*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76468 ***

language: Finnish




NIIN KÄVI KUIN PITIKIN

Yksinäytöksinen Näytelmä


Kirj.

EMMI HAAPANEN


»Seuranäytelmiä» 264





Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,
1926.




HENKILÖT:

_Karilan isäntä_.
_Karilan emäntä_.
_Lissu_, heidän tyttärensä.
_Lautamies Lieto_, emännän veli.
_Värälän Venni_.
_Patolan Kusti_.
_Poliisi_.
_Palvelijatar_.
Talkooväkeä.




Yksinkertainen, maalaismalliin kalustettu vierashuone. Perällä
akkuna, oikealla ja vasemmalla ovi. Väliverhon noustessa Emäntä istuu
keinutuolissa sukkaa kutoen. Isäntä liikuskelee lattialla väliin
jollekin tuolille istahtaen.

_Isäntä_ (innokkaasti). Et arvaa, muoriseni, kuinka hyvin meidän
Lissun käy! Miehellä on rahaa kuin roskaa! Viisikymmentätuhatta voi
heti sijoittaa yhtiöömme. Ajattele! Viisikymmentätuhatta! Ja minä
saan pitää yhtiön pääjohdon, ja hän tyytyy apujohtajan vaatimattomaan
asemaan. Tuohon Korvakoskeen laitetaan mylly ja saha, ja minusta,
vaatimattomasta isännästä, tulee tehtailija! Niin, muoriseni! Arvoon,
kunniaan ja rikkauteen me tässä pian kohoamme! Ja entä Lissu, meidän
kiltti, rakas tyttösemme! Hänen tulevaisuutensa on loistava!

_Emäntä_ (vakavasti). Entä huhut, jotka saavat yhä enemmän tuulta
siipiensä alle?

_Isäntä_. Pelkkää kateutta! Juorukellojen keksimää parjausta, jolle
kunnon ihminen ei korvaansa kallista!

_Emäntä_. Kyllä niitä on kunnon ihmisiäkin, jotka kallistavat. Minä
olen yksi.

_Isäntä_ (hämillään). Sinäkö, muoriseni?

_Emäntä_. Minä. Asiata ei pitäisi niin kiirehtiä. Järkeeni ei mahdu,
että mies, joka täältä lähtee keppikerjäläisenä ilman minkäänlaisia
erikoistietoja tai taitoja, voi muutamassa vuodessa oikealla tavalla
koota semmoisen suunnattoman suuren omaisuuden.

_Isäntä_ (kärsimättömästä). Mutta olenhan sinulle asian jo monasti
selittänyt, vaikkei se tunnu mahtuvan kovaan kalloosi! Pitääkö
minun vielä kerran selittää? Kas, sinä et ymmärrä ahvääriä etkä
liiketoimintaa!

_Emäntä_. Ei tarvitse. Eräs varsin todenmukainen selitys on jo
olemassa, ja se kulkee kulona läpi kyläkunnan.

_Isäntä_. Vai on! Tietysti juorukellojen kokoonpanema. Venni-parka on
kai heidän silmissään rikollinen?

_Emäntä_. Oikein arvattu! Raskaasti rikollinen!

_Isäntä_ (pilkallisesti). Mitä hän sitten on tehnyt? Vekselinkö
väärentänyt vai muutenko pankin tyhjentänyt tahi ehkäpä vallan
murhatöitä suorittanut?

_Emäntä_. Älä leiki tulella! Asia on vakava, niin vakava, että kihlaus
on ehdottomasti siirrettävä.

_Isäntä_ (tuimasti). Niinkö arvelet, muoriseni? Mutta minä sanon, että
sitä ei siirretä, ei yhtä tuumaa! Venni ja lautamies saapuvat kohta,
ja sitten painetaan asia lukkoon. Kohta alkavissa talkootanssiaisissa
julkaistaan kihlaus.

_Emäntä_. Siinäpä, ukkoseni, työ, jota saat katkerasti katua! On
jo melkein selviö, että Venni on väärillä papereilla anastanut
toisen henkilön rahat. Asia on jo viranomaisten hallussa, vaikka ne
toistaiseksi vaikenevat.

_Isäntä_ (nauraen). Vai vaikenevat! Ovatpa ne leijonat käyneet
lampaitakin laupiaammiksi, kun eivät tartu saaliiseensa! Venni on jo
lähemmäs puolisen vuotta ollut keskuudessamme, käyden niin sanoakseni
ulos ja sisälle, ja viranomaiset yhä vaikenevat! Ja entä hän, jonka
rahat muka on anastettu! Hän vasta lienee oikea tallipässi, kun ei käy
miestä kauluriin ja vaadi omaansa.

_Emäntä_. Heidän hetkensä ei ole vielä tullut.

_Isäntä_ (päättävästi). Eikä tulekaan, sanon minä! Juttu on vale,
ilkeämielinen valhe! Minä pidän Vennistä. Hän on kunnon poika! Ja
parempaa vävyä, muoriseni, emme löydä, vaikka viideltä kirkolta
etsisimme!

_Emäntä_. Sinä pidät hänestä, mutta hän, jonka tulisi pitää, Lissu, ei
pidä.

_Isäntä_. Olkoon pitämättä! Piditkö sinä minusta tai minä sinusta!
Molemmillahan meillä oli mielitietty; mutta isien ja äitien tahto
oli lakimme. Meidät pantiin yhteen, ja tunnusta pois, että se on
ollut meille molemmille onneksi. Leivästä ei ole ollut puutetta, ja
rakkautta, onhan sitä sitäkin ollut, muoriseni. Vai mitä?

