The Project Gutenberg eBook of Meren ja lemmen aallot, by Franz Grillparzer

HERO.
YLIPAPPI, hänen setänsä.
LEANDER.
NAUKLEROS.
IANTHE.
TEMPPELINVARTIJA.
HERON VANHEMMAT.
PALVELIJOITA. KALASTAJIA. KANSAA.

ENSIMÄINEN NÄYTÖS.

Afroditen temppelin esikartano Sestoksessa. Keskustan muodostavat pitkien välimatkojen päässä peristyylin tapaan seisovat pylväät. Taustalla temppeli, johon vievät moniasteiset portaat. Etualalla oikealla puolen Amorin kuvapatsas, vasemmalla Hymenaeuksen. Varhainen aamu.

HERO. Näin pitkällä siis ollaan. Temppeli jo myrttineen ja ruusuin valmihina vain juhlan alkamista odottelee.

Ja itse olen juhlan esine! On suotu minun kaiket päiväni, jotk' ennen ilman määrää kulutin, nyt palvelukseen taivahisen käyttää, ja hetket, jotka kuihtunehet ois kuin nurmen kukat, saan ma seppeleksi nyt jumalattarelle nitoa ja hälle pyhittää mun elämäni.

Kuink' olen onnellinen, että päivä näin valjennut on ihanana. Missään ei pilvenhattarata taivahalla ja Phoebus nousten meren aaltoin ylle nyt katsoo templiämme siunaten. Mun vertaiseksesko sa tunnustat? Sen tiedätkö sa, että sama Hero, sa jonka lasna riemuin leikkivän näit templin portahilla, vallannut on esi-isäin vanhan oikeuden; sen etuudesta vaarin ottaen on papittareksi hän ruvennut. Se tänään, tänään tapahtuva on. On kansa hänet näkevä, kun silloin hän uhrilahjaa kantaa taivaisille ja kaikki huulet riemuhuutoon yhtyy ja loisto jumalattaren se myös on papittaren — Mutta laiminlyönnein ma täällä toimeniko alkaisin? On vielä kukkia ja seppeleitä, ja kuvat tuoll' on kaunistamatta.

Kas tässä Hymenaeus, joka yhteen viet ihmiset, sa ota seppel multa, jok' itse vapaan osan valitsen. Sa vaihdat sieluja? Ah, jumalat! Mun omani ma itse tahdon pitää; siit' toinen varmaan hyötyis vähemmän!

Ja sulle, Amor, toinen seppeleeni! Jos jumalan oot poika, olemme me sukulaiset; kunnon sisarukset ain elää sovinnossa keskenänsä. Niin eläkäämme mekin, Kunnioittaa sua voin kuin sitä, jot' ei tunne vielä.

Nyt vielä permannolle kukat. — Mutta kuink' onkaan kaikki täällä huiskin haiskin. Tuoss' eikö vesiruukku — niinit — nuorat? Kuin vitkastelee palvelijattaret tään talon! Täyttävätkö tällä tapaa he tehtävänsä. Epäjärjestys tuo kiusaa silmiäni; paikallensa ma tahdon itse kaikki panna. (Järjestelee epäjärjestyksessä olevia esineitä.) Tuossa he joukoss' saapuvatkin meluten. Nyt ilman heitä kaikk' on kuntoon saatu.

IANTHE. Hän meitä nuhtelee, kun vähän oomme me tänne eilisestä jättänehet.

IANTHE. Aamuvarhaisesta me oomme lakaisseet ja puhdistaneet, mut sitten kentälle me karkasimme.

HERO. Mut taivaan nimessä, kun juoksentelit sa esipihassa, sun silmääs eikö oo tullut keskenjäänyt työsi? Mutta ma vaikenen, me toisiamme emme voi ymmärtää.

HERO. Oon yhtä iloinen kuin muutkin. Usein mua ennen iltasella leikin aikaan te ootte väsynehet; mutta työkin on mulle hupi leikin veroinen, ma siks en sitä tahdo laiminlyödä.

IANTHE. Suo anteheksi meille alhaisille sa ylvään pappissuvun perijätär — —

HERO.
Vaiti, sanon minä.
Oon hulluuttasi kyllin kärsinyt.
Sun puheellesi suljen korvani.
Ma kerron sedälleni, papille,
ja töistäs saat sa ansiosi mukaan.
En kernaasti suo valtaa vihalleni,
mut kun sua kuulen, en voi tehdä toisin.
Ei sanaakaan nyt enää, sanon minä!

HERO (astuen häntä vastaan). Sa saavuit oikeahan aikaan, setä! Jo olin antaa vihalleni vallan tään juhlapäivän aamuna, mi iäks mun saattaa — ah, sa anteheksi anna.

HERO. Tuon kevytmielen pahansuovat sanat ja raaka pilkka, joka kunnioita ei mitään. Ah, jos viisauskin saisi niin kärkkääst' oppilaita kuni pilkka!

HERO (hetken vaitiolon jälkeen). En tahdo, kun tässä harkitsen, ma nimeänsä nyt mainita, vaikk' oiskin ansainnut hän nuhteen. Kaikkia sa nuhtele, saa ottaa siitä osans' syyllinen. (Temppelipalvelijalle.) Sa katso, ristitornin luona, että ei muukalaiset —

PAPPI. Siis lähde. Ja te, kavahtakaa vihaa, jok' keinot tuntee, oikeutensa myös.

HERO.
Nyt on mun hyvä. Sääliä voin heitä,
he hulluudellaan tuhoo itsensä.
Mut heidän ystävyyttään en ma pyydä.

PAPPI. Mua ilahduttaa, että joukosta et valitse sa ystävättäriäs ja kummastuttaa, ettei vienyt koskaan oo vertaisesi luokse sydämes. On yksinäinen olo papittaren ja kahden helpompi ois kaikki kantaa.

HERO. En seuraa kaipaa ma, on tehtävä se yksin, min sai tehtäväkseen täällä. Mut yksin eihän ole papitar. Tääll' onko yksinäistä ollut koskaan? Jo varhain aamuselta idästä ja lännestä käy tänne kansa vihki- ja uhrilahjat kantain; konsanansa ei tämä talo ole tyhjäks jäänyt, se vierahia ain' on ollut täynnä. Ja työtäkin on riittämähän asti, on vesimaljakoista pidettävä ja pylväistä ja jalustoista huolta ja kaikk' on juhlaan koristeltava. Ei riitä tyhjään pakinahan aikaa, ei myöskään ystävättärien seuraan.

HERO.
Ehkä en.
Mit' ymmärrä ei itse, kaipaa ei.
Ma olen olohoni tyytyväinen.

HERO. Ken tyytyy osaansa, hän viisas on. Ma vallan hyvin tiedän itse, minkä me oomme osan valinnehet — siten jos kutsua voi sitä, vaikk'ei vaalin oo valtaa ollut. Pikemminkin on mun onnellinen arpa tänne tuonut, miss' on mun niinkuin väsynehen miehen, jok' käypi veden lempeähän kylpyyn, miss' aallot häntä hiljaa hyväilevät, ja veden helmaan vaipuu verkalleen ja sulautuen unhoittuu sen syliin. vasta täällä elämälleni ma saanut määrän. Ikävöikö kukaan, ken mereltä on vaivoin maalle päässyt, taas meren myrskyhyn ja ahdinkoon? Niin, nämä pylväät, nämä pilarit ei ulkonaist' oo mulle, kuollutta: mun olentoni nojaa niihin, ilman niit' oisin kuollut kappale kuin ne.

PAPPI. Sa varo, ettei joku harrastustas sois itsekkyydeks nimitellä. Pitää saa kukin itsestänsä loitolla sen, mikä häiritsee; mut kuitenkin, jos kaiken luotaan työntäin, omistaa vain itsellensä elämänsä, niin se on ahdasta ja pientä, heikkoa. Sa tiedät, tuntemattomista asti on heimollamme armo jumalain jo ollut, oraakelein, tunnuslausein he ovat puhunehet kauttamme: sua eikö viehättäisi vallata tuo vanha kunniakas armo meille ja koko kansan hyväks samalla? Sua kehoittanut olen useasti öin temppelissä valvomahan: etkö sa kuulis hiljaisata ääntä, jolla on tapa taivaallisten puhua.

HERO. Ei jumalien armo jokaisella, ma näkijättäreksi luotu en. Yöt lepäjän ja päivin toimeen käyn, vain auringosta iloita ma osaan.

HERO. Olenkin jo ollut ma temppelissä ennen päivän koita ja miettinyt, mut mitään en oo kuullut. Ma silloin noihin kukkasihin tartuin ja seppelen tein jumalattarelle ja sitten noille taivaisille tuossa ja olin tyytyväinen.

HERO. Sit' ei he tee, sa vaikk'et sitä usko. Ma olin aina heille taakaksi ja rauhattomuus kotona ol' aina. Mun isäin vaati, mit' ei kukaan toinen, ja ilman syytä julmistui ja suuttui ja äiti oli vaiti vain ja kärsi ja veljeni — ah, kaikist' ihmisistä vain yhtä vihaan, veljeäni vain. Hän piti mua, naista, nuorempaa vain oikkujensa leluna. Mut minä ain olin ääneti ja yksin surin.

HERO. En. Jos jätin heidät, tein sen, jotta heitä ma voisin rakastaa. Nyt elämäni on täällä rauhaisa ja turvallinen.

PAPPI. Itse he niin tahtoivat, he jottei häirinneet ois hartautta yösi, joka sulle on monen päivän aamunsarastus. Mut sinä olet vahva, tulkoot nyt! Kas tuossa saapuu isäs, pysähtyy ja henkeänsä pidättää — hän tulee.

ISÄ. Me oomme kaukaa tulleet — hengästyn niin äkkiä — sun luokses, lapseni sun taivahisen onnes todistajiks ja läsnä olemaan, kun sukus vanhan sa nouset kunniahan, jota meiltä muut kadehtivat kautta koko maan ja — ja — ah kipeätä rintaa! — niin tään kaiken tähden tänne tullehet me olemme. — Kas, terve, veljeni!

ISÄ. Niin, hänkin sairahana ja heikkona on tänne lähtenyt myös osaa ottamahan onnehesi. Kaks henkeähän mahtuu vaunuhun, siks tuli hänkin. Kuka iloitsis ei lapsen onnelle, kun vihitään hän iäks korkehimpaan tehtävähän? Ken silloin kuulis epäilyksen ääntä? Ja — mutta kyllin. Iloitsemme siis.

ISÄ. Ei! Kysyt: miks? Hän muutoin kotonansa pitkät päivät voi puhua. Sa kysyt: miksi? Tiedä: sen parempi on puhumatta olla, ken sanoisi ei mitään tärkeätä! Se eikö totta, veli?

HERO. Hän puhui! Rakas, rakas ääni, jota niin pitkään aikaan kuullut en. Ah äiti!

ISÄ.
           Nyt hän itkee. Ah, kun piti
tään tapahtua. — Veljeni, mit' teet?
    (Kulkee taustaa kohti ja laskee kätensä siellä
    seisovan temppelivartijan olalle.)
Sa kelpo mies, mit' askaroitset siellä?

PAPPI. On pensastohon kyyhky lentänyt kai pesähänsä. Tapahtua niin ei sallita. Hei orja, etsi kyyhky!

HERO (äitineen etualan oikealla puolen). Nyt äiti, kyyneleesi pidätä ja selvään lausu, mitä ajattelet ja tunnet. Minä kuuntelen ja sanaas ma tahdon mielelläni seurata. En ole enää sama tyttönen, jonk' opit kodissasi tuntemaan. On jumalatar minut muuttanut! voin levollisesti nyt ajatella. Myös —

HERO. Äiti, täällä temppelissä on oikeutensa myöskin naisella ja sorretull' on täällä sananvalta. Mut jos sa tahdot, mielelläni astun ma sun ja heidän väliin, kenkään ei sua nyt voi nähdä, sano, arvannut ma oonko oikein: yhtä mieltä et sa ollut puolisosi kanssa, sulla, jos oisi valtaa ollut, ottanut sa oisit tyttäresi mukahas täst' temppelistä rauhaisasta pois sun omaan murheen painamahan majaas. Se totta onko? Puhu, puhu, äiti!

HERO. Yksin? Sull' onhan puolisos ja rikas koti ja uskolliset palvelijat — ah ma olin tärkehimmän unhottaa! sull' onhan veljeni, jok' kotiaan tuo kohta morsiamen; sulle hän pian lapsenlapsen lahjoittaa —

ÄITI. Jälkeen monen kovan kärsimyksen, ja vanhemmille kaksinverroin kovan, hän meidät jätti sekä morsiamensa, jok' kyynelöiden häntä muistelee, ja lähti kera miesten urhoollisten päin tuntemattomia vaiheita. Jos purjein, ratsain — kenkään tiedä ei.

HERO. Siis ei hän enää kotonaan oo, silloin ma kaksinverroin kernahammin palaan. Mut vaikk' on poissa hän, on siellä monta jotk' ovat samanlaisia kuin hän, joill' otsanauhanaan on raaka mieli, jotk' arvelevat vähän, paljon toimii. He ovat tottunehet kylmin käsin kuin leikitellen hajoittamaan maahan kaikk' arat, äänettömät ajatukset, jotk' ovat hiljaisuudess' itäneet. Ja sellaisehen seuraan haluatko sa lapses.

HERO. Sen punastumatta sa lausutko? Sa joka pelkäät miehes katsettakin, jok' et saa hänen kuulten vapahasti ees ajatustas lausua, sun jonka on määrä vaitiollen totella! Noin mulle haastellako uskallat?

ÄITI. Oi tuskaa syvää! He ovat vieroittaneet lapseni ja turhuudella sydämensä vieneet, niin että kuuroin korvin kuuntelee hän omaa äitiänsä, lähimpäänsä.

