä hirvivasikan vuotaan, sekoitit juomauhreja, puhdistit ja hieroit ihmisiä savella ja liidellä ja noustuasi puhdistustyöstäsi käskit heidän sanomaan: "olen pahan välttänyt, paremman löytänyt", samalla ylpeillessäsi, ettei kukaan siten koskaan ole ulvonut, minkä minä puolestani uskon; sillä älkää luulko, ettei hän osaisi ihmeteltävän heleästi ulvoakin, hän, joka niin korkeassa äänilajissa huutaa. Päivin sinä johdit (260 §) sitten kumina- ja valkopoppeliseppeleillä verhottuja juhlakulkueita pitkin katuja, vaskenvärisiä käärmeitä pahoinpidellessäsi ja huiskiessasi niitä pääsi päällä huutaen: "Euoi, Saboi", ja siinä sivussa tanssien: "Hyes Attes, Attes Hyes". Samalla eukot sinua kutsuivat esilaulajakseen ja johtajakseen, murattiseppeleen- ja korinkantajakseen y.m. kunnianimillä, ja sinä sait palkaksesi leivoksia, rinkeleitä sekä tuoreita hunajakakkuja.[160] Voisihan joku tämän johdosta täydellä syyllä ylistellä itseänsä ja onneansa? Kun sinä kirjoittauduit kansalaisten luetteloon[161] — olkoonpa se sitten tapahtunut miten tahansa (tuohon en kajoa) — kun siihen kirjoittauduit, sinä valitsit itsellesi heti sangen hauskan toimen, alempien virkamiesten kirjurin ja palvelijan paikan. Erottuasi viimein siitä ja tehtyäsi kaikkea, mistä muita syytät, silloin et suinkaan elämälläsi tuottanut häpeää entiselle toiminnallesi, vaan tarjouduit palkkaa vastaan palvelemaan Simykasta ja Sokratesta, noita n.s. "syvästi ähkyviä" näyttelijöitä,[162] näyttelit kolmannen näyttelijän osaa ja varastit toisten hedelmämaista viikunoita, viinirypäleitä ja öljymarjoja, kuin mikäkin hedelmäinkaupustelija, ja sait sen johdosta enemmän iskuja kuin noissa näytelmätilaisuuksissa, joita te elämän ja kuoleman uhalla toimeen panitte. Sillä leppymätön ja katkera sota oli teidän ja katsojain välillä, ja näiltä saamasi lukemattomat iskut oikeuttavat sinut pilkaten sanomaan niitä kurjiksi, jotka eivät sellaisessa löylyssä ole olleet.[163] Mutta sivuutanpa sen, minkä köyhyys ehkä on aiheuttanut, ja käyn tarkastamaan sinun luonteesi ikäviä puolia. Ensiksikin sinä valitsit sellaisen valtiollisen suunnan, kun näet kerran päähäsi oli pälkähtänyt antautua sille alalle, että isänmaan onnen aikana elit omasta puolestasi kuin arka jänis, pelokkaana ja vapisten, aina odottaen kohtalon iskua pahoista töistäsi, joista olit tietoinen; mutta milloin toiset olivat epäonnistuneet, silloin sinä näyttäydyit rohkeaksi ennen muita. Mutta ken tuhansien kansalaisten kuoleman johdosta uhmailee, minkä rangaistuksen tämä elävien puolelta onkaan ansainnut? Paljon muuta hänestä minulla olisi sanottavaa, mutta jätän sen siksensä. Sillä en ole tarpeeksi häikäilemätön, mainitakseni kaikkea siivotonta ja ruokotonta, mitä hänen viakseen voisin osoittaa, vaan ainoastaan sitä, minkä kosketteleminen minulle itselle ei ole häpeäksi.

Vertaile nyt, Aiskhines, meidän elämänvaiheitamme toisiinsa rehellisesti ja suopeasti! Kysy sitten näiltä, kummanko kohtalon kukin itselleen tahtoisi valita. Sinä avustit koulussa, minä kävin koulua. Sinä palvelit vihkiytymistilaisuuksissa, minä vihkiydyin. Sinä olit kirjurina, minä puhujana kansankokouksessa. Sinä esiinnyit näyttelijänä, minä katsojana. Sinä epäonnistuit, minä vihelsin. Sinä toimit valtiomiehenä vihollisten hyväksi, minä isänmaan. Sanalla sanoen, tänään minua arvostellaan, olenko seppeleen ansainnut, eikä kukaan päälleni kanna mitään rikosta; sinua taas pidetään vääränä ilmiantajana, ja ratkaistava on, saatko vielä tuota tointa harjoittaa, vai tuleeko sinun siitä lakata, kun sinulle ei anneta viidettä osaakaan äänimäärästä. Olethan siis eläessäsi saanut nauttia oivallista onnea, sinä, joka minun kohtaloani moitit.

Esitä vielä todistukset valtiolle suorittamistani raha-avustuksista.
Näiden ohella lue minulle myöskin runosäkeet, joita sinä herjaat:

Niin, tuhon surkean sinulle kelvottomalle ennen muita jumalat tuottakoot ja sitten kaikki nämä läsnäolevat sinulle, kurjalle kansalaiselle ja näyttelijälle!

Minun suhteeni valtioon siis oli tällainen. Yksityiselämästäni taas vaikenen, vaikkapa kaikki ette tietäisikään, että olen ollut valmis palvelemaan, ollut ystävällinen ja tarvitseville avulias, enkä tahdo siitä puhua enkä todistusta esittää, en sitäkään, että olen muutamia vihollisistani vapauttanut, muutamia avustanut heidän tytärtensä naittamisessa, enkä muutakaan sentapaista mainitse. Sillä minä ajattelen seuraavaan tapaan. Minun mielestäni[169] se, joka on hyvää kokenut, muistaa tämän aina, ja se, joka on hyvää tehnyt, unohtaa sen, jos näet toisen tulee esiintyä rehellisen ihmisen tavoin, toisen taas miehenä, joka ei ole pikkumainen. Muistella omia hyviä töitään ja niistä puhua on melkein samaa kuin niitä parjata. Tällaista en tule tekemään, en houkutuksestakaan, vaan olen tyytyväinen, miten minua siinä arvosteltaneenkin.

(270 §) Tahdon näin ollen yksityiset oloni jättää sikseen ja vielä vähäsen teille puhua julkisesta toiminnastani. Jos sinä, Aiskhines, tämän auringon alla voit mainita ketään ihmistä, joko helleeneistä tai muukalaisista, joka ensin Philippoksen ja sitten Aleksanterin hallituksen aikana olisi ollut vahinkoa kärsimättä, mielelläni myönnän, joko minun kohtaloni eli onnettomuuteni, miten sinä sitä nimittänetkin, olleen syypään kaikkeen. Mutta jos useat niistäkin, jotka eivät koskaan minua ole nähneet eivätkä ääntäni kuulleet, ovat kärsineet lukuisia ja kauheita onnettomuuksia, eivätkä ainoastaan yksityiset henkilöt, vaan myöskin koko kaupungit ja kansakunnat, niin onhan paljoa oikeampaa ja todenmukaisempaa olettaa kaikkien ihmisten yhteisen kovan kohtalon sekä tapahtumain ankaran ja onnettoman juoksun aiheuttaneen tämän kaiken. Mutta tämän sinä nyt sivuutat ja syytät minua, joka valtiomiehenä johdin kansalaisten asioita, vaikka tiedät tuon moitteen osittain, joskaan ei kokonaan, kohtaavan kaikkia ja eniten sinua. Sillä jos minä yleensä yksinvaltaisesti olisin asiat johtanut, teillä toisilla puhujilla olisi aihetta syyttää minua. Mutta jos te kaikissa kansankokouksissa olitte läsnä, ja valtio julkisesti tahtoi harkita yhteishyvää koskevia asioita, ja jos neuvoni silloin kaikista näyttivät parhailta ja varsinkin sinusta (sillä hyväntahtoisuudesta sinä minulle et suonut toiveitteni toteutumista sekä kunniaa ja mainetta, jotka aina toimiani seurasivat, vaan sen tähden, että tosiseikat sinut yllättivät, ja oli selvää, ettei sinulla ollut mitään parempaa sanottavaa), niin teethän nyt aivan väärin ja jumalattomasti, jos noita tapahtumia soimaat? Ethän silloin voinut tätä parempaa esittää? Ainakin minusta kaikki muut ihmiset näyttävät pitävän varmoina järkähtämättöminä tosiseikkoina seuraavat esittämäni asiat. Jos joku tahallaan tekee vääryyttä, seuraa sitä viha ja rangaistus, mutta joka vastoin tahtoaan on erehtynyt, hän saa sen anteeksi rangaistusta kärsimättä. Ken taas vääryyttä tekemättä ja erehtymättä on antautunut ajamaan kaikkien mielestä hyödyllistä asiaa, onnistumatta siinä enemmän kuin kaikki muutkaan, onhan väärin häntä sen tähden parjata ja soimata, (275 §) vaan yhdessä hänen kanssaan tulee surra. Näin ollen kaikki tämä ei näytä olevan ainoastaan kirjoitettujen lakien mukaista, vaan itse luontokin kirjoittamattomine lakineen sekä inhimillisten tunteiden perustuksella on sen niin määrännyt. Mutta Aiskhines on raakuudessa ja parjaushalussa niin suuresti voittanut kaikki muut ihmiset, että hän syyttää minua siitä, jota hän itse on onnettomaksi sattumaksi sanonut.