_Emäntä_. On ollut. Mutta ei ole sanottu, että kaikki pakkokaupat ovat
yhtä onnistuneita. Ja nykyajan nuoriso on toisenlaista kuin meidän
aikamme. Lissulla on luja tahto, joka ei vähällä taivu.

_Isäntä_. Hänen tahtoaan ei kysytä! Oppikoon ymmärtämään Lissukin, että
isännän tahto on tämän talon laki, jota ei rankaisematta rikota.

_Emäntä_ (surullisesti). Jumala armahtakoon! Rajuilma lähestyy
rauhaisaa kotiamme! Särkeekö vai puhdistaa? Kunpa et vain
itsepäisyydelläsi johtaisi perhettäsi häpeään ja onnettomuuteen.

_Isäntä_ (nauraen). Onneen, kunniaan ja rikkauteen sen vien, että
rusahtaa! Pikaiset äkkiteot ovat aina olleet voimani!

    (Venni ja Lieto tulevat vasemmalta.)

_Lieto_. Jumalan rauha taloon! (Kättelee huoneessa olijoita, ja
Venni, hänen jäljessään kulkien, tekee samoin.) Rukiin kaula on jo
näemmä poikki, koska nuoret tuolla pientareilla loikoen odottelevat
soittoniekan saapumista.

_Isäntä_. Poikki on ja nuorilla siis täysi oikeus pieneen ilonpitoon.
Mutta painakaa puuta! (Miehet istuutuvat. Emäntä poistuu vasemmalle.)

_Lieto_. Teillä on ollut mainio talkoo-ilma.

_Isäntä_ (savuketta tarjoten). Ei ole moittimista. Mutta milloin
Liedolla rukiin kaula katkotaan?

_Lieto_. Ylihuomiseksi on talkoot ajateltu.

_Isäntä_ (Vennille savuketta tarjoten). No, Venni, poikaseni! Miltä nyt
tuntuu? Tänään kai kaupat päätetään ja asia lyödään lukkoon? Vai mitä?

_Venni_ (venyttäen). Kyl-lä kai.

_Isäntä_ (matkien). — Kyl-lä ka-i! Mitä? (Lyö Venniä olalle nauraen.)
Eikö kelpaa pojalle meidän Lissu? Alkaako jänistää?

_Lieto_ (rykäisten). Ei toki sinne päinkään! Poika on rakastunut kuin
torakka, ja Lissu on hänen taivaansa. Mutta kun hän on sellainen
nerokas ahväärimies, tahtoisi hän ihan täsmällisen tiedon Lissun
myötäjäisistä.

_Isäntä_ (loukkaantuneena). Mutta sehän hänellä on. Summan, jonka Venni
saa käteistä kouraansa heti vihkimisen jälkeen, olen maininnut. Ja
minun sanaani on tähän päivään asti luotettu.

_Lieto_. Ja niin tekee Vennikin. Mutta sen mustan oriin luovutus kuuluu
jääneen hieman epäselväksi.

_Isäntä_ (nauraen). Ahaa! Vai mustan esiin luovutus! Hitto soikoon,
poikaseni! Oletpa tarkka saatavistasi! Jos niin jatkat, niin
miljonäärinä kuolet! Ja tähän käteen! (Pudistaa Vennin kättä.)
Ori on sinun. Sen liitän Lissun myötäjäisiin. (Palvelijatar tuo
kahvitarjottimen, jonka laskee pöydälle.)

_Lieto_. Asia on nyt kai sitten sitä myöten valmis? Ja sinä, Venni,
olet valmis painamaan avioliiton ikeen niskaasi?

_Venni_. Valmis olen.

_Isäntä_. Hyvä, hyvä! Mutta ottakaapa nyt täältä kupponen kuumaa!
(Ottavat kukin kuppinsa ja juovat ääneti.) Tänä iltana kihlaus
julkaistaan. Mutta ennenkuin se tapahtuu, lienee parasta, Venni
poikaseni, että menet kertomaan tämän iloisen uutisen morsiamellesi.

_Venni_. Se tehtävä on mieluinen. (Poistuu vasemmalle.)

_Isäntä_ (Vennin mentyä). Kelpo poika ja aivan kuin kauppiaaksi luotu!

_Lieto_. Aivan niin! Kauppias hän on kiireestä kantapäähän! Mutta
toista on, millaiseksi tulevaisuus muodostuu. Tunnethan rumat huhut,
joita Vennistä on liikkeellä?

_Isäntä_. Tunnen, mutta en usko. Pojalla on kadehtijoita, jotka hänen
mainettaan mustaavat. Oletko kuullut juorun viimeisimmän?

_Lieto_. Yhtä ja toista on korviini osunut; mutta en tiedä, mikä jutun
viimeisin muunnos lienee.

_Isäntä_ (nauraen). Toisen henkilön rahat on muka väärillä papereilla
nostanut.

_Lieto_. Niin. Patolan isännän Amerikanperinnön, jonka velivainaja
jätti jälkeensä.

_Isäntä_ (sormiaan näpsäyttäen). Äläs! Siitäkö on kysymys?

_Lieto_. Etkö sitä tietänyt?