HERO (astuen hänestä loitommalle). Ma ilomielin tahdon tänne jäädä luo jumalattareni alttarin ja tehdä, mik' on oikein — siksi en mua että siihen käsketään, vaan siksi sen että itse oikeaksi tiedän. Eik' oikeuttani kukaan ryöstää voi — (painokkaasti) Ei totisest'!

ORJA (joka taustalla jakkaralla seisten etsiskelee pensaikossa,
horjahtaen).
Ah!

ÄITI. Viatonta he häiritsevät lintua, sen nostain pois pesästään. Niin raastavat he myös pois lapsen äidistään kuin leikillä! Voi minua!

PAPPI (palvelijalle, joka on asettanut pesän vasuun, minkä
laidan yli näkyy munia hautova kyyhkynen).
Mene!
Ja vie tuo täältä!

HERO.
                   Seis, se laske pois!
Se tänne anna!
    (On ottanut palvelijalta vasun.)
               Eläinparka, mitä
sa vapiset. Kas, äiti, terve on se.
    (Silittää kyyhkystä.)
Sa ootko peloissas?

    (Asettuu istumaan kuvapatsaan jalustalle etualan vasemmalle
    puolen, vasu käsissään, milloin koettaen saada linnun,
    kohottamalla sitä lentämään, milloin sitä katsellen ja
    tarkastellen.)

PAPPI (astuen hänen luokseen). Niin vähänkö sa aikaa toimessas oot ollut, ettet tiedä, mikä tapa on täällä?

ÄITI (seisoen etualan oikealla puolen). Sydämeni pakahtua on tähän paikkaan. Tätä näkyä!

PAPPI (hänelle). Ja sitten sinä, heikko nainen, miksi sa tulit toimiamme häiritsemään? Ja sitä hämmästyt, jonk' oisi sun jo ammoin tullut tietää kuuluvan tään talon pyhiin tapoihin. Ei täällä saa lintu pesiä, ei kuherrella saa kyyhky templin lehdossa, ei köynnös saa jalavata syleillä, on kaikki, mi kaipaa paritukseen, kielletty. Tuo tuolla tänään samaan kohtaloon myös sitoutuu.

PAPPI. Näyttääkö se vaikealta, sitä murehditko? Sa tahdot kotiin lapses — tule, ota! Sua vaill' ei jumalatar eikä lastas! Kas täällä maallist' Afroditea ei kumarreta, joka ihmiset kuin eläimet vie toisiensa luokse. Kas taivainen, ken meren vaahdosta, on noussut, kaiken pyhän sovun äiti, hän ompi suvuton, sill' ylähällä on alkuperänsä — hän miksi sua ja lastas tarvitseisi? — Lähde täältä ja lapses kerallasi vieös, kunnes hän väsyy alhaisuuteen, missä itse sa menehdyt; hän olkoon palkkapiika sen miehen, joka häntä kerran kosii, — kun täällä vois hän valkeuden tietä päin omaa maaliansa käydä, olla niin vapaa, määrästänsä tietoinen. Mut sa et tahdo, siispä hänet ota! Sa oothan äitinsä. — Siis, Hero, lähde! Sua kutsuu mainen mieli: seuraa häntä sa ihmisenä, naisena.

HERO (nousten seisaalleen, kyyhkyselle). Nyt täytyy mun puhua, sa pieni lintuseni! (Antaen vasun palvelijalle.) Sa ota tämä, anna lintuselle taas vapautensa täyden takaisin. (Palvelija menee.) Sa setä, ällös äitiäni moiti, on hyvät tarkoituksensa, hän lempii mua yli kaiken. Vaietkaamme muut! Oi äiti rakas, kanssas lähtisinkö? Sa jää mun luokseni. Kun tuskat kalvaa niin tule tänne luokseni. Ei täällä oo sotaa, tääll' ei kenkään haavaa lyö, ei moiti jumalatar, ja tää temppel on aina yhtäläinen kuni nyt. Sa tyynten päiväin onnen tunsitko? Et sitä tuntenut oo; huoli pois! Sa ilomielin mua juhlaan seuraa. On tänään onnen hetki; huominen jo tapaa hiljaisessa työssä mun vesimaljaa kantamassa, alttarilla; ja siten eelleen päiväst' toisehen. Jos tahdot, seurahani liity! Katso ma muuten kannan sun, ma vahva oon. — Kas, äiti leppyy — hymyilee jo, katso, oi setä. (Puoliääneen.) Merkki nyt sa anna vain. Sa äiti, mua seuraa, aika rientää. (Kulkiessaan, verkalleen itsekseen.) Sa kun saat nähdä kalliit koristeet ja vaatteet upeat ja kaiken loiston, mi mulle valmistetaan, lepyt kyllä. (Kulkee pari askelta edellä, kääntyy sitten takaisin.) Sa hiukan kiirehdi.

PAPPI.
Nopeasti?
Miks? — Kauan harkittu vain kauan kestää.
Jos heikko on hän, vielä lähteköhön —

PAPPI. Varma pakko vain on ainut loppu moisen harrastuksen. Sa valitseisit kuolinhetkees asti, jos mahdollisuuksille todellisuus ei rajaa säätäis. Vaalin vapaus on heikkojen ja hulluin leikkikalu ja viisas tekee, välttämättömäksi min näkee; ylin velvollisuus hälle on totuus — (Palvelijaan kääntyen.) Juhla alkaa.

TEMPPELIVARTIJA.

Herra, kaks muukalaista odotukseen väsyin on itsellensä läpi pensaston tien tänne raivannut. Ma palautanko pois heidät? — Aamulla jo torilla — Myös siellä kasvaa kansan nurja mieli, mi vaivoin vitkastelun sallii —

PAPPI. Heidät pois täältä osoita. (Temppelivartija poistuu vasemmalle puolen.) Ja avatkaatte (Muille palvelijoille, jotka toinen toisensa perästä ovat taustalta tulleet esiin.) te äärimmäiset portit kaupungin. (Veljelleen.) Sa sana kiitoksen suo jumalille, jotk' ovat herättäneet lapsessa sun nimes loiston — (Vanhus seisoo sauvaansa nojaten kumartuneena temppeliä kohti.) Kansa laskekaa jo sisään, huolta pitäkäätte, että käy kaikki järjestyksessä, ei raakuus saa juhlan ylevyyttä häiritä. Myös itsestänne huolta pitäkäätte, on iloll' aamunsa kuin auringolla, myös oma ehtoonsakin: katumus.

TEMPPELIVARTIJA (astuen esiin). Ma tässä seison! Uskallapas, poika, mun ohitseni tästä astua!

NAUKLEROS (joka myöskin on tullut näkyviin).
En ohitsenne, mutta rinnallenne.
Ma olen tässä jo, Leander, tänne!

NAUKLEROS. Me emme mitään tienneet, muukalaiset me oomme täällä, herra, tullehet Abydon rantamilta Sestoksehen tät' tilaisuutta näkemähän.

NAUKLEROS. Kyll' opetetaan viisain lauselmin, kuin: ken on ujo, nälkään kuolla voi.

NAUKLEROS. Meidän tähtemme te vaivaa niin paljon näette, mut tuolla ryntää jo kansa sisään parvittain.

(Hän kääntyy taka-alalle ja järjestelee kansan, joka vasemmalta puolen tunkeutuu temppelin portaiden läheisyyteen.)

NAUKLEROS (Leanderille). Miksi vitkastelet! Me oomme matkan päässä nyt. Hän aina, ken uskaltaa, myös voittaa. Lujasti ma isken pylvään juureen jalkani. Ois hauska nähdä ken mun täältä ajaa! Kas tätä ihanuutta! Temppeli ja portti, pylväät tuota kaikkea et vielä kotonasi nähdä saanut. Tuoll' asetetaan alttari, kai sillä viel' uhrataan. Mut minne tähyilet? — Hän maahan katsoo. Kautta jumalain, sun täälläkinkö valtaa vanha surus? Ma sanon sinulle — (Kansa on tällä välin hiljalleen järjestynyt vasenta sivustaa pitkin aina sinne missä ystävykset seisovat. Naukleros katsoen ympärilleen.) Ah ystäväni, sa tunkeilethan vallan riivatusti! (Leanderille ) Jos tänä iltana et vielä mulle sa tästä juhlast' intomiellä kerro ja aimo viinimaljaa tyhjennä sen kunniaksi — en sua lain ma tunne. Tuo synkkä muotos — mutta katso tuonne. Nuo kaksi naista! samat on he, jotka me näimme ristitorilla jo varhain. He tänne tähyilevät. Miellyttääkö he sua? Lausu!

IANTHE ja TOINEN PALVELIJATAR ovat tuoneet esille kannettavan alttarin ja asettavat sen oikealle puolen etualalle Amorin kuvan eteen.

IANTHE (alttaria kuntoon järjestäessään, toverilleen kuiskaten). Tuolla ovat he. Tuoll' oikealla vaalea, tuo kookas, ja vasemmalla tumma. Murhe näyttää hänt' ahdistavan — miksi?

TEMPPELIVARTIJA (tullen etualalle, tytöille).
Nyt tekin pois. On kaikki valmis nyt.
(Tytöt menevät. Nuorukaisille.)
Te ette huoli kielloista te, ette.

    (Toinen alttari on kannettu esiin ja asetettu Hymenaeuksen
    patsaan vasemmalle puolen. Kolmas on alunpitäen ollut
    portailla näyttämön keskellä.)

TEMPPELINVARTIJA.
                       Melua
te kaikin tavoin karttakaatte.
    (Soittajan toitotus alkaa.)
                               Tuossa
jo tulee kulkue. Nyt vapaaks keskus!

NAUKLEROS. He tulevat. Nyt katso, ihmettele! Sa papitarta lähesty ja hiljaan sa viittahansa kosketa — sen kautta, niin sanotaan, voi synkistyneen mielen taas saada valoiseks. Sa kuuletko?

Musiikin ja toitotusten saattamana tulee kulkue oikealta puolen näyttämölle. Uhripoikia maljakkoja kantaen. Sestokskn ylimykset, temppelipalvelijattaria, niiden joukossa Ianthe. Pappeja. Hero, mantteliin puettuna, päässä otsanauha, setänsä vieressä. Hänen vanhempansa seuraavat.

(Saaton seuraajat asettuvat oikealle puolen, kansanrivejä
vastapäätä. Näyttämön keskusta jää tyhjäksi.)

NAUKLEROS. Kas tuolla tulee papitar. Niin kaunis! Me polvillemme laskeukaamme. Mutta sit' ennen katso tuonne ylitseni he kuinka vihkimyksen toimittavat.

HERO (taka-alalla seisoen siellä olevan kannettavan alttarin luona.
Hänen edessään on polvillaan kaksi uhripoikaa, kantaen suitsutusta
suurissa maljakoissa.)
Uus vesa vanhan talos! Armos hälle
suo, enemmän kuin ansaitseisi hän.

    (Hän valaa suitsutusainetta tuleen ja menee sitten
    etualalle. Papit ovat hänen vasemmalla puolellaan,
    hänen takanaan vanhempansa Temppelivartijat pienen
    välimatkan päässä.)

(He polvistuvat. Leander aivan Hymenaeuksen kuvapatsaan
viereen, Naukleros vähän taammas. Myöskin muu kansa polvistuu.)

HERO (on tullut Amorin kuvapatsaan eteen ja valaa suitsutusta sen
vieressä olevan alttarin tuleen. Pappi on hänen vierellään.)
Sa joka rakkautta jakaat, ota mun.
Sua tervehtäissäin jäähyväiset jätän.

HERO (seisoen Hymenaeuksen kuvapatsaan vieressä).
Sun veljes lähettää mun —

PAPPI.
Niin alkaa ensi lause. Kyllin. Uhriin!
(Heru valaa suitsutusta tuleen. Kirkas liekki leimahtaa ilmoille.)
Ah liiaks. Hyvä. Temppelihin nyt.

Kaikki poistuvat. Näyttämön keskelle tulleena katsoo Hero, ikäänkuin tarkastellen jotain vikaa kengässään, oikean olkapäänsä yli taakseen. Hänen katseensa sattuu silloin molempiin nuorukaisiin. Vanhempansa tulevat häntä vastaan. Musiikki alkaa uudelleen soida.

TOINEN NÄYTÖS.

NAUKLEROS. Ah jo täällä. Sa, sano, kuinka kauan rankaisuksi — ah, tuntemattomien rikosten — mun pojan tavoin, joka seurata saa sokeata isäntäänsä — täytyy sun kanssas meluisasta paikasta ain yhä toiseen, markkinoilta templiin ja juhlast' toisehen vain etsein sijaa. miss' alkais ilo sydämessäs itää? Kuin kauan, väsyneenä puhumaan, sun vastassas ma istun tarkastain jo eikö pilkahda sun silmistäsi tai kokonaan jo herää ilo, riemu? Sun äitis kuoli — ken voi sitä auttaa? Niin kauvan kuin hän eli, pojan tavoin jok' äitiänsä lempi, asustit sa kotonasi, kaupungista poissa ja ihmisistä, rantamalla meren; nyt kun hän kuollut on, mik' estää voi sua liittymästä vertaistesi joukkoon ja heidän iloihinsa, suruihinsa kuin veikko osaa ottamahan. Itke sa äitiäs ja ruskotukkaas revi, — mut sitten palaa ystäväisi luo, joilt' ei sua äitis enää kadehdi. Ma enkö totta haasta? Mik' on mieles? Sa lausu!

NAUKLEROS. Ah niin sun suuri vaivas! — Koko päiväkauden me oomme outoin kesken kulkeneet ja nähneet monet vieraat kasvot, itse näin itseämme edellehen raastain. Ah hyvät jumalat! Ken tätä kestäis?

