The Project Gutenberg eBook of Yhdenvertaisuus, by Edward Bellamy

          Edward Bellamy.
          Kirjoittajan esipuhe.
       I. Ankara ristikuulustelija.
      II. Miksi ei vallankumousta tapahtunut aikaisemmin.
     III. Minä saan täydet oikeudet maassa.
      IV. Kahdennenkymmenennen vuosisadan pankkihuone.
       V. Saan kokea uuden vaikutelman.
      VI. "Häpeä sille joka pahaa siitä ajattelee."
     VII. Uutta hämmästyttävää.
    VIII. Suurin ihme — muoti syösty valtaistuimelta.
      IX. Mikä ei ollut muuttunut.
       X. Keskiyön kylpy.
      XI. Elämä omaisuusoikeuden perusteena.
     XII. Miten omaisuuden erilaisuus hävittää vapauden.
    XIII. Yksityiskapitaali yhteisvarastosta varastettu.
     XIV. Me katselemme asevarastoani.
      XV. Minne olisimme ilman vallankumousta joutuneet.
     XVI. Tuomitseva puolustus.
    XVII. Vallankumous pelastaa yksityisomaisuuden yksinoikeuden
          vallasta.
   XVIII. Kaiku menneisyydestä.
     XIX. "Voiko neito unohtaa koristuksensa."
      XX. Mitä vallankumous sai aikaan naisten hyväksi?
     XXI. Voimisteluharjoituksissa.
    XXII. Liikevoittojärjestelmän taloudellinen itsemurha.
   XXIII. Vertaus vesisäiliöstä.
    XXIV. Minulle näytetään kaikki maan kuningaskunnat.
     XXV. Lakkolaiset.
    XXVI. Ulkomaankauppa voittojärjestelmän aikana; suojelustulli
          ja vapaakauppa tai helvetin ja syvän meren välillä.
   XXVII. Määrättyjen etujen järjestelmän vihamielisyys parannuksia
          kohtaan.
  XXVIII. Miten voittojärjestelmä teki mitättömäksi keksintöjen hyödyn.
    XXIX. Minulle osoitetaan kunnioitusta.
     XXX. Mitä yleinen sivistys merkitsee.
    XXXI. "Ei tällä vuorella eikä Jerusalemissa."
   XXXII. Eritis sicut deus.
  XXXIII. Erinäisiä tärkeitä asioita katselemassa.
   XXXIV. Miten alkoi vallankumous.
    XXXV. Miksi vallankumous edistyi alussa hitaasti mutta
          lopulta nopeaan.
   XXXVI. Teaatterissa käynti kahdennella kymmenellä vuosisadalla.
  XXXVII. Siirtymisaika.
XXXVIII. Sokeain kirja.

EDWARD BELLAMY.

"Älköön kukaan väärin arvelko että minä työtöntä onnellisuutta uneksin, yltäkylläisyyttä ilman raatamista. Työ on sekä yltäkylläisyyden että maailmassa elämisen välttämätön ehto. Minä vaadin vain että kukaan ei senvuoksi työtä tekisi että toiset joutilaina eläisivät, että ihmisten joukossa ei enää herroja olisi eikä orjia. Onko siinä liikaa? Huudahtaako joku ahdingon alainen sielu: Mahdotonta — tämä toivo on ollut ihmisten unelmana kaikkina aikoina, jumalallisen nautinnon utuinen toive ja haaveilu-unelma jota maailma ei koskaan voi toteuttaa? Harvojen täytyy riemuilla ja monien raataa, harvoilla tulee olla liikaa, monilta puuttua, harvojen olla herroja, monien orjia, maailman raatajain köyhiä ja joutilaitten rikkaita, ja tämän täytyy ijäti jatkua?"

"Eipähän; onko maailma sitten turhaan unelmoinnut? Ovatko ihmisrakkaitten hartaat kaipailut kohti saavuttamatonta onnea kohonneet? Eivätkö mitään ole ne vapauden, yhdenvertaisuuden ja onnen huokailut jotka ovat sydäntemme sisimpään istutetut?"

Edvard Bellamy, jonka "Vuonna 2000" ("Looking Backward") ensiksi tuhansien mielessä herätti ihmissuvun parantamistoivon ja joka itse hartaasti uskoi että tämä toivo on toteutuva, syntyi Chicopee Fallsissa, Massachusettsissa, maaliskuun 26 päivänä 1850. Hän oli pastori Rufus King Bellamyn ja hänen vaimonsa Maria Louisa Butnamin kolmas poika. Hänen isänsä oli yhtäjaksoisesti kolmekymmentä viisi vuotta pappina Chicopeen kauppalassa, ja hänen isänisänsä isoisä oli pastori Joseph Bellamy, tunnettu etevänä jumaluusoppineena. Merkittävä ja epäilemättä perinnöllinen piirre Edward Bellamyn luonteessa oli hänen halunsa pysyä alallaan, ja melkein kokonaan hän elämänsä vietti synnyinseudullaan. Poikana hän kävi kauppalan koulut. Myöhemmin hän oli kaksi vuotta Union Collegessa Scheneetadyssa sekä vuoden verran matkusteli ulkomailla. Tästä matkastansa, jonka hän 18-vuotiaana teki, hän kirjoittaa: "Hyvin muistan Europan matkani ajoilta, miten paljon syvemmin vaikutti minuun kurjuuden tumma tausta kuin sitä vastaan nähtävissä olevat palatsit ja katedraalit. Europan suurkaupungeissa sekä maalaisväestön tölleissä aukenivat silmäni vasta täydelleen näkemään koko laajuudessaan seuraukset ihmisen epäihmisyydestä ihmistä kohtaan."

Näitä ajatellen ja alituisesti mielessänsä punniskellen ja pohtien yhteiskunnallisen kysymyksen ratkaisua, Bellamy vietti seuraavat 20 vuottansa ollenkaan lausumatta mielipidettänsä niiden suhteen. Hän luki lakia ja sai lakimiehen oikeudet. Hän liittyi Springfield Unionin toimitukseen sekä sitten New York Evening Post lehden toimitukseen ja oli perustamassa Springfield Daily News lehteä. Ollessaan sanomalehtimiestoimessa hän kirjoitteli aikakauslehtiin lyhyitä kertomuksia, alkuperäisyytensä ja voimansa takia huomattavia, jotka hänen kuolemansa jälkeen ovat kootut ja julaistut "Sokean maailma" ("The Blindman's World") nimisessä teoksessa.

Loistavan lupaava ura avautui hänelle kirjallisessa työssä. Englannissa häntä mainittiin "Hawthornesta polveutuvaksi", kun hänen mainio teoksensa "Tri Heidenhoffin käräjänkäynti" ("Dr. Heidenhoff's Process") ilmestyi. (Nathaniel Hawthorne oli amerikalainen suosittu kirjailija viime vuosisadan alkupuoliskolla).

Tämä kertomus, samoinkuin sitä seuraava "Neiti Ludingtonin Sisar" sekä monet hänen lyhyistä kertomuksistaan, oli sulavan jutun muotoon laadittu tarkka tutkiskelma sielutieteellisistä ilmiöistä, joihin hän aina osotti tavatonta harrastusta. Tiedemiehen rauhallinen ja mietiskelevä ura näytti hänelle varmalta. Mutta tästä ajasta hän kirjoittaa:

"Mikäli saatan tarkkuudella muistaa, niin istuin syksyllä tai talvella 1886 kirjoituspöytäni ääreen lopullisesti päätettyäni koettaa järkeillä taloudellisen järjestelmän suunnitelman jonka kautta tasavalta voisi turvata kansalaistensa toimeentulon ja aineellisen hyvin voinnin yhdenvertaisuuden pohjalla, mikä vastaisi ja täydentäisi heidän poliitillista yhdenvertaisuuttaan."

Tämän yrityksen tuloksena oli "Vuonna 2000", julkaistu 1888. Tällä kirjalla, jota levisi yli miljoonan kappaletta, oli merkittävä vaikutus itse tekijään. Mies, tavallisissa oloissa maltillinen ja hiljainen, joka mielessään pyörivistä ajatuksista harvoin antoi puheenaihetta — mies, jolla oli harvoja läheisiä ystäviä, vaikka ei ketään vihollisiakaan, ja joka varsin vähän harrasti tavallista yhteiskunnan kulkua — hän työntäytyi koko vahvan umpimielisen luontonsa voimalla ajamaan natsionalismin asiata. Hän läksi Bostoniin ja perusti New Nation nimisen sanomalehden yksinomaan sitä asiata ajamaan. Tässä toimessa hän kulutti aikaa, intoa ja rahaa tuhlaamalla. Sitäpaitsi, muutamia julkisia puheita lukuun ottamatta, hän yhä syventyi seuraavain kymmenen vuoden kuluessa tutkimaan "Vuonna 2000" teoksessa esitettyjä kysymyksiä. Näiden tuloksena ilmestyi hänen viimeinen teoksensa "Yhdenvertaisuus" ("Equality") vuonna 1897.

Tähän hän sanan todellisessa merkityksessä tyhjensi koko elämän verensä. Se oli laadittu puolittain sairasvuoteella, hän sai koko ajan kamppailla Uuden Englannin valtioiden varsinaisen perintötaudin, näivetystaudin kanssa. Saatuaan vihdoin nähdä teoksensa kirjapainossa viimeisteltynä, hän vaivoin pääsi Denveriin vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa mielessä riutuva toivo että lännen leppoisa ilmanala hänen terveytensä palauttaisi. Hänen kulkunsa lännessä oli kuin suuremmoista voittokulkua, minkä hänen teoksensa maine oli valmistanut, ja kuvaavasti osotti miten suuri on harrastus paremmuutta kohti nykyisyydestä — ihmisten vangituissa mielissä.

Mutta ilmanalan vaihdos tapahtui liian myöhään. Hartaitten pyyntöjensä johdosta Edward Bellamy tuotiin takaisin vanhaan kotiinsa, jossa hän vielä eli kuukauden ja jossa toukokuun 22 päivänä 1898 "se valo, joka oli valaissut monien ilmanalojen ja maitten sorrettujen polkuja, levollisesti ja rauhallisesti sammui."

Edward Bellamyn jälkeen jättämien paperien joukossa on käsikirjoitus nimeltä "Solidarisuuden uskonto", jonka taakse on kirjoitettu: "Toivoisin että tämä paperi minulle luettaisiin kuolemaisillani ollessani. Sen veron haluaisin suorittaa olematta itserakas sille neljänkolmatta vuotiaalle pojalle joka sen kirjoitti." Tässä ihmisen kaksinaisluonteen tutkiskelmassa on löydettävissä sen intohimoisen kaipuun siemen yleishyvän saavuttamiseksi, yksityisedistyksen vastapainoksi, mikä tämän ylevän miehen elämässä, on kuvaavana piirteenä.

KIRJOITTAJAN ESIPUHE.

"Looking Backward" (suomennettu: "Vuonna 2000") oli pieni kirja, enkä voinut saada mahtumaan siihen kaikkea mitä halusin sanoa asiasta. Sen jälkeen kuin se julaistiin ovat siitä pois jääneet asiat osottautuneet enemmän tärkeiksi kuin ne jotka se sisälsi, joten minun on ollut pakko kirjoittaa toinen kirja. Olen säilyttänyt "Looking Backward" teoksen ajan, vuoden 2000, myöskin "Equality" ("Yhdenvertaisuus") teoksen aikana ja olen käyttämät ensinmainitun kertomuksen kehystä tämän lähtökohtana jonka nyt tarjoon. Jotta ne jotka eivät ole lukeneet kertomusta "Looking Backward" eivät joutuisi syrjäytetyiksi, liitettäköön tähän pääasialliset tapahtumat pääkohdissaan:

Vuonna 1887 Julian West oli rikas nuori mies eläen Bostonissa. Hänen oli määrä pian mennä naimisiin nuoren varakkaasta perheestä olevan naisen kanssa, jonka nimi oli Edith Barlett, ja asui sillä aikaa yksinään miespalvelijansa Sawyerin kanssa perhepalatsissaan. Kun häntä vaivasi unettomuus, oli hän talon perustuksen alle rakennuttanut kivihuoneen jota hän käytti makuuhuoneena. Jos tämänkään pakopaikan hiljaisuus ja yksinäisyys ei voinut antaa hänelle unta, kutsui hän joskus ammattitaitoisen nukuttajan vaivuttamaan hänet hypnoottiseen uneen, josta Sawyer osasi hänet herättää määrätyllä ajalla. Tämän tavan, samoinkuin maanalaisen huoneen olemassa olonkin tiesi vain Sawyer sekä se hypnotisti joka palvelustaan antoi. Toukokuun 30 päivän illalla 1887 West lähetti noutamaan tätä viimemainittua ja hänet nukutettiin tavallisuuden mukaan. Hypnotisti oli aikaisemmin ilmoittanut isännälleen aikovansa muuttaa kaupungista kokonaan pois samana iltana ja kehoitti häntä kääntymään toisten ammattimiesten puoleen. Samana yönä Julian Westin talo syttyi tuleen ja paloi poroksi. Sawyerin jäännökset löydettiin ja tunnettiin, ja vaikka ei Westistä mitään merkkiä löydetty, päätettiin että hän tietysti myös oli surmansa saanut.

Sata kolmetoista vuotta myöhemmin syyskuussa herran vuonna 2000 tohtori Leete, muuan lääkäri Bostonissa, joka jo oli eläkettä nauttiva, toimitti kaivostöitä puutarhassaan yksityisen laboratoriorakennuksen perustamiseksi, jolloin työn tekijät tapasivat muuratun kiviseinän tuhan ja hiilen peitossa. Sen avattua löydettiin kellari joka oli komeasti sisustettu 19:nen vuosisadan makuuhuoneen malliin, ja sängyssä nuoren miehen ruumis, joka näytti siltä kuin vastikään olisi laskeutunut nukkumaan. Vaikka isoja puita oli kasvanut kellarin yläpuolella, niin nuorukaisen ruumiin erinomainen säilyminen houkutteli tri Leetea koettamaan herättää sitä eloon, ja hänen omaksi hämmästyksekseen hänen ponnistuksensa menestyivät. Nukkuja heräsi eloon ja lyhyen ajan kuluttua täyteen nuoruuden kukoistukseen jota hänen ulkonäkönsä oli osottanut. Hänen hämmästyksensä saadessaan tietää mitä hänelle oli tapahtunut oli niin suuri että se pyrki vaaralliseksi hänen järjelleen, mutta sen esti tohtori Leeten lääketieteellinen kyky sekä yhtä paljon talon toisten jäsenten, tohtorin vaimon ja kauniin tyttären Edithin, ystävällinen kohtelu. Pian kuitenkin nuori mies unohti ihmettelemästä sitä mitä hänelle itselle oli tapahtunut sen hämmästyksen takia mitä sai kokea oppiessaan tuntemaan ne yhteiskunnalliset vaihteet joiden läpi maailma oli hänen nukkuessaan kulkenut. Askel askeleelta kuin lapselle hänen isäntäväkensä selitti hänelle, joka ei ollut tuntenut muuta elintapaa kuin olemassaolon taistelua, mitkä olivat ne kansallisen yhteistoiminnan yksinkertaiset periaatteet yleisen hyvinvoinnin edistämiseksi joiden perusteelle uusi sivistys nojautui. Hän sai tietää että ei enää ollut olemassa ketään joka oli tai voisi olla rikkaampi tai köyhempi kuin toiset, vaan että kaikki olivat taloudellisesti yhdenvertaiset. Hän sai tietää ettei koskaan enää tehty työtä toiselle enemmän pakosta kuin sopimuksestakaan, vaan että kaikki samanarvoisina olivat kansan palveluksessa tehden työtä yhteisen varaston hyväksi joka yhtäläisesti jaettiin. Kaikki nämä ihmeet, niin selitettiin, olivat sangen yksinkertaisesti syntyneet tuloksina yleisen kapitalismin asettamisesta yksityisen kapitalismin sijaan ja tuotanto- ja jakokoneiston järjestämisestä yleisen yhteyden liikkeenä tuottamaan yleistä hyötyä yksityisen voiton asemasta.

Mutta vaikka ei kauan kestänyt, ennenkuin nuoren muukalaisen ensi hämmästys uuden maailman laitoksien johdosta vaihtui innokkaaksi ihailuksi ja hän oli valmis myöntämään että ihmissuku vasta ensi kerran oli oppinut miten tulee elää, hän pian alkoi tulla murhemieliseksi kohtalonsa takia joka oli saattanut hänet uuteen maailmaan jättääkseen hänet vain toivottoman turvattomuuden mielialan puserrettavaksi, jota hänen uusien ystäviensä kaikki ystävällisyys ei voinut poistaa, koska hänen täytyi tuntea että se oli vain säälin aiheuttama. Sitten hän huomasi että hänen kokemuksensa olivat paljon ihmeellisemmät kun oli otaksunutkaan. Edith Leete ei ollut kukaan muu kuin Edith Barlettin, hänen kihlattunsa tyttären tyttären tytär; tämä oli kauan murehtinut kadotettua sulhastaan, mutta oli lopuksi kuitenkin löytänyt lohdutuksen. Kertomus hänen surullisesta kohtalostaan, joka oli järisyttänyt hänen elämäänsä nuoruudessa, oli perheen muinaistieto ja perheen perintömuistojen joukossa olivat Julian Westin kirjeet yhdessä valokuvan kanssa joka esitti niin suloista nuoruutta että Edith oli äidin äidin äitinsä surua muistellen päättänyt olla kokonaan naimisiin menemättä. Pukuhuoneensa pöydällä hän piti nuoren miehen kuvaa. Tietysti siitä oli seurauksena että maanalaisen huoneen asukkaan alkuperä oli täysin tunnettu hänen pelastajilleen heti löydön jälkeen; mutta Edith syistä jotka hän itse tunsi oli vaatinut ettei toisen pitänyt saada tietää kuka hän oli, kunnes hän katsoi itse parhaaksi kertoa sen hänelle. Kun hän sitten oli huomannut ajan sopivaksi tehdä tämän, ei ollut enää kysymystäkään nuorella miehellä turvattomuudesta, sillä mitenkäpä saattoi kohtalo selvemmin osottaa että kaksi henkilöä oli toisilleen määrätty?

Hänen onnensa malja oli nyt täynnä. Kun hän laskeusi vuoteelleen tohtori Leeten talossa, häntä kiusasi inhoittava painajainen. Hänestä tuntui että hän avasi silmänsä ja huomasi olevansa vuoteellaan maanalaisessa huoneessa jossa nukuttaja oli hänet uneen vaivuttanut. Sawyer oli juuri lopettamassa niiden keinojen käyttämistä joita käytettiin hypnotismin vaikutuksen katkaisemiseksi. Hän pyysi aamulehteä ja luki päivämääräksi toukokuun 31 p. 1837. Silloin hän tiesi että koko tämä ihmeellinen juttu vuodelta 2000, sen onnellinen huolista vapaa veljien maailma ja siellä kohtaamansa kaunis tyttö olivat vain unen katkelmia. Aivot sekaannuksissa hän kulki kaupungille. Hän näki kaiken uusilla silmillä ja kaikki oli vastakkaista sille mitä oli nähnyt vuoden 2000 Bostonissa. Kilpailulle perustuvan teollisuusjärjestelmän mielipuolisuus, epäinhimillinen ylöllisyyden ja kurjuuden vastakkaisuus — ylpeys ja halpamaisuus, ääretön likaisuus, viheliäisyys ja mielettömyys koko asiain järjestelmässä mikä hänen silmiinsä sattui joka käänteessä häiritsivät hänen järkeänsä ja saattoivat hänen sydämmensä kipeäksi. Hän tunsi olevansa kuin ainoa terve mies joka sattumalta oli joutunut hulluinhuoneeseen. Päivän näin vaellettuaan hän illan tullen joutui entisten toveriensa seuraan jotka pilkkailivat häntä hänen surkeasta ulkonäöstään. Hän kertoi heille unensa ja miten se oli saattanut hänelle ajatuksen oikeamman, jalomman ja viisaamman yhteiskuntajärjestelmän mahdollisuudesta. Hän väitteli heidän kanssaan osottaen, miten helppoa olisi, jättämällä syrjään mielettömän kilpailun, veljellisen yhteistoiminnan kautta saada todellinen maailma yhtä siunausta tuottavaksi kuin se mistä hän oli uneksinut. Ensiksi he ivailivat häntä, mutta nähdessään hänen vakavuutensa he suuttuivat ja leimasivat hänet saastutetuksi olennoksi, anarkistiksi, yhteiskunnan viholliseksi ja ajoivat hänet pois luotaan. Ankaroissa sieluntuskissa hän heräsi, tällä kerralla heräsi todellisesti eikä unessa ja huomasi olevansa vuoteellaan tohtori Leeten talossa ja 20:nen vuosisadan aurinko paistoi hänen silmiinsä. Katsoen huoneensa akkunasta ulos hän näki Edithin puutarhassa noppimassa kukkia aamiaispöydälle ja hän kiirehti ulos kertoakseen unensa hänelle. Tälle kohdalle jätämme hänet jatkamaan kertomusta itsestään.

YHDENVERTAISUUS

LUKU I.

Monta kertaa osottaen suosiota ja mielenkiintoa kuunteli Edith uneni kertomista. Kun vihdoin olin lopettanut, hän rupesi miettimään.

"Ajattelin", hän vastasi, "miten olisi asianlaita ollut, jos unesi olisi ollut totta."

"Minä tarkoitan", hän sanoi, "jos kaikki olisi ollut unta, kuten itse otaksuit painajaisen ahdistaessa, etkä sinä koskaan toden teolla olisi nähnyt meidän kultaisten sääntöjen [Kultainen sääntö: Mitä te tahdotte että ihmiset teille tekisivät, se tehkää myös heille. — Suom. muist.] tasavaltaamme etkä minua, vaan olisit vain nukkunut yhden yön ja uneksinut kaiken meistä. Ja otaksutaan että olisit käynyt kaupungilla juuri niinkuin unessa oli laita ja olisit kulkenut sinne tänne kertomassa ihmisille heidän elintiensä pelottavasta, mielettömyydestä ja rikollisuudesta ja kuinka paljon jalompi ja onnellisempi tie oli olemassa. Ajattelehan mitä hyvää olisit voinut tehdä, miten olisit voinut auttaa ihmisiä noina päivinä, jolloin he niin paljon apua kaipasivat. Minusta tuntuu kuin sinun pitäisi olla suruissasi siitä että tulit takaisin luoksemme."

"Sinäpä näytät siltä kuin olisit itse jo suruissa", sanoin, sillä hänen mietiskelevä muotonsa tuntui sopivan tällaiselle olettamukselle.

"Oh, en", hän vastasi hymyillen. "Ainoastaan sinun takiasi. Itseeni nähden on minulla sangen hyviä syitä ollakseni iloinen takaisin tulostasi."

"Niinpä minäkin arvelen. Olethan itse päätellyt että jos minä olisin uneksinut kaiken ei sinulla olisi ollut mitään olentoa pelastettavana, vaan ainoastaan nukkuvan miehen aivokuvittelu viime vuosisadalta."

"Sitä puolta en asiasta ajatellut", hän sanoi hymyillen, mutta yhä puolittain vakavana; "jos minusta olisi ollut enemmän hyötyä inhimillisyydelle kuvitteluna kuin todellisuutena, ei minun olisi pitänyt ajatella — epämukavuutta."

Mutta minä vastasin suuresti pelkääväni ettei mikään tilaisuus, jossa ihmissukua yleensä saattoi auttaa, olisi voinut minua herättää henkiin missään eikä minkäänlaisissa olosuhteissa sen jälkeen kuin hän olisi jäänyt jälelle vain uniolennoksi — häpeämätön itsekkyyden tunnustus jonka hän hyväntahtoisesti sivuutti erityisesti siitä moittimatta, epäilemättä ajatellen minun onnetonta esitystäni.

"Sitäpaitsi", jatkoin tahtoen hiukan enemmän puolustaa itseäni, "se ei olisi voinut vaikuttaa mitään hyvää. Olen juuri kertonut sinulle, miten painajaisen ahdistaessa viime yönä, kun koetin kertoa aikalaisilleni ja myös paraille ystävilleni siitä jalommasta tavasta jota noudattaen ihmiset voisivat yhdessä elää, he minua pilkkasivat hulluna ja mielipuolena. Sen he ehdottomasti olisivat tehneet todellisuudessakin, jos uni olisi ollut totta ja minä olisin kulkenut ympäri saarnaamassa, kuten edellytit."

"Ehkä harvat olisivat toimineet ensiksi siten kuin uneksit heidän tehneen", vastasi hän. "Ehkäpä he eivät heti olisi pitäneet taloudellisen yhdenvertaisuuden aatteesta, peläten että se merkitsisi heidän alentamistaan ja ymmärtämättä että se merkitsisi kaikkien kohottamista yhteen äärettömän paljon korkeammalle elämän ja onnellisuuden, aineellisen hyvinvoinnin ja siveellisen arvon tasanteelle kuin mitä onnellisinkaan koskaan ennen oli nauttinut. Mutta vaikkakin rikkaat olisivat aluksi epäilleet sinua heidän luokkansa viholliseksi, niin köyhät, köyhäin suuret joukot, todellinen kansa, he varmasti alusta alkaen olisivat kuunnelleet, sillä heille kertomuksesi olisi merkinnyt suuren ilon riemukasta ennettä."

"En ihmettele että sinä siten ajattelet", vastasin, "mutta vaikka minä yhä opettelen tämän uuden maailman aapistoa, tunsin aikalaiseni, ja tiedän ettei asia olisi käynyt niinkuin sinä ajattelet. Köyhät eivät olisi kuulleet sen paremmin kuin rikkaatkaan, sillä vaikka köyhät ja rikkaat minun päivinäni olivat katkerassa riidassa joka asiasta, olivat he vakaita siinä uskossa että aina täytyy olla olemassa rikkaita ja köyhiä ja että aineellisen tasa-arvoisuuden tila oli mahdotonta. Yleensä oli tapana sanoa ja usein näytti todellakin että yhteiskunnallinen uudistuksen harrastaja, joka koetti parantaa kansan tilaa, tapasi pettymystä synnyttävää estettä enemmän kansan joukon toivottomuudessa jota hän tahtoi kohottaa, kuin niiden harvojen käytännöllisessä vastustuksessa joiden ylivaltaa uhattiin. Ja todellakin, Edith, ollakseni todenmukainen oman luokkani suhteen täytyy minun sanoa että paraat rikkaitten joukosta usein yhtä paljon tämän saman toivottomuuden kuin harkitun itsekkyyden takia joutuivat vanhoillisiksi, kuten me heitä kutsuimme. Näet siis että ei olisi mitään hyvää vaikuttanut, vaikka olisin käynytkin saarnaamassa, kuten olet kuvitellut. Köyhät olisivat pitäneet puhettani yhdenvertaisuuden mahdollisuudesta omaisuuden suhteen kauniina sanoina, joiden kuulemiseen työmiehen ei olisi kannattanut aikaa tuhlata. Rikkaista pääosa olisi ivaillut ja parempi osa huokaillut, mutta kukaan ei olisi sitä vakavasti korviinsa ottanut."

"Kovin tuntuu rohkealta minun koettaa oikaista vaikutelmiasi omista aikalaisistasi ja siitä mitä heidän olisi odottanut ajattelevan ja tekevän, mutta huomaathan että omituiset seikat antavat minulle jonkinlaisia etuja. Sinun tietosi omasta ajastasi loppuvat ehdottomasti 1887, jolloin jouduit tapausten kulun ulkopuolelle. Minä taasen olen käynyt koulua 20:nellä vuosisadalla ja minun on ollut pakko usein vasten tahtoani opiskella 19:nen vuosisadan historiaa; luonnollisesti siis tiedän mitä tapahtui sen päivän jälkeen, johon sinun tietosi loppuivat. Minä tiedän niin mahdottomalta kuin se sinusta tuntuukin että tuskin olit vaipunut pitkälliseen uneesi, ennenkuin Amerikan kansan syvästi ja laajalta valtasi halu päästä sellaiseen järjestykseen jota me nautimme ja että sangen pian se valtiollinen liike syntyi joka erilaiset muutosasteet läpäistyään aiheutti aikaisin 20:nellä vuosisadalla vanhan järjestelmän kukistumisen ja nykyisen perustamisen."

Tämä oli todella hupaisa tieto minulle, mutta ryhtyessäni utelemaan.
Edithiltä asioita edelleen, hän huokasi ja pudisti päätään.

"Kun olen koettanut näyttää tietojeni etevämmyyttä, täytyy minua nyt tunnustaa tietämättömyyteni. Tiedän vain sen tosiasian että vallankumouksellinen liike alkoi, kuten sanoin, sangen pian sen jälkeen kuin olit vaipunut uneen. Isän tulee kertoa sinulle loput. Minä saatan hyvällä syyllä nyt asiasta puhuessamme myöntää, sillä sinä sen pian itsekin huomaisit, etten tiedä yleensä mitään sen enemmän vallankumouksesta kuin 19:nen vuosisadan asioista ylimalkaan. Sinä et voi kuvitellakaan, miten ankarasti olen koettanut syventyä asiaan kyetäkseni puhumaan kanssasi järkevämmin, mutta pelkään ettei siinä ole ollut mitään apua. En voinut sitä ymmärtää koulussa eikä tunnu siltä että ymmärtäisin sitä paremmin nytkään. Olen varma etten koskaan tiedä sen enempää kuin tänä aamuna. Sen jälkeen kuin kerroit minulle, miten vanha maailma esiintyi sinulle unessasi, on puheesi saattanut ne päivät niin pelottavan lähelle että voin ne melkein nähdä, mutta vieläkään en voi sanoa että ne näyttäisivät hitaistakaan järkevämmiltä kuin ennenkään."

"Asiat olivat epäilemättä sangen huonolla ja synkällä kannalla", vastasin; "mutta en voi nähdä mikä niissä erikoisen järjetöntä oli. Mikä on vaikeus?"

"Päävaikeus johtuu täydellisestä sopimuksen puutteesta aikalaistesi vaatimusten välillä mikäli ne koskivat tapaa millä heidän yhteiskuntansa oli järjestetty sekä historioissa kerrottuja tosiasioita."

"En luule että on paljon apua epäilysteni selvittämisestä", hän sanoi. "Sinä kai päättelet minun olevan typerän näiden murheitteni vuoksi, mutta minä koetan sinulle osottaa mitä tarkoitan. Sinä kykenet selvittämään asian jos kukaan. Sinä olet juuri kertonut minulle kansan pelottavan erilaisista olosuhteista, tuhlauksen ja puutteen vastakohdista, rikkaitten ylpeydestä ja vallasta, köyhien halpuudesta ja orjuudesta sekä kaikista muista tämän kauhistuttavan jutun vaiheista."

"Näyttää siltä kuin nämä vastakohdat olivat yleensä yhtä suuret kuin minä edellisenä historian aikakautena tahansa."

"Epäiltävää on", vastasin, "tokko koskaan on suurempaa eroavaisuutta ollut eri luokkien olosuhteitten välillä kuin minkä olisit tavannut puoli tuntia käveltyäsi Bostonissa, New Yorkissa, Chicagossa tai jossain muussa suurkaupungissa Amerikassa 19:nen vuosisadan viimeisellä neljänneksellä."

"Ja kuitenkin", sanoi Edith, "näkyy kaikista kirjoista että samaan aikaan amerikalaiset eniten kerskailivat sillä että erosivat kaikista muista ja entisistä kansoista ja olivat vapaita ja yhdenvertaisia. Alituiseen tapaa tämän lauseen sen ajan kirjallisuudessa. Nyt sinä olet selittänyt että he eivät olleet enemmän vapaita kuin yhdenvertaisiakaan missään sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan olivat jakaantuneet kuten aina ennenkin rikkaisiin ja köyhiin, herroihin ja palvelijoihin. Tahdotko nyt olla hyvä ja kertoa minulle, mitä he tarkoittivat sanoessaan itseään vapaiksi ja yhdenvertaisiksi?"

"Sillä tarkoitettiin luullakseni että he kaikki olivat yhdenvertaisia lain edessä."

"Se tarkoittaa tuomioistuimissa. Entä olivatko rikkaat ja köyhät yhdenvertaisia tuomioistuimissa? Saivatko he saman kohtelun osakseen?"

"Minun täytyy sanoa", vastasin, "etteivät he missään muualla olleet vähemmän yhdenvertaisia. Laki määräsi kirjaimellisesti kaikki saman arvoisiksi, mutta ei todellisesti. Oli enemmän erotusta rikkaan ja köyhän ihmisen aseman välillä lain edessä kuin missään muussa suhteessa. Rikkaat olivat todellisesti lain yläpuolella, köyhät sen rattaiden alla."

"Parantaa tilaansa, tulla rikkaaksi, päästä toisten ohi taistelussa rikkauden puolesta."

"Minusta näyttää tämä, jos se totta olisi, tarkoittavan — ei että kaikki olivat yhdenvertaisia — vaan että kaikilla oli yhtäläinen tilaisuus päässä eriarvoisiksi. Mutta oliko totta että kaikilla oli samallaiset mahdollisuudet päästä rikkaaksi ja parantaa tilaansa?"

"Asian laita lienee ollut sellainen jossain määrin ja jonain aikana, kun maa oli uusi", vastasin, "mutta minun aikanani ei sellaista enää ollut. Kapitaali oli todellisesti anastanut yksinoikeudekseen kaikki taloudelliset mahdollisuudet sinä aikana; liikeyrityksiä eivät voineet avata ne joilla ei ollut jonkun erinomaisen sattuman kautta pelastettua pääomaa."

"Mutta varmaankin", sanoi Edith, "olivat kai ihmiset jossain suhteessa todella yhdenvertaisia, joka oli tämän kaiken yhdenvertaisuuden kerskailun pohjana?"

"Oli kyllä. He olivat valtiollisesti yhdenvertaisia. Heillä kullakin oli yksi samanarvoinen ääni, ja enemmistö oli ylin lain laatija."

"Niin sanovat kirjat, mutta se vain tekee asiain todellisen tilan ehdottomasti ymmärtämättömäksi."

"Miten, sillä jos näillä ihmisillä kaikilla oli samanlainen äänivalta hallituksessa — näillä raatavilla, nälkiintyneillä, viluisilla, köyhäin hylkiölaumoilla — miksi he eivät hetkeäkään vitkastelematta tehneet loppua näistä eriarvoisuuksista joiden takia he kärsivät?"

"Hyvin luultavasti", hän lisäsi, kun en heti vastannut, "minä vain osotan omaa typeryyttäni puhumalla näin. Epäilemättä jää minulta huomaamatta joku tärkeä asia, mutta etkö sinä sanonut että kaikilla näillä ihmisillä, ainakin miehillä, oli äänivalta hallituksessa?"

"Varmasti; 19:nen vuosisadan jälkipuoliskolla ääni-mieheen-järjestelmä oli päässyt yleisesti käytäntöön Amerikassa."

"Se on, kansa valitsemainsa välittäjäin kautta laati kaikki lait.
Sitähän tarkoitat?"

"Mutta minä muistelen teillä olleen kansalliset ja valtioiden perustuslait. Ehkäpä ne estivät kansaa tekemästä täydelleen mitä halusi."

"Eivät; perustuslait olivat vain hiukan enemmän perustuksellista laatua olevia lakeja. Enemmistö niitä laati ja muutti mielensä mukaan. Kansa oli ainoa ja ylin lopullinen valta ja sen tahto oli ehdoton."

"Jos siis enemmistö ei pitänyt jostain voimassa olevasta järjestelmästä tai luullut sitä itselleen edulliseksi, niin se voi sen muuttaa niin perin pohjin kuin halusi?"

"Aivan varmaan, kansan enemmistö saattoi tehdä mitä vain, jos se oli tarpeeksi suuri ja ratkaiseva."

"Ja enemmistönä ymmärtääkseni olivat köyhät eivätkä rikkaat — ne joille voimassa oleva eroavaisuus oli kääntänyt kieron puolensa?"

"Mikään ei siis ollut estämässä kansaa, jos se vain tahtoi, minä aikana tahansa lopettamasta kärsimyksiään ja toimeen panemasta meidän kaltaista järjestelmää, mikä olisi taannut sille yhdenvertaisuutta ja hyvinvointia?"

"Sitten vielä kerran pyydän sinua hyväntahtoisesti kertomaan minulle, miksi he eivät yhteistunteen nimessä sitä heti tehneet ja tulleet onnellisiksi, vaan laativat itsestään näytelmän niin surullisen että se vielä sadan vuoden kuluttuakin saattaa meidät itkemään?"

"Sentakia", vastasin "että he ajattelivat ja uskoivat että teollisuuden ja kaupan soveltaminen ja rikkauden tuotanto ja jako oli kokonaan ulkopuolella hallitukselle kuuluvia tehtäviä."

"Mutta, Julian rakkaani, elämähän itsessään ja kaikki mikä yleensä tekee elämän elämisen arvoiseksi, alkuperäisimpäin aineellisten tarpeitten tyydyttämisestä alkaen aina hienostetuimpien nautintojen tyydyttämiseen asti, kaikki mikä kuuluu niin sielun kuin ruumiinkin kehitykseen, riippuu ensiksi, viimeksi ja alituisesti siitä tavasta jolla rikkauden tuotanto ja jako on järjestetty. Sen varmasti täytyi olla yhtä totta teidän päivinänne kuin meidänkin."

"Ja nyt sinä sanot, Julian, että kansa poistettuaan kuninkuusjärjestelmän ja otettuaan omiin käsiinsä asiainsa ylimmän johtovallan suostui maltillisesti asioita punniten luovuttamaan valvontavallastaan kaikkein tärkeimmän ja ainoan todella tärkeän etujensa luokan."

"Ne kertovat niin, ja juuri sentakia en ole koskaan voinut niitä uskoa. Asia näytti niin käsittämättömältä ja minä luulin että sitä jollain tavalla täytyi voida selittää. Mutta sanohan minulle, Julian, kun kansa ei luullut voivansa luottaa itseensä oman teollisuutensa ja sen tuotteitten jakamisen järjestämisessä, niin kenelle antoi se tämän vastuunalaisuuden?"

"Merkillinen järjestelmä! No kun kukaan heitä ei valinnut eikä nimittänyt, täytyi heidän kai kuitenkin varmasti olla tilivelvolliset jollekulle siitä tavasta miten he käyttelivät valtaa josta jokaisen hyvinvointi ja koko olemassa olo riippui."

"Päinvastoin, he eivät olleet velvolliset tekemään tiliä kenellekään eivätkä millekään paitsi omalle omalletunnolleen."

"Omalletunnolleen! Ahaa, minä ymmärrän! Sinä tarkoitat että he olivat niin hyväntahtoisia, niin epäitsekkäitä, niin alttiita yleishyvälle että kansa kiitollisena kärsi heidän vallananastustansa. Nykyaikana ei kansa myöntäisi vastuunalaisuusvapauden sääntöä puolijumalillekaan, mutta arvatenkin oli toisin teidän päivinänne."

"Entinen kapitalisti kun olen itse, olisin mielissäni jos voisin vahvistaa arvailusi todeksi, mutta mikään ei todella voisi olla kauempana tosiasiasta. Kapitalistit erikoisesti kielsivät kaikki hyväätekevät harrastukset teollisuuden ja kaupan kulusta. Heidän ainoana tarkoituksenaan oli saada mahdollisimman suurta voittoa itselleen vähääkään välittämättä yleisestä hyvinvoinnista."

"Rakas ystävä! Sinähän leimaat nämä kapitalistit vielä pahemmiksi kuin kuninkaat, sillä kuninkaathan ainakin väittivät hallitsevansa kansansa hyvinvoinniksi, toimien kuten isät lastensa hyväksi, ja hyvät koettivatkin tehdä niin. Mutta kapitalistit, sinä sanot, eivät edes olleet tuntevinaan mitään vastuunalaisuutta alamaistensa hyvinvoinnin suhteen?"

"Ja, mikäli minä ymmärrän", jatkoi Edith, "tämä kapitalistien hallinto ei ollut yksinomaan vailla kaikkea siveellistä suostumusta tai tunnustusta hyväntekeväiseen tarkoitukseen nähden, vaan se oli suoranaisesti taloudellinen vääryys — se on, se ei kansan varakkaisuutta varmentanut."

"Siinä mitä minä viime yönä unissani näin", vastasin, "ja mitä olen koettanut kertoa sinulle tänä aamuna, siinä on vain pikku katkelmia kapitalistisen järjestelmän alaisen maailman viheliäisyyttä."

Edith ajatteli ääneti muutaman hetken. Lopultahan sanoi: "Sinun aikalaisesi eivät olleet hulluja eivätkä narrejakaan; varmasti on olemassa vielä jotakin jota et ole minulle kertonut; täytyy löytyä joku selitys taikka ainakin joku syyn varjo, miksi kansa sekä luopui valvontavallastaan tärkeimpäin ja suurinta elinkysymystä koskevien etujensa suhteen että vielä luovutti sen luokalle joka ei edes ollut osottavinaan mitään harrastusta sen hyvinvointiin nähden ja jonka hallitus ei nimeksikään varmentanut sitä."

"Löytyy kyllä", sanoin, "on olemassa selitys, vieläpä sangen tervejärkinenkin. Yksilöllisen vapauden, teollisuuden riippumattomuuden ja yksilöllisen alkuunpano-oikeuden nimessä maan taloudellinen hallinto siirrettiin kapitalisteille."

"Tarkoitatko sinä että sellaisen hallituksen muotoa joka näyttää olleen mitä vähimmin vastuunalainen ja mitä itsevaltiain mahdollisesti: puolustettiin vapauden nimellä?"

"Mutta etkö sinä vastikään kertonut että taloudellinen alkuunpano-oikeus ja liikemahdollisuus teidän päivinänne olivat todellisesti itse kapitalistien yksinoikeutena?"

"Kyllä niin. Myönnettiin että kellään muilla kuin kapitalisteilla ei ollut mahtia avata mitään liikettä, ja nopeasti oltiin tulossa sille kannalle että vain suurimmilla kapitalisteillakin oli alkuunpanon valta."

"Ja kuitenkin sanot sinä että teollisuuden luovuttamisen syyksi kapitalistihallinnolle on mainittu teollisuusvapauden ja yksilöllisen alkuunpano-oikeuden edistämistä kansan kesken kokonaisuudessaan."

"Niin. Kansa arveli voivansa yksilöllisesti nauttia suurempaa toiminnan vapautta ja rajoittamattomuutta teollisuusasioissa kapitalistien hallinnon alaisena kuin itse joukolla ohjaten teollisuusjärjestelmää omaksi hyödykseen; että kapitalistit tahtoisivat vielä lisäksi pitää silmällä heidän hyvinvointiaan viisaammin ja suosiollisemmin kuin he itse mahdollisesti voisivat tehdä, että he kykenisivät varaamaan itsellensä runsaammin sellaisia tuotantonsa osia, joita kapitalistit olisivat taipuvaisia heille antamaan, kuin he mahdollisesti voisivat tehdä, jos joutuisivat itse omiksi isännikseen ja jakaisivat koko tuotannon keskenään."

"Mutta sehän oli paljasta pilantekoa; se höysti vääryyttä vielä solvauksellakin."

"Siltä se kuulostaa, eikö niin? Mutta minä vakuutan sinulle, sitä pidettiin kansallistalouden terveimpänä laatuna minun aikanani. Niitä jotka sitä epäilivät leimattiin vaarallisiksi hourailijoiksi."

"Mutta luullakseni kansan hallituksen, hallituksen jonka puolesta se äänesti, täytyi tehdä jotakin. Täytyihän olla olemassa joitain asiain tähteitä jotka kapitalistit jättivät valtiollisen hallituksen huolehdittaviksi."

"Oli, oli todellakin. Sillä oli käsien täydeltä tointa pitäessään rauhaa yllä kansan kesken. Se oli pääosa valtiollisen hallinnon toiminnassa minun aikanani."

"Miten tarvitsi rauha niin suurta huolenpitoa? Miksi se ei itse pitänyt huolta itsestään, kuten nyt?"

"Olemassa olevain olosuhteitten erilaisuuden takia. Taistelu rikkaudesta ja puutteen synnyttämä epätoivo piti sammumattomassa tulessa ahneuden ja kateuden, pelon, himon, vihan, koston ja keinottelun kunkin likaisen intohimon helvettiä. Tätä yleistä mielipuolisuutta aisoissa pitämässä, jotta koko yhteiskuntajärjestelmä ei menehtyisi yleiseen verilöylyyn, tarvittiin koko armeija sotilaita, poliiseja, tuomareita ja vanginvartijoita sekä loppumatonta lain laadintaa riitajuttujen selvittelemiseksi. Kun vielä näihin epäsovun aineksiin lisäät arvonsa menettäneiden ja epätoivoisten heittiöiden lauman, joista kärsimykset olivat tehneet yhteiskunnan vihollisia ja jotka tarvitsivat kurinpitoa — niin olet kai valmis myöntämään että kansan hallituksella oli tarpeeksi tekemistä."

"Mikäli voin huomata", sanoi Edith, "oli kansan hallituksen päätehtävänä otella sen yhteiskunnallisen sekamelskan kanssa, joka oli seurauksena siitä että se oli laiminlyönyt talousjärjestelmän huostaansa ottamisen ja sen järjestämisen oikeuden kannalle."

"Aivan niin. Et olisi voinut asiata selvemmin lausua, vaikka olisit siitä kirjan kirjoittanut."

"Lukuunottamatta kapitalistisen järjestelmän suojelemista sen omilta sikiöiltä, eikö valtiollinen hallitus todellakaan mitään tehnyt?"

"Tekihän toki, se nimitti postimestarit ja tullimiehet, piti yllä armeijaa ja sotalaivastoa ja haasteli riitaa ulkomaitten kanssa."

"Luulisinpa että kansalaisen äänioikeus hallituksessa, jos se oli rajoitettuna mainitsemiesi tehtäväin rajain sisälle, tuskin tuntui hänestä suuriarvoiselta."

"Luullakseni oli äänen hinta Amerikan vaaleissa, kun puolueet olivat jotenkin tasaväkiset, minun aikanani noin kaksi dollaria."

"Hyvä isä, niinkö paljon!" sanoi Edith. "En tiedä tarkalleen, mikä oli rahan arvo teidän päivinänne, mutta sanoisinpa että se oli nylkyhinta."

"Minä luulen että olet oikeassa", vastasin. "Minullakin oli tapana puhua äänioikeuden kauppaamattomuudesta ja sellaisten tuomiosta jotka kurjuuden pakosta joutuivat myymään itsensä rahasta, mutta siltä kannalta katsoen, jonne sinä olet minut saattanut tänä aamuna, olen taipuvainen ajattelemaan että niillä ihmisillä jotka äänensä myivät oli paljon selvempi käsitys niin sanotun kansan hallituksemme valheista, se hallitus rajoitettuna siihen virkaluokkaan jonka vastikään olen kuvaillut, kuin millään muulla aikalaisteni joukolla ja että jos he olivat väärässä, niin oli vääryys, kuten arvelitkin, vain siinä että he vaativat liian korkeata hintaa."

"Sinä olet säälimätön ristikuulustelua", sanoin. "Ne luokat, joilla oli etua hallituksen vallitsemisesta — se on, kapitalistit ja viran kärkkyjät — tekivät ostoja. Kapitalistit hankkivat viran kärkkyjäin valitsemisessa tarvittavat rahat sillä välipuheella että viimemainitut valituiksi tultuaan tekisivät mitä kapitalistit halusivat. Mutta en tarkoita antaa sinulle sellaista käsitystä että äänten enemmistö suoranaisesti ostettiin. Se olisi ollut liian julkista kansan hallituksen valheellisuuden tunnustamista sekä myös liian kallista. Kapitalistien viran kärkkyjäin valitsemiseksi antamat rahat käytettiin pääasiallisesti vaikuttamaan kansaan välillisillä keinoilla. Äärettömiä summia taistelurahastojen nimellä kerättiin tätä tarkoitusta varten ja niitä käytettiin lukemattomiin keinoihin, sellaisiin kuin ilotulituksiin, kaunopuheisiin, juhlakulkueisiin, torvisoittokunnille, ulkoilmakokouksiin ja kaikenlaisiin keksintöihin joiden tarkoituksena oli kiihoittaa kansaa tarpeellisen korkealle innostuksen asteelle vaalissa, jotta äänestettävänä oleva ehdotus olisi mennyt läpi. Kukaan joka ei ole omin silmin nähnyt yhdeksännentoista vuosisadan Amerikan vaalia ei voisi osapuillekaan kuvitella sen näytelmän merkillisyyksiä."

"Näyttää siis siltä", sanoi Edith, "kuin kapitalistit eivät vain pitäneet huostassaan taloudellista hallintoa erikoistoimenansa, vaan myös samalla käytännössä vallitsivat valtiollisen hallinnonkin koneistoa."

"Niinpä niin, kapitalistit eivät olisi päässeet minnekään, elleivät olisi vallinneet valtiollista hallintoa. Kongressi, lainlaatijakunnat ja kaupunkien valtuuskunnat olivat aivan välttämättömiä välikappaleina heidän suunnitelmansa perille ajamiseksi. Suojellakseen itseään ja omaisuuttaan kansan meteleitä vastaan oli vielä lisäksi erittäin tarpeellista että heillä oli poliisi, oikeusistuimet ja sotilaat heidän etujansa vartioimassa, sekä presidentti, kuvernöörit ja pormestarit heidän viittaustaan tottelemassa."

"Mutta minähän luulisin että presidentti, kuvernöörit ja lainlaatijakunnat edustivat kansaa joka heitä äänesti."

"Siunatkoon sinua! Ei, miksi he olisivat kansaa edustaneet? Kapitalisteistahan eikä kansasta riippui heidän virassa olonsa. Kansalla joka äänesti oli vähän valinnan varaa ketä äänestää. Sen kysymyksen ratkaisivat valtiolliset puoluejärjestöt, jotka kapitalisteilta kerjäsivät raha-apua. Kellekään joka vastusti kapitalistien etuja ei myönnetty mahdollisuutta ehdokkaana vedota kansaan. Julkiselle virkamiehelle oli kansan etujen kannattaminen kapitalistien etuja vastaan varma keino kehitysmahdollisuutensa uhraamiselle. Sinun tulee muistaa, jos tahdot ymmärtää miten täydellisesti kapitalistit hallitusta vallitsivat, että presidentti, kuvernööri tai pormestari taikka kunnallisen, valtiollisen tai kansallisen valtuuskunnan jäsen oli vain väliaikaisesti kansan palvelija ja riippuvainen sen suosiosta. Julkisen asemansa hän piti vain vaalista vaaliin, harvoin pitemmälle. Hänen alituinen, elinkautinen ja kaikki vallitseva harrastuksensa, kuten meillä kaikilla, oli hänen toimeentulonsa, ja se riippui — ei kansan hyväksymisestä — vaan kapitaalin suosiosta ja suojeluksesta, ja sitä hänen ei kannattanut saattaa vaaranalaiseksi tavoitellessaan kansan suosion saippuakuplia. Nämä seikat, vaikkapa ei olisi ollutkaan olemassa suoranaisia lahjomistapauksia, selittivät riittävästi miksi politikoitsijamme ja virkailijamme harvoja poikkeuksia lukuunottamatta olivat kapitalistien vasalleja ja välikappaleita. Lakimiehet jotka järjestelmämme monimutkaisuuksien takia yleensä muodostivat ainoan julkisiin asioihin pystyvän luokan, olivat eritoten ja suoranaisesti elämästään riippuvaiset suurien kapitalististen yhteyksien suojeluksesta."

"Mutta miksi ei kansa valinnut virkailijoitaan ja edustajiaan omasta luokastaan, jotka olisivat silmällä pitäneet enemmistön etuja?"

"Ei ollut olemassa mitään takeita että he olisivat olleet uskollisempia. Heidän köyhyytensä olisi tehnyt heidät vielä alttiimmiksi rahakiusauksille; ja köyhät, se sinun tulee muistaa, vaikka sitäkin säälittävämpiä, eivät siveellisesti olleet sen parempia kuin rikkaatkaan. Sitten vielä — ja se oli tärkein syy miksi kansan enemmistö, jona olivat köyhät, ei lähettänyt omasta luokastaan miehiä edustajikseen — köyhyys säännöllisesti itsestään sen esti, siis käytännöllinen kykenemättömyys, missä tarkoituskin oli hyvä. Niin pian kuin köyhä mies kehittyi, oli hänellä viljalta kiusauksia kavaltaa oma luokkansa ja etsiä kapitaalin suosiota."

"Todellakin", hän vihdoin sanoi, "näyttää siltä kuin syy miksi en ole voinut ymmärtää niin sanottua kansan hallitusjärjestelmää teidän päivinänne on ollut se että olen koettanut keksiä mikä osa siinä kansalla on ollut, ja nyt selviää ettei sillä ole ollut minkäänlaista osaa."

"Sinä olet edistynyt verrattomasti", huudahdin. "Epäilemättä käsitteiden sekoitus meidän valtiollisessa järjestelmässämme ensiksi hämmästyttää, mutta jos vakavasti tutkit sitä tärkeintä kohtaa että rikkaitten johto, kapitaalin ja sen etujen ylivalta kansan etuja vastaan kokonaisuudessaan oli järjestelmämme pääperiaate, niin on sinulla avain joka selvittää kaikki salaisuudet."

LUKU II.

Keskusteluumme kiintyneenä emme olleet kuulleet tohtori Leeten askeleita hänen lähestyessään.

"Olen tarkastellut teitä sisältä kymmenen minuuttia", hän sanoi, "kunnes en todellakaan enää voinut vastustaa haluani päästä tietämään mikä teistä on niin innostuttavaa."

"Tyttärenne", sanoin, "on kokeillut taitoansa opettajattarena Sokrates-järjestelmän mukaan. [Sokrates-järjestelmällä ymmärretään tämän suuren kreikkalaisen filosoofin opetustapaa, joka yksinkertaisten kysymysten kautta johti oppilaan ymmärtämään tarkoitettua opin kappaletta. — Suom. muistutus.] Sen viattoman tekosyyn varjossa että itse on perinpohjin tietämätön on hän kysellyt minulta sangen helppoja kysymyksiä ja saavuttanut sen tuloksen että minä näen selvemmin kuin koskaan ennen olisin voinut kuvitellakaan meidän teennäisen Amerikan kansan hallituksen äärettömän valheellisuuden. Kun olin itsekin rikas tiesin luonnollisesti että meillä oli suuri osa valtaa valtiossa, mutta ennen en ole ajatellut miten täydellisesti kansa oli vaikutusta vailla omaan hallitukseensa."

"Ahaa", huudahti tohtori sangen iloisesti, "tyttäreni siis nousi aikaisin tänä aamuna vuoteeltaan tarkoittaen auttaa isäänsä tämän historiallisessa opetustoimessa?"

Edith oli noussut puutarhapenkiltä jolla olimme istuneet ja järjesteli kukkiaan, jotka aikoi viedä sisälle. Hän pudisti päätään melkein vakavasti vastaukseksi isänsä arveluun.

"Teidän ei tarvitse olla ollenkaan peloissanne", hän sanoi; "Julian on kokonaan parantanut minut tänä aamuna kaikesta halusta, jos minulla sellaista lie ollut, tunkeutua syvemmälle esi-isiemme olosuhteisiin. Olen aina ollut kovin suruissani sen aikaisen kansaraukan takia, kun se sai kärsiä köyhyyden ja rikkaitten sorron aiheuttamaa kurjuutta. Tästä lähin kuitenkin pesen käteni heidän suhteensa ja säästän myötätuntoisuuteni sitä paremmin ansaitseville asioille."

"Mitä ihmettä!" huudahti tohtori. "Mikä on niin äkkiä ehdyttänyt säälisi lähteet? Mitä on Julian sinulle sanonut?"

"Ei mitään todellakaan luullakseni, mitä en ennen olisi lukenut ja pitänyt tietää, mutta se kertomus tuntui minusta aina niin järjettömältä ja mahdottomalta uskoa etten koskaan ole täydellisesti uskonut sitä ennenkuin nyt. Arvelin että täytyi olla olemassa joitain selittäviä seikkoja joita ei oltu merkitty historioihin."

"Näyttää siltä", sanoi Edith, "että tämän kansan, tämän köyhäin joukon hallussa oli koko ajan hallituksen vallinta ja että he olisivat kyenneet päättävinä ja yhtyneinä milloin tahansa tekemään lopun kaikista niistä eriarvoisuuksista ja sortamisista joiden takia he valittivat, ja saattamaan kaikki yhdenvertaisiksi kuten me olemme tehneet. He eivät ainoastaan olleet tätä tekemättä, vaan selittivät syyksi jonka takia orjuutta kärsivät sen että heidän vapautensa joutuisivat vaaraan ellei heillä olisi vastuunalaisuudesta vapaita herroja hoitamassa heidän etujaan ja että jos he itse huolta pitäisivät omista asioistaan, niin heidän kahleettomuutensa olisi vaarassa. Minä tunnen että olen pettynyt kaikissa niissä kyynelissäni, joita olen vuodattanut sellaisen kansan kärsimyksien tähden; ne jotka suopeina sietävät vääryyksiä, vaikka heillä on valta lopettaa ne, eivät ansaitse sääliä vaan ylenkatsetta. Olen ollut hiukan pahoillani että Julianin piti olla sortoluokan jäsen, yksi rikkaista. Nyt kun oikein ymmärrän asiat olen siitä iloinen. Pelkään että jos hän olisi ollut köyhäin joukosta joku todellisten herrain suuresta laumasta, jotka korkein valta käsissään suostuivat olemaan takuumiehinä, olisin halveksinut häntä."

Siten muodollisesti julkilausuttuaan ajatuksensa aikalaisistani että heidän ei tarvinnut enää odottaa mitään myötätuntoisuutta häneltä, läksi Edith sisälle jättäen minuun sen eloisan vaikutuksen että jos kahdennenkymmenennen vuosisadan miehet osottautuisivat kykenemättömiksi suojelemaan vapauksiaan, niin naisiin voitaisiin luottaa siinä suhteessa.

"Todellakin, tohtori", sanoin, "teidän täytyy olla suuressa kiitollisuuden velassa tyttärellenne. Hän on säästänyt teiltä aikaa ja ponnistuksia."

"Siten että on päästänyt teidät vaivasta selitellä minulle miten ja miksi johduitte perustamaan kansallistutetun teollisuusjärjestelmänne ja taloudellisen yhdenvertaisuutenne. Jos olette joskus nähnyt aavikko- tai merikangastusta, muistanette että vaikka taivaalla oleva kuva on itsessään selvä ja selkeä, niin sen epätodellisuus käy ilmi yksityisseikkojen puutteesta, jonkinlaisesta harsosta joka sen kutoo yhteen etualan kanssa millä itse seisotte. Tiedättekö että tällä uudella yhteiskuntajärjestelmällä jonka todistajaksi olen niin oudolla tavalla joutunut on tähän asti ollut jonkinlaista tällaisen kangastuksen vaikutusta? Itsessään se on täsmällinen, säännöllinen ja sangen järkevä järjestelmä, mutta minä en ole voinut nähdä mitään teitä joita myöten se olisi voinut luonnollisesti kasvaa yhdeksännentoista vuosisadan kokonaan erilaisista olosuhteista. Saatoin vain ajatella että tämän maailman muutoksen on täytynyt olla uusien aatteiden ja voimain tulos jotka ovat voimaan päässeet minun aikani jälkeen. Minulla oli kokoelma kysymyksiä kaikki valmiina teille esitettäväksi tästä seikasta, mutta nyt voimme käyttää sen ajan puhumalla muista asioista, sillä Edith on osottanut minulle kymmenen minuutin ajalla että ainoa ihmeellinen asia teidän teollisuussysteeminne järjestämisessä yleiseksi liikkeeksi ei ole se että se on tapahtunut, vaan että kesti niinkin kauan ennenkuin se tapahtui, että järkeviä olentoja käsittävä kansa suostui pysymään vastuunalaisuudesta vapaitten herrojen taloudellisessa orjuudessa yli vuosisadan sen jälkeen kun oli saanut käsiinsä ehdottoman vallan muuttaa mielensä mukaan kaikki yhteiskunnalliset laitokset jotka olivat heille epämukavia."

"Todellakin", sanoi tohtori, "Edith on osottautunut erittäin taitavaksi opettajaksi, vaikkakin pakolliseksi. Hänen on onnistunut yhdellä vedolla selittää teille nykyinen mielipide teidän aikakaudestanne. Meidän mielestämme Amerikan itsenäisyyden julistuksen kuolematon esipuhe vuodelta 1776 sisälsi johdonmukaisesti yleisen taloudellisen yhdenvertaisuuden opin koko esityksen, jonka yhdenvertaisuuden kansa kokonaisuutena takaa jäsenilleen yksilöinä. Muistanette miten sanat kuuluivat:

"Me pidämme näitä totuuksia itsestään selvinä; että kaikki ihmiset ovat luodut yhdenvertaisiksi ja heillä on erinäisiä peruuttamattomia oikeuksia; että näiden joukossa on elämä, vapaus ja onnellisuuden tavoittaminen; että näitä oikeuksia ylläpitämään ovat hallitukset perustetut ihmisten kesken ja niiden oikea valta johtuu hallittavien suostumuksesta: että milloin vain joku hallituksen muoto yrittää tuhota näitä oikeuksia on kansalla oikeus muuttaa tai poistaa se ja perustaa uusi hallitus ja laskea sen perustus sellaisille periaatteille ja järjestää sen valta sellaiseen muotoon jotka paraiten näyttävät takaavan heidän turvallisuutensa ja onnensa."

"Onko mahdollista, Julian, ajatella mitään hallitusmuotoa ala-arvoisempaa kuin meidän joka mahdollisesti voisi toteuttaa tämän suuren ihanteen, minkälaisen todellisen kansan hallituksen tulisi olla? Meidän valtiomme kulmakivenä on taloudellinen yhdenvertaisuus ja eiköpä se ole selvä, välttämätön ja ainoa riittävä takuu näille kolmelle perusoikeudelle — elämä, vapaus ja onnellisuus? Mitä on elämä ilman aineellista perustettaan, ja mitäpä on samallainen elinoikeus muuta kuin oikeus samallaiseen elämän aineelliseen perusteeseen? Mitä on vapaus? Miten voivat ihmiset olla vapaita joiden täytyy anella työ ja elinoikeutta kanssaihmisiltään ja etsiä leipäänsä toisten käsistä? Mitenkä muuten saattaa mikään hallitus taata vapautta ihmisille kuin varaamalla heille riippumattomuuden ohella työ- ja elinmahdollisuudet; ja miten se voidaan toteuttaa, ellei hallitus johda sitä talousjärjestelmää josta työtilaisuus ja toimeentulo riippuvat? Lopuksi, mitä käsittää yhtäläinen oikeus kaikille onnellisuutta tavoiteltaessa? Mikä onnellisuuden muoto, mikäli se ollenkaan riippuu aineellisista seikoista, ei olisi kutoutunut yhteen taloudellisten olosuhteitten kanssa; ja miten voidaan taata kaikille yhtäläinen tilaisuus onnellisuutta tavoiteltaessa muuten kuin takaamalla taloudellinen yhdenvertaisuus?"

"Niin", sanoin, "siihen ne todellakin kaikki sisältyvät, mutta miksi me emme sitä ennemmin nähneet?"

"Istukaamme mukavuuden vuoksi tälle penkille", sanoi tohtori, "ja minä kerron teille mikä oli nykyaikainen vastin tälle sangen tärkeälle kysymykselle jonka nostitte. Ensi silmäyksellä näyttää varmaan käsittämättömältä miksi maailma yleensä ja eritoten Amerikan kansa vitkasteli tunnustaa että kansanvaltaisuus johdonmukaisesti tarkoitti kansan hallituksen perustamista, jonka rikkaitten johtovallan sijasta tuli järjestää rikkauden tuotanto ja jako, ei ainoastaan sentakia että se oli niin täydellinen seuraus kansan hallituksen aatteesta, vaan myös siksi, että sen toteuttamisesta kansan syvillä riveillä oli niin suoranaista etua. Edithin päätelmä että kansa joka ei pystynyt niin yksinkertaista järkikysymystä selvittämään kuin tämä oli, ei ansainnut paljon myötätuntoisuutta kärsimystensä tähden jotka se niin helposti olisi voinut korjata, on sangen luonnollinen ensimmäinen vaikutelma.

"Tarkemmin ajatellessa kuitenkin luulen joutuvamme siihen lopputulokseen että aika, jonka maailma yleensä ja amerikalaiset erikoisesti tarvitsivat keksiäkseen kansanvaltaisuuden täyden merkityksen niin taloudellisena kuin valtiollisenakin uskontunnustuksena, ei ollut pitempi kuin odottaakin sopi asiaan kuuluvain ratkaisupäätösten tavattomaan laajuuteen nähden. Kansanvaltaisuuden aatteen mukaan kaikki inhimilliset olennot ovat yhdenlaisia oikeuksiin ja arvoon nähden ja inhimillisen hallituksen ainoa oikea aihe ja päämäärä on sen vuoksi yhteisen hyvinvoinnin ylläpitäminen ja edistäminen samallaisilla ehdoilla. Tämä aate oli suurin yhteiskunnallinen käsite minkä ihmismieli siihen asti koskaan oli muodostanut. Siihen sisältyi sen ensiksi synnyttyä lupaus ja valta uudistaa täydellisesti silloin olemassa olevat yhteiskuntalaitokset joiden joka ainoan perusteena ja muotona oli tähän asti ollut persoonallisen ja luokkaetuoikeuden periaate sekä harvain monien nimessä pitämä valtuus, vallinta ja itsekäs käyttö. Mutta yksinkertaisesti ristiriidassa rajoitetun ihmisymmärryksen kanssa oli niin laajaperäisen aatteen seurausten toteuttaminen heti. Aatteen täytyi ehdottomasti saada aikaa kasvaakseen. Taloudellisen kansanvaltaisuuden ja yhdenvertaisuuden koko nykyinen järjestys oli todellakin johdonmukaisesti kutoutunut yhteen kansanvaltaisuusaatteen ensimmäisen täydellisen ilmenemisen kanssa, mutta vain siten kuin täyskasvuinen puu on kutoutunut siemeneen: niin toisessa kuin toisessakin tapauksessa aika oli oleellinen tekijä tuloksen kehityksessä.

"Me jaamme kansanvaltaisuusaatteen kehityshistorian kahteen toisillensa selvästi vastakkaiseen jaksoon. Ensimmäistä näistä sanomme negatiivisen kansanvaltaisuuden jaksoksi. Sitä ymmärtääksemme meidän täytyy ajatella kansanvaltaisuusaatteen alkuperää. Aatteet syntyvät aikaisemmista aatteista ja ovat kauan kehityksen alaisina, ja luonteen ja rajat painaa niihin ne asianhaarat joiden alaisina ne olemassaolonsa saavuttavat. Kansan hallituksen aate, niin Amerikan kuin yleensä aikaisemmissa tasavallan kokeissa, oli vastalause kuningashallitusta ja sen väärinkäytöstä vastaan. Mikään ei ole varmempaa kuin että kuolemattoman julistuksen allekirjoittajilla ei ollut mitään käsitystä siitä että kansanvaltaisuus välttämättä merkitsee jotakin enemmänkin kuin aatosta tulla toimeen ilman kuninkaita. He käsittivät sen vain hallitusmuodon muutokseksi eivätkä ollenkaan hallituksen periaatteiksi ja tarkoituksiksi.

"He eivät kuitenkaan kokonaan olleet vapaita epäluulosta ettei joskus itsevaltias kansa huomaisi tätä aatetta hyväksi ja käyttäisi itsevaltiuttaan oman olonsa parantamiseksi. Toden teolla he näyttävät sitä mahdollisuutta hiukan vakavasti ajatelleenkin, mutta niin vähän he vielä kykenivät arvostelemaan kansanvaltaisuusaatteen johdonmukaisuutta ja voimaa että he uskoivat nerokkaitten pykälien avulla paperilla olevissa perustuslaeissa mahdolliseksi estää kansaa käyttämästä valtaansa itsensä auttamiseksi, vaikka se sitä haluaisikin.

"Tämä ensimmäinen kansanvaltaisuuden kehitysjakso, jonka aikana se käsitettiin yksinomaan kuninkuuden sijaiseksi, käsittää kaikki niin sanotut tasavaltakokeet aina kahdennenkymmenennen vuosisadan alkuun asti, joista tietysti Amerikan tasavalta oli vaikuttavin. Tänä aikakautena kansanvaltaisuusaate pysyi pelkkänä vastalauseena edellistä hallitusmuotoa vastaan ja oli kokonaan vailla omia uusia positiivisia tahi sen elinperusteita koskevia periaatteita. Vaikka kansa oli karkoittanut kuninkaan yhteiskuntavaunuja ajamasta ja ottanut ohjakset omiin käsiinsä, ei se vielä ajatellutkaan muuta kuin ajopelien pitämistä vanhoissa raiteissa ja luonnollisesti matkustajat tuskin vaihdosta huomasivatkaan.

"Kansanvaltaisuusaatteen toinen kehitysjoukko alkoi silloin kuin kansa heräsi huomaamaan että kuninkaitten erottaminen, sen sijaan että olisi ollut kansanvaltaisuuden päätarkoitus ja tehtävä, olikin vain aikeena sen todelliselle ohjelmalle, joka oli koko yhteiskuntakoneiston käyttäminen koko kansan hyvinvoinnin määräämättömäksi edistämiseksi.

"Huomattava asianhaara on se että kansa alkoi ajatella vetoamista valtiolliseen valtaansa aineellisten olojensa parantamiseksi aikaisemmin Europassa kuin Amerikassa, vaikka kansanvaltaisuuden muodot olivat saaneet paljon vähemmän hyväksymistä siellä. Tämä oli tietysti seurauksena vuosisatoja kestäneestä syvien rivien taloudellisesta kurjuudesta vanhassa maailmassa joka kannusti heitä ensiksi ajattelemaan vaikutusta mikä uudella aatteella saattaisi olla toimeentulon kysymykseen. Toiselta puolen Amerikan syvien rivien yleinen hyvinvointi ja verraten helppo toimeentulon hankkiminen aina yhdeksännentoista vuosisadan viimeisen neljänneksen alkuun asti oli vaikuttamassa siihen seikkaan että vasta silloin Amerikan kansa alkoi vakavasti harkita taloussuhteittensa parantamista yhteistoiminnan kautta.

"Kansanvaltaisuuden negatiivisen eli kielteisen jakson aikana sen arveltiin eroavan monarkiasta vain samalla tavalla kuin kaksi konetta toisistansa eroaa, joiden yleinen käyttö ja tarkoitus on sama. Kansanvaltaisuusaatteen kehittyessä toiselle eli positiiviselle jaksolle käsitettiin että korkeimman vallan vaihtuminen kuninkaan ja aateliston käsistä kansalle ei tarkoita ainoastaan hallituksen muotojen vaihdosta, vaan koko hallitsemisaatteen perusteellista kumoamista, sen edellytyksiä, tarkoituksia ja tehtäviä — kumousta jonka tuli kokonaan toisinpäin kääntää koko yhteiskuntajärjestelmän navan ja kääntää niin sanoakseni mukanaan koko kompassitaulun, pohjoisen etelään ja idän länteen. Silloin nähtiin — mikä näyttää meistä niin selvältä että on vaikeata ymmärtää miksi sitä ei aina ole huomattu — että itsevaltaisen kansan ei sopinut rajoittaa toimintaansa niihin tehtäviin joita kuninkaat ja luokat vallassa ollessaan olivat suorittaneet, vaan että päinvastoin oli oletettava, kun kerran kuninkaitten ja luokkien edut olivat aina olleet tykkänään vastakkaisia kansan eduille, että mitä ikinä edelliset hallitukset olivat tehneet, sitä ei kansan itse johtaessaan pitänyt tehdä, ja mitä ikinä edelliset hallitukset olivat tekemättä jättäneet, sen tuli olettaa kansan etujen vaativan tehtäväksi; sekä että kansan hallituksen päätarkoituksena ja tehtävänä oli juuri se johon mikään edellinen hallitus ei ollut milloinkaan huomiota kiinnittänyt, nimittäin yhteiskunnallisen järjestön vallan käyttäminen itsevaltiaan kansan koko ruumiin aineellisen ja siveellisen hyvinvoinnin kohottamiseksi mahdollisimman korkeaan huippuunsa, jossa sama hyvinvoinnin aste voitaisiin varmaksi tehdä kaikille — se on yhdenvertainen tasanne. Toisen eli positiivisen kansanvaltaisuuden jakso sai voiton suuressa vallankumouksessa, ja se on siitä asti ollut ainoa maailmassa tunnettu hallitusmuoto."

"Mikä kokonaisuudessaan tarkoittaa", huomautin, "että kansanvaltaista hallitusta joka sen nimen olisi ansainnut ei ole milloinkaan ennen ollut olemassa kuin kahdennellakymmenennellä vuosisadalla."

"Aivan niin", vakuutti tohtori, "niin sanotut tasavallat ensimmäiseltä jaksolta me luokitamme vale-tasavaltojen eli kielteisen kansanvaltaisuuden joukkoon. Eivätkä ne tietysti millään muotoa olleet ollenkaan todellisia kansan hallituksia, vaan pelkkiä plutokratian naamareita, jolloin rikkaat olivat todellisia vaikka vastuunalaisuudesta vapaita hallitsijoita! Te voitte helposti nähdä etteivät ne voineet olla mitään muuta. Syvät rivit olivat maailman alusta olleet rikkaitten alamaisia ja palvelijoita, mutta kuninkaat olivat olleet rikkaitten yläpuolella ja esteenä näiden vallinnalle. Kuninkaitten karkoittaminen poisti kaikki esteet rikkaitten vallalta joka tuli ylimmäksi. Kansa oli kuitenkin nimellisesti itsevaltias; mutta kun tämä itsevaltias oli yksilöistä koottu ja luokkana oli rikkaitten taloudellinen orja sekä eli heidän armoillaan, niin sanotusta kansan hallituksesta tuli pelkkä kapitalistein keppihevonen.

"Nämä negatiivisen jakson tasavallat, kun niitä katsotaan välttämättöminä askeleina yhteiskunnan kehityksessä puhtaasta monarkiasta puhtaaksi kansanvallaksi, merkitsevät edistysaskeleita; mutta jos katsotaan niitä lopullisina, niin ne olivat paljon vähemmän ihailtavia tyyppejä kokonaisuudessaan kuin siistit monarkiat. Etenkin siihen nähden, että ne olivat herkkiä lahjomisille ja katsomaan läpi sormien rikkaitten lainrikoksia, ne olivat huonointa laatua hallitusta mitä olla saattaa. Yhdeksästoista vuosisata, jonka kuluessa tämä vale-kansanvaltaisuuden laiho kypsyi suuren vallankumouksen sirpin varalle, näyttää nykyiselle katsantokannalle vain määräämättömän, tyhjää toimittavan hallituksen surulliselta hallituksettomuudelta jonka toisella puolella on kahdeksannellatoista vuosisadalla miehekkään monarkian rappeutuminen ja toisella positiivisen kansanvaltaisuuden kohoaminen kahdennellakymmenennellä vuosisadalla. Aikakautta voidaan verrata alaikäisen kuninkaan hallitusaikaan, jolloin kuninkaallista valtaa väärin käyttivät lurjusmaiset valtion hoitajat. Kansa oli julistettu itsevaltiaaksi, mutta se ei ollut vielä ottanut valtikkaa haltuunsa."

"Ja kuitenkin", sanoin, "yhdeksännentoista vuosisadan toisella puoliskolla, jolloin, kuten sanottu, maailma ei ollut vielä nähnyt yksinkertaistakaan näytettä kansan hallituksesta, meidän viisaat miehemme kertoivat meille että kansanvaltainen järjestelmä oli täydellisesti koeteltu ja oli valmis arvosteltavaksi tulostensa mukaan. Muutamat heistä, joita ei ollut kovin harvassa, menivät vielä niin pitkälle että väittivät kansanvaltaisuuskokeen kärsineen tappion, vaikka tosiasialta näyttää että mitään kansanvaltaisuuskoetta sanan varsinaisessa ymmärryksessä ei oltu vielä edes yritettykään toimeenpanna."

"Sangen mieluisata tointa", hän sanoi, "on sen selityksen tekeminen, miksi syvät rivit olivat niin hitaita tuntemaan tietä joka olisi johtanut heidät täydellisesti käsittämään kaiken sen mitä kansanvaltaisuusaate heille tarkoitti, mutta yhtä vaikeata ja epäkiitollista on selittää teidän päivienne filosoofien, historioitsijain ja valtiomiesten täydellistä epäonnistumista yrittäessään järkevästi määritellä kansanvaltaisuuden johdonmukaista sisällystä ja ennustaa sen tulosta. Kansanvaltaisuusliikkeen siihen asti saavuttamain käytännöllisten tulosten vähäpätöisyyden, verrattuna sen ehdotelman laajuuteen ynnä sen takana oleviin voimiin, piti heille osottaa että sen kehitys oli vasta ensimäisellä asteellaan. Miten saattoivat järkevät ihmiset pettää itsensä sillä käsityksellä että kaikkien aikojen laajaperäisin ja kumouksellisin aate olisi vaikutuksensa lopettanut ja täyttänyt tehtävänsä vaihdettuaan kansan toimeenpanevan johtomiehen nimen kuninkaasta presidentiksi ja kansallisen lainsäätäjäkunnan parlamentista kongressiksi? Jos teidän kasvattajanne, opistojenne professorit ja presidentit sekä muut jotka olivat vastuussa kasvatuksestanne olisivat olleet oman suolansa arvoiset, ette olisi tavanneet nykyisessä taloudellisen yhdenvertaisuuden järjestelmässä mitään mikä olisi vähintäkään teitä hämmästyttänyt. Te olisitte heti sanoneet että se oli juuri sitä minkä olitte ajatellut tarpeelliseksi kansanvaltaisuusaatteen välttämättömän kehityksen seuraavalla asteella."

"Suuren vallankumouksen kumouksellinen puolue", sanoi tohtori vitkalleen astuessamme taloa kohti, "menetteli kiihoitus- ja levittämistyössään eri nimien varjossa enemmän tai vähemmän merkillisesti ja sopimattomasti kuin valtiollisen puolueen nimelle oli soveliasta, mutta tämä yksi sana, kansanvaltaisuus ynnä sen eri vivahdukset ja johdannaiset selvemmin ja täydellisemmin esittivät, selittivät ja puhdistivat heidän järjestelmänsä, syynsä ja tarkoituksensa kuin kokonainen kirjasto saattoi tehdä. Amerikan kansa kuvitteli perustaneensa kansan hallituksen erotessaan Englannista, mutta he pettivät itsensä. Valloittaessaan ennen kuninkaitten hallussa olleen valtiollisen vallan, oli kansa vasta ottanut tyranniuden linnoituksen ulkovarustukset. Talousjärjestelmä, joka oli linnoitus ja komensi jokaista yhteiskuntarakenteen osaa, jäi edelleen yksityisten ja vastuunalaisuudesta vapaitten johtajain haltuun, ja niin kauvan kuin se sellaisena pysyi ei ulkovarustusten omistaminen merkinnyt kansalle mitään ja ne pysyivät kansan hallussa vain linnoituksen varusväen armosta. Vallankumous syntyi, kun kansa näki että sen joko täytyi valloittaa linnoitus taikka luopua ulkovarustuksista. Sen tuli joko täydentää työnsä kansan hallituksen perustamisessa, jonka sen isät olivat vain alkaneet, tai luopua kaikesta siitäkin jonka sen isät olivat loppuun saattaneet."

LUKU III.

Saapuessamme aamiaiselle naiset osottivat meille sangen mieliäkiinnittävän uutispalasen jonka olivat löytäneet aamulehdistä. Se ei todellakaan ollut sen vähäisempää kuin kertomus niistä toimenpiteistä joihin Yhdysvaltain kongressi oli ryhtynyt minun suhteeni. Yksimielisesti oli, kuten selville kävi, hyväksytty päätös, joka kerrottuaan tavattoman henkiin palautumiseni yhteydessä olevat seikat selvitti kaikki mahdolliset kysymykset, jotka saattoivat herätä laillisesta olemassaolostani, julistaen minut Amerikan täysiarvoiseksi kansalaiseksi ja kaikkiin kansalaisoikeuksiin ja erikoisetuihin oikeutetuksi, mutta samalla myös kansan vieraaksi ja sellaisena vapaaksi kaikista kansalaisille yleensä kuuluvista velvollisuuksista ja palveluksista, paitsi jos minä haluaisin ne ottaa osakseni.

Kun olin tähän asti ollut Leeten taloudessa yksinomaan, oli tämä melkein ensimmäinen viittaus jonka olin saanut yleisön suuresta ja yleisestä osanotosta asiassani. Se osanotto, kuten sain tietää, oli kohonnut minun persoonani yläpuolelle ja oli jo uudelleen elvyttänyt yleisen harrastuksen yhdeksännentoista vuosisadan kirjallisuuden ja politiikan ja eritoten sen muutoskauden historian ja filosofian tutkimiseen, jolloin vanha järjestelmä vaihtui uuteen.

"Asia on niin", sanoi tohtori, "että kansa on vain suorittanut kiitollisuuden velkansa ottaessaan teidät vieraaksensa, sillä te olette nyt jo tehnyt enemmän kasvatuksellisten pyrintöjemme hyväksi edistämällä historiallisia tutkimuksia kuin koko opettajarykmentti olisi voinut toimeen saada elinaikanaan."

Palaten sitten jälleen kongressin päätökseen tohtori sanoi että se hänen mielestään oli tarpeeton, sillä vaikka en ollutkaan muuta tehnyt kuin nukkunut melkoisen pitkän ajan kansalaisoikeuteni vastineeksi, ei kuitenkaan ollut olemassa mitään perustetta jonka nojalla voitaisiin päättää että olin mitään niistä menettänyt. Olipa sen laita miten tahansa, tämä päätös poisti kaiken epäilyksen minun asemastani, ja hän arveli että meidän ensimmäiseksi aamiaisen jälkeen oli mentävä Kansallispankkiin ja avattava siellä minun kansalaistilini.

"Tietysti", sanoin lähtiessämme kotoa, "olen iloissani että pääsen vapautumaan välttämättömyydestä joka on pakottanut minun olemaan teidän niskoillanne, mutta tunnustan että tuntuu hiukan alentavalta hyväksyä lahjana tämä kansan jalomielinen tarjous toimeentulokseni."

"Paras Julian", vastasi tohtori, "minun on toisinaan hiukan vaikeata täysin ymmärtää käsityskantaanne meidän laitoksistamme."

"Luulisinpa että se olisi kyllin helppoa tässä asiassa. Minusta tuntuu kuin olisin yleisen armeliaisuuden esineenä."

"Ahaa", sanoi tohtori, "teistä tuntuu että kansa on osottanut teille armoa, saattanut teidät kiitollisuuden velkaan. Teidän täytyy suoda anteeksi ymmärtämättömyyteni, mutta asia on niin että me katsomme tätä kansalaisten taloudellisen toimeentulon kysymystä kokonaan erilaiselta näkökannalta. Me arvelemme että vaatimalla ja hyväksymällä itsellenne kansalaisylläpidon te täytätte kansallisen velvollisuuden jonka kautta saatatte kansan — se on kansalaistoverienne yleisen yhteyden — pikemmin suurempaan kiitollisuuden velkaan kuin mitä itse voitatte."

Käännyin katsomaan, eikö tohtori laskenut leikkiä, mutta hän oli näöltään aivan vakava.

"Minun pitäisi nyt jo olla valmistunut huomaamaan että kaikki on päinvastaista näinä päivinä", sanoin, "mutta totta puhuen, mikä mullistus yhteistunteessa, sellaisena kuin se ymmärrettiin yhdeksännellätoista vuosisadalla, aiheuttaa teitä väittämään että hyväksyessäni aineellisen ylläpidon kansalta saatan sen suurempaan kiitollisuuden velkaan kuin se minut?"

"Mielestäni on helppoa johtaa teidät se näkemään", vastasi tohtori, "ollenkaan vaatimatta teitä poikkeamaan niistä päättelemistavoista joihin aikalaisenne olivat tottuneet. Teillä oli luullakseni käytännössä vapaa valtion ylläpitämä julkinen kasvatusjärjestelmä?"

"Aivan niin. Valtio ylläpiti sentakia suurilla kustannuksilla kansan vapaata kasvatusta. Kansalaisille oli suureksi eduksi suostua tähän kasvatukseen, aivan kuin tähän ylläpitoon suostuminen on teille, mutta vielä enemmän oli valtion etujen mukaista että kansalainen siihen suostui. Näettekö asian ydinkohtaa?"

"Voin kyllä huomata valtion etujen mukaista olevan että minä suostuin kasvatettavaksi, mutta enpä oikein, miksi on valtiolle edullista että suostun ottamaan osan yleisestä omaisuudesta."

"Kuitenkin siihen on sama syy, nimittäin yleinen etu hyvässä hallituksessa. Me pidämme aivan itsestään selvänä periaatteena että jokaisen joka ottaa osaa äänestykseen, tulee saada ei ainoastaan kasvatusta, vaan myös tukipiste maassa, jotta yksityisedut sulautuvat yhteen yleisten etujen kanssa. Kun jokaisen kansalaisen äänestyksessä käyttämä valta on sama, niin taloudellisen tukipisteen tulee olla sama, ja siten johdumme siihen syyhyn, miksi yleinen turvallisuus vaatii että teidän tulee uskollisesti hyväksyä samallainen tukipiste maassa ollenkaan lukuunottamatta sitä persoonallista etua minkä siten tekemällä voitatte."

"Tiedättekö", sanoin, "että tämä teidän aatteenne että kullakin joka äänestää tulee olla taloudellinen tukipiste maassa, on samallainen jota meidän ylhäisimmät torymme [Amerikan vapautussodan aikana tory-miehet olivat Englannin puoltajia ja vapautussodan vastustajia. — Suom. muist.] sangen kiinteästi vaativat, mutta heidän vetämänsä käytännöllinen johtopäätös siitä oli aivan päinvastainen kuin se minkä te olette vetäneet? He tahtoivat samoinkuin tekin saada selviönä vahvistetuksi että valtiollisen vallan ja taloudellisen tukipisteen maassa tuli kuulua yhteen, mutta käytännöllinen vaatimus jonka he sen perusteella tekivät oli kielteinen myönteisen asemasta. Te päättelette että koska taloudellisten etuisuuksien maassa tulee kuulua yhteen äänestyksen kanssa, tulee kaikille joilla äänestysoikeus on taata myös nämä etuisuudet. He päättelivät päinvastoin että kaikilla joilla ei ollut taloudellista tukipistettä tuli ottaa äänioikeuskin pois. Ystävieni joukossa oli useita jotka väittivät että jokin sellainen äänioikeuden rajoitus oli välttämätön, jos mieli pelastaa kansanvaltainen koe tappiosta."

"Se on", huomautti tohtori, "ehdotettiin kansanvaltaisuuskokeen pelastamista hylkäämällä se. Se oli nerokas ajatus, mutta. kansanvaltaisuuspa ei ollut koe joka oli hylättävissä, vaan kehitys joka oli täydennettävä. Miten valtavalla tavalla kuvaakaan tämänlainen aikalaistenne puhe — äänioikeuden rajoittamisesta vastaamaan kansalaisten taloudellista asemaa — sitä ymmärtämättömyyttä joka vallitsi järkevimpäinkin luokkain kesken teidän aikananne kansanvaltaisuususkon merkityksen suhteen, jota he tunnustivat! Kansanvaltaisuuden ensimäinen periaate on yksilön arvossa pitäminen. Se arvo käsittää ihmisluonteen laadun, ja on oleellisesti sama kaikissa yksilöissä, ja siksi on yhdenvertaisuus kansanvaltaisuuden elinperiaate. Tämän yksilön oleellisen ja yhdenvertaisen arvon alaiseksi täytyy taivuttaa kaikki aineelliset olosuhteet sekä persoonalliset sattumat ja ominaisuudet. Inhimillisen olemuksen kohottaminen persooniin katsomatta on järkähtämätön ja ainoa järkevä kansanvaltaisen politiikan aihe. Asettakaahan tämän käsityksen rinnalle aikalaistenne erinomainen käsitys äänioikeuden rajoittamisesta. He havaitsivat aineelliset eroavaisuudet yksilöjen asioissa ja ehdottivat yksilön oikeuksien ja arvon mukaannuttamista hänen aineellisten olosuhteittensa mukaan, sen sijaan että olisivat mukaannuttaneet aineelliset olosuhteet ihmisen oleellisen ja yhdenvertaisen arvon mukaisiksi."

"Lyhyesti", sanoin, "samoin kuin me järjestelmämme valitessa teimme ihmiset asiain mukaisiksi, pidätte te järkevämpänä muodostaa asiat ihmisten mukaisiksi?"

"Se on todellakin", vastasi tohtori, "peruserotus vanhan ja uuden järjestyksen välillä."

Kuljimme ääneti muutaman hetken. Vihdoin tohtori sanoi: "Minä koetin muistella muuatta lausetta jota te äsken käytitte ja joka osotti laajaa erotusta sen merkityksen välillä mitä samalla lauseella ymmärrettiin teidän päivinänne ja mitä nykyään. Tahdoin sanoa: me ajattelemme että jokaisella joka äänestää tulee olla omaisuustukipiste maassa, ja te huomautitte että muutamilla ihmisillä oli sama aate teidän aikananne, mutta sitä mitä me käsitämme tukipisteellä maassa ei kellään ollut eikä voinut olla teidän talousjärjestelmänne aikana."

"Miksi ei?" kysyin. "Eikö ihmisillä jotka omistivat omaisuutta maassa — miljoonamiehellä, esimerkiksi, kuten minulla — ollut tukipistettä siinä?"

"Siinä suhteessa että hänen omaisuutensa oli maantieteellisesti olemassa maassa saattoi sitä ehkä sanoa tukipisteeksi maan piirissä, mutta ei tukipisteeksi maassa. Se oli yksinomaan jonkun maapalasen omistamista taikka maan jonkun omaisuusosan omistamista, ja omistaja vain kehitti tätä erikoisosaa ja piti siitä huolen lopusta välittämättä. Sellainen erikoistukipiste taikka pyrkimys sen saavuttamiseksi, kaukana siitä että olisi kehittänyt sen omistajasta tai tavoittelijasta yhteishyvälle alttiin kansalaisen, saattoi hänestä yhtä hyvin muodostaa vaarallisen kansalaisen, sillä hänen itsekkäät etunsa olivat taipuvaisia suurentamaan hänen erikoistukipistettään hänen kansalaistovereinsa ja yleisetujen kustannuksella. Teidän miljoonamiehenne — tietysti persoonallisesti tarkoittamatta teitä — näyttävät olleen vaarallisin kansalaisluokka mitä teillä oli, ja sitä juuri tuli odottaa kun heillä oli se mitä te sanotte tukipisteeksi maassa, vaan jota me emme siksi sano. Sillä tavalla omistetulla omaisuudella saattoi olla vain jaottava ja yhteiskunnallisvastainen vaikutus.

"Me tarkoitamme tukipisteellä maassa jotakin sellaista jota kukaan ei ollut mahdollinen omistamaan, ennenkuin taloudellinen yhteisetuisuusoli sijoitettu kapitaalin yksityisomistuksen tilalle. Itse kullakin, niin miehellä kuin naisella, tietysti on oma kotinsa ja oma maapalansa, jos sitä haluaa, ja aina niin miehellä kuin naisellakin omat tulonsa mielensä mukaan käytettäväksi; mutta ne ovat vain käytettäviksi luovutettuja eivätkä ne, kun aina ovat samanlaisia, voi tuottaa mitään perustetta epäsovulle. Kansan kapitaali, kaiken tämän käytännön lähde, on jakamattomasti kaikkien yhteinen, ja mahdotonta on että mitään itsekkäistä perusteista johtuvia riitoja syntyisi tämän yhteisedun hallitsemisesta, josta kaikki yksityisedut riippuvat, miten mielipiteet sitten toisistaan eroavaisivatkin. Kansalaisen osuus tässä yhteisessä pääomassa on eräänlainen tukipiste maassa joka tekee mahdottomaksi toisen edun loukkaamisen loukkaamatta samalla omaa etua taikka oman edun edistämisen samalla tavalla kaikkia toisia etuja edistämättä. Sen taloudelliseen laajuuteen nähden sanottakoon että se saattaa 'kultaisen säännön' hallituksen itsetoimivaksi periaatteeksi. Mitä tahdomme tehdä itsellemme, se meidän täytyy välttämättä tehdä toisillekin. Aina siihen asti kun taloudellinen yhteisetuisuus teki mahdolliseksi tässä muodossa toteuttaa aate että kullakin kansalaisella tuli olla tukipiste maassa, ei kansanvaltaisuus järjestelmällä ollut milloinkaan ollut mahdollisuutta kehittää taipumuksiansa."

"Näyttää siltä", sanoin, "että teidän taloudellisen yhdenvertaisuuden perusperiaatteenne, jonka minä olen luullut pääasiallisesti tähtäävän ja tarkoittavan kansan aineellisen hyvinvoinnin etua, onkin aivan yhtä paljon valtiollisen politiikan periaatetta hallituksen varmentamiseksi."

"Niin se varmaan on", vastasi tohtori. "Meidän taloudellinen järjestelmämme on yhtä valtioviisas kuin inhimillinenkin toimenpide. Tiedättehän että jokaisen hallituksen vaikuttavaisuuden tai pysyväisyyden ensi ehtona on että hallitusvalta suoraan, muuttumatta ja ylinnä harrastaa yleistä hyvinvointia — se on, koko valtion kukoistusta erillään sen kaikista osista. Monarkian vahvana puolena oli ollut se että kuningas maan omistajana itsekkäistä syistä tätä harrastusta tunsi. Virkavaltaisella hallitusmuodolla oli yksinomaan tästä syystä aina jonkinlaista raakalaatuista vaikuttavaisuutta. Toiselta puolen oli kansanvaltaisuuden tuhoavana heikkoutena sen negatiivisen jakson aikana ennen suurta vallankumousta se että kansalla, joka oli hallitsija, oli yksilöllisesti vain epäsuoraa ja kuviteltua harrastusta valtioon kokonaisuudessaan tai sen koneistoon nähden — sen todellinen, pääasiallinen, muuttumaton ja suoranainen harrastus oli keskittyneenä persoonalliseen kohtaloon, yksityiseen tukipisteeseen, erillään ja vastakkaisena yleisestä tukipisteestä. Innostuksen hetkinä he saattoivat yhtyä kannattamaan yhteiskuntaa, mutta enimmäkseen tällä ei ollut mitään valvojaa, vaan oli alttiina ihmisten ja puolueitten suunnitteluille jotka kokivat ryöstää yhteiskuntaa ja käyttää hallituskoneistoa persoonallisiin tai puoluetarkoituksiin. Tämä oli kansavaltaisuusrakenteen heikkoutta, jonka vuoksi se ensi nuoruutensa elettyään muuttui vaihdellen sikäli kuin rikkauden erilaisuus kehittyi kaikista hallitusmuodoista mädänneimmäksi ja arvottomimmaksi ja herkimmäksi väärinkäytökselle ja turmelukselle itsekkäisten, persoonallisten ja luokkatarkoituksen hyväksi. Sitä heikkoutta kesti niin kauvan kuin maan kapitaali, sen taloudelliset edut, olivat yksityisten käsissä ja se voitiin parantaa vain yksityiskapitalismin perinpohjaisella hävittämisellä ja yhdistämällä kansan kapitaalin yhteisen valvonnan alaiseksi. Kun tämä oli tehty, niin sama taloudellinen peruste — joka kapitaalin ollessa yksityisten käsissä pyrki hävittämään sen yleisen innon joka on kansanvaltaisen elämän henki — tuli mitä voimakkaimmaksi yhteen liittäväksi mahdiksi ja saattoi kansan hallituksen ei ainoastaan ihanteellisesti kaikkein oikeuden mukaisimmaksi, vaan käytännöllisesti kaikkein menestyksellisimmäksi ja vaikuttavimmaksi valtiolliseksi järjestelmäksi. Kansalainen joka tähän asti oli ollut yhden osan esitaistelijana jälellä olevaa vastaan, tuli tässä vaihdoksessa kokonaisuuden valvojaksi."

LUKU IV.

Muodollisuudet pankissa osottautuivat olevan sangen yksinkertaisia. Tri Leete esitti minut ylijohtajalle ja loppu seurasi itsestään eikä koko homma kestänyt kolmea minuuttia. Minulle ilmoitettiin että täyskasvuisen kansalaisen vuosiosuus siltä vuodelta oli $4.000, ja että minulle tuleva osa jälellä olevalta vuodelta — oli syyskuun loppupuoli — oli $1,075.41. Otin osotuksia $300 arvosta ja jätin loput talletettavaksi, aivan niinkuin olisin tehnyt jossain yhdeksännentoista vuosisadan pankissa ottaessani käyttörahoja. Kun asia oli toimitettu mr. Chapin, ylijohtaja, kutsui minut konttooriinsa.

"Miltä tuntuu meidän pankkijärjestelmämme verrattuna teidän päivienne järjestelmään?" hän kysyi.

"Sillä on mainittava etu sellaisen sentittömän liiketuttavan silmillä katsottuna kuin minä olen", vastasin — "nimittäin että sittenkin on luottoa, vaikka ei ole mitään tallettanut; muuta tuskin tunnen tarpeeksi sanoakseni mielipiteeni."

"Kun pääsette tarkemmin pankkijärjestelmämme perille", sanoi ylijohtaja, "niin luulen että hämmästytte sen yhtäläisyyttä oman järjestelmänne kanssa. Meillä kyllä ei ole rahaa eikä mitään mikä vastaisi rahaa, mutta koko pankkitiede alusta pitäin valmisteli tietä rahan poistamiseksi. Ainoa kohta missä meidän järjestelmämme todellisesti eroaa teidän järjestelmästänne on se että jokainen alottaa vuoden samalla luottomäärällä ja että tämä luotto ei ole siirrettävissä toiselle. Mitä tulee talletusten vaatimiseen, ennenkuin luottotili avataan, niin olemme siinä kohden ehdottomasti aivan yhtä vaativaisia kuin teidänkin pankkiirinne olivat, mutta meillä kansa kokonaisuudessaan tekee talletukset kaikkien puolesta yhtaikaa. Tämä joukkotalletus on sellaisten erilaisten käyttötarpeiden valmistusta ja sellaisten yleisten palvelusten toimittamista joiden odotetaan olevan tarpeellisia. Näille käyttötarpeille arvioidaan hinnat ja kustannukset ja hintojen yhteenlaskettu summa jaettuna väestön lukumäärällä määrää kansalaisen persoonallisen luottosumman, joka yksinkertaisesti on hänen vuoden käyttötarpeisiin ja palveluksiin tasaisesti sisältyvä osansa. Mutta epäilemättä tri Leete on kertonut teille kaiken tästä asiasta."

"Mutta minustahan ei ollut täällä tietoa vuoden arvioita tehtäessä", sanoin. "Toivon ettei luottoani ole otettu toisten ihmisten osuuksista."

"Siitä teidän ei ole tarvis olla huolissanne", vastasi ylijohtaja. "Vaikka onkin hämmästyttävää, miten kysynnän erilaisuudet pitävät toisiansa tasapainossa, kun suuret väestöt ovat yhteydessä, olisi kuitenkin mahdotonta johtaa näin suurta liikettä kuin meidänkin on ilman suuria vararahastoja. Tarkoituksena on pilaantuvain aineitten tuotantoa ja sellaisten joiden suhteen mieliteot usein vaihtelevat pitää niin vähän edellä kysyntää kuin mahdollista, mutta kaikissa tärkeissä tuotantohaaroissa varataan aina niin suuri ylivarasto että kahden vuoden kato ei vaikuttaisi mitään pilaantumattomain aineitten hintaan, sekä samalla väestön odottamaton vaikkapa useimpiin miljooniin nouseva lisäys ei häiritsisi minään aikana väestön ylläpitoa."

"Tri Leete on minulle kertonut", sanoin, "että luotto-osuus jota kansalainen ei ole vuoden kuluessa käyttänyt peruutetaan ja on se mitätön seuraavana vuonna. Arvelen että se tarkoittaa varojen kasaantumismahdollisuuden estämistä, joka kaivaisi taloudellisten olosuhteittenne yhdenvertaisuuden perusteen ontoksi."

"Se vaikuttaa kyllä sellaisen kasaantumisen estämiseksi", sanoi ylijohtaja, "mutta toiselta puolen se on tarpeellinen kansallisen kirjanpidon tekemiseksi yksinkertaisemmaksi ja sekaannusten estämiseksi. Vuotuinen luotto on maksuosotus erikoisista vissin vuoden aikana suoritetuista valmisteista. Seuraavaksi vuodeksi tehdään uusi arviolasku hiukan erilaisilla perusteilla, ja jotta se voidaan toimittaa ovat kirjat päätettävät ja kaikki maksuosotukset perustettavat joita ei ole peritty, jotta tiedämme täsmälleen millä kannalla olemme."

Ylijohtaja hymyili. "Olen lukenut", hän sanoi, "että tuhlauspahe oli sangen vakava teidän päivinänne. Meidän järjestelmällämme on se etu teidän rinnallanne että pahinkaan tuhlari ei voi koskea pääomaansa joka on hänen jakamaton samallainen osuutensa kansan kapitaalista. Enintäin voi hän hävittää vuotuisen osinkonsa. Jos tämän tekisitte, niin en epäile etteivät ystävänne pitäisi huolta teistä, ja elleivät he sitä tekisi, niin saatte olla varma että kansa sen tahtoisi tehdä, sillä meillä ei ole sitä tanakkaa vatsaa, jonka nojalla esi-isämme saattoivat kyllältään nauttia, vaikka nälkäisiä ihmisiä oli heidän ympärillään. Me olemme todella niin herkkätuntoisia että tietäessämme yhdenkään yksilön kansan joukossa olevan puutteessa veisi se meiltä öiden unet. Jos te tahtoisitte pysyä puutteen alaisena, niin teidän täytyisi kätkeytyä toisten silmiltä sitä tarkoitusta varten."

"Onko teillä mitään tietoa", kysyin, "miten paljon tämä $4,000 luottosumma olisi vastannut ostokyvyssä vuonna 1887?"

"Jotakuinkin $6,000 tai $7,000 luullakseni", vastasi mr. Chapin. "Arvostellessanne kansalaisen taloudellista tilaa teidän tulee muistaa että suuri joukko erilaisia palveluksia ja käyttötarpeita on nyt maksuttomasti yleisesti käytettävissä, joista ennen yksilöiden oli maksettava, kuten esimerkiksi vesi, valo, musiikki, sanomalehdet, teaatteri ja ooppera, kaikellaiset posti- ja sähkökuletusneuvot, kulkulaitos ja monet muut liian lukuisat luetella."

"Mutta kun niin paljon yleisön eli yhteisesti käytettäväksi luovutatte, niin miksi ei kaikkia anneta samalla tavalla? Sehän tekisi asiat vielä yksinkertaisemmiksi, luullakseni."

"Me arvelemme päinvastoin että se sekoittaisi hallitustoimia, eikä se mitenkään yhtä hyvin kansan tarvetta vastaisi. Katsokaahan me vaadimme yhdenvertaisuutta, mutta meitä ei miellytä samanlaisuus, ja me koetamme menoarvioissamme varata mahdollisimman erilaisia makuja varten vapaan nautinnon."

Arvellen että minua miellyttäisi niiden katseleminen oli ylijohtaja tuonut konttooriin muutamia pankin kirjoja. Vaikka en ollut ollenkaan ollut mikään asiantuntija yhdeksännentoista vuosisadan kirjanpitojärjestelmässä, olin kuitenkin suuresti ihmeissäni näiden tilien tavattomasta yksinkertaisuudesta niiden rinnalla joihin olin ennen perehtynyt. Tästä puhuessani lisäsin että se minua hämmästytti sitäkin enemmän kun olin ennakolta muodostanut sen arvelun että kun kansallisen ko-operatiivijärjestelmän etevämmyys oli suuri meidän liiketapojen rinnalla, niin se myös aiheutti suuren lisäyksen kirjanpidossa verrattuna siihen mikä oli tarpeen vanhan järjestelmän aikana. Ylijohtaja ja tohtori Leete katsoivat toisiaan ja hymyilivät.

"Tiedättekö, mr West", sanoi ensinmainittu, "meistä tuntuu sangen omituiselta että teillä tällainen arvelu saattoi olla? Meidän arviomme mukaan nykyisen järjestelmän aikana yksi kirjanpitäjä tekee sen missä kaksitoista tarvittiin teidän aikananne."

"Mutta", sanoin, "onhan kansalla nyt erikoinen tili jokaiselle miehelle, naiselle ja lapselle joka maassa asuu."

"On tietysti", vastasi ylijohtaja, "mutta eiköpä teidän aikananne ollut samoin? Miten olisi muuten voitu arvioida ja koota veroja taikka kiristää tusinoittain muita velvollisuuksia kansalaisilta? Esimerkiksi teidän verotusjärjestelmänne jo yksin kaikkine tutkintoineen, arvioimisineen, keräyskoneistoineen ja rangaistuksineen oli äärettömän paljon monimutkaisempi kuin edessänne olevissa kirjoissa näkyvät tilit, joihin sisältyy, kuten näette, jokaiselle henkilölle saman luoton antaminen vuoden alusta sekä jälestäpäin yksinkertainen maksuosotusten merkitseminen lukematta korkoja taikka muita tuloposteja. Niin yksinkertaiset ja vaihtelemattomat ovat todella olosuhteet, mr. West, että tilit tehdään automaattisesti koneella ja kirjanpitäjä vain näppäilee koskettimia."

"Mutta ymmärtääkseni kutakin kansalaista varten on myös luettelo hänen tekemistään palveluksista hänen kykyjensä luokittelemiseksi."

"On tietysti ja mitä seikkaperäisin sekä mitä huolellisimmin varjeltu erehdyksiä ja kohtuuttomuutta vastaan. Mutta sillä luettelolla ei ole mitään tekemistä rahojenne taikka tekemästänne työstä maksettavain palkkojen kanssa, vaan se pikemmin on yksinkertainen kunnialuettelo kasvatuksenne perustuksesta jonka mukaan oppilaitten luokitus on määrätty."

"Mutta kansalaisella on myös liikesuhteensa yleisten puotein kanssa joista hän tarpeensa noutaa?"

"Kyllä niin, mutta ei luottosuhdetta. Kuten teidän aikalaisenne olisivat sanoneet, kaikki ostokset tapahtuvat vain käteisellä rahalla — se on luottokorteilla."

"Sittenkin on vielä jälellä", intin yhä, "tilinteko tavaroista ja palveluksista puotien ja tuotanto-osastojen välillä sekä erikoisten osastojen välillä."

"Tietysti; mutta kun koko järjestelmä on saman johdon alaisena ja kaikki osastot toimivat yhdessä hankaamatta toisiinsa ja ilman minkäänlaista epäsoinnun aihetta, niin on sellainen tilinteko lapsen työtä verrattuna liikejärjestelyyn toisiaan epäileväin yksityiskapitalistien välillä, jotka teidän päivinänne jakoivat keskenään liikemarkkinat ja valvoivat öitä keksiäkseen puijaustemppuja millä pettää, lyödä ja voittaa toisensa.

"Mutta entä tarkat tilastot joille perustatte tuotantoa johtavat arviolaskut? Siinä ainakin tarvitaan sangen paljon numeroimista."

"Teidän kansallinen ja valtiohallituksenne", vastasi mr. Chapin, "julkaisivat joka vuosi suuret määrät samallaisia tilastoja, joiden samalla kuin ne olivat epäluotettavat täytyi olla paljon suurempain vaivojen takana kerättäessä, siihen katsoen että niihin yhtyi vähemmän tervetullut yksityisten henkilöitten liikeasiain tarkastaminen, sen sijaan että koko summa olisi ollut pelkkää kertomusten kokoamista suuren liikkeen eri osastojen kirjoista. Kunkin tehtailijan, kauppiaan ja puodin pitäjän tuli teidän aikananne tehdä ennakkoarvio mahdollisesta kulutuksesta ja hairahdukset merkitsivät häviötä. Ja kuitenkin hän saattoi vain arvata, koska hänellä ei ollut riittävästi tietoja. Täydellisten tietojen avulla, jotka meillä on, on ennakkoarvioiden varmuus lisääntynyt samassa määrässä kuin vaikeudetkin ovat muuttuneet yksinkertaisemmiksi."

"Pyydän säästäkää minut enemmistä osotuksista arvosteluni typeryyden suhteen."

"Eihän tässä, mr. West, ole kysymystäkään typeryydestä. Kokonaan uusi asiain järjestelmä aina ensi näkemältä tuntuu monimutkaiselta, vaikka lähemmin tutkistellen se osottautuu itse yksinkertaisuudeksi. Mutta pyydän älkää nyt vielä minua keskeyttäkö, sillä olen kertonut teille vasta toisen puolen asiasta. Olen osottanut teille, miten harvat ja yksinkertaiset ovat meidän pitämämme tilit teidän vastaavissa suhteissa pitämiinne tileihin verrattuna; mutta huomattavin kohta kysymyksessä on eräät teidän pitämänne tilit, joita meillä ei ole ollenkaan. Debet ja kredit sanoja ei enää tunneta; korko, vuokra, osinko ja kaikki niille perustetut laskut ovat inhimillisestä liikkeestä kokonaan hävinneet. Teidän päivinänne jokainen, lukuunottamatta hänen tiliänsä valtion kanssa, oli sotkeutuneena tiliverkkoon kaikesta mikä häntä koski. Alhaisinkin palkkalainen oli ainakin kuuden, seitsemän liikemiehen kirjoissa ja varakas mies useampain kymmenien ja satojenkin, puhumattakaan kauppa-alalla olevista ihmisistä. Liukkaasti kulkeva dollari asettui aloilleen niin monta kertaa ja niin monessa paikassa vaeltaessaan kädestä toiseen että me olemme arvioineet sen noin viidessä vuodessa täytyneen maksaa itsensä musteen ja kynän kuulutuksessa sekä kauppa-apulaisten palkoissa, puhumattakaan kulumisesta ja hankaantumisesta. Kaikki nämä yksityis- ja liiketilien muodot ovat nyt poistetut. Kukaan ei ole toiselle velkaa eikä kukaan toista velo eikä kellään ole kontrahtia toisen kanssa eikä minkäänlaista tilitettävää, vaan jokainen yksinkertaisesti kohtelee toistaan niinkuin kunkin luonnolliset hyveet ansaitsevat."

LUKU V.

"Tohtori", sanoin tullessamme ulos pankista, "minulla on sangen merkillinen tunne."

"Se on vaikutelma jonka laista ei minulla koskaan ennen ole ollut", sanoin, "enkä milloinkaan odottanut. Minusta tuntuu kuin haluaisin lähteä työhön. Niin, Julian West, miljoonain omistaja, vetelehtijä ammatiltaan, joka ei koskaan ole mitään hyödyllistä eläessään tehnyt eikä koskaan tahtonut tehdä, tuntee itsensä vallanneen voittamattoman halun kääriä ylös hihansa ja tehdä jotakin mikä vastaisi hänen elämäänsä."

"Mutta", sanoi tohtori, "kongressi on julistanut teidät kansan vieraaksi ja varta vasten vapauttanut teidät velvollisuuksista yleisessä palveluksessa."

"Se on kaikki sangen hyvä ja minä ymmärrän sen hyväntahtoisuuden, mutta minä alan tuntea etten saa nauttia mitään tietäessäni eläväni toisten ihmisten kustannuksella."

"Mitä luulette sen olevan", sanoi tohtori hymyillen, "joka on teille tuottanut tämän tunteen että elätte toisten kustannuksella, jota ette kuten sanotte ole koskaan ennen tuntenut?"

"En ole koskaan ollut halukas itsetutkisteluihin", vastasin, "mutta tunteen vaihto on sangen helppoa selvittää tässä asiassa. Minä huomaan olevani yhteiskunnan piirissä jonka jokainen ruumiiltaan terve jäsen suorittaa oman osansa sen aineellisen varakkuuden kokoamiseksi, jota minäkin osaltani nautin. Merkillisen jäykät täytyisi sen henkilön tunteet olla joka ei sellaisissa oloissa häpeäisi olla yhtymättä toisiin ja tekemättä osaansa. Miksi en ymmärtänyt samalla tavoin työvelvollisuuksia yhdeksännellätoista vuosisadalla? Siksi, yksinkertaisesti ettei silloin ollut mitään työn jakojärjestelmää taikka ei mitään järjestelmää ollenkaan. Siitä syystä ettei ollut olemassa mitään rehellistä työjaon määräystä eikä edes oikeudellista viittaustakaan siihen, jokainen joka voi, kieräili itsensä siitä vapaaksi ja ne jotka eivät voineet siitä vapautua kirosivat onnellisempia ja tekivätpä vielä niin paljon pahaakin kuin vain voivat. Otaksukaamme että joku rikas nuori kansalainen, minun kaltaiseni, olisi tuntenut halua suorittaa osansa. Miten hänen olisi tullut menetellä? Ei ollut olemassa mitään yhteiskunnallista järjestöä jonka avulla työ olisi voitu jakaa jonkinlaisilla oikeuden perusteilla. Ei ollut mitään yhteistoiminnan mahdollisuutta. Meillä oli valittavana joko käyttää hyväksemme talousjärjestelmän myöntämää etua elää toisten kustannuksella taikka suoda heille etu elää meidän kustannuksellamme. Meidän tuli kiivetä heidän hartioilleen, jos mielimme estää heitä kiipeämästä meidän hartioillemme. Meidän täytyi joko nauttia etua väärästä järjestelmästä taikka joutua sen uhreiksi. Ja kun toisessa vaihtoehdossa ei ollut sen enempää siveellistä tyydytystä kuin toisessakaan, me luonnollisesti pidimme ensin mainittua parempana. Vilaukselta siivoimmat meistä kyllä tunnustivat sen äärettömän halpamaisuuden jona täytyi pitää toimeentulonsa imemistä raatajilta, mutta omaatuntoamme täydelleen rauhoitti talousjärjestelmä joka näytti niin toivottomalta sekamelskalta että kukaan ei voinut nähdä sen läpi, ei oikaista sitä eikä itse tehdä oikein sen vallitessa. Minä voin vakuuttaa ettei kukaan minun seurapiiristäni, ei ainakaan kukaan ystävistäni, joka olisi samoin kuin minä joutunut tänä aamuna ehdottomasti yksinkertaisen, oikean ja yhdenvertaisen teollisuuskuorman jakojärjestelmän vaikutuksen alaiseksi, olisi muuta voinut kuin tuntea samaa kuin minäkin, kääriä hihansa ylös ja tarttua työhön."

"Siitä olen kyllä aivan varma", sanoi tohtori. "Teidän kokemuksenne merkitsevällä tavalla vahvistaa sen vallankumoushistorian luvun joka meille kertoo että kun nykyinen talousjärjestelmä oli perustettu, niin ne jotka vanhan järjestelmän aikana olivat olleet mitä parantumattomimpia laiskureita ja maankiertäjiä yhtyivät innostuneina valtion palvelukseen tunnustaen uusien toimenpiteitten ehdottoman oikeuden ja kohtuullisuuden. Mutta puhuaksemme nykyisestä asemastanne, miksi ei minun aikaisempi ehdotukseni kelpaisi että te luennoissa kertoisitte kansallemme yhdeksännestätoista vuosisadasta?"

"Minä arvelin ensiksi että se olisi hyvä aate", vastasin, "mutta keskustelumme puutarhassa tänä aamuna on saanut minun uskomaan että minä ja minun aikalaiseni olemme kaikkein viimeisiä niiden ihmisten joukossa joilla on ollut jotakin järjellistä käsitystä yhdeksännestätoista vuosisadasta, mitä se tarkoitti ja minne se oli pyrkimässä. Kun olen ollut seurassanne muutamia vuosia, voin oppia tarpeeksi omasta aikakaudestani puhuakseni siitä järjellisesti."

"Siinä kyllä on jotakin perää", vastasi tohtori. "Mutta asiasta toiseen, näettekö tuota suurta rakennusta jossa on torni aivan vastapäätä katuristeystä? Se on meidän paikallinen teollisuustoimistomme. Ehkäpä arvellessanne mitä teidän tulisi tehdä ollaksenne hyödyksi, haluaisitte oppia hiukan sitä järjestelmää jonka perusteella kansamme valitsee toimintansa."

"Olen esittänyt teille tähän asti", sanoi tohtori, "vain pääpiirteet yleisen teollisuuspalveluksemme järjestelmästä. Te tiedätte että jokainen kumpaakin sukupuolta, ellei häntä jostain syystä ole väliaikaisesti tai kokonaan vapautettu, astuu yleiseen teollisuuspalvelukseen yhdenkolmatta vuotiaana ja kolme vuotta oltuaan jonkinlaisena yleisenä oppilaana luokittamattomilla asteilla valitsee erikoisen toimensa, ellei pidä parempana opiskella pitemmälle jotakin tieteellistä ammattia varten. Kun noin miljoona nuorukaista, enemmän tai vähemmän vuosittain valitsee toiminta-alansa, ymmärtänette että on monimutkainen tehtävä kullekin sellaisen paikan löytäminen joka vastaa sekä hänen omaa haluansa että yleisen palveluksen tarpeita."

"Muuan hetki", hän sanoi, "riittää selvittämään ajatuksenne tästä kysymyksestä ja osottamaan teille miten ihmeellisesti vähäinen järjellinen järjestelmä on saattanut yksinkertaiseksi sopivan elämän uran keksimisen mikä teidän päivinänne näyttää olleen niin vaikea asia ja niin harvoin tyydyttävällä tavalla onnistui."

Löydettyämme mukavan nurkan itsellemme lähellä akkunaa keskimmäisessä salissa, tohtori toi pian joukon kaavalanketteja ja luetteloja ja alkoi selittää niitä minulle. Ensiksi hän näytti minulle yleisen hallituksen vuosijulistuksen maan tarpeista, joka seikkaperäisesti osotti missä suhteessa sinä vuonna käytettäväksi tuleva työn tekijäin voima oli jaettava eri toiminta-alojen välillä teollisuuspalvelukseen nähden. Se oli se puoli asiasta joka osotti yleisessä palveluksessa ehdottomasti suoritettavia välttämättömyyksiä. Sitten hän näytti minulle ehdonvaltaisuuseli valintalanketteja, joihin kukin sinä vuonna luokittamattomasta palveluksesta päässyt nuorukainen merkitsi, jos halusi valita, mitä toiminta-alaa yleisessä palveluksessa hän piti paraimpana, ja jos hän ei lankettia täyttänyt pidettiin sitä merkkinä siitä että hän oli taipuvainen ottamaan vastaan sen toimen mitä yleisessä palveluksessa kaivattiin.

"Mutta", sanoin, "asuinpaikan asema on useasti yhtä tärkeä kuin toiminta-alan laatu. Esimerkiksi joku ei haluaisi joutua erilleen vanhemmistaan etkä varmastikaan lemmitystään, vaikkapa hänelle määrätty toiminta-ala muussa suhteessa olisi miten tyydyttävä."

"Aivan oikein", sanoi tohtori. "Mutta jos meidän teollisuusjärjestelmämme ryhtyisi erottamaan rakastavaisia ja ystäviä, perheen isiä ja äitejä, vanhempia ja lapsia välittämättä heidän toivoistaan, ei se varmaankaan kauvan pysyisi pystyssä. Te näette tämän sarakkeen paikkakunnista. Jos te merkitsette ristinne Bostonin kohdalla tässä sarakkeessa, sitoo se hallituksen määräämään palveluspaikkanne sen piirin rajain sisälle. Kullakin kansalaisella on oikeus vaatia palveluspaikka itselleen kotipiirissään. Muutenhan, kuten sanoitte rakkauden ja ystävyyden siteet raakamaisesti katkottaisiin. Mutta tietenkään ei kahta hyvää voi kaikki saavuttaa; jos vaaditte ehdottomasti saada työpaikan kotipiirissänne täytyy teidän tyytyä toiminta-alaan jonka rinnalla olisitte parempana pitäneet jotakin tointa, mikä olisi ollut saatavissanne, jos olisitte halunneet lähteä kotoa pois. Kuitenkaan ei ole tavallista että kenenkään tarvitsee uhrata valitsemaansa toiminta-alaa tunnesiteiden takia. Maa on jaettu teollisuuspiireihin eli alueisiin joihin kuhunkin on koetettu muodostaa mahdollisimman täydellinen teollisuusjärjestelmä, missä kaikki tärkeät ammatit ja toiminta-alat ovat edustettuina. Tällä tavoin on useimmilla meistä mahdollisuutta löytää tilaisuuksia valitsemallaan toiminta-alalla tarvitsematta erota ystävistään. Tämä on sitäkin yksinkertaisemmin saavutettavissa, kun nykyaikaiset kulkuneuvot ovat siihen määrään poistaneet välimatkojen erotuksen että ihminen joka asun Bostonissa ja tekee työtä Springfieldissä, sadan mailin päässä on tavallaan kutakuinkin yhtä lähellä toimintapaikkaansa kuin tavallinen työmies oli teidän aikananne. Sellainen joka asuisi Bostonissa ja tekisi työtä kahden sadan mailin päässä (Albanyssa) olisi paljon paremmassa asemassa kuin tavallinen Bostonissa työtä tehnyt laitakaupunkilainen sata vuotta sitten. Mutta samalla kuin suuri joukko haluaa saada toimen kotona, on monta sellaistakin jotka vaihteen vuoksi pitävät paljon parempana lähteä lapsuuden tanteriltaan. Nämä myös osottavat halunsa merkitsemällä sen piirin numeron jonne haluavat päästä toimimaan. Samoin tulee osottaa vielä joku toinen tai kolmas paikka mitä asianomainen parempana pitää, joten huono olisi onni ellei voisi saada olopaikkaa ainakin siinä osassa maata jossa haluaa, vaikka paikkakunnan valintamääräys on sitova vain siinä tapauksessa että henkilö haluaa jäädä kotipiiriinsä. Muussa tapauksessa neuvotellaan asiasta niin kauvan että ristiriitaiset vaatimukset saadaan sovitetuiksi. Kun vapaaehtoinen siten on täyttänyt valintalankettinsa vie hän sen asianomaiselle registeeraajalle ja saapi luokituksensa virallisesti leimatuksi siihen."

"Se on numero joka osottaa hänen edellistä asemaansa kouluissa ja palvellessaan luokittamattomana työn tekijänä, ja arvellaan sen olevan paraan saavutettavan tunnusmerkin hänen suhteellisesta järkevyydestään, kykeneväisyydestään ja uutteruudestaan työstä. Jos on enemmän tarjokkaita erikoisiin toimiin kuin tiloja, niin luokitukseltaan alin saapi tyytyä toiseen tai kolmanteen valintasijaan. Valintalanketit käsitellään lopuksi paikallistoimistossa ja sovitellaan teollisuuspiirin keskuskonttoorissa. Kaikille jotka ovat vaatineet työtä kotipiirissään varataan ensin työpaikka luokituksen mukaan. Lanketit joissa vaaditaan työtä toisissa piireissä lähetetään kansallistoimistoon ja siellä ne sovitellaan toisista piireistä tulleitten kanssa, niin että tarjokkaille varataan paikka niin paljon kuin mahdollista heidän toivomustensa mukaan ja heidän suhteelliseen luokitusoikeuteensa katsoen, milloin vaatimukset ristiriitaan joutuvat. Aina on havaittu että yksilöitten persoonalliset omituisuudet suurissa yhteyksissä ovat merkillisesti taipuvaiset pitämään toisiaan tasapainossa ja keskinäisesti täydentämään toisiaan, ja tämä ilmiö on merkittävällä tavalla huomattavissa meidän järjestelmässä toiminta-alaa ja paikkaa valittaessa. Valintalanketit täytetään kesäkuussa, ja elokuun ensi päivänä jokainen tietää missä hänen on ilmoittauduttava palvelukseen lokakuussa.

"Mutta jos joku on saanut määräyksen joka on ehdottomasti epämiellyttävä joko paikkaan tai toimeen nähden, ei silloinkaan, enemmän kuin minään aikana, ole liian myöhäistä koettaa löytää toista. Hallitus on tehnyt parastaan soveltaakseen kunkin työn tekijän yksilölliset taipumukset ja halun yleisen palveluksen tarpeitten mukaan, mutta sen koneisto on kunkin käytettävissä joka haluaa edelleen koettaa asemaansa mukavammaksi saada."

Ja sitten tohtori saattoi minut muutto-osastolle ja näytti minulle miten henkilöt jotka olivat tyytymättömiä saamaansa määräykseen joko toiminnan tai paikan suhteen voivat ryhtyä kirjeenvaihtoon joka puolella maata olevain samallaisten tyytymättömäni kanssa ja järjestää keskinäisten sopimusten kautta vaihtoja vapaaehtoisen järjestelyn avulla.

"Jos henkilö ei ole ehdottomasti vastahakoinen mitään tekemään", hän sanoi, "eikä yhtäläisesti vastusta joka maan osaa, hän voi ennemmin tai myöhemmin varata itsellensä työpaikan sangen lähelle toivomaansa toiminta-alaa ja paikkaa. Ja jos kaikesta huolimatta olisi joku niin saamaton ettei voi toivoa menestyvänsä toimessaan eikä saada parempaa vaihtoa jonkun toisen kanssa, niin ei ole nykyään mitään valtion hyväksymää tointa mikä ei olotilaansa nähden olisi kuin arvokas lahja teidän päivienne mitä onnellisimmissa suhteissakin eläneelle työmiehelle. Ei ole mitään paikkaa missä ei hengen tai terveyden vaara olisi alennettu mahdollisimman vähäiseksi ja työn tekijän arvo ja oikeudet ehdottomasti taatut. Mallitus koettaa alituisesti saada vähemmän miellyttäviä toiminta-aloja hupaisemmiksi erikoisten etuoikeuksien, kuten vapaa-aikojen avulla ja muutenkin aina pitää tasapainoa niiden paremmuuden välillä niin oikeuden mukaisesti kuin mahdollista; ja jos lopultakin joku toiminta-ala kaikesta huolimatta pysyisi niin vastenmielisenä ettei siilien ketään tarjokkaita ilmaantuisi ja kuitenkin olisi se välttämätön, niin sen saisivat suorittaa kaikki vuoron jälkeen."

"Kuten esimerkiksi", sanoin, "sellainen työ kuin likajohtojen korjaus ja puhdistus."

"Jos senlaatuinen työ olisi yhtä vastenmielistä kuin sen täytyi olla teidän päivinänne, niin rohkenen sanoa että se olisi suoritettu vuoron jälkeen jolloin kaikki olisivat vuoronsa saaneet", vastasi tohtori, "mutta meidän likajohtomme ovat yhtä puhtaat kuin katumme. Niissä virtaa vain vettä joka on kemiallisesti puhdistettu ja lemusta vapautettu, ennenkuin se niihin pääsee, laitoksen avulla joka on jokaisen vesisäiliön yhteydessä. Saman laitoksen avulla kaikki kiinteä loka sähköllä poltetaan ja poistetaan tuhkana. Tämä parannus lokaviemäreistä, joka seurasi heti suuren vallankumouksen kintereillä, olisi ilman vallankumousta saanut odottaa satoja vuosia täytäntöön panoaan, vaikka tarpeelliset tieteelliset tiedot ja keinot olivat jo kauan olleet päteviksi tunnettuja. Tämä asia on vain yksi esimerkki niistä tuhansista keksinnöistä vastenmielisten ja vaarallisten työlaatujen poistamiseksi, joita, vaikkakin olivat yksinkertaisia, maailma ei milloinkaan välittänyt ruveta toteuttamaan niin kauan kuin rikkailla oli köyhissä valitusoikeutta vailla oleva taloudellinen orjarotu jonka hartioille saattoivat kaiken kuormansa kasata. Taloudellinen yhdenvertaisuuden vaikutus oli se että tuli yhtäläisesti kaikkien etujen mukaiseksi eniten vastenmielisten tehtävien poistaminen mikäli mahdollista, koska tästä lähin ne täytyi tasan suorittaa kaikkien. Tällä tavoin kokonaan erillään asian moraalisesta puolesta kemiallisen, terveydellisen ja koneellisen tieteen ennätykset ovat sanomattomassa kiitollisuuden velassa vallankumoukselle.

"Arvattavasti", sanoin, "on teillä joskus omituisia henkilöitä —, 'käyriä keppejä', kuten me niitä nimitimme — jotka kieltäytyvät taipumasta yhteiskunnalliseen järjestykseen millään ehdolla ja tunnustamasta sellaisia asioita kuin yhteiskunnallinen velvollisuus. Jos sellainen henkilö ehdottomasti kieltäytyy suorittamasta minkäänlaista teollisuuspalvelusta tai muuta hyödyllistä millään ehdolla, niin mitä hänelle tehdään? Epäilemättä on järjestelmässänne pakottava puoli sellaisten henkilöitten varalta?"

"Ei ollenkaan", vastasi tohtori. "Ellei järjestelmämme voi seisoa sen ansion pohjalla että se on mahdollisimman paras järjestys kaikkien korkeimman hyvinvoinnin edistämiseksi, niin kaatukoon. Teollisuuspalveluksen suhteen laki sanoo yksinkertaisesti että jos joku kieltäytyy suorittamasta osaansa yhteiskuntajärjestyksen ylläpitämisessä, niin hänen ei sallita ottaa osaa sen etuihinkaan. Selvää on ettei olisi kohtuullista toisiin nähden, jos joku näin tekisi. Mutta pakottaa häntä työhön vastoin hänen tahtoansa väkisin — sellainen aatos olisi kauhistava kansamme mielestä. Yhteiskunnan palveleminen on ennen kaikkea kunniapalvelusta, ja kaikki siihen kuuluvat ovat niinkuin te sanoitte ritarillisia. Samoinkuin teidän aikananne sotilaat eivät tahtoneet palvella yhdessä raukkojen kanssa, vaan rummuttivat pelkurit ulos leiristä, niin kieltäytyisivät työn tekijät yhteydestä henkilöitten kanssa jotka julkisesti koettaisivat välttää kansallisia velvollisuuksiaan."

"Jos täysikasvuinen, joka ei ole rikollinen eikä mielisairas, harkintansa jälkeen ja ehdottomasti kieltäytyy suorittamasta millään tavalla palvelusosuuttansa joko valitsemallaan toiminta-alalla taikka valinnan laiminlyötyään hänelle määrätyssä toimessa, annetaan hänelle sellainen varasto siemeniä ja työaseita kuin itse näkee paraaksi valita ja viedään varta vasten sellaisia henkilöitä varten varatulle alueelle, joka ehkä hiukan vastaa sellaisille intiaaneille teidän päivinänne luovutettuja alueita jotka olivat vastahakoisia sivistykselle. Sinne hänet jätetään työskentelemään paremman ratkaisun saavuttamista olemassaolon kysymykseen kuin meidän yhteiskuntamme tarjoo, jos hän sen voi tehdä Me arvelemme että meillä on mahdollisimman paras yhteiskuntajärjestelmä, mutta jos parempi on olemassa, tahdomme sen oppia tuntemaan hyväksyäksemme sen. Me kiihoitamme kokeiluhalua."

"Ja onko todella tapauksia", sanoin, "jolloin yksilöt näin vapaaehtoisesti lähtevät yhteiskunnasta pitäen sitä parempana kuin yhteiskunnallisten velvollisuuksiensa suorittamista?

"On ollut sellaisia tapauksia, vaikka en tiedä, onko niitä tätä nykyä.
Mutta määräykset niiden varalta ovat olemassa."

LUKU VI.

"Minä jätän teidät Edithin huostaan tänä aamuna. Asia on niin että velvollisuuteni opastajana, vaikka erinomaisesti ovat mieleeni, eivät ole pelkkää laiskan virkaa. Keskustelussamme äsken syntyneet kysymykset osottavat että minun täytyy terästää yleisiä tietojani teidän päivienne ja nykyajan välisistä vastakkaisuuksista katselemalla historiallisia kirjailijoita. Puhelumme tänä aamuna on aiheuttanut tutkisteluja jotka antavat minulle kiirettä koko lopulle päivää."

Tapasin Edithin puutarhassa ja sain häneltä onnittelut täysien kansalaisoikeuksieni johdosta. Hän ei näyttänyt ollenkaan hämmästyvän saadessaan tietää aikovani ottaa heti paikan teollisuuspalveluksessa.

"Tietysti tahdot astua palvelukseen niin pian kuin voit", hän sanoi. "Tiesin kyllä että sen tahdot tehdä. Se on ainoa keino millä päästä kanssakäymiseen kansan kanssa ja tuntea olevansa kansan jäsen. Se on suuri tapaus jota kaikki kaipailemme lapsesta pitäin."

"Puhuessamme teollisuuspalveluksesta", sanoin, "muistuu mieleeni muuan kysymys jota olen kymmenkunnan kertaa aikonut sinulta kysyä. Minä tiedän että jokainen joka vain kykenee, niin naiset kuin miehetkin, palvelee kansaa yhdenkolmatta vuotiaasta neljänkymmenen viiden vuotiaaksi jollain hyödyllisellä toiminta-alalla; mutta mikäli olen nähnyt, et sinä, vaikka olet terveyden ja reippauden perikuva, ole missään työssä, vaan aivan samallainen kuin suloisen joutilaisuuden nuoret naiset minun aikanani jotka kuluttivat aikaansa istumalla seurusteluhuoneessa ja näytellen sievyyttä. Tietysti minusta se on erittäin sopivaa että olet vapaana, mutta miten oikeastaan tämä joutilaisuutesi soveltuu yhteen yleisen palvelusvelvollisuuden kanssa?"

"Vai sinä arvelet että minä pyrin laiskottelemaan? Eikö ole vielä päähäsi pälkähtänyt että voisi olla sellaisiakin asioita olemassa kuin loma-aikoja tai lupia teollisuuspalveluksessapa että koko harvinainen ja miellyttävä vieras kodissamme antaisi minulle luonnollisen tilaisuuden ottaakseni lomaa, jos vain voin saada?"

"Osan siitä voimme ottaa milloin haluamme, tietysti kuitenkin aina silmällä pitäen palveluksen tarpeita."

"Mutta minkälaista työtä sinä teet — opetat koulussa, maalailet lasimaalausta, pidät kirjoja hallituksessa, istut kassaluukulla yleisessä kaupassa vai hoidatko kirjoituskonetta tai sähkölennätinlaitosta?"

"Siihenkö luetteloon sisältyivät kaikki naisten toiminta-alat teidän aikoinanne?"

"Ei toki; ne olivat vain helpoimpia ja huvittavimpia toimia. Naiset olivat myös lattioiden ja vaatteiden pesijöitä ja kaiken työn palvelijoita. Vastenmielisimmät ja nöyryyttävimmät orjan työt oli lykätty naisten hartioille köyhälistön luokassa; mutta minä arvelen että sinä et sellaisessa työssä ole."

"Voit olla varma että minä teen osani vaikka missä vastenmielisessä työssä mikä tahansa tehtävä on, ja niin tekee jokainen kansan jäsen; mutta me olemme kuitenkin jo kauan sitte järjestäneet asiat siten että on sangen vähän sellaista työtä tehtävissä. Mutta sanohan, eikö teidän aikananne ketään naista ollut koneenkäyttäjänä, farmarina, insinöörinä, puuseppänä, rautatöissä, rakentajana, konelämmittäjänä taikka muun sellaisen suurammatin jäsenenä?"

"Sen kai olen tiennytkin", hän sanoi;, "olen lukenut niin paljon, mutta onpa outoa puhua yhdeksännentoista vuosisadan miehen kanssa, joka on niin nykyajan miehen kaltainen ja ajatella että naiset olivat niin erilaiset asiain ollessa toisin järjestettyinä."

"Mutta todellakin", sanoin, "minä en voi ymmärtää miten naiset tässä suhteessa voivat kovinkaan eri tavalla toimia, elleivät he ruumiiltaan ole paljon vankempia. Useimmat näistä toimista joita juuri mainitsit olivat liian ankaria heidän voimilleen, ja siitä syystä ne suurima maksi osaksi olivat miesten tehtäviä, ja niin arvelisin niiden vieläkin täytyvän olla."

"Ei ole koko luettelossa mitään ammattia tai tointa", vastasi Edith, "johon naiset eivät osaa ottaisi. Osaksi sentakia että olemme ruumiiltamme paljon ripeämpiä kuin teidän aikanne olentoraukat, teemme senlaatuista työtä joka heille oli liian raskasta, mutta vielä enemmän se johtuu koneiston parannuksista. Samalla kuin me olemme vahvistuneet, on kaikenlaatuinen työ käynyt helpommaksi. Tuskin mitään raskasta työtä nyt suoranaisesti tehdään; koneet tekevät kaiken, ja meidän tarvitsee vain niitä ohjata, ja mitä kevyempi on ohjaava käsi, sitä parempaa on tehty työ. Näet siis että nykyaikana ruumiillisia ominaisuuksia tarvitsee paljon vähemmän varteen ottaa kuin henkisiä toiminta-alaa valittaessa. Järki käypi yhä lähemmäksi työtä, ja isä sanoo että me jolloinkin kykenemme tekemään työtä pelkällä tahdon voimalla suorastaan emmekä tarvitse käsiämme ollenkaan. Sanotaan että toden teolla on enemmän naisia kuin miehiä suurissa konetöissä. Äitini oli ensimmäinen luutnantti eräässä suuressa rautapajassa. Muutamat väittävät että se aistinvoima mikä ihmisellä on vallitessaan jättiläiskonetta, vaatii naisen herkkyyttä enemmän kuin miehen. Mutta eipä ole todellakaan varsin kohtuullista jättää sinun arvattavaksesi, mikä minun toimeni on, sillä en ole sitä vielä kokonaan päättänyt."

"Olen kyllä, mutta tiedäthän että ennenkuin valitsemme elintoimemme olemme kolme vuotta työn tekijäin luokittamattomalla eli sekaluokalla. Minä olen toista vuotta sillä luokalla."

"Vähän kaikkea, vaan en mitään kauan. Tarkoituksena on antaa meille tämän ajan kuluessa hiukan käytännöllistä kokemusta kaikissa työn pääosastoissa, jotta paremmin tietäisimme, miten ja minkä valitsemme toimeksemme. Arvellaan meidän kouluista läpipäässeen, ennenkuin tällä luokalle astumme, mutta toden teolla minä olen oppinut enemmän työssä ollessani kuin kaksinkertaisella kouluajalla. Sinä et voi ajatella miten erinomaisen hupaista tämänlaatuinen työ on. Minä en ihmettele että muutamat ihmiset pitävät parempana pysyä siinä koko elämänsä ajan saadakseen alinomaa vaihdella tointansa, kuin valitsevat säännöllisen toiminta-alansa. Juuri tätä nykyä olen maanviljelystöissä suurella farmilla Lexingtonin läheisyydessä. Se on hauskaa, ja olen ruvennut ajattelemaan farmityön valitsemista toiminta-alakseni. Se minulla oli mielessä, kun pyysin sinun arvaamaan ammattiani. Luuletko että olisit voinut sitä koskaan arvata?"

"En luule, ja elleivät farmityön suhteet ole suuresti vaihtuneet minun päivieni jälkeen, en voi kuvitella miten sinä voisit sitä tehdä naisen pukimissa."

Edith katseli minua hetken aikaa vilpittömästi hämmästyneenä ja silmät suurina. Sitten hänen katseensa siirtyi hänen pukuunsa, ja kun hän jälleen katsahti ylös oli hänen kasvojensa ilme samalla miettiväinen, hullunkurinen ja eriskummallinen. Vihdoin hän sanoi:

"Etkö ole huomannut, rakas Julian, että kaduilla näkemiesi naisten puku on erilainen kuin naisten pitämä yhdeksännellätoista vuosisadalla?"

"Olen tietysti huomannut ettei heillä yleensä ole hametta, mutta sinulla ja äidilläsi on samallainen puku kuin naisilla oli minun aikanani."

"Ja eikö ole päähäsi pälkähtänyt ihmetellä, miksi meidän pukumme ei ole samallainen kuin toisten — miksi me pidämme hameita, mutta toiset eivät?"

"Mahdollisesti sekin on käväissyt mielessäni tuhansien toisten kysymysten mukana, joita joka päivä mieleeni johtuu vain karkoittuakseen sieltä jälleen, ennenkuin olen ehtinyt niitä esittää, toisten tuhansien tieltä; mutta luullakseni tässä asiassa minun olisi pikemmin pitänyt ihmetellä, miksi nämä toiset naiset eivät ole puettuina samoinkuin te kuin miksi te ette ole samoin puettu kuin he, sillä teidän pukunne, jota ainoastaan olin tottunut näkemään, tietysti tuntui minusta luonnolliselta ja tämä toinen tyyli joltain vaihdosmuodolta, erikoisten tai paikallisten syitten aiheuttamalta jotka myöhemmin olisin saava tietää. Sinä et saa pitää minua erityisen typeränä. Totta puhuakseni, nämä toiset naiset ovat minuun tuskin tehneet todellisuuden vaikutusta. Sinä olit aluksi ainoa henkilö jonka todellisuudesta olin varmasti vakuutettu. Kaikki toiset tuntuivat olevan vain osia mielikuvituksen ihmesekoituksesta, enemmän tai vähemmän mahdollisesta, joka vasta on alkanut käydä ymmärrettäväksi ja yhtenäiseksi. Aikain kuluessa olisin epäilemättä herännyt näkemään tosiasiaksi sen että muitakin naisia on maailmassa sinun ohellasi ja tekemään heidän suhteensa kysymyksiä."

Puhuessani siitä orpouden tunteesta joka minut oli kiinnittänyt häneen noina ensimäisinä sekavuuden päivinä, ennenkuin olin päässyt vakuutetuksi omasta todellisuudestanikaan, herahtivat herkät kyyneleet toverini silmiin, ja — no niin, siitä syystä toiset naiset olivat täydellisimmin unohduksissa kuin koskaan.

"Mistä me puhuimmekaan? Ai niin, nyt muistan — noista toisista naisista. Minulla on tehtävänä tunnustus. Olen koko tämän ajan ollut syypäänä eräänlaiseen petokseen taikka ainakin totuuden peittämiseen, joka ei enää saa jatkua hetkeäkään. Minä toivon varmasti että annat minulle anteeksi ajatellessasi syitäni, etkä —"

"Sinähän saat minun kovin uteliaaksi", sanoin. "Mikä on tämä salaisuus?
Minä luulen voivani kestää sen paljastamisen."

"Kuule sitten", hän sanoi. "Sinä ihmeellisenä yönä, joillain sinut ensi kerran näimme, oli tietysti hartaana pyrkimyksenämme että voisit päästä hämmästymästä useampaa niistä merkillisistä tapauksista, jotka olivat tapahtuneet teidän päivienne jälkeen, kuin oli välttämättä nähtävissäsi, ennenkuin olit täysin tuntoihisi päässyt. Tiesimme että sinun aikanasi naiset yleisesti käyttivät pitkiä hameita, ja me arvelimme että sinua epäilemättä oudosti hämmästyttäisi, jos näkisit äitini ja minut nykyaikaisissa puvuissa. No niin, vaikka hameettomat puvut ovat yleisesti — jotenkin kaikkialla — käytännössä useimmissa tilaisuuksissa, on kaikkia mahdollisia pukuja, muinaisia ja nykyisiä, kaikkien heimojen, ikäkausien ja sivistysasteiden, joko varastossa tai mahdollisimman lyhyessä ajassa saatavissa puodeista. Meidän oli sentakia sangen helppoa saada itsellemme vanhanaikuiset puvut, ennenkuin isä sinut meille esitti. Hän kertoi että kansalla teidän päivinänne oli satoja ajatuksia sopivaisuudesta ja soveliaisuudesta naisten suhteen, joten oli paras näin tehdä. Voitko antaa meille anteeksi, Julian, kun sillä tavoin olemme tietämättömyyttäsi käyttäneet?"

"Edith", sanoin, "yhdeksännellätoista vuosisadalla oli sangen monia laitoksia joita suvaitsimme, koska emme tienneet miten niistä päästä, mutta hituistakaan parempaa niistä ajattelematta kuin te, ja yksi niistä oli vaatetus jota naisemme käyttivät itseänsä salapukuun pukeakseen ja rampautuakseen."

"Pääsen siis helpommalle!" huudahti Edith. "Minä suorastaan vihaan näitä kauheita säkkejä, enkä tahdo niitä kantaa hetkeäkään kauempaa!" Ja pyytäen minua odottamaan hän juoksi sisälle huoneeseen.

Viisi minuuttia ehkä odottelin lehtimajassa, jossa olimme istuneet, ja kun sitten kuultuani keveitä askeleita ruohostossa katsahdin ylöspäin näin Edithin silmissä hymyilevä kurillisuus seisovan edessäni nykyaikaisessa puvussa. Olen nähnyt hänet siinä puvussa sadoissa vaihdemuodoissa sen jälkeen ja olen perehtynyt sen taipuvaisuuteen loppumattomiin vaihdoksiin, mutta minä en usko että suurinkaan taiteilija värinsä ja talttansa avulla voisi uudelleen luoda minuun sitä lumoavan hämmästyksen vaikutusta jonka tämä sangen yksinkertainen ja nopeasti suoritettu pukeutuminen sai aikaan.

En tiedä miten kauan seisoin häntä katsellen ajattelemattakaan mitään sanoa, mutta silmäni epäilemättä todistivat kyllin selvästi, miten ihastuttavalta hän minusta näytti. Hän kuitenkin tuntui näkevän jotakin muutakin minun ilmeissäni, sillä vihdoin hän sanoi:

"Antaisin mitä tahansa, jos saisin tietää mitä sinä mietit mielesi pohjalla! Se mahtaa olla jotakin juhlallisen hullua. Miksi sinä käyt niin punaiseksi?"

"Punastun itseäni", sanoin, enkä muuta tahtonut hänelle sanoa, vaikka hän kovasti minua kiusasi. Nyt pitkän väliajan jälkeen voin sanoa totuuden. Ensi tunteeni, lukuunottamatta valtavaa ihastustani, oli ollut lievää hämmästystä sen ehdottoman levollisuuden ja tyyneyden johdosta jolla hän kesti töllistelemiseni. Tämä on sellainen tunnustus joka tuntunee käsittämättömältä kahdennenkymmenennen vuosisadan lukijoista, ja Jumala suokoon etteivät he milloinkaan pääse sille näkökannalle joka saattaisi heidät kykeneviksi sitä paremmin ymmärtämään! Minun päivieni nainen, ellei ollut ammatillisesti tottunut käyttämään tämänlaista pukua, olisi joutunut hämilleen ja helposti kipeäksikin ainakin ajaksi niin terävän tarkastelun alaiseksi jouduttuaan, vaikkakin tarkastaja olisi ollut veli tai isä. Minä olin valmistautunut näkemään ainakin jotakin heikkoa hämmennystä Edithissä ja siksi hämmästyin hänen käytöstapaansa joka yksin kertaisesti vain osotti vilpitöntä tyytyväisyyttä ihailuni johdosta. Minä huomautan tästä hetkellisestä kokemuksesta, koska se minusta aina on näyttänyt erikoisen selkeällä tavalla kuvaavan sitä vaihdosta joka on tapahtunut niin eri sukupuolten välisissä tavoissa kuin heidän sisäisessä käytöksessäänkin entisen elämän jälkeen. Itseni puolustukseksi täytyy minun kiirehtiä lisäämään että tämä ensimmäinen hämmästyksen tunne hävisi samalla kuin se syntyikin, silmänräpäyksessä, kahden sydämmen tykinnän välillä. Hänen kirkkaista levollisista silmistään sain nykyaikaisen miehen katsantokannan naiseen nähden alituisesti pysyväksi. Silloin punastuin häveten itseäni. Sen punastumisen salaisuutta ei silloin olisi hurjain hevostenkaan avulla minusta kiskottu, vaikka olen sen hänelle kertonut jo kauvan sitten.

"Minä ajattelin", sanoin, ja sitä myös todella ajattelin, "että meidän tulee olla suuressa kiitollisuuden velassa kahdennenkymmenennen vuosisadan naisille siitä että he ensi kerran ovat päästäneet näkyville miesten puvun taiteelliset mahdollisuudet."

"Miesten puvun", hän kertasi, kuin ei olisi täysin ymmärtänyt tarkoitustani. "Tarkoitatko minun pukuani?"

"Miksi enemmän miehen kuin naisen?" hän vastasi yksinkertaisesti. "Oh niin, unohdin hetkeksi, kenen kanssa puhun. Minä ymmärrän; sitä pidettiin miehen pukuna teidän päivinänne, kun naiset pukeusivat merenneidoiksi. Sinä kai pidät minua typeränä, kun en nopeammin käsittänyt ajatustasi, mutta olenhan kertonut sinulle että olin huono oppilas historiassa. Kaksi täyttä sukupolvea ovat nyt niin naiset kuin miehetkin pitäneet tätä pukua, ja vain historian professorin mieleen saattaisi juolahtaa ajatus sen omaksumisesta enemmän miehille kuin naisille. Se on meistä vain ainoa luonnollinen ja sopiva pukukysymyksen ratkaisu, joka on pääasiassa samallainen kummallekin sukupuolelle, koska kummankin ruumiin muoto on sama yleisissä piirteissään."

LUKU VII.

Erittäin somat värivivahdukset Edithin puvussa saattoivat minun huomauttamaan että nykyajan pukujen väriluonne tuntui yleisesti olevan sangen valoisa verrattuna minun aikanani käytännössä olleisiin.

"Tulos", sanoin, "on hyvin miellyttävä, mutta jos tahdot antaa anteeksi varsin arkipäiväisen huomautuksen, niin minusta tuntuu että kun koko kansa käyttää tällaisia somia väriyhteyksiä puvuissaan, niin pesulaskut nousevat koko suuriksi. Minun mielestäni koko kansallisen rahaston pitäisi olla vaarassa, jos pesulaskut ovat vain niin suuret kuin niiden luulisi olevan."

Tämä huomautus, jota arvelin hyvinkin järkeväksi, saattoi Edithin nauramaan. "Epäilemättä emme paljonkaan muuta tehdä voisi, jos pesisimme pukumme", hän sanoi, "mutta me emme pese niitä, näethän."

"Koska emme pidä soveliaana pukeutua vaatteisiin jotka ovat ja niin likaantuneet että vaativat pesua."

"No niin, en tahdo sanoa että olisin ällistynyt", vastasin; "toden teolla luullakseni en osaa enää hämmästyä mitään; mutta ehkä hyväntahtoisesti selität minulle mitä teette puvulla, kun se on likaantunut."

"Me heitämme sen nurkkaan — se on, se joutuu takaisin myllyihin ja siitä tehdään jotakin muuta."

"Todellakin! Minun yhdeksännentoista vuosisadan ymmärrykselleni tuntuu puvun nurkkaan heittäminen paljon kalliimmalta kuin sen peseminen."

"Ei suinkaan, se on halvempaa. Miten paljon luulet nyt tämän minun pukuni maksavan?"

"Sitä en tiedä todellakaan. Minulla ei ole ollut vaimoa eikä ompelijain laskuja suoritettavana, mutta luulisin kuitenkin että se maksaa koko suuren joukon rahoja."

"Tällainen puku maksaa kymmenen-kaksikymmentä senttiä", sanoi Edith.
"Mistä luulet sen olevan tehty?"

"Arvelin sen olevan silkkiä tai hienoa pellavaa", vastasin, "mutta nyt näen ettei se ole. Epäilemättä se on jotakin uutta säijeyhdistystä."

"Me olemme keksineet monia uusia säijeyhteyksiä, mutta minulla oli mielessä enemmän edistyskysymys kuin aineellinen. Tämä ei ole kutomatuotetta ollenkaan, vaan paperia. Se on tavallisinta pukuainetta nykyään."

"Mutta — mutta", huudahdin, "jos satelee näihin paperipukuihin?
Eivätkö ne sula ja eivätkö ne repeä, jos ne hiukan pingoittuu?"

"Tämänlaista pukua", sanoi "Edith, ei ole tarkoitettu myrskyilmaa varten, mutta ei se mitenkään sula vesi myrskyssä, olipa se miten ankara tahansa. Myrskypukuja varten käytämme paperia joka on ehdottomasti veden pitävä ulkopuoleltaan. Mitä sen kestäväisyyteen tulee, niin luullakseni huomaat että paperi on yhtä lujaa repeämistä vastaan kuin mikä tavallinen kangas tahansa. Tämä kudos on niin säikeillä vahvistettu että se pysyy koossa sangen tanakasti."

"Mutta talvisin kuitenkin lämmintä tarvitessanne täytyy teidän palata vanhan ystävämme lampaan turviin."

"Tarkoitat lampaan villoista tehtyjä pukuja? Ei, ei, niitä ei nykyaikana tarvita. Huokoisesta paperista tulee aivan yhtä lämmin puku kuin villastakin ja paljon kevyempi kuin teidän käyttämänne vaatteet. Ei mikään muu kuin haahkan untuva voisi olla samalla niin lämmin ja kevyt kuin meidän paperiset talvipukumme."

"Entä puuvilla ja pellava! Älähän vain sano että nekin ovat kokonaan hylätyt kuten villakin?"

"Ei suinkaan; me kudomme kankaita näistä ja muista kasvituotteista ja ne ovat melkein ylitä halpoja kuin paperi, mutta paperi on niin paljon keveämpää ja helpompaa muodostaa kaikkiin kuoseihin että sitä yleensä pidetään puvuksi parempana. Mutta missään tapauksessa emme pidä mitään ainetta puvuksi sopivana jota ei saata nakata loukkoon, kun se on likaantunut. Ajatus ruumiin verhojen pesemisestä ja puhdistamisesta ja niiden yhä uudelleen käyttämisestä olisi ihan sietämätön. Tästä syystä vaikka vaadimmekin kauniita pukuja emme erikoisesti välitä niiden kestävyydestä. Teidän päivinänne, näyttää siltä, oli teillä, lukuunottamatta pukujen pesemistapaa ja niiden uudelleen käyttämistä, vielä huonompi tapa, kun käytitte päällysvaatteitanne pesemättä niitä ollenkaan, ei ainoastaan päiviä vaan viikkoja, vuosia, vieläpä koko elinajankin, kun ne olivat erityisen arvokkaita, ja lopuksi ehkä annoitte ne vielä toisille. Näyttää siltä että naiset joskus säilyttivät häävaatteitansa niin kauvan että heidän tyttärensä niitä vielä häissään pitävät. Se meistä tuntuisi sangen vastenmieliseltä, mutta teidän hienot naisetkin siten tekivät. Miten köyhät säilyttivät ja pitivät vanhoja vaatteitansa, kunnes ne rääsyiksi kuluivat, se on asia jota ei jaksa ajatellakaan."

"Onpa jotenkin hämmästyttävää", sanoin, "huomata että vaatteiden puhtauskysymys on ratkaistu hävittämällä pesulaitokset, vaikka minä kyllä ymmärrän että se oli ainoa mahdollinen perinpohjainen ratkaisu. 'Kestävät käyttöä ja pesua', oli meidän pukukauppiaittemme tavallinen ilmoitus, mutta nyt kaiketi jos te myisitte pukuja teidän täytyisi taata että ne eivät kestä enemmän käytäntöä kuin pesuakaan."

"Mitä kulumiseen tulee", sanoi Edith, "niin meidän vaatteillamme ei koskaan ole tilaisuutta osottaa kestävyyttään, ennenkuin nakkaamme ne loukkoon, enemmän kuin muillakaan kutoelmilla, sellaisilla kuin matoilla, sänkyvaatteilla ja verhostimilla joita käytämme kodissamme."

"Ei aina paperista, mutta aina niin halpaa ainetta että ne voi hyljätä sangen lyhyen käyttämisen jälkeen. Silloin kuin te tahtoisitte lakaista mattoa, me pistämme uuden tilalle. Kun te tahtoisitte pestä tai tuulettaa makuuvaatteitanne, me uudistamme ne, ja samoin on laita kaikkien verhojen kodeissamme joita vain käytämme ollenkaan. Täyteaineena me käytämme ilmaa tai vettä höyhenien asemasta. Yli ymmärrykseni käy, miten te saatoitte sietää ummehtuneita, pahanhajuisia ja pölyisiä huoneitanne joissa koko sukupolvien lian ja taudin siemenet itivät villa- ja karvateoksissa joilla ne olivat kalustetut. Kun me puhdistamme huonetta, me käännämme letkut kattoon, seiniin ja permantoon. Siitä ei ole mitään vahinkoa — vain kiveä tai muuta kovaa pintaa. Terveyden tutkijamme sanovat että tapojen vaihto näissä puvun ja asunnon puhtauteen kuuluvissa asioissa on tehnyt enemmän kuin kaikki muut parannuksemme tarttuvain ja muiden tautien itujen hävittämiseksi sekä kulkutautien siirtämiseksi menneisyyden historian aikoihin."

"Paperista puhuessamme", jatkoi Edith, työntäen esille sangen siron jalan kiinnittääkseen huomiotani sen pukuun, "mitä arvelet nykyajan kengistä?"

"Huomasin että ne kengät jotka isäsi minulle antoi olivat sangen kevyet kaikkiin niihin verrattuina joita ennen olin käyttänyt. Se on todella suuri aatos, sillä jalkineitten kevyys on ensimmäinen välttämättömyys. Petolliset suutarit pistivät paperia kengän pohjiin minun aikanani. Nähtävästi sen sijaan että syytimme heitä petoksesta olisi meidän tullut kunnioittaa heitä itsetiedottomina ennustajina. Mutta asiaan palatakseni miten valmistatte paperipohjia jotta ne kestivät?"

"Meillä on erilaatuisia kenkiä eri ilmoilla. Kaikki ovat saumattomia, ja märällä ilmalla käytettävät ovat veden pitävällä lakalla sivelty ulkopuolelta."

"Se merkitsee kaiketi että kummiset päällyskengätkin on lähetetty museoon?"

"Me käytämme kyllä kummia, mutta emme pukimiin. Vedenpitävä paperimme on kevyempää ja kaikin puolin parempaa."

"Helppoa on tämän jälkeen uskoa että teidän hattunne ja päällysvaatteennekin ovat paperiset."

"Ja niin ovat suureksi osaksi", sanoi Edith, "sitä kauheata pääkappaletta joka teidän ajan miehistä teki kaljupäitä eivät meidän ajan miehet kärsisi. Me käytämme niin vähäistä päähinettä kuin mahdollista ja mahdollisimman kevyttä."

"Jatka!" huudahdin. "Arvelen että nyt ensimmäiseksi saan tietää että ne herkulliset mutta salaperäiset ruoka-aineet, jotka puristetun ilman avulla tulevat ruokalaitoksista taikka joita siellä tarjotaan, ovat myös paperista tehtyjä. Jatka — olen valmis uskomaan senkin."

"Niin pahoin ei kuitenkaan ole laita", nauroi seuralaiseni, "mutta todella sen lähinnä oleva aine, ne astiat joista ruokaa syöt, ovat paperista tehtyjä. Kivi- ja lasiastiain särinää, joka näyttää olleen jonkinlaista talouden pidon välttämätöntä säestystä teidän päivinänne, ei enää kuulla maassa. Meidän syönti- ja keittoastiamme nakataan menemään, kun ne puhdistusta, kaipailivat, taikka oikeammin, kuten on laita kaikkien hylättyjen aineiden suhteen joista olen puhunut, ne lähetetään takaisin tehtaisiin uudelleen massaksi muutettavaksi ja laitettaviksi toisiin muotoihin."

"Mutta ette suinkaan käytä paperikattiloita? Tuli kaiketi yhä vielä polttaa, vaikka te näytättekin muuttaneen suurimman osan meidän aikuisista säännöistä."

"Tuli kyllä yhä edelleen polttaa, mutta keittämisessä samoinkuin muitakin tarkoituksia varten on sähkökuumuus otettu käytäntöön. Me emme enää kuumita keittoastioitamme ulkoapäin, vaan sisältä, ja sentakia me keitämme paperiasioilla puisissa uuneissa, samoinkuin raakalaiset ennen keittivät koivun tuohesta tehdyillä astioilla kuumien kivien avulla; siten kuten filosoofit sanovat historia kertaa itseänsä alituisesti kohoavassa pyöriössä."

Ja nyt alkoi Edith nauraa hämmästynyttä muotoani. Hän päätteli olevan selvää että minun uskoani oli koeteltu näillä nykyajan uutuuksien lukuisuudella siihen määrään ettei ollut viisasta koetella sitä enempää todistamatta niiden tiedonantojen pätevyyttä jotka hän oli tehnyt. Siksi hän esitti että loppu aamupuolesta käytettäisiin käymällä jossain suuressa paperin valmistustehtaassa.

LUKU VIII.

"Sinulla ei varmaankaan liene heikointa aavistustakaan siitä ruumiillisesta kiusauksesta mitä olen tuntenut käyttäessäni noita hirveitä muumion naamiopukuja", huudahti toverini lähtiessämme talosta. "Ajattelehan että nyt ensi kerran todella yhdessä kävelemme!"

"Varmaankin unohdat", vastasin, "että olemme olleet ulkona yhdessä useampia kertoja."

"Ulkona yhdessä, niin kyllä, mutta emme kävelemässä", vastasi hän; "ainakaan minä en ole kävellyt. En tiedä mikä eläintieteellinen sana sopivimmin kuvaisi sitä tapaa jota noiden säkkien sisäpuolella käytin eteenpäin päästäkseni, mutta kävelemistä ei se ainakaan ollut. Sinua aikasi naiset, näethän, olivat lapsesta pitäen tottuneet sellaiseen kulkutapaan ja epäilemättä kehittyneet koko taitaviksi siinä; mutta minulla ei koko elämässäni ole milloinkaan ollut hameita, paitsi kerran jossain näytelmässä. Se oli ankarinta tointa mitä koskaan olen kokenut, ja epäilen tokko milloinkaan enää osotan sinulle niin vankkaa todistusta kunnioituksestani. Minua ihmetyttää että sinä et näyttänyt huomaavan miten surkeassa tilassa olin."

Mutta jos, tottunut kun olin poimuihin kahlehdittujen naisten käyntitapaan, en ollut huomannut mitään tavatonta Edithin kulussa ollessamme ulkona edellisillä kerroilla, niin keveä sulous hänen kävelyssään ja kimpoava ripeys hänen askeleissaan nyt vaeltaessaan vieressäni osotti hänen olevan urheilijan, lumoavan laadultaan.

Kaiken sen kuvaileminen yksityisseikkoineen mitä sinä päivänä näin matkallani paperin valmistustehtaissa olisi vanhan kertomuksen esittäminen kahdennenkymmenennen vuosisadan lukijoille; mutta enemmän kuin kaikki koneyhteyksien nerokkuus ja vaihtelu vaikutti minuun työn tekijät itse ja heidän työsuhteensa. Minun ei tarvitse selitellä lukijoilleni, minkälaisia suuret myllyt ovat näinä päivinä — korkeita ilmakkaita saleja, seinät tiilistä tai metallista kauniine piirroksineen, palatsien tavoin kalustetut kaikilla mukavuuksilla, koneisto käyden melkein äänettömästi ja kaikki työpaikat jotka jollain tavoin voisivat olla vaarallisia nerokkaitten keksintöjen avulla saatettu mahdollisimman turvallisiksi. Ei minun myöskään tarvitse kuvailla teille näissä teollisuuspalatseissa olevia ruhtinaallisia työn tekijöitä, voimakkaita ja uhkeita miehiä ja naisia hienoine sivistyskasvoineen uurastaen taiteilijan innolla itse valitsemaansa työtä jossa hyöty ja kauneus yhtyvät. Te kaikki tiedätte minkälaisia tehtaanne ovat tätä nykyä; epäilemättä kukaan teistä ei pidä niitä liian miellyttävinä ja mukavina, kun olette sellaisiin tottunut koko elämänne ajan. Te epäilemättä arvostelette niitä ala-arvoisemmiksikin kuin niiden pitäisi oleman, sillä sellainen on ihmisluonne; mutta jos tahdotte ymmärtää, miltä ne minusta näyttävät, niin sulkekaa silmänne hetkeksi ja koettakaa mielessänne kuvitella, minkälaisia olivat puuvilla-, villa- ja paperimyllyt sata vuotta sitten.

Kuvailkaa matalat huoneet, katossa karkeat ja likaiset hirret, seinät paljaista tai valkeaksi maalatuista tiileistä. Kuvitelkaa laattiat niin täynnä koneita jotta tilaa säästyisi, että tuskin jäi työn tekijöille ahtaita solia mistä luikerrella lentäväin teräskäsivarsien ja hankojen lomitse, ja harhaliikunto merkitsi kuolemaa tai ruhjoutumista. Kuvitelkaa ilman tila puhtaan ilman asemasta täynnä hajusekoitusta öljystä ja ruokottomuudesta, pesemättömistä ihmisruumiista ja likaisista vaatteista. Ajatelkaa alituista koneiston rätinää ja räiskettä kuin tuulispään särinä.

Mutta nämä olivat vain näkymön aineellisia asioita. Sulkekaa silmänne kerran vielä, jotta näkisitte sen mitä en minä toivoisi koskaan nähneeni — loppumaton jono naisia, kalpeita, posket lommolla, kasvot elottomat ja typerät, vain kurjuutta ilmoittavat, vaatteet ryysyjä, virttyneitä ja likaisia; eikä vain naisia, vaan laumoittain pikku lapsia, kasvoiltaan surkastuneita ja ryysyisiä — lapsia joiden verestä äidin maito tuskin oli haihtunut ja luut vielä olivat rustoa.

Edith esitti minut erään näiden tehtaiden superintendentille joka oli sievä ehkä neljänkymmenen vuotias nainen. Hän näytti meille hyvin ystävällisesti kaiken ja selitti minulle asioita ja oli sangen harras vuorostaan tietämään mitä minä ajattelin nykyaikaisista tehtaista ja niiden vastakohdista muinaisten päivien tehtaisiin verraten. Luonnolliseni kerroin hänelle että minuun oli vaikuttanut paljon enemmän muutos itse työn tekijäin olosuhteissa kuin mikään uusista käyttökoneista.

"Oh niin", hän sanoi, "tietysti te sanotte niin; sen täytyy todellakin olla painava vastakohta, vaikka nykyiset olosuhteet tuntuvat meistä niin luonnollisilta että unohdamme niiden joskus olleen toisenlaiset. Kun työn tekijät päättävät miten työ on tehtävä, niin ei ole ihmeellistä että olosuhteitten pitäisi oleman mahdollisimman miellyttävät. Toiselta puolen, kun kuten teidän päivinänne yksi luokka, teidän yksityiskapitalistinne, joka ei ottanut osaa työhön, määräsi kuitenkin miten työ oli tehtävä, niin ei ole merkillistä että teollisuussuhteet olivat niin raakamaisia, etenkin kun kilpailujärjestelmä pakotti kapitalistit kiskomaan työn tekijöiltä mahdollisimman paljon työtä mitä halvimmalla hinnalla."

"Tuleeko minun ymmärtää", kysyin, "että kussakin ammatissa työn tekijät itse järjestävät oman toimialansa olosuhteet?"

"Ei suinkaan. Teollisuushallituksemme ykseysluonne on sen elinaate, jota vailla ollen se heti joutuisi epäkäytännölliseksi. Jos kunkin ammatin jäsenet vallitsisivat sen olosuhteet, niin he aina olisivat viettelyksessä johtaa sitä itsekkäästi ja yhteiskunnan yleisille eduille vastakkaisesti ja koettaisivat, samoinkuin teidän yksityiskapitalistinne, saada niin paljon ja antaa niin vähän kuin mahdollista. Eikä vain kaikki eri työn tekijäin luokka olisi kiusauksessa toimia tällä tavalla, vaan kukin saman ammatin työn tekijäin aliosastotkin seuraisivat pian samaa politiikkaa, kunnes koko teollisuusjärjestelmä olisi hajalla, ja meidän tulisi kutsua kapitalistit haudoistaan pelastamaan meitä. Sanoessani että työn tekijät järjestivät työsuhteet, tarkoitin työn tekijöitä kokonaisuudessaan — se on, kansaa semmoisenaan, jonka kaikki jäsenet tätänykyä ovat työn tekijöitä kuten tiedätte. Teollisuusjärjestelmän eri haarojen olosuhteitten järjestäminen ja keskinäinen sovelluttaminen ovat kokonaan yleisen hallituksen tehtäviä. Samalla kuitenkin työsuhteitten järjestämistä kullakin toiminta-alalla valvovat sen työn tekijät tehokkaasti vaikka välillisesti sen oikeuden kautta joka meillä kullakin on saadessamme valita ja vaihtaa toiminta-alojamme. Kukaan ei haluaisi valita tointa, jonka olosuhteet eivät olisi tyydyttäviä, joten ne täytyy laittaa tyydyttäviksi ja pitää sellaisina."

Ollessamme tehtaassa tuli puolisen aika ja minä pyysin superintendenttiä ja Edithiä syömään kanssani. Halusin oikeastaan päästä varmuuteen siitä, oliko vastikään saamani luottokortti jonkun arvoinen vai eikö.

"Yksi asia on teidän puvuissanne", sanoin istuessamme pöytämme ääressä ruokasalissa, "jonka suhteen olen koko utelias. Tahdotteko sanoa minulle, kuka tai mikä määrää muodit?"

"Luoja määrää ainoan muodin mitä nyt yleisesti noudatetaan", vastasi
Edith.

"Niin, niin, se on hyvä", vastasin, "ja aivan totta myös teidän pukuihinne nähden, samoinkuin se ei ollut meidän puvuissamme; mutta kysymykseni on vastinta vailla vielä. Selvästihän teillä on yleinen teoria puvuissanne nähtävänä, mutta onhan olemassa tuhansia eroavaisuuksia yksityiskohdissa, kuten tyylin mahdollisissa vaihdoksissa, kuosissa, värissä, aineessa ja missä lieneekään. No niin, pukujen laittokin luullakseni on kuten kaikki muukin teollisuus yleistä liikettä, yhteisen johdon alaista, eikö niin?"

"On varmaan. Ihmiset tietysti voivat tehdä omat pukunsa jos haluavat, aivan samoin kuin voivat tehdä mitä tahansa, mutta se olisi suurta ajan ja vaivan hukkaa."

"Hyvä. Tehtaissa valmistettavat puvut tehdään jonkun erikoisen suunnittelun tai suunnittelujen mukaan. Minun aikanani pukujen suunnittelukysymyksen ratkaisivat seuraelämän johtajat, muotilehdet, määräykset Pariisista tai herra ties mitkä kaikki; mutta joka tapauksessa kysymys meidän varalle ratkaistiin ja meidän täytyi vain totella. En sano että se oli mikään hyvä tapa; päinvastoin se oli inhottava; mutta minä haluan tietää: mikä järjestelmä teillä on tämän asemasta, sillä minä otaksun että teillä nyt ei ole seuraelämän johtajia, muotilehtiä eikä Pariisin määräyksiä? Kuka ratkaisee kysymyksen, miten pukeudutte?"

"Tarkoitatte kai että määräätte sen joukolla kansanvaltaisella tavalla. No niin, katsellessani ympärilleni tässä ruokasalissa ja nähdessäni pukujen vaihtelevaisuutta ja kauneutta, täytyy minun sanoa että järjestelmänne tulokset näyttävät tyydyttäviltä, mutta luullakseni olisi vankinkin kansanvaltaisuuden periaatteiden uskoja epäillyt, tokko enemmistön valta tulee pukuihinkin ulettumaan. Minä myönnän että muotikytkyt jota me kumarsimme oli sangen rasittava, mutta totta oli sitäpaitsi että jos olimme kylliksi urheita, kuten muutamat todella olivat, saatoimme sen torjua luotamme; mutta kun puvun tyylin määrää hallitus ja vain erikoisia tyylejä tehdään, niin teidän täytyy joko seurata enemmistön makua taikka maata sängyssä. Miksi nauratte? Eikö asia ole niin?"

"Me nauroimme sentakia", vastasi superintendentti, "että te hiukan väärin asian ymmärsitte. Sanoessani että me järjestämme pukukysymyksen, en tarkoittanut että me sen joukolla järjestämme, enemmistön maun mukaan, vaan yksilöllisesti, kukin itsellensä."

"Mutta minä en voi älytä, miten sen voitte tehdä", intin vielä. "Kankaiden valmistaminen ja niiden puvuiksi tekeminen on hallituksen toimena. Eikö se käytännössä merkitse että hallituksella on valvonta- ja alkuunpanovalta pukujen muotiin nähden?"

"Ei millään tavalla!" huudahti superintendentti. "Selvää on, mr. West, kuten historioitsijatkin sanovat, että hallinnollisessa toiminnassa teidän päivinänne oli jonkinlainen mielivaltainen johto, jota ei enää ole olemassa. Hallitus on todenteolla nyt mitä se nimellisesti oli Amerikassa teidän päivinänne — palvelija, työase, välikappale jonka kautta kansa tahtonsa perille ajaa ja joka itse on tahtoa vailla. Kansan tahto ilmenee kahdella eri tavalla jotka ovat aivan erilaiset: ensiksi joukkopäätöksellä, enemmistön mukaan, kun kysymyksessä on yhteisiä, keskinäisiä etuja, sellaisia kuin yhteiskunnan suuret taloudelliset ja valtiolliset yhteisasiat; toiseksi, persoonallisesti, kunkin yksilön tahdon mukaan häntä itseään varten yksityisiä ja itselle kuuluvia asioita kosketeltaessa. Hallitus on yhtä ehdottomasti yksilöllisen mukavuuden palvelija yksityisissä asioissa kuin se on joukon tahdonkin noudattaja yhteiskunnan yhteisetuihin katsoen. Se on samalla kaikkein korkein edustaja yleisissä asioissa ja jokaisen asiamies, juoksupoika ja hommaaja kaikkia yksityisiä tarkoituksia varten. Mikään ei ole liian ylhäistä tai alhaista, liian suurta tai pientä sille mitä se ei hyväksemme tekisi.

"Pukujen valmistusosastolla on ääretön varasto kankaita ja koneita kokonaan jokaisen kansaan kuuluvan miehen tai naisen mielen mukaan käytettävissä. Te voitte mennä johonkin puotiin ja tilata minkälaisen pavun tahansa josta historiallinen kuvaus on olemassa Eevan päivistä eilispäivään asti, taikka voitte jättää oman kuvittelunne mukaisen tilauksen aivan uuden muotoista pukua varten mistä nykyään olemassa olevasta aineesta tahansa, ja se lähetetään luoksenne kotiin vähemmässä ajassa kuin kukaan yhdeksännentoista vuosisadan ompelija edes lupasikaan valmistaa tilausta. Tästä puhuessamme todella haluaisin teidän näkevän pukuja valmistavat koneemme käynnissä. Meidän paperipukumme tietysti ovat saumattomia ja ne kokonaan tehdään koneilla. Kun laitos on sovitettavissa jokaisen mitan mukaan, voitte saada teitä varten kokonaan valmistetun puvun katsellessanne konetta. Tietysti on olemassa muutamia yleisiä tyylejä ja kuosia jotka ovat yleisemmin tavallisia ja puodeissa on varasto sellaisia saatavissa, mutta sillä on tarkoitettu kansan mukavuutta eikä osaston joka aina on valmis noudattamaan kunkin kansalaisen määräyksiä ja valmistamaan kaikki tilaukset mahdollisimman lyhyessä ajassa."

"Jokainen voi sen tehdä, mutta sen seuraaminen riippuu siitä onko se hyvä ja onko sillä todella jotain uusia mukavuuden tai kauneuden puolia; muuten se ei varmastikaan tule muodiksi. Sen kestämisaika riippuu täsmälleen siitä ansiosta minkä yleinen maku sille takaa, aivan kuin se olisi konekeksintö. Jos uudella aatteella puvun suhteen on jotakin ansiota, niin se nopeasti otetaan käytäntöön, sillä meidän kansa on sangen harras korottamaan persoonallista kauneutta puvun avulla, ja kun mitään mielivaltaista tyylikantaa ei ole olemassa kuten muoti oli teillä, olemme me sangen kärkkäitä omaksumaan viehättäväisyyksiä ja uutuuksia kuosin ja värin suhteen. Vaikutuksen vaihtelevaisuudessa meidän pukemistapamme näyttää todella eniten eroavan teidän muodeistanne. Teidän tyylinne vaihtelivat aina vain muodin määräysten mukaan, mutta kun vain yhtä tyyliä kunakin aikana siedettiin, oli teillä vain perättäin seuraavia vaihtelevaisuuksia eikä samanaikuisia kuten meillä. Luulisin että tämän tyylin samallaisuus, joka usein mikäli ymmärrän ulettui kankaaseen, väriin ja kuosiin samalla kertaa, vaikutti että suuret kokouksenne osottivat kiusallista samallaisuutta."

"Se seikka myönnettiin täysin todeksi minun aikanani", vastasin. "Taiteilijat olivat muodin vihollisia kuten todella muutkin järkevät ihmiset, mutta vastustus oli turhaa. Tiedättekö että jos voisin palata yhdeksännelletoista vuosisadalle, niin en ehkä voisi kertoa aikalaisilleni mitään muuta teidän toimittamistanne vaihdoksista joka niin syvästi heihin vaikuttaisi kuin tieto siitä että te olitte katkaisseet muodin valtikan, että ei enää tunnustettu mitään pakollista pukukantaa ja että millään tyylillä ei ollut muuta kestävyyttä kuin minkä sen ansioitten yksilöllinen tunnustaminen sille tuotti. Toiveikkaimmat heistä uskoivat että useimmat muut ihmiskunnan kantamat ikeet kerran vielä murtuisivat, mutta muodin orjuudesta ei koskaan vapautusta odotettu, ennenkuin ehkä taivaassa."

"Muodin hallintokausi, kuten historian kirjat sitä sanovat, on aina tuntunut minusta käsittämättömältä asialta vanhan järjestelmän aikana", sanoi Edith. "Näyttäisi siltä kuin sillä olisi täytynyt olla jokin suuri voima takanaan, jolla voi pakottaa tottelevaiseen alamaisuuteen niin tyrannillisten sääntöjen alaiseksi. Ja nyt ei siinä näytä käytetyn minkäänlaista voimaa ollenkaan. Kerrohan meille, Julian, mikä oli tämä salaisuus?"

"Älä kysy minulta!" vastasin. "Me olimme kuin julman tenhottaren vallassa — siinä kaikki mitä tiedän. Kukaan ei väittänyt ymmärtävänsä, miksi teimme siten. Ettekö voi sanoa meille", lisäsin kääntyen superintendentin puoleen — "miten te nykyajan ihmiset selitätte sen muotihulluustaudin joka meidän elämäämme niin rasitti?"

"Kun minuun vetoatte", vastasi seuralaisemme, "niin sanon että historioitsijat selittävät muodin vallinnan teidän aikananne taloussuhteiden erilaisuuden luonnolliseksi tulokseksi, se erilaisuus kun vallitsi yhteiskunnassa missä jäykkä säätyero juuri oli lakannut vallitsemasta. Sen aiheutti kaksi syytä: yhteisen kansan halu matkia ylempiä luokkia ja ylempäin luokkain halu suojautua tätä matkimista vastaan ja säilyttää erotusta ulkomuodossa. Eri aikoina ja eri maissa, joissa luokat olivat lain tai rautaisen tavan määräämiä kasteja, oli kullakin kastilla erikoinen pukunsa jota toinen luokka ei saanut jäljitellä. Sentakia olivat muodit seisovia. Kansanvaltaisuuden noustessa poistettiin luokkaerotuksilta laillinen suojelus, vaikka todellinen erotus yhteiskunnallisessa luokituksessa yhä pysyi taloudellisten erilaisuuksien järkähtämättömyyden takia. Nyt oli kaikilla vapaus matkia yliluokkia ja siten ainakin näyttää yhtä hyvältä kuin ne, eikä mikään matkimismuoto ollut niin luonnollista ja helppoa kuin puvun matkiminen. Ensiksi yhteiskunnallinen kunnianhimo johti tähän matkimiseen; sitten vähemmän vaativainkin pian oli pakko seurata ensimmäisten esimerkkiä, jotta eivät selvästi tunnustaisi yhteiskunnallista halvempiarvoisuuttaan, kunnes lopuksi järkeväinkin täytyi seurata muuta joukkoa ja alistua muodin alaiseksi välttääkseen esiintymästä omituisena erikoisen ulkonäkönsä takia."

"Saatan kyllä ymmärtää", sanoi Edith, "että yhteiskunnallinen kateus sai alemman kansan matkimaan rikkaampia ja yliluokkaa ja että muodit tällä tavoin syntyivät; mutta miksi niitä niin usein vaihdettiin, kun vaihtojen toimeenpanemisen täytyi kuitenkin tulla pelottavan kalliiksi ja tuottaa paljon vaivaa?"

"Siitä syystä", vastasi superintendentti, "että ainoa keino millä yliluokka saattoi päästä jäljittelijöistään ja säilyttää eroavaisuutensa puvussa oli alituisesti uusien muotien käytäntöön ottaminen ja jälleen niiden muuttaminen uusiksi heti kun niitä oli matkimaan ruvettu. — Eikö teistä tunnu, mr. West, että tämä selitys vastaa tosiasioita sellaisina kuin olette ne huomanneet?"

"Aivan kokonaan", vastasin. "Lisätä myös saattaa että muotien vaihtoa suuresti yllytti ja auttoi suurten teollisuus- ja kauppayhteyksien oma etu, ne kun liikettä tekivät hankkimalla pukuaineita, sekä persoonalliset edut. Kukin vaihdos, saamalla aikaan uusien aineiden kysynnän ja saattamalla kelvottomiksi käytännössä olevat, oli kuten me sanoimme hyvä liikkeelle, vaikka jos liikemiehiä niin huonosti onnisti että äkillinen muodin muutos heidät tapasi varastojen ollessa tavaraa täynnä merkitsi se heille häviötä. Suuria tämänlaisia tappioita sattui kuitenkin aina muodin muuttuessa."

"Mutta mehän olemme lukeneet että muodit koskivat monia muitakin asioita kuin pukuja", sanoi Edith.

"Aivan niin", sanoi superintendentti. "Puku oli muodin vankin pääpaikka, koska matkiminen oli helpointa ja huomattavinta puvuissa, mutta melkeinpä kaikessa mikä kuului elintapoihin, syönnissä, juonnissa, huvituksissa, asunnoissa, huonekaluissa, hevosissa ja ajopeleissä, palvelijoissa, vieläpä kumarrustavassa ja käden pudistuksessa sekä ruuan tarjonnassa ja teekupin pitämisessä enkä tiedäkään missä kaikessa — oli muoteja joita tuli noudattaa ja joita vaihdettiin heti kun niitä alettiin seurata. He olivat todella merkillistä kuvitusvoimaista väkeä ja mr. Westin aikalaiset näyttävät sen kokonaan ymmärtäneenkin; mutta niin kauan kuin yhteiskunta oli eri arvoisuutta täynnä eikä mitään kastirajoja ollut estämässä matkimista, täytyi alempain apinoida ylempiä ja ylempäin estää matkimista niin paljon kuin mahdollista etsimällä alinomaa tuoreita keksintöjä ylevämmyytensä osottamiseksi."

"Lyhyesti", sanoin, "meidän ikävä samanlaisuutemme puvussa ja tavoissa näyttää teistä olleen luonnollinen tulos olosuhteittemme yhdenvertaisuuden puutteesta."

"Aivan niin", vastasi superintendentti. "Sentakia ettette olleet yhdenvertaisia teitte itsenne kurjiksi ja ilkeiksi koettaessanne olla yhdenvertaisia. Eriarvoisuuden moraalisen vääryyden rinnalla oli yhdenvertaisuuden ihanne joka ilmeni samallaisuuden kammoamisessa. Sillä yhdenvertaisuuden ilma tappaa matkimisen ja synnyttää alkuperäistä; jokainen toimii itsenäisesti, koska kellään ei ole mitään hyötyä toisen matkimisesta."

LUKU IX.

Erottuamme paperin valmistustehtaan superintendentistä sanoin Edithille että olin aamupäivän kuluessa saanut niin paljon uusia vaikutelmia ja uusia mietelmiä kuin mielessäni jaksoin sulattaa ja että tunsin tarvitsevani lepuuttaa mieltäni hetkeksi jotakin sellaista näkemällä — jos sellaista voisi olla — joka ei ollut muuttunut tai parantunut viime vuosisadalta.

Hetken mietittyään Edith huudahti: "Minä tiedän! Älä kysy mitään, vaan tule kanssani."

Heti päästyämme hänen määräämälleen tielle hän kävi käsivarteeni ja sanoi: "Kiirehtäkäämme hiukan."

Kiirehtiminen oli yhdeksännentoista vuosisadan sääntönä. "Hurry up!" oli enimmän käytetty lause englannin kielessä, ja se olisi pikemmin kuin "E pluribus unum" sopinut Amerikan kansan ponsilauseeksi, mutta ensi kerran nyt huomautus kiireestä sattui huomiooni sen jälkeen kuin olin ruvennut elämään kahdennenkymmenennen vuosisadan päivinä. Tämä seikka sekä seuraajani kosketus käsivarteeni kuin olisi siten tahtonut askeleitani jouduttaa sai minun katsahtamaan ympärilleni ja samalla pysähtymään äkisti.

"Se on kovin ilkeätä", sanoi seuralaiseni. "Koetin saada sinut ohi niin ettet olisi sitä huomannut."

Mutta vaikka olin kysynyt mikä oli tämä rakennus jonka edustalla seisoimme, ei kukaan sen paremmin kuin minä voinut tietää mikä se oli. Salaisuutena oli miten se oli saanut jäädä tuohon, sillä keskellä tätä yhdenvertaisuuden loistavaa kaupunkia, missä köyhyys oli tuntematon sana, tapasin edessäni tyypillisen yhdeksännentoista vuosisadan vuokrakasarmin kurjinta laatua — yksi niitä todellisia harakan pesiä joita oli tiheässä kaupungin pohjoispuolella ja muissakin osissa. Ympäristö oli kuitenkin aivan vastakkainen kuin sellaisten rakennusten minun aikanani, ne kun tavallisesti olivat työnnetyt innoittavien kujien ja pimeitten pahalta löyhkäävien pihojen eksyttäviin soliin, jotka olivat ilkeitten tuoksujen höyryäviä säiliöitä ja rajoitetut korkeilla valoa sulkevilla seinillä. Tämä rakennus seisoi yksinään keskellä avointa toria, kuin olisi se ollut joku palatsi tai muu näyttelypaikka. Mutta selkeämmin osottautui yksinäisenä ollen tämän likaisen rakennuksen inhoittava saastaisuus. Siitä tuntui heijastavan synkkä ja kolea ilma jota ei raittiin syyskuun iltapäivän täysteräinen päivän paistekaan kyennyt vallitsemaan. Eipä olisi ketään hämmästyttänyt, vaikkapa keskipäivälläkin olisi nähnyt aaveita noissa mustissa akkunoissa. Oven yläpuolella oli kirjoitus ja minä kuljin torin poikki sitä lukemaan Edithin vastahakoisesti seuratessa minua. Nämä sanat luin keskioven yläpuolella:

"Tämä julmuuden asunto on säilytetty muistona tuleville sukupolville rikkaitten vallinnasta."

"Tämä on yksi niitä aaverakennuksia", sanoi Edith, "joita pidetään kansaa pelottamassa, jotta ei milloinkaan suostuttaisi mihinkään mikä olisi vanhan asiain järjestyksen palauttamista muistuttavaakaan, myöntämällä jollekulle jonkun tekosyyn nojalla taloudellista etua toisen rinnalla. Luullakseni olisi parasta ne repiä pois, sillä enää ei ole olemassa maailmalla vaaraa, että vanha järjestys palautuisi, suurempaa kuin on maapallolla että pyörimisensä kääntäisi toisin päin."

Lapsijoukko nuoren naisen saattamana tuli torin poikki meidän seisoessamme rakennuksen edustalla kulkien ovelle ja siitä ylös mustia ahtaita portaita myöten. Pienokaisten kasvot olivat kovin vakavat ja he kuiskutellen puhuivat.

"He ovat koululapsia", sanoi Edith. "Meidät kaikki viedään tämän tai toisen samallaisen rakennuksen läpitse ollessamme koulussa, ja opettaja selittää minkä laatuisia asioita siellä toimitettiin ja siedettiin. Minä muistan hyvin miten minut vietiin lapsena tämän rakennuksen läpi. Vasta pitemmän ajan kuluttua jälestäpäin toinnuin siellä saamastani kauheasta vaikutuksesta. Toden teolla en luule että on mikään hyvä aatos tuoda nuoria lapsia tänne, mutta se tapa otettiin käytäntöön vallankumouksen jälkeisellä aikakaudella, jolloin orjuuden kauhut, joista he vasta olivat päässeet, olivat vielä tuoreina kansan muistossa, ja heidän suurimpana pelkonaan oli että valppauden puutteessa rikkaitten johtovalta voisi uudistua."

"Tietysti", hän jatkoi, "tämä rakennus ynnä toiset samallaiset, jotka varoituksina säilytettiin, kun loput perustuksia myöten hajotettiin, on perin pohjin puhdistettu ja vahvistettu sekä laitettu terveelliseksi ja varmaksi kaikin puolin, mutta taiteilijamme ovat sangen taitavasti jäljentäneet kaikki lian ja saastan vanhat vaikutteet, joten kaikki näyttää aivan samalta kuin ennenkin. Huoneissa olevat taulut osottavat miten monen ihmisolennon oli siellä kasassa oltava sekä heidän elämänsä kauhistuttavat olosuhteet. Pahinta kaikista on se että kaikki asiat ovat otetut historiallisista lähteistä ja ovat ehdottomasti tosia. Muutamin paikoin on näiden rakennusten asukkaat kuvatut vahasta tai kipsistä, sellaisina kuin he tavallisesti olivat niissä parveutuneena, ynnä yksityiskohdittain puvut, huonekalut sekä kaikki muut piirteet ajan todellisten kuvausten tai kuvien mukaan laaditut. Tällä tavoin laitetuissa rakennuksissa käynti on sanomattoman kammottavaa. Mykät kuviot näyttävät rukoilevan kävijältä apua. Siitä on jo niin kauan, ja yhä tuntee omantunnon pistoksia siitä, kun ei kykene mitään asiassa tekemään.

"Mutta; Julian, tule pois. Olipa minun tuhmuuttani, kun saatoin sinut tästä ohi. Kun otin näyttääkseni sinulle jotakin mikä ei ollut sinun päiviesi jälkeen muuttunut, en aikonut sinua narrinani pitää."

Nykyaikaisen nopean kulkulaitoksen avulla seisoimme kymmentä minuuttia myöhemmin valtameren rannalla, jossa Atlannin laineet ääntä pitäen särkyivät jalkaimme juurella ja sen sininen pinta ulottui keskeymättömänä taivaan rannalle asti. Täällä todella oli jotakin mikä ei ollut muuttunut — mahtava olemus jolle tuhat vuotta oli kuin yksi päivä ja yksi päivä kuin tuhannen vuotta. Ei voinut olla mitään säveltä nyt minua varten sellaista kuin tämän suuren olemassa olon vaikutus, tämän kaiken maailman muuttuvaisuuden muuttumattoman todistajan. Miten vähäpätöiseltä tuntuikaan se pikku ajan ripse, jonka minä olin kokenut, seisoessani tämän ijäti-kestäväisyyden symboolin läheisyydessä joka menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden teki mitätöntä merkitseviksi sanoiksi.

Seuratessani Edithiä sille paikalle rannikkoa jossa seisoimme, en ollut pannut ollenkaan merkille suuntaamme, mutta nyt ruvetessani tarkastelemaan rannikkoa, huomasin eläväksi hämmästyksekseni että hän oli tietämättään tuonut minut entisen rannikkoasumukseni paikalle Nahantissa. Rakennukset olivat kyllä jo menneet ja puitten kasvaminen oli kokonaan muuttanut maiseman ulkonäön, mutta rannikon rajaviiva oli muuttumaton ja sen tunsin heti. Pyytäen häntä seuraamaan minua kuljin tietä pitkin erään niemen ympäri vähäiselle kapealle rantamasuikaleelle meren ja kallioseinän väliin, mikä esti näkemästä ja kuulemasta mitään takana olevasta maasta. Entisen elämäni aikana tämä paikka oli ollut mielipaikkani rannikolla asuessani. Niin kauan sitten kuluneen elämäni aikana, joka nyt mieleeni muistui kuin eilispäivä, olin täällä poikasesta pitäen käynyt uneksimassa haavekuvittelujani. Jokainen piirre tästä sopesta oli minulle yhtä tuttua kuin makuuhuoneeni ja kaikki oli aivan muuttumatta. Meri edessä, taivas yläpuolella, saaret ja kaukaa siintävän mantereen rannikko — kaikki mikä näköalaan kuului oli samaa yksikohtia myöten. Heittäysin meren rannan lämpimälle sannalle, kuten olin tottunut tekemään, ja silmänräpäyksessä oli tuttujen yhteisvaikutelmien virta kiidättänyt minut takaisin entiseen elämääni, niin että kaikki kokemani ihmeet, kun niitä aloin muistella tuntuivat vain utukuvilta jotka olivat mieleeni tulvineet kuten niin monet muut ennen tällä rannikon sopukalla. Mutta mikä unelma se oli ollut, tämä kuvittelu tulevasta maailmasta; varmasti lumoavin kaikista siellä meren luona mieleeni johtuneista!

Tyttö oli ollut niissä unelmissa, neito ylen toivottu. Pahapa olisi ollut, jos hänet olisin menettänyt; mutta enpähän ollut, sillä tässä hän oli, tämä outo- ja sulopukuinen tyttö, joka vieressäni seisoi ja minulle hymyili. Jonkun mahdottoman onnen avulla olin hänet tuonut mukanani unelmaini maailmasta, pitäen hänestä kiinni lempeni voimalla, kun haavekuva muuten kokonaan oli hävinnyt silmäni auettua.

Miksi ei? Kukapa nuorukainen ei usein ole nähnyt unelmissaan immytihanteita, kauniimpia mitä maailmassa vaeltaa, joille hän valvoen on huokaillut ja joiden puoliksi muistoon jääneet kasvot ovat seuranneet häntä hämärällä kauneudellaan? Onnellisempana kuin he olin pettänyt unien polkujen kateellisen vartijan ja tuonut unelmain maan kuningattareni mukanani heidän ohitsensa.

Koettaessani Edithille tehdä uskottavaksi tätä aatostani hänen olemassaolostaan, hän myönsi sen olevan sangen järkevän ja me kauan jatkoimme tämän aatoksen kehittämistä. Joutuessamme sen mielikuvan valtaan että hän oli ennakko-olento kahdennenkymmenennen vuosisadan naisesta sen sijaan että minä olisin ollut ontto jäännös yhdeksännentoista vuosisadan miehestä, me haaveilimme mitä kesän aikana tekisimme. Päätimme käydä suurilla huvituspaikoilla missä epäilemättä hän herättäisi suurta uteliaisuutta ja samalla hänellä olisi tilaisuus tutkia miltä hänen kahdennenkymmenennen vuosisadan mielelleen tuntuisi vielä hämmästyttävämmät ihmisolennot kuin miltä hän heistä näyttäisi — nimittäin ihmiset jotka puutteen ja viheliäisyyden maailman ympäröiminä saattoivat tyytyä olemaan onnellisia arvottomassa ja jäytävässä laiskuudessa. Jälestäpäin läksisimme Europaan katselemaan siellä sellaisia asioita jotka luonnollisesti olisivat merkillisyyksiä vuoden 2000 tyttöselle, sellaiset kuin Rothschild, keisari sekä harvat erikoiset ihmisolennot, joita siihen aikaan muutamia vielä oli Saksassa, Itävallassa ja Venäjällä, ja jotka vilpittömästi uskoivat että Jumala oli antanut heidän visseille lähimmäisilleen jumalallisen arvon heitä hallitakseen.

LUKU X.

Vasta pimeän tultua saavuimme kotiin ja vasta useamman tunnin kuluttua olimme saaneet kerrotuksi kokemuksemme. Isäntäväkeni ei kuitenkaan koko aikana tuntunut kyllästyvän kuunnellessaan kuvauksia nykyajan asioista saamistani vaikutelmista, vaan näytti olevan yhtä innostunut kuulemaan mitä minä niistä ajattelin kuin minä itse olin innostunut näiden asiain suhteen.

"Katsokaahan", sanoi Edithin äiti, "se on vain jonkinlaista turhamaisuuden ilmaisua meidän puoleltamme. Te olette meille jonkinlaisena kuvastimena, josta voimme nähdä miltä näytämme eri näkökannalta katsellen kuin omaltamme. Ilman teitä emme olisi milloinkaan havainneet olevamme mitään erinomaista väkeä, sillä itse mielestämme, sen teille vakuutan, olemme sangen tavallisia ihmisiä."

Siihen minä vastasin että puhuessani heidän kanssaan hekin tuntuivat minusta olevan peilinä minulle ja aikalaisilleni, mutta peilikuva ei millään tavoin minun turhamaisuuttani kutkutellut.

Kun puhuessamme värikellon kupu kiertyen valkoiseksi osotti puoliyön olevan käsissä, puhui joku vuoteelle menosta, mutta tohtorilla oli toinen aatos.

"Minä ehdotan", hän sanoi, "että hyvää yölepoa kaikki saadaksemme lähdemme kylpylaitokseen kylpemään."

"Onko mikään yleinen kylpylaitos avoinna näin myöhään?" sanoin, "Minun aikanani kaikki oli suljettu jo kauan ennen."

Silloin tohtori antoi minulle selityksen, joka vaikka onkin itsestään selvä asia kahdennenkymmenennen vuosisadan lukijoille minua koko lailla hämmästytti, että mikään yleinen palvelus- tai mukavuuslaitos ei ole tätänykyä koskaan vuoden mittaan suljettuna, enemmän yöllä kuin päivälläkään; ja että vaikka tämänlainen palvelus laajuutensa suhteen vaihteleekin riippuen kysynnästä, ei se milloinkaan vaihtele laatunsa puolesta.

"Me arvelemme", sanoi tohtori, "että useitten pienempäin epämukavuuksien rinnalla teidän päivienne elämässä ei mikään voinut olla kiusallisempaa kuin alituinen keskeytys koko yleisessä toiminnassa tai sen suurimmassa osassa joka yö. Suurin osa ihmisistä nukkuu kyllä silloin, mutta aina on osa heistä valveilla ja liikkeellä ja kaikki meistä joskus, ja me pitäisimme sangen laimeana toimintana sitä joka ei yötyöläisille varaisi yhtä hyvää palvelusta kuin päivätyöläisillekin. Te tietysti ette voineet sitä tehdä, kun teiltä puuttui yksinomainen teollisuusjärjestö, mutta meille se on sangen helppoa. Meillä on yö- ja päivävuorot kaikilla yleisessä palveluksessa — ensinmainitut tietysti paljon pienemmät."

"Jotenkin yleisesti. Tilapäisiä yleisiä juhlapäiviä teidän aikananne kansa ylisti, koska ne olivat kipeästi tarpeeseen aikoina jolloin sai vapaasti hengittää. Tätä nykyä kun työpäivä on niin lyhyt ja työvuosi on ripoteltu täyteen pitkiä loma-aikoja, ei vanhanaikainen juhlapäivä enää täytä mitään tarkoitusta ja sitä pidettäisiin vain vastuksena. Me mieluummin valitsemme ja käytämme vapaa-aikamme niinkuin haluamme."

Askeleemme johdimme Leanderin kylpylaitokseen. Minun ei tarvitse muistuttaa bostonilaisia että tämä on vanhempia kylpylaitoksia ja sitä pidetään paljon vähempiarvoisena kuin nykyaikaisia rakennuksia. Minusta se kuitenkin oli sangen vaikuttava nähtävä. Korkea huikaisevan valoisa sisusta, ääretön uima-amme, neljä suurta vesisuihkua, jotka täyttivät ilman timanttiloisteella ja alas syöksevän veden loiskeella, sekä kirjavapukuinen ja naurava kylpijäin joukko muodosti vilkkaan ja komean näyn joka oli sangen vaikuttava johdatin nykyisen elämän urheilupuolen tutustumiseen. Suloisimmalta kaikesta tuntui ääretön vesijoukko jonka teki läpinäkyvän kirkkaaksi valkeasta pohjasta heijastuva valo, joten uijat koko ruumis näkyvissä olivat kuin leijailemassa jollain valoisalla smaragdipilvellä, ja katsoja sai sen vaikutuksen että he kelluivat painottomina kuin poijut veden pinnalla, mikä yhtä paljon oli hämmästyttävää kuin ihastuttavaa. Edith kiirehti kertomaan minulle kuitenkin ettei tämä ollut mitään uusien ja suurempien kylpylaitosten kauneuden rinnalla, missä pohjapeitteen värejä vaihtelemalla vesi on saatu sädehtimään kaikissa sateenkaaren väreissä, samalla kuin se on säilyttänyt läpinäkyvän kirkkautensa.

Olin kuvitellut että vesi olisi suolatonta, mutta vihreä väri osotti sen kuitenkin olevan merivettä.

"Meillä on huonot käsitykset suolattomasta vedestä uintivetenä, kun vain suolaista saamme", sanoi tohtori. "Tämä vesi on Atlantin viimeistä nousuvettä."

"Me saatamme sen itsestänsä nousemaan", naurahti tohtori; "olisihan surkeata, ellei nousuveden voima, joka koko sataman veden nostaa seitsemän täyttä jalkaa, voisi nostaa sen vähän mitä me tarvitsemme hiukan korkeammalle. Älkää katsoko sitä niin epäilevästi", hän lisäsi. "Minä tiedän että Bostonin satamavesi ei läheskään ollut kyllin puhdasta uintia varten teidän päivinänne, mutta se kaikki on muuttunut. Teidän lokaviemärilaitoksenne, muistakaa, ovat unhottuneita iletyksiä, eikä mitään mikä voi saastuttaa lasketa mereen tai jokeen nykyaikana. Siitä syystä me voimme käyttää ja käytämmekin merivettä emme ainoastaan kaikissa julkisissa kylpylaitoksissa, vaan myös varaamme sitä erikoisia kotikylpyjä varten ynnä kaikkiin yleisiin vesisuihkuihin jotka siten loppumattomme varastoineen voivat aina olla käynnissä. Alutta käykäämme sisälle."

"Kuten tahdotte", sanoin tuntien kuin kylmää väristystä, "mutta oletteko varma ettei se ole liian kylmää? Valtameren vettä me pidimme liian kylmänä uintia varten syyskuussa."

"Ajattelitteko että viemme teidät kuolemaan?" sanoi tohtori. "Tietysti on vesi lämmitetty kohtuullisen lämpimäksi; nämä kylpylaitokset ovat avoinna kaiket talvetkin."

"Mutta herran nimessä, miten voitte lämmittää tällaiset suuret määrät vettä joka vielä tavan takaa vaihtuu, varsinkin talvella?"

"Oh, meidän tuntoamme ei ollenkaan vaivaa se mitä nousuveden saatamme puolestamme tekemään;" vastasi tohtori. "Me annamme sen nostaa veden tänne ylös ja lämmittääkin sen. Katsokaahan, Julian, kylmä ja kuuma ovat sanoja ilman todellista merkitystä, pelkkää kiemailevaa tuulahdusta jota luonto työntää esille osuttaen vaativansa hiukan kosiskelua. Se tahtoo aivan yhtä hyvin lämmittää kuin jäädyttääkin teitä, jos vain osaatte sitä oikein lähestyä. Lumimyrskyt, jotka teidän sukupolveanne palelluttivat, olisivat aivan yhtä hyvin voineet olla hiilikaivostenne tehtäviä toimittamassa. Te näytätte epäuskoiselta, mutta sallikaa minun nykyaikaisten olojen ymmärtämiseksi tarvittavana ensimmäisenä selityksenä sanoa että voima, ynnä kaikki siihen kuuluva valo, lämpö ja energia, on tätä nykyä käytännössä loppumaton ja maksuton ja tuskin tulee kysymykseen minään tekijänä mekaanillisissa arvioissa. Nousuveden, tuulien ja vesiputousten käyttäminen on kuitenkin vain puolieräisiä keinoja luonnon voimalähteiden esille tuomiseksi verrattuina toisiin käytännössä oleviin joiden kautta rajaton voima on kehitetty luonnon alkuperäisestä epätasaisuuden olotilasta."

Hetkistä myöhemmin olin nauttimassa suloisinta merikylpyä mikä vielä milloinkaan oli osakseni tullut; kokonaan uusi tunne elämässäni oli se minkä sain suihkujen alla pulikoidessani.

"Te olette pian kahdennenkymmenennen vuosisadan bostonilaisten ensi luokassa", sanoi tohtori nauraen minun riemulleni. "Sanotaan että meidän nykyaikaisen sivistyksen merkittävänä piirteenä on että kehityksemme tavoittelee kaukaisten esi-isiemme sammakkomuotoa; nähtävästi te ette tahdo asettua joukon kulkua estämään."

"Minä luulen", sanoi Edith toivottaessani hänelle hyvää yötä, "että kymmenen minuutin kuluttua olet jälleen yhdeksännentoista vuosisadan ystäviesi joukossa, jos uneksit samoin kuin viime yönä. Mitäpä antaisinkaan jos voisin tehdä sen matkan kanssasi ja itse nähdä miltä maailma silloin näytti!"

"Ja minä antaisin yhtä paljon säästyäkseni sen kokemuksen uudistuksesta", sanoin, "ellei se tapahtuisi sinun seurassasi."

"Pelkään niin suuresti", vastasin, "että minulla on hyvä halu istua ylhäällä koko yön välttääkseni toisen sellaisen painajaisen ilmestymistä."

"Rakas ystävä, eihän sinun sitä tarvitse tehdä", hän sanoi. "Jos haluat, niin minä pidän huolta ettei sinua enää sillä tavoin kiusata."

"Jos minä kiellän sinua erikoisesta asiasta uneksimasta, niin et uneksi", hän sanoi.

"Sinä olet kyllä valvovain ajatusteni herratar", sanoin; "mutta voitko johtaa nukkuvaa ajatustanikin samoin?"

"Saat nähdä", hän sanoi ja terottaen silmänsä minun silmiini, sanoi hän levollisesti, "muista, sinä et uneksu mitään tänä yönä mikä kuului vanhaan elämääsi!" Ja hänen puhuessaan tunsin mielessäni että niin oli käyvä kuin hän sanoi.

LUKU XI.

Huonekalujen joukossa siinä maanalaisessa makuuhuoneessa missä tri Leete oli tavannut minut nukkumassa oli yksi niitä vankkoja taitavasti lukittuja rautakaappeja, joita minun aikanani käytettiin rahain ja arvoesineiden säilytyspaikkana. Tämän niin alhaalla olevan huoneen asema, sen tanakka kivirakenne ja äärettömät ovet tekivät sen sekä äänien suhteen läpitunkemattomaksi että myös yhtä varmaksi varkaita vastaan ja kun sen koko olemassaolo oli sitäpaitsi salaisuus, olin arvellut ettei mikään paikka voinut olla varmempi säilyttämään todistuksia omaisuudestani.

Edith oli ollut sangen utelias tämän kassakaapin suhteen, millä nimellä me kutsuimme näitä vankkoja kaappeja, ja useasti käydessämme tässä holvissa oli hän innokkaasti lausunut toivovansa nähdä mitä sisäpuolella oli. Olin ehdottanut että avaan sen hänelle, mutta hän oli selittänyt että kun hänen isänsä ja äitinsä olisivat yhtä hartaita näkemään tätä tapausta, oli parasta lykätä tämä harvinainen tilaisuus siksi kuin kaikki olisivat läsnä.

Istuessamme aamiaisella edellisessä luvussa kerrottujen tapausten jälkeisenä päivänä, hän kysyi eikö tänä aamuna aika olisi sopiva kassakaapin sisäpuolta tarkastella, ja kukin arveli ettei parempaa aikaa voinut olla.

"Viimeksi lukitessani sen vuonna 1887", vastasin, "oli siellä erilaatuisia arvopapereita ja arvotodistuksia edustaen noin miljoonaa dollaria. Kun sen tänä aamuna avaamme, löydämme suuren vallankumouksen vaikutuksen takia kauniin kokoelman arvottomia papereita. — Mitähän sivumennen sanoen tuomarinne arvelisivat, tohtori, jos veisin nuo arvopaperit heidän luokseen ja muodollisesti vaatisin uudelleen haltuuni sen omaisuuden jota ne edustavat? Otaksukaapa että sanoisin: 'Teidän arvoisuutenne, nämä omaisuudet olivat kerran minun enkä ole milloinkaan vapaaehtoisesti niistä luopunut. Miksi ne eivät ole minun nyt ja miksi niitä ei annettaisi minulle takaisin?' Tietysti ymmärrätte ettei minulla ole mitään halua alottaa kapinaa nykyistä asiain järjestystä vastaan jonka olen valmis myöntämään paljon paremmaksi vanhaa järjestelmää, mutta olempa utelias tietämään mitä tuomarit sellaiseen vaatimukseen vastaisivat, edellyttäen että he suostuisivat sen ottamaan vastaan vakavalta kannalta. Arvelen että he nauraisivat minut ulos oikeudesta. Mutta luullakseni voisinpa koko järkiperäisesti päätellä että siihen katsoen etten ollut saapuvilla kun vallankumous työnnälti meidät kapitalistit irti rikkauksistamme, olen ainakin oikeutettu saamaan kohteliaan selityksen niistä perusteista joiden nojalla se suunta oikeaksi tuomittiin siihen aikaan. En halua saada takaisin miljoonejani, vaikkapa niiden palauttaminen olisi mahdollistakin, mutta järjellisenä tyydytyksenä pitäisin tiedonantoa, minkä syyn nojalla ne takavarikkoon otettiin ja yhteiskunta niitä pitää."

"Todellakin, Julian", sanoi tohtori, "olisipa erinomainen aatos tehdä juuri näin kuin selititte — se on, nostaa muodollinen oikeudenkäynti kansaa vastaan entisen omaisuutenne palauttamisesta teille. Se synnyttäisi mitä vilkkainta yleistä harrastusta ja elähyttäisi keskustelua taloudellisen yhdenvertaisuutemme, siveellisestä perusteesta millä olisi yhteiskunnalle suuri kasvatuksellinen arvo. Näettehän, nykyinen järjestelmä on niin kauan ollut voimassa että usein ei juolahda muitten kuin historioitsijain mieleen että koskaan on muuta ollutkaan. Olisipa hyvä asia kansalle, jos sen mielet saataisiin elvytetyksi tässä asiassa ja pakotetuksi muodostamaan joitain perusteellisia ajatuksia vanhan ja uuden järjestyksen erotuksien ansioista ja nykyisen järjestelmän syistä. Käymällä oikeutta noiden hallussanne olevain arvopaperien perusteella saisitte aikaan sievän draamallisen kohtauksen. Siinä olisi yhdeksästoista vuosisata syyttäjänä kahdennettakymmenennettä vastaan, vanha sivistys vaatimassa tiliä uudelta. Tuomarit, siitä saatte olla varma, kohtelisivat teitä mitä suurimmalla huomaavaisuudella. He myöntäisivät teille heti näin omituisissa olosuhteissa oikeuden saada uudelleen vireille alusta pitäen koko kysymys rikkauden jakamisesta ja omaisuuden omistamisesta, ja he olisivat valmiit harkitsemaan sitä mitä laajimmassa merkityksessä."

"Epäilemättä", vastasin, "mutta sepä on juuri kuvaus luullakseni epäitsekkään yhteishengen puutteesta aikalaisteni kesken etten tunne olevani halukas antautumaan näyteltäväksi edes kasvatuksellisestakaan syystä. Onko se muuten tarpeellistakaan? Te voitte sanoa minulle yhtä hyvin kuin tuomaritkin, mikä olisi vastaus ja kun minä vain vastausta haluan enkä omaisuutta, on se yhtä hyvä."

"Epäilemättä", sanoi tohtori, "voisin selittää teille ne yleiset ajatussuunnat joita he seuraisivat."

"Hyvä. Otaksukaamme sitten että te olette oikeus. Millä perusteella kieltäytyisitte palauttamassa minulle miljoonani, sillä minä arvelen että te kieltäytyisitte?"

"Tietysti tapahtuisi se samalla perusteella", vastasi tohtori, "jota kansa seurasi kansallistuttaessaan omaisuuden jota sama miljoona edusti suuren vallankumouksen aikana."

"Oikeus sanoisi että jos jonkun henkilön sallittaisiin yhteiskäytännön yleisestä hallituksesta ottaa ja pitää hallussaan suurempaa pääoman osaa kuin kaikille persoonallista käyttöä ja kulutusta varten myönnetty yhtäläinen osuus on, heikentäisi se samassa määrässä yhteiskunnan kykyä ensimmäisen velvollisuutensa täyttämisessä jäseniänsä kohtaan."

"Mikä on tämä yhteiskunnan ensimmäinen velvollisuus jäseniänsä kohtaan joka heikentyisi, jos erinäisten kansalaisten sallittaisiin haltuunsa ottaa yhtäläistä suuremman osan maan pääomasta?"

"Velvollisuus turvata jäsentensä ensimmäinen ja korkein oikeus — elämisen oikeus."

"Mutta miten yhteiskunnan velvollisuus turvata jäsentensä elämää sen kautta loukkaantuu että toisella henkilöllä on enemmän pääomaa kuin toisella?"

"Yksinkertaisesti sentakia", vastasi tohtori, "että kansan tulee syödä voidakseen elää sekä pukeutua ja käyttää joukon muita tarpeellisia ja toivottavia aineita jotka yhteensä muodostavat sen mitä me sanomme omaisuudeksi eli pääomaksi. Nyt jos näiden aineiden varasto aina olisi rajoittamaton kuin on ilma jota hengittääksemme tarvitsemme, ei olisi tarpeellista pitää silmällä että kukin osansa saisi, mutta kun omaisuuden varasto toden teolla on joka aika rajoitettu, niin seuraa siitä että jos jollakulla olisi suhteeton osa, ei jälellä olevilla olisi tarpeeksi ja voisivat jäädä kokonaan vaille, kuten laita oli miljoonain yltympäri maailmaa ennenkuin suuri vallankumous perusti taloudellisen yhdenvertaisuuden. Jos siis kansalaisen ensimmäinen oikeus on saada suojelusta elämälleen ja yhteiskunnan ensimmäinen velvollisuus on sitä antaa, tulee selvästi valtion katsoa että elämisen välikappaleita eivät kohtuuttomasti anasta erikoiset yksilöt, vaan että ne ovat siten jaetut että ne kaikkien tarpeisiin riittävät. Sitäpaitsi, jotta elämän välikappaleet tulevat varmoiksi kaikille, ei ole ainoastaan tarpeellista että valtio pitää silmällä että saatavissa oleva kulutettava omaisuus kunakin vissinä aikana oikein jaetaan; isillä vaikka kaikki siinä tapauksessa tänään saattaisivat voida hyvin huomenna kaikki voisivat kuolla nälkään, ellei sillä aikaa uutta omaisuutta olisi tuotettu. Yhteiskunnan velvollisuus turvata kansalaisen elämää ei sentakia sisällä ainoastaan kulutettavan omaisuuden yhdenvertaista jakoa, vaan myös sen sijoittamista pääomana kaikille mahdollisimman suureksi eduksi lisäomaisuuden tuottamiseksi. Kummaltakin puolen näette helposti että yhteiskunta laiminlöisi ensimmäisen ja suurimman tehtävänsä samassa määrässä kuin se sallisi yksilöiden yli yhdenlaisen osuutensa ottaa haltuunsa omaisuutta joko kulutusta varten taikka pääomana käytettäväksi yhteisetujen yleisestä hallituksesta."

"Nykyinen omistuksen siveysoppi on hämmästyttävän yksinkertainen yhdeksännentoista vuosisadan edustajalle", huomautin. "Eivätkö tuomarit myös kysyisi minulta minkälaisella oikeudella täi minkä omistuksen muodolla vaadin omaisuuttani?"

"Eivät varmaankaan. Mahdotonta on että teillä taikka kellään muullakaan olisi niin tanakka oikeus, aineellisiin kappaleisiin kuin vähimmälläkin kansalaistoverillanne on henkeensä taikka että voisitte niin tukevilla perusteilla vaatia yhteisvoimain käyttöä oikeuksienne tukemiseksi näiden kappaleitten suhteen kuin he voisivat tehdä yhteisvoimain käyttämistä vaatiakseen elinoikeuksiensa tukemista varten teidän aineoikeuksianne vastaan, missä nämä kaksi vaatimusta sitten ristiriitaan joutuisivatkin joko suoraan tai epäsuoraan. Yhteiskunnan omaisuuden suhteeton omistus jota muutamat sen jäsenet käyttäisivät supistaakseen ja uhatakseen jälellä olevain elämää ei millään tavalla ole yhteydessä niiden välikappaleiden kanssa joiden kautta omaisuus on saatu. Välikappaleet ovat voineet saada aikaan lisävääryyttä yhteiskunnalle, kuten ne menneinä aikoina usein tekivätkin kohtuuttoman jakonsa takia; mutta tämä suhteettomuus, miten sitten lie syntynytkin, oli jatkuvaa vääryyttä sen alkuun katsomatta. Meidän omaisuutemme siveysoppi on todellakin, kuten sanoitte, tavattoman yksinkertaista. Se sisältää yksinkertaisesti lain itsensä suojelemisesta, joka on kaikkien nimessä vakuutettu kenen tahansa anastusta vastaan. Se nojautuu periaatteeseen jonka lapsi voi ymmärtää yhtä hyvin kuin filosoofi ja jota ei kukaan filosoofi milloinkaan ole koettanut kieltää — nimittäin kaikkien ylin oikeus elää ja sentakia vaatia että yhteiskunta niin järjestetään että tämä oikeus turvataan.

"Mutta kaikesta huolimatta", jatkoi tohtori, "mikä tämän periaatteen taloudellisessa sovittelussamme on sellaista jonka täytyy vaikuttaa teidän aikanne ihmiseen toisellaistakin tunnetta kuin hämmästystä siitä ettei sitä jo aikaisemmin ole tehty? Siitä asti kuin se mitä te sanoitte uudenaikaiseksi sivistykseksi oli olemassa, on kaikkien hallitusten ja kansain periaatteena ollut että valtion ensimmäinen ja korkein velvollisuus on suojella kansalaisten henkeä. Tätä tarkoitusta varten ovat poliisit, oikeudet, armeijat ja suurin osa hallituksen koneistosta olleet olemassa. Te kävitte niin pitkälle että sanoitte: valtio, joka ei millä kustannuksilla tahansa ja äärimmilleen edellytyksiänsä käyttäen turvannut kansalaistensa henkeä, menetti kaikki vaatimuksensa heidän alamaisvelvollisuuksiinsa nähden.

"Mutta samalla kuin saarnasitte tätä periaatetta niin leveästi sanoissa, te kokonaan käytännössä syrjäytitte toisen ja suuremman puolen sen tarkoituksesta. Jätitte kokonaan huomioon ottamatta taikka ylenkatsotte sen vaaran jolle elämä taloudelliselta puolen on alttiina — nälän, vilun ja janon. Te riipuitte kiinni siinä että elämä saattoi vaaraan joutua vain nuijan, puukon, kuulan, myrkyn taikka jonkun muun ruumista vahingoittavan rikosmuodon kautta, aivan kuin nälkä, vilu ja jano — sanalla sanoen taloudelliset puutteet — eivät olisi paljon pysyväisempiä olemassaolon verivihollisia kuin kaikki vihollisuuden muodot yhteensä. Te jätitte huomioon ottamatta sen tosiseikan että jokainen, joka jollain tavalla, vaikkapa miten välillisesti tai kiertäen, anasti kokonaan tai osaksi toisen elämiskeinoja, kävi hänen henkensä kimppuun aivan yhtä vaarallisesti kuin puukolla tai kuulalla se voitiin tehdä — vieläpä vaarallisemminkin, sillä suoranaista hyökkäystä vastaan hänellä oli parempi tilaisuus puolustautua. Te ette ajatelleet että minkäänlainen joukko poliiseja eikä laki- tai sotilassuojelus voinut estää ketään kurjuuteen hukkumasta, jos hänellä ei ollut taipeeksi mitä syödä ja mihin pukeutua."

"Me riipuimme siinä teoriassa", sanoin, "että valtion ei sopinut sekaantua tekemään yksilön hyväksi sellaista mitä hän itse saattoi tehdä eikä liioin auttaa häntä sitä tekemään. Me päättelimme että kokonaisuusjärjestöön saattoi vedota vain silloin, kun yksilön valta oli ilmeisesti erilaatuinen itsepuolustukseen nähden."

"Se ei ollut niinkään huono teoria, jos vain olisitte eläneet sen mukaan", sanoi tohtori, "vaikkakin nykyinen teoria paljon järkiperäisemmin selittää että mitä vain paremmin voidaan toimittaa yhteistyöllä kuin yksityisellä toiminnalla, se tulee siten tehdä, vaikkapa se voitaisiinkin vajavaisemmilla keinoilla yksilöllisestikin loppuun saattaa. Mutta ettekö luule että niiden taloudellisten olosuhteitten vallitessa jotka yhdeksännentoista vuosisadan lopulla olivat käytännössä Amerikassa, Europasta puhumatta, olisi tavallinen hyvällä revolverilla varustettu mies pitänyt paljon helpompana tehtävänä itsensä ja perheensä suojelemista rikoksia vastaan kuin heidän suojelemistaan puutetta vastaan? Eivätkö häntä vastustavat hankaluudet viimemainitussa taistelussa olleet paljon suuremmat kuin ensinmainitussa, jos hän oli tavallisen hyvä ampuja? Miksi sitten teidän omat periaatteenne huomioon ottaen yhteiskunnan yhteisvoima rajoittamatta alistettiin hänen turvakseen rikoksia vastaan, jotka hän olisi hyvin voinut itsekin torjua, mutta jätettiin hänet taistelemaan taipumattomia vastuksia vastaan niukan toimeentulon saavuttamiseksi? Oliko yhtään tuntia päivässä taikka päivää vuodessa, jolloin taloustaistelun sekasorrosta ja köyhiä sortavista vastuksista johtuneet kuolleitten lukumäärä ja ruumiilliset ja siveelliset tuskat eivät olisi suhteentuneet kuin sata yhteen verrattuina saman tunnin rikoksista johtuneitten kuolleitten ja kärsimysten luetteloon? Paljon paremmin olisi yhteiskunta täyttänyt tunnustamaansa velvollisuuttaan jäsentensä hengen turvaamisessa, jos se olisi peruuttanut kaikki rikoslait, erottanut toimestaan jokaisen tuomarin ja poliisimiehen sekä jättänyt ihmisten omaksi asiaksi itsensä suojelemisen rikoksia vastaan paraan ymmärryksensä mukaan, mutta samalla perustanut rikosoikeuden koneiston tilalle taloudellisen hallintojärjestelmän joka olisi kaikki turvannut puutetta vastaan. Jos se todella olisi ylläpitänyt tämänlaista taloudellista yhteisjärjestöä rikos- ja oikeusjärjestelmän tilalla, olisi se heti yhtä vähän tarvinnut tätä viimemainittua kuin mekään, sillä useimmat rikoksista jotka teitä kiusasivat olivat suoranaisia tai epäsuoria tuloksia vääristä taloudellisista olosuhteistanne ja olisivat niiden mukana kadonneet.

"Mutta suokaa anteeksi kiivauteni. Muistakaa että minä kiivailen teidän sivistystänne enkä teitä vastaan. Minä tahdon saada sanotuksi että teidän maailmanne yhtä täydellisesti kuin meidänkin hyväksyi periaatteen jonka mukaan yhteiskunnan ensimmäinen velvollisuus on turvata jäsentensä henkeä, mutta että suostumatta tätä periaatetta taloudellisestikin tulkitsemaan, samoin kuin poliisin, oikeusistuimien ja sotaväen perusteelta, teidän maailmanne sotkeutui ristiriitaan joka oli yhtä ilmeinen kuin seurauksiltaan julma. Me taasen ottamalla kansana niskoillemme vastuunalaisuuden ihmisten hengen turvaamisen suhteen taloudelliselta puolen olemme vain ensi kerran rehellisesti toteuttaneet periaatteen joka on yhtä vanha kuin sivistynyt valtio."

"Tämä on kyllä selvää", sanoin "Jokaisen asiata ajatellessaan on pakko myöntää että valtion tunnustettu velvollisuus turvata kansalaisen henki hänen lähimmäistensä toimenpiteitä vastaan sisältää järkiperäisesti vastuunalaisuuden hänen suojelemisensa suhteen elämän taloudelliselta perusteelta tehtyjä hyökkäyksiä vastaan aivan yhtä hyvin kuin suoranaisilta väkivallan yrityksiltäkin. Minun aikani edistyneemmät hallitukset myönsivät köyhäin lakien ja vaivaisjärjestelmäinsä kautta epäselvästi tämän vastuunalaisuuden, vaikka se huolenpidon muoto jota he osottivat taloudellisesti kovaosaisille oli niin laihaa ja niin kunnialle käypien ehtojen takana että ihmiset useasti pikemmin tahtoivat kuolla kuin hyväksyä sitä. Mutta jos myönnetään että se tunnustuksen laatu jonka me annoimme kansalaisen oikeudelle olemassaolon turvaamisen suhteen oli julkeampaa pilkkaa kuin sen kokonaan kieltäminen olisi ollut, ja että sen velvollisuuden paljon laveampi tulkitseminen tässä suhteessa olisi ollut valtion tehtävä, niin miten siitä järjellisesti seuraa että yhteiskunta on velvoitettu takaamaan ja kansalainen vaatimaan ehdotonta taloudellista yhdenvertaisuutta?"

"Aivan totta on, kuten sanotte", vastasi tohtori, "että yhteiskunnan velvollisuus taata varmaksi jokaiselle jäsenelleen hänen elämänsä taloudellinen pohja voitaisiin jollain tavalla suorittaa taloudellista yhdenvertaisuutta toimeen panemattakaan. Aivan samoin teidän päivinänne valtion velvollisuus turvata kansalaisten elämä ruumiillisista rikoksista voitiin suorittaa nimellisesti, jos se tyytyi vain estämään suoranaisten murhaajain työtä jättäen kansan kärsimään toistensa hillittömyyttä ja kaikenlaista rikollisuutta mikä ei suoranaisesti ollut kuolettavaa laatua;; mutta sanokaahan minulle, Julian, olisivatko hallitukset tyytyneet teidän päivinänne siten muodostamaan rajoja velvollisuudelleen suojella kansalaisia rikoksista, tai olisivatko kansalaiset tyytyneet sellaisiin rajoituksiin?"

"Hallitus", jatkoi tohtori, "joka teidän päivinänne olisi rajoittanut kansalaisten rikoksista suojelemisen pelkkään murhien estämiseen ei olisi kestänyt päivääkään. Ei ollut olemassa sellaista raakalaiskansaa joka olisi kärsinyt sitä. Toden teolla kaikki sivistyneet hallitukset eivät ainoastaan suojelleet kansalaisia hyökkäyksistä heidän henkeänsä vastaan, vaan myös jokaisesta ja kaikenlaatuisista ruumiillisista pahoinpitelyistä ja hyökkäyksistä, miten mitättömistä tahansa. Ei saanut kukaan ihminen sormellaan toiseen vihamielessä koskea, ja jos hän kieltänsä, käytteli ilkeästi toista vastaan, niin hänet teljettiin vankilaan. Laki suojeli ihmisiä sekä heidän arvonsa että heidän ruumiillisen haavoittumattomuutensa puolesta, oikein tunnustaen, että ihmisen häpäiseminen tai herjaaminen on yhtä suuri rikos kuin hyökkäys itse henkeä vastaan.

"No niin, kun me turvaamme kansalaisen elämisoikeuden taloudelliseen puoleen nähden, niin me vain tarkoin seuraamme teidän esimerkkiänne turvaten hänet suoranaisilta hyökkäyksiltä. Jos me turvaisimme hänen taloudellisen elämänsä perusteen vain siinä määrässä että torjuisimme suorastaan nälän tai vilun takia tulevan kuoleman, kuten teidän vaivaislakinne verukkeeksi tekivät, olisimme teidän päivienne valtionkaltaisia joka kielsi ehdottomasti murhan, mutta suvaitsi kaikenlaatuisia iskuja jotka eivät juuri murhaa tuottaneet. Taloudellisesta puutteesta johtuva hätä ja tuska tuottamatta juuri suoranaisesti nälkäkuolemaa vastaavat tarkalleen vähempiarvoisia rikostekoja joita vastaan teidän valtionne suojeli kansalaisia yhtä huolellisesti kuin murhia vastaan. Kansalaisen oikeutta saada elämänsä turvatuksi taloudelliselta puolen ei sentakia saateta tyydyttää minkäänlaisilla määräyksillä vain olemassaolon suhteen eikä millään vähemmällä kuin siten että kaikkia tarpeita varten on olemassa mitä täydellisin varasto minkä vain kansan voima mitä toimekkaimmin hoitaen kansallisia lähteitä voi kaikille varata.

"Tämä merkitsee että laajentamalla lain ja yleisen oikeuden hallintovaltaa ihmisten etujen suojaamiseksi ja turvaamiseksi taloudellisellakin alalla me olemme vain seuranneet, kuten järkiperäisesti olimme velvoitetut seuraamaan, teidän paljon kerskumaanne perusohjetta yhdenvertaisuus lain edessä. Se perusohje tarkoittaa että samalla kuin yhteiskunta kokonaisuudessaan ryhtyy mihin hallinnolliseen toimenpiteeseen tahansa, sen täytyy toimia kenestäkään yksilöstä välittämättä kaikkien yhtäläiseksi eduksi. Ellemme me sentakia tahtoneet hyljätä periaatetta 'yhdenvertaisuus lain edessä', oli mahdotonta että yhteiskunta, otettuaan hoitoonsa omaisuuden tuotannon ja jaon yhteistehtäväkseen, saattoi suorittaa sitä minkään muun periaatteen nojalla kuin yhdenvertaisuuden."

"Jos oikeus suvaitsee", sanoin, "haluaisin tässä kohden saada luvan keskeyttää ja lopettaa oikeudenkäyntini entisen omaisuuteni takaisin saamiseksi. Minun aikanani me pidimme kiinni kaikesta mitä meillä oli ja taistelimme kaikkien puolesta mitä voimme saada hyvällä omallatunnolla, sillä kilpailijamme olivat yhtä itsekkäitä kuin mekin eikä heillä ollut sen korkeampia oikeuskäsitteitä eikä laajempia katsantokantoja. Mutta tämä uudenaikainen yhteiskuntajärjestelmä yleisine kaiken kapitaalin huoltamistoimenpiteineen yleiseksi hyvinvoinniksi muuttaa kokonaan aseman. Se asettaa ihmisen, joka enemmän himoitsee kuin osansa on, samallaiseen valoon kuin henkilön joka hyökkää kansan jokaisen jäsenen elinoikeuden kimppuun ja koettaa vahingoittaa jokaisen hyvinvointia. Sitä asemaa nauttiakseen täytyy jokaisen osottaa koko joukon parempia oikeustodistuksia vaatimuksilleen kuin minulla koskaan on ollut entisaikoinakaan!"

LUKU XII.

"Kuitenkin", sanoi tohtori, "olen selittänyt vasta puolet niistä syistä joiden takia tuomarit eivät voisi, palauttamalla teille omaisuutenne, sallia yhteistä talousjärjestelmää vahingoitettavan ja alotettavan taloudellista erilaisuutta kansan kesken. On olemassa toinen suuri ja samanarvoinen oikeus kaikilla ihmisillä, jonka vaikka tarkoin sisältyykin elämisoikeuteen ylevät sielut asettavat vielä korkeammalle: tarkoitan vapauden oikeutta — se on, oikeutta ei vain elää, vaan elää persoonallisesti riippumatta lähimmäisestään ja omistaen vain ne yhteiset yhteiskunnalliset velvollisuudet jotka kaikille yhtäläisesti kuuluvat."

No niin, valtion velvollisuudeksi tunnustettiin kansalaisten vapauden turvaaminen teidän päivinänne aivan samoin kuin sen velvollisuutena oli turvata heidän elämänsä, mutta samalla rajoituksella, nimittäin että turvaamiseen kuului ainoastaan rikollisia hyökkäyksiä vastaan suojeleminen. Jos yritettiin kansalaista väkisin palauttaa orjuuteen, niin valtio astui väliin, mutta ei muuten. Kuitenkin oli teidän päivinänne vapauden ja persoonallisen riippumattomuuden, samoinkuin elämänkin suhteen totta se että ne vaarat, joille ne eniten alttiina olivat, eivät olleet väkinäisiä eivätkä rikollisia, vaan johtuivat taloudellisista syistä, olivat omaisuuden erilaisuuden välttämättömiä seurauksia. Kun valtio kokonaan tämän puolen jätti huomioon ottamatta, joka oli vertaamattomasti vapauskysymyksen suurin puoli, niin sen tarkoitus kansalaisten vapauden suojaamisessa oli yhtä törkeätä pilkkaa kuin heidän henkensä suojelemisen suhteenkin. Se oli vielä törkeämpääkin ja paljon suuremmassa asteikossa. Sillä vaikka minä olen puhunut omaisuuden ja tuotantokoneiston yksinoikeudesta, joka oli yhden kansan osan huostassa, sellaisena joka kaikkein ensiksi uhkasi yhteiskunnan jälellä olevan osan elämää ja jota sellaisena oli vastustettava, niin järjestelmän käytännöllinen päävaikutus ei kuitenkaan ollut ihmissuvun enemmistön elämän hävittämistä suorastaan, vaan sen pakottamista puutteen kautta ostamaan elämänsä heidän vapautensa riistäjiltä. Se on, he alistuivat palvelemaan omistavia luokkia ja tulivat heidän orjikseen saaden palkakseen olemassaolon tarpeita. Vaikka suuret joukot aina olivat sortumassa elintarpeitten puutteen takia, ei omistavan luokan harkittuna tarkoituksena kuitenkaan ollut heidän hukuttamisensa. Rikkaat eivät mitenkään voineet käyttää vainajia; toiselta puolen he loppumattomasti tarvitsivat käytettäväkseen ihmisolentoja palvelijoina, ei vain tuottamassa enemmän omaisuutta, vaan myös huvinsa ja ylöllisyytensä välikappaleina.

"Minun ei tarvitse muistuttaa teille, perehtynyt kun siihen olitte, että maailman teollisuusjärjestelmä ennen suurta vallankumousta perustui kokonaan ihmissuvun enemmistön pakollisille palveluksille omistavan luokan hyväksi taloudellinen tarve pakkovoimana."

"Epäilemättä", sanoin, "olivat köyhät luokkana rikkaitten taloudellisessa palveluksessa eli, kuten me sanoimme, työn palvelus oli kapitaalista riippuvainen, mutta tämä palvelus oli yhdeksännellätoista vuosisadalla tullut kokonaan vapaaehtoiseksi suhteeksi palvelijaan eli työn tekijään nähden. Rikkailla ei ollut mitään valtaa pakottaa köyhiä palvelijoikseen. He ottivat vain ne jotka vapaaehtoisesti tulivat pyytämään palvelukseen ja vielä kyyneleet silmissä rukoilivatkin. Tuskin niin etsittyä palvelusta saattoi sanoa pakolliseksi."

"Sanokaahan meille, Julian", sanoi tohtori, "kävivätkö rikkaat toistensa luona pyytämässä oikeutta saada olla toistensa palvelijoina eli työn tekijöinä?"

"Sentakia luonnollisesti ettei kukaan halunnut ruveta toisen palvelijaksi ja hänen käskyilleen alamaiseksi, joka voi ilman toimeen tulla."

"Niin minäkin luulisin, mutta miksi sitten köyhät niin innokkaasti pyrkivät palvelemaan rikkaita, kun rikkaat pilkka kielellä kieltäysivät palvelemasta toisiaan? Senkö takia että köyhät niin rikkaita rakastivat?"

"Tarkoitatte että vain puutteen tuottama pakko tai sen pelko ajoi köyhät rikkaitten palvelijain asemalle?"

"Ja sitäkö sanotte sitten vapaaehtoiseksi palvelemiseksi? Erotusta pakkopalveluksen ja sellaisen palveluksen välillä on meidän mahdoton huomata. Jos voidaan sanoa ihmisen vapaaehtoisesti tekevän sitä minkä vain katkeran välttämättömyyden paino pakottaa hänen tehtäväkseen valitsemaan, ei milloinkaan ole ollut olemassa mitään sellaista jota orjuudeksi sanotaan, sillä kaikki orjan työt ovat vain vähemmän pahan hyväksymistä pahemman pelossa. Otaksukaa, Julian, että te taikka joku harva teistä omistitte pääasialliset vesivarastot, ruokavarastot, pukuvarastot, maa-alueet taikka pääasialliset teollisuusmahdollisuudet yhteiskunnassa ja voitte pitää hallussanne omistuksenne, niin se seikka yksinomaan teki loput kansasta orjiksenne, eikö niin, ja se kaikki ilman minkäänlaista suoranaista pakkoa teidän puoleltanne?"

"Otaksukaa että joku syyttäisi teitä siitä että olette pitäneet kansaa pakollisessa orjuudessa ja te vastaisitte että te ette laskeneet kättänne heihin, vaan vapaehtoisesti saapuivat luoksenne ja suutelivat teidän kättänne siitä hyvästä että saivat etuoikeuden palvella teitä ja siitä vaihteeksi vettä, ruokaa tai vaatetta, eikö se olisi sangen läpikuultava hätäpuolustus teidän puoleltanne orjain pitämissyytöstä vastaan?"

"No niin, ja eikö se täsmälleen ollut se suhde jota kapitalistit eli työn antajat luokkana ylläpitivät toista yhteiskunnan osaa vastaan omaisuuden ja työkoneiston etuoikeusomistuksen nojalla?"

"Teidän aikanne taloustieteilijät puhuivat paljon sopimusvapaudesta", jatkoi tohtori — "työntekijäin vapaaehtoisesta, pakosta vapaasta sopimuksesta työn tekijäin kanssa palkkausehdoista. Saattoiko olla julkeampaa ulkokultaisuutta kuin tämä vaatimus, kun toden teolla jokainen sopimus, mikä tehtiin kapitalistin ja työntekijän välillä — joista edellisellä oli leipää ja voi pitää sen ja jälkimmäisen täytyi se tehdä tai kuolla — olisi julistettu mitättömäksi oikein tuomittaessa teidänkin lakienne mukaan, sellaisena joka oli tehty nälän, kylmän ja alastomuuden tuottamissa kärsimyksissä, kuoleman uhatessa! Jos te omistatte ne tarpeet joita ihmisten täytyy saada, niin te omistatte ne ihmisetkin joiden täytyy niitä saada."

"Mutta puutteen pakko", sanoin, "joka merkitsee nälkää ja kylmää, on luonnon pakkoa. Siinä suhteessa me kaikki olemme luonnon pakollisen palveluksen alaisia."

"Niin kyllä, mutta emme toistemme. Siinä on koko erotus orjuuden ja vapauden välillä. Tätä nykyä ei kukaan ihminen palvele toistaan, vaan kaikki yhteishyvää jonka me tasan jaamme. Teidän järjestelmänne aikana luonnon pakko oli sen kautta että rikkaat olivat anastaneet luonnon vaatimuksia täytettäessä tarvittavat välikappaleet, muuttunut nuijaksi jonka avulla rikkaat pakottivat köyhät maksamaan luonnon työvelat ei ainoastaan omasta puolestansa vaan rikkaittenkin puolesta ja lisäksi vielä järjestelmän hyödyttömässä tuhlauksessa tarvittavat äärettömät ylitoimet."

"Te leimaatte meidän järjestelmämme vain vähän paremmaksi orjuutta. Se on ankara sana."

"Se on sangen ankara sana, ja me haluamme ennen kaikkea olla kohtuullisia. Katsokaamme tätä kysymystä. Orjuutta on olemassa siellä, missä toiset ihmiset väkisin toisia käyttävät käyttäjäin hyödyksi. Olemme luullakseni täydellisesti samaa mieltä siinä että köyhä ihminen teidän aikananne teki työtä rikkaitten puolesta ainoastaan siksi että välttämättömyys hänet siihen pakotti. Se pakko vaihteli voimassa sen puuteasteen mukaan millä työn tekijä kulloinkin oli. Ne joilla oli hiukan taloudellisia tarpeita, tahtoivat tehdä helpompaa laatua palvelusta enemmän tai vähemmän huokeilla ja kunniallisilla ehdoilla, kun taas ne joilla oli vähemmän tarpeita taikka olivat niitä kokonaan vailla, tekivät mitä tahansa ja vaikka miten tuskallisilla ja halventavilla ehdoilla tahansa. Työn tekijäin suurimmassa osassa oli välttämättömyyden pakko mitä terävintä laatua. Henkiorjan oli valittava joko työn teko herransa hyväksi taikka ruoska. Palkkalaisen oli valittava työn teko työn antajan hyväksi taikka nälkäkuolema. Vanhempina, raaempina orjuuden muodon aikoina oli herrojen alituiseen oltava varuillaan estääkseen orjansa karkaamasta ja heidän kiusanansa oli näiden orjain elättäminenkin. Teidän järjestelmänne oli paljon mukavampi, se kun teki luonnosta teille työpäällikön ja antoi sen tehtäväksi palvelijanne töissään pitämisen. Erotus oli olemassa sen suoranaisen pakon käyttämisen, jonka aikana orjat aina olivat kapinajalalla, ja sen epäsuoran pakon välillä joka tuotti saman teollisuustuloksen, mutta jolloin orja, sen sijaan että olisi kapinoinut herransa valtaa vastaan, oli kiitollinen saadessaan tilaisuuden häntä palvella."

"Pyydän anteeksi. Orja sai elintarpeensa — vaatteet ja asunnon — ja harva palkkalainen oli niin onnellinen että palkastaan enemmän voi saada kuin nämä. Palkkojen kanta, lukuunottamatta uusia maita, erikoisia olosuhteita ja ammattitaitoisia työn tekijöitä, pysyi juuri elämisehtojen tasalla aivan yhtä usein painuen alemmaksi kuin nousten ylemmäksi. Pääerotus oli se että henkiorjan palkan herra käytti hänen elatuksekseen, kun taas palkkalainen sen käytti itse. Tämä oli muutamissa suhteissa parempi työn tekijälle, mutta muissa vähemmän toivottava, sillä itsekkäistä syistä herra tavallisesti piti huolta että 'sielulla', hänen vaimollaan ja lapsillaan oli kylliksi, kun taas työn antaja, jolle ei mitään merkinnyt palkkalaisen henki eikä terveys, ei välittänyt elikö tämä vai kuoli. Milloinkaan eivät olleet orjatalot niin viheliäisiä kuin kaupunkien syrjäsolien vuokrakasarmit missä palkkalaiset asuntoa pitivät."

"Mutta kuitenkin", sanoin, "oli minun aikani palkkalaisten ja henkiorjain välillä tämä jyrkkä erotus: ensinmainittu saattoi lähteä työn teettäjänsä luota milloin halusi, viimemainittu ei voinut."

"Niin, se oli erotus, mutta varmasti sellainen joka ei ollut niin suureksi eduksi palkkalaiselle kuin hänen vahingokseen. Kaikkialla, paitsi tilapäisesti onnellisissa maissa missä asukkaita oli harvassa, olisi työn tekijä ollut todella iloinen, jos olisi voinut vaihtaa oikeutensa lähteä työn antajansa luota siihen varmuuteen ettei hän häntä pois aja. Työn tilaisuuden menettämisen pelko — työpaikan menettäminen — oli painajaisena työn tekijän elämässä, kuten teidän aikanne kirjallisuudesta selvästi näkyy. Eikö niin ollut?"

"Oikeus lähteä työn antajan luota toisen luo", jatkoi tohtori, "vaikkapa sen liiallisena vastapainona ei olisikaan ollut vastuunalaisuus työn suorittamisen suhteen, oli sangen vähänarvoinen työn tekijälle siihen katsoen että palkkakanta oli jotenkin sama kaikkialla minne hän saattoi mennä, ja vaihdos olisi ollut vain pelkkä valinta eri herrojen persoonallisuuden välillä, ja sekin erotus oli vähäpätöistä, sillä liikesäännöt määräsivät suhteen herrojen ja työn tekijäin välillä."

"Yhdessä kohden teidän kuitenkin täytyy myöntää palkkalaisella olleen todellista paremmuutta henkiorjan rinnalla. Hän saattoi ansionsa nojalla kohota olosuhteistaan ja tulla itse työn antajaksi, rikkaaksi."

"Varmaankin, Julian, unohdatte että harvoin on sellaista orjajärjestelmää ollut olemassa, jolloin eivät innokkaammat, järkevämmät ja uutterammat orjat olisi voineet ostaa ja ostaneetkin vapauttaan taikka saaneet sen herroiltaan. Vapautetut orjat muinaisessa Roomassa kohosivat tärkeille paikoille ja valtaan aivan yhtä usein kuin synnynnäiset köyhälistön jäsenet Europassa ja Amerikassa pääsivät olosuhteistaan."

Minä en ajatellutkaan vastaamista sillä hetkellä, ja tohtori minua säälien jatkoi: "Vuosisatojen eri katsantokantojen vanha käsitys oli tämä kohta asiassa, jonka esititte palkkalaisten kohoamismahdollisuudesta, vaikka se teidän päivinänne jo oli häviämässä, ja se näyttää meistä koko järjestelmän pirullisimmalta ilmiöltä. Mitä merkitsikään se että tätä toivetta kohoamisesta pidettiin palkkalaistilan tai yleensä köyhän ihmisen olosuhteitten puolustuksena? Se oli samaa kuin olisi hänelle sanonut: 'Ole hyvä orja, ja sinäkin olet saava orjia omistaa'. Tällä kiilalla te erotitte taitavammat palkkalaiset palkkalaisjoukosta ja kunnianhimon nimellä ihannoitte kavalluksen ihmisyyttä vastaan. Kukaan kunnon ihminen ei halua kohota, ellei hän voi muita kanssansa kohottaa."

"Yhden erokohdan teidän kuitenkin lopultakin täytyy tunnustaa", sanoin. "Henkiorjuuden aikana herroilla oli valta orjainsa persoonainkin ylitse, jota työn antajalla ei ollut köyhimmänkään työn tekijänsä suhteen: hän ei voinut kättänsä väkivalta mielessä heitä vastaan kohottaa."

"Taas, Julian", sanoi tohtori, "mainitsitte erokohdan joka puhuu henkiorjuuden puolesta ja osottaa sen inhimillisemmäksi teollisuusjärjestelmäksi kuin oli palkkajärjestelmä. Jos siellä täällä henkiorjan omistaja kiukuissansa unohti itsensä hillitsemisen siihen määrään että raajarikoksi ja jäsenpuoleksi löi orjiansa, niin olivat sellaiset tapaukset kokonaisuuteen nähden harvinaisia, ja sellaisia herroja yleinen mielipide tuomitsi ellei laki; mutta palkkajärjestelmän vallitessa työn antajalla ei ollut mitään itsensä hillitsemisen aihetta säästääkseen työn tekijänsä henkeä tai jäseniä, ja hän pääsi vastuunalaisuudesta sen tosiasian nojalla että puutteenalainen kansa suostui käymään käsiksi ja innokkaasti pyrkikin mitä vaarallisimpiin ja vaivalloisimpiin töihin leipänsä tähden. Me luemme että Yhdysvalloissa joka vuosi vähintäin kaksisataa tuhatta miestä, naista ja lasta sortui kuolemaan tai joutui raajarikoksi teollisuustehtäviä täyttäessään, lähes neljäkymmentä tuhatta yksin höyryrautatiepalveluksen haarassa. Mitään arvioita ei kukaan näytä koskaan yrittäneenkään tehdä niiden monin kerroin suurempien lukumäärien suhteen jotka sortuivat välillisemmin huonojen teollisuussuhteitten turmiollisten vaikutusten takia. Mikä henkiorjuuden muoto milloinkaan saavutti sellaisen huipun ihmiselämän hävittämisessä kuin tämä?

"Ei mikään. Ja lisäksi: henkiorjan omistaja kurittaessaan orjaansa teki sen vihapäissään ja mahdollisesti hämäyksen takia; mutta nämä palkkalaisten joukkoteurastukset jotka maanne punaiseksi värittivät toimitettiin selvällä mielellä ja kylmäverisesti ilman mitään muuta perustaa kuin voitonhimo kapitalistein puolelta jotka vastuunalaiset olivat.

"Sitäpaitsi, henkiorjuuden räikeimpänä ilmiönä on aina pidetty orjattarien pakkoalistumista herrainsa himoille. Mitenkähän oli tämän asian laita rikkaitten johtoaikana? Me luemme historioissamme että suuret naisarmeijat teidän päivinänne köyhyyden takia olivat pakotetut liikettä tekemään luovuttamalla ruumiinsa niiden käytettäviksi joilla oli varaa pitää heitä leivässä. Kirjat kertovat näiden armeijain suurissa kaupungeissanne käsittäneen kolme- ja neljäkymmentä tuhatta naisruumista. Korviimme saapuu tarinoita niiden impeysverojen suuruudesta joita köyhemmät luokat saivat luovuttaa maksukykyisten himojen tyydyttämiseksi ja joiden rinnalla muinaisajan aikakirjat tuskin voivat vertaista kauheudessa esittää. Olenko sanonut liian paljon, Julian?"

"Ette ole maininnut mitään muuta kuin tosiasioita, jotka koko elämäni ajan olivat silmäini nähtävänä", vastasin, "ja nyt näyttää siltä kuin oli minun odotettava toisen vuosisadan miestä selittämään minulle mitä ne tarkoittivat."

"Juuri sentakia että ne olivat teidän ja aikalaisenne nähtävissä alinomaa ja aina olivat olleet, te menetitte kykynne arvostella niiden merkitystä. Ne olivat, kuten me sanoisimme, liian lähellä silmiä ja siksi niitä ei oikein voinut nähdä. Te olette nyt kylliksi kaukana tosiasioista ja voitte ruveta katsomaan niitä selvästi ja ajattelemaan niiden merkitystä. Kun te yhä jatkuvasti pääsette tämän nykyisen katsantokannan perille, niin saatte yhä täydellisemmin meidän kanssamme havaita että räikein kohta ihmisten olosuhteissa ennen suurta vallankumousta ei ollut ruumiillisten puutteiden kärsiminen eikä se suoranainen joukkonääntyminenkään joka välittömästi aiheutui omaisuuden erilaisesta jaosta, vaan tämän erilaisuuden epäsuora vaikutus joka melkein koko ihmisrodun alenti häpeälliseen asemaan lähimmäistensä orjiksi. Meistä näyttää että vanhan järjestelmän rikos vapautta vastaan oli suurempi kuin rikos henkeä vastaan; ja jos olisikin ollut ajateltavissa että se olisi voinut tyydyttää elämisoikeutta takaamalla kaikille toimeentulon, olisi sen kuitenkin täytynyt kukistua, sillä vaikka talousjärjestelmän yhteishallitus olisikin ollut tarpeeton elämää takaamaan, ei olisi voinut olla minkäänlaista vapautta niin kauan kuin omaisuuden erilaisuuksien vaikutuksen ja tuotantokeinojen yksityisen vallinnan takia ihmisten tilaisuudet olemassa olon välikappaleitten saavuttamiseksi riippuivat toisten ihmisten tahdosta."

LUKU XIII.

"Minä huomaan", jatkoi tohtori, "että Edith on sangen kärsimätön näiden kuivien tutkistelujen takia ja arvelee että jo on aika muuttaa tästä käsiteomaisuudesta aisteilla havaittavaan omaisuuteen joka on nähtävissä kaappinne sisällyksessä. Tahdon viivyttää seuraa vain sanoakseni muutaman sanan lisää; tämä kysymys teidän miljoonanne palauttamisesta, vaikka puolittain pilalla herätetty, koskee todella niin läpikotaisin yhteiskuntajärjestelmämme perus- ja ydinperiaatteita että haluan antaa teille ainakin osapuilleen selvityksen omaisuusjaon nykyisestä siveydellisestä puolesta.

"Nyt te jo täydelleen tunnette varsinaisen erotuksen uuden ja vanhan katsantokannan välillä. Vanha siveysoppi ymmärsi kysymyksen, mitä ihminen oikeuden mukaan saattoi omistaa, sellaisena joka alusta loppuun asti koski yksilön suhdetta aineeseen. Aineella ei ole mitään oikeuksia elävien olentojen suhteen, eikä sentakia ollut mitään syytä, kun asia niin käsitettiin, miksi yksilöt eivät olisi hankkineet rajoittamatonta omistusoikeutta aineen suhteen niin pitkälle kuin heidän kykynsä salli. Mutta tämä katsantokanta ehdottomasti jätti huomioon ottamatta ne yhteiskunnalliset seuraukset jotka johtuvat aineellisten esineiden erilaisesta jaosta maailmassa missä jokainen ehdottomasti riippuu elämän ja kaiken sen käytännön suhteen näiden esineiden heille tulevasta osuudesta. Se on: vanha, niin sanottu omaisuuden siveysoppi ei ollenkaan välittänyt asian koko siveydellisestä puolesta — nimittäin sen vaikutuksesta inhimillisiin olosuhteisiin. Tämä puoli asiassa taas täsmälleen määrää nykyaikaisen omaisuuden siveysopin koko perusteen. Kaikki inhimilliset olennot ovat yhdenarvoisia oikeuksiltaan ja arvoltaan, ja vain sellainen omaisuuden jakamisjärjestelmä voi olla puolustettava joka kunnioittaa tätä yhdenarvoisuutta ja takaa sen olemassaolon. Mutta samalla kuin kuulette että tämä periaate yleisimmin pidetään taloudellisen yhdenvertaisuutemme moraalisena perusteena, on olemassa täysin riittävä ja kokonaan erilainen peruste jonka nojalla, vaikka elämän ja vapauden oikeudet eivät asiaan kuuluisikaan, me kuitenkin ajattelisimme, että teollisuuden koko tuotannon samallainen jako on oikea tapa ja kaikki muu ryöstöä.

"Päätekijänä omaisuuden tuotannossa sivistyneitten ihmisten keskuudessa on yhteiskunnallinen järjestö, liittoutuneen työn ja vaihdon koneisto, jonka kautta sadat miljoonat yksilöt varaavat toistensa tuotteille kysyntää ja keskinäisesti täydentävät toistensa työtä, siten muodostaen kansan ja maailman tuotanto- ja jakojärjestelmästä suuren koneen. Tämä oli laita myös yksityiskapitalismin aikana, huolimatta sen toimintatavan äärettömästä tuhlaavaisuudesta ja jarrutuksesta; mutta tietysti on se nyt paljon tärkeämpi totuus, kun osuustoiminnan koneisto käypi mahdollisimman pehmeästi ja joka voimaunssi käytetään mahdollisimman vaikuttavasti. Alkuvoima koko teollisuustuotannossa, joka on yhteiskunnallisen järjestön tulos, on nähtävissä erotuksessa sen arvona minkä ihminen työn tekijänä tuottaa yhteiskunnallisen järjestön yhteydessä, ja sen välillä mitä hän voisi tuottaa erillänsä ollen. Lähimmäistensä kanssa yhdessä työskennellen yhteiskunnallisen järjestön avulla hän ja he tuottavat tarpeeksi auttaakseen kaikki mitä korkeimpaan ylöllisyyteen ja sivistykseen. Erillään työskennellessään on inhimillinen, kokemus osottanut että hän olisi onnellinen, jos voisi yleensä tuottaa siksi paljon että hengissä pysyisi. On arvioitu luullakseni että työn tekijän keskimääräinen päivän tuotanto Amerikassa on tätä nykyä noin 50 dollaria. Saman ihmisen työskentelystä olisi arvio saman laskuperusteen mukaan sangen korkea, jos sen sanottaisiin olevan viisikolmatta senttiä. Sanokaahan nyt minulle, Julian, kenelle kuuluu yhteiskunnallinen järjestö, tämän ihmisten yhteyden ääretön koneisto, joka kohottaa jokaisen työn tuotetta noin kaksi sataa kertaa?"

"Ilmeisesti", vastasin, "se ei voi kuulua kellekään erikoisesti, vaan yksinomaan yhteiskunnalle kokonaisuudessaan. Yhteiskunta kokonaisuudessaan voi yksin olla järjen ja keksimisen yhteiskunnallisen omaisuuden perijä ja yhteiskunta kokonaisuudessaan saapi aikaan jatkuvasti jokapäiväisen joukkoyhteyden jonka avulla yksinomaan tätä perintöä voidaan käyttää."

"Aivan niin. Yhteiskunnallinen järjestö ynnä kaikki mitä siinä on ja mitä se mahdolliseksi saattaa, on kaikkien jakamaton perintö yhteisesti. Kenelle sitten kohtuuden mukaan kuuluu kunkin työn kaksi sataa kertaa suurempi arvo joka johtuu yhteiskunnallisesta järjestöstä?"

"Ennen suurta vallankumousta", jatkoi tohtori, "vaikka silloin tuntuukin vallinneen hämärä ajatus tämän laatuisesta yhteiskunnallisesta kassasta, joka kuului yhteiskunnalle kokonaan, ei ollut mitään selvää ymmärrystä sen laajuudesta eikä sillä ollut vartijaa taikka määräyksiä jotka olisivat pitäneet huolta sen kokoamisesta ja käyttämisestä yhteistarpeisiin. Yleinen teollisuusjärjestö, kansallinen talousjärjestelmä, oli välttämätön, ennenkuin yhteiskunnallista kassaa voitiin mukavasti suojella ja hoitaa. Siihen asti sen välttämättä täytyi olla alttiina yleiselle ryöväykselle ja kavallukselle. Yhteiskunnallinen koneisto oli keinottelijain huostassa jotka sitä käyttivät rikastumiskeinonansa kantaen veroja kansalta jolle se kuului ja jota sen olisi pitänyt rikastuttaa. Vallankumouksen vaikutusta voi kuvata sanomalla että kansa vain silloin otti kokonaisuudessaan huostaansa yhteiskunnallisen koneiston, joka oli aina sille kuulunut, tarkoittaen siitä lähtien johtaa sitä yleisenä laitoksena jonka tulot tuli antaa yhdenarvoisille omistajille eikä enää rosvoille.

"Te voitte helposti nähdä", jatkoi tohtori, "miten tämän teollisuustuotteiden erittelyn täytyi vähentää persoonallisen yhdenvertaisuuden tärkeyttä työn suorituksessa yksityisten työn antajain kesken. Jos nykyinen mies yhteiskuntakoneiston avulla voi tuottaa viidenkymmenen dollarin arvosta työtä, kun hän ilman yhteiskuntaa voi tuottaa vain neljännes dollarin arvosta, niin jokaista viittäkymmentä dollaria kohti neljäkymmentä yhdeksän ja kolme neljäsosaa dollaria täytyy sijoittaa yhteiskunnan kassaan, jos mieli tasa-arvoista jakoa toimeen panna. Kahden ihmisen teollisuustuotteliaisuudessa ilman yhteiskunnan apua saattoi toinen olla puolta pahempi toista — se on, samalla kuin toinen kykeni tuottamaan täyden neljännes dollarin arvosta työtä päivässä, toinen saattoi tuottaa vain kahdentoista ja puolen sentin arvosta. Tämä oli sangen suuri erotus niiden olosuhteiden vallitessa, mutta kaksitoista ja puoli senttiä on niin mitätön osa viidestäkymmenestä dollarista ettei se mainitsemista edes ansaitse. Se on, erotus kahden ihmisen yksilöllisten kykyjen välillä jäi samaksi, mutta sen erotuksen alensi suhteellisesti vähäpätöiseksi se äärettömän suuri tasainen lisäys jonka yhteiskuntajärjestö molempain tuotteille samalla mitalla antoi. Taikka toista esimerkkiä käyttäen, ennenkuin ruuti oli keksitty saattoi yksi mies helposti olla kahden vertainen sotilaana. Erotus yksityisten miesten välillä pysyi kaikesta huolimatta voimassa; mutta pyssyn tuottama tavaton samallainen lisäys molempain voimaan saattoi heidät käytännössä samanarvoisiksi taistelijoiksi. Pyssyistä puhuessamme saamme vielä paremman esimerkin — yksilöllisten sotilaitten suhde jalkaväen joukkueessa sen muodostamiseen nähden. Suuria erotuksia oli olemassa yksilöllisten sotilaitten taisteluvoimassa rivien ulkopuolella. Mutta riveissä ollen tämä muodostus lisäsi jokaisen sotilaan taistelukykyä yhtäläisesti niin valtavasti että eri miesten yksilöllisten kykyjen välinen eroavaisuus peittyi mitättömäksi. Sanokaamme esimerkiksi että tämä muodostelma lisäsi joka jäsenen taisteluvoimaa kymmenellä, silloin mies, joka rivien ulkopuolella oli kahden veroinen voimassa toveriinsa verrattuna, oli molempain rivissä seisoessa häneen verrattuna kuin kaksitoista yhdentoista rinnalla — vähäpätöinen erotus.

"Minun tuskin tarvinnee teille huomauttaa, Julian, yhteiskunnallisen kassa-aatteen merkitystä taloudelliseen yhdenvertaisuuteen, kun teollisuusjärjestelmä oli kansallistutettu. Se osotti selvästi että vaikka olisikin mahdollista laskea tyydyttävällä tavalla teollisuustuotteiden erotus, jotta yksilöllinen työ saisi sille oikeudellisesti tulevan osuuden samoinkuin yhteiskuntakassakin, ei tulos kuitenkaan olisi vaivan arvoinen. Erikoisen kyvykäskään työn tekijä, joka voisi toivoa eniten siitä voittavansa, ei voisi toivoa voittavansa niin paljon kuin menettäisi toisten kanssa yhdessä uhraamalla teollisuuskoneiston lisäkyvyn joka olisi tuloksena yhteistunnosta ja yhteishengestä työn tekijäin kesken kehittyen täydellisesti etujen yhteyden tunnosta."

"Tohtori", huudahdin, "minä pidän tästä yhteiskuntakassan aatoksesta tavattomasti! Se saattaa minut ymmärtämään muiden asiain ohessa, miten täydellisesti te näytte kehittyneen palkka-aatteesta joka muodossa tai toisessa oli kaikkien talousaatteiden perusteena minun aikanani. Se johtuu siitä että olette tottuneet pitämään yhteiskuntapääomaa rikkautenne päälähteenä pikemmin kuin jokapäiväisenä erikoiskäyttötavarana. Se on sanalla sanoen erotus kapitalistin ja köyhälistön aseman välillä."

"Myöskin niin", sanoi tohtori. "Vallankumous teki meistä kaikista kapitalisteja, ja voitto-osuuden aate on karkoittanut palkka-aatteen. Me otamme palkkaa väin kunnian muodossa. Meidän kannaltamme katsoen, kun joukko-omistus vallitsee yteiskuntajärjestelmän talouskoneistoon nähden ja yhteiskunnalla kokonaisuudessaan on ehdoton valta sen tuotteisiin, on jotakin huvittavaa niissä uutterissa väittelyissä, joiden kautta teidän aikalaisenne koettivat määritellä täsmälleen, miten suurta tai pientä palkkaa tai hyvitystä palveluksistaan oli tämä tai tuo yksilö tai joukkokunta oikeutettu saamaan. Rakas Julian, jos taitavinkin työn tekijä saisi tyytyä vain omiin tuotteisiinsa, jos hän olisi ehdottomasti erotettu ja irrallaan niistä voimista joiden kautta yhteiskuntakoneisto oli sen monin kerroin lisännyt, ei hänen elinkulkunsa olisi parempi kuin puoliksi nälistyneen metsäläisen. Jokainen on oikeutettu ei ainoastaan omaan tuotteeseensa, vaan paljon enempään — nimittäin osuuteensa yhteiskuntajärjestön tuotteista ynnä lisäksi persoonalliseen tuotantoonsa, eikä hänen oikeutensa tähän osuuteen riipu siitä teidän aikanne se-riistää-joka-riistää-voi periaatteesta, jonka avulla toiset itsestänsä tekivät miljoonamiehiä ja toiset jätettiin kerjäläisiksi, vaan samallaisista ehdoista kuin kaikilla hänen kanssakapitalisteillaankin on."

"Minun aikanani puhuttiin ansaitsemattoman koron aatteesta jota korkoa yhteiskuntajärjestö antoi yksityisille omaisuuksille", sanoin, "mutta mikäli muistan vain maa-arvon yhteydessä. Oli uudistusmiehiä jotka päättelivät että yhteiskunnalla on oikeus ottaa itselleen veroina kaikki lisäykset maan arvossa jotka johtuivat yhteiskunnallisista aiheista sellaisista kuin väestön lisääntymisestä tai yleisistä parannuksista, mutta he näyttivät pitävän oppinsa toteuttamista mahdollisena vain maahan nähden."

"Niin", sanoi tohtori, "ja merkillistä on että pitäessään kiinni johtolangasta he eivät sitä seuranneet."

LUKU XIV.

Johtolangat valoa ja lämpöä varten oli johdettu holvihuoneeseen, ja se oli yhtä lämmin, valoisa ja mukava paikka kuin vuosisataa ennen, kun se oli ollut makuuhuoneenani. Polvistuen kassakaapin oven eteen aloin heti käsitellä merkkilaattaa, ja seuralaiseni samalla olivat kumartuneena minua kohti asemissa jotka osottivat tavatonta uteliaisuutta.

Sata vuotta sitten olin lukinnut kassakaapin viimeisen kerran, ja tavallisissa oloissa se olisi ollut kyllin pitkä unohtaakseni monin kerroin lukon avaamiskeinon, mutta nyt se oli yhtä tuoreena muistossani kuin jos olisin sitä käytellyt muutamaa päivää ennen, mikä toden teolla olikin kuluneen aikakauden pituus, mikäli se koski itsetietoista elämääni.

"Huomatkaa", sanoin, "että käännän tätä laattaa, kunnes kirjain 'K' tulee vastapäätä kirjainta 'R'. Sitten siirrän tätä toista laattaa, kunnes numero '9' tulee vastapäätä samaa kohtaa. Nyt kassakaappi on oikeastaan lukosta irti. Minun on enää vain käännettävä tätä nupua, joka siirtää salvat, ja sitten heilauttaa ovi auki, kuten näette."

Mutta he eivät nähneet sitä, sillä nupu ei tahtonut kääntyä ja lukko pysyi kiinni. Minä tiesin etten ollut tehnyt mitään erehdystä lukon suhteen. Joku lukon salvoista ei ollut irtautunut. Koetin uudelleen useampia kertoja ja ravistelin laattaa ja ovea, mutta siitä ei ollut apua. Lukko pysyi itsepintaisena. Joku sanoi ettei sen muisto ollut yhtä hyvä kuin minun. Se oli unohtanut sääntönsä. Uskottavampi aineellinen selitys oli se että öljy lukossa oli ajan mukana kovettunut ja siksi vastusti ponnistuksiani. Lukko ei ollut voinut ruostua, sillä huoneen ilma oli ollut aivan kuiva. Muuten minä en olisi voinut elää.

"Surukseni olette pettyneet odotuksessanne", sanoin, "sillä nyt meidän olisi lähetettävä hakemaan lukkoseppää kassakaappitehtailijain pääkonttoorista. Minä tiesin minne Sudbury kadulla oli mentävä, mutta arvelen että kassakaappiliike on muuttanut sen jälkeen."

"Se ei ainoastaan ole muuttanut", sanoi tohtori, "se on kadonnut; tämän tapaisia kassakaappeja on historiallisessa museossa, mutta en ole tähän asti tiennyt miten ne avataan. Se on todella sangen nerokas."

"Ja tahdotteko sanoa että tätä nykyä todellakaan ei ole lukkoseppää joka voisi avata tämän kaapin?"

"Jokainen koneseppä voi leikata terästä kuin korttipaperia", vastasi tohtori; "mutta todellakaan en usko että maailmassa on ihmistä joka voisi avata lukkoa. Meillä tietysti on yksinkertaisia lukkoja yksityissalaisuuksien tallettamiseksi ja lasten pahantekoja vastaan, mutta ei mitään sellaisia joita olisi tarkoitettu vakavampaa vastustusta kestämään joko väkinäistä tai taidokasta. Lukkoseppien ammattikunta on kuollut."

Tällöin Edith, joka malttamattomasti halusi nähdä kaapin avattuna, huudahti ettei kahdennellakymmenennellä vuosisadalla ollut mitään kerskaamista, ellei se voinut ratkaista pulmaa johon jokainen taitavampi murtovaras yhdeksännellätoista vuosisadalla pystyi.

"Kärsimättömän nuoren naisen kannalta saattaa se siltä tuntua", sanoi tohtori. "Mutta meidän täytyy muistaa että hävinneet taiteet usein ovat inhimillisen edistyksen muistopatsaina, osottaen loppuunkuluneita rajoja ja välttämättömyyksiä joihin ne ovat kuuluneet. Siitä syystä ettei meillä enää ole varkaita, ei liioin ole lukkoseppiä. Julian raukan oli käytävä kaikki nämä vastukset läpi turvatakseen paperinsa tuossa kassakaapissa, koska hänestä olisi tullut kerjäläinen jos olisi ne menettänyt, ja sen sijaan että oli monien herra olisi hänestä tullut harvojen palvelija ja ehkä olisi viettelys johtanut rosvoksi hänetkin. Ei ole ihme että lukkoseppiä niinä päivinä tarvittiin. Mutta nyt, näettehän, vaikka otaksuisikin että yhteiskunnassa missä kukin nauttii yleistä ja samallaista varallisuutta joku haluaisi jotakin varastaa, ei hän voisi varastaa mitään sellaista minkä jälleen voisi myydä. Meidän varallisuutemme sisältää takuun siitä että kullakin on samallainen osuus kansan kapitaalissa ja tuloissa — takuun joka on persoonallinen ja jota ei voida meiltä riistää eikä antaa pois, se kun on jokaiselle syntymässä annettu ja vasta kuoleman tapahduttua peruutetaan. Huomaatte kai että lukkosepät ja kassakaapin tekijät olisivat aivan tarpeetonta väkeä."

Puhuessamme olin jatkanut laatan pyörittelemistä toivoen että uppiniskainen salpa taipuisi toimimaan ja lopulta heikko napsahdus vastasi ponnistuksiani ja minä heilautin oven auki.

"Hyi!" huudahti Edith, kun sen sisältä tulvahti ilkeä ummehtunut löyhkä. "Säälinpä teidän aikaista väkeä, jos tämä löyhkä on osote siitä mitä he saivat hengittää."

"Se on luultavasti ainoa jälellä oleva osote mikä saatavissa on", huomautti tohtori.

"Kas miten naurettavan pieni laatikko se on sisältä, vaikka se ulkopuolelta on niin vaateliaan näköinen!" huudahti Edithin äiti.

"Niin", sanoin. "Paksujen seinäin tuli turvata sisältöä sekä tulen että rosvojen varalta — ja sivumennen sanoen luulisin että te yhä vielä tarvitsette tulenvarmoja kaappeja."

"Meillä ei ole tulipaloja, paitsi vanhoissa rakennuksissa", vastasi tohtori. "Kun rakentaminen joutui koko kansan haltuun, emme me näettehän voineet sitä sietää, sillä omaisuuden hävittäminen merkitsee kansalle kuollutta häviötä, kun taas yksityiskapitalismin aikana häviö työnnettiin toisten niskoille kaikenlaisilla keinoilla. Silloin voitiin vakuuttaa, mutta nyt kansan on vakuutettava itse."

Avasin kassakaapin sisäoven ja otin esille laatikoita jotka olivat täynnä kaikenlaatuisia arvopapereita, ja tyhjensin ne huoneessa olevalle pöydälle.

"Näitäkö vastenmielisen näköisiä papereita te sanotte omaisuudeksi?" sanoi Edith ilmeisesti pettyneenä.

"Maan, talojen, myllyjen, laivojen, rautateitten ja kaikenlaisten muitten kappaleitten omistamista", vastasin, ja ryhdyin paraani mukaan selittämään hänen äidilleen ja hänelle itselleen vuokraa, liikevoittoa, korkoa, osinkoa j.n.e. Mutta selvästi näkyi heidän kasvojensa nolosta ilmeestä etten kovin suuria ennätyksiä saanut aikaan.

Vihdoin tohtori katsahti ylös papereista, joihin hän muinaistutkijan uteliaisuudella oli tarrannut, ja nauroi.

"Minä pelkään, Julian, että lähdette väärästä päästä. Teidän aikananne, näettehän, taloustiede oli asiain tiedettä, meidän päivinämme se on ihmisolentojen tiedettä. Meillä ei ole minkäänlaista mikä vastaisi teidän vuokraanne, korkoanne, liikevoittoanne tai muuta finanssikeksintöä, ja niitä tarkoittavilla sanoilla ei ole mitään merkitystä nyt muille kuin tutkijoille. Jos haluatte että Edith ja hänen äitinsä teitä ymmärtää täytyy teidän kääntää nämä rahasanat sanoiksi jotka merkitsevät miehiä, naisia ja lapsia, ja selittää kaikki teidän järjestelmänne mukaiset heitä koskevat seikat. Pidättekö sopimattomana, jos minä koetan tehdä asian heille hiukan selvemmäksi?"

"Olen teille siitä sangen kiitollinen", sanoin, "ja ehkä samalla saatatte sen selvemmäksi minullekin."

"Luullakseni", sanoi tohtori, "me kaikki ymmärrämme näiden asiakirjain luonteen ja arvon paljon paremmin, jos sen sijaan että puhuisimme niistä farmien, tehtaitten, kaivosten, rantateiden y.m. omistusoikeuden osotuksena pidämme kiinni vain siitä että ne todistivat omistajainsa olevan erilaisten miehiä, naisia ja lapsia käsittäväin joukkokuntain herroja eri osissa maata. Tietysti, kuten Julian sanoo, asiakirjat nimellisesti vahvistivat hänen oikeutensa vain kappaleisiin eivätkä puhu mitään miehistä ja naisista. Mutta ne miehet ja naiset, jotka seurasivat maatilojen, koneitten ja muitten erilaisten omaisuuksien mukana ja olivat niihin sidottuja ruumiillisten tarpeittensa kautta, juuri kaiken arvon loivat omaisuuden omistamiselle.

"Mutta ellei sitä edellytystä olisi ollut että oli ihmisiä jotka koska heidän täytyi käyttää maata alistuivat tekemään työtä sen omistajille siitä hyvästä että saivat sen haltuunsa, ei näillä omistus- ja kiinnityskirjoilla olisi ollut mitään arvoa. Niin on laita näiden tehdasosakkeittenkin. Ne puhuvat vain vesivoimasta ja koneista, mutta ne olisivat olleet arvottomia ilman niitä tuhansia ihmistyöntekijöitä jotka olivat sidotut koneisiin ruumiillisten tarpeitten voimalla yhtä lujasti kuin olisivat olleet niihin kahlehditut. Ja samoin nämä hiilikaivososakkeet. Ilman sitoi viheliäistä ihmisolentojen joukkoa, jonka puute oli tuominnut työtä tekemään eläväin haudoissa, minkä arvoisia olisivat olleet nämä osakkeet jotka eivät sanallakaan heistä mainitse? Miten kuvaavaa onkaan se seikka että pidettiin tarpeettomana mainitakaan pellolla, koneitten ääressä, kaivoksissa työskenteleväin orjain nimiä! Henkiorjuuden aikana joka ennemmin oli vallinnut, oli tarpeellista nimittää erikseen kukin sielu tuntomerkkineen, jotta hänet karkaamisen tapahtuessa voitaisiin keksiä sekä kuoleman tapauksessa arvata tappio. Mutta mitään tappion pelkoa ei ollut niiden orjain karkaamisen tai kuoleman takia jotka näiden asiakirjain mukaan omistajansa saivat. He eivät tahtoneet juosta tiehensä, sillä mitään parempaa ei ollut pakopaikaksi saatavissa eikä mitään pääsyä koko maailmaa käsittävän talousjärjestelmän käsistä joka heitä orjina piti; ja jos he kuolivat, ei se mitään tappiota heidän omistajilleen tuottanut, sillä alituisesti oli yllinkyllin toisia heidän tilalleen. Siis heidän luettelemisensa olisi ollut paperin haaskausta.

"Äsken aamiaispöydässä", jatkoi tohtori, "selittelin nykyistä katsantokantaa yksityiskapitalismin talousjärjestelmään nähden joka perustui kansan joukkojen pakolliseen kapitalistien palvelemiseen; sen palveluksen viimemainitut väkisin panivat toimeen anastaen etuoikeuden maailman tuotantolähteitten ja koneiston paljouteen ja jättäen puutteen puserruksen pakottamaan kansaa heidän ikeensä hyväksymään, poliisin ja sotilaitten aika ajoin puolustaessa heidän etuoikeuksiaan. Nämä asiakirjat kuvaavat erittäin sopivasti niitä nerokkaita ja vaikuttavia keinoja joiden avulla erilaatuiset työn tekijät järjestettiin kapitalistien palvelukseen. Ymmärrettävää kuvausta käyttääkseni, näiden erilaisten niin sanottujen arvopaperien saattaa sanoa olevan yhtä monenlaisia valjaita joilla puutteen puserruksen kukistamat ja kesyttämät kansan joukot iestettiin ja valjastettiin kapitalistien vaunujen eteen.

"Esimerkiksi, tässä on kasa farmikiinnityksiä Kansasin farmeihin. Hyvä; tämän arvopaperin voiman nojalla eräät Kansasin farmarit tekivät työtä sen omistajan puolesta, ja vaikka he eivät koskaan ehkä tietäneet kuka hän oli eikä hän keitä he olivat, olivat he yhtä varmasti ja järkähtämättömäsi hänen orjiansa kuin jos hän olisi seissyt heidän vieressänsä ruoska kourassa, sen sijaan että hän istui seurusteluhuoneessaan Bostonissa, New Yorkissa tai Lontoossa. Näitä kiinnitysvaljaita käytettiin yleisesti kansan maata viljelevän luokan sitomiseksi. Useimmat Lännen farmareista saivat reutoilla niissä yhdeksännentoista vuosisadan loppupuolella. Eikö niin ollut Julian? Oikaiskaa tietoni, jos olen väärässä."

"Te kerrotte aivan tarkkoja tosiseikkoja", vastasin. "Rupean käsittämään selvemmin entisen omaisuuteni luonnetta."

"Katsokaamme nyt mikä tämä kasa on", jatkoi tohtori. "Ahaa, nämä ovat osakkeita Uuden Englannin puuvillatehtaisiin. Tämän laatuisia valjaita käytettiin pääasiallisesti naisille ja lapsille, joiden luokituksessa mentiin niin alas että soveliaina pidettiin yhden- ja kahdentoista vuotiset tytöt ja pojatkin. Tapana oli sanoa että vain pikkulasten melkein maksuttoman työn tuottama voitto piti näitä tehtaita kannattavina omaisuuksina. Uuden Englannin väestö suurimmaksi osaksi kukistettiin jo hentoikäisenä taipuakseen työhön tämänlaisissa valjaissa.

"Tässä taasen on hiukan eri laatua. Nämä ovat rautatie-, kaasu- ja vesilaitososakkeita. Ne olivat laajemmalle ulottuvia valjaita joilla ei ainoastaan erikoinen työn tekijäin luokka, vaan koko kuntakin kahlehdittiin työtä tekemään arvopaperien omistajalle.

"Ja vihdoin on meillä täällä ankarammat valjaat kaikista, hallituksen bondeja. Tämä asiakirja, näettekö, on Yhdysvaltain hallituksen bondi. Sen kautta seitsemänkymmentä miljoonaa ihmistä — koko kansa toden teolla — oli valjastettu tämän bondin omistajan vaunujen eteen; ja vielä lisäksi ajurina tässä tapauksessa oli hallitus itse, jota vastaan juhtien oli sangen työlästä potkia. Toisen laatuisten valjaitten sisällä tapahtui useasti potkimista ja vikuroimista, ja kapitalisteja useasti häiritsivät ja väliaikaisesti työnkin heiltä riistivät miehet jotka he olivat ostaneet ja täydellä rahalla maksaneet. Luonnollisesti senvuoksi hallituksen bondia he suuresti ylistelivät rahain sijoituskeinona. He käyttivät kaikkia mahdollisia ponnistuksia saadakseen eri hallituksia yhä enemmän kansan niskaan sälyttämään tämänlaisia valjaita, ja hallitukset kapitalistien asiamiesten yllytyksestä tietysti tekivät niin aina suuren vallankumouksen aattoon asti, mikä muutti bondit ja kaikki muut valjaat pelkäksi paperiksi."

"Yhdeksännentoista vuosisadan edustajana", sanoin, "en voi kieltää ettei totuutta olisi teidän koko lailla hämmästyttävässä kuvailutavassanne meidän rahain sijoitusjärjestelmästämme. Mutta myöntänette että vaikka järjestelmä olikin huono ja kansan tila katkera sen vallitessa, niin kapitalistien toiminta sellaisen teollisuuden järjestämiseksi ja johtamiseksi kuin meidän oli, oli kuitenkin jonkin arvoista palvelusta maailmalle."

"Oli varmasti", vastasi tohtori. "Se syy voidaan esittää, ja on esitetty, jokaisen järjestelmän puolustukseksi jonka kautta ihmiset ovat toisia lähimmäisiänsä tehneet palvelijoikseen alusta pitäen. Aina oli jotakin yleisesti arvokasta ja välttämätöntä palvelusta jonka sortajat voivat väittää ja väittävät olevan heidän asettamansa pakkopalveluksen perusteena ja puolustuksena. Kun ihmiset tulivat viisaammiksi huomasivat he maksavansa häviöön johtavaa hintaa siten annetusta palveluksesta. Niinpä he ensiksi sanoivat kuninkaille: 'Ollaksenne turvassa te autatte valtiota puolustautumaan ulkolaisia vastaan ja hirttämään varkaat, mutta onpa liian paljon vaatia meitä olemaan teidän orjianne siitä hyvästä, me osaamme tehdä paremminkin.' Ja niin he perustivat tasavaltoja. Niin myös vihdoin kansa sanoi papeille: 'Te olette jotakin tehneet hyväksemme, mutta liian paljon olette vaatineet palveluksistanne vaatiessanne meidän alistamaan järkemme teidän tahtonne alaisiksi, me osaamme tehdä paremminkin.' Ja niin he perustivat uskonnollisen vapauden."

"Ja samalla tavalla tässä viimeisessä asiassa, josta me nyt puhumme, kansa vihdoin sanoi kapitalisteille: 'Te kyllä olette järjestäneet meidän teollisuutemme, mutta sen hinnaksi olette meidät orjuuttaneet. Me voimme tehdä paremminkin.' Ja asettaen kansallisen yhteistoiminnan kapitalismin tilalle he perustivat teollisuustasavallan taloudellisen kansanvallan perusteelle. Jos olisi totta, Julian, että jokin toisille tehdyn palveluksen vaikutin, olipa palvelus miten arvokasta laatua tahansa, oikeuttaisi hyväntekijän orjiksi painamaan ne joille on hyvää tehnyt, ei olisi ollut mitään hirmuhallitusta tai orjavaltaa joka ei voisi itseänsä täysin pätevästi puolustaa."

"Eikö sinulla ole oikeata rahaa meille näyttää", sanoi Edith, "jotakin muuta kuin näitä papereita — kultaa tai hopeata, kuten museossa on?"

Yhdeksännellätoista vuosisadalla ei ihmisten ollut tapana pitää suuria rahavaroja kotonaan, mutta sattumalta oli minulla niitä vähäinen kasa kassakaapissani, ja vastaukseksi Edithin kysymykseen vetäsin esille laatikon joka sisälsi useita satoja dollareita kullassa ja tyhjensin sen pöydälle.

"Miten komeita ne ovat!" huudahti Edith, työntäen kätensä keltaiseen rahaläjään ja kilistellen niitä. "Ja onko aivan totta että jos teillä vain oli tarpeeksi näitä esineitä, ollenkaan huolimatta miten ja mistä olitte ne saaneet, niin miehet ja naiset alistuivat tahtonne alaisiksi ja antoivat teidän tehdä mitä halutti heidän suhteensa?"

"He eivät ainoastaan antaneet teidän tehdä mitä halutti heille, vaan he olivat teille erittäin kiitollisia siitä että olitte niin hyvä ja käytitte heitä ettekä toisia. Köyhät taistelivat toistensa kanssa etuoikeudesta saada olla sellaisten palvelijoina ja alamaisina joilla oli rahaa."

"Se nimi annettiin kapitalisteille vallankumouksen aikana", vastasi tohtori. "Tämä asia josta Edith puhuu on palanen sen ajan kirjallisuutta, jolloin kansa ensiksi alkoi täydelleen herätä näkemään sen seikan että luokkaetuoikeus tuotantokoneistoon merkitsee kansan orjuutta."

"Odottakaahan, kun koetan voinko sen muistaa", sanoi Edith. "Tällä tavalla se alkaa: 'Kaikkialla miehet, naiset ja lapset seisoivat turulla huutaen leivän herroja ottamaan heidät palvelukseensa, jotta he leipää saisivat.' Vahvat miehet sanoivat: 'Oi leivän herrat, tunnustelkaa meidän jäntereltämme ja lihaksiamme, käsivarsiamme ja raajojamme; katsokaa miten vankkoja olemme. Ottakaa meidät ja käyttäkää meitä. Antakaa meidän raataa puolestanne. Antakaa meidän puolestanne hakata. Antakaa meidän mennä alas kaivantoihin ja kaivaa puolestanne. Antakaa meidän vilua nähdä ja paleltua laivojenne keulalla. Lähettäkää meidät höyrylaivojenne lämmityskammioiden helvetteihin. Tehkää mitä mielitte kanssamme, mutta antakaa meidän palvella teitä, jotta saamme syödä ja kuolemasta pelastumme!'

"Sitten puhuivat myös oppineet ihmiset, kirjanoppineet ja lakimiehet, joiden voima oli heidän aivoissaan eikä heidän ruumiissaan: 'Oi leivän herrat', he sanoivat, 'ottakaa meidät palvelijoiksenne täyttämään teidän tahtoanne. Katsokaa kuinka hieno on ymmärryksemme, kuinka laajat ovat tietomme, järkemme on kukkuroillaan opin aarteita ja filosofian viekasteluja. Meille on annettu selvempi näkövoima kuin toisille ja sen vakuutuksen voima että meidän tulisi olla kansan johtajina, äänettömäin ääninä, sokeain silminä. Mutta kansalla jota meidän palveleman pitäisi ei ole meille leipää antaa. Sentähden, leivän herrat, antakaa meille syötävää, ja me tahdomme kansan teille pettää, sillä meidän täytyy elää. Me tahdomme puolestamme oikeuksissa riidellä leskiä ja isättömiä vastaan. Me puhumme ja kirjoitamme teidän ylistykseksenne ja taitavin sanoin nolaamme ne jotka teitä vastaan puhuvat ja teidän valtaanne ja valtiota vastaan. Eikä mikään mitä te meiltä vaaditte näytä liian paljolta. Mutta koska me emme myy ainoastaan ruumistamme, vaan sielummekin, niin antakaa meille enemmän leipää kuin nämä työn tekijät saavat jotka vain ruumiinsa myyvät.'

"Ja papit ja leviitat myös huusivat leivän herrojen kulkiessa turun poikki: 'Ottakaa meidät, herrat, palvelijoiksenne ja täyttämään teidän tahtonne, sillä meidänkin täytyy syödä, ja vain teillä on leipää. Me olemme pyhien oraakkelien vartioita, ja kansa meitä kuulee ja ei vastaa, sillä meidän äänemme heille on kuin Jumalan ääni. Mutta meidän täytyy saada leipää samoinkuin toistenkin syödäksemme. Antakaa meille siis yltäkyllin leivästänne, ja me tahdomme puhua kansalle että he hiljaa ovat eivätkä teitä häiritse napisemisellansa nälän tähden. Isän Jumalan nimessä me kiellämme heitä vaatimasta veljien oikeuksia, ja rauhan ruhtinaan nimessä me tahdomme saarnata teidän kilpailulakejanne.'

"Ja kaikkien miesten huutojen ylitse kuultiin naisjoukkojen ääniä jotka leivän herroille huusivat: 'Älkää meidän ohitsemme kulkeko, sillä meidänkin myös syömän pitää. Miehet ovat meitä väkevämpiä, mutta he paljon leipää syövät ja me vähän, niin että vaikka me emme niin väkeviä, olekkaan, lopuksi te ette häviä, jos otatte meidät palvelijoiksenne heidän sijastansa. Ja jos te ette meitä tahdo työmme tähden, katsokaa meitä kuitenkin, me olemme naisia ja kauniita pitäisi meidän oleman teidän silmissänne. Ottakaa meidät ja tehkää meille mitä mielitte, sillä meidän pitää syödä.'

"Ja yläpuolella kaupparähäkän, miesten karkeitten äänien ja naisten kimeitten äänien kohosi pikku lasten piipottava kitinä: 'Ottakaa meidät palvelijoiksenne, sillä äitiemme rinnat ovat ehtyneet eikä isillämme ole meille leipää antaa ja meidän on nälkä. Me olemme heikkoja kyllä, mutta me pyydämme niin vähän, niin kovin vähän että lopuksi me olemme teille halvemmat kuin miehet, meidän isämme, jotka niin paljon syövät, ja naiset, meidän äitimme, jotka enemmän syövät kuin me.'

"Ja leivän herrat, otettuaan käytettäväkseen tai huvikseen ne miehistä, naisista ja pienokaisista joita soveliaina pitivät, läksivät tiehensä. Mutta markkinaturulle jäi suuret joukot niitä joilla ei leipää ollut."

"Niin", sanoi tohtori katkaisten hiljaisuuden joka seurasi kun Edithin ääni oli tauonnut, "sen häpeällisen kurituksen viimeinen huippu, jonka teidän talousjärjestelmänne laski ihmisluonnon niskoille, oli todellakin se että se pakotti ihmiset itseänsä kaupaksi tarjoamaan. Vapaaehtoista ei kauppa todellisessa merkityksessä tietystikään ollut, sillä puute tai sen pelko ei jättänyt valinnan varaa, sillä heidän oli välttämättä myyminen itsensä jollekulle, mutta kussakin kaupan hieromisessa oli siksi paljon valintaa että se joutui häpeälliseksi. Heidän oli etsittävä ne joille itsensä tarjosivat ja itse päätettävä kauppa omasta itsestään. Tässä suhteessa pestuusta aiheutuva toisten ihmisten alamaisuus toisiin nähden oli vielä alentavampaa kuin suoranaiseen pakkoon perustuva orjuuden aikana. Tällöin orja voitiin pakottaa tottelemaan ruumiillisen kärsimyksen kautta, mutta hän saattoi mielessään vapaasti hautoa kostoa herralleen; mutta pestuun vallitessa ihmiset etsivät herrojansa ja suosion osotukseksi rukoilivat että he heitä käyttäisivät, niin ruumista kuin sieluakin, voitokseen ja huvikseen. Meidän nykyaikaisten mielestä sentakia oli henkiorja arvokkaampi ja jalompi olento kuin teidän päivienne pestuunalainen joka sanoi olevansa vapaa työn tekijä.

"Orjan oli mahdollista kohota sielultaan ympäristöänsä korkeammalle ja tulla orjuuden filosoofiksi, kuten Epictetus [Epictetus oli kreikkalainen joka joutui Roomaan orjaksi ja siellä kehittyi filosoofiksi ja sai vihdoin vapautensa. Hänen selityksensä stoalaisesta filosofiasta pidetään paraimpina mitä on. Hän eli ensimmäisen vuosisadan lopulla. Suom. muistutus.], mutta pestuun alainen ei edes voinut pilkkailla etsimiänsä kahleita. Hänen asemansa halpuus ei ollut vain ruumiillista, vaan henkistäkin. Myydessään itsensä hänen välttämättä oli myyminen ajatuksensa itsenäisyyskin. Teidän koko teollisuusjärjestelmäänne näyttää tässä suhteessa paraiten ja sopivimmin kuvaavan muuan sana jonka te yksipuolisesti kyllä säästitte merkitsemään vain eräänlaista naisten harjoittamaa itsensä myyntitapaa.

"Työ toisten hyväksi rakkaudesta ja ystävyydestä ja työ toisten kanssa yhteisen tarkoitusperän hyväksi jossa kaikilla on keskinäiset etunsa, sekä työ sen tuottaman ilon takia ovat kaikki yhtä kunniallisia, mutta kykyjemme pestaaminen toisten itsekkäästi käytettäväksi, joka muoto työllä yleisesti oli teidän aikananne, on ihmisluonteelle arvotonta. Vallankumous ensi kerran historiassa teki työn todella kunnialliseksi laskemalla sen veljellisen yhteistoiminnan perusteelle, tulokset yhteisesti ja tasaisesti jaettaviksi. Siihen asti se lievimmin sanoen oli vain häpeällinen välttämättömyys."

Lopulta minä sanoin: "Kun olette tyydyttäneet uteliaisuutenne näiden papereitten suhteen voimme luullakseni tehdä niistä kokkovalkean, sillä niillä ei nyt näytä olevan sen suurempaa arvoa kuin pakanallisten epäjumalain kokoelmalla joiden entiset palvelijat ovat kristinuskoon kääntyneet."

"No niin, vaan eikö sellaisella kokoelmalla ole arvoa historiantutkijalle?" sanoi tohtori. "Tietysti nämä asiapaperit tuskin ovat minkään arvoisia siinä merkityksessä kuin ennen, mutta toisessa merkityksessä niillä on suuri arvo. Olen nähnyt niiden joukossa useita muunnoksia jotka ovat sangen harvinaisia historiallisissa kokoelmissa, ja jos olette taipuvainen lahjoittamaan koko kokoelman museoomme, niin olenpa varma että lahjaa pidetään suuriarvoisena Meidän esi-isiemme rakentama suuri kokkovalkea, vaikka olikin aivan luonnollinen ja anteeksi annettava riemun ilmaisu kahleitten katkaisemisen johdosta, on arkeoloogiselta kannalta katsoen mielipahaa herättävä."

"Se oli jotenkin draamallinen tapaus suuren vallankumouksen päätyttyä. Kun pitkällinen taistelu oli loppunut ja kapitaalin yleisen hallinnon kautta taattu taloudellinen yhdenvertaisuus perustettu, niin kansa kaikilta tahoilta maata keräsi kokoon äärettömät varastot teidän arvotodistuksianne, jotka, vaikka niiden todella piti olla vain aineellisen omaisuuden todistuksia, olivat todella muuttuneet ihmisomaisuuden todistuksiksi ja riistivät, kuten olemme nähneet, koko arvonsa niistä orjista jotka ruumiillisten tarpeiden pakottamina olivat kahlehditut aineeseen. Kansa — vapauden innostuksen kiihkossa kuten ymmärtänette — näitä katsoi hyväksi koota äärettömiin röykkiöihin New Yorkin osakepörssin paikalle, Plutuksen [Plutus, kreikkalaisten rikkauden jumala. — Suom. muist.] suurelle alttarille, missä miljooneja ihmisolentoja oli uhrattu hänelle, ja siellä rakentaa niistä kokkovalkea. Suuri pylväs seisoo paikalla tänään, ja sen latvasta sädehtii alituisesti valtava sähköliekki tulisoihtuna sen tapauksen muistoksi ja ikuisena osotuksena pergamenttiorjuuden loppumisesta joka oli raskaampi kuninkaitten valtikkaa. On arvioitu että ihmisolentojen omistustodistuksia, eli kuten te niitä nimititte omaisuuden arvopapereita, haihtui taivaalle neljänkymmenen biljoonan dollarin arvosta sekä vielä satoja miljooneja paperirahaa siinä suuressa palossa jonka me varmasti uskomme olleen Jumalalle otollisemman kuin yhdenkään niistä lukemattomista polttouhreista jotka hänelle tarjottu on ajan alusta.

"No niin, jos minä olisin ollut siinä, voin helposti kuvitella että olisin nauttinut loimusta yhtä paljon kuin kiihkeinkin sen ympärillä tanssijoista, mutta nyt levollisemmin asiata arvellessa surkuttelen tätä suurta historiallisten aineksien hävittämistä. Näette siis että teidän bondinne, omistuskirjanne, kiinnepaperinne ja osakkeenne ovat todella yhä arvokkaita."

LUKU XV.

"Me luimme historioista", sanoi Edithin äiti, "miten hämmästyttävän laajasti erikoisten yksilöitten ja perheitten onnistui keskittää omiin käsiinsä eri maitten luonnon lähteet, teollisuuskoneiston ja tuotteet. Julianilla oli vain miljoona dollaria, mutta monilla yksilöillä ja perheillä oli, kuten meille on kerrottu, omaisuutta viidenkymmenen, sadan ja kahden tai kolmen sadankin milj. dollarin arvosta. Me olemme lukeneet lapsista jotka kätkyessään olivat satojen miljoonain perillisiä. En milloinkaan ole nähnyt näissä kirjoissa mainittuna rajaa, sillä onhan täytynyt olla jokin raja määräämässä, mihin asti yksilö sai vallata maan pintaa ja tulolähteitä, tuotannon välikappaleita ja työn tuloksia."

"Tarkoitatko", huudahti Edith, "että jos ihminen vain oli tarpeeksi taitava ja tunnoton hän saattoi vallata maan koko alueen ja jättää kansa kaikkea vaille, paitsi mitä suostui sille antamaan?"

"Varmasti" vastasin. "Vanhan maailman monissa maissa yksilöt omistivat kokonaisia maakuntia, ja Yhdysvalloissa laajempiakin alueita oli siirtynyt ja siirtyi yksityisten ja yhtiöitten käsiin. Ei ollut minkäänlaista rajaa maan laajuuteen nähden jonka yksi henkilö saattoi omistaa, ja tietysti tähän omistukseen sisältyi oikeus karkoittaa jokainen ihmisolento siltä alueelta, ellei omistaja halunnut antaa yksityisten pysyä siinä veron maksua vastaan."

"Asian laita oli sama", sanoin. "Ei mitään rajaa ollut olemassa sitä laajuutta määräämässä jonka mukaan yksilö sai vallata ehdottoman omistusoikeuden tehtaisiin, pajoihin, kaivoksiin ja teollisuuden välikappalaisiin ja kaikenlaiseen kauppaan, joten kukaan henkilö ei voinut löytää tilaisuutta ansaitsemaan ylläpitoansa paitsi omistajan palvelijana ja hänen määräämillään ehdoilla."

"Jos olemme saaneet oikeat tiedot", sanoi tohtori, "niin tuotanto- ja jakokoneiston sekä liikkeen ja teollisuuden omistuksen keskitys oli jo ennen teidän uneen vaipumistanne saatettu trustien ja syndikaattien kautta Yhdysvalloissa sellaiselle asteelle joka yleistä häläkkätä synnytti."

"Oli kyllä", vastasin. "Silloin jo oli parinkymmenen miehen vallassa New Yorkin kaupungissa pysäyttää mielensä mukaan jokainen vaunun pyörä Yhdysvalloissa, ja harvain toisten kapitalistijoukkueiden yhteinen toiminta olisi riittänyt käytännössä seisauttamaan koko maan teollisuuden ja kaupan, kieltämään jokaiselta työn saannin ja näännyttämään nälkään koko kansan. Näiden kapitalistien oma etu liikettä tehdessään oli ainoa takuupohja mikä muulla väestöllä oli elämisensä suhteen päivästä toiseen. Ja kun kapitalistit halusivat pakottaa kansaa äänestämään mielensä mukaan, oli heidän säännöllisenä tapanaan uhata seisauttaa maan teollisuus ja pahna toimeen liikepula, ellei vaali menisi heidän mielikseen."

"Otaksukaapa, Julian, että joku yksilö, perhe tai kapitalistijoukkue, joka olisi päässyt yksinään yhden kansan kaiken maan ja koneiston omistajaksi, olisi halunnut käydä vielä pitemmälle ja vallannut yksinomaisen omistusoikeuden koko maailman kaikkeen maahan, taloudellisiin välikappaleisiin ja koneistoon, eikö se olisi ollut ristiriidassa teidän omistuslakienne kanssa?"

"Ei ollenkaan. Jos joku yksilö, kuten otaksutte, olisi kyvyn ja taidon avulla sekä perintöjen kautta saanut laillisen omistusoikeuden koko maapalloon, olisi hän voinut meidän omistuslakimme mukaan menetellä sen suhteen mielensä mukaan aivan yhtä ehdottomasti kuin jos se olisi ollut puutarhatilkku. Eikä otaksumisenne että yksi henkilö tai perhe olisi tullut koko maailman omistajaksi ole kokonaan mielikuvituksellista laatua. Minun uneen vaipuessani oli Europassa muuan pankkiiriperhe jonka yli maailman ulottuva valta ja edellytykset olivat niin äärettömät ja lisääntyivät niin joutuisasti ja suunnattomassa määrässä että sillä oli jo vaikutus kansojen kohtaloihin laajemmalle ulottuva kuin ehkä kellään hallitsijalla koskaan on ollut."

"Ja jos minä ymmärrän järjestelmäänne, jos sitä olisi jatkunut ja perhe olisi saanut maapallon omakseen joka tuumaa myöten, niin sillä perheellä taikka tavallisella yksilöllä olisi ollut laillinen oikeus pyhän omistusoikeuden nimessä antaa laillinen käsky ihmisrotua olevalle kansalle muuttaa maailmasta pois, ja siinä tapauksessa että he eivät taipuisi käskyn vaatimukseen lain nimessä määrätä heidän muodostamaan sheriffin apujoukon ja karkoittamaan itsensä maan pinnalta?"

"Isä hoi", huudahti Edith, "te Julianin kanssa koetatte tehdä meistä pilaa. Te arvelette kai että me uskomme kaiken, jos te vain pidätte naamanne totisina. Mutta te käytte liian pitkälle."

"En ihmettele että ajattelet näin", sanoi tohtori. "Mutta sinä voit helposti kirjoista saada selville että me emme ole millään tavalla liioitelleet vanhan omaisuusjärjestelmän mahdollisuuksia. Mitä sen järjestelmän aikana sanottiin omaisuusoikeudeksi se merkitsi jokaisen sellaisen rajoittamatonta oikeutta jolla taitoa riitti kylliksi anastamaan keltä toiselta tahansa mitä omaisuutta tahansa."

"Sitten näyttää siltä", sanoi Edith, "että unelma maailman valloittamisesta yksilön voimalla, jos se joskus olisi toteutunut, oli vanhan järjestelmän aikana mahdollisempi toteuttaa taloudellisilla kuin sotilaallisilla keinoilla."

"Se on totta", sanoi tohtori. "Aleksanteri ja Napoleon erehtyivät kutsumuksessaan, heidän olisi tullut olla pankkiireja eikä sotilaita. Mutta kuitenkaan ei aika heidän päivinään ollut kypsynyt maailmaa käsittävän rahavallan varalle, sellaisen josta me olemme puhuneet. Kuninkailla oli väkivaltaiset keinonsa joiden kautta he rikkoivat niin sanottuja omaisuusoikeuksia, kun he joutuivat ristiriitaan kuninkaallisten luulo-ominaisuuksien kanssa taikka saivat aikaan vaarallista yleistä tyytymättömyyttä. Itse tyrannitkaan eivät mielellänsä häirinneet kilpailevia virkaveljiään heidän alueillaan. Vasta kun kuninkailta oli riisuttu heidän valtansa ja tilalle oli astunut valekansanvaltaisuuden sekava hallitus, mikä ei sietänyt rinnallaan valtiossa tai maailmassa mitään vankkaa voimaa rahavaltaa vastustamassa, vasta silloin syntyi tilaisuus maailmaa käsittävälle rikkauden hirmuvallalle. Silloin, yhdeksännentoista vuosisadan jälkipuoliskolla, kun kansainväliset liike- ja rahasuhteet olivat särkeneet kansallisuusrajat ja maailmasta oli tullut taloudellisten yritysten yhteiskenttä, kävi yleisesti vallitsevan ja keskitetyn rahavallan aatos ei ainoastaan mahdolliseksi toteuttaa, vaan, kuten Julian on sanonut, oli jo niin pitkälle toteutunut että se varjonsa loi yltympäri. Ellei vallankumous syntynyt silloin kuin se syntyi, olisi epäilemättä jonkinlainen tämmöinen yleinen rikkauden mahti tai tarkoin keskitetty harvain valta, perustuen kaiken omaisuuden täydelliseen yksinoikeuteen joka olisi ollut jonkun pikku joukon hallussa, tullut maailman hallitukseksi kauan ennen tätä aikaa. Mutta vallankumouksen tietysti täytyi syntyä silloin kuin se syntyi, eikä meidän siis tarvitse puhua siitä mitä olisi tapahtunut, ellei se olisi syntynyt."

LUKU XVI.

"Minä olen lukenut", sanoi Edith, "ettei milloinkaan ole sortojärjestelmää ollut niin huonoa etteivät ne jotka siitä hyötyivät olisi tunnustaneet siveellisen tunteen tuomiota oikeutetuksi ja koettaneet keksiä puolustusta itselleen. Oliko vanha omaisuuden jakojärjestelmä, jonka nojalla harvat pitivät monia orjuudessa nälkään nääntymispelon kautta, poikkeuksena tästä säännöstä? Varmaankaan eivät rikkaat olisi voineet katsella köyhiä kasvoihin, ellei heillä ollut jotakin puolustusta tarjolla, jotakin syyn varjoa heidän olosuhteittensa julmalle vastakohdalle.

"Kiitos että muistutit meitä siitä seikasta", sanoi tohtori. "Kuten sanoit, ei koskaan ole ollut niin huonoa järjestelmää joka ei olisi itselleen puolustusta keksinyt. Eipä olisi täysin kohtuullista jättää vanhaa järjestelmää harkitsematta sen hyväksi lausuttua puolustusta, vaikka toiselta puolen todellakin olisi ystävällisempää, jos jättäisi sen mainitsematta, sillä se oli puolustus joka sen sijaan että olisi puolustanut, oli vain lisäperusteena järjestelmän tuomitsemiselle jonka oikeutta se pyrki osottamaan."

"Se oli vaatimus että oikeuden mukaan kunkin tulee olla oikeutettu ominaisuuksiensa tuloksia nauttimaan — se on, kykyjensä tuotteita, ponnistustensa hedelmiä. Kun eri henkilöitten ominaisuudet, kyvyt ja ponnistukset ovat erilaisia, niin toiset luonnollisesti voittavat etuja toisten rinnalla omaisuuden hankinnassa samoinkuin muissakin suhteissa; ja kun tämä oli luonnon mukaista, sanottiin että sen täytyi olla oikein eikä kellään ollut syytä napista muita kuin ehkä luojaa vastaan.

"No niin, ensiksikin se oppilause että henkilöllä toisen kanssa tekemisissä ollessaan on oikeus käyttää omaksi eduksensa korkeampia kykyjään, ei ole mitään muuta kuin hiukan pyöristelty lausunto siitä opista joka sanoo että voima on oikeus. Juuri tätä tekoa estämässä seisoi poliisimies kadun kulmassa, tuomari istui penkillänsä ja pyöveli nosti palkkansa. Sivistyksen koko tarkoitusperä ja tulos oli kuitenkin perustanut suuremman voiman luonnollisen lain tilalla, keinotekoisen yhdenvertaisuuden asetustensa voimalla, joiden nojalla luonnollisista eroavaisuuksista huolimatta heikko ja yksinkertainen joutui tasa-arvoiseksi voimakkaan ja taitavan kanssa yhteisvoiman avulla.

"Mutta vaikka yhdeksännentoista vuosisadan moralistit yhtä päättävästi kuin mekin väittivät ettei ihmisillä ollut oikeutta niittää etuja omista kyvyistään suoranaisesti aineellisen voiman kautta, he arvelivat että heillä oli täysi oikeus siihen, kun se tapahtui epäsuoraan sekä esineiden välityksellä. Se on, toinen ei saanut edes tölmäistäkään toista tämän juodessa vettä maljasta, jotta ei sitä maahan läikähtäisi, mutta hän saattoi anastaa veden lähteen, josta yhteiskunta yksinomaan riippui, ja vaatia ihmisiä maksamaan dollarin vesipisarasta tai olemaan ilman vettä. Taikka jos hän täytti lähteen umpeen ja kieltäytyi antamasta kansalle vettä mistään hinnasta, niin hänen arveltiin toimivan aivan oikeuksiensa mukaan. Hän ei saanut väkivallalla ottaa luuta kerjäläisen koiralta, mutta hän saattoi teljetä lukon taakse jyvävarastot kansalta ja näännyttää miljoonat nälkään.

"Jos käyt ihmisen elinehtojen kimppuun, käyt samalla ihmisenkin kimppuun, olisi tuntunut niin täydeltä totuudelta kuin sanoihin pukea saattoi; mutta esi-isillämme ei ollut ollenkaan vaikeata kiertää sitä. 'Tietysti', he sanoivat, 'et saa käydä ihmisen kimppuun; jos sormesi häneen satutat, on se lain rangaistava rikos. Mutta hänen elinehtonsa on kokonaan toinen asia. Se riippuu leivästä, lihasta, vaatteista, maasta, taloista ja muista aineellisista esineistä, joita sinulla on täysi oikeus vallata ja käyttää mielesi mukaan vähääkään välittämättä, jääkö muulle maailmalle mitään jälelle'.

"Tuskin minun tarvinnee huomauttaa kaiken moraalisen oikeuden täydellistä puutetta niissä erilaisissa säännöissä joita esi-isämme seurasivat päättäessään miten oikeuden mukaan saitte käyttää korkeampia voimianne ollessanne tekemisissä lähimmäistenne kanssa suoranaisesti aineellisen voiman avulla tai epäsuorasti taloudellisen puutteen kautta. Kellään ei voi olla sen suurempaa oikeutta anastaa toisen elinehtoja korkeamman taloustaidon tai finanssikyvyn avulla kuin nuijankaan avulla, koska yksinkertaisesti kellään ei ole oikeutta etuja vallata toisen kustannuksella eikä kohdella häntä minkään avulla muuten kuin oikeuden mukaan. Jos tarkoitus itsessään ei ole moraalin mukainen, niin käytetyt keinot eivät voi mitään erotusta aikaan saada. Moralistit piinapenkkien äärellä päättelivät että hyvä tarkoitus oikeuttaa huonot keinot, mutta kukaan ei liene luullakseni mennyt niin pitkälle että olisi väittänyt hyvien keinojen oikeuttavan huonoa tarkoitusta; mutta tätä juuri itse asiassa väittävät vanhan omistusjärjestelmän puoltajat, kun he päättelivät että ihmisellä oli oikeus anastaa toisten elinehdot ja tehdä heidät orjikseen, jos vain hänen voittonsa aiheutui korkeammasta kyvystä tai uutterammasta hartaudesta aineellisten esineitten valtaamisessa.

"Mutta vaikkapa oppilause että omaisuuden yksinoikeuden oikeutti suurempi taloudellinen kyky olisi ollut moraaliltaan tervekin, ei se olisi sopinut vanhalle omaisuusjärjestelmälle, sillä kaikista ajateltavista suunnitteluista omaisuuden jakamiseksi ei ainoakaan saattanut niin jyrkästi halveksia kaikkia taloudellisten ponnistusten pohjalle perustettuja ansiokäsityksiä. Ei mikään saattanut olla niin täydellisesti väärä, jos totena pidettiin että omaisuus oli jaettava yksilöitten osottaman kyvyn ja uutteruuden mukaan."

Koko tämä puhe alkoi Julianin kohtalosta keskusteltaessa. "Kertokaahan nyt meille, Julian, oliko teidän miljoona dollarianne tuloksena taloudellisesta kyvystänne, uutteruutenne hedelmä?"

"Eipä tietenkään", vastasin. "Joka sentti siitä oli perintöä. Kuten usein olen teille kertonut, en ole koskaan sormeani kohottanut hyödylliseen työhön koko elämässäni."

"Ja olitteko ainoa henkilö jolle omaisuus tuli perinnön kautta ilman hänen omaa ponnistustaan?"

"Päinvastoin, perinnöllinen omistusoikeus oli koko omaisuusjärjestelmän peruste ja selkäranka. Kaikki maa, paitsi uusimmissa maissa, sekä suurin osa seisovaa omaisuutta oli sellaisen omistusoikeuden varassa."

"Aivan niin. Me kuulemme, mitä Julian sanoo. Moralistit ja papit julistivat juhlallisesti omaisuuden erilaisuuden oikeaksi ja nuhtelivat köyhäin tyytymättömyyttä sillä perusteella että kyvyn ja taidon luonnolliset eroavaisuudet oikeuttivat nämä erilaisuudet, mutta samalla he koko ajan tiesivät ja jokainen tiesi joka heitä kuunteli että koko omaisuusjärjestelmän perusperiaate ei ollut kyky, ponnistus eikä minkäänlainen ansio, vaan yksinomaan syntymisen sattumus; sen täydellisempää pilkkaa siveysopista ei olisi mikään muu moraalin nimeä pitävä voinut tehdä."

"Mutta, Julian", huudahti Edith, "sinulla täytyi varmasti olla joku puolustuskeino omalletunnollesi siitä että hallussasi oli puutteen maailmassa vallitessa niin paljon hyviä tarpeita kuin sinulla oli!"

"Minä pelkään", sanoin, "että ette helposti voi käsittää miten sitkeätä oli yhdeksännentoista vuosisadan omantunnon pintanahka. Muutamia lienee minun luokkalaisiani ollut Mother Goosen pikku Jack Hornerin [Mother Goose, muuan amerikalainen satukirja, Jack Horner, muuan sen henkilöistä. — Suom. muist.] aatteellisella kannalla joka arveli että hänen tulee olla hyvä poika, koska oli napannut luumun puusta mutta minä en ollenkaan kuulunut sille asteelle. En milloinkaan paljon ajatellut syytä miksi minulla oli oikeus ylöllisyyteen, jonka ansaitsemiseksi en ollut mitään tehnyt, keskellä työntekijäin nälkää näkevää maailmaa, mutta toisinaan sitä ajatellessani tuntui kuin tulisi anteeksi pyytää almua anovalta kerjäläiseltä että oli tilaisuudessa sen antamaan."

"Mahdotonta on saada minkäänlaista kiistaa aikaan Julianin kanssa", sanoi tohtori; "mutta olipa toisia hänen luokkalaisiaan vähemmän järkeviä. He kohdistivat moraaliset vaatimuksensa, omaisuuteensa ja nojausivat esi-isiinsä. He päättelivät että näillä esi-isillä, joilla he otaksuivat olleen ansio-oikeuden omaisuuteensa, oli sen ansion perusteella myös oikeus antaa se toisille. Tässä he tietysti ehdottomasti sekoittivat laillisen ja moraalisen oikeuden käsitykset. Laki saattoi kyllä antaa henkilölle oikeuden siirtää laillinen omaisuuden omistusoikeus tavalla joka soveltui lainlaatijoille, mutta omaisuuden ansio-oikeutta, se kun nojautui persoonalliseen ansioon, ei olisi voitu luonnon esineisiin nähden siirtää eikä luovuttaa kenenkään omaksi. Taitavinkaan lakimies ei koskaan olisi voinut väittää voivansa esittää asiakirjan joka kykenisi siirtämään pienimmänkään ansio-oikeuden toiselta henkilöltä toiselle, vaikka miten läheisiä sukulaisia olisivat olleet.

"Muinaisina aikoina oli tapana vaatia lapset vastaamaan isiensä veloista ja myydä heidät velan korvaukseksi. Julianin aikaiset ihmiset pitivät vääränä rangaistuksena kuormittamista siten viattomain jälkeläisten hartioille esi-isien rikoksista. Mutta jos nämä lapset eivät olleet ansainneet esi-isiensä laiskuuden seurauksia, niin yhtä vähän oli heillä oikeutta esi-isiensä uutteruuden hedelmän omistamiseen. Raakalaiset jotka pitivät yllä molemman laatuista perinnöllisyyttä, olivat johdonmukaisempia kuin Julianin aikalaiset, jotka toisen puolen perinnöllisyyttä hylkäsivät, mutta toisen säilyttivät. Merkitseekö se että viimemainittu teoria olisi inhimillisempi vaikka yksipuolinen? Siinä suhteessa te olisitte voineet tiedustaa perinnöttömäin syvien rivien mielipidettä, joilla sen takia että maailman ja sen tulolähteet olivat sukupolvesta toiseen omistaneet yksin perinnöllisen omaisuuden omistajat, ei oltu jätetty mitään kiinnekohtaa eikä mitään elämiskeinoa, paitsi perinnöllisen luokan luvalla."

"Tohtori", sanoin, "minulla ei ole mitään tarjolla tätä kaikkea vastaan. Meillä jotka perimme omaisuutemme ei ollut mitään moraalista omistusoikeutta siihen, ja sen me tiesimme yhtä hyvin kuin kuka tahansa, vaikka ei pidetty kohteliaana sen muistuttamista meidän läsnä ollessamme. Mutta jos minun täytyy tässä nousta häpeäpaaluun edustamaan perintöluokkaa, niin onpa toisia joiden täytyy seisoa vieressäni. Me emme olleet ainoat joilla ei ollut oikeutta rahoihimme. Ettekö aio mitään sanoa rahan tekijöistä, niistä lurjuksista jotka muutamissa vuosissa haravoivat kokoon suuria omaisuuksia tukkupetoksilla ja nylkemisillä?"

"Anteeksi, olin juuri siirtymässä heihin", sanoi tohtori. "Naiset, teidän tulee muistaa", hän jatkoi, "että rikkaat, jotka Julianin päivinä omistivat melkein kaiken mikä oli jonkun arvoista joka maassa ja jättivät syville riveille vain tähteet ja murut, olivat kahdenlaisia: sellaisia jotka olivat perineet omaisuutensa ja sellaisia jotka kuten sanottiin olivat tehneet sen. Olemme nähneet miten oli perintöluokan oikeuden laita omaisuuteensa niiden periaatteiden mukaan joiden yhdeksästoista vuosisata vakuutti olevan omaisuutta puoltamassa — nimittäin, että yksilöillä oli oikeus työnsä hedelmiin. Tarkastakaamme nyt miten sama periaate oikeutti tällaisten toisten omistukset, joihin Julian viittasi ja jotka väittivät itse tehneensä rahansa ja todistukseksi odottivat elämäänsä joka lapsuudesta pitäen oli ehdottomasti levähtämättä, seisahtamatta ollut pyhitetty voittojen pinoamiselle. Tietysti työ itsessään, olipa se miten uutterata tahansa, ei sisällä moraalista ansiota. Se saattaa olla rikollista toimintaa. Katsokaamme oliko näillä miehillä, jotka väittävät tehneensä rahansa, mitään parempaa oikeutta niihin kuin Julianin luokalla sen säännön nojalla joka erilaisen omaisuuden puolustukseksi esitettiin, että itse kullakin on oikeus työnsä tuloksiin. Täydellisin määritelmä omaisuusoikeuden periaatteesta, perustuen taloudellisiin ponnistuksiin, mikä on meille säilynyt, on tämä perusohje: 'Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan tuotteeseensa, koko tuotteeseensa eikä mihinkään muuhun kuin tuotteeseensa.' Tällä perusohjeella on kaksikertainen kärki, negatiivinen samoinkuin positiivinenkin, ja negatiivinen kärki on sangen terävä. Jos itse kullakin oli oikeus omaan tuotteeseensa, ei kellään muulla ollut oikeutta mihinkään sen osaankaan, ja jos jonkun kasan nähtiin sisältävän jotain tuotetta mikä ei suoranaisesti ollut hänen, niin se laki hänet varkaaksi tuomitsi johon vedonnut oli. Jos osakekeinottelijaa, rautatiekuninkaitten, pankkiirien, suurten maan omistajain tai toisten rahaherrain suurissa omaisuuksissa, jotka herrat kerskailivat alkaneensa elää yhdellä shillingillä — jos näiden nousukkaitten nopeasti kasvaneissa omaisuuksissa oli jotakin joka oikeastaan oli jonkun toisen vaan ei omistajan ponnistusten tuotetta, niin se ei ollut hänen ja se seikka että hän sen omisti, tuomitsi hänet varkaaksi. Jos hän tahtoi saada oikeuden omaisuuteensa, täytyi hänen yhtä huolellisesti saada kaiken sen mikä oli hänen omaa tuotettansa kuin välttää ottamasta mitään mikä ei hänen tuotettansa ollut. Jos hän vaati saadakseen paunan lihaa jonka lain puustain oli hänelle tuominnut, hänen täytyi tätä puustainta noudattaa ottaen huomioon Portian varoituksen Shylockille:

    "Et enempää, et vähempää sa saa,
    Kuin tarkan paunan lihaa; enemmän
    Tai vähemmän jos leikkaat, jos vain on
    Se liian raskas, kevyt hiukkaakaan,
    Jos pienimmänkin painon kymmenys
    On eroitus, hiuskarvan verran vain
    Jos vaaka liikkuu nousten, painuen,
    Sä kuolet, tavarasi menetät.

"Kuinka monet niistä suurista omaisuuksista, joita itse kohonneet miehet teidän päivinänne, Julian, olivat kasanneet, olisi kestänyt tätä koetusta?"

"Varmasti voi sanoa", vastasin, "ettei ollut ainoatakaan koko joukossa jota lakimies ei olisi kehoittanut tekemään samoinkuin Shylock teki ja peruuttamaan vaatimuksensa pikemmin kuin koettamaan tavoitella sitä rangaistuksen uhalla. Eihän milloinkaan olisi ollut mitään mahdollisuutta suuren omaisuuden luomiseen ihmisijän aikana, jos sen luoja olisi tyytynyt omiin tuotteisiinsa. Koko tunnustettu taito rikkauden keräämisessä suuressa asteikossa oli suunnittelua siitä miten saada haltuunsa toisten ihmisten tuotteita liian räikeästi lakia rikkomatta. Seisova ja tosi sana niinä aikoina oli ettei kukaan voinut rehellisesti kerätä miljoonaa dollaria. Jokainen tiesi että vain nylkemisen, keinottelun, osakepelin tai jonkun muun ryöstömuodon avulla ja lain varjon alla sellainen teko voitiin suorittaa. Tekään ette voi tuomita näitä ihmiskaarneita, jotka pinosivat väärin saatujen voittojen läjiä, katkerammin kuin yleinen mielipide heidän omana aikanaan. Yhteiskunnan kirous ja ylenkatse seurasivat suuria rahan tekijöitä hautaan asti ja täydellä syyllä. Minulla ei ole ollut mitään sanomista oman luokkani puolustukseksi, joka peri omaisuutensa, mutta toden teolla kansa näytti enemmän kunnioittavan meitä kuin näitä toisia jotka väittivät itse tehneensä rahansa. Sillä vaikka meillä perijöillä ilmeisesti ei ollut mitään moraalista oikeutta siihen omaisuuteen jonka tuottamiseksi tai saamiseksi emme mitään olleet tehneet, emme kuitenkaan olleet mitään suoranaista vääryyttäkään tehneet sen saamiseksi."

"Näettehän", sanoi tohtori, "mikä vahinko olisi ollut, jos olisimme unohtaneet verrata yhdeksännentoista vuosisadan tarjoamaa omaisuuden erilaisen jaon puolustusta tämän jaon varsinaisten tosiseikkain kanssa. Siveysopillinen kanta edistyy ajan mukana, eikä aina ole kohtuullista arvostella aikakauden järjestelmiä myöhemmän ajan moraaliselta kannalta. Mutta me olemme nähneet että yhdeksännentoista vuosisadan omaisuusjärjestelmä ei olisi voittanut ollenkaan lievempää tuomiota vetoamalla kahdennenkymmenennen vuosisadan moraalisesta kannasta yhdeksännentoista vuosisadan moraaliseen kantaan. Ei ollut tarpeellista tuomion oikeuttamiseksi pitää apuna omaisuuden nykyaikaista siveysoppia joka erottaa omaisuusoikeudet ihmisoikeuksista. Tarvitsi vain vedota järjestelmän varsinaisiin tosiasioihin joita siveysopilliset verukkeet vetivät esille sen puolustukseksi — nimittäin että jokaisella oli oikeus oman työnsä hedelmiin, mutta ei oikeutta kenenkään toisen tuotteisiin — eikä koko rakennuksesta jäänyt kiveä kiven päälle."

"Mutta eikö sitten todellakaan ollut ainoatakaan luokkaa teidän järjestelmänne aikana", sanoi Edithin äiti, "joka edes aikanne katsantokannan nojalla olisi voinut vaatia sekä siveellisen että laillisen omistusoikeuden omaisuuteensa?"

"Oli kyllä", vastasin, "me olemme puhuneet rikkaista. Sääntönä voitte pitää että rikkailla, suurten omaisuuksien omistajilla, ei ollut mitään moraalina oikeutta niihin mikä olisi ansioon perustunut, sillä kuuluipa heidän omaisuudenpa perinnöllisen rikkauden luokkaan taikka oli muuten elinaikana koottua, niin se ehdottomasti oli pääsiallisesti toisten tuottamaa, enemmän tai vähemmän väkivallalla tai petoksella saavutettua. Kuitenkin oli olemassa suuri määrä kunniallistakin omaisuutta jonka yleinen mielipide tunnusti olevan kohtuullista tulosta palveluksesta jota sen omistajat olivat yhteiskunnalle tehneet. Näiden alapuolella oli ääretön joukko melkein kokonaan pennitöntä työväkeä, todellista kansaa. Näillä oli toden teolla yltäkyllin siveellistä omistusoikeutta omaisuuteen, sillä he olivat kaiken tuottajia; mutta ryysypukujansa lukuunottamatta oli heillä vain vähän tai ei ollenkaan omaisuutta."

"Näyttäisi siltä", sanoi Edith, "että yleisesti puhuen sillä luokalla, jolla pääasiallisesti oli omaisuutta, oli vain vähän tai ei ollenkaan oikeutta siihen teidän aikanne ajatuskannankin mukaan, kun taas syvillä riveillä, joilla oikeus oli, oli vain vähän tai ei ollenkaan omaisuutta."

"Todellisesti olikin niin asian laita", vastasin. "Se on, jos katsotaan sitä omaisuuden kasaa, joka oli pelkän laillisen perintöoikeuden hallussa, sekä lisätään siihen kaikki sellaisilla keinoilla saavutettu joita yleinen mielipide piti keinotteluna, nylkemisenä, petoksena tai edustavana tuloksia mitkä olivat liikanaisia tehtyyn työhön verraten, olisi jälelle jäänyt vain vähän omaisuutta eikä ollenkaan mainittavassa määrässä."

"Julianin ajan pappien saarnoista", sanoi tohtori, "olisitte tulleet siihen käsitykseen että kristinuskon kulmakivenä oli omaisuuden omistusoikeus ja että suurin rikos oli omaisuuden väärin anastaminen. Mutta jos varastaminen merkitsi vain sen ottamista toiselta johon tällä oli puhdas siveellinen omistusoikeus, täytyi sen harjoittamisen olla rikoksista vaikeinta vaadittavan aineen puutteessa. Jos joku anasti köyhäin omaisuutta, oli luonnollisesti varmaa että hän oli varkaissa, mutta silloin heillä ei ollut mitään ottamista."

"Kaikkein vähimmän uskottavalta tuntuu minusta koko tässä pelottavassa jutussa se seikka", sanoi Edith, "että järjestelmä, joka niin surkeasti pettyi vaikutuksessaan yleiseen hyvinvointiin, joka perinnöttä jättäen suuret kansanjoukot oli tehnyt niistä katkeria vihollisiaan ja jota vihdoin nekään ihmiset jotka kuten Julian olivat sen suosikkeja eivät koettaneetkaan puolustaa, kun siihen ei mitään kunnollisia perusteita ollut olemassa, saattoi pysyä pystyssä päivääkään."

"Ei ole ihme että se sinusta näyttää käsittämättömältä, koska se minustakin siltä tuntuu nyt taaksepäin katsellessani", vastasin. "Mutta sinä et saata kuvitellakaan, kun minultakin se kuvitusvoima tässä uudessa ympäristössä on melkein katoamassa, miten mieltä huumaavaa laatua oli meidän tuntemamme ikivanhan omaisuusjärjestelmän lumous sekä sille perustettu rikkaitten johtovalta. Mitään muuta laitosta, mitään muuta ihmisten tuntemaa vallan rakennusta ei voi verrata sen kanssa kestävyydessä. Mitään muuta talousjärjestelmää ei todellakaan voitu sanoa koskaan olleen tunnettuna. Vaihdoksia ja muutoksia oli tapahtunut kaikissa muissa inhimillisissä laitoksissa, mutta ei mitään räikeämpää muutosta omaisuusjärjestelmässä. Valtiollisten, yhteiskunnallisten ja uskonnollisten järjestelmäin juoksu, kuninkaalliset, keisarilliset, papilliset ja kansanvaltaiset aikakaudet sekä kaikki muut suuret inhimillisten asiain vaiheet olivat olleet kuin vaeltavia pilven varjoja, pelkkiä päivän muoteja verratessa niitä rikkaitten johtovallan sammalpäiseen vanhuuteen. Ajatelkaa miten syvät ja miten laajalle haaroittuneet juuret inhimillisissä ennakkoluuloissa sellaisella järjestelmällä täytyi olla, miten valtava luottamus siihen täytyi enemmistön mielissä olla sitä mahdollisuutta vastaan että loppu saatettaisiin tehdä järjestelmästä, jolla ei koskaan tiedetty alkua olleen. Mitäpä puolustusta tai syytä tarvitsi järjestelmä joka niin syvälle oli laskenut perustuksensa tapoihin ja muinaisuuteen kuin tämä? Ei ole liikaa sanoa että ihmislasten enemmistöstä minun aikanani tuntui ihmissuvun jakaantuminen rikkaisiin ja köyhiin ja viimemainittujen alamaisuus ensinmainittuja kohtaan melkein luonnon lailta, samoinkuin vuodenaikojen vaihtelu — sellaiselta joka mahdollisesti ei ollut tyydyttävä, mutta varmasti muuttumaton. Ja juuri tässä suhteessa, sen voin ymmärtää, täytyi vallankumouksen johtajilla olla ankarin sekä välttämättä myös ensimmäinen tehtävä — se on, ikivanhan perintöennakkoluulon äärettömän kuolleen painon voittaminen, joka väitti mahdottomaksi vapautumisen niin kauan kestäneistä väärinkäytöksistä, ja kansan silmäin avaaminen näkemään sitä tosiseikkaa että omaisuuden jakamisjärjestelmä oli vain inhimillinen laitos samoinkuin muutkin, ja että jos jotakin totta on olemassa ihmissuvun edistyksessä, niin mitä kauemmin joku laitos oli muuttumattomana pysynyt, sitä runsaammassa määrin sen oli täytynyt jäädä irralleen maailman edistyksestä ja sitä räikeämmän täytyi muutoksen olla joka sen oli saattava vastaavaan asemaa toisten yhteiskunnallisten kehitysuomien rinnalle."

"Se on aivan nykyaikainen katsantokanta asiassa", sanoi tohtori. "Ajatukseni saan ymmärrettävämpään muotoon puhuessani sellaisen vuosisadan edustajan kanssa, joka kummituksia keksiskeli, kun sanon että kun vallankumoukselliset kävivät vanhan omaisuusjärjestelmän perusoikeuden kimppuun, sen puolustajat kykenivät sen vanhuuden perusteella vastustamaan heitä tavattoman jykevässä vallituksessa — jonka ajaksi olisi pitänyt hajoittavasti vaikuttaa. Mutta vallituksen takana ei ollut kerrassaan mitään. Sinä hetkenä jolloin yleinen mielipide saatiin rohkaistuksi sinne kurkistamaan oli leikki lopussa. Perintöaate, koko omaisuusjärjestelmän selkäranka, jätti heti ensimmäisen vakavan arvostelun hyökkäyksen jälkeen kaiken siveelliseen oikeuteen perustuvan puolustuksensa ja kutistui pelkäksi lain perustamaksi sopimukseksi joka oikeuden mukaan oli uudelleen perustettavissa jonkun paremman nimessä. Rosvoihin, suuriin rahantekijöihin nähden, kun valo kerran oli laskettu heidän toimintaansa valaisemaan, ei kysymystä ollut niin paljon heidän saaliistaan kuin heidän omasta nahastansa.

"Historian kannalta katsoen", jatkoi tohtori, "on huomattava eroavaisuus olemassa kuningas- ja pappisvallan järjestelmäin rappeutumisen ja kukistuksen ja rikkaitten johtovallan perustamisen välillä. Ensinmainitut järjestelmät olivat syvälle juurtuneet tunteeseen ja ennakkoluuloihin, ja vielä sukupolvia niiden kukistumisen jälkeen pysyivät ne vallalla ihmisten sydämmissä ja kuvitteluissa. Meidän yleisluonteinen sukumme on ilman mielikarvautta muistellut kaikkea kärsimäänsä vääryyttä, mutta ei rikkaitten johtovaltaa. Rahavallan vallinta oli aina ollut vailla moraalista perustetta ja arvoa, ja sinä hetkenä jolloin sen aineelliset pönkitykset hävitettiin, se ei ainoastaan hukkunut, vaan näytti vaipuvan heti mädäntymistilaan joka saattoi maailman kiireesti hautaamaan sen sekä näkyvistä että muistosta."

LUKU XVII.

"Edith sai aikaan laajan keskustelun", sanoi hänen äitinsä, "esittäessään että avaisitte kaapin meille."

Siihen minä lisäsin että olin sinä aamuna oppinut tuntemaan enemmän taloudellisen yhdenvertaisuuden moraalista perustetta sekä yksityisomaisuuden poistamissyitä kuin kaikista muista entisistä kokemuksistani kahdennenkymmenennen vuosisadan kansalaisena.

"Tietysti", sanoin, "olen aivan valmis myöntämään että teillä on sen tilalla jotakin paljon parempaa, mutta yksityisomaisuuden olette varmaan poistaneet — ettekö? Emmekö juuri siitä ole puhuneet?"

Tohtori kääntyi naisten puoleen kuin vahvistusta saadakseen. "Ja tällä nuorella miehellä", hän sanoi, "joka arvelee meidän poistaneen yksityisomaisuuden, on tällä hetkellä taskussaan luottokortti joka edustaa yksityistä vuotuista tuloa yksinomaan persoonallista tarvetta varten neljä tuhatta dollaria, ja jonka perusteena on osakeosa maailman varakkaimmassa ja terveimmässä yhtiössä, ja hänen osansa arvo, jos tulo lasketaan neljän prosentin mukaan, tekee sata tuhatta dollaria."

Minä hiukan nolostuin, kun niin selvästi osotettiin huomautukseni typeryys, mutta tohtori kiirehti sanomaan että hän täydellisesti ymmärsi mitä oli mielessäni ollut. Olin epäilemättä satoja kertoja kuullut aikani viisaitten miesten vakuuttavan että inhimillisten omaisuussuhteiden yhdenvertaisiksi tekeminen edellytti välttämättömästi yksityisomaisuuden hävittämistä, ja erikoisemmin asiata ajattelematta olin luonnollisesti päätellyt että omaisuuden tasajako kun oli pantu toimeen, oli myös yksityisomaisuus täytynyt poistaa tämän edellytyksen mukaan.

"Vallankumous", sanoi tohtori, "poisti yksityisen kapitalismin — se on, se lopetti kansan teollisuuden ja kaupan vastuunalaisuudesta vapaitten henkilöitten johtovallasta, jota nämä omaksi hyväkseen käyttivät, ja siirti sen toimen kansalle kokonaisuudessaan vastuunalaisten toimimiesten hoidettavaksi yhteiseksi eduksi. Se vaihdos loi kokonaan uuden omaisuusjärjestelmän, mutta ei suoraan eikä epäsuoraan käynyt kieltämään yksityisomaisuuden oikeutta. Aivan päinvastoin järjestelmän vaihdos saattoi jokaisen kansalaisen yksityisen persoonallisen omaisuuden oikeudet pohjalle joka oli verrattomasti vankempi, varmempi ja laajempi kuin niillä koskaan ennen oli ollut tai saattanut olla yksityiskapitalismin aikana. Tarkastelkaamme yksityiskohdittain järjestelmän vaihdoksen vaikutuksia nähdäksemme eikö näin ollut.

"Otaksukaamme että te ja joukko toisia aikalaisianne, joilla kaikilla oli erikoiset oikeutensa jossain kaivosalueella, muodostitte yhtiön käyttämään yhdistettyä omaisuuttanne yhtenä kaivoksena; olisiko teillä ollut vähemmän yksityistä omaisuutta tällöin kuin omistaessanne kukin oikeutenne erikseen? Te olisitte vaihtaneet omaisuutenne muotoa ja käyttötapaa, mutta jos vain asiat viisaasti järjestettiin, olisi kaikki ollut teidän eduksenne, eikö niin?"

"Tietysti teillä ei enää olisi ollut persoonallista eikä täydellistä vallintavaltaa yhdistyneessä kaivoksessa, mikä teillä oman erikoisen oikeutenne suhteen oli. Teidän tuli yhdessä yhtiötovereinne kanssa uskoa yhdistetyn omaisuuden hoito johtomiesten lautakunnalle, jonka itse valitsitte, mutta ettehän olisi päätellyt sen merkitsevän yksityisomaisuutenne uhraamista, ettehän?"

"Tietysti emme. Sangen suuri, ellei suurin osa yksityistä omaisuutta oli minun aikanani sillä tavalla sijoitettu ja niin sitä hoidettiin."

"Selvää siis on", sanoi tohtori, "että yksityisomaisuuden täydellinen omistaminen ja nauttiminen ei välttämättä edellytä että sen tulee olla erikoisena lohkona taikka että omistaja sitä suoranaisesti ja persoonallisesti vallitsisi. No niin, otaksukaamme nyt edelleen että sen sijaan että olisitte uskoneet yhdistetyn omaisuutenne hoidon enemmän tai vähemmän lurjusmaisille johtajille, jotka alituisesti olisivat koettaneet peijata osakkeen omistajia, kansa olisi ottanut hoitaakseen liikettänne teidän sijastanne toimimiesten kautta jotka te olisitte valinneet ja jotka teille olisivat olleet vastuunalaiset; olisiko se ollut hyökkäystä teidän omaisuusetujenne kimppuun?"

"Päinvastoin, se olisi suuresti lisännyt omaisuuden arvoa. Se olisi ollut samaa kuin jos hallituksen takuu olisi saatu yksityisille sitoumuksille."

"Hyvä, sen teki kansa vallankumouksessa yksityiselle omaisuudelle. Se yksinkertaisesti yhdisti maan omaisuuden joka aikaisemmin oli ollut erityisissä lohkoissa ja laski liikkeen hoidon kansallisen toimiston huostaan jonka velvollisuudeksi tuli maksaa osinkoja osakkeen omistajille heidän yksilöllisesti käytettäväkseen. Tähän asti varmaan täytyy myöntää ettei vallankumous pannut toimeen mitään yksityisen omaisuuden poistamista."

"Se on totta", sanoin, "paitsi yhdessä suhteessa. Omaisuuden omistamiseen kuuluu tai kuului sekin seikka että sitä omistaja sai mielensä mukaan käyttää. Jonkun kaivoksen tai myllyn osakkeenomistaja ei kyllä voinut myydä palastakaan kaivoksesta tai myllystä, mutta hän saattoi myydä siihen kuuluvan osakkeensa; mutta kansalainen nyt ei voi siten käyttää osaansa kansallisessa yhteydessä. Hänen käytettävänään on vain osinko."

"Niin kyllä" vastasi tohtori; "mutta samalla kuin omistajan luovuttamisvalta suurimpaan osaan omaisuuttansa oli tavallinen omistuksen ominaisuus teidän aikananne, ei se suinkaan läheskään ollut mikään välttämätön ominaisuus eli sellainen josta omistajalle oli hyötyä, sillä omaisuuden vapaaseen käyttämisoikeuteen yhdistyi vaara että se saattoi joutua toisten haltuun. Luullakseni oli teidän päivinänne vain harvoja omaisuuden omistajia jotka eivät sangen mielellään olisi luopuneet omaisuutensa vapaasta käyttämisoikeudesta, jos olisivat saaneet takeet siitä että se peruuttamattomasti tulisi pysymään heillä ja heidän lapsillaan. Rikkaat ihmiset, jotka paraimpansa mukaan halusivat perillisiään suojella, koettivat tutkia miten he niin varmasti ja luotettavasti voisivat omaisuutensa kiinnittää ettei sen nauttija voisi koskea pääomaan. Ottakaamme perintötilojen suhde toiseksi tämän aatteen esimerkiksi. Sen omaisuuden hallintotavan mukaan omistaja ei voinut sitä myydä, mutta sittenkin se oli eniten suosituita omaisuuden lajeja juuri sen seikan takia. Se asia, johon viittasitte — että kansalainen ei voi luovuttaa osaansa kansallisessa yhtiössä joka on hänen tulojensa peruste — pyrkii samalla tavalla tekemään sitä arvokkaammaksi omaisuudeksi eikä vähemmän arvokkaaksi. Varmasti sen laatua ehdottomasti persoonallisena ja yksityisenä omaisuuden lajina korottaa se seikka että se on peruuttamattomasti yksilölle kiinnitetty. Saattaa sanoa että omaisuusjärjestelmän uudelleen järjestäminen, josta me nyt puhumme, kokonaisuudessaan loi Yhdysvalloista perintötilan sen kansalaisten sekä heidän lastensa yhtäläiseksi hyödyksi ikuisiin aikoihin."

"Te ette vielä ole huomauttaneet", sanoin, "kaikkein räikeintä toimenpidettä jolla vallankumous hätyytti yksityistä omaisuutta, nimittäin sitä että itse kunkin hallussa oleva omaisuus tuli olemaan aivan saman suuruinen. Tässä ei ehkä itsessään ollut mitään poikkeusta yksityisomaisuuden periaatteesta, mutta varmasti se oli jyrkkää sekaantumista omaisuuden omistajain asioihin."

"Se erotus on oikea. Se on välttämättömän tärkeä tämän kysymyksen oikein ymmärtämiseksi. Historia on ollut täynnä juuri sellaisia omaisuusetujen uudelleen järjestämisiä tukuttain ryöstöjen, anastusten ja takavarikkojen kautta. Ne ovat olleet enemmän tai vähemmän oikeutettuja, mutta vähimmin oikeutettuinakaan niiden ei ole katsottu sisältävän mitään poikkeusta yksityisomaisuuden periaatteesta itsestään, sillä niiden tapahduttua ne periaatteet vahvistettiin uudelleen erilaisessa muodossa. Vallankumouksessa tapahtunutta omaisuuden yleistä yhdensuuruiseksi tekemistä ei voida sanoa omaisuusoikeudesta poikkeamiseksi yhtä vähän kuin mitään ennen tapahtunuttakaan omaisuussuhteitten uudelleen järjestämistä. Aivan päinvastoin se oli saman oikeuden vakuuttamista ja puolustamista uudessa asteikossa josta ei ennen oltu uneksittukaan. Ennen vallankumousta kansasta sangen harvoilla oli omaisuutta ollenkaan eikä mitään taloudellista turvaa paitsi päivästä toiseen. Uuden järjestelmän kautta kaikille turvattiin suuri, samallainen ja määrätty osa kansallisesta kokonaispääomasta ja tuloista. Ennen vallankumousta nekin jotka olivat omaisuutta itselleen saaneet saivat alati olla varuillansa ettei omaisuutta heiltä otettu tai ettei se heiltä livahtanut tuhansien odottamattomuuksien kautta. Miljoonan omistajallakaan ei ollut mitään varmuutta siitä ettei hänen pojanpojastaan tullut koditonta kulkuria tai ettei hänen pojantyttärensä joutunut pakosta elämään häpeän alaisena. Uuden järjestelmän aikana jokaisen kansalaisen omistusoikeus yksilölliseen omaisuuteensa tuli peruuttamattomaksi, ja hän saattoi sen menettää vain siinä tapauksessa että kansa tekisi vararikon. Se on, vallankumous sen sijaan että olisi kieltänyt tai hävittänyt yksityisomaisuuden rakennuksen, varmenti sen verrattomasti vakavammassa, hyödyllisemmässä, kestävämmässä ja yleisemmässä muodossa kuin koskaan ennen oli tunnettu.

"Tietysti, Julian, on aivan ihmisluonteen mukaista että teidän aikalaisenne olisivat huutaneet omaisuuden yleisoikeuden aatetta vastaan pitäen sitä hyökkäyksenä omaisuusperiaatteiden kimppuun. Ei ole milloinkaan ollut profeettaa eikä uudistajaa ääntänsä korottamassa puhtaamman, henkevämmän ja suoremman uskontoaatteen puolesta jota hänen aikalaisensa eivät ole syyttäneet uskonnon hävittämisyrityksestä; ei liioin valtiollisissa asioissa ole mikään puolue julistanut oikeampaa, laajempaa ja järkevämpää hallitusaatosta ilman että sitä on syytetty hallituksen hävittämisyrityksestä. Aivan entisten tapausten mukaista oli siis että niitä jotka väittivät kaikkien omaisuusoikeuden puolesta syytettiin hyökkäyksestä omaisuusoikeuden kimppuun. Mutta kutka, ajatelkaahan, olivat yksityisomaisuuden todellisia ystäviä ja esitaistelijoita, nekö jotka sellaisen järjestelmän puolesta kiivailivat että yksi ihminen jos oli tarpeeksi taitava saattoi anastaa maailman yksinoikeudekseen — ja sangen vähäinen joukko oli sen jo melkein anastamaisillaan — ja syöstä loput ihmissukukunnasta köyhälistöksi, vai nekö jotka toiselta puolen vaativat sellaista järjestelmää että kaikki pääsisivät omaisuuden omistajiksi samallaisilla ehdoilla?"

"Minusta tuntuu", sanoin, "että niin pian kuin vallankumouksen johtajain onnistui avata kansan silmät näkemään tämän puolen asiasta, täytyi vanhojen ystävieni, kapitalistien huomata että heidän huutonsa 'pyhän omistusoikeuden' suhteen kääntyi sangen vaaralliseksi aseeksi heitä itseänsä vastaan." [Kirjoittaja käyttää tässä kohdin sanaa "boomerang", joka on Australian alkuasukkaitten käyttämä heitto-ase. Taitava heittäjä osaa tätä asetta siten käsitellä että lintua esim. ilmassa tavoittaessaan sillä, se palaa heittäjän luo uudelleen, ellei satu tarkoitettuun paikkaan. — Suom. muist.]

"Niin he huomasivatkin. Mikään ei voinut paremmin auttaa vallankumouksen tarkoituksia, kuten olemme nähneet, kuin väittelyn syntyminen omaisuusoikeudesta. Mikään ei ollut niin toivottavaa kuin että kansa kokonaisuudessaan saataisiin hiukan vakavasti ajattelemaan sen oikeuden järkiperäisiä ja moraalisia syitä sekä vertaamaan niitä voimassa oleviin syihin. Sangen pian silloin huuto 'pyhästä omaisuusoikeudesta', jonka rikkaat ensin olivat harvojen puolesta nostaneet, kajahti valtavasti vaikuttaen perinnöttömäin miljoonain suusta kaikkien puolesta."

LUKU XVII.

"Ahaa!" huudahti Edith joka äitinsä kanssa oli myllertänyt kassakaapin laatikoita tohtorin ja minun puhuessa, "täällä on muutamia kirjeitä, ellen erehdy. Näyttää siis siltä että käytit kaappia muitakin varten kuin rahoja."

Siinä oli todellakin, kuten sanomattomaksi liikutuksekseni huomasin, nippu kirjeitä ja lippuja Edith Bartlettilta, jotka olivat kirjoitetut eri tilaisuuksissa rakkaussuhteissa ollessamme ja joita nyt Edith, hänen tyttären tyttärensä tytär piti kädessään. Otin ne häneltä ja avatessani yhden huomasin sen olevan päivätyn toukokuun 30 päivänä 1887, sinä samana päivänä jolloin hänestä ijäksi erosin. Siinä hän pyysi minua tulemaan hänen perheensä kanssa kukituspäiväkäynnille Mount Auburnin hautausmaalle jossa hänen kansallissodassa kaatunut veljensä lepäsi.

"Minä en odota, Julian", hän oli kirjoittanut, "että kaikki sukulaisuussuhteeni omaksesi hyväksyt sentähden että kanssani menet naimisiin — se olisi liian paljon — mutta urho-veljeni tahdon sinun tunnustavan omaksesi, ja sentakia haluaisin sinun lähtevän kanssamme tänään."

Kulta ja pergamentit, kerran niin kalliit, nyt huolettomasti siroteltuina ympäri huonetta, olivat menettäneet arvonsa, mutta nämä rakkauden merkit eivät olleet luopuneet vallastansa aikojen kuluessa. Kuin taikamahdilla ne nostivat hetkessä muistojen usvan joka minut saattoi omaan maailmaani — maailmaan missä nykyisellä ei ollut mitään tekemistä. En tiedä miten kauan siten istuin muistoihini vaipuneena ulkomaailmasta mitään tietämättä äänettömän myötätuntoisen joukon ympäröimänä. Omilta huuliltani lähtenyt syvä vastentahtoinen huokaus vihdoin herätti minut muistojeni maailmasta ja paluutti muinaisesta unien maasta tajuamaan nykyisen ympäristöni ja sen olosuhteet.

"Nämä ovat", sanoin, "kirjeitä toiselta Edithiltä — Edith Bartlettilta, sinun äidin äidin äidiltäsi. Ehkä haluaisit katsoa ne läpi. En tiedä, kuka olisi lähemmin ja paremmin niihin oikeutettu minun jälkeeni kuin sinä ja äitisi."

"Ne ovat sangen huvittavia", sanoi hänen äitinsä, "mutta pelkäänpä,
Julian, että saamme pyytää teitä lukemaan ne meille itse."

Ulkomuotoni epäilemättä osotti tuntemaani hämmästystä tällaista oppimattomuuden tunnustusta kuullessani niin korkeasti sivistyneen henkilön puolelta.

"Täytyykö minun ymmärtää", tiedustin vihdoin, "että käsin kirjoittaminen ja sen lukeminen, kuten lukkojen tekokin, on unohtunutta taitoa"?

"Pelkäänpä että melkein niin on laita", vastasi tohtori, "vaikka sen selitys ei tässä kohden, kuten toisessa asiassa, nojaudu niin paljon taloudelliselle yhdenvertaisuudelle kuin keksintöjen kehitykselle. Meidän lapsiamme yhä opetetaan kirjoittamaan ja kirjoitusta lukemaan, mutta heillä on niin vähän käytäntöä jälkielämässä että he tavallisesti unohtavat taitonsa hyvin pian koulusta päästyään; mutta todella pitäisi Edithin vielä kyetä selvän saamaan yhdeksännentoista vuosisadan kirjeestä. — Rakkaani, olenpa hiukan häpeissäni sinun puolestasi."

"Oh, minä kyllä osaan lukea tämän, isä", huudahti hän katsahtaen otsa vielä rypyssä kirjeen sivulta jota oli tutkinut. "Ettekö muista että sain selvän niistä vanhoista Julianin kirjeistä Edith Bartlettille jotka olivat äidillä? — vaikka siitä on jo vuosi aikaa ja taitoni on senjälkeen kangistunut. Mutta olen lukenut lähes kaksi riviä tätä jo. Se on todella hyvin selvää. Kyllä siitä otan kokonaan selvän mitään apua saamatta muilta paitsi äidiltä."

"Emme", vastasi tohtori, "käsin kirjoittaminen on käytännöstä joutunut pois. Kirjevaihdossa, milloin emme telefoonia käytä, me lähetämme fonograafeja ja käytämme näitä kaikkia niitä tarkoituksia varten joihin te käsin kirjoittamista tarvitsitte. Siten on asian laita ollut jo niin kauan että tuskin mieleemme juolahtaa ihmisten koskaan toisin tehneen. Mutta varmaankin se on kehitysaste jonka teitä täytyy hiukan ihmetyttää: teillä oli fonograafi ja sen mahdollisuudet olivat kyllin selvät heti alussa. Tärkeissä muistiinpanoissamme me kyllä vielä suureksi osaksi käytämme painattamista, mutta painotuotteet valmistetaan fonograafijäljennöksistä, joten toden teolla erikoistapauksia lukuunottamatta käsin kirjoittamista vain vähän tarvitaan. Eikö ole merkillistä, kun tulee sitä ajatelleeksi, että mitä enemmän on sivistys kypsynyt, sitä enemmän sen ennätykset joutuvat häviäviksi? Kaldealaiset ja egyptiläiset käyttivät kirjoituksissaan tiiltä, ja kreikkalaiset ja roomalaiset enemmän tai vähemmän kiveä ja pronssia. Jos ihmissuku tänään häviäisi, ja maailma tarkastettaisiin sanokaamme Mars tähdestä käsin viittä sataa vuotta myöhemmin taikka vaikka ennemminkin, niin meidän kirjamme olisivat hävinneet ja Rooman valtakuntaa pidettäisiin inhimillisen sivistyksen viimeisenä ja korkeimpana asteena."

LUKU XIX.

Vihdoin Edith äitinsä kanssa läksi sisälle ottamaan selvää kirjeistä, ja kun tohtori oli niin ihastuneena syventynyt osakkeihin ja bondeihin että olisi ollut epäystävällistä jäädä hänen luokseen, arvelin että tilaisuus oli suotuisa yksityishankkeeni täyttämiseksi johon tähän asti oli mahdollisuutta puuttunut.

Siitä asti jolloin olin saanut luottokorttini olin mietiskellyt erästä ostoa jonka halusin tehdä ensi tilaisuudessa. Se oli kihlasormus Edithille. Lahjat yleensä tietysti olivat menettäneet arvonsa tänä aikana jolloin jokaisella oli kaikkea mitä tarvitsi, mutta tämä oli sitä laatua jonka tunteen vuoksi varmasti arvelin tuntuvan naiselle yhtä haluttavalta kuin koskaan ennen.

Sentakia hyväkseni käyttäen isäntäväkeni harvinaista poistumista erikoistoimiinsa läksin siihen suureen puotiin jonne Edith oli minut vienyt eräässä toisessa tilaisuudessa, ainoa jonne siihen asti olin astunut. Kun en nähnyt sitä lajia tavaraa, jota halusin, olevan näytteillä missään osastossa, pyysin vihdoin erästä nuorta naispalvelijatarta ohjaamaan minut jalokiviosastoon.

"Pyydän anteeksi", hän sanoi hiukan kohottaen kulmakarvojaan, "en oikein ymmärtänyt mitä kysyitte"?

"Sormuksia", hän kertasi katsoen minua selvästi ihmeissään. "Saanko kysyä minkä laatuisia sormuksia ja mitä varten käytettäviä"?

"Sormessa käytettäviä", vastasin, arvellen ettei tämä nuori nainen voinutkaan olla niin järkevä kuin hän näytti.

Näin sanoessani hän katsahti vasenta kättäni jonka yhdessä sormessa minulla oli entisaikani mallin mukainen sinettisormus. Hänen kasvojensa ilme muuttui heti sangen ymmärtäväiseksi, ja samalla niihin ilmestyi mitä vilkkainta harrastusta.

"Pyydän tuhansin kerroin anteeksi"! hän huudahti. "Minun olisi pitänyt ymmärtää ennemmin. Te olette Julian West"?

Minua alkoi hiukan suututtaa tuollainen salaperäisyys niin yksinkertaisessa asiassa.

"Kyllä tosin olen Julian West", sanoin; "mutta suonette anteeksi etten näe missä yhteydessä se asia on teille tekemääni kysymykseen."

"Oh, teidän tulee todella suoda minulle anteeksi", hän sanoi, "mutta se on sangen läheisessä yhteydessä. Amerikassa ei kukaan muu kuin juuri te olisi kysynyt sormessa kannettavia sormuksia. Niitä ei ole käytetty enää niin pitkään aikaan että olemme kokonaan lopettaneet niiden varastossa pitämisen; mutta jos haluatte saada sellaisen tilauksesta tehdyn, tarvitsee teidän vain antaa kuvaus minkälaisen tahdotte ja se heti valmistetaan."

Kiitin häntä, mutta lisäsin etten halunnut ajaa hommaani perille, ennenkuin olin hiukan tarkemmin tutustunut olosuhteisiin.

En sanonut mitään kokemuksestani kotona, sillä en halunnut joutua naurun alaiseksi enemmän kuin oli välttämätöntä; mutta puolisen jälkeen tavatessani tohtorin yksin mieluisassa työhuoneessaan talon tornikerroksessa, koetin varovasti urkkia häneltä asian laitaa.

Huomauttaen aivan kuin sivumennen etten ollut huomannut kenenkään sormessa sormusta, kysyin häneltä, oliko jalokivien käyttämisestä vieraannuttu, ja jos niin oli laita, miten oli selitettävissä siitä tavasta luopuminen?

Tohtori sanoi totta olevan että jalokivien käyttäminen oli todella ollut vanhentunut tapa jo parin sukupolven ajan, ellei enemmän. "Mitä taasen tulee asiassa vaikuttaneisiin syihin", hän jatkoi, "niin ne todellakin johtavat koko syvälle meidän nykyisen talousjärjestelmämme suoriin ja epäsuoriin seurauksiin. Ylimalkaan puhuen luulen että pääasiallisena ja ratkaisevana syynä siihen miksi kultaa ja hopeaa sekä kalliita kiviä on lakattu koristuksina ihailemasta on se että ne kokonaan menettivät kauppa-arvonsa, kun kansa järjesti omaisuuden jakamisen kaikkien kansalaisten peruuttamattoman taloudellisen yhdenvertaisuuden pohjalle. Kuten tiedätte ei tonnillinen kultaa eikä tynnyrillinen jalokiviä voisi hankkia leivän palaakaan yleisistä puodeista, kun siellä mikään ei kelpaa maksuksi muu kuin kansalaisten luotto, joka yksinomaan riippuu hänen kansalaisuudestaan ja on aina samallainen kuin kunkin toisen kansalaisen. Luonnollisesti ei tämän takia mikään ole minkään arvoinen kenellekään nykyään joka ei tuota jotakin hyötyä tai hupia. Pääsyynä miksi jalokiviä ja kalliita metalleja ennen käytettiin koristuksina näyttää olleen niille kuulunut suuri kauppa-arvo joka ne teki rikkauden ja mahtavuuden merkiksi sekä sentakia yhteiskunnallisen pöyhkeilyn mieluisiksi välikappaleiksi. Se seikka että ne ovat kokonaan tämän ominaisuuden menettäneet on luullakseni suureksi osaksi vaikuttanut niiden hylkäämiseen koristuksina, vaikkapa pöyhkeilyltä ei olisikaan perusteita riistänyt yhdenvertaisuuden laki."

"Epäilemättä", sanoin; "mutta olipa niitä jotka arvelivat lahjain merkityksen olevan kokonaan erillään niiden arvosta."

"Mahdollista kyllä", vastasi tohtori. "Niin, minä luulen että raakalaiskansat rehellisesti ajattelivat niin, mutta rehellisinä ollen he eivät osanneet erottaa jalokiviä lasipalloista, niin kauvan kuin kumpaisetkin olivat yhtä kirkkaita. Mitä tulee sivistyneitten ihmisten väitteeseen että he olisivat ihailleet kalliita kiviä tai kultaa niiden varsinaisen kauneuden takia niiden arvosta välittämättä, niin epäilen että se oli enemmän tai vähemmän tietoista luulottelua. Otaksukaamme että äkilliset yltäkylläiset löydöt olisivat alentaneet puhdasvetisimpäin timanttien arvon pullolasin tasalle, miten paljon kauemmin luulette että kukaan teidän päivinänne olisi niitä pitänyt?"

Minun oli pakko myöntää että ne epäilemättä olisivat kadonneet näkyvistä nopeasti ja pysyväisesti.

"Luullakseni", sanoi tohtori, "terve maku, jonka teidänkin päivinänne ymmärrämme otsa rypyssä katselleen sellaisten koristusten käyttämistä, tuli taloudellisen vaikutuksen avuksi poistamaan niitä käytännöstä, kun kerran uusi asiain järjestys oli perustettu. Kun jalokivet ja kalliit metallit menettivät lumousvoimansa mikä niillä oli keskitetyn varakkuuden osotuksina, pääsi maku vapaasti arvostelemaan sellaisten koristevaikutelmain todellista kauneusarvoa jotka saavutettiin ripustamalla läpikuultavia kivipalasia ja levyjä ja metallikahleita ja -renkaita kasvoihin ja kaulaan ja sormiin, ja mielipide näyttää pian yleisesti mukaantuneen myöntämään että sellaiset ripustimet olivat raakamaisia eivätkä ollenkaan kauniita."

"Mutta minne ovat joutuneet kaikki timantit, rubiinit, emeraldit ja kulta- ja hopeakoristeet?" huudahdin.

"Metallit tietysti — hopea ja kulta — ovat pysyneet käyttökuntoisina koneteollisuudessa ja taiteessa. Ne ovat aina kauniita oikeissa paikoissaan, ja niitä käytetään yhtä paljon koristetarkoituksiin kuin ennenkin, mutta ne tarkoitukset ovat kohdistetut rakennustaiteeseen eikä henkilöihin kuten ennen. Vaikka emme noudatakaan vanhaa tapaa kasvojamme ja ihoamme maalaamalla, käytämme maalia, kuitenkin sellaisissa paikoin mitkä pidämme sille sopivina, ja juuri samoin on kullan ja hopean laita. Jalokivistä taasen muutamat ovat käyttökelpoisia konetarpeissa, ja niistä on tietysti kokoelmia museoissa siellä ja täällä. Luultavasti ei ole koskaan ollut käytännössä enempää kuin muuan sata tynnyriä jalokiviä, ja helposti on ymmärrettävissä sellaisten pikkutavarani niin vähäisen joukon häviäminen ja nopea katoaminen, kun niiden ihaileminen oli loppunut."

"Esittämänne syyt jalokivien häviämiseen", sanoin, "ovat varmaan todellisia, ja te ette voine ymmärtää miten se seikka minua hämmästyttää. Timantin alentaminen lasipallon arvoiseksi, lukuunottamatta sen käytäntöä koneteollisuudessa, ilmaisee ja kuvaa luonnollisemmin kuin mikään muu seikka minulle sen vallankumouksen täydellisyyttä mikä nykyaikana on alistanut esineet ihmisen alaisiksi. Ei olisi ollut niin kovin vaikeata tietysti ymmärtää että miehet olisivat olleet valmiit luopumaan jalokiviä käyttämästä, mitä tapaa ei koskaan ole pidetty hyvän maun mukaisena miesten tapana, paitsi raakalaismaissa, mutta olisipa itse profeetta Jeremiastakin ällistyttänyt, jos hänen kysymykseensä; 'Voiko neito unohtaa koristuksensa?' olisi vastattu myöntävästi."

"Jeremias oli sangen viisas mies", hän sanoi, "ja jos hänen huomionsa olisi johtunut taloudellisen yhdenvertaisuuden asiaan ja sen vaikutukseen sukupuolisuhteisiin, niin olen varma että hän olisi nähnyt sen järkiperäisenä seurauksena olevan naisiin nähden aivan yhtä suuren ajatuskyvyn kehityksen persoonalliseksi koristukseksi kuin mitä miehet ovat koskaan osottaneet. Hän ei olisi hämmästynyt oppiessaan huomaamaan että sellaisen yhdenvertaisuuden vaikutuksena miesten ja naisten välillä olisi ollut naisen aseman kumoaminen koko pukukysymykseen nähden niin täydellisesti että sapekkainkaan naisvihaaja — jos sellaisia vielä olisi jälelle jäänyt — ei olisi enää kyennyt syyttämään heitä että he ovat siinä suhteessa enemmän kypsymättömiä kuin miehet."

"Tohtori, tohtori, älkäähän vaatiko minua uskomaan että viehättämishalu on tauonnut naisia liikuttamasta!"

"Suokaa anteeksi, en tarkoittanut sanoa mitään siihen suuntaan", vastasi tohtori. "Minä puhuin sen halun suunnattomasta kehittymisestä mikä pyrkii sen oman tarkoituksenkin hävittämään äärimmäisen koristelun ja liiallisen keinotekoisuuden kautta. Jos voimme arvostella asioita teidän aikanne muistiinpanojen mukaan, niin oli tämä aivan yleisesti tuloksena liiallisesta pukujen rakkaudesta teidän naisillanne; eikö niin ollut?"

"Oli epäilemättä. Ylenmääräinen pukuihin kiintyminen, liialliset viehättämisponnistukset olivat naisten taloudellisen viehättäväisyyden vankin selkäranka minun aikanani."

"Sitä ei voitu sanoa kenestäkään miehestä joka miehen nimen ansaitsi. Tietysti oli keisareita, mutta useimmat miehet välittivät pikemmin liian vähän kuin liian paljon ulkomuodostaan."

"Se on, toinen sukupuoli kiinnitti liian paljon huomiotansa vaatteisiin ja toinen liian vähän?"

"Hyvä; sukupuolten taloudellisen yhdenvertaisuuden ja siitä johtuvan naisen alituisen riippumattomuuden seurauksena mieheen nähden on se että naiset paljon vähemmän ajattelevat pukujansa kuin teidän päivinänne ja miehet verraten enemmän. Kenenkään mieleen ei todellakaan juolahtaisi ajatella että kumpikaan sukupuoli nykyaikana olisi enemmän välinpitämätön persoonallisen viehättäväisyytensä suhteen kuin toinen. Yksilöiden harrastus tässä asiassa vaihtelee, mutta erotusta ei ole olemassa koko sukupuolesta puhuttaessa."

"Mutta minkä syyksi luette tämän ihmeen", huudahdin, "sillä ihmeeltä se tuntuu taloudellisen yhdenvertaisuuden vaikutuksena miesten ja naisten suhteissa?"

"Sen että siitä hetkestä jolloin yhdenvertaisuus luotiin heidän välillensä, ei naisilla ollut enää vähintäkään suurempaa etua osottautua viehättävinä ja toivottavina miehille kuin miehilläkään saman vaikutuksen tavoittamisessa naisissa."

"Tämä tarkoittaa että ennen taloudellisen yhdenvertaisuuden perustamista miesten ja naisten välille oli naisilla ehdottomasti enemmän etua persoonallisesta viehättäväisyydestä kuin miehillä."

"Varmasti", sanoi tohtori. "Sanokaahan minulle, minkä syyksi miehet teidän päivinänne lukivat toisen sukupuolen tavattomat ponnistukset pukuasioissa, verraten miesten suhteelliseen huolimattomuuteen samoissa asioissa?"

"No niin, en luule että meillä oli mitään selvää ajatusta siinä asiassa. Jos siitä todella oli jotakin sukupuolista arvelua, niin se tuskin julki muuhun kuin tunteelliseen tai leikilliseen suuntaan."

"Se oli todellakin", sanoi tohtori, "teidän aikanne luonteenomainen piirre, vaikka hyvin selitettävissä sen ulkokultaisuuden kautta mikä vallitsi koko sukupuolisuhteessa, teennäinen ritarillinen kunnioitus naisia kohtaan toiselta puolen mikä oli yhteydessä käytännöllisen sorron kanssa toiselta puolen, mutta täytyihän teillä olla joku arvelu, mikä vaikutti naisten liiallisen ponnistuksen persoonallista koristelua tavoittamaan."

"Arvelu oli luullakseni muinaisuudesta johtunut — nimittäin että nainen oli luonteeltaan turhamaisempi kuin mies. Mutta he eivät mielellään kuulleet sitä sanottavan; ja sentakia oli kohtelias selitys tälle ilmeiselle tosiasialle, että he paljon enemmän huolehtivat puvustaan kuin miehet, se että he olivat herkempiä kauneudelle, epäitsekkäämpiä miellyttämishalussansa ja muita sopivia lausetapoja."

"Ja eikö mieleenne juolahtanut että todellinen syy, miksi nainen niin hartaasti ajatteli keinoja millä kauneuttaan, kohottaa, oli yksinkertaisesti se että taloudellisen riippuvaisuutensa vuoksi miehen suosiosta naisen kasvot olivat hänen onnensa peruste, ja että syy, miksi miehet enimmäkseen olivat niin välinpitämättömiä persoonallisesta ulkomuodostaan, oli se ettei heidän onnensa millään tavoin riippunut heidän kauneudestaan; ja että milloin se määräsikin heidän suosionsa toisen sukupuolen piirissä, oli heidän taloudellinen asemansa kuitenkin paljon voimakkaampi suosion tuottaja kuin mitkään persoonalliset edut? Varmasti tämä selvä johtopäätös täydellisesti selitti miksi nainen innokkaammin tavoitteli persoonallisia koristeluja, tarvitsematta etsiä minkäänlaista erotusta sukupuolten luontoperäisissä turhamaisuus-ominaisuuksissa."

"Ja sentakia", huomautin, "kun naiset vapautuivat riippuvaisuudestansa miesten suosiosta taloudelliseen hyvinvointiin nähden, ei liioin heidän elämänsä päätarkoituksena enää ollut viehättäväisyytensä ylläpitäminen miesten silmissä?"

"Aivan niin, sanomattomaksi hyödyksi heille mukavuuteen ja arvoon nähden sekä ajatuksen vapauteen tärkeimpäin asioitten varalle."

"Ei ollenkaan, vaan ehdottomasti sen merkittäväksi hyödyksi. Mikäli me voimme arvostella, olivat samat vaatimukset, mitä teidän aikanne naisilla oli viehättäväisyyden suhteen, voitettavissa aivan ilman heidän teennäisiä ponnistuksiaan. Muistakaamme että puhumme siitä naisten liikanaisesta sulojen kohottamisponnistelusta joka johti onnistumattomaan vaikutusten etsintään siten eksyen kokonaan etsitystä päämäärästä. Kun poistettiin ne taloudelliset vaikuttimet jotka naisten viehättäväisyydestä miesten silmissä tekivät elämän toimeentulokeinon, niin jälelle jäi luontainen vaikutin herättää ihailua toisessa sukupuolessa, mikä vaikutin on aivan kyllin voimakas kauneutta synnyttämään ja sitä vaikuttavampi kun se ei ole liian voimakas."

"Aivan helppoa on huomata", sanoin, "miksi naisten taloudellisen riippumattomuuden täytyi vaikuttaa sen että heidän harrastuksensa olentonsa koristelun suhteen rajoittui järkeviin keinoihin; mutta miksi se olisi vaikuttanut päinvastaiseen suuntaan miehissä saattamalla heidät enemmän huomiotansa kiinnittämään pukuun ja persoonalliseen ulkomuotoon kuin ennen?"

"Siitä yksinkertaisesta syystä että kun heidän taloudellinen ylivaltansa naisiin nähden hävisi, täytyi heidän siitä lähtein kokonaan jäädä persoonallisen miellyttäväisyytensä varaan, jos halusivat sekä voittaa naisten suosiota että ylläpitää sitä kerran sen voitettuaan."

LUKU XX.

"Minusta tuntuu, tohtori", sanoin, "että minun aikani naiselle olisi ollut vielä suuremman arvoista kuin minulle nukkua tähän asti, koska taloudellisen yhdenvertaisuuden perustaminen näyttää merkinneen enemmän naisille kuin miehille."

"Edith ehkä ei olisi ollut hyvillään sellaisesta asiain tilasta", sanoi tohtori, "mutta toden teolla on sanoissanne paljon totta, sillä taloudellisen yhdenvertaisuuden perustaminen merkitsi todella verrattomasti enemmän naisille kuin miehille. Teidän päivinänne oli useimpain miesten olosuhteet viheliäisiä verrattuina heidän nykyiseen tilaansa, mutta naisten kohtalo oli kurja miestenkin kohtaloon verrattuna. Useimmat miehet olivat kyllä rikkaitten orjia, mutta nainen oli miehen alamainen olipa hän sitten rikas tai köyhä, ja viimemainitussa ja yleisemmässä tapauksessa oli siten orjan orja. Miten syvällä köyhyydessä mies elikin, oli häntä syvempänä yksi tai useampi hänestä riippuvain naisten muodossa jotka olivat hänen tahtonsa alaisia. Yhteiskuntaläjän pohjakerroksessa oli nainen kantaen koko kasan yhteistä painoa. Koko sielun, hengen ja ruumiin vallitseva hirmuvalta jota ihmissuku sieti painoi lopuksi yhdistynein voimin häntä. Niin paljon alempana miehenkin olotilaa oli nainen että hän olisi jo suuresti kohonnut, jos olisi voinut saavuttaa vain hänen asemansa. Mutta suuri vallankumous ei ainoastaan kohottanut häntä yhdenvertaiseksi miehen kanssa, vaan nosti heidät molemmat samalla voimakkaalla ponnella moraalisen arvon ja aineellisen hyvinvoinnin asteelle joka oli yhtä paljon yläpuolella miehen entistä olotilaa kuin hänen entinen tilansa oli ollut yläpuolella naisen tilaa. Jos siis miehet ovat kiitollisuuden velassa vallankumoukselle, niin miten paljon suuremmaksi tulee naisten arvata kiitollisuutensa sitä kohtaan! Jos miehille vallankumouksen ääni oli kutsumus korkeammalle ja jalommalle elämän asteelle, niin naiselle se oli kuin Jumalan ääni, kutsuva häntä uuteen luomakuntaan."

"Epäilemättä", sanoin, "oli köyhäin naisilla sangen viheliäinen asema, mutta rikkaitten naiset eivät varmastikaan olleet sorron alaisia."

"Rikkaitten naiset", vastasi tohtori, "olivat luvultaan liian vähän merkitsevät koko naissukupuolen suhteen että he ansaitsisivat huomioon ottamista teidän aikanne naisten tilaa yleisesti tarkastettaessa. Mutta senkään vuoksi emme pidä heidän kohtaloansa parempana kuin heidän köyhempien sisartensakaan. Totta on että he eivät kärsineet ruumiillista kovuutta, vaan päinvastoin heitä heidän miessuojelijansa hemmoittelivat ja hellivät kuin liiaksi lemmittyjä lapsia; mutta se ei meistä tunnu toivottavalta elämältä. Mikäli voimme selville saada sen aikaisista kertomuksista ja yhteiskunnallisista kuvauksista asuivat rikkaitten naiset imartelun ja teeskentelyn kiihoittavassa ilmakehässä, mikä kaikki oli vähemmän suosiollista moraaliselle tai henkiselle kehitykselle kuin köyhäin naisten kovinkin kohtalo. Nykyajan nainen, jos hänet tuomittaisiin takaisin elämään teidän maailmassa, pyytäisi ainakin syntyä pesumuijaksi pikemmin kuin varakkaaksi muotinaiseksi. Viimemainittu näyttää meistä enemmän kuin ensinmainittu sen tapaiselta naiselta joka täydellisemmin osotti sen sukupuolen lankeemistilaa teidän aikananne."

Kun sama ajatus oli minulla mielessä ollut edellisen elämän aikana, en asiata vastaan väittänyt.

"Niin sanottu naisliike, hänen asemansa suuren muutoksen alku", jatkoi tohtori, "oli jo teidän päivinänne varsin huomattava. Teidän on täytynyt sitä paljon kuulla ja nähdä, ja ehkä olette tuntenutkin niitä jaloja naisia jotka ensimmäisiä johtajia olivat."

"Kyllä", vastasin. "Naisten oikeuksista oli paljon puhetta, mutta silloin ilmoitettu ohjelma ei millään tavalla ollut kumouksellista laatua. Se tarkoitti vain äänestysoikeuden saavuttamista sekä erinäisten muutosten aikaan saamista naisten omistusoikeuden laeissa, lasten hoitoa avioerojen sattuessa sekä muita sellaisia yksityisseikkoja. Vakuutan teille ettei naisilla, enemmän kuin miehilläkään ollut siihen aikaan mitään ajatusta talousjärjestelmän kumoamisesta."

"Niin mekin sen ymmärrämme", vastasi tohtori. "Siinä suhteessa naisten itsenäisyystaistelu muistutti yleensä kumousliikkeitä, jotka alkuasteillaan käyvät haparoiden ja kompastellen näennäisesti niin hämärää ja epäjohdonmukaista tietä että vain filosoofi osaa arvata mikä tulos on siitä odotettavissa. Arvio naisliikkeen lopullisen tuloksen suhteen oli kuitenkin yhtä yksinkertainen kuin arvio siinäkin asiassa jota te sanoitte työväenliikkeeksi. Naiset ajoivat takaa riippumattomuutta miesten suhteen ja tasa-arvoisuutta heidän kanssaan, ja työväestö halusi päättää orjuutensa kapitalistien suhteen. Naisten kantamien siteitten avain oli aivan sama kuin se joka lukitsi työväestön kahleet. Se oli taloudellinen avain, olemassa olon keinojen valinta. Miesten sukupuoli piti vallassansa naista, ja rikkaitten luokka työtä tekeviä kansajoukkoja. Sukupuolisiteitten salaisuus oli aivan sama kuin teollisuussiteitten — nimittäin omaisuusvallan erilainen jako, ja muutoksen, joka oli välttämätön molempain sidemuotojen lopettamiseksi, täytyi silminnähtävästi olla taloudellinen yhdenvertaisuus, joka sekä sukupuoli- että teollisuussuhteissa heti takaisi yhteistoiminnan ylläpitämisen välttämättömänä.

"Naisten kapinan ensimmäiset johtajat eivät kyenneet näkemään nenän päätänsä pitemmälle, ja sentakia lukivat alamaisen tilansa ja kärsimänsä väärinkäytökset miehen pahuuden ansioksi, ja näyttivät uskovan että ainoa välttämätön parannuskeino oli hänen moraalinen parantamisensa. Tänä aikakautena sellaiset ilmaisumuodot kuin 'mies tyranni' ja 'mies julmuri' olivat kiihoituksen tunnussanoja. Naisten esitaistelijat eksyivät aivan samaan erehdykseen johon joutuivat suureksi osaksi työväestönkin ensimmäiset johtajat, jotka tuhlasivat henkeänsä ja kiukkuansa puskivat julistamalla kapitalistit köyhälistön kaiken viheliäisyyden uppiniskaisiksi tekijöiksi. Tämä oli pahempaa kuin pelkkää kiivailua; se oli harhaan viepää ja sokeuttavaa. Miehet eivät oleellisesti olleet huonompia kuin naisetkaan joita he sortivat, eivätkä kapitalistit huonompia kuin työväestö jota he riistivät. Jos työväestö olisi asetettu kapitalistien tilalle, niin se olisi tehnyt juuri samoin kuin kapitalistit tekivät. Ja todella milloin työmiehistä tuli kapitalisteja, niin heidän yleisesti sanottiin olleen mestareista ankarimpia. Samoin myös jos naiset olisivat voineet vaihtaa paikkoja miesten kanssa, he epäilemättä olisivat miesten suhteen menetelleet aivan samoin kuin miehet heidän suhteensa. Järjestelmä, joka salli ihmisolentojen joutua ylemmyyden ja alemmuuden suhteisiin toisiinsa nähden, oli koko pahan syy. Valta toisten yli huonontaa välttämättä käskijää siveellisesti ja halventaa alamaista. Yhdenvertaisuus on ainoa moraalinen suhde ihmisolentojen välillä. Jokainen uudistus, jonka tuli parantaa miesten naisia kohtaan tai kapitalistien työväestöä kohtaan osottamia väärinkäytöksiä, täytyi sentakia suunnittua heidän taloussuhteitansa muuttamaan yhdenvertaisiksi. Ennenkuin naiset, samoinkuin työväestökin luopuivat järjettömistä hyökkäyksistään taloudellisen eriarvoisuuden seurauksia vastaan ja hyökkäsivät itse eriarvoisuuden kimppuun, ei ollut mitään toivoa kummankaan luokan vapautumisesta.

"Sitä ilmeisesti yksipuolista aatosta, joka naisten aikaisilla johtajilla oli tarkoittamastaan suuresta pelastustyöstä ja miten se oli toteutuva, kuvaa lystillisesti heidän innostuksensa aikakauden erilaisten niin sanottujen raittiuskiihoitusten hyväksi jotka tarkoittivat juoppouden ehkäisemistä miesten kesken. Naisluokan erikoinen harrastus tässä miesten tapoja koskevassa parannuspuuhassa — sillä naiset eivät yleensä juoneet väkijuomia — johtui siitä arvelusta että jos miehet joisivat vähemmän, niin he vähemmän taipuvaisia olisivat heitä sortamaan ja paremmin pitäisivät huolta heidän ylläpitämisestään; se on, heidän korkeimmat tarkoituksensa rajoittuivat toivoon että he parantamalla isäntäinsä moraalia saisivat turvatuksi itselleen hiukan parempaa kohtelua. Isännyyden poistamisaate ei vielä ollut juolahtanut heidän mieleensä mahdollisena.

"Tämä seikka sivumennen sanoen, teidän aikanne naisten ponnistukset miesten juomatapojen parantamiseksi lain kautta, sangen jyrkästi osottavat erotusta naisten silloisen ja nykyisen aseman välillä suhteissansa miehiin. Jos nykyaikana miehet joutuisivat jonkun tavan valtaan joka heidät arveluttavasti ja yleisesti tekisi naisille vaaralliseksi, ei näiden mieleen juolahtaisi koettaa heitä lailla hillitä. Meidän ajatuksemme persoonallisesta herruudesta ja yksilön oikeuden mukaisesta riippumattomuudesta kaikissa pääasiallisesti häntä itseään koskevissa asioissa ei mitenkään kärsisi mitään laillista sekaantumista yksilöiden yksityistapoihin mikä niin yleistä oli teidän aikananne. Mutta naiset huomaisivat ettei voima olekaan välttämätöntä miesten tapojen suoristamiseksi. Heidän ehdoton taloudellinen riippumattomuutensa joko naimisissa ollen tai sen ulkopuolella antaisi heidän käytettäväkseen voimakkaamman vaikuttimen. Pian huomattaisiin että miehet, jotka olisivat naisten herkkyyttä loukanneet, tavoittelisivat turhaan heidän suosiotaan. Naisten oli käytännössä mahdotonta teidän aikananne suojella itseään tai ajaa tahtonsa läpi tätä keinoa käyttämällä. Naimisiin meno oli naiselle taloudellinen välttämättömyys tai ainakin niin suuri etu hänelle ettei hän juuri voinut ehtoja määrätä kosijalleen, ellei ollut erittäin onnellisessa asemassa, ja kerran naimisiin mentyään oli sillä ymmärretty että kun hänen isäntänsä hänet yllä piti, tuli hänen vastineeksi olla isännän käytettävänä."

"Se kuuluu kauhealta", sanoin, "näin pitkän ajan takaa, mutta minä pyydän teidän uskomaan ettei asia aina ollut niin pahoin kuin se näyttää. Miehistä paremmat käyttivät valtaansa ajatellen, ja hienostuneitten henkilöitten kesken nainen todella säilytti itsensä yli vallan, ja sentakia monissa perheissä nainen oli todellisesti perheen pää."

"Epäilemättä, epäilemättä", vastasi tohtori. "Niin on aina ollut asian laita jokaisen orjuuden muodon aikana. Olipa isännän valta miten ehdoton tahansa, sitä on harjoitettu kohtuullisen ihmisyys-aatteen tasalla sangen lukuisissa tapauksissa, ja monissa kohdin nimellinen orja, jos on ollut lujaluonteinen, on todella harjoittanut vallitsevaa vaikutusta isäntäänsä. Tätä huomattua seikkaa ei kuitenkaan ole pidettävä kyllin tukevana perusteena jonka nojalla ihmisolento voitaisiin alistaa toisen pakkotahdon alaiseksi. Yleisesti puhuen on epäilemättä totta että naisten asema miesten alaisina, samoinkuin köyhäinkin asema rikkaitten alaisina, oli paljon enemmän siedettävä kuin meistä tuntuu mahdolliselta. Samoinkuin ihmisen ruumiillinen elämä voi säilyä ja usein menestyä hyvinkin kaikissa ilmanaloissa navoilta päiväntasaajaan asti, niin on hänen siveellinen luontonsa osottanut voivansa elää ja kasvattaa tuoksuvia kukkiakin mitä pelottavimpainkin yhteiskuntasuhteiden vallitessa.

"Ymmärtääksemme miten äärettömässä kiitollisuuden velassa nainen on suurelle vallankumoukselle", jatkoi tohtori, "tulee meidän muistaa että ne kahleet joista se heidät vapautti olivat verrattomasti täydellisemmät ja halventavammat kuin mitkään niistä jotka alistivat miehiä toisten miesten alaisiksi. Niitä ei kytkenyt yksinkertainen, vaan kolminkertainen ies. Ensimmäinen ies oli alistuminen rikkaitten persoonalliseen ja luokkajohtoon jota naisten enemmistö kantoi yhdessä miesten enemmistön kanssa. Toiset kaksi iestä olivat hänellä erikoisia. Toinen oli hänen persoonallinen alamaisuutensa ei ainoastaan sukupuolisuhteissa, vaan koko hänen käytöstavassaan sitä erikoista miestä kohtaan josta hän toimeentulonsa puolesta riippui. Kolmas ies oli henkistä ja moraalista laatua ja sisälsi sen orjamaisen yksitoikkoisuuden jota häneltä vaadittiin kaikessa ajattelussaan, puheessaan ja toiminnassaan muinaistapoihin ja seurustelusääntöihin perustuvain joukkomääräysten mukaan joiden tarkoituksena oli tukahuttaa kaikki mikä oli itsenäistä ja yksilöllistä ja vaikuttaa keinotekoista yhtäläisyyttä sekä sisäiseen että ulkonaiseen elämään.

"Viimemainittu oli näistä kolmesta ikeestä raskain ja turmiollisin vaikutuksiltaan sekä suoranaisesti naisiin että epäsuorasti ihmissukuun suvun äitien huonontumisen kautta. Itse naiseen oli vaikutus niin sielua tukahuttava ja järkeä näivettävä että siitä tehtiin otollinen syy jonka nojalla häntä sellaiset miehet kohtelivat luonnollisena alempana olentona, ketkä eivät olleet kylliksi järkeviä näkemään että se jota he syyksi tahtoivat tehdä hänen alamaisuuteensa olikin itsessään seuraus juuri tästä alamaisuudesta. Selitys naisen ajattelun ja toiminnan alistumisesta sellaiseen mikä todellisesti oli orjalaki — laki hänen sukupuolellensa erikoinen jota miehet halveksivat ja pilkkailivat — oli se seikka että elämän mukavuuden pääasiallinen toivo riippui jokaisella naisella siitä miten hän saattoi herättää suosiollista huomiota jossain miehessä joka hänestä voisi huolta pitää. Nyt oli teidän talousjärjestelmänne vallitessa sellaisen miehen mielestä, joka etsi työpaikkaa, sangen otollista ajatella ja puhua samoin kuin hänen isäntänsä, jos halusi päästä eteenpäin elämässä. Mutta vissin asteen järjen ja käytöksen itsenäisyyttä myönsivät miehille heidän taloudelliset yliherransa useimmassa tapauksessa, niin kauan kuin se ei suoranaisesti ollut loukkaavaista, sillä kaikesta huolimatta haluttiin pääasiallisesti heidän työtänsä. Mutta naisen suhde mieheen joka häntä piti yllä oli aivan erilaista ja paljon kiinteämpää laatua. Hänen täytyi olla miehelle viehätysolentona. Viehättääkseen häntä naisen täytyi persoonallisesti olla hänelle miellyttävä, hän ei saanut hänen makuansa loukata eikä hänen ennakkoarveluitansa omilla mielipiteillään tai käytöksellään. Muuten mies mieluummin piti jotain toista parempana. Tästä seikasta seurasi että samalla kuin pojan kasvatus tarkoitti hänen opettamistaan soveliaaksi ansaitsemaan toimeentulonsa, kasvatettiin tyttöä pääasiallisesti silmällä pitäen sitä että hänestä tulisi, ellei miellyttävä, niin ainakin ei-epämiellyttävä miehille.

"Jos nyt kukin nainen olisi ollut erityisesti kasvatettu jonkun määrätyn miehen maun mukaan — kasvatettu käskettäväksi niin sanoakseni — vaikka sekin olisi ollut kyllin loukkaava kaiken naisellisen arvon ajatukselle, niin se olisi kuitenkin ollut vähemmän turmiollinen, sillä monet miehet olisivat paljon parempina pitäneet naisia joilla olisi ollut itsenäinen ajatuskyky ja alkuperäisiä ja luonnollisia mielipiteitä. Mutta kun ei ennakolla tiedetty kuka mies tahtoi ottaa ylläpitääkseen kunkin naisen, niin ainoa varma keino oli kasvattaa tytöt enemmän negatiivista kuin positiivista viehättäväisyyttä silmällä pitäen, jotta he eivät ainakaan loukkaisi tavallisia miesten ennakkovaatimuksia. Tämä tarkoitus paraiten saavutettiin siten että kasvatettiin tyttö mukaantumaan tavallisiin entisyydestä perittyihin ja muodissa oleviin tapoihin ajattelun, puheen ja käytöksen suhteen — sanalla sanoen kunakin aikana vallitsevan seurustelukannan mukaan. Ennen kaikkea hänen tuli välttää kuin ruttotautia kaikkia uusia ja alkuperäisiä aatteita tai käytöstapoja kaikilla tärkeillä aloilla, etenkin uskonnon, politiikan ja yhteiskunnan asioissa. Se merkitsi että hänen sielunsa, samoinkuin hänen ruumiinsakin tuli kasvattaa ja pukea voimassa olevan muodin haarniskaan. Hänen toiveensa tuli kohdistua edullisiin naimiskauppoihin eikä niiden rinnalla hänellä saanut huomattavissa olla mitään erikoista tai tavatonta taikka määrättyä mielipidettä ainakaan sen tärkeimmissä asioissa kuin koruompelussa tai seurusteluhuoneen koristelussa. Kun seurusteluvaatimukset siten oli pääasiassa saavutettu, niin minkä iloisempi ja sukkelampi hän sitten saattoi olla pikku keinojen valitsemisessa ja tyhjänpäiväisissä asioissa, sen paremmat olivat hänen edellytyksensä. Olenko erehtynyt kuvaillessani teidän järjestelmänne työskentelyä tässä suhteessa, Julian?"

"Epäilemättä", vastasin, "te olette elävästi kuvaillut oikein muodin mukaisen tarkoituksen minun aikani naisten kasvatuksessa, mutta olipa, se teidän täytyy ymmärtää, sangen paljon naisia jotka mieleltään olivat kokonaan itsenäisiä ja vakavia henkilöitä, jotka uskalsivat ajatella ja puhua puolestaan."

"Tietysti niitä oli. He olivat nykyisen tavallisen naisen perikuvia. He edustivat tulevaa naista, joka tätä nykyä on olemassa. He olivat omalle varallensa särkeneet sukupuolensa seurusteluverkot, ja todistivat maailmalle naisten henkisen yhdenarvoisuuden miesten kanssa kaikilla ajattelun ja toiminnan aloilla. Mutta vaikka suuret sielut vallitsevat olosuhteitaan, niin sielujen suurjoukkoa olosuhteet vallitsevat ja muodostavat. Ajatellessamme järjestelmän vaikutusta tähän laajaan naisten enemmistöön ja miten moraalisen ja henkisen orjuuden myrkky heidän suoniensa läpi kulki koko sukukunnan vereen, silloin me ymmärrämme miten ääretön on ihmisyyden tuomio teidän taloudellista järjestelmäänne vastaan naisten suhteen, miten tavaton etu ihmissuvulle oli vallankumous joka antoi suvulle vapaita äitejä — vapaita ei ainoastaan aineellisista vaan myös moraalisista ja henkisistä kahleista.

"Minä viittasin hetki sitten", jatkoi tohtori "siihen läheiseen yhtäläisyyteen joka teidän aikananne oli olemassa teollisuus- ja sukupuoliaseman välillä, työtä tekeväin joukkojen suhteissa kapitalisteihin ja naisten suhteissa miehiin. Sitä erinomaisesti kuvaa muuan toinenkin seikka.

"Työväestön alistuminen kapitaalin omistajain sorrettavaksi pysyi välttämättömänä joka aika suuren työttömäin luokan takia joka oli valmiina polkemaan työväestön ansioita ja sangen kärkäs taipumaan työhön mistä hinnasta ja millä ehdoilla tahansa. Tällä nuijalla kapitalisti piti työväestöä kurissa. Samalla tavalla itsetiedottoman naisjoukon olemassaolo sitoi naiset miesvallan ikeeseen. Kun toimeentulo oli niin vaikea ratkaisu kuin se teidän päivinänne oli, niin useat miehet eivät voineet huolta pitää omasta toimeentulostaan ja ääretön joukko ei voinut toimeentuloa naisille hankkia oman itsensä lisäksi. Naimisiin menosta luopuminen maksoi miehelle hänen onnensa, mutta naisiin nähden ei ollut kysymyksessä vain onnen menettäminen, vaan säännöllisesti se jätti heidät alttiiksi köyhyyden puristettavaksi ja hukutettavaksi, sillä naisten oli paljon vaikeampaa kuin miesten saada omasta työstänsä riittävästi elämisapua. Seurauksena oli tärisyttävämpiä näytelmiä mitä maailma koskaan on kokenut — ei vähempää todellakaan kuin kilpailu ja kilvoittelu naisten kesken naimisiin pääsyn mahdollisuuksista. Ymmärtääksemme miten voimattomia naiset olivat teidän päivinänne pääsemään miesten suhteen aineellisen, henkisen tai moraalisen arvon ja riippumattomuuden vaatimalle kannalle tarvitsee vain muistaa heidän surkeata kohtaloansa avioliittomarkkinoilla, kuten teidän aikalaisenne säälimättömän vastaavasti sanoivat.

"Eikä sittenkään naisen nöyryytysmalja ollut täysi. Vielä oli olemassa toinen ja pelottavampi kilpailumuoto hänen oman sukupuolensa piirissä johon hänet oli pakosta tungettu. Alituisesti oli olemassa ääretön jäännös naimattomia naisia jotka tavoittelivat avioliiton tuottamaa taloudellista varmuutta, mutta näiden alapuolella oli laumoittain kurjia naisia jotka olivat menettäneet toivonsa saada kunniallisilla ehdoilla miehiltä toimeentuloa ja olivat halukkaita myymään itsensä leipäpalasta. Julian, ihmettelettekö että kaikista sen hirveän sekasotkun tunkioista jota te sanoitte sivistykseksi yhdeksännellätoista vuosisadalla löyhkäsi sukupuolisuhde ilkeimmin?"

"Aikamme ihmisystävät olivat suuresti epätoivoissaan siitä mitä me sanoimme yhteiskunnalliseksi pahaksi", sanoin, — "se on, tämän suuren, naisten saastajoukon olemassa olosta — mutta yleisesti sitä tautia ei pidetty taloudellisen kysymyksen osana. Sitä pidettiin pikemmin moraalisena paheena joka johtui ihmissydämmen turmeluksesta ja jonka parantaminen kuului moraalisille ja uskonnollisille vaikutelmille."

"Niin, kyllä tiedän. Kukaan tietysti ei teidän päivinänne saanut ymmärtää että talousjärjestelmä oli ääriään myöten turmeltunut, ja sen takia oli tavallista laskea kaikki sen hirveät seuraukset pahan ihmisluonteen niskoille. Niin, minä tiedän että oli ihmisiä jotka vakuuttivat että oli mahdollista saarnaamalla vähentää yhteiskunnallisen pahan kauhuja, vaikka samalla maassa oli miljooneja naisia epätoivoisen puutteen käsissä, joilla ei mitään muita keinoja ollut leivän hankkimiseksi kuin miesten himojen tyydyttäminen. Minä olen hiukan pääkallon tutkija, ja usein olen halunnut saada tilaisuutta tutkia yhdeksännentoista vuosisadan ihmisystävän pääkallon kehitystä, joka rehellisesti uskoi tämän, jos todella kukaan heistä rehellisesti sitä uskoi."

"Sivumennen sanoen", sanoin, "korkealle kehittyneet naiset minunkin aikanani kieltäytyivät noudattamasta tapaa jonka nojalla heidän olisi ollut omaksuminen miehensä nimi naimisiin mennessään. Miten sen asian laita nyt on?"

"Tytöt ottavat äidin viimeisen nimen sekä isän nimen keskimmäiseksi nimekseen, pojat taas päinvastoin."

"Minusta tuntuu", sanoin, "että olisi merkillistä ellei tapaus, joka niin syvältä koski naisen suhteeseen mieheen nähden hänen saavuttaessaan taloudellisen itsenäisyyden, olisi muodostanut entistä sukupuolimoraalin tavanmukaista kantaa muutamissa suhteissa."

"Sanokaa pikemmin" vastasi tohtori, "että miesten ja naisten taloudellisen yhdenvertaisuuden perustaminen ensi kerran saattoi mahdolliseksi heidän suhteittensa rakentamisen moraaliselle pohjalle. Siveellisen toiminnan ensimmäinen ehto joka suhteessa on toimijan vapaus. Niin kauan kuin naisten taloudellinen riippuvaisuus miehistä esti heitä vapaasti toimimasta sukupuolisuhteissa, ei voinut niissä suhteissa olla mitään siveellisyyttä. Sukupuolikäytöksen oikea siveellisyys tuli mahdolliseksi toteuttaa vasta sitten kun naiset kykenivät itsenäisesti toimimaan taloudellisen yhdenvertaisuuden saavutettuaan."

"Olisipa se hämmästyttänyt aikamme moralisteja", sanoin, "jos heille olisi sanottu että meillä ei ollut mitään sukupuolisiveyttä. Meillä varmasti oli sangen terävä ja huolellisesti valmistettu 'ei-sinun-pidä'-järjestelmä."

"Tietysti, tietysti", vastasi seuralaiseni. "Ymmärtäkäämme toisemme oikein tässä kohdassa, sillä asia on sangen tärkeä. Teillä oli, kuten sanotte, kokoelma sangen ankaria sääntöjä ja määräyksiä sukupuolikäytöksen suhteen — se on, etupäässä naisille — mutta sen peruste suurimmaksi osaksi ei ollut siveellinen vaan järkiperäinen, sillä tarkoituksena oli naisten taloudellisten etujen turvaaminen heidän suhteissaan miehiin. Naisille kokonaisuudessaan heidän turvaamiseksensa ei mikään voinut olla tärkeämpää kuin nämä säännöt, vaikka niillä niin usein julmasti sovitettiin heihin yksityisesti. Niin kauan kuin nainen oli taloudellisesti avuton ja riippuvainen olento, olivat ne ainoina keinoina millä hän ja hänen lapsensa edes osittain voivat saada turvaa miesten väärinkäytöksiä ja välinpitämättömyyttä vastaan. Älkää hetkeäkään epäilkö että tahdon kevytmielisesti puhua tämän yhteiskunnallisen asetuskokoelman arvosta ihmissuvulle sinä aikana jolloin se oli välttämätön. Mutta kun se kokonaan perustui mietelmiin jotka eivät johtuneet sukupuolisuhteen luonnollisesta puhtaudesta itsestään, vaan kokonaan järkiperäisistä taloudellisia tuloksia tarkoittavista mietelmistä, olisi ollut käsitteiden väärin käyttämistä, jos sitä olisi sanonut siveelliseksi järjestelmäksi. Vastaavammin sitä olisi voinut sanoa sukupuolitalouden asetuskokoelmaksi — se on, kokoelmaksi lakeja ja tapoja, jotka määräsivät naisten ja lasten taloudellisen suojelemisen sukupuoli- ja perhesuhteissa.

"Avioliittosopimusta koristi kirjava valikoima tunteellisia ja uskonnollisia haaveiluja, mutta minun ei tarvinne teille muistuttaa että sen oleellinen puoli lain ja yhteiskunnan silmissä oli sen sopimusluonne, tarkka taloudellinen toimitus. Sen mukaan mies laillisesti sitoutui pitämään huolta naisesta ja tulevasta perheestä, jota vastaan nainen antautui hänen yksinomaisesti käytettäväkseen — se on, sellaiseen asemaan että saadakseen oikeuden hänen omaisuuteensa, hän rupesi sen omaisuuden osaksi. Ainoa kohta, jonka laki tai yhteiskunnallinen sensori katsoi määräävän sukupuolitoiminnan siveellisyyden tai epäsiveellisyyden, puhtauden tai epäpuhtauden, oli yksinkertaisesti kysymys, oliko kauppaa tehtäessä lailliset muodot otettu huomioon. Jos se kohta oli asianmukaisesti täytetty, niin kaikki mitä ennen oli pidetty vääränä ja epäpuhtaana asian-osaisten kesken tuli oikeaksi ja siveäksi. He saattoivat olla avioliittoon sopimattomia henkilöitä taikka mahdottomia vanhemmiksi tulemaan; heidät oli saattanut yhteen johtaa mitä alhaisimmat ja kurjimmat vaikuttimet; morsiamen oli puute saattanut pakottaa hyväksymään itsellensä miehen jota hän inhosi; nuori oli saatettu uhrata tutisevalle vanhukselle, ja kaikkia luonnollisia sopivaisuuksia loukata; mutta teidän ajatuskantanne mukaan, jos sopimus oli lain mukaan suoritettu, oli kaikki seuraava vain valoisaa ja kaunista. Toiselta puolen, jos sopimuksen teko oli laimin lyöty ja nainen oli suostunut rakastajaan ilman sitä, niin olipa heidän lempensä miten suuri tahansa, olipa heidän liittonsa miten sopiva tahansa kaikkien luonnollisten näkökohtien mukaan, nainen häväistiin siveettömäksi, epäpuhtaaksi ja hänet jätettiin ja julistettiin eläväksi kuolleeksi yhteiskunnallisessa häpeässä. Sallikaa minun nyt toistaa että me täydellisesti ymmärrämme tämän yhteiskunnallisen lain olleen teidän innoittavan järjestelmänne aikana ainoan mahdollisen keinon millä naisten ja lasten taloudellisia etuja voitiin turvata, mutta jos sitä sanotaan siveelliseksi tai moraaliseksi katsantokannaltaan sukupuolisuhteisiin, niin on se varmasti mahdollisimman häpeämätöntä sanojen väärinkäyttämistä. Päinvastoin meidän täytyy sanoa että se oli laki joka turvatakseen naisten aineellisia etuja suostui mielivaltaisesti syrjäyttämään kaikki ne lait jotka ovat sydämmeen kirjoitetut sellaisista asioista.

"Asiakirjoista näkyy että teidän päivinänne paljon puhuttiin siitä häpeällisestä seikasta että oli kaksi eri moraalista asetuskokoelmaa sukupuoliasioissa, toinen miehiä ja toinen naisia varten — miehet kun kieltäysivät alistumasta naisille määrättyihin lakeihin, ja kun yhteiskunta ei yrittänytkään pakottaa niitä heidän noudatettavikseen. Ne jotka samallaista lakia vaativat molemmille sukupuolille väittivät että mikä naiseen nähden oli oikein tai väärin, se oli samoin myös miehenkin suhteen ja että tulisi olla molemmille sama oikean ja väärän, puhtauden ja epäpuhtauden, siveellisyyden ja epäsiveellisyyden peruskanta. Se oli selvästi oikea näkökohta asiassa; mutta mitäpä moraalista voittoa olisi ollut ihmissuvulle siitä, vaikka miehet olisi saatukin taivutetuksi hyväksymään naisten lain — lain joka oli niin arvoton sisimmässä siveysaatteessaan sukupuolisuhteisiin nähden? Ei mikään muu kuin naisten taloudellisten kahleitten katkera paino oli pakottanut heidät suostumaan lain alaiseksi jota vastaan alituisesti Jumalalle huusi kymmentuhansien tahrattomain Margareettain veri sekä lukemattomain naisjoukkojen sortunut elämä joiden ainoana vikana oli liian hellä rakkaus. Niin, epäilemättä tuli olla yksi käytöskanta sekä miehille että naisille, kuten nyt on, mutta se ei saanut olla orjalaki kurjine perusteluineen, välttämättömyyden naisille pakottama. Yhteinen ja korkeampi laki miehille ja naisille, jota ihmissuvun omatunto vaati, saattoi käydä mahdolliseksi vasta sitten, ja heti sen jälkeen se voi tulla vahvistetuksi, kun miehet ja naiset sukupuolisuhteissa olivat toisiinsa nähden samalla kannalla kuin muussakin, ehdottoman yhdenvertaisuuden ja keskinäisen itsenäisyyden kannalla."

"Kaikesta huolimatta, tohtori", sanoin, "vaikka minua ensin hiukan hämmästytti kuullessani teidän sanovan ettei meillä ollut mitään sukupuolisiveellisyyttä, ette kuitenkaan toden teolla ole sanonut sen enempää ettekä käyttänyt sen ankarampia sanoja kuin meidän runoilijamme ja satiirikkomme käsitellessään samaa ainetta. Täydellinen erotus tavanmukaisen sukupuolisiveyden ja vaistomaisen rakkauden moraalin välillä oli sananpartena keskuudessamme ja siitä aiheutui, kuten epäilemättä tiedätte, suurin osa romanttista ja dramaattista kirjallisuuttamme."

"Niin", vastasi tohtori, "ei mitään voitaisi lisätä siihen voimaan ja tunteeseen millä teidän kirjailijanne julistivat näitä asioita koskevan yhteiskunnallisen rautalain julmuutta ja vääryyttä — jonka lain teki kaksin kerroin julmaksi ja vääräksi se seikka että se rajoittui melkein yksinomaan naisiin. Mutta heidän paljastuksensa olivat turhia ja heidän herättämänsä mielten liikutus oli seurauksiltaan hedelmätön siitä syystä että he jättivät kokonaan mieliin teroittamatta perussyytä joka oli vastuussa heidän ahdistamastaan laista ja joka tuli poistaa, jos lain tilalle joskus tahdottiin asettaa oikea siveys. Se syy oli kuten olemme nähneet, omaisuuden jakojärjestelmä, jonka mukaan naisen ainoa toivo mukavuuden ja varmuuden saamiseksi oli pantu riippumaan siitä menestyksestä jonka avulla hän sai laillisen toimeentulovakuuden joltain mieheltä oman persoonansa hinnalla."

"Minusta näyttää", huomautin, "että kun naiset kerran kunnollisesti saivat silmänsä auki ja näkivät mitä vallankumouksellinen ohjelma tarkoitti heidän sukupuolelleen vaatiessaan taloudellista yhdenvertaisuutta kaikille, niin heidän oman etunsa täytyi heistä tehdä vielä innokkaampia asian edistäjiä kuin koskaan miehistä."

"Niin todella kävikin", vastasi tohtori. "Tietysti tavanmukaisuuden, muinaistapojen ja ennakkoluulojen sokeuttava ja sitova vaikutus, samoinkuin ikimuistoisen orjuuden synnyttämä arkuuskin, esti kauaksi aikaa naisten suurjoukkoa ymmärtämästä heille tarjotun vapautuksen suuruutta; mutta kun he kerran sen ymmärsivät, niin he heittäysivät vallankumoukselliseen liikkeeseen niin yksimielisesti ja innokkaasti että sillä oli ratkaiseva vaikutus taisteluun. Miehet saattoivat katsoa taloudellista yhdenvertaisuutta suosien tai vastenmielisesti heidän taloudellisen asemansa mukaan, mutta jokainen nainen, vain yksinkertaisesti sen takia että oli nainen, oli sidottu sen puolesta taistelemaan heti kun hän sai päähänsä mitä se merkitsi hänen edustamalleen ihmissuvun puoliskolle."

LUKU XXI.

Edith oli tullut ylös jo siksi aikaisin että oli kuullut loppuosan puheestamme, ja nyt hän sanoi isällensä:

"Ajatellessani mitä olette kertonut Julianille nykyajan naisista verrattuna entisaikaisiin, olisi hän ehkä kernas käymään voimisteluharjoituksissa tänä iltapuolena katsomassa miten me itseämme kehitämme. Siellä on muutamia juoksu- ja ilmakilpailuja sekä joukko muita koetuksia. Tänä iltapuolena meidän vuosikurssimme on esillä, ja minun pitäisi siellä ainakin olla."

Tästä ehdotuksesta, joka innokkaasti hyväksyttiin, johtuivat hupaisimmat ja opettavaisimmat kokemukseni niiltä aikaisilta ajoilta jolloin muodostelin käsityksiäni kahdennenkymmenennen vuosisadan sivistyksestä.

Voimistelukoulun ovella erosi Edith meistä yhtyäkseen luokkaansa amfiteaatterilla.

"Koko hänen vuosikurssinsa — se on, kaikki hänen ikäisensä — tässä piirissä esiintyvät muutamissa tai useammissa esityksissä."

"Mitä erikoisaloihin tulee", vastasi tohtori, "ei meidän kansamme suuresti niitä kehitä. Tietysti yksityisesti kukin tekee mitä mielii, mutta yleisten harjoitusten tarkoituksena ei ole niin paljon kehittää atleettisia erikoisuuksia kuin saada aikaan kaikenpuolinen ja hyvin suhteutuva ruumiillinen kehitys. Me haluamme kaikkein ensiksi saada vissin voima- ja mittakannan säärille, reisille, käsivarsille, lanteille, rinnalle, hartioille, niskalle j.n.e. Tämä ei ole korkein pyrkimyskohta, vaan välttämätön alin. Kaikki jotka sen saavuttavat, pidetään terveinä ja kelvollisina miehinä ja naisina. Sitten heidän huoleksensa jätetään itsensä kehittäminen yksityisesti mielensä mukaan sen kohdan yläpuolella erikoissuuntiin."

"Se on pakollinen kuten kaikki muutkin kasvatuskurssit, kunnes ruumis on täysin kehittynyt, jonka me arvelemme olevan asianlaidan kahdenkymmenen neljän vuoden ijässä; kuitenkin jatketaan sitä melkein aina läpi koko elämän, vaikkakin luonnollisesti se riippuu siitä, miten kukin yksilö haluaa."

"Tarkoitatteko, että te käytte säännöllisillä harjoituksilla voimistelulaitoksessa?"

"Miksi en kävisi? Eihän ole vähemmän tärkeätä minulle olla terve kuusikymmen vuotiaana kuin kahdenkymmenen ijässä."

"Tohtori", sanoin, "jos näytänkin hämmästyneeltä, on teidän muistettava, että minun päivinäni oli sääntönä, ettei yli neljänkymmenen olevan miehen sovi juosta katuvaunun jälessä ja mitä naisiin tulee, heittivät he juoksemisen jo viidentoista ikäisinä, jolloin heidän ruumiinsa asetettiin puristimiin, heidän säärensä säkkeihin, heidän varpaansa ruuvipuristimiin ja he sanoivat jäähyväiset terveydelle."

"Te näytätte todellakin olleen tyytymättömiä ruumiisiinne", sanoi tohtori. "Naiset laiminlöivät omansa kokonaan ja mikäli miehiin tulee, niin paljon kuin voin käsittää, he runtelivat ruumistaan neljäänkymmeneen ikävuoteen saakka ja siitä lähtien häiritsi heitä taasen heidän ruumiinsa, joka todella olikin oikeutettua. Se ääretön fyysillinen heikkoudesta ja sairaudesta johtuva kurjuus, joka aiheutui täysin estettävissä syistä, näyttää meistä, lähinnä asian moraalista puolta, yhdeltä suurimmista seikoista, joista teidän taloudellista epäyhdenvertaisuussysteemiänne voi syyttää, sillä tästä alkusyystä voidaan joko suoranaisesti tai epäsuorasti johtaa melkein kaikki elämänne piirteet. Ei sieluja eikä ruumiita voineet teidän miehenne ottaa huomioon järjettömässä taistelussaan elämisensä puolesta, kun taasen monimutkainen osuusjärjestelmä, jonka alaisina naiset pidettiin häiritsi samalla tapaa sekä sielua että ruumista, kunnes ei enää ollut mikään ihme, ettei heihin ollut jäänyt jälelle vähääkään terveyttä."

Astuttuamme amfiteatteriin näimme me toisessa päässä voimistelutannerta noin kaksi tai kolmesataa nuorta miestä ja naista keskenään puhellen tai lepäillen. Nämä, kertoi tohtori minulle, olivat Edithin tovereita vuoden 1978 luokalta, kaikki ollen kahdenkymmenenkahden vuoden ikäisiä ja syntyneet samassa piirissä tai myöhemmin sinne asumaan muuttaneet. Minä tarkastelin ihaillen näiden nuorten miesten ja naisten vartaloita, kaikki ollen kauniita ja vankkoja kuin Olympuksen jumalat ja jumalattaret.

"Onko minun käsitettävä", sanoin, "että tämä on täydellinen ja rehellinen kuva koko nuorisostanne eikä mikään valikoima paremmista urheilijoista?"

"Onpa kyllä", vastasi hän, "kaikki kahdellakymmenellä kolmannella ikävuodellaan olevat nuorukaiset, jotka asuvat tässä piirissä, ovat tänään täällä, mahdollisesti itarilla tai kolmella poikkeuksella, jotka erityisistä syistä eivät ole voineet saapua."

"Näettekö tuota nuorta miestä tuolla tuolissa, jonka ympärillä on min paljon muita?" kysyi tohtori.

"On", vastasi seuralaiseni; "häntä kohtasi tapaturma eikä hänestä enää koskaan tule tervettä. Hän on luokan ainoa sairas ja te näette, miten muut häntä kohtelevat. Teidän rampanne ja sairaanne olivat niin lukuisat että säälikin alkoi väsyä ja kyyneleet loppua sekä surkuttelu muuttua kylmäksi; meidän joukossamme ovat ne niin harvinaisia, että heistä tulee suosikkimme ja lemmikkimme."

Samassa kuului torvenpuhallus ja muutamia kymmeniä nuoria miehiä ja naisia syöksyi meihin päin kilpajuoksussa. Heidän juostessaan puhalsi torvi kaiken aikaa hermoihin koskevalla voimalla. Seikka, joka minua hämmästytti, oli tasamukaisuus juoksun lopettamisessa ottaessa huomioon sen seikan, etteivät kilpailijat olleet erityisesti juoksuun harjoitettuja, vaan olivat ainoastaan joukkoa, joka monien kilpailuittensa sarjassa sinä päivänä oli tullut juoksukilpailuun. Samanlaisten valikoimattomien osanottajien kilpajuoksussa minun päivinä olisi niitä ollut pitkin kilparataa puolesta radasta päämaaliin ja suurin osa lähempänä edellistä.

"Edith mikäli huomasin saapui kolmantena perille", sanoi tohtori lukien merkkejä. "Hän tulee olemaan mielissään onnistuessaan niin hyvin kun hän tietää teidän olevan täällä."

Seuraava tapaus oli täysi hämmästys. Minä olin huomannut joukon nuorukaisia korkealla lavalla amfiteatterin kaukaisessa päässä tekevän jonkunlaisia valmistuksia ja ihmettelin, mitä he aikoivat tehdä. Nyt äkisti torven merkin saatuaan näin heidän hyppäävän eteenpäin yli lavan reunan. Minulta pääsi tahtomattani kauhistuksen huuto, sillä maahan oli pelottava matka.

"Kaikki on hyvin", nauroi tohtori ja seuraavassa hetkessä näin parikymmentä nuorta miestä ja naista kiitävän ilmassa viisikymmentä jalkaa yläpuolella kilparadan.

"No nyt voin käsittää, miksi naisillanne ovat niin kauniit rinnat ja olkapäät", sanoin.

"Olen kyllä", oli vastaukseni, "olen huomannut että nykyisillä naisillanne on yleensä voimaa ja hyvin kehittyneet lihakset yläpuolella vyötäisiä, jota meidän päivinämme nähtiin ainoastaan satunnaisesti."

"Te haluatte epäilemättä kernaasti", sanoi tohtori, "saada huomionne todistetuksi positiivisen todistuksen kautta. Ehkä jätämme amfiteatterin muutamiksi minuuteiksi ja menemme anatoomisiin saleihin. On todellakin harvinainen tilaisuus anatomian tutkijalle saada oppilas, joka on niin kehittynyt käsittämään, voidakseen tälle osottaa seuraukset, jotka taloudellisilla yhdenvertaisuuden prinsiipeillämme ja parailla kehitysmahdollisuuksilla kaikille on ollut pyrkiessään kehittämään ihmisruumista yleensä ja etenkin naisen ruumista. Sanon erityisesti naisen ruumista, sillä teidän päivinänne käännyttiin siitä poispäin vaikutusten johdosta, jotka kielsivät naiselta vapaan elämän. Tässä on joukko vaksikuvia, jotka ovat muodostetut yhdeksännentoista vuosisadan ihmisruumisopin tuntijain tiedonantojen mukaan, joille niistä saamme olla suuresti kiitollisia. Te tulette huomaamaan, kuten huomautuksenne äsken osoittivat, että pyrkimyksenä oli silloin sitoa ja estää kehitystä yläpuolella vyötäröitten ja ylenmäärin kehittää alapuolella. Vartalo näytti niin pieneltä kuin se olisi pehmennyt ja kutistunut kokoon, kuten sokerikuva lämpimässä ilmassa. Katsokaa, leveysläpimitta lantioitten kohdalta on varsinaisesti suurempi kuin hartioitten kohdalta, vaikka sen tulisi olla tuumaa tai kahta pienempi ja sipulimaista ulkomuotoa on suuresti täytynyt lisätä suuret määrät vaatteita, joita naisenne kokosivat vyötäistensä ympärille."

Näiden hänen sanojensa johdosta kohotin silmiäni erään naisruumiin jäykkiin kasvoihin, jonka kauneutta hän oli juuri moittinut ja minusta näytti kuin olisivat kuvan elottomat silmät katsoneet omiini moittivin ilmein, jonka johdosta sydämmeni oli heti valmis tunnustamaan tohtorin sanojen oikeuden. Minä olin ollut samanaikalainen tämän naisen kanssa ja ollut kiitollisuuden velassa heidän silmiensä välkkeelle kaikesta joka teki elämän jonkin arvoiseksi. Olkoon heidän kauneutensa sitten nykyajan kaavojen mukaan täydellistä tai ei, heidän kauttaan olin kumminkin oppinut tuntemaan naisellisuuden arvon. Ehkäpä moittivatkin nämät silmät minua siitä, että vaitiollen myönnyin halventamaan kauneutta, jolle niin paljon olin velkaa, yhdessä toisen aikakauden miehen kanssa.

"Hiljaa, tohtori, hiljaa!" huudahdin. "Epäilemättä te olette oikeassa, mutta nämät sanat eivät sovi minun kuultavikseni."

En voinut löytää sanoja selvittääkseni, mitä mielessäni liikkui, mutta se ei ollut tarpeenkaan. Tohtori ymmärsi ja hänen harmaat silmänsä kiilsivät, kun hän laski kätensä olkapäilleni.

"Oikein, poikani, täysin oikein! Niin on teidän asianne sanoa ja Edith pitäisi teistä vielä enemmän sanojenne johdosta, sillä nykyisin ovat naiset arkoja toistensa kunniasta, jollaisia he eivät mahtaneet olla teidän aikananne. Toiselta puolen taasen, jos näiden teidän päivienne naisten ruumiittomat varjot olisivat saapuvilla, iloitsisivat he enemmän kuin muut niistä kauniimmista ja paremmista temppeleistä, joita vapaus on rakentanut heidän tyttäriensä sieluille asuttaviksi.

"Katsokaa!" hän lisäsi viitaten toiseen kuvaan; "tässä on mallikuva nykyajan naisesta, muotopiirteet tosin ei ollen ideaaliset, mutta perustellut keskimääräisiin mittoihin tieteellistä vertailua varten. Ensiksi, te huomaatte että kuva on yli kaksi tuumaa korkeampi kuin tuo toinen. Katsokaa sen hartioita! Ne ovat voittaneet leveyttä kaksi tuumaa lantioihin nähden, jos vertaamme sitä tutkimaamme kuvaan. Toiselta puolen lantioitten ympärysmitta on suurempi osottaen parempaa lihaksien kehkeytymistä. Rinta on puolitoista tuumaa laajempi ja vatsan mitta on kasvanut kaksi tuumaa. Nämät kaikki kehkeytymiset ovat enemmän kuin mitä vartalon lisääntynyt pituus on voinut aiheuttaa. Mitä yleiseen lihaksien kehittymiseen tulee, voitte huomata, ettei siitä voi olla vertaustakaan.

"Mikä on syynä tähän? Yksistään seuraus naisen täydellisestä, vapaasta ja esteettömästä fyysillisestä elämästä, jonne tien on avannut naisen taloudellinen riippumattomuus. Kehittääkseen hartioita, käsivarsia, rintaa, lantioita, jalkoja ja ruumista yleensä, tarvitaan harjoitusta — ei hentoa ja lievää, vaan voimakasta, ja yhtämittaista, jota ei tehdä, satunnaisesti, vaan säännöllisesti. Ei löydy mitään sallimuksen myönnytystä, joka antaisi naiselle koskaan fyysillistä kehitystä muilla ehdoilla, kuin millä miehet ovat saavuttaneet kehityksensä. Teidän aikanne naisilla ei kuitenkaan tähän ollut tilaisuutta. Heidän työnsä oli lukemattomia aikoja supistunut suureen määrään pikku tehtäviä — käsi ja sormitöihin — tehtäviin, jotka väsyttivät ruumista ja sielua äärimmäisiinsä, mutta kokonaan jättivät elimellisiin voimiin vaikuttamatta, josta olisi ollut kehitystä ja vahvistusta käytetyille ruumiinosille. Ikimuistettavista ajoista saakka oli poika lähtenyt isänsä kanssa kaivamaan ja metsästämään tai kilpailemaan toisten poikien kanssa urheilussa, kun taasen tyttö jäi kotiin kehräämään ja leipomaan. Viiteentoista ikävuoteensa saakka voi hän jakaa veljensä kanssa muutamia pienempiä urheilutapoja, mutta täysin kehityttyään hän sai lopettaa kaiken osanoton; terveelliseen, voimistelevaan urheiluelämään. Mitä muuta voitiin silloin odottaa seurauksena kuin — heikontuvaa terveyttä ja puoli sairaloista elämää? Ainoa ihme on se, että niin pitkän ruumiillisen sortotilan jälkeen voi naisen fysiikka jälleen virota niin suuressa määrässä ja niin lyhyessä ajassa, kuin on tapahtunut viime vuosisadan naiselle avautuneen vapaan ajan aikana."

"Meilläkin oli useita mitä kauneimpia naisia; fyysillisestikin terveiltä näyttivät he ainakin meille", sanoin minä.

"Luonnollisesti he näyttivät teistä ja epäilemättä he olivatkin täydellisiä malleja, mitä te halusitte", vastasi tohtori. "He näyttivät teille, millaisen luonto oli aikonut koko sukupuolen olevan. Mutta olenko väärässä väittäessäni, että huono terveys oli yleisesti vallitsemassa naistenne joukossa? Niin kertovat meille kuitenkin tilastot Jos voimme niihin uskoa tapahtui neljä viidettä osaa lääkärien ammatinharjoittamisesta naisten keskuudessa eikä sekään näytä tehneen heille suurta hyvää, vaikkakaan kenties ei minun sopisi moittia omaa ammattiani. Tosi vaan on, etteivät he voineet tehdä mitään ja mahdollisesti tiesivätkin ei voivansa niin kauan kuin naisia hallitsevat seuratavat pysyivät muuttumatta."

"Luonnollisesti olette te oikeassa itse pääasiassa", vastasin. "Ja todellakin, muuan suuri kirjailija pani liikkeelle yleiseen hyväksytyn säännön, että sairaus oli naisten varsinainen terveydentila."

"Muistan tuon lauseen. Miten suuri tunnustus se olikaan sivistyksenne kykenemättömyydestä ratkaista puolen ihmissuvun perusonni Naisten sairaloisuus oli yksi sivistyksenne suuria surunäytelmiä ja hänen fyysillinen parantamisensa on yksi suurimpia kohtia yleisessä onnellisuudessa, jonka taloudellinen tasa-arvoisuus on tuottanut ihmissuvulle. Ajatelkaa, mitä sisältyy muutokseen naisen huokausten, kyynelten ja kärsimysten maasta, kuten te sen tunsitte, naisen nykyiseen maailmaan, jossa vallitsee riemun ja ilon henki sekä ylenmäärin pontevuutta ja elinvoimaa!"

"Mutta", sanoin, "yksi asia ei ole minulle täysin selvänä. Olematta lääkäri tai tietämättä sellaisista asioista enempää kuin nuoren miehen voi otaksua tietävän olen kuitenkin yleensä käsittänyt, että syynä naisen fyysillisen tilan heikkouteen ja hentouteen olivat vissit luonnolliset heikkoudet hänen suvussaan."

"Niin, minä tiedän, että teidän aikananne oli yleisenä lauselmana, että naisen fyysillinen ruumiin rakenne tuomitsi hänet välttämättömästi olemaan sairas, raihnainen ja onneton ja että enintäin voitiin hänen tilansa saada kärsittäväksi terveydellisessä suhteessa. Suurempaa herjausta luontoa vastaan ei koskaan ole lausuttu. Mikään luonnollinen järjestys ei voi aiheuttaa pysyväistä kärsimystä tai sairautta; jos niin on asianlaita, on järjellinen johtopäätös, että jotain on väärin. Itämaalaiset keksivät tarinan Eevasta ja omenasta sekä hänelle lausutusta kirouksesta selittääkseen naissuvun surun ja heikkouden, joka itse asiassa ei ollut seurauksena Jumalan kirouksesta, vaan ihmiskunnan omista oloista ja tavoista. Jos te kerran tunnustatte, että surut ja heikkoudet ovat erottamattomia naisen luonnollisesta olennosta, silloin ei löydy muuta loogillista seurausta kuin hyväksyä tarina historiallisena totuutena. Kuitenkin löytyi jo teidän päivinänne runsaasti esimerkkejä suurista eroista naisten fyysillisessä tilassa eri olosuhteissa ja eri yhteiskunnallisissa piireissä todistamaan puolueettomalle henkilölle, että läpeensä terveelliset olot, joita ylläpidetään tarpeeksi pitkä ajanjakso, johtaisivat naisen fyysilliseen parantamiseen, joka kokonaan vapauttaisi aiheettomasta parjauksesta Luojan maineen."

"Onko minun käsitettävä, ettei äiteyteen nykyisin liity mitään vaaraa tai kärsimystä?"

"Nykypäivinä ei sitä ollenkaan pidetä vaarallisena itse varsinaiseen tapahtumiseensa tai seurauksiinsa nähden. Kuten muutkin otaksutut luontaiset heikkoudet, joita teikäläiset viisaat miehet osasivat käyttää tehdäkseen niistä puolustuksia pitäessään naisia taloudellisessa alamaisuudessa, ovat ne lakanneet aiheuttamasta minkäänlaisia fyysillisiä häiriöitä."

"Ja naisen ruumiinrakennuksen fyysillisen kasvatuksen loppua ei vielä ole tiedossa. Vaikkakin miehet vielä ovat taitavampia muutamissa urheilulajeissa, uskomme me että molemmat sukupuolet kerran ovat täydellisesti fyysillisesti tasa-arvoisia ollen enää silloin eroavaisuuksia yksilöissä."

"On olemassa yksi kysymys", sanoin, "jonka tämä naisen ihmeellisen uudestisyntyminen synnyttää. Te sanotte, että hän jo on miehen vertainen fyysillisesti ja että teidän fysiolooginne otaksuvat ensi sukupolvissa vielä uusia kehityksiä tehdäkseen hänet täydellisesti miehen veroiseksi. Tästä päättäen voi siis sanoa, että hän varsinaisesti on ollut aina miehen veroinen ja että ainoastaan vastaiset asianhaarat ja olosuhteet ovat tehneet hänet vähemmän tasa-arvoisen näköiseksi, eikö niin?"

"Mistä sitten katsotte johtuvan sen tosiseikan, että hän on kaikkina aikoina ja kaikissa maissa sitten historian aamukoitteen muutamia epävarmoja ja muinaisia poikkeuksia lukuunottamatta ollut miehen fyysillinen orja alamainen? Jos hän siis kerran oli miehen arvoinen, miksi hän lakkasi sitä sitten olemasta, vieläpä niin yleisesti? Jos hänen alemmuutensa sitten historian takaisten aikojen katsotaan johtuvan miesten vaikuttamista epäsuotuisista oloista, miksi salli hän miehen tasa-arvossa ollen näitä olosuhteita sovitettavan itseensä? Viisaustieteellisen kysymyksen, miten joku olosuhde on lakattava, olisi sisällettävä järjellisen selityksen miten olosuhde on syntynyt."

"Aivan oikein todellakin", vastasi tohtori. "Teidän kysymyksenne koskee käytäntöä. Niiden teoria jotka päättelevät että nainen vielä on tuleva täysin yhdenvertaiseksi miehen kanssa fyysilliseen voimaan nähden sisältää välttämättä myös teidän esittämänne oletuksen että hänen on kerran täytynyt olla todellisesti yhtä voimakas kuin mies, ja se vaatii selitystä tämän yhdenvertaisuuden menettämisestä. Otaksutaanpa että mies ja nainen ovat olleet todellisesti fyysillisesti yhdenvertaisia jolloinkin muinaisuudessa. Jälelle jää räikeä erotus heidän sukupuolisuhteissaan — nimittäin, mies voi intohimojansa tyydyttää naisen kanssa vasten hänen tahtoaan, jos hän voi hänet voittaa, mutta nainen ei voi vaikka haluaisikin siten menetellä miehen suhteen ilman hänen täyttä suostumustansa, olipa hänen voimansa miten vankempi tahansa. Minä olen usein harkinnut syytä tähän tuntuvaan erotukseen, se kun on muinaisuuden koko sukupuolityranniuden juurena, mikä nyt onneksi on ikipäiviksi väistynyt keskinäisyyden tieltä. Toisinaan on minusta tuntunut että se oli luonnon määräys ihmisrotua elossa pitämään sen kehitysaikoina, jolloin elämä ei ollut elämisen arvoista muuten kuin etäällä olevain tulevaisten sukupolvien vuoksi. Tämän tarkoituksen, niin voimme arvella, se älykkäästi toteutti luovuttamalla väkinäisen ja määräävän vallan sukupuolisuhteissa sille sukupuolelle, jonka niskoilla oli vähempi osa sen harjoittamisen kautta aiheutuvista seurauksista. Me voimme sanoa että keksintö oli jotenkin halpa-arvoinen luonnon puolelta, mutta sen oli hyvin laskettu tarkoituksen täyttävän. Ilman sitä, huomioon ottaen lasta kantavan sukupuolen luonnollisen ja ymmärrettävää vastenmielisyyden antautua niin katkeran ja näköjään hyödyttömän kuorman alaiseksi, olisi ihmisrotu helposti voinut joutua kokonaan sukupuuton partaalle sen kehityksen pimeimpinä päivinä.

"Mutta palatkaamme takaisin siihen erikoiskysymykseen josta puhuimme. Otaksukaamme että mies ja nainen jolloinkin entisien sukupolvien eläessä ovat olleet yleisesti katsoen fyysillisesti samanarvoisia sukupuolittain. Tietysti oli olemassa monia yksilöllisiä erilaisuuksia. Kummankin sukupuolen joukossa olivat toiset voimakkaampia kuin toiset heidän oman sukupuolensa jäsenet. Toiset miehet olivat voimakkaampia kuin jotkut naiset, ja toiset naiset taas voimakkaampia kuin jotkut miehet. Hyvä; me tiedämme että vielä historiallisinakin aikoina käytettiin vaimoja otettaessa raakalaista väkisin ryöstämistapaa. Sitä suuremmalla syyllä voimme otaksua voimaa käytetyn aina mahdollisuuden sattuessa vieläkin aikaisimpina ajan jaksoina. Vankalla naisella ei kuitenkaan voinut olla mitään tarkoitusta sukupuoliasioihin nähden kukistaessaan heikomman miehen eikä sen takia häntä halunnut tavoittaa. Päinvastoin kuitenkin vankoilla miehillä oli tarkoitus vangitessaan ja pitäessään vaimoinaan naisia jotka olivat heitä itseään heikommat. Koettaessaan hankkia vaimoja miehet luonnollisesti välttivät voimakkaampia naisia, joita heidän olisi ollut vaikea vallita, ja pitivät puolisoinaan mieluummin heikompia olentoja, jotka vähemmin kykenivät heidän tahtoansa vastustamaan. Toiselta puolen heikompain miesten oli verraten vaikeata vangita puolisoa ollenkaan, ja sen takia oli luultavampaa ettei teiltä jälkeläisiäkään jäänyt. Huomaatteko asian johtoa?"

"Sehän on kyllin selvä", vastasin. "Te tarkoitatte että vankempi nainen ja heikompi mies kuolivat sukupuuttoon ja että jälellä olevaan rotuun tulivat kuulumaan vankemmat miehet ja heikommat naiset."

"Aivan niin. Otaksukaamme nyt että sukupuolten fyysillisen voiman erotus tuli täysin järjestettyä historian takaisina aikoina, ennen sivistyksen sarastusta; kertomuksen loppu on hyvin yksinkertainen. Tunnustetusti vallitseva sukupuoli tahtoi tietysti koettaa ylläpitää ja lisätä vallintavaltaansa, ja kokonaan kukistettu sukupuoli rupesi aikaa voittaen pitämään synnynnäistä ala-arvoisuuttaan luonnollisena, välttämättömänä ja taivaan määräämänä. Ja niin sitä jatkui kuin on jatkunut, kunnes maailma viime vuosisadan lopulla heräsi näkemään inhimillisen yhteiskunnan uudelleen järjestämisen välttämättömäksi ja mahdolliseksi moraaliselle perusteelle, jonka ensimmäisenä periaatteena tuli olla kaikkien ihmisolentojen yhdenvertainen vapaus ja arvo. Sen jälkeen ovat naiset uudelleen ruvenneet tavoittelemaan — ja myöhemmin kokonaan saavuttavatkin — muinaista fyysillistä yhdenvertaisuuttaan miesten suhteen."

"Minun mieleeni johtuu muuan hälyttävä aatos", sanoin. "Mitähän jos nainen lopuksi nousisi ei ainoastaan yhdenvertaiseksi miehen kanssa fyysillisen ja henkisen voiman suhteen vaan häntä ylemmäksi, kuten mies ennen, ja mitähän jos hän sitten käyttäisi sitä ylemmyyttään edukseen, kuten mies teki?"

Tohtori nauroi. "En luule teidän tarvitsevan pelätä että sellaista ylemmyyttä, vaikka se saavutettaisiinkin, ruvettaisiin väärinkäyttämään. Ei sen takia että naisille sellaisenaan voitaisiin varmemmin kuin miehille uskoa vastuunalaisuudesta vapaata valtaa, vaan siitä syystä että ihmissuku on varmasti nousemassa sitä jo osaksi saavutettua pohjaperustetta kohti, jossa henkiset voimat kokonaan vallitsevat kaikkia asioita, ja fyysillistä voimaa koskevat kysymykset menettävät kaiken tärkeytensä ihmisellisissä olosuhteissa. Ihmisyyden vallinta ja johto on jo suuressa määrin joutunut, ja selvästi on määrätty kokonaan joutumaan niiden käsiin joilla on suurin sielu — se on, niille joilla eniten on Itse Suurimman henkeä; ja se olosuhde itsessään on ehdottomin takuu sen vallan väärinkäyttämistä vastaan itsekkäitä tarkoituksia varten, koska sellainen väärinkäyttö tekisi lopun siitä vallasta."

"Se on niitä nimiä joilla kutsumme sielua ja Jumalaa", vastasi tohtori, "mutta se on liian suuri aine käydäksemme siihen nyt käsiksi."

LUKU XXII.

LIIKEVOITTOJÄRJESTELMÄN TALOUDELLINEN ITSEMURHA.

Seuraavana aamuna Edith sai kutsun saapua työpaikkaansa, jotakin erikoista tilaisuutta varten. Hänen lähdettyään etsin tohtorin käsiini kirjastosta ja rupesin ahdistamaan häntä kysymyksillä, joita tavallisuuden mukaan oli yön aikana kasaantunut mieleeni koko varasto.

"Jos haluatte jatkaa historiallisia opintojanne tänä aamuna", hän lopuksi sanoi, "aion ehdottaa opettajan vaihdosta."

"Olen sangen tyytyväinen siihen jonka kohtalo on minulle määrännyt", vastasin, "mutta aivan luonnollista on että haluatte: saada hiukan huojennusta näissä alituisissa ristikyselyissä."

"Se ei ollenkaan ole tässä asiana", vastasi tohtori. "Olen varma ettei kellään voi olla miellyttävämpää ja innostuttavampaa tointa kuin minulla on ollut eikä minulla ole aikomusta siitä vieläkään luopua. Mutta mieleeni juolahti että pikku vaihdos opetustavassa ja -keinoissa olisi tänä aamuna paikallaan."

"Mutta, tohtori", vastustin, "ettekö luule että minun asemassani olevalla ihmisellä on tarpeeksi ongelmoita selvitettävänä tekemättä niitä?"

"Se kuulustaa ongelmalta, eikö niin? Mutta ei se ole. Kiirehdän kuitenkin selvittämään. Kun olen niitä kansalaisia joille oletetuista yleisistä palveluksista kansa on äänestänyt sininauhan, on minulla useita kunniatoimia yleisissä asioissa, etenkin kasvatustoimissa. Tänä aamuna olen saanut tiedon että kello kymmenen on yhdeksännen luokan tutkinto Arlingtonin koulussa. He ovat lukeneet suuren vallankumouksen edellä käyneen aikakauden historiaa ja esittävät yleisvaikutelmansa siitä. Arvelen että ehkä vaihteen vuoksi haluaisitte kuunnella heitä, eritoten niiden erikoiskysymysten vuoksi joista he aikovat keskustella."

Vakuutin tohtorille että mikään ohjelma ei voinut luvata suurempaa huvitusta. "Mistä kysymyksestä he keskustelevat?" tiedustin.

"Liikevoittojärjestelmä taloudellisen itsemurhan tuottajana on heidän aineensa", vastasi tohtori. "Puheissamme tähän asti olemme pääasiallisesti kosketelleet vanhan talousjärjestelmän moraalista vääryyttä. Keskustelussa, jota tänä aamuna saamme kuulla, ei moraalisiin mietelmiin kosketella kuin mahdollisesti sivumennen. Nuori kansa tahtoo koettaa meille todistaa että omaisuuden tuotantokoneistona olleella yksityiskapitalismilla oli muutamia perinnöllisiä ja tuntuvia puutteita, jotka kokonaan irrallaan sen siveellisestä luonteesta tekivät sen poistamisen välttämättömäksi, jos mieli ihmissukua ollenkaan nostaa ylös köyhyyden liejusta."

"Sehän on kokonaan erilainen oppi kuin ne saarnat joita olen kuullut", sanoin. "Papisto ja moralistit yleisesti vakuuttivat meille ettei ollut olemassa mitään yhteiskunnallisia paheita joihin moraalinen ja uskonnollinen lääke ei olisi ollut kyllin tehoisa. Köyhyys, he sanoivat, oli inhimillisen turmeluksen lopullinen seuraus joka katoaisi, jos vain kukin olisi hyvä."

"Niin olemme lukeneet", sanoi tohtori. "Me emme voi arvostella näin kaukaa, saarnasivatko papisto ja moralistit tätä oppia ammattisyistä tarkoittaen korottaa palvelustensa tärkeyttä moraalisina opettajina, vai kaiuttivatko he sitä vain hengellisen velttouden puolustukseksi, vai olivatko todellakin siinä uskossa, mutta vahingollisempaa sekasotkua ei ole koskaan opetettu. Teollisuus- ja kauppajärjestelmä, jonka avulla suuren kansan työ järjestetään ja johdetaan, on täydellinen koneisto. Jos koneisto on epäviisaasti rakennettu, se tuottaa tappiota ja tuhoa vähintäkään riippumatta siitä, ovatko johtajat pyhimyksistä parhaimpia vaiko syntisistä pahimpia. Maailma on aina tarvinnut ja tulee tarvitsemaan kaikki hyveet ja tosi uskonnon joita ihmiset voidaan taivuttaa noudattamaan; mutta jos farmarille selittäisi että persoonallinen uskonto tulee astumaan tieteellisen maanviljelyksen tilalle, tai merikulkuun kelvottoman aluksen päällikölle että hyvän moraalin noudattaminen johtaa hänen haahtensa rannalle, niin se ei olisi suurempaa lapsellisuutta kuin mitä papit ja moralistit teidän päivinänne osottivat vakuuttaessaan mielettömän talousjärjestelmän köyhdyttämälle maailmalle että yltäkylläisyyden salaisuus oli löydettävissä hyvistä töistä ja persoonallisesta hurskaudesta. Historia sisältää sangen katkeran luvun näistä sokeista johtajista, jotka vallankumouksen aikakaudella tekivät paljon enemmän kiusaa kuin ne jotka julkisesti vanhaa järjestelmää puolsivat, koska viimemainittujen törkeä suoruus karkoitti heistä hyviä ihmisiä, kun taas ensinmainitut johtivat heitä harhaan ja kauan aikaa torjuivat syyllisen järjestelmän niskoilta sitä närkästystä joka muuten olisi pikemmin sen hävittänyt.

"Ja juuri nyt, Julian, sallikaa minun sanoa mitä tärkeimpänä seikkana teidän muistettavaksenne suuren vallankumouksen historiassa että vasta kun kansa oli kehittynyt tämän lapsellisen opetuksen piiristä pois ja nähnyt että maailman puutteen ja viheliäisyyden syinä ei ollut inhimillinen turmelus, vaan liikevoittojärjestelmän taloudellinen huonous, josta yksityiskapitalismi riippui, vasta silloin vallankumous alkoi vakavasti edistyä."

Vaikka tohtori oli sanonut että koulu, jossa meidän piti käydä, oli Arlingtonissa, jonka tiesin olevan jonkun matkan päässä kaupungin ulkopuolella, ja että tutkinnon piti alkaa kello kymmenen, istui hän yhä mukavasti tuolillaan, vaikka kello oli viittä vaille kymmenen.

"Onko tämä Arlington sama kylä joka oli esikaupunkina minun aikanani?" rohkenin vihdoin tiedustaa.

"Se oli silloin kymmenen tai kahdentoista mailin päässä kaupungista", sanoin.

"Ellei ole ja jos tutkinto alkaa viiden minuutin päästä, niin emmekö me myöhästy?" huomautin varovaisesti.

"Tohtori", sanoin. "Viime päivien kuluessa olen tutustunut moniin uusiin ja nopeisiin kulkuneuvoihin, mutta enpä voi huomata, miten voisitte saada minut täältä Arlingtoniin ajoissa tutkintoon joutuakseni, joka alkaa kolmen minuutin kuluttua, ellette muuta minua sähkökipinäksi, lähetä minua sinne lankaa myöten ja jälleen loihdi minua alkuperäiseen muotooni linjan toisessa päässä; ja siinäkään tapauksessa meillä ei olisi luullakseni aikaa hukattavana."

"Eipä olisi varmaankaan, jos aikoisimme mennä Arlingtoniin sellaisellakin keinolla. Mieleeni ei juolahtanut että haluaisitte sinne mennä, olisimme voineet lähteä aikaisemmin. Se oli ikävätä!"

"Minä en välitä käynnistä Arlingtonissa", vastasin, "mutta arvelin että se olisi välttämätöntä, jos mielin olla saapuvilla siellä tapahtuvassa tutkinnossa. Nyt huomaan erehdykseni. Minun olisi jo pitänyt oppia ymmärtämään ettei ole niin kovin varmaa niiden olemassa olo, joita me olimme tottuneet pitämään luonnon lakina."

"Luonnon lait ovat paikallaan", naurahti tohtori. "Mutta onko mahdollista että Edith ei ole näyttänyt teille elektroskooppia?"

"Se auttaa näkemään, samoinkuin telefooni kuulemaan", vastasi tohtori, ja ohjaten askeleensa musiikkihuoneeseen, hän näytti minulle koneen.

"Kello on kymmenen", hän sanoi, "eikä meillä nyt ole aikaa selityksiin. Istukaa tähän tuolille ja sovittakaa kone samoinkuin näette minun tekevän. Nyt!"

Samassa aavistamatta ja olematta vähääkään valmistunut tulevan varalle, huomasin katselevani suuren huoneen sisäpuolta. Noin kaksikymmentä poikaa ja tyttöä, 13 ja 14 vuotisia, istui kaksinkertaisella tuolirivillä jotka olivat järjestetyt puoliympyrän muotoon pöydän eteen jonka ääressä istui nuori mies selkä meihin käsin. Oppilaiden rivi oli meitä kohti, näköjään noin 20 jalan päässä. Heidän vaatteittensa kahina sekä jokainen piirteen vaihdos heidän ilmeikkäillä kasvoillaan oli yhtä selvästi silmieni ja korvieni havaittavissa kuin jos olisimme olleet aivan opettajan takana, kuten todella näytimmekin olevan. Samalla hetkellä, jolloin näkymö oli liehahtanut eteeni, olin tekemäisilläni jonkun huomautuksen tohtorille. Hän naurahti, kun katkaisin aikomukseni. "Teidän ei tarvitse pelätä häiritsevänne heitä", hän sanoi. "He eivät meitä näe eivätkä kuule, vaikka me sekä kuulemme heidän puheensa että näemme heidät näin hyvin. He ovat kahdentoista mailin päässä."

"Taivaan Jumala!" kuiskasin — sillä hänen vakuutuksestaan huolimatta en voinut ymmärtää, etteivät he minua kuulisi — "olemmeko me täällä vai siellä?"

"Täällä olemme varmaan", vastasi tohtori, "mutta silmämme ja korvamme ovat siellä. Tämä on yhdistetty elektroskooppi ja telefooni. Me olisimme kuulleet tutkinnon aivan yhtä hyvin ilman elektroskooppia, mutta arvelin että olisi teille huvi suurempi, jos voisitte sekä nähdä että kuulla. Komean näköistä nuorta väkeä, eikö ole? Nyt näemme, ovatko he yhtä järkeviä kuin kauniita."

MITEN LIIKEVOITTO EHKÄISI KÄYTTÄMISTÄ.

"Aineemme tänä aamuna", sanoi opettaja eloisasti, "on 'Liikevoittotuotannon taloudellinen itsemurha', eli 'Ihmissuvun taloudellisen päämäärän toivottomuus yksityiskapitalismin aikana'. — No, Frank, tahdotko selittää meille tarkalleen, mitä tämä asia tarkoittaa?"

"Se tarkoittaa", hän sanoi, "että yhteiskuntain, jotka riippuivat — ja niiden täytyi riippua niin kauan kuin yksityiskapitalismia kesti — siitä vaikuttimesta että heidän elinehtoinaan olevain aineitten tuottaminen synnytti liikevoittoa, täytyy aina kärsiä köyhyyttä, koska liikevoittojärjestelmä välttämättömän luonteensa mukaisesti toimi tuotannon ehkäisemiseksi, rajoittamiseksi ja lamaannuttamiseksi heti kun se alkoi riittää."

"Eikö tuotanto voi käydä riittämättömäksi mahdolliselle käyttämiselle? Eikö käyttämiskysyntä voi nousta tuotannon mahdollisuuksia korkeammalle?"

"Teoreettisesti se voi, mutta ei käytännössä — se on, puhuttaissa järjellisten toiveitten piiriin kuuluvasta kysynnästä ja laajentamatta sitä pelkkiin kuvitteluasioihin. Sen jälkeen kuin työn jako astui voimaan, ja etenkin sen jälkeen kuin suuret keksinnöt lisäsivät äärettömiin ihmisen voimia, on tuotantoa käytännössä rajoittanut vain käyttämisen kautta syntynyt kysyntä."

"Niin. Taloustieteilijäin kesken oli itsestään selvä totuus että joko Englanti, Saksa tai Yhdysvallat yksin olisi saattanut tyydyttää tehdastavarain kysynnän koko maailmassa. Mikään maa ei millään alalla tuottanut niin paljon kuin olisi voinut."

"Liikevoittojärjestelmän pakkolain takia jonka avulla se toimi tuotannon rajoittamiseksi."

"Siten että luotiin kuilu yhteiskunnan tuottavan ja kuluttavan voiman välille, jonka tuloksena oli että kansa ei kyennyt kuluttamaan, yhtä paljon kuin se kykeni tuottamaan."

"Ole hyvä ja selitä tarkoin miten liikevoittojärjestelmä johti tähän tulokseen."

"Kun asiain vanhan järjestelmän aikana", vastasi Frank poika, "ei ollut mitään yhteistä toimintaa joka olisi huolta pitänyt työn ja vaihdon järjestämisestä, niin se toimi luonnollisesti joutui urakoitsevain yksilöiden huostaan, joiden täytyi olla kapitalisteja, koska se toimi vaati paljon kapitaalia. Ne olivat kahta eri luokkaa — kapitalistit jotka järjestivät työtä tuotantoa varten; ja liikemiehet, välittäjät ja kauppiaat jotka järjestivät jaon ja koottuaan kaikki eri tuotantolajit markkinoille myivät ne jälleen yleisölle kulutusta varten. Suuri kansan enemmistö — yhdeksän ehkä joka kymmenestä — oli palkkalaisia jotka myivät työnsä tuotantokapitalisteille; taikka pieniä itsenäisiä tuottajia jotka myivät persoonalliset tuotteensa välittäjille. Farmarit olivat tätä viimemainittua luokkaa. Palkkalaiset ja farmarit ne rahat käsissään, jotka he saivat palkkoina tai tuotteittensa hintana, läksivät myöhemmin markkinoille, jonne kaikellaiset tuotteet oli koottu, ja ostivat takaisin niin paljon kuin voivat kuluttaakseen. Tietysti oli nyt kapitalistien, jotka olivat joko tuotantoa tai jakoa järjestämässä, saatava jotain korvausta siitä että uskalsivat kapitaalinsa sijoittaa sekä tuhlata aikaansa tässä työssä. Tämä korvaus oli liikevoitto."

"Tehtailijat tai työtä antavat kapitalistit maksoivat ihmisille jotka heille työtä tekivät, ja kauppiaat maksoivat farmareille heidän tuotteistaan merkeissä joita sanottiin rahaksi ja joilla saattoi ostaa takaisin kaikkia markkinoilla olevia sekatuotteita. Mutta kapitalistit eivät antaneet enemmän palkkalaiselle kuin farmarillekaan näitä rahamerkkejä niin paljon että olisivat voineet ostaa takaisin yhtä paljon kuin heidän työnsä oli tuottanut. Erotus, jonka kapitalistit jättivät itselleen, oli heidän liikevoittonsa. Se koottiin siten että asetettiin tuotteille korkeampi hinta niitä puodeissa myytäissä kuin mitä tuotteen kustannus oli kapitalisteille maksanut."

"Otamme sitten ensin tehtailijakapitalistin joka palkkasi työtä. Otaksutaan että hän valmistutti kenkiä. Otaksutaan että hän maksoi kutakin kenkäparia kohti 10 senttiä nahkurille rahassa, 20 senttiä työstä joka käytettiin kenkäin kokoamiseksi ja 10 senttiä kaikesta muusta työstä joka jollain tavoin kuului kengän valmistamiseen, joten pari maksoi hänelle todella etukäteen. 40 senttiä. Hän myi kengät välittäjälle sanokaamme 75 sentistä. Välittäjä myi ne vähittäismyyjälle yhdestä dollarista, ja vähittäismyyjä myi ne kuluttajalle puolesta toista dollarista. Ottakaamme toiseksi esimerkiksi farmari joka ei myynyt ainoastaan työtään kuten palkkalainen, vaan työnsä yhdessä aineksiensa kanssa. Otaksutaan että hän myi vehnänsä viljakauppiaalle 40 sentistä bushelin. Viljakauppias myydessään sen jauhomyllyyn vaati sanokaamme 60 senttiä bushelista. Jauhomylly myi sen jauhotukkukauppiaalle yli jauhatukseen käytetyn työn kustannusten hinnasta joka sisälsi sievän liikevoiton hänelle. Jauhotukkukauppias lisäsi vielä liikevoiton myydessään sen vähittäiskauppiaalle ja tämä vielä myydessään sen kuluttajalle. Siten lopuksi vehnäbusheli jauhettuna jauhona maksoi alkuperäiselle farmarille, hänen ostaessaan sen takaisin käytettäväkseen, yksin liikevoittosummien takia yli sen todellisen työkustannuksen jota välitystoimessa oli käytetty, ehkä kaksi kertaa enemmän kuin mitä hän siitä sai viljakauppiaalta."

"Hyvä on", sanoi opettaja. "Entä tämän järjestelmän käytännöllinen seuraus?"

"Käytännöllinen seuraus", vastasi poika, "oli välttämättömästä se että ratkeama syntyi niiden tuottavan ja kuluttavan voiman välillä jotka liikevoitoilla kuormitettuja tavaroita olivat tuottamassa. Heidän kulutuskykynsä riippui niiden rahamerkkien arvosta joita he saivat tuottamistaan tavaroista, ja tiedonantojen mukaan se arvo oli pienempi kuin puodeissa näille tavaroille määrätty arvo. Se erotus osotti heidän tuotanto- ja kulutuskykynsä välistä ratkeamaa."

MARGARET KUVAA TÄTÄ POHJATONTA RATKEAMAA.

"Margaret", sanoi opettaja, "jatkahan sinä nyt siitä mihin Frank lopetti ja selitä meille mikä olisi ollut seuraus kansan talousjärjestelmälle sellaisesta ratkeamasta sen kuluttavan ja tuottavan voiman välillä jonka Frank meille osotti liikevoiton ottamisesta syntyneen."

"Seuraus", sanoi tyttö joka vastasi Margaretin nimeä mainittaessa, "riippui kahdesta vaikuttimesta: ensiksi, miten lukuisa joukko oli palkkalaisia ja ensimmäisiä tuottajia, joiden tuotteille liikevoitto asetettiin; sekä toiseksi, miten suuri oli asetetun liikevoiton määrä ja siitä johtuva erotus kunkin työläisjoukkoon kuuluvan yksilön tuottavan ja kuluttavan voiman välillä. Jos tuottajia, joiden tuotteille liikevoitto asetettiin, oli vain kourallinen kansasta, niin kokonaisvaikutus siitä etteivät kyenneet ostamaan takaisin ja kuluttamaan muuta kuin osan tuotteistaan saattoi luoda vain vähäpätöisen ratkeaman yhteiskunnan tuottavan ja kuluttavan voiman välille kokonaisuudessaan. Mutta jos toiselta puolen katsoen heitä oli suuri osa koko väestöstä, niin ratkeama tuli samassa suhteessa suuremmaksi, ja taannuttava vaikutus estäen tuotantoa tuli sitä turmiollisemmaksi."

"Ja mikä oli palkkalaisten ja alkuperäisten tuottajain todellinen suhde koko väestöön nähden, joita liikevoittojärjestelmä esti kuluttamasta yhtä paljon kuin he tuottivat?"

"Heitä oli, kuten Frank sanoi, vähintäin yhdeksän kymmenettä osaa koko kansasta, ehkä enemmänkin. Liikevoiton ottajia, olivatpa sitten joko tuotannon tai jaon järjestäjiä, oli luvultaan paljon vähemmän merkitsevä joukko, kun taas ne joiden tuotteille liikevoitto asetettiin muodostivat yhteiskunnan enemmistön."

"Hyvä on. Me tahdomme nyt tarkastella toista vaikutinta josta riippui sen ratkeaman koko minkä liikevoittojärjestelmä oli luonut yhteiskunnan tuottavan ja kuluttavan voiman välille — nimittäin asetetun liikevoiton määrää. Selitähän meille siis mitä sääntöä kapitalistit noudattivat liikevoittoa määrätessään. Epäilemättä he järkevinä ihmisinä, ymmärtäen korkeitten liikevoittojen vaikutuksen kulutuksen estämiseen nähden, asettivat liikevoittojensa määräyskannan niin alhaiseksi kuin mahdollista."

"Päinvastoin, kapitalistit määräsivät liikevoittonsa mahdollisimman korkeiksi. 'Heidän sääntönänsä oli: Verota liikettä niin paljon kuin se kestää voi'."

"Tarkoitatko että he varta vasten koettivat korottaa liikevoittoa mahdollisimman ylhäiselle asteelle, sen sijaan että olisivat yrittäneet sen vaikutusta vähentää, kun se kulutusta pienenti?"

"Sitä juuri tarkoitan", vastasi Margaret. "Liikevoittojärjestelmän kultainen sääntö, kapitalistien suuri ponsilause oli: 'Osta huokeimmilla markkinoilla — myy kalliimmilla'!"

"Se merkitsi että kapitalistin tuli maksaa mahdollisimman vähän niille jotka hänelle työtä tekivät tai myivät hänelle tuotteensa, ja toiselta puolen asettaa mahdollisimman korkea hinta tuotteilleen, tarjotessaan ne myytäväksi yleisölle markkinoilla."

"Ja se yleisö", huomautti opettaja, "oli pääasiallisesti sitä työväestöä jolle hän ja hänen kapitalistitoverinsa juuri olivat maksaneet mahdollisimman lähellä olematonta olevan palkan siitä että olivat luoneet sen tuotteen jonka heidän nyt odotettiin ostavan takaisin mahdollisimman korkeasta hinnasta."

"No niin, koettakaamme ymmärtää tämän säännön täyttä taloudellista viisautta sellaisena kuin sitä kansan liikkeessä käytettiin. Se merkitsee, eikö niin: Hanki jotakin olemattomalla tai olematonta niin lähellä olevalla kuin mahdollista? No, jos siis voit saada sen kokonaan olemattomalla, niin toteutat lopullisesti ohjesäännön. Esimerkiksi, jos tehtailija saattoi lumota työmiehensä siihen määrään että olisi saanut heidät työtä tekemään hänelle kokonaan ilman palkkaa, niin hän olisi toteuttanut ponsisäännön koko tarkoituksen, eikö niin?"

"Varmasti; tehtailija, joka sen olisi saattanut tehdä ja sitten laskea markkinoille maksamattomain työn tekijäinsä tuotteet tavallisista hinnoista, olisi tullut rikkaaksi sangen lyhyessä ajassa."

"Ja sama kai luullakseni olisi ollut laita viljakauppiaan joka olisi kyennyt sellaisen edun voittamaan farmareilta että olisi saanut heidän viljansa ilmaiseksi ja jälestäpäin myynyt sen korkeasta hinnasta?"

"No niin, otaksukaamme nyt että tämän lumoamiskeinon salaisuus olisi ollut tunnettu tuotantoa ja vaihtoa johtavain kapitalistien kesken ja että he olisivat sitä yleisesti käyttäneet, niin että jokainen heistä olisi kyennyt saamaan palkattomia työmiehiä ja ostamaan tuotantoa maksamatta siitä mitään, silloin epäilemättä kaikki: kapitalistit olisivat tulleet satumaisen rikkaiksi."

"Siksi että jos koko palkkalaisjoukko ei olisi saanut palkkaa työstään eivätkä farmarit mitään tuotteistaan, ei olisi ketään ollut mitään ostamassa ja markkinat olisivat kokonaan rauenneet. Ei: olisi ollut mitään kysyntää minkään tavaran suhteen, lukuunottamatta sitä vähää mitä kapitalistit itse ystävineen olisivat kuluttaneet. Työväestö olisi siten vihdoin nääntynyt ja kapitalistit olisivat jääneet itse työtänsä tekemään."

"Näyttää siis siltä että mikä olisi ollut hyvä yksityiselle kapitalistille, jos hän sen yksin teki, olisi ollut hävittävää laatua sekä hänelle että kaikille muille, jos kaikki kapitalistit olisivat sen tehneet. Miksi näin oli?"

"Siksi että yksityinen kapitalisti, toivoessaan päästä rikkaaksi maksamalla polkupalkkaa työväelleen, ei olisi tuotettaan myydessään laskenut ostajikseen ainoastaan sitä erikoista työväen joukkoa jonka hän oli palkannut, vaan koko yhteiskunnan, käsittäen toisten työväestöä palkatessaan huonompionnisten kapitalistien palkkalaisia, jolla sen takia olisi ollut ollut jotakin millä ostaa. Hänen juonensa perustui siihen edellytykseen että hänen kapitalistitoveriensa ei onnistuisi samaa juonta käyttää. Jos se edellytys ei pitänyt paikkaansa ja kaikkien kapitalistien onnistui samalla kertaa menetellä palkkalaistensa kanssa niinkuin he kaikki koettivat, niin; seurauksena oli koko teollisuusjärjestelmän seisahtuminen tykkänään."

"Näyttää siis siltä että liikevoittojärjestelmässä meillä on taloudellinen toimintamuoto, jonka toimintasääntö kaipaisi vaan tarpeellisen täydellistä käytäntöön panemista saattaakseen koko järjestelmän kokonaan seisauksiin ja että järjestelmää käynnissä piti vain se vaikutus joka oli toimintasäännön täydellisen toteuttamisen tiellä."

"Aivan niin oli asian laita", vastasi tyttö; "yksityisistä kapitalisteista tuli nopeimmin vilkkaammaksi se jonka onnistui paraiten nylkeä niitä joilta hän työn tai tuotteen osti; mutta ilmeisesti ei olisi tarvinnut muuta kuin että vain kyllin monta kapitalistia onnistui sellaisessa toimessa, ja sekä kapitalistit että kansa olisi joutunut samallaiseen yleiseen häviöön. Mahdollisimman ankaran sopimuksen aikaan saaminen työn tekijäin ja tuottajain kanssa, mahdollisimman vähimmän palkan maksaminen hänelle hänen työstään tai tuotteestaan, se oli se ihanne jota jokaisen kapitalistin alituisesti tuli pitää mielessään, ja kuitenkin oli matemaattisesti varmaa että jokainen sellainen ankara sopimus pyrki lahottamaan koko liikerakennuksen perustuksia, ja että rakennus kukistuisi heti kun vain tarpeeksi monen kapitalistin onnistuisi tarpeeksi monta sellaista ankaraa sopimusta solmia."

"Vielä yksi kysymys. Huonon järjestelmän huonot seuraukset lisääntyvät aina niiden ihmisten itsepäisyydestä jotka siitä etua nauttivat, ja niinpä epäilemättä liikevoittojärjestelmänkin itsekkäät ihmiset saattoivat toimimaan huonommin kuin sen olisi tarvinnut tehdä. Otaksukaamme nyt että kapitalistit kaikki olisivat olleet mieleltään kunnon ihmisiä eivätkä riistäjiä ja olisivat muodostaneet palkkionsa palveluksistaan niin pieniksi kuin kohtuullinen voitto ja itsepuolustus olisi määrännyt, olisiko se seikka vaikuttanut niin suuren vähennyksen liikevoittopalkkioissa että se olisi suuresti auttanut kansaa kuluttamaan tuotteitaan ja siten edistämään tuotantoa?"

"Ei olisi", vastasi tyttö. "Liikevoittojärjestelmän vastakohta omaisuuden ehkäisemättömään tuotantoon nähden aiheutui syistä jotka olivat ominaisia ja erottamattomia yksityiskapitalismin kanssa; ja niin kauan kuin yksityiskapitalismia oli olemassa, olisi niiden syiden täytynyt saattaa liikevoittojärjestelmän ristiriitaan jokaisen taloudellisen parannuksen kanssa kansan olosuhteissa, vaikkapa kapitalistit olisivat olleet enkeleitä. Pahan juuri ei ollut moraalista, vaan kokonaan taloudellista laatua."

"Mutta eikö liikevoittojen määrä olisi suuresti vähentynyt tässä edellytetyssä tapauksessa?"

"Muutamissa tapauksissa epäilemättä väliaikaisesti, mutta ei yleisesti eikä missään tapauksessa pysyväisesti. Epäillä saattaa, tokko liikevoitot kokonaisuudessaan olivat korkeammat kuin niiden täytyi olla rohkaistakseen kapitalisteja ryhtymään tuotantoon ja liikkeeseen."

"Selitähän meille, miksi liikevoittojen tuli olla niin suuria tätä tarkoitusta varten."

"Laillisia liikevoittoja yksityiskapitalismin aikana", vastasi tyttö Margaret — "se on, sellaisia joita tuotantoon tai liikkeeseen ryhtyväin ihmisten tuli itsepuolustuksekseen laskea saavansa, vaikka miten hyväntahtoisia olisivat olleet yleisöä kohtaan — oli kolmea laatua, jotka kaikki joutuivat yksityiskapitalismin kanssa eroamattomassa yhteydessä olevista olosuhteista, joista ei ainoatakaan enää ole olemassa. Ensiksi, kapitalistin täytyi laskea saavansa ainakin niin suuri korvaus uskaltamastaan kapitaalista kuin hän olisi saattanut saada lainaamalla sen hyviä takuita vastaan — se on, voimassa oleva korkomäärä. Ellei hän siitä ollut varma, piti hän parempana lainata kapitaalinsa. Mutta se ei vielä riittänyt. Käydessään liikkeeseen hänellä oli koko kapitaalinsa menettämisen vaara tarjolla, jota ei ollut lainatessaan sen hyviä takuita vastaan. Sentakia kapitaalin voimassa olevan korkomäärän lisäksi täytyi hänen liikevoittonsa korvata myös liikkeeseen uskalletun kapitaalin vakuutuskustannukset — se on, täytyi olla liikeyrityksen menestymistapauksessa voiton toiveet siksi suuret että ne vastasivat kapitaalin menettämisvaaraa häviämistapauksessa. Jos häviämismahdollisuudet esimerkiksi olivat yhtä suuret, täytyi hänen laskea yli sadan prosentin liikevoitto menestymistapauksessa. Itse asiassa tappiomahdollisuudet liikkeessä ja kapitaalin menettämisvaara olivat niinä aikoina useasti paljon enemmän kuin yhtä suuret. Liike oli todella vähän muuta kuin keinottelevaa uhkapeliä, arpajaisten pitoa joissa tyhjät olivat paljon lukuisammat kuin voitot. Rahain sijoitushoukutusten täytyi senvuoksi olla suuret. Sitäpaitsi jos kapitalisti itse otti käsiinsä liikkeen hoidon johon hän oli rahansa sijoittanut, hän piti kohtuullisena vaatimuksena superintendentin asianmukaisia palkkoja — toisin sanoen korvausta taidostaan ja arvostelustaan, kun osasi kuljettaa aluksen liikemeren myrskylaineitten läpi, joihin verrattuina niinä aikoina pohjois-Atlanti keskitalvella oli kuin myllypuronen. Tästä palveluksesta hänen arveltiin olevan oikeutetun tekemään runsaan lisäyksen liikevoiton määrään."

"Sinä siis päättelet, Margaret, että vaikka entisajan kapitalisti olisi ollut taipuvainen kohtuullisuuteenkin yhteiskuntaa kohtaan, ei hän kuitenkaan olisi voinut turvallisesti vähentää liikevoittonsa määrää niin paljon että se olisi voinut saattaa kansaa paljoakaan lähemmäksi kuin se oli sitä olotilaa missä se olisi saanut kuluttaa tuotteensa."

"Aivan niin. Pahan juuri oli niissä loppumattomissa vaikeuksissa, sekaannuksissa, erehdyksissä, uskalluksissa ja tuhlauksissa joihin yksityiskapitalismi ehdottomasti sotki tuotannon ja jaon menettelytavan, mikä yleiskapitalismin aikana on käynyt kokonaan niin yksinkertaiseksi, helposti toimitettavaksi ja varmaksi."

"Sitten ei ollenkaan näytä olevan välttämätöntä pitää meidän kapitalistisia esivanhempiamme moraalisina hirviöinä, vaikka huomaammekin heidän taloudellisten menettelytapojensa johtaneen surulliseen tulokseen."

"Ei millään tavalla. Kapitalistit olivat epäilemättä sekä hyviä että pahoja, kuten toisetkin ihmiset, vaan luultavasti koettivat samoin kuin muutkin ihmiset paraansa mukaan suojautua sellaisen järjestelmän turmiollisia vaikutuksia vastaan, joka viidessäkymmenessä vuodessa olisi itse taivaankin helvetiksi muuttanut."

MARION SELITTÄÄ YLITUOTANTOA.

"Se riittää, Margaret", sanoi opettaja. "Me pyydämme nyt sinua, Marion, edelleen selittämään tätä asiata. Jos liikevoittojärjestelmä toimi sen kuvauksen mukaan jonka olemme kuulleet, niin olemme valmistuneet oppimaan että taloudellisen tilan merkkinä olivat suuret käyttötavara varastot liikevoiton omista jäin käsissä, jotka he ilomielin myivät, sekä toiselta puolen suuri tavarain alkuperäisten tuottajain joukko, joka oli tavarain kipeässä tarpeessa, mutta ei kyennyt niitä ostamaan. Miten tämä teoria soveltuu yhteen historioihin merkittyjen tosiasiain kanssa?"

"Niin hyvin", vastasi Marion, "että melkeinpä tekisi mieli uskoa teidän niitä lukeneen." Jolloin koko luokka hymyili ja samoin tein minäkin.

"Kerrohan tarpeettomasti sekoittamatta siihen leikkiä — sillä asia ei ollut leikillistä laatua esi-isillemme — asiain tila joihin viittasit. Havaitsivatko meidän isoisämme isät tässä tavarain ylenpalttisuudessa ostajain lukuun verraten taloudellisten selkkausten syitä?"

"He havaitsivat sen olevan sellaisten selkkausten suurena ja alituisena syynä. Heidän vaivojensa pysyväisenä taakkana olivat ahtaat ajat, liikeseisaukset ja tuotteiden kasaantumiset. Tilapäisesti heillä oli lyhyitä, kuten he sanoivat hyvän ajan jaksoja, jotka aiheutuivat hiukan vilkkaammasta ostosta, mutta paraimpinakin heidän hyvinä aikoinaan oli kansan enemmistön tila sellaista jota me sanoisimme inhoittavaksi viheliäisyydeksi."

"Mikä oli se sana jolla he yleisemmin kuvailivat markkinoilla olevan enemmän tavaraa kuin voitiin myydä?"

"Tarkoittiko tämä ilmaisumuoto että todellisesti oli tuotettu ruoka-aineita, vaatetta ja muita tarpeita enemmän kuin kansa saattoi käyttää?"

"Ei suinkaan. Kansan enemmistö oli alituisesti suuressa puutteessa ja katkerammassa puutteessa kuin koskaan juuri niinä aikoina jolloin liikekoneiston oli seisauttanut se mitä he ylituotannoksi sanoivat. Kansa, jos olisi päässyt käsiksi yli tuotettuihin tavaroihin, olisi joka aika ne hetkessä kuluttanut ja ääneen kutsunut lisää. Selkkauksena oli se, kuten jo on sanottu, että kapitalistitehtailijain ja liikemiesten nylkemä liikevoitto oli tehnyt alkuperäisille tuottajille mahdottomaksi ostaa ne takaisin sillä hinnalla minkä olivat saaneet työstään tai tuotteistaan."

"Mihin ovat historioitsijamme tahtoneet verrata yhteiskunnan olosuhteita liikevoittojärjestelmän aikana?"

"Kroonillisen luonnon ruuansulatuksen potilasuhriin joka tauti oli niin yleinen esi-isiemme kesken."

"Huonoa ruuansulatusta kärsivä potilas ei kyennyt ruokaa sulattamaan. Herkkujen yltäkylläisyydessä hän riutui, kun häneltä puuttui ravinnon sulatusvoima. Vaikka ei voinut syödä kylliksi henkeään ylläpitääkseen, hän kärsi alituiseen ruuansulatuksen tuskia, ja vaikka häntä kiusasi sellainen tunne että vatsa oli aina liian täynnä, hän kuitenkin oli nääntymäisillään ravinnon puutteen lakia. Yhteiskunnan taloudelliset olosuhteet liikevoittojärjestelmän aikana olivat kuvaavasti samanlaiset kuin sellainen huono ruuansulatus. Kansan enemmistö oli aina katkerassa puutteessa kaiken suhteen, vaikka teollisuutensa kautta kykeni yllin kyllin kaikkia tuottamaan, mutta liikevoittojärjestelmä ei voinut sallia sen kuluttaa sitäkään mitä se tuotti, vielä vähemmän tuottamaan mitä se kykeni. Tuskin oli enemmistö saanut pahimman nälkänsä tyydytettyä, kun liikejärjestelmän valtasi ankarat ruuansulatuksen tuskat ja kaikki ylenmäärin kuormitetun järjestelmän enteet, joista =ei mikään muu voinut vapauttaa kuin syömättä oleminen, minkä jälkeen sama kokemus samalla seurauksella uudistui ja niin yhä edelleen."

"Voitko selittää, minkä vuoksi sellaista tavatonta nimeä kuin ylituotanto käytettiin merkitsemään tilaa jota paremmin olisi nälänhätä kuvannut; miksi sellaisen tilan sanottiin aiheutuvan yltäkylläisyydestä, kun se silminnähtävästi oli seuraus keinotekoisesta kieltäytymisestä? Erotushan oli samanlainen kuin jos olisi nälkäkuumeen sanonut ylönsyömisestä johtuneen."

"Sentakia että taloustieteilijät ja oppineet luokat, joilla yksinomaan oli sanontavalta, katselivat talouskysymystä kokonaan kapitalistien kannalta ja jättivät huomioon ottamatta kansan edut. Kapitalistin silmillä katsellen oli se ylituotantoa, kun hän tuotteista kiskoi liikevoittoa, joka ne korotti kansan ostokyvyn yläpuolelle, ja niin muuttivat sitä hänen edukseen kirjoittivat taloustieteilijät. Kapitalistin ja siis taloustieteilijän kannalta katsoen oli kysymyksessä vain markkinain tila eikä kansan. Heitä ei se liikuttanut, näkikö kansa nälkää vai ylellisyydessäkö eli; ainoana kysymyksenä oli markkinain tila. Heidän ponsilauseensa että kysyntä vallitsee tarjontaa ja tarjonta aina tyydyttää kysyntää, ei millään tavoin tarkoittanut inhimillisiä tarpeita sisältävää kysyntää, vaan kokonaan sitä keinotekoista käsitettä jota sanottiin markkinoiksi ja joka itsessään oli liikevoittojärjestelmän tuote."

"Markkinat merkitsivät sitä joukkoa jolla oli rahaa millä ostaa. Ne joilla ei ollut rahaa eivät olleet olemassakaan markkinain kannalta katsoen, ja kun suhteellisesti kansalla oli vähän rahaa, oli se vain pieni osa markkinoista. Markkinain tarpeet olivat niiden tarpeita joilla oli rahaa millä tarpeitaan tyydyttää. Loput, joilla oli tarpeita yllinkyllin, mutta ei rahaa, eivät tulleet kysymykseen, vaikka heitä oli sata siinä missä rahakkaita oli yksi. Markkinat olivat täynnä, kun ne joilla rahaa oli olivat tarpeeksi saaneet, vaikka kansan enemmistöllä vain hiukan oli eikä useilla ollut mitään. Markkinat olivat runsaasti varustetut, kun hyvinvoivat olivat tyydytetyt, vaikka nälkäänäkevä ja alaston lauma kaduilla saattoi kapinoida."

"Saattaisiko nykyaikana olla mahdollista että yhtaikaa olisi olemassa täydet varastohuoneet ja nälkäinen, alaston kansa?"

"Ei tietenkään. Mitään ylituotannon tapaista ei nykyään voisi syntyä, ennenkuin jokainen olisi tyydytetty. Meidän järjestelmämme on niin laitettu ettei missään voi olla liian vähän niin kauan kuin jossakin on liian paljon. Mutta vanhalla järjestelmällä ei ollut mitään verenkiertoa."

"Millä nimellä esi-vanhempamme kutsuivat niitä erinäisiä taloudellisia selkkauksia jotka he ylituotannon vaikutukseksi laskivat?"

"He sanoivat niitä liikepuliksi. Se on, alituinen runsauden tila oli vallitseva jota saattaa sanoa kroonilliseksi pulaksi, mutta alituisesta kulutuksen ja tuotannon välisestä ristiriitaisuudesta tuon tuostakin syntyneet jätteet kasaantuivat niin valtaviksi että melkein seisauttivat liikkeen. Milloin tämä tapahtui he sanoivat sitä erotukseksi alituisesta liiallisesta runsaudesta pulaksi tai hämmingiksi sen sokean kauhun takia jonka se sai aikaan."

"Melkein kaiken muun syyksi, mutta ei todellisen ja selvän vaikuttimen. Laaja kirjallisuus näyttää syntyneen siitä asiasta. Sitä on hyllyttäin museossa ja olen koettanut käydä sen, läpi tai ainakin silmäistä sitä tämän tutkimukseni yhteydessä. Elleivät ne kirjat olisi niin hämäriä tyyliltään olisivat ne sangen hauskoja juuri sen erinomaisen älykkäisyyden takia jota kirjoittajat osottavat väistäessään niiden asiain luonnollista ja ilmeistä selitystä joista he puhuvat. He tähtitieteeseenkin vetoavat."

"Luokka kaiketi arvelee että puhun päättömiä, mutta tosiasia on että kuuluisimpia teorioja, joiden nojalla esi-vanhempamme selittivät liikkeen ajoittaisia riutumisia jotka liikevoittojärjestelmästä syntyivät, oli niin sanottu auringon-pilkku-teoria. Yhdeksännentoista vuosisadan ensi puoliskolla sattui ankaria liikepulia aina kymmenen tai yhdentoista vuoden päästä. Sattui myös auringon pilkut olemaan näkyvillä keskimäärin joka kymmenes vuosi, ja muuan etevä englantilainen taloustieteilijä päätteli että nämä auringon pilkut synnyttivät pulat. Myöhemmin näyttää kuin tämä teoria olisi havaittu epätyydyttäväksi ja sen sijaan syntyi, luottamuksen-puute selitys."

"En ole voinut siitä kokonaan saada selvää; mutta järkiperäiseltä tuntui arvella että luottamuksen puutteen on täytynyt melkoisesti kehittyä taloudellisessa järjestelmässä joka sellaisia tuloksia sai aikaan."

"Marion, minä pelkään että sinä et myötätuntoisuutta liitä esi-isiemme toiminnan tutkimiseen, ja ilman myötätuntoisuutta emme toisia voi ymmärtää."

JOHN PUHUU KILPAILUSTA.

"No, John", sanoi opettaja, "nyt kysymme sinulta muutamia kysymyksiä. Me olemme nähneet minkälaisen toimituksen kautta alituinen tavarain ylenpalttius markkinoilla aiheutui liikevoittojärjestelmän toiminnasta joka saattoi tuotteet yläpuolelle varsinaisen kansan ostokyvyn ulottuvilta. Mikä merkittävä luonteenomainen ja pääasiallinen piirre esi-isiemme liikejärjestelmässä syntyi siten tuotetusta tavarain ylenpalttisuudesta?"

"Niin. Mitä oli kilpailu ja mikä sen aiheutti, eritoten kapitalistien välisen kilpailun?"

"Se aiheutui, kuten jo viittasitte, varsinaisen yleisön kulutusvoiman puutteesta, joka vuorostaan syntyi liikevoittojärjestelmästä. Jos palkkalaiset ja alkuperäiset tuottajat olisivat saaneet tarpeeksi ostovoimaa voidakseen saada haltuunsa markkinoilla tarjolla olevasta tuotteitten kokonaissummasta heidän lukunsa vastaavan määrän, olisivat markkinat tavaroista tyhjentyneet ilman mitään ponnistuksia myyjäin puolelta, sillä ostajat olisivat etsineet myyjiä ja heitä olisi ollut kylliksi kaikki ostaakseen. Mutta kun syvien rivien ostokyky heidän tuotteillensa kuormitetun liikevoiton vuoksi oli aivan riittämätön näitä tuotteita markkinoilta lunastamaan, seurasi luonnollisesti ankara kilpailu tuotantoa ja jakoa johtavain kapitalistien kesken siitä kuka sai mahdollisimman paljon niukasta ostajajoukosta kääntymään hänen suunnallensa. Kokonaisosto ei luonnollisesti voinut dollariakaan lisääntyä ilman suhteellista ja todellista kansan ostovoiman lisäystä, mutta mahdollista oli ponnistusten avulla muuttaa se erikoinen suunta jota kohti tämä ostovoima oli työnnettävä, ja se oli kilpailun ainoa tarkoitus ja vaikutus. Esi-isämme pitivät sitä erinomaisen nerokkaana asiana. He sanoivat sitä liikkeen sieluksi, mutta kuten olemme nähneet oli se vain liikevoittojärjestelmän kulutusta kahlehtivan vaikutuksen merkki."

"Mitkä olivat ne keinot joita tuotantoa ja vaihtoa johtavat kapitalistit käyttivät saattaakseen liikkeen käyntiin, kuten he sanoivat?"

"Ensiksikin suoranainen ostajain houkutteleminen ja häpeämätön itsekurikin tavarain kehuminen, jota myyjä ja hänen kielenkantajansa toimittivat, sekä rajaton kilpamyyjäin ja heidän tavarainsa häpäiseminen. Tunnoton ja rajaton vääristely oli niin yleinen johtosääntö liikkeessä että jos siellä täällä myyjä puhui totta ei häntä uskottu. Historia todistaa että valehteleminen aina on ollut enemmän tai vähemmän yleistä, mutta yhdeksännellätoista vuosisadalla täysin kehittynyt kilpailujärjestelmä vasta teki siitä koko maailman elämisehdon. Isoisiemme mukaan — ja varmaankin piti tietää — oli vääristely ainoa liikevoittojärjestelmän koneistossa tarvittava öljy, ja sen kysyntä oli rajoittamaton."

"Eikä koko tämä valeitten valtameri, sanot sinä, lisännyt eikä voinut lisätä kulutettujen tavarain kokonaissummaa dollarinkaan arvosta."

"Eipä tietenkään. Ei mikään, kuten jo sanoin, voinut lisätä sitä, paitsi kansan ostovoiman lisäys. Houkuttelujärjestelmä eli ilmoittaminen, kuten sitä sanottiin, sen sijaan että olisi lisännyt kokonaismyyntiä, pyrki sitä voimakkaasti vähentämään."

"Koska se oli luonnottoman kallista ja kustannukset tuli lisätä tavarain hintaan ja jäivät kuluttajan maksettaviksi, joka sen vuoksi; saattoi ostaa juuri niin paljon vähemmän kuin jos hänet olisi jätetty rauhaan ja tavarain hinta olisi alennettu ilmoittamissäästöllä."

"Sinä sanot että ainoa keino millä kulutusta olisi saattanut: lisätä oli kansan käsissä olevan ostovoiman lisääminen suhteellisesti ostettavissa oleviin tavaroihin nähden. Esi-isämmehän väittivät että juuri tämän vaikutti kilpailu. He väittivät että se oli voimakas keino hintojen alentamiseksi ja liikevoiton määrän pienentämiseksi, ja siten suhteellisesti kohotti syvien rivien ostokykyä. Oliko tämä väite hyvin perusteltu?"

"Kapitalistien keskinäinen kilpailu", vastasi poika, "koettaessaan houkutella ostajia yllytti heitä kyllä myymään alle toistensa hintojen alentamalla varsinaisia hintoja, mutta harvoin nämä nimelliset alennukset, vaikka usein näköjään hyvinkin suuria, todella tuottivat ajan pitkään mitään taloudellista hyötyä kansalle kokonaisuudessaan, sillä ne tavallisesti aiheutuivat tarkoituksista jotka tekivät mitättömiksi niiden käytännöllisen arvon."

"No niin, kapitalisti luonnollisesti mieluummin halusi alentaa tavarainsa hintaa sillä tavalla, jos mahdollista, ettei hänen liikevoittonsa olisi alentunut, ja sitä varten hän tutkiskeli. Tässä tarkoituksessa hän käytti useampia keinoja. Ensimmäinen oli niiden tavarain laadun ja todellisen arvon alentaminen joiden hinta nimellisesti laskettiin. Tämä tapahtui väärentämisen ja petostyön avulla, ja se tapa ulottui yhdeksännellätoista vuosisadalla teollisuuden ja kaupan kaikille haaroille ja käsitti jotenkin kaikki tavarat joita ihmiset kuluttivat. Tapa kehittyi niin pitkälle, kuten historia meille kertoo, ettei kukaan voinut milloinkaan olla varma, oliko ostamansa tavara se mikä se näytti olevan taikka sanottiin olevan. Koko liikeilmasto oli väärennysten myrkyttämä. Teollisuuden tärkeimmillä aloilla toimivain kapitalistien harrastuksena oli laskea markkinoille tavaraa joka varta vasten oli tehty mahdollisimman vähän aikaa kestäväksi, jotta sitä pian tarvitsi uudelleen ostaa. He opettivat koneensakin epärehellisiksi ja lahjoivat teräksen ja vasken. Sen ajan umpisokeatkin ihmiset ymmärsivät näiden hinnan alennusten pintapuolisuuden ja käyttivät lausemuotoa, 'halpaa ja huonoa', joka merkitsi halvennettuja tavaroita. Kaikki tämän laatuiset alennukset, se on selvää, maksoivat kuluttajalle kaksi dollaria kutakin dollaria kohti jonka ne hänelle näyttivät säästävän. Yksinkertaisena esimerkkinä liikevoittojärjestelmän aikaisten hinnan alennusten kokonaan petollisesta luonteesta olkoon mainittu että yhdeksännentoista vuosisadan lopulla Amerikassa, kun melkein taikamaisia keksintöjä oli havaittu jalkineitten valmistuskustannusten alentamiseksi, oli yleisenä sananpartena että vaikka kenkien hinta oli melkoisesti huokeampi kuin viisikymmentä vuotta takaperin, jolloin ne käsin tehtiin, olivat myöhemmin valmistetut kengät niin paljon kehnompia laadultaan että niiden käyttäminen tuli aivan yhtä kalliiksi kuin entistenkin."

"Olivatko väärennys ja petostyö ainoat keinot joiden avulla hintojen valealennuksia toimeen pantiin?"

"Oli kaksi muuta keinoa. Ensimmäistä käytettiin siten että kapitalisti tavarain hintaa alentaessaan pelasti liikevoittonsa ottamalla alennuksen työväestölleen maksamistaan palkoista. Tällä keinolla hinnan alennukset sangen yleisesti toimeen pantiin. Tietysti tämä menettely supisti yhteiskunnan ostokykyä samalla määrällä millä palkkoja oli alennettu. Tällä tavoin erikoinen kapitatalistijoukkue palkkoja alentamalla saattoi myyntiänsä jouduttaa jonkun ajan, kunnes toiset kapitalistit samoin palkkoja alensivat. Perin perältä se ei ketään auttanut, ei kapitalistiakaan. Kolmas tapa näistä hinnan alennusten kolmesta päälaadusta aiheutui kilpailusta — nimittäin, työtä säästävistä koneistoista ja muista keksinnöistä joita käytäntöön ottamalla kapitalisti saattoi erottaa työväkensä. Tavarain hinnan alennus perustui tässä samoin kuin edellisessäkin tapauksessa maksetun palkkasumman vähenemiseen, ja sentakia se merkitsi vähentynyttä ostokykyä yhteiskunnassa, mikä lopullisena vaikutuksena tavallisesti teki mitättömäksi hinnan alennuksen edun ja useasti enemmänkin kuin mitättömäksi."

"Sinä olet osottanut", sanoi opettaja, "että useimmat kilpailun vaikuttamat hinnan alennukset olivat joko alkuperäisten tuottajain tai lopullisten kuluttajain kustannettavia alennuksia, vaan eivät liikevoiton alennuksia. Tarkoitatko että kapitalistien kilpailu liikkeestä ei milloinkaan saanut aikaan liikevoiton alennuksia?"

"Epäilemättä se sai niitäkin aikaan maissa missä liikevoittojärjestelmän pitkäaikainen toiminta oli kasaannuttanut liikakapitaalin jonka täytyi sijoituksesta ankarasti kilpailla; sellaisten olosuhteiden vallitessa hinnan alennukset, vaikka olivatkin liikevoiton uhrausten seurauksia, tulivat tavallisesti liian myöhään voidakseen lisätä kansan kulutusta."

"Koska kapitalisti luonnollisesti ei tahtonut uhrata liikevoittoansa hinnan alentamiseksi niin kauan kuin hän saattoi alennuksen kustannukset ottaa työväestönsä palkoista taikka ensimmäiseltä tuottajalta. Se on, vasta kun työtä tekevät luokat oli riistetty mahdollisimman lähelle olemassa olon alinta määrää kapitalisti päätti uhrata osan liikevoittoaan. Silloin oli liian myöhäistä kansan saada etua alennuksesta. Kun kansa oli sille kannalle joutunut, ei sitä ollut elähyttämässä minkäänlainen ostokyky. Mikään muu ei voinut sitä auttaa kuin tarpeitten ilmaiseksi antaminen. Sentakia me huomaamme että yhdeksännellätoista vuosisadalla hinnat aina olivat alhaisimmat niissä maissa missä väestö oli toivottomimmin köyhää. Tältä kannalta katsoen oli yhteiskunnan taloussuhteissa huono merkki se, kun kapitalisti piti välttämättömänä todellisesti liikevoittoansa uhrata, sillä se oli selvä todistus siitä että työtä tekevä luokka oli puristettu niin lujalle ettei sitä enää voitu puristaa."

"Minä arvelen ilmeisen selväksi käyneen että se oli sille sangen tuhoisa raskautus. Kapitalistien epätoivoinen kilpailu niukkain markkinain osuudesta jonka heidän oma liikevoittonsa ottaminen oli supistanut ajoi heidät käyttämään vilppiä ja petomaisuutta ja pakotti kovasydämmisyyteen, jommoiseen me emme voi uskoa ihmisolentojen syypäiksi joutuvan vähemmän ahdistuksen aikana."

"Se oli käytännössä kaikissa teollisuushaaroissa ja ajan pitkään alituisesti veti alaspäin kaikkia kansan luokkia, niin kapitalisteja kuin ei-kapitalistejakin, yhtä vastustamattomasti ja yleisesti kuin painovoima. Ne sen ensiksi tunsivat joilla ei mitään ollut ja farmariomistajat jotka lähes mitään omistamatta olivat melkein saman puristuksen alaisina etsiessään suoraa menekkiä tuotteilleen kuin palkkalaiset etsiessään työnsä suoranaisia ostajia. Nämä luokat olivat sen kilpailun ensimäisiä uhreja jonka vallitessa liikanaisesti kuormitetuilla markkinoilla myytiin tavaroita ja ihmisiä. Sitten tuli vuoro pikku kapitalisteille, kunnes lopuksi jälellä olivat vain suuret, ja nämä huomasivat olevan itsesäilymiseksi välttämätöntä itseänsä suojelemisen kilpailun kymmenysten ottojärjestelmää vastaan edut yhdistämällä. Vallankumouksen edellisen aikakauden ajan merkkejä oli tämä taipumus suurkapitalisteilla: etsiä suojaa kilpailun hävittävistä vaikutuksista siten että liikeyritykset yhdistettiin suuriksi trusteiksi tai syndikaateiksi."

"Jos otaksumme että vallankumous ei olisi tullut keskeyttämään tätä menettelyä, niin olisiko järjestelmä, jonka aikana kapitaali ja kaiken liikkeen vallinta olisi yhdistetty harvojen käsiin, ollut pahempi yleisille eduille kuin kilpailun vaikutus?"

"Sellainen liittoutunut järjestelmä olisi tietysti ollut sietämätöntä itsevaltiutta, jonka iestä, jos se kerran olisi hyväksytty, ihmissuku tuskin koskaan olisi kyennyt särkemään. Siinä suhteessa yksityiskapitalismi liittoutuneen rahavallan alaisena, mikä vallankumouksen aikaan uhkasi päästä vallitsevaksi, olisi ollut pahempi uhka maailman tulevaisuudelle kuin kilpailujärjestelmä; mutta molempain järjestelmäin välittömään vaikutukseen nähden inhimillisessä hyvinvoinnissa oli yksityiskapitalismilla liittoutuneessa muodossa ehkä muutamia edullisimpia kohtia. Virkavaltaisena ollen olisi se toki hiukan mahdollisuutta luovuttanut hyväntahtoiselle itsevaltiaalle, jotta se olisi voinut olla järjestelmää parempi ja hiukan parantaa kansan tilaa, mutta sitä ei kilpailu suvainnut kapitalistien tehdä."

"Tarkoitan, ettei kilpailun aikana kapitalistin paremmille tunteille jäänyt minkäänlaista vapautta vaikka hänellä sellaisia olisi ollutkin. Hän ei voinut olla parempi kuin vallitsevana oleva systeemi. Jos hän yritti sitä, murskasi systeemi hänet. Hänen oli seurattava kilpailijoittensa määräämää polkua tai epäonnistuttava liikeyrityksissään. Millaisia konnankujeita tai julmuuksia hänen kilpailijansa keksivätkään, hänen oli heitä jäljiteltävä tai luovuttava taistelusta. Kavalin, halpamielisin ja konnamaisin kilpailijoista, se, joka sorti työväkensä alimmalle asteelle, väärensi enimmin tavaroitaan ja paraiten osasi valehdella, määräsi tien muille."

"Luonnollisesti sinä, John, jos olisit elänyt vallankumouksellisen agitatsioonin alkupuoliskolla, olisit vähän suosinut sen aikuisten uudistajain mielipiteitä, jotka pelkäsivät, että suuret monopoolit lopettaisivat kilpailun."

"En voi sanoa, olisinko ollut viisaampi kuin muutkaan sen aikuiset siinä tapauksessa", vastasi poika, "mutta otaksun, että kiitollisuudelleni monopolisteja kohtaan siitä, että he hävittävät kilpailun, olisi vetänyt vertoja ainoastaan haluni hävittää monopolistit tehdäkseni sijaa yleiselle omistusoikeudelle."

ROBERT KERTOO IHMISTEN LIIKARUNSAUDESTA.

"Nyt, Robert", sanoi opettaja, "John on kertonut meille, miten voittojärjestelmästä johtunut tuotteiden ylituotanto aiheutti kilpailua kapitalistien kesken tavaroittensa myynnissä ja mitkä seuraukset siitä syntyivät. Kuitenkin löytyi toistakin lajia liiallista runsautta voittojärjestelmästä johtuen. Mitä se oli?"

"Oli olemassa liiaksi ihmisiä", vastasi Robert. "Ostokyvyn puute kansan puolelta johtuen joko työn puutteesta tai alhaisista palkoista, aiheutti tuotteiden menekin vähentymistä ja tämä taasen merkitsi tappiota tuottajille. Täyteensullotut varastohuoneet merkitsivät sulettuja tehtaita ja työtöntä ihmisjoukkoa, joka ei voinut saada työtä — toisin sanoen ylituotanto tavaramarkkinoilla synnytti vastaavaa ylipaljoutta työmiesmarkkinoilla. Ja samalla tapaa kuin ylituotanto synnytti kapitalistien kesken kilpailua myymään tavaroitaan, synnytti myöskin ylipaljous työmarkkinoilla yhtä ankaraa kilpailua työntekijäin kesken myymään työtään. Kapitalistit, jotka eivät voineet löytää ostajia tuotteilleen, menettivät siten rahansa, mutta ne, joilla ei ollut muuta myytävänä kuin voimansa ja taitonsa eivätkä niitä saaneet kaupan, olivat vaarassa nääntyä. Kapitalisti voi, ellei hänen tavaransa ollut pilautuvaa laatua, odottaa parempaa kauppa-aikaa, mutta työmiehen oli löydettävä työlleen heti ostaja tai kuoltava. Ja tähän kyvyttömyyteen nähden odottaa itselleen sopivaa markkina-aikaa oli maanviljelijä, tosin myös muodollisesti kapitalisti, ainoastaan hiukan paremmassa asemassa kuin palkkatyöläinen, kun hänen kapitaalinsa pienuuden vuoksi oli mahdoton säilyttää tuotteitaan kuten palkkalaisenkin oli mahdoton tulla työtään myymättä toimeen. Palkkatyöläisen välttämätön pakko myydä heti työnsä millä ehdoilla tahansa ja pikku kapitalistien myydä tavaransa olivat juuri ne keinot, joiden avulla suurkapitalistit kykenivät alituisesti alentamaan palkkoja ja hintoja tuottajien tavaroille."

"Ja oliko tämä ihmisten liikarunsaus olemassa vain palkkalaisten ja pikku tuottajain kesken?"

"Päinvastoin, jokainen elinkeino, jokainen toimi, jokainen työ ja jokainen ammatti, oppineittenkin, oli samoin tulvillaan väkeä, ja kaikki jotka kussakin työssä olivat katselivat jokaista uutta tulokasta epäluuloisin silmin, nähden hänessä uuden kilpailijan elämän taistelussa, jonka hän teki jälleen vaikeammaksi kuin se ennen ollut oli. Näyttää siltä kuin näinä aikoina kellään ihmisellä ei olisi ollut tyydytystä työstään, vaikka olisi ollut miten itsensä kieltävä ja uuttera, sillä häntä täytyi alituiseen kiusata tunne että ystävällisempää olisi seisoa syrjässä ja antaa toisen työtä tehdä ja maksun saada koska kukin tiesi ettei ollut kaikille työtä ja palkkaa."

"Sanohan meille, Robert, eivätkö esivanhempamme käsittäneet kuvaamasi aseman tosiseikkoja? Eivätkö he nähneet että tämä ihmisten liikarunsaus osotti jotakin olevan vinossa yhteiskunnan järjestyksessä?"

"Varmaankin. He tunnustivat olevansa siitä suuresti huolissaan. Laaja kirjallisuus oli syntynyt keskusteltaessa, miksi ei ollut kylliksi työtä maailmassa missä kuitenkin niin paljon enemmän työtä nähtävästi tarvittiin, kuten yleinen köyhyys osotti. Kongressit ja lainlaatijakunnat nimittelivät alinomaa oppineitten miesten lautakuntia tutkimaan ja antamaan lausuntonsa asiasta."

"Ja selittivätkö nämä oppineet miehet että asia selvästi aiheutui liikevoittojärjestelmän välttämättömästä seurauksesta, se kun ylläpiti ja alituisesti laajensi kuilua yhteiskunnan tuotanto- ja kulutusvoiman välillä?"

"Ei, herran nimessä! Liikevoittojärjestelmän arvostelu olisi ollut julkeata jumalanpilkkaa. Oppineet miehet sanoivat sitä ratkaisua vailla olevaksi kysymykseksi — työttömyyskysymykseksi — ja jättivät sen silleen umpiongelmana. Esivanhempaimme suosittuna tapana oli väistää kysymyksiä joihin he eivät voineet vastata käymättä omin etujensa kimppuun ja sanoa niitä ratkaisemattomiksi kysymyksiksi sekä jättää ne sillensä jumalallisen kaitselmuksen ymmärtämättöminä salaisuuksina."

"On ollut olemassa muuan filosoofi, Robert, — eräs englantilainen — joka tutki perinpohjin tätä voittojärjestelmän aiheuttaman miesten liiallisuuden synnyttämää vaikeutta. Hän esitti ainoan keinon välttää ylituotantoa siinä tapauksessa, että voittojärjestelmä pysytetään voimassa. Muistatko hänen nimeään?"

"Hän neuvoi köyhälistöä ainoana keinonaan välttääkseen nälkäkuolemaa — olemaan syntymättä — toisin sanoen, tarkoitan, että hän neuvoi köyhiä ihmisiä olemaan synnyttämättä lapsia. Tämä vanhus oli ainoa koko joukosta, joka meni voittojärjestelmän juuriin saakka ja huomasi, ettei maan päällä ollut tilaa sille ja ihmiskunnalle. Jos voittojärjestelmä katsottiin Jumalan määräämäksi välttämättömyydeksi, ei hänen mielestään voinut olla epäilemistäkään, että ihmiskunnan oli olosuhteiden pakosta hävittävä maan päältä. Kansa kutsui Malthusta kylmäveriseksi filosoofiksi. Kenties hän sitä olikin, mutta varmasti oli ainoastaan paljasta ihmisrakkautta, että niin kauaksi kuin voittojärjestelmää löytyi maailmassa punainen lippu oli pystytettävä tähdellemme varotukseksi ihmissieluille olemaan sille laskeutumatta paitsi omalla vastuullaan."

EMILY OSOTTAA SUURTEN JOHTOPUTKIEN VÄLTTÄMÄTTÖMYYDEN.

"Olen täydellisesti yhtä mieltä kanssasi, Robert", sanoi opettaja, "ja nyt, Emily, pyydämme sinua ryhtymään johtamaan meitä käsitellessämme edelleen tätä mieltäkiinnittävää vaikkakaan ei hyödyttävää kysymystä. Tuotannon ja menekin taloudellista järjestelmää, jonka kautta kansakunta elää, voidaan hyvin verrata vesisäiliöön, joka on varustettu täyttöputkella, edustaen tuotantoa, jota myöten vettä pumpataan säiliöön ja tyhjennysputkella, edustaen menekkiä, jonka kautta vesi juoksee säiliöstä. Kun vesisäiliö on tieteellisesti rakennettu, vastaavat täyttö- ja tyhjennysputki toisiaan vedenkuljetuskyvyssään niin että vesi poistuu säiliöstä yhtä nopeasti kuin se siihen juokseekin eikä mitään ylitulvausta synny. Esi-isiemme voittojärjestelmän aikana kuitenkin oli rakenne toisenlainen. Sen sijaan että olisi vastannut tuotantoa edustavaa täyttöputkea vedenkuljetuskyvyssään, oli tyhjennysputki puoleksi tai kahdeksi kolmanneksi osaksi suljettu voiton vesisululla niin ettei se kyennyt kuljettamaan pois kuin sanokaamme puolet tai kolmannen osan vesimäärästä, joka säiliöön pumpattiin tuotannon täyttöputken kautta. No, Emily, mikä oli oleva luonnollisena seurauksena tästä vesisäiliön täyttö ja tyhjennysputkien epäsuhteellisuudesta?"

"Luonnollisesti", vastasi tyttö, joka Emilyn nimeä mainitessa nousi vastaamaan, "seurauksena tuli olemaan, että vesisäiliö tuli täyteen ja pakotti pumput käymään puolella tai kolmannella osalla käyttövoimastaan — siis tyhjennysputken työkyvyn mukaisesti."

"Mutta", sanoi opettaja, "otaksukaamme, että esi-isiemme käyttämän vesisäiliön suhteen seuraus tuotannon pumpun hiljentämisestä yhä edelleen vähensi jo ennestään liian pientä kulutuksen pumpun työkykyä riistämällä työväen joukolta sen vähäisenkin ostokyvyn, joka heillä ennen oli ollut työn palkan tai tuotannon hinnan muodossa."

"Siinä tapauksessa", vastasi tyttö, "on selvää, että kun tuotannon vähentäminen ainoastaan esti eikä suinkaan kiiruhtanut kulutuksen avulla parannusta, ei voinut löytyä muuta keinoa estää koko laitoksen käynnin pysähtymistä kuin vapauttaa liika paine vesisäiliöstä avaamalla tuhlausputket."

"Juuri niin. Nyt pystymme käsittämään miten tärkeä osa tuhlausputkilla oli esi-isiemme talousjärjestelmässä. Me olemme nähneet, että sen järjestelmän aikana kansan suuri joukko möi työnsä tai tuotantonsa kapitalisteille, mutta eivät kyenneet ostamaan takaisin ja käyttämään kuin pienen osan työnsä tai tuotantonsa lopputuloksista, loppu jääden voittona kapitalistien käsiin. Nyt taasen kapitalistit ollen lukumäärältään ainoastaan pieni joukko voivat kuluttaa ainoastaan pienen osan kokoontuneesta voitosta ja sen vuoksi, jos he eivät saaneet sitä mitenkään kaupaksi, oli tuotannon lakattava, koska kapitalistit omistivat täydellisesti kaikki tuotannon lähteet eivätkä sen vuoksi nähneet mitään syytä lisätä ylijäämää, jota he eivät saaneet kaupaksi. Kaiken lisäksi vielä samassa suhteessa kuin kapitalistit menekin puutteessa vähensivät tuotantoa, samassa suhteessa kansan suuri joukko, kun se ei löytänyt ketään, joka heidät olisi palkannut tai ostanut heidän työnsä sen tuotteet myydäkseen uudelleen, menetti sen vähäisenkin kulutuskyvyn, joka sillä oli ennen ollut ja yhä suuremmassa määrässä kokoontui tuotteita kapitalistien käsiin. Kysymykseksi jäi silloin miten menettelivät kapitalistit, kulutettuaan kaiken mitä he voivat tuotteistaan omiksi tarpeikseen, ylijäämän kanssa tehdäkseen sijaa uusille tuotteille?"

"Ymmärrettävästi", vastasi tyttö Emily, "jos ylituotteet olivat kulutettavat vapautuakseen ylipaljoudesta, ensimmäisenä ehtona oli, että ne täytyi kuluttaa sillä tavalla, ettei niistä voinut olla käytännöllistä hyötyä. Ne täytyi ehdottomasti hävittää — kuten mereen vettä heittämällä. Tämä voitiin toteuttaa käyttämällä ylituotteita ylläpitämään työläisjoukkoja, joita käytettiin tuotteettomilla työaloilla. Tätä hyödytöntä työtä oli kahta lajia — ensimmäistä käytettiin turhaan teollisuus ja kauppakilpailuun, toista käytettiin ylellisyyden tarkoituksia ja palveluksia varten."

"Kerropa meille jotain kilpailussa käytetystä hyödyttömästä työnkulutuksesta."

"Tällaisia olivat sellaiset teollisuus ja kauppayritykset, joita ei vaatinut mikään menekin kasvaminen, vaan joiden ainoa tarkoitusperä oli ainoastaan toisten kapitalistien yritys kukistaa toisen kapitalistin liike."

"Sen suuruudesta voi saada käsityksen sinä aikana vallinneesta puheenparresta, että yhdeksänkymmentä viisi prosenttia teollisuus ja kauppayrityksistä epäonnistui, joka ainoastaan merkitsi, että suhteellisesti sellaisessa määrässä kapitalistit tuhlasivat rahansijoituksiaan koettaessaan ryhtyä täyttämään tarpeita, joita joko ei ollut olemassa tai jotka jo olivat tyydytetyt. Jos tämä arviolasku on edes lähelläkään totuutta, on se omiaan antamaan käsityksen niistä suunnattomista kokoontuneitten voittojen määristä, joita: tuhlattiin täysin hukkaan kilpailun aiheuttamiin menoihin. Ja muistettava on myöskin, että kun kapitalisti onnistui syrjäyttämään toisen ja anastamaan tämän liikkeen, oli kapitaalin kokonaistuhlaus yhtä suuri kuin jos hän olisi epäonnistunutkin, ainoana erona ollen, että tässä tapauksessa tuli hävitetyksi edellisen sijoittajan pääoma uudistulokkaan pääoman asemasta. Jokaisessa maassa, joka oli saavuttanut jonkunkaan verran taloudellista kehitystä, löytyi monin verroin enemmän liikeyrityksiä, kuin mille löytyi liikettä ja monin verroin enemmän sijoitettua pääomaa, kuin mille voi saada voittoa. Ainoa keino, miten uutta pääomaa voitiin sijoittaa liikkeeseen oli kukistamalla ja hävittämällä vanhan pääoman, joka jo ennemmin oli tullut sijoitetuksi. Tämä ainaisesti kasvava voittojen kokoontuminen, joka etsi itselleen markkinoita, joita kuitenkin juuri esti kasvamasta samat voitot, synnytti kapitalistien kesken pakon kilpailuun, jonka meille säilyneitten kertomusten mukaan on täytynyt olla kulovalkean tapainen pääomaan tekemänsä hävittävän vaikutuksen vuoksi."

"Kerropa meille sitten jotain toisesta suuresta voittojen tuhlaustavasta, jonka avulla säiliön sulloutumista kylliksi lievennettiin salliakseen tuotannon edelleen jatkua — se tahtoo sanoa, voittojen kulutusta työn käyttämisen kautta ylellisyyden palveluksessa. Mitä oli ylellisyys?"

"Käsite ylellisyys verrattuna yhteiskunnan tilaan ennen vallankumousta merkitsi varakkaiden harjoittamaa rikkauksien ylenmääräistä tuhlausta hienostuneen aistillisuuden tyydyttämiseksi samalla aikaa kuin kansan suuret joukot kärsivät puutetta tärkeimmistäkin elinehdoistaan."

"Niitä oli lukemattomia eri lajeja kuten esimerkiksi kalliiden palatsien rakentaminen asunnoiksi ja niiden kuninkaalliseen malliin koristaminen, suuren palveluskunnan pitäminen, ylellisyys ruassa, komeat ajopelit, huvilaivat ja kaikenlainen rajaton tuhlaaminen hienoissa puvuissa ja kalliissa kivissä. Paljon nerokkuutta käytettiin keksiäkseen keinoja, joiden avulla rikkaat voisivat tuhlata liikanaista tavaraa kansan ollessa samalla puutteessa nälkään nääntymässä. Suuri armeija työväkeä oli alituiseen valmistamassa lukemattomia erilaatuisia ylellisyyden ja komeilun esineitä ja vaatimuksia, jotka olivat ivallisena vastakohtana riittämättömille välttämättömillekin elintarpeille niiden puolella, jotka niitä valmistivat."

"Mitä on sinulla sanomista moraaliselta kannalta katsoen tästä ylellisyyden tuhlauksesta?"

"Jos koko yhteiskunta olisi päässyt tällaiselle taloudellisen hyvinvoinnin asteelle, joka olisi sallinut kaikkien yhden veroisesti nauttia ylellisyydestä", vastasi tyttö, "olisi niiden käyttäminen ollut ainoastaan maun asia. Mutta tämä rikkaiden puolelta harjotettu omaisuuden tuhlaaminen suuren kansan enemmistön nähden, joka itse kärsi puutetta elämän varsinaisistakin tarpeista, oli kuvana epäinhimillisyydestä, joka olisi näyttänyt uskomattomalta sivistyneeseen kansaan nähden, ellei sitä olisi niin hyvin todistettu. Huvitelkaa mielessänne joukon henkilöitä istuvan iloiten juhlapäivällisillä samaan aikaan kuin huoneen kaikissa nurkissa ja lattialla makaa joukottain lähimmäisiä kuolemaisillaan puutteesta ja seuraten nälkäisin silmin jokaista suupalaa, jonka juhlijat nostavat suuhunsa. Ja kuitenkin kuvaa tämä täydellisesti sitä tapaa, millä rikkaat tuhlasivat voittojaan Amerikan, Ranskan, Englannin ja Saksan suurkaupungeissa ennen vallankumousta, ainoana erona ollen, että puutetta kärsivät ja nälkäiset, sen sijaan että olisivat olleet itse juhlasalissa olivat ulkona kaduilla."

"Väitettiinhän silloin, vai kuinka, kapitalistien ylellisen tuhlauksen puolusta jäin puolelta, että he siten antoivat työtä monelle, joka muuten olisi saanut olla työn puutteessa?"

"Mutta miksi ei heillä olisi ollut työtä? Miksi olivat ihmiset iloisia saadessaan työtä ylellisten huvitusten ja himojen tyydytysten hankkimisessa kapitalisteille myyden itsensä mitä likaisimpiin ja alentavimpiin toimiin? Se johtui yksinkertaisesti siitä, että näiden samojen kapitalistien voiton ottaminen vähentämällä kansan kulutuskyvyn ainoastaan pieneen osaan sen tuottamiskyvystä oli suhteellisesti supistanut tuotteliaan työalan suuruutta, jossa järkiperäisen järjestelmän vallitessa tulee aina olla työtä jokaiselle tekijälle, kunnes kaikkien tarpeet ovat tyydytetyt, kuten nyt on asianlaita. Puolustaessaan ylellistä tuhlaustaan tunnustivat kapitalistit yhden vääryyden seuraukset oikeuttaakseen itseään tekemään toista."

"Kaikkien aikojen siveellisyyden opettajat", sanoi opettaja, "ovat tuominneet vääräksi rikkaiden ylellisyyden. Miksi eivät heidän moitteensa aiheuttaneet mitään muutosta."

"Kun he eivät ymmärtäneet kysymyksen taloudellista puolta. He eivät huomanneet, että voittojärjestelmän aikana voittojen ylimäärän täydellinen tuhlaus hyödyttömiin kulutuksiin oli taloudellinen välttämättömyys, jos tuotannon tahtoi jatkumaan, kuten huomautitte verratessanne sitä vesisäiliöön. Voittojen hävittäminen ylellisyyden kautta oli taloudellinen välttämättömyys tai käyttääksemme toista vertausta samanlaista kuin leikkauksen tekeminen on välttämätön muutamissa tapauksissa sairaan ruumiin saastaisuuden parantamiseksi. Meidän tasanjakojärjestelmämme aikana jaetaan yhteiskunnan omaisuutta runsaasti ja yhdenmukaisesti sen jäsenten kesken kuten veri jakautuu kautta koko terveen ruumiin Mutta kun, kuten vanhan järjestelmän aikana, rikkaus oli koottuna ainoastaan yhteiskunnan jäsenten osan käsiin, menetti se elähdyttävän laatunsa, kuten verenkin käy, kun se kokoontuu johonkin yksityiseen elimeen ja tämän kanssa samalla tapaa muuttui vaikuttavaksi myrkyksi, josta oli vapauduttava mistä hinnasta hyvänsä. Ylellisyyttä voi tällä tapaa pitää mätähaavana, jota on pidettävä avoinna, jos tahtoo voittojärjestelmän saada jatkumaan millään, tavalla."

"Sanot siis", sanoi opettaja, "että tuotannon voidakseen jatkua, oli välttämätöntä ehdottomasti saada voittojen ylijäämä hävitetyksi jonkunlaisen hyödyttömän kulutuksen avulla. Mutta eivätkö voitonanastajat olisi voineet keksiä jotain muuta tapaa päästä ylijäämästä järkevämmin keinoin kuin kilpailemalla toistensa kukistamisesta ja enemmän ihmisyyden mukaisesti kuin tuhlaamalla rikkauksia hienostuneitten aistillisten nautintojen tyydyttämiseksi puutteessa olevan enemmistön läsnäollessa?"

"Varmasti kyllä. Jos kapitalistit olisivat vähääkään välittäneet kysymyksen ihmisellisestä puolesta, olisivat he voineet ryhtyä paljoa vähemmän pahennusta tuottaviin keinoihin vapautuakseen esteitä tuottavasta ylijäämästä. He olisivat voineet aika ajoin rakentaa suuria rovioita siitä polttouhriksi hyödyn jumalalle tai katsoen paremmaksi kulettaa sitä laivoilla ulapalle upotettavaksi."

"Helppoa on huomata", sanoi opettaja, "että moraaliselta näkökannalta katsoen tällaiset aika ajottaiset roviot tai mereenupotukset olisivat olleet paljon suotuisemmat jumalille ja ihmisille kuin oli varsinainen ylellisyyteen tuhlaaminen, joka teki ivaa kansan suuren joukon kipeimmistä tarpeista. Mutta miten olisi tällainen suunnitelma ollut taloudelliselta kannalta arvosteltuna?"

"Se olisi ollut yhtä edullista taloudelliselta kuin moraaliseltakin kannalta. Ylivoittojen hävittäminen kilpailuun ja ylellisyyteen tapahtui hitaasti ja vitkalleen ja sillä välin tuottava teollisuus kitui ja työväki odotteli työttömyydessä ja puutteessa kunnes ylijäämä oli saatu kylliksi vähenemään antaakseen sijaa enemmälle tuotannolle. Mutta jos ylijäämä kerrallaan, kuten äsken mainitsin, olisi tullut hävitetyksi, tuottava teollisuus olisi heti jälleen voinut jatkua."

"Mutta miten oli niiden työmiesten tila, jotka olivat kapitalistien palveluksessa näiden ylellisyyttä avustaessa? Eivätkö he olisi joutuneet työttömiksi, jos ylellisyys olisi loppunut?"

"Päin vastoin, roviojärjestelmän aikana olisi heitä alituiseen tarvittu tuottavassa työssä hankkimassa polttoainetta roviolle ja tämä varmastikin olisi ollut paljon ansiokkaampaa työtä kuin kapitalistien auttaminen tuhlaamaan hullutuksiin tuotteliaassa työssä toimivien lähimmäistensä työntuloksia. Mutta tärkein etu kaikista, mitä olisi johtunut roviojärjestelmästä, on vielä mainitsematta. Kun kansa olisi tehnyt muutamia tällaisia vuotuisia roviouhreja voittojärjestelmälle, mahdollisesti jo ensimmäisen jälkeen, on luultavaa, että se olisi alkanut miettiä sellaisen kirkasliekkisen opettajan edessä, ovatko voittojärjestelmän siveelliset ihanuudet todellakin kyllin suuria korvatakseen tällaista taloudellista uhrausta."

CHARLES KUMOAA EPÄLUULON.

"No nyt, Charles", sanoi opettaja, "saat sinä auttaa meitä hiukan eräässä omantunnon kysymyksessä. Me olemme yksi ja toinen kertoneet kerrassaan pahoja asioita voittojärjestelmästä sekä sen moraaliselta että taloudelliselta puolelta käsitellen. Eiköhän voine olla mahdollista, että olemme tehneet sitä kohtaan vääryyttä? Emmeköhän ole maalanneet siitä liian mustaa kuvaa? Oikeusopilliselta katsantokannalta nähden sitä tuskin olemme voineet tehdä, sillä ei löydy kyllin kovia sanoja oikein kuvatakseen sitä ivaa, mitä se on tehnyt koko ihmiskunnalle. Mutta me emme mahdollisesti ole kyllin voimakkaasti esiintuoneet sen taloudellista voimattomuutta ja maailman tulevaisuuden toivottomuutta aineelliseen hyvinvointiin nähden niin kauan kuin sitä oli kärsittävä? Voitko puolustaa meitä tässä suhteessa?"

"Helposti", vastasi poika Charles. "Täydellisempää todistusta taloudellisen tulevaisuuden toivottomuudesta yksityiskapitalismin aikana ei voisi toivoa, kuin mitä yhdeksännentoista vuosisadan taloustieteilijät meille itse runsaasti antavat. Vaikkakin he näyttävät olevan kykenemättömiä otaksumaankaan mitään muunlaista kuin yksityiskapitalismin taloudellisen järjestelmän pohjana, eivät he antaneet johtaa itseään harhaan sen tuloksista. Kaukana siitä, että he olisivat koettaneet lohduttaa ihmiskuntaa lupaamalla asiain kärsivällisellä kestämisellä kaiken parantuvan, he erityisesti opettivat, että voittojärjestelmän täytyy välttämättömästi jonain, ei enää niin kaukaisenakaan aikana, johtaa teollisuuden edistyksen keskeytykseen ja tuotannon paikallaan pysytykseen."

"He tunnustivat, kuten mekin teemme, korkojen ja voittojen ominaisuuden yksityiskapitalismin aikana kokoontua pääomaksi kapitaalisen luokan käsiin, sillä välin kuin toisella puolen suuren kansanjoukon kulutuskyky ei kasvanut, vaan joko väheni tai pysyi ennallaan. Tästä sopusuhtaisuuden puutteesta tuotannon ja kulutuksen välillä seurasi, että vaikeuden edullisesti sijoittaa pääomaa tuottavaan teollisuuteen täytyi lisääntyä sitä mukaa kuin täten käytettävänä oleva pääoma lisääntyi. Kun kotimarkkinat olivat ensin täytetyt tuotteilla ja sitten ulkomaiset markkinat, johti kapitalistien kilpailu löytää tuottavaa sijoitusta pääomalleen, ensin alennettuaan palkat mahdollisimman alhaisiksi, heidät tarjoomaan viimeisestä jälellä olevasta markkina-alueesta kilpaa alentamalla oman voittonsa alimpaan määräänsä, mitä pääoman menettämisen uhalla oli mahdollinen tehdä. Alle tämän hinnan ei pääomaa enää voitaisi sijoittaa liikkeeseen. Siten oli tuotannon lakattava kasvamasta ja tultava asemillaan pysyväksi."

"Tätä siis, kuten sanoit, yhdeksännentoista vuosisadan taloustieteilijät itse opettivat puhuessaan voittojärjestelmän lopputuloksesta?"

"Juuri niin. Voisin luetella heidän huomattavimmista kirjoistaan koko joukon kohtia, joissa ennustetaan tällaista asiaintilaa, joka itse asiassa ei vaatinutkaan mitään profeettaa sitä tietämään."

"Miten lähellä oli maailma — se on luonnollisesti ne kansat, joiden teollisuuden kehitys on kauimmaksi ehtinyt — tätä asiain tilaa, kun vallankumous tapahtui?"

"Ne olivat aivan sen partailla. Taloudellisesti enimmän kehittyneet maat olivat jo yleensä täyttäneet kotimarkkinansa ja taistelivat epätoivoisesti lopuista ulkomaanmarkkinoista. Korkomäärä, joka osotti mihin määrään pääomaa oli liiaksi, oli laskeutunut Englannissa kahteen prosenttiin ja Amerikassa oli kolmenkymmenen vuoden kuluessa laskeutunut seitsemästä ja kuudesta prosentista, viiteen, neljään ja kolmeen prosenttiin ja oli laskemassa joka vuosi. Tuottelias teollisuus oli melkein pysähtynyt ja jatkui puuskauksittain. Amerikassa alkoivat palkkatyöläiset muuttua täydelliseksi köyhälistöksi ja maanviljelijät olivat muuttumassa vuokralaisiksi. Itse asiassa olikin se juuri näiden olosuhteitten aiheuttama yleinen tyytymättömyys yhdessä vielä pahemman tulevaisuuden aavistuksen kanssa, joka lopulla nostatti kansan yhdeksännentoista vuosisadan lopulla välttämättömyyden pakosta hävittämään yksityiskapitalismin mihin hintaan hyvänsä."

"Ja onko minun sitten käsitettävä, että tämä paikallaan pysyvä olotila, jonka voimaan tultua ei enää voinut toivoa lisäännystä tuotannossa, oli astumassa käytäntöön aikana, jolloin vielä suuren kansanjoukon alkuperäiset tarpeet olivat tyydyttämättä?"

"Niinpä juuri. Kansan enemmistön tarpeiden tyydyttäminen ei, kuten jo olemme useasti nähneet, ollut ensinkään tunnustettu tuotannon aiheuttajaksi voittojärjestelmän aikana. Kun tuotanto läheni pysäyskohtaansa, oli kansan kurjuuden lisäännyttävä suoranaisena seurauksena kilpailusta kapitalistien kesken sijoittaa liikaa pääomaansa liikkeeseen. Tätä pannakseen käytäntöön he koettivat alentaa tuotannon hinnan mahdollisimman alhaiseksi ja tämä merkitsi palkkatyöläisten palkkojen ja ensimmäisten tuottajien hintojen alentamista mahdollisimman alimpaan määräänsä, ennenkuin kapitalistien voittojen vähentämistä alettiin ajatella. Mitä entiset taloustieteilijät siis kutsuivat tuotannon paikallaan pysymistilaksi, merkitsi siis yleisen kansan suurimpien kärsimysten yhtämittaista olemassaoloa."

"Se on oikein, Charles; olet sanonut jo kylliksi vapauttaaksesi minut arvelusta, että mahdollisesti olisin tehnyt väärin voittojärjestelmää kohtaan. Nähtävästi ei sitä voi tehdä järjestelmää kohtaan, josta jo sen omat puolustajat ennustivat johtuvan sellaisia tuloksia, kuin olet kertonut. Mitä vielä voitaisiin lisätä siihen kuvaukseen, jonka he antavat näissä ennustuksissa paikoillaan pysyvistä olosuhteista teollisuusohjelmassa, joka tunnustaa olevansa kykenemätön auttamaan parannuksia keskellä alastonta ja nälkään nääntyvää ihmiskuntaa? Tämä oli se tuleva hyvä aika, jonka toiveilla yhdeksännentoista vuosisadan taloustieteilijät lohduttivat työntekijäin kylmää ja nälkäistä maailmaa — aika, jolloin heidän, vaikkakin se oli huonompi kuin koskaan ennen, oli ikuisesti hyljättävä parannuksen toiveet. Ei ole ihmeteltävää sen vuoksi, että esi-isämme kutsuivat niin kutsuttua poliittista taloustiedettä synkäksi tieteeksi, sillä koskaan ei ole löytynyt mustempaa pessimismiä, syvempää toivottomuutta kuin mitä se ennusti. Huonoa olisi todellakin ollut ihmiskunnalle, jos se todellakin olisi ollut tiedettä."

ESTER LUETTELEE VOITTOJÄRJESTELMÄN HINNAN.

"Nyt, Ester", jatkoi opettaja, "aijon pyytää sinua tekemään hiukan arviolaskuja, miten paljon likipitäen oikeus ylläpitää voittojärjestelmää on maksanut esi-isillemme. Emily on antanut meille käsityksen kahden voittojen hävittämistavan suuruudesta — tuhlauksesta kilpailussa ja tuhlauksesta ylellisyydessä. Sisälsikö näillä kahdella tavalla tuhlattu pääoma kaiken sen, mitä voittojärjestelmä maksoi kansalle?"

"Se ei antanut vähintäkään käsitystä siitä, vielä vähemmin sisälsi sen kokonaan. Kilpailuun ja ylellisyyteen tuhlattu yhteinen omaisuus jaettuna tasan kansan käytettäväksi olisi epäilemättä melkoisesti kohottanut yleistä hyvinvointia. Verrattuna siihen, mitä voittojärjestelmä tuli maksamaan yhteiskunnalle, oli kuitenkin kapitalistien tuhlaama omaisuus aivan mitätön. Kalleimpana maksuna oli se, että voittojärjestelmä esti uusia rikkauksia tuottamasta pidättäen ja sitoen kokonaan ihmisen melkein rajattoman tuottamiskyvyn. Ajatelkaa, että kansan suuri joukko, sen sijaan että se vaipui köyhyyteen ja suureksi osaksi kovaan puutteeseen, olisi saanut riittävästi tyydyttääkseen kaikki tarpeensa ja voinut elää mukavaa elämää ja arvostelkaa sitten, miten paljon lisää omaisuutta olisi tarvittu tuottamaan voidakseen täyttää tämän kulutuksen määrän. Siitä voitte saada perustuksen, jonka pohjalla voitte laskea sen omaisuusmäärän, minkä Amerikan tai jokainen muu kansa olisi voinut ja tuottanutkin ilman voittojärjestelmää. Te voitte aavistaa, että se olisi merkinnyt viisi, seitsemän tai kymmenen kertaista tuotannon lisäystä."

"Mutta sanoppas meille: Oliko Amerikan kansalle esimerkiksi ollut mahdollista yhdeksännentoista vuosisadan viimeisellä neljänneksellä lisätä tuotantoaan niin suuressa määrässä, jos kulutus olisi sitä vaatinut?"

"Mikään ei ole varmempaa kuin että he olisivat sen voineet tehdä. Keksintöjen edistys oli ollut tarpeeksi suuri yhdeksännellätoista vuosisadalla lisätäkseen teollisuuden tuottamiskyvyn kahdestakymmenestä useampi satakertaiseen määrään. Ei ollut olemassa sitä aikaa viimeisellä neljänneksellä vuosisataa Amerikassa tai muussakaan kehittyneessä maassa, jolloin olevat tehtaat eivät olisi pystyneet tuottamaan kylliksi kuudessa kuukaudessa varustaakseen todellisen silloisen kulutuksen. Samalla tavalla maanviljelystuotteet pidettiin aina kaukana mahdollisesta määrästään, sillä runsas sato voittojärjestelmän aikana tarkoitti huonoja hintoja maanviljelijöille. Kuten jo on sanottu, tekivät vanhan ajan taloustieteilijät myönnytyksen, ettei tuotannolla ollut mitään nähtäviä rajoja jos ainoastaan voitiin saavuttaa kylliksi suuri kulutus tuotteille."

"Voitko mainita jotain aikaa historiassa, jolloin voidaan sanoa kansan maksaneen niin suurta hintaa hidastuneessa ja estävässä kehityksessä jonkun muun tyranniuden säilyttämisoikeudesta kuin se maksoi voittojärjestelmän ylläpitämisestä?"

"Olen varma, ettei toista sellaista tapausta ole olemassa ja sanon heti, miksi niin otaksun. Inhimillistä kehitystä ovat useilla eri aloilla hidastuttaneet sortolaitokset ja maailma on edistynyt aina niiden kukistumisesta. Mutta koskaan ennen, ei ole ollut aikaa, jolloin olosuhteet olisivat olleet niin kauan valmiina odottamassa niin suurta ja äkillistä eteenpäin kehitystä kaikilla yhteiskunnallisten parannusten aloilla kuin vallankumouksen edellisenä aikana. Kone ja teollisuusvoimat, joita voittojärjestelmä sitoi, tarvitsivat ainoastaan vapautua kahleistaan muuttaakseen ihmiskunnan taloudelliset olot kuin taikaiskulla. Nyt jo riittää voittojärjestelmän aineellisesta hinnasta esi-isillemme; mutta vaikkakin se oli ääretön, ei se ansaitse huomiota hetkeäkään verrattaessa, mitä se maksoi ihmiskunnan onnellisuudelle. Tarkoitan moraalista hintaa vääryyksissä ja kyyneleissä, mustissa juonissa ja tukahdutetuissa omantunnon äänissä, mitä maailma maksoi jokaisesta päivän viivytyksestä säilyttää yksityiskapitalismi: ei löydy sanoja sellaisia, joilla voisi sen suuruutta kuvata."

POLIITTISTA TALOUSTIEDETTÄ EI LÖYTYNYT ENNEN VALLANKUMOUSTA.

"Jo riittää, Ester. — Nyt, George, haluan sinun kertomaan meille hiukan siitä erityisestä joukosta yhdeksännentoista vuosisadan oppineitten luokassa, jonka sen jäsenten ennustuksista päättäen olisi pitänyt tietää ja opettaa kansalle kaiken sen minkä me niin helposti olemme huomanneet voittojärjestelmän itsensämurhaavasta luonteesta sekä siitä taloudellisesta rappiotilasta, jota se merkitsi ihmiskunnalle niin kauan kuin sitä kärsittiin. Tarkoitan poliittisia taloustieteilijöitä."

"Ei ole olemassa poliittisia taloustieteilijöitä ennen vallankumousta", vastasi poika.

"Mutta varmasti oli kuitenkin olemassa suuri joukko oppineita miehiä, jotka kutsuivat itseään poliittisiksi taloustieteilijöiksi."

"Koska ei ollut ennen vallankumousta — paitsi luonnollisesti niiden joukossa jotka sitä koettivat saada tapahtumaan — mitään käsitystä siitä, mitä poliittinen taloustiede on."

"Taloustiede", vastasi poika, "tarkoittaa järkevää omaisuuden käytäntöä tuotantoon ja kulutukseen nähden. Yksilöllinen taloustiede on tämän taloudenhoidon tieto, kun sitä harjotetaan yksilön eduksi välittämättä muista. Perhetaloustiede on tämä taloudenhoidon tieto perhejoukon eduksi välittämättä muista joukkueista. Poliittinen taloustiede taasen voi ainoastaan tarkoittaa rikkauksien käyttämistä suurimmaksi eduksi poliittiselle tai sosiaaliselle yhdyskunnalle, kaikille kansalaisille, jotka muodostavat poliittisen yhdistyksen. Tämän laatuinen taloudenhoito välttämättömästä edellyttää yleistä tai poliittista taloudellisten asiain järjestelyä yleiseksi eduksi. Ennen vallankumousta ei kuitenkaan ollut ollenkaan käsitystä tällaisesta taloustieteestä eikä yhdistyksestä, joka sitä olisi käyttänyt. Kaikki järjestelmät ja opit taloustieteestä ennen sitä aikaa olivat puhtaasti ja yksinomaan yksityisiä ja yksilöllisiä teoriassa ja käytännössä. Vaikkakin muissa suhteissa esi-isämme eri tavoilla ja määrissä tunnustivat yhteiskunnallisen solidarisuuden ja poliittisen yhteyden suhteellisine oikeuksineen ja velvollisuuksineen, niin heidän teoriansa ja käytäntönsä kaikissa asioissa, jotka koskettelivat rikkauksien hankkimista ja jakamista, olivat hävyttömyyteen menevän yksilöllisiä, epäsosiaalisia ja epäviisaita."

"Oletko koskaan katsellut jotain tieteellistä tutkiskelmaa, jota esi-isämme kutsuivat poliittiseksi taloustieteeksi, Historiallisessa museossa?"

"Tunnustan", vastasi poika, "että johtavimman teoksen tällainen nimikirjoitus riitti minulle. Sen nimi oli 'Kansojen rikkaus' Se olisi mainio nimi poliittiselle taloustieteelliselle kirjalle nykyaikana, kun rikkauksien tuotantoa ja jakoa täydellisesti hoitaa kansa yhteisesti; mutta mitä merkitystä voi sillä olla kirjalle annettuna, joka oli kirjoitettu lähes sata vuotta ennemmin kuin sellaista asiaa kuin kansallistaloudellista yhdistystä osattiin aavistaakaan ja jonka ainoana tarkoituksena oli neuvoa kapitalisteille, miten oli tultava rikkaaksi lähimmäisten hyvinvoinnin kustannuksella tai ainakin siitä vähääkään välittämättä? Myöskin huomasin, että aivan yleisenä selitysnimikirjoituksena näissä niin kutsutuissa poliitillis-taloustieteellisissä kirjoissa oli puheenparsi: 'Oppi rikkauksista.' Mitä voi yksityisen kapitalismin ja voittojärjestelmän puolustaja mahdollisesti sanoa 'rikkausopista?' Aapiskirjana kaikelle rikkaustieteelle on välttämättömyys myös käytännöllisten yritysten sopusuhtaisuudesta; sen vuoksi kilpailu, taistelut ja loppumattomat sivutarkoitukset olivat seurauksena ja lopputuloksena näiden kirjailijain esittämistä taloustieteellisistä suunnitelmista."

"Ja kuitenkin", sanoi opettaja, "ainoa todellinen vika näissä niin kutsutuissa poliittista taloustiedettä käsittelevissä kirjoissa on niiden nimien sopimattomuus. Korjatkaa se ja niiden arvo aikakauttaan kuvaavina kirjoina on heti huomattava. Esimerkiksi voisimme niitä kutsua 'Tutkimuksia taloudellisista ja yhteiskunnallisista seurauksista, jotka johtuivat koetettaessa tulla toimeen ilman poliittista taloustiedettä.' Vähemmän sopiva nimi olisi kenties 'Tutkimuksia taloudellisten asiain luonnollisesta suunnasta, kun ne ovat jätetyt anarkian valtaan ilman minkäänlaisia yleisen edun hyväksi tehtyjä määrittelyjä.' Tässä valossa katsottuna ollessaan tarkkoina todistuksina yksityiskapitalismin turmiollisista vaikutuksista yhteiskuntien hyvinvointiin me vasta käsitämme näiden teoksien todellisen hyödyn ja arvon. Käsitellen seikkaperäisesti erilaisia ilmiöitä aikansa teollisuus- ja kauppamaailmassa sekä niiden vaikutuksia yhteiskunnassa todistavat niiden kirjoittajat, miten loppuseuraukset eivät voineet olla toisenlaisia yksityiskapitalismin säätämien lakien vuoksi ja että oli puhdasta hentomielisyyttä uskoa, että niin kauan kuin nämät lait pysyivät voimassa mitään erilaisia seurauksia voitaisiin saavuttaa, olkoot sitten ihmisten tarkoitusperät miten hyviä tahansa. Vaikkakin ne olivat jotenkin vaikeatajuisesi esitettyjä, olen usein ajatellut, että vallankumouksen aikakaudella eivät mitkään muut kirjoitukset olisi pystyneet paremmin vakuuttamaan järkeville miehille, jotka saatiin niitä lukemaan, että oli aivan välttämätöntä poistaa maailmasta yksityiskapitalismi, jos koskaan tahdottiin saada ihmiskunta kehittymään eteenpäin."

"Turmiollinen ja melkein käsittämätön erehdys oli näitten kirjailijain puolelta se seikka, etteivät he itse huomanneet tätä johtopäätöstä ja saarnanneet sitä julki. Sen sijaan tekivät he uskomattoman erehdyksen hyväksymällä yhteiskuntaopin perusteeksi olosuhteitten joukon, joka oli suureksi osaksi ainoastaan jätteitä barbaarisilta ajoilta, kun heidän olisi helposti pitänyt huomata, että tieteellisen yhteiskuntajärjestyksen pääajatus jo vaati näitten olosuhteitten poistamista ensimmäisenä askeleena sen toteuttamiseen."

"Nykyisessä luennossamme on vielä pari kolme kohtaa selvitettävänä ennen kuin sen jätämme. Me olemme puhuneet kokonaan voittojen otosta, mutta tämä oli ainoastaan yksi kolmesta pääkeinosta, joiden kautta kapitalistit kokosivat saaliinsa työtätekevältä maailmalta, joiden avulla he hankkivat ja säilyttivät valtansa. Mitä olivat nämä kaksi muuta keinoa?"

"Niinä aikoina", vastasi George, "oikeus kohtuulliseen ja yhdenmukaiseen maapalaan yksityistarkoitusta varten ei kuulunut luonnollisena oikeutena jokaiselle henkilölle, kuten nykyisin on asianlaita. Kellään ei myönnetty olevan ollenkaan luonnollista oikeutta maahan. Toiselta puolelta ei ollut mitään määrärajaa maan suuruudelle, olkoonpa se sitten ollut vaikka kokonainen maakunta, jonka yksityinen henkilö voi laillisesti omistaa, jos hän vaan sai sen käsiinsä. Luonnollisena seurauksena tästä järjestelmästä oli voimakkain ja viekkain hankkinut itselleen enimmän maata, kun taasen kansan enemmistö oli jäänyt ilman mitään. Jokaisella maanomistajalla oli oikeus ajaa jokaisen maaltaan ja rangaista häntä sille tulemisesta. Kuitenkin kansa, jolla ei ollut maata oli pakotettu sitä omaamaan ja käyttämään ja sen vuoksi oli heidän mentävä tarpeissaan kapitalistien luo. Vuokra oli se hinta, jonka kapitalistit ottivat siitä, etteivät ajaneet kansaa pois maaltaan."

"Edustiko tämä vuokra minkäänlaista taloudellista palvelusta, jonka vuokran saaja olisi tehnyt yhteiskunnalle?"

"Mikäli se johtui maan käyttämisestä itsestään ilman sille tehtyjä parannuksia ei se edustanut minkäänlaista palvelusta, ainoastaan ollen maksu omistajan luopumisesta laillisesta oikeudestaan karkoittaa maaltaan sillä asuja. Se ei ollut maksuna minkään suorittamisesta, vaan suorittamatta jättämisestä."

"Korko oli rahan käyttämisestä suoritettu maksu. Nykyaikana johtaa yhteinen hallinto kansakunnan teollisuusvoimia yhteiseksi hyväksi, mutta silloisina aikoina olivat kaikki taloudelliset yritykset yksityisten voitoksi ja niiden toimeenpanijain oli palkattava tarvitsemansa työvoima rahallaan. Luonnollisesti tällaisen välttämättömän apuesineen lainaaminen vaati korkeaa hintaa; tämä hinta oli korko."

"Ja edellyttikö korko minkäänlaista taloudellista palvelusta yhteiskunnalle koron ottajan puolelta hänen lainatessaan rahojaan?"

"Ei mitään. Päin vastoin se varsinaisesta luonteestaan on lainanantajan tekemä toimintavallan luovuttaminen lainanottajalle. Se oli hinta siitä, että sallittiin toisen tehdä se, mitä lainanantaja olisi voinut tehdä. Se oli vero, joka toimettomuuden niskoilta siirrettiin toiminnan niskoille."

"Jos kaikki isännät ja lainanantajat olisivat kuolleet yhtenä yönä, olisiko se vaikuttanut mitään eroa maailmalle?"

"Ei niin kauan kuin he vaan jättivät maan ja rahansa jälkeensä. Heidän taloudellinen toimintansa oli passiivista laatua ja suuresti vastainen voittoapyytäville kapitalisteille, jotka joka tapauksessa olivat kuitenkin toimeliaita."

"Mikä oli yleisvaikutuksena vuokrasta ja korosta yhteiskunnan rikkauden kulutukseen ja siis myös tuotantoon?"

"Samalla tapaa kuin voitonottaminenkin. Vuokran saajat olivat hyvin harvalukuisia, niihin, jotka sitä maksoivat, kuuluivat melkein kaikki. Ne, jotka saivat korkoa, olivat harvat ja sen maksajat monet. Vuokra ja korko tarkoittivat siten, kuten liikevoittokin yhtämittaista yhteiskunnan ostokyvyn supistamista ja sen kokoomista pienen osan käsiin."

"Mitä sinulla on sanomista näistä kolmesta eri tavasta verratessa toisiinsa niiden hävittävää vaikutusta kansan kulutuskykyyn ja tuotannon kysyntään?"

"Se oli erilainen eri aikoina ja eri maissa riippuen se niiden taloudellisen kehityksen määrästä. Yksityiskapitalismia on verrattu kolmisarviseen härkään, sarvina ollen korko, vuokra ja liikevoitto, ollen eri pitkiä ja vahvuisia eläimen ijän mukaan. Yhdysvalloissa luentomme käsittämänä aikana liikevoitto oli vielä edelleen pisimpänä sarvena, vaikka muutkin olivat kasvamassa pelottavan suurella nopeudella."

"Me olemme nähneet, George", sanoi opettaja, "että jo kauan ennen suurta vallankumousta oli yhtä todistettu asia kuin nytkin, että ainoa raja omaisuuden tuotannolle yhteiskunnassa oli kulutuskyky. Me olemme nähneet, että yksityiskapitalismin aikana maailmaa piti köyhyydessä liikevoiton vaikutus yhdessä vuokran ja koron kanssa alentaa kulutuskykyä ja siten pilata tuotantoa kokoomalla kansan ostokyvyn muutamien harvojen käsiin. Se oli kuitenkin väärää asiain menoa. Ennen kuin jätämme tämän aineen, pyydän sinua selittämään meille muutamilla sanoilla, mikä oli oikea tapa. Kun kerran huomataan, että kulutus on tuotannon rajoittaja, mitä sääntöä tulee noudattaa jakaessa tuotannon tuloksia kulutettavaksi kehittääkseen kulutuksen huippuunsa ja siten taasen vuorostaan synnyttääkseen mahdollisimman suurta tuotannon kysyntää?"

"Tämän tarkoituksen saavuttamiseksi ovat tuotannon tulokset jaettavat yhdenmukaisesti kaikkien tuottavan yhteiskunnan jäsenten kesken."

"Se on itsestään selvä matemaattinen väitös. Mitä useammalle ihmiselle leipäkappale tai joku muu tunnettu esine jaetaan ja mitä yhdenmukaisemmin se jaetaan, sitä pikemmin se tulee kulutetuksi ja uutta leipää tarvitaan. Sanoaksemme sen yleisemmässä muodossa, ihmisolentojen tarpeet johtuvat samasta luonnollisesta ruumiinrakennuksesta ja ovat itse asiassa samat. Yhdenmukainen tarpeellisen omaisuuden jakaminen heille on siten se yleinen keino, jonka kautta sellaisten esineitten kulutus heti saadaan laajenemaan mahdollisimman suureksi ja jatkumaan tässä määrässä ilman keskeytystä kaikkien yhteiseksi tyydytykseksi. Siitä seuraa, että tuotteiden tasanmukainen jakaminen on sääntö, jonka avulla suurin mahdollinen kulutus saavutetaan ja siten myös vuorostaan kiihotetaan mahdollisimman suureen tuotantoon."

"Mitä taasen johtuisi kulutukselle käytettävien tuotteiden epätasaisesta jakamisesta?"

"Jos jakaminen olisi epätasaista, tulisi seurauksena olemaan, että toisilla olisi enemmän kuin he voisivat kiduttaa vississä ajassa ja toisilla vähemmän kuin he olisivat voineet kuluttaa samassa ajassa tarkoittaen tämä yleiskulutuksen vähentymistä alle sen määrän, mitä se olisi voinut olla samalla ajalla tuotteita tasan jakaessa. Jos miljoona dollaria jaettaisiin tasan tuhannen miehen kesken, tulisi se pian kulutetuksi tarpeellisiin esineihin synnyttäen tuotannon kysyntää yhtä suuressa määrässä; mutta jos se koottaisiin yhden miehen käsiin, ei sadatta osaakaan siitä, vaikka ylellistä elämääkin käytettäisiin tulisi luultavasti kulutetuksi saman ajan kuluessa. Yleinen peruslaki yhteiskunnan omaisuuden opissa on siten, että määrätyn ostokyvyn vaikutus synnyttää kulutusta on suhteellinen suoranaisesti jaon laajuuteen ja on enimmän vaikuttava, kun se on tasaisesti jaettu kaikkien kuluttajain kesken, sillä silloin tulee se mahdollisimman laajimmalle jaetuksi."

"Sinä et ole kiinnittänyt huomiota siihen seikkaan, että kaavana suurimmalle rikkauksien tuotannolle — se on, yhtäläiselle tuotteiden jakamiselle yhteiskunnassa — on myöskin tuotannon käyttötapa, joka tuottaa enimmän inhimillistä onnellisuutta."

"Eiköhän vanhoja taloustieteilijöitä olisi hämmästyttänyt kuulla, että parhaan rikkauksien tuotantojärjestelmän salaisuus oli yhdenmukainen Jesuksen Kristuksen opettaman kaikkien ihmisten yhdenarvoisuuden eetillisen opin kanssa?"

"Epäilemättä, sillä he opettivat väärin, että on olemassa kahdenlaista ihmisen kohteluoppia — moraalista ja taloudellista; ja kahdenlaatuista ajatustapaa — taloudellista ja eetillistä, molemmat ollen aloillaan oikeita. Me tunnemme asian kuitenkin paremmin. Voi olla olemassa ainoastaan yhdenlainen oppi käytöksestä ja se on eetillinen. Jokainen taloudellinen esitys, jota ei voida lausua eetillisessä muodossa, on väärä. Mikään ei voi olla taloustiedettä, ellei se tunnu puhtaalta etiikalta. Sen vuoksi ei ole mikään sattuma, vaan järkiperäinen välttämättömyys, että sekä etiikan, että taloustieteen suurimman sanan tulee olla sama — yhdenvertaisuus. Kultainen sääntö yhteiskunnassa käytäntöön otettuna on todellakin yhtä hyvin yltäkylläisyyden kuin rahan tekijänä."

XXIII LUKU.

VERTAUS VESISÄILIÖSTÄ.

"Se on oikein, George. Lopettakaamme luento tähän. Meidän keskustelumme, minä huomaan, on venynyt pitemmäksi kuin odotinkaan ja lopettaaksemme aineemme tarvitsemme me vielä lyhyen luennon iltapäivällä. — Ja nyt lopettaessamme täksi aamuksi, aijon minä omasta puolestanikin tarjota jotain. Toissa päivänä olin museossa penkomassa suuren vallankumouksen kirjallisuutta löytääkseni jotain, joka pystyisi valaisemaan ainettamme. Tällöin löysin minä erään pienen lentolehden tältä aikakaudelta, kellastuneen ja melkein mahdottoman lukea, jonka tutkittuani huomasin olevan hauskan pilkkakirjoituksen eli satiirisen palasen voittojärjestelmästä. Minulle juolahti mieleen, että luentomme voisi valmistaa meitä käsittämään sitä ja kopioin sen senvuoksi. Sen nimenä on 'vertaus vesisäiliöstä' ja kuuluu se seuraavasti:

"Oli kerran muuan erittäin kuiva maa, jonka asukkaat olivat, kipeästi veden puutteessa. Ja he eivät tehneet muuta kuin etsivät vettä aamusta iltaan ja useita hukkui, kun he eivät sitä voineet löytää.

"Oli kumminkin muutamia miehiä maassa, jotka olivat voimakkaampia ja ahkerampia kuin muut ja nämä olivat koonneet vesivarastoja sinne, missä toiset eivät voineet sitä löytää ja näille miehille annettiin kapitalistien nimi. Ja niinpä seurasi, että maan asukkaat tulivat kapitalistien luo ja pyysivät näiltä saada juodakseen heidän kokoamaansa vettä, sillä heidän tarpeensa oli suuri. Mutta kapitalistit vastasivat heille ja sanoivat:

"'Menkää tiehenne, te hullut! Miksi antaisimme teille vettä, jota olemme koonneet, sillä silloin me joutuisimme samaan tilaan kuin tekin ja hukkuisimme teidän kanssanne? Mutta odottakaahan, mitä voimme hyväksenne tehdä. Ryhtykää palvelijoiksemme ja te saatte vettä.'

"Ja kansa vastasi: 'Kunhan vaan annatte meille vettä, niin me tulemme palvelijoiksenne, me ja lapsemme.' Ja niin tapahtuikin.

"Kapitalistit olivat ajattelevaisia ja järkeviä miehiä. He määräsivät kansan, joka oli heidän palvelijoinaan, joukkoihin kapteenien ja vartijain johdolla ja osan panivat he kaivoille ammentamaan vettä ja lopun etsimään uusia kaivoja. Ja kaikki vesi tuotiin yhteen paikkaan, jonne kapitalistit rakensivat suuren säiliön sitä varten ja tämä säiliö kutsuttiin markkinoiksi, sillä sieltä tuli kansa ja kapitalistien palvelijatkin vettä hakemaan. Kapitalistit sanoivat kansalle:

"'Jokaisesta vesisaavista, jonka te tuotte meille kaataaksemme sen ammeeseemme, annamme me teille pennin, mutta jokaisesta vesisaavista, jonka me siitä otamme antaaksemme teidän, vaimojenne ja lastenne juoda, on teidän annettava meille kaksi penniä ja ero olkoon meidän voittonamme, koska ellemme tätä voittoa saisi, me emme ryhtyisi tätä hyväksenne tekemään ja te kaikki hukkuisitte.'

"Tämä oli oikein kansan mielestä, sillä he olivat ymmärrykseltään tylsiä ja he kantoivat vettä ammeeseen useita päiviä ja jokaisesta vesisaavista, jonka he toivat, kapitalistit antoivat heille aina pennin; mutta jokaisesta saavista, jonka kapitalistit ottivat säiliöstä antaakseen sen kansalle, katso! kansa luovutti kapitalisteille kaksi penniä.

"Ja jonkun ajan kuluttua vesisäiliö, joka oli markkinat, täyttyi yleensä, kun jokaisesta saavista, jonka kansa siihen kaatoi, se voi ostaa ainoastaan puolen saavia: Sen vuoksi ylijäämä, joka jokaisesta saavista jäi, saattoi säiliön tulvilleen, sillä kansaa oli paljon, mutta kapitalisteja vaan vähän, eivätkä he voineet juoda enemmän kuin muutkaan. Siitä syystä tuli vesisäiliö lopulta täyteen.

"'Ettekö te näe, että vesisäiliö, joka on markkinat, valuu ylitse? Levätkää sen vuoksi ja olkaa kärsivällisiä, sillä teidän ei tarvitse tuoda meille enempää vettä, ennenkuin vesisäiliö on tyhjänä.'

"Mutta kun kansa ei enää saanut kapitalisteilta pennejä tuomastaan vedestä, eivät he voineet ostaa vettä kapitalisteilta, kun heillä ei ollut mitään millä ostaa. Ja kun kapitalistit näkivät, ettei heille enää ollut voittoa, kun ei kukaan ostanut heiltä vettä, huolestuivat he. He lähettivät miehiä kaikille teille ja aroille huutamaan: 'Jos ken on janoissaan, tulkoon hän vesisäiliöllemme ja ostakoon meiltä vettä, sillä säiliömme vuotaa yli.' Keskenään he sanoivat: 'Katso, ajat ovat huonot; meidän täytyy ilmoittaa.'

"Mutta kansa vastasi sanoen: 'Miten voimme me ostaa, ellette meitä pestaa, sillä miten muuten me voimme saada, jolla ostaisimme? Pestaa meidät sen vuoksi kuten ennenkin ja me ostamme kernaasti vettä, sillä kärsimme janoa eikä teidän tarvitse ilmoitella.' Mutta kapitalistit sanoivat kansalle: 'Pitäisikö meidän palkata teidät kantamaan vettä, kun vesisäiliö, joka markkinat on, jo vuotaa ylitse? Ostakaa sen vuoksi ensin vesi ja kun säiliö tyhjä on ostamisenne kautta, me palkkaamme teidät uudelleen.' Ja niinpä kun kapitalistit eivät heitä enempää palkanneet vettä tuomaan, ei kansa voinut ostaa vettä, jonka he ennen tuoneet olivat ja kun taas kansa ei voinut ostaa vettä, jonka he ennen tuoneet olivat, eivät kapitalistit enää heitä palkanneet uutta vettä tuomaan. Ja silloin sanottiin maailmalla: 'Nyt on kireä aika.'

"Ja kansan jano oli suuri, sillä nyt ei ollut, kuten oli ollut heidän isiensä aikana, jolloin maa oli heille avoinna jokaisen etsiä itselleen vettä, sillä nyt olivat kapitalistit ottaneet itselleen kaikki kaivot ja kaikki lähteet ja vesimyllyt ja laivat ja vesisaavit, niin ettei kukaan voisi saada vettä paitsi vesisäiliöstä joka markkinoina oli. Ja kansa nurisi kapitalisteja vastaan ja sanoi: 'Katso vesisäiliö juoksee yli ja me kuolemme janoon. Antakaa sen vuoksi meille vettä, ettemme hukkuisi.'

"Mutta kapitalistit vastasivat: 'Ei niin. Vesi on meidän. Te ette sitä saa juoda, ellette osta sitä meiltä penneillä.' Ja he vahvistivat sen kirouksella, sanoen tapansa mukaan: 'Liike on liikettä.'

"Mutta kapitalistit tulivat levottomiksi, kun kansa ei enää ostanut vettä, joten heillä ei enää ollut voittoja ja siksi he puhuivat toisilleen sanoen: 'Näyttää siltä kuin voittomme olisivat lopettaneet uudet voittomme ja ettemme voittojen vuoksi, joita tehneet olemme, voi tehdä uusia voittoja. Mistä se johtuu, että voittomme ovat meille hyödyttömiksi tulleet ja että ne meidät köyhiksi tekevät? Lähettäkäämme siis tietäjiä kutsumaan, että he meille mahtavat selittää tämän asian', ja he lähettivät tietäjiä kutsumaan.

"Mutta tietäjät olivat oppineita mustissa konsteissa ja yhtyivät kapitalisteihin heidän vetensä vuoksi, että he sitä saada voisivat ja siitä elää, he ja heidän lapsensa. Ja he puhuivat kansalle kapitalistien puolesta ja olivat heidän lähettiläinään kansalle, sillä he ymmärsivät, etteivät kapitalistit olleet nopea-ajatuksisia ja valmiita puhumaan.

"Ja kapitalistit vaativat, että he selittäisivät tämän asian heille, mistä se johtui, ettei kansa ostanut heiltä enempää vettä, vaikka vesisäiliö tulvillaan oli. Ja toiset tietäjistä vastasivat ja sanoivat: 'Sen syynä on ylituotanto' ja toiset sanoivat, 'se on liikarunsaudesta;' mutta molempien sanojen merkitys on sama. Ja toiset sanoivat: 'Ei, katso, tämä asia johtuu auringonpilkuista.' Ja vielä toiset vastasivat sanoen: 'Ei se ole ylirunsaudesta eikä auringonpilkuista, kun tämä paha on kärsittäväksemme tullut, vaan luottamuksen puutteesta.'

"Ja sillä välin kuin tietäjät kiistelivät keskenään, tapansa mukaan lepäsivät voitonnauttijat ja nukkuivat ja kun he heräsivät, sanoivat he tietäjille: 'Jo on kylliksi. Te olette puhuneet meille hyvin. Nyt menkää ja puhukaa yhtä hyvin tälle kansalle, niin että he rauhassa pysyvät ja antavat meille meidän rauhamme.'

"Mutta tietäjät, joita myös noidiksi jotkut kutsuivat, pelkäsivät mennä kansan eteen, etteivät kivitetyiksi tulisi, sillä kansa ei heitä rakastanut. Ja he sanoivat kapitalisteille:

"'Mestarit, meidän ammattimme salaisuus on siinä, että jos kansa on kylläinen eikä janoa, vaan on rauhallinen, silloin havaitsevat he puheemme järkevyyden kuten tekin. Mutta jos he ovat janoissaan ja nälissään, eivät he siinä lohdutusta löydä, vaan pilkkaavat, sillä näyttää siltä kuin viisautemme olisi kansasta tyhjyyttä, elleivät he ole ravittuja.' Mutta kapitalistit sanoivat: 'Menkää te vaan. Ettekö te ole oikeita miehiä olemaan lähettiläinämme?'

"Ja tietäjät menivät kansan luoksi ja selittivät sille ylituotannon salaisuutta ja miten se johtui, että heidän tuli nääntyä janoon sen vuoksi että oli liiaksi vettä olemassa ja miten sitä ei voinut olla kylliksi, koska sitä liiaksi oli. Ja samoin puhuivat he kansalle auringonpilkuista ja myöskin miten nämät kärsimykset olivat heidän päällensä tulleet luottamuksen puutteen tähden. Ja kaikki oli niin, kuten tietäjät sanoneet olivat, sillä kansasta näytti heidän puheensa tyhjyydeltä. Ja kansa pilkkasi heitä sanoen: 'Menkää ylös, paljaspäät! Tahdotteko pilkata meitä? Synnyttääkö runsaus puutetta? Eikö paljosta mitään tule?' Ja he kantoivat kiviä kivittääkseen heidät.

"Ja kun kapitalistit näkivät, että kansa vielä napisi eikä tahtonut kuunnella tietäjiä ja kun he myöskin pelkäsivät, että kansa voisi tulla vesisäiliölle ja ottaa vettä väkivoimin, toivat he heille muutamia pyhiä miehiä (mutta nämät olivat vääriä profeettoja), jotka puhuivat kansalle, että sen tulee rauhassa pysyä eikä vaivata kapitalisteja sen vuoksi että he janoissaan olivat. Ja nämät pyhät miehet, jotka olivat vääriä profeettoja todistivat kansalle, että nämät kärsimyksensä oli heidän päällensä lähettänyt Jumala heidän sielujensa autuuden tähden ja että jos kestävät sitä kärsivällisesti eivätkä vettä himoitse eivätkä kapitalisteja häiritse, tulisi heille käymään, että kun he kuolleet ovat, he tulevat maahan, jossa ei ole kapitalisteja, mutta runsaasti vettä. Kuitenkin löytyi myös muutamia oikeitakin Jumalan profeettoja ja nämät armahtivat kansaa eivätkä ennustaneet kapitalistien puolesta, vaan pikemmin puhuivat aina heitä vastaan.

"Kun nyt kapitalistit näkivät, että kansa yhä napisi eikä tahtonut rauhallisena pysyä tietäjien eikä väärien profeettain sanoista huolimatta, menivät he itse heidän keskuuteensa ja kastelivat sormensa vedessä, joka säiliöstä yli juoksi ja pirskottivat vesitippoja sormistansa kansan joukkoon, joka säiliön ympärillä tunkeili ja näiden vesitippojen nimenä oli armeliaisuus ja olivat ne tavattoman katkeria.

"Ja kun kapitalistit yhä näkivät, etteivät tietäjien sanat eikä pyhien miesten, jotka vääriä profeettoja olivat, eivätkä vesitipat, joita armeliaisuudeksi kutsuttiin, rauhoittaneet kansaa, vaan pikemmin sitä kiihottivat ja kokosivat vesisäiliöiden luo ikään kuin he aikoisivat vettä väkivallalla ottaa, pitivät he yhteisen neuvottelun ja lähettivät miehiään salaisesti kansan keskuuteen. Ja nämät miehet etsivät mahtavimmat kansan joukosta ja kaikki, joilla oli sotataitoa ja ottivat heidät syrjään ja puhuivat voimakkaasti heille sanoen:

"'Katso, miksi ette te yhdistä osaanne kapitalistien kanssa? Jos te rupeatte heidän miehiksensä ja palvelette heitä kansaa vastaan, ettei se vesisäiliöön pääse murtautumaan, silloin on teillä oleva yltäkylläisesti vettä, niin ettette te janoon näänny, te ja teidän lapsenne.'

"Ja mahtavat miehet ja ne, jotka sodassa taitavia olivat, kuuntelivat tätä puhetta ja antoivat käännyttää itsensä, sillä jano heitä vaivasi kovin ja he menivät kapitalistien luo ja tulivat heidän miehikseen ja keihäät ja miekat annettiin heille käsiin ja he tulivat kapitalistien puolustajiksi ja he hosuivat kansaa, kun se tunkeili vesisäiliön luo.

"Ja pitkän ajan kuluttua oli vesi säiliössä alentunut, sillä kapitalistit tekivät suihkulähteitä ja kalalammikoita sen vedestä ja kylpivät siinä, he ja heidän vaimonsa ja lapsensa ja tuhlasivat vettä omaksi huvituksekseen.

"Ja kun kapitalistit näkivät, että vesisäiliö oli tyhjä, sanoivat he: 'huono aika on loppunut', ja he lähettivät kansaa pestaamaan, että nämät toisivat vettä sen uudelleen täyttääkseen. Ja vedestä, jonka kansa toi säiliöön, saivat he joka saavista pennin, mutta vedestä, jonka kapitalistit ottivat säiliöstä kansalle antaakseen he saivat kaksi penniä, että he voisivat saada itselleen voiton. Ja jonkun ajan kuluttua säiliö taasen oli tulvillaan kuten ennenkin.

"Ja kun kansa useita kertoja oli täyttänyt säiliön, kunnes se oli tulvillaan ja nähnyt janoa, kunnes kapitalistit olivat siinä olevan veden tuhlanneet, sattui, että maassa nousi muutamia miehiä, joita kutsuttiin agitaattoreiksi, sillä he kiihoittivat kansaa nousemaan vastustamaan. Ja he puhuivat kansalle kehottaen sitä yhtymään ja silloin heidän ei tarvitsisi enää kapitalisteja palvella eikä enää veden puutteessa kärsiä. Ja kapitalistien silmissä olivat nämät agitaattorit tuhoisia henkilöitä ja he olisivat varmasti ristiinnaulinneet heidät, mutta eivät uskaltaneet kansan pelvon tähden.

"Ja näiden agitaattorien sanat, mitä he puhuivat kansalle, olivat tähän malliin:

"'Hullut ihmiset, miten kauan te annatte itseänne valheella pettää ja uskotte omaksi vahingoksenne sitä, jota ei olemassa ole? Sillä katsokaa, kaikki nämät asiat, joita teille ovat sanoneet kapitalistit ja heidän tietäjänsä, ovat viekkaasti keksittyjä valeita. Ja samoin pyhät miehet, jotka sanovat, että se on Jumalan tahto, että teidän aina köyhiä ja kurjia ja janoovaisia olla pitäisi, katsokaa! he pilkkaavat Jumalaa ja ovat valehtelijoita, joita Jumala tulee ankarasti tuomitsemaan, vaikkakin hän kaikille muille anteeksi antaa. Mistä se johtuu, ettette te säiliön vettä käyttää saa? Eikö se ole sen vuoksi, ettei teillä ole rahaa? Ja miksi ei teillä rahaa ole? Eikö se johdu siitä, että te saatte yhden pennin jokaisesta saavista, jonka te tuotte säiliöön mutta saatte maksaa kaksi penniä jokaisesta saavista, jonka te siitä otatte, niin että kapitalistit voittonsa saisivat? Ettekö te näe, miten tämän vuoksi säiliön täytyy tulla tulvilleen, täyteen teidän puutteenne tähden ja teidän janonne vuoksi? Ettekö te näe, että mitä ahkerammin te teette työtä ja mitä ahkerammin te etsitte ja kokootte vettä, sitä pahempaa eikä parempaa on se teille voittojärjestelmän vuoksi ja niin on se aina oleva?'

"Tähän tapaan puhuivat agitaattorit useita aikoja kansalle eikä kukaan heistä välittänyt, mutta jonkun ajan kuluttua kuitenkin kansa heitä viimein kuuli. Ja he vastasivat ja sanoivat agitaattoreille:

"'Teillä on oikein. Kapitalistien ja heidän voittonsa vuoksi me puutteessa olemme, sillä me käsitämme, että heidän ja heidän voittonsa vuoksi emme me voi mitenkään saada työmme hedelmää, niin että työmme on turhaa ja mitä enemmän me teemme työtä säiliön täyttämiseksi, sitä pikemmin se tulee tulvilleen emmekä me voi mitään saada, koska vettä liiaksi on, tietäjäin sanojen mukaan. Mutta, katso, kapitalistit ovat ankaria miehiä ja heidän armeliaisuutensa on julmaa. Sanokaa meille, jos te tiedätte, keinon, minkä avulla me voimme vapautua heidän kahleistaan. Mutta ellette te tiedä mitään vapautumiskeinoa, niin me pyydämme teitä jättämään meidät rauhaan ja pysymään alallanne, että me voisimme unhottaa surkeutemme.'

"Mutta kansa sanoi: 'Elkää meitä pettäkö, sillä tämä asiain tila on ollut olemassa alusta pitäen eikä kukaan ole keksinyt keinoa vapauttaa meitä siitä, vaikka useat ovat sitä huolellisesti etsineet; kyynelten valuessa. Mutta jos te tiedätte keinon, sanokaa se meille pian.'

"'Katsokaa, mitä te ensinkään tarvitsette näitä kapitalisteja, että teidän pitäisi antaa heille voittoa työstänne? Mitä suuria töitä he tekevät, jonka vuoksi te kannatte heille tämän kunniapalkinnon? Katso, se johtuu siitä, että he komentavat teitä joukoissa ja johtavat teitä ulos ja sisään ja antavat teille tehtäviä ja myöhemmin antavat teille vähäisen osan vedestä, jonka te tuoneet olette eikä he. Katsokaa tässä on keino vapautua kahleista! Tehkää se itsellenne, mitä olette tehneet kapitalisteille — nimittäin hallitkaa itse työnne, johtakaa itseänne joukoissa ja jakakaa tehtävänne. Silloin ette ensinkään tarvitse kapitalisteja eikä teidän enään ole tarpeen luovuttaa heille voittoa, vaan kaikki työnne hedelmät te jaatte keskenänne kuin veljet, jokainen saaden yhtä paljon; ja silloin ei säiliö koskaan tule tulvilleen, ennenkuin jokainen on kylläinen eikä enää vettä tarvitsisi ja sen jälkeen te rakennatte ylitulvasta suihkulähteitä ja kalalampia itsenne ilahdukseksi kuten ennen tekivät kapitalistit; mutta näistä tulee olemaan iloa kaikille.'

"Ja kansa vastasi: 'Miten me voisimme ryhtyä näitä tekemään, sillä ne näyttävät meistä hyviltä?'

"Ja agitaattorit vastasivat: 'Valitkaa luotettavia miehiä toimimaan etupäässänne ja komentamaan teitä joukoissa ja johtamaan työtänne ja nämät miehet olkoon kuten ennen kapitalistit; mutta katso, he eivät ole teidän isäntiänne, kuten kapitalistit ovat, vaan ovat teidän veljiänne ja virkamiehiänne, jotka tekevät teidän tahtonne eivätkä he ota mitään voittoa, vaan jokainen mies osansa, niin ettei enää isäntiä ja palvelijoita olisi joukossanne, vaan veljiä ainoastaan. Ja aika ajottain, miten hyväksi näette, te valitsette luotettavia miehiä edellisten sijalle ohjaamaan teidän työtänne.'

"Ja kansa kuunteli ja neuvo oli heidän mielestään hyvä. Myöskään ei se näyttänyt heistä vaikealta. Ja yhteen ääneen he huusivat: 'Olkoon sitten niin, kuten sanoneet olette, sillä me tahdomme niin tehdä!'

"Ja kapitalistit kuulivat huudon, melun ja mitä kansa sanoi ja tietäjät kuulivat sen myöskin ja samoin väärät profeetat ja sotataitoiset miehet, jotka kapitalistien puolustuksena olivat; ja kun lie sen kuulivat, vapisivat he kovin, niin että heidän polvensa yhteen löivät ja sanoivat toinen toisillensa: 'Se on meidän loppumme!'

"Kuitenkin oli myös muutamia oikeita elävän Jumalan pappeja, jotka eivät tahtoneet kapitalistien puolesta todistaa; ja kun he kuulivat kansan huudon ja mitä se sanoi, he iloitsivat suuresti ja kiittivät Jumalaa pelastuksesta.

"Ja sen jälkeen kansa meni ja teki kaikkea, mitä agitaattorit olivat heitä käskeneet tekemään. Ja kaikki kävi, niinkuin agitaattorit olivat sanoneet, vieläpä kaikkien heidän sanojensa mukaan. Eikä enää ollut maassa janoa eikä ketään, joka olisi nälkää nähnyt tai ollut alaston, palellut tai muuten ollut puutteessa: ja jokainen mies sanoi lähimmäisellensä: 'veljeni', ja jokainen nainen sanoi toisellensa: 'sisareni', sillä he olivat toistensa kanssa kuin veljet ja sisaret, jotka yhdessä asuvat. Ja Jumalan siunaus asui ijäti sen maan päällä."

XXIV LUKU.

MINULLE NÄYTETÄÄN KAIKKI MAAN KUNINGASKUNNAT.

Poliittisen taloustieteen luokan pojat ja tyttäret nousivat seisomaan opettajan lopettajaissanojen jälkeen ja silmänräpäyksessä näky, joka oli huomiotani kiinnittänyt, katosi ja minä huomasin katselevani Dr. Leeten hymyileviin kasvoihin ja yritellen päästä selville, miten olin tullut sinne, missä nyt olin. Suurimman osan ja koko loppuosan luokan luentoa oli harhanäky läsnäolosta kouluhuoneessa ollut niin todellinen ja kysymyksen aihe niin puoleensa vetävä, että olin kokonaan unhottanut sen tavattoman välineen, jonka avulla voin nähdä ja kuulla tapahtumat. Kun nyt taasen muistin sen, heräsi mielessäni rajaton uteliaisuus elektroskoopiin ja niihin keinoihin, jotka aiheuttivat sen ihmeteot.

Annettuaan minulle muutamia selityksiä koneen mekaanillisesta käyttämisestä ja tavasta, jolla se palveli pidennetyn näköhermon kehittymistä, ryhtyi tohtori näyttämään minulle sen voimaa suuremmassa määrässä. Seuraavana tuntina istuintani jättämättä tein retken ympäri maapallon ja huomasin aistimieni avulla, että muutos, joka Bostonissa oli tapahtunut sitten entisen elämäni, oli ainoastaan yhtenä esimerkkinä siitä, miten koko ihmiskunta oli muuttunut. Minun tarvitsi ainoastaan nimittää jonkun maan suuri kaupunki tai tunnettu paikka ollakseni heti siellä läsnä niin paljon kuin näkemällä ja kuulemalla voi sitä olla. Minä katselin uudenaikaista New Yorkia, sitten Chicagoa, San Franciscoa, New Orleansia huomaten ne melkein mahdottomiksi tuntea muusta kuin luonnollisista piirteistä niiden asutuksessa. Minä kävin Lontoossa. Kuulin parisilaisten puhuvan ranskaa, berliniläisten saksaa ja Pietarista menin Cairoon Delhin kautta. Yksi kaupunki voi juuri kylpeä keskipäivän auringonpaisteessa; seuraavassa, johon tulin, oli kenties kuu nousemassa ja tähdet ilmestymässä; kolmannessa taasen vallitsi täysi keskiyön hiljaisuus. Parisissa, muistan, satoi kovasti ja Lontoo oli sumujen peitossa; Pietarissa oli lumipyry. Kääntäen mietiskelyäni muuttuvasta ihmiskunnasta luonnon muuttumattomiin kasvoihin uudistin entisaikaiset tuttavuuteni maailman luonnonihmeisiin — kohiseviin vesiputouksiin, myrskyisiin valtameren rantoihin, yksinäisiin vuorenkukkuloihin, suuriin jokiin, välkkyväloisteisiin napaseutuihin ja erämaitten hyljättyihin seutuihin.

Sillä välin selitti tohtori minulle, etteivät telefooni ja elektroskoopi ole aina yhteydessä ainoastaan lukemattomien varsinaisten suurten asemien kanssa, joista voidaan saada kaikista huomattavimmista kuva, vaan myöskin milloin hyvänsä jossain maailman osassa sattui erityistä huomiota ansaitseva tapaus tai onnettomuus, erityiset johdot asetettiin sinne heti, niin että koko ihmiskunta heti voi nähdä millainen tapahtumapaikka itsessään oli tarvitsematta varsinaisia tai otaksuttuja erityistaiteilijoita paikalle.

Kaikki aika ja välimatkakäsitteet ollen yhtenä sekamelskana ja puolihuumauksissa ihmeistä huudahdin lopuksi:

"En voi enempää tätä tällä erää kestää! Alan jo epäillä toden teolla, olenko ruumiissani vai siitä erillään!"

Käytännöllisenä ratkaisukeinona tälle kysymykselle ehdotti tohtori pientä kävelyä, koska emme vielä sinä aamuna olleetkaan käyneet ulkona talosta.

"Emmeköhän ole täksi päiväksi saaneet kylliksi taloustiedettä?" kysyi hän kun jätimme talon, "vai haluatteko vielä olla läsnä iltapäivän luennolla, josta opettaja puhui?"

"Hyvä", sanoi tohtori; "se tulee epäilemättä olemaan hyvin lyhyt ja mitäs sanotte jos tällä kertaa menemme sinne persoonallisesti saapuville? Meillä on kylliksi aikaa kävelläksemme ja voimme helposti ehtiä kouluun ennen tunnin kulumista ottamalla vaunun mistä paikasta hyvänsä. Tämän olette nähneet ensi kertaa elektroskoopia käyttämällä ja kun teillä ei ole muuta vakuutusta paitsi sen antama todistus, että sellainen koulu ja oppilaat todella ovat olemassa, auttaa se mahdollisesti vahvistamaan teille huomioita joita mahdollisesti olette saaneet käydessänne muissa paikoissa maapalloa."

XXV LUKU.

LAKKOLAISET.

Vähän aikaa sen jälkeen kulkiessamme yli Boston Common torin keskusteluun vaipuneena lankesi tiemme yli varjo ja kun kohotin katseeni, näin vieressämme kohoavan ilmaan suurenkokoisen veistokuvaryhmän.

"Teidän pitäisi se tietää paremmin kuin kenenkään muun", sanoi tohtori. "Ne ovat teidän aikalaisianne, jotka teidän päivinänne saivat melkoisia häiriöitä toimeen."

Ja todella paljaasta tahdottomasta hämmästyksestä oli johtunut kysymykseni, keiden kuvia edessäni oli.

Sallikaa minun kertoa teille, kahdennenkymmenennen vuosisadan lukijat, mitä näin ylhäällä jalustalla ja te tunnette tämän maailman kuulun ryhmän. Olka kiinni olassa, ikäänkuin yhtyneinä vastustamaan hyökkäystä, seisoi siinä kolme miestä oman aikani työläisten pukuun puettuina. He olivat paljain päin ja heidän karkeavaatteiset paitansa, hihat kyynärvarsiin käärittyinä ja rinta avoinna päästivät näkyviin jäntereiset käsivarret ja rinnan. Heidän edessään maassa oli pari lapiota ja kuokka. Keskimmäinen henkilö oikea käsi ojennettuna, kämmen ulospäin käännettynä, osotti hylättyjä työkapineita. Molempien toisten käsivarret olivat ristissä rinnoilla. Kasvot olivat karkeat ja kovat piirteiltään ja hoitamattoman parran ympäröimät. Heidän kasvonilmeensä osottivat itsepäistä uhmaa ja heidän katseensa olivat kiinnitetyt sellaisella äreällä tuimuudella heidän edessään olevaan tyhjään paikkaan, että ehdottomasti vilahdin taakseni nähdäkseni, ketä he katsoivat. Ryhmässä oli myöskin kaksi naista, karkeita puvuissaan ja piirteissään. Toinen oli polvillaan oikealla olevan veistokuvan edessä ojentaen hänelle toista kättänsä kuin nälkäinen, puolialaston lapsi samalla kuin hän toisella osotti työkaluja miehen jalkojen juuressa rukoilevalla eleellä. Toinen naisista oli tarttunut vasemmalla seisovan miehen hihaan vetääkseen häntä taaksepäin samalla kuin hän toisella kädellään suojasi silmiään. Miehet eivät kuitenkaan välittäneet ollenkaan naisista taikka edes näyttäneet katkeran vihansa vuoksi huomaavankaan, että he olivat siinä.

"Niin ovat", sanoi tohtori, "tässä ovat Lakkolaiset, Huntingtonin mestariteos, jota pidetään parhaimpana veistokuvaryhmänä tässä kaupungissa ja yhtenä paraimmista koko maassa."

"Se on hyvä tunnustus", vastasi tohtori. "Vahinko, että Huntington kuoli liian aikuisin sen kuullakseen. Hän olisi varmaan siitä ollut mielissään."

Minä olin, kuten yleensä minun päivinäni rikas ja sivistynyt luokka, aina halveksinut ja kammonut lakkolaisia sokeina ja vaarallisina juonittelijoina, yhtä vähän omia parhaita etujaan käsittävinä kuin he välittävät muittenkaan eduista sekä muutenkin turmiollisina henkilöinä, joiden mielenosotuksia, niin kauan kuin ne eivät olleet väkivaltaisia, ei onnettomuudeksi voitu kukistaa väkivoimalla, mutta jotka olivat aina tuomittavat ja pikaisesti rautakourin kukistettava heti kun vähääkään voi puolustaa poliisin sekaantumista. Enemmän tai vähemmän voitiin hyvinvoivassa luokassa kärsiä yhteiskunnallisia parannussaarnaajia, jotka kirjoissa tai puheissa ajoivat hyvinkin jyrkkiä taloudellisia muutoksia niin kauan kuin he pysyivät säädyllisinä sanoissaan, mutta lakkolaisilla oli hyvin vähän puolustajia. Luonnollisesti kapitalistit tyhjensivät heidän päällensä vihansa ja halveksumisensa ja vieläpä kansa, joka arveli olevansa samaa mieltä heidän kanssansa pudisti päätänsä lakkoja mainittaessa arvellen niiden pikemmin hidastavan kuin edistävän työväen asiaa. Kasvatettu kun olin tällaisissa ennakkoluuloissa ei näyttäne kummeksuttavalta, joskin tunsin itseni hieman loukkautuneeksi huomatessani tällaisen epäkiitollisen aiheen valituksi kaupungin parhaalle paikalle.

"Vähintäkään ei ole epäilemistä taiteilijan työn erinomaisuudesta", sanoin, "mutta mikä lakkolaisissa on aiheuttanut teidät ottamaan meidän ajaltamme heidät kunnioituksen esineiksi?"

"Me näemme heissä", vastasi tohtori, "esitaistelijat kapinassa yksityiskapitalismia vastaan, joka on synnyttänyt nykyisen kehityskannan. Me kunnioitamme heitä, kuten niitä jotka Winkelriedin tavoin tekivät tietä vapaudelle ja kuolivat. Me näemme heissä kooperatiivisen teollisuuden ja taloudellisen yhdenvertaisuuden esimarttyyrit."

"Mutta voin vakuuttaa teille, tohtori, että näillä miehillä ainakaan minun päivinäni ei ollut vähintäkään käsitystä siitä, että he olisivat olleet kapinassa yksityiskapitalismia vastaan järjestelmänä. He olivat verrattain tietämättömiä ja melkein kykenemättömiä käsittämään niin suurta aatetta. Heillä ei ollut ajatustakaan, että he voisivat tulla toimeen ilman kapitalisteja. Kaikki mitä he kuvailivat mahdollisena tai toivottavana oli hiukan parempaa kohtelua työnantajan puolelta, muutamia senttejä enemmän tunnilta, muutamia minuutteja vähemmän työaikaa päivässä tai ehkä ainoastaan vihatun esimiehen erottamista. Enintäin oli heidän vaatimuksinaan ainoastaan joitain pieniä parannuksia heidän tilassaan, joiden saavuttamiseksi he eivät epäilleet saattaa koko teollisuuskoneistoa epäjärjestykseen."

"Kaiken sen tiedämme me nykyaikalaiset varsin hyvin", vastasi tohtori. "Katsokaa noita kasvoja. Onko kuvanveistäjä asettanut niihin ihanteita? Ovatko nuo kasvot ajattelijain kasvoja? Eivätkö ne vahvista teidän väitettänne, että lakkolaiset, kuten työläiset yleensä, olivat poikkeuksetta tietämätöntä ahdasmielistä väkeä, joilla ei ollut vähintäkään käsitystä suurista kysymyksistä ja jotka olivat kykenemättömiä niin suureen aatteeseen kuin ammoisista ajoista vallinneen taloudellisen järjestelmän kumoamiseen? Täysin totta onkin, että vielä joitakin vuosia sen jälkeen kuin te nukuitte uneen, he eivät käsittäneet, että heidän riitansa oli yksityiskapitalismia eikä yksilölliskapitalismia vastaan. Tässä heräämisen hitaudessa vallankumouksensa täyteen määrään olivat he aivan yhdenarvoisia kaikkien suurten vallankumousten alkutaistelijain kanssa. Varaväki Concordissa ja Lexingtonissa vuonna 1775 ei käsittänyt, että he nostivat aseensa yksinvaltiuden aatetta vastaan. Yhtä vähän ymmärsi kolmas sääty Ranskassa konventsiooniin vuonna 1789 mennessään, että sen tie oli käyvä yli valtaistuimen raunioiden. Yhtä vähän huomasivat Englannin vapauden esitaistelijat kun he alkoivat vastustaa Kaarle I:n tahtoa, että heidän oli pakko ennen päämäärään pääsyään ottaa häneltä pään. Yhdessäkään näistä tapauksista ei kuitenkaan jälkimaailma ole arvellut esitaistelijain rajoitetun ennakkotiedon toimintansa täysistä seurauksista vähentäneen maailman suurta alkuyrittelijäisyyttä, jota ilman täydellistä voittoa ei voi koskaan saavuttaa. Lakon päämääränä oli teollisuuden sopimattoman käytöstavan kukistaminen, jokopa lakkolaiset sen sitten tiesivät tai eivät emmekä me voi iloita tämän kukistamisen seurauksista kunnioittamatta heitä tavalla, joka hyvin luultavasti, kuten te arvelette, tulisi heitä hämmästyttämään, jos he tietäisivät siitä, yhtä paljon kuin se hämmästyttää teitä. Sallikaa minun koettaa selvittää teille nykyistä katsantokantaa siitä osasta, jota nämät alkutyöskentelijät näyttelivät." Me istuuduimme eräälle penkille lähelle patsasta ja tohtori jatkoi:

"Rakas Julian, pyydän sanokaa, kuka se oli, joka ensiksi herätti teidän aikalaismaailmanne käsittämään sitä tosiseikkaa, että löytyi olemassa teollisuuskysymys ja liikuttavilla passiivisen vastarinnan mielenosotuksilla vääryyttä vastaan viidenkymmenen vuoden ajan piti yleistä huomiota kiinnitettynä tähän kysymykseen, kunnes se saatiin ratkaistuksi? Olivatko ne teidän valtiomiehiänne, tai kenties taloustieteilijöitänne, opettajianne tai muita niin kutsumianne viisaita miehiä? Ei. Ne olivat juuri noita halveksittuja, pilkattuja, kirottuja ja ahdistettuja olentoja tuolla jalustalla, jotka alituisten lakkojensa kautta eivät antaneet maailmalle rauhaa, ennen kuin heidän vääryytensä, joka samalla oli koko maailman vääryys oli korjattu. Taasen uuden kerran oli jumala valinnut yksinkertaiset välikappaleet saamaan aikaan viisautta, heikot välineet suuraa aikaan saamaan."

"Käsittääksenne, miten voimakkaasti nämät lakot vaikuttivat paljastamaan kansalle yksityiskapitalismin sietämätöntä pahennusta ja järjettömyyttä, on teidän muistettava, että tapaukset opettavat ihmiskuntaa, että toiminnalla on paljon opettavampi vaikutus kuin millään määrällä opetusta ja etenkin sellaisena aikana kuin teidän aikanne oli, jolloin suurella kansanjoukolla ei ollut mitään sivistystä tai järkiperäisyyttä. Tosin ei puuttunut vallankumouksen aikakautena sivistyneitä miehiä ja naisia, jotka sanoin ja kynin ajoivat työväen asiaa ja osottivat heille oikeata tietä; mutta heidän sanansa olisivat saaneet vähän aikoihin ilman sitä kauheaa voimaa, jolla nämät miehet sitä vahvistivat kuollessaan nälkään sitä todeksi todistaessaan. Nuo karkean näköiset miehet, jotka luultavasti eivät olisi saaneet kokoon yhtä kieliopillista lausetta yhteisin voiminkaan todistivat uuden kehittyneen teollisuusjärjestelmän välttämättömyyden vakuuttavammalla todistustavalla kuin mitä parhainkaan puhujataito voi esiin tuoda. Kun miehet ottavat henkensä käsiinsä vastustaakseen sortoa, kuten nämät miehet tekivät, on toisten ihmisten pakko kiinnittää heihin huomiotaan. Me olemme kaivertaneet tuohon jalustaan jossa näette kirjoitusta, sanat, joihin ylläolevan ryhmän toiminta näyttää sisältyvän:

"Me emme voi kestää kauempaa. Parempi on kuolla nälkään kuin elää teidän myöntämillänne ehdoilla. Henkemme, vaimojemme ja lastemme henget me asetamme teidän voittojanne vastaan. Jos te nostatte jalkanne meidän niskamme päälle, me puremme teitä kantapäähän."

"Tällainen oli heidän huutonsa", jatkoi tohtori, "miesten, jotka sorto teki epätoivoisiksi, joille olemassaolo täynnä kärsimyksiä ei ollut mistään arvosta. Se oli sama huuto, joka eri muodossa, mutta samansisältöisenä oli ollut tunnussanana jokaisessa vallankumouksessa, joka tarkoitti ihmiskunnan edistymistä — antakaa meille vapaus tai kuolema! — ja koskaan ei se kaikunut arvokkaamman asian edestä tai herättänyt maailmaa mahtavampaan tehtävään kuin näiden ensimmäisten yksityiskapitalismin järjettömyyttä ja tyrannivaltaa vastaan kapinoivien suussa."

"Teidän aikakaudellanne, sen tiedän, Julian", jatkoi tohtori suopeammalla äänellä, "oli tapana yhdistää urhoollisuus aseitten kalskeeseen, korskeuteen ja sotatoimiin. Mutta torven ja rummun ääni kuuluu meille ainoastaan heikosti eikä meitä ollenkaan liikuta. Sotilaalla ovat jo hänen päivänsä olleet ja menneet ikuisesti miehuusihanteineen, joita se kuvasi. Mutta tuo ryhmä esittää niin suuressa määrässä itseuhraavaisuutta, että se vaikuttaa meihin ehdottomasti. Nuo miehet uskalsivat henkensä heittäessään käsistään työkapineensa yhtä hyvin kuin sotamies taisteluun mennessään ja antautuivat yhtä epätoivoisen sattuman varaan, eikä yksin itse, vaan myös perheineen, joista mikään kiitollinen maa ei ottanut huolehtiakseen onnettomuuden sattuessa. Sotilaat lähtivät taisteluun musiikin soittaessa kunniamarssia ja maansa innostuksen rohkaisemina, mutta nämät toiset peitettiin häpeällä ja yleisellä halveksimisella ja heidän epäonnistumistaan ja tappiotaan tervehdittiin yleisillä hyväksymishuudoilla. Ja kuitenkaan eivät he etsineet toisten henkiä, vaan ainoastaan että he itse voisivat elää; ja vaikkakin heidän ensi ajatuksenaan oli heidän itsensä ja heidän perheittensä hyvinvointi, niin kuitenkin he taistelivat ihmisyyden ja jälkimaailman taistelua lyömällä ainoalla heille mahdollisella tavalla, kun kukaan muu ei uskaltanut panna ensinkään vastalausettaan taloudellista järjestelmää vastaan, joka kuristi maailmaa kurkusta eikä koskaan heittäisi kuristustaan hyvien sanojen vaikutuksesta tai ilman voimakkaita iskuja. Papisto, taloustieteilijät ja opettajat jätettyään nämät oppimattomat miehet etsimään parhaansa mukaan yhteiskunnallisen kysymyksen ratkaisua itse eläen helposti ja kieltäen mitään kysymystä löytyvänkään olivat hyvin liukaskielisiä moittimaan työmiesten erehdyksiä, ikään kuin olisi mahdollista pyrkiessään ulos yhteiskunnallisesta sekamelskasta tehdä erehdystä, joka olisi niin suuri tai niin rikollinen kuin erehdys olla ollenkaan etsimättä ratkaisua. Epäilemättä, Julian, olen pannut kauniimpia sanoja noiden miesten suuhun, kuin mitä he itse olisivat mahdollisesti ymmärtäneet, mutta vaikkei tämä ajatus ilmennytkään heidän sanoissaan, ilmeni se heidän töissään. Ja juuri sen vuoksi, mitä he tekivät, eikä mitä he sanoivat, me tänään kunnioitamme heitä teollisuustasavallan esimarttyyreina ja tuomme lapsemme suutelemaan kiitollisuudesta noiden karkeatekoisia jalkoja, jotka meille ovat tien raivanneet."

Kokemukseni heräämiseni jälkeen tänä vuonna 2000 voi sanoa olleen yhtämittainen jono vallankumouksellisluontoisia äkillisiä ajatuksenmuutoksia, joissa se mikä ennen minusta oli näyttänyt pahalta, oli nyt muuttunut hyväksi ja mikä minusta oli näyttänyt viisaudelta, oli muuttunut järjettömyydeksi. Jos tämä keskustelu lakkolaisista olisi tapahtunut jossain muualla, olisi koko uusi vaikutelma, jonka olin saanut heidän näyttelemästään osasta suuressa yhteiskunnallisessa vallankumouksessa, josta olin osalliseksi tullut, ollut ainoastaan yksi uusi tällainen ajatuksen muutos ja kokonaan henkinen. Mutta tämän ihmeellisen ryhmän läsnäolo, veistoskuvien elävännäköisyys silmissäni kuunnellessani tohtorin sanoja, vaikuttivat omituisen persoonallisesti — niin sanoakseni — tunteen muutokseeni, jonka nyt sain kokea. Vastustamattomasti liikutettuna nousin seisomaan ja kohottaen hattuani tervehdin karkeapiirteisiä veistokuvia, joiden eläviä alkuaiheita olin aikalaisteni kanssa yhdessä ivannut.

"Tiedättekö, poikani", hän sanoi, "useaan ei tapahdu, että ajan pyörä tuottaa kostonsa yhtä draamallisella tavoin kuin tällä kertaa?"

XXVI LUKU.

ULKOMAANKAUPPA VOITTOJÄRJESTELMÄN AIKANA; SUOJELUSTULLI JA VAPAAKAUPPA TAI HELVETIN JA SYVÄN MEREN VÄLILLÄ.

Me saavuimme Arlingtonin koululle hetkistä ennemmin luennon alkua, jolle meidän oli määrä mennä ja tohtori käytti tilaisuutta esittääkseen minut opettajalle. Tämä oli erittäin mielissään saadessaan tietää, että olin ollut läsnä aamuluennolla ja haluissaan saada selville jotain sen vaikutuksesta minuun. Edessä olevaan luentoon nähden hän arveli, että jos luokan oppilaat tietäisivät, että heillä oli niin huomattava kuulija, tulisi se heitä varmasti hämmentämään ja sen vuoksi ei hän sanoisi heille mitään läsnäolostani ennenkuin luennon lopulla, jolloin hän ottaisi itselleen oikeuden esittää minut persoonallisesti oppilailleen. Hän toivoi minun siihen suostuvan, kun se olisi heille merkkitapaus koko elämässä, jota heidän lastensalapset eivät koskaan väsyisi kuulemaan heidän kertovan. Luokan sisääntulo keskeytti keskustelumme ja kun tohtori ja minä olimme asettuneet kallerille, josta voimme nähdä ja kuulla olematta itse näkyvissä, alkoi luento heti.

"Tänä aamuna", sanoi opettaja, "me rajoituimme käsittelemään selvyyden vuoksi voittojärjestelmän vaikutusta kansaan tai yhteiskuntaan otaksuen että se oli yksin maailmassa ja ilman suhteita toisiin yhteiskuntiin. Ei ole olemassa mitään tapaa, jolla nämä ulkonaiset suhteet olisivat vaikuttaneet poikkeavasti mihinkään voittojärjestelmän lakiin, joita aamupäivällä esitimme, mutta ne vaikuttivat usealla huomattavalla tavalla näiden lakien seurausten laajentamiseen ja ilman jonkun verran käsittelemättä ulkomaankauppaa olisi meidän tutkimuksemme voittojärjestelmästä epätäydellinen."

"Esi-isiemme niin kutsutuissa poliittisissa taloustiedeopeissa me olemme lukeneet suuret määrät niistä eduista, joita maalla oli ulkomaankaupasta. Sen arveltiin olevan yksi kansallisen hyvinvoinnin suurista salaisuuksista ja yhdeksännentoistavuosisadan valtiomiesten päätutkimuksena näyttää olleen ulkomaankaupan perustaminen ja laajentaminen. — No, Paul, tahdotko kertoa meille taloustieteellistä oppia ulkomaankaupan eduista?"

"Se perustuu siihen tosiseikkaan", sanoi poika Paul, "että maat eroavat toisistaan ilmanalansa, luonnontuotteittensa ja muiden olosuhteiden puolesta, niin että joissakin maissa on aivan mahdotonta tai hyvin vaikeaa valmistaa joitain tarve-esineitä, kun taasen on hyvin helppoa valmistaa joitain muita esineitä suuremmassa määrässä kuin on tarpeen. Entisinä aikoina oli myös huomattava eroavaisuus eri maiden sivistysmäärän ja taiteellisten olojen välillä, joka vielä enemmän rajoitti sanottujen maiden rikkauden tuotantokykyä. Kun asianlaita oli tällainen, oli luonnollisesti keskinäiseksi eduksi maille vaihtaa keskenään, mitä ne voivat tuottaa, sellaiseen, mitä he eivät voineet ollenkaan tuottaa tai ainoastaan suurella vaikeudella voivat tuottaa ja siten ei ainoastaan hankkia itselleen useita esineitä, joita ilman he muuten olisivat saaneet olla, vaan myöskin suuresti lisätä teollisuutensa kokonaiskykyä käyttämällä sitä sen laatuiseen tuotantoon, mikä paraiten sopi olosuhteisiin. Että kuitenkin sanottujen maiden kansat todella nauttivat tästä edusta tai jotain etua ulkomaan vaihtokaupasta, on välttämätöntä, että tätä vaihtokauppaa harjoitetaan yhteiseksi eduksi antaakseen itse kansalle kokonaisuudessaan hyödyn siitä, kuten nykyaikana tehdään, jolloin ulkomaankauppaa, kuten muitakin taloudellisia yrityksiä hoitavat eri maiden hallitukset. Mutta silloin ei luonnollisesti ollut mitään kansallista asioimistoa harjoittamassa ulkomaankauppaa. Ulkomaankauppaa kuten kotimaista tuotantoa ja kauppatointa harjoittivat kapitalistit voittojärjestelmän pohjalla. Seurauksena oli, että kaikki edut tästä kauniisti sointuvasta ulkomaankauppateoriasta joko menivät myttyyn tai muuttuivat kiroukseksi ja kansainväliset eri maiden kauppasuhteet muodostivat ainoastaan laajemman alueen todistamaan voittojärjestelmän tuhoatuottavia seurauksia ja sen valtaa muuttaa hyvä pahaksi ja sulkea sääliväisyyden portit ihmiskunnalle."

MITEN VOITOT TEKIVÄT MITÄTTÖMÄKSI KAUPAN EDUT.

"Otaksukaamme", sanoi poika Paul, "että Amerika voi tuottaa viljaa ja muita ruoka-aineita halvemmalla ja suuremmassa määrässä kuin mitä kansa tarvitsi. Otaksukaamme taasen päin vastoin, että Englanti erilaisten olosuhteiden vuoksi voi valmistaa vaate- ja rautatavaroita paljoa halvemmalla ja runsaammin kuin Amerika. Sellaisessa tapauksessa olisi näyttänyt molempien maiden voittavan jos amerikalaiset olisivat vaihtaneet ruoka-aineet, joita heidän oli helppo tuottaa, vaatteisiin ja rautatavaroihin, joita taasen Englannin oli helppo valmistaa. Lopputuloksen olisi luullut lupaavan selvän ja tasaisen voiton kummallekin kansalle. Tämä kuitenkin on otaksuttu siinä tapauksessa, että vaihtokaupan olisi toiminut julkinen asioimisto molempien kansojen eduksi kokonaisuudessaan. Mutta kun, kuten sinä aikana tapahtui, vaihtokaupan toimittivat kokonaan yksityiskapitalistit yksityisvoitokseen kansan kustannuksella, oli seuraus kokonaan toinen."

"Amerikalainen viljakauppias, joka vei viljaansa Englantiin, oli pakotettu toisten amerikalaisten viljakauppiaiden kilpailun vuoksi laskemaan hintansa Englannissa mahdollisimman alhaiseksi ja tätä voidakseen oli hänen alennettava mahdollisimman alhaiseen hinta amerikalaiselle farmarille, joka viljan tuotti. Mutta amerikalaisen kauppiaan ei täytynyt myydä ainoastaan yhtä halvalla kuin hänen amerikalainen kilpailijansa teki, vaan hänen täytyi myös myydä halvemmalla kuin viljakauppiaat muista viljaatuottavista maista kuten Venäjältä, Egyptistä ja Indiasta. Ja katsokaamme sitten miten paljon hyötyä Englannin kansa sai halvasta amerikalaisesta viljasta. Sanokaamme, että ulkomaisten ruokavarojen vuoksi elämisen hinta aleni puolet tai kolmanneksen Englannissa. Tämä näyttäisi varmaan suurelta voitolta; mutta katsokaamme toiselta puolelta. Englantilaisten oli maksettava viljojen hankinnasta amerikalaisille vaatetta ja rautatavaroita, Englantilaiset näiden tuotteiden valmistajat olivat samanlaisia kilpailijoita kuin amerikalaisetkin kauppiaat — jokainen haluten anastaa niin suuren osan amerikalaista markkinaa kuin hän vaan voi. Hänen täytyi sen vuoksi jos mahdollista myydä halvemmalla kuin hänen kotoiset kilpailijansa. Vielä lisäksi, kuten amerikalaisen viljakauppiaan oli englantilaisen tehtailijan kilpailtava ulkomaisten kilpailijain kanssa. Belgia ja Saksa valmistivat rauta- ja vaatetavaroita halvalla ja amerikalaiset olisivat vaihtaneet viljansa näihin tarvekaluihin belgialaisten ja saksalaisten kanssa, elleivät englantilaiset myyneet niitä halvemmalla. Päämenona vaatteiden ja rautatavarain valmistuskustannuksissa olivat nyt työväelle maksetut palkat. Luonnollisesti oli varmaa, että jokainen englantilainen tehtailija ryhtyi pakottamaan työmiehiään tyytymään alhaisempiin palkkoihin voidakseen myydä halvemmalla kuin englantilaiset kilpailijat ja myöskin voittaakseen saksalaiset ja belgialaiset tehtailijat, jotka myös koettivat saada itselleen Amerikan kauppaa. Voiko nyt englantilainen työmies elää vähemmällä palkalla kuin ennen? Varmasti voi, sillä hänen ravintonsa hinta on suuresti halvennut. Siten huomaa hän pian palkkansa alennetuksi niin paljolla, kuin halvenneet ruoka-aineet olivat halventaneet hänen elämiskustannuksiaan ja siten hän huomaa olevansa samassa asemassa, kuin ennen Amerikan kaupan alkamista, Katsokaamme taasen amerikalaista farmaria. Hän saa nyt ulkoatuotetut vaatteensa ja työkapineensa paljoa halvemmalla kuin ennen ja luonnollisesti alhaisin elämisen hinta jolla hän voi myydä viljansa, on melkoisesti alhaisempi kuin ennen Englannin kaupan alkua — niin paljon alhaisempi todella, kuin mitä hän on säästänyt työkapineissaan ja vaatteissaan. Tästä viljakauppias luonnollisesti otti itselleen etua, sillä ellei hän myynyt viljaansa Englannin markkinoilla halvemmalla kuin muut viljakauppiaat, menetti hän kauppansa ja Venäjä, Egypti ja Intia olivat valmiina turvaamaan Englannin viljallaan, elleivät amerikalaiset voineet tarjota alle heidän hintansa ja hyvästi silloin halvat vaatteet ja työkapineet! Pian alenivat amerikalaisen farmarin viljastaan viljastaan saamat hinnat, kunnes alennus oli poistanut kaiken, mitä hän oli voittanut halvemmissa tuotetuissa vaatteissa ja rautatavaroissa ja hän samoinkuin hänen uhritoverinsa meren takana — englantilainen rautatyöläinen tai vaatetehtaalainen — ei ollut paremmassa asemassa kuin hän oli ennenkuin Englannin kauppaa oli esitettykään."

"Mutta oliko hän todella yhtä hyvässä asemassa? Oliko amerikalainen tai englantilainen työläinen yhtä hyvässä asemassa kuin ennen tuotteiden vaihtokaupan alkua, joka jos sitä olisi oikein harjoitettu olisi niin suuresti hyödyttänyt molempia? Päin vastoin, molemmat olivat yhdellä lailla tärkeässä suhteessa huonommassa asemassa. Molemmilla oli tosin ollut kyllin huono elanto ennemminkin, mutta teollisuusjärjestelmä, josta he riippuivat ollen kansallisiin piireihin rajotettuna oli verrattain yksinkertaista ja vaillinaista, itsensä ylläpitävää sekä paikallisten ja ohimenevien häiriöiden alaista, joiden vaikutusta voitiin jonkun verran otaksua vieläpä mahdollisesti parantaakin. Nyt kuitenkin englantilaiset tehdastyöläiset ja amerikalaiset farmarit olivat yhdellä lailla tulleet riippuvaisiksi kansainvälisen järjestelyn hienosta tasapainosta, joka minä hetkenä hyvänsä voi joutua epäkuntoon, jolloin heiltä heidän elantonsa riistettiin jättämällä heille edes sitä pientä tyydytystä, että he olisivat ymmärtäneet, mikä heitä sorti. Heidän työnsä ja tuotteittensa hinta ei enää kuten ennen riippunut paikallisista elintavoista ja kansallisesta elantokannasta, vaan oli joutunut yleismaailmallisen kilpailun aiheuttaman säälimättömän pakon alaiseksi, jossa amerikalainen farmari ja englantilainen ammattityöläinen pakotettiin kilpailemaan intialaisen vuokramiehen, egyptiläisen fellahin, puolinälkäisen belgialaisen kaivosmiehen tai saksalaisen kutojan kanssa. Entisinä aikoina, ennenkuin kansainvälinen kauppa oli tullut yleiseksi, jolloin toinen kansa oli huonommassa, toinen paremmassa asemassa, oli aina toivoa merien takana; mutta tulevaisuus, jonka rajaton kansainvälisen kaupan kehitys aukaisi ihmiskunnalle loppupuolella yhdeksättätoista vuosisataa, oli sellainen, että yleismaailmallinen elämänkanta järjestetään sen mukaan, millä elämää voitiin ylläpitää alhaisimpien kansojen keskuudessa. Kansainvälinen kauppa alkoi jo osottautua välineeksi, jonka avulla yleismaailmallinen harvain valta pian olisi saatu perustetuksi, jos suuri vallankumous vielä olisi viipynyt."

"Käsitellessäsi otaksuttua keskinäistä kauppaa Englannin ja Amerikan välillä, jota olet käyttänyt kuvauksessasi", sanoi opettaja, "olet sinä olettanut, että kauppasuhteet olivat tarve-esineitten vaihtamista yhtäläisillä ehdoilla. Siinä tapauksessa näyttää, että voittojärjestelmän vaikutuksena oli jättää molempien maiden suuri kansan enemmistö jonkun verran huonommalle kannalle kuin he olisivat olleet ilman ulkomaankauppaa, voitto sekä Amerikan että Englannin puolella langeten kokonaan teollisuus ja kauppakapitalisteille. Mutta todellisuudessa molempien maiden kauppasuhteet eivät tavallisesti olleet yhtäläisiin ehtoihin perustuvia. Toisen maan kapitalistit olivat useasti paljoa mahtavampia kuin toisen maan ja oli heillä käytettävänään vahvempia ja vanhempia taloudellisia yhdistyksiä avukseen. Mikä oli tällaisessa tapauksessa seurauksena?"

"Voimakkaamman maan kapitalistien ylenmääräinen kilvottelu musersi heikomman maan kapitalistien yritykset, jolloin viimemainitun maan kansa joutui kokonaan riippuvaiseksi ulkomaisista kapitalisteista useiden tuotteiden kautta, joita muuten olisi valmistettu kotona kotimaan kapitalistien voitoksi ja samassa suhteessa kuin riippuvaisen maan kapitalistit tulivat kykenemättömiksi taloudellisesti vastustamaan, voimakkaamman maan kapitalistit määräsivät mielensä mukaan kauppaehdot. Amerikalaiset siirtomaat pakotettiin vuonna 1776 kapinaan Englantia vastaan tällaisesta puhteesta syntyneen sorron vuoksi. Siirtomaa-asutusten perustamisen tarkoituksena, joka oli päätehtäviä seitsemännellä-, kahdeksannella- ja yhdeksännellätoista vuosisadalla, oli saattaa uusia yhdyskuntia taloudelliseen alamaisuussuhteeseen kotimaan kapitalisteihin nähden, jotka saatettuaan kotimarkkinat köyhyyteen eivät huomanneet itselleen olevan muuten toiveita elleivät he kiinnittäneet imupillejään ulkona oleviin yhdyskuntiin. Iso Britannia, jonka kapitalistit olivat toisia mahtavammat, oli luonnollisesti tämän politiikan johtaja ja sen sotien ja valtioviisauden päätarkoituksena useita vuosisatoja ennen suurta vallankumousta oli tällaisten uudisasutusten saavuttaminen sekä heikoilta kansoilta kauppamyönnytysten ja avausten hankkiminen — rauhallisesti, jos se oli mahdollista-, kanuunan avulla, jos se taas oli tarpeen."

"Millainen oli varsinaisen kansan asema tällaisessa maassa, joka täten alistettiin toisen maan kapitalistien kauppavasalliuden alaiseksi? Oliko se välttämättömästi huonompi kuin voimakkaamman maan suuren kansanjoukon asema?"

"Se ei ollut ensinkään sanottua. Meidän tulee aina muistaa, etteivät kapitalistien ja kansan edut ole keskenään samoja: jonkun maan kapitalistien menestyminen ei missään tapauksessa merkinnyt varallisuutta kansan keskuudessa eikä päinvastoinkaan. Elleivät riippuvaisen maan kansanjoukkoja olisi nylkeneet ulkomaiset kapitalistit, olisivat niitä nylkeneet kotimaiset kapitalistit. Sekä he että voimakkaamman maan työläisjoukot olivat samalla lailla kapitalistien työvälineitä ja orjia, jotka eivät kohdelleet työmiehiään paremmin sillä perusteella että he olivat saman maan kansalaisia kuin jos he olisivat olleet ulkomaalaisia. Riippuvaisen maan kapitalistit ne pikemmin olivat kuin varsinainen kansanjoukko, jotka kärsivät rajattomien liikeyritysten sorrosta."

HELVETIN JA SYVÄN MEREN VÄLILLÄ.

"Se riittää, Paul. — Kysymme nyt jotain selitystä sinulta, Helen, seikalle, jota Paulin viime sanat tarkoittivat. Kahdeksannella- ja yhdeksännellätoista vuosisadalla raivosi katkera taistelu esi-isiemme keskuudessa kahta mielipidettä ja politiikkaa edustavien puolueiden välillä, jotka kutsuivat itseään suojelustullilaisiksi ja vapaakauppalaisiksi, joista edelliset väittivät, että oli edullista sulkea ulkomaisten kapitalistien kilpailulta kotimaiset markkinat asettamalla tullijärjestelmä tuotannolle, kun taasen viimemainitut väittivät, ettei mitään esteitä saa sallia täydellisesti vapaalle kaupalle. Mitä on sinulla sanottavaa tämän erimielisyyden ansioista?"

"Paljaastaan", vastasi tyttö, jota oli kutsuttu Heleneksi, "että erotus molempien politiikkain välillä, mikäli se koski kansaa kokonaisuudessaan, supistui paljaaseen kysymykseen, halusiko se tulla kotimaisten vai ulkomaisten kapitalistien kautta nyletyksi. Vapaata kauppaa huusivat ne kapitalistit, jotka tunsivat kykenevänsä murskaamaan kilpaavan maan kapitalistit, jos heille annettiin tilaisuus ryhtyä kilpailuun näiden kanssa. Suojelustulli oli niiden kapitalistien huutona jotka tunsivat itsensä heikommiksi kuin toisten kansojen kapitalistit ja pelkäsivät, että heidän yrityksensä murskattaisiin ja he menettäisivät voittonsa, jos vapaa kilpailu sallittaisiin. Vapaakauppalaiset olivat samallaisia kuin mies, joka huomatessaan, ettei vastustaja vedä hänelle vertoja, vaatii tätä vapaaseen taisteluun ilman armoa, kun taasen suojelustullilainen oli samallainen kuin mies, joka nähdessään itsensä huonommaksi, kutsuu avukseen poliisin. Vapaakauppalainen väitti, että luonnollinen, jumalalta saatu kapitalistien oikeus keritä kansaa, missä sitä vaan tavattiin, oli ylempänä kaikkia heimo-, kansallisuus- tai maanajoja. Suojelustullilainen taasen vaati isänmaallista oikeutta yksinään saada keritä omia kansalaisia ulkomaisten kapitalistien siihen sekaantumatta. Itse varsinaiseen kansaan, kansakuntaan nähden kokonaisuudessaan oli, kuten Paul jo sanoi, vähemmän eroa, nylkivätkö heitä kotimaiset kapitalistit suojelustullin avulla vai ulkomaiset kapitalistit vapaakaupan vallitessa. Kirjallisuus tästä taistelusta suojelustullilaisten ja vapaakauppalaisten välillä selittää tämän hyvin. Mitä muuta hyvänsä suojelustulli laiset eivät onnistuneetkaan todistamaan, niin pystyivät he näyttämään toteen, että kansan asema vapaakauppamaissa oli yhtä huono kuin munallakin ja toiselta puolen vapaakauppalaiset olivat yhtä onnistuneita todistuksissaan, joita he esittivät, että kansa suojelustullimaassa, muiden olojen ollessa samallaisia, ei ollut yhtään paremmassa asemassa kuin vapaakauppamaissakaan. Kysymys suojelustullista ja vapaakaupasta kiinnitti ainoastaan kapitalistien mieliä. Kansalle tarkoitti se valitsemista helvetin ja syvän meren välillä."

"Anna meille asiasta todellinen esimerkki", sanoi opettaja. "Ota esimerkiksi Englanti. Se oli epäämättömästi yhdeksännellätoista vuosisadalla maa, jolla oli suurin ulkomaakauppa ja hallitsi enimmin ulkomaan markkinoita. Jos kerran suuri määrä ulkomaankauppaa kapitalistien todellisuudessa määräämien ehtojen mukaan oli voittojärjestelmän mukaan maan kansallisen hyvinvoinnin lähteenä, voimme me odottaa näkevämme brittein kansan varsinaisen joukon yhdeksännentoista vuosisadan lopulla nauttivan tavattomasta onnesta ja yleisestä hyvinvoinnista verrattuna muiden kansojen tai sen entiseen tilaan, sillä koskaan ennen ei yhden kansan osalle ole tullut niin suurta ulkomaista kauppaa. Millaisia olivat tosiolot?"

"Yleistä oli", vastasi tyttö, "esi-isillemme epämääräisellä ja hämärällä tavallaan, jolla he käyttivät sanoja 'kansakunta' ja 'kansallinen' puhua Iso Britanniasta rikkaana maana. Mutta ne olivat ainoastaan sen kapitalistit, muutamia kymmeniä tuhansia miehiä, sen neljänkymmenen miljoonan joukossa, jotka olivat rikkaita. Näillä oli todellakin uskomattoman suuret omaisuudet, mutta loput neljästäkymmenestä miljoonasta — koko kansa todella, paitsi tätä pienoista osaa — oli köyhyyteen vajonnut. On sanottu, että Englannilla oli ratkaistavana suurempi ja toivottomampi köyhienkysymys, kuin millään muulla sivistyneellä maalla. Sen työläisjoukkojen olot eivät olleet ainoastaan paljoa kurjemmat kuin monen muun senaikaisen kansan, vaan myöskin huonommat, kuten huolellisista taloudellisista vertailuista on nähty, kuin ne olivat olleet viidennellätoista vuosisadalla, ennenkuin ulkomaankauppaa alettiin harjoittaa. Kansa ei muuta pois maasta, jossa sillä on hyvä olla, mutta brittein kansa puutteen kartoittamana on pitänyt jäätyneen Canadan ja kuuman maapiirin asuttavampana kuin oman syntymämaansa. Kuvauksena siitä, että työläisjoukkojen asemaa ei millään lailla parantanut se seikka, että maan kapitalistit hallitsivat ulkomaisia markkinoita, on huomioon otettava se seikka, että englantilaiset siirtolaiset voivat tehdä itselleen paremman elannon englantilaisissa siirtomaissa, joiden markkinoita hallitsivat kokonaan englantilaiset kapitalistit, kuin mitä heillä oli ollut ollut kotona ollessaan näiden kapitalistien palveluksessa. Meidän on myös muistettava, että Malthus, joka opetti, että parhain, mitä työmiehelle voi sattua, oli olla syntymättä, oli englantilainen ja perusti loppupäätelmänsä luonnollisesti huomioihinsa kansanjoukkojen elämästä maassa, joka oli menestynyt paremmin kuin mikään muu maa minään aikana anastamaan itselleen ulkomaiset maailman kauppamarkkinat kauppansa kautta."

"Tahi", jatkoi poika, "ottakaamme Belgian tuon vanhan flemiläisten kauppiasten maan, jossa ulkomaan kauppaa oli kauemmin ja tasaisemmin harjoitettu kuin missään muussa Europan maassa. Myöhemmällä puoliskolla yhdeksättätoista vuosisataa sanottiin Belgian kansan, maailman kovimmin työtätekevän kansan olleen ilman poikkeusta ilman tyydyttävää ravintoa — olleen sortumaisillaan, toisin sanoen, vähitellen nälkään nääntymässä. Heidän samoin kuin Englannin ja Saksan kansan on todistettu tilastollisten ainetta käsittelevien laskujen mukaan, joita meidän aikoihimme on säilynyt, olleen taloudellisesti paljoa paremmalla kannalla viidennellä ja alkupuolella kuudettatoista, jolloin ulkomaankauppaa tuskin tunnettiin, kuin mitä he olivat yhdeksännellätoista vuosisadalla. Mahdollisuutta oli ennen kuin ulkomaankauppa alkoi, että kansakin voi saada jotain osaa hedelmällisen maan rikkaudesta juuri sen vuoksi, ettei sille ollut mitään ulkoväylää. Mutta kun ulkomaankauppa voittojärjestelmän mukaan alkoi, katosi tämä mahdollisuus. Siitä pitäen kaiken hyvän ja halutun yli sen, mitä tarvittiin paljaaseen työväestön ylläpitämiseen, kokosivat kapitalistit itselleen perusteellisesti ja tyystisti vaihdettavaksi ulkomailla kultaan ja jalokiviin, silkkiin, samettiin ja kamelikurjen höyheniin rikkaita varten. Kilien Goldsmith sanoo:

"Around the world each needful product flies
For all the luxuries the world supplies."

(Ympäri maailman kaikki hyödylliset tuotteet kootaan ylellisyyttä varten, jota maailma synnyttää.)

"Mihin on kansojen taistelua ulkomaisista markkinoista yhdeksännellätoista vuosisadalla sattuvasti verrattu?"

"Kilpailuun orjilla miehitettyjen galleerilaivojen kesken, joiden omistajat kilpailevat palkinnosta."

"Sellaisessa kilpailussa kummalle miehistölle oli kilpailu vaikeampaa, voittavanko vai häviävän galleerilaivan miehistölle?"

"Voittavan galleerilaivan, ymmärrettävästi", vastasi tyttö, "sillä otaksuttavaa on että kun muut seikat olivat molemmissa laivoissa samanlaiset, heitä oli sitä enemmän ruoskittu."

"Juuri niin", sanoi opettaja, "ja saman säännön mukaan, kun kahden maan kapitalistit kilpailivat keskenään ulkomaisten markkinain varustamisesta, olivat juuri menestyneen kapitalistijoukon alaiset työmiehet ne, jotka olivat enemmän surkuteltavia, sillä muiden ehtojen ollessa samanlaisia, he olivat kaikesta päättäen ne, joiden palkat olivat alennetut alimmaksi ja joiden yleinen asema oli kurjin."

"Mutta sanoppas meille", sanoi opettaja, "eikö ollut yleisen köyhyyden kohtauksia maissa, joilla ei ollut mitään ulkomaankauppaa, yhtä suuria kuin jo mainitsemissasi maissa?"

"Olipa kyllä", vastasi tyttö. "Minä en ole tarkoittanut väittää, että kun ulkomaisten sääliväiset armolahjat olivat karvaita, kotimaisten kapitalistien olisivat sitä olleet vähemmän. Vertaus on ainoastaan voittojärjestelmän käyttämisen välillä suuremmassa tai vähemmässä määrässä. Niin kauvan kuin voittojärjestelmää pidettiin pystyssä, oli se lopulla aina sama, joko sitten rakennettiin muurit maan ympäri ja kansa jätettiin yksinomaan kotimaisten kapitalistien nylettäväksi tai muuri kaadettiin maahan ja sisälle päästettiin ulkomaalaiset."

XXVII LUKU.

MÄÄRÄTTYJEN ETUJEN JÄRJESTELMÄN VIHAMIELISYYS PARANNUKSIA KOHTAAN.

"Nyt Florence", sanoi opettaja, "sinun avullasi otamme käsitelläksemme loppukysymystä isiemme talousjärjestelmän käsittelyssä — nimittäin sen vihamielisyyttä keksintöjä ja parannuksia kohtaan. Tuskallisena velvollisuutenamme on ollut viitata useaan kohtaan, jossa arvoisat esi-isämme ovat olleet tavattoman sokeita taloudellisten laitostensa oikeista luonteista ja vaikutuksista, mutta ei missään tapauksessa huomattavammassa määrässä kuin tässä. Kaukana siitä, että he olisivat huomanneet välttämättömän vihamielisyyden yksityiskapitalismin ja kehityksen kulun välillä, joka meistä on niin selvää, he näyttävät tosissaan uskoneen, että heidän järjestelmänsä on tavattoman suotuisa keksintöjen edistymiselle ja, että sen etu tässä suhteessa oli niin suuri, että se oli tärkeänä vastapainona sen myönnetyille oikeusopillisille puutteille. Tässä kohdassa ovat mielipiteet niin aivan täydellisesti eriäviä, mutta onneksi ovat tosiseikat niin hyvin todistetut, ettei meillä ole mitään vaikeutta päättäessämme, mikä katsantokanta on oikea."

"Kysymys jakaantuu kahteen osaan: Ensiksi, vanhan järjestelmän luontainen vihamielisyys taloudellisia muutoksia kohtaan; ja toiseksi, voittoprinsiipin vaikutus vähentää, ellei kokonaan tehdä mitättömäksi sellaisten taloudellisten parannusten vaikutusta, jotka kykenivät voittamaan tämän vihamielisyyden kylliksi tullakseen käytännössä esitetyksi. — Nyt, Florence, kerropa meille, mikä se oli vanhassa taloudellisessa järjestelmässä, yksityiskapitalistijärjestelmässä, joka sen saattoi perusteellisesti vastustamaan muutoksia oloissa."

"Siinä oli se tosiseikka", vastasi tyttö, "että sen muodostivat riippumattomat määrätyt edut ilman mitään yhteisjärjestelmällistä tai yhdistävää periaatetta, seurauksena siitä ollen, että jokaisen yksilön tai joukkueen taloudellinen menestyminen riippui kokonaan hänen tai tämän joukkueen erityisesti sijoittamista eduista välittämättä ollenkaan toisten tai kokonaisuuden eduista."

"Ole hyvä ja selitä tarkoituksesi vertaamalla nykyistä järjestelmäämme puhumassasi suhteessa yksityiskapitalismiin."

"Meidän järjestelmämme on täydellisesti yhdeksi kokonaisuudeksi muodostettu — se tahtoo sanoa, kellään ei ole taloudellista etua mihinkään osaan taloudellista kokonaisuuttamme, joka eroaisi hänen edustaan muihin osiin tätä kokonaisuutta. Hänen ainoana etunaan on mahdollisimman suuri tuotanto kokonaisuudesta. Meillä on useat eri ammattimme, mutta ainoastaan voidaksemme sitä vaikuttavammin toimia yleisen kansan hyväksi. Me voimme olla erittäin innostuneita omaan erityiseen toimeemme, mutta ainoastaan henkisesti, sillä meidän taloudelliset etumme eivät ole enemmän riippuvaisia erityisammatistamme kuin mistään muusta. Me saamme yhtä paljon kokonaistuotannosta, mikä se sitten lieneekään."

"Millä tavoin vaikuttaa taloudellisen järjestelmän täydellinen luonne suhteeseemme kaikenlaatuisia taloudellisen kehityksen parannuksia ja keksintöjä kohtaan?"

"Me tervehdimme niitä suurella mielihyvällä. Miksi emme sitä tekisi? Jokainen tämän laatuinen parannus tulee ehdottomasti lisäämään jokaisen etuja kansakunnassa ja jokaisen etuja vielä samassa määrässä. Jos tämän keksinnön koskema Ammatti sattuu olemaan juuri meidän oma ammattimme, emme me menetä mitään, vaikkakin se tekisi koko ammatin tarpeettomaksi. Mahdollisesti voisimme siinä tapauksessa tuntea jonkun verran kaihomielisyyttä siirtyessämme pois vanhoista tavoista, mutta siinä olisikin kaikki. Kenenkään yksilön yksityisedut eivät tule suuremmassa määrässä kysymykseen kuin toistenkaan. Kaikki ovat kansakunnan palveluksessa ja kansakunnan tehtävä ja etu vaatii pitää huolta siitä, että jokaiselle hankitaan toista työtä niin pian kuin hänen entinen ammattinsa tulee tarpeettomaksi yleiselle hyvälle eikä missään tapauksessa muutos tule vaikuttamaan hänen toimeentuloonsa. Kaikessa suhteessa siten jokainen parannus taloudellisessa kehityksessä on epäämättömäksi siunaukseksi kaikille. Keksijä tuo suuremman rikkauden tai vapaa-ajan lahjan jokaiselle maan päällä eikä ole sen vuoksi ihmeellistä, että kansan kiitollisuus tekee hänen palkintonsa kadehdittavimmaksi, mitä yleinen hyväntekijä voi saavuttaa."

"Nyt. Florence kerropa meille, millä tavalla eri määrättyjen etujen paljous, joka muodosti yksityiskapitalismin, vaikutti synnyttämään vastenmielisyyttä keksintöjä ja parannuksia kohtaan."

MILLÄ TAVALLA KEHITYS VASTUSTI MÄÄRÄTTYJÄ ETUJA.

"Kuten jo olen sanonut", vastasi tyttö, "supistui jokaisen etu ja oli sidottu siihen erityiseen ammattiin, jota hän harjoitti. Jos hän oli kapitalisti, tarkoitti pääoma sitä; jos hän oli käsityöläinen, oli hänen pääomanaan jonkun ammatin tai ammatin osan taitaminen ja hänen elämänsä riippui sellaisen työn kysynnästä, jota hän oli oppinut tekemään. Ei kapitalistina eikä käsityöläisenä, ei työnantajana eikä työläisenä ollut hänellä taloudellista etua eikä riippuvaisuutta ulkopuolella eikä suuremmassa määrässä kuin hänen ammatissaan. Jokainen uusi aate, keksintö tai parannus taloudellisessa uurastuksessa tulee enemmässä tai vähemmässä määrässä eroamaan tällä alalla ennen käytetystä tavasta ja samassa määrässä hävittämään niiden ammattien taloudellista pohjaa, jotka mainittua liikettä koskivat. Meidän järjestelmämme aikana, kuten jo olen sanonut, ei tämä merkinnyt tappiota kenellekään, vaan ainoastaan työmiesten vaihdosta, tuottaen puhdasta voittoa rikkaudessa tai vapaa-ajassa kaikille; mutta silloin merkitsi se häviötä niille, joita muutos koski. Kapitalisti menetti pääomansa, tehtaansa, sijoituksensa kokonaan tai osaksi ja työmiehet menettivät elinkeinonsa ja tulivat heitetyksi kuten te kutsuitte maailman kylmän armeliaisuuden käsiin — armeliaisuuden, joka tavallisesti oli nollaa vähempi; ja tämä menetys ilman mitään helpotusta tai korvausta ihmiskunnalle yleensä jonkun yleisen edun muodossa, jota keksinnöstä olisi voitu saada. Se oli todella täydellistä tappiota. Siitä seurasi, että kaikkein hyödyllisimmätkin keksinnöt olivat julmia kuin kuolema niille, joiden eläminen tai voitto riippui jostain sen koskemasta ammatista. Kapitalistit tulivat harmaiksi pelätessään keksintöjä, jotka päivässä voivat muuttaa heidän kalliit tehtaansa vanhaksi rautaromuksi, joka kelpaisi ainoastaan **sulimoihin ja käsityöläisen yöpainajaisena oli joku kone, joka ottaisi leivän hänen lapsiensa suusta saattaessaan hänen työnantajansa kykeneväksi olemaan ilman hänen työtään."

"Tällaisen taloudellisen toiminta-alueen jakaantumisen vuoksi joukkoon yksityisiä tai ryhmittäisiä määrättyjä etuja täysin ilman minkäänlaista yhteyttä tai keskinäistä suunnitelmaa jokainen pysyen pystyssä tai sortuen itsekseen saavutettiin jokainen askel kehityksessä taiteitten ja tieteitten alalla yksinomaan vasta melkoisen häviön ja tappion hinnalla jossain yhteiskunnan osassa ikäänkuin olisi siellä raivonnut ruoste ja ruttotaudit. Kehityksen polku oli täynnä lukemattomien onnettomuusuhrien valkenevia luita. Kehruukone astui rukin sijalle ja nälänhätä hiipi englantilaisiin kyliin. Rautatiet anastivat ajurien tilan ja tuhansia mäkikyliä katosi samalla kun yhtä useita uusia syntyi laaksoissa ja Idän maanviljelijät köyhtyivät uuden maanviljelyksen vuoksi Lännessä. Lamppuöljy seurasi valaanrasvaa ja satoja satamakaupunkeja katosi. Kivihiiltä ja rautaa löydettiin Etelässä ja heinä alkoi kasvaa Pohjoisessa olevien raudanvalmistuskeskuksien kaduilla. Sähkö seurasi kaasua ja biljoonien arvosta rautatieomaisuutta katosi. Mutta mitä kannattaa pitentää luetteloa, jota voisi jatkaa loppumattomiin? Perussääntö on aina sama: jokainen tärkeä keksintö toi aina korvaamatonta vahinkoa jollekin osalle kansaa. Lukemattomat vararikot, armeijoittani joutilaisuuteen pakotetut työmiehet, kokonainen meri kaikenlaatuisia kärsimyksiä olivat hinta, minkä esi-isämme maksoivat jokaisesta edistyksen askeleesta."

"Myöhemmin kun uhrit olivat haudatut tai kuljetetut syrjään, oli esi-isillämme tapana juhlien viettää näitä teollisuuden voittoja ja sellaisissa tilaisuuksissa oli yleisenä sananpartena juhlapuhujain suussa seuraava säe:

"Puhujat eivät välittäneet ottaa huomioonsa sitä tosiseikkaa, että nämät voitot, joita he niin väärin kutsuivat rauhanvoitoiksi, tavallisesti olivat ostetut yhtä suurella ihmishenkien ja kärsimysten hinnalla — vieläpä usein suuremmallakin — kuin niin kutsuttujen sotien voitot. Me olemme kaikki lukeneet Tamerlanin pyramiidistä Damaseuksen luona, joka oli tehty seitsemänkymmenen tuhannen hänen uhrinsa pääkallosta. Sanottakoon tässä ainoastaan, että jos; niiden eri keksintöjen uhrit, jotka olivat yhteydessä höyrynkeksinnön kanssa, olisivat myöntyneet antamaan pääkallonsa Stevensonin tai Arkwrightin kunniaksi rakennettavaa muistopatsasta varten olisi tämä jättänyt Tamerlanin muistopatsaan mitättömyydeksi. Tamerlan oli raakalainen ja Arkwright ihmisiä auttamaan lähetetty nero ja kuitenkin vanhanajan taloudellisen järjestelmän liettävät juonet saattoivat hyväntekijän aiheuttamaan yhtä paljon inhimillistä kärsimystä kuin raakalaisvoittajakin. Huonosti asiat todellakin olivat silloin kun miehet kivittivät ja ristiinnaulitsivat: niitä, jotka tulivat heidän avukseen, mutta yksityiskapitalismi teki heille vieläkin pahemman konnatyön muuttamalla heidän tuomansa: lahjat kiroukseksi.

"Ja ryhtyivätkö työmiehet ja kapitalistit, joiden etuja keksintöjen kehitys uhkasi, varsinaisiin toimiin tämän kehityksen vastustamiseksi ja sortaakseen keksintöjä ja keksijöitä?

"He tekivät kaikkensa tähän suuntaan. Jos työmiehet olisivat olleet kyllin voimakkaita, olisivat he panneet täydellisen vastalauseensa keksintöihin nähden, jotka koettivat vähentää raa'an käsityön kysyntää heidän ammateissaan. Kuten nyt oli asianlaita, he tekivät kaiken vallassaan olevan tätä saavuttaakseen ammattiuniomääräysten ja väkivaltaisuuksien kautta; eikä kukaan voi moittia miesparkoja siitä, että he vastustivat kaikkia keksintöjä, jotka paransivat heidän tilaansa ryöstämällä heiltä elämisen mahdollisuudet. Kuularuisku tuskin olisi ollut kuolettavampi, jos se olisi käännetty sellaisena päivänä työmiehiä kohti kuin työtä säästävä kone. Sellaisina katkerina aikoina mies, joka tuli heitetyksi pois työstä, johon hän oli itsensä harjoittanut, olisi yhtä hyvin voitu ampua ja ellei hän voinut saada muuta työtä, kuten silloin monelle kävi, olisi hänelle varmasti ollut parempi, jos hän olisi kaatunut taistelussa sotatorvien ja rumpujen soidessa ja toivossa hankkia perheelleen eläke. Kuitenkin olisi työmiesten ollut käytävä yksityiskapitalismijärjestelmän eikä työtä säästävän koneen kimppuun, sillä järjellisen taloudellisen järjestelmän aikana kone olisi ollut paljaastaan hyväntekijä."

"Pääasiallisesti negatiivisin keinoin, vaikkakin paljoa vaikuttavammin kuin väkivaltaisuudet, joita työmiehet käyttivät. Alkutoiminta kaikessa kuului kapitalisteille. Kukaan keksijä ei voinut saada käytäntöön keksintöään, miten mainio se sitten olikaan, ellei saanut kapitalisteja sitä hyväksymään ja tätä eivät nämä tavallisesti tehneet, ellei keksijä jättänyt heille suurinta osaa keksinnöstään toivomistaan voitoista. Paljoa tärkeämpi este keksintöjen käytäntöön otolle johtui siitä seikasta, että ne, joita liikutti keksinnön lunastaminen, olivat juuri niitä, jotka harjottivat liikettä, johon keksintö vaikutti ja heidän etunsa useimmissa tapauksissa vaati uudistuksen pidättämistä, joka uhkasi tehdä arvottomaksi koneiston ja menettelytavat, joihin heidän pääomansa oli sijoitettu. Kapitalistin tuli olla täysin vakuutettu ei ainoastaan siitä, että keksintö oli itsessään hyvä, vaan myöskin, että se oli hänelle itselleen siksi voittoa tuottava, että se korvaisi hänen pääomalleen syntyneen vahingon ennen kuin hän ryhtyi siihen käsiksi. Jos keksinnöt kokonaan poikkesivat menettelytavoista, jotka olivat olleet voitonoton perusteena, oli usein suoranaista itsemurhaa kapitalistille hyväksyä niitä käytäntöön. Elleivät he voineet pidättää tällaisia keksintöjä muulla tavalla, oli heidän tapanaan ostaa ne ja poistaa ne siten näyttämöltä. Vallankumouksen jälkeen löydettiin kylliksi tällaisia patentteja, joita oli ostettu ja käytäntöön tulemasta estetty kapitalistien itsesuojelukseksi pitämään maailmaa uusissa keksinnöissä kymmeniä vuosia, ellei uusia olisi keksitty. Yksi vanhan järjestelmän historian surullisimpia lukuja ovat ne vaikeudet, vastukset ja elämän ajan kestävät pettymykset, joiden kanssa keksijäin oli taisteltava, ennen kuin he saivat keksintönsä hyväksytyiksi sekä petokset, joiden kautta useimmissa tapauksissa heidän voittonsa puijasivat kapitalistit, joiden kantta he saivat keksintönsä käytäntöön. Nämä kertomukset tuntuvat todella nykypäivinä melkein mahdottomilta uskoa, jolloin kansa on kernas ja halukas kasvattamaan ja innostuttamaan jokaista huomattavampaa keksijähenkeä, ja jolloin jokainen, jolla vaan on uusi keksintö mielessä, voi maksutta vaatia hallituksen viranomaisia turvaamaan hänen vaatimastaan etuoikeudesta keksintöön ja hankkimaan hänelle kaikki mahdolliset helpotukset tietojen, aineksien ja laitosten hankkimiseksi keksintöään täydentääkseen.

"Ottaen huomioon", sanoi tohtori, "että näiden seikkain, mikäli ne koskevat yksityisten etujen synnyttämää vastustusta parannusten eteenpäin marssille, on täytynyt olla vielä selvemmin huomattavia esi-isillemme kuin meille, mitä arvelet uskosta, joka heillä todella näyttää olleen, että yksityiskapitalismi järjestelmänä oli suotuisa keksinnöille?"

"Epäilemättä", vastasi tyttö, "se johtui siitä, että milloin keksintöjä esiintyi, ne ilmestyivät kapitalistien suojeluksen alaisina. Tämä taasen luonnollisesti oli välttämätöntä sen johdosta, että kaikin taloudellinen yritteliäisyys supistui kapitalistien käsiin. Meidän esi-isämme huomatessaan, että keksinnöt milloin niitä ollenkaan otettiin käytäntöön, ilmaantuivat yksityiskapitalismin kautta, jättivät huomioonsa ottamatta sen seikan, että tavallisesti vasta sitten, kun kapitalismi oli käyttänyt kaikki voimansa vastustaakseen keksintöä, se suostui auttamaan sen käytäntööntuloa. He olivat tässä suhteessa kuten lapset, jotka nähdessään veden juoksevan yli sulkupadon, päättävät siitä, että pados oli apulaitoksena virran juoksulle sen sijaan, että se olisi ollut sille esteenä, joka päästi vasta sitten virran yli, kun sitä ei enää voinut kauempaa pidättää."

"Luentomme", sanoi opettaja, "varsinaisesti supistuu ainoastaan vanhan järjestelmän taloudellisiin seurauksiin, mutta toisinaan aine osottaa entisten yhteiskunnallisten olosuhteitten olevan liian tärkeitä voidakseen ne sivuuttaa mitään mainitsematta. Me olemme nähneet, miten estävää laatua oli yksityisten etujen järjestelmä parannusten käytäntöönpanolle ja keksinnöille taloudellisella alalla. Mutta oli olemassa toinenkin ala, jolla sama vaikutus, oli huomattavissa vielä tärkeämmin ja vahingollisimmin vaikuttavana. — Kerropa meille, Florence, jotain tavasta, jolla yksityisten etujen järjestelmä koetti vastustaa uusien aatteiden ilmaantumista ajatuksen, moraalin, tieteen ja uskonnon alalla."

"Ennen suurta vallankumousta", vastasi tyttö, "jolloin korkein sivistys ei ollut niin yleistä kuin se on meillä, vaan supistettuna ainoastaan pieneen joukkueeseen, tämän joukkueen jäsenet, jotka olivat tunnetut oppineiden ja tiedemiesluokan nimellä, tulivat välttämättömästi kansakunnan moraalisiksi ja sielullisiksi opettajiksi ja johtajiksi. He muodostivat kansalle sen ajatuskannan, asettivat heidät omaan käsitykseensä asioista ja hallitsemalla heidän mielipiteitään johtivat heidän taloudellisia etujaan ja määräsivät sivistyksen suunnan. Nykyisin ei mitään tällaista valtaa ole jonkun erityisen luokan yksityisoikeutena, koska yleisen kasvatuksen korkea asema tekisi mahdottomaksi jollekin miesluokalle johtaa kansaa sokeasti. Kun kuitenkin huomataan, että sellaista valtaa harjotettiin sinä aikana, ollen se supistettuna niin pieneen luokkaan, oli mitä tärkeintä, että tämä olisi ollut kykenevä täyttämään niin tärkeän velvollisuutensa yleistä parasta tarkoittavassa hengessä ilman harhaan johtavia vaikutuksia. Mutta yksityiskapitalismijärjestelmän aikana, joka teki jokaisen henkilön ja ihmisryhmän taloudellisesti riippuvaiseksi yksinomaan hänen itsensä ja: hänen luokkansa edustaman ammatin edullisuudesta, tämä tarkoitusperä oli mahdoton saavuttaa. Oppineitten luokka, opettajat, papit, kirjailijat ja tiedemiehet olivat lopulla vaan ammattilaisia kuten suutarit ja nikkaritkin ja heidän hyvinvointinsa oli ehdottomasti sidottu siitä kysynnästä, jota heidän edustamillaan aatteilla ja opeilla ja heidän ammattiinsa kuuluvilla töillä oli. Jokaisen miehen opettaja tai saarnamiesala oli hänen yksityinen etunsa — hänen elantonsa ehto. Kun asianlaita oli täten, olivat oppineiden ja virkamiesten luokan jäsenet samalla tapaa heidän alallaan ilmenevien muutosten alaisia kuin suutarit tai nikkarit olivat heidän ammattiaan koskevien uudistusten alaisia. Siitä seurasi välttämättömästi, että kun jotain uutta aatetta esitettiin uskonnon, lääketieteen, tieteitten, taloustieteen, yhteiskuntaopin ja todella kaikilla ajattelun aloilla, oli ensimmäisenä kysymyksenä, jonka teki itselleen tätä alaa hallitseva ja siitä elantonsa saava oppineiden joukko, ei että oliko aate hyvä ja oikea ja yleistä hyvää tarkoittava, vaan miten se tulisi heti ja suoranaisesti vaikuttamaan oppeihin, tapoihin ja laitoksiin, joiden kanssa heidän omat persoonalliset etunsa olivat samat. Jos esitetty oli uusi uskonnollinen kysymys, pohti pappi ensiksi kaikesta, miten tulisi se vaikuttamaan hänen lahkoonsa ja hänen asemaansa siinä. Jos se oli uusi lääketieteellinen aate, kysyi tohtori ensiksi, miten se tulisi vaikuttamaan siihen kouluun, jota hän edusti. Jos se oli uusi taloustieteellinen kysymys, silloin kaikki ne, joiden ammattipääomana oli heidän maineensa opettajina tällä alalla, kyselivät ensiksi, miten tämä uusi aate sopi oppeihin ja vaatimuksiin, jotka muodostivat heidän ammattivarastonsa. Kun nyt täten jokainen uusi aate aivan luonnollisesti synnytti epäluuloa saman alan entisten aatteiden joukossa, oli siitä seurauksena, että oppineitten luokkien omat taloudelliset edut vaistomaisesti ja melkein poikkeuksetta olivat vastaisia parannuksille ja muutoksille heidän ajatusalallaan."

"Ollen ihmisolentoja voi heitä tuskin moittia enempää sen johdosta, että he katselivat ehdottomasti vastenmielisyydellä uusia aatteita heidän erikoisalallaan kuin kutojaa tai tiilentekijää, jotka vastustivat uusien keksintöjen käytäntöönottoa, joiden tarkoituksena, oli ryöstää leipä heidän suustaan. Ja kuitenkin, ajatelkaa millainen kauhea, melkein ylipääsemätön este ihmiskunnan kehitykselle syntyi sen tosiasian kautta, että kansan henkiset johtajat ja ajatuskannan muodostajat taloudellisen riippuvaisuutensa vuoksi jo nykyisin vallassaoleviin aatteisiin, tulivat vastustavalle kannalle edistykseen nähden omien etujensa vaikuttimista. Kun ajattelemme kyllin tämän seikan tärkeyttä, emme me enää ihmettele ihmiskunnan edistyksen hitautta entisaikana, vaan pikemmin sitä seikkaa, että kehitystä on ollenkaan ollut."

XXVIII LUKU.

MITEN VOITTOJÄRJESTELMÄ TEKI MITÄTTÖMÄKSI KEKSINTÖJEN HYÖDYN.

"Kysymys yksityiskapitalismin vihamielisyydestä edistystä kohtaan", jatkoi opettaja, "jakaantuu itsessään, kuten jo olen sanonut kahteen osaan. Ensiksi perusteellinen vastakohtaisuus erityisen yksityisetujärjestelmän ja kaikkien ratkaisemattomien muutosten välillä, joka huolimatta siitä millainen loppuseuraus tulee olemaan, ehdottomasti vahingoittaa näitä etuja. Nyt pyydämme sinua, Harold, ottamaan käsitelläksesi toisen osan kysymystä — nimittäin voittojärjestelmän vaikutusta vähentää, ellei kokonaan tehdä mitättömäksi yhteiskunnalle tulevaa hyötyä sellaisista keksinnöistä ja parannuksista, jotka kykenivät voittamaan yksityisten etujen vastustuksen saattamalla itsensä käytäntöön-otetuiksi. Yhdeksästoista vuosisata, myös siihen liittyen viimeinen neljännes kahdeksattatoista vuosisataa oli huomattava hämmästyttävän ja ennen kuulumattoman lukunsa vuoksi suuria keksintöjä taloudellisella alalla. Mistä johtui tämä keksivien nerojen purkaus?"

"Samasta syystä." vastasi poika, "mikä aiheutti kansanvaltaisen liikkeen nousemisen ja aatteen inhimillisestä yhdenvertaisuudesta tänä aikana — se tahtoo sanoa, ajatuskyvyn laajeneminen kansan keskuudessa, joka ensi kerran tullen yleiseksi, kertasi kymmentuhansin kerroin ihmiskunnan ajatusvoimaa ja poliittiselta asiain kannalta siirsi ajattelun tarkoitusperän yksilöiden eduista enemmistön etuihin."

"Meidän esi-isämme", sanoi opettaja, "nähdessään tämän keksintöjen purkauksen tapahtuvan yksityiskapitalismin aikana, päättivät tästä, että jotain oli olemassa systeemissä, joka oli erittäin suotuisaa keksintökyvyille. Onko sinulla jotain sanomista tässä suhteessa, paitsi mitä jo olet sanonut?"

"Ei ole muuta", vastasi poika, "paitsi että saman säännöin perusteella meidän olisi annettava tunnustuksemme kuninkaallisille laitoksille, aatelistolle ja ylimysvallalla niistä kansanvaltaisista aatteista, jotka heidän hallinnossa olonsa aikana kasvoivat kukoistukseensa suuren vallankumouksen aikana."

"Arvelen, että se jo riittää siinä suhteessa", vastasi opettaja. "Nyt pyydämme sinua kertomaan meille jotain yksityiskohtaisempaa tästä suuresta keksintöjen aikakaudesta, joka alkoi loppupuolella kahdeksattatoista vuosisataa."

HAROLD PUHUI TOSISEIKOISTA.

"Muinaisuuden ajoista kahdeksannentoista vuosisadan viimeiseen neljännekseen saakka", sanoi poika, "ei ole ollut juuri mitään kehitystä koneteollisuuden alalla paitsi laivojen ja aseitten valmistuksessa. Vuodesta 1780 tai niiltä paikkeilta ovat alkuinsa voimanlähteitten keksintösarjat ja niiden käyttäminen taloudellista tarkoitusta varten käytettäviin koneisiin, joka seuraavan vuosisadan aikana täydellisesti mullisti teollisuus ja kauppaolot. Höyry ja kivihiili merkitsivät ihmisvoiman lisäystä rikkauksien tuotannossa, joka oli melkein mahdoton arvostellakaan. Teollisuusoloissa ei ole liian paljon sanottu sanoessa niiden muuttaneen ihmisen kääpiöstä jättiläiseksi. Ne olivat kuitenkin ainoastaan suurimpina tekijöinä lukemattomiin uusiin keksintöihin, joiden kautta suunnattomat työnsäästämiset aiheutuivat kaikilla aloilla, joilla ihmiselämää ylläpidetään ja ohjataan. Maanviljelyksessä, jossa suurena osakkaana on luonto, jota ei voi suuria kiiruhtaa ja jossa senvuoksi ihmisen valta on vähemmän hallitseva kuin muilla teollisuuden aloilla, olisi odottanut tuottavan kyvyn lisääntymisen olevan vähimmän. Ja kuitenkin on tällä alalla arvioitu, että maanviljelyskoneisto enimmin kehittyneenä Amerikassa oli tehnyt noin viisitoistakertaiseksi yksityisen työläisen tuotannon. Useimmissa muissa tuotannon lajeissa, jotka olivat vähemmän riippuvaisia luonnosta, keksinnöt tänä aikana olivat lisänneet työn tuottavaisuutta vieläkin suuremmassa määrässä, vaihdellen se viisikymmen ja satakertaisesta määrästä tuhatkertaiseen määrään, yksi mies kyeten saamaan aikaan yhtäpaljon kuin pieni armeija kaikkina entisinä aikoina."

"Se tahtoo sanoa", sanoi opettaja, "näyttää siltä kuin, vaikkakaan ihmissuvun tarpeet eivät olleet kasvaneet ollenkaan, sen kyky tuottaa näitä tarpeita oli rajattomassa määrässä kasvanut. Tämä summaton kasvu työkyvyssä oli puhdasta taloudellista voittoa maailmalle, jollaista ihmiskunnan edellinen historia ei voinut näyttää läheskään. Oli kuin Jumala olisi antanut ihmiselle täydellisen valtakirjansa komentamaan kaikkia luomakunnan voimia itseään palvelemaan. No, Harold, otaksupa, että sinulle olisi ainoastaan sanottu saman verran kuin sinä olet sanonut meille ihmiskunnan tuotantokyvyn satakertaisesta lisääntymisestä, joka tänä aikana tapahtui ja ilman enempiä tietoja sinut jätettäisiin itseksesi päättämään, miten suuri muutos parempaan päin ihmiskunnan oloissa olisi ollut luonnollisena seurauksena, mikä olisi otaksuttavana loppupäätöksenä?"

"Varmalta näyttäisi otaksua vähintäin", vastasi poika, "että jokainen muoto inhimillistä onnettomuutta ja puutetta, joka suoranaisesti tai välillisesti johtuu taloudellisista puutteista, olisi ehdottomasti tullut katoamaan maan päältä. Että itse 'köyhyys' sanan merkitys olisi kokonaan unohdettu, olisi näyttänyt suoranaiselta seuraukselta ajattelemaan alkaessa. Sen lisäksi me voisimme edelleen kuvitella kaikkia yleisen ylellisyyden alalla, mitä vaan haluamme. Arvelun perustaksi annetut tosiseikat oikeuttaisivat mahdottomimmatkin unelmat yleisestä onnellisuudesta, mikäli aineellinen yltäkylläisyys voi suoranaisesti tai välillisesti sitä aikaan saada."

"Aivan oikein, Harold. Me tiedämme, mitä meillä on odotettavissa, kun alat kertoa meille, mitkä historialliset tosiseikat ihmiskunnan taloudellisen kehityksen alalla varsinaisesti johtuivat kahdeksannentoista ja yhdeksännentoista vuosisatojen keksinnöistä. Ota kansanjoukkojen asema kehittyneimmissä maissa yhdeksännentoista vuosisadan lopulla, sen jälkeen kuin he olivat saaneet kivihiilen ja höyryn tuottamia etuja ja useimpia muita suuria keksintöjä vuosisadan kuluessa ja vertaa niitä heidän asemaansa sanokaamme esimerkiksi vuonna 1780, jolloin voit meille antaa käsityksen muutoksesta parempaan päin, joka heidän taloudellisessa hyvinvoinnissaan on tapahtunut. Epäilemättä oli se jotain ihmeellistä."

"Monien väittelyjen ja tarkkojen laskujen alaista on ollut", vastasi poika, "tokkopa kehittyneimmissä maissa eri luokat yhdessä otettuina ja huomioon ottamatta paljaita muotomuutoksia, mitään varsinaista parannusta oli huomattavissa kansan suuren enemmistön taloudellisessa asemassa."

"Voiko olla mahdollista, että parannukset olivat olleet niin vähäisiä, että voitiin nostaa kysymystä siitä, oliko niitä ollenkaan ollut?"

"Olipa kyllä. Esimerkiksi Englannin kansasta yhdeksännellätoista vuosisadalla on Florence meille antanut todistuksia puhuessaan ulkomaisen kaupan vaikutuksista. Englannilla ei ainoastaan ollut suurempi ulkomainen kauppa kuin millään muulla kansalla, vaan oli se myöskin aikuisemmin ja täydellisemmin ottanut käytäntöön suuret keksinnöt kuin muut kansat. Florence on kertonut meille, että yhteiskuntaopin tutkijoille ei ollut ollenkaan vaikeaa näyttää toteen, että Englannin kansan taloudellinen tila oli paljoa kurjempi yhdeksännentoista vuosisadan loppupuolella kuin se oli ollut vuosisatoja ennen, ennen kuin höyrystä osattiin ajatellakaan ja tämä oli samalla lailla totta Alankomaitten ja Saksan kansojen suhteen. Mikäli koskee työväen joukkoja Italiassa ja Espanjassa olivat ne olleet paljon paremmissa taloudellisissa oloissa Rooman keisarikunnan aikoina kuin mitä he olivat yhdeksännellätoista vuosisadalla. Jos Ranskassa oltiinkin hiukan paremmassa asemassa yhdeksännellätoista kuin kahdeksannellatoista vuosisadalla, johtui se kokonaan maan jakamisesta, jonka Ranskan vallankumous aiheutti eikä missään suhteessa suurista keksinnöistä."

"Jos Amerika", vastasi poka, "osottikin huomattavaa parannusta kansan asemassa, ei sitä ole ehdottomasti luettava keksintöjen kehityksen ansioksi, sillä uuden maan ihmeelliset taloudelliset edellytykset olivat antaneet kansalle suuren vaikkakin ehdottomasti ainoastaan hetkellisen edun muihin kansoihin nähden. Kuitenkaan ei näytä siltä, että olisi oltu enemmän yksimielisiä siitä, oliko todella kansanjoukkojen asema enemmän parantunut Amerikassa kuin vanhalla mantereellakaan. Viimeisellä vuosikymmenellä yhdeksättätoista vuosisataa, jolloin tyytymättömät palkkatyöläiset ja maanviljelijät olivat yhtymäisillään alkaen liike paisua vallankumoukselliseksi luonteeltaan, julkaisivat Yhdysvaltojen hallituksen asiamiehet muodosteltuja vertailuja palkkojen ja hintojen välillä, joissa he väittivät ilmenevän pienen parannuksen kokonaisuudessaan amerikalaisten käsityöläisten taloudellisessa asemassa vuosisadan kuluessa. Niin kaukaiselta ajalta emme me luonnollisesti voi arvostella näitä laskuja yksityiskohdissaan, mutta me voimme hyvällä syyllä epäillä lopputuloksista, että kansanjoukkojen tila olisi ollut suuresti parantunut päättäen siitä yleisestä tyytymättömyydestä, joita asettamaan nämä julkaisut olivat, vaikkakin turhaan sijotut. Turvalliselta näyttää olettaa, että kansa tunsi paremmin oman asemansa kuin sosiologistit ja varmaa on, että yhä kasvavana vakaumuksena amerikalaisten kansajoukkojen keskuudessa oli, että he yhä enemmän olivat menettämässä taloudellisella alalla ja vaarassa vajota entisen ja samanaikaisen Europan köyhälistön ja maalaisväestön alhaiseen asemaan. Kapitalismin puolustajien työtilastotauluja vastaan voimme me lisätä tärkeämpänä ja todistavampana seikkana Amerikan kansan taloudellisesta ahdinkotilasta loppupuolella yhdeksättätoista vuosisataa sellaisia ajanmerkkejä kuin kerjäläis- ja kulkurijuukkojen kasvamisen vanhalla mantereella tavattuun määrään, palkkatyöläisten katkerat kapinoimiset, jotka pitivät vallalla ainaista taloudellista sotaa ja lopuksi vararikkotilan, johon maataviljelevä väestö oli vaipumassa."

"Riittää jo tähän kysymykseen", sanoi opettaja. "Sellaisessa vertauksessa kuin tämä on, ovat pienemmät eroavaisuudet vähemmän tärkeitä. On kylliksi tietää, että jos ihmisen tuotantokyvyn rajatonta kertautumista keksintöjen edistymisen kautta olisi kehitetty ja käytetty jonkunlaisellakaan harrastuksella yleiseksi hyväksi, köyhyys olisi kadonnut ja hyvinvointi ellei täydellinen ylellisyys olisi ollut yleisenä seurauksena. Kun tämä tosiasia on selvä kuin aurinko, on tarpeetonta ryhtyä pohtimaan taloustieteilijäin hiuksenhalkomiseen meneviä väitelmiä siitä olivatko luokan tai toisen olosuhteet yhdessä tai toisessa maassa hiukkaa parempia tai huonompia kuin mitä ne olivat olleet. Kylliksi on väitteen todistamiseksi, ettei kukaan missään maassa väittänytkään, että olisi ollut huomattavaa parannusta edes alkaakseenkaan täydellistä muutosta ihmiskunnan oloissa parempaan päin, joista suuret keksinnöt yleiseen käytäntöön otettuina olivat antaneet täydellisen ja pikaisen lupauksen ja mahdollisuuden."

"Ja nyt kerropa meille, Harold, mitä esi-isillämme oli sanomista tästä hämmästyttävästä seikasta — seikasta, joka oli vielä ihmeellisempi kuin itse suuret keksinnöt, nimittäin näiden epäonnistumisesta hyödyttää ihmiskuntaa huomattavammassa määrässä. Luonnollisesti jo itsessään niin hämmästyttävän ja ihmiskunnan onnellisuuden toiveille niin tuhoatuottavan ilmiön on täytynyt saattaa järjellisistä ihmisistä kokoonpannun maailman miettimään mitä suurimmasti, mikä sellaiseen mahtaa olla selityksenä Olisi voinut otaksua, että tämän epäonnistumisen, jota esi-isämme saivat kokea, olisi pitänyt olla kylliksi vakuuttamaan heille, että jotain täytyi olla suuressa määrässä väärin taloudellisessa järjestelmässä, joka tällaisen aiheutti tai salli ja ettei enempiä todistuksia olisi tarvittu kehottamaan heitä tekemään radikaalisia muutoksia siinä."

"Niin olisi ainakin luullut", sanoi poika, "mutta esi-isillemme ei näytä juolahtaneen mieleen pitää taloudellista järjestelmäänsä syynä tällaisiin seurauksiin. Kuten olemme huomanneet, tunnustavat he välittämättä siitä että he väittelivät prosenttimääristä, etteivät suuret keksinnöt olleet onnistuneet saamaan huomattavampaa parannusta ihmiskunnan oloissa, mutta he eivät koskaan näytä päässeen kylliksi kauas tutkiakseen perusteellisemmin, mistä tämä johtui. Sen ajan taloustieteilijäin laajoissa teoksissa emme me löydä mitään pohdiskelua vieläpä vähemmän yritystä selittää tätä seikkaa, joka meidän mielestämme ehdottomasti peittää varjollaan kaikki muut taloudellisen aseman piirteet ennen vallankumousta. Ja oudoin seikka kaikessa tässä on se, ettei tämä heidän epäonnistumisensa saavuttaa jotain mainitsemisen arvoista hyötyä keksintöjen edistymisen kautta näyttänyt kuolettavan esi-isiemme harrastuksia keksintöihin. He näyttivät olevan huumaannuksissa töittensä ylpeilemisestä, vaikkakin he olivat suletut pois niiden tuottamasta edusta ja heidän jokapäiväisenä unelmanaan olivat uudet keksinnöt, jotka yhä suuremmassa määrässä saattaisivat luomakunnan voimat heidän käytettäväkseen. Kukaan heistä ei nähtävästi pysähtynyt ajattelemaan, että vaikka Jumala tyhjentäisi varastostaan heidän hyväkseen kaikki käytännön ja voiman salaisuudet, ei ihmiskunta olisi hituistakaan paremmassa asemassa, elleivät he keksisi jotain taloudellista konetta, jonka kautta nämä keksinnöt voitaisiin saada paremmin palvelemaan yleistä hyvää kuin mitä ne olivat tähän saakka tehneet. He eivät näytä käsittäneen, että niin kauan kuin köyhyyttä oli olemassa, jokainen uusi keksintö, joka lisäsi tuotantovoimaa, oli ainoastaan yksi uusi syytös heidän taloudellista järjestelmäänsä vastaan sen kykenemättömyydestä, joka oli yhtä suuri kuin se oli kohtuuton. He näyttivät kokonaan jättäneen huomioonsa ottamatta sen seikan, että siihen saakka kunnes heidän mahtavat koneensa tullaan käyttämään inhimillisen hyvinvoinnin lisäämiseen, he olivat ja tulivat edelleenkin olemaan paljaita hullunkurisia tieteellisiä leikkikaluja, joilla ei ollut suurempaa todellista arvoa ja hyötyä ihmiskunnalle kuin useilla hyvinkeksityillä tanssivilla nukeilla. Tämä mieletön halu yhä enempiä, suurempia ja laajempia keksintöjä tekemään taloudellisella alalla yhdessä nähtävästi täydellisen välinpitämättömyyden kanssa siitä saavuttiko ihmiskunta niistä mitään lopullista hyötyä vai ei, voidaan käsittää ainoastaan pitämällä sitä yhtenä niistä oudoista heikkomielisen kiihoituksen kulkutaudinkohtauksista, joiden tiedetään vaivanneen vissien ajanjaksojen koko kansakuntia, etenkin keskiaikana. Mitään järkiperäistä selvitystä ei siihen ole olemassa."

"Hyvällä syyllä voit niin sanoa", huudahti opettaja. "Miksi hyödyksi todella olikaan, että kivihiili oli keksitty, kun kuitenkin oli yhtä paljon lämmittämättömiä asuntoja kuin koskaan ennen? Miksi hyödyksi olivat koneet, joiden avulla yksi mies voi kutoa yhtä paljon vaatteita kuin tuhannet sata vuotta ennen, kun kuitenkin oli yhtä paljon ryysyisiä, vilusta väriseviä olentoja kuin ennenkin? Miksi hyödyksi olivat koneet, joiden avulla amerikalainen farmari voi tuottaa tusinan kertaa enemmän ruoka-aineita, kuin hänen isoisänsä, kun kuitenkin oli olemassa yhä useampia nälkäkuolemakohtauksia ja suurempi määrä huonosti ravittua väkeä maassa kuin koskaan ennen ja laumoittain kodittomia, kurjuuteen vajonneita kulkureita vaelteli maassa kerjäten leipää jokaiselta ovelta? Nämä meidän esi-isämme olivat keksineet höyrylaivat, jotka olivat ihmelaitoksia, mutta näiden päätehtävänä oli kuljettaa köyhiä maista, jossa he olivat kerjäläisinä kulkeneet työtäsäästävistä koneista huolimatta, uudempiin maihin, jossa heidän välttämättömästi lyhyen ajan kuluttua oli uudelleen ryhdyttävä kerjäämään. Noin keskivälillä yhdeksättätoista vuosisataa riemustui maailma kutomakoneen keksimisestä ja siitä, minkä taakan se tulisi nostamaan ihmiskunnan hartioilta. Kuitenkin viisikymmentä vuotta myöhemmin pukuteollisuus, jonka luultiin muuttuvan keksinnön kautta parempain päin, oli muuttunut orjuudeksi sekä Amerikassa että Europassa joka 'hikipajasysteemin' nimellä saattoi silloisenkin hitaan väen häpeämään. Heillä oli helposti syttyviä tulitikkuja piikiven ja teräksen asemasta, paloöljyä ja sähkövalo kynttilöiden ja valaanöljyn asemasta, mutta saastan ja kurjuuden kuvat joita nämä parannetut valaistusvehkeet valaisivat, olivat samat ja näyttivät ainoastaan vielä pahemmilta niiden valossa. Ne harvat kerjäläiset, joita Amerikassa oli ollut yhdeksännentoista vuosisadan ensi neljänneksellä, kulkivat jalan, kun sen sijaan he viimeisellä neljänneksellä varastivat kulkunsa höyryhepojen vetämissä junissa ja oli heitä tällöin viisikymmentä kertaa enemmän. Maailma matkusti kuusikymmentä mailia tunnissa viiden tai kymmenen mailin asemesta vuosisadan alussa, mutta se ei ollut voittanut alaa tuumaakaan köyhyydeltä, joka siinä riippui kiinni kuin varjo kilpajuoksijassa."

HELENA ANTAA SELITYKSEN TOSISEIKOILLE.

"Nyt, Helena", jatkoi opettaja, "me haluaisimme sinun selittämään meille ne tosiseikat, joita Harold on meille niin selvästi esittänyt. Me haluamme sinun kertomaan meille, mistä se johtui, että ihmiskunnan taloudelliset olot saavuttivat enintäin tuskin huomattavan parannuksen, jos ollenkaan keksintöjen kehityksestä, jonka rajattoman tuotantovoiman lisääntymisen vuoksi kaiken järjellisen säännön mukaan olisi pitänyt täydellisesti muuttaa parempaan päin ihmissuvun taloudelliset olosuhteet ja kokonaan poistaa puutteen maailmasta. Mikä vanhassa yksityiskapitalismin systeemissä aiheutti tällaisen epäonnistumisen?"

"Suuret taloudelliset keksinnöt, joista Harold on puhunut", vastasi tyttö, "olivat niin kutsuttua työtäsäästävää kone ja parannusmallia — se tahtoo sanoa ne saattoivat miehen kykeneväksi tuottamaan enemmän kuin ennen samalla työllä tai tuottamaan saman vähemmällä työllä. Kollektiivisen teollisuushoidon aikana, yhdenvertaisten etujen vallitessa, kuten meillä on nyt laita, tulisi jokaisen tällaisen keksinnön seurauksena olemaan lisäännys kokonaistuotannossa tasanjaettavaksi kaikkien kesken tai jos kansa niin halusi ja äänesti tuotanto jäämään siksi mikä se oli ja työn säästäminen jaettavaksi vapaa-aikana kaikille. Mutta vanhan järjestelmän aikana ei ollut luonnollisesti mitään kollektiivista hallintoa. Kapitalistit olivat haltioita, ollen ainoita henkilöitä, jotka voivat harjoittaa suurempaa liikettä tai ryhtyä taloudellisiin yrityksiin ja siinä mitä he tekivät tai tekemättä jättävät, ei heillä ollut näkökohtana yleisön etu tai yhteinen voitto vaan yksinomaan heidän oma voittonsa. Ainoa syy, mikä voi saada kapitalistin ottamaan käytäntöön joku keksintö, oli toivo voittonsa suurenemisesta tuotannon lisääntymisen kautta samalla työllä tai saman tuotteen valmistamisen kautta vähemmällä hinnalla."

"Ottakaamme käsiteltäväksemme ensiksi ensimmäisen tapauksen. Otaksukaamme, että joku kapitalisti ottaessaan käytäntöön työtäsäästävän koneen on päättänyt pitää työssä kaikki entiset työjäisensä ja nauttia voittonsa saamalla suuremman määrän tuotantoa samalla kustannuksella. Nyt, jos kapitalisti halusi lisätä tuotantoaan ilman koneen apua, oli hänen palkattava lisää työläisiä, joille oli maksettava palkkaa, joka taasen myöhemmin kulutettiin ostaessa tuotteita markkinoilta. Tässä tapauksessa joka kerran tuotannon lisääntyessä myöskin oli jonkun verran lisäännystä, vaikkakaan ei yhtäpaljon kuin edellistä, myöskin yhteiskunnan ostokyvyssä. Mutta kun kapitalisti lisäsi tuotantoaan koneiden avulla lisäämättä työläistensä lukua, ei yhteiskunnan ostokyvyn puolella ollut huomattavissa vastaavaa lisäännystä korvaamaan kasvanutta tuotantoa. Osa ostokyvystä meni tosin palkoissa konetyöläisille, jotka rakensivat työtäsäästävät koneet, mutta se oli verrattain vähäistä verrattuna tuotannon lisäykseen, jota kapitalisti toivoi saavuttavansa koneistonsa avulla, sillä muussa tapauksessa ei hänellä suoranaisesti täyttämään entistä enemmän jo ennestään tulvillaan olisi ollut mitään syytä ostaa konetta. Lisätty tuotanto pyrki siten suoranaisesti täyttämään entistä enemmän ja ennesään tulvillaan olevia markkinoita; ja jos huomattavampi määrä kapitalisteja otti samalla tapaa käytäntöön koneita, tuli yltäkylläisyys muuttumaan täydelliseksi kriisiksi ja aiheuttamaan yleisen seisauksen tuotannossa."

"Välttääkseen tai pienentääkseen tällaista onnettomuutta voivat kapitalistit menetellä kahdella tavalla. He voivat, jos näkivät hyväksi, alentaa lisääntyneitten konetuotteittensa hintaa niin että yhteiskunnan ostokyky, joka oli pysynyt ennallaan, voisi käyttää ainakin lähes yhtä kaikki tuotannosta kuin se oli tehnyt vähemmälle tuotannolle kalliimmilla hinnoilla ennen koneiden käytäntöön ottamista. Mutta jos kapitalistit tekivät tämän, eivät he saavuttaneet mitään lisäetua koneiden käytäntöön otosta, koko voitto silloin langeten yhteiskunnalle. Tarpeetonta on sanoakaan, ettei tämä ollut kapitalistien tarkoitusperänä. Toinen menettelytapa heillä oli pitää tuotantoaan samassa määrässä, missä se oli ollut, ennen koneen käytäntöön ottamista ja hankkia voittonsa erottamalla työväkeä siten, säästäen työkustannuksissa. Tällä tavoin useimmassa tapauksessa tehtiinkin, sillä tavarain ylipaljous oli niin yleisesti uhkaamassa, että kapitalistit varoivat suuresti lisäämästä tuotantoa paitsi jos keksinnöt aukaisivat kokonaan uusia aloja. Esimerkiksi jos kone saattoi yhden miehen kykeneväksi tekemään kahden miehen työn, kapitalisti erotti puolet työvoimastaan, pisti säästön työkustannuksista taskuunsa ja silti pystyi tuottamaan yhtä paljon kuin ennenkin. Vielä lisäksi oli tällä menettelytavalla toinenkin etu. Erotetut työmiehet paisuttivat työttömien lukua, jotka kauppasivat itseään toistaan halvemmasta työtä saadakseen. Tämän kilpailun kiivaus teki pian kapitalistille mahdolliseksi alentaa palkkoja entiselle puolelle työvoimalleen, jonka hän oli työssään pidättänyt. Täten oli tavallisena seurauksena työtä säästävien koneiden käytäntöön ottamisesta; ensiksi työmiesten erottaminen ja sitten lyhemmän tai pitemmän ajan kuluttua palkkojen aleneminen niille, jotka työssä saivat pysyä."

"Jos oikein ymmärrän sinua", sanoi opettaja, "siten seurauksena työtäsäästävistä keksinnöistä oli joko tuotannon lisääntyminen ilman vastaavaa lisäännystä yhteiskunnan ostokyvyssä siten yhä lisäten ylijäämää tai muuten ehdottomasti yhteiskunnan ostokyvyn väheneminen erottamisten ja palkanalennusten kautta tuotannon kuitenkin pysyessä edelleen samana kuin ennenkin. Se tahtoo sanoa, puhtaana tuloksena työtäsäästävistä koneista oli erotuksen lisääminen tuotannon ja kulutuksen välillä, joka erotus jäi kapitalistien käsiin voitto-osana."

"Aivan niin. Ainoana johteena kapitalistille ottaa käytäntöön työtäsäästäviä koneita oli suuremman tuotanto-osan pidättäminen omaksi voitokseen kuin ennen vähentämällä työväenluokan osaa — toisin sanoin, työtäsäästävä koneisto, jonka olisi pitänyt hävittää köyhyys maailmasta, muuttui välineeksi voittojärjestelmän aikana köyhdyttämään kansan joukkoja vielä nopeammin kuin ennen koskaan."

"Mutta eikö kilpailu kapitalistien kesken pakottanut heitä uhraamaan osaa lisääntyneestä voitostaan hintojen alennuksen katitta päästäkseen tavaroistaan?"

"Epäilemättä, mutta sellaiset hinnanalennukset eivät lisänneet kansan kulutuskykyä paitsi milloin se tapahtui voitto-osasta ja kuten John meille selitti tänä aamuna, kun kapitalistit olivat kilpailun kautta pakotettuja alentamaan hintojaan, he säästivät voitto-osaansa mahdollisimman kauan korvaamalla hintojen alennuksia tavaran laadun huonontamisella tai alentamalla palkkoja, kunnes yleisöä ja palkkatyöläisiä ei voitu enempää nenästä vetää tai kiristää. Silloin vasta alkoivat he uhrata omaa voitto-osaansa ja silloin oli liian myöhäistä köyhtyneille kuluttajille lisätä kulutustaan. Aina oli asianlaita se kuten John sanoi, että maassa, jossa kansa oli köyhintä, olivat hinnat alimmat mutta ilman hyötyä itse kansalle."

AMERIKALAINEN MAANVILJELIJÄ JA KONEET.

"Ja nyt", sanoi opettaja, "haluan minä kysyä teiltä jotain työtäsäästävien keksintöjen vaikutuksesta siihen luokkaan niin kutsutulta kapitalisteja, jotka muodostivat suurimman osan Amerikan kansasta — tarkoitan maanviljelijöitä. Sen johdosta, että he omistivat farminsa ja työkalunsa, vaikkakin velan ja kiinnitysten painamina, olivat he jokatapauksessa muodollisesti kapitalisteja, vaikkakin yhtä säälittäviä kapitalistien uhreja kuin köyhälistötyöläiset. Työtäsäästävät maanviljelyskonekeksinnöt Amerikassa yhdeksännellätoista vuosisadalla olivat kerrassaan jotain ihmeteltävää saattaen yhden miehen kuten meille on kerrottu, kykeneväksi tekemään viidentoista miehen työn sataa vuotta ennemmin. Kuitenkin oli amerikalainen maanviljelijä käymässä suoraa perikatoa kohti juuri näitä keksintöjä käytäntöön ottaessa. Minkä syyksi laskette tämän? Miksi ei maanviljelijä yhdenlaisena kapitalistina läjännyt voittoja työtäsäästävistä koneistaan kuten muutkin kapitalistit?"

"Kuten jo olen sanonut", vastasi tyttö, "johtuivat työtäsäästävän koneiston antamat voitot palkatun työn lisääntyneestä tuotantokyvystä, siten saattaen kapitalistille mahdolliseksi joka tuottaa suuremman määrän samalla työkustannuksella tai yhtäläisen tuotannon vähemmällä työkustannuksella kun koneen korvaamat työläiset voitiin erottaa. Voittojen määrä oli siten riippuvainen harjoitetun liikkeen suuruudesta — se on palkattujen työläisten luvusta ja vastaavasta summasta, minkä työkustannukset koskivat liikkeeseen. Kun maanviljelystä harjoitettiin tavattomassa määrässä, kuten oli asian laita niin kutsutuilla bonanza farmeilla Yhdysvalloissa tänä aikana, kuuluen niihin kahdestakymmenestä kolmeenkymmeneen tuhanteen eekkeriin maata, tekivät niitä viljelevät kapitalistit suuria voittoja, jotka juuri suoranaisesti johtuivat työtäsäästävistä maanviljelyskoneista ja jotka olisivat olleet mahdottomia ilman niitä. Nämä koneet tekivät heidät kykeneviksi asettamaan markkinoille suuresti lisääntyneen tuotannon vähäisellä työkustannuslisäyksellä tai saman tuotannon suurella työkustannusten alennuksella. Mutta amerikalaisten maanviljelijäin varsinainen joukko toimi ainoastaan pienessä määrässä ja palkkasi ainoastaan vähän työvoimaa tehden itse pääasiallisesti oman työnsä. He voivat siten saavuttaa ainoastaan pienen voiton, jos ollenkaan työtäsäästävistä koneista erottamalla työväkeään. Ainoa keino, jolla he voivat niistä hyötyä nauttia, oli, ei vähentämällä tuotantokustannuksia, vaan lisäämällä tuotantoaan oman työnsä lisääntyneen tuottamiskyvyn kautta. Mutta ottaen huomioon, ettei tällä välin ollut tapahtunut mitään lisäännystä yhteiskunnan ostamiskyvyssä yleensä, ei löytynyt enempää rahoja heidän tuotteittensa ostamiseen kuin ennenkään ja luonnollisesti siis, jos maanviljelijäin koko joukko työtäsäästävien koneiden avulla lisäsi tuotteitaan, he voivat saada kasvaneesta tuotannostaan ainoastaan halvennetun hinnan, niin että he lopuksi eivät saaneet enempää suuremmasta sadosta kuin vähemmästäkään. Vieläpä, he eivät voineet saada niinkään paljoa, sillä vähäinenkin ylijäämä ahtaalla olevan kapitalistin käsissä, joka sitä ei voinut säilyttää, vaan oli pakotettu myymään, vaikutti alentamalla markkinahinnat määrään, joka oli kokonaan vähempi suhteellisesti ylijäämään. Yhdysvalloissa oli tällaisten pikkumaanviljelijäin luku määrä niin suuri ja heidän pakkonsa myydä tuotteensa niin suuri, että loppupuoliskolla vuosisataa he eivät pilanneet ainoastaan omia markkinoitaan, vaan myöskin suurten kapitalistien markkinat, jotka viljelivät suuria farmeja."

"Loppupäätöksenä siis on", sanoi opettaja, "että puhdas tulos työtäsäästävistä koneista Yhdysvaltojen pikkufarmarijoukolle oli turmiota tuottava."

"Epäilemättä", vastasi tyttö. "Tämä on sellainen tapaus, jossa historialliset tosiseikat ehdottomasti todeksi näyttävät järjellisen teorian. Kiitos voittojärjestelmälle keksinnöt, jotka kertasivat maanviljelijän tuotantokyvyn viisitoista kertaiseksi, saattoivat hänet vararikkoon ja niin kauan kuin voittojärjestelmää säilytettiin, ei hänellä ollut mitään pelastuksen toivoa."

"Olivatko maanviljelijät ainoa pikkukapitalistiluokka, jota työtäsäästävä koneisto pikemmin vahingoitti kuin auttoi?"

"Sääntö oli sama kaikille pikkukapitalisteille, missä hyvänsä ammatissa he sitten olivatkaan. Perustana sille oli, kuten olen sanonut, se seikka, että kapitalistien saavuttama voitto työtäsäästävistä koneista oli suhteellinen työmäärään, jonka he koneiden vuoksi voivat erottaa — se tahtoo sanoa, suhteellinen heidän liikkeensä suuruuteen. Jos kapitalistin liikkeenharjoitusmäärä oli niin pieni, ettei hän voinut tehdä suuria säästöjä työkustannusten vähentämisellä hankkimalla koneistoa, silloin saattoi sellaisen koneen käytäntöönottaminen hänet epäedulliseen asemaan verrattuna suurkapitalisteihin. Työtäsäästävät koneet olivat siten yhtenä voimakkaimmista vaikuttimista, jotka loppupuolella yhdeksättätoista vuosisataa tekivät pikkukapitalistille mahdottomaksi millään alalla kilpailla suurkapitalistien kanssa ja auttoivat taloudellisen maailman hallinnon kokoamista aina harvempien ja harvempien käsiin."

"Otaksutaanpa, Helen, ettei vallankumousta olisi tapahtunut, että työtäsäästäviä koneita olisi edelleen keksitty yhtä nopeaan kuin ennenkin ja että suurkapitalistien etujen yhdistyminen, jota jo ennustettiin, olisi saatu täydelliseksi niin että heidän väliseen kilpailuun kulutettujen voittojen hukka olisi lakannut, mikä olisi siitä ollut seurauksena?"

"Siinä tapauksessa", vastasi tyttö, "kaikki se rikkaus, jota oli tuhlattu kauppakilpailuun, olisi tuhlattu lisäksi ylellisyyteen, mitä jo ennen siihen tuhlattu. Vuosi vuodelta keksityt uudet koneet olisivat jatkaneet mahdollisuutta yhä pienemmälle ja pienemmälle osalle ihmiskuntaa tuottaa kaikki ihmiskunnan elintarpeet ja muu osa ihmiskuntaa, näihin lukien työläisten lukemattomat joukot olisivat saaneet työskennellä hyödyttömässä työssä hankkiakseen aineksia rikkaiden ylellisyydelle tai saaneet olla näiden persoonallisina palkollisina. Maailma olisi siten tullut jaetuksi kolmeen luokkaan: isännistöluokka, jonka lukumäärä oli rajotettu; suuri lukuinen määrä hyödyttömässä työssä olevia työläisiä, jotka olivat palkatut hankkimaan ylellisyystarpeita isännistöluokalle; ja pienoinen joukko hyödyllisesti tuottavia työläisiä, jotka koneiden täydellisen kehityksen kautta olisivat kykeneviä hankkimaan kaikille tarpeet. Tarpeetonta on sanoa, että kaikki muut paitsi isännät olisivat olleet alhaisimmassa tilassa elinehtoihinsa nähden. Riutuvat valtakunnat muinaisina aikoina ovat usein tarjonneet tällaisia kuvia keisarillisesta ja aristokraattisesta loistosta, jonka varustamiseksi ja ylläpitämiseksi nälkäänäkevien kansojen työ käytettiin. Mutta ei mikään muinaisuudessa esiintyvä kuva olisi vetänyt vertoja sille, mitä kahdennellakymmenennellä vuosisadalla olisi ollut näytettävänä, jos suuri vallankumous olisi sallinut yksityiskapitalismin saattaa kehityksensä huippuunsa. Muinaisina aikoina kansan suuria joukkoja on täytynyt käyttää hyödylliseen työhön varustaakseen maailman tarpeet, joten isäntien loistoon ja iloituksiin saatavissa oleva työväen osa on ollut verrattain pieni. Mutta rahavaltaisessa keisarikunnassa arvelemme me keksintönero työtäsäästävien koneiden avulla olisi saattanut isännät kykeneviksi käyttämään suurimman osan alamaisistaan oman valtionsa ja ylellisyytensä palvelukseen, kuin olisi ollut mahdollista minään muuna historiallisena itsevaltiuden aikana. Kauhistuttavat näytelmät ihmisten jumaliksi korottamisesta nöyrälle ja palvelevalle kansalle, joita Assyria, Egypti, Persia ja Rooma tietävät kertoa, olisivat nykyisten rinnalla himmentyneet pieniksi."

"Jo riittää, Helen", sanoi opettaja. "Todistelmiesi nojalla me jätämme tutkistelemisemme yksityiskapitalismin taloudellisesta järjestelmästä, jonka suuri vallankumous on ainaiseksi hävittänyt. Luonnollisesti on olemassa suuri joukko muita kohtia ja sivuseikkoja kysymyksessä, joita voisimme ottaa käsitelläksemme, mutta niiden tutkiminen olisi yhtä hyödytöntä kuin mieltämasentavaakin. Minä arvelen, että me olemme jo käsitelleet tärkeimmän kohdan. Jos te käsitätte, miksi ja miten liikevoitto, korko ja vuokra synnyttivät rajoituksen yhteiskunnan useimpien kulutusvoimalle pieneen osaan sen tuottavasta voimasta, siten taasen vuorostaan sortaakseen jälkimmäistä, olette te käsittäneet salaisuuden maailman köyhyyteen ennen vallankumousta sekä mahdottomuuteen saada aikaan mitään huomattavampaa tai pysyväistä parannusta millään alalla ihmiskunnan taloudellisia oloja siihen saakka kunnes yksityiskapitalismi, josta liikevoittojärjestelmä vuokrineen ja korkoineen olivat tärkeitä ja eroittamattomia osia, tulisi poistetuksi."

XXIX LUKU.

MINULLE OSOTETAAN KUNNIOITUSTA.

"Ja nyt", jatkoi opettaja katsahtaen gallerille, jossa tohtori ja minä istuimme piilossa, "on minulla suuri hämmästys teidän varallenne. Niiden joukossa, jotka ovat kuunnelleet luentoanne tänään, sekä aamu- että iltapäivällä on muuan henkilö, jonka nimen teidän tulisi voida arvata sanoessani, että kaikista henkilöistä maan päällä, hän on ehdottomasti pystyvin ja ainoa täysin pätevä arvostelemaan, miten tarkka teidän kuvauksenne yhdeksännentoista vuosisadan oloista on ollut. Ettei tieto siitä olisi häirinnyt tyyneyttänne, olen minä tähän saakka pidättänyt kertomasta, että meidän luonamme on tänään saapuvilla ei vähemmän huomattava vieras kuin Julian West ja että hän on hyväntahtoisesti suostunut sallimaan minun esittää itsensä teille."

Minä olin myöntynyt pikemmin vastenhakoisesti opettajan pyyntöön, kun en olisi halunnut asettaa itseäni uteliaisuuden esineeksi. Mutta minun oli kumminkin vielä tehtävä tuttavuutta kahdennenkymmenennen vuosisadan poikien ja tyttöjen kanssa. Kun he saapuivat ympärilleni, oli helppoa tyttöjen kiihkeistä silmäyksistä ja poikien liikutetuista kasvoista nähdä, miten suuresti heidän mielikuvituksensa oli hämmästyksissä läsnäoloni vuoksi heidän joukossaan ja miten kaukana heidän tunteensa olivat tavallisesta ja epämiellyttävästä uteliaisuudesta. Mielenkiinto, jota he minuun osottivat oli niin täydellisesti myötätuntoista, ettei se olisi voinut loukata hienotunteisintakaan luonnetta.

Tällainen oli itseasiassa ollut kaikkien täysikasvuistenkin henkilöitten käytös minua kohtaan, joita olin tavannut, mutta olin tuskin odottanut samaa käytöskykyä koululapsilta. Minä en, kuten näytti, ollut kylliksi ottanut huomioon sitä vaikutusta, joka oli tapoihin sillä hienostumisen ilmakehällä, joka ympäröi nykyajan lapsia aina kehdosta alkaen. Nämä nuoret olennot eivät olleet koskaan nähneet karkeutta, raakuutta tai sopimatonta käytöstä kenenkään puolelta. Heidän luottamustaan ei oltu koskaan väärinkäytetty, heidän tunteitaan loukattu tai heidän epäluuloaan kiihoitettu. Kun he eivät koskaan olleet kuvitelleetkaan löytyvän sellaista olentoa, kuin yhteiskunnallisesti ylempänä tai alempana olevaa henkilöä, eivät he olleet oppineet kuin yhden käytöstavan. Kun heillä ei koskaan ollut ollut tilaisuutta synnyttää väärää tai pettävää vaikutusta tai jotain sen tapaista, oli luonnollista, etteivät he tietäneet, mitä teeskentely oli.

Todenteolla ovat nämä taloudellisen yhdenvertaisuuden toisarvoiset seuraukset, nämä siveelliset ja yhteiskunnalliset mullistukset, jotka loivat ihmisten kanssakäymiselle ylevän ilmapiirin, kaikesta huolimatta olleet suurinta apua jota itse periaatteesta on ollut ihmisonnelle.

Heti jouduin puhumaan ja leikkiä laskemaan tämän nuoren joukon kanssa niin kevyesti kuin olisin heidät aina tuntenut, ja heidän hartaasti kuunnellessaan mitä heille kerroin vanhan ajan kouluista ja itse huvia nauttien heidän naiivien huomautustensa johdosta livahti tunti huomaamatta ohitse. Nuoriso on aina innostavaa ja näiden raittiiden, kauniiden ja nerokkaiden olentojen läsnäolo vaikutti kuin viinikylpy.

Florence! Ester! Helena! Marion! Margaret! George! Robert! Harald! Paul! — En milloinkaan unohda sitä tähtisilmäisten tyttöjen ja komeitten poikain joukkoa, jossa ensiksi tutustuin kahdennenkymmenennen vuosisadan tyttöihin ja poikiin. Voiko olla, että Jumala lähettää suloisempia sieluja maan päälle nyt kun se niille on niin paljon soveliaampi?

LUKU XXX.

MITÄ YLEINEN SIVISTYS MERKITSEE.

Oli muuan noita intiaanikesän iltapuolia jolloin tuntuu synnilliseltä tilaisuuden tuhlaukselta joutilaan hetken sisällä viettäminen. Kun meillä ei ollut minkäänlaista kiirettä, otimme tohtori ja minä kahden istuttavat moottorivaunut lähimmältä asemalta ja viiletimme kotoa poispäin poikkeillen tieltä aivan päähänpistojen mukaan. Ääntä pitämättä vieriessämme sileitä katuja, joille laiteilla olevat puuryhmät olivat sirotelleet lehtiään, aloin ihmetellä koululasten varhaista kypsyyttä, he kun kolmen-, neljäntoista vuotisina pystyivät käsittelemään aineita jotka minun aikanani tavallisesti oli säästetty korkeakouluihin ja yliopistoihin. Tämän kuitenkin tohtori selitti.

"Siitä ajasta alkaen", hän sanoi, "jolloin maailma hyväksyi työn ja sen tulosten tasaisen jakoehdotuksen, kävi kansantalous niin yksinkertaiseksi tieteeksi että kuka lapsi tahansa, joka osaa soveliaasti jakaa omenan pikku veljiensä kesken, on sen salaisuuden perillä. Tietysti on väärän kansantalouden erhetyksien keksiminenkin sangen yksinkertainen asia, kun kerran vain voi sitä vertailla oikean kanssa.

"Mitä yleensä tulee varhaiseen henkiseen kehitykseen", jatkoi tohtori, "en luule että se on erikoisemmin huomattava, meidän lapsissamme teidän päiviinne lapsiin verrattuna. Me varmastikaan emme pyri sitä kehittämään. Yhdeksännentoista vuosisadan selväjärkinen kahdentoista vuotias koululapsi ei luultavastikaan tuloksiin nähden joutuisi huonommalle puolen vertailussa tavallisen kaksitoista vuotiaan kanssa meidän kouluissamme. Vertaillessanne heitä kymmentä vuotta myöhemmin näyttäisi ehkä kasvatusjärjestelmäin erotus vaikutustansa. Yhden- ja kahdenkolmatta vuotiaana tavallinen nuorukainen teidän päivinänne lienee ollut vain vähän pitemmällä kasvatuksessa kuin neljännellätoista vuodellaan, kun hänen luultavasti oli täytynyt lähteä koulusta tehtaaseen tai farmille siihen aikaan tai parisen vuotta myöhemmin, ellei hän sattunut oleman joku rikkaan vähemmistön lapsista. Vastaava lapsi meidän järjestelmämme vallitessa olisi jatkanut opintojaan keskeymättä ja yhdenkolmatta ikäisenä saavuttanut sen mitä te tavallisesti sanoitte korkeakoulun opetuskurssiksi."

"Kasvatuskoneiston laajennuksen, joka vaadittiin korkeamman kasvatuksen varaamiseksi kaikille, on täytynyt olla tavaton", sanoin. "Meidän alkeiskoulujärjestelmämme piti alkeistietoja lähes kaikkien lasten varalle, mutta kahdestakymmenestä tuskin yksi kävi edes oppikouluun, tuskin yksi sadasta ennätti korkeakouluun eikä täyttä yhtä tuhannesta koskaan nähnytkään opistoa. Minun aikani suurista yliopistoista — Harvard, Yale ja muut — lienee tullut pikku kaupunkeja, jotta voivat vastaan ottaa sinne tulvivat ylioppilaat."

"Niiden olisi todellakin tarvinnut olla sangen suuria kaupunkeja", vastasi tohtori, "jos kysymyksessä olisi ollut nuorisomme korkeamman kasvatuksen luovuttaminen niiden haltuun, sillä joka vuosi yliopistollista arvoa meillä ei anneta vain tuhansille ja kymmentuhansille, joilla luvuilla teidän korkeakoulunne läpikäyneitä laskettiin, vaan miljoonille. Siitä syystä — se on, kysymyksessä olevan lukumäärän vuoksi — meillä ei voi enää olla mitään korkeamman kasvatuksen keskuksia yhtä vähän kuin teillä alkeiskasvatuksen. Kullakin yhteiskunnalla on yliopistonsa aivan samoin kuin ennen yleiset koulut, ja kullakin on niissä enemmän oppilaita lähistöltään kuin mikään teidän suurista yliopistoista saattoi vetonuotallaan koota kaiken maailman ääristä."

"Mutta eikö erikoisten opettajain maine houkuttele oppilaita erikoisiin yliopistoihin?"

"Siitä asiasta suoriudutaan helposti", vastasi tohtori. "Telefooni- ja elektroskooppijärjestelmämme täydellisyys antaa tilaisuuden nauttia minkä opettajan opetuksia tahansa miltä välimatkalta tahansa. Suosittu opettaja luennoi miljoonille oppilaille kuiskaillen, jos hänen äänensä on sortunut, paljon helpommin kuin kukaan teidän professoreistanne saattoi puhua viisikymmentä oppilasta käsittävälle luokalle, vaikka oli selvä-äänisenä."

"Todellakin, tohtori", sanoin, "sivistyksessänne ei ole mitään kohtaa joka näyttää avaavan niin monia mahdollisuuden näköaloja ja ratkaisevan ennakolta niin monia mahdollisia vaikeuksia yhteiskuntajärjestelmänne järjestämisessä ja toiminnassa kuin tämä sivistyksen yleisyys. Minun täytyy sanoa ettei mikään mikä on järkevätä näytä mahdottomalta yhteiskunnan oikomistiellä, kun kerran te olette sen olomuodon omaksuneet. Minun omat aikalaiseni täydelleen tunnustivat teoriassa, kuten tiedätte, kansan kasvatuksen tärkeyden, jotta hyvä kansanvaltainen hallitus olisi voitu toteuttaa; mutta järjestelmämme, joka vain opetti kansan joukot tavailemaan, oli todellakin narripeliä nykyiseen kansalliseen kasvatukseen verrattuna."

"Ehdottomasti niin", vastasi tohtori. "Kasvatuksen peruste on taloudellista laatua, se kun vaatii oppilaan ylläpitoa ilman taloudellisia tuloja kasvatusaikana. Jos mieli kasvatuksen tuottaa tuloksia, täytyy sen ajan kestää lapsuusvuodet ja nuoruutta ainakin kahdenteenkymmenenteen ikävuoteen asti. Se vaatii sangen suuria kustannuksia, joita tuskin yhdet vanhemmat tuhannesta saattoivat kestää teidän päivinänne. Valtio sen tietysti olisi voinut ottaa osalleen, mutta silloin olisi rikkaitten täytynyt avustaa köyhäin lapsia, eivätkä he luonnollisesti sellaisesta tahtoneet kuulla puhuttavankaan, ainakaan kasvatuksen alkeisasteiden yläpuolelle. Ja vaikkakaan ei asiassa olisi ollut rahakysymystä, olisivat rikkaat, jos toivoivat voivansa valtaansa säilyttää, olleet hulluja, jos olisivat heidän likaisia töitään suorittamaan määrätyille joukoille varanneet sivistystä joka heistä olisi tehnyt yhteiskunnallisia kapinoitsijoita. Näistä kahdesta syystä teidän talousjärjestelmänne oli aivan mahdoton mitään nimensä arvoista kansallista kasvatusjärjestelmää ylläpitämään. Toiselta puolen taloudellisen tasa-arvoisuuden ensimmäinen vaikutus oli samallaisten kasvatuksellisten etujen varaaminen kaikille ja vielä paraitten minkä yhteiskunta voi aikaan saada. Vallankumouksen historian mieltä kiinnittävimpiä lukuja on se joka kertoo miten heti uuden järjestyksen voimaan astuttua nuoret miehet ja naiset alle kahdenkymmenen ikävuoden, jotka olivat työskennelleet pelloilla ja tehtaissa ehkä lapsuudesta asti, jättivät työnsä ja tulvivat takaisin kouluihin ja opistoihin niin pian kuin tilaa heille voitiin valmistaa, jotta olisivat mahdollisimman paljon voineet korjata varhaisia tappioitaan. Kaikki yksimielisesti nyt ymmärsivät että kasvatus oli taloudellisesti tehty kaikille mahdolliseksi, että se oli suurin uuden järjestyksen tuottama anti. Kirjoista selviää myös ettei vain nuoriso, mutta miehet ja naiset ja vanhemmatkin, jotka olivat kasvatuksellisia etuja vaille jääneet, käyttivät kaiken teollisuusvelvollisuuksistaan vapaan aikansa täyttääkseen mahdollisuuden mukaan varhaisemman elinaikansa puutteita, jotta heidän ei liian suuresti olisi tarvinnut hävetä nousevan sukupolven läsnäollessa joka kokonaan oli oleva korkeakoulun läpikäyneitä.

"Puhuaksemme kasvatusjärjestelmästämme nykyisessä muodossaan", jatkoi tohtori, "tahdon varottaa teitä siitä mahdollisesta erehdyksestä että luulisitte yhdenkolmatta vuoden ijässä päättyvän kurssin päättävän myös tavallisen yksilön kasvatuksellisen opintoajan. Se on päinvastoin vain vaadittava sivistyksellinen minimi jonka yhteiskunta jokaiselle nuorukaiselle vaatii annettavaksi heidän alaikäisyytensä aikana, jotta heistä tulisi vain soveliaita kansalaisia. Me kuitenkin pitäisimme sangen laihana kasvatuksena sitä joka siihen päättyisi. Me arvelemme että yliopistollisen arvon saavuttaminen täysikäisyyden alkaessa merkitsee vain että arvon saanut on päässyt sille ikäkaudelle jolloin hänen katsotaan kykenevän ja olevan oikeutetun täysi-ikäisenä pitää huolta opinnoistaan ilman valtion johdatusta ja pakotusta. Tätä tarkoitusta varten keinoja varatakseen kansa ylläpitää laajaa järjestelmää jota voitte sanoa oppiarvon saavuttaneitten valittavaksi opintokurssiksi jokaisessa tieteen haarassa, ja nämä ovat vapaasti avoimina jokaiselle elämän loppuun asti niin kauan tai niin lyhyen ajan, niin jatkuvasti tai niin asteettaisesti, niin perinpohjaisesti tai niin pintapuolisesti kuin kukin haluaa.

"Järki ei todellakaan ole mahdollinen monissa tärkeissä opintohaaroissa, halu niihin ei heräjä eikä ymmärrys kykene niitä tavoittamaan, ennenkuin kypsyneellä ijällä, jolloin kuukauden pyrkimyksellä saavutetaan käsitys asiassa minkä omaksumisyritykseen vuosia olisi hukkaan tuhlattu nuoruudessa. Meidän tarkoituksenamme on niin paljon kuin mahdollista lykätä sellaisten haarojen vakava tutkimus oppiarvon saavuttaneiden kouluihin. Nuoren kansan täytyy saada asioista yleinen käsitys, mutta todenteolla heidän elinaikansa ei ole kiinteää ja tuloksellista tutkimusta varten. Jos tahdotte nähdä innostuneita oppilaita, joille tietojen tavoittelu on suurinta elämän iloa, täytyy teidän etsiä heidät keski-ikäisten isien ja äitien joukosta oppiarvon saavuttaneiden kouluista.

"Tietojen elinkautisen tavoittelun tilaisuuksien oikein käyttämistä varten ovat meidän mielestämme elämämme vapaa-ajat, jotka teistä tuntuvat niin pitkiltä, aivan liian lyhyet. Ja ne joutoajat, niin pitkiä kuin ovatkin, puolet joka päivästä ja puolet joka vuodesta sekä koko jälkimmäinen puoli elämästä joka on pyhitetty persoonalliselle käyttämiselle — vieläpä näiden pitkien aikojen lisäyksetkin, yhä suuremmiksi kasvaen jokaisen työtä säästävän keksinnön mukana, jotka ovat varatut elämän korkeampaa käyttöä varten, näyttävät meistä vähäarvoisilta henkiselle kehitykselle, olosuhteilta joita teidän aikananne ei ollut tuskin kenenkään käytettävissä, mutta jotka meidän laitoksemme ovat kaikille varanneet. Tarkoitan sitä rauhan moraalista ilmapiiriä joka johtuu mielen ehdottomasta vapauttamisesta häiritsevistä ankeuksista ja kiduttavasta huolesta oman itsemme ja meille rakkaitten aineellisen toimeentulon suhteen. Talousjärjestelmämme saattaa meidät asemaan jossa voimme seurata Kristuksen oppia, joka niin mahdoton oli teille, olla pitämättä 'huolta huomisesta.' Teidän ei tietysti pidä ymmärtää että koko kansamme on vain tutkijoita ja filosoofeja, mutta ymmärtänette että me olemme enemmän tai vähemmän uutteria ja järjestelmällisiä oppilaita ja koululaisia koko elämämme ajan."

"Todellakin, tohtori", sanoin, "en muista oletteko koskaan puhunut minulle mitään mikä olisi osottanut täydellisempää ja räikeämpää ristiriitaa teidän ja minun aikani välillä kuin tämä puhtaasti henkisten harrastusten pysyvä ja kasvava kehitys läpi eläjään. Minun aikanani oli kuitenkin vain kuuden tai kahdeksan vuoden erotus köyhän miehen pojan ja onnellisemman nuorukaisen henkisen elämän kestäväisyyden välillä, edellinen oli tuomittu tehtaaseen neljäntoista vanhana, jälkimmäinen läksi opistoon. Jos toisen kehitysaika päättyi neljänteentoista ikävuoteen, niin toisen loppui jotenkin yhtä täydellisesti yhden- tai kahdenkolmatta ijässä. Sen sijaan että opin arvon saavuttamisella hän olisi päässyt tilaisuuteen alkamaan todellista kasvatustaan, merkitsi se tapaus tavalliselle nuorukaiselle opinto-ajan päättymistä ja oli hänen elämänsä vuoksiaika sivistyksen ja tieteitten ja humaanisuuden tietoon. Tässä suhteessa tavallinen yliopistolainen ei koskaan jälkeenpäin omistanut niin paljon tietoja oppiarvonsa saavuttamispäivänä. Sillä heti senjälkeen, ellei ollut rikkainta luokkaa, hänen täytyi suin päin syöksyä liike-elämän melskeeseen ja kilpailuun ja ottaa pesti olemassa olon aineellisten välikappaleiden taistelurekryytiksi. Sortuiko hän vai onnistui, se ei suuria vaikuttanut hänen henkisen elämänsä kuihtumisen ja kääpiöitymisen estämiseksi tai edistämiseksi. Hänellä ei ollut aikaa eikä voinut käyttää mitään ajatusta muuhun. Jos hän sortui taikka tuskin vältti sortumisen, alituinen ankeus hänen sydäntänsä jäyti: ja jos hän onnistui, hänen onnensa tavallisesti teki hänestä tylsäpäisen ja vielä avuttomamman itseensä tyytyväisen aineen orjan kuin jos olisi sortunut. Mitään toivoa ei kummallakaan tiellä ollut hänen mielelleen ja sielulleen. Jos elämänsä lopussa hänen ponnistuksensa olivat voittaneet hänelle hiukan hengityksen tilaa, ei siitä hänen käytettäväkseen ollut, sillä henkiset ja järjelliset osat käytännön puutteessa kuihtuvat eivätkä enää kyenneet vastaamaan tilaisuutta."

"Ja tällaista olemassaolonsa puolustusta", sanoi tohtori, oli niiden elämä joita te piditte onnellisimpina ja menestyksellisimpinä — joiden arveltiin elämän palkinnon voittaneen. Voitteko ihmetellä että me pidämme suurta vallankumousta ihmisen toisena luomisena, etenkin kun se täydellisen mielen ja sielun elämän olosuhteet lisäksi tuotti siihen pelkkään aineelliseen toimeentuloon joka enemmän tai vähemmän kunnollisena oli ollut kaikkien ihmisolentojen, rikkaitten ja köyhien, melkein koko elämä mitä he siihen asti olivat tienneet? Olemassaolon taistelun vaikutus, se kun ehkäsi kokoamishimollaan henkisen kehityksen aikaihmisen elämän kynnykselle, olisi ollut kyllin turmiollinen, vaikkapa taistelun luonne riisi ollut siveellisesti nuhteetontakin. Kun johdumme ajattelemaan että se taistelu ei vain estänyt sielun kehitystä, vaan oli vaikutukseltaan tavattoman turmiollinen siveelliselle elämällekin, ymmärrämme täydellisesti ihmissuvun onnettomat olosuhteet ennen vallankumousta. Nuorisolla on ylevä pyrkimys velvollisuuteen ja oikeuteen ja korkeat unelmat niistä. Se katsoo maailmaa sellaisena kuin sen pitäisi oleman, eikä sellaisena kuin se on; ja onneksi on ihmiskunnalle, jos yhteiskunnan laitokset eivät loukkaa tätä moraalista innostusta, vaan pikemmin koettaa sitä säilyttää ja kehittää läpi koko elämän. Tämän nykyinen yhteiskuntajärjestys tekee, sen luullakseni voimme väittää. Taloudellisen järjestelmän avulla, joka perustuu kaiken työn teon korkeimmalle siveysopilliselle aatteelle, huomaa nuoriso maailmalle jouduttuaan että se on kaiken moraalin käytännöllinen koulu. Nuorukainen tapaa tarpeeksi tilaa ja ilmaa velvollisuuksissaan ja toimissaan ylevälle innostukselle, jokaiselle epäitsekkäälle pyrkimykselle mitä vain helliä mielii. Hän ei ole voinut muodostaa korkeampaa eikä täydellisempää moraalista kuvaa kuin mikä vallitsee meidän teollisuus- ja jakojärjestyksessämme.

"Nuoriso oli teidän päivinänne yhtä ylevää kuin se on nyt, jo uneksi samoja suuria unelmia elämän mahdollisuuksista. Mutta kun nuori mies pääsi eteenpäin käytännöllisen elämän maailmaan, hän huomasi unelmiansa pilkattavan ja ja ihanteitansa ivailtavan joka käänteessä. Hän huomasi olevan pakotettu, tahtoipa sitten laikka ei, ottamaan osaa elämän taisteluun, jossa menestyksen ensimmäisenä ehtona oli siveysopin ripustaminen hyllylle ja omantunnon äänen tukahuttaminen. Teillä oli eri lausuntotapoja millä kuvailitte sitä prosessia, kun nuori mies vastenmielisesti luopuen ihanteistaan tyytyi innoittavan taistelun olosuhteisiin. Te sanoitte hänen 'oppivan käsittelemään maailmaa sellaisena kuin se oli', 'pääsevän romanttisista lapsellisuuksista', 'tulevan käytännölliseksi' ja sen tapaista. Se todellisesti ei ollut muuta kuin sielun turmelemista. Onko se liioittelua?"

"Kiittäkää Jumalaa että niistä päivistä on päästy ijäksi. Isän ei tarvitse enää opettaa pojallensa kyynillisyyttä, jotta hän ei elämässä tappiolle tulisi, eikä äidin tyttärellensä maailmallista viisautta suojatakseen häntä ylevältä vaistolta. Vanhemmat ovat lastensa arvoisia ja kykenevät heidän kanssansa liittoutumaan; siten meidän mielestämme ei ollut eikä voinut olla asian laita teidän päivinänne. Elämä on kauttaaltansa yhtä laaja ja ylevä kuin se näyttää olevan kodin kynnyksellä ikävöivälle lapselle. Täydellisyyden ihanteet, itseuhrauksen, kunnian, rakkauden ja velvollisuuden tuottama innostus ei enää kypsyneempinä vuosina vaihdu halvempiin perustuksiin, vaan jatkuu elämätä elättäen sen loppuun asti. Muistanette mitä Wordsworth sanoi:

    "Lapsuudessa taivas meitä ympäröi.
    Poikaijällämme meihin lankeaa
    Jo varjot vankilan."

"Jos hän olisi osallisena meidän elämässämme, ei luullakseni hänen olisi tarvinnut lapsuutta ylistää poikuusijän kustannuksella, sillä elämä kohoaa yhä laajemmaksi ja korkeammaksi loppuun asti."

LUKU XXXI.

"EI TÄLLÄ VUORELLA EIKÄ JERUSALEMISSA."

Seuraavana aamuna, jolloin Edithin taas täytyi lähteä velvollisuuttaan suorittamaan, seurasin häntä rautatieasemalle. Seisoessamme junaa odottaen kiintyi huomioni erääseen erikoisemmalta näyttävään mieheen joka astui ulos vasta saapuneesta junasta. Hän näytti yhdeksännentoista vuosisadan kannalta arvostellen noin kuudenkymmenen vuotiaalta ja oli siis luultavasti kahdeksan- tai yhdeksänkymmenen vuotias, se kun oli se arviomäärä jonka olin huomannut tarpeelliseksi uusien aikalaisteni ikää määritellessäni, sillä näinä aikoina ijällisyyden merkit näkyvät myöhemmin. Huomauttaessani Edithille tästä henkilöstä, herätti hän minussa suurta mielenkiintoa, sillä Edith ilmoitti että hän oli Mr. Barton jonka telefoonissa kuulemani saarna niin oli vaikuttanut minuun uuden elämäni ensimmäisenä sunnuntaina, kuten olen kertonut teoksessani "Vuonna 2000." Edith ehti juuri esittää minut ennen junaan astumistaan.

Lähtiessämme yhdessä asemalta sanoin toverilleni, suvaitsisiko hän minun kysyä mitä erikoista uskon lahkoa tai uskonnollista yhdyskuntaa hän edusti.

"Rakas Mr. West", oli vastaus, "teidän kysymyksenne osottaa että ystäväni tri Leete ei ole luultavasti teille suuria kertonut nykyisestä katsantokannasta uskonnollisiin asioihin nähden."

"Keskustelumme on vain hiukan liikkunut sillä alalla", vastasin, "mutta minua ei ihmetytä saadessani tietää että teidän aarteenne ja tapanne ovat kokonaan toiset kuin minun aikanani. Uskonnolliset aatteet ja kirkolliset laitokset olivat jo sinä aikana kuitenkin niin nopeitten ja perinpohjaisten mullistusten alaisia että varmasti saattoi ennustaa että jos uskonto oli elävä toisella vuosisadalla, oli se tapahtuva aivan toisenlaisten muotojen alaisena kuin koskaan ennen oli tunnettu."

"Olette kosketellut asiata", sanoi seuralaiseni, "joka minulla on mitä suurimman harrastuksen esineenä. Ellei teillä ole muuta, tehtävää, ja haluatte hiukan puhua tästä, ei mikään ole minulle mieluisempaa."

Saatuaan vakuutuksen että minulla ei ollut mitään muuta tointa kuin tietojen rypläileminen kahdennestakymmenennestä vuosisadasta, sanoi Mr. Barton:

"Käykäämme sitten tuonne vanhaan kirkkoon, jonka epäilemättä jo olette tunteneet teidän aikanne jäännökseksi. Siellä voimme mukavasti istua keskustellessamme sellaisessa ympäristössä joka hyvin soveltuu yhteen keskusteluaineemme kanssa."

Silloin huomasin että seisoimme erään viime vuosisadan kirkkorakennuksen edustalla, joka on säilytetty historiallisena muistomerkkinä, ja lisäksi kuten kummakseni havaitsin oli tämä se sama kirkko jossa minun perheeni oli aina käynyt ja minä samoin — se on, silloin kuin kirkossa kävin mikä ei usein tapahtunut.

"Merkillinen sattuma!" huudahti Mr. Barton kerrottuani hänelle tämän; "kukapa olisi sitä saattanut aavistaa? Luonnollisesti uudelleen astuessanne sellaiseen paikkaan joka on niin rikas entisistä muistoista tahdotte olla yksin. Teidän täytyy suoda minulle anteeksi aavistamattoman varomattomuuteni, kun ehdotin kääntymistä tänne."

"Sattuma", vastasin, "on huvittava, vaan ei ollenkaan mieltäliikuttava. Minun aikani nuoret eivät kirkkosuhteitaan tavallisesti kovin vakaviksi käsittäneet. Olenpa huvikseni katseleva miltä tämä vanha paikka näyttää. Astukaamme sisälle kaikin mokomin."

Sisäpuoli oli kokonaan muuttumaton pääkohdissaan siitä viime kerrasta jolloin olin sen seinien sisällä käynyt, toista vuosisataa sitten. Hyvin muistin että se viimeinen tilaisuus oli ollut pääsiäisjumalanpalvelus, jonne olin saattanut muutamia kauniita maalaisserkkuja, jotka halusivat kuulla musiikkia ja nähdä koreuksia. Epäilemättä olivat rappeutumisjäljet vaatineet monia korjauksia, mutta ne oli toimitettu niin että kokonaisvaikutuksen eheys oli säilytetty.

"Tämä, Mr. Barton", sanoin, "on tai oli minun penkkini. Totta on että olen hiukan takapajulla penkin vuokran suhteen, mutta luullakseni rohkenen kutsua teidät istumaan kanssani."

Olin totta puhunut Mr. Bartonille että sangen vähän tunteellisuutta kuului niihin kirkkosuhteisiin joita oli minulla ollut. Ne elivät todella vain perhetraditsiooneja ja yhteiskunnallista omaisuutta. Mutta toiselta puolen huomasin olevani koko lailla liikutuksissani, kun asettuessani tavalliselle paikalleni penkin päähän katsahdin hämärää ja äänetöntä huonetta. Katseeni kulkiessa penkistä penkkiin, mielikuvituksissani heräsi niiden miesten ja naisten, nuorten poikain ja neitojen elämä jotka olivat tottuneet sunnuntaisin sata vuotta sitten istumaan näissä penkeissä. Muistellessani heidän eri toimiansa, kunnianhimoansa, toivojansa, pelkojansa, kateuttansa ja juoniansa, ne kaikki kun olivat ollut omistetun, menetetyn tai himoitun rahaihanteen vallitsemat, ei minuun niin paljon vaikuttanut se persoonallinen kuolema, mikä oli kaikkien näitten vanhojen tuttavieni osaksi tullut, kuin ajatus siitä miten täydellisesti koko se yhteiskunnallinen meno, jossa he olivat eläneet, liikkuneet ja olemuksensa säilyttäneet, oli hävinnyt. Eivät ainoastaan he itse olleet menneitä, vaan heidän maailmansakin oli mennyt, eikä sen sijalla oleva sitä enää tuntenut. Miten outo, miten keinotekoinen, miten luonnoton se maailma oli ollut! — ja kuitenkin oli se heille ja minulle, ollessani yksi heistä, näyttänyt ainoalta mahdolliselta olemassaolon muodolta.

Mr. Barton, hienotunteisesti kunnioittaen aatelmiani, odotti minun katkaisevan äänettömyyden.

"Epäilemättä", sanoin, "koskapa säilytätte kirkkojamme merkillisyyksinä, on teillä itsellä parempia käytettävänänne?"

"Meillä", vastasi seuralaiseni, "toden teolla on sangen vähän tai ei ollenkaan kirkkoja käytännössä."

"Niin, todellakin! Unohdin hetkeksi että telefoonin avulla kuulin saarnanne. Telefooni nykyisessä täydellisyydessään on tietysti kokonaan poistanut kirkkojen tarpeellisuuden kuulijahuoneina."

"Toisin sanoen", vastasi Mr. Barton, "kun me kokoonnumme tätä nykyä, ei meidän enää tarvitse tuoda ruumistamme mukanamme. Eriskummallisuutena on se merkillistä että samalla kuin telefooni ja elektroskooppi, poistettuaan etäisyyden olemasta esteenä näölle ja kuulolle, ovat saattaneet ihmiset niin likeiseen myötätuntoiseen ja henkiseen kanssakäymiseen ettei sellaista, koskaan ennen ole aavistettu, ovat ne samalla, vaikka pitävätkin yksilöitä mitä läheisimmässä yhteydessä kaiken kanssa mitä maailmassa tapahtuu, saattaneet heidät kykeneviksi nauttimaan, jos haluavat, ruumiillista yksinäisyyttä, jommoista vain erakko teidän päivinänne sai kokea. Meidän etumme tässä suhteessa ovat niin meidät hemmotelleet että joukossa oleminen, mikä oli välttämätön rangaistus, jos te jotakin mieltä kiinnittävää halusitte nähdä tai kuulla, näyttäisi meistä liian kalliilta hinnalta maksaaksemme sitä tuskin mistään nautinnosta."

"Saatan ymmärtää", sanoin, "että kirkolliset laitokset ovat merkityksensä menettäneet toisillakin tavoin kuin kirkkorakennusten käyttämättä jättämisellä, kun telefooni järjestelmä on yleisesti otettu uskonnollisen opetuksen käytettäväksi. Minun aikanani se seikka, että kukaan puhuja ei voinut ääntänsä ulotuttaa muuta kuin pienen kuulijakunnan piiriin, vaikutti että todellinen saarnamiesten armeija oli välttämätön — noin 50,000 yksinomaan Yhdysvalloissa — kansan opettamiseksi. Näistä tuskin yhtä monen satojen joukossa oli sellaista henkilöä jolla oli sanottavana jotakin todella kuulemisen arvoista. Esimerkiksi voimme sanoa että 50,000 pappismiestä saarnasi joka sunnuntai yhtä monta saarnaa yhtä monelle seurakunnalle. Neljä viidettä osaa näistä saarnoista olivat viheliäisiä, puolet jälellä olevista ehkä keskiarvoisia, muutamat toisista hyviä ja vain harvat koko joukosta todella oivallisen luokkaan kuuluvia. Tietysti ei nyt kukaan halunnut kuulla viheheliäistä esitystä mistään aineesta, kun hän aivan yhtä helposti saattoi kuulla oivallista, ja jos me olisimme saaneet telefoonijärjestelmämme sille kannalle kuin se teillä on, olisi tuloksena ollut että ensimmäisenä sunnuntaina sen käyntiin panon jälkeen jokainen, joka olisi halunnut saarnaa kuulla, olisi yhdistänyt telefooninsa muutamana laajalti mainehikkaitten saarnamiesten saarnahuoneitten tai kirkkojen kanssa, eikä toisilla olisi ollut kuulijoita ollenkaan, ja heidän olisi vihdoin ollut pakko etsiä uusia toimintaoloja."

Mr. Barton oli huvitettu. "Te olette todellakin", hän sanoi, "osanneet teidän ja meidän aikamme välisten mitä tärkeimpäin ristiriitain mekaanilliseen puoleen — nimittäin keskinkertaisuuden nykyiseen tukahuttamiseen opetuksessa, olipa se sitten henkistä tai uskonnollista laatua. Kun tilaisuutta on poimia mitä valituinta hengen ruokaa sukukunnan henkevimmiltä moralisteilta ja tietäjiltä, pitää tietysti jokainen yksimielisesti ajan tuhlauksena kuunnella ketään jolla on vähemmän painavia tietoja luovutettavana. Ajatellessanne että kaikki siten kykenevät saamaan paraat vaikutelmat mitä suurimmat henget voivat antaa, ja yhdistäessänne tämän siihen seikkaan että korkeamman kasvatuksen yleisyyden avulla kaikki ovat ainakin koko hyviä arvostelemaan mikä on parasta, ymmärrätte sen salaisuuden jota sanottakoon heti sen sivistysasteen tueksi jonka me olemme saavuttaneet ja korkeimman mahdollisimman edistyskannan varmimmaksi vakuudeksi alati parempia olosuhteita kohti — nimittäin moraalisen ja henkisen neron johdannon. Teidän kaltaisellenne, joka on kasvatettu yhdeksännentoista vuosisadan aatteiden mukaisesti kansanvaltaisuuteen nähden, saattanee näyttää ristiväitteeltä se että taloudellisten ja kasvatuksellisten olosuhteiden yhdenvertaisiksi luomisesta, joka on kansanvaltaisuuden täydentänyt, saattoi johtua mitä täydellisin ylimysvalta, eli paraitten hallinto, mikä ajateltavissa olla voi; ja kuitenkin, mikä tulos saattoi olla luonnollisempi? Tämänpäiväinen kansa, joka on liian järkevätä antaakseen edes puolijumalain johtaa tai vietellä itseään harhaan itsekkäisiin tarkoitusperiin, on toiselta puolen valmis ymmärtämään ja seuraamaan innostuneena kaikkea parempaa johtoa. Tuloksena on että suurimmat miehemme ja naisemme tätä nykyä johtavat epäitsekästä valtakuntaa ehdottomammin kuin teidän tsaarinne uneksivatkaan, ja niin laajalta että sen rinnalla Aleksanderin valloitukset näyttävät maakunnallisilta. Maailmassa on ihmisiä, jotka kun hyväksi katsovat kanssaihmisiinsä vedota, kykenevät pelkällä ilmoituksella saamaan yhden, viiden tai kahdeksan sadan miljoonan ihmisen huomion yhtaikaa puoleensa. Jos tilaisuus on suuremmoinen ja puhuja sen arvoinen, vallitsee todella koko maailman laajuinen hiljaisuus, toiset auringon paistaessa tai tähtien tuikkeessa, toiset päivän nousussa tai illan hämärässä, kaikki huomionsa kiinnittävät opettajan huulille. Sellainen valta teidän päivinänne olisi ehkä näyttänyt vaaralliselta, mutta ajatellessanne että sen kestävyys riippuu sen harjoittamisen, viisaudesta ja epäitsekkyydestä ja kukistuisi heti ensimmäisen väärän oireen jälkeen, voitte arvata että se on yhtä varma kuin Jumalan vallinta."

"Tri Leete", sanoin, "on puhunut minulle jotakin siitä tavasta, miten sivistyksen yleisyys yhdessä tieteellisten sovelluttamisienne kanssa on tehnyt tämän paraitten hallinnon mahdolliseksi; mutta, pyydän anteeksi, miten saattaa puhuja esittää sanottavansa niin äärettömälle lukumäärälle josta puhuitte, elleivät helluntai-ihmeet uudistu? Tottapa kuulijakunnan täytyy rajoittua ainakin niihin ainoastaan jotka käytettävää kieltä ymmärtävät."

"Onko mahdollista ettei tri Leete ole teille mitään puhunut yleismaailmallisesta kielestämme?"

"Tietysti puhuu itsekukin oman maansa kieltä kansalaistensa kanssa, mutta muun maailman kanssa hän puhuu yleiskieltä — se on, me tätänykyä tarvitsemme vain kahta kieltä voidaksemme puhua kaikkien ihmisten kanssa — oman ja yleiskieltä. Me saatamme oppia niin monia kuin haluamme ja tavallisesti meitä huvittaa oppia useampia, mutta nämä kaksi vain ovat tarpeelliset käydessämme ympäri maailman tai puhuessamme kaikkialle tulkitta. Joukko pienempiä kansoja on kokonaan jättänyt sikseen kansalliskielensä ja puhuu vain yleiskieltä. Suuremmat kansat, joilla on hienoa kirjallisuutta säilytettävänä omalla kielellään, ovat olleet hitaampia siitä luopumaan, ja tällä tavalla pienemmillä kansoilla on todellisesti ollut jonkinlaista etua suurten rinnalla. Taipumus yhden ainoan kielen käyttämiseen elävänä kielenä ja käsittelemään kaikkia muita kuolleina tai kuolemaan tuomittuina on kuitenkin lisääntymässä sellaisessa määrässä että jos olisitte nukkunut vielä yhden sukupolven yli, ette ehkä olisi tavannut muita kuin filologisia tuntijoita jotka olisivat osanneet puhua kanssanne."

"Mutta yleisen telefoonin ja yleiskielen rinnalla", sanoin, "on vielä käsiteltävänä uskonnon juhla- ja kirkonmenojen puoli. Sen täytäntöä varten luullakseni hurskassieluiset yhä tarvitsevat kirkkoja kokouspaikoikseen, olkootpa miten kykeneviä tahansa niistä pääsemään opetustarkoituksissa."

"Jos joku sitä tarvetta tuntee, ei ole mitään syytä miksi he eivät voi pitää niin monta kirkkoa kuin heitä haluttaa ja kokoontua niin usein kuin soveliaiksi näkevät. En tiedä onko vielä sellaisia jotka niin tekevät. Mutta korkean henkisyysasteen yleiseksi tultua maailman oli pakko kasvaa uskonnon juhlapuolesta pois, joka muotoineen ja tunnustähtineen, pyhine aikoineen ja paikkoineen, uhrineen, juhlineen, paastoineen ja uusikuineen merkitsi niin paljon ihmissuvun lapsuusaikoina. Se aika on nyt täysin tullut jota Kristus ennusti puhuessaan vaimon kanssa Samarian lähteellä, kun Temppeliaatos kaikkine perustuksineen oli väistyvä kokonaan henkisen uskonnon tieltä, aikaan ja paikkaan katsomatta jonka hän eniten sanoi Jumalaa miellyttävän."

"Kun kirkonmenojen ja juhlien puoli uskonnosta on kadonnut", sanoin, "ja kirkossa käynti on tullut tarpeettomaksi opetustarkoituksissa sekä kun kukin valitsee oman saarnamiehensä persoonallisilla perusteilla, on kaiketi lahkokuntain täytynyt melkein kokonaan hävitä."

"Niin ovat", sanoi Mr. Barton. "Se minua muistuttaa että puheemme alkoi teidän tiedustelullanne, mihin uskontokuntaan minä kuulun. Siitä on sangen kauan aikaa, kun kansan oli tapana jakautua lahkoihin ja luokitella itsensä eri nimisinä uskontoasiain mielipiteitten vaihtelujen mukaan."

"Onko mahdollista", huudahdin, "että tarkoitatte sanoa etteivät ihmiset enää riitele uskonnosta? Todellako sanotte minulle että ihmisolennot ovat kyenneet ratkaisemaan erilaiset mielipiteet tulevasta elämästä tulematta vihollisiksi tässä elämässä? Tri Leete on pakottanut minun uskomaan sangen monia ihmeitä, mutta jo on tässä liian paljon!"

"En ihmettele että se tuntuu hämmästyttävältä esitykseltä ensi kuulemalta yhdeksännentoista vuosisadan ihmiselle", vastasi Mr. Barton. "Mutta sittenkin, kuka se alotti ja ylläpiti uskontoriitoja menneinä päivinä?"

"Mutta niitä ei ollut paljon. Miten he kykenivät niin suuria selkkauksia aikaan saamaan?"

"Niiden kansajoukkojen avulla, jotka tietämättömyyden pimeässä eläen olivat vastaavassa määrässä taikauskoisia ja tekopyhiä ja välikappaleita kirkkolaisten käsissä."

"Mutta olihan sivistynyt vähemmistö. Olivatko hekin tekohurskaita?
Olivatko he kirkon miesten välikappaleita?"

"Päinvastoin he aina olivat tyyniä ja suvaitsevaisia uskonnollisiin kysymyksiin nähden ja papistosta riippumattomia. He mukautuivat kirkollisten vaikutukseen vain siksi että pitivät sitä tarpeellisena tietämättömän väestön vallintatarkoituksissa."

"Hyvä on. Te olette selittäneet ihmeenne. Nyt ei ole mitään tietämätöntä väestöä, jonka vuoksi järkevimpäin tarvitsisi tinkiä totuuden kanssa. Teidän sivistynyt luokkanne suvaitsevine ja filosoofisine mielipiteineen uskonnollisten erimielisyyksien suhteen ja se rikollinen hupsujoukko joka niistä elämätä piti, on tullut yhdeksi ainoaksi nyt eläväksi luokaksi."

"Miten kauan siitä on kun ihmiset lakkasivat sanomasta itseään katolilaisiksi, protestanteiksi, baptisteiksi, metodisteiksi ja niin edespäin?"

"Sen luokittelumuodon saattaa sanoa saaneen pahan täräyksen suuren vallankumouksen aikaan, jolloin lahkorajat ja oppiriidat, jotka jo silloin olivat painuneet syrjään, kokonaan lakaistiin pois ja unohdettiin veljellisen rakkauden intohimoisen vaikutuksen aikana joka saattoi ihmiset yhteen ylevämpää yhteiskuntajärjestystä perustamaan. Vanha tapa olisi ehkä uudelleen henkiin herännyt aikanaan, ellei uusi sivistys ensimäisen ihmispolven aikana vallankumouksen jälkeen olisi hävittänyt tietämättömyyden ja taikauskon maaperää, joka oli kirkollista vaikutusta ylläpitänyt, ja tehnyt sen virkoamista ikipäiviksi mahdottomaksi.

"Vaikka tietysti", jatkoi seuralaiseni, "henkisen sivistyksen yleistyminen on ainoa syy joka tarvitsee huomioon ottaa uskonnollisen lahkolaisuuden kokonaan katoamista harkittaessa, saatte vielä elävämmän käsityksen muinaisten ja nykyisten uskontotapojen välille syntyneestä juovasta, jos ajattelette muutamia taloudellisia olosuhteita, jotka nyt kokonaan ovat menneitä, mutta jotka teidän aikananne tukivat kirkollisten laitosten valtaa jotenkin oleellisessa määrässä. Tietysti etukädessä kirkkorakennukset olivat tarpeellisia saarnapaikkoja ja samoin uskonnon juhla- ja menopuolta varten. Sitäpaitsi uskonnon opetuksen voima, joka pääasiallisesti nojautui traditsioonin perustaan eikä omaan järkevyyteensä, vaati välttämättä että jokaisen saarnaajan joka halusi kuulijoita saada oli astuttava jonkun perustetun lahkojärjestön palvelukseen. Uskonto, sanalla sanoen, samoin kuin teollisuus ja politiikkakin, oli suurempain tai pienempäin yhteyksien kapitaaliyhtiö, joka yksinomaan vallitsi työalaa ja koneistoa ja johti sitä toiminimen arvon ja vallan hyväksi. Samoin kuin kaikkien niiden, jotka halusivat tointa saada politiikassa tai teollisuudessa, oli pakko tehdä sitä koneistoa vallitsevain yksilöiden tai yhtiöiden alamaisina, samoin oli uskonnollisissakin asioissa. Henkilöt jotka halusivat ryhtyä uskonnolliseen opetustoimeen saattoivat tehdä sen vain alistumalla jonkun koneistoa, työalaa ja liikkeen tahtoa vallitsevan järjestön ehtoihin — se on, yhtymällä johonkin suureen kirkolliseen yhtiöön. Uskonnon opettaminen näiden yhtiöiden ulkopuolella, ellei ollutkaan suoranaisesti laitonta, oli mitä vaikeinta tointa, olipa opettajan kyky miten suuri tahansa — yhtä vaikeata kuin oli politiikkaan osalliseksi pääseminen kantamatta puolueen tunnusmerkkiä, tai onnistuminen liikkeen harjoittamisessa suuria kapitalisteja vastaan. Uskonnolliseksi opettajaksi aikovan oli sentakia liittyminen johonkin lahkojärjestöön jonka liepeen kannattajaksi hänen oli suostuminen rupeamaan, jos halusi kuulluksi ollenkaan tulla. Järjestö saattoi olla pappisvaltainen, jossa tapauksessa hän ohjeensa sai yläpuolelta, tai se oli seurakunnallinen jossa tapauksessa hän määräyksensä sai alhaalta. Toinen tapa oli monarkillinen, toinen kansanvaltainen, toinen yhtä kurja kuin toinenkin uskonnollisen opettajan toimintapaikaksi, jonka ensi ehtona piti olla meidän mielestämme ehdoton itsemääräysvalta tunteeseen nähden ja lausuntovapaus.

"Saattanee sanoa että vanha kirkollinen järjestelmä riippui kaksinkertaisista kahleista; toinen oli tietämättömyyden aiheuttama kansan henkinen alamaisuus hengellisiin johtajiinsa nähden, ja toinen itse johtajia lahkojärjestöihin sitova kahle, jotka järjestöt hengellisinä kapitalisteina yksinoikeudekseen sitoivat opetustilaisuudet. Samoin kuin kahleet olivat kaksinkertaiset, niin oli myös niistä vapautuminen — vapautus samalla kansalle ja heidän opettajilleen, jotka johtajainsa johdossa olivat muuttuneet itse pelkiksi nukeiksi. Tätä nykyä saarnaaminen on yhtä vapaata kuin kuuleminen ja yhtä avoinna kaikille. Ihminen joka tuntee erikoista kutsumusta puhumaan tovereilleen uskonnollisista asioista ei tarvitse mitään muuta kapitaalia kuin jotakin sanomisen arvoista. Jos hänellä sitä on saattaa hän muuta koneistoa tarvitsematta kuin vapaan telefoonin saada kuulijakunnan jonka yksinomaan määrää hänen sanottavansa voima ja kunnollisuus. Hän ei nyt elä saarnaamisella. Hänen toimensa ei ole mitään erikoista ammattia. Hän ei kuulu muista kansalaisista enemmän kasvatuksen kuin toimialankaan kautta erotettuun luokkaan. Mitään tarkoitusta varten hänen ei tarvitse sitä tehdä. Korkeampi kasvatus, joka hänellä on samoinkuin toisillakin, tuottaa sopivata henkistä ainetta, ja persoonallisia tarkoituksia varten varatut runsaat loma-ajat, joita elämämme on täynnä, sekä, täydellinen vapautus velvollisuuksista neljänkymmenen viiden vuotiaana antavat yllin kyllin tilaisuutta kutsumuksensa harjoittamiseen. Sanalla sanoen nykyaikainen uskonnollinen opettaja on profeetta, ei pappi. Hänen sanojensa voima ei riipu inhimillisistä määräyksistä eikä kirkollisesta luvasta, vaan samoinkuin muinaisten profeettojen laita oli siitä miten hänen sanoillaan on voimaa vaikuttaa ihmissydämmeen."

"Jos kansa", huomautin, "olisi yhä pysyttänyt makunsa vanhanaikaisiin kirkonmenoihin, juhlatoimiin ja kasvoista kasvoihin saarnaamiseen ja haluaisi saada kirkkoja sekä pappismiehiä erikoisesti palvelukseensa, onko mitään sitä estämässä?"

"Ei todellakaan. Vapaus on sivistyksemme ensimmäinen ja viimeinen sana. Taloudellisen järjestelmämme kanssa täysin sopusoinnussa pysyen saattaa joukko yksilöitä tuloistaan luovuttaen kustannukset sekä vuokrata rakennuksia joukkotarkoituksia varten että korvaten kansalle yksilön menekin yleisessä palveluksessa ottaa hänet erikoiseksi papikseen. Vaikka valtio ei tee mitään yksilöllisiä sopimuksia minkäänlaisia, ei se liioin kielläkään niitä. Vanhaa kirkollista järjestelmää pitivät vanhoilliset jätteet jonkun ajan vallankumouksen jälkeen yllä ja sitä olisi voitu tehdä tähän asti, jos joku olisi halunnut. Mutta se ala-arvoisuus, johon palkkalaissuhteet olivat joutuneet heti vallankumouksen jälkeen, saattoi pian aseman palkatulle pappismiehelle sietämättömäksi, eikä lopulta ollut ketään joka olisi tahtonut alentua ryhtymään niin halveksittuun asemaan eikä ketään joka olisi tahtonut nauttia hengellistä palvelusta sellaisilla ehdoilla."

"Kertoessanne tätä", sanoin, "näyttää sangen selvältä, miten loikki niin kävi eikä toisin voinut käydä; mutta tuskin voitte kuvitella miten yhdeksännentoista vuosisadan ihmiseen, joka on tottunut siihen äärettömään tilaan mikä kirkollisilla rakennuksilla ja vaikutuksella oli hallussaan ihmisten asioissa, vaikuttaa aatos maailmasta joka toimeen tulee ilman mitään sellaista."

"Voin jotenkin kuvitella hämmästystänne", vastasi toverini, "vaikka en suinkaan täydellisesti. Ja kuitenkin täytyy minun sanoa ettei mikään vaihdos yhteiskuntajärjestelmässä näytä meistä niin selvästi olleen teidän aikanne merkkien heijastama kuin juuri tämä kirkollisen järjestelmän menehtyminen. Kuten itse huomautitte juuri ennen tänne kirkkoon tuloamme, vallitsi silloin yleinen opin kappaleitten hajoamistila, jonka johdosta aikalaisenne arvelivat mitä jäämään piti. Papiston vaikutus ja auktoriteetti oli nopeasti häviämässä, lahkorajat olivat rikki kulumassa, uskontunnustuksia ruvettiin halveksimaan ja traditsioonien uskottavuuteen ei enää luotettu. Jos jotakin voitiin varmasti ennustaa, niin ainakin sitä että maailman uskonnolliset aatteet ja laitokset olivat lähenemässä suurta vaihdosta."

"Epäilemättä", sanoin, "jos kirkolliset minun aikanani olisivat arvelleet lopullisen tuloksen riippuvan miesten kesken vallitsevan ajatuskannan vaikutuksesta, niin heidän olisi täytynyt jättää kaiken toivonsa vaikutusvaltansa pysyväisyyden suhteen, mutta asiassapa oli toinenkin vaikutin joka heille rohkeutta antoi."

"Naiset. Heitä minun aikanani sanottiin uskonnolliseksi sukupuoleksi. Papisto yleensä oli taipuvainen myöntämään että sivistyneen ja yleensä koko miesluokan harrastus kirkkoa kohtaan oli sangen huonoa, mutta he luottivat siihen että naisten hurskaus oli asian pelastava. Nainen oli kirkon viimeinen tuki. Naiset eivät yksinomaan olleet uskonnollisissa toimituksissa pääasiallisia läsnäolijoita, vaan suureksi osaksi heidän vaikutuksensa kautta miehiin nämä sietivät niinkin paljon kuin he tekivät kirkollisia vaatimuksia. Eivätkö siis pappismiehemme täydellisesti voineet luottaa naisten jatkuvaankin kannatukseen, tekivätpä sitten miehet mitä tahansa?"

"Varmaankin he olisivat voineet, jos naisten kanta olisi muuttumatta entiselleen jäänyt, mutta kuten epäilemättä nyt jo hyvin tiedätte, naisten näköpiirin kohoaminen ja laajeneminen joka suuntaan oli ehkä merkittävimpiä vallankumouksen yksityispiirteitä. Jos naisia sanottiin uskonnolliseksi sukupuoleksi, niin se olisi ollut suuri ansion osotus, jos sillä olisi tarkotettu että he olivat henkisesti korkeammalla, mutta sitäpä eivät ollenkaan tarkoittaneet ne jotka sitä sanamuotoa käyttivät; sillä vain tarkoitettiin kohteliaalla tavalla huomauttaa sitä tosiseikkaa että naiset teidän aikananne olivat alamaista sukua. He kun säännöllisesti olivat ala-arvoisemmin kasvatettuja kuin miehet, tottumattomia vastuunalaisuuteen ja tottuneita alamaisuuteen ja itseensä luottamattomuuteen, nojausivat he kaikissa asioissa esikuviin ja auktoriteetteihin. Siksi he luonnollisesti yhä riippuivat kiinni uskonnon auktoriteettisen opetuksen periaatteissa kauan sen jälkeen kuin miehet sen olivat hyljänneet. Kaikki se vallankumouksessa muuttui ja oikeastaan alkoi muuttua jo kauan sitä ennen. Vallankumouksen jälkeen ei ole ollut mitään erotusta sukupuolien kasvatuksessa eikä liioin heidän taloudellisen yhteiskunnallisen asemansa riippumattomuudessa, vastuunalaisuuden ja kokemuksen harjoituksessa asiain käytännöllisen johtamisen suhteen. Kuten luonnollisesti olette havainneet he eivät enää ole erikoista alempaa luokkaa kuten ennen eivätkä he liioin enää kärsi auktoriteettia enemmän uskonnossa, politiikassa, taloudessa kuin heidän veljensäkään. Jokaisessa elämän pyrkimyksessä he miesten kanssa yhtyvät samoissa olosuhteissa, kaikista pyrkimyksistämme tärkeimmässä ja valtavimmassakin — tiedon etsinnässä luonnon suhteen, ihmisen tarkoituksen suhteen sekä hänen asemansa suhteen henkiseen ja aineelliseen äärettömyyteen josta hän osa on."

LUKU XXXII

ERITIS SICUT DEUS.

"Minä otaksuin siis", sanoin, "että uskonnollisten osastojen ja pappisluokan häviäminen ei ole vaikuttanut yleisen uskonnollisen harrastuksen vähenemistä."

"En tiedä. En ole milloinkaan suuria ajatuksia niihin asioihin kiinnittänyt. Kirkollinen luokka edusti itseään uskonnon säilymisen oleellisena osana, ja me toiset pidimme varmana että niin oli."

"Jokainen yhteiskunnallinen laitos, joka on olemassa ollut melkoisen kauan", vastasi Mr. Barton, "on varmasti suorittanut toimia jotka aikanaan ovat olleet enemmän tai vähemmän hyödyllisiä ja tarpeellisia. Kuninkaat, kirkon miehet ja kapitalistit — kaikki heistä tässä suhteessa vain eri kapitalistilajeja — ovat epäilemättä omina aikakausinaan suorittaneet toimia jotka, vaikkakin olivat huonosti toimitettuja, olivat välttämättömiä ja joita ei silloin olisi voitu paremmin suorittaa. Mutta aivan samoin kuin kuninkuuden poistaminen oli suoranaisen hallituksen alku, samoin kuin yksityiskapitalismin poistaminen oli suuremmoisen varakkuustuotannon alku, niin oli kirkkojärjestön ja koneiston eli kirkolliskapitalismin häviäminen alkuna maailmaa herättävälle kiihkottomalle harrastukselle sen laajan yhteyden suhteen jota kuvataan sanalla uskonto.

"Inhimillisen kehityksen kulussa on ihmissuvun alamaisuus pappisauktoriteetin suhteen saattanut olla tarpeellista, mutta se on ollut vain holhousmuoto jolla enemmän kuin millään muulla on ollut tarkoituksena kangistaa ja kuolettaa sen yhteydessä olevia ominaisuuksia, ja kirkollisuuden rappeutuminen vihdoin valmisti tilaa suurten ihmisluonnetta ja tarkoitusta koskevien kysymysten innokkaalle harrastukselle, jota tuskin teidän aikanne arvokkaat kirkon miehet olisivat voineet kuvitellakaan, vaikka he niin tuskallisilla ponnistuksilla ja sangen pieniä tuloksia saavuttaen koettivat herättää joukkojansa hengellisiä asioita harrastamaan. Yleisen innostuksen puute näissä asioissa teidän aikananne oli luonnollinen seuraus siitä että ne olivat yksinoikeutena, erikoisalana pappisluokalla jonka jäsenet olivat välittäjinä ihmisen ja häntä ympäröivän salaperäisyyden välillä ja jotka lupautuivat takaamaan jokaiselle hengellisen hyvinvoinnin, jos vain heihin luottivat. Papillisen auktoriteetin rappeutumisen kautta jokainen sielu joutui itse vastakkain sen salaperäisyyden kanssa ja sai itse pitää vastuunalaisuuden sen itselleen tulkitsemisesta. Muinaisuudesta mieliin piintyneiden jumaluusoppien rappeutuminen vapautti koko sen alan joka koski ihmisen suhdetta äärettömyyteen, väärien dogma-ehdottomuuksien pusertavasta vaikutuksesta, joka oli siihen asti tehnyt tieteistä rajattomimman mitä typistetyimmäksi ja ahtaimmaksi. Entisyyden sielua rampaavan jumalanpalveluksen sijaan ja nykyisyyden kahlehtimisen sijaan siihen mitä on kirjoitettu, kumous osotti ihmisille ettei ollut mitään rajaa heidän tietämismahdollisuuksilleen oman luonteensa ja tarkoituksensa suhteen eikä mitään rajaa sen tarkoituksenkaan suhteen. Papillinen aatos, että menneisyys oli jumalallisempaa kuin nykyisyys, että Jumala oli ihmissuvun takana, väistyi sen uskon tieltä että meidän tulee katsoa eteenpäin eikä taaksepäin vaikutuksia saadaksemme ja että nykyisyys ynnä tulevaisuus lupasivat täydellisempää ja varmempaa tietoa sielusta ja Jumalasta kuin mikään ennen eletty menneisyys."

"Onko tämä usko", kysyin, "saanut jo käytännöllistä vahvistusta jonkun todellisesti tapahtuneen edistysaskeleen kautta joka olisi tuottanut varmuutta, mikä näissä asioissa on totta? Arveletteko todella tietävänne enemmän niistä kuin me eli tuntevanne enemmän todellista niistä asioista joita me vain koetimme uskoa?" Mr. Barton oli hetken äänettä, ennenkuin vastasi. "Te huomautitte hetki sitten", hän sanoi, "että puheenne tri Leeten kanssa oli tähän asti vain vähän kosketellut uskonnollisia asioita. Esittäessään teille nykymaailmaa, oli aivan oikein ja johdonmukaista että hän ensin pysyi pääasiassa talousjärjestelmän muutoksessa, sillä se tietysti on muodostanut tarpeellisen aineellisen perusteen kaikille muille tapahtuneille muutoksille. Mutta olenpa varma että ette milloinkaan voi löytää ketään joka — kysyttäessä millä suunnalla ihmissuvun edistys viime vuosisadalla on osottanut eniten taipumusta lisäämään inhimillistä onnea — ei vastaisi että se on tapahtunut sielutieteessä ja sen suhteessa ikuisuuteen ja äärettömyyteen."

"Tämä edistys ei ole ollut seurauksena ainoastaan järjellisemmästä asian käsityksestä ja täydellisestä henkisestä vapaudesta sen tutkimisessa, vaan sangen suuresti myös yhteiskunnallisista olosuhteista, jotka ovat päästäneet meidät melkein vapaiksi aineellisista varallisuuden varastoon keräämisestä. Me olemme nyt melkein vuosisadan ajan nauttineet taloudellista hyvinvointia, josta ei ole jäänyt mitään toivomisen varaa aineellisen tyydytyksen suhteen, etenkin kun samassa suhteessa tämän yltäkylläisyyden kanssa on sivistyksen kautta kehittynyt maun yksinkertaisuus joka estää liiallisuutta ja ylöllisyyttä ja yhä vähemmän panee painoa elämän aineelliseen puoleen ja yhä enemmän sielulliseen ja siveelliseen. Tämän aineellisen ja siveellisen kehityksen yhteistoiminnan takia me tarvitsemme sitä vähemmän mitä enemmän meillä on. Kauan sitten on tunnustettu että aineellisessa suhteessa ihmissuku on ehtinyt kehityksensä päähän. Me olemme suoraan sanoen kadottaneet halun enempään edistymiseen siinä suunnassa. Luonnollisena seurauksena on ollut että jo pitkiä aikoja järjen päätarmo on ollut keskitettynä ihmisen henkisen kehityksen mahdollisuuksiin, joille aineellisen kehityksen täydellisyys on vain valmistanut alun. Mitä olemme siihen mennessä vasta varmaksi oppineet, se on vasta ensimmäinen heikko aavistus siitä tiedosta joka meidän on saavutettava; ja vaikkapa tämän maallisen olotilan rajat olisivat sellaiset ettemme koskaan täällä voisi toivoa saavamme enemmän tietää kuin nyt, niin me emme nureksisi, sillä se tieto mikä meillä on, on riittänyt muuttamaan kuoleman synkeyden lupausten kaareksi ja poistamaan suolan ihmiskyyneleistä. Te huomaatte, oppiessanne tuntemaan enemmän kirjallisuuttamme, että eräässä suhteessa se kokonaan eroaa teidän kirjallisuudestanne, nimittäin traagillisuuden ehdottomassa puutteessa. Tämä on aivan luonnollisesti seurannut todellisen elämämme käsitystä että se on varmuudeltaan mahdoton loukata, se on Jumalan turvissa, kuten Paavali on sanonut, jonka kautta persoonalliset tapahtumat ja vaiheet ovat verraten vähäpätöisiksi menneet.

"Teidän tietäjänne ja runoilijanne henkevimpinä hetkinään olivat nähneet että kuolema oli vain askel elämään, mutta tämä näytti useimmille teistä olleen sangen ankara sana. Nykyaikana, kun elämä lähenee loppuansa kohti, niin sen sijaan että sitä synkeys varjostaisi on sen omituisuutena levollinen kaihova odotus, joka nuoren saattaisi vanhusta kadehtimaan, ellei hän tietäisi että hetken kuluttua se sama ovi aukenee hänellekin. Teidän aikananne elämän sävy näyttää olleen sanomatonta murhetta, joka samoinkuin meren valitus lähellä valtamerta asuville osottautui aina kun vain hetkeksikään taukosi surkean varakkuuspyrkimyksen ääni ja häläkkä. Nyt tämä sävy on niin riemukas että me äänettä olemme sitä kuullaksemme."

"Jos ihmiset jatkuvasti", sanoin, "tällä tavoin kasvavat jumalallisten asiain tiedoissa sekä jumalallisen elämän nauttimisessa, niin mihin he vielä joutuvatkaan?"

"Eikö sanonut käärme vanhassa tarinassa: 'Jos te syötte tiedon puun hedelmästä, niin te tulette niinkuin jumalat'? Lupaus oli totta sanoiltaan, mutta nähtävästi siinä oli jokin erehdys puun suhteen. Ehkä se oli itsekkäisen tiedon puun taikka muuten ei ollut hedelmä kypsä. Tarina on hämärä, Kristus myöhemmin sanoi saman asian, sanoessaan ihmisille että he voivat tulla Jumalan pojiksi. Mutta hän ei mitenkään erehtynyt sen puun suhteen jonka hän heille osotti, ja hedelmä oli kypsä. Se oli rakkauden hedelmä, sillä yleinen rakkaus on samalla siemen ja hedelmä, syy ja seuraus korkeimman ja täydellisimmän tiedon. Rajattoman rakkauden kautta ihmisestä tulee jumala, sillä sen kautta hän pääsee tietoisuuteen yhteydestään Jumalan kanssa, ja koko maailma joutuu hänen jalkojensa juureen. Vasta kun suuri vallankumous sai aikaan inhimillisen veljeyden aikakauden, on ihmiskunta voinut yltä kyllin syödä tiedon todellisen puun hedelmästä ja sen kautta kasvaa yhä enemmän tietoisuuteen jumalallisesta sielusta siinä mielessä että se on elämämme oleellinen minuus ja todellinen salaisuus. Niin, todellakin meistä tulee jumalia. Nykyisen sivistyksen ponsilauseena on, Eritis sicut Deus!"

"Te puhutte Kristuksesta. Tuleeko minun ymmärtää että te tätä nykyistä uskontoa pidätte samana oppina kuin Kristus opetti?"

"Aivan varmaan. Sitä on opetettu historian alusta asti ja epäilemättä jo ennenkin, mutta Kristuksen opetus on täydellisimpänä ja selvimpänä meille saapunut. Se oli sama oppi jota hän opetti, mutta maailma harvoja lukuunottamatta ei silloin voinut sitä omaksua, eikä milloinkaan ole ollut mahdollista maailman yleisesti sitä omaksua eikä edes ymmärtää sitä, ennenkuin nykyisenä vuosisatana."

"Miksi ei maailma voinut aikaisemmin omaksua ilmoitusta jonka se nyt näyttää niin helposti ymmärtävän?"

"Siksi", vastasi Mr. Barton, "että sielun ja Jumalan — joka on sama — profeetta ja ilmoittaja on rakkaus ja aina viime päiviin asti ei maailma ole tahtonut rakkautta kuulla, vaan sen ristiinnaulinnut. Kristuksen uskontoa, se kun riippui epäitsekkään innostuksen kokemuksesta ja välittömästä näkemisestä, ei voinut hyväksyä eikä ymmärtää yleisesti maailma joka sieti yhteiskunnallista järjestelmää mikä perustui olemassaolosuhteisiinsa nähden veljesmurhaa vaativaan taisteluun. Profeetat, messiaat, tietäjät ja pyhät lienevät todella itsessään nähneet Jumalan kasvoista kasvoihin, mutta mahdotonta oli että yleinen käsitys Jumalasta olisi sellaiseksi tullut kuin Kristus hänet näki, ennenkuin yhteiskunnallinen oikeus oli saattanut voimaan veljellisen rakkauden. Ihmisen täytyi ihmiselle veljenä esiintyä, ennenkuin Jumala hänelle isänä saattoi ilmestyä. Nimellisesti papisto ammattinaan hyväksyi ja kertasi Kristuksen opetusta että Jumala on rakastava isä, mutta tietysti oli sula mahdottomuus että sellainen aatos saattoi itää ja juurtua sydämmiin jotka olivat kylmät ja kovat kuin kivi lähimmäisiänsä kohtaan ja vihan ja epäilyksen tahmaama. 'Jos ihminen ei rakasta veljeänsä jonka hän nähnyt on, kuinka hän Jumalaa rakastaa taitaisi jota hän ei nähnyt ole'? Papit saarnasivat kuulijansa kuuroiksi kehoittaen heitä Jumalata rakastamaan, antamaan sydämmensä hänelle. Siten annetut sydämmet Jumalan rakkaus vihdoin sytyttäisi, samoinkuin muinaistarujen mukaan taivaan tuli oli aulis sytyttämään uhrit jotka olivat soveliaasti valmistetut.

"Tuosta saarnatuolista, Mr. West, olette epäilemättä sangen monasti kuulleet nämä sanat ja monia muita niiden tapaisia kerrottavan: 'Jos me toinen toistamme rakastamme, niin Jumala asuu meissä ja hänen rakkautensa on täydellinen meissä.' 'Hän joka veljeänsä rakastaa asuu valossa.' 'Jos joku ihminen sanoo, minä rakastan Jumalaa, mutta vihaa veljeänsä, hän on valehtelija.' 'Joka ei veljeänsä rakasta, hän on kuolemaan vikapää.' 'Jumala on rakkaus ja joka rakkaudessa vaeltaa, hän vaeltaa Jumalassa.' 'Jokainen joka rakastaa tuntee Jumalan.' 'Joka ei rakasta, hän ei Jumalata tunne.'

"Siinä ovat ne pisarat Kristuksen opetuksesta jotka olivat ehtoina jumalalliseen elämään. Tästä me löydämme tarpeeksi selvitystä, miksi sitä ilmoitusta, joka tuli Kristukselle kauan sitten ja muille valistuneille sieluille, ei voinut ihmiskunta yleensä omaksua niin kauan kuin epäinhimillinen yhteiskuntajärjestelmä yllä piti vallitusta ihmisen ja Jumalan välillä, ja miksi sinä hetkenä, jolloin tämä vallitus särettiin, ilmoitus tulvi maailmalle kuin auringon valovirta.

"'Jos me toisiamme rakastamme, niin Jumala meissä asuu', huomatkaa miten nämä sanat selviksi kävivät sen kautta että vihdoinkin ihmissuku Jumalan löysi. Se ei tapahtunut, se huomatkaa, suoranaisesti, vasiten tai tietoisesti Jumalaa etsimällä. Se inhimillisyyden suuri innostus, joka vanhan järjestelmän kumosi ja veljesyhteiskunnan synnytti, ei ollut tarkoitukseltaan eikä tietoisuudeltaan ollenkaan pyrkimystä Jumalaa kohti. Se oli luonteeltaan inhimillinen liike. Se oli ihmissydänten sulaantumista ja yhdistymistä toisiinsa, katuvan ja heräävän tunteellisuuden purkautumista, keskinäisen rakkauden ja itseuhrauksen levollista vaikutusta yhteiseksi hyväksi. Mutta 'jos me toisiamme rakastamme, niin Jumala meissä asuu', ja niin ihmiset hänet löysivät. Näyttää että tuli hetki, ihmissuvun koko historian ylevin hetki, jolloin vasta toisensa syleilyksissä tavanneitten veljien maailman veljellinen hehku näyttää liittyneen jumalallisuuteen kuvaamattomassa värähdyksessä, aivan kuin Jumalan käsi olisi liittynyt ihmisten yhdistyneisiin käsiin. Ja niin on sitä jatkunut tähän päivään asti ja alati on jatkuva."

LUKU XXXIII.

ERINÄISIÄ TÄRKEITÄ ASIOITA KATSELEMASSA.

Puolisen jälkeen tohtori sanoi että hänellä oli ehdotettavana tarkastelumatka iltapuolta varten.

"Mieleeni on usein juolahtanut", hän jatkoi, "että kun teidän on mentävä maailmalle ja tutustuttava sen piirteisiin omien huomioittenne nojalla, niin muistellessanne näitä valmistavia opetuksia joita olen teille koettanut antaa, saatte mieleenne sangen huonon käsityksen opetuskyvystäni. Olen itse sangen tyytymätön siihen tapaan jolla olen asiata kehittänyt, se kun sen sijaan että olisi ollut filosoofisesti käsitetty opetussuunnitelma, on ollut vain umpimähkäisiä keskustelusarjoja, pikemmin teidän uteliaisuutenne aiheuttamia kuin minkään minusta lähteneen tarkoituksen."

"Minä olen sangen kiitollinen, rakas ystävä ja opettaja", vastasin, "että olette minut päästänyt filosoofisesta tavasta. Haluamatta kerskata että olisin näin pian täydellisesti päässyt ymmärtämään nykyaikaisen järjestelmänne, olen kuitenkin aivan varma että tunnen siitä paljon enemmän kuin muuten olisin oppinut siitä syystä että olette niin hyväntahtoisesti seuranneet uteliaisuuteni johdatusta ettekä sitonut minua minkään menettelytavan tavoille."

"Minä todella mielelläni uskoisin", sanoi tohtori, "että keskustelumme ovat olleet teille yhtä opettavaisia kuin ne ovat olleet mieluisia minulle, ja jos minä olen tehnyt erehdyksiä, tulee kuitenkin muistaa että mahdollisesti kukaan opettaja ei koskaan ole niin suurta tehtävää suorittanut kuin tämä minun tehtäväni on, eikä niin odottamatta haltuunsa saanut eikä liioin sellaista jonka oppilaan luonnollinen uteliaisuus on pakottanut suorittamaan kovin lyhyessä ajassa sen laajuuteen nähden."

"Niin", sanoi tohtori. "Se on ehdotus jonka tarkoituksena, on koettaa korvata muutamia liiankin luultavia laiminlyöntejä tärkeitten asiain suhteen yrittämällä tutustaa teitä siihen miten me nyt elämme. Mitä sanotte jos ottaisimme ilmavaunun tänä iltana ja läksisimme linnun tietä katsastamaan kaupunkia ja ympäristöjä sekä näkemään mitä piirteitä nämä eri näkymöt ilmaisevat nykyajan sivistyksessä joita emme vielä ole koskettaneet."

Näissä summittaisissa ja katkonaisissa muistelmissa ensimmäisistä kokemuksistani nykyaikaisessa maailmassa on tietysti minun mahdotonta kosketella yhtäkään sadasta hämmästyttäviä asioita joita kokea sain. Mutta senkin rajoituksen huomioon ottaen saattanee lukijoistani tuntua oudolta ettei minulla ole ollut enempää sanomista sen ihmettelyn johdosta minkä mielessäni on vaikuttanut suurten minun aikanani tuntemattomain konekeksintöjen ja apukeinojen lukumäärä ja luonne, mikä auttaa sivistyksenne aineellista rakennusta ja koneistoanne käyttää. Esimerkiksi, vaikka tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen ilmaretkeni, en kuitenkaan luule ennen kertoneeni tästä kokemukseni laadusta joka viime vuosisadan edustajalle on täytynyt olla hämmästyttävää. Saatan vain selitykseksi sanoa tälle näennäiselle välinpitämättömyydelle tämän ajan koneihmeitä kohtaan, että vaikkapa ne olisivat olleet kymmenen kertaa ihmeellisempiä, olisivat ne kuitenkin vaikuttaneet minuun verraten vähemmän hämmästyttävästi kuin uuden yhteiskuntajärjestelmänne kuvaama moraalinen vallankumous.

Tämän, siitä olen varma, olisi kokenut jokainen minun aikani ihminen minun asemassani. Tieteellisten huomioiden ja konekeksintöjen eteenpäin kulku yhdeksännentoista vuosisadan jälkipuoliskolla oli ollut jo niin rivakka ja edistynyt niin nopeasti että me olimme valmistuneet odottamaan melkein mitä kehitystuloksia tahansa sillä taholla tulevaisuudessa. Teidän vedenalaisen laivakulkunne olimme jo varmaksi määritelleet ja osittain toteuttaneet. Sähkövoimain keksiminen oli saattanut melkein kaikki koneaatokset näyttämään mahdollisilta. Ilmapurjehdukseen nähden täydellisesti odotimme että sen onnellisesti ratkaisisivat lastemme lapset, elleivät jo lapsemme. Ellen todellakaan olisi nähnyt ihmisten purjehtivan ilmassa, olisin tuntenut suurta pettymystä.

Mutta vaikkakin me olimme valmiit odottamaan melkein vaikka mitä ihmisen henkiseltä kehitykseltä ja hänen herruutensa täydellisyyttä aineellisen maailman yli, olimme sangen epäilevällä kannalla hänen itsensä moraalisen parannuksen mahdollisuuksien suhteen suuremmassa määrässä. Moraalisena olentona me luulimme hänen kehittyneen tarpeeksi ja että hän tässä maailmassa ei milloinkaan saavuttaisi ylempää olemusta. Filosoofisena määritelmänä me tunnustimme yhtä täydellisesti kuin tekin että kultainen sääntö loisi sellaisen yhteiskuntaelämän perusteen, jossa jokainen olisi tavattoman paljon onnellisempi kuin kukaan oli meidän maailmassamme, ja että kaikkien todellinen etu edellyttäisi sellaisen yhteiskuntajärjestelmän perustamista; mutta me samalla päättelimme että ihmisen moraalinen perusteettomuus ja sokea itsekkäisyys estää ikipäiviksi häntä sellaista ihannetta toteuttamasta. Turhaan hänelle oli annettu jumalainen ymmärrys; se ei hänelle voinut antaa minkäänlaista elämän korkeampaa käyttöä, sillä moraalinen turmelus häntä aina oli oleva estämässä tekemästä sitä mitä hän tiesi ja piti häntä toivottomassa alamaisuudessa luonteensa alhaisimpain ja turmelevimpain vaikutelmani suhteen.

"Mahdotonta; se on vasten ihmisluonnetta!" kuului se huuto joka jokaisen profeetan tai opettajan tapasi, suurimmaksi osaksi huusi tukkoon tai vaijenti, joka koetti nostaa maailmaa tyytymättömäksi sekasorron hallitukseen ja herättää luottamusta Jumalan valtakunnan mahdollisuuteen maan päällä.

Onko siis mikään ihme että minunlaiseni ihminen, joka oli hengittänyt tätä moraalisen epätoivon ilmaa, verraten vähäisen huomiota kiinnittäen, sivuuttaa tämän ajan ihmeelliset aineelliset ennätykset ja tutkii alati kasvavalla kunnioituksella ja ihmetyksellä teidän oikean ja riemukkaan elämänne salaisuutta?

Muinaisia muistellessani huomaan nyt miten tämä peruskanta ihmisluonteesta oli suurinta epäuskoa Jumalaa ja ihmistä kohtaan mihin ihmissuku saattoi vajota, mutta, herra paratkoon, sitä epäuskoa ei kirkko tuominnut, vaan kyllä opetti että heidän oppinsa ihmisen toivottomasta turmeluksesta oli ehdottomasti varmaa ja vakaata.

Tämä ilmapurjehdus, josta mainitsin, tarjoaa räikeän kuvan siitä oudosta yhteydestä johon aikalaiseni sitoivat rajattoman uskonsa ja ihmisen aineellisen edistyksen, samalla kokonaan epäuskon vallassa ollen hänen moraalisiin mahdollisuuksiinsa nähden. Kuten olen sanonut, me täydellisesti odotimme ilmapurjehdus oli tulevaisuudessa saavutettavissa, mutta eniten keskusteltiin sen keksinnön laadusta siltä kannalta, miten käytännöllinen se oli oleva sodassa pudottelemaan dynamiittipommeja tiheästi asuttuihin kaupunkeihin. Koettakaa ymmärtää sitä, jos voitte. Tennysonkaan tulevaisuuskuvitelmassaan ei mitään muuta nähnyt. Muistanette miten hän kuuli

"Taivaan täyden räiskinätä, satoi kalman rakehet kansain ilmalaivastoista jotka luovi auteret."

MITEN KANSA HOITI HALLITUSTA.

"Ja nyt", sanoi tohtori keskeyttäessään vaunumme nousun noin tuhannen jalan korkeudella, "käykäämme käsiksi oppiaineisiimme. Mitä näette tuolla alhaalla joka jotakin kysymystä aiheuttaisi?"

"No, niin, alkaaksemme asian", sanoin Valtiotalon tornin kiintyessä silmääni, "mitä maailmassa olette pistänyt tuonne? Se näyttää koko maailmalle sellaiselta itsetoimivalta tuulimyllyltä jommoisia farmarit minun aikanani käyttivät veden pumppaamiseen Se varmaankin on jokin vanhanaikainen koriste yleistä rakennusta varten."

"Sitä ei ole tarkoitettu koristukseksi, vaan symbooliksi", vastasi tohtori. "Se edustaa oikean hallitusjärjestelmän nykyistä ihannetta. Mylly merkitsee hallituskoneistoa, tuuli joka sitä käyttää on yleisen tahdon kuvana, ja pyrstö, joka aina pitää myllyn viiriä tuulta vasten, kääntyipä tuuli miten nopeasti ja täydellisesti tahansa, osottaa sitä tapaa joka alituisesti pitää hallitusta vastuunalaisuudessa ja kansan jokaisen käskyn alle alistuvana, vaikkapa se vain kuiskauksena esiintyisi.

"Olen puhunut teille niin paljon tästä asiasta ettei minun tarvitse enää selittää minkään nimensä arvoisen kansallisen hallituksen mahdottomuutta joka ei ole perustettu kansalaisten taloudellisen yhdenvertaisuuden perusteelle kaikkine seurauksineen. Mitkään perustuslailliset säädökset taikka parlamenttaarisen koneiston taitavuus eivät ole voineet kansallisista hallituksista tehdä muuta kuin pilakuvan, niin kauan kuin kansalaisen yksityiset taloudelliset edut olivat erilaiset ja vastakkaiset yhteisetujen kanssa ja niin sanottu itsevaltias kansa söi leipänsä kapitalistien käsistä. Kun taas toiselta puolen oli yksityisten ja yhteisten etujen taloudellinen yhtenäisyys, jokaisen yksilön täydellinen riippumattomuus jokaisesta toisesta ja yleinen sivistys kaikkien saatavilla, silloin ei hallinnollisen koneiston mikään puutteellisuus voinut estää hallitusta olemasta hyvä. Mutta me olemme parantaneet koneistonkin niin paljon kuin meillä on perusteltua voimaa. Te äänestitte tavallisesti kerran vuodessa tai kahdessa vuodessa tai kuudessa vuodessa, miten kulloinkin, niistä jotka tulivat teitä hallitsemaan seuraaviin vaaleihin asti, ja nämä hallitsevat valitsemishetkestään asti virkakautensa loppuun olivat yhtä vapaat vastuunalaisuudesta kuin tsaarit. He olivat vapaammatkin, sillä tsaarilla ainakin oli korkeimpana perusteenaan jättää perintönsä jakamattomana pojalleen, kun taas näillä valituilla tyranneilla ei ollut muuta harrastusta kuin saada mahdollisimman paljon vallastaan sinä aikana kuin se heillä oli.

"Meidän mielestämme on kansanvaltaisen hallituksen suhteen selviö että valtaa edustettavaksi ei saa koskaan peruuttamattomasti antaa tunniksikaan, vaan sen tulee aina olla edustettavan vallan peruutettavissa. Yleiset virkamiehet nykyaikana valitaan joksikin ajaksi vain mukavuuden vuoksi, mutta se aika ei ole ehdoton. He ovat velvoitetut luopumaan vallastaan joka hetki päämiestensä äänestyksen mukaan; ei liioin ole mikään toimenpide muuta kuin tavanmukaista luonnetta, jonka joku eduskunta on tehnyt, vetoamatta kansaan. Kenenkään edustajan ääni missään tärkeässä asiassa ei voi olla lopullinen, ennenkuin hänen päämiehensä — eli valitsijansa kuten te sanoitte — ovat tilaisuudessa peruuttamaan se. Kansan valittu asiamies, joka rikkoisi valitsijain mielipiteitä vastaan, erotettaisiin ja hänen toimenpiteensä peruutettaisiin seuraavana päivänä. Te kaiketi haluatte sanoa että tämän järjestelmän vallitessa asiamiehen on sangen vaikea pysyä päämiestensä kanssa sopusoinnussa. Mutta nämä määräykset eivät ole ainoastaan vastuunalaisuudesta vapaata lainlaadintaa estämässä, vaan ne vaikuttavat myös sen että alkuperäiset toimenpiteitten esitykset tulevat kansalta useammin kuin heidän edustajiltaan.

"Telefoonijärjestelmämme kautta on monimutkaisinkin äänestysmuoto käynyt niin täydelliseksi että koko kansa on järjestetty toimimaan melkein kuin parlamentti, jos on tarpeellista. Eduskuntamme merkitys, jotka vastaavat teidän entisiä kongressejanne, lainlaatijakuntianne ja parlamenttejanne, on tämän järjestelmän aikana pienentynyt niin että ne toimivat vain niitä tehtäviä jotka te annoitte niin sanotuille kongressikomiteoille. Kansa hallitsee ei vain nimellisesti, vaan myös todellisesti. Meillä on todellinen kansanvalta.

"Me emme ota vaivaksemme hoitaa tätä suoranaista ja alituista asiaimme valvontaa siksi että epäilisimme tai pelkäisimme valittuja asiamiehiämme. Meidän peruuttamattoman, muuttumattoman taloudellisen yhdenvertaisuuden aikana ei ole mitään aihetta eikä tilaisuutta lahjomiselle. Ei ole mitään aihetta pahan tekoon, joka hetkeksikään voitaisiin asettaa yleisen kunnioituksen ansaitsemisen valtavaa aihetta vastaan, mikä todella on ainoa mahdollinen perusta jonka nojalla tätä nykyä virkaan suostutaan rupeamaan. Kaikki elinkysymyksemme ratkaistaan kiistelemättä yhteiskunnan kehyslaitoksen kautta. Me voisimme huoletta uskoa valitun kansalaisyhteyden huostaan yleisten asiain hoidon koko heidän elinajakseen. Syy miksi emme sitä tee on se että meitä huvittaa suoranaisesti hoitaa asiain hallitusta. Te voitte verrata meitä oman aikanne varakkaaseen mieheen, joka, vaikka hänellä oli palveluksessaan jos minkälaisia taitavia ajureita, halusi kuitenkin mieluummin itse käsitellä ohjaksia huvin vuoksi. Te äänestitte tavallisesti ehkä kerran vuodessa, kuluttaen siihen viisi minuuttia ja kiukutellen sen ajan takia mikä oli kulunut siihen yksityisasioistanne, joiden tarkoitusta te luullakseni sanoitte pääasiaksi. Meidän yksityisasiamme ovat yleisiä asioita eikä meillä muita tärkeitä olekaan. Meidän pääasiamme on yleinen hyvinvointi eikä meillä muuta olekaan. Me äänestämme ehkä satoja kertoja vuodessa kaikilla tavoilla kysymyksistä, yleisten kylpylaitosten lämpimyysasteesta, tai mallista minkä mukaan joku yleinen rakennus laitetaan aina suurimpiin maailman yhtenäisyyttä koskeviin kysymyksiin asti, ja pidämme sitä yhtä hupaisana kuin mitä opettavimpanakin.

"Ja nyt, Julian, katsokaahan taas alas ja etsikää ettekö löydä jotain muuta piirrettä näkymöstä joka aiheuttaisi kysymyksen."

PIKKU SODAT JA SUURI SOTA.

"Minä huomaan", sanoin, "että satamalinnoitukset yhä ovat paikoillaan. Säilytätte kai niitä samoinkuin erikoisia vuokrakasarmejakin historiallisena todistuksena esi-isäinne, minun aikalaisteni raakalaisuudesta."

"Teidän ei pidä loukkaantua", sanoi tohtori, "jos sanon että meidän todella täytyy pitää täydellinen varasto sellaisia näytteitä sen varalta että lapset suoraan kieltäytyisivät uskomasta niitä kertomuksia joita kirjat esittävät heidän iso-isäinsä lukemattomista muinaisjätteistä."

"Kansainvälisen rauhan takeita jotka maailman liitto on saanut aikaan", sanoin, "pitänee kansanne varmaan uuden järjestelmän mitä merkittävimpinä tuloksina, ja minua ihmetyttää että te kuitenkin olette sangen vähän siitä puhuneet."

"Tietysti", sanoi tohtori, "on se suuri asia itsessään, mutta niin verrattoman pienempi merkitykseltään kuin taloudellisen sodan poistaminen ihmisten väliltä että me pidämme sitä vain sivuasiana tämän viimemainitun rinnalla. Mikään ei ole ihmeteltävämpää teidän aikalaistenne henkisissä hommissa kuin se häläkkä jota he pitivät tilapäisten kansanvälisten sotien julmuuksista, kun he samalla nähtävästi unohtivat sen olemassaolon taistelun kauhut johon te kaikki alituisesti olitte kietoutuneet. Meidän kannaltamme katsoen olivat sotanne, vaikkakin tietysti sangen hupsuja, verraten inhimillisiä ja kokonaan mitättömiä näytteitä veljesmurhia vaativan taloudellisen taistelun rinnalla. Sotiin ottivat osaa vain miehet, voimakkaat valiomiehet, ainoastaan sangen pieni osa koko väestöstä, Ketään naisia eikä lapsia, ei vanhoja eikä raajarikkoja laskettu sotaan. Haavoitettuja huolellisesti hoidettiin joko ystäväin tai vihamiesten toimesta ja parannettiin jälleen terveiksi. Sodan säännöt kielsivät tarpeettoman julmuuden, ja joka aika oli kunniallinen antautuminen kunnollisen kohtelun ohella tarjolla voitetulle. Tappelut yleisesti tapahtuivat rajoilla, poissa kansan silmistä ja kuultavilta. Sodat olivat myös sangen harvinaisia, usein yhtäkään ei sukupolvea kohti. Vihdoin ne tunteet joihin vedottiin kansainvälisissä selkkauksissa, olivat tavallisesti rohkeuden ja itseuhrauksen luonnetta. Usein, melkeinpä aina sotien syyt olivat arvottomat näille itseuhrauksen tunteille, joita taistelu synnytti, mutta tunteet itse olivat mitä ylevintä laatua.

"Verratkaamme nyt tämänlaiseen sodankäyntiin taloudellisen olemassa olon taistelun olosuhteitten luonnetta. Se oli sotaa johon eivät osaa ottaneet vain pienet valitut taistelijaryhmät, vaan johon koko väestön joka maassa, lukuunottamatta mitätöntä rikasten joukkoa, oli pakko ottaa pesti ja palvella. Eivätkä ainoastaan naiset lapset, vanhukset ja raajarikot olleet pakoitetut siihen osaa ottamaan, mutta mitä heikommat olivat taistelijat, sen ankarammat olivat ne olosuhteet joihin heidän täytyi taipua. Se oli sotaa, jossa ei haavoitetuille apua ollut, ei leposijaa voitetuille. Se ei ollut kaukaista rajamaitten sotaa, vaan sotaa joka kaupungissa, joka kadulla ja joka talossa, ja sen haavoitetut, muserretut ja kuolevat uhrit olivat jaloissa kaikkialla ja sattuivat silmään joka taholla että aina sai uusia kurjuuden muotoja nähdä. Korva ei voinut säästyä kuulemasta lyötyjen valituksia eikä heidän turhia huutojaan säälin herättämiseksi. Eikä tämä sota sattunut vain kerran tai kahdesti vuosisadassa eikä kestänyt vain joitakuita viikko-, kuukausi- tai vuosikausia ja sitten rauhan edestä väistynyt, kuten sotilaitten taistelut, vaan se oli lakkaamatonta, alituista, ilman aselepoa, elinkautista Se oli vielä sotaa joka ei vedonnut mihinkään vievään, jaloon eikä kunnioitettavaan tunteeseen eikä niitä kehittänyt, vaan päinvastoin palkintoja jakeli ihmisluonteen alhaisimmista, petollisimmista ja julmimmista taipumuksista.

"Katsellessamme teidän aikaanne, on sen tapainen taistelu johon nuo vanhat linnoitukset tuolla alhaalla viittaavat, meistä melkein jaloa ja vain surullista olemassa olon taistelun inhoittavaan näytelmään verrattuna.

"Me voimme myös myötätuntoisuudella lukea eräitten teidän aikanne ammattisotilaitten lausuntoa että tilapäiset sodat, vedoten — vaikkapa miten väärin — yleviin ja itsensä uhraaviin tunteisiin, olivat ehdottomasti välttämättömiä estämässä yhteiskuntaanne, joka muuten oli niin saastainen ja itsekäs ihanteissaan, sortumasta ehdottomaan mädännäisyyteen."

"Onpa pelättävissä", kiirehdin huomauttamaan, "että jälkimaailma ei olekaan rakentanut niin korkeata muistopatsasta minun aikani yleisten rauhayhdistysten apostoleille kuin he odottivat."

"He olivat kyllä hyvää tarkoittavia sikäli kuin ymmärsivät epäilemättä", sanoi tohtori, "mutta he näyttävät olleen pelottavan lyhytnäköistä ja upposokeata ihmisjoukkoa. Heidän ponnistuksensa sotain lakkauttamiseksi kansojen väliltä, samalla kuin he rauhallisesti jättivät huomioon ottamatta maailman laajuisen olemassaolon taistelun joka enemmän ihmishenkiä ja kärsimyksiä maksoi yhdessä kuukaudessa kuin kansainväliset sodat kokonaisen ihmispolven eläessä, olivat mitä kuvaavimpia tapauksia jolloin sääskiä siivilöitiin ja kameelia nieltiin.

"Mitä jälleen ihmiskunnan voittoon tulee, joka on johtunut kaikkien sotien ja kansainvälisten sotien mahdollisuuksienkin poistamisesta, näyttää meistä siihen vähemmän kuuluvan todellisten verisaunojen estäminen kuin vanhan kateuden ja myrkyllisen vihan kuoleentuminen, joka katkeroitti kansan toista vastaan yhtä paljon rauhan kuin sodankin aikana, ja veljellisen myötätuntoisuuden ja keskinäisen hyvän tahdon kasvaminen sen tilalle, joka ei mistään heimo- tai maarajoista mitään tiedä."

VANHA ISÄNMAALLISUUS JA UUSI.

Tohtorin puhuessa tarttui silmääni kaukana alhaalla liehuvan lipun hulmuavat poimut. Se oli tähdikäs lippu. Sydämmeni hytkähti sen nähdessäni ja silmäni kostuivat.

"Ah!" huudahdin, "tuollahan on se vanha kunniakas!" sillä niin oli tullut tavaksi kutsu, lippua kansalaissodan aikana ja sen jälkeen.

"Niin", vastasi seuralaiseni, kun hänen silmänsä seurasivat katsettani, "mutta se puolustaa uutta kunniata nyt, sillä missään missä se liehuu ei ole ainoatakaan ihmisolentoa löydettävissä joka sorrettuna olisi tai mitään sellaista puutetta kärsisi minkä ihmisapu voi poistaa.

"Teidän päivienne amerikalaiset", hän jatkoi, "olivat ylen isänmaallisia omalla tavallaan, mutta erotus vanhan ja uuden isänmaallisuuden välillä on niin suuri että se tuskin näyttää samalta tunteelta. Teidän aikananne ja aina ennen lipun vaikutus ja yhdistysvoima oli pääasiallisesti sotamaista laatua. Itsensä uhraaminen kansalle sodassa toisten kansojen kanssa oli se aate jota yleisesti ymmärrettiin sanalla 'isänmaallisuus' ja sen johdonnaisilla, Tietysti täytyi asian niin olla aikoina jolloin kansojen tuli alituisesti olla valmiina taistelemaan toistensa kanssa olemassa olosta. Mutta tuloksena oli että kansallisen yhteenkuuluvaisuuden tunne joutui sotakannalle inhimillisen yhteenkuuluvaisuustunteen kanssa. Pienempi yhteiskunnallinen innostusvoima asetettiin vastakkain suuremman kanssa, ja tuloksena välttämättä täytyi olla koko joukko moraalisia vastakohtia. Liiankin usein olisi isänmaanrakkaudeksi sanottua tunnetta paremmin voinut kuvata vihaksi ja kateudeksi toisia maita kohtaan, vain siitä syystä että toisia oli olemassa, ja piintyneeksi enakkoluuloksi ulkomaisia aatteita ja laitoksia kohtaan — jotka usein olivat paljon parempia kuin kotoiset — vain siitä syystä että ne olivat ulkomaisia. Tämän laatuinen isänmaallisuus oli vaikuttavimpana esteenä sivistyksen kehitykselle lukemattomina aikoina, sillä uusien aatteiden leviämistä vastassa olivat rajat korkeammat kuin vuoret, leveämmät kuin joet ja syvemmät kuin meret.

"Uusi isänmaallisuus on luonnollinen tulos uusista yhteiskunnallisista ja kansainvälisistä olosuhteista jotka alkoivat suuresta vallankumouksesta. Sodat, jotka jo teidän aikananne kävivät harvinaisemmiksi, kävivät mahdottomiksi maailman liiton kautta, ja nyt ne ovat useille sukupolville olleet tuntemattomia. Vanhat kansojen verin tahratut rajat merkitsevät nyt tuskin muuta kuin hallinnollisen mukavuuden vuoksi maa-alueita erottavia rajoitelmia, kuten vartiolinjat Amerikan Yhdysvalloissa. Näiden olosuhteiden vallitessa kansainvälinen kateus, epäluulo, viha ja pelko ovat kuolleet luonnollisen kuoleman. Taisteluiden ja voittojen vuosijuhlat, joilla muinaista isänmaallisuutta elvyteltiin, ovat jo kauan sitten joutuneet unohduksiin. Sanalla sanoen, isänmaallisuus ei ole enää mikään sotainen tunnelma eikä siihen ollenkaan kuulu sotaa muistuttavia yhteyksiä. Samalla kuin lippu on menettänyt entisen merkityksensä ulospäin kohdistuvan ylpeyden esikuvana, on se voittanut uuden tarkoituksen sisäisen sopusoinnun ja keskinäisyyden ylimpänä tunnusmerkkinä; se on tullut yhteiskunnallisen yhteenkuuluvaisuuden näkyväksi merkiksi, jossa kaikkien hyvinvointi on yhtäläisesti ja peruuttamattomasti taattu. Amerikalainen, nyt nostaessaan katseensa kansallislippuunsa, ei muista sen sotilaallista sankariutta toisiin kansoihin verrattuna, ei entisiä taistelujuhlia, eikä mahdollisia tulevaisia voittoja. Hänelle eivät hulmuavat poimut mitään sellaisia ajatelmia mieleen tuo. Ne pikemmin muistuttavat niitä veljellisyyden sopimuksia, joiden mukaan hän kaikkien kansalaistensa keralla on velvollinen turvaamaan jokaisen yhdenlaista arvoa ja hyvinvointia kaikkien yhteisvoimalla.

"Vanhanaikasten isänmaallisten aatos oli että ulkomaalaiset olivat ainoita ihmisiä joiden käsissä lippu voi häväistystä kärsiä, ja ilmoitus etiketin laiminlyömisestä sen suhteen heidän puoleltaan kiihoitti tavallisesti kansan isänmaalliseen mielipuolisuuteen. Sen tapainen tunne olisi nyt yksinkertaisesti käsittämätön. Meidän mielestämme ulkomaalaisilla ei ole minkäänlaista voimaa lipun häpäisemiseen, sillä heillä ei ole mitään sen kanssa tekemistä eikä senkään kanssa mitä se edustaa. Sen kunnian tai häpeän täytyy riippua siitä kansasta, jonka velvollisuusluottoa tosiinsa, ylläpitämään yhteiskunnallista sopimusta, se edustaa. Vanhan ajan isänmaalliselle ei ollut mitään sopimatonta siinä näytelmässä, kun kansallisen yhtenäisyyden tunnusmerkki liehui kaupungeissa jotka suitsusivat mitä inhottavinta sortoa, olivat täynnä irstautta, kerjuuta ja sanomattoman kurjuuden luolia. Nykyisen katsantokannan mukaan, jos hetkeksikään maan jossain kolkassa olisi kansalaiselta riistetty täysi tasa-arvoisuuden nautinto-oikeus, se jo muuttaisi lipun merkityksen kopeilevaksi valheeksi ja ihmiset närkästyksissään vaatisivat että se on alas hinattava eikä nostettava, ennenkuin vääryys on korjattu."

"Todella", sanoin, "se uusi kunnia, jota tämä vanha kunniakas edustaa, on suurempi kuin vanha kunnia."

ENEMMÄN ULKOMAAMATKOJA, VÄHEMMÄN ULKOMAAN LIIKETTÄ.

Puhuessamme oli tohtori antanut vaunumme ajella länsituulen mukana, kunnes nyt olimme sataman kohdalla ja minua suuresti ihmetytti se niukka laivajoukko joka oli satamassa.

"Minusta ei näytä", sanoin, "että tuolla olisi enemmän laivoja kuin minunkaan aikanani ja paljon vähemmän niitä on kuin ne suuret laivastot joita odottaisi näkevänsä väestön ja edellytysten vuosisataisen kehityksen jälkeen."

"Uusi järjestelmä" sanoi tohtori, "osottaa itse asiassa taipumusta vähentämään ulkomaisen liikkeen laajuutta, vaikka toiselta puolen ulkomaiset matkustukset oppimista ja huvitusta varten ovat tuhat kertaa monilukuisemmat."

"Millä tavalla", kysyin, "osottaa taipumusta vähentämään vaihtoa ulkomaitten kanssa?"

"Kahdella tavalla", vastasi tohtori. "Ensiksikin on, kuten tiedätte, liikevoittojärjestelmä nyt poistettu ulkomaisesta liikkeestä, samoin kuin kotimaisesta jaostakin. Kansainvälinen valtuuskunta valvoo kaikkea kansainvälistä vaihtoa, eikä minkään toisen kansan toiselle viemän tavaran hinta saa olla suurempi kuin se minkä tavarata kuljettava kansa on siitä omalle väestölleen määrännyt. Sentakia ei ole mitään syytä, miksi kansa välittäisi tuottaa tavarata vientiä varten muuta ja enempää kuin se toisen maan tavaroita, joita se itse ei niin hyvin voi tuottaa, tarvitsee omaa todellista kulutustaan varten.

"Uuden järjestelmän toisena ja vaikuttavampana syynä, joka rajoittaa ulkomaista vaihtoa, on kaikkien kansojen yleinen yhdenvertaisuus joka on kauan sitten johtanut tieteitten ja taiteitten ymmärrykseen, tietoon ja käyttämiseen. Nykyinen kansakunta tuntisi itsensä nöyryytetyksi, jos sen tarvitsisi muualta tuottaa sellaista tavaraa, jota voittamattomat luonnon olosuhteet eivät ole estämässä kotona tuottamasta. Sellaisiin tuotteisiin rajoittuu sentakia kauppa, ja niidenkin luettelo yhä lyhenee sikäli kuin keksintöjen edistyksen kanssa ihmisen voitto luonnon yli käypi täydellisemmäksi. Mitä tulee hiiltä tuottavain maiden vanhoihin etuilun teollisuudessa, niin katosi se noin satakunta vuotta sitten niiden suurten keksintöjen kautta jotka tekivät sähkövoiman rajattoman kehityksen aivan kustannuksettomaksi.

"Mutta teidän tulee ymmärtää että ainoastaan taloudellisilla perusteilla tai oman arvon takia eivät eri kansat kaikkea mahdollista halua tehdä itse mieluummin kuin riippua kaukana olevista ihmisistä. Se tapahtuu aivan yhtä paljon vähällä alalla toimivan monihaaraisen teollisuusjärjestelmän kasvatuksesta ja mieltä herättävästä vaikutuksesta. Meidän tarkoituksemme, mikäli se voidaan taloudellisesti toteuttaa teollisuushaarojen ryhmityksessä, on ei ainoastaan täydelliseksi kokonaisuudeksi muodostaa joka kansan järjestelmä, vaan myös ryhmittää eri teollisuushaarat kussakin eri maassa niin että jokainen merkittävämpi piiri voi omien rajainsa sisällä esittää jonkinlaisen pienoiskuvan teollisuusmaailmasta. Me puhuimme tästä, muistanette kai, muuanna aamuna työn vaihtotoimistossa."

NYKYISEN LÄÄKÄRIN HELPPO TOIMINTA.

Tohtori oli vähäistä ennen kääntänyt suuntaamme ja me liukuilimme nyt länteen päin kaupungin yli.

"Mikä on tuo rakennus jonka yli juuri kuljemme ja jossa on niin paljon lasia?" kysyin.

"Se on yksi parantoloista", vastasi tohtori, "jonne ihmiset menevät huonossa terveydessä ollessaan eivätkä halua ilmanalaa vaihtaa, jonka mielestämme kaikkien henkilöitten tulisi tehdä ja nyt tekevätkin, jos haluavat, kun heitä vaivaa, vakava pitkällinen pahoinvointi. Näissä rakennuksissa kaikki on ehdottomasti sovellutettu potilaan olotilan mukaan, aivan kuin hän sinä aikana olisi maailmassa jossa hänen tautinsa on normaalitilaa."

"Epäilemättä on suuria parannuksia tapahtunut kaikissa teidän ammattianne koskevissa asioissa — lääkkeissä, terveyden hoidossa, haavain hoidossa ja muussa — minun ajastani lukien."

"On", vastasi tohtori, "suuria parannuksia on tapahtunut kahdella tavalla — negatiivisesti ja positiivisesti — ja tärkein näistä kahdesta on ehkä negatiivinen tapa, joka merkitsee että terveyttä vastustavat olosuhteet ovat kadonneet, joita vastaan lääkärien ennen oli taisteleminen useissa tapauksissa sangen pienillä menestyksen edellytyksillä. Esimerkiksi nyt on kaksi täyttä sukupolvea elänyt siitä jolloin kaikille taattu yhtäläinen toimeentulo päästi naiset taloudellisen itsenäisyyden asemaan ja siten täydellisesti vallitsemaan suhdettaan miehiin. Te saatatte kai ymmärtää nyt miten yhtenä seurauksena tästä kuppatauti on kauan sitten erotettu ihmiskunnan verestä. Kolme sukupolvea kestänyt yleiset asunto-olojen, vaatetuksen, lämmön ja yleensä elämisen mitä puhtaimmat ja hienoimmat olosuhteet, yhdessä mitä paraimman sairaustapausten hoidon kanssa, ovat melkein — tahdonpa sanoa täydellisesti — lopettaneet kaikki tarttuvat taudit. Kertomuksen täydentämiseksi lisätkää näihin kansan terveyssuhteitten parannuksiin järjestelmällinen ja yleinen ruumiin hoito, joka on osa nuorison kasvatuksesta, ja sitten loppupäätökseksi ajatelkaa tämän ruumiillisen uudestisyntymisen vaikutusta — te voitte sitä sanoa naisen toiseksi luomiseksi ruumiillisessa suhteessa — joka on puhdistanut elinvirran lähteissään ja siihen uutta elävää voimaa valanut."

"Todellakin, tohtori, tahdonpa sanoa pitemmälle ehtimättä että te olette otollisesti tuominneet ammattinne kaikesta toiminnasta irti."

"Te voitte hyvin niin sanoa", vastasi tohtori. "Keksintöjen ja parannusten edistys teidän päivienne jälkeen ovat monin kerroin parantaneet lääkärit irti heidän entisestä toiminnastaan, aivan samoin kuin kaikki muutkin työntekijät, mutta vain avatakseen hienomman työn uusia ja korkeampia aloja.

"Ehkä", jatkoi toverini, "vielä tärkeämpi negatiivinen tekijä lääketieteellisten ja terveyshoidon olosuhteitten parannuksessa kuin mitä jo olen maininnut, on se seikka että kansa ei enää ole siinä tietämättömyyden tilassa oman ruumiinsa suhteen kuin se ennen näyttää olleen. Tiedon edistys siinä suhteessa on pysynyt yleisen sivistyksen kulun rinnalla. Kaikesta mitä olemme lukeneet käypi selväksi että sivistyneetkään luokat teidän päivinänne eivät häpeänä pitäneet olla kokonaan tietämättömänä fysiologiasta ja terveyden sekä sairauden tavallisista suhteista. He näyttävät jättäneen ruumiilliset etunsa lääkäriensä hoidettaviksi melkein samalla kyynillisellä välinpitämättömyydellä kuin he sielunsa työnsivät papiston huostaan. Nykyään sellaista kasvatusjärjestelmää pidettäisiin hassunkurisena joka ei kylliksi tietoa antaisi fysiologian, terveyshoidon ja lääketieteen yleisistä periaatteista, jotka saattaisivat henkilön kykeneväksi hoitamaan jokaista tavallista ruumiillista selkkausta apua etsimättä lääkäriltä. Liian paljon ei liene sanottu että jokainen tätä nykyä tietää yhtä paljon tautien hoidosta kuin suuri osa lääketieteellisen ammatin jäsenistä tiesi teidän päivinänne. Kuten helposti huomaatte on tämä asema jossa, vaikka huomioon ottamatta jättäisikin yleisen terveyden paranemisen, ihmiset tulevat toimeen yhdellä lääkärillä tapauksissa missä parikymmentä ennen toimintaa tapasi. Me lääkärit olemme vain erikoistuntijoita ja asianymmärtäviä asioissa joissa jokaisella edellytetään olevan hyvät pohjatiedot. Kun meitä kutsutaan, tapahtuu se vain neuvottelua varten, käyttääkseni teidän päivienne sanaa, ja toisina neuvottelijoina on potilas ystävineen.

"Mutta kaikista tekijöistä, jotka ovat lääketiedettä edistäneet, on tärkein ollut puoskaroimisen katoaminen, joka on suurimmaksi osaksi johtunut niistä samoista siveellisyys- ja taloussyistä mitkä sen uskonnosta karkoittivat. Tuskin tarvinnee teille muistuttaa että teidän aikananne lääketiede, lähinnä jumaluusoppia, kärsi enimmän kuin mikään muu tieteen haara dogmillisten koulujen kohmettavasta vaikutuksesta. Näyttääpä olleen melkein yhtä paljon ennakkoluuloa ruumiin parantamistieteessä kuin sielunkin, ja sen vaikutus alkuperäisten ajatusten heikentämisessä ja edistyksen hidastuttamisessa oli jotenkin samallainen molemmilla aloilla.

"Ei ole todella mitään olosuhteita jotka lääkärien kulkua rajoittaisivat. Lääketieteellinen kasvatus on mahdollisimman täydellinen, mutta käytäntötavat jätetään lääkärin ja potilaan huostaan. Luonnollisena pidetään että siten kasvatetut ihmiset kuin meikäläiset ovat yhtä kykeneviä valitsemaan hoitotavan ruumistansa kuin sieluansakin varten. Lääketieteen edistys, joka on johtunut tästä täydellisestä riippumattomuudesta ja vapaudesta lääkärin alkuunpanon suhteen jota ylläpitää tuloksia täydellisesti tuomitsemaan pystyvän kansan arvostelu ja tunnustus, on ollut tavaton. Ei ole ainoastaan ylläpitämis- ja parantamistaidon erikoisessa kutsumuksessa saavutettu lukemattomia voittoja ja keksitty aivan uusia perusteita, vaan me olemme edistyneet elämän keskusmysterioiden tietoja kohti, joista teidän päivinänne olisi ollut melkein jumalanpilkkaa uneksiakaan. Kipuja taas me kärsimme vain oireitten osotuksena ja mikäli niiden johtoa tarvitsemme taudin alkuperän keksimisessä."

"Minä vakuutan teille", nauroi tohtori, "että jos sattumalta joku keksisi sen salaisuuden, niin kansa hänet nuijaisi ja polttaisi hänen resehtinsä. Luuletteko että me haluamme pysyä täällä ikuisesti?"

"MITEN TODELLAKIN VOIMME?"

Ryhdyin jälleen tutkimaan liikkuvaa panoraamaa allamme ja huomautin lopulta tohtorille että meidän täytyi olla sangen lähellä sen paikan yläpuolella jota ennen sanottiin Brightoniksi, kaupungin esikaupunki jossa karjatarhat kaupungin ruokatarpeiksi olivat pääasiallisesti olleet sijoitettuina.

"Vanhat karjasuojukset ovat näemmä menneet", sanoin. "Epäilemättä on teillä paljon paremmin se asia järjestetty. Sivu mennen, nyt kun jokainen tulee hyvin toimeen ja voi saada mitä paraita lihapaloja, arvelen että kysymys, miten suurelle kaupungille varataan tuoretta lihaa, on paljon vaikeampi kuin minun aikanani, jolloin köyhät saattoivat käyttää vain hiukan liharuokaa ja sitäkin kehnointa lajia."

Tohtori katseli vaunun syrjän yli hetkisen ennenkuin vastasi. "Luulen", hän sanoi, "ettette ole puhunut kenellekään ennen tästä asiasta."

"Se on samantekevä", sanoi tohtori. "Näettehän, Julian, ajatuksen ja sopivaisuuskannan tapojen muuttuessa teidän aikanne jälkeen tuskin olisi saattanut muuta tapahtua kuin että muutamissa asioissa vaihdot tapahtuivat ehdottomasti päinvastaiseen mielenlaatuun entisiin tapoihin nähden. En oikein tiedä miten ajatukseni selittäisin, mutta olenpa iloinen että te ensin puhuitte tästä asiasta minulle."

Valo minulle välähti ja äkkiä selvitti minulle niiden lukuisten puolihämäräin huomioitten merkityksen joita olin ennen tehnyt.

"Onko mahdollista ettette ole sitä arvannut? Ettekö ole huomannut ettei teille ole sellaista ravintoa tarjottu?"

"Asia on niin", vastasin, "että keittäminen on niin erilaista kaikissa suhteissa kuin minun aikanani että olen herennyt tunnustelemasta kaikkia. Mutta empä varmastikaan ole menettänyt mitään maustani johon olin tottunut, vaikka olen saanut nauttia sangen paljon uusia ruokalajeja."

"Niin", sanoi tohtori, "sen yhden tai kahden alkuperäisiltä ihmisiltä perityn valmistustavan sijassa, joilla te tavallisesti valmistitte ruokanne ja sen ominaisuuksia kypsennitte, on meillä sangen useita ja erilaisia. Epäilen tokko oli teillä ainoatakaan makua jota me emme voisi tyydyttää, huomioon ottamattakaan sitä suurta uusien lukumäärää joka on teidän aikanne jälkeen keksitty."

"Mikä aiheutti muutoksen? Oliko se todistus että lihan syönnin välttäminen edistää terveyttä?"

"Se vaikutin ei näytä pääasiallisesti muutosta aiheuttaneen. Epäilemättä eläinten syöntitavan hylkäämisellä, jonka kautta me perimme kaikki niiden tauditkin, on jotakin ollut tekemistä ihmissuvun suurten ruumiillisten parannustenkin kanssa, mutta ihmiset, eivät nähtävästi luopuneet eläimiä syömästä pääasiallisesti terveyden takia enemmän kuin ihmissyöjätkään muinaisina aikoina eivät sentakia lähimmäisiään syömästä luopuneet. Se tapahtui tietysti sangen kauan aikaa sitten, eikä ehkä ollut ollenkaan käytännössä ensimainittu muoto, jota ihmiset heti sen hyljättyään näyttävät ruvenneen kovin häpeämään. Tämän takia epäilemättä me löydämme vain laihoja tietoja aikakauden historioista sen muutoksen, asianhaaroista. Ei näytä kuitenkaan olevan epäilemistäkään ettei tavan hylkääminen pääasiallisesti ollut inhimillisyystunteen suuren heräämisen vaikutusta, sääliväisyystunteen ja kaiken kärsimystä synnyttävän katumuksen — sanalla sanoen, lempeän sydämmellisyyden seurausta — mikä todella oli vallankumouksen taustana suuri moraalinen voima. Kuten odotettavissa oli, tämä ilmiö ei koskenut vain ihmisten keskinäisiä suhteita, vaan myös heidän suhdettansa koko tunteiseen maailmaan. Veljeyden tunne, yhteenkuuluvaisuuden käsitys, ei rajoittunut vain miehiin ja naisiin, vaan myös eläimiin, maallisen elämämme yksinkertaisempiin tovereihimme ja sen kohtaloitten jakajiin. Ihmisten keskinäisiin velvollisuuksiin ja oikeuksiin suunnattu uusi ja eloisa valo saattoi näkyville ja tunnustettaville myöskin alempiosaisten olentojen oikeudet. Tunne kaikellaista eläinjulmuutta vastaan oli kauan kasvamassa ollut sivistysmaissa, ja ja muodosti sen erikoisen piirteen tapojen yleisessä lieventymisessä joka johti vallankumoukseen. Tämä tunne nyt muuttui innostukseksi. Uusi käsitys suhteestamme eläimiin vetosi sydämmeen ja valtasi ihmiskunnan mielikuvituksen. Sen sijaan että olisi uhrattu heikommat rodut meidän käytettäviksemme tai huviksemme, ollenkaan ajattelematta niiden hyvinvointia, ruvettiin näkemään että meidän pikemmin tulee suuren Luonnon perheen vanhempina veljinä niin paljon kuin mahdollista olla heikompien auttajia ja suojelijoita, niiden kohtalo kun on meidän käsissämme ja me heihin nähden olemme kuin jumalia. Ettekö näe, Julian, miten tämän uuden katsantokannan ylevämmyys saattoi pian johtaa ihmiset pitämään eläintovereittensa syöntiä väkivallan tekona, ainakin saman sukuisena kuin oli ihmissyöntikin ollut?"

"Se on tietysti sangen helposti ymmärrettävissä. Mutta, tohtori, te ette saa uskoa että minun aikalaiseni tässä asiassa olivat kokonaan tunteettomia. Paljon ennenkuin vallankumousta unelmoimiinkaan oli tuttavissani sangen monia henkilöitä jotka vakavasti inhosivat lihan syöntiä, ja ehkä suurin osa hienostuneita henkilöitä tunsivat omantunnon vaivoja eri aikoina sen tavan johdosta. Seikka oli se ettei todella näyttänyt olevan muuta tehtävää. Asian laita oli aivan sama kuin taloudellisen järjestelmämme. Inhimilliset henkilöt yleensä myönsivät että se oli sangen huonoa ja julmaa, mutta vain harvat saattoivat tarkemmin nähdä mitä maailma oli sijaan asettava. Teidän aikanne ihmiset näyttävät onnistuneen täydellisen keittämisjärjestelmän keksimisessä lihaa käyttämättä, ja minä myönnän että se on joka puolelta tyydyttävämpi kuin meidän oli, mutta te ette voi kuvitella, miten ehdottomasti mahdottomalta näytti minun aikanani aatos tulla toimeen eläimellistä ravintoa käyttämättä, kun ei vielä oltu mitään määrätympää esitetty sen tilalle, joka olisi tarjonnut suuhun jotakin ajateltavaa tyydytystä, jospa se nyt elämisen ylläpidon olisi antanutkin."

"Minä voin kuvitella sen vaikeuden jossain määrin. Se oli, kuten sanotte, samallainen kuin se joka niin kauan esti talousjärjestelmän muutosta. Ihmiset eivät voineet selvästi ymmärtää mitä oli tuleva tilalle. Kun suu on täynnä jotakin maukasta, on vaikeata kuvitella toista. Keinotekoisen kuvittelun puute kansan seassa on se este joka on ollut muinaisten pahojen poistamisen tiellä ja tehnyt välttämättömiksi vallankumouksen pakkolaineet työtä tekemään. Sellaiset tunneaallot kuin minä olen kuvaillut olivat tarpeelliset tässä asiassa poistamassa lihan syönnin ikivanhaa tapaa. Heti kun uusi kanta ihmismielissä poisti heidän lihahalunsa ja vaatimuksena oli että se oli korvattava jollain toisella vastaavalla ravintomuodolla, se näyttää heti tulleen keksityksi."

"Tietysti", vastasi tohtori, "pääasiallisesti kasvimaailmasta, vaikka ei suinkaan kokonaan. Ei ollut koskaan ennen vakavasti koettu varmuutta saada siitä, mitä sen ravintovarastot todella olivat, vielä vähemmin mitä niistä voisi tulla tieteellisen käsittelyn avulla, Eikä liioin niin kauan kuin ei mitään estettä ollut eläinten tappamiseen eikä mitään vääjäämistä siten saatujen ainesten käyttämiseen, voitu mitään varmuutta saadakaan. Rikkaat elivät pääasiallisesti lihasta. Mitä taas työtä tekeviin joukkoihin tulee, joka oli aina saanut voimansa pääasiallisesti kasvikunnasta, ei kukaan vaikuttavista luokista välittänyt heidän asemansa tekemisestä suvaittavammaksi. Nyt kuitenkin kaikki yhteisestä sopimuksesta ryhtyivät tutkimaan minkälaisen ruokapöydän luonto voi varata ihmisille jotka olivat murhaamisen hyljänneet.

"Aivan samoinkuin raaka ja yksinkertainen orjuus, ensin henkiorjuus, sitten palkkaorjuus, oli niin kauan kuin sitä kesti estänyt ihmisiä koettamasta raakojen mukavuuksien tilalle asettaa tieteellisen teollisuusjärjestelmän, samalla tavalla lihan ravintona käyttämisen raaka tapa oli tähän asti estänyt ihmisiä tarkemmin tutkiskelemasta luonnon ravintolähteitä. Viivyttelyä tässä suhteessa edelleen edisti se seikka että ruuan valmistus sen teollisuuskäsittelyn vuoksi oli ollut vähimmän edistyksen alainen kaikista elämän taidoista."

"Siksi että sitä oli aina käsitelty erillään olevana talouden pidon teollisuushaarana ja sellaisena pääasiallisesti jätetty palvelijain tai naisten huostaan, jotka entisaikoina muodostivat vanhoillisimman ja entisiin tapoihin piintyneimmän yhteiskuntaluokan. Keittämistaidon säännöt olivat jääneet silleen vain hiukan muuttuneina aina siitä asti jolloin arialaisen lehmipaimenen vaimo laittoi ruokaa miehelleen.

"Nyt on sangen epäiltävää, tokko heti olisi kapina eläimellistä ruokaa vastaan onnistunut, jos tavallinen perhekokki, joko vaimo tai palkkalainen, olisi jätetty kukin yksikseen omaan keittiöönsä tuumiskelemaan kysymystä miten ruokapöytä voidaan varustaa tyydyttävästi ilman lihaa. Mutta suuren vallankumouksen monipuolisen luonteen takia sen ajan saumaviivat, jolloin inhimillisen tunteen, kasvaminen synnytti kapinan eläimellistä ravintoa vastaan, sattuivat yhteen kotipalveluksen täydellisen kukistuksen ja naisten laajemman elämän vaatimuksen kanssa, jotka seikat pakottivat ruuan varaamisen ja valmistamisen asettamaan osuustoiminnalliselle pohjalle ja muodostamaan siitä yleisen palveluksen haaran. Niin tapahtui että niin pian kuin ihmiset menetettyään syöntihalunsa eläintovereihinsa nähden alkoivat vakavasti kysellä mitä muuta voidaan syödä, oli jo järjestetty suuri hallituksen osasto, joka palveluksessaan käytti kaikkia kansan tieteellisiä kykyjä ja jolla oli selkänojanaan maan kaikki edellytykset, kysymyksen ratkaisemista varten. Ja helposti saattaa uskoa että mitään uusia hallitusosastoja ei ponnistuksissaan kannustanut kiinteämpi yleinen harrastus kuin tätä, jonka tehtävänä oli uuden kansallisen ruokalistan laittaminen. Nämä olivat ne olosuhteet joita elantokysymys oli odottanut ihmissuvun alusta alkaen tieteeksi tullakseen.

"Ensiksi ravintoaineet sekä niiden todella saatavissa olevat ja eri kansojen käyttämät valmistustavat ensi kerran historian kuluessa koottiin yhteen ja vertailtiin toisiinsa. Yleismaailmallisten erilaisuuksien ja kansainvälisen ruokalistan siten ollessa saatavilla jokaisen kansan keittolaitos tuomittiin siihen asti kulkeneeksi syvää raidetta myöten. Oli selvää etteivät missään suhteessa kansat olleet enemmän olleet korpelaisten kannalla eivätkä jäykimpiä ennakkoluuloja pitäneet toisiltansa oppimista vastaan kuin ravinto- ja keittämisasioissa. Huomattiin, kuten huomioita tehneet matkustajat aina olivat tehneet, että joka kansalla ja maalla, usein joka maakunnalla oli puoli tusinaa vatsasalaisuuksia, jotka eivät koskaan olleet rajan takana käyneet taikka korkeintaan olleet vain sieltä pikimältään pistäytymässä.

"Sivumennen on hyvä mainita että kansainvälisten ruokalistojen vertailu oli vain yksi esimerkki niistä lukemattomista keinoista, joiden avulla kansat, niin pian kuin uusi järjestys lopetti vanhat ennakkoluulot, alkoivat oikealta ja vasemmalta lainata ja omaksua toistensa aatteita ja laitoksia suureksi yleiseksi runsastuttamiseksi.

"Mutta ruoka-aineiden tieteellisen järjestelmän muodostaminen, ei pysähtynyt jo olemassa olevain ainesten ja käyttötapojen käsittelemiseen. Luonnontutkijat ja kemistit sitten ryhtyivät etsimään uusia ravintoaineita ja uusia valmistamistapoja. Heti huomattiin että niistä luonnon tuotteista, jotka sopivat ihmisten ravintoaineiksi, ei koskaan ollut käytännössä ollut kuin vähäpätöinen osa; ainoastaan ne, ja vain vähäinen osa siitäkin luokasta, jotka helposti sopivat siihen yksinkertaiseen ja alkuperäiseen tapaan millä ihmissuku tähän asti oli koettanut ruokaa valmistaa — nimittäin käyttämällä, kuivaa tai kosteata lämpöä. Tähän nyt liitettiin moninaisia toisia kemian esittämiä tapoja ja saavutettiin tuloksia jotka esi-isäimme mielestä olivat yhtä mieluisina kuin uusinakin. Keittämistieteen laita tähän asti oli ollut sama kuin metallien käsittelyn silloin kun yksinkertainen tuli oli sen ainoana keinona.

"Kirjoitettu on että Israelin lapset, käyttäessään pakosta kasviaineita syötävänään erämaassa, halasivat Egyptin lihapatoja ja luultavasti hyvällä syyllä. Esi-isiemme kokemukset näyttävät tässä, suhteessa olleen kokonaan toisellaisia. Näyttää siltä että ne tunteet, millä he sangen lyhyen ajan kuluttua muistelivat lihapatoja, joita olivat jälkeensä jättäneet, olivat aivan päinvastaisia kuin katumus. Siltä ajalta on olemassa sangen huvittava kuva joka osottaa miten lyhyen ajan he vain tarvitsivat huomatakseen miten hyvän työn olivat itsellensä tehneet päättäessään säästää eläimiä. Kuva muistaakseni on kaksiosainen. Ensimmäinen osottaa Ihmisyyttä, naisolentona kuvattuna ja katsellen eläinjoukkoa jossa on härkä, lammas ja sika. Hänen kasvonsa osottavat mitä syvintä katumusta ja hän kyynelsilmin huudahtaa: 'Olentoraukat! Miten me koskaan olemme voineet teitä syödä?' Toinen osaa esittää samaa joukkoa otsakkeella 'Viittä vuotta jälkeenpäin.' Mutta tässä Ihmisyyden kasvot katsellessaan eläimiä eivät ilmaise katumusta eikä itsesyytöstä, vaan inhoa ja vastenmielisyyttä, ja hän huudahtaa melkein samoilla sanoilla, mutta aivan eri tarkoituksella: 'Miten todella olemme voineet?'"

MITÄ TULI SUURKAUPUNGEISTA.

Jatkaen kulkua länteen päin sisämaata kohti olimme nyt asteettain jättäneet taaksemme tiheämmin asutut kaupungin osat, jos mitään näiden nykyaikaisten kaupunkien osaa, missä jokaisella talolla on oma piirinsä, voi sanoa tiheään asutuksi. Puistot, nurmikot ja isot puut olivat tulleet lukuisiksi, ja kyliä ilmestyi näkyviin tavan takaa. Me olimme maaseudulla.

"Tohtori", sanoin, "muistanette että on käynyt niin että mitä olen nähnyt kahdennenkymmenennen vuosisadan elämästä, se on ollut pääasiallisesti sen kaupunkielämää. Jos maaseudun elämä on vaihtunut minun aikani jälkeen yhtä paljon kuin kaupungin elämä, on sangen hauskaa tutustua siihen jälleen. Kertokaahan jotain siitä minulle."

"Muutamissa suhteissa luullakseni", vastasi tohtori, "vaikutus tuotannon ja jaon kansallistuttamisesta taloudellisen yhdenvertaisuuden perusteelle on saanut aikaan suuremman muutoksen kuin kaupungin ja maaseudun suhteissa, ja merkillistä on ettemme ole tästä sattunut puhumaan ennenkuin nyt."

"Ollessani viimeksi elävien ihmisten maailmassa", sanoin, "kaupunki oli maaseudun tekemäisillään melkein autioksi. Onko sitä menoa jatkunut, vai onko se mahdollisesti kääntynyt toisin käsin?"

"Ehdottomasti viimemainitun", vastasi tohtori, "on täytynyt tapahtua, kuten heti näette, ajatellessanne että entisyyden suurkaupunkien tavaton kasvaminen on kokonaan yksityiskapitalismijärjestelmän taloudellinen seuraus, se kun välttämättä riippui yksilöllisestä alkuunpanosta ja kilpailujärjestelmästä."

"Luullakseni huomaatte sen sangen selväksi ajatellessanne", vastasi tohtori. "Yksityiskapitalismin aikana, näettehän, ei ollut mitään yleistä eikä hallitusjärjestelmää tuotantotoiminnan muodostamiseksi eikä sen tulosten jakamiseksi. Ei ollut mitään yleistä ja erehtymätöntä koneistoa joka olisi tuottajat ja kuluttajat yhteen tuonut. Jokaisen tuli itse etsiä oma toimialansa ja ylläpitonsa omalla vastuullaan, ja onnistuminen riippui siitä, miten hän löysi tilaisuuden vaihtaa työnsä tai omaisuutensa toisten omaisuuksiin tai työhön. Tätä tarkoitusta varten tietysti oli paras paikka se jossa oli paljon ihmisiä jotka samoin halusivat ostaa tai myydä työnsä tai tavaransa. Kun siis joko sattumalta tai varta vasten joukko ihmisiä oli kokoontunut yhteen, liittyi heihin toisia, sillä jokainen sellainen joukko muodosti markkinapaikan, missä yksinkertaisesti henkilöitten lukumäärän takia, jotkut halusivat ostaa ja myydä, oli löydettävissä parempia vaihtotilaisuuksia kuin harvemmassa ihmisjoukossa, ja mitä suurempi oli ihmisten lukumäärä, sitä paremmat ja suuremmat vaihtotilaisuudet. Kun kaupunki siten oli alkanut, niin sitä suuremmaksi se tuli, sitä varmemmat sillä oli kasvamismahdollisuudet saman perusteen mukaan mikä sen ensi nousun oli aiheuttanut. Työläinen meni sinne löytääkseen suurimman ja varmimman kauppapaikan lihaksilleen ja kapitalisti — joka ollen tuotannon johtaja halusi suurimpia ja varmempia työmarkkinoita — meni sinne myös. Kapitalistinen liikemies läksi sinne löytääkseen tavarainsa suurimman kuluttajajoukon pienimmällä alalla.

"Vaikka ensiksi kaupungit syntyivät ja kasvoivat pääasiallisesti vaihtomukavuuksien takia niiden omien asukkaitten kesken, niin lopulta vaihtomukavuuksien paremman järjestyksen tulos muodosti niistä vaihtokeskuksia ympäröivän maaseudun tuotteille. Tällä tavoin niillä jotka asuivat kaupungeissa, ei ainoastaan ollut erinomaisia rikastumistilaisuuksia täyttämällä tiheästi asuvan väestön tarpeita, mutta he myös kykenivät myös ottamaan veroa ympäri maaseutua asuvain ihmisten tuotteista pakottamalla ne tuotteet kulkemaan heidän kättensä kautta kuluttajille, vaikkakin kuluttajat tuottajain tavoin asuivat maaseudulla ja mahdollisesti olivat läheisiä naapureitakin.

"Tavallisissa oloissa", jatkoi tohtori, "tämä aineellisen omaisuuden keskittyminen kaupunkeihin saattoi sinne keskittymään myös kaikki elämän ylhäisemmät, hienoimmat, huvittavimmat ja ylellisemmät virat. Ainoastaan käsillään työtä tekevät ihmiset eivät kasaantuneet kaupunkeihin, markkinapaikkoihin missä he paraiten saattoivat vaihtaa työnsä kapitalistien rahoihin, vaan ammatti- ja oppinut luokka muutti niihin samassa tarkoituksessa. Lakimiehet, opettajat, tohtorit, puhujat ja erikoistaitoiset ihmiset kaikilta aloilta läksivät sinne, paraimpiin paikkoihin mistä voivat löytää rikkaimmat ja lukuisammat kykyjensä paikkaajat ja elämän uransa löytää.

"Ja samalla tavalla kaikki joilla oli huvitusta myytävänä — taiteilijat, näyttelijät, laulajat, niin ja ilotytötkin — kasaantuivat kaupunkeihin samoista syistä. Ja ne jotka huvitusta halusivat ja joilla oli varaa sitä ostaa, ne jotka halusivat nauttia elämästä, joko sitten sen irstaissa tai hienostuneissa nautinnoissa, seurasivat huvituksen antajia. Ja vihdoin varkaat ja rosvot sekä ne jotka olivat eteviä toisten kustannuksella elämisen jumalattomissa taidoissa, seurasivat virtausta kaupunkeihin, koska ne heillekin tarjosivat paraimman alan kykyjensä käyttämiseen. Ja siten tuli kaupungeista suuria pyörrepesiä jotka vetivät itseensä kaiken mikä oli rikkainta ja parasta ja myös kaiken mikä oli törkeintä koko maassa.

"Sellainen, Julian, oli kaupunkien syntymisen ja kasvamisen laki ja se oli välttämättömänä seurauksena maaseudun ja maaseutuelämän surkastumisen, häviön ja kuoleman laki. Jos vain yksityiskapitalismin aikakausi Amerikassa olisi kestänyt tarpeeksi kauan, niin maaseudun olot olisivat alentuneet samallaisiksi kuin ne olivat Rooman keisarikunnan päivinä ja jokaisen keisarikunnan joka täysin sai kehittyä — nimittäin alueiksi joista kaikki jotka päästä voivat olivat lähteneet etsimään onneansa kaupungeista, jättäen jälelle vain orjia ja päällysmiehiä.

"Ollaksemme oikeuden mukaisia aikalaisianne kohtaan myöntäkäämme että he näyttivät ymmärtävän että kun kaupunki nieli maaseudun, ei se mitään hyvää ennustanut sivistykselle, ja he olisivat nähtävästi olleet mielissään, jos olisivat jonkun parannuskeinon siihen löytäneet, mutta eivät ollenkaan huomanneet että kun se oli välttämätön seuraus yksityiskapitalismista, voitiin se parantaakin vain sen hävittämisellä."

"Mutta miten", sanoin, "yksityiskapitalismin poistaminen ja kansallistutetun talousjärjestelmän perustaminen vaikutti kaupunkien kasvamisen lakkaamiseen?"

"Siten että markkinapaikkain tarve työn ja kauppatavaran vaihtoa varten poistettiin", vastasi tohtori. "Kaupunkeihin järjestetyt vaihtomukavuudet yksityiskapitalismin aikana tulivat kokonaan tarpeettomiksi ja sopimattomiksi tuotannon ja jaon kansallisen järjestämisen jälkeen. Maan tuotteita ei enää käsitelty eikä jaettu kaupunkien välityksellä, paitsi jos ne tuotettiin ja kulutettiin siellä. Kaikille paikkakunnille luovutettujen tavarain laatu sekä kaikilta vaadittu teollisuuspalveluksen määrä oli sama. Kun taloudellinen yhdenvertaisuus hävitti sekä rikkaat että köyhät, niin kaupungit eivät enää olleet paikkoja missä suurempaa ylellisyyttä voitiin nauttia tai näytellä kuin maaseudullakaan. Työnteon määräys ja työtilaisuuksien ylläpito kaikille samoilla ehdoilla riisti eri paikkakunnilta elinkeinoja auttavat etuoikeudet. Sanalla sanoen, ei ollut enää mitään aihetta minkä nojalla joku henkilö olisi voinut pitää kaupunkielämää maaseudun elämää parempana, ellei pitänyt yhteen kasaantumisesta vain sen kasaantumisen takia. Näiden olosuhteiden vallitessa ette pitäne outona että kaupunkien kasvaminen loppui ja niiden asukkaat alkoivat harveta heti kun vallankumouksen vaikutukset alkoivat käydä selviksi."

"On kyllä — se on meillä on paikkakuntia, missä asukkaita suurkaupungeista ei ole hävinnyt, mutta niiden väestö on vain pieni osa siitä mitä sitä on ollut."

"Mutta Boston on varmasti paljon hienomman näköinen kaupunki kuin minun aikanani."

"Kaikki nykyajan kaupungit ovat paljon hienompia ja kauniimpia joka puolelta kuin niiden edeltäjät ja äärettömän paljon sopivampia ihmisten asua, mutta jotta ne sellaisiksi saatiin, oli välttämätöntä päästä niiden liikaväestöstä. Tätä nykyä on Bostonissa ehkä vain neljäs osa siitä ihmismäärästä joka asui samain rajojen sisällä teidän aikanne Bostonissa, ja yksinkertaisesti sentakia että oli neljä kertaa enemmän ihmisiä niiden rajain sisällä kuin voitiin majoittaa ja ylläpitää ympäristön mukaan silmällä pitäen nykyistä terveellisen ja mukavan elämän aatetta. New York, joka on ollut paljon pahemmin täyteen sullottu kuin Boston, on menettänyt vielä paljon enemmän entisestä väestöstään. Jos kävisitte Manhattan saarella, niin arvelen että ensimmäinen vaikutelmanne olisi että teidän aikanne Central Park on laajentunut Batterysta aina Harlemin jokeen asti, vaikka itse asiassa paikka on pikemmin tiheämpään rakennettu kuin nykyaikainen käsitys sietäisi, siellä kun asuu noin kaksisataa viisikymmentä tuhatta ihmistä puistojen ja lähteitten keskellä."

"Ja te sanotte että tämä ihmeellinen väestön väheneminen tapahtui heti vallankumouksen jälkeen?"

"Silloin se alkoi. Ainoa keino millä vanhain kaupunkien ääretön väestö voitiin saada mahtumaan niin pienelle tilalle oli pakata heidät kuin silakat vuokrakasarmeihin. Heti kun oli päästy siitä selville että jokaisen tulee saada todella hyvät ja yhtä hyvät asunnot, seurasi siitä että kaupunkien täytyi menettää suurimman osan väestöstään. Näille täytyi varata asuntoja maaseudulla. Tietysti niin ääretöntä työtä ei voitu loppuun saattaa heti, mutta siihen käytiin käsiksi kaikella mahdollisella kiireellä. Ihmisten kaupungeista vaelluksen lisäksi, sentakia ettei siellä ollut tilaa heidän kunnollisesti asua, tapahtui myös suuria poisvirtauksia toistenkin puolelta, joita nyt, kun kaupunkielämästä kaikki taloudelliset etuisuudet olivat loppuneet, viehätti maaseudun luonnollinen suloisuus; helposti siis huomaatte että ensimmäisen vallankumouksen jälkeisen vuosikymmenen suurena tehtävänä oli varustaa koteja kaikkialla niitä varten jotka halusivat kaupungeista lähteä. Maaseudulle vetävää liikettä jatkui, kunnes kaupungit olivat tyhjentyneet liikaväestöstään ja mahdollista oli tehdä perinpohjaisia muutoksia niiden järjestelyn suhteen. Suuri osa vanhoja rakennuksia ja kaikki rumat, korkeat ja epätaiteelliset revittiin alas ja tilalle laitettiin matalata, leveätä ja tilavaa laatua olevia rakennuksia, joka olivat sovellutetut uusien elintapojen mukaisiksi. Puistoja, puutarhoja ja tilavia kenttiä lisättiin kaikkialle ja kulkujärjestelmä muodostettiin siten että siitä meteli ja pölyäminen lakkasi ja lopuksi sanalla sanoen teidän aikanne kaupunki muutettiin nykyajan kaupungiksi. Kun se siten oli saatu yhtä hauskaksi elinpaikaksi kuin oli maaseutukin, lakkasi kansan vaellus kaupungeista ja tasapaino saatiin perustetuksi."

"Minusta tuntuu", huomautin, "että joka tapauksessa kaupungeissa, kun niihin kansaa enemmän on keskittynyt, täytyy yhä olla jonkun verran parempi yleinen palvelus kuin pikku kylissä, sillä luonnollisesti sellaiset mukavuudet kysyvät vähemmän kustannuksia siellä missä tiheämmässä asuva väestö on ylläpidettävä."

"Siinä suhteessa", vastasi tohtori, "jos joku henkilö haluaa asua jossain etäisessä kolkassa kaukana naapureista täytyy hänen alistua muutamiin epämukavuuksiin. Hänen tulee noutaa tarpeensa lähimmästä yleisestä puodista ja luopua moninaisista yleisistä mukavuuksista joita lähempänä toisiaan asuvat saavat nauttia; mutta ollakseen todella poissa näiden mukavuuksien ulottuvilta täytyy mennä sangen kauas. Teidän tulee muistaa että nykyaikana liikenne- ja kulkulaitoskysymykset sekä yleisiä että yksityisiä tarkoituksia varten ovat niin täydellisesti ratkaistut että välimatkat jotka teidän aikananne olivat mahdottomat ovat nykyään merkitystä vailla. Viiden ja kymmenen mailin päässä olevat kylät ovat yhtä lähellä yhteiskunnallisen kanssakäymisen ja taloudellisen hallinnon suhteen kuin teidän kaupunkinne vierekkäiset vaardit. Joko omillansa tai yhdessä toisten pienempäin kyläkuntain kanssa he nauttivat kaikellaisia yleisiä mukavuuksia yhtä täydellisesti kuin kaupunkilaisetkin. Kaikilla on yleiset puodit ja keittiöt sekä telefooni- ja jakamisjärjestelmä, yleiset kylpylaitokset, kirjastot sekä korkeimmat kasvatuslaitokset. Ja mitä tulee heille varattujen palvelusten ja mukavuuksien laatuun, niin ne ovat ehdottomasti yhtä oivalliset kuin missä tahansa. Telefoonin ja elektroskoopin avulla joka puolella maata asuvat, vaikka olisivat miten syvälle uppoutuneet metsiin ja vuorille, voivat sitäpaitsi nauttia teaattereista, konserteista ja puheista aivan yhtä edullisesti kuin suurempienkin kaupunkien asukkaat."

METSÄIN ELPYMINEN.

Yhä me liitelimme mailin toisensa perästä sisämaata kohti ja yhä alla oleva maanpinta oli samoin puistomaisen näköinen kuin kaupungin läheisimmässä ympäristössäkin. Jokainen luonnon piirre näytti tulleen ihannoiduksi ja kaikki sen salaiset merkitykset olivat esille tulleet täydellisen maisemataiteilijan rakastavan neron kautta, ja ihmistyöt loistivat täydellisessä sopusoinnussa luonnon kasvojen rinnalla. Sellaiset rakennelmat eivät olleet varsin harvinaisia minunkaan aikanani, jolloin suurkaupungit valmistelivat kalliita huvituskenttiä, mutta en ollut koskaan kuvitellutkaan mitään tällaisessa asteikossa.

"Miten pitkälle tätä puistoa kestää?" kysyin vihdoin. "Sillä ei näytä olevan mitään loppua."

"Ei juuri tällä tavalla suinkaan, vaan sadoilla eri tavoilla maan pinnan luonnollisten edellytysten mukaan ja mitä vaikuttavimmin sen kanssa sopusoinnussa. Tällä alueella esimerkiksi, missä on harvoja jyrkkiä luonnon piirteitä saavutettiin paras vaikutus hymyilevällä rauhallisella maisemalla, jossa on niin paljon yksityisiä vaihtelevaisuuksia kuin mahdollista. Vuorialueilla päinvastoin, jossa luonto tarjoaa vaikutelmia joita ihmisen taito ei voi vahvistaa, on toimintamuotona ollut antaa kaiken olla ehdottomasti luonnon jäljellä, vain liikenteen ja katselemisen välttämättömät mukavuudet varaten. Kun käytte White Mountainilla tai Berkshire Hillillä, huomaatte luullakseni niiden lammet olevan perkamattomammat, kosket hurjemmat, metsät tuuheammat ja jylhemmät kuin sata vuotta sitten. Ainoat todistukset ihmisten kätten töistä joita siellä löytyy ovat tiet jotka johtavat jokaiseen vuoren solaan ja kukkulan huipulle, saattaen matkustajan nähtäville luonnon kaiken viileyden jylhyyden ja kauneuden."

"Mitä metsiin tulee, niin eipä ole minun tarvis käydä vuorilla huomatakseni että puut eivät ainoastaan ole säännöllisesti paljon tuuheammat, vaan niitä on äärettömän paljon enemmän kuin minun aikanani."

"Niin", sanoi tohtori, "olisipa merkillistä, ellette huomaisi erotusta maisemassa. Sanotaan että on nykyään viisi tai kymmenen puuta siinä missä vain oli yksi teidän aikananne ja suuri osa noista joita tuolla alhaalla näette ovat 75-100 vuoden vanhoja, laskien syntynsä metsien uudelleen elpymisestä asti."

"Se oli metsien korjaaminen vallankumouksen jälkeen. Yksityiskapitalismin aikana yksityisten ahneus tai tarve oli johtanut niin yleiseen metsien haaskaamiseen että virrat paljon kuivuivat ja maata alituiseen kiusasi kuivuus. Vallankumouksen jälkeen huomattiin että mitä tärkein tehtävä oli maan uudelleen metsittäminen. Tietysti on ottanut kauan aikaa ennenkuin uudet istutukset ovat täydellisiksi kasvaneet, mutta luullakseni noin viisikolmatta vuotta sitten metsitysaikeet saatiin täydelliseen kuntoon ja muinaisen haaskauksen viimeiset jäljet katosivat."

"Tiedättekö", sanoin vihdoin, "että muuan maisemasta puuttuva piirre vaikuttaa minuun yhtä paljon kuin mikään mikä siinä on."

"Oh niin, ei ole ihme, jos sen huomaatte puuttuvan", sanoi tohtori.
"Minä ymmärrän että teidän aikananne heinä oli pääasiallisin sato
Uudessa Englannissa."

"Aivan niin", vastasin, "ja nyt luullakseni te ette heiniä käytä ollenkaan. Hyvä isä, miten suuri tärkeitten toimien joukko sekä ruuan että työn alalla onkaan eläinten käyttämisen lakattua päässyt käytäntöön ihmisten toiminnassa ja harrastuksissa!"

"Niinpä todellakin", sanoi tohtori, "ja aina yhteiskunnallisten olojen merkittäväksi korjaukseksi, vaikka tuntunee kiittämättömältä niin sanoa. Esimerkiksi hevosten laita. Sen kauan kärsineen ihmisen palvelijan päästyä hyvin ansaittuun lepoon, tulivat tasaiset, kestävät ja puhtaat maantiet vasta mahdollisiksi; pöly, lika, vaara ja epämukavuus lakkasivat olemasta matkustuksen välttämättömiä tapauksia.

"Hevosten käyttämisen lakattua oli mahdollista kaventaa maanteitä puolella tai kolmanneksella, rakentaa ne sileiksi ja kovapintaiseksi ruohikosta toiseen johon ei mitään maata jäänyt tuulen eikä sateen liikutettavaksi, ja sellaiset tiet kun ne kerran ovat rakennetut kestävät kuin tiet eivätkä ne koskaan kasva tukkoon rikkaruohoja. Nämä polut jotka tunkeutuvat maan joka soppeen ja kolkkaan, tekevät yhdessä sähkömoottorien kanssa matkustuksen sellaiseksi ylellisyydeksi että me kaikki lyhyet matkat, ja ellei aika ole tiukalla niin pitkätkin, suoritamme omilla kulkuneuvoillamme. Jos maalla kulku olisi jäänyt samaan tilaan missä se oli hevosista riippuessaan, niin ilmavaunun keksiminen olisi voimakkaasti vietellyt ihmisiä kohtelemaan maata samoin kuin linnut tekevät — vain paikkana minne laskeutua joskus lentojen välillä. Nyt näin ollen me pidämme yhdenarvoisena kysymystä, onko miellyttävämpää leijua halki ilman kuin liukua maata myöten, liike kun on jotenkin yhtä pehmeää, äänetöntä ja helppoa kummassakin tapauksessa."

"Myöskin ennen vuotta 1887", sanoin, "oli polkupyörä pääsemässä sellaiseen suosioon ja sähkön edellytykset alkoivat kangastaa niin suurina että ennustava kansa alkoi arvella hevosten päivien menneen ohi. Mutta luultiin että vaikka se voidaankin hyljätä tien käytännössä, niin sen täytyy aina pysyä välttämättömänä moninaisissa farmityön tarkoituksissa, ja niin olisin minäkin olettanut. Miten sen laita on?"

KAHDENNENKYMMENENNEN VUOSISADAN MAANVILJELYS.

"Odottakaahan hetkinen", vastasi tohtori; "kun olemme laskeutuneet hiukan alemmaksi, annan teille käytännöllisen vastauksen."

Kun olimme laskeutuneet ehkä noin tuhannen jalan korkeudelta parin sadan korkeudelle, tohtori sanoi:

Katsoin ja näin suuren pellon josta elo oli leikattu. Sen pinnalla liikkui jono suuria koneita joiden takana maa aaltoili ruskeina, kankeina laineina. Kussakin koneessa seisoi tai istui keveässä asemassa nuori mies tai nainen aivan sen näköisenä kuin olisi ollut huvimatkalla.

"Ne ovat sähköauroja", vastasi tohtori. "Näettekö tuota käärmeenmuotoista köyttä joka laahaa murrettua maanpintaa pitkin kunkin koneen jälessä? Se on johtolanka jota myöten voima otetaan. Huomatkaa nuo patsaat säännöllisten matkojen päässä pellolla. Tarvitsee vain kiinnittää tuollaisen johtolangan patsaaseen saadakseen voimaa joka mihin maanviljelyskoneeseen tahansa kiinnitettynä antaa liikekykyä miehen voimasta aina sataan hevosvoimaan asti eikä ohjaamisessa tarvitse muuta voimaa kuin mikä lapsen sormissa on."

Eikä vain tätä, vaan minulle edelleen selitettiin että tämän taipuvan johtolankajärjestelmän avulla saatiin kaikellaista sähkövoimaa ei ainoastaan kaikkiin niihin raskaisiin toimiin, joita ennen eläimet tekivät, vaan myös käsityökaluihin — lapioon, tarikkoon ja hankoon — joita käyttääkseen farmarin minun aikanani oli pakko taivuttaa omaa selkäänsä, vaikka olisi miten hyvin ollut varustettuna hevosvoimalla. Ei ollut todellakaan mitään työkalua, olipa se miten pieni tahansa, selitti tohtori, jota käytettiin maanviljelyksessä tai muussa työssä, johon tätä moottoria ei olisi voinut sovittaa, joten työn tekijälle jäi vain laitoksen sovittaminen ja ohjaaminen.

"Yhdellä meidän lapiollamme", sanoi tohtori, "voi ymmärtäväinen poika kaivaa ojaa tai mailin matkan perunoita nopeammin kuin miesjoukko teidän aikananne, käyttämättä suurempaa ponnistusta kuin käsirattaita työntäessään."

Minulle oli useampia kertoja kerrottu että nykyistä farmityötä pidettiin yhtä haluttuna kuin mitä tointa tahansa, mutta kun olin vanhastaan käsittänyt maanmiehen toimen erikoisen raskaaksi, en ollut osannut ymmärtää, miten näin saattoi olla asian laita. Nyt se alkoi näyttää mahdolliselta.

Tohtori arveli että mahdollisesti haluaisin astua maalle ja tarkastaa hiukan nykyisen farmarin laitoksia, ja mielelläni suostuin siihen. Mutta ensin hän käytti hyväkseen korkeata asemaamme osottaakseen minulle sitä rautatieverkkoa jota myöten koko farmikuletus tapahtui ja joiden avulla elo, kun se oli korjattu, vietiin jos haluttiin lähettää suoraan ilman pitempiä käsittelyjä minne paikalle tahansa maassa. Astuttuamme vaunusta kuljimme pellon poikki lähinnä olevaa auraa kohti, jonka kuljettajana oli tummatukkainen nuori nainen maukkaasti puettuna, jollaista olentoa varmasti ei yksikään yhdeksännentoista vuosisadan farmipelto ikinä ollut nähnyt. Hänen suloisena istuessaan kiiltävän metallihirviön takana joka kulkiessaan penkoi maata peloittavilla sarvillaan, saatoin vain muistella Europaa härkänsä selässä. Jos hänen kuvansa lie ollut yhtä viehättävä kuin tämän nuoren naisen, niin varmasti voidaan Jupiterille antaa anteeksi että hänen kanssaan läksi karkuteille. [Tarkoitetaan kreikkalaista satua, jonka mukaan Jupiter ryösti Foinikian kuninkaan Agenorin tyttären, Eusopian, ja muuttaen itsensä härän muotoon ui kauniin saaliinsa keralla meren poikki Kreetan saarelle. Suom. muist.]

Meidän lähetessämme hän pysäytti auran ja miellyttävästi kääntyi puoleemme tervehtien. Selvää oli että hän tunsi minut ensi näkemällä, kuten arvattavasti kuvani levittämisen vuoksi jokainen näytti tekevän. Se mielenkiinto millä hän minua katseli olisi tuntunut imartelevalta, ellen olisi tiennyt että se kokonaan johtui olemisestani luonnon oikkuna eikä ollenkaan oman persoonani takia.

Kun kysyin häneltä mitä laatua eloa he aikoivat kylvää tähän aikaan, hän vastasi että kyntäminen tapahtui vain samoin kuin monilla muilla paikoin maaperän kunnossa pidon vuoksi.

"Me käytämme tietysti sangen monia lannoituskeinoja", hän sanoi, "mutta arvelemme että maa itse on paras lannoittajansa, jos sitä pidetään liikkeessä."

"Epäilemättä", sanoin, "työ on paras maan lannoittaja. Niin vanha asianymmärtäjä kuin Aisapos opettaa meille niin tarinassaan 'Maahan kätketty aarre', mutta se oli pelottavan kallis lannoituskeino minun aikanani, kun se oli tuotettava ihmisten ja eläinten lihaksien avulla. Yksi kyntö vuodessa oli kaikki mitä farmarimme voivat aikaan saada, ja sekin melkein heidän selkänsä katkasi."

"Niin", hän sanoi, "olen lukenut niistä ihmisparoista. Nyt näette asiain olevan toisin. Niin kauan kuin vuoksi ja luode nousee ja laskee kahdesti päivässä, lukuunottamattakaan tuulia ja vesitulvia, ei ole mitään syytä miksi emme kyntäisi joka päivä jos se on tarpeellista. Luullakseni on arveltu että noin kymmenkerroin se voimasumma käytetään nyt kutakin eekkeriä kohti maan muokkauksessa kuin entisaikoina oli mahdollista aikaan saada."

Käytimme jonkun aikaa farmin tarkastamiseen. Tohtori selitti ojitus- ja pumppujärjestelmän joiden kummankin avulla sateen liijallisuutta tai niukkuutta vastaan voidaan suojautua ja antoi minulle tilaisuuden tutkia yksityiskohtia myöten muutamia niitä ihmeellisiä työkapineita joita hän oli kuvaillut ja jotka todella eivät vaatineet työn tekijältä mitään lihasten käyttöä, vain mieltä käyttämisessä.

Yhteydessä farmin kanssa oli suuri kasviksien istutuslaitos, josta ihmiset saavat tuoreita kasviksia talvella, ja sielläkin me kävimme. Uutteran viljelyksen ihmeet, joita näin siinä suuressa rakennuksessa, eivät tietysti hämmästyttäisi ketään lukijoistani, mutta minulle tuotti alati unohtumattoman vaikutuksen se näky, mitä oli voitu saada kasveista kun kaikki valon, lämmön, kosteuden ja maaperän sekoituksen mahdollisuudet ovat kokonaan käytettävissä. Minusta tuntui kuin olisin varkain pujahtanut itse Luojan laboratorioon ja tavannut hänet näkyvin käsin muodostelemassa maan tomua sekä näkymätöntä ilmaa elämän muotoihin. En ollut koskaan ennen nähnyt kasvien todellisesti kasvavan ja olin pitänyt Intian silmänkääntäjäin temppuja petoksena. Mutta täällä näin niiden nostavan päätänsä, kehittävän silmikoltansa sekä avaavan kukkasiansa hetkessä jota silmä saattoi seurata. Tunnustan että vakavasti kuuntelin kuullakseni niiden kuiskivan.

"Minun aikanani kasviksien viljelystä sinä aikana jolloin ne eivät ulkona kasvaneet toimitettiin vain siinä määrässä että voitiin täyttää suurrikkaitten aivan pienen luokan kysyntää. Ajatus että sellaisia tarpeita varattaisiin kohtuhinnoilla koko yhteiskunnalle, niinkuin nykyään tehdään, ei tietysti ollut uneksittavissakaan."

Lähtiessämme kasvihuoneesta iltapuoli oli kulunut ja päivä laskemassa. Nousimme nopeasti niin korkealle että sen säteet vielä meitä lämmittivät, ja laskimme kotia kohti.

Voimakkaimpana kaikista vaikutuksista, mitä olin minulle niin ihmeellisenä iltapuolena saanut, pysyi mielessäni vahvimmin painuneena tämä viimeinen — nimittäin saamani suoranainen opetus maanviljelysolosuhteiden muuttumisesta, ihmisten suuren alkuperäisen ja päätoiminnan sekä kaiken teollisuusjärjestelmän perusteen muuttumisesta. Vihdoin sanoin:

"Kun kerran olette niin menestyksellisesti suoriutuneet toisesta minun aikanani tunnetusta maanviljelystoimen pääpainajaisesta — nimittäin sen liiallisesta työn vaativaisuudesta — niin epäilemättä olette myös osanneet poistaa toisenkin, joka oli yksinäisyys, erossa olo, yhteisen kanssakäymisen ja yhteiskunnallisen sivistyksen puute, mikä farmarin elämässä oli piirteenä."

"Kukaan ei varmastikaan tekisi farmityötä", vastasi tohtori, "jos se yhä edelleen olisi joko erossa muista tai enemmän työtä vaativaa kuin muukaan toimi. Maanviljelijä ei yhteiskunnalliseen ympäristöönsä nähden ole millään muotoa eri asemassa kuin käsityöläinen tai mikä muu työn tekijäin luokka tahansa. Hän asuu samoin kuin toisetkin missä häntä huvittaa, ja heitä kuljettavat sellaisinaan asunto- ja toimipaikkansa väliä nopeakulkuiset kulkulinjat joita on maassa ristiin rastiin. Farmityö ei enää vaadi farmilla elämään, paitsi jotka siitä pitävät."

"Farmarin elämän ehtona vuodenaikojen vaihtelun takia", sanoin, "on aina ollut vaihtelu kevyen työn ja sellaisten aikojen välillä jotka vaativat erikoista vireyttä, kuten kylvö ja korjuu, jolloin äkkinäinen moninkertaisen työvoiman tarve on pakottanut mitä ankarimpiin ponnistuksiin toisin ajoin. Tämä vaihtelu liian vähän ja liian paljon työn välillä lienee luullakseni yhä jatkumassa ja erottaa maanviljelyksen muista toimialoista."

"Epäilemättä", vastasi tohtori, "mutta tämä vaihtelu, johon ei ollenkaan kuulu enemmän ponnistusten suunnaton vähennys kuin työn tekijäin liikanainen työntökään, antaa virvoitustilaisuuksia jotka erikoista viehätysvoimaa lisäävät maanviljelystoimelle. Kylvön ja korjuun ajat ovat tietysti enemmän tai vähemmän erilaisia eri osissa niin laajaa maata kuin tämä on. Tämä seikka saattaa mahdolliseksi sen että menestyksellä voidaan kullekin osalle varata niin paljon ylimääräistä työväestöä toisista piireistä kuin tarvitaan. Ei ole ollenkaan tavatonta muutaman päivän ilmoitusajalla saada satatuhatta työn tekijää alueelle missä on erikoinen tilapäinen työn kysyntä. Innostus näihin suuriin joukkoliikkeisiin on huomattava, ja täytyy olla jotakin saman tapaista joka teidän aikananne nähtiin armeijain kokoomisessa ja marssittamisessa sotaan."

"Todellakin, Julian", sanoi tohtori vihdoin, "mikään teollisuusmuutos teidän aikanne jälkeen ei ole ollut niin täydellinen, eikä mikään varmaankaan ole koskenut niin suurta osaa ihmisistä kuin se mikä maanviljelyksen osaksi on tullut. Runoilijat Virgiliuksesta lähtien ja ennen häntä ovat maalaistoiminnassa ja maanviljelyksessä nähneet mitä suotuisimmat ehdot rauhalliseen ja onnelliseen elämään. Heidän kuvitelmiaan tässä suhteessa ovat kuitenkin nykyaikaan asti pilkkaillet maanviljelyksen todelliset olosuhteet, jotka ovat liittoutuneet tehdäkseen farmarin, koko maailman ylläpitäjän kohtalon raskaammaksi, vaikeammaksi ja toivottomammaksi kuin niitä mikään muu ihmisluokka on kärsinyt. Aina maailman alusta viime vuosisataan asti on maaperän jalostaja ollut mitä surkuteltavin olento historiassa. Kaikilla orjuuden aikakausilla hänen osansa on ollut olla orjain alimpana luokkana. Sitten kun orjuus katosi hänen toimensa on ollut tukalin, ankarin ja epätoivoisin. Hän kärsi enemmän kuin palkkalaisen köyhyyttä saamatta hänen vapauttaan huolien suhteen, ja kaikkea kapitalistin sydämmen ahdistusta omaamatta hänen korvaavain voittojensa toivoa. Toiselta puolen hän oli riippuvainen tuotteistaan enemmän kuin mikään muu luokka luonnon oikuista, kun taas toiselta puolen niiden käyttämisen suhteen hän oli täydellisemmin välittäjän armoilla kuin kukaan muu tuottaja. Mahtoi hän ajatella, kumpi oli sydämmettömin luonto vai ihminenkö. Jos huono vuosi sattui, farmari menehtyi, jos oli hyvä vuosi, välittäjä vei voiton. Seisoen kuin puhvarin luonnon voimain ja inhimillisen yhteiskunnan välillä, hän oli toisen kuritettavana vain siihen asti kuin toinen hänet tölmäsi luotaan. Maahan kiinnitettynä hän joutui kaupunkien kauppaorjuuteen melkein yhtä täydellisesti kuin oli ollut feodaalinen orjuus. Erillään olevan ja yhteiskunnasta irtautuneen elämänsä vuoksi hän oli kömpelö, oppimaton, sivistyksestä osaton, tilaisuuksia vailla itsensä parantamiseksi, vaikkakin hänen katkera raatamisensa olisi jättänyt hänelle intoa tai aikaa sen varalle. Siitä syystä kaupungin asukkaat pitivät häntä johonkin alempaan rotuun kuuluvana Kaikissa maissa, kaikkina aikoina maalaista on pidetty sopivana pilkkatauluna lurjusmaisten kaupungin asukkaitten puolelta. Kaupungin katujen nälkiintynyt köyhälistö on pilkannut farmaria moukaksi. Ei ole ketään ollut hänen puolestaan puhumassa ja hänen karkeita epäselviä valituksiaan on ivaten kohdeltu. Bileam ei enemmän hämmästynyt, kun aasi jolla hän ratsasti nuhteli häntä kuin Amerikan johtoluokat näyttävät hämmästyneen farmarien viime vuosisadan lopulla ryhtyessä vaatimaan jotakin sanomista maan hallituksessa.

"Toisin ajoin historian kuluessa on farmarien asema lyhyitä ajan jaksoja ollut siedettävää. Englannin pikkutilallinen oli kerran lyhyen ajan sellaisena joka aatelistoa silmiin katsoi. Myöskin Amerikan farmari yhdeksännentoista vuosisadan puolivälille asti nautti maanviljelyksen kulta-aikaa. Silloin lyhyen aikakauden, tuottaen pääasiassa käytäntöä eikä välikäsien myyntiä varten, hän oli itsenäisin ihmisistä ja nautti alkuperäistä ylellisyyttä. Mutta, ennenkuin yhdeksästoista vuosisata oli ehtinyt viimeiselle kolmannekselleen oli Amerikan maanviljelys kulkenut pääasiallisesti sopusointuisen aikakautensa läpi ja yksityiskapitalismin välttämättömän toiminnan vaikutuksesta farmari alkoi luisua alaspäin orjuuden tilaa kohti joka kaikkina edellisinä aikoina oli ollut hänen tavallinen asemansa ja täytyi olla ijankaikkisesti, niin kauan kuin ihmisten taloudellista riistämistä ihmisten kautta oli jatkuva. Jossain suhteessa taloudellinen yhdenvertaisuus tuotti samallaisen siunauksen jokaiselle, mutta kahdella luokalla oli erikoisesti syytä tervehtiä sitä korkeamman aseman tuottajana heille syvemmästä alennustilasta kuin kenellekään muulle. Toinen näistä luokista oli naisluokka, toinen farmarit."

LUKU XXXIV.

MITEN ALKOI VALLANKUMOUS.

Mitä sanoisin teaatterista tänä iltana? oli kysymys jonka Edith minulle esitti kotia tullessamme. Selville tuli että kuuluisa historiallinen draama suuresta vallankumouksesta esitettiin Honolulussa sinä iltana ja hän oli arvellut että haluaisin sen nähdä.

"Tosiaankin sinun pitäisi olla läsnä", hän sanoi, "sillä kappaleen esitys on jonkinlainen kohteliaisuuden osotus sinulle, sillä se on uudelleen esille otettu sen yleisen harrastuksen takia jonka sinua ilmaantumisesi on herättänyt vallankumoushistoriaan."

Mikään illan viettämistapa ei voinut olla miellyttävämpi minulle ja sovittiin että me muodostaisimme perheteaatterijoukon.

"Ainoa vaikeus", sanoin istuessamme teepöydän ympärillä, "on se etten tunne vielä tarpeeksi vallankumousta voidakseni seurata esitystä kyllin ymmärtäväisenä. Olen kyllä kuullut useasti viitattavan vallankumouksen tapahtumiin, mutta minulla ei ole mitään yhtenäistä käsitystä vallankumouksesta kokonaisuudessaan."

"Se ei vaikuta asiaan", sanoi Edith. "On vielä kyllin aikaa, ennen esityksen alkamista ja isä voi sillä välin kertoa välttämättömimmän. Esitys alkaa vasta kello kolme iltapäivällä Honolulussa ja kun kello nyt vasta on kuusi, on meillä ajan erotuksen takia useita tunteja ennenkuin esirippu nousee."

"Sepä on kuitenkin lyhyt aika ja vielä lyhyempi valmistusaika niin suurta tointa kuin suuren vallankumouksen selittämistä varten", vastusti tohtori lempeästi, "mutta nämä seikat huomioon ottaen koetan tehdä parastani."

"Alku on aina hankala", hän sanoi, kun suoraan hänelle avasin lähtökohdan kysyen milloin suuri vallankumous alkoi. "Ehkä pyhä Johannes sitä asiata käsitteli yksinkertaisemmin sanoessaan että 'alussa oli Jumala.' Päästäksemme lähemmäksi, saattanee sanoa että Jesus Kristus perusti suuren vallankumouksen oppipohjan ja käytännöllisen tarkoituksen selittäessään että kultainen sääntö kaikkien yhtäläisestä ja mitä paraimmasta kohtelemisesta oli ainoa oikea periaate jonka nojalla ihmiset voivat yhdessä elää. Puhuaksemme kuitenkin historioitsijani kielellä, niin suurella vallankumouksella, samoinkuin kaikilla tärkeillä tapahtumilla, oli kaksi syysarjaa — ensiksi, yleinen, välttämätön ja perussyy jonka täytyi saattaa se loppuunsa, olivatpa alempiarvoiset olosuhteet minkälaiset tahansa; ja toiseksi, läheiset eli suoranaisesti vaikuttavat syyt jotka erinäisissä rajoissa määräsivät, milloin sen varsinaisesti oli alkaminen yhdessä syrjäpiirteitten kanssa. Nämä välittömät eli suoranaisesti vaikuttavat syyt olivat tietysti erilaiset eri maissa, mutta yleinen, välttämätön ja perussyy oli sama kaikissa maissa, kun kuten tiedätte suuri vallankumous oli maailmaa käsittävä ja melkein samanaikainen edistyneempäin kansojen kesken.

"Tämä syy, kuten olen usein huomauttanut keskustellessamme, oli ymmärryksen kasvaminen ja tiedon leviäminen kansan joukkoon, joka alkaen kirjapainon käytäntöön pääsemisestä levisi hitaasti kuudennen-, seitsemännen- ja kahdeksannentoista vuosisadan kuluessa ja paljon nopeammin yhdeksännellätoista vuosisadalla, jolloin se maissa, missä suotuisemmat olosuhteet vallitsivat, alkoi olla jo melkein yleistä. Ennen tämän valistustoiminnan alkua ihmissuvun suurimman osan asema ymmärrykseen nähden oli muinaisista ajoista asti ollut suorastaan sellaisella kannalla joka vain vähän oli yläpuolella vähäjärkisen kantaa. Ajattelematta tai tahtomatta itsensä suhteen enempää kuin savi valajansa käsissä heitä vastustamatta muokkailtiin ymmärtävämpäin ja vaikuttavampain yksilöiden sekä heidän laatuistensa joukkojen käytettäväksi. Siten sitä jatkui lukemattomia ihmispolvia eikä kukaan uneksinutkaan muuta, kunnes vihdoin olosuhteet kypsyivät ja henkistä elämää voitiin puhaltaa tähän tylsään ja mielettömään möhkäleeseen. Se tapahtumasarja, jonka kautta tämä herääminen johtui, oli äänetöntä, asteettaista, huomaamatonta, mutta mitään edellistä tapausta tai tapausten sarjaa ihmiskunnan historiassa ei voida sen kanssa verrata siihen vaikutukseen nähden mikä sillä oli oleva ihmisen kohtalon suhteen. Se merkitsi että monien edut harvojen etujen asemasta, kaikkien hyvinvointi osan hyvinvoinnin sijasta oli tuleva tästälähin yhteiskuntajärjestyksen korkeimmaksi tarkoitukseksi ja kehityksen päämääräksi.

"Hämärästi näyttävät teidän yhdeksännentoista vuosisadan filosoofinne tajunneen että ymmärryksen yleinen leviäminen oli uusi ja suuri tosiseikka ja että se tuotti sangen tärkeän voiman yhteiskunnalliseen kehitykseen, mutta kaihisilmäisinä he eivät voineet nähdä sitä varmuutta että sen takana häämöitti täydellinen yhteiskunnan taloudellisen perusteen kumous koko ihmissuvun eduksi ja kaikkia luokkaetuja tai osittaisia etuja vastaan. Sen ensimmäisenä vaikutuksena oli se kansanvaltainen liike jonka kautta persoonallinen ja luokkajohto poliitillisissa asioissa kumottiin kansan ylimpäin etujen ja itsenäisyyden nimessä. Merkillistä on että teidän joukossanne piti olla ainoatakaan ymmärtäväistä henkilöä joka ei älynnyt että poliitillinen kansanvaltaisuus oli vain taloudellisen kansanvaltaisuuden tien raivaajakunta ja etujoukko joka tietä puhdisti ja varasi keinoja ohjelman varsinaisen osan suorittamiseksi — nimittäin työn ja toimeentulon jakamisen saamiseksi yhdenvertaiseksi. Se olkoon sanottu yleisestä, välttämättömästä ja pääsyystä suureen vallankumoukseen ja sen selittämiseksi — nimittäin ymmärryksen asteettaisesta leviämisestä kansaan kuudenneltatoista vuosisadalta yhdeksännentoista loppuun. Kun tämä voima kerran pääsi toimintaan, niin yhteiskunnan taloudellisen perusteen kumouksen täytyi ennemmin tai myöhemmin tulla sen seuraukseksi kaikkialla: ennemmin tai myöhemmin, millä tavalla ja minkä olosuhteitten vallitessa, se riippui siitä miten erilaiset suhteet eri maissa määräsivät.

"Amerikaan nähden alkoi vallankumouksellisen agitatsioonia aikakausi, joka aiheutti nykyisen järjestelmän perustamisen, melkein heti kansalaissodan loputtua. Muutamat historioitsijat laskevat vallankumouksen alkaneen vuodesta 1873."

"Kahdeksantoistasataa seitsemänkymmentäkolme!" huudahdin. "Mitenkä, sehän oli toistakymmentä vuotta ennenkuin minä vaivuin uneen! Näyttää siis siltä kuin minä olisin ollut ainakin osasta vallankumouksen aikalainen ja sen todistaja, mutta minä en mitään vallankumousta ole nähnyt. Totta on että me huomasimme teollisuussekamelskan ja yleisen tyytymättömyyden olevan sangen uhkaavan, mutta me emme ymmärtäneet että vallankumous oli menossa."

"Odotettavissa olikin ettette sitä ymmärtäneet", vastasi tohtori. "Sangen harvoin suurten vallankumousliikkeitten aikalaiset ovat ymmärtäneet niiden luonnetta, kunnes ne ovat melkein juoksunsa lopettaneet. Seuraava sukupuoli aina arvelee että he olisivat olleet ymmärtäväisimpiä ajan merkkejä lukiessaan, mutta se ei ole luultavaa."

"Mutta mitä sitten", sanoin, "tapahtui 1873 joka on saattanut historioitsijat määräämään sen ajaksi josta voi lukea vallankumouksen alun?"

"Yksinkertaisesti se seikka että se osotti koko selvällä tavalla taloudellisten selkkausten aikakauden alkaneen Amerikan kansan kesken jota jatkui ajoittaisia ja osittaisia keskeytyksiä huomioon ottamatta aina yksityiskapitalismin kumoamiseen asti. Tästä kokemuksesta aiheutuva yleinen tyytymättömyys oli vallankumouksen suorastaan vaikuttava syy. Se herätti amerikalaiset siitä heille mieluisesta unelmasta että yhteiskunnallinen kysymys oli ratkaistu tai voitiin ratkaista kansanvaltaisen järjestelmän kautta joka rajoittui vain poliitillisiin muotoihin, ja pani heidät etsimään todellista ratkaisua.

"Vuosisadan viimeisellä kolmanneksella alkanutta teollisuus — selkkausta, joka oli suoranainen vallankumouksen synnyttäjä, verrattiin sangen huonosti siihen joka oli ollut toisten kansojen alituinen kohtalo ja muinainen perintö. Se edusti vain ensimmäistä tai paria ensimmäistä sen kiertimen kierrosta jolla kapitalismi sopivana aikana puristi kuivaksi kansan aina ja kaikkialla. Uuden maansa tavaton laajuus ja rikkaus oli antanut amerikalaisille vuosisadan viivytyksen yleisestä kohtalosta. Ne edut olivat menneet, armon aika oli loppunut ja se aika oli tullut, jolloin kansan oli taivuttaminen niskansa sen ikeen alle jota kaikki kansat ennen olivat kantaneet. Mutta kun amerikalaiset olivat kehittyneet korkeahenkisiksi niin pitkän verrattaisen hyvinvoinnin kokemuksissa, he vastustivat tätä kuormaa, ja kun huomasivat vastustuksen turhaksi, he lopettivat sen tehden vallankumouksen. Siinä pääasiallisesti on koko kertomus suuren vallankumouksen kulusta Amerikassa. Mutta vaikka tämä ehkä tyydyttäisikin väsynyttä kahdennenkymmenennen vuosisadan uteliaisuutta niin kauan sitten tapahtuneena asiana, te luonnollisesti haluatte tietää hiukan runsaammin yksityiskohtia. Stariotin vallankumouksen historiassa on erikoinen luku joka selittää miten ja miksi kapitaalin vallan kasvaminen sai aikaan suuren kapinan; se suuresti minuun vaikutti kouluaikanani, enkä luullakseni voi paremmin käyttää osaa lyhyestä ajastanne kuin lukemalla siitä muutamia kappaleita."

Ja kun Edith oli tuonut kirjan kirjastosta — sillä me yhä istuimme teepöydässä — tohtori luki:

"Yksityiskapitalismin järjestelmän sen kehityskohdan perusteella, jolloin se sai aikaan vallankumouksen uhaten kansan henkeä ja vapautta, jakavat historioitsijat Amerikan tasavallan historian sen perustamisesta 1787 asti suureen vallankumoukseen, joka siitä teki todellisen tasavallan, kolmeen aikakauteen.

"Ensimmäinen käsittää vuosikymmenet tasavallan perustamisesta yhdeksännentoista vuosisadan ensimmäisen kolmanneksen loppuun — noin 1830 tai 1840 luvulle. Tämä oli aikakausi jolloin kapitaalin valta yksityisissä käsissä ei ollut vielä osottautunut uhkaavan sortavaksi. Rahallinen luokka oli pieni ja kapitaalin kasaantuminen vähäpätöistä. Neitseellisen maan luonnollisten, tulolähteitten äärettömyys kesti vielä ahneuden himoa. Saatavissa olevat avarat maa-alat takasivat riippumattomuuden kaikille työn hinnasta. Näillä edellytyksillä kenenkään ihmisen ei tarvinnut etsiä itselleen toista herraa. Tätä voidaan pitää tasavallan sopusoinnun aikakautena, aikana jolloin De Tocqueville näki ja ihaili sitä, vaikkakin ennusti tuomion mikä sitä odotti. Kuolinsiemen oli yksityiskapitalismin periaatteen vallinnassa ja se varmasti oli aikoinaan kasvava ja kypsyvä, mutta nyt vielä eivät olosuhteet olleet suosiolliset sen kehitykselle. Kaikki näytti käyvän hyvin, eikä outoa ole se Amerikan kansan toivo että heidän tasavaltansa todella oli ratkaissut yhteiskuntakysymyksen.

"Noin vuoden 1830 tai 1840 jälkeen, puhuen tietysti ajasta vain ylimalkaan, me katsomme tasavallan astuneen toiselle kehityskaudelleen — nimittäin sille jolloin kapitaalin kasvaminen ja keskittyminen alkoi olla nopeata. Rahallinen luokka nyt kasvoi voimakkaaksi ja alkoi tavoitella ja itsellensä omistaa maan luonnollisia tulolähteitä sekä järjestyä voittoa, saadakseen kansan työstä. Sanalla sanoen, rahavallan kasvaminen kävi vilkkaaksi. Se tapaus, joka tälle liikkeelle antoi suuren sysäyksen sekä määräsi rajan ensimmäisen ja toisen aikakauden välillä kansan historiassa, oli tietysti yleinen höyryn käytäntöön otto kaupan ja teollisuuden alalla. Aikakauden vaihdon voidaan kuitenkin sanoa tapahtuneen hiukkaista ennemmin tehdasjärjestelmän käytäntöön astuttua. Tietysti jos ei höyryä eikä niitä keksintöjä, jotka tekivät tehdasjärjestelmän mahdolliseksi, olisi koskaan käytäntöön otettu, olisi kysymyksessä vain ollut pitempi aika ennenkuin kapitalistiluokka, tässä tapauksessa edistyen maanomistuksen ja koronkiskonnan tietä, olisi voinut painaa kansan alamaisuuteen ja kukistaa kansanvaltaisuuden samoinkuin muinaisissa tasavalloissa, mutta suuret keksinnöt hämmästyttävällä tavalla jouduttivat rahavallan valloitusta. Ensi kerran historiassa kapitalistilla lähimmäisiään kukistaessaan oli koneisto liittolaisena ja mitä vaikuttavin olikin. Tämä oli se voimakas tekijä joka monin kerroin lisäämällä kapitaalin valtaa ja samassa suhteessa vähentäen työväen merkitystä aiheutti tavattoman nopeuden jolla toisella ja kolmannella aikakaudella tasavallan valloitus rahavallan kautta toimeen pantiin.

"Amerikalaiselle ansioksi on luettava, että he jo v. 1840 rupesivat havaitsemaan uusien ja vaarallisten vaikutusten häiritsevän uhkaavasti tasavaltaa ja pettävän lupaukset hyvinvoinnista. Mainittu ajanjakso on huomattava Amerikan historiassa silloin ilmenneiden yleisten yhteiskuntaolojen parannusharrastusten jako-operatiivisten toimintamahdollisuuksien kokeilemisen tähden. Silloin jo valistuneet, yleishyvää harrastavat kansalaiset rupesivat huomaamaan ettei niin kutsuttu kansan hallitus pienemmässäkään määrin sekaantunut rikkaiden vallankäyttöä ehkäisemään, jonka vallankäytön tähden kansakerros joutui kokonaan näiden taloudellisten mahtiherrain alammaiseksi. He epäilivät, jos moinen asiain tili jatkuu, tokko on mitään hyvää tasavaltaisesta hallitusmuodosta, josta he olivat ennen ylpeilleet. Edellämainittu yhteiskunnallisten kysymysten kasvava, jyrkkä pohdinta osoittautui Amerikan erikoisten taloudellisten olojen tähden kuitenkin vaikutukseltaan ennenaikaiseksi. Vallitsihan täällä maassa vielä maaorjuus. Ihmisten vapauden edistyksen välttämättömänä ehtona oli siis murtaa maaorjuuden kahleet, jotka olivat kauheammat seuraavia palkkaorjuuden kahleita. Ilman sen väliasteen saavuttamistaistelua ja siitä johtuvia oloja olisi luultavasti suuri vallankumous tapahtunut Amerikassa jo kahtakymmentä viittä vuotta aikaisemmin. Mutta sen tuli tehdä; ja niin ollen vuodesta 1840 aina vuoteen 1870 orjuuskysymys, vetäen suuret joukot pyörteisiinsä, kiinnitti kansamme kaiken siveellisen, henkisen ja ruumiillisen voiman.

"Kolmen-, neljänkymmenen vuoden aikana, alkaen vakavasta orjainvapausliikkeen alusta ja kestäen sen lopulliseen ratkaisuun asti, ei kansallemme johtunut mieleenkään tuhlata aikaansa ja voimiansa muihin asioihin. Tänä aikakautena pääomien keskittyminen muutamien aniharvojen käsiin — joka seikka jo v. 1840 oli muutamien valistuneiden silmiin kajastanut — sai kaikessa rauhassa suuremman yleisön huomaamatta tapahtua ja laskea maa ja kansa vaikutuksensa alaiseksi. Siviiliosaston ja siihen johtavan ynnä siitä seuraavan kiihotusajan varjossa saivat kapitalistit tilaisuuden varastaa ylivallan kansalta ja siten kohota maassa määrääviksi.

"Kahdeksantoistasataa seitsemänkymmentä kolme on lähtökohtana sille aikakaudelle, jolloin kansamme, vapautuneena orjain vapautustaistelun henkisestä ja aineellisesta jännityksestä, ensikerran rupesi havaitsemaan sen elämän taistelun jonka kapitalismi oli esille pakoittanut — taistelun rahavallan ja kansanvallan välillä. Olihan kansanvaltaisuuden vaatimuksena kaikille samanlainen oikeus elämäntilaisuuteen, oikeuteen ja onnellisuuteen, jotka seikat olivat ristiriidassa rahavallan etujen keralla. Tästä ajanluvusta alkavaksi niin ollen me laskemme lopullisen vallankumoukseen, joka toimitettiin valheellisen Amerikan tasavallan nykyiselle kannalle muodostamiseksi.

"Historia sisältää lukuisia kuvauksia edellisten tasavaltaisten keskittymisestä johtuvina. Mutta yhtään kuvausta ei löydy, jossa ilmenisi niin nopea ja täydellinen vallankumous taloudellisissa perusteissa kuin Amerikan tasavallassa. Amerikassa ennen sotaa, kuten ennen jo on kerrottu, oli rikkaus jakautunut melkoisen tasaväkisesti katsoen valtakunnan suuruuteen. Löytyi ainoastaan aniharvoja rikkaita ja vielä pienempi määrä suuromaisuuksien omistajia. Yksilöillä tai luokalla omaisuuden avulla ei ollut tilaisuutta harjoittaa muiden yhteiskunnan jäsenten sortoa. Mutta sitte seuraavan kahdenkymmenen viiden tai kolmenkymmenen vuoden kuluessa muuttuivat olot aivan päinvastaisiksi. Jo kahdeksannella vuosikymmenellä yhdeksättätoista sataa oli. Amerika saanut yleisen maineen miljoneerien maana, jossa suurimmat mahdollisuudet yksilöllisten äärettömien rikkauksien kokoamiseksi olivat olemassa. Tämä ennen tasaisesti jaetun omaisuuden muutamien aniharvojen käsiin keskittyminen, joka vaikutti kansan teollisen, yhteiskunnallisen ja valtiollisen elämän rappeutumiseen, ei voinut olla muuta kuin vallankumouksellista.

"Liikemaailmassa oli vapaakilpailu lakannut. Persoonallinen yrittelijäisyys teollisuuden aloilla oli mahdoton kaikille muille paitsi kapitalisteille. Heistäkin ainoastaan suurkapitalisteilla oli etuoikeus. Ennen suurten tilaisuuksien maaksi tunnettu Amerika oli muuttunut samassa määrin suureksi monopolien maaksi. Ihmistä ei enään arvioitu sen mukaan mikä hän oli, mutta kuinka paljon hänellä oli rikkautta. Järki ja ahkeruus yhdistettynä kuuliaisuuteen voi voittaa ylipalkollisen aseman itselleen kapitalismia palveluksessa; mutta itsenäisyys oli estetty.

"Maan taloudellisen elämän keskittyminen verrattain harvalukuisen suurkapitalistijoukon käsiin vuorostaan oli pakoitettu keskittämään ja muodostamaan samallaiset tuotanto ja jako-olot. Yksi suuri, mahtavalla pääomalla varustettu liikelaitos valtasi koko sen alueen jossa ennen lukematon joukko pikkuliikkeitä toimi. Tässä kehityskulussa suuret joukot pikkuliikkeitä muserrettiin kuin kärpäset ja näiden liikkeiden omistajat pakoitettiin liittymään suurliikkeen alammaisiksi ja käskyn täyttäjiksi. Joka hetki näinä vuosina saatettiin havaita, että suuret rikkauksien alueet ja yritteliäisyyden mahdollisuudet, joiden olisi tullut kuulua kaikille, joutuivat kapitalististen renkaiden ja monopoolien käsiin. Sanat 'trusti' ja 'syndikaatti' otettiin sanakirjaan merkitsemään näitä taloudellisia hirmulaitoksia, joita ennen ei tunnettu liike- ja teollisuusmaailmassa.

"On vaikea sanoa kumpi kahdesta työväenryhmästä, palkkatyöläiset tai maanviljelijät, kärsi ankarimmin muuttuneissa oloissa. Ennen vallinnut hyvä persoonallinen suhde työnantajan ja tekijän välillä oli kadonnut. Suuret yhteenliittyneet pääomat, jotka olivat astuneet yksityisten liikemiesten tilalle, olivat persoonattomia voimia, jotka eivät tunteneet työläistä enää ihmisenä vaan voimayhteytenä. Työläinen oli muodostunut koneen välikappaleeksi, jota pidettiin jonkunlaisena tarveaineena, jonka ylöspidosta tuli huolehtia niin kauvan kuin joku uusi kone hänet ihan tarpeettomaksi tuotannossa ja sen välityksessä tekee.

"Maanviljelijän taloudellinen peruste ja elämän mahdollisuus samoin riistettiin koko maan liike-elämän muutamien käsiin keskittämisellä. Rautatiet ja viljamarkkinat jakoivat maanviljelijän voitot keskenään. Jos viljavuosi oli hyvä, jäi maanviljelijälle paikaksi varsinaisen työläisen palkkaosuus. Mutta jos viljasato oli huonompi, sai hän tehdä velkaa elääkseen ja kiinnittää maatilansa kapitalisteille. Vähitellen tällaisten olojen vallitessa vaipui maanviljelijä yhä suuremman velkakuorman alaiseksi. Vihdoin ei ollut muuta neuvoa kuin ottaa yhä uutta velkaa toivomatta milloinkaan velan tekaisin suorittamismahdollisuutta. Moisesta asiaintilasta johtui, että maanviljelijäin asutut ja muokatut maatilat myytiin pakkohuutokaupalla suurille rahayhtiöille. Maanviljelijä joutui veronalaiseksi vuokralaiseksi, torppariksi tahi päiväpalkkalaiseksi omalle konnulleen.

"Vuosien 1873 ja 1896 välillä kertoo historia tapahtuneen kuusi, huomattavaa liikepulaa. Näiden liikepulien väliajat olivat kuitenkin niin lyhyet, että voimme sanoa jatkuvan liikepulan vallinneen koko mainitun aikakauden. Liikepulat varhaisemman tasavallan keskiaikana olivat lukuisat ja vahingolliset, mutta liikejärjestelmä, nojautuen silloin yleiseen alottelijain yritteliäisyyteen, osoittautui kimpoavaksi, joten näitä liikepulia seurannut väliaika johdatti ihmiset entistä ehompaan varallisuuteen. Mutta sekä kimpoavaisuus että sen aihe olivat poistuneet myöhemmistä liikejärjestelmistä. Niin ollen niissä liikepula merkitsi yhä kasvavaa hätää yleiselle kansalle. Tosin jonkunlaista vastavaikutusta liikepulan jälkeen saattoi myöhemmän liikejärjestelmän vallitessakin havaita; mutta se ei vaikuttanut mitään etuja köyhälistölle. Päinvastoin elintarpeiden hinnan ja työläisten sekä maanviljelijäin palkan eroavaisuus kävi yhä huomattavammaksi. Edelliset kohousivat ja jälkimmäiset laskeusivat.

"Paras todistus maanviljelijäin ja työläisten hyvinvoinnin surkeaan alenemiseen löydetään ulkomailta tänne saapuneen siirtolaisuuden vähenemisessä ja siirtolaisten ala-arvoisuudessa. Kahdeksannentoista vuosisadan puolivälistä alkaen oli siirtolaisuus täällä maassa vallitsevien lupaavien olojen tähden yhä kasvanut. Siten oli tänne saapunut parhaita Europan voimia. Mutta heti sisällissodan jälkeen muuttui siirtolaisuuden luonne. Siirtolaisuus johtui myöhempinä vuosikymmeninä etupäässä alhaisella kehitysasteella ja melkein raakuuden tilassa olevien maiden huonommista aineksista. Ja näitäkin saadakseen olivat siirtolaislaivayhtiöt ja Amerikan maasyndikaatit pakoitetut lähettämään asiamiehiään Europari kurjimpiin maihin valeilla ynnä houkutuksilla väkeä hankkimaan. Asiat olivat kehittyneet sille asteelle, ettei mikään Europan maalainen tai työmies, joka oli kerjäläistä hiukankaan paremmissa oloissa, tullut tänne Amerikaan jakamaan täkäläisen köyhälistön kurjaa kohtaloa.

"Samaan aikaan kun vaalien edellä politikoitsijat kuvailivat parempien aikojen tuloa, olivat taloudelliset kirjailijat melkein yksimielisiä siitä, että asia on aivan päinvastoin. Entinen Amerikan olojen paremmuus on menneisyyteen kuuluva. Sen sijaan vajoavat olosuhteet yhä alemmaksi, kunnes ne vihdoin ovat Europan huonoimpien maiden olojen kanssa samalla asteella. Tällaisien olojen vallitessa havaitsemme, että vuodesta 1880 alkaen yhä halventuneiden tuotantokustannusten — joista työläisten palkka muodostaa suurimman osan — vuoksi ryhtyvät amerikalaiset pääoman omistajat voittamaan ulkomaisilla markkinoilla kilpailussa hintojen halpuudessa Englannin, Belgian, Ranskan ja Saksan kapitalistien orjain tuotannon kaupan.

"Tähän aikaan, jolloin taloudellinen hätä pakoitti kansakerroksen teolliseen sotaan ja ennen tyytyväiset maanviljelijät vallankumouksellisiksi, kehittyivät yksityiset rikkaudet äärimmäiseen huippuunsa. Miljoneerit, jotka ennen sisällissotaa olivat tuntemattomia, olivat nyt jo muodostuneet monimiljoneereiksi. Edelleen oli jo lukuisa joukko satojen miljoonien omistajia ja muutamia biljoneereja. Ei tietysti ollut vaikeaa, — eikä kansa sitä sellaisena pitänytkään — nähdä, mihinkä ne rikkaudet, jotka kansa kadotti, joutuivat. Kymmenet tuhannet tavalliset varakkaat katosivat ilmestyäkseen mahdottoman rikkaina. Ja sitä mukaa kuin muutamien aniharvojen rikkaus kasvoi suhdattomasti, laskeusi kansan hyvinvointikurjuuden asteelle.

"Yhteiskunnalliset olot, jotka näin kumosivat entiset taloudelliset olot, olivat siis vallankumouksellisia. Amerikassa ennen sotaa kävi rikkauksien hankkiminen päinsä persoonallisen yritteliäisyyden avulla. Yleisenä sananpartena oli, että oli ainoastaan kolme ajanjaksoa paidan hihasta paidan hihaan. Se merkitsi, että minkä isä kokosi sen poika hävitti ja pojan-poika taas oli ruumiillisena työläisenä. Täten taloudellisten olojen ollen vaihtelevia, oli luokkakannan selviytyminen vaikea. Silloin ei havaittu selvempää pysyväistä työväen, herrasväen tai pääomanomistajain luokka perustetta. Rikkaus ja köyhyys, jouten-olo tai työnteko, katsottiin riippuvaksi etupäässä hyvästä tahi huonosta onnesta eikä luokka-olojen perusteista. Mutta tällainen asema muuttui. Uuden taloudellisen järjestelmän perusteella suuret omaisuudet pysyivät samoissa käsissä. Pelkoa niiden häviämisestä ja toisiin käsiin muuttumisesta ei ollut enempää kuin aatelistolla aatelinimensä katoamisesta. Toiselta, puolen taas tuotanto- ja liikeolojen keskityttyä harvalukuisen kapitalistijoukon käsiin kävi suurelle kansan enemmistölle aivan mahdottomaksi kohota varallisuuteen. Rikkaaksi tulemisen toivo, joka ennen sotaa innostutti ihmisiä toimiin, oli lakannut vaikuttamasta köyhälistöön. Rikkaiden ja köyhien välillä ovi oli tästälähin suljettu. Yhteiskunnallisen turvallisuuden tie oli tukettu rahasäkeillä.

"Luonnollinen heijastus maamme muuttuneista yhteiskunnallisista olosuhteista on nähtävänä uuden luokan tiedesanaluettelossa, joka vanhasta maailmasta on lainattu ja joka heti sodan jälkeen tuli Yhdysvalloissa käytäntöön. Entisen Amerikan ylvästelyn aiheena on ollut, että jokainen täällä maassa oli työmies; mutta nyt me huomaamme että työmies sanaa käytetään yhä useimmin erottamaan köyhää hyvinvoivasta ihmisestä. Ensikerran Amerikan kirjallisuudessa me rupeamme lukemaan alaluokasta, yläluokasta ja keskiluokasta, — kaikki määritelmiä, jotka ennen sisällissotaa olisivat olleet tarkoituksettomia. Mutta tällöin ne soveltuivat niin sattuvasti Amerikan oloihin, ettei niitä voinut olla käyttämättä.

"Tuhlaavainen ylellinen elämäntapa, jolle ei vertoja Europassa voitu löytää, rupesi käymään yleiseksi uusien, ennen kuulumattomien rikkauksien omista jäin keskuudessa. Kultainen loisto, ruhtinaallinen mässäys, ja tuhlaavaisuus kiihoitti yleistä tyytymättömyyttä ja loi valoa eroavaisuudelle, joka vallitsi herrojen ja kansan olojen välillä.

"Samaan aikaan rahakuninkaat eivät olleet kiireisiä salaamaan uskoaan siitä, että kansanvallan päivä oli laskeutumassa ja tasa-arvoisuus oli päättymässä. Kun yleinen mielipide Amerikassa oli kasvanut heitä kohtaan katkeraksi, osoittivat he varsin suorasti vastenmielisyytensä kansanvaltaisille laitoksille. Johtavat Amerikan miljoneerit olivat muodostuneet kansainvälisiksi persooniksi, tuhlaten suurimman osan omaisuudestaan ja ajastaan Europan maissa ja lähettäen lapsensa siellä kasvatettavaksi. Muutamissa tapauksissa pitivät he Europasta siinä määrin, että uhkailivat antautua jonkun Europan maan alamaisiksi. Amerikan suurkapitalistien ylenkatsetta kansanvaltaisia oloja kohtaan ja mielenkiintoa Eurooppaan nähden osoittaa myöskin se, että he naittivat tyttärensä ulkolaisille aatelismiehille. Nähtävästi amerikalaisen miljoneerin tyttärelle ainoastaan sellainen avioliitto on kyllin arvokas. Nämä suurkapitalistit olivat hyvin kekselijäitä raha-asioissa, joten se seikka, että he kiinnittivät miljoonejaan aatelisnimiin, voi ainoastaan todistaa heidän käsitystään tulevaisuudesta, joka heidän mielestään kuului etuoikeutetuille säädyille eikä suinkaan kansalle. He luulivat, että tulevaisuus tulee muodostumaan samanlaiseksi kuin varhainen menneisyys, jolloin harvoilla oli täydellinen valta kansan ylitse.

"Kapitalistien vaikutus poliittiseen hallitukseen liike-etujen saamiseksi, oli hyvin huomattava ja aika ajoin aikaan sai suuria ja vakavia rettelöltä. Sikäli kuin rikkaudet olivat keskittyneet ja yhteenliittyneet, kasvoi rahan vaikutus hallitukseen. Kahdeksannella ja yhdeksännellä vuosikymmenellä raha oli jo itse asiassa hallituksen määrääjä. Tosin määräysvalta oli koetettu verhota, mutta siinä ei suuresti onnistuttu. Ja myöhemmin ei kapitalistiluokka katsonut tarpeelliseksi edes peittää kansalta rahan todellista vaikutusvaltaa hallitukseen nähden. Elleivät kansan nimelliset edustajat olisi alistuneetkaan valvomaan kapitalistien etuja yksinomaan, niin oli kapitalisteilla suuri ja hyvin valittu asiamiesjoukko jokaisessa virastossa heidän etujaan valvomassa. Vähitellen nämä asiamiehet saivat puolivirallisen aseman virastoissa ja sen ajan poliitillisessa koneistossa.

"Hallituksen historia sisältää muutamia muitakin häpeällisiä lukuja lehdillään — lukuja joissa kerrotaan kuinka tänä aikana kunnallis-, valtio- ja kansallislainlaatijakunnat, seuraten ylioikeuksien ja toimeenpanevien viranomaisten esimerkkejä, kilpailivat keskenään maan, etuoikeuksien, kontrahtien ja monopoolioikeuksien tukkumyönnytyksissä ja koko maan rikkauden ja kansan kapitalistiluokan ja heidän jälkeläistensä vallan alaisuuteen saattamisessa. Yleiset maat, joista muutamia vuosikymmeniä sitte toivottiin saatavan pysyväinen, rajaton perintö tulevaisille sukupolville, oli lahjoitettu laajoina alueina suurille syndikaateille ja kapitalisteille, jotka aitasivat ne itselleen tulevaisen ajan varalta, jolloin heidän lapsensa ovat maa-aatelistona ja koko kansa heidän verotuksensa alaisena maaorjajoukkona. Eikä ainoastaan aineellinen kansan omaisuus yksin-omaan joutunut kapitalistiluokan haltuun, mutta kaikki kauppa- ja liikealat ja teollisuudenhaarat olivat joutuneet suurien monopoolien haltuun lainlaatijakuntien myöntämien etuoikeuksien perusteella. Täten tulevilta sukupolvilta riistettiin elämisen ja työnsaannin mahdollisuus. Heille jäi perinnöksi ainoastaan vapaus vaipua kapitalistiluokan nöyriksi ja tottelevaisiksi palvelijoiksi. Vanhoja kuningaskunnan oloja kuvaavien aikakauskirjojen lehdillä tapaa synkkiä kertomuksia, kuinka kuningas, suuttuneena joillekkin alamaisilleen, möi heidät orjuuteen ja heidän omaisuutensa lahjoitti jollekin suosikilleen laiskuudessa ja ylöllisyydessä nautittavaksi. Mutta synkin näistä kertomuksista on kirkas niiden rinnalla, joissa kerrotaan Amerikan kansan yhteisen perinnön, omaisuuden, ja toiveiden enimmän tarjoovalle myömisestä. Asian vieläkin kamalammaksi tekee tietoisuus, että myyjänä esiintyy niin kutsuttu kansanvaltainen valtio, kansallinen ja paikallinen hallitus.

"Erityisemmin tarpeelliseksi oli yläluokalle käynyt mahdollisuus käyttämään hallituksen valtaa mielensä mukaan sentähden, että työläisjoukkojen mieli oli kauheasti katkeroitunut ja hurjistunut.

"Työväen toimeenpanemat työlakot useinkin aiheuttivat niin suuria rauhattomuuksia, ettei poliisivoima kyennyt järjestystä ylläpitämään. Yleiseksi tavaksi kapitalisteille muodostui valtion jopa kansalliseen hallitukseen vetoaminen sotaväen suojeluksen omaisuudelleen ja eduilleen saamiseksi. Siten valtion sotaväen pääasialliseksi toimeksi kehittyi lakkojen lakkauttaminen pistimillä tai kuulilla ja kapitalistien omaisuuden suojeleminen. Vihdoin työväestöllä oli ainoana mahdollisuutena kuolla nälkään tai palata kapitalistien asettamilla ehdoilla takaisin työhön.

"Kahdeksannen vuosikymmenen kuluessa otti valtiohallitus ohjelmaansa sotaväen järjestämisen tälle uudelle käytännölliselle alalle. Kansalliskaarti muutettiin kapitalistien kaartiksi. Koko sotajoukko uudelleen järjestettiin ja sen lukumäärä lisättiin. Sotajoukko harjoitettiin erityisesti ampumaan kapinallista työväkeä. Katuampumaharjoitus — aivan uusi harjoitusala eikä suinkaan mieluinen amerikalaisille sotilaille — astui yleiseen päiväjärjestykseen. Sillä alalla osoitettu taito painoi paljon ylennysasioissa. Kivi ja tiilikasarmeja varustettuina ampumaluukuilla ja suojeltuina kanuunoilla, oli perustettu kaupunkien tärkeimpiin osiin. Muutamissa tapauksissa paikallissotaväki, joka suurimmaksi osaksi muodostui kansakerroksen lapsista ja siis oli myötätuntoinen kansan vaatimuksille ja taistelulle, osotti vastenmielisyyttään työväestön ampumiseen ja verilöylyjen toimeenpanemiseen niin suuressa määrin, että kapitalistit mieluummin kutsuivat avukseen varsinaisia hallituksen vakinaisia, melkoista raaempia ja säälimättömämpiä sotajoukkoja. Vihdoin hallitus kapitalistien toivomuksesta ryhtyi perustamaan sotilasleirejä suurten kaupunkien lähistöllä Näistä leireistä pitivät sotilaat kapitalistien kaupungissa sijaitsevia työmaita ja etuja silmällä. Intiaanisodat olivat jo aikoja sitten päättyneet. Sotilaat, jotka ennen olivat leiritettyinä lännen valtioihin suojelemaan siellä asuvia asukkaita intiaanien hyökkäyksiltä, siirrettiin itävaltioihin suojelemaan kapitalistien etuoikeuksia valkea-ihoisten, hätääntyneiden työläisten vaatimuksilta. Sellainen oli yksityisomaisuuden ja kapitalismin kehitys.

"Kuinka suuressa määrin ja laajoilla alueilla kapitalistit saivat hallituksen käyttämään valtion sotajoukkoja heidän yksityiseksi edukseen, siitä saadaan käsitys kun otetaan huomioon, että yhtenä, ainoana vuonna 8 à 10 tuhatta sotilasta oli yhtä mittaa liikkeellä New Yorkin ja Pensylvanian valtioiden lakkoalueilla lakkolaisia, kukistamassa. Vuonna 1892 viiden valtion sotaväki vakinaisen väen avustamana, oli alituiseen aseissa lakkolaisia vastaan. Tämän joukon lukumäärää voitanee täydellä syyllä verrata armeijaan, joka Washingtonilia oli käytettävänään. Semmoista tilaa sopi kyllä jo kutsua sisällissodaksi.

"Amerikalaiset entisinä aikoina olivat nauraneet ulkomaiden yksinvaltaisuutta suojaaville sotajoukoille sanoen, että hallitus, joka tarvitsee väkivaltaa suojelemaan itseään omalta kansaltaan oli siten tunnustanut oman huonoutensa. Tähän samaan tilaan oli Yhdysvaltain taloudellinen järjestelmä nopeasti kehittymässä — se oli muuttumassa pajunettihallitukseksi.

"Näin lyhykäisesti, poikkeamatta erikoiskohtiin, voidaan kuvata muutamat yleisimmät Amerikan kansan oloja koskevien muutosten ilmiöt, jotka olivat suoranaisia seurauksia pääomien keskittymisestä, joka rupesi vakavampaa huolestumista yleisössä herättämään sisällissodan päätyttyä.

"Voitaisiin täydellä syyllä sanoa että pohjoisten valtioiden kansalaisarmeijat palatessaan tasavallan pelastussodasta julkista, vihollista vastaan löysivät tasavallan salaisten mutta paljon vaarallisemman kotiin jättämänsä vihollisen varastamana. Samaan aikaan kun he olivat hajoittamassa roturajoja Etelä-valtioissa rakensivat kapitalistit Pohjois-valtioissa rikkaudelle nojaavan luokkarajan ja vallan. Ja tämä rakennus tuli löytämään maaperänsä myöskin Etelävalloissa lyhyen ajan sisällä. Samaan aikaan kun tasavallan armeija vuodatti suurina virtoina vertaan kansallisen ja valtiollisen tasa-arvoisuuden aikaansaamiseksi hyökättiin yhteiskunnallisen tasa-arvoisuuden — jolle kaikki muu tasa-arvoisuus nojaa — kimppuun luokkajaon kautta. Luokkajako ei voi muuhun päättyä kun ennen yhtenäisenä olleen, toisiaan kunnioittavista ihmisistä muodostuneen kansakunnan täydelliseen jakoon ja puolueryhmitykseen, joita ryhmiä yhdessä pitämään tarvitaan hirmuvallan rautaista kouraa. Neljä miljoonaa orjaa oli todellakin vapautettu maaorjuudesta, mutta samaan aikaan valkeaihoinen kansa oli kulkenut taloudellisten vasallien ikeen alle, jota Amerikan kansa Europasta oli paennut. Ei kukaan olisi uskonut sen tapahtuvan, jos sisällissodan alkaessa olisi sitä ennustettu."

"Julian", hän sanoi, "tämä kertomus yläluokkalaisten Amerikan tasavallassa hallitsemisesta, on kerrassaan hämmästyttävä. Sinä olet ollut näiden tässä kerrottujen tapauksien silmin-näkijänä ja voit arvostella josko kertomuksessa on liioittelua."

"Päinvastoin", vastasin, "luulin sinun lukevan ääneesi sen ajan sanomalehti kokoelmaa. Kaikki poliittiset, yhteiskunnalliset ja taloudelliset asiat ja ilmiöt, joihin kirjoittaja on kajonnut, olivat yleisen huomion ja keskustelun alaisia asioita. Jollei ne ennen ole minuun vaikuttaneet samalla tavalla kuin nyt, johtuu se siitä syystä yksinomaan, etten minä kysymyksessä olevana aikana kuullut niitä esitettävän tällaisessa määrättyä tarkoitusta tavoittelevassa järjestyksessä ja muodossa."

Vielä kerran pyysi tohtori Edithin tuomaan erään kirjan kirjastosta.
Käännellen lehtiä kunnes hän vihdoin löysi etsimänsä kohdan, hän lausui:

"Jos sinä luulet, että Storiotin yhdeksännentoista vuosisadan kolmannen neljänneksen taloudellisia ja yhteiskunnallisia oloja kuvaava kertomus on voimastaan ja vaikuttavaisuudestaan velassa rhetorilliselle järjestykselleen, tahdon minä osoittaa sinulle muutamia suoria ja kylmiä tilastoja, joissa osoitetaan käytännöllistä rikkauden jakaantumista ja keskittymistä edellämainittuna ajanjaksona. Tässä on kirja, kokoonpantu sitä ainetta koskevista tiedonannoista, jotka perustuvat sensusilmoitusten, verotuslaskujen, omaisuusoikeusvirastojen ja virallisten asiakirjojen lausuntoihin ja selityksiin. Minä voin antaa sinulle näistä tutkimusten tuloksista kolme eri henkilön toimittamaa laajaa teosta. Itse kukin käsittelee eri alueita. Mutta kaikissa niissä tullaan samaan lopputulokseen, joka ollen hyvin tarkoin todistellen perusteltu ei jätä minkäänlaatuista epäilemisen sijaa.

"Ensimmäinen tilastoteos, joka on tehty vuonna 1903 erään tilastollisen toimituskunnan viranomaisen toimesta Yhdysvaltain tilastotiedollisten tutkimusten tuloksista, osoittaa meille, että kuudenkymmenenkahden biljoonan dollarin yleisomaisuudesta joukko miljoneereja ja monimiljoneereja edustaen kolmea sadatta osaa prosenttia koko maan väestöstä omisti 12 biljoonan dollarin arvosta yleisomaisuutta eli viidennen osan koko yleisomaisuudesta. Vuorostaan vähempi kuin 9 prosenttia kansasta omisti vuorostaan 33 biljoonaa yleisomaisuudesta ja muodosti siten niin kutsuttujen hyvinvoipien luokan. Jälelle jäänyt 91 prosenttia kansasta, siis suuri kansan enemmistö, kuului köyhäin luokkaan ja jakoi keskuudessaan jälellä olevan seitsemäntoista biljoonan dollarin yleisomaisuuden.

"Toinen tilastollinen teos, joka on kokoonpantu New Yorkin valtion omaisuusolojen tutkimusten tuloksista vuonna 1894 osoittaa, että 1 prosentti eli yksi sadas osa kansasta omisti 55 prosenttia omaisuuksista. Edelleen siitä käy selville että niin kutsuttu hyvinvoipien luokka, joka muodosti 11 prosenttia kansasta, omisti 32 prosenttia koko omaisuuden määrästä. Näin ollen 12 prosenttia kansasta, suurkapitalistit ja hyvinvoivat omistivat yhteensä 87 prosenttia omaisuudesta, joten kansalle, joka muodosti 88 prosenttia väkiluvusta, jäi ainoastaan 13 prosenttia omaisuutta.

"Kolmas tilastollinen laitos, joka on laadittu eri aloilla toimitetuista tutkimuksista, hyvin huomattavalla tavalla yhdistyy edellisten kanssa samoihin johtopäätöksiin. Tässä teoksessa esitetään tietoja, jotka vuosina 1889 ja 1891 on keräilty luotettavista lähteistä. Teoksessa jaetaan koko kansa kolmeen luokkaan — suurkapitalisteihin, keski- ja työväenluokkaan. Suurkapitalistit, ollen 1.04 prosenttia kansasta hallitsevat 70 prosenttia maan yleisomaisuudesta yksilöllisenä omaisuutenaan. Keskiluokka, edustaen 9.02 osaa kansasta, omisti 12 prosenttia yleisomaisuudesta. Siis edelliset luokat edustaen 10.06 prosenttia kansasta omistivat 82 prosenttia yleisomaisuudesta. Näin ollen työväen luokalle, joka edustaa 89.04 prosenttia kansasta, jää ainoastaan 18 prosenttia omaisuudesta."

"Tohtori", huudahdin, "minä tiedän että omaisuus oli hyvin epätasaisesti jaettu minun aikakaudellani, mutta mainitsemasi numerot tuntuvat hämmästyttäviltä. Sinun ei tarvitse vaivaantua selittämään minulle minkätähden kansa yksityisomaisuutta vastaan kapinoitsi. Edelliset tilastonumerot muuttavat kivetkin vallankumouksellisiksi."

"Minä aavistin sinun niin sanovan", vastasi tohtori. "Muista myöskin että edelliset tilastot osottavat ainoastaan yhden sukupolven aikana tapahtuneen omaisuuden keskittymistä koskevat tulokset. Amerikalaiset voivat ihan täydellä syyllä sanoa: 'Jos nämä kaikki asiat tapahtuivat tuoreessa puussa, mitä on tapahtuva kuivassa puussa?' Jos kapitalismi, maassa, jossa äsken vielä oli vallinnut ennen tuntematon taloudellinen tasavertaisuus, voi toimittaa yleisomaisuuden ynnä koko hallituksen oman luokkansa käsiin ryöstön kolmen kymmenen vuoden kuluessa, niin mitä jäi näin ollen kansalle tuleviksi ajoiksi? Mitä jäi tulevan ajan sukupolville perinnöksi?"

LUKU XXV.

MIKSI VALLANKUMOUS EDISTYI ALUSSA HITAASTI MUTTA LOPULTA NOPEAAN.

"Olkoon edellisessä kylliksi selitystä yleisistä ja periaatteellisista Amerikan vallankumouksen syistä. Lisätkäämme ainoastaan yleiseen tasa-arvoisuuteen johtava kansan valistus, joka muodostui uudeksi yhteiskunnalliseksi tekijäksi ja Amerikalle omituiset paikkakunnalliset vaikuttimet, jotka määrittelivät vallankumouksen ilmenemisajan ja määrätyn suunnan. Nyt voidaan lyhykäisesti luoda huomiomme tähän suuntaan, jonka vallankumous sai.

"Taloudellisen saappaan puristus tuntui ensimmäiseksi siihen luokkaan, joka sitä kaikista vähemmän ansaitsi, se on palkkatyöläisiin, ja vallankumous saatetaan sanoa alkaneeksi työläisten kapinoilla. Vuonna 1869 ensimmäinen suuri työväestön liitto perustettiin vastustamaan kapitalismin kasvavaa valtaa. Ennen sisällissotaa tapahtuneet työläisten lakot voitaisiin laskea sormilla. Mutta ennenkuin kuudes vuosikymmen oli kulunut laskettiin lakot jo sadoissa, seitsemännellä vuosikymmenellä tuhansissa ja kahdeksannella vuosikymmenellä kymmenissä tuhansissa työlakoissa, jotka koskivat kolmea miljoonaa työläistä. Useammat näistä lakoista olivat koko maata käsittäviä ja sellaisina tärisyttivät koko liikemaailmaa aikaansaaden suuria ja yleisiä pulia.

"Heti palkkatyöläisten kapinoita seurasivat maanviljelijäin taistelut. Ne olivat luonteeltaan vähemmän melskeisiä mutta paljon vakavimpia ja turmiollisempia seurauksiltaan. Nämä taistelut saivat salaisten yhdistysten ja julkisten poliittisten puolueiden muodon, joilla oli tarkoituksena vastustaa niin kutsuttua rahanvaltaa. Jo seitsemännellä vuosikymmenellä nämä yhdistykset saivat aikaan valtion ja kansallispolitiikassa sekaannuksen ja häiriön ja myöhemmin muodostuivat varsinaisten vallankumouksellisten puolueiden keskukseksi.

"Sinun aikalaistesi ajattelevia ihmisluokkia ei voida syyttää välinpitämättömyydestä mainittuihin ilmiöihin nähden. Yleinen kirjallisuus ja keskustelu kuvastaa sitä huolestumista, joka oli vallannut kaikki vakavat ihmiset. Vanhanaikaisen heinäkuun neljännen päivän vietto ja sen yhteydessä tapahtunut kerskailu tasavallan onnellisuudesta oli hävinnyt kuulumattomiin. Kaikki myönsivät, ettei tasavaltainen hallitusmuoto ylimalkaan ollut toteuttanut lupauksiaan yleisestä hyvinvoinnista, mutta sen sijaan osottautui varsin heikoksi vastustamaan Europan paheiden, varsinkin luokkaetujen ja vihan, tänne maahan kulkeutumasta — kaikki ilmiöitä joiden ei luultu tasavallan ilmapiirissä menestyvän. Kaikilla tahoilla havaittiin että vanha järjestys kävi huonoksi ja että tasavalta kaikkine sille asetettuine hyvine toiveineen oli vaarassa. Yleisenä huutona oli, että jotain tuli tehdä turmiollisen asiaintilan korjaamiseksi. Sana 'uudistus' oli jokaisen suussa. Sitä huusivat kaikki puolueet joko tositeolla sitä tarkoittaen tai teeskennellen. Mutta turhaa lienee minun sinulle selitellä näitä asioita, Julian, sillä olithan sinä silmännäkijänä aina vuoteen 1887 asti."

"Sinun kuvauksesi on aivan yhtäpitävä todellisuuden kanssa. Silloin todellakin vallitsi teollinen ja valtiollinen kiihoitustila ja käsitys siitä, että asiat menivät nurin päin. Yleisenä huutona oli uudistusten vaatimus. Mutta, kuten minä jo ennen sanoin, tuntui kiihoitus liian tarkoituksettomalta ja sekavalta johdattaakseen vallankumoukseen. Kaikki olivat samaa mieltä siitä, että jotain oli tehtävä. Mutta tuskin kaksi ihmistä oli samaa mielipidettä itse tehtävän laadusta ja tavasta."

"Aivan niin", vastasi tohtori. "Meidän historioitsijamme jakavat koko vallankumouksellisen ajanjakson — sodan lopusta tai seitsemännen vuosikymmenen alusta nykyisen järjestelmän muodostumiseen kahdennenkymmenennen vuosisadan alkupuoliskolla — kahteen aikakauteen, kypsymättömään ja järjestykselliseen. Ensimmäinen aikakausi on ollut meidän keskustelumme aiheena ja siitä Storiotkin minun lukemissani kirjoitelmissa kuvaa. Tällä aikakaudella sinä olit tapahtumien silminnäkijänä todistajana. Kuten me olemme havainneet, oli silloinen aika täynnä levottomuutta, taistelua ja tarkoituksetonta, sekavaa kiihotusta ja Babelin mielten sekoitusta. Kansa sokeana ja pimeässä potki kapitalismin kallioita vastaan, olematta itsekään täysin selvillä mitä ja minkätähden potki.

"Kumpikin työntekijäin ryhmä, palkkatyöläiset ja maanviljelijät, olivat yhtä sokeita nähdäkseen selvästi ja kokonaisuudessaan niiden olojen ja voimien todellista luonnetta, joiden uhreja he olivat. Palkkatyöläisten ainoana tarkoituksena oli yhdistää käsityöläiset ja ammattilaiset järjestöihin joiden avulla työpalkkoja voitaisiin saada korotetuksi ja kohtuullisina pidetyiksi. Heillä ei todellakaan näyttänyt olevan enempää tietoa kuin lapsilla voittojärjestelmän vaikutuksesta yhteiskunnan kulutuskyvyn pysyttämisessä alapuolella tuotantokykyä ja siitä vuorostaan seuraavasta alituisesta työ- ja tavaramarkkinoilla ilmenevästä työvoimain ja tavarain runsaudesta. He eivät myöskään havainneet, että moisia ilmiöitä ei mikään voi poistaa niin kauvan kun voittojärjestelmä vallitsee — voittojärjestelmä, joka ehdottomasti pakoittaa työläisten palkat yhä alemmaksi siksi kun ne eivät enää riitä ylöspitoon. Sentähden niin kauvan, kun työläiset eivät edellä mainittuja seikkoja havainneet ja jatkoivat toivottomia lakkotaistelujaan yksityisiä kapitalisteja vastaan, joista taisteluista ei mitään mahdollista yleisempää seurausta ollut, oli vallankumous pakoitettu odottamaan. Ja kapitalistit tällöin eivät nähneet mitään syytä huolehtiakseen asemastaan.

"Mitä taas maanviljelijöihin tulee, eivät he ottaneet osaa työväestön toimintaan joka kohdistui yksinomaan työläisten etujen ajamiseen. Sen sijaan toimivat he vuorostaan yksinomaan omien etujensa eduksi kovalla kiihkolla, joten palkkatyöläiset, pitäen niitä maanviljelijöitä ainoastaan koskevina toimenpiteinä, pysyttelivät erillään. Maanviljelijän tarkoitus oli hankkia asemansa parantamiseksi hallitukselta apua. He käyttivät samaa keinoa kuin pikkukapitalistit, jotka olivat joutuneet suurkapitalistien murhaavan voittokulun jalkoihin. He koettivat estää yksityisen pääoman vallitessa ilmenevän luonnollisen kehityksen kulkua, jossa pienet kapitalistit olivat pakoitettuja sortumaan suurempien tieltä. Heidän käsitteensä mukaan maanviljelijän huono asema pääasiallisesti jollei kokonaan johtui raha-asiain lainlaadinnasta, josta he luulivat aiheutuvan rahan vähyyden ja kalleuden. He siis vaativat täydellisenä parannuskeinona moisen lainsäädännön kumoamista ja rahan suurempaa ulosjakoa. Varsinkin maanviljelijäin luokalle tuultiin moisella toimenpiteellä aikaansaatavan suurta hyötyä, sillä rahamarkkinoiden vilkastuttua olisi huokeampi saada rahoja velkojen ja niiden koron maksoon.

"Epäilemättä hallituksen rahaliike ynnä järjestys oli kapitalistien vaikutuksen kautta hävyttömästi järjestetty palvelemaan raharuhtinaita heidän ryöstöhommissaan, joiden johdosta koko kansan rikkaus siirtyi täydellisesti heidän valtaansa. Mutta samalla kertaa on huomattava, ettei tämä kapitalistien taloudellinen toimenpide ollut yhtään pahempi kun muutkaan heidän muilla aloilla toimeen panemansa järjestelmät. Heidän keinottelunsa valtion raha-asioissa ainoastaan soi heille tilaisuuden lyhemmässä ajassa kansan varallisuuden omiin käsiinsä keskittämiseen. Muussa tapauksessa olisi heidän tullut tyytyä yksinomaan käyttämään laillisiksi nimitettyjä keinoja, kuten vuokraa, korkoa ja voittoa, rikkauksien omiin käsiinsä hankkimiseksi. Tätä tietä olisi se yhtä hyvin tapahtunut. Tosin kansan kärsimyksen aikakausi olisi tullut pilkallisemmaksi. Kapitalisteilla ei olisi ollut mitään syytä hallituksen raha-asioihin sekaantua, jos he olisivat tyytyneet maltillisempaan rikastumiseen. Mikään raha-asiain järjestys ei heitä kuitenkaan olisi voinut estää kansan omaisuuksien omistajiksi pääsemästä. Kulta, hopea, paperi, kallis raha, halpa raha, kova raha, huono raha ja hyvä raha — kaikki eri lajit — ovat aivan samalla tavalla eri maissa ja eri aikoina vastanneet kapitalistien toivomuksia ja pyrkimyksiä. Erikois-seikat mahdollisesti ainoastaan ovat voineet muodostua raha-asiain tähden hieman toisenlaiseksi.

"Tullakseen varmuuteen taloudellisen pulansa poistamiseksi kongressiin vetoamisen ja raha-asioita järjestävän lainsäädännön laatimisen hyödyttömyydestä, olisi Amerikan maanviljelijäin ainoastaan tarvinnut luoda silmäyksensä Europan maihin; silloin olisivat he saattaneet havaita, että maata viljelevä luokka oli kaikkialla vajonnut vieläkin syvempään kurjuuteen välittämättä minkäänlaatuisista raha-asiain järjestyksistä. Maanviljelijäin olisi tullut syventyä tutkimaan yleisempiä syitä, jotka ovat johtaneet heidän tilansa kurjuuteen. Tämän yleisen, kaikkien maiden suhteen vaikuttavan syyn olisivat maanviljelijät havainneet, jos olisivat syventyneet, historiaan. Se olisi osoittanut, että kaikissa yhteiskuntaoloissa oli käyty saman kehitysasteen kautta; sillä kapitalistien voitto, korko ja vuokra ei voi muuhun johtaa kuin koko kansan varallisuuden kapitalistiluokan käsiin keskittymiseen, joka seikka etupäässä ja kipeämmin koskee työntekijöitä ja maanviljelijöitä. Hetken aikaa kykeni Amerikan kansa niihin luettuna myöskin maanviljelijät laajan maaomaisuutensa perusteella pakenemaan sitä yleistä kehityslakia. Muita nyt yleinen kohtalo rupesi valtaamaan alaa. Eikä sitä voinut mitenkään muutoin ehkäistä tapahtumasta paitsi yksityisomaisuuden järjestelmän poistamisen kautta.

"On aivan mahdotonta mainita kaikkia niitä lukemattomia uudistusesityksiä, joita pienemmät kansan uudistuspuolueet tekivät. Ne alkoivat kieltolakipuolueen teoriiasta jonka mukaan pääsyy taloudelliseen hätään — jota lännen maanviljelijät etupäässä kärsivät — oli väkijuomain liiallinen käyttö. Toiselta puolelta ne pysähtyivät oletukseen, että Jumala rankaisi kansaa sentähden ettei perustuslaeissa tunnustettu virallisesti kolminaisuuden Jumalaa. Tietysti nämä olivat erikoishenkilöjen opetusta. Mutta miltei yhtä sokeita olivat nekin, jotka lähemmin huomasivat omaisuuden keskittymisen todelliseksi taloudellisen hädän syyksi. He eivät huomanneet että se oli luonnollinen yksityisomaisuuden kehityksen tulos, jota seurauksiinsa nähden ei voitu ehkäistä muutoin kuin yksityisomaisuuden lakkauttamisella.

"Kuten saattoi odottaakin, olivat nämä palkkatyöläisten ja maanviljelijäin toimenpiteet, puhumattakaan toisarvoisista vallankumouksen ensimmäisellä ajanjaksolla esiintyvistä uudistusryhmien vaatimuksista, ihan vaikuttamattomia. Suuret työläisten liitot, joita heti sodan jälkeen oli perustettu suojelemaan työläisten hyvinvointia, kaksikymmentäviisi vuotta taisteltuaan olivat osottaneet oman voimattomuutensa työväestön olojen samanlaatuisina pysyttämisessä. Parannuksesta ei saattanut olla puhettakaan. Sinä aikana oli noin kymmenen eli viisitoista tuhatta lakkoa tapahtunut, mutta niiden kokonaistulos osoitti ainoastaan tyhmimmällekin työläiselle, ettei työväen luokan osaksi tullutta kohtaloa voitu poistaa yksinkertaisella luokkajärjestö-toiminnalla puhumattakaan sen korjaamisesta. Kaiken taistelun ja kärsimyksen jälkeen huomasivat työläiset olevansa entistä turvattomampia. Maanviljelijät eivät liioin olleet saavuttaneet taisteluillaan minkäänlaatuista huojennusta oloihinsa. Heidän liittonsa, vaikka hallitsivatkin miljoonia äänestäjiä, osoittautuivat jos mahdollista vieläkin suuremmassa määrin kykenemättömiksi suojelemaan heitä rahavallalta. Sielläkin missä he saivat valtiollisen järjestysvallan havaitsivat he hyvinkin pian, että rahavallalle oli jäänyt vaikuttavia vaikka tosin kieroja keinoja, joiden avulla heidän pyrkimyksensä tulivat tyhjiksi ja toivotut hedelmät muuttuivat Sodoman omeniksi, jotka ovat kauniita puissa riippuen, mutta käteen otettuina hajoavat tuhkana tuuleen.

"Mitä oli yleisestä kiihkeästä keskustelusta, joka johtui kysymyksestä mitä oli tehtävä kahdenkymmenen viiden vuoden kuluttua käytännöllisenä tuloksena? Täydellisesti ei mitään. Jos täällä tai tuolla esitettiinkin joku uudistus, niin siitä huolimatta yleisemmässä katsannossa, olojen kurjuus yhä lisääntyi. Jos yläluokan valta vuonna 1873 oli ollut niin pieni että sen sopi verrata miehen pikku sormeen oli se jo vuonna 1895 miehen vartalon mittainen. Pintapuolisista aineellisista merkeistä päättäen näytti todelliselta että taistelu kulki säännöllistä, kansaan nähden toivotonta rataansa nopeasti ja että kapitalistit, jotka miljoonillaan ostivat lapsilleen aatelisnimiä olivat oikeammassa tulevaisuuteen nähden kuin uusi, kasvava valon ja oikeuden sukupolvi.

"Mutta sittenkin heidän katsomuksensa oli kokonaan erehdyttävä. Tämän parannusyritysten katkeamattoman tappion ja epäonnistumisen aikana täydellistä yksityisomaisuusjärjestelmän poistamista tähtäävä vallankumous oli edistynyt siinä määrin, että valistunut tutkija saattoi ennustaa täydellistä voittoa jo heti läheisemmässä tulevaisuudessa."

"Mutta missä se edistys saatetaan havaita?" kysyin. "Tähän astisesta kertomuksesta ei sitä ainakaan ole selville käynyt."

"Se ilmenee kansan keskuudessa kehittyvässä vallankumouksellisessa luonteenominaisuudessa", vastasi tohtori. "Edelleen se ilmenee kansan yleisen mielipiteen muodostumisessa siihen suuntaan, että ryhdyttiin hyväksymään taloudellisen järjestelmän uudelleen muodostaminen välttämättömänä tehtävänä. Suuren vallankumouksen, joka täydellisesti muodostaa yhteiskunnallisen järjestelmän tulee saada ylitse vuotavaisen siveellisen voiman ja oikeuden tunnon painon päästäkseen kunnollisesti alkuun. Se kehitys, jonka avulla tällainen siveellinen voima ja tietoisuus syntyy ja aika jolloinka se rupeaa vaikuttamaan ei ole niin nopea ja selväpiirteinen kun varsinaisen käytännöllisen vallankumouksen kehitys, joka alkuun päästyään suurella nopeudella murskaa tiellään olevat esteet jotka kauvan aikaa ovat sen voimia täyteen vauhtiin pääsemästä ehkäisseet. Mutta tiedemiehelle ensimmäinen vallankumouksellisten voimain kehitysaikakansi on paljon tärkeämpi tutkittava. Aivan välttämätöntä oli Amerikan kansalle ennenkuin se ryhtyi työhön, jonka tarkoitus oli toimittaa niinkin suuri tehtävä kuin yksityisomaisuuden muuttaminen yleisomaisuudeksi oli, että se tuli varmuuteen katkerien käytännöllisten kokemustensa kautta siitä ettei mikään vähempi toimenpide riitä olojen oikealle tolalle saattamiseen. Kansan oli kokemusten perusteella havaittava että kapitalismi oli saavuttanut kehitysasteen jossa sitä ei voitu muutoin turmioa tuottamasta estää kuin koko järjestelmän lakkauttamisella. Ja tätä tosin katkeraa mutta kuitenkin tarpeellista kokemusta hankki kansa varhaisemmalla vallankumouksen ajalla. Näin ollen kaikki tappiot, kärsimykset ja pettymykset, jotka kansa koki seitsemännellä, kahdeksannella ja yhdeksännellä vuosikymmenellä, auttoivat sitä enemmän kuin sama lukumäärä voittoja lopullista ja voitollista hyvinvointia kohti. Todellakin oli tarpeellista, että kaikki tapahtumat tapahtui muodostaakseen vallankumouksen mahdolliseksi. Oli aivan välttämätöntä että kapitalismi ja sen luokkatyrannius täydensi itsensä ja siten kyllin selvästi osoitti voimansa tasavallan ja kansan vihollisena ja ihmisten onnen, vapauden ja elämän sortajana taatakseen kansassa kyllin vakavan tahdon ja harrastuksen sen järjestelmän täydelliseksi kumoamiseksi. Vallankumoukset jotka hätäisesti syntyvät päättyvät ennen aikojaan. Mutta tällöin ihmisten hyvinvointi edellytti, ettei tämä vallankumous pysähtyisi tai laimenisi ennenkuin viimeinenkin sirpale siitä järjestelmästä joka taloudellisen keinon avulla riisti ihmisten onnen ja vapauden oli poistettu. Sentähden ei yhtään taistelua, sortoa, orjuutusta, sydämmetöntä tekoa, toimeenpanevan vallan, lainlaatijakunnan ja oikeuslaitoksen häpeällistä vallankäyttöä, häpeästä vuotavaa isänmaallista kyyneltä, poliisien iskua, kiväärin kuulaa tahi sotilaan pajunetin pistoa mennyt tarkoituksettomasti ja seurausta tuottamatta hukkaan. Ei mikään muu paitsi tämä epätoivo ja pettymys, jonka varhaisimmat uudistustaistelijat kärsivät, olisi voinut kansaa kasvattaa käsittämään kapitalistisen järjestelmän poistamisen ehdotonta pakollisuutta.

"Me havaitsemme vallankumouksen toisen osan alkavan ajasta jolloin kansan järkevin osa tuli selvään käsitykseen ihmisen oikeuksien ja edesvastuuttoman yksityiskapitaalivallan perusteiden ristiriitaisuudesta ja ettei kansan hyvinvoinnin ja onnen saavuttaminen voinut tapahtua muutoin kuin aivan uuden talousjärjestelmäni avulla, joka siihen astisen yksilöllisen hoidon alaisena ilmenevän tuotannon ja jaon saattaa yleisön s.o. kansan hoidon ja hallituksen alaiseksi."

"Mihin aikaan", minä kysyin tohtorilta, "sinä luulet vaistomaisen vallankumouksen muodostuneen itsetietoiseksi?"

"Vaikea on määritellä kuukautta tahi vuotta", vastasi tohtori, "sillä mainitut kaksi ajanjaksoa liittyvät toisiinsa kehityksellistä. tietä. Mikään merkkitapahtuma ei eroita vaistomaista ja itsetietoista vallankumousta toisistaan. Mutta siitä huolimatta saatetaan jälkimäisen ajanjakson mainita alkavan ihmisissä havaittavan uuden hengen ja tietoisuuden ilmenemisellä. Ensimmäisen ajanjakson vaistomainen kiihoitustila ja lyhytnäköisyys kauvan sekoittui aikakauteen jolloin itsetietoisuus ja varma tarkoitusperä rupesi ilmenemään, joka voidaan mainita tapahtuneeksi yhdeksännen vuosikymmenen alussa. Silloin tarkoitukseton kapinoiminen muuttui tarkoitukselliseksi vallankumoukselliseksi liikkeeksi, joka rupesi oloja kehittämään nykyiselle kannalle.

"Jos sinä olisit voinut olla valveilla paria vuotta kauvemmin et sinä tarvitsisi nyt näin suuressa määrin ihmetellä meidän teollista ja erittäinkin taloudellista järjestelmäämme ja sen edellyttämää tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta; sillä muutamaa vuotta nukkumistasi myöhemmin tällaiseen järjestelmään johtavat syyt olivat kaikkialla havaittavissa ja yleisen keskustelun aiheena.

"Tietoisuus siitä, että taloudellisen järjestelmän muodostaminen yleishyötyä tuottavalle kannalle yhteistyön kautta on mahdollinen, on yhtä vanha kuin filosoofia. Teoriana se jo ilmenee Platon aikana; mutta vaikeaa on määritellä miten kauvan ennen jo käsitys siitä on ilmennyt. Kuitenkin jo itse tietoisuuden toteuttaminen ei saattanut käydä mahdolliseksi ennenkuin kehityksen määrätyllä asteella, jossa tietoisuus yksilöiltä oli siirtynyt yleiseksi ja varmaksi käytännölliseksi käsitykseksi. Siihen asti oli tietoisuus pakotettu odottamaan ikäänkuin ruumiiseen sidottu sielu ylösnousemisensa päivää. Itsekkäät hallitsijat pitivät kansaa yksinomaan heidän hyvinvointinsa tähden luotuna raaka-aineena. Jos he siis olisivatkin joskus ajatelleet taloudellisen järjestelmän täydellisentämistä, niin tekivät he sen yksinomaan tarkoituksella varmistaa valtaansa kansan laajojen kerrosten yli. Sentähden ei ko-operatiiviselle perusteelle taloudellisen järjestelmän muodostamisesta saattanut täyttä totta tulla ennenkuin kansan kehityttyä asteelle, jossa se itse pystyi esiintymään hallitsijana. Jo heti ensimmäisten kansanvaltaisten liikkeiden ilmettyä Europassa kehittyi myöskin kysymys yhteiskunnallisen järjestelmän uudistamisesta kansanvaltaisempaan suuntaan. Jo yhdeksännentoista vuosisadan puolivälissä Europassa mielipiteet rupesivat kokonaan polttopisteeseen uuden yhteiskuntajärjestelmän suunnitelmiin nähden. Amerika, kehittymättömien taloudellisten olojensa perusteella luonnollisesti jäi niistä osattomaksi.

"Minä en tarvinne uudelleen huomauttaa, että syynä Amerikan jälelle jäämiseen edellämainitussa mielipiteessä oli Amerikan kansan keskuudessa niihin aikoihin vallitseva hyvinvointi. Yksilölliset toimenpiteet varallisuuden kokoamisessa olivat muodostuttaneet kansan niin suuressa määrin, ettei kansa välittänyt parannuskeinojen keksimisestä. Kansan laajojen kerrosten huomioa herättävät vaikuttimet puuttuivat. Vielä varhaisemmalla vallankumouksen ajalla oli mahdoton saada kansaa ottamaan huomioonsa Europassa ilmeneviä enteitä. Vasta kahdeksannella vuosikymmenellä, kahden kymmenen pitkän vuoden kapitalistisen yhteiskunnan parannustöissä ja yrityksissä kuluttua ilman toivottuja tuloksia, tuli yleisesti niin järkeväksi, että rupesi vakavampaa huomioa kiinnittämään koko kapitalistisen järjestelmän muuttamiseen yhteistyölle ja vaikutukselle nojaavaksi ko-operatiiviseksi järjestelmäksi.

"Vallankumouksen ohjelman kaksi suurinta vaatimusta — taloudellisen elämän yhdenvertaisuus ja teollisuus-olojen kansallisiksi laitoksiksi saattaminen — soveltuivat Amerikan kansan luonteen-ominaisuuteen. Tosin lakimiehet olivat laatineet Yhdysvaltain perustuslait; mutta todellinen perustuslaki, joka oli kansan henkeen kirjoitettu, oli säilynyt kuolemattomana julistuksena kaikkien ihmisten samanarvoisuudesta. Teollisuuden kansalliselle pohjalle muodostaminen ynnä ne siveelliset perusteet joihin sen tarkoituksen saavuttamiseksi tuli vedota, eivät olleet Amerikan kansalla vieraita ja tuntemattomia. Päinvastoin olivat ne johdonmukaisia osuuksia itsehallinnon aatteessa, jolle Amerikan järjestelmät oli alkujaankin tarkoitettu laskea. Tämän periaatteen toteuttaminen taloudellisen järjestelmän alalla oli kerrassaan käytännöllinen ja historiallisesti uusi. Heti saattoi yksinkertaisinkin kansanvaltalainen havaita siinä oman sisällisen toivomuksensa samanarvoisuudesta vaikka tosin ihan uudella alalla. Ennen oli totuttu ajattelemaan valtiollista saman-arvoisuutta olemuksen perusteeksi. Mutta myöhempien kokemuksien kautta tultiin tietoisuuteen ettei se ollut riittävä. Sentähden, kun taloudelliseen samanarvoisuuteen ruvettiin vetoamaan, pitivät Amerikalaiset sitä luonnollisena ja ihmettelivät ettei se jo ennemmin tullut huomatuksi. Ko-operatiivisen talous-järjestelmän apostoleilla yksinvaltaisessa Europassa sensijaan oli kahdenkertainen tehtävä. Ensiksi oli kansalle opetettava, että heillä oli oikeus itse hallintoon ja toiseksi kuinka se taloudellisella alalla ilmenee. Mutta Amerikalaisille sensijaan oli ainoastaan tarpeellista osoittaa tähän asti määrätyistä syistä havaitsemattomana piillyt jo ennen tunnetun samanarvoisuuden periaatteen taloudellisille aloille sovelluttamismahdollisuus.

"Tämän uuden käsityksen hyväksyminen aiheutti ohjelmamuutoksien ohella myöskin muutoksen vallankumousliikkeen yleisessä katsomuksessa. Siihen asti oli koetettu estää kapitalismia, anastustyötä ja palauttaa ennen vallinneita taloudellisia oloja vapaan kilpailun avulla. Moinen tarkoitus ei luonnollisesti voinut onnistua. Päivän selväksi kehittyi käsitys, että taloudelliset muutokset olivat luonnollisena seurauksena kapitalistisesta kehityksestä, jonka vastustus oli turhaa niin kauvan kun itse järjestelmä vallisi.

"Katsokaa ympärillenne! — kehoitettiin. — Taistelkaa eteenpäin eikä takaisin! Marssikaa taloudellisen kehityksen mukana eikä sitä vastaan. Kilpailujärjestelmää ei koskaan voida eikä ansaitse palauttaa; parhaassa tapauksessa se oli yksinomaan epätoivoista taistelua elämästä ja kuolemasta. Uudet olot vaativat uusia vastauksia. On aivan turhaa koettaa kilpailulla kukistaa nuorta monopooli jättiläistä; se on kukistettavissa ainoastaan vieläkin mahtavamman jättiläisen, yleisen yhteiskunnallisen monopoolin avulla. Yksityiseduille nojaavat liikeliitot on kukistettava yhä suurempien kaupunkien, valtioiden ja kansakunnan liikeliittojen kautta. Kapitalismi on voitettava omaisuuksien kansallistuttamisella. Kapitalistit syrjäyttivät kilpailujärjestelmän. Sitä älköön koetettako palauttaa; sen sijaan kiittäkää että se on syrjäytetty. Toimikaa ei vanhojen kurjuuden luolien takaisin saamiseksi, mutta uuden valoisan ja ihanan ihmisyyden temppelin rakentamiseksi jota jo kauvan odotettu on.

"Tällaisen uuden opetuksen valossa kansa rupesi havaitsemaan, että tasavalta, oli joutunut sille ahtaalle asteelle josta suora kaitainen polku johti yleiseen hyvin vointiin ja onnellisuuteen jota ainoastaan vanhat juutalaiset profeetat olivat kyenneet kyllin ihanilla väreillä kuvaamaan.

"Uuden filosoofian synnyttämä käsite, joka kansan ja yläluokan välille ilmeni, ei ollut ensinkään outo ja sattuman tulos, mutta varmojen kehityslakien määräämä voima, joka kansanvaltaisen järjestelmän johdatti alemmilta asteilta verrattoman paljoa ylemmäksi. Sentähden ei sitä käsitettä vastustettu vaan tervehdittiin, ei pidätetty vaan kiihotettiin. Selvästi havaittiin, ettei sen käsitteen merkityksestä ihmiskunnan kehityksessä ja maailmaa käsittävän laajan kansanvaltaisuuden tunteesta saattanut olla epäilystä. Tien varrella, jota tasavallan kulku kävi puutteen ja vastuksien vuoren pimeistä onkaloista ja kuiluista ylös, aivan siinä kohdassa, jossa vuoren päällys aukenee tasaisena eteen ja josta silmiin kajastavat ihanat hyvinvoinnin ja onnellisuuden maisemat, on aina seisonut sphinxi huutaen arvoitustaan: 'Miten voipi valtio yhdistää kansanvaltaisen yhdenvertaisuuden toteuttamisen rikkauden kehittymisen kanssa?' Arvoitukseen oli löytynyt todellakin yksinkertainen vastaus. Kansan tuli ainoastaan järjestää olonsa siten, että rikkaudet jakaantuivat kaikille tasan sitä mukaa kuin ne lisääntyivät, joten rikkauden lisääntyminen ei koskaan voinut häiritä yhdenvertaisuutta. Yhdenvertaisuuden oikeus nojaa valtiolliseen yhdenvertaisuuden lähteeseen, ja se kansa joka siitä lähteestä juo tulee aina elämään. Ennen ei yksikään tasavalta ollut pystynyt ratkaisemaan sitä arvoitusta eikä pääsemään sen arvoituksen ratkaisijoille luvatuille ihanille olin tiloille.

"Mutta se aika oli nyt tullut inhimillisen ymmärryksen kehityksessä, jolloin niin monasti kysytty, mutta koskaan vastaamaton ratkaisu oli saava oikean vastauksen, jolloin sphinxistä oli tehtävä loppu ja tie vapautettu ikipäiviksi kaikille kansoille.

"Tämä varma vakuutus, luottamus ja rajaton toivo oli ominaista uudelle aatteen levittämistyölle, ja se oli rohkaisevampaa kuin yksipuolinen kapitalistipuolueen sileä pessimismi, sekä niiden uudistussaarnaajain kurjat tarkoitusperät, luokkaedut, ahtaat näkökannat sekä arka henki jotka tähän asti olivat heitä vastustaneet.

"Olisi luullut että oppi, jota voitiin levittää niin vaikuttavalla voimalla ja joka lupasi ihmisille ihmeen ihania tähän asti aivan täydellisesti puuttuneita hedelmiä, saisi koko kansan puolelleen yhdessä lyhyessä hetkessä. Ja niin olisi epäilemättä tapahtunutkin jos kansan mielipiteisiin vaikuttavat tiedonanto ja johtovälineet olisivat olleet kansan omissa tahi edes puolueettomissa käsissä sen sijaan että ne olivat täydellisesti kapitalistiluokan käsissä. Ennen kun sanomalehtiliike oli ollut vähäistä, eivät kapitalistit lainanneet sille suurempaa huomiota. Sentähden sanomalehdistö varhaisimmalla ajalla edusti yleistä mielipidettä. Mutta yhdeksännentoista vuosisadan loppupuolella kehittyivät sanomalehdet suuriksi ja suuria pääomia vaativiksi liikeyrityksiksi. Tällöin kapitalistit tulivat sanomalehtiyhtiöiden osakkaiksi ja luonnollisesti määräsivät niiden toimituskannan. Lukuunottamatta jalojen ajattelijain ja tiedemiesten sanomalehtiä kaikki muut olivat olevien olojen kannalla puolustaen ja kiittäen kapitalistista järjestelmää sekä vastustaen yhä kasvavaa vallankumouksen henkeä ja liikettä. Nämä sanomalehdet edelleen valtasivat tiedonantovälityslaitokset ja jakoa toimittavat virastot sekä siten saivat vallan määritellä melkoisen tarkoin mitä kansa sai tietää ja mitä ei. Yhtä täydellinen rahan aiheuttama sensuuri vallitsi Amerikassa kuin Venäjällä tai Turkissa, jossa sensuuritoimi oli laissa määritelty.

"Ei ainoastaan sanomalehdistö, mutta myöskin uskonnollinen opetus oli kapitalistien valvonnan ja määräysten alainen. Kirkot olivat riippuvaisia rikkaiden luokan antimista toimintaansa nähden. Edelleen yliopistot y.m. korkeat oppilaitokset olivat kiinnitetyt kapitalistiluokan etuihin kultaketjuilla. Samoin kuin kirkot, riippuivat nekin rikkaiden antipaloista, joiden loukkaaminen oli sama kuin itsemurha. Sitäpaitsi ainoastaan kapitalistiluokka kykeni lähettämään lapsensa näihin korkeampiin oppilaitoksiin, joten koulujen opetussuunnan tuli olla sopusoinnussa pääomaluokan etukatsomuksien kanssa.

"Jos uudistuksen ajajat olisivat saaneet käsiinsä sanomalehdistön, saarnastuolin ja koululaitoksen joita kapitalistit hallitsivat, olisivat he voineet herättää kansan omat-tunnot ja mielipiteen puolelleen yhdessä kuukaudessa.

"Tietäen kuinka pian voitto olisi saavutettu jos he vaan olisivat voineet häiritsemättä vaikuttaa kansaan, oli luonnollista että he tuskaantuivat niistä jokapäiväisistä vastuksista, jotka kansan laajan enemmistön kehitysmahdollisuuden ristiin-naulitsivat. Kukapa ei heidän tilallaan olisi käynyt kärsimättömäksi ja huudahtanut: 'Kuinka kauvan, oi herra, kuinka kauvan?' Sellaisessa asemassa oleville henkilöille jokainen päivä tuntui vuosisadalta. Jokapäiväisten taistelujen tuoksinassa ollen eivät he olleet täysin selvillä itse liikkeen suunnasta ja asemasta enemmän kuin sotilas, joka alituisessa hyökkäyksessä kadottaa käsityksen kaikesta muusta paitsi siitä että eteenpäin on mentävä. Mutta meille, jotka nykyisyydestä katsomme menneisyyttä näyttää silloisen liikkeen kehityksen nopeus, jonka kautta Amerikan kansa saatiin vallankumouksellisen ohjelman puolelle, kerrassaan hämmästyttävältä. Itse lopulliseen liikkeen päämäärään nähden ei saattanut epäilystä olla pienimmässäkään määrin.

"Noin toisen vallankumouksellisen ajanjakson alussa silloinen kirjallisuus rupeaa heijastamaan tavatonta ja aivan jyrkkää vastavaikutusta yhteiskunta järjestysten epäoikeudelle. Ei ainoastaan vakavissa julkaisuissa ja yleisissä teoksissa mutta myöskin kevytmielisissä kaunokirjallisissa kirjoitelmissa yhteiskunta-uudistukset valloittavat sijansa. Radikaalisen yhteiskunnan uudistuksen vaatimuksia sisältävän kirjallisuuden lukumäärä itsessään jo selittää vallankumouksen. Orjuutta vastustavalla liikkeellä oli ainoastaan yksi Setä Tuoman tupa, mutta kapitalismia vastustavalla liikkeellä oli niitä paljon.

"Erityisemmin huomattava seikka ilmeni kaukaisen Lännen maanviljelijäin innossa ja myötätuntoisuudessa jota he ottivat vastaan evankeliumin taloudellisen järjestelmän tasa-arvoisuudesta. Menneisyydessä vallankumouksellinen henki löysi jalansijansa varsinaisen työläisluokan piireissä. Silloin tavallisesti voi hallitus varmuudella luottaa maanviljelijöihin, jotka eivät vallankumouksellisille virtauksille olleet alttiita ja niin ollen antoivat hallitukselle apuaan työläisten kumousliikkeiden kukistamiseksi. Mutta tässä vallankumouksessa olivat maanviljelijät mukana. Tämä seikka yksinään jo oli varma edellytys kumouksen nopeasti voittavasta päämäärästä ja sen suunnasta. Kapitalistit jo alussa näin ollen kadottivat selkänojansa.

"Yhdeksännen vuosikymmenen alussa vallankumouksellinen liike ilmenee huomattavimmin valtiollisella alalla. Kaksikymmentä vuotta orjain vapautussodasta lukien määräsi Etelä- ja Pohjoisvaltioiden keskinäinen suhde valtiollisten puolueiden rajat ja täten ehkäisi varsinaisten taloudellisten syiden pakosta syntyvien vaikutelmien puhkeamasta esille valtiollisella näyttämöllä. Mutta kahdeksannen vuosikymmenen lopussa Etelä- ja Pohjoisvaltioiden välillä siihen asti vallinnut rotuviha haihtui, jättäen heidät vapaaksi ottamaan vastaan uusia tunteita, jotka jo sisällissodasta saakka olivat yhä selvemmiksi kehittyneet ennustaen ankaraa läheisen tulevaisuuden taistelua elämästä ja kuolemasta kansanvallan ja etuoikeutetun luokan, ihmisoikeuden ja edesvastuuttoman kapitalin tyranniuden välillä.

"Vaikka taloudellisten yritysten yleisön johdon alaisuuteen saattaminen ei ennen ollut herättänyt pienintäkään myötätuntoisuutta ja huomioa Amerikassa, niin kuitenkin jo v. 1890, eli heti kun siitä ryhdyttiin julkisesti keskustelemaan, saivat poliittiset puolueet, jotka olivat suosiollisia sen käytäntöön asettamiselle määrätyillä tärkeillä taloudellisilla aloilla, suurta kannatusta vaalien aikana. Vuona 1892 miltei jokaisessa Amerikan valtiossa muodostettu puolue sai vähintäin noin miljoonan ääntä rautateiden, sähkösanomaliikkeen, pankkien y.m. sellaisten valtion hoidon alle saattamiseksi. Kaksi vuotta myöhemmin puolueen äänimäärä osotti suurta lisäystä ja 1896 sen ohjelman hyväksyi yksi maan suurimmista historiallisista puolueista. Siten toinen puoli kansasta siirtyi uudistusohjelman puolelle.

"Pelko, jonka kapitalistiluokkiin tämä yhteiskunnallisesta tyytymättömyydestä kehittyneen puolueen voiman ilmaisu synnytti, oli kerrassaan merkillinen ottaen huomioon etteivät kapitalistit vielä huomanneet puolueen lopullista tarkoitusta, joka lakkauttaisi kaikki heidän etunsa ja oikeutensa. Ei ole epäilemistäkään, että heidän pelkonsa aiheutui huomiosta että yleinen mielipide, joka vastusti ja osittain vihasi kaikkia heidän toimiaan tulisi lopulta vaatimaan yhä laajempia etuja heiltä pois. Orjuutta vastustava puolue ei ryhtynyt heti vaatimaan orjuuden täydellistä lakkauttamista, mutta ainoastaan sen osittaista rajoittamista. Orjain omistajat eivät kuitenkaan erehtyneet liikkeen lopulliseen päämäärään nähden. Kapitalistiluokka olisi ollut paljon tyhmempi kuin heidän edeltäjänsä orjain isännät elleivät olisi kansan asemasta kapitalistiluokan suhteen osanneet vetää oikeaa johtopäätöstä, joka olisi ennustanut täydellistä taloudellista ja yhteiskunnallista vallankumousta läheisemmässä tulevaisuudessa."

Tällöin minä keskeytin tohtorin puheen huomauttaen: "Minun mielestäni olisi luullut kapitalistiluokan havaitessaan moisen asiaintilan vallitsevan ryhtyvän tekemään kansalle myönnytyksiä, siten pelastaakseen edes osittaisen vallan ja edut itselleen."

"Niin, jos he olisivat sen tehneet", vastasi tohtori, "olisivat he olleet ensimmäiset laatuaan; sillä suurten vallankumouksellisten tulvien noustessa eivät tyrannit arvaa antaa perään ennenkuin se on täydellisesti liian myöhäistä. He sen sijaan asettavat sulkuja eteen ja pakottavat tulvaveden voiman kasvamaan yhä raivoisammaksi. Katsos, tyrannit ovat aina aineellisia jota vastoin suuret vallankumoukset ovat henkisiä ja siveellisiä. Ja sentähden eivät tyrannit koskaan täydellisesti aavista kohtaloaan ennenkuin se on liian myöhäistä.

"Nyt tahtomattanikin antauduttuani luomaan ylimalkaisen kuvauksen vallankumouksen suunnasta, on minun vielä kerrottava siitä yleisestä ja tavattomasta innostuksesta joka aiheutti edistyksen nopeuden myöhemmillä asteilla. Pidän sen kertomisen sitäkin tärkeämpänä syystä, että teaatterissa johon menemme nyt esillä oleva kappale kuvailee niitä asioita.

"Tietysti on täytynyt olla useoita ihmisiä jotka samalla kuin myönsivät että ko-operatiivinen talousjärjestelmä tulisi ottamaan yksityispääoman eduille perustetun järjestelmän paikan Amerikassa ja kaikkialla, eivät voineet uskoa sen pikaiseen toteutumiseen. Heidän mielestään se tapahtuisi hitaan kehityksen tietä ottaen mahdollisesti noin puolen vuosisadan mahdollisesti pitemmänkin ajan. Mahdollisesti tämä käsitys oli hyvinkin yleinen. Mutta he unhottivat tarkata yleistä innostusta, joka valtavana työnsi liikettä eteenpäin yhä kasvaen sitä mukaa kuin varsinaiset syvät kansan kerrokset joutuivat virran mukaan. Kun kansallisen teollisen järjestelmän ja sen tulosten tasaisenjaon suunnitelmalupauksineen yksityisomaisuuden häviämisestä ja yleisestä hyvinvoinnista ensikerran kansalle esitettiin, synnytti se epäilystä sen toteutumiseen nähden juuri edellyttämänsä suuren pelastuksen tähden. Se näytti liian ihanalta ollakseen totta. Suurella vaivalla kurjuuteen ja toivottomuuteen alennettu kansan onneton kerros oli voinut uskoa raamatulliseen kuvaukseen jonka mukaan taivaassa ei ollut köyhyyttä ja kurjuutta. Mutta, että maan päällä ihan nyt heti täällä Amerikassa sellainen paratiisi olisi saatavissa, se oli liikaa heidän uskoakseen.

"Mutta myöhemmin, kun vallankumouksellinen kiihoitus muodosti selvän ja eittämättömän tietoisuuden perusteen, jolle mahdollisuuden vakuutus nojasi, ja kun kumouksellisten joukkojen suuret enemmistöt silmin nähtävästi osoittivat epäuskoisemmillekin, ettei ennustusten toteutuminen enää saattanut kaukana olla, muuttui kansakerroksen epäusko toivoksi ja toivo luottamukseksi. Luottamus, vuorostaan antoi uutta sytykettä leimuavalle innostukselle. Se sama valoisa edellytys onnesta, joka ensin oli heitä lannistanut, innostutti nyt heitä. Kärsimätön halu päästä toivottuun satamaan valloitti heidät siinä määrin, että jokaisen tunnin viivytys tuntui heistä sietämättömältä. Nuoret sanoivat; 'kiiruhtakaamme luvattuun maahan ollessamme vielä nuoria että tulemme tietämään mitä elämä on! Vanhat vuorostaan sanoivat: 'Menkäämme sinne ennenkuin kuolemme jotta voimme sulkea silmämme rauhallisina tietäessämme lastemme tulevaisuuden olevan taatun! Vallankumouksen eturivin taistelijat ja johtajat monta vuotta vedottuaan kylmään ja välinpitämättömään yleisöön, havaitsivat nyt itse joutuneensa suuren innostuksen hyökyaallon mukaan, jota he eivät voineet vastustaa tai suunnata. Heidän oli mentävä aallon mukana sinne mihin se vei.

"Tähän yleiseen innostukseen, ikäänkuin täytennyksen huipuksi, liittyi uskonnollinen herännäisyys, sytyttäen pyhän tunnelmien tulen. Tämä uskonnollinen herännäisyys kohdistui pääasiallisesti yhteiskunnalliseksi sen sijaan kuin varhaisemmat olivat yksilöön kohdistuvia. Herännäisyys kärjistyi toivomukseen Jumalan valtakunnan lähestymisestä maan päälle, jota Kristus opetti ihmisien toivomaan. Tällöin kansassa tapahtui yleinen henkinen ja uskonnollinen herääminen joka pyrkii käytännöllisesti ilmenemään taloudellisen ja yhteiskunnallisen järjestelmän muuttamisessa sellaiseksi, että se takaisi kaikille ihmisille taloudellisen yhdenvertaisuuden.

"Mikään, totisesti, ei voinut olla enemmän itsetodistavaa kuin tämän takauksen jyrkkä kristillinen käsite. Sen mukaan ei riittänyt mikään sen vähempi kuin Kristuksen opin kaikkien samanarvoisuudesta, yhdenvertaisuudesta ja toistensa rakkaudesta yhteiskunnallisella alalla koko laajuudessaan toteuttaminen. Siitä käsityksestä ja syvästä vakaumuksesta oli ensimmäisenä seurauksena halu pikaisesti järjestämään taloudellisesti yhdenvertainen tilaisuus kaikille, sillä se oli ensimmäinen ehto hyvinvoinnille. Joku voinee ajatella, että nimellisesti kristitylle ja yleisesti Uutta Testamenttia lukeneelle kansalle ei kenenkään tarvinnut opettaa näitä asioita, mutta että he heti jo ensi hetkenä niiden ilmettyä ovat käsittäneet, että vallankumouksellisten ohjelma oli yksinkertaisesti yksi valtiollisen ja taloudellisen kultaisen säännön pykälä. Joku olisi voinut sanoa, että välittämättä siitä mitä muut yhteiskunnan jäsenet tekevät, kristityt olisivat heti hyökänneet täydestä sydämmestään ja sielustaan puolustamaan sellaista liikettä. Mutta niin ei ollut asian laita. He olivat hyvinkin hitaita. Ja syynä siihen oli pappien — juuri sen luokan, jonka velvollisuus se olisi ollut — opetus ja opettamattomuus. He opettivat Kristuksen opetusten käytännössä toteuttamista vastaan. Ja kun oli kysymys Kristuksen opetusten käytäntöön asettamiskeinoista ei niistä tämä nimellisesti kristitty papisto puhunut mitään.

"Monet ajanjaksot, aivan kristillisen aikakauden alusta asti ovat kirkot ja niiden pyhät papit kääntäneet selkänsä Kristuksen ihanteelle Jumalan valtakunnan maan päällä toteuttamisesta keskinäisen avunannon ja vuorovaikutuksen lakien perusteella. Antaen ylön ihmisellisen yhteiskunnan uudistamistoiveen toivottomana ja mahdottomana asiana oli papisto ruvennut kansalle opettamaan Jumalan tahdon maan päällä toteutumisen mahdottomuutta. Suorastaan vastustaen Kristuksen ihanteiden sovelluttamista käytännöllisessä elämässä, tuli papisto koko sielustaan vanhojen, kurjien olojen ja niistä hyötyvien valtaluokkien puollustajaksi ja olojen uudistusta vaativien ihmisten kiroojaksi. Europassa papisto oli ollut sankarina etuoikeuksien ja niille edullisten virkavaltaisten järjestelmien puolustamistaistelussa. Se oli siunannut etuoikeudet Jumalan antamina ja laatinut niistä erinäisen lakikirjan ja huoneentaulun. Kaikkia vapautta ja yhdenvertaisuutta vastaan heillä olivat aina valmiit pannajulistuksensa ja kidutustelineensä. Sentähden kuninkaat ja muut hallitsijat havaitsivat papiston paljon käytännöllisemmäksi palvelijakunnaksi kuin sotilaat ja poliisit. Amerikassa vuorostaan, kun kuninkaan oli pakko jättää valtansa kapitalisteille, liittoutui tämä pyhä papisto rahavaltaan. Sen sijaan että se ennen oli saarnannut jumalan kuninkaille yksinomaan määräämästä hallitusvallasta, saarnasi se uudessa liitossaan saman vallan olevan kapitalisteilla, joille Jumala armostaan ja viisaudestaan muka oli antanut maallista tavaraa merkiksi suosiostaan. Kansan käski papisto täydellisesti ja uskossa alistumaan kapitalistien tahdon alaiseksi.

"Kirkon ainainen taipumus olla vallan ja etuoikeuksien puolella jokaisessa taistelussa joka ihmisoikeuksista ja yhdenvertaisuudesta taisteltiin kehittyi yleiseksi ivan esineeksi joten jokaisessa vallankumouksessa ne kadottivat yleisön kunnioituksen ja luottamuksen. Sitä suuremmassa määrin tällöin, kun kansan täydellisen yhdenvertaisuuden ja yksityiskapitalismin oikeuden väliltä taisteltiin, riippui kirkon menettelystä koko niiden tulevaisuus. Jos papit olisivat tehneet erehdyksen asettuen yleiselle mielipiteelle vastakkaiselle puolelle, olisi siitä ehdottomasti ollut seurauksena heille joko osittainen tahi täydellinen häviö — häviö joka olisi merkinnyt heidän valtansa kansan sydänten ja järjen ylitse loppumista. Mutta toiselta puolen taas, jos he olisivat asettuneet yleisen mielipiteen puolelle joka Kristuksen ihannetta käytännölliseen yhteiskunta elämään pyrki asettamaan, olisivat kirkon johtajat kaikista ennen tehdyistä erehdyksistä huolimatta saavuttaneet takaisin menetetyn kunnioituksen ja kansan myötätuntoisuuden. Muutamat, tai paremmin sanoen useat papiston jäsenet huomasivat tämän asian ja koettivat parhaansa mukaan saada ammattikuntansa enemmistöä samalle kannalle. Mutta siinä he eivät onnistuneet. Rahanvalta ja vanhoilliset käsitykset pitivät papiston enemmistöä kahleissa, joten he eivät havainneet kansassa syntyneen henkisen virtauksen puolelle kääntyä ennenkuin se oli liian myöhäistä. Pappien ohella löytyi suuri joukko muitakin oppineita, jotka eivät käsittäneet kansassa ilmenevää ja yhä kasvavaa innostuksen hyökyaaltoa, joka lainehti maailman yli kaikki olot uudistaen ja muuttaen. Mutta näiden oppineiden ryhmien käsittämättömyys ei vaikuttanut kansassa niin suurta vastenmielisyyttä kuin pappien joiden toimena oli ollut saarnata ja opettaa vallankumouksen tarkoittamaa ihmisten tasa-arvoisuuden ja yhdenvertaisuuden kultaista sääntöä. Heiltä vaadittiin etupäässä myötätuntoisuutta liikkeelle joka tarkoitti toteuttaa sen ennustuksen veljellisestä rakkaudesta jota he olivat saarnanneet ja opettaneet.

"Luonnollista oli, että uudistusta tarkoittavat ihmisjoukot olivat kerrassaan vihamielisiä papistolle kahdesta syystä: papisto ei täyttänyt uskonnon eikä ihmisyyden vaatimuksia vastustaen vallankumousta sen sijaan, että sitä olisi tullut auttaa. Silloinen aika synnytti nopeasti jyrkkiä tuomioita, ja etupäässä surkutellen kuin halveksuen ja soimaten nyt arvostellaan sitä seikkaa, ettei papisto osannut asettua oikealle puolelle ja niin ollen kadotti suurimman tilaisuuden kansan kunnioitukseen mitä koskaan on ilmennyt. Miksi asettaisimme kuormaa enää kuorman päälle?

"Vaikka papiston auktoriteetti tiedon lisääntymisen tähden siihen aikaan oli Amerikassa jo suuressa määrin kadonnut, niin yleisesti heidän epäedullinen ja suorastaan vastaan vaikuttava toimintansa kansan yhdenvertaisuuden pyrintöihin nähden vaikutti lamauttavasti kansaan, joten liike ei saanut heti alussa sitä kannatusta jota olisi sopinut kristityltä kansalta toivoa. Mutta sen kannatuksen saaminen oli ainoastaan ajan kysymys. Kansa oli pakoitettu asioista keskustelemaan, jolloin se myöskin yhä suuremmassa määrin asiaan innostui. Suuri uskonnollinen herännäisyys syntyi siten, että kansa keskinäisen kasvatuksen ja olojen vaikutuksen tietä tuli havaitsemaan, että liike, jota papit vastustivat oli puhtain kristillinen liike mitä yksikään Kristuksen opin tunnetuksi tulemisesta laskien, joten kaikkien tosikristittyjen velvollisuudeksi tuli edistää sitä parhaiten voimiensa mukaan.

"Amerikan kansa nähtävästi uskonnollisissa asioissaan oli tietoperäisempi muita maailman ihmisiä. Kristillisyys amerikalaiseen vaikutti hyvin voimakkaasti. Kun kansa tuli havaitsemaan, ettei ihannemaailma ollutkaan mikään vertauskuva ainoastaan, kuten papit sitä olivat nimittäneet, vaan toteutettavissa oleva Kristuksen ennustusten mukainen yhteiskunta, niin ei se voinut pidättää innoitustaan, joka johti vallankumoukselliseen liikkeeseen. Edelleen havaittiin, ettei uuden yhteiskunnan edustajain suunnitelma ja toiminta ollutkaan mikään tyhjä ja kiusaava viettelys, mutta todellisuudessa loistava Bethlehemin tähti, joka kirouksen yön helmasta johti päivän valoon. Tällöin muuttuu vallankumous todelliseksi ristiretkeksi, joka suurimmassa määrin kuin mikään muu ennen ilmennyt ansaitsee sen nimen. Kansa oli tullut siihen varmaan käsitykseen, että uuden yhteiskunnan perustamisella täyttäessään oman toivonsa maan päällä ihanan elämän saavuttamisesta toteuttaisi se myöskin Jumalan korkeimman tahdon. Moisen katsomuksen vallitessa kehittyi vallankumouksellinen innostus uskonnolliseksi. Kuten ennen Kristuksenkin aikoina vastasi kansa uuden ihanan yhteiskunnan puolesta saarnaajille huutamalla: 'Jumala niin tahtoo!' Kukaan ei epäillyt sitä. Siten siis vallankumous kulki eteenpäin moraalisen ja uskonnollisen herännäisyyden kiihottamana."

"Mutta miten kävi kirkolle ja papistolle kansan huomattua heidän sokeutensa ja vääryytensä", minä kysyin.

"Epäilemättä tuntui heistä siltä kuin tuomiopäivä olisi tullut, kun kansa raamatun perusteella heiltä vaati vastausta, minkätähden he olivat raamattua väärentäneet ja salanneet Jumalan ennustukset ja todellisen tahdon. Mutta kansa, joka oli vihdoinkin löytänyt suuren ilon ja onnen ihanassa uskossaan uuteen aikakauteen, ei tuntenut suurempaa katkeruutta heitä kohtaan. Kansa oli ainoastaan tullut havaitsemaan sen tosiasian, ettei kirkkosäädyn johtoon olisi koskaan sokeasti luotettava. Ihmisinä olivat papit yhtä hyviä kuin muutkin. Heidän menettelynsä ei johtunut luonteen pahuudesta, vaan siitä, että taloudelliset vaikuttimet olivat toisenlaatuiset ja vastakkaiseen suuntaan johtavat kuin varsinaisen kansan. Heti herännäisyyden kiivaimmilleen noustessa, liittyi papisto vallankumoustaisteluun. Mutta nyt se ei enää työntäytynyt johtajaksi vaan sensijaan johdettavaksi. He seurasivat kansan tietä kansan mukana.

"Tästä suuresta herännäisyydestä me laskemme meidän uskontomme alkavan — uskonnon, joka on heittänyt syrjään kaikki kaavat ja seremooniat, ahneuden, uskonkappaleet ja pelon sisällisen minuutemme pahuudesta, uskonnon, joka nojaa ihmiskunnan ja Jumalan täydelliselle solidarisuudelle ja tietoisuudelle ihmisen ainaisesta pyhyydestä."

"Minun lienee tarpeetonta kysyä", virkoin tohtorille, "josko vielä mitään väliasteita vallankumousliikkeessä ilmeni ottaen huomioon herännäisyyden synnyttävän suuren ja kaikki tieltään raivaavan voiman."

"Niin todellakin oli asianlaita", vastasi tohtori. "Mutta samalla, kuin liike kehittyi vastustamattoman kiivaaksi, jonka tarkoituksena oli murtaa kaikki esteet yhdenvertaisen hyvinvoinnin tieltä, ei näitä esteitä kuitenkaan murrettu; ne pikemmin sulatettiin pois. Kapitalistit, kuten itse tietänet kuuluttuasi kerran heidän luokkaansa, eivät pohjaltaan ihmisinä olleet pahempia kuin toisetkaan ihmisluokat; he olivat ainoastaan toisten taloudellisten luokkavaikutelmien alaisina kehittyneet toisenlaisiksi. Omaten samanlaatuisia luonnollisia tunteita ja ominaisuuksia kuin muutkin ihmiset tarttui yleinen ihmisyyden innostus ja säälin tunne sekä herännäisyyden synnyttämä hellyys heihinkin. He eivät voineet parhaalla tahdollaankaan sitä vastustaa. Heti kun yleisesti tuli havaituksi, että taistelu vallitsevien olojen puolesta uusia vastaan olikin kysymys kaikkivaltiaan dollarin ja Jumalan voitosta, niin ei ollut suuria aprikoimisia oikean puolen valitsemisessa. Tosin hyvin pieni vähemmistö kapitalistipuolueesta loppuun asti taisteli vallankumousta vastaan, mutta sillä ei ollut sen suurempaa merkitystä. Suurin kapitalistien enemmistö liittyi kansan mukaan, sillä kyllin selvästi ja oli havaittavissa uuden järjestelmän etevämmyys vanhaan verraten. Se lupasi kaikille samalaatuisia etuisuuksia."

"Sotaa! Tietysti ei. Kukapa olisi ollut taistelemassa toisella puolen? Merkillistä on, miten monet aikaisemmista uudistusmiehistä näyttävät aavistaneen sotaa, ennenkuin yksityiskapitalismi voitiin kukistaa. He alituisesti viittasivat Yhdysvaltain sisällissotaan ja Ranskan vallankumoukseen pitäen niitä ennakkotapauksina jotka oikeuttivat heidän pelkonsa, mutta todella ne eivät olleet samankaltaisia tapauksia. Orjaselkkauksessa kaksi maantieteellistä ryhmää, jotka keskinäisesti eivät kyenneet sulattamaan toistensa aatteita, oli vastakkain ja sota oli välttämätön. Ranskan vallankumouksessa ei olisi ollut mitään verisaunaa Ranskassa, elleivät naapurikansat törkeine kuninkaineen ja eläimellisine ihmisineen olisi tulleet väliin. Suuren vallankumouksen rauhallista ratkaisua Amerikassa vielä tanakammin suosi vielä syväksi juurtumattomat luokkaerot ja sen takia puuttuva luokkaviha. Niiden kasvaminen alkoi edistyä kuitenkin pelottavalla nopeudella, mutta se ei ollut ehtinyt vielä kovin pitkälle eikä syvälle eikä se kyennyt vastustamaan yhteiskunnallisen innostuksen pursuamista, joka vallankumouksen huippuvuosina kirkasti koko kansan yhteiseen uskoon ja tarkoitukseen.

"Ällös unhoita, ettei Amerikan suuri vallankumous ollut vallankumous siinä poliittisessa merkityksessä missä edelliset vallankumoukset olivat olleet. Kaikissa muissa vallankumouksissa kun kansa oli tullut selville mitä oli muutettava, oli sen ryhdyttävä taisteluun valtiollisen vallan hankkimiseksi, joka ei käynyt muutoin päinsä kuin entisen valtaluokan kukistamisella. Mutta kansanvaltaisessa maassa, kun kansan mielipide siitä mikä oli välttämättömästi saatava oli syntynyt, saattoi varsinaisen vallankumouksen jo sanoa tapahtuneeksi. Ei mikään ollut vastustamassa kansaa täyttämästä vaatimuksiaan. Amerikan vallankumous muiden maiden vallankumouksiin verraten oli rauhallinen neuvotteluoikeus, jossa syyt ja tarpeet esitettiin ja sitten tuomio julistettiin, sensijaan kuin muiden maiden vallankumoukset olivat verisiä ja väkivaltaisia. Tuomioa harjoittavana lautakuntana Amerikassa oli kansa, ja vastustajalla oli ainoana mahdollisuutena vakuuttaa kansa oikeudestaan. Tästä oikeuden päätöksestä ei voitu korkeammalle vedota; sillä kansan tahto on korkein laki.

"Vanhan ajan vallankumouksellisten liikkeiden näkyvät ilmiöt olivat runsaampia moninaisine melskeineen. Keinottelu, kavaluus, ruudin savu, veri, melske ja juonittelu oli niissä yleinen. Sentähden nämä Italian ja Flemin vallankumoukset antoivatkin paljon rikkaampia kiihoitusromaanien aiheita mitä Amerikan vallankumous, jossa kuitenkin paljon enemmän toimitettiin."

"Pitääkö minun ymmärtää, ettei todellakaan minkäänlaatuista väkivaltaista toimenpidettä ilmennyt tämän suuren muutoksen aikana?"

"Oli joitakin moninaisia pikkukahakoita, joissa vuosi verta, mutta mitään sellaista jota sodaksi voitaisiin nimittää ja joita entisaikoina oli välttämättöminä odotettu ei tapahtunut. Moni menneen ajan kuninkaan ja kansan välillä tapahtunut kahakka, jota pidettiin liian mitättömänä historiassa mainittavaksi, oli maksanut paljon enemmän verta ja vaivaa kuin Amerikan vallankumous, tuo mahtavin kaikista vallankumouksista."

"Pääsivätkö Europan kansat yhtä ehyenä ja onnellisesti tällaisen tärkeän tapauksen läpi?"

"Niiden olot eivät läheskään olleet yhtä suotuisia kuin Amerikan rauhalliselle vallankumoukselle, joten siellä taistelu oli ankarampi ja pitkäaikaisempi. Mutta siitä huolimatta ei Europassakaan vallankumous väsyttänyt ja rasittanut kansoja niin suuressa määrin kuin edelliset vallankumoukset. Yli koko maailman oli vallankumous ylimalkaisesti puhuen rauhallinen moraalisen voiman toimittama."

XXXVI.

TEAATTERISSA KÄYNTI KAHDENNELLA KYMMENELLÄ VUOSISADALLA.

"Minä olen kovin pahoillani häiritessäni", sanoi Edith, "mutta nyt on enää viisi minuuttia esiripun kohoamiseen. Julianin ei saa myöhästyä ensimäistä näytöstä näkemästä."

Tämän Edithin huomautuksen johdosta me kaikin siirryimme musiikkihuoneeseen, jossa neljä mukavaa tuolia oli järjestetty meidän varallemme. Sillä aikaa kun tohtori asetteli telefoonia ja electroskoopia käyttökuntoon, ryhdyin minä vertailemaan entisajan teaatterissa käyntiä nykyiseen. Nykyinen oli tietysti kelpo lailla edellä entisaikaisesta. Vertausmahdollisuutta tuskin oli; sillä nykyinen teaatteri järjestelmä oli kerrassaan etevä.

"Minun aikanani ainoastaan suurten kaupunkien varakkaat asujamet tai siellä vierailijat voivat nauttia teaatterista ja oopperasta. Laajat kansan kerrokset eivät saaneet tilaisuutta sellaiseen, nautintoon. Mutta nekin, joilla oli varoja ja jotka olivat tilaisuudessa, joutuivat niin suurten uhrausten, vaivannäön alaiseksi teaatterissa käydessään, että mieluummin olivat kotosalla. Sitä paitsi jos halusi jotain etevää taiteilijaa kuulla tai katsoa, sai matkustaa toiseen maan osaan tahi maksaa taiteilijan matkakustannukset. Nykyään sensijaan on aivan toisin. Saa olla kotona ja lähettää ainoastaan korvansa ja silmänsä ulos. Missä ikinä sähköjohdot ovat — ja ne ovat harvemmin asutuillakin paikkakunnilla, joko ilmalaivassa merellä tai jäävuorilla — siellä on tilaisuus nauttia näytelmästä ja musiikista, jota maailman muilla kulmilla esitetään. Myös on muistettava, että taide on koko maailman ihmisten arvostelun alaisena, jonka perusteella taiteilijat saavat kannatusta, joten ala-arvoinen entis-ajan taide ei nyt enää menesty. Sellaiset taiteilijat ei saisi nyt enää kannatusta sillä ihmiskunta on tottunut arvostelukyvyn kehittymisen perusteella vaatimaan parhainta."

Nyt soi kello merkiksi esiripun kohoamisesta, jonka jälkeen minun huomioni kiintyi yksinomaan näytelmän seuraamiseen. Minun ei ole tarpeellista laajemmin selittää niin yleisesti tunnettua kappaletta kuin on "kultaisen hallituksen ritarit." Kylliksi on kun huomautetaan, että kappaleen juoni liikkuu yhdeksännentoista vuosisadan viimeisten päivien tapahtumissa, jotka erosivat hyvinkin vähässä määrässä tapahtumista minun päivinäni. Pukuihin ja lavaan nähden saattoi havaita muutamia pienempiä erehdyksiä, jotka minä sain myöhemmin kunnian korjata ja poistaa. Mutta varsinainen näytteleminen oli kerrassaan taiteellista ja veti se huomioni heti ensi hetkestä puoleensa. Itse juoni ja kuvaus aikakaudellisessa suhteessa oli myöskin ehyt ja oikea. Näytöksessä minä tulin siirtyneeksi omaan entiseen aikakauteeni; miehet ja naiset puettuina kuten itse olin entispäivinä. Näyttelijät käyttivät vanhaa puhetapaa, esittivät vanhoja katsomuksia täydellisellä tarkkuudella jonka johdosta tuntui niinkuin olisin uudelleen siirtynyt entiseen olotilaani yhdeksännellätoista vuosisadalla. Ainoa tunne joka häiritsi käsitystä, että katsoin yhdeksännentoista vuosisadan näytelmää, oli ihmettely siitä että minä käsitin enemmän kuin itse näyttelijät kappaleen juonen esittämästä yhteiskunnallisen vallankumouksen toteutumisesta.

Kun ensimmäisen näytöksen jälkeen esirippu sulkeutui ja minä huomasin ympärilläni tohtorin, hänen vaimonsa ja Edithin, löi käsitys todellisesta, entisestä olemuksestani sähköiskun tavoin minua. Mutta minä olin jo uuteen elämään ja persoonaani tottunut siinä määrin, ettei isku voinut mitään suurempaa häiriöä aikaansaada. Myöhempi näytelmän osa, jossa edelleenkin juoni liikkui kahden toisistaan aivan erilaatuisen aikakauden ihmisissä, ei enää minua vaivannut niin suuressa määrin, joten minä jo kykenin siitä nauttimaan huviakin.

Esiripun lopullisesti sulkeuduttua, istuimme me pitkän ajan keskenämme yleensä näytelmästä puhellen kunnes vihdoin värivalokello muuttui pullolasin viheriästä valkoiseksi osottaen keskiyön aikaa, jolloin naiset menivät levolle huoneisiinsa. Mutta tohtori ja minä jäimme vielä keskustelemaan omista asioistamme.

XXXVII.

SIIRTYMISAIKA.

"Nyt on jo hyvin myöhä", sanoin tohtorille, "mutta minun haluttaa tehdä muutamia kysymyksiä vallankumouksen suhteen. Kaikista tähän astisista tiedonannoista huolimatta en ole voinut päästä täydellisesti käsittämään mitkä olivat ne suorastaan käytännölliset keinot, joiden avulla yleisomaisuuden muoto voitiin asettaa yksityisomaisuuden tilalle ilman suurempaa melskettä. Minun päivinäni oli kyllin eteviä insinööriä siirtämään suuria rakennuksia puolelta toiselle niin varmalla ja tasaisella tavalla etteivät sisällä olijat siitä vähääkään häiriintyneet, ja varsinaiset koti-askareet voitiin keskeytymättä suorittaa. Samallainen problemi, mutta miljoonia kertoja suurempi ja täydellisempi, syntyi tietysti ratkaistavaksi silloin kun kysymys koko tuotannon ja jaon perusteitten muutos ja kaikkien toiminnan ja elämän suhteitten vallankumous tapahtui. Sitäkin ihmeellisempi on tapahtuma, jos se ilman mitään, rauhallista tietä ja kenenkään elämän toimintaa häiritsemättä tapahtui. Minä olisin hyvin halukas lähemmin tietämään miten se kaikki tehtiin."

"Sinun kysymyksesi", vastasi tohtori, "osottaa sinussa piilevän saman tunteen joka vallankumouksellisella aikakaudella koko suuressa määrin aiheutti kapitalistisen järjestelmän jatkuvaa sietämistä sen kiusaavista ominaisuuksista huolimatta. Täydellinen muutos taloudellisissa järjestelmissä tuntui heistä kuten sinustakin kerrassaan täristyttävältä ja mahdottomalta teolta, jonka tähden moni niistäkin, jotka toivoivat sen toteutuvan vetäytyivät syrjään toiminnasta peljäten järjestelmien välisen siirtymisajan rasituksia. Tietysti kapitalistit itsekkäistä syistä ylläpitivät moista tunnetta vaatien vallankumouksellisia osoittamaan vissejä keinoja, joiden avulla he valtaan päästyään voivat muuttaa yksityisomaisuudelle nojaavan talouden kansallistalouden perusteille, jolloin tuotanto toimitetaan kaikille yhtä edullisesti.

"Yksi vallankumouksellisten koulukunta kieltäytyi laatimasta mitään varmaa toiminta ohjelmaa vallankumouksen rakentavan asteen varalle. He väittivät että itse silloinen olin tila ja kehitysaste määrittelee ne keinot, jotka tarpeellisia ovat, joten olisi turhaa ennakolta niistä määritellä ja keskustella. Mutta hyvä kenraali tekee suunnitelman taistelun ylimalkaisista toimenpiteistä. Hänen suunnitelmansa tietysti ovat alttiit joutumaan hyvinkin jyrkkien muutosten alaisiksi asianhaarojen mukaan. Mutta siitä huolimatta tulee yleinen suunnitelma olla. Tämän koulukunnan vastaus ei siis ollut oikea ja tyydyttävä. Niin kauvan kun ei parempaa voitu antaa, pysyi vakava ja vanhoillinen yleisö vallankumousliikkeeseen nähden odottavalla kannalla.

"Käsittäen, että jotain täydellisempää kun taistelusuunnitelmaa tarvittiin, kokeilivat useammat koulukunnat monenlaisia suunnitelmia keksiä. Eräs väitti, että ammatti-uniot omasivat kylliksi voimia järjestääkseen laajat ammatti-alueet ja asettaakseen omat virkailijansa kapitalistien tilalle. Siten he tarkoittivat muodostaa ammattiunioiden liittokuntaa. Jos tämä oppi olisi voittanut, olisi siitä ollut seurauksena ryhmäkapitalismi, joka olisi ollut vielä vaarallisempi ja vahingollisempi yleisölle kuin varsinainen yksilöllinen kapitalismi olikaan. Mutta tämä käsitys menetti hyvin pian jalansijansa kun tuli ilmi, että ammatti-unioiden mahti ja voima oli hyvinkin rajoitettu ja sellaisena mahdoton ratkaisemaan yhteiskunnallista kysymystä.

"Oli toinen koulukunta, joka väitti ratkaisun löytyvän siinä, että mahdollisimman suuri lukumäärä pieniä ko-operatiivisille perusteille nojaavia vapaa-ehtoisia yhdyskuntia oli perustettava. Kun näiden esimerkin ja hyödyn kautta koko yleisö vihdoin niihin liittyy, niin vihdoin sitä tietä koko yhteiskunta järjestyy yhdeksi suureksi ko-operatiiviseksi laitokseksi. Moni jalo ja etevä sielu antautui edustamaan tätä suuntaa. Ja monet vallankumousaikakauden yhdyskunnat ovat selviä todistuksia ihmisten halusta parempien yhteiskunnallisten olojen saamiseen. Mutta siinäpä se kaikki olikin. Muutoin niistä ei ollut eikä voinutkaan olla mitään suurempia tuloksia. Taloudellisesti heikkoja, yhdyssiteenä tunnelma vaikutus, yleisesti muodostunut etevistä ja arvokkaista henkilöistä sitä paitsi ympäröityinä turmiollisilta yhteiskunnallisilta ja taloudellisilta vastavirtauksilta, oli mahdotonta toivoa, että näistä yhdyskunnista mitään käytännöllisesti pysyvää ja hyödyllistä olisi tullut.

"Edelleen oli koulukunta, joka väitti että uusi yhteiskunta- ja elämän-muoto verkalleen ja aivan huomaamatta kehittyy vanhasta jatkuvan lainlaadinnan kautta. Tällaisen lainlaadinnan tuli käsittää tehdaslakeja, päivätyömääräyksiä, vanhuuden eläkesitoumuksia, asuntomääritelmiä, siveettömyys- ja juoppouskieltolakeja. Aivan mahdotonta on luetella kaikkia yksityisomaisuusjärjestelmän synnyttämiä paheita, joita vastaan tuli nyt siis lainlaadinnalla taistella. Nämä hyvät ihmiset uskoivat, että kun ajan vieriessä kaikki kapitalismin synnyttämät vääryydet oli poistettu oli helppoa työntää itse kapitalismikin syrjään — se tahtoi sanoa, sen jälkeen kuin vääryyden puun kurjat hedelmät oli yksitellen käsin pois puusta noukittu vasta voitiin kaataa itse puu. Tietysti tällaista uskoa vastaan tehtiin kerrassaan pätevä väitös: niinkauvan kuin puu annetaan kasvaa eivät kurjuuden omenat siitä poimimalla lopu, sillä uusia kasvaa sikäli kuin poimitaan. Nämä moninaiset keinot olivat kieltämättä ihmisellisiä ja ihania, mutta ne eivät voineet kestää, arvostelua silloin kun oli kysymys koko yhteiskuntajärjestelmän, kaiken paheen lopullisen syyn, kumoamisesta ja toisille perusteille muodostamisesta. Nämä parannuspuuhat siinä tapauksessa päinvastoin ehkäisivät lopullisen parannuksen toteutumista pidentäen kapitalismin vallan aikaa. Todellakin oli vallankumouksellisen liikkeen vauhtiin päästyä aika, jolloin tämän koulukunnan lakitieteelliset edustajat koettivat eksyttää kansan varsinaisen tarkoituksen saavuttamisesta syrjäpoluille, persoonallisen parannushommailun aloille kallista aikaa tuhlaamaan.

"Mutta sinä kysyit, millä käytännöllisellä keinolla tai toimintatavalla kumoukselliset valtaan päästyään kumosivat yksityisomistus-oikeuden. Se oli todellakin sellainen sotamanööveri osoitus, jota sota historia kutsuu sivuliikkeen nimellä. Sivuliike on sellainen liike, jonka kautta armeija saa aseman sivulla, jossa se useimmissa tapauksissa laukausta ampumatta voi pakoittaa vastustavan armeijan poistumaan asemiltaan. Sellaisen tempun vallankumoukselliset taistelujohtajat tekivät viimeisessä ottelussa kapitalisteille.

"Kapitalistit olivat tulleet siihen vahvaan uskoon, että heidän omaisuutensa joukkojen ylivoimalla anastetaan valtiolle. Niin ei kuitenkaan käynyt. Vaikka lopussa kansan yleisomaisuus asetettiin täydellisenä ja kaikessa laajuudessaan käytäntöön yksityisomistuksen tilalle, niin ei sitä tehty ennenkuin yksityisomaisuus itse oli itsensä pirstaleiksi tuhonnut. Toisin sanoen vallankumoukselliset eivät hyökänneet suoraan päin, mutta sivulta vaikuttivat yksityisomaisuuden ilmenemisen mahdottomaksi muodostumisen, jonka johdosta sen itsensä oli tehtävä peräytymis- ja vihdoin antautumisliike.

"Tietysti sinä käsität, ettei tätä tehty minkään kapitalistien oikeuden perusteella. Kauvan aikaa ennen jo oli kansa tottunut yksityisomaisuutta pitämään kaiken kurjuuden täydellisenä syynä Se johtui päinvastoin koko kansan etukatsomuksesta, jonka mukaan suuremmat taloudelliset häiriöt ja niistä johtuvat pulat tuli välttää niin tarkoin kuin suinkin oli mahdollista siirtyessä vanhasta järjestelmästä uuteen.

"Minä en tosin ole erityisemmin tutkinut tätä historian aikakautta yliopistosta erottuani, joten mahdollista on että lukiessasi historiaa, sinä tulet havaitsemaan muutamia poikkeuksia pikkuisiin erikoistapahtumiin nähden. Mutta minun tarkoitukseni onkin ainoastaan luoda esitys yleisistä tapahtumista parhaan muistini mukaan. Minä olen jo ennen selittänyt, että yksityisomaisuuden vastustajien tärkein askel oli ensiksi saada kansa muodostamaan muutamia toimialoja kunnalliselle ja kansalliselle omistusperusteelle. Sellaisia olivat vesijohdot, valaistuslaitokset, rautatiet lennätinlaitos, telefoonilinjat, kivihiilikaivannot, öljytuotanto ja väkijuomaliikkeen veroitus. Nämä ollen kilpailusta vapaita ja luonteeltaan monopoolisia eivät heti kunnallis- ja kansallisomaisuuksiksi muodostuttua voineet häiritä yleistä tuotantoa ja jakoa, joten melkoisen vanhoillisetkin voivat näitä asioita ennakkoluulottomina katsella. Koko tämän suurpääoman olisi voinut järjestää kansan hallituksen alaiseksi loukkaamatta kovinkaan suuressa määrin varsinaisesti yksityispääoma-oikeutta. Ei se edes ollut läheisesti vaarallinen kapitalisteillekaan. Vaikka kaikki nämä muutamat välitysomaisuudet olisivat siirtyneet kansan haltuun, niin oli kapitalisteilla kilpailevan voittojärjestelmän avulla osittainen valta nauttii niistä suoranaista hyötyä.

"Näin ollen oli tällä liikealojen kansan hoidon alaiseksi muuttamisella etupäässä toinen tarkoitus. Kapitalismin kimppuun ei sen avulla tahdottu suinkaan hyökätä. Ainoastaan oli tarkoitus todistaa kansalle yleisomistusoikeuden ja yleisomaisuuden olojen etevämmyys yksityisomaisuusoloihin verraten. Samalla oli tarkoitus kasvattaa vähitellen kylliksi laaja kuluttajajoukko tällaisen yhteistuotannon takaajaksi, ettei sitten kun laajemmassa muodossa yhteistuotanto käytäntöön asetetaan, synny mitään hankaluuksia. Edelleen tarkoitus oli kasvattaa kansaa luopumaan yksityiskapitalismin ylläpitämistä persoonallisista erikoiseduista.

"Ja miten suuressa määrin tämä toiminta kehittyi siitä saanee selvän kuvauksen tietäessä, että valtion rautatiepalvelijakunnan lukumäärä m.m. nousi lähes miljoonaan henkeen. Jos otetaan heidän perheensä lukuun, niin edustivat he 4000,000 ihmistä. Edelleen kivihiilikaivantojen lennätin, telefooni- ja valaistuslaitoksen työläiset edustivat useimpa satoja tuhansia ihmisiä. Ennen näiden toimialojen hallitukselle siirtymistä oli valtion palveluksessa jo 250,000 siviilivirkamiestä ja 50,000 sotilasta. Nämä ryhmät perheiden kanssa muodostivat vuorostaan noin miljoonan suuruisen ihmisjoukon. Ja kun näihin vielä lisättiin rautatie- y.m. palvelijat, kohosi kokonais-summa noin 5 miljoonaan henkilöön. Tämän lukumäärän ohella tuli huomioon vielä ottaa valtio- ja kunnallisvirkamiehet kuvernööreistä aina katujen lakaisijoihin asti."

YLEISET KANSAN KAUPAT.

"Kun kumouspuolue kasvoi enemmistöksi ja siten pääsi valtaan, ryhtyi se järjestämään yleisiä kansan kauppoja, joissa kansan palkkaamat palvelijat jakoivat yleisölle tarve- sekä ylellisyystavaroita niiden todellisesta tuotantohinnasta. Yritys ei hämmästyttänyt yleisöä, sillä se ei ollut mikään uutuus. Moni hallitus oli jo sotilaille y.m. palvelijoilleen samalla tavalla välittänyt tarvetavaroita. Täten saadut tarvetavarat olivat ehdottomasti parhaimpia sekä samalla halvempia kuin yksityisistä liikkeistä ostetut, joten sotamiehiä ynnä hallituksen palvelijoita jo oli totuttu kadehtimaan noiden etujen tähden. Kun hallitus nyt yleisiä kauppoja perusti, niin otettiin ne vastaan mieltymyksellä. Nämä kauppalaitokset järjestettiin mahdollisimman monipuolisiksi ja laajoiksi, joten ne kykenivät tyydyttämään yleisön tarvetta.

"Alussa näissä kaupoissa välitettiin ainoastaan tarvetavaroita, joita ostettiin yksityis-kapitalisteilta ja tuottajilta. Tällöin jo yleisö säästi kaiken sen mikä oli ennen mennyt välitysmiesten ja vähittäin myyjien voitoksi. Yleisö sai tavaransa näistä kaupoista puolella tai kahdella kolmatta sitä hintaa jonka he yksityisissä kaupoissa saivat maksaa samalla kun he tällöin saattoivat tavaran laatuun nähden olla aivan huoleti sillä hallitus tarkasti kaikki tavarat ja takasi ne ostajille. Mutta nämä etuisuudet olivat sittekin verrattain pieniä kun otetaan huomioon, että hallitus välitystoimen lisäksi otti myös tuotannon omiin käsiinsä ja ryhtyi niitä suurimmalla vilkkaudella tuottamaan moninaisia tarvetavaroita omiin kauppoihinsa sen sijaan että ne ennen yksityisiltä tuottajilta oli ostettu.

"Tätä tarkoitusta silmällä pitäen perustettiin suuria pumpuli- ja viljakasvatuslaitoksia useampaan maan osaan sekä rakennetuin tehtaita, joten pian hallituksen palveluksessa oli ei ainoastaan 5000,000 mutta puolta enemmän maanviljelijöitä, käsityöläisiä ja työläisiä kaikesta laadusta. Työläisillä tietysti oli oikeus yleisten laitosten etuihin. Täten ostava yleisö säästi ei ainoastaan välittäjien voiton mutta myöskin tuottajan ja teollisuutta harjoittavan pääomanomistajan voiton.

"Edelleen ei hallitus tyytynyt siihen että ainoastaan tuotti yleisölle tarvetavaroita, mutta jatkoi toimintaansa yhä laajemmaksi, muodostaen kaikenlaatuisia tarpeellisia toimikuntia, kuten keittiöitä, pesulaitoksia, talonrakennustoimitsijoita y.m. yleistä tarvetta varten. Ja kaikki ainoastaan luonnollisesta hinnasta. Seurauksena oli että yleisön palvelija sekä yleisö oli tilaisuudessa saamaan kotona tahi ravintoloissa parhaan taidon mukaan parhaimmista aineista laitettua ja mahdollisimman vaihtelevaa ruokaa paljon halvemmalla mitä ennen yksityisjärjestelmän vallitessa."

"Kuinka sai hallitus ne maat ja teollisuuslaitokset haltuunsa joita se tarvitsi?" minä kysyin. "Ostiko se entisiltä omistajiltaan maat ja perusti omalla kustannuksellaan teollisuuslaitokset?"

"Hallitus olisi voinut ostaa maat sekä rakennuttaa teollisuuslaitokset vähääkään joutumatta pulaan, mutta se oli yleisesti tarpeetonta. Maihin nähden miljoonat maanviljelijät olivat kerrassaan halukkaita antamaan maatilansa hallitukselle ja saamaan hallituksen työläisinä tilaisuuden niitä viljellä; sillä hallitus kaikissa tapauksissa takasi paremman toimeentulon maanviljelijälle ja hänen perheelleen hallituksen palvelijana kuin yksityisenä viljelijänä. Sitä paitsi hallitus ryhtyi viljelemään yleisiä luonnon tilassa olevia maita, samalla verotuksella tasoittaen tuottokykyä.

"Miltei samalla tavalla saatiin teollisuuslaitokset ja verstaat joita kansallinen tuotantojärjestelmä tarvitsi. Ne seisoivat kaikkialla joutilaina tuhansien nälkää kärsivien joutilaiden ympäröiminä. Kun tällaiset laitokset kävivät hallitukselle tarpeellisiksi, asetti hallitus ne käyntiin, ottaen niiden laitosten entiset joutilaat työläiset työhön. Useimmissa tapauksissa ylijohtajat ja työpäälliköt olivat iloisia saadessaan tehdä entisissä työpaikoissaan työtä hallituksen työläisinä. Tällaisten teollisuuslaitosten omistajat, jos oikein muistan, saivat hallitukselta korvausta, joka vastasi hyvin alhaista korkoa siltä omaisuudelta, jota hallitus käytti. Korvausta maksettiin siihen asti kuin uusi järjestys oli täydellisesti asetettu täytäntöön ja kaikille tehtiin edut samanlaisiksi. Ja että sellainen järjestelmä hyvinkin pian saataisiin toimeen oli jo silminnähtävissä, joten tehtaiden omistajat olivat hyvinkin iloisia saadessaan pienenkään tienausmahdollisuuden omaisuuksillaan.

"Teollisuuslaitokset eivät olleet ainoat joutilaina olevat omaisuudet, jotka hallitus sai sopivilla ehdoilla haltuunsa. Mahdottomat varastot ulkomaalaista tuotantoa tarvittiin tyydyttämään yleisten kauppojen tarvetta. Välttääkseen kapitalistien voiton kiskomusta näissä tuotteissa, ryhtyi hallitus ottamaan käytettäväkseen joutilaat laivat. Myös uusia lisäksi rakennettiin, ja siten saadulla laivastolla ryhtyi hallitus suoranaiseen tavarain vaihtokauppaan ulkomaiden kanssa, kuljettaen ulos yleistä oman maan liikatuotantoa ja sillä ostaen ulkomaan markkinoilta sikäläisiä tavaroita. Kalastuslaivastot vuorostaan toivat maahan meren antimia. Nämä rauhalliset laivastot tulivat pian sotalaivastoja monilukuisimmiksi Silloin merimies lakkasi olemasta orja."

KUINKA RAHA KADOTTI ARVONSA.

"Ja ajatteleppas sitten toista vaikutusta, joka johtui kansan yleisestä kauppajärjestelmästä. Niissä ei käytetty varsinaista rahaa. Sitä ei yleisissä kaupoissa otettu vastaan, sen sijaan, oli käytännössä luottokortti, johon merkittiin ostoerät. Kortti oli voimassa ainoastaan vissin ajan. Yleinen työläinen oli oikeutettu vaihettamaan palkaksi saamansa rahan tällaiseen luottokorttiin työarvon perusteella. Hallitus antoi näitä luottokortteja yksinomaan varsinaisille palvelijoilleen. Mutta yleisissä kaupoissa hyväksyttiin luottokortti olipa se keneltä tahansa. Hallitus ainoastaan piti silmällä sitä seikkaa, ettei luottoa kulutettu kortissa mainittua työnarvoa suuremmassa määrässä. Täten luottokortti tuli arvoksi jolla oli kolme, neljä jopa viisikin sataa prosenttia suuremmat edut kuin varsinaisella rahalla, jolla ei voinut saada muuta kuin väärennettyjä ja verrattain kalliita tavaroita jälellä olevista yksityisten kauppaliikkeistä. Kulta, jota kapitalistit pitivät parhaimpana rahaläjinä, ei yleisiin kauppoihin kelvannut enemmän kuin hopea, kupari tai paperirahakaan, joten henkilö joka halusi saada hyvää tavaraa kohtuullisella hinnalla yleisestä kaupasta oli onnellinen tavatessaan, yleisen työläisen, joka oli kyllin tyhmä vaihettamaan neljällä kulta dollarilla yhden dollarin arvon luottokortissa.

"Rahan arvon katoaminen kävi yhä suuremmaksi sikäli kun yleisten työläisten lukumäärä kasvoi. Nämä saivat työstään luottokortin jolla välittivät kaikki ostoksensa. Samoin kun hallituksen tuotanto- ja välitysliikkeet tulivat laajemmiksi lakkasi kapitalistisien tuotteiden tarve ja sen mukana myöskin rahan käyttö-arvo. Samaan aikaan rahan lainaus teollisuus- ja viljelysaloille väheni sentähden, että yleisö tuli huomaamaan yksityisen yritteliäisyyden käyvän päivä päivältä yhä mahdottomammaksi sen sijaan kun yhteiskunnallinen aina vaan kasvoi. Kukaan ei myöskään tahtonut rahaa säästää ja tallettaa, sillä silminnähtävää oli raha-arvon aleneminen ja käytön väheneminen. Minä äsken sanoin, että yleisten kauppojen luottokortti oli useampia satoja prosentteja arvokkaampi kuin varsinainen raha. Se oli niin alkuaikoina. Sitävastoin vähitellen rahan arvo katosi tykkönään, joten rahalla vihdoin ei voinut mitään saada ostetuksi.

"Voidaksesi käsittää koko rahajärjestelmän kumouksen ja siitä johtuvan vaikutuksen ja suhteiden lakkaamisen täydellisesti, tarvitsee sinun ainoastaan ajatella minkä seurauksen olisi synnyttänyt tieto, joka sinun aikanasi olisi varmalta ja luotettavalta taholta vakuuttanut, että maailman loppu tulee muutaman viikon sisällä varmasti tapahtumaan. Tässä tapauksessa ei maailman loppu tosin tullut, mutta sen sijaan tuli täydellinen muutos maailman oloissa; muutos, joka aiheutti ettei rahoja ensinkään tarvittu ja ettei rahalla mitään valtaa eikä arvoa ollut. Siten siis kaikki ne suhteet, jotka rahan tähden olivat olemassa lakkasivat vaikuttamasta. Ihmisiä lakattiin arvioimasta rahan mukaan."

"Minua ihmetyttää", keskeytin minä, "miten silloin, kun raha kadotti arvoansa, hallitus voi saada mitään tuloja verotuksesta."

"Vero kuului yksityiskapitalismin järjestelmiin ja katosi sen mukana. Veron tarkoitus oli ollut antaa hallitukselle varoja työn hallitsemiseksi. Mutta kun valtio kollektiivisesti järjestyi tuottamaan omat tarveaineensa ja valtiona pitämään työllään yllä kaikkinaiset menoerät, katosi vero samoinkuin rahakin. Yleisö palvellen yleisöä ei tarvinnut verotusta sillä ei ollut ketään jota verotuksella olisi ylläpidetty."

KUINKA VARSINAINEN KANSA TULI MUKAAN.

"Minusta tuntuu, että näihin aikoihin, jollei jo ennenkin, suuri kansanjoukko, joka tähän asti oli ollut ulkopuolella yleistä tuotantojärjestelmää, rupesi hyvinkin kiivaasti vaatimaan oikeutta samanlaisiin etuihin."

"Tietysti; ja sitä oli odotettukin heiltä. Sitäpaitsi kansan tähden oli varustettu kaikki laitokset ja tarvittiin ne saada vaan säännölliseen toimintaan. Entiset, pienilukuiset yleiset työläisjoukot olivat ainoastaan alkutoimenpiteitä varten. Kun nämä toimenpiteet oli suoritettu ryhtyi hallitus ottamaan työhön kaikkia työläisiä eikä ainoastaan rajoitettuja ammattityöläisiä. Siitä alkaen rupesi varsinainen teollisuusarmeija kasvamaan kymmenin tuhansin päivässä kunnes vihdoin koko kansa oli hallituksen töissä.

"Tietysti, jos jollain oli ammatti tahi muu varsinainen toimi, annettiin hänen toimia entisellä alallaan. Työnvälitystoimistot vuorostaan järjestivät muut työläiset. Myöhemmin kun yleinen järjestely oli saatu toimitetuksi lajiteltiin työläiset tarkemmin tarpeen mukaan määrättyihin ammatteihin ja työhommiin.

"Ensimmäiset yleiset hallituksen työläiset olivat tietysti varsinaisia työläisiä kuten myöhemmin tulijatkin, joten heidän suhteensa ei syntynyt mitään pelkoa erimielisyyksistä ja viivytystä koko yhteiskunnan kollektiiviselle järjestämiselle. Kapitalistien vastaan otto synnytti sen sijaan hälinää. Mutta heidän liittymistään ei liijoin vastustettu. Ainoastaan ehdoista saattoi olla kysymys. Ja ehtona oli, että kapitalisti voi liittyä samoinkuin muutkin työläisenä mutta ei millään etuoikeudella varustettuna. Hän voi ostaa yleisistä kaupoista samoinkuin muutkin työläiset ainoastaan työnsä arvon edestä eikä enempää. Kapitalistin muut rahat eivät olleet mistään arvosta. Useita rikkaita miehiä ja naisia kumousajan lopussa inhimillisen innostuksen valtaamina siirsivät kaiken omaisuutensa hallitukselle ja ottivat vastaan sellaisen toimen kun heille annettiin. Mutta yleisesti ei kapitalisteista tuntunut suloiselta ajatus että heidän tuli antautua työhön samanarvoisina työläisinä entisten palkollistensa keralla, joten he hyvin väkinäisesti liittyivät mukaan."

"Väkipakolla! Ei suinkaan! Ei minkäänlaatuista pakotusta kohdistettu heihin enemmän kuin muihinkaan ihmisiin, ellei oteta lukuun sitä vaikeutta, joka vähitellen teki muutoin elämisen mahdottomaksi. Vaikeaksi kävi palkata työväkeä, sillä ne olivat hallituksen töissä. Samoin myös oli vaikea saada elintarpeita muualta paitsi yleisistä kaupoista. Ennenkuin hallitus otti vastaan kaikkia, jotka halusivat työtä yleisön töissä ahdistivat työläisjoukot kapitalisteja työvaatimuksilla. Mutta heti kun kaikilla oli tilaisuus yleisiin töihin, kävi kapitalisteille mahdottomaksi saada työväkeä. He eivät voineet tarjota mitään sellaista, joka olisi ollut kyllin arvokasta tai houkuttelevaa työtätekeville ihmisille yleisissä töissä. Jokainen myöskin tiesi että rikkaiden luokilla ei ollut mitään tulevaisuutta, joten heidän suosionsa ei ollut mistään arvosta.

"Sitäpaitsi, kuten mahdollisesti käsität, oli kehittynyt yleinen mielipide sellaiseksi, että se halveksui niitä, jotka antautuivat muutamia yksilöjä palvelemaan silloin kun heillä oli tilaisuus palvella koko kansaa, johon he jäseninä kuuluivat; tällainen mielipide teki yksityistyöläisen tai palvelijan aseman sietämättömäksi. Eikä ainoastaan kapitalisteille käynyt mahdottomaksi hankkia palvelijoita ruokaansa laittamaan, vaatteita pesemään, kenkiä kiillottamaan tai huoneita lakaisemaan, mutta heidän markkinoilleen, jossa rahakauppaa tehtiin lakkasivat tuottajat tuomasta tarvetavaroita, joten elintarpeiden saanti kävi hyvinkin tukalaksi ja vihdoin mahdottomaksi. Hetken ajan he taistelivat kohtaloaan vastaan eläen ikävää yksinäistä elämää kotiensa nurkissa; mutta lopulta, tietysti, heidän oli seurattava entisiä palvelijoitaan uuteen valtioon, sillä muuta elämisen mahdollisuutta ei ollut. Siten aivan taistelua tai aseellista pakkoa täytyi kapitalistiluokan, joka oli tyrannina työläisiä hallinnut, kulkea työläisten työn valtakuntaan ja työn perusteella onneen ja elämään."

MITEN TEHTIIN SIVEETTÖMILLE JA RIKOLLISILLE.

"Minun mielestäni löytyi eräs toinen aines, joka antoi uudelle yhteiskunnalle paljon enämpi työtä ja vaivaa kuin rikasten luokka", sanoin tohtorille. "Ja se oli siveetönten ja rikoksellisten joukkio. Rikkaat olivat kaikessa tapauksessa sivistyneitä ja tietäviä ihmisiä ja sellaisina voivat sulautua uuden yhteiskunnan oloihin. Mutta nämä toiset olivat vaikeampia käsitellä. Ennen vallankumousta oli suuri joukko kerjäläisiä, maankiertäjiä, varkaita, tyhjäntoimittajia ja kaikenlaatuisia rikoksellisia molempaa sukupuolta. Minä myönnän että vanha yhteiskunta oli syypää heidän olemassaoloonsa; mutta se ei muuta asiaa — uuden yhteiskunnan oli heidät otettava huolenpitonsa alaisuuteen. Kaiken lisäksi nämä rikokselliset olivat epäinhimillisiä, raakoja ja vaarallisia. Heitä voitiin jonkunlaisessa kurissa pitää ainoastaan alituisesti vartioivan sotilas- ja poliisivallan avulla. Tavallisten kiihoitusten aikoina, varsinkin vallankumouksen hetkinä, oli heillä taipumus liittyä suuriksi aseellisiksi joukoiksi, jotka herättivät melskeillään kauhua. Samoin he tietysti tekivät nykyisen yhteiskunnan muodostamiseen, tarvittavan vallankumouksen kireimmällä hetkellä aikaan saaden paljon häiriöä. Mitä siis uusi yhteiskunta teki heille? Sen ihmisellinen ja oikea elämän tapa tuskin lienee kiinnittänyt heitä; sillä he eivät olleet järkiolentoja: he tahtoivat elää laittomalla ja väkivaltaisella tavalla ennemmin kuin ahkeruudella. Tietysti uusi yhteiskunta havaitsi tällaisen joukon olevan liian vaikean sulattaa."

"Ei läheskään niin vaikeaksi", vastasi tohtori, "kun vanha yhteiskunta. Ensiksikin vanha yhteiskunta itsessään oli rikollinen, moraaliton ja siveetön ja puuttui siltä henkistä valtaa voidakseen vaikuttaa rikoksellisiin. Yhteiskunta itsessään oli syyllinen rikoksellistenkin silmissä oikeudettomaan menettelyyn, ja se herätti heissä koston halua. Sentähden koko sinun aikalaistesi rikoksellisten tuomitseminen muuttui narrinpeliksi. Jokainen järkevä ihminen tiesi, että rikokselliset olivat vääryyden ja välinpitämättömyyden tuloksia, johon yhteiskunnalliset olot ja ne ympäristöt, joissa nämä ihmisraukat olivat pakoitettuja elämään, olivat suoranaisena aiheena Oikeuden mukaan olisi yhteiskunnan, sen sijaan että se tuomitsi näitä rikoksellisia, tullut seisoa heidän rinnallaan korkeamman tuomio-istuimen edessä. Yhteiskunnan olisi tullut ottaa päälleen suurin syiden taakka. Tämän käsittivät ainakin vaistomaisesti rikokselliset ja sentähden eivät voineet kunnioittaa lakia jota he pelkäsivät. He tunsivat, että yhteiskunta joka esti heidät parantumasta, tarvitsi itse itsessään kipeimmin parannusta. Uusi yhteiskunta sitä vastoin ojensi heille lämpimän kätensä. Myöntäen vääryyden, jonka alaisena he olivat olleet menneisyydessä, kehoitti se heitä uuteen elämään uusissa oloissa jotka tarjosivat heille yhdenvertaisen perinnön yhteiskunnallisesta perinnöstä. Luuletko sinä koskaan löytyneen niin raakaa ja tunteettoman rikoksellista ihmissielua, joka ei tuntisi erotusta vääryyden ja oikeuden välillä ja ottaisi vastaan oikeutta?

"Hämmästyttävän suuri lukumäärä rikoksellisista, joista sinä mainitsit ja jotka vanha yhteiskunta tuomitsi mahdottomiksi vaikka ne itse asiassa olivat todistuksia sen yhteiskunnan mahdottomuudesta, otti vastaan ensimmäisen tilaisuuden tullakseen hyviksi miehiksi ja naisiksi. Tietysti oli melkoinen joukko niitäkin, jotka olivat painetut siinä määrin toivottomuuteen ja tylsämielisyyteen etteivät enää voineet luottaa ylösnousemiseensa paraimmalla tahdollakaan. Näitä kohtaan menetteli uusi, täydellistä oikeutta harjoittava yhteiskunta vakavalla sääliväisyydellä. Uusi yhteiskunta ei luonnollisesti kuten vanha rikoksellisia suosinut keskuudessaan. Vanhalla yhteiskunnalla ei milloinkaan ollut moraalista oikeutta — kieltää varastamasta tai tuomita ryöväreitä, sillä koko sen taloudellinen järjestelmä nojasi muutamien joko väkivaltaisesti tai viekkaudella harjoittavaan kansan työntulosten ryöstöön ja niillä keinottelemiseen. Sitäkin vähemmän sillä oli oikeutta kieltää kerjäämästä ja tuomita väkivaltaisuutta nähdessään, että käytännössä oleva järjestelmä synnytti kumpaisenkin. Mutta uusi yhteiskunta, taaten kaikille yhdenvertaisuuden ja elämän yltäkylläisyyden ei jättänyt varkaalle mitään puolustusta eikä perustetta kerjäämiselle ja väkivaltaisuudelle. Valitessaan epärehellisen ja rikoksellisen elämän kunniallisen ja rehellisen asemasta, vetivät he päällensä koko yhteiskunnan ylenkatseen. Hyvällä omallatunnolla sentähden uusi yhteiskunta menetteli rikoksellisten ja siveettömien keralla samalla lavoin kuin mielisairaidenkin, sulkien heidät elämään, ei köyhyydessä ja ankaran rangaistuksen alaisena, mutta erillään muista niin etteivät he voineet jatkaa entisiä paheitaan. Täten kansa heti jo seuraavan sukupolven aikana suuresta vallankumouksesta laskien, voi vapautua perimästään rikollisuudesta, siveettömyydestä ja kurjuudesta. Ja siitä lähtien on kansa elänyt puhtaana sukupolvesta sukupolveen."

KUINKA OLOJEN MUUTOSTA OLISI VOITU JOUDUTTAA.

"Minulla olisi vielä yksi asia, joka koskee olojen muutosaikakautta, ja josta minä haluaisin kuulla selityksesi", sanoin. "Todellisuudessa, sinun väitteesi mukaan, kapitalistit jatkoivat teollista toimintaansa ja omaa taloudellista elämäänsä niin kauvan kun heillä suinkin oli siihen tilaisuutta, tahi paremmin sanoen, niin kauvan kuin heillä riitti työläisiä ja kuluttajia. Ja se tietysti oli ihmisluonteen, se on, kapitalistisen ihmisluonteen mukaista, Samalla oli sellainen kapitalistien menettely vallankumoukselle edullinen, sillä se antoi kyllin pitkän ajan uuden yhteiskunnan hommaajille muodostaa ja järjestää uusi taloudellinen järjestelmä käyntiin, että koko kansa saatiin otetuksi mukaan. Mutta yhtä mahdollista minun mielestäni olisi ollut, että kapitalistit olisivat valinneet toisen tien. Esimerkiksi ajatteleppas, että samalla hetkellä kun vallankumouksellisten käsiin joutui hallitusvalta kapitalistit olisivat tehneet lakon, se on, lakkauttaneet kaikki laitoksensa ja liikkeensä. Tämä, muista, olisi tapahtunut ennen kuin hallitus olisi ehtinyt järjestämään edes uuden järjestelmän alkeitakaan. Se olisi tehnyt vallankumouksen paljon vaikeammaksi, eikö olisikin?"

"Minä en usko että se olisi ollut sen vaikeampi", vastasi tohtori. "Se olisi ainoastaan vaatinut ryhtymään pikaisempiin toimenpiteisiin. Hallituksella olisi ollut tehtävänä kaksi työtä ja ne olisi tullut tehdä heti paikalla: Ensiksi olisi pitänyt ottaa haltuunsa teollisuuslaitokset y.m. ja jatkaa tuotannon suoritusta ja toiseksi pitää huolta kansan toimeentulosta niinkauvan kun tuotanto olisi saatu järjestetyksi. Minä luulen, että kansan toimeentulon turvaamiseksi olisi ryhdytty samanlaatuisiin toimenpiteisiin kun tulvien, katovuosien ja piiritystilan vallitessa ennen. Epäilemättä olisi ensimmäisenä toimenpiteenä ollut ottaa jyvävarastot yleisön käytettäväksi. Samoin myös karjalaumat, lukuunottamatta yksityisiä poikkeuksia, olisi otettu yleisen tarpeen tyydyttämiseksi. Jokaisessa sivistyneessä maassa on aina ylituotantoa ja elintarpeita niin paljon, että ne riittävät useammaksi kuukaudeksi jopa vuodeksikin kansan ylöspitoon. Ja se aika olisi ollut kylliksi riittävä hallitukselle asettamaan kapitalistien pysäyttämä koneisto uudelleen käyntiin uuden järjestelmän alaisena. Jokaiselle kansalaiselle, joka olisi itsensä ilmoittanut yleisön palvelukseen, olisi annettu oikeus yleisistä kaupoista ja varastoista elintarpeiden y.m. tavarain saantiin. Samaan aikaan hallitus olisi ryhtynyt jatkamaan niitä tuotantoaloja, jotka kapitalistit olivat pysäyttäneet, Kaikki entiset työläiset olisivat luonnollisesti jatkaneet työtään niillä, ja niille työläisille joilla ei työtä ennen ollut, olisi yksinkertaisesti sitä hankittu moninaisilla toimialoilla. Uusi tuotannon tulos sikäli kuin kerittiin tuottaa, olisi lähetetty yleisiin kauppoihin ja varastoihin. Näin ollen olisi tulos, ollut aivan sama, mutta nopeampi. Jollei se olisi mennytkään aivan tasaisesti kiireen tähden, niin ei kuitenkaan mitään sellaista pulaa olisi saattanut syntyä kuin entiset liikepulat olivat. Ne tärisyttivät koko kansakuntaa, saaden monenlaista kurjuutta aikaan, joka seitsemäs vuosi ja loppuaikoina useamminkin."

MITEN TYÖTTÖMILLE SAATIIN TYÖTÄ.

"Sinun kysymyksesi muistutti minulle erään seikan, josta mahdollisesti sinulle lienee hyvinkin tarpeellista tehdä selkoa, nimittäin: kuinka saatiin työttömille työtä ennenkuin uusi talousjärjestelmä oli saatu niin valmiiksi, että koko kansa voi siihen sisältyä. Se, mitä sinun aikalaisesi suvaitsivat kutsua 'työttömyyskysymykseksi' — voittojärjestelmä kun pakollisesti synnytti työttömyyttä — oli kasvanut vallankumouksen alusta lähtien yhä suuremmaksi niin, että vuosisadan jamassa jo miljoonat olivat joutilaina. Samalla kun se antoi vallankumoukselliselle kiihoitustyölle aineksia, joiden avulla oli helppo osoittaa mihin kilpaileva ja yksityisvoittojärjestelmään nojaava kapitalinen olintila johtaa, samalla se myöskin antoi kapitalisteille yhä suuremman vallan työläisten yli. Työnsaannin lujituttua äärimmilleen joutuivat työläiset melkoisessa määrin kapitalistien armoille, ja siis heidän talutettavikseen. Ne, joilla oli työtä jo pelkäsivät sen kadottavansa ja ne joilla ei sitä ollut ja siis toivoivat sitä saavansa, alistuivat pelon ja toivon tähden kapitalistiluokan eduksi äänestämään ja muutoinkin toimimaan. Vaalit vaalien jälkeen toimitettiin täten kapitalistien voitoksi, sillä heillä oli valtaa pakoittaa työläiset äänestämään kapitalistien vaalilistalla vastoin omia käsityksiään.

"Tällainen asema pakoitti vallankumouksellisen puolueen ennen yleisen hallituksen valloittamista toimeenpanemaan osittaista työnhankintaa työttömille. Työaloja avattiin työttömiä varten. Näissä töissä taattiin työläisille kapitalistien ahdistuksilta toimeentulo.

"Monissa valtioissa sikäli kun vallankumouksellinen puolue sai jalansijaa, ryhdyttiin käyttämään uusia keinoja työttömyyden poistamiseksi. Tavallisesti valtio takasi jokaiselle kansalaiselle hakemuksen perusteella toimeentulon mahdollisuuden hakijan työnteon perusteella. Hakija otti tällöin palkkansa elintarpeessa, vaatteissa ja asunnossa. Valtio hankki tointa ja työtä. Voitto, joka jäi yli jaettiin aina tasan työläisten kesken. Ulkomaalaisia tavaroita tahi raaka-aineita saatiin ylituotannon markkinoilla myymisestä. Valtion, vankilan ja köyhäinkotien tuotteille oli löydetty erikoinen ostajakunta. Tämä systeemi, jonka avulla valtio avusti ahdinkotilaan joutuneet työläiset keskinäisen toiminnan kautta pitämään huolta itsestään antaen heille tarpeellista johtoa, työaseita ja välineitä yleensä, tuli yleisesti käytäntöön vaikuttaen paljon hyvää kansan keskuudessa. Muutamissa valtioissa tällainen järjestelmä oli kehittynyt erittäin täydelliseksi ja sellaisena se takasi työläisille verrattain paremmat olosuhteet mitä kapitalistien palveluksessa olevilla työläisillä oli. Täten myös työnantajien valta työläisten yli heikkeni ja työläiset pääsivät vapaiksi käyttämään omaa järkeään yhteiskunnallisissa kysymyksissä. Myöhemmin nämä valtioiden toimeenpanemat sisälliset yhteistoimintaliitot sulautuivat yhdeksi laajaksi työn ja onnen valtakunnaksi."

NAISTEN KOHTALO.

"Mitenkä meneteltiin naisten suhteen?" minä kysyin. "Voitiinko odottaa, että naiset uuden yhteiskunnan muodostuessa olivat ruumiillisesti ja henkisesti kyvykkäät vastaanottamaan samat tehtävät ja vastuunalaisuudet kuin miehetkin?"

"Missä naiset entuudestaan jo olivat kotoisien askareiden suorittamiseen osaaottamassa", vastasi tohtori, katsottiin heitä yleisöä palveleviksi siihen asti kuin uusi yleistalous astui täydellisyydessään voimaan, tehden yksityiskeittiöt tarpeettomiksi. Muussa tapauksessa naiset antautuivat miesten kanssa samoilla ehdoilla suorittamaan velvollisuuksiaan uudessa yhteiskunnassa sillä eroituksella, että heidän ruumiin voimilleen sopivia toimia järjestettiin.

"Jos vallankumous olisi tapahtunut sata vuotta aikaisemmin jolloin naisilla ei ollut muuta ammattia kuin kotiaskareet, niin olisi muutos ollut huomattava. Mutta nyt naiset olivat jo siirtyneet teollisuus- ja liike-aloille. Ja kun vallankumous tapahtui oli miltei kaikilla naimattomilla naisilla varma ammatti- tai toimialansa. Naisille vallankumous ainoastaan loi samanlaatuiset oikeudet kuin miehillekin.

"Tietysti naineiden naisten laita oli hieman erilainen. On pitkiä aikoja, jolloin naineet naiset eivät voi ottaa osaa minkäänlaatuisiin yleisiin toimiin. Mutta tällaisia tapauksia lukuunottamatta ei löydy mitään pätevää syytä minkätähden naineet naiset viettäisivät joutilaampaa elämää kuin miehetkään. Uuden yhteiskunnan aikana, ne olivat naiset itse, jotka vaativat itselleen annettavaksi miesten kanssa tasaväkinen tilaisuus yleiseen työn suoritukseen sekä oikeuksien nautintoon. Miehet eivät olisi naisia vaatineet työnsuoritukseen. Tämän ohella on sinun muistettava, että vallankumous koko ajan oli tarkoittanut luoda olot, joissa naiset saavat suuremmat oikeudet elämään kuin ennen ja että he tulevat tasa-arvoisiksi velvollisuuksien täytössä ja oikeuksien nautinnossa miesten kanssa. Naiset, naineet ja naimattomat, olivat väsyneet holhousasemaan ja vaativat vapauttaan. Jollei vallankumous olisi taannut naiselle yhdenvertaisuutta ja toveruutta miehen rinnalla, niin ei se koskaan olisi saanut osakseen naisten kannatusta.

"Lapset kasvatettiin alussa kotona. Ja ne naiset, jotka äiteinä lapsia kasvattivat, olivat vapaat muusta toimesta. Mutta äitejä ei sentähden estetty osaa-ottamasta, jos heillä aikaa ja halua oli, yleiseen työhön. He saivat itse sen määrätä. Myöhemmin sitten perustettiin etevät kasvatuslaitokset, joissa lapset hoidettiin ja kasvatettiin tieteen kaikkien sääntöjen mukaan. Tämä vuorostaan vapautti naiset ja antoi heille yhä lisääntyvän mahdollisuuden miesten kanssa yhtä suureen toimintavapauteen yleisillä toimialoilla."

KOSKA TALOUDELLINEN YHDENVERTAISUUS TÄYDELLISESTI ASTUI VOIMAAN.

"Kun yksityiskapitalismin viimeinenkin jäännös oli hävinnyt näyttämöltä, ryhtyi hallitus turvaamaan koko kansan olemassaoloa ja hyvinvoinnin. Siihen asti yleiset työt toimitettiin palkkaperusteilla, joka oli ainoa käytäntöön soveltuva aikana, jolloin vielä melkoisen suuri määrä tuotantoa ja kauppaa välitettiin kapitalistien toimesta. Sitäpaitsi teollisen joukon ääretön lisääntyminen hallituksen työaloilla, teki toistaiseksi kerrassaan mahdottomaksi minkäänlaatuisen jakokeskiarvon laatimisen. Kuitenkin oli hallituksen tarkoitus saada mahdollisimman tasaiseksi tulosten jako. Ja se toimitettiin toimialojen työpalkkojen yhtäläistyttämisellä.

"Esimerkiksi: yksi työläinen oli saanut kaksi dollaria, ja toinen puolitoista dollaria päiväpalkkaa. Kun nyt yleisissä kaupoissa tavarat olivat huoistuneet puolella entisiin hintoihin verraten, niin saivat työläiset tällöin palkallaan puolta enämpi kuin ennen. Nyt hallitus korotti puolentoista dollarin palkan kahteen dollariin Kahden dollarin miehen palkasta ei kadonnut mitään. Kumpikin rupesi saamaan saman verran palkkaa. Ja tämä palkankorotus korvattiin vuorostaan palkkalisän tuotantokustannuksiin merkitsemällä ja yleisten kauppain tavarain hinnan vähäisellä korotuksella, joten kaikki yhteisesti tulivat korvaamaan palkankoroituksen tavarain hinnoissa. Kenelläkään erityisesti ei voinut olla nurisemista tätä toimenpidettä vastaan, sillä se oli yhteistyön tulos, josta jokaisella oli oikeus ainoastaan yhtäläiseen osuuteen. Täten aikaa voittaen valtio tuli tilaan, jossa samanlaisen osuuden jako kaikilla työaloilla kävi mahdolliseksi. Korkeapalkkaisten virkailijain palkat jyrkästi alennettiin työväen palkkojen kanssa samalle asteelle; sillä koko vallankumouksen henki oli vaatinut, että jokaisen ihmisen tuli olla taloudellisesti saman-arvoisen työläisen ilman taloudellisia etuoikeuksia.

"Mutta tietysti ei palkkojen samanlaistuttaminen ollut tärkein työ, jonka kautta taloudellinen yhdenvertaisuus saavutettiin. Paljon tärkeämpi ja radikaalisempi oli kysymys työkyvyttömien, ala-ikäisten, vanhojen ja sairaiden samanlaatuisen tulososuuden nauttijoiksi saattaminen. Vallankumouksen aikana tuli hallituksen menetellä kuten kapitalistienkin ja siten ottaa huolenpitonsa alaisiksi ainoastaan työkykyiset henkilöt. Sairaiden, lapsien ja vanhojen toimeentulosta ei silloin voitu huolehtia, sillä hallituksen oli kilpailtava yksityiskapitalismin keralla. Mutta heti kun valtio sai haltuunsa koko maan taloudellisen elämän välineet, ryhtyi se niiden avulla toimimaan vapauden julistuksen periaatteiden mukaan, jotka siihen asti olivat olleet mahdottomia käytännössä toteuttaa. Tämän julistuksen periaatteet vaativat, että kaikilla ihmisillä tuli olla yhdenvertainen oikeus vapauteen, elämään ja onneen ja että hallitus oikeastaan voi olla olemassa hyvän ja oikean toimeenpanemiseksi, jonka ensimmäisenä ehtona on, että kaikki saavat yhdenvertaisen taloudellisen elämän mahdollisuuden. Näin ollen kaikki täysi-ikäiset ihmiset, jotka kykenivät työhön, olivat velvollisuudessa sen tekemään, jos he mielivät saada osuutta yhteistyön tuloksista. Mutta samalla kaikki ihmiset, jotka kerran tunnustivat uuden yhteiskunta- ja talousjärjestelmän oikeudellisuuden, olivat oikeutetut saamaan samanlaatuisen osuuden sen toiminnan tuloksista katsomatta siihen, josko he olivat työkykyisiä tai ei. Esimerkiksi lasten suhteen tehtiin sellaisia määritelmiä, jotka estivät heidät kärsimästä itsekkäiden vanhempien huolimattomuudesta.

"Lähimpänä seurauksena tietysti saivat varsinaiset toimivat työläiset vähemmän kuin jos he olisivat yksin olleet jako-oikeutettuja, alutta jos otetaan huomioon, että he täten säästyivät turvaamasta yksilöllisesti työhön kykenemättömien sukulaistensa toimeentulon, niin eivät he mitään kadottaneet. Päinvastoin pääsivät he vapaiksi, sillä he tiesivät, että kaikki olivat yhteiskunnan toimesta turvatut, eivätkä siis tarvinneet yksilöllistä armeliaisuuden synnyttämää apua. Sitäpaitsi jokaisen osuus oli siksi suuri, että yhteiskunnan tuli ryhtyä laatimaan yhä enemmän nautintotilaisuutta ja vähentämään työtaakkaa."

LOPULLINEN TILINTEKO KAPITALISTIEN KANSSA.

"Eräs asia" keskeytin minä, "on minulle vielä hieman epäselvänä. Kun kansa lopullisesti otti haltuunsa kaikki maat, koneet, teollisuuslaitokset ja yleensä pääomat, niin piti epäilemättä kansan tehdä jonkunlainen tilitys kapitalistien kanssa, joiden entinen omaisuus oli täten kansalliseksi saatettu. Mitenkä se tehtiin? Ja mikä oli tässä lopullisessa tilinteossa perusteena?"

"Kansa syrjäytti tilinteon", vastasi tohtori. "Kuillotiini, vankila ja teloitus ei tullut tässä vallankumouksessa kysymykseen kuten entisissä kumouksissa. Tosin kumoustaistelun aikana kapitalistien ärsyttävä vastustus oli synnyttänyt pahaa verta taistelevassa kansassa. Ja uhkauksia oli tehty kostosta. Mutta voitto toi mukanaan lämpimän ihmisyyden tuulahduksen, jonka kanssa kaikki katkeruus katosi. Kansa antoi menneisyyden anteeksi kapitalisteille."

"Kuulkaas tohtori", keskeytin; "en minä sitä tarkoittanut. Sinä käsität minun väärin. Muista että minä tässä edustan entisyyden kapitalismin henkistä katsomusta. Ja siis minä tarkoitin kysyä, minkä hyvityksen kansa antoi kapitalisteille heidän omaisuudestaan. Kahdennenkymmenennen vuosisadan katsomuksen kannalta asioita katsellessa, olivat kapitalistit velkojain puolella lopullisessa tilinteossa, jos sitä tehtiin."

"Etkö sinä huomaa, ettei kumouksellisilla ollut mitään tilivelvollisuutta kapitalisteille. Siinähän oli kysymys oikeudesta. Jos kumouksellisten olisi tullut kapitalisteille jotain korvausta maksaa, olisi se osottanut, että kapitalistit ovat oikeassa, jolloin kumoukselliset olisivat luonnollisesti olleet väärässä. Mutta tässä tapauksessa kapitalistit olivat väärässä; ja siinä tapauksessa ne olivat kapitalistit, joiden olisi tullut kansalle maksaa hyvityksen vääryydestä. Kansa oli päättänyt millä hinnalla tahansa päästä vapaaksi entisten orjuuttajiensa kahleista. Kun entisaikoina orjain vapautuksesta tuli kysymys, tunsivat orjainomistajat itsensä sangen onnelliseksi kuin saivat sen vapauden antamalla säilyttää henkensä. Jos kapitalistit nyt olisivat nostaneet kysymyksen hyvityksestä, olisi se heille ollut hyvin onneton seurauksiltaan. Heidän kysymykseensä, kuka maksaisi heille omaisuuksista, jotka valtio otti haltuunsa, olisi kansa vastannut: Kuka maksaa siitä vapaudesta, ilosta ja elämästä, joka heidän vanhemmiltaan oli ryöstetty. Näin ollen oli kapitalisteille viisainta olla vaiti ja kiittää onneaan, ettei mitään sellaista lopputilitystä toimitettu. Sitäpaitsi olisi kapitalistien hyvitys edelleenkin säilyttänyt yksityisomistuksen käsitteen sekä periaatteellisesti että käytännöllisesti. Ja se olisi ollut vaarallista."

"Minä nyt täydellisesti käsitän", vastasin. "Mutta eräs toinen seikka on vielä hämäränä minulle. Se on kumouksellisen liikkeen alkuaikoina muodostettujen kunnallisomaisuuksien seikka. Kuten tiedät, otettiin kumouksen alkuaikoina sellaiset omaisuudet kuten valaistuslaitokset, rautatiet, sähkösanomalinjat j.n.e. kunnallisomaisuudeksi, jolloin hallitus kapitalistisena ollen antoi kapitalisteille näillä aloilla saaduista tuloista jonkunlaista voittoa. Yleinen mielipide kun silloin ei vielä ollut täydellisen kumouksen puolella. Koska tällainen voiton jako kapitalisteille lakkautettiin?"

"Sinä nyt jo käsittänet", vastasi tohtori, "että kun yleinen käsitys syntyi siitä, että taloudellinen tasa-arvoisuus oli astumassa käytäntöön, ryhdyttiin vastustamaan voitto-osinkojen maksoa sellaisista välineistä, joilla yksityiskapitalistit eivät kuitenkaan olisi voineet mitään tienata ilman kansan suostumusta, Sitäpaitsi yksityisomaisuus, joka oli ollut voitto-osingon peruste, kadotti vuosi vuodelta yhä arvoansa ja siten myös voiton kiskomisarvoa. Kapitalisteilta ei ostettu mitään pääomia tai tuotannon välikappaleita. Korkeintaan heille taattiin olemassa olon turva kumousaikana. Sitäpaitsi omistusoikeuden annettiin pysyä kapitalistien käsissä; valtio otti omaisuudet ainoastaan käyttääkseen valtion eduksi. Hallitus estääkseen yleisesti ilmenevää vääryyttä esim. rautatieliikenteen aloilla jatkumasta, ryhtyi hoitamaan rautatieliikennettä. Rehellinen omaisuuden arvio toimitettiin. Sen perusteella määrätty voitto-osinko — jos voittoa tuli — maksettiin omaisuuden omistajille. Tämä menettelytapa ehkäisi yksityiskapitalismin väärinkäytökset yleisöä ja työläisiä kohtaan. Samalla kun sen avulla miljoona rautatieläistä siirtyi yleisten työläisten, s.o. kansan palvelijain listalle, nauttimaan suurempaa turvallisuutta ja hyvinvointia.

"Yleinen periaate, joka määritteli kumouksellisten menettelytavan kaikenlaatuisten omaisuuden omistajain kanssa myönsi, että silloinen omaisuuden jako oli väärä ja omistusoikeus moraalisesti kelpaamaton, joten niin pian kuin mahdollista uusi järjestelmä oli saatava aikaan. Mutta kuitenkin siihen asti kun uusi järjestelmä aikaan saataisiin vanhan sijalle tuli omaisuuden omistajain laillisia oikeuksia kunnioittaa, ja siinä missä yleisön etu vaati heidän omaisuuksiinsa nähden johtovallan valtiolle, tuli valtion turvata heidät kaikelta kärsimykseltä. Yksilöllistä elämisen oikeutta ja tilaisuutta ei saa ottaa pois ennenkuin yleiseltä kansan taholta voidaan tarjota tilaisuus toisenlaisen tuotantoperusteen mukaiseen elämään yhteistuotannon nojalla. Tämän periaatteen käyttö oli kumouksellisilla johdonmukainen; selvä ja ehdoton. Vanhaa omaisuuslakia, niin kiero kuin se olikin, eivät he ryhtyneet poistamaan rähinällä ja väkivallalla. He sen tekivät niin johdonmukaisella oikeudentuntoon ja järkeen nojaavalla menettelyllä, ettei kukaan siitä todellisesti joutunut kärsimään."

"Muodostaakseni koko asiasta yleisen johtopäätöksen", keskeytin minä, "tuli kapitalistien uuden yhteiskunnan muodostumisen aikana alistua saman lain alaiseksi kuin täältä elämästä kuoleman kautta tulevaan siirtyessä. Heidän yksinkertaisesti oli jätettävä rahat jälkeensä."

"Johtopäätöksesi todellakin on hyvin sattuva", vastasi tohtori. "Ainoastaan yksi huomautus on sen suhteen tehtävä. Ennen vanhaan, niin kerrotaan, pidettiin muuttoa täältä maailmasta tulevaiseen ikävänä. Mutta vanhasta yhteiskunnasta uuteen muutto oli iloinen asia. Kun yhteiskunta oli ollut vallalla puoli vuosikymmentä niin ei ollut yhtään entisistä miljoneereista, joka ei olisi pitänyt elämäänsä siinä toisten kanssa yhdenvertaisena parempana kuin ennen rahapohattana oloaan."

"Saatiinko uusi yhteiskuntajärjestelmä niin pian täydellisesti muodostetuksi?"

"Tietysti ei se niin täydelliseksi, kun se nyt ilmenee, voinut tulla muutamissa vuosissa. Se otti sukupolven ajan ennenkuin kaikki asiat saatiin järjestetyiksi täydellisemmin. Mutta tämä järjestely oli helppoa, hauskaa ja luonnollista: sillä sitä toimittamassa oli hyvin vointiin haluava, toimintavapaa ja kykenevä kansa, jonka tarvitsi ainoastaan havaita epäkohta niin oli se jo poistettu. On aivan mahdotonta kuvailla sinulle sitä yleistä innostusta, joka valtasi kansan vallankumouksen tapahduttua. Koko kansa ryhtyi jättiläisvoimin kohottamaan kansaa sille elämän asteelle, jossa ennen rikkaat olivat olleet. Ei koskaan ennen sellaista jättiläisvoimaa ja harrastusta historiasta saateta löytää. Ennen vanhaan kansalla ei ollut kylliksi työtä. Miljoonat rikkaat ja köyhät joko haluttomasti tai halusta olivat laiskoina. Sitäpaitsi puoli siitä työstä, joka tehtiin menetettiin turhanaikaisessa kilpailussa tai tarpeettomien ylellisyystavarain tuottamisessa muutamia aniharvoja varten. Kansa oli aina tyytymätön. Joutilaita työvälineitä, joutilasta maata ja joutilasta kaikenlaatuista pääomaa oli pilkkaamassa kansan puutetta ja kurjuutta. Nyt, yhtäkkiä ei riittänyt kylliksi käsiä, työvälineitä, sähkö- tai höyryvoimaa ja aikaa niiden suurten parannusten ja uudistusten aikaansaamiseksi, jotka olivat tarpeellisia kaikkien yhdenvertaiselle toimeentulolle. Sillä kaikki eivät olleet yhdenvertaisia ja onnellisia ennenkuin kaikki saivat runsasta ja hyvää ruokaa, hauskoja koteja, lämpimiä pukuja ja iloa.

"Uuden yhteiskuntajärjestyksen ensimäisenä vuotena oli tuotanto kolmea kertaa suurempi mitä vanhan järjestelmän vallitessa. Mutta sitten kasvoi tuotantokyky suuremmassa asteikossa. Toisena vuotena se oli jo taas puolella edellisestä kasvanut.

"Ennen vanhaan riideltiin hyvin paljon palkoista. Viidenkymmenen sentin päiväpalkan erotus saattoi merkitä ilmeistä nälänhätää. Se oli jo koko suuri rahamäärä ja sellaisena hyvinkin suuri tekijä ihmisten elämässä. Täten emme saata ihmetellä, että näille ihmisille oli vaikea käsittää miten taloudellinen yhdenvertaisuus oli mahdollinen. Se käsittämättömyys oli ihan luonnollinen. Ihmiset taistelevat muruista, joita rikkaan pöydältä putoaa, kun he ovat nälänhädässä, mutta eivät riitele leivästä juhlapöydän ääressä. Kun vallankumouksen jälkeen uusi yhteiskunta ylöllisen elämän kaikille turvasi, katosi tuo entinen kirottu nälkävaikutin ja sen mukana erilaatuinen käsitys elämän mahdollisuudesta. Uuden yhteiskunnan työläisten toiminta sai kiihotinta yhdenvertaisuuden yhä liittyvästä käsitteestä, oikeuden ja velvollisuuden tunnosta jota veljeyden ja yhteenkuuluvaisuuden tietoisuus kannusti. Työ sai korkeammat edut, joten työ oli kunnioitetuin asia. Ja työläinen, yhdeksännentoista vuosisadan palkkaorja oli kohonnut ihmisyyden jaloksi ritariksi."

XXXVIII.

SOKEAIN KIRJA.

Lukija, mahdollisesti siitä keskustelusta, joka minulla tohtori Leeten keralla on ollut, josta tämän kirjan lehdillä puhutaan, on tullut siihen johtopäätökseen, että minun yksinomaisena työnäni oli tutkia nykyisen maailman taloustiedettä ja yhteiskunta filosofiaa. Se johtopäätös olisi kuitenkin hyvin erehdyttävä. Niin jännittävää kuin edellä mainittu tutkimus-ala olikin, käsitti se kuitenkin verrattain pienen osan harrastuksistani. Sen sijaan olin paljon suuremmassa määrin kiintynyt Edithin kanssa tutkimaan erästä toista seikkaa. Tästä ei ole tullut ennen mainituksi sentähden, että katsoin sen tutkimuksen alan olevan kaikille melkoisen tunnetun. Siksi en siitä tohtori Leetellekään mitään pitkiin aikoihin puhunut.

Vasta sitten kun hän oli saanut selitetyksi vallankumous-ajan kehitys tapahtumat, sattui eräs seikka joka johdatti keskustelun siihen.

Eräänä iltana palasin Edithin kanssa kävelyltä. Ja kun ilta oli jo myöhäinen, meni Edith levolle. Minä sitävastoin en halunnut nukkua. Sen vuoksi katsahdin tohtori Leeten työhuoneeseen. Ja aivan oikein. Siellä paloi lamppu ja tohtori näytti lukevan erästä isohkoa kirjaa.

Jouduttuani lähemmäksi, näin nimen kirjan selkämyksessä. Se oli Kenloen kirjoittama "Sokeain kirja."

"Kirjallahan on kummallinen nimi", virkoin tohtorille, joka jo oli huomannut minut ja pyytänyt kanssaan keskustelemaan.

"Niin on. Se on myöskin kummallinen kirja, vastasi tohtori. Kirja on lähes sata vuotta vanha; se on nähtävästi julaistu heti vallankumouksen jälkeen. Kaikki olivat silloin iloisia ja onnellisia ja sellaisina valmiit unhottamaan kapitalistien ja oppineen luokan katkeran ja pitkällisen vallankumouksen vastustamisen. Papit, jotka olivat saarnanneet, opettajat jotka olivat opettaneet ja kirjailijat jotka olivat kirjoittaneet vallankumousliikettä ja sen pyrkimyksiä vastaan, olivat nyt kovaäänisimmät vallankumouksen ylistäjät. He eivät mitään niin suuresti toivoneet kuin sitä, että heidän entinen menettelynsä unhoitettaisiin. Mutta Kenloe jonkunlaisen kylmän oikeuden tunteen valtaamana päätti estää unhotuksen peittämästä niitä asioita. Sentähden otti hän suorittaakseen vaivaloisen työn. Hän kokoili nimiä, päivä- ja kuukaus-määrät, paikkojen nimet ja suuret joukot puhujien puheita, pappien saarnoja ja sanomalehtiä, joissa kapitalistisen yhteiskunnan puolustajat olivat hurjalla kiihkolla yksityisomistusta puolustaneet ja siunanneet mutta vallankumouksellisia kironneet. Nämä hän sovitteli kaikki yhteen tarkoituksella ikipäiviksi ikuistuttaa sellaisten sokeain paimenten maineen, jotka kansakunnan sokeudessaan olivat kurjuuden kuiluun johdattaneet ja jotka edelleen sokeudessaan sieltä kuilusta ylösnousemista vastustivat. Hän aavisti että joskus tulee aika, jolloin on vaikeanlainen ymmärtää kuinka järkevät ja sen lisäksi oppineet ihmiset voivat olla niin hulluja, että vastustivat taloudellista kehitystä, joka johti taloudelliseen yhdenvertaisuuteen ja yleiseen onnellisuuteen. Sellaista aikaa varten hän valmisti tämän teoksen. Sitä hän ei tehnytkään suotta. Nyt se on jo käynyt tarpeelliseksi, sillä tuntuu melkein mahdottomalta uskoa, että koskaan on saattanut löytyä niin typeriä ihmisiä, jotka nykyistä onnea ja siihen johtuvia liikkeitä vastustivat. Luonnollisesti kirjan ilmestyminen vaikutti katkeruutta silloin vielä elävissä teoksessa mainituissa vastahangan vetäjissä. Ne henkilöt miltei vihasivat häntä. Kuitenkin olkoon sanottu, että jos koskaan määrätyt henkilöt tarvitsivat sellaista terveellistä rankaisua, niin olivat ne juuri ne joista kirjassa kerrottiin.

"Kun minä kirjaston hyllyllä huomasin eräänä päivänä tämän teoksen, juolahti mieleeni, että se on tarpeellinen täydentääkseni sinun tietojasi vallankumouksesta. Olinhan sinulle tähän asti selitellyt etupäässä kansan suhdetta siihen. Siten kapitalistiseen elämän ymmärrykseen nojaavien luokkien, joihin sinäkin aikoinasi kuuluit, suhde oli jäänyt toisarvoiselle selitykselle. Ja tämä teos on omiaan selittämään ne katsomukset, joita kapitalistiluokka omasi suuren vallankumouksen suhteen."

Minä vakuutin tohtorille olevani kernas kuulemaan. Minä olin jo vähitellen kasvanut uuteen, kahdennenkymmenennen vuosisadan katsomukseen kiinni siinä määrin, että tuntui ihan oudolta kuulla minua luettavan vanhan ajan kapitalistiseen luokkaan. Samalla oli uteliaisuus uutuuden viehätyksen kautta herännyt minussa.

"Edellyttäen, että sinä olet halukas kuulemaan", virkkoi tohtori, "olen minä järjestänyt erikoiselle listalle ne pääasiat, joista Kenloen kokoelma puhuu. Siis nyt voimme käydä niitä tarkastelemaan. Tietysti kokoelmassa on useampia muita verrattain opettavia kertomuksia, mutta niihin ei ole nyt tilaisuutta syventyä."

Minä etsin itselleni mukavan tuolin jonka jälkeen tohtori ryhtyi selittelemään Kenloen teoksen pääsisältöä.

KIRKON VASTUSTUS.

"Papisto näyttää sinun päivinäsi olleen kansan johtaja, joten on oikeus ja kohtuus, että otamme ensin tarkastaaksemme heidän vastaväitteitään vallankumouksen suhteen. Silmin nähtävästi papisto ei uskaltanut kärjistää kurjien olojen vastustamista äärimmäiseen jyrkkyyteensä sentähden, että ne olot itse asiassa perustuivat kristillisyyden perusaatteeseen. Sen sijaan heidän vastustuksensa suuntautuu suurimmaksi osaksi käsitysten sekoittamiseen.

"Papisto järkeili, että perussyy ihmisten yhteiskunnalliseen kurjuuteen oli synti ja pahuus, joten oli aivan turhaa odottaa mitään hyvää yhteiskunnan uudesti järjestämisestä niin kauvan kun ihmiset eivät sisällisesti olleet parantuneet ja synnistä luopuneet. Näin ollen niinkauvan kuin ihmisissä sisällistä uudesti syntymistä ei tapahtunut, oli kerrassaan turhaa yrittää minkäänlaatuisten yhteiskunnallisten olojen korjaamista ja uudistamista. Uudet järjestelmät olisivat yhtä huonoja elleivät ihmiset sisällisesti olisi parantuneet.

"Näissä väitteissä oli totuutta ainoastaan siinä, että kansalle on turha perustaa mitään malliyhteiskuntaa kenenkään muun. Myöskin siinä väitöksessä, että kansan tulee kehittyä asteelle, jossa se voi sulautua uusiin oloihin, on totuus. Kansan tulee taloudellisten ja yhteiskunnallisten olojen perusteella tulla varmaan tietoisuuteen vallitsevien olojen kehnoudessa ja sitä vaikuttavista syistä. Sen jälkeen on kansan itsensä taisteltava uusien muotojen järjestämiseksi. Mutta samalla kun sen myönnämme, on huomautus tehtävä sitä väitöstä vastaan, että synnin ja pahuuden tähden olisi yhteiskunnallinen kurjuus olemassa, sillä päinvastoin yhteiskunnallisesta kurjuudesta on seurauksena suurin osa niistä ilmiöistä, joita synnin ja pahuuden nimellä tunnemme.

"Historia todistaa, että kansan valmistuminen määrättyyn olojen muutokseen havaitaan siitä, miten laajalle levinnyt ja syvällinen on olojen muutoksen vaatimus. Kun kansat tositeolla rupesivat vaatimaan uskonnon ja omantunnon vapautta, todisti se että kansa oli valmistunut ne vastaanottamaan. Kun kansa voimakkaalla tavalla rupesi vaatimaan kansan hallitusta, oli se selvänä todistuksena siitä, että kansa oli valmistautunut sen varalle ja että se voi itsensä sovittaa niiden olojen pohjalle. Se ei ollut tarpeellista ottaa huomioon, josko kaikki olivat yhtä kyvykkäitä ja hyviä. Myöhempi kokemus kyllä osoitti miten on toimittava kussakin tapauksessa. Varmaa kaikessa tapauksessa oli, että siellä missä kansa oli tällaisen asteen saavuttanut, kävivät vanhat olojen muodot mahdottomiksi. Ja silloin välittämättä siitä, kuinka hankalat alussa uudet olot olivatkin, kansan edut vaativat niiden omaksumista, joten niiden muutosten vastustaminen oli edistyksen vastustamista.

"Katsoen tässä valossa yhdeksännentoista vuosisadan loppua, mitä todistuksia oli silloin siitä, että maailman kansa oli valmistunut uuteen olojen muutokseen? Todistus on se yleinen vaatimus, joka uusia järjestelmiä sangen kiihkeästi oli herännyt vaatimaan. Kansa, tärkeät muutokset saadakseen oli valmis taistelemaan vaikka Jumalaa vastaan. Mitä muita todistuksia siis voitiin vaatia siitä, että kansa oli valmis astumaan uusiin oloihin, uuteen veljeyden ja yhdenvertaisuuden valtakuntaan.

"Jos papisto, joka vallankumousta vastusti sen tähden ettei parempi yhteiskuntamuoto voisi olla miksikään hyödyksi ilman kansan sisällistä parannusta, oli rehellisesti vakaumuksensa perusteella sitä mieltä, niin olisivat he heti ensi silmäyksellä yleiseen mielipiteeseen saattaneet havaita sen mahtavan siveellisen voiman, joka pyrki uusia oloja muodostamaan. Silloin heidän käsityksensä olisi täytynyt muuttua.

"Mutta meillä on hyvin suuri syy luulla etteivät he olleet täysin rehellisiä. He väärensivät Kristuksen opin perusajatuksia. Sen sijaan, että he olisivat saarnanneet syntiä synnyttäviä oloja vastaan ja ryhtyneet muodostamaan oloja sellaisiksi, että niissä todellinen kristillisyys, rakkaus, veljeys ja yhdenvertaisuus olisi ollut mahdollista, vastustivat he kaikkea sellaista työtä. He myönsivät, että vallalla olevat olot olivat kurjia ja epäkristillisiä. Mutta samalla he kielsivät niitä muuttamasta sentähden etteivät ihmiset olleet vielä kyllin hyviä kokeakseen parempia oloja. Oli tarpeellista odottaa niin kauvan, että oli kyllin hyvä jättääkseen paheet pois. Edelleenkin oli jatkettava ryöväystä ja siveettömyyttä niinkauvan kun tulee kyllin voimakkaaksi niistä luopumaan.

"Tämä oli papiston opetuksen ydin, vaikkakin se toisilla sanoilla kirkoissa esitettiin. Ja näin ollen ei heidän tuomionsa ote ollut läheskään ankara. Kenloe on heitä kerrassaan liian lievästi moittinut."

KIIHOTTIMIEN PUUTE.

"Mutta älkäämme pappisparoille olko kovin ankaroita. He olivat kuitenkin melkoisen tyhmiä kaikesta päättäen. Sen sijaan luokaamme silmäys sen ajan taloustieteilijöihin. Katsokaamme mitä heillä oli sanomista.

"He väittivät, että uusi järjestelmä ei voi pysyä pystyssä, sillä ihmiset eivät viitsi tehdä riittävästi työtä kun ei ole yksilöllisiä kiihottimia. He edelleen koettivat uskottaa, että ihmisillä kaikkina aikoina tuli olla melkoinen määrä kurjuutta ja puutetta, jonka pelko heidät ainoastaan saattoi pakoittaa ahkeraan yritteliäisyyteen työnteon aloilla.

"Katsokaammepa nyt tätä vastaväitettä. Vanhan yhteiskunnan vallitessa oli pääasiallisesti kaksi toiminnan kiihoitusta: yksi kohdistui etupäässä laajoihin kansakerroksiin, jotka elivät kädestä suuhun, omaamatta mitään muita toiveita; toinen kohdistui rikkaiden pääomanomistajain luokkaan, kiihoittaen heitä yhä virkeämpään omaisuuden kokoamiseen. Kansakerroksien laajoja joukkoja ajoi aina pelko puutteesta ja nälkäkuolemasta. Rikkaita kiihoitti kullan himo hirveään kamppailuun sen omistamisesta. Sitävastoin uuden yhteiskuntajärjestelmän vallitessa kaikilla tuli turvatuksi samanlainen toimeentulo samanlaatuisten velvollisuuksien perusteella, joten kärsimyksien epätoivoinen pelko lakkaisi. Kukaan ei liioin voinut toivoa rikkauden kokoamisen kautta etusijaa toistaa ylitse. Edelleen silloin yleinen hyvinvointi olisi paljon suuremmassa määrin yksityisten silmämääränä mitä suoranainen persoonallinen etu. Sentähden väitettiin, että moisen järjestelmän seurauksena olisi ihmisten laiskuus. Jokainen tekisi mahdollisimman vähän työtä. Ainoastaan hädin tuskin niin paljon työtä tehtäisiin, että niukasti toimeentullaan, mutta ei enempää. Siten elämä uudessa yhteiskunnassa muodostuisi melkoisen köyhäksi."

"Sellainen väitelmä tuntuukin hyvin luonnolliselta", liitin tohtorin puheeseen. "Minä olisin kernas pitämään sellaista väitöstä hyvinkin pätevänä."

"Siten sinun aikakautesi kapitalistitkin väitelmistään ajattelivat. Mutta itse asiassa ne väitelmät olivat kapitalistiselle yhteiskuntajärjestelmälle eikä uudelle vaaralliset. Ajattelehan, että näissä väitteissä mitä röyhkeimmällä tavalla huomautetaan, ettei sen yhteiskunnan olemassa olo voi muutoin olla mahdollinen kun ainoastaan alituisesti vallitsevan nälän ja puutteen perusteella. Ajattelehan, Julian, mikä on sen parempi todistus kapitalistisen yhteiskunnan kirotusta kieroudesta ja uuden yhteiskunnan välttämättömyydestä, kuin tämä kapitalistisen yhteiskunnan suojelijain taholta tehty puolustusväite, joka aivan alastomana kertoo, että kansan on aina kärsittävä nälkää heidän yhteiskunnassaan. Mikään yhteiskunta ei saattaisi enää olla kurjempi kuin kapitalistinen, jonka vankin puolustus on kurjuus ja puute."

"Jos mikään niin tämä kapitalistien taholta tehty väitös heikensi heidän omaa asiaansa kun sitä ajatellaan sinun esittämässäsi valossa;" sanoin. "Alussa, kun ei sitä lähemmin tutki, tuntuu se koko vahvalta puolustukselta."

"Syy siihen on löydettävissä siinä, että sinun aikalaisesi rikastumista pitivät ylimmässä arvossa, joten heistä tuntui koko elämän lopulta, kun sellaiset tilaisuudet tulevat loppumaan. Silloinhan ei enään kellään olisi ollut tilaisuus rikastua ja sen eduksi taloudellisista toimistaan s.o. ryöstöä jatkaa. Ja siinä he olivatkin oikeassa. Mutta varsin eri kysymys on, josko se merkitsi yleisen yritteliäisyyden katoamista. Eri kysymys on myöskin se, josko yksityinen rikkauden kokoon haaliminen todellisuudessa lisäsi yhteiskunnan rikkautta. Se kyllä yritti kehittää rikkauden keskiarvoa silloin kuin se oli ehtona uudelle rikkaudelle, mutta ei muutoin. Sitäpaitsi jos otamme huomioon, että kapitalistit keinottelivat suuremmaksi osaksi jo ennen kehitetyn rikkauden kustannuksella yksityisten etujen tähden, ei yleisen rikkauden kehittäminen tule kysymykseenkään. Edelleen oli kapitalistinen yhteiskuntajärjestelmä tuhlaavainen rikkauteen nähden.

"Kapitalistien rikastumisen halu oli perusvaikutin siihenkin vähään rikkauden luontiin, joka entisaikoina tapahtui. Sitä kutsuttiinkin voiton tuotannoksi. Mutta meidän aikakautemme taloustieteilijät väittävät että tuotannon harjoittaminen voiton tähden ja sitä varten on taloudellinen itsemurha sentähden että se asettaa vissit rajat tuotannon harjoittamiselle. Ainoastaan voittoa tuottavia tuotannon aloja harrastetaan. Voittoa tuottamattomat, vaikka ne olisivat kuinka tärkeät kansan elämälle tahansa, heitetään syrjään. Muutamat rikastuvat ja suurin ihmiskunnan osa jää puille paljaille. Niin ollen ei liene väärin sanottu, että tällainen rikkauden tuotanto oli päin vastoin köyhyyden ja kurjuuden tuotanto. Sillä aina toiminnan vaikutukset on laskettava kansakunnan enemmistön eikä suinkaan muutaman aniharvan yksilön olojen mukaan. Luultavasti tässä on kylliksi sanottu selitykseksi niille väitteille, joiden mukaan ihmiskunta tulisi kadottamaan yksityisen rikkauden ylläpitämän kiihoituksen lakkauttamisesta. Nyt meillä on todistuksia, että juuri sen kiihoituksen lakkauttamisen kautta pääsi kansakunta erilleen köyhyydestä ja rikkauden yksilöllisestä kokoon haalimisesta.

"Nykyisen yhteiskunnan vallitessa ei kenelläkään ole ajatustakaan puutteeseen joutumisesta paitsi siinä tapauksessa, että hän tahallisesti itse niin tahtoo. Me uskomme, että pelko on heikoin ja samalla kurjin keino yritteliäisyyden aikaan saamiseksi. Me emme tahtoisi sitä taloudelliseksi tekijäksemme vaikkapa siitä yleinen voittokin riippuisi. Jo entisajan kapitalistikin tiesi, ettei kädestä suuhun perusteen mukaan työskentelijä ollut luotettavin ja parhain, vaan, että henkilö, jonka ajatuksissa ainainen puute ja huoli ei kummitellut, oli etevin. Itsekunnioitus ja luottamus antoi henkilölle tarmoa olla etevä alallaan.

"Jos nämä vaikuttimet olivat silloin jo niin tärkeitä, niin ajattelehan, kuinka paljon tärkeämpiä eivätkö ne ole nyt! Entisaikoina kun kaksi työläistä työskenteli yhdessä ja toinen laiskotteli, ei ahkera työläinen siitä kärsinyt, mutta isäntä joka palkan maksoi. Mutta nyt kun kaikki työskentelevät yhteiseen rahastoon, ryöstää laiskottelija kaikkia työtovereitaan. Nyt on sellaisen henkilön, joka työnteossa toisia petkuttaa, paras hirttää itsensä, sillä hän saa osalleen ankaran yleisen halveksumisen.

"Toinen vanhan ajan taloustieteilijäin väitös, että taloudellinen yhdenvertaisuus estäisi henkilöt saamasta ansionsa mukaisen tuloksen, oli yhtä hatara. Luulo siitä, että raha oli ainoa laatu, jolla ihmisen etevyys voitiin korvata, osottaa suurta tietämättömyyttä. Jokainen on nyt paljon suuremmassa määrin varma oman ansionsa mukaisen korvauksen saannista kuin silloin. Ainoa eroitus on vaan siinä, ettei hän saa palkkioksi rahoja. Kuten tiedät, koko yhteiskunnallinen työläisten joukko siihen luettuna myöskin kaikki virkamiehet ja kunniajäsenet, arvostellaan heidän taloudellisessa toiminnassa ilmituomiensa lahjojen ja ahkeruuden mukaan. Kaikki saa arvonsa yhteiskunnalle yleisesti suorittamansa työn ja palveluksen perusteella, joka oli kerrassaan mahdoton asia vanhan yhteiskunnan vallitessa.

"Koko vanhan yhteiskunnan tiedemiesten katsomus oli äärettömän lapsellinen. Luullessaan että korkein arvo voitiin saavuttaa ulkonaisten vaikuttimien kautta. Ihminen on joko kyvytön tai kykenevä. Muutamissa tapauksissa ei tilaisuus eikä mikään ulkonainen vaikutin saa häntä innostumaan. Sitä vastoin toisissa tapauksissa hän on äärettömästi innostunut ja toiminta-kykyinen. Ellei ihmisessä ole sisällistä voimaa ei ulkonainen vaikutin voi liioin häneen vaikuttaa. Paras mitä taloudellinen järjestelmä voi tehdä, on se, että se antaa ihmisille tilaisuuden etsiä edullisia oloja sisäiselle itselleen. Tämän tilaisuuden vanha yhteiskuntamuoto jyrkästi teki mahdottomaksi. Mutta nykyisessä yhteiskuntamuodossa se on ensimmäisiä olemassa olon ehtoja. Tietysti henkilöitä nytkin syntyy sellaisina, etteivät omaa mitään taipumuksia ja ovat sairaloisia laiskoja. Näitä tietysti ei voida auttaa. Mutta ne pois luettuna — ja niitten lukumäärä on mitätön — kaikki muut löytävät innostuttavan alan ja tilaisuuden omille taipumuksilleen. Laiskatkin silti tuottavat yhteiskunnalle niin paljon, että heidän kustannuksensa tulee korvatuksi. Entisen yhteiskunnan aikana olivat miljoonat täysin terveet ihmiset laiskana. Vallankumouksen tapahduttua tämä kuorma katosi yhteiskunnan harteilta."

PELKO SIITÄ, ETTÄ YHDENVERTAISUUS TEKISI KAIKKI SAMANLAISIKSI.

"Tärkeä väite vanhaan aikaan oli myöskin se, että taloudellinen yhdenvertaisuus tekisi kaikki ihmiset samanlaisiksi kaikissa tapauksissa, jolloin yksitoikkoisuus kuolettaisi elämän halun yhden kuukauden kuluttua. Tämä väitelmä on hyvin kuvaava aikakaudelta, jolloin kaikki ihmiset arvosteltiin rahan mukaan. Kun siis esitettiin rahan hävittämistä ihmisten arvon määräämisestä, niin silloin heti oletettiin, että se toimenpide ehdottomasti merkitsi kaiken persoonallisen eroavaisuuden katoamista. Tämä katsomus todellakin on kuvaava sen ajan filosoofiasta, jolloin ihmisiä arvosteltaessa sanottiin, hän on niin monen miljoonan arvoinen. Aivan luonnollista oli, että sellaisissa oloissa elävät ihmiset eivät voineet muuta käsittää, kuin että heidän erilaatuisuutensa riippui pankkisäästöjen erilaatuisuudesta.

"Mutta olkaamme vakavia sen aikakauden suhteen. Heillä tämän kirjan mukaan tuntui oikein vakavasti olleen käsitys, että taloudellinen yhdenvertaisuus tarkoittaisi ihmisten yhdenlaatuisuutta, sillä kun ihmisillä ei olisi eri varallisuussuhteita eri harrastuksia, niin luonnolliset vaikuttimet erilaatuisuuteen luonnollisesti häviäisivät. He eivät huomanneet, että taloudellinen, yhdenvertaisuus, antamalla kaikille vapauden ja tilaisuuden omien kutsumuksiensa mukaisien olojen ja elämäntapojen valitsemiseen, on ainoa todellinen peruste ihmisten itsenäisyyden ja siis toisista eristymisen ilmenemiselle. Vanha yhteiskunta asetti taloudellisten rajoitusten kautta luontaisille taipumuksille jyrkän esteen ja siten pakoitti ihmiset suurimmaksi osaksi muodostumaan samanlaatuisiksi. Sitävastoin nykyinen yhteiskunta olemassa oloonsa ja edistykseensä nähden pääasiallisesti nojasi ihmisten luonteenomaiseen ja itsenäisesti toimitettavaan työhön. Sentähden äärettömän moninainen luonteenominaisuuksien, kykyjen ja tietojen aarre olikin tuloksena. Jokainen on erilainen, oma itsensä, joka vuorostaan eri laatuisuuksineen liittyy yhteen suureen kokonaisuuteen, rikastuttaakseen sitä omilla väriheijastuksillaan."

YHDENVERTAISUUS HÄVITTÄÄ KILPAILUJÄRJESTELMÄN.

"Sitten vastustettiin uutta yhteiskuntajärjestelmää sen perusteella, että se taloudellisen yhdenvertaisuuden kautta hävittää kilpailujärjestelmän ja lakkauttaa olemassa olon taistelun, jotka olivat vanhan katsomuksen mukaan tärkeitä tekijöitä parhaiden tuloksien saavuttamiseksi. Jos vanhan yhteiskunnan puolustajat olisivat väittäneet uutta yhteiskunta järjestelmää vastaan sen perusteella, etteivät ihmiset vielä olleet kypsyneet vastaanottamaan uutta yhteiskuntajärjestelmää, niin ei se olisi ollut niin korkeaa. Mutta kun he tekivät väitöksensä siveyteen ja ihmiskunnan onnistumiseen vedoten, on sen rehellisyyteen vaikeanlainen luottaa. Sillä mitä oli kilpailujärjestelmä muuta kuin surkuteltava taistelu elämän tarpeista, jossa onnistuminen riippui siitä, ettei ollut kylliksi kilpailijoita, ja jos häviölle joutuneiden oli kukistuttava onnistuneiden käskyläisiksi? Tällaisen elämän tarpeiden tähden tapahtuvan taistelun eroituksena taistelusta, jota pyssyjen kanssa toimitettiin itse elämän puolustamiseksi ja ottamiseksi ei ollut mitään tosi eroavaisuutta. Mutta katsokaamme asiaa kuitenkin lähemmin.

"Ensiksikin, myöntäkäämme, että taistelu elämän tarpeista, eli toisin sanoen kilpailu, kaikessa surkeassa raakuudessaan olisi ollut puolustettava, jos se todellakin olisi voinut edellyttää ihmisten kehittymistä paremmaksi. Mutta kaiken kilpailun perustuksena tulee olla tilaisuuksien tasaväkisyys. Oliko se taattu vanhan yhteiskunnan vallitessa? Ei suinkaan. Silloinhan päinvastoin jokaisen toiminnan edellytykset olivat erilaatuiset ja rajoitetut. Rikas luonnollisesti sai suuremmat edut kuin köyhä, sillä olivathan järjestelmät juuri rikkaiden etuoikeuksille nojaavia. Köyhien jo kilpailuun antautuessaan oli havaittava, että he olivat alakynnessä. Suoraan sanoen sangen laajoilla kansankerroksilla ei saattanut olla kysymystäkään mistään tasaväkisestä kilpailusta. Rikkaat omassa keskuudessaan vuorostaan olivat eri asemissa. Toiset olivat väkevämpiä ja toiset heikompia. He taistelivat eri laatuisissa voimasuhteissa toisiaan ja koko kansaa vastaan. Kilpailu siis yksinkertaisesti oli kilpailua ei paremman luonteenominaisuuden ja jalouden voittamiseksi, mutta rikkauksien luomiseksi laajojen kansankerroksien elämän ja onnen kustannuksella. Sellainen kilpailu aina ilmetessään tuotti kurjuutta ja alensi ihmisien moraalia ja ihmisyyttä. Se saattoi heidät raateleviksi pedoiksi, joiden silmämääränä oli liikevoitto. Vanhan ajan Roomalaiset olivat huvitettuja katselemaan taistelua elämästä ja kuolemasta, mutta he kuitenkin pitivät tarkkaa huolta siitä, että taistelijat olivat tasaväkisiä. Inhoa osotettiin katsojien puolelta kaikkea taistelussa ilmenevää puolueellisuutta ja vääryyttä vastaan.

"Sanopas sinä Julian, mitä olisi ollut tehtävä vanhan järjestelmän aikana saattaakseen kaikki taistelijat samanväkisiksi ja heidän taistelu edellytyksensä ja tilaisuutensa yhdenlaisiksi, jottei kenelläkään olisi ollut mitään erikoisetuja puolellaan taistelussa?"

"Tietysti ensiksi olisi ainakin tullut tehdä yhdenvertaisiksi heidän kasvatusopilliset asiansa ja taistelun yleiset edellytykset sekä taloudelliset voimat."

"Aivan niin. Ja juuri sen taloudellinen yhdenvertaisuus tarkoitti suorittaa. Vanhan ajan ihmiset vastustivat taloudellista yhdenvertaisuutta sentähden, että se muka hävittää kilpailun, vaikka se itse asiassa tarkoitti saada aikaan oikean ja rehellisen kilpailun. Uusi yhteiskuntamuoto asetti kaikki ihmiset samanväkisinä kilpailemaan. Kaikilla olivat samat edellytykset. Kaikki kilpailijat kunnioittivat toisiansa, sillä he eivät olleet eri asteilla. Ei ollut rikkaita ei köyhiä. Kaikki olivat onnellisen ja hyvinvoinnin yhteiskunnan kansalaisia. Kaikkien kiihoittimena oli yleinen hyvinvointi, tietoisuus omista voimista ja itse-kunnioitus. Sentähden ei taistelu tullut hillittömäksi persoonalliseksi vihaksi. Taistelevat kunnioittivat toisiaan. He rakastivat toisiaan. Sillä lopullisesti voittojen voitto oli häviölle joutuneenkin voitto, sillä eroituksella ainoastaan, että voittaja sai voiton merkin samalla kuin hän oli omaa voimaansa kehittäessään kohottanut toisten pyrkimysmäärää."

VÄITÖS ETTÄ YHDENVERTAISUUS KUOLETTAISI ITSENÄISYYDEN.

"Tämän väitteen me löydämme seuraavana luettelossamme. Sen mukaan väitettiin, että taloudellinen yhdenvertaisuus taatessaan huokealla kaikille ihmisille elämän, kuolettaisi heistä itsenäisyyden ja omintakeisuuden. Tämä vasta väite voitaisiin yhdistää edelliseen kuuluvaksi, sillä ajatus on tässäkin sama; nimittäin, että taloudellinen eriarvoisuus on ainoa kiihotin kaikelle pyrkimyksellä. Matta kun väitettä käytettiin koko paljon vallankumouksen vastustamisessa, niin otettakoon se tässä huomioon.

"Väite itsessään kumoaa itsensä. Siinä sanotaan, että henkilöt ovat vaarassa kadottaa itsenäisyytensä saavutettuaan itsenäisen aseman. Jos minä nyt sinulta kysyisin, minkälaatuinen asema, pelkoa vaiko luottamusta synnyttävä, oli edullisin itsenäisyyden ja omintakeisuuden kehittymiselle, niin mitä sinä sanoisit?"

"Minä tietysti sanon, että luottamusta herättävä, turvattu asema on omintakeisuuden ja itsenäisyyden peruste."

"Aivan oikein. Sehän on selvää. Ja uusi yhteiskunta järjestelmähän juuri tarkoitti sellaisen aseman kaikille ihmisille takaamista. Minkätähden siis väitettiin, että sen järjestelmän olot olisivat epäedullisia itsenäisyydelle ja omintakeisuudelle? Jos missään elämän varmuus ja taloudellinen riippumattomuus saattaa vaikuttaa edullisesti, niin on se juuri siinä, että ihmisen itsenäisyys ja omintakeisuus varmistuu taloudellisen aseman varmuuden kautta, joten ihminen tuntee itsensä omaksi herrakseen. Sitävastoin epävarmuus toimeentulosta pakoittaa ihmiset aina kuolettamaan itsenäisyyttään ja antautumaan toisten voimallisempien turviin.

"Se olisi mahdollisesti kylliksi kumoamaan koko väitelmän. Mutta kapitalistien perusväitelmä, että kaikki muut yhteiskunta järjestelmät tulisivat olemaan onnettomia kaikessa suhteessa ihmiskunnalle ja että kapitalistinen järjestelmä on vaan ainoa oikea, on siksi laajassa muodossa tehty, että sen selittäminen vaatii tarkempaa syventymistä. Sentähden ryhtykäämme perusteellisemmin katselemaan niitä seikkoja joita väite edellyttää puolustuksekseen ja sitten vuorostaan niitä, joita meillä on väitteen kumoamiseen.

"Tarkastettakoon niitä ilmiöitä, joita vanhan yhteiskunnan aloilla esiintyy. Otettakoon ensin naiset, s.o. toinen puoli ihmissuvusta. He olivat ensi kädessä valtiollisesta ja taloudellisesti miesten hallinnon alaisia ja toisessa kädessä jonkun miesyksilön holhottavia sentähden, että taloudellinen ja yhteiskunnallinen olosuhde oli heidät painanut asemaan, jossa he miltei tykkönään olivat joutuneet miehistä riippuviksi. Miehet vanhojen tratitionien perusteella muodostivat ahtaita käsitteitä naisten velvollisuudesta ja rakkaudesta ynnä elämäntavoista yleensä. Mutta miltei samanlainen oli miestenkin elämä sillä eroituksella ainoastaan, että he jossain määrin olivat naisia edellä vallassa. Suurin miesten enemmistö oli vuorostaan riippuvainen työnantajansa armosta. Sentähden tuli heidän sulattaa herrojensa kaikki elämän ymmärryksen seikat ja mahtikäskyt ilman vastalauseita. Jos ei voinut niitä ken hyväksyä, tuli hänen kuitenkin olla sangen hiljaa ja tekeytyä välinpitämättömäksi. Katso esimerkiksi vanhan ajan salaisen vaalitavan lakia. Luultiin sen olevan tarpeellisen sentähden, että köyhälistö saa vapaasti äänestää. Eikö se laki itsessään tunnusta, että työläisiltä vapautta puuttui? Eikö se puhu selvää kieltä työnantajan vaikutusvallasta työläiseen. — Työläisten jälkeen tulevat liikemiehet, jotka itseään pitivät työläisiä onnellisempina, Liikemiehillä minä tarkoitan välityskauppiaita, jotka elättivät itseänsä tyrkyttämällä ihmisille tavaroitaan. Näitten liikemiesten joukossa on itsenäisyys sitäkin harvinaisempi vieras. Liikemiesten menestyäkseen tuli ottaa tarkka vaari itseään ylempien tavoista ja viittauksista ja olla sekä tukkukauppiasten että ostajiensa kumartava orja.

"Katsottakoon korkeammalle. Meillä on oikeutta toivoa ajatuksen vapautta ja itsenäisyyttä ainakin oppineissa hyvinvoivissa tieteilijäin piireissä. Katsottakoon niitä. Otettakoon pappien toimi ensiksi. Me havaitsemme, että he olivat seurakuntiensa ja yleisen isäntien mielipiteiden alaisia ja saarnasivat palkkaorjiensa mielen mukaan, mutta ei kenenkään muiden. Jokaisen sanan minkä he lausuivat punnitsivat he tarkoin. Jos havaitsivat siinä vähässäkään määrin vapautta herättävää ja ajatuksen unta häiritsevää, oli heidän se karsittava pois, taikka muutoin oli heidän virkapaikkansa mennyttä kalua. Entäs sitte korkeamman luokan opetustyö, kutea yliopistoissa ja korkeakouluissa. Kuolleiden kielien opetuksessa vallitsi nähtävästi jonkunlainen vapaus; mutta jos joku professori uskalsi jonkun elävän aineen käsittelyssä käyttää kapitalisteilta: vastakkaista selitystä, niin tiesi hän hyvin pian mitä hänen rauhaansa sopii. Sanomalehdistö ja kirjallisuus vuorostaan oli kapitalistisen katsomuksen orja. Toimittajat eivät olleet oikeutetut kirjoittamaan omia mielipiteitään enemmän kuin kutojat voivat määrätä malleja, joita he halusivat kutoa. Toimittajat palkattiin valvomaan kapitalistien maailmankäsitystä ja etuja; sillä sanomalehdistö riippui kapitalisteista.

"Voiko sellaisissa oloissa puhua mitään itsenäisyydestä ja omintakeisuudesta? Voiko puhua mitään itsenäisyyden ja omintakeisuuden häviämisestä joita ei pienimmässäkään määrin missään ilmennyt. Olematon itsenäisyys ei voi kadota. Ja mikään olojen vaihdos ei voi enää huonommaksi muuttaa itsenäisyyden kohtaloa mikä se kapitalistisessa yhteiskunnassa oli.

"Uudessa yhteiskunnassa sitä vastoin ei ollut mitään hallitsevia ja valta-asemissa olevia yksilöjä enemmän kuin luokkiakaan, jotka olisivat määräilleet joko taloudellisella tai valtiollisella vallallaan mitä sai ja mitä ei saanut ajatella, puhua tai kirjoittaa. Kaikki olivat saman arvoisia ja yhtä mahtavia. Kaikilla oli oikeus ja tilaisuus itsenäiseen ja omintakeiseen toimintaan. Sitäpaitsi koko olemassaolo ja menestymisen edellytykset nojasivat itsenäisyyteen ja omintakeisuuteen. Suurimman kansalaistoveriensa ihailun voitti itsenäinen sielu ja omintakeisuus oli paras suositus yleisessä seuraelämässä."

"Sellaisissa oloissa päinvastoin tuli riippuvaisuuden kadota ja itsenäisen omintakeisuuden astua valtaistuimelle."

HALLITUKSEN EPÄREHELLISYYS JA KANSALLINEN TEOLLISUUS.

"Seuraava vastaväite väittää, että kansallinen yhteisteollisuus ei voi menestyä sentähden, että hallitus ei epärehellinen ja valvoisi sellaisena vaan omia etujaan. Tämä väite näyttää heräävän kokemuksista yhdeksännellätoista vuosisadalla, jolloin hallituksen hoidettaviksi siirtyi useampia kunnollisia ja yleismaallisia omaisuus- ja toimialoja. Näitä hallitessaan, piti silloinen hallitus silmällä yksinomaan omia ja pääomain omistajain etuja, jotka itse asiassa olivat samat niinkauvan kuin pääoman omistajain luokan jäsenet olivat hallituksena tai muutoin määräävästi vaikuttivat hallitusmiesten valintaan. Virkamiehet suorastaan möivät kaikki edut ja oikeudet vallastaan kapitalisteille.

"Sentähden, kun sellaisia asioita kaikkialla joukottain paljastettiin, tuli kansa epäluuloiseksi hallituksiin nähden, jolloin vallankumouksen vastustajat saivat tilaisuuden sanoa, että yhä suurempien asiain hoidon hallituksen käsiin antaminen olisi suurinta hulluutta.

"Kapitalistien taloudellisen ja yhteiskunnallisen toiminnan teoria ja käytäntö tarkoitti yksinomaan heidän omaa hyötyänsä. Kapitalistit eivät pienimmässäkään määrin antaneet arvoa kansan yleisille eduille, jotka luonnollisesti olivat heidän eduilleen ristiriitaisia. Sentähden he toimintansa keskittivätkin tuottaakseen yhteiskunnan kustannuksella itselleen mahdollisimman suuria etuja ja voittoja. Kansan asettaman virkamiehen ylpeys oli jättää virkapaikka yhtä köyhänä kun oli siihen astunutkin. Mutta kapitalistien suurimpana ylpeilyn aiheena oli, että he osasivat asemansa käyttää mahdollisimman suurien rikkauksien itselleen kokoomiseksi. Kapitalistien suhteen ei sellaista tointa kutsuttu epärehellisyydeksi kuten tehtiin kansan virkailijain paljon pienempien epärehellisyyden ilmiöiden tähden. Kapitalistien rikkauksia nimitettiin laillisiksi voitoiksi. Mutta mistä ne voitot olivat lähtöisin? Eikö ne olleet kansalle mitään maksaneet?

"Nämä kapitalistien luokan — joka itse asiassa oli silloin todellinen hallitus vaikkei aina mahdollisesti sitä nimeä kantanutkaan — voiton kiristämiskeinot olivat kauhean vaarallisia kansalle. Niiden kautta kapitalistien luokka todellisesti riisti kaikki kansan tuotannon. Mutta hyvien tapojen ja rehellisyyden apostolit eivät sanaakaan sitä vastaan sanoneet. Sen sijaan he pitivät kauhean suurta melua, jos kansan virkailijat pienimmässäkään määrin käyttivät yleisiä varoja omiin asioihinsa. Pienet varkaat hirtettiin, mutta suuret seppelöitiin. Sen kautta kapitalistit saivat olla rauhassa, sillä kun kansan huomio oli virkailijoihin kiintynyt, ei ollut pelkoa, että se joutaa havaitsemaan päärosvoja.

"Näin ollen ei ole suuresti ihmeteltävää, jos löytyi sellaisia mielipiteitä, jotka väittivät, että hallitus ei voi johtaa mitään rehellisesti. Kapitalistit sen käsityksen itse synnyttivät. Saarnattiin oppia, että kaikkien asiain hoito on uskottava yksityisille pääoman omistajille, jotka itse asiassa kaikessa laajuudessaan tarkoittivat asettaa käytäntöön sen ryöstön mistä muutamia virkamiehiä syytettiin. Sellainen esitys tuntuu siltä kuin talon omistaja, joka ei löytänyt sopivaa henkilöä talonsa hoitoon, olisi esittänyt sen hoidon uskomista ammatti-varkaille.

"Virkamiesten epärehellisyys oli ainoastaan siinä, että he unhottivat valansa ja asettuivat samalle asteelle millä koko kansakunnan taloudellinen keinotteluolemus seisoi. Tietysti oli oikein, että kansa oli ankara virkailijoihinsa nähden; mutta se oli väärin, ettei kansa huomannut, että yksityiskapitalistit todellisesti olivat lopullisia rikollisuuden ja epärehellisyyden synnyttäjiä. He yhteiskunnan taskusta ilman mitään tyhjensivät kaikki rikkaudet. Käsityksen hataruutta osoittaa sekin seikka, kun kansa ei havainnut, että hallitus epärehellisimmissäkään tapauksissa ei ryöstänyt ja varastanut kansaa likimainkaan niin suuressa määrin kuin yksityiskapitalistit samassa suhteessa olisivat tehneet."

VÄITE, ETTÄ KANSALLINEN TEOLLISUUSJÄRJESTELMÄ UHKAISI VAPAUTTA.

"Useampia muitakin melkoisen tärkeitä vastaväitteitä löytyy vielä tästä teoksesta. Muiden muassa väite, että teollisuuden yleiseksi, vaikkapa kansan valitseman hallituksenkin valvonnan alaiseksi muodostaminen tulisi vahingoittamaan kansalaisten vapautta, oli melkoisen tärkeä.

"Mainittu väitelmä nojasi sellaiseen oletukseen, että kapitalistisen tuotannon ja teollisuuden vallitessa kansa oli vapaa ja ettei sen tarvinnut olla kenellekään edesvastuussa. Mutta mikä oletus olisi voinut olla totuudesta enemmän poikkeavaa kuin tämä? Yksityisen kapitalismin vallitessa koko teollisuus ja sen käytäntö, joista kaikkien elantosuhteet riippuvat, oli täydellisesti despoottisen suurkapitalismin hallinnon alaisena. Teollisuuden kansalliseksi muodostaminenkin suoranaisesti juuri johtui siitä kauheasta sortavasta riippuvaisuudesta, jonka alaisena kansa yksityiskapitalismin vallitessa oli ollut.

"Vuonna 1776 amerikalaiset kukistivat brittiläisten vallan siirtomaissa ja perustivat oman valtansa sen tilalle. Ajatteles jos kuningas silloin olisi lähettänyt lähettiläänsä varoittamaan Amerikan kansaa, ilmoittaen, että se uuden yhteiskuntavallan perustamisella vahingoittaisi yleistä vapautta! Sellaiselle lähetystölle ja väitteelle tietysti olisi naurettu. Jos jotain olisi vastattu lähetystölle, niin olisi se käsittänyt selityksen, ettei mitään uutta valtaa ollut tarkoituskaan perustaa, mutta sen sijaan oli tarkoitus syrjäyttää entinen valta ja antaa kansalle oikeus määritellä omat asiansa mielensä mukaan. Samoin oli teollisuuden kansalliselle pohjalle järjestämisen laita. Kysymys oli tällöin siitä, josko kansalle ja kansan eduille vastakkainen valta sallittiin edelleenkin jatkua tai ottiko kansa itse sen vallan käsiinsä, siten voidakseen vapaana teollisuuden aloilla toimia omien etujensa saavuttamiseksi sensijaan, että he ennen olivat pakoitetut pitämään huolta kapitalistien eduista.

"Jokainen, joka vähässäkään määrin on selvillä kansan toimeenpanemien pyrkimysten ilmiöistä, tietää tarkoin kansan aina sorrosta pyrkivän vapauteen. Niinpä teollisuuden kansallistuttamisenkin tarkoitus oli vapauttaa kansa kapitalistien teollisesta orjuudesta siten, että teollisuus siirtyi kansan toiminnan ja huolenpidon alaiseksi, jolloin jokainen kansalainen oli kenestäkään riippumaton vapaa tuottaja ja kuluttaja. Tällöin ei tuotantoa ja kulutusta voi yksityinen määritellä ja siten pakoittaa kansakunta ikeensä alaiseksi. Sen sijaan kansakunta ja sen jokainen yksilö määräilee tuotannon ja kulutuksen erinäiset seikat oman makunsa ja tarpeidensa mukaan. Korkeimpana siteenä persoonien vapaudelle saattoi olla ainoastaan yleisen hyvinvoinnin edellytys. Siitä yleisestä hyvinvoinnista riippui yksityinen hyvinvointi, joten yksityinen oman etunsa pakoituksesta varsin vapaaehtoisesti ja ilman mitään muuta varsinaista pakkoa täytti tehtävänsä. Mahdollisien erimielisyyksien sattuessa tarvittiin ainoastaan käyttää yleisäänestystä kansan yleisten etukatsomusten selville saamiseksi. Ja kaiken tämän vallitessa pysyi kansa kansana ja sen yksilöt yksilöinä täydellisesti vapaina. Pieninkään pakon ilmiö ei sitä vapautta himmentää voinut. Meidän ainoastaan tarvitsi yhteisesti suostua noudattamaan käytännössä sellaista periaatetta, että velvollisuuksien täyttöön kykenevä henkilö laiminlyöden niiden täytön, ei ole oikeutettu myöskään nauttimaan tuloksista ja oikeuksista."

MALTHUSIALAINEN VASTAVÄITE.

"Heittäen huomioon ottamatta pienimmät vastaväitökset, tulemme me viimeiseen, mikä tässä merkillisessä kirjassa esiintyy. Tämä väitös eroaa kaikista toisista siinä, että se myöntää taloudellisen tasa-arvoisuuden menestyvän ja kohottavan ihmiskuntaa entistä korkeammalle onnellisuuden ja ihmisyyden asteelle. Mutta samalla se ottaa juuri tämän myönnytyksen vastustuksiensa perusteeksi."

"Sen väitteen tulee olla kerrassaan eriskummaisen", sanoin. "Antaapas kuulla sen lähemmät perusteet."

"Vastustajat väittivät seuraavalla tavalla: 'Ajatelkaamme, että köyhyys, kurjuus ja kaikki muut sellaiset vaikuttimet hävitetään maailmasta. Silloin jokainen tulisi saamaan takeen siitä, että heillä ja heidän lapsillaan tulisi olemaan yllinkyllin kaikkia tarpeita. Siitä vuorostaan olisi seurauksena, että ihmisten lisääntyneistä ei ole mikään vaikutin rajoittamassa. Kun kaikki seikat olisivat kaikille yhdenvertaiset, merkitsisi se, että väkiluku kasvaisi hirveän suuressa määrässä, josta vuorostaan seurauksena olisi ruoan kulutuksen lisääntyminen siinä määrässä, ettei sitä voitaisi tyydyttää tiedossaolevilla keinoilla. Tulisi olettaa, että peräti uusi, tähänasti varsin tuntematon elintarpeiden ja niiden tuotannon muoto löydettäisiin!'

"Katsottakoon nyt tätä vastaväitöstä lähemmin. Väitös lähtee osottamaan, että kun köyhyys ja kurjuus poistuisi, niin ihmissuvun nopealle lisääntymiselle ei löydettäisi mitään esteitä ja rajoja. Siis toisin sanoen, tämä väite olettaa, että hyvin vointi ja onnellisuus edellyttää lasten syntymisen lisääntymistä."

"Mutta niin ei kuitenkaan todellisuudessa tarvitse olla. Katsoo esimerkiksi kapitalistisen aikakauden rikkaita ja sivistyneitä. Heillä oli yllin kyllin rikkauksia ja ei yhtään puutteista johtuvia huolia. Ne eivät saattaneet siis vaikuttaa heidän lisääntymisprosenttiinsa. Ja kuitenkin lähemmin katsottuna havaitsemme, että heidän keskuudessaan perheet ovat sangen pieniä. Tuskin syntymäprosentti vastaa kuolevaisuutta. Vieläpä väitetään, että rikasten ja varakasten luokkien perheet hävisivät sentähden, että heidän keskuudessaan lasten syntymisprosentti oli harvinaisen alhainen. Mikä sen aiheutti? He olivat rikkaita, sivistyneitä ja saivat elää miten tahtoivat. Ja kuitenkin heidän piireissään syntyvien lukumäärä oli arveluttavan pieni. Siis, vielä kerran, mikä sen aiheutti"?

"Luultavasti se seikka", vastasin minä, "että sivistys ja valistus oli kehittänyt heidän siveyskäsitteensä niissä asioissa korkeammaksi, joten eläimellisyys, joka siihen asti oli siksikin valtavana esiintynyt, kadotti heidän piireissään jalansijansa. Samalla myös, kun perheet yleisesti valistuivat, kieltäytyivät naiset olemasta miesten sukupuoliorjia ja rupesivat saamaan sananvaltaa sukupuolielämän kaikissa asioissa."

"Aivan niin. Sinun vastauksesi on kylliksi kumoamaan Malthusilaisten vastaväitteen korkeamman ja paremman elämänjärjestelmän perusteita vastaan sen nojalla, että ihmiskunnan lisääntyminen siten liijalliseksi kävisi. Malthus, kuten tietänet, uskoi, että ihmisillä on suurempi taipumus lisääntyä mitä tuotanto olisi sallinut, joten siitä oli seurauksena yhä lisääntyvä elintarpeiden puute. Moinen katsomus rikkaiden keskuudessa oli hyvinkin laajalle levinnyt — rikkaiden, jotka kuitenkin varsinaisesti olivat maailman kurjuuteen syyllisiä. He tietysti olivat varsin tyytyväisiä sellaisesta opetuksesta, joka kaiken syyn heidän niskoiltaan siirsi luonnon syntiluetteloon. Sitäpaitsi oli Malthusen oppi rikkaille edullinen toisessakin suhteessa. Se nimittäin vastusti kaikkia uudistuspyrkimyksiä sentähden muka, että ihmisten ehompi onnellisuus tekisi asiat toista tietä yhä entistään huonommiksi.

"Mutta jätettäköön nyt Malthus sikseen. Vaikka alhainen syntymisprosentti sivistyneiden joukossa — joiden olot olivat kerrassaan vastakkaisia kurjuudelle ja vastasivat yleisiä kansan oloja taloudellisen yhdenvertaisuuden vallitessa — olisi kylliksi pätevä, kumoamaan väitöksen onnellisuuden vaikutuksesta ihmissuvun lisääntymiseen, niin on meillä vielä eräs toinen paljon tärkeämpi todiste jälellä. Äsken sinä sanoit yhdeksi syyksi varakkaiden piireissä syntymisprosentin alhaisuuteen sen, että naisten sanoille niissä asioissa asetettiin enemmän painoa kuin alemmissa luokissa. Taloudellisen yhdenvertaisuuden varmana seurauksena on ja on aina oleva, että kaikkien naisten mielipide ja sana kysymyksen alaisissa asioissa painaa enemmän kuin miesten. Niin ollen siis naiset lakkaavat taloudellisen yhdenvertaisuuden vallitessa olemasta sukupuoliorjia ja yksinomaan lapsensiitoskoneita. Lapsen synnytysvaisto naisille tulee luonnolliseksi. Luonnollisuus vuorostaan on takeena siitä, että syntymisprosentti on luonnollisille oloille ja elämän edellytyksille sovelias, joten pelkoa suuresta tai pienestä syntymisprosentista ei tarvitse olla."

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK YHDENVERTAISUUS ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.