Title: Meijeri
Kolminäytöksinen kansanhuvinäytelmä
Author: Artturi Järviluoma
Release date: July 1, 2025 [eBook #76425]
Language: Finnish
Original publication: Porvoo: WSOY, 1925
Credits: Tapio Riikonen
language: Finnish
Kolminäytöksinen kansanhuvinäytelmä
Kirj.
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1925.
Nämä Huhtajärven asukkaat ovat vakavaa, vilpitöntä väkeä. Leikin sijaa ei ole silloin, kun he joutuvat heidän yhteiskuntaansa järkyttävien kysymysten eteen. Mutta jos he siitä huolimatta meitä huvittavat, niin syy ei ole heidän. Meidänkin elämällemme ja vakaville, suurille riidoillemme nauravat joskus tulevat polvet.
HEIKKILÄN ENKKELI (Engelbrekt), talokas, leski.
VAPPU, edellisen käly.
JANNE, Enkkelin renki.
FIIA, Enkelin piika.
IITU, Enkelin pikkupiika.
HEIKKILÄN AAPO, talokas.
IISKA, Aapon renki.
JUSTUS, Aapon renki.
MIINA, Aapon piika.
LEPPÄLÄN MARIAANA, talon tytär.
SUSSO, kulkukauppias.
TUPPU, tukkilainen, harmonikansoittaja.
KIILILÄN KALLE, Enkkelin torppari.
KIERTOKOULUNOPETTAJA.
HILIPPA-HEIKKI, |
HUHTAMÄEN ROOPE | talollisia.
VÄKÄJOEN IISAKKI |
Mariaanan poika Pikku-Kalle, Enkkelin neljä lasta, neljä torven- ja yksi klarinetinsoittaja sekä kaksi vanhahkoa akkaa.
Tapahtuu eräässä Suomen syrjäkylässä 1880-luvulla.
Heikkilän Enkkelin tupa. Perällä, keskellä seinää ikkuna, vasemmalla yksi ja oikealla kaksi ovea. Vasemmassa nurkassa takkamuuri, oikeanpuoleisessa nurkassa kaksikerroksinen ja vasemmalla etualalla yksikerroksinen sänky. Takan ja oven välissä vasemmalla on vesitynnyri, peräikkunan edessä patapenkki, oikealla, ovien välissä astiakaappi ja oikealla etualalla pöytä, jonka kummallakin puolella on penkki sekä lisäksi muutamia tuoleja siellä täällä lattialla.
Tupa on vaatimattoman näköinen, seinät ovat muualta paperoimattomat ja nokeentuneet, mutta pöydän takana oleva osa on paperoitu sanomalehdillä ja oikeuden pöytäkirjoilla. Pöydän takana seinällä on kello ja pari värillistä kuvaa Turkin sodasta. Huonekalut ovat useampaa väriä, mutta pöytä, ovet ja akkunan puitteet kellertävät.
I:nen kohtaus.
Janne ja Fiia.
JANNE (Noin 30-vuotias, yksinkertainen luonnon lapsi, miettii usein elämän pulmallisia kysymyksiä ja uskoo ehdottomasti omiin johtopäätöksiinsä, on senvuoksi itseensä luottava sekä puheessaan ylimielinen ja rehentelevä. Istuu tuolilla takan luona vuoleskelemassa lapionvartta.)
FIIA (Noin 25-vuotias, tanakka ja terhakka, puhuu suuriäänisesti. Tulee lypsyltä vasemmanpuolisesta ovesta, laskee ämpärin melkein viskaamalla ikkunan edessä olevalle penkille. Huonotuulisena).
Tuossa sitä taasen on. Paljon sitä tulikin, kun se vain olisi oman lehmän maitoa. (Vilkaisee Jannea ja rupeaa siivilöimään maitoa pienempiin astioihin, joita ottaa kaapista. Pisteliäästi). Mutta se näyttää siltä, että minä jään ikuisesti piiaksi, toisten lehmiä hoitamaan ja toisten maitoja kaatelemaan. (Suoraan Jannelle, tiukaten). Kuule! Koska siitä tulee tosi? Jo toissa vuonna lupasi Enkkeli-isäntä meille torpanmaan, ja sinä et vain pääse niin pitkälle, että lähdettäisiin sinne. Tässä täytyy etsiä itselleen parempi miehenalku.
Älä noita turhia puhu! — Silloin et ole joutavan jälillä, kun olet minun kassani. Parempaa et löydä tältä kulmalta.
Jos ei ole varaa parantaa, niin eipä taitaisi paljon pahetakaan! Saisi ehkä kumminkin sellaisen, joka jotakin yrittäisi! — Miksemme voisi jo nyt kevätkesästä ruveta sitä torppaa hommaamaan. Tehtäisiin kirjat ja merkittäisiin rajat ja —. Mutta sinä olet kuin valtiopäiviltä tullut, et kykene mihinkään.
JANNE (Muljauttaa silmiään pahasti Fiian loukkaukselle »valtiopäiviltä tullut» ja vastaa vähän ärtyneenä).
Olenhan minä sen jo sanonut, että syksyllä lähdetään. Silloin olet sinä ollut talossa viisi vuotta ja saat isännältä lehmän ja minä saan varsan, kun minä olen ollut seitsemän vuotia. Sellainen on ainakin ollut puhe.
Niin syksyllä! — Niin sinä sanoit jo toissa vuonna ja viime vuonna ja sanoisit kai vielä tulevanakin vuonna! — Ja mistä sinä tiedät, mitä tästä talosta saadaan. Mikä sen tietää, minkälaisen emännän Enkkeli saa, ja se se kumminkin määrää, mitä talosta annetaan. Enkkeli sanoo vain: (Matkien) Jaa, niin, tuota —. (Kaataa maitoa vatiin ja tuo sen Jannelle — Töykeästi). Juo nyt tuosta oikeaa lehmän maitoa sinäkin. Ei sitä tiedä, koska sekin ilo tästä talosta loppuu.
JANNE (Hölmistyneenä)
Häh!
FIIA (Rauhallisesti, mutta tarkoittaen ärsyttää).
Sanoin vain, että ei sitä tiedä, kuinka kauan tässä talossa oikeaa maitoa annetaan.
Mitä sinä meinaat?
Sitä vain, että kun ne saavat tänne meijerin, niin ei se enää jouda lehmän maito rengin suuhun.
Kyyrieleison! Jottako meijeri tänne Huhtajärven kunnialliseen kylään! —
Kuka sellaista on puhunut?
No vastako sinä nyt tuossa tulet! Johan sen kaikki tietävät, että toisentalon Aapo-isäntä ja opettaja ja Väkäjoen Iisakki ja Huhtamäen Roope ja Hilippa-Heikki sitä hommaavat. Ja opettaja kulkee liehtarina talosta taloon, takki leuhkallaan kuin vanhan variksen siivet.
Älä nyt!? — Mutta eihän Enkkeli-isäntä ole siinä joukossa.
Meidän isäntä menee sinne, mihin uusi emäntä käskee, — jos se nyt uutta emäntää saakaan.
Sanon vieläkin: Kyyrieleison! (Pontevasti) Jos tänne meijeri laitetaan, niin tämä poika lähtee talosta vaikka keskellä vuotta.
FIIA (Vähän innostuen).
Niinkö? — (Hymähtäen) Et sinä kykene lähtemään!
JANNE (Pöyhistyen).
Minäkö? — Koska sinä olet kuullut minun turhia puhuvan! Kun minä jotakin sanon, niin se pitää niinkuin sinaatin päätös.
FIIA (Härnäten).
Entäs, kuinka se oli se meidän talosta lähtömme toissa vuonna ja viime vuonna?
Se on eri asia! Mutta kurnaalia minä en jää tähän taloon juomaan. Sen saat uskoa tällä sanalla.
FIIA (Hymähtää).
Saa nähdä. (Keskustelun aikana on siivilöinyt maidon pienempiin astioihin ja asettanut ne kaappiin.)
2:nen kohtaus.
Edelliset, Iitu ja Vappu.
IITU (Noin 15-vuotias. — Tulee ulkoa, vasemmalla olevasta ovesta, kantaen puusylyistä, viskaa puut kolisten lattialle takan eteen. — Fiialle).
Jokohan lapset nukkuvat?
FIIA (Välinpitämättömästi).
En tiedä. — Tuolla se on Vappu ollut kamarissa jo niiden kanssa hyvän aikaa. (Siirtyy takan eteen tulta kohentelemaan ja keittohommiin.)
VAPPU (N. 20-vuotias, lapsellinen, esiintyy usein pikkuvanhasti koettaessaan olla topakka emännöitsijä. — Tulee peremmästä ovesta oikealla. — Toruen.) Iitu! Sinäkö täällä niin kolistelet, että herätit Pikku-Aapon. Saat nyt mennä itse sitä nukuttamaan. (Istuutuu pöydän viereen sukkaa kutomaan.)
IITU (Menee kävellä-töyssyyttäen kamariin. Ovi jää vähän raolleen.)
Tuota — Vappu. — Onko siinä perää, että tähän kylään laitetaan meijeri?
En minä ole mitään sellaista kuullut.
Mutta niin tuo Fiia sanoi, että Hilippa-Heikki ja opettaja ja toisentalon Aapo —
VAPPU (Keskeyttää).
Ei Aapo-isäntä ainakaan.
FIIA (Yliolkaisesti).
Kyllä se on samassa juonessa.
VAPPU (Kivahtaen).
Kuka sellaista on sanonut? — Aapo-isäntä ei rupea talonväkeänsä nälällä piinaamaan.
FIIA (Tiukasti).
Niin ne vain sanovat.
VAPPU (Varmana).
Kyllä se on juorupuhetta. — Eikä tänne meijeriä laiteta ollenkaan.
JANNE (Nauraa-höräyttää ja vilkaisee Fiiaan).
Niin, höpinäksi minäkin sitä juttua arvelin.
VAPPU (Pienen vaitiolon jälkeen).
Eikö isäntää ole vielä näkynyt?
Ei ole. (Tuttavallisemmin) Saa nyt nähdä, tuleeko tällä matkalla uusi emäntä taloon.
Ei tule! Saatte olla aivan varmoja, että siitä ei tule mitään. Mitäs isäntä ottaa Kiililän Kallen puhemieheksensä! Torppari on sittenkin vain torppari, kun oikein taloissa kuljetaan. — Jos minä olisin isännän sijassa, niin minä pyytäisin Aapo-isännän puhemiehekseni ja sitten tulisin Vapun luo ja sanoisin että: eikös meidän passaisi?
Pyh, sinä! Valtiopäiviltä tullut!
JANNE (Vilkaisee, harmistuneena Fiiaan.)
VAPPU (Nenäänsä nyrpistäen).
Eipä huolittaisi sittenkään. Se riittää, että yksi sisar on ollut
Enkkelin emäntänä.
JANNE (Vapulle).
Joo. Mutta kyllä minä yrityksen tekisin.
FIIA (Kiusoitellen Vapulle).
Taitaisi viedä vahti makkarat ja puhemies morsiamen.
VAPPU (Kivahtaen).
Kuinka niin?
FIIA (Vähän hämmästyen).
Ei kuinkaan. Muuten vain sanoin.
Ei Vappu lähde meijeritaloon emännäksi.
IITU (On kamarissa laulanut ensin yksitoikkoisella sävelellä sss — sss — pau — pau. Vähitellen muuttui sävel kumminkin »Mariana se kaupungilla»-nimisen arkkiviisun säveleksi, jota ensin laulaa hyräillen, mutta nyt parkaisee kimeällä, kinattavalla äänellä.)
Miljoonan antoi kruunulle
Ja loisen tuomareille,
Niin se jäi tuo Mariaana
Nuorelle Tetringille.
(Juoksee kamariin) Iitu, oletko siinä hoilottamatta! Herätät kaikki lapset. (Menee kamariin ja vetää oven kiinni.)
JANNE (Fiialle nyrpeänä).
Kuule! Mitä sinä tarkoitat sillä että »valtiopäiviltä tullut»?
FIIA (Tiukasti).
Sitä vain, että sinä olet kuin nukkuneen rukous. Et kykene mihinkään. Tässä vain olet ja suutasi soitat. (Halveksien) Ja sitten vielä Vappua katselet. — (Uhaten) Minä jätän sinut Aapo-isännän kanssa morsiamia etsimään ja otan itse paremman.
JANNE (Ärtyneenä).
Älä tuota samaa aina jankuta.
FIIA (Tiukasti).
Laila, että syksyllä päästään torppaa asumaan.
JANNE (Viskaa työnsä uunille ja lähtee ulos).
Onhan tässä vielä aikaa! Monta kuukautta!
FIIA (Jannen jälkeen).
Ja sitä on iankaikkisuudessa vielä enemmän, mutta minä tulen vanhaksi sitä ennen. (Lakaisee kiukkuisesti huiskimalla lattialta Jannen vuolemat lastut ja järjestelee muutenkin tupaa).
3:s kohtaus.
Fiia, Tuppu ja Iitu.
TUPPU (Noin 30-vuotias, laiskan ja vetelän näköinen. — Tulee ulko-ovesta, kainalossa yksirivinen harmonikka. Katsoo taaksensa vähän ihmeissään).
Mihinkä se Janne niin kiukkuisesti menee? (Fiialle) Että — päivää!
FIIA (Kääntyy oveen päin).
Kas, Tuppu. Oletpas sinäkin näillä mailla. Ja oikein pelin kanssa liikkeellä.
Niin, kun on lauantai-ilta. Ja sitten ajattelin —. — Eikös se teidän isäntä ole niinkuin riijausmatkalla. Ajattelin, jotta kai se nyt panee hypyt pystyyn, kun emännän saa. (Istuutuu.)
Eipä tuota tiedä, saako se. — Huonostihan sen matkat ovat tähän asti luonnistuneet.
Mutta kelpaisihan tällaisessa talossa vaimoihmisen emäntänä keikkua. Isäntä on hyvännahkainen, ja ruokaa on, ja kun se meijeri laitetaan, niin silloin on talossa rahaakin kuin roskaa.
FIIA (Vilkaisee oveen, josta Janne meni. — Innostuneena).
Laitetaanko tänne meijeri?
Joo, kyllä se laitetaan.
FIIA (Viekkaana).
Kas kun me emme tiedä asioistakaan, vaikka olemme aina tässä. Mutta sinä näytät olevan paremmin perillä. Mistä sinä sen niin varmaan tiedät?
TUPPU (Rehennellen).
Miksen minä tietäisi. Kun opettaja minua pyysi sen meijerin käyttäjäksikin elikkä meijeristiksi.
Älä nyt! Et suinkaan luvannut?
TUPPU (Katsellen luihusti silmäkulmain alta).
Een minä. —
No minä ajattelinkin! Janne ja Justus ja Iiska olisivat antaneet sinua selkään, jos olisit meijerin veivaajaksi ruvennut.
Vihaavatko ne meijeriä niin?
No sen ymmärrät! — Mihinkä se meijeri laitetaan?
Ne aikovat sitä sinne meidän mökille, se kun oikeastaan on Enkkelin oma, mutta se ei ole vielä varmaa. Huomenna on täällä kokous, jossa se asia päätetään.
FIIA (Vähän epävarmasti ja puoliksi kysyen).
Ja sitten on meijerimaito joka talon pöydällä.
Joo, kylläkai. Mutta opettaja sanoi, että meijeristi ja meijeristin akka ja kakaratkin saavat syödä vain kermaa ja voita.
IITU (Tulee kamarista ja kuulee viimeisen lauseen).
Keisariko niin hyvää syö?
FIIA (Katsoo tutkivasti Tuppua. Iitulle).
Ei, kun meijeristi. (Tupulle) Kun et sinä vain olisi luvannut?
Een — minä —
IITU (Huomaa Tupun harmonikan).
Soittakaa nyt. Tuppu, vähän.
Niin soitapas!
TUPPU (Asettaa harmonikan polvelleen).
Mitä minä sitten soittaisin?
Soita vaikka sitä polkkaa, että (laulaa) »Tilijali tulijali tilijali tulijali tilijali tulijali jullallaa — li tullai jalituli tullai jalituli tullai jalituli jullallaa.»
TUPPU (Leikkiä laskien).
Mitäs te annatte pelimannin palkkaa? (Fiialle) Et sinä ole vielä maksanut vanhaakaan velkaasi.
No nyt saat (Ottaa perällä olevan sängyn alta pärekorin, josta kaivaa esille korpun ja tuo sen Tupulle.) Tässä on.
4:s kohtaus
Edelliset ja Janne.
JANNE (Tulee ulkoa ja huomaa, että Tuppu saa korpun. Muljauttaa silmiään).
Jassoo!
FIIA (Vähän nolona Tupulle, mutta tarkoittaen, että Jannekin sen kuulisi).
Niin, siinä on pelimannin palkka.
TUPPU (Syö korppua).
Hyvältä se maistuu.
JANNE (Kiukkuisena, mutta hilliten itsensä).
Jassoo!!
IITU (Katselee Tupun syöntiä tyhjää nieleskellen).
Mutta kun korpun kanssa olisi vielä sitä voita ja kermaa, niin se se vasta hyvää olisi.
JANNE (yhä raivoisampana. Kävelee lattialla harteitaan kohautellen).
Jassoo!!!
Kuka sitä sellaista ruokaa taas saakaan?
FIIA (Tahtoo ärsyttää Jannea).
Tuppu tuossa vain äsken sanoi, että kun hän akan ottaa, niin akka ja kakarat saavat syödä vain kermaa ja voita.
Hö, hö, joo.
JANNE (Pysähtyy. -— Hammasta purren).
Jassoo!!! — Ettäkö sinä —. Etkö sinä ole valtiopäiviltä tullut?
Mitä sinä tarkoitat? Minä olen ollut tukinuitossa ja tulin kotiin toissapäivänä.
Vai tukinuitossa! (Suu katkerassa naurunirvistyksessä) Uitatko sinä tukkia vastavirtaankin?
Kukapa nyt tukkia vastavirtaan uittaisi. — Me toimme lautan
Puhalammesta puulaakin sahalle.
JANNE (Istuu pöydän luo, lyö nyrkillä pöytään).
Kermaa ja voita!
FIIA (Edelleen Jannea härnäten).
Niin, kun se meijeri tänne laitetaan — huomenna kuuluu olevan täällä meillä sitä varten kokous, sen tiesi Tuppu — ja kun se taitaa tulla sinne Tupun äidin mökille, niin opettaja oli pyytänyt Tuppua meijeristiksi ja luvannut, että Tuppu saa syödä vain kermaa ja voita.
JANNE (Hypähtää seisomaan. — Tupulle).
Kyyrieleison! Lupasitko sinä ruveta meijerin veivaajaksi?
TUPPU (Pelokkaana).
Een, en minä.
Mutta kyllä sillä meijeristillä olisi hyvä ruoka.
JANNE (Raivoissaan. Hieroo tukkaansa ja katsella-muljauttelee Fiiaa ja
Tuppua).
Voita, kermaa ja — kurnaalia! (Tupulle) Soita mies! Soita jumalauta!
Tässä menee järki.
Se meijerikö sinun mieltäsi noin —?
Soita nyt, soita vaikka kurnaalipolkkaa. Mutta soita kohta.
Kyllä minä —
Soita sitä (laulaa) tilijali tulijali —
JANNE (Synkästi).
Onko se sitten sitä kurnaalipolkkaa?
Ei mun polkkani ole mitään kurnaalipolkkaa! — Kun minä soitan, niin tulee ääni kuin klaneetista vain ja nuotti on niin heliä, että halvatunkin varpaat heiluu.
IITU (Piialle).
Mitä se kurnaali on?
Meijerimaitoa.
Joo, kurnaalia!
Taikka »heilullaa», taikka »ranttalurjua» taikka. —
Kurnaalia se on! (Tupulle) Mutta soita poika! Soila kohta! Vai katsotaanko, oletko sinä se parempi miehen alku?
Hyvät ihmiset. Niinhän sinä puhut kuin tahtoisit riitaa tehdä.
JANNE (Hilliten kiihkoansa).
Minä olen niin hyvä mies, että minä en tee riitaa asiastakaan.
FIIA (Tuttavallisesti Tupulle).
No Tuppu, soita nyt.
(Työkkää Tuppua kylkeen.)
JANNE (Näkee Fiian ystävällisyyden ja kiivastuu uudelleen).
Mutta ei! Nyt ei soiteta yhtään! — Minä en viitsi kuunnella! Sinun pelisi panee aina »puuh, puh, puh, puuh, puh, puh,» niinkuin Lenkku-Leenan pieksu.
Tämäkö minun pelini — niinkuin Lenkku-Leenan pieksu. Älä noin mahdottomia puhu, kun kaikki sanovat, että siinä on korea ääni. Eikö niin, Fiia?!
JANNE (Lähestyy Tuppua. — Raivoissaan).
Kuule mies! Sinä härnäät minua. (Ottaa Tuppua takin kauluksesta ja ravistaa.) Oletko sinä parempi mies kuin minä?
FIIA (Juoksee hätääntyneenä väliin).
Hyvä ystävä, Janne älä nyt. —
Rupeavatko ne tappelemaan? (Kiipee ylisänkyyn.)
JANNE (Työntää Fiian pois).
Katso nyt ja odota.
Mitä sinä joutavia. Kuka sellaista on sanonut. Ainahan sinä olet ollut väkevämpi mies kuin minä.
Mutta kumpi meistä on parempi?
Älä nyt Janne. Odota, että saan pelini pois. (Panee harmonikan, pois.) Sinä olet parempi niittämään — ja — halkoja hakkaamaan ja — puhdetöitä tekemään ja —
Älä kiertele! Sinä et sano suoraan!
TUPPU (Katsoo kauhistuneena Jannea, jonka kiukkua ei ymmärrä).
— niin, ja viisaampi mies sinä olet —
Kyyrieleison! Mutta kumpi meistä on parempi?
TUPPU (Hätäisesti).
Sinä. Sinä tietysti.
No niin. Miksi et sitä kohta sanonut. (Heittää otteensa. — Fiialle.)
Siinä sen nyt kuulit. (Menee istumaan penkille. — Rauhoittuneena.) No,
Tuppu. Soita nyt.
TUPPU (Koettelee kaulaansa).
Mitä sinä Janne oikein tarkoitit?
(Iitu kiipee ylisängystä alas).
FIIA (Koettaa pelastaa pulmallisen tilanteen).
Tuo Janne on joskus niin leikkisä, ettei sitä tahdo oikein ymmärtääkään.
Jaa, että leikkiäkö se vain oli?
JANNE (Jurosti).
Joo, leikkiä.
Ja minä kun luulin, että sinä oikein tosissasi. (Nauraa-höräyttää.)
Kyllähän minäkin leikin ymmärrän.
No soittakaa nyt, Tuppu.
No, joo. (Soittaa Fiian loilottamaa polkkaa, toiset kuuntelevat hartaina.)
5:s kohtaus.
Edelliset, Vappu ja Susso.
(Soiton alussa tulee Vappu kamarista ja rupeaa häärimään takan luona.)
SUSSO (Noin 50-vuotias, kuivettuneen näköinen ja liehakoiva. — Tulee ulko-ovesta kori käsivarrella ja pussi selässä.).
Hyvät päivät, hyvät päivät! Vaikka iltahan tässä jo rupeaa olemaan. Niin että hyvää iltapäivää talonväelle. — Ja täällä on sellainen pelin helinä kuin häissä. (Tuppu lopettaa soiton) — Aivanko täällä on nuoriväki vain kotona, vaikka — niin, nuorihan se on vielä teidän isäntäkin. — Ja Vappukin on niin komistunut — sanon vain vieläkin Vapuksi, vaikka emännäksihän taitaisi pitää jo sanoa — niin että tuo Vappukin on niin komistunut, että kohta kai se jo meneekin oikeaksi emännäksi. Ja sellaista minä olen kuullutkin. Niin, helppohan onkin muuttaa, kun on lyhyt matka. Hi, hi, hi.
Älkää nyt vain keittäkö mitään juoruja.
Hui, hai! Minäkö juoruja. Minulla on tosissakin tekemistä. (Äkkiä kuin pelästyen.) Mutta missä isäntä on?
Riijausmatkalla se on Kiililän Kallen kanssa.
SUSSO (Pettyneenä).
Soo, soo. Vai niin. Ja Kiililän Kalle on puhemiehenä?
Sitähän varten minäkin olen pelin kanssa liikkeellä, että jos isännän matka luonnistuu, niin sitten kai täällä tulee hypyt.
Ei siitä mitään tule nytkään.
Isännällä on huono puhemies.
No niin on! — Se naimiskauppa se kuuluu vähän niinkuin akkojen asioihin. Akat sen osaa parhaiten asettaa kohdallensa.
JANNE (Omasta sukkeluudestaan nauttien).
Kun on akka puhemiehenä, on piru konttimiehenä.
Älä sano. Monta hyvää paria on vain Sussokin laittanut.
Eihän siinä asiassa apuria tarvittaisi ollenkaan.
Tottakai! Eihän sitä muuten. — Yhdeksi esimerkiksi. Tuo Vappu tuossa on kuin punainen puolukka. Sitä katsellaan ja katsellaan, mutta se oikeakaan ei saa suutansa auki, ja niin asia pitkistyy ja mutkistuu.
VAPPU (Toruvasti).
Johan minä sanoin, että ei saa keittää mitään juoruja. Ja sitä oikeaa ei taida ollakaan.
JANNE (Vapulle).
Niin, kun ne hiljankin laittavat sen meijerin tänne ja Aapo-isäntä on parhaana hommamiehenä.
Kuka sitä on sanonut?
Tuo Tuppu sitä tiesi.
Joo, kyllä se niin on. Ja huomenna on täällä teillä sitä varten kokous.
VAPPU (Kuivasti).
Vai niin. (Menee kamariin).
SUSSO (Havahtuen).
Kuulkaas! (Kaivaa koriaan.) Joko te osaatte sen uuden meijerilaulun?
Minulla on niitä täällä. Ne maksavat viisi penniä. (Antaa koristaan
Piialle, Jannelle, Tupulle ja Iitulle kullekin viisun.) Se alkaa sieltä
toiselta lehdeltä ja nuotti on näin: (Laulaa kinattavalla äänellä)
Ulkomailta kaikki ne keksinnöt tulee
niinpä meijerikin —
JANNE (Keskeyttää laulun).
Joo. Siinä on perää, että ulkomailta ne kaikki perhanat — meijerit — kahvit ja kahvimyllyt —
FIIA (Keskeyttää).
Älä nyt taasen rupea kahvia morkkaamaan, kun kerran itsekin siitä tykkäät.
JANNE (Matkien).
Tykkäät! Kun ei muuta ole, niin juohan sitä vaikka sumppi-lurua, mutta »tykkäät». Kun olisi oikeaa viinaa, niin se se poikaa olisi.
FIIA (Yliolkaisesti).
Saahan sitä kaupungista.
Saa, kuka saa. — Kyllähän herrat sitä saavat, mutta harvoin se renkimiehen suuhun joutaa. Ja kun se Jumala nyt on kerran luonut suomalaisen sellaiseksi, että se tarvitsee kovaa leipää, kuumaa saunaa ja väkevää viinaa, ennenkuin se pysyy terveenä, niin mitä varten ne herrat ovat ruvenneet luonnon järjestystä muuttamaan.
Joo, sellainen se on suomalaisen luonto.
Ja mitä varten juuri ne sitä ihmisen syömistä ja juomista aina järjestävät! — Jos tekee jotakin pahaa, niin pannaan vesikoppiin vettä ja suolatonta leipää popsimaan. — Niin, mutta silloin onkin tehnyt jotakin pahaa, mutta mitä pahaa me olemme tehneet, kun meille ruvetaan kurnaalia syöttämään ja viina viedään pois.
No, ostatteko te näitä viisuja?
FIIA (Jannelle).
Kylläpä sinä olet saanut viinaa liiaksikin usein.
Nämä maksavat viisi penniä. Ostatteko te?
Joo. Jos minä ostan itselleni ja — — tälle Iitulle. (Kaivaa taskustaan rahan).
JANNE (Hyvillään).
Jaha, Iitulleko sinä. — Minä ostan sitten Fiialle.
IITU (Innokkaana).
No lauletaan nyt.
Joo, jotta opitaan tämä kurnaalivirsi.
(Kaikki laulavat. Iita ja Susso laulavat oikeassa tahdissa, Fiia panee kaikenlaisia koristuksia, etuiskuja ja luisumisia äänestä toiseen. Janne ja Tuppu seuraavat sormellaan tekstiä. Tuppu laulaa ensimmäisen värsyn hiljaa. Janne mörisee kuin karhu ja jää auttamattomastt jälkeen.)
»Ulkomailta kaikki ne keksinnöt tulee
Niinpä meijerikin,
Josta lähtee se turmelus arvaamatoin,
Kun maito vaihtuu kurnaalihin.»
TUPPU (Rauhallisesti selittäen).
Eihän siitä nyt sentään mitään turmelusta voi tulla.
Miksei tulisi! Turmelus siitä tulee, kun jumalanviljaa niin pilkataan, että maidosta tehdään kurnaalia. — Ja kun ne sitten panevat siihen vielä myrkkyä.
TUPPU (Edelleen selittäen).
Ei meijerimaitoon myrkkyä panna.
JANNE (Tupulle uhkaavasti).
Tottavie, poika! Ethän sinä vain rupea kieräilemään!
Enhän minä muuta kuin sanon vain niinkuin asia on.
Älä ole olevinasi niin viisas. Kyllä tässä toisetkin jotakin tietävät. (Fiialle) Näithän sinäkin kirkonkylän meijerissä sen suuren tynnyrin, jossa oli alunaa, ja sitä pantiin maidon sekaan.
Näin minä.
Ja mitäs aluna on muuta kuin myrkkyä.
Ei se alunaa ollut.
Olkoon mitä myrkkyä tahansa, mutta sillä ne sen maidon värjäävät niin siniseksi. (Vakavana Tupulle.) Kuule Tuppu! Teetkö sinä leikkiä, vai oikeinko sinä tosissasi noin puhut? Kyyrieleison! Silloin minä sinun —
TUPPU (Pelästyen).
Ei, enhän minä. Mitäs minä. —
No niin, no. Lauletaan sitten. Mutta laula Tuppu sinäkin niin jotta se kuuluu, että sinäkin olet hengessä ja totuudessa mukana.
Lauletaan nyt.
(Kaikki laulavat kuten ennenkin. Janne katsoa muljauttaa tuon tuostakin
Tuppuun, silloin Tuppu lisää voimaa ja huutaa, minkä kurkusta lähtee.)
Ja nyt alkaa se aika, jota odottivat
Emännöitsijät Suomen maan,
Kun ei puisia punkkia kuurata tartte
Eikä kirnuja kalskuttaa.
Eikä tyttösten piikana palvella tartte,
Menee meijerikouluun vaan.
Siellä palkka ja plutoona puuttumatoin
Onko onnea kalliimpaa!
Eikä renkikään liiaksi lihoa voi,
Jotta töillensä estettä ois —
JANNE (Keskeyttää).
Jukoliste! Liikaako tässä on nyt lihonnut. Mutta isännät, ne kyllä pitävät puolensa. Meidänkin isäntä väänsi tänä aamuna tuollaisen (näyttää peukaloaan) voikimpaleen leivälleen, vaikka on arkipäivä.
Niin, mutta sehän lähti riijausmatkalle.
Lähteköön vain. Mutta ei rengille voita anneta, vaikka lähteekin riijaamaan.
IITU (On noussut tuoliltaan ja katsonut ikkunasta).
Tuollahan se isäntä jo tulikin.
(Kaikki hyökkäävät ikkunaan)
Huonosti näyttää käyneen, koska isäntä on noin kiukkuisen näköinen.
SUSSO (Hyvillään).
No niin — he — he — näyttää käyneen.
Kas, kun heittää ohjaksetkin vain noin pihalle ja rupeaa kömpimään kärryistä. — Menen korjaamaan sen hevosen. (Menee ulos).
Ja Kiililän Kalle istuu kuin puujumala. — Kyllä on käynyt huonosti!
IITU (Peräytyy ikkunasta).
Nyt isäntä tulee sisälle.
(Kaikki vetäytyvät ikkunasta pois.)
6:s kohtaus.
Fiia, Iitu, Susso, Tuppu, Enkkeli ja Kalle.
ENKKELI (Noin 35-vuotias, pehmeäluontoinen, puhuu kiukkuisenakin kimeällä, lempeällä äänellä, muulloin on aina hymyilevä. — Tulee ulkoa mustassa verkapuvussa, menee kiukkuisena puhisten, sivuilleen katsomatta etummaisesta ovesta oikealle.)
(Kaikki katsovat uteliaina Enkkeliä.)
Mitähän siellä on tapahtunutkaan?
KALLE (Noin 35-vuotias kuivettunut kyhnys. Tulee ulkoa. — Nolona.)
Terveisiä kyliltä. (Istuutuu etualalle vasemmalle.)
No tulikos Enkkelille uusi emäntä.
Niin, miten kävi?
Isäntä itse pilasi asian.
ENKKELI (Tulee kamarista paitahihasillaan. — Pehmeällä falsettiäänellä, vaikka onkin raivoissaan).
Voi herran jee! — Halli ja kissa ulos! Niin ja Iitu ja Fiia ja Tuppu ja kaikki! (Rauhallisesti.) Kalle saa jäädä.
(Iitu, Fiia, Tuppu ja Susso menevät ulos. Susso vähän
vastahakoisesti aivan kuin aikoisi jotakin sanoa.)
Voi tätä hirmuista häpeää! — Kun olisi edes viinaa! — Ja sinullakaan ei ole mitään sanomista.
Niin, isäntä — tuota — johan minä sanoin, että isäntä itse — tuotanoin — pilasi asian. Minähän jo sain asiat hyvälle alulle. Justiina ja isäntä olivat jo asian puolella, kun minä kerroin, niinkuin asia on, että (lukee kuin ulkolukua) Heikkilän Enkkelin taloa ei rasita syytingit eikä intekningit ja että neljä lypsävää ja mulli ja kaksi vasikkaa on navetassa, eikä porvarille ole velkaa, kun joka vuosi jää viljaa syömättäkin. — (Puhuen) Niin kuulihan isäntä sen itsekin.
Mutta kun se Justiina sanoi, että »enkelin kärryihin hän ei lähde, ennenkuin matkustaa taivaaseen». — Se, se — niin perhanasti —. Mutta sehän on synti. Selvää jumalanpilkkaahan se on! — Eikä minun nimeni ole enkeli, se on oikein Enkkelrehti.
Jumalanpilkkaahan se oli. — Mutta toisella kerralla pitää olla varovainen. Isäntä ei saa puhua meijeristä mitään.
Mutta kun sinä olit jo kaikki asiat kertonut, niin minä ajattelin, että se antaisi niinkuin lopullisen puleeringin, kun minä kerron, että meidänkin kylään tulee meijeri. Mutta silloin se ärähti. — Ja (Melkein itkien) »enkelin kärryt!» Voi Kalle kulta!
Niin se sanoi, että ei koskaan sellaiseen taloon emännäksi, jossa kurnaalia syövät emännät ja piiat.
7:s kohtaus.
Edelliset ja Susso.
SUSSO (Pistää päänsä oven raosta). Isäntä hyvä. Saanko tulla sisään?
Minulla olisi vähän asiaa.
Eivätpä ne nyt taida auttaa ne Susson asiat.
Isännän tykö minä lähdin aivan jantusjalkain. Oli asiaa, vaikka sitten tässä ajan kuluksi ruvettiin viisuja laulamaan — niitä meijeriviisuja. Vaikka kyllähän meijeri hyvä laitos on, en minä sillä —
ENKKELI (Kiukkuisena). Vieköön piru kaikki meijerit!
SUSSO (Hämmästyen). Aivan niin minunkin mielestäni, että vieköön vain.
Mutta mikäs se asia sitten —?
Niin — tuota — kyllähän se olisi niinkuin kahdenkeskistä, mutta puhemieshän se taitaa olla tuo Kalle, niin että — hi — hi kyllähän sen voin tässäkin sanoa. (Tulee Enkkelin luo, puhuu supattamalla.) Se oli niin, että minä kävin Leppälässä eilen, minulla kun on vähän tuota kauppatavaraa ja sattui muutenkin olemaan asiaa. Hilippa-Heikin emäntä tarvitsi paimentyttöä kesäksi ja minä arvelin, jotta se Annan-Heikin tytär sieltä Leppälän loukolta lähtisi, niinkuin sitten lähtikin. Ja paluumatkalla poikkesin Leppälään vähän lepäämään, kun nuo jalat jo vähän tahtovat väsyä ja muutenkin oli mukava poiketa tuttuun taloon. Mariaana nytkin mulle oikein kahvit keitti ja toi vielä voinokareenkin kahvin sekaan.
Ainako se vain on kotona, se Mariaana?
Onko se se sama, jolla on se poika?
Se, se on. Mutta niin kovin rehti ja reilu ihminen. Ja ainoa tytär, eikä ole kuin yksi veli.
Mitenkä monta lehmää siellä Leppälässä on?
No, Mariaana näytti mulle eilen navetan, ja siellä oli ainakin seitsemän kantavaa ja sitten mulli ja vasikoita ja — niin — hi hi — tallissakin me kävimme ja siellä oli kolme hevosta ja niin nätti ruskea varsa.
Onpa siinä jo olemista.
Mutta mitenkä niiden intekninkien ja syytinkien laita mahtaa olla?
Niitä ei ole Leppälässä ollenkaan. Vielä mitä. Rahaa se käärii Leppälän isäntä vain piirongin lootaan. Ja on sillä saataviakin. Mariaana kertoi, että viime vuonnakin hänen isänsä oli lainannut Housunmäen Iisakille, kun se lähti Amerikkaan, kaksisataa markkaa.
Kyllähän se Leppälä hyvä talo on, mutta kun sillä Mariaanalla on jo se valmis poika.
Oliko mitään puhetta, mahtaisiko Mariaana — niin kuin — tänne Heikkilän
Enkkelille — tuota —?
No tottahan toki se tulisi, vaikka en minä uskaltanut asiaa vissimmäksi tiedustaa. Mutta Mariaana lupasi huomenna käydä kirkolla ja takaisin tullessaan poiketa tänne. Se sanoi, että kun täällä on se kiertokoulun opettaja ja sen pitäisi täältä mennä sitten Leppälään, että hän poikkeaa kysymään, koska se opettaja tulee.
Vai niin, että jo huomenna. — Mennään tuonne kamariin juttelemaan. Tule sinä Kalle mukaan.
(Menevät etummaisesta ovesta oikealla.)
8:s kohtaus.
Iitu, Vappu ja Aapo.
IITU (Huutaa ulkona).
Vappu! Vappu! (Kurkistaa sitten varovaisesti oven raosta ja juoksee kamariin. — Huutaa) Vappu, Vappu!
VAPPU (Tulee kamarista). Oletko hiljaa, etteivät lapset herää. — No mitä nyt?
Niin, kun Aapo-isäntä kysyi, että onko Vappu kotona ja se tulee juuri tänne. Sillä on varmaan jotakin asiaa.
VAPPU (Hätääntyy).
Ettäkö Aapo? (Suorii vaatteitaan) Voi, voi! (Iitulle) Mene sinä lasten luo.
Se Aapo-isäntä tulee aivan kohta. (Menee kamariin).
AAPO (Noin 25-vuotias, terveen ja luontevan näköinen, luonteeltaan rauhallinen ja huumoriin taipuva. — Tulee ulko-ovesta). Iltaa! Sinäkö täällä olet yksin kotona?
VAPPU (Hämillään).
Niin, sain juuri lapset nukkumaan.
Miten ne äidittömät jaksavat? — Vaikka mikäpä hätä niillä on niin kauan, kuin sinä olet talossa.
VAPPU (Pikkuvanhasti).
Eihän sitä kukaan ole oman äidin veroinen.
Eipä kyllä. — Mutta kun Enkkeli tuo uuden emännän —. Lähdetkö sinä sitten pois?
VAPPU (Naurahtaa vähän ontosti).
Lähden. Kotiin tietysti.
On se vähän ikävää. — Kun on tottunut — näiden muutamien kuukausien aikana — sinut näkemään tällä yhteisellä pihalla ja sitten sinä menet pois. — Eikö sinun tule ikävä — noita orpoja? (Viittaa kamariin.)
VAPPU (Hiljaisesti).
Kyllähän sitä aina vähän —
AAPO (Päättävästi).
Kuule Vappu. — Minä olen vähän ajatellut, että mitähän jos me lähtisimme tässä ennen juhannusta viemään tervoja kaupunkiin — yhdessä.
VAPPU (Ujona).
En tiedä —
Se meidän terva on silloin vietävä ja ajattelin — jos sinä —
VAPPU (Vähän viekkaana).
Mutta mitä minä siellä tekisin?
AAPO (Siirtyy lähemmäksi, ottaa Vapun vasemman käden. — Myöskin viekkaana).
Olisi parempi ostaa mitan mukaan, ettei sitten tarvitsisi sopivankokoista sormea lähteä etsimään.
VAPPU (Koettaa muka vetäistä kätensä pois. Katsoo Aapon kättä!).
Onpa sinulla leveä kämmen.
Niin, sen sisään häviää sinun kätesi kokonaan. Katsos noin! (Sieppaa
Vappua vyötäisiltä.) Ja sinä sovit niin hyvin tähän minun kainalooni.
VAPPU (Hätäisesti).
Aapo, et saa tuolla lailla —, sattuisi vielä joku tulemaan.
Mitä sillä on väliä. Pian me käymme kaupungissa ja huomenna menemme isäsi luo. Lähdetään kohta kokouksen jälkeen.
VAPPU (Tempautuu irti. — Kivahtaen).
Mikä kokous teillä on?
Onpahan vain — sen meijerin vuoksi —
VAPPU (Vakavana, melkein tiuskaisten).
Niin, kuule. Oletko sinäkin sitä meijeriä puuhaamassa?
Kuinka niin?
VAPPU (Tiukaten).
Niin, sano nyt. Oletko sinä sitä meijeriä hommannut?
AAPO (Vähän ihmetellen).
Kyllä, multa —
VAPPU (Kivahtaen).
Silloin emme me lähde yhdessä kaupunkiin.
Mutta mitä sinä tarkoitat?
Minä en mene sellaiseen taloon emännäksi, jossa lapset ja piiat ja rengit saavat vain meijerissä myrkytettyä maitoa — jollei emäntä saa lapsille jotakin tippaa varastetuksi.
AAPO (Vähän huvitettuna ja ihaillen Vapun topakkuutta).
Mutta eihän se toki sellaista —
Ja minkälainen se koti olisi, jossa ei kirnu edes kerran viikossa hurisisi eikä äiti saisi antaa lapsille kirnuvoileipää. (Siirtyy vähitellen muistelmiinsa.) Kuinka hauskaa olikaan ennen lapsena, kun äiti kirnusi voita. Me leikimme lattialla, pyörimme siinä äidin jalkain juuressa juuri sillä kohtaa lattialla, johon aurinko paistoi, niin että jalkoja melkein poltti. Me kiskoimme äitiä hameesta ja kysyimme vähän väliä, koska saadaan kirnuvoileivät. Mutta äiti sanoi, että niin kauan pitää kiltisti odottaa, kun kirnu sanoo: »Meidän vanha jusu, jusu, jusu, jusu.» — Silloin kun äiti seisoi siinä kirnuamassa, oli äiti niin kaunis ja hyvä — (Muistaen todellisuuden, katsahtaa Aapoon. Itkien.) Ja sinä et antaisi minulle ollenkaan kirnua. (Juoksee kamariin.)
AAPO (Naurahtaa harmistuneesti ja hieraisee tukkaansa).
9:s kohtaus.
Aapo, Fiia, Janne, Utu, opettaja, Enkkeli, Kalle ja Susso.
FIIA (Pistää päänsä ovesta). Joko tänne saa tulla? — No eikö täällä isäntää olekaan? (Tulee sisään)
Mitä sinä isäntää pelkäät?
(Janne ja Iitu tulevat).
No, äsken se täällä tiuski kuin pahuus ja ajoi meidät kaikki ulos.
Mitä te sitten teitte?
Emme mitään. Mutta kun se tuli kotiin, niin se oli niin pahalla päällä, että ei muuta kuin kohta vain komensi Hallin ja kissan ja meidät pellolle, vaikka Halli ja kissa eivät tuvassa olleetkaan.
En minäkään ollut.
Olikohan sen matka onnistunut huonosti?
OPETTAJA (Nuorehko mies, vähän herrahtavasti puettu ja touhukas, tulee juoksujalassa sisään).
Hyvää päivää! Hyvää päivää! (Huomaa Aapon.) Kas! Päivää! (Kättelee
Aapoa. — Katselee ympärilleen.) Eikös Enkkeli-isäntä olekaan kotona?
(Enkkeli, Kalle ja Susso tulevat kamarista).
Jaha. Sieltähän se isäntä juuri tuleekin. Kysyin juuri täällä. Hyvää iltaa! (Kättelee Enkkeliä.)
Iltaa!
Minä tulin vain sanomaan, että minä sain jo sanan Huhtamäen Roopellekin siitä huomisesta kokouksesta.
ENKKELI (Hämmästyen).
Mistä kokouksesta?
No, siitä meijerikokouksesta.
Per — sitä minä en enää muistanutkaan. (Hieraisee tukkaansa.
Kiljaisee.) Piru vieköön koko meijerin!
JANNE (Rähähtää leveään nauruun).
OPETTAJA (Pelästyneenä). Kuinka? Mutta isäntähän itse —. Mitä tämä tietää? (Katselee ympärilleen kuin apua hakien.) Mutta Aapo-isäntä. Sanokaa te nyt edes jotakin. Tämä kulmakuntahan jää aivan takapajulle —! (Melkein opettaja-äänellä.) Minkä tähden Enkkeli-isäntä sanoi, että pir- paha periköön meijerin?
En tiedä, mutta (vilkaisee oveen, josta Vappu meni — naurahtaen) minun tekisi mieleni sanoa samoin. — Mutta täytyyhän se kokous huomenna pitää, kun sitä kerran on puuhattu.
Tietysti se on pidettävä, sillä (puhuja-äänellä) nykyinen edistys käy niin kohisten virtavasti ja suurin lainein eteenpäin, että edistystä täytyy mielessään ja teoillaan seurata, sillä muuten jää kokonaan takapajulle — (Keskeytyy.)
SUSSO (On ottanut kantamuksensa, tulee Enkkelin luo. Enkkelille).
Huomenna me sitten tulemme Marjaanan kanssa.
ENKKELI (Hyvillään).
Niin!
Esirippu.
Näyttämö sama kuin ensimmäisessäkin näytöksessä, mutta tupa on siistitty, sillä on sunnuntai. Ikkuna on auki.
1:nen kohtaus.
Vappu ja Iitu.
IITU (Istuu patapenkillä. Hänen edessään on kehto, jonka jalkopää on patapenkkiin päin. Iitun jalat ovat toinen toisella, toinen toisella puolen kehtoa jalaksella)
Mariaana se kaupungilla
Asteli taitavasti,
Siksi kun tuli oma kello
Kymmenehen asti.
Mariaana kun kotia tuli
Isä portoksi tervehti häntä,
Mariaana se rivollilla
Hengen isältänsä.
VAPPU (Tulee kamarista).
Eikö Pikku-Aapo nuku?
IITU (Siirtyy kehdon vieressä olevalle tuolille istumaan ja katsoo kehtoon. Puhuu lapsen kielellä).
Eihän te Aapo nuku. Timmut vain niin tuurina. — Nuku, nuku nyt. Muuten minä laulan sinulle sitä rumaa meijerilaulua.
No, älä viitsi sitten keinuttaa. Ei se taida nukkua.
IITU (Katsoo edelleen kehtoon).
Eihän te miet viitti. (Nostaa äkkiä päänsä ja katsoo Vappuun.) Tykkääkö
Vappu Aaposta.?
VAPPU (Hätkähtää ja vähän nolostuu).
— Jaa, niin, Pikku-Aaposta. Tykkäänhän minä.
IITU (Nyökkää hyväksyvästi, mutta saa uuden ajatuksen).
Mutta tykkääkö Vappu sitten Aapo-isännästä?
VAPPU (Tiukasti).
Mitä sinä tuollaisia joutavia kyselet?
En minä mitään pahaa —, mutta ajattelin, että sitten kun te menette naimisiin, niin enkö minä pääse sitten lapsenpiiaksi Vapulle?
Emme me mene koskaan naimisiin.
IITU (Ihmeissään).
No mutta miksette? Aapo-isäntähän on niin komea mies ja hyvä. — Se puhuu aina minunkin kanssani niinkuin Vappukin. Ja sitten se kysyy aina, että mitä Iitulle kuuluu ja kuinka lapset voivat ja mitä Vappu tekee ja —
Mitä sinä silloin sanot?
Minä sanon, että minulle ei kuulu mitään ja että lapset voivat hyvin ja sitten minä kerron mitä Vappu tekee. (Muistaa äkkiä.) Mitä varten Vappu eilen itki?
VAPPU (Toruvasti).
Oletko sinä jo senkin kertonut Aapo-isännälle?
IITU (Vakuuttavasti).
En ole. — Enkä kerrokaan, jos Vappu kieltää.
Ei se mitään ollut —, mutta et saa sitä kertoa.
IITU (Vakuuttavasti).
En kerro. — Mutta saanko sitten tulla Vapulle lapsenpiiaksi?
VAPPU (Koettaa olla arkipäiväinen).
Älä nyt puhu lapsellisia! — En minä huoli Aaposta eikä (vähän surullisesti) Aapo huoli minusta — enää.
IITU (Inttäen).
Mutta Aapo-isäntä tykkää. — Minä olen nähnyt kuinka se aina katsoo, kun Vappu kävelee pihalla, ja sen silmät ovat silloin niin merkilliset — aivan kuin ne nauraisivat.
VAPPU (Innostuu huomaamattaan).
Koska sinä olet sellaista nähnyt?
Monta kertaa! Eilenkin ja tänä aamuna.
VAPPU (Havahtuu ja koettaa olla arkipäiväinen).
Sinä olet erehtynyt. Ei se mitään merkitse. (Katselee ympärilleen etsiäkseen uutta puheenaihetta). Käypäs hakemassa vähän puita, koska näkyvät olevan aivan lopussa. (Iitu menee ulos).
2:nen kohtaus.
Vappu, Aapo ja Iitu.
VAPPU (Istuutuu kehdon viereen, selkä ikkunaan päin).
No, Aapo, mitä sinulle kuuluu?
AAPO (Menee ikkunan ohi ja kuulee nimensä, pistää päänsä ikkunasta sisään ja katselee vähän ihmeissään, mutta huomaa, että Vappu puhuu toiselle Aapolle. — Jää kumminkin ikkunaan).
VAPPU (Laskeutuu polvilleen kehdon viereen ja katsoo kehtoon).
Sinä olet niin kiltti poju. — Sinä et rupeaisi meijeriä laittamaan kaikkien kiusaksi, niinkuin se toinen. Se on paha mies, se suuri Aapo. Se tahtoisi viedä maidon meijeriin, niin että sinäkään et saisi maitoa. Ja silloin sinun poskesi menisivät aivan kurttuun niinkuin mummun posket. Mutta Vappu ei anna viedä kultaselta ruokaa. Sinusta täytyy tulla suuri ja vahva — niin suuri kuin siitä toisestakin Aaposta. — Voi, kuinka sillä oli leveä kämmen! Ja käsivarret! Ne olivat niin vahvat! — Mutta se on paha mies, oikein paha — paha — paha — (Viimeiset sanat tulevat melkein itkunsekaisesti).
AAPO (On kuunnellut ikkunassa aluksi huvitettuna, mutta tulee lopulta noloksi, kuopaisee harmistuneena korvallistaan ja poistuu ikkunasta).
IITU (Tulee ulkoa tuoden puita, jotka heittää uunin eteen.)
VAPPU (Nousee kehdon äärestä).
Nostetaan Aapo tuonne kamariin. Ehkä se siellä sittenkin nukkuisi.
IITU (Ravistelee hamettaan. Ottaa kiinni kehdon toisesta päästä).
Eikö Aapolle pitäisi antaa maitoa?
Niin, ehkäpä se sitten paremmin nukkuisi. — Lämmitä sinä vähän. (Iitu ja Vappu kantavat kehdon kamariin).
IITU (Tulee kohta takaisin, käy hakemassa ulkoa kivivadin, jossa on maitoa. Kaataa siitä maitoa pieneen pannuun, jonka panee tulelle, ottaa sitten lapsensarven, jota rupeaa pesemään).
AAPO (Tulee ulkoa, katselee ihmeissään, kun ei enää löydäkään Vappua. —
Iitulle).
Iituko täällä vain on yksin kotona. Mitäs Iitulle kuuluu ja voivatko lapset hyvin?
Ei minulle mitään kuulu, ja lapset voivat hyvin ja Vappu on tuolla kamarissa Pikku-Aapoa nukuttamassa. (Pesee sarven sisältä).
Mahtuuko Iitun koko käsi tuonne sisään?
IITU (Naurahtaen).
Tottahan nyt. — Mutta Vapun mahtuu myös.
Onko Vapullakin niin pieni käsi?
On. Meillä on aivan yhtä suuret kädet ja yhtä paksut sormet.
Vai niin! — Näytäpäs kättäsi. (Iitu tarjoa ensin oikeaa kättä) ei kun tuota toista. — Kovin ovat hoikat nämä sormet. — Minä oikein mittaan. (Ottaa penkiltä langan pätkän.) Ei tämä ole kuin puolitoista tuumaa — tämä ympärysmitta. (Pistää langan iloisena kellon kuoren sisään).
VAPPU (Tulee kamarista).
Eikö se maito ole jo lämmintä? (Aapolle kylmästi.) Kas, päivää.
AAPO (Istuutuu vasemmalle, sängyn luo).
Päivää.
Kyllä tämä jo lämmintä on. (Antaa sarven Vapulle.)
VAPPU (Kaataa pannusta maitoa sarveen. — Pisteliäästi ja pikkuvanhasti).
Täytyy tässä vielä koettaa ruokkia noita lapsiraukkoja maidolla, ennenkuin te olette sen meijerin tänne saaneet. (Antaa sarven Iitulle, joka menee kamariin, mutta mennessään katselee vähän suruissaan Vappua ja Aapoa, joilla näyttää olevan riita syntymässä).
AAPO (Vähän leikkiä laskien).
Mutta tämän talon isäntähän sanoi eilen, että »piru vieköön meijerin», niin että kyllähän nämä lapset saavat maitoa vastakin.
VAPPU (Hymähtäen).
Mikä sen tietää! — Ja onhan niitä muitakin lapsia — ja aikaihmisiäkin, jotka joutuvat kärsimään.
AAPO (Koettaa rauhoittaa).
No mutta eihän se meijeri nyt niin —
VAPPU (Kivahtaen).
Älä sinä puolusta ollenkaan. Kyllä se tiedetään. (Sulkee ikkunan).
Eikä tänne oikein suurta meijeriä ole aiottukaan.
Ei sillä ole väliä! Suuri tai pieni! Synti on sama.
3:s kohtaus.
Vappu, Aapo, Kiililän Kalle, Enkkeli ja Iitu.
KALLE (Tulee läähättäen ulko-ovesta).
Päivää! Onko isäntä kotona? (Odottamatta vastausta ja vilkaistuaan ympärilleen menee kamariin.)
Olipa sillä kiire!
VAPPU (Pisteliäästi).
Taitaa juosta niissä meijeriasioissa.
AAPO (Naurahtaa).
Kalle juoksee muilla asioilla! — Leppälän Mariaana näkyi äsken tulevan tuonne pihaan poikansa kanssa ja minä luulen, että sillä on vähän asiaa Enkkelille. — Ja sitä varten Kallellakin on kiire.
VAPPU (Edelleen pisteliäästi).
Ja kiire sillä on Enkkelilläkin. — Tuskin puolta vuotta on siitä, kun sisko kuoli — (Pikkuvanhasti.) Mutta sellaisiahan te miehet olette.
AAPO (Arkipäiväisesti, joten härnääminen tulee kärkevämmäksi, mutta kumminkin veitikkamaisesti).
Niin, tarvitseehan talo emännän. — Ja eihän sillä ole väliä — vaimo kuin vaimo. (Vilkaisee Vappuun).
VAPPU (Nakkaa niskaansa).
Niin, mitäpä sillä on väliä! — Ja meijeri kuin meijeri.
KALLE (Tulee kamarista ja menee kiireesti ulos).
ENKKELI (Tulee kamarista hyväntuulisena, mutta vähän hermostuneena. Panee tullessaan pyhätakkia päälleen, mutta pistää vahingossa oikean käden vasempaan hihaan. — Aapolle).
Kas, päivää! (Takille.) No mikä peijakas! Mikä siitä on hihan vienyt? (Saa vian selville). No, katsokaas nyt, kun takki oli mennä nurin päin. — Jaa, (Hymyilee) mutta se merkitsee hyvää onnea. — Vappu, panepas sinä kahvipannu tulelle! Täällä on kahvia ja sokeria (Ottaa housuntaskustaan tötterön).
VAPPU (Ryhtyy kahvinkeittoon. Ottaa uunin takaa mustuneen kahvipannun ja panee sen »raakustan» roikkumaan)
Tuo se kahvi sitten tuonne kamariin. (Kävelee lattialla, silittelee pukuansa, ottaa lakin päästään ja silittää tukkaansa. Katsoo sitten ulko-ovelle. — Hymyillen).
Joo, niin. Nyt sitä sopisi vaikka vierasten tulla.
AAPO (Vähän hymyillen).
Taitaakin olla sitten parasta näin lähimmän naapurin väen mennä pois.
(Menee ulos).
ENKKELI (Vapulle).
Missä lapset ovat? — Ajattelin, että jos niidenkin pitäisi tulla näyttämään itseään.
Aapo ja Pentti ovat tuolla kamarissa —
Sano »Peenhartti», niinkuin sen nimi oikein on.
VAPPU (Vähän tiuskaisten).
Niin, Aabraham ja Bernhartti ovat kamarissa ja Pikku-Enkkelrehti ja
Valtemari ja Angelika ja Ritsoffi ovat tuolla pihalla — missä lienevät.
Ne pitäisi hakea kotiin.
Saa Iitu mennä etsimään. (Avaa kamarin oven.) Iitu! Nukkuvatko ne molemmat?
IITU (Kamarista, kuiskaten).
Kyllä ne nyt jo nukkuvat.
(Tulee sisään).
Menepäs hakemaan toisetkin lapset kotiin.
Mistähän ne taasen löytää! (Menee ulos.)
4:s kohtaus.
Enkkeli, Vappu.\ Mariaana, Pikku-Kalle. Kiililän Kalle ja Susso.
(Marianna, Pikku Kalle, Kiililän Kalle ja Susso tulevat sisään.)
ENKKELI (On hämmästyvinään). Sieltäpä tulee vieraita! — Päivää!
MARIAANA (Noin 30-vuotias, pöyhistelevä ja leiskuva käytökseltään, kävelee soutamalla ja hartioitaan heiluttaen, on vähän yksinkertaiinen. Puettuna monur hameisiin, silkkisaali harteilla ja toinen käsivarrella, silkkihuivi päässä. — Ylpeästi).
Hyvää päivää taloon! (Kättelee Enkkeliä, mutta ei huomaakaan
Vappua.) Oli vähän asiaa tuolle opettajalle ja ajattelin, että käyn
samalla katsomassa kuinka Enkkeli voi, kun kerran tuttujakin ollaan.
(Istuutuvat).
ENKKELI (Hymyilee ystävällisesti ja tyhmän näköisenä).
Niin sopiihan se, niin —
Mariaana tuli kirkosta ja nyt kotimatkalla sopii vähän kyläilläkin, kun kotona on kaksikin piikaa.
Vai oikein kaksi.
Niin, ettei tarvitse mennä vettä kantamaan ja muihin sellaisiin touhuilun näin emäntäihmisen.
Niin, aivan niin.
Vaikka en minä työtä pelkää. Kyllä minä kannan korennon toisesta päästä siinä kuin toinenkin, mutta isä sanoo aina, ettei minun tarvitse, kun kerran kannattaa piikoja pitää.
Kuinka suuri se teidän talonne oikein on?
No siinähän on lääniä niin, että ei suinkaan Mariaana tiedäkään, kun metsääkin on kolmattasataa tynnyrinalaa.
Niin. Onhan siinä lääniä.
Mutta eikös Leppälän metsä ole myyty puulaakille?
Ei pitkiin aikoihin. (Pikku Kallelle.) Kalle. Kuinka vanha sinä nyt oletkaan?
PIKKU-KALLE (On istunut välinpitämättömän näköisenä. — Jurosti).
Kahdennellatoista.
Niin. Siitä on nyt kaksitoista vuotta ja silloinkin myytiin vain kahdeksantuumaisiin asti.
Ja Mariaanalleko kuuluu kolmasosa kaikesta?
Niin. Velimies saa kaksi kolmannesta ja minä yhden kolmanneksen, kun isästä aika jättää. Mutta nyt kohta minä saan lehmän ja varsan ja piirongin ja vaatteita —
SUSSO (Keskeyttää).
Ja niitä on paljon. Hi, hi. Niin että aitan orret notkuvat. Ja sitten
Mariaana saa kuu-sisa-taa markkaa rahaakin.
Vai kuusisataa markkaa!
MARIAANA (Pikku Kallelle).
Menepäs katsomaan vähän hevosta. (Ottaa hameen taskusta sokeripalan.)
Tässä saat sokeripalan.
(Pikku-Kalle menee vastahakoisesti ulos).
MARIAANA (Vähän hiljaisemmalla äänellä).
Ja Helperi, tietääkös Enkkeli, se Helperi maksaa Kallesta vielä kahdeksan markkaa kuukaudessa siihen asti, kun Kalle täyttää viisitoista. — Ja se Helperi on hyvä maksaja, ei se jätä rästiin.
KALLE (Kuin ulkolukua).
Mutta hyvä se on tämä Heikkiläkin. Ei tätäkään taloa rasita intekningit eikä syytingit ja neljä lypsävää ja mulli ja kaksi vasikkaa on navetassa eikä ole porvarille velkaa, kun joka vuosi jää viljaa syömättäkin, vaikka sioillekin annetaan, niin etteivät tahdo kävelemään päästä.
ENKKELI (Hymyillen).
Niin kyllähän se niin on —
(Iitu ja lapset tulevat ulkoa).
Siellähän ne lapsikullatkin tulevat.
Niin — siellähän ne näkyvät tulevan.
(Iitu ohjaa lapset Enkkelin luo).
MARIAANA (Katsoo lapsiin).
Kuinka monta lasta sitä Enkkelille jäikään?
Kuusi — niin kuusi.
Tässähän on vasta neljä.
Niin, kaksi nukkuu tuolla kamarissa. — Tässä on isän kaima. (Näyttää pisintä poikaa.) Sen nimi on Enkkelrehti niinkuin minunkin. (Muokkaa sukkeluuden, jolle itse nauraa.) Ja vaikka sitä sanotaan Pikku-Enkkelrehdiksi, niin kyllä siitä tulee yhtä rehti mies kuin isästäkin. — Tuo tuossa on Valtemari ja tuossa talon ainoa tytär »Likka» (Joutuu hämilleen.) Niin — Likka — sanottu vain Likaksi. (Vapulle.) Mikä sen nimi oikein onkaan?
Angeliika.
Niin, Ankelikkahan se on. Ja tuossa on Ritsoffi. Ja tuolla kamarissa on vielä kaksi poikaa. Vanhemman nimi on Peenhartti ja nuorimman vain Aapo. — Tuo Vappu tahtoi, että siitä tulisi Aapo. (Lapsille) Saatte nyt taas mennä.
(Lapset juoksevat ulos. Iitu menee perempänä olevaan kamariin. Vappu vie kahvitarjottimen kuppeineen etummaiseen kamariin. — Susso saattelee lapset ulos ja jää sitten takkakivelle istumaan.)
Siinä on pulskia miehenalkuja ja tuhti likka. Posket kaikilla kuin nisupullat. Mutta ne saavatkin kylliksi lehmällistä, kun tästä talosta ei viedä mitään meijeriin.
Niin, ei viedä nyt eikä koskaan!
Joo. Tässä talossa saavat emäntä ja lapset ja palkolliset oikeaa ruokaa.
ENKKELI (Hyväksymisiä odottaen).
Niin, — oikeaa ruokaa.
Eikä tässä kylässä meijeriä olekaan.
Mutta kun minä kuulin, että täällä teillä olisi juuri tänä päivänä meijerikokous.
KALLE (Hätäisenä).
Niin, kyllähän se, mutta ei se mitään —. Se on vain tuon opettajan ja toisen talon Aapo-isännän touhuja.
Niin sellaisia joutavia tohinoita.
Niin juuri, joutavia tohinoita. Ei tämä meidän isäntä sellaisiin rupea. Se sanoi eilen itsensä niin kirkkaasti siitä irti. Se sanoi jotta »piru vieköön koko meijerin».
Mutta millä sitten talolliset rahaa saavat, jollei meijeriä ole. — Isäkin aina sanoo, että ei se rahaa tuleta, jos joskus voinaulan kirnuaa ja sen juoksuttaa kauppapuotiin, se raha kuluu siinä samassa, mutta kun kerran kuukaudessa saa litviikin meijeristä, niin sillä jo makselee vähän palkkojakin. Viime kuussakin meillä nostettiin vähän päälle neljäkolmatta markkaa. Ja se on jo rahaa, se.
ENKKELI (Hämmästyen).
Niin on. Paljon se on.
KALLE (Arastellen).
Viedäänkö Leppälästä maitoa meijeriin?
Viedään toki! Eikä talossa rahanpuute muuten lopu. Niin sanoo isäkin.
Joo, niin. — Sitähän se opettajakin, — että ei talonpoika muulla rahaa saa.
MARIAANA (Tiukasti).
Ja sellaisessa talossa, jossa on ainainen rahanpuute, on raskas olla emäntänä.
ENKKELI (Avuttomana).
Niin — toki — (Kiusallinen äänettömyys.)
KALLE (On hieronut päätään, saa yht'äkkiä aatteen).
Mutta kun se meijerikokous on tänä päivänä, niin pianhan se meijeri tännekin saadaan, jos se niinkuin ehtona olisi.
ENKKELI (Ilostuen).
Juu, niin. Pianhan se saadaan.
VAPPU (Tulee kamarista).
Nyt se kahvi olisi valmista.
Niin, mennään juomaan kahvia, kun Vapulla sattuu olemaan valmiina. — No
Mariaana ja Kalle, käydään tänne kamariin.
(Vappu vie kahvipannun kamariin).
ENKKELI (Hymyillen).
Tämä on se emännän ja isännän kamari. (Menee kamariin jättäen oven auki).
Mikä kultaselleni on tullut?
PIKKU-KALLE (Itkien).
Niin kun ne pojat sanoivat, että minä olen meijerimaidolla ruokittu.
(Kalle katsahtaa Pikku-Kallen surkeutta ja menee kamariin).
Kalle-parka! Mennään tuonne kamariin, niin saat kahvia. (Menee
Pikku-Kallen kanssa kamariin ja panee oven kiinni).
SUSSO (Katsoo pettyneenä kamariin päin. Jää istumaan takkakivelle, huojuttelee ruumistaan).
5:s kohtaus.
Susso, Janne, Fiia, Enkkeli ja Vappu.
JANNE (Tulee ulkoa vähän arastellen, katselee ympärilleen).
Johan ne vieraat ovat menneet.
SUSSO (Happamana).
Vieraat ovat tuolla kamarissa kahvia juomassa.
FIIA (Tulee ulkoa, kuulee Susson sanat).
Ja Susso on siinä, vaikka Susso on suurimman vaivan nähnyt.
PIKKU-KALLE (Tulee likaisena ja itkien ulkoa).
SUSSO (Muka rauhallisesti).
Eihän sitä taas sovi noin isäntäväen kanssa — eheei —
Niin, sellaistahan se on, että isännät ne parhaat palat aina ottavat yksin.
FIIA (Sussolle innokkaasti).
No, tuleeko niistä pari?
Tulee toki! (Supattaen). Ja silloin ei tästä talosta lopu kurnaali.
VAPPU (Tulee kamarista ja kuulee Susson vuorosanat).
Mitä Susso sanoo?
Sanoin vain, että kun Mariaana tänne tulee emännäksi, niin ei täältä kurnaali lopu.
FIIA (Jannelle).
Siinä sen nyt kuulit.
Kyyrieleison! Sanoivatko ne niin?
Mutta Enkkelihän sanoi eilen, että meijeriä ei laiteta.
Sanoi, mitä sanoi, mutta äsken se sanoi toista.
(Fiia on kierrellen kaarrellen mennyt kamarin oven luo ja rupeaa kuuntelemaan).
VAPPU (Fiialle).
Mitä sinä siellä teet?
St. (Kuiskaten.) Ne puhuvat juuri meijeristä. — Olkaa hiljaa, että kuulen. — Isäntä sanoi, että (matkii Enkkeliä) »niin laitetaan vain meijeri. Kyllä se sopii». (Kääntyy takaisin oveen päin kuunnellakseen).
ENKKELI (Avaa kamarin oven ja katselee tupaan).
Susso — niin, Susso tulee tänne kamariin. Täällä olisi Sussollekin kahvia.
(Fiia vetäytyy pelästyneenä ovelta).
SUSSO (Hyvillään).
No enhän minä — mitä se isäntä nyt joutavia. —
Kyllähän se kahvi joskus maistuu. (Menee kamariin).
Niin toki. Kyllä se maistuu. (Menee kamariin ja sulkee oven).
6:s kohtaus.
Vappu, Janne, Fiia, Iiska, Justus ja Miina.
Niin, kyllähän se kahvi maistun.
FIIA (On mennyt takaisin ovelle kuuntelemaan).
Nyt ne särpivät kahvia eivätkä puhu mitään.
Mitä siinä viitsit kuunnella! — Jos laittavat meijerin, laittakoot, ja jos niistä tulee pari, niin tulkoon. Samahan se on.
Nyt Kalle sanoi, että eikös se sovi, että te menette yhteen.
VAPPU (Uteliaana).
No, mitä Marianna sanoo?
Se sanoo — (Kuuntelee, kääntyy sitten tupaan päin ja vilkaisee Janneen.) Se sanoi, että sopiihan se, mutta ensiksi pitää Huhtajärven kylässä olla meijeri.
VAPPU (Kuivasti).
Vai niin! (Menee perempään kamariin).
JANNE (Synkkänä).
No, sitten se on valmista. (Menee ikkunan luo ja puhuu siitä.) Iiska ja Justus. Tulkaa vähän tänne. (Kääntyy tupaan päin.) Sanon niillekin, mitä tässä tulemassa on. Ne luulivat, että koko meijerijuttu loppui, kun isäntä eilen niin sanoi.
(Iiska ja Justus tulevat ulkoa. Iiska on noin 30-vuotias, kuivettunut, aina hämmästynyt ilme kasvoilla. Justus on noin 18-vuotias, roteva, koettaa esiintyä miehekkäästi ja hakee hyväksymistä varsinkin Jannelta).
Joo, kyllä se on sillä lailla, että kyllä ne sen meijerin laittavat.
Meidän isäntä sanoi juuri tuolla kamarissa niin.
Älä nyt?!
Vai niin sanoi! — Mitähän ne sillä tarkoittavat? Eihän ihminen voi sitä ranttalurjua syödä.
MIINA (Noin 30-vuotias, yksinkertainen, mutta omalla tavallaan koreilunhaluinen ja ihailee opettajaa. Tulee ulkoa ja menee Fiian luo. — Fiialle).
Mitä täällä on tapahtunut?
(Fiia selittää meijerijutun Miinalle, joka sen jälkeen jää tylsänä silmiään räpytellen katsomaan suoraan eteensä).
JUSTUS (Pääasiallisesti Jannelle).
Pappilan porsaatkin kuolivat, kun saivat sitä meijerimaitoa.
Niin, kun ne panevat siihen alunaa. Tietäähän sen, että myrkky on myrkkyä.
Se on vain ihme, kuinka ne siat sitä ollenkaan syövät.
No, sen ymmärtää, kun ne nyt kerran ovat järjettömiä luontokappaleita ja nälkä kun on.
Miltähän se oikein maistuu se kurnaali?
MIINA (Kasvot tulevat yhtäkkiä eloisiksi).
Miltä se velli maistui, jota sinä äsken söit?
Se oli hyvää velliä ja minä soinkin sitä kolme vadillista.
Hyvää se oli minunkin mielestäni, mutta se oli meijerimaidosta keitettyä.
Sinä valehtelet!?
Mistä teille olisi meijerimaitoa tullut?
Leppälän Mariaana toi opettajalle kannullisen maitoa ja siitä se velli keitettiin.
Oliko se sitten meijerimaitoa?
Kylläkai se oli, koska isäntä sitten sanoi, kun se sitä velliä söi, että meijerimaidosta tulee hyvä velli.
Sinäkö sen keitit?
Minä sen keitin.
Etkä sanonut mitään. Totisesti, jos minä nyt kuolen, niin on se sinun syysi.
En minä tiennyt, että se oli meijerimaitoa.
Kyllä kurnaali pitäisi osata eroittaa oikeasta maidosta.
JUSTUS (Ylpeillen).
Enpä minä syönyt sitä velliä.
Niin, kun olit kylällä.
FIIA (Vilkaisee Janneen).
Vai niin, että jo toisessa talossa syödään kurnaalia.
IISKA (Hätäisesti).
Voi hyvät ystävät! Tuntuu aivan kuin minun vatsani halkeisi —
Sinä söit kai niin paljon.
IISKA (Ärähtäen).
Kyllähän minä tunnen koska vatsa on täysi ja koska sitä muuten puhistaa. (Melkein itkunsekaisesti.) Kuule, Justus. Kuinka niiden pappilan porsaiden kävikään?
Vatsa oli vain ruvennut pöhistymään ja pöhistynyt pohistymistään.
IISKA (Koettelee vatsaansa).
Aivan niin. —J oo. — Juuri niin!
Ja sitten oli joka porsas vain muutaman kerran kiljaissut, ja niin oli henki mennyt.
Herra siunatkoon! — Ei muuta kuin muutaman kerran kiljaissut! — Hyvät ihmiset. Minua niin pullistuttaa! Eikö teillä ole mitään lääkettä?
Viina olisi hyvää, mutta kun sitä ei ole näin renkimiehellä.
Joo. Sehän käärmeen myrkkyynkin on hyvää.
Eiköhän tuollaiseen puhistustautiin olisi jästi hyvää. Sitä muori käytti.
Anna sitten sitä. (Koettelee vatsaansa.) Koettakaa, hyvät ihmiset! Eikö se ole paisunut?
(Fiia laskeutuu lattian alle kellariin.
Janne ja Justus koettelevat Iiskon vatsaa).
Joo, kyllä on kovasti pinnattu. — Kumma kun se Aapo-isäntä viitsii tehdä tuollaista koninleikkiä.
Ei se ole isännän syy. Opettaja se on kaiken pahan alku ja juuri.
Ei opettaja ole paha. Opettaja on niin korkeasti oppinut ja hyvä mies.
Se, se vain tarvitsisi saada kunnolleen oikein miehen kädestä.
Niin tarvitsisi.
FIIA (Nousee kellarista, antaa tuopin Iiskälle).
Tässä sitä nyt on sitä käytettä.
IISKA (Katselee tuoppiin). Mitenkä minä teen? Juonko minä vai syönkö minä tätä?
Juo nyt ensin, mitä juomalla lähtee ja syö sitten loput.
IISKA (Juo tuopista).
Hyi, (Sylkäisee) tphyi! Kyllä on pahaa! Niinkuin sianruokaa! Mutta sianruokaahan se on kurnaalikin.
Syö nyt vain loputkin siitä astiasta.
IISKA (Kaivaa sormellaan tuopin pohjaa ja kaataa suuhunsa. — Ähkii ja puistattelee).
(Kaikki ovat seuranneet osaaottavina ja vakavina Iiskän toimia).
FIIA (Tuo kaljatuopin pöydältä).
Juo tuosta kaljaa päälle.
(Iiska juo).
Eiköhän se nyt sentään auta.
Miltä nyt tuntuu?
Tuntuu kuin se lääke ei tahtoisi mennä sen kurnaalimyrkyn kimppuun, mutta en minä sitä poiskaan päästä, jotta sopikoot nyt siellä välinsä. (Puree hampaat yhteen).
JANNE (Viittaa Iiskään).
Joo, tässä on taasen yksi ennustus ja tunnusmerkki siitä, mitä tuleman pitää, kun se meijeri valtaan pääsee. Siitä tulee sellainen mylläkkä ja sekamelska, että kuninkaat ja kirkkoherratkin heittävät kuperkeikkaa ja maan päälle tulee valmis helvetti.
Joo — että valmis helvetti! — (Jannelle, puoliksi kysyvästi.) Mutta kyllä kai ne isännät päänsä pitävät.
JANNE (Ensin miettien, sitten vähitellen innostuen). Jos minä menen sanomaan niille kokoukseen oikein kovat sanat! — Minä sanon niille, että sellainen ei passaa ja että se meijeri on jumalanviljan pilkkaamista. Minä kuuletan ne niin, että niiden korvat vielä huomennakin pillittävät. Minä sanon, että kun pappilan porsaatkin kuolivat kurnaalista, niin me emme sitä syö. Minä sanon, että työmies on palkkansa ansainnut ja ei sinun pidä riihtätappavan härjän suuta kiinni sitoman.
IISKA (Jonka hiiva on humalluttanut).
Mutta tämähän on oikein mukavaa! Myrkky tappelee minun vatsassani lääkkeen kanssa. Se kuohuu ja kiertää siellä, niin että tohina kuuluu ja minun päätäni niin kummallisesti viemistää. (Horjuu.) Ja sen minä sanon, että minä uskallan kiljaistakin, vaikka kaksi kertaa. (Hiljempää Justukselle.) Eikös, kuule Justus, eivätkös ne porsaat kiljaisseet edes kymmenen kertaa?
MIINA (Hyökkää Iiskan luo).
Iiska kulta, oletko sinä sairas?
IISKA (Juhlallisesti mutta vähän sammaltaen).
Eriä, vaimo, minusta, koska se opettaja on niin hyvä mies.
MIINA (Menee Fiian turviin. — Melkein itkien).
Jokohan Iiskalle tuli lähtö?
Iiska! Mikä sinua oikein vaivaa?
Minun on niin hyvä olla.
MIINA (Nyyhkyttäen).
Niin, niin. — (Melkein saarnanuotilla.) Kuoleman edellä aina tuskat loppuvat, ja köyhän on silloin helppo lähteä.
JUSTUS (Jannelle).
Ettei se jästi vain mennyt sen päähän.
IISKA (Justukselle).
Ei mennyt! — Mutta kun se kurnaali on meijerissä pyöritetty aivan hulluksi ja kun se nyt pääsi minun vatsaani, niin se pitää vanhat tapansa. Se pyörii siellä niin riivatusti, että on oikein mukava kuunnella. — Kuulkaa pojat, kuinka se kurisee, eikä se nälkää kurise.
Mutta sinähän aivan hoipertelet. (Tukee Iiskää).
Niin, kun se kurnaali hurraa tuolla sisällä, niin se heiluttaa minuakin.
(Janne tukee myöskin Iiskää. Miina nyyhkii ja niistelee nenäänsä. Fiia lohduttelee Miinaa).
Ja minun tekee mieleni laulaa sitä laulua, että
Ulkomailta kaikki ne keksinnöt tulee
Niinpä —
(Keskeyttää yht'äkkiä laulun. Puristaa molemmin käsin vatsaansa ja katsoo suurin silmin kauas avaruuteen. Huutaa sitten aivan selventyneenä.) Päästäkää irti! (Juoksee käppyrässä ulos.)
MIINA (Kiljaisee).
Siunatkoon! Mikä sille tuli!
JUSTUS (Katsoo ovesta).
Tuonne se juoksee tarhakartanolle.
MIINA (Hätäisenä Justukselle).
Mene katsomaan, ettei mene vielä surmillensa.
Niin mene!
JUSTUS (Menee ulos).
Voi Iiska-parkaa!
JANNE (Ponnella).
Ja mitä varten viaton karitsa, niinkuin Iiskakin, joutuu kärsimään ja uhrataan, miksi eivät syylliset, niinkuin tuo opettaja tai Leppälän Mariaana, saa rangaistusta?
FIIA (Kuulee kamarista kolinaa).
St. Morsiuspari tulee.
7:s kohtaus.
Edelliset, Mariaana, Pikku-Kalle, Enkkeli, Kalle, ja Susso
(Mariaana, Pikku-Kalle, Enkkeli, Kalle ja Susso tulevat kamarista ja menevät suoraan ulos muut paitsi Susso, joka oltuaan ensin kahden vaiheilla jää kumminkin sisälle. Enkkelillä ja Kallella näyttää olevan paha omatunto, ne menevät tuvan läpi häpeissään.)
Siinä se seilasi nyt se Saaronin lilja ja meijeriprofeetta!
(Justus tulee ulkoa).
MIINA ja FIIA (Yhtä aikaa).
Kuinka se voi? Mikä sille tuli?
Kyllä se nyt jo on parempi. Se voihki ja ähki ensin kuin käypä kaljatynnyri, mutta eiköhän se jo vähän helpottanut.
Kuka kipeänä on?
Iiska se vain oli syönyt meijerimaitoon keitettyä velliä ja tuli kipeäksi.
MIINA (Itkunsekaisesti).
Mitenkähän sen raukan sisälmykset sitä kestävät?!
Eikö teillä ollut antaa sille viinaa tai pikiöljyä?
Kyllä sille lääkettä annettiin.
MIINA (Saarnanuotilla).
Siitä minun onkin mieleni hyvä, että jos Iiska nyt kuolee, niin ei sen tarvitse lääkkeen puutteeseen kuolla.
Me annoimme sille tuon tuopillisen jästiä.
Vai on jästi hyvää sellaiseen tautiin.
JUSTUS (Jannelle).
Ja sitten Iiska käski sanoa sinulle, että myrkkyä siinä maidossa oli, niin että sano sinä ne kovat sanat niille isännille. — Niitä on jo tuossa pihalla.
FIIA (Menee katsomaan ikkunasta).
Kyllä minä pidän niille oikein rengin saarnan.
Tuolla pihalla ovat toistenkin talojen rengit ja piiat. Mennään mekin sinne.
Mennään vain, mutta minä tulen pian takaisin. (Kaikki menevät ulos. Kun isännät samalla astuvat sisään, katsella muljauttelevat pahasti, mutta eivät puhu mitään).
8:s kohtaus.
Enkkeli, opettaja, Aapo, Huhtamäen Roope, Hilippa-Heikki, Väkäjoen
Iisakki, Janne ja Iitu.
(Huhtamäen Roope, Hilippa-Heikki ja Väkäjoen Iisakki vääntyvät hitaasti ovesta sisälle, vilkaisevat ohimennen tuvasta menijöihin, mutta eivät rupea vastaan mulkoilemaan. Istuutuvat vasemmalle sängyn ja takan luo).
AAPO (Tulee ulkoa, katselee ympärilleen).
Mihinkäs Enkkeli jäi?
HILIPPA-HEIKKI (Virnistellen).
Sillä taisi olla oma meijerinsä siellä kärryillä. Sitähän se jäi hoitelemaan.
HUHTAMÄEN ROOPE (Nauraa).
Hö, hö, hö. Uusi meijeri. Ja oikein leveää lajia.
OPETTAJA (Tulee, kainalossa papereita, ottaa lakin päästään).
Kas niin. Kaikki ovatkin jo täällä. (Asettelee paperit pöydälle) Me voimme siis aloittaa kokouksen, joka tämän Huhtajärven kylän historiassa tulee muodostamaan rajapyykin, jonka jälkeen tämäkin kylä ja kaikki sen asukkaat tulevat kulkemaan edistyksen ja valistuksen tietä kirkasta, korkeaa päämäärää — (Keskeytyy).
ENKKELI (Tulee sisään).
Hö, hö. Joko se meijerska nyt lähti?
ENKKELI (Hymyillen).
Niin. — Jo se Leppälän Martaana lähti — Joko täällä on kokous käynnissä? Siirrytään tänne pöydän viereen.
(Kaikki asettuvat pöydän ympärille istumaan).
OPETTAJA (Katsottuaan, että kaikki ovat paikoillaan, nousee seisomaan.
— Puhujaäänellä).
Rakkaat ystävät. Arvoisat kansalaiset. — Kaikki me tiedämme, mikä ylevä asia on meidät, itse kunkin majastamme kutsunut tähän tilaisuuteen. Sillä asia, joka meidät, arvoisat kansalaiset, on tähän tilaisuuteen kutsunut, on tärkeä. Ja me olemme itse kukin majastamme tähän kokoukseen saapuneet siinä mielessä, että tämä tärkeä asia meitä kutsuu ja me olemme tietoisia, että meidän oli sen vuoksi lähdettävä majastamme ulos, että tämä tärkeä asia meitä kutsuu ja se kutsu meitä velvoittaa. — Rakkaat ystävät. Tarkastakaamme nyt näitä kahta kohtaa, kuinka velvoitus meitä kutsuu ja kuinka kutsu meitä velvoittaa. (Taidepaussi).
AAPO (Keskeyttää opettajan puheen).
Eikö meidän pitäisi ensiksi valita puheenjohtaja.
Niin, kai se niin on tapana.
OPETTAJA (Istuutuu nyrpeänä paikalleen).
Rupea sinä Aapo niitä puheita hoitelemaan —
HILIPPA-HEIKKI (Vilkaisee opettajaan).
— niinkuin tähänkin asti.
Niin.
Onko se sitten niin päätetty?
Joo.
Ja kirjuriksi minä ehdottaisin opettajaa.
Niin.
HILIPPA-HEIKKI Sopiihan se.
Eihän tässä muitakaan ole.
Ja nyt olisi opettajalla puheenvuoro.
OPETTAJA (Nyrpeänä istualtaan).
Mitäpä minä tässä rupeaisin puhetta pitämään. (Ojentaa paperin.) Tässä on yhtiökirja. Jokaisen osakkaan on maksettava sen mukaan osakemaksua viisikymmentä markkaa.
VÄKÄJOEN IISAKKI (Kiljaisee kauhistuneena).
Viisikymmentä markkaa! Mistä sen otat?!
Niin, mistä sieppaat sellaiset rahat, kun tervakin on niin huonossa hinnassa.
Mitä ne kaupungissa siitä nyt maksavat?
Kolmetoista markkaa kokotynnyriltä kuuluvat maksavan. Eikä silloin tahdo oikein liietä meijeriin viisiäkymmeniä markkoja.
ENKKELI (Hätäisenä).
Mutta kyllä se meijeri nyt olisi laitettava. Tämä elämä menee muuten aivan pilalle.
Mistä otat viisikymmentä markkaa!?
OPETTAJA (Puhuu istualtaan).
Te, arvoisat läsnäolijat, te olette kaikki suuren ja jalon asian edestä esitaistelijoita. Teidän tulee uhrata kullat kulmiltanne, kuten muinoin, Siionin tyttäret, kun Kampyyseksen joukot päälle karkasivat. — Nyt meidän on toteltava sitä kutsumusta, joka meidät on majoistamme tänne kutsunut. Se kutsumus on suuri ja ylevä —
H. ROOPE (Iisakille).
Koska sinä panet tervahautasi palamaan?
Ensi viikolla.
Poltatko sinä itse, vai tuleeko sinulle siira?
Kyllähän sellaisen rytöksen itsekin. — Ei siinä ole kuin kahdentoista sylen puut.
Mutta kyllä sillä on suuri ero, kun on oikein siira, paljon enemmän se ottaa haudasta tervaa.
ENKKELI (Hätäisenä).
Eikös meidän pitäisi puhua siitä meijeristä.
V. IISAKKI (Enkkelille).
Pane sinä rahat, niin laitetaan vain meijeri.
OPETTAJA (Äikistellen).
Niin, jos Enkkeli-isäntä ja Aapo-isäntä sen yhdessä perustavat, niin ne tulevatkin rikkaiksi.
Emme me kahden sitä voi perustaa! (Melkein tyytyväisenä.) Ja mitäs siitä enää puhutaan. Heitetään koko yritys. Kirjuri vain merkitsee pöytäkirjaan kaikkien nimet, jotka kokouksessa ovat, ja että kun ei ollut rahaa, niin ei voitu yhtiötä perustaa.
H. HEIKKI (Kivahtaen).
Kyllä sitä nyt taas sen verran rahaakin on ettei niin saa kirjoittaa.
Minkälainen isäntä se nyt olisi, jolla ei viittäkymmentä markkaa —
Kyllä meilläkin aina sen verran on rahaa.
Mitä siinä sitten muuta kuin pankaa puumerkit tähän yhtiökirjan alle.
Anna tänne se paperi. (Kiskaisee paperin eteensä.) Mihinkä minä kirjoitan?
Tuohon (Näyttää).
H. HEIKKI (Piirtää puumerkkinsä, ottaa housuntaskusta kukkaron ja sieltä setelin, jonka lyö pöytään.) Tässä on meidän talon puolesta.
H. ROOPE (Piirtää myöskin puumerkkinsä ja kaivaa samoin esille setelin).
Ja tuossa on meidän puolesta.
OPETTAJA (Tarjoaa paperia V. Iisakille).
Eikös Väkäjoen isäntä kirjoita?
V. IISAKKI (Katselee paperia).
Eiväthän tähän vielä ole Enkkeli eikä Aapokaan kirjoittaneet.
ENKKELI (Iloisena).
Niin, kyllä minä kirjoitan (Piirtää puumerkkinsä ja käy hakemassa kamarista rahan).
AAPO (Välinpitämättömästi). Kyllähän minäkin kirjoitan. (Kirjoittaa nimensä ja ottaa lompakosta rahan).
N. IISAKKI (On kaivanut liivinsä povitaskusta tupakkamassin, josta ottaa rahan käteensä, piirtää sitten puumerkkinsä).
No tuossa se on sitten se minun merkkini. (Panee rahan pöydälle.) Ja tässä on raha. — Vaikka kyllä se nyt taisi mennä, niinkuin olisi takkaan viskannut.
JANNE (Tulee ovesta kuin työnnettynä, katsoo kiukkuisena ensin oveen, ja sitten isäntiin, joutuu hämilleen, ottaa lakin päästään ja menee takkakivelle istumaan. Kokouksen osanottajat katsovat ihmeissään ja jännitettyinä Jannea).
OPETTAJA (Koettaa selviytyä välikohtauksesta).
Tuota. — Niin. — Kai kokous sitten jättää sen koneen ostamisen tämän
Aapo-isännän tehtäväksi, kun hän matkustaa kaupunkiin tervaa viemään.
Joo, sehän kyllä sopii —
Käymmekö sitten sinne Tupun äidin mökille katsomaan, jos se meijeri voitaisiin laittaa sinne.
(Ulkoa rupeaa kuulumaan laulu:)
»Ulkomailta kaikki ne keksinnöt tulee
Niinpä meijerikin
Josta lähtee se turmelus arvaamatoin,
Kun maito vaihtuu kurnaalihin.»
JANNE (Kuultuaan laulun tulee levottomaksi, panee lakin päähänsä ja tekee yht'äkkiä rohkean päätöksen. Nousee seisaalleen). Tuota — (Pakoitetusti) Mutta me emme syö!
Häh? Mitä? Kuinka?
OPETTAJA (Opettaja-äänellä).
Mitä Janne tarkoittaa?
Että — tuota — me emme syö!
OPETTAJA (Opettaja-äänellä).
Mitä Janne tarkoittaa? Kutka eivät syö? Ja mitä he eivät syö?
JANNE (Pakoitetusti ja melkein itkunsekaisesti).
Kurnaalia!
Mutta eihän sitä tarvitsekaan. — Meijerimaito annetaan sioille ja vasikoille.
ENKKELI (Hyväntahtoisesti).
Niin, ei Jannen tarvitse. Sioille se —
Mutta kun pappilan porsaatkin kuolivat ja (Aapolle) teidän Iiskakin on niin kipeänä tuolla, kun söi kurnaalia että voihkii ja pihisee kuin kaljatynnyri ja —
Mistä Iisakki meijerimaitoa olisi saanut?
— ja kun se on jumalanviljan pilkkaamistakin. Ja ei sinun pidä riihtä tappavan härjän suuta kiinni sitoman ja työmies on palkkansa ansainnut! — Niin se on! (Poistuu kuin paeten).
(Kaikki nousevat).
Mitäs me nyt teemme, kun ne tuollaisen pystyn nostivat?
Eiköhän oteta rahoja pois ja jätetä koko touhu.
ENKKELI (Hätäisenä). Älkää hyvät miehet. Tämä elämä menee muutoin päin helvettiä.
Eihän sitä nyt enää viitsi puuhun mennä, kun kerran nimi tuli kirjoitetuksi. Ja ehkä siitä meijeristä sentään tulee hyötyäkin.
Niin, Leppälässä nostavat meijerilitviikissä neljäkolmattakin markkaa kuukaudessa, ja se on jo rahaa, se.
Ettäkö neljäkolmatta? Kuukaudessa?
Niin. Viime kuussakin olivat nostaneet niin paljon.
Vai neljäkolmatta? — Annetaan sitten rahojen olla tuossa.
IITU (Tulee peremmästä kamarista, hätkähtää vähän nähdessään isännät, mutta menee rohkeasti etummaiseen kamariin. Kuulee opettajan sanat.)
Kai isännät siis pysyvät päätöksessään, koska sanasta miestä ja sarvesta härkää?
No joo! Menköön nyt sitten vaikka porotuohiseen.
ENKKELI (Iloisena).
Niin. No sitähän minäkin, että niin —. Ota sinä, Aapo, nyt nuo rahat.
Menemmekö nyt sinne Tupun äidin mökille?
Mennään vain.
Joutaahan tässä.
(Kaikki tekevät lähtöä ja siirtyvät hiljalleen ovea kohden).
IITU (Tulee etummaisesta kamarista tuoden kahvikalut, jotka asettaa takkakivelle ja rupeaa kuppeja pesemään.)
Ja sitten, kun se meijeri saadaan, sitten pidetään oikein komea juhla — vihkiäisjuhla.
Mikä se sellainen juhla on?
Ettei vain tule maksamaan sekin!
ENKKELI (Innokkaana).
Niin, kyllä se juhla silloin sopii.
Taitaa olla turhaa. Mutta tehköön opettaja, miten tahtoo.
(Kaikki menevät ovesta).
9:s kohtaus.
Iitu, Janne, Fiia, Justus, Miina ja Iiska.
(Kun isännät ovat menneet, vilkaisee Iitu ensin oveen, jättää sitten astiainpesun ja juoksee ikkunaan. Samalla tulevat Janne, Fiia. Justus ja Miina sisälle).
Joo. Tässä minä seisoin ja kyllä minä niille sanat sanoin. Niin olivat isännät kuin Kylmä-Santeri kinkerillä, kun minä oikein annoin niiden kuulla lakia ja evankeliumia.
Mutta kyllä niitä mahtoi harmittaa se laulukin.
No sen tietää, että se harmitti. — Ja kun minä sanoin, että ei sinun pidä riihtätappavan härjän suuta kiinni sitoman ja työmies on palkkansa ansainnut, niin opettajankin silmät olivat kuin sarkanapit, kun kuuli oikein tietomiehen puhuvan.
No oliko siitä apua?
JANNE (Vakuuttavasti).
Jos sanasta koskaan on apua, niin kyllä siitä nyt oli.
Mutta minä kuulin, kun opettaja sanoi isännille, että sarvesta härkää ja että opettaja sitten laittaa sellaiset kalliit vihkimäjuhlat sille meijerille.
Missä sinä sellaista kuulit?
Tässä äsken.
FIIA (On mennyt ikkunaan).
Niin, tuolla ne isännät nyt näkyvät menevän Tupun äidin mökille sen meijerin paikkaa katsomaan.
JANNE (Vilkaisee ikkunaan).
Niin näkyy! Perr —! (Tulee etu-alalle ja jää synkkiin mietteisiin).
(Justus, joka on Jannen jälessä käynyt ikkunassa, siirtyy myöskin etu-alalle, mutta Fiia, Iitu ja Miina jäävät ikkunasta katselemaan).
IISKA (Tulee sisään väsyneen näköisenä).
No, sanoitko sinä, Janne, niille ne kovat sanat?
Kyllä Janne täällä niiden korvat kuumensi kuin mies, mutta ei siitä ollut apua! Tuonne ne menevät nyt juuri Tupun äidin mökille meijerin paikkaa katsomaan.
JANNE (Äkkiä päättävästi).
Kuulkaa pojat! (Vilkaisee ikkunaan päin ja alentaa äänensä.) Kun sanasta ei ole apua, niin laitetaan, pojat, sellainen mojahdus, että koko meijeri lentää taivaaseen — tuota —
JUSTUS (Ihaillen).
Osaatko sinä sellaisen laittaa?
Kyllä me osaamme. — Ja kun ne eivät vähemmällä opi sitä, että renkikin on ihminen, niin oma niiden on syy.
Joo, laitetaan sellainen, että siitä puhutaan vielä muuallakin.
IISKA (Innostuneena).
Joo, laitetaan vain vaikka jo huomenna. Tänä päivänä minä en jaksa.
(Fiia, Miina ja Iitu kääntyvät ikkunasta lupaan päin.)
MIINA (Huomaa Iiskan ja tulee nopeasti hänen luokseen).
Iiska kuita! Kuinka sinun kävi?
IISKA (Vilkaisee vähän nolona ympärilleen).
En sano.
JUSTUS (Vilkuttaa silmää Jannelle. Poikamaisesti ja sisäisellä riemulla).
Joo, ei sanota mitään.
Ei sanota, mutta perästä kuuluu.
Esirippu.
Varhainen kesäaamu. Perällä on pieni, ajan harmaaksi maalaama rakennus, jonka vasemmanpuoleisessa päässä on ikkuna, toisessa ovi ja portaat. Portaitten vieressä on laudoista muodostettu koroke soittokuntaa varten. Mökin seinässä ikkunan yläpuolella on lauta, johon on maalattu HUHTAJÅRVEN MEIJERI, ja oven päälle on kiinnitetty paperi, johon on hiilellä piirrelty ELÄKÖÖN!!! Portaat, joille kuljetaan keskeltä, on muodostettu puhujalavaksi, köynnöksiä ei vielä ole, mutta portaitten viereen on pystytetty pari seivästä ja niiden väliin kiinnitetty lauta puhujan papereita varten. Portaitten edessä muutamia lautoja sekä puupukkeja penkkejä varten. Mökin takana on joki. Sivuilla ja taustassa on lehtipuita.
1:nen kohtaus.
Janne, Justus ja Iiska.
(Justus ja Iiska hiipivät rakennuksen oikeanpuolisesta päästä varovasti esille. Janne tulee vasemmalta samoin hiipimällä, kantaa pientä pataa.)
JUSTUS (Kuiskaa).
Janne!
JANNE (Hätkähtää, mutta tunnettuaan toiset menee lähemmäksi).
Jaha!
Onko sinulla nyt se voimamälli?
JANNE: (Näyttää pataa).
Tässä on. Ja se onkin sellainen mälli, että kun kerran vain mojahtaa, niin tuo tupa pyllähtää jokeen.
Mitä siinä on? Onko se ruutia?
Mistä tulisi voi lehmättömälle! Rengin ei kannata ruutia ostaa. Mutta sama voima tässäkin on. Seinäjoellakin ne tekevät ruutia tulikivestä ja hiilistä, ja niitä molempia tässä on. Tulikiveä on kaksi naulaa ja sysiä kaksi kahmalollista.
Jaa, niin, se tulikivi, se se taitaa aina jymyn pitää.
Sehän se, eihän se muuten tulikiveä olisikaan.
Viedäänkö se nyt nurkan alle?
Joo. Tuonne taakse. Ja sitten sytytetään. (Kääntyy mökkiin päin ja näkee siinä ylimääräiset laitteet.) Katsokaa, katsokaa pojat, mit se opettaja täällä on värkännyt. — Kyyrieleison! Tuossa on niin, että »Huhtajärven meijeri» ja tuossa »Eläköön».
IISKA (Kiukkuisena).
»Eläköön». — Jukoliste! Minä menen ja revin nuo kirjoitukset pois!
JANNE (Ylimielisesti).
Anna olla herrankekkaleen vehkeet.
Mutta kun minä muistan, kuinka se meijeri eli minun vatsassani, niin —.
Anna, Janne, minun repiä ne pois.
JUSTUS (Näyttää puhujalavaa).
JANNE (Iiskälle).
Odota nyt. Kyllä ne siinä samassa mojahduksessa menevät meijerit niinkuin kirjoituksetkin.
JUSTUS (Katsoo vasemmalle, nykäisee Jannea ja Iiskää). Perhana! Tuolla tulevat opettaja ja Tuppu.
JANNE (Harmistuneena).
Niin näkyy. Mennään pois hetkeksi.
(Janne, Justus ja Iiska menevät oikealle).
2:nen kohtaus.
Opettaja ja Tuppu
(Opettaja ja Tuppu tulevat vasemmalta kantaen köynnöstä, jonka laskevat portaitten eteen.)
Asetetaanpa tämä köynnös nyt tähän puhujalavan ympäri. (Rupeavat kiinnittämään köynnöstä).
TUPPU (Viittaa soittajien lavaa).
Mitäs tuolla sitten tehdään?
Se on soittokuntaa varten.
Vai niin! — (Pettyneenä). Minä ajattelinkin, että mistä tähän juhlaan pelimanni —. Vai että oikein soittokunta.
Niin, minä ajattelin, että kun kerran on tällainen juhla, niin kannattaa tuoda soittokuntakin vaikka Helsingistä.
Tuleeko tämä sieltä asti?
Ei. Tämä tulee kirkonkylästä. Eikä niitä tule kuin viisi soittajaa, taikka oikeastaan torven soittajia ei tule kuin neljä — enempää ei kirkolla ollut, mutta kun pää-ääni olisi jäänyt kokonaan pois, niin lupasi Vuolteen Janne tulla sitä soittamaan klaneetilla.
Vai oikein niin komeasti.
OPETTAJA (Tyytyväisenä).
Kyllähän tämän juhlan olisi voinut saada juhlallisemmaksikin, mutta ei tällä kulmalla ole koskaan tuliaisiakaan ollut.
Vai soittaa se Vuolteen Janne oikein soittokunnassa.
Eihän se oikein vakinaisesti soita, eikä se nuotteja tunne, mutta se soittaa ulkomuistista ja hyvin soittaakin.
Soittaahan se —. (Taiteilijaylpeydellä.) Mutta klaneetista ei saa kuin yhden äänen kerrallansa. Toista se on, se minun pelini. Sillä saa vetää moniäänisestä paasin kanssa.
(Köynnös on saatu ripustetuksi).
OPETTAJA (Viittaa puhujalavaa).
Tässä minä pidän sitten juhlapuheen.
Vai opettaja —
Niin ne pyysivät niin hartaasti, että minä pitäisin puheen, ja täytyihän minun luvata. (Katselee puhujalavaa.) Kyllä tämä on nyt hyvä. Eikös olekin?
Joo, kyllä se on hyvä.
Nuo penkit meidän täytyy vielä asettaa paikoilleen. — Otetaanpa kiinni.
(Opettaja ja Tuppu asettavat laudat pukkien päälle näyttämön kummallekin puolelle.)
Tähän keskelle, näiden penkkien väliin tuodaan sitten se juhlan pääasia. (Hätkähtää.) Niin, mutta sitä varten täytyy saada alusta.
Minkälainen se pitäisi olla?
Sellainen pieni pöytä tai korkea penkki.
Ei täällä taida olla sellaista, mutta jos kävisi Enkkelin talosta hakemassa.
Niin, mennään vain. Johan täällä onkin kaikki kunnossa. Vaikka kohta ne tulevat vieraatkin ja kohta se tuodaan sekin — (Muistaa.) Mutta onko Tuppu koskaan ennen veivannut sellaista. Tarkoitan, että osaako Tuppu veivata? (Lähtee poispäin vasemmalle).
Kylläkai sitä osaa —. Mutta — tuota — opettaja. — Jos ne nyt sitten rupeavat minua lyömään, niin tuleekos opettaja sitten minun puolelleni?
Kutka Tuppua löisivät?
No, Janne ja Justus ja Iiska ja ne kaikki muut.
Eivät ne tule ainakaan minun saapuvilla ollessani. (Menee vasemmalle).
Mutta jos ne tulevat, niin kylläkai opettaja sitten — (Menee opettajan jälessä).
3:s kohtaus.
Janne, Justus ja Iiska.
(Janne, Justus ja liska tulevat oikealta näyttämölle.)
Kuulitteko pojat, että Tuppu rupeaa meijerinveivaajaksi.
Niin kuuluu rupeavan.
JANNE (Omissa ajatuksissaan).
Jo minä sitä vähän epäilinkin, kun ne sen meijerin tänne Tupun äitivainaan mökille laittavat, että Tupusta se tulee. (Jää miettimään).
Annetaan sille selkään! — Se on kiero mie! — Rupeaa meijerinveivaajaksi, vaikka on aina meidän kanssamme niitä meijerilauluja laulanut parhaana miehenä.
Joo, niin on, parhaana miehenä.
Ja sitten pyytää opettajaa puolelleen! — Mutta jos me teemmekin molemmista mänttinahkaa!
JANNE (Miettimisen aikana on naama mennyt leveään hymyyn. — Rähähtää nauramaan).
Ei, pojat, emme me satu niihin. — Se on hyvä, että Tupusta tulee meijerinveivaaja! Eipähän sitten ainakaan ole se »parempi miehenalku».
Mitä sinä tarkoitat?
JANNE (Tahtoo sekoittaa asian).
Ei mitään. — Ajattelin vain, että mitenkähän se Tuppu sitten silmänsä panee, kun koko mökki on pyllähtänyt jokeen.
Jaa, niin! — Joko mennään sytyttämään se mojahdus?
Mennään vain. Katsokaa te, ettei ketään tule.
(Janne, Justus ja Iiska menevät perälle. Janne menee mökin taakse, Justus mökin toiseen ja Iiska toiseen päähän. Viimemainitut vilkuilevat vuoroin näyttämölle, vuoroin mökin taakse).
Saatko syttymään?
JANNE (Mökin takana).
Kohta.
Pane se pata vähän alemmaksi, niin syttyy paremmin ja kyllä se sieltä alhaaltakin heittää samalla lailla.
(Janne, Justus ja Iiska juoksevat oikealle.)
4:s kohtaus.
Opettaja, Tuppu, Janne, Iiska ja Justus.
Pannaan se tähän keskelle, näkyvälle paikalle. (Pöytä on asetettu paikalleen) Kas, tähän se sopii hyvin.
Joo, kyllähän se siitä näkyy.
OPETTAJA (Opettaja-äänellä).
Ja muistaako Tuppu nyt: Sitten kun minä olen pitänyt puheen, sitten kaadetaan maito sisään ja Tuppu rupeaa käyttämään konetta.
Mistä minä saan maitoa?
Enkkelin talosta lupasivat tuoda. (Pelästyy.) Etteivät vain unohda! — Täytyy käydä vielä muistuttamassa. (Katselee ympärilleen.) Muutenhan tämä onkin kunnossa. — Ai, eihän vielä! — Soittajille pitää vielä tuoda tuolit.
Jaa niin. Käydäänkö nekin hakemassa Enkkeliltä?
Niin kai on parasta. Mennään heti. (Menevät vasemmalle).
(Janne, Justus ja Iiska kurkistavat näyttämölle).
Mikä siinä on, kun ei se mälli mojahda?
En tiedä. Kyllä siinä oikeat aineet on, niin että se kai ei ole syttynyt.
IISKA (Katselee, vasemmalle).
Tuolla tulee ihmisiä.
JANNE (Harmistuneena).
Kylläpä niitä nyt täällä juoksee!
(Katoavat kaikki oikealle.)
5:s kohtaus.
Fiia, Vappu, Miina, opettaja ja Tuppu.
FIIA (Tulee vasemmalta näyttämölle).
Tulkaa katsomaan. Täällä on jo meijerin häähuone valmis. — No, jopa on laitokset! — Mutta pian se vihkiminenkin kai alkaa.
(Miina ja Vappu tulevat jälessä).
MIINA (Haltioituneena).
Kyllä on kaunista! — Se on korkeasti oppinut mies se opettaja. Se osaa vaikka mitä. Se on nuo kirjoituksetkin maalannut.
FIIA (Miinalle toruen ja arkipäiväisesti).
No, joko taas?
Minkäs minä sille voin, että opettaja on niin oppinut mies.
Älä puhu koskaan joutavia! — Pidä sinä vain Iiskasta kiinni, äläkä rupea herrain perässä juoksemaan.
MIINA (Pahastuu nieleskellen kyyneleitä).
Enhän minä juoksekaan. Ja kyllähän minä Iiskasta pitäisinkin kiinni, mutta kun se Iiska ei pidä ollenkaan minusta kiinni.
Mutta älä toista kertaa syötä sille kurnaalia. Se voisi paukahtaa halki.
Se ei ollutkaan kurnaalia. Aapo-isäntä sanoi niin.
FIIA (Epäillen).
Ei sitä tiedä.
VAPPU (Koettaa puhua arkipäiväisesti).
Joko se Aapo-isäntä tuli kaupungista?
Jo se tuli tänä aamuna Väkäjoen Iisakin kanssa. — Ja Väkäjoen isäntä oli kertonut, että Aapo osti kihlat kaupungista, sellaisen kretliinin, kukallisen silkin ja sormuksen.
Vai että kihlat! Ketähän se nyt meinaa, kun (Vapulle) teidän välit katkesivat.
Taitaa ajatella vieläkin tuota Vappua.
VAPPU (Salaten mielenliikutuksensa).
Mitenkä se olisi osannut minulle sormuksen ostaa, ilman mittaa. — Ei, kyllä sillä on toinen. Emmekä me sopisikaan, kun tuo meijeriasia tuli väliin.
(Opettaja ja Tuppu tulevat vasemmalta kantaen
kumpikin kahta tuolia, opettaja tulee edellä.
— Miina niiaa opettajalle makean näköisenä).
FIIA (Pukkaa Miinaa kylkeen. Toruvasti).
Oletkos siinä!
Päivää, päivää! — Neidit ovat tulleet katsomaan tätä meijeriä. — Olkaa hyvät ja istukaa. Kohta tänne tulevat muutkin juhlavieraat.
VAPPU (Kylmästi).
Emme me ehdi vielä juhlimaan. (Menee vasemmalle).
MIINA (Ihaillen).
Me poikkesimme vain katsomaan, kuinka kauniiksi opettaja on kaikki laittanut. — (Keskeytyy).
FIIA (Topakasti).
Ja nyt täytyy mennä taas töihin. (Ottaa Miinaa kädestä ja vetää hänet pois).
(Opettaja ja Tuppu ovat asettaneet tuolit soittolavalle).
Ja nyt minä menen soittajia vastaan. Ne ovat kyllä aivan pian täällä.
(Menee, vasemmalle).
TUPPU (Pelokkaana).
En minä tänne yksin jää, minä tulen mukaan. (Menee vasemmalle).
6:s kohtaus
Janne, Iiska ja Justus.
(Janne, Iiska ja Justus tulevat perätysten ja varovaisesti oikealta).
No, nyt ei täällä ole ketään.
Kuulitteko, mitä Miina sanoi, että se ei ollutkaan kurnaalivelliä, jota minä söin.
JANNE (Ylimielisesti).
Miinaa on vain narrattu. — Koska sinä olet ennen tullut vellistä kipeäksi?
IISKA (Miettien).
Jaa, niin. — (Varmasti.) Kylläkai ne ovat sitä Miinaa narranneet.
Joo! Annetaan meijerin vain mojahtaa.
Mojahtakoon vain minun puolestani.
Mennään katsomaan mikä siinä on vikana, kun ei se jo pyllähdä.
(Menevät varovasti mökin oikeanpuolisesta päästä,
Janne kulkee edellä, sitten Iiska ja viimeisenä Justus.
Janne kurkistaa ensimmäisenä nurkan taakse).
No palaako se?
Kyllä siellä savua näkyy, mutta sitten sieltä kuuluu sellainen merkillinen pörräys ja pinajaminen.
Joo, niin kuuluu. Turisee kuin tuore puu lakassa.
Kylläkai valkeaa silloin täytyy kohentaa.
Joo. — Jää sinä, Justus, tänne vahtiin, että huudat meille, jos ihmisiä tulee. Me menemme tulta korjaamaan.
(Janne ja Iiska menevät varovaisesti mökin taakse. Justus palaa takaisin ja katselee ympärilleen. Hetken kuluttua juoksevat sekä Janne että Iiska, toinen toisesta, toinen toisesta päästä mökkiä näyttämölle huitoen käsillään, ähkien ja kiroten.)
Mi — mikä teille tuli?
Kun nuo ampiaisen saatanat, en paremmin ole -ja siunaa, sotkevat ihmisen silmät.
Eivät ne ampiaisia olleet! Pikku-piruja ne olivat, jotka tuon (viittaa mökkiä) maitohelvetin puolesta meitä piikeillään pistelivät.
Pistivätkö ne sinuakin?
No niin pomppivat naamaan, että oli aivan kuin olisi rakeita satanut.
Se savukohan ne ampiaiset ajoi pesästään?
JANNE (Ylimielisesti).
Mistä se ampiaispesä olisi juuri siihen osunut?! — Ampiaiset kuuluvat vain samaan juoneen. Isännät ja opettajat, ne sinne olivat ampiaisia laittaneet.
IISKA (Hieroen naamaansa. Epäillen).
Ei suinkaan. Mitenkä ne niitä sinne olisivat vieneet?
JANNE (Hymähtäen ylimielisesti).
Mitenkä?! — Mikä sen opettajan konstit tietää.
No saitteko edes nyt sen mojahduksen syttymään?
Mitä vielä! — Siinä hädässä kaatui koko pata ja putosi jokeen. (Hivelee naamaansa.) Voi turkanen tuota minun naamaani! Sitä pakottaa joka paikasta ja rupeaa kiristämään niin, että kai siinä nahka halkee.
Haudo vedellä tuossa joen rannassa.
Sitä minunkin naamani tarvitsee. (Painelee naamaansa).
JUSTUS (Katsahtaa vasemmalle).
Tuolla tulevat isännätkin tänne.
Tulkoot! — Minun sappeni kiehuu niin riivatusti. — Kurnaalihäät ja ampiaiset! — Kyyrieleison! — Hoitakaa minua, pojat, etten tee hirmutöitä! (Pui nyrkkiään).
Älä nyt, Janne. — Mennään tänne joen rantaan, että saat hautoa naamaasi. (Vetää Jannea käsivarresta).
IISKA (Ottaa Jannea toisesta käsivarresta. — Lepytellen).
Mitä sinä Janne turhia. Mennään tänne.
(Menevät kaikki oikealle. Janne on kyräilevinään vähän vastaan).
7:s kohtaus.
Hilippa-Heikki, Väkäjoen Iisakki, Huhtamäen Roope,
Enkkeli, Mariaana, Pikku-Kalle, Enkkelin neljä lasta,
Kiililän Kalle, Fiia, Miina ja kaksi akkaa.
(Hilippa-Heikki, Väkäjoen Iisakki ja Huhtamäen Roope tulevat vasemmalta.)
Katsokaas, mitä se opettaja on tänne laittanut!
Ettei se vain tule kovin tyyniksi tämä tällainen.
Mehän sanoimme, että ei penniäkään näihin juhliin.
Eihän se mitään maksa, kun soittokunnankin kustantaa Aapo.
On sillä Aapollakin vielä sellaisia varsan kujeita. Ruveta nyt opettajan kanssa hommaamaan tällaista. Ja se soittokunta taitaa maksaa paljon.
Eivät ne ota mitään palkkaa. Aapo vain antaa niille kaupungintuliaisia.
Mutta on se sittenkin ihme. Aapohan sanoi myös, että tällainen juhla on aivan joutava.
VÄKÄJOEN IISAKKI (On tarkastellut mökkiä).
Ja oikein on tuohon kirjoitettu, että »Huhtajärven meijeri» ja tuolla vielä että »Eläköön». — Mitähän sekin tarkoittaa?
Se kai tarkoittaa samaa kuin »halleluijaa».
Niin kai.
Eikö tänne muita tulekaan?
Johan se Enkkelinkin juna tuli tuolla, ja meijerska oli konehtöörinä.
Hö, hö, hö.
V. IISAKKI (on ollut lähempänä mökkiä).
Mikä täällä haisee niin myrkylliseltä?
Mikäs se nyt täällä —?! — Tuppu on kai avannut akkunansa.
(Enkkelin väki saapuu vasemmalta. Edellä tulee Mariaana, sitten Pikku-Kalle, sitten Enkkeli ja Enkkelin neljä lasta, kaikki pitävät toisiaan kädestä kiinni. Jonon lopussa tulee Kiililän Kalle. Mariaana asettelee kaikki istumaan oikeanpuoliselle penkille samassa järjestyksessä kuin ovat tulleetkin ja istuutuu itse penkin alapäähän.)
Istukaa nyt sitten lapset kauniisti.
ENKKELI (Hymyillen).
Joo, niin, kauniisti.
(H-Heikki, K. Iisakki ja H. Roope, vääntyvät istumaan vasemmanpuoliselle penkille. Oikealta tulee kaksi akkaa, joilla kummallakin on virsikirja nenäliinan sisässä.)
1:NEN AKKA (Toiselle).
Täälläkö se selitys pidetään?
Niin. Mutta en tiedä kuka täällä mahtaa saarnata. Ja taidetaan täällä messutakin kun tuonne on laitettu tuollainen alttari. (Viittaa portaita).
Mennään tuonne istumaan. (Viittaa vasemman puolista penkkiä, jolle sitten istuutuvat).
(Fiia ja Miina tulevat vasemmalta).
MARIAANA (Huomaa tulijat).
Siellähän se Fiia on! Ja kotona etsittiin niin kovasti, kun pitää tuoda maitoa tänne meijeriin.
Mutta minä en lähdekään kuljettamaan maitokuormia meijeriin.
ENKKELI (Hyväntahtoisesti).
Joo. Iitu sitä sieltä tuokin nyt, ettei Fiian tarvitse.
Mutta minä en lähde koskaan sellaiselle asialle.
ENKKELI (Hyväntahtoisesti).
Niin. — Saa Iitu tuoda vastedeskin.
Eikös piian pidä tehdä sitä, mitä käsketään?
Kyllä, jos piika tekee.
Meijerijuhlako täällä onkin!?
FIIA (Kiihtyneenä).
Niin, meijerijuhla! — Meijeri tuodaan tänne ja ylennetään tuohon pöydälle kaiken kansan nähtäväksi ja tuolla (viittaa portaita) saarnataan ja tuolia (näyttää soittolavaa) soitetaan pasuunoilla.
Mutta sehän on taivaaseen huutava synti!
Kultainen vasikka, pasuunat ja baalin papit! Voi maailmaa pahennusten tähden!
Mennään pois!
(Molemmat akat jäävät kumminkin istumaan päätään heilutellen).
FIIA (Pelästyen).
Mutta mikä käry täällä on?
Sitähän minä jo äsken sanoin, että mikä täällä käryää.
(Kaikki haisteleva! ilmaa. Enkkeli ja
Mariaana katsahtavat pienempiin lapsiin).
FIIA (Melkein kiljaisten).
Tämä on tulikiven hajua!
(Kaikki pelästyvät ja nousevat ylös).
1:NEN AKKA (Kauhistuneena).
Niin on! (Sylkee.) Tphyi, tphyi, tphyi kolmasti! (Vakuuttavasti.) Täällä on käynyt se sarviniekka, se itse pääpelsepupi, ja se on jättänyt hajun jälkeensä.
Herra hyvästi siunaa!
(Kaikki katselevat vakavina ympärilleen uskomatta kumminkaan täydellisesti paholaisen vierailuun.)
ENKKELI (Miettien).
Mitäs asiaa sillä pelsepuupilla nyt olisi ollut tänne Huhtajärven kylään?
Mitäkö asiaa!? — Onko tuo otollista, että kultainen vasikka tuodaan kansan palveltavaksi!!
8:s kohtaus.
Edelliset, Janne, Iiska, Justus ja Aapo.
(Iiska, Justus ja Janne tulevat oikealta. Iiskän ja Jannen naamat ovat kovasti paisuksissa.)
MIINA (Huomaa Iiskän).
Hyvät ihmiset! Minkä näköinen sinä olet, Iiska! Oletko sinä sairas?
FIIA (Huomaa Jannen).
Ja sinä, Janne, sinä olet samanlainen! Mikä teitä vaivaa?
(Kaikki kerääntyvät Iiskää ja Jannea tarkastelemaan).
1:NEN AKKA (Kiljaisee).
Hii! Niissä on rutto!
(Syntyy hämminki. Kaikki pakenevat edemmäksi Iiskasta ja Jannesta).
1:NEN AKKA (Profeetallisella ponnella).
Niin, rutto! — Niinkuin kirjoitettu on, että saatana silloin rikeeraa maan päällä ja ihmisiä vaivaa rutto ja pahat paiseet. Tämä on lopun edellistä!
2:NEN AKKA (Kun Iiska on vähän lähentynyt, huutaa).
Älä tule tänne! Mene pois! (Sylkäisee.) Tphyi, tphyi, tphyi, tphyi.
Menkää pois! Menkää korpeen! Ja konsa ihmisiä lähestytte, huutakaa: saastainen! saastainen!
JANNE (Aluksi vähän nolona).
Ei tämä nyt sentään oikeaa ruttoa ole, mutta (viha nousee) saatanan juonia tässä kyllä on. Ja tuo meijeri on kaiken pahan alku.
Meitä pistivät ampiaiset.
Vai ampiaiset! Ampiaisetko tänne sen tulikiven hajunkin jättivät?!
JANNE (Hätääntyy). Tulikiven haju — onko täällä — eihän täällä ole tulikiven savua. Vai tunnetko sinä, Iiska?
IISKA (Myöskin hätääntyneenä).
En — en minä mitään tunne.
Mi-mistä tänne tulikiven savua olisi tullut.
E-ei täällä ole. En minä ainakaan mitään tunne.
Johan minä sanoin, että Tuppu se vain on avannut akkunansa.
(Kaikki rauhoittuvat ja asettuvat taasen paikoilleen istumaan).
1:NEN AKKA (Mielenosoituksellisesti toiselle).
Tule pois! Täällä ei ole meidän hyvä olla. (Menevät oikealle).
MIINA (Tulee Iiskän luo).
Vai ampiaiset sinua ovat noin pistelleet! Kun tullaan kotia, niin saat vähän viinalla hautoa naamaasi. Minä sain isännältä kaupungintuliaisia pienen tilkan.
IISKA (Nauraa höräyttää).
Jottako minä viinalla naamaani pesisin! Älä nyt! Mutta anna minulle ryyppy sisään.
(Janne ja Justus jäävät vasemmalle etualalle.)
JANNE (Justukselle).
Tätä ei sisu enää kestä! Ryöstetään se meijeri ja kannetaan se tuonne jokeen.
(Aapo tulee vasemmalta, seisahtuu Jannen ja Justuksen
taakse ja kuulee hymyillen näiden puheen).
Joo! — Kootaan pojat ja viedään meijeri jokeen ja annetaan sitten kaupunpäällisiksi selkään Tupulle ja opettajalle. — Ja saakoot isännät saman löylyn.
— Tuota — sen jälkeen, kun opettaja on täällä tämän juhlansa pitänyt, niin meillä olisi siellä kotona vähän kaupungintuliaisia, jotta jos tahtoisitte tulla maistamaan.
(Kaikki kohahtavat ihmetyksestä ja kasvoihin tulee eloa, kiittelevät muhoilemalla ja aivan pienellä päännyökkäyksellä).
IISKA (Nielaisten).
Jottako mekin?
Tottakai! Oman talon väki nyt ainakin.
JUSTUS (Joka huomattuaan Aapon, on pelästynyt).
Sehän on — isäntä — tuota — aivan liikaa.
JANNE (On murjottanut Aapon kutsusta huolimatta. Kun nyt Iiska ja Justus kiittelevät Aapoa, katsoa muljauttaa heitä kumpaakin ja sanoo halveksivasti.)
Jassoo! — Vai sellaisia miehiä, Iiska niinkuin Justuskin! (Kävelee yksinäisyyteen näyttämön oikealla etualalla).
(Justus ja Iiska siirtyvät vähän häpeissään peremmälle).
9:s kohtaus
Edelliset, opettaja, soittajat, Iitu ja Vappu.
(Opettaja tulee vasemmalta. Hänen jälessään tulee viisi soittajaa, nim. basson, tenorin, alton ja b-kornetin soittajat, näillä kullakin on nuottikirja, viidentenä tulee klarinetinsoittaja ilman nuottikirjaa.)
Tulkaa tännepäin. Tänne näin. Täällä on teille oma lava. (Ohjaa soittajat lavalle.) Kai te osaatte sitten soittaa sen Kunkrissanin marssin. Se sopisi niin hyvästi. (Soittajat nyökkäävät.) Ja sitten kun minä annan merkin, niin te saatte aloittaa.
(Opettaja juoksee vasemmalle, soittajat asettuvat soitto-asentoon).
OPETTAJA (Hetken kuluttua juoksee takaisin ja huutaa).
No, nyt! Aloittakaa nyt! (Menee sen jälkeen oikeanpuolisen penkin luo ja katselee tyytyväisenä, minkä vaikutuksen mahtava soitto tekee).
(Soittokunta soittaa »Kope Christian stod ved», mutta klarinetti, joka soittaa korvakuulolta, tekee omasta aloitteestaan jos minkälaisia koristuksia ja kuvioita. Torvet sekaantuvat silloin tällöin tahdissa ja töräyttelevät aivan luvattomia. — Ihmiset kumminkin kuuntelevat ihmeissään ja ihastuksissaan).
OPETTAJA (Juoksee kesken soiton vasemmalle ja huutaa).
Tänne päin! Kantakaa varovasti.
(Opettaja palaa vasemmalta. Hänen jälessään tulevat Tuppu ja eräs mies kantaen laatikkoa, jonka laskevat pöydän viereen ja nostavat laatikosta mahdollisimman pienikokoisen separaattorin pöydälle. Tuppu ja hänen seuralaisensa menevät vähän sivulle. — Ihmiset aikovat nousta ylös separaattoria katsomaan. — Soitto loppuu.)
OPETTAJA (Opettaja-äänellä).
Istukaa kaikki paikoillanne, niin te näette kaikki aivan hyvin.
IITU (Tulee vasemmalta vetäen pienestä laatikosta tehtyjä, nelipyöräisiä leikkivankkureita. Laatikossa on kaksi noin 2—3 litran vetoista maitokannua.) Tännekö tämä maitokuorma oli tuotava.
Aivan oikein. Jätä siihen vain.
(Iitu menee vähän sivulle. Kiellosta huolimatta menevät kaikki muut tarkastamaan separaattoria lähempää paitsi Janne, joka mitään huomaamatta murjottaen tuijottaa separaattoria, ja Aapo, joka näkyy silmillään hakevan jotakin väkijoukosta. — Separaattorin tulee kumminkin näkyä katsomoonkin.)
VAPPU (Tulee melkein kohta Iitun jälessä, jää vasemmalle etualalle, katselee separaattoria ja hymähtää).
Tuollainen rääppänäkö se vain olikin.
AAPO (Tulee Vapun luo, viittaa separaattoria).
Tuossa se nyt sitten on se koko riidan syy.
Kovin on pieni! Ja tuollaisen tähden sitten tehdään laulut, riidellään ja itketään.
AAPO (Vakavasti).
Tyhjästähän ne suuret riidat aina saadaan syntymään, kun on vain riitojen tekijöitä. (Äänen sävy muuttuu lämpimäksi.) Mutta kuinka se on, pelkäätkö sinä vielä tuota — meijeriä?
VAPPU (Vilkaisee hämillään Aapoa ja painaa päänsä alas).
En tiedä.
AAPO (Ottaa taskustaan pienen paketin ja antaa sen Vapulle).
Katsos, minä toin sinulle vähän kaupungintuliaisia, että jos sinä huolit niistä —
VAPPU (Yhä enemmän hämillään).
Mitä — sinä —
Ja sitten minä toin sinulle tämän. (Ottaa taskustaan sormuksen ja pistää sen Vapun sormeen).
VAPPU (Iloisena).
Kuule, Aapo. — (Puristaa Aapon kättä.) Kuinka sinä osasit ostaa tämän sormuksen? Se on aivan kuin mitan mukaan.
AAPO (Hymyilee). Se on mitan mukaan ostettu. Minulla on niitä apulaisia. (Sydämellisesti.) Ja kuule, Vappu, kyllä sinä saat pitää kirnun vielä meilläkin, ettei sinun tule ikävä! (Katsoo Vappuun hymyillen).
Niin, Aapo, älä naura. — Eihän minulla olisi teille mitään annettavaa, ellen saisi edes kirnuta voita.
AAPO (Vähän viekkaasti).
Kenelle »teille»?
Sinulle ja lapsille.
AAPO (Nauraa).
Mutta eihän meillä vielä ole — (Vappu painaa ujona päänsä alas) — mutta niitä tulee. (Tempaa Vapun kainaloonsa).
IITU (Huomaa Vapun ja Aapon, huutaa). Hii, hei! (Hyppii tasajalkaa.)
Nyt minä pääsen Vapun piiaksi. (Tulee Vapun luo.) Enkös pääsekin!
VAPPU (Katsoo Aapoon).
Jos isäntä sinusta huolii.
Kyllä isäntä huolii.
(Väkijoukko, joka on innokkaana katsellut ja arvostellut separaattoria, kuulee Iitun riemun ja huomaa Aapon ja Vapun. Kuuluu huudahduksia: Jahaa! — Vappu ja Aapo. — Katsokaas noita!)
Sitäkö varten sinä sen soittokunnankin? No nyt minä ymmärrän! No, onneksi olkoon. (Menee kättelemään Aapoa ja Vappua. Kaikki isännät käyvät onnittelemassa Aapoa ja Vappua, palaavat sitten takaisin paikoilleen. Fiia menee Jannen luo ja pukkaa häntä kylkeen tarkoittaen, että Jannekin kävisi onnittelemassa, jää sitten Jannen luo.)
JANNE (On koko ajan tuijottanut separaattoria sekavin tuntein, herää nyt. — Sisäisellä vakaumuksella).
Ei se ole kovin kumma masiina! — Ja pieni se on! — Mutta sillä on kaksi sarvea kuin pirulla! — Ja mitä pienuudesta. Pieni se on ampiainenkin ja sillä on vain yksi piikki, mutta päästäpäs se naamaasi pomppimaan! — Kyllä se niin on, että: irti tästä talosta.
FIIA (Iloisena).
Jottako jo lähdet torpan tekoon?
En! — Mutta minä menen Ameriikkaan! — Siellä saa mies syödä mitä ansaitsee vaikka söisi läskiä ja voita ja joisi kermaa päälle. (Fiialle.) Tahdotko tulla samaan joukkoon vain onko tuo (viittaa Tuppuun, joka seisoo separaattorin vieressä) vieläkin sinun mielestäsi se parempi miehenalku?
FIIA (Vähän naurahtaen). Ei ole. Eikä ole koskaan ollutkaan.
Ja etkö sano enää koskaan, että minä olen niinkuin valtiopäiviltä tullut?
FIIA (Naurahtaen).
En sano! — En koskaan! (Vilkaisee Justukseen ja Iiskaan. — Vakavasti.)
Kun sinä taidat ollakin ainoa mies koko joukosta.
Silloin lähdetään yhdessä.
FIIA (Onnittelijoille, jotka ovat jo melkein kaikki palanneet paikoilleen).
Olisi tässä toinenkin pari.
(Kaikki kohahtavat ihmetellen, eivät onnittele kädestä, mutta kuuluu vuorosanoja: No kas vain! — Sehän mukavasti sattuu että kaksi paria. — No onnea ja menestystä! — Pitkää ikää ja paljon lapsia! — J.n.e.)
10:s kohtaus.
Kaikki edelliset.
OPETTAJA (Lyö käsiään yhteen. — Opettaja-äänellä).
Ehkä me nyt sitten ryhdymme siihen pääasiaan! (Lähtee puhujalavalle päin).
ENKKELI (Havahtuu. Kiljaisee).
Joo, niin, pääasiaan. Kysy nyt, Kalle, Mariannalta, että onko se asia nyt sitten selvä.
Kyllä se nyt on selvä. Isä käski sanoa, että sopii mennä vaikka ensi sunnuntaiksi kuulutuksille.
ENKKELI (Iloisena).
No niin! Nyt sitä taasen on niinkuin ainakin isäntämies!
OPETTAJA (On noussut puhujalavalle, ottaa lakin päästään, puhuu saarnaäänellä).
Rakkaat ystävät! Arvoisat kansalaiset! — Kaikki me tiedämme, mikä ylevä asia on meidät, itse kunkin majastamme kutsunut tähän tilaisuuteen. Sillä asia, joka meidät, arvoisat kansalaiset, on tähän tilaisuuteen kutsunut, on tärkeä. Ja me olemme itse kukin majastamme tähän juhlaan saapuneet siinä mielessä, että tämä tärkeä asia meitä kutsuu, ja me olemme tietoisia, että meidän oli sen vuoksi lähdettävä majastamme ulos, että tämä tärkeä asia meitä kutsuu ja se kutsu meitä velvoittaa. — Rakkaat ystävät. Tarkastakaamme nyt näitä kahta kohtaa, kuinka velvoitus meitä kutsuu ja kuinka kutsu meitä velvoittaa. (Taidepaussi).
JANNE (Fiialle päättävästi).
Kuule Serafia. Me lähdemme nyt pois! (Ottaa Fiiaa kädestä ja menevät pois vasemmalle).
OPETTAJA (Katsoo poistuviin, jatkaa sitten puhettaan).
Niinkuin tähän uuden, paremman ajan kodin seinään on kultakirjaimin piirretty »Eläköön» — (Muistaa samalla unhottuneen asian. — Puhuu tavallisella äänellä.) Kuulkaa kun minä puheeni lopetan ja sanon kohoittakaamme eläköön-huuto, niin silloin pitää jokaisen huutaa »eläköön». (Saarna-äänellä.) Niinkuin tähän uuden paremman ajan kodin seinään on kultakirjaimin piirretty »Eläköön» niin velvoitus meitä kutsuu että Huhtajärven kylä elää ja nousee valon ja valistuksen mukaan korkealle (häkeltyy) valistuksen ja valon — korkealle niin kuin kultakirjaimin on piirretty — (Pyyhkii hikeä ja haukkoo tyhjää ilmaa, lopettaa hätääntyneenä.) Eläköön Huhtajärven meijeri!
(Kaikki ovat seuranneet puhetta tylsinä. Puheen lopussa huutavat kaikki, kuka »hii», kuka »haa»! Kuka »hellerei»! Joku huutaa »eläköönkin», soittokunta aloittaa uudelleen saman marssin.)
Esirippu.