NAUKLEROS. Huoli pois! Sa kohta taas paranet, kun pääset kotihis sa majahasi meren saartamaan ja hiekan — sinne, missä sadekuurot ain' uhkain kulkee; sinne saavuttuas, kun kalastajamekkos saat sa ylles ja päivät päästään istut onkien ja joskus — kalain kateus — sa veteen käyt uimahan; kun lepäät iltasin — niin oon sun kerran nähnyt venehessä sa pitkälläsi purren lipuessa ja tähystelet tähtösihin taivon ja äitiäsi muistelet, jok' kuollen sun oikeahan aikaan vapaaks jätti, ja henkiä, jotk' ylähällä asuu tai omaa aatostas tai tyhjää vain! Kun olet siellä, ystävä, sa tunnet, kuink' oli turha retkes. Terveheks sa tunnet itses taas. Nyt lähde sa, on kaukamailla vielä tuttu ranta ja vierahat ja kotihinsa kääntyy.

LEANDER.
Tääll' on niin varjoisaa, me levätkäämme.
Jos löydän venheen, lähden soutamaan.

NAUKLEROS. Ah, soutamaan. Kuin palaa silmänsä! Niin, airoiss' istuin ojennetuin käsin noin ees ja taakse ponnistaen, yli veen kiiltäväisen kalvon. Itsesi sa tunnet mieheks, jumalaksi silloin. Mut asioista Vakavammista on kysymys nyt, kelpo ystäväni; me kielletyllä maalla temppelin tääll' oomme, aina vaarass' ilmi tulla. Käy pensastossa vaanein vartijat. He vangitsevat jokaisen, ken täällä vain löydetään ja templin papin eteen hän viedään ankarasti rangaistavaks. Sa jotain sanoitko?

NAUKLEROS. Lähde pois. Kas puolipäivän aikaan loppuvat tään juhlan vapaudet, ja aurinko jo melkein pystysuorat säteet heittää. Sun vitkastelus tähden aio en ma vankilassa virua. Se kuule! Et nytkään! Hyvät jumalat, jo luotaan te kääntykää kuin kääntyy hänkin teistä! Hän tuolla seisoo raukein jäsenin — niin kaunis — vaikkei suuri oo hän — ruskea ja tummakutri; hänen silmänsä, kun sit' ei luomi varjoo, hehkuen kuin hiili palaa, laajat hartiat, ja vankat käsivarret — Amorin ei kuva enää, mutta Hymenin. Hänt' tytöt tähyilevät, hänpä vaan — ah hyvät jumalat — on sielultaan niin kaino, pelkuri. — Mies rivakka oon minäkin, en tumma kuten tuo vaan kultatukka, ihonvärini ei ole Indiasta, valkeampi se on, myös kooltani oon suurempi; mut kahden kun me käymme tyttöjen luo taikka juhlaan, kisaan, karkeloon ei satu ykskään katse minuhun, vain häneen, ahmien, ain' ympärillään ma kuulen supatusta, kuisketta ja ihailua. Kaikki hurmaa hän tuo veltto uneksija — mokoma. Hän vaan — ei mitään huomaa. Ja jos hän vain jotain näkee, punastuu kuin tyttö. Ah, ystäväni, tiedätkö sa, että oot tuhatkertaa kaunihimpi, sulla kun poskillas tuo mansikkainen puna. Ja tänään temppelissä, jumalat! Mun oli kuin ois kaikki kauneus, mit' on maan päällä, ollut kerättynä niiss' ihanissa tyttösissä, jotka ma siellä näin. Ain Traakiasta asti ja Hellespontosta he oli tulleet! Kuin kukat kirjavat he olivat! Siin' oli ruusut, liljat, neilikat ja tuhatkaunot — näky ihana. Kuin meri aaltoilivat päät ja olat ja pohkeet pyöreät. Mut kysynpä, hän mitä näki! Joutsenia ehkä? Ei tiedä hän, ei katsonut hän heitä. Ja häntä kuiten kaikki tähyilivät, myös itse ylvään kaunis papitar, ken tekis viisaimmin, jos tänään jo hän rakkaudelle vannois liittoa, sen sijaan että sitä pakenee. Mi sulo, loisto, mikä ylpeys, niin vakaa otsa, hymyilevä suu, kuin lapsi ruhtinaan hän oli nähdä, jok' kalliin kruununsa jo kehtoon saa. Mi kaunista on, kysyt. Tiedätkö sa mitään niskan sulost' ylpeästä ja tukan tuuheoista palmikoista ja olkapäistä taakse vedetyistä ja rinnoist' upeoista mitä tiedät sa nilkan sekä jalan siroudesta ja muista aartehista kaunokaisen. Ma väitän, ettet lainkaan niitä nähnyt. Mut sun hän näki. Hyvin tiedän sen. Kun siinä polvistuimme yhdessä me Hymen-patsaan luona — ja hän saapui, luo alttarin hän pysähtyi ja käsi jäi riipuksiin — hän puolees katsahti ja seisoi epäröiden hetken, kaksi kuin iäisyys niin pitkää, kunnes hän taas täytti pyhän tehtävänsä — mutta viel' erotessa puhui syvä katse — mi vastakohta hetkelle, kun iäks hän lemmenonnen jätti —: "Vahinko." "Tuon tahtoisin ma." — Armas, hymyilet? se sua mairittelee. Kasvosi miks kätket! Sormet pois ja mulle vastaa! (On vetänyt Leanderin käden hänen silmiltään.) Ah, jumalat te. Kyyneliä. Kuinka! Leander, itket?

LEANDER (joka nojaavasta asennostaan on noussut pystyyn). Ällös kiusaa mua! Sa kunnioituksetta kaulastaan ja kasvustansa puhut. Kolminkerroin, ah, onneton ma olen.

LEANDER. Sa mitä sanot? Sairas olen, koskee niin rintaani. Ei sisäpuolla, täällä tuon kohdalla. — Ma kuolemata kannan.

NAUKLEROS. Sa olet hullu, onnellinen hullu! Ah kiitos jumalat, te häntä älkää nyt ennen hellittäkö, ennen kuin hän mulle huutaa: "Kyllin, tahdonpa sen kestää mitä muutkin kuolevaiset." Nyt kätes tänne, ystäväni, vasta näin myöhään palannut. Sa uudelleen oot syntynyt, sa onnellinen. Mutta yks suru sentään ilossamme on. Sa kaupunkihin lähde, siellä kaikki on koolla tytöt juhlast' tullehet. Sa siellä ympärilles katso, rakastu niin hyvin kuin sa voit — nääs ystäväin, se neito, joka nyt sun mieles täyttää, on papitar, ja luvannut hän tänään on iäks pidättyä miehestä ja ankara on rangaistus, jos hän sen unohtaa. Myös miehelle.

NAUKLEROS. Kaikki jo ennen kuin se viel' on alkanut! Sa rauhanrakastaja, miekkonen, niin vähän uskallatko onnes tähden? Sa valittelet tuossa kalpein poskin ja vapisevin säärin, luullen, että sua uskon. Tänne jäät sa, sinun täytyy nyt kanssaan puhua. Ehk' ei oo sentään, ken tietää, lupauksensa niin ahdas. Siit' ehkä vapautua voi hän. Ehkä ei myöskään lempes oo niin palava kuin nyt se näyttää. Mutta epäillä et saa, nyt toimia sun täytyy, kohtalos kuin mies sa tunne ja se kanna myös. Ja poika-aikas sun jo jätettävä. Me oomme täällä vieraat. Lähtekäämme, ei meitä kenkään moittia voi tietä jos eksyin tiedustamme. Ensiksi me temppeliä kohti kuljemme luo hänen, papittaren, kuullaksemme hän mitä sanoo. — Tuolla tulee tyttö vesastiata kantain. Hältä voimme me tiedustella — (menee.) Ah, Leander, onnen sa poika oot. Mua miksi pidätät? Hän itse on tuo tyttö, papitar; hän pyhää vettä lähtehestä täältä kai etsii. Silmänräpäys sa käytä ja hälle tyynin mielin haastele. Ma sillä aikaa tarkastelen, oisko tääll' ympärillä ehkä kuuntelijaa. Käy tänne! ja kun sanon sulle: nyt! niin astu esille ja puhu, mutta sa ole tyyni. Tänne käy sa nyt.

Hero ilman päällysvaippaa, puettuna suunnilleen samalla tavalla kuin alussa ensi näytöstä, tulee kahta tyhjää vesiruukkua kantaen etualan vasemmalta puolen. Kulkee näyttämön poikki.

(Leander on Naukleroksen keveästi työntämänä astunut muutaman askelen eteenpäin. Sitten jää hän seisomaan alaspainunein päin. Hero poistuu etualan oikealle puolelle.)

NAUKLEROS (tullen esiin). Siis syytä itseäs. Jos onnea et itsellesi voi sa pidättää, niin opi ilman elämähän. Paljon niin onkin paremmin. Hän eikö jo oo jumalille vihitty, ja sitä, ken häntä lähéstyypi, uhkaa hukka. Ma puoleks leikilläni neuvoin, että niin paljon rohkenisit —; sydäntäni vain kirvelee, kun näen ihmisen, jok' kaipaa vain ja kaihoo, mutta jolta vain uskallusta puuttuu ottaakseen sen voiton kruunun kätehensä, jota on halunnut. Mut parempipa näin. Sua onnittelen, ystäväni, nyt sun arka sydämes sua varmemmin kuin viisaus Nestorin on johtanut tai uljuus Akilleksen. Lähtekäämme siis kohti kotia. Mut toiste ällös sa hurmaannu.

Hero tulee takaisin kantaen vesimaljakkoa päälaellaan ja toista alasriippuvassa oikeassa kädessään.

Mun setäni ei tahdo, että laulan ma Ledasta ja joutsenesta. (Kulkee eteenpäin.) Vaikka se ketä vahingoittais?

(Kun hän on tullut näyttämön keskelle, hyökkää Leander äkkiä esiin ja syöksyy alaspainunein päin Heron jalkoihin.)

HERO. Jumalat. Ma kuinka säikähdin, mun polveni mua tuskin kantavat. (Asettaa ruukut maahan.) Mies! Tuolla toinen! Te muukalaiset mitä tahdotte te multa, papittarelt', täällä. Tietäkää, en kulje vartijoitta; ääneni jos korotan, niin vievät vahdit teidät ja rohkeudestanne te maksaa saatte. Niin lähtekää ja olkoon rankaisunne vain huono omatunto sekä tieto, te että onnistunut ette —

NAUKLEROS. Neiti, me emme häpäisemään tulleet, pikemmin me oomme parannusta etsimässä nääs, ystäväni tuolla sairas on.

HERO. Miks siitä mulle kerrot, Apollon te papeilt'etsikäätte parannusta, se heidän asiansa on.

NAUKLEROS.
Ei tässä.
Se tauti iski häneen täällä ja
myös täällä yksistään se lähtee.

HERO. Te mitä uskallatte! Ah, ma tunnen, on halpa joukon mieli, julkea ja kunniaton. Nyt ma täältä lähden ja vartijani tänne lähetän ma vesiruukkujani noutamaan. Jos vielä silloin täällä olette, he teille osottavat, mitenkä te rikkonehet ootte.

NAUKLEROS. Noin, ah ällös sa lähde, ensin nuorukaista katso, sa jota sanoillasi loukkaat.

HERO.
Sa olet sama, Hymen-kuvan luona
ken tänään polvistui, ma tunnen sun,
Mut silloin varsin siivolta sa näytit.
Mua pahoittaa, ett' olin väärässä.

LEANDER (on noussut pystyyn ja tekee pidättävän liikkeen).
Et ollut väärässä! Oi viivy!

NAUKLEROS.
Sinulle sen sanoin jo.
Hän riippuu katseista ja elämän
ja kuolon sanoman hän lukee niistä.

HERO. Sa olet huonon vaalin tehnyt ja sun sydämes on harhaan vienyt sun. Jos oikein ymmärrän, niin taipumusta sa tunnet puoleeni; mut olenhan ma papitar ja velvoitettu oon ma aviotta elämähän. Myös on vaarallista mua lähestyä. Voi hengellään sen leikin maksaa mies. Myös minuun ankarasti kohtais kosto.

NAUKLEROS. Vain ällös sääli, papitar, sa jää ja auta nuorukaista, ken sua lempii.

NAUKLEROS. Siis sana lausu, joka parantaa vois hänet. Tänne tullos! Pensahat tääll' antaa suojan katsehilta, tänne ma istun vesiruukkuin siimekseen. Ees sananenkin meille suo'os. Etkö sa tahdo tänne istua?

(Leander istuutuu keskelle, nojaten ruumiinsa puun runkoa vasten, kädet sylissä, katsoen suoraan eteensä, Hero ja Naukleros asettuvat kumpikin puolelleen, hiukan etukumaraan, niin että voivat nähdä toisiaan silmiin.)

HERO (Nauklerokselle). Sen sanoin jo, ja vielä toistan sen: ah älköön kenkään miesi pyytäkö mua vaimokseen; on määrä olla mun ain avioton. Vielä eilettäin, kun tulitte, ma olin vapaa. Tänään oon sitoumuksen tehnyt, ja sen pidän. (Leanderille) Sa ällös päätä käsiis kätke! Lähde sa reippain mielin tästä lehdosta ja silmäs toisehen luo naisehen ja iloitse, mist' täällä et sa voinut oo iloita.

LEANDER (karaten pystyyn). Niin nielköön minut maa ja vieköön kaiken kaunihin ja hyvän, jos koskaan toisen naisen rakkaus —

HERO (joka myöskin on noussut, Nauklerokselle). Sa häntä rauhoita. Ei auttaa voi tuo häntä eikä minua. Hän on niin uljas, nuorekas ja hyvä, hälle ma sydämestäin kaiken onnen suon; hän palatkohon kotiinsa —

LEANDER. Ma kotiin? Ma tänne aion juurtua, tuon puun ma tavoin tahdon seistä päivät, yöt ja aina tähyillä tuon templin harjaa.

