The Project Gutenberg eBook of Lempeä ja lemmen leikkiä, by Jussi Mantero

ALPPI HONGISTO. Kartanonomistaja.
ROUVA HONGISTO.
DAGMAR. Edellisten tytär.
ENGELBERT BLOM. Ylioppilas…….. |
SETÄ-FRIDOLF. Virkamies……….. | Kesävieraita
SIIRI AUER. Edellisen veljentytär. | Hongistossa.
VALTO HELAVUORI. Ylioppilas……. |
KERTTU. Palvelustyttö.
JUSSI. Renkipoika.

Kartano-puisto. Oikealla tilava huvimaja pöytineen ja tuoleineen; vasemmalla ja taustalla pensas- ja puuryhmiä, sekä etualalla pari suurempaa kiveä.

(Esiripun noustessa istuvat huvimajassa Alppi Hongisto, lihavahko, vanhanpuoleinen maalais-herrasmies, katsellen sanomalehteä; ja Siiri Auer, nuori, hilpeä neitonen, lukien kirjanidosta.)

HONGISTO (vähän aikaa lehteään äänettä tarkasteltuaan viskaa sen pois, virkahtaen). No, Siiri! Sinäpä olet kovin äänetön tänään.

HONGISTO. Sanoin, että pikku Siiri-harakka on tänään ihmeen hiljasella päällä. Taitaapa olla jännittävää lukemista. — Annahan, kun katson! (Ottaa puoliväkisin kirjan Siirin kädestä.) »Kaksi rakkautta» — — jaaha, siis rakkausromaani! No, olisihan minun tuo pitänyt arvatakkin — eihän sinun ijässäsi muuntapaisiin kirjoihin voisi noin hartaasti kiintyä. (Hyräilee) »Kun nuori mä olin, niin lemmin vain — ja se aika oli herttainen….»

HONGISTO. Varjelkoon! Oletko sinä noin arkatuntoinen? — Niin, kylläpä ymmärrän! Muistan vielä sen kaukaisen ajan, jolloin minun sydämeni oli ensi kertoja tulessa — enpä minäkään silloin suvainnut lemmestä leikkiä laskettavan. Mutta, näetkö: sitä myöten kuin hiukset harmaantuvat, jäkälöityy ihmis-sydänkin ja siitä tulee ajan mittaan vain sellainen proosallinen »nyrkinkokoinen lihamöhkäle», niinkuin oppikirjoissa sanotaan. Niin, Siiri, sellaistahan se on elämä. — Mutta älä sinä toki sentään huoli vähääkään tällaisen vanhan setäkarilaan jutuista, — haaveile sinä vain lemmestä ja uskollisuudesta, ja kaikista niistä suloisista seikoista mitä siihen yhteyteen kuuluu.

HONGISTO. Kuules, tyttö, — näin kesken kaiken — oletko tänään nähnyt herra Helavuorta?

HONGISTO. Hahhah! Tulitpa hämillesi — kas, vielähän punastutkin… ja minä lausuin vain erään nimen. Näetkö nyt, Siiri, ei tällaiselta vanhalta ketulta ole helppo salata mitään. No, olehan huoletta, tyttöseni — en minä kylälle kanna sinun sydänsalaisuuksiasi.

SIIRI. Setä-hyvä! Kuulkaahan, kyllä te tällä kertaa olette varmaankin kokonaan erehtynyt. Valto… ei, kun, tuota… herra Helavuorihan tulikin tänne vasta pari viikkoa sitten, eikä hän näytä paljokaan kiinnittäneen minuun huomiotaan, joten minun olisi aivan turha häntä ajatellakkaan. Mehän olemme vielä melkein vieraita toisillemme — useanakaan päivänä emme ole tavanneet toisiamme muulloin kuin ateriatunteina.

HONGISTO. Ehkäpä niinkin, mutta sittenkin — tuollainen ujosteleva lempi, se se onkin sitä aivan sitkeintä laatua. Ja juuri noina siunattuina ateriahetkinä olen minä usein mielenkiinnolla tarkastellut niitä ihastelevia silmäyksiä, joita te, sinä ja Valto, vaihdatte keskenänne. Ja olenpa pannut merkille senkin, että teillä heti kahdenkesken jouduttuanne on mitä vilkkain jutustaminen hyvässä alussa — mutta sivullisten kuullen enimmäkseen visusti vaikenette…

SIIRI (nousten ylös). Ellei setä nyt lakkaa minua kiusaamasta, niin täytyy minun kai lähteä pakosalle —

HONGISTO. No, no, tyttö-hupakko, älähän nyt toki leikistä pikaistu. — Tutki sinä vain kaikessa rauhassa lempiromaaneja… minä tästä lähden kurkistamaan sattuisiko mammalla olemaan kahvit valmiina; — sehän se vanhan herkkua on, se kahvikulta! (pois vasemmalle.)

SIIRI (yksin). Oih, kuu minua harmittaa, olisin varmaan suuttunut sedälle, ellei hän kiusotellessaankin olisi niin hyväntahtoisen näköinen, että hänestä täytyy pitää, vaikk'ei tahtoisikaan. — Mutta kyllä minun nyt täytyy ruveta oikein varovaksi — olisinpa vain äskenkin tainnut pysyä ihan levollisena ja vakavana, niin setäkin olisi pettynyt, mutta kun tulin, hupsu, melkein ilmaisseeksi itseni. — Jokohan Valtokin on huomannut, että minä pidän hänestä? Sepä olisi kauheaa… Mutta en minä sentään usko — — — ihan piloillaan vaan kai setäkin minua kiusoitteli, hän kun on aina niin leikkisä. Parasta on unohtaa koko asia… (Syventyy taas kirjaansa.)

VALTO HELAVUORI (aivan nuori mies; ylioppilaslakki päässään. Astelee huvimajaan reippaasti hyräellen ja huomaa Siirin vasta seistessään aivan hänen edessään. Hämillään). Ah… neiti Auer! Suokaa anteeksi, jos säikäytin. En tiennyt todellakaan…

SIIRI (keskeyttää nauraen). Mutta, hyvä herra, toivottakaahan toki edes hyvää huomenta minulle. Kas niin, näyttäähän siltä kuin olisittekin itse säikähtynyt… Olenko minä tosiaankin niin pelottava —

VALTO (on istuutunut vastapäätä Siiriä). Pelottavako? Oh, ette suinkaan, — päinvastoin olette liian ihastuttava, ja siksipä…

VALTO. Uskokaa minua, neiti Siiri: imarteleminen ei kuulukaan minun tapoihini. Mutta sanon aina mielelläni suoran totuuden, se tahtoo sanoa… niinkuin minä — minun mielestäni…

SIIRI (nauraen). Kernaasti haluaisin auttaa teitä, nähdessäni teidän jo kokonaan sotkeutuvan tuohon »totuuteenne».

VALTO. Erehdytte! Tahdoin vain sanoa, että te, Siiri-hyvä, minun mielestäni olette todella ihastuttava!

SIIRI. Oh, ei vähääkään — eli siis: aivan yhtä paljo kuin tekin.
Tarkoitankin vain, että hän on usein yhtä epäilyttävän kohtelias,
kuin tekin äskettäin. — Tiedättehän muuten serkkuni olevan kihloissa
Dagmarin kanssa, joten…

VALTO. Tiedän kyllä, mutta enpä usko, että kihlasormus voisi ketään suojella Amorin nuolilta.

SIIRI. Oletteko te miehet tosiaankin niin kevytmielisiä, että kihloissa ollenkin saatatte ihastua kehen tahansa! —- Huomaatteko, herra keltanokka, että paljastitte itsenne täydelleen?

VALTO. Erehdys, neitiseni. Enhän lainkaan puhunut ihastumisesta »kehen tahansa», ja sitäpaitsi — — mutta mehän alamme jo eksyä arveluttavan kauaksi itse asiasta. Muistatteko, neiti Siiri, mistä tämä juttumme »ihastelemisista» oikeastaan johtuu?

VALTO. Ymmärrän. Tarkoitatte tietenkin: muistan varsin hyvin. (Siiri tekee epäävän liikkeen.) No, hyvä, hyvä! Olenpa uskovinani teitä ja koetan siis virkistää muistianne. Niin, te aloitte johtaa keskustelua väärään suuntaan heti kun minä olin vilpittömästi tunnustanut ihailevani teitä.