Mutta lisäksi hän on itse esittävinään kaikki puheensa vilpittömästi ja hyväntahtoisesti, mutta minua hän käskee teidän varoa ja valvoa, etten pettäisi enkä kavaltaisi teitä, koska minä muka olen kauhea ihminen, keinottelija ja sofisti y.m., ikäänkuin kuulijat todellakin voisivat olla huomaamatta, millainen mies se puhuja itse on, joka ensin omat viat sälyttää toisen päälle. Minä näet tiedän teidän kaikkien tuntevan tämän ja olevan sitä mieltä, että tuo kaikki paljoa paremmin soveltuu häneen itseensä kuin minuun. Myöskin tiedän hyvin, että minun puhetaitoni — myönnettäköön se;[165] kuitenkin toiselta puolen ymmärrän kuulijain enimmäkseen määräävän, millä menestyksellä puhujat esiintyvät; sillä mikäli te osoitatte myötätuntoisuuttanne ja olette hyvänsuopeita itsekutakin kohtaan, sikäli puhujakin tuntee olevansa tehtävänsä tasalla. Jos siis minulla on tuontapaista kokemusta, tulette kaikki huomaamaan, että aina sekä yleisissä että yksityisissäkin asioissa olen esiintynyt teidän puolestanne enkä koskaan teitä vastaan; mutta tuon taito sitävastoin on näyttäytynyt ei ainoastaan vihollisten hyväksi, vaan myöskin kansalaisia vastaan pidetyssä puheessa, jos joku häntä on solvaissut tai muuten loukannut. Hän näet ei käytä puhelahjaansa oikein eikä valtiota hyödyttävällä tavalla. Sillä rehellisen ja kunnon kansalaisen ei sovi yhteishyvää valvomaan valituilta tuomareilta vaatia, että he tukisivat joko hänen kiihkoansa tai vihaansa tai muuta sentapaista, eikä hänen sovi tuossa tarkoituksessa tulla eteenne ja sallia varsinkaan sellaisen mielialan olemustaan vallita; mutta jos siihen on pakko, on oloja tyynesti ja sävyisästi arvosteltava. Milloin valtiomiehen ja puhujan sitten tulee intohimoisesti esiintyä? Silloin kun vaara uhkaa valtion yhteisetuja, kun kansa on tekemisissä vastustajainsa kanssa, vain siinä tapauksessa. Tämä juuri on ylevämielisen ja kunnon kansalaisen velvollisuus. Ettei hän koskaan minua ole vaatinut tilintekoon yleisestä eikä — lisään vielä — yksityisestäkään rikoksesta, koskipa se sitten valtiota tai häntä itseään, mutta että hän siitä huolimatta kuitenkin nyt on valittanut seppelöimistäni ja ylistystäni vastaan sekä tuhlannut siihen niin pitkiä puheita, kaikki tämä ei suinkaan todista lainkaan suopeutta, vaan yksityistä vihaa, kateutta ja pikkumaisuutta. Se taas, että hän on jättänyt siksensä taistelun minua itseäni vastaan, mutta syyttää tuota (Ktesiphonia), osoittaa suurinta kelvottomuutta. Sen tähden sinä minusta näytätkin, Aiskhines, panneen vireille koko tämän oikeudenkäynnin, antaaksesi jonkunlaisen näytteen puhe- ja esitystaidostasi etkä suinkaan aiheuttaaksesi minulle rangaistusta vääryydenteosta. Mutta eivät sanat suinkaan eikä äänen sointu tuota puhujalle kunniaa, vaan se, että hänellä on samat harrastukset kuin kansan enemmistöllä ja että hän vihaa ja rakastaa samoja henkilöitä kuin isänmaa. Kellä on tällainen mielenlaatu, hän kaikki sanottavansa sanoo hyvänsuopeudesta. Mutta joka palvelee niitä, joiden puolelta kaupunki aavistaa vaaran itseään uhkaavan, ei yhdessä kansansa kanssa seiso samalla pohjalla eikä hänellä myöskään ole samoja tulevaisuuden toiveita. Mutta huomaatko? Minähän harrastin kansan etuja enkä tavoitellut erityistä tai yksityistä päämäärää. Niinkö sinäkin? Vai miten? Sinä, joka heti taistelun jälkeen[166] lähettiläänä matkustit Philippoksen luo, joka oli syypää silloisiin isänmaan onnettomuuksiin, vaikka aina tätä ennen, kuten kaikki tietävät, olitkin kieltänyt olleesi missään tekemisissä hänen kanssaan. Kuka siis on valtion pettänyt? Tietysti se, joka toisin puhuu, toisin ajattelee? Ketäpä kuuluttaja suuremmalla syyllä kiroaisi? Tietysti tuollaista henkilöä? Sillä mistä suuremmasta rikoksesta puhujaa voitaisiinkaan syyttää kuin siitä, että hän toisin puhuu, toisin ajattelee? Sinuthan on huomattu tuollaiseksi. Siitä huolimatta kuitenkin kehtaat avata suusi ja uskallat katsoa näitä silmiin? Arveletko, että he eivät tunne, mikä miehiäsi olet? Vai luuletko kaikkien niin torkkuvan ja niin unohtaneen menettelysi, etteivät muistaisi sinun sodan kestäessä kansalle pitämiäsi puheita, jolloin vannomalla vannoit, ettei sinulla ollut mitään tekemistä Philippoksen kanssa, vaan että minä muka persoonallisen vihan takia sinua syytin sellaisesta, missä ei ollut perää. Mutta niin pian kuin sanoma taistelusta oli saapunut, unohdit heti entiset vakuutuksesi ja sen sijaan myönsit ja väitit olevasi hänen ystävänsä ja tuttavansa, vaikka todellisesti olit hänen palkkapalvelijansa. Sillä millä luonnollisella oikeudella tuo vaskirummun päristäjättären Glaukothean poika, Aiskhines, olisi Philippoksen seurustelukumppani tai ystävä tai tuttava? Sellaista aihetta minä en lainkaan huomaa, vaan tuon palkkaamana sinä ryhdyit turmelemaan kansalaistesi menestystä. Mutta vaikka sinä noin ilmeisesti kaikkien todistusten mukaan olet ollut kavaltaja ja vaikka tapahtumain johdosta itsekin olet tullut omaksi ilmiantajaksesi, sinä solvaiset ja moitit minua siitä, johon kaikki muut voisit huomata paremmin syypäiksi.

Paljon jaloa ja suurta, Aiskhines, valtio minun toimestani on päättänyt ja perille vienyt, jota se ei ole unohtanut. Todistuksena siitä olkoon myöskin seuraava. Kun kansa heti onnettomuuden jälkeen tahtoi jonkun puhumaan kaatuneiden muistoksi, se ei sinua valinnut, niin kaunisääninen kuin oletkin, vaikka olit ehdotettu, niinikään ei Demadesta, joka vasta oli rauhan solminnut, ei Hegemonia eikä ketään muutakaan teistä, vaan minut. Vaikka sinä sitten yhdessä Pythokleen[167] kanssa raa'alla ja hävittömällä tavalla esiinnyit, minkä Zeus ja muut jumalat antakoot anteeksi, ja syytitte ja parjasitte minua, kuten nytkin, niin sitä mieluummin kansa kuitenkin valitsi minut. Syyn tunnet hyvin; kuitenkin minäkin tahdon sen sinulle ilmoittaa. Kansalaisille näet oli kumpikin tunnettua, sekä minun hyväntahtoisuuteni ja tarmoni, millä tehtäväni suoritin, että myöskin teidän kelvottomuutenne. Sillä mitä te vannoen olitte kieltäneet onnellisissa oloissa, sen te myönsitte onnettomuuden kohdatessa valtiota. Näin ollen niitä, jotka yhteisten onnettomuuksien sattuessa pelkäämättä luulivat voivansa ilmaista todellisen mielenlaatunsa, jo entuudestaan pidettiin vihollisina, mutta nyt he ilmeisesti olivat sellaisia. Edelleen arvelitte olevan sopimatonta, että se, joka kaatuneiden kunniaksi puhui ja ylisti heidän urhoollisuuttaan, oli näiden vihollisten kanssa asunut saman katon alla ja syönyt samassa pöydässä. Eikä liioin sopinut, että se, joka helleenein onnettomuuksien johdosta murhaajain kanssa vietti ilojuhlia ja lauloi voittolauluja, tänne tultuaan nauttisi kunniaa: ei sopinut näyttelijän tavalla vain puhuen itkeä noiden miesten kohtaloa, vaan sydämessään piti tuntea surua. Tämän mielialan he itsessään ja minussa huomasivat, vaan eivät suinkaan teissä. Sen tähden he valitsivat minut eivätkä teitä. Eikä ainoastaan kansa näin tehnyt, vaan myöskin kaatuneiden isät ja veljet, jotka kansa silloin oli valinnut huolehtimaan hautajaismenoista, menettelivät samoin; kun heidän näet olisi pitänyt panna toimeen vainajain muistoksi suruateria jonkun kaatuneita lähimmän sukulaisen luona, niinkuin yleensä tapana oli, he toimittivat sen minun luonani. Ja syystä kyllä. Sillä vaikka sukuperänsä puolesta jokainen olikin vainajia läheisempi kuin minä, niin valtiolliseen mielenlaatuun nähden minä olin heille kaikille kuitenkin tutunomaisin. Sillä ken heidän pelastuksestansa ja onnestansa niin suuresti oli huolehtinut, hänhän syvimmin surikin heidän valitettavaa, ansaitsematonta kohtaloaan.

Luepa tuolle se kivikirjoitus, minkä kaupunki valtion puolesta päätti heidän muistokseen piirtää, jotta näkisit, Aiskhines, että nimenomaan tässäkin olet ollut ymmärtämätön ja jumalaton panettelija. Lue!

Kivikirjoitus. (Kaukana isänmaastaan nämä kohottivat taisteluun aseensa ja torjuivat vihollisten ylpeyden; mutta taistellessaan he eivät säilyttäneet henkeään, vaan valitsivat Hadeen voittonsa ja urhollisuutensa yhteiseksi palkintotuomariksi, puolustaessaan helleenejä, ettei heidän tarvitsisi iestä niskalleen sijoittaa eikä sietää kauheaa orjuuden taakkaa. Isänmaa kätkee helmaansa useimmat kaatuneitten luut, koska Zeus näin on kuolevaisille määrännyt. Ainoastaan jumalat ovat erehtymättömät ja saavuttavat päämääränsä; ihmisten ei ole suotu välttää kohtaloaan.)

Kuuletko, Aiskhines? (Tässähän juuri sanotaan) "jumalat ovat erehtymättömät ja saavuttavat päämääränsä". Ei valtiomiehestä, vaan jumalista riippuvaksi se on tehnyt taistelevien onnen. Miksi siis sinä, hylkiö, soimaat minua tästä ja latelet solvauksia, joita jumalat sinuun itseesi ja puoluelaisiisi kohdistakoot.