HERO. Tään lehdon vartijat vie vangiks hänet, se hälle selitä. (Leanderille.) Nyt, nuorukainen sa palaa kotihis. Ja elämän sa kirjavahan menoon antaudu, mut muistoasi ällös kadota. En minäkään. Sa vuosi vuodelta, kun uudistuu tää juhla, tänne palaa taas templihin, ma jotta voin sun nähdä. Jos levollinen olet, iloitsen.

HERO. Ällös noin sa tee! Se meit' ei lainkaan auta. — Tuolla jo tulee setäni. Hän moittii mua ja oikeudella. Miks ma istuuduinkin?

NAUKLEROS. Sa ruukkus ottaos ja juoda suo mun siitä, siten parhain selität sa täällä olosi.

HERO (pitäen hänen edessään maljakkoa. Leander juo polviltaan.) Niin juo! Ja joka pisar lohdutuksen ja kaikki vesi onnen pantti olkoon.

PAPPI.
Sun tehtäväs ei sairaan parannus,
he templist' Apollon sit' etsiköhön,
Apollon papeilta.

PAPPI. Mut sairaana tai terveenä, te tietkäii, ei tänne templin lehtoon muukalainen käy rangaistuksetta. Jos tällä kertaa ma teidät lasken, lempeyttäni te saatte kiittää; kerran toisen jos sen teette, rankaisen.

PAPPI. Se oli juhlan aikaan sallittu, mut puolipäivän aikaan vapaus se loppuva on.

PAPPI. Sulle se onneks olkohon. Tää hetki käytä! Kun päivä saavuttanut korkeimpansa on radallaan, niin temppelistä tuolta soi käyrätorven ääni, ilmoittaen ett' ompi juhla päättynyt, ja sulle myös vaaraa ennustain. — Ja lisäksi on mulle kerrottu, ett' olette Abydoksesta, jonka kansa meille ei ole ystävällinen. Jos milloin vain kalaretkillä tai muuten sattuu he yhteen Seston asukasten kanssa, he riidan nostaa. Siispä muista myös: ken usein loukattu on, kostaa voipi myös moninverroin.

NAUKLEROS. Minä puolestani noin mietin, herra: miesi vasten miestä. En tunne kaunaa Seston kansaa kohtaan. Jos kohtelee he meitä suopeasti, sen heille kotonamme palkitsemme.

PAPPI.
Ei asiani pakista sun kanssas.
Ma sanoin mitä sanoa mun tuli
    (Eerolle.)
Nyt ota ruukkusi ja tule!
    (Kun nuorukaiset yrittävät häntä auttaa.)
                          Poistukaa!
Tuoll' ovat palvelijattaret.
    (Viittaa näyttämön vasemmalle puolen.)
                             Tule!
On temppelissä paljon tehtävätä.

(Poistuu lieroa kädestä taluttaen vasemmalle puolen.)
Ianthe on sillä välin tullut esiin.

IANTHE. Mit' ootte, kauniit muukalaiset, täällä te saaneet aikaan? Teidät kaukaa näin. Nyt kiiruhtakaa! Kuka neuvonut on teitä papitarta lähestymään? Hän toimeensa jo vihitty on. Mies jos olisin, ma vertaa etsisin.

NAUKLEROS (puhuen papin jälkeen). Mies kova, omavaltainen sa olet! Sa kaunottaren kahlehdit ja päivän sa säteet maailmalta riistät peittäin tään tekos teeskenneltyyn pyhyyteen. Mist' ovat julmistuneet jumalat? Myös mekin jumalia palvelemme, mut kirkkain mielin papit Zeuksen käy kansan keskeen siunaus huulillansa. Te ootte aamunmailta perineet tuon oudon tapanne, te ikävään ja yöhön peitytte. Mut rauhass' olkaa! Sa tule, onneton!

NAUKLEROS. Siis katso sa viime kerta seutuun tähän, jonka nyt iäks jätät —

NAUKLEROS.
Sa varomaton, miksi aikees salaat?
Sa tähän seutuun palatako aiot,
miss' surma, kuolema —?

LEANDER. En mistäkään ma huoli. Toitotus. Nyt vierahat käy kotihin. Me lähtekäämme myös! Mun elämääni taannoin surkuttelit. Sit' en nyt mistään vaihtaisi ma pois. Mit' tapahtuu, ei kenkään, kenkään tiedä!

NAUKLEROS. Leander! Kuule! — Ah, ken huolekseen saa nuorukaisen mokoman. — Niin vain, voi esimerkki opettaa. — Ma sua nyt sentään suojelen. Mut luokseni jos palaat ennenkuin sen suon, niin silloin — Mut odota! Sa kuuletko Leander!

KOLMAS NÄYTÖS.

Taka-alan oikealla puolen leveässä rintavarustuksessa korkealla kaari-ikkuna, jolle johtavat leveät portaat. Vieressä lampunjalustin. Taustan vasemmalla puolen pääkäytävän kapea ovi. Toinen verhojen peittämä ovi keskustasta oikealle. Samalla puolen, edessä, pöytä, ja sen vieressä matalalla selkänojalla varustettu tuoli.

Esiripun noustua tulee näyttämölle palvelija kantaen korkealla lamppua, jonka hän asettaa jalustalle, minkä tehtyään hän poistuu. Välittömästi hänen jälessään tulevat Ylipappi ja Hero. Jälkimäisellä on päällysviitta hartioillaan samalla tapaa kuin ensimäisen näytöksen lopussa.

PAPPI. On pyhä velvollisuus täytetty ja ilta laskee maille. Uutehen käy sisään asuntoosi, papitar.

PAPPI. Niin. Ja kuni tämä torni miss' on sun asumukses, yksinään täss' seisoo rantamalla, käytäväin vain kautta yhdistetty taloomme — niin olet seisova sa tästälähin niin yksinäsi, eristettynä: tää torni juurtuu meren kallioon ja seiniä sen hyökyaallot huuhtoo, mut otsansa se nostaa pilviin päin ja katsoo kauas yli meren, maan. Niin, liitoss' ihmisten ja jumalain, sa olet oma herras sekä muitten, sa valittu. Sa onnelliseks olet tääll' itses tunteva. Siis täällä, täällä! Ma nään, he ovat tänne tuonehet jo tavarasi. Tääll' on kääröt, jotka on viisain sanoin täyteen kirjoitetut. Ja täss' on taulu kynineen — jos tahdot sa mietteitäsi muistiin merkitä. Kas tuossa soitin isäs sisaren ja minun: papitar kuin sinäkin. Ei kukkiakaan puutu. Tuossa on se seppel, jota tänään kannoit. Kaiken sa täältä löydät, joka korottaa voi mielen, kaiken, joka haluja ei herätä, mut sentään tyydyttää. Näin jumalien kaltaiseksi kohoot. (Osoittaen sivuovea.) On tuossa huonehessa vuotehes, se sama, jossa monta vuotta sitten oot ensi kerran maannut. Nähnyt on se sun kasvavan ja varttuvan ja viisaaks, ja huiskaaks tulevan. Se sama vuode on nähnyt autuaassa unessa sun haaveilevan onnesta, mi tänään on sulle tapahtunut. — Nytkin sa taas unelmoit?

PAPPI. Jos suoraan tunnustan, niin kuvittelin sun iloisemmaks tänä iltana, kun toiveemme on toteen käynyt. Mitä me oomme halanneet ja pyrkineet sa olet nyt. Mut äännettömältä ja kylmält' tunnut.

HERO. Setä, mielialat ne tulee, menevät ja haihtuvat — ne ilman alkujuurta voivat olla. Voi korkeinkin ja kaunein peloittaa ja yllättää kuin kaikki, mik' on suurta. Mut lepo yhden yön sa mulle suo mun miettiä ja virkistyä — kohta mun entiselläni oot löytävä. On seutu hiljainen, ei tuulenhenki tääll' edes tunnu, täällä tasaantuvat kaikk' ajatusten aallokot ja täällä ma koota voin taas ehjäks itseni.

PAPPI. Sa sanoit koota, lapsi. Sattumako tuon sanan toi sun huulillesi, taikka sa sisällyksen tunnetko tuon sanan, mun korvieni ilon? Maininnut sa olet maailmoiden vivun, joka voi sen tuhatkerroin nostaa, mi on suurta, ja maasta pienimmänkin kohottaa. Niin sankarteko, runoilijan laulu kuin jumalainen näky tietäjän vain kokoomista kysynyt on. Vain mik' itse hajallaan on, voi sen kieltää. Jos noin sun sisässäsi puhuu, onnittelen sua, lapsi. Silloin pyhänä käyt täällä ja tomun pyyteet karttaa sydäntäs. Ja kuni mies, ken hämärissä tähyy päin taivonkantta, näkee harmauden ja muut' ei mitään, tyhjän harmauden, mut tarkemmin jo katsoessaan löytää hän tähden, toisen, kolmannen ja niin pian tähtein loputtoman lauman: mieleen sen miehen hiipii rikas aavistus yön jumalaisen, kirkkaan — hurmaantunein hän silmin ylös katsoo; sumut väistyy ja olemassaolon salaisuus saa taustan ja jumal'äänet kuulee hän osaks ilmastansa, ylhäält' osaks —

HERO. Sa tiedät, setäni, niin suureen lentoon ei nouse henkeni; sa liiaks toivot. Mut mitä velvollisuus multa vaatii sen aion kunnolla ma täyttää.

PAPPI. Tee se. Vaikk' ei oo hyvä eikä oikein, että noin uran alussa jo alahalle oot maalis pannut, toistaiseksi olkoon jo siinä. Mutta muista mitä päivät ne tuonevatkin, ensi vaikutusta sa aina pelkää. Hän ken työssä syöksyy päin elämätä, missä taiston kuohut käy ylimmillään, paljastetuin miekoin hän vaaraa etsiköön; jos kovempi on taisto, suurempi on voitto myös; mut sisäänpäin ken pyrkii, sieluhun, mi kysyy kokonaisuutta, hän olkoon ain taiston pauhinasta poissa, sillä voi kauan vanhat arvet kirveliä. — Kas virta, jonka määrä matkallaan on venemiestä kantaa, pellot kastaa, se kallioin ja vuorten halki tiensä saa raivata, ja sekaantua mutaan, mi rannoilt' irtau; saman asian se rauhaisna ja kuohupäisnä ajaa. Mut lähteensilmä, jota janoten mies lähestyy, se olkoon aina kirkas ja kuun ja tähtein kuvaa kantava. Myös papittaren mieli myrskylöiltä ain säilyköön — jos kuohua se alkaa se myöskin pimittyy. Ja nuku nyt. Jos neuvon tarpeess' olet, puoleheni sa käänny, toisen isäs; ystävän jos neuvoista et huoli, tiedä myös sa että edessäsi miehen näet, jok' kernaast suonistansa veren antais, (ojentaa kätensä) jos siinä pisarankin keksisi hän mi luvatonta, väärää suosisi.

HERO (hetken vaitiolon jälkeen). Ma huomaan, kohtaus muukalaisten kanssa on hänet närkästyttänyt. Ja totta hän ompi oikeassa. Jollen ois ma Hero, papitar, tuo pienempi, tuo ruskotukka nuorukainen ehkä mua miellyttäis. Kenties. Mut pois se nyt! Nyi tiedän, mitä taipumus on, jota he ovat karttamahan neuvoneet ja sitä tahdon välttää. Jumalat! kuin paljon yhden päivän kääntehessä voi oppia — kuin ennen vuosikausiin. Mut hän on kaukana, en elämässä hänt' ehkä enää näe. Lopussa on kaikki. (Ottaa päällysviitan päältään.) Tuossa lepää. Aamulla kuin toisin mielin puin sun ylleni. Ma nyt sun lasken pois. On elämä sun laskoksihis kätketty. Sa salaa mit' tiedät, itse mukanasi lasken ne mielestäni. — Mutta mitä tehdä? En nukkua voi. (Nostaa lampun ja pitää sitä kädessään ylhäällä.) Tarkastaapa tahdon ma tätä seutua. Niin avara, niin laaja, tyhjä. Monet pitkät vuodet sua kyllikseni saan ma tarkastella. Ma mielelläni tulevaiseen aikaan sun katsomises säästän. — Kuule! — Mitään ei ollutkaan se. — Yksin! Yksin! Yksin! (On asettanut lampun syrjittäin ikkunalle ja seisoo sen luona.) Niin rauhallinen yö. Nyt Hellespontto suo laineiden kuin lasten leikkiä. Vain hiljallensa meri hengittää. Niin pimeätä, lampunvalo heittää vain valoviirun pimeyteen. Sa tuossa luo valoasi kulkijalle meren ja kerro yhdenkin ees valvovan yön keskellä, sa johtotähti yön.

Mut nukkumaan jo lullos, ystäviini sa kalpein valoines. (On ottanut lampun käteensä.) Ja niinkuin sun ma vielä sammutan, niin sammukoon myös palo povessani, älköhönkä se uuteen iltaan enää syttykö… (On asettanut lampun pöydälle.) Näin varhain hereillä? — Ah äiti, pyydän Nyt nukkumahan lapsi, nopeasti!

Tuo laulu, pahus, taas mun huulillani! Ei enää jumalat käy päällä maan, ei joutsenet tuo enää lohdutusta, on yksinäisyys lievennystä vailla. (On istuutunut.) He tänne lyyryn ovat jättäneet, sill' oppinut en koskaan soittamahan, ma toivoisin ett' osaisin ma. Mulla soi mielessäni sadat ajatukset. Ois parhain säveliksi pukea ne.

Sa kaunis nuorukainen, hiljainen, sua tällä hetkellä ma muistelen niin tyynin mielin, ettei rikosta oo tunteessani. Hyvää kaikkea ma sulle toivon, siitä iloitsen, ett' olet etäällä, mut kuitenkin ma sulle täältä huudan: hyvää yötä.

HERO.
Ah, se mitä oli? Kaiku
näin yksinäisyyttäni etsiikö?
Sa ole tervehditty, nymphi!