VALTO. Suokaa anteeksi! Mieluummin olen puhumatta kaiken ikäni, kuin suututan teidät. (Lämmöllä.) Mutta vaikka kieleni ehkä voinkin hillitä, niin en voi estää jok'ainoata katsettani ilmaisemasta teille samaa kuin äsken…

SIIRI. Valto, minä pyydän — älä leiki… Oi, suokaa anteeksi — minä häpeän! (kätkee kasvot käsiinsä).

VALTO. Niinkö? Ja oliko se sitten niin onnetonta? — Kuulkaahan, neiti Siiri, mehän olemme jo niin kauan tunteneet toisemme, että mielestäni meidän ei enää kannattaisi olla niin kauhean virallisia — ja minä olisin todella iloinen, jos te suostuisitte aina käyttämään tuttavallisempaa puhuttelutapaa.

SIIRI. Ihanko totta? Oi, ei — minä en tohdi uskoa teitä… Te vain koetatte hyvitellä minua, nähdessänne miten minä nolostuin.

VALTO. Siiri! Uskallanko, saanko sanoa sinulle, että siitä lähtien kuin näin sinut ensi kerran…

VALTO. Hyvästi siis — toistaiseksi! (poistuu vasemmalle; tervehtää ohimennen vastaan tulevaa Dagmaria.)

DAGMAR (hiukan koketti, elähtäneempi neiti. Tullen vasemmalta käy
huvimajaan ja istuutuu Siirin viereen). Hyvää huomenta, pikku-harakka!
— Ai-ai, Siiri, täälläkö sinä vain koko aamun olet kuherrellut tuon
Valto-herran kanssa? Ai-ai, sanon minä!

DAGMAR. No, no, kulta-lintuseni — älähän nyt toki pahastu. Leikillähän minä vain… Eikä tämä muuten ollut ensimmäinen kerta, jolloin huomaan sinussa ja Valtossa olevan tuonlaista keskinäistä vetovoimaa, vaikka…

DAGMAR. Kuule, Siiri, sanohan suoraan: eikö ole totta, että sinä rakastat häntä?

DAGMAR. Ketä? Hahhah… Ja niin äärettömän viattomasti kun sinä voit sen sanoa! »Ketä sitte!» Hahhah…

DAGMAR. Anteeksi! En voi sille mitään, että minua naurattaa — hahhah — kun sinä koetat tekeytyä niin kovin viattomaksi — herranen aika, ihan niin kuin rakkaus, ajatteles: rakkaus olisi jotain pahaa, jotain hävettävää ja salattavaa. — Erehdyt, kultaseni, jos luulet kellään olevan mitään sitä vastaan, että sinä pidät Valtosta.

DAGMAR. Pidä vain! Mutta mitä varten sanot sen niin omituisella äänellä — luuletko, että minä olisin mustasukkainen sinulle?

SIIRI (nauraen). Älä nyt ole lapsellinen, Dagmar! Olethan sinä kihloissa, ja tiedänhän niinä kyllä, että sinä rakastat Engelbertiä.

DAGMAR. Niin, ja minä suorastaan ylpeilen hänestä, minä en käsitä kuinka toisellaisia miehiä voi kukaan nainen lempiä. — Onhan Valtokin esimerkiksi kyllä reipas poika, eikä minulla ole mitään häntä vastaan, mutta ei Valtoa sentään saata lainkaan verrata Engélbertiin, hän ei omaa sellaista mailmanmiehen hienoutta, sellaista tuntehikkuutta ja sielun syvällisyyttä kuin Engelbert.

KERTTU (nuori, sievä maalaistyttö. Tulee vasemmalta). Jos fröökynät olisivat niin hyviä ja tulisivat kaiteelle tänne verannalle; frouva käski pyytää. (Poistuu niiattuaan.)

SIIRI. Kuule, Dagmar, älä nyt viitsi olla noin happamen näköinen aivan suotta.

DAGMAR. Suottako? Minkätähden sinä, Siiri, aina ivailet Engelbertiä, kun tiedät sillä loukkaavasi minua, joka pidän hänestä?

SIIRI. No, se johtuu kai siitä, etten minä ole kylliksi kehittynyt ymmärtääkseni hänen erinomaista tunteellisuuttaan ja sielukkuuttaan. — Mutta tulehan nyt, hyvä ystävä, kupillinen hyvää kahvia virkistää epäilemättä sinun kiihottunutta mieltäsi. (Ottaa häntä vyötäisiltä.)

DAGMAR. Mutta kylläpä sinäkin, Siiri, osaat häijysti piikitellä!
(Lähtevät vasemmalle.)

ENGELBERT Blom (ijältään nuorenpuoleinen; huolella puettu, m.m. ylioppilaslakki, »prillit», keppi korkeat kaulukset. — Tulee varovasti esille huvimajan takaa heti edellisten poistuttua). Oo te naiset! Olettepa te merkillisiä olioita. Kun onnistutte saamaan jonkun miesraukan pauloihinne, niin teette hänestä oikean romaanisankarin pelkästään siitä syystä, että voisitte herättää kateutta ystävättärissänne. — Siiri-serkkuni ei toki sentään tunnu niin naurettavan hupsulta kuin minun rakas kihlattuni, — Siirissä on vain se paha vika, ettei hän nähtävästi voi täysin sietää minua. Mutta kyllähän se on pian autettavissa — kunhan vain sattuu sopiva tilaisuus, pidän kyllä huolen siitä, että hän saa minusta paremman ja sopivamman käsityksen. Naisia on hiton huokea miellyttää, kun vain ensin pääsee selville heidän todellisesta luonteestaan, eikä sekään varsin vaikeata ole — ainakaan sellaiselle, joka on heidän teeskenteleviin tapoihinsa tottunut, kuten minäkin. — Totisesti, tekisipä mieleni koettaa parastani Siirin suhteen, hän on joka tapauksessa sangen intresantti tyttö, eikä hänen vuokseen tarvitsisi juuri hävetä hienommassakaan seurassa, mutta — minä en oikein tohdi muuttaa käytöstäni hänen suhteensa, saattaisi Dagmar vielä huomata… Niin, Dagmar on luonteeltaan peijakkaan mustasukkainen — niinkuin tuollaiset kesytetyt mamsselit yleensäkin — eikä häntä toki auta suututtaa: hänen välityksellään voin minä aina joskus päästä pappa-Hongiston raha-arkulle, ja vaikkei sieltä niin suuresti heliseviä herukaan, niin tuleehan sitä sentään toimeen jotenkuten. Saakelin mukavaa on rakastella rikasta tyttöä, olipa se sitte muuten minkälainen tohlo tahansa! — — Mutta pitäisipä minun kuitenkin sopivalla ja tuntuvalla tavalla huomauttaa Siirille, ettei hän itse asiassa menettele varsin viisaasti ryhtyessään minua ivailemaan. Ja, helkkarissa, luulenpa, että se käykin helposti päinsä: serkkunihan näyttää olevan säikähtynyt Valtoon ihan korviaan myöten — minäpä opetan hänet tuntemaan sen ikävän tosiseikan, että rakkauden suloisissa ruusuissa voi piillä hyvinkin tuskallisia orjantappuran piikkejä. Niin, siitä saattaa tulla oikein hauska selkkaus, ja viehättävä serkkuseni saa nähdä ketä hän on pistänyt!

KERTTU (on hetkisen jo seissyt näyttämön vasemmalla sivustalla Engelbertin häntä huomaamatta ja päästää nyt hillityn nauruntirskauksen).

KERTTU. Siellä olis verannalla kaffetta, jos herra Plummi tahtoo olla hyvä. Fröökynät on siellä jo, ja ne käski minun sanoa herroille, jos näen vaan.

ENGELBERT. Kiitos. Kuulehan, tyttöseni, elä huoli mennä vielä! (Erikseen.) Hitto vie, tuopa on soma maatiais-neitonen, ihme kun en ennen ole sitä huomannut.

ENGELBERT. Kuuleppas, Kerttu-hyvä! Mitä sanoisit, jos kertoisin sinulle paljo mieluummin olevan! täällä sinun kanssasi kuin lähteväni noiden fröökynöiden seuraan?

KERTTU. Sanoisin vaan, että kyllähän minä leikin ymmärrän, vaikka tyhmäkin olen.