_Isäntä_. En tietänyt, en. Mutta juttuhan on vanha. Hänen veljensä
kuolemasta on jo kulunut useita vuosia.

_Lieto_. Joksikin sama aika, jonka Venni on ollut poissa
paikkakunnalta. Syytös oli hyvin perusteltu.

_Isäntä_. Luuletko, että rahat todella lähetettiin Suomeen?

_Lieto_. Ainakin siihen aikaan sellaista puhuttiin ja uskottiin. Mutta
mene ja tiedä.

_Isäntä_. Ja nyt Vennistä tehdään syntipukki! Se on häpeämätöntä,
katalaa! Kun vain keksisin jutun sepittäjän, niin auta armias!

_Lieto_. Tuskinpa kukaan sitä on erikoisemmin sepittänyt. Kaksi
tosiasiaa, rahojen katoaminen ja Vennin äkkinäinen rikastuminen, on
vain pantu yhteen. Vahinko vain, etteivät rahat joutuneet oikealle
omistajalle, sillä silloin kai sinun puuhasi Lissun naittamiseksi olisi
suuntautunut oikealle ja onnellisemmalle taholle.

_Isäntä_. Mitä perhanoita sinä haastat! En ymmärrä sanaakaan!

_Lieto_. Tietäähän koko kylä, että Lissu ja Patolan Kusti ovat ystäviä.
(Nauraa.)

_Isäntä_ (hämillään). Ja siksiköhän Lissu vieroo Venniä?

_Lieto_. Siksi.

_Isäntä_. Kiitos, lautamies, että silmäni avasit! Kenkä on parempi
korjata, kun tietää, mistä se puristaa. Tänä iltana siitä houreesta
tehdään loppu! Ja näytän kun näytänkin, että olen isäntä talossani! Vai
Patolan Kusti, köyhäkaula!

(Vasemmalla avataan ovi ja tanssin sävelet ja jalkain töminä kuuluvat
valtavina.)

_Ääni Ulkoa_. Lautamies, lautamies! Tulkaa tänne! Teitä tarvitaan!

_Toinen ääni_. Isäntä, isäntä! Tulkaa pirttiin! Siellä on ilo
ylimmillään, ja riemu kohoaa kattoon asti. Isännän täytyy tanssia
talkoissa, että saadaan hyvä perunasato ja monet häät!

(Isäntä ja Lieto poistuvat vasemmalle. Näyttämö hetken tyhjänä. Tanssin
sävel ja jalkain töminä kuuluu voimakkaana. Lissu ja Kusti tulevat
vasemmalta, sulkien oven, jolloin tanssin sävel vaimenee. Lissu istuu
pöydän luo ja painaa kädet kasvoilleen. Kusti seisahtuu pöydän toiselle
puolelle ja laulaa.)

    Järven rannan ruohikossa lauloi sorsan poika:
    ei oo mulla ystävää, vaan yksin elää koitan.

    Niinkuin sorsan poika olen yksin maailmassa.
    Poissa onpi kultani, hän lepää Tuonelassa.

_Lissu_ (kavahtaen seisaalle). Miksi laulat noita suruviisujasi?

_Kusti_. Mustalainenkin laulaa, kun sen on paha olla.

_Lissu_. Mutta Karilassahan on tänään ilonpäivä. Ruis on kuhilailla,
ja nuori kansa karkeloi. Ja minut, Karilan Lissu, luovutetaan tänään
enimmän tarjoavalle kainaloiseksi kanaksi, pyhäiseksi puolisoksi.
(Nauraa hermostuneesti.) Etkö ota osaa huutokauppaan? Saat minut,
vissin summan rahaa ja vielä mustan kilpaoriin kaupanpäällisiksi.

_Kusti_. Ei ole vastinetta tarjota. Ei kilise kullat, ei helise hopeat
köyhässä Patolassa. En voi Korvakoskeen sahaa enkä myllyä pystyttää. En
voi tehdä isästäsi tehtailijaa.

_Lissu_. Mutta rupea mylläriksi! Tarvitseehan isä myllyssään
semmoisiakin. Ja minusta tulisi mainio myllärin emäntä. (Nauraa.)

_Kusti_. Niin, jos kysymyksessä olisikin työ ja miehen kunto, niin
kyllä kilpasille uskaltaisin. Venni-poika ei tuottaisi suurtakaan
vastusta. (Surullisesti.) Mutta kuinka voit, Lissu, tällaisena hetkenä
olla noin iloinen ja laskea leikkiä?

_Lissu_. Kylliksi olen jo itkenyt, ja kun se ei auta, otan nyt toisen
kurssin. Olen tehnyt päätökseni.

_Kusti_. Mitä olet päättänyt?

_Lissu_. En rupea kauppatavaraksi! En anna itseäni myydä! —

_Kusti_. Hylkäätkö Vennin?

_Lissu_. Hylkään. Parempaa hän ei ansaitse..

_Kusti_. Mutta isäsi, Karilan kiukkuinen isäntä, mitä hän sanoo?
Uskallatko häntä vastustaa?

_Lissu_. En ennen koskaan ole yrittänytkään. Mutta nyt uskallan,
kun elämäni onni on kysymyksessä. Sähisköön hän kuin tulivuori,
iskeköön tulta ja jyrisköön kuin ukkonen, mutta minä en taivu, en!
Isä saa kerran tuntea vastusta. Oppikoon ymmärtämään, että hänellä on
mittaisensa tytär, joka ei ole mikään puupökkelö, niin että sen voisi
mielivaltaisesti nurkasta nurkkaan, talosta teloen siirrellä.

_Kusti_ (innokkaasti). Lissu, lapsuuteni leikkitoveri, tulevaisuuteni
toivo, saanko seistä rinnallasi tänä kamalana päivänä? Lissu, anna
kerrankin vastaus kysymykseen, jonka niin usein olen sinulle tehnyt.
Saanko seistä rinnallasi, aina, läpi koko elämän?

_Lissu_. Uskaltaisitko vieläkin liittää elämäsi minun elämääni, sillä
nyt olen pian köyhä? Isäni tunnen. Pois hän minut Karilasta ajaa. Yhtä
tyhjänä saan lähteä kuin olen tänne tullutkin. Äitini kyllä rukoilee
puolestani ja pyytää, mutta se ei taivuta isäni kivikovaa luontoa.
Mutta minä en enää rukoile, en. Minä poistun kylmänä kuin jää. Niin
olen ajatellut asian päättyvän.

_Kusti_. Tule Patolaan! Isä ottaa sinut siellä avosylin vastaan, sillä
hän on aina halunnut tytärtä. Ja minä saavutan uneksimani onnen.
Tulethan minulle -ystäväksi ikuiseksi?

_Lissu_ (kätensä ojentaen). Tulen! Tässä käteni! Nyt huomaan, että vain
minua olet tavoitellut etkä Karilan rikkauksia.

_Kusti_ (tarttuu Lissun molempiin käsiin). Oi, kiitos Lissu! Ja
siunattu päivä tämä! Rikkauksia uneksittiin kerran Palolassakin ja isä
uneksii niitä vieläkin. Mutta minun kohdaltani on unelma haihtunut
kuin tina tuhkaan. Ja hyvä onkin, sillä työ ja ahkeruus ovat minun
mielestäni Patolan paras rikkaus. (Laulaa.)

    Ja kultani sinisillä silmillä
    ja poskilla punaisilla,
    niillä mä itseni ilahutan
    kuin rikkaat tuhansilla.

_Venni_ (tulee vasemmalta, kuuntelee laulua). Pois kynnet pannusta,
äijä luuraa sängystä! Nuo silmät ja nuo posket, joille nyt, Patolan
poika, virsiäsi virität, laulujasi laskettelet, ovat jo toiselle
luvatut. (Helistää rahoja taskussaan.) Tätä musiikkia soittele, niin
kanssani kilpasille pääset! Rahojen helinä on ainoa ääni, joka tepsii!
Tyhmät lemmenlurituksesi kaikuvat kuuroille korville! (Lissulle.) Nytkö
vihdoinkin sinut löydän, sinä Karilan kaunokainen! Tule, armaani!
Tämähän on onnemme alkuhetki! Tule mukaani tuonne pirttiin pyörimään ja
ensi onnestamme nauttimaan! Sinähän tiedät, että olet minulle luvattu
ikuiseksi ystäväksi, pirtin pienen pyyhkijäksi. Tänään asia lyödään
lukkoon ja kihlauksemme julkaistaan (Aikoo tarttua Lissuun vyötäisistä,
mutta tämä riistäytyy irti ja peräytyy.)

_Lissu_. Ei tule tuohesta takkia eikä vanhasta pappia, eikä sinusta
kuuna kullan valkeana Karilaan vävypoikaa, vaikka joka ainoa taskusi
kullasta kulajaisi, hopeasta heläjäisi!

_Venni_. Turhaan vastaan pinnistelet, pienokainen, sillä se se
kumminkin on lorun loppu! Kieltäydy, mitä kieltäydyt, mutta
tosi totinen on se, että näillä käsivarsilla sinua elämäsi läpi
kanniskellaan. Tule mukaani vain nurkuilematta, sillä pyyntöni takana
on isäsi, Karilan jäykkäluontoinen isäntä. Hänen määräyksiään ei
tuollainen tytöntyllerö kykene rikkomaan. (Aikoo uudelleen tarttua
Lissuun, joka peräytyy.)

_Kusti_ (Lissun ja Vennin väliin asettuen). Kuule sinä, Värälän pöyhkeä
pukari! Kauan kuljit maailman kyliä, kolikoita kokosit, ja röyhkeytesi
kasvoi. Paljon puheenaihetta olet antanut kylän juorukelloille. Ja nyt
kaiken kruunuksi aiot kuin lennossa siepata vaimoksesi kylän parhaimman
tytön. Mutta jopa nousee tiesi pystyyn! Tyttö ei sinusta huoli! Hän ei
ole kullallasi ostettavissa! Pois kylästämme pakene! Täällä ei sinua
kukaan kaipaa!

_Venni_. Hahahaa, sinä lemmenlaulujen hempeä ritari! Sitä asiaa ei
kysytä sinulta! Eikä sitä kysytä enää keltään! Asia on jo parempain
päiden kesken harkittu ja päätetty. Kullan kulina, hopean helinä on
kun onkin tehnyt tehtävänsä. Ensi pyhänä pannaan kuulutukseen. Pikku
karkeloa tässä siis vain tytöltäni pyydän. Tuonne pirttiin tullos.
Lissuseni, armahani! (Ojentaa Lissua kohden kätensä, mutta samassa
joukko nuorta talkooväkeä tulee rivissä karkeloiden vasemmalta
huoneeseen, jonka kiertäen palaavat samaa tietä, laulaen Koiviston
polskan sävelellä.)