HERO. Kaikua ei ole tuo. Haa, pää! — Kaks kättä! Mies ikkunassa! Kohoo, koht' on täällä! takaisin! Sa olet surman oma, jos huudan.

LEANDER.
Silmänräpäys vain suo.
Jo murenevat kivet jalkain alla.
Jos salli et mun tulla, syöksyn alas.
Mut hetki vain, niin lähden mielelläni.

LEANDER (jääden taustalle seisomaan, oven läheisyyteen). Sun lamppusi näin loistavan ma halki yön, ylt'ympär kaikk' oli öistä, sankkaa, pimeätä, vain täältä tuikki valo.

LEANDER. Ei kenkään. Kiven rakoon ma jalan pistin, muratista kiinni sain käsilläni. Siten tänne tulin.

HERO. Vartija tään tornin käy tähän aikaan toimehensa. Sua on kielletty jo palaamasta tänne. Ma enkö itse pyytänyt sua kotiis taas lähtemään?

LEANDER. Ma olin kotona, mut mitään lepoa en saanut, Silloin ma mereen heittäydyin ja tänne uin.

LEANDER. Sa näät, oon jaksanut ja kuollutkin jos öisin ensi aaltoon, vaaksan verran sua lähempänä ollut oisin silloin.

HERO. Noin ällös! Hetki lepäjä ja sitten sun täytyy poistua. Jos valoni sun tänne johdatti, niin toiseks kertaa sen tarkkaan osaan sulta salata.

LEANDER. Sit' älä tee sa — enää en ma tule, jos et sa tahdo, mutta lampun tuon sa valoa mult' ällös, ällös kiellä! kun unetonna nousin vuoteeltani ma viime yönä, majastani astuin yön pimeyteen, näin edessäni meren ma tummana kuin pikimusta vaippa, yön suruun, ikävään verhottuna. Yön synkkään mielialaan vaivuin, silloin näin pienen tähden näköpiirissä kuin viime toivon. Kultasätein loisti se pimeähän maailmaan. Sun lamppus. Löi valtavasti silloin sydämeni, ei enää pysyä se tahtonut mun rinnassani, ja ma syöksyin rantaan ja mereen, oppaanani tähti tuo. Niin tulin tänne, tälle rantamalle. Jos sua se loukkaa, tule en ma enää, mut toivon tähteäni älä peitä, tuon valon lohdutusta.

HERO. Nuorukainen mua älä kovana sa pidä, jos en toivomustas täyttää voi, ma oon jo sulle sanonut: oon sitoutunut ma ankarahan elämähän, täällä ei suoda lemmentuntehelle sijaa. Kun näin sun ensi kerran, olin vapaa. On myöhä jo. Sa mene — palaamatta.

HERO. Modealaiset, baktrit tappavat sen päivän papittaren, nuorukaiseen ken luopi silmänsä; mun kansani niin verenjanoinen ei ole, hengen se säästää rikkoneelta, mutta hänet se joukostansa halveksien työntää ja koko sukunsa. Niin Heron ei saa käydä. Siksi mene, murhees kestä!

HERO. Niin lähde, mutta et samaa tietä palata voi, liian se vaarallinen on, tuon portin kautta sa mene — käytävät — (Keskeyttää puheensa ja kuuntelee jännitetyn tarkkaavasti.) Mutta kuule! Ken siellä? Jumalat te! Käytävästä ma askelia kuulen. Tänne tulee nyt joku. Hetki onneton! Mit' tehdä?

LEANDER.
Tääll' eikö paikkaa, jonne piiloutua?
Haa, tuonne!
    (Menee sivuovea kohti.)
             Makuuhuoneesehen? Tänne
sa jää. Jos löytävät sun, kuole. Itse
ma sinne käyn.
               He lähestyvät.

HERO (osoittaen sivuovea). Tänne sa sentään mene. Lamppu mukahas sa ota. Täällä olkoon pimeätä. Nyt kuuletko? Sa mene! Mutta ällös sa tunge eteenpäin, jää oven luo! Nyt nopeaan!

HERO.
                       Hiljaa, poistu!
    (Leander on ottanut lampun ja poistuu sivuovesta.
    Huone jää pimeäksi.)
Ah, jumalat, nyt armonne te suokaa!

(Vajoaa tuoliin, puoleksi istuen, niin että vasen riipuksissa oleva polvi melkein koskettaa lattiaa, kasvot käsien peitossa, ja otsa pöytää vasten painettuna.)

VARTIJA.
                     Mut selvään näin
enk' usko, että erehdyin.
    (Ovi sulkeutuu.)
                          Kun päivä
taas koittaa, saadaan nähdä —

HERO (karaten pystyyn).
Miss' ompi' valo? Lamppu? Tänne tuo se!
(Leander menee hakemaan lamppua.)
Ma mitä, onneton, saan kokea!

LEANDER (tulee takaisin lamppua kantaen).
Täss' on sun valos.
(Asettaa lampun pöydälle.)
Jumalia kiitä!

HERO. Sa sanot: kiitä? Mistä? Että elät? Sa onneton, sa kurja, miksi tulit sa tänne itseäs vaan ajatellen ja rikoit rauhallisten päiväin levon? Ah, meri jos sun niellyt oiskin, kun ens aaltohon sa alas laskeuduit, tai kivi murennut, kun tornihin sa ylös kapusit ja sinä — ah — Leander! murskaantunut — kauheata!

HERO. Ah, Leander, kuule, sa älä samaa tietä enää palaa, jot' olet tullut. Vaarallinen on se tie. Mut ihmeellistä! Mikä voi niin vieraaks itsellensä ihmisen ja sokeaksi tehdä — jos he nyt mun löytäisivät, näkisivät — niin ma vapisisin itseni en tähden — mut hulluutta! Vain hänen tähtensä!

HERO. Vain minuun ällös sa koske! — Hyvää olla ei se voi, mi tuolla tavoin luontehemme kääntää ja tukahduttaa jumalaisen valon, jok' oisi oppaaksemme luotu kuin on tähti laivurille.

LEANDER. Huonoksi sa sitä nimität? Muut kaikki kilvan sit' ylistävät taivaasehen asti. He lemmeks kutsuvat sen.

HERO. Nuorukainen, siis sinun luokseskin on sana tuo jo hiipinyt? Sa onnelliseksko nyt tunnet itses? (Koskettaa hänen päätään.) Kuitenkinhan sun on meren halki uida täytynyt miss' uhkas surma joka hetki, täällä taas vainoo vakoojat ja murhamiehet —

HERO. Sa ällös koske minuun! Sinun täytyy nyt lähteä. Ma itse sua saatan; he jos sun tiellä kohtaisivat —

LEANDER. Niin. Sa kiellät? Konsanaanko en? Tuon sanan merkityksen tunnetko? Sa sanoit pelkääväsi puolestani; mun täytyy meren halki takaisin — sa etkö pelkää, että hukkunut ma olen, jollen palaa?

HERO. Sittenpä. sa, rakas viesti, palaa kohta, palaa! Mut älä tänne, täällä uhkaa surma. On rannall' lakealla hiekkasärkkä, mi mereen pistää, sinne tule sa ja pensaihin sa piilottau. Kun kuljen ma ohitse, niin kuulen mitä puhut.

LEANDER. Mut lampun suo sa loistaa tielleni, mun onnentielleni. Mut, neito, milloin saan tänne palata? Sa puhu, puhu!

LEANDER. Ah, kymmenkunta siihen on pitkää päivää. Niinkö kauan kantaa voit epätietoisuutta? Minä en! Ma pelkäisin, ett' täälläoloni ois keksityksi tullut, kuolleeksi mun luulisi! ja syyllä! Sillä jollei mua meri surmaa, tappaa suru mun. Sa sano: ylihuomenna saan tulla tai kolmen päivän päästä taikka ehkä ens viikolla.

HERO.
                      Kun palaat,
Leander, meren halki, säilytä
sa muistossas tää pää ja tämä suu
ja nämä silmäni. Sa kuuletko?
Se mulle lupaa!
    (Kun Leander tahtoo häneen kajota, syrjään väistyen.)
                Ei, mua seuraa nyt!
Ma tietä näytän.

LEANDER. Poistuako täytyy mun täältä ilman ainoata armon ja myötätunnon merkkiä, mi vois mun kaipuutani keventää, kun lähden?

LEANDER. Ees kätesi sa mulle suo'os! — Huuli vasten huulta on tapa kuiskailla, mit' ilmoille ei uskoa voi. Suuni olkoon suuna ja sinun korvana. Siis korvahas suo sydämeni kieltä kuiskailla.

LEANDER.
Mun yksin kaikki uskaltaa
vain täytyy, sinä epäröitset aina.
(Lapsellisella uhkamielellä.)
Ma uppoan, jos murhemielin palaan.

HERO. Äläkä sa väitä, että liian keveästi ma poskeasi kosketan, vaan yhä sa kohtalohos alistu.

HERO. Niinkö sa olet kärsimätön! Siispä et — mut jos se ilahduttaa sua, niin siis ota, anna. (Suutelee häntä nopeasti.) Nyt sun lähteä jo täytyy.

LEANDER. Mut jos sua rukoilen. Ah kirottu ja kateellinen onni! (Kuuntelee ovea kohti.) Askelia ma kuulen, teikäläisten, ovea ne hiljaa lähestyvät — Jumalat!

NELJÄS NÄYTÖS.

Taustalla meri. Taka-alalla, vasemmalla puolen Heron torni, puoleksi merelle viettävine ikkunoineen ja kapeine sisaänkäytävineen, jolle portaat johtavat. Käytävän vieressä rannalla korkeita pensaita. Etualalla samalla puolen on holveja ja pylväitä, jotka osottavat asuinrakennusten olevan lähellä. Oikealla puolen kasvaa puita. Keskellä näyttämöä lepopenkki.

HERO. Hän yli on jo. Kiitos jumalain! Kuin pakotettiinkin hän viipymähän ain valoisahan päivään, tornissani kun tultihin ja mentiin lakkaamatta! Hän seisoi nurkkaan vetäyneenä, kunnes sai onnellisen hetken paeta. Nyt on hän poissa ja ma olla voin taas levollinen.

(Samalta puolen, taaempaa, tulee temppelivartija kantaen nauhassa torvea ja pitäen keihästä vasemmalla olkapäällään. Seuraa jokaista Heron liikettä.)

TEMPPELIVARTIJA. Et vartija sa ole, mutta vartijaksi häntä myös mainitaan, ken valvoo kauan, sinä oot lamppus luona valvonut.

TEMPPELIVARTIJA (Heron jälkeen puhuen). Sa sanoit, etten ole viisas, minä jok' olen vain sun sukus palvelija. Sa luulet, että viisaus kuni kulta ja kontu sukuperintönä kulkee. Ah kyllin oon ma viisas, kyllin liukas —

PAPPI (kääntyen lähtemään). Sa yksin puhelet, ma näen. Sinun ma huostaan hänet jätän.

PAPPI. Varmaankin jos itse öisin lähellään ma ollut se mies ois mereen juossut.

PAPPI. Tuo ei lie totta. Mut Hero tiedä ei, me että tulen ja liekin lävitsekin vihollista ja pahantekijätä vainuamme. Ei kyllin turvaa kalliotkaan suo, jotk' kohoavat rannoillamme. Siksi sa häntä varoita.

TEMPPELIVARTIJA.
Hän pilkkaa mua.
Hän hyvin tiesi tulen palaneen.
Hän valvoi, herra.

TEMPPELIVARTIJA. Koko yön. Tuoll' ylhääll' olikin niin salaista ja 'sipinää ja supinaa. Tää seutu, kaikk' oli lumottu, tuoll' lehvistössä soi kuni sateen valitus ja sentään ei lainkaan satanut. Tuoll' ilmassa ja maassa kuului ihmeellinen pauke. Nous aallot yli äyräidensä täällä ja tähdet vilkuttivat kuni silmät, kuin ihmeellinen arvoitus ol' yö. Tuo torni oli kaiken tämän keskus. Ma kymmenet jo kerrat mietin, että tuon arvoituksen paljastaisin, mutta en nähnyt muuta ma kuin lampun valon, mi Heron ikkunasta välkkyi. Kerran näin miehenhahmon rannalt' tulevan ja torniin rientävän. Kun seurasin, vain sateen äänen kuulin kuni ennen.

PAPPI. Mut minust' tuntuu kuin tää koko lume ois tapahtunut sinuss' itsessäsi.

TEMPPELIVARTIJA. Ai, herra, miksi paloi tornissa yön kaiken valo kuten kerroin jo? Tää huono pila suuttumaan mun sai ja sisään astuin tuonne, missä tupa on palvelijain; siellä ensimäisnä Ianthen pukeuneena kohtasin ja koristeltuna kuin päivän aikaan.

PAPPI. Tuo arvoitus saa kohta selityksen. Sa tänne tyttö huuda. Hänet tunnet ja tiedät, kuinka usein saanut on hän sekaannusta aikaan.

TEMPPELIVARTIJA. Samoin myös ma ajattelin, toruin häntä siitä, mut mistä valo ikkunassa tuolla? Ja sitten juur kun lehtohon ma tulin, niin — hup! juoksi mereen edessäni mies ja samaan aikaan pensaikosta Heron näin esiin astuvan.

PAPPI.
Jos epäillä
sa tahdot, etsi toinen tukikohta
Tuo epäluuloa on kaltaistesi.

TEMPPELIVARTIJA. Mun kaltaisteni? Ah ma taasen kuulen, ei ymmärrystä, järkeä oo mulla.

TEMPPELIVARTIJA.
Ja nuorukainen tuo, ken mereen syöksyi
Abydon rantaa kohti uiden.

PAPPI. Ja sano Herolle —! (Vetää käärön povestaan.) Sa hälle anna tää kirjoitus, min hälle vanhempansa on juuri lähettäneet:. Annas olla, vain palvelija luokseni sa kutsu. (Temppelivartija poistuu torniin.) Abydos! Nimi tuo miks mieleeni nyt muistuukaan? Abydost' olivat nuo kaksi muukalaista juhlassa. Ah, hulluutta sit' ajatella edes — Ja kuitenkin: on nuoruus rohkea eik' keskitielle jää se, urheasti se aina kiellettyä tavoittelee. Jos yllättäisin heidät, seikkailuun kun ovat valmistuneet — Hero on niin nuori vielä, tottumaton, välttää ei vaaroja hän taida. Kyllin, kyllin. Mun sisässäni puhun jumala, jok' kehoittaa mua vaarin pitämähän, se ennen kuin on myöhää. (Temppelivarlija on tullut lakaisin.) Asiasi?

TEMPPELIVARTIJA. Ianthen pitää Hero vielä luonaan. Hän patjoill' lepää, tyttö edessään on polvillaan ja tälle kertoo, kuiskaa ja supattaa hän. — Herra, sinulta he pyytävät —

TEMPPELIVARTIJA. Kas siinäpä sa tulet, koristeltu, käy tänne luoksemme. Miks eilettäin niin myöhään valvonut oot.

PAPPI. Kaikesta mit' tääll' on pahaa tapahtunut, aina sa olet tiennyt; joko osallisna oot siihen ollut taikka vienyt on sun uteliaisuus sen yhteyteen. Nyt ilmoitetaan, että viime yönä on epäiltävää liikett' ollut täällä, tään tornin luona; vartija myös sun on puettuna yöllä tavannut, kun kaikki muut jo nukkui. Siksi suoraan sa tälle tässä tunnusta, mit' tiedät.

PAPPI (kääntyen poistuessaan puhumaan). Jätä sa jumalat ja huoli pidä siitä, ett' edes ihmisiä tyydyttää voit.

IANTHE. En mitään tiedä minä. Liikettä ma kuulin. Joku tuli, poistui taasen. Yö oli viileä. Luon' oven hetken ma kuuntelin jai menin levolle.

TEMPPELIPALVELIJA. Luon' oven? Sinut käytävästä yöllä ma tapasinhan, Heron huoneen luota.

IANTHE. Ma pelkäsin ja Herolta myös tahdoin ma kysyä, hän mitään kuullut oisko ja pelkäsikö hänkin.

PAPPI (uudelleen lähestyen heitä). Sanon sulle, sun täytyy kaikki mulle tunnustaa. Sun epäröintäs todistaa, ett' tiedät sa jotain kertoa.

PAPPI. Ianthe, jonka sa tunnet niinkuin minä, tääll' on; häntä on syytetty, ett' ois hän öiseen aikaan —

HERO. Ma tiedän, herra, että ihmisten on tapa toisiansa syyttää — ja tuo mies ei liene viisas —

HERO (hetken vaitiolon jälkeen). Herra, siis varmaan joku ylimaallinen. Oot itse kertonut sa jumalien luo ihmisien tulleen. Ledan luo ja tarkoin vartioidun Danaen niin tuli jumala; miks nytkin ei, luo meidän? meidän päivinämme myös?

PAPPI.
Sa lasket leikkiä. Sun tointas pyhää —
(Ianthelle.)
Nyt, syyllinen tai hullu, tunnusta!

IANTHE.
Sa kysy Herolta. Hän torniss' asuu.
Jos liikuttu on siellä, hän sen tiennee.

HERO. En sentään. Että te häntä, viatonta, syytätte. Äl' ole pahoillas sa siit', Ianthe! Jos kaikki nuo sun hylkää, rinnassani sua kohtaan elää lämmin myötätunto. (Suutelee häntä useat kerrat.) Kun sua he kiusaa, rakas, luoksein käy, nyt mene; meitä pilkkaavat he.

PAPPI.
                               Viivy!
    (Ianthe vetäytyy takaisin.)
    (Herolle.)
Et muutoin tytöstä sa pitänyt;
nyt mistä osanottos?

HERO (joka on kokonaan noussut).
Kysytkö?
On häntä solvaistu, se riittää —

PAPPI. Entäs sinä! Nähty yön kaiken valo tornissas on. — Vasta sit' ällös tee.

HERO. Ma huomaan, paljon puhutahan, jota en ymmärrä, mun ympärilläin. Siitä on mieleni mun surullinen. Niinpä sit' tahdon miettiä.

PAPPI. Seis! Viel' et päästä voi asuntoosi, sua vartoo täällä niin moni toimi.

PAPPI (ankarasti). Niin. (leppeämmin) Sun virkas. Ja sitten — unohdinhan vanhemmiltas on kirje, enemmänkin, kerrotaan: on heiltä sanantuoja saapunut ja vartoo itäportin luona, joka on alueemme rajoilla, mut hältä on kalastajat pääsön sulkeneet ain muukalaista epäillen ja ehkä myös yöllisestä häiriöstä tiedon he ovat saaneet. Siksi ilon sulle suon mennä sanantuojaa tapaamaan.

PAPPI. Miehen sa noiden suojain luota löytänet, mut jos ei siellä ois hän, lähtenyt jos oisi jo hän, täytyy edellehen sun kulkea, siks kunnes —

PAPPI. Astu sa sillä aikaa varastoomme, mistä voit kohta palvelijat lähettää hänt' etsimään. Ja siellä ollen voit sa tarkastaa sen varaston, min ovat he templin hyväks koonneet. Viime juhla on kaikki paljaaks vienyt; meiltä puuttuu nyt liinaa, suitsutusta, uhriviljaa. Jos jotain hankkia voit, kiitän sua.

PAPPI. Ensin suo sa pyhiinvaeltajain majalle yks silmäys; se pylväin solakoin on siellä lähistöllä. Lähettimme ehk' onkin siellä. Sinne sanotaan myös kaukaa kansaa kerääntyneen, joka on templiin matkalla. Käy heidän keskeen ja puhu hyödyllinen sana, ole myös läsnä heidän uhratessaan; sitten kun kaiken tämän toimittanut olet, min pyhä virkas vaatii, paluutielle voit lähteä —

HERO.
              Ah, kyllin, herra, liiaks
jo olin sanoa —
    (liehakoiden)
                Jos tunnustan
ma suoraan, tänne mieluummin ma jäisin.

HERO. Sa olet oikeassa, niinpä tahdon ma tehdä, seuraa retkelleni mua Ianthe; pakinallas lyhennät sa matkamme, ja jos ma väsyisin, sa mulle käsivartes lainaa. — Sinä, sa maja hiljainen, jää hyvästi! Ei ilta vielä laske, kun jo palaan.

Sa missä oot? — Ah! — Tänään Hero ole
ja ajattele, puhu puolestani.
Ma tämän kerran itse oon Ianthe.
Nyt älä pahoillas sa ole.

PAPPI. Haudonko ma vihaa sydämeni sisimmässä? Ei enää epäilystä, merkit puhuu. Mies täällä ollut on, ja Heron tieten. Nuo nuorukaiset ovat nimeltään Leander ja Naukleros, Abydosta. Ma heidät lehdossa jo kohtasin, he kauankin lie konnankujeitnan jo tehneet vai nyi vasta ensi kerran — Naukleros vai Leander, kumpiko? (Pitäen käsiään ojennettuina edessään.) Ma kohtaloanne nyt punnitsen. On yhtäläiset hiukan nimenne ja yhtä monta tavua on niissä, ja sama onnen toivo kummassakin. Kun toinen elää, hengittää, niin toinen on kuollut, nyt jo kuollut — sillä kohta, kun palajaa hän tänne, rohkea, niin tuhoutuu mun juonieni kautta.

Sa onneton! miks kätes ojensit mun lastain kohti, jumalien omaa? (Kääntyen.) Haa, vanhus! vielä täällä. Lähtekäämme ja tutkikaamme kaikki merkit, jotka tään teon, hämärähän peittyneen, vois ilmi tuoda. Yö kun lankeaa saat nähdä, onko silloin valkeata —

Ken tietää, ehkä erehtyneet oomme?
Jos sokea on luottamus, niin voi
taas epäluulo liikojakin nähdä.
Ma myönnän, että epäillä saat, kunnes
ma sanon: usko! Älä pelkää vanhus!
Nyt edelläni käy, tuo ovi avaa.
(Vanhus menee tornia kohden. Pappi aikeissa häntä seurata.)
Nyt rauha maahan. Poies kaikki hulluus.
Sit' enää huominen ei tapaa. Ollut on se.

Oon tähän saakka huolenpitoineni ma hänet pelastanut. Eilen jätin ma majahansa hänet eikä vielä, niin kertoo naapurit, oo avattu tuot' ovea. Vaikk' aika heräämään jo kutsuis sekä vaarin pitämähän.

Hän mitä vitkastelee? Myöhä on jo. Lie tuska liian raskas —? kuink', en arvaa. Hän ehk' on unhottanut surunsa ja pitkällään nyt uneksuu. Leander! Sa unikeko! Päivänjumalan ma kautta manaan! Taikka murran oves —.

(Kantaa kädessään sauvaa ja kainalonsa alla liinaa, jonka toiseen päähän hän seuraavan keskustelun aikana sitoo solmun.)

NAUKLEROS. Sa täällä! Niin uhkamielisenä herraasi ja mestarias vastaan —? Mitä saankaan ma nähdä? Mistä tulet? Enkö sun ma eilen majallasi jättänyt? Ja tänään — sain sen naapureilta tietää — viel' oveas ei kukaan avannut. Sa mistä tuletkaan ja miten?

NAUKLEROS. On tukkas märkä, vaattees on kaikki kosteudesta raskaat. Niinpä oot ollut meressä.

(Kulkee seuraavan keskustelun aikana taaksepäin puiden luo ja asettaa sauvan ja liinan korkealle jumalankuvain keskelle.)

NAUKLEROS (tarkastaen hänen liikkeitään). Meressä? Et suinkaan, Leander, ollut —. Sestoksesta tänne on vakoojia lähetetty, nähty on niitä rannoillamme. Kun niin kauas he ulottavat vihansa — niin arvaat he kuinka tarkasti sua vartioivat, jos sinne lähdet. Hullu ehdon tahdon jo viritettyyn ansaan syösköhön. Mut missä sitten —?

NAUKLEROS. Niin, mistä tuletkaan? Sa tiedät, että ma särin peräsimen venheestäs ja naapurit mun pyynnöstäni lukkoon on omans' sulkeneet. Siis ruuhella et ole yli päässyt, miten sitten? Ehk' uimalla, Leander, uimalla? Sa tunnetko sen matkan, joka on Abydon rantamilta tänne? Kukaan ei kuolevainen siitä elävänä voi yli päästä. Joskin voimat riittäis niin uhkaamass' on vuorten jyrkkä jono, jok' kieltää kaiket rannat — eikä suo se varmaa nousupaikkaa —

NAUKLEROS. Niin, jyrkkäin vuorten väliin seutu tuo on haudattu, ja onnen suosikki yön pimeydessä sitä lähestyä vain uskaltais. On siellä torni, muinen se suojaks rakennettu on, nyt siellä saa pappisneito asustaa — se sama, me jonka näimme templin lehdossa. Leander, ethän! Ällös silmääs kätke! Se liian myöhää jo. Se petti sun! Oot siis sa viime yönä siellä ollut, kun tääll' ois levätä sun tullut — löysit siis maallenousupaikan, tornin juureen sa kapusit ja lemmenkaihoisesti sa korkeutta kohti tähyilit; näit ikkunassa hänen varjonsa sa ylenmäärin onnellisna, että tuon suuren hekuman sa nauttia sait henkes uhalla.

NAUKLEROS. On kuvauksein liian heikko siis. Sa hänet näit ja puhuit ehkä kanssaan, myös tien sa löysit tornihin, kenties sait tilaisuudenkin sa —?

LEANDER (heittäytyen hänen syliinsä). Ah Naukleros! tuon suutelon sa tunnetko? Et tiedä, ken mulle antoi sen?

NAUKLEROS. Ah niin, ma näen, että on osat vaihtuneet. Ma pelkuri Leander, sinä uskalias; mutta en tahdo valitella. Kuolemahan sa käy kuin mielit, yhtä vain ma pyydän, sa Sestoksesta poissa pysyös, niin ettei, kun sa maassa kylmänä ja kalpeana makaat, sanoa mun tarvis: ystävän sa aseman oot unhottanut, itse osottanut oot hänet kuolon ansahan. (Notkistaa toisen polvensa.) Leander!

NAUKLEROS. Sa oikeassa oot, ei sanaakaan! Ken hyrskylöille meren puhuisi tai myrskytuulelle tai pedolle, jok' arollansa saalist' ajaa takaa? Ei sanaakaan siis, mutta muistatko sa vanhaa ystävyyttämme?

NAUKLEROS. Tekö todistakoon. Vielä jos näät mun palvelukses arvoiseksi, niin avaa ovi tuo.

NAUKLEROS. Sun täytyy. Oon ollut vahvemp' aina, vanhempi oon myös, ja nyt ma voimaa kolmin verroin saan surustani. (Tarttuen Leanderiin.) Sinuun jos ma tartun, ma maahan painan myös. Sa kuuletko?

NAUKLEROS.
                       Turhaan.
    (On painanut hänet ovesta sisään ja sulkenut nopeasti oven.)
                                Kiinni!
    (Kääntää lukkoa.)
Nyt lähde uimaretkilles! — Ma sulle
tuon itse ravintos, mut ettet karkaa
ma vastaan siitä nyt.

LEANDER. Avaa, ees vaaksan verran raota! Voi maksaa se henkeni, jos kieltäydyt.

NAUKLEROS.
                            Niin avaan
ma kädenleveydeltä.
    (Peräytyen.)
                    Haa, mit' tää on?

LEANDER (syöksyy majasta, pää kypärän peitossa, kilpi
käsivarrellaan ja paljastettu miekka kädessään.)
Käy kohti nyt! Miks pidätä et enää?
On mulla isän kypärä ja miekka.
Sit' uhkaa kuolo, ken mua vastustaa.

Sa hullu, pidättäväs luuletko
mua, jota johdattavat jumalat?
Mi mulle määrätty,, sen teen, sen täytän.
Ken kuolevainen jumalia uhmais?

Ja te, jotk' yöstä meren pelastaneet mun olette. (Polvistuu.) Poseidon mahtava! sa joka merten vaahtoharjat ohjaat, sa meren kidasta mun varjelit, Zeus, yli muiden suuri, valtijas, ja lemmenjumalatar, joka mulle oot opettanut tahtos salaisen, myös vasta antakaatte apuanne ja vaalikaatte, kuten tähän saakka. (Nousee pystyyn ja heittää kilven ja miekan kädestään, mutta pitää edelleen kypärän päässään.) Siis poies asehet! On turvassanne mun aseheni teräksinen. Teihin ma luottain syöksyn koskeen vaarojen. (Tarttuu sauvaan ja liinaan, kiinnittää harson sauvaan ja pitää loisella kädellään harson päästä.) Ja tämän harson, pyhän saaliin, tähän ma viiriks rohkein käsin pystytän. Se mulle aaltoin halki viittaa tien ja jumalat tuon rannan saavuttaa jos suovat, sinne voittajana vielä sen pystytän. Jos menehdyn, niin teidän se kauttanne vain tapahtuu. Nyt lähden. (Heiluttaen lipun tapaan harsoa.) Amor ja Hymen, käykää edellä! Jos kuolokin ois mukana, ma seuraan.

NAUKLEROS. On suunniltaan hän! — Kuuletko? Leander! (Ottaa maasta aseet.) En vielä jätä häntä. Ystävät ma kokoan ja vaikka väkivalloin me hänet pidätämme. Tuolla hiipii mies mustaan vaippaan verhouneena; templin tuon vakoilija lie se. Väistän häntä ja ystävänä seuraan ystävääni.

Hero tulee pitäen kättään Ianthen olkapäällä. Heitä seuraa palvelijoita maljakoita kantaen.

HERO. Te viekää enolleni maljakot ja sanokaa: ma viivyn täällä hetken. (Istuutuu.) Tuo vanhempaini lähetti hän oli kuin toive, onni: etsiessä aina se käsistämme häipyy —

HERO. Kauan? Ma luulen, että mua pilkkaatte! Ma enkö väsymättä etsinyt oo tuota lähettiä, joka aina on edelläni paennut. Te ootte mua tahallanne pettäneet. Ah, miksi?

HERO.
Minulle
te ette mitään siitä ilmoittaneet.
Ma tahdon toisen kerran viisaamp' olla.

HERO.
            Käski? Sua jos käskee hän,
niin tottele. Mua enää tästälähin
ei kukaan käske. Mene.
    (Ianthelle.)
                       Sinä myös.

HERO. Ma en. Mut jos sa itse tahdot, saata kuntoon lamppu ja täytä öljyllä, niin että riittää se pitkäks aikaa. Ja kun tulee yö — mut itse teen sen. (Molemmat menevät.) Ja kun tulee yö — se saapuu jo. On tuossa tornini. Tuoll' lepattavat aallot. Eilen täällä hän oli. Eilen? Kaukaiselta tuntuu se aika. Pääni raskas on ja kuvat mun mielessäni monet lipuu. Päivä niin hehkuva, niin surullinen yö, niin aavistuksen, pelon täyttämä, kuin lyijy sydämelläni se lepää. Yks valo pimeydessä kuitenkin: Hän tulee. Varmaan. Tämän kerran vielä. Hän sitten poissa pysyy. Kuinka kauan? Ja myöhään, myöhään — mutta varoillani mun täytyy olla.

PAPPI.
                 Hän ei tule siis?
    (Temppelivartija osottaa ääneti lepäävää. Pappi
    astuu hänen luokseen.)
Ah Hero!

PAPPI.
Kirjeitä hän mukanaan
toi tänne; tornihuoneessa ne ovat.
Niit' etkö nouda?

HERO. Oon kyllä, herra! Sielussani puhuu nyt tunne suloinen, mi virtaa kautta mun olentoni: kaikki, joita lemmin nyt voivat hyvin.

HERO. Anteeks. Tiedä, se ettei minutta käy päinsä. Tytöt on papittaren palveluksessa, ja oikeuteni tunnen, niinkuin myöskin — Niin oikeuteni tunnen, herra.

HERO. Niin, herra, sanonkin. Myös velvollisuuteni tunnen: sen, min levollinen sydän maailman ja itsens' sopusointuun sulattain voi oikeudeksi sanoa.

HERO. Miks viisastella! Veljellesi anna ja itsellesi osanne; on korkein se tahto jumalien.

PAPPI. Kun niin sa oikeudestas vaarin pidät, mun anteeks täytyy pyytää, että oon ma äitis kirjeen avannut.

PAPPI. Ma toivoin, lukenut sen oisit varoituksen tähden, jonka se sisältääpi.

HERO.
Kirjehen ma noudan,
(nöyrällä ilmeellä)
jotta sa näet, kuinka palvella ma tahdon.

PAPPI. Mun sydämeni pakahtuu, kun häntä ma katson: viisasta ja hiljaista, niin malttavaista kaikessa ja kuiten ma selvään tunnen: sanoa mun täytyy: Sa varo! Onnettomuus väijyy sua. Kuink' onkaan tyyni hän ja varma, luja. Jos hälle aikaa suon ma, hetkeksi jos hänet tuskastansa vapautan ma, hän miettii keinoja vain, millä tapaa vois hänet, rikollisen, pelastaa ja varmemmin hän itse tuhoutuis.

Mut syyllinen siis täytyy hänen olla? Mies peloton, ken uskaltanut on tuon rikollisen uhkateon, Heron on hälle merkit antaa täytynyt ja keinot tuohon tekoon, olipa hän että nuorekkaasti laskematon on ollut vain. (Tornin ikkunaan ilmestyy lamppu.) Mit' on tuo? Lamppu. Noinpa sa omaa rikostasi valaiset ja syyllisyyttäs.

TEMPPELIVARTIJA. Niin, herra. Tänä yönä pysyvät he käskys mukaan poissa mereltä, jok' käypi muutenkin jo hyökypäissä.

HERO. Täss' on sun kirjees. Ota se. — Ah minne hän mennyt on? — Hän palannee kai kohta. (Pistää kirjeen vyöhönsä.) Kuin kauniisti sa loistat, lamppuni, sa ystäväni. Viel' ei ole yö. Mut kuiten kaikki valo maailman käy sinusta, sa yöni aurinko. Kuin äidinrintaa kaikki olennot sun ympärilläs valoasi juovat.

Ma tänne istun tultas vartioimaan, sit' ettei tuuli sammuttaa saa; täällä on viileätä, tornissa on kuuma, on nukuttava, raskas ilma painaa voi siellä silmät umpeen. Tapahtua ei ei nyt se saa, mun täytyy valvoa. (Istuutuu.) He ovat koko päivän kiusanneet mua tulollaan ja menollaan. Mintähden? Sit' eivät suotta tehneet? Mutta miksi? (Hero on laskenut päänsä käsiinsä.) Mut kuitenkin. Miks polttaa otsaani? Mut itse tiedänhän ma miksi, miksi — (Kavahtaa pystyyn.) Ken tulee? — Kukaan ei. Ma yksin oon. Käy tuuli rivakammin mereltä. Niin puhaltakoon, nopeammin tuo se rantaan armaani. Kuin loistaa lamppu! hui, hai, ken uneksuisi? Valvehille sa lemmen vartija. (Laskee uudelleen päänsä käsiinsä.) Jos tarkemmin ma mietin, toivon ma, hän ettei tulisi. Nuo tuolla jotain jo epäilevät, vaanivat. — Jos hänet he tapaisivat — armaat jumalat! Siks paremp' ois, jos hän ei tulisi. Mut hänhän pyysi, rukoili. Hän tahtoi. Siis tule, hyvä nuorukainen, tule! Kuin metsäkana poikaansa, ma tahdon sua suojella, ei lähestyä saa sua kenkään, paitsi minua' Ja minä en sulle pahaa tahdo, en, ah en. Mut väsynyt ma olen, jalkaani jo kivistää. Pois kenkäni ken ottaa? (Nostaa toisen jalkansa penkille.) Se tuolta kohden painaa. Kivi lie mua loukannut. (Vetää penkille toisenkin jalkansa. Ottaa puolittain makaavan asennon.) Kuin suloista näin olla. Nyt saavu tuuli yön ja silmäni ja poskeni sa vilvoita. Sa tulet tuolt' yli meren, hänen luotaan. Humu ja lehtein lepatus kuin sanat soi mun korviini: me oomme hänen luotaan. Niin hänen, hänen — siivet levittäös ja verhoo kuuma otsani ja pääni ja kaulani ja raukeet käteni ylt'ympäri! avaan rintani! Ja kun hän tulee, sano — ah Leander!

Temppelivartija tulee hiljaa varpailla kulkien. Hänen
jälessään pappi, joka jää tornin oven eteen seisomaan.

TEMPPELIVARTIJA. Hän mitä aikoo? Mun niin raskas on. Jos puhunut en ois? — Mut minun täytyi. Tuoll' astuu miehet kalaverkkoinensa. (Lähestyen oikeaa sivustaa.) Te mitä teette siellä? Teitä eikö tän' yönä kalastamaan lähtemästä oo kielletty? (Takaisin palatessaan.) He arvelevat, että on myrsky tulossa. Oi jumalat! On lamppu siirretty. — Hän itse! — Tyttö sa etkö herää onneton? Sua eikö ees uni varoita?

(Hero tekee uloshengittäessään liikkeen ja vaipuu sitten vielä syvempään uneen. Pää liukuu käden varasta käsivarrelle, ja ruumiin alaosa jää veltosti riipuksiin. On tullut pimeä.)

PAPPI.
Ken puhuu? Sinä? Tullos! Yö jo lankee.
Se ennen kuulumatonta saa nähdä.
(Astuen Heron luo.)
Nyt taivaiset te tehkää tehtävänne!
Ma tehnyt oon, mit' tehdä tuli mun.
On ladottuna puut ja piilu valmis.
Ma käännyn pois. Te itse uhrihinne
nyt isku satuttakaa, jumalat!

VIIDES NÄYTÖS.

Esiripun noustessa seisoo Hero näyttämön keskellä nojaten alaspainunutta päätään käteensä ja tuijottaen eteensä.

IANTHE.
Noin vielä liikkumatta yhteen paikkaan
sa tähyilet! Sa lähde metsän varjoon!
On ilma sekä aallot tyyntyneet. —
Mut kuulitko sa melun viime yönä?

IANTHE. Niin kauan ulkosalla sa viivyit; vihdoin askelia kuulin ma ylläni, mut valoa en nähnyt sun huoneessas.

IANTHE. Sua kiusaa jokin salaisuus; jos mulle sen uskot, helpommin sen itse kannat.

HERO. Liet arvannut, mut kysyt kuitenkin! Mun tuli valvoa, mut tänne nukuin. Yön aikaan myrsky minut herätti; ol' lamppu tornissani sammutettu. Ma syöksyin torniin hiukset hajallaan. Ei apua, ei mitään valoa. Ja ääneen valittaen, polvillani ma päivää vuotin. Mutta kuitenkin, 'niin kuitenkin.

HERO. Mut sentään, jumalat on armolliset! Ma tuskin uneen pääsin, kun jo tulen he sammuttivat. Päivän koittaessa ma kuumin silmin lampun kohta tutkin. Ma näin: ei sadas osa öljyst' ollut ees kulunut, eik' ehtinyt viel' ollut ees sydän mustua. Ma varmaan tiesin: ma tuskin nukahdin, kun lampun jo he sammuttivat. Jumalat on hyvät! Jos myöhemmin se tapahtunut oisi, (kääntyen Ianthesta ja puhuen itsekseen) niin oisi syöksynyt hän aaltoihin ja ruhjoutunut, nyt hän kuollut ois. Mut kotonaan hän pysyy, merkki mikään ei häntä houkutellut. Nyt hän elää, on pelastettu.

HERO. Ma olen mitä olen. Jumalat on hyvät! Mitä rikkonehet oomme he hellin sormin poies pyyhkivät ja ystäväänsä surmasta he suojaa. Ma tahdon nyt ja aina lapsen tavoin heit' tästä kiittää ja mit' tehnyt oon ma huonoa sen parantaa ma tahdon. Niin lupaan varmasti ja jumalat on lujalle ja päättävälle hyvät. Nyt astu tuonne, silmilläsi etsi sa ihanata vastarantaa, tähyy Abydosta sa kohti! Tornistani oon itse koettanut, mutta sumu on ollut esteenä. Lie kirkasta jo. Sa tahdotko sen tehdä?

IANTHE (kulkien taka-alalle). Katso, myrsky on kaatanut tuon pensaan tornin luota sen oksat estää kulkuani.

IANTHE. Vie!' on se kasteessa. (pyyhkien jalallaan maata.) Kas myrskysää on tänne simpukoita heittänyt ja meriruohoa. Kas tuossa liina! Niin raskas. Jokin paino pitää sen kiinni maassa. Kaiketikin harso! Se sen on kaltainen, jot' itse käytät. Päät molemmat on solmuun sidotut. Sa katso itse, ehkä tunnet! Jollei niin kostea se ois, niin pallona sen sulle heittäisin!

IANTHE. Raskaita ne ovat. Sääli hyvää pukuani! Nyt pidän niitä koholla. Käy itse sa tänne luokseni. Ja katso, katso!

(Hän on koonnut maassa makaavat oksat ja kohottaa niitä.
Leander makaa maassa kuolleena.)

HERO.
Ma tulen. — Mies! — Leander! — Ah!
(Etualalle kiitäen.)
Mun silmänikö pettää! Todella
tuo totta olla voisko?

    (Ianthe antaa oksien vaipua maahan, ruumis peittyy.
    Hero astuu pappia vastaan ja koettaa sulkea häneltä
    näköpiirin taaksepäin.)

Setä! Niin varhain ulkosalla? Mutta päivä on kaunis. Molemmat — me — iloiten —

PAPPI.
Sa oksat kohottaos! Pian!
(Kun se on tapahtunut.)
Jumalat!
Hän kaatui teidän käsienne kautta!

PAPPI. Sa tule! (käyden häneen kiinni.) Kuuletko? Ei sanaa siitä mit' täällä nähnyt olet. (Poistuen hänen luotaan, ääneen) Muukalainen on mies, jonk' kuohut meren tänne heitti! Ja miehen ääreen vaipui papitar, kun kalvennehen ruumihin hän näki.

Tuoll' lepää ruumis. Menkää, nostakaa
se maalle ystävien nähtäväksi.
(Palvelijat menevät pensaan luo.)
Ei tänne. Oikealle, tornin taakse.

    (Palvelijat poistuvat vasemmalle puolen. Lehtien liikkeestä
    näkee heidän toimensa. Lopulta saadaan pensas kohotetuksi
    ja paikka tyhjenee.)

TEMPPELIVARTIJA. Vain, herra, sulle ma tahdoin ilmoittaa, tään toveri, sa jonka hyvin tunnet, tavattu on rannallamme lohdutonna itkein. Hän etsii ystäväänsä. Palvelijat on hältä sulkenehet tien.

PAPPI. Siis tänne sa hänet laske. Olkoon hälle suotu myös kotiansa viedä ystävä.

(Temppelivartija poistuu oikealle puolen.) (Herolle, joka Ianthen avulla on noussut ja astunut muutamia askelia eteenpäin.)

HERO (pelokkaasti taakseen silmäillen, Ianthelle). Missä hän on, Ianthe, missä?

PAPPI. On. Jumalat niin verisen on todistuksen antanehet siitä kuin ovat suuttuneet he ja kuin suuri on syyllisyytes, siksi nöyrästi tää rangaistus me vastaan ottakaamme; ei pyhä paikka tahraa saanut ole. Mit' tapahtui, sen peittää vaitiolo.

HERO. Ma hiljaa vaikeneisin onnestani ja kadotuksestani, murhaajain ma joukkoon käyden? Ääneen tahdon huutaa ma koko maailmalle tuskani ja mitä omistin ja mitä multa on viety julmasti. Ma toivon että sen tuulet kuulisi ja kantais pois luo jumalien valtaistuimen. Sa hänet verkkohosi kiedoit, minä vein verkon kiinni ja hän joutui surmaan! Te minne veitte hänet? — luokseen tahdon!

    Temppelivartija ja joukko palvelijoita saattavat
    Naukleroksen ohi. Vahtimies poistun heti senjälkeen
    vasemmalle puolen.

Haa, nuorukainen! Ystävätäs etsit?
Hän tuoss' on kuolleena. He häntä vievät.

HERO. Käsiäsi vääntelet nyt kun se myöhä on jo. Hämmästyt, sa huolimaton ystävä. Hän mereen on myrskyisehen heittäytynyt ilman niin jumalaa kuin muuta auttajata. Ma hänet tuolta löysin. Kysytkö, ken tehnyt tämän on? Hän tuossa sekä ma, neitsyt, papitar Menanderin. Me yhdessä sen teimme. Kavalin hän juonin kielsi multa levon, esti myös kaiken virkistyksen — ja ma nukuin. Niin tuli myrsky, lamppu sammutettiin — ja meri riehui lainein lakkapäisin kun aaltoihin hän antautui — ja mitään ei valontuikahdusta oppaanansa: vain sysimustat pilvet taivahalla ja meri vahingosta iloisena kuin eläin mylvi, tähdet sammuivat, ylt'ympär oli yö. Hän uimar lemmen vain ui, mut lempeä ei missäkään hän tavannut, ei säälin pilkahdusta. Hän jumalien puoleen katseen heitti, mut turhaan. Kuullehet ei häntä hekään vai nukkuivatko? Silloin vaipua hän alkoi, vaipua. Viel' aaltoin ylle hän kohosi, niin voimakkaana hällä ol' lenunenkaipuu, mutta liian luja myös liitto armahan ja vihamiesten; hän meren kitaan vajosi, hän kuoli. Oi itkeä ma tahdon, suoneni ma tahdon avata ja kyynelten ja veren mereen tahdon hukkua niin pohjattomaan, syvähän kuin hänkin!

HERO. Hän oli kaikki kaikessa, se mikä jäi hänen jälkeensä on varjoa, on tyhjä vain. Kuin ilman henkäys niin oli hengityksensä, kuin päivä niin oli silmänsä, kuin luonnonvoima niin oli ruumiinsa, ja elämänsä ol' ainut elämä, niin sun kuin mun ja koko kaikkeuden elämä. Kun kuolla soimme sen, niin itse me sen kanssa kuolimme, kah ystävä sa huolimaton, tule lähtekäämme me oman ruuniihimme kera Sulla on kahdet vaattehet, mut hällä tuossa ei ole mitään, hälle toiset anna. (Naukleros ottaa yltään päällysvaatteensa, Ianthe ottaa sen vastaan.) Viel' yhden kerran tahdon koskettaa ma tuota ihanata ruumista niin elontäyttä; hänen huuliltaan ma tahdon viime neuvon, lohdun juoda, ja sitten — mitä sitten? — Hänen luokseen! (Temppelivartijalle, joka on tullut takaisin.) Sa kiellätkö? Luo ystäväni tahdon! Ken estää? Sinä? (Tekee äkillisen liikkeen, sitten vaipuvat hänen päänsä ja kätensä alas. Ianthe tahtoo häntä tukea.) Päästä! Voimakas On murha — ja ma murhannut oon hänet.

PAPPI (Ianthelle). Sa häntä seuraa. (Ianthe lähtee. Nauklerokselle.) Viivy. Hukattu on elämäs, mut sulle lahjoitan sen jos kuolleen kotiin viet ja vaikenet täst' ainiaaksi. Tehdä voitko sen?

PAPPI. Niin jos vaatii se, me siinä pysykäämme. Ja te kaikki, kun melu hälvenee, niin arvettuu myös haavanne. Tää tunne idussaan jo tukahdettu pidättäköön paulaan muit' antautumasta. Ja tästälähin taas pyhä olkohon — mua seuratkaatte!

Keskiala suljettu pylväiden välistä riippuvan esiripun kautta. Etualan oikealla puolen Amorin kuvapatsas, jonka käsivarrella on kukkaseppel.

Saapuu tyttöjä, jotka panevat kuntoon uhriastioita ja ottavat alas kukkakiehkuroita. Kaksi heistä lähestyy esirippua.

IANTHE (tulee). Tuo jättäkää te! Lyhyt levon hetki ees hälle suokaa! Kuinka sureekaan hän armaintansa. Paikan, minne ruumis ol' lepäämähän jätetty, hän löysi kuin vaiston avulla, ja polvilleen hän ääneen valittaen syöksyi; armaan hän tahtoi kyynelin ja hengityksin niin polttavin taas henkiin herättää. Mut apua kun siit' ei ollut, alas hän yli kuolleen ruumiin laskeutui ja rinnan rintaa vasten painoi, suuta hän kuollehelle antoi, käteen tarttui. On siitä kyynelensä kuivuneet, mut arvaan, että uuteen valitukseen hän kokoo voimia. — En enää koskaan ma tahdo armasta; ehk' ihanata on hänet omistaa, mut menettää —

Pappi tulee oikealta puolen temppelivartian ja Naukleroksen
keralla, jota useat ystävät saattelevat.

Leander makaa poikkipäin alavilla paareilla. Hero vähän matkan päässä portailla puoleksi makaavassa asennossa nojaten oikeaan käsivarteensa tähystelee kuin uteliaana kuollutta.

HERO. Mit' onkaan elämä! Hän oli nuorekas ja kaunis niin, niin elontäysi, nyt hän lepää tuossa jo kylmänä ja kuolleena. Ma itse sen koettanut oon, ma kätensä oon rinnalleni laskenut ja tunsin kuin kylmyys virtasi mun ruumiiseeni ain ytimihin asti. Silmissään ei ollut enää terää. Kauhistuin. Ah kohtaloa!

PAPPI.
Uljas tyttöseni
taas oot sa lapseni. (Nauklerokselle.) Sa astu luo!
Sa ystäväsi tunnet?

Hero. Seurata ma tahdon häntä. Joskin kuollut on hän jo, hän ystäväni oli. Siellä miss' ompi hänkin, tahdon olla myös.

HERO. Siis haudata suo hänet rannallemme, hän missä henkensä myös heitti, juureen mun tornini. Ja ruusut kasteiset ja liljat valkeat ne haudallansa on nousevat.

HERO. Ma olen niin kauan mahtavampaan alistumaan jo tottunut. Sit' tahtonehet ei oo jumalat, siks' kostivat sen mulle. Te hänet ottakaa. Jää hyvästi, sa kaunis nuorukainen! Vielä kerran ma kätees käydä mielisin, mut liian se kylmä on, en uskalla. Mut ota tää merkiksi ja pantiks erotessa näin viime kertaa, vierellesi hautaan sen tahdon laskea. Sa armas, kaikki mit' olin, oli mulla, ota se sa merkiksi ja hyvästi sa jääös! (Muutamat lähestyvät ruumista.) Mut kuitenkin! Seis! Miks niin kiire? Mut sentään, sentään. (Paarien luo astuen.) Enää konsanaan en elämässä saa ma sua nähdä. Sa tänne tulit kerran peitoss' yön ja valon säteilit sa sieluhuni, sa kaiken kukoistamaan sait, mi mulla on hyvää, hellää, sinä kaukaa tullut, eik' enää silmät kaipaavat sua nää. Yö, päivä vaihtuvat ja kevät, syksy ja pitkän suven ilot saapuvat, mut konsanaan Leander sinä et! Ah konsanaan et!

PAPPI. Ma säälinkin ja siksi pelastaa ma hänet tahdon. (Heron luo astuen.) Kyllin.

HERO (kohoaa toisten auttamana). Kyllin? Mit' tehtävä on minun; tääll' ei olla hän saa, ma mukaan en saa lähteä? Ma neuvotella jumalattaren nyt kanssa tahdon. Vie Ianthe minut nyt hänen istuimelleen; sillä aikaa te älkää häneen koskeko. (Nauklerokselle.) Se lupaa! Lyö kättäni. — Haa, väriset myös sinä. Tuon mulle teki ystäväs. Niin lämmin sa olet. Ah, niin armasta, niin hyvää on elää. Laske minut. Kuka enää mun käsiäni lämmittää? Ianthe, sa tule. — Ensin ota silmiltäni sa harso pois.

IANTHE (Heroa ohjaten).
Tästä astu.
Nyt jalkas kohota. — Sa horjut. — Tästä!

    (Hero astuu Ianthen ohjaamana portaita. Osa neitsyitä
    seuraa häntä, asettuen alaspäin kulkevaan riviin oikealle
    puolen, toiset asettuvat alas vasemmalle puolen siten,
    että he kätkevät Herolta paarit näkyvistä.)

PAPPI. Sen täytyy tapahtua. Kun hän palaa, on teidän poissa oltava. Se muista sa henkes uhalla!

HERO (joka Ianthen ohjaamana on saapunut ylimmälle portaalle,
huutaa samassa hetkessä kasvot cellaa kohti kääntyneinä).
Leander!
(Kääntyen äkkiä ja heittäen päänsä ja kätensä ilmaan.)
Leander!

PAPPI.
Se elämätä kaksinkertaisesti
myös merkitsee. Te ruumis poies viekää.
Ei pelkää lääkär' sairasuhkausta.

(Ruumis on kannettu vasemmalle puolen taustalla olevalle
portille. Pappi seuraa kulkuetta.)

IANTHE (polvistuen portailla Heron vieressä). Tääll' eikö apua? Hän menehtyy! (Katsoen kantajien jälkeen.) He holvin avaavat. Ja saattojoukko käy tuollapuolen. Tungoksessa välkkää jo soihdut. Viime portit avautuvat. Voi meitä, kiinni paukahtaa ne. Holvi on taasen pimeä. Nyt on hän heillä eik' enää konsanaan hän tänne tule. (Hero, joka tähän saakka on puoleksi istuen nojannut Ianthen polveen, liukuu alas ja joutuu portaille makaamaan.) Hero! Voi mua! Ken onnetonta auttaa?

PAPPI (palaten takaisin). He hänet vievät, poies soutavat ja meren kuohut kohta välillä on kahden luvattomast' yhtyneen.

IANTHE (oltuaan hetken ääneti, nousee pystyyn ja tulee alas portailta). Ei merta tarvita, on sama mahti myös kuolemalla erottaa ja liittää. Sa käy ja katso! Minkänäköiset on kuolleet näillä mailla.

IANTHE. Sa käske miesten, jotka nuorukaisia pois kantaa, odottaa; kas palvelustaan on vielä tarvis. Yhteen hautahan kaks ruumista. Se heille suo, oi suo! (Papille hänen tullessa alas portaita.) Sa menet mies? Siis hänet annatko? Ah viivy! Palvelijas vapautusta nyt pyytää toimestaan, luo vanhempain ma palaan, rauhallisen lieden luo. (Pappi poistuu viittaansa kääriytyneenä.) Sa menet, vaikenet. Sun vaitiolos se olkoon rangaistuksekses! — Te jotka pois hänet kannatte, myös vaalikaa te häntä kuten ennen itse vaalin! En viivy täällä enää kauemmin. (Ottaa seppelen Amorin patsaalta.) Tää seppel ruumiin kera ottakaatte! (Heittää seppelen Heron ympärille kerääntyneeseen joukkoon ja puhuu kääntyneenä kuvapatsasta kohden.) Sa paljon lupaat; näinkö sanas pidät?

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MEREN JA LEMMEN AALLOT ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.