ENGELBERT. Mutta ellei se olisikaan leikkiä. Minä pidän, näetkö, kaikista kauniista tytöistä, enkä ole vielä koskaan ennen nähnyt niin kaunista neitosta kuin sinä olet!

ENGELBERT (tarttuen Kertun käteen). Sinä erehdyt, kultaseni, jos luulet minun pilojani puhuvan. Näkisitpä vain itse nuo säihkyvät sinisilmäsi ja tuon ruusuisen mansikkasuusi, joka on kuin luotu suudeltavaksi — (koettaa suudella häntä).

KERTTU (vältellen). Noo — ei saa… herra Plummi, fyi… en minä kärsi — (itku kurkussa) se on hävytöntä!

JUSSI (tulee äkkiä perältä, suitset kainalossa). No mikäs täällä on hätänä? — Jassoo, herra Plummi, mitäs te oikein meinaatte!?

JUSSI. Vai niin, vai kuka käski! Antakaa vaan — niin herra kun olettekin — minun morsiameni olla rauhassa, taikka minä näytän »kuka käski» — —

ENGELBERT. Älähän nyt toki niin suurella suulla soita. (Poistuu levollisena vihellellen vasemmalle.)

JUSSI. Jaa mutta herran ei tartte olla niin härkämäinen, ei se passaa semmonen. — Senkin vietävä! Teki niin mieleni panna sitä näillä suitsilla ottakieroon niin että olis läimähtännyt. (Istahtaa kivelle, ottaen taskustaan tupakkavehkeet. Verkalleen laitettuaan piipun kuntoon kysyy Kertulta.) Kuules, Kerttu, jokos se Plummi… tuota — noin niinku…

KERTTU (nojaillen huvimajan seinään hypistelee esiliinaansa). Jaa mitä niinku?

KERTTU. Älä sitävasten kysykkään! — Niin, no kyllähän mar se ottanut olis — jos minun kanssani niin vaan sais tehdä mitä tahansa. (Hetken vaitioltuaan, veikistellen.) Mutta olisitpa vaan ollut kuulustelemassa mitä kaikkea se puhui minulle!

KERTTU. Niin se sano, ettei hän koskaan ennen ole nähnyt niin nättiä tyttöä kuin minä olen.

KERTTU. Ja sitte se vielä sano, että hän tykkää paremmin olla minun kanssani kuin noitten fröökynöitten seurassa —

JUSSI. Niin, kyllähän herroilla juttua piisaa — (sylkäsee.) Älä sinä, Kerttu, vaan usko liikaa ton Plummin puheisiin; minä luulen, että se junkkari on peräti veivist' ulkona.

KERTTU. Ymmärränhän minä sen itsekkin, vaikka tässä vähän hassuttelin sinulle, kun sinä olet aina tommonen — törö-jussi.

KERTTU. Ei se ole vielä kirkossa kuulutettu. — Mutta kuuleppas! Mitäs jos minä puhuisin Takmari-fröökynälle, että herra Plummilla on pahoja meininkejä, niin enköhän sitte sais olla rauhassa paremmin?

JUSSI. Jaa, eipä se taitais ollakkaan hullummaks. Mutta älä sinä sentään viitsi puhua fröökynälle mitään tästä, jollei se itse tule kysymään sinulta; minä kyllä selitän asian sille — se uskoo, näätkös, minua paremmin, kun minä olen mies. (Nousten.) Mutta on kai sitä jo taas lähdettävä hevoshakaankin, olin sinne menossa juuri, kun tuossa parkin läpi kulkeissani kuulin täältä sinun äänes ja teki mieleni tulla kurkistamaan.

JUSSI. Tulen tietysti, kuinkas sitte. — Hyvästi nyt siks kun taas rehvataan. (Poistuu perälle.)

SETÄ-FRIDOLF (keski-ikäinen vanhanpojan-tyyppi. Paitahihasillaan ja avojaloin, housunlahkeet käärityt puolipolveen: nuttu kainalossa, kengät ja sukat kädessä. Puhuu ruotsinvoittoisesti murtaen). Voi hyve Jumala, kuinka minulla aina pito oleman huono onnistus! Teillenkin olen mine monta tuntti istumas yks pieni kallionkerkki päällä ja ongittanut tuolla jerviranttassa. Ja mine ei ole saada senttä ei ainokainen kala. Äikö se olemas yks saakkuti! Mine kyllä neke kuinka kala pureskele minu matokoukku kimpuss, mutta kun mine vätä onkki ylös, niin äi siinä ole kärrassa mittä — matokin olemas pois. Ja sitte kun mine jo olla ihka vesy ja puoli-torkku, niin sitte tule joku jumalattomas suuri haukki — tai mike pärkkele se ole — ja nappata niin kovin! Mine nouse säisso kive päälä ja ruvetas vätä hiljalles ylös minu saalis. Ja siilon se förbannade kala otta yks luja temppase ja minu jalkkat liukastus — plumsis! mine teke peistikka yks kaunis kuperkäika järven sisä, veten. Mine teytty ole kiitolinen minu Jumala ja minu kohttalo, ettei se paika sattu ole syve. Kaikki minu vaatte tule kuittenkis lepimärkkä ja minu hyve patenttionkki meni sen tusan vägen! — Ja minu jalkkine ole vieläki ihka tuore, mutta kyllä minu teyty ne senttä vätä päälles ennenku mine kähta mene karttano sisele. (Istuu kivelle pannakseen kengät jalkaansa.)

HONGISTO (tulee vasemmalla, pullo kädessään). No, heipä hei, Fridolf! Siinäpä sinä oletkin ja aioin juuri panna Kertun sinua etsimään. — Missä hiivatissa sinä olet koko aamupuolen lahminut oikeastaan? (Käy huvimajaan.) Tulehan nyt tänne, hyvä veli, Kerttu tuo meille kohdakkoin kahvia ja minulla on tässä pullossa hiukan sellaista kermantapaista, he-he!

SETÄ-FRIDOLF (erikseen). Mite ihme mine nyt puhu henele, kun hen tahtto tietä misse mine olla keynyt? Jos mine kärtto asia henele niinkuin se ole oikken, niin hen naurata site koko mailmale ja mine saada taas yks aikka harmi…

HONGISTO. No, Fridolf! Tulehan nyt toki, setä-junkkari! Mitä hittoa sinä siellä nahjustelet?

SETÄ-FRIDOLF. Mine tule, mine tule, kun mine vaan enste saa minu jalkkine laittas kuntto! (Sieppoa takin kainaloonsa, mennen huvimajaan.)

HONGISTO. Vai et ole kunnossa vielä tähän aikaan päivästä, sepä merkillistä! Ja olet sitten niin hätääntyneen näköinen kuin uitettu kissa… Kuulehan, setä-hyvä, avaappa minulle sydämesi ja kerro mitä sinä olet tänään jo ennättänyt kokea — sillä päältäsikin sen jo näkee, että sinulle on tapahtunut jotakin tavatonta.

SETÄ-FRIDOLF. No tyyntypäs, tyyntypäs nyt, hyve veli. Mine oli vain tuola jerviranttassa ja otti yks vehene kneippikuuri ja mine vesy niin kovin, siine kaikki.

HONGISTO. Vai »kneippikuuri», hahhah! Oletko sinäkin ruvennut kneippaamaan, sinä, joka aina olet väittänyt, että ihminen pysyy terveimpänä siten, ettei terveyttään lainkaan ajattele. — Täytyypä kertoa mammallekin, että Fridolf-setä on ruvennut kneippaamaan, — saatpa nähdä, että se mamman mielestä merkitsee sitä, että sinä vihdoinkin alat ajatella elämää järjen kannalta, ja koska sinä kerrankin olet päässyt järkiisi, niin sinä luonnollisesti aiot mennä naimisiin!

KERTTU (tulee vasemmalta, tuoden kahvia. Jättää tarjottimen huvimajan pöydälle, poistuen taas.)

SETÄ-FRIDOLF. Jaa minekö naimisin? — Ei, kuulepas, mine ei tuntte mike kaipaus minu kylkkiluu pärä, ei lainkas! Jos mine sattu olla yks patron, niinku veli ole, niin sillon mine tarvitse ämäntä, joka pite minu piikat kurin kanssa; taikka jos mine olla yks drenkimies, niin mine tarvitse akka, joka laitta minu ruoka ja pese ja paikka minu paitta. Mutta mine ole virkamies ja jos mine otta itselles yks aviosiippana, niin hen tahto olemas frouva, äikä teke yhtikäs mitta — ja minula äi ole vara hankki itselles semmone ylelisys-tavara!

HONGISTO. Hyvä, hyvä! Sinähän pidät kerrassaan loistavia puheita avioliittokysymyksestä, ja vielä lisäksi suomenkielellä. Kyllä huomaan, että sinäkin, veli-veikkonen, olet aikoinaan paljo ajatellut tuota tärkeätä asiaa, — eipä paljosta puuttunut, ettet saanut minuakin jo katumapäälle, kun olen hankkinut itselleni vaimon ja lapsia… No niin, ja nyt me »kneippaamme» hiukan tästä pullosta ja kulautamme pikkumaljan kaikkien vanhojen-poikien onneksi ja terveydeksi. — Eläköön »ylellisyystavaran» kammo!

SETÄ-FRIDOLF. Elekön! — Mutta, kuulepas veli-hyve, mine pelkkä ettei teme sinu »kärmä» ole oikken tärvelistä nein kesekuumala.

HONGISTO. Olehan huoletta, veliseni. Se virvoittaa sielua helteessä ja lämmittää ruumista pakkasessa. Ja etenkin sinulle se on tarpeen — näin kneippikuurin jälkeen… Kippis!

HONGISTO. Kuulehan, oletko tänään sattunut missään näkemään meidän herroja ylioppilaita? Neitoset heitä äsken minulta kyselivät, taitaapa olla tytöillä ikävä.

SETÄ-FRIDOLF. Tjaah, Engelbert mine äi sunkkast ole neke tene peive, mutta tuo toinen härra… Mike hene nimi nyt taas ole?

SETÄ-FRIDOLF. Hen juuri. Niin kumalinen nimi kun henelä ole, mine äi koskan voi muista site. — Niin, se härra Heilavuori mine on kylle nehnyt, hen oli tuola pällolla ja ajasi niittymasina kanssa. Olipa se soma nehde, kun ylioppilakien — valkoinen lakki henellä oli päässä — ja hen aja hävonen juuri kun yks drenki. Se härra äi olekan mike semmonen laiska »magisteri», niinkun Engelbert ole — se minu teyty sano, vaikka Engelbert ole minu suku ja sinu tyttäre sulhainen.

HONGISTO. Kyllä minäkin olen huomannut, että ne pojat ovat hiukan eri maata. Ei minulla sentään Engelbertiäkään vastaan olisi mitään erikoisempaa muistutettavaa, mutta se mies on niin tavattoman itsekäs luonteeltaan. Pahoin pelkään, ettei hänestä ja Dagmarista juuri onnellista paria tule, sillä Dagmarkin on sellainen omituisen pikkumainen ja nenäkäs, niinkuin yleensä tytöt, jotka ovat saaneet päähänsä kaikenmoisia romaanihassutuksia. Silloin kun Dagmar vielä oli pikku tyttö, koetin minäkin vaikuttaa siihen suuntaan, että hän oppisi vähittäin ymmärtämään todellista elämää, mutta sitten joutui tyttö Helsinkiin hienostuneen tätinsä luo ja siellä on hän tuon haaveilevan tantin ja ranskalaisten romaanien suosiollisella avulla kehittynyt tuollaiseksi »nykyajan-naiseksi», muotinukeksi, jolla on verrattain vähän järkeä päässään ja vielä vähemmän verta suonissaan — mutta sen sijaan sitä tuntuvammat »hermot»…

HONGISTO. Sisso, heti on mamma täällä, kun vain tuli puhe hermoista! — Pannaanpa tämä pullo piiloon, muuten saamme taas kuulla ikävän saarnan juoppouspaheesta…

ROUVA (menee huvimajaan). Aha, löysinpä sinut sentään vaikka… Kas, Fridolfkin on jo tänne ilmestynyt, — etpä usko, setä, kuinka me olemme papan kanssa sinua etsineet koko aamun. (Istuutuu.) — Mutta tehän olettekin, hyvät herrat, tainneet pitää täällä pikku kekkereitä, koska on pöytä noin koreana! Ja aioitte sitten olla niin piilossa, hiljaa kuin hiiret — minä huusin pappaa jo monta kertaa ennenkuin vastasitte. — Ja kuules, Alppi, minä luulen, että sinun suusi löyhkää väkevälle…

HONGISTO. Olehan nyt vaiti, mamma-kulta, — pitäisihän sinun tietää, että minä olin viime viikolla Olavin-päivillä ja siellä tarjottiin niin hyvää konjakkia, ettei sen vaikutus vieläkään ole haihtunut. — Mutta arvaappas, mamma, missä Fridolf-setä on ollut koko aamupäivän. Joo, hän oli kneippaamassa ja tiedätkö, mitä se merkitsee?

ROUVA. Niin, kyllä minä sen ymmärrän, sinun tarkoituksesi, velikulta. Koetat vain kääntää jutun toisaalle, kun sinulla on paha omatunto näistä vehkeistäsi. (Osoittaa pöydälle.) Sanoppa, Alppi minne sinun kermapullosi on joutunut —

HONGISTO. Kuulehan, mamma, jätetään nyt jo tuo leikinteko sikseen ja puhellaan vähän vakavammistakin asioista. Eikö sinulla ole mitään uutta kerrottavana minulle tänään?

ROUVA. Onpa tietenkin, ja sitävartenhan minä oikeastaan tulinkin sinua hakemaan. Tiedätkö, kun Dagmar kertoi minulle äskettäin, juuri äskettäin, että Siiri ja Valto ovat tänä aamuna monta tuntia istuneet täällä huvimajassa kahden kesken!

HONGISTO. No teillä naisväellä nyt on aina omat harrastuksenne. Te vaanitte viatonta nuorisoa, etsien keitä saisitte kietoa juorujenne sotkuisiin vyyhteihin, ja kun huomaatte kahden eri sukupuolta edustavan nuoren sattumalta hetkeksikään joutuvan kahden kesken, niin silloin — »ne ja ne ovat kihloissa», supatellaan jo korvasta korvaan.

ROUVA. Mutta, pappa, olethan ihan järjiltäsi! Luuletko sinä todellakin, että kaksi nuorta, tyttö ja poika joutuvat kahden kesken noin vaan sattumalta? Ei, kuuleppas, kyllä he suorastaan koettavat välttää sellaista sattumaa, ellei heidän välillään ole aivan erikoista sympatiaa… Sinä naurat vain, pappa, sinä et usko minua ja se johtuu siitä, että sinä olet jo liian vanhanaikanen; sinä et enää kykene ymmärtämään nuoria, etkä heidän tunteitaan.

HONGISTO. Ai, ai, mamma-kulta, sinähän isket kovin ankarasti! Olkoon sitte minun puheeni mitätön tällä kertaa. Minä luovun julkisesti mielipiteestäni ja vannon, että neiti Siiri Auer ja ylioppilas Valto Helavuori ovat vähintäin salakihloissa. — Oletko nyt tyytyväinen?

HONGISTO. Juur' vakava ja juhlallinen, ja niinhän olen minäkin. — Mutta onpa minullakin tiedossa jotain uutta, vieläpä kerrassaan merkillistä laatua. Näetkö, mamma, kun Fridolf-setäkin aikoo mennä naimisiin.

HONGISTO. Hahhah! Setä-parka on väsynyt kaikesta tän'aamuisesta kneippaainisestaan!

ROUVA. Mitä sinä oikein puhut, Alppi? Fridolf kneippaa — ja hän aikoo mennä naimisiin… Onko se totta, tiedätkö sinä — —

HONGISTO. Enhän minä mitään oikeastaan tiedä, mutta pahoin epäilen, että sedällä on joitakin aikeita… hän oli tänään niin omituisen tapainen, ja kertoi käyneensä tuolla järvellä päin. Luulenpa hänen olleen naapurissa, leskirouvaa tervehtimässä; ja sehän sopisikin muuten vallan mainiosti, etenkin kun Fridolf on intohimoisesti kiintynyt maalaiselämään. — Mutta, kuuleppas mamma, lähdetäänpä täältä matkoihimme ja annetaan sedän rauhassa torkkua. (Erikseen.) Sainpa mamman hämmästymään — selviytyköön Fridolf sitten jutusta miten parhaiten voi! (Tarjoo rouvalle käsivartensa.)

ROUVA (mietteissään). Vai on Fridolfkin naimatouhuissa!… (Lähtevät vasemmalle.)

Hetkisen on näyttämö tyhjänä, lukuunottamatta Setä-Fridolfia, joka kuorsaten nuokkuu tuolillaan huvimajassa. Sitten tulevat perällä Siiri ja Engelbert.

ENGELBERT. Siiri, tuleppas tuonne huvimajaan istumaan hetkeksi, minulla olisi —

SIIRI. Häpeä toki, Engelbert, puhua tuolla tavoin morsiamestasi. Oletko sinä todellakin niin välinpitämätön Dagmarista? — Mutta, kas, tuoltapa hän jo tuleekin. Dagmar! Minne sinä jättäydyt?

DAGMAR (tulee perältä; kukkia kädessään). Oihvoi, kun minä sentään hengästyin! Näin tuolla tien varrella muutaman kauniin kukan ja niitä poimiessani ennätitte te jo niin kauaksi, etten enää mitenkään tahtonut ennättää kiinni teitä. Juoksin niin hirmuisen kiivaasti; voi, kuinka kauheasti sydämmeni tykyttää — se on ihan pakahtumaisillaan!

DAGMAR. Sanoitko mitään, Engelbert? — Tulehan tänne, niin pistän yhden kukan napinreikääsi —

ENGELBERT. Kiitos, kultaseni! Oletpa löytänytkin aika sieviä kukkasia. — Katsohan nyt esimerkiksi tätä orvokkia, sitä voisi aivan verrata sinuun: niin kaino ja niin vaatimaton ja sentähden juuri sitä miellyttävämpi. — (Deklamoiden.)

Sä olet mun orvokkiruususeni, mun kukkani kaino ja puhtoinen, mun armahani, mun ainoiseni — Sä olet mun helmeni…

SIIRI (on edellisten replikien aikana käynyt huvimajaan päin, huomaten siellä Setä-Fridolfin. Puoliääneen.) Hst! Hiljaa! — Setä-Fridolf nukkuu tuolla huvimajassa. Minkä kepposen tekisimme hänelle?

SIIRI. Ei käy päinsä — hän heräisi kosketuksesta. Kuulkaahan, pidetään sedälle pieni serenadi; on hauska nähdä ymmärtääkö hän herättyään edes kiittää meitä.

SETÄ-FRIDOLF (herää, tirkislellen ällistyneenä ympärilleen). Mite? Mite kumalista…

SETÄ-FRIDOLF. Ei sunkka se serenadi ole minule tarkkoitus, sille ei mine pites olla mike »näitonen kaunoinen» — ikeve kylle! Mutta suokatte antteks', hyvet damit, että mine olen vain paittahihan kanssa… (vetää takin ylleen).

DAGMAR. Fridolf-setä on aina vain yhtä kohtelias kuin ennen nuorempanakin. — Mutta sitä minä todella ihmettelen, ettei setä ole oppinut puhumaan parempaa suomea.

SIIRI. Se taas ei minua ensinkään kummastuta. Setähän on valtion virkamies, ja nykyaikaisen virkailijan velvollisuuksiin suorastaan kuuluu: puhu suomea niin vähän kuin mahdollista — ja niin huonoa kuin suinkin…

SETÄ-FRIDOLF. Sigrid! Ele sine viitsi olla niin ivalinen, kuulepas! Yhtävehe mine kuin moni muukan ei mahta sille niitän, että suomi ole niin kovin vaikke kieli opita ene vanhana, kun kärran lapsena äi ole kuulenut ei ykskän suomen sana, äi kotona, äikä koulussa.

SIIRI. Setä-kulta, ethän vain suuttunut minulle? Tiedänhän minä kyllä, ettei se ole sinun syysi, ettet jo nuorena ole saanut oppia suomea. — Ethän ole vihainen, setä?

SETÄ-FRIDOLF. En, hyve lapsi, äi mine ole suutuksissa lainkas; mine vain muutes sano, mite mine ajattele. — Ja kylle minun teyty antta myötes, että siine, mite sine sano noin ylesesti virkkamiehistä, niin kylle siine ole paljon päräkin!

KERTTU (vasemmalta, sanomalehtiä kädessä). Tässä olis postia, patruuni käski tuomaan nämät tänne (poistuu taas).

SETÄ-FRIDOLF. Jaha, ne taittakin ole minu avisit. — Katsotanpas. (Sovittaa »prillit» nenälleen.) Juu, teme ole… ja teme ole minule… mutta teme ruusun-färine kirje äi sunkkast ole minu — »härra Valtto Heilavuori» säisso teme adressi. (Laskee kirjeen pöydälle.) Kylle kait te toimitta se henele, mine lehte sisän lukeman minu sanoma. (Pois vasemmalle.)

DAGMAR (katsellen kirjettä). Katsohan, Engelbert, eikö sinustakin tämä osote näytä naisen kirjottamalta?

ENGELBERT. No se nyt on luonnollista, tiedän sen katsomattakin — tytöiltä se Valto ennenkin on kirjeitä saanut. Ja käsialasta me huolimme viis', sen suhteen voisimme erehtyäkin, mutta näetkö miten tuo kuori hohtaa punaselta — se se on aivan pettämätön merkki. — Mutta kuules, Dagmar, oleppa niin hyvä ja anna se kirje minun huostaani, sillä Valto varmaankin olisi minulle äkeissään, jos antaisin teille neitosille tilaisuuden tyydyttää uteliaita taipumuksianne lukemalla hänen rakkauskirjeitään.

SIIRI. Onpa sinulla ihmeen hauskat käsitykset meistä. Luuletko todellakin, että me avaisimme toiselle osoitetun kirjeen pelkästä uteliaisuudesta?

ENGELBERT. Etenkin sinua, serkkuseni, minä pahasti epäilen tällä kertaa — sillä onhan nyt kysymys kirjeestä, minkä Valto on saanut joltakin tytöltä!

DAGMAR. No Siiri, älähän nyt suotta tekeydy noin välinpitämättömäksi. Tunnustithan sinä minulle juuri täällä vähän aikaa sitten, että sinä pidät Valtosta.

SIIRI. Ja sinä luonnollisesti olet sen kertonut kaikelle maailmalle. —
Kun sinä viitsitkin, Dagmar…

DAGMAR. Kuinka sinä voit minua noin loukata, Siiri; kuinka sinä saatat! — »Kaikelle maailmalle»… Engelbertille minä sen kyllä kerroin, sillä me emme salaa mitään toisiltamme, se sinun pitää tietääkin. — — Mutta kylläpä se Valtokin on tunnoton, en minä olisi hänestä sitä uskonut! Täällä hän hakkailee sinua, Siiri, — ja on kuitenkin kirjevaihdossa Helsingin tyttöjen kanssa. Kuule, Siiri, sinun pitäisi antaa hänelle aika läksytys, sen hän kyllä sietäisi saada — uskoton!

SIIRI. Dagmar-hyvä, sinä nähtävästi tarkoitat minun parastani, mutta — suo anteeksi — sinun neuvoasi minä en toki saata seurata. Eihän Valto voi minua pettää, kun ei hän ole minulle uskollisuutta luvannutkaan… Ja sitäpaitsi, eihän se ole niin varmaa, että tuo on mikään lemmenkirje —

DAGMAR. Älä koetakkaan lohduttaa itseäsi tuollaisilla turhilla toiveilla, se tekee pettymyksen vain kahdenkertaiseksi. Jaa, naura vain, Siiri, mutta sinä tulet vielä huomaamaan, että minä olen oikeassa. — Eikä tämä ole ensimmäinen kerta, jolloin Valtolle on saapunut tänne tuolla samalla käsialalla kirjoitettuja kirjeitä; olen niitä ennenkin nähnyt, vaikkei Valto vielä täällä ole kauan ollutkaan…

KERTTU (tullen kiireesti vasemmalta). Frouva käski pyytää, jos Takmari-fröökynä olis hyvä ja tulis heti vähäsen frouvan tykö, hänellä olis tärkeetä asiata.

DAGMAR (Siirille). Ethän toki loukkaantunut puheistani, Siiri-kulta? En tahtoisi pahoittaa mieltäsi, mutta pidän velvollisuutenani sinua ystävänä neuvoa ja opettaa sinut tuntemaan tätä kavalaa maailmaa, kun huomaan sinut vielä kovin lapselliseksi ja kokemattomaksi. — — Odottakaahan nyt täällä vähän aikaa, ja koeta sinäkin, Engelbert, pitää Siiri-parkaa hyvällä tuulella… minä tulen pian takaisin. (Vasemmalle.)

SIIRI (väistää etääntyen). Jos sinä aiot seurata Dagmarin neuvoa ja pysyttää minut hyvällä päällä, niin ole ystävällinen ja vapauta minut läsnäolostasi, Engelbert.

ENGELBERT. Miksikä sinä kohtelet minua aina noin tylysti, serkku-hyvä?
Olenko minä todellakin sinusta niin vastenmielinen?

ENGELBERT. Mutta minkätähden? Mistä olet sinä niin kauheasti minuun suuttunut?

SIIRI. Sinä olet — suoraan sanoen — niin sietämättömän itsekäs. Ja se minua etenkin harmittaa, kun huomaan miten tunnottomasti sinä petät Dagmaria. Hänelle itselleen sinä esiinnyt kohteliaana ja rakastavana ritarina ja varsin sokaiset ja pilaat hänet imartelullasi ja kun hän sitten on poissa, niin sinä vain ivaillen naurat hänen lapsellisuuttaan ja herkkäuskoisuuttaan.

ENGELBERT. No mitäpä hän on niin perin omituinen. Oma syynsä! (Erikseen.) Peijakas! Taidanpa olla hiukan liian varomaton — jos Siiri kertoisikin Dagmarille…

SIIRI. Etkö sinä edes sääli häntä, nähdessäsi miten täydelleen hän luottaa sinuun? Ellet pidä Dagmarista, niin sano se hänelle suoraan, se olisi paljo miehekkäämpää —

ENGELBERT. Minusta se olisi sydämetöntä ja julmaa. Kun kerta olen sattunut kihlautumaan hänen kanssaan, niin — jatketaan sitten kuhertelua siksi kunnes hän huomaa erehtyneensä minun suhteeni. Luullakseni se tulee kutkuttamaan Dagmarin ylpeätä ja turhamaista luonnetta, kun hän saa itse jättää sormuksen takaisin… Olen varma siitä, että hän silloin kertoilee ystävilleen ja ystävättärilleen — lyöneensä minua, poika-raukkaa, aika lailla siiville, ja luulenpa, että hän itsekin helposti uskoo tuon, eikä pettymys silloin tunnu hänestä ensinkään masentavalta. — Huomaatko, Siiri, että minä oikeastaan ajattelen Dagmarin parasta, niinkuin vilpitön ystävä ainakin!

SIIRI. Kylläpä sinun ystävyytesi jo tunnetaan. Kun te miehet ilkeättekin olla tuollaisia… kettuja!

ENGELBERT. Ahaa! Nytpä sinut ymmärrän, suloinen serkkuni! — Hitto, kun en tuota heti älynnyt: sinä olet hiukan äkeissäsi Valtoon hänen pikku lemmenvehkeistään — ja sen vuoksi saavat nyt miehet kuulla kunniansa.

SIIRI. Kuinka usein täytyy minun sanoa sinulle, että Valto minun puolestani saa kernaasti vehkeillä niinkuin häntä paraiten huvittaa, minua ei se koske. Eikä Valto uskoakseni toki sentään voisi ollakkaan niin sydämettömän julkea kuin sinä olet.

ENGELBERT. Sanoinhan sinulle jo äsken, että meillä kummallakin on nähtävästi omat käsityksemme sydämettömyydestä. Ja minä olen jo siksi piintynyt omiin tapoihini, että ripityksesi eivät minulle mitään mahda. Mutta jos sen sijaan koettaisit luontaisilla lahjoillasi käännyttää jonkun nuoruutensa vuoksi herkemmän sielun totiseen katumukseen ja parannukseen, niin ehkäpä saattaisit onnistuakin. — Valto esimerkiksi…

ENGELBERT (asettuu hänen tielleen, siten estäen hänet lähtemästä). Älähän hätäänny, rakkakin serkkuseni, salli minun opastaa sinut oikealle tielle hyvää tarkoittavine neuvoinesi. Tavattuasi Valton pääset siunattuun alkuun esimerkiksi kysymällä häneltä, ken se nuori, miellyttävä neitonen on, jonka seurassa hän usein käveli Helsingin kaduilla nyt viime keväänä — —

ENGELBERT. Oletpa kovin kiihtynyt tänään, aivanhan luulisi sinut onnettomasti rakastuneeksi, ellet itse niin lujasti toisin vakuuttaisi. Rauhoita mieltäsi, Siiri-hyvä, sitten tyynnyttyäsi voimme taas jatkaa tätä hauskaa ja ystävällistä keskusteluamme. (Vasemmalle. Poistuessaan erikseen.) Totisesti! Serkkuni on saapa täyden makson kaikista kohteliaisuuksistaan!

SIIRI (yksin). Ah, Jumalani, kuinka sydämettömiä ihmiset sentään ovat! Minkätähden ovat he kaikki liittyneet minua kiusaamaan? Mitä olen minä tehnyt heille? — Miksikä kerroinkaan Dagmarille pitäväni Valtosta; miksi en salannut tunteitani kaikilta, kaikilta heiltä, joita olen luullut ystävikseni, — olisinpa sen tehnyt, niin ei minun nyt tarvitsisi rakkauteni tähden olla heidän lelunukkenaan… Mikä houkkio olen ollut, kun olen luottanut Valton rehelliseen katseeseen ja kauniisiin puheihin, ja olen kuvitellut itsekseni, että hän pitäisi minusta samoinkuin minäkin hänestä. Miksi ei kukaan ole selittänyt minulle, että totinen lempi ei sovellu elämään, että kaikki ihmiset vain leikkivät lemmellä — samoinkuin Engelbert. Niin juuri, tuollaisia Engelbertejä he ovat kaikki, jok'ainoa heistä on tuollainen tunnoton viekastelija, he puhuvat rakkaudesta, johon eivät usko, — he puhuvat »tunteistaan» vain siksi, että se on muodissa… Oi, kuinka masentuneeksi ja yksinäiseksi minä tunnen itseni; niiksi loikaan Luoja naisen sydämen niin helläksi ja niin tuskallisen araksi, että siihen pienikin pettymys koskee näin kovin kipeästi! — Oh, huomaanpa, että itsekin jo kuulun noihin tunteellisiin houkkioihin, joille aina olen vain nauranut. Ei, Siiri, se ei kelpaa, — sinun täytyy salata surusi maailmalta, joka ei sinua ymmärrä; vaikkapa sielusi syvimmässä kärsätkin, niin älä anna itsekkäiden ihmisten iloita ja nauttia tuskastasi. Ei, minä tahdon nauraa elämälle kaikkine pettymyksineen!

Kunpa minulla vain olisi ainoakin ystävä, johon voisin hiottaa, ystävä, jolle saattaisin surujani kertoa ja joka tuskaani keventäisi. Uskoin Valtoon niin paljon — mutta hänhän on vain tahtonut leikitellä kanssani. Valtoa en enää saa, enkä tahdo muistella… Dagmar on hyväsydäminen kyllä, mutta hän on ilkeän Engelbertin vallassa kokonaan, häneen en voi luottaa. Engelbert taas on ainoastaan oman itsensä ystävä, ja Valto… oh, taaskin Valto! — Minun täytyy voida unohtaa hänet, karkoittaa hänet ajatuksistani…

VALTO (perältä tullen, käy huvimajaan). Ah, täällähän oletkin, Siiri! Tunsin, aavistin sen jo tullessani. — Mutta mitä varten olet niin totinen, miltei surullisen näköinen? Oletko pahoillasi mistään?

SIIRI (kylmästi). Enkä ole, — täällä maalla tahtoo vain joskus ikävä vaivata. Elämä täällä tuntuu niin yksitoikkoiselta, kun on vilkkaisiin kaupunkioloihin tottunut.

VALTO. Niinkö? Ja minä taas haluaisin elää maalla kaiken ikäni, ainakin näin kesäisin, kun luonto on kauneimmillaan. Maalaiselämä tuntuu minusta niin puhtaalta, raittiilta ja vapaalta!

SIIRI. Puhutkohan täydellä todella? Minusta ainakin on näyttänyt siltä kuin ikävöisit sinäkin täältä pois… ystäviesi pariin.

VALTO. Kuule, Siiri, niin kauan kuin voin toivoa sinun ystävyyttäsi, en täältä kaipaa minnekkään, ellet sinä täältä lähde poijes — sillä en vielä eläissäni ole ketään niin ikävöinyt kuin — —

SIIRI (äkkiä keskeyttäen). Kuin sitä nuorta ja miellyttävää neitiä, jonka seurasta Helsingissä viime keväänä niin paljo nautit! (Erikseen.) Nyt tein tyhmästi! Hän huomaa, että olen mustasukkainen…

VALTO. Miksikä olet noin omituinen, noin kylmä minua kohtaan, olethan ennen kohdellut minua aivan toisin? (Ottaa häntä kädestä.) Siiri kulta, millä olen minä pahoittanut mielesi? Sano, selitä… minä rukoilen sinua!

SIIRI (irroiltaen kätensä). Eiköhän pikemmin minulla olisi syytä vaatia sinulta selitystä. — Mutta olinhan aivan unohtaa: oletko jo saanut kirjeesi, Valto?

SIIRI. Etkö ole? Sepä ikävää! — Odotahan, minä käyn noutamaan sen, se saattaa olla sinulle hyvinkin tervetullut, suorastaan ihastuttava! (Merkitsevästi.) Ajattelehan, se voi olla »häneltä»… (kiiruhtaa vasemmalle)

VALTO (rientää jonkun askeleen S:n jälestä). Siiri! Kuule minua! — — Turha vaiva… Hän meni! — Mistähän Siiri on noin kauheasti suuttunut minuun; kunpa voisin tätä juttua hiukankin käsittää… »Miellyttävä neiti — Helsingissä, viime keväänä…» — Hitto vie, ompa se somaa, kun ei minulla itselläni ole aavistustakaan tuosta »miellyttävästä» naistuttavastani — ja nyt hän on vielä lisäksi kirjoittanut minulle! — Mistä ihmeestä on Siiri tuollaista saanut päähänsä? Tahi olisiko hän itse keksinyt tuon kaiken vain kiusatakseen minua, huomattuaan, että minä pidän hänestä? Niin, saattaahan sekin olla mahdollista, ja siinä tapauksessa olisi parasta minunkin osoittaa itsessäni löytyvän kylmyyttä ja jäykkyyttä — se hänet kai paraiten taltuttaisi… Mutta joka tapauksessa minä tahdon saada selville tämän — (aikoo lähteä vasemmalle.)

DAGMAR. Hän tuli juuri minua vastaan. — Älähän lähde, Valto, minulla on sinulle vähän puhuttavaa — ja se koskee juuri Siiriä. Hän itki täältä tullessaan, hän on kovin onneton…

VALTO. Minunko tähteni? — No, hyvä! Sinä siis nähtävästi tunnet tuon jutun. Sanoppa mistä Siiri sitten oikeastaan on minuun suuttunut, ja…

DAGMAR. Valto! Älä koetakkaan tekeytyä noin viattomaksi muka, — me olemme selvillä kaikesta, ja minä itse sanoin Siirille — sen tunnustan sinulle suoraan — minä se olin joka sanoin Siirille, että hänen pitäisi läksyttää sinua ja antaa sinun huomata, ettei meitä naisia ole sentään niin helppo pettää kuin sinäkin näytät luulevan!

VALTO. Tämähän käy aina vain yhä hauskemmaksi! Se vain on ikävää, etten minä ymmärrä vieläkään mitä sinä oikeastaan tarkoitat.

DAGMAR. Voit kyllä minun puolestani puhua mitä haluat — minä en luota sinuun enää lainkaan! Mutta se minua tosiaankin surettaa, että sinäkin, josta minä en sellaista olisi voinut ajatellakaan, ja sinäkin jo noin nuorena olet tuollainen uskoton petturi. — Valto, etkö sinä ensinkään ajattele, että naisellakin on sydän ja vieläpä hellä, rakastava sydän, joka helposti ilosta sykähtää, mutta joka myöskin helposti murtuu!

VALTO. Mutta Herran nimessä, Dagmar, sanohan nyt vihdoinkin mitä pahaa minä sitten olen tehnyt sinun ja Siirinkin mielestä? Ketä minä olen pettänyt, kenen sydämen murtanut…?

DAGMAR. Sinä olet pettänyt kaikkia, jotka ovat sinuun luottaneet. Täällä sinä kurtiserailet Siiriä ja oletkin jo saanut tyttö-raukan pään pyörälle, — mutta sitten olet vielä rakkaussuhteissa toisten tyttöjen kanssa, koska tänään viimeksi tuli sinulle sellainen punanen ja hajuvesiltä lemuava kirje, joka ei voi olla mikään muu kuin rakkauskirje.

VALTO. Kuule, Dagmar, minulla ei ole itselläni aavistustakaan tuosta merkillisestä kirjeestä, josta Siirikin jo minulle vitsaili. Mutta enkö voisi minäkin saada nähdä, minkälainen tuo punanen ja lemuileva hirviö on, josta niin suurta melua pidetään?

DAGMAR. Etkö ole todellakaan vielä saanut sitä? Sitten se kai on Engelbertillä, — hän sen otti haltuunsa, kun pelkäsi Siirin ja minun uteliaisuudesta avaavan ja lukevan sen.

SIIRI. Dagmar, tulehan tänne vähäsen! (Puhelevat hiljaa keskenään hiukan syrjemmällä.)

VALTO (Engelberlille). Sinuapa tässä juuri kaipasinkin. Nämät neitoset kun ovat kertoilleet sinun hallussasi olevan erään minulle osoitetun kirjeen.

ENGELBERT. Onpa kyllä — ja siitä samaisesta kirjeestä on sinulla nähtävästi jo ollut pientä harmiakin, siihen käsitykseen minä ainakin Siirin puheista tulin. Satuin, näet, leikillä huomauttamaan jotakin sen epäilyttävästä väristä ja… Kas, tässä kirjeesi, ole hyvä! (Erikseen.) Vietävän naikkoset, kun eivät tainneet pitää hampaitaan yhdessä — ja pilasivat hyvän alun!

VALTO (kirjettä tarkastellen). Siskoltahan tämä näkyy olevan, on kai piloillaan käyttänyt ruusupaperia. — Muuten luulisin sinun tuntevan sisareni käsialan —

ENGELBERT. En tullut sitä niin tarkastelleeksi, väitin vain umpimähkään kirjettä naisen kirjoittamaksi — ja olinhan siinä kyllä oikeassa.

SIIRI. Kuule, Engelbert! Puhuitko sinä noin vain umpimähkään myöskin siitä neidistä, jonka kanssa sanoit Valton Helsingissä seurustelleen?

VALTO. Vai niin! Sinäkö, hyvä veli, siis tuollaista olet Siirille uskotellut? Mitä tarkoitat sinä noilla vehkeilläsi?

ENGELBERT. Mitäkö tarkoitin? Enpä mitään oikeastaan: kiusoittelin vain piloillani Siiriä, kun hän oli ollakseen muka niin kovin välinpitämätön sinun suhteesi.

DAGMAR. Mutta Engelbert! Kuinka sinä olet voinut olla niin julma? Ajattelehan, sinä olisit tuolla kauhealla pilanteollasi saattanut särkeä rakastavan sydämen…

ENGELBERT. Oleppa nyt hassuttelematta hetkinen, Dagmar. — Kuules,
Valto, ethän suinkaan kiukustunut minuun tuosta pikku jutusta?

VALTO. Jaa — myönnän, ettei paljo puutu. — Enpä olisi uskonut sinua niin lapsellisen ilkeäksi, aika miestä.

ENGELBERT. Olisin kyllä valmis pyytämään anteeksi ajattelemattomuuttani, mutta (ylpeästi) — sinun moraalisaarnojasi en kaipaa!

VALTO (tyynesti). Tuo röyhkeytesi paraiten todistaa, että sinä tosiaankin tarvitsisit saada hiukan opastusta ainakin »siivossa esiintymisessä».