Paljon muun ohella, josta hän minua on syyttänyt ja parjannut, oi Ateenan miehet, olen sitä eniten ihmetellyt, ettei hän muistellessaan silloisia kaupungin onnettomuuksia osoittanut hyvänsuopealle ja rehelliselle kansalaiselle ominaista mielenlaatua, ei itkenyt eikä mielessään kärsinyt muutakaan sentapaista, vaan äänekkäästi ja iloisena huutaen täydestä kurkustaan hän luuli minua varmasti syyttävänsä, mutta itse asiassa todistikin itseänsä vastaan, ettei hänellä ollut mitään yhteistä muiden kanssa vaikeiden koettelemusten aikana. Kuitenkin sen, joka hänen tavallaan hoki huolehtivansa laeista ja valtiosäännöstä, olisi pitänyt, jos ei muuta, niin ainakin samaa surra ja samasta iloita kuin kansa eikä valtioasioista puhuessaan liittäytyä vihollisten puolelle. Näin sinä nyt selvästi olet menetellyt, hokiessasi, että minä olin syypää kaikkeen ja valtio minun vuokseni sortui onnettomuuksiin, vaikka te ette alkujaan minun hallitukseni ja politiikkani johdosta ryhtyneet helleenejä avustamaan. (293 §) Sillä jos teidän puoleltanne annettaisiin minulle se tunnustus, että te minun kehoituksestani aloitte vastustaa tuota helleenejä vastaan paisuvaa valtaa, te antaisitte minulle suuremman lahjan, kuin mitä kaikki muut ovat saaneet. Mutta enpä minä puolestani tätä tahdo väittää (tekisinkin väärin silloin teitä vastaan), ja toiselta puolen hyvin tiedänkin, ettette sitä myöntäisi. Jos tämä ei olisi niin paatunut, hän minuun suunnatun persoonallisen vihansa tähden ei loukkaisi ja alentaisi melkoisesti teidän kunniaanne.

Mutta miksi tätä moitin, vaikka hän minua syyttää ja parjaa muusta paljoa ilkeämmästä menettelystä? Sillä, kautta maan ja jumalien, ken minua Philippokselle muka osoittamistani harrastuksista syyttää, hän on valmis kaikkea väittämään. Kuitenkin, Herakleen ja kaikkien jumalain nimessä, jos pelkästään totuutta silmällä pidetään ja kaikki valheesta ja vihasta aiheutunut puhe jätetään syrjään ja rehellisesti tahdotaan tarkastaa, kutka ne oikeastaan olivat, jotka kaikkien mielestä täydellä syyllä olivat aiheuttaneet nuo onnettomuudet, niin samankaltaisia kuin tämä on joka kaupungissa nähtävissä, mutta ei minun kaltaisiani. Oli olemassa sellaisia, jotka Philippoksen vallan vielä heikkona ja kauttaaltaan pienenä ollessa oman voitonhimonsa tähden, huolimatta lukuisista varoituksista ja kehoituksista sekä parasta tarkoittavista neuvoistamme, heittivät alttiiksi yhteiset edut, pettäen ja turmellen kukin omat kansalaisensa, siksi kunnes olivat saaneet heidät orjiksi, kuten[168] thessalialaiset Daokhos, Kineas ja Thrasydaos; arkadialaiset Kerkidas, Hieronymos ja Eukampidas; argoslaiset Myrtis, Teledamos ja Mnaseas; eelisläiset Euxitheos, Kleotimos ja Aristarkhmos; messeenialaiset, jumalain vihaaman[169] Philiadeen pojat Neon ja Thrasylokhos; sikyoonilaiset Aristratos ja Epikhares; korinthilaiset Deinarkhos ja Demaretos; megaralaiset Ptoiodoros, Helixos ja Perilas; theebalaiset Timolas, Theogeiton ja Anemoitas; euboialaiset Hipparkhos, Kleitarkhos ja Sosistratos. Ei päivä riittäisi, luetellakseni kaikki petturit. Kaikki nämä, oi Ateenan miehet, ovat kukin omassa isänmaassaan aiheuttaneet samoja päätöksiä kuin nuo täällä meillä, nuo hylkiöt sekä imartelijat ja kirotut ihmiset, jotka kukin oman isänmaansa perinpohjin ovat tuhonneet ja sen vapauden ensin Philippokselle, sitten Aleksanterille kevytmielisesti alttiiksi jättäneet. Nuo ne henkilöt olivat, jotka onnellisuutta arvostelivat vatsan vaatimusten ja häpeällisten himojensa mukaan, jotka riistivät vapauden ja hävittivät itsenäisen, tyrannein mielivallasta riippumattoman olotilan, mikä oli muinaisten helleenein onnen päämääränä ja kulmakivenä.

(297 §) Tästä näin häpeällisestä ja ilkeästä salaliitosta tai oikeammin, suoraan puhuakseni, katalasta helleenein vapauden kavaltamisesta valtio on vapaa kaikkien ihmisten edessä minun valtiollisten toimenpiteideni johdosta, samoin kuin minäkin olen vapaa teidän edessänne. Vielä sitten kysyt, minkä ansion takia itselleni vaadin tuota kunnianosoitusta? Tiedä siis, että silloin kun kaikki valtiomiehet, sinusta lähtien, olivat ensin Philippoksen, sitte Aleksanterin lahjomat, silloin minua ei mikään voinut kiihoittaa eikä yllyttää, ei yleinen tilanne eivätkä houkuttelevat puheet ja suuret lupaukset, ei toivo eikä pelko rahtuakaan poikkeamaan siitä, mitä pidin isänmaalle oikeana ja edullisena; enkä koskaan teidän tavoin ole menetellyt, kuten vaaka, joka vajoo oman edun puolelle, vaan aina olen kaikissa neuvoissani noudattanut vain suoraa, rehellistä, lahjomatonta vakaumustani ja saatuani aikalaisteni kesken tärkeimpäin asiain johdon käsiini suoritin valtiomiehenä kaiken tämän puhtaasti ja rehellisesti. (299 §) Tästä syystä vaadin itselleni kunnianosoitusta. Tuon muurin rakennuksen, josta minua ivaat, ja juoksuhaudan arvelen ansaitsevan kylläkin kiitosta ja ylistystä, mikä on aivan luonnollista. Kuitenkin pidän tuota paljoa vähempiarvoisena valtiollista toimintaani. En kivillä enkä tilleillä ole kaupunkia varustanut enkä eniten sellaisista toimenpiteistäni ylpeile. Mutta jos tahdot muurin rakennustani rehellisesti tarkastella, tulet huomaamaan aseita, kaupunkeja ja paikkakuntia, satamia ja laivoja, vieläpä suuren määrän ratsuja ja miehiä niitä puolustamassa. Nämä minä varustin Attikan suojeluksen esimuuriksi, mikäli inhimillisesti käsittäen oli mahdollista; sillä muurilla minä varustin koko maan enkä ainoastaan Peiraieusta tai kaupungin ympäristöä. Myöskään Philippoksen tuumiin ja varustuksiin nähden minä en joutunut alakynteen — kaukana siitä, vaan liittolaisten sotapäällikköjen ja sotavoimien täytyi sallimuksen tieltä väistyä. Mitä todistuksia on tästä? Selviä ja ilmeisiä. Tarkatkaapa.

Mitä olisi hyvänsuopean kansalaisen silloin pitänyt tehdä, mitä valtiomiehen, joka kaikella huolella ja innolla nuhteettomasti tahtoi valtiota johtaa? Tietysti Attikan turvaksi varustaa meren puolelta Euboia esimuuriksi, maan puolelta Boiotia, ja taas Peloponneesokseen päin olevien paikkakuntain suojaksi miehittää siihen rajautuvat lähiseudut. Edelleen huolehtia, miten viljavarain tuonti kaikkialla meille turvallista tietä suoritettaisiin aina Peiraieukseen saakka? Niinikään toiselta puolen lähettää apuväkeä ja, suullisesti ja kirjallisesti ajamalla asiaa, koettaa säilyttää silloin ennestään hallussamme olevat paikat, Prokonnesos,[170] Kherronesos ja Tenedos, ja toiselta puolen huolehtia, miten olisi mahdollista hankkia uusia ystäviä ja asetovereita, kuten Byzantion, Abydos,[171] Euboia? Edelleen, miten vihollisilta riistettäisiin heidän suurimmat sotavoimansa ja kaupungille taas hankittaisiin puuttuvia varoja? Tämä kaikki saatiin aikaan minun ehdotuksistani ja valtiotaidollani. Jos näitä neuvojani, oi Ateenan miehet, ilman kateutta tahdotaan tarkastella, käy selville, että ne myöskin oikein ja perin nuhteettomasti pantiin toimeen, ja ettei minun puoleltani yhtään tilaisuutta mennyt ohitse, jota en olisi tuntenut tai hyväkseni käyttänyt, laiminlyömättä mitään, mikä vain yhden miehen voimissa ja päätettävissä oli. Jos taas jonkun jumaluusolennon tai sallimuksen voima tai sotapäällikköjen taitamattomuus tai niiden kelvottomuus, jotka teidän kaupunkinne kavaltivat, tai kaikki nuo tekijät yhdessä saivat aikaan turmiota koko valtiossa, kunnes se sortui, mitä vääryyttä Demosthenes silloin teki? Jos jokaisessa helleenein kaupungissa olisi ollut yksikään henkilö, jolla olisi ollut sama asema kuin minulla täällä meillä, jos Thessaliassa ja Arkadiassa olisi ollut ainoakaan minun mielipiteitäni kannattava mies, niin ei yhdenkään helleenin tuolla eikä tällä puolen Thermopylaita olisi tarvinnut kärsiä nykyisiä onnettomuuksia, vaan kaikki olisivat voineet vapaina, itsenäisinä sekä aivan huolettomina turvallisesti ja onnellisesti asua omassa isänmaassaan, ja näistä niin suurista ja hyvistä eduista he olisivat teille ja muille ateenalaisille voineet olla kiitollisia minun valtiotaitoni johdosta. Jotta tietäisitte, etteivät minun sanani läheskään kykene kuvaamaan tositoimiani, koska esityksessäni olen tahtonut karttaa mahdollista vastenmielisyyttä kuulijain puolelta, ota ja lue minulle ja muille julki ehdotuksieni mukaan tehty apujoukkojen luettelo.

Tällaiset toimenpiteet soveltuvat kelvolliselle ja kunnon kansalaiselle, ja jos ne olisivat onnistuneet, olisimme epäilemättä kaikkein mielestä tulleet varsin mahtaviksi, ja täydellä syyllä; mutta vaikka toisin kävikin, on meillä ainakin se lohdutus, että hyvä maine on pelastunut eikä kukaan voi kaupunkia ja sen politiikkaa moittia, vaan täytyy pahoitella kohtaloa, joka niin oli sallinut asiain päättyä. Eipä hänen, jumalan tähden, olisi kaupungin etuja pitänyt alttiiksi jättää eikä myydä itseänsä vastustajille ja isänmaan hyödyn sijasta tehdä vihollisille palveluksia, hänen ei olisi pitänyt panetella sitä, joka oli päättänyt sekä suullisesti että kirjallisesti tehdä ja toteuttaa isänmaan arvoa vastaavia ehdotuksia, ei muistella ja mielessään hautoa sitä, jos joku persoonallisesti joten kuten häntä ehkä oli loukannut, eikä väärin ja kostonhimoisesti vetäytyä syrjään, kuten sinä usein teet. Epäilemättä on kuitenkin joskus paikallaan, oikein ja suorastaan valtiolle hyödyllistäkin vetäytyä syrjään, niinkuin useat kansalaiset teistä empimättä tekevät. Mutta tämä ei nauti sellaista lepoa — kaukana siitä, vaan vetäytyen valtiollisesta toiminnasta syrjään, milloin hänelle hyväksi näyttää (ja se tapahtuu usein), hän vartoo, kunnes olette kyllästyneet tavallisesti esiintyvään puhujaan tai jotakin onnettomuutta tai muuta ikävyyttä (paljohan sellaista sattuu ihmisten kesken) on tapahtunut. Silloin, tällaisessa tilaisuudessa hän äkkiä, kuten tuulenpuuska, lepotilastaan syöksyy esiin ja siinä tuokiossa hän silloin puhuu kuuluvasti, sulloo yhteen ja syytää ulos selvästi ja henkeään vetämättä sellaisia sanoja ja puhetapoja,[172] jotka eivät lainkaan hyödytä eivätkä hyvää vaikuta, vaan päinvastoin vahingoittavat jokaista kansalaista ja tuottavat häpeää yhteiskunnalle. Varmaankin, Aiskhines, tällaisesta harrastuksesta ja huolehtimisesta, jos se olisi rehellisestä ja isänmaan etuja silmällä pitävästä sydämestä lähtenyttä, olisi koitunut jaloja ja kauniita sekä kaikille hyödyllisiä tuloksia: kaupunkien liittosopimuksia, uusia apulähteitä, kaupan kehittämistä, hyödyllisten lakien säätämistä ja julkisten vihollisten vastustuskeinoja. Sillä entisinä aikoina kaikkea tätä tutkittiin, ja myöskin lähinnä kulunut aika on antanut monta esiintymistilaisuutta kelvollisille ja kunnon miehille, joiden joukossa sinua ei tavata, ei ensimmäisenä miehenä, ei toisena, ei kolmantena, ei viidentenä, ei kuudentena, sanalla sanoen ei lainkaan missään, ei ainakaan silloin kun isänmaalle onni oli suopea. Sillä minkä aseliiton kaupunki on solminnut sinun toimestasi? Mitä avustusta se on saavuttanut, mitä luottamusta tai mainetta? Minkä lähetystoimen, minkä palveluksen sinä olet suorittanut, joka olisi lisännyt kaupungin kunniaa? Mitkä kotimaiset tai mitkä yleiskreikkalaiset tai muukalaiset asiat sinun johdollasi onnellisesti on perille viety? Mitä sotalaivoja, mitä ampumakoneita, mitä laivaveistämöitä, mitä muurin rakennuksia, mitä ratsuväkeä sinä olet saanut aikaan? Mitä sinä yleensä olet edistänyt? (312 §) Mikä yleishyödyllinen enemmän varakkaita kuin vähävaraisiakaan koskeva raha-asiallinen helpotus sinun toimestasi on toteutettu valtion puolelta. Ei mikään. Mutta, hyvä ystäväni, vaikka oletkin kaikesta tästä aivan osaton, olethan toki osoittanut hyväntahtoisuutta ja uhrautuvaisuutta? Missä? Milloin? Sinä kelvottomin kaikista ihmisistä, sinähän et silloinkaan esiintynyt, jolloin kaikki, jotka vain kerran olivat äänensä puhujalavalta kohottaneet, ponnistelivat yhteisen pelastuksen puolesta, sinä et mitään antanut, et silloinkaan, — vaikka et suinkaan ole vähävarainen, kun hiljakkoin Aristonikos,[173] saadakseen kansalaisoikeutensa takaisin, pani toimeen yleisen rahankeräyksen. Mitenpä tuo olisi ollutkaan mahdollista? Olithan lankomieheltäsi Philomokselta perinyt rahaa enemmän kuin viisi talenttia ja summoriain esimieheltä[174] saanut kahden talentin suuruisen rahalahjan, vahingoittaaksesi laivanvarustusta koskevaa lakiehdotustani.[175] (313 §) Mutta tämän tahdon syrjäyttää, jotta siirtymättä asiasta toiseen itse pääsisin erilleni puheenalaisista seikoista. Myöskin edellisestä selviää, että sinä et ollut mitään antamatta köyhyyden vuoksi, vaan sen tähden, että varoit toimia niitä vastaan, joiden asiaa kauttaaltaan ajoit. Missä sinä siis olet ollut elinvoimainen, milloin loistelias? Silloin, kun piti esiintyä näitä[176] vastaan, sinä olit kaikista kaunopuheliain, muistiltasi paras ja oivallisin näyttelijä, tuo traagillinen Theokrines.[177]

Sitten olet muistellut ennen eläneitä kunnon kansalaisia ja jalosti siinä teet. Kuitenkaan ei ole oikein, Ateenan miehet, että hän käyttää hyväkseen ennakolta teidän hyvänsuopeuttanne kaatuneita kohtaan, arvostelee ja heihin vertaa minua, teidän aikalaistanne. Sillä tietäähän jokainen, että kaikkia eläviä enemmän tai vähemmän kadehditaan, mutta kuolleita ei enää kukaan heidän vihollisistaankaan vihaa? Vaikka asianlaita on tämä, minua kuitenkin arvostellaan ja tarkastellaan niiden mukaan, jotka ennen minua ovat eläneet. Eihän toki. Sillä se ei ole oikein eikä kohtuullista, Aiskhines, vaan sinun tulee verrata minua itseesi ja mihin toiseen tahansa vielä elävistä kätyreistäsi. Tarkkaa myöskin seuraavaa. Kumpi on kaupungille mainehikkaampaa ja parempaa, käyttääkö ennen eläneiden suurenmoisia hyviä töitä (sillä kukapa niiden suuruuden voisi määritellä) välikappaleena nykyjään elävien ihmisten toimien halventamiseksi ja tahraamiseksi, vai jakaako kaikille, jotka uskollisesti jotakin suurta saavat aikaan, heille tuleva kunnia ja suosio? Vieläpä uskaltaisin väittää, että minun valtiollisella toiminnallani ja politiikallani, jos sitä joku tahtoisi tarkastella, on yhdenkaltaisia ja samoja päämääriä kuin noilla silloin eläneillä ylistetyillä miehillä, sinulla taas samoja kuin niillä, jotka silloin heitä panettelivat. Sillä selvää on, että myöskin noina aikoina semmoisia oli olemassa, jotka pilkaten aikalaisiansa ylistivät ennen eläneitä, mikä kauttaaltaan oli kelvotonta ja sinun tapaistasi menettelyä. Tämän jälkeen sanot, etten minä ensinkään ole noiden kaltainen. Sinäkö sitten heidän kaltaisensa, Aiskhines, tai veljesi[178] tai joku muu puhujista? Minä puolestani väitän, ettei kukaan teistä (ole heidän kaltaisensa). Päinvastoin sinä, kunnian mies, puhutellakseni sinua kerran siten, vertaile eläviä eläviin ja heidän aikalaisiinsa, niin kuin aina on tapana menetellä kaikkien muidenkin suhteen, esim. mitä runoilijoihin, tanssijoihin ja kilpataistelijoihin tulee. Philamnon[179] ei seppelöimättä lähtenyt Olympiasta tiehensä, sen tähden että hän oli heikompi karystolaista Glaukosta,[180] vaan hän seppelöitiin ja julistettiin voittajaksi, koska hän taisteli paraiten niistä, jotka kilpailivat hänen kanssaan. Niinpä sinäkin vertaa minua nykyjään eläviin puhujiin, itseesi ja keneen toiseen tahansa. En ketään väisty. Silloin kun kaupungin tuli valita se, mikä sille oli edullisinta, ja kaikki yleensä kilpailivat isänmaanrakkaudesta, näyttäydyin minä paraiten puhuvan, ja kaikki suoritettiin päätös- ja lakiehdotusteni sekä lähetystöjeni mukaan, teikäläisistä sitävastoin ei kukaan koskaan esiintynyt, paitsi jos oli tarpeen solvaista näitä. Kun sitten se tapahtui, mitä ei koskaan olisi pitänyt tapahtua, eikä enää välitetty valtiomiehistä, vaan niistä, jotka käskyjä alttiisti noudattivat ja olivat valmiit palkasta pettämään isänmaan asian sekä imartelemaan muukalaista, silloin sinä, samoin kuin jokainen näistä, olit asemassasi suurenmoisena ja loisteliaana hevosenelättäjänä,[181] minä sitävastoin olin voimaton, sen myönnän, mutta hyvänsuopeampi näille[182] kuin te. Kaksi ominaisuutta, oi Ateenan miehet, tulee kunnon kansalaisella olla (sillä siten sallittaneen minun itsestäni moitteettomasti sanoa): hänen tulee onnellisissa oloissa isänmaalle säilyttää mainehikas ja etevä asema ja kaikessa toiminnassaan alati rakkautensa sitä kohtaan. Sillä tämän määrää luonnollinen taipumus, isänmaan mahtavuus ja voima taas on muusta riippuvainen. Helposti tulette huomaamaan, että minä tälle rakkaudelle aina olen ollut uskollinen. Tarkatkaa itse! En silloinkaan koskaan luopunut rakkaudestani teihin, kun minut vaadittiin viholliselle jätettäväksi,[183] kun minut tahdottiin haastaa amphiktyonein[184] oikeuteen ja milloin uhkauksilla, milloin lupauksilla koetettiin saada taipumaan ja kun nuo kirotut vastaani yllytettiin kuin villipedot. Sillä heti alun pitäen olin valtiollisessa toiminnassani valinnut suoran ja rehellisen tien, nim. edistää ja kartuttaa isänmaan kunniaa, mahtavuutta ja mainetta sekä elää ainoastaan niiden hyväksi. Enkä minä iloitse ja riemuitse muukalaisten onnesta enkä touhua torilla ilmoitellen tuota ilosanomaa kättä puristamalla niille, joiden luulen siitä edelleen kertovan sinne,[185] samoin kuin en myöskään kauhuissani, valittaen ja allapäin kuule kerrottavan valtion menestyksestä. Näin nuo jumalattomat kaupungista tekevät pilkkaa, ikäänkuin eivät itseänsä samalla pilkkaisi, sekä luovat katseensa ulospäin, kun he helleenein onnettomuuksissa iloitsevat ja riemuitsevat muukalaisten onnesta ja pitävät tätä omana voittonaan, jonka ainaista säilyttämistä muka on valvottava. (324 §) Älköön siis yksikään teistä, kaikki te hyvät jumalat, tähän suostuko, vaan päinvastoin lahjoittakaa myöskin näille parempaa mielenlaatua ja ymmärrystä; mutta jos he ovat parantumattomia, hävittäkää heidät sukupuuttoon perinpohjin niin mailla kuin merillä ja suokaa meidän muiden mitä pikimmin vapautua uhkaavista kauhuista ja turvallisesti päästä nauttimaan onnellista tulevaisuutta![186]

III.

[1] Tarkoittaa kreikkalaisten tunnettua, kansalaisten muodostamaa valamiesten eli heliastein tuomioistuinta. Ks. Tietosanakirja XIII, s. 247-248.

[2] Aljettu lause on äkillisesti keskeytetty, erikoinen sanontatavan muoto: aposiopesis (= mykistyminen). Puhuja aikoi sanoa: "minullehan, samalla kuin menettäisin teidän luottamuksenne, koko valtiollinen asemani joutuisi vaaranalaiseksi". Kyseenalainen kielenkäyttö tekee puheen eloisammaksi.

[3] N.s. 500-neuvoston, jonka toiminta oli erittäin tärkeä kreikkalaisten yhteiskuntaelämässä, tuli m.m. valmistaa kansalle esitettäviä asioita, tehdä niistä ehdotuksia ja ennakkopäätöksiä. Neuvosto oli puolestaan hyväksynyt Ktesiphonin esityksen ja puoltanut sitä vahvistettavaksi. Aiskhines käytti silloin hyväkseen valitusoikeuttaan.

[4] Ks. mitä historiallisessa johdannossa Philippoksen valloituspuuhista ja hänen ateenalaisten kanssa solmimastaan rauhasta on huomautettu. Philokrates oli Ateenan rauhanpuolueen innokkaimpia kannattajia. Hän teki ehdotuksen, että Philippoksen luo lähetettäisiin kymmenen lähettilästä keskustelemaan rauhan perusteista. Lähetystö, jonka johtavia henkilöitä olivat Philokrates, Aiskhines ja Demosthenes, matkustikin kuninkaan luo v. 346. Näin keskustelut saatiin vireille ja niitä jatkettiin, kunnes päästiin yksimielisyyteen monen sovittelun jälkeen. Ateena sai Kherroneesoksen ja Philippoksen valtaamat saaret takaisin, mutta Thraakiasta Ph. ei voinut luopua, eikä rauhansopimus myöskään koskenut Ateenan uusia liittolaisia, varsinkaan phokilaisia.

[5] Kun Pelopidas ja Epameinondas olivat kohottaneet Theeban Kreikan ensimmäiseksi valtioksi, koettivat sparttalaiset asevoimalla saavuttaa entisen valta-asemansa, mutta joutuivat tappiolle useissa taisteluissa. Ateenalaisetkin olivat aluksi Theeban puolella, mutta peläten tämän kasvavaa valtaa he tekivät rauhan, vieläpä liiton Spartan kanssa. Kuitenkin Epameinondas sai spartalaisista loistavan voiton Leuktran luona v. 371. Täten theebalaisten mahtavuus yhä paisui, mutta päättyi myöskin pian edellä mainittujen etevien johtajien kuoleman jälkeen.

[6] Aristodemoskin kuului ateenalaisten v. 346 Philippoksen luo lähettämään lähetystöön.

[8] Ehkä sama henkilö kuin Ktesiphon, joka teki Demosthenen seppelöimistä koskevan ehdotuksen. Toisten mukaan Paiania-kuntaan kuuluva Aiskhineen mainitsema henkilö, joka myöskin teki erään päätösehdotuksen; vrt. 75 §.

[9] Kaikkein helleenein liittovaltioiden edustajain olisi pitänyt kokoutua Ateenaan yhteiseen neuvotteluun (vrt. Ai. 58 §).

[10] Tarkoittaa kelvotonta ihmistä. Tarinan mukaan sen niminen henkilö oli eräs epheesiläinen, jolle Lyydian kuningas Kroisos oli antanut rahoja, jotta hän kokoaisi sotaväkeä persialaisia vastaan, mutta tuo antoikin saamansa varat Kyrokselle.

[11] Serreion (Serrion) on Thraakian eteläisellä rannikolla sijaitseva paikka; Myrtenon ja Ergiske todennäköisesti samalla suunnalla.

[12] Aiskhines oli syytöspuheessaan tahallaan väärennellyt mainittujen paikkain nimiä, ne kun hänen mielestään olivat vähäpätöisiä ja outoja (Ai. 82 §).

[13] Aiskhines oli moittinut (Ai. 76 §) Demosthenesta m.m. siitä, että hän oli häpeällisesti mielitellyt Philippoksen lähettiläitä, päästämällä heidät kansankokoukseen esittämään sanottavansa, johon ensin neuvoston olisi pitänyt antaa suostumus, sitten kun lähettiläitä oli kuulustellut valtion juoksevia asioita hoitava valiokunta, prytanit.

[14] Vierailla lähettiläillä oli teatterissa kunniapaikkansa, heille osoitetut etusijat. Yleinen sisäänpääsymaksu oli kaksi obolia (1 oboli = n. 16 p.), jonka varattomien puolesta valtio suoritti. Siis 2 obolin sija oli tavallinen kansan käyttämä paikka, jonka jokainen voi rahallaan lunastaa.

[15] Attikalaisen kalenterin ensimm. kuukausi, heinä- ja elokuu; saanut nimensä hekatómbaia (hekatón, bus = sata härkää käsittävä uhritoimitus) juhlan mukaan. Kuukaudessa oli joko 29 t. 30 päivää kuun kierroksen mukaan. Kuukauden viimeisen päivän nimenä oli héne kai néa (hémera t. selene) = edelliseen vuoteen (kuukauteen) kuuluva ja uusi (päivä t. kuu), s.o. kuukauden viimeinen päivä oli myöskin seuraavan kuukauden ensimm. päivä, kun uusi kuu silloin syntyi.

[16] Solonin (arkonttina v. 549 e.Kr., k. 559) laskemille perustuksille Kleisthenes v. 510 rakensi Ateenan yhteiskuntalaitoksen uudelle kansanvaltaiselle pohjalle. Ateenan kansa oli vanhastaan jaettuna neljään heimoon (phyle), nämä taas sukuihin ja veljeskuntiin. Tämän rinnalle Kleisthenes loi uuden jäsentelyn. Pienimmäksi itsehallintokeskukseksi tuli kyläkunta eli demos. Demokset taas yhdistettiin kymmeneen suureen osastoon, joita nimitettiin vanhalla heimo (phyle)-nimellä. Kuhunkin phyleeseen tuli kolme toisistaan erillään olevaa demosta: merenrannikolta, sisämaasta, Ateenan läheisyydestä. Meidän kuntajakomme mukaan voisi phyleetä verrata ehkä kihlakuntaan, demosta pitäjääseen (pitäjäkuntaan). Heimoittain arvottiin demoksien esittämistä ehdokkaista jäsenet Ateenan 500-miehiseen valtioneuvostoon, 50 kustakin phyleestä. Yhden phyleen edusmiehet (prytanit) olivat aina vuorotellen kukin noin 35-36 (38-39) päivää (1/10 osa vuotta) neuvoston hallitsevana valiokuntana. (Vrt. Tudeer. Kreikan kansa persialaissotien aikana, ss. 97-100; 13 selit.).

[17] Päätös on sulkujen kehyksissä, koska sitä monesta syystä ei pidetä alkuperäisenä. Olen kuitenkin tämän päätöksen, samoin kuin muutkin sentapaiset vastedes tavattavat liitteet, suomentanut, koska ne esiintyvät käyttämässäni tekstipainoksessa ja muutenkin mielestäni aina valaisevat yleistä tilannetta.

[18] Puhuja liittää ivallisesti kyseenalaisille lähettiläille määräyssanan "oivallinen", vaikka hän tietysti tarkoittaa päinvastaista ominaisuutta.

[19] Ensimm. persoona osoittaa, että puhuja, Demosthenes, itse oli lähettiläiden joukossa.

[20] Tarkoittaa Thermopylain persialaissotien ajoilta kuuluisaa, Lokris-maakunnassa sijaitsevaa ahdasta vuorensolaa, jota pidettiin Kreikan avaimena.

[22] Attikalaisen kalenterin viides kuukausi, ehkä marraskuu; maimakterion johtuu sanasta maimisso = maimáo, myrskytä. Päivämäärä, 21 p., on saatu laskemalla takaperin 10 p. koko kuukauden päivistä (30 p.), kuten oli tapana menetellä, kun oli puhe kuukauden viimeisestä dekadista (kymmenen päivää käsittävästä ajanjaksosta).

[23] Sen niminen puhuja mainitaan olleen niiden kansalaisten joukossa, jotka Aleksanteri suuri Theeban hävityksen jälkeen vaati itselleen jätettäviksi.

[27] Philippoksen "liittolaisilla" tarkoitetaan theebalaisia ja thessalialaisia. Hänen ateenalaisille lähettämänsä kirje olisi oikeastaan pitänyt olla edellisille osoitettu.

[28] Olynthos, mahtava kreikkal. siirtokunta Khalkidikeen niemimaalla, oli, samoin kuin kaikki helleeniset kaupungit, eri puolueiden heikontama. Toiset arvelivat, että uskollinen liitto Makedonian kanssa takaisi isänmaan onnen ja menestyksen, toiset eivät tahtoneet olla missään tekemisissä tuon "halvan muukalaisen" kanssa, vaan toivoivat yhdessä ateenalaisten kanssa voivansa vastustaa Philippoksen hyökkäyksiä. Asia kuitenkin päättyi siten, että kuningas v. 348 sai kaupungin valtaansa. Tällöin eräs makedonialaisen puolueen miehiä, Lasthenes nimeltään, kerrotaan tehokkaasti avustaneen Philipposta.

[29] Puheenalaiset henkilöt, kuten edellinenkin, olivat paikkakunnallaan makedonialaisen puolueen johtomiehiä ja ajoivat kuninkaan asioita, usein voitonhimostakin.

[31] Attikalaisen kalenterin 9:s kuukausi, maalis- ja huhtikuu, jolloin vietettiin metsästysjuhlaa, elaphebólia; johtuu san. élaphos, hirvi, sekä bállo, heittää.

[32] Ateenassa sijaitseva kuuluisa kukkula, Akropoliksen ja Areiopagoksen ohella, kansankokouksien paikka; johtuu ehkä kreikkal. san. pyknós, tiheä (kansasta).

[35] Vähäpätöinen kansanheimo Thessalian, Epeiroksen ja Aitohan välisellä alueella. Dolopilaiset toimivat tavallisesti yhdessä thessalialaisten kanssa. Molemmat olivat palvelleet persialaisten palkkasotureina ja siitä syystä kreikkalaisten halveksimia; kreikkalaisten nimeä he eivät ansainneet.

[36] Philippos oli monilla sotaretkillään, Thraakiaan, Illyriaan, Skythiaan, usein tullut haavoitetuksi milloin milläkin tavalla.

[87] Pella oli tosin Makedonian suurin kaupunki, mutta muita Kreikan pääkaupunkeja vielä paljoa pienempi ja mitättömämpi; sai vasta Philippoksen toimesta suuremman laajuuden ja merkityksen.

[38] Philippoksen valtaamia tunnettuja kreikkalaisia kaupunkeja ja siirtokuntia.

[42] Kaksi ensin mainittua olivat tunnettuja Philippoksen kannattajia, varsinkin myöhemmällä ajalla; ks. historiall. johdantoa. Viimeksi mainitun valtiollisesta toiminnasta ei ole tietoja säilynyt.

[44] Sananparrellinen sanontatapa, mikä yleensä kuvaa aivan auttamatonta tilannetta. Mysialaisista kerrotaan, että he kerran kuninkaansa poissa ollessa olivat joutuneet naapurikansain tuhoavan hyökkäyksen alaisiksi.

[46] Attikal. kalenterin kolmas kuukausi, syys- ja lokakuu. Sen kuun kuluessa pidettiin boedrómia-niminen juhla Apollonin kunniaksi; johtuu san. boe, huuto, ja drameïn, rientää.

[47] Strategin, sotapäällikön, toimi kuului alkujaan kolmannelle arkontille, n.s. polemarkhokselle; vielä Marathonin taistelussa tämä otti osaa päällikkyyteen, mikä on viimeinen asiaa koskeva tiedonanto. Sen sijaan sota-asiat olivat jo varhain 10-miehisen, "strategein" muodostaman, virkakunnan valvottavina, jota voisi verrata myöhemmän ajan sotaministeriöön. Puheenalaisessa tekstikohdassa neuvottelevat strategit ikävien, valtion turvallisuutta uhkaavien tapahtumain sattuessa kansalaisten kanssa; vrt. 37 §.

[49] Useimmat puheenalaisista henkilöistä jo ennen mainitut; vrt. histor. johdanto sekä 4 selit., 21 §, 8 selit.; 29, 55, 70 §§, 29 selit.

[51] Selymbria oli thraakialainen Propontiksen rannikolla sijaitseva, Byzantionista länteen päin oleva kaupunki.

[53] Attikal. kalenterin seitsemäs kuukausi, tammi- ja helmikuu; johtuu san. gaméo, viettää häitä (häämenojen kuukausi).

[55] Thraakialainen Propontiksen rannikolla sijaitseva, Byzantionista länteen päin oleva kaupunki.

[56] Korkeimman virkamiehen nimi, joka oli oikeastaan uskonnollisten menojen ohjaaja; johtuu san. hierós, pyhä, sekä mnémon, muistava (pyhä havaintojentekijä).

[60] Sillä välin kuin Spartan kuningas Agesilaos Vähässä-Aasiassa (395) onnellisesti taisteli persialaisia vastaan, onnistui näiden lahjomisilla ja houkutuksilla nostattaa hänelle vaarallisia vihollisia kotimaassa. Boiotialaiset, korinthilaiset ja argolaiset yhtyivät liittoon vallitsevaa valtiota, Sparttaa, vastaan. Myöskin nöyryytetty Ateena liittyi heihin. Sparttalaisten päällikkö Lysandros riensi silloin Boiotiaan, mutta voitettiin ja kaatui Haliartoksen luona syksyllä v. 395. Seuraavana kesänä 394 taistelu Korinthoksen luona päättyi liittolaisille onnettomasti. Tunnettua on, miten Agesilaos sitten sotanäyttämölle riennettyään ratkaisevasti voitti viholliset Koroneian luona Boiotiassa 394.

[61] Tarkoittaa tunnettua tilannetta peloponnesolaissodan ajoilta, jota kutsutaan Dekeleian sodaksi, kun sparttalaiset miehitettyään Attikan maakunnassa tuon nimisen linnoituksen hävittivät korinthilaisten ja theebalaisten avustaessa laajalti maakuntaa.

[63] Attikan pohjoisella rajalla ja Euboian meren rannalla sijaitsi Oropoksen kaupunki, jonka omistamisesta ateenalaisten ja theebalaisten välillä kauan oli ollut riitaa. Vihdoin se Eretrian vallanpitäjäin, Themisonoksen ja Theodoroksen, avustaessa riistettiin ateenalaisilta.

[64] Valtionrasituksiin, joista varsinkin rikkaat saivat runsaimman osansa, kuuluivat Ateenassa myös n.s. leituurgiat (joht. san. léitos ja érgon = julkinen palvelus), persoonalliset avustukset. Usein yksityiset silloin kunnianhimosta tai päästäkseen kansan suosioon koettivat toisensa voittaa ulkonaisessa loistossa ja komeudessa. Tämä koski varsinkin uskonnollisten juhlain toimeenpanoa y.m. yleisten menojen suoritusta. Suurimpia kustannuksia, varsinkin myöhempinä aikoina, vaati kuitenkin se leituurgian muoto, jota kutsuttiin trierarkhiaksi (johtuu san. triéres, alus, sekä árkho, johtaa). Rikkaimpien kansalaisten tuli myöskin siten palvella valtiota, että he hankkivat sille sota-aluksen (tav. n.s. kolmisoutulaivan) soutajineen ja kalustoineen ja olivat sen ylipäällikkönä. Strategit (vrt. 47 selit.) nimittivät määrätyn luvun sopivia henkilöitä trierarkheiksi, joilla sitten tuo puheenalainen velvollisuus vakinaisesti oli. Mutta tämän ohella tärkeinä ajankohtina laivanvarustajat myöskin vapaaehtoisesti voivat valtiolle palveluksiaan tarjota, kuten Demostheneen mainitsemassa tapauksessa.

[65] Lain mukaan piti valittajan saada ainakin viides osa tuomioistuimen jäsenten antamasta äänimäärästä ajamansa asian hyväksi; muussa tapauksessa hän oli oikeuteen vetoamistaan väärin käyttänyt ja siitä syystä ansainnut rangaistuksen, rahasakon, maanpaon y.m. Ks. historiallista johdantoa Aiskhineen kohtalon suhteen.

[66] 1200 rikkainta kansalaista, jotka olivat velvolliset varustamaan laivoja, oli jaettu 20 varallisuusluokkaan, symmoriaan (joht. san. symmoros = veronalainen kumppani), symmoriat taas alaosastoihin (syntéleia = veroamaksava yhdyskunta), joihin korkeintaan sai kuulua 16 henkeä. Jokaisen synteleian tuli kustantaa yksi laiva, jolle valtio varusti tarvittavan kaluston. Rikkaimmat olivat symmoriain esimiehiä. Nämä suorittivat ennakkomaksuja ja vuokrasivat laivan varustamisen vähimmän vaatijalle, mutta kiskoivat sitten muilta synteleian-jäseniltä niin paljon, ettei heidän itsensä ylimalkaan tarvinnut mitään suorittaa. Täten syntyi se räikeä suhde, että rikkaimmat, joita rasitus etupäässä olisi pitänyt kohdata, tykkänään siitä vapautuivat, vieläpä muistakin mieskohtaisista suorituksista (ks. 64 selit.). Näiden epäkohtain poistamiseksi Demosthenes teki kyseenalaisen, puheessaan tarkemmin selostamansa ehdotuksen (vrt. Lübkers, Reallexikon der klassischen Altertums, 7. pain., ss. 674-676).

[72] 1 attikal. talentti (myöhempiaikainen Solonin hopeatalentti) oli n. 5,660 Smk.

[74] Munikhia oli kolmas Ateenan satamakaupunki (Peiraieuksen ja Phaleronin välinen), jossa oli Artemis-jumalattaren kuuluisa pyhättö. Sen luona etsi turvaa ja lohdutusta vaivojakokenut meriväki.

[75] Laivavarustuksen esimiehiä (apostoleis; joht. san. apostéllo = lähettää pois, määrätä) oli Ateenassa 10 luvultaan. Heidän tuli valvoa, että trierarkhit täyttivät velvollisuutensa; olipa heillä oikeus vangitakin tehtävänsä laiminlyöneitä.

[76] Puhuja huomauttaa, että mainitsemassaan tapauksessa eivät itse arkontitkaan, valtion korkeimmat virka- ja luottamusmiehet, olisi tilivelvollisia, saatikka sitte hän, joka nyt vain tilapäisesti hoiti yleisiä asioita.

[77] Nausikles oli ollut phokilaisille lähetettyjen apujoukkojen päällikkönä (tark. alemp. tekstissä).

[78] Diotimos oli trierarkhina ja laivaston päällikkönä tehnyt valtiolle hyviä palveluksia (tark. alemp. tekstissä).

[79] Kharidemos oli Euboian Oreoksen kaupungista kotoisin, mutta myöhemmin Ateenassa saavuttanut kansalaisoikeuden. Urheana palkkasoturien päällikkönä hän thraakialaissodan aikana oli ateenalaisiakin avustanut (tark. alemp. tekstissä).

[80] Neoptolemos, rikas trierarkhi, oli semmoisena ja muutenkin palvellut ansiokkaasti valtiota.

[82] Panatenaia-juhlamenot olivat ateenalaisten suurimmat, Athena-jumalattaren kunniaksi jokaisen olympiadin (aina neljä vuotta kestävän määrätyn ajanjakson) kolmantena vuotena, elokuun keskivaiheilla, vietetyt kansanjuhlat. Juhlamenoihin kuului uhritoimituksia, juhlakulkueita, kilpaleikkejä y.m. Ne olivat, ateenalaisten kansallissankarin Theseuksen uudestaan järjestäminä, koko attikalaista maata koskevan puhdistuksen muistojuhlana.

[84] Logistat (s:sta logizomai = laskea) olivat Ateenan kaikkien valtion rahavaroja käyttävien virkamiesten tilien ylitilintarkastajia, varemmin 30, myöhemmin 10 luvultaan. Heitä avustamassa oli 10 eutynos (s:sta euthyno = ojentaa, saattaa tilintekoon) -nimistä tarkastajaa, 1 jokaisesta phyleestä. Paitsi 20 lautamiestä (páredroi = istuinkumppanit) oli heidän käytettävinään vielä 10 julkista asianajajaa (synégoroi, s:sta agoreúo, puhekumppanit). Tilikirjat olivat jätettävät logistoille, jotka puolestaan antoivat ne eutynoksille seikkaperäisesti tarkastettaviksi. Jos laskut olivat oikeat eikä määrätyn ajan kuluessa valitusta tehty, annettiin tilinpäästö; päinvastaisessa tapauksessa logistat muodostivat esimiehyytensä alaisen valamiesoikeuden, jossa yllä mainitut asianajajat valtion puolesta esiintyivät syyttäjinä. Lopullinen päätös kuului heliasteille (ks. 1 selit.). Puheenalaisessa tekstipaikassa tarkoitetaan todennäköisesti valamiesoikeutta, jonka tuli antaa Demostheneelle lopullinen tilinpäästö logistain ehdotuksesta (vrt. Lübker, ss. 700-701).

[86] Pyane(o)psion-kuu oli attikal. kalenterin neljäs kuukausi, loka- ja marraskuu; silloin vietettiin Apollonin kunniaksi Pyane(o)psia-juhlaa (s:sta pyanos (kyamos), pähkinä, ja hépso, keittää).

[88] Vrt. 83, 84, 222 §§, joista käy ilmi Demostheneelle tätä ennen suotu seppelkunnia. Käyttäessään "usein" sanaa puhuja sananmukaisesti liioittelee joltisesti.

[90] Tarkoittaa Dionysoksen juhlakulkueiden vaunuja, jolloin vastaantulijat olivat ajajan pilan ja ivailun esineinä.

[91] Tarunomaisia henkilöitä, Zeus-jumalan poikia ja kuninkaita (ensin main. Aiginan, kaksi viime main. Kreetan), jotka eläessään osoittamansa rehellisyyden ja oikeamielisyyden vuoksi kuoltuaan pääsivät manalan tuomareiksi.

[92] Aiskhines, joka murhenäytelmissä oli näyttelijänä esiintynyt, käyttää syytöspuheensa lopussa (260 §) tällaisia epäonnistuneita, mahtipontisia huudahduksia, joista Demosthenes sai hyvän aiheen purevaan ivaansa.

[93] Ks. histor. johdantoa Demostheneen mieskohtaisista hyökkäyksistä Aiskhineesta vastaan. Huomattava on, että edellinen tässä käyttää pilanäytelmälle ominaista puhesävyä vastakohtana jälkimmäisen usein murhenäytelmää lähentelevälle sanontatavalle. Tämä tulee muistaa, kun yksityiskohtia tarkastellaan. Näemme silloin, ettei Demostheneskaan ollut erittäin hienotunteinen sanoja valitessaan. Asia saa selityksensä, kun ottaa huomioon, että intohimot molemmin puolin olivat kovin kiihtyneet ja että oikeuspuheessa oli tapana käyttää kaikkia keinoja vastustajan musertamiseksi. Tuomaritkin yleensä olivat tottuneet tuontapaiseen aiheen käsittelyyn. Tehdäkseen puheensa vaikutuksen yhä purevammaksi, puhuja tahallaan käyttää outoja, kuvittelemiaan henkilö- ja paikannimiä, jotka hänen tarkoituksiinsa soveltuvat, esm. Tromes, "vapisija" (s:sta troméo, vapista); héros kalamités, "ruokojen ympäröimä uros", muuten tuntematon suuruus, tarkoittanee ehkä puheenalaisen seudun ikävää, vesiperäistä luonnetta, missä tuollaiset kasvit viihtyivät.

[94] Ajatus: hän ei polveutunut niistä, jotka hän vanhemmikseen uskotteli, vaan kansan kiroamista orjista, jotka olivat päässeet pujahtamaan kansalaisten joukkoon.

[95] Oikeastaan öisin liikkuva Hekateen lähettämä kummitus, jolla lapsia peloiteltiin; tuota nimeä käytettiin myöskin kevytmielisistä naisista.

[104] Oikeudessa esiintyvillä oli rajoitettu aika käytettävänään, minkä kuluessa heidän tuli sanottavansa esittää. Ajanmenoa osoitti n.s. vesikello (klepsydra: s:sta klépto, kätkeä, ja hydor, vesi).

[106] Amphiktyonein liitot (s:sta ámphi, molemmin puolin, ja ktizo, rakentaa, asua), jotka ovat niin tunnettuja Kreikan historiassa, olivat alkujaan kreikkal. heimojen ja valtioiden välisiä liittosopimuksia jonkun pyhäkön yhteiseksi suojelemiseksi. Varsinkin Delphoin pyhän alueen ja Thermopylain solan suussa olevan Demeterin temppelin turvallisuudesta oli näin yhteisvoimin huolehdittava. Liiton muodostivat 12 Kreikan tärkeintä heimokuntaa. Sen tarkoituksena oli myöskin liittovaltioiden yhteisten etujen ja kansainvälisten oikeuksien suojaaminen. Kullakin näistä oli liiton eduskunnassa 2 ääntä. Liittoneuvostossa eri valtioiden edustajat olivat nimeltään joko hieromneemooneja (s:sta hierós, pyhä, ja mimnesko, muistaa; vrt. 56 selit.) tai pylagoroksia (s:sta Pyla, Pylai = Thermopylai, amphiktyonein kokous, ja ageiro, kokoontua.) Näiden edustajain valtuudet eivät ole tarkkaan tunnetut; mahdollisesti edelliset käsittelivät Delphoin pyhätön asioita, jälkimmäiset Demeterin. Myöhemmin kun tällaista työnjakoa ei enää noudatettu, pylagorokset olivat ehkä hieromneemoonein neuvonantajia. Kokouksia pidettiin keväällä ja syksyllä (vrt. Tietosanak. II s. 356; Lübker, 77 s. ja seur.)

[109] Demostheneen pääsyytös Aiskhinesta vastaan kohdistuu siihen, että hän Philippoksen kätyrinä päästyään ateenalaisia edustamaan amphiktyonein neuvostoon aiheutti lokrilais-amphissalaissodan ja siten valmisti kuninkaalle tilaisuuden sekautua Kreikan asioihin. Aiskhines näet oli kuullut, kuten hän syytöspuheessaan itse esittää (116 §), että amphissalaiset olivat syyttäneet amphiktyonein oikeudessa ateenalaisia ja vaatineet heille 50 talentin sakkoa, koska he mediläisiltä ja theebalaisilta saamastaan voittosaaliista olivat Apollonille lahjoittaneet kultaisen kilven ja ripustaneet sen erääseen uuteen temppeliin ennen tämän vihkimistä. Tästä ja vielä lisäksi erään läsnäolevan amphissalaisen raa'an solvauksen tähden kovin närkästyneenä Aiskhines oli ehdottanut, että liittoneuvoston toimesta olisi tarkastettava, olivatko amphissalaiset todellakin vallanneet temppelin pyhää aluetta, kuten kerrottiin. Tämä koski varsinkin Delphoin lähellä olevan Kirran satama-aluetta, joka jo Solonin aikana hänen ehdotuksestaan oli hävitetty ja jumalalle pyhitetty rangaistukseksi asukasten ilkitöistä. Puheenalaista seutua amphissalaiset olivat jälleen ryhtyneet rakentamaan ja viljelemään, josta heitä oli rangaistava. Tunnettua on, miten tästä puhjennut sota sitten edisti Philippoksen hankkeita.

[110] Sekä yleisissä että yksityisissä oikeusjutuissa piti valittajan (diokon) noudattaa laissa määrättyjä muotoja, mitkä koskivat myöskin amphiktyonein tuomioistuinta. Ensin oli haaste tehtävä (klesis, prosklesis) julkisesti vastaajalle (pheugon) vierastenmiesten (kleteres) läsnäollessa jonkun viranomaisen (arkhe) luona, jonka toimintapiiriin asia kuului. Puheenalaisessa tapauksessa, Demosthenes väittää, ei näin oltu menetelty, joten haaste itsestään raukesi sikseen.

[111] Arkadialainen Kottyphos oli silloin neuvoston esimiehenä. Hänen yrityksensä eivät johtaneet mihinkään tulokseen.

[114] Attikalaisen kalenterin 8:s kuukausi, helmi- ja maaliskuu; anthesteria (s:sta ánthos, kukka), oli kukkais- ja kevätjuhla, joka tämän kuun kuluessa vietettiin Bakkhoksen kunniaksi.

[116] Deemiuurgit (s:sta demios, koko kansaa koskeva, ja érgon, työ, yleishyödyllistä tointa harjoittava, vapaa mies) olivat doorilaisten ja akhaialaisten korkeimpia hallintoviranomaisia.

[117] Makedonialaisten kalenterin mukaan tarkoitti elokuun aikoja (johto tuntematon).

[119] Doorilaisten syyskuu (johtuu ehkä s:sta Pyánemos — pähkinäkuukausi).

[122] Vrt. 70 §, 42 selit.; olivat varemmin sparttalaisten saavuttaman valta-aseman jälkeen, peloponnesolaissodan päätyttyä aina Mantineian taisteluun (362) saakka, boiotialais-puolueen kannattajia.

[125] Phyle oli tunnettu vuorensola ja luja linnoitus Ateenasta pohjoiseen päin Boiotian rajamailla.

[132] Batalos tarkoittaa heikkoa, velttoa, hekumallista ihmistä. Raihnaisen ruumiinrakenteensa vuoksi Demostheneella nuoruutensa päivinä kerrotaan olleen tämä liikanimi.

[133] Kresphontes on Euripideen samannimisen murhenäytelmän sankareita; Kreon Sophokleen Antigoneen, Oinomaos taas Sophokleen samannimisen draaman henkilöitä. Kaikki esiintyivät kolmantena henkilönä kreikkal. näytelmän sommittelun mukaan. Näiden osaa oli Aiskhines n.s. tritagoonistina (joht. s:sta tritos, kolmas, ja agonistes, kilvoittelija) esittänyt. Sen tähden Demosthenes Aiskhinesta usein pilkkaa tuolla nimityksellä: näyttelijäparka, "komeljantti".

[134] Kollytos oli Ateenaan kuuluva syrjäinen esikaupunki, jossa oli maaseudun Dionysoksen näytelmiä varten teatteri.

[135] Demostheneen uhkealta sointuvan ja Aiskhineen vähäpätöisen kotipaikkanimityksen vertaileva painostaminen sekin epäilemättä vaikutti kuulijaan.

[136] Attikal. kalenterin 12:s kuukausi, kesä- ja heinäkuu (joht. s:sta skiron, valkea päivänvarjostin, ja phoréo, kantaa).

[137] Tunnettua on, että kreikkalaisten kansallissankari Herakles äitinsä puolelta polveutui Theebasta. Mitä tarunomaista Herakleen jälkeläisten eli n.s. herakleidein satupiiriin liittyvää tapausta puheenalaisessa tekstikohdassa tarkoitetaan, on vaikea lähemmin selostaa. Myöhemmin, historiallisena, Demosthenesta lähellä olevana aikana, jos annamme selitettävänämme olevalle sanontatavalle yleisemmän merkityksen, ateenalaiset olivat avustaneet sparttalaisten sortamia theebalaisia esim. silloin, kun Pelopidas, joka Ateenassa oli löytänyt turvapaikan, myöskin sikäläisten ystäviensä kera kukisti sparttalaisten Theebaan asettamat vallanpitäjät ja palautti isänmaalleen vapauden v. 379.

[138] Tunnettu tarunomainen, hirveitten rikosten murtama, onneton Theeban kuningas, jonka vaiheista kuuluisa ateenalainen murhenäytelmänkirjoittaja Sophokles on saanut aiheen kahteen samannimiseen draamaansa. Jälkimmäisen mukaan, "Oidipus Kolonoksella", tuo sokea vanhus jalon, uskollisen tyttärensä Antigoneen saattamana saapuu maastaan karkoitettuna harharetkellään Ateenaan ja löytää täällä vihdoin Kolonoksen kummun juurella Eumenidein lehdossa viimeisen rauhallisen leposijansa ateenalaisten kansallissankarin ylevän Theseuksen turvissa. Siunausta Oidipus on tuottava sille maalle, joka hänet on sulkenut poveensa. Turhaan kiittämättömät omaiset nyt koettavat saada hänet luokseen takaisin. Zeuksen koston jylinä ilmaisee heille heidän viimeisen tuomionsa. "Koko runoteos ei ole ainoastaan runoilijansa jumalain rakastaman kotipaikan ihmeellinen ylistysruno, Ateenan kiitoslaulu — — vaan vielä tänäänkin se vähenemättömällä lämmöllä puhuu sydänten kieltä". (Baumgarten—Poland—Wagner, Die Hellenische Kultur, 2 pain., 443 s.).

[140] Näilläkin saarilla, jotka aina v:een 338 olivat kuuluneet ateenalaisten liittokuntaan, oli muodostunut makedonialainen puolue. Tämän toiminnasta, johon puheenalainen tekstikohta viittaa, puuttuu tarkempia tietoja.

[141] Tämä tiedonanto persialaissotien ajoilta on riidanalainen. Toisten lähteiden mukaan tuo tapaus kuuluisi vähäistä myöhempään aikaan, jolloin mainehikas Plataian taistelu suoritettiin. Myöskin rangaistuksen kärsineen henkilön nimi vaihtelee. Muuten kivittäminen tuohon aikaa tuskin lienee ollut harvinaista kansantuomion toteuttamista, kun kiihoittuneet intohimot hillitsemättä olivat päässeet vauhtiinsa.

[143] Tuomarit tunnettiin virkasauvastaan ja erityisestä virkamerkistään. Heitä oli kaikkiaan 5000 (varajäsenineen 6000), ja heidät oli jaettu 10 osastoon, joista kukin muodosti oman tuomioistuimensa. Näillä jokaisella oikeushuoneustoineen oli oma numeronsa ja värinsä. Kukin tuomareista sai tuomioistuimensa väriä ja numeroa vastaavan sauvan, sitäpaitsi pronssisen rahamerkin, johon omistajan nimi ja hänen osastonsa numero oli merkitty.

[146] Varsinaista talvea ei tarkoiteta, koska sotaretkeen ryhdyttiin kevätkautena (v. 338); mahdollisesti Phokiin jylhässä vuoriseudussa vielä vallitsi talvi-ilmasto.

[147] Etevimpiä ja kuuluisimpia puhujia Demostheneen nuoruudenaikana; oli taipuvainen kannattamaan sparttalaisia heidän taistelussaan theebalaisia vastaan aina Mantineian taisteluun saakka (362).

[152] Demomeles ja Hypereides (vrt. histor. johd. 11 s.) eivät molemmat voineet samaa ehdotusta tehdä, vaan asia on käsitettävä siten, että jälkimmäinen jotenkuten täydensi edellisen esitystä. Tämä tapahtui Aristonikoksen esiintymistä myöhemmin; vrt. 88 selit.

[155] Eleusiksestä kotoisin oleva taitava toisinajattelevain parjaaja, Demostheneen kiivas vastustaja.

[158] Aiskhines oli syytöspuheessaan (194 §) huomauttanut, että Kephalos, tuo vanha tunnettu (vrt. 219 §, 149 selit.) kansanystävä, itsetietoisesti oli vakuuttanut, että häntä ei koskaan ole syytetty lainvastaisesta menettelystä, vaikka hän enemmän kuin kukaan muu oli tehnyt uusia päätösehdotuksia. Toinen valtiomies taas, Aristophon (vrt. 70, 219 §§, 42 selit.), oli ylpeä siitä, ettei häntä koskaan oltu tuomittu, vaikka oli syytetty 75 kertaa lainvastaisesta menettelystä.

[159] Demosthenes viittaa kuuluisaan Epeiroksessa sijaitsevaan Zeuksen dodonalaiseen orakeliin mieluummin kuin Apollonin delphoilaiseen, mikä Philippoksen vaikutuksesta todennäköisesti ei enää puolueettomasti voinut mielipidettään julistaa.

[160] Vrt. Aiskhineen yksityiselämän kuvausta tätä ennen (129 §, 93 selit.). Puheenalaisessa kohdassa esitetty eloisa kuvaus, joka koskee Vähästä-Aasiasta Kreikkaan koteutuneita orphilais-bakkholaisia salamenoja, on todennäköisesti tosiolojen mukaista. Ne olivat valtion puolesta julkisesti kiellettyjä, vaan kuitenkin yleensä suosittuja, tyydyttäen silloista uskonnollista ja siveellistä mielialaa, räikeine intohimoja ja mielikuvitusta kiihoittavine menoineen. Tietysti niiden ihmisten mielestä, joilla oli vakavammat periaatteet, tuollaiset kevytmieliset mellastajat eivät kunniaa niittäneet. Myöskin tätä yleistä mielipidettä Demosthenes käyttää hyväkseen, musertaakseen vihatun vastustajansa. Missä määrin puheenalainen kuvaus tosioloisesti koski Aiskhineen vanhempia ja häntä itseään, on vaikea tietää. Todennäköisesti puhuja liioitteli, kuten ymmärrettävää on.

[162] Simykas ja Sokrates kiertelivät ympäri maaseutua antaen Dionysoksen näytäntöjä. Demostheneen tiedonannon mukaan he olivat palkanneet Aiskhineen (vrt. 133 selit.) kolmanneksi näyttelijäksi. Puhuja nimittää noita miehiä "syvästi ähkyviksi" ehkä heidän mahtipontisen, hullunkurisen esiintymisensä vuoksi.

[163] Aiskhines oli Demosthenesta syyttänyt pelkuruudesta (ks. Ai. 245 §). Vastatakseen tähän jälkimmäinen ivaten kuvailee edellisen kovia, maaseudulla suorittamia naurettavia kahakoita.

[164] Edellinen on Euripideen Hekabe-nimisen näytelmän alkusäe. Aiskhines oli tritagoonistina (vrt. 133 selit.) näytellyt Polydoroksen haamun osaa. — Jälkimmäisen säkeen alkuperä tuntematon.

[165] Anakoluutti-niminen erikoinen sanontatapa, missä aloitettu lausemuodostus äkkiä toiseksi vaihdetaan, retorillinen kaunistuskeino (vrt. 2 selit.).

[166] Kreikkalaisille onneton Khaironeian taistelu (ks. histor. johdantoa 10 s.).

[167] Demades, Hegemon ja Pythokles olivat innokkaita Philippoksen kannattajia ja puhujia.

[168] Vrt. 45 § seur. On huomattava, että Demosthenes "petturi"-sanaa käyttäessään arvostelee oloja ja ihmisiä näkökannalta, jota enemmistö ateenalaisia silloin edusti. Toiset, kuten esm. Isokrates, taas pitivät pääasiana, että kaikki kreikkalaiset heimot ryhtyisivät kostosotaan persialaisia vastaan, välittämättä ensinkään, kuka yrityksen etunenään tulisi (vrt. histor. johd. 11 s.). Näin monikin tuli kuulumaan n.s. makedonialaiseen puolueeseen, koska heidän vakaumuksestaan ainoastaan Philippoksen johdolla tuo suuri päämäärä paraiten oli toteutettavissa. Tietysti todellisiakin "pettureita" oli olemassa, joilla vain itsekkäät pyrinnöt olivat kaiken toiminnan ohjeena.

[173] Aristonikos (ks. 83, 84 §§) oli ollut tilivelvollinen valvontansa alaisista valtionvaroista, mutta huomatun vaillingin johdosta hän oli tuomittu menettämään kansalaisoikeutensa. Saadakseen sen takaisin, hän ystäviensä keskuudessa oli ryhtynyt rahankeräykseen puuttuvan summan korvaamiseksi.

[177] Entinen näyttelijä ja Aiskhineen tapainen sykofantti, väärä ilmiantaja. Sykophantes-nimitys (joht. s:sta sykon, viikuna, ja phaino, osoittaa), jota Demosthenes usein käyttää vastustajastaan, tarkoitti alkujaan henkilöä, joka ilmiantoi Ateenan kansalaisen ja laillisesti syytti häntä viikunain maasta vientiä koskevan kiellon rikkomisesta. Tätä ilmiantoa moni käytti väärin itsekkäissä tarkoituksissa, ja siitä syystä sykofantti tuli huonoon huutoon.

[178] Aiskhineella oli kaksi veljeä, joista toinen oli esiintynyt sota-, toinen siviilipalveluksessa.

[181] Puheenalainen sanontatapa on ehkä aiheutunut siitä, että juuri edellä puhe oli kilpataisteluista. Hevosen omistus yleensä todisti varallisuutta (vrt. 41, 131, 312 §§).

[183] Sellaisen vaatimuksen teki Aleksanteri suuri Theeban hävityksen jälkeen v. 335 (vrt. 41 §.).

[184] Vrt. 106 selit. Tämäkin oletetaan tapahtuneen Theeban hävityksen jälkeen.

[186] Huomattava on, että Demosthenes puheensa lopussa, missä erittäin vakava ja juhlallinen sävy ilmenee, ei varsinaisesta, itseään koskevasta aiheesta mainitse mitään (viimeksi 297, 299 §§:ssä). Isänmaan ja kansalaisten elinkysymyksissä pienet mieskohtaiset pyyteet saavat väistyä syrjään.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PUHE KUNNIASEPPELEESTÄ ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

The Project Gutenberg eBook of Puhe kunniaseppeleestä

PUHE KUNNIASEPPELEESTÄ

SISÄLLYS:

I.

II.

III.

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE