The Project Gutenberg eBook of Sappho, by Franz Grillparzer

SAPPHO.
PHAON.
EUCHARIS | Sapphon palvelijattaria.
MELITTA |
RHAMNES, orja.
ERÄS SAPPHON MAAMIES.
PALVELIJATTARIA, PALVELIJOITA ja MAAMIEHIÄ.

ENSIMÄINEN NÄYTÖS.

Taustalla meri, jonka lakea ranta vasemmalla puolen kohoaa kallioisiksi penkereiksi. Aivan liki rantaa Afroditen alttari. Oikealla etualalla luolan sisäänkäytävä, jonka suulla kasvaa pensasta ja murattia; etempänä taustalla pylväskäytävän pää ja portaat, jotka vievät Sapphon asunnolle. Etualan vasemmalla puolen korkea ruusupensas ja sen edessä ruohopenger.

Symbaalien ja huilujen ääniä ja sekavaa huutoa kaukaa.
Rhamnes syöksyy esiin.

RHAMNES. Hoi, ylös unesta! Hän tulee, saapuu! Oi että yksin toivolla on siivet ja jalka hitaampi on sydäntä! Pois vitkastelu, tytöt! Tosiaan ei ole liikanopsa nuoruutenne!

RHAMNES Ah te suuret jumalat! Tuo tyttö kummastellen vielä kysyy! Olympiasta saapuu valtijatar ja voiton seppel sielt' on mukanaan; hän koko Kreikan nähden, joka sinne ol' leikin jalon todistajaks tullut, on saanut runotaidon palkinnon. Siks iloiten käy kansa vastahan ja riemun levein siivin korottaa nyt nimen voittajan päin pilviä! Ja tämä käsi, tämä suu on hänet ens kerran lyyran kieltä käyttämään ja runon ohjatonta vapautta vain soinnuin sitomahan opettanut.

RHAMNES.
Viipykää!
Ei oo hän teidän riemuanne vailla!
On toisten suosioon hän tottunut.
Te tehkää kaikki valmiiks. Palvelija
vain palvellen saa näyttää suosiotaan.

MELITTA. Näätkö? Käy rinnallansa mies niin loistava kuin lyyran sekä jousen jumala on kuvissa.

RHAMNES. Huusin kyllä. Te tietkää, valtijatar lähestyy, te tietkää, syytä ilohon on — mutta sit' teidän tuoll' on työssä näytettävä. Mies ääneen tervehtiköön lemmittyään, on naisen lempi vaaliva ja tyyni.

RHAMNES.
En, nyt pois, nyt pois!
(Karkoittaa tytöt)
Hän tulkoon! Häiritä ei röyhkeys
saa soraäänin juhlaa ihaninta.

Sappho, loisteliaasti puettuna, ajaen valkeiden hevosten vetämissä vaunuissa, kultainen lyyra kädessä, päässä voitonseppel. Hänen rinnallaan seisoo Phaon yksinkertaiseen pukuun puettuna. Kansa ympäröi kulkueen ääneen mieltymystään osottaen.

SAPPHO. Maamiehet, ystävät, oi kiitos teille! Vuoks teidän seppeleestäin iloitsen, — se suotu koruks porvarin on, mutta vain taakaks runoilijan, keskellänne sen omakseni vasta kutsun. Täällä, vain täällä, missä unet nuoruuden ja elon ensi kokeet, täällä, missä myös saavutuksen riemu polttava yht'aikaa täyteen sieluhuni astuu, vain täällä, missä haudan kypressit tuo vanhempaini henkiterveiset, vain täällä, missä moni ystävä jo lepää varhain kuollut, keskellänne, mun rakkaimpaini keskellä — vast' täällä tää seppel enää rikokselt' ei tunnu, vaan muuttuu kaunistukseks halpa koru.

ERÄS JOUKOSTA.
Oi että, korkea, sa meidän olet!
Te kuulitteko koruttoman puheen?
Se enemmän kuin Kreikan maine häntä
on kaunistanut!

SAPPHO (astuen alas vaunuista ja tervehtien ystävällisesti ympärillä
seisovia)
Kunnon Rhamnes, terve! —
Artander, täällä — ikäs uhalla?
Kallisto — Rhodope! — Te itkette?
Kuin sydän vilpitön on silmäkin
mut kyyneliltä — maa te säästäkää!

SAPPHO Mua ette turhaan tervetulleeks lausu, tuon tässä teille kansalaisen lisää. Käy esiin Phaon! Parahimpain sukuun hän kuuluu, itse myös mies puolestaan. Hän vaikk' on vielä nuori, näyttäneet on hänet mieheks sanat sekä teot. Jos tarvis soturia, puhujaa tai kaunosuista runoilijaa taikka ehk' ystävätä, kättä auttajan, te häneen ensin aina turvatkaatte.

PHAON
Sun sanas, Sappho, pilkkaa nuorukaista!
Kuin ansaitseisin tuon ma kiitoksen?
Ken sitä kokemattomasta uskois?

SAPPHO Sa takaat sanojeni totuuden, on vaitiolo sisar ansion. Niin ystäväni! Aina tietäkää! Ma häntä lemmin! Hänet valitsin! Hän lahjain runsaudessa määräkseen on saanut tuoda laulun korkeudesta mun hellin väkivalloin alas tänne tään elon kukkalaaksoon ihanaan. Ma tahdon rinnallansa keskellänne nyt elää tyyntä paimenelämää ja laakerini vaihtaa myrttihin, vain kotohisen onnen kunniaksi tään soittimeni kielet herättää, joit' ootte ihmetelleet, ihailleet. Nyt oppikaatte niitä lempimähän!

SAPPHO
Jo riittää! Kiitän teitä, ystävät!
Te palvelijatani seuratkaatte.
Tää päivä syöden, juoden, tanssien
te viettäkää, tää juhlapäivä, jolloin
luo sisarten on sisar palannut!
(Maamiehilleen, jotka häntä tervehtivät)
Jää hyvästi — myös sa — myös sa — te kaikki!
(Rhamnes poistuu kansan mukana).

SAPPHO Näin, katso, ystäväni, elää Sapphos. Mun töistäin kiitos, lemmest' — ystävyys, nuo elossain on osakseni tulleet. Oon siihen tyytynyt, oon onnellinen, sa myös jos puoletkin vain siitä annat mit' olet saanut — saaneesi jos myönnät. Oon menettämään, ilman olemahan ma tottunut. On vanhempani varhain jo hautaan vaipunehet, sisareni mun uskolliseen sisarsydämeeni mont' iskettyään haavaa, Acheron luo johti osaks oma syy, ja osaks myös oikku kohtalon. Ma tiedän, kuinka voi kiittämättömyys ja petos polttaa, ja ystävyyden, lemmen pettymykset ma oon jo povessani kokenut. Oon menettämään, ilman olemahan ma tottunut! Mut yhtä menettää en ikinä ma voi, sua Phaon, en, en ystävyyttäs enkä lempeäs! Siks koettele, armas, itseäsi! Et tunne vielä sitä pohjattuutta, mi ammottaapi minun povessani. Mun älä koskaan tuntea sa anna, ma että täyden rinnan sulle tarjoon ja tyhjän löydän!

PHAON. Ma tuskin tiedän, mitä teen ja puhun. Mun pienen elämäni pimennosta näin nostettuna valon kirkkauteen ja saatettuna onnen kukkulalle, jot' turhaan parahimmat tavoittelee, ma tunnen liian suureks riemun hurman enk' onnessain ma itseäni löydä. Nään metsät, rannat ohi kulkevan ja sinivaarat, majat matalat ja tuskin ymmärtää voin, että kaikki tuo paikoillaan on, että mua vain on onni aalloillansa kantanut!

PHAON Sa olla voitko sama nainen, jonka käy maine Pelops-saaren ääriltä ain' asti jylhiin vuoriin Thrakian, jotk' yhtyy iloisehen Hellaaseen, ja Kreikan meren joka saarella ja paisteisilla rannoill' Aasian, jok' kolkassa, miss' ykskin kreikkalainen vain jumalaista kieltään laulain haastaa — käy maine riemuin tähtiin nostettuna? Jos todella tuo nainen olet sa, kuin lankesivat silmäs nuorukaiseen, jok' ilman nimeä on, kunniaa, joll' on tää lyyra vain, mi arvon saa siit' ett' oot sitä sinä koskettanut!

PHAON Ens hetkest' asti, jolloin heikoin käsin ma itse lyyran kieltä koittelin on jumalkuvas ollut edessäni! Kun istuin sisarien piirissä ma vanhempaini lieden luona, kun Theano-sisareni kätköstään nous käärön, siitä lukeaksensa sun laulujasi, Sappho — kuinka silloin kaikk' kävi hiljaisiksi nuorukaiset ja tytöt siirtyi viereen lausujan, he ettei kultamurustakaan hukkais. Ja kun hän alkoi: nuorukaisesta niin hehkuvaisen lempilaulun tai yön yksin-valvonehen valituksen tai leikeist' Andromeden, Attiksen — kuink' kuuli jokahinen, varoen ees ettei hengitys, mi povesta niin voimakkaana pyrki, häiritseisi. Theano luettuaan mietteissänsä pään painoi vasten tuolin selkänojaa ja, katsoin aavan tuvan hämyyn, virkkoi: Min näköinen hän liekään korkea? Mun on kuin voisin hänet nähdä. Ah, ma tuhansista hänet eroittaisin! Niin oli kielen kahleet irroitetut ja kukin vaivas mielikuvitustaan sua uudell' ansiolla koristaakseen. Ken keksi Pallaan silmän, Heron käden, ken itse Afroditen sulovyön. Ma yksin ylös nousin vaieten ja astuin pyhään, hiljaisehen yöhön. Ma siellä valtimoilla luonnon, joka yön-untaan nukkui, luonnon salavoimat mun povessani tuntein, ojensin sua kohti käteni. Kun silloin pilvet, niin lumivalkeat, kun tuulen leyhkä, vuor'ilma, hohto hopeainen kuun mun pääni ympärillä yhdeks suli, sa olit mun, ma tunsin läheisyytes, ja valon pilvissä näin Sapphon kuvan!

PHAON Ja sitten isäni kun lähetti Olympiaan mun vaununajohon ja kaiken matkan sydämessäin kaikui, ett' ompi runotaidon kruunusta siell' otteleva Sapphon lyyra sekä sen myöskin voittava — niin silloin paisui mun sydämeni kaipuusta ja tielle ma ajoin kuoliaaksi hevoseni jo ennen kuin Olympian ma tornit sain nähdä. Niin ma saavuin. Kilpa-ajot ja taito painijain ja diskusleikit ne meni ohi odottavan mielen; en kysynyt, ken voitti palkinnon; mit' olinkaan ma itse saavuttanut: ma hänet nähdä saisin, naisten kruunun! Niin tuli päivä lauluottelun. Alkaios vuoron sai, Anakreon, mut turhaan! Mieltäin ei he liikuttaneet. Mut kuule! Kansan kesken alkaa kuiske ja joukko jakautuu. Nyt tapahtui se! Käsvarrellansa kultalyyraa kantain jo astui nainen joukon melun läpi. Häll' oli yllään valkopuku, joka ain' yli peitettyjen nilkkain solui kuin juoksee puro kukkakumpuin yli. Sen palle palmu-laakerlehväinen, jok' kuvas rauhan mainetta, se kertoi, mit' tarvitseepi runoilija sekä mi hänet palkitsee. Kuin aamunpilvet ol' yllään purppurainen mantteli ja kutrein sysimustain yössä välkkyi kuu, hohtavainen otsakoriste, jok' oli ylväs merkki herruuden. Mun sisässäni ääni huusi: hän! Ma lausunut en vielä luuloain, kun kansan riemu tuhatäänin jo mun aavistuksein todeks vahvisti. Sa kuinka lauloit, kuinka voitit, kuinka sa ylväin kruunuin koristettiin, sitten kuink' kädestäsi voiton hurmassa sa lyyras pudotit ja väen läpi ma kuinka hyökkään sekä kohtaamana sun katsees seison siinä häveten, ma, hento nuorukainen, — sen sa tiedät mua paremmin, oi korkea; ma itse en enää miettien ees muistaa voi mi tapahtui, min itse uneksin ma.

SAPPHO Sun muistan seisseen aran mykkänä, kaikk' elos näytti silmään noussehen, jok' arastellen tuskin maasta kohos, mut sentään oli tuleen syttynyt. Sun käskin mukaani, sa seurasit niin syvään ihmetykseen vaipuneena.

PHAON Ken uskoi, että Hellaan jaloin nainen lois silmän Hellaan halvimpahan mieheen.

SAPPHO Teet väärin kohtalolle, itsellesi Äl' ylenkatso mitä jumalat on synnyinlahjanansa suoneet sulle, täysonneen määrätylle, kaikkea mist' tietää otsas, sydämes ja rintas! Ne ovat tuet, joihin elämä voi lujaan säikeitänsä kiinnittää. On hyvä lahja ruumiin kauneus ja elonilo onni verraton. Mies-uljuus, valtavoima käskijän ja päättäväisyys, sydän iloinen, ja palveleva mielikuvitus, ne elon kamarata kaunistavat, ja elämä on elon korkein määrä! Ei turhaan runottaret valinneet, oo laakeria, jok' ei heelmää kanna. Niin kylmänä se painaa niiden päätä, se joille tuskain palkan kerran lupas. On ilotonta ihmiskorkeudessa ja taideparka pakoitettu on, (Phaonia kohtaan ojennetuin käsin) ain täydelt' elämältä kerjäämään!

SAPPHO Kaks seppelettä, rakas ystävä, siis itse otsillemme sitokaamme; me elo taikamaljoist' taitehen ja taide kädest' elon särpikäämme! Nää tämä kaunis yksinäinen seutu, mi puoleks maahan näyttää kuuluvan ja puoleks rantamille Lethen vuon! Me näissä luolissa ja ruusustoissa ja näiden pylvästöjen juurella kuin kuolemattomat nyt eläkäämme, jotk' eivät tunne nälkää, kyllästystä; ja yhtyneinä ikinautintoon me kauniist' elämästä iloitkaamme. Mik' on mun, on sun myös. Jos käytät sitä, voin omaisuudestani iloita. Sa muista, täällä olet kotonas. Sun orjille ma herraks osoitan. He multa oppivat sua palvelemaan. Hoi tytöt! Orjat! Tänne!

PHAON.
Sappho, koskaan
kuin voin niin suuren hyvyyden ma maksaa?
Se aina kasvain painaa maahan minut.

SAPPHO Mitään ällös puhukaan! Te näätte herranne. Mit' tahtoo hän, on teille käsky kuin mun tahtoni. Voi sitä, häntä jok' ei tottele, jot' ykskin pilvi tuolla otsalla vain kiellon rikkojaksi todistaa! Voin itseni ma puolest' unhoittaa, ken häntä loukkaa, nostaa vihani. — Nyt, ystäväni, heille itses usko, sua painaa, nään sen, matkan rasitukset. Suo täyttää kestiystävyyden laki ja Sapphon ensi lahjoista sa nauti!

PHAON Oi jospa voisin entiselämäni kuin vaatteet heittää luotani ja voittaa nyt mielenmaltin sekä kirkkauden, ett' täysin olisin, mit olla soisin! Jää hyvästi! Me kohta tapaamme!

SAPPHO Vain tässä syömessäkö virtaa veri ja toisilla on jäätä suonissaan? He ovat hänet nähneet, kuullehet, ja ilma, joka häntä ympäröi, on heidän rintojansa vasten lyönyt, ja tyhjä sana: mitä valtijatar? on ensi ääni, jonka heiltä kuulen! Heit' taitaisin ma vihata! — Sa mene!

SAPPHO (joka sillävälin on heittäytynyt ruohopenkerelle) Melitta! Mitään etkö sanoa voi, mi mulle iloks oisi, rakas lapsi? Sa hänet näithän, etkö huomannut sa mitään kerrottavan arvoista? Miss' ovat ollehet sun silmäs lapsi?

MELITTA Sa muistat hyvin, mitä usein sanoit, ett'ei, kun läsn' on muukalainen, neitsyt saa vapahasti heittää katseitaan.

SAPPHO Ja sinä, lapsi, laskit alas silmäs? (Suutelee häntä) Niin oli siis? Sa lapsi, opetus tuo koski vanhempia, vilkkaampia; saa paljon tyttö tehdä, mit' ei neitsyt. (Häntä silmillään mitaten) Mut katsohan! Kuin olet muuttunut siit' asti kuin sun jätin. — En sua tunne ma enää. Paljon olet kasvanutkin — (Suutelee häntä uudelleen) Sa rakas olento! Oot oikeassa, mun varoituksein koski myöskin sua! (Nousten) Miks mykkä yhä niin ja pelokas? Et ennen ollut niin. Mit' epäröit? Ei Sappho, valtijatar, luonas oo, vaan Sappho, ystävättäres, Melitta! Ei ylpeys, ei pika vihaisuus ja mit' on pahaa muuta minuss' ollut oo mukanani kotiin palanneet; ne aaltoin helmaan hukuttanut oon kun rinnallansa tänne matkasin. Siin' ompi juuri lemmen taikavoima, se kaiken, mihin koskee, jalostaa kuin aurinko, mi sadepilvetkin voi valonsäteillänsä kullaks muuttaa. Jos katkerilla sanoilla ma koskaan sua olen loukannut, se anteeks suo! Kuin sisaret nyt yhdenvertaisina me hänen rinnallansa eläkäämme, vain rakkautensa eroittamina. Ma tahdon hyväks tulla, nöyräks, hyväks!

SAPPHO
Jos nimitämme hyväks' mik' ei pahaa.
Niin paljon saaneelleko riittäis se?
Mit' uskot, viihtyykö hän täällä, tyttö?

Hän seisoo nuoruutensa voimassa ja elon kaunein kukkeus on hänen, Kuin vastaherännyt hän iloiten ja ihmetellen tuntee voimansa ja siivet auki lyö ja korkeimpaan hän määrään tähtää haukankatsehen. Mik' ompi kaunista ja suurta, arvokasta, on hänen! Voimakkaan on maailma! — Ja minä! Oi te taivaan jumalat! Te mulle mennyt aika antakaatte! Te jäljet mennehitten kärsimysten ja ilojen mun rinnastani viekää. Mit' olen tuntenut ja tehnyt, kärsinyt, se olkoon poissa, yksin muistostani! Te suokaa palata mun aikaan, jolloin mull' oli lapsen posket pyöreät, kun arkana ja epäröivin tuntein ma tuorein mielin astuin maailmaan; kun aavistus, ei tieto tuskaisa mun lyyrain kultakieliss' soitteli, kun mulle viel' ol' lempi ihmemaa, niin tuntematon, outo ihmemaa!

SAPPHO Täss' seison kuilun partaalla, mi hänet ja minut ammottaen eroittaa; nään tuolta kultarannan kutsuvan, sen silmä saavuttaa, mut jalka ei! —

Voi häntä, jota houkutellehet on varjot mainehen ja kunnian! Kuin ruuhess' ulappata myrskyisää hän soutelee. Ei viherjöitse puu ei nouse laiho eikä kukka siellä, ylt'ympäri vain harmaa äärettömyys. Vain kaukaa rannat vihreät hän näkee ja kumeana aaltoin kuohun läpi hän yksin kuulee rakkaimpainsa äänet. Jos mielensä hän malttaa, palajaa ja etsii kotivainionsa jälleen, on poissa kevät, ah, ja kukkaset, (Ottaen seppelen päästään ja sitä surumielisenä tarkastellen) ja kuivat lehdet kahisevat hälle!

MELITTA
Tuo kaunis seppel! Mikä jalo palkka!
Sit' turhaan tavoittavat tuhannet.

SAPPHO Sit' turhaan tavoittavat tuhannet! Se totta on, Melitta! Rakas tyttö! Sit' turhaan tavoittavat tuhannet! (Pannen seppelen uudelleen päähänsä) Se mainett' älköön pilkatko, kell' on se, se ei oo turha, tyhjä kaiku vain, on jumalvoima kosketuksessaan. Niin hyvä! Köyhä en oo! Sitä paitsi on mulla vielä oma rikkauteni: on nykyisyyden seppel mulle suotu ja tulevan ja menneen päivän kukat. Sa ihmettelet, etkö ymmärrä? Niin, ällös koskaan ymmärtämään opi!

SAPPHO
En, en, rakas lapseni!
Käy toisten luo ja sano, koska tahtoo
sun käskijäsi luonaan nähdä minut.

(Laskee, ajatuksiin vaipuneena, otsan käsiinsä, istuutuu ruohopenkerelle ja ottaa lyyran käsivarrelleen sekä lausuu seuraavan säestäen sitä muutamilla akkordeilla.)

SAPPHO

Ylhäällä asuva Aphrodite, juonikas tytär Zeuksen, ällös surulla, tuskalla paina, korkea, sydäntä sykkivää.

    Mutta tullos, jos kauniilta koskaan
    korvissas soittoni soinut on,
    jonka sa sointuja usein kuulit,
    isäsi asunnon jättäen.

    Itse sa valjastit välkkyvät vaunut,
    iloiset varpuses vetivät sun,
    tummin siivin ilmaa lyöden
    taivaasta toivat sun laaksoon maan.

    Niin sinä saavuit; otsas hymys,
    taivahatar sa kuolematon,
    kysyit sa, miksikä valitus kaikuu
    miksikä pyytävän huuto soi?

    "Mit' on kaipaava sydän nyt vailla,
    ketä nyt rinta ikävöi
    hellästi kietoa lemmen verkkoon;
    ken sua, Sappho, nyt haavoittaa?

    Nyt sua jos välttää, kohta hän seuraa,
    lahjoja hylkii, mut antaa viel';
    jollei hän lemmi, kohtapa lempii,
    nöyränä tahtoas totellen."

Nyt tule myös, ota tuskani pois sa, joka mun rintaani ahdistaa, suo minun voittaa, mitä ma pyydän, kiistossa lemmen mun suojani oo!

TOINEN NÄYTÖS.

PHAON Tääll' on mun hyvä! Ilot pitojen ja symbaalien melu, huiluin äänet ja hillittömän riemun purkaukset ei saavu näiden puiden alle, jotka kuin häiriötä kantaakseen vain kuiskaa ja yksinäiseen mietiskelyyn kutsuu.

Kuink' olenkaan ma siitä muuttunut, kun jätin isän kodin, juoksijani Olympiata kohti ohjaten? Voin ennen riemun vallitessakin miel'alain sekavien johtolangat ma silmää terästäen selvittää, siks kunnes tietoisuuteeni ne sain ma; mut niinkuin heltehinen kesäyö, yht'aikaa suloinen ja rasittava, nyt raskas sumu painaa mieltäni, jot' ajatusten ristisalamat vain hetkeks valaisee ja taasen sammuu niin oikullisna, tuskaa rintaan tuottain. Kuin huntu peittää menneen elämäni ja tuskin eilistä ma enää muistan tai hetkeä, mi juuri ohi kiiti. Ma kysyn itseltäni: sinäkö Olympiassa vierellänsä seisoit? Sa hänen rinnallansa kunniassa? Sun nimesikö kantoi kansan riemu yht'aikaa hänen kanssaan pilvihin? Niin oli, tiedän, mutta vaivoin uskon! Kuin poloinen on ihmisolento, kun se, mit' ylintä hän toivoo, hänet, kun toteen käy se, uneen uuvuttaa! Kun hänt' en vielä nähnyt, kuvansa kun mielikuvissa vain piirtelin kuin sumuun harmajaan, kuin näyttikään niin helpolt' yhden katseensakin tähden tai sanansa, jo henkens' uhrata; ja nyt, kun hän on mun, mun omani, kun toiveet kultaperhosien tavoin jo leijuu kotelonsa jätettyään, nyt vielä kysyn, mietin, epäröin! Ah! täällä unohdan ma itseni ja hänet, vanhempani — Vanhempani! Nyt vastako ma teitä muistelen? Mun teistäni te ette mitään tiedä. Te ehkä kuolemaani itkette jo tai ehk' on huhu teille kertonut, ett' ompi poika, jonka rakastamaan Olympiahan ette lähettäneet vaan kisaan, Sapphon sylissä — Ah, häntä ken loukata voi? Naisten kruunua! Saa sappeansa purkaa kateus, ma puollan häntä maailmata vastaan! Ja isänikin, kun hän näkee hänet, hän mielellänsä jättää epäilyksen, min rintahansa saanut julkeain on sitransoittajattarien näky. (Ajatuksiin vaipuen.) Ken lähestyy? Ah, joukko meluisa. Niin inhottavaa! — Pois! — Mut minne? — Tänne!

EUCHARIS (huutaen) Hoi tytöt! Tänne tuokaa kukkia te koko kasa. Talo koristakaa ja piha, pylväät, ovet, kynnykset, ja kukkalaittehetkin somistakaa! Nyt kasvi viereen kasvin, sillä tänään nyt viettää valtijatar juhlaa lemmen!

EUCHARIS. Tahdon noutaa, sanoo, mut liikahda ei silti paikaltaan. Sa sano, pieni teeskentelijä, mik' on sun? Mitä tapahtui, kun puolees niin katsoi pöydäss' usein valtijatar ja viekkain silmin sinut löydettyään taas pilkallisna silmät alas loi. Jok' kerta näin sun silloin punastuvan ja kiusalliseen hämmennykseen joutuin sun vanhan tutun toimes unohtavan. Ja kun hän suuren maljan ojentaa sun käski kaunihille vieraallemme ja arasti kun huulillesi veit sen, niin huusi äkkiä hän: silmät alas! ja puolet suuren maljan sisällöstä sa silloin permannolle vuodatit. Mut silloin Sappho nauroi. Mitä tuo kaikk' oli? Tunnustaa sun täytyy, tyttö!

EUCHARIS
Ah, en ensinkään.
Pää pystyyn vain ja kaikki tunnusta!
Ah, kyynelenkö silmissäsi nään ma?
Sa poloinen. En enempää ma kysy.
Mut elä itke! Vielä jos sit' teet,
ma tulen pahoilleni. Ällös itke.
Jo lopussako kukat? — Tulkaa sitten.
Me uudet noutakaamme. — Tänne istu.
Viel' ompi ruusuja, sa seppel sido
ja ahkeroi, mut älä itke, lapsi.

(Istuutuu ruohopenkerelle ja alkaa sitoa seppeliä. Hetken kuluttua puistaa hän tuskallisesti päätään ja laskee alotetun seppelen viereensä.)

MELITTA. Ei käy tää. — Ah, mun pääni halkeaa ja sydän myrskyää mun rinnassani.

Saan täällä hyljättynä istua; niin kaukana on koti vanhempaini ja orjankahleet painaa kättäni, min heidän, omaisteni puoleen nostan. Voi minua, ma hyljättynä istun, ei kukaan nää, ei kuule minua!

Nään kyynelin ma, kuinka toiset painaa saa rinnan vasten rintaa ystävän, mut mulle tääll' ei syki ykskään sydän ja kaukana on ystäväni täältä. Nään isäin ympärillä lasten leikin nään hyväilevän lasten isiänsä; mun isäni on merten takana, ei saa hän tervehdystäin, suudelmaani. Myös täällä tavallaan mua lempivät he ja usein heiltä hellän sanan saan ma, mut rakkautt' ei se, vain sääliä, mi suopi hyvää itse orjallekin, ja suu, jok' ensin imarteli, kohta on täynnä katkerata ivaa, pilkkaa.

He saavat lempiä ja vihata ja mitä sydän tuntee, lausuvat he, heill' ovat kullat, purppurat ja korut ja heihin ihmetellen kääntyy katse, mut nurkassa on orjattaren paikka ei häntä kohtaa katse, kysymys, ei silmä, ajatus, ei toivomus!

Te jumalat, jotk' usein kuullehet mua ootte, runsain käsin antakaa, mit' teiltä nöyrästi ma pyydän nyt, oi olkaa armolliset tällä kertaa! Te viekää minut omaisteni luo, ma jotta uskollista rintaa vasten mun pääni polttavan nyt painaa voisin. Te viekää omaisteni luo, tai ottakaa, ah, luoksenne! — niin teidän luoksenne!

Phaon (joka Melittan yksinpuhelun aikana on ilmestynyt luolan suuhun, mutta vetäytynyt taas piiloon, astuu nyt esiin ja laskee takaapäin kätensä Melittan olkapäälle).

PHAON Kuulin jumalilta rukoilevan sun rintaa ystävän. Se ompi tässä. Mun sitoo sinuun sama tuska, veri, ja surevat on aina sukua. Ma myöskin kaipaan vanhempiani, ja kotimaahan palaa mieli mulla. Me liittykäämme, jotta toisen tuska ois balsamiksi toisen sydämelle. Sa vaikenet? — Viel' epäiletkö, tyttö? Sa ylös silmää! Hyvääs tarkoitan. (Hän nostaa leuasta tytön päätä.) Kas, sama pieni juomanlaskija, jok' kasti permantoa juomillaan! Siks surullinen? Ah, tuo tapaus niin mua kuin Sapphoakin huvitti.

MELITTA (joka viime sanat kuullessaan on hiukan hätkähtänyt, nostaa nyt silmänsä ja katsoo Phaoniin, sitten nousee hän ja tahtoo lähteä).

PHAON Sua loukata en tahdo, lapseni. Noin vakaakatseinen tuo tyyni silmä? Sun täytyy mulle kaikki kertoa! Jo pöydässä ma sinut huomasin; sun neitseellinen sulos seurassa niin lempeästi loisti melun läpi. Ken oot? Ja mikä pidättää sua täällä? Et ollut pöydässä, sa palvelit, ja orjattarien ma huomasin sua toveriksi kutsuvan —

MELITTA Mitä orjattarelta sa tahdot, herra? Vertaistansa hänen suo etsiä — (Kyynelet tukahduttavat hänen äänensä) Oi minut luoksenne te ottakaatte, jumalat!

PHAON (käyden häneen kiinni) Ah kuinka sa vapiset. Sa mieles kohota. Vain kädet sitoa voi orjankahle ei mieltä vapaan voi se orjuuttaa! Oo rauhassa, on Sappho lempeä, ma sanon sanan, ilman lunnaita hän antaa sinut taasen omaisilles.

PHAON Mua usko, hän sen tekee. Taikka onko sun palavainen kaipuus kotimaahan, jok' äsken sinut valtas, nyt jo poissa?

MELITTA Varhain lapsuudessain sen suojasta oon pois ma riistetty. Sen kukkaset ja laaksot muistossain on vielä, nimensä on unhoittunut. Sen luulen päivännousun puolla olleen, niin oli kaikki siellä valoisaa.

MELITTA. Ah, kaukana! Siell' oli ympärilläin toiset puut, ja toiset kukat siellä tuoksuivat, sen taivaall' oli tähdet kaunihimmat ja lempeämpi ihmisien mieli. Ma monen lapsen kesken siellä elin ja vanhus valkokiharainen, ah, hänt' isäks kutsuin, hyväeli mua; myös toinen mies, niin kaunis, lempeä ja ruskotukka — sinun näköisesi —

PHAON.
Ma tiedän! Rakas, kaunis, kiltti lapsi!
(Jättäen hänen kätensä:)
Mut edelleen!

MELITTA Niin meni kaikki hyvin. Mut kerran yöllä huutoon heräsin, jok' kaikui hurjana mun ympärilläin. Niin tuli hoitajatar, tempas minut ja kantoi ulos kamalahan yöhön. Näin talojen ma palavan, ma näin kuin ottelivat miehet, pakenivat ja kaatuivat; niin yksi verihurtta mua lähestyi ja tempas minut, sitten ma kuulin sadatusta, huutoa ja taiston melskettä; kun jällehen ma kaikest' toinnuin, olin laivassa, jok' kiiti tummain syvänteiden yli. Ma ympärillä muiden tyttöin, lasten näin itkevän, mut mitä kauemmaksi niin tultiin, harvenivat rivinsä. Mont' yötä, päivää kuljettihin niin, ehk' kuukausia. Viimein yksin olin ma noiden hurjain miesten keskellä. Niin saavuttihin rantaan Lesboksen, ma vietiin maihin. Sappho näki mun ja tarjos lunnaat ja ma olin hänen.

MELITTA Ah ei! Hän ystävällisesti vastaan mun otti, kuivasi mun kyyneleeni, mua hoiti, opetteli rakkaudella; vaikk' katkera ja pikainenkin joskus, on hyvä sentään Sappho, hellä, hyvä.

MELITTA Ah, liian kohta sen jo unhoitin! Ma leikeissä ja talon toimissa niin harvoin omiani ajattelin. Vain tuskan, murheen mieltä painaessa mun sydämeeni hiipii kaipaus, ja muisto tuskan-suloisesti mulle taas menneen onnenajan paljastaa. Niin myöskin nyt. Mun oli mieli raskas, jok'ainut sana putos tuskaisesti kuin paljahille hermosyille, kun — mut nyt on hyvä taas, oon iloinen.

PHAON (ottaen ruusun joukosta) Ota sa tuo ruusu (Pistää sen tytön rintaan) muistoks tästä hetkestä ja merkiks siitä, ettei kotona vain, vaan muuallakin ystäviä on.

(Melitta, joka hänen kosketuksestaan on säpsähtänyt, seisoo nyt korkeasti sykkivin povin, molemmat käsivarret riipuksissa, alaspainunein päin ja silmä yhteen kohtaan kiinnitettynä. Phaon on astunut muutamia askelia hänestä ja katsoo häntä kauempaa).

PHAON
Vain ylpeys ja turhuus kultaa jakaa;
mut ystävyys ja lempi kukkasia.
Täss' ompi kukkia —

MELITTA Niin nämä, joita nuo tytöt tuolla ovat poimineet ja tarkoitetut — ah, en ikinä!

MELITTA Ah, kun ovatkin niin paljaiks pensahat nää ryöstäneet. (Silmäillen ympärilleen ruusupensastoon) Tuoll' oksalla on sentään vielä ruusu mut liian korkeall', en ulotu.

MELITTA (varpailleen kohoutuen ja taivuttaen oksaa, jonka äärimmäisessä päässä ruusu riippuu) Sa ulotutko?

PHAON (joka kiinnittämättä huomiota ruusuun on katsellut vain Melittaa)
Viel' en.

(Oksa on ponnahtanut tytön käsistä, hän horjahtaa ja vajoaa
Phaonin syliin, jonka tämä on pitänyt häntä kohden avoinna).

SAPPHO Täysi sydän myös etsiä voi juhlan melua, ett' yleisessä hälinässä yksin ja huomaamatta vois se iloita.

SAPPHO Myöskin kunnon naapureille täytyi mun kiitollista mieltä osoittaa. He viinist' iloitsevat. Tiedät sen. Ei mikään juhla vasta häiritä saa rauhaa, jota lemmin kuten sinä.

SAPPHO
En mitään!
— Mut sentään!
(Itseänsä hilliten)
Näin Melittan kanssa kuinka
sa leikittelit.

SAPPHO. Mulle on rakkain palvelijoistani hän, niin, lapsistani, voisin sanoa, sill' lapsina oon heitä rakastanut. Vain siksi orjankahleita en ole ma päästänyt, ett'eivät ennen aikaa nuo kodittomat joutuis opettajan ja äidin huolenpidost' osattomiks. Oon siihen tottunut, ja monta naista myös Mytilenen porvaristoss' ompi, jotk' iloisesti muistain mainitsevat ett' ovat muinaista he Sapphon työtä.

SAPPHO Mut kaikist' tytöistä, joit' onnen leikki luokseni on tuonut, ei mulle rakkaampaa kuin hän, Melitta, tuo tyttö tyynimieli, hiljainen. Ei henki korkea, ei suuret lahjat, ja taiteen harjotteluun avuton, — hänt' yli muiden sentään rakastin ma, häll' ompi nöyrä, vaatimaton mieli, häll' ompi hellä sydämellisyys, mi hitaana, kuin tyyni etana, yht'aikaa talo on ja asukas, ja pienimmästä melustakin valmis taas kuoreen vetäytymään pelokkaana ja herkin tuntosarvin tunnustellen se vierast' epäröiden koskettaa, mut lujaan imeytyy, kun imeytyy, ja kuollessa vain ottehensa jättää.

SAPPHO En toivoisi, — suo anteeks, ystävä! En toivoisi, ett' oikku taikka leikki milloinkaan tuon tytön poveen toisi toiveita, jotk' eivät täyty, kiduttaisi vain. Hält' tahtoisin ma säästää kokemuksen, kuin täyttymätön kaipuu kuluttaa ja halveksittu lempi kalvaa mieltä. Mun ystäväni —

SAPPHO Niin kalvaa! Ystäväni, mieles on nyt muissa. Tästä asiasta vielä me toiste puhukaamme!

SAPPHO Nyt, hyvästi! On tapa mulla ollut nää hetket viettää Musain seurassa. Jos heitä nyt en tapaiskaan, niin sentään ma tiedän hiljaisuuden löytäväni, ja sitä tarvitsen. Jää hyvästi!

PHAON
Sa todellakin ootko —?
    (Katsoen ympärilleen)
                       Hän on poissa! —
Mit' tapahtunut on? Sit' tuskin tiedän.
Oon sekaisin, on pääni tyhjä, raskas.
    (Katsoen ruohopengertä.)
Täss' istui hän, tuo kukoistava lapsi,
    (Istuutuu )
ma tahdon lepoon tässä painaa pääni.

KOLMAS NÄYTÖS.

SAPPHO Oi turhaa! Aatokseni harhailevat ja kutsumatta luokseni ne palaa. Mit' teen, mit' aloitan, niin ainiaan tuo kuva vihattu on mielessäni niin tuorein värein sieluun poltettuna, tuo kuva, jota paeta mun täytyy, vaikk' yli elon rajain tieni veis. Kuin kannatti hän tyttöä! Ja kuinka Melitta häntä silloin syleili. Ja sitten kaipuullensa antautuen hän tytön suulle — pois, en ajatella sit' tahdo! aatoskin jo tappaa, tappaa!

Mut miksi itseänsä kiduttaa ja valittaa, vaikk' ehk' ei syytä ole! Ken tietää mikä hetken vaikutin, tai tyhjä oikku heidät yhteen veti, jot' turhaa oisi edes nuhdella? Ken käskee hänen tunnettansa minun mun omaan tunteeseeni verrata.

Ei naisten tulta vaill' oo miehen lempi — ken tuntee lemmen, elämän, sen tietää. On vaihtelulle altis miehen mieli ja elon muutteluihin mukautuva. Niin vapaana hän astuu elämään ja toivon aamunkoi on ympärillään ja uljuus, voima, kuni kilpi, miekka, on suotu hälle maineen otteluhun. On hälle ahdas sielun maailma ja ulospäin hänt' aina kaipuu vetää; jos lemmen tapaa hän, niin kumartuu sen hennon kukkasen hän poimiakseen, sit' tarkastaa ja panee kypäräänsä sen muiden voittomerkkein joukkohon. Ei tunne hän sit' tyyntä paloa, min lempi naisten poveen sytyttää; kuink' kaikki naisen elämä ja aatos ja kaipuu yksin tätä yhtä kiertää, kuink' kaikki toiveet nuorten lintuin tavoin, jotk' äidin pesän ympärillä liitää, vain lempeä — jok' kehto on ja hauta — kuin sielun ahdingossa suojelevat; ah, koko elämä kuin jalokivi on kaulakäädyiss' syttynehen lemmen! Mies lempii myös, mut hänen rinnassaan on sijaa muullekin kuin rakkaudelle, ja mitä nainen pitää paheena, sen vapaasti mies itselleen voi suoda. Miss' ikinä hän tapaa suutelon, hän pitää oikeutenaan ottaa sen; on paha, ett'on niin, mut niin on sentään! (Kääntyen ja huomattuaan Phaonin) Haa, tuossa ruusupensaan varjossa ken on — hän on se, rakas petturi; hän nukkuu, rauha ynnä iloisuus on hänen otsallensa asettuneet. Noin hengittää vain syytön nukkunut, noin nousta voi vain viattoman rinta. Niin, armas, untas tahdon uskoa, mit todistaiskin sitten valveill'olos. Suo anteeks, että ensi hetkessä sua, armas, epäluuloin loukannut oon, kun uskoin että petos alhainen noin puhtahasen temppelihen pääsisi Hän hymyilee — jo avaa huulensa — on kuin hän jonkun nimen lausuis. Herää ja valveill' lausuos sa nimi Sapphos, jok' avaa sulle sylinsä.

PHAON (heräten, ojentaa käsivartensa ja puhuu puoleksi
suljetuin silmin)
Melitta!

PHAON Ah, ken herätti mun? Kateellinen ken armaan unen kuvat karkoitti? Sa, Sappho? Ole tervehditty! Tiesin ett' armast' oli jotain vieressäni, niin kaunis oli siksi unen näky. Sa oot niin suruinen! Mik' on sun? Minä oon iloinen! Kaikk' kuorma poveltani kuin ihmeen avulla on kaikonnut, taas ahdistuksetta ma hengitän; ja niinkuin onneton, ken joutunut on meren aaltoin synkkään pimeytehen, miss ahdistus ja kauhu vallitsevat, taas aallon käden nostamana nousee päin riemuisata päivänvaloa ja ilman suutelo ja riemun äänet yht'aikaa ympärillään leikittelee: niin seison autuaana, onnellisna ja toivon onnen hurman painamana ett' oisi aisteja mull' enemmän tai nautintoa vähemmän.

PHAON Sa, armas, iloinen oo, onnellinen! Tääll' on niin ihanaa, niin taivaallista! Jo lepoon hennoin siivin kesäilta käy hiljaisien kenttäin ylitse; ja meri lemmenkaihoisena aaltoo ja sulkee syleilyynsä päivän herran, jok' orhinsa jo länteen ohjailee; käy tuulenhenki hiljaa poppeleissa, jotk' kanssa neitseellisten pylväiden kuin lemmensanoja nyt kuiskuttavat kuin kertois ne: Me lemmimme! Te samoin myös tehkää!

SAPPHO (itsekseen) Suru yllättää mun taas — mut ei! ma liian hyvin hänet tunnen!

PHAON Kaikk' kuumehoure nyt on kadonnut, mi vaivannut on kauan minua, ja usko mua, Sappho, konsanaan en sinua niin lempinyt kuin nyt. Sa tule, yhdess' iloitkaamme, Sappho! — Mut kerro, mitä pidät unista?

PHAON. Katso, äsken kun ma nukuin, näin ihmeellistä, omituista unta. Olympiassa uudelleen ma olin kuin silloin kun ma ensi kertaa sinut näin iloisissa kilpaotteluissa. Ma kuulin ympärilläin kansan huudot ja vaunujen ja taiston jyrinän. Niin kuului soitto, kaikki vaikenivat; sa lauloit armaan lemmen iloista ja syvästi ma olin liikutettu. Ma luokses syöksyin, mutta — ajatteles! — en sinua ma enää tuntenut; viel' oli soittoniekka entinen ja pyöreill' olkapäillään purppura ja lyyra valkeassa kädessänsä; mut kasvot muuttuivat ja vaihtelivat kuin sumu kukkuloita ympäröivä ja laakerseppel oli kadonnut ja otsalt' ylevältä vakavuus ja huulet, jumallaulun laulaneet, nyt maisen viehkeästi hymyilivät, ja kasvot, itse Pallaan kaltaiset, ne lapsenkasvoiks muuttui, lyhyesti, sua vuoroin muistutti hän, vuoroin ei, kuin Sappho oli vuoroin, vuoroin taas —

PHAON.
Mun aivan säikytit! — Ken sanoi sulle,
ett' oli hän se? — Itse tuskin tiesin! —
— Oot liikutettu ja —

SAPPHO (hetken vaitiolon jälkeen) On jousi lauennut (Pannen kätensä rintansa ylitse) ja tuoss' on nuoli! — Ken vielä epäilee? On kaikki selvää! Melitta elää hänen sydämessään, jok' ompi unhottanut valansa, ja hänen muotons' saavat unet, jotka nyt hiipii vuotehelle petturin. On Sappho hyljätty, ja orjan tähden? Niin, hyljätty! Ja kenen hylkäämä? Ma enkö enää ole sama Sappho, jok' kuninkaita jaloissansa näki, ja kruunuill' leikitellen hetken katsoi ja kuuli — heidät sitte hyljätäkseen, ja sama Sappho, jota koko Kreikka on kerran kunnianaan tervehtinyt? Oi hullu! Minkätähden astunut oot laakerien kunnahalta alas, miss' yhtyy tähtisoitto Musain kuoroon, sa tänne laakson ahdinkohon, missä vain köyhyys, uskottomuus vallitsee? Siell' oli pilvein luona sijani, tää paikk' ei muuks kuin haudaks ole mulle. Hän, jonka jumalat on valinneet, maan lapsihin hän älköön liittykö, ei ihmisten ja ylimaallisten oo arpa samaan maljaan sekoitettu. Vain toisen maailman voit valita eik' ole paluuta sun valittuas; yks puraisu jo maineen hedelmähän se Proserpinen kranatien tavoin sun riittää liittämähän varjoihin, etk' enää elävitten joukkoon kuulu! Ja turhaan elämä sua kutsuilee ja suloäänin korvahasi soittaa ja tarjoo lempeä ja ystävyyttä. Oi onneton! Sa halaat ruusuja ja okaan painaa saat sa rintaas vasten! —

Mut nähdä tahdonpa ma kaunottaren jok' ompi Sapphon syrjään sysännyt. Mit' uskoa? Mun muistoniko pettää, kun, siltä kysyessäin, mieleen tuopi se hennon, aran lapsosen? Ma muistan vain silmät, jotka aina maata etsi, ja huulet lapsen tavoin jokeltavat ja tyhjän poven, jonka heikot aallot vain leikki sekä rangaistuksen pelko voi saada tympeästä rauhastaan. Tai enkö huomannut ma suloa, mi hänet tytön läheisyyteen vetää? — Melitta! — Nähdä tahdonpa! — Melitta!

EUCHARIS En tiedä. Mutta koko olentonsa ja käytöksensä outoa on tänään. Hän aamull' oli vaiti, kyynelehti; mut äsken iloisena tapasin ma hänet syli täynnä vaatteita ja liinasia, matkalla hän oli päin puroon, myrttimetsän siimekseen.

EUCHARIS
Ma olin utelias näkemään,
mit' etsi hän ja hiivin perässänsä.
Niin näin mä hänet —

EUCHARIS Ma hänet vedessä näin seisomassa. Vaatteitansa oli ylt'ympär rannalla, ja loput oli hän korkealle vyöttänyt — ei tiennyt hän lymyilijää peljätä — ja vettä näin hänen pienin käsin kokoilevan ja sitten huolekkaasti hieroskeli hän käsiään ja kasvojansa, jotka niin hyvin sätehistä auringon kuin siitä innosta ja tavasta, hän millä työnsä teki, hehkuivat kuin purppura. Hän seisoessaan siinä kuin nymphi oli, yksi nuorimmista ja nähnyt hänet jos Diana ois —

EUCHARIS Kun tehty oli kylvyn toimitus ja pyyhittynä kasvot, rinta, posket, hän iloisesti laulain kotiin palas. Niin oli itseensä hän unohtunut, hän ettei huomannut, kun lehvillä ma häntä viidakosta heittelin. Hän astui kammioonsa, oven sulki ja mitä sitten teki, tiedä en; vain kätköistänsä hänen jotakin ma kuulin hakevan ja laulelevan.

SAPPHO
Niin, kenen sitten muun? Melitta, ah,
niin sulosointuinen ja soma nimi!
Melitta — Sappho. — Mene, hänet tuo!

SAPPHO.
En voi! Ah, turhaan vetoon ylpeyteeni,
sen sijasta vain lemmen äänen kuulen!
( Vajoaa entiseen asentoonsa)

Melitta (tulee, yksinkertaisesti, mutta huolella pukeutuneena, ruusuja povella ja tukassa. Jää etemmäs seisomaan, mutta astuu, kun Sappho ei tee mitään liikettä, lähemmäksi.)

(Painaa kasvonsa, jotka hän on molemmin käsin
peittänyt, ruohopenkerelle; väliaika).

SAPPHO
Kuinka onkaan koristaunut
hän, petturi, nyt armahansa vuoksi!
Ma vaivoin vihaani voin hillitä! —
Min juhlan vuoks sa noin oot pukeutunut?

MELITTA Mua usein siit' oot nuhdellut sa, että ma runsaast' antamias vaatteita niin harvoin käytän, iloisempaan aikaan niit' aina ahnehesti säästäen. Tuo tuli äsken mieleeni, ja tänään, kun meill' on ilopäivä, hiukkasen ma päätin pukuani somistella.

MELITTA Miks? Kas kun sinä olet palannut ja — niin, en oikein tiedäkään ma, miks; mut iloinen oon.

SAPPHO (hilliten itseänsä)
Melitta, tule,
me tässä tyynesti nyt jutelkaamme. —
Kuin vanha oot?

MELITTA Sa tiedät itse, Sappho, mik' kohtalo mun lapsuuteni aikaan on sattunut; ei ole äiti kukaan mun vuosiani tarkkaan laskenut, mut luulen, ett' on niitä kuusitoista.

SAPPHO Vuosilta niin nuori ja petokseen jo kypsä. Ei, niin ei voi luonto itseänsä pilkata! Se mahdotonta on! Se pois! — Melitta, sen päivän vielä muistatko, mi sinut toi tänne kolmetoista vuotta sitten? Sun oli hurjat miehet ryöstäneet ja ääneen itkien sa valitit. Tuo lapsi koditon mua säälitti ma maksoin lunnahat ja sylihini ma, itse lapsi, lemmen hehkulla sun suljin nuorta poveani vasten. Et erota sa tahtonut, vaan käsin sa ympäröit mun niskani, siks kunnes sun lohdullinen uni uuvutti. Tuon päivän vielä voitko muistaa sa?

SAPPHO Kun sitten kohta kuumeen käärmehet sun ympärilläs kiemuroi, Melitta, ken silloin valvoi luonas pitkät yöt, sun pääsi omaa päätään vasten painoi, ja itsens' unhottaen, kuolemalta vain rakast' aarrettansa varjeli ja taistelussaan viimein onnistuikin.

MELITTA Sa teit sen, Sappho! Mitään ei oo mulla jost' en ma kiittää saisi sinua.

SAPPHO Ei niin! Sa tänne rinnalleni tullos! Ma tiesin sen, et mieltäin pahoittaa sa tahtoen ja tarkoittaen voisi! Nyt lyököön povi vasten povea ja sisarsilmään silmä syventyköön ja sanat hengitykseen hukkukoon, ja rinnan yhteissoinnut ihanat nyt toinen toisessansa tuntekohon.

SAPPHO Voisit! — Mene! Nuo turhat vaatteet laske luotasi, noin en sua nähdä voi. Sa mene. Toiset sa ota vaatteet! Koru kirjava tuo loukkaa silmääni. Nyt poistu täältä! Ol' ennen puku koruton Melittan, noin monet verhot verhotusta tietää. Pois! Toiset vaattehet! Ma sanon, pois! — Seis! Minne menet? — Viivy! — Silmiini sa katso! Miksi maahan silmäs luot? Sa herrattares katsettako pelkäät? Noin ujo äsken aivan et sa ollut, kun Phaon — Haa! sa punastuit! nyt oot sa itses paljastanut, petturi! Sen kiellätkö? En petollista kieltäs vaan noiden poskiesi punaa uskon, jok' kajastust' on siitä liekistä, mi petollisna palaa rinnassasi. Sa onneton! Sen tähden ruoka-aikaan niin oudosti sa tänään käyttäydyit? Mit' arvelin ma merkiks ujouden, se olikin vain pyydys ilotytön, jok' ansaa hämähäkin tavoin kutoi? Niin nuori ja niin viekas, kukoistava ja lokaa povessansa kantava? Miks oot niin vaiti? Sanojako puuttuu? Voi kieles pistää, miks ei sähistäkin? Sa vastaa?

SAPPHO
Et? lapsi parka! Itket? Itku pois!
Kas kyynel tuskan oikeus on yksin!
Sa sanoin puhu! Niist' on pyhyys poissa.
Mut ällös viattoman kieltä käytä.
Kuin morsion sa oothan koristeltu!
Pois kukat nuo! Ne eivät käärmettä
voi näkymättömäksi tehdä. Ota
ne pois!

SAPPHO Sa anna mulle seppeles, ma tahdon muistona sen säilyttää; jos siitä lehdet varhain putoilevat, se uskolliseks sinut todistaa ja minut onnekkaaks. — Miks ruusua sa säälit povellasi? Mulle suo se!

MELITTA (lyöden molemmat kätensä ristiin rintansa yli siten ruusua
suojellakseen)
En koskaan!

MELITTA (painaen kätensä lujasti rintaansa vasten, peräytyen)
Sa ota henkeni!

SAPPHO
                Sa kurja käärme!
Ma myös voin pistää!
    (Vetäen esiin tikarin)
                                 Ruusu minulle!

SAPPHO Sa ällös turhaan väärää syytä ota, on tosi syy jo sulla kyllin raskas. En kaipaa minä jalomielisyyttäs. (Kovalla äänellä) Ma ruusun rinnaltansa halusin, mut hän ei oo mua totellut!

PHAON Ah, eikö? Hän, jumalat, on oikein tehnyt siinä, eik' kukaan hältä kukkaa ryöstäkö! Sen itse annoin muistoks kauniin hetken ja merkiks siitä, ettei myötätunto oo jokaisessa rinnass' sammunut viel' onnen orpoutta kohtaan; annoin sen mesi-pisarana maljakkoon, min vieras hänen huulillensa painaa; ja pantiks sisällisen tuntoni, ett' ompi tyyni mieli naisen hyve ja että kukkaseppel viattoman on enemmän kuin maineen laakerit. — Hän itkee! — Oi, Melittion, äl' itke! — Nuo kyyneletkin ootko laskenut, kun hänet orjakauppiaalta ostit? On ruumis sinun, tule, tapa hänet, mut kyyneltäkään et saa vuodattaa! — Sa etkö lempein silmin mua katso ja pyydä säälimähän säälitöntä? Et tunne sinä häntä, ylpeää! Sa katso! Tikari on kädessänsä. Ja kaksi muuta kätkettynä hällä on syväss' silmäluomiensa alla. (Ottaen maasta tikarin, joka on pudonnut Sapphon kädestä) Ma otan tämän. Kantaa tahdon sitä ma täällä povellani petetyllä, ja koskaan mennehiltä päiviltä jos joku kuva kauniin kaipuun tuopi, yks katse tähän tekee terveeks mun!

PHAON Tuot' ääntä älä kuuntele, hän tikariinsa houkuttelee sun! On mullekin se soinut. Ennen kuin viel' olin hänet nähnyt, laulun pauloin hän oli minut kietonut ja veti mua kultalangoin hiljaa luoksensa, jos taistelinkin, yhä ahtaammaks vain kävi taikakehä ympärilläin. Kun hänet näin, niin hurja pyörrytys mun valtasi ja tahdottomana ma hänen jalkojensa juureen syöksyin. Sun nähdessäin taas löysin itseni, ma Circen luona tiesin olevani ja niskani jo käyristetyks tunsin! Mut vapaa viel' en ollut, lumouksen hän itse omin käsin hävitti.

PHAON
Hänt' älä kuule, älä katso!
Kuin kätensä, niin surmaa silmänsäkin.

PHAON Myös mua se liikuttaa, siis lähtekäämme, hän ennenkuin on sinut ansaan saanut!

MELITTA (kääntyen ja syleillen Sapphon polvia) Täällä olen, Sappho! Ota sa ruusu! Elämäni! — Miss' on asees?

PHAON (rientäen paikalle, tempaisten ruusun, jota molemmat pitävät,
ja nostaen Melittan)
Sun on se. Kukaan sitä sult' ei ryöstä!
(Vieden Melittan pois)
Sa tule! Nopeasti täältä.

NELJÄS NÄYTÖS.

SAPPHO Ma vielä oonko? Jotain vielä onko? Siis kaikkeus ei kokoon jysähtänyt oo tuona kauhistuksen hetkenä? Ja pimeys, mi minut ympäröi nyt synkkänä, se yö on eikä hauta! Ja sentään sanotahan, että tuska voi tappaa. — Ah, niin elämäss' ei käy! — Tääll' on niin tyynen tyyntä, hiljaista, on kaikki ilon äänet vaienneet, ei ykskään lehti liikahtele puissa, ja yksin kuni vieras eksynyt mun itkun' ääni kaikuu kautta yön. — Ah, nukkua ken vois kuin lintuset, ja pitemmälti, koskaan heräämättä siin' uness' syvässä ja ihanassa, miss' yksin valtimotkin nukkuvat eik' aamu enää tuskaan herätä, eik' kiittämätön — Seis! — Sa kyyhyn kajoot! (Hillityllä äänellä) On murha rikosteko kauhea ja ryöstö, petos, kaikki konnantyöt, nuo myrkyllisen lohikäärmeen päät, jok' kadotuksen kuiluss' siinnehenä maan ruttokuolallansa saastuttaa; nuo kaikki kauheita on rikoksia! Mut yhden tunnen, jonka rinnalla nuo kaikki liljanvalkoisilta näyttää, se kiittämättömyys on! Yksin tekee se kaikki mitä toiset yksitellen, se ryöstää, valhettelee, vannoo väärin ja pettää, tappaa! Kiittämättömyys!

Mua, taivas, itseltäni suojele! Mun sisässäni synkät henget herää ja vanginkahleitansa karistelee! Ma hänet yksin kohtalolta pyysin, vain hänet kuolevaisten joukosta; ma tahdoin ihmiskunnan kukkuloille ja yli kaikkein hänet kohottaa, niin, yli haudan, kuolemankin tahdoin ma hänet maineen siivin viedä pois luo kaukaisien aikain kunnian. Mit' olen, voin, ja mitä merkitsen, tuon kaiken seppeleenä laskea ma tahdoin otsallensa — palkaks pyytäin vain lempeätä sanaa. Mutta hän — ah, jumalat, te elättekö vielä? — (Ikäänkuin äkillisen ajatuksen lyömänä) Te elätte! Teilt' tuli ajatus, mi valaisten mun sieluhuni tunki. Suo, jumal-lähetti, mun käsittää sun äkillistä viestiäsi oikein! — Melittan Chiokseen on mentävä, niin, Chioksehen petturista kauas, siell' lemmenkärsimyksin maksamahan, min on hän rikkonut, ja katumaan? Niin olkoon! — Rhamnes, Rhamnes! — Olkoon niin! Te jumalat, ma kiitän viestistänne! Sit' täyttämähän riennän!

SAPPHO Hän on työtäni, mit' ois hän ilman minua? Ken kieltää voi kuvanveistäjältä oikeutta sit' tuhota, min on hän itse luonut? Sit' tuhota? — Oi, liian korkealla on hänen onnensa mun käsiltäni! Jos lempi seuraa häntä Chiokseen on orjanliedellä hän onnekkaampi kuin minä kultaisessa talossani oon vailla lempeä. Vuoks armahan on ihanata kärsiä, ja toivo ja muisto kukkia on saman puun kuin todellisuus, okaita vain ilman! Oi meren ulapalle tuomitkaa te minut paljahalle kalliolle, miss' aallot, pilvet naapurini ois ja elämä ois kauas eristetty; mut muiston kirjastani pyyhkikää te viime hetket laupiaasti pois; te usko lempeheni jättäkää, ja osaani ma ylistellä tahdon enk' enää yksinäin ma olisi: jok' kerralta, kuu oas jalkaa loukkais, jok' kerran tuskan tullen sanoisin: Jos tietäis hän! ja hän sua muistelee! Hän sinut pelastaisi! Balsamia, ah, kohta joka haavahani vuotais.

SAPPHO Oi Phaon! Phaon! Mitä sulle tein? Ma seisoin tyynnä runon kentillä ja yksin, kultalyyra kädessäni. Näin täällä alahalla ilot maan, sen tuskat eivät minuun ulottuneet. En hetkistä vaan kukkasista runon, jotk' iloiseksi seppeleksi sidoin, ma laskin kiirehtivän ajan kulun. Mit' annoin laululle, sen itse sain ma ja ikinuoruus kukki otsallani. Niin tuli hän ja riisti julkein käsin mun yltäin kultaharson, vetäen mun alas autiutehen ilottomaan, miss' ei oo jalanjälkeä, ei tietä; ja nyt kun hän mun ainoani ois, mi tyhjyydessä vastaan säteilisi, pois vetää kätensä hän, pakenee?

SAPPHO Niin, niin toiset paheet hyeenain, hukkain, tiikerien sukuun ne kuuluu. Mutta kiittämättömyys on käärme. Niin! Kuin käärme kaunis, liukas ja kirjava ja myrkyllinen! — Oi! —

RHAMNES Sa sisään käy, on siellä parempi, on koko talo tähtes kaunistettu ja Phaon sua käytävässä vuottaa.

RHAMNES Niin, ma näin hän kuinka aatoksissaan astuskeli ja seisoi taas ja hiljaa puheli, luo astui ikkunan ja yöhön tähys.

RHAMNES Niin tiemmä. Vartoen ja kuunnellen näin hänen seisovan, ja ketä muuta hän odottaisi?

SAPPHO Ruuhi sa irroittaos lahden rannalta, tän' yönä täytyy sinun Chiokseen.

SAPPHO (vieden Rhamneksen toiselle puolen näyttämöä) Sa tule! Ole hiljaa, varuillasi! Melittan luokse käy ja taivuta sa hänet tänne tulemahan. Mutta oo varuillas, hän ettei mitään huomais.

SAPPHO Vie hänet hyvällä tai pahalla, mut hiljaa, irroitettuun ruuheen, sitten niin nopeaan kuin mahdat Chiokseen!

SAPPHO Siellä kestiystävälle sa jätä tyttö, mulle säilyttäköön hän hänet ankarast' — ei ankarasti! On kyllin rangaistu hän. Kuuletko?

RHAMNES
Jää hyvästi,
oi Sappho! Aamu meit' ei täällä tapaa.
Voit olla tyytyväinen palvelijaasi.

SAPPHO Hän menee! — Ei! — Ah, kuinka tottumus on kumma, vihattuunkin kiinnittää se! (Ajatuksiin vaipuneena) Hoi! — Askelia! — Tuuli vain! — Kuin lyö niin myrskyisesti rinnassani sydän! — Nyt ääniä ma kuulen. Haa, hän tulee, ei aavista hän, että viime kertaa — Pois! En voi sitä nähdä enkä tahdo!

RHAMNES (hämillään silmäillen ympärilleen)
Ei? Niin, ei todellakaan.
Hän oli täällä juurii — Tule siis!

RHAMNES
Miks? Koska — katsos —
(Itsekseen )
Että minulle
hän juuri tämän tehtäväksi antoi!
En katsoa voi häntä. Mitä sanon?

MELITTA Sa oot niin outo. Käännyt ympäri eik' uskalla sun silmäs vahvistaa sun sanojasi. Mikä tekee sun niin murheelliseksi ja levottomaks? Sa lausu, miss' on Sappho; luokseen tahdon; jos et sa tiedä, suo mun mennä.

RHAMNES Ole sa levollinen, lapsi! Kauas? Mikä sun mielees johtuu? Eihän kaukana oo Chios?

RHAMNES
Ei, en voi.
Vaikk' kyynel silmiäni hämärtää,
niin täytyy olla. Siksi tule, lapsi!

MELITTA
Täss' olen polvillani. Mua kuule!
— Tääll' eikö ketään, joka kuulis mua?

PHAON Ei aavistukseni siis pettänyt, kun näin sun hiljaa vaanivaisin katsein kuin hukka hänen luokseen hiipivän; oot erehtynyt laskuissasi, susi, on paimen hereillä ja tuhoo sun.

PHAON
Kuin, Sapphon? Hän tään sulle toimeks antoi?
Oi Sappho, Sappho! Nyt ma tunnen sun!
Vain liian myöhään! Miksi liian myöhään?
Viel' ompi aika siteet katkoa,
jotk' kiinnittävät häneen. Taivas, teen sen!
Sa julmuuksien nopsa noudattaja,
sa miks —? Melitta, kalpenet, sa värjyt?

PHAON Taivast', orja, kiitä hän ettei jalkaakaan oo satuttanut. Ah, taivas, joka kyynelensä saisit sa kuolonkorahduksin korvata! — Oot väsynyt, sa minuun nojaudu, et mistään varmempata turvaa löydä. Sa katso tänne, tätä taivaankuvaa sa, konna, tahtonut oot loukata.

RHAMNES
Tahdoin — anteeks,
en voi ma tehtävääni loppuun saattaa.
Siis suo mun mennä.

PHAON (eroten Melittasta)
En! Seis paikallasi!
Ma tahdon ilkeytenne tuntea!
Mit' aioit?

PHAON
Siis aukaiskoon sen rauta. Kiitos, Sappho?
Soit mulle aseen itseäsi vastaan.
(Vetäen tikarin esiin.)
Nyt totuus lausu: näät mun valmihina
sun uskollisen kätkös avaamaan.

MELITTA
Niin, siellä
on Sapphon kestiystävä, jok' oisi
Melittan saanut huostahansa ottaa.

PHAON Sa sanoit, vene! — Hyvä! — Viittaustas ma tahdon seurata. Se sult' on, taivas. Ma myöhään kehoitukses ymmärsin! Hän eikä kukaan toinen päällä maan, hän kantaa povessansa puolta siitä, mi täällä rinnassani kaipaa, tykkii. Hän itse näytti tien. Sit' tahdon käydä! Melitta, Chiokseen sa lähdet — mutta et yksinäsi — Ma seuraan mukanasi.

PHAON Jätä tämä maa, min teillä kateus ja viha, kosto Medusanpäitään nostelevat, missä ties vihollises kuolon-ansoin laskee. Sa tule, tuoll' on vene, täällä miehuus, ja voima vaikka maailmata vastaan.

PHAON
                Sa valehtelet. Mun
hän on.
    (Melittalle)
        Sa tule, seuraa!

RHAMNES Asukkaat tään saaren palvelevat Sapphoa kuin ruhtinasta, valmihit he hänen on pyynnöstänsä kohta aseihin. Ma sanon sanan, sadat nousevat —

PHAON Niin, mut saaren rantaan vain. Ma Sappholt' en sua kadehdi. Kun oomme me turvassa, saat sinä palata ja kertoa, mit' tapahtunut on — mut kyllin, sinä seuraat.

PHAON (sulkee häneltä tien ja astuu tikari kädessä hänen luokseen) Tyrehdy siis paikallesi, kuten itse tahdot! Vain pieni hinta konnan perikato on pelastuksest' tämän viattoman!

RHAMNES (joka on vetäytynyt toiselle puolen) Voi mua, voi vanhusta, joll' yhtä paljon voimaa ei oo kuin tahtoa!

PHAON Pois! Kaukaranta meille ojentaa jo turvallisen käsivartensa. Tuoll' yli vanhan, harmaan meren, siellä on turvallisuus, lepo, rakkaus! Oi seuraa sinne! Alla lehmuskaton, mi vanhempaini talon varjostaa, siell', armas, nousee onnentemppelimme. (Tarttuen tyttöön.) Sa värjyt? Värjy, armas morsion, sun sulhos käsi syleileepi sua! Sa tule! Jollet seuraa, omin käsin ma, kautta jumalien, kannan sun pois täältä, kauas, ääreen maailman!

PHAON Lähde! Tähdet vilkuttavat ja meri pauhaa, lauhat tuulet käyvät, ja Amphitrite lemmelle on aulis. (Rhamnekselle) Sa ensin!

EUCHARIS.
Rhamnes!
(Astuen esiin)
Mun on kuin äänes oisin kuullut.
Ei ole ketään täällä. Erehdyin.
On kuin ois sitten Sapphon kotiintulon
tään talon häijy henki riivannut.
Kaikk' arastellen toistaan pakenee
ja joka oksall' epäluulo asuu.
Melittaa etsin, löysin tyhjän vuoteen,
ja valtijatar yksin yössä kulkee,
Täält' ääni Rhamneksen, hän itse ei!
Kun olis aamu! — Kuule!

RHAMNES
Enempää en voi! —
Sa kavaltaja! Meren jumalat
sun kurjan konnantyösi kostaa vielä!
(Vähitellen saapuu yhä enemmän ja enemmän palvelijoita)
Pois laaksoon! Asukkaat te herättäkää
ja ääneen kaiuttakaa hädän merkki!
Oi älkää kysykö! Pois! Hädän merkki!

SAPPHO
Mi hätähuuto halki tyynen yön
nyt ihmisiltä unen karkoittaa?
Kell' on, mua paitsi, syytä valittaa?

RHAMNES. Ompi kyllä. Hän yllätti mun, vanhan; veneessä, mi oli mulle varattu, hän vie nyt saalihinsa halki aaltojen.

SAPPHO Miss' oli salamanne, jumalat! Vain Sappholleko tuskan säästätte? Jo onko lamaantunut koston käsi? Te vihan salamanne lähettäkää jo alas kohti kavaltajan päätä! Te hänet musertakaa kuten minut! — Mut turhaan! Salamaa ei missään näy, vain tuulet lehvistössä liehittelee ja levein käsivarsin kantaa meri pois lemmen venhon täältä keinutellen! Sielt' ei oo apua! Sa itses auta! (Näyttämön ovat vähitellen täyttäneet soihtuja kantavat orjat ja maanmiehet) Haa, nämä täällä! Kiitos uskolliset! Te tehkää mitä eivät jumalat! Nyt ylös, ystävät! Ja kostakaa mun puolestain — jos sen oon ansainnut ma! (Kulkien joukon keskellä) Sa, Myron, usein vannonut oot mulle, Terpander myös — sa Lychas, muistatko viel' laulun — Pheres — ja Zenarchos täällä! te kaikki ystäväni! Alas rantaan! Te laiva miehittäkää, nopeasti kuin tuuli sitten jälkeen petturin! Te muistakaa, ett' täällä odotan ma tuskassa, ja tulohonne saakka mua rintaan sadat veitset viiltelevät. Ken hänet tuo, ken onnen suopi mulle, ma että silmä silmää vasten hältä saan kysyä: mit' olen tehnyt sulle, (Kyyneliin puhjeten) ett' tapat minut! — Ei, ma tahdon kostaa! Ken heidät tuo, saa kaiken kultani, saa elämäni. — Pois nyt tuulen siivin!

SAPPHO
Ma kiitän!
(Poistuville)
On elämäni teidän käsissänne.
Mun toiveheni jalat siivittäköön,
käs'varret vahvistakoon kostoni.
Nyt, kautta jumalien, nopeasti!

SAPPHO (Painaen kätensä rintaansa vastaan)
He menee! — Hyvä! Tahdon levätä.

VIIDES NÄYTÖS.

    Sappho istuu puolittain makaavassa asennossa ruohopengermällä,
    liikkumattomana eteensä tuijottaen. Vähän matkan päässä seisoo
    Eucharis; etempänä takana useampia Orjattaria. Rhamnes tulee.

EUCHARIS. Silmänsä on auki, ruumis valveill' on, mut henki on kuin se nukkuis. Kolme tuntia on liikkumatta hän jo istunut.

(Seuraavan aikana seisoo hän levottomasti kuuntelevassa
asennossa taaksepäin kumartuneena).

RHAMNES Metsän reunama, mi tuolla vasemmalla rantaan pistää, mult' ensin salas heidän tulonsa. Jo vettä viiltäin venheiden ma rantaa nään nopein aironvedoin lähestyvän.

RHAMNES
Kuin päivä silmät soentaa! — en näe.
Mut malta! tuolla muiden eellä venhe
jo saapuu ilosanomata tuoden. —
Nyt laski rantaan. — Paimen laaksost' on se.
Hän sauvaa heiluttaa. He ovat saadut! —
Käy tänne, ystävä! — Hän tänne tulee.

MIES

MIES Kelpo välimatka heill' oli edellämme, ja se mies, hän soutaa taitaa. Melkein luulin, hän jo ikiajoiks meiltä karkuun pääsi, kun venehensä aavall' ulapalla tok' keksimme — ja ajo alkoi kohta. Hän koht' on saavutettu, saarrettu. Me antautumaan käskemme, mut hän vain tempaa tytön vasempahan käteen ja oikeassa veistä heiluttaa. — Mik' ompi teidän, valtijatar?

MIES Niin, ja veitsellänsä meitä uhmailee hän, siks kunnes turmiosta aironisku käy nuoren tytön otsaan.

MIES Tyttö vaipuu, mies tarttuu häneen, tätä hetkeä me hyväksemme käytämme ja miehen me vangitsemme, palautamme. Tuolla jo maihin astuvat he. Näettekö? Kuin hoiperrellen tyttö vielä käy —

SAPPHO
Ken häntä näkemästä pelastaa mun?
Sa, Aphrodite, palvelijaas suojaa!

(Hän rientää taka-alalle ja puristautuu alttaria vastaan;
hänen palvelijattarensa seisovat hänen ympärillään).

PHAON Haa! Häneen koskea ken uskaltaa! — En ole suojaton, vaikk' aseen veitte. Mun nyrkkini se muuttuu kurikaksi, käsvarreksi jok'ainut jäseneni. Melitta! Mikään väkivalta ei, niin kauan kun ma hengitän, sua tapaa. Ja tätä viatonta loukatako te voisitte, ja ootte miehiä? Niin julmaks heikon naisen ainoastaan ma luulin, ärsytetyn, heikon naisen! Sa häntä löit, ma tunnen sinut. Pois! — Pois luotani! Ett'en ma etukäteen veis kostonjumalilta saalistaan! — Kuin voit sa?

PHAON Katsehes sen kieltää! Tuo vavistus ja kalvakkuus ne tietää sun suusi ensi valheen lausuneen. Äl' usko vihaani sa lieventäväs, sen uuteen liekkihin sa lietsot vain! Sa tänne ruohopenkerelle istu, miss' ensi kerran silmäs kirkkaus ja lempeys mua vastaan säteili, ja niinkuin päivänkoiton kultasäteet se synkät siteet unen hellitti, min helmaan hän mun oli tuutinut; tääll' alkanut on lempi ensi työnsä, myös tällä paikalla sen päättäköhön! — Miss' Sappho —?

PHAON Oo rauhassa. Ma oonhan vapaa mies! Ken antoi oikeuden pidättää mun askeleitain? Vielä oikeutta voi jakaa Kreikka, sen hän kokekoon. Nyt Sapphon luo!

PHAON Sappho saa multa lunnaat vaatia — ma maksan, vaikk' aarteet Krösuksen hän vaatisi.

PHAON Niin kesyjäkö, miehet, ootte, että te lainaudutte naisen kostontyölle ja lemmen oikkujansa palvelette? Mua auttakaa, mua vääryys kohdannut on!

PHAON
Noin puhut, vanhus, etkä punastu?
Ken ompi Sappho, että sanansa
noin oikeuden vaakaan nostaa voit sa?
Hän onko valtijas tään maan?

PHAON
Niin onko teidätkin hän lumonnut?
Mut nähdä tahdonpa ma, kuinka kauas
tuo lumo riittää.
(Kohti taloa askelensa suunnaten)
Hänen luokseen!

PHAON Te turhaan uhkailette! Minun täytyy nyt hänet nähdä. — Sappho, näyttäydy! Miss' oot sa? Vaiko pelkäät minua? Haa! Tuoli' on alttarilla palvelijat — ja hän! — Et pakoon minua sa pääse!

(Ryntää joukon lävitse. Myöskin orjattarien piiri aukenee.
Sappho makaa kokoon vetäytyneenä alttarin portailla)

    (Tarttuu häneen. Hänen kosketuksestaan kavahtaa Sappho pystöön,
    ja rientää kiitävin askelin, häneen katsomatta, etualalle)
    Phaon (häntä seuraten):

Sa pakenetko? Ensin tili tee sa! Haa, vapiset! Nyt aik' on vavista! Sa tiedätkö, mit' tehnyt olet? Miten oot rohjennut mua, miestä vapaata, jok' kellekään ei kuulu, itselleen vain, sa inhottavin sitein pidättää? Nää tässä, asein varustettuina sa ootko lähettänyt? Ootko? Puhu! — Miks mykkä mesihuuli runoilijan?

PHAON Posket punertuvat jo vihan polttavasta hehkusta. Niin, heitä naamari, oo mitä olet, ja riehu, tapa, petollinen Circe!

SAPPHO (Rhamnekselle) Käy, saata luoksein orjatar, vain häntä enk' ketään muuta olen etsittänyt.

PHAON Pois! Häneen kajota ken uskaltaa! Sa vaadi lunnaat! Rikas en ma ole, mut kernaast' ystävät ja vanhempani mua auttaa onneni sult' ostamahan.

SAPPHO (yhä edelleen poispäin kääntyneenä)
En kultaa pyydä, omaani. Hän jää!

PHAON Hän ei jää tänne! Kautta jumalain! Sa valtas häneen menettänyt olet, kun häntä vastaan veitsen ojensit; sa palveluksens' ostit, henkeään et. Sa uskot sulle hänet jättäväni? Sa vaadi lunnahat ja päästä hänet!

PHAON Takaisin! Sa kajoot kuolemaas, jos häneen kajoot! — Niin onko ihmisyyttä vailla poves, sit' ettei ihmistuska liikuta? Lyö rikki lyyras, myrkyllinen käärme, ja laulusta sun huules vaietkoot! Oot runon kultalahjan menettänyt! Sa taidett' enää ällös häväise! On taide lapsi pyhäin voimien, on kukkanen, mi elämästä ylös päin sinikantta nostaa balsampään, päin tähteä, min sukua se on; siit' oot sa myrkyllisen yrtin tehnyt sun vihamiehiäsi tuhotakses! Kuin toisin, houkka, ennen ajattelin ma Sapphon, muinoin, ihanampaan aikaan! Niin lempeä kuin laulu mielensä, kuin laulunsa niin syytön sydämensä; ja rinnassansa liikkui sama sulo, mi oli huulillaan, ja olentonsa kaikk' oli mulle säveltä. Ja nyt ken taikaiskulla sun muuttanut on? Haa! Minust' ällös käännä silmiäsi! Sa minuun katso! Kasvoistasi nähdä mun suo sa oma itses oletko, — sun huules, joit' on suuni koskettanut, sun silmäs, jotk' on mulle hymyilleet, sa Sappho, entinenkö olet Sappho?

(Tarttuu Sapphon käsivarteen ja kääntää hänet päin itseensä.
Sappho katsoo ylös ja hänen silmänsä kohtaa Phaonin).

PHAON Entinen oot! Sapphon ääni! Mit' olen sanonut, sen tuulet vieköön! Se sydämehen älköön juurtuko! Oi, kaikki katseelleni kirkastuu, ja niinkuin päivä jälkeen ukkosilman, niin halki hajonneiden pilvien taas loistaa menneen ajan kirkkaus. Oo tervehditty muisto kauniin ajan! Sa sama oot kuin olit kerran mulle, viel' ennen kuin sun näin ma, kotonani, oot sama jumalkuva, erehtyen jot' ihmiskasvoina oon pitänyt. — Sa näytä jumaluutes! Siunaa, Sappho!

PHAON Ei niin, en sitä oo ma. En pettänyt, kun lempeäni vannoin. Sua lemmin niinkuin jumalia lempii ja niinkuin hyvyyttä ja kauneutta. Sa korkeampain luokse käyös, Sappho; ei kostamatta luota jumalain käy kukaan alas kuolevaisten piiriin. Käsvarsi, kultalyyraa kantanut, se älköön alhaisehen tarttuko.

SAPPHO (poispäin kääntyneenä, itsekseen) Ma mereen heitän kultalyyran, jos se sillä hinnalla mun ostaa täytyy!

PHAON Kuin juopuneena välill' itseni ja maailman ma huojuin taistellen, ma turhaan kutsuin tunteitani, joiden ma luulin uinuneen, mut joit' ei ollut; niin olit eessäni kuin arvoitus, sun luoksesi ja pois sun luotasi mua oudot siteet väkevästi veti; mun vihani sun liian alhaiseksi ja järkeni sun korkeaksi liian mun lemmelleni sanoi — vertaiset vain toisillensa sopii. Silloin hänet ma näin, ja kohta kohti taivasta mun olentoni lähteet puhkesivat. Melitta, tänne, hänen luokseen käy! Sa älä pelkää, hän on lempeä. Sa hälle silmäs kristallin suo loistaa, hän että syvään rintahasi näkis ja sinut syyttömäksi tuntis!

PHAON Oliko hän sitä, mitä hänest' epäröin ma uskoa? Sa luoksein käy, Melitta! Sa älä häntä rukoile. En nähdä voi hänen, ylpeän, sua loukkaavan. Sa älä rukoile! Sun arvoas ei tunne hän, hän muuten polvillaan sua tervehtisi — niinkuin syyttömyyttä vain syyllisyys! Mun viereheni tänne sa käy!

MELITTA Ei! Suo mun tässä polvistua kuin lapsi eteen äitinsä; jos näyttää hält' oikealta rangaista, sen tehköön, en tahtoansa vastaan kapinoi ma.

PHAON Et yksin itselles, myös mulle kuulut, ja nöyryytesi loukkaa minua! On vielä keinoja, joill' ottaa voimme, min pyynnöstä hän töykeästi kieltää.

MELITTA Voin yksin lahjastaan ma iloita. Ois mulle taakaks korkein onnikin, jos ois se väkivalloin saatu. Tässä ma tahdon polvistua, kunnes mulle on katse lempeä tai hyvä sana taas anteeksannon julistanut. Kuinka oon usein tässä polvillani ollut ja iloisena noussut taas; ei nytkään hän valittain mua jättää voi! Oi katso sa, korkea, sun lapses puolehen!

MELITTA Ei kylmä oo hän, vaikk' on mykkä suunsa, ma kuulen, sydämensä mulle puhuu! Oo, Sappho, tuomari sa välillämme! Sa käske häntä seurata, ma seuraan, sa käske paeta — oi jumalat! ma kaiken, kaiken teen! — Sa vapiset! Sa, Sappho, etkö kuule minua?

PHAON (Melittaa syleillen ja hänen viereensä polvistuen) On lempi ihmisten, ja jumalain on kunnioitus; meille mik' on meidän sa suo ja ota mikä omaas on! Sa muista, mitä teet ja ken sa olet!

SAPPHO (nousee pystyyn kuullessaan viimeiset sanat ja katsoo tuijottavin katsein polvistuneita, kääntyy sitten pian poispäin ja menee).

PHAON Sa nouse, laps! Äl' ihmisiltä pyydä, meill' on viel' itsemme ja jumalat!

MELITTA En elää voi, jos kiroopi hän minut, on silmäns' ollut mulle niinkuin peili, min eessä itseäin oon koetellut, nyt irvikuvani se mulle näyttää. Hän mitä kärsineekään, loukattu!

PHAON Sa lainaat hälle oman tuntees. Toiset käy aallot ylpeässä rinnassansa!

MELITTA Hän vaikka ylpeältä näyttää, mulle hän ankaranakin on hyvä ollut, ma tunsin kuoren alla sydämen. Voi että koskaan voin sen unhoittaa!

RHAMNES Lähtiessään oli hän suuttunut, ja niinkuin lempensä ei tunne rajaa vihansa. Voi teitä!

PHAON Jos maa mun jalkojeni eessä aukeneisi ja meren tyrskyt uhkaisi mun niellä, jos kaikki luonnonvoimat liitossa mua vastaan taisteleisi, häntä suojaan ja Sapphon vihalle ma nauran, häntä ja uhkauksiansa halveksien! —

RHAMNES. Sa halveksien? Sapphoa? Ken olet ett' uskallat sa sanas vaakaan heittää, miss' ihmiskunnan parhaat punnitaan? Ja tuomita, miss' ompi tuomionsa jo koko Kreikka lausunut? Sa houkka, sun mielestäs hän arvottomalt' tuntuu kun suuruuttaan et voi sa mitata. Sa kalliin kiven sokeaksko sanot, kun sit' on oma silmäs? Että hän sua lempinyt on, että loasta hän nosti rinnallensa myrkky-kyyn, mi repinyt on hänen sydäntään; ett' ompi rikkauttansa tuhlannut hän sulle, joll' ei sellaiselle silmää, se elämänsä ainoa on tahra, ei mistään muusta kateuskaan tiedä. Sa älä puhu! — Itse uhmasikaan ei ole omaasi! Kuink' olisit sa alhaisuudessasi uskaltanut nyt Hellaan kaunistusta vastaan nousta? Ett' on hän sinuun katsonut, se sulle on suonut ylpeyden, jolla häntä nyt itse alas katsot.

RHAMNES Et tahdo? Niinkuin voisit! Tähtien hän viereen timantein on kirjoittanut jo nimensä, ja kera tähtien vain sammuu se! On kerran aikain päästä, ja kesken tuntemattomien, kun jo nämä ruumiit ovat hävinneet eik' enää edes hautojamme löydy, on vielä Sapphon laulu kaikuva ja hänen nimensä — ja sinun nimes. Niin, sinun! Kuolemattomuuden perit sa konnantyöstäs hänen päätään vastaan. Vuossatain ajan hautaan astuttua ja tuntemattomien sukuin kesken mies mieheltä tää taru kerrotaan: On Sappho tämän laulun laulanut ja Phaon nimeltään, ken hänet surmas!

RHAMNES. Rauhaa sa neuvot järkkyneellä äänellä! Hän värjyin rikoksensa tuntekoon, ja Sappho saakoon koston tilaisuuden! Et hältä runon mainetta sa kiellä! Mut mitä muuta hältä kieltää voit sa? Sa epäilläkö tohdit sydäntään, jot' yksin kaikesta, mit' on, hän kiittää? Sa katso ympärilles! Tääll' ei ketään, jok' ei hänt' avustansa kiittää saisi, ja lempeytensä runsaat jäljet näämme me joka paikassa; ei ketään täällä joll' ei lyö sydän korkeammin, kun hän Mytilenen kansalaiseksi ja Sapphon maanmieheksi itsens' sanoo. Sa kysy tältä sinun rinnallas, jok' osatoverisi enemmän on tekohon kuin syyhyn, kuten näyttää, kuink' ompi Sappho häntä kohdellut? Mit' oisi sulle orjattarell' ollut? Jos sua hän miellytti, niin Sapphon henki, niin Sapphon tyyni äidillinen henki se hänen suunsa kautta sulle puhui. Niin, paina otsaasi! Sa turhaan riehut, et koskaan muistoa voi sammuttaa. Mit' aiot tehdä, minne paeta? Ei ole sulla suojaa päällä maan. Jok' ihmisessä tapaat vihamiehen, jok' kauneuden vihollista vainoo. Sun askeltesi eellä huhu käy ja ääneen huutaa: Sapphon murhaaja ja jumalien vihamies! Sa maita oot turvatonna käyvä hänen kanssaan, sa jolle turmion vain toit, et suojaa. Ei oveansa avaa kreikkalainen, ei jumala suo temppelissään turvaa, sa urhialttarilta vavisten saat paeta, kun pappi sanallansa kaikk' epäpyhät karkoittaa — ja kun oot paennut, niin julma Eumenide, tuo Manan synkkä kostonhenki, sulle jo käärmehiuksiansa puistelee ja kuiskaa korvahasi Sapphon nimen, siks kunnes hauta kaivamas sun perii!

EUCHARIS Ma kaukaa häntä seuraelin, aina luo suuren suojan, siellä kätköstäni ma häntä tyystin tarkkaelin. Siinä hän seisoi pylväspariin nojaten ja katsoi ulapalle aavan meren, mi kallioita vasten kuohuin särkyy. Niin mykkänä ja liikkumatta seisoi hän tuijottavin silmin, kalpein poskin tuoll' ylähällä kesken veistokuvain, joit' itse muistutti hän. Joskus vain hän liikahteli, tarttui kukkihin ja kultaan, koruihin ja muuhun, mihin käsvarsi ylettyi, ja viskas alas ne kuohuvahan mereen, seuraten niin kaihoisasti niiden katoomista. Jo aioin lähestyä, silloin soitto soi huoneen halki, hänen olentonsa sai värjymään se: hänen lyyrassaan, jok' oli pylvähäsen ripustettu, soi kielet merituulen näppäilyistä. Hän huoahtaen ylös silmää, värjyin kuin korkeamman mahdin koskettama. Mut siinä lyyraan tuijottaen, kohta taas kaikki kuolleet piirteet elpyvät ja outo hymy leikkii huulillaan. Nyt aukenevat huulet suljetut ja sanat synkän-kaikuvaiset kuuluu jo Sapphon suusta — mut ei sanat Sapphon. Sa kutsutko, hän puhuu, ystävätär? Sa rohkaisetko? Oi, ma ymmärrän sun viittaukses, lyyra, ystäväni. Sa mennehistä muistutat! Oi kiitos! — Hän kuinka käsihinsä lyyran saa jok' korkealla riippuu, tuot' en tiedä, — kuin salama mun silmissäni välkkyi. Kun taas ma näen — soitintansa painaa hän myrskyilevää poveansa vastaan jok' kuuluvasti aivan hengitti. Hän sitten Olympia-seppeleensä, jok' ompi yllä alttarinsa, ottaa ja päähän laskee, ylleen purppuraisen hän viitan heittää tulen-hehkuvan. Ken hänet silloin ensikerran näki tuoll' ylhääll' astuimilla alttarin: käsvarrell' lyyra, katse kohotettu ja kohotettu koko olento, ja valon kirkastama, — jumalaks hänt' oisi polvillansa tervehtinyt. Kun siinä mykkänä ja liikkumatta hän seisoi, valtas pelko, kauhu minut ja kuollut katseensa mua väristytti, siks riensin —

RHAMNES
Hänet jättäin! Luokseen nyt!
Mut katso! Kuka tulee —? Hän, hän tulee!

Sappho, rikkaasti puettuna, kuten ensi näytöksessä, purppuraviitta hartioilla, laakeriseppel päässä, kultainen lyyry kädessä, ilmestyy palvelijattariensa ympäröimänä pylväskäytävän portaille ja astuu niitä alas vakavana ja juhlallisena.

MELITTA
On siteet silmiltäni pudonneet!
Oi suo mun taas sun orjattares olla,
mik' on sun, ota se, ja anteeks anna!

SAPPHO (kuten äsken)
Niin huonoksiko Sapphon arvelet,
ett' ottais sinulta hän lahjoja?
Mik' on mun, omaksein on tullut jo!

SAPPHO
Sa puhut siitä, mik' on mennyt jo.
Sua etsin ma ja itseni ma löysin.
Et ymmärtänyt sydäntäin, siis mene!
Vain lujaan pohjaan toiveheni kiintyy.

SAPPHO Lempiä ja vihata! Muut' eikö mitään? Pidin sinusta ja pidän vielä, pidän ainiaan kuin matkatoverista, jonka hetkeks on samaan purteen vienyt sattuma, siks kunnes matkan pää on saavutettu ja kukin kulkee omaa tietään taas, vain joskus muistain teillä vierahilla ja kaukaisilla matkakumppaniaan —

SAPPHO Hiljaa! Rauhass' erotkaamme! (Muille) Te ootte Sapphon nähneet heikkona. Te anteeks antakaa! Ma lepyttää teit' tahdon vielä. Taivutettu jousi voi vasta näyttää oman voimansa! (Osottaen taustalla olevaa alttaria) Te Aphroditen liekit sytyttäkää ne että aamun koittehessa hehkuis. (Se tapahtuu.) Nyt poistukaa te, yksinäni tahdon ma kera vertaisteni neuvotella.

SAPPHO (astuen esiin) Te suuret, pyhät jumalat! Te mulle runsaan siunauksen soitte, te soitte runon täyteläisen viinen ja syömen tunteen, hengen aatoksen ja voiman muodostaa mit' ajattelin. Te mulle runsaan siunauksen soitte, ma teitä kiitän!

Te ootte voitoin pääni kruunanneet ja kylvänehet maihin kaukaisihin mun maineheni — ikuisuuden sadon! Mun lauluni soi kielin vierahin ja kanssa maan vain kerran kuolee Sappho! Ma teitä kiitän.

Tään elon ihanasta maljasta mun ootte maistella te suonehet! Vain maistella, mut juoda ei. Ja nähkääs! Tahtoanne totellen ma tänne seppelöidyn maljakon nyt lasken enkä juo!

Min käskitte, ma olen täyttänyt; siks viime palkka mulle lahjoittakaa! Ne, jotka teidän joukkohonne kuuluu, ne eivät koskaan heikkoutta tunne, ei koskaan heitä kalva taudin kyy, vaan kukkeudessa elämänsä heidät pois itse otatte te asuntoonne — se osa ihana myös mulle suokaa! —

Oi älkää papittaren antako nyt tulia pilkaks vihamiestenne ja hullun, jok' ei hulluudestaan tiedä. Te lehvät veitte, taittakaa myös varsi! Mun päättää suokaa kuten aloinkin, ja tämä tuska multa säästäkää. Ma liian heikoks taisteluhun tunnen nyt itseni, te mulle voitto suokaa! (Intohimoisesti) Jo leimuu liekki, nousee aurinko, ma tunnen, kuulleet ootte. Kiitos teille. — Sa Phaon, sa Melitta, tänne tulkaa! (Suudellen Phaonia otsalle) Tää sulle etäiselt' on ystävältä. (Syleillen Melittaa.) Sun kuollut äitisi sua suutelee! Nyt pois! luo Aphroditen alttarin, siell' lemmen synkkä osa täyttyköön.

SAPPHO (astuen korkealle rantapenkerelle ja ojentaen kätensä Phaonin ja Melittan yli) On lempi ihmislasten, jumalain on kunnioitus. Kaikki nauttikaa, mik' kukkii teille, mua muistellen. Niin maksan elämäni viime velan, te jumalat nyt heidät siunatkaa ja minut ottakaatte!

RHAMNES (joka on astunut rantapengermälle) Nyt auttakaatte jumalat! Jos tuohon hän kalliohon itsens' satuttaa hän murskautuu. — Se tapahtunut on!

RHAMNES (astuen alas) Seis! Liian myöhäistä se. Hauta hälle suo meren pyhäin aaltoin vuossa — koska ei päältä maan hän sitä tahtonut!

RHAMNES
Totta
Jo kuihtui laakeri ja laulu mykistyi!
— Maan pääll' ei täällä ollut kotinsa.
(Kohotetuin käsin.)
Luo omiensa on hän palannut.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SAPPHO ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.