ENGELBERT (ivallisen nöyrästi). Olisin kiitollinen, jos saisin kunnian päästä oppilaaksenne, jalo herra saarnaaja!

ENGELBERT. Vaikenenhan minä kuin muuri! Hyvä ystävä, älä silmäile minua noin julmasti, — sinun murhaava katseesi täyttää kurjan sieluni pelvolla ja vapistuksella…

HONGISTO. Mitä tämä merkitsee? — Kas niin, hyvät herrat, ettekö häpeä! Näytättehän aivan tappeluhaluisilta kukoilta, ja naisten nähdessä. Mikä lempo teitä riivaa?

ENGELBERT. Suokaa anteeksi, hyvä setä, emmehän ensinkään aio tapella! Valto vain haluaa opettaa minulle käytännöllistä moraalia — ja mahdollisesti oikein kouraantuntuvasti.

HONGISTO. Ja sinussa siis ei lainkaan syytä ole? Sitä kai tarkoitat tuolla selittelyllä, jota niin kiiruhdit antamaan.

ENGELBERT (hiukan hämillään). No enhän juuri sitäkään tahtonut sanoa, mutta eipä tässä syitä paljo ole tarvittukaan. Voinhan selittää koko jutun. — Tämä pieni selkkaus johtui vain vähäisestä pilasta, olin nimittäin huomannut, että he kaksi pitävät toisistaan ja päätin kokeilla hiukan saadakseni selville miten altis Siiri-serkkuseni on mustasukkaisuuteen. Ja sitten tämä herrasväki otti asian ihan toden kannalta — Valto etenkin kiukustui kerrassaan julmaksi…

HONGISTO. Taisipa hänellä olla siihen syytäkin, siltä se minusta tuntuu jo sinunkin puheistasi päättäen ja luonnollisesti sinä koetat ilveitäsi kaunistella niin paljo kuin mahdollista. — Kuuleppas, Engelbert, minusta tuntuu ikävältä ryhtyä opettamaan aika miestä, mutta minun täytyy sanoa sinulle suoraan, että sinun on lakattava tuollaisesta lurjusmaisesta vehkeilystä, johon sinulla näyttää olevan niin suuret taipumukset. Minun talossani ei sellainen käy päinsä!

ENGELBERT. Vai niin, herra patruuna. — No, voinhan minä talostanne lähteäkin!

HONGISTO (Engelbertille). Ylpeiletkö sinä? Hyvä on, lähde vain! Ei minulla ole mitään sitä vastaan, — päinvastoin!

DAGMAR (Hongistolle). Pappa! Älä ole liian tyly! — Engelbert, miksi sinä vastaat niin yrmeästi isälle, mitä varten suututat hänet?

ENGELBERT. Minä vastaan aina jokaiselle niinkuin hän itse näyttää haluavan. — Ja mieluummin lähden tästä talosta ainaiseksi kuin annan herra isäsi luulotella itselleen, että minä elän täällä hänen armoillaan.

DAGMAR (tarttuen Engelbertin käteen). Ethän lähde, Engelbert? Sinä et saa mennä! — Pyydä anteeksi isältä niin hän kyllä taas leppyy sinuun.

JUSSI (tulee lähemmäksi). Jos minä saisin sanoa mitä minä ja Kerttu meinataan, niin kyllä mee oltaisiin sitä mieltä, että parasta olis jos Takmari fröökynä antais ton herran mennä vaan matkoihinsa, kun ei se kumminkaan anna Kertun olla rauhassa täällä.

DAGMAR. Mitä sinä puhut?! — Engelbert, onko se totta? Oletko sinä uskoton… hyväiletkö sinä Kerttua?

ENGELBERT (erikseen). Nyt on parasta eritä täältä vain komeasti, niinkuin herrasmies ainakin!

JUSSI. Jaa niin, että jos se on totta mitä minä puhuin? — Eikös vaan olekkin, Kerttu? Ja ei sunkaan me tässä valhettelemaanka ruveta… Tänään viimeksi täyty Kertun porailla, kun herra Plummi sitä hätisteli —

ENGELBERT. Tuki suusi, lurjus! Itse minä asiani selvitän. — Kuuleppas, Dagmar! Puhuit jotakin uskollisuudesta, muistaakseni. Luuletko, että sellaista tavaraa löytyy muualla kuin romaaneissa? Ehei! — Kyllä tässä maailmassa täytyy antaa palttua uskollisuudelle ja muilla sellaisille ikäville keksinnöille. Täytyy nauttia elämästä niin paljo kuin mahdollista! — Ja kun minä näen kauniin tytön, joka minua miellyttää, niin minä suutelen ja hyväilen häntä, vaikka sitten olisin juuri vihkipallilta noussut. Hiiteen uskollisuus ja — —

DAGMAR. Voi, Jumalani! — Ja tuota miestäkö minä olen rakastanut? —
Kuinka hullu minä sentään olen!

JUSSI. Toi herra on aika lurjus — ja kattokaas: sillä on oikeen lurjuksen naamakin!

DAGMAR (tempaa sormuksen sormestaan, heittäen sen vasten Engelbertin kasvoja). Pois, tunnoton ilkiö! Pois näkyvistäni! — En ikinä enää tahdo nähdä sinua, en ikinä! Kuuletko, en milloinkaan!!

ENGELBERT (tavoittaa sormuksen ja pistää sen taskuunsa; ivallisesti kumarreltuaan poistuu vasemmalle).

HONGISTO. Löytyyhän niitä paljokin ihmisiä, jotka nauttivat omasta kataluudestaan. Heidän tarkoituksensa on hämmästyttää lähimmäisiään tuollaisella hävyttömän röyhkeällä esiintymisellään. — Itse asiassa ei tämä juttu minua lainkaan sureta, olen pikemmin hyvilläni, että pääsimme Engelbertistä, sillä olen varma siitä, ettei hän ainakaan olisi tytärtäni onnelliseksi tehnyt. — Dagmar-parka tosin käy säälikseni, hän raukka ei kai pitkään aikaan voi poistaa mielestään pettymyksen tuottamaa katkeruutta. — Mutta kylläpä aika, tuo laupias samarialainen, vähitellen sentään sydänsurutkin lieventää! (poistuu vasemmalle).

SETÄ-FRIDOLF. Kuulepas, Dagmar! Ele sine viitsi itke lainkas! Äi se kannatta, että surra semmone sulhase pärä kun Engelbert.

DAGMAR. En minä häntä surekkaan, mutta minua harmittaa niin kauheasti kun ajattelen, että minä olen saattanut pitää sellaisesta —

SIIRI. Älä ajattele häntä ensinkään, Dagmar! Sinun täytyy unohtaa hänet kokonaan.

DAGMAR. Oi, Siiri, minä pelkään, että se on vähän vaikeata. Meillä oli sentään niin monasti hauskaakin toistemme seurassa, minulla ainakin. Ja minä luotin häneen niin täydellisesti, että minulle käy vaikeaksi unohtaa pettymystäni… Setä-hyvä, tahdotteko saattaa minut sisälle, päänikin on vähän kipeä.

SETÄ-FRIDOLF. Varsin mielelläni! Saanko tarjo kesivartteni? (Menevät vasemmalle, Setä-Fridolf ja Dagmar.)

SIIRI. Todellakin! — Ajattelehan, niin onnettomaksi te miehet voitte saattaa naisraukan, joka teihin luottaa kaikesta sielustaan…

VALTO. Luuletko, että kaikki miehet ovat yhtä tunnottomia? (Ottaa
Siiriä kädestä.) Epäiletkö, Siiri, että minäkin voisin —

SIIRI. En, Valto, enhän sinua epäile! Ja suothan anteeksi — vaikkakin minä olen sinua epäillyt aivan syyttä. Annathan anteeksi, Valto?

VALTO. Rakas Siiri! Siitä lähtien kun näin sinut ensi kerran, olen minä ikävöinyt tätä hetkeä, jolloin sinä nojaat minun rintaani vasten. Ja minä lupaan pyhästi, että aina tulen sinua ja yksin sinua rakastamaan, — kaikissa elon vaiheissa, ilossa ja surussa!

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LEMPEÄ JA LEMMEN LEIKKIÄ ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

The Project Gutenberg eBook of Lempeä ja lemmen leikkiä

LEMPEÄ JA LEMMEN LEIKKIÄ.

HENKILÖT:

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE