*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74663 ***
HUHTIKUUN-MANTA
Seuranäytelmä
Kirj.
MAILA TALVIO
Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1914.
HENKILÖT:
HUHTIKUUN-MANTA, pulska nainen 55 v. vaiheilla, yllä uutuuttaan
kankea pumpulipuku, päässä musta silkki, kaulassa kello
pitkine perineen.
MATTI, hänen miehensä, hidas, tanakka, vaaleatukkainen työmies,
10 v. nuorempi Mantaa.
PILLISKURU, karjanostaja, verevä, sekä puvultaan että muodoltaan
muhkea mies noin 30 v. iässä. Uudet kiiltävät, korkeat saappaat.
Uusi lippalakki.
MIINA, nuorenpuoleinen, kielevä nainen kylältä.
NÄYTTÄMÖ:
Mantan siisti, soma huone Koivulassa. Perillä, keskellä, ovi ulos.
Näkyy kuisti, pihamaa, punainen aita portteineen, sekä sen takana
maantie ja metsää. Oikealla (katselijasta) astiakaappi, ikkuna, jolla
iloisia annansilmiä ja pelakuuneja, sekä penkki pitkin seinää. Lähinnä
näyttämöä, oikealla, ristikkojalka pöytä ja sen edessä lyhyempi penkki.
Vasemmalla hella tarvittavine astioineen, piironki, jolla peili
ja pikkuesineitä, sekä kahdenmaattava vuode, peitettynä kauniilla
punakirjavalla peitteellä. Kaikki huonekalut punaiset. Pöydällä
kukkasia lasissa. Ruskehtavat hirsiseinät. Keskikesä. Laskevan auringon
rusotus pihamaalla ja huoneessa.
Hetkisen näyttämö tyhjänä. Sitten pistetään ulkoapäin avain
avaimenreikään ja Manta astuu sisään kävelystä hiestyneenä,
helmat nostettuina niin että punainen alushame ja uudet, kankeat,
narisevat kengät näkyvät. Hän päästää alas helmansa, ottaa silkin
hartioitaan, lyö sen oikoiseksi, käärii kauniisti laskoksille ja
vie piironginlaatikkoon. Sitten hän ottaa vitjat kaulan ympäriltä,
kuuntelee että kello käy ja päästää kellon piirongille. Ottaa
taskustaan kokoonkäärityn suuren nenäliinan ja pyyhkii kasvojaan.
Menee koettamaan ovatko kukkaset ikkunalla kuivat, kastaa ne, asettuu
penkille istumaan, juo kauhasta, josta juuri on kastellut kukat.
MANTA huokaisten.
Ajan henki, ajan henki. (Purskahtaa itkuun.) Niin, niin. Ajan henki.
Kukas sitä olisi uskonut! (Pyyhkii hetken itkettyään silmänsä.)
Mutta missäs se Niili on? Kis-kis-kis-kis. (Menee ruokakaapille.)
Kis-kis-kiskis. Missäs sinä nyt olet, kun et ole vastassa? Tule nyt
ottamaan ruokaa. Vai lypsymaitoako sinulle pitää olla! Kis-kis-kis-kis!
(Panee puuroa ja maitoa kuppiin, menee ulos, puhelee kissalle.)
Kis-kis-kis-kis. No mistäs sitä nyt tullaan! Onko taas tapeltu? No
niin, no niin. (Lavertelee kissalleen kuin lapselle.) Aijai kun se on
rumaa se tappeleminen. No niin, no niin — syö nyt siinä. (Palaa sisään,
ovi jää auki. Askartelee, panee kahvipannun tulelle, puhelee kissalle,
jota ei näy.) Rumaa se on, Niili parka, se riita. Parempi sitten
selvä ero. Ajan henki on sellainen. Tohtorinnaa ei enää ole — eikä
Huhtikuun-Mantaa enää ole. Ei ole kuka kutsuisi Huhtikuun-Mantaksi!
Ei ole kuka saisi kutsua — kun ei tohtorinnaa enää ole. (Pyyhkii
kyyneliään. Menee kaapille, tekee suuren voileivän ja alkaa syödä.)
MIINA tulee, puhuttelee pihamaalla kissaa, pysähtyy ovessa katselemaan
ympärilleen. Manta häärää selin kahvipannuineen lieden ääressä, tuon
tuostakin haukaten voileipää.
Päivää.
MANTA
Siunatkoon! Miinakos se on. Aina Miina tulee kuin varas.
MIINA
Vai varas! Mitä minä olen Koivulasta vienyt? Vai _varas_... Manta näkyy
luulevan, että vielä eletään pakana-aikaa ja saadaan kutsua ihmisiä
varkaiksi. Vai _varas_...
MANTA yrittäen keskeyttää.
Minä olen sanonut: »niinkuin varas»... minä...
MIINA
... mutta kyllä minä tiedän mitä siihen vastaan.
MANTA
Miina tietää, että kun sitä on vilkasluontoinen, niin pelästyy, kun
tulla tupsahdetaan ovesta...
MIINA
Tahtookos Manta kuulla mitä minä siihen vastaan, kun minua sanotaan
varkaaksi? Minä sanon — Huhtikuun-Manta!
MANTA hetken äänettömyyden perästä.
Miina sanoo sen vielä kerran.
MIINA
Mikäs on ettei Miina sanoisi...
MANTA
No sanoo...!
MUNA
Niin, minkä sanoo...!
MANTA
No sen huhtik... ei minkään. (Lyhyt äänettömyys, jonka aikana Miina juo
kauhalla saavista.) Miina saisi hävetä. Kuinka monet kahvikupit Miina
on Koivulassa juonut ja tulee haukkumaan...
MIINA kauha kädessä.
Mitenkäs minä? Itsehän Manta sanoi varkaaksi! Silloin minäkin sanoin...
MANTA
Miina uskaltaakin vielä kerran...
MIINA
Huhtikuun-Manta!
MANTA
Minä haastan sen käräjiin joka minua tulee haukkumaan...
MIINA
Mitäs haukkumista se on! Koko pitäjä puhuu Huhtikuun-Mantasta...
Sieltäkin Alitalosta käskettiin kysymään Huhtikuun-Mantalta, että eikö
se ehtisi jo sunnuntai-iltana tulla valmistamaan niitä häitä.
MANTA
Vai Huhtikuun-Mantalta! Mutta jos Huhtikuun-Manta lähettääkin takaisin
ne terveiset, että saavat valmistaa häänsä itse. Huhtikuun-Mantaksi ei
saa sanoa kuin tohtorinna, eikä kukaan, kun ei tohtorinnaa ole. Eikä
sitä ole! (Itkee.)
MIINA
Mitäs... mitäs... mitäs ihmettä se Manta nyt?
MANTA
Sitä vain sitä ajan henkeä...
MIINA
Onkos tohtorinna kipeä sitten?
MANTA
Mikäs sen olisi, terveen, pulskan ihmisen...
MIINA äkkiä.
Onkos ne sitten tosia mitä ihmiset puhuvat, että...
MANTA
Tosia, tosia. Itse kannoin hattuaskin ja korean kirjavan saalin
rattaille, kun tänään läksi.
MIINA
Mihin läksi?
MANTA
No sinne Ruotsinmaalle eli minne ne lähtevät että laki päästäisi eroon.
Vaikka taitaa sitä päästä toisellakin tavalla.
MIINA
Voi voi kuitenkin. Vai on ne sitten olleet tosia. Ilmankos ne on
puhuneet tohtorinnan olleen niin itkettyneen, kun ovat käyneet tohtorin
puheilla...
MANTA
Tietäähän sen...
MIINA
Ja ilmankos se tohtori toissa viikolla veti ihan terveen hampaan
yhdeltä mieheltä siellä kylässä ja jätti kipeän suuhun.
MANTA
Ja niin onnellinen pariskunta kuin nekin olivat! Ja isoja lapsia.
MIINA
Eikö ne ole olleet yhtä kauan naimisissa kuin Matti ja Manta?
MANTA epäluuloisesti.
Mitä Miina sillä tarkoittaa?
MIINA
Mitäs minä! Niinhän niiden lapset on maailmalla niinkuin Matin ja
Mantankin poika.
MANTA
Antaa olla vain maailmalla. Ei ne kehenkään kuulu Matin ja Mantan
enempää kuin tohtorin ja tohtorinnankaan lapset.
MIINA
Ei kuulukaan, ei kuulukaan.
MANTA
Avioero on toinen asia ja toinen on lapset. Ja mitäs siitä sitten, kun
ei ole sovintoa, niin ei ole.
MIINA
Niin aina, niin aina. (Lyhyt äänettömyys. Manta on saanut kahvin
valmiiksi ja alkaa kaataa sitä.) Ja jos vielä sattuu epäsopua niin
ettei se oma mies enää olekaan niin rakas kuin ensimmäisinä aikoina...
MANTA kuohahtaen.
Tarkoittaako Miina, että tohtorille ja tohtorinnalle olisi tullut
kuudennen käskyn asiat? Ei! Sitä ei kukaan saa tulla sanomaan.
Tohtorinna istui kuin keisarinna tohtorin herrakutsuissa, mutta hän ei
katsonutkaan kehenkään. Mahdan minä sen tietää, joka olen palvellut
tohtorinnan mammalla ja papalla ja nähnyt tämän tohtorinnan lapsesta
asti. (Äänettömyys. Hörppivät kahvia.) Ei mitään kuudennen käskyn asiaa
— ei sinnepäinkään. Tohtori rupesi vain hermostuttamaan tohtorinnaa
ja sitten tohtorinnakin tohtoria ja mitä siitä iankaikkisesta
riitelemisestä sitten...
MIINA
Niin aina, niin aina.
Äänettömyys.
MIINA
Yhtäkaikki tätä nykyaikaa!
MANTA
Mikäs tässä nykyajassa sitten on vikana?
MIINA
No mitäs se muuta on kuin pelsepuupia sekin avioero.
Lyhyt äänettömyys. Manta on kuohuissaan,
mutta hillitsee itseään.
MANTA
Miina ei ole naimisissa!
MIINA
Manta oli rikas!
MANTA
Siitäpä sitä sitten kaikennäköiset tulivat rikkauden takia eikä
hienotunteisuudesta.
Äänettömyys.
MIINA mielistellen.
Taisipa Mantalla käydä paljon kosijoita?
MANTA
Ei niistä puutetta ollut. Mutta ruustinna aina tahtoi jäämään ja
tämä tohtorinna kiersi pienet kätensä kaulaan ja liverteli että
»Huhtikuun-Manta! Huhtikuun-Manta!» ja rovasti sanoi, että mitäpä siitä
muuta tulee kuin rumsteeraus — rovasti oli aina niin leikillinen.
MIINA
Mattipa tuli!
MANTA yleenkatseellisesti, kuohahtaen.
Niin, Matti! Olisi saanut olla tulematta.
MIINA
Mitäs Manta nyt? Mattihan on mainittava työmies, tekee kahden miehen
tingin eikä pane viinaa suuhunsa, ei...
MANTA kivahtaen.
Mutta tupakkaa!
MIINA
Tupakkaa...
MANTA
Tupakkaa sekä suuhunsa että sieraimiinsa! Aina on mälli tuossa
muurinkorvalla, aina paikat sekaisin. Siisti huone miten puhtaaksi
tahansa, aina on kimpsua siellä ja kimpsua täällä, sylkilätäkkö siellä,
hikinen sukka tai saapas täällä, vyöhihna siellä, housut täällä. Jo
siihen kyllästyy, jos on vähänkin hienotunteisuutta.
MIINA salatulla ilolla.
Vai on se Matti sellainen. Ja kylällä kun luullaan, että se on oikein
miesten parhaita.
MANTA
Johan nyt. Jahka se tulee kotiin työstään, niin kyllä ovat paikat
sekaisin. Ehkä se oli niin hyväluontoinenkaan kuin luullaan. Kiusaa
osaa tehdä oikein aika lailla. Huhtikuussakin kun ollaan, niin se on
oikea piinan paikka. Jollei se joka päivä puhu huhtikuusta, niin on
ihme ja kumma. Vaikka Aprilli-kuu on paljon hienotunteisempaa...
Äänettömyys.
MIINA
Ilmankos se Pilliskuru aina sanoo, että käskee sen Mantan asua sen
Matin kanssa.
MANTA jännittyneenä.
Vai sanoo Pilliskuru? Oikeinko totta?
MIINA
No, vaikka valalle vietäisiin. Niin se sanoo. Onhan se kai käynyt
täällä monta kertaa?
MANTA teeskennellen välinpitämätöntä.
Se poikkeaa täällä ohi kulkiessaan. Pyytää aina keittämään maksun
edestä kahvia, vaikka en minä häneltä ikinä mitään ole ottanut. Joskus
on juottanut tuossa karjaansa. Kun tämä on niin hyvä tämä meidän kaivo.
Äänettömyys.
MIINA
Se Pilliskuru se sitten vasta kehuu Mantaa. Ei sille tahdo kelvata
kenenkään muun kahvitkaan, kun se Koivulasta tulee.
MANTA hämillään ja hyvillään.
Kun nyt pappilassa on ollut kaksikymmentä vuotta, niin toki sitä täytyy
osata kahvia keittää...
Molemmat nauravat. Äänettömyys.
MIINA
Pilliskurun silmissä Manta on kaikkein kaunein vaimoihminen mitä vain
on...
MANTA naureskellen, hämillään.
Nyt Miina panee omiaan...
MIINA
Ei maar panekaan. Kuuli moni muukin, kun se puhui... (Katsoo ikkunaan.)
Mutta hyvät ihmiset, tuossahan se Pilliskuru onkin...
MANTA kiihtyneenä, punehtuen.
Missä...? Näkyy olevan! Se on menossa markkinoille ostamaan lehmiä.
Tulee kai pyytämään kahvia.
Siistivät molemmat nopeasti huonetta. Manta
silittää hiuksensa pienen peilin edessä.
MIINA
Parahiksi tulee.
MANTA
Eikö liene jo jäähtynyt?
MIINA
Äkkiähän sen kiehauttaa.
Manta on juossut ja häärännyt.
Miina askartelee lieden ääressä.
MANTA
Kuinka lienee sen lypsyn laita...?
MIINA
Kyllä minä käyn lypsämässä, jos Manta vain...
Pilliskuru astuu sisään, pussi vehnäistä kädessä.
PILLISKURU
Iltaa.
MIINA
Iltaa, iltaa.
MANTA
Iltaa. Matkoillako taas ollaan?
PILLISKURU
Niinhän sitä. (Ojentaa Mantalle pussin.) Tässä olisi sitten sitä
leipuri Sahranohvin parasta... Ja jos voisin saada niinkuin kahvia...
MIINA hihittää.
Tämä on runsaskätinen tämä Manta niinkuin ruustinna — ei se maksua!
MANTA
Mihinkäpäin ollaan menossa?
PILLISKURU
Markkinoillehan minä. (Lyhyt vihellys.) Saisikohan tuo hevonen jäädä
tähän — pistäytyisin tuolla torpassa katsomassa yhtä sonnia.
MIINA
Pilliskuru menee vain katsomaan sonnia... Kyllä...
MANTA
Onhan siinä uusi aita, pysyy kai se siinä... Katsookos Miina tuota
kahvia — täytyy käydä ottamassa kermaa.
MIINA
Kyllä minä katson...
PILLISKURU
Tuotan minä nyt vaivaa.
Manta lähtee. Äänettömyys. Pilliskuru
viheltelee ja sytyttää savukkeen.
MIINA kuiskaten, varovasti.
Täällä taitaa tulla avioerot.
PILLISKURU
Niitä te ennenkin olette hokenut.
MIINA
Ei niitä koskaan ole puuhattu näin tosissa.
PILLISKURU leikillä
Tekee mielenne Mattia.
MIINA suuttuvinaan.
Että viitsittekin, iso mies! Mutta tohtori ja tohtorinna kauppalassa
ovat eronneet.
PILLISKURU
Niin ovat, niin ovat.
MIINA
No, muut perässä, muut perässä — eikös Pilliskuru nyt ymmärrä!
PILLISKURU
Ymmärtää. (Päästää pitkän vihellyksen. Hetken perästä.) Onkohan tällä
Mantalla vielä jäljellä niitä pappilanaikaisia säästöjä?
MIINA
Etteivät vain liene kasvaneet! Ei tämä Matti niitä ole ottanut. Kyllä
semmoinen työmies elää ja elättää muijansakin. Eikähän niillä ole ollut
kuin se yksi ainoa lapsikaan. Ja se on jo itse ansainnut leipänsä
aikoja. Rikashan Manta on.
PILLISKURU
Aijai mikä te olette — tekee mielenne Mattia!
MIINA
Että viitsittekin!
MANTA tulee, täysi kerma-astia kädessä.
Menisiköhän Miina lypsämään lehmän, kun pitäisi tarjota tälle vieraalle
kahvia.
MIINA
Tämä onkin valmista. Toki minä Mansikin lypsän. Olenhan minä ennenkin
sen lypsänyt. Kun vain saan ottaa Mantan esiliinan...
MANTA
Se on tuolla naulassa.
MIINA
Mansikki on niin viisas lehmä, ettei se potki, kun tuntee Mantan
esiliinan.
Manta antaa Miinalle läkkiämpärin, Miina luo lähtiessään merkitsevän
silmäyksen karjanostajaan, joka tupakoi penkillä ikkunan alla,
ja Mantaan, joka selin häneen jää hääräämään kahvipannun ääreen.
Äänettömyys.
PILLISKURU
Mitäs tänne Koivulaan oikein kuuluu?
MANTA
Mitäs tänne sitten.
Äänettömyys.
Manta astelee kevyesti pöydän ja lieden
väliä, järjestäen kahvia pöydälle.
PILLISKURU
Manta se aina vain nuortuu. On sillä Matilla päivät.
MANTA ujostellen.
Narraatte!
Äänettömyys.
PILLISKURU ihaillen.
Niinkuin nuori tyttö!
MANTA
Vaikea tässä on pysyä nuorena.
PILLISKURU ottaen taskustaan karamellia.
Eikös saisi luvan olla.
MANTA
Ei pidä lahjoitella pois morsiamen tuomisia.
PILLISKURU
Kuka minun morsiamistani on päässyt puhumaan? Tässä on tällainen kaunis
kuvakin. Lintu. Mikähän lintu se voi olla? Olisikohan tuo joutsen?
MANTA ottaen karamellin hänen ojennetusta kädestään, ujostellen.
Eikö Pilliskuru nyt tunne kyyhkystä! Pappilassa ennen vanhaan oli
paljon kyyhkysiä.
PILLISKURU katselee ihaillen Mantaa.
Vai kyyhkynen...
MANTA
Tohtorinna aina ruokki niitä herneillä. Ja kyllä ne söivätkin.
Pilliskuru yrittää ottaa Mantaa vyötäisistä. Manta väistyy
ujostellen. Äänettömyys. Jos Pilliskurun esittäjä sattuu
olemaan laulaja, voi hän tässä esittää jonkun tunteellisen
laulun, jota Manta liikutuksella kuuntelee.
Laulun loputtua tuo Manta kahvipannun pöytään.
MANTA
Tehkää hyvin ja tulkaa ottamaan.
PILLISKURU
Kiitoksia vain.
Manta kaataa hymyillen ja onnellisena kahvia. Pilliskuru
siirtyy pöydän ääreen, etumaiselle penkille, istuu selin
yleisöön. Manta pöydän päässä. Keskustelu on tuttavallista
ja peitetyn mielistelevää.
PILLISKURU
Onkohan siinä perää, että tohtorinna ja tohtori olisivat eronneet?
MANTA
Mitäs sellaisesta elämästä sitten, kun ei ole rakkautta eikä
hienotunteisuutta.
PILLISKURU
Niin aina, niin aina.
Äänettömyys.
MANTA
Tohtori rupesi hermostuttamaan tohtorinnaa ja sitten tohtorinnakin
tohtoria. Ajan henki on sellainen. Mitäs siitä sitten tuli kuin riitaa.
Ja...
PILLISKURU
Erot.
Äänettömyys. Molemmat hörppivät kahvia.
PILLISKURU
Sellaista kahvia kuin Manta ei kukaan keitä.
Äänettömyys. Manta kainostelee ja naureskelee.
MANTA
Mitäs Pilliskuru sanoisi, jos... jos... minäkin menisin niinkuin ajan
henkeen ja ottaisin eron Matista?
PILLISKURU
Mitäs minä sitten. Johan te nyt kaksikymmentä vuotta olette eläneetkin
yhdessä.
MANTA
Kyllä siinä on ollutkin kärsimistä niin ettei kukaan usko.
PILLISKURU kaataa keskustelun aikana itselleen kahvia niin kauan kuin
pannusta riittää.
Kyllä minä uskon.
(Äänettömyys. Juovat kahvia.)
Missäs se Matti nyt viipyykään?
MANTA
Missäs muussa kuin työssä. Johan se nyt menisi kyläilemään! Kaksi
tinkiä tekee päivässä, kun sille päälle tulee. Johan nyt kylään. Tässä
se on alituiseen jaloissa, kun ei satu työhön. Ja sitä siivoa mitä
se täällä pitää. Niin että ajatteleekos Pilliskuru, että voisi erota
niinkuin tohtorinna ja tohtori?
PILLISKURU
Ajattelenhan minä, että mitä ihminen syyttä suotta kärsimään rupeaa.
Mikäs Mantan on ollessa tässä yksin — eikös tämä Koivula ole Mantan?
MANTA
On kyllä. Ei Koivulan seinissä ole Matin toimittamia hirsiä kynnenkään
vertaa.
Merkitsevä äänettömyys.
PILLISKURU
Ja siksi toiseksi, jos Manta toverinkin tahtoo ottaa, niin kyllä
niitä...
Äänettömyys.
MANTA
Mutta pitääköhän talonpoikaistenkin ihmisten mennä sinne ulkomaille...?
PILLISKURU
Eikö mitä. Pitää vain käydä papin luona kolme kertaa nuhdeltavana
riitaisen elämän takia...
Lyhyt äänettömyys.
MANTA
Mutta Mattia ei saa pappilaan.
PILLISKURU
On meneminen, kun laki määrää.
MANTA
Pilliskuru ei tunne Mattia. Hän sanoo oikopäätä papille, että on eletty
hyvin eikä riitaa ole ollut minkäänlaista.
PILLISKURU
Onkos Matti sitten niin kova valehtelemaan?
MANTA
Ei se suorastaan valehtelekaan. Mitäs siitä, jos minä koettaisinkin
riitaa, kun ei Mattia saa suuttumaan!
Äänettömyys. Pilliskuru nousee pöydästä.
PILLISKURU
Minulla on hyvä tuttu, asioitsija kauppalassa. Kyllä hän saa suuttumaan
ja sopimaan sen mukaan kuin tarvitaan. Hän on sitten niitä miesten
parhaita. Eikä ota vaivanpalkkaa paljon mitään. Jos Manta tahtoo, niin
minä puhun hänelle.
MANTA nousee hänkin. Ujostellen ja mielistellen.
Jos Pilliskuru puhuisi. (Vakavana.) Olisihan se mukavaa, jos kerrankin
saisi tämän asian selväksi.
PILLISKURU
Minä voin ajaa kauppalaan vaikka oikopäätä. Ykskaks se sen asian ajaa,
se lakimies.
MANTA
Enhän minä nyt sellaista vaivaa...
PILLISKURU
Tunnissa minä taas olen täällä. Tämä on juoksija tämä minun hevoseni.
Manta ei ole tainnut nähdäkään. (Siirtyvät ikkunaan. Äänettömyys.)
Täytyy vain hankkia uudet rattaat ja silat. (Katsoo Mantaan
merkitsevästi.)
MANTA
Onpa se korea hevonen! Mikäs sen on nimi?
PILLISKURU
Pikku. Se on oikein niitä sulhashevosia.
Nauravat ja siirtyvät, kaiken aikaa puhellen, ulos katsomaan
hevosta. Hetkisen näyttämö tyhjänä. Matin raskaat askeleet kuuluvat
ja Mantan mies astuu sisään. Hän laskee työkalut käsistään, riisuu
takkinsa ja saappaansa, panee mällin uuninkorvalle ja tarkastaa
kahvipannua. Huomattuaan sen tyhjäksi menee hän kaapille, ottaa
pöytään puurovadin, kalakupin ja leipää sekä rupeaa nälkäisenä
syömään. Manta on avannut oven, heiluttaa kuistilla kättä
poislähtevälle Pilliskurulle ja tulee sitten hymyillen sisään.
Nähdessään Matin syövän kivahtaa hän kiukkuun.
MANTA ensi työkseen juosten kaapille ja lyöden kiinni sen oven, jonka
Matti on jättänyt auki.
Kenenkä luvalla sinä minun kaapillani kolistelet? Eikö jokikinen
eineen hiven ole minun käsilläni ansaittu? Eikö mökki ole minun, eikö
penkki ja pöytä olleet minun ennenkuin sinua olikaan? Kenenkä luvalla
sinä täällä liikut ja olet ja makaat ja syöt — oletko koskaan sitä
ajatellut. No, etkö saa suutasi auki!
Matti pistää täyden lusikan puuroa suuhunsa.
MANTA
Niin, syödäksesi! Mutta sano, oletko ajatellut mikä sinä täällä olet?
Mitäs sinä! Järki lyhyt kuin jäniksen häntä!
Menee suuttuneena toiseen päähän pöytää ja
alkaa kasata kahvikuppeja kokoon. Matti syö.
MANTA
Vai et sinä ole tietääksesi! Taidat uskoa että sade ropisee kattoon —
vai?
MATTI pienen äänettömyyden jälkeen.
Huhtikuun sade.
MANTA
Vai huhtikuun sade! Mutta tämä ei olekaan mitään aprillipuhetta.
Tiedätkös sinä mikä on avioero ja ajan henki? Tohtori ja tohtorinnakin
ovat eronneet. Ala sinäkin vain koota sukkiasi ja saappaitasi ja
suolivöitäsi ja tupakkamällejäsi ja hae toinen kortteeripaikka. Vai
huhtikuun sade! Tiedätkös sinä että minulla jo on lakimies kauppalassa.
Eikä muuta kuin kolme kertaa papin luo nuhdeltavaksi...
Lyhyt äänettömyys.
MATTI
Mistä?
MANTA
Vai mistä? Huhtikuun sateesta! Riitaisesta elämästä...
Lyhyt äänettömyys.
MATTI
Mitä riitaa meillä on ollut?
MANTA
Enkö minä arvannut! Vai ei meillä ole ollut riitaista elämää?
Kaksikymmentä vuotta sitä jo on kestänytkin. Kaksikymmentä vuotta sinä
täällä olet pannut paikkoja sekaisin etkä ole ottanut oppia, vaikka
minä olen torunut. Kuinka monta kertaa minä olen sinua lyönytkin,
mutta ei vain! Olisin laittanut kauniit paperit seiniin niinkuin tähän
maailmanaikaan on tapana, mutta laita nyt, kun talossa on mies, joka
ei hellitä piippua hampaistaan. Katso tuotakin tohtorinnan enkeliä —
muistatkos mimmoinen se oli silloin kun tohtorinna toi sen ulkomailta?
Sininen ja punainen ja valkoinen. Ja eikös nyt olekin musta ja
harmaa. Mutta tästä pitää tulla avioero ja rumsteeraus ja hae toinen
kortteeripaikka.
Miina tulee, Mantan esiliina kädessä. Seuraavan keskustelun aikana
asettuu Matti selälleen penkille ja nukkuu vähitellen.
MIINA makeana.
Minä laitoin maidon jo paikoilleen — eikös Manta sitä tarkoittanut?
MANTA
Kiitoksia vain paljon.
MIINA
Ja juotin jo lehmänkin, niinkuin Manta on neuvonut. Eikä se puskenut
eikä potkinut, kun oli Mantan esiliina.
Äänettömyys.
MANTA
Saiko kissa maitoa?
MIINA
Koko kupillisen se söi.
MANTA
Kiitoksia vain. Miina sanoo sitten niistä häistä niinkuin minä käskin.
MIINA
Että saavat valmistaa häänsä itse? Alitalon emäntä lähettää minut
oikopäätä takaisin. Se on sellainen. Mitenkäs ne itse...!
MANTA
Miina menee nyt vain. Kun Huhtikuun-Manta on sanonut, niin hän on
sanonut! Huhtikuun-Manta on sellainen.
MIINA
Saanhan minä mennä, mutta kyllä emäntä lähettää minut takaisin. Kyllä
minä sen tunnen. Manta saakin uskoa, että tänä iltana minä vielä olen
täällä.
MANTA
Jaa, ei se siitä parane. Miina ei nyt viivyttele, vaan lähtee viemään
niitä terveisiä. Ne on Huhtikuun-Mantan terveiset.
Manta työntää Miinan ulos ovesta ja sulkee sen. Kuulee samassa
Matin kuorsauksen. Jonkun aikaa hän tuskitellen silmäilee ympäri
huonetta, missä Matin tavaroita on huiskin haiskin.
MANTA
Jaa-ah, jaa-ah. Olet tänään taitanut tehdä kymmenen miehen tingin,
senkin jäärä! Kuuletko! (Äänettömyys. Manta puhuu askarrellessaan.)
Muistatko sinä mimmoista se oli alunpitäen tämä meidän yhteenmenomme?
Tulitkos sinä puhemiehen kanssa niinkuin muut sulhaset ja toitko
silkin ja kihlat? Ja mimmoinen se oli se sormus jonka minulle annoit?
Seinäkaapissasi olit säilyttänyt vuosia, tupakanlehtien joukossa.
»Tässä olisi sitten!» Se oli niinkuin kiulun vanne ja mitä lienee ollut
ainettakaan.
MATTI unisena.
Puhdasta hopeaa se oli.
MANTA
Vai puhdasta hopeaa! Taisit antaa myöskin kellon ja vitjat! Pappilasta
ne annettiin — sinä ojensit minulle tulitikkupuntin, sellaisen
pahalta tulevan tulitikkupuntin, jommoisia ei laki ja oikeuskaan enää
salli tähän maailmanaikaan. Sillä lailla sinä alunpitäen olet minua
kohdellut. Mutta nyt on ajan henki toinen!
Matti nousee istualleen.
MATTI
Sinäpä panit kätesi kaulaani pappilan talkoissa, kun lamppu sammui.
MANTA
Minä — sinun kaulaasi pappilan talkoissa, kun lamppu sammui? Hullu
sinä olet! Enkös minä ehkä hämmentynyt, kun sinä seuraavana päivänä
tulit kyökkiin? Muistan kuin eilisen päivän: olin pesemässä pataa ja
sinä otit käteni ja kihnasit sitä minun omaan esiliinaani ja pistit
sitten tuon vanteen pisimpään sormeeni eikä ensinkään siihen, missä
sitä pidetään. Sillä lailla sinä, Matti parka, alunpitäen olet minua
kohdellut.
MATTI hitaasti ja painavasti.
Talkooiltana tulit sinä minun polvelleni, kun tanssiessa lamppu sammui,
ja otit minua kaulasta ja sanoit, että tykkäät minusta.
MANTA
Minä sinusta! En minä nyt vielä koskaan ole ollut niin miehen
puutteessa, että... Ei nyt hullumpaa!
MATTI
Sinä mielistyit siihen, että minä olin nuori.
MANTA
Ja mikäs minä sitten olin?
MATTI
Ikäihminen kumminkin.
MANTA hiukan väkinäisesti.
Kysy sinä vielä tänä päivänä ihmisiltä, kumpiko meistä on nuoremman
näköinen... Ja usko pois: Koivulassa voi ruveta käymään sulhasiakin,
kun sinä vain olet mennyt.
MATTI
Luulevat sinua rikkaaksi.
MANTA vahingoniloisesti.
Aivan niinkuin sinä! Rikkauden tähden sinä minua tahdoit etkä suinkaan
hienotunteisuuden vuoksi.
MATTI
Hyvinpä tässä on menty ja mennään vastakin. Huhtikuun perästä tulee
toukokuu.
MANTA
Toukokuu — vai niin luulet! (Nauraa.) Luonnollinen toukokuu voi tulla,
mutta sydämellistä toukokuuta saat odottaa. Ajan henki on sellainen.
Rakkaus on yhtä ainoaa aprillia. Ja sellaisella rakkaudella sinä minut
otit.
Äänettömyys.
MATTI
Mitenkäs minä sinut otin? Mikä minä olin sinua ottamaan! Nulikka minä
olin ja sinä pappilan paras piika. Ja rikas.
Manta nauraa ja kolistelee lieden ääressä.
MATTI nousten ja yrittäen vuodetta kohti.
Älä nyt enää riehu. Pannaan maata.
MANTA
Sano se vielä kerran, paninko minä käteni sinun kaulaasi pappilan
tuvassa talkooiltana!
MATTI
No, panit sinä ja juuri lujaan panitkin. Ja ilman sitä panemista en
minä milloinkaan olisi sinua ajatellut.
MANTA
Valehtelet.
Äänettömyys.
MATTI
Mennään maata. (Istuutuu haukotellen sängynlaidalle.)
MANTA
Minä tahdon sinusta eron. Sinä et usko tätä todeksi, on muka ennenkin
riidelty. Mutta tämä on vakava paikka. Nyt on rumsteeraus ja toinen
kurssi. Ja sinä et enää tätä yötä nuku minun pirtissäni. Että
tiedätkin... (Ottaa ämpärin hakeakseen kaivolta vettä. Menee ulos.)
Matti on sängyltä tullut etupenkille ja asettuu
siihen nukkumaan. Kun Manta palaa, kuorsaa hän.
MANTA
Vai taas hirren vedossa! (Hyvin kiukkuisena.) Pääsetkö ylös. Vai
pitääkö minun mennä hakemaan halkoa.
Matti nousee, hieroo silmiään, selkiää äkkiä unestaan ja alkaa
harvinaisella tarmolla kerätä tavaroitaan. Mantan kiukku lauhtuu
nopeasti. Katumapää valtaa hänet, ja vaikka hän sanelee: »sillä
lailla, sillä lailla. No noin, no noin!» ovat kyyneleet
tunkemaisillaan hänen silmiinsä. Kun Matti korjaa mällin
muurinkorvalta, tekisi Mantan mieli karata hänen kaulaansa. Matti
ei katso häneen, puuhaa vain yksivakaisena. Pilliskuru ja Miina
astuvat sisään.
MIINA nopeasti.
Niin se kävi niinkuin minä sanoin, että Alitalon emäntä lähetti... Ja
sitten minä unohdin tänne koppani... Iltaa, Matti!
PILLISKURU yhtaikaa Mantan kanssa.
Iltaa.
MANTA on nähdessään Pilliskurun voittanut takaisin mielenmalttinsa ja
vastaa hymyillen hänen tervehdykseensä. Miinalle:
Iltaa. Tuoss' on koppa nurkassa ja häät saavat alitalolaiset laittaa
itse. Pilliskuru tekee hyvin ja istuu.
MATTI joka ei ole tervehtinyt kumpaakaan tulijaa, Miinalle:
Mahtaakohan sinne Alitaloon päästä yöksi?
MIINA tunnustellen.
Miksei sinne... Kuka sinne...? Että Mattiko itse?
MATTI lyöden lakin päähänsä.
Minä.
MIINA
Jaa Matti?
MANTA hermostuneesti nauraen.
Juuri Matti. Miina voi nyt kertoa kylällä, että Koivulan Matti ja
Koivulan Manta ovat eri leivissä.
MIINA ja PILLISKURU
Eri leivissä.
MANTA
Niin, avioerossa ja ajan hengessä. Ilman riitaa erotaan. Sovinnossa
vain ja hienotunteisuudessa.
MIINA
Voi nyt kuitenkin! Voi nyt kuitenkin! Voi nyt kuitenkin!
PILLISKURU
Mitäs siitä nyt haihattelee. Kai nämä ovat katsoneet sen sopivimmaksi.
MIINA vahingoniloisena.
Ovat kai, ovat kai!
Äänettömyys.
MATTI juhlallisena.
Hyvä aviopuoliso tämä Manta on ollut. Osaava ja tekevä. Ei tämä ero
minun puoleltani tule. Se on Mantan tahto. Haltuun. (Ojentaa Mantalle
kätensä. Lähtee.)
MANTA teeskennellyn reippaasti.
Haltuun, haltuun. Ja muista, että nuhdeltaviksi täytyy vielä yhdessä
mennä.
MIINA on voivotellut pitkin matkaa, iloaan peittääkseen:
Voi nyt kuitenkin, voi nyt kuitenkin!
MATTI kääntyen ovessa.
Ehkä Miina tahtoisi auttaa minua kantamaan tavaroita?
MIINA ilon vallassa.
Mielelläni, hyvä Matti. Kyllä se Alitalon emäntä nyt tulee iloiseksi,
kun saa Matin vieraakseen. Otetaankos kirstu aitasta? Me kannetaan se
kahden kesken. Kyllä minä jaksan. Ja hevosta vielä...! (Katoavat ulos.
Miinan ääni kuuluu tuon tuostakin aitalta.)
MANTA kiukkuaan hilliten heidän jälkeensä ja tarttuen Miinan koppaan
ikäänkuin se polttaisi.
Koppa, koppa! Kyllä nyt tuli sellainen kiire auttamaan Mattia, ettei
omista tavaroista väliä. Koppa, koppa!
MIINA ulkona.
Kas kun unehtui!
Manta on paiskannut kopan ovesta. Palaa huoneeseen, seisoskelee
lieden ääressä ja pöydän luona, taistellen ikäväänsä vastaan.
PILLISKURU tupakoiden penkillä ikkunan luona.
Kas nyt kuinka helposti se kävi!
MANTA
Kävihän se.
Äänettömyys. Pilliskuru selailee paksua lompakkoaan.
PILLISKURU
Se minun tuttavani lakimies lupasi ajaa tämän asian ilmaiseksi.
Nuhdeltaviksi vain täytyy mennä.
MANTA
Kuulihan Pilliskuru, että minä jo sanoin sen Matille.
Äänettömyys.
PILLISKURU katsellen ulos ikkunasta.
Saa nähdä vain eikö tuo Miina väkisinkin ota Mattia. Kas kas kuinka se
sitä mielistelee.
MANTA kiiruhtaen ikkunaan katsomaan.
Mutta minä en kärsi tuollaista menoa pihamaallani. Minä sen...
PILLISKURU
Mitäs heistä! Antaa olla.
MANTA hilliten itseään ja istuutuen vuoteen laidalle.
Antaa vain. Antaa vain.
Äänettömyys.
PILLISKURU
Taitaa tästä ennättää ilta. Pitää kai lähteä.
Äänettömyys.
PILLISKURU
Mitäs saisi luvan olla kahvista?
MANTA kivahtaen.
Mitäs minä ennen olen ottanut!
PILLISKURU
Kiitoksia vain sitten. Ja hyvää voimista vain.
MANTA ojentaen kätensä.
Hyvästi vain.
Manta karkaa ikkunan ääreen, katselee jännittyneenä ulos ja
lyö silloin tällöin ruutuun. Pilliskuru viivyttelee ovella,
puoleksi selin huoneeseen.
PILLISKURU hitaasti ja merkitsevästi.
Minä vain sitä, että ehkä täällä tulee Mantan ikävä yksinään, kun on
tottunut seuraan. Ja voi pelottaakin näin maantien laidassa.
Äänettömyys.
PILLISKURU hitaasti, hiljaa, merkitsevästi.
Minä vain, että voisin kyllä heittää menoni huomiseksi ja olla seurana,
jos niinkuin...
MANTA karaten Pilliskurun eteen.
Vai luulee Pilliskuru, että minä olen mikä kuudennen käskyn
ylitsekävijä! Pilliskuru saakin tietää, että jollei Mattia, niin ei
ketään. Ja niille uusille rattaille en minä nouse ja niillä uusilla
siloilla saa kuljetella ketä vain. Eikä Koivula ole mikään majatalo,
että täältä tilataan kahvia kuin hotellista, enkä minä ole Sahranovin
»linnun» puutteessa. Minä tavoitan Matin kiinni. Minä riistän hänet sen
marakatin kynsistä. Hyvästi vain, Pilliskuru, ja haltuun! (Karkaa ulos.)
PILLISKURU joka pitkin Mantan sanatulvaa on pannut: »kas, kas, kas...»
Kylläpä siinä on muijaa. Olisi tainnut tulla kuumaksi olot täällä
Koivulassa. (Panee lakin päähänsä, päästää vihellyksen ja jättää
nauraen huoneen.)
Hetkisen näyttämö tyhjänä. Ulkoa kuuluu
Mantan ja Miinan riiteleminen.
MANTA tulee näyttämölle raahustaen sylissään Matin suurta kirstua.
Ei Miina luulekaan, ei Miina luulekaan, että Miina saa tätä Mattia.
Sitä ei saa kukaan, kun se on Huhtikuun-Mantan. On hän siksi
vilkasluontoinen. (On päästänyt kirstun keskelle lattiaa, istuu sen
kannelle ja alkaa pyyhkiä hikeä kasvoiltaan.)
MIINA
Tämä on pilkantekoa Mantan puolelta. Matti on käskenyt minua auttamaan.
ja Mantalla ei enää ole mitään sanomista Matin asioissa.
MANTA
Ja Miinallako on?
MIINA käyden kiinni kirstun kantimeen.
Niin onkin. Ja minä en kärsi, että tullaan ja kiskotaan Matin kirstu
minun käsistäni...
MANTA
Vaaai niin...
MIINA
Minä vien Mantan oikeuteen.
MANTA
Kuka vie kenen oikeuteen? Kuka on kyttäillyt toisen miestä? (Kivahtaa
pystyyn kirstulta, karkaa ulos.)
MIINA
Aijai kun olisi vieraitamiehiä, aijai mitä tämä Manta puhuu! Mutta
kyllä minä vielä näytän. (Lähtee nyrkkiä puiden ulos. Nauraa pahasti
Mantalle.)
Ulkoa kuuluu vielä hetkisen heidän kiistansa. Sitten työntää
Manta hellästi sisään Matin. Puhuu hänelle hellintä kieltään.
Matti asettuu kankeana ja juhlallisena penkille istumaan.
Manta häärää ympärillä ja taputtelee häntä.
MANTA
Että sinä yhtäkaikki tulit kotiin, oma kulta Matti. Ja kyllä se on
ihan niinkuin sinä sanoit, että minä niissä pappilan talkoissa panin
käteni sinun kaulaasi ja istuin sinun polvellesi. Ja minä muistan sen
niinkuin eilisen päivän. Ja täällä Koivulassahan me asutaan niin kauan
kuin eletään. En minä uskalla olla yötäkään ilman sinua. Enkä minä enää
koskaan paiskaa sinun mälliäsi muurinkorvalta. Ja enkös minä ole sinun
oma Mantasi — saat sanoa Huhtikuun-Mantaksi jos tahdot. Aprilliahan
se on ollut koko eropuhe. Mitäs se tohtorinna rupesi puhumaan. Ajan
henki — mikä se on? Hui hai! Ja minä uskon senkin, että otit minut
hienotunteisuudesta etkä muuten. Ethän sinä puhu erosta enää koskaan.
Ethän puhu? Eihän Matti tahdo eroon Mantasta, omasta Huhtikuun
Mantastaan? (Asettuu Matin polvelle.) Eihän?
Äänettömyys.
MATTI puhjeten leveään hymyyn
Ei.
Äänettömyys.
MANTA
Ja hyvin eletään niinkuin tähänkin asti.
MATTI
Niinkuin tähänkin asti.
Pieni äänettömyys.
MANTA
Sovussa ja hienotunteisuudessa.
Hämärtyneen yön jälkeen lankeaa aamun ensi
rusotus huoneeseen. Lintu alkaa laulaa.
MANTA ihastuksissaan.
Mitäs minä sanoin: että aprillikuuta seuraa toukokuu!
Matti kiikuttaa Mantaa polvellaan.
MATTI
Sydämellinen toukokuu!
MANTA
Sydämellinen toukokuu!
Nauravat molemmat.
Esirippu.
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74663 ***