    Tyttö kulta, kätes anna mulle,
    ystäväsi paras olen sulle,
    laulaos, leikkiös kanssani riemukas hetki!
    Nyt ilojen on aika,
    aulis onnetar saita.
    nyt kisojen on aika,
    raikuupi rattojen taika!
    Nyt on onnen, laulun, leikin
    raikas keväthetki.

(Karkeloivien ollessa näyttämöllä sieppaa Kusti Lissun, ja he liittyvät
piiriin ja poistuvat rivin mukana. Venni jää yksin ja kävelee kiivaasti
edestakaisin.)

_Isäntä_ (tulee vasemmalta). No, Venni poikaseni! Joko karkelo
väsyttää, vai miksi täällä ihan yksin tepastelet? Missä Lissu on?

_Venni_ (synkästi). Toisen pojan kainalossa.

_Isäntä_. Kuka on se onnellinen?

_Venni_. Lissun lemmityinen, Patolan Kusti.

_Isäntä_. Hahahaa! Huonostipa omaasi vaalit!

_Venni_ (katkerasti). Taitaa olla vaikea vaalittava, tuo teidän mainio
Lissunne! Minusta, sulhasestaan, ei ole tietävinään! Ei yhtä ainoata
karkeloa myönnä. Kun semmoista rukoilen, niin ihan nenäni editse
poistuu tuon köyhäkaulan kainalossa. Pian joudun koko talkooväen naurun
ja pilkan esineeksi. Osani ei ole kadehdittava!

_Isäntä_. Oletko mustasukkainen? Hahahaa!

_Venni_. En ainakaan suotta.

_Isäntä_ (lohduttaen). Älä ole milläsikään, poikaseni! Tavallisia
tyttölasten päähänpistoja ja oikkuja. Kyllä hän pian talttuu, ja
lakeana kuin lammas kellokastaan hän sitten sinua ikänsä kaiken
seurailee.

_Venni_. Mutta minäpä en sitä aikaa jaksa odottaa! Karkelon häneltä
vaadin, ja heti paikalla! Hoi, Karilan karskea isäntä! Tänne tyttärenne
kutsukaa, sillä juuri tästä huoneesta, jossa hän minua loukkasi,
karkelomme alkakoon!

_Isäntä_. Hahahaa! Tosiako totisia haastat, vai pilaako outoa kuulen?
Rahoja keräsit, kolikoita kokosit, mutta yhtä tyttölasta, tulevaa
vaimoasi, et voi tanssiin taivuttaa! Minunko, vanhan miehen, avuksesi
vaadit?

_Venni_. Kenenkäpä muun? Tehän olette sen homman takana. Kihlausta ei
julkaista eikä sormusta sormeeni paineta, ennenkuin Karilan pirtin
permanto on jalkaimme alla tömissyt ja koko talkookansa karkeloamme
katsellut.

_Isäntä_ (rauhoittaen). Tahtosi tapahtukoon! Minä haastan Lissun
kanssasi karkeloon. (Avaa oven vasemmalle ja huutaa.) Hoi, Kaisa
siellä! Pyydä Lissu tänne puheilleni! (Tulee takaisin.) No,
kaikissa sitä ollaan, sanoi sammakko haranpiissä. Minun mielestäni
on paikallaan, että olen ohjaillut tyttäreni kohtaloa tähän, niin
sanoakseni avioliiton kynnykselle, mutta kyllä sinun pitää tästä
lähtien itse hoitaa korttisi.

_Venni_. Niinkö arvelette? No, kyllä ne hoidankin! Ja onneksi ollaan
vasta avioliiton kynnyksellä, josta voi vielä perääntyä.

_Isäntä_ (hämillään). Perääntyä! Mitä sinä haastat? Rukkasetko Karilan
Lissulle! Vai mihin sinun puheesi tähtää?

_Venni_. Vaikka niinkin, sillä äksy ja pahankurinen on tyttärenne!

_Isäntä_. Äksy ja pahankurinen! Suuri olet suustasi, Värälän Venni!
Tiedätkö, mies, että sadat tavoittelevat paikkaasi ja kadehtivat
onneasi?

_Venni_ (rahojaan kilistellen). Mutta harvat voivat tällaisia kulkusia
kilistellä. Ja näillähän vain Karilaan portit aukenevat kosijoille!
Hahahaa! Tällaista poikaa ei ole näillä seuduilla toista!

_Isäntä_. Ainakaan ylpeydessä! Mutta muista, poikaseni, että edessäsi
seisoo mies samaa maata! Karila ei kaadu, vaikka rahoinesi menisit
Kankkulan kaivoon.

_Venni_. Mutta Korvakosken tehdassuunnitelmat ja Karilan tehtailijanimi
menevät myttyyn! Hahahaa!

_Isäntä_. Käärmepä sinä olet, oikein pistävä ja pureva kyykäärme,
poikaseni! Ja tämä tällainen sisunpurkaus yhden ainoan tanssin
takia! Auta armias, mitä sinusta lähteekin, kun elämän todelliset
vastoinkäymiset alkavat! Mutta kylläpä Lissu-tyttöseni sinut kesyttää,
poikaseni! (Lissu ja Kusti tulevat vasemmalta.)

_Lissu_. Te kutsuitte minua, isä, ja tässä olen.

_Isäntä_ (kärtyisesti Kustille). Entä sinä? Sinua en ole kutsunut,
vaan toivon, että menet pirttiin ja etsit itsellesi soveliaamman
tanssitoverin. Kuhertelusi Lissun kanssa on nyt lopussa..

_Kusti_. Erehdytte, Karilan mahtava isäntä! Nythän kuhertelumme vasta
alkaa, sillä äsken olemme Lissun kanssa solminneet lujan liiton, jolle
nyt pyydämme vanhempain siunausta.

_Isäntä_. Liiton! Minkä liiton? En ymmärrä, mitä haastat!

_Kusti_. Ettekö ymmärrä? No, sitten puhun asiani selvemmin. Lissu on
suostunut rupeamaan vaimokseni. Ja nyt pyydämme asiallemme teidän
suostumustanne..

_Isäntä_. Lissuako sinä kosit?

_Kusti_. Niin teen.

_Isäntä_ (pilkallisesti). Myöhästyit, naapurin poika! Lissu on jo
luvattu toiselle. (Osoittaa Venniä.) Tuossa on Lissun sulhanen ja
tuleva aviomies!

_Lissu_. Isä! Sinä tiedät, mikä mieli mulla. Hänen omakseen en koskaan
aio mennä. Kustille olen lupautunut enkä sitä lupausta riko. (Tarttuu
Kustin käteen.)

_Isäntä_. Mitä? Minuako uskallat uhmailla? Jätä tuo mies ja tiedä,
tyttäreni, että köyhälle en koskaan sinua luovuta!

_Venni_ (rahojaan helistäen). Hahahaa! Enkös sanonut, että tällaisilla
kulkusilla soittele, niin kilpasille pääset! Ja nyt sanon sinulle,
Patolan perillinen, samoin kuin sinä äsken minulle: Mene tiehesi, ei
kukaan sinua täällä kaipaa!

_Lissu_. Erehdyt, pöyhkeilijä! Minä kalpaan. Ja jos Kusti menee, menen
ininäkin.

_Isäntä_ (nuhdellen). Silläkö lailla puhuttelet sulhoasi? Ja yhä vain
uhmailet, vaikka tiedät tahtoni!

_Lissu_. En uhmaile, isä! Omantuntoni ääntä tottelen. Venni ei ole
koskaan ollut sulhaseni eikä siksi koskaan tule!

_Venni_. Hahahaa! Enkö sitä sanonut! Äksy ja uppiniskainen on
tyttärenne! Pankaapa hänet nyt kanssani pirttiin karkeloimaan!

_Kusti_ (kiivaasti). Vai siihenkin pakkokeinoja? Katala mies! Etkö
ymmärrä, että Lissu on minulle lupautunut eikä sinusta välitä! Muille
saat rahojasi kilistellä ja tanssejasi tarjota.

_Venni_. Hahahaa! Siinäpä jehu, jonka päätä ei huimaa!

_Isäntä_. Kautta kunniani! Ihan kuulumatonta röyhkeyttä! Mutta vielä
olen isäntä Karilassa ja näytän nulikalle, mistä on viisi hirttä
poikki! (Kustille.) Ulos täältä! Pois minun huoneestani!

_Kusti_. Minutko te käskette pois?

_Isäntä_ (karskisti). Käsken!

_Kusti_. Käskyänne tottelen. Mutta Lissu, paras aarteenne, seuraa minua.

_Isäntä_. Erehdyt, poikaseni! Hän seuraa sulhoaan, Venniä, niin totta
kuin olen isäntä Karilassa! (Väittelyn kestäessä ovat Poliisi ja Lieto
tulleet.)

_Poliisi_. Siinä suhteessa en voi teitä onnitella, Karilan kalskea
isäntä! Minä, nähkääs, näppään sulhasen ja vien hänet parempaan
talteen. (Vennille.) Hoi, mies! Ojenna tänne kätesi, niin kietaisen
niihin kruunun kihlat! Sinulle on varattu vapaa ylöspito pitkiksi
vuosiksi.

_Venni_. Minulleko, kruunun koira, semmoista kieltä haastat? Omat
käpäläsi pitäisi sitoa, niin et kunnon ihmisiä hätyyttelisi!

_Poliisi_. Sinäkö kunnon ihminen, sinä? Varas, petturi ja ovela
veijari sinä olet! Ja semmoisena sinut vangitsen! (Lähestyy Venniä,
joka pyrkii pakenemaan oikeanpuolisesta ovesta, mutta se on takaa
teljetty. Poliisin syrjään työntäen hän karkaa perällä olevasta
avonaisesta akkunasta. Kusti ja Lissu poistuvat vasemmalle.)

_Poliisi_ (akkunasta huutaen). Pidelkää lujasti, pojat! Minä tulen!
(Menee samaa tietä kuin Venni.)

_Lieto_ (akkunasta katsellen). Kas niin! Nyt on poika kiinni, ja
Värälän Vennin elämäntarinan viimeinen näytös alkaa. Ja sinua, Karila,
onnittelen!

_Isäntä_. Minua onnittelet! Tuhat tulimmaista! Talossani tapahtuu
kauhea häväistys ja sinä onnittelet! Selitä mieluummin, hyvä mies,
millä valtuuksilla täällä tämmöisiä tekosia suorittelette. Miksi
vangitsitte Vennin?

_Lieto_. Siksi, että hän on pahantekijä. Kaikki hänestä liikkeellä
olevat huhut ovat tosia. Sitovasti voidaan nyt todistaa, että hän on
anastanut Patolan rahat.

_Isäntä_. Patolan rahat! Mahdotonta! Tässä on tapahtunut erehdys,
kauhea erehdys!

_Lieto_. Totuus on saatu ilmi ja kavaltaja paljastettu. Venni on
auttamattomasti kiinni.

_Isäntä_. Kiinni! Auttamattomasti kiinni! Ja minunko suuret
tehdaspuuhani tyhjiin rauenneet! Ei, ei! Se ei ole totta! Tämä on unta!
Kaameaa unta!

_Lieto_. Totta totista se on.. Ala luulottelekaan muuta. Arvottomalle
annoit luottamuksesi.

_Isäntä_. Ja minä uskoin häntä kuin parhainta ihmisten joukossa!
Kuinka hän saattoikaan sillä lailla teeskennellä! (Masentuneena.) Ja
mikä häpeä! Mikä suunnaton häpeä! Minua on petetty ja lyöty! Oikein
rautamoukarilla on minua kurikoitu!

_Lieto_. Liiaksi olit herkkäuskoinen etkä varoituksista välittänyt.
Rahanhimo ja ahneus sokaisi silmäsi. Enemmän ajattelit itseäsi kuin
tytärtäsi, ja nyt saat palkan töistäsi.

_Isäntä_ (kiivaasti). Rahanhimo, ahneus! Jätä saarnasi, sinä
rikkiviisas lautamies, ja anna hyvä neuvo, kuinka tästä ilkeästä
pulmasta selviän. Kuinka selviän! Ikivanha kunniakas nimeni ei saa
sekaantua tähän häpeälliseen juttuun.

_Lieto_ (rauhallisesti). Julkaise kihlaus.

_Isäntä_ (kiukkuisesti). Julkaise kihlaus! Oletko rutihullu! Kuinka
minä voin julkaista kihlauksen, kun olet toimittanut sulhasen linnaan!

_Lieto_. Linnaan on viety rosvo. Lissun sulhanen hän ei olekaan koskaan
ollut muualla kuin sinun mielikuvituksessasi.

_Isäntä_. Vai niin, kunnon lautamies! Semmoistako kieltä nyt haastat,
vaikka itse olet puhemiehenä pyörinyt.

_Lieto_. Minä taikka joku muu, samantekevä. Venniin uskoit kuin
kirveensilmään, ja turhaan olisi voimiaan tuhlannut, ken olisi tahtonut
mieltäsi muuttaa. Mutta nyt kun silmäsi ovat auenneet, puhun erään
toisen puolesta. Ja hänen kanssaan olisi kihlaus julkaistava heti.

_Isäntä_ (pilkallisesti). Pianpa nahkaa vaihdat. Mutta hauska sentään
tietää olisi, kuka nyt on enolla sisarentyttärelle varattuna.

_Lieto_. Ei ainakaan mikään maantienkiertäjä, vaan mies reilu ja
rehellinen, ja semmoinen, joka Lissuakin miellyttää.

_Isäntä_. Vai miellyttää Lissua! Jo arvaankin, ketä tarkoitat. Tiedä
siis, että minua hän ei miellytä, ei vähääkään. Vai Patolan Kusti, se
suurisuu ja köyhäkaula! Pellolle olen hänet juuri ajanut! Ja parahiksi
hänelle. Toista maata pitää Karilan vävypojan olla!

_Lieto_ (hätäisesti). Älä hiidessä! Patolan Kusti ei ole enää mikään
köyhäkaula! Katsoppa! Hänen taskussaan kilisevät kohta Värälän Vennin
rahat. Ja siksi sinua onnittelin. Kutsu poika takaisin! Hän on sen
arvoinen!

_Isäntä_. Nöyrtyäkö sen pöyhkeilijän edessä! Ei ikinä! Siihen määrään
ei toki ahneus ja rahanhimo alenna Karilan isäntääkään. Mikä on tehty,
se on tehty! Minun mielestäni pysyköön siellä, missä on!

_Lieto_. Mutta sinun täytyy, sillä Lissun ja Kustin kihlaus on ainoa,
mikä pelastaa sinut häpeästä. Kyläläiset eivät ole näet ihan selvillä,
ketä tämäniltainen kihlaus tarkoitti, Venniä vaiko Kustia. Sinun
tahtosi on ehkä aavistettu, mutta Lissun seurustelu Kustin kanssa on
sekoittanut kortit. Sanon vieläkin: julkaise kihlaus! Karilan ikivanha,
kunniakas nimi ei silloin sekaannu Vennin häpeälliseen juttuun.

_Isäntä_. Mutta minä sanon, että siitä ei tule mitään! Kihlausta ei
julkaista!

_Lieto_. Onko se viimeinen sanasi?

_Isäntä_. On.

_Lieto_ (nousee lähteäkseen). Vai niin! No, tahtosi tapahtukoon,
härkäpää! Itsepä kärsit seuraukset! Minä pesen käteni! Ja nyt menen.
Saat itse selvitellä pulmasi.

_Isäntä_ (hätääntyneenä). No, no, lankomies! (Taputtaa lautamiestä
olkapäälle.) Istuhan nyt rauhassa. Voimmehan asiasta vielä vähäsen
keskustella.

_Lieto_. Mutta sehän on selvä kuin päivä. Ehdottamani keino on ainoa,
joka solmun aukaisee, mutta siihen et suostu. Sanon vielä kerran: minä
pesen käteni ja menen hyvän sään aikana.

_Isäntä_ (hidastellen). Kuulehan, lanko! Oletko sitten varma, että
Vennin varas — hm — varastamat rahat todella palautetaan Patolalle?

_Lieto_. Tietysti! (Pilkallisesti.) Mutta sinähän et ole niin ahne,
että niistä välität. Vain Vennin taskussa ne sinua miellytti.

_Isäntä_. Mutta periaatteet, periaatteet! Niistähän tässä on kysymys!
Jos nyt suostuisinkin Kustin kosintaan, niin minun ei tarvitse niistä
luopua. Periaatteeni on näet aina ollut ja on vastakin, että köyhälle
en luovuta tytärtäni.

_Lieto_. Kyllä tunnen periaatteesi tässä asiassa! Ne ovat Korvakosken
saha ja vesimylly! Vähät sinä tyttärestäsi välität!

_Isäntä_. Anna tulla vain, kunnon lanko ja viisas lautamies, kyllä
maailma tyhmätkin jutut nielaisee! Ja koska sinun ylimalkaan on helppo
kääntää takkisi tuulen mukaan, niin toimi mielikseni! Kutsu Kusti tänne
ja pistä pystyyn komeat kihlajaiset. Minä taivun tahtoosi! —.

_Lieto_ (leppyneenä). Tottako se on, vai puhutko leikkiä?

_Isäntä_. Totta totista. En ole leikinlaskutuulella.

_Lieto_ (iloisena). Hyvä sitten tulee! Onpa sinulla sentään vielä
hitunen tervettä järkeä aivokopassasi! Pian tässä on toinen ääni
kellossa ja todelliset kihlajaiset ja ilonpidot! (Poistuu ja vähän ajan
kuluttua tulee takaisin Lissun ja Kustin kanssa.)

_Lissu_ (isänsä luo kiiruhtaen). Isä, isä! Onko totta, että suostut
liittoomme?

_Isäntä_. Sitäkö nyt kysyt, tyttäreni? Mikäli äsken ymmärsin, ei minun
myönnytyltäni kaivattu. Olittehan jo pari pappia vailla.

_Lissu_..Pakon edessä pakkokeinoja! Mutta ymmärrämme kyllä, että vasta
isän ja äidin siunaus tekee liittomme onnelliseksi.

_Isäntä_. Niinkö arvelet, tyttäreni? Vanhalla isälläsi on siis vielä
jotakin arvoa.

_Lissu_. Yhtä korkeana kuin aina ennen seisot taaskin edessäni.

_Isäntä_. Vai niin! Minun osani on tässä perin ihastuttavassa asiain
keikahduksessa perin vähäinen. Ja omissa silmissäni on asemani sentään
hieman muuttunut.

_Kusti_. Minäkin kiitän teitä, Karilan isäntä, suostumuksestanne. Mutta
samalla olen velvollinen ilmoittamaan, että Vennin rahat eivät vielä
kilise taskussani ja tuskinpa sinne koskaan joutuvatkaan, sillä ne
kuuluvat isälle. Vankat käsivarteni ja työ ovat siis yhä edelleenkin se
voima, joille Lissun ja oman onneni perustan.

_Isäntä_. No, no, poikaseni! Ei mitään nokkaviisautta! Vanha
unohtukoon, ja nyt iloiset kihlajaiset, kuten lautamies on luvannut. —

_Emäntä_ (tulee vasemmalta hengästyneenä). Kauheata! Kauheata! Venni
on vangittu! Huhuissa oli sittenkin perää! Hän on rosvo, varas ja
väärentäjä.

_Isäntä_. Aivan niin, aivan niin, muoriseni. Paha ja ilkeä hän on,
Venni poika. Mutta älkäämme antako sen asian häiritä hommiamme. Kohta
julkaistaan kihlaus ja siksi on sinun laitettava oikein oivalliset
kahvit.

_Emäntä_ (kauhuissaan). Kihlaus! Sittenkinkö! Ukkoseni! Oletko sinä
järjiltäsi? Rosvolleko ainoan tyttäremme työnnät?

_Isäntä_ (kujeillen). No, no, muoriseni! Punnitse sanasi! Kovin huonoja
mainesanoja sinä käytät tulevasta vävypojastasi ja vielä hänen itsensä
kuullen. Katsohan toki hieman ympärillesi. Tuossahan vieressäsi seisoo
morsiuspari.

_Emäntä_ (huomaa Kustin ja Lissun). Kusti ja Lissu! Nekö ovat
morsiuspari?

_Lieto_. Ne. Ja siinä on pari semmoinen, joka puhemiehenkin rintaa
paisuttaa ja ylpeyttä nostaa!

_Emäntä_ (kätensä ristiten). Luojalle kiitos! Niin kävi kuin pitikin!
Rauha ja onni ovat palanneet kotiimme! Valoisana ja kirkkaana heijastaa
taas tulevaisuus edessämme! Tulkaa, lapseni, että saan teitä onnitella!
(Syleilee molempia yhtä aikaa.) Ja nyt menen valmistamaan kahvin niin
oivallisen, että sitä vielä aikojen päästä mainitaan.

    Väliverho.






*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76468 ***